Kuva Toni Ollikainen www.saukkolanek.fi. 13/2013 11.10.2013 - 4,00 - 22.vsk Kuva Reijo Keskikiikonen Ilmo Lariolla hyvä viikonvaihde Seniorien voitto Urjalassa, luokkavoitto Hämeenkyrössä Kuva Rallikuvat.net Pirkanmaan tiet tarjosivat ruotsalaiskuljettajille haastetta Dennis Jönssön kieputtaa Volvoa
Kun kilpailussa alkoi viides tunti, ei radalla tapahtunut oikeastaan muu- ta mainittavaa, kuin että safety car vieraili radalla kun hyytyneitä keräiltiin pois. Kuudentena olevalla Limousinedrivers:lla oli aivan hiuksen ohut mahdollisuus mestaruuteen. Kilpailu eteni varsin sävyisissä merkeissä, eikä safety caria tarvittu Top Sport Racing jaksoi 130 kierroksen verran. Vielä neljäntenäkin oleva Mopo Team 55 pisteellä ja viidentenä oleva Silver Team 52 pisteellä omasi varsin hyvät mahdollisuudet sarja voittoon. Vaikka AR Team ei kilpailun aikana kärkeä hätyytellytkään, oli yksi mahdollinen cup voittaja pois pelistä. radalla kuin joitakin kertoja, kun radanvarteen hyytyneitä autoja hinailtiin varikolla. 590mm 590mm hinta 180,00 190,00 165/70-14 150mm 592mm 200,00 T Rengasseokset: 4-medium, 6 - soft, 8 - supersoft Kaikki hinnat sis. Heillä pisteitä ennen päätöskisaa oli 43, mutta se tarkoittaisi ettei kukaan edellä olevista saisi pisteitä. Metaline Sport lähti paalulta heti kärkeen ja piti piikkipaikkaa 16 kierroksen ajan. Samalla kierroksella olivat Mopo Team, Metalline Sport, Limousinedrivers ja TOP Sport Racing. Kierroksen verran jäljessä tulivat TOP Sport Racing, Metaline Sport ja Silver Racing. 150mm 169mm 165mm 180mm 180mm kork. Kilpailun viimeiselle tunnille lähdettäessä alkoi radalla tapahtua, kun Sirkus Racing Team ja Special Stage Motorsport kolaroivat pääsuoralla. AR-Team oli kerännyt kesän mittaan 62 pistettä ja johti sarjaa ennen viimeistä kilpailua. Kilpailun kärkipaikkaa vaihtelivat Metaline Sport, Roundrunners ja Mopo Team. Mopo Team oli tässä vaiheessa johdossa, mutta Metaline Sport pääsi ohi ja siitä alkoi lähes puolentunnin jännitysnäytelmä. Roundrunners vei joukkoa 17 kierrosta, eli oli kilpailun johdossa kun saavutettiin neljäs tunti täyteen. Kolmas tunti meni Roundrunnersin ja MMR teamin vieden letkaa. Kärkikaksikko ajoi viimeiset puolituntia noin sekunnin erolla toisistaan. Mopo Team yritti viimeiseen asti, ajaen koko kilpailun nopeimman aikansakin toiseksi viimeisellä kierroksella. Kierroksella 87 Roundrunners palasi kilpailun piikkipaikalle. Metaline Sportissa ajoivat Manninen Jyrki, Oikari Mika, Aninko Ville, Tähtinen Jari ja Karttunen Veli-Pekka. Toiseksi cupissa ajanut tiimi oli Roundrunners, kuljettajinaan Mäkelä Janne, Lokasaari Mika ja Ojala Mika. 615mm 625mm 638mm 650mm 649mm hinta 205,00 215,00 225,00 248,00 295,00 195/70-15 170mm 650mm 248,00 KM (avoimempi malli) www.pirellimotorsport.fi 0400 692 617 Endurance Saloon Cup, Motopark, 4.-5.10.2013, Varkauden ja Kotkan UA, Markku Hytönen Endurance Saloon Cupin ratkaisu viimeisillä hetkillä Metaline Sport (40) ja Mopo Team (432) kävivät tiukan taistelun koko viimeisen puoli tuntia. 2 - HANAA RALLI Kestävää pitoa - ajamisen iloa! Ralli/rallisprint Historic GM K 165/80-13 185/70-13 pinnanlev. Kun kilpailua oli ajettu kolme tuntia, oli johdossa Roundrunners 96 kierrosta plakkarissa. Samalla kierroksella kilpailua jatkoi vain Mopo Team. Kolmannen lähtöruudun otti Mopo team Hondalla, jääden 0,669 nopeimmasta. Toisena samalla kierrosluvulla, 125, oli Mopo Team. Kilpailuun oli ilmoittautunut 38 tiimiä, ja kaikki saloon- luokassa. Tässä vaiheessa kilpailun kärkeen oli siirtynyt Metaline Sport, ja toisena samalla kierroksella Mopo Team. Toisella tunnilla kilpailun kärjessä vuorottelivat Metaline Sport, Mopo Team, MMR Team ja Roundrunners. Kilpailu eteni siis ilman suurempia tapahtumia kierrokselle 155, kun viisi tuntia tuli täyteen. alv 24% sekä kierrätysmaksun 165/70-15 175/70-15 185/70-15 195/70-15 205/65-15 pinnanlev. Toisena oli Roundrunners 59 pisteellä, kolmantena Metaline Sport 57 pistettä. Mutta Metaline Sport piti pintansa ja vei voiton ja samalla koko cupin voiton. Kolmanneksi jäi Mopo Team kuljettajilla Ahjoniemi Tomi, Palmroos Pasi, Anttila Petri ja Wathen Risto. Ero toiseksi ajaneeseen TOP Sport racing:iin, joka ajoi Hondalla, oli 0,345 sekuntia. Kilpailua oli tässä vaiheessa jäljellä noin puolituntia, kun safety car tuli radalta pois. Metalline Sport, Silver Racing ja Nonbros olivat yhden kierroksen verran jäljessä. Onnea menestyneille.. Metalline Sport vei letkaa seitsemän kierroksen verran, jonka jälkeen paikan otti taas Roundrunners. Roundrunners johti kilpailua kierrokselta 65 kierrokselle 76, jolloin MMR Team otti kärkipaikan 9 kierroksen ajaksi. Radan varrella jännitettiin pääseekö Mopo Team ohi ja riittääkö molempien bensa maaliin saakka. Endurance saloon- luokan väki saapui Virtasalmelle cup:in viimeiseen osakilpailuun jännittävässä tilanteessa. 135mm 160mm kork. Kun kaksi tuntia tuli täyteen, oli johdossa Roundrunners 64 kierrosta ajettuna. Roundrunners johti kilpailua kierrokselle 105 asti, jolloin Metaline Sport nousi kärkeen. Safety car radalle, ja raatoja kerättiin radalta noin 15 minuuttia. Cuppia ennen tätä kilpailua johtanut AR Team joutui jättämään kilpailun kesken kierroksella 119, pyörän laakerivian takia. Sarjatilanne oli se , että jopa viidellä tiimillä oli teoreettiset mahdollisuudet cupin voittoon. Aika-ajon parhaan noteerauksen ajoi Metaline Sport bemarilla. Kierroksen verran perässä tulivat Roundrunners ja Silver Racing. Ensimmäisen tunnin aikana kilpailu eteni 32 kierrosta, ja sinä aikana kilpailun kärjessä kerkesi olla viisi eri tiimiä. Team AS koko jo aika-ajoissa vastoinkäymisiä tekniikkamurheiden merkeissä, eikä varsinaiseen kilpailuun ollut asiaa
Petri Vihervuori toi RS-Escorttia vauhdikkaasti. Kangasalalainen jäi pätkän kolmanneksi jääden Salmiselle 7,4 sekuntia. silikoniletkut Samuli Nevä (oik.) ja Juha Kivimäki palasivat luokkavoittajiksi Lasirallissa. Ukissa menon puutetta valitellut Antti Seppälä oli hyvässä iskussa varsinkin kakkospätkällä ajaen siellä sijalle seitsemän. Takavetoisista RS-Escorteista parasta vauhtia kahdella ensimmäisellä pätkällä piti Tuomo Wirman ollen kummallakin kymmenes. - huippulaatuinen italialainen Luisi mokkaratti + keskiö 149,00 - Cobra Monaco pro-istuin, FIA-hyväksytty 189,00 - varastossa koeistuttavana 15 eri penkkimallia. Kolmospätkällä orimattilalainen kiilasi seitsemänneksi ja oli tauolla myös samalla sijalla vain 0,9 sekuntia Kangasahosta. Ennen taukoa ajettiin vielä reilun 9,5 kilometrin mittainen kolmospätkä. Nevä oli pikkuluokan kakkonen sekä ykkös- että kakkospätkällä. Kolmospätkälle syntyi jälleen pohjat ja Salminen siirtyi uudelleen kisan kärkeen. Tervetuloa koeistumaan! PYSTYKÄSIJARRUN RAKENNUSSARJA -sisältää kuvan mukaisen pystykäsijarrun tarvikkeet, sisältäen myös jarrusylinterin ja kovan putken putkiliittimet, myydään osina, kokoamiseen tarvitaan hitsi ja aikaa siinä kuluu noin 10 minuuttia. Myös Urjalan todella vaativat tiet kestivät hyvin. Sarjassa ei ole parkkilukkoa. Urjalan UA:n Nuutajärven Lasiralli oli F-Cupin kauden toiseksi viimeinen osakilpailu. 69,00/kpl - sisäreiän halkaisija 65mm Salminen taukojohtoon Tero Salminen teki sen mitä hänen suunnitelmissa oli. – Pitkällä kakkospätkällä piti iskeä, kun Tero ajoi ykköselle hyvät alk. Mestaruuden tiellä oli ainoastaan tiimikaveri Tero Salminen. Volvo-kaksikon vauhti oli ylivertaista varsinkin kakkospätkällä. Kolmospätkän pikkuluokan pohjaaika nosti paimiolaisen luokan kärkeen ja yleisen kilpailun viidenneksi 5,5 sekunnin päähän Nikanderista. UUTISIA HANAA - 3 Nuutajärven Lasiralli 21.9.2013 F-Cup, Urjalan UA, yleinen, Jorma Mikkola Kuva Rallikuvat.net Salminen vei voiton Nuorala mestaruuden KALUSTOT KUNTOON KAUDELLE 2014 - alumiiniset billet imutorvet, kaasareille ja läppärungoille - jokkisauton käsijarrusylinteri alk. Tänä vuonna se vihdoin onnistui. Paluun Cupin kisoihin teki Matti Nikander Asunmaan Teemulta hankitulla Bemarilla. 53,00/kpl - pituus 100mm, jäykkyydet 4-150 LBS - pituus 150mm, jäykkyydet 300-1000 LBS - pituus 200mm, jäykkyydet 150-1000 LBS - pituus 265mm, jäykkyydet 150-600 LBS - pituus 300mm, jäykkyydet 80-300 LBS - pituus 350mm, jäykkyydet 120-300 LBS (=0,7-27kg) (=53-179kg) (=25-179kg) (=25-107kg) (=14-54kg) (=21-54kg) alk. Talvella pistepussiin kertyi vain yksi piste. Samalla hän putosi taukotilanteessa toiseksi. Sarjaykkönen Jaska Nuorala jäi Salmiselle avauspätkällä 3,4 sekuntia, mutta löi seuraavalla Salmisen 5,3 sekunnilla siirtyen toviksi kisan johtoon. 61,00/kpl alk. Kolmospätkällä Nuoralan Volvon ohjaustehostin temppuili. 1 sarja 49,00 3 sarjaa 125,00 VARASTOSSA RUNSAS VALIKOIMA KYNÄJOUSIA! - sisäreiän halkaisija 57mm jatkuu sivulla 6 - pituus 100mm, jäykkyydet 4-230 LBS - pituus 125mm, jäykkyydet 80-300 LBS - pituus 150mm, jäykkyydet 325-1600 LBS - pituus 200mm, jäykkyydet 100-1200 LBS - pituus 265mm, jäykkyydet 75-700 LBS - pituus 300mm, jäykkyydet 50-300 LBS - pituus 350mm, jäykkyydet 60-325 LBS (=0,7-41kg) (=14-53kg) (=58-286kg) (=18-215kg) (=13-125kg) (=9-54kg) (=11-58kg) alk. Kakkospätkällä hämeenlinnalainen oli jo neljäs ja kolmospätkällä viides. Pari huimaa tilannettakin mahtui kakkoselle. Salmiselle voitto varmisti Cupin kakkossijan. Ukissa hyvän avauspätkän jälkeen tekniikka petti kakkospätkällä ja edessä oli keskeytys. 32,00/kpl - pakosarjan eristenauha (valkoinen tai musta) - pituus 5m, leveys 25mm 7,00 - pituus 15m, leveys 25mm 15,00 - pituus 5m, leveys 50mm 14,00 - pituus 15m, leveys 50mm 30,00 - Castrol SRF-jarruneste, 1 ltr 92,00 - nopean ohjauksen sisäosat - Sierra (tehostamaton) - Starlet 1,8 tai 2,5 - Volvo 240 (ZF, tehostamaton) - Toyota MR2 (mk1) - Toyota Corolla GT - Ascona / Manta B - VW Golf mk 2 99,00 395,00 225,00 225,00 225,00 184,00 225,00 Volvo pikkuperän (1030) 5,38 perävälitys Tero Salminen halllitsi F-Cupin kisaa Urjalassa ajamalla neljälle erikoiskokeelle pohjat viidestä mahdollisesta. Kolmospätkällä ohjaustehostimen hihna hävisi ja piti vain yrittää varman päälle, selvitti Nuorala. puh. Tulos tiesi, että Nuorala varmisti F-Cupin mestaruuden jo ennen päätösosakilpailua. Kakkosella oli huima tilanne kovassa vauhdissa. Kuva Reijo Keskikiikonen Jaska Nuoralalla oli jo vuonna 2011 hyvät mahdollisuudet viedä mestaruus. 61,00/kpl alk. Loppilainen ajoi avauspätkälle pohjat, oli kakkosella toiseksi nopein. Tauolle mies tuli sijalla kuusi 4,8 sekuntia Nevästä. Jere Rekola ajoi Mersulla kolmanneksi. 30,00/kpl 39,00/kpl alk. Niinpä voitto oli enää kahden kauppa. Myös tauolla mies löytyi sijalta kymmenen 0,8 sekuntia Juhannusvuoresta. Nikanderin paluu Jere Rekola teki tasaista työtä. Kovasti odotettu Micael Sjöberg peruutti osanottonsa vaihdelaatikko-ongelman takia. Kakkospätkänä oli kuuluisa Kehro. Turenkilaisen matka päättyi jo kakkospätkällä tekniikan petettyä. Tauolla Bemari-pilotin sijoitus oli yhtä pykälää alempi, mutta vain kahdeksan kymmenystä Vihervuoresta. 27,00/kpl 1 kpl = 25,00, 3 kpl = 65,00 - ratin keskiönjatke, pituudet 30-60-90-120-150-200mm alk. Ennen taukoa ajettiin kolme erikoiskoetta. Tauolle vuoden 2008 Urjalan voittaja saapui neljännellä sijalla 12,8 sekuntia Rekolasta. pohjat. 49,00/kpl alk. Pikkuluokan voiton vei Samuli Nevä Corollalla. 32,00/kpl alk. Nuorala oli voittanut kolme osakilpailua neljästä. Uusikaupunkirallin yllätyskolmonen Kimmo Juhannusvuori oli avauspätkällä hyvässä vauhdissa, sijoittuen viidenneksi. Nikander ei ole juurikaan ajellut tänä vuonna ja tähtäin onkin jo ensi vuodessa. 47,00/kpl alk. puh. 61,00/kpl alk. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi Älä tyydy vähempään. Tilanne oli aika lailla sama kuin hänellä Orimattilan pienoisrallissa, jutteli Salminen. Nikander aloitti varovasti ollen avauspätkällä yhdeksäs. Rekola oli tauolla vahvasti kiinni kolmannessa sijassa, mutta voittotaisteluun ei enää ollut asiaa, sillä ero Salmiseen ennen kahta viimeistä pätkää oli 24,4 sekuntia. 56,00/kpl alk. Mersu-pilotti oli kahdella ensimmäisellä pätkällä kolmanneksi nopein ja kiilasi kolmospätkällä Volvo-kaksikon väliin kakkoseksi. Kumpulaisen Pete ihmetteli, miten olin selvinnyt. Viime vuoden Cupin kolmonen Matti Nikander myi kauden päätteeksi Corollan ja hankki tilalle Teemu Asunmaalta BMW 325i: n. Kauden viides osakilpailu oli kahden Volvo-pilotin kova taistelu, joka päättyi Tero Salmisen voittoon 10,3 sekunnin erolla Jaska Nuoralaan. Nevä pikkuluokan kärjessä Samuli Nevän kausi on mennyt mollivoittoisesti. Seuraavilla pätkillä ruskolainen antoi hieman periksi ja tauolla Bemari-pilotti oli yhdeksäs vaivaiset kolme kymmenystä Seppälästä. Bemari-pilotti aloitti varovasti parantaen pätkä pätkältä. Avauspätkä Taipale oli pituudeltaan 7,83 kilometriä. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi. Enää oikea takapyörä oli tiellä. Pitkin viikkoa säätiedot lupasivat melko rankkaakin sadepäivää, mutta sateilta vältyttiin keli ollessa mitä parhain. Yli 22 kilometrin mittainen EK sisälsi peräti kuusi huomiomerkkiä ja kuuluisan muuntajan mutkan. 249,00 Jalasjärvi - (06) 4574 674, 0500 561 317, fax (06) 4574 684 myös matkahuolto ja Posti www.lautamakimotorsport.fi Älä tyydy vähempään. Kolmospätkälle syntyi neljänneksi parhain aika vain kymmenyksen Nuoralalle jääneenä. – Ykkönen ja kolmonen menivät hyvin. Salmisen olisi voitettava kummatkin jäljellä olevat osakilpailut, eikä Nuorala saisi sijoittua kolmatta sijaa paremmin. 49,00/kpl 48,00/kpl alk. Pikkuluokan pohjat ajoi FXCorollalla Heikki Lappalainen. Urjalaan lähdettiin Jaska Nuoralan johdolla. Escortit iskussa Mika Kangasaho ajoi kauden parasta kisaansa
4 - HANAA 6!5(4)0)34%PARANTAA AUTOSIAJO
OMINAISUUKSIA
s+/.)&3$. TURVALLISUUTTAJAULKONËKÚË Laadukkaita, käytettyjä autokorjaamolaitteita
342 4
3PECIAL
3PORT
#LASSICJA (EAVY4RACK )3+5.6!)-%.4!*!4 s3PORTKITJA#OIL
OVERKIT !,534!3!2*!4 s+/.)3PORT */53)3!2*!4+YSYTARJOUS -//44/2)./04)-/)..)4 V Kuormakatu 17, Turku info@vauhtipiste.fi www.vauhtipiste.fi SOITA JA KYSY LISÄÄ! JANNE LINDBERG, s3ËËSTÚËPOLTTOAINEENKULUTUKSEEN ËË s-OOTTORINVËËNTÚALUEPARANEE +ATSOLIS s6ËHEMMËNVAIHTEIDENVAIHTOA STË TI E N s0AREMPIKIERROSHERKKYYS iste.fi s+IIHTYVYYSPARANEE vauhtip s/HITUSTILANTEETHELPOTTUVAT s!JOMUKAVUUSPARANEEHUOMATTAVASTI Myynti, asennus ja ajanvaraus ma-pe klo 7.30-16.30 0207 181 680 Kiint. Nyt kisabensan kannalla oli sarjatyöryhmä ja tekninen lajiryhmä sekä suurin osa kyseisillä autoilla kilpailevista. Näin on laita etenkin jokamieskilpailuissa, ja syksyn tullessa asia vielä korostuu pimeyden aikaistumisen ja säätilan kylmenemisen myötä. Tammisaaren harrastajat ovat kuitenkin tehneet poikkeuksen valtavirtoihin. Ja kun suoranopeudet olivat vielä rivakat, sen mitä 903-kuutioisella Fiat 127:lla pääsi. Ainakin tässä suhteessa on maailma muuttunut. (019) 441 111, 0500 490 812 ilmoitukset@hanaa.. Pohjoismaiden ulkopuolelle Eurooppaan postituslisä on 25€. Sitten hiukan toisenlaiseen aiheeseen. Pitkä soitto täysillä kierroksilla voi kutsua hinurin radalle. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi Kun asia ei suoranaisesti kosketa allekirjoittanutta millään tavalla, en osaa, halua enkä pysty ottamaan kantaa puoleen ja toiseen. kanget, ARP pultit, molyr.) info@tommiengineering.com H Ensi vuoden rallin SM-sarjaan liittyen tehtiin tässä jokin aika sitten ratkaisuja polttoaineesta. Yhä useammin kuulee keskustelua siitä, että autokilpailutapahtumien kesto on liian pitkä. Sen voi aloittaa mistä numerosta tahansa, ei kuitenkaan takautuvasti. Tietynlaista demokratiaa tämäkin. soit. Vaan tarkoitan sitä ”suurta yleisöä” joka tulee paikalle perheiden kanssa, hyödyntää kioskeja aikansa ja sitten lähtee pois kun kotoa tulee komento tai lapset saavat mittansa täyteen. Haukkumatta ja moittimatta ketään, voitaisiinko kisojen järjestämisessä ottaa ensi vuoden teemaksi ripeys ja kohtuullinen mitta. Lehti on erittäinkin riippuvainen Sinusta lukijamme ja ilmoittajamme. En tarkoita lajin friikkejä, jotka katselevat menoa vaikka taskulampun valossa. Painopaikka Suomen Lehtiyhtymä ISSN 1235-0524 2013 Hanaa Kustannus Oy, toimitus@hanaa.. Kuitenkin AKKMotorsportin hallituksessa syntyi päätös, jonka mukaan nykyinen polttoainesääntö pysyy ennallaan. Sitä varten on päätöksiä valmistelevat orgaanit. Se kun saadaan lävitse kahdessa tunnissa. Tuolloin jouduimme sivumennen sanoen osallistumaan kisaan kakkosryhmässä, autossa kun oli kuppipenkit. Ja kun vielä käytäntö on osoittanut, että pitkät ja kovavauhtiset radat käyvät myös tekniikan päälle. He järjestävät oman neljän erikoiskokeen rallinsa marraskuun yhdeksännen päivän iltana. Jo aikaisemmin olen tällä palstalla naputtanut siitä, että usein valitaan ratojen eri variaatiosta ne pisimmät versiot. Mutta silmätkin kertoivat, että esimerkiksi tuossa kisassa lähti melkoinen osa yleisöä pois jo reilun neljän tunnin jälkeen. Joulukuussa päästeltiin nykyisen asuinkuntani järjestämässä rallissa. Oli kaksi leiriä. soit. Ykkösryhmään olisi pitänyt reivata takaisin ne 127:n luonteenomaiset lypsyjakkarat. Muutamankin kerran olen kehunut Tampereen UA:n Pistejäärataa erilaisena yleisötapahtumana. Saa nähdä, millaisia vaikutuksia tällä päätöksellä on jatkossa. Olin juuri edellisessä viikonvaihteessa kisassa, jonka kesto oli 7 tuntia ja 43 minuuttia. 599€ (sis. ANAA-lehti kertoo Suomessa ajettavista autourheilukilpailuista, alan harrastajista ja muista tapahtumista, säännöistä sekä muista ajankohtaisista asioista. Silloin voisi ajatella asiaa toisinkin. 8,35snt/puh.+17,17snt/min (alv24%) Älä tyydy vähempään. Tämä on tervetullut paluu vanhoihin aikoihin, jolloin vielä marras- ja joulukuussakin kisailtiin. 8,35snt/puh.+7,02snt/min (alv24%) Matkapuh. Se on periaatteessa faktaa. karting www.tommyrace.fi www.tommyrace.f Levyosia autojen rakenteluun: - Jokkis Fiat 600/ 133 korilevyt 60€ - Taka- akselinkorvat Volvo 1030, 1031 alk. T ilaus käsittäää, ellei toisin kampanjan yhteydessä mainita, aina vähintään16 numeroa. Toinen leiri halusi, että jokin vuosi sitten tehdyssä bensapäätöksessä pysytään. Kisan jälkeen olivat silmät ”sairaan kipeät” kun lunta oli tullut välillä päin näköä oikein huolella. 12,50€/kpl - Watt- koppa Volvo 1030, 1031 DIY- sarja 130€/sarja - Penkinjalat alkaen 39€ teräs, alumiini 67€ - Takasiipi GT Corolla (Koski) 275€ Escort (Lähdesmäki) 245€ - Toyota säädettävän etutukivarren osat GT/ Starlet DIY- sarja (nivelet, levyosat, holkit) 75€ - Linkinkotelot sivuvahvikkeilla L=650mm, Korkeus 200mm, leveys 50mm 30€/kpl - BMW E36 hitsattava korinvahvikesarja 45€ - BMW E36 säädettävä tukivarsisarja DIY- sarja (osat 4- tukivarteen) 280€ - Turvakaarien aluslevyt 12- osaa (vahvikkeita useita eri malleja) 45€ - Tukivarsi, Kumipusla, M16- uniball, soviteholkit, DIY- sarja 75€ - Pakosarjan eristenauha 1"x5m 5€, 1"x15m 15€, 2"5m 10€, 2"x15m 30€ - Pyöräkotelot, iskaritornit GT/ Starlet 100€/pari - Red Baron Vakaajasarjat Jokkis 2- laatua 225€ pelkät veitset 175€/pari - Red Baron Vakaajasarjat Light 330€, Heavy 350€ (pituudet 220mm,260mm,300mm) - H- Profiili teräs k-kanget 4- syl. (019) 441 111, fax (019) 441 222 postiosoite PL 40, 12701 LOPPI Tilauksiin liittyvät asiat: 0400 490 812. www.toptesting.fi SUOMALAINEN AUTOURHEILULEHTI Karen kynästä 044- 59 65 066 Ehkä asioita voisi miettiä toisellakin tavalla. 497€, 6- syl. En usko, että olen yksin ajatukseni kanssa. estotilaushinta suoraan kustantajalta on 50,00 euroa, määräaikaistilaus 57,00 euroa/vuosi 1.1.2012 alkaen. Toki kilpailun järjestäjän on otettava huomioon myös talous. Osallistujamäärät kasvavat jos luokkia lisätään. ehti ilmestyy vuonna 2013 (force major) 17 kertaa seuraavasti: 18.01, 08.02, 01.03, 22.03, 19.04, 10.05, 31.05, 20.06, 12.07, 09.08, 30.08, 20.09, 11.10, 01.11, 29.11 ja 20.12. Vaikuttivatko päätökseen niiden mielipiteet, joita asia ei kuitenkaan isommin koske. vähemmän kitkaa • enemmän tehoja • vahvempi öljykalvo pauto - m H Nyt alkaa autourheilun kesäkausi olla lopussa. www.kaasutinexpertti.fi puh. Käytännössä ei aivan suorassa kaavassa, koska monessa luokassa käytettävät ajokit voivat hajota ja silloin palautetaan osanottomaksuja,. verk. Toinen halusi nelivetoautoihin takaisin kilpabensan. puh. 050 523 8951 kurki-suonio@kolumbus.fi ANAA-lehti on poliittisesti sitoutumaton ja riippumaton autourheilulehti. Se on yksinkertaisesti liikaa. Syysterveisin Kare Asp L Lehden kustantaja käyntiosoite K Päätoimittaja Kare Asp Puh. Nykyinen elämänrytmi on usein niin hektistä, että katsojillakin alkaa olla muuta tekemistä illansuussa kuin kisan katseleminen. Tiedossa on myös tapaus, jossa kisan venymisen myötä yksi luokka jäi kokonaan ajamatta. Tulokset puhuvat, tästä lisää potkua! 22.vuosikerta Valtavirtoja ja uuden suunnittelua Itse ajoin ensimmäisen rallini vuonna 1981. Mutta nyt onkin kyse siitä, että en enää itse kilpaile. Vielä ajetaan F-Cupin päätösosakilpailu, isoja jokkiskisoja ja sitten homma alkaa olla siinä. Keli oli sellainen puolitalvinen. Siihenkin kuluu aikaa, kun kierretään pitkää lenkkiä satoja kertoja päivässä. Raaseporin leveysasteilla ei vielä varmaankaan tuolloin ole lunta, vaan kukapa sen tietää. (019) 441 111, fax (019) 762 600 0400 484 212 tai 0500 484 212 Avustajat AS-Gruppo, Foto-Media, Sami Lappalainen Jarmo Leväsluoto, Tero Lyttinen, Toni Ollikainen, Vesa Rauhala, Jarno Saari, Antero Sirviö, Jani Karjalainen, Jani Vähäkangas, Toni Lönnroos, Markku Hytönen Ilmoitusmyynti/ sivunvalmistus LST-Media Oy/Jorma Mikkola Puh. Kauppatie 4, 12700 LOPPI Puh. Sitä voi miettiä tässä syksyn aikana. 397€, 5- syl
Ajettavat luokat: evk, nuoret / naiset limittäin ja yleinen Tervetuloa ! Liput 10e Honkajoen MK/UA Alastaron moottoriradan asfaltilla ajetaan jokamiesluokan kilpailu Reiskan Rähinät lauantaina 19.10 ja sunnuntaina 20.10. Lapuan UA:n puheenjohtaja Jussi Ikola toteaa hankkeen johdosta kaiken muuttuvan. Jokkis radalle tulee myös uusi tuomaritorni. JM-rataan suurin muutos tulee lähtöpaikkaan ja alas tulevaan varikkoalueeseen. Lauantaina ja sunnuntaina ajetaan näytöslähdöt crosskarteilla. - Kun kaikki on valmista, on radoilla mahdollisuus harjoitella periaatteessa koska vaan, kun valvontaa on paikalla. Mukana yleinen, nuoret, naiset ja EVK, kaikkiaan liki 300 kilpailijaa. JM-radan avaus tapahtuu keväällä. Mukaan lähdössä 181 kilpailijaa. Lauantain ja sunnuntain liput maksavat kympin, koko viikonloppu 15 euroa. Pääsylippu vain viitosen. Jokkiskausi päätökseen Pesämäessä Sunnuntaina 27.10 klo 11.00 käynnistyy kauden päätöskisa uudistuneessa Pesämäen moottoriurheilukeskuksessa perinteisellä jokkisradalla. Ajettavat luokat ovat nuoret, naiset, evk, yleinen, papat ja crosskart. PESÄMÄKI SYYS JM su 27.10 klo 11.00 kauden päätöskisa uudistuneessa Pesämäen mottoriurheilukeskuksessa perinteisellä jokkisradalla. Kisa ajetaan Erkki Kuisman muistokilpailuna. Alueelle tulee ratavalvoja töihin, Ikola tiedottaa. Lapset alle 12 vuotta vanhempien seurassa ilmaiseksi. Eikä tuu uraa, Ikola toteaa katsellessaan tuoretta pikipintaa Kivimäessä. Vaikka nyt on pinnat valmiina ei radoilla vielä ajeta. Reiskan Rähinät taas Alastarolla Kivimäen radat Lapualla ovat saaneet pikipinnat päällensä. Maaliin saapumisajaksi ensimmäisillä on arvioitu 19.30. Kuljettajina jokkik- Lisätietoja osoitteesta emkua.fi. KILPAILUJA HANAA - 5 Vesa Rauhala Kivimäen rata sai uuden ilmeen Lapuan Urheiluautoilijoiden ylläpitämä Kivimäen moottorirata Lapualla Kantatien varressa on kesän ja syksyn aikana uusinut ilmettä reilusti. SoMuRa JM ajetaan sunnuntaina 13.10 alkaen kello 10. Reitin kokonaismitta on 122 kilometriä, josta erikoiskokeita 32 kilometriä. Matkaan lähdetään 9.11. Keväällä sitten pärähtää, Ikola ilmoittaa. Karting radalle merkittävin muutos on ensimmäi- sen mutkan loiventaminen ja ison kiven poisto ulkokurvista. - Jo pelkkien jokamiehenluokan ja karting ratojen asfaltointien vuoksi radat saavat uuden käyttöasteen. - Koko kesän on tehty ammattilaisten voimin maansiirtotöitä. Ilmoittautumisaika päättyy 28.10 kello 20.00. Maansiirtotyöt ja asfaltoinnit on tehty. Taarjolla on 7 erikoiskoetta, yhteismitaltaan 60 kilometriä. Kisan järjestää Kyrön Seudun UA. Vilppulassa ajetaan Ysitien Auto JM-SM esikisa Särkikankaan radalla lauantaina 12.10 kello 10 alkaen. Nyt sellainen on tulossa, kun Ekenäs-Tammisaaren MK/ UA järjestää neljän erikoiskokeen rallin. Kisa ajetaan 12.10 kello 15 alkaen. kello 16 alkaen. Lauantain kisa käynnistyy kello 11, sunnuntaina jo kello 10. Karttojen myynti kisapäivänä alkaen klo 12.01. Lippujen hinta on 10 euroa. N3M Rally Tammisaaressa Kauan on haikailtu myöhäissyksyn rallien perään. sen kuuluttajia sekä JM-SM mestareita. Sitä ennen katsastetaan autot pikaisella aikataululla, miehistöllä ajovarusteet päällä. Karting radalla on mahdollista kurvailla testimielessä vielä syksyn aikana, kun portit ovat auki ja kieltolaput poistettu. Tilaa Hanaa juuri nyt www.hanaa.fi Komeasti jokkista Vilppulassa ja Somerolla Tulevan viikonlopun autourheilutapahtumiin kuuluvat jokamieskisat Vilppulassa ja Somerolla. Luokat ovat EVK, yleinen ja Nu/ Na tässä järjestyksessä. HoMK/UA:n järjestämässä kisassa ajettavat luokat ovat evk, nuoret ja naiset limittäin sekä yleinen. Jokamiehenluokan radan profiili säilyy muuten samana, mutta kuvan vasemmassa reunassa oleva suora toimii jatkossa lähtöpaikkana ja varikko sen takana. Asfaltoidulla jokkis radalla voi ajaa monenlaisilla vehkeillä ja tehdä muutakin kuin ajaa autolla. Se on F-cupin päätösosakilpailu, joka ajetaan ilta ja yökilpailuna. Myyntipaikat löytyvät netistä www.nasu.fi/web. Naantali päättää F-Cupin 2013 Itsekin rallia SM-tasolla ajava Kari Hämäläinen on rakennusliikkeineen päätukijana Naantalin Seudun UA:n järjestämässä Rantarallissa. Matkaan on lähdössä 145 autokuntaa
Ala-Talkkarin Mikon paikassa oli varoitus, enpä menisi takuuseen, miten meidän olisi käynyt ilman varoitusta. Kakkospätkän pohjat kirjattiin Iiro Kokolle (BMW 325i). Nyt ajoin kapeammalla, vai olisiko nyt pitänyt ajaa leveämmällä. Vaan en muistanut, missä se oli. Samuli Nevä 6. RS.ää kuskaava Sakala oli nopein avaus-, kolmos- ja nelospätkällä. Kimmo Juhannusvuori 10. Starlet-pilotti ajoi kahdelle ensimmäiselle pätkälle pohjat keskeyttäen tekniikan petettyä kolmos-EK:n jälkeen. Samuli Nevä - Juha Kivimäki, Paimion/Ylöjärven UA, Toyota Corolla GT Nevän mollivoittoinen kausi kirkastui kertaheitolla. Seppälä kiilasi viidenneksi +7,6. Sijoitus oli lopulta paljon parempi, kuin, mitä odotin. AL-Myrkylän Juha Heikkilän kartturoima Mattila, Sakala, Saarinen ja Myllylä ajoi kolmelle pätkälle pohjat Loppi voittoihin TTR:n/Tapiolan UA:n Timo Partasta Oheisluokkien yleisen F-ryhmässä – Mika Tynkkysen kahta vastaan. Rekola teki tasaista työtä ja oli ainoa, joka pystyi lyömään kiilaa kärkikolmikon väliin. Ajan vielä ennen Naantalia myös Salossa. Ajo maistui välillä todella hyvältä ja onneksi ei tullut virheitä. Hyvin kisan aloittanut kuudentena ollut Mika Kangasaho ajoi ulos alun ylämäki-vasurissa. Jere Rekola 4. nen Starletilla 53,8 sekuntia voittaVoittonsa ansiosta Myllylä vei jalle jääneinä. Tiukkoja paikkoja tuli koko ajan. Rekola oli kolmas +31,1 ja Nikander neljäs +49,9. Juhannusvuori nousi pykälän kahdeksanneksi. Uudessakaupungissa kolmansiksi ajaneet Raision UA:n veljespari Kimmo ja Janne Juhannusvuori jatkoivat mainiosti myös Urjalassa ollen seitsemänsiä +1.08,7. Itse asiassa en olisi uskonut, että oma vauhti olisi riittänyt näin hyvin. Ero kasvoi sen verran suureksi ennen päätöspätkää, ettei Jaskalla ollut enää mahdollisuuksia. Nelosella yritin Teroa kiinni, mutta kun ero ennen päätöspätkää oli seitsemän sekuntia, tiesin, etten enää nouse voittoon. Laina Corolla GT:llä kurvaillut Petri Kumpulainen oli kymmenes +10,1. Erot olivat muutenkin melko selvät, sillä kolmanneksi sijoittuneet Kyrön/Forssan Seudun UA:n Kimmo Kauriinoja – Lauri Laakso (RS) jäivät Saariselle 1.57,4. Tuomo Wirman lä. Loppua kohden pito parani. Reitti oli tosi hieno, nopeaa ilman pitkiä peltosuoria. Ero kärkeen on kuitenkin vielä liian suuri. Antti Seppälä - Esa Lammi, Haminan UA, BMW M3 Seppälä oli pettynyt vauhtiinsa Ukissa, nyt meni jo paljon paremmin. Valkeakosken MF:n Mikko Vanamon kartturoimana oli täysin ylivoimainen ajamalla kaikille viidelle erikoiskokeella pohjat. Petri Vihervuori 8. Orimattilan UA:n Mika Myllylä vei mestaruuden. Rekola nousi kolmanneksi pisteellä ohi Kuhasen. Ensinnäkin onneksi ohjaustehostin hihna ei hävinnyt esimerkiksi kakkosen alussa. Nevä oli neljäs jälleen pikkuluokan nopeimpana kaksi sekuntia Nuoralasta. Pikkuluokan voittoon ja yleiskilpailun viidenneksi ajoi Nevä +57,5. Pikkuluokassa kolmantena ollut Mikko Ala-Talkkari kaatoi pätkän lopussa rajusti Starletin. Jos on monta kertaa ollut epäonnea, niin nyt oli onneakin. Myös vuoden 2005 B- ja vuoden 2007 A-juniorimestari Salminen varmisti kakkossijansa tämän kauden Cupissa. Jäljistä päätelleen olivat Volvo-miehet tulleet melkoisella riskillä. – Kyllähän meno oli paljon parempaa kuin Ukissa. Mika Kangasaho 7. Kakkossijasta taistevoiton F4WD:n luokassa. Mestaruus maistuu tosi hyvältä varsinkin vuoden 2011 tapahtumien jälkeen, nautiskeli Nuorala, joka lupasi tehdä historiaa myös seuraavan viikonlopun SM-rallissa. – Kyllähän kisa meni jo huomattavasti paremmin kuin Ukissa. Kakkospätkä tuntui tulevan hyvin, mutta törkeän paljon Volvoille jäin. mestaruuden putkeen. Kun le ensimmäiselle pätkälle pohjat ja Mitsun Lancer Evo 6 sai 58 sekuntulivat tauolle tukevassa 17,2 senin hyvityksen Patasen Subaru Imkunnin johdossa ennen Urjalan UA: prezaa vastaan, oli Myllylän voitto n Jukka Heinoa – Sami Loppia (RS). Ajamattomuus paistoi. Kahdella ensimmäisellä pätkällä tien pinta oli todella liukas. Siellä hölmöilin leveän renkaan kanssa. Kakkospätkällä toiseksi ajaneet Laukaan MM/ Jyväskylän UA:n Jari Pentti – Mika Haatanen Kadetilla jäivät voittajille 58,4 sekuntia. Pikkuluokassa tauolla kakkosena oli Jarkko Sihvo. Tarvaiseen – Harri Rasilaan (Skoda 130 L).. Kakkosiksi ajoivat Urjalan UA/ Urjalan MS:n Sami Aalto – Lassi Mikkola jääden voittajille 26,1 sekuntia. Isäntäseuran Kari Loppi – Nina Mönkö Cortina GT:llä olivat nopeimpia kolmella viimeisellä pätkällä vieden ylivoimaisen voiton 4.40,6 erolla Orimattilan UA:n Matti J. Kuva Reijo Keskikiikonen Jere Rekola - Tero Jäntti, Lahden UA, M-B 190E Mika Myllylä varmisti F4WD.n mestaruuden jo ennen päätösosakilpailua. Pisteet 84-83. Petri Sivunen ajoi ulos ja VeliPekka Huuska kaatoi Volvon heti avauspätkällä. Tero Salminen 2. Nuoralalle vihdoin mestaruus Kuva Asko Saarinen Riku Nikkinen piti Escorteista parasta vauhtia ollen kahden ajetun pätkän jälkeen viides, mutta joutui keskeyttämään kakkosen jälkeen syylärin rikkoontunuttua. Kolmantena pikkuluokassa oli niin ikään Starletilla ajava Mikko Ala-Talkkari. Nikander ajoi kisan parhaansa +5,7 kolme kymmenystä Rekolaa nopeampana. Pätkä pätkältä ajo parani ja lopussa oli jo hyviäkin hetkiä. Kahdeksansia ja pikkuluokan kakkosia olivat Hirvensalmen AU/Turun UA: n Toni Kuhanen - Jari Laukkanen +1.12,5. Kakkostilakin riitti mestaruuteen. Oman itseluottamuksen kannalta luokkavoitto tuli hyvään rakoon. Ratkaisun makua Salminen ajoi kisan kolmannen pohja-aikansa tauon jälkeisellä 11,53 kilometrin mittaisella nelospätkälTilanne tauolla 1. En tiedä, onko ajotyylini muuttunut, vai mikä on vikana. Tulokset olivat viisi päivää ehdollisia, kun AKK asensi kärkiautoihin kamerat kuvaamaan kartturin toimia. A-junioreissa voiton ajoivat isäntäseuran Tommi Sakala – Timo Nikkilä. Salminen voittoon Salminen kruunasi voittonsa ajamalla sekunnin pohjat päätöspätkälle. Matti Nikander 5. Rekola oli kakkonen ennen jälleen Nuoralaa +3,3. Itselläkin riitti tilanteita. Mitään apukeinoja ei reitillä käytetty ja tulokset ovat nyt virallisia. Tuore kaksosten isukki Heino likisti – Ei ollut helppo kisa. Nuorala pisti tiukasti kampoihin häviten vain 1,5 sekuntia. Historic-luokassa alkutahdit määräsi Ari Jonasson. Seppälälle kaksi kymmenystä jäi Vihervuori ja Kuhanen kaksi kymmenystä enemmän. Salmisen kasvatti johdon 7 sekuntiin ennen 7,28 kilometrin mittaista päätöspätkää. Harmittaa, kun hävisin ajamalla Kolmansiksi kiirehtivät Mäntän neljä sekuntia Partaselle, jutteli MylUA:n Jukka Melanen – Juha Kovalylä. – Onneksi saimme ohjaustehostimen vanhoilla osilla ajettavaan kuntoon. Salmisen voittomarginaali oli lopulta tiimikaveri Nuoralaan 10,3 sekuntia. Tero Salminen - Pasi Törmä, Lopen/Riihimäen UA, Volvo 240 Tero Salminen ajoi kauden ensimmäisen voittonsa ja teki sen, mitä pitikin. Silloin kesäkausi meni Ukin hylkäyksen jälkeen penkin alle. Pikkuluokan kakkonen, erittäin hyvää kisaa ajanut Jarkko SIhvo keskeytti Starletin koneen hajottua. Takaa oli jarrukilpi hävinnyt, onneksi ei ollut katkaissut jarruletkuja ja oli vähän muutakin. Jaska meni kakkosella kovaa, mutta onneksi pystyin ajamaan pohjat tauon jälkeisellä pätkällä. Kisan kolmansiksi ajoivat Joutsan Seudun UA:n Antti Tonteri – Kimmo Virtanen Golfilla lähes pari minuuttia Sakalalle jääneinä. – Ei auttanut edes voittokaan. Hienoa kisaa ajanut Tuomo Wirman keskeytti seitsemänneltä Kahdestakymmenestä viimeistä F-Cupin kisasta yhdeksän kertaa voittanut Nuorala varmisti kakkossijallaan lopulta myös mestaruuden. Kärkikymmenikköön mahtuvat vielä Seppälä 38, Ruoppa 37, Ala-Talkkari 33, Juhannusvuori 32 ja Kauppinen 29 pisteellä. Kun auto oli trailerilla, huomasin, että rengas oli tyhjennyt siinä olleen naulan takia. Meiltä tauon jälkeisille kahdelle pätkälle hävisi jarrut moneen kertaan ja kun pohjat kaventaen ero kolmella sereitti oli vaativa, piti olla tarkkana. Kuudes oli Seppälä +1.08,7. Päätöspätkällä tie tuntui tutulta ja se sotki ajoa, kun muisti, että siellä oli joku paikka. Starlet-pilotti kellotti kakkospätkällä luokkapohjat. 6 - HANAA RALLI Nuutajärven Lasiralli 21.9.2013 F-Cup, Urjalan UA, yleinen, Jorma Mikkola Epäonnekkaat Todella haastava reitti vaati veronsa. TOP - 6 ykkönen Nevä. Naantalissa on perinteisesti mennyt hyvin, toivotaan, että myös seuraavalla kerralla menee hyvin. B-junioreissa Mäntän UA:n Jasu Saarinen ilmestyi viivalle BMW M3: lla. Puoli sekuntia Wirmanille jäi pikkuluokan ykkönen Nevä ja Kuhanen kaksi kymmenystä enemmän. Kuva Reijo Keskikiikonen Salminen vei voiton Nuorala mestaruuden Mika Kangasahon hyvä kisa kaatui tähän nelospätkän ulosajoon. Pakittelun takia aikaa menettänyt Vihervuori putosi sijalle 10. Juhannusvuori oli yhdeksäs +12,8 ennen railakkaasti ojan pohjaakin kyntänyttä Timo Ruoppaa (Starlet) +13. Lahdessa olin lähellä voittoa, siellä olisi pitänyt puristaa se voitto. Vuoden vetomiehen Mikko Kauppisen Bemarista katkesi vaihdekeppi avauspätkällä ja kahdeksanneksi kiirehtineen Harri Mieskolainen matka päättyi ykkösen jälkeen myös vaihdelaatikkovikaan. Ulosajoon sortui myös kahdentenatoista ollut Antti Aaltonen. Seuraavina tuli Bemari-kolmikko järjestyksessä Juhannusvuori +6,4, Nikander +7 ja Seppälä +7,5. Kymmenenneksi ja pikkuluokan kolmansiksi kipusivat Lahden UA:n Petri Kumpulainen - Juha Järnström +1.26,4. – Tuntui, ettei ajo mennyt parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt kangasalalainen onnistui. Seppälä ponnahti kuudenneksi, Wirman seitsemänneksi. Nuutajärven Lasiralli 21.9.2013 F-Cup, Urjalan UA, F4WD ja oheisluokat, Jorma Mikkola Myllylä mestariksi Jaska Nuorala - Antti Leinonen, Kangasalan UA/Mäntsälän MK, Volvo 240 Nuorala johti Cupia vuonna 2011 talvikauden jälkeen täydellä pistepotilla. sijalta kaasuvaijerivikaan. Tasaista kautta ajava Orimattilan UA:n Petri Vihervuori ajoi parhaansa ollen kartturinsa Jarno Mannertien kanssa yhdeksänsiä vain 1,4 sekuntia Kuhaselle jääneenä. – Avauspätkä tuntui kauhealta. Antti Seppälä 9. Urjalan MS:n Hannu Mattila – Kari Partanen oli kokonaisajoissa neljä Salminen Starletilla ajoivat kolmelsekuntia Myllylää nopeampi. Sijoitus on Salmisen paras yleisessä luokassa. Aalto oli nopein päätöspätkällä. kunnilla 14,2 sekuntiin. Kumpulainen oli viides 55 pisteellä. Samalla levat Partanen ja toisen oleva Hyorimattilalainen varmisti toisen vinkään UA:n Raimo Kesseli. varsin selvä. Auto toimi hienosti, iso kiitos Aholan Tonille. Matti Nikander - Antti Linnaketo, Riihimäen UA/Ahveniston AU, BMW 325i Nikander teki näyttävän paluun Cupin kärkinelikkoon. Kokko keskeytti heti pätkän jälkeen koneen syljettyä vedet pihalle. Reitti on tosi haastava. Tuomo Wirman näytti, että vielä RS: lläkin kerkiää olemalla kuudes. Jaska Nuorala 3. En ole koskaan ollut parhaimmillani Länsi-Suomen enkä Urjalankaan teillä. Pitoa pitää takapäähän saada lisää. Kuhanen kipusi pikkuluokan kakkoseksi ja yleiskilpailun yhdeksänneksi. Seuraavina tulivat taukotilanteen mukaisesti Rekola, Nikander ja pikkuluokan Volvo 240 Volvo 240 M-B 190E BMW 325i Corolla GT BMW M3 Escort RS BMW M3 BMW M3 Escort RS 2 2 2 2 1 2 2 2 2 2 20.02,4 + 5,5 + 24,4 + 37,2 + 42,7 + 47,5 + 48,4 + 49,2 + 49,5 + 50,3 Jere Rekola pystyi ainoana lyömään kiilaa Volvo-kaksikon väliin parilla erikoiskokeella
