Sunnuntaina 7.4.2024 Kanta-Hämeen maakuntalehti vuodesta 1879 Nro 93 | Irtonumero 4 euroa TERVETULOA KEITTIÖNÄYTTELYYN HÄMEENLINNAN TEHTAANMYYMÄLÄÄN TÄNÄÄN KLO 10-14! Hämeenlinnalaisia keittiöitä millilleen www.juliska.fi TEOLLISUUSKATU 2 13500 HÄMEENLINNA Panssariprikaatin uusi komentaja: Ukrainan sodasta on jo saatu oppia – Sota on näyttänyt myös mekanisoitujen joukkojen merkityksen, sanoo Panssariprikaatin komentaja, eversti Juhana Skyttä. Paikannukseen perustuvan kilometriverojärjestelmän kustannukset sen sijaan olisivat huomattavan suuret.. Sivut 4–5 Sekä Sampsa Ertamon sävellykset että maalaukset syntyvät samantapaisen luomisprosessin kautta. Iso Silver Moon -alus risteilee Hämeenlinnan vesillä kuitenkin vain juhannukseen asti. KUVA: ESKO TUOVINEN Poikkeusaika teki säveltäjä Sampsa Ertamosta myös taidemaalarin Sivut 14–15 Kotikisat olisivat HPK:n maalivahdille Kim Saariselle kirsikka kakun päälle Sivut 16–17 Hopealinja ei hylännytkään Hämeenlinnaa Toisin kuin vielä viime syksynä näytti, ei laivayhtiö Hopealinja ainakaan vielä lopetakaan risteilyjä Hämeenlinnassa, vaikka sillä on nyt yksi laiva aiempaa vähemmän käytössään, kun Silver Star myytiin Lieksaan Pieliselle. Reitillä on yhtiön johdon mukaan ”tuomiokesä”. Sivu 6 Kilometriverosta tuskin tulee sähköistyvän liikenteen verovajeen tilkitsijää Sivu 8 Liikenteen verotusta selvittäneen työryhmän raportin mukaan ajoneuvovero ja sen tasakorotus ovat hallinnollisesti tehokkaita ja yksinkertaisia tapoja kerätä verotuloja. – Tunnen olevani mielikuvitukseni sihteeri, Ertamo tiivistää. Kerran viikossa laiva lähtee sentään pitkälle reitille Visavuoreen ja Tampereelle asti
Ehkä, siis ehkä tapaus saa aikaan sellaisen liikahduksen, että edes vähän enemmän ymmärretään, minkälaiset tuhon voimat ovat liikkeellä, kun pienetkin lapset kohtelevat toisiaan kaltoin, syrjivät, haukkuvat, ilkkuvat – käyttävät mitä mielikuvituksellisinta fyysistä ja henkistä väkivaltaa: kiusaavat. Lumi ja sora ovat häirinneet myös mopoja kevytmoottoripyöräja moottoripyöräkorttien ajajia. Ei koskaan enää. Kaiken. Ihmisiä varoiteltiin lähtemästä kesärenkailla liikkeelle muun muassa perjantaina. Monia polttelee kevättöiden aloitus. Annetaanko. Ilmasto sen sijaan ei muutu nopeasti vaan kyseessä on usean vuosikymmenen ajalta laskettu keskiarvo lämpötiloista ja sademääristä. Toivon hartaasti olevani väärässä. Rauno Lahti Pienen pojan kipeät kokemukset seuraavat mukana läpi elämän ” Ihminen on herkästi särkyvä!. puhelun hinta mpm/pvm jonotus on maksullista asiakaspalvelu@hameenmedia.fi Lukijailmoitukset: hameensanomat.fi/ilmoita lukijailmoitukset@media.fi Tilaushinnat verkossa: oma.media.fi/tilaushinnat Yritysilmoitukset: 03 7575 710 ma–pe klo 8–16 myyntipalvelu@hameenmedia.fi Kustantaja: Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista Painopaikka: Lehtisepät oy, Tuusula/Kouvola Jakelupäivystys: Posti Palvelut oy Varhaisjakelu: 0100 4070 (pvm/mpm) arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5445 (pvm/mpm) arkisin klo 8–16 Artikkelit 2 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 Pääkirjoitus 7.4.2024 H ämeenlinnassa muutamat ravintolayrittäjät aukaisivat terassit jo pääsiäiseksi, mutta niistä ei ole juuri ehditty nauttia. Aina ei tarvitse, eikä saa! Jokaisella on oikeus olla rauhassa. Moni kaipaisi viikonlopuksi poutasäätä, jotta ulkoilu olisi mielekkäämpää. Kiusatun mitta tuli aivan liian täyteen. Ilmastonmuutoksessa sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Tänä viikonloppuna terassikelit ovat loistaneet poissaolollaan. Toistaiseksi olemassa olevien tietojen mukaan kiusattu lapsi ampui Vantaalla kiusaajansa. Vaikka mieli jo tekisi, kannattaa vielä vähän malttaa, sillä huhtikuu on vuosittain varsin arvaamaton. Äkkiä on synkkä syksy ja on taas lähdettävä kouluun, vaikka tietää, mitä siellä on vastassa, ehkä se alkaa jo koulumatkalla. Kanta-Hämeessäkin tavattiin jo ensimmäinen haarapääsky (2.4.), viikkoa aikaisemmin kuin edellinen ennätys. Toisen ihmisen tappaminen on maailman lopullisin kauheus. Sää ja ilmastonmuutos ovat eri asioita. Yleensä huhtikuussa päästään ajamaan kaksipyöräisillä, mutta nyt tilanne on viivästynyt. Se on vähintä ja samalla suurinta mitä voimme toisillemme antaa. Sää nimittäin ei anna armoa. Olennaista olisi panna piste pahuudelle; antaa mahdollisuus toipumiseen niille, joille se on vielä mahdollista. Sää on ilmatilan hetkellinen tila ja sää voi vaihtua nopeastikin, kuten olemme huomanneet. Lopputulos ei voisi olla murheellisempi. Lapissakin pakkanen on paukkunut tammikuun asteissa jopa lähellä 30 pakkasastetta. Ihan kuin mikä tahansa vaurio, jonka aiheuttajat, ”syylliset” ovat liiankin hyvin muistissa ja vieläpä nimeltä, jotkut vääristyneiltä kasvoiltaankin ja tyhjiltä selityksiltään. Se vain unohtuu joka vuosi. Hiekoitussoran poistaminen oli vasta ehditty aloittaa, kun aura-autot saatiin kaivaa takaisin liikenteeseen. Jos kiusaamiselle annetaan vähänkin tilaa, se syö sen kaiken. Näyte takatalvesta saatiin jo kuluneella viikolla, kun lunta tuli runsaasti muutamana päivänä koko eteläisessä Suomessa. Puhallan perkeleet omaan alimpaan helvettiinsä, minne ne kuuluvat. Häsalainen E lämä kantaa, ja unohduksen kevättuuli pyyhkii koettujen vääryyksien muistot tiehensä, kipeätkin niistä paranevat joskus, mutta eivät koskaan kokonaan häviä. Hiekkapölyä on siis vielä luvassa ainakin vappuun saakka riippuen säistä. Kirjoitus on olennaisilta osin kokemusperäinen. Maltti on valttia niin kevättöiden aloituksessa kuin renkaanvaihdossakin. Ihminen on herkästi särkyvä! Nyt on eräällä tuholla mitta ja sanomaton määrä. Enää ei voi. Koulukiusaamisesta omana väkivallan lajinaan on puhuttu jo hyvin pitkään, ja nytkin se taas jatkuu: vaatimukset, suunnitelmat, ehkä niiden toteutuskin. Muitakin kuin muuttolintuja kevät jo polttelee. Siksi tarvitaan vanhempia, ymmärrystä! Yllätys, yllätys: jos ihminen yritetään riittävästi rikkoa, mikä merkitsee henkistä tappamista ja sitä edeltävää kidutusta, saattaa käydä todellakin niin, että ihminen menee rikki ja vieläpä aivan pieniksi palasiksi, pieni ihminen vielä pienemmiksi. Sää on puheenaihe erityisesti viikonloppujen alla. Yleisesti: kiusaamisesta voi toipua, mutta se saattaa vaatia valtavan pitkän, hyvin pitkälle aikuisikään ulottuvan ajan, hoitoa, terapiaa, äärettömästi jaksamista niin asianomaiselta kuin lähipiiriltäkin. Ymmärtämättömillä lapsilla on käsissään kammottavan tuhoava voima. Ilman sitä kaikkea elämä olisi voinut olla niin paljon onnellisempi. On luotu yhteistä hyvää omaatuntoa, jotta on voitu taas hetkeksi pyyhkiä asia pois päiväjärjestyksestä. Nytkö se tapahtui. Rengasyrittäjät odottavat vuoden kuuminta sesonkiaan, joka todennäköisesti alkaa tulevalla viikolla, kun talvirenkaita vaihdetaan kesänakeiksi. Tuhoaminen on niin paljon helpompaa kuin hyvän rakentaminen, edes sen yrittäminen. Olisi kiva panna kotiterassit ja kesämökit kuntoon kesää varten. Kiusaamisväkivalta on saanut pelkästään uusia muotoja, kun siihen on saatu lisää välineitä, avautunut pohjattomia mahdollisuuksia, ja sitten taas on menty sen tavanomaisen aikuisten maailman sumuverhon taakse. Kevättyöt odottavat poutasäätä ” Sää ja ilmastonmuutos ovat eri asioita. Oikeasti vastuu katoaa taas jäljittämättömiin. Eiväthän he voi sitä kaikkinensa käsittää. Sellaisesta on ollut viitteitä, esimerkiksi Euroopassa on paikoin ollut poikkeuksellisen lämmintä. Muistatko sinä vielä kiusaajiesi nimet. Yhteystiedot Hämeen Sanomat Osoite: Vanajantie 7, Hämeenlinna postitse: PL 530, 13111 Hämeenlinna Toimitus: ma–pe 9–16 Uutisvinkit: 03 6151 410, toimitus@hameensanomat.fi Kuvien ja videoiden lähetys toimitukseen: whatsapp 040 4577 980 Päätoimittaja: Tuulia Viitanen 044 5644 454 Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari 050 3709 278 Verkkouutispäälliköt: Sanni Koivuniemi, Jani Suhonen 03 615 1410 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Asiakaspalvelu: 03 7575 700 ma–pe klo 9–14. Olen entinen pieni poika, mutta en koulukiusattu. On tyhjää selittää, että ainahan sitä lasten ja nuorten kesken on ollut kaikenlaista. Ihan kuin se synttärikutsu, joka revittiin silmieni edessä palasiksi. Alku oli lupaava, kun opiskelijat järjestivät kiirastorstaina Hämeenlinnan Appron, jolloin terasseille ja ravintoloihin jopa jonotettiin. Tiedän, että toive jää tyhjäksi tässä riekaleiksi repimisen maailmassa, jossa suomalaiset ovat muka maailman onnellisin kansa. Poikkeuksellista se ei ole ja kannattaakin muistaa, että huhtikuu on perinteisesti kuukausi, johon mahtuvat kaikki neljä vuodenaikaa. Koko viikko on saatu enemmän ja vähemmän tuulta, lumipyryjä ja lunta kaikissa sen olomuodoissa
Käräjäoikeuden mielestä kantajat eivät esittäneet näyttöä, että käyttövettä kuljettaneisiin putkiin olisi tullut sellaiset vauriot, että niiden vaihtaminen olisi ollut tarpeen. Riita käynnistyi syyskuussa 2020, jolloin asukkaat huomasivat, että hanoista tuleva lämmin vesi oli liian kuumaa. Kiinteistöliitto Kanta-Hämeen toiminnanjohtaja Hasse Renfeldt TAPIO TUOMELA Uutiset p. Käräjäoikeuden mielestä kantajina toimineet taloyhtiöt eivät esittäneet näyttöä, että vastaajayhtiö olisi laiminlyönyt lämmön ja käyttöveden toimitussopimuksen ehtoja. Pienet rivitaloyhtiöt uskoivat naapurin laiminlyönnin rikkoneen heidän putkensa. Se tyrmäsi täysin kahden taloyhtiön vaatimukset taloyhtiöltä, jonka tiloissa oli yhteinen lämmönjakohuone. Osapuolten lakimiehillä on asiassa yleensä asiakkaansa väriset lasit ja käräjillä voittavat varmasti vain juristit. – Kyse on siitä, miten asia kehittyy jo ennen kuin mennään tuomioistuimeen. Niiden lisäksi ne joutuivat maksamaan kaikki selvitystyöt, putkien vaihdot ja omat oikeudenkäyntikulunsa. Mujun vihreä väri oli peräisin kuparista eikä valkoisista muoviputkista. Ne vaativat myös vajaan 24 000 euron oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Riita vietiin käräjäoikeuteen. Riita syveni, kun oikeudenkäynnin kantajayhtiöt pyysivät tarjoukset putkien vaihtamisesta ja aloittivat työt. Asunto-osakeyhtiöiden vastuuhenkilöt riitautuivat välittömästi eivätkä kunnolla neuvotelleet vaurion syistä ja seurauksista. Vastaajan puolelta esitettiin epäily, että sen olivat aiheuttaneet niiden omien kiinteistöjen sisäisten putkien remontti. Yhtiöillä oli toisistaan poikkeava näkemys muun muassa siitä, kuinka kuumaksi käyttövesi oli muuttunut, oliko yksi yhtiöistä syyllistynyt laiminlyöntiin ja olivatko lämminvesiputkien vaihdot olleet tarpeellisia. Kolme taloyhtiötä päätyi käräjille kiistelemään, onko yksi yhtiöistä laiminlyönyt yhteisen lämmönsiirtimen toiminnan valvonnan ja oliko se vastuussa mahdollisten rikkoutumisten kustannuksista. Kantajina oikeudenkäynnissä toimineet kaksi taloyhtiötä velvoitettiin maksamaan vastaajan 24 822,74 euron oikeudenkäyntikulut kokonaan. Kaksi taloyhtiötä haastoi kantajina kolmannen vastaajana käräjäoikeuteen ja vaati siltä korvauksia. Kiinteistöliitto Kanta-Hämeen toiminnanjohtaja Hasse Renfeldt pitää taloyhtiöiden oikeudenkäyntiä tyypillisenä esimerkkinä kiistasta, joka menee tosi solmuun, kun se menee solmuun. Näihin ei voi liikaa panostaa, Renfeldt sanoo. Koska ne eivät kuitenkaan valittaneet päätöksestä hovioikeuteen, käräjäoikeuden tuomiosta tuli lainvoimainen viime marraskuussa. Oikeudenkäynnissä kuultiin todisteluna useita asiantuntijoita ja asianomaisia. Vika korjattiin välittömästi, kun siitä oli saatu tieto. Ilmeisesti sen yläpuolisen venttiilin vuoto oli rikkonut moottorin. Kantajien mukaan asuntojen käyttövesi oli 4–5 päivää aivan liian kuumaa ennen kuin vika saatiin korjattua. Kaksi taloyhtiötä, joiden käyttövedessä oli mujua, päätteli kuuman veden vaurioittaneen kiinteistöjen välisiä muoviputkia. Hän muistuttaa, että maltti on valttia. Taloyhtiöiden sopimuksen mukaan yhteisen lämmönjaon remonttien kustannukset on jaettava. Renfeldt ei halua mitenkään ottaa kantaa tähän taloyhtiöiden kiistaan. Se hylkäsi niiden kanteen kokonaan. Vastaajayhtiön isännöitsijän mukaan hän ei saanut tietoa tarjouksista. Tuomioistuin piti lämmönsäätimen säätömoottorin rikkoutumista vikana, joka voi tulla ehjään ja huollettuun laitteeseen milloin tahansa. Kun putkistojen vaihtaminen aloitettiin ilman vastaajayhtiön suostumusta, se aluksi kielsi sen ja työt jouduttiin keskeyttämään. Kantajayhtiön hallituksen puheenjohtajan mukaan keskusteluyhteyden katkettua voi olla hyvin mahdollista, ettei niistä kerrottu. Vika oli taloyhtiöiden yhteisen lämmönjakohuoneen lämmönsäätimen moottorissa. Oikeudenkäynnissä kaksi taloyhtiötä vaati kolmatta sopimusyhtiötä vastaamaan asian selvittämisestä ja lämminvesiputkien vaihtamisesta. Renfeldt kehottaa taloyhtiöitä paneutumaan asiaansa huolella ja selvittämään tarkkaan, olisiko kiistaan kuitenkin vielä löydettävissä sovintoratkaisu neuvottelemalla. Osapuolet olivat kuitenkin ilmeisesti neuvotelleet liian vähän tai liian myöhään. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 3 Turengin rivitaloyhtiöille jättilasku lämmitysriidasta Arno Juutilainen T urenkilaisten rivitaloyhtiöiden riita yhteisen lämmönsiirtimen rikkoutumisesta aiheutti lähes 80 000 euron kustannukset kahdelle pienelle taloyhtiölle, jotka hävisivät kantajina kiistan käräjäoikeudessa. – Tällaisissa asioissa on tärkeintä keskusteleminen ja osana sitä perehtyminen tutkittuihin tosiasioihin. Arkistokuvassa asennetaan kiinteistöjen yhteistä lämmönsiirrintä. Oikeudenkäyntinsä hävinneet asunto-osakeyhtiöt ilmoittivat tyytymättömyytensä käräjäoikeuden päätökseen. Kuva ei liity millään tavoin janakkalalaisten taloyhtiöiden riitaan. Käräjäoikeus antoi tuomion kanteista viime vuoden lopulla. Vahingonkorvausvaatimus oli 31 743 euroa. Käräjäoikeus katsoi, että taloyhtiöt eivät olisi voineet tilata tai hyväksyä urakkaa ilman vastaajan suostumusta. ” Osapuolten lakimiehillä on asiassa yleensä asiakkaansa väriset lasit ja käräjillä voittavat varmasti vain juristit. Mujua oli vain kantajayhtiöiden käyttövedessä. Kiinteä aines tukki pian myös kiinteistöjen putkia niin, että veden virtaus heikkeni. Kaukolämpöä toimittaneen Loimuan taulukon mukaan käyttöveden lämpötila ei voinut kohota niin korkeaksi kuin kantajat väittivät. Kolmella asunto-osakeyhtiöllä on sopimus yhteisestä lämmönjakohuoneesta sekä lämmön ja käyttöveden jaosta. Kahden kiinteistön käyttöveden joukossa oli myös kiinteää ainesta, joita asukkaat kutsuivat lastuiksi ja ammattilaiset mujuksi. Käyttöveden mujusta tilattiin tutkimus. Ne jättivät vaatimuksistaan kanteen käräjäoikeudelle elokuussa 2022
– On ollut mahdollisuus nähdä, mitä muut tekevät ja vertailla sitä omaa toimintaamme. Panssariprikaatissa annetaan hyvin monimuotoista koulutusta varusmiehille ja palvelusajat ovat eri pituisia. – Harjoitukset ovat antaneet paljon ja olemme kehittyneet. – Ne ovat antaneet opetusta ja näkökulmaa asioihin. Kansainvälisissä tehtävissä on huomannut, miten suomalaiset ovat osaavia ja pystyviä. p Uutiset. – On muistettava, että tämä yhteistoiminta ei poista oman puolustuksen tarvetta ja merkitystä. Ennen nimitystään prikaatin komentajaksi Skyttä toimi maavoimien jalkaväen tarkastajana. Nämä harjoitukset vahvistavat sitä, miten toimimme yhdessä. Tiiviisiin muodostelmiin ei ole varaa. Skytän mielestä panssarivaunujen miehistöt tarvitsevat 12 kuukauden koulutuksen. Kasarmit ovat saatu kohtuullisen hyvään kuntoon, mutta kalustoja liikuntatilat ovat jääneet ajasta jälkeen. Skyttä on tyytyväinen siihen, miten maavoimien jalkaväkeä on viime aikoina kehitetty. – Enemmänkin 5 ja puolen kuukauden palvelusaika on lyhyt verrattuna ammattiarmeijoiden sotilaisiin. Panssariprikaatissa koulutetaan henkilöstöä ja varusmiehiä maavoimien keskeisellä kalustolla. Varusmiehiä pitäisi kouluttaa myös joukkona. Hänen mielestään työskentely niissä on antanut paljon pieniä palasia oman toiminnan kehittämiseen. Skyttä sanoo, ettei hänellä ole varusmiesten palvelusaikojen suuresta muutoksesta enempää sanottavaa kuin uudella Puolustusvoimien komentajalla. – Maavoimien jalkaväen tarkastajan työ oli hyvä lähtökohta Panssariprikaatin komentajaksi, kun näki jalkaväen kokonaisuutena. Panssariprikaatin Arrow-harjoituksissa on ollut kansainvälisiä joukkoja jo vuodesta 2016. Olisi todella vaikea – lähes mahdotonta – toimia nykyisellä tavalla osana Natoa, jos yhteistyötä ei olisi tehty jo vuosia. – Täällä näkee jalkaväen kehityksen ja suorituskyvyn kokonaisuuden. Prikaatilla on muun muassa Leopard 2 -taistelupanssarivaunuja, Marksman-ilmatorjuntavaunuja, Nasams 2 -ilmatorjuntaohjuksia ja K9-telatykkejä. Nykyaikainen tekniikalle ei riitä enää suojaksi esimerkiksi katos. Skytän mielestä kiireellisimmät työt Panssariprikaatin kehittämiseksi liittyvät nyt tiloihin. Maavoimien jalkaväen tarkastajaksi hänet nimitettiin Karjalan Prikaatin esikuntapäällikön paikalta. Joukkojen on oltava hajautetussa ryhmityksessä ja vaikutettava kootusti. Kansainväliset tehtävät ovat tässä mielessä ”pehmeitä” ja niihin on kuulunut paljon muuta kuin puhtaasti sotilaallista toimintaa. Skyttä muistuttaa, että kansainväliset tehtävät ovat kuitenkin poikenneet myös paljon siitä, mihin Suomen Puolustusvoimat on valmistautunut. – Karjalan Prikaatilla ja Panssariprikaatilla on paljon yhteistä. Ukrainan sota on järisyttänyt kansainvälistä politiikkaa, geopolitiikkaa ja sotilaallisia uhkakuvia. – Täällä on iskukykyistä kalustoa, mutta niin on muissakin joukko-osastoissa. – Paljon on ollut myös kehitettävää. Se tuo selkärankaa ja turvaa pahan päivän varalle. – Ukrainan sota on antanut oppia ja se on näkynyt jo toiminnassa. Skyttä korostaa sitä, että Panssariprikaatiin kuuluu myös muita tärkeitä maavoimien osia kuten elektronista sodankäyntiä ja logistiikkaa. Panssariprikaatista siirryin Hämeen sotilasläänin esikuntaan, Skyttä kertoo. Maavoimien pimeännäkökyky on saatu uudelle tasolle. Skyttä, joka on taustaltaan nimenomaan panssarijääkäri, vakuuttaa, miten mieluinen tehtävä on palata Panssariprikaatin komentajaksi. 4 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 Mieluinen paluu Panssariprikaatiin – ”Kehitys on nähty” P anssarimiehen paluu omaan joukko-osastoonsa, naurahtaa Panssariprikaatin uusi komentaja, eversti Juhana Skyttä. – Kadettikoulun jälkeen tulin Hämeen Panssaripataljoonaan luutnantin virkaan vuonna 1993. Molemmat kouluttavat maavoimien mekanisoituja joukkoja. Kansainvälistä kokemusta Skytällä on kolmesta kansainvälisestä sotilasoperaatiosta. Muutos on ollut Suomen puolustuskyvylle todella merkittävä. Hän on toiminut eri tehtävissä Afganistanissa ja Irakissa. Harjoitukset eivät todellakaan ole olleet turhia. Ennen kaikkea täällä on osaava henkilöstö. – Maavoimat ovat merkittävät alueiden hallinnassa ja takaisinvaltaamisessa. Harjoittelu teki mahdolliseksi nykyisen Nato-yhteistyön Panssariprikaatista osallistuu nykyisin joukkoja hyvin moniin Nato-maiden kansainvälisiin harjoituksiin. Skytän mukaan kokemukset ovat osoittaneet, että Suomen armeijan taisteluperiaatteet ovat oikeita. Kenraali Janne Jaakkola sanoi perjantaina, että tarvitaan laaja yhteiskunnallinen keskustelu ennen uudistuksia. Skyttä sanoo, että yhteistyö on jopa osa päivittäistä toimintaa puolustusliitossa. 12 kuukauden koulutus antaa kuitenkin edellytykset teknisiin tehtäviin. – Panssariprikaatin varusmiesten palveluajat ovat lyhyitä verrattuna tehtävien vaativuuteen ja sota-ajan sijoituksiin. Sota on näyttänyt myös mekanisoitujen joukkojen merkityksen. – Kun tänne on saatu uutta kalustoa, kalustohallit eivät ole kehittyneet niiden mukana. Tällaisista suurista harjoituksista on tullut osa tavanomaista toimintaa varsinkin, kun Suomi runsas vuosi sitten liittyi puolustusliitto Natoon. Skytän mielestä yhteistoimintaa tulee entisestään kehittää. Skyttä nimeää erikseen yhden viime aikojen yksittäisen tärkeän kehityshankkeen. Sotilaille ja päättäjille sota on näyttänyt, miten Euroopassa käydään laajaa ja täysimittaista valtioiden välistä sotaa. Skyttä kertoo, että pikku hiljaa on osallistuttu yhä suurempiin harjoituksiin. Karjalan Prikaatista tulee paljon oppilaita reserviupseerikouluun Panssarikouluun Parolannummelle. Kansainvälinen toiminta on vaativaa erityisesti henkilöstölle. Hän katsoo, että prikaati tulee toimeen nykyisillä palveluajoilla ja hyvillä varusmiehillä. Suomessa on jo ennestään uskottu siihen, mitä Ukrainan sota on vain korostanut. Työtä jäi paljon, kun Itä-Saksasta hankittu kalusto ikääntyi. – Toiminta on erilaista verrattuna siihen, että harjoittaisimme joukkojamme vain täällä. ” On ollut mahdollisuus nähdä, mitä muut tekevät ja vertailla sitä. Aselajien yhteistyö – erityisesti yhteistyö ilmatoiminnan kanssa – on korostunut. Arno Juutilainen Prikaatin uusi komentaja Juhana Skyttä sanoo Ukraina sodan vain korostaneen sitä, mihin meillä on uskottu
Sunnuntaina lännestä tulee sadealue, joka liikkuu puolen päivän jälkeen itään ja pohjoiseen. Viljamaan mukaan lämpötilan vaihtelut eri vuorokaudenaikoina ovat vuodenajalle tyypillisiä. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Iiris Viljamaan mukaan ensi viikolla sateet tulevat lähinnä vetenä. Valintakokeissa mitataan hakijan motivaatiota, ammattiin soveltuvuutta ja kiinnostusta alaa kohtaan. PEKKA RAUTIAINEN Yhä useampi pyrkii upseeriksi Rai Suihkonen / Uutissuomalainen Upseerin ura houkuttelee yhä useampaa. Näihin kokeisiin kutsutaan noin 500 hakukelpoisuuden täyttänyttä hakijaa. Lääkärintarkastuksen ohella tehdään huumausainetesti. Jos sää jää etelässä ennusteen mukaisesti poutaiseksi, voi lämpötila nousta maanantaina 10 asteen tietämille. Aineistokokeeseen sisältyy tekstinymmärrysja kirjoitustehtävä. Lumet saavat kyytiä ensi viikolla STT Ilmatieteen laitos ennustaa ensi viikoksi keväistä säätä. Kymmenen asteen lukemiin voidaan päästä useampana päivänä. Uutiset p. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 5 Eversti Juhana Skyttä on tyytyväinen paluustaan Panssariprikaatiin. Valinta koostuu soveltuvuusja aineistokokeesta sekä fyysisen kunnon mittauksesta. Fyysisen kunnon testit koostuvat vauhdittomasta pituushypystä, etunojapunnerruksista sekä 12 minuutin juoksutestistä. Lämpötilat ovat viiden ja kuuden asteen välillä lämpimimmillä alueilla. Lumisateetkaan eivät ole poikkeus. Kadettikoulun johtaja, eversti Jukka Nurmi toteaa tiedotteessa, että Suomen Nato-jäsenyydellä saattaa olla vaikutusta hakijamäärän kasvuun. Etelässä ja lännessä sade tulee vetenä. Pohjoisempana sade on lumista. Puolustusvoimat tiedotti hiljattain, että kevään yhteishaussa upseerikoulutukseen oli 104 hakijaa enemmän kuin viime vuonna. Hakijoita oli yhteensä 720. Se on eniten kahdeksaan vuoteen. Soveltuvuuskoe kattaa esimerkiksi haastattelun, ryhmätehtävän sekä persoonallisuusja kykytestit. – Osa nuorista varmasti näkee Nato-jäsenyyden tuovan upseerin uralle lisämahdollisuuksia esimerkiksi kansainvälisten tehtävien muodossa, Nurmi sanoo. Pohjoisessa voi kuitenkin olla edelleen yöpakkasia. Viikonlopun aikana sataneet lumet voivat siis saada kyytiä jo ensi viikolla
