VUOSIKERTA • HAMEENSANOMAT.FI • 3,00 € +2 Hämeenlinnan seutu keskipäivällä HÄMEENLINNA Sibeliuksenkatu 9 Ystävämyyntiviikolla palvelemme ti-pe 10-19, la 10-16, su 12-15 Ystävämyynti tiistaista sunnuntaihin 9.–14.4. KUVA: Riku Hasari Työtä siirtyy ulkomailta takaisin Suomeen Moni yritys pohtii nyt tuotantoa ilmastonäkökulmasta eli nykyistä lähempänä markkinoita, jolloin kuljetusketju lyhenee. TIISTAINA 9. . HUHTIKUUTA 2019 • NUMERO 97 • HÄMEEN MAAKUNTALEHTI • 141. VAALIKONE VAALIKONE Löydä sinulle sopivin ehdokas hameensanomat.?/vaalikone Fani innostuu ostoksille ratkaisupelien aikaan HPK:n fanituotemyymälöissä eletään kiireistä kevättä, kun kauden tärkeimmät ottelut ovat käynnissä. Hämäläisten eduskuntavaaliehdokkaiden antamien ennakkoilmoitusten perusteella kampanjointiin käytetään noin 8 300 euroa. . . Yli 40 000 euron ylittäjiä ovat asikkalalaiset Hilkka Kemppi (kesk.) ja Juha Tapiola (vihr.). 6 UUTISET A3 Pääministeri 12 000, Ritaluoma 44 000 euroa Sunny Car Centerin (SCC) pesänhoitajan Jorma Tuomaalan mielestä SCC:n toimitusjohtajan Markku Ritaluoman palkka rikkoi useita osakeyhtiölain periaatteita. 6 UUTISET A5 Käräjätuomari Eeva Kukkola viimeisteli valmisteluistuntojen yhteenvetoa, jota pesänhoitaja Jorma Tuomaala tutki näytöltä. 6 TAKASIVU A20. –?Pääministerin palkka on runsaat 12?000 euroa ja SCC:n toimitusjohtajan palkka noin 44?000 euroa kuukaudessa, Tuomaala sanoi käräjäoikeudessa. 6 AJASTIN B2–B3 PEKKA RAUTIAINEN Vaalirahoitus vielä hillittyä
Esimerkiksi ilman yliopistoa jääneille kaupunkiseuduille pitäisi pystyä keskittämään julkisia investointeja. Eriarvoisuuden tunnetta varmasti lisää se, että samaan aikaan jo kolme miljoonaa suomalaista asuu seuduilla ja alueilla, joissa asuntojen arvo on laskemaan päin. Todistin äskettäin huvittavaa episodia, jossa erään rata-asiantuntijan suu tukittiin, koska hänen näkemyksensä eivät noudattaneet työnantajan (eräs nimeltä mainitsematon rautateiden liikenteenohjauspalveluja tuottava valtionyhtiö) virallista linjaa. PÄÄRATALOBBARIEN ongelmana on tavoitteiden hajanaisuus. KAUPUNKIEN ja kuntien valtionosuuksia säätämällä voi haluttua kehitystä tukea. Kaikkien Kanta-Hämeen edunvalvojien on ymmärrettävä vastustaa ehdoitta tätä Lauri Lylyn märkää unta. NIIN LÖPERÖ KUIN ajatus hevon kuusessa kulkevasta Tampereen ja Helsinki-Vantaan välisestä pikaradasta onkin, sillä on kulisseissa edelleen vaikutusvaltaisia puolestapuhujia. Kehittyvien kaupunkien pitää olla tarkkana, ettei Suomeen ala muodostua ongelmalähiöitä. T uoreimmat väestöennusteet kertovat kehityksestä, jossa suomalaiset muuttavat kolmeen kasvukeskukseen eli pääkaupunkiseudulle, Tampereelle tai Turkuun. Jotkut eivät saa sanoa mitään. Kun harpilla piirtää alueen puolentoista tunnin matkaan päähän, renkaan sisällä asuu kolme miljoonaa suomalaista. Todennäköisin seuraava pääministeri Antti Rinne (sd.) on jallitettu ajamaan Helsingin lähijunaliikenteen Pisararataa ykköshankkeeksi ohi merkittävien kaukojunahankkeiden. Niiden mukaan vuonna 2040 enemmän kuin joka kolmas suomalainen asuisi Uudellamaalla. Asiat valtakunnassa tuntuvat olevan kovin hyvin, kun koko pääkaupungin media lähetti suoraa lähetystä huutokaupasta. ASIASTA TOISEEN Muumimuki H uutokauppakeskus Turengissa oli valtakunnallisen huomion keskipisteenä, kun kaupan oli harvinainen muumimuki. Helsinkiä ja eräitä muita kaupunkeja kiinnostaa lähinnä Pasilasta lentokentän kautta Keravalle ideoitu lentorata, Kanta-Hämettä Riihimäen ja Tampereen välinen lisäraide, Tamperetta tunnin matka-aika Helsinkiin ja Tampereen pohjoispuolella sijaitsevia paikkakuntia Pohjanmaan rata. Vilijonkka-kuppiin oli valmistusvaiheessa sattunut painovirhe, mikä teki siitä erikoisen ja keräilijöitä kiinnostavan. Tarvitaan tekoja ja työpaikkoja. TIISTAINA 9. Hämeenlinnan seudun on pystyttävä hyödyntämään sijaintinsa paremmin. ALANURKKA Viki Salonen @hameensanomat.fi Kaikkien Kanta-Hämeen edunvalvojien on ymmärrettävä vastustaa ehdoitta tätä Lauri Lylyn märkää unta. Esimerkit Tukholmasta, Malmösta ja Göteborgista ovat karmaisevia. Varainsiirtovero vähentää muuttohalukkuutta. Vertailun vuoksi: Turussa kaikki ovat alusta asti tienneet tasan tarkkaan, mitä ollaan lobbaamassa. On myös tehtävä täysin selväksi, ettei uudelle suoralle ratalinjaukselle annettaisi sen tarvitsemia kaavoja. Muumit ja Arabia ovat kova juttu maailmallakin, mikä on hienoa Suomelle. Se oli yksi keskeinen syy siihen, miksi Helsinki ja Tampere halusivat sopia uuden ratahankeyhtiön alkuvaiheesta keskenään ilman Hämeen kaupunkeja. Kaupungistuminen on maailmanlaajuinen ilmiö, mitä vastaan ei kannata hinnalla millä hyvänsä taistella. Raideinvestointien järjestys voi ratketa lopulta siihenkin, ketkä poliitikot pääsevät tällä kertaa puolueidensa hallitusneuvottelijoiksi. Koko Suomen etuna on se, että Helsinki kehittyy suuntaan, jossa se pystyy kamppailemaan ulkomaisista opiskelijoista ja työvoimasta niin Tukholman, Kööpenhaminan kuin Berliinin kanssa. Slummiutuneilla alueilla elämä on varsinkin yöaikaan sellaista, ettei edes virkavalta uskalla mennä sekaan. KUVA: Terho Aalto, arkisto. Hämeenlinnan ja Forssan seutujen on tässä kehityksessä pystyttävä hyödyntämään sijaintinsa ja hyvät liikenneyhteydet. 12 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. Toivottavasti Filatovin Tarja tai joku muu kertoo Rinteelle ensi tilassa, ettei helsinkiläisten himoitsema paikallispisara auttaisi kaukojunaliikennettä juuri lainkaan ja ettei sitä pidä vahingossakaan käsitellä valtakunnallisena hankkeena. Suomen väestöllinen keskipiste on nyt Hämeenlinnassa ja lipuu kohti etelää. Pari vuotta sitten Hämeenlinnan Goodmanissa oli tungosta, kun kauppakeskuksessa oli mahdollisuus nähdä tunnettuja tubettajia. Kehitys tuo mukanaan ristiriitoja ja eriarvoisuutta, mutta kysymys kuuluukin, mitä valtiovalta voi tehdä ilmiön vaikutusten pehmentämiseksi. HUHTIKUUTA 2019 – HÄMEEN MAAKUNTALEHTI – Päätoimittaja: Petri Hakala Vastaava uutispäällikkö: Veli-Matti Virtanen Puhelinkeskus: (03) 61 511 Toimitus: Vanajantie 7 PL 530, 13 111 Hämeenlinna toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@ hameensanomat.fi Toimitus avoinna: ma–pe klo 9–23 la ja su klo 12.30–23 Uutisvinkit: (03) 6151 410 Tilaukset ja osoitteenmuutokset: (03) 6151 300, ma–pe klo 8–16 Ilmoittajapalvelu: (03) 61 511 ma–pe klo 8–16 Jakeluhäiriöt: (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 Valkeakosken jakeluhäiriöt: 0800 96675, Alma Manu Oy ma–pe klo 6–11 la–su klo 7–11 Ilves Jakelu Oy: (03) 6151 340, Vanajantie 7 Avoinna ma–pe klo 8–16 www.ilvesjakelu.fi Hämeen Sanomat on osa Aina Groupia. Hämeen Sanomille toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. Pelkkä hyvä pyrkimys siihen suuntaan ei riitä. Jotkut ovat sitä mieltä, että pääradan lisäraide kannattaisi rakentaa Pasilan ja Keravan Kytömaan välille – ja että Riihimäen ja Tampereen välin merkittävään parantamiseen riittäisi jo muutama uusi ohituspaikka. HUHTIKUUTA 2019 A2 HÄMEEN SANOMAT PÄÄKIRJOITUS HÄMEENLINNASSA 9. Ihmisiä pitää pystyä kannustamaan tarvittaessa muuttamaan töiden perässä, vaikka se lisäisi alueellista epätasapainoa. Mukin huusi itselleen 6?100 eurolla salaperäinen maskulaisrouva, joka aurinkolaseissaan kertoi keräävänsä mukeja lähinnä perinnöksi neljälle lapselleen. Puuttuu enää, että asuntoja luotottaneet pankit alkavat kysellä vakuuksien perään. Suomi keskittyy etelän kaupunkeihin Kaupungistuminen ajaa suomalaisia voimakkaasti kasvukeskuksiin. Mikä vetäisi väkeä Kanta-Hämeeseen. Valtiovallan mahdollisuus vaikuttaa kehitykseen on vähäinen. Myös asiantuntija-arvioissa on hajontaa. – WWW.HAMEENSANOMAT.FI – Ratavääntö käy kuumana, Rinnekin meni retkuun I sojen raidehankkeiden ympärillä käydään nyt niin kovaa vääntöä, että ilma on sakeutunut välillä myös silkasta tuubasta
–?Sekä minä että kampanjapäällikkö olemme ensimmäistä kertaa mukana. KUVA: Riku Hasari. Pienpuolueista samaan yltävät Feministinen puolue, Liberaalipuolue ja Piraattipuolue. Haluan säilyttää riippumattomuuteni, sanoo Lahden kaupungin reviisori. Vaikka Filatovilla on kokemusta jo kuusista aikaisemmista eduskuntavaaleista, ei kampanjaa tehdä rutiinilla. HUHTIKUUTA 2019 Uutiset > Toimitus puh. • Ulkomaista tukea vaalikampanjaan saa vastaanottaa vain yksityishenkilöiltä sekä ehdokkaan aatesuuntaa edustavilta kansainvälisiltä yhteisöiltä ja säätiöiltä. Keskimääräinen rahoitus oli 11?500 euroa ja valituksi tultiin keskimäärin yli 38?000 euron budjetilla. VUODESTA 1995 kansanedustajana ollut Tarja Filatov muistelee käyttäneensä viime valeissa jokseenkin saman määrän rahaa kampanjaansa kuin nytkin, reilut kaksikymmentätuhatta euroa. –?Monella tulee sellainen viime hetken paniikki, jolloin lisätään panostuksia viimeiseen viikonloppuun, sanoo Filatov. (03) 615 11, iltaisin: (03) 6151 410 > Vastaava uutispäällikkö puh. EHDOKKAIDEN vapaaehtoisia ennakkoilmoituksia tutkiessa kannattaa muistaa, että aidomman kuvan vaalirahoituksesta antavat varsinaiset vaalirahailmoitukset, jotka ehdokkaat antavat kesäkuun 17. Vain kolme nykyisistä edustajista meni läpi alle viiden tuhannen euron kampanjalla. • Eduskuntavaaleissa ei saa vastaanottaa suoraan tai välillisesti samalta tukijalta 6 000 euroa enempää. Yksityishenkilön nimeä ei saa kuitenkaan julkistaa ilman hänen nimenomaista suostumustaan, jos hänen maksamansa mainoksen arvo on pienempi kuin 1 500 euroa. Olemme suunnitelleet kampanjaa lokakuusta lähtien ja sitten toteuttaneet suunnitelmaa. Hämeen vaalipiirissä ilmoituksen oli maanantaihin mennessä tehnyt 75 yhteensä 155:stä puolueiden ja yhteislistojen ehdokkaista. Suurimman osan euroista Tapiola käyttää lehtija televisiomainontaan. –?Maailma muuttuu koko ajan. HUHTIKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A3 UUTISET TIISTAINA 9. • Ehdokkaan on huolehdittava, että vaalikampanjaan kuuluvasta tai sitä tukemaan tarkoitetusta maksullisesta mainoksesta käy ilmi mainoksen maksaja. Näiden puolueiden ilmoitusprosentti on jo sata. EDUSKUNTAVAALIT 14.4.2019 Ennakkoäänestys 3.–9. päivään mennessä. Ursula Ryynänen Eduskuntavaaliehdokkailla on ensi lauantaihin asti aikaa tehdä vapaaehtoinen ilmoitus vaalirahoituksestaan. Tapiolan kokonaisbudjetista yli 41?000 euroa on omaa rahaa. HÄSA Puolet ehdokkaista ilmoittanut ennakkoon LAKI SANOO Vaalirahoitus • Ehdokas, ehdokkaan tukiryhmä ja muu yksinomaan ehdokkaan tukemiseksi toimiva yhteisö eivät saa vastaanottaa tukea, jonka antajaa ei voida selvittää. Laiskimmin hallituspuolueista ilmoituksia ovat antaneet Kokoomuksen (4) ja Sinisen tulevaisuuden (3) ehdokkaat. Asikkalan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Hilkka Kemppi (kesk.) arvioi vaalirahoituksensa suuruudeksi 48?000 euroa ja toiseksi suurimman, 44??715 euron budjetin ilmoittaa niin ikään asikkalalainen Juha Tapiola (vihr.). 20?000–30?000 euron budjeteilla ovat liikkeellä Lulu Ranne (ps.), Francis McCarron (kok.), Päivi Räsänen (kd.) Anna-Kaisa Pekonen (vas.), Marju Markkanen (sd.), Timo Kaunisto (kesk.) ja Tarja Filatov (sd.). (03) 6151 403, 040 8682 403 puh. –?Tämä on minulle vähän moraalinen ja eettinen kysymys. –?Minulla on aina ollut aika pieni budjetti. huhtikuuta Ehdokkaiden vaalibudjeteista iso osa kuluu mainontaan eri välineissä ja kanavissa. En usko siihen, että rahalla pystyy vaikuttamaan, jos ei ole tehnyt töitänsä vaalien välissä. VUODEN 2015 eduskuntavaaleissa ehdokkaat käyttivät hurjimmillaan rahaa kampanjointiin yli 100?000 euroa. Toisaalta kuuden muun pienpuolueen tai yhteislistojen ainoa vapaaehtoinen ilmoittaja on toistaiseksi Seitsemän tähden liikkeen Anita Saarinen. Tuki puolueelta tai puolueyhdistykseltä voi kuitenkin olla suurempi, jollei se sisällä mainittua rahamäärää enempää muulta tukijalta välitettävää tukea. 30?000–40?000 euron kerho koostuu toistaiseksi Martti Taljasta (kesk.), Sirkku Hildenistä (sd.) ja Juha Rehulasta (kesk.). Minullakin sähköisen markkinoinnin osuus on kasvanut suhteessa muuhun. Ennakkoilmoitusten perusteella laskettu keskimääräinen budjetti Hämeessä on nyt noin 8?300 euroa. TIISTAINA 9. (03) 6151 410, toimitus@hameensanomat.fi Lähetä kuvia ja videoita myös Whatsapilla numeroon 040 4577 980 Anna uutisvinkki! Hämeen vaalipiirissä yli 30 000 euron vaalibudjetit toistaiseksi harvinaisia. –?Olen aina ollut sitä mieltä, että kun lähdetään tekemään, niin tehdään tosissaan, sanoo Tapiola. AHKERIMMIN ennakkoilmoituksia ovat tehneet vihreiden ja vasemmistoliiton ehdokkaat
Sitäkin voidaan valmistaa jätemateriaaleista. Kolmas vaihtoehto on bioetanoli, jota jo nyt lisätään tavalliseen bensiiniin pieniä määriä. • Kun metaani palaa, syntyy hiilidioksidia ja vettä. Esimerkiksi biokaasu auton polttoaineena on tutkijoiden mukaan turhaan jäänyt katveeseen. Bensiinikäyttöisen auton voi noin 500 eurolla muuntaa käyttämään polttoainetta, josta 80 prosenttia on etanolia ja loput bensiiniä. STT Vain joka kuudes Suomessa myyty sähköauto on täyssähköauto. Sitran ja Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin viime joulukuussa tekemässä taustamuistiossa arvioidaan, että kymmenen vuoden kuluessa niitä on jo saatavilla. –?Koko maailma ei voi ajaa biopolttoaineilla. Mitään taksimersuja ei tällä hetkellä ole kaasukäyttöisinä, sanoo Laurikko. –. Biokaasu on kuitenkin uusiutuvaa, ja sen poltto lasketaan hiilineutraaliksi.. HUHTIKUUTA 2019 A4 HÄMEEN SANOMAT UUTISET . Ympäristö ystävällisintä on olla omistamatta autoa ollenkaan. Jakeluverkosto on kasvussa, mutta käyttäjän kannalta parantamisen varaa on. Jos sähköautojen suosio kasvaa nopeasti, litiumin ja koboltin tai akkujen tuotantokapasiteetti saattaa muodostua pullonkaulaksi. Tuotanto olisi mahdollista kasvattaa enimmillään noin 10 terawattituntiin vuodessa – mutta Suomen tieliikenteen vuosikulutus on nykyisin noin 45 terawattituntia. Osa ongelmakenttää on se, että noin puolet maailmassa käytetystä koboltista on peräisin Kongosta. Täyssähköautoja on vain noin joka kuudes. –?Uusiutuvalla dieselillä on mahdollista vähentää jo olemassa olevien vanhojen autojen päästöjä, toteaa Laurikko. Liikennekäyttöön biokaasu puhdistetaan siten, että jäljelle jää lähes pelkkää metaania. POLTTOAINEINA biokaasu ja fossiilinen maakaasu ovat kemiallisesti samaa ainetta, metaania. –?Kaatopaikoilla biokaasua poltetaan paljon ihan soihtuna, kertoo Laurikko. Suomen biokaasuyhdistyksen mukaan biokaasua tuotettiin Suomessa vuonna 2018 noin yhden terawattitunnin edestä. Kun akkuvirta käy vähiin, auto ottaa käyttöön polttomoottorin. On tärkeää olla vaihtoehtoisia käyttövoimia, painottaa Landström. Autoteollisuus on kuitenkin herännyt hitaasti uusien biokaasuautojen valmistukseen. Lisäksi uusiutuva diesel sopii fossiilisen polttoaineen tilalle dieselautoon ilman mitään teknisiä muutoksia. Sitä otetaan talteen myös kaatopaikoilla ja jätevedenpuhdistamoilla. Uusia akkutekniikoita kyllä pyritään kehittämään, muun muassa akkuja ilman kobolttia. Kaasu voi sisältää muitakin aineita. –?Maa on poliittisesti epävakaa ja tuotannossa käytetään lapsityövoimaa, sanoo Landström. Elina Korkee Helsinki Sähköautojen suosio kasvaa, mutta bensiinikäyttöiselle autolle on muitakin vaihtoehtoja. Italiassa alettiin jo vuosikymmeniä sitten muuntaa bensa-autoja biokaasuautoiksi, ja siellä on Laurikon mukaan nykyään noin miljoona kaasuautoa. • Sivutuotteena syntyy lietettä, joka soveltuu lannoitteeksi. TIISTAINA 9. –?Sähköauto ei ole vielä läheskään sitä, mitä sen halutaan olevan. Biokaasua myös verotetaan kevyemmin kun bensiiniä. Muut ovat ladattavia hybridiautoja, joiden käyttövoimaksi käy sähkö tai bensiini. Biokaasulla on selvästi laajimmat mahdollisuudet käyttää erilaisia biojätteitä, sanoo ilmastoratkaisujen asiantuntija Mariko Landström Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitrasta. Biokaasua – eli pääosin metaania – voidaan tuottaa esimerkiksi teollisuuden, kotitalouksien tai maatalouden jäteaineksista. SUOMESSA biokaasun kuluttajamyynti on pääosin valtiojohtoisen Gasumin vastuulla. Toisella sijalla Euroopassa on Saksa. Muutostyö maksaa noin 3?000–4?000 euroa, ja siihen voi hakea 1?000 euron suuruista valtion tukea. Moottorissa se palaa vedeksi ja hiilidioksidiksi. Biokaasu • Biokaasua syntyy, kun biomassaa hajotetaan mädättämällä anaerobisesti eli hapettomassa tai vähähappisessa tilassa. –?Kaasun tankkausverkosto on ruuhka-Suomessa kohtuullisen tiheä, mutta Oulun pohjoispuolella ei ole yhtään tankkauspistettä, toteaa Laurikko. • Biokaasua voidaan tuottaa esimerkiksi jätevesilietteestä, biojätteistä, lannasta, teollisuuden sivutuotteista ja kasvibiomassasta. Täyssähköautosta saa nykyisin pulittaa jopa noin 100?000 euroa – jos haluaa välttämättä ajaa 500 kilometriä yhdellä akun latauksella. . –?Sähköllä voi silloin ajaa päivittäisiä työmatkoja ja kauppareissuja. Akut ovat liian kalliita ja liian painavia, sanoo johtava tutkija Juhani Laurikko VTT:stä. SEKÄ BIOKAASUA että biodieseliä voitaisiin tuottaa Suomessa jätemateriaaleista nykyistä enemmänkin. KUVA: Terho Aalto, arkisto Jätepohjainen biopolttoaine jäänyt vielä vajaakäytölle Sähköauto ei ole vielä lähelläkään haluttua Elina Korkee Helsinki Viime aikoina Suomessa myydyistä sähköautoista noin viisi kuudesta on ollut ladattavia hybridiautoja eli sellaisia, joiden käyttövoimaksi soveltuu sekä sähkö että bensiini. Biokaasu ja fossiilinen maakaasu ovat polttoaineina kemiallisesti samanlaisia. –?Kaasuautojen tarjonta ei ole kovin hyvä, eri malleja on muutamia kymmeniä. Toisaalta maapallon taloudellisesti hyödynnettävissä olevat litiumja kobolttivarannot riittävät laskennallisesti vaikka koko nykyisen autokannan – eli noin miljardin auton – korvaamiseen sähköautoilla, kertoo ilmastoratkaisujen asiantuntija Mariko Landström Sitrasta. Ruotsissa taas yli puolet tuotetusta biokaasusta päätyy liikennepolttoaineeksi. Autoilijan kannalta biokaasun etuna on se, että perinteisen polttomoottoriauton voi kohtuullisella remontilla muuntaa kaasukäyttöiseksi. Ladattava hybridiauto on Laurikon mukaan arkikäytössä melkein yhtä hyvä: akku on pienempi ja riittää noin 50 kilometrin ajoon. Pohjois-Karjalasta ja Pohjois-Savosta taas pitää ajella Mikkeliin asti, jos haluaa tankata autoonsa biokaasua. MIKÄ. –?Ympäristöystävällisintä on olla omistamatta autoa ollenkaan. • Suomessa biokaasua käytetään lähinnä lämmön ja sähkön tuotantoon. Biokaasun ohella Laurikko puolustaa myös uusiutuvaa dieseliä. • Noin kaksi kolmasosaa biokaasusta on metaania ja noin kolmasosa hiilidioksidia. –?Biokaasu voi olla tällä hetkellä ympäristöystävällisin vaihtoehto, arvioi johtava tutkija Juhani Laurikko Teknologian tutkimuskeskus VTT:stä. AKKUJEN HINNAT ovat viime vuosina laskeneet, vaikka keskeisten raaka-aineiden – litiumin ja koboltin – hinnat ovat kysynnän vuoksi nousseet
Kahdelle upseerikokelaalle, kahdelle kersantille ja yhdelle alikersantille annettiin viime viikolla Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa kymmenen päiväsakon tuomiot vammantuottamuksesta. RITALUOMA KIISTÄÄ lähes kaikki pesän vaatimukset varojen palauttamisesta. Asia käsiteltiin Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa sotilasoikeudenkäyntinä, jossa ratkaisun tekevät kaksi sotilasjäsentä sekä lainoppinut oikeuden puheenjohtaja. Mäkisen mukaan on kuitenkin epävarmaa, liittyykö puukotus ravintolan tapahtumiin. Esteradan kolmannella esteellä, niin sanotulla irlantilaisella pöydällä, yhden varusmiehen ote irtosi ja hän putosi nilkkansa päälle. Kiemunkia vastaan nostettu kanne oli pääkäsittelyssä jo maaliskuussa. Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa käynnistyi maanantaina oikeudenkäynti, jossa Markku Ritaluomaa vaaditaan palauttamaan konkurssipesään runsaalla 1,1 miljoonalla eurolla palkkoja, maksuja, nostoja ja itselle maksettuja korkoja. Kiemungin ja Ritaluoman kanteita käsitellään eri tuomarikokoonpanolla. Tutkinnanjohtaja Mäkisen mukaan epäilty henkilö oli aiemmin samana yönä poistettu hämeenlinnalaisesta ravintolasta. –?Yhtiön varoja on käytetty täysin holtittomasti ja vastaajan oman voiton pyyntiin ja luksuselämään, Tuomaala sanoo. Hänen mukaansa hanke oli vielä vuonna 2013 täysin toteuttamiskelpoinen. Jani Suhonen Hattula Viisi panssariprikaatin varusmiesjohtajaa on saanut sakkotuomion luvatta järjestetystä liikuntakoulutuksesta, jossa yksi heidän alaisistaan mursi jalkansa. 68-vuotias mies on saanut muutaman vuoden sisällä jo viisi ehdotonta tuomiota törkeästä tietoliikenteen häirinnästä. Oikeudessa kuultujen puheluidensa jälkeen hän ihmetteli itsekin omaa käyttäytymistään. Hovioikeuden mukaan miehelle jo aiemmin annetut viisi tuomiota osoittavat ilmeistä piittaamattomuutta laista. PUUKOTUS TAPAHTUI perjantain ja lauantain välisenä yönä kello 2 jälkeen Hämeenlinnan keskustassa torin kulmalla, lähellä Hallituskadun ja Sibeliuksenkadun risteystä. HÄSA Pesänhoitaja Jorma Tuomaala järjesteli valmisteluistunnossa todisteitaan, joita hän toi useita laukullisia. Kiemunki määrättiin yhteisvastuulliseksi 350?000 euron korvauksista. Virhetai vahinkosoittoja tehdään hätäkeskuksiin vuosittain yli puoli miljoonaa. Varusmiesjohtajien järjestämä esteratakisa ei kuulunut varusmiesten hyväksyttyyn päiväohjelmaan ja se järjestettiin sateessa, jolloin esteet olivat liukkaita. HÄTÄKESKUSLAITOS tekee poliisille rikosilmoituksen vuosittain noin 10-20 häiriösoittajasta. Ehdonalainenkaan ei tule oikeuden mukaan kysymykseen aiempien ehdottomien tuomioiden takia. Keskiviikkona on tarkoitus kuulla videoyhteydellä Markku Ritaluomaa, joka tiettävästi asuu Yhdysvalloissa. ALENTUNEESTI syyntakeiseksi todettu mies vaati hovioikeutta lieventämään rikosnimikettä. LOUKKAANTUMINEN tapahtui esimiesten hyväksymän liikuntakoulutuksen jälkeen lokakuussa 2017. Tutkintaa johtavan Hämeen poliisin rikoskomisarion Marko Mäkisen mukaan poliisin kiinni ottamaa henkilöä epäillään tapon yrityksestä. –?Suomen pääministerin palkka on runsaat 12?000 euroa ja Sunny Car Centerin toimitusjohtajan noin 44?000 euroa kuukaudessa. Jani Suhonen Hämeenlinna Hämeenlinnan keskustassa perjantain ja lauantain välisenä yönä tapahtuneesta puukotuksesta epäiltyä henkilöä esitetään vangittavaksi tiistaina Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa. HÄSA Puukotuksesta epäiltyä esitetään vangittavaksi Yhtä henkilöä puukotettiin Hämeenlinnan torilla perjantain ja lauantain välisenä yönä. Pesänhoitaja: Varoja käytettiin täysin holtittomasti. Se rikkoi useita osakeyhtiölain periaatteita, Tuomaala sanoo. Käräjätuomari Eeva Kukkolan sijaan pääkäsittelyssä puheenjohtajana toimi käräjätuomari Petteri Palomäki. Jani Suhonen Riihimäki Hätäkeskuksen toimintaa sekavilla puhelinsoitoillaan jo vuosien ajan häirinnyt riihimäkeläismies ei saanut Helsingin hovioikeudelta lievennystä tuomioonsa. Hänen mukaansa aineisto on kuukausittain toimitettu kirjanpitäjälle. Yleensä puhelut loppuvat vasta poliisin hakiessa miehen putkaan. –?Aineiston järjestys on aina riski konkurssitilanteessa. Konkurssipesä vaatii SCC:n hallituksen entistä jäsentä Iisakki Kiemunkia osittain vastuuseen Ritaluoman palkankorotuksesta. Oikeudenkäynneissä esitetään osin samoja todisteita ja kuullaan osin samoja todistajia, mutta ne on esitettävä erikseen molemmissa prosesseissa. Jääkärin murtunut nilkka vaati leikkaushoitoa. Ritaluoman asianajaja Mari Lampenius ihmetteli myös käräjäoikeudessa, mitä kirjanpidolle on tapahtunut. KUVA: Riku Hasari Hovioikeudelta ei armoa hätäkeskushäirikölle Riihimäkeläismies soittelee hätä keskukseen turhia puheluja. Hätäkeskukset vastaavat vuosittain yli 2,6 miljoonaan hätäpuheluun, joista häiriöpuheluita on noin 100 000. Oliko palkankorotus oikein. –?Tällaisissa projekteissa tarvitaan paljon markkinointia ennen kuin kuokka isketään maahan. TIISTAINA 9. MIEHEN TAPANA on soitella hätäkeskukseen ilman varsinaista syytä. Käräjäoikeus tuomitsi Ritaluoman viime vuonna 6,2 miljoonan euron korvauksiin SCC:stä ulkomaille viedyistä rahoista. Puukotuksen uhrin tämän hetkinen tila ei ollut poliisin tiedossa maanantaina. KAIKKIA VIITTÄ varusmiesjohtajaa syytettiin myös esimiesaseman väärinkäytöstä, mutta oikeus hylkäsi nämä syytteet. Yksi hovioikeuden tuomareista katsoi, että miehen rikosnimikettä olisi voitu lieventää. Ritaluomaa kuullaan osana molempia oikeudenkäyntejä. KÄRÄJÄOIKEUDESSA kuullaan tiistaista torstaihin todistajia. Arno Juutilainen Hämeenlinna Sunny Car Centerin (SCC) pesänhoitajan Jorma Tuomaalan mukaan yhtiön kirjanpidossa on yli puolen miljoonan euron menot, joista ei ole kuittia. Hänen mielestään palkan korottamiseen oli hyväksyttävä peruste ja menot liittyvät yhtiön liiketoimintaan. Hän vaati myös rangaistuksensa alentamista tai muuttamista ehdolliseksi sekä esitti yhdyskuntapalvelua tai valvontarangaistusta vaihtoehdoksi vankeudelle. Korkoja veloista on maksettu myös muille velkojille. Se, että hanke ei onnistunut, ei osoita, että asioita olisi tuolloin tehty väärin perustein. Mies kertoi viime vuonna oikeudessa, ettei hän itse muista alkoholin ja kipulääkkeiden vaikutuksen alaisena soittamiaan puheluita. HÄSA. Kirjanpito on kantajan hallussa, Lampenius arveli. Nyt oikeudessa käsitellyt puhelunsa hän soitti vain kaksi päivää edellisen tuomionsa jälkeen. Irlantilainen pöytä on tyypillisesti noin parin metrin korkeudella oleva este, jonka ylitse pitäisi päästä ilman apua. Puolen vuoden ehdoton vankeustuomio pysyi kuitenkin voimassa enemmistöpäätöksellä. Tilinja verotarkastuksessa kirjanpito on hyväksytty. Syytteen mukaan varusmiesjohtajat olivat omin luvin käskeneet vartioreservin varusmiehet varuskunnan esteradalle, jossa he järjestivät viestikisan ilman kouluttajien läsnäoloa tai hyväksyntää. Hän valitti hovioikeuteen Hyvinkään käräjäoikeudelta viime elokuussa saamastaan ehdottomasta kuuden kuukauden vankeustuomiosta. HÄSA Jääkäri loukkaantui luvattomassa koulutuksessa Viidelle omin luvin liikuntakoulutusta järjestäneelle varusmies johtajalle sakkotuomio. HUHTIKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A5 UUTISET Puolen miljoonan menot ilman kuitteja Sunny Car Centerin oikeudenkäynnissä ihmeteltiin yhtiön kirjanpitoa. Estettä pidetään yhtenä esteradan vaikeimmista. Lampenius muistuttaa, että asioita tarkastellaan nyt yli viiden vuoden kuluttua tapahtumista