Kuudensiksi ajoivat Pertumaan UA: n Tarmo ja Sami Latvanen 5,1 se- kuntia Piiraisesta. Bemarinsa voiman puutteesta kärsinyt Juhani Vuori ajoi avauspätkällä kymmenenneksi. Avauspätkälle syntyi pohjat 1,7 sekunnin erolla Kari Kytölään (BMW M3), kakkosella peräti 15,9 sekunnilla Juha-Pekka Jokelaan (Civic) ja kolmosella 4,5 sekunnilla Risto Föhriin (BMW 3). Neljä kymmenystä Lariolle jäi Tuoriniemi ja Vuori 1,3 sekuntia enemmän. Senioriosaston vakiokilpailijan Timo Mäkisen matka päättyi nelospätkälle. Kakkosella vauhti parani BMW M3 -kuski oli seitsemäs ja kolmosella peräti kakkonen. Avauspätkällä paimiolainen oli neljäs. Kari Kytölä jatkaa Cupin kärjessä ulosajostaan huolimatta. Larion vauhti oli todella hyvää, sillä hän olisi ollut kakkosena myös yleisen pikkuluokassa vajaan viiden sekunnin päässä Samuli Nevästä. Toisena Cupissa oli tekniikkamurheista Ukissa kärsinyt Lasse Hirvijärvi. Edellisen osakilpailun voittanut Heikki Thil ei ollut kisassa ulkomaan matkan takia. Makealtahan voitto kieltämättä tuntuu. Jouni Ruohosen kisa päättyi syvään ojaan, eikä apuja ollut riittävästi. Jokin ihme väläys oli ajaa ulos. Matka vain oli lyhyt, sillä jo muutaman kilometrin ajettuaan heilahti M3:n selälleen. Teinpähän ainakin päätöskisasta jännemmän. Ohjausjärjestelmä vaihdettiin, kun talvella kahdessa viimeisessä kisassa tehoista irtosi 70 prosenttia. Alun ylämäkivasuri yllätti peräkkäisillä numeroilla ajaneet Jokelan ja Timo Mäkisen (RS), Jokela oli ennen nelospätkää sijalla 9. Minulla on ollut aina vaikeuksia kahdella ensimmäisellä pätkällä. Avaus- ja kolmospätkällä pertunmaalainen oli seitsemäs ja kakkosella kuudes. Kuvassa kuitenkin poika Taisko ja takana Taiskon sprinttiauto. Mestaruus avoin Kytölän keskeytyksen myötä peräti kuusi kilpailijaa omaa mahdollisuu- det mestaruuteen. Juha Kinnunen - Janne Eronen, Nilsiän UA/Hirvensalmen AU, BMW M3 Jouni Kinnunen oli avauskisassa Mäntsälässä kolmas. Markku Tuoriniemi Tasainen nelikko BMW oli yhteinen tekijä seuraavalla nelikolla. Jari Piirainen aloitti avauspätkällä yhdeksänneksi nopeimpana. Kytölä oli matkalla mestariksi, mutta ajoi virhearvioinnin takia ulos. Reitti oli mielestäni jo liiankin vaikea. Kinnunen oli kolmantena ja Vuori neljäntenä. Ilmo Lario 2. Mäki ja Ari Kirvesmäki Corolla GT:llä. Kakkoseksi nousi Juha Kinnunen, jolla pisteitä on koossa 58. Nyt tuli kauden paras tulos. No tämä on motorsportia. Joka reiän jälkeen oli uusi reikä. FX-Corollan GSI-Kadettiin vaihtanut Timo Mäki oli kahdeksas +20,3. Lario voitti Kytölän keskeytyksen takia ylivoimaisesti 41,1 sekunnilla toiseksi nousseeseen Kinnuseen. Hän paransi menoa seuraavilla ollen kakkosella viides ja kolmosella jo neljäs. Vuonna -54 syntynyt Ruohonen ajoi kakkosella ja kolmosella yhdeksänneksi sekä ikätasoituksen ansiosta Tilanne tauolla 1. Samalla Kytölä kavensi eron Larioon 5,8 sekuntiin. Juha Kinnunen 5. Latvanen oli viides +7,4 ennen Mäkeä +11, Kinnusta +13,4 ja Ingmania +14,1. Corolla-pilotti piti puheensa ja ajoi selvään voittoon. Kausi on mennyt yli odotusten. Mies piti lupauksena ja tykitti kaikille kolmelle taukoa edeltävälle pätkälle pohjat. Myös merkkilinja oli mielestäni hyvä. Kari Kytölä 3. – Yllättävän hyvin meni. Testasin renkaita ja kävin hieman ajamassa muutenkin. – Ukissa annoin Bemari-varoituksen ja olihan se pakko pitää sanansa. Vuori nousi podiumille 7,4 Kinnuselle jääneenä. Autourheilu on isän ja pojan yhteinen harrastus. Ero kärkeen oli jo 42,6 sekuntia. Kytölän keskeytyksen myötä peräti kuudella kilpailijalla on teoreettiset mahdollisuudet mestaruuteen. Ajo luisti hienosti. Vaihdoin hieman renkaita tauolla. Heikki kertoi saaneensa ajo-oppia Korhosen Jukalta. Todellinen pommi oli Kytölän ulosajo vain reilu kilometri ennen pätkän maalia. Kolmossija vaihtui keskeyttämiseen. Juha Kinnunen kärsi Ukissa tekniikkaongelmista. Sijat 7-10 menevät seuraavasti; Vuori 38, Kämppi 36, Tuoriniemi ja Piirainen 31 pistettä.. Urjalassa vauhti oli hurjaa heti alusta alkaen. Kari Kytölän avaus oli myös mainio. Olin kyllä valmistautunut kisaan huolella. Kytölän kiri Kytölä oli hyvässä iskussa nelospätkällä ajamalla 5,1 sekunnin pohjat pitovaikeuksia valittaneeseen Larioon. Tuoriniemi jäi Piiraiselle kahdeksan kymmenystä ja Vuori puolestaan Tuoriniemelle puoli sekuntia. Markku Tuoriniemi - Petri Pehkonen, Uudenmaan AU, BMW M3 Myös Markku Tuoriniemelle Urjalan neljäs oli kuluvan kauden paras. Tauolla somerolainen oli viides. Aamulla kävin lenkillä ja olin heti täydessä iskussa alusta alkaen. No otettiin oppia ja ruvettiin ajamaan rohkeammin ja laulattamaan konetta. Tarmo Latvanen 7. RALLI HANAA - 7 Nuutajärven Lasiralli 21.9.2013 F-Cup, Urjalan UA, seniorit, Jorma Mikkola Ilmo Lario piti puheensa Ilmo Lario ajoi Uudessakaupungissa kakkoseksi ja antoi Bemareille varoituksen jatkokisoihin. Vain 1,1 sekuntia neljännestä sijasta jäivät Kyrön Seudun UA: n Jari Piirainen -Veijo Tapanainen. Juhani Vuori 6. Heikki teroitti ajamisen rohkeudesta. Kärkinelikko oli karannut muilta. Nyt meni ykkönen hyvin, mutta kakkosella oli pari happipaikkaa. - En ollut juurikaan seurannut tuloksia. Tuoriniemi nousi puolestaan neljänneksi 7,7 sekuntia Vuorelle jääneenä. Urjalassa oli todella hyvät tiet. Lario nousi 47 pisteeseen ja kuudentena on Föhr 44 pisteellä. Neljäntenä on Urjalan väliin jättänyt Thil 49 pisteellä. Larion johto oli ennen päätöspätkää 5,8 sekuntia Kytölään. Ruohonen kärjen tuntumassa Vuoden 2009 seniorimestari Jouni Ruohonen aloitti myös väkevästi. Juhani Vuori - Eero Närvänen, Someron UA, BMW 320i Kinnusen tapaan myös Juhani Vuori ajoi kauden parhaansa. Tuoriniemi harppasi hyvin mennen nelosen ansiosta viidenneksi. Risto Föhr joutui keskeyttämään lämpöongelmien takia sijalta 7. Tauolla Bemari M3-pilotti oli neljäs 2,5 sekuntia Ruohosesta. Huomioitavaa on myös, että kartturi Janne Eronen otti jo toisen luokkavoiton peräkkäin! – Meillä oli Ukissa uusi moottorin ohjausjärjestelmä käytössä, mutta se oli väärinkytketty antaen vain puolet tehosta ulos. Avauspätkällä karttulalainen oli seitsemäs ja kolmospätkällä viides. Tekniikkaongelmien kanssa Ukissa paininut Juha Kinnunen, oli nyt jälleen hyvässä iskussa. Lähdetään Naantaliin taistelemaan vieläkin korkeammista sijoista, lupasi Tuoriniemi. Urjalassa kyyti oli kohdallaan ja tuloksena oli toiseksi korkeimmat pisteet. Ikäerosta huolimatta kilpailukokemus on heillä samaa luokkaa. Kun oriveteläinen oli kakkosella neljäs ja kolmosella kolmas, nousi taukotilanteessa kakkoseksi. Ukissa kolmanneksi yllättänyt Petri Reunanen aloitti jälleen hyvin. Kakkoseksi ajoi Juha Kinnunen ja kolmanneksi Juhani Vuori. Hirvijärvi katolleen Talvella kaksi kisaa voittanut Lasse Hirvijärvi kärsi Ukissa tekniikkamurheista. Nyt auto pelasi. Neloselle koetettiin rohkeammin myös leveämpää rengasta taakse ja se toimi hyvin. Vaasan/Laihian UA:n Mats Ingman - Jouni Saarijärvi ajoivat kauden parhaansa ollen seitsemänsiä +1.39,1. Ykköspätkällä kaatanut Hirvijärvi on kolmantena 52 pisteellä. Jouni Ruohonen 4. Tauolla BMW 325i-pilotti oli kuudes vain kahdeksan kymmenystä Vuoresta. Perävälityksen vaihtanut Kytölä pääsi vauhtiin heti avauspätkällä ajaen kakkoseksi. Aivan Latvasen tuntumassa tauolla vain kolmen kymmenyksen päässä oli Risto Föhr. Auto oli nyt hyvä, jutteli Kytölä. Sain tehdä töitä hartiavoimin, oikein hiki irtosi. Jari Piirainen 9. Kakkosella tarvasjokinen oli peräti kolmonen. Seuraavina tulivat Piirainen, Latvanen, Mats Ingman (BMW 325i). neksi 3,8 sekunnin päähän Föhristä. BMW 325i-pilotin matka päättyi kakkosella tekniikan petettyä. Työkiireet ovat kovat, enkä en ole ehtinyt ja ehdi ennen Naantalia vaihtamaan konetta. Kytölä johtaa Cupia 64 pisteellä. Lario voittoon Kytölä ulos Lario ajoi jälleen pohjat nyt 2,9 sekunnin erolla Piiraiseen. Kakkoselle päättyi myös avauspätkällä viidenneksi nopeimman ajan kellottaneen Kai Mäkelän matka, kun GT-Corollasta meni kardaani poikki. Hyvät ajat nostivat BMW 325i:llä ajavan Piiraisen kahdeksan- Corolla GT BMW M3 Escort RS BMW M3 BMW 320i BMW 325i BMW M3 BMW 325i Honda Civic BMW M3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 22.37,0 + 10,9 + 13,7 + 16,2 + 42,6 + 43,4 + 43,7 + 47,5 +52,0 + 52,1 TOP - 4 Ilmo Lario - Arto Sirpoma, Hyvinkään/Hausjärven UA, Toyota Corolla GT Ilmo Lario piti puheensa ja ajoin ensimmäiseen seniorivoittoon. Naantaliin tulee poika kartturiksi. Kuva Rallikuvat.net Kahden edellisen vuoden mestari Kari Kytölä lähti piikkipaikalta Urjalan osakilpailuun. Auton tehoista ja väännöstä on paljon pois. Kuva Asko Saarinen Larion hattutemppu Ilmo Lario nousi Ukissa viimeisellä erikoiskokeella kakkoseksi kymmenyksellä ohi Petri Reunasen ja lupasi silloin parantaa vauhtia Urjalassa. Ajetaan tällä mihin ehdimme. – Oli pakko soittaa Thilin Heikille Ukin jälkeen, mitä ihmettä oli tapahtunut. Tarmo Latvanen ajoi erittäin tasaisesti. Kyllä tehosi, eikä juurikaan ollut edes happipaikkaa. ja Mäkinen sijalla 11. Raision UA: n Timo Mäki - Janek Aaviste jäivät Ingmanille 2,2 sekuntia. Renkaat kylmenivät nelosen alussa, eikä pitoa löytynyt ja niinpä Kytölä pääsi yllättämään. Tauolle tultaessa Lario oli jo ajanut aikaisemmin syntyneiden tasoituksen kiinni ja siirtynyt 10,9 sekunnin johtoon. Ilmo Lario vei seniorivoiton vakuuttavasti Corollalla kartturinaan Arto Sirpoma. euralainen oli tauolla kolmas vain 2,8 sekuntia Kytölästä. Kytölä on varmasti mestari, jos hän sijoittuu vähintään viidenneksi. Topteniin mahtuivat vielä pikkuluokan kakkoset Tervakosken UA:n Ari ja Reijo Kirvesmäki +1.51,8 ja Anjalankosken/Valkealan Timo Puhakka - Jukka Koso BMW 325i:llä + 1.59. Seuraavina tulivat Piirainen +12, Kinnunen +16,6 ja kymmenyksen Kinnuselle jääneenä Latvanen. Juha-Pekka Jokela 10. Föhrille oli käydä kalpaten jo avauspätkällä, kun mies kolusi syvältä ojan pohjia päästen kuitenkin pelkällä säikähdyksellä. Risto Föhr 8. Ero kärkeen venähti 13 sekuntiin
Jarrutukset menivät pitkiksi ja joka paikassa oli tilanteen poikasta. Seitsemänneksi ajaneet Suonenjoen/Lempäälän UA:n Juha Rytkönen – Ville Mikkola jäivät puolestaan Männikölle 5,7 sekuntia. Kolmospätkällä mies oli kakkonen. Topi Tulla 3. Petteri Salmisella on nouseva trendi. Sekunnin Kulmalalle jäivät Koskinen ja Salmikari. Tauolla kuudentena ja seitsemäntenä olleet Tero Kulmala ja Juha Rytkönen jättivät edellisen osakilpailun väliin, kun JM SM-liiga sattui samalle viikonlopulle. Ukissa janakkalalainen oli kolmas ja Urjalassa toinen. Tauon jälkeen sorruin selvään yliyrittämiseen. Tulla kärkeen Tauon jälkeisellä pätkällä Tulla ajoi 3,5 sekunnilla pohjat Salmisen ollessa kakkonen. Tilanne tauolla 1. Atte Kivioja lähti A-juniorien piikkipaikalta Urjalaan ennen AL-Kangasniemen kaksikkoa Tullaa ja Marttista. Marko Johansson Starlet Civic BMW M3 Integra Integra Starlet Astra BMW M3 Astra BMW 325i 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 20.56,4 + 0,9 + 8,6 + 11,5 + 12,3 + 25,7 + 25,9 + 36,6 + 53,0 + 1.06,5 TOP - 4 Topi Tulla – Rauno Penttonen. Tulla nousi Cupin kärkeen. Salmisen taukojohdossa Kun Ukin kärkikaksikko oli laulukuorossa, oli luonnollista, että kärkeen nousi Ukin kolmonen Petteri Salminen. Mutkat kiristyivät ja tulivat aina silmille. Mestaruus jäi auki Toisesta osakilpailusta lähtien Cupia johtanut Kivioja (72,51) putosi nyt AL-Kangasniemen kaksikon Tulla (84,52) ja Marttisen (82,13) taakse. Tauolla Kulmala oli jäänyt kärjestä 25,7 sekuntia ja Rytkönen kaksi kymmenystä enemmän. Kangasniemen Civic-pilotti vei voiton 5,8 sekunnin erolla Petteri Salmiseen. Kauhajokisen matka päättyi jo ykkösellä, kun ruotsalaisajokki lipesi ulos. Kulmala aloitti varovasti, mutta ajoi kakkoselle jo yhdeksänneksi nopeimman. Onneksi kartturilla on samanlainen auto, joten vaihdetaan osat siihen, porvoolainen selvitti. Saimme myös suorakytkennän vihdoin takaisin. Kolmas oli Ville-Markus Marttinen. Kun oli vara kiristää vauhtia, niin teimme sen. Marttinen oli myös jälleen kolmas +4,8 ja Kulmala neljäs +7,6. Juha Rytkönen 8. – Aivan ei vauhti riittänyt voittotaisteluun, mutta hyvä taistelu oli myös kolmossijasta. Salminen oli avauspätkällä Hautalan jälkeen toiseksi nopein. Marttinen oli kolmas 16,5 sekuntia Salmisesta ja saman verran neljänneksi sijoittunutta Koskista edellä. Jari Koskinen – Mika Tuomi, Hyvinkään/Riihimäen UA, Honda Integra Type R Koskinen menetti otteen kolmossijaan nelospätkällä. Tero Kulmala 7. Samalla Tulla siirtyi kisan kärkeen 2,6 sekunnin erolla Salmiseen. Jalasjärven MK:n Marko Männikkö – Ville Alatalo jäivät Kulmalasta lopulta 3,3 sekuntia. Perttu Puhakka 9. Salminen nousi neljänneksi 68,46 pisteellä. Topi Tulla nousi kisan kärkeen kolmospätkällä ja piti pintansa loppuun saakka. Kivioja ja Hautala laulukuoroon Voittajilla on hymy herkässä. Nelosella jäätiin Marttiselle yli 12 sekuntia, siinä ratkesi peli kolmannesta tilasta. Kolmosella Starlet-pilotti oli viides. Kakkospätkälle syntyi pohjat 7,1 sekunnin erolla Soiniseen. Avauspätkällä selvät 2,9 sekunnin pohjat ajanut Juha Hautala puolestaan keskeytti kakkospätkällä ulosajoon. Pikkuluokan voittoon ajoi jälleen Jämsän Äijien Joni Viitala Renault Meganella kartturinaan Hyvinkään UA:n Hannu Lamminen. Kahdeksanneksi ajoivat Lohjan UA:n Petri Salmikari – Jani Kovanen +1.16,9. Kakkospätkä meni vauhdikkaasti sisältäen myös huiman loikan. Naantalissa yritetään sitten kolmos- ja kakkossijan jatkoksi voittoa. Tiukkaa vääntöä kolmossijasta Marko Männikkö tuli tauolle kolmantena vain 8,6 sekuntia Salmisesta. Ykkönen meni totuttelussa, kakkosella Astrakuski oli kahdeksan ja kolmosella pykälää paremmin. Marko Männikkö 4. Tulla voittoon Tulla oli nopein myös päätöspätkällä 3,2 sekunnin erolla Salmiseen. Tullan ja Salmisen jälkeen kolmanneksi nousi Marttinen +17,5 ja Koskinen neljänneksi +30,2. Atte Kiviojan kisa oli ohi jo ykköspätkän jälkeen. Se jossitelluista. – Hävisimme rutkasti aikaa kolmospätkällä, kun Bemari oli kaatanut. Marttinen oli pätkän kolmas 6,9 sekuntia Tullasta. Petteri Salminen – Anssi Jantunen, Riihimäen UA, Toyota Starlet Salmisen vauhti kauden sorakisoissa on ollut mainiota, Ukin kolmossija sai komean jatkon Urjalassa. Ville-Markus Marttinen 5. Hieman rankemmalla riskillä siihen on kyllä mahdollisuudet. Petri Salmikari 10. Avauspätkällä loppilainen jäi niukasti toptenista. Lievä ulkoilu hajotti FX-Corollan jarrut, eikä ollut mitään mahdollisuutta jatkaa rallia. Lempäälän/Espoon UA:n Tero Kulmala –Sami Tiitta jäivät Koskiselle 6,8 sekuntia. Jari Koskinen 6. Samalla kangasniemeläinen nousi A-junnujen sarjaykköseksi. Kivioja kuitenkin keskeytti jo avauspätkän jälkeen. Kulmala jatkoi hyvin ollen neljäs +13,2. Vielä ovat realistiset mahdollisuudet viidenteen sijaan. Ennen päätöskisaa kangasniemeläisillä on kaksoisjohto. Integraa AL-Kangasniemen vahvaa panosta täydensi Ville-Markus Marttinen ajamalla kolmanneksi. Topi Tulla oli saanut kilpalaatikon Civiciin ja vauhti parani selvästi, Tulla oli ykköspätkällä neljäs, kakkosella kolmas. Avauspätkän kolmonen Juho Pietikäinen ja kahdeksikko Sampsa Rouhiainen hypyttivät Bemareitaan sen verran rajusti, ettei tekniikka kestänyt. Mersu sai sen verran kipeää, että kisa loppui siihen. Urjalassa oli mukava ja haastava reitti. Puhakan keskeytettyä vaihdekeppivikaan kahdeksanneksi nousi Salmikari +1.08,3. Kun ajat laskettiin yhteen oli turenkilainen kisan kärjessä. Pertti Holma oli vaihtanut alleen Volvon. Rytkönen ajoi erinomaisesti toukokuussa Joutsassa, mutta kesän jokkiskaadot olivat tehneet ajosta varovaisen. Ville-Markus Marttinen oli jäänyt 2,9 sekuntia Männikölle kolmella ensimmäisellä pätkällä. Tällä nelikolla on vielä mahdollisuudet mestaruuteen. – Kakkonen meni hienosti, sitten sorruin omaan paikkaan. Ville-Markus Marttinen – Tatu Hämäläinen, AL-Kangasniemi, Honda Integra Type R Marttisen tasaisen ajo toi kolmannen sijan. Kyyti oli kylmää myös monelle muulle. Rytkönen jatkoi kahdeksantena +43,4. Luulin, ettemme mahdu ohi ja siinä kului aikaa. Kolmospätkällä Starlet-pilotti ajoi jo kolmanneksi. Hyvä tulos kuitenkin oli, niin huonosti olin kisaan valmistautunut. Kakkospätkän jälkeen kolmanneksi noussut Arto Soininen kaatoi kolmospätkällä ja näin päättyi lupaava nousu. Kolmospätkälle kangasniemeläinen ajoi pohjat 1,9 sekunnin erolla Marko Männikköön (BMW M3). Eturenkaat olivat loppuun kuluneet. kuskaavan Marttisen oli suorittanut pätkät todella tasaisesti, avaus- ja kolmospätkällä hän kuudes ja pykälää paremmin kakkospätkällä. Salmikari oli viides +16,2 ennen lähes tasajalkaa tulleita Koskista +18,4 ja Rytköstä +18,8. Panoksia jäi vielä päätöskisaankin. Myös Kulmala + 38 ohitti neljällä kymmenyksellä Männikön. Kori meni vaihtokuntoon. Harri Rinne RS:llä oli kahdeksas +26. Nopeilla osuuksilla meitä vaivaa selvä voiman puute, ei vaan kulje auto tarpeeksi. Toinen Integra-pilotti on Jari Koskinen. 8 - HANAA RALLI Nuutajärven Lasiralli 21.9.2013 F-Cup, Urjalan UA, A-juniorit, Jorma Mikkola Topi Tulla voittoon mestaruus jäi auki Atte Kivioja vei voiton Ukissa ja lähti ennakkosuosikkina myös Urjalaan. Jalasjärvisellä on nouseva trendi. Kakkosella loikattiin oikein kunnolla, vaikka otettiinkin hieman vauhtia pois. Bemari-pilotin erikois- koesijoituksen olivat 10, 9 ja 11. Petteri Salminen 2. Kun Kivioja jäi ilman pisteitä, hyökätään päätöskisassa oikein kunnolla, Tulla lupasi. Avauspätkällä Bemari-pilotti oli seitsemäs, kakkosella kuudes. Tulla tuli tauolle kakkosena, vain vaivaiset 0,9 sekuntia Salmisen perässä. Tullan voittomarginaali oli lopulta 5,8 sekuntia. Kympin joukkoon mahtuvat vielä Männikkö (61,68), Viitala (61,22), Koskinen (56,07), Soininen (54,85), Rytkönen (52,97) ja Hautala (51,68).. Sijoitus oli siellä neljäs ja kolmospätkällä tuli pykälän parannus. – Alussa hieman seurattiin muiden tekemisiä. Kahdeksantena tauolla oli Perttu Puhakka 10,7 sekuntia Rytköselle jääneenä. Mitään tiukkaa tilannetta ei ollut. Se helpottaa ajoa ja antaa varmuutta. Tauolla Koskinen oli aivan Marttisen tuntumassa vain kahdeksan kymmenyksen päässä. – Tauon jälkeen meillä ei ollut pitoa lainkaan. Topi Tulla (oik.) ajoi ensimmäiseen Cupin osakilpailuvoittoon. Männikkö oli seitsemäs +10,5 perässään Rytkönen seitsemän kymmenystä jääneenä. AL-Kangasniemi, Honda Civic Type R Tulla otti ensimmäisen osakilpailuvoittonsa ja nousi samalla Cupin kärkeen
- Yritin tosissani, että olisin varmistanut mestaruuden jo täällä. Ryhmä nro 3 Lehtojoki oli omassa kastissaan ja edellä mainittu kolmikko taisteli kakkos-nelossijoista. Sillä tauolle tultaessa kolmikko Teemu Suninen, Niko Haakanen ja Joni Hiipakka oli sekunnin sisällä. Ensimmäinen voitto tuli heti avauskisassa. Kymmenyksen kaksikolle jäi Soini. Joni Hiipakka jäi avauspätkällä Soinin pohjista vain 7 seitsemän kymmenystä. Naantaliin lähdetään hakemaan kauden viimeisessä kisassa voittoa, lupasi vaimonsa kanssa rallia ajava Oksanen. Oksanen kipusi kerta heitolla Soinin tuntumaan. Suninen kanssa samaan aikaan +11,8 ylsi Mäkinen. Suninen mestariksi Teemu Suninen on vuoden 2013 Bjuniorien mestari, se varmistui Urjalan kakkossijalla. Nilsiän UA:n Aki ja Heikki Parviainen nousivat tauon 11. Toisen ylityksen jälkeen tulin vähän liian sisältä ja korjauksen takia olin ajaa ulos, selvitti Lehtojoki. Tervakosken UA:n Jari Väisäsen – Mika Lähteenmäen loppu ei kulkenut avauspätkien tahtiin ja tuloksena oli kahdeksas sija 1.03,5 voittajalle jääneenä. - Tuskin koskaan olen huutanut varoituksia yhtä paljon kuin kolmen ensimmäisen erikoiskokeen aikana, jutteli Sunisen kartturi J-P Jauhiainen. Haakanen rullassi Ala-Talkkarin paikassa rajusti Starletin ja samoin kävi kilpailun johdossa olleelle Lehtojoelle. Kuva Reijo Keskikiikonen Edellisessä osakilpailussa kaatanut Teemu Suninen lähti piikkipaikalla kauden toiseksi viimeiseen osakilpailuun. Pikkuluokan voiton ajoivat jo neljännen kerran Lohjan UA:n Janne Laine Ford Focuksella kartturinaan THU-Teamin Teemu Kärki. RALLI HANAA - 9 Nuutajärven Lasiralli 21.9.2013 F-Cup, Urjalan UA, B-juniorit, Jorma Mikkola Hiipakalle kauden toinen voitto Suninen varmisti mestaruuden Lehtojoki huimana Ukin voittaja Ville Lehtojoki joutui pysähtymään Risto Rantasen ajettua SOS-kilven takia. Kakkospätkällä Bemari-pilotti oli vasta kymmenes 30,4 sekuntia pohjista, mutta vain 10,8 kakkoseksi ajaneesta Sunisesta. Kolmosella oli kaksi samanlaista ylitystä. Kun Hiipakka latasi 2,8 sekunnin pohjat ja viidenneksi jäänyt Suninen jäi hänelle 11,8 sekuntia, nousi BMW-pilotti kärkeen, Pätkän kakkoseksi kiirehti Oksanen ja kolmanneksi Soini +8,2. Janne Paulanto 1.0 Petri Mäki Niko Haakanen oli avauspätkällä kuudenneksi nopein 6,5 sekuntia Soinista. Jarno Oksanen pääsi hyvää vauhtiin kahdella viimeisellä pätkällä ja nousi kakkoseksi. Petri Soini – Pasi Penttilä, Jurvan UA, BMW M3 Petri Soini putosi 1,3 sekunnilla Oksasen taakse, mikä miestä harmitti. Jarno ja Tiia Oksanen, AL-Kangasniemi, Toyota Corolla GT Jarno Oksanen intoutui tauon jälkeen hurjaan vauhtiin. Tässä SOS:n jälkeinen tilanne, kun Jerrry Mikkola on ajanut Oksasen kiinni. Kympin joukossa ovat myös Matti Ahonen (63,26), Paulanto (57,20), Haakanen (50,93), Laine (49,99) ja Lauri Mäkelä (47,64).. Auto ei käynyt kunnolla ja jarrutuksen menivät pitkiksi etujousituskokeilujen takia. Oksanen oli jälleen kakkonen nyt 3 sekuntia jääneenä. Maalissa tunne oli mahtava, varsinkin kun pystyi voittamaan näin vaikeilla teillä. Tauolla jokelainen oli kakkosena. Hiipakan johto Suniseen ennen päätöspätkää oli turvallisen tuntuinen 10,8 sekuntia. Kolmosella Bemari-pilotin taso hieman laski ja kärkeen tuli 13,1 sekuntia lisää. Joni Hiipakka ajoi kauden toisen voittonsa. Hiipakka voittoon Oksanen ohitti Soinin Hiipakka ajoi vielä voittonsa kruunuksi pohjat päätöspätkälle. Vauhtia oli sen verran paljon, etten ehtinyt korjaamaan tilannetta. – En oikein ollut selvillä, miten aika hyvitetään SOS-kilven takia pysähtymisen takia. Petri Soini 6. Kakkosella Fiestaa kuskaava Suninen oli kakkonen ja kolmoselle taas kolmonen 3,6 sekuntia Haakasen pohjista. Ero oli vain 2,4 sekuntia. Niinpä hänelle tuli kakkoserikoiskokeen mukaan laskennallinen aika. HRF/Nurmijärven UA:n Janne Paulanto – Jouni Aalto jäivät kuudennesta sijasta tasan kolme sekuntia. Paulanto oli seitsemäs +17,6 ennen Jerry Mikkolaa (GT-Corolla) +22,7. Jarno Oksanen 8. Kun ajat laskettiin, oli kangasniemeläinen tauolla seitsemäs 5,2 sekuntia Väisäsestä. Bemari-pilotti latasi kakkospätkän todella kovaa, sillä aika oli koko rallin neljänneksi nopein. Soini jatkaa kakkosena (78,52) ennen Parviaista (69,84) ja Väisästä (67,87). Tauolla narvalainen oli 1,3 sekunnin päässä Oksasesta. Hiipakka (65,64) kipusi viidenneksi. Paulanto paransi seitsemänneksi ja Väisänen valui kahdeksanneksi. Samalla hän nousi vahvasti Cupin kokonaispisteissä ja omaa mahdollisuudet hopealle. Tauolla Haakanen oli vain 0,3 sekunnin päässä Sunisesta. Hienosti meni tämä ensimmäinen kausi rallin parissa. Kakkospaikalle riitti hakijoita Kakkospaikasta oli kova vääntö. Jari Väisänen 7. Samaan mutkaan sortui myös kolmantena ollut Niko Haakanen. Tällä hetkellekään en ehdi muiden mukaan isoilla teillä. sijalta kuudenneksi vain 1,4 sekuntia Mäkiselle jääneinä. Lehtojoen ja Haakasen keskeytyksen jälkeen päätöspätkällä ei tarvinnut enää riskeeraa. Muu ryhmän tavoite oli sitten viidennestä sijasta ja siitä alaspäin. – Totta kai tuo hävitty aika suututtaa. – Meillä talvikausi ei mennyt edes sinnepäin, mihin piti. Mäkinen joutui myös pysähtymään SOS:lla ykköspätkällä. Muista sijoista riit- tää vielä päätöskisaan panosta. Hänelle merkittiin sama aika kuin Oksaselle. Kahdeksan taukotuloksissa oli Kari Mäkinen. Tauolla Lehtojoen johto oli kakkospätkän 19,8 sekunnin pohjien ansiosta jo 21,8 sekuntia. Tauolla saimme auton iskuun ja loppu tulikin aivan kunnolla. Kolmosella jurvalainen oli seitsemäs +10,6 ja tauolla viides 38,2 sekuntia Lehtojoesta. Jari Väisänen oli tauolla 2,6 sekuntia Soinin perässä kuudentena. Naantalissa taistellaan sijoituksista kynsin hampain tiimikaveri Hiipakkaa vastaan. Kari Mäkinen 9. Kakkosella Kadett-pilotti oli kahdeksas ja samalla sijalla myös kolmosella. Kolmospätkällä Lehtojoki oli kakkonen 2,8 sekuntia Haakasesta. Teemu Suninen (oik.) varmisti mestaruuden jo ennen päätöskisaa sijoittumalla Urjalassa kakkoseksi kartturinaan Juha-Pekka Jauhiainen. Aki Parvainen toi Astransa neljänneksi tasan 11 sekuntia Hiipakasta. Sen olisi pystynyt ottamaan monessa paikkaa kiinni. Kolmannen sijan jakoivat Parviainen ja Paulanto +6,6. Hiipakka vei lopulta voiton varsin selvästi 19,3 sekunnin erolla Suniseen. Joni Hiipakka 5. Jurvalaisella on pisteitä vain neljästä osakilpailusta, joten hänelle on hyvät mahdollisuudet hopealle. Oli hermo melkoisen kireällä. Mäkinen kipusi viidenneksi ja Parviainen puolestaan kuudenneksi. Sen verran sain kuulla, että hyvitys tulee seuraavien pätkien mukaan. Teemu Suninen 3. Ville Lehtojoki 2. Kori menee vaihtoon ja päätöskisa jää väliin, päätteli kesäkauden komeetta. Väisänen oli avauspätkällä viides ja kakkosella kuudes. Jarno Oksanen avaus riitti kahdeksan sijaan. Kolmospätkällä salolainen tykitti sitten pohjat 2,8 sekunnin erolla Lehtojokeen. Hirmuiset tiet, vaikeita mutkia ja huimia ylityksiä, oikein hirvitti. Suninen itse oli rauhallisempi. – Paikka tuli silmille. Jos olisin kisan kakkonen, niin voitto Naantalissa olisi riittänyt Cupin kakkossijaan. Suninen varmisteli kuudenneksi +8,5 ennen Mäkistä +9,2 ja Mikkolaa +10,3. Tilanne tauolla 1. Urakalla romua Tilanteet muuttuivat melkoisesti tauon jälkeisellä nelospätkällä. Kuva Reijo Keskikiikonen Joni Hiipakka nousi B-juniorien kärkeen tauon jälkeisellä nelospätkällä, kun kisaa johtanut Ville Lehtojoki kaatoi rajusti Bemarinsa. Niko Haakanen 4. Alussa meillä oli hyvä pito, mutta kakkosella ei rengas pitänyt ja jäimme turhan paljon muille. BMW 325i Fiesta Starlet BMW M3 BMW M3 BMW 325i Corolla GT Kadett Starlet BMW M3 8 8 8 8 8 8 8 8 8 8 20.49,5 + 21,8 + 22,1 + 22,8 + 38,2 + 40,8 + 46,0 + 47,3 +48,5 + 48,7 TOP - 4 Joni Hiipakka – Arto Rantala, Jurvan UA, BMW M3 Hiipakalle Urjalan voitto oli kauden toinen. Auton kanssa oli ongelmia ja lisäksi pikkuiset ulosajot olivat kiusana. Soini nousi kolmanneksi +23,6. Tauolla jurvalainen oli neljäs vain seitsemän kymmenystä kolmannesta sijasta ja sekunnin kakkossijasta jääneenä. Sunisen avaus riitti neljänteen sijaan 1,2 sekunnin päähän pohjat ajaneesta Petri Soinista. Kakkosella GT-Corollaa kuskaava Oksanen oli viides ja kolmosella yhdeksäs. Kakkospätkällä Bemari-pilotti oli neljäs sekunnin Sunisesta jääneenä, kolmospätkällä toistui neljäs sija 4,1 sekuntia Haakaselle jääneenä. Nyt nelos- ja viitospätkällä oli hieman pikkuista tietä, niin pystyttiin niillä hyvään vauhtiin. Kakkospätkällä Starletkuski oli kolmas vain kuusi kymmenystä Sunisesta. Petri Soini aloitti rivakasti ajamalla pohjat avauspätkälle. – Alku oli tuskien taivalta. Viidenneksi ajoivat Lempäälän UA: Kari ja Kimmo Mäkinen 45,5 sekuntia voittajille jääneinä. Teemu Suninen – Juha-Pekka Jauhiainen, Hyvinkään UA, Ford Fiesta ST Suninen ajoi hurjasti tauolle saakka. Teemu Suninen ajoi kakkoseksi ja samalla nuorukainen varmisti B-juniorien mestaruuden. Oksanen ohitti Soinin 1,3 sekunnin turvin. Kolmanneksi ajoi tauon jälkeen hyvän nousun tehnyt Jarno Oksanen. Ulosajoon sortui myös Petri Mäki
Pistejohdossa finaaliin startanneet Janne Seluska ja Kirsi Sjölund hoitivat tarvittavat pisteet kotiin ja varmistivat mestaruudet. Lakeuden Urheiluautoilijoita edustavalla Honda Civic-kuljettajalla oli neljän pisteen etumatka Lempäälän Urheiluautoilijoiden Opel Astraa ohjastavaan Jussi Saariseen. Yhteistuloksissa Saarinen oli Seluskan takana ainoastaan 0,2 sekunnilla. Päivä oli muuten onnistunut, hienot tiet ja hyvä ralli. Miki Lindblom oli kolmas kahdeksan sekuntia kärjestä. Naisten sarjaa puolestaan johti Orimattilan Urheiluautoilijoiden Kirsi Sjölund. Hän jäi Oulujärvi-rallissa kakkostilasta ainoastaan 2,1 sekuntia, joten kolme parasta mahtuivat lopputuloksissa reilun neljän sekunnin sisään. Asconakuski Sari Lääti piti kakkospaikkaa hallussaan koko kisan ajan. Hyttinen hallitsi yleistä Yleisen kisa päättyi Kai Hyttisen voittoon. Seuraavina tulivat Miikka Vuokila ja Jesse Turunen. Saarinen tyytyväinen hopeaan Päätöskilpailussa kolmanneksi sijoittunut Jussi Saarinen pääsi kisan päätteeksi juhlimaan sarjan hopeamitalia. Aiemmilta kausilta Seluskalla on yksi rallin junioreiden SM-pronssi (2011). Haastavan kauden jälkeen Saarinen oli erittäin tyytyväinen hopeamitalin varmistumiseen: -Vaihteleva päivä ja hyvä rytmi. Saarinen jäi 11,3 kilometrin avauspätkällä kuitenkin ainoastaan 2,2 sekuntia. Pätkien yhteisajassa Seluska oli nopein 2,2 sekunnin erolla Turuseen. Seluska pysyi juuri ja juuri kärkipaikalla neljänneksi nopeimmalla ajallaan. Lahden Urheiluautoilijoiden Joonas Keränen oli jo kymmenisen pistettä Seluskan takana. Jännäksi meni, naureskeli Seluska. Hän ajoi Toyota Altezzalla pohjat jokaiselle erikoiskokeelle. Suomussalmelainen Mitsubishi-kuljettaja aloitti kilpailun Petter Sutinen otti yleisessä ylivoimaisen luokkavoiton ja yleiskilpailussakin ylsi neljänneksi.. Ralliin ilmoittautui 107 kilpailijaparia. Kovaa sekuntipeliä koko päivän, vaikka alussa vähän jäätiin. Kilpailijat ajoivat yhteensä 62 erikoiskoekilometriä. Käytännössä Lääti olisi tarvinnut mestaruuteen hieman Sjölundin epäonnea, joten mestaruus ratkesi lopulta maaliinpääsyn myötä Sjölundin hyväksi. Välillä tuntui lin ajamista yhtä paljon kuin tänään, että ei osannut ajaa yhtään, mutta Kai Hyttinen eteni Oulujärvi-rallin voittajaksi tarkoin ajolinjoin, kuten aurauskepin sijainnista voi päätellä. Onnittelut kyllä jätkille, kovaa menivät, Keränen kertoi. -Alku oli tosi hieman hämillään viimeisen erikoishankala uudella autolla, jossa ei olkokeen maalissa: - Aika ristiriitaiset lut yhtään alustaa tehty ja muutenfiilikset, en ole ikinä jännittänyt ralkin ihan uusia juttuja. kyllä se lopulta ihan hyvin meni, kertoi Sjölund. Kärkikolmikko oli tiukassa nipussa myös päivän pisimmällä yli 19 kilometrin kolmospätkällä. Kilpailu oli samalla Naisten Cup-sarjan päätösosakilpailu sekä lisäksi Pohjois- ja Itä-Suomen alueiden aluemestaruusosakilpailu. Päivän nopein kuski oli Kai Hyttinen Mitsubishin ohjaimissa. Hän kuitenkin selvitti siirtymän ja saattoi maalissa juhlia mestaruutta. Joonas Keränen jäi 14,7 kilometrin pätkällä pohjista ainoastaan 0,5 sekuntia ja Saarinen 1,8. - Tein vaihdemissin viimeisellä pätkällä, jossa särkyi joko vaihdelaatikko tai kytkin ja tulin pätkän lopun pelkästään nelosvaihteella. Saarinen oli kolmas 0,8 sekuntia Seluskasta. Viimeisen osakilpailun voitti Elina Valtaala. 10 - HANAA RALLI XXIV Oulujärvi-ralli 28.9.2013, Kajaanin UA, Tero Lyttinen Seluska ja Sjölund mestareiksi Neljän erikoiskokeen Oulujärvi-ralli toimi tänä vuonna rallin Suomen Juniorimestaruussarjan finaali-osakilpailuna. Vuokila oli toiseksi nopein. Ohjelmassa oli neljä erikoiskoetta lähinnä Pyhännän ja Piippolan maisemissa. Pronssille sijoittui Joonas Keränen, joka ei päätöskilpailussa oikein päässyt kunnon ajorytmiin ja jäi viidenneksi. Nyt oli kyllä kerrankin tuuriakin mukana, että selvittiin maaliin saakka. - Yritettiin kyllä tulla, mutta jotenkin tuntui että auto ei oikein mene. Tiukimmin junioreiden mestaruudessa ennen finaaliosakilpailua oli kiinni oululainen Janne Seluska. Seluskan vauhti oli alkupätkästä hyvää, mutta sitten meni vielä jännäksi. Hän oli pätkän kolmanneksi nopein jääden Turusen pohjista 4,2 sekuntia. Janne Seluska ja Pekka Lainonen pitivät tekniikkaongelmista huolimatta kärkipaikan Oulujärvi-rallissa ja varmistivat nuorten rallimestaruuden. Turunen oli nopein 1,1 sekunnin erolla Seluskaan. Seluska niukasti voittoon Junnumestaruus-luokassa Seluska aloitti kärjessä. Elina Valtaala oli Oulujärvi-rallissa naisten nopein jokaisella pätkällä. Corollaa ohjastaneelle Sjölundille riitti kolmossija varmistamaan Cup-mestaruuden. Seluskalla ja kartanlukija Pekka Leinosella oli kuitenkin kytkinvikaisella autolla vielä edessään hankala matka viimeisen pätkän maalista kisan maaliin ja hän oli itsekin varma kultami- talin karkaamisesta. Jäätiin ihan jalkoihin koko päivä. Mestari oli voitosta huolimatta ja se näkyi kyllä ajoissa. Kyse kuitenkin SM-tason mitalista, iloitsi Saarinen. Kausi on kyllä ollut haastava, kaikki treenikisat on jäänyt kesken, joten kyllä tämä on lopulta tosi hieno saavutus. Kytkin alkoi rajusti luistaa ja hän joutui ajamaan pätkän loppuun nelosvaihteella. Kauden viimeiselle pätkälle startattiin Seluskan johtaessa Saarista sekunnilla ja 6,4 sekunnilla Turusta. Valtaala naisten voittoon finaalissa Naisten sarjassa oli jaossa Cup-mestaruus, josta lähtivät päätöskilpailussa taistelemaan Kirsi Sjölund ja Sari Lääti. Kajaanin Urheiluautoilijoiden järjestämän Oulujärvi-rallin keskuspaikka oli Vuolijoen kunnantalolla, reilun 40 kilometrin päässä Kajaanista. Kakkosella Turunen oli nopein, mutta erot eivät olleet suuria. Huollossa mietittiin että mikä autossa voisi olla, mutta ratkaisua ei löydetty
Hänen osaltaan kisa päättyi päätöspätkällä kakkospaikalta ulosajoon. Forsell hävisi puolestaan kuutisen sekuntia kakkostilasta. Pikku-F:ssä pohjat jokaiselle pätkälle ajoi Corsa-kuski Lauri Hiltunen. Vauhti riitti samalla B-junnujen yleiskisan kolmanneksi. Piti siinä kuitenkin ajaa ihan tosissaan. Yhden pohja-ajan ajanut, oululaista KR-Team-seuraa edustava, Matti Koskelo otti Skodalla kolmostilan 50,7 sekuntia Hyttistä hitaampana. Kemppainen jäi lopulta reilun minuutin Huttuselle. Tuomo Forsell nousi toiseksi kakkospätkällä, mutta joutui viimeisellä pätkällä taipumaan yhden sijan, kun Kadettkuski Toni Kemppainen kiristi ohitse. Eskelinen vei voiton 25 sekunnin erolla Polo-kuski Niko Alliseen. V1600-luokassa Peugeot 206-autoa käskenyt Jarno Kinnunen oli omaa luokkaansa. Tässä vaiheessa Hyttisellä ja kartanlukijalla Antti Haatajalla oli 17 sekunnin etumatka viime vuoden voittajaan Kajaanin Aarni Mertaseen. Sama mies vei myös loput pätkät. Hän piti silti ykköspaikkansa. Huttunen vakuuttava B-junioreissa B-junioreissa aloitettiin Kadett-kuski Jari Huttusen komennossa. Historiikeissa luokkavoitot kirjattiin Miska Pippolalle (Escort), Harry Lidströmille (Kadett), Kalevi Muraselle (Escort), Ville Laukalle (Datsun) sekä Kari Karhulle (Escort). Pienemmän F-ryhmän voittaja Sami Mukkala ylsi Corollan ohjaimissa yleiskilpailun viidenneksi. Kolmosella Penttilä ajoi pohjat ja nousi 2,6 sekunnin päähän Niemelästä. Mitsu-kuski Tapio Laurosen vauhti oli paikoitellen aivan kärkiluokkaa, mutta raju yrittäminen kostautui turhankin leveinä ajolinjoina. Päätöspätkällä Niemelä huimisteli kunnon Jarno Kinnunen hallitsi V1600-luokkaa ylivoimaisin ottein. RALLI Jesse Turunen ajoi kolmet pätkäpohjat ja haastoi hyvin Seluskaa jääden voitosta ainoastaan 2,2 sekuntia. Corolla-kuski Hannu Väänänen taipui neljän pätkän aikana puolisentoista minuuttia. Kakkosella Kristian Niemelä sai Bemarin hyvään vauhtiin ja tykitti pohjat kaksi sekuntia Mitsu-kuski Kai Penttilää nopeampana. Kolmosella oli lipsahtaa, kun en ehtinyt ottaa vauhtia pois yhteen mutkaan. Kolmannella erikoiskokeella Hyttinen oli jo alkumatkasta lipsauttaa ulos tieltä, mutta selvisi tilanteesta säikähdyksellä. – Sehän meni hyvin ja auto toimi. Viimeisellä Polo-kuski pystyi jo varmistelemaan Micra-kuski Toni Laurosen tehdessä pohjaajan. Trophy-luokassa Jorma Eskelinen ajoi pohjat kolmelle ensimmäiselle pätkälle. Jari Huttunen tykitti B-junnujen pätkä pohjat jokaisella pätkällä. Nilsiän Urheiluautoilijoiden Petter Sutinen ehti BMW:n ohjaimissa neljänneksi ja oli päivän nopein kaksivetokuljettaja. Etuvetoluokassa Antti Kärkkäisellä oli kahden pätkän jälkeen puolen minuutin kaula, mutta kisa keskeytyi kolmoselle Hondan tekniikkavikaan. Niemelä A-junnujen ykkönen Janne Seluska - Pekka Leinonen pohjat ja vei A-junnujen ykköstilan 11,6 sekunnin erolla Penttilään. A-junioreissa kärkipaikalla aloitti RS2000-kuski Marko Kesti. Kolmas oli Bemari-kuski Markku Niiranen. Pohja-aika viimeisellä erikoiskokeella varmisti voiton Hyttiselle 33 sekunnin erolla Mertaseen. Bemari-kuski Kristian Niemelä nousi toisella erikoiskokeella A-junnujen kärkeen.. Voiton otti lopulta toinen Honda-kuski Jussi Pikkuaho. HANAA -11 vakuuttavasti ajamalla pohja-ajan kahdelle ensimmäiselle erikoiskokeelle. Hän päättikin ajaa lopun erikoiskokeen hieman rauhallisemmin ja jäi pohja-ajasta muutaman sekunnin. Pienessä F:ssä Jukka Paso oli Starletilla nopein. Muita ongelmia ei ollut, Hyttinen kertoi. Sen jälkeen rauhoitettiin menoa. Tämä kaksikko myös nappasi tässä vaiheessa kokonaiskilpailun kärkipaikat
Hänen lipukkeensa nousi sepelimyllyn syövereistä kahdesti ja talopaketti johon kuului myös postilaatikko ja sähkömopo olivat hänen. Kun kilpailijat ajoivat maalikorokkeelle, oli ero repsahtanut miltei kolmeksi minuutiksi. Parikymmenen ”menestymis-pisteen” miehen, tässä kisassa numerolla 13 ajaneen Markku Taipaleen tuuri kääntyi juuri sopivalla hetkellä. Katsotaan nyt pitääkö miehen Rissanen ei millään pysynyt TaipaTalopaketin saajan ”arvonta”. Vaikka kakkosena ajanut Ossi Rantalainen oli tyytyväinen ”Dekarinsa” uuteen moottoriin, hän joutui huomaamaan nopeasti, ettei Ohrankämmenen vauhtiin ole mitään mahdollisuuksia. Tommilla oli koossa ennen tätä kilpailua 69 pistettä, Jannella pari pistettä vähemmän. Tiukimmin voitosta taistelivat Tommi Järvinen ja Janne Lindberg. Ajan hukan myötä tuloillaan ollut ykkössija vaihtui hopeasijaan. Itse kilpailua jännittävämpi että nyt saa rallin ajaminen jäädä täkaa, sillä Cortina GT:llä ajanut Vesa tapahtuma Taipaleen kohdalla oli hän. Ratkaisu kaupan kulmalla 13-satasten voitto ratkesi Aijalan kaupan kulmalla eli viimeisen pikiksen vikassa mutkassa. Markku Taipaleen päivä oli onnistunut Vain kolme autokuntaa lähti kilvoittelemaan paremmuudestaan tässä luokassa. Ennen sitä kaupan kulmaa olleessa oikeassa kaarteessa ajolinja karkasi turhan leveäksi. Janger heitti pyyhkeen kehään jo pikiksen aikana kärkikaksikon ero Sakselin voitti ensimmäisen EK:n jälkeen Cortivenähti liki kahdeksi minuutiksi jäähyväiskisassaan nan käyntiongelmien takia. Kisasta ei tullut kovinkaan jännittävää tapahtumaa, siitä piti huolen Warre-kuljettaja. Antero Sakselin päätti pitkän ajorupeamansa voitokkaasti. Neljän pikiksen jälkeiselle huoltotauolle tultaessa eroa kärkeen oli jo yli minuutti. Tästä (Rissasen loppuajassa on 10 sekunAntero Sakselin ajoi ”kotikisansa” eteenpäin Elias Kivitilan Twincamnin aikasakko vilppilähdöstä, mutta voittoon ja löi ajorukkaset naulaan. Kisaillan päätteeksi oli vuorossa Teijo-Talot oy:n Lotta-talon saajan selvittäminen. Tauolta lähdettäessä Koskisen johto oli 9,5 sekuntia, mutta ennen viimeistä pikistä vain 3,2 sekuntia. 12 - HANAA RALLI Teijo Talot ralli, Historic Rally Trophy, Salon UA, Antero Sirviö Tommi Järvinen voitti Historic Rally Trophyn Seitsemän osakilpailun rallisarja sai arvoisensa päätöksen Perniön ja Someron maisemissa ajetussa kilpailussa. Ole Ström näytti miten Mersulla pitää ajaa, että tulosta syntyy. Seitsemän. vei luokan ykköspystit lopulta 21 sekunnin marginaalilla. Juha Salo sai ajella reippaasti ennen kuin aikasakot oli kuitattu, no tulihan se voitto kumminkin. Voittotaistossa mukana ollut Matti Leander pysytteli kaiken aikaa tiukasti Koskisen kannassa. Escortilla ajanut Markku Taipale sai sillä ei kyllä ollut ratkaisevaa merkiEnnen kilpailua Sakselin ilmoitti, ajella kaikessa rauhassa lopun mattystä). Siitä kyllä selvittiin nipin napin, ajorytmi kuitenkin meni sekaisin ja täräytin kaupankulmalla suoraan vastapenkkaan ja jäin Leanderin ajamasta ajasta liikaa. Warressa wauhtia piisaa Jari Ohrankämmen starttasi kisaan jälleen Warrellaan. Koska kummallakin oli laskuissa mukana yksi nollakisa, pystyi kumpikin hyödyntämään tästä rallista saamansa tuplapisteet täysi määräisinä. Ensimmäisen pikiksen jälkeen luokkavoitosta oli ajamassa enää kaksi autokuntaa, sillä Tomi Matti Leander ajoi luokkansa kakkosena pitkään, kunnes Pasi Koskinen töppäsi hieman ns.Tonin (Gardemeister) paikassa eli Aijalan ex-kaupan kulmalla. Ennen arvontatilaisuutta tuleva talon saaja oli hieman pessimistinen omiin mahdollisuuksiinsa. Tosissaan viimeiselle pikikselle startanneen tuloillaan ollut ykkössija vaihtui kakkospaikkaan muutama metri ennen maalikennoja. Tiukka kisa oli pitkään Pasi Koskisen hallinnassa. Historic Ralli Trophyn voitto ratkesi vasta tässä viimeisessä osakilpailussa. päätös, jos pitää niin lopetus tapahleen vauhdissa mukana. Näin ykköspaikka jäi saamatta, harmitteli Taru Lopin kanssa ajanut Koskinen. Se pitääkö miehen päätös lopettamisesta nähdään tulevaisuudessa. Jouni Suorsan kartturoimana ajanut Leander Tommi Järvisellä oli menovaihde päällä kaiken aikaa. -En ole koskaan ennen voittanut oikeastaan mitään, mutta odotellaan nyt jos vaikka tuuriakin olisi. J. Ohrankämmen- P.Helmikkala kaksikon ja DKW-miesten Ossi Rantalainen ja Veli-Pekka Simpanen lisäksi maaliin asti selvisi kuudesta kisaan lähteneestä autosta ”Juustohöylä” pari Sami Henttonen ja Peter From
Salo ajoi siis ykköseksi ja Jaakkola 21,2 sekuntia jääneenä kakkoseksi. Kuva Asko Saarinen Mika Karpiola oli 13-satasten ykkönen. Esa Lindroos kera Henry Nybergin kestivät tiukassa kisassa takana tulleiden kovan rynnistyksen. Koko kärkitrio ajoi 13-satasilla GT-Escorteilla. Maalikorokkeella Kauppinen kuitenkin sanoi rehdisti, että tuskin vauhti olisi riittänyt Sakselinin lyömiseen näillä teillä, vaikka ajokki olisi toiminut moitteettomasti. Ei edes pellolla vierailu EK 5:lla sotkenut Kuortaneen UA:ta edustavan Kukkosen pasmoja. Mustapuro sitä vastoin menetti loppumatkalla kakkossijansa Isto Jänisoja ja Pasi Mäkinen parille. Parin pikiksen ajan ykkössijasta saivat nauttia niin ikään Kostajalla ajaneet Kari Iivonen ja Ismo Suorela, mutta he joutuivat luopumaan johtajan roolista viidennellä pikiksellä Lindroosin rynnistettyä uudestaan luokan kärkeen, enää paikastaan luopumatta. Salo luokkavoittoon Vast ikään hankitulla ex-Hyvärinen Volvolla ajanut Sami Jaakkola sai nauttia luokan kärkipaikasta pitkään (Samin kannalta tilannetta edesauttoi kyllä pahimpien kanssa kilpailijoiden saamat AT-sakot) Kolmannen pikiksen jälkeen Jaakkola oli vielä luokan ykkösenä, mutta seuraavalla pikisellä kakkosena ollut Juha Salo paineli vauhdilla hänen edelleen, pitäen asemansa maaliin asti. Markon ”uutuuri” sai jatkoa Perniönkin kisassa, nyt Escort päästi vedet Esa Lindroos ajoi vitosluokan voittoon. Itse asiassa päätös laskea suoraan pellolle oli oikeaan osunut toimenpide. Siisti ajotapa on kuitenkin joutuisaa, josta osoituksena jälleen kerran luokkavoitto. En osaa vielä analysoida mikä johti ulosajoon. Tasaisen varmasti luokkansa nopeimpia aikoja ajanut Ström, kasvatti johtonsa kisan aikana yli puoleentoista minuuttiin. Luokan kakkoseksi ajanut Mersupari Raimo Kesseli ja Mikko Pyykkö saivat tunnistaa Pulkkisparin 40,5 sekuntia nopeammaksi. Aamukatsastusta odotellessaan Tommi manaili ajokkinsa huonoa käyntiä, mutta käynti ja moottorin paukkuminen saatiin onneksi kohdalleen ennen kisan alkua tulpanjohdon uusimisella. Allekirjoittanutta jäi pahasti harmittamaan tapauksen johdosta syntyneen netti kirjoittelun ala-arvoisuus. Ilmeisesti vauhtia oli liikaa ja ajolinja meni leveäksi irtosoralle, selvää kuitenkin on, että auton taru loppui tähän, mietiskeli kotoaan tavoitettu Altti. Tällä kertaa Kauppinen oli kuitenkin selvä ”vastaantulija” käyntihäiriöisellä ajokillaan. Pakko myöntää, ettei Pasin ajo näytä kovinkaan nopealta, se ei siis ole katsojaystävällistä, eikä myöskään kameramiesten mieleen. Tommi ei kuitenkaan ollut lyötävissä, voitto heltisi lopulta puolen minuutin erolla Laaksoseen. Alkajaisiksi Tommi kellotti luokan pohjat, tosin niukat sellaiset, sillä toiseksi ajanut Marko Nysten jäi vain 2,2 sekunnin päähän. Lindroosin näkökulmasta kisa loppui sopivasti, sillä luokkapohjia paukutellut Näykki kerkisi nousta jo vajaan viiden sekunnin päähän. Kuitenkaan auto ei toiminut Tommin mielestä kunnolla. Kolmannen pikiksen jälkeen Tommin ja Markon välistä eroa oli 6,5 sekuntia. Kun näytti että hieman rauhallisempikin vauhti riittää aloin hieman rauhoittamaan ajamistani. 16satasella Sunbeam Avengerilla ykköspaikan itselleen heti alkajaisiksi kaapannut kaksikko piti asemansa lähes koko kisan ajan. Vaikka ykkösuhka oli pois pelistä, ei Tommi voinut ruveta köröttelemään siitä piti huolen kertaalleen luokan pohja-ajan Golfillaan ajanut Juha Laaksonen. Paras ”vierasmerkki” kaveri oli Datsun 100A:lla uskollisesti kilpaileva Toni Sinkkonen. Alun otin täysillä kertaalleen hyppäsin ykkösellä rajummin, onneksi Golf kesti nokilleen tulon kunnialla. Veli Kukkonen kerkisi tekemään ylimääräisen peltolenkin EK5:lla. Tommi taisteli luokkavoiton Tommi Järvisellä oli panoksena tässä kisassa HRT-sarjan voitto. Nopeaa se kuitenkin on, sen saivat huomata kanssakilpailijat. Väkisin kääntäminen olisi saattanut johtaa auton kaatumiseen. Kolmas sija meni Kari Kiventeelle, jonka kisa meni pilalle jo ensimmäiseltä AT:lta rapsahtaneelta minuutin aikasakon vuoksi. Janne pääsi tavoitteensa. Veli Kukkonen syysvireessä Isto Jänisojalla oli lievä tilanne päällä heti ykköspikiksellä. RALLI tui tyylikkäämmin kuin erään ranskalaiskuljettajan jonka viimeinen ralli päättyi auton kaatoon. Mika ja Iida luokkavoittoon Yleensä Sami Tuominen on heilutellut tahtipuikkoa tässä luokassa, täällä kertaa näin ei käynyt, auton käyntihäiriöiden vuoksi Tuominen joutui luopumaan kisasta jo toisen pikiksen jälkeen. Pitkän rallihistorian omaava Escort (ACO-100) sitä vastoin tuli määrän päähänsä. Tasaisen joutuisan ajonsa ansiosta sai huomata, ettei tällä kertaa todellista vastusta löydy. -Nyt ruvetaan pohtimaan uuden kisapelin rakentamista, ei homma tähän loppunut. Nyt Sakselinin ja Raimo Salmisen voitto kirjattiin murskalukemin (lue yli minuutilla). Yleensä Luokkavoitosta taistelleiden Porsche-miesten (Pentti Kauppinen ja Antero Sakselin) ottelu on kääntynyt Kauppisen eduksi. Kärkitrio ajoi uudempikorisilla 200sarjan Volvoilla. -Kisa oli vaikea, en saanut luottoa ajamiseen missään vaiheessa, en pystynyt noudattamaan toivomia ajolinjojani ja tilanteenpoikasia tuli lähes joka pikiksellä, mutta pitää olla tyytyväinen päivän antiin, summasi luokkansa ja HRT-sarjan siinä ohessa voittanut Järvinen, kartturinaan Vesa Koivunen. Pasi sijoittui HRT-sarjan kolmoseksi edellään vain huimisteluun taipuvaiset Järvinen ja Lindberg. alleen ja peli oli hänen osaltaan ohi. Pulkkiset jatkoivat voittoputkeaan Kaksikko Pasi ja Seppo Pulkkinen hallitsi luokan tapahtumia ensi metreistä maalikorokkeelle asti. Vaikka lähtötilanne ei näyttänyt parhaalta mahdolliselta, oli Tommin vauhti liikaa muille luokan kilpailijoille. Pasi Pulkkisen ajo ei näytä miltään. Tarkat loppulukemat Ström, Keith Torttila (-1.48,1), Hannu Eestilä (-1.53,7) kaikilla ajokkina M-B 190 E.. Kukkosen vauhdista saa hyvän kuvan kun kertoo, että luokan kakkoseksi ajanut Pekka Laaksonen jäi matkan aikana rapiat päälle puoli minuuttia Kukkosesta. Jannen ykkössija säilyi maaliin asti kohtuullisen helposti, sillä harvakseen kilpaileva Petteri Sappinen jäi lopulta Talbot Sunbeamillaan 12,8 sekunnin päähän luokkavoitosta Luokan kolmanneksi ajoi Starletillaan Esa Peltonen, hän jäi luokkavoittajasta rapiat päälle puoli minuuttia. Karpiola ja Muteli kaksikko voitti luokkataiston lopulta aikasakoistaan huolimatta 52 sekunnilla. ”Kostajat” kilpasilla. Yhden aikakauden loppu tapahtui jo kisan ensimmäisellä pikiksellä, Pekka Altti ajoi rajusti puuhun, onneksi Pekka ja kartturina toiminut velipoika Jussi selvisivät rytäkästä lievin vammoin. Tosin alkumatkasta hieman vaisummin ajanut Juha Näykki nousi aivan iskuetäisyydelle noustuaan Iivosen HANAA - 13 ohi. Maalin tulo järjestykseksi kärkikolmikon osalta muodostui Lindroos, Näykki ja Iivonen, kaikilla ajokkina ”Kostaja”. Ole Ström pisti nuoremmat ojennukseen Mersu-luokassa Ole Ström kiidätti Mersunsa kärkipaikalle heti avauspikiksellä. Vaikka Lindberg pääsi tavoitteisiinsa, meni sarjavoitto niin ikään luokkavoittoon ajaneelle Tommi Järviselle. Voitto ei tuonut Jannelle voittoa Janne Lindbergin lähtöasemat tähän viimeiseen kilpailuun olivat seuraavan kaltaiset maaliin pitää päästä luokkavoittajana, silloin on mahdollisuuksia vielä sarjan voittoon. Hetken aikaa hieman alavireisesti ajanut Veli Kukkonen on löytänyt vanhan vauhtinsa, siitä osoituksena kovavauhtisen luokan kärkipaikka koko kisan ajan. Tämähän sopi Mika Karpiolalle, joka paineli luokan kärjessä kaiken aikaa, neljän pikik- sen aikana Karpiola oli kasvattanut johtonsa luokan kakkosena ajaneeseen pariin Onni Mustapuro ja Sami Leino liki 40 sekunniksi. Kuva Asko Saarinen Pikkuluokan aatelia Jari Ohrankämmen ja Wartburg
Ilman edellisen kisan virhettä tilanne olisi ollut toisenlainen, mutta nyt mentiin näin. Määrää nosti tuntuvasti suuri määrä vierailijoita, kun Ruotsista saapui yli 40 Volvoa, jotka kisasivat oheisluokassa omista sarjapisteistään. liin pääsemisen. Karkkilan miehelle nuotteja luki Jarkko Kalliolepo, kun vakiokartturi Marko Salminen oli samaan aikaan menestymässä BRC-sarjassa. - Lähtöasetelmat kisaan olivat sellaiset, että tiedossa oli kyttäilyä, että mitä se kilpakumppani oikein tekee, totesi puolestaan Vihavainen. Juha Salo ajoi ehjän ja varman suorituksen, joka palkittiin maalissa SM-tittelillä. Tämä sijoitus ja tilanne olisi vielä juuri riittänyt Nikolle pronssimitaliin. po sijoituksen: kuudes. luokkaan. 14 - HANAA RALLI Ralli SM 7/7, SM Castrol-ralli, 27.-28.9.2013, Tampereen UA, Jarno Saari Kovaa menoa ja varmistelua Ralliin ilmoittautui 168 kilpailijaparia, joka oli ennätysmäärä tämän kauden SM-rallien osalta. Seuraavat pätkät, Viitapohja ja Pengonpohja, kasvattivat selvemmin eroa, joiden jälkeen Nikara oli repinyt 24 sekunnin kaulan Kruudaan. - Vähän lopussa jo ajettiin ralliakin ja kiristin Juhan ja Asunmaan Teemun ohi. Ennen viimeistä pikistä ero oli kasvanut yli 40 sekuntiin. Kisa oli muuten hieno kokemus, joten kiitokset kaikille tahoille, jotka tämän kilpailun minulle nopealla aikataululla mahdollistivat, Teemu Asunmaan ensimmäinen kausi nelikolla toi heti mitalin. Kauden päätöskisan kynnyksellä kuultiin arvostelua rallin aikataulusta ja siirtymistäkin, mutta parranpärinä laantui, kun väki kuuli, mitä erikoiskokeita rallireitti piti sisällään. nen ajoivat kuudenneksi Evo9:llä, deksännen sijan (+3.26,9) ennen Teemu Asunmaa ja Tomi Ikonen joka on muuttunut varsin luotettaMikko Lehessaarta (+3.43,3). Neljäs sija (+1.39,9) täytti mainiosti Juha Salon tavoitteen, kun jäännöspisteetkin olisivat tuoneet Mitsubishi-kuskille SM-tittelin. Merkittävästä aikahukasta huolimatta Nikara kirjasi pohjat 2,7 sekunnin turvin. - Haastavaa oli, kun piti muistaa Ari Vihavainen päätti SM-kauden komeasti ja se toi loppupisteissä hopeaa. Onneksi pääsimme maaliin ja toinen sijakin säilyi, Kruuda raportoi. Kristian Kiviniemi vaihtoi kesän pronssisen lätkän. Jarkko Nikara antoi näytteen huippuvauhdista, vaikka ei myöntänyt yrittäneensä täysillä. - Onnistumista vaadittiin miaikana kaksivetoisten puolelta SM1-. Ennen Tampereen päätöskisaa se ei vielä onnistunut, mutta sitten viimeiset pätkät nostivat Vihavaisen ja Jani Vainikan osakkeita. Elokuun alussa Suomen MMrallissa Kruuda kellotti Fiestalla muutaman kilpailukykyisen pätkäajan, mutta tällä kertaa hänellä ei ollut sanomista voittajan vauhtiin. Printport-tiimi oli löytänyt kaksi nopeaa vuokraajaa Ford Fiesta S2000-kilpureihinsa: Jarkko Nikara oli mukana Tampereella pitääkseen kisatuntumaa yllä ja virolaislupaus Karl Kruuda oli viivalla hankkiakseen lisää kokemusta Suomen hienoista ralliteistä. Erikoiskokeet olivat ehdotonta Pirkanmaan parhaimmistoa. Kilpailussa ajettiin yhdeksän erikoiskoetta, joiden yhteispituus oli 108 EK-kilometriä. Kuva Reijo Keskikiikonen Kotimainen rallin arvosarja ajettiin päätökseen hienoissa puitteissa Tampereella, jossa oli edellisen kerran ajettu SM-rallia vuonna 2004. Tuloksena kolmas sija (+1.33,5) ja täydet SM-pisteet. Asunmaa 1.46 minuuttia, mutta kolmanneksi tiksi. Pimeällä ei ollut helppoa, kun lisävalot näyttivät kaikkialle muualle, mutta ei sinne minne olisi pitänyt, Nikara lohkaisi. Vihavainen otti yhtä varmasti talilla. Perusvauhti riitti varsin mainiosti ”Puukon veljeksille”, kun Jarkko ja Petri Nikara latasivat kaikille lopuillekin pätkille pohja-ajat. Olipa kuitenkin kiva päättää vaiherikas kausi tähän tulokseen. Tauolla tilanne pronssikamppailussa oli sellainen, että kahdeksantena ollut Nikko oli näillä sijoituksilla menettämässä mitalin Asunmaalle. Salo oli pitänyt haastajat takanaan, mutta Asunmaa vaani vain 4,1 ja Vihavainen 4,9 sekan päässä. Incar-video paljasti, että vekslatessa meni 14 sekuntia ja siitä joutui vielä keräämään vauhdin uudelleen, kärkimies selvitti. Parkanon UA:n nuorukaiajaa varovasti. Subaru-kaksikko jäi kärjestä Ero kärkeen mitattiin 2.17,2 minuuhopeaa 135 pisteellään. Kruuda kyllä kertoi yrittäneensä ajaa pohjia, mutta eipä tuo onnistunut. Edellisen osakilpailun voittanut Timo Mäenpää joutui tällä kertaa pettymään, kun hän kaatoi ja keskeytti heti EK3:n alkupäässä. Ajokertojen välissä käytiin huoltotauolla Särkänniemessä. Kärkivauhdista jo lähes minuutin päässä käyty SM-pistekamppailu pysyi tiukkana. Rallin viimeinen EK Pengonpohja kasvatti sitten Nikaran voittomarginaalin varsin rumille lukemille, 1.27,2 minuuttiin, kun Kruuda kärsi tekniikkaongelmista. Nikara lähti hyökkäämään rajusti, mutta aamun avauspätkä Siitamassa aiheutti ohjelmaa: - Spinnasin nopeassa mutkassa. teellä. - Melko puhdas avaus, mutta vielä on kilpurin kanssa pientä opettelua. Heti kättelyssä kaksi ensimmäistä sijaa vallattiin vierailevien tähtien toimesta. Nikara karkasi Toisen kisapäivän ohjelmassa oli kahteen kertaan ajettava kolmen EK:n lenkki, jonka välissä käytiin huollossa ja yleisöpätkällä lähellä Tampereen keskustaa. Vihavaiselle täysi pistepotti Kuluneen kauden edetessä, etenkin kesän osakilpailuissa, Ari Vihavainen on ollut aivan hilkulla voittaa ja napata täysi pistepotti kestomenestyjä Salon hyppysistä. Nikara lausui. Joni Nikon seitsemännen yleisen luokan mesJussi Tiippana ja Henri Arpiaikamppailu Lancer Evo6:lla toi yhtaruuden pokannut Salo. Tuskinpa ajoi. Ajoin lopun hiljaa ja seurasin lämpöjä. Eri asia sitten oli, että ajoiko sarjan kärkikaksikko täysillä vai ei. Kaikki metsäpätkät olivat tuttuja Jyväskylän Suurajoista menneiltä vuosikymmeniltä. - Nämä olivat jopa hienommat tiet verrattuna Jyväskylässä ajamiini. ohitti Nikon niukasti (88,5-86) ja vei korkeimmat pisteet tyydyttivät. - Ei saatu kunnon vastusta, joten ajettiin ihan omaa ajoa. Tämä maineikas pikis sipaistiin vielä toiseen kertaan illan pimeyden jo laskeuduttua. Kovempaa olisi voinut puristaa tarpeen tullen. Yllätyin, että nen oli Mitsulla edellisen osakilpairuuden saavuttaminen vaatii maaN-ryhmän autolla pystyin noinkin lun tapaan seitsemäs (+2.50,2). Kolmantena ja ensimmäisenä SM-sarjalaisena avauspäivän kahden pätkän jälkeen oli Juha Salo (+15,9), jonka jälkeen kolmikko, Jussi Tiippana, Ari Vihavainen ja Teemu Asunmaa, mahtui kuuden sekunnin sisään. Tiedostin, että mestatalin saavuttamiseksi. Moottorin lämmöt nousivat jo ennen viimeistä pätkää. Reitti oli viety isoille ja hyväkuntoisille erikoiskokeille. Kiva oli ajaa näillä hyvin vastaamaan paljon kokeJari Kihlman oli kahdeksas teillä, vaikka aivan totista kilvanajoa neemman kaksikon tehokkaampien (+3.00,7) ja saavutti sarjasta kelei nyt esitettykään, myönsi uransa kilpureiden vauhtiin. Kurikan UA:n kuski päätyi sarjataulukossa viidennelle sijalle. Nelivetoisten SM1-luokassa oli myös ilahduttavan suuri määrä kilpailijoita eli 30 kappaletta. Kilpailukeskus ja huollot oli sijoitettu Särkänniemen Elämyspuiston alueelle. ajoivat hienon tulokaskauden, joka vaksi kilpa-autoksi kesken kauden Salo vei mestaruuden 148,5 pispalkittiin lopulta pronssisella misaadun uuden värityksen myötä. - Järkevästi olen yrittänyt ajaa, enkä ole pahemmin edes muiden pätkäaikoja seurannut, Salo todisteli. Sarjan pistekolmonen Joni Nikko oli Turun ulosajon jälkeen liikkeellä laina-autolla, jolla vauhti riitti alussa yhdeksänneksi. Nikara napautteli pohjat molemmilla vedoilla Savon EK:lla ja Saarijärven mies saapui illan huoltoon 9,6 sekuntia Kruudan edellä. Harvoin on rallikilpailu polkaistu käyntiin tätä vaativammalla avauksella, kun perjantain nuotituksen jälkeen suunnattiin Savon erikoiskokeelle
- Kaikkeni annoin, eikä kaato- kaan ollut kaukana Siitama 2:lla. kavoitosta, maalissa Mänty oli 23 - Hyvä kun itse päästiin maasekuntia nopeampana. Spinnauksessa hukkui aikaa, mutta ei se onneksi mitalikamppailuun vaikuttanut, kaimapojan taakse pudonnut Haapamäki selvitti. Hellstenin kaulaan pujotetaan kauden päätteeksi karttureiden pronssilätkä. Olemme treenanneet paljon, joka varmaan on osasyy menestykseen. Pari sijaa siinä - Vasta toinen kisa tänä vuonna tulosluettelossa menetettiin, mutta maaliin, joten voitto kyllä maistuu. Kalle Pinomäki oli koko kauden ajan mukana kärkikamppailussa, niin Tampereellakin. Jaro Kinnunen jäi 1,1 sekkaa, mutta oli aivan herrassa, ettei espoolainen jäänyt avauspätkälle ulosajon vuoksi. Huollossa Jarospeedin mekaanikot tekivät korjaustoimia, että auton takarengas saatiin takaisin oikeaan linjaan. Vakuuttava suoritus vuokra-autolla. Oli kiva nähdä, että omat eväät riittävät kovassa seurassa, Tuomisto iloitsi. Maalissa kuohujuomaa voittajana suihkuttanut Kinnunen ja Mikael Korhonen veivät voiton 24,4 sekunnin turvin. - Auto rötäsi melkein koko kisan. Keula putosi ojaan ja siitä lähdettiin SM2-luokan kolmossijasta nähkyntämään, onneksi päästiin takaitiinkin rallin kovin taistelu, kun Sami sin tielle lähes samalla vauhdilla, Korvola piti Fiestalla Juha-Pekka Mänty huokaili. Kaikin puolin onnistunut kausi, Vuorisalo kertasi. Kolmen pohja-ajan lisäksi Kinnusen kärkipaikka vahvistui myös Lindroosin tekniikkaongelmien myötä. Viidenneksi päätyneet Vuorisalo ja kartanlukija Eetu-Pekka Hellsten eivät päätöskisassa hullutelleet, sillä kuljettaja tiedosti hopeasijan olleen tarjolla varmalla suorituksella. Neljäs sija (+42,2) jätti Renault-kuljettajan sarjapisteissä viidenneksi. Viime kaudella ajoin Fiesta R1:llä ja hankin nuottikokemusta. Tuomisto ja kartturi Tommi Alkula menettivät kisan avauspätkällä rutkasti aikaa käyntihäiriön vuoksi, mutta sen jälkeen he kellottivat yhden pohja-ajan lisäksi neljä kertaa toiseksi nopeimman ajan. Se on varma, että tuollaisesta tilanteesta ei aivan joka kerta selviä, Kinnunen huokaili. Perämäen Civicin takanaan 0,1 seRuotsalainen tiesi, että vain kunnilla. Joonas Lindroosille riitti käytännössä pelkkä maaliin pääsy alle 16-satasten luokan SM-kultaan. Eka kausi SM-sarjassa sin pistein 94,5-82. Havupuun oksat jo hakkasivat tuulilasiin. Sen jälkeen EK6: tuore mestari selvitti. Suurin ero liin asti, sillä jotain hajosi autosta ja syntyi Siitamassa, kun Ruotsalainen jouduin ajamaan ihan hissun kissun pyörähti. Jämsäläisen asenne oli kilvanajon suhteen kohdallaan, kun hän laski ykköselle pohjat Citroenillaan. sanaili. Sen jälkeen he Jaro Kinnusen ja Mikael Korhosen voitonjuhliin osallistuivat myös yllättäjät, SM3-luokan kakkoset, Henri Tuomisto ja Tommi Alkula. Seuraaville sijoille ajaneet Vuorisalo (+52,5) ja Lahti (+53,0) vaihtelivat useampaan kertaan keskinäisiä sijoituksia ja heidän takana maaliin ajoi Nousiainen (+1.07,5). RALLI HANAA - 15 Ralli SM 7/7, SM Castrol-ralli, 27.-28.9.2013, SM2 ja SM 3, Tampereen UA, Jarno Saari Ennakkosuosikit pitivät Harvoin ollaan lähdetty SM-kauden päätöskisaan sellaisista asemista, että kaikkien luokkien mitalisijat ovat vielä auki. Ruotsalaisen hopeasaldo oli myös - Täytyyhän tähänkin olla tyykomea (144,5). - Enpä olisi uskonut kauteen lähdettäessä, että olisimme SMmitalisteja viimeisen kisan jälkeen. Yllätysmomenttia lisäsi se, että harvakseltaan tällä kaudella kilpaillut 20-vuotias kuljettaja ajoi ensimmäistä kertaa R2-luokan kilpurilla, Ford Fistalla. Toinen Sastamalan UA:n kuski Henri Haapamäki taisi olla koko porukan onnellisin mies. Tukivarsi Lahtelainen Henri Kolsi ei kisan alpetti ja jouduttiin tulemaan aivan kuvaiheissa ollut vauhtiinsa tyytynilkuttamalla maaliin. Tämä kaksikko pitikin pintansa, mutta molempien osalta päätöskisa oli tekniikkamurheiden sävyttämä. Onneksi kausi sentään päättyi komeaan voittoon, Kinnunen summasi. tiesin mitalin odottavan maalissa, Tipalle se tälläkin kertaa meni, sillä viidenneksi pudonnut Veikkanen lopussa tuli vielä rankka ajovirhe. Kisan kolmas sija (+33,3), mutta toiseksi korkeimmat SM-pisteet Tuomiston ajaessa sarjan ulkopuolisena toivat SM-pronssia. kohti maalia. Maalissa sijoitus oli kahdeksas. Ja vaikka ei oululainen maalia näkisikään, pitäisi Esa Ruotsalaisen voittaa luokka. voitto tarjoaisi edes mahdollisuuVainionpää kokosi koko SM-sarden mestaruuteen, joten täysillä jan suurimman pistepotin (157,5) ja mies yritti loppuun saakka. Tämä kaava jätti heidät lopulta sarjassa neljänneksi. Heidän kesäkausi oli varsin kaksijakoinen: neljästä kisasta kaksi kertaa täysi pistepotti ja kaksi kertaa nollat. Kuljettaja kiitti omalla tavallaan vetämällä rajut pohjat Savon toisella vedolla ja Kinnunen saapui yötauolle 9 sekuntia Lindroosia edellä. - Nopeassa paikassa käytiin tien ohessa. Tästä on hyvä jatlähtivät muiden perään toisena kikaa uraa eteenpäin, hopeamitalisti sapäivänä ja ajoivat tasaisen kovaa summasi. Kinnunen vahvoilla Pitkän lauantaipäivän aikana Kinnunen kasvatti eroa takana ajaneeseen tiiviiseen ryhmään. vikan pätkän maaliin. Marko Mänty (vas.) ajoi vihdoin ongelmattoman kisan ja voitti SM2luokan, jonka mestaruus meni Jussi Vainionpäälle.. sekä eka vuosi nuotista ja vieläpä Joonas Lindroos ei riehaantunut kuudennesta mestaruudesta vetoakselirikon jälkeen. lla Kolsi keskeytti vetarin petettyä. Veikkanen ohitti Koltyväinen. EK5:lla aikaa paloi yli kaksi minuuttia vetoakselirikon takia. essä olleeseen monttuun. Henri Haapamäki tarrasi C2: lla alusta saakka mitalisaumaan ollen kolmantena (+10,1) ja mainiosti aloitti myös Jori Nousiainen (+11,8) Fiestalla. Marko Mänty ja Esa RuotsaVeikkanen kiitti kumartaen ja vei lainen väänsivät tosissaan luokSM-pronssin. SM-pronssista käytiin jännää - Vielä viimeisellä oli täpärällä, vääntöä, joka lopulta päättyi hykun nypyn jälkeen rengas osui tivinkääläisen Niko Veikkasen eduksi. Keskeytyksen kautta mestariksi SM2-luokasta kauden aikana neljä voittoa saavuttaneen Jussi Vainionpään tilanne oli vastaava kuin Lindroosilla: pelkkä maaliin ajaminen takaisi SM-tittelin. - Mestaruus mielessä tietenkin ajetaan, mutta voitonkin otan, jos se on tarjolla, hän kommentoi. Kauden tavoite oli kehittyä ralli kerrallaan ja kerätä arvokasta kokemusta. N-ryhmän autolla. Kauden päätavoitteeksi asetettiin SM-kulta, jonka saavuttaminen kahden keskeyttämisen jälkeen ei ollut enää mahdollista. Viidennen sijan jakoivat Olli Lahti ja Samuli Vuorisalo (+14,8). Kokonaisuuväinen, mutta toisena päivänä hän tena kausi oli hieno ja nyt tuntuu ajoi Veikkasen kiinni ja meni 0,4 vaikean kisan jälkeen tosi hyvältä, sekunnilla edelle. - Tottakai ollaan tyytyväisiä ja vähän yllättyneitäkin, kun ennestään ei ollut kunnollista vertailupohjaa. Ei ollut helppo kisa, mutta kauden tavoite sentään saavutettiin, kommentoi mestari värikästä kilpailuaan. Vainionpää ja Mika Juntunen eivät helpolla päässeetkään, kun vetoakseli petti ja keskeytti matkan perjantai-iltana. SM3-luokassa viivalle asettui 14 kilpailijaa ja lähes Honda-merkkiluokaksi muodostuneessa SM2-luokassa oli 12 autokuntaa, joista vain kaksi oli muunmerkkisiä autoja. Toiselta sijalta löytyi rallin suurin yllättäjä, kun Sastamalan Henri Tuomisto ajoi lähes puskista kovatasoisen luokan kakkoseksi. Kahden epäonnisen kisan jälkeen Peugeot-kuskilla oli nyt niin sanotusti munkkia matkassa. Noin kuitenkin startattiin Tampereella matkaan, vaikkakin kaksivetoisten luokkien mestaruustittelit olivat melko tiukasti jo Joonas Lindroosin ja Jussi Vainionpään hyppysissä. Himmeämpien mitskujen menettäminen ei juuri edes harmita. Seuraavalla sitten irtosi ilmanputsari, eikä autossa oikein ollut vetoa. Esa Ruotsalainen pokkasi päätöskisasta SM2-luokan kakkossijan ja sarjasta hopeaa. Vasta toiseen kertaan ajetulla Siitaman pätkällä (EK7) se toimi kunnolla. Kaksi peräkkäistä palkintosijaa nosti Haapamäen niukasti pronssille, kun taas kokenut Juha Lummaa kipusi niukalla erolla kartanlukijoiden sarjapisteissä hopealle saakka. Mestari vaikeuksissa Joonas Lindroosilla ja Pasi Kilpeläisellä oli pieniä teknisiä ongelmia matkan varrella, mutta eivät ne kaksikon mestaruutta sentään uhanneet
Viikkoa aiemmin F-cupin mestaruuden varmistanut Jaska Nuorala oli kertonut osallistuvansa Tampereen SM-ralliin vain siinä tapauksessa, että cupin mestaruus olisi taskussa ennen kyseisen sarjan päätöskisaa. Marko Kopalainen oli nopein Lancer E6:lla ennen luokkavoittoon Fiesta R2:lla ajanutta Antti Siikalaa. Edellisessä osakilpailussa luokan voittanut Markus Hellström sai todeta merkkikaverin olevan aivan eri kyydissä, joten luokan toinen sijakin (+2.12,9) tyydytti. Ja olihan se. Aivan lopussa otin vähän kyytiä pois, varsinkin Pengonpohjan toisella vedolla, kun siellä oli jo kiviä ja reikiä tiellä. Mutta sen jälkeen arvosarjan puolella ajaneet 2-vetokuskit joutuivat katselemaan kaukaa Volvon takavaloja. Jo Savossa Kangasalan UA:n kuski ajoi toisella vedolla tasa-ajan nopeimman SM:n kaksivetoisen kanssa. SC6-luokan mestari Simo-Petteri Tuunanen ja kakkonen Laura Suvanto eivät olleet nyt kisaamassa pisteistä. Maalissa Nuorala ja kartturi Antti Leinonen juhlivat murskavoittoa. Lukuisa määrä Volvo-kuskeja ilahdutti Tampereella ralliyleisöä. Volvo 240-kuski olikin menestyspaineista vapaa, joten hän halusi lähteä mittaamaan vauhtiaan vanhalla kotitiellään Siitamassa - ja miksei toki muillakin Castrol-rallin hienoilla baanoilla. Lähimmäksi kärkimiehen vauhtia SC4-luokassa pääsi Mika Rampanen, mutta hän joutui keskeyttämään Astralla kytkinvikaan. 16 - HANAA RALLI SM Castrol-ralli, 27.-28.9.2013, Suomi Cup ja oheisluokat, Tampereen UA, Jarno Saari Nuorala varasti show´n SM-sarjan päätöskisan oheisluokissa puheenaiheina olivat sekä ruotsalaisten Volvot että Jaska Nuoralan ohjastama Volvo. Corolla-kuski Lariolta tämä temppu onnistui yleisöpätkällä. Nuorala nykäisi jopa harvinaisen kovan EK-ajan lauantaiaamuna ajetulle Siitaman ensimmäiselle vedolle. Tässä painellaan Pengonpohjan hienolla EK:lla. Tähän kohtaan on vaikea edes keksiä kehuja miehen suorituksesta. Niinpä on todettava, että Nuorala ja Volvo peittosivat tuolla kyseisellä pätkällä kaikki SM-sarjaan ilmoittautuneet kuljettajat. Hän oli koko rallin kolmanneksi (!) nopein edellään vain Nikara ja Kruuda. Tätä tulosta ja vauhtia on tulevaisuudessa vaikea parantaa, jos sitä verrataan SM-sarjalaisten suoritukseen. Kuva Asko Saarinen Edellisen osakilpailussa Turussa SM1-luokan voittanut Timo Mäenpää ajoi ulos EK-3:lla Henri Haapamäki ajoi kaikki kisat maaliin ja kiristi loppukaudella vauhtinsa mitaleille SM3-luokassa.. Nuorala oli penkalla kenties kisan suurin puheenaihe, kun hän oli selvästi nopeampi kuin SM:n kaksivetoisten kärkikuskit. Ruotsalaislupaus Emil Bergkvíst oli selvästi nopein VOC-sarjalaisista. SC4-luokan cup-pisteissä Mattilan jälkeen toiseksi sijoittui Ilmo Lario, joka oli päätöskisassa Nuoralan lisäksi ainoa, joka kirjasi äffäläisten pohjat. Kaverista kuullaan vielä. Vanhoja Tukholman takseja oli suomalaisessa rallikilpailussa mukana nyt enemmän kuin koskaan. Ilmo Lario sipaisi yhdet luokkapohjat ja saavutti hyvän kauden jälkeen SC4:n hopeaa. SC5-luokassa maaliin pääsivät vain Riihimäen UA:n Janne ja Jukka Toivonen Pololla. Bemaria. Kuva Reijo Keskikiikonen SC4-luokan kisaan osallistui 20 Fryhmän autokuntaa. Historic-autoja oli mukana 14 autokuntaa. Kolmanneksi ajoi endurouransa juuri hiljattain lopettanut Juha Salminen (+3.19,2), joka myös nosti hatun päästä luokkavoittajan suoritukselle. Viivalla oli peräti 43 ruotsalaiskuskia, joka on historian suurin määrä ruotsalaisia osallistumassa ulkomaiseen rallikisaan. A-junioreita viivalla oli vain kuusi. Palkintosijassa kiinni ollut luokan cupvoittaja Reijo Mattila joutui lopussa keskeyttämään vannerikkoon. Olihan tämä yllättävän kova tulos tällä meidän näinkin virtaviivaisella ja uudella autolla, Nuorala lohkaisi. Senioreista ripein oli Marko Mäkiniemi BMW M3:lla reilun minuutin erolla ennen Lasse Laineen Hondaa. Heistä selvästi nopein oli Teiskon UA:n Tommi Järvinen Avengerilla. He ajoivat omista VOC Mekonomen –rallisarjan pisteistä. - Tarkoituksena oli nautiskella ja ajaa niin kovaa kuin päästään. He olivat myös yli 40 sekuntia nopeampia kuin SM:n 2-vetoisten kärki. Selvästi kovinta kyytiä VOCsarjalaisista piti suurena lupauksena pidetty vain 19-vuotias Emil Bergkvist, joka on kuulemma voittanut kaikki ajamansa Volvo-kisat. Alavuden UA:n Vesa Hakola vei voiton Citroenilla vain 11,6 sekunnin turvin ennen Timo Rintasen Jaska Nuorala vei Volvoa Isoa Kovaa. Luokkavoittoon ajoivat myös Heikki Westerlund Mantalla, Jukka Metsälä Escortilla ja Egil Eriksson Pandalla. Onkohan missään ulkomailla ollut vastaavaa määrää suomalaisia kisaamassa
Sillä Lempiäisen voittomarginaali Muuraiseen nähden oli ainoastaan 7,8 sekuntia. Sitten tuli kilpailun viimeisenä startannut Volvo pari Jari Lempiäinen ja Pasi Valtonen riistäen ykköspaikan itselleen. EK 2:n, siis ensimmäisen ajetun pikiksen startissa vilppilähdön ottanut ja sitä myötä 10 sekunnin rangaistuksen tililleen saanut Janne Toivonen (VW Polo ) kokosi loistavasti hermonsa ja päätti, ettei aikasakko saisi ratkaista tiukassa kisassa mitään. Kolmanneksi ennättivät Atte Iivanainen ja Niko Repetti. Mistään rökälevoitosta ei kannata kuitenkaan puhua. Joonas Keränen kiersi reitin Hondallaan voittovauhdilla. Toivosen noususuhdanteinen vauhti riitti lopulta 2,1 sekunnin voittoon. BMW-miehistön Matti Nikan- der ja Mikko Kukkonen ajamat pohja-ajat parille viimeiselle pikikselle riittivät pitämään uudelleen kärkitaistoon pyrkineen Golf-kaksikon Jouko ja Lotta Karhumäki kurissa. Teemu Stellberg haksahti hieman yllättävässä vasurissa kuten moni muukin. Viimeiselle pikikselle lähdettäessä Toivosen ja kakkoseksi tipahtaneen Kortesuon välistä eroa oli ainoastaan 1,5 sekuntia. Stellberg ja Harri Ristimäki korjasivat tilanteen kuitenkin edukseen toisen huoltotauon jälkeisellä pikiksella ja tiputtivat kärkipaikalla käväisseen kaksikon Toni Parkkinen ja Matti Hämäläinen 11,5 sekunnin päähän. Luvassa on tiukka kilpailu, sillä sarjakärjessä tällä hetkellä oleva Petri Kortesuolla on pisteitä 66,94. Toisena olevalla Janne Toivosella 66,80, lopulliset sijoitukset ratkeavat siis vasta Perniössä V1600-luokan voittoon kaasuttelivat Renault Cliollaan Tapio ja Jari Nirvi. Jari-Pekka ralliin starttasi ainoastaan 9 autoa. Teemu Stellberg nappasi luokan kärkipaikan EK-kakkosella, mutta joutui luopumaan siitä hetkellisesti heti seuraavalla osuudella. RALLI HANAA - 17 Jari-Pekka Ralli, Heinolan UA, oheisluokat, Antero Sirviö Toivonen nousi lopussa kärkeen ”Pikku kirppujen”, Rally Trophy, kisassa oli jälleen kerran tiukkaa taistelua voitosta. Matkaan lähteneitä 10 autokunnasta maalilavan näki puolet, muut olivat joutuneet keskeyttämään erilaisista syistä. Heilläkin ajokkina Escort RS 2000 Niemisen tavoin. Savolaisen keskeytyksen jälkeen Jouko Karhumäki ryhtyi tavoittelemaan tosissaan ykköspaikkaa myös onnistuen yrityksessään, mutta vain hetkelliseksi, sillä vauhtiaan kiristänyt Matti Nikander nappasi Bemarillaan johtopaikan. Stellbergin voiton avaimina olivat tasaisen nopeat suoritukset pikiksillä. Maalissa kärkikaksikon välinen ero oli venähtänyt hieman päälle puoleentoista minuuttiin. Erot kärkikuljettajien välillä säilyivät loppuun asti muutamissa sekunneissa. Tuomas Lehto kera Timo Niemisen sai huomata kisan vanhetessa, ettei Escortin vauhti riitä millään Hondalle. Sarjan viimeinen ja samalla ratkaiseva osakilpailu ajetaan HRT: n yhteydessä Perniössä. Maalissa eroa toiseksi Suzuki Swiftillä ajaneisiin Ilkka Marttiseen ja Petri Viiansaloon oli 7,1 sekuntia. Karhumäet sijoittivat kakkosiksi, kolmas sija meni Pertunmaan Latvasille (Tarmo ja Jani).. Astra-kaksikko nimittäin johti kilpailua ensimmäisten pikiksien ajan. He johtivat kilpailua kaiken aikaa. Yleinen Nikanderin nousu voittoon Viimeisenä, muttei vähäisimpänä kilpailijana reitille päässyt Jari Lempiäinen taisteli itsensä B-junnujen voittoon Volvollaan. Maalipaikalla kuului pientä jupinaa siitä miksi pikiksillä ajettiin pienillä pehmeäpintaisilla teillä. BMW Xtreme Stellbergin rutistus Pientä hiipumista on nähtävissä edellisvuosiin verrattuna BMW-sarjan suhteen. Henri Pekosen kartturoimana ajanut toisen polven ralliautoilija Toivonen kiristi vauhtiaan kisan loppuosuudella ja pystyikin nousemaan luokan kärkipaikalle toiseksi viimeisen pikiksen aikana. Vaikka Parkkinen pystyi hieman kuromaan eroa pienemmäksi viimeisten pikataipaleiden aikana, ei ero supistunut tarpeeksi, sillä Stellberg kuittasi kisan voiton itselleen 10,1 sekunnin turvin ennen Parkkista. Hän oli kahdesti porukan nopein, sijoittuen muillakin osuuksilla kärjen tuntumaan. Lempiäisen suoritus viimeisenä kilKuva Asko Saarinen Tapio ja Jari Nirvi ajoivat vakioiden ykkösiksi Rellullaan. B-junnut Viimeisenä lähtenyt korjasi ykköstilan 19 autokunnan välisessä kilpailussa maaliin asti selvisi ainoastaan 7 paria. Kilpailuun startanneista autoista vain yksi joutui keskeyttämään kisan ennen aikojaan, kyseessä oli Sami Lindgrenin ulosajo EK3:lla A-junnut Hondalla ykköseksi reilulla erolla Lahden UA:n kaksikko Joonas Keränen ja Antti Järnström ei antanut muille kovinkaan suuria mahdollisuuksia, kaksikko johti kilpailua Honda Civic Type R:llään ensimmäisestä pikiksestä alkaen. Suurimmillaan johto käväisi liki 20 sekunnissa. pailijana osoittaa sen, että tiet säilyivät kelvollisina loppuun asti. Jarkko Savolaisen raju aika EK2:lta yli 20 sekunnin pohja-aika ei taannut hyvää kilpailua Honda kuljettajalle. Petri Kortesuo kera Sami Saaren pystyi pitämään luokan kärkipaikkaa hallussaan Nissan Micrallaan aina viidennelle pikikselle asti. Alku näytti hyvältä Juho Muuraisen ja Eetu Ekolan kohdalla. Kolmanneksi 3,3 sekuntia Toivosesta jääneenä ajoivat Samit Sarjula ja Lahdenpää. Seuraavalla pikiksellä matkan teko katkesi kaasuvaijerin pettämisen vuoksi. Janne Toivosen hermot kestivät heti alkuun vilppilähdöstä saadut AT-pisteet. Nikander voitti kilpailun lopulta kohtuullisen selvällä 23,9 sekunnin marginaalilla. Menneitä murehtimatta nuorukainen kiri tiukan kisan voittoon
Mikko ajoi reilun voiton Juniorien yleiskilpailussa ajoi Vihdin Mikko Stenfors kanssakilpailijoihinsa nähden kovaa. Karkkilan ukon tyyli sopii myös soralle, ajokkina Suzuki. Näin siis luokassa ja nuorten yleiskilpailussa. ani olra in .. Areenana oli tuorestettu ja mielenkiintoinen väylä, jossa haastetta riitti yllin kyllin. Niinpä erot olivatkin melkoiset. Toisella ei rallisprintin kuningas enää onnistunutkaan niin hyvin. Täyden palvelun moottoriurheilukauppa OSAT JA VARUSTEET PALVELUT Koneistukset Kansityöt Vaihteistohuollot Verkkokauppa Osa- ja ajovarustemyymälä Hyvä saatavuus www. Kärkikymmenikköön myös Janne Koskinen, Toni Koskela, Aku Salonen, Klaus Kostiainen, Tomi Saari ja Aleksi Kopalainen. Aika oli hyvä ja sillä voitto liki seitsemän sekunnin erolla Leif Tuomelaan. Näin on, vaikka sorapäällysteisiä baanoja on maassamme pääosa tiestöstä. Luokkavoitot ottivat Onni Mustapuro 1300-Escortilla, Sami Tuohinen Sciroccolla ja Esko Arponen Mantalla. Ensimmäisellä ajokerralla tuli liki kuuden sekunnin ero Hämeenkyrön Marko Kopalaiseen. Historic-kalustoa oli liikkeellä seitsemän autoa neljässä luokassa. Luokkavoittajia yleisessä Petri Jussila, Mika Lemmetti, Vähämäki ja Hallia. Molemmat paransivat toisella kiepillä, ja nyt ero kasvoi yli kuuteen sekuntiin. Uudenmaan AU:n Kari Pelkonen Bemarilla oli kolmas. Yleisessä voiton vei, kukapa muukaan kuin Tomi Hallia. Aikaparannusta ei tullut vaan kahdeksan sekuntia ekaa vetoa hitaampi. Viritet- Juuso Nordgren nousi voittokantaan nyt myös soralla. 18 - HANAA RALLISPRINT Kuvat: Rallikuvat.net Vieraat veivät isoimmat pokaalit Hämeenkyröstä Sorasprintit ovat Suomessa harvinainen ilmiö. Seniorikisailijoiden luokassa revitteli Asko Väätänen Lancerilla hienosti. Seppo Järvinen oli taas kerran herra ja hidalgo ennen Sami Leinosta. Heikki Koski-Lammi samanlaisella oli kakkonen ja Miko Jalava myös Sussulla kolmas. Sekä yleisen luokan että juniorien yleiskisan voitto meni selvällä erolla muualle. Kilpa-autojen rakennus Kilpailukykyiset hinnat Kattava valikoima Myös jälleenmyyjille 045 318 8570 Kaakkurintie 12, 37150 NOKIA myynti ani olra in . ryhmien ajokit tällä kertaa muilta karkuun. tyjen kamppeidne nopein oli Tikkakosken Teemu Kuusinen, kakkosena Niko Salminen Skodalla ja kolmantena Hyvinkään Renault-perinteitä vaaliva Antti Kuusisto. Mukaan mittelöön lähti 90 kilpailijaa. Toki se tuli nyt helposti kun muita kilpailijoita ei ollut. Hän ajoi ensimmäisellä ajokerralla hurjan ajan jättäen Alastaron Jarkko Hosikkeen miltei yhdeksän sekunnin päähän. Suzukien kolmoisvoitto Nuorten luokassa menivät N/A Yksi yli muiden. Hallian ja Lamminsivun ero lopputuloksissa oli liki neljä sekuntia. Automaalaamoyrittäjä nousi kakkoseksi. Yhdestoista oli alle 1400-luokan voittanut Ilmo Lario. Ikää on mittarissa ”vasta” 39 vuoden verran. Hosike kolmasja Jukka Vähämäki neljäs. Sitten Ari Könönmen ja Mika Lemmetti ennen Jari-Matti Tiilikkaa, Marko Heikkilää ja Petri Jussilaa. Nuorten nopein oli Future Cupissa voiton ottanut Juuso Nordgren. Tomi Hallia. Reilulla erolla otti Mikko Stenfors juniorien yleiskisan voiton. Hämeenkyrön UA teki ukkomehiläisen työn järjestäessään JSH-Kuljetus rallisprintin. Mainittakoon, että Hallialla on tänä vuonna tietynlainen juhlavuosi, ensimmäisestä sprintistä tuli helmikuussa kuluneeksi 20 vuotta. Tämän Alfa toki raapii vain kahdella pyörällä. Kaksivetoisten ykkönen siis Vähämäki. Hämeenkyrön UA:n omat kuljettajat olivat kohteliaita. Naisten luokassa pääsi Elimäen Irma Pekkarinen juhlimaan luokkavoittoa. Ja kakkosina olivat Hämeenkyrön omat kuljettajat. . Hosike paransi myös, mutta ei niin paljoa. Eroa Tarmo Ollilaan kertyi liki viiden sekunnin verran. Muita luokkavoittajia Kalle Soini, Janne Koskinen ja Mikko Stenfors. www. Nyt pääsi Hämeenkyrön oma Jari Jaltsu Lamminsivu parempaan vauhtiin. Kolmanneksi toi Corolla GT:nsä Kankaanpään Kalle Soini ennen Oriveden Arto Väätäsen historic-mallin Lanceria
HANAA - 19 Kalevantie 3, Valkeala (Puutarhaliike Joonan tiloissa). saatava myös ilman puhelimia Renkaat kesän kisoihin KYSY TÄYDELLISIÄ AJOVARUSTEPAKETTEJA Kysy myös penkkejä - suoraan varastossa! Toni Gardemeister - 045 279 8080 tai 0500 962 750 6!5(4)0)34%PARANTAA AUTOSIAJO
OMINAISUUKSIA. Speed 2 140€ OMP ajohanskat 50€ Penkit 190€ alk. Myymälä avoinna ma-pe 9-18, la 9-15, su 10-16 er.fi gpow Suoraan varastosta! OMP JET 7 TARJOUSHINTAAN 270€ OMP JET 10 TARJOUSHINTAAN puhelimella 650€ Peltor yhteensopivuus Täydellinen alusasusetti alk
TURVALLISUUTTAJAULKONËKÚË s+/.)&3$
342 4
3PECIAL
3PORT
soit. soit. 8,35snt/puh.+7,02snt/min (alv24%) Matkapuh. #LASSICJA (EAVY4RACK )3+5.6!)-%.4!*!4 s3PORTKITJA#OIL
OVERKIT !,534!3!2*!4 s+/.)3PORT */53)3!2*!4+YSYTARJOUS -//44/2)./04)-/)..)4 s3ËËSTÚËPOLTTOAINEENKULUTUKSEEN SËË s-OOTTORINVËËNTÚALUEPARANEE +ATSOLI s6ËHEMMËNVAIHTEIDENVAIHTOA T NETIS Ë .fi s0AREMPIKIERROSHERKKYYS iste s+IIHTYVYYSPARANEE vauhtip s/HITUSTILANTEETHELPOTTUVAT s!JOMUKAVUUSPARANEEHUOMATTAVASTI V Myynti, asennus ja ajanvaraus ma-pe klo 7.30-16.30 Kuormakatu 17, Turku info@vauhtipiste.fi www.vauhtipiste.fi 0207 181 680 Kiint. 0400 818 516, teppo@pentep.fi, www.pentep.fi. verk. 8,35snt/puh.+17,17snt/min (alv24%) Tilaa renkaat kätevästi: www.pentep.fi tai soita! Pentep Oy, Mierolantie 8, 13720 Parola kilparengasmyynti 040 451 0685 Puh
Ei olisi paremmin voinut mennä. Edellisyön sade ja aamun pouta tekivät Laihian soraraanasta todella loistavan. pitää hänen kohdalla paikkaansa. Vuotari sotkenut valmistautumista kisoihin, oli käsitelty ennen ensimmäistä jätti Paltamon GT Corolla kuskin Seppälä mietti. Hän on täällä taas. Jukka Illi oli ykkönen junioreiden yleiskiklpailussa. - Tykkään tästä Laihian reitistä. kaan täällä tarkoittaa, että yritystä - Helevetin tyytyväinen olen. Hänelle olisi riittänyt pelkkä läpiajo Laihialla, mutta pohjoisen porukka ei mene sieltä mistä aita on matalin. Jari Putkinen on tunnollisesti kiertänyt koko sarjan, vaikka Toivakan voiton jälkeen asfalttikisat mietitytti. Mutta normiajolla tultiin. Kakkosluokan Mika Rautiaiselle riittäisi luokan toinen tila, jos Mika Lemmetti saman luokan voittasi. Yleiskilpailun neljäs tila Hyttiselle 0,92 Putkisesta. Lemmetti tilitti. Kainuun rentomies Kai Hyttinen oli Nilsiän tapaan viivalla Evo 6-mallin Mitsubishilla. Tosi hyvin meni, vaikka Rytkönen tuli tosi lähelle, Hallia sanaili. Laihian UA on kokenut SM-kisan tekijä. aika, millä voitto oli selvä. Vuotarin ja Lemmetin väli on 1,54 sekuntia Seppälästä jääneenä. Vaikka reitti. Niissä se meni, RautiaiLuokassa kaksi seurattiin tarkalla otmista sorakisoista voitto tyydytnen aloitti. Seppälä kruunasi voitolla SM-pronssia Luokassa yksi Petri Jussila oli merkittävässä roolissa kun pronssimitalin omistajaa haettiin. Kyllä ensi vuodesta olen niin funtsannut, että mukana sarjassa ollaan, mestari tiedotti. Molemkismittää. - Pohrimma siinä perjantaina, että testit on ajamatta, niin lähimmä yöllä ajamaan Laukaata kohti, jossa ajoin lauantaina Kattasora sprintin. aika kärkeen tee oikeutta Rutasen litti. risteystä. Anssi Rytkösen toiminnassa on tyyliä. Anssi Rytkönen ei tarvinnut enää pisteitä mestaruuteen ja Jukka Vähämäki ei voinut kasvattaa saldoaan. varmasti oli. Kilpailijat pitävät reitistä juuri näin. - Olen ajanut kilpaa reitin näin kin kaulaan, mutta peli on selvä. Että jäin toista kertaa Lemmetti voittoon Ei ollut helppoa lähteä tälle reitille, tällä kaudella toisesta tilasta ja nyt vaikeuksien kautta kun ekalta ei ollut ajoa alla. si ilmeni polttoaine pumppu. Perälän ja Suorttilan mettillä on kurvailtu useita kisoja. Halliaa kiinnostaa sarja ensi vuonna. Sanoisin, että varikon Vaikean kauden kokenut Pasi Rutatienneet, että pelaako peli toisella pettynein kilpailija oli Mika Rautiainen oli kolmas, eikä 5,65 sekunnin kierroksella, Mika jutteli. - Toinen lenkki tuli ajollisesti hyvin. - Autosta hajosi kytkin ekalla kierroksella ja liukastakin oli. - Turbo on huollettu vuonna 2011. Näin Vähämäki oli käytännössä varma kakkonen ennen finaalikisaa. oli toki tyytyväinen ensimmäiseen alusti. Mäntyharjun mies oli nyt kolmas 2,93 Hallista ja 2,60 Rytkösestä. Mutta penen. Se voisi mennä lyhyesti jotenkin näin. Ihan kisan voitosta täälläkin ajan, Rytkönen suunnitteli ennen kisaa. Valmistuminen oli tehty “tomihalliamaisesti”. Härmäläinen Starlet-kuljettaja on käytännössä ainut Jori Seppälän haastaja tällä kaudella. Anssi Rytkösen rallisprintkaudesta tuli täydellinen, kun Laihialla varmistui suomenmestaruus. Hämeenkyrön kisan ajettuaan Tomppaa kiinnosti “rykäästä” vielä joku. kaisivat SM-pronssin meikäläiselle, että kaikki olisi helppoa. 20 - HANAA RALLISPRINT Laihian SM-rallisprint 6.10.2013, Laihian UA, Vesa Rauhala Rytkönen mestariksi Seppälä taisteli pronssia Rallisprintin SM-sarjan viimeiseen osakilpailuun Laihialle ei mitalien suhteen jäänyt panosta kuin pronssin suhteen. Vielä kun saisi nuo asfalttikisat - Kisa on tiukkaa. Hallian voittoisa testi Lajin kuusinkertainen suomenmestari Tomi Hallia on pitänyt kisajutuissa hiljaiseloa. kolmanneksi yhdeksän sadasosan Petri Jussila on luokan toinen - Oli polttoaine ongelma. Syykerolla. Rytkönen tuli myös vakuuttavasti jääden voitosta 0,33 sekuntia. Myös hyvän kau- Kausi on mennyt siinä mielesNimittäin Lemmetin Starlet kyykden ajanut Mikael Vuotari teki Mika sä hyvin, että armeija on kuitenkin käsi heti lähdön jälkeen ja kierros Rautiaisen päivästä vaikean. Hieno rata ilman paaleja. Nythän tässä ollaan jopa nukuttu normaalia pitempään viime yönä. Pronssista kamppailu oli hiukan jännittävämpi. Toisella kierMika Lemmetin otteita. - Ihan makeelta tuntui pitkästä aikaa. Kakkosluokan sijoitukset myös ratkulkee kotitalon ohi, ei se tarkoita, onnistumaan, laihialainen totesi. Hieno tie ja auto koriltaan ehjä, totesi Putkinen. Seppälälle “ronssihin” riitti luokkavoitto jos Rautiainen olisi kolmas. Toyota MR2 toimi kuin ajatus, samoin kuljettaja. Lemmetin voittaessa, Rautiaisen ollessa kolmas ja Jori Seppälän jääminen toiseksi luokassa yksi takaisi mitalin Lemmetille. Hän ei ajanut pisteistä. Tomi Hallia testasi SM-tason vauhdin tauon jälkeen. Junnu Cup sijoitukseksi tuli toinen. Hallia latoi tiskiin kaksi 0,55 sekunnin sisään mahtuvaa aikaa ja voitti kisan. teella todella kotikisaansa ajaneen tää. Mutta päivä oli varusmies Seppälän. Juuri pääsin toisen ajamaan, vaikka kytkin on sökö. Rallisprintin SM-sarjan mitalistit mallia 2013: Anssi Rytkönen (kesk.) , Jukka Vähämäki (vas.) ja Jori Seppälä. Aarni Mertanen oli viides 0,19 Hyttisestä. Sanonta kotikisan kirous oli Hän ajoi hyvin kaikilla pinnoilla, SM-mitaliinsa. Riskillä ja voitto mielessä tuli - Reilu sekuntia Lemmetin Miajotaitoihin. Emme 1,08 sekuntia. Valkealassa asuva parikymppinen 2007 nuorissa kerran, Lemmetti - Jori on mitalinsa ansainnut. Molemmilla kierroksilla nopein kellotus takasi 1,54 sekunnin voiton. Toinen mitalista yhdeksän sadasosaa kyllä kierros tuli aika maximia. Pronssimitali olisi mahtunut MikanSeppälä tuumasi tilanteen selvittyä. Muutaman vuoden jälkeen ajettiin Vaasasta Tampereen suuntaan ja pituutta tuli neljä km
- Olipa hieno tie. Ehkä muutamassa paikassa riskillä olisin päässyt lähemmäs Halliaa. Ossi Häkki Tiilikan tiimin Escortilla jäi 1,88 sekuntia. Ihan niin se ei mennyt. roksella laitoin yhdessä paikassa lut SM-hopea ovat “arkea” neljännen nelosen liian aikaisin päälle. Lasse Viitaniemi oli kolmas 0,68 Paanasta perässä. Mutta se ei heikennä Teemu Kuusisen luokkavoiton arvoa luokassa yhdeksän. Illi aristeli soraa Vaikka Jukka Illi voitti kisan Mitsubishilla, oli Karijoella vaikuttavalla yrittäjällä omat vaikeutensa. Ahkerasti kaudella kisannut Jani Luhtaniemi oli puolestaan luokan kymmenen voittaja. ja hinta 19.90€! -Normaali versio, kesto 70min. -Sarjan ulkoasu tullaan myös uusimaan , tästä näimme jo pientä esimakua Laihialla. Teemu Kuusinen voitti luokkansa nuorissa. Ahola ainut sarjan kiertäjä Junnu Cup kolmen kärki 2013: Kalle Liimatainen (kesk.), Jukka Illi (vas.) ja Tomi Koirikivi. RALLISPRINT HANAA - 21 ta. Oma suoritus jäi vähän harmittamaan. Koko sarjan ahkerasti kisannut Salonen pokkasi tolpan Samuli Pokela oli kolmas. Kovassa vauhdissa tulee myös virheitä, jyväskyläläinen totesi. Tai siis sitä ei ole, Illi naureskeli. Auto palveli tarpeellisen määrän. Minna Ahola on ollut ainoa naistenluokan kuljettaja joka on kiertänyt koko sarjan. luokassa kisasi kolme kilpailijaa, onListassa on nyt mestaruus ja kolme neksi kaikki sarjalaisia. Luokkajako tulee pysymään samana kuin tänä vuonna , pois lukien naisille tuleva 4wd-luokka. Uskottavuus hopeaa. Tarmo Ollila oli luokan toion jo mennyt. Sanna-Kaisa Tiilikka voitti Starletilla Nina Kilpeläistä ja RS 2000 Escorttia 4,79 sekunnilla. Antti Kuusisto Renault 9: llä oli kolmas 4,20 Salmista perässä. Liimatainen ajoi Toyota Starletilla tasaisen kauden. Toyota Yaris taittui 0,82 sekuntia paremmin Laihian mutkat kuin Matias Peippo Skoda Fabialla. Autoa on kehitelty pitkin aikaa. Lappajärven UA:n Juhani Kivimäki jäi Korvolasta 8,15 sekuntia. ALTI-seuraa edustava Starlet-pilotti oli 1,52 sekuntia Niko Salmista Skoda Favoritia nopeampi. Kauden 2014 osakilpailut ovat: Suonenjoki Sprint, Suonenjoki 02.02.2014 HF Autohuolto Sprint, Loppi 23.02.2014 SM Sprint, Kokkola 29.05.2014 Parkanon SM Asfalttisprint, Parkano 16.08.2014 Hausjärven SM-Syysrallisprint, Hausjärvi 14.09.2014 Nilsiä SM-Rallisprint, Nilsiä 27.09.2014 Joni Hiipakka räväytti Bemarilla luokkavoiton junioreissa. - Soralle ja lumelle kaipaisin enempi tuntumaa, Rytkönen lopetti. Töysäläinen nauttii aina täpöllä kun saa soraa ajokin pyörien alle. Ensi vuodesta ei ole vielä päätöksiä. Pääsisi aikaisemmin kotia, tuumasi palkintojenjakoa odotellut Illi. tä. Kari Silvennoinen D-mallin Kadetilla oli luokan kolmas. Jarmo Suokko oli luokka on eläköitymässä ja lisäluokolmas. Vähämäen sanoin nen 2,49 kärjestä. Koirikivi voitolla sarjan kolmanneksi Luokan kuusi voittaja on luonnollisesti Tomi Koirikivi. Tämä oli mukavaa lämmittelyä. Vuokratulla Lancer E5:sella kisannut Jyrki Koivula jäi selvästi 4,75 sekuntia. - Vähän outoa se oli soralla. Kankkusen tahtiin Vielä Nilsiässä nuorissa ajanut Riku Kankkunen oli edellispäivänä Laukaan kisassa junnuissa. Nousu yleiseen on edessä, mutta ensi kausi täysin auki. Jyrki Koivula oli tyytyväinen toiseen tilaan ja viikolla vuokrattuun Mitsubishiin. Kälviän nopia maatalonisäntä Sami Mukkala oli GT Corollalla kolmas 1,22 Tiilikkaa perässä. Laihian jälkeen kaverin voittoprosentti on sata. Kauden 2014 rallisprintin SM-sarjaan tulee muutamia merkittäviä muutoksia. dä tuleeko sitä SM-mitalia koskaan. Lapuan UA:ta edustava Tomi Saari lataa loistavasti Starletilla. En tieSM-mitalin ajaneelle Vähämäelle. Toisen kierroksen ajo kyllä tyydytti. Tässä niistä kooste: -Sarjasta tulee avoin sarja (ei ennakkoilmoittautumista , eikä sarjamaksuja), kaikki jotka ajavat kilpailuissa ajavat myös pisteistä. Etuvetomiehet näyttivät ajamisen mallia Luokassa 12 eli ralliautoluokassa oli juhlavat 14 kilpailijaa, tosin sarjaan osallistuneita vain osa. Illi lipsutteli voittoon, Liimatainen sarjamestariksi Junioreissa Jukka Illi ajoi Evo 7mallin Mitsubishilla yleiskisan voittoon. Nyt se alkaa olla itelle mieluisa, suomenmestari listasi kautensa. - F-cupissa on tärkein kisani. Miikka Hokkanen VW Pololla jäi 1,68 sekuntia Peiposta. Nimittäin Illi oli tasapisteillä Junnu Cupin toinen. Kuusinen ja Luhtaniemi ripeimmät nuorissa Nuorissa kisattiin siis ilman Riku Kankkusta. - Lähes täydellinen kausihan tämä oli. kat ovat aina jostakin poissa. Vauhdikkaan kauden ajanut Koirikivi voitti Starlet-kuljettaja Mika Korvolaa 4,29 sekuntia. - Niin eikös yleinen aja aina ennen . Lisätietoa Internetissä! -Hinnat alkaen 9.90€! Koko 1:64, 1:43 ja 1:18! Tilaa numerosta 040-586 6189. - Auto toimi hienosti. Ajossa oli haparointia, Aku ruoski itseään. Toki viimeiset riskit jäi pois. Ei ole vän hyvin, koska suunnittelin, että todellakaan oikein, että lajin nopein lumelta olisi voinut “antaa” kakkoskuljettaja luokassa ei voi voittaa pisteet. Laihian bensakauppias Vesa Mäkinen oli ainut kilpailija Historicluokassa. Asfalttikisat meni yllättäosallistujamäärin kannalta. Liimatainen on kuitenkin kauteen kokonaisuutena tyytyväinen. Annan itselle arvosanan kahdeksan ja puoli, Kalle arvosteli. parasta mahdollista. Olen tässä vältellyt tuota mestaruutta, koska pisteitä ei voi pronssimitalia, keventeli maksimisaada tarpeeksi pisteitä. Autokin pelitti hienosti hienolla tiellä. Koko sarjan kokenut Tomi Koirikivi näytti ajamisen mallia ollen Toyota MR2:sella kisan kolmas 0,52 Koivulasta. Laihialla hän oli kolmas. Kiitos meidän luokan osallistujamäärien tämä oli mahdollista. Osakilpailuista puolet on uusia. - Molemmilla kierroksilla ekassa risteykseen tulin liian kovaa. - Yritin ajaa normaalia kisaa. Petri Koskinen VW Golfilla ja Kalle Jarkko Escortilla olivat neljäs ja viides kisan osallistujiltaan suurimmassa luokassa, jossa oli 19 kilpailijaa. Laukaan voitto sai jatkoa ja nyt Jere Paananen VW Pololla jäi selvät lukemat 5.49 sekuntia. Tiehän on hieno, jota on mukava päästää, Rytkönen kehui. Iso huolto on Vähämäki kuihtuneen luokan edessä, Vähämäki kertoi. Sami Korvola sooloili etuveto Ford Fiestalla 0,54 sekunnilla voittoon tarkkoja ajolinjoja esittäneeseen, Honda Civiciin siirtyneeseen Jari-Matti Tiilikkaan. Laihialla pisteet sarjassa ajanut Vähämäki. Sarjavoitto jäi pienestä kiinni. Myynnissä n.400 erilaista pienoismallia! Mukana paljon harvinaisuuksia ja Suomalaisia kuskeja! -Perä Tielle 26, huomaa uusi edullisempi hinta!!! -Kaatoja ja ulosajoja ralli- ja sprinttikisoista! -Tilanteet vain Suomesta, vuosilta 2011-2013! -Special Edition, kesto 90min. Jukka Vähämäki ei hevillä jätä SM-sarjaa vaikka ajetaan millä pinnalla. F-cupin B-junnujen yksi kärki nimistä Joni Hiipakka ravesteli Bemarilla neljänneksi kolme sekuntia Koirikivestä ja 1,29 sekuntia ennen Mika Korvolaa ja Toyota Starlettia. Aku Salonen oli Starletilla luokan seitsemän ykkönen. Ensimmäinen SM-mitali ja mestaruus ei riehaannuttanut miestä tunteen purkauksiin. -Kaksi Mestaruutta: 2wd ja 4wd -Junnuille JunioriMestaruus-arvo -Naisille , Nuorille ja Senioreille omat Cup-arvonsa (Suomi-Cup) -Pistelasku yleisen puolella menee vanhaan malliin (2012) ja muut luokat jatkavat tänä vuonna käytössa olleella pistelaskulla. Tokalla kierroksella tultiin luukku auki hulluttelematta, 1,48 sekunnilla luokan voittanut Hiipakka huikkasi. Tuomela ja Nieminen keskiikäisten luokkaykkösiä Senioreissa Lefa Tuomela oli taas voitto vauhdissa kaksivetoisten luokassa. Luokkavoitto ja jo ennen kisaa varmana ol- Rytkönen kruunasi täydellisen kauden Luokan neljä eli nelivetoisten sijoitukset jo tulikin yleiskilpailun osal- SM-sarjaan muutoksia kaudelle 2014. Laihialainen siis nelivetoisten toinen 4,75 sekuntia Illis- Hiipakka hifisteli luokkavoittoon Jurvan hurja BMW-kuljettaja Joni Hiipakka oli alku lämpöä viikon päästä ajettavaan F-cupin päätöskisaan voittoisasti. Kaksivetoisten iso luokka eli kolme - Molemmat sorakisat olivat on ollut muutamien vuosien ajan hienoja ja järjestäjät osaavat homSM-sarjan huolestuttavin luokka mansa. Anssi Rytkönen oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hopeamihallitsija talisti ynnäsi kautensa selvästi. - Samalla kaavalla lähdin tähän rauhallisesti asioita tuumaava paltakisaan, vaikka keskittyminen ei ollut molainen totesi. Ei tämä helppoa ole, kun tiemuistini on mitä on. Nilsiän Kari Roivainen jäi Volvolla 5,48 sekuntia. ja hinta 15.90€! -www.facebook.com/peratiellerallikasetit Filmin julkistamistilaisuus 18.10-13 Tampereella Hervannan elokuvateatterissa! Vapaa pääsy! Ilmestyneitä koosteita: -Castrol SM-ralli 2013 Tampere 11.90€ -Nuutajärven Lasi-ralli 2013 11.90€ -JM SM Liiga 2013 Kotka 19.90€ -Kardaanikunkku 2013 19.90€ -Sastamala ralli 2013 11.90€ -JM SM 2013 Joutsa 19.90€ Ja lisää koosteita ilmestyy. Suoran päässä peli linkkuun. Harry Nieminen Lancerilla voitti nelikoissa Paavo Hokkasta 2,01 sekunnilla. Kolmas tila ei tyydytä. Kauden alussa ajattelin, että sora ja asfalttikisat olisivat olleet vahvoja. Nyt toinen puoli sekuntia ennen Junnu Cupin voittanutta Kalle Liimataista. Olisi vaan pitänyt ajaa se Nilsiän kisa
Naisten luokassa kuuden kilpailijan joukosta voittoon ajoi Pohjankyrön UA:n Eija Huosionmaa ennen Emilia Uutelaa ja Satu Munkkia. Jukka Yli-Hellä oli finaalin kakkonen Fiat Bravolla. Voitosta ei pystyny ajamahan, Lehtola totesi. Hieman mittaria Autokrossi ja SRC-luokan autoihin voidaan kertoa, että Ari Laksola Volvo S40:llä ja koko kauden SM-sarjaan ajanut Kari Pihlas SRC-luokan BMW: llä olivat finaaliin kolmas ja neljäs. Yleisessä Koskimaa toivoo jatkoa sarjalle Jere Kalliokoski hallitsi nuorten JM-luokkaa. Ja kohtuuhintaista, Koskimaa tarkensi. Koskimaan hallintaa V-porukassa V-1600-luokka on positiivisesti yllättänyt tämän sarjan aikana. Koskimaa tiesi, miten hänen käy ja teki pari ohitusta. Jari Koskimaa hallitsi koko neljän kilpailun ajan V1600-luokkaa. Olli, Huosionmaa, Kalliokoski ja Rantala voittoihin JM-luokissa Kuten alussa totesin, tuovat jokamiehenluokan autot oman panoksensa näihin kisoihin. Euroracing 04300 Tuusula myynti avoinna klo 10.00 – 17.00 puh 041-440 22 40 e-mail info@euroracing.fi www.euroracing.fi. todettiin, että nopein ei voittanut. Ähtäriläinen pokkasi voiton ja kysyi varikolla mitä te teitte . EuroRacingin verkkokauppa avataan tämän syksyn aikana, kaikki muu autourheilun liiketoiminta säilyy entisellään, palvelut tuotteet, puhelinmyynti ym. - Kyllä tässä sellaista on puhuttu, että jatketaan. Olkoon yksi syy luokan puolestapuhuja Jari Koskimaa. Joni Lehtola on ajanut kaikki sarjan kisat tarkoituksella. Jari Koskimaa toivoo todella sarjalle jatkoa myös ensi vuonna. Kaikkensa lajiin antava Tero Rantala lähti A-finaalissa Fiat 133:lla kuin “jänis makuulta”. Rata oli tosissaan liukas, Kalliokoski jutteli. - Keli tasoitti paljon autojen suhteita. Antti Hautaketo Nissan Finnilla oli Kauhavan kakkonen ennen Harri Suomea ja Opel Corsaa. Autoliitto-Härmää edustavan nuoren miehen saavutukset ja luonteva esiintyminen kannattaa laittaa mieleen. Koskimaan vauhtiperheen poika kuittasi voitolla myös sarjavoiton. Viidentoista kisan rutiini kuluvalla kaudella toi Kalliokoskelle selvän voiton. Tämän kauden asfalttimestarilla on edessä vielä kaksi vuotta nuorissa. Opel on rock. Voittaja Kari Olli toi kunnon jokkis fiilistä, kun autona oli VW Kupla. Seitsemän auton porukasta Koskimaa jujutti porukan finaalissa. Jesse Tapojärvi oli Fiatilla toinen ja Kimmo Angervisto kolmas. Ihan puhtaina rallicross-kilpailuna näitä ei voitu järjestää. - Joo. Aamun sade liukasti Kauhavan radan juonikkaaksi. 22 - HANAA AUTOKROSSI JM-Kärppämäki 29.9.2013, Kauhavan UA, Vesa Rauhala Koskimaat hallitsivat autokrossin kokeilukautta Tälle kaudelle toteutui Kauhavan ja Vilppulan seurojen yhteishanke neljästä osakilpailusta. Nuorissa Jere Kalliokoski ajoi samalla Fiatilla kuin T.Rantala yleisessä. Kysymys on yksinkertaisesti kilpailijamääristä. Kahdessa Kauhavan ja Vilppulan kisassa JM-autot ovat olleet mukana ja totta kai tuomassa kisaan oman värinsä. Jarkko Koskimaa sarjavoittoon Nimihirviö Crossi EVK-luokan voittoon täälläkin ajoi Jarkko Koskimaa Opel Corsalla. Ja voittoon Kle- molan vauhdikkaan perheen jäsen ajoikin. Idea kaksi tekijää Matti ja Anna-Liisa Vähälummukka eivät ole toistaiseksi henkilö- Lopetimme myymälätoimintamme 30.9. Vaikka Puukkopitäjän syyskisa oli nimetty JM-Kärppämäki nimellä, niin pääosissa olivat Autokrossiluokan pirssit kolmessa eri luokassa. Onhan tämä tosi tasaista kisaamista näillä vehkeillä. Mutta Härmän mies spinnasi liukkaalla asfaltilla ja oli lopulta neljäs. Ottamatta kantaa keitä ko. kohtaisten syiden vuoksi tekemässä kilpailuja, mutta valoa tunnelin päässä on. EVK-luokassa Tero Rantala “paikkasi” yleisen mokansa. autoja ajoivat ja miten Kauhavan JM:ään suunniteltu rata sopii itse rallicross autoille . “Tuntosarvi” Mazda avitti Teron voittoon ennen Harri Kattelusta ja Ari Takalaa. Olis sitä nelosta tarvinnut. Rallicrossin SM-luokassa kisannut Jani Klemola oli Kauhavalla mukana Toyota MR2:sella. 30.9 Lopetamme myymälätoimintamme jajasiirrämme liiketoimintamme verkkoon. Kari Olli kuittasi Kuplalla JM yleisen Kärppämäessä. siirrämme liiketoimintamme verkkoon. Lehtola pärjää ilman täydellistä kalustoakin Toinen kansalaisille, ei lajifanaatikoille, tarkennusta vaativa luokka on Autokrossi, takatuupparit ja SRC. - Jos poika SM-sarjassa ensi vuonna kokeelis . Nyt Kauhavalla Lehtolan Fiat 133:sta poiki alkuerissä vaihdesalkusta nelospykälän, mutta urheasti Jurvan UA:ta edustava Lehtola ajoi finaalissa toiseksi. - Hei, miten te menitte kolme peräkanaan sinne lisälenkille viimeisellä kierroksella. Mika Makkonen kaasutteli Ford Focuksella kolmanneksi. - Sain tosi hyvän lähdön, mutta jouduin Rantalan Tarmon kanssa taistelemaan tosissaan. Taustajoukoissa vaikuttava isä Lehtola mietti vakavasti. Opel Astra ei ponkaissut kostealta lähtölaatalta liukkaimmin, mutta kokenut kettu käänsi ajokin lisälenkille heti lähdön jälkeen. Porukka kokoontuu miettimään miten toimitaan ja kehitetään asiaa, Jari Koskimaa tie- tää tilanteesta
Viivalla olivat kuitenkin Kiuruveden Tero Kärkkäinen, Kiuruveden Kari Hyvärinen, Rantasalmen UA:n Sari Lepo ja Joensuun Janne Laasonen. Ja sitten etuveto/kardaani Etuveto/kardaani-luokan lähtjöitä kilpailuun oli saatu mukaan vain noin 32 kilpailijaa. Vuorossa nuoret Nuorten vähäisen osanottajamäärän takia lähtöjä oli kaksi, alkuerä ja finaali. Tuukkanen vei nimiinsä niin aika-ajot, molemmat alkuerät, pre-finaalin kuin myös itse mestaruuden ratkaisseen finaalin. Vuorossa oli b-finaali jossa viivalla oli vain neljä autoa, kaluston rikkoontumisista johtuen. Joensuusta paikalla Jere Saukkonen, Jonne Vartiainen, Toni Reijonen, Jaakko Tervala ja Pasi Mölsä. Aleksi Tuukkanen teki paluun kärkisijoille. Etenkin kun Kiteellä ei ole ajettu JM kisaa moneen vuoteen ja ensivuonna radalla ajetaan EVK luokan suomenmestaruudesta. -SM-kisat sytyttävät aina ja myös tällä kertaa viikonloppu oli mahtava kokemus. Finaalissa Kröger-Kuosmanen kiihdytti ensimmäisenä eka mutkaan. Moottori kesti kuitenkin maaliin asti, mutta ei enää varikolle saakka. Neljännestä sijasta käytiin tiukempaa taistoa, kun Heinonen haastoi Huttusta koko kisan ajan. Voiton jälkeen tuore mestari oli syystäkin hymyssä suin. Jännää oli myös KrögerKuosmasella, kun Kätevät emännät rasinki Fiatin öljynpainevalo paloi koko viimeisen kierroksen. Parhaimman lähdön otti EVK-luokan finaali oli tiukka kärjen osalta, (48) Eerik Kaikko, (11) Ossi Huttunen ja (37) Antti Kärkinen. Pirkkalainen otti jo heti lähtösuoralla oman paikkansa letkan kärjessä, eikä luovuttanut paikkaansa missään vaiheessa vaan kasvatti johtoaan ruutulipulle asti. Tamminen jäi jo ensimmäiseen mutkaan. Kärkikolmikko ajoi tiiviissä nipussa kaksi ensimmäistä kierrosta, kun Hurskainen ja Leskinen kävivät kamppailua neljännestä sijasta jo hiukan jääneenä. Mutta kun pääsuoralla oli ahdasta, niin Hirvonen jäi penkkaan. Tervala ampaisi finaalin kärkeen ja pitikin paikkansa hyvin, kunnes toinen eturengas alkoi tyhjenemään, eikä hän pystynyt enää vastaamaan muiden vauhtiin. Toisena tässä vaiheessa oli Anni-Kreeta Tervala ja kolmantena Kati Kortelainen. Myös Hirvonen ja Mikkonen joutuivat keskeyttämään. Yleisen luokan lähdöt etenivät siten että ensin ajettiin neljä alkuerää, jonka jälkeen oli vuorossa kaksi keräilyerää ja kolme välierälähtöä. Pasi Mölsä (101) kyttää ohituspaikkaa. Voitollaan Tuukkanen nousi harvalukuiseen kolminkertaisten Suomen mestarien joukkoon. Ensimmäisessä alkuerässä Koillis-Savon Jenna Hirvonen sai hyvän lähdön. Finaalin lähtöviivalla odottivat jo Joensuun Antti Kärkinen, Tien Tukko Racingin Eerik Kaikko, Lapinlahden Harri Leskinen, Joensuun Arttu Suutarinen, Kuopion Ossi Huttunen ja Joensuun Janne Reijonen. Päivän urakoinnin aloittivat naiset Naiset ajoivat kaksi alkuerää ja sen jälkeen välierä ja lopuksi finaali. Ensin hyvä sijoitus-tasolla, sitten SM-kultaa. Nämä olivat siis myös finaalilähtijät. Toisena seurasi Huttunen Escortilla kytäten ohituspaikkaa. Päivän päätteeksi yleinen luokka Säädöt kunnossa. Tietääkseni kellään ei edes ollut minkäänlaisia moottorihuolia koko viikonloppuna. Pirkkalainen oli kokopäivän erittäin vakuuttava, kuskia vaivanneesta kuumeesta ja flunssasta huolimatta. Lepo ampaisi kärkeen kuplalla, mutta joutui antautumaan ensimmäisessä mutkassa Hyväriselle. Viimeisellä, eli neljännellä, kierroksella Huttuselta tyhjeni vielä eturengas, mutta sai pidettyä kolmannen sijoituksensa ruutulipulle saakka. Lähtöluetteloon oli kirjattu juuri ja juuri hiukan yli sata kuljettajan nimeä. Edelliset mestaruudet tulivat vuosina 2008 ja 2009 suoravetoisessa KF2-luokassa. Kaikko Sierralla, joka oli ollut koko päivän erinomaisessa vauhdissa. Neljänneksi lopulta ajoi Leskinen Fordilla ja Hurskainen oli viides bemarilla joka ei jaksanut enää varikolle. Hurskainen oli vakuuttava, johtaen lähtöä alusta loppuun saakka. Toisen semifinaalin lähtöviivalle asettuivat Joensuusta Mikko Turunen, Janne Laasonen ja Timo Tamminen sekä Kuopion Ossi Huttunen, Vesannon Marco Pöytälaakso ja Suonenjoen Juha Hiltunen. Vaihteellisten autojen kuninkuusluokassa mestaruus ratkaistiin tänä vuonna kerrasta poikki -menetelmällä. Toisena pitkään ajanut Kärkinen joutui keskeyttämään, kun Fiatista pamahti kone. Pariin vuoteen en ole kartingia ajanut kuin muutaman kilpailun verran, mutta nyt kun vauhti näytti kylmiltään riittävän jopa MM-tasolla, niin kyl- lä tässä haaveena olisi päästä vielä kerran hyökkäämään oikein tosissaan KV-tasolle. Tällä kertaa kisa toimi ns. Kaksi muuta SM-luokkaa (KF3,KF2) ajoivat kesällä kahdeksan osakilpailun mittaisen SM-sarjan. Pirkkalaisen päivän kruunasi vielä se että hän sai pitää autonsa, omalla suojatarjouksella.. Keräilyeriä ajettiin kaksin kappalein ja neljä parasta lähdöstään välieriin. Lähtijöiden määrä oli pieni kun ajattelee jo aikaisemmin mainitsemiani seikkoja. Tässä vaiheessa Jaakko Tervala (29) vielä johti nuorten luokkaa. Joka tapauksessa paikalla olijat saivat aikaan oikein mukavan kilpailun. Rintamaa rikkoi Koillis-Savon Miika Huttunen ja Leppävirran Juho Rissanen. Viikonloppua hallitsi lopulta täysin suvereenisti kilpailun vahvin ennakkosuosikki Aleksi Tuukkanen (Hemet Racing). Kröger-Kuosmanen kuitenkin voittoon naisissa, toiseksi ajoi Kortelainen ja kolmanneksi Lepo. Heinonen ajoi neljänneksi ja Huttunen jäi viidenneksi. KZ2-luokka on syystä maailman suosituin - näillä laitteilla on älyttömän hienoa ajaa kilpaa. Kaikko jatkoi ilman ongelmia kärjessä. Nuorten kisa oli melkein Joensuun UA.n jäsentenvälinen, kun seitsemästä lähtijästä viisi oli Joensuusta. Kilpailu aloitettiin neljällä alkuerällä, joista aina neljä parasta nousi välieriin ja loput sitten keräilyeriin. Huttunen koki päivän toisen rengasrikon, ja tällä kertaa se koitui kohtaloksi. KARTING - JOKKIS HANAA - 23 JM Kitee, Keski-Karjalan UA, Markku Hytönen Ensi vuoden EVK JM SM-esikisaa ajettiin Kiteellä Syyskuun ensimmäisenä päivänä Kiteellä pärähti. Karting SM-tiedotus, kuva Akifoto/Aki Rask Tuukkanen ajoi KZ2:ssa kolmanteen kultaansa Kauden kolmas kartingin Suomen mestaruus ratkottiin Porissa KZ2-luokan SM-kilpailussa. Ja kolmantena letkassa puolestaan Kärkinen Asconalla seurasi tiukasti tilannetta kärjessä. Hallitseva Suomen mestari Oskari Kurki-Suonio (Hemet Racing) sijoittui kolmanneksi. Kaksikko ajoi muilta karkuun ja suoraan finaaliin. Rata oli hyvässä kunnossa, pölyä lukuun ottamatta ja järjestelyt toimi kutakuinkin hyvin. Toinen jatkoon menijä oli Hiltunen joka sai tehdä ihan kunnon työn pitääkseen Heinosen takanaan. Semifinaaleja ajettiin kaksin kappalein ja ensimmäisestä jatkoon ajoivat Rantasalmen UA:n Peeter Pirkkalainen, Joensuun Antti Kärkkäinen joka oli vaihtanut nyt Fiatiin, ja Leppävirran Ari Heinonen suoraan a-finaaliin. Nyt olisi ollut oivallinen tilaisuus tutustua rataan. Kolmannen kierroksen alkuvaiheessa Huttuselta joutui antautumaan Kärkiselle, mutta oli vielä isku etäisyydellä. 21-vuotias heinolalainen ajoi vain viikkoa aikaisemmin vahvan tuloksen KZ-luokan MM-kisoissa sijoittuen sijalle 18, maailman kovimpien kuljettajien joukossa. Kolmanneksi ajoi Pöytälaakso, ja Turunen ja Laasonen kolaroivat juuri ennen ruutulippua. Kirsi Kröger-Kuosmanen oli omaa luokkaansa naisten luokassa. Toiminta oli ajoittain hieman verkkaisen oloista. Etuveto/ kardaani-luokan kilpailijoita odotin paikalle enemmän kuin noin 30 kilpailijaa. Välieristä kaksi parasta per lähtö suoraan finaaliin ja kolmonen ja nelonen sijoituslähtöön. esikisana. Laasonen nappasi toisen sijan ja Hyvärinen tuli kolmanneksi. Ykköspaikan otti haltuunsa Mölsä, saaden Vartiaisen peesiinsä. Hyvin aikaisemmissa kilpailuissa menestynyt Viitikko kärsi moottori ongelmista eikä nyt päässyt jatkoon. Toisesta alkuerästä suoraan jatkoon ajoivat Leppävirran Karoliina Heinonen ja Kiuruveden Suvi Mikkonen. Välierän kautta finaaliin ajoivat Jenna Hirvonen, Nilsiän Kati Kortelainen, Joensuun Päivi Tervala ja Anni-Kreeta Tervala. Ensimmäisenä pääsuoran jälkeiseen mutkaan tuli Rantasalmea edustava Sari Lepo, Koillis-Savon Kirsi KrögerKuosmanen aivan kintereillä. A-finaaliin ajoivat siis Hyvärinen ja Laasonen. Rissanen kyttäsi kolmantena, josko pääsisi vielä nostamaan sijoitustaan. A-finaalin lähdössä nousijoita odottelivat jo Pirkkalainen, Huttunen, Kärkinen, Heinonen ja Tamminen. Neljäs kisassa oli Heinonen ja viides Päivi Tervala. Joen- suun kuljettajien rintamaa rikkoi kolmanneksi ajanut Rissanen. Kaikki kauden kolme Suomen mestaria (Tuukkasen ohella Timi Tolvanen KF3-luokasta ja Aatu Moilanen KF2-luokasta) saavat kultamitalit kaulaansa perinteisessä Mestareiden Illassa, joka järjestetään tällä kertaa Vierumäellä 30.11 alkaen klo 18. Järjestys ei muuttunut, ja Mölsä ajoi voittoon, Vartiainen toiseksi. Matkan edetessä myös Laasonen ajoi Levon ohi. Sijoituslähdössä ajoivat Janne Hiltunen Leppävirralta, Mika Vartiainen Joensuusta, Keski-Karjalan Jake Hurskainen, Juvan Janne Viitikko ja Leppävirran Ari Heinonen. Reijonen neljäs ja Tervala lopulta viides. Kärkkäinen jäi viivalle lähtövalojen sammuessa. Kun Tervala joutui jättämään leikin kesken, sai Sari Lepo kolmannen paikan letkasta. Lähtö eteni Huttusen johtaessa, kun Tamminen, Pöytälaakso, Turunen ja Laasonen kävivät tiukkaa kisaa muista jatkopaikoista. Finaalin ruutulipulla eroa toiseksi sijoittuneeseen Juha MäkiJouppiin (EPUA), joka teki hienon paluun kartingiin muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen, oli liki kahdeksan sekuntia. Huttunen erän voittajana ja Tamminen kakkosena suoraan a-finaaliin
Tälläkään kertaa se ei taannut edes sunnuntaipaikkaa. B-lohkossa sijat vaihtelivat jatkuvasti ja oikeastaan Someron Urakointi Koivunen oli ainut, joka oli selkeästi altavastaajan asemassa. Sastamalan Suharit ja Kauhavan Scansolo päätyivät tasapisteisiin, mutta Henri Haapamäen ja Kalle Innanmaan keräämien lähtövoittojen ansiosta Sastamala oli kolmas. B-lohkossa oli selkeät sävelet. Lempääläiset jäivät lopulta vain kahden pisteen päähän puolankalaisista. Helpolla sekään ei tullut vaan varikolla tehtiin jatkuvasti hommia, että kalusto saatiin pysymään nipussa. sen vahva finaalissakin. Kovasti oli tehty töitä kaluston eteen, mutta se ei vain riittänyt tässä porukassa. A-lohkossa pieksämäkiset jatkoivat siitä mihin lauantaina jäivät. Kaksi seuraavaa jatkopaikkaa olivatkin hakusalla viimeiseen saakka. Tuomaritkin olivat hereillä ja lippuja jaettiin herkemmin. Pitkäjänteinen työ tuotti tulosta. Koillis-Savon Veljekset Salo jäi viiden pisteen päähän haapavetisistä. Muilla ei oikein vauhti kärkeen asti piisannut ja niinpä raahelaiset nousivat kolmannek- si. Tomi Ruuska neljällä lähtövoitollaan oli Haapaveden kantava voima. Pieksämäen Säiliöhuolto team napsi kaikkiaan 15 lähtövoittoa. Haapavetiset tarjosivat vahvan vastuksen. Raahelaisilla oli kosolti tekniikkamurheita, mikä teki urakan haasteelliseksi. Sastamala silti nokitti aina takaisin ja peli pysyi tasaisena aina puoliväliin saakka. Leppävirran Heinonen Racing jäi vain pisteen joensuulaisista ja voittivat niinikään Raahen E.Majava tiimin pisteellä. Pieksämäki vs. Leppävirran Heinonen Racing jäi jatkopaikasta kahdeksan pisteen Tilaa Hanaa juuri nyt - www.hanaa.fi Ville Innanmaan meno koki äkkipysäyksen. Neljä ensimmäistä tiimiä oli jatkuvasti vain parin pisteen päässä toisistaan. Veijo Viitanen oli jälleen heidän kantava voima. päähän. Sastamalan Suur-Tyrvään Suharit kolmanneksi vain neljä pistettä jäljessä. Sastamalan ajokki karkaamassa muilta. Tällä kertaa voitto meni raahelaisille. Nurmeksen Merlika jäi vain viisi pistettä kauhavalaisista. A-lohko oli kärjen osalta erittäin tasainen. Kuopion Savonautopalvelu oli lohkon neljäs, mutta pääsi sunnuntaille pistevertailun kautta. Puolankalaiset ylsivät 25 pisteen päähän kärjestä. Ville Lohkoi kävi radalla kolme kertaa voittaen niistä jokaisen. Lempäälän Daltoneille tuli liikaa keskeytyksiä ja jämäsijoja. Uhkarohkeita ohitusyrityksiä ei hirveästi näkynyt, vaan jokaisen pisteen merkitys oli selvä kaikille. Joukkueet jaettiin neljään lohkoon, joista sunnuntaille pääsi kolme nopeinta. Viitanen teki jälleen vakuuttavaa työtä raahelaisten porukassa. Petro Koski toi heidän pisteistään lähes puolet. 24 - HANAA JOKKIS EVK-liiga, Joensuun UA, Jani Vähäkangas Eeveekoon expertit vauhdissa Ylämyllyllä Syyskuun puolivälissä kisattu EVK-liiga keräsi Joensuun Ylämyllyn radalle 28 joukkuetta. Eroa raahelaisiin kertyi neljä pistettä. Sen sijaan selkeitä päälleajoja oli paljon eikä niitä juurikaan liputettu. Oulun Nopsat Racing Team olisi tarvinnut kahdeksan pistettä päästäkseen jatkoon. Tiimin kaikki kuskit napsivat tasaiseen lähtövoittoja. Puolankalaiset olivat lopulta viides ja heistä parin pisteen päähän jäi Kauhavan porukka. Kauhavalaiset pääsivät finaaliin pistevertailun kautta. Nurmeksen Merlika tiimi jäi Somerosta 13 pisteen päähän. Ero kasvoi enimmillään 14 pisteeseen, mutta viimeisessä erässä ero kapeni lopulta kuuteen pisteeseen. Soppaan tarvitaan vielä lisäksi ripaus onnea ja sitä ihmeitä tekevää rannerasvaa. Ähtärin Buster Team voitti Joensuun Pula-Aho tiimin neljän pisteen erolla. Tuomo Mäkelä oli Ähtärin kirkkain tähti kuudella lähtövoitollaan. C-lohko oli äärimmäisen tasainen ja ratkaisut jäivätkin viimeiseen lähtöön. Lähes joka lähdössä aina kolmen sakissa. Eroa hopeaan jäi lopulta vain seitsemän pistettä. Voittajat juhlimassa. Sastamalan Suur-Tyrvään Suharit puolustivat sitkeästi mestaruuttaan aina katkeraan loppuun saakka. Puolankalaiset menettivät harmittavasti Janne Moilasen, kun hänen Volvostaan vauhtipyörä lähti omille teilleen. Sastamala Pieksämäen Säiliöhuolto oli tasai- Veijo Viitanen keräsi paljon pisteitä. Janne Moilanen oli neljällä lähtövoitollaan jälleen tiimin keihäänkärki. Puolankalaisten Puuilo tiimi otti lohkovoiton neljän pisteen erolla toiseksi tulleeseen haapavetisten Kalmetal tiimiin. D-lohkossa kamppailtiin myös viimeiseen saakka viimeisistä jatkopaikoista. Kauhavan Team Scansolo oli koko ajan niskan päällä ja voitti lopulta Someron Urakointi Koivusen 18 pisteellä. Sunnuntai Sunnuntain semeihin porukka jaettiin kahtia. Toki samanlaista voittokulkuetta ei nähty kuin edellispäivänä. Raahelaiset pääsivät jatkoon pistevertailun kautta. Kummastakin lohkosta kolme finaaliin plus yksi onnellinen pahnan pohjimmainen. Kuiva keli keräsi kivasti katsojiakin paikalle. Kisa kiristyy vuosi vuodelta. Viime vuodesta sijoitus tipahti kahdella pykälällä alaspäin.. Tekniikkamurheiden kanssa paininut Raahen E.Majava Team jäi pronssille. Pieksämäen Säiliöhuolto Team kiri voittoon kuuden pisteen turvin. Pistevertailun kautta jatkoon otettiin vielä kaksi tiimiä. Koillis-Savon tiimistä ainut lähtövoittoja ottanut kuski oli Samuli Kiiskinen, mutta niitä tulikin sitten täydet kuusi kappaletta. Rehti kilvanajo olisi paljon mielekkäämpää katsottavaa. Petri Saarela onnistui tällä kertaa parhaiten. Lauantain karsinnat ajettiin oikein raikkaassa ja aurinkoisessa syyskelissä. Janne Moilanen ja Taneli Moilanen olivat puolankalaisten ahkerimmat pistenikkarit. Lempäälän Dalton’s EVK-Team jäi huimat 38 pistettä pieksämäkisistä. Kalustoonsa panostaneiden joukkueiden määrä lisääntyy aina vain. Haapavetiset jäivät kolmen pisteen päähän. Pudasjärven No Hands Racing Team jäi neljänneksi 30 pisteen erolla Suhareihin
Rinta rinnan. paratiisia. Majoitus on radan välittömässä läheisyydessä, illalla on mahdollisuus saunoa, turista tuttujen kanssa ja nauttia maittava aamiainen hyvin nukutun yön jälkeen. Team Kolppanen, Puhto Racing 2, Ryhmä Rämä, Raiten Korjaamo Team, Neste Kärsämä- ki Team ja Team Viime Tipassa. Ennen päivän huipentavaa finaalia olivat vuorossa sijoituslähdöt, jonne oli päässyt mukaan kuusi joukkuetta. Tiukoista tilanteista kuitenkin selvittiin tuttuun tyyliin ainoastaan kalustotappioilla. Taustalla käytiin kovaa V-P Sepänmäen joukkue nappasi kisaa muista sijoituksista, ja loppulähtövoiton nousten sen ansiosta ratkaisut jätettiin viimeisiin lähtöinelospaikalta pronssille. Tiedossa oli todella tiukat ja mutta sielläkin tehtiin taikatempjännittävät viimeiset kaksitoista puja ja joukkue aloitti loppukirin. Kymmenes oli Ryhmä Rämä, yhdestoista Viime Tipassa ja kahdestoista Raiten Korjaamon tiimi. Finaalissa mukana olivat ykkösnumerolla hallitseva mestari, eli Konnekuljetus Team, T:mi V-P Sepänmäki, Matikaisen Lomaparatiisi Team, Maljus Oy Team, T:mi R.Luuri ja Metsäkonehuolto Team. Vain pisteen näistä perässä oli Metsäkonehuolto ja finaalin kuudetta sijaa piti hallussaan Maljus Oy, joka oli kerännyt 31 pistettä. Aamupalaverissa äkäisen ampiaisen kanssa taistellut Hermanni Heikkilä kaahasi takasuoralla kunnes tuli aika kääntyä. Viides oli Metsäkonehuolto Team pistein 76 ja kuudes Maljus Oy Team joka sai kasaan 60 pistettä. Joukkueet oli jaettu kahteen viiden ja yhteen kuuden joukkueen lohkoon, joista jokaisesta kaksi eniten pisteitä kerännyttä pääsi suoraan finaaliin. Tasaisia lähtöjä riitti Ylämyllyllä. JOKKIS HANAA - 25 Joensuun Aatu Pajarinen otti hyviä lähtöjä. R.Luurin joukkue oli hyvin menossa mukana vielä viime metreille, mutta putosi neljänneksi keräten 86 pojoa. Taistelun finaalipaikoista yltyessä kisassa nähtiin vielä jokunen hiuksia nostattava kaato, hurjimpana Matikaisen Lomaparatiisin ajokin pyöriessä useamman kerran ympäri. Joukkue JR Matikaisen Lomaparatiisissa tarjosi yleisölle runsaasti nähtävää, huiman nopeita autoja, loppua kohden kiristyvää kilpailua ja draaman kaaren huipennusta viimeisiin lähtöihin, eli kaikkea sitä mitä kunnon joukkuekisan pitääkin tarjota. Taistelua. Toisena oli T:mi R.Luuri kolme pistettä jääneenä ja kolmospaikalla oli kaksi joukkuetta, Matikaisen Lomaparatiisi ja V-P Sepänmäki olivat keränneet 41 pistettä. Nuoret ja naiset ajoivat joka kuudennen lähdön. Kaasu hirtti ilmeisesti kiinni ja ajokki kimposi penkalle kaataen mennessään valopylvään. Konnekuljetus napsi pisteitä Konnekuljetus varmisti mestaruutasaisesti kasvattaen johtoaan lähtensa ennen viimeistä starttia, jossa tö lähdöltä. Kova oli kamppailu radalla, ja varikolla autoja leivottiin lähtöjen välillä entistä ehompaan kuntoon. Kovapintainen rata on katsojalle juuri sopivan mittainen, jotta tiukan taistelun näkee ja aistii kertaheitolla. JR Joukkuekisa, Paratiisi, Toni Lönnroos, kuva Mimmi Hemming Konnekuljetus Team joukkuekisan voittoon JokkisRacen kolmas joukkuekilpailu ajettiin Oulaisissa Matikaisen Lomaparatiisin ”takapihalle” tehdyllä radalla. Ennen kilpailua joukkueet koottiin lähtölaatalle ja käytiin läpi päivän kulkua ja lippulinjaa leppoisan ilmapiirin vallitessa. Alkuerien jälkeen pidettiin lounastauko ja vatsat täytettiin maukkaalla makaronilaatikolla, jälkipalaksi sujahti sisuksiin jokunen munkkikin. Konnekuljetus näytti heti ensi metreillä, että tälläkin kertaa taistellaan voitosta. Ja se mitä radalla nähtiin, tarjosi jännitettävää koko päiväksi. Hurjasta tilanteesta selvittiin ajokin ja pylvään vaurioilla. Matikaihin. Joukkuekisan menestyjät tuulettamassa. Puolessa välissä, eli kahdentoista lähdön jälkeen Konnekuljetus piti kärkipaikkaa, pisteitä joukkueella oli kasassa yllekirjoittaneen epävirallisen pistelaskun mukaan 54. T:mi R.Luuri oli kakkospaikalla, sen Lomaparatiisi piti kuin pitikin mutta Lomaparatiisi kipusi iholle ja hätistelijät takanaan ollen lähdösMetsäkonehuolto ahdisteli Lomasä kolmas ja saaden täten hopeaa. Alueen palvelut olivat ykköslaatua ruokineen, makkaroineen ja leivonnaisineen, joten ei ole ihme, että jokainen paikalla ollut valmistautui kotimatkalle ja alkavaan rospuuttokauteen hymyssä suin, mielessään yksi asia: Tänne palaamme vielä uudestaan.. Kisa käyntiin ja heti alkoi tapahtua. Hyvän vastuksen tarjosi T:mi V-P Sepänmäen porukka, T: mi R.Luurin joukkue ja Matikaisen Lomaparatiisi oli tiukasti mukana mitalitaistossa. Viisi pistettä jäi Neste Kärsämäki ollen kahdeksas ja yhdeksänneksi kisassa tuli Team Kolppanen. 33K Ville Kujala, 32N Olli Lahti ja 22 E Juha Soutula. Syyskuinen sää oli syksyisen raikas, pilvinen, mutta sateeton. Kärjessä Tomi Pihjalamäki. lähtöä. Kokonaistuloksissa Puhto Racing 2 oli lopulta seitsemäs pisteillä 63. Alue on tällaiseen kilpailuun loistava. Sepänmäen joukkue oli Mestari oli siis Konnekuljetus Team tässä vaiheessa hieman jääneenä, sadalla pisteellä, hopealle ajoi Ma- tikaisen Lomaparatiisi pistein 92 ja pronssille T:mi V-P Sepänmäki joka keräsi 90 pistettä
Naisten puolella Heidi Lehtosella oli hyvä asema. Sama tahti jatkui A-finaalissa. A-finaalissa Manninen osaa hyödyntää lämpimät renkaat ja ampaisee kärkeen. Viitikko ajoi päivänsä voitosta voittoon. Kolmas päätöskisassa oli Niina Lähteenmäki. Kuva Kare Asp Kukonkoivun tuplakisassa ratkottiin EVK-sarjan menestyjät Janne Viitikko voitti kaikki ajamansa lähdöt Kukossa. Toisessa välierässä oli voiton ottanut Sastamalan Samuli Saarela. Kärkeen nousee Koskema ja toiseksi nousee Hyvinkään Outi Kurki-Rahikainen, kolmanneksi Anjalankosken Päivi Mentula. Lohilahti hiillostaa Mäkelää ja Mäkelä jättää keskipatilla raon sisään johon Lohilahti heti ajaa. Alla oli aika vakiolta kuulostava etuvetoinen kaksilitrainen Escort. C-finaalista nousee ylöspäin Hämeenkyrön Harri Laapotti ja Anjalankosken Vesa Hautalahti. Mäkelä ei tietysti hellitä ja molemmat ajautuvat kaiteeseen ja keskeyttävät. Toinen kilpailupäivä aloitettiin perinteisesti limittäin ajetuilla naisten ja nuorten luokilla. Molemmista reilu sata lappua.. PäijätHämeen Jaana Koskema nousee kolmanneksi. Viitikko ottikin selvän alkuerävoiton, Matilainen ehti kolmanneksi. Nuorten finaalilähtö on myös tasainen. Nuorten alkuerissä nähtiin hiukan yllätyksen tynkää, kun Manu Juhola totutteli Tilhi-Escortiin. Finaalin lähtö on melko tasainen, Puolangan Marjo Lohilahti menee hetkeksi kärkeen mutta ajautuu leveäksi ja hänet kuittaa Pukkilan Heidi Mäkelä. Hän joutui hakemaan vauhtia keräilyn kautta. Tämä parantaa tilannetta hieman ja seuraavissa lähdöissä ei ”pomppulinna” ole niin paha. Kuva Kare Asp Finaalipaikat olivat jaossa. Nuorten A-finaalissa rytisteltiin sen verran, että Kykkäsen kuljettajan puoleinen eturengas meni tyhjäksi. Viidennessä potki Jose Viljava hyvin kulkevan Corollansa kärkeen ja kuudennessa Viitikko näytti Volvonsa kulkuhaluja. Nuorten sijoituserästä finaaliin Päijät-Hämeen Jimi Lankinen ja Pukkilan Kim Forsgren. Ikää oli kertynyt ja nyt hän oli yleisessä luokassa mukana Volvolla. Selvä tilanne oli nuorissa, jossa Mirko Kykkänen johti selvästi. Alkuerissä koetaan myös pettymyksiä ja esimerkiksi yksi vahva voittajaehdokas Kyrön Mika Kaitonen saa mustan keltaisella ohituksesta. Parhaiten lähti Niina Lähteenmäki, mutta Heidi Lehtonen heitti ”Padasjoen värisen” Datsuninsa ohitse. Jere Piekkala Angelikalla kolmas. Riina Kykkänen nousi sarjan kolmoseksi, kun Nelly-Janiika Korpikoski pyörähteli Rusilan ohituksen yhteydessä. Tuuli-Joanna Rusila ei nyt onnistunut ensimmäisessä kaarteessa täysin vaan jäi hetkeksi kärjestä. Aikataulut pitivät hyvin ja järjestelyt pelasi. Toinen sarjavoiton tavoittelija Jukka Matilainen oli liikkeellä paljon verkkaisemman tuntuisella Volvolla. Sarjavoitto tuli vakuuttavasti. Mutta jos pisteitä ei tulisi ja Tuuli-Joanna Rusila ajaisi taas hyvin, voisi voittaja vaihtua. Kärkeen syöksyi Samuli Saarela. PäijätHämeen Manu Juhola ja Kyrön Jeri Kaitonen erottuvat hieman, Kaitonen hiukkasen paremmin. Niinpä pian Escort oli Lehtosen Datsunin peileissä. 26 - HANAA JOKKIS Kare Asp lauantai, Emppu Tuominen sunnuntai, kuvat KA la, Hannu Tamminen su Jokamiesluokan EVK-sarjan pisteet olivat tämän vuoden osalta viimeisen kerran jaossa Päijät-Hämeen UA:n järjestämässä kisassa. Sarjan kakkoseksi siis Jonne Virtanen ja kolmanneksi Manu Juhola. Lehtonen ykkösenä maaliin ja sarjavoittoon. Sarjavoitto ratkesi jo ensimmäisessä semissä, Matilainen jäi sumaan ja erässään viimeiseksi maaliin tulleeksi. Juhola yrittää minkä auto ja kädet riittää, mutta Kaitonen ei ole yllätettävissä. Taistelua kävivät yleisessä Jukka Matilainen ja Janne Viitikko. Pomput aiheuttavat usealle vakavia auton hallinnan menetyksiä. Pomppulinnassa Yleisen alkuerissä rata pettää pahasti ekaan kaarteeseen mentäessä. Sijoituserässä Wilpola oli kuitenkin mukana ja nousi A-finaaliin yhdessä Niklas Venton kanssa. Päijät-Hämeen Mikael Savolainen saa mustan. Santeri Wilpola heitti Voortin nurin ja Jimi Lankinen puolestaan sai mustan lipun kiilaamisesta. Kaitonen ajautuu ekassa kaarteessa ulkolinjalle ja Juhola kuittaa välittömästi. Kuva Kare Asp Tuupparitkin mukaan Tiivistä tunnelmaa tarjoavat Jaakko Tenhonen, Ari-Pekka Ahonen ja Mika Suikkari. Mutta välierässä tuli selvä voitto ennen Mirko Kykkästä. Viitikko sarjavoittoon 165 pisteellä. Tämä ajoi isoa Volvoa. EVK-kisa ajettiin lauantaina. Heinolan Pasi Mäkinen sarjakolmonen ennen Lahden Jonikaksikkoa Kohtaniemi ja Korhonen. Yleisöä Kukon rinteillä oli molempina päivinä runsaasti. Etenkin kun Jonne Virtanen oli ehtinyt jo siirtyä yleiseen. Naisissa olivat Lehtonen ja Rusila samassa välierässä. Tilanne johtaa Naisten finaalissa edellä Heidi Lehtonen ja takana Tuuli-Joanna Rusila. Haaveet voitosta rutistuivat. Mutta sieltä se Voorti vaan puikkelehti, etuvetoisen ominaisuuksia hienosti hyödyntäen. Tarjouksia tehtiin lähes kuusisataa ja kiinnostavimpia laitteita oli Viitkon Farkku-Volvo ja Kaitosten Fiat. Lehtonen meni Datsunillaan kärkeen, Rusila nousi taitavasti ohitellen kakkoseksi. Järjestäjä pitää ylimääräisen tauon alkuerien jälkeen ja rataa kunnostetaan ekan kaarteen osalta. Vauhti oli kuitenkin sen verran huimaa, ettei Rusila päässyt edes yrittämään ohitusta. Saab ja Corolla. Jo alkuerissä nähtiin, että Janne Viitikko tavoitteli tosissaan sarjavoittoa. Kanerva sortuu vilppiin. Kykkäselle kahdeksas sija mutta silti sarjavoitto. Tämä on järjestys myös maalissa. Manu Juhola oli oppinut Tilhi-Escortin metkut ja tuli nyt kakkoseksi ennen Ventoa. Vesa Hautalahti otti neljännen semin voiton, Mika Lähteenmäki kippasi. Rusila kakkoseksi ja sarjan kakkoseksi. Yleisen c-finaalissa ei kuskeilla ole helmitaulut reaaliajassa ja he keskeyttävät jo kahden ajetun kierroksen jälkeen. Sunnuntaille tuli mukaan tuupparitkin kolmeen luokkaan. Perätalo ottaa kolmospaikan mutta pyörähtää omiin. Seitsemännellä sijalla ei finaaleihin ole jakoa. Seuratoveri Tuomas Maijala oli toinen ja Pösööllä liikkeellä ollut Severi Sarkkola kolmas suora A-finalisti. Matilainen jäi nyt ilman pisteitä pudoten kärkipaikalta kakkoseksi. Tulospalvelu antaa ensin sellaisen järjestyksen joka oli tuo radalta poistumisjärjestys, eli keskeytysjärjestys ja niin kuin sääntö sanoo, ensin keskeyttänyt on parempi. Ilma oli viileä mutta sateelta vältyttiin. Juvan Janne Viitikko ajaa rikkoontuneella takarenkaallakin loistavasti, on nel- jäntenä. Vuorossa naisten A-finaali. B-finaalista nousee Lahden Timo Manninen ja Päijät-Hämeen Jyrki Kanerva. Ville Härkönen kakkonen, Vesa Hautalahti kolmas ja Jonne Virtanen neljäs ennen Joni Korhosta, Toni Heilmania, Risto Karhulaa ja Jose Viljavaa. Seuraavassa semissä saman teki Risto Karhula VW:llä. Sijoituserästä mukaan finaaliin ajoivat Mari-Anne Virtanen ja Minna Ulmala. Riina Kykkänen tuuppasi nyt Volvolla kakkoseksi ja Kirsi Yrjölä kolmanneksi. Kuva Hannu Tamminen Mirko Kykkänen otti nuorten sarjavoiton. Rusila oli joutunut turvautumaan vara-autoon. Alla oli julman oloinen kampe, vääntävä ja kiertävä farmarivolvo. Miehet kohtasivat välierässä, siellä Viitikko oli ykkönen ja Matilainen kakkonen. Maalissa järjestys on Kaitonen, Juhola ja Pöntynen. Luumäen Timo Ruoppa nousee jo toiseksi, Uudenmaan Arto Harju kolmanneksi, peltimoottorit on soundissaan. Sarjan ratkaisu yleisessä luokassa Sitten tauon jälkeen yleisen luokan kimppuun. Luumäen Panu Pöntynen on kolmantena. Lehtonen piti pintansa ja ajoi voittoon. Sitten Sarkkola ja Piekkala, Wilpola ja Maijala. Lauantaina kisasi reilu 130 kuljettajaa ja sunnuntaina oli mukana 167 kuljettajaa. Juhola jättää seuraavan kaarteeseen eli keskipatilla raon kuin Lohilahti ja Kaitonen iskee välittömästi tähän mahdollisuuteen siirtyen kärkeen. Kävi miten kävi, Savoon menisi sarjan voitto. erilaisiin variaatioihin, joissa äänikin joillain korottuu, ja joillain menee pasmat sekaisin. Manninen ajaa selvään voittoon, Ruoppa kakkonen ja Harju kolmas. Lähdön tulokseen puuttuu myös kilpailijoiden lisäksi osa tuomaristosta, ja sitä muutetaan. Nuori mies oli vauhdissa. Korpikoski kuudes ja sarjan neljäs. Mutta sitten kisaan. Nuorissa oli Jonne Virtanen jo joutunut luovuttamaan. Seuratoveri Ville Härkönen vei A-finaalipaikan. Ruoppa ajautuu hieman penkoille ja Harju kuittaa hänet hetkeksi. Niina Lähteenmäki Sierra farkulla oli kolmas. Toisessa semissä kärkipaikan otti Nelly-Janiika Korpikoski lyhytperäisellä Opelilla. Kolmas semi ja voittoon Jonne Virtanen. Naisten finaaliin nousi sijoituserästä Kangasalan Suvi Perätalo ja Luumäen Heidi Ruhanen. Tähän on kilpailijoiden ja muidenkin tyytyminen. Yleisen luokan ja naisten luokan kärkitilat olivat vielä avoinna. Päijät-Hämeen Olli Juhola viidentenä ja Lempäälän Mika Virtanen kuudentena
Kakkosiksi ja myös suoraan jatkoon ajoivat Leppävirran Karoliina Heinonen ja Koillis-Savon Kirsi Kröger-Kuosmanen. Väätäinen ajoi heti kärkeen kasvattaen johtoaan koko finaalin ajan. Voittoon ajoi siis Väätäinen, toiseksi Koljonen ja kolmas oli Kröger-Kuosmanen. Mutta Haukka joutui antautumaan Palmille, joka ajoi muilta karkuun. Autoja asettui semifinaaleihin yhteensä 32 autoa. Keräilyerän kautta finaalipaikan ajoivat Kiuruveden Heidi Lång, Vesannon Saara Jetsonen ja Joensuun Päivi Tervala. Ensimmäisessä alkuerässä Konneveden Jani Varis otti ensimmäisen sijan ja toiseksi ajoi Suonenjoen Niko Haukka. Tapahtumassa oli ainekset isompaankin vahinkoon, kaksi ratatuomaria ei ollut kaukana jäädä alle ja Saabin kattokaari painui aika syvälle sisään osuessaan mäntyyn. Vaikka kilpailu näiden kolmen kesken oli kovaa koko finaalin ajan, eivät sijoitukset muuttuneet. Haukka menetti sijoituksia koko finaalin ajan. Finaalissa hyvin koko kesän ajanut Väätäinen ei antanut tälläkään kertaa muille oikein mahdollisuuksia. Yhtä selvänä kakkosena ajoi Koljonen. Voittaja. Kilpailun voittaja oli tyymoneen muuhun rataan verrattuna. Neljänneksi ajoi Koljonen ja Haukka oli viides. Nopein suoraan afinaaliin, toiseksi ajanut b- finaaliin ja kolmanneksi ajanut sijoituserään. Jussi Piekiäinen, Vesannon Teppo tyväinen päivään kokonaisuutena, Joka tapauksessa kilpailijat olivat Puttonen, Sulkavan Jani Sairanen, enää oli vain jännitettävä, saisiko tyytyväisiä rataan ja järjestelyihin. Toisena letkassa ajoi Kankaanpää, jota hiillostettiin koko loppuporukan voimin. Tuolla kyseisellä kilpailijamäärällä saatiin aikaiseksi kahdeksan alkuerälähtöä, joista kustakin kaksi parasta nousi suoraan semifinaaleihin, kolmanneksi tullut välieriin ja loput neljä keräilyeriin. Järjestämuista sijoituksista kuin voitosta. Seuraavaksi nuoriso-osasto Nuorten luokkaan oli ilmoittautuneita yhdeksän kuljettajaa, eli kahden alkuerän verran. Mutta liekö sitten nuoruuden innnostus iskenyt,kun ajo meni nahisteluksi ja Suonenjoen Eemil Airaksinen jäi radan varteen sillä seurauksella, ettei finaaliin ollut asiaa. A-finaalin lähtöviivalle heitä odottivat Suonenjoen Sauli Laitinen, Kuopion Pekka Palm, Vesannon Teppo Puttonen, Reisjärven Tero Kankaanpää ja Konneveden Sami Haukka. Rata on siis kokonaan asfalttia, ja sisältää mukavasti korkeuseroja. manen ei saanut oikein moottoriaan toimimaan, mutta sai kuitenkin pidettyä kolmannen sijoituksensa. Kisan neljäs oli Lång, viides Tervala, kuudes Heinonen ja Jetsonen seitsemäs. Semifinaalilähtöjä ajettiin viisi, joihin olivat päässeet siis alkueristä kunkin lähdön kaksi parasta ja välieristä kunkin erän neljä parasta. Kuopion Ossi Huttunen ja edellisen auton viedä vielä kotiin. Vahingot olivat onneksi henkisellä puolella, ja kisa pääsi jatkumaan. Toisesta jatkopaikasta käytiin sitten kunnon kilpailu. Ensimmäinen tiukka kaarre aiheutti ahtautta, ja Väätäinen ja Siekkinen menettivät mahdollisuutensa siinä. Voittajaktyytyväistä porukkaa, niin järjestäMutta varsinaiset nahistelut käytiin si ajoi aikas selvästi Sairanen, kun jissä kuin kilpailijoissakin. Kilpailijat puolestaan vaansaittu. Keräilyeriä ajettiin kolme kipaletta, joista kaksi parasta välieriin. Kun lähettäjän päästi kilpailijat Päivän saldona oli kaikin puolin odotettavissa tiukka kisa, koska vain radalle, otti kolmen kärki paikkansa voittaja pääsisi jatkoon ja a-finaaliin. Koljonen pääsikin Kankaanpään ohi, ja ajoi hiukan karkuun. Muista radalta, joihin tullaan panostamaan ja näin ollen paikka a-finaalista oli sijoituksista käytiin sitten kunnon jatkossa. Minusta kun ajoivat Kiuruveden Kari Hyvärinen, Kouvalainen jätettiin lähdön seitsenäytti, että ohituksia tehtiin paljon Laukaan Veini Siekkinen, Kuopion männeksi. Ladyt radalle Myös naisia uuden radan avajaiskisa oli houkutellut paikanpäälle yhdeksän kappaletta. jät löysivät joitakin parannuskohtia Lähdön voittaja oli Kouvalainen Kolmanneksi ajoi Hyvärinen. Rata on hyväksytty seitsemän auton lähdöille. Loput b-finaaliin yrittämään nousua. Alkuerissä voitokkaina olivat Kuopion Outi Väätäinen ja Vesannon Anne Koljonen. Toisesta alkuerästä suoraan finaaliin ajoivat Suonenjoen Vertti Pakarinen ja Joensuun Pasi Mölsä. Ykkönen oli ykkönen Ensimmäisenä uuden radan pääsevät korkkaamaan yleisen luokan kilpailijat. Nyt rata oli ensimmäistä kertaa käytössä koppiautojen yhteislähtökilpailussa. Kolmantena seurasi Kankaanpää, Kärkkäisen ja Siekkisen ahdistellessa. ja piti ne maaliin saakka. Sijoituserän lähtöviivalle asettuivat Kuopion Erkki Väätäinen, Laukaan Veini Siekkinen, Reisjärven Lasse Kankaanpää, Sulkavan Markku Kärkkäinen ja Suonenjoen Jari Puranen. Keräilyerässä viivalle saatiin kolme autoa, joille kaikille oli luvassa jatko paikka. Vertti Pakarinen jätettiin neljänneksi, ja viides oli Miika Huttunen ja kuudes Pasi Mölsä. Lopuksi etuveto/kardaani -luokka Luokkaan osallistujia paikanpäälle oli saatu 28 kappaletta. B- finaalin lähtöviivalla olivat odottamassa Joensuun Aatu Pajarinen, Vesannon Timo Koljonen, Lapinlahden Tero Korhonen sekä Kuopion Raimo Kuikka ja Jukka Lohilahti. (32) Riku Hukka, (1) Jani Varis (27) Niko Haukka. Alueella on valmiina jo radat liukkaanajon harjoitteluun, motocrossiin ja nyt käytössä ollut asfalttirata, jossa on ajettu jo driftingiä ja supermotoja. Mutta numerolla yksi ajanut Palm ajoi selvään voittoon, toisena maaliin saapui Kankaanpää ja kolmas oli Puttonen. Myös nuorten A-finaali oli tasainen. B-finaalissa lähtöviivalle asettuivat Koillis-Savon Toni Pirinen, Juuan Jouni Hentunen, Sulkavan Markku Kärkkäinen, Vesannon Antti Oittinen, Suonen- Yleisen A-finaalissa nähtiin tiukkaa kilvanajoa, mutta ykkönen on ykkönen. Alkueriä ajettiin kaksi ja yksi keräilyerä. JOKKIS HANAA - 27 Arctic Machine JM, 21.9.2013, Kuopion UA, Markku Hytönen Uuden radan avajaiskilpailu Kuopion liepeelle on rakennettu moottoriurheilukeskusta, joka on ratojen osalta jo lähes valmis. tuspaikkojen puutetta. Välieristä, joita ajettiin neljä kipaletta, pääsi jokaisesta lähdöstä neljä parasta jatkoon, eli semifinaaleihin. Joensuun Lauri Karvonen ajautui takakurvissa korkean maapenkan yli kaataen rytäkässä paksun männynkin. Jo toisessa alkuerässä, joita ajettiin neljä kappaletta, nähtiin päivän hurjin ulosajo. B-finaalista oli nen. Osallistujia mukana oli tällä kertaa 50 kilpailijaa. Nopeimmin viivalta irtosi Haukka, seuraa- vina Palm, Pajarinen ja Kankaanpää. Keräilyeriä ajettiin viisi lähtöä, joista neljä nopeinta välieriin. autosta tehtiin 11 ostotarjousta ja joen Jarno Puranen ja Lapinlahden lähdön voittaja Kimmo Kouvalaiauto vaihtoi omistajaa. Päivän päättävässä etukisaa, kun Piekiäinen oli neljäs, Sieklittelivat osin liukkautta ja osin ohiveto/kardaani-luokan a-finaalissa kinen viides ja Puttonen kuudes. Kolmannesta sijasta käytiin hieman jo kisaa, kun Kröger-Kuos- Naisten voittaja Outi Väätäinen oli omaa luokkaansa. Väätäinen lähti viivalta ripeimmin, saaden Purasen kantaansa. Kankaanpää sai seuraavaksi Lohilahden kärkkymään sijoituksista. Finaalissa sitten Riku Haukka lähti rivakammin, saaden Jani Variksen ja Niko Haukan niskaansa. Radan liukkaus ja ohituspaikat olivat arvoitus niin kuljettajille kuin järjestäjillekin ennen kilpailua. Lähdössä takamatkalle jäänyt Puttonen napsi sijoituksia pitkin matkaa ja nousi ahdistamaan Kankaanpäätä, joka ajoi toisena. Päivän hurjin ulosajo, draaman ainekset olivat olemassa, mutta onneksi vahingot rajoittuivat rautaan. Välieriä puolestaan kaksi lähtöä, joista kolme parasta lähdöstään suoraan a-finaaliin. Lopulta molemmat, sekä Kankaanpää että Kärkkäinen ohittivat Purasen ja ajoivat itsensä b- finaaliin. Kärjessä ajoi nyt Puranen, Kankaanpää ja Kärkkäinen aivan kannoilla. Lähettäjän lippu heilahti ja seitsemän autoa ampaisi matkaan. Mutta jatkoon ajoivat Aatu Pajarinen ja Timo Koljonen. Suonenjoen Riku Haukka ja Koillis-Savon Miika Huttunen menivät keräilyerään. yhtä selvä kakkonen oli Huttunen. Kyseinen kamppailu päättyi molempien osalta takakaarteessa kaiteeseen, sillä seurauksella että Kankaanpää satutti kättään rytäkässä. Päivän mittaan rata oli käynyt jo kovin tutuksi, ja se näkyi vauhdissa. Voittajana Riku Haukka, toisena Jani Varis ja kolmantena Niko Haukka. Kimmo Kouvalainen. Kuudes Pajarinen ja seitsemäs rengasrikon kärsinyt Laitinen. Parhaan lähdön sai Pajarinen ajaen muilta karkuun. Jokaisesta alkuerästä kaksi parasta nousi välieriin ja loput keräilyeriin. Pitkään neljäntenä ajanut Heinonen kävin tiukan taistelun Långin kanssa sillä seurauksella, että Heinonen jäi lopulta radanvarteen
Yleisessä luokassa voiton ja pääpalkintona olleen trailerin vei Väärinmajalle Antti Harju. Volkkarilla päästeli Jarno Lindroos kolmanneksi. Ykkösellä Escortti, kakkosella Sierra. Sitten kaksi Pösöä, Härmän Hermanni Heikkilä ja Lapuan Esa Ketomäki. Porissa Syys-JM Sitten hyppäys naapurikaupunkiin. Ähtäriläiset Karstulassa Kiilun kisassa neljä luokkaa Ähtärin Ähellys sai nyt sijansa Karstulan Vallitien radalla. Myös nuoria 12. Yleisessä luokassa Pihtiputaan Teemu Leivonen ja pikku-Fiat olivat kovin yhdistelmä. Honkajoen Marko Ylinen otti ykköspaikan, LounaisHämeen Anssi Korpela kakkosen. Hannu Helenius oli kakkonen ja KooPee kolmas. Kolmannella merkki vaihtui, Jani Lapinluoma ajoi sijoituksensa Opelilla. Sirpa ajoi myös Fiatilla kakkoseksi ennen Citikalla huimistellutta järjestävän seuran Sanna Pietilää. Nuorissa kärkijärjestys oli Santeri Wilpola SAU Fiat, Valtteri Rekola KokeUA Opel ja Jere Piekkala Somero NSU. Naisia viivalla 12. Sitten Janne Aatrakoski ja Mikko Blomster. Kaikkiin niihin ei ole Hanaa-lehden puolesta ehditty paikalle. Yhdistetty nuorten ja naisten luokka meni nuorten nimiin. Yleisen ykkösenä Juha-Pekka Pellikka Volkkarilla. Krisse Huupponen Äänekoskelta oli Fiatilla kakkonen, Kauhajoen Tuomas Kamila Pösööllä kolmas. Naisissa Heli Lindroos puolestaan jatkoi hyviä esityksiään. Tai sitten ei. Sen suurimman eli yleisen voitto Noormarkun Fiat-kuljettaja Henry Djakonowsky. Hämeenkyrön Joni Laaksolle kolmas sija, Volvolla. Sirpa Hjort otti ties kuinka monennen voittonsa, kilpasiskoja mukana 23. Kuusamossa karhujahdissa Kuusamon UA:n Karhunkaatoajot keräsivät neljään luokkaan reilut 60 osanottajaa. Kakkoseksi Niclas Grönholm, joka nyt oli liikkeellä Kuplalla. Ykkönen Rami Vanhamaa, kakkonen Arttu Tervo ja kolmas Jukka Loponen. Asialla Karstulan oma Ville Paananen. Rouva Suvi Kaipila oli myös Volkkarilla mukana A-finaalissa, sijoitus komeasti kuudes. ratissa tyytyminen kolmanteen sijaan. Helillä Volkkari, Miialla Fiat. Nuorten voitto meni Suonenjoelle, Niko Haukka ja Fiat jättivät toisen Fiat-kuljettaja Tuomas Sepänmäen (HoMK/UA) kakkoseksi. EVK-luokassa jyräsi EKKY Power, Esa-Matti Kihlström otti voiton KooPee Koiviston ollessa kakkosena. Esko Suominen toi Golfin kakkoseksi ennen Rami Helinin Volvoa. Nuorissa kärkipaikan valloitti Oriveden Arttu Pasuri. Vaan sopu sijaa antaa. Kakkosena ScPalasin Antti Piispanen ja kolmantena Pihtiputaan Teemu Leivonen. kerran NNSB:n järjestämänä. kerran Rauman UA:n Koivuniemen Syys-JM ajettiin jo 30. Yskowicz. Arttu Pasurin oli Volkkarin Raahen UA:n Kiilun kisa on perinteinen jokkistapahtuma. Myös kakkoselta eli Sirpa Hjortilta löytyy hyllystä SM-kultamitali aikaisemmilta vuosilta. Seniorikisan voiton otti Volkkarilla Ari Mannila Noormarkusta. Yleisessä luokassa kilpailijoita 67. Kakkospaikan otti crossimies Jarno Kukkola Fordilla ja kolmannen Jaakko Viljanen Pösööllä. Luokkia oli viisi. Ensi vuoden liigarataa testaamassa Ensi vuonna ajetaan JM-SM liigafinaali Karstulan JM-radalla Vallitiellä. Yleiseen luokkaan osallistujia tuli viivalle 53. EVK-luokassa kotiradan Joni Antinaho ja Escort hoitivat homman. Kokemusta kerrakseen! Koivuniemessä jo 30. 56 kilpailijaa mittelemässä. Järjestävän seuran Jukka Loposen oli tyytyminen kolmanteen sijaan. Anssi Korpela ja Vesa Launiainen seuraavina ennen konkarikuljettajia Kalevi Virtanen ja Esko Suominen. Säkylän kisa Huittisten radalla Säkylän UA järjesti ensimmäisen jokkiskisansa pitkään aikaan. Joni Antinaho on EVK-luokassa kova luu kotiradallaan. Sitten Hämeenkyrön Janne Laakso ja Kauhajoen Teemu Moilanen. A-finaalissa kärjen järjestys Netta Kunttu TamUA, Susanna Korpela L-HUA ja Sofia Seppälä OrSUA. Naisia kisassa oli kymmenen. Yläkemijoen Rami Karjalainen ja Scuderia Palasin Antti Piispanen seuraavina. Nuorten 19 kisailijan joukossa Tuomas Sepänmäki otti naapuriseuralle voiton. Paljon kilpaillutta ja menestynyttä kilpailijakaartia oli muutenkin finaalissa. Härmän Juha Suutarinen Volkkarilla kolmas, sitten Teemu Eklund Fiatilla ja Timo Koljonen kuplalla. Kakkosena Haapaveden Henri Häkkinen Volvolla ja kolmantena Kolari Arto Heikkilä Volkkarilla. Oulaisissa iso kisa Miltei 200 kuljettajaa viidessä eri luokassa starttasi Oulaisten MK/UA:n järjestämään Kaskiminerals Oy JM-kisaan. Nyt se keräsi vain vajaat 70 kilpailijaa, osasyynä lienee samaan aikaan ajettu liigafinaali. Susirajalla taistelua Syysajot Susirajalla on Nurmeksen UA:n perinteinen kilpailu. Toisena Minna Paavola ja kolmantena Miia Himanka, molemmat Kalajoelta. Ajokkina Fiat. Nuorissa Ylitornion Valtteri Kuivalainen otti Volkkarilla ykkössijan ennen Paratiisin Niko Törmää Fiatilla ja Lappajärven Eero Laurilaa myös Fiiulla. Hänellä Fiat, kärkikaksikolla Volkkarit. Yleisessä luokassa oli Jonttu Rajala eksynyt naapurikaupungin puolelle. Yleisessäkin Lohilahti tuli Rellun pippanalla hienosti. 28- HANAA JOKKIS Kuvat Hannu Tamminen Syyskauden jokkissalaattia Välillä oli radalla ahdasta. Mika Kukkumäki kunnioittaa perinteisiä arvoja eli ajoi Volkkarilla viidenneksi. Yleisessä luokassa Esa Kurikka ja Fiat veivät voiton Oulaisiin. Reissusta oli tuloksena voitto ennen Sami Heleniusta Neckarilla ja Henri Lehtosta etuvetoisella Opelilla. Kakkosena Miika Nevalainen järjestävästä seurasta ja kolmnantena kätevä emäntä Kirsi Kröger-Kuosmanen. EVK-luokassa oli ykkösenä nyt Oiva Lohilahti Rellu Cliolla. Ihan kaikki ei mennyt putkeen, sillä EVK-luokka jätettiin ajanpuutteen takia ajamatta. Fiatilla ajettiin myös kakkoseksi, satakolmikolmosella näin sijoittui Jussi-Pekka Piispanen Lakeuden UA:sta. Voiton otti kuitenkin Mika Kortelainen Fiatilla, Mika on Juuan miehiä. Kakkosena Janne Pulsa ja kolmantena Junnu Tervo. Kakkosena Jarno Rantanen Härmästä, kolmantena Evijärven Markus Paananen. Etuvetoisten ja kardaaniautojen luokassa ykkösenä Pohjois-Hämeen Tapio Hakala Toyotalla. Neljäs Härmän Petri Kumpula, viides Lounais-Hämeen Anssi Korpela ja kuudes järjestävän seuran Jani Rolander. Joni Antinaho otti EVK-luokassa koti(rata)voiton Loppukesän ja siitä jatkaneen syksyn aikana on taas ajettu todella paljon jokamiesluokan kilpailuja. Sitten Raimo Kauttio ja Joni Nieppola ennen Sami Autiota. Nurmeksen Markku Nevalainen viides. EVK-luokassa oli tarjolla kunnon taisto. Markus Koskinen ja Volvo kakkosena ja Jere Kiveinen Volkkarilla kolmas. Sirpa Hjort kakkonen ja Hyvinkään UA:ta edustva Laura Still kolmas. Voittoon Jesse Kallio Hämeenkyröstä Fordilla, kakkoseksi Sastamalan Santeri Wilpola myös Fordilla. Essi Korpela Volkkarilla kakkonen ja Riina Kykkänen Volvolla kolmas. Nämä houkuttelivat kovan porukan Puolangalle 168 kilpailijaa Puolangan Lehti-JM kilpailuun. Toni Fallila oli kakkonen ja Jonttu Rajala kolmas. Kakkosena Lakeuden Niko Oinas ja kolmantena hienosti Oulaisten Mira Sainila. Esa Ketomäki vei Lapualle kolmannen sijan Mitsulla. Suonenjoen Sauli Laitinen kuskasi Escortin nelossijalle ja Timo Koljonen toi Volkkarin viidenneksi. Haapaveden Henri Heikkinen ja Volvo olivat paras yhdistelmä ennen seuratoveri Petri Saarelaa. Raudaskoski edustaa Paratiisin MU:ta, Virta ja Väisänen Raahen UA:ta. Markku Raudaskoski otti voiton, nyt ajokkina Ford, Jarno Virta Opelilla toinen ja Tommi Väisänen kolmas myös Opelilla. Pasi Kettunen Escortilla kakkonen ja Jesse Vaahersola Suzukilla kolmas. Voittoon ajoi Evijärven Janne Siltanen fiatilla. 11. Suvi voitti myös naisten luokan, toisena kaima Sui Perätalo ja kolmantena Sanna Hakala. Seniorikisan kärkitrio tottelee nimiä Arto Heikkilä, Heimo Hillilä ja Tapani Kalmukoski. EVK-luokassa reilusti kilpailijoita eli 23. Sitten Petri Väyrynen ja Juho Koramo Fiateilla, Jarkko Oikarinen Skodalla ja Raimo Kauttio Fiatilla. Heli Lindroos ajoi yleisessäkin hienosti, sijoitus kymmenes. Suvi Kaipila Pompalla kolmas. Ylitornion Timo Kuivalainen Volkkarilla neljäs ennen paratiisin Markus Haapalaisen japaninrautaa. Naisten kymmenen osanottajan kisassa voiton vei Kolarin Sara Heikkilä. Kakkoseksi kaasutti Voitto Lohilahti myös Fiatilla, Konginkankaan Juha Helenius Fiatilla kolmas ennen Härön Eikan uudempikorista Alfaa. Kaksi ensimmäistä Fiateilla, Sofia Volkkarilla. Nuoria harmillisen vähän, vain kolme. Voittoon Kauhajoen Tuomas Kamila ja kakkoseksi Härmän Jere Kalliokoski. Nuorten ykkösenä Jukka Loponen, kakkosena Juha-Matti Leiviskä ja kolmantena Jimi Palosaari. Juhlan kunniaksi osallistujia oli 111 kappaletta. Yleisen luokan ykköspalkinto otettiin Fiatilla. Kauhajoen Tuomas Kamila Fiatilla, Härmän Joonas Sillanpää myös Fiatilla ja NNSB:n Rasmus Häggblom taas Fiatilla muodostivat kärkikolmikon. Mauri Hämäläinen Volkkarilla kakkonen ja Juha Perhonen Voortilla kolmas.. Mukana yhteensä yli 150 kuljettajaa. Joni Lehtola Jurvasta kakkosena ja Tuomas Lehtola voittajan kanssa samasta seurasta ( Kauhajoen UA) kolmantena. Seniorien kärkipaikan otti Karstulan Tapani Rautiainen, kakkosena Juha Perhonen ja kolmantena Pentti Ohranen. Niinpä tässä laaja kooste eri puolilla Suomea ajetuista kisoista. Timo Kakkuri Huittisista kakkosena ja Ville Rekola Alastaron UA:sta kolmosena. EVK-luokassa kotivoiton otti Taneli Moilanen, kakkosena Oulaisten Petri Rautio. Marina Rantanen oli neljäntenä paras naiskuljettaja. Uudenmaan AU:n Arto Harju oli papparaisten paras. Etuveto- ja kardaanikisassa voiton vei nuorempi Rekola eli Ville Volvolla. Moninkertainen mestari ajoi, tietenkin, Fiatilla. Mutta sitten tulivatkin kardaanit eli EsaMatti Kihlström Fordilla ja Rane Väyrynen Opelilla. Yleisessä luokassa Härmän Ville Sissala vei Volkkarilla voiton viiden Fiatin nokan edestä. Yleisen voiton otti Volkkarilla Tomi Hongisto, Miikka Tamminen Volkkarilla kakkosena ennen nuorempaa Koivistoa eli Kai-Petteriä Escortilla. Hannu Helenius otti voiton, Markku Aatrakoski kakkossijan ja Kari Kujansuu isäntäseuralle pronssia. Etuveto- ja kardaaniluokassa Petri Takku Kokemäeltä otti voiton Fordilla. Kauhajoen Jouko Loppela Escortilla kakkonen ja NNSB:n Simon Backlund Volvolla kolmas. Siitä tuli voitto, Harri Suomela Volvolla kakkosena ja Keijo Eeva kuplalla kolmantena. Nuoria vaatimattomat kymmenen. Porin Syys-JM ajettiin Satakunnan UA:n järjestämänä. Pappakisassa nähtiin alueellista kokemusta oikein roppakaupalla. Iiro Lahtinen vei voiton Parkanoon. Jonne Virtanen Golfilla neljäs ja Jorma Keljo Fiatilla viides. Kolmannen sijan nappasi Kuplalla Anne Koljonen. Naisissa kärkipaikalla yleisen voittoautolla Ilona Laine. Pihtiputaan kokenut kuljettaja otti voiton ennen Lakeuden Miia Rautiota. Naisissa kärjessä tuttu nimi. Naisten luokassa Outi Pihala-Heikkilä oli ykkönen ennen Nina Ylismäen valtaisaa Citikkaa. Naisten ja nuorten luokan voittoon Golfilla Joensuun Pasi Mölsä. Mira Sainila ajoi myös naisten luokassa – kolmanneksi. Kakkoseksi Golfilla Teppo Puttonen ja kolmanneksi Lapinlahden Kimmo Kouvalainen Escortilla. Nuorten luokassa eteläpohjalaaset veivät kirkkaimmat. Kovasti tuttuja nimiä satakuntalaisissa jokkiskuvioissa. Pappakisan hoiti Tapani Kalmukoski Volkkarilla. Mikan ja Jannen väliin mahtui Hannu Salo. Puolangalla huimat maisemat Hieno rata, näyttävät maisemat ja kunnon palkinnot. Osanottajista 82 oli mukana yleisessä. Kakkossija plakkariin. Suominen oli terävänä myös pappakisassa. Karvian oma Niko Jaskari tuli Toyotalla komeasti kakkoseksi ja Kauhavan Jami Rintatalo Golfilla kolmanneksi. Rapakunkku Jepuan radalla Rapakunkku-kisa ajettiin jo 11. Niin nytkin. Karviassa kisailtiin Mukavan lauantaikisan järjesti radallaan Karvian UA/MK. Nyt ajettiin kansallinen kilpailu, jossa päästeltiin viidessä luokassa. Kisan areenana oli Huittisten Kuninkaisten baana. Naisissa voiton otti tämän vuoden SM-kultamitalisti Johanna Leppämäki Fiatilla. Kärjessä Inka Hillilä ja kakkosena Sara Heikkilä. EVK-luokassa Kuusamon Harri Mannisella oli kiire, voittoon. EVK-luokassa voiton ajoi pösööllä innokas Somelainen Hermanni Heikkilä, jonka tukena Karim Z. Outi PihalaHeikkilälle kolmas sija. Heistä nopein oli hallitseva Suomen mestari Juha Perälä. Kärkitrio tuttuakin tutumpi: Heli Lindroos, Anne Koljonen ja Miia Rautio. Nuorten ja naisten kisassa voiton otti Hämeenkyrön Jesse Kallio Opelilla. Kolmantena Koillis-Savon Ali Hirvonen ja neljäntenä Suonenjoen Veli-Matti Hiltunen. Yliselle yleinen Nokian kisassa Lintujen pesintä on taas ohitse ja Nokian radalla ajettiin jokkista. Antti Piispanen Impillä kakkosena ja Juho Väisänen järjestävästä seurasta kolmantena. kerran
Reitti oli taas todella pitkä; 5-6 tuntia ihanteeltaan. Tanska 679p 3. Radalle tullessa tarkimmat huomasivat taas puuttuvan tien, vähemmän tarkat eivät eli siis 600 vp. Kolmannen sijan suunnistivat Tanskan Holm ja Mörup. Vitosjakso oli jälleen pientä ja tarkkaa, joten aikapisteitä keräsi jokainen pari. Seppo Järvinen-Esko Lehtiniemi National Teams Championship 1. Jonas Hellander-Per Hellander 6. Lopuksi täytyy nostaa hattua kaikille tämän vuoden arvokisajärjestäjille; kaikki kilpailut ovat vaatineet mielettömän työmäärän ja bensaa on varmasti kulunut muutamia litroja!! UFAK Länken 5.10.2013 NEZ ja B-Cup, UFAK, Gruppo AS/KK, kuvat Juhani Valkonen 50-vuotiskisassa NEZiä ja Cuppia UFAK-kerho järjesti 50-vuotisen taipaleensa kunniaksi Suomen toisen NEZ-osakisan, joka samalla oli B-Cupin viimeinen osakilpailu. Paikoin oli hieman ahdasta mutta eteenpäin päästiin. Sitten päästiin motocross-radan sisäpuolelle ja vauhti lisääntyi mutta edelleen oli oltava tarkkana reittien kanssa. loinkin olisi karttaa luettava!! Asema oli hyvä esimerkki tämän kisan ratamestarin oveluudesta. Kuusi pisteväliä viidellä viistonnisella ja yhdellä kympillä ei kauheita vaikeuksia tuotta- nut mutta sen verran kuitenkin, että reittejäkin uupui ja pienimmät aikapisteet olivat Turtiaisen ja Kulmalan 353 pinnaa. Kolmanneksi ajoi LannermoAndersson. Vielä ennen maalia kierreltiin yhdellä hiekkakuopalla ja jakson jälkeen saivat huolimattomat parit tililleen lisää 600 virhepistettä. Lopulliset tulokset tämän vuoden NEZ-sarjassa: 1. RT-asemat oli sijoitettu niin ovelasti, että melko runsaiden aikapisteiden lisäksi joillekin tuli myös rt-pisteitä. Ja sitten Kaatis; muutama hieno rt ja aikapisteet 2-14 minuutin välissä. Kartat eivät näyttäneet vaikeilta mutta oikean reitin löytäminen oli jostain syystä vaikeaa vaikka alueen piti olla tuttu. tys, 8 kuvaa ja prepattuja keppejä ja pienimmät myöhät olivat Järviminuuttia. Harald ja Jan Söndergaard veivät NEZ-sarjan voiton Tanskanmaalle. Kilpailukeskuksena toimi Hotelli Tallukka Vääksyssä. RT90 oli laitettu ovelasti JATin jälkeen eli sil- Toistoa vuodesta toiseen. Sitten mieletön siirtymä Turenkiin, yli 40 minuuttia. Vaikeaa oli kaikilla, etenkin suurimmilla autoilla. Alueelle oli uusi sisäänmeno mutta muuten ajettiin vanhan kaavan mukaan, ei vaikeuksia. Seuraavalle jaksolle mennessä heti taas päätie oli ”hävinnyt” oudosti. Jonas Hjelm-Ingmar Evaldsson 2. Reitit eivät tuottaneet vaikeuksia. Toki ”väärällä puolella” kaidetta. Kärkeen lähtivät kansalliset luokat M ja A, sitten NEZit ja lopuksi B-Cupilaiset. Jakso olikin mielenkiintoinen, erittäin tarkkaa suunnistamista ja vähän pehmeitä paikkojakin. Kansallinen A-luokka A-luokan voitti HämäläinenImmonen RiiUA ennen Sinisalo-Heinoa ja Heinonen-Leppäkorpea. Sillä hävisi hitaimmalle suomalaisparille yli 300 pistettä! Seuraavaksi ajettiin tuttuakin tutumpi Asfalttiasema; suomalaisten myöhät pyörivät 5-6 minuutin lukemissa ja ulkomaalaisten 7-17 minuutin välissä. Pitkähkö pyöri- Tomi Viitala ja Juha Heikkilä Kukonkoivun jokkisradan kiemuroissa. Ja jottei totuus unohtunut, mentiin uudelleen Sahalle pölkkykasoja kiertelemään. Börge Holm-Jörn Mörup 4. Pekka Kaipainen-Erkki Laakso Beginner´s Cup 1. Kolmannen sijan vei Kaipainen-Laakso. Mukava aloitus; reittejäkin hukkui porukalta heti . Nopein ulkomainen pari oli Hjelm-Edvaldsson 865 pistettä. Kansallinen M-luokka Voittajaksi ajoivat viime vuoden mestarit Jari ja Toni Koivisto FoSUA ennen Iiro Rouskua ja Rauli Jalosta ja Anssi Karppista ja Timo Saarista. Hellanderit hävisivät kaikille suomalaisille. NEZ/MA:n reitti oli perjantaiillaksi älyttömän pitkä, 190 km ja ihanneaika 4h 15min! Ulkomaan kisaajat viettivät reitillä ilmeisesti 5-6 tuntia! Järjestäjillä oli ollut pieniä ongelmia lupien kanssa, joten kisasta tuli olosuhteiden pakosta hieman ylipitkä. Tulosten tultua narulle meikäläisten sarjan voittajaksi ajoi jälleen Viitala-Heikkilä ennen Vennola-Kulmalaa ja Koivusaari-Mäkelää. B-Cup Cupin viimeisen osakisan voitti Vihtori Syynimaa-Jani Leppäniemi ennen Juntunen-Viljasta ja ViertolaMalkakorpea. Jonas ja Pär Hellander nappasivat täydet NEZ-pisteet. Jakso 3 oli ajelua raviradalla ja sen jälkeen pikkupolkuja pitkin metsikössä crossiradan ympärillä. Tulokset tulivat narulle melko nopeasti ja ulkomaalaisten puolella saatiin pieni yllätys kun Söndergaardit eivät voittaneetkaan vaan ”jäivät” toiseksi. Tomi Viitala-Juha Heikkilä 3. Heti matkalla ensimmäiseen pyöritykseen oli nähtävissä Stefan Å:n kädenjälki, ”ikivanha pohja” ja siellä tietenkin MRT. Lähtöpaikkana oli nyt Neste Matkakeidas Vierumäellä. oli melko runsaasti kierreltävinä. Täältä jatkettiin kakkosjaksolle, Latomäkeen eli Tyrkääseen.. Ulkomaisten sarjan voittikin Söndergaard-Söndergaard ja toiseksi jäi niukkaakin niukemmin HellanderHellander. Ruotsi 668p Tanska Suomi Tanska Ruotsi Ruotsi Suomi 238 p 235p 233p 231p 231p 228p Ruotsi Suomi 120p 116p Opel oli pop, kun Mika Alakoskela ja Esko Lehtiniemi ottivat B-cupin voiton.. Matka jatkui Tippavaaran kuopan pohjalle, missä ajettiin melko helppo pyöritys. Eteenpäin mentiin kolmen kakskymppisen kautta ansarien ympärille lyhyelle pyöritykselle. Sitten olikin vuorossa tuttu Saha vai mikä pulikkakenttä se taas olikaan. Suomi 682p 2. Jakso jatkui pienessä pusikossa ja vaikeuksia riitti, koska kartoista oli ”häipynyt” tärkeitä asioita. Kenneth Lannermo-Ulf Andersson 5. NEZ ja MAB –luokat lähtivät matkaan Hollolan ST1 –asemalta, josta reitti suuntautui aluksi viereiselle jokkisradalle. Jakso 8 oli pieni aukio, jossa asfalttia osa ja reitillä muutama makea rt-asema. Cupin 2013 voittajaksi kruunattiin pari Mika Alakoskela-Esko Lehtiniemi LapUA!! Muihin cupin tuloksiin palataan seuraavassa lehdessä. Kilpailukeskus oli sama kun edellisenä iltana eli Hotelli Tallukka Vääksyssä. Jakso 4 ajettiin pienellä hiekkakuopalla ja sen reunoilla. NEZin lisäksi ajettiin kansalliset MA, B ja C-luokat. AUTOSUUNNISTUS HANAA- 29 NEZ-Syyseksytys 4.10.2013, Riihimäen UA, Gruppo AS/KK, kuva Juhani Valkonen Pitkä kisa perjantai-iltana Vuoden toiseksi viimeinen NEZ-kisa oli RiiUA:n järjestämä. Jakso 9 suunnisteltiin Lidlin varastoalueella. Harald Söndergaard-Jan Söndergaard 2. Meikäläisten kisan voittivat Tomi Viitala- Juha Heikkilä ennen Turtiainen-Kulmalaa. Aluksi lähdettiin kohti Heinolaa ja ajettiin matkalla Mittis. Vanha tuttu alue Lammin UA:n kisoista puri jälleen. Vaikeita reittejä riitti ja myöhiä tuli. nen-Lehtiniemen 15 minuuttia ja Nyt oli suunnistusjaksot ajettu Jakson ihanneaika oli 22 minuuttia ulkomaalaisten Hellanderien 24 ja jäljellä oli vain jälleen raju siirty- mä maaliin Vääksyyn, 1 tunti 6 minuuttia! Maalipaikalla oli kahdenlaista katsantoa ja mielipidettä niin kuin aina, kaikki oikeastaan pitivät suunnistusjaksoista, mutta siirtymät saivat selkeän tuomion. Jakso 14 oli hiekkakuoppa-ajoa ja seuraava yksi kisan vaikeimmista jaksoista sisältäen luultavasti joitain vanhoja ratoja, ehkä ravisellaisia tai sitten jotain autourheiluun liittyviä. JAT 4 antoi 12 kpl karttoja ja eikun eteenpäin eli Kalpalinnaan. Kaiken kaikkiaan jälleen oli tehty hirmuinen homma kisan kasaan saamiseksi ja hyvin oli onnistuttu. Jakso 13 oli taas lyhyt pusikkopila ilman suurempia vaikeuksia. Ja sitten katse kohti AS-puistoa
Valmistumassa keväällä Escort MK1 RS ryhmä 2 kori Escort MK2 ryhmä 4 kori Tiedustelut Jukka Karjalainen puh. 045-2386030 www.tkms.fi Tilaa Hanaa! www.hanaa.fi 3 3. - ventt.jouset Seetit-ventt. mennessä. KÄYTETYT VARAOSAT Helposti ja edullisesti. Peltiosia - kytkinosia - vetoaks.s.kumeja termostaatteja myös muihin automerkkeihin Vuokrattavana Toyota Corolla GT ryhmä F (ex. Vuosikerran tilaajalle ilmoitus on maksuton. vsk ISSN 1235-0524 Tulokset puhuvat, tästä lisää potkua! vähemmän kitkaa • enemmän tehoja • vahvempi öljykalvo 0400 864 404 Esko Lehtonen sähköposti elosa@saunalahti.fi EL OSATUONTI, Naantali Puh. 30 - HANAA MARKETTI - myy - osta - vaihda - vuokraa Marketti Hanaa 13/2013 - 1.11. 0400 843 403 arkisin klo 17-20 US Team Oy Tampere Volvo B23/B230 96.5mm mäntäsarja + H-profiilikanget , yht 350€ paketti 4-2-1 ja 4-1 pakosarja 199€ B230 turbo 96.5mm wiseco 595€ KOIVULA MOTOSPORT P. 3kk:n takuulla - 20 vuoden kokemuksella No 1/2013 11.10.2013 - 22. Voi käyttää myös oheista lomaketta tai pelkästään paperia, niin ei tarvitse pilkkoa lehteä. Kymmeniä tuhansia vaihtoehtoja Älä tyydy vähempään. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi KEITELEEN KONE OY Turuntie 2 D, 00370 HELSINKI (ST1 lähellä) P+fax (09) 56 123 54 tai 0400 70 44 70 Auto-Verdi Nascar kuivasumppup. 620€ BMW 325/M3 ZF kitkalukkoja a 350€ Tilton 184mm 3-levykytkinpaketti 345€ 15m rulla hiilikuituteippi 1.5m lev 175€ KOIVULA MOTOSPORT P. Merkitse myös paikkakunta. 045-2386030 www.tkms.fi Teollisuustalotie 2, 79100 LEPPÄVIRTA www.osamyyntiaf.fi Historic ja ryhmä F autojen korityöt/valmiit autot tilaustyönä. Ilmoitukset 25.10. 045-2386030 www.tkms.fi puh. Tekstissä voi olla korkeintaan 160 merkkiä. Uusi 200 vauhtipyörä - Brosol kaasuttimet Imusarjat - tiivisteet - bensa- ja öljypumput Kytkinlevyt - asetelmat - vaihteiston osia Paljon vakio VW-osia, erilaisia iskunvaim. Postita lomake ja mikäli et ole lehden tilaaja, myös ilmoitusmaksu 5euroa, osoitteella HANAA KUSTANNUS Oy, PL 40, 12701 LOPPI. 040 7469 347 Volvo M45 vaihteiston välitetty suorakytkentä hammaspyöräsarja 1840€ synkronoitu hammaspyöräsarja 1440€ Dana 30 kitkalukko 990€, Torsen 550€ KOIVULA MOTOSPORT P. silikoniletkut Osamyynti AF P. Jos Sinulla on jotain myytävää, ostettavaa, vaihdettavaa, vuokrattavaa, toimi seuraavasti: Parhammin, edullisimmin ja nopeimmin toimit, kun täytät ilmoituksen netissä www.hanaa.fi/ilmoitukset. P. Kuvallinen ilmoitus on aina maksullinen. Myydään Ostetaan Muu Nimi ja paikkakunta Olen tilaaja KÄYTETTYJÄ TAKUUVARAOSIA RUOTSISTA moottorit - vaihteistot - peltiosat ym. (017) 554 2972 ng p - karti auto - m www.kaasutinexpertti.fi puh. Hanaa on tarkoitettu vain yksityisille ilmoittajille (ei siis yrityksille eikä yrittäjille). Kumpulainen) Tiedustelut Jukka Karjalainen puh. 050 523 8951 kurki-suonio@kolumbus.fi www.rallirenkaat.fi Kumho-kilparenkaat varastosta. (1 ilmoitus/tilaaja/lehti). 040 7469 347 VW VIRITYS JA VAKIO-OSIA Fiat - Golf - Kupla kaikki moottorin laakerit Männät Golf - Kupla, syl.kannet-putkisrj. Paljon erilaisia männänrenk. Engle nokat - nostajat - ohj
Kimmo Kauriinoja Lauri Laakso 4. 14. K-KUA Ford Escort 1300 GT TTR Hillman Imp 37:38,9 Kemin UA/RoRa Opel Rallye Kadett 44:23,6 42:23,3 Harry Lidström Pekka Keränen Lk 12, ikäk. Matti Kontkanen Mika Rytkönen 2. 5. 22. 32:19,9 B-juniorit F 32:23,7 32:25,1 32:37,6 32:41,6 32:46,8 33:15,0 33:16,0 33:23,2 33:24,9 33:33,8 33:43,4 1. Lauri Laine Mika Lähteenmäki 7. Petteri Salminen Anssi Jantunen 3. 5. 3. 11. EK 4 ulosajo PER työeste EK 2 kardaani poikk EK 2 tekniikka EK 4 ulosajo EK 4 ulosajo EK 2 kaato PER EK 5 tekninen vika EK 4 voimansiirto EK 2 ulosajo EK 2 moottoririkko EK 1j vaihteen siirt. 40:59,2 3. 12. 6. Jani Tenhunen Pauli Tenhunen 14. 33:57,0 3. Teemu Hynynen Kalle Perkonoja 8. Markus Manninen Ville Mannisenmäki 6. 3. Marko Männikkö Ville Alatalo 7. 14. 4. E-G1 yli 1600cc 1. 16. 12. 13. Jari Pentti Mika Haatanen 3. 6. Tarvainen Harri Rasila Ari Koskinen Anssi Koskinen UrMos Ry Toyota Starlet UUA Ford Escort RS 2000 Mäntän UA Toyota Starlet EPUA Opel Astra GSi 16V UUA Ford Escort RS 2000 UUA/UrMos Ry Ford Escort RS 2000 JouSUA VW 17 Golf GTI ÄhtUA Opel Astra GSi 16V Mäntän UA/VMF BMW M3 (E36) LMM/JyvUA Opel Kadett GSi 16V KySUA/FoSUA Ford Escort RS 2000 PetUA/KorUA/MK Opel Astra GSi 16V UUA Ford Escort RS 2000 L-H UA/SäkUA VW Golf GTI 16V 2.0 TUA/PaiUA Opel Kadett GSi 16V LemUA Opel Astra GSi 16V EurUA Ford Escort RS 2000 TamUA/UUA BMW 325i (E36/2) UUA Ford Cortina 1600 GT OriUA Skoda 130 L UUA Renault 8 Gordini Keskeyttäneet/peruuttaneet 6 8 11 14 15 16 18 19 20 21 22 25 28 30 31 32 34 38 39 40 41 42 44 46 47 48 50 51 53 54 57 61 62 64 67 68 69 70 71 73 77 80 83 84 87 90 91 92 95 96 97 99 100 101 102 103 104 105 107 108 116 117 120 121 122 124 128 129 131 132 139 141 142 145 148 149 150 152 157 158 160 161 163 167 169 173 Mikko Ala-Talkkari (Toyota Starlet) Mikko Kauppinen (BMW M3) Kimmo Kärki (BMW M3 (E36)) Sami Sundell (Honda Civic Type R (EP3)) Harri Mieskolainen (BMW M3) Otto Lahti (Toyota Corolla 1600 GT) Mika Kangasaho (BMW M3) Riku Nikkinen (Ford Escort RS 2000) Jarkko Sihvo (Toyota Starlet) Heikki Lappalainen (Toyota Corolla FX) Petri Sivunen (BMW M3 (E36)) Veli-Pekka Huuska (Volvo 240) Tuomo Wirman (Ford Escort RS 2000) Tero Nikkinen (Toyota Corolla 1600 GT) Mathias Sahlin (Ford Escort RS 2000) Matti Väänänen (Opel Corsa) Jarno Junnila (Toyota Starlet) Jouko Karhumäki (VW Golf GTI 16V 2.0) Antti Aaltonen (Honda Civic Type R (EP3)) Janne Palmu (Ford Focus) Tommi Huhtala (Ford Escort RS 2000) Mikko Lehti (Opel Astra GSi 16V) Micael Sjöberg (BMW M3) Kari Kytölä (BMW M3 (E36)) Lasse Hirvijärvi (BMW M3) Risto Föhr (BMW M3) Veini Kämppi (BMW M3 (E36)) Jouni Ruohonen (Ford Escort RS 2000) Ari Saxberg (Toyota Corolla 1600 GT) Kai Mäkelä (Toyota Corolla 1600 GT) Petri Reunanen (BMW 325i) Juha-Pekka Jokela (Honda Civic Type R) Timo Mäkinen (Ford Escort RS 2000) Jouni Takaneva (Ford Escort RS 2000) Kari Wirtanen (Honda Civic Type R (EP3)) Hannu Ruusiala (Citroen ZX) Jorma Isotalo (Ford Escort RS 2000) Jari Jokinen (BMW M3 (E36)) Pekka Ala-Nikkola (Ford Escort RS 2000) Heikki Saarinen (Opel Astra GSi 16V) Olli Helenius (BMW 325i) Atte Kivioja (Toyota Corolla 1600 FX-GT) Arto Soininen (BMW 325i (E36/2)) Juha Hautala (Mercedes Benz 190E) Sampsa Rouhiainen (BMW M3) Tero Silanterä (Opel Astra GSi 16V) Juho Pietikäinen (BMW M3) Esa Kirjonen (Ford Escort RS 2000) Harri Rinne (Ford Escort RS 2000) Mika Salomaa (BMW 325i (E36)) Ville Hatanmaa (BMW M3) Mikke Yrjölä (Ford Escort RS 2000) Ville Häkkinen (Ford Escort RS 2000) Riku Alanko (Toyota Starlet) Ari-Matti Rikkinen (Ford Escort RS 2000) Perttu Puhakka (BMW M3 (E36)) Pertti Holma (Volvo 240) Mika Hermunen (VW 17 Golf GTI) Mika Öhman (Opel Ascona B) Sami Rokka (Toyota Corolla 1600 GT) Niko Haakanen (Toyota Starlet) Lauri Mäkelä (Opel Kadett E GSi 2.0) Manu Helminen (BMW 325i (E36)) Risto Rantanen (Ford Escort RS 2000) Toni Wesin (BMW 325i (E36)) Ville Lehtojoki (BMW 325i (E36)) Ville Patrikainen (Opel Astra GSi 16V) Petri Mäki (BMW M3 (E36)) Jani Kujamäki (BMW 325i (E36)) Jarno Sundström (Opel Kadett GSi 16V) Tuomo Hassinen (Honda Civic Type R) Janne Pensikkala (Toyota Starlet) Henri Juhola (Toyota Starlet) Rauli Leiviskä (VW 17 Golf GTI) Jarno Hakala (BMW 325i (E36)) Iiro Kokko (BMW 325i (E36)) Antti Kulmala (BMW 325i (E36)) Samuel Uusitalo (Opel Astra GSi 16V) Harri Kasurinen (Peugeot 309 GTI 16) Juuso Kauppi (VW 17 Golf GTI) Antti Uusi-Rauva (Ford Escort RS 2000) Aki Suni (Ford Escort RS 2000) Rami Peltonen (Ford Escort RS 2000) Kimmo Suominen (BMW 325i) Ari Jonasson (Toyota Starlet) Jukka Puskala (Porsche 911 T) 32:48,4 33:02,6 33:42,0 34:52,0 33:30,5 33:56,6 35:29,9 35:56,9 33:31,1 34:29,5 35:28,5 XXIV OULUJÄRVI-RALLI 28.9.2013 Kajaanin UA Tulokset: Tenab, Mänttä RJSM 1. G2-J1 alle 1600cc 1. Marko Huusko Timo Sarjanoja 6. 20. 12. 3. Jake Hurskainen Risto Hurskainen 5. 14. 41:12,2 4. 6. Jari Huttunen Timo Hantunen Toni Kemppainen Jari Saksio 3. Tulokset: Tenab, Mänttä 1. 17. 4. 7. 19. 2. Lauri Hiltunen Tero Korhonen 4. 16. 15. 13. Petri Salmikari Jani Kovanen 9. Tauno Rantala Kari Rantala 10. 2. 5. 7. Jani Laaksonen Tero Keltti F-Cup B-juniorit 1. G2-J alle 1300cc 1. Ilkka Päivinen Sami Kolehmainen 8. Tommi Sakala Timo Nikkilä Sami Aalto Lassi Mikkola Antti Tonteri Kimmo Virtanen Tuomo Setälä Ari Kanervisto 32:01,1 2. 10. Erkki Lepola Antti Nordström 12. 2. 32:08,7 3. 12. EK 1j jarrut, EK 2j kivi tiellä, EK 2 ulosajo EK 2 iskunvaimenn. 10. 13. 3. 2. 34:05,2 35:00,5 34:12,5 32.25,5 34:53,6 33.39,6 35:01,0 33.05,0 35:08,7 33.07,7 35:09,8 33.13,8 35:14,9 33.23,9 35:51,6 34.23,6 35:53,8 33.57,8 36:04,3 34.31,3 36:11,5 34.34,5 36:42,5 36.28,5 37:17,6 36.36,6 38:29,7 37.24,7 38:32,2 37.09,2 32:21,1 32:26,9 32:43,4 32:59,9 33:06,7 33:10,0 33:15,7 33:38,0 34:15,9 34:28,1 35:04,0 35:22,8 32:44,6 33:03,9 33:13,6 33:14,9 33:30,1 33:31,5 33:34,5 33:48,1 34:15,1 34:30,3 34:31,6 36:44,4 36:54,4 37:04,8 32:52,2 33:46,2 34:20,9 35:11,9 Kari Loppi Niina Mönkö Matti.J. 36:18,6 2. EK 4 ulosajo EK 1j vaihdekeppi p PER auto rikki PER auto rikki EK 1j vaihdelaatikko EK 4 kytkinrikko EK 4 rengasrikko EK 2j syyläri rikki EK 4 moottorivaur. 37:16,8 3. 15. 18. Kai Hyttinen Antti Haataja Aarni Mertanen Jukka Kukkonen Matti Koskelo Marko Hiltunen Petter Sutinen Markku Repo Sami Mukkala Pasi Kotila Jani Vehkaoja Tapio Parkkinen Harry Nieminen Seppo Mikkonen Jari Koski Riku Koski Yrjö Martti Vertti Hannula Juha Honkanen Mika Haapaniemi Kari Roivainen Timo Ruotsalainen Jussi Pikkuaho Jani Nylander Mika Eskelinen Jari-Pekka Salmela Jani Seppälä Antti Puolakanaho Jari Saarnio Tapio Karjalainen Arto Tunkkari Martti Kukko Asko Laukkanen Timo Laukkanen Hannu Sirainen Arto Romppanen A-juniorit 1. G2-J1 yli 1600cc 1. 2. Ilmo Lario Arto Sirpoma Juha Kinnunen Janne Eronen Juhani Vuori Eero Närvänen Markku Tuoriniemi Petri Pehkonen Jari Piirainen Veijo Tapanainen Tarmo Latvanen Sami Latvanen Mats Ingman Jouni Saarijärvi Timo Mäki Janek Aaviste Ari Kirvesmäki Reijo Kirvesmäki Timo Puhakka Jukka Koso Harras Lindroos Pekka Koponen Eero Haarjärvi Liisa Haarjärvi Seppo Penkkala Jukka Laine Juha Louhesto Joni Louhesto F-Cup A-juniorit 1. 5. 32:15,5 4. 8. 4. Veijo Pääkkönen Reijo Ohtonen 33:25,1 15 33:31,1 16 33:46,3 17 33:52,6 18 34:07,4 19 34:08,6 20 34:13,3 21 34:17,3 22 34:54,2 23 34:56,3 24 35:10,1 SM2 35:29,5 1 2 33:10,6 3 33:22,2 4 33:27,6 5 34:41,7 6 35:12,5 7 35:53,9 8 39:19,8 SM3 1 Fb27 32:03,8 Fb27 33:12,9 fb26 33:32,7 Fb27 33:42,6 Fb27 33:54,0 Fb27 34:08,1 Fb27 34:37,4 Fb27 35:03,2 Fb27 35:35,7 Fb27 35:43,5 Fb27 36:11,0 Nikara Jarkko Nikara Petri Kruuda Karl Järveoja Martin Vihavainen Ari Vainikka Jani Salo Juha Kalliolepo Jarkko Asunmaa Teemu Ikonen Tomi Tiippana Jussi Arpiainen Henri Kiviniemi Kristian Kangas Matti Kihlman Jari Heikkinen Matti Nikko Joni Ottman Jarno Lehessaari Mikko Arminen Teemu Kuivinen Timo Hirvijärvi Lasse Koljonen Juha Tuhkanen Mikko Hosike Jarkko Kaikkonen Mikko Burger Kees Teiskonen Miika Hämäläinen Kari Pietiläinen Risto Heikkilä Reijo Rantasalo Mika Pushkar Vitaliy Mishyn Ivan Cherkasov Evgeny Lukka Mikko Shaymiev Radik Tsvetkov Maxim Sipilä Juha Joensuu Jani Virtanen Jouni Mälkönen Enni Tuuri Jari Salminen Petteri Laivola Ari Mustalahti Kari Pitkäniemi Timo Holmberg Kirsi SaaUA Ford Fiesta S2000 Eesti Ford Fiesta S2000 HeiUA/MhMK Mitsubishi Lancer WRC KaUA/FCDA Mitsubishi Lancer E10 R4 AlavUA/TTR Subaru Impreza WRX Sti MikUA Mitsubishi Lancer E9 ParkUA/LaihUA Mitsubishi Lancer E9 KuuUA Mitsubishi Lancer E9 LaihUA/EspooUA Mitsubishi Lancer E6 HyUA/RiiUA Subaru Impreza WRX Sti R4 EPUA Mitsubishi Lancer E9 RiiUA Subaru Impreza WRX Sti AUA/YkUA Mitsubishi Lancer E9 RiiUA/FCDA Subaru Impreza WRX Sti R4 NaSU/FCDA Ford Fiesta R5 NaSU/RaisUA Mitsubishi Lancer E9 Mänty Marko Mäkelä Joni Ruotsalainen Esa Ruotsalainen Jukka Korvola Sami Vatilo Anssi Perämäki Juha-Pekka Siirilä Juha Veikkanen Niko Räty Markus Linden Kimmo Ala-Kurikka Antti Vainionpää Jussi Juntunen Mika Tuunanen Simo Lamminen Hannu KauhUA/TeisUA Honda Civic Type R SaaUA Honda Civic Type R PokyUA Ford Fiesta ST P-HUA Honda Civic Type R HyUA/RiiUA Honda Civic Type R UAU/TapUA Honda Civic Type R OUA/KajUA Honda Civic Type R TTR/HyUA Citroen Xsara Kinnunen Jaro Korhonen Mikael 2 Tuomisto Henri Alkula Tommi 3 Haapamäki Henri Lummaa Juha 4 Pinomäki Kalle Kaskinen Matti 5 Vuorisalo Samuli Hellsten Eetu-Pekka 6 Lahti Olli Lönegren Jan 7 Nousiainen Jori Rönnemaa Tero 8 Lindroos Joonas Kilpeläinen Pasi 9 Kojo Joose Juntunen Markus 10 Pietarinen Eerik Hämäläinen Reeta 11 Vatanen Max Suorsa Rami 12 Lehmussaari Vesa Tschokkinen Juha 54:38,0 56:05,2 56:11,5 56:17,9 56:24,0 56:55,2 57:28,2 57:38,7 58:04,9 58:21,3 59:21,9 59:42,7 59:44,7 59:56,2 59:59,6 1.00:02,0 1.00:13,4 Mitsubishi Lancer E10 RiiUA/NuUA Subaru Impreza WRX Sti HyUA/Peugeot 207 Sport HämUA/TamUA Mitsubishi Lancer E9 KSAU/LamUA Ford Fiesta S2000 ValUA/KSAU Mitsubishi Lancer E9 RiiUA/SPAUK Peugeot AAU/LahUA Subaru Impreza WRX Sti EspooUA Peugeot 208 R2 SAU/NokUA Ford Fiesta R2 SAU/NokUA Citroën C2 R2 TUA/SaloUA Renault Twingo R2 KySUA/TamUA Ford Fiesta R2 NokUA/TerUA Citroën C2 R2 LapinlAU/RaisUA Ford Fiesta R2 ESRC/EspooUA Citroën C2 R2 LopUA/KajUA Citroën C2 R2 UAU/SiAK Ford Fiesta R2 TuupoMK/KR-Team Ford Fiesta R2 PadMU/LopUA Citroën C2 R2 1.01:05,1 1.01:06,9 1.01:08,7 1.01:20,7 1.01:25,1 1.01:27,0 1.02:54,0 58:48,5 59:11,5 1.00:25,2 1.00:25,3 1.02:11,3 1.02:13,9 1:07:22,0 1.09:46,3 58:29,2 58:53,6 59:02,5 59:11,4 59:21,7 59:22,2 59:36,7 1.01:07,1 1.01:31,2 1.01:47,8 02:25,0 07:02,5. 13. Juha Rytkönen Ville Mikkola 8. 11. Fy20 BMW M3 (E36) KokUA/TohUA fy19 Toyota Corolla 1600 GT ScPalas Fy20 Opel Astra GSi 16V Kaj-UA 4y18 Mitsubishi Lancer E9 AL-Härmä fy19 Toyota Corolla 1600 GT RoiUA Fy20 BMW M3 (E36) KR-TEAM RY Fy20 Ford Escort RS 2000 TTR Fy20 Volvo 240 OUA/LakUA 2y17 Honda Civic Type R (EP3) RoiUA 2y17 Honda Civic Type R (EP3) RoiUA/PRC Fy20 Ford Escort RS 2000 OUA Fy20 Nissan Sunny GTI (N14) Kemin UA Fy20 Opel Ascona B LakUA Fy20 VW 19 Golf GTI 16V K-KUA/JoeUA Fy20 BMW 325i (E36) 29:58,0 9 30:30,9 10 30:48,7 11 31:47,3 12 32:34,2 13 33:12,5 14 5 Lk 14, ikäk. Tero Salminen Pasi Törmä Jaska Nuorala Antti Leinonen Jere Rekola Tero Jäntti Matti Nikander Antti Linnaketo Samuli Nevä Juha Kivimäki Antti Seppälä Esa Lammi Kimmo Juhannusvuori Janne Juhannusvuori Toni Kuhanen Jari Laukkanen Petri Vihervuori Jarno Mannertie Petri Kumpulainen Juha Järnström Timo Ruoppa Jaakko Tenhonen Kimmo Oja-Nisula Sami Isotalo Anders Anttila Joonas Kolehmainen Marko Makiainen Ari Ahonen Sami Sarvaala Janne Laine Sami Melanen Jani Sipilä Jari Kalmi Janne Saarelainen Edgar Wirtanen Jonas Lunden Pasi Valkonen Jani Kopra Miika Nikusaari Juha Laiho Teemu Kiiski Terttu Pasanen Jyrki Sorjasaari Juha-Pekka Raessuo F-Cup seniorit 1. EK 2j tekninen vika EK 2 tekninen vika PER sairastuminen EK 4j nesteet ulos EK 2j vedet pihalle PER tekninen vika EK 1 konerikko Lähtöoikeus evätty PER EK 2j tekninen vika EK 4 vaihdekeppi EK 1 ulosajo EK 1 tekninen vika PER auto ei valm. Lähtö lämpöongelm. 7. 21. TULOKSIA HANAA - 31 Oheisluokat Yleinen F RALLI NUUTAJÄRVEN LASIRALLI 21.9.2013 Urjalan UA - F-Cup 1. Marko Johansson Pasi Tiainen 10. 5. Mika Myllylä Juha Heikkilä Timo Partanen Mika Tynkkynen Raimo Kesseli Mikko Pyykkö Kai Haapasalo Juhani Peltoniemi LopUA/RiiUA Fy2 Volvo 240 KangUA/MäntsMK Fy2 Volvo 240 LahUA Fy2 Mercedes Benz 190 E 2.3-1 RiiUA/AAU Fy2 BMW 325i (E36) PaiUA/YlöUA fy1 Toyota Corolla 1600 GT HamUA Fy2 BMW M3 RaisUA Fy2 BMW M3 HAU/TUA fy1 Toyota Corolla 1600 GT OriUA Fy2 Ford Escort RS 2000 LahUA fy1 Toyota Corolla 1600 GT LuuUA/NoorUA/MK fy1 Toyota Starlet V-SUA fy1 Toyota Starlet AnkUA/TerUA fy1 Toyota Corolla 1600 GT LamUA Fy2 Volvo 240 MäntsMK/HyUA Fy2 BMW M3 (E36) ESRC fy1 Toyota Corolla 1600 GT HyUA Fy2 BMW M3 E-TMK/UA/RUFAK Fy2 Opel Astra GSi 16V LahUA fy1 Toyota Starlet MynUA/ATAK/UA Fy2 Ford Escort RS 2000 V-SUA/HyUA Fy2 Opel Astra GSi 16V RaisUA Fy2 Fiat 131 Racing HyUA/HausUA fs3 Toyota Corolla 1600 GT NilUA/HAU Fs4 BMW M3 (E36) SomUA Fs4 BMW 320i UAU Fs4 BMW M3 KySUA Fs4 BMW 325i PertUA Fs4 BMW 325i (E36) VUA/LaihUA Fs4 BMW 325i (E36) RaisUA Fs4 Opel Kadett GSi TerUA fs3 Toyota Corolla 1600 GT AnkUA/ValUA Fs4 BMW 325i (E36) AUK J-äijät/KUA Fs4 Ford Escort RS 2000 TamUA Fs4 BMW M3 NaSU Fs4 Opel Manta TamUA/LMM Fs4 Ford Escort RS 2000 AL-Kangasniemi Fa6 Honda Civic Type R (EP3) RiiUA Fa6 Toyota Starlet AL-Kangasniemi Fa6 Honda Integra Type-R HyUA/RiiUA Fa6 Honda Integra Type-R LemUA/EspooUA Fa6 Toyota Starlet JaMoKe/UA Fa6 BMW M3 SuonUA/LemUA Fa6 Opel Astra GSi 16V LohUA Fa6 Opel Astra GSi 16V LohUA Fa6 BMW 325i AUK J-äijät/HyUA fa5 Renault Megane RiiUA Fa6 Honda Civic Type R (EP3) MäntsMK fa5 Suzuki Swift GTI Jurvan UA Fb8 BMW M3 (E36) HyUA Fb8 Ford Fiesta ST AL-Kangasniemi Fb8 Toyota Corolla 1600 GT Jurvan UA Fb8 BMW M3 (E36) LemUA Fb8 Opel Kadett GSi 16V NilUA Fb8 Opel Astra GSi 16V HRF/NuUA Fb8 Toyota Starlet TerUA Fb8 BMW 325i SaaUA Fb8 BMW 325i FoSUA Fb8 Toyota Corolla 1600 GT UrMos Ry/YlöUA Fb8 Volvo 240 LohUA/THU-TEAM fb7 Ford Focus LopUA/LahUA Fb8 Toyota Corolla Coupe OriUA/POPPOO fb7 Skoda Favorit OriUA/MäntsMK Mitsubishi Lancer E6 TTR/TapUA Subaru Impreza WRX Sti (2 HyUA Subaru Impreza WRX Sti HyUA Subaru Impreza WRX Sti 31:11,2 31:21,5 31:42,6 4. 6. 7. Jukka Kasi Kai Ala-Heikkilä 7. Hannu Mattila Kari Salminen Jukka Heino Sami Loppi Jukka Melanen Juha Kovanen Jani Harju Tero Mäntykoski A-juniorit F 1. 8. 5. SM1 1 3 4 38:29,4 KR-TEAM RY/ScPalas Datsun 1600 SSS 37:32,3 KR-TEAM RY Ford Escort RS 2000 34:16,3 PaMK/UA/Kaj-UA 4y18 Mitsubishi Lancer E6 Kaj-UA 4y18 Mitsubishi Lancer E4 KR-TEAM RY 4y18 Skoda Fabia S2000 NilUA/TEAM-SONKAJ. 38:08,4 V1600 32:15,3 32:17,5 32:19,6 32:35,5 32:45,8 32:56,3 KuortUA/AlavUA na6 Toyota Altezza RS200 HamUA na6 Opel Ascona B OriUA/TerUA na6 Toyota Corolla 1600 GT LievUA/HankUA na6 Opel Kadett GSi 16V 34:31,4 NilUA VW Polo 1.4 KiuUA VW Polo 16V 1.4 KongUA/Toivakka AUK VW Polo 16V 1.4 K-KUA Nissan Micra OUA VW Polo 1.4 35:06,5 JoeUA/K-KUA Peugeot 206 K-KUA Toyota Corolla LakUA/PeMK Citroen Saxo VTS JoeUA Citroen Saxo VTS Kaj-UA Ford Focus Kaj-UA/PuMK/UA Renault Megane Coupe 35:04,8 35:12,9 35:52,1 36:03,7 rA, FinR alle 1400cc 1. 36:52,0 2. 6. Elina Valtaala Askoa Sairanen Sari Lääti Jari Nukarinen Kirsi Sjölund Noora Saarinen Mia Lainpelto Markku Heinävaara 36:02,0 Trophy 36:24,1 1. PER sairaus EK 4 ulosajo EK 2 tekninen vika EK 4 ulosajo EK 1 ulosajo PER EK 4 ulosajo EK 1 tekniikka EK 4 ulosajo EK 2 ulosajo PER PER auto ei toimi EK 2j virranjakaja EK 1 voimansiirto EK 2 öljynpaineet EK 1 tekninen vika EK 2-3 vedet ulos EK 4j tekniikka EK 2 vetonivel EK 2 vetoakseli EK 4 vaihdelaatikko EK 4 ulosajo EK 2 ulosajo Tauko ei lataa EK 4j vaihdelaatikko EK 3j tekninen vika PER moottoririkko LakUA/RoRa jr3 Honda Civic VTi K-KUA jr3 Honda Civic Type R (EP3) LemUA jr3 Opel Astra GSi 16V TorUA jr3 Honda Civic Type R (EP3) LahUA/HAU jr3 Honda Civic Type R (EP3) RUA/VaToSUA jr3 Renault Clio Sport 5. Jari Koskinen Mika Tuomi 5. F-Cup yleinen 3. 11. 9. 10. 3. 6. 8. E-G1 alle 1300cc Miska Pippola Jukka Pippola Sami Kuikka Kimmo Oikarainen JoeUA/TuupoMK/UA BMW 325i (E36/2) SuonUA Datsun 1600 TEAM-SONKAJ./IisUA VW 19 Golf GTI 16V TorUA/Kemin UA Toyota Starlet Kaj-UA Volvo 240 42:01,4 Historic 1. Harri Mielityinen Tero Kärkkäinen 9. 4. 9. Keskeyttäneet/peruuttaneet Fb27 SM CASTROL-RALLI 28.-29.9.2012 Tampereen UA - Lk 8, ikäk. Tero Kulmala Sami Tiitta 6. Vesa Törmä Arto Paavola 16. Joni Viitala Hannu Lamminen 11. 8. 17. Kristian Niemelä Veli-Matti Havelin Kai Penttilä Kari Stenroth Markku Niiranen Juha Korhonen Jukka Paso Jouni Nissinen Timo Luoto Harri Kervinen Petteri Mäenpää Juho Peteri Pasi Havu Sari Henttonen B-juniorit 1. 3. Ville-Markus Marttin Tatu Hämäläinen 4. Jukka Kakriainen Tuomas Tiusanen 11. 37:40,4 4. Janne Seluska Pekka Leinonen Jesse Turunen Riku Turunen Jussi Saarinen Anssi Saarinen Miikka Vuokila Jussi Koskela Joonas Keränen Henri Taivalantti Antti Hakulinen Ari Kuisma Naiset 1. 12. KiuUA/JyvUA Opel Kadett GSi 16V LakUA Opel Kadett GSi 16V Kemin UA/RoRa Opel Corsa GSi K-KUA BMW 325i (E36/2) PaMK/UA/Kaj-UA BMW 325i (E36) LaihUA/EPUA Ford Escort RS 2000 JoeUA Nissan Almera GTi KiuUA Ford Escort RS 2000 Kaj-UA Opel Astra GSi 16V HAU BMW 325i (E36) K-KUA Opel Astra GSi 16V 6 7 8 LaihUA Fa24 BMW M3 (E36) OUA 4a22 Mitsubishi Lancer E8 NilUA Fa24 BMW 325i KR-TEAM RY fa23 Toyota Starlet KR-TEAM RY/OFK-125 4a22 Skoda Octavia IiMU 4a22 Mitsubishi Lancer E10 RoiUA Fa24 Ford Escort RS 2000 Miki Lindblom (Honda Integra Type-R Kristian Turpeinen (Honda Integra Type-R Petri Majoinen (Vaz 2101) Panu Kleimola (Ford Escort 1600) Harri Hartojoki (Opel Manta 2.0 E) Sami Koskimäki (Skoda Favorit) Mika Kosunen (Skoda Felicia) Tuomas Levänen (Skoda Fabia 1.4 16V) Jari Nylund (Skoda Felicia) Olli Piirainen (Ford) Petri Poimaa (Peugeot 206 XS) Antti Kärkkäinen (Honda Civic Type R) Sami Salo (Renault Clio Sport 2.0 16) Tapio Lauronen (Mitsubishi Lancer E5) Juha-Pekka Yrttiaho (Toyota Starlet) Jukka Ikonen (Toyota Starlet) Hannu Blek (Ford Escort RS 2000) Teijo Karjalainen (Opel Astra GSi 16V) Raimo Tunkkari (BMW M3) Mika Ohtonen (Ford Escort RS 2000) Keijo Luukkonen (Ford Escort RS 2000) Mika Dahl (Toyota Starlet) Ville Jauhianen (Ford Escort RS 2000) Harri Kihlman (BMW 325i (E36)) Marko Kesti (Ford Escort RS 2000) Jarmo Moisanen (BMW 325i (E36)) Åke Lihavainen (Ford Escort RS 2000) Juhamatti Tuulaniemi (Opel Kadett GSi) Jukka Olkoniemi (Volvo 240) Max Karhapää (Citroen C2 R2) Joni Tolonen (Toyota Corolla FX-GT) Mikko Kiljander (Honda Civic VTi) Tuomo Forsell (Ford Escort RS 2000) Janne Räsänen (Opel Kadett GSi 16V) Jaakko Hyvärinen (Volvo 240) Tapio Alikoski (Opel Astra GSi 16V) Petri Leppänen (Ford Escort RS 2000) Antti Haapala (Opel Astra GSi 16V) Jari Björk (Honda Integra Type-R (DC2) 36:23,7 Fb27 37:01,8 Fb27 37:06,1 fb26 40:06,8 Fb27 45:48,1 EK 2j EK 1j EK 1j EK 3 PER Huolto EK 2 EK 3 EK 2 EK 1 EK 2j EK 3 EK 2-3 EK 4 Huolto EK 1j EK 3 EK 4 PER EK 3 EK 2 EK 2 EK 1 EK 3j EK 3 EK 2j EK 1-2 EK 3-4 EK 2 PER EK 1j EK 4 EK 4 EK 3 EK 4 EK 2 EK 2 EK 2 EK 1 tekninen vika autorikko laturinhihna tekninen vika työeste tekninen vika tekninen vika vaihdelaatikko nesteet hävisi tekninen vika tekninen vika tekniikka vaihteisto ulosajo laturi kytkin ulosajo ulosajo työeste ulosajo tekninen vika tekniikka ulosajo jarrusatula ulosajo tekniikka tekninen vika tekninen vika tekninen vika ei ajolupaa tekniikka ulosajo tekniikka kaato tekninen vika ulosajo ulosajo tekninen vika vetoakseli Tulokset: MUT-Palvelu Oy KiuUA Ford Escort 1300 GT Lk 13, ikäk. Jasu Saarinen Mikko Vanamo 2. 6. EK 2 tekninen vika EK 1 ulosajo EK 1j ulosajo EK 5 kaasuvaijeri PER EK 1 vaihdelaatikko EK 3j konerikko EK 2 tekniikka Tauko bensan pain. 10. Tommi Hynynen Veli-Matti Hynynen 15. PER, PER auto rikki PER vaihdelaatikko EK 5 ulosajo EK 1 ulosajo EK 4 lämmöt PER auto ei valm. 2. 4. Jorma Eskelinen Antti Vartiainen Niko Allinen Marko Allinen Jere Paananen Elmeri Mäki-Kulmala Toni Lauronen Tomi Lauronen Anssi Mäkeläinen Markku Tenhula Jarno Kinnunen Heimo Taskinen Hannu Väänänen Juha Miinalainen Mika Karppanen Pasi Karppinen Antero Uimonen Hannu Uimonen Jari Pyykkönen Ari Lipponen Matti Tolonen Tommi Tuominen 35:31,9 35:44,9 35:57,4 37:42,4 36:34,7 36:58,7 37:34,7 38:22,5 2. 4. 5 7 17 18 20 24 25 28 30 35 36 40 43 44 51 52 53 55 58 61 62 71 73 74 77 78 79 81 82 83 85 87 88 93 95 99 101 104 106 2 Lk 10, ikäk. 18. 2. Joni Hiipakka Arto Rantala Teemu Suninen Juha-Pekka Jauhiaine Jarno Oksanen Tiia Oksanen Petri Soini Pasi Penttilä Kari Mäkinen Kimmo Mäkinen Aki Parviainen Heikki Parviainen Janne Paulanto Jouni Aalto Jari Väisänen Mika Lähteenmäki Matti Ahonen Markus Leppämäki Jerry Mikkola Jasse Mikkola Juha Hämäläinen Markus Salo Janne Laine Teemu Kärki Tatu Koskinen Ari Kohonen Antti Siikala Jouni Niutanen F4WD 1. 7. 9. 4. 3. 9. 37:49,6 5. Kalevi Muranen Simo Holm Ville Laukka Janne Karppinen Kari Karhu Paavo Hartikka Yleinen 1. Topi Tulla Rauno Penttonen 2. EK 4 ulosajo EK 3j latausongelm. Jari Toropainen Antti Sinisalo Historic 1. 11. 2. Ari-Pekka Leivo Jari Ronkainen 10. 14. Hannu Pulkkinen Jouko Väänänen 13. 4. 3. 2. 33:53,5 2. Marko Riihinen Antti Miinalainen 5. Markus Laakso Mikko Lepola 9
Eddie Lundqvist Tim Joons 10. Lars Ohlsson Göran Widell 8. G2 ja H1, CT- ja GTS-autot yli 1600cc 1 Itävalta Volvo 740 37:34,2 Lk 8, ikäk. J Kauppinen Vesa. J, CT- ja GTS-autot 1 2 35:35,4 Lk 11, ikäk. E,F ja G1, CT- ja GTS-autot alle 1300cc AL-Härmä/EPUA BMW M3 LohUA Honda Integra Type-R SLUA Opel Kadett GSi 16V L-H UA Citroen ZX HyUA/RiiUA Opel Astra GSi 16V Mäkiniemi Marko Perttu Jari Laine Lasse Laine Jouni Huttunen Juha Huttunen Tuija Ruusiala Hannu Nylander Henrik Saarinen Heikki Saarinen Kari Volvo Original 1 6 13 21 24 32 34 37 48 50 57 59 62 66 68 69 71 74 76 77 79 80 82 83 86 87 89 93 94 99 100 104 2 Ohrankämmen Jari Helmikkala Petri Rantalainen Ossi Simpanen Veli-Pekka Henttonen Sami From Peter 1.04:26,7 1.13:33,4 1 2 LamUA/HeiUA Opel Manta B SiAk Mercedes Benz 190E AL-Hki/Poppoo Team Saab 99 EMS Poppoo Team Triumph TR8 1.10:00,2 rA, FIN R alle 1400cc ja FIA R1 alle 1600cc V1600 Historic 2 1.07:07,0 Rally Trophy Tulokset: MUT-Palvelu Oy 1.04:37,4 rF 1 TEIJO TALOT RALLI 5.10.2013 Salon UA - Historic Rally Trophy PetUA Ford Escort RS 1600 4WD 1 Murakas Roland (Mitsubishi Lancer E9) Berezkin Gregory (Subaru Impreza WRX Sti) Mäkilä Janne (Mitsubishi Lancer E6) Jokela Juha-Pekka (Honda Civic Type R) Kankkunen Jukka (Ford Fiesta ST) Johansson Peder (Volvo 940) Lindh Micke (Volvo 940) Erelt Mattias (Volvo 740) Leiviskä Rauli (VW 17 Golf GTI) Metsälä Jukka Ohra-Aho Sari rN, A (sis. 40. Emil Bergkvist Sofie Lundmark 2. H2 ja I, CT- ja GTS-autot yli 1600cc 1 1 8 Lk 10, ikäk. 38. E,F ja G1, CT- ja GTS-autot yli 1600cc 1 3 Koskela Toni Jauhiainen Miikka Tenhunen Joni Tenhunen Oxana Takala Timo Oksanen Marko Vepsä Sami Vepsä Jyrki Musturi Hannu-Pekka Rantanen Jyrki BMW Xtreme 37:05,3 Lk 3, ikäk. Robert Blomberg Lars Andersson 12. G2 ja H1, CT- ja GTS-autot alle 1300cc 1 1.08:41,2 Pulkkinen Pasi pulkkinen seppo Kesseli Raimo Pyykkö Mikko Salminen Ari Virtanen Mika 4 5 Lk 4, ikäk. Anton Brorsson David Arhusiander 4. Kent-Ola Björklund Patrik Barth .... G2 ja H1, CT- ja GTS-autot alle 1600cc 1.05.15,4 1.06.08,9 SuonUA Ford Escort RS 2000 HyUA Mercedes Benz 350 SLC TUA/KySUA Porsche 924 Lk 7, ikäk. FIA R1, FIA R2, FIA R3, FIN R) 2 23 27 28 53 56 108 136 147 166 Lk 1, ikäk. H2 ja I, CT- ja GTS-autot alle 1600cc 1 5 2 37:19,7* Lk 9, ikäk. Andreas Broberg Tobias Lis 9. Arne Rådström Thomas Nilsson 5. E,F ja G1, CT- ja GTS-autot alle 1000cc A-juniorit 1 Peruuttaneet TeisUA 1.02:00,3 Sunbeam Avenger 1600 GT UUA 1.07:07,5 Ford Escort 1300 GT OrSUA 1.09:10,0 Toyota Celica 1600 Westerlund Heikki Valonen Hanna Ström Kurt-Ole Nyberg Göran Aromaa Jukka Nyman Markku Wilkman Klaus Kousa Reino Ulosajo Ulosajo Ulosajo Ulosajo Rengasrikko Moottori Tekninen vika Sähkövika 1.02:26,7 1.05:33,1 AlavUA/EPUA Citroen C2 KySUA BMW 316 Compact EK1 EK3 EK4 EK4 EK5j EK6j EK7 EK4 Järvinen Tommi Koivunen Vesa Koskinen Pasi Loppi Taru Koskinen Jukka Nummela Teppo Seniorit 1 57:47,6 1 Toivonen Janne Toivonen Jukka SC10 1 KangUA/MäntsMK Volvo 240 SaloUA/TUA Volvo 240 LopUA/TerUA BMW M3 Mäntän UA/ESRC Seat Ibiza GTI 2.0 16V RiiUA BMW M3 HyUA/HausUA Toyota Corolla 1600 GT KankUA Toyota Corolla GT MäntsMK Toyota Altezza RS200 HämUA/ParkUA Opel Astra GSi 16V TamUA Ford Escort RS 2000 16V Adolfsson Patrik (Volvo 240) Jönsson Dennis (Volvo 940) Rhodin Dan (Volvo 240) Sjöström Jens (Volvo 940) Kytölä Kari (BMW M3) Saharinen Jaakko (Toyota Starlet) Mäensivu Vesa (BMW M3) Nevalainen Hannu (VW 17 Golf GTI) JSH-KULJETUS RALLISPRINT 22.9.2013 Hämeenkyrön UA 33:44,2 Tulokset: Oopsware 34:16,5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 35:11,8 35:18,6 36:07,5 36:26,7 36:28,9 36:33,5 37:00,9 38:39,9 34:49,9 35:21,5 35:21,7 36:02,9 36:34,5 36:41,7 36:52,0 37:02,9 37:35,6 38:12,0* 38:35,9 39:07,0* 40:50,2 36:12,3 36:38,9 36:46,9 36:53,3 37:32,0 37:39,3 38:03,3 38:11,5 38:19,0 38:33,8 39:08,0 39:59,5 45:07,6 Tekn vika Vetoakseli Bensan syöttö Tekn vika Tekn vika Ulosajo Ulosajo Tekninen vika Bensan syöttö Ulosajo Vedet ulos Voimansiirto Vetoakseli Ulosajo Ulosajo Vaihdelaatikko Tekn vika Sähkövika Yleinen Tomi Hallia MäntsMK Mitsubishi Lancer E Jari Lamminsivu HämUA Mitsubishi Lancer E7 Jarkko Hosike AUA Mitsubishi Lancer E9 Jukka Vähämäki KuortUA Opel Kadett Ari Könönen JyvUA Mitsubishi Lancer E6 Tarmo Ollila TamUA Ford Escort RS Cosw Mika Lemmetti LaihUA Toyota Starlet Jari-Matti Tiilikka AL-Härmä Honda Civic Type R Marko Heikkilä MynUA Toyota Starlet Petri Jussila AL-Härmä Toyota Starlet Paavo-P Männistö KankUA Toyota Starlet Juha Henttonen NokUA Toyota MR2 Marko Mansikkamäki HämUA Toyota Starlet 1300 Marko Kinnunen MäntUA Seat Ibiza GTI 2.0 16V Anssi Ahopelto AlavUA Toyota Corolla GT Janne Lopperi MhMK Toyota Starlet Juha Lusa PokyUA Toyota Corolla GT Jarno Haapoja LapUA BMW 325i Petri Kortesuo NokUA Nissan Tomi Kankaanpää EPUA VW 19 Golf GTI 16V Matti Kiviniemi Ika-UA Toyota Starlet Sami Saari LapUA Toyota Starlet Aki Mansikkamäki HämUA Toyota Starlet Petri Laine KeurUA Toyota Carina Ari Koskinen UUA Renault 8 G Naiset 1 Irma Pekkarinen 4 4 4 3 4 3 2 3 2 1 2 2 2 3 2 2 2 3 1 3 1 2 2 3 2 2.37,30 2.41,11 2.43,25 2.46,12 2.47,49 2.51,03 2.52,52 2.52,88 2.53,29 2.53,39 2.54,50 2.54,54 2.54,74 2.54,75 2.57,50 2.57,82 2.58,02 2.59,84 3.01,08 3.01,91 3.05,40 3.05,44 3.09,83 3.10,94 3.22,03 11 3.18,21 Mitsubishi Lancer E7 8 Mitsubishi Lancer E6 8 Toyota Corolla GT 6 Mitsubishi Lancer E2 8 Opel Opel Astra F GSi 17 Opel Astra GSi 16V 7 Toyota Starlet 7 BMW M3 7 Toyota Starlet 6 Toyota Starlet 6 Toyota Starlet 5 Mitsubishi Lancer E3 8 Ford Escort RS 2000 7 Toyota Starlet 5 BMW 325i 7 Volvo 240 7 VW 17 Golf GTI 6 VW Polo 16V 1.4 5 BMW 325i 7 Ford Escort 2000 7 Toyota Corolla 6 Toyota Starlet 6 Ford Focus 5 Toyota 7 BMW 325i 7 Toyota Starlet 6 Mini One 5 Ford Escort RS 2000 7 Toyota Carina 7 Vaz 2110 5 Renault 8 G 6 Opel Kadett GSi 16V 7 Seat Ibiza GTI 2.0 16V 7 Ford Focus 5 Skoda Octavia 5 2.45,17 2.51,25 2.55,06 2.55,14 2.57,33 2.57,89 2.58,12 2.58,41 2.58,72 2.59,41 2.59,95 3.00,75 3.00,89 3.01,32 3.02,06 3.02,78 3.04,26 3.04,53 3.06,47 3.08,19 3.09,07 3.09,53 3.11,26 3.12,63 3.12,92 3.13,55 3.13,63 3.15,27 3.16,00 3.20,86 3.23,98 3.24,31 3.26,36 3.28,37 3.49,24 Suzuki Swift GTI Suzuki Swift GTI Suzuki Swift GTI Toyota Starlet VW Polo 1.4 Toyota Yaris Skoda Favorit 136 L Renault 9 Skoda Fabia 1.4 16V Toyota Starlet 1200 Ford Focus Toyota Starlet Skoda Fabia 1.4 16V Toyota Starlet 10 10 10 9 10 10 9 9 10 9 10 9 9 9 2.59,98 3.01,26 3.01,28 3.04,09 3.04,29 3.05,69 3.06,73 3.07,35 3.07,39 3.08,12 3.11,03 3.12,52 3.14,17 3.19,24 TamUA EPUA UAU OrSUA EliMU Mitsubishi Lancer E2 12 Alfa Romeo 1750 GTV12 BMW 325i 12 Datsun Finn 12 Ford 12 2.52,48 2.59,38 3.08,48 3.13,15 3.23,93 P-HUA LahUA ALTI NokUA KSAU RiiUA Opel Ascona A Ford Escort RS 2000 VW Scirocco GTI Ford Escort 1300 GT Opel Kadett GTE Opel Manta B 3.10,51 3.12,46 3.13,52 3.17,05 3.17,56 3.22,56 EliMU Juniorit 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 Mikko Stenfors VihUA Marko Kopalainen HämUA Kalle Soini KankUA Arto Väätänen OrSUA Janne Koskinen HämUA Toni Koskela HyUA Aku Salonen KokeUA Klaus Kostiainen UAU Tomi Saari LapUA Aleksi Kopalainen HämUA Ilmo Lario HyUA Samuli Pokela JärvisUA Kalle Jarkko OrSUA Lasse Viitaniemi LapUA Juha Harjapää UAU Antti Styf HyUA Hannu Nevalainen VaToSUA Jere Paananen KongUA Jani Salmi HämUA Kimmo Pesonen HämUA Tatu Koskinen LopUA Juhani Kivimäki LappajUA Kalle Joona SAU Ari Kohonen LahUA Miikka Jauhiainen HyUA Ville Hyytiäinen RDT Santeri Palomäki KankUA Timo Kilpeläinen EspooUA Ali Laine KeurUA Rami Suominen ViSUA Anssi Koskinen UUA Tapani Anttila ViSUA Sami Heino NokUA Jari Myllyaho ÄhtUA Tuomas Louhelainen LahUA Nuoret 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Juuso Nordgren KaUA Heikki Koski-Lammi JaMoKe Miko Jalava HAU Teemu Kuusinen ALTI Miika Hokkanen LahUA Jani Luhtaniemi UAU Niko Salminen Satamoto Antti Kuusisto HyUA Matias Peippo KySUA Samuel Sporre ÅMK Lauri Joona SAU Arttu Kopalainen HämUA Jere Hokkanen ToivAUK Taisko Lario HyUA Seniorit 1 2 3 4 5 Asko Väätänen Leif Tuomela Kari Pelkonen Pentti Koskinen Kari Huhtilainen Historic 1 2 3 4 5 6 Seppo Järvinen Sami Leinonen Sami Tuohinen Onni Mustapuro Harri Leponiemi Esko Arponen Ford 14 14 15 13 14 16. E,F ja G1, CT- ja GTS-autot alle 1600cc 4 UAU BMW 325i PR-Rac/SäkUA Ford Escort RS 2000 Sandberg Aki (Mitsubishi Lancer E9) Eloluoma Mika (Mitsubishi Lancer E9) Mäenpää Timo (Mitsubishi Lancer E9) Karttunen Veli-P (Subaru Impreza 555) Röyhkiö Tero (Mitsubishi Lancer E6) Kochmar Yurii (Mitsubishi Lancer E10) Lavio Jaakko (Honda Civic Type R) Kolsi Henri (Honda Civic Type R) Itkonen Petri (Citroën C2 R2) Kuikka Jari (Honda Civic Type R) Hassinen Tuomo (Honda Civic Type R) Kivioja Atte (Citroën C2 R2) Mattila Reijo (VW Golf GTI 16V 2.0) Hapulahti Pasi (BMW M3) Inkilä Jari (BMW M3) Kolehmainen Samuli (Honda Civic) Nevanpää Kimmo (Toyota Starlet) Rampanen Mika (Opel Astra GSi 16V) Kortesuo Mikko (BMW M3) Koskela Jari (Ford Escort) Kulmala Mikko (BMW 325i) Liimatainen Harri (BMW M3) Kortesuo Petri (Nissan Micra 1.3 S) Salo Jari (Suzuki Swift GTI) Koskenala Petteri (Citroen C2) Yli-Hellä Jukka (Fiat Punto Sporting) Välimäki Jussi (Sunbeam Avenger) Vilenius Topi (Ford Escort 1600) Juhannusvuori Kimmo (Ford Escort RS) Hämäläinen Jari (Opel Manta B) Söyring Petri (Opel GTE) Nilsson Mattias (Volvo 240) 40:16,9 Lk 6, ikäk. Mike Crazy Jarppi Dudeson Keskeyttäneet 3 4 42:59,9 44:55,9 1 Taipale Markku Kivitila Elias Rissanen Vesa Immonen Petri E-TMK/TamUA Ford Escort Twincam PiekUA/LRT Ford Cortina GT 37:26,3 42:38,8 47:26,6 2 3 1 1.07:39,1 2 1.07:46,0 3 1.10:11,5 4 Sakselin Antero Salminen Raimo Kauppinen Pentti. Lonka Kalevi Mäntän UA Ford Escort 1300 GT LaihUA Ford Escort 1300 GT NokUA Ford Escort 1300 GT TamUA Datsun 100A E-TMK/Me-LaMoKe Toyota Corolla 120 RiiUA Simca Rallye 2 THU-Team Vaz 2101 OriUA/KSAU Skoda 120 S Järvinen Tommi Koivunen Vesa Laaksonen Juha Kumpumäki Jussi Liponen Antti Liponen Olli Päivinen Pekka Häyrynen Ville Laurell Anssi Hallikainen Olavi Sarkimo Juha Vikstedt Olavi TeisUA Sunbeam Avenger 1600 GT VitikanUA/ATAK VW 17 Golf GTI JyvUA Ford Escort 1600 RDT/J-äijät Ford Escort 1600 LamUA Ford Escort 1600 LohUA/VihUA Ford Escort 1600 Kukkonen Veli Pitkänen Janne Laaksonen Pekka Serttilä Harri Puskala Jukka Michelsson Tommi Lindholm Bertil Ritari Pentti KuortUA Ford Escort RS 2000 LahUA Ford Escort RS 2000 TamUA/PirKa Porsche 911 T AL-Hki/HSTT Sunbeam Avenger 38:12,2 38:29,3 38:58,2 39:06,7 39:42,7 39:44,1 42:23,0 35:17,5 35:47,6 36:40,6 37:43,2 38:12,2* 38:57,2 35:36,7 36:13,0 38:13,2 40:25,5 2 3 4 5 6 7 Lindberg Janne Ruokonen Harri Sappinen Petteri Eteläaho Seppo Peltonen Esa Haljala Veli-Matti Ala-Varvi Erkki Mansikkamäki Pekka Suorela Ilpo Aksela Jorma Haarakangas Ari Karhunen Jussi Raittila Seppo Leistiö Matti TerUA VW 17 Golf GTI RDT Talbot Sunbeam TI 1.6 LamUA/J-äijät Toyota Starlet 1300 LapUA Ford Escort 1600 HyUA/RDT Toyota Starlet HRF/AL-Hki Talbot Sunbeam TI 1.6 TamUA/KorUA Toyota Starlet 2 3 Salo Juha Helin Jouni Jaakkola Sami mustonen jukka Kivenne Kari Kemppinen Hannu Poppoo Team/Päij-HUA Volvo 242 Päij-HUA/LahUA Volvo 242 HyUA Volvo 242 2 3 4 Ström Kurt-Ole Lillqvist Jan-Erik Torttila Keith Komulainen Riikka Eestilä Hannu Eestilä Mici Tuominen Tuukka Heinonen Kim SiAk Mercedes Benz 190E HyUA Mercedes Benz 190 E 2.3-1 RiiUA Mercedes Benz 190 E 2.3-1 LamUA/LahUA VW 19 Golf GTI 3 4 SaloUA VW Polo 16V 1.4 RiiUA VW Polo 16V 1.4 UAU/JyvUA Peugeot 205 Rallye PiekUA/Toivakka AUK VW Polo 16V 1.4 RaisUA Skoda Favorit LohUA VW Polo 16V 1.4 RiiUA/UAU VW Polo 16V 1.4 PaiUA/JämSUA Daihatsu Charade 1.3i SatUA Ford KA Kit Car OriUA/MäntsMK Skoda Favorit 136 L 34:30,0 35:36,9 35:53,4 36:26,4 37:22,7 37:49,4 38:35,1 38:48,5 39:11,4 41:28,0 1 A-juniorit 1 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 1 2 3 4 5 6 7 13 37:29,8 38:32,8 Salminen Petteri Jantunen Anssi Kärkäinen Asko Savolainen Harri Koivunen Teemu Villanen Vesa Soininen Arto Aaltonen Mika Holm Ilpo Heinonen Mika Johansson Marko Tiainen Pasi Winter Tero Ala-Nikkola Pekka Alanko Riku Alanko Niko Lehtisalo Petri Juhannusvuori Janne Niini Pasi Isokangas Mika-Juhani Saarinen Heikki Saarinen Kari Nieminen Sakari Laihinen Mika Stenberg Harri Haakanen Harri B-juniorit 12 39:05,2 Ulosajo Ulosajo Ulosajo Ulosajo Käyntihäiriö Vetoakseli Ulosajo Tekn vika Maksimimyöh Ulosajo Jarrut Kannentiiviste Perä Vetoakseli Tekn vika Ulosajo Tekn vika Ulosajo Moottori Taka-akseli Moottori Tekn vika Vaihdelaatikko Voimansiirto Ulosajo Ulosajo Ulosajo Tekn vika Iskuvaimennin Vaihteisto Ulosajo Ulosajo Tekn vika Sähkövika Peruuttaneet 24 29 45 53 158 Tuohinen Sami (Volkswagen 53 Scirocco GTI 1800) Polojärvi Osmo (Ford Escort RS 2000) Mäkinen Vesa (Ford Escort 1600) Väyrynen Rauno (Opel Ascona A) Roiha Jarkko (Ford Escort RS 2000) 38:41,8 PaiUA/YlöUA Toyota Corolla GT TerUA/LopUA Toyota Starlet RUFAK/HanUA Honda Civic Type R TUA VW Golf LapUA/AL-Härmä BMW 325i EspooUA/LvUA Honda Civic Type R PaiUA/SomUA Toyota Starlet EPUA Toyota Corolla Levin VihUA Opel Astra GSi 16V HyUA Honda Civic Type R 1 37:23,4 38:27,2 EK1 EK1 EK1 EK1 EK4 EK4 EK7 EK5j EK7j EK5j EK6j Lähto j EK1 EK4 EK3L EK2 EK4j EK7 EK4 EK1j EK1 EK2j EK1j EK2 EK1 EK5 EK2 EK1 EK6 EK2j EK1j EK1 EK4 EK5j 36:57,1 Huttunen Erno Aho Pekka Pelli Teemu Koivisto Joonas Laurén Antton Someroja Pasi Niini Jesse Saarni Janne Solkio Mikko Leino Mika Manninen Markus Mannisenmäki Ville Toropainen Jari Saikka Timo Hamari Mika Hamari Olli Fromholdt Petri Fromholdt Mari Kiprianoff Marko Peltomäki Erno Alhola Juha Laine Jouni Penkkala Seppo Laine Jukka Niini Jarno Ura Timo Keskeyttäneet 1 3 5 12 22 26 28 31 40 42 46 50 55 56 65 66 67 68 RiiUA Toyota Starlet PaiUA/SPAUK BMW 325i SomUA BMW M3 AL-Myrskylä/PoSUA BMW 325i SaloUA Ford Escort RS2000 LohUA BMW 325i KvanUA/KurUA Toyota Starlet SaloUA Toyota Starlet MynUA/RaisUA Ford Escort RS2000 SaloUA/SomUA Opel Astra GSi 16V HyUA/RiiUA Opel Astra GSi 16V TUA Opel Manta B TUA BMW 325i JyvUA/TMS BMW 325i UUA Ford Escort RS2000 KaUA Citroen C2 KySUA/TUA Opel Corsa GSi Päij-HUA/LamUA Toyota Corolla GT UUA Ford Escort RS2000 TamUA BMW 325i HRF BMW 325i RiiUA Ford Fiesta ST SaloUA/PokyUA Opel Astra GSi 16V LohUA Opel Kadett GSi NaSU Opel Manta KySUA Daihatsu Charade 1.3i Lindell Ole (Ford Anglia 1000) Eskelinen Harri (Wartburg 311) Heinänen Antti (Fiat 850 Special) Janger Tomi (Ford Cortina GT) Mäkelä Kari (Sunbeam Avenger 1600 GT) Söderlund Matti (Opel Ascona A) Makkonen Ari (Opel Manta A 1900) Andersson Ari (Simca Rallye 2) Tuominen Sami (Ford Escort 1300 GT) Lehtinen Juhani (Ford Escort 1600) Nysten Marko (Ford Escort 1600) Öhberg Anders (Volvo 142) Uusi-Ranta Arto (Ford Escort RS 1600) Altti Pekka (Ford Escort RS 2000) Liljander Seppo (Talbot Lotus) Veikkanen Pentti (Porsche 911 SC) Saari Ilpo (Volvo 242) Vanhatalo Tomi (Opel Ascona B) EK4j EK2j EK3j EK1 EK4j EK5 EK2 EK4 EK1j EK1j 4B EK5j EK5 EK1 EK1 EK2j EK1 Lähto j RALLISPRINT 32:37,7 34:53,6 2WD 37:19,3 36:39,1 36:34,2 Nevä Samuli Kivimäki Juha 2 Kolehmainen Joonas Koskinen Tatu 3 Wikström Jan Ikonen Urpo 4 Suvanto Markku Himberg Janne 5 Alahuhta Henri Pohto Jani 6 Hirvonen Jani Lagerström Mikael 7 Nikkilä Ismo Funck Kenneth 8 Korpi Jyrki Niemistö Sami 9 Solas Antti-Mikko Solja Heikki 10 Wirtanen Kari Wirtanen Tiina 2 11 36:46,1* 45:09,9 35:50,8 THU-Team/KaUA Mitsubishi Lancer E9 LohUA Mitsubishi Lancer E 36:33,7 35:49,4 39:27,8 43:32,9 35:50,6 Juolahti Arto Levänen Pertti Tuominen Mikko Kanervo Harri 10 35:27,5* RiiUA BMW 325i ValUA BMW 325i RaisUA/UAU BMW 325i AL-Härmä BMW 325i UAU BMW 325i 37:42,6 39:26,5 Arponen Esko (Opel Manta B) Kortesuo Petri (Nissan Micra 1.3 S) Sarjula Sami (Volkswagen Polo 16V 1.4) Pouttu Jari (Volkswagen Polo 16V 1.4) Laaksomaa Pasi (VW Polo 1.4) Heikkilä Mikko (Daihatsu Charade) Korpiaho Erkka (Suzuki Swift 1300) Nordström Magnus (Suzuki Swift GTI Nirvi Tapio (Renault Clio 1.6 16V) Suominen Rami (Vaz 2110) Wesin Toni (BMW 325i) Hokkanen Hannu (BMW 325i) Parkkinen Toni (BMW 325i) Pakalen Antti (BMW 325i) Weurlander Tomi (Mitsubishi Lancer E6) Lauren Reijo (Mitsubishi Lancer E9) Berg Kalle (BMW M3) Reunanen Petri (BMW 325i) Heino Jani (Toyota Starlet) Allamo Kim (Ford Escort RS 2000) Lehti Mikko (Opel Astra GSi 16V) Nikkinen Tero (Toyota Corolla GT) Silanterä Tero (Opel Astra GSi 16V) Puhakka Perttu (BMW M3) Hintsala Timo (BMW 325i) Salmikari Petri (Opel Astra GSi 16V) Koskinen Janne (Opel Astra GSi 16V) Hakala Jarno (BMW 325i) Haakanen Ville (Toyota Corolla GT) Manninen Toni (Volkswagen 17 Golf GTI) Öhman Patric (Opel Astra GSi 16V) Suominen Kimmo (BMW 325i) Rantala Tauno (Ford Escort RS 2000) Paulanto Janne (Toyota Starlet) 4WD 9 39:46,2 Stellberg Teemu Ristimäki Harri Harju Tommi Brofors Sami Paappanen Pasi Kolunsarka Tero Laurila Sami Ekola Jouni Pirhonen Juha Nikulainen Raimo HyUA Renault Megane TUA/RaisUA Alfa Romeo 147 RiiUA/UuUA Suzuki Ignis Sport RaisUA VW Polo GTI LemUA Peugeot 206 XS 75 77 79 83 85 86 89 90 94 100 101 103 107 109 111 113 114 120 122 123 124 125 131 137 140 141 146 148 150 155 160 163 165 166 Yleinen 36:05,5 Lk 12, ikäk. 32 - HANAA TULOKSIA 123 135 138 143 154 157 159 165 RALLI SM CASTROL-RALLI 28.-29.9.2012 Tampereen UA Tulokset: MUT-Palvelu Oy SC4 1 Nuorala Jaska Leinonen Antti 2 Hellström Markus Nättiaho Tero 3 Salminen Juha Laakso Mikko 4 Kinnunen Marko Kinnunen Mari 5 Rantanen Simo Pakkanen Sami 6 Lario Ilmo Sirpoma Arto 7 Soini Kalle Karilahti Toni 8 Leinonen Hannu Savolainen Hannu 9 Koskinen Janne Seilo Joni 10 Ritonen Petri Pesonen Pasi SC5 1 SC6 1 2 SC7 1 2 3 SC8 1 2 3 4 Hakola Vesa Peerla Harri Rintanen Timo Pettersson Harri 2 3 4 5 1.00:00,5 1.01:06,8 1.01:14,4 1.01:15,9 1.01:16,4 RiiUA VW Polo 16V 1.4 1.02:33,4 1.05:14,0 1.08:49,6 1.10:20,2 1.10:31,8 2 3 TapUA Wartburg 353 LahUA/VääUA DKW F12 KSAU Ford Anglia 1000 1 2 Leander Matti Suorsa Jouni Koskinen Pasi Loppi Taru Tuhkanen Petri Keskitalo Tero Koskinen Ari Koskinen Anssi HausUA Ford Escort 1300 GT UUA Ford Escort 1300 GT RiiUA Datsun Bluebird UUA Renault 8 Gordini 1.05:46,7 5 1.06:52,0 Lk 5, ikäk. Markus Stachi Anderas Hadinger .... V Berner Juha Saralampi Mika Kaskinen Heikki Kalmi Pasi Norrgård Sverre Damstedt Eugen Lindroos Esa Nyberg Henry Näykki Juha Jääskeläinen Jukka Iivonen Kari Suorela Ismo Toivo Marko Ruottunen Jonni SaloUA/AL-Myrskylä Porsche 911 T LMM Porsche 911 HyUA Plymouth Valiant KySUA/L-HUA Porsche 911 AnkUA/PRCF Volvo 122 AUK J-äijät/Mäntän UA Sunbeam Avenger 1600 GT LapUA Sunbeam Avenger 1600 GT UAU/FED Sunbeam Avenger 1600 GT ÄetUA/LemUA Toyota Corolla 1.05:54,1 1 1.06:30,2 2 3 1.05:33,5 37:56,0 39:46,4 37:07,9 38:15,2 38:29,9 40:43,4 40:43,5 39:45,1 39:50,0 40:17,5 40:30,4 Ruotsi Volvo 940 Ruotsi Volvo 940 Ruotsi Volvo 940 Ruotsi Volvo 940 Ruotsi Volvo 940 Ruotsi Volvo 940 Ruotsi Volvo 940 Ruotsi Volvo 940 Ruotsi Volvo 940 Ruotsi Volvo 940 Ruotsi Volvo 940 Ruotsi Volvo 240 1.01,31,6 1.14:08,5 1.02.24,1 1.02,43,9 1.03.37,2 1.04.28,1 1.04.28,3 1.04,33,1 2 3 4 5 6 7 8 1 2 3 1.05.23,4 4 1.05.38,5 5 1.05.47,1 6 1.14.03,5 RiiUA Volvo 940 1.17.07,3 2 3 4 EK7 EK1 EK3 EK5j EK7j EK3 EK4j EK6 EK6j EK9 EK5 EK9 EK9j EK4j EK2j EK9 EK8j EK8 EK4 Ek1j EK8j EK5j EK2j EK3 Ek6j Ek5j EK1j EK9 EK5 EK6j EK3j EK6j Ulosajo Tekn vika Ulosajo Etuperä rikki Tekninen vika Tekninen vika Käyntihäiriö Tekninen vika Kytkin Tekninen vika Tekn vika Vannerikko Vanne Ulosajo Taka-akseli Rengasrikko Vaihdelaatikko Kytkin Ulosajo Kone Tekn vika Tekninen vika Tekninen vika Tekn vika Tekn vika Vaihteet Kytkin Vetoakseli Moottori Tekn vika Alatukivarsi Sairas 38:16,7 39:47,7 Karpiola Mika Muteli Iida Jänisoja Isto Mäkinen Pasi Mustapuro Onni Heino Sami Sinkkonen Toni Saarilahti Arto Leino Harri Corander Jan-Mikael Niittymäki Esa Räty Markus Mattila Heikki Hallamaa Jukka Tarvainen Matti.J. Victor Karlsson Jonas Sandberg 11. G2, H1, H2 ja I, T- ja GT-autot yli 1600cc Siikala Antti Koponen Ari Ovaska Pyry Siirilä Janne Hellman Juha Hellman Kalle Toivonen Janne Pekonen Henri 3 Selänne Juha Jämsen Jukka 4 Järvisalo Kimmo Mäki-Kulmala Markku 5 Rantasalo Riku Raessuo Juha-Pekka 6 Oksanen Petri Alvasto Mika 7 Honkanen Jarmo Grönholm Harry 8 Aro Otto Salonen Jouni 9 Kaasman Miikka Koskinen Assi 10 Anttonen Mikko Tergujeff Kimmo 2 1 Lk 2, ikäk. Pär Nordahl Thomas Waldenström 7. Kristoffer Karlsson Albin Timell 3. G2, H1, H2 ja I, T- ja GT-autot alle 1600cc OriUA/NilUA Ford Fiesta R2 JaMoKe/P-HUA Citroen C2 R2 Kopalainen Marko Fagerdahl Petri HämUA Mitsubishi Lancer E6 Virolainen Sami Wahlman Tero Takaneva Jouni Iltanen Jouni 1. Peter Elg Peter Johansson 6
1) Viitala 15.22 Lähtö 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Santtu Rantanen Jani Valli Hannu Lindfors Olli Komsi Jari Junnila Kimmo Luoto Esa Saaresoja Tomi Hongisto Toni Vilen Heimo Liuko Kari Aarnio Lähtö 2 1) Rantanen 15.00, 2) Valli 15.30, 3) Markku Komsi (TBO, BMW 325i) 15.36, 4) Jukka Pietilä (KySUA, Fiat Uno Turbo) 15.47, 5) Lindfors 15.48, 6) Saaresoja 15.56, 7) Luoto 16.02, 8) Junnila 16.04, 9) Hongisto 16.27, 10) Vilen ja 11) Liuko 9 kierr. Historic Formulat A-C-D-E, yksipaikkaiset rata-autot ikäkaudet E-F, FormulaV2-kaasutin, ikäkausi H-i,Formula Ford 1600, ikäkaudet G-I, FormulaSuper Vee, ikäkaudet H-I Lähtö 1 1 2 Suvi Helkilinna Tapani Lehtinen LprUA 500-K Reynard 85F Kaimann Formula V 14.57,049 16.02,005 Lähtö 2 Carita Keinänen Juha Kuussaari 500-K HRF Autodynamics FV Austro V 16.04,262 16.05,307 Lähtö 2 1) Merja Fischer (500-K, VeeMax II) 16.03,009, 2) Kuussaari 16.03,691, 3) Keinänen 16.11,607 Historic Formulat F, Formula 4, 1994 asti Lähtö 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Sami Inkiläinen Pekka Rinne Mika Hirvonen Risto Tonteri Juha Paakkanen Kenneth Finnäs Juha Marttila Eero Helkilinna Päivi Vuori Otso Tavaila HRF 500-K HRF 500-K PaiUA HRF SäkUA LprUA HRF AUA Bowman BC4 Dallara F394 Dallara F394 Dallara F394 Reynard 903 Dallara F394 Dallara F394 Reynard 923 Dallara F396 Reynard 923 Joni Tähtinen MhMK Sami Salo LemUA Kari Erkintalo NoorUA Jussi Lahtinen HRF Markus Weckström HRF Ford Escort 1300 GT Ford Escort 1300 GT Morris Cooper S Ford Escort 1300 GT Ford Escort 1300 GT 14.16,254 14.20,896 14.49,404 15.06,263 15.30,359 Lähtö 2 1) Salo 14.14,821, 2) Tähtinen 14.14,881, 3) Erkintalo 14.39,273, Weckström 15.07,072, 5) Lahtinen 15.08,801 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Tomi Jutila Marko Leino Jyri Kellosalo Tero Kellosalo Pasi Pykäläinen Paavo Lämsä Jarkko Kellosalo Jari Kauttonen Antti Tuomainen 11.33,389 11.34,324 11.34,502 11.57,368 11.57,541 12.10,519 12.17,777 13.14,913 6 kierr. 12. Tarvainen Markku Huhtinen Timo Varis Anssi Koskinen Markku Mäkinen LAIHIAN SM-RALLIPRINT 6.10.2013 Laihian UA 1 Historic 1 2 Peugeot 206 XS Citroën Saxo VTS BMW 316 Compact Peugeot 206 XS Mini One Ford Focus Ford Focus 5. 4. Lähtö 2 Mini 1000 Lähtö 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 Janne Havinen VUA Mini 1000 Kimmo Tunkkari VetUA Morris Mini 1000 Jeremi Mattsson UAU Mini 1000 Petri Armivesi HRF Morris Mini 1000 Tomi Kiiskilä VetUA Mini 1000 Topias Söder-Kultalahti LappajUA Morris Mini 1000 Ari-Pekka Sillanpää VetUA Morris Mini 1000 Teemu Hartus LemUA Mini 1000 Jari Lahti HRF Austin Mini 1000 Matti Riekkola AAU Austin Mini Aleksi Klemola VetUA Morris Mini Niko Hirvonen KeimFK Rover Mini Cooper Henna Behm JoeUA Austin Mini 1000 Jani Hotakainen VetUA Morris Mini Frank van Nunen KurUA Austin Mini 1) Janne Havinen (VUA, Mini 1000) 14.43,547, 2) J.Mattsson 14.59,262, 3) Tunkkari 15.01,408, 4) Hartus 15.16,289, 5) Armivesi 15.17,258, 6) Lahti 15.18,127, 7) Hotakainen 15.21,896, 8) Riekkola 15.24,692, 9) Hirvonen 15.31,873, 11) Tuomas Söder-Kultalahti 15.58,219. Lähtö 2 KiikoisASChevrolet Camaro 14.15,0 HRF BMW 325i SäkUA BMW 325i (E36) MRT RY Opel Astra GSi 16V Tbo BMW 325i SäkUA Lada 1800 KySUA Honda Civic CRX LapUA BMW 325i L-H UA Honda Civic CRX EspooUA Alfa Romeo 147 NaSU Fiat Uno Turbo KySUA BMW 325i (E36) 13.17,0 14.18,0 14.38,0 14.43,0 14.45,0 14.49,0 14.54,0 15.02,0 15.24,0 8 kierr. Lähtö 2 1) Erkintalo 15.31,052, 2) Kerola 6 kierr. 6 kierr. 5 kierr. 7, 8. Lähtö 1 Janne Piirainen Mika Kurkipää Ari Mikkola Juha Liukkonen Jukka Rytiniemi Locost Yamaha Locost Yamaha Locost Mazda Locost Mazda Locost Seven Locost Super 7 Locost Mazda Locost GSXR Locost Yamaha Lähtö 2 1) Inkiläinen 11.36,974, 2) Hirvonen 11.37,144, 3) Rinne 11.38,223, 4) Paakkanen 11.55,215, 5) Tonteri 11.56,747, 6) Tavaila 12.06,234. Historic vakio/GT autot G/Hr1A yli 1600 cc ikäkaudet G-H1 Lähtö 1 1 2 3 4 5 Ari Oksala Mika Karpiola Risto Laine Jukka Karpiola Eero Virtanen LemUA MäntUA SiAk MäntUA TamUA Ford Escort RS 2000 Ford Capri 3000 GT Opel Manta A 1900 Alfa Romeo 2000 GTV Volvo 142 S 14.51,739 15.16,087 15.33,100 15.36,482 16.03,973 Lähtö 2 1) Oksala 14.51,429, 2) M.Karpiola 15.19,038, 3) J.Karpiola ja 4) Virtanen 6 kierr. 10. 1) Jauhiainen 16.57, 2) Hemming 16.59, 3) Teini 17.06, 4) Salonen 17.51, 5) Forsström 18.07 ENDURANCE MOMO MOTORSPORT WEEKEND 22.9.2013 Momo Racing Team Tulokset: Mut-Palvelu Oy Endurance 2=Racing ja 3=Saloon 2 3 4 6 8 Subaru Sport Lähtö 1 Johan Svahn HRF Tony Svensson NHD Ele Hyrske NHD Markku Pietilä HRF Dan Nordström RATU Kari-Tuomas Pietilä HRF Anna Hyrske AL-Hki Dick Nordström RATU Mikko Viitala Lähtö 2 7 1) Matikainen 14.24,130, 2) Syvänoro 6 kierr. TULOKSIA HANAA - 33 RALLISPRINT 5.KATTASORASPRINT 5.10.2013 Laukaan MM Tulokset: Oopsware Yleinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 Anssi Rytkönen Tapani Hulkkonen Veli-Matti Hostila Kai Hyttinen Aarni Mertanen Ari Könönen Jarno Häkkinen Veli Nisula Mikko Varneslahti Mikko Penttinen Krister Sjölund Sami Mukkala Ville Komppa Marko Heikkilä Joni Leppänen Marko Pulkkinen Janne Lopperi Jani Rahkonen Marko Paronen Harri Rutanen Juha Rytkönen Sami Tikkanen Pasi Valkonen Harri Tikkinen Jarmo Leppänen Petri Laine Tarmo Ronkainen Jukka Rintanen Jussi Hiekkavirta Kemin UA KUA HAU PaMK/UA Kaj-UA JyvUA LMM KorUA HankUA LRT OriUA KokUA HAU MynUA KannMK LMM MhMK UuUA AnkUA SaaUA SuonUA KUA LahUA ÄkiUA JyvUA KeurUA LapinlAU NaSU JyvUA Mitsubishi Lancer E6 Ford Escort WRC Mitsubishi Lancer E6 Mitsubishi Lancer E6 Mitsubishi Lancer E4 Mitsubishi Lancer E9 Ford Escort RS Cosw Mitsubishi Lancer E4 Volvo 240 Toyota Corolla GT Toyota Corolla GT Toyota Corolla GT Toyota MR2 Toyota Starlet Toyota Starlet BMW 325i Toyota Starlet Ford Escort RS 2000 Toyota Starlet EFI Toyota Starlet Opel Astra GSi 16V Toyota Starlet Toyota Starlet Audi Quattro Citroën AX GTI Toyota Carina Toyota Corolla FX-GT BMW 316 Compact Opel Ascona 4 4 4 4 4 4 4 4 3 2 2 2 3 2 2 3 2 3 1 1 3 2 2 4 1 3 2 1 3 1.52,75 1.54,29 1.55,56 1.55,91 1.57,44 1.57,69 2.02,06 2.02,38 2.03,44 2.04,97 2.05,00 2.05,07 2.05,22 2.06,25 2.06,47 2.06,78 2.07,66 2.07,94 2.08,09 2.08,12 2.09,69 2.09,69 2.11,75 2.12,44 2.15,78 2.16,53 2.17,78 2.18,79 2.23,34 Kirsi Sjölund OriUA Toyota Corolla GT Sari Lääti HamUA Opel Ascona B Katja Suomalainen ValUA Mercedes Benz 190E Sanna-Kaisa Tiilikka AL-Härmä Toyota Starlet Mia Lainpelto LievUA Opel Kadett GSi 16V 11 11 11 11 11 2.12,87 2.13,97 2.16,16 2.16,28 2.18,04 16 16 16 16 16 16 16 2.14,50 2.16,09 2.16,54 2.18,72 2.18,75 2.24,66 2.24,70 Naiset 1 2 3 4 5 V1600 1 2 3 4 5 6 7 Raine Lepoaho Antero Uimonen Timo Rintanen Jerry Heinonen Rauno Palomäki Jari Pyykkönen Juha Riihiluoma KeurUA JoeUA KySUA JyvUA KankUA Kaj-UA Kaj-UA Juniorit 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 Toni Pehkonen KUA Samuli Pokela JärvisUA Marko Malinen UuUA Kalle Liimatainen KonnMK Ville Lohkoi SuonUA Tero Korhonen KonnMK Riku Kankkunen LMM Topi Luhtinen PiekUA Riku Raiski AlavUA Valtteri Kauhanen LRT Arto Väätänen OrSUA Janne Korhonen AnkUA Matti Manerus KonnMK Niko Louhivuori LievUA Kari Hautala VesUA Juha Martikainen NUA Matti Aho LMM Jari Väisänen LapinlAU Teppo Lainpelto LievUA Jukka Lappalainen NilUA Toni Virtanen UuUA Ilkka Järvinen J-äijät Jukka Paso KR-Team Jukka Hiiri VesUA Jani Tenhunen SuonUA Jarmo Riihinen LMM Heikki Hassinen K-KUA Marko Riihinen PetUA Daniel Majander AL-Myrsk Petri Vesterinen VesUA Jarno Niiranen ToivAUK Ari-Pekka Pasanen PihtUA Jere Paananen KongUA Anssi Mäkeläinen OUA Juuso Häyrinen JorMK Joonas Kosloff AL-Kniem Henri Laitinen AL-Kniem Jani Laitinen KSAU Perttu Seppänen AL-Kniem Eetu Ekonen KannMK Matias Weck TerUA Janne Mustonen K-KUA Harri Reinikainen AL-Kniem Kari Räsänen SuonUA Santtu Pajunpää KokUA Arttu Seppänen AL-Kniem Sami Pieniniemi OMU Ali Laine KeurUA Santeri Palomäki KankUA Matias Sutinen SuonUA Henri Marjanen JyvUA Nuoret 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Teemu Kuusinen Juuso Nordgren Niko Salminen Miika Hokkanen Miko Jalava Jere Hokkanen Antti Kuusisto Matias Peippo Jani Luhtaniemi Antti-P Makkonen Seniorit 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 Harry Nieminen Paavo Hokkanen Markku Rainamo Asko Väätänen Tarmo Ollila Ari Saxberg Leif Tuomela Matti Nisula Jari Häyrinen Jouko Häkkinen Hannu Sirainen Pentti Koskinen Kari Roivainen Juhani Pelkonen Kalevi Hassinen Osmo Huovinen Kimmo Hassinen Mitsubishi Lancer E3 Mitsubishi Lancer E3 Subaru Impreza 555 Toyota Starlet Toyota Corolla GT BMW 325i Toyota Starlet Honda Integra Type-R Toyota Starlet Opel Kadett GSi 16V Mitsubishi Lancer E2 Opel Astra GSi 16V Opel Kadett GSi 16V Opel Astra GSi 16V BMW M3 Toyota Starlet BMW 325i Ford Escort RS 2000 Opel Kadett GSi 16V Mitsubishi Lancer E3 Ford Escort RS 2000 Ford Escort RS 2000 Toyota Starlet BMW 325i Datsun 1600 Opel Kadett GSi 16V Toyota Starlet Opel Astra GSi 16V Toyota Starlet Opel Ascona B Opel Astra GSi 16V Sunbeam Avenger VW Polo 16V 1.4 VW Polo 1.4 Toyota Starlet Peugeot 106 Rallye VW Polo 16V 1.4 Ford Sierra Toyota Corolla GT Ford Escort 1600 Sunbeam Avenger GT Opel Kadett GSi 16V Lada 1200 Lada 1200 Toyota Starlet Toyota Starlet Ford Escort RS 2000 Toyota Carina Mini One BMW 318 Citroen AX GTI 8 8 8 6 6 7 6 7 6 7 8 7 7 7 7 6 7 7 7 8 7 7 6 7 7 7 6 7 6 7 7 6 5 5 6 5 5 7 6 6 6 7 6 6 6 6 7 7 5 7 5 1.59,03 2.01,00 2.05,19 2.05,78 2.06,50 2.06,65 2.07,03 2.07,12 2.07,16 2.07,44 2.08,03 2.08,72 2.08,84 2.09,19 2.09,22 2.09,81 2.09,97 2.10,12 2.10,28 2.10,72 2.10,72 2.10,97 2.11,23 2.11,56 2.11,72 2.11,78 2.11,81 2.12,84 2.13,73 2.14,04 2.14,31 2.15,22 2.15,50 2.15,66 2.15,75 2.16,22 2.16,53 2.16,60 2.16,87 2.17,38 2.17,44 2.18,72 2.18,78 2.18,90 2.19,95 2.20,44 2.21,40 2.21,50 2.21,70 2.22,62 2.25,50 ALTI KaUA satamoto LahUA HAU ToivAUK HyUA KySUA UAU SLUA Toyota Starlet Suzuki Swift GTI Skoda Favorit 136 L VW Polo 1.4 Suzuki Swift GTI Skoda Fabia 1.4 16V Renault 9 Skoda Fabia 1.4 16V Toyota Yaris VW Polo 16V 1.4 9 10 9 10 10 9 9 10 10 10 2.07,40 2.07,41 2.07,66 2.07,97 2.09,50 2.10,25 2.10,59 2.11,53 2.13,25 2.20,22 Kaj-UA LMM JyvUA TamUA TamUA ALTI EPUA ViiUA JorMK LMM K-KUA OrSUA TTR OUA JoeUA LRT K-KUA Mitsubishi Lancer E9 13 Subaru Impreza WRX 13 Mitsubishi Lancer E7 13 Mitsubishi Lancer E2 13 Ford Escort RS Cosw 12 Toyota Corolla GT 12 Alfa Romeo 1750 GTV12 Mitsubishi Lancer 13 Toyota Starlet 12 Ford Escort RS Cosw 13 BMW 325i 12 Datsun Finn 12 Volvo 240 12 Fiat Grande Punto 13 Ford Escort RS 2000 12 BMW 325i 12 Toyota Starlet 12 2.02,25 2.02,38 2.02,76 2.03,72 2.03,72 2.06,22 2.08,09 2.08,47 2.09,37 2.11,44 2.11,56 2.12,00 2.12,03 2.13,19 2.13,59 2.15,03 2.16,19 Sami Tannermäki AL-AKU Harri Leponiemi KSAU Opel Ascona B Opel Kadett GTE 15 15 2.13,78 2.14,72 Tulokset: Mut-Palvelu Oy 1. 11. Lähtö 2 1 Lähtö 1 1 2 3 4 NSB-86 EPUA NSB-86 NSB-86 KySUA TBo ry LprUA TBo ry MikUA ÄhtUA Lähtö 2 Lähtö 1 1 2 3 4 5 6 13.14,831 14.05,641 14.23,152 Lähtö 2 Touring Lähtö 1 Chevrolet Corvette Chevrolet Corvette Chevrolet Camaro Chevrolet Camaro Chevrolet Chevy II 14.49,238 14.55,565 15.00,103 15.02,112 15.02,312 15.03,830 15.09,811 15.10,238 15.10, 468 15.19,213 15.21,347 15.34,807 15.37,897 15.55,267 16.12,354 Lähtö 2 Roadsport V8, V8 moottoriset yli 3,5 l LahUA KangUA KokUA HRF OriUA 12.49,099 13.13,337 13.26,875 13.28,867 13.29,283 13.29,771 13.37,250 5 kierr. Janne Järvelä Kari Erkintalo Tomi Auranen Pasi Rinne NoorUA NoorUA Päij-HUA JärvisUA Fiat 133 Austin Mini Fiat Uno Sunbeam Imp 14.39,715 14.47,678 14.50,397 6 kierr. Pentti Kauppinen Mika Karpiola Ari Jonasson Harri Rasila LMM MäntUA TamUA OriUA Porsche 911 Ford Escort 1300 GT Toyota Starlet Opel Manta B TamUA TamUA HRF KangUA OriUA TamUA MäntsMK UUA TamUA Datsun 100A Volvo Ford Escort 1600 Datsun 100A Skoda 120 S MGB 1800 VW 1500 S Renault R8 Gordini VW 1500 S 2 2 2 2 2 1 1 1 1 1.31,84 1.32,09 1.32,18 1.32,69 1.33,66 1.34,06 1.35,61 1.36,74 1.38,47 1 2 2 2 1.23,45 1.26,25 1.26,91 1.30,36 Historic erikoisvakio/GTS autot H tilavuus vapaa ikäkausi H Nordström 14.34,804 1 2 3 4 5 Lähtö 1 Lähtö 1 Hannu Ruohorinne HRF Clas Palmberg HRF Matti Juvonen HRF Raimo Nuuttinen HRF Jukka Kovanen MäntUA Opel Kadett GTE Ford Escort 1600 BMW 2002 Opel Kadett GTE Fiat 128 SC 13.30,272 13.31,635 13.59,539 14.08,804 15.05,557 Lähtö 2 1) Palmberg 13.19,342, 2) Ruohorinne 13.30,212, 3) Juvonen 13.59,256, 4) Nuuttinen 14.11,457, 5) Kovanen 15.04,572 Historic erikoisvakio/GTS autot I tilavuus vapaa ikäkausi I Yleinen Lähtö 2 Lähtö 1 1 2 Tulokset: Oopsware 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 Tomi Hallia MäntsMK Mitsubishi Lancer E Anssi Rytkönen Kemin UA Mitsubishi Lancer E6 Jari Putkinen MhMK Mitsubishi Lancer E6 Kai Hyttinen PaMK/UA Mitsubishi Lancer E6 Aarni Mertanen Kaj-UA Mitsubishi Lancer E4 Jari Lamminsivu HämUA Mitsubishi Lancer E7 Jukka Vähämäki KuortUA Opel Kadett Tarmo Ollila TamUA Ford Escort RS Cosw Mika Lemmetti LaihUA Toyota Starlet Mikael Vuotari ParkUA Toyota MR2 Mika Rautiainen PaMK/UA Toyota Corolla GT Jori Seppälä ValUA Toyota MR2 Sami Korvola PokyUA Ford Fiesta Jari-Matti Tiilikka AL-Härmä Honda Civic Type R Petri Jussila AL-Härmä Toyota Starlet Sami Mukkala KokUA Toyota Corolla GT Juha Lusa PokyUA Toyota Corolla GT Ari-Pekka Koski AL-Härmä Mitsubishi Lancer E4 Jari Koski AL-Härmä Toyota Corolla Tommi Hanhikoski EPUA Ford Escort RS 2000 Paavo-P Männistö KankUA Toyota Starlet Jarno Haapoja LapUA BMW 325i Harri Rutanen SaaUA Toyota Starlet Marko Heikkilä MynUA Toyota Starlet Jarmo Suokko PokyUA Ford Escort XR3 Kimmo Viero PokyUA Toyota Starlet Tomi Kankaanpää EPUA VW 19 Golf GTI 16V Timo Joensuu KuortUA Toyota Starlet Timo Rajala JurvanUA Honda Civic Type-R Sami Saari LapUA Volvo 240 Jyrki Korpi EPUA Toyota Corolla Levin Sanna-Kaisa Tiilikka AL-Härmä Toyota Starlet Nina Kilpeläinen EspooUA Ford Escort RS 2000 Minna Ahola MikUA Honda Civic Teemu Rajasto RaisUA Ford Escort RS 2000 Juniorit 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 Jukka Illi Jyrki Koivula Tomi Koirikivi Joni Hiipakka Mika Korvola Tomi Saari Aku Salonen Kalle Liimatainen Samuli Pokela Riku Kankkunen Ossi Häkki Petri Koskinen Kalle Jarkko Janne Talvitie Eero Nahkala Jere Paananen Lasse Viitaniemi Timo Laulaja Juhani Kivimäki Eero Myllyniemi Kari Silvennoinen Toni Ranta Riku Koski Jani Salmi Kristian Niemelä Jarno Heinola Tero Riihimäki Joni Savonen Ari Pentinmäki Mika Virtanen Teijo Pussinen Timo Tasanko Miro Pihlajamäki Jari Myllyaho Teemu Kuusinen ALTI Niko Salminen Satamoto Jani Luhtaniemi UAU Matias Peippo KySUA Miika Hokkanen LahUA Heikki Koski-Lammi JaMoKe Antti Kuusisto HyUA Jere Hokkanen ToivAUK Niko Mäkinen LaihUA Seniorit 1 2 3 4 5 6 Harry Nieminen Kaj-UA Leif Tuomela EPUA Paavo Hokkanen LMM Kari Roivainen TTR Jussi-Pekka Karjala LaihUA Pentti Taipale EPUA Historic 1 Vesa Mäkinen 2.15,28 2.15,61 2.18,21 2.20,08 2.21,00 2.21,19 2.23,28 2.25,77 2.26,65 2.27,73 2.27,82 2.28,29 2.28,43 2.28,97 2.29,83 2.30,19 2.30,47 2.30,98 2.30,99 2.32,16 2.33,21 2.33,90 2.33,94 2.34,04 2.34,11 2.35,32 2.35,65 2.36,26 2.37,67 2.38,26 2.42,34 2.43,27 2.48,06 2.53,50 2.55,06 Mitsubishi Lancer E7 Mitsubishi Lancer E5 Toyota MR2 BMW M3 Toyota Starlet Toyota Starlet Toyota Starlet Toyota Starlet Mitsubishi Lancer E3 Toyota Starlet Opel Astra GSi 16V VW Golf GTI Ford Escort RS 2000 Toyota Starlet Toyota Corolla GT VW Polo 16V 1.4 Toyota Starlet BMW M3 Toyota Starlet BMW 325i Opel Kadett Ford Escort RS 2000 Toyota Corolla BMW 325i BMW M3 Ford Escort RS 2000 BMW 325i Toyota Starlet Toyota Carina Toyota Corolla GT Ford Escort XR3 Ford Escort RS 2000 Honda Civic CRX Ford Focus 8 8 6 13 6 13 7 13 8 5 7 13 13 13 13 5 5 13 6 13 7 13 13 13 13 13 13 13 6 6 6 13 6 5 2.24,11 2.28,86 2.29,38 2.32,38 2.33,67 2.33,86 2.33,88 2.34,36 2.34,76 2.35,01 2.35,76 2.37,90 2.38,45 2.38,80 2.39,93 2.40,50 2.41,18 2.41,30 2.41,82 2.41,84 2.41,92 2.42,55 2.42,79 2.42,84 2.43,59 2.45,45 2.45,63 2.47,20 2.48,65 2.49,50 2.49,60 2.54,04 2.58,51 2.59,80 Toyota Starlet Skoda Favorit 136 L Toyota Yaris Skoda Fabia 1.4 16V VW Polo 1.4 Suzuki Swift GTI Renault 9 Skoda Fabia 1.4 16V Toyota Starlet 9 9 10 10 10 10 9 9 9 2.35,42 2.36,94 2.38,16 2.38,98 2.40,66 2.41,00 2.41,14 2.41,68 2.42,60 Mitsubishi Lancer E9 15 Alfa Romeo GTV 14 Subaru Impreza WRX 15 Volvo 240 14 Ford Escort RS 2000 14 Opel Ascona B 14 2.33,48 2.34,11 2.35,49 2.39,59 2.47,82 2.54,89 LaihUA Ford Escort 1600 18 2.43,36 RATA HISTORIC RACE BOTNIARING 14.-15.9.2013 Team Botnia Historic erikoisvakio/GTS autot F/A-F/B yli 1600 cc ikäkaudet E Lähtö 1 Harri Ukkonen HRF Plymouth Barracuda 14.37,838 Lähtö 2 Historic erikoisvakio/GTS autot F/C enint1600 cc ikäkaudet E-F Lähtö 1 Tapani Koski Mika Rahkola Heikki Välikoski Markku Eerola Anja Heer HRF HRF MäntUA AAU HRF Ford Cortina Lotus Ford Cortina GT Ford Cortina Lotus Ford Cortina GT Alfa Giulia TI 15.29,201 15.45,944 16.04,010 6 kierr. Avoin GT Lähtö 1 1 2 3 Jari Luostarinen KUA BMW M3 - 3,2 (E36) Sune Häggblom HRF Volvo 940 Jukka-Pekka Järvenpää HRF Volvo 242 13.09,129 13.23,380 13.31,673 13.58,441 14.30, 882 Lähtö 2 1) Piirainen 13.08,326, 2) Kurkipää 13.19,216, 3) Mikkola 13.36,068, 4) Rytiniemi 14.37,819 Roadsport A, 3,8-5,49 kg/hv Lähtö 1 1 2 3 4 5 6 7 Kai Peltonen Jussi Harju Juha Rajavuori Harri Salo Jami Saarnivaara Harri Salminen Sune Häggblom HRF KeimFK HRF HRF HRF HRF HRF Opel Ascona B BMW 320 Lada 1500 S Ford Capri RS 2600 BMW 2002 BMW 325i Fiat Uno 13.03,439 13.38,791 13.40,590 14.01,564 14.10,566 14.12,285 15.08,665 Lähtö 2 1) Harju 13.41,566, 2) Rajavuori 13.46,685, 3) Salo 14.00,160, 4) Salminen 14.17,952 Roadsport 2A ikäkausi 2 yli 2000 cc Lähtö 1 1 Tommi Leino HRF BMW 325i 14.59,159 Sunbeam Imp Ford Escort RS 2000 Sunbeam Imp Opel Kadett Ford Escort Lada 1800 13.13,922 13.31,782 13.40,615 13.42,009 14.25,770 14.43,770 Roadsport B, 5,5-6,99 kg/hv 1) Järvenpää 13.58,880, 2) Häggblom 14.05,113 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Ronnie Westman Juha Jokiaho Mårten Backfält Oskar Dahlbacka Jukka Pietilä Kalervo Linna Juha Siintovaara Markku Komsi Tuomas Halonen Teemu Puro Ari Alanen Jaakko Marttila Tommi Leino Ronnie Westman Matti Ahola Jari Junnila LappajUA KokeUA HRF NSB-86 ParatMU SäkUA Lähtö 2 1) Marttila 13.23,612, 2) Leino 13.42,580, Westman 13.45,416, 4) Ahola 14.21,871, 5) Junnila 14.39,333, 6) Alanen 6 kierr. 6 kierr. BMW 325i 6 kierr. 2. 6 kierr. Kuorma-autot Lähtö 1 1 2 3 4 5 6 7 John Hemming Jarkko Jauhiainen Matti Salonen Aki Teini Erik Forsström Markus Alkio Jarmo Kinnunen KySUAMercedes Benz 1625 UUA Volvo NL12 KySUAMercedes Benz L1620 KySUA Iveco Stralis KySUA Volvo White KySUA Scania 141 LemUA Sisu SM 16.47,0 16.49,0 17.08,0 17.09,0 8 kierr. