Asiasta päätti sunnuntai-iltana puolueen Hämeenlinnan-paikallisyhdistyksen hallitus. KLO 13.00 PAASIKIVENTIE 2, HÄMEENLINNA 13.00 Kansalaistapaaminen, Musiikkia duo Julia Vuorinen ja Jaakko Rossi 13.15 Avaus Anne Laatikainen 13.20 Pääministeri Sanna Marinin puheenvuoro MAKSAJA: HÄMEEN SOSIALIDEMOKRAATIT RY Nyt puhuu SCC:n Markku Ritaluoma: Haluan tulla Suomeen Sivu 6 Ministeriö vaatii valtiota luopumaan suurista ratahankkeista Sivu 8. VERKATEHDAS KE 8.3. Erottamisen syyksi kerrottiin ”yhdistyksen ja valtuustoryhmän sääntöjen vastainen toiminta”. Janne Nieminen ja Minttu Saarinen toivovat, että mahdollisimman moni kaupunkilainen löytää uuden luovan tilan kaupungin keskustassa. Koskinen sanoo syyksi hänen Hämeen Sanomille antamansa haastattelun. Sivut 22–23 Linja-autoaseman uusi kulttuuritila kutsuu kaupunkilaiset peremmälle Hämeenlinnan perussuomalaisten valtuustoryhmä harveni yhdellä Perussuomalaisten ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu Tuomas Koskinen on erotettu puolueen valtuustoryhmästä. Sivu 5 Hämäläisehdokkaat liputtavat tuulivoiman lisäämisen puolesta Sivu 3 Tuulivoima kelpaa kolmelle neljästä vaalipiirin kansanedustajaehdokkaasta, selviää Hämeen Sanomien vaalikoneesta. Tiistaina 7.3.2023 Kanta-Hämeen maakuntalehti vuodesta 1879 Nro 64 | Irtonumero 4 euroa | Kestotilauksena 1,26 e / päivä Hameensanomat.fi Hyödynnä kaikki verkkopalvelumme sisällöt! Ei aivan Tallinnan Telliskivi eikä Helsingin Kaapelitehdaskaan, mutta jotain samantapaista avautuu pian Hämeenlinnan vanhan linja-autoaseman luona
Vaikka hienot yleisurheilijoiden saavutukset eivät tarjoakaan samanlaista yllykettä liikuntaan kuin hiihto, ne saattavat johdattaa lapsia ja nuoria urheiluseurojen suojiin, terveen yhteisöllisyyden pariin ja toki myös liikunnallisuuteen. Oman aikansa traaginen ”valtakunnan salaisuus” oli Ahti Karjalaisen (kesk.) rankka alkoholinkäyttö 1970ja 1980-lukujen taitteessa. Jälleen nähtiin, miten hiihtourheilu maailman huipulla ei lopulta ole yksilöurheilua, vaan urheilijoiden ja huoltojoukkojen yhteistyötä, joka luo pohjan yksilöiden menestykselle. Sitä vietetään tällä viikolla paitsi Pohjois-Savossa myös Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Karjalassa ja Lapissa. Kansanterveyden näkökulmasta toki useampi mitali olisi ollut paikallaan. Lähetä kuva: mielipide@hameensanomat.fi Savon Sanomien mielestä hiihdon maailmanmestaruuskisat Slovenian Planicassa menivät Suomelta aivan kelvollisesti, vaikka mitaleita tuli vain yksi. Mitään vakavaa laiminlyöntiä tai viinapäissä tehtyjä virheitä ei ole voitu osoittaa. Karjalaisen ura ei edes päättynyt paljastuksiin, vaan hänen nimensä säilyi sitkeästi presidenttikaavailuissa. Nykyaikana on liian helppo unohtaa liikunta ja jämähtää sohvalle sosiaalisen median sovellusten pariin tai jonkun muun joutavan ajanvietteen vangiksi. Näin kysyy kuvallaan Tuula Hietala Hämeenlinnan Sairionrannasta. Siihen vaadittaisiin ihme. Niin Marinin kuin Saarikonkin olisi pitänyt huolehtia riittävistä madonluvuista jo aivan ensimmäisellä kerralla. Suomen Pankin pääjohtajan paikalta hän suostui lähtemään vasta erotettuna. MUUT LEHDET Pääkirjoitus 7.3.2023 K eskustan kannatus on niin alhainen, ettei puolue voine enää nousta keskikastista kamppailemaan suurimman puolueen asemasta tulevissa eduskuntavaaleissa. Pääministeri Sanna Marin (sd.) on joutunut puuttumaan Lintilän alkoholinkäyttöön (IL 3.3.). Elettiin Kekkosen, suomettumisen ja itsesensuurin aikaa, eikä läheskään kaikista olennaisistakaan asioista kerrottu julkisuudessa. Hän on saanut tukea niin oman puolueensa piiristä kuin työskentelytapojaan tuntevilta virkamiehiltäkin. On arveltu, että kohun takana olisi puolueen kova sisäinen kamppailu Vaasan vaalipiirissä. Politiikka on paitsi raakaa, niin myös raadollista. Nytkään hiihtokansa ei onneksi jäänyt sivakoimaan yllyttävää esimerkin voimaa kokonaan vaille. On sanottu, että Lintilän alkoholinkäyttö on ollut ”julkinen salaisuus” koko vaalikauden ajan (IL 3.3.). Moni mitali jäi aivan pienestä kiinni. Sentään vielä puhutaan koululaisten hiihtolomasta. Liikkumattomuuden on laskettu aiheuttavan joka vuosi yli kolmen miljardin euron kustannukset, kun kansalaiset ravaavat hakemassa terveyspalveluja ja lääkkeitä tai jäävät pois töistä joko sairauden vuoksi väliaikaisesti tai kokonaan työkyvyttöminä eläkkeelle tai ennenaikaisesti hautaan. Puolueella on samasta vaalipiiristä kaksi ministeriä, Lintilän lisäksi Antti Kurvinen sekä puolustusministerinä juuri toiminut Mikko Savola sekä vielä neljäntenä äänimagneettina ensimmäisen kauden kansanedustaja Pasi Kivisaari. Yhteystiedot Hämeen Sanomat Osoite: Vanajantie 7, Hämeenlinna postitse: PL 530, 13111 Hämeenlinna Toimitus: ma–pe 9–22, la, su 13–22 Uutisvinkit: 03 6151 410, toimitus@hameensanomat.fi Kuvien ja videoiden lähetys toimitukseen: whatsapp 040 4577 980 Päätoimittaja: Tuulia Viitanen 044 5644 454 Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari 050 3709 278 Uutispäällikkö: Juho Peltoniemi 040 124 2259 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Asiakaspalvelu: 03 7575 700 ma–pe klo 8–16. Lintilän tapauksen imagohaitta on kuitenkin kaikkien yhteinen. Olosuhteet liikkumiselle ulkona ovat mitä mainioimmat, kunhan muistaa pukeutua oikein, jotta säätiedotusten lupaama pakkanen ei pääse puraisemaan liikunnan iloa pois. Yhteiskunnallisia kustannuksia suuremmat haitat osuvat yksilöille itselleen, kun terve elämä vaihtuu kenties sepelvaltimotautiin, tyypin 2 diabetekseen tai muuhun sellaiseen sairauteen, jonka puhkeamista olisi mahdollisesti voinut välttää tai ainakin siirtää liikunnalla. Kiusallinen tilanne on ennen muuta keskustan puheenjohtajalle Annika Saarikolle. Hiihtomenestys on perinteisesti kiihdyttänyt valtavasti tavallisten suomalaisten hiihtointoa. Hiihdolla on suomalaisille eri merkitys kuin yleisurheilumenestyksellä, josta Suomi saattoi nauttia viime kesänä Saksan Münchenissä ja juuri päättyneissä halli-EM-kisoissa Istanbulissa. Miksi juuri nyt. Se on näkynyt muun muassa suksikaupassa, kun varsinaisten hiihtointoilijoiden lisäksi lajista vähemmän kiinnostuneet lapset, nuoret ja aikuiset ovat halunneet lähteä itse laduille testaamaan, miltä hiihto maistuu, oli tyyli sitten perinteinen tai luistelu tai molemmat. Selvityksen (HS 4.3.) mukaan kysymys ei ole yksittäistapauksesta, vaan useista kerroista ja useista, tosin ainakin enimmäkseen nimettömistä lähteistä, joiden arvion mukaan Lintilä on ollut alkoholin vaikutuksen alainen työtehtävissään tai ainakin niiden aikaan. Puolueen kenttäväen kuuluisi juuri nyt koota joukkoja torjuntavoiton tavoitteluun, eikä joutua selittämään kannastaan epävarmoille äänestäjille asiaa, jossa kaikki selitykset kaikuvat kuuroille korville. puhelun hinta mpm/pvm jonotus on maksullista asiakaspalvelu@hameenmedia.fi Asiakaspalvelupiste: Vanajantie 7, Hämeenlinna ma–pe klo 12–14 hameensanomat.fi/asiakaspalvelu Lukijailmoitukset: hameensanomat.fi/ilmoita ilmoitukset@hameenmedia.fi Tilaushinnat verkossa oma.media.fi/tilaushinnat Yritysilmoitukset: 03 7575 710 ma–pe klo 8–16 myyntipalvelu@hameenmedia.fi Kustantaja: Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista Painopaikka: Lehtisepät, Lahti Jakelupäivystys: Posti Palvelut Oy Varhaisjakelu: 0100 4070 (pvm/mpm) arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5445 (pvm/mpm) arkisin klo 8–16 Artikkelit 2 Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 LUKIJAN KUVA Olisiko normaali talvikeli. Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) alkoholinkäytöstä on noussut kohu juuri pahimpaan aikaan. Lintilän kohu keskustalle pahaan aikaan ” Laiminlyöntiä ei ole voitu osoittaa.. Nyt kujanjuoksu näyttää vielä törmäävän seinään. Lintilä on kiistänyt päihtyneenä työskentelyn. Lintilä on ministerinä ilmeisen pätevä, mutta samat säännöt koskevat niin päteviä kuin tunareitakin. Ja se on huono juttu koko kansalle
Jokseenkin eri mieltä on kaksi perussuomalaisten ehdokasta. Myös Suomen Kansa Ensin -puolueen kaksi ehdokasta tukevat tuulivoiman lisäämistä. – Pienydinvoimalat ja vetyteknologia edustavat energiateollisuuden tulevaisuutta. Tuulivoimaa tarvitaan, mutta sen rakentamisessa tulee edetä harkiten. Aurinkovoima on kasvava mahdollisuus ja sen hyödyntäminen on vielä hyvin vähäistä, Mira Nieminen (ps.) kirjoittaa. Ehdokkaista 10 on täysin eri mieltä asiasta, heidän joukossaan nykyiset kansanedustajat Lulu Ranne, Jari Ronkainen ja Rami Lehto. Myös kokoomuksen, SDP:n, keskustan ja vihreiden kaikki hämäläiset ehdokkaat ovat väittämän kanssa joko täysin tai jokseenkin samaa mieltä. 3,73 Ehdokkaiden vaalikoneeseen antamien vastausten keskiarvo on merkitty asteikkoon mustalla pallolla. Kristillisdemokraateissa on kahtalaista suhtautumista. Juha Rehula (kesk.) Eduskuntavaalit 2023 Uutiset p. Täysin samaa mieltä väittämän kanssa on vaalipiirin ainoa Eläinoikeuspuolueen ehdokas Tiia Sarell. Hämeessä tehtyjen kartoitusten perusteella meiltä löytyy useita potentiaalisia tuulivoimatuotannon alueita, Aapo Reima (vas.) perustelee vaalikonevastauksessaan. – Maisemahaitat ovat ilmeiset ja meluhaitat todelliset. Kaksi ehdokasta valitsi vaalikoneesta kohdan ”en osaa vastata”. Ehdolla olevista nykyisistä kansanedustajista täysin samaa mieltä ovat Tarja Filatov (sd.), Sanni Grahn-Laasonen (kok.), Mirka Soinikoski (vihr.) ja Päivi Räsänen (kd.) Jokseenkin samaa mieltä ovat Johannes Koskinen (sd.), Mika Kari (sd.), Ville Skinnari (sd.), Timo Heinonen (kok.), Hilkka Kemppi (kesk.) ja Aino-Kaisa Pekonen (vas.). Selvä enemmistö tahtoo lisää tuulivoimaa Hämeeseen 1 2 3 4 5 Perussuomalaiset Kristillisdemokraatit Liike Nyt Suomen Keskusta Vihreät Kokoomus SDP Vasemmistoliitto Täysin eri mieltä Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En osaa vastata Jokseenkin eri mieltä Väittämä: Hämeen vaalipiirin alueelle on lisättävä tuulivoimaa. Eduskuntapuolueista vain perussuomalaiset vastustaa. Kaikki Valta kuuluu kansalle -puolueen viisi ehdokasta ja enemmistö Vapauden liiton ehdokkaista vastustavat tuulivoiman lisäämistä Hämeessä. En pidä välttämättömänä, että sisä-Suomeen (esim. – Rakentamisessa tulee silti muistaa huomioida luontoarvot ja alueelliset maankäytön mahdollisuudet, Kuura Helanen (vihr.) kommentoi. Jos haluamme olla edelläkävijöitä, on meidän panostettava siihen, perustelee Liike Nytin Peter Petro, joka on jokseenkin eri mieltä tuulivoimaan lisäämisestä. Monien myönteisesti tuulivoimaan suhtautuvien ehdokkaiden vastauksissa toistuu vaatimus siitä, että uusien tuulivoima-alueiden suunnittelussa on kuunneltava paikallisia ihmisiä eikä niitä saa rakentaa liian lähelle asutusta. Ehdokkaiden sukupuolella ei ollut väliä suhtautumisessa tähän kysymykseen. Kuusi ehdokasta suhtautuu myönteisesti asiaan, mutta viisi on eri mieltä. Maanomistajien mielipiteitä tulee kunnioittaa, Juha Rehula (kesk.) perustelee. Asteikolla 5 merkitsee täysin samaa mieltä, 1 täysin eri mieltä. 35 prosenttia vastanneista ehdokkaista on täysin samaa mieltä ja 39 prosenttia jokseenkin samaa mieltä väittämän ”Hämeen vaalipiirin alueelle on lisättävä tuulivoimaa” kanssa. Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 3 Iiro-Pekka Airola K olme neljästä kansanedustajaehdokkaasta kannattaa tuulivoiman lisäämistä Hämeen vaalipiirin alueella. – Valituskäytänteitä on syytä tarkastella myös, koska usein valituksia tekevät ne, jotka eivät ole vastuussa kunnan taloudesta, Milla Bruneau (kok.) toteaa. – Tuulivoiman rakentamista pitää tehostaa sujuvoittamalla lupakäytäntöjä ja keventämällä byrokratiaa, kirjoittaa Emmi Lintonen (sd.) – Kannatan lisärakentamista. Kaikkien vastanneiden keskiarvo (Vastanneita yhteensä 127) KUVA: TAPIO TUOMELA, GRAFIIKKA: SOILE TOIVONEN Uudet myllyt kelpaavat useimmille Hämeen kansanedustajaehdokkaille. Asia käy ilmi ehdokkaiden vastauksista Hämeen Median lehtien yhteiseen vaalikoneeseen. Kaikki Liberaalipuolueen neljä ehdokasta ovat tuulivoimaan lisäämisestä joko täysin tai jokseenkin samaa mieltä. Naisten vastausten keskiarvo oli 3,8 ja miesten 3,6. Hämeeseen) tarvitsee suuresti lisätä tuulivoimaloita, perustelee jokseenkin eri mieltä väittämästä oleva Risto Auvinen (kd.). Kaikkein myönteisimpiä asialle ovat vasemmistoliiton ehdokkaat, joista täysin samaa mieltä on 79 prosenttia. ” Maan omistajien mielipiteitä tulee kunnioittaa. Nykyisistä eduskuntapuolueista perussuomalaiset muodostaa poikkeuksen suhtautumisessa tuulivoiman lisäämiseen Hämeessä. Täysin eri mieltä asiasta on 16 ja jokseenkin eri mieltä 8 prosenttia ehdokkaista. Myös Liike Nytissä kannat jakautuvat: samaa mieltä tuulivoiman lisäämisestä on yhteensä seitsemän ehdokasta, neljä on taas eri mieltä. – Tuulivoiman nopea lisärakentaminen on tarpeen Suomen hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisen, energiaomavaraisuuden ja halvan päästöttömän energian saatavuuden kannalta. Tuulivoimaa tulee rakentaa niin, että ihmisille aiheutuvat haitat vähintään minimoidaan. Kaksi perussuomalaisten ehdokasta näyttää tuulivoimalle vihreää valoa. Kuvaajassa on lueteltu ne puolueet, joista on vähintään 10 vastaajaa. Piraattipuolueen ainoa ehdokas Leinard Kohonen on jokseenkin samaa mieltä. – On etsittävä muita mahdollisuuksia tuulivoiman aiheuttamat haitat huomioiden
Paikallinen nuoriso on jo kahdesti järjestänyt muistoajon, jonka reitti on kulkenut ristin editse. Lisäksi viisi polkupyöräilijää ja yhdeksän jalankulkijaa menetti henkensä turmissa, jossa työ kone oli osallisena. Puimurinkuljettajan saamaa rangaistusta pariskunta pitää mitättömänä. Uhrin äiti Liisa Pessi on pettynyt Päijät-Hämeen käräjäoikeuden ja Itä-suomen hovioikeuden ratkaisuihin onnettomuuden käräjöinnissä. Syytteet törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta hylättiin. Autolla ajamista varten hänellä oli poikkeusluvalla hankittu ajokortti. Petri Koivisto O rimattilan Mallusjoentiellä noin puolitoista kilometriä Mallusjoen kylästä länteen on ajorataan maalattu pienet merkit. Sille tuelle oli suuri tarve. Sellainen vaihtoehto ei Pessin ja Lehdon mielestä tuntunut oikealta etenkään, kun korvaukset saa esittää myös rikoskäräjillä. – Julius ei saanut sitä oikeutta, mikä hänelle kuului. . Perheen omat korvausvaatimukset LVK:ta kohtaan hylättiin. Hovi ei halunnut kohtuullistaa perheelle maksettavaksi tulleita oikeudenkäyntikuluja muun muassa siksi, että he olisivat voineet vaatia kärsimyskorvauksia muuallakin kuin rikosoikeudenkäynnissä. Edelleen 25 vammoihinsa kuol lutta henkilöä oli onnettomuus hetkellä ollut muissa mootto riajoneuvoissa. – Ei voi, vastaa Lehto lyhyesti. Kyläyhteisö jakoi perheen menetyksen. Muistikuvia on liitettävä yhteen, että saadaan palapeli kasaan, kuvailee Pessi. Voiko tällaisesta murhenäytelmästä yleensä lainkaan toipua. 4 Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 Merkit tiessä ja risti pellolla muistuttavat törmäyksestä seksi haluttu mitään tehdä eikä ole oikein jaksettukaan. Oikeudenkäynti jätti Pekka Lehdon ja Liisa Pessin mielestä paljon asioita avoimeksi. päivän iltana 2020. Surutalon keittiö täyttyi kukista ja ruuasta. Orimattilan seurakunnan pastori Kaija Jyrkkä ryhtyi tukemaan omaisia turmaa seuranneina raskaina kuukausina. Viime vuoden toukokuussa Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi puimuria ajaneen orimattilalaisen miehen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta noin tuhannen euron sakkoihin. Myös Julius opiskeli maanrakennusalaa ja oli suvussaan kaivurikuski jo kolmannessa polvessa. Se tuntui kohtuuttomalta. Sitten he jäivät kahdestaan. Menehtynyt Julius oli edelleen autossaan, ja omaisten piti ryhtyä siivoamaan onnettomuuden jälkiä. Hän kokee puolustaneensa poikaansa parhaansa mukaan yhdessä puolisonsa Pekka Lehdon kanssa. . Liisa Pessi on palannut takaisin myyjän töihin, ja Pekka Lehdolla on oma maanrakennusyritys. Huoneelle ei Liisa Pessin mukaan ole toistaiMallusjoen puimuriturmassa kuolleen nuorukaisen omaiset eivät mielestään saaneet oikeutta. Menehtyneistä 18 oli kuljetta nut työkonetta ja kolme ollut koneen kyydissä. Juliuksella oli runsaasti kokemusta moottoriajoneuvojen käsittelystä. – Ilman toimivaa työterveyshuoltoa ihminen jäisi tuskansa kanssa aivan yksin. Tietä leveämmän puimurin leikkuupöytä ruhjoi vastaan tullutta henkilöautoa kuljettaneen Juliuksen, jolloin hän menehtyi vammoihinsa heti. Juliuksen perheessä kukin on tehnyt surutyötä omalla tavallaan. Onnettomuus on niin ikään asettanut omat haasteensa perheen vanhempien keskinäiselle suhteelle. Hautajaisiin ja muistotilaisuuteen osallistui parisataa nuorta, ja heidän aloitteestaan myös tuotiin valkoinen risti turmapaikalle. Tapahtuneen käsittely julkisuudessa on pariskunnan mukaan ollut enimmäkseen asiallista. Haluamme, että Julius saa rauhan. p Uutiset. Puimurin ja auton yhteentörmäyksen synnyttämä rysähdys kuului puolentoista kilometrin päästä Mallusjoen kylälle asti, mutta omaiset saivat tietää kolarista vasta pari tuntia myöhemmin. Vuosina 2011–2020 yhteensä 60 traktoria tai muuta työ konetta oli osallisina kuolemaan johtaneissa tieliikenneonnetto muuksissa. Kuljettaja oli vasta tuolloin esittänyt Liisa Pessille surunvalittelunsa. Lasku olisi Pessin mukaan ollut suuri, jos hän olisi joutunut itse maksamaan nämä palvelut. Lähde: Onnettomuustieto instituutti. Arkivaatteissa hänet myös haudattiin. Liisa Pessin työnantaja järjesti hänelle mahdollisuuden päästä pitkän sairausloman aikana lääkärin ja psykologin luokse. – Kuuluuko vanhempien tehtäviin kerätä lapsensa jäännökset, kysyy Pessi. Yksi julkisuudessakin pohdittu kysymys on, olisiko yhteenajo ollut vältettävissä, jos puimurin leikkuupöytä ei olisi ollut paikallaan koneen edessä. Turmissa kuoli 60 henkilöä. Turmailtana klo 19 aikoihin Julius Pessi lähti autollaan korjaamaan kaverinsa mopoa, mutta ei koskaan saapunut perille. Lopulta yhteisymmärrys saavutettiin ja korvaukset maksettiin. Murhe menetyksestä on raskas. – Jos leikkuupöytää ei olisi ollut, poikamme olisi mahdollisesti jäänyt henkiin. Silloinkin tieto tuli Juliuksen kaverin isältä eikä viranomaisilta. Leikkuupuimurin kuljettajan he tapasivat onnettomuuden jälkeen ensimmäisen kerran vasta käräjäoikeudessa. . Kumpikin Juliuksen huoltajista joutui turvautumaan ammattiapuun. Poikansa menettämistä sureva pariskunta joutui myös tekemään paljon töitä saadakseen vakuutusyhtiöltä korvauksia onnettomuudessa tuhoutuneesta autosta. Hovioikeus ratkaisi asian samalla tavalla, paitsi että Pessi ja Lehto tuomittiin yhteisvastuullisesti korvaamaan omien oikeudenkäyntikulujensa lisäksi myös Liikennevakuutuskeskuksen (LVK) oikeuskulut. Nyt kahdeksanvuotias Lilian-pikkusisko pyysi syntymäpäivälahjaksi kaukoputken, jotta hän näkisi pois menneen veljensä. – Asioita prosessoidaan eri tahtiin. Vanhemmat kokivat nyt jääneensä poikansa kuoleman maksumiehiksi. Puimurin leikkuupöytä oli lanannut pienen Opel Corsan matalaksi matkustajatilojen takapilareita myöten. – Muuten asian käsittely vain venyisi ja vanuisi. Liisa Pessi TILASTOT 60 konetta, 60 uhria . Poliisi toimitti kuolleen nuorukaisen puhelimen, lompakon ja korut huoltajille. ” Kuuluuko vanhempien tehtäviin kerätä lapsensa jäännökset. Tien vieressä on valkoinen risti, joka on tuotu paikalle turmassa kuolleen 17-vuotiaan Julius Pessin muistolle. Sakkorangaistus tuntuu heidän mielestään pieneltä verrattuna siihen kärsimykseen, mitä turman uhrin omaiset joutuvat kantamaan. Ne maalattiin aikanaan osoittamaan paikkaa, johon kuolonkolarissa osallisena ollut leikkuupuimuri pysähtyi syyskuun 7. Juliuksen huone perheen omakotitalon yläkerrassa on edelleen juuri siinä kunnossa, mihin se käyttäjänsä jäljeltä jäi kaksi ja puoli vuotta sitten. Lilian on myös halunnut Juliuksen syntymäpäivien viettämistä ja kakun leipomista