FORD CREDIT -RAHOITUKSELLA 380 €/kk ** ERIKOISERÄN HINTA ALKAEN 35.771 02 € * TALVIRENKAAT VANTEINEEN € * Ford Credit -esimerkkilaskelma / Ford Mondeo 1.5 EcoBoost 165 hv A6 5-ovinen Trend. Siitä jätettiin yhteensä 280 muistutusta. Merkintää täsmennetään vielä siten, että alue ei ole tarkoitettu yhdyskuntajätteen eikä vaarallisen jätteen käsittelyyn.. Kokouksessa myös linjattiin, että lupakäsittelyssä on tärkeää ottaa huomioon, ettei alueen liikenne aiheuta lisääntyvää melua ja häiriötä. Tarjous koskee uusia silmälasitai aurinkolasitilauksia eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin. Laina-aika 61 kk, viimeinen suurempi erä 10.000 €, korko %, käsittelymaksu 12 €/kk, kk-erä 379,83 €. Kuvan auto erikoisvarustein.. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. S-Etukortilla Bonus tuplana kampanja-aikana maksetuista ostoksista, jopa 10 %, lisätietoa: bonustuplana.fi. Nykyisen merkinnän mukaan alue on tarkoitettu sekä kallionlouhintaan että kiviaineksen ja pilaantumattomien ylijäämämaiden käsittelyyn, varastointiin ja loppusijoitukseen. Luoton myöntäjä Ford Credit, Äyritie 24, 01510 VANTAA. Käsiraha 4.000 €, luoton perustamiskulu 299 €, luoton määrä 31.771,02 €. HUHTIKUUTA 2019 A6 HÄMEEN SANOMAT UUTISET ILMAINEN OPTIKON NÄÖNTUTKIMUS KAIKILLE! Toiset silmälasit ilman rajoitteita! Silmälasien ostajana saat toiset samanarvoiset tai edullisemmat silmälasit ilmaiseksi. Premium-tason vakiovarusteluun kuuluu mm.: Ford SYNC 3 -tietoviihdejärjestelmä 8” kosketusnäytöllä (Apple CarPlayTM ja Android AutoTM-tuki) ** , Handsfree Bluetooth Ford-hätäaputoiminnolla, Navigointijärjestelmä, Aktiivinen pysäköintiavustin, Parkkitutka edessä ja takana sekä Lämmitettävä tuulilasi. Maakuntahallituksen hyväksymässä merkinnän kuvauksessa korostetaan myös, että ennen toiminnan laajentamista tulee alueelle pääsytie olla toiminnan edellyttämässä kunnossa. Tai merkkiaurinkolasit omilla voimakkuuksilla kovalla ja heijastamattomalla pinnoitteella. Hallitus tiukensi merkinnän kuvauksessa ympäristönäkökulmaa siten, että kiertotalousalueen toteutuksessa tulee ottaa huomioon alueen vakituisen asutuksen lisäksi vapaa-ajan astutukset ja puhtaat vesistöt ja ettei kiertotalousalueen toiminnoilla saa heikentää alueen hyvää ympäristöä. Alue sisältyy jo nykyiseen voimassa olevaan maakuntakaavaan. 019 3479 712 Nelipyörä Terra Katsastusmiehentie 9 13130 Hämeenlinna p. Valtaosa muistutuksista kohdistui Tuuloksen yhdistettyyn kalliokiviaineksen ottoja kiertotalousalueeseen. Tarjous on voimassa 28.4.2019 asti. Luottokustannus 1.031 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 32.802,02 €, tod. Luoton myöntäjä Ford Credit, Äyritie 24, 01510 VANTAA FordStore Lahti Myyntimiehenkatu 4 15700 Lahti p. 03 8235 141 Automyynti Ma-Pe 08:00-18.00, (Terra 9-18) La 10:00-15:00 KAIKKI PALVELUT AUTOILUUN Nelipyörä Veikkari Veikkarinkatu 1 05840 Hyvinkää p. Alueella on voimassa olevat maa-ainesten ottolupa ja ympäristölupa. KAHDET LASIT, YKSI HINTA. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Merkintää täsmennetään vielä siten, että alue ei ole tarkoitettu yhdyskuntajätteen eikä vaarallisen jätteen käsittelyyn. VARAA AIKA SILMÄASEMA.FI TAI 010 190 200 (mpm/pvm) Vielä ehdit! € FORD MONDEO 7 kpl erikoiserä 0% -rahoituksella FORD TAKUU vuotta tai 100 000 km Tyylikäs Ford Mondeo. 03 6563 390 Kiertotalousalueen kaavamerkintä tiukentui Hämeen Sanomat Hämeenlinna Hämeen maakuntahallitus päätti tiukentaa Tuuloksen Paadenkolun kiertotalousaluetta koskevaa maakuntakaavaehdotuksen merkintää muistutuksissa esitetyn huolen perusteella. Auton hinta toimituskuluineen yhteensä 35.771,02 €. MAAKUNTAKAAVAEHDOTUS oli julkisesti nähtävillä tammikuun puolivälistä helmikuun puoliväliin. Maakuntahallitus halusi käsittelyssään korostaa kiertotalousalueen sijoittumisen luonnetta ja ihmisten huolen huomioon ottamista. Lisäksi optikon näöntutkimus kaikille €. Maakuntahallitus linjaa vastineessaan, että alueen käyttö rajataan samaan käyttötarkoitukseen myös uudessa maakuntakaavassa. vuosikorko 0,97 %. TIISTAINA 9. Mondeo tarjoaa huolellista viimeistelyä ja edistyksellisiä teknologioita
Hämeenlinna 9 HELENA Lehkonen Kasvatustieteen tohtori, yrittäjä Hämeenlinna 11 AINO Närkki Johtava elinkeinoasiantuntija, YTM Riihimäki 10 FRANCIS McCarron Perheyrittäjä, VTM Lahti 12 HANNU Rahkonen Kapteeni evp. Lahti 13 ADA Seppälä Opiskelija Heinola #saatehdä EHDOKKAASI HÄMEEN VAALIPIIRISSÄ www.kokoomus.?/eduskuntavaalit. Hämeenlinna 14 KALLE Virtanen Maaja metsätalousyrittäjä, everstiluutnantti evp. TIISTAINA 9. HUHTIKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A7 MARKO Ahtiainen Yritysja yhteysmanageri Janakkala 2 3 MILLA Bruneau TV-tuottaja, yritysjohtaja Lahti 8 KALLE Jokinen Kansanedustaja, ylikonstaapeli Orimattila 5 4 SANNI Grahn-Laasonen Opetusministeri, VTM Forssa KRISTIINA Joensuu Erikoislääkäri, lääketieteen tohtori Lahti 7 6 KRISTIINA Hämäläinen Sairaanhoitaja (ylempi AMK) Hollola TIMO Heinonen Kansanedustaja, KM Loppi 15 MIKA Walkamo Yrittäjä, hallituksen pj
Kunnan kannalta kyse on käyttöoikeusurakasta, jossa kunta ei varsinaisesti hanki mitään omistukseensa, mutta jossa kunta on mukana omalla rahoitusosuudellaan. klo 12–17 Turengin seurakuntakeskus Juttilantie 2 HENGENPELASTAJIA TARVITAAN Tarja Filat v TERVETULOA TAPAAMAAN JA KESKUSTELEMAAN ti 9.4. HÄSA Janakkalaan puuhataan valokuituverkkoa Kunta kilpailuttaa hankkeen ja tukee runko yhteyksien rakentamista. Janakkalan kunta tekee aloitteen lähipoliisitoiminnan aloittamiseksi Kanta-Hämeessä niin, että Tervakoski olisi yksi toiminnan kohdealueista. klo 17 Koulutuskeskustelu, Museo Skogster, Raatihuoneenk. Tämä verkosto ehdotti, että kunta tekisi aloitteen lähipoliisitoiminnasta. Kunnanhallitus päätti asiasta maanantaina. Asiasta saatiin jo syksyllä ennakkopäätös. 8 ke 10.4. HÄSA Janakkala haluaa lähipoliisin JANAKKALA. Valokuituverkon tarvetta kartoitettiin viime kesänä tehdyllä kyselyllä. Hanke koskee nimenomaan kyläkeskuksia – taajamien eli Turengin ja Tervakosken valoverkkojen on ajateltu toteutuvan markkinaehtoisesti kyläkeskusten runkoyhteyksien rakentamisen ohessa. Valtion liikuntaneuvosto päätti myönteisestä lausunnostaan maanantaina. VIIME SYKSYNÄ kunta pyysi operaattoreita esittelemään omia ratkaisumallejaan kunnan laajuisen valokuituverkon toteuttamiselle. Hankkeen kustannusarvio on 8,3 miljoonaa euroa. Kaiken kaikkiaan liikuntahankkeille tulee tänä vuonna valtion rahaa vajaat 29,9 miljoonaa euroa. Kunnanhallitus käsitteli asiaa maanantaina ja päätti esittää valtuustolle, että se hyväksyy kauppakirjan. Kilpailutuksia ei aiota kuitenkaan yhdistää, koska tarpeet ovat erilaiset. Muista virallinen henkilötodistus. Kunta myi jo vuonna 2011 Rehakasta kolmen hehtaarin alueen kyseiselle yritykselle, ja nyt yritys olisi siis hankkimassa lisämaata. Kunnanhallitus hyväksyi kilpailutussuunnitelman maanantaina. Halli valmistuu suunnitelmien mukaan loppuvuodesta 2020. Kilpailutus aiotaan toteuttaa neuvottelumenettelyllä. Hämeenlinnassa 10-12 Hätilän K-supermarket 13-15 Jukolan S-market 16-18 Tiiriön Prisma Pe 12.4. Pienemmille eli alle 700?000 euron hankkeille jää reilut 8,6 miljoonaa euroa, ja ne rahat jakaa aluehallintovirasto. Kunnan rakennuttaja Harri Turunen kertoo, että hankkeen aikataulu on hieman siirtynyt: kilpailutukseen päästään alkukesästä ja rakentaminen alkaa kesän lopulla. OSAAMISTA. Asiasta keskusteltiin Nuorten ohjausja palveluverkoston kokouksessa joulukuussa. Myytävä alue sijaitsee kunnan omistaman jätteenkäsittelyalueen lähellä. KUNTA PITÄÄ MYÖS oman toimintansa tämän hankkeen ulkopuolella. Rakennuksen kerrosalaksi tulee 3?900 kerrosneliötä. ja to 25.4. Myös Janakkalan Asunnot oy suunnittelee kaapeli-tv-yhteyksiensä uudistusta valokuituyhteyksillä. –?Tiedotan sitten, kun kauppa on päätetty valtuustossa, hän lupasi. Näiden hankkeiden joukossa on muun muassa Ahveniston kuntoportaat Hämeenlinnassa. Kahvija pullatarjoilu! Kestävä yhteiskunta ihmiset edellä tulevaisuus #kaisankanssa Tervakosken hallille maksimituki valtiolta Valtion liikuntaneuvosto päätti tukea koulu keskuksen yhteyteen rakennettavaa liikuntahallia. klo 18 Green Raparperi Raatihuoneenkatu 11, Hämeenlinna Tapaamisessa mukana laulaja Kati Kaasalainen kertomassa elämästä ja palveluista mielenterveysja päihdeongelman kanssa. Halli on tarkoitettu sekä koulun että liikuntaseurojen käyttöön. Näin kauppahinnaksi tulee 100?000 euroa. Tervakosken nuorten tilanne nousi huolenaiheeksi kunnassa erityisesti viime syksynä, jolloin ilmeni esimerkiksi roskaamista ja väkivaltaisuutta. Pyyntö ei herättänyt innostusta, sillä vain yhdeltä operaattorilta, Lounea oy:ltä, tuli vastaus. JANAKKALAN JÄTTEENKULJETUS on tarjonnut maa-alueesta kaksi euroa neliömetriltä, mikä on sama hinta kuin millä vuoden 2011 maakauppa toteutettiin. HALLI RAKENNETAAN samalle tontille tulevan koulukeskuksen kanssa eli nykyisen yläkoulu-lukion tontille Maunontien alkupäähän. Niistä vajaat 21,3 miljoonaa jaetaan Valtion liikuntaneuvoston esityksen mukaisesti. Kyselyyn vastanneista 82 prosenttia koki, ettei heidän nykyinen liittymänsä ole riittävä. HÄSA. klo 10 – 11 Hätilä, K-Supermarket klo 16 – 17 Tiiriö, Prisma pe 12.4. Janakkalan Jätteenkuljetuksen yrittäjä Hannu Riihimäki ei vielä maanantaina halunnut kertoa tarkemmin yrityksensä suunnitelmista. Päivi Ojala Janakkala Janakkalan kunta on myymässä Rehakan kylässä sijaitsevaa viiden hehtaarin aluetta Janakkalan Jätteenkuljetukselle. 10-18 Goodmanissa Tervetuloa mukaan muutoksen tekijäksi! OJENNA KÄTESI. Näin tukiraha on yhdeksän prosenttia kokonaiskustannuksista. Kunnan talousarviossa on varattu tälle ja ensi vuodelle yhteensä 300?000 euroa valokuituverkon rakentamiseen kyläkeskuksiin. Päivi Ojala Janakkala Janakkalan kunta on saamassa 750?000 euron tuen Tervakosken liikuntahallia varten. 750?000 euroa merkitsee täyttä valtiontukea. Lisäksi yritys maksaa alueen puustosta 15?000 euroa. HÄSA Janakkala aikoo myydä maata jäteyritykselle Janakkalan Jätteenkuljetus on ostamassa Rehakasta jo toisen alueen toimintaansa varten. Päivi Ojala Janakkala Janakkalassa suunnitellaan hyvät verkkoyhteydet mahdollistavaa valokuituverkkoa kyläkeskuksiin niin, että kunta vastaa kilpailutuksesta ja tukee runkoyhteyksien rakentamista. Myös sivistyslautakunta suhtautui tähän ehdotukseen myönteisesti. klo 10 – 17 Goodman KANSANEDUSTAJA Muksusta mummoon, vauvasta vaariin hyvinvointi kuuluu kaikille 130 KOKEMUSTA. TIISTAINA 9. INHIMILLISYYTTÄ. HUHTIKUUTA 2019 A8 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Häme Ke 10.4. Kunta ei myöskään sitoudu rakennettavan valokuituverkon omistajuuteen, ylläpitoon, rahoitukseen eikä palvelujen myyntiin. klo 13–18 Hämeen Suoja Palokunnankatu 12 Turenki to 18.4. • Luovuttajainfo 0800 5801 • veripalvelu.fi • sovinkoluovuttajaksi.fi Hämeenlinna pe 12.4. Vaalit 136 Kaisa Lepola tavattavissa ke 10.4. VALTION LIIKUNTANEUVOSTON varapuheenjohtaja, kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) on tyytyväinen siihen, että EteläSuomen tukirahoista kolmasosa suuntautui Kantaja Päijät-Hämeen alueille. Janakkalan valtuusto päätti hallin rakentamisesta viime kesänä
Suoja ihon hankautumista vastaan Hengittävä voide jokaiselle Linola Suojaava Balsami muodostaa iholle hengittävän kalvon, joka suojaa ihoa hankaukselta ja kosteuden aiheuttamalta hautumiselta. Valmistaja: Dr. Näin kuntalaisaloite on tullut käsitellyksi loppuun. Muut S-Pankin pankkipalvelut, kuten kortit ja verkkopankki, toimivat normaaliin tapaan. Verkkopankkia voi käyttää tunnuslukutaulukolla normaalisti. Voisitteko lähettää näytteitä minulle, sillä olen pitämässä ystävilleni ”urheiluillan”, jossa puhumme kaikista aiheeseen liittyvistä pienistä vaivoista. Työ tehdään pitkäpuomisella kaivinkoneella ja työhön soveltuvalla kauhalla. HÄSA Isosorsimoa on mahdotonta poistaa niin, ettei se leviäisi uudelleen. KG Arzneimittel Muista! Osta apteekista: Linola Suojaava Balsami – Se hellä ja hengittävä voide. Se ei ole vaarassa levitä laajemmalle, koska lammen ranta on melko jyrkkä ja nopeasti syvenevä. Suomalaiset, lapsista vanhuksiin, ovat tottuneet käyttämään mineraaliöljyjä sisältäviä voiteita, kuten vaseliinia, suojatakseen ihoaan mahdollisilta hankaumilta ja hiertymiltä. Ympäristöpäällikön tekemä toimenpidesuunnitelma oli ensin teknisen lautakunnan käsittelyssä, ja maanantaina sen hyväksyi kunnanhallitus. Eduskuntavaalien toiseksi viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä vuonna 2015 uurnilla kävi äänestämässä yli 244??000 ihmistä. Nämä voivat kuitenkin tukkia ihon, joilloin kosteus voi jäädä hautumaan iholle. ”(…) Minulla on paperinohut iho, joka kutisee ja hilseilee helposti. UIMARANNALTA ja sen reunamilta aiotaan poistaa vesikasvillisuutta. Hämeenlinnassa vastaava luku oli 28,1 ja Riihimäellä vain 24,2. Tietoa katkoksen pituudesta ei illalla ollut. ”Haluan vain ilmaista innostukseni: 3 päivää sitten – heti nähtyäni Linolan Suojaava balsami -mainoksen – menin ja ostin tuotteenne ja olen todella innoissani vaikutuksesta näin lyhyen ajan jälkeen… unohdan vanhat perinteiset kotikonstit… Minun oli vain pakko saada kertoa teille, kuinka supertyytyväinen Linolaan olen!” A.H. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa äänestysprosentti oli ennakkoäänestyksen kuudentena päivänä noin 25 ja vuonna 2011 noin 24. Siellä olevat maa-ainekset ja roskat poistetaan ja parkkialue siivotaan ja lanataan keväällä. Hämeen Sanomat Helsinki S-mobiilin pankkiosion toiminnassa esiintyi maanantaina häiriöitä, jonka takia sovelluksessa näkyi virheellisiä tietoja. Terveisiä Lappeenrannasta.” E.G. Niin ikään kulkureittiä rannalle aiotaan parantaa mursketta tasaamalla ja tarvittaessa lisäämällä. Olemme myös aloittaneet keskustelut tapahtuneesta viranomaisten kanssa, kertoo S-Pankin digitaalisesta kehityksestä vastaava johtaja Carl-Edvard Holmberg. 65 v. Jos asiakkaalla ei ole enää tunnuslukutaulukkoa tallessa, sen saa maksutta S-Pankin asiakaspalvelupisteestä häiriön aikana.. Niille ei tarvitse tehdä mitään, koska ne eivät ole leviämässä eivätkä haittaa lammen virkistyskäyttöä. S-Pankin mukaan tietojärjestelmien toimintaan liittynyt häiriö on aiheuttanut sen, että rajattu joukko S-mobiilin käyttäjiä on nähnyt sovelluksessaan tilapäisesti toisen pankkiasiakkaan tietoja. Pankki ilmoittaa heti, kun sovellus on jälleen käytettävissä. Se muodostaa pehmeän, ihoärsytykseltä suojaavan kalvon, joka ei jätä kosteutta hautumaan. Ennakkoon äänestänyt jo yli miljoona ihmistä Tänään ehtii vielä äänestää ennakkoon. August Wolff GmbH & Co. Kolme janakkalalaista teki viime lokakuussa kuntalaisaloitteen lammen kunnostamiseksi. Ympäristöpäällikön mukaan kasvillisuutta ei pidä poistaa lammesta liian voimakkaasti, sillä se vaikuttaisi lammin ekosysteemiin ja lisäisi riskiä sinilevien runsastumiseen. Avantouintilaituri on jo aidattu niin, etteivät sorsat pääse sille nousemaan, ja myös toisen laiturin aitaamistarvetta harkitaan. huhtikuuta. Kaikille tiedossamme oleville asiakkaille, jota häiriö kosketti, lähetetään viesti verkkopankissa ja heitä tavoitellaan puhelimitse. S-pankki ilmoitti maanantaiiltana, että S-mobiili on tämän vuoksi toistaiseksi pois käytöstä. huhtikuuta STT, Hämeen Sanomat Helsinki Eduskuntavaalien äänestysvilkkaus nousi ennakkoäänestyksen kuudentena päivänä 28,3 prosenttiin. ”Hei! Hikoilen usein rintojeni alta ja täten ihoni ärsyyntyy. Vaalipiirin kunnista ahkerinta ennakkoäänestys on ollut Humppilassa (38,0 prosenttia) ja Forssassa, jossa äänestysprosentti oli maanantaina jo 35,3 prosenttia. TIISTAINA 9. 45 v. Varsinainen vaalipäivä on tämän viikon sunnuntai, 14. Linola Balsami auttoi kahden kerran jälkeen. 63 v. Ihana tunne!” K.T. Suojaava Balsami on auttanut tähän vaivaan hyvin. Liinalammin Turengin puoleisen pään rinteeseen on muodostunut kaksi luvatonta kaatopaikkaa. Aloitteentekijät ehdottavat, että pitäisi olla sorsavahti pitämässä sorsat loitolla lammesta. Kieltotaulukin paikalle laitetaan, mikäli roskaaminen jatkuu. MYÖS RANTA-ALUEITA aiotaan kunnostaa. Äänensä antoi maanantain aikana yli 260?000 ihmistä. S-mobiili näyttänyt toisten asiakkaiden tietoja Pankki sulki sovelluksen toistaiseksi. ”Minua on piinannut intiimialueella ja takapuolen seudulla ikävä kutina. Kasvillisuuden poisto aiotaan toteuttaa tämän kevään aikana. Linola Suojaava Balsamilla iho pysyy hyvässä kunnossa ja kutina (ja raapiminen) on loppunut. Linola Suojaava Balsami on hengittävä vaihtoehto, joka suojaa pitkäkestoisesti kirvelyltä, punoitukselta ja kutinalta. Pensaikon ja puuston raivaus on tarkoitus toteuttaa osin talkootyönä tämän kevään ja tulevan kesän aikana. 90 v. Hyvin toimii, helpotus!” H.G. Vakiintunut kasvusto aiotaan sen takia jättää paikalleen. Ympäristöpäällikkö vastaa selvityksessään, ettei sorsien oleilua lammella pysty estämään. Äänestysprosentti on noussut yli 30 prosentin Satakunnan, Pirkanmaan ja Lapin vaalipiireissä. Liinalammin rantaan on levinnyt vieraslaji isosorsimo, jota on mahdotonta poistaa niin, ettei se leviäisi uudelleen. Päivi Ojala Janakkala Turengintien lähellä sijaitseva Liinalammi on uijien käytössä ympäri vuoden. HUHTIKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A9 UUTISET Hengittävä suojavoide, Linola Suojaava Balsami Saatavana vain apteekeista. Manner-Suomen vaalipiireistä ennakkoäänestysprosentti on alhaisin Uudellamaalla, jossa se on 24,3. EDUSKUNTAVAALIT 14.4.2019 Ennakkoäänestys 3.–9. SORSIEN ULOSTEET likaavat laiturit syksyisin. Ennakkoäänestys jatkuu vielä tiistaina. –?Suhtaudumme pankkisalaisuuteen erittäin vakavasti ja olemme hyvin pahoillamme tapahtuneesta. Vaikutus on verrattavissa nykyaikaisten tekstiilien hengittäviin kuituihin. Ympäristöpäällikkö Heikki Tamminen on tehnyt suunnitelman kunnostustoimista, joita aiotaan toteuttaa tänä keväänä ja tulevan kesän aikana. Kaikkiaan vaaleissa on äänestänyt jo 1,2 miljoonaa ihmistä. Kommentteja kuluttajilta: MAINOS MAINOS Liinalammia kunnostetaan monin tavoin tänä vuonna Turengissa sijaitsevan lammen kunnosta tehtiin kuntalaisaloite lokakuussa. Jakelija: Sirowa Helsinki, toimisto@sirowahelsinki.fi. Erityisesti lammen itäpäässä (siis eri puolella kuin uimaranta) on kelluslehtisiä kasveja, kuten ulpukkaa ja uistinvitaa. HÄMEEN VAALIPIIRISSÄ ennakkoäänestämässä oli maanantai-iltaan mennessä käynyt 28,4 prosenttia äänioikeutetuista. Pehmeä, helposti levitettävä balsami sopii erityisesti hankaukselle, hiertymille ja ärsytykselle alttiille ihoalueille, kuten takapuolelle, intiimija nivusalueelle, kainaloille ja rintojen alle
Moni koki, että säästölistan maksumiehiksi joutuivat palkansaajien lisäksi työttömät, opiskelijat ja eläkeläiset. Se on voinut olla vaikkapa 50 euron omavastuu lääkkeille. Useat eduskunnan jättäneistä edustajista ovat todenneet, että politiikka on tempoilevaa. Uusista hävittäjistä lähtivät tarjouspyynnöt. Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) toteutti useita, valmiutta lisääviä uudistuksia. Sampo takoi kunnes tussahti NÄKÖKULMA Anita Simola @lannenmedia.fi K eskustan teltoilla käy kuhina. LIIKENTEEN UUSJAKOA yritettiin vaalikaudella tosissaan. TÄTÄ KÄÄNNETTÄ osa piti vaaliteknisenä siirtona. Hallitusvastuu painaa, ja oppositiosta noustaan. Vaalikausi päättyy keskiviikkona, mutta käytännössä lappu pantiin luukulle maaliskuussa, kun Sipilä näki, että soteja maakuntauudistus eivät valmistu. Sen sijaan taksiuudistus toteutui. Hallitus aloitti terhakkaasti normien purkutalkoot. LOPPUKAUDESTA järkyttivät Oulun raiskaukset. Useat eduskunnan jättäneistä kansanedustajista ovat todenneet, että tahallisia väärinymmärtämisiä on paljon. OSANSA SAI itse kukin. Työllisyysaste on kohonnut 72 prosenttiin. Poliittinen keskustelukulttuuri on muuttunut. Nykyinen 64 koneen määrä ei ole itsestäänselvyys. Aika ei ollut kypsä hurjimmille avauksille. Epäiltyinä oli ulkomaalaistaustaisia miehiä. Kylmä kyyti tuotti tulosta. Kaupat saivat lonkeronsa ja vahvat oluensa. KOKO VAALIKAUDEN aikana punaisena lankana kulki sote-uudistus, joka ei yltänyt maaliin. Kansansuosio on hupenevaa tavaraa, yksikin heikennys vaikuttaa. Tahallisia väärinymmärtämisiä on paljon. Maassa on 140?000 työllistä enemmän kuin kauden alussa. VIIME SYKSYNÄ Suomi heräteltiin ilmastonmuutokseen. Vaikka kaudella on tehtailtu kolmisensataa uudistusta, on sote ollut se tärkein.. Uudistukset helpottivat arkea, mutta ne unohtuivat pian ja kansa alkoi napista lomarahaleikkauksista. Tosin yksi asia on erilainen kuin ennen. HUHTIKUUTA 2019 A10 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Historia toistaa itseään. Osa tykkää, osa ei. Toiset taas olivat sitä mieltä, että pääministeri teki niin kuin lupasi. Onhan hän toistanut tulos tai ulos -lausetta. Hallitusvastuu painaa ja oppositiosta noustaan. Se nyt ainakin on uudistus, jota voi muistella hyvällä. Tapaukset taisivat lisätä perussuomalaisten kannatusta. Uusista metsitysohjelmista puhuttiin. Seuraava aihe oli vanhushoiva. Vaalikauden loppumetreillä alkoi keskustelu siitä, montako hävittäjää Suomi tarvitsee. Aaltoliike on tuttua. Poliittinen keskustelukulttuuri on muuttunut. Kauppojen aukioloajat vapautuivat. OPPOSITIO POMMITTI eriarvoistumiskierteestä. Kela-taksien tilaus on edelleen monissa maakunnissa yhtä kompurointia. KUVA: Emilia Kangasluoma, arkisto Sopeutumiseläkkeet jäävät historiaan. PUOLUSTUSRINTAMALLA tapahtui. Eduskuntatalon valtiosali on nyt autio ja hiljainen. TIISTAINA 9. Viime metreillä eduskunnassa saatiin viedyiksi läpi tiedustelulait sekä esitys siitä, että sopeutumiseläkkeet jäävät historiaan. Vaikka kaudella on tehtailtu kolmisensataa uudistusta, on sote ollut se tärkein, siitä ei päästä yli eikä ympäri. Kiky toi työtä, mutta söi hallituksen kannatusta. Alkoi hillitön säästöohjelman pusertaminen. Edessä oli iso tussahdus, kun hallitus jätti eroilmoituksensa ja jatkoi toimitusministeristönä. Sosiaalinen media laulaa lujempaa kuin koskaan ennen. Puolustusselonteko sai sinetin. Suomi oli ajelehtimassa holhoukseen, ja keskustan puheenjohtajasta Juha Sipilästä odotettiin ihmetekoihin yltävää parantajaa. Kokemus sanoo, että ei tarvita kuin yksi omaa kukkaroa kurittava uudistus, niin harmittaa. Koulutuksesta leikattiin, tuli kiky-sopimus ja monenlaista pienempää säästösälää. Se on uudistus, jota voi muistella hyvällä. Alkoi sekava keskustelu hakkuiden määrästä. VAALIKAUDEN ALKU oli muutoin mannaa. Siinä otsikoihin nousivat SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen vaihtuvat kommentit. Työttömille räätälöitiin aktiivimalli. –?Tehkää nyt jotakin, että saadaan Suomi raiteilleen, joukosta huudellaan. Keskusta löi pöytään tuloksia peltojen ja metsien tehosta toimia hiilinieluina. Aaltoliike on tuttua. Alkuvuonna saatiin seurata takinkääntäjiä hoitajamitoituksessa. Yksityisten kotien epäkohdat nousivat sopivasti pintaan vaalien alla. Vaalikauden alussa Sipilälle kiikutettiin madonluvut Suomen tilasta. Vaaliteltta ja lausahdus eivät ole tältä keväältä vaan neljän vuoden takaa. Aluksi oli puhuttu kolmen miljardin euron säästöistä, mutta rahaministeriön paperipino kasvoi, ja potti yli kaksinkertaistui
Tällä hetkellä nationalistiset ja EU-vastaiset parlamentaarikot ovat jakautuneet useaan eri ryhmään. Haluamme tuoda radikaaleja muutoksia, sanoi Saksan euroskeptisen puolueen Alternative for Germanyn AfD:n puhemies Joerg Meuthen. Suomessa EU-vaalit järjestetään 25. Sen tavoitteena on säilyttää Euroopan ulkorajat, historia ja kulttuuri. Järjestelmä toimii nyt paremmin kuin aiempina vuosina, kun päästöoikeuksien hinta on noussut. Hiilitullit vanhan maailman keino NÄKÖKULMA Pekka Mauno @lannenmedia.fi K aikenlaista sitä vaalivoiton varmistamiseksi esitetään. Se, mitä Suomi voisi puheenjohtajuuskaudellaan edistää, on asian selvittäminen. Jussi Halla-aho puolestaan haluaa suojella omaa teollisuutta saastuttavia halpatuotantomaita vastaan. Jos esityksessä on kyse Suomen teollisuuden suojaamisesta, se olisi ampumista omaan jalkaan. Suomen terästeollisuuden vienti Aasiaan kohtaisi varmuudella vastatoimia, jos Suomi alkaisi EU:n puheenjohtajamaana vaatia Aasian tuonnille hiilitulleja. Sen toteuttamiseen on käytössä kansainvälinen sopimusjärjestelmä, jonka herkkyyttä Suomen ei kannata ryhtyä sorkkimaan. Ei riitä, että hiilitullien kannattajina ovat nyt toisensa löytäneet Antti Rinne ja Jussi Halla-aho (ps.). Voi vain arvailla, millaiset vastatoimet Suomen vientiä Aasiassa odottaisivat, jos sieltä EU:hun tulevat tuotteet saisivat Suomen aloitteesta hiilitullin. Neljän parlamenttiryhmän edustajat kertoivat maanantaina, että ne luovat uuden ryhmän ravistelemaan Euroopan unionia. Aluksi siihen kuuluisi ainakin kymmenen puoluetta. Siis Suomi ryhtyisi omalla puheenjohtajuuskaudellaan nirhaamaan EU:n keskeistä periaatetta puolustaa sopimuksiin perustuvaa vapaata maailmankauppaa. Ei olisi tietystikään haitaksi, että päästökauppa ulotettaisiin myös EU:n ulkopuolisiin maihin. –?Haluamme uudistaa Euroopan unionia ja Euroopan parlamenttia tuhoamatta niitä. Osmo Soininvaaran argumentti on, että Suomen energiaa haaskaava teollisuus saakin mennä. KUVA: Pekka Karhunen, arkisto ”Haluamme uudistaa Euroopan unionia ja Euroopan parlamenttia tuhoamatta niitä. Puolueilla on kuitenkin hyvin erilaisia ajatuksia taloudesta ja sosiaalipolitiikasta. Mahdollinen Suomen seuraava pääministeri Antti Rinne (sd.) haluaisi, että Suomi ryhtyisi EU-puheenjohtajuuskaudellaan edistämään hiilitulleja EU:n ulkorajoille. Esimerkiksi käy se, mitä tapahtui, kun EU ilmoitti ulottavansa päästökaupan kansainvälisille lennoille EU:sta ja EU:n alueelle. Tai siihen, että päästökaupan ulkopuolella oleva EU:n kanssa kilpaileva teollisuus saa etua, kun sitä eivät koske samat päästömääräykset. TIISTAINA 9. Taitaisi EU:n isäksi kutsuttu Euroopan hiilija teräsyhteisön ensimmäinen johtaja Jean Monnet ihmetellä, mitä EU:n nimissä nyt vaaditaan. Euroopan suvereniteettipuolueilla on yhteisiä ideologisia tavoitteita. Suomen perussuomalaisten lisäksi asialle ovat antaneet tukensa puolueet Saksasta, Italiasta ja Tanskasta. Suomen viennistä lähes 40 prosenttia menee EU:n ulkopuolelle. BBC:N MUKAAN tällä hetkellä nationalistiset ja EU-vastaiset parlamentaarikot ovat jakautuneet useaan eri ryhmään. Järjestelmän periaatteetkin on hyväksytty vuoteen 2030 saakka, eikä päästökauppajärjestelmä myöskään ärsytä EU:n ulkopuolisia maita ryhtymään vastatoimiin. Maanantain tapahtuman järjesti Italian varapääministeri Matteo Salvini, joka johtaa oikeistolaista Pohjoinen liitto -puoluetta. ON HUOLESTUTTAVAA, että runsaat 60 maailmankaupan vapauttamisen vuotta ovat johtaneet siihen, että tulleja aletaan pitää käyttökelpoisina ratkaisuina milloin mihinkin esiin tulevaan ongelmaan – niin kuin ilmastonmuutoksen suitsimiseen. KUVA: Katja Lehto, arkisto Hiilitullit yhdistävät poliittisesti täysin eri linjoilla olevia puolueita. LM–HÄSA Perussuomalaiset tukevat uutta nationalistiryhmää Uusi ryhmä tähtää parlamentin suurimmaksi. Ajatus menee niin, että kaikkiin tuotteisiin lyötäisiin EU-rajalla hiilitulli, ja sillä ratkeaisivat sekä ilmastonmuutos että eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyky. EU-ALUEELLA on olemassa menettelytapa, joka ohjaa teollisuutta vähentämään ilmastopäästöjään. Komissio voisi tehdä vaikutusarvion, miten tuotteiden hiilijalanjälki pitäisi maailmankaupan sopimuksissa ottaa huomioon. Sen tavoitteena on säilyttää Euroopan ulkorajat ja kulttuuri. Ne pyrkivät hillitsemään havaitsemaansa EU:n liberaalia suuntaa ja palauttamaan valtaa jäsenvaltioille. Suomen viennistä lähes 40 prosenttia menee EU:n ulkopuolelle.. Muutoin edessä voi olla kauppasota. Se on ampumista omaan jalkaan. Se rasittaa tietysti EU:n omaa päästökaupan alaista teollisuutta, mutta ongelmia on helpotettu päästöoikeuksien ilmaisjaolla ja sähkön hinnan kompensaatiolla. Uusi ryhmä toivoo, että se pystyy kokoamaan nämä erimieliset ryhmät yhdeksi kokonaisuudeksi. Silvia Modigin peruste on, että kun Donald Trump ei sitoudu ilmastosopimuksiin, EU ottakoon vastatoimena hiilitullit käyttöön. MEUTHEN TOTESI, että parlamentin uutta ryhmää kutsuttaisiin Euroopan kansalaisten ja kansojen liitoksi (European Alliance for People and Nations). Haluamme tuoda radikaaleja muutoksia.” JOERG MEUTHEN AfD:n puhemies Vientivetoisen Suomen ei kannattaisi heilutella protektionismin lippua. Jokaisella on oma argumenttinsa hiilitullien vaatimiseen. Samaan rintamaan voivat liittyä myös vihreät ja vasemmistoliitto, jos Osmo Soininvaaran ja Silvia Modigin muutaman vuoden takaiset hiilitullipuheet pätevät vielä tänäkin päivänä. Antti Rinne perustelee hiilitulleja ilmastonmuutoksen suitsimisella. BBC:n mukaan Salvini toivoo, että uudesta ryhmästä tulee parlamentin suurin. Rajamekanismien rakentaminen EU:n ulkorajoille ei ole helppo asia, eikä Suomen tapaisen pienen vientivetoisen talouden kannattaisi olla niitä etunenässä vaatimassa. EU-parlamentin istunnot pidetään kuvassa näkyvässä talossa Strasbourgissa Ranskassa. HUHTIKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A11 UUTISET Elina Melamies, Hannu Toivonen Nationalistiset ja maahanmuuttovastaiset puolueet suunnittelevat kokoavansa voimiaan toukokuun parlamenttivaaleihin, kertoi uutistoimisto Reuters. Se on nimeltään päästökauppajärjestelmä, jos sen luoneet poliitikot ovat asian unohtaneet. toukokuuta. Se on tehnyt yhtenäisen ryhmän muodostamisen parlamentissa hyvin vaikeaksi. HIILITULLIT yhdistävät poliittisesti täysin eri linjoilla olevia puolueita, mikä on hämmästyttävää. Nousi meteli, ja hankkeesta luovuttiin