Nimimerkki Antti on kirjoittanut Hämeen Sanomiin vuodesta 1884. Tampere on omistanut tappiota tehneen laivayhtiön nyt muutaman vuoden. Selvitys ei kerro, milloin tuo Vanhan Säästöpankin autopankki pani luukkunsa säppiin, mutta eri lähteiden mukaan Suomen viimeiset autopankit sinnittelivät 1980-luvulle. ESKO TUOVINEN p Uutiset. Rakennuksista hiljattain tehdyssä rakennushistoriaselvityksessä on paljon kiintoisaa tietoa paikallishistoriasta: ”Ensimmäisen kerroksen keskiössä oli käytännössä koko B-osan kattanut pankkisali, jonka pihanpuoleisella seinustalla oli erilaisia toimistohuoneita, niiden joukossa myös aikakauden erikoisuus autopankki, jonka sisäpihalle avautuvasta luukusta oli mahdollista palvella autoissaan istuvia asiakkaita.” Autopankki! Oli sitä läpiautoistunutta ameriikanmeininkiä Hämptonissa jo 1960-luvullakin. Toisin kuin vielä viime syksynä näytti, ei Hopealinja jätäkään Hämeenlinnaa ja Vanajavettä – ei ainakaan vielä eikä ainakaan kokonaan. Tai jos on, niin eivät ole juuri auki. Pari vuotta myöhemmin lehti raportoi Hämeensaaren ihmeellisestä Raketti-Markkinatalosta, jonka kulmassa toimi myös Vanhan Säästöpankin autopankki. Osuuspankki avasi autopankin Helsinkiin vuonna 1966. Ensimmäinen, peräti Pohjoismaiden ensimmäinen, oli avattu Kansallispankille Turkuun vuonna 1964. Sen yhtiö myi viime lokakuussa. Hämeen Sanomat kertoi heinäkuussa 1968, että Ojoisten juuri valmistuneessa ostoskeskuksessa oli avattu muiden muassa Osuusliike Hämeen ja K-kauppias Aimo Marttilan valintamyymälöiden sekä Härkäbaarin lisäksi Suomalaisen Säästöpankin drive in -autopankki. Sekin vaikuttaa vahvasti, että yhtiön fokus laivabisneksen kehittämisessä on nyt Tampereen suunnan vesistöissä, etenkin kun laivoja on yksi vähemmän. – Kun Hämeenlinnakin oli vielä omistajana, yhteistyö oli kauhean flegmaattista ja passiivista, Vuorinen avautuu. – Turenkilaiset taitavat olla nykyään rahakasta väkeä, selostaja selostaa ja jatkaa vekkulisti, että autopankkiin voivat ”tehdä sijoituksiaan ja talletuksiaan ne autoilijat, joille on jäänyt rahaa auton oston jälkeen”. Hämeenlinna luopui monen paljon pienemmän osakkaan lailla osakkeistaan pilkkahinnalla. Mutta tuliko Hämeenlinna autopankkeineen jälkijunassa jopa naapurikunta Janakkalaan verrattuna. Ylen nettisivuilta löytyvässä uutisfilmissä selostaja kertoo uudenlaiseen palvelumuotoon päädytyn ”lähinnä liikenteen kasvun aiheuttamien paikoitusvaikeuksien takia”. Maanantaisin lähtee klassikkoristeily Tampereelta Visavuoren kautta Hämeenlinnaan, ja sama toisin päin tiistaisin. Nykyäänhän ei tuota parkkiongelmaa pankkiasiakkailla ole, kun ei ole liiemmin pankkikonttoreitakaan. Vanajavedellä risteilyjen myyntiluvut ovat Vuorisen mukaan olleet laskevalla käyrällä. Viime syksynä Hämeenlinnan-risteilyjen tilanne näytti huonolta myös siksi, että kesällä Vanajavedellä oli seilannut näyttävän Silver Moon -laivan sijasta selvästi vaatimattomampi Silver Star. Laivayhtiön johtoa hiertää vieläkin se, etteivät kunnat antaneet sisävesiliikenteelle isompaa arvoa. Visavuoren kautta kulkevalla reitillä on Vuorisen mukaan nyt ”tuomiokesä”. Kesällä Hopealinja katsoo, salliiko Tampereen pään risteilytilanne Silver Moonin paluun muutamaksi viikoksi Hämeenlinnaan elokuussa. Risteilyt jatkuvat taas kesäkuussa. – Tämän kesän kokemusten perusteella katsomme, mitä sen kanssa tehdään. Oi ja voi niitä aikoja, kun autot ja raha eivät vielä liikkuneet sähköisesti. Silver Moon pitää Hämeenlinnan satamaa tukikohtanaan vain muutaman viikon kesäkuussa, juhannukseen asti. Sekin on uutta, että halutessaan matkustaja voi hypätä Visavuoressa paluumatkalle Hämeenlinnaan tai Tampereelle bussiin, samalla lipulla. 6 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 Ydinkeskustasta voi kadota paikallista autopankkihistoriaa myös pysäköintitarpeiden tieltä J os rakennusala elpyy ja jos Hämeenlinnan kaupunki saa kaavamuutoksen jälkeen vihdoin myytyä entisen kaupungintalokompleksinsa, voi kirkon ja torin kulmalle nousta uusia taloja, kenties ison parkkihallin kera. Asiakkaan Anglia kurvaa Turengin autopankin luukulle. Tosin läpi kesän se yöpyy maanantaista tiistaihin Hämeenlinnassa. Yle-areenassa on parikymmentä sekuntia kestävä filminpätkä. Hämeenlinnan kirje Antti TURUN MUSEOKESKUS Näyttävä Silver Moon -alus pitää Hämeenlinnan satamaa tukikohtanaan ensi kesänä vain juhannukseen asti. Sen jälkeen alus asettuu Tampereelle. ” Tulossa on Hopealinjan tuomiokesä. Ohjelmassa on jo varattujen yksityistilaisuuksien lisäksi päiväja iltaristeilyjä sekä vielä juhannusristeilyjä. Eikä tuo Raatihuoneenkadun selkeälinjaisen ja modernistisen säästöpankkipyhätön autopankki ollut Hämeenlinnan ainoa. Raatihuoneenkadun entiset virastotalot ovat entisiä pankkitaloja, joissa tosin toimi välillä myös Kastelli-kauppakeskus. antti@hameensanomat.fi Hämeenlinnan Vanhan Säästöpankin pankkisali Raatihuoneenkadun ja Linnankadun kulmauksessa vuonna 1969. Uutuutena pitkällä risteilyllä kokeillaan sitä, että Visavuoressa ei enää matkustajien tarvitse vaihtaa laivaa. Toisaalla selvityksessä kuvataan pankkitiloja näin: ”Antti Nurmesniemen suunnittelema jykevyyttä huokuva pankkisali runsaine palvelupisteineen oli vielä perinteisen pankkitoiminnan peruja, mutta rakennuksessa oli merkkejä myös uusista tuulista lisääntyneiden tietojenkäsittelytilojen ja futuristisen autopankin muodossa.” No, se futurismi ei kauas yltänyt. Hopealinjan toimitusjohtaja Mari Vuorinen sanoo kaunistelematta, että laivaliikenne Hämeenlinnassa ”vähenee radikaalisti”
Škoda Kodiaq -malliston CO?-päästöt (WLTP) 135–160 g/km ja yhdistetty WLTP-kulutus 5,3–6,1 l/100 km. Valtiokonttori tekee yhteistyötä muun muassa huomattavaa määrää asianomistajia edustavien vastaamonuhrit.fi-juristien Paula Pajulan ja Jenni Raiskion kanssa. – Rikosvahinkolain osalta Valtiokonttori on noudattanut lähtökohtaisesti henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan korvaussuosituksia. – Niiden ihmisten, jotka osallistuvat sovintomenettelyymme, ei tarvitse eikä tulekaan tehdä mitään itse. Vaikka kaikki eivät hae korvauksia, Valtiokonttorissa varaudutaan merkittävään piikkiin hakemusten määrässä. Kuvan autot erikoisvarustein. Aleksanteri Kivimäkeä syytetään törkeästä tietomurrosta, tuhansista törkeistä yksityiselämää loukkaavista tiedon levittämisistä ja törkeän kiristyksen yrityksistä sekä 20 törkeästä kiristyksestä. Valtiokonttorissa on jo aiemmin ryhdytty varautumaan ja suunnittelemaan toimintaa Vastaamo-uhrien korvaushakemuksia silmällä pitäen. Käsittelyn viivytyksettömyys on tavoitteena, lakiasiainpäällikkö Noora Allenius Valtiokonttorista kertoo STT:lle. Allenius ei halua arvioida, minkä suuruisia korvauksia uhreille saatettaisiin päätyä maksamaan. Kuten muutkin heidän palvelunsa, myös tämä on Vastaamo-jutun asianomistajille ilmaista. Nelipyörä Paroistentie 2 13600 Hämeenlinna Automyynti ma–pe 9–18 la 10–15 Uutuuksien kevät 2024: Täysin uudet Superb ja Kodiaq tiistaina meillä! Katso kiertueen aikataulu: skoda.fi/kiertue Tiistaina 9.4. Näe ensimmäisten joukossa huippuunsa hiottu Superb ja katumaasturien suunnannäyttäjä Kodiaq. Sovintomenettelyn tarkoituksena on välttää erilliset siviilioikeudenkäynnit korvauksista. Pajulan ja Raiskion toimistoissa on noin 2 600 asianomistajaa, joiden puolesta he tekevät korvaushakemukset Valtiokonttoriin. Kivimäen kannalta sovittelu kannattaa siksikin, että käräjäoikeus voi ottaa sen huomioon lieventävänä asianhaarana tuomitulle rangaistusta määrätessään. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA Uutiset p. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden on määrä antaa tuomio jutussa 30. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 7 Škoda Superb -mallisto alk. Vaikka kaikki asianomistajat eivät vaadi korvauksia, on Valtiokonttorissa ennakoitu, että jutusta aiheutuu huomattava piikki korvaushakemusten määrään. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Tavoitteena on, että hakemusprosessi olisi asiakkaille mahdollisimman sujuva ja helppo. 38 203,37 €, CO?-päästöllä (WLTP) 119 g/km ja yhdistetyllä WLTP-kulutuksella 5,2 l/100 km. klo 10-17 Hämeenlinnassa Škoda tarjoaa nyt todellisen huippu-uutuuksien kevään. Mutta tämä on meille uudentyyppinen tilanne ja tulemme käymään tarkkaan läpi sen, miten korvaustasoa ryhdytään määrittelemään. 45 112,67 €, CO?-päästöllä (WLTP) 135 g/km ja yhdistetyllä WLTP-kulutuksella 5,9 l/100 km. – On kaikkien kannalta hyvä, että kokonaisuus on hyvin ja harkitusti hoidossa. Vastaamo-jutussa on enemmän uhreja kuin missään rikosjutussa aiemmin. Valtiokonttori maksaa rikosten uhreille korvauksia valtion varoista. Hän kiistää edelleen kaikki syytteet. Tavoitteena on helpottaa paitsi uhrien tilannetta, myös Valtiokonttorin työtä. Pajula ja Raiskio kertovat, että he voivat ottaa uusia asiakkaita huhtikuun 20. Juristimme hoitavat korvaushakemusasiat Valtiokonttorin kanssa, jotta pääsemme yhdenmukaiseen ja mahdollisimman nopeaan prosessiin, Pajula kertoo. päivään saakka. Näin pyrimme huolehtimaan myös siitä, etteivät Vastaamo-jutun uhrien hakemukset vaikuta muiden asiakkaidemme hakemusten käsittelyaikoihin, Valtiokonttorin Allenius sanoo. Tavallisesti virasto saa vuosittain noin 5 000 korvaushakemusta. Jutussa rikosilmoituksen teki ja sitä myötä asianomistajaksi tuli yli 22 000 ihmistä. Škoda Superb -malliston CO?-päästöt (WLTP) 119–159 g/km ja yhdistetty WLTP-kulutus 5,0–6,0 l/100 km. Valtiokonttori pohtii keinoja käsitellä Vastaamo-uhrien korvaushakemukset tavallista nopeammin Psykoterarapiakeskus Vastaamon tietomurtojutussa rikosilmoituksen teki ja sitä myötä asianomistajaksi tuli yli 22?000 ihmistä. huhtikuuta. – Perehdymme käräjäoikeuden tuomioon, minkä jälkeen tiedämme tarkemmin, miten on mahdollista edetä käsittelyssä. Škoda Kodiaq -mallisto alk. Vastaamo-jutun asianomistajat ovat rikosvahinkolain perusteella oikeutettuja hakemaan korvauksia Valtiokonttorilta, vaikka Kivimäkeä ei tuomittaisikaan tai hänellä ei olisi varoja maksaa sovittuja korvauksia. Tule tutustumaan! Maria Rosvall?/?STT Valtiokonttori miettii keinoja, joilla Vastaamo-jutun uhrien korvaushakemukset voitaisiin ottaa käsittelyyn tavallista nopeammalla aikataululla. STT uutisoi aiemmin Pajulan ja Raiskion asiakkaista, jotka ovat tehneet sovintosopimuksen Kivimäen kanssa
Hämeen Sanomat -mobiilisovellus nyt maksutta sovelluskaupastasi. Ehdotuksen mukaan täyssähköautolla ajosta maksettaisiin veroa neljä senttiä kilometriltä ja vero olisi paikannukseen perustumaton. Hänen mukaansa verotus ohjaa nyt päästöjen vähentämiseen, jolla alkaa olla kiire. Kilometriverosta tuskin on kovin nopeasti ratkaisuksi liikenteen verotuottojen hupenemiseen. Vuonna 2021 raporttinsa julkistaneen liikenteen verotyöryhmän mukaan toistaiseksi ei ole edellytyksiä päättää kilometriverotukseen siirtymisestä. Liikenteen verotyöryhmän mukaan ajoneuvovero ja sen tasakorotus ovat hallinnollisesti tehokkaita ja yksinkertaisia tapoja kerätä verotuloja. Toisena vaihtoehtona verotulojen turvaamiseen nähdään STT:n tietojen mukaan polttoaineverojen ja ajoneuvoveron indeksikorotukset. – Kun se osa lähtee vähitellen pois, se täytyy todennäköisesti korvata, Sahari sanoo. – Toisaalta tässä on kyse siitä, että polttomoottoriautot ovat pitkällä aikavälillä muuttuneet energiatehokkaammiksi. Keskusta ehdotti loppuvuodesta, että sähköautoilta alettaisiin periä kilometriveroa. Hän toteaa, että kilometriverotuksessa on paljon avoimia kysymyksiä. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) totesi maaliskuussa, että liikenteen verottamiseen on kehitettävä uusia tapoja. Polttoaineverojen ohella autoveron ja ajoneuvoveron tuottojen ennakoidaan supistuvan lähivuosina. Lainsäädäntöneuvos Markus Teräväinen valtiovarainministeriöstä (VM) kertoo, että näiden verojen tuotot ovat jo alentuneet. Lisäksi autovero ja ajoneuvovero on sidottu päästöihin. Saharin mielestä liikenteen nykyinen veromalli on tähän hetkeen ihan hyvä. STT:n tietojen mukaan ajoneuvoveroa pidetään yhtenä vaihtoehtona, jota säätämällä voidaan kerätä tarvittava määrä veroeuroja. Paikannukseen perustuvien kilometriverojärjestelmien kustannukset olisivat suuret, raportissa sanotaan. Saharin mielestä oli ristiriitainen päätös keventää verotusta kohteesta, jossa sitä olisi perusteltua ylläpitää. – Vaatisi aika paljon selvittämistä, miten se olisi teknisesti mahdollista toteuttaa. – On selvää, että jatkossa sähköautoilijoiden verotaakka nousee nykyisestä, Purra sanoi. Vuoden alussa tuli voimaan bensiinin ja dieselin veronalennus, jolla kompensoidaan jakeluvelvoitteen lähivuosien nousua. IRENE STACHON / LEHTIKUVA p Uutiset. Lataa Hämeen Sanomat L ATA A SE Google Playsta Uusi mobiilisovellus tuo uutiset entistäkin lähemmäs. Vuosittain maksettavaa ajoneuvoveroa peritään liikennekäytössä olevista ajoneuvoista. Kun autojen päästöt ovat vähentyneet, on se Teräväisen mukaan johtanut verotulojen laskuun. Myös ruuhkamaksuja voisi Saharin mielestä pitää mukana pohdinnoissa. Ne kuluttavat aiempaa vähemmän polttoainetta, Teräväinen kertoo. Ajankohtaiset paikalliset asiat ja kiinnostavimmat tarinat nyt puhelimessasi. Liikenteen nykyinen veromalli perustuu Saharin mukaan pitkälti polttoaineiden verotukseen. 8 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 Asiaa Tarinoita Ilmiöitä Elämää Uutisia entistäkin lähempää. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) erikoistutkijan Anna Saharin mukaan tulevaisuudessa todennäköisesti tarvitaan jonkinlaista kilometripohjaista verotusta. Hänen mukaansa liikenteen veroja on kevennetty myös poliittisilla päätöksillä. Hän ei ottanut kantaa siihen, miten tämä toteutettaisiin. Iiro-Matti Nieminen?/?STT Sähköistyvän liikenteen verotus on noussut jälleen keskusteluun verotuottojen sulaessa vauhdilla samaan aikaan, kun Petteri Orpon (kok.) hallitus etsii kuumeisesti keinoja hillitä valtion velkaantumista. Esimerkiksi polttoaineverojen tuotto on vähentynyt, kun jakeluvelvoitteella on lisätty biopolttoaineiden osuutta. Teräväisen mukaan sähköistyminen ei ole ainoa syy liikenteen veropotin pienentymiseen. – Se on ristiriidassa ilmastotavoitteidemme kanssa ja sen kanssa, että hallitus yrittää tasapainottaa taloutta. Jos Purra haluaa lisätä sähköautoilun verotaakkaa, on ajoneuvovero ilmeinen kohde Ajoneuvoveron korotus on yksinkertainen ja tehokas tapa kerätä lisää verotuloja myös sähköautoilta. Saharin mukaan liikenteen verotukseen ei kannata tehdä äkkinäisiä muutoksia. Myös tietosuojaan liittyisi pulmia. Hallitus aikoo käynnistää liikenteen verouudistuksen, mutta sen aikataulusta ei ole tarkempaa tietoa
sivulla 7 julkaistun STT:n jutun ”Ulkopoliittinen johto pui itärajan turvallisuustilannetta” alussa kerrottiin, että tp-utva eli tasavallan presidentin ja hallituksen ulkoja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta keskusteli perjantaina itärajan turvallisuustilanteesta. Eläkeleikkaukset voitaisiin toteuttaa esimerkiksi indeksit jäädyttämällä. Muotoilusta sai sen virheellisen kuvan, että presidentti olisi osa ministerivaliokuntaa. Tallinnan matka-ale 14.4. Leskisen mukaan asiassa on hyvä käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä. IL: Purran mielestä eläkeikää on välttämätöntä nostaa STT Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) mielestä eläkeiän nostaminen on jatkossa välttämätöntä, Iltalehti kertoo. tai pitkään kestävä tai jos se toistuu usein. Lapsiperheiden kiistanaihe sahaavassa kevätsäässä: lippis vai pipo Jan Pippingsköld Kädenvääntö päähineestä on tuttua lapsiperheissä, kun kevään säät vaihtelevat ja lämpötila on aamulla pakkasen puolella ja iltapäivällä plussalla. – Pneumokokkirokotteen myötä voimakasoireiset välikorvatulehdukset ovat vähentyneet. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) Oikaisu Lauantaina 6.4. Hallituksen sopeutustavoitteeseen pääseminen vaatii Purran mukaan myös leikkauksia sosiaalija terveydenhuoltoon. Välikorvantulehdusten hoidossa pyritään Leskisen mukaan käyttämään antibiootteja mahdollisimman vähän. Kyse oli kuitenkin ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteiskokouksesta. Nykyisin välikorvatulehdus todetaan usein lapsen käydessä lääkärissä pitkittyvän flunssan takia. Purra ei Iltalehden haastattelussa ota asiaan tarkemmin kantaa, koska eläkejärjestelmän uudistustyö on yhä kesken. Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva ehdotti aiemmin tällä viikolla julkaistussa analyysissään eläkeiän nostamista kahdella vuodella. Kipeät korvat ovat siis kansanomaisesti sanottuna räkätautien jälkitauti. Kellosepän töitä yli 40 vuoden kokemuksella Le ikk aa ta lte en . Leskinen kertoo muistavansa itsekin takavuosilta kampanjan, jonka tunnuksena oli ”Pipo päässä pakkasella”. Silloin oltiin pitkään hyvin suojatuissa olosuhteissa. Yleensä putket poistuvat aikaa myöten itsestään, mutta joskus ne pitää erikseen poistaa. Silloin kellosi on huollon tarpeessa. Hallitus päättää huhtikuun puolivälissä pidettävässä kehysriihessä uusista kolmen miljardin euron sopeutustoimista jo aiemmin päätettyjen kuuden miljardin euron sopeutusten lisäksi. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 9 To 18/04/2024 | Hämeenlinna, Verkatehdas Liput palvelumaksuineen alkaen 69,50 – 84,50 € Eläkeläiset 64,50 – 79,50 € Lapset ja opiskelijat 44,50 – 55,50 € Liput ja lisätiedot: livenation.fi Tule kokemaan irlantilaistanssia ja livemusiikkia palkittujen tekijöiden esittämänä! Varmis ta paikka si! ALE! ALE! ALE! 9.-12.5. Yleensä ne liittyvät ylähengitysteiden infektioihin. Tartto alk.342€/hlö/2hh Myös kotimaan bussikuljetukset saatavilla lisämaksusta! Bussikuljetuksia Tallinnan matkoihin lisämaksusta keväällä ke, to, pe ja la! Helatorstain matkat Alekoodilla HELA24 -20€ /varaus seuraavista bussimatkoista: ALE! Hattarapäivät Tuttu, kotimainen Ikaalisten Matkatoimisto! Varaa: imt.fi 49€ Tallinnan hotellimatka alk. saakka! /hlö /2hh Hattulan Kelloseppä Ky Arvi Kariston katu 7 HML ma-pe 10.00-17.00 Puh. 0400 971 654 HUOLTOKUTSU Onko seinä/lattia -kellosi huollettu ennen vuotta 2010. – Putkitus on yleinen toimenpide, yleisin lapsille nukutuksessa tehtävä operaatio. – Lippis on hyvä päähine plussan puolella ja pipo miinuksen puolella, korvalääkäri sanoo. Purra sanoo haastattelussa myös, että eläkkeistä leikkaaminen on ”hyvin mahdollista”. Kun pöpöt eivät levinneet, ei vastustuskykykään kehittynyt. Uutiset p. Korvalääkärin mukaan pitkittyneet flunssaoireet voivat kertoa korva tulehduksesta. Riika alk.299€/hlö/2hh 9.-12.5. Kulunut talvi on infektioiden suhteen ollut hankala. – Kahta vuotta pidempään niitä ei saa pitää. Kaikkein pienimpiin eläkkeisiin kajoamista hän ei kuitenkaan pidä järkevänä. LUE HÄMEEN SANOMAT ja tiedät mitä ympärilläsi tapahtuu. Putket laitetaan jos välikorvan tulehdus on vaikea. Leskisen mukaan lasten välikorvatulehdukset ovat yleisiä. Tämä on vielä korona-ajan kaikuja. Päähineen käytössä on kysymys enemmän korvan ulko-osien suojaamisesta ja pään pitämisestä lämpöisenä. Purran mukaan myös veronkorotukset joihinkin eläkkeisiin voivat tulla kyseeseen. Järvenpääläisellä lääkäriasemalla työskentelevä korva-, nenäja kurkkutautien erikoislääkäri Kimmo Leskinen kertoo, ettei sellaista tutkimustietoa oikein ole, joka vahvistaisi yleisen käsityksen pelkästä kylmettymisestä korvatulehduksen syynä. – Korvan sisäosat ovat hyvin suojassa
Yhtä lailla Suomen väestökehitys näkyy vaihtelevasti. – Itsenäistymisvaihe on tärkeä siirtymäkohta, jossa nuoren on tärkeä saada riittävä tuki, jotta hän saa luottamuksen siihen, että elämä kantaa, Custodio sanoo. Ammatillisessa koulutuksessa tarjonta vaihtelee myös tutkinnon mukaan. 60 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että toinen aste pitäisi voida suorittaa vanhempien luona asuen. – Vastuu oman elämän ja arjen pyörittämisestä opintojen ohella on eri tavalla kuormittavaa kuin jos asuisi vielä kotona, jossa vanhemmat tai vanhempi pyörittää huushollia. Tavoitteena on, että lähimpään oppilaitokseen olisi kohtuullinen etäisyys. Toinen on jo ehkä pitkään unelmoinut opinnoista urheilulukiossa ja lähtee satojen kilometrien päähän omasta tahdostaan, toisen saattaa ajaa omilleen pitkä etäisyys lähimpään oppilaitokseen tai pahimmillaan lapsuudenkodin vaikeudet. Syyt varhaisen omilleen muuton taustalla vaihtelevat. Omilleen muuttaneiden toisen asteen opiskelijoiden joukko on hyvin moninainen. Esimerkiksi vuoden 2022 lukiolaisbarometrissa kuusi prosenttia nuorista vastaajista kertoi muuttaneensa nykyisten opintojen vuoksi toiselle paikkakunnalle. Ennusteiden valossa voisi ajatella, että jatkossa syrjäseudulla yhä useampi nuori joutuu muuttamaan omilleen heti peruskoulun jälkeen. Custodio kysyy. – Erityisen tärkeä on kiinnittää huomiota heihin, joilla itsenäistyminen tapahtuu varhaisemmin kuin mitä nuori itse toivoisi ja etenkin heihin, joilla ei ole riittävästi sosiaalisia suhteita ja verkostoja. Asiantuntija silti vakuuttaa, että ministeriöllä on vahva tahtotila turvata toisen asteen koulutuksen alueellinen saavutettavuus. Nuorille on järjestetty työpajoja, tapahtumia ja tukea, mutta on vaikea tietää, miten kattavasti toiminta tavoittaa omilleen muuttaneet. Siihen haastateltiin kaikkiaan noin tuhatta nuorta, jotka täyttivät vuoden 2019 aikana 16 vuotta. – Toisella asteella opiskelevien määrä on valtakunnallisesti lähivuosina kasvussa, mutta vähenee voimakkaasti 2030-luvulla. Helsingin yliopiston tutkija Hanna Remes kertoo, että alle 18-vuotiaana kotoa muuttaminen on edelleen melko harvinaista, sillä Tilastokeskuksen tilastojen mukaan vuonna 2022 kuusi prosenttia 16-vuotiaista ei asunut kummankaan vanhempansa kanssa, 17-vuotiaista 10 prosenttia. Vaarana on, että nuoret ovat yksinäisiä ja syrjäytyvät. ” Tilastojen perusteella näyttää siltä, että kotoa muutto aikaistuu Suomessa edelleen. 15–16-vuotias on vielä liian nuori pärjäämään tyystin ilman aikuisten tukea, arvioi Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntija Ira Custodio. MIKKO STIG /LEHTIKUVA p Uutiset. – Mietin paljon nuoria, joilla tukiverkostoja ei ole fyysisesti lähellä tai ei ole ketään, jolle soittaa, jos jääkaappi on tyhjä tai nuori tarvitsee apua laskujen maksamisessa. Asuntoloissa asuu Peltolan mukaan vuosittain muutama sata lukiolaista ja tuhansia ammattiin opiskelevia. Ira Custodio kokosi nelisen vuotta sitten Lastensuojelun Keskusliiton selvityksen 16-vuotiaiden nuorten ajatuksista itsenäisestä asumisesta. Lastensuojelun Keskusliiton erityisasian tuntija on huolissaan nuorista, jotka joutuvat itsenäistymään aikaisemmin kuin haluaisivat. Peltola myöntää, että ammatillisessa koulutuksessa ei ole realismia, että joka alalla olisi kattavasti koulutusta koko maassa. Tutkija Hanna Remes Vuoden 2022 lukiolaisbarometrissa kuusi prosenttia nuorista vastaajista kertoi muuttaneensa nykyisten opintojen vuoksi toiselle paikkakunnalle. Yksin asuvat lukiolaiset ja ammattiin opiskelevat tarvitsevat aikuisten tukea. Tarkkoja lukuja on vaikea luetella, sillä esimerkiksi asuinpaikkakunnan ja opiskelupaikkakunnan ero ei kerro asumismuodosta mitään. Tilastot antavat toki osviittaa. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA Asuntoloissa asuu vuosittain muutama sata lukiolaista ja tuhansia ammattiin opiskelevia. – Tilastojen perusteella näyttää siltä, että kotoa muutto aikaistuu Suomessa edelleen, mutta mitään dramaattista muutosta ei ole viime vuosina tapahtunut. Remes muistuttaa, että muutto lapsuudenkodista on nuorelle aina haastava vaihe. – Selvityksemme perusteella tiedämme, että suurin osa nuorista oppii arjen taitoja kotona ja koulussa melko paljon, mutta miten hyvin palveluissa tunnistetaan nuoret, joilla riittävää tukea ei ole ja miten heille mahdollistetaan turvallinen itsenäistyminen. Nykyään oppivelvollisuus jatkuu siihen asti, kun opiskelija täyttää 18 vuotta. Nuoren valmiutta muuttaa omilleen tarkasteltiin arjen taitojen näkökulmasta: onnistuuko ruoan laitto, siivoaminen ja omasta taloudesta huolehtiminen. – Ei ole ajatusta, että ketään pakotetaan muuttamaan, päinvastoin. Custodio sanoo tietävänsä, että kuntien ja järjestöjen nuorisotyössä on tunnistettu nuorten ryhmä, joka muuttaa varhain omilleen toiselle paikkakunnalle. 10 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 Opintojen saavutettavuus vaihtelee alueittain STT Opetusja kulttuuriministeriön asiantuntija Johannes Peltola kertoo, että etäisyys opiskelijan kodista lähimpään toisen asteen koulutukseen vaihtelee suuresti alueittain. Peltolan mukaan tämä tarkoittaa sitä, että toisen asteen oppilaitoksia pyritään säilyttämään harvaan asutuilla alueilla, mutta alueilla, joissa sijaitsee lähekkäin useampi pieni oppilaitos, voi oppilaitosten määrää olla tarkoituksenmukaista vähentää ikäluokkien pienentyessä. – On hyvä huomata, että se on luonteeltaan hyvin erilaista omilleen muuttamista, koska oppilaitoksen ohjaajia on mukana toiminnassa eivätkä opiskelijat ole asuntolassa aivan yksin. Hänen mukaansa on puhuttava yleisimpien alojen saavutettavuudesta. Opintojen vuoksi omillaan muttei oman onnensa nojassa Merja Kallikari?/?STT V aikka nuori muuttaa lukiotai ammatillisen koulutuksen opintojen vuoksi omilleen, häntä ei saisi jättää oman onnensa nojaan. Muutoksen suuruus ja ajoittuminen vaihtelevat kuitenkin alueittain, ja joillakin alueilla nuoret ikäluokat ovat pienentyneet jo pidempään, Peltola taustoittaa
Nuorten iho voi vahingoittua esimerkiksi retinolia sisältävistä anti-aging-tuotteista, jotka on kehitetty ihon vanhenemista vastaan. Ruotsissa apteekkiketju Apotek Hjärtat on kertonut asettavansa 15 vuoden ikärajan esimerkiksi tuotteille, jotka sisältävät ahaja bha-happoja, retinolia ja C-vitamiinia. Me Suomessa olemme pysyneet yhtenäisinä, koska presidentti johtaa (ulkopolitiikkaa) yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Stubbin mukaan nykymalli on perusteltua useammastakin syystä. Tähän presidentillä ei ole velvoitetta. Ja silloin, jos meillä on toimija, joka kykenee ikään kuin tuomaan kaikki yhteen, niin siitä on hyötyä, Stubb sanoi. Suomessa yhä useampi nuori ostaa omalle iholle liian voimakasta kosmetiikkaa. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA ”Kaikki lähtee tällä hetkellä välittämisestä ja empatiasta” STT Presidentti Alexander Stubb kommentoi lauantaina Ylen Ykkösaamussa Vantaalla tiistaina tapahtunutta kouluampumista. Yritys pyrkii saamaan merkinnät kauppojensa hyllyihin toukokuuhun mennessä. Stubb otti kantaa myös Suomen maavoimien mahdollisiin tuleviin rauhanajan tehtäviin Natossa. – Missä, millä tavalla ja millä joukoilla, niin maltilla ja rauhassa harkitaan. – Itse näkisin tietysti näin, että mitä enemmän Yhdysvallat varastoi sotamateriaaliaan Suomeen, niin sen parempi meille. – Tämä voi hyvinkin olla sellaista, mitä meidän pitää ruveta miettimään, kun tämä (aihe) on noussut niin vahvasti, Valli sanoo. – Se on lisääntynyt nuorten, 10–15-vuotiaiden käyttäjien kohdalla. Stubb sanoi olevansa eri mieltä kuin Suomen entinen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen, jonka mielestä perustuslakia pitäisi muuttaa niin, että parlamentaarisessa vastuussa oleva hallitus vastaisi täysimittaisesti myös ulkoja turvallisuuspolitiikasta ja presidentti olisi edustuksellinen valtionpäämies. Sehän on eräänlainen palovakuutus. – Merkinnät tulevat tuotteisiin, joita ei saisi käyttää nuorella iholla, vaan ne on tarkoitettu erityisesti aikuiselle iholle, Kicksin myymäläpäällikkö Anni-Mari Himanen kertoo Ylelle. – Varmasti Yhdysvallat miettii tarkkaan, missä kannattaa varastoida ja missä heille on siitä eniten hyötyä, hän sanoi. Stubb kommentoi myös uutisia siitä, että Yhdysvaltojen maavoimat pohtii suuren asevaraston perustamista jonnekin Pohjolaan. Stubbin mukaan nykyinen järjestelmä on hyvä, tasapainoinen ja varsinkin tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa hyvinkin toimiva. Käydään niitä läpi ja ikään kuin toivutaan yhdessä, Stubb sanoi. Meidän ulkoja turvallisuuspolitiikkamme lähtee yhtenäisestä linjasta. – Sen jälkeen, kun on selvitetty, että mitä tapahtui ja miksi tapahtui. Suomessa yhä useampi nuori ostaa omalle iholle liian voimakasta kosmetiikkaa. Stubb ei halua presidentin olevan pelkkä edustava keulakuva Terhi Riolo Uusivaara?/?STT Y len Ykkösaamussa lauantaina vieraillut presidentti Alexander Stubb sanoi, ettei kannata presidentin roolin muuttamista edustukselliseksi. – Ja pidämme huolen siitä, että jokainen tämän traagisen tapauksen jälkeenkin selviytyy. – Me olemme pieni kansa. Meille ulkopolitiikka on eksistentiaalinen kysymys. Vantaan Viertolan koulussa tapahtuneessa ampumisessa kuoli kuudesluokkalainen poika ja haavoittui vakavasti kaksi kuudesluokkalaista tyttöä. – Kaikki varmaan lähtee tällä hetkellä välittämisestä ja empatiasta. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 11 Yle: Nuorille on tulossa varoitus haitallisesta kosmetiikasta Rai Suihkonen / Uutissuomalainen Ylen kyselyssä vain Kicks-ketju aikoo tiedottaa verkkokaupassaan ja myymälöissään, ettei kaikkea kosmetiikkaa ole tarkoitettu nuorelle iholle. Kuluttamiseen perehtynyt yliopistotutkija Essi Pöyry toteaa Ylelle, että kosmetiikan myyjien ja valmistajien olisi syytä merkitä tuotteisiinsa iholääkäreiden tietoon perustuvat ikäsuositukset sekä tiedon siitä, kuinka säännöllisesti tuotteita on hyvä käyttää. Stubb sanoi, että nykyinen järjestelmä on hänen mielestään hyvä, tasapainoinen ja varsinkin tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa hyvinkin toimiva. Yliopiston Apteekista ja HOK-Elannosta vastattiin Ylelle, että tarvetta kosmetiikan ikärajoituksiin tai -suosituksiin ei ole. Stubb huomautti, että johtopäätösten aika tulee vasta myöhemmin. Hän sanoi, ettei asiasta ole vielä tehty päätöksiä, sillä jäsenyys on tuore ja toisaalta kaiken lähtökohtana on Suomen oma puolustus. – Olen lukenut kaikki hänen kirjansa, ja niistä suurimmasta osasta olen samaa mieltä, mutta tässä yksittäisessä kysymyksessä olen Hannun kanssa vähän eri mieltä, Stubb sanoi. Kicksin päätöksen taustalla on se, että osa ihonhoitotuotteista on tarkoitettu vain aikuisille. Himanen perusteli kantaansa torstaina ilmestyneessä kirjassaan Missä enkelitkin pelkäävät (Docendo) sillä, että nykyinen ulkopolitiikan kaksipäinen johtajamalli hankaloittaa nykyisellään sekä presidentin että pääministerin työtä. Stubb sanoi olevansa varma siitä, että Suomi tulee jossain vaiheessa osallistumaan rauhanajan tehtäviin myös maavoimien joukoilla. Uutiset p. Käytetään liikaa kosmetiikkaa, liian vaativia ja vaikeita raaka-aineita, Laine kertoo. Kicks ei puhu kosmetiikkaviestinnässään tietystä iästä, sillä yrityksen mukaan tiettyä ikärajaa olisi vaikea määritellä. Siitä, että uskalletaan puhua vaikeista asioista, traagisesta tapahtumasta. Ruotsalaisella Kicksillä on verkkokauppa ja 30 myymälää Suomessa. Tasavallan presidentti Alexander Stubb oli Ylen Ykkösaamun vieraana lauantaina. Teosta epäilty on uhrien tavoin Viertolan koulun kuudesluokkalainen. Stubb lisäsi, että yhteistyössä pitää toimia myös eduskunnan kanssa. – Se perustuu ihan terveeseen järkeen. Stubb sanoo olevansa eri mieltä kuin ex-suurlähettiläs Hannu Himanen. – Toinen on se, että ulkopolitiikan ei pidä olla sisäpolitiikan väline, ja sitähän me olemme nähneet nyt Yhdysvalloissa ja Saksassa. Siihen, että pienenä kansakuntana meidän pitää puhaltaa yhteiseen hiileen silloin, kun puhutaan ulko-, turvallisuusja puolustuspolitiikasta. Naantalilaisen opetushoitolan vastaava työntekijä Eija Laine kertoo Ylelle, että kosmetiikkabuumi näkyy selvästi sosiaalisessa mediassa. Normal-ketjun maajohtaja Johanna Valli sanoo Ylelle, että yrityksellä ei ole tällä hetkellä suunnitelmaa ikäsuosituksesta. Stubbilta kysyttiin, mikä on hänen viestinsä koululaisille, opettajille ja uhrien perheille, jotta turvallisuudentunne palaisi arkeen
Armeija houkuttelee ukrainalaisia miehiä rintamalle muun muassa julisteilla Kiovassa. ” En voi niitä poikia syyttää. Tunnen häpeää heidän puolestaan, sanoi kaatuneiden muistomuurin luona entinen virkamies Gregory, 68. Tavallisten ukrainalaisten parissa liikekannallepanoa välttelevät miehet jakavat mielipiteitä. Hän kuitenkin uskoo itsestään olevan Ukrainalle enemmän hyötyä siviilielämässä kuin rintamalla. Hersonista kotoisin oleva mies puhuu isänmaallisella hartaudella sotavoimien urheuden puolesta, mutta pelkällä urhoollisuudella ei pitkälle pötkitä, hän lisää. Noin 30 kilometrin päässä Venäjän rajasta sijaitseva Harkova on ollut viime kuukausina lukuisten hyökkäysten kohteena. Ukrainan joukoissa taistelevien sotilaiden mediaani-ikä on noussut yli 40:n vuoden. Poliisin mukaan ilmapuolustus ampui lennokit alas. STT vieraili Kiovassa, jonka kaduilta löytyi sekä ymmärtävää että tuomitsevaa näkökantaa. Maaliskuussa teetetyn kyselyn mukaan yli 53 prosenttia ukrainalaisista vastaajista sanoi, että palvelusta vältteleviä voidaan ymmärtää, kertoi Ukrainan Interfax-uutistoimisto. Asevoimien sotilaspulaa yritetään helpottaa lakiuudistuksilla. Lisäksi paikallisviranomaiset kertovat yli kymmenen ihmisen haavoittuneen. Miehitettyjen alueiden kohtalo on lähellä Daniilia, 26, jonka vanhemmat ovat eläneet Venäjän tukeman miehitysvallan alaisuudessa Donetskissa maan itäosissa jo ennen vuonna 2022 alkanutta suurhyökkäystä. Gregory, 68, toivoo, että länsimaat antaisivat Ukrainalle lisää aseapua. Kaupungin asukkaat kärsivät jatkuvista ilmahälytyksistä ja sähkökatkoista. Kuten monia ikäluokkansa miehiä, Daniilia pelottaa väkisin värvätyksi tuleminen. Nuorta verta todella tarvitaan taistelukentille, sillä ukrainalaisen sotilaan mediaani-ikä on noussut jo yli 40:n, kertoi Time -lehti viime vuoden lopulla. Venäjän hyökkäyssodassa miespulasta kärsivän Ukrainan asevoimiin pakkovärvätyistä miehistä leviää sosiaalisessa mediassa videoita, joissa kaduilta yhytettyjä ihmisiä sullotaan minibusseihin koulutukseen vietäviksi. Väkipakolla palvelukseen värvätyille ja henkensä puolesta pelkääville löytyy myös ymmärrystä Kiovassa. Moni pakoilee viranomaisia joko Ukrainassa tai vippaskonstein ulkomaille livahtaneena. Sosiaalisen median videot minibusseihin tungettavista miehistä pelottavat häntä jopa enemmän kuin videot sotilaiden kuolemista rintamille, hän kertoo. Siksi tarvitaan länsimailta saatua aseapua. Siitä hän kiittää myös Suomea, josta tuli keskiviikkona kahdeksas maa, joka solmi turvallisuussopimuksen Ukrainan kanssa. Poliisin mukaan Venäjä iski ensin kahdella ohjuksella ja sitten lennokeilla pelastusoperaation jo alettua. Yhtäältä ymmärrän, että he pelkäävät oman elämänsä puolesta eivätkä halua kuolla. Daria, 32 Palvelusta pakoilevat ovat häpeäksi, sanoo entinen virkamies. Olisiko hän valmis lähtemään taisteluihin, jos isänmaa kutsuisi. Presidentti Volodymyr Zelenskyi allekirjoitti aiemmin tällä viikolla kolme liikekannallepanoon liittyvää lakia, joiden myötä muun muassa värvättävien alaikäraja laskee 27:stä 25:een. – Se on häpeä. Toisaalta ymmärrän, että jonkun pitää puolustaa maata, kertoo Vinnytsjasta kotoisin oleva Daria, 32. Sotilaina haudattiin hänen setänsä ja kolme läheistä ystävää, minkä lisäksi useita naapureita ja työkavereita on kuollut. Periaatteessa kyllä, mutta se riippuu tilanteesta. 12 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 Mobilisaatio repii Ukrainaa Lassi Lapintie?/?STT I hminen ei voi maksaa suurempaa hintaa kuin henkensä, ja yhä useammalle ukrainalaismiehelle tuo hintalappu vaikuttaa liian korkealta maksettavaksi. – Minulla on myös terveysongelmia, joiden vuoksi minua ei ole kutsuttu, mutta uuden lain mukaan voi olla, että olen kelvollinen, hän sanoo. p Ulkomaat. 26-vuotiaana Daniil on nyt mobilisaatiolain alennetun ikärajan piirissä. Kyselyn mukaan Daria edustaa mielipiteineen ukrainalaisten niukkaa enemmistöä. – Minulla ei ole ollut mahdollisuuksia tavata heitä, sota on erottanut meidät, Daniil sanoo. Moni Darian lähipiirissä on maksanut Ukrainan puolustamisesta korkeimman hinnan. Iskussa vaurioitui muun muassa kerrostaloja, hallintoja liikerakennuksia sekä kaksi päiväkotia ja koulua. Venäjä iski myös Harkovan luoteispuolella sijaitsevaan kylään, jossa poliisin mukaan kuitenkin vältyttiin ihmisuhreilta. – En voi niitä poikia syyttää. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA ROMAN PILIPEY / AFP VESA MOILANEN / LEHTIKUVA Useita kuoli Venäjän iskussa Harkovaan Ukrainan Harkovassa ainakin kuusi ihmistä on kuollut Venäjän iskussa lauantain vastaisena yönä. Viranomaisten mukaan Venäjän asevoimat iski ohjuksilla asuin alueelle puolenyön jälkeen. Mobilisaatiota pakoileville ukrainalaismiehille löytyy myös ymmärtäjiä Kiovasta
Muun muassa yhtiön toimitusjohtaja David Calhoun kertoi siirtyvänsä pois tehtävästään vuodenvaihteessa. Onko sitä. Usein kuulee mainittavan, että ”elämme demokratiassa”. Torstaisessa puhelussaan Israelin pääministeri Benjamin Netanjahulle Yhdysvaltain presidentti Joe Biden painosti Netanjahua antamaan neuvottelijoilleen kunnolliset valtuudet sopimuksen aikaansaamiseksi. Saksassa on menossa oikea supervaalivuosi. Biden: Sortunut silta rakennetaan uudelleen Yhdysvalloissa presidentti Joe Biden (ympyräkuvassa) vannoi tuhoutuneen sillan luona Baltimoressa, että se rakennetaan uudelleen. Baltimoren satama on yksi Yhdysvaltojen vilkkaimmista. Raivokkaatkin puheenvuorot Bundestagin istunnoissa kuuluvat saksalaiseen demokratiaan. Niiden kanssa on pyrittävä elämään ja niiden varjossa tekemään valintoja. Yhdysvaltalaisten, israelilaisten ja äärijärjestö Hamasin neuvottelijat jatkavat sovun etsimistä Gazan taisteluiden keskeyttämiseksi ja panttivankien vapauttamiseksi. Mikä demokratia. Boeing on ollut laajoissa ongelmissa koneiden turvallisuuden takia. Näin saatetaan vastata kysymykseen kysymyksellä. Hän vieraili turmapaikalla perjantaina presidentin helikopterilla. Biden on varoittanut tarkastelevansa tukeaan Israelille uudelleen, jos siviilejä ei pystytä suojelemaan. Maailma on muuttunut ja muuttuu edelleen. Brandenburgissa, Thüringenissä ja Saksissa valitaan uusi osavaltioparlamentti. Joissakin vaalipiireissä äänestetään samalla kertaa euro-, osavaltioja paikallisvaaleissa. Lisäksi lähes 76 000 on haavoittunut. Tuhansia evakuoitiin Venäjällä murtuneen padon aiheuttaman tulvan tieltä Venäjällä viranomaiset kertoivat lauantaina evakuoineensa tuhansia ihmisiä padon murtumisen aiheuttaman tulvimisen vuoksi. Romahtaneen sillan tuhansia tonneja painava metalliromu on vaikea siirtää ja siinä kestää kauan. 33?000 Gazan sodassa on kuollut yli 33?000 ihmistä. Lisäksi Hamas vaatii yhä esimerkiksi Israelin miehitysjoukkojen vetämistä pois Gazasta. CIA:n johtaja Bill Burns on mediatietojen mukaan mukana rauhanneuvotteluissa. Myös eri medioiden tekemät katukyselyt puhuvat samaa kieltä. Ei liene yllätys, että taloudellisesti huonommassa asemassa olevat ihmiset ovat tyytymättömimpiä. Boeingin pitkään jatkuneet ongelmat kärjistyivät tammikuussa, kun yhtiön 737 Max 9 -mallisen koneen rungosta irtosi osa Alaska Airlinesin lennolla. Boeing-yhtiö kertoi AFP:lle sähköpostitse perjantaina, että Southwest Airlinesin operoima lento keskeytti lentoonlähdön, kun lennon henkilökunta sai tiedon ”mahdollisesta ongelmasta moottorissa”. Valkoinen talo vahvisti neuvotteluiden jatkumisen, mutta viranomaiset eivät kuitenkaan vahvistaneet yhdysvaltalaismedioiden uutista, jonka mukaan maan keskustiedustelupalvelu CIA:n johtaja Bill Burns olisi mukana neuvotteluissa. Kyse oli tulipalosta yhdessä koneen moottoreista. Kansalaisilta vaaditaan nyt entistä enemmän erityistä kykyä, suorastaan viisautta ennen äänestyskoppiin astumista, että osaa merkitä juuri sen oikean ehdokkaan numeron itseään ja arvojaan edustamaan ja niiden puolesta toimimaan. Mikä saksalaisessa demokratiassa sitten on vikana. Tutkimuksen analyysissä muun muassa todetaan, että edustukselliselle demokratialle tämä tarkoittaisi, että sen on hyödynnettävä vahvuuksiaan – oikeudenmukaista etujen tasapainoa ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden organisointia – ja avattava uusia mahdollisuuksia osallistumiselle. Ulkomaat p. Sataman toimintaa on pyritty avaamaan asteittain, jotta laivaliikenne pääsisi kulkemaan. On pandemia, sodat, ilmastokriisi ja inflaatio. Mielipidemittausten mukaan näissä osavaltioissa Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) kannatus on korkea. Yhtenäisyyttä ei puolueiden välille juuri haeta. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 13 Saksassa on supervaalivuosi, mutta kansa on tyytymätön demokratiaan S uurin osa saksalaisista on tyytymättömiä demokratiaan. Demokratiatyytyväisyydessä on suuria eroja myös sosiaalisen tilanteen mukaan. Pato murtui perjantaina rankkasateiden jälkeen Orenburgin alueella Orskin kaupungissa, joka sijaitsee lähellä Kazakstanin rajaa. Hamas kertoi lauantaina ottavansa osaa neuvotteluihin mutta pitävänsä kiinni ehdottomasta vaatimuksestaan sisällyttää sopimukseen Gazan täysi aselepo. Säätiön mukaan alueelliset erot ovat Saksassa kasvaneet verrattuna vuoteen 2019, ja idän ja lännen välinen kuilu on entisestään syventynyt. Erityisen hankala tilanne on paikallisen kuvernöörin mukaan juuri Orskissa. Tämä saattaa luoda pohjaa suoralle demokratialle ja asiantuntijahallitukselle. Bidenin mukaan uusi kanava satamaan avataan toukokuun loppuun mennessä. Boeingin koneessa epäilty moottoripalo USA:ssa Yhdysvalloissa Boeinglentokone jätin 737-mallisessa koneessa ilmeni epäily moottoripalosta torstaina, minkä takia lento Texasista Los Angelesiin keskeytettiin. Sehän tarkoittaa, että jokainen saa ilmaista mielipiteensä vapaasti ja että laki on sama kaikille, niin kansalaisille kuin valtiolle. Turmassa kuoli kuusi tietyöntekijää, jotka työskentelivät sillalla. Anitta Oertel Kolumni Gazan aseleponeuvottelut jatkuvat Kairossa STT, AFP Neuvottelut aselevon saamiseksi Gazaan jatkuvat taas tänä viikonloppuna Egyptin pääkaupungissa Kairossa. Israel ja Hamas ovat syyttäneet toisiaan edistyksen puutteesta. Sota Gazassa on jatkunut jo puoli vuotta. Tämä käy ilmi poliittisia trendejä tutkivan Friedrich-Ebert-säätiön viime vuonna julkaisemasta tutkimuksesta. Lisäksi Berliinissä järjestetään osittain uudet liittovaltiovaalit vuoden 2021 vaalisotkujen vuoksi. Lentokone teki hätälaskun ammottava aukko kyljessään. Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan Israel on tappanut jo yli 33 000 ihmistä, joista valtaosa oli naisia ja lapsia. Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Moni miettii, voivatko Itä-Saksan osavaltioparlamenttivaalit muuttaa koko liittovaltiota. Demokratiaan kuuluu myös, että vapaissa vaaleissa ihmiset päättävät, kenen hallinnassa he haluavat asiansa olevan. Yhdysvallat on ollut Israelin vankka tukija, mutta presidentti Bidenin kärsivällisyys on alkanut hiipua Gazan kaistan humanitaarisen katastrofin ja avustustyöntekijöitä surmanneen Israelin iskun vuoksi. Saksa on poliittinen järjestelmä ja parlamentaarinen demokratia, mutta sitä kutsutaan myös puoluedemokratiaksi, koska puolueet kilpailevat voimakkaasti toistensa kanssa – ja tätä pidetään tärkeänä. Tutkimukseen osallistuneet pitävät yhtenä syynä liian monimutkaisia poliittisia ongelmia. Yhdysvallat, Egypti ja Qatar ovat kuukausien ajan olleet mukana hakemassa ratkaisuja tilanteeseen, mutta marraskuun viikon mittaisen aselevon jälkeen tulosta ei ole syntynyt. Tulviminen on vaikuttanut yli 2 500 kotitalouteen. Paikallisen pelastusviranomaisen sosiaalisessa mediassa julkaisemassa viestissä kerrottiin, ettei kukaan loukkaantunut. Kaivataan yksinkertaisia, asiallisia ja neutraaleja vastauksia. Pato oli rakennettu vuonna 2014. Francis Scott Key -silta romahti, kun rahtialus törmäsi siihen maaliskuun lopussa. Viranomaiset kuvailivat tilannetta vaikeaksi koko alueella ja varoittivat Uraljoen vedenpinnan olevan vaarallisen korkealla myös Orenburgin kaupungissa, jossa asuu lähes puoli miljoonaa ihmistä. Venäjä on aloittanut tutkinnan mahdollisesta rakennusturvallisuusmääräysten rikkomisesta tai huolimattomuudesta. Yli 4 000 evakuoidun joukossa on paikallisviranomaisten mukaan yli tuhat lasta. Välittäjien välityksellä neuvottelevat Israel ja Hamas ovat syyttäneet toinen toistaan edistyksen puutteesta
Tämä on hämeenlinnalaisen säveltäjän Sampsa Ertamon sääntö työpäiville. Sekä sävellykset että maalaukset syntyvät samantapaisesti. Alun perin teoksessa ei myöskään ollut kohtaa, jossa kaikki neljä solistia olisivat laulaneet yhtä aikaa, Ertamo kertoo. . Helsingin oopperakesän näyttämönä on Aleksanterin teatteri eli vanha oopperatalo. Perhe: vaimo ja kaksi teini-ikäistä poikaa. – Ei tarvitse miettiä mitään, kun kaikki vaiheet on suunniteltu. – En todellakaan halua lisää vapautta, vaan haen järjestystä maailmassa, jossa kaikki koettaa mennä kaaokseen. Libreton on kirjoittanut Arto Myllärinen. – Mietin jo kauan sitten Sibelius-Akatemiassa, miksi sävellän, enkä ole keksinyt syytä. – On vaikea olla ylpeä siitä, mitä olen tehnyt, koska ei tunnu, että olen niinkään tehnyt ne kuin ohjannut liikennettä. Sävellystyönsä ohella Ertamo maalaa öljyväriteoksia. Minulla on päinvastoin: säveltämällä panen äänet järjestykseen ja maalaamalla näkymät, hän kertoo. . . – On aina tuntunut oudolta, että joku tekee taidetta voidakseen kokea vapautuvansa itsestään. Taiteilijat taas pystyvät liikkumaan sen ja oikean maailman välillä, hän näkee. Siitä sitten päivän mittaan kevennän, hän kuvailee. Saavutukset: sävellysten kanta esitykset, omat taidenäyttelyt, musta vyö aikidossa. Tällä hetkellä Ertamon työpöydällä etenee uusi versio kamarioopperasta Yllätä ikuinen virta , joka sai kantaesityksensä Iittalan musiikkijuhlilla vuonna 2018. Ajattelen, että haaveet kyllä toteutuvat. – Kun mukana on enemmän soittimia, on mahdollisuus tehdä sävellykseen lisää. Oikeastaan taide on kollektiivista leikkiä tai yhteistä tajuamista. Säveltäjä, s. – Korona-aika hankaloitti monia asioita, mutta ilman sitä en olisi päätynyt maalaamaan. Siihen vain saattaa mennä kauan. Millainen on takkuinen työpäivä: En suostu näkemään takkuja. Lapsena leikin, että nyt maalaan tai sävellän, ja olen vain jatkanut sitä mitä olen aina tehnyt. Motto: Suhtaudu voittoon ja tappioon samalla tavalla. . Sampsa Ertamo . Koulutus: musiikin maisteri, Sibelius-Akatemia. . Ertamo toteaa ääniteoksen lopulta olevan vain ”hälyääntä” ja maalausten ”kangasta ja läjä maalia”. Säveltäjä on Hämeenlinnan aikidoseuran hallituksen puheenjohtaja. Marika Riikonen E nsin tehdään vaikeimmat. Teokset rakentuvat kerros kerrokselta, järjestyksessä. Maalaukset syntyvät ensin suunnitellen Säveltäjä Sampsa Ertamo rakentaa työpäivänsä aina samalla tavalla, vaikka sisältö vaihtelee. Tunnen olevani mielikuvitukseni sihteeri, hän sanoo. todellisuuteen. Pelontunteita, dramatiikkaa. . Säveltäjä sai surmansa 34-vuotiaana sisällissodan jälkimainingeissa Viipurissa, humalaisissa vappujuhlissa. KUKA. Teos esitetään uudessa muodossaan Helsingin oopperakesä -festivaalilla elokuussa. . . Harrastukset: aikido, kuva taide. 14 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 Sävelten liikenteenohjaaja ja mieli kuvituksen sihteeri ja sitten ohut maalikerros kerrallaan. Molemmat ovat ideavaiheessaan abstrakteja ”möykkyjä avaruudessa”, ja Ertamo antaa niille hahmon. Säveltäjä Sampsa Ertamo Taiteen töissä Sarjassa tutustutaan kulttuuriväen arkipäivään. – Se voi olla vaikka tietty vaihe sävellyksessä, apurahahakemus tai sähköpostien kirjoittamista. Mitä ajattelin, kun heräsin aamulla: Palasinpa kaukaa tähän . – Silti ihmiset kuulevat ja näkevät niissä jotain. Taideteokset ovat portaaleja, joiden kautta ihmiset pääsevät tuonpuoleiseen. Ertamo ajattelee, että hänestä tuli säveltäjä ja ylipäätään taiteilija, koska hän ei milloinkaan lakannut leikkimästä. Sampsa Ertamon Yllätä ikuinen virta -oopperan uuden version kantaesitys nähdään Helsingin oopperakesässä 16. – Jokaisen taidekokemus on oma, mutta samalla yhteisöllinen. ” En todellakaan halua lisää vapautta, vaan haen järjestystä maailmassa, jossa kaikki koettaa mennä kaaokseen. Iltapäivällä hän pitää jumppatauon, ja illat ovat muun muassa aikidoa varten. Ertamon teoksia on ollut esillä Hämeenlinnan pääkirjastossa, ja seuraava näyttelyaikakin on jo varattu puolentoista vuoden päähän. Unelma: Elän jo unelmaa. Ooppera kertoo Kuulan elämästä ja taiteesta. Millainen on hyvä työpäivä: Monipuolisesti eri projekteja. Yllätä ikuinen virta kertoo säveltäjä Toivo Kuulasta (1883–1918), josta povattiin suomalaisen musiikkikulttuurin suurta nimeä. Sitten hän tarttuu siihen työhön, joka sinä päivänä vaatii eniten. . ja 18.8. Maalaaminen palasi hänen elämäänsä, kun koronapandemia hiljensi kaiken. Säveltäessään hän luo kaikki osatekijät erikseen ja kokoaa palat yhteen. Taiteessaan Ertamo ei etsi ideoita, vaan tavoittelee tietynlaisia tunteita, samanlaisia kokemusjäristyksiä kuin varhaislapsuudestaan asti. – Nyt sitten juuri siellä esitetään minun oopperani, 40 vuoden jälkeen. – En työskennellessäni erityisesti päätä mitään, vaan luon puitteet, joissa työ itse kertoo, mitä tehdään. Ennen kaikkea säveltäminen ja maalaaminen – ja myös urheiluharrastus – ovat Ertamolle järjestyksen luomista kaaokseen. 6.10.1973 Helsingissä. p Kulttuuri. Hän herää ilman herätyskelloa ja nauttii aamupalansa aina samanlaisena, jotta mitään ylimääräistä ei tarvitse miettiä, ennen kuin on töiden vuoro. Helsingissä syntynyttä Ertamoa vietiin pienestä pitäen sinne oopperanäytöksiin. Iittalan musiikin kesän alun perin tilaama teos on sävelletty jousikvartetolle, mutta uudessa versiossa siinä soittaa iso jousiorkesteri kontrabassoineen. Hänen työarjessaan kaikki on suunniteltua
Kovina aikoina kaikilla areenoilla vallitsevat kovat arvot. Se on yhdenvertaisuutta tukevaa taidekasvatusta parhaimmillaan. Päinvastoin, uhkakuvana on, että eri puolilla kaavaillut leikkaukset ja budjettinipsaisut osuvat taas kerran niihin, joiden tilanne on jo valmiiksi haavoittuva. Erityisen tuen tarve merkitsee, että ilman räätälöityjä tukitoimia näiden henkilöiden ei ole mahdollista osallistua kulttuuriin täysivaltaisesti. Sitten kun yhteiskuntamme tulevaisuudessa on tältäkin osin tasa-arvoinen kaikille, jää jäljelle pelkkä taidetoiminta ilman etuliitteitä. Todellinen yhdenvertaisuus ja kaikkien mukaan ottaminen edellyttäisi positiivista syrjintää eli sitä, että niille joilla on haasteita eniten, varataan myös eniten apua ja resursseja. Koska tarvittavan tuen puuttuminen syrjäyttää ja on este osallisuudelle, tarvitsee tämä taiteen sektori kulttuuritoimijoilta painotettua huomiota. Kiristyvät budjetit lietsovat ilmoille yleisen tehokkuusajattelun. Valitettavasti näyttää siltä, ettemme saavuta tätä yhdenvertaisuuden ihannetilaa ihan lähiaikoina. Siksi, että mielestäni on tärkeää, että tunnistamme erityistaidetoiminnan osaksi taidemaailmaa ja että muistamme kaikkien lasten oikeuden taidekokemuksiin. Mutta mistä meillä on varaa luopua. Miksi haluan nostaa esiin erityisyyden, vaikka kulttuurikentällä vallitsee kasvava pyrkimys yhdenvertaisuuteen. ESKO TUOVINEN Sampsa Ertamon töitä on ehtinyt jo olla näytteillä Hämeenlinnan pääkirjastossa. Paikalla oli nuori kuvataiteilija ja kutsuvieraina ryhmä taidetta harrastavia lapsia. Erityistaidetoiminnassa syntynyt taide on tarkoitettu kaikenlaisille ihmisille: minulle ja sinulle, lapsille ja aikuisille, erityisille ja erityisen tavallisille. Kulttuurin merkitystä ja vaikuttavuutta ole koskaan voitu pätevästi arvioida pelkän toimintaan osallistuvan joukon pääluvun perusteella. Meillä on Suomessa suuri joukko erityistä tukea tarvitsevia ihmisiä, jotka harrastavat, opiskelevat tai tekevät työkseen taidetta. Tämä johtui siitä, että sekä taiteilijalla että harrastajilla oli erityisen tuen tarve. Avajaisten jälkeen Arxin näyttelyssä vierailevat myös lukuisat tavalliset koululaisja päiväkotiryhmät. Kulttuurin merkitystä ei voi laskea vain osallistujamääristä K ulttuurikeskus Arxin kevään mustavalkoisessa näyttelyssä rakennellaan Lastentarhamuseosta lainatuilla jättimäisillä palikoilla ja tutkitaan perusmuotoja ja viivarytmejä grafiikan teosten äärellä. Minna Haveri Kulttuurivieras Kulttuuri p. Kun huomion valokeila kapenee, osa ihmisistä alkaa kompastella toiminnan esteisiin. Kulttuuritoimijoitakin kehotetaan karsimaan ylimääräiset rönsyt. Leikkisällä uutuusnäyttelyllä oli tällä viikolla aivan erityiset avajaiset. Ei siis riitä, että pidämme kulttuurilaitosten ovet apposen auki kaikkien tulla, vaan jotkut tarvitsevat lisätukea päästäkseen palvelujen äärelle. Kirjoittaja on Hämeenlinnan lastenkulttuuripäällikkö ja erityistaidetoiminnan edunvalvojan Kettuki ry:n varapuheenjohtaja. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 15 Sampsa Ertamon työhuoneessa suuren tilan vievät säveltämisen työkalut. Kohtaaminen oli vaatinut jonkin verran enemmän resurssointia kuin avajaisten pääluku antoi ymmärtää. Siispä lämpimästi tervetuloa galleriaamme perusmuotojen ja monimuotoisuuden äärelle. Tästä syystä meidän pitää edelleen puhua erityistaidetoiminnasta
– En ole päässyt pelaamaan, enkä jäällekään ihan hirveästi. ” Näissä peleissä annetaan viimeiset näytöt ennen NHL-draftia. Kehityin tällä kaudella aika paljon ja otin isoja steppejä. Maajoukkueen leiritykset ovatkin juuri sen vuoksi erittäin tärkeitä kerholaiselle. Ei se itsestään ole tullut, vaan hommia on täytynyt tehdä, hän muistuttaa. Kuinka luottavainen maalivahti sitten on, että hänen nimensä löytyy lopullisesta joukkueesta. Kisoilla on todella iso vaikutus. Kisoilla on todella iso vaikutus, hän muistuttaa. – En olisi kyllä uskonut. Ensi viikolla pääsemme varmasti jäälle paljon, ja ennen kisoja on vielä hyvin edessä harjoituspelejäkin, joista saa taas vielä hyvin tatsia. HPK:n liigajoukkueen kausi päättyi jo aikoja sitten runkosarjaan, eikä Kerhon nuorten joukkueiden pelejäkään ole enää hetkeen pelattu, joten Saarisen edellisistä torjunnoista tositilanteessa on vierähtänyt jo kauan. HPK:sta ovat Saarisen lisäksi mukana MM-leirityksessä hyökkääjät Oliver Kopiloff ja Roope Vesterinen. Hyvä, että pääsin pelaamaan vielä liigapelejäkin. Olisi tietysti hienoa, jos pääsisi pelaamaan kotikisoissa. – Tietenkin tavoite on saada drafti, mutta en ole sitä ajatellut, kuinka korkealla tai myöhään se olisi tulossa. HPK:n ykkösmaalivahtina paljon pelannut Sami Rajaniemi on ollut hyvä esikuva 17-vuotiaalle huippulupaukselle. Se ei ole vielä niin varmaa, mutta leirityksille nyt ainakin pääsin. – Hän on hyvin rauhallinen maalivahti, josta huomaa, että kokemusta on paljon. p Urheilu. huhtikuuta Vantaalla ja kenraaliharjoituksessaan Kanadan lauantaina 20. MM-mitaleista pelataan Suomessa 25. Suomi jatkaa leiritystään avausviikon jälkeen Kirkkonummella. huhtikuuta–5. Suomen ensimmäisessä leiriryhmässä on mukana 27 pelaajaa, joista ensimmäiset putoavat pois ensimmäisen viikon jälkeen. Halua on tietysti. Ajattelin ennen kautta, että pelailen A-nuorissa ja pääsääntöisesti B:ssä. – Tiedämme jo nyt, että kokoonpanoon tulee ensimmäisen leiriviikon päätteeksi joitain muutoksia, kun muun muassa kotimaan U20-ikäluokan SM-sarja on tällöin saatu päätökseen, kertoo Pikkuleijonien päävalmentaja Marko Kauppinen jääkiekkoliiton tiedotteessa. Maalivahdit käyvät myös jonkun verran peliasioita keskenään läpi. Yksi kauden tavoitteista olisi päästä kisoihin. Treeniä on pidetty kyllä yllä, maalivahti sanoo. 16 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 HPK:n lupaus Kim Saarinen tähtää alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin siinä vierellä on. Täytyy vetää vielä nämä leiriviikot hyvin ja katsoa, mihin se johtaa. Toisen viikon aikana Pikkuleijonat kohtaavat harjoituspeleissä Sveitsin torstaina 18. – Kyllä minä aika luottavainen olen, mutta ei se tietenkään ole vielä ihan varmaa. Maalivahti on esiintynyt edukseen sekä 18-vuotiaiden Leijona-paidassa että HPK:n U18ja U20-joukkueissa ja loppukaudesta muutaman kerran myös Kerhon liigajoukkueessa. Joonas Lainesalo JÄÄKIEKKO H ämeenlinnan Pallokerhon maalivahti Kim Saarinen odottaa innolla ensi viikolla alkavia alle 18-vuotiaiden maajoukkueleirityksiä, jotka tähtäävät Vantaalla ja Espoossa pelattaviin ikäluokan maailmanmestaruuskisoihin. – Eri seurojen scoutteja on varmasti todella paljon katsomassa pelejä. – Olivathan ne yksi isoimmista tavoitteista tähän kauteen. toukokuuta. Kim Saarinen 3 HPK:n pelaajien määrä MM-leirityksessä. Kiva, että pääsin taas mukaan. – Saimme treeniohjelmat maajoukkuevalmentajilta. Muutaman liigapelin pelaaminen antoi pontta myös tulevaisuuteen, ja Saarinen haluaakin saada miesten pelejä lisää vyölleen myös ensi kaudella. Saarinen on kuitenkin onnistunut pitämään itsensä hyvässä kunnossa seurajoukkueen pelien ja MM-leirityksen välissä. – Totta kai haluaisin olla liigan mukana. Joitain juttuja kuitenkin, Saarinen sanoo kollegojen välisistä keskusteluista. huhtikuuta Espoossa. Niistä sitten vain kohti kisoja, joissa olisi tavoitteena päästä pelaamaankin mahdollisimman paljon, Saarinen sanoo. Ensi kautta ajatellen tavoitteena olisi päästä pelaamaan liigassa enemmänkin. – Lähden tietysti hyvillä fiiliksillä. Sattumalla ei ole ollut kehityksessä sijaa, vaan taustalla on laadukas ja pitkäjänteinen työnteko. Enemmän asioita käydään läpi maalivahtivalmentajan kanssa. Jos peilataan koko kuluvaa kautta, on Saarinen noussut laajemmin hämeenlinnalaisten ja myös suomalaisten jääkiekon seuraajien tietoisuuteen. Varaustilaisuutta Saarinen ei ole kuitenkaan kauden aikana sen enempää miettinyt. Olen käynyt salilla ja muutaman kerran myös jäällä. Näissä peleissä annetaan viimeiset näytöt ennen NHL-draftia. – Ehkä joskus pelien jälkeen niistä keskustellaan, mutta ei kuitenkaan sen enempää. – Olen jaksanut tehdä hommia joka päivä, kun olen tuonne hallille mennyt. Se olisi ihan mahtavaa. Häneltä on hyvä ottaa kaikki vinkit talteen, kun Suomi aloittaa valmistautumisensa Espoossa ja Vantaalla pelattaviin kotikisoihin ensi viikolla. Se tulee sitten siinä mukana, jos on tullakseen. Kotikisoissa pelaaminen olisi tärkeää senkin vuoksi, että Saarisen ikäluokka on tänä kesänä varausvuorossa perinteisessä kesän NHL-draftissa. MM-kotikisat ovat tosiaan olleet maalivahtilupauksen kalenterissa merkittynä koko kauden ajan. Tämä kausi meni kyllä tosi hyvin, Saarinen iloitsee
toukokuuta Kroatiaa ja Belgiaa vastaan. – Se oli mielessä pitkään, ja olin suunnitellut kaikkea. Kohta sponsorirahoille on tarvetta aiempaa enemmän. Kevään aikana varmistuu. Suomi aloittaa Kultaisen liigan Tampereella 17.–19. Kun sen sai sanottua ääneen, oli se itselle iso helpotus. Urheilu p. PEKKA RAUTIAINEN Leijona-paita tuli Saariselle tutuksi muun muassa syksyllä Hämeenlinnassa. RIKU HASARI Kunnari ja Esko tekivät ensimmäiset valintansa, ensikertalaista mukana STT LENTOPALLO Neljä maaottelujen ensikertalaista on mukana, kun miesten lentopallomaajoukkueen uusi valmennusjohto valitsi 24 pelaajan ryhmän kevään ja kesän Kultaisen liigan leiritykseen. – Valintoja oli kohtuullisen haastava tehdä, kun hyviä vaihtoehtoja oli paljon, Kunnari sanoi Lentopalloliiton tiedotteessa. Kytösaho sijoittui lentomäen MM-kilpailuissa peräti seitsemänneksi, joka on paras suomalaissijoitus sitten vuoden 2008. Harkittu päätös oli helpotus Niko Kytösaholle Petteri Ikonen?/?STT MÄKIHYPPY Mäkihyppääjä Niko Kytösaho vaelsi vuodenvaihteen tienoilla niin synkissä tunnelmissa, ettei uskonut nousevansa loppukaudesta Suomen miesten maajoukkueen selkeäksi ykköshyppääjäksi. Maailmancupissa hän oli parhaimmillaan seitsemäs ja yhdeksäs. Viime syksynä olympiakarsintoja pelanneesta ryhmästä Eemi Tervaportti, Jiri Hänninen, Sakari Mäkinen, Nuutti Niinivaara ja Henrik Porkka eivät ole nyt mukana. – Minulla on henkilökohtainen valmentaja, ja lisäksi kaikki leiritykset menevät omasta pussista. Loppukaudesta Kytösaho venyi saavutuksiin, joita häneltä ei ollut nähty aiemmin. Koskaan aiemmin hän ei ollut yltänyt kärkikymmenikköön. Olen hiihdellyt ja tehnyt kaikkea muuta Planican jälkeen, mäkimies jutteli. Suurin osa hyppäämisestä tulee tapahtumaan siellä, vaikka asuisinkin Suomessa. Päävalmentaja Olli Kunnari ja general manager Mikko Esko tiivistävät ryhmän 14 pelaajan kokoiseksi myöhemmin. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 17 Kim Saarinen pääsi pelaamaan tällä kaudella myös miesten liigassa. Suomen hiihtoliiton heikon taloustilanteen takia mäkimaajoukkueen leiritystä piti karsia viime vuonna, eikä tilanne vaikuta parantuvan tänäkään vuonna. Yhteistyökumppanit mahdollistavat tämän homman, 24-vuotias Kytösaho kertoi perjantaina Rovaniemellä hypätyn normaalimäen SM-kilpailun jälkeen. Kotikisat ovat yksi maalivahdin tämän kauden päätavoitteista. Siellä on maailman parhaat mäkihyppääjät, ja he harjoittelevat siellä. Maajoukkueesta irtautuminen oli hänelle harkinnan jälkeen selvä juttu, mutta ilmoituksen panttaaminen rasitti sekin pitkän kauden päätteeksi. Taloudelliset panokset kovenevat, kun Kytösaho ei ole enää maajoukkueessa. – Vielä ei ole ruvennut sponsoreita satelemaan, mutta menestys toivottavasti lisää kiinnostusta ja helpottaa uusien yhteistyökumppaneiden saamista. Yhteistyökumppaneiden avulla on saatu varmistumaan, että tämä on mahdollista ja voimme tehdä asiat kuin on suunniteltu ja haluamme. Maajoukkueen jättänyt mäkimies miettii vielä, muuttaako pysyvästi Keski-Eurooppaan. – Se vuosi oli hyvä kokemus, ja kävi selväksi, että jos maailman huipulle haluaa, Keski-Eurooppa on paras paikka olla. Joka paikka on ajomatkan päässä, hän viittasi laajaan mäkitarjontaan. Mitä enemmän siellä pystyy harjoittelemaan, se helpottaa. Kytösaho kertoi maaliskuun lopussa, että hän jättää maajoukkueen ja valmistautuu ensi kauteen omin avuin ja setänsä Pekka Kytösahon valmennuksessa. – Lukkoon ei ole lyöty mitään. Ison budjetin vaatii, että saa homman pyörimään. Kytösaho ei ole vielä täysin varma, muuttaako pysyvästi Keski-Eurooppaan vai leireileekö vain siellä. – Myös logistiikkapuoli on siellä huomattavasti paljon helpompaa. Kytösaho on valmis ottamaan henkilökohtaisen taloudellisen riskin, kun hän etsii vielä saavuttamattomia rajojaan ja maailman ehdotonta huippua. Pääsen keskittymään tulevaisuuteen. Ensimmäistä maaotteluaan tavoittelevat VaLePan yleispelaaja Jiri Leinonen, belgialaisessa Maaseikissa pelaava hakkuri Veikka Lindqvist, Loimun passari Tomi Saarinen ja Akaa-Volleyn passari Ilja Ivanov. Maajoukkueesta irtautuminen on jatkoa sille, kun Kytösaho asusteli pari vuotta sitten Itävallan Salzburgissa
Dicken–BK-46, GrIFK–Cocks. – Yritin pari kertaa ratkaista nousussa. Vapaa on minulle teknisesti vaikeampi hiihtotapa. KORIPALLO NAISTEN KORISLIIGA Välierien 2/5 ottelut (kolmella voitolla loppuotteluihin): Forssan Alku–Peli-Karhut 78–77 (40– 36), voitot 1–1. – Oli mukava päästä hiihtämään kärjessä, Mäki tuumi. ” Oli mukava päästä hiihtämään kärjessä. Pelicans–Kärpät, Tappara–KalPa, 12.4. – Ei suuresti. Jokerinumero: 8 5 5 5 9 9 4 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 8 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e KENO Perjantai 5. Kultaa haemme aina, Lindholm paalutti. Ikaalisten Urheilijat saavutti kahden kakkossijan jatkoksi vihdoin naisten viestivoiton Suomen cupissa. Seuraavat ottelut: 9.4. Ylhäällä keli oli erilainen. Kulikova kohtaa sunnuntain loppuottelussa Yhdysvaltain Hina Inouen, joka on sijoitettu toiseksi. – Lähden Lapponia-hiihtoon ja osallistun yhdelle osuudelle, kiriankkuri avasi kevättalven suunnitelmiaan. Kausi painaa, mutta pystyin hiihtämään niin, että Juuso pääsi liikkeelle hyvässä porukassa. HIFK FS–Ilves FS, Ylöjärven Ilves–RaiFu, 13.?4. MIESTEN KORISLIIGA Puolivälierät BC Nokia–Kouvot 2. Taistelemme aina voitosta. KalPa–Tappara 4–5 (2–1, 2–0, 0–4) Tappara johtaa voiton 2–0. Ja pysyimme mitalitaistelussa. Hän kertoi, ettei osallistu sunnuntaina 50 kilometrin SM-kilpailuun. Imatran Urheilijat jäi voittajasta 1,8 sekuntia ja oli kolmas. ROVANIEMI Suomen cup, viestit: Naiset, 3x5 km (v): 1) Ikaalisten Urheilijat (Katariina Lonka, Krista Pärmäkoski, Hilla Niemelä) 37.24,2, 2) Vuokatti Ski Team Kainuu (Vilma Nissinen, Eveliina Piippo, Jasmin Kähärä) jäljessä 33,6 sekuntia, 3) Kainuun Hiihtoseura (Anne Kyllönen, Anni Alakoski, Johanna Ukkola) –51,5, 4) Vantaan Hiihtoseura –53,2, 5) Tampereen Pyrintö –1.21,9, 6) Pohti SkiTeam –2.03,9. Kainuun Hiihtoseura jätti loppukirissä Vantaan Hiihtoseuran neljänneksi. JOUNI PORSANGER / LEHTIKUVA FUTSAL NAISTEN LIIGA Välierien 1/5 ottelut (kolmella voitolla loppuotteluihin): HIFK FS–Ilves FS 3–2 (1–2) Ylöjärven Ilves–RaiFu ja. välierät: Kärpät–Pelicans 3–5 (0–2, 1–1, 2–2) Pelicans johtaa voitoin 2–0. MAASTOHIIHTO SETERMOEN/BARDUFOSS, NORJA Ski Classics -sarjan 13/15 kilpailu, 50 km (p): Naiset: 1) Astrid Öyre Slind Norja 2.20.32,7, 2) Victoria Carl Saksa jäljessä 2.12,5, 3) Emilie Fleten Norja –3.26,5, 4) Silje Öyre Slind Norja –4.39,1, 5) Kati Roivas Suomi –5.22,6, 6) Sofie Elebro Ruotsi –5.27,2, ...23) Katri Lylynperä Suomi –18.51,5, ...37) Niina Virtanen Suomi –32.36,4. Piti tehdä itse rytminvaihdos. PESÄPALLO JOENSUU Miesten Talvisuper, 1. Pistetilanne: 1) Fleten 2?215, 2) Roivas 1?736, 3) Magni Smedås Norja 1?400, ...21) Oona Kettunen Suomi 496. Miesten 3x7,5 km (v): 1) Pohti SkiTeam (Niilo Moilanen, Juuso Haarala, Joni Mäki) 49.26,5, 2) Jämin Jänne (Lauri Lepistö, Markus Vuorela, Ristomatti Hakola) –1,2 sekuntia, 3) Imatran Urheilijat (Ville Ahonen, Remi Lindholm, Miro Karppanen) –1,8, 4) ProSki Oulu –9,9, 5) Puijon Hiihtoseura –47,3, 6) SkiTeam 105 –1.06,6. 5–3, 3–3 (1–0) HIFK FS ja Ylöjärven Ilves johtavat ottelusarjojaan voitoin 1–0. ja. Maaliskuussa Pohti voitti Äänekoskella 4x10 kilometrin Suomen mestaruuden joukkueella Haarala, Juuso Mäkelä, Joel Ikonen ja Mäki ja oli nyt Rovaniemellä etevin 3x7,5 kilometrin kilpailussa. Vuokatti tokeni lopulta toiseksi ja viesticupin kokonaisvoittoon kolmikolla Vilma Nissinen, Piippo ja Jasmin Kähärä. Joni Mäki Joni Mäki saapui maaliin ennen Ristomatti Hakolaa. – Olen ollut flunssassa. 18 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 Kiriankkuri suuntaa Lapin keväthangille Petteri Ikonen?/?STT MAASTOHIIHTO P ohti Ski Team alleviivasi onnistunutta loppukauttaan, kun kolmikko Niilo Moilanen, Juuso Haarala ja Joni Mäki sivakoi lauantaina kauden viimeisen maastohiihdon Suomen cupin viestin voittoon. 4. Ehtikö keli muuttua kilpailun aikana. Pärmäkoski oli hetken Vuokatti Ski Team Kainuun Eveliina Piipon perässä, mutta teki ratkaisunsa. – Olin peesissä ja odotin, koska lähdetään. – Avausosuus oli torjuntavoitto. päivä: Välierät: Manse PP–Joensuun Maila 0–2 (2–5, 0–6), Kempeleen Kiri–Kouvolan Pallonlyöjät 2–0 (1–0, 2–1). – Mielenkiintoista ja tiukkaa vääntöä, Moilanen summasi kotimaan latujen kärkiporukoiden taistelua. BK-46–Dicken, tarvittaessa 13.?4. Tiesin, että ne ovat parhaat ratkaisun paikat. Kärpät–Pelicans, KalPa–Tappara. Seuraavat ottelut: 9.?4. JÄÄKIEKKO LIIGA 2. Kouvottaret–ToPo, FoA–PeKa. Kouvottaret–Torpan Pojat 92–88 (49– 38), voitot 1–1. Ounasvaaran rinteillä keli vaihteli auringonpaisteesta puolipilviseen ja pieneen lumisateeseen. Jämin Jänne hävisi loppukirissä Pohdille 1,2 sekuntia. Ahonen myönsi voiton karkaamisen ottavan päähän. Dicken–BK-46 22–32 (11–15) BK-46 johtaa voitoin 2–0. ToPo–Kouvottaret, PeKa–FoA, 12.?4. Päiväarvonta Oikeat numerot: 1, 13, 16, 21, 27, 29, 33, 34, 35, 40, 43, 45, 48, 55, 56, 58, 63, 64, 69, 70 Kunkkunumero: 33 SALIBANDY NAISTEN F-LIIGA Pronssiottelu: FBC Loisto–SSRA 11–2 (4–1, 3–1, 4–0) Turkulainen FCB Loisto voitti pronssimitalit. – Ihan hyvä kilpailu. Päänumerot: 5, 8, 16, 30, 37 Tähtinumerot: 1, 10 Voitonjako: 5+2 oikein ei yhtään kappaletta, 5+1 oikein 557 840,10 e, 5 oikein 69 910,10 e, 4+2 oikein 6 918,90 e, 4+1 oikein 308,50 e, 3+2 oikein 164,40 e, 4 oikein 100,00 e, 2+2 oikein 27,30 e, 3+1 oikein 20,60 e, 3 oikein 15,20 e, 1+2 oikein 13,70 e, 2+1 oikein 10,50 e PERJANTAI-JOKERI Perjantai 5. Tulospörssi p Urheilu. 4. RaiFu– Ylöjärven Ilves, Ilves FS–HIFK FS. TENNIS MONASTIR, TUNISIA Naisten ITF-turnaus, palkintoarvo 15?000 dollaria: Kaksinpelin välierä: Anastasia Kulikova Suomi (1)–Gaeul Jang Etelä-Korea 6–2, 6–4. Hakolan lisäksi Jämin viestiä veivät Lauri Lepistö ja Markus Vuorela. Seuraavat ottelut: 9.?4. Seuraavat ottelut: 7.?4. Viesticupin lopputulokset (5 kilpailua): 1) Vuokatti Ski Team Kainuu 880 pistettä, 2) Kainuun Hiihtoseura 710, 3) Ikaalisten Urheilijat 520, 4) Vantaan Hiihtoseura 478, 5) Tampereen Pyrintö 386, 6) Pohti SkiTeam 380. Katariina Lonka, Krista Pärmäkoski ja Hilla Niemelä hiihtivät ehjän 3x5 kilometrin kilpailun, jossa Pärmäkosken repäisy nousi suureen rooliin. Ei ollut paras jalka enkä saanut aikaan kunnon iskua. Viesticupin lopputulokset (5 kilpailua): 1) Jämin Jänne 920, 2) Imatran Urheilijat 720, 3) Pohti SkiTeam 680, 4) Puijon Hiihtoseura 530, 5) ProSki Oulu 434, 6) Kuusamon Erä-Veikot 334. Ilta-arvonta Oikeat numerot: 3, 7, 12, 15, 19, 20, 26, 28, 29, 31, 35, 36, 41, 49, 57, 59, 61, 66, 68, 70 Kunkkunumero: 66 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 1, 3, 12, 16, 19, 23, 27, 29, 33, 40, 41, 47, 48, 49, 50, 54, 63, 64, 66, 69 Kunkkunumero: 49 Lauantai 6. Ihan ok hiihtoa. Nousujen välissä oli vastatuulta. Imatran Urheilijat on noussut viime vuosina kotimaan viestilatujen kärkijoukkoon, mutta kolmikon Ville Ahonen, Remi Lindholm ja Miro Karppanen puhti riitti nyt kolmanneksi. Joni Mäki puristi Pohti Ski Teamille Suomen cupin viestivoiton. KÄSIPALLO MIESTEN SM-LIIGA Välierien 2/5 ottelut (kolmella voitolla loppuotteluihin): GrIFK–Cocks 24–28 (9–12) Cocks johtaa voitoin 2–0. Siinä meni omatkin jalat alta, Pärmäkoski viittasi irtioton hapokkuuteen. LUMILAUTAILU KASURILA, SIILINJÄRVI SM-kilpailut, slopestyle: Naiset: 1) Iina Puhakka Mountain Club Ounasvaara, 2) Eevastiina Hyry SFO Oulu, 3) Sanna Korhonen Helsingin Lumilautailijat. 97–95, 86–86, 76–76 (47–34) BC Nokia johtaa voitoin 1–0. Cocks–GrIFK, 10.?4. Miehet: 1) Johan Hoel Norja 2.01.15,3, 2) Martin Löwström Nyenget Norja –0,4, 3) Eirik Sverdrup Augdal Norja –0,9, ...37) Juuso Mäkelä Suomi –9.42,4. – Kakkososuus on ärsyttävä, kun tässä saa hiihtää, Pärmäkoski naurahti alusta loppuun lähes täysillä menemistä. 4. Haarala kiri mukaan kärkijoukkoon ja päästi Mäen ensimmäisenä ankkuriosuudelle. Pistetilanne: 1) Hoel 1?752, 2) Kasper Stadås Norja 1?658, 3) Andreas Nygård Norja 1?321, ...34) Mäkelä 392. Miehet: 1) Erik Jurmu Rukan Lumilautailijat, 2) Juho Vantaala Helsingin Lumilautailijat, 3) Ville Jukola Helsingin Lumilautailijat. En saanut palauduttua kunnolla, Jämin ankkuri Ristomatti Hakola summasi. Kylmempi ja nihkeämpi, Mäki tuumi. RAHAPELIT EUROJACKPOT Perjantaiarvonta 5.4. Sunnuntaina pelataan pronssiottelu Manse PP–Kouvolan Pallonlyöjät ja loppuottelu Kempeleen Kiri–Joensuun Maila
Seppo Laine 100 g. 15.55 SHL Playoffs: Växjö–Rögle. Olet etsimämme henkilö, jos sydämesi sykkii talousjournalismille, hoksottimesi ja kirjoituskykysi ovat kunnossa, tartut rohkeasti vaikeisiinkin asioihin ja aiheisiin sekä osaat kertoa ne ymmärrettävästi lukijoillemme. 19.55 Valioliiga: Tottenham–Nottingham Forest. 18.55 Serie A: Cagliari–Atalanta. Osanottajia oli 6. Kerromme alueemme uutiset ensimmäisenä ja taustoitamme ne lukijoillemme. Seppo Laine 1966 g. 15.50 Futsal-Liiga: Ylöjärven Ilves–Raifu. (6808 g), 4. Toivomme, että koet Hämeenlinnan seudun omaksesi ja haluat uutisoida paikallisista yrityksistä ja taloudesta. 17.00, 17.30, 17.45, 18.00, 20.00, 21.30 Golf. Suurimman saaliin 834 g pilkki Maire Laine. Pekka Laine 2772 g,4. Osmo Virtanen 8736 g, 2. Pertti Koskinen 6144 g, 3. 22.00 Tennis. 16.40 Lentopallon Mestaruusliiga: Pölkky Kuusamo– LP Kangasala, Puijo Volley– LP-Vampula. “Vuoden Kalastaja2024”kisan tilanne osan 6/ 21 jälkeen (ilman ikäkertoimia): 1. 14.50 F-liiga: O2-Jyväskylä–SBS Wirmo. ja viimeinen osa kisailtiin Vanajan Petäyksessä. Ritva Hakkola 256 g. Ennen kokousta klo 16:30 17:30 mahdollisuus tehdaskierrokseen, ruokailu klo 17:30 18:00 ja kokous klo 18:00 20:00. RUUTU 11.50 Talvisuper, Pronssiottelu. MTV MAX 18.00 MXGP Motocross. Kokoukseen osallistuville tarjotaan päivällinen. MTV URHEILU 1 13.25 Serie A: Frosinone–Bologna. V SPORT MOTOR 07.00 Formula 1. 15.50 Talvisuper, Loppuottelu. 13.55 Skotlannin Valioliiga: Rangers– Celtic. Etsimme tiimiimme uutta vahvistusta vakituiseen työsuhteeseen. V SPORT GOLF 07.00 Ladies European Tour. Hannu Mäkisalo 510 g, 4. Pertti Koskinen 252 g, 6. 15.25 Eredivisie: Feyenoord–Ajax. 19.55 Valioliiga: Tottenham–Nottingham. hameenmedia.fi Sinua lähellä. (6166 g). EUROSPORT 1 08.45 Yleisurheilu. 15.49 Superettan: Skövde AIK– Landskrona BoIS. Hallitus. 17.00, 19.25, 21.55 Jalkapallostudio. V SPORT 2 SUOMI 13.55 Skotlannin Valioliiga: Rangers–Celtic. Matti Virtanen 6148 g, 2. MTV URHEILU 3 15.55 Serie A: Monza–Napoli. 13.00 NHL: Minnesota Wild–Winnipeg Jets. Pekka Laine 9 p. Laadukas lähijournalismi luo luetun ja luotettavan ympäristön mainostajille. 14.44 Allsvenskan: Halmstads BK–IFK Göteborg. 15.20 F-liiga: M-Team– FBC Turku. 21.40 Serie A: Juventus–Fiorentina. Markku Laurila 6808 g/3 k., 9. Tervetuloa jäsenet ja muut kiinnostuneet. 20.00, 21.30 Golf. Seppo Laine 2066 g/2 k. 22.35 NHL: Chicago Blackhawks–Minnesota Wild. 18.25 EFL Trophy: Peterborough– Wycombe. Osmo Virtanen 15674 g/4 k., 4. Ilmoittautuminen kotisivujen https://hameenlinnan.insinoori.fi/ kautta viimeistään 18.4.2024. 16.00 Curling, finaali. Tulokset Naiset: 1. Pertti Koskinen 270 g, 4. Hannu Mäkisalo 7868 g/5 k., 8. 16.20 Bundesliiga: Hoffenheim–Augsburg. 11.30 Maantiepyöräily. Pekka Laine 478 g, 5. 15.35 F-liiga: Jokerit– Welhot. 18.20 F-liiga: Oilers– Indians. 18.55 käsipallon EM-karsinnat: Hollanti–Suomi. Meille asenne on tärkein ja kanssamme pääset varmasti kehittämään ja kehittymään. V SPORT 1 18.20 Bundesliiga: Wolfsburg– Mönchengladbach. Hauhon Urheilukalastajat Hauhon Urheilukalastajien pilkin 5. 70v: 1. Osmo Virtanen 4 p. 20.05 NHL: Detroit Red Wings–Buffalo Sabres. 12.00 Finnish Pool Tour Vaasa. 21.30 Nascar. divisioona: Næstved–HB Køge. DISCOVERY+ 08.45 Pariisin marathon. Voit olla joko journalistisen urasi alussa tai meritoitunut tekijä, kunhan et ole kaavoihin kangistunut. MYYDÄÄN HUONEISTOJA JA KIINTEISTÖJÄ AVOIMET TYÖPAIKAT SEURAT JA JÄRJESTÖT TYÖSUORITUKSIA Myytävänä uusia upeita rivitalokoteja huippusijainnilla Huoneistokoot 82,5 105,5 m² Hinnat alkaen 294 300 € Yhteydenotot asuntomyynti @rakennusliike.info 040 7687667 B ra h e n k a tu 2 , 1 3 1 H ä m e e n li n n a Hämeenlinnan Ilmasilta. 07.55 Formula 1. Miesvet. Pitkäpilkki kisailtiin Tuuloksessa Suolijärvellä. 5 kyrmyä-kisa kisattiin Pyhäjärvellä Lehdesmäessä. 12.50 Futsal-Liiga: HIFK FS–Ilves FS. 16.59 Allsvenskan: Västerås SK–IF Elfsborg. ERÄ JA KALA YLE TV2 10.25, 12.45, 13.30, 16.45 Urheilustudio. Matti Virtanen 23876 g/6 k., 2. Hannu Mäkisalo 4 p. 14.00, 15.00, 17.00, 18.00 Motocross. 14.25 Investec Champions Cup: Northampton Saints– Munster Rugby. Matti Virtanen 4 p., 3. 19.25 La Liga 2: Tenerife–Eibar. Hallitus Tiilisekä peltikattojen pesu ja maalaus Peltikattojen muovipinnoitteiden huoltomaalaukset Rakennuspeltityöt KATTOJEN • pesut • maalaukset • pinnoitukset • remontoinnit vartti-, peltija tiilikatot (myös pienemmät kohteet) Kattoturvatuotteet ja vesikourujen asennukset AMMATTITAIDOLLA 100% suomalainen JOUSTAVA RAHOITUS! 040 663 3377 katonmaalaushameenlinna.fi KATTOT YÖT Y: 2016815-0 Hämeenlinnan Insinöörit ry Kevätkokous 23.4.2024 klo 18.00 Paikka: Movax Oy, Tölkkimäentie 10, Hämeenlinna.Kokouksessa käsitellään sääntöjen 12§:ssä mainitut asiat. 20.05 NHL: Detroit–Buffalo. 16.00 Curling, finaali. MTV URHEILU 2 18.55 Serie A: Verona–Genoa. 11.30 Maantiepyöräily. Ritva Hakkola 3 p., 2. Miehet: 1. Miehet: 1. V SPORT 1 SUOMI 07.00 F1-Studio. Tiistaina 9.4.2024 klo 18.30 komentaja evp Kimmo Salomaa pitää esitelmän aiheesta ”Hanssin-Jukka – legendaarisen lentokoneen tarina”. Tervetuloa! Hallitus Vanajanlinnan Perinneyhdistys ry:n vuosikokous pidetään Vanajanlinnassa torstaina 18.4.2024 klo 17.00. Lue lisää tehtävästä ja jätä hakemus 24.4.2024 mennessä osoitteessa keskisuomalainen.com/tyonhakijalle Lisätietoja antaa päätoimittaja Tuulia Viitanen numerosta 044 5644454 arkisin kello 10-11. TV-urheilu Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 19 Urheilu p. 13.49 Superettan: Utsiktens BK–Gefle IF. Työpisteesi sijaitsee Hämeenlinnassa. Haemme taloustoimittajaa Hämeen Sanomiin Hämeen Median kustantama Hämeen Sanomat on Kanta-Hämeen ykköslehti. Pertti Koskinen 22276 g/6 k., 3. Hannu Mäkisalo 3162 g. Hannu Mäkisalo 184 g. Maire Laine 834 g, 2. V SPORT FOOTBALL 13.55 Skotlannin liiga: Rangers– Celtic. Matti Virtanen 2306 g, 2. 17.00 Valioliiga: Man United–Liverpool. 11.30 Maantiepyöräily. Työ alkaa joustavasti sopimuksen mukaan. (5170 g), 5. 13.55 Tanskan 1. 21.30 Nascar. EUROSPORT 08.45 Yleisurheilu. 19.25 Valioliiga: Tottenham–Nottingham Forest. 09.45 Maastohiihto. 22.35 NHL: Chicago Blackhawks–Minnesota Wild. Ritva Hakkola 2426 g. 20.00 Golf. Pelkkään kokoukseen osallistuvien ei tarvitse ilmoittautua. Tavoita ja vaikuta. (15090 g), 2. Pilkkisarjan loppupisteet Naiset: 1. 15.00, 21.00 Snooker. Maire Laine 13958 g/6 k., 6. 19.20 Valioliiga: Sheffield United– Chelsea. 18.55 Käsipallon naisten EM-karsinta: Hollanti–Suomi. Tulokset: 1. Saat hyvän analytiikan tekemisen tueksi ja ison konsernin hartiat taaksesi. Maire Laine 4 p. Etsimme taloustoimittajaa, joka on hyvin perillä talouden lainalaisuuksista ja on valmis sukeltamaan kantahämäläiseen talouselämään. Esitelmäja kokouspaikka on Hämeenlinnan Kumppanuustalon auditorio Kirjastokatu 1, Hämeenlinna. EUROSPORT 2 14.00, 15.00, 17.00, 18.00 Motocross. 22.30 NBA: Dallas Mavericks–Houston Rockets. 16.20 Bundesliiga: Hoffenheim–Augsburg. 70v: 1. Tärkeää on, että olet idearikas tekijä ja kaivat uutisia ja selvität niiden taustoja. MTV KATSOMO 14.00, 15.00 Tennis. Miesvet. Osmo Virtanen 584 g, 2. Maire Laine 870 g, 2. 10.35, 13.40 Hiihdon SM. Tarjoamme sinulle mutkattoman työyhteisön, taustatukea ja vapauden tehdä kunnianhimoista nopeaa ja taustoittavampaa paikallista talousjournalismia. V SPORT + SUOMI 10.30 Maastohiihdon SM. 18.00 Tanskan Superliiga: AGF–FC Midtjylland. 12.55 Special Olympics maailman erityisin urheilujuhla. Me uskomme kunnianhimoiseen paikalliseen journalismiin. 18.20 Bundesliiga: Wolfsburg–Mönchengladbach. Osaat ajatella ja toimia monikanavaisesti, etkä pelkää kokeilla ja oppia uusia tarinankerronnan tapoja. Pertti Koskinen 3 p., 2. Osanottajia oli 8. Ennen kokouksen alkua Markku Piri kertoo Vanajanlinnan historian juuri valmistuneen 100-v juhlakirjan kuvin ja tiedoin. 21.30 Nascar. 10.30, 13.00 Maastohiihdon SM. Ritva Hakkola 15072 g/6 k., 5. Miesvet. 15.55 Käsipallon Bundesliiga: Bergischer–Eisenach, Vendsyssel FF–AaB. 16.55 Investec Champions Cup: Stade Toulousain–Racing 92. Matti Virtanen 512 g, 3. 14.30 Tanskan Superliiga: Hvidovre IF–Randers FC. 14.00, 15.00, 17.00, 18.00 Motocross. Pekka Laine 436 g, 3. 22.35 NHL: Chicago–Minnesota. 14.30 F-liiga: TPS–Classic. VIAPLAY 07.00, 07.55, 08.00, 10.10, 16.45 Formula 1. Suurimman saaliin (2306 g) pilkki Matti Virtanen. Osanottajia oli 8. Suurimman saaliin (8736g) pilkki Osmo Virtanen. 17.00 Tennis. Pekka Laine 8614 g/6 k., 7. 14.20 2. Miehet: 1. 20.30 Major League Baseball: Braves–Diamondbacks. Tulokset Naiset: Maire Laine 4404 g, 2. Seppo Laine 4 p./1 k. 14.29 Allsvenskan: Mälmö FF–Hammarby IF. Osmo Virtanen (Ei punn.). 17.14 Allsvenskan: IFK Värnamo–GAIS. 17.25 Valioliiga: Manchester United–Liverpool. Bundesliiga: Osnabrück–Greuther Fürth, Hannover–Schalke, Düsseldorf–Braunschweig. Ennen esitelmää klo 18.00 on yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous. 19.55 E-sports, NHL24WC. Markku Laurila 9 p. 70v: 1
Ruotsinkielisessä kalenterissa: Rea. HUHTIKUUTA 2024 TUPLAT JERE en pidä siitä miten tämä päivä on alkamassa. 266 3 8 2 8 5 7 4 6 8 1 9 2 5 9 7 4 6 9 5 3 2 7 4 3 4 1 6 8 1 8 3 8 3 4 1 1 2 7 6 8 7 8 9 8 4 8 2 3 9 2 9 3 8 4 2 1 3 7 6 8 5 9 9 6 5 1 8 2 7 4 3 8 7 3 9 5 4 2 1 6 1 5 9 2 4 7 6 3 8 7 4 8 6 1 3 9 2 5 2 3 6 5 9 8 1 7 4 3 8 4 7 2 9 5 6 1 6 1 7 8 3 5 4 9 2 5 9 2 4 6 1 3 8 7 6 3 1 9 8 7 5 4 2 2 9 8 5 4 1 3 7 6 7 5 4 6 2 3 8 1 9 8 7 2 1 5 6 9 3 4 1 6 3 4 7 9 2 5 8 5 4 9 2 3 8 7 6 1 3 2 7 8 1 4 6 9 5 9 1 5 3 6 2 4 8 7 4 8 6 7 9 5 1 2 3 Vas tau s: Hes s viim ein en Spa nda uss a NUMEROLUKKO. Luuk. HARALD HIRMUINEN XX XXXX TASO: XXXX TASO: XX SUDOKUT Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku 1–9 kerran ja vain kerran. Nimipäivät: Tänään: Allan ja Ahvo. Koskettakaa minua, nähkää itse. Päivän sana: Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä. Ortodoksisessa kalenterissa: Jyrki, Lippo ja Yrjö. 24: 38–39. SUDOKUN RATKAISUT p Päivyri 20 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 Aurinko nousee Hämeenlinnassa klo 6.26 ja laskee klo 20.24. Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Ruotsinkielisessä kalenterissa: Allan. SUNNUNTAINA 7. Huomenna: Suoma ja Suometar. Ortodoksisessa kalenterissa: Ermo ja Iiro
Galleria Vanaja, Possentie 7, Hämeenlinna klo 8–20. Raju rakennuskustannusten nousu aiheuttaa sen, ettei rakentamisvolyymia voida tänäkään vuonna nostaa. Tarkemmin ajatellen moraali nousee tästä. Värin kokemisen ja teknisen aikaansaamisen maailmoja. Koulurakennus tarjoaa oppitilat 400 koululaiselle. Menot tänään Säveltäjämestarin syntymäkoti on sisustettu Jannen poikavuosien aikaan. Hän on suurin ja kaunein. P Yleisöopastus. Ja niin me olemme kauniita, koska meitä rakastetaan. P Jerry A & friends: Kauneimmat Coverit. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 21 Suluisa on vauvan paino grammoina ja pituus senttimetreinä. Nyttemmin suositaan sivistyssanaa reformaatio. Kyseinen jo iäkäs henkilö näet törmää jatkuvasti päin tätä merkkiä. Iskuasema, Asemakuja 2, Hämeenlinna klo 15–15.30. Jumala toimii toisin. Hämeenlinnan soutajat. P Camilla Vuorenmaa: Joustava sydän. Janakkalan Pyhän Laurin kirkko, Hakoistentie 345, Janakkala klo 16–17.30. Sibeliuksen syntymäkoti, Hämeenlinna klo 12–16. Nöyrä ihminen ajattelee olevansa rakastettava sen tähden, että Jumala on se mikä on. Parolan työväentalo, Merventie 14, Hattula klo 17–19.30. Nuoruuteen, kasvuun ja perheeseen liittyviä teemoja. Toimitus valitsee julkaistavan materiaalin. Jokinen: Keväästä kesään. Hänen katseensa kohdistuu siihen, mikä on rumaa ja vähäpätöistä, tai jopa siihen, mikä ei ole yhtään mitään. Kirkon jakaantumisen taustalla oli taloudellisia ja poliittisiakin syitä. Jumala voi kuitenkin tehdä meidät kauniiksi antamalla Poikansa, joka ottaa syntimme pois. P Sibeliuksen syntymäkoti. TEATTERI P Pikku ihmisiä. Forssan Järjestötalo, Kuhalankatu 17, Forssa klo 19. Jos et ole jo lakannut lukemasta tätä tekstiä, yritän yksinkertaisesti selittää, mitä se tarkoittaa. P Heljä Liukko-Sundström: Kotiemme keramiikkataiteilija. Janan Ykköspesis, orkesterina Original, Kuumolatalo, Kuumolantie 11, Janakkala klo 15–18. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 11–17. Hauhotalo, Kirkkotie 5, Hämeenlinna klo 14–16.45. Tyylikästä svengiä tanssilattialla. Ylpeä ihminen ajattelee olevansa rakastettava sen perusteella mitä hänellä on, toisin sanoen koska hän on rakkauden arvoinen. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna. Se on itse asiassa väistämätöntä. Lasia ja akvarelleja. Kipinäniementie 42, Hämeenlinna klo 18–19.30. P Aurinkoinen ja Kaupunkirotat. Tanja Ruuhilahti ja Matti Yli-Uotila, Janakkala (3290/49,5) 28.3. Tietoja ei oteta vastaan puhelimitse. He ovat kauniita, koska heitä rakastetaan.” Syntisten rakastaminen on Jumalan homma. P Iittalan omat lasinpuhaltajat: Connecting glass – lasin yhdistämät. Viikon vaihtuessa PEKKA RAUTIAINEN Päivyri P. Kristus on kuin vaaleanpunaiset silmälasit, joiden läpi hän sinua katselee ja näkee pelkkää hyvää. Meidän kirkkomme Tunnustuskirjat selittävät asiaa satojen sivujen verran. Hausjärvi siirtyy peruskoulujärjestelmään tämän vuoden elokuussa Hämeen ensimmäisten kuntien joukossa. Nyrkkeilijä Muhammad Ali sanoi myös aikoinaan olevansa suurin ja kaunein, mutta kuka sitä muistaa. Muutama vuosi sitten pitäydyttiin koulujen rakentamisesta, sillä ei tarkasti tiedetty peruskoulun tilavaatimuksia. P Minna Rissanen: Hidden (x). – Viime vuonna opetusministeriö myönsi rakennusluvan 34 kansaja peruskoululle. Perinteiset sunnuntain iltapäivätanssit, elävän musiikin tahtiin. Kiistojen kohteena oli teologian kielellä vanhurskauttamisoppi. Iittalan Lasimuseo, Könnölänmäentie 2 c, Hämeenlinna klo 11–17. Parolan työväentalo, Merventie 14, Hattula klo 17–20.30. 30 min opastus taiteilijaprofessorin monipuolista tuotantoa käsittävään näyttelyyn. P Sanna Lähteenmäki ja Heta Lähteenmäki: Pinta / viilto & maalauksia. Jumala ei voi katsoa mitään suurempaa tai kauniimpaa. Ilmoita tapahtumasta nopeasti ja helposti verkkolomakkeella: hameensanomat.menoinfo.fi. P Siilin uni. Taidehalli Häme, Hallituskatu 14, Hämeenlinna klo 11–15. Hämeenlinnan kirje: Päänsärkyä liikennemerkistä Liikennemerkki voi muodostua ongelmaksi muutenkin kuin vain saadun sakon takia. Kipinäniemen mökki. P Wanhan ajan tanssit. Käsityötalo Willa Vaski, Raatihuoneenkatu 13, Hämeenlinna klo 11–17. Hausjärven peruskoulun yläaste vihittiin Jo seitsemän kuukautta toiminnassa ollut Hausjärven peruskoulun yläasteen rakennus vihittiin lauantaina. Vanhurskauttaminen tarkoittaa sitä, että Jumala hyväksyy sinut oman rakkautensa tähden Kristuksessa. P Herrasmieshuijarit. Hallituskatu 11, Hämeenlinna klo 12–16. HÄMEEN SANOMAT 50 VUOTTA SITTEN: 7.4.1974 Olet kaunis, koska sinua rakastetaan Miikka E. Jos koko sydämestään uskoo olevansa Jumalan silmissä kaunis, saattaa jonakin päivänä alkaa käyttäytyäkin niin kuin olisi ihana ihminen. Heljä Liukko-Sundström: Kotiemme keramiikkataiteilija. Mutta tärkeää oli se, mitä ajateltiin ihmisen pelastumisesta. KOKOONTUMISPAIKAT P Avantouinti. Josefiina ja Tommi Ijäs, Hämeenlinna (3675/50) 28.3. Lupia haettiin kaikkiaan 90, sanoo opetusneuvos Jouko Könnölä. ”Koska olen sen arvoinen”, sanoo kosmetiikkamainos. Osallistava nukketeatteriesitys. Iittalan Lasimuseo, Könnölänmäentie 2 c, Hämeenlinna klo 11–17. P Värit – havaintoja valosta. Minun vajavaisuuteni ja hengellinen hätäni, jopa perinpohjainen hengettömyyteni, vetää Jumalan rakkautta puoleensa. Ainakin yksi sellainen henkilö löytyy Hämeenlinnasta, jolle ihan yhdestä ja määrätystä liikennemerkistä on muodostunut pahanlainen pulma. Siihen kun päänsä tällää, niin jälkeä epäilemättä syntyy. Kahvila Laurell, Sibeliuksenkatu 7, Hämeenlinna klo 11–17. Maalauksia rakkaudesta. Tyttö 24.3. Synti on ruma asia. . – Koulun lakkaaminen merkitsee aina vaikutusalueensa palveluvarustuksen huomattavaa laskua. Elävää tanssimusiikkia & kahvila: Lauluvarpunen & Stilettos. Museo Skogster, Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna klo 14. Ihminen rakastaa sitä, joka on rakastettava. Tämän merkin pysäköintikieltoa osoittava kyltti lisätauluineen on omituisen matalalla, sopivasti juuri nenän korkeudella. Eräs Teatteri, Aulangontie 1, Hämeenlinna klo 17. Ortodoksinen toimitila Minea, Valtakatu 3, katutaso, Riihimäki klo 10. Lehdistötiedotteet ja juttuvinkit: ajastin@hameensanomat.fi. Se on tärkeää, mutta ei pelastavaa. Ihmisen katse viehättyy siihen, mikä on kaunista, suurta ja voimakasta. HENGELLISET P Liturgiapalvelukset. Raatihuoneenkatu 13, Hämeenlinna klo 11–17. P Sirpa Saukko. Omalla katseellaan hän tekee sen olemattoman olevaksi ja ruman kauniiksi. P Suomen puupiirtäjien seura: Ajan syyt. Mihin jäi ihmisen moraali ja vastuu. Tuttuja ralleja vuosien varrelta. Anttila K un Martti Luther naulasi teesinsä vuonna 1517 Wittenbergin linnankirkon oveen, käynnistyi historiallinen myllerrys, joka tunnettiin aiemmin uskonpuhdistuksena. Hämeenlinnan taidemuseo, punatiilinen Lohrmann-rakennus, Viipurintie, Hämeenlinna klo 11–17. MUSIIKKI P Yölintu noin 30 vuotta. Musiikkiteatteri Spektri Oy, Suomen Kasarmi 11, Hämeenlinna klo 17–20. P Käsityötalo Willa Vaski. Tiedän, ettei tätä ole helppo uskoa. Sinä et tässä suhteessa voi tehdä muuta kuin hyväksyä sen. Laura ja Jouni Peltoniemi, Hattula (3235/49) SYNTYNEET TAPAHTUMAT P Iltapäivätanssit. Rakennuksen kustannuksiksi kertyi noin 3,4 miljoonaa markkaa. Kirjoittaja on vt. P Kevään päätöstanssit. Hämeenlinnan taidemuseo, keltainen Engel-rakennus, Viipurintie 2, Hämeenlinna klo 11–17. Hämeenlinnan pääkirjasto, Lukiokatu 2, Hämeenlinna klo 12–16. Kulkemista ja pysähdyksiä, jossa pohjoinen maisema pakenee, pirstaloituu ja muuntuu muistijäljiksi. P Hattulan Teatteri: Herrasmieshuijarit. NÄYTTELYT P Hanna Rissanen: Sinun kanssasi. Tämän vuoksi jotkut peruskouluun siirtyvät kunnan joutuvat turvautumaan jopa vuorolukuun tilanpuutteen vuoksi. Kino Tervakoski, Seuranaukio 3, Janakkala klo 13 ja klo 15. Luther opetti kerran: ”Syntisiä ei rakasteta sen tähden, että he ovat kauniita. P Heikki O. P Muuttuva kaupunki kuvissa. kirkkoherra Ypäjän seurakunnasta ” Jumala hyväksyy sinut oman rakkautensa tähden Kristuksessa. Trubaduuri Jerry Ala-Leppilampi, kitaristi Aku Leppilampi ja viulisti Ilona Ala-Leppilampi
18.10 Urheiluruutu. 07.13 Nipa ja Pete (S). 09.47 Emman DIY. 17.00 Burgerimiehet Aasiassa (S). NELONEN 06.00 Bing (S). 13.50 Perjantai. Vankileirien saaristo. 07.35 S.M.A.S.H! (S). Katsojan mieleen kuitenkin jäävät vain tekniset saavutukset, lähinnä erikoistehosteet. Kausi 6, 1/10. Kansanetymologia kunniaan!. Kausi 17, 8/9. Kausi 9, 9/10. Niki Laudaa ( Daniel Brühl) kutsutaan professoriksi. Rannikot. Kausi 3, 4/10. Krokotiili Tonavassa. Mukana kisassa ovat Hanna Kinnunen, Kake Randelin, Jennika Vikman, Paleface, Malla Malmivaara, Riku Nieminen, Helena Lindgren, Tidjân Ba, Sara Chafak, Noora Karma, ja Teemu Roivainen. Entinen vapaaottelija Dalton ( Jake Gyllenhaal) ryhtyy floridalaisen remukuppilan portsariksi. 20.30 Josephine Skriver, influensserin elämä. Maailman suurimmassa kehitysvammaisten urheilupahtumassa kilpaili 65 suomlalaista 13 eri lajissa. Lähdetään porukalla South by Cycle-reittiä mukaillen Hangosta Helsinkiin, ”Luottokortti Bike packing”-periaatteella. Kausi 1. Kausi 5, 9/15. Jakso 5/10. 02.55 Billions (12). Tämä on valtava uutinen, joka järkyttää koko Suomea. Kausi 3. 21.05 Sekunnit (12). Jakso 10/20. Rovaniemi. 18.45 Katoava Pohjola: Turistien taivas. James Hunt ( Chris Hemsworth) on ensisijaisesti playboy. Jääkarhu on Huippuvuorten saariryhmän turistivetonaula. Entisen kaivoskaupungin pinnan alla kytee katkeruus sillä yhteisöllä on norsun muisti. (U) 09.30 Studio 65. Elokuva on juuri niin idioottimainen kuin voisi luullakin, ja tämä koskee kumpaakin versiota. 23.50 Ykkösaamu. Beikseilläänkö Forssassa. 21.57 Sherwood (16). Päätöntä kulutusjuhlaa ja kompensointia. 09.23 Supersisarukset (7). Kausi 27, 3/8. 06.05 Kindi Kids (S). Kausi 1, 5/15. 17.45 Kohteessa Manipur. Kausi 15. Parit tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa yhteisessä illanvietossa. 07.00 Tashi (S). Kausi 8. Finaali. Ohjaus: Ron Howard 23.00 Trauma henkirikoksen jäljet (7). Road House on luonnonvarojen ja rahan tuhlausta. Miten surusta selviää. Rankka reissu. MTV3 06.15 Lemmen viemää (7). 18.15 Kovan viikon ilta. Vierailevana tuomarina Eero Paulamäki. Leikkikenttä. Pääosissa mm.: Martin Freeman, Ian McKellen ja Richard Armitage. Suorita tehtävä, tämä ei ole tehtäväsi. Elokuva 1970-luvun formula-kisoista, joiden huipentuma oli James Huntin ja Niki Laudan kilpailu herruudesta. Tappavat vitamiinit. 19.30 LOVE. 09.00 Koti koiralle. Kungälvin huutokaupassa kilpailevat työkaverit Kristina Malmösta ja Patrik Göteborgista sekä ystävykset Jacob ja Robert Tukholmasta. Meksikolaisrytmejä. Golfpallo. 17.00 Suurmestari. Luksusta kanoille. Tulipahan nähtyä tämäkin yhdentekevyys. 08.25 Arthur ja minimoit (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.4. (U) 18.00 Race Across The World Suomi. 08.06 Ryhmä Hau. 22.00 Kymmenen uutiset. Jakso 7/9. 16.55 Veikkausliiga Futiksen nälkään. 18.00 Top Gear Suomi. 16.45 Urheilustudio. Jakso 7/15. Hajutiedettä. Tiukka paikka. Sami Sykkö. 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). 12.00 Poliisikoira Rex (12). Tasa-arvovaltuutettu KeijoSinikka Kahvipannu-Varsiselleri saapuu sekavaan tilanteeseen. 08.05 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). Kausi 1. 09.46 Tipu Touhukas (7). Oktonautit ja ryhävalaat. Ritsakeilaus. Midway xx Nelonen klo 23.15–02.05 Midwayn taistelua Tyynellämerellä pidetään toisen maailmansodan käännekohtana. Finalistit saavat tehtäväkseen suunnitella kuuden asukokonaisuuden malliston finaaliin. 11.00 Mikaela&Thomas. islamistit, juutalaiset nationalistit, imaamit, rabbit sekä historian ja geopolitiikan tutkijat kertovat iskun merkityksestä. 21.35 Keno ja Synttärit. Allan ja Ahvo! 06.52 Nappulat. 00.05 Kolmiodraama. 16.00 Sanansaattajat. Kausi 3, 7/10. Kansainvälisen romanipäivän juhlajumalanpalvelus Lahden Ristinkirkossa. Kausi 1, 8/10. Viimeinen kisa. 14.00 Kolmiodraama. Tahdon olla tähti. 08.55 Huomenta Suomi. 01.00 Selviytyjät. 17.00 Maamerkkien uusi elämä. Kausi 2, 12/26. Kausi 13. 17.00 Yle Uutiset 17.00. Vertaistukea ja ryhmäpaineita. 17.10 Alexa ratkaisee (12). Valtavan suositun Kirjolla-sarjan Julius, Kiri, Markus ja Topi kertovat uudessa jaksossa, mitä heidän elämäänsä kuuluu nyt. Tunnettujen suomalaisten uniasiat laitetaan kuntoon asiantuntijoiden avustuksella. Julia Järvelinin pahimmat pelot kävivät toteen, kun hänen isoveljensä, Janne, surmattiin mitättömän huumevelan takia. J.R.R. Elokuvassa seurataan itse taistelun lisäksi siihen johtaneita tapahtumia niin laivaston pilottien, sodanjohdon kuin tiedustelunkin näkökulmasta, myös japanilaisten puolelta. Oma mallisto finaaliin. Miten surua ja menetystä voi käsitellä. 22.25 Tulosruutu. Ensimmäisessä jaksossa tähdet heittäytyvät musiikin pyörteisiin, kun teemana on kasaribileet. Kausi 1, 8/10. Tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun aurinkoiseen Miamiin. Kausi 1, 4/52. 10.25 Urheilustudio. 13.20 Viimeinen sana. Rush xxxx TV2 klo 21.00–23.00 Sinun ei tarvitse olla F1-fani nauttiaksesi tositapahtumiin perustuvasta autourheiludraamasta Rush (2013). Paikalla myös Nousiainen, Kyrö, Saarikivi ja Pääskysaari. 03.05 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 19.10 Tulosruutu. Selostus Kimmo Porttila, lajiasiantuntijana Kalle Lassila, Rovaniemi. Ensimmäinen vuorokausi. Jakso 6/15. 12.00 MasterChef Suomi. 13.40 Hiihdon SM: M 50 km (P). Colosseum. Sisilia. (U) 22.55 Ulkolinja: Taistelu Jerusalemista. Uusi kausi alkaa. Esiintymässä nähdään mm. 07.44 Rikke (S). Kausi 8. Kasarikartanon päivitys. Vahtikaksikko jatkaa testiään upean Ferrari Purosanguen kanssa. Jakso 3/10. Satiirinen draamakomedia kertoo amerikkalaisen unelman kääntöpuolesta. Perunannostokone. Tolkienin klassikkoteokseen perustuvan seikkailuelokuvatrilogian päätösosa. 10.15 Sportliv. Jakso 5/12. Kimmo selvittää millainen uhka turistimassat ovat hauraalle luonnolle. Englanninkääpiöterrieri Sissin omistaja oli ajautua umpikujaan. 06.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). 19.00 Seitsemän uutiset. Hurmaava suklaakupu. 2/4. Jakso 1/14. Kausi 42, 16/16. 10.00 Nikki rides bikes. Pääosissa mm.: Ed Skrein, Patrick Wilson, Luke Evans ja Etsushi Toyokawa. Miten hän päätyi näyttämölle. 02.00 Selviytyjät. Erikoisjakso. Jääkausi on saapunut kesäiseen Lappiin joukkueiden kamppaillessa yöstä mökkileirin lämmössä. 09.56 Haju-uutiset (S). 11.30 Annan herkulliset leivonnaiset. 09.35 Ninjalinja (7). Kausi 5, 4/12. 13.00 Poliisikoira Rex (12). Ylimielinen snobi. Judoka Martti Puumalainen on aina uskaltanut sanoa omat tavoitteensa ääneen. 08.15 LEGO City Adventures (7). Onnettomuustutkija Marita Kaila ( Leena Pöysti) joutuu uransa vaikeimman tehtävän eteen. Pala elävää historiaa. Mutta miksi Jerusalem kolmen uskonnon pyhä kaupunki on jälleen taistelun keskiössä. 19.20 Urheiluextra. 10.00 Jumalanpalvelus. Selostus Kimmo Porttila. Maritan henkilökohtaisesta menneisyydestä löytyy tragedia, jonka onnettomuustutkinta nostaa esiin. Poliittisen ja uskonnollisen konfliktin osapuolet: mm. (U) 08.00 Avara luonto: Planeettamme Maa III. (U) 15.30 Máhccan Kotiinpaluu. Ruusut-yhtyeen keikka Kesärauha 2023 -festivaalilta Turun Linnanpuistosta. Kausi 4. 1/4. Kausi 4, 9/10. Sotaspektaakkeli Midwayn taistelusta, jota pidetään toisen maailmansodan käännekohtana Tyynellämerellä. 1970-luvun alun F1-sarjassa vastakkain ovat kaksi hyvin erilaista kuljettajaa. Sanakilpailussa vierailevana kilpailijana Krista Kosonen. Vieraana Mira Potkonen. Kausi 2, 8/12. Ohjaus: Roland Emmerich. 21.40 Suuri seikkailu. 14.00 Elokuva: Hobitti Viiden armeijan taistelu (12). (U) 19.30 Syyttäjä (12). LOVE ja UNICEF. 23.05 Yökylässä Maria Veitola. Pääosissa: Chris Hemsworth, Daniel Brühl, Olivia Wilde, Alexandra Maria Lara, Natalie Dormer. Valtterin ja Hannan mahtipontisessa kasarilukaalissa modernisoidaan keittiö ja olohuone talon kartanohenkeä kunnioittaen. 22 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 Ohjelmatiedot voivat muuttua. Yhteisöjen keskellä, ihmisten vierellä. Labyrintti. 10.35 Hiihdon SM: N 30 km (P). Midwayn taistelussa olisi kaikki hienon sotaelokuvan ainekset. Kausi 3. 10.00 Jaksa paremmin. Kausi 1, 7/10. (2019). p Televisio ja radio. Jakso 10/10. Leipurien ottelu. Jakson vierailijana Arman Alizad. Kausi 1, 1/6. 20.45 Urheiluruutu. (U) 13.00 Muodin huipulle. (USA 2013). Naamioevä. Vaikka kilpa-ajojaksot ovat komeita, pääasiana pysyy aina kaksi päähenkilöä. Ronja tutustuu kuuteen ihmiseen, jotka antavat unelmalleen kaikkensa. 5/8. Special olympics -maailmankilpailu keräsi kesäkuussa Berliiniin noin 7000 urheilijaa liki 200 maasta. Emma ja Milla Heppatalli nukkekotiin. Kilpailussa tapahtuu yllättävä käänne ja parien edessä on kilpailun rankin etappi. Jukka Lindström pöyhii mehevimmät ajankohtaiset puheenaiheet. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). Road House xx Prime Video Yhden asian tappeludraama Road House (2024) tekee oikein: se on (hieman) parempi elokuva kuin alkuperäinen Road House (1989). 1/7. Tuomariston hiillostus jatkuu yhä, ja sen jälkeen äänestetään voittajaa. Kausi 42, 15/16. Kausi 5, 7/10. Taianomainen auringonpimennys. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 09.12 Ellun kamut (7). Ei löydy Viipurin vertaista. Elokuvan katsominen käy työstä, ja lopussa on suorastaan helpottunut olo. M 50 km (P) väliaikalähdöin. 11.15 Villieläinten jäljillä. (U) 18.30 Maailman kauneimmat junareitit. Kitara-Mozart. Suuria tunteita nousee pintaan, kun Suomen kansallismuseo palauttaa saamelaisille arvokkaan kokoelman. 14.30 Karjalaisten kolme kaupunkia. 07.20 Killen kimppakyyti (S). 09.00 Galaxi. Vertaistukea ja ryhmäpaineita. Kausi 1, 7/8. Hamas nimesi lokakuun 2023 iskun Jerusalemin al-Aqsa moskeijan mukaan ”al-Aqsan tulvaksi”. 07.32 Vilja hoitaa. 1/6. Diagnooseja halutaan ja niillä rakennetaan identiteettiä, sanoo lääkäri Anni Saukkola. 22.20 Viikon sää. Väliaikalähdöin. 02.05 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). Tässä Roland Emmerichin ohjaamassa elokuvassa (2019) seurataan myös tapahtumia ennen taistelua ja myös japanilaisten näkökulmasta. Pöytä Koreaksi. Kausi 1, 5/15. Viihteellisessä sanakilpailussa vieraana Forssaa ymmärtävä Jonna Tervomaa. 08.15 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 20.30 Yle Uutiset 20.30. LOVE kasvaa kansainvälisiin mittoihin, kun mukana on maailman suurin lastenjärjestö UNICEF. 08.50 HS Lasten uutiset. Kausi 1. Myrskyn enteitä. 16.50 Novosti Yle. 23.30 YleX Esittää: Ruusut. 07.50 LEGO Legends of Chima (7). Jakso 10/10. 15.00 Kotoisa. Sekunnit alkaa, kun idyllisessä pikkukaupungissa tapahtuu suuri junaonnettomuus. 12.45 Urheilustudio. Kristus tuo ilon ja rauhan. Ohjaus: Peter Jackson. TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 19.30 Tähdet, tähdet. Anniina Pohjonen selvittää minkälaista ajovalmennusta on tänä päivänä tarjolla. Pasi Mäenpää ratkoo valokuituun liittyviä myyttejä. (U) 12.15 Itse asiassa kuultuna: Asko Sarkola. Arktisen matkailun suosio on kasvanut ja rahalla pääsee maailman pohjoisimpiin kolkkiin. Silti epäselväksi jää, miksi uusi versio piti tehdä, sillä siinä ei ole mitään ideaa edes teoriatasolla. 07.52 Oktonautit. Kausi 1, 5/8. Lemmenlurituksia. Marita ja hänen tiiminsä yrittävät kasvavan paineen alla selvittää, mikä johti kymmenien ihmisten kuolemaan. 19.15 Luottamuksella, Ronja Salmi. Reviirikiista. 4/4. Hallitsijan lahja. 22.35 Teknavi. Haloo Helsinki!, Kalush Orchestra, Samuli Edelmann, Anna Puu & Knipi ja Diandra. 07.10 Lemmen viemää (7). Osa 1/3. 08.28 Pikku Kakkosen iso peli. Pain & Gain xxx Star Channel klo 21.00–23.40 Rohkenen väittää, että Pain & Gain (2013) on ohjaaja Michael Bayn paras elokuva. Elokuvan huumori on suorastaan sysimustaa. 23.15 Elokuva: Midway (12). Menestystä janoava Danny ( Mark Wahlberg) palkkaa kaksi muskelimiestä ( Dwayne Johnson, Anthony Mackie) kidnappaamaan rikkaan bisnesmiehen ( Tony Shalhoub). . (2014). 09.01 Näin meillä (7). Kausi 1, 3/52. Kausi 1, 4/9. 12.55 Special Olympics maailman erityisin urheilujuhla. Jääkarhut ja ilmastonmuutos. 09.00 Papisto. Vakiopaikoilla istuvat Nousiainen, Kyrö, Saarikivi ja Pääskysaari. Hammasmurhaaja. Rush etenee ilman tylsiä hetkiä kuin trimmattu kilpa-auto. 07.10 K3 (S). Teatterinjohtaja, näyttelijä Asko Sarkolasta piti alunperin tulla insinööri. (U) 18.00 Yle Uutiset 18.00. 07.05 Fantti ja työkoneet. Mukana näyttelijä-käsikirjoittaja Niina Lahtinen, toimittaja Robert Sundman ja koomikko Eeva Vekki. Prince saa opetuksen alaisiin luottamisen tärkeydestä. Suunnitelmat menevät pahasti pieleen. Päivän tv-vinkit: Juna raiteiltaan Marko Ahonen Sekunnit TV1 klo 21.05 Uusi kotimainen tv-draamasarja on aina kulttuuritapaus. TV1 07.00 Huutokauppakesä. 13.30 Urheilustudio. Kun yksi asukas surmataan, poliisi aloittaa tutkinnan mutta törmää tiiliseinään. Vieraana kirjailija Paula Noronen. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tvkanavat tekevät. Ole hiljaa ja kaunis! 21.00 Rush (12). Kävelykohde, hotelli ja toimistotalo. 21.00 Sanansaattajat. Isometsän paha ihottuma. 10.30 Huvila & Huussi. Perjantai-dokkari: Kipujani ei uskota. Pannukakut. Maria yökyläilee Sami Sykön kauniissa kodissa Helsingin kantakaupungissa. 20.00 Kirjolla: Mitä heille kuuluu nyt
Ravel: Le paon (Riikinkukko) sarj. 21.00 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 21.00 Elokuva: Pain & Gain. 05.15 Pelastajat Lappi. 17.25 Strömsö. 11.00 Tähdet vs. 00.40 Madventures Suomi (12). Métis songs from the Qu’appelle valley (Judith Forst, mezzosopraano, ja Vancouverin radio-ork./Mario Bernardi). Isserlis): Aasi ja ajaja (Steven Isserlis, sello, ja Thomas Adès, piano) 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.11 Laura Korhosen Jazzklubi 18.11 Jazzklubin illan keikka: José James Tampere Jazz Happeningissä. 11.00 Salatut elämät (S). 13.00 Puutarhan pelastajat. 08.50 Ensisilmäyksellä. 22.08 Kaitsun nurkka Kai Ulmanen 23.00 Yle Uutiset. 19.30 Ajankohtaista taivaasta. 11.45 Lottovoittajan unelmakoti. 11.10 Designremontit. 11.00 Riistametsällä. 20.02 Urheiluradio. Farrenc: Allegro vivace sekstetosta puhallinkvintetille ja pianolle (Les Vents Français -puhallinkvintetti ja Eric Le Sage, piano). 10.50 Musiikkivideoita. 21.00 Blue Bloods (12). 22.30 Israelilaisten elämää sodan keskellä. 13.00 Kanadan rajalla. 13.30 Simpsonit (12). 14.05 Pontikankeittäjät: Mestari tislaaja. 08.15 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 09.50 Holdenin autoveljekset. 12.15 Rakennus Jumalalle. 18.00 Rillit huurussa. 22.50 Subleffa: Sicario (16). 15.55 Arktiset vedet. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset. 07.30 Gospel First Evankeliumi ensin. 08.15 Junamatkat ylhäältä päin. 15.00 Aarrepaja. 15.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 14.00 Kanadan rajalla. 09.30 Salatut elämät (S). 18.00 Kyllä nolottaa (12). 18.13 Raka Bananer. 01.00 Hengenvaarallisesti lihava. 21.00 Meret ilman vettä. 18.30 Suomen huutokauppakeisari. 07.30 NG Wild: Eläinmaailman kuningattaret. 19.07 Kissankehto Susanna Vainiola 20.00 Yle Uutiset. 22.00 Käännekohta. 00.00 Salakuljettajat satimeen. 23.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7). 17.55 Sisarvaimot. 17.25 YLE FEM. 20.30 Latelan Laurin hurja remontti. 19.39 Sportnytt. 11.15 Suurmestari Ruotsi. 20.00 Koti koiralle UK. TLC 04.30 Hengenvaarallisesti lihava. 23.40 Jerusalem studio. TV7 07.15 Salaisuuksien tulkkina. Debussy: Kaksi osaa teoksesta Kolme laulua Orleansin herttuan Kaarlen runoihin (Namurin kamarikuoro/Thibaut Lenaerts). 20.00 Renki (12). 17.00 Los Angelesin kuningas (7). 19.02 Urheiluradio. 10.30 Salatut elämät (7). 15.05 Top Gear. 18.20 IS esittää: Sain sen videolle (S). 02.15 Haastattelussa. 18.55 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 08.05 Simpsonit (7). 17.00 Penn & Teller: Naruta meitä (7). 18.02 Meille käy hyvin Nora Weiss 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Urheiluradio. google. 12.00 Lentoturmatutkinta. 07.15 Ruotsin rajavartijat. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 10.05 Moderni perhe. 10.30 Moderni perhe. 10.00 Arkkitehtuurin vedenjakajat. 08.35 Unelmahäät. Liturgina ja saarnaajana tuomiorovasti Jussi Peräaho. 18.00 Miljonäärien luksuslomakodit vaihtoon. 15.30 Milf Manor. 06.40 Melkein MENSA. 09.05 Urheiluradio. 17.05 Liv D: My King Charles. 16.30 Miehen puolikkaat. 03.40 Unelma-asunto auringon alta. 20.00 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 23.30 Remppa vai muutto UK. 16.30 Los Angelesin kuningas (7). 13.05 Päivyt Meller 60 & ystävät. Falcon (sov. 08.30 Britannian parhaat pienoismallit. 23.01 Onko elämä vitsi. 00.00 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 10.30 Kaikkea kaupan. 03.30 Simpsonit (7). 15.00 Miehen puolikkaat. 09.00 Remppa vai muutto UK. 11.00 Muistojen bulevardi 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Virtasen taloushistoria. YLE TEEMA & FEM 07.55 YLE FEM. 00.30 Remppa vai muutto UK. 03.02 Sunnuntaivieras 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Radio Suomen Aamu 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Radio Suomen Aamu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Radio Suomen Aamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä. 21.00 Elokuva: Beck: Kasvoton mies (16). 09.15 Ensisilmäyksellä. Gallés: Sonaatti n.o 13 c-molli (Nicanor Zabaleta, harppu). 16.00 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 03.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. Histoires naturelles (Kertomuksia luonnosta) (Gerald Finley, baritoni, ja Julius Drake, piano). 20.30 Renki (12). 01.10 Laittomien autojen takavarikoijat. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 07.50 Kaisu Kuu (S). 12.08 Kansanradio. 06.50 Supertähtien yllätysremontit. 23.25 Avoimena. 13.55 Toisenlaiset äidit. 17.00 Miljonäärien luksuslomakodit vaihtoon. 19.30 Pelastajat Helsinki. 17.00 Sydneyn lentokentällä. RADIO SUOMI 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset. 21.40 Talvisatu (12). 14.45 John Huston, vapaa sielu. 09.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). 20.00 Murha paratiisissa (12). 15.50 Farmi Suomi. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 23 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 07.00 Yle Uutiset 07.03 Sari Valto: Kiihdyttävätkö kirpputorit vain kuluttamista. 08.30 Valtateiden sankarit. 09.00 Tarinoita pikkukaupungista Loviisa (S). 18.00 Vesta-Linnea (7). 23.40 NCIS Los Angeles (12). 05.35 Pelastajat Lappi. 03.35 Poliisikamera. 19.30 Renki (7). 17.00 Arkiston helmiä. 19.55 Latelan Laurin hurja remontti. 23.50 Apua, mikä tauti!. SUB 07.00 Muumilaakson tarinoita (S). 19.55 Kenet ihmeessä nain. 20.58 Keno ja Synttärit. 13.00 Välilevyjä: Ei ihan sinfonia 14.00 Marko Gustafsson: vieraana ohjaaja Miia Tervo 14.50 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Horisontti 15.45 Viikon luontoääni: merilokki 15.50 Yksi on hyvää seuraa 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä. HERO 13.05 Uusi elämä etelässä. 21.00 Elokuva: Harry Potter ja Azkabanin vanki. 11.00 Moderni perhe. 13.30 Ihanat siirtolapuutarhat. 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubi special: Iro Haarla Ouranos Jazzklubin studiosessioissa. 23.00 Elämää Aasian suurimman vankilan sisällä. 18.00 Yökylässä Maria Veitola. 06.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. 22.00 Operaatio arktinen lääke. 00.40 Armon kalliolla. 16.25 Top Gear. 09.40 Moderni perhe. 09.00 Raamatun kertomuksia. 02.02 Tarja Närhin Iskelmäradio 02.51 Yöradio 03.00 Yle Uutiset. 10.00 Meret ilman vettä. 23.05 Tohtori Paise: Finnien poksautustarinat. 08.30 Lasten kotipuu. 20.57 Valta (12). 06.35 SOS Gotlanti. 02.00 Tamron Hallin rikostutkimukset. 15.35 Todistuksia. 15.00 Stadi vs. 18.50 Menneisyyden mysteerit. 12.05 Urheiluradio. 23.00 Raamattu puhuu sinulle. 12.15 Asunnon metsästäjät maailmalla. 11.30 Men of West Hollywood. 11.10 Lottovoittajan unelmakoti. 21.30 Renki (12). 10.30 Hollywoodin uusi asuntokauppias. 22.05 Urheiluradio. 03.30 Syke (12). 02.45 Ettei kukaan eksyisi. 07.55 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 16.10 Urheiluradio. 16.15 Kysymys vai vastaus 17.00 Yle Uutiset ja sää. 08.05 Ensisilmäyksellä. 08.10 San Diegon eläintarha: 7000 ruokittavaa. LIV 04.15 Syke (12). 14.25 Love & Translation. (12). 14.00 Sydneyn lentokentällä. 16.30 Arktiset vedet. 09.05 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 14.00 Puutarhan pelastajat. 05.20 Näin minut murhattiin. 23.02 Yöradio toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset. 13.00 Simpsonit (12). Kansansävelmä (sov. 12.30 Kino: Rakasta tänään, huomenna... 13.30 Kanadan rajalla. 20.00 Carmen-kiharat (12). 06.15 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 09.10 Tarja Närhin Iskelmäradio 10.00 Yle Uutiset. 10.00 Salatut elämät (7). 19.00 Yukonin eläinlääkäri. 19.15 Uskontäyteistä. 11.00 Suomen huutokauppakeisari. 12.15 Pienten perhe. Metner: Canzona serenata (Marc-André Hamelin, piano). 12.30 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 10.00 Remppa vai muutto UK. 04.30 Tuhoosasto. Lande. 01.30 MasterChef Australia Dessert Masters. 00.55 1980: Murhaava vuosikymmen. 12.00 YLE TEEMA. 20.00 Rillit huurussa. 02.00 Etupenkillä. 06.45 Hylkyjen salaisuudet. 17.45 Elokuva: Mamma Mia!. 10.05 Rakas ulkomailta. 15.00 Sinkkuillallinen. 13.55 Jääkiekon naisten MM: SuomiYhdysvallat (u). 14.30 Simpsonit. 17.05 Lainvalvojat. 18.17 Ruso ja rihmalat (S). 12.45 Asunnon metsästäjät maailmalla. 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa 11.00 Yle Uutiset. 11.00 Pohjoisen valtatien pelastajat: kaaosta valtateillä!. 08.45 Custom Carolina. 02.45 Pelastakaa ihoni!. 18.00 Etupenkillä. 18.30 Kyllä nolottaa (12). 07.25 Muumilaakson tarinoita (S). Forsyth): Chanson de la Grenouillère sarj. Sää 07.00 Yle Uutiset. Sibelius: Rondino kokoelmasta Viisi kappaletta viululle ja pianolle (Annemarie Åström ja Sonja Fräki). 01.40 9-1-1: Lone Star. 13.15 Valheellinen nettimaailma. 18.15 Haastattelussa. 14.20 Valheellinen nettimaailma. 22.05 Jumissa. 02.00 Top Gear. TV5 04.35 Pelastajat Helsinki. 06.00 Kymppitonni. 00.10 Pyhä Henki matkakumppanina. 15.30 Miehen puolikkaat. 16.45 Milf Manor. 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Narrin aamulaulu Outi Paananen 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Riston Valinta 09.55 Yksi on hyvää seuraa 09.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen 10.00 Jumalanpalvelus Lapuan tuomiokirkosta. Beethoven): O Charlie is my darling (Elaine Woods, sopraano, Carolyn Watkinson, altto, ja Richard Salter, baritoni, sekä Christian Altenburger, viulu, Julius Berger, sello, ja Helmut Deutsch, piano). 12.00 Kulttuuricocktail Live. 07.40 Remonttipari. 06.30 Rantatalon metsästäjät. 04.55 Pelastajat Lappi. 22.00 Renki (12). NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Lentoturmatutkinta erikoisraportti. 21.12 Uutisviikko selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää. 03.20 Katujen kaaharit. 14.00 Simpsonit. 20.00 Lentoturmatutkinta. 03.45 Romuttamon superauto. 20.00 Race Across The World Suomi. 03.55 Baywatch (12). 13.30 Simpsonit. 07.25 Ensisilmäyksellä. 17.50 Menneisyyden salaisuudet. 12.00 TV7 Jerusalem uutiset. 06.05 Rantatalon metsästäjät. 17.30 Miehen puolikkaat. STAR CHANNEL 04.10 Tuho-osasto. 21.00 Elokuva: Wallander: Kylähullu (16). 12.00 Kanadan rajalla. Kanttorina Juliaana Kellokoski. 17.35 Poliisikamera. 17.30 Rekkakuskit Suomi (S). Urkurina Silja Heikkilä. 15.00 Sydneyn lentokentällä. 03.00 Lentoturmatutkinta. 18.00 Sydneyn lentokentällä. 17.15 Kysymys vai vastaus 18.00 Yle Uutiset. 19.55 Monster Garage. 12.30 Teknavi. 00.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). Ovatko Ruotsissa asuvat suomalaiset suomalaisia, ruotsalaisia vai ruotsinsuomalaisia. 11.00 Välilevyjä Kare Eskola 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 08.30 Ravintolat maailman laidalla. 21.45 Katselkaa Herran tekoja. 11.30 Moderni perhe. 20.00 Ehtoopalvelus Järvenpään Jumalansynnyttäjän Kazanilaisen ikonin kirkosta 21.00 Yle Uutiset 21.05 Elävä historia 21.55 Mustan musiikin sosiaalihistoriaa 22.52 Romano mirits 23.15 Uutispodcast 23.40 Yöklassinen 06.30 Hyvää huomenta 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Virtasen taloushistoria: Voiko ihminen rakastua autoonsa. 07.20 San Diegon eläintarha. 01.50 Metsästäjät (12). 20.00 Vain yksi tie. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 21.00 Subleffa: The Enforcer (16). 19.00 Koti koiralle UK. 21.00 Renki (12). 06.40 Say Yes to the Dress. 13.00 Sydneyn lentokentällä. 10.00 Jumalanpalvelus. 11.00 Uusi elämä etelässä. 21.00 Elokuva: Viimeinen samurai. 13.00 Tummien vesien mysteerit. 19.30 Rillit huurussa. 17.10 Urheiluradio. Hoffmeister Groot: Allegro moderato kvartetosta jousille nro 2 D-duuri (Minna Pensola, viulu, Antti Tikkanen, alttoviulu, Tuomas Lehto, sello, ja Niek de Groot, kontrabasso). 14.40 Farmi Suomi. 01.02 Yöradio 01.10 Juha Laaksosen luontoretki 01.22 Yöradio 01.30 Minna Pyykön maailma 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset. 19.00 Samalla rahalla. 17.00 Muodin huipulle. 18.30 Unelmapuutarha. 15.40 Pariisi juhlii 2022. 07.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. 15.02 Sunnuntaivieras: Heidi Iivari 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Suurmestari UK. 16.00 Sinkkuillallinen. 23.40 9-1-1: Lone Star. 01.00 Meret ilman vettä. 16.00 Miehen puolikkaat. 06.15 Kakkukuningas. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu 13.05 Viikon luontoääni: merilokki 13.10 Radio Suomen Viikonloppu 13.15 Blomiksen luonto 13.20 Radio Suomen Viikonloppu 13.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää 13.55 Radio Suomen Viikonloppu 14.00 Yle Uutiset. 16.00 Maalaistaloa rakentamassa. 16.35 Kova laki: Erikoisyksikkö. 15.30 Alaskan jäälentokenttä. 01.40 Christoffer Strandberg Show. 10.50 Monster Garage. 14.30 Alaskan jäälentokenttä. 07.25 Say Yes to the Dress. 17.00 Miehen puolikkaat. 09.50 Ski Classics: Summit 2 Senja. Schumann Saint-Saëns: Abendlied (Detroitin SO/Neeme Järvi). 18.45 Ettei kukaan eksyisi. 07.45 Ensisilmäyksellä. 19.30 Diili. 09.30 Herätysliikehdintä. 22.00 Blue Bloods (12). 16.00 Derek Prince. 12.00 Simpsonit. AVA 04.50 MTV Uutiset Live. 08.05 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 02.30 Rikoksen Anatomia. 03.00 Syke (7). 16.00 Sydneyn lentokentällä. 12.30 Simpsonit. 10.30 Ostoskanava Myori.fi. 17.00 Tulossa: Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. 18.35 Unelmahäät. 20.07 Sää 20.08 Tiskijorma Jorma Hietamäki 21.00 Yle Uutiset. 12.30 Kanadan rajalla. 07.55 Sunnuntai Sofian seurassa. 23.13 Onko elämä vitsi. 13.20 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe. 14.00 Kotoisa. 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää. FRII 04.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 01.00 Arkiston helmiä. 21.00 Poliisien matkassa. 16.30 Sunnuntailounas (S). 10.00 Hollywoodin uusi asuntokauppias. 13.00 Simpsonit. Virret: 265; 134:4; 419;1,3; 930; 959; 323:5. 22.30 New York 24/7. 11.00 Ilpoistenpiiri. Televisio ja radio p. 08.55 Ihanat kamalat lemmikit. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 06.00 MTV Uutiset Live. 18.30 Renki (7). 03.05 Simpsonit (7). 23.45 Elokuva: Upgrade. 19.00 Rillit huurussa. 08.25 Ensisilmäyksellä. 21.05 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää: Jälkipyykki. 03.05 Hengenvaarallisesti lihava. 08.00 Kosketuskohta. 08.50 Lasten pyhis. 12.00 Uusi elämä etelässä. 11.55 NASAn salaiset kansiot. YLEX 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat 11.00 Viki ja Köpi Show 13.00 YleX Viikonloppu: Lloyd Libiso 17.00 YleX Iltapäivä: Viikon Parhaat 20.00 Papananaaman K-pop-show 23.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Ella Ossi (u) 00.00 Yöradio 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Ella Ossi. 03.25 Castle. 23.50 Elokuva: Black Mass. 09.00 Rooman kadonneet aarteet. 14.00 Simpsonit (12). Leonard (sov. 23.05 Daniel Ahola: Poliisia ja rosvoa (S). Vieraana on tutkija, sosiologi Krister Björklund. 11.02 Laiskanlinna Tero Liete 12.00 Yle Uutiset ja sää. 06.25 Tunnelbanan. 14.02 Pääministerin haastattelutunti 15.00 Yle Uutiset. 08.05 Radio Suomen Viikonloppu 08.10 Juha Laaksosen luontoretki 08.22 Radio Suomen Viikonloppu 08.30 Minna Pyykön maailma 08.55 Radio Suomen Viikonloppu 09.00 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Kiihdytyskisa: Kaksintaistelu. 08.40 Rakennetaan maja!. 20.30 Gloryline. 05.15 Asunnon metsästäjät. 02.00 Toinen maailmansota ylhäältä päin -kooste. 23.10 Jaakobin kirje. 19.50 Sportliv. 05.35 Arvokaman metsästäjät USA. 19.00 Renki (7). 13.45 Jääkiekkoa: Pikkuleijonat kohti kotikisoja. 23.00 Open House: The Great Sex Experiment (12). 00.55 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 16.30 Superkirja. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 00.40 9-1-1: Lone Star. 14.30 Simpsonit (12). 21.15 Anna Sanan sytyttää. 20.30 Rillit huurussa. 18.30 Rillit huurussa. 02.40 Christoffer Strandberg Show. 23.55 Naked Attraction Norja. 02.40 Castle. 07.03 Radio Suomen Viikonloppu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Viikonloppu 08.00 Yle Uutiset ja sää. KUTONEN 04.30 Ruotsin rajavartijat. 02.00 Suurmestari Ruotsi
Hämeen Sanomat tavoittaa 82 100 lukijaa printissä ja verkossa (KMT 2023) ISSN 0356–2751 KUSTANTAJA Hämeen Media oy Toimitusjohtaja: Vesa-Pekka Kangaskorpi HÄMEEN SANOMAT Postiosoite: PL 530, 13111 Hämeenlinna Käyntiosoite: Vanajantie 7, Hämeenlinna TOIMITUS Uutisvinkit: sähköpostitse toimitus@hameensanomat.fi puhelimitse 03 615 1410. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Laaja sadealue saapuu lännestä ja etenee kohti itää. °C -31,8 Salla Naruska Lämpimintä 5.4. Painetun lehden tilaukseen ulkomaille lisätään postikulu. p Sää 24 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 6 9 12 15 18 21 24 27 30 2 5 Maaliskuu Huhtikuu 2024 -25.0 -15.0 -5.0 5.0 15.0 6 9 12 15 18 21 24 27 30 2 Maaliskuu Huhtikuu 2024 10 20 Su Bangkok 35 Berliini 25 Bryssel 18 Eilat 27 Kairo 28 Kööpenham. Maksumuistutus 5, 00 e. klo 15 °C LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 6.4. Useammassa erässä maksettuna erälisä. Sade tulee etelässä ja lännessä enimmäkseen vetenä, pohjoisessa lumena. Illalla sataa maan keskivaiheilla, etelässä sää selkiytyy. Lämpötila on päivällä -7...+6 astetta. Hämeen Sanomat kuuluu Hämeen Mediaan ja on osa Mediatalo Keskisuomalaista ja Uutismedian Liiton jäsen. 2,8 mm Jomala Jomalaby -2 -7 -3 -2 -3 -1 -2 +3 +4 +2 +5 +7 +4 10 9 10 9 11 2 2 3 +7/-4 +6/-4 12/+2 10/+2 15/+1 11/+1 6 6 3 3 3 3 Hämeenlinna 6.4. 15 Las Palmas 20 Lontoo 16 Malaga 26 Lissabon 20 New York 12 Oslo 11 Pariisi 18 Peking 28 Pietari 11 Rooma 24 Tallinna 12 Tokio 22 Tukholma 14 Ma 35 21 18 28 27 14 20 16 23 18 16 11 22 22 13 26 14 22 15 Ti 36 28 13 27 26 13 20 11 21 18 22 12 13 17 14 24 13 17 14 6.4. Su Forssa +5 Helsinki +6 Hämeenlinna +7 Iisalmi Imatra +3 Joensuu Jyväskylä +3 Kouvola +5 Kotka +4 Kuopio +1 Lahti +6 Lappeenranta +4 Mikkeli +3 Oulu -1 Rovaniemi -2 Savonlinna +2 Seinäjoki +5 Tampere +5 Turku +5 Utsjoki -2 Vaasa +4 Varkaus +2 Ma 11 +9 12 +7 11 +8 +7 14 +7 +8 13 13 10 +5 +3 +7 +6 10 11 -3 +5 +9 Ti 13 10 15 11 14 10 11 14 +6 11 14 15 12 +7 +8 +8 14 14 14 11 11 Ke 11 10 13 +9 17 11 13 15 +9 11 16 17 15 +7 +6 11 11 13 10 +1 +9 13 To +8 +7 +9 +7 +9 +6 +7 10 +6 +8 +9 10 +9 +5 +4 +7 +8 +9 +7 ?0 +7 +8 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 5.4. Lehti ilmestyy seitsemänä päivänä viikossa. Kohtalaista tai navakkaa etelänpuoleista tuulta, pohjoisessa heikkoa tai kohtalaista idänpuoleista. Kuluttajatilauksiin sisältyy digilehden lukuoikeus sekä verkon sisällöt joka päivä. klo 15 °C +0,5 Bogskär Kylmintä 6.4.2023 °C -15,3 Juuka Lämpimintä 6.4.2023 °C +12,0 Kokemäki Sateisinta 4.4. Tilauksiin sovelletaan Hämeen Sanomien tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.hameensanomat.fi/tietosuoja. Verkkolehti: www. YRITYSASIAKKAIDEN MYYNTIPALVELU Yritysilmoitukset: 03 7575 710 ma–pe klo 8–16 myyntipalvelu@hameenmedia.fi JAKELU Jakelupäivystys: Posti Palvelut Oy Varhaisjakelu: 0100 4070 arkisin klo 6–16 viikonloppuisin klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5445 arkisin klo 8–16 HÄMEEN SANOMAT -SOVELLUS Lataa mobiilisovellus Play-kaupasta Android-laitteille ja App Storesta Applen laitteille. Kuvien ja videoiden lähettäminen whatsappissa: 040 457 7980 Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Päätoimittaja: Tuulia Viitanen 044 564 4454 Vastaava uutispäällikkö: Susanna Kinnari 050 3709 278 Verkkouutispäälliköt: Sanni Koivuniemi, Jani Suhonen 03 615 1410 Pääkirjoitustoimittaja: Rauno Lahti 03 615 1452 Hämeenlinnan kaupunkitoimittaja: Veli-Matti Virtanen 040 868 2403 Hattulaan liittyvät aiheet: 040 868 2443 Janakkalaan liittyvät aiheet: 050 370 9278 Talouteen liittyvät aiheet: 03 615 1451 Urheilu: Pertti Koivunen 03 6151 472, 0400 538 667 Joonas Lainesalo 03 6151 473, 040 612 6475 Topias Kauhala 050 3676536 Eetu Pennanen 03 6151471 Ihmiset ja ilmiöt, tuottaja: Riikka Happonen 040 868 2450 Ajastin: 03 615 1462, ajastin@hameensanomat.fi Kulttuuri: 03 615 1461, kulttuuri@hameensanomat.fi Mielipide: 03 615 1452, mielipide@hameensanomat.fi Toimituksen assistentti: Pia Vilpas 03 615 1401 ASIAKASPALVELU 03 7575 700 ma–pe klo 9–14 Puhelun hinta mpm/pvm, jonotus on maksullista. asiakaspalvelu@hameenmedia.fi Lukijailmoitukset: Verkkopalvelussa hameensanomat.fi/ilmoita Sähköpostilla lukijailmoitukset@media.fi Tilausvaihtoehtoihin ja -hintoihin, ajankohtaisiin tarjouksiin sekä kestotilaajan etuihin voit tutustua myös verkon asiakaspalvelussa https://oma.media.fi/hameensanomat. LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Hämeenlinna, Katinen SADEMÄÄRÄTILASTO Hämeenlinna, Katinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA Hämeen Sanomat on Kanta-Hämeen maakuntalehti, joka on perustettu vuonna 1878. hameensanomat.fi Hämeen Sanomat myös Facebookissa, Instagramissa, TikTokissa ja X:ssä Yhteystiedot Hämeen Sanomat
H 2 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 Kirjailija Kira Poutanen: Luovuus syntyy leikin tunteesta Sivu 27 RIIKKA MAHLAMÄKI-KAISTINEN
– Tietysti voidaan kuvitella, että automaation aste menee hurjan korkeaksi, ja yksittäisten ihmisten ja maiden hallitusten kyky ohjata asioita heikkenee. En usko siihen ollenkaan, että joku kehittää paremman version Chat GPT:stä, ja sitten se kaappaa jollain tavalla vallan. Matrix -elokuvasarjassa koneet ovat orjuuttaneet ihmiset laittamalla nämä elämään simulaatiossa samalla, kun koneet käyttävät ihmiskehoja energialähteenä. Kirjeessä olivat mukana niin Elon Musk, Applen perustajiin kuuluva Steve Wozniak sekä USA:n vuoden 2020 presidentin vaaleissa ehdolla ollut Andrew Yang. Kirjeen mukaan tekoäly on perustavanlaatuinen riski yhteiskunnille ja ihmiskunnalle. Sellainen tilanne osittain nykyäänkin on. Kirjeessä sanottiin, että tekoälyn kehittäjät ovat lujasti kiinni hallitsemattomassa kilpajuoksussa, jossa kehitetään ja otetaan käyttöön aina vain tehokkaampia digitaalisia voimia, joita kukaan, eivät edes kehittäjät itse, voi ymmärtää, ennustaa ja luotettavasti hallita. ” Ihmiset ovat käyttäneet teknologiaa haitallisella tavalla jo pitkään. Viiden prosentin arvio on mediaanivastaus kysymykseen, että millä todennäköisyydellä uskot tekoälyn kehityksen saavan aikaan ihmiskunnan tuhon tai ainakin pysyvän romahduksen. En usko, että hänellä on mitään sen syvempää tietoa, Rintanen sanoo. Vastausten keskiarvo oli noin 16 prosenttia. Ei ole oikein sanoa, että teknologia on sen aiheuttanut. – Elon Musk saa huomiota sillä, että on huolissaan ja hänellä on mielenkiintoisia skenaarioita. Kaikessa teknologiassa on esimerkiksi otettu hurjat määrät fossiilista polttoainetta käyttöön, kaadettu metsiä ja otettu maata käyttöön. Viime vuoden maaliskuussa yli tuhat teknologiajohtajaa ja tutkijaa allekirjoitti avoimen kirjeen, jossa vaadittiin taukoa tekoälyn kehittämiseen. Hän ei juurikaan ole kuullut kollegoiden perusteluja väitteilleen. Tekoälyn aiheuttaman tuhon mahdollisuus voisi Rintasen mukaan liittyä yhteiskunnan tiiviiseen verkostoitumiseen internetin kautta ja siihen, miten monia asioita voidaan ohjata internetin avulla. Ihminen käyttää teknologiaa, ja tekoälyn kanssa on sama tilanne. Anssi Koskinen / SUSU T ekoäly tuhoaa koko ihmiskunnan viiden prosentin todennäköisyydellä. Blade Runner -elokuvissa osa replikoista, ihmisten kehittämistä älykkäistä roboteista, alkaa kapinoida heidät luoneita ihmisiä vastaan. Tähän tulokseen päästiin tammikuussa julkaisussa mittavassa tutkimuksessa, jossa oman arvionsa tekoälyn kehityksestä antoi 2 778 tekoälytutkijaa ympäri maailman. Rintasen tuntemat tekoälytutkijat ovat samaa mieltä hänen kanssaan. Kaikki riippuu siitä, miten päätökset tehdään, miten luonnonvaroja käytetään ja miten ihmisten kulutuskäyttäytymistä säädellään. Teknologia voi koitua ihmiskunnan tuhoksi, vaikka se ei olisikaan erittäin älykästä, Rintanen sanoo. Elokuvissa on ennustettu ihmisten luomien älykkäiden koneiden valtaannousua jo kauan ennen kuin tekoälyä oli edes näkyvissä. 26 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 Millä todennäköisyydellä tekoäly tuhoaa ihmiskunnan. Amerikkalaisen scifikirjailijan Isaac Asimovin kirjoituksiin löyhästi perustuvassa elokuvassa I, Robot tulevaisuudessa roboteista tulee uhka, kun Asimovin kolme robotiikan lakia eivät enää päde. 123RF p Sunnuntaisuomalainen. – Olen huolissani teknologiasta, mutta en tekoälystä, koska ei tekoäly mielestäni ole niin hirveän syvällistä ja älykästä. Jos teknologia etenee niin pitkälle, että se alkaa olla haitallinen, niin tämä on viime kädessä ihmisen aiheuttamaa, Rintanen sanoo. Teköälytutkijoiden arviot tekniikan uhasta vaihtelevat suuresti. Noin 38 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että todennäköisyys on vähintään 10 prosenttia. Tekoäly voi tuhota meidät, mutta kaikki tutkijat eivät siihen usko. – Ihmiset ovat käyttäneet teknologiaa haitallisella tavalla jo pitkään, koska se on aina ollut jollain tavalla osalle ihmisistä hyödyllistä. Joidenkin vastaajien mukaan todennäköisyys ihmisten tuholle oli täydet 100 prosenttia. Arnold Schwarzeneggerin tähdittämässä Terminator -sarjassa tietoisuuden omaava älykäs Skynet-systeemi päättää poistaa ihmiset maan päältä, ja tästä seuraa ihmisten ja koneiden sota. Hän ei usko tuomiopäivän julistuksiin. Ei tekoäly suorita mitään vallankaappausta. – Minä taisin laittaa todennäköisyydeksi nolla prosenttia. Aalto-yliopiston professori Jussi Rintanen oli yksi tutkimukseen vastanneista. Sitten homma lähtee käsistä. Rintanen ei osaa tarkasti sanoa, mihin vallankaappauksen mahdollisuus perustuu. Onko todellisuus enää kaukana elokuvista
Lastenkirjallisuudessa tämä näkyy siinä, että opetuksen tai selkeän lopputuloksen sijaan kirjan sanomana on kertoa, että tällaista tämä elämä on. – Suomalaisuus on tuonut ehkä pehmeyttä tapaani olla äiti. Perusmentaliteetin erona on, että Ranskassa hyväksytään se, että asioihin ei ole aina tiettyä vastausta. Kaneli Pöppelson ja lumisen huvipuiston salaisuus -kirja julkaistaan syyskuussa. Suomessa tätä ollaan nostamassa kymmenestä neljääntoista. – Luovuus syntyy vapauden ja leikin tunteesta ja siitä, että kaikki on mahdollista. Finlandia-palkittu kirjailija toivoisi Suomeen lisää kulttuurin ja kielen arvostusta. Hän sanoo pitkän keskittymisen toisen tekstiin synnyttävän tarpeen kirjoittaa omaa tekstiä. – Kun tyttöni meni 6-vuotiaana ranskalaiseen peruskouluun, ensimmäinen asia jonka hän mielestäni siellä oppi oli stressaaminen. Ranskan tilastokeskus kertoo toisenlaista tarinaa. Sellainenkin on olemassa, mutta se ei ole koko totuus kaupungista. – Kulttuuri on maan sielu, jota ei kyseenalaisteta. Kun taas oma teos on valmis, on ihanaa sukeltaa maailmaan, jossa joku on jo miettinyt roolit ja juonikuviot valmiiksi. – Luulen, että ranskalaisten lukemiseen vaikuttaa sekin, että lapset saavat puhelimen vasta 11-vuotiaana mennessään Suomen yläkoulua vastaavalle kouluasteelle, Poutanen pohtii. Siksi jos ryhtyy suorittamaan, teksti menee helposti jumiin. Näistä noin puolet on kotimaisia. – Se tuntui ihanalta sen jälkeen, kun oli ollut syvissä vesissä. Kun koulutusjärjestelmään kuuluva leikkikoulu alkaa 3-vuotiaana, päivillä on heti pituutta 8 tuntia. Seuraava aikuisten kirja lähti jo etenemään, mutta ”tökkäsi lukkoon”. Kirjoittaminen tuntui Poutasesta jo 9-vuotiaana ”omalta jutulta”. Mutta minusta tuntuu, että Suomessa äidinkieltä ei arvosteta tarpeeksi. Ranskassa kielen ylläpito on säädetty lailla. – Jos metrotunnelin mainoksessa on teksti englanniksi, löytyy se siitä aina myös ranskaksi. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 27 Kira Poutanen kirjoittaa teoksia, joita hänen läheisensä eivät lue Riikka Mahlamäki-Kaistinen / SUSU L astenja nuortenkirjallisuuden Finlandian vuonna 2001 voittanut kirjailija Kira Poutanen on asunut Ranskassa 27 vuotta. Ranska on Poutasen kokemuksen mukaan klassinen maa hyvässä ja pahassa. Poutanen laittoi kirjan sivuun ja sukelsi lasten maailmaan. Hän sanoo sitä hyväksi paikaksi herätellä luovuutta, sillä siellä kaikki on mahdollista. 15–24-vuotiaissa aktiivilukijoita on enää 8 prosenttia 40 prosentin sijaan. RIIKKA MAHLAMÄKI-KAISTINEN Sunnuntaisuomalainen p. Kun Poutaselta kysyy, missä vaiheessa hän päätti jäädä Ranskaan, hän sanoo päätöksen tulevan varmasti kohta. Lukeminen on lisääntynyt viime vuosina, ja ranskalaisista 49 prosenttia lukee kirjaa päivittäin. Poutanen puhuu maalaisjärjestä, lasten kannustamisesta ja vapaa-ajan arvostamisesta. Poutanen sanoo, että suomen kieli tulee olemaan hänelle aina vahvan ilmaisun ja sanataiteen kieli. Poutanen arvelee kulttuuriarvostuksen heijastuvan myös lukutottumuksiin. – Mutta ei minulla sellaista suurta itsevarmuutta ollut, että olisin tiennyt tulevani kirjailijaksi. Hän lisää nauraen, että on oikeastaan hyvä asia, että ranskalainen puoliso ei ole kirjoja lukenut ja on näin ollen vakuuttunut, että ne ovat loistavia. Työt lomittuvat ja ruokkivat toisiaan. Aktiivilukijoiden joukkoon, eli 10 kirjaa puolessa vuodessa lukeviin 10–14-vuotiaisiin, kuului 1980-luvulla 61 prosenttia ikäluokasta. Hänen kirjojaan on käännetty tanskaksi, unkariksi ja latviaksi, mutta ranskaksi niitä ei voi lukea. Nyt luku on 23. Suomessa julkaistaan vuosittain 1 000–1 300 lastenja nuortenkirjaa. Poutasesta suomalainen lastenkirja poikkeaa selvästi ranskalaisesta. Suomalaisessa järjestelmässä on toki hyvääkin. – Kääntäminen on kuuntelemista. – Psykoanalyyttisesti miettien on jännää, että olen laittanut itseni tilanteeseen, jossa kirjoitan kirjoja, joita kukaan ympärilläni ei voi lukea, Poutanen sanoo. Hän puhuu pohjoismaisesta suoruudesta, jossa asiat jaetaan hieman karrikoiden oikeisiin ja vääriin. Se on hänestä jotain sellaista, joka ei väittelykulttuuria rakastavassa Ranskassa päde, ja näkyy myös kirjallisuudessa. Poutasen edellinen romaani, Surun kartta , käsitteli vaikean synnytyksen traumaa ja ylisukupolvisia taakkasiirtymiä. Oman tekstin kirjoittaminen taas on puhumista. Poutanen kirjoittaa tv-käsikirjoituksia Suomen televisioon, työskentelee toimittajana ja kääntää ranskalaista ja englantilaista kirjallisuutta suomeksi. Sen annetaan jäädä englannin jalkoihin. – Täällä jokainen haluaa osoittaa olevansa itsenäisesti ajatteleva yksilö ja tuo sitä myös esiin. Siinä yrittää mahdollisimman tarkkaan kuunnella, mitä kirjoittaja haluaa sanoa. Paha sisältää muun muassa asioiden hitaan muuttumisen, hyvää on vahva kulttuurin ja kielen arvostus. Suomalaisnuorten lukeminen on vähentynyt tilastokeskuksen mukaan dramaattisesti 1980-luvulta. Kirjailija Kira Poutanen on vähän allerginen romanttiselle, Emily in Paris -sarjan kaltaiselle Pariisi-kuvalle. Ranskassa päivät ovat pitkiä. Mutta siinä mielessä olen omaksunut ranskalaisen kasvatuksen, että en kauheasti neuvottele lapsen kanssa, Poutanen hymyilee. – Ranska ei voi sitä syrjäyttää. Arvostus näkyy esimerkiksi siinä, että kirjojen arvonlisävero on 5,5
Niina Parviainen omistaa kaksi flattia eli sileäkarvaista noutajaa, joka on hieman harvinaisempi noutajarotu. Työorientoituneet noutajat nauttivat etenkin nenäja päätyöskentelystä. Ne ovat myös erittäin ihmisrakkaita, joten joskus huomio menee treenaamisen sijaan toisiin ihmisiin, Parviainen kuvailee Friidaja Luna-koiriaan. Pia Tervoja Noutajat ovat rauhallisia kotikoiria, jos niille on tarjolla riittävästi aktiviteetteja. Niillä riittää elämäniloa. Ykköstilaa on pitänyt jo usean vuoden ajan labradorinnoutaja. – Kun pitäisi tehdä yksinkertainen suoritus, niille saattaa tulla monimutkaisia ajatuksia. Viime vuoden rekisteröinneissä kakkospaikan ottanut kultainennoutaja on sekin ollut jo pitkään mitalisijoilla. Noutajakoirayhdistyksen toiminta on tarkoitettu kaikille Suomen kuudelle noutajakoirarodulle. Mika Lappalaisen näkee rodussa myös hieman taiteilijaluonnetta. – Ne ovat erittäin keskittyneitä työhönsä silloin kun ollaan metsällä tai treeneissä. – Labradorinnoutaja on valtarotu, koska se on parhaiten koulutettavissa oleva koira. Kennel Jummi-Jammin omistaja Maija Lappalainen kuvailee rodun työroolia hieman totiseksi. Koirien kiinnipitoaika ei koske koulutuksessa olevia noutajia. – Flateista on sanottu, että ne ovat koiramaailman ”Peter Paneja”, joka keksivät ja kehittävät kaikenlaista. Välillä se on hyvä, välillä taas huono asia. Maanomistajan luvalla niitä voi treenata myös kevättalvella. Mikä tekee näistä koiraroduista niin suosittuja. Keski-Suomen Noutajakoirayhdistyksen puheenjohtaja Hanna Rajala puolestaan kuvailee omaa käyttölinjaista kultaistanoutaja Kerttua hyväntuuliseksi kaveriksi, joka on aina valmis kaikenlaiseen aktiviteettiin. Kaikki noutajarodut ovat Mika Lappalaisen mukaan parhaimmillaan hyviä metsästyskoiria. Flatit eivät ole ainakaan toistaiseksi jakautuneet näyttelyja metsästyslinjaisiin koiriin, kuten labbikset ja kultaisetnoutajat. Kotioloissa labradorit ovat maailman parhaita perhekoiria. Läppiksen Kennelin Tuija Aaltosen kultainennoutaja Tekla nauttii, kun se saa noutaa kankaisia harjoitteludameja. Labbiksen kanssa pääsee helpoimmin pitkälle myös sellainen omistaja, joka ei ole niin taitava kouluttaja, sanoo labradorien kouluttajana ja metsästyskokeiden tuomarina toimiva Mika Lappalainen. 28 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 Noutaja on kuin partiolainen: aina valmiina S uomen suositumpien koirarotujen kärkikaksikon muodostaa kaksi noutajarotua. PEKKA SEPPÄNEN p Erä ja luonto
Länsipohjassa se tunnettiin mahtipontisilla kutsumanimillä: koskisonni ja koskensonni. Muuttuva luonto -palstalla luontokuvaaja kertoo, millaisia muutoksia hän on havainnut luonnossa liikkuessaan. A-metsästyskoe järjestetään oikean metsästyksen yhteydessä. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 29 Nuoren pennun kouliminen alkaa leikin varjolla. Sen vanha lajinimi oli sumukorento ja sellaisena se kulkee vieläkin ainakin kalastajapiireissä. Karaistunein lajeista on hankikorri. – Pienillä harjoituksilla ruokitaan sen motivaatiota. Noutajat nauttivat siitä, että ne saavat nenälle ja päälle työtä. Toisinaan korennoilla on suoranaisia massakuoriutumisia. Esimerkiksi ohjaustehtävässä damit viedään koiran näkemättä maastoon ja koira lähetetään hakuun ohjaamalla sitä käskyillä, pillillä ja käsimerkeillä. Niina Parviaisen mukaan aktiivisuus ei ole sitä, että koiria lenkitetään useita kilometrejä päivässä vaan esimerkiksi rodunomaisten harjoitusten tekemistä ja metsällä käymistä. Koskikorentojen toukat elävät aluksi viileässä virtavedessä, josta ne kevättalvella aikuistuvat. Maija Lappalaisen mukaan kokeessa arvioidaan alkuun koirien sosiaalisuutta. Nykyinen lajinimi on ollut alun perin käytössä Pohjanmaan jokialueella. Valo ja lämpö tuovat kevään tullessaan, mikä näkyy monina muutoksina luonnossa. Kaloille ne ovat helppoja saaliita. Vuosikymmeniä metsästyslinjaisia labradoreja kasvattanut Maija Lappalainen sanoo testaavansa pentujen metsästysviettiä näyttämällä pennuille pakastettua tai tuoretta riistaa tai vetämällä riistalla pientä jälkeä. Lajista riippuen ne elävät vain parista päivästä muutamaan viikkoon. Täydelliseen muodonvaihdokseen kuuluva kotelovaihe niiltä puuttuu kokonaan. Aikuisilla korreilla herkuttelevat jalokalat kiinnostavat myös kalastajia. – Kun ollaan pyytämässä metsäkanalintuja, koira pyörii haulikon kantaman ympärillä ja nostaa linnun ylös. – Lisäksi arvioidaan muun muassa koiran vesityöskentelyä, hakua ja laukauksen sietoa. Noutajien taipumuskoe on pakollinen käyttöja näyttelylinjaisille noutajille muotovalion arvon saavuttamiseksi. Suomesta on tavattu 36 koskikorentolajia. Lappalainen arvioi, että treenaamatonkin koira osaisi hakea riistan, mutta ei välttämättä palauttaa sitä välittömästi omistajalle. Muuttuva luonto JUSSI MURTOSAARI Kerttu-koira treenipuuhissa. – Kun pentuja seuraa 24/7, tuntee niiden luonteenpiirteet ja osaa suositella tiettyä pentua tietylle ostajalle. Usein varhaisimmat liikkujat ovat aikuistalvehtijoita, jotka havahtuvat heti sopivilla suojasäillä. Noutajia käytetään myös SRVA-toiminnassa eli kolaritilanteissa loukkaantuneiden hirvieläinten jäljestämisessä viranomaisten apuna, Hanna Rajala kertoo. Treeneissä nuorta koiraa voidaan totuttaa myös laukauksen ääneen. Maija Lappalainen hankki vuonna 1990 ensimmäisen labradorinsa. Aikuiset korennot eivät ole kovin pitkäikäisiä. Rakkaalla lapsella on ollut monta nimeä. Koirien tulee osata olla rauhassa, vaikka ympärillä olisi iso joukko narttuja ja uroksia. Perhokalastajat käyttävät sopivaan aikaan korrien mallisiksi sidottuja perhoja. Silloin hyönteisiä on liikkeellä joukoittain, mikä on kaloille mieleen. Koska metsästyskausi on lyhyt, metsästyskokeet tarjoavat mahdollisuuden vahvistaa metsästyksessä tarvittavia taitoja ja yhteistyötä koiran ja ohjaajan välillä. – Ilman koiraa lintua olisi vaikea löytää kaislikosta. Sorsastuksessa koiran on osattava olla hiljaa ja tarkkailla tilannetta joskus pitkänkin aikaa. Muuramessa viime vuoden maaliskussa kuvattu hankikorri. Kirkasvetisillä koskipaikoilla ensimmäiset koskikorennot ovat todellisia kevään airueita. Kuoriutuva uusi hyönteissukupolvi on pettämätön muistutus tulevasta keväästä ja kesästä. Tarkkaan ottaen tuo hetki oli Suomessa aamulla kello 5.08, kun päivä ja yö olivat yhtä pitkiä. Hankikorri on aikuisena lentokykyinen, mutta liikkeissään melko kömpelö. – Jäsenet harrastavat noutajiensa kanssa aktiivisesti muun muassa agilitya, tokoa, rally-tokoa, noseworkia ja palveluskoiralajeja. Pentukoira osaa jo juosta pallon perään ja tuoda sen takaisin. Oululaiset pitivät sitä aiemmin potkapekkana ja kemijärveläiset purnupekkana. Lyhytikäisimmät lajit eivät nauti aikuisina lainkaan ravintoa. Osa lajeista syö levää tai jäkäliä. Tämä kalastusmuoto on melko uusi harrastus, mutta ainakin Kainuussa se on innostanut matkailuyrittäjiä järjestämään asiasta kiinnostuneille kalastajille korriviikkotarjouksia. Ensimmäiset hankikorrit ovat perinteisesti ilmaantuneet maaliskuussa. Noutajien B-metsästyskokeessa jäljitellään metsästystilanteita, erityisesti vesilinnustusta. Se pystyy aikuistumaan, kun ilman lämpötila nousee pariin lämpöasteeseen. Siihen kuuluvat muna, toukka ja aikuinen. Hankikorri on hyönteisenä tuttu ympäri Suomea ja se tunnetaan monilla eri nimillä paikkakunnasta riippuen. Hankikorri on karaistunut otus Jussi Murtosaari Maaliskuun lopussa koettiin kevätpäivänseisaus eli hetki, kun Auringon keskipiste siirtyi tähtitaivaan eteläiseltä puoliskolta pohjoiselle. Onnistuneen laukauksen jälkeen koira noutaa linnun ja tuo luokseni. Parhaiten korennot ovat liikkeellä ja lennossa aurinkoisella säällä. Valon lisääntyminen jatkuu vielä useita kuukausia ja saavuttaa huippunsa tänä vuonna 20. Niiden muodonvaihdos on niin sanottu epätäydellinen. Melko huonoina lentäjinä korentoja putoilee usein veden pinnalle. Kuvassa perheen Ella-koira. Taipumuskoe on pääsykoe noutajien metsästyskokeisiin. Kevään ensimmäiset varsinaiset uuden sukupolven edustajat näkevät päivänvalon kuitenkin jo maaliskuussa. Koiran metsästystaitoja voi harjoitella omatoimisesti tai noutajayhdistyksen yhteistreeneissä. päivä kesäkuuta. Kultainennoutaja Iineksen omistaja Sauli Aaltonen sanoo, että kouliintunut noutaja toimii metsällä automaattisesti ja itsenäisesti. Aikuinen koskikorento kuoriutuu suoraan vedestä maalle ryömivästä toukasta. Erä ja luonto p. Yhdeksän kuukautta täyttänyt koira saa osallistua noutajien taipumuskokeeseen eli testiin, jossa arvioidaan koiran luontaisia taipumuksia metsästykseen. Treeneissä jäljitellään metsästystilannetta heittämällä ja haetuttamalla kankaisia dummyjä eli dameja. Lisäksi noutajille on tarjolla Working test -kokeita, joissa on metsästystilanteita jäljitteleviä rasteja. Lumella kömpivät hyönteiset ovat myös kohtalaisen verkkaisia liikkeissään. Laji on levinnyt koko Suomeen mutta kannat ovat pohjoisessa etelää runsaammat
Rakkaamme Hilkka Tellervo KOSKELA o.s. Arvi Aulis * 12.08.1948 Renko † 27.02.2024 Renko ETELÄSAARI Viljo Einari * 24.01.1936 Renko † 05.03.2024 Renko Kädessä elon Herran päiviemme määrä on. KUOLINILMOITUKSET Antti Jaakko Samuli HORMISTO s. Lämmin kiitos surussamme myötäeläneille. Salimäki * 7.11.1937 Kalvola † 10.3.2024 Hämeenlinna Oli sulla sydän niin lämmin, hellä, oli siellä paikka meillä jokaisella. 8.3.2024 Helsinki Aamun koitosta iltaruskoon kulkija elämän taivaltaa. Katajiston henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. Rakkaudella kiittäen ja muistaen Tuula ja Georgios Leena ja Reijo Liisa, Matilda Katerina, Georgios, Konstantinos ja Helena Mikko, Maaria, Oliver, Alvar ja Edvin Markku sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. Eronen * 16.6.1943 Rantasalmi † 14.3.2024 Hämeenlinna Kaivaten Ahti Terho ja Outi Liisi, Petteri ja Miska Milka perheineen Kuisma perheineen Mikael perheineen sisaret perheineen Kaikk´ on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk´ on niin hellää ja hyvää. 4.1.1935 Hämeenlinna k. Vaikka polkuni kotoa kauaksi kulki, Karjalan sineen sieluni jää. Ei ihminen huomaa, ei silmä nää, miten lähellä voi olla määränpää. Rakkaudella muistaen Raija Ei enää murheita isäkulta pois on ottanut Herra sulta ja varmaan luona sä Jumalan sait kodin maallista paremman. 16.2.1926 Vuoksela k. Rakkaamme Uolevi JANSSON * 15.4.1943 † 9.3.2024 Me yhdessä polkua kuljettiin, elämän myrskyt yhdessä kestettiin. Rakkaamme Pentti Erkki Aulis HEINÄNEN s. 8.3.2024 Willa Katinala, Hattula Syvästi kaivaten Irma, Öystein ja Paul Olav, Olga, William ja Aurora Petri, Tuuli, Frida ja Tilda Ritva ja Simo Teemu ja Lukas, Neea Tuomas ja Paula muut sukulaiset ja ystävät Kertokaa Karjalaan liitävät linnut, kumpujen kukille kuiskaus tää. Lämmin kiitos kaikille äidin hoitoon osallistuneille. Asikainen o.s. Savolainen * 15.7.1932 Hämeenlinna † 4.3.2024 Hämeenlinna Autuaat ovat puhtaat sydämestä, sillä he saavat nähdä Jumalan. 30 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024. Kiitämme Koivikko-Kotia ja Kotisairaalaa hyvästä hoidosta. Jäi jälkeesi kaipuu, jäi sanaton suru. Kaivaten Kari Jari-Matti perheineen Marika perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. Silmäni mä suljen, aika levon on. Rakas äiti, mummu, isomummu Liisa Maria KIURU o.s. Kiitos Willa Katinalan os. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Sydämellinen kiitos osanotosta. Rakkaamme Arja Tuulikki KORKEILA ent. Lämmöllä veljeksiä muistaen serkut perheineen muut sukulaiset ja ystävät Rakas puolisoni, äitimme ja isoäitimme Anja Helena KAREVAARA o.s. Lämmin kiitos osanotosta. 6.3.2024 Hämeenlinna On aika hiljaa kiittää ja ote irrottaa, pian meidät yhteen liittää vain muistojemme maa. Lämmin kiitos kaikille Viljoa hoitaneille. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta. Käppi s. Sinä ensiksi saavutit määränpään minun jäädessä tänne ikävään. Lämmin kiitos osanotosta. Määränpäähän saapuessaan uneen rauhaisaan vaipua saa. Rakas äitimme, mummomme ja isomummomme Eeva LEMOLA o.s. Eino Leino Siunaus toimitettu. Kaivaten Tuire Anette ja Arne Andreas ja Emilia Matias Mette Sami ja Satu Iida ja Petteri Otto ja Heini Fanny Eila perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Ei kauniimmin täältä lähteä vois, kuin nukkua, nukkua hiljaa pois. Paavola s. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitos myös Kyterinhovin henkilökunnalle Hilkan hyvästä hoidosta. Kaivaten Kristiina ja Kari Mikko perheineen Anna perheineen Johanna ja Tommi Heidi perheineen Hannu Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 5:8 Kiittäen ja kaivaten Kalervo Hanni ja Jukka Marilla, Joni Maisa ja Matti Teija ja Juuso Petrus ja Minna, Taija ja Juhana, Ella ja Juuso, Samuli ja Laura, Hilla ja Matias Heini ja Ilkka Otto-Pekka ja Anna, Oskari ja Sini, Roosa ja Matti, Matilda ja Joonas, Vilma ja Teemu, Verneri ja Anni Saija Lotta-Sofia ja Roberto, Kasperi ja Heidi, Severi ja Hedda, Nelli lastenlastenlapset puolisoineen lapsenlapsenlapsenlapset sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 6.4.2024. Kiitos myötäelämisestä surussamme. tytär ja poika perheineen Kaipaamaan jäivät sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Matt. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. 17.3.2024 Janakkala Hiljaa, hiljaa kuljen tietä ikiuneen. Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä aina muistit ja huolta kannoit. 12.12.1927 Janakkala k. 25.7.1941 Urjala k. Siunaus toimitettu
Pian Kinisjärvi sai tiedon, että pieni joukko seurakuntalaisia oli valittanut päätöksestä hallinto-oikeuteen. – Pappina haluan katsoa ihmisen sisintä, en ulkoisia asioita. Nyt hän iloitsee paluustaan entiseen tehtäväänsä Rääkkylään. 050 574 3803 KIVIGALLERIA P. – Se oli kielikylpy. Lämmin kiitos osanotosta. Kukaan ei puhunut suomea, eivät opettajatkaan. Rovaniemellä syntynyt Kinisjärvi toimi vuoteen 2021 saakka seurakuntapastorina Enontekiöllä, missä vakinaisen viran saamisen edellytyksenä oli saamen kielen opiskelu. Kelpoisuusehdot täyttääkseen Kinisjärvi reissasi Norjan puolella suorittamassa kieliopintoja. kirkkoherrana Kinisjärvi ehti kokea, että hänen piti olla aina tavoitettavissa. Nukahtaen siirtyi kukkatarhaan taivaaseen. Pienten seurakuntien kirkkoherran virat ovat muodostuneet raskaiksi, Kinisjärvi sanoo. Papiksi hänet vihittiin 13 vuotta sitten. Sunnuntaisuomalainen p. Kinisjärvi pitää edelleen radiohartauksia pohjoissaameksi. Kanta on sen jälkeen muuttunut. Kappalainen Heli Kinisjärvi, 60, kertoo esimerkin lämmöllä. Enontekiöllä Kinisjärvi koki, millaista on olla kirkon palvelija pienessä yhteisössä. 03 618 4411 Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml Rakkaamme Antti Aulis TOIVONEN * 19.2.1939 † 5.3.2024 Järven rantoja laineet huuhtelee, puut hiljaa kuiskii ja kuuntelee, ei metsässä enää kulkijaa. Kinisjärvelle se on ollut sitä siksikin, että hän on tehnyt koko työuransa kirkon piirissä, ensin nuorisotyön ohjaajana, sitten diakoni-sosionomina. Hän päätti toisin ja palasi entiseen tehtäväänsä kappalaiseksi. Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 31 Iso työkuorma, kyräilyä ja valitus hallinto-oikeuteen Taru Väänänen / SUSU P ienellä paikkakunnalla papin liikkeet pannaan helposti merkille Jos sielunpaimenen ikkunassa on palanut valo vielä puolen yön aikaan, tavatessa seurakuntalainen kysäisee, eikö uni tullut silmään. – En hae helppoa elämää. Kun luin perusteet, mietin, miten tällaista voi olla. Kinisjärvi muistaa olleensa valituksesta hämmästynyt. kirkkoherrana hän sanoo välillä kuulleensa suoraan mielipiteen, ettei nainen voi hoitaa tehtävää. Työtehtävissään Ilomantsin vt. ” Ensimmäisenä naiskirkkoherrana oleminen on uraauurtava juttu. Hän oli ensimmäinen tehtävään valittu nainen tämän pohjoiskarjalaisen seurakunnan historiassa. Silti hän sanoo tuntevansa yhä vetoa kirkkoherraksi ja laittavansa ehkä hakupaperit vetämään, kun sopiva virka tulee kohdalle. Nyt hän sanoo suhtautuvansa tähän jälleen ajankohtaiseen asiaan neutraalisti. Kun hallinto-oikeus vuodenvaihteessa päätti, ettei valitukselle ole perusteita, Kinisjärvi olisi voinut irtisanoutua ja ottaa uuden viran vastaan. – Ensimmäisenä naiskirkkoherrana oleminen on uraauurtava juttu. Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön toteuttaman kyselyn (2022) mukaan noin neljäsosalla vastaajista on kokemuksia siitä, ettei seurakunnan jäsen halua osallistua naispapin toimittamaan jumalanpalvelukseen. Naisteologien seurakunta ei ole enää harvinaisuus, sillä naisten osuus papistosta on jo yli puolet. – Työmäärä on paljon suurempi verrattuna suuren seurakunnan kirkkoherran työnkuvaan. Kirkkoherran vastuulla on hallinto, minkä lisäksi hän huolehtii käytännön seurakuntatyöstä. Kun näette pikkupaikkakunnan kirkkoherran, kumartakaa, Kinisjärvi naurahtaa. Seurakuntalaiset ovat hänelle tärkeitä. Opettaja saattoi esittää kävelyä ja sen jälkeen sanoa, mitä verbi on saameksi. Mustonen * 21.4.1943 Kuusjärvi † 3.3.2024 Janakkala Valoisa kevään lapsi, mielessä kukat ja kasvit. Me katsomme jälkiä kättesi töiden, kiittäen, kaivaten, ikävöiden. Lämmin kiitos osanotosta. Lämmöllä muistaen Risto Kirsti perheineen Harri perheineen sisar ja veli sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. Korostui, että tämä ammatti on elämäntapa. Kielitaito riitti lopulta kokonaisten saarnojen kirjoittamiseen. Valittajat vetosivat ”sukupuolittuneeseen keskusteluun Me too -kampanjoineen” ja arvioivat, että seurakunnan miesjäsenet saattavat arastella sielunhoidollisia keskusteluja naispapin kanssa. Taina Pirkko Tellervo LAIHO o.s. – En osannut odottaa sitä. Valituksen käsittelyajan Kinisjärvi oli virkavapaalla kappalaisen virastaan Pohjois-Karjalan Rääkkylässä. Mirja Katri perheineen Matti perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu. Hän on yksi maan harvoja saamelaispastoreita. Kun samaa sukupuolta olevien vihkimisestä ensimmäisiä kertoja kirkon sisällä keskusteltiin, muistaa Kinisjärvi olleensa vastaan. Puhelinta ei tarvitse päivystää. Kaila Oy www.kiviveistämöjekaila.fi Mika Kaila p. JUHA INKINEN HAUTAKIVIÄ KUOLINILMOITUKSET Kivitöitä jo yli 100 vuotta Kiviveistämö J.E. Vaakakupissa painoi myös jaksaminen. Kinisjärvelle on uran varrella sanottu joitakin kertoja, ettei hänen pitäisi sukupuolensa vuoksi toimia pappina. Pienillä paikkakunnilla iäkästä väestöä on paljon ja yksinomaan hautaan siunauksia riittää. Heli Kinisjärvi sai kokea, millaista on olla paikkakunnan ensimmäinen naiskirkkoherra. Vaikka valituksen takana oli vain muutamia ihmisiä, Kinisjärvi koki, että osa seurakuntalaisista karsasti häntä. He kohtaavat yhä kielteisiä asenteita. Naispapit kohtaavat edelleen syrjintää. Hommat tahtoivat kasautua. Kinisjärvi valittiin vuosi sitten kevättalvella Ilomantsin evankelisluterilaisen seurakunnan kirkkoherraksi. Vastaavaa suhtautumista on ollut muuallakin Suomessa. Valituksella oli osuutta asiaan. Valinnan jälkeen seurakunnan molemmat teologit olivat naisia. Viran hylkäämisen taustalla oli muitakin syitä, osa henkilökohtaisia. – Mihinkään ei voinut mennä, etteivätkö ihmiset olisi tulleet tarinoimaan. Kappalaisen työssään hän voi lähteä vapaapäivinä vaikka ongelle. Jälkikäteen hän ei muistele Ilomantsin valitusta pahalla. Työhistoria kertoo jotain Kinisjärven päämäärätietoisuudesta. Heli Kinisjärvi ehti hoitaa kirkkoherran tehtäväänsä Ilomantsissa kahdeksan kuukauden ajan. Hänellä on kokemusta myös siitä, kun yhteisö ei otakaan avosylin vastaan. Heidän mielestään valinta oli tasa-arvolain vastainen. Vt. Vain sen vuoksi, että hän on nainen. – Valtaosin olen kuitenkin kokenut tulleeni hyväksytyksi
Mutta, että pullaankin, ranskalaisen kokkikoulu Ceprocin johtaja Xavier Geoffroy sanoo ja hieroo mietteliäänä leukaansa. MAXIME BOTTINELLI p Sunnuntaisuomalainen. Café Maa poikkeaa paikallisista kahviloista myös ulkomuodoltaan. Marschan-Claude kertoo, että ihmiset haluavat tulla kahvilaan tekemään töitä. – Kardemumma on meille tuttu hedelmäsalaatista, hillosta, kakuista ja esimerkiksi jäätelöstä. – Suomalaista ruokaa tarjoavan ravintolan avaaminen Pariisin sydämeen oli unelmieni täyttymys. Pariisilaisella on lähimpään kahvioon harvoin muutamaa askelta pidempi matka. 32 Hämeen Sanomat Sunnuntaina 7.4.2024 Reissumiehestä on tullut pariisilaisen kahvilan hitti Riikka Mahlamäki-Kaistinen / SUSU ” Tarte carélienne ja Assiette Kala, s’il vous plaît.” Ranskalaisen asiakkaan tilauksesta lautaselle nousee karjalanpiirakka ja kalalautanen, joka sisältää muun muassa lohta, savustettua muikkua ja silliä. Café Maassa työskentelevä Sarah Choualhi tarjoaa tiskin takaa kardemummalta tuoksuvia korvapuusteja. Ranskalaisissa keittokirjoissa kardemumman mainitaan kuuluvan myös lämmitettyyn viiniin ja suklaamousseen. Valita voisi myös vaikka Reissumiestä rustiikkisilla päällysteillä ja korvapuustia. Siksi tietokoneen käyttö on rajattu nyt muutamaan pöytään ja lounasajan jälkeen, Alexandra Marschan-Claude kertoo. Pariisissa asuu tällä hetkellä noin 5 000 suomalaista. Paikallisessa ravintolassa naapuripöydässä istutaan usein lähempänä kuin saman pöydän äärellä Suomessa. Café Maa poikkeaa pariisilaiskahviloista niin tilan, ruokalistan kuin rauhallisuudenkin osalta. Paikalliset leipurit nostavat kulmiaan kummeksuen, kun heille kertoo kyseisen mausteen olevan erottamaton osa suomalaista pullaa. Pelkistetty sisustus ja runsas vaalean puun määrä tuo kahvilaan ilmavuutta, jota ranskalaisesta kahvilasta puuttuu aina. RIIKKA MAHLAMÄKI-KAISTINEN Alexandra Marschan-Claude ” Suomalaista ruokaa tarjoavan ravintolan avaaminen Pariisin sydämeen oli unelmieni täyttymys. Ura vaihtui lasten syntymän jälkeen kokkikoulun kautta keittiöön ja työpaikaksi valikoitui muun muassa Suomen suurlähetystö. Ranskan tilastokeskuksen mukaan Pariisissa oli vuonna 2021 noin 21 600 ruokapaikkaa. Alexandra Marschan-Claude toteutti unelmansa ja avasi Pariisin ytimeen suomalaisen kahvilan. – Ottaisitko juomaksi suomalaista kahvia tai vaikka Kukko-oluen. Café Maa on löytänyt paikkansa kovassa kilpailussa. Café Maan keittiön peruselementtejä ovat vihannekset ja yrtit. Ranskalaiset yrittävät usein syödä leipää haarukalla ja veitsellä, mutta ohjeistan heitä, että suomalaiset syövät tämän käsin. Marshan-Claude sekoittaa kulttuureja yhteen, mutta pitää menun ytimessä suomalaisuuden. Reissumiestä kuluu 30–50 palaa päivässä. myyjä kysyy ranskaksi. Tutuista tarjottavista huolimatta nyt ollaan Suomen sijaan pariisilaisessa kahvilassa nimeltä Café Maa. Rauhallisella tilalla on myös varjopuolensa. Loput ovat pikaruokapaikkoja. Pariisissa 30 vuotta asunut suomalainen Alexandra Marschan-Claude perusti Café Maan huhtikuussa 2022. Fazer lähettää leivät sekä karjalanpiirakat Ranskaan pakastettuina. Koti-ikävää kärsiviä suomalaisia paikalle tulee lähinnä silloin, kun listalla on erityisiä Suomi-herkkuja kuten kalakeittoa, runebergintorttua tai laskiaispullaa. Kun eteen tuli mahdollisuus avata Suomen Ranskan instituutin yhteyteen kahvila-ravintola, Marschan-Claude sanoi ”oui”. Kahviloita näistä oli 3 279 ja ravintoloita 13 489. Tarjolla on maanläheisyyttä, puhtaita aineksia ja värikylläisyyttä. Marschan-Claude kertoo, että asiakkaista valtaosa on ranskalaisia. Pariisilaiskahviloissa ei tuoksu kardemumma. – Asiakkaat sanovat, että vaikka joskus on jonoa, on ihanaa kun pöydässä on tilaa olla. Kun Ranskan tiukasti rajattujen koronavuosien jälkeen on palattu normaaliin, on luku saattanut tuosta kasvaa. – En halua tästä paikkaa, jossa ihmiset istuvat koneiden ääressä luurit korvissa. – Asiakkaiden suosikeiksi ovat nousseet kalalautanen ja reissumiesleivät. Ranskaan hän muutti alunperin työskentelemään parfyymiteollisuudessa