Hän oli sunnuntaina hallituksen kuultavana ja kertoo ymmärtäneensä, että ”loput erottamiset tulevat sitten myöhemmin”. Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 5 Vanhemmille Juliuksen muistoristi on tärkeä paikka. ” Minulla on ollut helpottunut fiilis. Valtuutettu voidaan ryhmän sääntöjen mukaan erottaa, jos hänen menettelynsä on ollut puoluetta tai valtuustoryhmää vahingoittavaa ja menettely on toistunut varoituksesta huolimatta. Omaisten vaatimusten perusteena oli, että puimurin kuljettaja aiheutti henkilöauton kuljettajan kuoleman. Perussuomalaisten valtuutettu erotettiin puolueen ryhmästä Veli-Matti Virtanen Perussuomalaisten hämeenlinnalainen kaupunginvaltuutettu Tuomas Koskinen (kuvassa) on erotettu puolueen valtuustoryhmästä. Koskisen varoituksen syyksi tuli kuitenkin asiaton käytös aiemmassa valtuustoryhmän kokouksessa. – Lähtö varmaan tulee paikallisyhdistyksestä ja sen hallituksesta huhtikuun kevätkokouksessa, ja kai puoluekin sitten erottaa, kunhan eduskuntavaalit ovat ohi. Syytteet törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta hylättiin. ”Koskisen asema yhdistyksessä arvioidaan jäsenkokouksessa keväällä erikseen”, paikallisyhdistyksen tiedotteessakin sanotaan. ”Suhmuroinnilla” Koskinen viittaa etenkin puolueen hämeenlinnalaisen kansanedustajan ja ylivoimaisen ääniharavan Lulu Ranteen vallankäyttöön myös puolueen paikallisissa elimissä. Valtuustoryhmän sääntöjen mukaan sen kokousten asioista ”ei saa antaa tietoa ulkopuolisille” ilman ryhmän päätöstä. Päätöksen teki ryhmän sääntöjen mukaisesti puolueen paikallisyhdistyksen hallitus, joka kokoontui sunnuntai-iltana. Risti on aivan Mallusjoentien varressa. Matti Tolvasen mukaan peruskysymys kuolemantuottamuksesta on kuitenkin oikeudellisesti niin epäselvä ja tulkinnanvarainen, että omaisilla oli perusteet vaatia korvauksia oikeudessa. Nuoren huoltajat ja yksi alaikäinen lähiomainen vaativat puimurin vakuuttaneelta Liikennevakuutuskeskukselta (LVK) yhteensä kymmenientuhansien eurojen korvauksia muun muassa kärsimyksestä. Näistä asioista voidaan olla kahta mieltä. Koskinen sanoo, ettei hän ole saanut tuosta tarkempaa selvitystä. Ryhmän puheenjohtaja Vesa Mäkinen ei tätä halua kommentoida. Hän muistuttaa, että korvausriidassa yksityishenkilöitä vastassa oli vakavarainen organisaatio. – En siitä lähde kinastelemaan, sanoo ryhmyri Mäkinen ja viittaa myös ”jokaisen omaan vastuuseen” perehtymisessä. Professori Tolvanen ei niin ikään purematta niele hovioikeuden perusteluita, että omaisilla olisi ollut etujensa ajamiseen myös muita vaihtoehtoja kuin esittää vaatimuksensa LVK:lle rikoskäräjillä. Annetuista varoituksista valtuustoryhmä ei kertonut julkisuuteen. – Puoluehan tässä on tietysti myös kärsijänä. Puimurin edessä ollut leikkuupöytä teki koneesta niin leveän, ettei sen ohi päässyt kumpaankaan suuntaan. – Nämä eivät ole julkisesti reposteltavia asioita. Matti Tolvanen toivoo, että syyttäjä hakisi valituslupaa korkeimmalta oikeudelta syytteiden uudelleen punnitsemista varten. Erottamisensa kanssa Koskinen kertoo olevansa ”ihan sujut”. Koskinen sanoo, että ryhmän sääntöjä ”ei ole ikinä käyty meille edes läpi”. Hämeenlinnan Perus suomalaiset ry:n hallitus katsoi Tuomas Koskisen toimineen sääntöjä vastaan. Hän korostaa, ettei ole millään lailla omaa puoluettaan vastaan. Erottamisen peruste oli ”yhdistyksen ja valtuustoryhmän sääntöjen vastainen toiminta”. Päijät-Hämeen käräjäoikeus ja Itä-Suomen hovioikeus kuitenkin katsoivat, ettei kuolemantuottamuksesta ollut näyttöä. Tämäkin seikka olisi puoltanut omaisten korvausvelvollisuuden kohtuullistamista. – Tulkinnanvaraisuudesta kertoo sekin, että syyttäjä oli nostanut syytteen ja vienyt asian hovioikeuteen myös kuolemantuottamuksen osalta. Tällöin vaatimuksiltakin putosi pohja pois. Ranne on kiistänyt toimineensa valtuustoryhmän puheenjohtajasähläyksen taustalla, eikä hän ole halunnut kommentoida ryhmän ”sisäisiä asioita”. Hovi oli toista mieltä ja määräsi edellä mainitut kolme henkilöä korvaamaan myös LVK:n oikeudenkäyntikustannukset. Kiintiö oli täynnä. Koskinen on itsekin paikallisyhdistyksen hallituksen jäsen – ainakin toistaiseksi. Koskinen kummastelee, ettei hänelle ja Honkaselle annettu sääntöjen mukaista huomautusta ennen varoitusta. – Ankaralta tämä vaikuttaa kuolleen omaisille, jotka ovat menettäneet läheisensä ja joutuneet vielä maksumiehiksi esittäessään kuolemantapaukseen perustuvan vaatimuksen, arvostelee Tolvanen. Itä-Suomen hovioikeus arvioi käräjäoikeuden tavoin, että leikkuupuimuria kuljettanut viisikymppinen mies syyllistyi liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Näin arvioi Itä-Suomen yliopiston rikosja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen. Koskisen erottamisesta lähetti eilen maanantaina tiedotteen Hämeenlinnan Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja Jonni Levaniemi. Perussuomalaisten valtuustoryhmä on yhä kolmanneksi isoin. Tolvasen mukaan vaatimukset normaalisti esitetään juuri oikeudenkäynnissä. Nyt kuolemantuottamus on jäämässä menehtyneen nuoren omalle vastuulle. Koskinen kertoi niistä Hämeen Sanomien haastattelussa viikon kuluttua kokouksesta. Valtuustoryhmästään erotettu Tuomas Koskinen Uutiset p. Mutta en voinut katsella loputtomiin sellaista suhmurointia. Koskinen itse sanoo, että erottamisen peruste on hänen haastattelunsa. – Kyllähän se oli lopullinen niitti, ”tietojen vuotaminen”. – Toki ymmärrän hovioikeuttakin. Kolme päivää tuon jutun (21.2.) jälkeen sain paljon positiivista palautetta, myös puolueen jäseniltä ja muualtakin kuin Hämeenlinnasta. MIRJA HUSSAIN Rikosoikeuden professori arvostelee hovioikeutta tuomiosta Itä-Suomen hovioikeus veti liian kovaa linjaa määrätessään Orimattilan Mallusjoen liikenneturmassa menehtyneen nuoren omaiset korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut. Valtuustoryhmä voi antaa varoituksen valtuutetulle, jos tämä on menetellyt esimerkiksi vastoin ryhmän sääntöjä tai esiintynyt sopimattomasti tai velvollisuuksiensa vastaisesti tehtävissään. Vaatimukset hylättiin, mutta käräjäoikeus ei olisi silti tuominnut omaisia maksamaan vastapuolen oikeuskuluja. Tämän vuoksi myös heidän oikeudenkäyntikulujaan olisi voitu kohtuullistaa. Mihinkään toiseen puolueeseen Koskinen ei ole siirtymässä. Matti Tolvanen arvioikin, että Päijät-Hämeen käräjäoikeuden kanta korvausasiaan oli oikeampi kuin hovioikeuden. Koskinen ja toinen valtuutettu Pasi Honkanen saivat varoituksen valtuustoryhmältä kolme viikkoa sitten, kun heidän väitettiin kertoneen ryhmän sisäisiä tietoja Hämeen Sanomien uutiseen erimielisyyksistä, jotka liittyivät ryhmän poukkoilleeseen puheenjohtajavalintaan. – Minullahan on ollut helpottunut fiilis sen jälkeen, kun avasin suuni haastattelussa. Toisaalta myös henkilöautoilija olisi voinut nähdä puimurin jo kaukaa, jolloin hän olisi ehtinyt pysäyttää autonsa
Hänen mukaansa oikeudenkäynnistä on väliaikainen päätös, jossa toiselle osapuolelle on määrätty 30 miljoonan vakuus. Realistinen korvaussumma on 10–30 prosenttia vaatimuksesta. Kanta-Hämeen käräjäoikeus ei ole tehnyt minkäänlaisia päätöksiä, miten se edellyttää Ritaluoman osallistuvan oikeudenkäyntiin ja milloin pääkäsittely aloitettaisiin. Hämeen Sanomat ei julkaise tuomitun nimeä, eikä tapahtumapaikkoja uhrin suojelemiseksi. Tuomittu kiisti teot sekä vaati toissijaisesti itselleen mielentilatutkimusta. Hämeen Sanomien Näkökulma-kirjoituksessa, joka julkaistiin 6.3.2023, Pekosen etunimi oli virheellisesti kirjoitettu Anna-Kaisaksi. Kertomusta vuosia jatkuneesta hyväksikäytöstä tukivat myös tuomitun kotoa löytyneet todisteet, joiden joukossa oli myös uhrille osoitettuja kirjeitä ja kortteja, jossa hän ilmaisi rakastavansa uhria ja haluavansa viettää tämän kanssa loppuelämänsä. Myös tuomittu myönsi, että tunnetasolla heidän suhteensa oli isä-tytär-suhde. – Haluan tulla Suomeen, hän painottaa. JUHANI SALO p Uutiset. Tilanne lähti purkautumaan uhrin avauduttua asiasta ulkopuoliselle tekstiviestillä. Konkurssipesä hakee tuomioiden vahvistamista rikosoikeudenkäynnissä, jotta velat eivät vanhenisi. Uhri oli jatkanut säännöllisiä vierailuja miehen luona sen jälkeen, kun avioliitto uhrin äidin kanssa oli päättynyt. Tuomio tuli virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta, törkeästä vahingonteosta, törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja moottoriajoneuvon käyttövarkaudesta. Ehdokkaiden esittelyt ja arvot Hyödynnä vaalikonettamme: hameensanomat.fi/vaalikone T a rj a n tu k ir y h m ä KANSANEDUSTAJA TARJA FILATOV Tavataan ti 7.3. 6 Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 Löydä. Ritaluomaa syytetään kahdesta törkeästä petoksesta, kahdesta törkeästä veropetoksesta, törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä. – Siinä mielessä tämä rangaistus on ankara, että yleensä Suomessa tuomiot osuvat rangaistusasteikon alimpaan neljännekseen ja tämä menee sen yli, hän sanoo. Mies oli uhrin isäpuoli. Oikaisu Vasemmistoliiton riihimäkeläinen kansanedustaja on nimeltään Aino-Kaisa Pekonen. Ritaluomaa syytetään kahdesta törkeästä petoksesta, kahdesta törkeästä veropetoksesta, törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä. ” Olen saanut kolme sydänkohtausta. klo 10 13 markkinat, HML ke 8.3. Oikeus ei tähän myöntynyt. Tuolloin ajateltiin, että oikeudenkäynnin pääkäsittely voisi alkaa maaliskuussa. Oikeudessa suhdetta kuvattiin isä-tytär-suhteeksi. Ritaluoma on useilla lainvoimaisella tuomiolla määrätty palauttamaan SCC:n konkurssipesälle yhteensä useita miljoonia euroja. Hän on kiistänyt syytteet. –?Jos tervehtyminen jatkuu, tarkoitus on heti lentää Suomeen, sanoo Ritaluoma. Ritaluoma on toimittanut käräjäoikeudelle Hämeenlinnaan lääkärintodistuksen, jonka mukaan hän ei voi osallistua oikeudenkäyntiin. Tolvasen mukaan virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta tuomiot ovat yleensä muutaman kuukauden mittaisia. Rikosoikeudenkäynnin valmisteleva istunto pidettiin joulukuussa. Mies valitti tuomiosta hovioikeuteen, joka piti ennallaan käräjäoikeuden tuomion. Tuolloin ajateltiin, että pääkäsittely voisi alkaa maaliskuussa. Tuomion mukaan teot alkoivat uhrin ollessa 8–10-vuotias ja jatkuivat kunnes hän oli 16-vuotias. Törkeä vahingonteko sen sijaan voi kattaa hyvin monenlaisia tapauksia. Ritaluoma kehottaa ottamaan asiasta selkoa oikeuslaitokselta West Palm Beachiltä Floridasta. Se on varma asia, sanoo Sunny Car Centerin (SCC) yrittäjä Markku Ritaluoma. Ritaluoma kertoo syövänsä paljon lääkkeitä, ja terveydentilalle tärkeä päivä on 15. Maksimirangaistus virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta ja törkeästä vahingonteosta on molemmista neljä vuotta ehdotonta vankeutta. Isäpuoli tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä Niina Karling Turun hovioikeus on tuominnut kantahämäläisen isäpuolen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä yli neljän vuoden ehdottomaan vankeuteen. Hän kiistää syytteet. Äänestä. Rikosoikeudenkäynnin valmisteleva istunto pidettiin viime joulukuussa. Hän piti myös mahdollisena, että asian käsittely siirtyy ensi syksyyn. – Maksan (Floridan oikeudenkäynnin) korvauksilla Suomen valtiolle ja muille velkojille Suomessa, Ritaluoma lupaa. Käräjäoikeus on lähtenyt ensisijaisesti siitä, että Ritaluoma saapuu rikosasian vastaajana henkilökohtaisesti oikeudenkäyntiin. Tuomittu oli myös kirjoittanut haluavansa naimisiin uhrin kanssa. – Ryhmittymä on painanut minua jo kahdeksan kuukautta. Mahdollisena on kuitenkin pidetty myös osallistumista videoyhteydellä. – Oikeusprosessi kestää 6–7 kuukautta. Tolvanen muistuttaa, että olennaista on teon tahallisuuden pohtiminen. Tekijä tuomittiin neljän vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen sekä maksamaan korvauksia. – Epävirallisia keskusteluja vaihtoehdoista on käyty. – Teoreettinen maksimirangaistus nousee noilla rikosnimikkeillä seitsemään vuoteen, eli siihen nähden tuomio ei ole korkea, kertoo Tolvanen. – Jos tervehtyminen jatkuu, tarkoitus on heti lentää Suomeen. Itä-Suomen yliopiston rikosoikeuden professori Matti Tolvanen toteaa tapauksen olevan hyvin erikoislaatuinen. heinäkuuta. Ritaluoma matkusti Yhdysvaltain Floridaan vuonna 2014. – Ei tämän tyyppisestä tapauk sesta ole vertailukohtaa. Hämeen Sanomat tavoitti Ritaluoman maanantaina puhelimitse Yhdysvalloista Floridan West Palm Beachiltä. Professori: Kauhakuormaajalla riehuneen tapaus oli erikoislaatuinen Niina Karling Kauhakuormaajalla poliisiautoja Hattulassa romuttanut mies tuomittiin Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa perjantaina kahden vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen. Mitään päätöksiä ei ole, kertoo käräjätuomari Timo Lehtonen. Käräjätuomari Lehtonen arvioi tammikuussa, että on mahdollisuuksien rajoissa viedä pääkäsittely läpi huhti–kesäkuussa. Vaikuta. Ritaluoman mukaan toisen sydänkohtauksen tullen vain hyvät kardiologit (sydänsairauksien erikoislääkäri) pelastivat hänen henkensä. Hän toivoo voivansa hoitaa edustajiensa kanssa prosessin Floridassa. Se on varma asia.” Markku Ritaluomalla on kertomansa mukaan oikeudenkäynti käynnissä myös Yhdysvalloissa. Ritaluoma kertoo, että hänellä on Floridassa oikeusprosessi, jossa hänen korvausvaatimuksensa on 500 miljoonaa dollaria. Lue silloin, kun se sinulle sopii hameensanomat.fi Arno Juutilainen – Tulen syksyllä Suomeen. Enempää en asiasta sano. Markku Ritaluoma Markku Ritaluoma: ”Tulen syksyllä Suomeen. klo 13 Verkatehdas, mukana myös Sanna Marin 2 Muksusta mummoon, vauvasta vaariin hyvinvointi kuuluu kaikille. – Olen saanut kolme sydänkohtausta, hän kertoo. Ritaluomaa vastaan on nostettu syyte Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa, mutta hänen terveydentilansa on estänyt oikeudenkäynnin pääkäsittelyn. – Ei tällaista tekoa voi tarkoittamatta tehdä, hän toteaa
Vaalityö pääsee nyt vasta kunnolla käyntiin, koska eduskunnan istuntokausi päättyi perjantaina. Škoda Karoq -malliston CO?-päästöt (WLTP) 124–171 g/km ja yhdistetty WLTP-kulutus 4,7–7,5 l/100 km. Orpo peräänkuulutti Kela-korvausten palauttamista ja kehittämistä sekä palvelusetelien käyttöönottoa. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Kuvan auto erikoisvarustein. • Polttoainetoiminen lisälämmitin kauko-ohjaimella • Lämmitettävä tuulilasi** • Lämmitettävät takasivuistuimet 2 000 € * Varusteja hintaetu yli Nelipyörä Hämeenlinna Paroistentie 2 13600 Hämeenlinna Kokoomus jahtaa neljättä paikkaa Kiti Salonen Kokoomus lähtee eduskuntavaaleihin haastajan asemassa Hämeen vaalipiirissä. 31 359,38 €, CO?-päästöllä (WLTP) 133 g/km ja yhdistetyllä WLTPkulutuksella 5,9 l/100 km. Edun arvo 1.0 TSI -mallissa alle 2000 €. Hän uskoo myös Parolannummen varuskunnan merkityksen kasvavan. Velkarallille on tehtävä stoppi. Orpo muistutti sote-uudistuksen alkuperäisenä tavoitteena olleen säästää rahaa ja saada ihmiset jonoista hoitoon. – Vanhuspalvelut ovat huonommassa kunnossa kuin varmaan koskaan nykyajassa. Orpo sanoo paljon työtä olevan edessä. Tulevien viikkojen aikana kokoomuksen tavoitteena on tavata mahdollisimman paljon äänestäjiä ja kertoa, miten puolue muuttaisi Suomen suuntaa. Tulevaisuudessa kokoomus ajaa Suomesta puhtaan energian suurvaltaa ja haluaa vahvistaa osaamista muun muassa kaksivuotisella esiopetuksella ja tutkimuksen ja tuotekehitykseen panostamalla. – Antaa intoa tehdä vaalityötä, kun näyttää, että neljäs paikka on otettavissa. Kokoomus tavoittelee Hämeessä yhtä lisäpaikkaa. – Teemme ison kampanjan myös Hämeessä. Puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo puolueen aikovan vakuuttaa myös hämäläiset äänestäjät: valtion velkarallille tarvitaan stoppi. Orpo suitsuttaa Suomen Nato-päätöstä ja entistä tiiviimpää suhdetta länteen. Hämeen Median Tietoykkösellä teettämä kannatusmittaus ennakoi ykköspaikkaa perussuomalaisille (24,7 %) ja kakkossijaa sosiaalidemokraateille (23,1 %). Forssan K-Citymarketilla vierailleen Orpon viesti äänestäjille oli, että Suomen ulkoja turvallisuuspolitiikka on hoidettu hyvin mutta sisäpolitiikkaa pitää parantaa. Etu voimassa vain uusiin tilaussopimuksiin 31.3. Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 7 nelipyora.fi Automyynti ma-pe 9-17, la 10-15 Aina on hyvä sää seikkailla Škoda Karoq -mallistoon nyt Winter Max -paketti veloituksetta Tervetuloa koeajamaan! Škoda Karoq -mallisto alk. Sieltä Orpon päähän jäi myös asennepipo. Se toivottavasti vahvistaa varuskunnan roolia entisestään. – Kun Suomessa pistetään perusasiat kuntoon, me pärjäämme kyllä. – Suomea ei voi rakentaa velan varaan. Meillä on vahva ehdokaslista sekä Kanta-Hämeessä että Päijät-Hämeessä. Hyvinvointi ei kasva velkarahalla ja veroja nostamalla vaan suomalaisella työllä ja yrittämisellä. * Tutustu etuun osoitteessa: skoda.fi/edut. Orpo huomauttaa hallituspuolueiden menettäneen kannatustaan viime eduskuntavaaleihin verrattuna. LASSI PUHTIMÄKI Uutiset p. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo tapasi Forssassa nuoria Asenne ry:n bensiksellä. – Kun Suomesta tulee Naton jäsen, Parolannummesta tulee Naton varuskunta. Nyt hyvinvointialueiden välillä on suuria eroja ja parhaat käytännöt pitäisi saada monistettua muualle. Vaikka vaalipiiri on kaksinapainen, löytää Orpo myös yhtäläisyyksiä. **Ei 1.0 TSI -mallissa. Hämeenlinnasta ja Lahdesta on suunnilleen sama etäisyys pääkaupunkiseudulle, ja sijainti junaradan varressa tarjoaa mahdollisuuksia. – Isossa kuvassa olen luottavainen, että kokoomuksen kannatus on kasvussa, Forssassa maanantaina vieraillut kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo. Kokoomuksen kannatus oli helmikuun puolivälin molemmin puolin tehdyssä tutkimuksessa 21,4 prosenttia. Kokoomus on lisännyt kannatustaan viime vaaleista reilulla parilla prosenttiyksiköllä. 2023 asti
Siellä on monia mahdollisuuksia, mitä tarkastella, Niemelä sanoo. Lisäksi hankkeiden ilmastovaikutukset erityisesti rakentamisvaiheessa ovat huomattavan kielteiset. Kartoituksessa ei oteta kantaa siihen, miten paljon verotusta tulisi kiristää. Tervetuloa juttelemaan! VM julkaisi tuhdin paketin julkisen talouden vaihtoehtoja Sanna Nikula?/?STT V altiovarainministeriö (VM) on koonnut eduskuntavaalien alla puolueiden päätöksenteon tueksi tuhdin paketin erilaisia keinoja, joilla voitaisiin vahvistaa julkista taloutta tulevina vuosina. Valtio on sitoutunut suurten ratahankkeiden kuten Itäradan hankeyhtiöiden suunnittelun rahoitukseen yhteensä lähes 160 miljoonalla eurolla. – Indeksisidonnaiset menot valtion talousarviossa ovat noin kaksi kolmasosaa kokonaisuudesta. p Uutiset. klo 10 14 Kasarmikatu 7B, 5. Indeksijäädytykset ovat olleet poliittisesti kiistanalaisia. Verotuottoja voisi VM:n arvion mukaan kasvattaa erityisesti korottamalla alennettuja arvonlisäverokantoja, kuten ruuan arvonlisäveroa. Ministeriö katsoo maanantaina julkistamassaan laajassa talouskatsauksessa, että niukkojen voimavarojen aikana määrärahat tulisi kohdentaa tuottavampiin kohteisiin. Kyllä se täysin välttämätöntä on tarkastella indeksisidonnaisia menoja, jos lähdetään valtion taloutta yhtenä osana julkista taloutta sopeuttamaan. Keskustelua vetää Suomen Yrittäjien elinkeinopolitiikasta vastaava johtaja HARRI JASKARI ke 8.3. Valtiovarainministeriön sekä liikenneja viestintäministeriön jokin aika sitten julkaiseman selvityksen mukaan mikään kolmesta suuresta ratahankkeesta ei ole taloudellisesti kannattava pitkälläkään aikavälillä ja jokainen vaatii merkittävän osan julkista rahoitusta rakentamisja käyttöaikana. Ministeriön vaihtoehdoissa on mukana niin menoleikkauksia kuin veronkiristyksiä. Hänen mukaansa virkamiehet arvioivat, että näitä eri kokonaisuuksia läpikäymällä on löydettävissä mahdollisuuksia sopeuttaa julkista taloutta. ” Tämä ei ole leikkauslista. 010 219 4020 YRITTÄJIEN VAALITENTTI Tentattavana Kanta-Hämeen ehdokkaita eri puolueista. Keinovalikoimassa ovat myös maltilliset lukukausimaksut korkeakouluihin. 010 219 4015 Parola Pe 10.3. Nämä ovat osin toisilleen vaihtoehtoisia ja osin päällekkäisiä keinoja, sanoi valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä (kuvassa) tiedotustilaisuudessa. Nämä ovat osin toisilleen vaihtoehtoisia ja osin päällekkäisiä keinoja. Ei niitä täysin voi jättää ulkopuolelle. 8 Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 PUUTTUUKO HAMMAS. klo 10 14 Jaakonkuja 1, p. Järvikareen mukaan arvonlisäverotuksen kiristäminen on vähemmän haitallista talouskasvulle kuin esimerkiksi työn tai yritystoiminnan verotuksen kiristäminen. VAIVAAKO PROTEESI. Valtiovarainministeriön keinolistalla ovat muun muassa työeläkeindeksiin, kansaneläkeindeksiin ja kuluttajahintoihin sidottujen etuuksien indeksikorotusten pienentäminen prosenttiyksiköllä vuodessa neljän vuoden ajaksi. Valtiovarainministeriö esitti joulukuussa, että julkista taloutta tulisi vahvistaa eri keinoin vähintään 9 miljardilla eurolla kahden seuraavan vaalikauden aikana. Ylijohtaja Terhi Järvikareen mukaan verokartoituksessa on puolestaan pyritty nostamaan esiin sellaisia veronkorotusvaihtoehtoja, jotka olisivat hyvän veropolitiikan mukaisia. Opetusja kulttuuriministeriön jakamia valtionavustuksia voisi VM:n mukaan alentaa asteittain esimerkiksi noin 200–400 miljoonalla eurolla. – Tämä ei ole leikkauslista. Lisäksi VM pohtii raporteissaan muun muassa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähennyskelpoisuuden poistamista tai sen rajaamista. Maksuton hoitoarvio 9.–10.3. TURVALLISEN SUOMEN TEKIJ Ä 5 Mukana Hämeenlinnan markkinoilla tänään klo 11.30–13. Tervetuloa maksuttomaan arvioon ajanvarauksella tai ilman, etsitään sinulle sopivin ratkaisu. Keinovalikoimassa ovat muun muassa indeksikorotuksista leikkaaminen, valtion avustusten alentaminen ja arvonlisäverojen kiristäminen. krs, p. Enemmistöomistajana valtion vetäytyminen johtaisi todennäköisesti myös kuntien vetäytymiseen hankkeista, valtiovarainministeriö toteaa talouskatsauksessaan. Kokonaisuutta ei ole tarkoitettu sellaisenaan toteutettavaksi. – Menoja rakennekartoitus ja tulokartoitus tarjoavat yhdessä yli 9 miljardin euron kokonaisuuden, mutta näitä ei ole mielekästä laskea yhteen, koska siellä on niin paljon päällekkäisiä ja toisensa poissulkevia toimia, Niemelä sanoi. coronaria.fi/hammasklinikka Hämeenlinna To 9.3. VM:n viesti on Niemelän mukaan, että kaikkia menoja ja tuloja tulee tarkastella. Ansiotuloverotuksen kiristämistä VM ei suosittele. VM:n mielestä säästöjä voisi etsiä myös muun muassa siitä, että jokainen suorittaisi vain yhden korkeakoulututkinnon. Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä VM: Valtion vetäydyttävä suurista ratahankkeista Hämeen Sanomat Valtiovarainministeriö vaatii valtiota vetäytymään suurten ratahankkeiden suunnittelun rahoituksesta. klo 16 HAMK Korkeakoulukeskus C-talo, B-auditorio KASVU • OSAAMINEN • KANSAINVÄLINEN TYÖVOIMA VAPAA PÄÄSY mikakari.fi M a k sa ja M ik a K a ri n tu k ir y h m Š . – Mitään kokonaisuutta ei ole syytä jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja koulutus on yksi iso kokonaisuus. Ministeriö julkisti menoja rakennekartoituksen sekä verokartoituksen maanantaina. Näin vältyttäisiin tulevilta suunnittelukustannuksilta, noin 226 miljoonaa euroa, sekä rakentamisen ja ylläpidon kustannuksilta kaikkien hankkeiden osalta, arviolta 12 miljardia euroa. Tämä tarkoittaisi vuosittaista arviolta 135 miljoonan euron kustannuserää
Meillä ei ole tiedossa veronalennuksia, jotka maksaisivat itse itsensä takaisin. Luvitusprosessien nopeuttaminen olisi halpa keino vauhdittaa kasvua. Majaselta on vaikea nyhtää näkemystä, mistä hän olisi valmis leikkaamaan. – Nyt olisi hyvä tilaisuus tehdä muutos ja siirtää tuet uudistuvin tukiin. – Jos nyt ei tehdä uskottavia ja nopeasti vaikuttavia toimenpiteitä, niin ongelmat eivät häviä mihinkään. – Sen jälkeen se on yhteiskunnallista ja poliittista harkintaa, onko valtio valmis tukemaan pandojen ylläpitoa, Majanen sanoo. Valtion rahakirstun vartija muistuttaa, että helpot säästöt on jo tehty. – Arvion mukaan julkinen talous velkaantuu joka vuosi kymmenellä miljardilla eurolla, ensi vaalikauden lopussa 12 miljardilla. Onko meillä varaa ylläpitää nykyistä hyvinvointivaltiota. Esimerkkinä hän mainitsee energiateknologian, johon kuuluu akkuja vetyteollisuus. Ne eivät vaadi pysyviä tukia, mutta ne saattavat kaivata vauhtia alussa. KAI SINERVO Uutissuomalainen p. Työperäinen maahanmuutto auttaa työvoimapulaan ja vauhdittaa talouskasvua, mutta muutkin maat kilpailevat osaavasta työvoimasta. Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö kiirehtii sekä sopeutustoimia että kasvun vauhdittamista ja torjuu veroalen. Majanen sanoo, että on välttämätöntä vauhdittaa kasvua ja lisätä työllisyyttä. Majasen mukaan vielä on valinnanvaraa keinoista eli siitä, miten paljon leikataan ja kiristetään veroja ja miten paljon julkista taloutta pyritään vakauttamaan talouskasvun ja työllisyyden avulla. – Minulle on epäselvää, kannattaako miljardeja laittaa juuri ratahankkeisiin. – Valtio menettäisi verotuloja. Vihreä siirtymä ja digitalisaatio antavat yrityksille mahdollisuuden uusiutua. Hän pohtii, miten ihmisten terveydentilaa saataisiin parannettua. Valtiovarainminisateriön kansliapäälikkö Juha Majanen sanoo, ettei Suomi voi velkaantua 10 miljardin euron vuositahtia. Se pienentäisi sote-menojen kustannusten kasvua ja lisäisi työllisyysastetta. Majanen kiirehtii sekä sopeutustoimia että kasvun vauhdittamista. Joitakin veroja voidaan korottaa, toisia alentaa. Työryhmä selvittää, kuinka paljon Ähtärin eläinpuisto voi omalla tulorahoituksellaan kustantaa pandojen ylläpitoa. – Puolueilta puuttuu konkretia siitä, millä keinoilla julkinen talous saadaan vakautettua. Majasen mukaan se ei välttämättä riitä velkasuhteen taittamiseen. Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 9 Majaselta sapiskaa puolueille konkretian puutteesta Ari Helminen / Uutissuomalainen V altiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen arvostelee puolueiden vaaliohjelmien taloustoimia konkretian puutteesta. Pandojen tilannetta selvittää virkatyöryhmä, jossa on mukana edustajia maaja metsätalousministeriöstä, valtiovarainministeriöstä ja ulkoministeriöstä. Majasen mukaan valtiolla on rajalliset mahdollisuudet edistää talouden kasvua. – Kokonaisuudessaan verotuksen alentaminen ei ole realistista tässä julkisen talouden tilanteessa. Tulevat toimet edellyttävät sopeuttamista sekä kansalaisten, kotitalouksien ja yritysten oman käyttäytymisen ja toimien muuttamista. On selvää, ettei näin voi jatkua. Majasen mukaan monet pitkän aikavälin kasvutoimet ovat lupaavia, mutta keinot puuttuvat. Kyse on muistakin kuin taloudellisista perusteista. Erityisesti kokoomus on ehdottanut veronalennuksia kasvun moottoriksi. Valtiovarainministeriö arvioi joulukuussa, että julkista taloutta on vakautettava eri keinoin yhdeksällä miljardilla eurolla kahden seuraavan vaalikauden aikana. Siksi sopeutustoimilla on kiire. Hän haluaisi saada osatyökykyiset ja paljon sairauslomalla olevat ihmiset töihin. – Kiire on sen verran kova, että joudutaan menemään nopeasti vaikuttaviin toimenpiteisiin. Puolueilla ei ole myöskään yhteistä tilannekuvaa siitä, mistä mittaluokasta on kysymys, Majanen kertoo Uutissuomalaisen haastattelussa. Majasen mukaan ne sopivat heikosti tähän tilanteeseen. – Olemme eläneet velaksi kymmenen vuotta, ja se näyttää jatkuvan. Majasen mukaan verotuksen rakennetta voidaan kuitenkin muuttaa. Majanen mainitsee myös tutkimusta sekä osaamista edistävien määrärahojen lisäämisen. Kaksi kohdetta kuitenkin löytyy: suuret ratahankkeet ja yritystuet. Majanen myös muistuttaa, että Suomessa on yhä iso joukko työttömiä. – Meillä on iso työvoimapula melkein joka alalla. ” On selvää, ettei näin voi jatkua. Hänen mukaansa se on poliitikkojen tehtävä. Toimissa tulisi välttää suuria satsauksia. Kasvutoimet voivat tuottaa vain osan julkisen talouden vakauttamisesta. Kasvutoimet ja työllisyyden vauhdittaminen eivät kuitenkaan vaikuta riittävän nopeasti. Valtiolla ei ole ylimääräisiä menoja. Kun tämä on selvillä, selviää paljonko veronmaksajien täytyy osallistua kustannuksiin. Ne kasvavat, ja on vastuutonta jättää tuleville sukupolville kierre isoista talousongelmista, kun niihin voitaisiin nyt puuttua. Majasen mielestä olisi hienoa, jos säilyttävistä yritystuista päästäisiin eroon. Heissä on isompi potentiaali kuin maahanmuuttajissa. Majanen yhtyy arvioihin, joiden mukaan työperäisen maahanmuuton lisääminen ja nettomaahanmuuton jääminen pysyvästi viime vuoden tasolle (35 000 ihmistä) auttaa ikääntyvää ja työvoimapulasta kärsivää Suomea. Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen sanoo, ettei pandojen kohdalla ole kyse kovin suurista summista. Mitä pitemmälle julkisen talouden vakauttamista lykätään, sitä rajumpia toimia tarvitaan, koska alijäämät kasvavat koko ajan. Majasen mukaan yritysten investointien vauhdittaminen ja hoitojonojen purku voisivat tuottaa suuremmat hyödyt. Kansliapäällikkö Juha Majanen Pandojen kohtalo vielä auki Ari Helminen / Uutissuomalainen Ähtärissä asuvien pandojen kohtalo on yhä auki. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että meillä ei ole tähän varaa, ellemme saa vauhditettua talouskasvua sekä julkisia tuloja ja menoja kohtaamaan toisiaan parin vaalikauden aikana
– Sen takia kävin pelaamassa tennistäkin. RKP ei halua tässä vaiheessa lyödä lukkoon, miten paljon julkista taloutta pitäisi vahvistaa. Ihmisille maalattiin brexitistä väärä kuva, ja heitä johdettiin harhaan. Valtiovarainministeriön mielestä julkista taloutta pitäisi vahvistaa yhteensä yhdeksällä miljardilla eurolla kahden seuraavan vaalikauden aikana. Seuraavan hallituksen pitäisi sopia keinoista, joilla hillitään valtion nopeaa velkaantumista. – Emme leikkaisi itse tuesta mutta jaksottaisimme sen eri tavalla. Hän myös lenkkeilee koiransa kanssa. Puolueen tavoitteena on 80 prosentin työllisyysaste ensi vaalikauden aikana. Henrikssonista olisi myös tärkeää löytää kannusteita, joilla eläköityneet saataisiin houkuteltua takaisin töihin vaikkapa osa-aikaisesti. 10 Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 RKP ei lähde hallitukseen, joka tekee ”perussuomalaista politiikkaa” Saila Kiuttu?/?STT R KP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson näkee hyvin epätodennäköisenä, että puolue olisi samassa hallituksessa perussuomalaisten kanssa. Henrikssonin mukaan RKP:n kansanedustajista ja puoluehallituksen jäsenistä vain muutama on toivonut selvää julkilausuttua linjausta siitä, että hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa ei ole mahdollista. ELINA PAAVOLA/LEHTIKUVA p Uutiset. Pietarsaarelainen puoluejohtaja ja oikeusministeri on pyrkinyt kuntoilemaan säännöllisesti, jotta jaksaisi vaativaa työtään. Loukkaantuminen tuli hankalaan saumaan huhtikuun alun eduskuntavaalien kannalta. Viime viikolla Henriksson matkusti toipilaana Helsinkiin, sillä eduskunnassa sinetöitiin päätös liittyä puolustusliitto Natoon. Yksi RKP:n vaalitavoitteista on jo toteutunut, kun ensimmäistä kertaa ikinä puolueella on ehdokkaita kaikissa vaalipiireissä. Anna-Maja Henriksson pitäisi kiinni Suomessa työllistyneistä maahanmuuttajista. ”Meillä ei ole varaa lähettää heitä takaisin.” Anna-Maja Henriksson viihtyy Pietarsaaren Vanhassa satamassa. Puolue olisi valmis esimerkiksi poistamaan työvoiman saatavuusharkinnan vaikka heti. Tavoitteen saavuttamiseksi puolue olisi valmis uudistamaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa esimerkiksi niin, että työttömyysjakson alussa saisi enemmän ansiosidonnaista kuin lopussa. ”Rupesin nauramaan, että en voi olla viittä viikkoa sairauslomalla” Saila Kiuttu?/?STT Anna-Maja Henriksson (r.) koki kuukausi sitten äkkipysähdyksen, kun kaatui pahasti tenniskentällä. RKP on suhteellisen pieni puolue ja sai esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa 4,5 prosentin kannatuksen, mutta on päässyt usein hallitukseen. Hän loukkasi käsivartensa ja polvensa ja joutuu nyt konkkaamaan kyynärsauvojen varassa. Voi katsoa vaikka Britanniaa. Minulla oli edessä pitkä työmatka ja paljon istumista lentokoneessa. Saatavuusharkinta tarkoittaa, että ulkomailla olevan työntekijän hakiessa oleskelulupaa selvitetään, olisiko avoinna olevaan paikkaan jo tarjolla työntekijää Suomesta. Se oli eduskuntaurani tärkein päätös. Me uskomme, että jos näin tehdään, useampi ihminen työllistyy. Minulle oli tärkeää olla äänestyksessä läsnä. – Se oli minulle sellainen sokki, kun leikkauksen jälkeen lääkäri sanoi, että olet viisi viikkoa sairauslomalla. Mielestäni ei. Rupesin nauramaan, että en voi olla viittä viikkoa sairauslomalla. Puolueelle on tärkeää, että vaikka velkaantuminen otetaan vakavasti ja uudistuksiin sitoudutaan, ilmapiiri yhteiskunnassa säilyy tulevaisuuteen uskovana. – Olisiko ratkaisu se, että Suomi käpertyy itseensä. – Me emme lyö lukkoon, miten paljon pitää sopeuttaa seuraavalla vaalikaudella vaan haluamme nähdä kokonaisuuden. – Tavoitteena on tehdä paras tulos 30 vuoteen ja voittaa 1–2 paikkaa eduskuntaan lisää. – Yleensä kävelen sen kanssa pitkiäkin lenkkejä Pietarsaaren Vanhassa satamassa tai jäällä talvella. – Jos tarkennan, sanon, että RKP ei lähde hallitukseen, joka tekee perussuomalaista politiikkaa, hän kertoo STT:n puheenjohtajahaastattelussa. RKP näkee tärkeänä myös, että sellaiset maahanmuuttajat, jotka ovat onnistuneet työllistymään, voisivat jäädä Suomeen. Myös työperäistä maahanmuuttoa tulee lisätä. – Olen todennut, että RKP:n tapa ei ole ollut ennen vaaleja sulkea mitään vaihtoehtoa pois. Nyt Britanniassa on suuria ongelmia monella saralla. RKP:lla ja perussuomalaisilla on hänen mukaansa hyvin erilainen käsitys muun muassa työperäisestä maahanmuutosta, ilmastopolitiikasta, ruotsin kielen asemasta ja EU-politiikasta. Esimerkiksi EU:ta perussuomalaiset haukkuu Henrikssonin mukaan joka asiassa, mutta realistista vaihtoehtoa Suomen EU-jäsenyydelle ei ole puolueelta kuultu. – Meillä ei ole varaa lähettää heitä takaisin. – Tämä on turhauttavaa, kun olen aina ollut hyvin aktiivinen ja tottunut siihen, että pystyn tekemään aika paljon asioita, hän sanoo. – Ettei puhuta vain, kuinka surkeasti kaikki menee ja kuinka paljon pitää leikata
Kestotilaajien lippujen lipunmyynti vain Verkatehtaan lipunmyynnistä. 03 6166 266, ma-pe 10-18, la 10-15, su 12-15 Laadukas pussijousitettu JENKKISÄNKY 160x200 489 € Up eilla sisustuskankailla! Saatavana myös koot 120, 140 ja 180 cm Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 11. 010 2323 200 (ma-pe 10–16) Palvelumaksu netistä €, muutoin 12 €/varaus. Näkymätön nainen Hämeenlinnan teatterissa to 4.5. viestin hinta) ETUKORTTI numeroon 13300. klo 19 Liput Hämeen Median kestotilaajille 32 € (norm. 35 €). 03 653 7559, www.mattokortesniemi.fi, www.merkkimatot.fi Käytävämattojen kanttaus veloituksetta! Monipuolisesta mattovalikoimastamme löydät mm. Koodilla HAME saat nyt 25€/hlö alennuksen Radisson Blu Latvija****-hotelliin. Hämeen Median ETU KORTTI 2023 Ke sto tila aja lle Raatihuoneenkatu 5, Hml, ark. Palvelumaksu netistä €, muutoin 12 €/varaus. Ostettaessa esitettävä Hämeen Median etukortti tai mobiilipalvelu. 03 616 5431, www.raatikuva.fi Kevättempaus Baltic Princessillä Turusta 28.-29.3.2023 Ohjelmaa ja viihdettä koko 22-h risteilyn ajan! Laivalla mm. Ostettaessa esitettävä Hämeen Median etukortti tai mobiilipalvelu. P. Huom! Erikoisetuna Marion Rungin fanitapaaminen vain lukijamatkalaisille! Bussikuljetukset järjestetään reitiltä: HeinolaLahtiHämeenlinnaForssa-Turku. Hämeen Media & Matkapojat Lue lisää ja varaa: www.matkapojat.fi/hameen-media tai p. Hintaan lisätään laivayhtiön perimä polttoainelisämaksu 10 €/hlö (ei alle 6-v.) . 10-17.30, la 10-14.30, puh. 36 €). 10-17, la 10-14, OSTAMME KULTAA! FESTINA Swiss Made -kellot 25 % Kultakeskus Tehtaanmyymälä Tiiriössä Paroistenraitti 4 13600 Hämeenlinna Lukiokatu 30, Hml & Hämeenkatu 32, Riihimäki Hä 35 % 50 % Erä poistoja Koot 35-48 Hansa Interior Pollentie 23, Hämeenlinna, P. 03 68 78 111 www.katsastuskuvio.fi Takumäentie 5, Hämeenlinna Laadukkaat passikuvat ilman ajanvarausta! Sähköisesti suoraan poliisille tai tulostettuna mukaan. klo 19 Liput Hämeen Median kestotilaajille 29 € (norm. Lukijaetu Riikaan! Kevään ja kesän Riian matkat on avattu myyntiin! Lähde tutustumaan tähän ihastuttavaan Latvian pääkaupunkiin! Etu koskee 4pv:n to-su -matkoja, lähdöt 4.5. tehtyihin varauksiin. Palokunnankatu 16, Hml Kauppakuja 2, Turenki Lamminraitti 18, Lammi www.optikkokivinen.fi Kuivat, kirvelevät, vetistävät silmät. alk. 36 €). puh. Etulippuja rajoitettu erä, 2 kpl / kestotilaaja. Kestotilaajien lippujen lipunmyynti vain Verkatehtaan lipunmyynnistä. Etu voimassa 1.-31.3. Hämeen Median kestotilaajien edut p. tai 15.6. Ei voi yhdistää muihin etuihin. 37 € /hlö Lue lisää ja varaa: www.matkapojat.fi/hameen-media tai soita p. 010 2323 200 (ma-pe 10–16). Etulippuja rajoitettu erä, 2 kpl / kestotilaaja. Avoinna ark. Kuivasilmätutkimus nyt vain 60 € 5 € alennus pakokaasumittauksesta Katsastuksen yhteydessä pakokaasumittauksesta 5 € alennus. Matkan perushinta on alkaen 37 €/hlö (E-lk 4-hengen hytissä) ja siihen sisältyy kuljetukset Forssasta, muilta paikkakunnilta lisämaksu 10 €-20 € pysäkistä riippuen. Varaa aika tai pistäydy kysymään hoito-ohjeita. Hämeen Media & Verkatehdas Paasikiventie 2, Hämeenlinna Etelä-Suomen Sanomien, Forssan Lehden, Hämeen Sanomien, ItäHämeen ja Keski-Hämeen kestotilaajat voivat hyödyntää tarjouksia. klo 19 Liput Hämeen Median kestotilaajille 32 € (norm. sekä 5 pv:n ma-pe -matkaa, lähtö 26.6. Hämeen Media & Verkatehdas Paasikiventie 2, Hämeenlinna Saikkua, kiitos Verkatehtaalla to 30.3. Ostettaessa esitettävä Hämeen Median etukortti tai mobiilipalvelu. villamatot, käsinsolmitut matot, käytävämatot, parvekematot, sisalmatot, silkkimatot, juuttimatot, kynnysmatot, ruohomatot, porrasmatot ym. 040 455 5545, avoinna ark. Kestotilaajien lippujen lipunmyynti vain Verkatehtaan lipunmyynnistä. Marion Rungin ikivihreät päiväkonsertti, Arimo Mustosen stand-up -komiikkaa, meikkitaiteilija Raili Hulkkosen luento sekä ilmainen Matkabingo; nämä vain Matkapoikien asiakkaille. Alennus etukortilla -2 € Palokunnankatu 20, Hämeenlinna (linja-autoasemaa vastapäätä). 9-17, la 10-14. www.katsastuskuvio.fi Takumäentie 5, Hämeenlinna (Tiiriö). Etulippuja rajoitettu erä, 2 kpl / kestotilaaja. Katso kaikki kestotilaajan edut hameensanomat.fi/edut Lataa mobiilikortti älylaitteeseen Lähetä tekstiviesti (norm. Hämeen Media & Verkatehdas Paasikiventie 2, Hämeenlinna Aromaa & Friends Hämeenlinnan teatterissa to 27.4
Eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri ovat Suomessa ylimmät laillisuusvalvojat. Valtion nuorisoneuvoston teettämän kyselyn perusteella lähes joka toinen 18–29-vuotias sanoo äänestävänsä varmasti ja noin kolmannes todennäköisesti. Hieman yli puolet katsoi, että valtion velkaantuminen on pakko saada nopeasti kuriin riippumatta siitä, millaisia etuja ja leikkauksia siitä seuraa. Molemmat valvovat viranomaisten ja virkamiesten toiminnan laillisuutta. Ammatillisen tutkinnon suorittaneista tai sitä suorittavista vain vajaa kolmannes sanoo äänestävänsä varmasti. Nato-jäsenyyteen suhtautuu erittäin tai melko myönteisesti lähes kolme neljäsosaa vastaajista. huhtikuuta, ennakkoäänestys 22.–28. Hän on kiistänyt rikoksen. Äänestyshalukkuus eriytyy koulutuksen mukaan. Rajoitus 2 lippua / kestotilaaja / ottelu. Vaalipäivä on 2. 12 Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 Hämeen Median ETU KORTTI 2023 Kestotilaajan etukortilla liput peleihin itsellesi ja kaverillesi! Kestoti liput itsell Ke st ot ila aja lle Lentopallon naisten mestaruusliiga Ke 8.3. Terrorismirikosepäilyn esitutkinta valmistui STT Keskusrikospoliisi (KRP) on saanut valmiiksi esitutkinnan jutussa, jossa Suomessa asuvaa espanjalaismiestä epäillään kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemiseen. p Uutiset. Äänestämisen väliin jättämistä suunnittelevista lähes puolet kokee epäluottamusta poliitikkoihin ja poliittiseen päätöksentekoon. Samoin valtaosa oli sitä mieltä, että seuraavan hallituksen täytyy tehdä tarvittava, jotta ilmaston lämpeneminen pysyy 1,5 asteen keskilämpötilan nousussa. Mediatietojen mukaan Lintilän alkoholinkäyttö on puhuttanut laajasti poliitikkoja viime kuukausina. Runkosarjan viimeinen kotipeli ja kauden viimeinen kestotilaajien etuottelu! Kysely: Jopa kolme neljästä nuoresta aikuisesta aikoo äänestää Pekka Torvinen?/?STT Jopa kolme neljästä nuoresta aikuisesta sanoo aikovansa äänestää kevään eduskuntavaaleissa. klo 18.30 Hämeenlinna Nurmo Liput saa hakea Urheilulinnasta, Sibeliuksenkatu 2, arkipeleihin ottelupäivänä ja viikonloppupeleihin edeltävänä perjantaina! Urheilulinna avoinna ma-pe klo 10-18. klo 10.30 alkaen, niin kauan kun lippuja riittää. Maanantaina kello 9.30 mennessä kumpaankin kirjaamoon oli saapunut yksi kantelu, jossa aiheena oli Lintilän alkoholinkäyttö. Lippuja jaetaan yhteensä 250 kpl. Epäilty on ollut vangittuna joulukuusta lähtien. Lintilä on itse kiistänyt väitteet päihtyneenä työskentelystä. Äänestämään aikovista valtaosa kokee äänestämisen kansalaisvelvollisuutena ja uskoo myös, että äänestämällä voi vaikuttaa yhteiskuntaan. Opiskelijat järjestivät jonotustempauksen vuoden 2019 eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen ensimmäisenä päivänä. Lippuja jaetaan yhteensä 60 kpl. Jääkiekon miesten liiga Pe 10.3. Nuorilta aikuisilta kysyttiin myös mielipiteitä kolmeen yhteiskunnalliseen kysymykseen. Mies oli myös ilmaissut kiinnostusta matkustaa alueille, joissa terroristijärjestöt vaikuttavat. maaliskuuta. Yliopistotutkinnon suorittaneista tai sitä suorittavista kaksi kolmesta aikoo äänestää varmasti. Rajoitus 2 lippua / kestotilaaja / ottelu. Nato-jäsenyydellä on vankka kannatus. Kirjaamoista arvioitiin, että päivän mittaan kanteluita saattaa tulla lisää. JUSSI NUKARI Lintilän alkoholinkäytöstä kanneltu oikeuskanslerille ja oikeusasiamiehelle Rai Suihkonen / Uutissuomalainen Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) alkoholinkäytöstä on tehty kantelu valtioneuvoston oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle. klo 18.30 HPK JYP Liput jaetaan Kerho-ravintolasta to 9.3. Tärkeimmät syyt jättää äänestämättä ovat kyselyn perusteella kokemukset siitä, ettei tunne valtakunnanpolitiikkaa sekä vaikeus löytää sopivaa ehdokasta. KRP:n mukaan 21-vuotias oli kuulunut ääri-islamistista materiaalia jakaviin ryhmiin ja saanut haltuunsa oppaita, joissa opetetaan aseiden käyttöä ja räjähteiden valmistamista
Khamenei ei kommentoinut maanantaina sitä, löytyvätkö myrkytyksen syylliset maan sisältä vai sen ulkopuolelta. Vaalien suurin häviäjä oli 26 paikasta 16:een pudonnut keskustapuolue. Virallisten laskujen mukaan marraskuun lopulta lähtien on raportoitu useista sadoista kaasumyrkytystapauksista yli 50 koulussa ympäri maata. Viron toiseksi suurin puolue, kansalliskonservatiivinen Ekre, on reformipuolueen laskuissa suljettu hallituskaavailuiden ulkopuolelle. Helenius on kertonut haluavansa valtiovarainministeriksi, mikä saattaa Saartsin mukaan jäädä haaveeksi. Tshihanouskajan on katsottu johtaneen maata itsevaltaisesti hallitsevan Aljaksandr Lukashenkan vastaisia mielenilmauksia. Äänensä antaneista yli puolet äänesti sähköisesti verkossa. – Valtiovarainministerin tehtävä on hallituksessa hyvin tärkeä, ja reformipuolue on varannut salkun lähes aina itselleen, Saarts kertoo. Kallaksen mukaan tarjolla on neljä hallitusvaihtoehtoa: nykyisen reformipuolueen, sosiaalidemokraattien ja isänmaa-puolueen hallituksen lisäksi reformipuolueen ja keskustapuolueen koalitio tai reformipuolueen ja Eesti 200 -puolueen hallitus yhdessä joko isänmaan tai sosiaalidemokraattien kanssa. Puolueet ovat ideologisesti läheisiä ja siten todennäköisiä hallituskumppaneita. Reformipuolue on omistanut nämä teemat politiikassa jo pitkän aikaa, Saarts kommentoi STT:lle. Ooppositio valitsi Kemal Kilicdaroglun haastamaan Erdoganin STT, AFP Turkin oppositiokoalitio on asettanut Kemal Kilicdaroglun (kuvassa) ehdokkaakseen haastamaan presidentti Recep Tayyip Erdoganin maan presidentinvaaleissa. Kansalliskonservatiivinen Ekre ei sulattanut tappiotaan ja esitti syytöksiä vaalivilpistä. Helme vaati sähköisesti annettujen äänten laskemista uudestaan niin, että niiden alkuerä voidaan todistaa. – Tekijöille on annettava ankarat rangaistukset ilman mahdollisuutta armahdukseen, Khamenei sanoi. Qatarilaismedia al-Jazeeran mukaan Khamenei vaati vastuullisia organisaatioita, mukaan lukien tiedusteluja lainvalvontaviranomaisia, selvittämään syylliset rikoksiin. Yleisesti presidentinvaalien voittajana kuitenkin pidetään Tsihanouskajaa. – Olen käynyt läpi (puolueiden) ohjelmia ja kartoittanut yhteistä maaperää, mutta se ratkaisee, mitä sanotaan ääneen, Kallas sanoi reformipuoleen johdon kokouksen jälkeen maanantaina. Ekonomitaustainen Kilicdaroglu on 74-vuotias ja edustaa sosiaalidemokraatteja. Turkkilaisten on määrä suunnata vaaliuurnille 14. Al-Jazeeran mukaan valtaosa tapauksista ei ole ollut vakavia, mutta osa epäillyille myrkytyksille altistuneista tytöistä on viety sairaalaan. Uudistusmielisen iranilaislehden Etemadin mukaan maan itäosassa sijaitsevassa Quchanissa vietiin maanantaina kymmeniä koulutyttöjä sairaalaan sen jälkeen, kun he olivat havainneet epämiellyttävän hajun. Ulkomaat p. Iranin korkein johtaja vaatii ankaria rangaistuksia koulutyttöjen myrkyttäjille STT, AFP Iranissa koulutyttöjen myrkytysten syyllisten tulisi saada ankara rangaistus, vaatii Iranin korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei hänen verkkosivustonsa mukaan. Naispuoliset oppilaat ovat valittaneet kärsineensä muun muassa hengenahdistuksesta, pahoinvoinnista ja huimauksesta. Lähteenä myös ERR ja Postimees Eesti 200 -puolue nousi ensi kertaa riigikoguun ja saattaa mennä samaa vauhtia hallitukseen. Iranin presidentti Ebrahim Raisi tuomitsi epäillyt myrkytystapaukset myöhään sunnuntaina ja sanoi myrkytysten olevan Iranin vihollisten uusi salaliitto. Kuuden oppositiopuolueen yhteisestä presidenttiehdokkaasta ilmoitti puolueista yhtä johtava Temel Karamollaoglu. RAIGO PAJULA / AFP Reformipuolue vahvisti asemaansa Viron suurimpana puolueena STT Lähde ERR Uusi tulokas Eesti 200 nappasi heti 14 edustajanpaikkaa * Viron konservatiivinen kansanpuolue keskustapuolue reformipuolue Ekre* sosiaalidemokraatit isänmaa 26 34 19 10 12 16 37 17 9 8 2019 2023 Eesti 200 vihreät oikeistopuolue yhdistynyt vasemmistopuolue 14 2019 2023 reformipuolue 37 Eesti 200 14 keskustapuolue 16 Ekre* 17 isänmaa 8 sosiaalidemokraatit 9 Paikat Viron pääministeri Kaja Kallas (keskellä) iloitsi vaalivoitosta tulosten selvittyä. Vaalien suuri voittaja Eesti 200 sai Saartsin mukaan todennäköisesti paljon ääniä juuri reformipuolueen entisiltä kannattajilta. toukokuuta valitsemaan sekä parlamentti että presidentti. – Jos näin on, Virossa tapahtui viime yönä liberaali vallankaappaus, Helme sanoi BNS:n mukaan. – Kansainvälinen turvallisuustilanne, sota Ukrainassa ja Venäjän uhka olivat tässä merkittäviä tekijöitä. Eesti 200:n riveissä oli ehdolla myös suomalaistaustainen liikemies Joakim Helenius, joka ei kuitenkaan päässyt läpi. Ne seurasivat vuoden 2020 presidentinvaaleja, joiden voittajaksi Lukashenka julistautui. Helmen mukaan Ekre ei luota Virossa laajasti käytettyyn sähköiseen äänestämiseen. Oireita ovat edeltäneet havainnot epämiellyttävistä tai tuntemattomista hajuista. – Hallitusyhteistyön ongelmaksi saattaa nousta se, että reformipuolueessa epäillään, ettei uusi Eesti 200 -puolue ehkä pysty pitämään rivejään kurissa hallituksessa. Tuomion syynä olivat muun muassa maanpetos ja ”juonittelu vallan kaappaamiseksi”. Kuukausia keskenään riidellyt Turkin oppositiokoalitio onnistui lopulta välttämään sirpaloitumisen, kun se sai sovituksi yhteisestä ehdokkaasta maanantaina illalla. Iranin oikeuslaitosta johtava Gholamhossein Mohseni Ejei sanoi maanantaina, että koulutyttöjen myrkytyksistä mahdollisesti pidätettävät asetettaisiin syytteisiin, josta voi seurata kuolemantuomio. Noin viisi prosenttia (lähes 32 000 ääntä) koko maan äänistä saanut Kallas kertoi maanantaina, että päätös hallitusneuvottelujen aloittamisesta tehdään todennäköisesti tiistaina tai keskiviikkona. Hän kertoi ensin soittavansa muille puoluejohtajille ja esittävänsä näille 2–3 kysymystä. Sunnuntaina maan lounaisosassa Khuzestanin maakunnassa ilmoitettiin yli 700 samankaltaisesta tapauksesta. Ekren puheenjohtaja Martin Helme sanoi vaalituloksen selvittyä, ettei puolue pidä tulosta oikeana ja aikoo haastaa sen oikeudessa. Muussa tapauksessa puolue tulkitsee maassa tapahtuneen massiivista vaalivilppiä. Puolueessa on paljon uusia jäseniä, joista monet eivät ole poliittisesti kovin kokeneita, Saarts kertoo. Ilmoitusta oli Ankarassa kuulemassa suuri kannattajajoukko. Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 13 Äänikuningatar Kaja Kallas jatkaa Viron pääministerinä Niilo Simojoki?/?STT K aja Kallas keräsi Viron sunnuntaisissa vaaleissa maan historian suurimman henkilökohtaisen äänisaaliin samalla, kun hänen johtamansa reformipuolue vahvisti asemaansa suurimpana puolueena. Äänestysvilkkaus oli ennätyksellisen korkea. Viron seuraavan pääministerin nimeä ei siten tarvitse arvuutella, mutta hallituksen kokoonpano saattaa muuttua. Oireiden syyksi epäillään tahallisia myrkyttämisiä. Ekre teki Saartsin mukaan pahan virheen vastustamalla virolaisten kannattamaa Ukrainan aseapua ja pakolaisten tuloa Viroon. Apulaisprofessori Tonis Saartsin mukaan reformipuolueen lisäksi koko Viron liberaali puoluekenttä menestyi odotuksia paremmin. Valko-Venäjä tuomitsi Tsihanouskajan 15 vuoden vankeuteen STT, AFP Maanpaossa elävä valkovenäläinen oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja (kuvassa) tuomittiin maanantaina poissaolevana 15 vuodeksi vankeuteen, kertoi Valko-Venäjän valtiollinen Belta-uutistoimisto. Iranin viranomaiset epäilevät, että myrkytysten tavoitteena voi olla tyttökoulujen sulkeminen
Jari Risku TOMI VESAHARJU p Urheilu. Tällä hetkellä näyttää siltä, että pääsemme ihan normikokoonpanolla liikenteeseen, Risku kertoo. Se menee levon ja energian saannin puolelle. Maalinteko ei ole helppoa, Niemi sanoo. Kun hetki on, pitää itsensä laittaa likoon, olla valmis repimään itsestään kaikki irti ja olla paras itsensä, Risku sanoo. Heillä on hyvien hyökkääjien lisäksi myös hyvä maalivahtipeli. päivä, kun K-Espoo otti siitä selvän voiton. Pelaaminen on monipuolista. HIFK:n viime kuukausien mahtavaan vireeseen on Niemen mukaan syynä ensinnäkin se, että joukkue on päässyt pelaamaan täydellä kokoonpanollaan. Sen jälkeen se on marssinut voitosta voittoon ja nousi lopulta maalierolla KalPan runkosarjan ykköseksi. Jos HPK-luotsi Risku kehui HIFK:ta, löytyy Niemeltäkin kauniita sanoja HPK:ta kohtaan. – Syksyllä oli loukkaantumissumaa ja erilaisia ketjukoostumuksia. Naisten välieräsarja pelataan läpi tiiviillä tahdilla, sillä joukkueet kohtaavat toisen kerran torstaina Hämeenlinnassa ja kolmannen kerran lauantaina Helsingissä. 14 Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 HPK elää hetkessä, kun naisten finaalipaikkaa aletaan ratkoa Joonas Lainesalo JÄÄKIEKKO H ämeenlinnan Pallokerhon naisten joukkue aloittaa pelaamisen tämän kauden liigan loppuottelupaikasta tiistaina Helsingin IFK:ta vastaan. – Totta kai se on tärkeää. Puolivälierissä HIFK kaatoi Kärpät suoraan kolmessa ottelussa, ja ottelutulokset 12–0, 8–0 ja 6–0 kielivät melkoisesta ylivoimasta. Kaikki lepohetket palautumiseen ovat kultaakin kalliimpia. ” HIFK:han on todella vahva ja luisteluvoimainen joukkue. HIFK on hävinnyt edellisen kerran runkosarjassa joulukuun 7. Nyt loukkaantuneita ei ole ja kunto on tässä vaiheessa kautta hyvä. Tarvittaessa sarjaa jatketaan vielä sunnuntaina Hämeenlinnassa ja ensi viikon keskiviikkona Helsingissä. Meillä pitää olla hyvä puolustusvalmius ja puolustaa pitää tiiviinä viisikkona. – Siitä ei pääse mihinkään. Uskoisin, että hallitsemme vähän kiekollisesti, jos pelaamme omaa peliämme, mutta puolustamaan pitää olla valmiina. – Niin kuin tällä kaudella on nähty, heillä on taitavia ja vaarallisia hyökkääjiä, jotka pystyvät kyllä ratkomaan pelejä. Ketjut ovat päässeet pelaamaan hyvän määrän yhdessä, ja siellä on löytynyt kemioita. Heta Seikkula ja Michaela Pejzlova kohtaavat seuraavaksi välieräsarjassa. Kunto ei kenellekään nouse tässä vaiheessa kautta. – Tärkeää on itsetuntemus omasta osaamisestamme ja joukkueen voimasta. Pientä remppaa, mutta nämä pari päivää ovat antaneet siihenkin hyvää. HIFK:n päävalmentaja Saara Niemi odottaa kaksikon välieräsarjasta tiukkaa ja kovaa kamppailua. Mutta eipä siinä, osa käy koulua ja töissä, sitähän se arki on, Risku naurahtaa. Terveystilanne on ollut aika samanlainen koko ajan. Siellä on paljon huikeita yksilöitä, kehuu HPK:n mitalipeleihin ensimmäisellä kaudellaan luotsannut Jari Risku. – HIFK:han on todella vahva ja luisteluvoimainen joukkue. Runkosarjan voittanut HIFK on ottelusarjassa ennakkosuosikki ja Kerhossa tiedetään varsin hyvin, että vastassa on laadukas jääkiekkojoukkue. Päävalmentajan mielestä HPK pääsee joka tapauksessa hyvässä iskussa pelaamaan loppuottelupaikasta. Meidän täytyy terästää puolustuspelaamistamme kentän joka osa-alueella ja ottaa heiltä tila ja aika pois. Tiedämme, mikä tahti on ja voimme kimpassa suunnitella, miten aikaa eletään. Sitä kautta voimme saada turhautumista heidän tekemiseensä, Risku suunnittelee. Kerholle oli tärkeää saada yksi ylimääräinen lepopäivä, jonka se ansaitsi katkaisemalla puolivälierät Ilvestä vastaan jo lauantain neljännessä ottelussa. Näitä pelejä on odotettu, mutta kumpikaan joukkue ei varmasti pääse helpolla, entinen maajoukkuehyökkääjä ja nykyisin myös naisten maajoukkueen valmennusjohtoon kuuluva Niemi arvelee. Runkosarjan voittanut ja puolivälierissä säkenöinyt HIFK:lle on Kerholle kivikova vastus välierissä. Toivottavasti pysymme terveenä, eikä tule flunssa-aaltoa tai muuta. – Lähdemme hyvistä asetelmista. – Nyt eletään hetkessä
Rahoille ei ole kertynyt toivottua vastinetta: Chelsea makaa Valioliigassa kymmenentenä ja on ulkona molemmista Englannin cup-kilpailuista. Todellisuus oli, että viime viikkoina jouduttiin järjestämään yksi kaikkien aikojen MM-kisojen logistiikkaralleista, kun ihan kaikki piti kuskata päivittäin kisapaikkojen juurelle. Hallitus pyrkii myös rauhoittamaan tilannetta joukkueen suuntaan viestimällä, että nyt ilmitulleet epäasiallisuudet eivät ole jatkossa enää mahdollisia. Seura luo muun muassa sisäisen ilmiantokanavan. Manageri Kalliomäen työsuhde seuran kanssa purettiin 20. op isk eli jat 5€ *. Julisten Alppien alueena tunnettu Slovenia luoteiskulma jyrkkäpiirteisinä vuorineen on suomalaisiin pikkumäkiin tottuneella uskomattoman upean näköistä seutua. va pa a pä äs y. Paikallisten aamuarkea seuratessa kiinnittyi huomio siihen, kuinka dominoivaa alppihiihdon harrastaminen on. – Jatkossa jokaisen Lentopallokerhon toimijan tulee osallistua urheiluyhteisön vastuullisuuskoulutukseen ja suorittaa turvallisuuspassi. *V ain ov elt a. Maaleitta jääminen Dortmundissa ei ollut yllätys, sillä Chelsean viimeistely on takkuillut pahasti. Tai kuten lapsuudenkotikuntani slogan viitostien varrella loistaa: Tilaa on. – (Seuran) hallitus selvittää myös kiireellisenä sopivaa toimintamallia ja tukitoimia pelaajien kuulemisen parantamiseksi. NURMO 12 LO TT A A LA TA LO / K ES K IP EL A A J A Lentopallokerho kertoo, kuinka se ehkäisee jatkossa epäasiallista käytöstä Janne Lehikoinen Hämeenlinnan Lentopallokerho kertoo Hämeenlinnan kaupungille toimittamassaan selvityksessä, millaisilla toimilla se puuttuu jatkossa paremmin epäasialliseen käytökseen. Outi Poikonen Kolumni Ennätystörsääjä Chelsealla totuuden hetki Mestarien liigassa STT, AFP Jalkapallon Englannin Valioliigan Chelsea on käyttänyt tällä kaudella pelaajasiirroissa ennätysmäiset yli 500 miljoonaa puntaa. Se on minun vastuullani. MM-hiihdot ovat järjestämisen suhteen valitettavasti vaipumassa samaan kiintiöön olympialaisten kanssa. Seura vastaa tähtäävänsä kaikilla toimillaan siihen, että sen toimintaedellytykset pystytään takaamaan myös jatkossa. Olympiakomitean vastuullisuusohjelman lisäksi jokaisen tulee suorittaa Väestöliiton laatima ”Et ole yksin” -verkkokoulutus. Ainoa toivo ”sinisillä” on enää eurokentillä. Seuran hallitus myönsi, ettei se havahtunut epäasiallisen toiminnan vakavuuteen ajoissa eikä ymmärtänyt ongelman laajuutta. Myös lumenpuute uhkaa yhä useampaa seutua, joka takavuosina on vielä kylpenyt näillä talviviikoilla paksussa valkoisessa puuterissa. Hän arvosteli pelaajien kehoa seksuaalissävyisesti ja tarttui myös kiinni. Seura vakuuttaa tukevansa junioritoimintaa kaikin mahdollisin taloudellisin keinoin. YHTEISTYÖSSÄ: HUOMENNA KLO 18:30 @ LOIMUA-AREENA HÄMEENLINNA VS. Tämän tulevat jatkossa suorittamaan kaikki Hämeenlinnan Lentopallokerhon juniorija edustusjoukkueen parissa toimivat täysi-ikäiset henkilöt, ennen kuin toimihenkilötai pelaajasopimus astuu voimaan. Polttomoottoreilla varustettua bussia, pakettiautoa, tila-autoa ja henkilöautoa kurvasi päättymättömänä letkana laakson stadionalueelle. Lauantai-illan joukkuemäen Slovenia-huumaa lukuun ottamatta tyhjää täynnä. Lauantaina liigaottelussa kaatui Leeds, mutta kuuden voitottoman ottelun putken katkaisseessa 1–0-voitossa maalin sai aikaan vain puolustaja Wesley Fofana. Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 15 LI P U T EN N A K K O O N LI P P U .F I — 12 € / 15 €. Tiistai-iltana Lontoossa Chelsea pelaa siis isoista panoksista, kun puolivälieriin jatkaja selviää otteluparin toisessa osassa. elä ke läi se t 8€ *. Mutta tällainen skenaariohan on jo edessä. Mestarien liigan alkulohkon Chelsea hoiti varmasti, mutta pudotuspelien avauskierroksen avausosassa helmikuun puolivälissä saksalainen Dortmund kaatoi Chelsean 1–0. Mitä järkeä on laittaa itse pääosan esittäjät asumaan kymmenien kilometrien päähän ympäri ämpäri lähiseutua ja naapurimaita. Urheilu p. Kahden viikon ajan joka arkiaamu kymmenet alakouluikäiset lapset aloittivat treenipäivänsä Kranjska Goran rinnealueella, joka isännöi viikon kuluttua vielä miesten suurpujottelun maailmancupia. Samanlaista juniorinäkyä kuin pujottelurinteessä viilettää ei alueen hiihtoladuilla ole silmiini osunut. Luotava enemmän ja paremmin. ko ko pe rh e 20 €. lap se t 015 v. Tämä ilmiantokanava tullaan ottamaan käyttöön aina junioreista edustusjoukkueen pelaajiin ja toimihenkilöihin asti, seura kertoo selvityspyynnössä. Toki tervejalkainen pystyi suoriutumaan seitsemän kilometrin matkan lähimmästä majoituskohteesta Kranjska Gorasta, mutta onhan tuo välimatka yksinkertaisesti liikaa urheiluyleisöllekin. Kuluvalla vuosikymmenellä lajit kylpevät helposti hankitussa suosiossa, kun MM-hiihtosirkus rantautuu seuraavaksi takuuvarmalle suosioreitille Trondheim 2025, Falun 2027 ja mahdollisesti Lahti 2029. – Meidän on hyökättävä paremmin joukkueena. Nykypelaajille seura haluaa ennen kaikkea taata työrauhan ja keskittymisen lähestyviin pudotuspeleihin. Hämeenlinnan kaupunki kysyi seuralta, kuinka se aikoo varmistaa juniorityön jatkumisen herkässä tilanteessa. helmikuuta. Seura kertoo muun muassa luovansa sisäisen ilmiantokanavan mahdollisten epäasiallisuuksien varalle, vaativansa seuran toimijoita osallistumaan vastuullisuuskoulutukseen ja linjaavansa, että kaikilta junioripelaajien kanssa toimivilta tarkistetaan rikosrekisteriotteet. Lentopallokerho haluaa taata nykyjoukkueelle työrauhan tuleviin pudotuspeleihin. RIKU HASARI Myös FISillä on ison mietinnän paikka S uomen ison joukkueen osalta vain yhdeksi MM-mitaliksi taipunut Planican vierailu ei tule jäämään muiltakaan osin kaikkien aikojen pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailuina. Tiistain toisessa ottelussa portugalilainen Benfica isännöi belgialaista Club Bruggea. Kahden viikon aikana en voinut välttyä sääliltä paikallisia kohtaan. Kun hiihtofanit loistivat poissaolollaan, oli päivällä näky Planican suuressa ravintolateltassa ja iltaisin Kranjska Goran keskustassa erittäin lohduton. Vähät kisavieraatkin ramppasivat alueelle bussikyydein, kun kohtuullisen kävelymatkan läheisyydestä ei yksinkertaisesti vain ole asutusta majapaikkoineen. Benfica otti avausosassa 2–0-vierasvoiton, ja kotonaan tällä kaudella tappiotta toistaiseksi pelannut Benfica on vahvasti matkalla kahdeksan parhaan joukkoon. Ei ole mitään mieltä viedä niitä paikkakunnille, maihin tai olosuhteisiin, joissa ei valmiiksi tihku vuosikymmenien perinteitä ja lajikulttuuria. – Hämeenlinnan Lentopallokerho tulee luomaan sisäisen ilmiantokanavan mahdollisten epäasiallisuuksien varalle. STT kertoi helmikuussa, että Hämeenlinnan Lentopallokerhon manageri Ville Kalliomäki käyttäytyi vuosien ajan asiattomasti. Pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailut oli myyty heillä takuulla paljon hohdokkaampana tai taloudellisesti tuottoisampana tapahtumana kuin mitä siitä lopulta kehkeytyi. En kyseenalaista pelaajiston laatua, totesi Chelsea-valmentaja Graham Potter, jonka työpaikka saattaa hyvinkin olla vaakalaudalla myöhään tiistaina. Kansainvälinen hiihtoliitto FIS kantaa näennäisesti huolta ilmaston lämpenemisestä tai vihreästä siirtymästä, mikä oli yksi Planican teemoista. Toki tästä pakkastakuusta on seurauksena, että kisat pyörisivät samoilla tutuilla stadioneilla
21.45 UEFA Champions League: Benfica–Club Brugge. Toni Roponen peräänkuuluttaa kriittistä keskustelua. Toisen makuuammunnan nollan jälkeen hän oli vielä 20:s (+3.20). AAH:n toinen edustaja Noora Kaisa Keränen avasi kisat Leinamon tavoin lauantain sekaviestissä, mutta joutui jäämään maanantain kisasta pois. 18.20 Mestis: HK Zemgale–FPS, KeuPa HT–RoKi, K-Vantaa–IPK. kilpailupäivä (75/125 kiekkoa): 1) Vincent Hancock Yhdysvallat, Jesper Hansen Tanska, Luigi Lodde Italia, Gabriele Rossetti Italia, Azmy Mehelba Egypti, Elia Sdruccioli Italia 75,... 20.00 Eurocup: KK Buducnost–Hapoel Tel-Avi. Nelinpeli: 1) Wesley Koolhof Hollanti (3) ja Neal Skupski Britannia 7?100 (3), 3) Rajeev Ram USA 7?030 1), ... RAHAPELIT KENO Sunnuntai 5. Philadelphia–Detroit 3–1 (0–1, 2–0, 1–0) P: Rasmus Ristolainen 0+1, D: Ville Husso 34/36 torjuntaa. 19.00 Eurocup: Türk Telekom– ASP Promitheas. VIAPLAY 13.00, 19.30 Premier League Pool. Arizona–New Jersey ja. Superlupaus Anttola lunasti Planicassa jo odotuksia rautaisella ankkuriosuudellaan viestissä. 14.15, 15.55 Pyöräily. Leinamo 29:s, Keränen toipilaana sivussa Tulospörssi AMMUNTA DOHA, QATAR Haulikkolajien maailmancup: Miesten skeet, 1. Talvella 2025 MM-mitaleista taistellaan Norjan Trondheimissa. Mitalisijoilla oli myös pienempiä maita, Roponen huomauttaa. Roponen muistuttaa, että Suomen maastohiihtomenestys on ollut viime vuosina vahvasti Iivo Niskasen, Kerttu Niskasen ja Krista Pärmäkosken varassa. 13) Eetu Kallioinen Suomi 74,... On nähtävä miesten viestihopean taakse. C MORE SPORT 2 18.30 Ravit. Mäkihypyssä ja yhdistetyssä mitaleja juhlinut Saksa ylsi myös 12 mitaliin. 49) Tommi Takanen Suomi 72. 10) Timi Vallioniemi Suomi 74,... Roponen on itse entistä tiukemmin talvilajien keskiössä, sillä hän aloitti tammikuun puolivälissä työnsä Olympiakomitean huippu-urheiluvastaavana. Planicassa Norja kahmi 27 mitalia (12 kultaa, 10 hopeaa, 5 pronssia) ja Ruotsi otti naisten hiihtomenestyksen siivittämänä lopulta 12 mitalia (4 kultaa, 3 hopeaa, 5 pronssia). suomalaisia: 297) Anastasia Kulikova 213 (287), 604) Laura Hietaranta 56 (595), 1113) Ella Haavisto 9 (1104). Niko Anttola, Eevi-Inkeri Tossavainen, Jasmin Kähärä ja mäkihyppääjä Vilho Palosaari osoittivat tammi-helmikuussa nuorten MM-kultasuorituksillaan, että potentiaalisia aikuisten arvokisamenestyjiä on tulossa myös Suomesta. Se oli heiltä hieno onnistuminen, mutta meidän on analyyttisesti ja kriittisesti mietittävä, miten emme olisi liian paljon muutaman urheilijan onnistumisen varassa, Roponen sanoo ja muistuttaa vastuustaan ja roolistaan talkoissa. EUROSPORT 1 13.15, 16.00 Pyöräily. Siinä mielessä kisat olivat ilman muuta tuloksellisesti pettymys, ennen kaikkea maastohiihdon ja myöskin yhdistetyn osalta, Roponen summasi STT:lle maanantaina. Suomen kuuden hiihtomitalin olympiasaalis vaihtui MM-Planicassa yhteen viestimitaliin. 19.35 UECL: Lazio–AZ Alkmaar. Suomi saavutti pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisoissa vain yhden viestihopean, vaikka viime vuonna Pekingin olympialaduilla hiihtomitaleja tuli peräti kuusi. Myös Niilo Moilanen ja Planicassa harmillisesti loukkaantunut Arsi Ruuskanen tavoittelevat maailman huipputasoa. On selvää, että Suomen tulos Planicasta ei ole sitä, mitä odotettiin ja mitä Pekingin olympialaiset antoivat odottaa. C MORE SPORT 1 21.55 UEFA Champions League: Chelsea–Dortmund. 20.55 FA Youth Cup: Man City–Oxford. 2–3 (1–0, 1–1, 0–1, 0–1) C: Artturi Lehkonen 0+1. V SPORT 1 SUOMI 02.35 NHL: Buffalo Sabres– Edmonton Oilers. – Kriittistä arviointia on tehtävä aina, oli mennyt hyvin tai huonosti. – Oli kyllä vaikeimmat olosuhteet, mitä olen tähänastisella urallani kokenut. 19.40 UEFA Europa Conference League: Lazio–AZ Alkmaar 20.55 CAF TotalEnergies Champions League: JS Kabylie–AS Vita Club. 3. Skeetin peruskilpailun viimeiset 50/125 kiekkoa ja finaalit ammutaan tiistaina. Päiväarvonta Oikeat numerot: 2, 3, 5, 6, 12, 16, 18, 21, 22, 35, 38, 40, 42, 43, 44, 53, 56, 63, 68, 69 Kunkkunumero: 35 TENNIS LONTOO Maailmanlistat (suluissa sijoitus edellisellä listalla): Miehet: Kaksinpeli: 1) Novak Djokovic Serbia 7?160 pistettä (1), 2) Carlos Alcaraz Espanja 6?780 (2), 3) Stefanos Tsitsipas Kreikka 5?805 (3), 4) Casper Ruud Norja 5?560 (4), 5) Taylor Fritz USA 3?795 (5), 6) Daniil Medvedev neutraali 3?775 (7), 7) Andrei Rublev nautraali 3?660 (6), 8) Holger Rune Tanska 3?321 (10), 9) Rafael Nadala Espanja 3?315 (8), 10) Felix Auger-Alisassime Kanada 3?245 (9), ... GOLF NEW YORK Maailmanlistat (suluissa sijoitus edellisellä listalla): Miehet: 1) Jon Rahm Espanja 9,50 (1), 2) Scottie Scheffler USA 9,18 (2), 3) Rory McIlroy Pohjois-Irlanti 9,04 (3), 4) Patrick Cantlay USA 7,24 (4), 5) Cameron Smith Australia 6,36 (5), 6) Xander Schauffele USA 5,83 (6), 7) Max Homa USA 5,59 (8), 8) Will Zalatoris USA 5,50 (7), 9) Justin Thomas USA 5,14 (9), 10) Collin Morikawa USA 4,96 (10), ... suomalaisia: 59) Emil Ruusuvuori 846 (54), 170) Otto Virtanen 345 (169), 931) Aleksi Löfman 14 (930), 1050) Eero Vasa 10 (1051). 05.35 NHL: Los Angeles Kings–Washington Capitals. Hiihto ei ollut omalla tasollani, mikä pistää miettimään. Tuuli oli tosi kovaa ja puuskittaista, joten kuuteen sakkoon pitää olla tyytyväinen. 16 Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 C MORE 18.15 Liiga: KalPa–Tappara. 21.55 UEFA Champions League: Chelsea– Dortmund. Ampumahiihdon MM-kisoissa Norja otti 13 ja Ruotsi 11 mitalia. 4–5 (1–2, 1–2, 2–0, 0–1) A: Matias Maccelli 1+0, Juuso Välimäki 0+2, N: Erik Haula 0+2. DISCOVERY+ 08.30, 11.00, 13.30 Snooker. V SPORT 2 SUOMI 03.35 NHL: Dallas Stars–Calgary Flames. Toivottavasti pääsen vielä täällä viivalle, Keränen kertoi. Las Vegas–Montreal 4–3 (2–0, 1–0, 1–3) M: Jesse Ylönen 0+1. – Meidän pitää pystyä rakentamaan sellainen valmennusympäristö, jotta nuoret lahjakkuudet voivat kehittyä maailman huipulle ja menestyä. Uudessa tehtävässään Roposen vastuulla ovat muun muassa lumilajit, ja yhteistyö lajiliittojen kanssa on jo alkanut. suomalaiset: 211) Sami Välimäki 0,73 (213), 255) Kalle Samooja 0,63 (251), 259) Tapio Pulkkanen 0,62 (257), 285) Mikko Korhonen 0,56 (283). 05.30 NHL: Vancouver–Nashville. VEIKKAUSTV 02.30 NHL: Buffalo–Edmonton. 18.15 Liiga: KalPa–Tappara. Colorado–Seattle ja. suomalaisia: 11) Harri Heliövaara 4?180 (11), 101) Patrik Niklas-Salminen 842 (98), 266) Virtanen 236 (263), 344) Vasa 165 (344). 3. Mutta jos lukujen taakse katsoo, maastohiihdossa Yhdysvallat, Saksa, Ranska ja Italiakin otti mitaleja. Ilta-arvonta Oikeat numerot: 1, 11, 12, 15, 18, 20, 22, 28, 32, 41, 42, 43, 46, 50, 52, 53, 54, 56, 58, 62 Kunkkunumero: 18 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 4, 5, 8, 13, 15, 17, 18, 19, 23, 24, 33, 37, 43, 44, 46, 47, 48, 49, 50, 51 Kunkkunumero: 19 Maanantai 6. EUROSPORT 2 12.30 Snooker. TV-urheilu Roponen: ”On nähtävä viestihopean taakse” Paavali Pastila K okeneen hiihtovalmentajan Toni Roposen mielestä suomalaisen maastohiihdon on tarkasteltava kriittisesti toimintaansa Planican MM-kisojen vaatimattoman mitalisaaliin jälkeen. Pohjoismaisten hiihtolajien ja ampumahiihdon MM-kisat olivat Norjan ja Ruotsin hurjaa hallintaa. 42) Lari Pesonen Suomi 72,... 20.55 CAF TotalEnergies Champions League: Zamalek SC–ES Tunis. V SPORT PREMIUM 21.55 League One: Plymouth– Derby. – Tauti pääsi yllättämään sunnuntai-iltana, ei mikään paha tilanne, kropassa on vähän väsymystä. Viekö yhden maan ylivoima mielenkiinnon lajista. Nyt tänä keväänä on entistä kriittisemmin arvioitava sitä, missä asioissa olemme kansainvälisellä tasolla ja missä asioissa meillä on selkeästi tekemistä, jotta me pystyisimme tuottamaan enemmän urheilijoita. Naiset: Kaksinpeli: 1) Iga Swiatek Puola 10?595 (1), 2) Aryna Sabalenka neutraali 6?100 (2), 3) Jessica Pegula USA 5?495 (3), 4) Ons Jabeur Tunisia 4?921 (4), 5) Caroline Garcia Ranska 4?905, 6) Coco Cauff USA 4?251 (6), 7) Maria Sakkari Kreikka 3?451 (7), 8) Daria Kasatkina neutraali 3?375 (8), 9) Belinda Bencic Sveitsi 3?360, 10) Jelena Rybakina Kazakstan 2?935 (10), ... 21.55 League One: Plymouth–Derby. – Voihan niin toki ajatella. Miesten hiihdossa Norja voitti kaikki matkat. 18.30 Ravit. Keskiviikkona olisi vuorossa viestikisa ennen viikonlopun pikamatkaa ja takaa-ajokisaa. 13.20, 18.07, 19.25 Ravit. JUSSI NUKARI Markku Tuominen AMPUMAHIIHTO Ahveniston Ampumahiihtäjien Sonja Leinamo jäi kuuden sakon (2+2+0+2) rasittamana sijalle 29 (+4.55) Shchuchinskissa Kazakstanissa, kun nuorten MM-kisat jatkuivat N22-sarjassa 12,5 kilometrin normaalimatkalla. 129–131, Washington– Milwaukee 111–117, LA Clippers– Memphis 135–129. Pelkällä lahjakkuudella sitä tasoa ei saavuteta, Roponen sanoo. KORIPALLO NBA Chicago–Indiana 122–125, LA Lakers–Golden State 113–105, Brooklyn–Charlotte 102–86, Orlando–Portland 119–122, Houston–San Antonio 142–110, Oklahoma–Utah 129–119, Boston–New York ja. V SPORT + SUOMI 20.55 Koripallon Euroliiga: Olympiakos–Barcelona. RUUTU 18.20 F-liiga: Nokian KrP–Oilers. 21.45 UEFA Champions League: Benfica– Club Brugge. 21.00 Golf. Tässä näkee, mitä se tarkoittaa, kun maassa on valtava maastohiihtokulttuuri. Pohjoismaisissa hiihtolajeissa ei järjestetä ensi vuonna arvokisoja. 03.30 NHL: Dallas–Calgary. – Haasteemme on siinä, että meillä tulee harvoin todellisia menestyjiä, ei samanlaisella rintamalla kuin Ruotsin naiset tai Norjan miehet tai Ranskan miessprintterit. Lisäksi Norja oli alppihiihdon MM-kisojen mitalitaulukossa toinen ja eniten mitaleja kerännyt maa. – Kun puhutaan absoluuttisesta huippu-urheilusta, tulos on se, mikä ratkaisee. Nelinpeli: 1) Katerina Siniakova Tshekki 6?726 (1), 2) Barbora Krejcikova Tshekki 5?846 (2), 3) Gauff 5?610 (3), p Urheilu. 20.55 Koripallon Euroliiga: Olympiacos–Barcelona. Mutta paras kansainvälinen normaalimatkan sijoitukseni, Leinamo summasi. JÄÄKIEKKO NHL Carolina–Tampa Bay 6–0 (2–0, 2–0, 2–0) C: Teuvo Teräväinen 3+0, Jesperi Kotkaniemi 1+4
Sivut 18–19 Suuri suru LASSI PUHTIMÄKI H 2. Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 L iisa Pura viettää aikaansa kahdenistuttavassa keinutuolissa nyt yksin. Kolmessa vuodessa hän menetti puolisonsa, poikansa ja pojanpoikansa
18 Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 Liisa Pura toteaa harrastusten toimivan hyvänä vastapainona menetyksille. Viimeisenä lahjana puolisoltaan Erkiltä Liisa Pura sai isolla fontilla painetun Raamatun. LASSI PUHTIMÄKI ” Muistot eivät kuitenkaan koskaan kuole. –?Erkki tiesi, että näköni huononee vanhana, Pura kertoo. Liisa Pura p Ajastin
Hän pääsi sittemmin leikkaukseen Helsingin Meilahteen. LASSI PUHTIMÄKI Ajastin p. Liisa Pura sanoo edelleen ikävöivänsä ja itkevänsä paljon. Suomen lippu liehui puolitangossa, kun omaiset saivat hyvästellä rakkaansa Erkki Puran, sukutilan kahdeksannentoista isännän. Menetettyjen rakkaiden muisto elää valokuvissa Liisa Puran kotona. Me itkimme voimattomina poikamme perheen kanssa samalla, kun yritimme tuskamme keskellä lohduttaa heitä. Hän totesi ennen kuolemaansa, että Jumala antoi hänelle kolme vuotta aikaa valmistautua siirtymään taivaan kotiin. – Sanoin, että tarvitsen jotakin rauhoittavaa lääkettä. Hänen vaimonsa näki, kuinka väsynyt puoliso oli, ja sanoi Ari-Pekalle, että saat lähteä, olemme valmiit päästämään irti. Hän myös miettii aina uudelleen, että miksi tämä kaikki tapahtui heille. Surua oli Puran pojan perheessä ollut jo aiemmin. Arkun vierellä läheiset veisasivat tämän lempivirren ja kiittivät häntä kaikesta. Vuoden 2021 huhtikuussa Liisa Puran puoliso Erkki Pura menehtyi perheelle täydellisenä yllätyksenä tulleen lyhyen sairauden jälkeen. Sen jälkeen Erkki sanoi, että nyt lähdemme sairaalaan. – En ollut osannut odottaa sitä, kun olimme vielä edellisenä iltana puhuneet puhelimessa. Hän halusi olla kotona, koska rakkaat perheenjäsenemme olivat tulossa meille pääsiäissunnuntaina. Parhaan lohdun toi kuitenkin kirja, jonka kirkkoherra Juha Koivulahti lähetti, Pura kertoo. Koronan vuoksi perhe ei päässyt osastolle tapaamaan miestään. ” Sanat loppuivat, kun suru oli niin suuri. Tuli pääsiäisviikko, ja Purat viettivät aikaa yhdessä kotonaan. Sain siitä suurta lohdutusta samaten kuin hänen kiitollisuudestaan. – Itse kiitin siitä rakkaudesta, mitä olin häneltä elämässäni saanut, Liisa Pura kertoo. Lääkärikäynnillä otetuissa röntgenkuvissa näkyi vioitusta keuhkoissa. Omien kokemusteni kautta osaan myös ymmärtää entistä paremmin ihmisiä, jotka ovat menettäneet rakkaitansa. Uskosta löytyi kuitenkin lohtua. – Sanat loppuivat, kun suru oli niin suuri. Kirkkoherra Koivulahtikin tuli pääsiäismaanantaina, ja vietimme yhdessä ehtoollista. Äiti itse oli murtua nähdessään poikansa kuihtuvan sairauden edetessä. Poika, perheenisä Ari-Pekka Pura oli kaksi vuotta aiemmin saanut diagnoosin harvinaisesta vatsasyövästä. Yhdessä pariskunta kulki ympäri Suomea viemässä seurakuntiin sanomaa Jeesuksesta, kuoleman voittajasta. Vaikka hän oli yli 80-vuotias, hän oli hyväkuntoinen mies, joka hoiti kaikenlaiset työt kotona. Kun kolme rakasta ihmistä kuolee vajaan kolmen vuoden sisällä, tapahtunutta on vaikea hyväksyä. Pian poikamme joutui luopumaan työstään johtavassa asiantuntijatehtävässä, mutta teki vielä kuitenkin töitä osa-aikaisesti kotona niin kauan kuin voimia riitti. – Uskon, että ne vievät meidät lähemmäksi taivasta, jossa toivon näkeväni rakkaani. Uskovana ihmisenä Pura ymmärtää, että kaikella on tarkoituksensa ja että vaikeudet kuuluvat jokaisen elämään. 21-vuotiaan pojanpojan elämä oli päättynyt traagisesti. Liisa Pura LASSI PUHTIMÄKI Entisaikaan maalaistalossa mies hoiti muun muassa perheen raha-asiat, auton huollot, polttopuut ja lumityöt. Sen sijaan viimeisten vuosien tapahtumat toivat suuria suruja perheen elämään. Muistot eivät kuitenkaan koskaan kuole, vaan ne kantavat minuakin päivästä seuraavaan. Ari-Pekka sanoi: ”Tietenkin sinä itket, olethan äitini”. Liisa Pura ei syytä ketään, mutta saatuaan toisen koronarokotteen hänen miehensä jalat alkoivat turvota. Liisa Pura kertoo, että hänen luonteeltaan rauhallinen ja tyyni poikansa sanoi vain kerran, että olisi vielä halunnut elää. – Syöpä oli kuitenkin jo levinnyt siten, ettei toivoa paranemisesta annettu. Vuodessa kertyi noin 30 000 ajokilometriä. Vuoden 2019 kesän alussa Liisa ja Erkki Pura saivat puhelun pojaltaan Tampereelta. Puran suvussa on tapana tuoda vainaja kotipihalle ennen kuin hänet siirretään odottamaan siunausta. Kymmenen minuutin kuluttua poikani lakkasi hengittämästä. – Olisin vienyt hänet kiirastorstaina sairaalaan, mutta ei hän suostunut. –?Aiemmin en ollut käynyt edes autoa tankkaamassa, Pura kertoo. Mummut ja papat ovat aikanaan kuolleet, mutta vanhojen ihmisten kuoleman Pura katsoo tietyllä tavalla luonnolliseksi. Ari-Pekka Puran pojan kuolemasta oli tuolloin kulunut yhdeksän kuukautta. Pura joutui kohtaamaan puolisonsa, lapsensa ja lapsenlapsensa kuoleman, mitä hänen oli vaikea hyväksyä. Silloin Forssan sairaalan aulassa hän näki rakkaansa viimeisen kerran. Edelleen Liisa Pura muistaa epätodellisena sen illan. Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 19 Liisa Pura menetti kolmessa vuodessa kolme rakasta ihmistä Leena Ruskeeniemi T ammelalainen Liisa Pura kertoo saaneensa elää portaalaisessa maatalossa onnellisen elämän rakkaidensa kanssa. Toisen sairaalapäivän aamuna Liisa Pura sai sairaalasta puhelun, jota kukaan ei halua saada. Puolisonsa Erkin poismenon jälkeen Liisa Pura joutui opettelemaan nämäkin asiat
Kesäaikataulujen 2023 suunnittelu on VR:ssa ilmeisesti hyvin pitkällä tai valmis. Paras motivaatio työssä viihtymiseen on se, että pystyt kehittämään omaa työtäsi. Aiemmin Arriva Sverigen omisti saksalainen Deutsche Bahn. Tänä vuonna uusi 2023 entistä laajempi halpalippu koko liittotasavallan alueella korvaa viime kesän kokeilun. Heitän jatkokysymyksen etenkin valtion omistamalle rautatieliikenteen operaattorille VR Groupille, sen matkustajaliikenteelle. Lipuista ei peritä normaalia 10 % arvonlisäveroa, asian ratkaisi eduskunta loppuvuodesta 2022. Yksityisellä palvelutuotannolla on oma roolinsa palveluiden saatavuuden turvaamisessa ja parantamisessa julkisen terveydenhoidon tukena. Usein junia käyttäville alennus on tuntuva, kun matkustaa esimerkiksi mennen tullen viisi kertaa viikossa Hämeenlinnasta tai Lahdesta Helsinkiin ja takaisin. Toinen tärkeä ennaltaehkäisevä kehittämiskohde olisi seniorineuvolat, joita on kehitetty hyvin tuloksin jo ennen sote-uudistusta esim. Emmi Lintonen kansanedustajaehdokas (sd.) Forssa Sosiaalija terveyspalvelut on turvattava ja niitä on parannettava koko Hämeessä p Mielipide. Kukaan meistä ei pärjää yksin elämän mittaisessa hyvinvointiprojektissamme ja siksi meidän on autettava ja kuunneltava toisiamme. Lisäksi terveydenhoitajan luona olisi mahdollista käydä maksutta ilman, että kokee itsensä sairaaksi. Lipuilla sai matkustaa kuukauden ajan niin paljon kuin halusi. Ruotsissa julkista liikennettä on avattu enemmän yritysten väliselle kilpailulle kuin Suomessa. Meillä on ensiluokkaisen osaavaa sote-henkilöstöä, jonka työolojen ja -hyvinvoinnin on oltava kunnossa. 10 prosentin alennus tuntuu kukkarossa neljän kuukauden ajan ja pitempäänkin, kun ostaa verovapaat liput myös ajalle 1.5.2023 ja siitä eteenpäin. Seniorineuvola -malli olisi kopioitavissa meillekin Hämeeseen. Mietin, onko kesän junaliikenteeseen tulossa tilaa juniin ja kesäksi aiempaa edullisempia lippuja kuten lähes kaikkialle muualla tapahtuu. Tulevaisuudessa on tärkeä pitää huolta siitä, että hoitoon pääsee seitsemän vuorokauden kuluessa. Valtion kokonaan omistama liikenneoperaattori VR hehkutti 2022 siirtävänsä arvonlisäveron tilapäisen poistumisen kokonaan matkojen hintaan. Lainsäädäntöönkin asia on kirjattu. Siitä ei syntynyt mitään hyvää ja nyt ihmetellään, miksi oppimistulokset heikkenevät avokonttoreissa. Toukokuusta 2023 alkaen vuoden 2023 loppuun Deutsche Bahn tarjoaa 49 euron hintaista kuukausilippua, jolla saa matkustaa Saksaa pitkin poikin. Saksa ei ole ainoa junien halpamatkojen tarjoaja. On kuitenkin muistettava, että vastuu palveluista on kaikissa tilanteissa hyvinvointialueilla, joten julkisen terveydenhoidon on oltava koko järjestelmän perusta. Ilmiö on tuttu myös koulumaailmasta. ” Saksa ei ole ainoa junien halpamatkojen tarjoaja. Esimerkiksi viimeiset vapaat paikat SJ:n (Sveriges Järnvägenin) kaukojuniin myydään edullisesti. Suomessa on erikoistuneita lääkäreitä, jotka osaavat erikoisalansa, mutta ihmisiä ei voi hoitaa ja tutkia vain pala kerrallaan. Intercity-juna Saksassa, Leipzigin asemalla kesäkuussa 2015. Perusterveydenhuollossa omalääkäri voisi vastata tämän kokonaisvastuun ottamisesta ja palveluja pitäisi kehittää potilaan etu huomioiden. Hankkeessa ovat mukana junayhtiö (DB), Saksan liittotasavalta ja maan osavaltiot. Eläkeläiset kutsuttaisiin säännöllisesti parin vuoden välein henkilökohtaiseen terveysja hyvinvointikartoitukseen seniorineuvoloihin. Lippuja ilman alvia voi ostaa etukäteen ajalle 1. Kun koulua kehitettiin, opettajat jätettiin kuulematta. Kuukausilippu oli käytössä lähija paikallisjunaliikenteessä, ei kuitenkaan kaukojunissa eikä pikajunissa. Asiakkaille Ruotsissa junalippujen tarjonta on toisinaan selvästi edullisempaa kuin Suomessa. VR osti vuonna 2022 Ruotsissa toimivan bussija junaliikenneoperaattorin Arriva Sverigen, joka toimii Tukholman seudulla ja Etelä-Ruotsissa ja Götanmaalla. Ongelmia on ollut, mutta ne ratkaistaan ja kuljetaan aina potilaiden hoito ja turvallisuus edellä. Odotettiin etukäteen, että lippuja menisi kaupaksi noin 10 miljoonaa kappaletta kesä-elokuuksi 2022. Hämäläiset ansaitsevat saavutettavat ja laadukkaat sosiaalija terveyspalvelut. Kari Mustonen YTM, freelance-journalisti Hämeenlinna Verovapaat junaliput poistuvat keväällä 2023 – entä sitten. Joukkoliikenneliput ovat olleet ja ovat huhtikuun loppuun hieman normaalia huokeampia maassamme. VR tekee siirtymää kansainväliseksi toimijaksi. VR Sverige on nyt kooltaan Ruotsin kolmanneksi suurin junaliikenneoperaattori 13 prosentin markkinaosuudella. Hoitopolku on tehtävä katkeamattomaksi ja saavutettavaksi. Saksassa valtion rautatieyhtiö Deutsche Bahn hätkähdytti kesällä 2022 liikennealaa ja asiakkaita myymällä lähiliikenteeseen 9 euron kuukausilippuja. Ovatko matkustajat ehtineet tottua hieman aiempaa edullisempiin joukkoliikennematkoihin ja odottavat sellaisia tilapäisen alv:n poiston jälkeenkin. 20 Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 s Matkustajille alkuvuosi 2023 on ollut mukavaa aikaa. Turistitkin pääsivät Saksassa ostamaan 9 euron kuukauden lippuja. Aluevaltuusto huolehtii siitä, että sosiaalija terveyspalveluiden resurssit turvataan myös jatkossa. He ovat oman alansa parhaita asiantuntijoita. Raahen seudulla. JANI SUHONEN s Oma Hämeessä on tärkeää kuunnella ja kuulla terveydenhuollon työntekijöitä. toukokuuta jälkeenkin, pääasia on, että liput hankitaan huhtikuun 2023 loppuun mennessä. Yllätys oli, että lippuja myytiin lähes 60 miljoonaa kappaletta kesäksi 2022. Olen varma siitä, että työ palveluiden kehittämiseksi jatkuu hyvinvointialueella. Reippaita alennuksia junalippujen hintojen tarjoavat myös lähes kaikki rautatieyhtiöt niin Euroopassa, Iso-Britanniassa ja Aasiassakin, muun muassa Kiinassa ja Intiassa. Edullisempia lippuja saa juniin, busseihin ja kotimaan lennoille, jos menee talvilomalle esimerkksi lentäen hiihtokeskuksiin Lappiin. Mietin, kuinka VR mahtaa selviytyä hieman enemmän tarjontakilpailua sisältävässä maassa Ruotsissa. Harva on eri mieltä siitä, etteikö omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen olisi tärkeää. Junalippujen verovapaus ja halpuus on valtion ei junayhtiön itsensä tuottama teko edullisemmiksi lipuiksi. Sairaat tarvitsevat kokonaisvaltaista huomiota. Yksi suurimmista haasteista saumattomien hoitopolkujen osalta on monisairaiden ihmisten hoito, koska siitä ei kukaan tunnu ottavan kokonaisvastuuta. Entäpä tämän jälkeen
Pampula p Sähköpotkulautaoperaattorit voisivat periä vuokraajalta pantin, jonka saa takaisin palauttamalla ne keräilypisteisiin. Kirjoita omalla nimelläsi. p Paavo Vilminko kirjoitti tässä lehdessä hyvin valaisevasti Janakkalan kunnan toiminnasta – siis viranhaltijoiden ja päättäjien alkeellisesta toiminnan tasosta (HäSa 6.3.). Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 21 s Haluamme saada palvelumme mahdollisimman läheltä. Tämä käytäntö muutettiin 1984, minkä jälkeen luokat alkoivat ensimmäiseltä luokalta. Yllättävän monet kotikaupunkinsa politiikassa vaikuttavat hämeenlinnalaiset kampanjoivat uutterasti muiden kuin kotikaupunkinsa ehdokkaiden puolesta. Ja nyt meidät aiotaan jättää ilman koronakorvausta. Ojoinen p Toimittaja Noora Hakulisen artikkelissa (HäSa 3.3.) todetaan, että ”vuoden ensimmäinen Arjessa mukana -asukaslehti jaetaan hämeenlinnalaiskoteihin viikkojen 9 ja 10 aikana. Muija hämeestä p Miksi suomalaisen poliitikon, varsinkin ministerin, on niin vaikea puhua totta. Sen vuoksi jouduimme työnantajan määräyksestä pitämään koko osastolla täyttä suojavarusteita, joita käyttivät erikoisyksikötkin. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla HS ja lyö sitten välilyönti. Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain poikkeus tapauksissa. Hämeenlinnalaiset ehdokkaat saivat äänistä vain 46 prosenttia eli 3 709 ääntä. Tiina Hiekkaranta p Kyllä oli surkuhupaisaa luettavaa Tuomelan koulurakennuksessa ilmenneistä sisäilma ongelmista ja vain seitsemän vuotta, kun juuri tehtiin iso remontti koko koulurakennuksessa, taas sössitty rakennusvaiheessa ja työn valvonnassa. Mielipide p. Rahaa haaskaantuu ja kuntalaisia ei kuulla edes yhden pyörätien verran. Asu oli aivan kamala, ja koko esitys kummallinen. Kanta-Hämeen keskussairaala lähetti meille niin sanottuja ”puhtaita” potilaita, mutta heillä olikin korona. Haluamme ostaa lähiruokaa. Tässä on menty niin kun jotain kummallisuuksia hakemaan, ei kyse ole enää laulamisesta. Viime eduskuntavaaleissa kokoomuslaiset ehdokkaat saivat Hämeenlinnasta 8 139 ääntä. Jos mokaa puhelimen kanssa, niin miksi ei vain heti kerro tapahtunutta. Kallis lehti siis! Joskin yksittäishinta on noin 45 senttiä kappale. Jäisi pois nuo puheenjohtajienkin ”puhuttelut ja selitykset”! Voi hyvää päivää TEKSTARIT Työskentelen Vanajaveden sairaalassa, eikä se ole erikoissairaala, vaan perusterveydenhuollon hoitoyksikkö. Meille hämeenlinnalaisille hän tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa suoraan yhteiskuntamme merkittävimmässä päätöksentekoelimessä käsiteltäviin asioihin. Ne vain alkoivat kolmannelta luokalta. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset, otsikoi, lyhentää sekä korjaa kieliasun tarvittaessa. Keijo Suomalainen Hämeenlinna Turvatkaamme vaaleissa Hämeenlinnan tulevaisuus p Sähköpotkulautojen käytön kokonaan kieltäminen liikenteessä on lyhin ja järkevin turvallisuustyö. Me turvaamme Hämeenlinnan tulevaisuuden ainoastaan sillä, että me äänestämme hämeenlinnalaista ehdokasta. Samoin on alkoholikippausten kanssa. Mutta, meillä oli maskit, jotka eivät suojanneet tartunnalta. Lisäksi työnantaja määräsi, ettemme saanut liikkua julkisilla liikennevälineillä, emmekä saaneet mennä kauppaan eikä muutenkaan liikkua missään muualla kuin kodin ja työpaikan väliä. Yhteiskunnallisten asioiden hoitamisessa emme kuitenkaan luota lähellämme asuviin poliitikkoihin. Vennu p Väärin pysäköityjen sähköpotkilautojen ongelmaan selkeä ratkaisu: Laita takavarikoitaisiin poliisin haltuun. Hän kokee omikseen kotikaupunkimme asiat ja osaa toimia niiden puolesta eduskunnassa. Hämeen Sanomien toimituksen käyntiosoite on Vanajantie 7. Yhteystiedot: Palstan toimittajan puhelinnumero on 03 615 1452 ja postiosoite PL 530, 13111 Hämeenlinna. Idänpään-Heikki p Voi että oli hyvä kirjoitus Kati Laitiselta (HäSa 4.3.) euroviisuedustajajasta. Pekka Mäntykangas lähihoitaja Hämeenlinna Koronakorvausten perusteet LUKIJOIDEN KUVIA ”Vesille venosen mieli...”, vaan hiukan pitää vielä odottaa! Markku Helin kuvasi. Meidän osastollemme tuli sairaalamme ensimmäinen Covid-19-potilas. Kerro aina toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. Osastollamme on potilaita, jotka eivät ymmärrä eristyksen merkitystä. Mihin tarvitaan kuntaorganisaatiota. Saisimme myös uuden kerääjäammatin. Yhden lehden numero kustantaa noin 20?000 euroa”. Kokoomuksen hämeenlinnalaiset ehdokkaat olivat havahtuneet ilmiöön ja tehneet yhteisen mainoskankaan: ”Nyt on oikea aika turvata Hämeenlinnan tulevaisuus.” Toivottavasti lause herättää muutkin kuin minut pohtimaan, miten me turvaamme Hämeenlinnan tulevaisuuden vajaan kuukauden päästä järjestettävissä eduskuntavaaleissa. Omistaja, yksityishenkilö tai yritys, voisi sen lunastaa takaisin maksamalla sakot. Hämeen Sanomille lähetettyjä mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa. Valmistelussa ei selvitetä asioiden taustoja, ei hankita riittävästi tietoa ja kun esittelijä vie asiaa eteenpäin, valtuutetut nuijivat päätökset mitään miettimättä. Ilmiö näkyi silmiinpistävästi lauantaina Hämeenlinnan Tiiriöön pystytetyllä kokoomuksen vaaliteltalla. Pantin voisi palauttaa kenelle tahansa. Jos ei juoppokäyttäjiäkään pystytä mitenkään valvomaan ja siitä rakaisemaan on riskit heille ja muille liikkujille todelliset. Monet meistä sairastuivat töissä koronaan, minä mukaan lukien. Sen jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Lähetä kuva: mielipide@hameensanomat.fi ”Katsastus suoritettu, kaikki kunnossa.” Kuvan lähetti poikansa luvalla Rauni Saarinen Hauholta. Onneksi Sote on jo muissa käsissä! Olkaa tavoittamattomissa, ihan sama p Nimimerkille Ekaluokkalainen vm 66: Ei Eeva Jokisen hienoja musiikkiluokkia ole unohdettu. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro myös nimesi ja paikkakuntasi. Lehtiä on painettu 44?000 kappaletta ja jaetaan kaikkialle, pitäjiä myöten. Markku Helinin sininen hetki mökillä. Potkulaudat rapauttavat nuorten fyysistä liikuntaa ja aiheuttavat pelkkiä vaaratilanteita kevyenliikenneväylien muille liikkujille. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@hameensanomat.fi Lukijan kuvat samaan osoitteeseen. AK. Julkisella puolella olisi saanut ”kenkää”välittömästi,mutta Hämtöönissä samat ”teräväpää inssit”saavat jatkaa naama virnistellen. Olisi myös parempi kertoa, että tiedotuslehti jaetaan koko kaupungin kaikkiin talouksiin. Meillä kuitenkin hoidettiin Covid-19-potilaita, heitä tuli niin keskusairaalasta kuin avopuoleltakin. Tekstarit: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. joka toimittaa laitteen oikeaan paikkaan. Lisäksi heitä siirrettiin muilta osastoilta, jos heillä oli syystä tai toisesta muistitai käytösoireita
Kahta pienehköä toimistohuonetta lukuun ottamatta tila on avointa, eikä sinne suunnitella väliseiniä. – Totta kai olemme eri mittakaavassa kuin vaikkapa Telliskivi, mutta tällaista paikkaa Hämeenlinna on kaivannut. Se ei kuitenkaan kuulu pakettiin, vaan kulttuurin käyttöön vuokrattava tila alkaa kohdasta, missä aiemmin oli Matkahuollon pakettitiski. Aivan tyhjäksi tila ei kuitenkaan jää, sillä liikuntahalleilta saadaan tuoleja ja teatterilta elementtejä, joista voi rakentaa pienen esiintymislavan. Matkahuollon tyhjentyneeseen toimistoon on jäänyt linja-autoaseman pienoismalli. TOMI VESAHARJU p Kulttuuri. Siitä voi syntyä vaikka mitä uutta, Nieminen huomauttaa. Äänentoisto hankitaan aina tarvittaessa erikseen, Nieminen huomauttaa. Seiniä on maalattu ja sähköjä, valaistusta ja ilmastointia on uusittu niin, että ne täyttävät kokoontumistiloihin liittyvät rakennusvalvonnan ja pelastusviranomaisten vaatimukset, Nieminen kertoo. – Aulan vuokraaminen olisi nostanut tilojen vuokraa aika tavalla. 22 Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 Jotain uutta, jotain varastettua, mutta kaikki omaa Sari Oksala K ulttuuripäällikkö Janne Niemisen puheessa vilahtelevat paikat Helsingin Kaapelitehtaalta Tallinnan Telliskiveen asti, kun hän kuvailee Hämeenlinnassa pian avattavaa uutta kulttuuritilaa. Linja-autoasemalla aiemmin Matkahuollon käytössä olleisiin tiloihin avataan reilun viikon päästä luova tila, jonne kaupunkilaisilla on vapaa pääsy tekemään ja kokemaan. Lisäksi kaikkina kolmena päivänä tilassa on myös myyjäiset. Kolmen päivän aikana ohjelmassa on teemoittain esittävää taidetta, musiikkia ja kaupunkikulttuuriaiheisia erätaukokeskusteluita. Samalla testataan tilojen toimivuutta silloin, kun niissä on yhtä aikaa monenlaista toimintaa. Viime viikolla tila oli vielä tyhjillään ja lämpöpuhaltimet hurisivat, kun Nieminen ja yksi tilan tulevista käyttäjistä, kuvataiteilija Minttu Saarinen esittelivät sitä. Kun uuden kulttuuritilan perustamisesta kerrottiin julkisuuteen ennen joulua, monet ehtivät iloita linja-autoaseman korkean aulatilan saamisesta taiteen käyttöön. Paikkaa, jossa on mahdollisuus ruohonjuuritason toimintaan, joka luo uutta, omaa identiteettiä ja samalla vetovoimaa. Yhdistys järjestää linja-autoaseman uuden tilan avajaiset viikonloppuna 17.–19. Tilaa tarjotaan kulttuurin ja luovan alan toimijoiden käyttöön 1–10 viikon mittaisiksi jaksoiksi. Kaupunki vuokraa Matkahuollon tilat kahdeksi vuodeksi eli vuoden 2024 loppuun asti. Nieminen kertoo, että tässä vaiheessa varattuna on jo 28 viikkoa, ja kyselyitä tulee koko ajan. Kulttuuritilan Paasikiventien puoleiselle ikkunaseinälle on hankittu levyt ja pimennysverhot. Matkahuollolta vapautuneet tilat ovat 276 neliön suuruiset. maaliskuuta. Saarinen on mukana viime syksynä perustetussa, kaupunkitaidetta luovassa ja esittelevässä Kaputa-yhdistyksessä. Tähän mennessä tilaa on varattu eniten taidenäyttelyiden järjestämistä varten. Lisäksi sen käyttäminen olisi ollut hyvin hankalaa, sillä aulassa ei ole käytännössä lainkaan ripustustilaa sen paremmin seinissä kuin korkealla olevassa katossakaan, Nieminen sanoo. Kaikenlainen kokeilu on sallittua ja suositeltavaa, Nieminen sanoo. – Myös se on mahdollista, että yksi toimija varaa tilan omiin nimiinsä, mutta käyttäjiä on useampia. – Kaikkiaan noin sata ihmistä on mukana järjestämässä ja esiintymässä avajaispäivien aikana, Saarinen kertoo. Luova tila perustetaan linja-autoaseman matalaan osaan, josta Matkahuolto luopui viime vuoden lopulla. Verhoilla tila saadaan tarvittaessa pimeäksi esityksiä varten, ja ikkunoiden eteen asennettavilla levyillä saadaan lisää seinätilaa esimerkiksi taulujen ripustukseen. – Tilaa on nyt kunnostettu, mutta periaatteella mahdollisimman vähän. Siinä, missä Nieminen hieman pahoittelee tilojen kuntoa, Minttu Saarinen on innoissaan. – Tilaan tulee hiukan valokalustoa, mutta jos sitä tarvitaan enemmän, kulloinenkin toimija hankkii itse lisää. Linja-autoaseman uusi kulttuuritila tarjoaa puitteet kaupunkikulttuurin kehittämiselle. Hänen mukaansa uudessa konseptissa on jotakin uutta ja jotakin varastettua, kuten tällaisissa hankkeissa usein on. – Yksi tärkeä näkökohta tässä on juuri se, että nyt on konkreettinen paikka, jossa eri taiteenalojen ja kulttuurin toimijat voivat olla yhdessä. – Tämähän on älyttömän hyvä tila jo tällaisenaan, ja on kiinnostavaa miettiä sen hyödyntämistä jatkossa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa
Janne Nieminen ja Minttu Saarinen odottavat mielenkiinnolla, mitä syntyy, kun kulttuuritoimijat pääsevät vauhtiin Matkahuollon tyhjentyneissä tiloissa. . – Voihan olla, että kun tilanne selkiintyy, kulttuuritila voisi jäädä tähän vaikka pysyvästi. Kaupunki tarjoaa tilaa maksutta eteenpäin kulttuurialan toimijoiden käyttöön. . ohjelmassa on esittävää taidetta, lauantaina 18.3. Rakennus on suojeltu, ja sen ympäristöön on kaavoitettu kerrostaloja. Perjantaina 17.3. TOMI VESAHARJU Linja-autoaseman Paasikiventien puoleiset ikkunat voidaan tarvittaessa pimentää tai peittää sisäpuolelta, jos niin halutaan. erätauko-keskusteluita. Rakentamisen aikataulusta ja toteuttajasta ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa tietoa. Linja-autoasemalla tilojen tulevasta käytöstä ei ole vielä varmuutta. TOMI VESAHARJU Kulttuuri p. . MIKÄ. Rahat luovalle tilalle tulevat perintövaroista, jotka kaupunki on saanut ”osallisuuden tukemiseen kulttuurin ja taiteen keinoin”. . Kaupunki on vuokrannut linja-autoaseman tiloista aiemmin Matkahuollon käytössä olleet, 276 neliön suuruiset tilat. musiikkia ja sunnuntaina 19.3. Tilan voi varata mielellään 1–10 viikon mittaiseksi jaksoksi, mutta myös esimerkiksi viikonlopuista voidaan sopia, jos niitä jää jaksojen väliin. Siellähän on nykyisin periaatteena, että kun jokin kaupungin omistama tila tyhjenee vaikka vain vähäksi aikaa, selvitetään, onko kulttuuritoimijoilla käyttöä sille. Avajaiset . Linja-autoaseman kulttuuritila . Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 23 – Olemme ottaneet mallia Tampereen välitila-toiminnasta. Sijainti on aivan ihanteellinen, Nieminen sanoo. Jos jollakulla on ideoita tai kiinnostusta tilan käyttöön, yhteyttä voi ottaa kulttuuripäällikkö Janne Niemiseen
Automaattivaihteisella autolla ajaminen helpotti aluksi oireita. Hän on toiminut kipupotilaiden tukena jo toistakymmentä vuotta ja perustanut potilaiden tueksi Kipumatkalla-sivuston ja Facebook-foorumin. Kipulääkkeillä kivut pysyvät siedettävinä. Tomi Kangasniemi / Teemasuomalainen Harri Korva, 56, on kärsinyt kovista hermokivuista 15 vuotta. Niinpä Korva jatkoi työntekoa kipulääkkeiden avulla. Kantelun seurauksena muun muassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) sai huomautuksen hoidon heikosta tilasta. Hänen olkapäässään on paha rasitusvamma. – Kovat hermokivut ovat nytkin päällä. Siitä asti hän on elänyt kipulääkkeiden ja erilaisten kuntoutusyritysten sävyttämää arkea. Hän ihmettelee halua muuttaa vaikeista kivuista kärsivien lääkitystä. Lääkkeitä täytyy ottaa, että selviän suihkusta ja ruoanlaitosta. – Niissä minun on todettu olevan niin sairas, ettei kuntoutuksesta tule mitään. Kipuilu kuitenkin jatkui, ja Korva sai lopulta ortopediltä lausunnon. Tahko laati eduskunnan oikeusasiamiehelle joukkokantelun kipupotilaiden hoitoja lääkitystilanteesta. p Teemasuomalainen Hyvinvointi. Korva kertoo, että lihaksia, niveliä ja luita särkee kävellessä. 24 Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 Harri Korva pelkää menettävänsä elintärkeät kipulääkkeensä O ikea käsi alkoi oireilla vuonna 2007. Hän on ollut kolme kertaa kuntoutuksessa. En pystynyt edes istumaan. Korva on ollut vuoden 2009 syyskuusta asti pysyvästi työkyvytön. – Käsi rasittui koko ajan pahemmin, ja lopulta vaihdoin firmaa. Harri Korva ajoi työkseen bussia, ja kipuilua tuntui etenkin vaihteita vaihtaessa. Kipupotilaiden arki on tullut tutuksi psykologi Sirpa Tahkolle. Kivut veivät lopulta työkyvyn. 40% THL:n mukaan kipupotilaat tekevät Suomen itsemurhista noin 40 prosenttia. Viimeksi olin 1,5 päivää Lahdessa ja makasin ensimmäisestä päivästä suurimman osan sohvalla. Lääkärit eivät tuntuneet ottavan kipuja tosissaan
” Hoito lopetetaan kuin seinään, ja se on täysin kestämätöntä. Vaikeista kivuista kärsiville sanotaan, että he voivat jäädä lääkkeistä riippuvaisiksi tai että opioidit ylläpitävät tai pahentavat kipua. Sen noudattamatta jättämisellä ei ole rikosseuraamusta. Läpi on käyty lähes kaikki mahdolliset neuropaattiset kipulääkkeet. Harri Korva kertoo saaneensa paljon tukea Kipumatkalla-vertaistukiryhmästä. Lain mukaan jokaista potilasta tulee hoitaa yksilöllisesti ja parhaalla mahdollisella tavalla. KSSHP:n kipupoliklinikalle tuli viime vuonna ensikäynnille lähetteellä 210 potilasta. Niillä on pitkäaikaiskäytössä myös haitallisia hormonaalisia vaikutuksia ja vaikutuksia immuunivasteeseen. Kipupotilaille ei enää haluttaisi määrätä kipua lievittäviä opioideja. Jos joudun pyörätuoliin, se vasta maksaakin. Kipupotilaiden hoidossa on Tahkon mukaan monta ongelmaa. Lähetteiden määrä on pysynyt viime vuosien aikana samansuuruisena. Hän muistuttaa, että on tärkeää erottaa toisistaan vaikeista kivuista kärsivät potilaat ja kipupotilaat. – Tutkimukset ovat osoittaneet monien aiemmin yleisten toimenpiteiden vähäisen hyödyn. HUSin kipuklinikalla hoitoon joutuu jonottamaan noin kahdeksan kuukautta. – Pitkäaikaishaitat ovat osoittautuneet suuriksi esimerkiksi riippuvuuden ja tehon huonontumisen vuoksi. Yleisestä asenneongelmasta kertoo, että liian usein ajatellaan kivun olevan vain korvien välissä. Tahkon mukaan näille linjauksille ei löydy riittävää lääketieteellistä näyttöä. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tilanne on huomattavasti Keski-Suomea vaikeampi. Hamusen mukaan tutkimukset viittaavat, että pitkäaikaisen kivun hoidossa opioidien käyttöön liittyy vakavia riskejä. Sirpa Tahko Opioideja saadaan oopiumiunikosta ja myös synteettisesti valmistamalla. Monet lääkkeet ovat aiheuttaneet Harri Korvalle vakavia haittavaikutuksia. Tahko haluaakin herättää ihmiset ymmärtämään kipupotilaiden vaikeaa tilannetta. Ryhmässä jaetaan kokemuksia öisinkin, kun nukkuminen on kipujen takia vaikeaa. Opioidiriippuvuuden syntymiseen vaikuttavat tekijät ovat hyvin yksilöllisiä, ja lääkkeiden väärinkäyttö on Suomessa harvinaista. Harri Korva Opioidien merkitys on kivunhoidossa vähentynyt Tomi Kangasniemi / Teemasuomalainen Kroonisesta kivusta kärsivät potilaat hoidetaan ensisijaisesti sen erikoisalan poliklinikalla, jonka piiriin kivun aiheuttava sairaus kuuluu. Nevantauksen mukaan tutkimusnäyttö tukee lähinnä opioidien lyhytaikaista käyttöä. Kipupotilaiden kohtelu hämmentää myös Harri Korvaa. Tahkon mukaan vaikeista kivuista kärsivä potilas on saattanut käyttää toistakymmentä vuotta opioidilääkettä esimerkiksi laastarin muodossa. Välillä ne lamaannuttavat minut moneksi päiväksi. Lääkärit ja sairaanhoitajat saavat aivan liian vähän kipuun ja vuorovaikutukseen liittyvää koulutusta. Nevantauksen mukaan kipupotilaiden hoito on muuttunut viimeisten parin vuosikymmenen aikana oleellisesti. Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 25 – Kipupotilaat tekevät THL:n mukaan Suomen itsemurhista noin 40 prosenttia. – Minulla on kipuja joka päivä ja joka yö. Hoitoresursseista on pulaa, mutta myös asenteissa on parantamisen vaaraa. Sen kohtalosta päätetään HUSin kipuklinikalla. – Kipupotilailta viedään toimivia ja pitkään käytössä olleita lääkkeitä perusteetta pois. Ylilääkäri Katri Hamusen mukaan määrä tuntuu olevan kasvussa. Korva kertoo käyneensä vuosien mittaan läpi melkoisen lääkerumban. Jos on toimiva lääkitys, sitä ei saa lopettaa ilman päteviä perusteita. Valtakunnallisesti tilanne on monessa paikassa huomattavasti huonompi, kertoo osastonylilääkäri Juha Nevantaus Keski-Suomen sairaanhoitopiirin (KSSHP) kipupoliklinikalta. Nyt Korvan toiveissa onkin, että toimivaa lääkitystä voidaan jatkaa. Nevantauksen mukaan tutkimusnäyttö ei kuitenkaan tue sen laajempaa käyttöä. – Hoito lopetetaan kuin seinään, ja se on täysin kestämätöntä. ” Minulla on kipuja joka päivä ja joka yö. Korvan onneksi hänen tukenaan on Facebookin kipuryhmä, josta saa vertaistukea. Sopivan lääkkeen löytäminen vei aikaa, ja hän toivoo voivansa nyt jatkaa sen käyttöä. Hänen mukaansa opioidit ovat monelle kipupotilaalle viimeinen vaihtoehto. AOP/ALAMY Hyvinvointi Teemasuomalainen p. Yhdestä tuli sydänpysähdys, ja toisen lääkkeen seurauksena valui öisin kuola suusta ja jalat alkoivat sätkiä. Ihan kuin olisin saanut epilepsiakohtauksen. Kun toimiva lääkitys on kokeilujen kautta löydetty, sen lopettaminen on vaarallista. Kannabiksen käytöstä on kivunhoidossa puhuttu viime vuosina paljon. Esimerkiksi A-klinikkasäätiön mukaan koko väestöstä noin viisi prosenttia on käyttänyt unilääkkeitä, rauhoittavia lääkkeitä tai kipulääkkeitä ei-lääkinnälliseen tarkoitukseen. Potilaita suojelee terveydenhuoltolaki ja potilaslaki, mutta laissa on Tahkon mukaan yksi iso ongelma. – Lääkkeistä on meinannut haittavaikutusten takia lähteä henki. Katri Hamusen mukaan viime aikoina tärkeäksi asiaksi on noussut kipupotilaiden uniongelmien hoito. Toimenpidepainotteisuudesta on siirrytty kuntouttavaan ja potilasta osallistavaan hoitoon. Välillä ne lamaannuttavat minut moneksi päiväksi. Sen Korva ainakin tietää, että hän ei syö lääkkeitä turhaan. Ryhmässä on kroonisista kivuista kärsivien lisäksi mukana myös terveydenhuoltoalan ammattilaisia. Lisäksi noin puolet kipupotilaista sairastuu kivun takia masennukseen. HUSin kipuklinikalle tulee lähetteitä vuodessa noin 1 700–1 800. Viime aikoina isoksi ongelmaksi on noussut lääkäreiden halu suitsia kipupotilaiden lääkitystä. Lääkitys on toiminut hyvin, mutta nyt potilas saattaa päätyä uuden lääkärin vastaanotolle, ja tämä ei enää suostu kirjoittamaan reseptiä. Lääkehoidoissa vahvojen kipulääkkeiden, opioidien, merkitys on kroonisen kivun hoidossa vähentynyt. Lisäksi sekä kliinisen kokemuksen että tutkimusten mukaan lääkityksen merkitys on rajallinen. Vastaanottoja oli kokonaisuudessaan noin 700. Suomessa noin 300 000 ihmistä kärsii vaikeista tai invalidisoivista kivuista ja noin 700 000 kipupotilasta pärjää kipujensa kanssa ilman reseptilääkkeitä. – Haluaisin päästä tekemään asioita ja liikkumaan. – Kipupotilaiden kohtaaminen on vaikeaa. Hoitoonpääsy vaihtelee alakohtaisesti. Voidaankin ajatella, että lähes joka päivä yksi kipupotilas päätyy tähän äärimmäiseen tekoon. – Jonot ovat meillä kohtuulliset, kiireellisessä tapauksessa vain muutaman viikon mittaiset. JUHA PEURALA Pidempi jalkeillaolo aiheuttaa Harri Korvalle kipuja ja pakottaa ottamaan tukea oviaukosta. Korvan lääkityksen tulevaisuus on nyt myös vaakalaudalla
Huomenna: Vilppu. MAALISKUUTA 2023 VIIVI JA WAGNER LASSI JA LEEVI B. VIRTANEN KAMALA LUONTO AJAN SÄVEL 5 7 8 5 4 7 9 6 2 1 1 5 8 2 6 1 7 3 8 4 9 1 7 4 1 6 8 9 6 5 3 7 7 8 1 3 9 4 7 6 3 4 8 2 3 1 2 6 8 9 8 3 9 5 6 1 6 7 2 6 8 9 4 5 7 3 1 1 3 9 2 6 7 8 5 4 4 5 7 8 1 3 9 6 2 6 7 2 3 8 1 4 9 5 3 1 5 7 9 4 6 2 8 8 9 4 5 2 6 1 7 3 5 8 3 4 7 9 2 1 6 7 4 1 6 3 2 5 8 9 9 2 6 1 5 8 3 4 7 6 4 7 8 2 1 5 3 9 5 1 8 4 3 9 2 7 6 3 9 2 5 7 6 1 4 8 2 5 6 7 1 8 3 9 4 9 3 1 2 6 4 7 8 5 8 7 4 3 9 5 6 1 2 7 8 3 6 4 2 9 5 1 4 2 9 1 5 7 8 6 3 1 6 5 9 8 3 4 2 7. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Filippa ja Filip. 10: 13. Päivän sana: Jumalaan voi luottaa. FINGERPORI SUDOKUT Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku 1–9 kerran ja vain kerran. SUDOKUN RATKAISUT TASO: X TASO: XXX X XXX p Päivyri 26 Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 Aurinko nousee Hämeenlinnassa klo 7.05 ja laskee klo 18.02. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Gudrun. Ortodoksisessa kalenterissa: Ilmari, Ilmo ja Toivo. TIISTAINA 7. 1.Kor. Ortodoksisessa kalenterissa: Ahvo, Lasari, Lasse ja Teo. Nimipäivät: Tänään: Tarja, Taru ja Taika. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää
Puistopäivä toteutetaan 6.5. P Svengaava 1960-luku. P Päivi Lartama: Ajan tuoma. Hämeenlinnan seudun omaishoitajat ry., Kirkkorinne 4, Hämeenlinna klo 10–13. Säveltäjämestarin syntymäkoti on sisustettu Jannen poikavuosien aikaan. Riihimäen taidemuseo, Temppelikatu 8, Riihimäki klo 11–18. P Muistoja ja musiikkia -ryhmä. Kumppanuustalo, huone 101, 1. Näyttely on avoinna teatteriesitysten aikataulujen mukaisesti. Kansanlähetyksen Keidas, Kaivokatu 2, Hämeenlinna klo 14. Hämeenlinnan vanhusten asuntosäätiö, Viipurintie 56, Hämeenlinna klo 14–15. P Salla Laurinolli: Väritettyä pimeyttä – Repeat. Kenraalimajuri evp. P Minä tykkään nyt. maaliskuuta kello 17.30–18.30. Kotilainoja oli 42?581, joista kir jastoauton osuus on 28?211. Näyttely koostuu puupiirroksista ja akvarelleleista. MUSIIKKI P Muistiystävällinen talokuoro. Moniaistinen taideseikkailu perustuu Eppu Nuotion ja Liisa Kallion samannimiseen kirjaan. P Ryömi, konti – Viesti vauvuudesta. P Humanity –?kuvia ihmisyydestä. Teoksia on esillä kymmeneltä kalligrafilta ja kalligrafian harrastajalta. Nooran Viinibaari, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 17–22. Hallituskatu 11, Hämeenlinna klo 12–16. krs, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna klo 12.30. P Miniseminaari: T-72 ja lentävät tornit. P Kimppakävely. Näyttely suomalaisista 1950–1960-lukujen kirjankansista ja ajan innoittamasta taiteesta. Menoinfo Rahanpuute pudotti Hämeenlinnan studion viisivuotis suunnitelmasta – Rahan puute oli suurin syy sii hen, että Yleisradion johtokunta pudotti Hämeenlinnan ja Kouvo lan studiot pois paperilta silloin, kun radion viisivuotissuunnitelma viimeksi tarkistettiin. P Käännekohta. Lukiokatu 4, Hämeenlinna klo 11–17. Kir jastoauto on selvästi lisännyt hau holaisten kirjastonkäyttöä. Mm. Kirjastoon on hankittu uusia äänilevyjä 48 kpl, joten äänilevyjä on nyt 61 kpl. P Tuolijumppa. päivänä Hattulan Panssarimuseossa kello 17 alkaen. Ohjelma alkaa klo 11. Hämeenlinnan tori, Raatihuoneenkatu 10, Hämeenlinna klo 8. P Ritva Oksasen taidetta. NÄYTTELYT P Maailma muuttuu – kirjaimet säilyvät. P Käsityötalo Willa Vaski. mennessä. Laaksonen puhuu Panssarimuseon vaunuhallissa otsikolla ”Todellisuus ja harhat – talvisodan lopun problematiikka ja mitä yhteneväisyyksiä voi löytyä Ukrainan tilanteeseen”. P Helpotusta pieneen ja isoon hätään –?asiaa virtsankarkailusta. Willa Vaski Käsityötalo, Lukiokatu 4, Hämeenlinna klo 11–17. P Vexi Salmi ja ystävät. P Talviriistaa. Opastajiina toimivat Kiipulan it-tukihenkilöopiskelijat. Panssarimuseo, Hattulantie 334, Hattula klo 18. Tilaisuuden järjestää Suomalaisen Naisliiton Hämeenlinnan yhdistys yhdessä kirjaston kanssa. Hämeenlinnan taidemuseo, Viipurintie 2, Hämeenlinna klo 11–18. Keskitalven jahtimuotoja ennen ja nyt. Kulttuurikeskus Arx, Viipurintie 4, Hämeenlinna klo 15–18. Näin sanoo Yleisradion ohjel majohtaja Pekka Silvola ja osoit taa samalla tuulesta temmatuiksi huhut, että asiassa olisi ollut sor mensa sopassa joillakuilla radion hallintoneuvoston jäsenillä. Hauholla menee hyvin – Kirjastoauto pyörittää lukemiset kotiportille Hauhon kirjaston lainaukset ovat lisääntyneet vuoden 1972 aikana huomattavasti, etenkin kirjas toautossa, joka ensimmäistä ker taa toimi koko vuoden, kertoo kir jastolautakunnan puheenjohtaja mv. Käytännössä johtokunnan pää tös merkitsee Silvolan tulkinnan mukaan sitä, että parannusta radiotoiminnan tilaan KantaHä meessä tuskin on tänä vuonna odotettavissa. MARITA ITÄVUORI Kaisa Tammi puhuu kirjastaan Hämeen Sanomat Hämeenlinnan rikosseuraamuskeskuksen johtaja Kaisa Tammi kertoo viime syksynä ilmestyvästä esikoisteoksestaan Naisvankilan pomo Hämeenlinnan pääkirjaston Leino-salissa torstaina 9. Kaikille avoin matalan kynnyksen kuoro. Galleria Vanaja, Possentie 7, Hämeenlinna klo 8–20. Lehdistötiedotteet ja juttuvinkit: ajastin@hameen sanomat.fi . Naisasialiitto Unioni on myöntänyt Tammelle Lyytipalkinnon naisvankien hyväksi tehdystä työstä. Mukaan seminaariin voi ilmoittautua sähköpostilla: timo.heinonen@eduskunta.fi keskiviikkoon 8.3. Hattulan kirjasto, Kauppatie 3, Parola, Hattula klo 10–19. Myös pääkirjaston lainauksia oli 1?720 enemmän kuin edellisenä vuo tena. Keinukamarin kuntosali, Pikkujärventie 6, Hämeenlinna klo 15.30. Verkatehdas, Vanaja-sali, Paasikiventie 2, Hämeenlinna klo 19. Ota tarvittaessa oma apuväline mukaan. Ilmoita tapahtumasta helposti ja nopeasti verkkolomakkeella: ha meensanomat.menoinfo.fi. P Ukrainalaisten naisten kädentaidon näyttely. Satutuntilaiset ovat kokoontuneet useita kertoja kir jastoon piirtämään ja kuuntele maan satuja. Kaisa Tammi toimii Hämeenlinnan rikosseuraamuskeskuksen joh tajana. Kädentaidontöitä, galleria, kahvila. musiikkia, leffoja, kirjoja ja lehtiä. Ortodoksinen toimitila Minea, Valtakatu 3, katutaso, Riihimäki klo 18. HÄMEEN SANOMAT 50 VUOTTA SITTEN: 7.3.1973 Pekka Toveri ja Lasse Laaksonen Panssarimuseossa Hämeen Sanomat Talvisodan päättymisen muistoseminaari järjestetään perinteen mukaan maaliskuun 13. Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 27 TAPAHTUMAT P Kuukausimarkkinat. Kumppanuustalo, huone 101, 1. Ilmainen sisäänpääsy. Nostalginen hyvän mielen näyttely. P Kirjaston poistomyynti. Toimitus valitsee julkaistavan materiaalin. krs, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna klo 9–12. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–17. He luennoivat talvisodan päättymisen muistoseminaarissa. Pääkirjasto palvelee kuntalai sia muutenkin kuin lainaustoimin nalla. Kaikille avoin ja maksuton Pysäkin ryhmä. Opastuksen järjestävät kaupunginkirjasto ja Kiipulan ammattiopisto. Tie toja ei oteta vastaan puhelimitse. Hämeenlinnan taidemuseo, Viipurintie 2, Hämeenlinna klo 11–18. HENGELLISET P Apulaispiispa Sergein vierailu. Galleria Paperihuone, Arvi Kariston katu 9, Hämeenlinna klo 13–18. Kaukolainoja on väli tetty suuremmista kirjastoista. Pekka Toveria esitelmällä ”Ukrainan sodan opit Suomen puolustukselle” ja toisena puhujana kuullaan sotahistorian tutkijaa, dosentti Lasse Laaksosta. Teoksia Vexi Salmen kokoelmasta. P Eat & Eye. P Pasión de Buena Vista Kuubasta. Hämeenlinnan taidemuseo, Viipurintie 2, Hämeenlinna klo 11–18. Tehdään yhdessä käsitöitä. Näyttelyssä kerrotaan taiteilijan tunteilla, mitä ihmisyys on. Kontattava tilateos ja erityisesti vauvoille ja vauvaperheille suunnattu elämystilallinen kokonaisuus. Kokoelmanäyttelyssä pääosassa ovat ruoka, kattaukset ja ateriat. Jumpataan yhdessä oman kunnon mukaan. Keinukamari, Pikkujärventie 6, Hämeenlinna klo 10. Lähtö Keinukamarin pääovien edestä. Hämeenlinnan teatteri, Keinusaarentie 5, Hämeenlinna. Taidehalli Häme, Hallituskatu 14, Hämeenlinna klo 11–18. Kävellään yhdessä oman kunnon mukaan. Teoksien lähtökohtina toimivat maatumisen, lahoamisen ja kuivumisen yksityiskohdat. Pekka Toverin aiheena on ”Ukrainan sodan opit Suomen puolustukselle”. P Ulla Niskanen: Niityn laidalla. Jumppaan ei tarvitse ilmoittautua. Kahden koronavuoden tauon jälkeen jälleen seminaarin puhujiksi saadaan jälleen kaksi arvostettua henkilöä. Suomen Metsästysmuseo, Tehtaankatu 23 A, Riihimäki klo 10–16. P Hämeenlinnalaisten puistopäivän suunnittelua. Arvo Mantere. Seminaarissa käydään läpi T-72-panssarivaunun syntyhistoria, rakenne, pst-uhkakuvat sekä käyttöja taistelukokemukset. PEKKA RAUTIAINEN Päivyri P. Ota oma käsityö mukaan tai tee tarjolla olevista materiaaleista. Kanta-Hämeen muistiyhdistys ry, Kasarmikatu 12, Hämeenlinna klo 14–15. Kaikille avoin ja maksuton Pysäkin ryhmä. Hämeenlinnan pääkirjasto, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 10–11.30, 12.30–14. Kaikille avoin ja maksuton Pysäkin ryhmä. Kahvitarjoilu. Seminaarissa kuullaan kenraalimajuri evp. P Maksutonta opastusta oman digilaitteen käytössä. P Käsityöryhmä. P Hoitava päiväpiiri. P Sibeliuksen syntymäkoti. Leino-saliin voidaan ottaa enintään 50 kuulijaa. Galleria Paperihuone, Arvi Kariston katu 9, Hämeenlinna klo 13–18. Tilaisuuden järjestävät Panssarimuseo sekä kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Timo Heinonen (kok.) Seminaari on kaikille avoin, mutta tilaisuuteen edellytetään ennakkoilmoittautumista paikkojen rajallisuuden johdosta
Kypärään on maalattu vahvat tunnukset: lippu, vaakuna ja sini-valkoinen väritys. TEEMU SIPILÄ Vaakuna. Lennu-koira halkoi tuulta. SAARA PÖYRI Lennu-koira. – Kerran jopa vaalijulisteessa. Kypärä on luonteeltaan hyvin isänmaallinen. Ne viestittävät ulospäin isänmaallisuutta. – Onhan siinä edesmennyt Lennu-koira. Se menehtyi nopeasti edenneeseen ja pahanlaatuiseen aivolisäkekasvaimeen. Niinistö sai aikoinaan kypärän lahjaksi. Kypärän maalaamiseen Sipilältä meni viikko. Kypärä kiinnitti huomion Niinistön luistelu retkellä Jouko Tuomas-Kettunen T asavallan presidentti Sauli Niinistö käytti äskettäin Tuusulanjärvellä luistellessaan Lennu-koiran kuvalla varustettua kypärää. Sinä aikana muut työt olivat pysähdyksissä. TEEMU SIPILÄ 28 Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023. Teemu Sipilä sai kesäkuussa 2017 presidentiltä myös yllätyspuhelun, missä Niinistö kehui maalausta ja kypärää hienoksi. Sipilä ilahtui, kun kypärä ponnahti jälleen esiin, nyt Tuusulanjärvellä, missä oli sunnuntaina tuhansia ulkoilijoita kauniissa säässä. Sipilä maalasi sen vuonna 2017. Sipilä on nähnyt muutaman kerran Lennu-kypärän Niinistöllä tositoimissa. Teemu Sipilä on tunnettu jääkiekkomaskien maalaajana ja hän on maalannut kypärän myös esimerkiksi jääkiekkomaalivahti Noora Rädylle. Tilaaja toivoi siihen Sipilältä myös Suomi 100 -teemaa. Nyt kypärä ponnahti jälleen esiin, tällä kertaa Tuusulanjärven jäällä. Lennu kuoli toukokuussa 2021. – Kiva kuulla, että presidentti tykkää yhä kypärästään, taiteilija Teemu Sipilä kommentoi kuullessaan presidentin viikon takaisesta luisteluretkestä. Kypärää halkoo myös raita. Mutta kuka olikaan maalannut tuon taidokkaan kuvan. Sitä kautta tavoitimme kypärätaiteilijan Urjalasta. Ehkä presidentti halusi viestittää, miten tärkeä perheenjäsen Lennu-koira oli. Teemu Sipilä on maalannut Lennun nimenomaan kypärän taakse. Maalaustyön tilasi Sipilältä Sokos Hotel Kaarle Kokkolan hotellinjohtaja ja maalattu kypärä luovutettiin Niinistölle hänen Kokkolan vierailun yhteydessä. No menihän se. Hän arvelee, että kypärällä on nähtävästi Sauli Niinistölle monenlaista tunnearvoa. Kypärän maalannut taiteilija: ”Kiva kuulla että presidentti tykkää siitä yhä.” Sauli Niinistö yllätti viime viikolla Tuusulanjärvellä pitämällä kypärää väärinpäin. Presidentti oli kääntänyt kypärän toisinpäin, ja ilmeisesti se toimi riittävän suojaavasti myös niin. Tuusulanjärven jäällä Sauli Niinistön luistelupukeutumisessa yksi seikka kuitenkin kiinnitti huomion: hän luisteli Lennu edessä. Tuolloin Sipilä pohti, meneeköhän kypärä todelliseen käyttöön. Tasavallan presidentin kanslia valaisi meille ystävällisesti asiaa ja antoi linkin aiheeseen
klo 18 Ilmoilan kinkerit Tuula Mantereella, Vatasillantie 21. krs) puh. Kahvitarjoilu klo 17.30. Avioliittoon vihitty: Juha Samuli Rautarinta ja Sinna Mari Matilda Laine. Kastettu: Lia Athena Vomberg, Beata Elisabeth Niskanen, Valma Sofia Vesanen. Klo 18 Iltakirkko Vanajan kirkko. klo 10 Messu Hattulan kirkossa. • MB Star diagnosistesteri • Huollot, MB-varaosat ja remontit MERSUKORJAAMO Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Viiala Ark. 0400 483 673 Asianajotoimisto Annia Oy Kaivokatu 1, Paasiaukio puh. Kastettu: Veli Viljami Majamäki, Aku Mauri Antero Poltinoja, Mikaela Anna Sofia Alajoki. 040 140 6000 Raatihuoneenkatu 4 ajanvaraus p. 029 566 0610 talousja velkaneuvonta Wähäjärvenkatu 6, p. 029 566 1920 . Jumalanpalveluksen jälkeen rippikoululaisten YV-keräys kirkonkylän alueella. 03 626 210 Asianajaja Timo Portaanpää Asianajaja Juho Juusela OTM Elmeri Vappula www.asianajoskogster.fi Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. klo 10 sanajumalanpalvelus, liturgia ja saarna Markku Nieminen, kanttori Ari Lehtonen. Klo 10 Hämeenlinnan kirkko. 040 5577788 Katutaso/esteetön kulku. JOUNI HEISKANEN Palokunnank. Kastettu: Emma Pihla Helén, Jaro Eeli Mikael Mäkelä. Kaikki mukaan! Kimppakyydit! RUUSU joka naiselle! HämeenlinnaVanaja Kuollut: Helvi Aliida Kiuru 91 v, Raimo Kalevi Keskimaa 86 v, Valentina Jarnylskaia 85 v, Lasse Ilmari Laine 78 v, Aila Marja Tuulikki Silén-Leppikangas 75 v, Reijo Veikko Tapio Oksanen 74 v, Jussi Toivo Lahti 58 v. Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 29. Esikoiset ry:n kirkkopyhä, saarna Aarno Konttinen. 010 200 1040 AA, VT Matti Kess OTM, VT Kaija Kess www.kess.fi Asianajotoimisto Hannu Korpinen Kasarmikatu 1 B puh. Su 12.3. Kastettu: Eino Tapio Patjas, Leona Aili Adalmiina Eronen. VAALIT AsiAnAjAjAt ERIKOISHAMMASTEKNIKOT Jätehuollot LasiLiikkeitä AUTOKORJAAMOT JA –MAALAAMOT HAMMASLÄÄKÄRIT Palvelut & Erikoisliikkeet Edullista ilmoittelua kaksi kertaa viikossa Viemärityöt • Pumppaamohuollot • Suurtehoimuroinnit • Kaivojen tyhjennykset p. . Klo 10 Kalvolan kirkko. 040 672 2255 www.annia.fi Asianajotoimisto Arguendo Oy Palokunnankatu 6 (2.kerros) puh. Lammi Kuollut: Hugo Olavi Veikkola 91 v. . tuotteet . 15 D II krs, Hml Käynti sisäpihan puolelta puh. palvelut . 040 844 4514 / 040 513 0086 www.jarnstedt.fi Asianajotoimisto Kess Oy Innopark, Vankanlähde 7 13100 Hämeenlinna puh. 03 6166 722 Asianajotoimisto Romo Oy Sibeliuksenkatu 2 B, 13100 Hml puh. klo 18 Iltamessu Hattulan kirkossa. klo 10 Messu Tyrvännön kirkossa. 044 500 5110 JAAKKO VÄHÄJYLKKÄ Palokunnank. 075 7540 500 www.romo.fi Asianajotoimisto Skogster Oy Raatihuoneenkatu 8 (3. Hausjärvi Kastettu: Jadele Talvia Josefia Lindén. Hauho Kuollut: Annikki Irene Köykkä 91 v. asennukset HÄMEEN LASITOIMI OY HÄMEEN LASITOIMI OY Kaikki lasialan Laajamäentie 9, Moreeni, Hml P. Kaikki tapahtumat: hameenlinna-vanajanseurakunta.fi. 03 6824 002 ma–pe 7–16 Hämeenlinnan Tapaturmaja Sairausinvalidit ry:n jäsenet ja ystävät HUOMIO! Tanssikengät vireeseen! Muista NAISTENPÄIVÄN TANSSIT VÄHÄJÄRVELLÄ! Keskiviikkona 8.3. 21 a 1, Hml P. 010 574 1460 tai 0500 712 899 toimisto@evonlakipalvelu.fi Asianajotoimisto Jenna Järnstedt Oy Palokunnankatu 9 Asianajaja Jenna Järnstedt OTM Pinja Rantanen puh. klo 14 Talvisodan päättymispäivän seppeleenlasku sankarihaudalla, hartaushetki srk-talolla, mukana Veteraanikuoro. Tervetuloa vuosikokoukseen ja esitelmätilaisuuteen Hämeenlinnan Paasikivi-Seuran jäsenet avec. SEURAKUNNAT TORIT JA MARKKINAT JÄRJESTÖTOIMINTA Hämeenlinnan Paasikivi-Seura ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään tiistaina 21.3.2023 klo 16.30 Raatihuoneen juhlasalissa. Lasit korjaa HÄMEENLINNAN LASIKORJAUS OY Eino Leinon katu 34 13130 HML p. Riihimäki Kuollut: Irma Mirjam Sahlman 93 v, Heikki Aalto 93 v, Marja-Kaarina Ahola 72 v. 010 684 1900 Asianajaja Juha Kallioinen Asianajaja Teemu Tomminen Asianajaja Miika Huhtinen OTM Anna Ahava www.eversheds.fi Asianajotoimisto Evon Lakipalvelu Oy Asianajaja Kimmo Koskentausta Raatihuoneenkatu 21 B, Hämeenlinna Puh. Loppi Hautaan siunattu: Osmo Kalevi Ahokas 92 v, Leo Ristolainen 88 v, Matti Juhani Ullgren 65 v. Klo 15 Rengon kirkko. Tilaisuudet: Ke 8.3. Lisätietoa seurasta os http://paasikiviseura.blogspot.com/ @hameensanomat Arkesi asiat yksissä kansissa. 0500 481 288 www.asianajotori.fi Eversheds Asianajotoimisto Oy Raatihuoneenkatu 7 B puh. Musiikki alkaa soida klo 14.00. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. Kastettu: Ada Lempi Orvokki Järvi. Hämeenlinnan Torilla 7.3. Kastettu: Elna Hilda Sylvia Rönnqvist. 9-17 Puh. Su 12.3. Hattula Jumalanpalvelukset: Su 12.3. 03 6122 012 www.muotohammas.fi SIRU NYSTRÖM Hämeentie 1, Hml puh. 13100 Hämeenlinna (03) 6759 220 Asianajotoimisto Alarotu Vesa Kasarmikatu 15 A puh. Vuosikokouksen jälkeen, klo 18.00 esitelmän pitää ulkoministeri Pekka Haavisto. Messut: Sunnuntai 12.3. 010 321 4500 Asianajaja Sauli Lehtinen Asianajaja Sampo Liusjärvi www.arguendo.fi Eskelinen Oy Sibeliuksenkatu 9A puh. 03 675 9010 Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Hämeenlinnan toimipaikka oikeusapu Wähäjärvenkatu 6, p. . Kahvitarjoilu. 040 667 1990 Hammaslääkäri MIKA PARVIAINEN Hallituskatu 22 A, II krs. Janakkala Kuollut: Eija Kirsti Anneli Piispala 86 v, Ulla Marjatta Ojantaus 83 v, Lea-Maarit Kumpulainen 71 v, Tarja Marjatta Mäkelä 65 v. Su 19.3. 0400 232 640 www.delete.. Vuosikokouksessa käsitellään seuran § 7 määritellyt asiat. Ma 13.3
Kausi 3, 5/14. Jakso 2/8. 17.00 Farmi Suomi. Lucy (2014) ei häpeä hulluuttaan, vaan antaa palaa täysillä. Ohjaus: Max Minghella. (U) 10.50 Yle Paikallisuutiset. (Suomi 1938). Kausi 1. 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). Kausi 2, jakso 10/12. 10.30 Jaksa paremmin. 16.40 Yle Oddasat. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 09.00 Sydämen kutsumus (7). Jakso 4367. Äideistä parhain xxxx Yle Teema & Fem klo 21.55–23.40 Teeman Klaus Härön elokuvien sarja jatkuu. TV1 06.25 Ylen aamu. 21.00 Bachelor Suomi. Uusi kausi alkaa! Peli alkaa ja joukkueet suuntaavat maaseudun ”rauhaan” myymään kalaa. 11.45 Oddasat. Energiaa riittää, ja Elle Fanning antaa palaa koko olemuksellaan. 10.00 Huikeat kakkutaiturit. 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). 18.30 Puoli seitsemän. Kuunnellen op-op-op-op-op-opportunistia. 18.30 Nyt jos koskaan (S). 17.30 Viiden jälkeen. Huumoriakin mukana on, mutta hauskaksi ei elokuvaa voi silti kutsua. Kausi 1, 5/10. Paineet kasvavat. Kausi 13. Van Helsing on tyhjiä kaloreita ilman terveellisiä vitamiineja. Osataanko heitä arvostaa?. Kausi 12, 5/12 23.35 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi. Kausi 4. Rankat ajat. Kausi 2, 6/6. 21.00 Koskinen (12). Jakso 26/26. Jakso 6/15. Väkivallanteko pubissa synnyttää pahaa jälkeä. 06.35 Smurffit (S). Kummitusasema. 17.05 Viiden jälkeen. (U) 20.00 Ainutlaatuinen Uusi-Seelanti. Susien elinpiirit ovat kaventuneet ja kannat pienentyneet kaikkialla maailmassa. Fantasiaseikkailun Van Helsing (2004) valttikortti oli aikoinaan hienot tietokonetehosteet. Jakso 10/10. 08.50 Jumppahetki: Vetreyttä selkään. Sarja seuraa Suomen itsenäistymisen vuosien dramaattisia tapahtumia ja ihmiskohtaloita tasan sadan vuoden takaa. Kiusaantunutta kihlaväkeä. 07.45 Robo ja riiviöt (S). Kausi 5. Nalle lähtee Australiaan. Ohjaus: Toivo Särkkä ja Yrjö Norta. 22.35 Pitääkö olla huolissaan. Frank viimeistelee tammitynnyrin. 17.55 Uutiset. The Way Back xxx HBO Max Jack oli koripallojoukkueen tähti lukiossa, mutta jostakin syystä hän lopetti lupaavan uran. Anna on kidnapattu, ja NCIS-tiimi ponnistelee kuumeisesti löytääkseen hänet. 15.55 Poliisikoira Rex (12). Antaa ukkostaa! 08.03 Askarrellaan. 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). Fantasiatoimintaelokuvassa hirviönmetsästäjä Van Helsing (Hugh Jackman) matkaa Transilvaniaan ja saa vastaansa legendaarisen kreivi Draculan, joka pyrkii herättämään henkiin vampyyriarmeijan. Kausi 3, 7/15. 09.30 Puoli seitsemän. Tämä näkyy varsinkin musiikkijaksoissa. Raimo is mine. Kausi 12, 5/12. Entä pitääkö erilaisuutta aina ymmärtää. Ajaton anorakki. 23.05 Perjantai: Tavis vai kummajainen. 21.00 A-studio. Jakso 2/3. TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Lintumiestä ja Sauna-Teroa pidetään Kokkolassa kylähulluina. Ohjaus: Stephen Sommers. 22.20 Päivän sää. Onnea, Tarja, Taru ja Taika! 06.52 Anniina Ballerina (S). Kausi 8, jakso 2/18. (U) 02.45 Ulosottomiehet: Aika maksaa. 07.45 S.M.A.S.H! (S). Lätkässä tinkaukseen. 18.21 Puoli7 tänään. Lumenpuhaltaja. Jakso 11/26. Jakso 4/6. 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). 19.30 Salatut elämät (7). Uusia ja vanhoja ihastuksia. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. Seikkailutarina aarteenetsijästä, joka on nyt legendaaristen aarrelaivojen Hanneke Vromen (upposi 1468) sekä Balbaneran (upposi 1788) jäljillä ruotsalaisen sukelluskaverinsa Micke Åkgrenin kanssa. 12.30 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 12.01 Muodin huipulle. 08.23 Galaxi. Onko lupaus Suomen metsien kestävästä hoidosta totta. 14.55 Ylen aamun parhaat. 18.05 Turvapaikka simpansseille. (U) 01.05 Muodin huipulle. Kausi 4, 6/8. Nykyään ne näyttävät lähinnä vain kömpelöiltä. NELONEN 06.00 Bing (S). 06.05 Kindi Kids (S). 22.50 Oddasat. Arman matkustaa Pohjois-Irlantiin, jossa vielä 24 vuotta myöhemmin, vuoden 1998 solmitun rauhansopimuksen jälkeen, paramilitantit ryhmät aiheuttavat pelkoa ja epävarmuutta katolilaisten ja protestanttien elämässä. 07.33 Puuharit (S). 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. (U) 12.45 Aalloissa on aarre. (U) 09.45 Unelma Lapista. Rähinäviinaa. Jakso 1/3. Ajaton anorakki. Kausi 5, 20/35. Anniina ja uusi musiikkikauppa. Muutoksen tuulia. (2004). 15.00 Kämppikset (12). Wilma Ruohisto ei koskaan ajatellut sairastuvansa syömishäiriöön, vaan halusi vain elää terveellisemmin. 16.45 Novosti Yle. Ihmeitä tapahtuu. 18.00 Yle Uutiset 18.00. Kausi 9, jakso 7/12. (U) 15.15 Sohvaperunat. Jakso 2/8. Jakso 8/8. 13.55 Remppa vai muutto Vancouver. Asiantuntijat valottavat esimerkkien avulla miten evoluutio toimii myös tänä päivänä. Kausi 1, 2/3. Jakso 12/18. (U) 14.55 Luontotuokio. 06.25 Huomenta Suomi. Kausi 1. Luc Bessonin ohjaamassa scifitoimintajännärissä ei ole järjen hiventäkään, silti sen seurassa viihtyy. 22.00 Tukahduttava rakkaus (12). Aarrepajalle kiikutetaan vanha pehmonalle, jonka täytteet pitää uusia. Jakso 14/18. Kausi 2. 19.25 Tulosruutu. (U) 10.15 Luontomatkalla. Rakasta, kärsi ja uhkaile. 07.20 LEGO Ninjago (7). Kausi 2. Kausi alkaa! Farmin hiekkatietä pitkin astelee jälleen joukko julkisuudesta tuttuja henkilöitä, jotka ovat rohkeasti vastanneet maaseudun kutsuun. Kausi 3, 5/8. 14.30 MTV Uutiset Live. Kausi 23, jakso 12/50.Lopullista. 08.09 Ruso ja rihmalat (S). Miten uusi sänky on vaikuttanut koripalloilija Petteri Koposen uneen. Talviseikkailu. Härö tekee maailman parhaita Klaus Härön elokuvia, jotka tulevat tarpeeseen. 17.04 Päivän sää. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tvkanavat tekevät. Erämaa. MTV3 06.15 Aamusää. 30 Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 Ohjelmatiedot voivat muuttua. 20.00 Akuutti: Sairaan terve elämä. (U) 14.15 Sydänmailla (12). 01.55 Uusi elämä etelässä. Haasteellinen este. Petro aloittaa työt Saariselällä. p Televisio ja radio. 20.45 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä. 19.00 Prisma: Ihminen ja evoluutio. 02.45 Suomen huutokauppakeisari. Tyttökoulun opit. 19.00 Seitsemän uutiset. Kausi 3, jakso 2/8. 19.20 Päivän sää. 17-vuotias Violet valitaan mukaan television suureen laulukilpailuun mutta tie menestykseen on täynnä epävarmalle tytölle vaarallisia houkutuksia. 07.25 Suurenmoinen herra Kunkku (S). 22.25 Tulosruutu. (U) 12.00 Suurperheen maalaiselämää. Ilmapiiri naisten villalla on jännittynyt, eivätkä yksilötreffivalinnat auta asiaa. Maiju Lassilan romaaniin perustuva kertomus kahden maalaismiekkosen kaupunkimatkasta. Salla huutaa Hani böö! 20.00 MasterChef Suomi. 20.30 Yle Uutiset 20.30. Kausi 11. 07.35 Tara Duncan (7). Pääosissa: Hugh Jackman, Kate Beckinsale, Richard Roxburgh, David Wenham, Will Kemp. Kausi 4. 07.20 Pikkurilli (S). Taikapiiri. Tilanne äityy yhä villimmäksi ja välienselvittely lienee väistämätön. 13.00 Pitääkö olla huolissaan. Jakso 1/35. Van Helsing xx Nelonen klo 22.05–00.45 Vampyyrinmetsästäjä Van Helsing ( Hugh Jackman) matkaa Transilvaniaan ja saa vastaansa legendaarisen kreivi Draculan ( Richard Roxbourgh), joka haluaa herättää henkiin vampyyriarmeijan. 17.25 Uutiset. Kausi 8, 12/12.Vapaapalokuntalaiset 2/2. 20.58 Keno ja Synttärit. Kausi 12. Matti tutustuu Tainan menneisyyteen. Eero päätyy lapsettomaan perheeseen, jonka isä ( Michael Nyqvist) yrittää tehdä parhaansa mutta äiti ( Maria Lundqvist) hyljeksii tulokasta. (Mv) (U) 14.35 Kun Suomesta tuli Suomi. Juhlapäiviä 1/2. Uusi elämänvaihe. Yöjuna saapuu Rovaniemelle ja Annamaria vastassa on muuttunut äiti. 09.00 Hauskat kotivideot. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 13.20 Tulitikkuja lainaamassa (S). MOT osallistuu kansainväliseen selvitykseen ja tutkii, pitävätkö metsäsertifikaatit lupauksensa. Vieraina televisiopersoona Niko Saarinen ja aivotutkija Katri Saarikivi. Kausi 3. Myrskytuhoja. Hänen sisällään olevat kemikaalit pääsevät verenkiertoon yllättävin seurauksin. Tällaisia tarinoita lunastuksesta urheiluelokuvissa kerrotaan usein, mutta The Way Back nousee kliseiden yläpuolelle. Sami saa kuulla yhden naisen olevan edelleen harmistunut siitä, että villalla tapahtunut draama vei miehen kaiken ajan. 21.49 Urheiluruutu. Vilja askartelee Lydian suunnittelemat silmälasit. (U) 21.50 Narkomania (16). Pääosissa: Aku Korhonen, Uuno Laakso, Ester Toivonen, Siiri Angerkoski. 18.00 Päivän sää. Uskallatko olla oma itsesi. Lucysta ( Scarlett Johansson) tehdään väkisin huumemuuli. 03.45 Poliisit 2021 (7). Yksi naisista pyytää Antonilta suoraan yksilötreffejä. Ulosottomiehet yrittävät periä 17 000 punnan saatavia vuokra-autonsa kolaroineelta nuoreltamieheltä. Hohhoijaa. 15.50 A-studio. 23.45 Puoli seitsemän. 16.05 Turvapaikka simpansseille. 18.30 Emmerdale (S). Päivän tv-vinkit: Teen Spirit on musiikin juhlaa Marko Ahonen Lucy xxx Hero klo 21.00–22.50 Elokuvia katsotaan ensisijaisesti sydämellä ja vasta sitten järjellä. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. Tähtiketju jäällä ja unelmatreffejä. Kausi 2. Teen Spirit (2019) noudattaa tuttua kaavaa, vaan ei jää sen vangiksi. 16.00 Salatut elämät (7). Tämä tekee Lucysta tuhovoimaisen ja vihaisen ”supersankarin”. Vaikka kyläläiset tietävät persoonat, harvat oikeasti tuntevat heidät. 22.05 Elokuva: Van Helsing (12). Villalla järjestetään juhlat, joiden aikana miehet pyrkivät huomiomaan naisia parhaansa mukaan. Kausi 3, 5/10. 11.00 LIVE: Onnenarpa. Ben Affleck tekee yhden uransa parhaista roolisuorituksistaan. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.3. Yhdeksänvuotias Eero ( Topi Majaniemi) menettää sodassa isänsä, joten äiti ( Marjaana Maijala) lähettää hänet Ruotsiin sotalapseksi. (U) 19.30 Ketonen & Myllyrinne (12). Osa naista on pitkään odottanut omaa vuoroaan ja turhautuminen alkaa näkyä. Salaperäinen siemen. 08.00 Puutarhan pelastajat. Vieraana matematiikan professori Samuli Siltanen. Lähtemätön vaikutus. (U) 19.00 Modernit miehet (7). (Iso-Britannia 2018). Kausi 12. Kosteaa menoa. Ihmiskeho muuttuu ympäristön ja olosuhteiden muuttuessa. 21.45 Yle Uutiset 21.45. 22.00 Kymmenen uutiset. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 03.35 Aarrepaja UK. Koska äitiin ei voi luottaa, Violet pyytää mentorikseen 60-vuotiaan juopon Vladin ( Zlatko Buric). Kausi 4. (U) 21.00 Peräkamaripojat (7). Viimeiset pelit. 21.50 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Vieraana matematiikan professori Samuli Siltanen. Makea pudotus. Jakso 31/32. Vuodet vieriä saa. 00.45 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 21.30 Perjantai-dokkari: Kokkolan kylähullut. Jakso 7/8. Koululaisten oma ohjelma! 08.24 Avaruuden aarteet (7). Kausi 3, 5/10. Aistien juhlaa. Jakso 4368. In vino veritas. Pääosissa: Elle Fanning, Rebecca Hall. Olet paha äitipuoli, Brooke! 11.00 Ostoskanava. Härö osaa ja uskaltaa vedota katsojan tunteisiin. Jullen, Konstan ja Jounin päiviin kuuluu rahanteko jotta saa ostettua päihteitä. Perjantai-dokkari: Kokkolan kylähullut. Kausi 1, 6/6. Murkun talo. 12.00 MOT. Kausi 2, 5/12. Jakso 2/11. 19.30 Diili. Sohvilla jännitetään UMK23 Finaalia, kuka edustaa meitä seuraavissa Eurovision laulukilpailuissa. Kuinka kartta tehdään. 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). (U) 11.15 Holby Cityn sairaala (12). 14.00 Korvaamattomat. Jakso 3/7. Kausi 2, jakso 2/10. Naisten yhteistapaamisella eräs mies osoittaa kiinnostuksensa Katariinaa kohtaan. (U) 22.45 Teen Spirit (7). Tampereen tekosaarta vastustavat mielenosoittajat kohtaavat yllättävän paljon vastustusta, ja Härmälän kirkon pihalta löytyy jäätynyt ruumis. Sähköä ilmassa. Unelmien prinssi. Yllätettäväksi saapuu näyttelijä, joka fanittaa David Bowieta sekä suomalainen räp-legenda, mutta Arttu Wiskarillapa ei ole aavistustakaan minkälaisia juonia hänen selkänsä takana on punottu. 01.45 NCIS Los Angeles (12). 12.55 Valitut Palat Collection. 10.00 Scott & Bailey (12). Kausi 10, 1/10. Hän esittää päähenkilöä riipaisevan rosoisesti sielu paljaana. Isä Brown tutkii tällä kertaa kahta kylässä tapahtunutta surmatyötä. 10.00 Emmerdale (S). 16.55 Onnenarpa. (U) 13.45 Tanskalainen maajussi. (U) 17.00 Pikku Kakkonen. 20.55 Urheiluruutu. Jakso 7/10. Jakso 5/8. 14.55 Save the Date Suomi. 11.40 Yle Oddasat. Ovatko he ”hulluja” vai ihmisten ennakkoluulojen uhreja. Kausi 1, jakso 4/4. Poliiseille potkut ja 8-tunnin työpäivä aseella uhaten. Auto romuna. Lopputulos on eräänlainen moderni satu, jolla on pohjimmiltaan hyvä sydän. Kiilaa lyömässä. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 16.58 Uutiset. 07.52 Muru (S). Herra Kunkun aarrejahti. Muutama vuosikymmen myöhemmin alkoholisoitunut Jack ( Ben Affleck) saa uuden tilaisuuden, kun hänet valitaan samaisen koulun koripallovalmentajaksi. Teen Spirit xxx TV2 klo 22.45–00.15 Ujo 17-vuotias teinityttö Violet ( Elle Fanning) osallistuu television suureen laulukilpailuun Englannissa
Berthier: Leipä syö, viini juo Eat this bread (Tuomas-kuoro/Hilkka Kangasniemi, ja yhtye). 06.45 Tonnikalan saalistajat. 15.55 Building Off the Grid. RADIO SUOMI 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.55 Tukdam elämän ja kuoleman rajoilla (7). 23.02 Yöradio toiveiden yö. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 11.00 Remppa vai muutto Vancouver. 03.00 Lentoturmatutkinta. 21.00 Murhan digitaaliset jäljet. 02.40 Arvokaman etsijät. 10.30 Herätyksen läpimurto. 10.59 Spotlight. 13.00 Liv D: Dianan haastattelu: prinsessan kosto (S). 15.00 Pyhä Henki tänään. YLE TEEMA & FEM 08.25 Team Bachstad kotikonnuilla. 03.47 Yöradio. 19.00 Herätysliikehdintä. 12.00 Dos vidas Kaksi elämää (12). 17.00 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 21.00 Historia: Hitlerin aikakausi (12). 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12). 16.00 Tuhoosasto. 15.30 Panttilainaamo. 07.00 Pyhä Henki tänään. 10.00 Ostoskanava Tvins.com. 15.05 Suurin pudottaja Suomi. 07.45 Ikku-Pikku Ritari (S). 23.00 Rajasota. 17.00 Simpsonit. 21.00 Elokuva: Lucy (16). 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 14.30 Ota rahat ja juokse. 06.00 Caribbean Life. 10.00 Yökylässä Maria Veitola. KUTONEN 06.25 Kullan sukeltajat. 01.20 Kadonneet USA. 07.13 Alueradio 07.50 Merisää. 09.20 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 07.13 Alueradio 07.50 Merisää. 03.30 Tunnelbanan. 22.05 Top Gear. 15.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 22.00 4D: Lyö itsesi läpi OnlyFansissa (12). 20.00 Blue Bloods (12). 20.00 Melkein MENSA. 08.15 Egyptin kadonneet aarteet. 13.02 Paikka auringossa lauluja Pohjantähden alta. 17.00 Puutarhan pelastajat. 14.00 Sinkkuillallinen. 19.00 Neuschwanstein: salaisuuksien linna. 12.00 Välimeren unelmakodit. 12.30 Tankkaustarinat. 18.00 Rakkautta paratiisissa: Karibia. 17.00 Huikeat kakkutaiturit. 23.40 Sinkkuillallinen. 05.45 Signaali sydämiin. 20.00 Frendit (S). 16.00 Suorinta reittiä (S). 14.05 Tarjousten metsästäjät. 09.30 Virkakoirat (7). 18.30 Fossiilit katastrofin todistajat. 19.30 Saitureiden säästövinkit. 18.02 Radio Suomen Musiikki-ilta 18.50 Merisää. 07.05 Simpsonit. 21.00 Naked Attraction Suomi. 07.45 Unelmahäät. 21.00 TV7 Israel News. 00.55 Family Guy. 06.00 Come Home. 15.50 Unelmahäät. 10.10 Yllätystuunaajat. 09.05 Hawaii Life. 11.00 Taivas kuulee. 02.00 Raamatun kertomuksia. 09.05 Bitchin’ Rides. 20.00 Ruotsin rajavartijat. 14.40 Kiinteistöhuutokauppa. 00.00 Meret ilman vettä. 17.30 Simpsonit (7). 23.15 Romuraudan valtiaat. 08.30 Love Israel Baruch Korman. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 15.00 Huimat huushollit. 13.15 Voimaa Sanasta. 21.50 Ennen elokuvaa: Poikamiesboksi. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 22.00 Criminal Minds. 13.55 Kokkikisa ruokakaupassa. YLEX 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi 12.00 YleX Etusivu: Anni Saastamoinen 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Libiso 17.00 YleX Ilta: Womma 20.00 Papananaaman K-pop-show 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat 00.00 Yöradio 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 19.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 01.50 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12). 06.40 Kirpputorikisa. 14.30 Moderni perhe. 01.45 Simpsonit. 14.00 Historia: Orjakaupan synkkä menneisyys. 18.00 Albert Lin ja kadonneet kaupungit. 09.35 Superhamstraajat. 00.02 Yöradio. 20.30 Jerusalem studio. 13.55 Evankeliumi Markuksen mukaan | LUMO. 11.30 Family Guy. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Lähteellä. 22.00 Armon kalliolla. 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Viiden euron ruokaohjelma: Opiskelijoita ja nuudeleita 14.50 Kielen päällä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Kissankehto Susanna Vainiola 18.30 Viikon luontoääni: lehtopöllö 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Sydänjuurilla Amanda Kauranne 20.00 Romano mirits 20.15 Kuusi kuvaa: Juha Laukkanen 21.00 Radioteatteri esittää: Sanansaattajat 9/20. AVA 04.55 MTV Uutiset Live. 07.10 Urheiluradio. 18.45 Arkin rakentajat. 20.55 Top Gear. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 01.00 Turvatarkastus: Rooma. 08.30 Superhamstraajat. 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset. 03.35 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 13.35 Tarjousten metsästäjät. 03.45 Food Factory. 11.00 Amerikan rajavartijat. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 01.55 Yöradio. 03.25 Ihmemies MacGyver. 22.00 Vaaran vyöhykkeellä. 19.00 Huutokaupan metsästäjät. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. 09.00 Jerusalem studio. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 07.00 Kokkikisa ruokakaupassa. 08.10 Daltonit (S). 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 06.30 Say Yes To The Dress: Britannia. 10.20 Sportliv. 00.55 100 Places to Be. 16.00 Autojen ensiapu. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 11.15 Tunnelbanan. 12.10 Urheiluradio. 11.30 Amerikan rajavartijat. 01.05 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 09.15 Ensisilmäyksellä. 00.30 Joosef Oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 21.00 9-1-1. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Sari Valto: Mielenrauhaa tarjolla: Sedonametodi ja DRAMMA-malli 11.00 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 00.10 Rakkautta paratiisissa: Karibia. 22.08 Yöradio toiveiden yö. 03.45 Huutokaupan metsästäjät. 23.00 Kova laki (12). 12.00 Simpsonit. 23.00 Elokuva: Flightplan. 07.00 Lemmen viemää (7). 02.45 Desperate Measures (12). 10.50 Kirpputorikisa. 18.00 Raamatun kertomuksia. 06.20 Moderni perhe. 12.30 Neljän tähden illallinen. 10.15 Jippii -lasten raamattukoulu. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 05.15 Vankilassa ulkomailla. 18.00 Hengenvaarallinen saalis. 12.30 Salatut elämät (7). 21.15 Voimaa Sanasta. 21.00 Elokuva: Rakkautta vain (12). 10.00 Taivaallista menoa: ”Haluan tulla äidiksi”. 23.00 Yle Uutiset. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 19.00 Vuorien sankarit. 02.30 Fossiilit katastrofin todistajat. 18.00 4D: Katastrofaaliset kauneusleikkaukset (7). 19.55 Wheeler Dealers. 09.00 Autojen ensiapu. 01.30 Suurmestari UK. 11.33 Radio Suomen Päivä. 01.30 Maanteiden sankarit. 17.10 Urheiluradio. 20.30 Frendit (S). 13.30 Herra on minun turvani. 06.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. SUB 04.10 Huutokaupan metsästäjät. 17.30 Huikeat kakkutaiturit. 11.55 Kiinteistöveljekset. 16.10 Urheiluradio. 19.55 Kadonneet USA. 13.30 Suurmestari UK. 17.55 Yle Nyheter TVnytt. 07.45 Moderni perhe. 05.55 Evankeliumi Markuksen mukaan | LUMO. 21.30 Naked Attraction Suomi. 08.50 Asunnon metsästäjät. 13.30 Remppa vai muutto: Lomakodit. 14.20 Toisenlaiset teiniäidit. 20.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 12.30 Israel-raportti Euroopan parlamentista. 23.10 Paiseklinikka. 00.05 Murha suurkaupungissa. 20.00 Lentoturmatutkinta. 09.10 Sää. 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 02.02 Entisten nuorten sävellahja. 14.15 Kullan sukeltajat. 13.00 Ensisilmäyksellä. 22.30 Jumalanpalvelus. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 01.20 Family Guy. 01.00 Paratiisihotelli Tanska (7). 13.10 Caribbean Life. 13.00 Tonnikalan saalistajat. 13.30 Ensisilmäyksellä. 09.00 Efter Nio. 07.10 Hengenvaarallinen saalis. 09.05 Urheiluradio. TV7 05.00 TV7 Israel News. 17.00 Leijonan luola USA. JIM 09.00 Superkauppiaat. TLC 05.15 David & Annie: 90 päivän jälkeen. 20.00 Remppa vai muutto Vancouver. 14.00 Come Home. 00.05 Vuorien sankarit. 06.00 Moderni perhe. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 23.00 Naked Attraction. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 08.05 Arvokaman etsijät. 20.00 Syyttäjä Imma Tataranni (12). 21.55 Kino Suomi: Äideistä parhain (12). 07.30 Maailman tärkein tehtävä. 12.55 Kokkaushaaste. 06.05 Tarjousten metsästäjät. 13.00 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat. 21.00 Turvatarkastus: Rooma. 15.15 Kiinteistöhuutokauppa. 20.03 Radio Suomen Musiikki-ilta 20.20 Sanojen takana: Kauko Röyhkä 20.45 Radio Suomen Musiikki-ilta 21.00 Yle Uutiset. 20.00 Jumala puhuu. 16.55 Pienet kodit. 23.50 Knock, knock (12). 12.40 Caribbean Life. 05.15 Voimaa Sanasta. 16.35 Top Gear. 11.00 Yukonin eläinlääkäri. 10.00 4D: Seksikäs somea varten (7). 02.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 16.00 Lemmen viemää (S). ’’Millaiseksi sinä kuvittelet Jumalan kädet?’’ Komministeri Noora Tikkala, Eskilstuna puhuu Jumalan luomistyöstä. 12.30 Upea lihava elämäni. 19.02 Urheiluradio. 18.00 Family Guy. 22.05 Urheiluradio. 18.30 Simpsonit. 16.30 Love Israel Baruch Korman. 13.40 TV Shop. 06.30 Neljän tähden illallinen. 08.35 Paavo Pesusieni (S). 06.25 Caribbean Life. 19.00 House Hunters International Renovation. 21.00 Unelma-asunto Espanjassa. 12.15 Valmistuksen salat. 06.50 Remonttipainajainen. 03.05 Australian rajalla. 00.55 Bull (12). 02.45 Arkin rakentajat. 14.35 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 21.00 Subleffa: Levottomat (16). 15.30 Wheeler Dealers. 06.30 Teletapit (S). 10.30 Simpsonit. 09.10 Sää. 02.35 9-1-1. 11.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 23.30 Pastori Tommy Liljan seurassa. 16.00 Välimeren unelmakodit. 01.25 Bad Hair Day. 12.30 Simpsonit. 15.30 Maailman tärkein tehtävä. 18.00 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat. 08.05 Moderni perhe. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.00 BUU-klubben. 18.00 Välimeren unelmakodit. 15.00 Vuorien sankarit. 22.20 Raamattu puhuu sinulle. 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset. 08.50 Huutokaupan metsästäjät. 17.25 Pinteessä pahin (S). 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.30 Pyhä Henki matkakumppanina. 16.00 Christian World News. 09.20 TV Shop. 07.55 Ikku-Pikku Ritari (S). 07.25 Simpsonit. 09.05 Urheiluradio. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.30 Meitä kutsutaan raggareiksi (S). 00.45 Elokuva: Phantom Thread. 17.00 Simpsonit (7). 08.30 Tuho-osasto. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Politiikkaradio: Puheenjohtajatentti. 08.30 Hawaii Life. 22.00 Elokuva: Fifty Shades Of Grey. 22.50 Blue Bloods (12). 02.30 Hengenvaarallisesti lihava. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on vieraana Politiikkaradion puheenjohtajatentissä. 08.00 Christian World News. 05.30 Herra on minun turvani. 17.00 New Yorkin uusin jättilentokenttä. 17.30 Klubi 700. 11.30 Sairastunut mieli. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 17.00 Bachelor Suomi. 16.30 Simpsonit. 11.20 Kirpputorikisa. 02.00 Yle Uutiset. 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää. 03.40 Remontilla rahoiksi. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Johanneksen kirjeet. 10.20 Asunnon metsästäjät. 04.30 Family Guy. 15.00 Lentoturmatutkinta. 00.00 Hudson & Rex (7). 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). 07.40 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 19.05 Radio Suomen Musiikki-ilta 20.00 Yle Uutiset. 14.00 Uusi elämä etelässä. 11.00 Family Guy. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 06.50 Say Yes to the Dress Amerikka. STAR CHANNEL 04.05 Solar Opposites. Televisio ja radio p. Tuntematon: Nyt, Herra, aamun tullen (Topi Lehtipuu, tenori, Jonte Knif, positiiviurut, Jarmo Julkunen, teorbi, ja Mikko Perkola, viola da gamba). 12.00 Australian rajalla. 06.40 Simpsonit. 01.30 Klubi 700. 09.00 Bob’s Burgers (S). 10.30 Pohjanmaan sankarit (7). 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 04.30 Heimojen viemää. 02.05 Uusi elämä etelässä. Yltääkö Riikka Purra eduskuntavaaleissa edeltäjänsä Jussi Halla-ahon saavutukseen tai Timo Soinin jytkyihin. 19.00 Simpsonit. 11.00 The Real Housewives of Beverly Hills. 01.02 Paikka auringossa lauluja Pohjantähden alta. 18.05 Apua! Remonttini meni pieleen. 02.00 Vaaran vyöhykkeellä. YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 02.25 Suurmestari Ruotsi. 10.00 Puutarhan pelastajat. 08.00 Ostoskanava Tvins.com. 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää. 20.02 Sää. 10.45 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. Perussuomalaiset lähtee eduskuntavaaleihin ensimmäistä kertaa naispuheenjohtajan vetämänä. 06.00 MTV Uutiset Live. 23.15 Wayne (12). 12.45 Valmistuksen salat. 00.40 Remppa vai muutto Vancouver. 18.55 Say Yes To The Dress: Britannia. 09.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 03.00 Yle Uutiset. 19.00 Plus-kokoinen elämäni. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 22.10 Milf Manor. 02.10 Simpsonit. 06.30 Passion for Jesus. 03.40 Uskomattomat puumajat. 18.30 Rempalla kaupaksi. Tuovatko kovat vaatimukset maahanmuuton kiristämisestä ääniä Ukrainan sodan värittämissä vaaleissa. 13.00 Simpsonit (7). 04.50 Family Guy. 00.15 Gold Rush: White Water -spesiaali. 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää. 10.05 Simpsonit. 16.00 Panttilainaamo. 21.00 Pako Janne ”Nacci” Tranbergin tarina (7). HERO 12.40 Remppa vai muutto: Lomakodit. TV5 04.45 Tunnelbanan. 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 16.50 Superhamstraajat. 14.00 Yle Uutiset. 08.10 Urheiluradio. 20.00 Hudson & Rex (7). 17.00 Lähteellä. 05.15 Pelastajat Lappi. 13.00 TV7 Israel News. 14.00 Moderni perhe. 10.25 Hengenvaarallisesti lihava. 12.00 Moderni perhe (7). 09.40 Ensisilmäyksellä. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Rempalla kaupaksi. 23.50 Australian rajalla. 07.30 Suuri vaellus. 18.10 Unelmahäät. 13.45 Signaali sydämiin. 00.25 Australian rajalla. 17.30 Family Guy. 01.40 Vieraissa Australia. 07.10 Urheiluradio. Melartin: Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan (Psallamus/Ilmo Riihimäki, ja Juhani Haapasalo, urut). 03.25 Murhaaja kotonani. 18.55 Radio Suomen Musiikki-ilta 19.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Saari ilman lakeja. 21.14 Musiikkikamari 21.30 Iskelmien maantiede: Kiinalaisia juttuja, oopiumia ja ruusunnuppuja 21.50 Kuuluttajan vieras: toimittaja Mikko ’’Peltsi’’ Peltola 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15 Yöklassinen 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamusoitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Naistenpäivän Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Brysselin kone 11.00 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 18.00 Sinkkuillallinen. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 31 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamusoitto 06.35 Hartaita säveliä. 17.45 Tapaus Victor. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Gold Rush: Winter’s Fortune. 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat. 16.55 San Diegon eläintarha. 06.15 Kirpputorikisa. 03.02 Entisten nuorten sävellahja. 08.10 Urheiluradio. 23.05 Raskaan kaluston pelastajat. 14.30 Passion for Jesus. 19.30 Simpsonit. 00.05 Putous. 19.05 Arktinen retkikunta. 15.50 Suuri kokkikisa: Maailma lautasella. 07.35 Asunnon metsästäjät: Remontti. 10.00 Eurooppa ylhäältä päin. 09.50 Tosi on. 12.00 Meret ilman vettä. 12.00 Emmerdale (S). 13.15 TV Shop. FRII 04.30 Houstonin eläinpoliisit. Ote professori Alf Rehnin kirjasta Johtajuuden ristiriidat, Docendo 2018. 05.35 Pelastajat Lappi. 21.30 Gospel First Evankeliumi ensin. 21.55 Radio Suomen Ilta. 00.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Ihmemies MacGyver. 14.55 Tunnelbanan. 06.50 Aamuhartaus. 23.40 Uusi Kino: Gravitaationi (7). NATIONAL GEOGRAPHIC 04.05 Australian rajalla. 21.02 Urheiluradio
Länsirannikolle ajautuu lumikuuroja. Aamulla pakkasta on monin paikoin 15...30 astetta. °C -23,4 Kuhmo Kalliojoki Lämpimintä 5.3. Lämpötila on päivällä -2 ja -10, Lapissa -8 ja -18 asteen välillä. klo 14 °C -5,0 LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 6.3. Tilauksiin sovelletaan Hämeen Sanomien tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.hameensanomat.fi/tietosuoja. Painetun lehden tilaukseen ulkomaille lisätään postikulu. Maksumuistutus 5, 00 e. hameensanomat.fi Hämeen Sanomat myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä Yhteystiedot Hämeen Sanomat. Tuuli on pääosin heikkoa, etelässä kohtalaista. Verkkolehti: www. asiakaspalvelu@hameenmedia.fi Lukijailmoitukset: Verkkopalvelussa hameensanomat.fi/ilmoita Sähköpostilla ilmoitukset@hameenmedia.fi Tilausvaihtoehtoihin ja -hintoihin, ajankohtaisiin tarjouksiin sekä kestotilaajan etuihin voit tutustua myös verkon asiakaspalvelussa https://oma.media.fi/hameen-sanomat. Useammassa erässä maksettuna erälisä. Kokonaistavoittavuus painettu viikko + digi viikko 84 000 (KMT 2021) ISSN 0356–2751 KUSTANTAJA Hämeen Media oy Toimitusjohtaja: Vesa-Pekka Kangaskorpi HÄMEEN SANOMAT Postiosoite: PL 530, 13111 Hämeenlinna Käyntiosoite: Vanajantie 7, Hämeenlinna TOIMITUS Uutisvinkit: sähköpostitse toimitus@hameensanomat.fi puhelimitse 03 615 1410. Hämeen Sanomat kuuluu Hämeen Mediaan ja on osa Mediatalo Keskisuomalaista ja Uutismedian Liiton jäsen. YRITYSASIAKKAIDEN MYYNTIPALVELU Yritysilmoitukset: 03 7575 710 ma–pe klo 8–16 myyntipalvelu@hameenmedia.fi JAKELU Jakelupäivystys: Posti Palvelut Oy Varhaisjakelu: 0100 4070 arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5445 arkisin klo 8–16 HÄMEEN SANOMAT -SOVELLUS Lataa mobiilisovellus Play-kaupasta Android-laitteille ja App Storesta Applen laitteille. kuvien ja videoiden lähettäminen whatsappissa: 040 457 7980 Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Päätoimittaja: Tuulia Viitanen 044 564 4454 Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari 050 3709 278 Uutispäällikkö: Juho Peltoniemi 03 615 1410, 040 124 2259 Pääkirjoitustoimittaja: Rauno Lahti 03 615 1452 Toimitussihteerit: 03 615 1410 Hämeenlinnan kaupunkitoimittaja: Veli-Matti Virtanen 040 868 2403 Hattulaan liittyvät aiheet: 040 868 2443 Janakkalaan liittyvät aiheet: 050 370 9278 Talouteen liittyvät aiheet: 03 615 1451 Urheilun esimies: Samuel Savolainen 040 7215845 Urheilu: 03 615 1470 H2, B-osan tuottaja: Riikka Happonen 040 868 2450 Ajastin: 03 615 1462, ajastin@hameensanomat.fi Kulttuuri: 03 615 1461, kulttuuri@hameensanomat.fi Mielipide: 03 615 1452, mielipide@hameensanomat.fi Toimituksen assistentti: Pia Vilpas 03 615 1401 ASIAKASPALVELU 03 7575 700 ma–pe klo 8–16 Puhelun hinta mpm/pvm, jonotus on maksullista. klo 14 °C +0,5 Utö Kylmintä 6.3.2022 °C -17,5 Pokka Lämpimintä 6.3.2022 °C +5,4 Bågaskär Sateisinta 4.3. 3,7 mm Vaala -14 -15 -9 -9 -11 -10 -8 -8 -7 -6 -5 -4 -1 6 4 5 3 6 -4/-16 -5/-17 -6/-10 -6/-10 -7/-16 -6/-16 3 4 1 Hämeenlinna 6.3. Ti Forssa -5 Helsinki -4 Hämeenlinna -4 Iisalmi -8 Imatra -6 Joensuu -6 Jyväskylä -6 Kouvola -5 Kotka -5 Kuopio -7 Lahti -5 Lappeenranta -5 Mikkeli -5 Oulu -10 Rovaniemi -9 Savonlinna -6 Seinäjoki -6 Tampere -5 Turku -2 Utsjoki -13 Vaasa -6 Varkaus -5 Ke -5 -1 -6 -9 -6 -8 -8 -5 -4 -9 -6 -5 -7 -10 -11 -7 -7 -7 -3 -15 -7 -8 To -7 -6 -7 -10 -8 -7 -9 -7 -6 -9 -7 -8 -9 -11 -11 -8 -7 -8 -6 -12 -7 -9 Pe -1 -1 -1 -5 -3 -5 -2 ?0 -3 -5 -1 -2 -2 -8 -8 -3 -2 -2 -1 -13 -3 -3 La -5 -3 -5 -5 -6 -6 -6 -5 -4 -6 -5 -6 -6 -5 -8 -7 -6 -6 -2 -16 -5 -6 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 5.3. +2 Las Palmas 20 Lontoo +5 Malaga 20 Lissabon 17 New York +6 Oslo -2 Pariisi +9 Peking 20 Pietari -4 Rooma 16 Tallinna -2 Tokio 17 Tukholma -1 Ke 34 +4 +2 23 24 +1 20 +4 22 17 +8 -2 15 17 -2 17 ?0 19 -3 To 34 +3 +7 24 27 +4 20 +7 21 19 +8 -5 15 20 -7 18 -6 22 +1 6.3. Ajoittain pohjoisessa pilvisyys on runsaampaa. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on poutaista ja pilvisyys vaihtelee selkeän ja puolipilvisen välillä. LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Hämeenlinna, Katinen SADEMÄÄRÄTILASTO Hämeenlinna, Katinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA Hämeen Sanomat on Kanta-Hämeen maakuntalehti, joka on perustettu vuonna 1878. Kuluttajatilauksiin sisältyy digilehden lukuoikeus sekä verkon sisällöt joka päivä. p Sää 32 Hämeen Sanomat Tiistaina 7.3.2023 ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 6 9 12 15 18 21 24 27 2 5 Helmikuu Maaliskuu 2023 -30.0 -20.0 -10.0 0.0 10.0 7 10 13 16 19 22 25 28 3 Helmikuu Maaliskuu 2023 2 4 6 Ti Bangkok 35 Berliini +5 Bryssel +5 Eilat 24 Kairo 23 Kööpenham. Lehti ilmestyy seitsemänä päivänä viikossa