Meillä on etukäteen pelätty Venäjän yrittävän vaikuttaa vaalien tulokseen. TIISTAINA 9. Ukrainan presidentinvaalin vajaan kahden viikon päästä nähtävä toinen kierros ja toukokuun europarlamenttivaalit sijoittuvat Venäjän kannalta ajallisesti kätevästi. • Niissä kysymysten määrä on rajallinen. Venäjän katse eurovaaleissa ANALYYSI Maarit Uber palaute@ lannenmedia.fi S uomen sunnuntaiset eduskuntavaalit tuskin nousevat mainintaa enempää esille, kun presidentti Sauli Niinistö tapaa virkaveljensä, Venäjän presidentin Vladimir Putinin tiistaina Pietarissa. Maa on jäänyt statistin rooliin suomalaisessa vaalikeskustelussa osittain siksi, että ainakaan räikeää vaalivaikuttamista idän suunnalta ei ole toistaiseksi havaittu. • Tapaamisen jälkeen presidentit pitävät tavallisesti yhteisen tiedotustilaisuuden medialle. Sitä ennen käytävät Suomen eduskuntavaalit vaativat nekin vähintään tarkkaa seurantaa. • Niinistö puolestaan lausuu kollegalleen jotain kohteliasta venäjäksi median edessä. Venäjä ei missään nimessä halua Petro Poroshenkoa jatkokaudelle. Presidentit Sauli Niinistö ja Vladimir Putin lähtivät risteilylle Mustallemerelle virallisten keskustelujen jälkeen Sotshissa elokuussa 2018. EU:n mollaaminen on toiminut loistavasti yhtenä maan sisäpolitiikan työkaluna. Venäjä on viime vuosina sekaantunut muidenkin kuin naapurimaidensa sisäisiin asioihin. Venäjä ei tunnu suurelle osalle suomalaisista erityisen läheiseltä. KOSKA NIINISTÖN ja Putinin tiistain tapaaminen järjestetään Pietarin arktisen foorumin yhteydessä, voi arktisen alueen kysymysten olettaa saavan runsaasti keskusteluaikaa. Ehdokkaat tietävät, että äänestäjille läheisiltä tuntuvista asioista puhumalla saa parhaat äänisaaliit. Presidentit käsittelivät arktisen alueen yhteistyötä pikaisesti jo elokuun tapaamisessaan Sotshissa. Tiukimmillaan suomalaistoimittajat saavat yhden yhteisen kysymyksen ja venäläistoimittajat toisen.. • Putinilla on tapana saapua tapaamiseen enemmän tai vähemmän myöhässä. Putin sanoi tuolloin, että Venäjä on valmis jatkamaan keskustelua ja tarvittaessa osallistumaan arktisen neuvoston huippukokoukseen. Tämä selittyy sillä, että Venäjän näkökulmasta toukokuussa käytävät europarlamenttivaalit ovat selvästi Suomen eduskuntavaaleja tärkeämmät ja kiinnostavammat. SUOMESSA ÄÄNESTETÄÄN sunnuntaina eduskuntavaaleissa. VENÄJÄN ULKOPOLITIIKKA on ollut viime aikoina kaikkiaan totuttua vaisumpaa. EU:N OHELLA Ukraina on venäläismedian otsikoissa harva se päivä. Kahdenkeskinen tapaaminen järjestetään Pietarin arktisen foorumin yhteydessä. Kampanjat ovat olleet hämmästyttävän kotimaapainotteisia. Suomen presidentti Niinistö painottanee alueellista koskemattomuutta. Venäjän on vain tarvinnut löytää oma, kärjistetty ja usein ainakin osittain valheellinen kulma unionin tapahtumista uutisointiin. Venäjälle vaalien toinen kierros on ensimmäistä kriittisempi. KUVA: Matti Porre / Tasavallan presidentin kanslia, arkisto FAKTA Tapaaminen tutulla kaavalla • Sauli Niinistö ja Vladimir Putin ovat tavanneet jo niin monta kertaa, että tietyt asiat näyttävät toistuvan joka vierailulla. Se ehtii vaikuttaa niihin molempiin vuorollaan. Suomi on neuvoston puheenjohtajamaa toukokuuhun asti, jonka jälkeen Islanti ottaa ohjat käsiinsä. Venäjä ei edelleenkään halua lopettaa Ukrainan sotaa eikä luopua valtaamastaan Krimin niemimaasta. Venäjä ymmärtää, että Suomen poliittisessa kentässä on tällä kertaa luvassa hajaannusta myös omasta takaa. Euroopan unionin vuosia kestänyt sekasorto on tarjonnut Venäjälle propagandamateriaalia jatkuvalla syötöllä. Venäjällä on kiistattomia intressejä Ukrainan seuraavan johtajan suhteen. Ukrainassa käytiin kuun vaihteessa presidentinvaalien ensimmäinen kierros. Niinistön voi olettaa vievän Putinille vanhaa viestiä valtioiden alueellisen koskemattomuuden ja rajojen kunnioittamisen tärkeydestä. • Niinistön venäjän opinnot etenevät päätellen siitä, että hänen venäjänkieliset lausahduksensa ovat pidentyneet vuosien kuluessa. Suomen havittelema arktisen neuvoston huippukokous ei toteudu Suomen puheenjohtajuuskaudella. HUHTIKUUTA 2019 A12 HÄMEEN SANOMAT ULKOMAAN UUTISET Vanhat tutut Sauli Niinistö ja Vladimir Putin jatkavat keskusteluja arktisen alueen tulevaisuudesta tiistaina Pietarissa. Eduskuntavaalikampanjoissa ei ole kuitenkaan juuri puhuttu Venäjästä tai ylipäänsä ulkopolitiikasta. Venäjän kannalta on tehokkaampaa panostaa koko Euroopan unionin kuin yhden vakaan, ystävällismielisen pikkuvaltion horjuttamiseen
Ensimmäiset maksut menevät taloudellisista vaikeuksista kärsiville. Mielenosoittajat vaativat presidentti Omar al-Bashirin eroa heikon taloustilanteen takia. KREMLIN MUKAAN Venäjä ei suoraan kiellä valaiden kiinniottamista. Maareformi jakaa yhä mielipiteitä Zimbabwessa. KUVA: Michael Reynolds / EPA MUUMIO 2 500 MINYA. LM–HÄSA Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump erotti turvallisuudesta vastaavan ministerin Kirstjen Nielsenin. HUHTIKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A13 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut Katja Ihatsu, Joonas Kuikka Lea Peuhkuri Venäjä sopi maanantaina kansainvälisen tutkijaryhmän kanssa, että se vapauttaa lähes sata valasta. Muumio oli kääritty pellavaan ja sitä koristi kultainen Isis-jumalatarhahmo. Kreml myönsi, että valaita pidettiin julmissa oloissa, mutta sen mukaan olisi vaikeaa vapauttaa ne luontoon vahingoittamatta niitä. Viimeisimpänä Trump on pelotellut siirtolaiskaravaanilla. Protesteilla vastustettiin lihantuotantoa. Osa pitää sitä yksipuolisena tapahtumasarjana, joka on johtanut jopa ruokapulaan. REUTERS Seitsemän kuoli protesteissa Sudanissa KHARTOUM. LM–HÄSA Venäjä lupasi vapauttaa lähes sata valasta Luonnosta pyydystetyt eläimet oli määrä myydä kiinalaisiin eläintarhoihin. Kotimaan turvallisuudesta vastaavan ministerin paikka on ollut tuulinen Trumpin runsaan kahden vuoden hallinnossa. KUVA: Yuri Kochetkov / EPA Trump erotti jälleen yhden ministerinsä WASHINGTON. NYKYISEN PRESIDENTIN Emmerson Mnangagwan hallitus katsoo, että korvauksien maksaminen maansa menettäneille auttaa korjaamaan välejä länsimaiden kanssa. Suuri osa maista oli yhä valkoisten maanviljelijöiden omistuksessa sen jälkeen, kun Zimbabwesta tuli itsenäinen vuonna 1980. Niin ikään amerikkalaisnäyttelijä Pamela Anderson julkaisi nettisivuillaan avoimen kirjeen Venäjän presidentille Vladimir Putinille. Mukana ryhmässä on JeanMichel Cousteau, joka on kuuluisan ranskalaisen merentutkijan Jacques Cousteaun poika. Ensin valaille tehdään kuntoutusaltaat, joissa olot muistuttavat niiden luonnollista elinympäristöä mahdollisimman paljon. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump erotti kotimaan turvallisuudesta vastaavan ministerin Kirstjen Nielsenin. Arviot määräävät korvaussummat. Protesteja oli myös teurastamoissa eri puolilla maata. Viime perjantaina Cousteau tviittasi kuvan kiistanalaisista valasaltaista ja kertoi vierailevansa parhaillaan alueella. Moskovassa järjestettiin maaliskuun puolivälissä mielenosoitus lähes sadan miekkavalaan ja maitovalaan vapauttamiseksi Primorjen ”valasvankilasta”. VALAAT PÄÄSTETÄÄN luontoon todennäköisesti vaiheittain. Potkut johtuivat siitä, että Trump on tyytymätön siirtolaistilanteeseen Meksikon ja Yhdysvaltain rajalla. REUTERS, LM–HÄSA Vegaanit protestoivat Australiassa MELBOURNE. 2000-luvun alussa Mugaben hallitus hääti noin 4?500 valkoista maanviljelijää tiloiltaan. Lisäksi yksi ihminen kuoli Darfurissa. Poliisi pidätti 38 ihmistä. Molempien valaslajien kieltä pidetään kehittyneenä. 97 valasta on pidetty kuukausien ajan ahtaissa aitauksissa lähellä Nakhodkan satamakaupunkia Venäjän Kaukoidässä. Kymmenen miekkavalasta ja 87 maitovalasta otettiin kiinni viime kesänä. Virkavalta käytti kyynelkaasua mielenosoittajiin, kertoi Aljazeera. Sellaisen jakoi muun muassa amerikkalaisnäyttelijä Leonardo DiCaprio sosiaalisessa mediassa. Kreml puuttui asiaan ja määräsi paikalliset viranomaiset toimiin. Laillisesti niitä voidaan ottaa kiinni tieteelliseen tutkimukseen ja opetukseen. VALAIDEN VANGITSEMINEN on suututtanut eläinoikeusryhmiä, ja eläinten vapauttamiseksi on tehty vetoomuksia. Komitea, jossa on viranomaisten ja entisten maatilojen edustajia, arvioi parhaillaan maatiloilla tehtyjen parannusten arvoa. Miekkavalas voi kasvaa lähes kymmenenmetriseksi, maitovalaat ovat noin viisimetrisiä. Asiasta kertoi uutistoimisto Reuters. Primorjen alueen kuvernööri Oleg Kozhemyako sanoo, että altaissa voisi tulevaisuudessa hoitaa muitakin Japaninmerellä pulaan joutuneita valaita. Australian pääministeri Scott Morrison tuomitsi protestit ”epäaustralialaisina”. LM–HÄSA, REUTERS Zimbabwe maksaa häädetyille. Trump vahvisti eron Twitterissä maanantaina. Venäjän turvallisuuspalvelu FSB nosti syytteet neljää yhtiötä vastaan kalastuslakien rikkomisesta. Vapautussuunnitelma on luvattu toukokuuksi. –?Tiedän, että tulossa on paljon työtä, mutta minulla ei ole epäilystäkään onnistumisesta, Cousteau sanoi Reutersin mukaan. Hallituksen mukaan reformilla korjattiin siirtomaa-ajan epätasapainoa. Hallitus on päättänyt, että se maksaa korvauksia ainoastaan infrastruktuurista ja tilojen parannuksista, ei maasta. Maanantaina ryhmä kansainvälisiä ja venäläisiä tutkijoita pääsi kuitenkin sopimukseen paikallisten viranomaisten kanssa valaiden päästämisestä irti. Eläinoikeusaktivistit pysäyttivät liikenteen Australian Melbournessa suurkaupungin vilkkaimpiin kuuluvassa risteyksessä, kertoi BBC. Pidempään ei pestissä viihtynyt tuuraaja Elaine Duke, jota Nielsen seurasi lähes puolentoista vuoden ajan ennen potkujaan. Tämän vuoden budjetista 17,5 miljoonaa dollaria on varattu korvauksiin. Maaliskuussa 2019 rajavartijat laskivat 100?000 siirtolaisen pyrkineen Yhdysvaltoihin, mikä on korkein luku vuosikymmeneen. Nielsenin tilalle väliaikaiseksi ministeriksi nimitetään Yhdysvaltain tullija rajavalvontaviraston johtaja Kevin McAleenan. Täydet korvaukset maksetaan myöhemmin. Maat jaettiin noin 300?000 mustalle perheelle. Jean-Michel Cousteau sanoi toimittajille, että kyseessä on hyvin tunteikas hetki ja että tutkijat tekisivät kaikkensa pelastaakseen eläimet. Perheenjäsenten erottamiset Meksikon rajalla suututtivat monia vuonna 2018. Osa häädöistä oli väkivaltaisia. Hankkeen takana olleet yhtiöt suunnittelivat niiden myyntiä eläintarhoihin Kiinaan. SIIRTOMAA-AIKANA Euroopasta tulleet veivät parhaita maanviljelymaita Zimbabwessa. LM–HÄSA Lea Peuhkuri Zimbabwe alkaa maksaa korvauksia valkoisille maanviljelijöille, jotka menettivät maansa entisen presidentin Robert Mugaben maareformissa. McAleenan on jo neljäs henkilö virassa, kun lasketaan väliaikaiset ministerit mukaan. Kuusi ihmistä kuoli viikonlopun aikana protesteissa Sudanin pääkaupungissa Khartoumissa, jossa pidätettiin lähes 2?500 protestoijaa. Kelly aloitti Donald Trumpin hallinnossa kotimaan turvallisuudesta vastaavana ministerinä, mutta hänen pestinsä runsaan puolen vuoden mittaiseksi. TIISTAINA 9. Trumpin tiukka maahanmuuttopolitiikka on jakanut kansaa. Tutkijat tekevät suunnitelmansa valaiden vapauttamisesta toukokuun loppuun mennessä. John F. Egyptissä tutkijat löysivät 2?500 vuotta vanhan korkea-arvoisen papin muumion pääkaupungista Kairosta löytyneestä vanhasta hautausmaasta
Tällä kaudella vastaavat luvut olivat 27, 17 ja 3.. Tavoitteenani oli torjua noin kolmessakymmenessä runkosarjan ottelussa ja sehän toteutui (pelasi 31 ottelussa). Läntisen konferenssin joukkueista Nashville voitti keskisen divisioonan ja Dallas oli neljäs, ja pääsi mukaan pudotuspeleihin konferenssin villikorttirankingin ykkösenä. . HUHTIKUUTA 2019 A14 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Urheilu > Urheilutoimitus puh. Saros on tottunut myös voittamaan pelejä. JÄÄKIEKKO Pertti Koivunen Jääkiekkoliiga NHL:n pudotuspelit käynnistyvät Suomen aikaa keskiviikon ja torstain välisenä yönä. –?Meillä on ollut tällä kaudellakin selvä työnjako, jossa minullekin on kertynyt aika paljon pelejä. (03) 615 1470 urheilu@hameensanomat.fi ”Koko ajan pitää olla valmiina” . Joukkueen ykkösveskarin Pekka Rinteen taustalla kausi kaudelta enemmän vastuuta saanut HPK:n kasvatti tietää, mikä on hänen roolinsa kauden tärkeimmissä peleissä. TIISTAINA 9. Toissa kaudella hän oli aloittavana veskarina 23 pelissä ja pääsi juhlimaan 11 voittoa (3 nollapeliä). Heti ensimmäisenä peli-iltana vauhdissa on myös hämeenlinnalaisen maalivahdin Juuse Saroksen joukkue Nashville Predators, joka kohtaa Dallas Starsin. Toivottavasti Pekka kuitenkin onnistuu hyvin, eikä minua tarvita. Pekka Rinteen taustalta löytyy luotettava kiekkojen torjuja. Nashvillen kakkosveskari Juuse Saros pysyy lämpöisenä pudotuspeleissäkin. –?Koko ajan pitää olla valmiina hyppäämään maalille. Nashvillen kakkosmaalivahti Saros valmistautuu uransa kolmansiin NHL:n pudotuspeleihin. NHL:n kakkosveskareiden vertailuissa olen saanut paljon peliaikaa, Saros muistuttaa
TIISTAINA 9. SAROKSEN JOUKKUE ylsi toissa kaudella Stanley cupin finaaliin saakka, jossa joukkue hävisi Pittsburgh Penguinsille. –?Käymme harjoituksissa läpi pelijuttuja ja myös vastustajaa. Sarjassa otteluvoitot ovat nyt kotivoittojen myötä 2–2. Selinin siirtymistä Ässiin oli uumoiltu jo pitkään. Hänelle paluu Poriin on tunteikas, sillä 55-vuotias valmentaja on porilaisseuran kasvatti. Viimein pelin puolivälissä oli myös Kärppien vuoro huokaista läheltä piti -tilannetta, kun Aleksi Heponiemen ranneveto tyssäsi tolpparautaan. • Pelasi kaudella 2015–2016 yhdessä NHL-ottelussa. HIFK:n avausmaali olisi jäänyt syntymättä, mikäli tuomarit olisivat tulkinneet, että Hakanpää sai pelaten mailallaan tai vartalollaan ensin kiekon pois vastustajalta, ja tämä kaatui vasta sen jälkeen. Joukkueen valmennusryhmään kuuluvat Selinin ja Arvosen lisäksi Saku Martikainen, Jaakko Rosendahl ja Seppo Vihelä. Osa kritisoi, että Jani Hakanpäälle kuului läpiajoa tavoitelleen Juho Keräsen kaatamisesta kaksiminuuttinen, mutta että tilanteesta ei olisi pitänyt tuomita rangaistuslaukausta syyskuussa tiedotettujen sääntöuudistusten ja -tarkennusten mukaan. Se ratkaisi välieräpaikkansa vieraskentällä 3–1-voitolla. Selin teki Ässien kanssa kolmen vuoden sopimuksen. KUVA: Markku Tanni, arkisto ”Meillä on nyt koossa hyvä tiimi, josta löytyy monenlaisia vahvuuksia.” PASI ARVONEN Korhosen seura putosi, Koskelo jatkaa lentopallovälieriin Saksassa Hakkuri Piia Korhosen (kuvassa) kausi Saksan lentopalloliigassa päättyi yllättäen jo puolivälieriin. HÄSA NHL-MAALIVAHTI Juuse Saros • Syntynyt 19.4.1995 Forssassa (täyttää 24 vuotta pitkäperjantaina). JÄÄKIEKKO Pertti Koivunen Hämeenlinnalainen jääkiekkovalmentaja Pasi Arvonen palaa valmentamaan liigatasolle. Hänen seuransa Stuttgart selvisi aiemmin voitoin 2–0 Laura Pihlajamäen edustamasta Wiesbadenista. –?Tänäkin vuonna tavoitteenamme oli edetä pudotuspeleihin ja niissä taas mahdollisimman pitkälle. HÄSA Pasi Arvonen valmensi HPK:n liigajoukkuetta viimeksi kaudella 2015–2016. HPK:n liigamiehistöä Arvonen luotsasi päävalmentajana kausina 2013–2016. Viimeksi kaudella 2017–2018 Mestis-seura Kiekko-Vantaan päävalmentajana toiminut Arvonen liittyy kaksivuotisella sopimuksella tällä kaudella Liigassa jumboksi jääneen Porin Ässien valmentajatiimiin. Voittoisan pelin jälkeen joukkue aloitti heti valmistautumisen pudotuspeleihin. Nashvillen ja Dallasin riveissä nähdään peräti kahdeksan suomalaispelaaja. Jo runkosarjassa meillä oli tasaisia vääntöjä, ja tuttujen kavereiden kanssahan on ihan kiva iskeä yhteen, Saros nauraa. Runkosarjan voittanut Stuttgart kohtaa torstaina alkavissa välierissä Aachenin. Pelasi Kerhon liigajoukkueessa kaudet 2013–2014 ja 2014–2015. HIFK:n puolustaja Ville Varakas juoni soolopyrähdyksellään avotontin Erik Thorellille. STT HIFK vei ja Kärpät vikisi JÄÄKIEKKO HIFK–KÄRPÄT 2–0 VOITOT 2–2 Tomi Siren Helsinki HIFK esiintyi jälleen väkevän tehokkaasti kotikaukalossaan ja voitti Liigan välierissä Kärpät 2–0. Neljännen kamppailun teemoiksi nousivat mielipiteitä jakanut rangaistuslaukaus, lukuisat tolppakudit sekä Sakari Salmisen sinettimäinen maali ja Atte Engrenin nollapeli. HUHTIKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A15 URHEILU Nashvillen maalivahti Juuse Saros alkaa olla yhä tutumpi pelaaja NHL-kaukaloissa. Toinen välieräpari on Schwerin– Potsdam. Se oli ehkä hyväkin, sillä pääsemme hyvällä sykkeellä pudotuspeleihin, Saros pohtii. • Kaudella 2016–2017 tilastoihin kertyi jo 21 ottelua (päästettyjen maalien keskiarvo 2,35 ja torjuntaprosentti 92,3). –?Luvassa on kyllä jännittävät kamppailut. • Siirtyi NHL-seura Nashville Predatorsin organisaatioon liigakauden 2014–2015 jälkeen. Saksassa naisten pääsarjan suomalaispelaajista vain libero Roosa Koskelo jatkaa välieriin. Kaikki tähtää siihen, että keskiviikkona olemme parhaassa iskussamme, Saros sanoo. Saroksen ja Rinteen lisäksi Predators-paidassa ovat Mikael Granlund ja Miikka Salomäki. • Kaudella 2018–2019 hän torjui 31 ottelussa (2,62 ja 91,5). Meillä on nyt koossa hyvä tiimi, josta löytyy monenlaisia vahvuuksia. –?Paluuta tutun päävalmentajan rinkiin ei tarvinnut kauan pohtia. KUVA: David Kirouac / All Over Press –?Kyllähän täysien otteluiden pelaaminen on sitä parasta oppia ja vie varmemmin eteenpäin uralla, Saros sanoo. • Kaudella 2017–2018 Saros oli Nashvillen maalilla 26 ottelussa (2,45 ja 92,5). Liigassa Selin on toiminut Ilveksen päävalmentajana vuosina 2001–2002, SaiPassa vuosina 2008–2012, HPK:ssa vuosina 2012–2013, TPS:ssa vuosina 2015–2017 sekä HIFK:ssa vuosina 2017–2019. Finaaliin pääsee kolmella voitolla. Runkosarjan kuutonen Aachen yllätti Korhosen seuran Dresdenin ja eteni puolivälieristä jatkoon voitoin 2–1. Tarkempi työnjako selviää kuitenkin vasta myöhemmin, sanoo Arvonen, joka myöntää tarjouksen Ässiin tulleen melkoisena yllätyksenä. minuutilla HIFK:n Salminen iski 2–0-maalin. • Teki viime kesänä kolmen vuoden jatkosopimuksen Nashvillen kanssa. Dresden oli runkosarjassa kolmas, mutta Aachen ei kumartanut kuvia. Nashville päätti runkosarjan lauantain kotiotteluun Chicago Blackhawksia vastaan. Dallasin suomalaisia ovat puolestaan Roope Hintz, Esa Lindell, Miro Heiskanen ja Julius Honka. TOISEN ERÄN kärkeen helsinkiläisisännät jatkoivat myllytystään. • Valmistautuu uransa kolmansiin NHL:n pudotuspeleihin (kaudella 2016–2017 kaksi ottelua ja kaudella 2017–2018 neljä ottelua). ”Tavoitteenani oli torjua noin kolmessakymmenessä runkosarjan ottelussa ja sehän toteutui.” JUUSE SAROS Pasi Arvonen liittyy Ässien valmentajatiimiin Porilaisseura julkaisi myös päävalmentaja Ari-Pekka Selinin kolmen vuoden sopimuksen. STT. Runkosarjan loppuun saakka riitti jännitettävää, kun taistelimme divisioonan voitosta. 51-vuotias Arvonen kuului Ari-Pekka Selinin johtamaan valmennusryhmään HPK:ssa kaudella 2012–13, jolloin joukkue sijoittui runkosarjassa kuudenneksi. Pian Santalan rankkariosuman jälkeen HIFK:n prässi jatkui, ja se kolautti pelin 15 minuutin tuntumassa Kärppien maalin tolppia kahdesti. ÄSSIEN valmentajatiimi on seuran kehitysjohtajan Tommi Kerttulan käsialaa. Vuoden tauon valmennustöistä taukoa pitänyt ”Pantse” lähtee Ässien matkaan akut täynnä virtaa. Heti perään HIFK:n puolustaja Kyle Quincey kilisytti taas Kärppä-maalin tolppaa. • Kasvattajaseura HPK. –?Tasoissa ollaan, nyt alkaa se paras kolmesta -sarja, HIFK:n valmentaja Jarno Pikkarainen kiteytti. Viime kaudella Nashville putosi jatkosta konferenssin välierissä Winnipeg Jetsille. Tommi Santalan rannekudilla rangaistuslaukauksesta syntynyt 1–0-maali puhutti lehtereillä ja laajemminkin. Ässät vahvisti myös maanantain tiedotustilaisuudessaan, että HIFK:sta kesken kauden lähtöpassit saanut Ari-Pekka Selin on seuran ensi kauden päävalmentaja. Ruotsalaishyökkääjä kuitenkin joutui hyppäämään heittäytyvää puolustajaa väistäessään, eikä tavoittanut lavallaan kiekkoa. • Torjunut NHL-urallaan seitsemän nollapeliä. Kolmas erä velloi tasaisena, mutta sitten 45. Sääntöuudistusta on toki äärettömän vaikea tulkita, eikä kyseisiä tilanteita voi tai saa puntaroida videotallenteita tarkastellen
Mitä jos prässiä viljeltäisiinkin säästeliäämmin. Tiedän, ettei Antti Pennanen tähän suostu, mutta ehdotan silti: Mitä jos Kerho pelaisikin hieman maltillisemmin. AJAX–JUVENTUS Ajax lopetti yhden aikakauden Mestarien liigassa kääntämällä uskomattomalla tavalla 2–1-kotitappion 4–1-vierasvoittoon kolminkertaisesta mestarista Real Madridista. Juventuksen päävalmentaja Massimiliano Allegri joutuu ison päätöksen eteen: tekeekö viime peleissä loistanut teinitähti Moise Kean tilaa loukkaantumisesta kuntoutuneelle Cristiano Ronaldolle vai lähteekö Vanha Rouva molemmat hyökkääjätähdet avauksessaan maalintekokilpailuihin Johan Cruijff -areenalle. KERHON HAASTE Hakametsässä on ollut jo kolmatta kautta Tapparaa vastaan se, ettei vieraskaukalossa ole yhtä helppo pelata ja ottaa vastustajasta niskalenkkiä kamppailupelaamisessa, joka on HPK:n tavaramerkki. HUHTIKUUTA 2019 A16 HÄMEEN SANOMAT URHEILU Hämeen Sanomat arvioi tiistain ja keskiviikon ensimmäisten osaotteluiden joukkueet. Pahelso Chi kohtasi kovavauhtisessa ja tasaisessa ottelussa Turun Jyryn Tino Läntisen, joka on viime vuoden nuorten Suomen mestari. Hämeenlinnalainen Anu Ojanen vahvisti helsinkiläistä Wonder Women joukkuetta, joka voitti erikoisjoukkueiden naisten 5-osuuksisen viestin ajalla 2.32.47. Sitten oli kotiinpaluun ja arjen aika ja kolme tappiota neljään viime peliin tekevät myös vireen puolesta Barcelonasta suuren suosikin tähän klassiseen ottelupariin. KUVA: Tom Bode / EPA Kerho ryöstöretkelle Hakametsään KOMMENTTI Petteri Sihvonen urheilu @hameensanomat.fi P elin henki on selvä, HPK:n on vähintään kerran voitettava lätkämatsi tänä keväänä Hakametsässä, jos joukkue mielii päästä pelaamaan Suomen mestaruudesta. MANCHESTER UNITED–BARCELONA Ole Gunnar Solskjaer vietti joukkueensa kanssa normaalia pidemmän kuherruskuukauden, mikä huipentui ikimuistoiseen iltaan Pariisissa. Keskiviikkona nähdään, jatkuuko samanlainen meno Mestarien liigassa. JALKAPALLO Jari Virtanen Hämeenlinna LIVERPOOL–PORTO Porto ei ole 18 aiemmassa yrityksessään onnistunut voittoa Englannista nappaamaan ja putken päättyminen tiistaina vaatisi hyökkääjä Moussa Maregan, keskikentän Danilon sekä alakerran Felipen yliotetta vastapelureistaan. Ottelu päättyi yllättäen 15 sekuntia ennen kolmannen erän loppua pystyssä luvunlaskuun ja kehätuomarin keskeytykseen Läntisen hyväksi. Hämeenlinnan Kisan juniorinyrkkeilijät Wahnay Chi ja Pahelso Chi olivat kehässä Tampereella käydyissä Nääsnyrkkeilyissä Wahnay Chi voitti ottelunsa Turun Jyryn Alex Määttälää vastaan. Tottenham Hotspur Stadium ja sen 17500 kotikannattajaa vetävä pääty, ”Valkoinen seinä”, odottaa illasta uutta alkua kohti tulevaa glooriaa. Loppuaika oli 3.13.02. Ja toisaalta omaa peli-identiteettiä ei voi liikaa venyttää. Jotakin on muutettava pelaamisessa. Kerhon kannalta tärkeää oli se, että joukkue löysi välieräsarjan toisessa matsissa kotiluolassaan konstin pelata tasapäisesti ennakkosuosikki Tapparaa vastaan. RC Wirtanen juoksi kuntoja erikoisjoukkueiden sarjassa, missä joukkueita oli kaikkiaan 60, kun kilpasarjassa niitä oli kahdeksan. Ensimmäisenä viestikapulan maaliin toi Pihlajalinnan ja Kylmäkosken Veikkojen joukkue ajalla 2.40.03. HÄSA Mestarien liigan puolivälierissä kovia ottelupareja Ajaxin David Neres (vas.) ja Frenkie de Jong ovat juhlineet Hollannin liigassa. Mitä jos kaikki voimat kohdistettaisiin pelin kääntämiseen keskialueelta ja omasta päästä. Joukkueen juoksijoita olivat Toni Seppälä (16.), Jussi Lainio (27.), Joni Hietala (10.), Joakim Pyttynen (17.), Markku Laimio (18.), Mikko Myöhänen (29.) ja Timo Manninen (30.). Unitedin mahdollisuuksia kotipelissä lisää kuitenkin Barcelonan heikko vierastilasto Mestarien liigassa, se ei ole voittanut pudotuspeliä vieraskentällä kuudella viime yrittämällä. Ja, mikä aivan oleellista, HPK onnistui tekemään ylivoimaalin ja erikoistilannemaalin p-pistealoituksesta sovitulla kuviolla. Ottelu käytiin B-juniorien sarjassa 63 kg. Matkan kokonaispituus on 50 kilometriä. –?Voittoja ja tappioita tulee kauden aikana, mutta molempien kautta pitää pyrkiä kehittymään. HÄSA Kisan iskijät kehässä Tampereella TAMPERE. Poikien valmentaja Antero Kainulainen oli tyytyväinen suojattiensa esityksiin. Joukkueen aika oli 3.11.59. Liverpool on ylivoimainen suosikki tiistain kohtaamisessa ja sitä kautta jatkoon. Ja joka tapauksessa Emil Larmin on oltava joko yhtä hyvä tai mieluummin parempi kuin Christian Heljanko on maalin suulla. Danilo ja Héctor Herrera ovat Porton keskikentän pelillinen sielu, mutta Herreran pelikielto avausosassa rikkoo tämän parin. Joukkueet matkaisivat Lontoon Wembleylle, jonne yksikään Tottenhamiin sidoksissa oleva henkilö, pelaaja, valmentaja tai kannattaja ei enää evakkoretken loppuvaiheilla halunnut mennä. Taakse jäi muun muassa kilpasarjan paras joukkue Jyväskylän Kenttäurheilijat yli kahdella minuutilla. Yhtälö ei ole mitenkään helppo. Mitä jos Kerho pelaisikin hieman maltillisemmin?. 6 Liigan kolmas puolivälieräottelu Tappara–HPK Hakametsän hallissa tiistaina kello 18.30. Spurs tarvitsee täydellisen tuloksen kotipelistä omatakseen mahdollisuuden jatkoon, mutta koskaan se ei tule siihen saamaan parempia ulkopelillisiä lähtökohtia. TOTTENHAM–MANCHESTER CITY Jos tiistai-iltainen ottelu olisi pelattu kaksi viikkoa sitten, City olisi siihen ja koko ottelusarjaan suuri suosikki. Ilman niiden tuomaa lisäapua Tapparaa on vaikea voittaa Hakametsässä. Vaikka se jäisi voitoitta myös keskiviikkona, ylivertainen pelaajamateriaali ja paluuottelu Camp Noulla varmistaa sille paikan välierissä. TIISTAINA 9. Marega on maalannut tämän kauden Mestarien liigassa kuudesti, mutta seitsemännen edessä on Anfieldilla Virgil van Dijk. JOS KERHO mielii toteuttaa tuloksellisen ryöstöretken Hakametsään, näen, että se vaatii lauantain pelin tapaan ylimääräisiä onnistumisia erikoistilanteissa. Fakta on, ettei HPK voi uudelleen ja uudelleen hakata päätään seinään Tampereella. Tyylikkäästi otellut kisalainen oli parempi kaikin tuomariäänin 3–0 C-juniorien sarjassa 51 kg. Sen sijaan Tottenham pelaa, valmentaa ja kannattaa tänään kotona. RC Wirtasen viestiä kuljettivat juoksujärjestyksessä Samuli Mattila (sijoitus osuudella 18.), Miika Marttinen (28.), Juha Kanniainen (12.), Harri Lehtimäki (23.), Tapani Raatikainen (11.), Kimmo Levä (22.) ja Kari Virtanen (20.). Seuraavaksi taas harjoitellaan ja kuukauden päästä otellaan junioreiden kansainvälisessä Pirkka-turnauksessa Tampereella, Kainulainen suunnitteli. Jos oveluudella korvattaisiinkin pelin pakottaminen. Maregan kuitenkin osuessa ja Danilon kontrolloidessa keskikenttää, Felipen leveille harteille jää voiton viimeistelevä osa: pimentää Mo Salah, Sadio Mane sekä Roberto Firmino. Juventus (lue: Cristiano Ronaldo) puolestaan nousi 2–0-vierasahdingosta 3–0-kotivoittoon Atléticosta. HÄSA Menestystä Karhu-viestissä PORI. Pääosin tarmolaisista koostuva joukkue RC Wirtanen juoksi kahdeksanneksi Raumalta Poriin juostussa 7-osuuksisessa Karhu-viestissä, missä osuuksien pituudet vaihtelevat 5 kilometristä aina 10,5 kilometriä käsittävään ankkuriosuuteen. Toinenkin hämeenlinnalaisjoukkue, lähinnä polkujuoksijoista kasattu, Musta Neliö ylsi yhdeksänneksi reilun minuutin RC Wirtasen jälkeen. Nopea kiekkokontrollilätkä ja tunkeutumiset Tapparan puolustusalueelle toimivat varsin hyvin. Frenkie de Jong, Hakim Ziyech, Lasse Schöne ja Dusan Tadic pelaavat viimeisiä pelejään yhdessä ennen jälleen yhden Ajax-joukkueellisen myymistä isompiin seuroihin
HÄSA Saarhelolle SE-tuloksia PAINONNOSTO STT Batumi Marianne Saarhelo ylsi 59-kiloisten sarjassa yhdeksänneksi painonnoston EM-kilpailuissa Georgian Batumissa. C MORE MAX 13.00 SHL Playoffs: Djurgården–Färjestad. Laajennetussa kymmenen joukkueen turnauksessa myös A-lohkon kaksi parasta kulkevat puolivälierien kautta, joten lepoetua ei synny viikonlopuksi. TIISTAINA 9. 19.50 (s) SHL Playoffs: Frölunda–Luulaja. 19.25 (s), 00.5 TsSKA Moskova– SKA (tarvittaessa). Espoo. Edellisestä MM-kisamatsista olikin aikaa. 21.40 (s) EFL Championship: Bristol– West Bromwich. STT MM-polku kulkee tuttua reittiä Petteri Ikonen Espoo Tappio Yhdysvalloille ja voitot Venäjästä sekä Sveitsistä ovat sitä, mitä Suomelta alkusarjassa odotettiin. Saarhelo petrasi Suomen ennätyksiä tempauksessa, työnnössä ja yhteistuloksessa. 00.00 (s) Jalkapallostudio: UEFA Champions League. Saarhelo voitti B-ryhmän ja kipusi lopputuloksissa yhden A-ryhmässä nostaneen urheilijan ohitse. –?Ykkösketju piti eilen palaveria ja tuli nyt esiin. Kaikki viisi pelaajaamme hävisivät siinä jonnekin, Mustonen tuumi ja mainitsi hetkittäisen kurittomuuden. Edellisessä ottelussa ratkaisusta vastasivat nelosketjun nuoret, mutta nyt kokeneempi kaarti otti vastuun ratkaisuista. Olemme pelanneet hyvää lätkää, vaikka he (ykkösketju) eivät ole olleet ihan sata. Suomi joutui varmistamaan paikkansa neljän parhaan joukkoon puolivälierissä. 21.00 (s) Jalkapallostudio: UEFA Champions League. –. Jalat alkoivat välillä puutua, koska välillä ei ollut kovin paljon tilanteita ja pidin sitten itseäni lämpimänä, Suonpää jutteli. VIASAT URHEILU 10.00, 17.00, 23.00 Belgian liiga: Club Brugge–Standard Liége. 00.00 SHL Playoffs: Frölunda–Luulaja. 19.00 FA Cup: Manchester City–Brighton. 20.00 Valioliiga: Chelsea–West Ham. Tuttuun tapaan kaavio tuonee välieriin vastaan pohjoisamerikkalaisen joukkueen, todennäköisesti Kanadan. 15.00 PGA TOUR Golf: Valero Texas Open, 1. 18.00 Ligue 1: PSG–Strasbourg. 14.00, 21.00 Skotlannin Valioliiga: Motherwell– Rangers. PÄÄVALMENTAJA Mustonen on vuosien ajan kaivannut kovuutta maalineduspelaamiseen. Nyt hän sai sitä kokeneilta johtotähdiltään. He totesivat, että pitää pelata suoraviivaisemmin. 18.00 La Liga: Barcelona–Atlético Madrid. Toisessa erässä Alina Müller kampesi Sveitsin tasoihin, mutta Suomi osoitti vielä erän puolivälissä kerran vahvaa maalineduspelaamista. Suomi ei voita lohkoaan, joten on lähes samantekevää, sijoittuuko se lohkossa toiseksi, kolmanneksi tai neljänneksi. Puolustajista Jenni Hiirikoski ruokki neljällä maalisyötöllä, ja ylivoimapakki Rosa Lindstedt nappasi pisteet 1+1. Maali jäi seuraavaan otteluun, vaikka paikkoja oli. Lindstedt laukoi kiekon maalille, ja Linda Välimäki ohjasi kaatuessaan 3–2-maalin. –. Steelersin B-pojat SM-finaaliin SALIBANDY Markku Tuominen Hämeenlinna Steelers Hämeenlinnan B-pojat jatkavat salibandykauttaan tänä keväänä päätyyn asti, sillä joukkue eteni SM-finaalipeleihin. TELIA TV Jääkiekon liiga: 18.30 (s) Tappara–HPK. Siellä oli pari läpiajoa ja yksi kolmella nollaa vastaan -tilanne. 21.45 (s) UEFA Champions League: Liverpool–Porto. EUROSPORT 2 07.30, 11.05, 13.30, 18.45, 21.00 Pyöräily: Baskimaan ympäriajo, Espanja. VIASAT JÄÄKIEKKO 07.55, 14.25 Salavat Julajev–Avangard (tarvittaessa). –?Siinä pelissä pitää olla ihan eri lailla valmiina kuin mitä tässä olimme. 16.00 Bundesliiga: Bayern München–Dortmund. Yhteistuloksen Suomen ennätykseksi tuli 196 kiloa.. Ei varmasti ole huomenna mukana, Mustonen viittasi tiistain Kanada-otteluun. 14.00 Anaheim Ducks–Calgary Flames. –?Olen nähnyt tuon koko ajan resurssina, kun meillä on ollut muita, jotka ovat kantaneet joukkuetta. HUHTIKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT A17 URHEILU TV2 19.15-22.00 (s) Jääkiekon naisten MM: Kanada–Suomi. He ratkaisivat pelin, kun tekivät neljä maalia, Suomen päävalmentaja Pasi Mustonen iloitsi. VIASAT HOCKEY 09.00, 16.00 NY Rangers–Ottawa Senators. VIASAT FOTBOLL 12.00 Valioliiga: Newcastle–Crystal Palace. Rutiinisuorituksen pitäisi riittää puolivälierissä, mutta lauantain välierässä vaaditaan jo itsensä ylittämistä. 19.00 Vegas Golden Knights– Arizona Coyotes. Suomen peli takkusi lähes kahden erän ajan, mutta lopulta Sveitsiltä irtosi 6–2-voitto alkusarjan kolmannessa ottelussa maanantaina. Päätöserässä Suomen Sanni Hakala törmäsi itseään päätä pidemmän Kaleigh Quennecin kanssa. TV-URHEILU Palaverin pitänyt ykkösketju nuiji Sveitsin Linda Välimäki teki Suomen voittomaalin maanantain ottelussa. Tempauksessa Saarhelo nosti 88 kilon ennätyksen ja työnnössä SE-raudat 108 kiloa. –??Mukiinmenevä esitys häneltä. 12.00 Skotlannin Valioliiga: Hearts–Hibernian. Teimme älyttömästi töitä koko ketju. 11.00 Snooker: China Open Peking, Kiina. Toisessa välieräparissa Seinäjoen Peliveljet ja TPS ratkaisevat finaalivastustajan. Tänään olivat jo lähellä sitä, Mustonen sanoi. 21.00 Washington Capitals–NY Islanders. VIASAT SPORT 15.00 Ligue 1: Bordeaux–Marseille. C MORE SPORT 2 19.00 (s) Ravit: Toto5. Torstaina pelattavissa puolivälierissä Suomi on joka tapauksessa ennakkosuosikki. 13.00 Norwich–QPR. Oli hauska pelata. kisapäivä. 11.00 Chicago Blackhawks–St. Pohjoisamerikkalaisten välttäminen välierässä olisi vaatinut lohkovoittoa. 12.30, 15.00, 16.00, 17.00 (s), 22.00 Painonnosto: EM-kisat Batumi, Georgia. Tapani meni mailoineen Hiirikosken toimittamaan kiekkoon ja ohjasi 1–1-tasoituksen Sveitsin shokkialun jälkeen. 17.20 Moto2: Argentiinan osakilpailu. –?Pahalle tuntui katsoa. 18.35 MotoGP: Argentiinan osakilpailu. Tuolloin tosin Kanada ja Yhdysvallat pääsivät A-lohkon ykkösenä ja kakkosena suoraan välieriin. Aleksi Kartano, Lassi Lehmusto ja Joonatan Veijola tekivät toisen erän osumat Aleksi Hiltusen ja Ossi Rintalan (0+2) syötöistä ja lopullisen niitin iski Pyry Kauppinen ajassa 55.52 Aapo Ordningin esityöstä. 14.00 Skotlannin liiga: Motherwell– Rangers. Varsinkin puolustuspelaamisen suhteen pitää skarpata Kanada-otteluun, Rajahuhta ruoti kehityskohteita. Päät osuivat vastakkain. Tiukan taiston jälkeen runkosarjan nelonen Steelers otti jälleen voiton lukemin 4–2. JÄÄKIEKKO SUOMI–SVEITSI 6–2 Petteri Ikonen Espoo Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen ykkösketju heräsi sopivaan aikaan MM-kotikisoissa. Louis Blues. KUVA: Julia Heino Naisleijonat otti puolipelillä toisen voittonsa MM-kotikisoissa. 16.00 Valioliiga: Southampton–Liverpool. Kumpikin talutettiin vaihtoaitioon. 22.45 Ratsastus: FEI MC Göteborg, Ruotsi. SUOMI PELUUTTI maalilla Eveliina Suonpäätä, jonka edellinen MMesiintyminen oli vuoden 2015 kisoista. Ottelun sankareihin kuului 20 torjunnallaan maalivahti Saku Kontulainen, joka varsinkin viimeisessä erässä Tiikereiden hakiessa tasoitusta otti useita tärkeitä torjuntoja. 10.25 SKA–TsSKA Moskova. 03.00 (s) 2019 NHL Draft Lottery. TIISTAINA alkusarjan päättävässä ottelussa on tilaisuus antaa myrskyvaroitus Kanadalle. VIASAT JALKAPALLO 10.00, 18.00 Valioliiga: Chelsea–West Ham. 00.00 NY Rangers–Columbus Blue Jackets. Nyt he menivät maalille ja tekivät maskia. Ensimmäinen kohtaaminen Vantaalla päättyi Steelersin voittoon maalein 4–5 ja näin finaalipaikka oli katkolla maanantai-iltana Elenia-areenassa. 00.55 La Liga: Valladolid–Sevilla. Suomen hyökkääjä Annina Rajahuhta nostettiin Sveitsi-ottelussa kolmosketjuun, ja hän pelasi vahvasti. Kaksi vuotta sitten Suomi voitti Kanadan MM-kilpailujen alkulohkossa, mutta välierässä kyyti oli kylmää. Jalkojen pitää liikkua alusta asti, Suomen puolustaja Rosa Lindstedt paalutti Sveitsistä otetun 6–2-voiton jälkeen. EUROSPORT 06.00, 09.35, 12.30, 15.30, 16.30 (s) Pyöräily: Baskimaan ympäriajo, Espanja. Kolmannessa erässä Minnamari Tuominen niittasi johdon kolmeen maaliin ja Karvinen loppulukemat. Mustonen oli tyytyväinen Noora Rädylle lepopäivän antaneen Suonpään peliin. Ennen erätaukoa Karvinen nosti maalin edestä neljännen maalin. 21.45 Ratsastus: FEI Kouluratsastuksen MC Göteborg, Ruotsi. 21.55 (s) UEFA Champions League: Tottenham–Manchester City. Lindstedt ja Ronja Savolainen alleviivasivat maskipelaamisen merkityksen hetkeä myöhemmin, kun Lindstedt ohjasi Hiirikosken syötön maaliin. Välieräsarjassa runkosarjan kakkonen Tikkurilan Tiikerit kaatui suoraan otteluvoitoin 2–0. 07.30, 08.30, 19.30 (s) Painonnosto: EM-kisat Batumi, Georgia. 18.00 Bundesliiga: Leverkusen–Leipzig. C MORE SPORT 1 16.00 Moto3: Argentiinan osakilpailu. Joukkueen konkari Riikka Sallinen nappasi pisteet 0+2, Michelle Karvinen 2+1 ja Susanna Tapani 1+1. 23.00 Montreal Canadians–Toronto Maple Leafs. 22.00 Toronto Maple Leafs–Tampa Bay Lightning. Tiistaina edessä on alkusarjan päätösottelu Kanadaa vastaan
välierä (neljällä voitolla finaaleihin): HIFK–Kärpät 2–0 (1–0, 0–0, 1–0) 1. Tappara–HPK. erä: 13.34 Evelina Raselli (Rahel Enzler) 0–1, 14.02 Susanna Tapani (Jenni Hiirikoski–Riikka Sallinen) 1–1, 17.59 Rosa Lindstedt (Hiirikoski–Noora Tulus) 2–1. Daniel O'Shaughnessy 1–1, 90. 4. Yötä kohden sateet alkavat väistää itään. MESTIS Välierien 4. FC Lahti–Inter. Jäähyt yhteensä: HIFK 3x2 min=6 min, Kärpät 5x2 min + Otto Karvinen 10 min=20 min. Tappara–HPK (voitot 1–1), 11.4. Pohjoisessa on poutaa ja osin selkeää. 4. Yötä kohden sateet alkavat väistää itään. Erotuomarit: Gabrielle Ariano Lortie–Lacey Senuk (Veronica Lovensno–Jacqueline Spresser) Yleisöä: 3226. 4. huhtikuuta. 4. 5 Matalapaine vaikuttaa säähän maan eteläja keskiosassa ja lunta tai räntää sataa yleisesti. Naiset, 60 km (v): 1) Kerttu Niskanen 3.00.56,7, 2) Maija Hakala 3.03.44,6, 3) Sini Laine 3.28.44,0. lähtö, lv 2100 m: 1) Glenne/Tapani Jauhola 15,8a (24,13), 2) Almost One Year 15,8a (2,12).3) Dream On* 16,4a (38,2).4) Venture Warrior 16,7a (16,98).poissa: 12. Uramontien ja Pohjolankadun risteys. B-lohko: Japani–Tshekki 1–3 (0–2, 0–0, 1–1) Saksa–Ranska ja. Inter–SJK, KuPS–HJK, KPV–RoPS, 14. huhtikuuta, välierät 13. lähtö, Toto65-4, sh 2100 m Nousijadivisioonakarsinta: 1) Siporin Santtu/Tapio Perttunen 26,6a (8,94), 2) Tamburiini 27,1a (11,95).3) Tähtimenevä 27,3a (11,28).4) Villihiisi 27,4a (17,88).poissa: 7. A 5,5 km: 1) Tero Miettinen 30.37, 2) Vesa Ylis-Junttila 32.50, 3) Tero Rönkä 36.00, 4) Kimmo Lindholm 38.04, 5) Jussi Kosenius 38.40, 6) Janne Waulu 39.00, 7) Perttu Silvola 40.03, 8) Teppo Inkinen 40.16, 9) Risto Saloranta 41.08, 10) Toni Uimonen 41.26, 11) Henri Pekonen 43.53, 12) Sami Lampinen 47.10, 13) Hannu Ahlqvist 50.27, 14) Leena Kielenniva 50.45, 15) Sara Löyttyjärvi 51.00, 16) Taija Miettinen 51.14, 17) Marko Saarinen 51.28, 18) Katja Raatikainen 52.15, 19) Mika Salo 53.18, 20) Mika Tiljander 54.50, 21) Jarmo Rantanen 55.22, 22) Tanja ja Autio Rauno Nyholm 58.00, 23) Esa Ojapalo 59.30, 24) Pekka Jormanainen 1.02.56, 25) Kristiina Ahlqvist 1.04.07, 26) Markku Viinikka 1.05.40, 27) Jenniina Nummela 1.06.43, 28) Johanna Lahti 1.07.00, 29) Anders Sjöholm 1.10.20, 30) Tarja Helenius-Siika 1.13.13, 31) Kimmo Siika 1.13.24, 32) Matti Koljonen 1.19.12, 33) Kallionalusta 2.02.09. LeKi–KeuPa HT. Jäähyt: 42.11 Lasse Kukkonen Kärpät 2 min, 52.45 Otto Karvinen Kärpät 2 min, 52.45 Otto Karvinen Kärpät 10 min, 60.00 Kyle Quincey HIFK 2 min, 60.00 Oskar Osala Kärpät 2 min. Yleisöä: 1 099. lähtö, Toto65-2, lv 2100 m: 1) Staro Moschino/Olli Koivunen 14,2a (2,05), 2) Sunbeam 14,5a (7,18).3) The Dude 14,6a (3,5).4) Rascal Zet 14,8a (147,12). Koillistuuli on kohtalaista tai navakkaa ja laajalti myös puuskaista. Seuraava ottelu: 10.4. Seuraavat kuntorastit 14.4. Ilves–VPS, 15. VPS–Inter 1–2 (0–1) 31. päivä: A-lohko: Suomi–Sveitsi 6–2 (2–1, 2–1, 2–0) 1. erä: 44.14 Sakari Salminen (Joonas Lyytinen–Kyle Quincey) 2–0. B 4,5 km: 1) Arto Määttä 36.27, 2) Teemu Stellberg 37.29, 3) Jouni Jokiniemi 37.36, 4) Voitto Manninen 39.42, 5) Kai Sjöholm 41.03, 6) Liina Ruohonen 41.47, 7) Kimmo Viitanen 42.08, 8) Ritva Oksanen 42.49, 9) Heimo Pentikäinen 45.31, 10) Touko Hyvärilä 46.30, 11) Maisa Muntila 49.17, 12) Jari Paukkola 49.19, 13) Erkki Latvasto 49.50, 14) Mia Tiljander 50.21, 15) Sara-Anna 52.12, 16) Tarja Salomaa 53.19, 17) Tapio Puputti 56.41, 18) Markus Riiho 56.46, 19) Eve Saloranta 57.09, 20) Hannele Jalli 57.26, 21) Juulia Salmela 58.06, 22) Petri Petäjistö 59.30, 23) Matilda Laine 59.31, 24) Jukka Karhumäki 1.00.17, 25) Eeva Österman 1.09.12, 26) Jukka Nieminen 1.15.15, 27) Eva Reeni 1.17.38. Momodou Sarr 1–1, 90. Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 5, 7, 11, 13, 15, 17, 19, 21, 22, 26, 27, 31, 36, 41, 42, 44, 45, 55, 64, 67 Kunkkunumero: 42 Maanantai 8. 2. Jäähyt: 29.34 Markus Kankaanperä HIFK 2 min, 32.03 Tommi Santala HIFK 2 min, 33.26 Nicklas Lasu Kärpät 2 min, 35.34 Jasper Lindsten Kärpät 2 min. Miehet, trap, tilanne 1. Troikka: 152,94. päivän jälkeen (50/125 kiekkoa): …67) Mirka Kyyrönen Suomi 47, …120) Jukka Laakso Suomi 43, …134) Vesa Törnroos Suomi 39. Jäähyt: 20.51 Tapani Su 2 min, 25.19 Michelle Karvinen Su 2 min, 39.20 Sarah Forster Sv 2 min. Maastohiihto OLOS, MUONIO Lapponia-hiihto, 1/3 osakilpailu: Miehet, 60 km (v): 1) Tino Tiilikainen 2.47.23,5, 2) Juho Mikkonen 2.48.22,7, 3) Kari Varis 2.50.36,7. Pohjoisessa on poutaa ja osin selkeää. Toto (11-5-10): 4,91 1,662,26-8,04 13,59. huhtikuuta ja mitalipelit 14. Koillistuuli on kohtalaista tai navakkaa ja laajalti myös puuskaista. klo 9 Ampumaurheilu AL AIN Haulikkolajien maailmancup: Naiset, trap (125 kiekkoa+finaali): 1) Carole Cormenier Ranska 44 (121), 2) Kirsty Barr Britannia 41 (120/uusinta 3), 3) Silvana Stanco Italia 33 (121), … 20) Satu Mäkelä-Nummela Suomi 116, …34) Mopsi Veromaa Suomi 113, …37) Marika Salmi Suomi 113. 6. lähtö, lv 2100 m: 1) War Paint/Tapio Perttunen 15,8a (4,91), 2) Andy Velvet 15,9a (4,85).3) Fundover Match 16,0a (18,97).4) Selanne 16,1a (39,34). lähtö, lv 2100 m: 1) Like A Candy/Mika Forss 19,4a (2,29), 2) Holiday Mandy 19,5a (3,64).3) Legend Joyride 19,6a (12,37).4) Mr Galax 19,6a (89,68).poissa: 1. Puolivälierät pelataan 11. 4. HUHTIKUUTA 2019 A18 HÄMEEN SANOMAT URHEILU +1 +1 +2 +2 +3 +3 +3 +2 +2 Matalapaine vaikuttaa säähän maan eteläja keskiosassa ja lunta tai räntää sataa yleisesti. Puolivälieriin yltävät A-lohkon kaikki joukkueet ja B-lohkon kolme parasta. lähtö, Toto65-6 DUO-6 TROIKKA-6, lv 2100 m: 1) O.P.Roc/Antti Teivainen 14,5a (2,42), 2) Notable* 14,9a (4,6).3) Guggenheim 15,0a (61,42).4) Hurricane Boshoeve 15,0a (4,99). Erotuomari: Mohammed Al-Emara. Toto (9-8-3): 2,05 1,14-1,43-1,43 5,18. Erotuomari: Mattias Gestranius. 5. 4. Rahapelit KENO Sunnuntai 7. Seuraavat ottelut: 9.4. Saarhelo kilpaili B-ryhmässä, jonka hän voitti. Jäähyt yhteensä: Suomi 2x2 min, Sveitsi 2x2 min. 3. Honka–IFK Mariehamn, HIFK–FC Lahti, 18. erä: 10.34 Tommi Santala 1–0 rl. TIISTAINA 9. 4. – suomalaiset karsiutuivat finaalista. Maalivahtien torjunnat: Atte Engren HIFK 9+8+5=22 Veini Vehviläinen Kärpät 6+10+9=25 (pois: 58.20–60.00) Yleisöä: 8200. Sebastian Dahlström 2–1. HPK–Tappara, 12.4. 4 -2 -4 -2 -1 -2 -1 -1 +0 +0 +2 +1 +3 -3 -8 -1 -0 -2 -1 -2 +0 -2 -1 -0 +2 14 12 16 4 9 9 14 7 aamu iltapäivä ilta yö Hämeenlinna +1 Riihimäki +1 Forssa +1 +2 +3 +1 +0 +1 +0 -1 -2 -1 ti Hämeenlinna +2 Riihimäki +3 Forssa +1 ke +1 +1 +0 to +2 +1 +2 pe +5 +4 +4 la +7 +7 +7 Helsinki 6:23 20:22 Hämeenlinna 6:23 20:26 Oulu 6:08 20:34 Utsjoki 5:41 20:49 Helsinki +3 Joensuu -0 Jyväskylä -2 Kajaani -2 Kemi +1 Kilpisjärvi -8 Kotka +3 Lahti +0 Lappeenranta +1 Oulu +1 Pori +0 Rovaniemi +0 Sodankylä -1 Tampere -0 Turku +2 Vaasa -2 Alanya +18 Barcelona +18 Dubrovnik +15 Eilat +28 Johannesburg +17 Las Palmas +20 Ateena +20 Malaga +20 Tokio +8 Nizza +15 Pariisi +14 Phuket +29 Pietari +4 Rodos +18 Rooma +16 Tukholma +1 Chicago +13 Innsbruck +9 Vancouver +10 Los Angeles +26 Mexico City +22 Lima +24 Buenos Aires +24 Rio de Janeiro +24 New York +11 Lontoo +12 Madrid +13 Tallinna +3 Dakar +24 Kapkaupunki +22 Murmansk -1 Moskova +13 Novosibirsk +5 Kairo +25 Nairobi +26 Dubai +29 Goa +33 Peking +7 Tokio +15 Singapore +28 Sydney +23 Lumensyvyys 9.4. Pelivaihto 98 780,00 e, yleisöä 346. 2. 4. Ruotsi–Japani, Tshekki–Saksa. Voitot: 2–2. Ratamestari Hanna Sorvari. erä: 47.14 Minnamaria Tuominen (Sallinen– Karvinen) 5–2, 49.43 Karvinen (Tapani) 6–2. 2. C 2,5 km: 1) Antero Niemi 18.43, 2) Veli Arminen 19.24, 3) Anniina Asikainen 21.28, 4) Pirjo Iivonen 22.37, 5) Eemi Salo 23.12, 6) Hannu Nurminen 23.45, 7) Tuuli Kosenius 23.59, 8) Tehotytöt 25.09, 9) Vilma Ahoniemi 25.29, 10) Erkki Hakulinen 27.28, 11) Leena Järvinen 27.41, 12) Onni Venäläinen 28.12, 13) Reino Karhumäki 29.08, 14) Susanna Toivonen 29.37, 15) Pekka Nöjd 29.40, 16) Ulla Vilkman 29.45, 17) Markku Virtanen 29.46, 18) Samuel Lindholm 29.50, 19) Olivia Lindholm 30.03, 20) Sanni Salonen 31.49, 21) Raija Arminen 31.56, 22) Lenni Kosenius 32.04, 23) Soili Poutakivi 33.58, 24) Ella Nuutinen 35.12, 25) Joona Nurmi 35.29, 26) Pekka Laitinen 36.13, 27) Elmo Laitinen 36.17, 28) Venla Viren 36.46, 29) Marja-Leena Turunen 37.08, 30) Kalle Nuutinen 37.09, 31) Raili Liimatainen 37.10, 32) Markku Salmela 37.29, 33) Minna Räisänen-Ojapalo 37.59, 34) Otto Tainio 51.55, 35), Arja ja Emilia Smolander 55.13, 36) Henri Koivunen 56.12, 37) Petke Pirttilä 57.50. Jääkiekko LIIGA 4. Filip Valencic 0–1, 65. SJK–HJK, 19. Valencic 1–2. ESPOO Naisten MM-kilpailut, 5. 4. Jäähyt: 17.30 Sinja Leemann Sv 2 min. Päiväarvonta Oikeat numerot: 3, 6, 7, 15, 20, 21, 24, 25, 28, 31, 35, 38, 39, 44, 47, 51, 52, 65, 68, 70 Kunkkunumero: 52 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 1, 2, 10, 15, 18, 25, 28, 30, 33, 36, 38, 39, 40, 51, 53, 57, 63, 66, 68, 69 Kunkkunumero: 30 Raviurheilu HELSINKI 1. Suunnistus RIIHIMÄKI Hämeen Sanomien sunnuntairastit. Yleisöä: 3 242. 3. 4. Jalkapallo LIIGA HJK–IFK Mariehamn 2–1 (0–0) 68. Painonnosto BATUMI, GEORGIA EM-kilpailut: Naiset, 59 kg lopputulokset A-ryhmän jälkeen: 1) Rebeka Koha Latvia 221 kg (101 kg+120 kg), ...9) Marianne Saarhelo Suomi 196 SE (tempaus 88 SE+108 SE). USA 3 3 17– 4 9 Suomi 3 2 1 12– 8 6 Kanada 2 1 1 8– 3 3 Venäjä 2 1 1 2– 5 3 Sveitsi 4 4 3– 22 Jäljellä olevat ottelut: 9. Lämpötila on +4 ja -1, Lapissa -1 ja -5 asteen välillä. Toto (8-3-12): 8,94 3,852,97-2,28 61,85. TULOSPÖRSSI. ottelut: KeuPa HT–LeKi 3–6 (1–3, 2–0, 0–3) Voitot: 2–2. 3. Maalivahtien torjunnat: Eveliina Suonpää Su 8+4+3=15, Andrea Brandli Sv 15+16+8=39. HJK 2 2 4– 2 6 Ilves 1 1 2– 3 Honka 1 1 2– 1 3 SJK 1 1 1– 3 Inter 2 1 1 3– 3 3 KuPS 2 2 5– 5 2 FC Lahti 1 1 3– 3 1 RoPS 2 1 1 3– 4 1 VPS 1 1 1– 2 IFK Mariehamn 1 1 1– 2 HIFK 1 1 0– 1 KPV 1 1 0– 2 Seuraavat ottelut: 13. poissa: 4. Lämpötila on +4 ja -1, Lapissa -1 ja -5 asteen välillä. UrheilupuistoKeskusta, korttelirastit. erä: 25.48 Alina Müller (Nicole Bullo) 2–2, 33.31 Linda Välimäki (Lindstedt–Isa Rahunen) 3–2, 37.12 Karvinen (Hiirikoski) 4–2. erä: Maaliton. Päivän Duo: 2-2, kerroin: 14,54. Toto (5-3-4): 2,29 1,17-1,51-1,71 3,96. USA–Venäjä, Kanada–Suomi. Aristote Mboma 0–1, 89. 2–3 (1–1, 1–1, 0–0, 0–1) Tshekki 3 3 11– 5 9 Saksa 3 1 1 1 7– 6 6 Ruotsi 3 1 1 1 6– 8 4 Japani 3 1 2 6– 6 3 Ranska 4 1 3 5– 10 2 Jäljellä olevat ottelut: 9. Kärpät–HIFK, 13.4. Toto (2-6-7): 2,42 1,45-1,77-14,61 5,82. Toto (1-4-2): 24,13 2,64-1,42-4,52 9,12. Jäähyt: –. TuTo Hockey–Ketterä 2–3 (0–2, 2–1, 0–0) Ketterä finaaleihin voitoin 4–0
Viikonlopputilaus alk. Tilauksiin sovelletaan Hämeen Sanomien tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.hameensanomat.fi/tietosuoja. Kerran ja vain kerran! Taso: Keskivaikea Tehtävä numero 4721. (03) 6151 344 palaute@ilvesjakelu.fi VALKEAKOSKEN JAKELUHÄIRIÖT, Alma Manu Oy ma–pe klo 6.00–11.00 la–su klo 7.00–11.00................................ tilausasiat) puh. Puhelimessa vastaanotettuun ilmoitukseen tulleesta virheestä ei vastata. VIRTANEN KAMALA LUONTO VIIVI JA WAGNER IPANAVALTA WUMO Sen jälkeen, kun se oli todistanut pystyvänsä lentämään, niin kimalaisesta tuli hullunrohkea. TOIMITUS Vanajantie 7, PL 530, 13 111 Hämeenlinna Avoinna: ma–pe klo 9–23, la ja su klo 12.30–23 toimitus@hameensanomat.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@hameensanomat.fi Päätoimittaja Petri Hakala.................................................................(03) 6151 400 Toimituspäällikkö Mikko Soini .........................................................(03) 6151 203 Toimituksen assistentti Pia Vilpas .................................................(03) 6151 401 Vastaava uutispäällikkö Veli-Matti Virtanen ................................................(03) 6151 403, 040 8682 403 Uutispäällikkö Susanna Kinnari .....................(03) 6151 410, 050 3709 278 Toimitus, toimitussihteerit ...................................(03) 61 511, Iltaisin 6151 410 Just, Ajastin .................................................................................................(03) 6151 462 Kulttuuri .........................................................................................................(03) 6151 461 Mielipide ..........................................................................................................(03) 6151 452 Hämeenlinnan kaupunkitoimittaja ............(03) 6151 444, 040 8682 444 Hattulan kuntatoimittaja ..................................(03) 6151 443, 040 8682 443 Janakkalan kuntatoimittaja ............................(03) 6151 442, 040 8682 442 Riihimäen aluetoimittaja ....................................................................040 8682 406 riihimaki@hameensanomat.fi Talous ..............................................................................................................(03) 6151 451 ILMOITTAJAPALVELU Yritysilmoitukset ma–pe .............................................................................(03) 61 511 Lukijailmoitukset ..................................................................................... 36,00 €/kk. Kestotilaus alk. (03) 6151 340 jakeluesimiehet@ilvesjakelu.fi YHTEYSTIEDOT SUDOKU Sudoku-tehtävän 4720 ratkaisu. 0800 96675 ILVES JAKELU JAKELUESIMIEHET, Vanajantie 7. HÄMEEN SANOMAT A19 TIISTAINA 9. Kuluttajatilaushintoihin sisältyy digilehden lukuoikeus ja verkon sisällöt joka päivä. Ilmestyy 7 päivänä viikossa. Vaihde avoinna klo 8–16, la ja su suljettu. ISSN 0356-2751 KUSTANTAJA Hämeen Sanomat Oy, Vanajantie 7, Hämeenlinna Toimitusjohtaja: Petri Hakala Avoinna: ma–pe klo 8–16 Postiosoite: PL 530, 13111 Hämeenlinna Puhelin: (03) 61 511. Määräaikainen alk. www.ilvesjakelu.fi Avoinna ma–pe klo 8.00–16.00 ...................................................... 32,10 €/kk. 19,32 €/kk. TILAAJAPALVELU (tilaukset, osoitteenmuutokset ym. Hinnat sisältävät alv. tilaukset@hameensanomat.fi KULUTTAJATILAUSHINNAT 1.12.2018 alkaen force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) -varauksin. (03) 615 1300, ma–pe klo 8–16. 1233 FINGERPORI. LT-levikki 2017: kokonaislevikki 21 212. (03) 6151 354 Ilmoitusvalmistus ....................................................................................(03) 6151 503 Lukijailmoitukset: ilmoitukset@hameensanomat.fi Painovalmiit ilmoitusaineistot: hasa.aineisto@hameensanomat.fi ILMOITUSHINNAT JA MEDIAKORTTI: www.hameensanomat.fi VASTUU VIRHEISTÄ Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. HUHTIKUUTA 2019 Hämeen Sanomat on Lännen Median osakas ja Sanomalehtien Liiton jäsenlehti. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. B. PAINOPAIKKA Alma Manu, Tampere JOS LEHTI EI TULE: JAKELUPÄIVYSTYS Hämeenlinna, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Avoinna ma–su klo 6.30–10.30 ......................................................
KUVA: Jaakko Elenius Suomalaista työtä suosii laadun lisäksi ajan henki . –?Helkama-pyöristämme jo kolme neljäsosaa tehdään nyt Suomessa. –?Moni yritys pohtii tuotantoa ilmastonäkökulmasta eli nykyistä lähempänä markkinoita, jolloin kuljetusketju lyhenee. . • Yrityspäättäjille suunnatun selvityksen mukaan laatu (99 prosenttia) ja hinta (99 %) vaikuttavat odotetusti ostoihin eniten, mutta myös tuotteiden ja palveluiden tarjoajan vastuullisuudella on erittäin suuri merkitys yritysten ostoissa (89 %). EK:N HAKALA mainitsee suurimmaksi ongelmaksi yritysten Suomeen investoimisen kannalta osaavan työvoiman saannin. FAKTA Vastuullisuus nousee korkealle • Suomalaisen Työn Liiton vuonna 2018 tekemässä selvityksessä haettiin tietoa siitä, kuinka paljon eri tekijät vaikuttavat yritysten ostoihin. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n yrittäjyyden ja elinkeinopolitiikan johtajan Jouni Hakalan mukaan valmistuspaikasta on tullut entistä tärkeämpi tekijä myös yritysten välisissä kaupoissa. Jopojen valmistus palasi Kaukoidästä takaisin Hankoon jo vuosia sitten. –?Valmistusmaa ei korostu enää yksin kuluttajakaupassa, vaan siihen kiinnitetään huomiota myös yritysten välisissä hankinnoissa. Tämä suhde voi kasvaa entisestään Suomen eduksi, kun sähköpyörien myynti lisääntyy, Satu Helkama kertoo. Hakalan mukaan myös kiristynyt kauppapoliittinen tilanne laittaa yritykset miettimään lähimaanosaa eli Eurooppaa entistä useammin valmistuspaikkana. –?Osaavan työvoiman riittävässä saannissa pitää katsoa myös työperäisen maahanmuuton suuntaan, hän toteaa. JOTTA SUOMEEN saataisiin entistä enemmän työtä, EK:n Hakala toivoo pitkäjänteisyyttä pian valittavilta kansanedustajilta ja uudelta hallitukselta. Toisaalta hänkin on huomannut, että viime aikoina virta on kulkenut monesti Suomeen päin. Satu Helkaman mukaan työvoiman saanti ei ole heidänkään yritykselle aina helppoa. –?Toisaalta erityisosaamista edellyttävät ja erikoistuneet tuotteet ovat juuri niitä, joiden tekeminen Suomessa kannattaa ja houkuttelee kuten meillä sähköpyörät. Teollisuusliiton Eklund nostaa osaamisen kärkeen, kun mietitään työpaikkojen Suomessa pysymistä ja perustamista. Viikonloppuna hän vieraili muun muassa Seinäjoella. • Lisäksi työllistävyys Suomessa (75 %), paikallisen yrittäjyyden tukeminen (71 %) ja valmistus Suomessa (68 %) koettiin tärkeiksi tekijöiksi yritysten ostoja tehdessä. TIISTAINA 9. ”Helkamapyöristämme jo kolme neljäsosaa tehdään nyt Suomessa.” SATU HELKAMA Toimitusjohtaja Helkama Emotor. Tähän saakka niitä on teetetty alihankkijoilla eri puolilla maailmaa. –?Kun yritykset miettivät uusien työpaikkojen perustamista Suomeen, heille oleellista on päätöksenteon pitkäjänteisyys. TEOLLISUUSLIITON erikoistutkijan Timo Eklundin mukaan pääsääntö on, että yritykset siirtelevät koko ajan työtä maasta toiseen voitonsaanti mielessään. Yritysten toimintojen ulkoistaminen ja siirto ulkomaille on Tilastokeskuksen kyselyn (2015–2017) mukaan hiipunut vuosikymmenen alun luvuista. Puute osaavasta työvoimasta voi muodostua pullonkaulaksi työn siirtymiselle takaisin Suomeen. Suomalaisiin tuotteisiin liitetyn laatumielikuvan lisäksi ajan henki: muun muassa huoli ympäristöstä suosii lähituotantoa. Helkama siirsi tänä keväänä sähköpyörien tuotannon kokonaan Suomeen. Eklundin mukaan hyvä esimerkki tästä on teollisuusjätti ABB, joka kertoi maaliskuussa siirtävänsä kytkinten napojen valmistuksen takaisin Vaasaan. –?Tämä ei vain näy niin paljon julkisuudessa. Ilmastonäkökulma painaa myös yritysten välisessä kaupassa. YHTEENSÄ YLI 450 työntekijän Helkama-yhtiöt on yksi esimerkki työn palaamisesta ja uusien työpaikkojen perustamisesta Suomeen. Suomalaisen tuotannon suosion kasvu näkyy tilastoissa. • Sen sijaan brändillä ei yrityspäättäjien mukaan ole niin suurta merkitystä yritysten ostoissa verrattuna muihin tekijöihin. LM–HÄSA Toimitusjohtaja Satu Helkama on säännöllisesti mukana myös pyörien käytännön myyntityössä. Ennustettavuuden puute esimerkiksi verotuksessa aiheuttaa tällä hetkellä epävarmuutta monelle listaamattomalle yritykselle. HUHTIKUUTA 2019 A20 HÄMEEN SANOMAT UUTISET Virpi Niemistö Helkama Emotorin toimitusjohtaja Satu Helkama kurvailee suu hymyssä sähköpyörällä, joka on tehty Suomessa
HUHTIKUUTA 2019 Aina luotettavat pipo ja huivi Palvelusihteeri Henna Kivistö esittelee HPK:n tämän kevään play off -kuoseja. 6 AJASTIN B2–B3 PEKKA RAUTIAINEN Tiesitkö, että pehvasta puhutaan liian vähän. 6 TERVEYS B6–B7. > Ajastin (03) 6151 462, ajastin@hameensanomat.fi > Kulttuuri (03) 6151 461, kulttuuri@hameensanomat.fi > Mielipide (03) 6151 452, mielipide@hameensanomat.fi > Sunnuntai (03) 6151 453, sunnuntai@hameensanomat.fi HÄMEEN SANOMAT B-OSA • TIISTAINA 9. Fanituotteita ostetaan juuri nyt ja mieluiten jäähallin shopeista
Pipot ovat takuuvarma kestohitti. –?Tänä keväänä tulivat myyntiin play offs -lierihatut ja kannatuspötkylät. Savolainen kertoo, että muutama vuosi sitten lanseerattu lastenmallisto on ollut suosittu ja perheen pikkuisille on luvassa uusia tuotteita. –?Nyt kaksi vuotta olemme suunnitelleet tuotteet yhteistyössä yhden toimittajan kanssa, tulevaisuudessa tulemme käyttämään eri toimittajia, kertoo HPK:n markkinointija viestintäpäällikkö Kati Savolainen. . –?Lasten pipo on yksi meidän myydyimmistä tuotteistamme joka vuosi. FANITUOTTEIDEN valikoima on kuin morsiamen asukokonaisuus. Siihen täytyy kuulua jotakin vanhaa ja jotakin uutta. Joka vuosi yritetään kuitenkin keksiä myös jotakin uutta. Play offsit ja joulu näkyvät selvinä myyntipiikkeinä.. Alkuperältään tuotteet ovat sekä kotiettä ulkomaisia. Vaihtoehtoisia tapoja on pikaisesti laskettuna viitisenkymmentä. Hupparit, t-paidat, pipot ja mukit ovat niin sanottuja perustuotteita, joiden designeja muokataan jonkin verran seuraavaa kautta silmällä pitäen. TIISTAINA 9. Lainattuna voinee pitää eri seurojen melko yhteneväisiä tuotevalintoja. HUHTIKUUTA 2019 B2 HÄMEEN SANOMAT AJASTIN Ursula Ryynänen Hämeenlinna Hoopeekoottaako ja haluaisit näyttää sen. Lapset ovat rohkeita käyttämään sekä oranssia väriä että HPK:n logoa. MUTTA pelkästään naisille suunnatut tuotteet näyttävät valikoiFanituote ostetaan huumassa hallilta . HPK:n fanituoteperheeseen kuuluu asusteiden lisäksi mm. . Osa ensi kauden tarjonnasta on jo suunniteltu, osa saa odottaa kiihkeän kauden loppumista. . panssarilasi puhelimeen, tuttipullo, reppu, kaulakoru ja mikrokuituliina
En ole vieläkään löytänyt sellaista suosikkijääkiekkojoukkueeni pipoa, joka ei olisi liian kireä. Yritämme pitää valikoimissa molempia värejä, sanoo Kati Savolainen. Oppia voi siltikin ottaa paitsi kauppojen sijoitteluun myös valikoimaan. Joulun alla ostetaan tavaraa lahjaksi ja moni tekee sen verkossa. Se yllätti. Parhaimmassa tapauksessa hyvä fanituote kiertää isältä pojalle. Kuin myös se, kuinka kysyntä loppui kuin veitsellä leikaten. Niitä on joka puolella. Mancester Unitedilla on muuten juuri hyvä pipo. Se on täyttä totta, mutta ei kuosien tarvitse vaihtua vuosittain. Ne saavat aikaan paniikin. Ne ovat tärkeät sekä kannattajille että HPK:lle. Lapset ovat rohkeita käyttämään sekä oranssia väriä että HPK:n logoa.” KATI SAVOLAINEN HPK:n markkinointija viestintäpäällikkö. Työkaveri on ostanut pojilleen NHL-joukkueiden saniteettipussukat. FANIEN SUOSIKIT Kati Savolainen kertoo AINA VARMAT ”Päähineet, hupparit, mukit ja fanihuivit. Erikoisiin tuotteisiin panostaminen voi Savolaisen mukaan kostautua. Sellainen klassinen, tarpeeksi iso ja turvallinen, jonka alla tappiokaan ei tunnu niin pahalta. KUINKA SUURI europotti fanituotteiden myynnistä syntyy kauden aikana, ei ole julkista tietoa. KUVAT: Pekka Rautiainen Kestosuosikki ovat erilaiset päähineet. Huppari ei saa olla sellainen, että se ei miellytä meidän asiakasta. Hänen mukaansa mustaa ostetaan enemmän silloin, kun tuote tulee arkikäyttöön, jolloin myös logot ja tekstit saavat olla pienemmällä. Eikä kauppa ole ainoa. Sitten tulee narina, ettei laaja valikoima kannata. Turussa en koko TPS-shoppia edes nähnyt, puhumattakaan Hakametsästä, jossa saa kiertää puoli ympyrää, ja sittenkin päätyy väärän joukkueen kauppaan. Savolainen kertoo, että sopivat lemmikkituotteet ovat olleet jo hakusessa ja niiden etsintä jatkuu. –?Ehdottomasti. Morsiuspuvun rakennuspalikoista puuttuu vielä väri, jonka hokeman mukaan pitäisi olla sininen. Kuvio on melko yksinkertainen. Tietenkin ovat ne pelipaidat, hatut ja lippikset. Voitetun pelin jälkeen alkaa heti tippua tilauksia sähköpostiin. Nyt niitä on taas kyselty.” ARKITUOTE ”Kymmenisen vuotta sitten myimme paljon harmaata ja kuparinväristä t-paitaa. Kaikkien alla hiukset menee ihan muussiksi. Mitä paremmin joukkue pärjää, sitä enemmän halli vetää väkeä ja tämä jos mikä heijastuu fanituotemyyntiin. –?Mutta kun tullaan hallille, halutaan, että tuote on enemmän oranssi! HÄSA Palvelusihteeri Henna Kivistö hoitaa mm. Ne olivat hyviä esimerkkejä käyttötuotteista, joita ovat olleet myös kylpypyyhkeet, saunamittarit ja juomalasit.” Paljon on vielä opittavaa KOMMENTTI Tuulia Viitanen @hameensanomat.fi H PK-hallilla shopit löytää. Ne eivät huutaneet oranssia ja isoa logoa. –?Niiden kysyntä on aika marginaalista. –?Tällä kaudella meidän shopit ovat olleet ihan liekeissä, innostuu Savolainen. –?Hirveän montaa huonoa tuotetta meidän shoppi ei kestä. Pääosa tuotteista myydään kuitenkin otteluiden aikana jäähallilla. Kuulemma ovat kestäneet jo vuosia. Mutta fanittaa voi vähän neutraalimminkin. Ja jos jääkiekkoa tai frisbeetä ei lasketa puruleluksi, loistavat lemmikeille tarkoitetut tuotteet poissaolollaan. MITÄ KANAVIA pitkin fanituotekauppa sitten käy ja milloin. Siellä jäähallin sisäänkäynti on yhtä kuin fanishoppi. Tuotevalinnoissa pitää onnistua. FANITUOTTEET ovat taitolaji ja tuntuma ratkaisee. Rapakon takaa olisi syytä ottaa oppia. Kaverillani taas on sellainen Panthersin paitamekko, jonka itsekin kehtaisin päälleni pukea. – Maaliskuussa rupesi taas vilkastumaan. –?Useimmiten HPK-lainen asuu Hämeenlinnassa, minkä takia nettikauppa ei ole hirveän suurta, sanoo Savolainen. Kerho-shopissa silmissä vilistävät oranssi ja musta. Ne ovat nenän edessä hallille tullessa. Tänä keväänä otteluiden aikainen myynti on kasvanut jo nyt 29 prosenttia viime vuoteen verrattuna ja kahden vuoden takainen play off -huuma nosti myyntiä jopa 42 prosenttia. Myymme noin 2000 päähinettä vuodessa.” SYKSYN HITTI ”Tumppuja odotetaan joka syksy innokkaasti. HPK:n verkkokauppaa. NHL-JOUKKUEIDEN tuotevalikoimat ovat laajat. Väärä peruste on myydä play offsien alla jotain krääsää, sillä tosifani ei halua mitään huonoa ja kertakäyttöistä. Puhumattakaan niistä kaikista söpöistä koiran ja kissan puvuista ja ruokakupeista. HUHTIKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT B3 AJASTIN masta puuttuvan yhtä huivia lukuun ottamatta. Savolainen näkee siinä kasvattamisen varaa. –?Mahdollisuuksia on ehdottomasti lisätulojen hakemiseksi. HPK:n naisfanit sen sijaan vetävät niin sujuvasti päälleen unisex-malliston asusteita, ettei vaikkapa slim fit?-mallisia t-paitoja kannata valikoimaan odottaa. Se on siinä. TIISTAINA 9. Pipot myyvät selkeästi eniten ja lippikset tulevat heti perässä. Fanituotteita ei tarvitse etsiä. Perusvalikoimassa voivat olla ne klassiset tuotteet vuodesta toiseen. –?Yleensä viidentuhannen ihmisen halleissa on yksi shoppi, mutta me olemme saaneet rakennettua oikeat kaupat molempiin päätyihin, mikä on ihan loistava juttu. ”Lasten pipo on yksi meidän myydyimmistä tuotteistamme joka vuosi. Ihmiset tulevat tukka putkella shopille niitä kysymään.” YLLÄTTÄJÄ ”Kolme neljä kautta sitten Reinot oli ihan kysytyin tuote. Rapakon takana massat ovat vähän eri mittakaavassa kuin meillä
Kansaa ei enää saa sortaa. Hallitukseen on valittava ministereitä, joilla on järki päässä. Myös junien on kuljettava aikataulun mukaisesti ja kaikkien junien on pysähdyttävä myös Hämeenlinnassa. KUVA: Joel Maisalmi, arkisto Kun uusi eduskunta aloittaa työnsä, seuraamme sen työtä herkeämättä. Voi siinä tietysti haalistua kommareitten punavärikin. Tietäkööt kaikki, että ensi vaalikaudella pyyhkivät uudet tuulet! Kansan sortaminen on loppunut! AHTI HIETANEN Hämeenlinna Sorretun voima jyllää Päättäjien paikoille on taas tarjokkaita. Jos on tarvis, me kansa aloitamme jatkuvan päivystyksen eduskuntatalon edustalla. Todellisuus on kuitenkin toinen. Terveysasema ei palvele I kääntynyt äitini yritti tarkistaa aamulla turhaan tapaamisaikaansa Viipurintien terveysasemalta. Sama koskee tietysti myös mm. Juhani Aaltonen kirjoituksessaan totesi. Palvelua ei voi ohjata vain koneille, koska ikäihmisen aistit ja toimintakyky ovat useimmiten heikentyneet eikä hän varsinkaan sairaana pysty käyttämään uusia teknisiä vempaimia tai keskittyä konekielisiin temppuratoihin. Nyt jyllää kansanvalta. Kansanedustajaehdokas puolueesta riippumatta näytä, että olet valtuutuksesi ansainnut. RAFAEL HELLSTEN kokoomuksen rivijäsen Hämeenlinna Hämeenlinna sairastaa K aupunkimme sairastaa ikävää pöhötystautia. Hän ei ollut saanut kirjallista viestiä ajasta. Pahimmillaan nykyinen robottijärjestelmä johtaa apua hakevan sairaan vanhuksen heitteillejättöön. Ei näytä hyvältä, kun kaupunkia täytetään tällä vauhdilla vallitsevan asuntoarkkitehtuurin mukaan. Haluamme perustuslakivaliokuntaan kunnolliset ja isänmaalliset kansanedustajat, jotka ymmärtävät kansan parhaan. Puhelinpalvelun suunnittelijat ovat olettaneet virheellisesti, että lähes 90-vuotiaan näkö, kuulo, keskittymiskyky ja sorminäppäryys ovat kuin nuoremmilla. Ehdotan, että Hämeenlinna käy läpi terveyskeskuksen palvelut palvelumuotoilun asiantuntijan kanssa. Aivan, puolueilla ja ehdokkailla on omat viime tingan aikataulunsa, mutta yhteistyöllähän ne juuri vielä saataisiin sovitettua. HUHTIKUUTA 2019 a MIELIPIDE@HAMEENSANOMAT.FI • Lähetä mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@hameensanomat.fi • Palstan toimittajan puhelinnumero on (03) 615 1452 (tai vaihde: 03-61 511) • Osoite: PL 530, Vanajantie 7, 13111 Hämeenlinna V aviskaa puoluejohtajat ja muut mogulit! Nyt me sorretun kansan jäsenet näytämme veret seisauttavan voimamme. Ihminen, joka astuu suuriin saappaisiin, yleensä kasvaa niihin sopivaksi. Tauti on vaarallinen, koska se pyrkii vastustamattomasti tuottamaan tarpeetonta rakentamista, joka näennäisesti nostaa kaupungin imagoa muka kasvavana ja kehittyvänä keskuksena. On vaalin aika. MITÄÄN KEINOA ei jäänyt vastaanottoajan selvittämiseksi ajoissa. Samoin ihminen yleensä kasvaa vastuuseen, kun hän sitä saa. On päätöksen ja voimankäytön aika. Vaarana on vanhan monimuotoisen kaupunkikuvamme joutuminen ja tuhoutuminen trendi-arkkitehtuurin ahnaalla alttarilla. Toriparkin ja monitoimihallin rakennussuunnitelmat keskustaan ovat surullinen esimerkki pöhötystaudin aikaansaamista paiseista. Punnitsemme itse kunkin ehdokkaan osaamisen ja kyvyt kultavaa’alla. Pelkillä rakennusprojekteilla ei pitkälle pötkitä. Tulevana palmusunnuntaina me näytämme kaapin paikan solisalirateille ja kepulaisille ja kokoomusporhoille ja ruotsalaisille ja kristillisille ja persuille. Automaatti oli ainoa vastaaja kaikissa kolmessa palvelutiimissä. Ainakin vakiintuneiden puolueiden ehdokkaita ( ja tietysti Hattulasta ja Janakkalasta) olisi mukana. Tietäkööt kaikki, että kansa itse päättää nyt, mitä kansa haluaa. Sen kokouksissa ei saa enää huutaa eikä kiroilla. Siinä voi heidänkin värinsä haalistua, kun me, kansa, piirrämme numerot vaalilippuihin. Ken ei kansan tahtoa tajua tai ymmärrä, putoaa parlamentin ulkopuolelle. Kansanvallan edustajiksi valitaan joukko kansanedustajia. Viipurintien terveysasemalla ei myöskään ole luukkua tai avustavaa henkilöä, jolta avun tarpeessa oleva voi kysyä neuvoa. Jos hän esimerkiksi hipaisee puhelimestaan vahingossa väärän numeron, konerumba alkaa alusta ilman toivoa ihmiskontaktista. asuntojen rakentaminen perustuisi tarpeeseen, eli väestönkasvuun, ei Hämeenlinnaan olisi tarvinnut rakentaa ainuttakaan uutta asuintaloa pitkään aikaan. Jos esim. sosiaalija terveysvaliokuntaa. Mietintöjen on oltava jämptejä. Paras mahdollinen tulos on, että hänelle soitetaan myöhemmin iltapäivällä. Automaatti siellä kyllä on. Kun uusi eduskunta aloittaa työnsä, seuraamme sen työtä herkeämättä. Erityisen tarkasti me, kansa, seuraamme perustuslain noudattamista. RIITTA SAARINEN Hämeenlinna Yhteistyössä on voimaa A inakin Vantaalla muutamat puolueet mainostavat teemalla: meidän puolueen vantaalaiset ehdokkaat. Siinä kansalaiset voivat kiivetä pylväisiin ja huudella kaikenlaista ohi kulkeville kansanedustajille. HEIKKI JYLHÄ-VUORIO Tampere Kansanvalta ja yhteistyökyky P olitiikka on peruskoulun oppikirjan mukaan yhteisten asioiden hoitamista. Samanaikaisesti kaupungin asukkaiden arjen viihtyvyyteen liittyvät pienet asiat ovat hautautuneet pöhötyksen alle, aivan kuten P. EHDOKAS, kun olet kansalta valtuutuksen yhteisten asioiden hoitoon saanut, sinulle ei ole annettu oikeutta kieltäytyä yhteistyöstä muiden kansan valitsemien edustajien kanssa. Saimme lopulta mutkan kautta avun Hämeenlinnan ikäihmisten palveluyksiköstä, josta kiitämme. Kaupungin väkiluku vain vähenee koko ajan. Yritin auttaa ja törmäsin luokattomaan palvelujärjestelmään. Pöhötys kyllä etenee... Elämme demokratialle eli kansanvallalle perustuvassa yhteiskunnassa. Nyt ehtisi juuri ja juuri Hämeenlinnassa kokoamaan seminaarin tai paneelikeskustelun: ”Hämeenlinnan edunvalvonta valtakunnan politiikassa ja miten sitä voisi parantaa. Olisi jo korkea aika päättäjienkin tajuta, että myös asukkaiden viihtyvyys ja siihen panostaminen on sekin, ja nimenomaan se tärkeä tekijä kaupungin tulevaisuudelle. Yhteistyö edellyttää paljon kompromisseja kansan hyväksi. Emme suinkaan sääli vihreitäkään. B4 HÄMEEN SANOMAT MIELIPIDE Mielipide TIISTAINA 9. Vetovastuun voisivat ottaa seudun suurimmat puolueet eli kokoomus ja demarit, ehkä myös Hämeenlinna kaupunkina olisi jotenkin mukana. VALITSEMME Arkadianmäelle uusia kasvoja ja toki vanhojakin. MARTTI AAROLA Hämeenlinna. Jos et kykene yhteistyöhön, jätä ehdokkuutesi ja paikkasi sellaiselle, joka kykenee. Tiedonsaanti ja palvelu on häneltä kuin tahallaan tukittu. Hallitus ei saa enää leikata köyhien avustuksia
• Lähetä tekstiviesti numeroon 13130. Luulisi olevan lapsia varten. PERÄKYLÄNMIES • Samaa mieltä Pekkapuupään kanssa. HÄMEEN SANOMAT B5 MIELIPIDE TIISTAINA 9. Maksan ns. Ehkä silloin edes osa liikkujista ajaisi rajoituksen puitteissa. Toivon, että joku osoittaa näkemykseni vääräksi. • Toimituksen valitsema osa mielipidekirjoituksista julkaistaan verkkolehdessä. Viestin hinta on 50 senttiä. ETTÄ SILLEEN! • Mihinkäs Viitaniemeltä unohtui kansallinen pankolle maksettava 318,7 miljoonan tuki. MELKEIN ANSAAN MENNYT • Ympäri kaupunkia on omakotialueella yrityspohjaisia hoivakoteja, miksei myös Miemalassa. Olisi myös hyvä muistaa ja tiedostaa juontajan, että meitä kuuntelijoita on monen ikäisiä. Ehdokasta, joka uskaltaa puhua rehellisesti myös tulevista vaikeista kysymyksistä. Tuleehan Tuuloksen kaatopaikka järvenrantaan, metsän reunaan, hei, onhan Miemalassa kaatopaikkakin ihan lähellä asutusta. MERTSI ÄRLING EH-SH-diakonissa YAMK, AmO #Työnimi -kampanja projektipäällikkö Diakonia-ammattikorkeakoulu TEKSTARIT • Kyllä ihmettelen otsikointia ja ylipäätään ehdokas Mika Walkamon (kok.) kirjoituksen julkaisemista (HäSa 8.4.) Mutta kysytäänpä sitten toisinpäin: antaisitko kukkarosi kokoomukselle/ oikeistolle. Olen usein miettinyt, että miksi romanit kuuluvat ehkä maailman hyljeksitympien kansojen joukkoon ja silti he ovat saaneet jostain ihmeen syystä kalenterivuodesta yhden päivän, jolloin eteenpäin polkeva maailma kääntää katseensa tähän tummaan heimoon – kuka sitten mitenkin. HUHTIKUUTA 2019 TEKSTARIT • Tekstarit-palstalla julkaistaan lyhyitä kannanottoja myös nimimerkillä. • Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. • Ennen kuin menet äänestämään luepa sunnuntain (HäSa 7.4.) pääkirjoitussivu A2! Vetäkää kotiin päin! Hämeenlinnan äänestäjät ovat aikaisemmissa vaaleissa todellakin epäonnistuneet. Varmaa olisi se, että kukkarosi siellä tyhjenisi porvarin taskuun alta aikayksikön. Voitaisiinko Hämeenlinnan Viipurintiellä 50 km/t -rajoituksen muuttaa, vaikka kokeeksi, 80 km tunnissa. Onneksi saatu edes yksi kansanedustaja Filatov, kun mahdollisuuksia on kahdeksaan?! Vedetään yhdessä kotiin päin! HEIKKI • ”Inhimillinen” Tarja Filatov ei koskaan vastannut yhteydenottoon vaalikaudella. LUKIJA • Sunnuntain HäSa kehotti äänestämään kantahämäläistä, hyviä ehdokkaita kuulemma on. Laittaisivat ensin Puolan ja muut itäblokin maat kuriin päästöistä sekä Intian, Kiinan ja muut. Agricolan eli suomen kielen päivänä hämmästelen radion aamujuontajattaren tapaa puhuessaan käyttää englanninkielisiä välisanoja yhdistettynä nopeaan puhetapaan. LEHDISTÖN KÄYTTÄJÄ • Kuuntelepa, kuinka ruotsia/englantia puhuva käyttää liksom/like kertoessaan jotakin... NUKKUVAKO. köyhyysrajalla olevasta eläkkeestäni myös veroa, mutta yli 3?600 euroa tienaavien palkansaajien kanssa olen tietääkseni myös samojen velvollisuuksien sekä oikeuksien alainen kansalainen, ja tätä yhdenvertaisuuden ajatusta haluan korostaa. NIINKU ”TÄYTESANANA” PUHUTTAESSA • Onko Linnanpuiston leikkipaikka korvamerkitty vain ei kantasuomalaisten käyttöön. Vain näin voimme ottaa käyttöön ne yhteisöön kätketyt lahjat ja potentiaalit. Vastaus kysymykseen: mieluusti annan valtakirjani vasemmistolle! Siis, jos vaihtoehtona on Walkamon puolue kokoomus. Lopulta suurennuslasin kanssa selviää, että pienimmässä tekstissä lukee sittenkin keskusta. • Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset, otsikoi ja lyhentää sekä korjaa kieliasun tarvittaessa. Tee siis molemmat hakemukset pikimmiten. Olen muuttanut joitakin vuosia sitten Helsingistä ja kaiholla muistelen oikeasti hyviä ehdokasvaihtoehtoja. HALUAN NÄHDÄ, että yhteisöni nostaa ylpeänä päänsä ylös ja lausuu huulillaan ”we have a dream”, kuten Martti Luther King aikoinaan ja ottaa rohkeasti askeleita saavuttaakseen tuon unelman ja samaan aikaa odotan, että muut ihmiset, kansat, valtiot ja koko maailma mutta ennen kaikkea Suomi mahdollistaa yhdenvertaisuuden. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä. Eipä ole löytynyt. Normaalisti silmäillen puoluetta ei löydy. Kukin vuorollaan ja voimiensa mukaan! Vaaleista vielä sen verran, että pidetään korvat ja silmät avoimina valitessamme edustajiamme eduskuntaan periaatteella, että rahan lisäksi on myös muita tärkeitä arvoja, eikä unohdeta yhteisen upean yhteiskuntamme yhdessä pystyssä pitämisen tärkeyttä! Suomesta kiitollisena: ANNA-LIISA JARKKO ikäraatilainen, Lammi Savikuopista punaisille matoille M aanantaina 8. Haussa on ehdokas, jolla on vahva osaaminen talousja työllisyysasioista. En ymmärrä, miksi Suomi on joka paikassa aina ensimmäisenä sohlaamassa. Kädennostoni kuuluu meidän yhdessä eteenpäin vietävälle kotimaallemme ja siihen lisään ”annetaan keisarille se, mikä keisarille kuuluu”, mutta nähdään myös lähimmäisemme ja heidän tilanteensa sekä tarpeensa. Useinkin vaikka on kuinka nimi ja titteli alla, itse kirjoitus voi olla kapulakielinen, useampaan kertaan luettava, josko aukeaisi. Sanomansa asiat voivat jäädä näin epäselviksi. Lisäksi sairaala voi hakemuksesta myöntää vapautuksen hoitomaksusta. Siksi, että kaikki mahdollinen myönteinen kaupungin kannalta tulee jo automaattisesti, ilman kaupungin apua, VR:n omaan hyötyajatteluun pohjaten, eli minkä verran matkustajia ja rahaa ns. PATE TEIKKA • Tänään tiistaina M. VANHAT JA LAPSET ENSIN • Suomi siirtyy kesänopeusrajoituksiin. Jaetussa esitteessä on vahva vihreä väri – onko puolue siis vihreät. – alkuun koodi: HSKOM – välilyönti – kannanotto – mahdollinen nimimerkki ja nimi KIRJOITA OMALLA NIMELLÄSI • Nimimerkkikirjoituksia julkaistaan vain toimituksen harkitsemissa poikkeustapauksissa. Olen eri mieltä. Nostan käteni! S orry, kukkaroni kuuluu minulle – laihanakin, mutta suomalaisena näin vaalien alla haluan mielipiteilläni rakentaa yhteistä kotiamme! En repiä, sillä vastakkainasettelua, vihaakin on nyt ympärillämme liikaa. Miksi. Romanit – tuo merkillinen kansa, jolla ei ole omaa kotimaata, on levinnyt lähes jokaisen kansan joukkoon. Olisi helppoa ja odotettuakin, että nyt aloitetaan itkuvirsi, jossa tuodaan romanien kokema historia kovine kohtaloineen kaikkien tietoon mutta mieluummin haluan katsoa tulevaisuuteen. Muuan Petri salaa puolueensa. saastuttava perusteollisuus pakotetaan siirtymään muihin maihin sekä vähentämään metsänkäyttöä! Millä me sitten eletään, jos meiltä loppuu ”saastuttava” elintarviketuotanto ja elintasomme perusta vientiteollisuus. ALINOPEUTTA AJAVA • Hämeenlinnan ei kannata laittaa euron euroa ns. Tämä myös vinkkinä tulevien vaalien ehdokasasetteluun. Häpeääkö ehdokas puolueensa tekoja, sillä nimen kadottaminen ei voi olla virhe. Kiitän lehdistöä esimerkillisestä kielen kirjoittamisesta. Maksan mieluusti lisää veroja, kunhan muut tekevät samoin. Suomi-radan (Helsinki–Oulu) kehittämiseen. LAPSET HALUSIVAT SISÄLEIKKEIHIN • Nimimerkille Katkera (HäSa 6.4.) pari ohjetta: Toimeentulotuen hylkypäätöksestä kannattaa valittaa, kun tilanteessasi siihen vaikuttavat olevan hyvät perusteet. EI VEROVÄLTTELYLLE • Ymmärrän tarkennusten tarpeen mielipidekirjoituksista. Luulen, ettei mitään. maitolaituriperiaatteella Hämeenlinna–Helsinki-välillä VR saa. • Kerro aina toimituksen tietoon yhteystietosi, mukaan luettuna paikkakunta ja mieluiten myös puhelinnumero. • Kirjoita lyhyesti ja ymmärrettävästi. Eli VR kehittää tälle välille vain paikallisliikennettä. Katsoisivat sen jälkeen, mitä Suomen tarvitsee tehdä. huhtikuuta vietettiin kansainvälistä romanipäivää ympäri maailmaa. Ei taida monikaan lukea palopuheita korulausein. On siis aika nousta kuopista, jossa poljettiin savea ja olkia tiiliksi, aina punaisilla matoille asti. JASKA • Vaaliehdokas Walkamo haluaa kärjistää ja hakea ristiriitoja. Olen oman urakkani kansalaisena jo saanut päätökseen, mutta lapsiani ja heidän lapsiaan on kuusi henkilöä rakentamassa tätä yhteiskuntaa sekä maksamassa veroa. TYÖTÖN • Monenlaisia ovat ehdokkaiden konstit yrittää eduskuntaan. VERONMAKSAJA • Mika Walkamo, täällä nousi käsi ylös, ihan oikeasti. PASSAAJA. En halua, että verorahani menevät yksityisten yrittäjien ja osakesijoittajien tileille, vaan yhdenvertaisen yhteiskunnan hyväksi. RAHAA TARVITAAN, mutta myös ihmisyyttä. ENTINEN SOSSU • Ilmastouskovaiset ovat julistaneet evankeliumiaan menestyksekkäästi, sillä lähes kaikki suurten puolueitten ehdokkaat laulavat samaa laulua, että maailma pelastuu, mikäli kaikki suomalaiset pakotetaan syömään ruohoja ja ns. Olettaisin kuitenkin lehden olevan lukijoille. Yhteiskunta koostuu eri elämäntilanteissa olevista ihmisistä, joilla sama ihmisarvo kaikilla – näin on YK:n ihmisoikeusjulistuksen artiklan 19 mukaan. Valitaan edustajiksemme ihmisiä, joilla ovat arvot kohdallaan – niitä ”arvoja” ei kai voi etsiä netistä, vaan seuraamalla ehdokkaiden toimintaa ja ajatuksia ne kirkastuvat. Unelman saavuttaminen vaatinee romaneilta vahvaa ja laajaa kouluttautumista, työelämän tärkeimmille pelipaikoille nousemista sekä poliittista aktiivisuutta, mutta ennen kaikkea se vaatii kulkemista Luojan osoittamaa tietä
HUHTIKUUTA 2019 B6 HÄMEEN SANOMAT TERVEYS 1 Pätki istumisesi. Älä unohda varvastyöntöä, pidennä askeleita ja anna askeleiden tuntua pakaroissasi. –?Ei pakara ole istumista varten tarkoitettu, vaikka se onkin niin pehmeä, Keisala naurahtaa. Jos työsi vaatii istumista, jaloittele välillä. Vanhemmilla henkilöillä pakaran passiivisuus voi johtaa selkäongelmien lisäksi lonkkien erilaisiin kiputiloihin, lonkan nivelrikkoon ja kipujen kroonistumisiin. Keisala neuvoo helpon testin: Kun laskeudut kyykkyyn, kiertyvätkö polvet sisäänpäin. Myös aktiiviurheilijoiden pylly saattaa uinua. Lue tästä pakaroiden herättämisvinkit. Samalla liika istuminen vaikuttaa heikentävästi verenkiertoon ja imunestekiertoon. 2 Kun kävelet, tee se oikein. Älä heilauta tai kompensoi liikettä vartalosi avulla. Kolme kriittisintä lihasryhmää, joiden käyttö uhkaa unohtua ovat juuri pakara, syvät vatsalihakset ja lapatukilihakset. KUVAT: Jussi Leinonen Pyörän keväthuolto. TOISAALTA LAISKA tai nukkuva pakara ei ole vain istumatyöläisten ongelma. . 5 Jos pakaraharjoitus tuntuu seuraavana aamuna enemmän alaselässäsi ja takareisissä kuin pakarassa, olet tehnyt jotain väärin. Kun ihminen istuu pitkiä aikoja huonossa ryhdissä, lonkankoukistajalihaksisto kiristyy hiljalleen ja estää pakaralihaksistojen toiminnan. Kun pakaralihaksia ei osata käyttää, kuormitetaan keskivartalon ja lantion lihaksia. . Pakarat pitävät pyöräilystä, joten viimeistään nyt on oikea aika valmistautua tulevan kesän pyöräilykauteen. Nouseeko jalka. Kun kävelemme, pakara on hallitsematon lihasköntti, jota raahataan mukana, Keisala sanoo. JOS TAKAREISILIHAKSET kipeytyvät salitreenin jälkeen, vaikka luuli tehneensä pakaraliikkeitä, on todennäköistä että pakaralihakset nukkuivat treenin ajan. Keisalan mukaan ongelman perimmäinen syy on se, etteivät ihmiset yksinkertaisesti osaa käyttää kaikkia lihaksiaan. Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Joni Keisala kertoo, että lähes joka toisella hänen vastaanotolleen tulevalla selkäongelmaisella kipujen yhtenä aiheuttajana on pakaralihasten heikkous. Täysillä renkailla, kireillä pinnoilla ja rasvatuilla ketjuilla pyöräilyn aloittaminen talvitauon jälkeen on mukavampaa. Kun harjoituksia tekee pieninä pätkinä ajatuksen kanssa, siitä tulee kohta automaatio. Kuvittele, että jokin vetää hiuksistasi päälakeasi suoraan ylöspäin eli muista hyvä ryhti. TIISTAINA 9. Vinkit antoi liikuntalääketieteen erikoislääkäri Joni Keisala Lapin liikuntaklinikalta. Ongelmana on laiska pakara ja tästä johtuva lantion hallinnan puute, joka tulehduttaa pakaran ja lonkan ulkokiertäjien kiinnityskohtia lonkassa. –?Ihminen on taipuvainen laisMoni suomalainen kärsii laiskan pakaran syndroomasta . 3 Älä kävele pylly pitkällä, laahusta tai töpsöttele. 4 Ota liikkuminen mukaan arkeesi. Pakaralihasta voi olla vaikea saada töihin, koska ajan myötä käskyt eivät enää saavuta pakaraa, ja pylly ikään kuin sammuu. Testaa, nukkuuko pakarasi: Asetu päinmakuulle toisen polven päälle ja nosta toinen jalka kohtisuoraan ylös. Älä anna pyllysi vain litistyä ja vaipua uneen. . Kärsiikö sinunkin pyllysi gluteal amnesiasta. Mieti lihaksia aina välillä. Hyvä, pakarasi aktivoitui. LAISKAN PAKARAN syndrooma tuntuu harvoin kipuina itse pakarassa, eikä henkilö itse välttämättä aavista pakaransa nukkuvan. Esimerkiksi niska-hartiajumien taustalla on se, ettei lapatukilihaksia käytetä. Muista seuraavalla harjoituskerralla pitää käsi pakarallasi, niin tiedät, onko se liikkeessä hereillä vai ei. –?Nykyään istutaan yhä enemmän ja liikutaan yhä vähemmän. Esimerkiksi nuorilla Ruususen unta nukkuva pakara voi pahimmillaan johtaa selän rasitusmurtumiin ja välilevyn rappeumiin, kun ojennukset kohdistuvat vain selälle eikä lantionhallinta ole vaadittavalla tasolla. JUURI NYT NINA SUSI, ARKISTO MOSTPHOTOS. –?Tätä menoa ihmisille muodostuu vartalo, jossa nivelet ovat niskassa, polvissa ja lonkissa. Myös urheilijoiden täytyy herätellä lihaksiaan. Lihakset siitä väliltä surkastuvat pois. Vie pyöräsi keväthuoltoon tai huolla se itse. –?En nyt halua pelotella, mutta ei se lupaa hirveän hyvää, jos nämä lihakset eivät toimi. Keisalan mukaan esimerkiksi suurimmassa osassa limapussintulehdusdiagnooseista limapussilla ei ole mitään tekemistä kivun aiheuttajana. Selkälihakset, lonkankoukistajat ja etureiden lihaksisto kipeytyvät ja jumittuvat, kun ne joutuvat tekemään enemmän töitä pakaroiden nukkuessa. Suurin syy laiskan pakaran syndroomaan on juuri liiallinen istuminen. Vedä ”häntäsi” piiloon ja työnnä lantiosi eteen, niin myös keskivartalosi tukee liikettä. Näin vältät pyllysi kuoleman MUISTILISTA Armi Auvinen Gluteal amnesia eli laiskan tai nukkuvan pakaran syndrooma muhii yllättävän monen suomalaisen takalistossa, vaikka virallisesta tautiluokituksesta sitä ei löydykään. Tämä liike käy myös harjoittelusta. Jos vastaus on kyllä, hapuileva polvi voi vihjata pakarasi lintsaavan. Samaa kielii, jos polvi on hankala pitää varpaiden kanssa samassa linjassa esimerkiksi askelkyykyssä tai jopa kävellessä. –?Vaikka lihasmassaa löytyisi, voi pakara silti olla passiivinen
VIIME PÄIVINÄ olen huomannut, että pakaralihas voi olla myös työyhteisöä lähentävä tekijä. Mitä jos minunkin ahterissani lymyää tuo ikävä vaiva, istumatyöläisen inha ystävä, laiskan pakaran syndrooma. Pieni paniikki jyllää sisälläni. Tieto lisää tuskaa: tulevat lonkkavaivat ja kiputilat kummittelevat mielessäni. Moni vain heiluttelee itseään, vaikka luulee treenaavansa. En ole kyykkinyt avokonttorin lattialla yksin. Ei pakaroitaan tarvitse koko ajan ajatella mutta sen verran, että tunnistaa niiden tekevän jotain. • Gluteus amnesialla viitataan laiskan, nukkuvan tai kuolleen pakaran syndroomaan. Olisi kiva tutkia heidänkin pakaroidensa toimintaa, mutta eiväthän he vastaanotolle tule. Purista samalla pakaroitasi yhteen. Liike tehdään vain tekemisen takia, kun pitäisi miettiä, mitä ollaan tekemässä. Mitä se tekee ja miksei siitä puhuta. KUVAT: Jussi Leinonen Harjoituta pakaralihasta 1: Asetu selinmakuulle jalat koukussa. Pidä kantapäät yhdessä, avaa ylempi polvi auki. –?On paljon ihmisiä, joille ei ikinä tule suurempia ongelmia selän kanssa. Autolla pääsee kyllä eteenpäin, mutta jossain vaiheessa tyhjä rengas aiheuttaa ongelmia muussa auton toiminnassa. Yksi jos toinenkin kollega on ensin ihmetellyt, sitten liittynyt seuraan. Kuntosalilla pakaralihaksiin kohdistuvia harjoituksia ovat esimerkiksi jalkakyykky, jalkaprässi ja reidenloitonnus. kuuteen. McGill on erikoistunut selkävaivoihin ja keksi termin ilmiölle, jossa henkilö kärsii alaselkäkivuista, koska hänen pakaralihaksensa eivät toimi kunnolla. Jos ollaan aivan tarkkoja, takapuoli koostuu yhdeksästä lihaksesta. TIISTAINA 9. TOISAALTA VAIKKA pakaraansa ei aktiivisesti ikinä miettisikään, ei se silti välttämättä nuku. Hyvä, pakarasi aktivoitui. Nyrkkisääntönä on, että jokaista istuttua tuntia kohden täytyisi lihaksiaan herätellä kymmenen minuutin ajan. Lisää harjoitteeseen kuminauha, jos liike tuntuu liian helpolta. • Termin keksi kanadalainen biomekaniikan professori Stuart McGill. –?Kaikki liikunta on hyväksi. Toista. Ei voi olla hyvä asia, jos on istumisellaan litistänyt lihaksensa toimintakyvyttömäksi. TAKAPUOLI ON hieman niin kuin selkä. Huonommanpuoleinen kuski painaa tyhjällä renkaallakin vain kaasua. Jos päivänsä joutuu istumaan, olisi hyvä herätellä lihaksiaan aina välillä vaikka pienellä taukojumpalla. Niillä on liikkumisemme kannalta siis hyvin paljon merkitystä. Älä heilauta tai kompensoi liikettä vartalosi avulla. Miksei kungfuleffoissa lohkota tiiliä pelkän pakaralihaksen voimalla. Nosta ylempää jalkaa kantapää edellä takaviistoon. Se tarkoittaa sitä, etteivät pakaralihakset aktivoidu enää edes treeneissä. • Isojen pakaralihasten tehtävänä on lonkan ojennus, keskikokoisten ja pienten pakaralihasten taas reisien loitonnus. Liike ainoastaan lonkkanivelestä, lantio ei kierry. Pitää kuitenkin keskittyä siihen mitä tekee, että lihaksen saa aktivoitua. Harvemmin tulee ajatelluksi sen varsinaista tehtävää. Keisalan mukaan vähäinenkin lihas voi olla aktiivinen, kun sitä on vain tottunut käyttämään. Iso perse on pahasta, mutta entäs itse lihas. Keisalan yksinkertainen vinkki pakaran aktivoinnin testaamiseen on kokeilla kädellä, tapahtuuko lihaksessa mitään liikeharjoitteen aikana. Suurimmat ovat isot pakaralihakset, sitten tulevat keskimmäiset pakaralihakset ja pienet pakaralihakset. Niiden alla on vielä useita pienempiä lihaksia kuten peittäjäja kaksoislihakset. Asiantuntijoiden mukaan kuolleen pakaran syndroomaa voi verrata siihen, että ajaisi autolla, jossa on tyhjä rengas. Nosta toista jalkaasi ja lantiotasi kohti kattoa. Takapuoli on hieman niin kuin selkä. Pakaralihas • Ihmisellä on kolme paria pakaralihaksia: isot pakaralihakset (musculus gluteus maximus), keskimmäiset pakaralihakset (musculus gluteus medius) ja pienet pakaralihakset (musculus gluteus minimus). Tämä liike käy myös harjoittelusta. Olemme tulleet siihen tulokseen, että perseestä puhutaan aivan liian vähän. Pakaralihas on kehomme suurin lihas, mutta lähinnä ihmiset ajattelevat sitä ulkonäön kannalta. Tiedämmekö edes, mitä pyllymme sisältää. LM–HÄSA a KATSO VIDEO Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Joni Keisala näyttää, kuinka kävellään oikein ja väärin.. Nyt kyykkään avokonttorin lattialla ja ojentelen jalkojani. Nouseeko jalka. Käytämme pakaroitamme aina, kun nousemme ylös, kävelemme ja juoksemme tai kun nousemme portaita tai kyykystä seisomaan. MIKÄ. Moni suomalainen kärsii laiskan pakaran syndroomasta Testaa, nukkuuko pakarasi: Asetu päinmakuulle toisen polven päälle ja nosta toinen jalka kohtisuoraan ylös. Harjoituta pakaralihasta 2: Asetu kylkimakuulle polvet koukussa vartalon etupuolella. Harjoituta pakaralihasta 3: Käy kylkimakuulle alempi jalka koukussa. –?Silloin tietää, aktivoituuko lihas vai, kulkeeko se vain mukana. Harvemmin tulee ajateltua sen varsinaista tehtävää. Ei ehkä kannattaisi. Olen koko elämäni ajatellut pakaroitani aivan liian vähän. HUHTIKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT B7 TERVEYS Perseestä puhutaan aivan liian vähän KOLUMNI Armi Auvinen @lannenmedia.fi E ipä olisi uskonut
Hänen mukaansa kaikki todella kiinnostava alkaa tapahtua vasta vuoropuhelussa materiaalien kanssa. Teospari Long Drawing on mustan ja valkoisen erotteluun ja päällekkäisiin kerroksiin perustuva paperileikkuuteos, jossa unenomainen lause nousee esiin ja toistuu nepalinpaperikerrosten keskeltä. Näyttelyssä esitettävässä Claudia Müllerin dokumenttielokuvassa Kiki Smith: Work taiteilija kertoo siitä, miten liiallinen juuttuminen teoksen ideaan on este teoksen vapaalle kehittymiselle. Päinvastoin. KUVA: Sara Hildénin taidemuseo Smith tunnetaan erityisesti ihmisen ruumiillisuuden radikaalista käsittelystä.. Aikavälillä 2012–2017 toteutetut 12 kudosta ammentavat mytologiasta ja kosmologiasta – aihepiireistä, joita Smith käsitteli teoksissaan erityisesti 1990-luvun loppupuolella. Kiki Smith (s.1954) asuu ja työskentelee New Yorkissa, ja hänet tunnetaan erityisesti nykykuvanveiston edelläkävijänä. Procession-näyttelystä lähtiessään näyttelyvieras voi kokea yhteyttä sekä muihin eläviin olentoihin, että syvälle omaan itseen. Keskiaikaiset uskonopit ovat innoittaneet tätä taiteilijan henkilökohtaista luomiskertomusta, jossa taivaankappaleet, villi luonto ja jumalattaret kietoutuvat yhteen. Tässä tilassa tiivistyy taiteen näkemisen ja kokemisen voima. Smith on ottanut kuvakudoksiinsa vaikutteita myös Raamatun Ilmestyskirjaan pohjautuvista Angersin gobeliineista (1377–1382). Hänet tunnetaan erityisesti ihmisen ruumiillisuuden radikaalista käsittelystä. Liian pehmiteltyjä esittämistavat eivät kuitenkaan ole. Hänen piirrosja kaiverrusjälkensä on vahvaa ja elävää ja yhtä varmalla otteella hän muovaa myös pohjaa, jolle kuva on tehty tai painettu. Kuten näyttelyn kuratoinut Petra Giloy-Hirtz toteaa näyttelykatalogin artikkelissaan, Kiki Smithin työt on tehty herättämään tunteista korkeinta: ihmetystä. Teokset pistävät katsojan värisemään ja jättävät paljon ajattelemisen aihetta. Painopiste on veistotaiteessa, mutta näyttely nostaa Smithin esiin myös kiinnostavana piirtäjänä ja taidegraafikkona sekä tekstiilitaiteilijana. KUKKA PITKÄNEN Ihmisen osasta Tampereella toukokuun puoliväliin asti esillä oleva Kiki Smithin näyttely esittelee taiteilijan tuotantoa retrospektiivisesti. Paperin sävy ja valittu kirjasintyyppi aiheuttavat mielleyhtymiä keskiaikaisiin kirjoituksiin. SMITH vakuuttaa teostensa vahvalla visuaalisella kielellä ja syvälle ihmisyyteen menevillä aiheillaan ja jättää katsojan ajattelun aktiiviseen tilaan. MATERIAALIEN ensisijaisuus ei tarkoita sitä, ettei Smithin töissä olisi sanomaa. Tampereella nähdään tänä keväänä kattava kokonaisuus taidetta yhdeltä aikamme merkittävimmistä taiteilijoista. Smith päätyi ihmiskehon käsittelyyn töissään jo uransa alkuvaiheessa, 1980-luvulla, jolloin hän koki ahdistusta Yhdysvalloissa käydystä sukupuolta, seksuaalisuutta ja AIDS-kriisiä käsittelevästä yhteiskunnallisesta keskustelusta. Smithin veistoksissa ihmiskehon sisäpuoli nousee näkyviin. Yleiskuva näyttelysalista. MYÖS SMITHIN paperipohjaisissa teoksissa materiaalin tuntu on voimakas. SMITHIN työskentelyssä lähtökohtana on materiaali, ei aihe. Sara Hildénin taidemuseon näyttelykokonaisuus esittelee Smithin tuotantoa uran alkuvaiheista nykyhetkeen saakka. Hänen käsissään esimerkiksi pronssi, kipsi, lasi, posliini, pigmentit, alumiini, lateksi, höyhenet ja mehiläisvaha pääsevät välittämään viestejään kullekin ominaisimmilla tavoilla. Smith ei pyri shokeeraamaan, vaan kaikki esillä oleva on visuaalisesti huoliteltua ja usein esteettisestikin esitettyä. Näyttelyn alakerrassa nähdyt varhaiset veistokset nostavat esiin ihmisen rakenteita; luita, sisäelimiä ja eritteitä. Materiaaleista Smithin uusin aluevaltaus ovat jacquard-tekniikalla toteutetut kuvakudokset. Smith tunnetaankin taiteilijana, jolla on erityislaatuinen kyky antaa materiaaliensa puhua. Ihmetys johtaa kysymyksiin ja parhaimmillaan ymmärtämisen prosessiin. asti. TIISTAINA 9. Smithiä kiinnostava conditio humana, ihmisen osa, näyttäytyy hetken kaikessa vahvuudessaan. HUHTIKUUTA 2019 B8 HÄMEEN SANOMAT KULTTUURI NÄYTTELY Kiki Smith: Procession Sara Hildénin taidemuseo, Tampere 12.5
Niitä voi olla sekä miehillä että naisilla. Kyynärpäähän tatuoitu seitti puolestaan toimii vertauskuvana: vankilanpöytään nojailun pitkäkestoisuus on taannut hämähäkille työrauhan. asti. Sosiaalija terveysministeriön neuvotteleva virkamies Hanna Korhonen toteaa, että menneessä maailmassa tatuointi oli harvan 18 vuotta täyttävän lahjalistan kärjessä, kun taas nykyisin lukuisat nuoret kiiruhtavat heti täysi-ikäiseksi tultuaan tatuointistudioon. EMILIA LAAKSOVIRTA Johan Knutson: Hämeenlinna nähtynä Kaupunginpuiston suunnalta, 1850-luku.. Kirjoittaja on kielenkäytön tutkija. Näyttelykokonaisuus tarjoaa kattavan kuvan Hämeenlinnan keskustasta ja sitä ympäröivistä alueista sellaisina kuin taiteilijat ne eri aikoina ja eri näkökulmista ovat nähneet. Tiettyyn kohtaan sijoittuvat, ääriviivoin piirretyt kyynelpisarat ilmoittavat henkirikosten määrän. Iäkkäämmät ikuistavat käsivarteensa tärkeän päiväyksen tai jotain muuta olennaista. Joka tapauksessa myytti suomalaisten vähäpuheisuudesta on murrettu tälläkin alueella. Maalauksia on ryhmitelty yhteen aiheittain ja alueittain. Näyttely tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden tutustua moniin yksityisomistuksessa oleviin teoksiin ja sen taiteilijavalikoima on kattava ja nimekäs. Näyttävästi koristautuvien rocktähtien mielestä varsinkin kasvotatuoinnit edustavat yksilöllisyyttä, luovuutta ja esteettisyyttä. Nyt tatuoinnit ovat levinneet kaikkiin yhteiskunnan kerroksiin. RIPUSTUS etenee kronologisesti alkaen 1700-luvun matkakertomuksia kuvittaneista grafiikan lehdistä. Näyttelytiloihin tuodut valokuvat antavat hauskan mahdollisuuden vertailla dokumentaarisempana pidettyä kuvaustapaa maalauksien taiteellisiin tulkintoihin. Teoksia on esillä muun muassa Magnus von Wrightilta, Johan Knutsonilta, Hjalmar Munsterhjelmiltä, Antti Favénilta sekä Viggo Wallenskiöldiltä. Näistä seikkailuista vieraissa paikoissa todistivat ihoon hakatut kuvat, jotka muistuttivat nykypassin leimoja. Jo useampia vuosisatoja sitten esimerkiksi Borneon ibaneilla oli kehossaan tyyliteltyjä eläinhahmoja, jotka suojasivat sotureita taisteluissa ja matkoilla. Tämä vahva kytkentä on vaikuttanut siihen, että ne ovat edelleen tabu osalle yhteisön jäsenistä. Hämeenlinnan taidemuseo tarjoilee maisemia kahden näyttelytilan voimin, kun esillä on sekä laajemmin suomalaista maisemaa että Hämeenlinnan ja sen lähialueen historiaa kuvina ja videona. TIISTAINA 9. Tatuoinnit – viestejä iholla T atuoinneilla on pitkä historia. Kevät ja sen myötä paljastuva iho välittävät lukuisia kirkasvärisiä viestejä. Kun katselee ympärilleen, muutamalla henkilöllä tuntuu olevan tavallista enemmän kerrottavaa. Rikolliset pystyvät omilla merkeillään jakamaan tietoa yksityisasioistaan, jengistään, taidoistaan tai teoistaan. Myös Kiinassa rikolliset on varhemmin merkitty tatuoinneilla. MAALATTUJA maisemia täydentämään on tuotu valikoima grafiikkaa, videota ja valokuvia. TATUOINTIEN avulla voi ilmaista asemaa tai sitoutua johonkin uskonnolliseen tai vastaavaan ryhmään. Äidin, puolison ja jälkikasvun nimet saattavat löytyä sydämen läheltä. Kaakkois-Aasiassa tatuointien on perinteisesti toivottu suojelevan ihmisiä. Sen sijaan Kaakkois-Aasiassa tatuointien on perinteisesti toivottu suojelevan ihmisiä. Monet merkeistä symboloivat rakkautta. HUHTIKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT B9 KULTTUURI Yleiskuva näyttelysalista. Itseluottamuksensa vahvistamiseksi nuori nainen kantaa nilkassaan tekstiä OSAAN. Läpikuultavalle kankaalle tulostetut mustavalkoiset valokuvat luovat mielenkiintoisen kontrastin maalauksiin, mutta niiden hieman epätarkka jälki ei tee kuville oikeutta. Erään tilaston mukaan noin 12 prosentilla eurooppalaisista on tatuointeja. Maksusta ollaan halukkaita kampanjoimaan vaikkapa tuotemerkkien HBO, Red Bull tai Sailor Jerry Rum puolesta. Jotkut sosiaaliryhmät hahmottavat ne häpeällisiksi. Kokonaisuutena Hämeenlinna 380 on kutkuttava aikamatka kuvankauniiseen linnakaupunkiin. Joissakin maissa niitä on jopa kolmanneksella nuoremmista ikäluokista. Hämeenlinna 380 -näyttelyssä on mahdollista seurata kaupungin kehitystä 1700-luvulta eteenpäin. Matka jatkuu romanttisesti sävyttyneisiin linnamaisemiin kansallisaatteen heräämisestä teollistuvan yhteiskunnan kautta moderniin maailmaan. KUVA: Sara Hildénin taidemuseo Kiki Smith: Cathedral, Jacquard-kuvakudos, 2013. HILJATTAIN jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovi. Lännempänä tatuoinnit ovat olleet erityisryhmien, kuten merimiesten ja sotilaiden, tapa erottautua. Samoin omassa huoneessaan pyörivä video Hämeenlinnan kaupunkihistoriasta on sisällöltään kiinnostava ja taitavasti tuotettu, mutta videon taustana toimivan seinän epätasaisuus häiritsee välillä katsomiskokemusta. Mainostamiseenkin tatuoinnit soveltuvat. sanoi, että jokaisella tatuoinnilla on tarinansa. Esille valituista teoksista nauttivat varmasti erityisesti Hämeenlinnan omakseen tuntevat, mutta sillä on paljon annettavaa kenelle tahansa museokävijälle. Eri aikojen taiteellisten tyylisuuntien sääntöjä ja tapoja noudattaen samat maisemat näyttäytyvät keskenään hyvin erilaisina. KIELEN PÄÄLLÄ Pirkko Muikku-Werner kulttuuri@hameensanomat.fi Kutkuttava aikamatka NÄYTTELY Hämeenlinna 380 Hämeenlinnan taidemuseo 5.5. Valokuvia löytää niin näyttelyhuoneisiin ripustetuista suurista kankaista kuin muutamista seinille sijoitetuista kehystetyistä näytöistäkin. VIIME vuosituhannen lopussa tatuointien käyttäjäkunta muuttui, ehkä hiukan yllättäen
Kuinka monta joukkuetta on tänä vuonna jalkapallon Veikkausliigassa. Siellä ovat juureni, siellä olen kasvanut sellaiseksi kuin olen ja siellä olen valmentautunut työelämään, kertoo Laurila. arkipyhäviikkojen aukioloja työajoista. Vesija palovahingot sitävastoin ovat melkoiset. 5. Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa, kun et kieltäytynyt uhraamasta edes ainoaa poikaasi.” 1.Moos. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, ja opiskelu jatkui Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Jos sitä ei ole, toiminnalta putoaa pohja. Tilaisuuden viihdemusiikista huolehti Isä Viitamäki soittamalla haitaria. Luennolla Kohonen kertoo varhaismodernista kansanparannusperinteestä lähdeaineistonaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perinnekeruukokoelmat. Raportissa on lukuisia ehdotuksia, joilla parantaa maatalouden kannattavuutta. . Kuka ohjasi ja käsikirjoitti elokuvan Luontosinfonia ja kenen säveltämä on sen musiikki. Se on maksuton ja kaikille avoin. Palo lienee saanut alkunsa vähän jälkeen kello neljän, jolloin työntekijät olivat jo poistuneet. Tutkijanura vaihtui kuitenkin pian tutkimushallinnon johtotehtäviin, ensiksi Maatalouden taloudellisessa tutkimuslaitoksessa (MTTL). Postivirkamiehet: Ei koskaan lauantaisin Postivirkamiesliitto esitti jokin aika sitten postija lennätinhallitukselle työtaistelu-uhkauksen. Mikä uuhi on. Herran enkeli huusi hänelle taivaasta: ”Abraham, Abraham!” Abraham vastasi: ”Tässä olen.” Herran enkeli sanoi: ”Älä koske poikaan äläkä tee hänelle mitään. Em äla mm as 2. Mar ko Röh r käs iki rjo itt i ja ohj asi ja Pan u Aal tio säv els i 3. Illan luennon järjestää Museo Skogsterin yhteistyökumppanina Suomalaisen Naisliiton Hämeenlinnan yhdistys. huhtikuuta kello 17. B10 HÄMEEN SANOMAT AJASTIN TIISTAINA 9. 2. KUVA: Veikko Somerpuro . 3. HUOMENNA 60 vuotta täyttävä Laurila vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Lepaan puutarhaoppilaitoksen ja Lepaan emäntäkoulun kampuksella, jossa hänen vanhempansa olivat töissä. Kenen käsialaa on Elias Lönnrotin muistomerkki Helsingissä. 4. JUST KOHTA Museokeski viikossa pohditaan kansanlääkintää ja magiaa Folkloristiikan tutkija Siria Kohonen kertoo Henkimaailman juttuja -luentosarjassa naisparantajista ja parannustaikuudesta Museo Skogsterin Andersluentosalissa keskiviikkona 10. Kaupungin sähkölaitoksella 70-vuotissyntymäpäiväkahvit Hämeenlinnan kaupungin sähkölaitoksen yläkorjaamo oli tiistaina muuttunut juhlavaksi, kun arkiseen korjaamoon oli katettu pitkät kahvipöydät, joita koristivat pajunkissojen ohella narsissit ja tulppaanit. Itse tehdassali pystyttiin suojelemaan palolta. Tutkimuksessa on pidettävä Luken hallintojohtaja Ilkka P. Päätöksen mukaan postitoimipaikat pidetään keväisin arkipyhäviikkojen lauantaisin avoinna samaan tapaan kuin tavallisina arkipäivinä. viikko huhtikuuta 2019 Agricolan päivä Liputus klo 8:sta auringonlaskuun. Jatko-opinnot opettivat tutkimusmaailman kulttuurin ja kansainvälisyyden. PNÄ HUHTIKUUTA 1969 Lähes 500 000 markan vahingot kenkätehtaan palossa Oitissa Kaksituhatta paria ensi kesän lomakenkämallistoa sekä arvokas raaka-ainevarasto tuhoutui eilen iltapäivällä raivonneessa tulipalossa Seppälän kenkätehtaalla Oitissa Hausjärvellä. Ilkka P. Luken hämeenlinnalainen hallintojohtaja Ilkka P. ALKUVUODEN AIKANA Suomessa on keskusteltu vuorineuvos Reijo Karhisen valtioneuvostolle laatimasta raportista. Luonnonvarojen tutkimus on tärkeämpää kuin koskaan Hämeen Sanomat Helsinki Luonnonvarakeskuksen (Luke) Hämeenlinnassa asuva hallintojohtaja Ilkka P. –?Lepaalla on erityinen merkitys minulle. 15. Kuka on Suisto-klubin uusi promoottori. Yhteys on säilynyt, sillä Laurilan 90-vuotias isä asuu edelleen Lepaalla. 22:11–12 1. Laurila teki ne pohjoismaisessa tutkijaryhmässä, työskenteli ja opetti Wageningenin yliopistossa Alankomaissa ja myöhemmin Helsingin yliopistossa. TEINI-IKÄISENÄ Laurila päätti ryhtyä viljelemään isovanhempiensa maatilaa Sääksmäellä, ja meni Lepaan maatilatekniseen kouluun. Em il Wik str öm in KESKIVIIKKONA 9. kerran järjestettävään puutarhanäyttelyyn 54. 12 jou kku ett a 4. Korjaamossa vietettiin laitoksen 70-vuotissyntymäpäivää, jonka merkeissä työntekijät ja luottamushenkilöt kokoontuivat yhteiselle kahvituokiolle. Vas tau kse t: 1. kerran. Laurila toivoo, että myös uusi hallitus ohjelma korostaisi tutkimukseen pohjautuvaa päätöksentekoa.. HUHTIKUUTA 2019 PÄIVÄN SANA VIISI KYSYMYSTÄ NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN: Elias, Eelis, Eeli, Eljas, Elia, Eliel Ortodoksisessa kalenterissa: Aulis, Uoti Ruotsinkielisessä kalenterissa: Elias, Eliel, Elis, Elliot NIMIPÄIVÄT HUOMENNA: Tero Ortodoksisessa kalenterissa: Tero Ruotsinkielisessä kalenterissa: Tryggve TIISTAI 9. Karhinen muistutti eräästä perusasiasta, joka saattaa maailman monimutkaistuessa unohtua: älä unohda taloutta! –?Kestävyyden yksi ulottuvuus on taloudellinen kestävyys. Syyksi tähän Postivirkamiesliitto ilmoittaa Postija lennätinhallituksen päätöksen ns. Sen mukaan postivirkamiehet kieltäytyvät työstä lauantaisin. Palon vahingot nousevat lähes 500 000 markkaan. Luento painottuu naisparantajista kertoviin aineistoihin. Laurila näkee alan tutkimuksen nyt ajankohtaisempana kuin koskaan. Laurila pitää tärkeänä sitä, että Suomessa kannattaa jatkossakin tuottaa ruokaa, vaikka luonnonolot ja pitkät etäisyydet nostavat tuotantokustannuksia. Laurila itse osallistuu elokuussa 56. Jan ne Tam min en 5. Seppälän kenkätehtaan vakuutukset vastaavat suunnilleen vahinkoja, vaikka varasto olikin poikkeuksellisen suuri. Tutkimukselta odotetaan isoja ratkaisuja esimerkiksi ilmastonmuutoksen ehkäisyyn ja siihen sopeutumiseen, luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen sekä alkutuotannon kilpailukyvyn parantamiseen
LAURILA TOIVOO , että tulevassa hallitusohjelmassa painotettaisiin tutkimukseen pohjautuvaa päätöksentekoa. Janakkala. KUVA: Veikko Somerpuro 60-VUOTIAS Ilkka P. HUHTIKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT B11 AJASTIN Tänään Ilmoita tapahtumasta helposti ja nopeasti verkkolomakkeella: hameensanomat.menoinfo.fi. Tietoa ikäihmisten palveluista. Klo 18. • Merkkipäivävastaanotto pe 12.4.2019 kello 10-12 Luken pääkonttorissa Viikissä (Latokartanonkaari 9, Helsinki). TAPAHTUMAT Pääsiäismyyjäiset. Klo 18-20.30. Lasitehtaantie 39. Kansallisarkisto Hämeenlinna. TEATTERIT Hämeenlinnan Teatteri. Hämeenlinnan seudun omaishoitajat ja läheiset ry. Tietoa omaishoidosta ja etäomaishoidosta. Siksi tutkijayhteisöltä odotetaan paljon muutoksen tukemisessa.. Matti Alangon katu 11 A. Harava. Herättäjä-Yhdistys. t: Äippä ja iskä 9.4.2019 Luonnonvarojen tutkimus on tärkeämpää kuin koskaan Luken hallintojohtaja Ilkka P. Riihimäki. Paasikiventie 2. Hämeenlinnan seudun omaishoitajat ja läheiset ry. Galleria Kone. Viisaasti hyödynnettynä luonnonvaramme tuottavat kestävää kasvua, hyvinvointia, työllisyyttä ja vientiä. Tanssikoulu Lasikenkä. • Syntynyt 10.4.1959. Loimalahden leirikeskus. Paasikiventie 2. Kirkkorinne 4. Janakkala. NÄYTTELYT Margit Pajun ikoninäyttely. Videoinstallaatio. Onnittelut Onnea Anna 40 v. 1988, tohtori 1994. Arvi Kariston katu 9. Janakkala. Hml Ortodoksinen seurakuntakoti. Kyläkahvila & Hyte-hetki. Lehdistötiedotteet ja juttuvinkit: ajastin@hameensanomat.fi. • MTT:n (Maaja elintarviketalouden tutkimuskeskus) tutkimusjohtaja 2001-2006, kehitysjohtaja 2006-2014, Luken kehitysjohtaja 2015-2018, hallintojohtaja 2019-. Janakkala. Keinusaarentie 1. Turuntie 34. Viipurintie 1-3. Niko Skorpion näyttely Blacktop/Dissection. Klo 18. Klo 9-16. Linna Jazz -valokuvanäyttely. Wetterhoffinkatu 2. Klo 18. Vaski ry:n jäsenten taidonnäytteitä vuosien varrelta. Veisuut. Keskustan alueen omaishoitajien ja läheistään auttavien ryhmä. Muotinäytös. Klo 11-18. Hämeenlinnan pääterveysasema, Tukija ohjauspiste. Klo 10-17. Hämeenlinnan pääterveysasema, tukija ohjauspiste. Laurila pitää tärkeänä sitä, että Suomessa kannattaa jatkossakin tuottaa ruokaa, vaikka luonnonolot ja pitkät etäisyydet nostavat tuotantokustannuksia. Päivölän opiston arkkitehtuurija kuvataidelinjan opiskelijoiden näyttely. Harvialantie 10. • Perheessä vaimo ja kaksi aikuista lasta. Klo 9-14. Leppäkoskentie 368. Tapailakoti. Klo 16-19. Viipurintie 1-3. Asuu Hämeenlinnan Luolajassa, viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Lepaassa (Laurila käyttää tätä muotoa, josta erottaa paljasjalkaiset lepaalaiset). Hämeenlinnan pääkirjasto Wetterillä, kahvila Fredrika. Klo 11-12. Klo 15-17.30. Galleria Willa. Poltinahon seurakuntatalo. ELOKUVAT Bio Rex Verkatehdas. Ilot, työssäkäyvien omaishoitajien iltarymä. Juliuksen Olohuone. Klo 17-19. Kirkkorinne 4. Korttipelit. Sauvalanaukio 4. Suomi on vuoden 2019 jälkipuoliskon EU:n puheenjohtajamaa, ja se näkyy myös Luken työssä. Klo 12-18. Athos-Säätiön Luostarikeskus. Hämeenlinnan taidemuseo. Klo 9-17. Pauliina Pesosen ja Jolin Slotten teoksia.Grafiikanpajalla Päivi Toivosen grafiikannäyttely Mielikuvia. Kasarmikatu 4. Kirkkotie 1. Verkatehdas, Vanaja-sali. Klo 11-17. Dumbo 2D (dub.) klo 17.30, Shazam 2D klo 17.45, KAVI Hämeenlinna 2019: Radio Tekee Murron klo 18, Vedenneito klo 18.15, Captain Marvel 3D klo 20, Luontosinfonia klo 20, Shazam 3D klo 20, Sistersin Veljekset klo 20.30, Uinu, Uinu Lemmikkini klo 20.30. Galleria Paperihuone. Daniel Mummo & Matti MUSIIKKI Päivätanssit. Rypäleen kerhohuone. Klo 14-15.30. Kehystämö RaamiDaamit Oy. Laurila 60 v. huoli, että yrittäjille, kansalaisille ja päättäjille tarjotaan ratkaisuja, joissa tuotantoa ja kulutusta tarkastellaan tasapainoisesti kestävyyden kaikista näkökulmista, Laurila pohtii. Keinusaarentie 5. Galleria Arx. Klo 11-18. Klo 18-20. Klo 13-14.30. Panagian puistotie 39 A. • Opiskeli Lepaan maatilateknisessä koulussa, sen jälkeen Helsingin yliopiston maatalousmetsätieteellisessä tiedekunnassa, maisteri v. TIISTAINA 9. Voiman talo. Pääsiäisaskartelu. Herra Hakkaraisen seitsemän ihmettä klo 9.30, 11.30. Kansainvälisesti hyvin verkottunut tutkijakunta on valmis haasteeseen, kunhan tutkimusrahoitus turvataan. Vapaus Hämeen nuorten biennaali 2019. Laurila • Luonnonvarakeskuksen (Luke) hallintojohtaja. Klo 10-11. Klo 9-19. Tiistaiseura. Naisten hiljaisuuden ilta. Klo 19. Tulitikkuja lainaamassa klo 19. Majalahdentie 1. Muotinäytös Hämeenlinnan turvakodin hyväksi. Aittatie 2. Mahdolliset muistamiset EteläSudanin ruokakriisin auttamiseksi Kirkon ulkomaanavun tilille FI33 1572 3000 5005 04, tilisiirron viestikenttään viesti Ilkka P. Toimitus valitsee julkaistavan materiaalin. Tervakosken seurakuntakeskus. Digitalisaatio muuttaa uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvaa tuotantoa ja kulutusta nopeammin kuin montaa muuta toimialaa. Esko Tuovisen ja Toni Rasinkankaan valokuvanäyttely. Päivätoimintakeskus Ojatupa. Lukiokatu 4. Klo 18-20. Klo 13. Kinttupolku 3. Turengin ystävät. Tänä vuonna valmistellaan myös luonnonvara-alan tulevaisuuteen vaikuttavaa EU:n rahoitusja ohjelmakautta 2021–2027. Hämeenlinna 380. –?Ilmastonmuutoksen ehkäisy ja siihen sopeutuminen vaativat uudenlaisia ratkaisuja, mutta samalla ne tarjoavat uudenlaisia liiketaloudellisia konsepteja. Tietoja ei oteta vastaan puhelimitse. Kaikki nämä kuolleet silmät Alla dessa döda ögön. Hyvinvointikeskus Sauvola. Viipurintie 4. Viipurintie 2. Olli Mustonen: ”Les Adieux”. Janakkala. Suomen kielen kielikahvila. Tarinoita. Ojatie 5. Menoinfon tekninen ylläpito ja käyttäjätunnukset: monimedia@hameensanomat.fi Onnea 5 v
Sen aikana kaupungin 350?000 asukasta joutuivat tulemaan toimeen ilman monia arjen perustarpeita. Musta pelasti yllättävän 1. klo 10 konfirmaatiomessu (talviripari) Hattulan kirkossa. – gxf2, niin peli näyttääkin mustalle peräti hyvältä, koska sotilas näyttää korottuvan. Klo 12 Lähiömessu Jukolan Lintukoto, saarna diakoniatyöntekijä Henna Helminen, liturgi Juppala, kanttori Lehtoaho, avustaa diakonissa Katriina Mäkinen, vapaaehtoisia. Klo 10 Messu Rengon kirkko, Vainikka, Laulajainen, Kirkkoväärtit kylistä Ahoinen ja Ylimmäinen. Berliinin Bryggeri Helsinki -olutravintolaa on aikaisemmin isännöinyt suomalainen pariskunta, jota haastateltiin aikoinaan myös Helsingin Sanomiin. Kunnianosoitus myönnettiin Dickinsonille siitä, että hän toi yhtyeensä kaupunkiin konsertoimaan kesken Sarajevon piirityksen joulukuussa 1994. Tf5!! Jatko oli 3. Tuhannet ihmiset kuolivat saarron aikana kranaatinheitintuleen ja tarkka-ampujien luoteihin. Kastettu: Minea Elli Aurora Levänen, Jimi Veikko Mattila, Lumi Enni Jasmin Mattila. Kokouksessa käsitellään ohjesäännön 9§ mainitut asiat. klo 18 Helvi Mäntyvaaran ja Matti Hannulan muistokonsertti kirkossa. väliaikakahvit. Jumallahdentie 70 A, 13500 Hämeenlinna. Ke 17.4. Kastettu: Kerttu Inkeri Laaksonen. Kastettu: Saima Aura Inkeri Simola. STT, AFP. Seurakunnat Suomen suurin lemmikkiverkkokauppa! www.dreampetstore.com Jämpti -koiratarhojen toimitus nyt € Meiltä kaikki Jämpti -tarhat sekä elementit nopealla toimituksella. Ke 17.4. Kastettu: Lumi Aada Emilia Hiirikoski. Toimitsijat Kokoukset Kokoukset Hämeenlinnan KarjalaSeura ry. Hän lähti ovet paukkuen ja yllättyi, kun en kutsunutkaan häntä takaisin. Kg2, ja valkea pelin sittenkin voitti. Sitä muusikot tekevät, Dickinson kommentoi palkintoseremonian jälkeen. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Avioliittoon kuulutettu: Toni Christian Salmela ja Jenni Maria Komulainen Jumalanpalvelukset: Su 14.4. Tiistai 16.4. Avataan messun vaiheita ja merkityksiä. – Kxf5 4. Kastettu: Helena Anna Maria Hakala, Olavi Jaakko Johannes Heikkilä, Oskari Johannes Kiilakoski. Ohjelma 10 e, sis. JANAKKALA Kuollut: Arvo Henttonen 93 v, Hilkka Liisa Pelkonen 86 v, Juha Ilkka Vakkuri 72 v. Jumalanpalvelukset: 14.4. KUVA: Markku Uhari Bruce Dickinsonista Sarajevon kunnia kansalainen SARAJEVO. Kxh1. ERIMIELISYYDET ovat varmasti olleet perustavanlaatuisia, sillä yleensä Kääriäisellä ei ole mennyt niin sanotusti tunteisiin ainakaan julkisuudessa. klo 9.30 ja 10.15 lasten pääsiäiskirkot Hattulan kirkossa. Bosnian pääkaupunki Sarajevo on myöntänyt Heavy metal -yhtye Iron Maidenin laulajalle Bruce Dickinsonille kaupungin kunniakansalaisuuden. Voisiko musta keksiä jotain pelastusta vai onko peli menetetty. – Th1, johon valkea ainokaisensa eli 2. Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään Karjala-Pirtillä, Saaristenkatu 22 B 27 tiistaina 16.4.2019 klo 13.30. Nuoremmalle polvelle konsertti on tullut tutuksi siitä tehdystä dokumentista Scream for me, Sarajevo. g4+ Kxg4 5. –?Emme lopettaneet sotaa, mutta saimme ihmiset tuntemaan olonsa siellä paremmaksi. Tervetuloa! Hallitus Jumallahden yksityistien sääntömääräinen vuosikokous pidetään Vileniuksella 23.4.2019 klo 18.00 os. LAMMI Kuollut: Kauko Ville Nurminen 91 v., Veikko Juhani Heinonen 67 v., Leo Toivo Johannes Rykäri 72 v. KALVOLA Kastettu: Naomi Ellinor Palmroth. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Näistä olen joutunut tekemään myös rikosilmoituksia, Kääriäinen kirjoittaa. Katso kaikki tapahtumat: www.hämeenlinnanseurakunnat.fi. HANNU FILEN Pekka Kääriäinen on ollut viime aikoina mediapyörityksessä. Tilaisuudet: Ke 10.4. Edun arvo 69€ Kääriäinen kertoo somessa, mistä ”mustamaalaus” sai alkunsa Hämeen Sanomat Hämeenlina Melkoiseen pyöritykseen Berliinissä joutunut Lammin Sahdin Pekka Kääriäinen purkautuu somessa syistä, jotka hänen mukaansa johtivat ravintolan boikottikampanjaan ja muuhun kohinaan Saksassa. Messun jälkeen maksuton keittolounas. Mutta musta on siirtovuorossa. Kastettu: Alva Evelin Tellervo Hietaketo. Palmusunnuntai Klo 10 Juonnettu messu Hämeenlinnan kirkko, saarna Aronkoski, liturgi Harmaala, avustaa Keskinen, kirkkomuusikot Savimäki, Sintonen, kirkkoväärti Matti Peltola. Hoitokunta HÄMEENLINNAVANAJA Kuollut: Kaisa Annikki Öykkönen 89 v, Meeri Elisabet Lehmusvaara 89 v, Pirkko Maija Nykänen 85 v, Einari Veli Pekka Koskinen 82 v, Ilkka Vilhelm Lindfors 74 v, Seppo Juhani Vainio 72 v, Marja Seija Irmeli Tedds 70 v, Kari Jouni Tapani Laaksonen 68 v, Jouni Juhani Lehtinen 64 v, Kirsi Katriina Saarikko 52 v. Hiljaisen viikon messu ja kirkkokahvit klo 13 Poltinahon seurakuntatalo. Su 14.4. –?Koko Berliinin meikäläisen mustamaalauskampanjan taustalta löytyy mitä ilmeisimmin avaamani ravintolan ensimmäinen ravintolapäällikkö. Kastettu: Urho Mikael Koivu, Nea Alexandra Perjala, Aada Melina Linnea Takanen, Joel Ismo Kalervo AliKippari, Joel Juhani Henriksson, Eden Ilona Sippola. –?Tiedoksi kaikille, että jatkossa en tule olemaan missään tekemisissä pariskunnan kanssa, Kääriäinen toteaa. RIIHIMÄKI Kuollut: Kaisa Kyllikki Peltopuro 97 v., Oiva Johannes Lamervo 92 v., Annikki Johansson 90 v., Hannu Olavi Tuunanen 74 v. B12 HÄMEEN SANOMAT TIISTAINA 9. HUHTIKUUTA 2019 Seuratoiminta Seuratoiminta Kutilan Jakokunnan osakkaat kutsutaan OSAKASTEN KOKOUKSEEN Iittalan Shellille 16.4.2019 klo 14.00. Sittemmin Pekka Kääriäinen on luopunut suomalaisten SS-miesten muistoa vaalivan Veljesapu-yhdistyksen puheenjohtajuudesta. HATTULA Kuollut: Toivo Valfrid Kallio 94 v, Salli Annikki Laine 87 v, Tarja Kyllikki Väyrynen 74 v. Hankalaa julkisuutta nimittäin on ollut aivan varmasti riittävästi yhdelle miehelle, kun eräskin saksalaislehti nimitteli Kääriäistä ”SS-faniksi”. Valkealla on kuitenkin vielä temppu takataskussaan, nimittäin 3. klo 19 hiljaisen viikon iltakirkko Tyrvännön kirkossa. Serbijoukot piirittivät Sarajevoa 44 kuukauden ajan vuosina 1992–1996. klo 10 Palmusunnuntain messu. Tuori Sinikka, Iivonen Elina, Savander Riitta, Sintonen Markku, Keskinen Sauli, Kaikki laulamaan -kuoro. Klo 10 Messu Vanajan kirkko, saarna Juppala, liturgi Lehtonen, kanttori Lehtoaho. LOPPI Kuollut: Paavo Martti Johannes Viitala 80v. HAUHO Kuollut: Pentti Juhani Hymander 68 v. Mutta kun musta nyt jatkoi 2. Sen jälkeen on tapahtunut mitä ihmeellisimpiä juttuja, joilla on pyritty vahingoittamaan ja vaikeuttamaan liiketoimintaani. SHAKKI Kuvioasemassamme valkealla on ilmeisesti voittoon riittävää materiaalietua
Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Hämeenlinnan toimipaikka oikeusapu Sibeliuksenkatu 21 A, p. 0500 486 831 JOUNI HEISKANEN Palokunnank. 010 321 4500 Asianajaja Sauli Lehtinen Asianajaja Sampo Liusjärvi OTM Eemeli Saros www.arguendo.fi Eskelinen Oy Sibeliuksenkatu 9A puh. asennukset HÄMEEN LASITOIMI OY Uhrikivenkatu 6, 13130 Hml (03) 6824 002 ma–pe 7–16 Kaikki lasialan www.hameensanomat.fi Sirpa Nyström KariSyrjänen Raatihuoneenkatu 4 ajanvaraus p. 010 8208800 Sähköliikkeitä Turengin SÄHKÖTALO OY ASENNUKSET s VIANKORJAUKSET SUUNNITTELU s SÄHKÖTARVIKE(CAD) MYYNTI Kauppakuja 1, 14200 TURENKI 03-652 7530 fax 03-652 7540 0500-734 653 Hammaslääkäreitä Ajanvaraus 010 219 4020 Ajanvaraus 010 219 4015 Jaakonkuja 5, 13720 Parola Joustavasti ja nopeasti hammashoitoon Akuutit särkyhoidot arkisin Kasarmikatu 7 b, H:linna Lasiliikkeitä Lasit korjaa HÄMEENLINNAN LASIKORJAUS OY Eino Leinonkatu 34 13130 HML p. 040 039 3144 AA, VT Miina Vuorela miina.vuorela@asianajofortis.fi Asianajotoimisto Hannu Korpinen Kasarmikatu 1 B puh. 6122 012 Lammi keskiviikkoisin LAILLISTETTUJA ERIKOISHAMMASTEKNIKKOJA: KARI-KOSKINEN PEKKA Linnanniemenk. (03) 675 9010 . HUHTIKUUTA 2019 Palvelut & Erikoisliikkeet Edullista ilmoittelua kaksi kertaa viikossa Valmisbetonia VALMISBETONIA 044 585 2469 WWW.TILAABETONIA.FI Asianajajia Asianajotoimisto Alarotu Vesa Kasarmikatu 15 A puh. 0400 335 130 Asianajotoimisto Romo & Ilonen Oy Sibeliuksenkatu 2 B, 4. tuotteet . 8, HML puh. Kysy lisää Hämeen Sanomien mediamyynnistä Keittiökalusteita Puh. 0500 481 288 www.asianajotori.fi Eversheds Asianajotoimisto Oy Raatihuoneenkatu 7 B puh. 0400 483 673 Asianajotoimisto Annia Oy Turuntie 4–6 puh. 03 6166 722 Asianajotoimisto Portaanpää Oy Raatihuoneenkatu 8 3. palvelut . 9-17 Puh. 044 500 5110 Viemärityöt • Pumppaamohuollot • Suurtehoimuroinnit • Kaivojen tyhjennykset p. 075 7540 500 www.asianajopalvelut.com Asianajaja Pekka Romo Asianajaja Olli Forsell Asianajaja Kari Suokas HM, Tuulikki Piikkilä Asianajaja on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. kerros puh. 029 566 0610 talousja velkaneuvonta Sibeliuksenkatu 21 A, p. • Yritysja liiketilojen jätehuolto • Materiaalien kierrätys • Viemäreiden avaukset, huuhtelut ja kuvaukset • Likakaivojen tyhjennykset • Vaihtolavat • Purkupalvelut 03 687 6425 PÄIVYSTYS 0500 102 127 www.janakkalanjatteenkuljetus.fi. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 029 566 1920 Edullista näkyvyyttä Palsta julkaistaan lehdessä kaksi kertaa viikossa. 15 D II krs, Hml Käynti sisäpihan puolelta puh. 0400 232 640 www.delete.. 03 626 210 www.aatp.fi Asianajaja Timo Portaanpää Asianajaja Juho Juusela Asianajotoimisto Markku Raimi Linnankatu 1, Keskustalo www.raimi.fi puh. HÄMEEN SANOMAT B13 TIISTAINA 9. 010 8208800 Erikoishammasteknikoita Autokorjaamoja • MB Star diagnosistesteri • Huollot, MB-varaosat ja remontit MERSUKORJAAMO Venetmäki Oy Nahkatehtaantie 10, Viiala Ark. 040 672 2255 www.annia.fi Asianajotoimisto Arguendo Oy Palokunnankatu 6 (2.kerros) puh. 040 140 6000 Romuliikkeitä Tietokonehuollot Jätehuoltopalvelua Lvi-palvelut LVI-PALVELUT KIINTEISTÖIHIN • KÄYTTÖVESIREMONTIT • LÄMPÖVERKKOREMONTIT • LÄMPÖPUMPUT maalämpö ja ilmavesi • AURINKOLÄMPÖ Pyydä tarjous PAIKALLISELTA YRITYKSELTÄ 050 4620 293 tai www.heatup.fi Ikkunoita ja ovia Puh. krs puh. 010 6841900 AA, VT Juha Kallioinen AA, VT Matti Kess OTM Miika Huhtinen www.eversheds.fi Asianajotoimisto Fortis Oy puh
Alempana keikkuvat velipuoli Thomas Markle Jr. OHJELMAN ONGELMA on, että sen paremmin kumpikaan päähenkilö kuin kukaan muukaan kuninkaallisen perheen jäsenistä ei antanut tekijöille haastattelua. Se ei ole aina helppoa. Alison Wilsonin ( Ruth Wilson) mies kuolee. Mutta entä sitten, kun on pakko uskoa, että omat tiedot ovat vääriä. KUVA: TV5 Meghan Markle: Perhe sodassa TV5 klo 20.00 ??. BBC:n kolmiosainen minisarja pohjautuu tositarinaan. Onkohan sen alan ammattilaisilla saarivaltakunnassa oma liitto?. Tässä roolituksessa hän näyttäytyy sadun ilkeänä, kateellisena ja ahneena siskopuolena siinä vaiheessa, kun hyvä haltijatar on saattanut Tuhkimon yksiin prinssin kanssa. Muut puhuvat päät kuuluvat kuninkaallisiin erikoistuneille seurapiiritoimittajille, elämäkertureille ja historioitsijoille. Mieluummin Nuijan ja tosinuijan överikomediaa kuin tämmöistä haalean harvaa hymähtelyä. Sen alan ammattilaisia on saarivaltakunnassa paljon. Kumman vähän sisältöä tai edes muuta kivaa keksittiin. Loppuelämästä on yritettävä selvitä hengissä puolison vanhempien, sisarusten ja muun suvun kanssa. Adam McKay sai kilpaileviksi uutisankkureiksi Will Ferrellin ja Christina Applegaten. (USA 2004) Kari Sorvali on kauhukomediassa Kuutamosonaatti Kyyrölän ai kamiespojista toinen. Sukupuussa yläoksilla ovat hänen vanhempansa Doria Rag land ja Thomas Markle. (Suomi 1988) Nuija ja tosinuija Hero klo 21.00 ???. Aika muikeasti juppiaika kohtasikin peräkylän pimeyden. Vuosien saatossa kertynyt kökköys ei tässä lajissa niin haittaa. Meghan voi olla kaikkea sitä, mistä hänen isänsä, sisarpuolensa, velipuolensa ja kaukaisemmatkin sukulaisensa häntä syyttävät: sydämetön, itsekäs ja kiittämätön kiipijä, joka on hylännyt perheensä ja häpeää taustaansa. Kuka oikein oli Alexander Wilson. Sen on käsikirjoittanut Anna Symon ja ohjannut Richard Laxton. ILARI TAPIO Dokumentin puhuvat päät ovat kuninkaallisiin erikoistuneita toimittajia. Perhe sodassa antaa katsojan muodostaa oman mielipiteensä. Kun ihminen haluaa uskoa, mitä hänelle kerrotaan, niin hän ei anna mitään arvoa päinvastaisille todisteille. Peruskurssin katsottuaan iltapäivälehtien otsikoita ihmettelevä ignorantti ihmispolo on ainakin tietävinään, mistä on kyse. Varsinkin, kun mukaan saatiin kalapuikkoviikset ja muut 1970-luvun tyylittömät tyyliseikat. Kun pariskunta pistää hynttyyt yhteen, muuttokuorman mukana tulee muutakin kuin uusi kumppani ja muutama mööpeli. Sen sijaan äänessä on Meghanin sisarpuoli Samantha Markle. Kumpi perhe on pahempi. TIINA VUORIMÄKI Alisonin roolin näyttelevän Ruth Wilsonin sukunimi ei ole sattumaa, vaan Alexander Wilson oli hänen isoisänsä. Reissun makuun päästään, kun tampiot lähtevät palauttamaan soman Maryn laukkua toiselle puolen maata. TIISTAINA 9. Kari Sorvali ja Mikko Kivinen ovat Kyyrölöiden aikamiespoikia, joita mallityttö Minna Björkman joutuu kipittämään karkuun. Ilomielinen seura auttaa asiaa. Se on valhetta, huijausta ja mahdotonta. Yhdysvaltalaisen näyttelijän Meghan Marklen ja englantilaisen prinssin Harry Windsorin liitto on tästä groteski esimerkki. Sussexin herttuatar Meghan on lähtöisin melko tavallisesta amerikkalaisperheestä. Nykyään kauhua puuhataan tarmolla monissa nyrkkipajoissa, mutta 1980-luvulla Olli Soinio joutui rakentamaan kotimaisen kauhukomediansa muiden lajien päälle. Vuonna 1893 syntynyt ja 1963 kuollut Alexander Wilson oli kirjailija ja vakoilija, jonka elämästä ei ehkä vieläkään tiedetä kaikkea. Niin huonoa vitsiä ei olekaan, etteikö Jim Carreyn ja Jeff Danielsin kaksikko sitä kehtaisi ääneen kajauttaa. KUVA: Yle Kuvapalvelu Kumman perhe on pahempi. Mrs Wilson TV1 klo 19.00 ????. Myönnän, että kakistelin aikani Peter ja Bobby Farrellyn elokuvan puhtaaksiviljellylle pölhöhuumorille, mutta aseista se riisui, kun tilaisuuden antoi. Se on oivallinen oppitunti. TARINAA ON toki mahdollista katsoa toistenkin silmälasien läpi. Ja naamanvääntelyt päälle. ja sisarpuoli Samantha Markle. Ovelle ilmestyy toinen rouva Wilson, virallisissa papereissa on epäselvyyksiä ja hautajaisissa on tuntemattomia ihmisiä. HUHTIKUUTA 2019 B14 HÄMEEN SANOMAT TV JA RADIO HHHHH Huippu HHHH Hyvä HHH Kannattaa katsoa HH Paremman puutteessa H Kehno TELEVISIO Kyyrölän aikamiespojat kauhun asialla ELOKUVAT Pekka Eronen palaute@ lannenmedia.fi Kuutamosonaatti Yle Teema & Fem klo 21.40 ??. Tuore brittidokumentti keskittyy Meghanin ja hänen amerikkalaisen perheensä väleihin ja välienselvittelyihin. KUVA: Yle Kuvapalvelu Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta elokuvaa. Heidän varaansa olisi kelvannut viritellä virkeätä sukupuolten sotaa. Onkohan heillä oma ammattiliitto tai ainakin yhdistys. Alisonin totuuden etsintä pitää otteessaan kuin makeanhimo, kun tietää, että kaapissa on täysi suklaalevy. Ruth Wilson tekee huikean roolin naisena, jonka maailma huojuu, kun aviomiehen elämästä alkaa pulputa esiin valheita ja huiputusta. Millainen mies Alexander Wilson ( Iain Glen) oikein oli. Sarja perustuu Tim Crookin kirjaan. (USA 1994) Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda Fox klo 23.00 ?
14.02 Pörssipäivä. 15.02 Alueradio. 08.45 Asunnon metsästäjät. 19.05 Tunteiden tiistai. 06.45 Vankilassa ulkomailla. 19.00 Leijonan luola Kanada. 18.30 Herra käyttää lääkäriä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 22.00 AVA rikosputki: Kova laki (12). 14.35 Tulossa: Kadonneen jäljillä (S). 17.30 Uutiset. 08.50 Autojen ensiapu. 8.13 Alueradio. 23.00 Yle Uutiset. 07.25 Erakot. KUVA: Nelonen. 12.30 Asunnon metsästäjät. 9.11 Alueradio. 12.00 Yle Uutiset. HERO 10.10 Talent USA. 15.02 Nosto. 23.02 Yöradio. 6.05 Politiikkaradio: Eduskuntavaalit 2019 – vaalitentissä Pekka Haavisto (vihr.). 04.50–05.16 Eläintodistaja (12). 6.36 Päivän sana. 00.00 Kuningas saapuu. 11.00 Keskipäivän tasaus. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 12.05 Tehoneliöt haussa. 12.55 Pientä pilaa. 23.00 Kultakuume. 12.45 Pientä pilaa. 20.50 Tunteiden tiistai. 07.55 Moderni perhe (12). 9.00 Yle Uutiset. 14.05 Wheeler Dealers. 13.35 Remppa vai muutto. 17.00 Grillit huurussa (S). 17.40 Tulossa: Kadonneen jäljillä (S). 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.00 Yle Uutiset. 22.00 Temptation Island Suomi 5. 19.30 Vaalidebatti. 12.13 Radio Suomen Päivä. 00.00 Paratiisihotelli Norja (S). 16.00 Uutiset. 08.30 Science of Stupid. 08.25 Remonttikilpailu Teksasissa. 13.45 Signaali sydämiin. 2.30 Lähetysvartti(U). 17.55 Uutiset. 20.00 Matti 8 ja Sonny. 12.15 Kokkaushaaste junior. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 12.00 Asunnon metsästäjät. 11.30 Filminurkka. 07.05 Simpsonit. 20.00 Kuvia ja käännekohtia: Juhani ”Tami” Tamminen. 11.50 Kadonneet (S). 3.00 Herätyksen! päivän vieras (U). 18.30 Hartaita säveliä. 21.50 Merisää. 01.30 Kuvajutut. 21.00 Fast n’ Loud. 19.02 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. AVA 06.00 Aamun AVAus. 00.50 Apua, mikä tauti! (12). 07.30 Ruokamatkalla USA:ssa. 12.00 Kenen kotona?. 11.00 Amerikan Gladiaattorit. 12.00 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 14.20 Autojen ensiapu. 11.02 Akti. 01.55 Verisukulaisia (12). 21.45 Raamattu puhuu sinulle. 07.05–08.00 Lemmen viemää (7). Juontajina Sanna Savikko ja Jyrki Hara. 08.35 Jon ja Kate +8. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 16.30 Uutiset. 13.25 Yukonin eläinlääkäri. 17.30 Kuvajutut. 20.03 Lähetysvartti. 13.00 Alanyan matkaoppaat (S). 19.02 Urheiluradio. 16.10 Faunin iltapäivä. KUTONEN 06.25 Ruokamatkalla USA:ssa. 20.30 Jerusalem studio. 17.00 Jani Kareinen. 18.03 Rukous Suomen puolesta. 23.00 Iltahartaus. 10.05 Tahdon morsiuspuvun!. 17.00 Kissakuiskaaja. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 21.00 Ajassa soi. 00.00 Sinkkuillallinen. 16.02 Aalloilla. 11.10 Tahdon morsiuspuvun!. 1.00 Aalloilla (U). 06.35 Viestejä tuonpuoleisesta (7). 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 14.00 Tinan tunturikeittiö. 17.00 Sisarvaimot. 18.15 Alpeilla. 20.20 Länsimaisen sivistyksen 10 kaupunkia. 6.00 Raamattu kannesta kanteen (U). 12.25 Säpinää kannen alla (S). 12.45 Merisää. 09.10 Tunnelbanan. 00.00 Alaska: Viimeinen rintama. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Panttilainaamo. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Yliluonnollista. 07.35 Flying Finns – Amerikan valloitus. 12.00 Tiedotteita. 17.15 Raamattuavain (U). 07.20 Tahdon morsiuspuvun!. 6.05 Hartaita säveliä. 17.13 Päivä tunnissa. 16.30 Simpsonit (7). 20.30 Pianisti Daniil Trifonov soittaa. 14.00 Toivon päivä. 23.30 Gospel Train (U). 10.00 Simpsonit (7). 17.00 Studiosavo. FOX 06.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 18.00 Raamatun kertomuksia. 01.00 Uusi elämä etelässä. 7.50 Radiohartaus. 14.05 Kakkukuningas: Paras leipuri. 20.00 Ex-Onnelliset (12). 12.50 Päivän blogi. 0.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Radio Suomen päivä. 16.13 Alueradio. 15.55 Kadonneet (S). 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 23.55 Hengenvaarallisesti lihava. 01.50 Tahdon morsiuspuvun!. FRII 06.05 Viestejä tuonpuoleisesta (S). Marko Maunuksela. 17.10 Musta aurinko, osa 10/12. 16.05 Tiedotteita. 18.02 Jääkiekkokierros. 18.00 Yle Uutiset. 02.15 Remontilla rahoiksi. 18.30 70’s show (S). 04.55 Science of Stupid. 20.00 Wheeler Dealers. 16.00 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 08.20 Lapin poliisit. 15.00 Australian rajalla. 21.00 Bachelor Suomi (S). 18.00 Filminurkka. 12.55 Radio Suomen Päivä. 07.05 Nuoret äidit. 22.00 Vankilassa ulkomailla. 6.50 Viikon teos. 2.00 Arkisto: Mikä meitä naurattaa?. 23.00 Lähetysraportti. 8.00 Yle Uutiset ja sää. Lähes kaikki ihmiskunnan ongelmat olisivat ratkaistavissa, jos ihmiset niin yhdessä päättäisivät. 23.00 Temptation Island Suomi 5 Extra (7). 10.15 Sykettä Israelista. 19.00 The Story Behind Beverly Hills 90210. 14.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 10.50 Kiinteistöveljekset. 12.10 Urheiluradio. 16.13 Nosto. 17.05 Yukonin kultamaat. 02.55 Maailman julmimmat sarjamurhaajat (12). 20.02 Sää. 16.10 Urheiluradio. 09.55 Laula kanssani -karaoke. 3.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 21.30 Elinvoimaiset. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 00.30 Anders Gerdmar – Raamattu ja herätys. 02.35 Wild Scene Investigation. 02.10 ELOKUVA 28 päivää myöhemmin (18). 23.00 Kensington Temple. Marko Maunuksela. 15.02 Kulttuuriykkönen: Sekaisin häistä – miten suomalaiset menevät naimisiin?. 9.05 Urheiluradio. 23.55 Murhaaja kotonani (12). 18.00 Kakkukuningas. 13.30 TV Shop. 18.50 Merisää. 07.35 Nuoret äidit. 17.50 Jaakko-ukin tarinoita. 12.00 Tulossa: Kadonneen jäljillä (S). 00.50 Alastomat selviytyjät (7). 23.00 Haapasalon Suomi. 16.00 Los Angelesin luksuslukaalit. Miten entistä suurempi osa suomalaisista saadaan töihin. 11.10 Ed Stafford: Luonnon armoilla. 22.00 Aaron Kaufmanin kaarat. 01.00 Studiosavo. 21.00 H.E.T.K.I. 7.30 Ykkösaamu. 15.35 Tahdon morsiuspuvun!. 21.55 Armon kalliolla. 04.30– 05.00 Astral-TV. 13.00 Yle Uutiset. 13.00 TV7 Israel News. 23.00 DeiPark. 12.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 10.00 Lelulaatikko. 15.00 Yle Uutiset. 20.00 Kyttäputki: Holmes NYC (12). 21.00 ELOKUVA Nuija ja tosinuija (7). 12.00 Huutokaupan metsästäjät. 21.02 Urheiluradio. 13.05 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 14.30 Pyhä Henki tänään. 05.15–05.59 Huumebisnes Oy (16). 23.10 Yöklassinen. 06.45 Moderni perhe (7). 21.00 Rillit huurussa (S). 18.00 Romano mirits. 11.45 Alpeilla. 13.55 Alaskan erakot. 10.00 Yle Uutiset. 7.10 Urheiluradio. • 21.00 ELOKUVA Inside Man (16). 22.55 Tamron Hall tutkii: Aseet kampuksella (12). LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 23.00 Sinkkuelämää (S). 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.40 Kasvattajan sydämellä. 13.00 Yle Uutiset. 21.00 Tahdon morsiuspuvun!. 11.00 Yle Uutiset. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.13 Alueradio. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 7: Sodoma ja Gomorra III, jakso 29. 5.50 Merisää. 2.00 Yle Uutiset. 23.30 Syke (12). 03.00 Lentoturmatutkinta. 13.02 Halme & Saarinen – Diginen iltapäivä: Millainen on millenniaalin some-burnout?. 16.55 Alaskan erakot. 7.29 Hyvää huomenta. 16.00 Rikotusta eheäksi – Seppo Jokinen. 03.00 Poliisit (S). 19.30 Simpsonit. TV7 08.30 Isäni Talo. 03.20 Sinkkuelämää (12). 1.55 Yöradio. 22.30 Pörssipäivä. 13.00 Klassista kahteen. 6.59 Hyvää huomenta. ALFATV 07.00 Uutiset. 17.00 Simpsonit (S). 10.30 Herran käsi – Jackmin Tala. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 09.00 Jerusalem studio. 08.15 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 9.10 Sää. 09.45 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 20.00 Jumala puhuu. 21.00 Supernanny Suomi. 7.13 Alueradio. 22.15 Vanha Testamentti avautuu. 23.00 ELOKUVA Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda. 17.05 Tiedotteita. 15.30 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 11.00 Klassikkoparatiisi. 01.55 Wheeler Dealers. 22.00 Isäntänä Tapani Ruokanen: Teemu Keskisarja. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 04.30 Science of Stupid. 16.10 Urheiluradio. 22.55 Uutiset. 23.50 Lapin Sampo ja kauppiaan rouva. 18.55 Tunteiden tiistai. 04.40 Kakkukuningas: Paras leipuri. 14.00 Lapin poliisit. 0.00 Yöradio. • 00.45 Simpsonit (7). 15.15 Rajasota. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 02.30 Poliisit (7). 18.00 Kultakuume. 12.30 Suolapala. 06.20 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 21.17 Päivä tunnissa. 20.00 Kokkaushaaste junior. 15.00 Lemmen viemää (7). 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 10.35 Tahdon morsiuspuvun!. 17.50 Etnohetki. 22.05 Urheiluradio. 08.45 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 7.25 Musiikkihetki. 23.35 Sinkkuelämää (12). 12.35 Sinkkuillallinen. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 20.00 Meghan Markle: Perhe sodassa. RADIO DEI 5.30 Raamattu (U). 2.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 07.00 Ruokamatkalla USA:ssa. 08.35 Ultimate Rush. JIM 09.00 Uusi elämä etelässä. 8.45 Päivän blogi. Millaisia keppejä ja porkkanoita tarvitaan työn murroksen keskellä. HUHTIKUUTA 2019 HÄMEEN SANOMAT B15 TV JA RADIO YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 11.35 Vaarallisen valtatien pelastajat. 01.00 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 7.15 Aamuhartaus. 17.05 Radiohartaus. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 11.40 Huippumalli haussa. 10.00 Sari Valto: Miksi ihmiskunta sopeutuu vääryyksiin?. 23.28 Päivä tunnissa. 21.00 9-1-1. 15.40 Häät sulhasen tapaan. 16.05 90 päivää morsiamena. 10.00 Eläintarhan salaisuudet. 23.00 Alamaailma Oy. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.00 Sisarvaimot. 7.15 Herätys!. 16.00 Suurenmoiset morsiamet. 13.55 Suomen hauskin tavis (S). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 7.10 Hartaita säveliä. 20.30 Itäraportti. 18.30 Simpsonit. TV5 06.40 Uskomattomat uima-altaat. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 11.30 Family Guy (12). 21.55 Radio Suomen Ilta. 19.00 Simpsonit. 11.00 Suomen kaunein koti. 6.56 Päivän mietelause. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT TLC 06.15 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 6.59 Puheen Aamu. 18.30 Moderni perhe (S). 08.10 Science of Stupid. 14.55 70’s show (S). 11.00 Yle Uutiset. 10.00 Sanoja säveliä. 7.53 Alueradio. 14.05 Viikon teos. 13.00 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 01.15 Gåsmamman (16). 03.55– 05.52 Yön AVA. 11.02 Radio Suomen Päivä. 10.15 Sisarvaimot. 19.00 Herätysliikehdintä. 13.03 Herätyksen! päivän vieras (U). 7.03 Raamattuavain. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (U). 11.33 Radio Suomen Päivä. 01.50 Alaskan erakot. 17.35 Tiedotteita. 07.30 Simpsonit. 8.10 Urheiluradio. 13.00 Yökylässä Maria Veitola. 14.02 Alueradio. 11.00 Liv D: Ökyt lapsikullat. 14.40 Tanssin superäidit. 19.02 Isäntänä Tapani Ruokanen (U). Kolmannen kauden avausjaksossa Eerika löytää Bulgariasta setänsä ja tapaa useita isänpuoleisia sukulaisiaan. 07.55 Ruokamatkalla USA:ssa. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 6.15 Aamuhartaus. 11.00 Käsi kohoaa. 13.00 Myytinräjäyttäjät (7). 01.15 Simpsonit (S). 10.00 Remppa vai muutto. 05.35–05.59 Villeimmät videot (16). 16.00 Kultakuume. 0.00 Arkisto: Heikki Kinnunen. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 09.20 Hengenvaarallinen saalis. 16.15 Et sä tiedä kuka mä oon?. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 6.05 Alueradio. 17.45 House Rules Australia. vaalitentissä Sari Essayah (kd.). 00.55 Tappavat synnit (12). Teologian tohtori Kari Kuula, Kauniainen. 01.45 Vankilassa ulkomailla. 4.00 Arkisto: Ruokakulttuurin muutoksia. 12.30 Israel-raportti Euroopan parlamentista. 7.50 Merisää. 23.30–00.00 CBN News. 18.00 Yle Uutiset. 19.30 Valerie ja Gregg Ellis – Perintö. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.55 Rukoustanssi. 16.00 Uusi elämä etelässä. 20.03 Tunteiden tiistai. 17.00 Yle Uutiset ja sää. TIISTAINA 9. 3.54 Yöradio. 11.00 Lämäri. 03.30 Australian rajalla. 6.52 Nosto. Yhdeksän aihepiiriin perehtynyttä eduskuntavaaliehdokasta keskittyy työn ja toimeentulon kysymyksiin puolentoista tunnin ajan. 04.50–05.41 Kullan sukeltajat. 15.30 Tarjousten metsästäjät. KUVA: Jyrki Valkama / Yle Kuvapalvelu Kadonneen jäljillä, Nelonen klo 22.30. 15.25 70’s show (S). 18.00 Family Guy (12). 4.00 Kuuntelijan toivelista (U). 23.55 Natsien jättimäiset rakennusurakat: Amerikan sota. 17.30 Radioteatteri esittää: Paul Temple ja tapaus Conrad, osa 3/16. 21.15 Varustamo. 02.00 Poliisit (7). 17.00 Yökylässä Maria Veitola. 18.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.00 Moderni perhe (7). 03.55 Terapian tarpeessa (S). 12.55 Alastomat selviytyjät (7). 02.50 Sisarvaimot. 03.50 Superautojen rakentajat. 0.02 Yöradio – tunti 70-lukua. 18.00 Tunnelbanan. 13.05 TV Shop. 17.00 Wheeler Dealers. 04.00 Australian rajalla. 22.05 Sari Valto: Miksi ihmiskunta sopeutuu vääryyksiin?. 16.10 Maailmanlopun odottajat. 10.40 Kesyttämätön Amerikka. 04.20 Terapian tarpeessa (S). 15.05 Australian rajalla. 19.00 Tahdon morsiuspuvun!. 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset (7). 15.00 Yliluonnollista. 17.00 Uutiset. 09.15 A Baby Story. 02.50 Kadonneet (S). Marko Maunuksela. 16.40 Sinkkuillallinen. 01.00 Fast n’ Loud. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 08.05 Jon ja Kate +8. 15.00 Heikoin lenkki. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 19.00 Suomen kaunein koti. 10.33 Radio Suomen Päivä. 00.00 Suomen Tulli. 06.45 Suurenmoiset morsiamet. 8.10 Ykkösaamu. 18.02 Tunteiden tiistai. 03.50 Murha pikkukaupungissa (12). 15.00 Tahdon morsiuspuvun!. 09.05 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 9.00 Yle Uutiset. 23.30 Pastori Tommy Liljan seurassa. 16.00 Yle Uutiset. 09.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 13.15 Come Home. 15.25 Raamattu. 13.10 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 3.00 Yle Uutiset. 12.10 Tiedeykkönen. 20.00 Philadelphian eläinpoliisit (7). 22.00 CSI: Miami. Teologian tohtori Kari Kuula, Kauniainen. 16.30 Isäni Talo. 19.00 Remppa vai muutto. 2.54 Yöradio. 19.00 Myyntimies Jethro matkoilla. 09.00 Kansan kesken. 19.55 Uutiset. 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. 14.40 Australian rajalla. 20.00 Yle Uutiset. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Australian Huippumalli haussa. 02.00 Raamatun kertomuksia. 10.30 Simpsonit (7). 9.05 Muistojen bulevardi. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Koukussa adrenaliiniin. 12.05 Arvokaman etsijät. 17.10 Urheiluradio. • 23.05 Kyttäputki: Holmes NYC (12). 21.30 Rillit huurussa (S). 15.00 Yle Uutiset. 17.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 21.00 People Magazine Investigates. 00.50 Alaskan poliisit. 15.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 18.00 Remppa vai muutto. 18.30 Radioraamattupiiri. 02.55 Bitchin’ Rides. 14.30 Australian rajalla. 17.25 Sana Jerusalemista. 04.55 Numb3rs (12). 21.00 TV7 Israel News. 01.45–02.30 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 17.30 Family Guy (12). 11.00 Family Guy (12). 10.30 Raamattu. 10.45 Viikon teos. 15.30 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 14.00 Yle Uutiset. 18.00 70’s show (S). 03.55 Alaska: Viimeinen rintama. 20.00 Rajasota. 6.25 Aamusoitto. 07.45 Kokkaushaaste. 21.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 0.00 Yöluotsi (U). 19.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 12.30 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia. 12.13 Politiikkaradio: Eduskuntavaalit 2019 . 21.36 Päivän sana (U). 14.30 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 18.50 Iltahartaus. 07.05 Mayn keittiö. 00.15 The Real Housewives of New York City. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Kymppitonni. 21.00 Alaskan poliisit. 15.55 Yle News. 11.05 Kokkaushaaste. Susi-ihmisiä ja muistin menetyksiä. 01.50 Jaakko-ukin tarinoita. 17.00 Yle Uutiset. 22.05 Jippu ja ihmisen ääni (U). 20.00 Hyvät ja huonot uutiset. 09.15 TV Shop. 20.00 Kadonneen jäljillä (S). 18.00 Tonnikalan saalistajat. 14.00 Anthony Bourdain maailmalla. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 01.45 Family Guy (12). 22.00 Stand Up! (S). 04.10 Proven Innocent. 21.30 Halme & Saarinen – Diginen iltapäivä: Millainen on millenniaalin some-burnout?. 15.05 Hengenvaarallinen saalis. 10.00 Heikoin lenkki. 10.15 Asunnon metsästäjät. 19.30 Panttilainaamo. 13.55 Christina-lehden luontokuvat. 14.00 Uudet levyt. 14.00 Passion for Jesus. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 16.35 Tiedotteita. Eduskuntavaalit 2019: Työ, Yle TV1 klo 21.00. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 12.10 Urheiluradio. 01.00 Remppa vai muutto
01.00 Kenen kotona. 17.47 Elsa (S). 09.00 Faija hoitaa (S). Highline 1,0 TSI DSG-automaatti Golf Variant 29 440 € alk. VUODEN TAKUU** 1 000 € Voit hyödyntää myös ajankohtaisiin tarjousmalleihin LISÄALENNUS Golf Variant Highline 1,0 TSI DSG 85 kW (115 hv) hinta CO2-päästöllä 143 g/km. Osa 3546. Kausi 3, 13/14. 100 000 km. 00.45 Oddasat. 22.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 14.00 Teknavi. Edut ja tarjoukset ovat voimassa Volkswagen-jälleenmyyjillä 2.4. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 21.00 21.00 Syke (12). Pankit ajoivat elektroniikkavalmistaja Elcoteqin nurin 2011. Kausi 9. Perunaröstipelti 09.10 Huomenta Suomi Extra. Jakso 2/9. 1. Jakso 3/17. Kausi 2, 3/8. 23.40–23.59 Uusi Kino: Perillinen (7). Passat Variant Comfortline 2,0 TDI DSG 110 kW (150 hv) hinta CO2-päästöllä 144 g/km. 18.30 Lääketieteen uudet kuviot. 18.00 Simpsonit (7). Kausi 3. 6/40. Kausi 17, 3/8. (U) 23.50 Kuolemaantuomitut (16). Uusi sarja 1/3. 8.00 Askarrellaan. Kausi 1. (U) 12.05 Adam & Eva. 00.30 Amerikan kovimmat keräilijät. 16.30 Neljän tähden illallinen. TIISTAINA 9. Kausi 1. 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. YLE TEEMA & FEM 08.32–12.00 YLE FEM. Kysymysrallia ja ilosia mimmejä. Jakso 4/10. 22.38 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 12.35 Niklaksen keittiössä. Kausi 2, 1/8. 2, 4/12. Kausi 10. 17.55 Neljän tähden illallinen. 13.30 Moderni perhe (S). 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 21.40 ELOKUVA Kuutamosonaatti (16). 13.30 Huomenta Suomi Extra. Edut koskevat ainoastaan Volkswagen-henkilöautojen yksityisasiakkaiden uusia tilaussopimuksia. 01.00 Perjantai. 7.43 Mitä ihmettä. 06.00 Myyrä ja Panda (S). 9. 19.00 Moderni perhe (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.05 Uusi päivä (S). 13.55 Neljät häät Suomi. Kausi 1, 2/10. Kausi 1. 19.00 Vieraissa (S). 12.15 Oddasat. 02.05 Kolmistaan (7). Lokakuu. Ihana, inhottu Hope Logan. 08.32 Petra saa vauvan. Pilvi Hämäläinen ja Vappu Pimiä. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). Liian suuri salaisuus. 20.00 Valitut sanat: Taska & Oksanen. 18.00 Leijonan luola USA. (alv 24 %). 07.40 Paavo Pesusieni (S). 18.00 Muumilaakso (7). Kausi 1, osa 30: ”Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.” (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 08.22 Joraavat juurikkaat (S). 22/25. 20.00 Mitä lapsesi tekisi. 20.00–23.59 YLE TEEMA. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 11.00 LIVE: Onnenarpa. Wyatt ja työttömyyden kirot. Jakso 22/25. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. • 23.05 Uusi Kino: Siivooja (7). Lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 6 snt/min. Kausi 2, 5/10. 22.30 Kadonneen jäljillä (S). 03.05 Kohde (16). 7.30 Siiri ja Krokotiili (S). 19.30 Salatut elämät (7). (U) 13.35 Riistametsällä. (Suomi 1961) Mv. 15.00 Uutisvuoto. SUB 06.30 Antti piirtää (S). 08.00 Nuori Robin Hood (S). 09.36 Kauniit ja rohkeat (S). 23.21 ELOKUVA Apollo (S). Keitto, kiusaus ja kastike. Kausi 1, 7/10. Sauna kallellaan. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. Kausi 2, 4/12. Autotalo Laakkonen Oy Tampereentie 169, Hämeenlinna Volkswagen-myynti 010 309 2720 Automyynti: ma-pe 9-18, la 10-15 Volkswagen-myynti myös Laakkonen HYVINKÄÄ Laakkonen JOENSUU Laakkonen KERAVA Laakkonen KUOPIO Laakkonen LAHTI Laakkonen PORVOO Laakkonen TAMPERE Laakkonen VARKAUS Nyt saat Plussaa Volkswagen-huollosta. 16.55 Onnenarpa. 18.30 Puoli seitsemän. 5/40. 6.50 Suomen kielen uudet sanat 7.15 Arktinen neuvosto kokoontuu Pietarissa 7.48 Minkälaisen eduskunnan nuoret valitsisivat. 8.07 Mimosa ja Lennu (S). Kausi 1. Aineissa. 12.10 Yle Oddasat. Kuvien autot erikoisvarustein. 10.00– 11.00 Lemmen viemää (7). Suositusvähittäishinnasto Golf Variant 3.4.2019, Passat Variant 22.3.2019. Kreikkalaiset häät. Kausi 2. 1/8. 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa. 18.30 Simpsonit (7). 08.30–08.45 Viidakon veijarit (S). Kausi 5, 9/10. Kausi 1. 06.50 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S). Onnea, Elias, Eelis, Eeli ja Eljas! 6.53 Touhukkaat (S). (U) 16.55 Salatut elämät (7). 4/10. 1/10. YLE TV1 05.55 MOT: Näin pankit kaatoivat pörssiyhtiön. (U) MTV3 06.15 Aamusää. 3 733 € Passat Variant etusi 3 3v huolenpitosopimus VUODEN HUOLLOT JA YLLÄPITO VELOITUKSETTA* 5 2 vuoden tehdastakuu + 3 vuoden jatkoturva veloituksetta. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 BUU-klubben. 23/52. Kausi 2, 5/10. Kausi 4, 4/12. 04.00 60 päivää kiven sisässä. 4, 1/16. (U) 11.03–11.30 Jenny+: Kuka sä luulet olevasi?. Kausi 2, 3/6. 7.35 Hauskan metsästäjät. Kausi 1, osa 30. 09.00 Haapasalon Suomi. Jakso 2/9. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 22.00 Kymmenen uutiset. 23.30 The Wall Suomi. 12.24 Batman (7). 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 11.30–12.30 Kodin uusi ilme. Espoo. 16.00 Kolme miestä ja tyttö (7). Kausi 1, 2/8. Edut eivät koske T-Cross –mallia tai T-Roc –tehdastilauksia. 1. 15.55 Napakymppi. 12.00 Emmerdale (7). Isän pahin painajainen. Lande. 5/10. 08.35 Disney esittää: Avalorin Elena (S). Kuumapää. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Kausi 1, 12/12. 17.00 17.00 Neljän tähden talkoot. 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). Kausi 1. Oona Kivelä. HUHTIKUUTA 2019 B16 HÄMEEN SANOMAT TV OHJELMAT Autoilijoiden asialla. 1. 22.45 SuomiLOVE. Kausi 10. 18.25 Emmerdale (7). 06.25 Rusty Rivets (S). 6/6. (U) 11.35 Petra rakastaa itseään. 14.00 Amazing Race. (U) 01.55 Aarteiden metsästäjät Suomi. 07.10 Ritariprinsessa Nella (S). 1, 1/8. (U) 10.50 Yle alueuutiset. (U) 15.55 Kaappaus keittiössä. 11.30 Oppimislabra. Kausi 1, 7/13. 13/13. 16.50 Novosti Yle. 08.00 LEGO Ninjago: Wun teepuoti (S). 40/52. 5/26. Kausi 3, 3/6. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 9.4. Kausi 8. 12.30 Salatut elämät (7). Kausi 2, 4/8. 17.25 Mumindalen (7). 10.00 Eduskuntavaalit 2019 – kaksikielinen vaalikeskustelu (teckenspråkstolking). Kausi 1, 14/18. Trendiruokia ja -juomia. Golf Variant-malliston yhdistetty EU-kulutus 4,3–8,6 l/100 km, CO2-päästöt 117–194 g/km. 09.30 Superior Donuts (S). 00.05 Studio. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 03.45–04.39 Saknad (12). 4/10. Kausi 1. 17.00 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 02.35 Kolmistaan (7). Koti East Endissä. 20.30 Valitut sanat: Leine & Kähkönen. 02.30 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 17.30 Neljän tähden talkoot. Jakso 10/15. 1 800–2 600 € Golf Variant etusi Comfortline 2,0 TDI DSG-automaatti Passat Variant 35 804 € alk. Susien ystävä. 12.30 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway (12). 19.00 Spotlight. 8.20 Naisten tennismaajoukkue esittäytyy 8.44 Jälkipörssi 09.30 Puoli seitsemän. 8/15.. **Tehdastakuu 2 vuotta + jatkoturva 3 lisävuotta, voimassaolo maks. 16.00 A-studio. Vieraana näyttelijä, muusikko ja ohjaaja Mari Rantasila. 00.45 Aikuiset (12). 15.10 Alina idässä. 10.00 Huvila & Huussi. Hinnat matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min. 09.00 Efter Nio. Trendiruokia ja -juomia. alkaen rajoitetun ajan. Passat Variant -malliston yhdistetty EU-kulutus 5,3–8,7 l/100 km, CO2-päästöt 140–196 g/km. 10.00 Sydämen asialla (7). 12.00 Batman (7). 20.58 Keno ja Synttärit. Vieraana hyvinvointivalmentaja Karita Tykkä. (U) 14.40 Mitä mietit, Ronja Salmi?. YLE TV2 04.00 Uutisikuna. 20.30 Simpsonit (12). 20.00 Kenen kotona?. (U) 10.35 Jenny+: Tavoitteena onnellisuus. Kausi 10. 8/12. 17.00 Sana on minun. 19.30 Moderni perhe (S). 23.06 Miehitetty (12). 03.30 Poliisit – kotihälytys (12). 21.00 ELOKUVA Uuno Turhapuro muuttaa maalle (S). 17.55 Yle Nyheter TVnytt. (U) 14.20–14.35 Eläinten ystävät. 12.50–13.53 Yle Live: Rival Sons. 16.45 Yle Oddasat. 21.00 21.00 Eduskuntavaalit 2019: Työ. 09.15 Casualty (12). 21.30 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. Kausi 1, 2/4. 14.55 Remppa vai muutto UK. Kausi 5, 9/10. Selostus Matti Härkönen. 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 15.00 Simon Reeve Venäjällä. 23.20 Latela. 22.30 Kiveä kovemmat. Kausi 4. 6.42 Kuka saa esiintyä kirkossa. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. 19.00 Seitsemän uutiset. *Huolenpitosopimus 36 kk/60 000 km, kumpi täyttyy ensin. 01.10–02.00 Mr. Volkswagenin Suomen maahantuoja on K Auto Oy. NELONEN 05.00 Astral-TV. 01.00 Sub.doc: Ihmeelliset ihmiset osa 1/4. 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). Kausi 25, 46/48. 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen. 39/52. Nyt tarjoamme etuja ostamiseen ja turvaa omistamiseen. 10.05 Emmerdale (7). 3. 21.00 21.00 Stadi vs. 08.10 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures (7). Kausi 2, 4/10. 15.00 Yle Uutiset. 13.15–14.49 ELOKUVA Olin nahjuksen vaimo (7). 10/40. 02.50 Huippujengi. 15.40 Sohvaperunat. 18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. • 20.00 Vintage-valtakunta. 21.00 22.00 Unelmia ja studiohommia. 08.21 Galaxi. 14.30 Älä jäädy. 08.50 Muumilaakso (7). 10/20. 06.25 Huomenta Suomi. Kausi 1, 3/10. Robot (12). Kausi 5. 17.10 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway (12). Kausi 1, 30/40. Kausi 9. 04.55–05.50 60 päivää kiven sisässä. VALITSE SINULLE SOPIVIN LISÄETU 1. 07.35 LEGO Ninjago (7). (S). 1/9. 1. 14.00 Musiikin vallankumous. 20.00 Neljän tähden illallinen. Osa 3547: Señor Kalle antaa diagno sí sí. 01.30 Leijonan luola USA. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. 23.10 ELOKUVA Morsianten sota (S). 08.05 Angry Birds Blues (S). Kausi 3. Kausi 1, 7/13. 01.40–02.10 Puoli seitsemän. 17.25– 20.00 YLE FEM. Jakso 3/8. 19.15 Jääkiekon naisten MM: Kanada – Suomi. LIITÄ LISÄETU SUOSIKKIMALLIISI 2. 19.00 Mrs Wilson (12). 7.48 Pusse (S). 13.00 Moderni perhe (7). 7.15 Ludovic (S). 4/20. 21.00 Historia: Patty Hearstin tarina (12). 18.25 Villi kortti. 17.15 Arkkitehtuurin helmiä. 06.25 Ylen Aamu-tv. 10.35 Häät sulhasen tapaan. 06.15 Myyrä ja Panda (S). 17.00 Pitääkö olla huolissaan?. Jakso 4/12. Kausi 2, 5/12. Osa 3/8. Kausi 1, 1/6. 10/10. Ljubljana. 16.30 Uusi päivä (S). 08.25 Peter Pan (7)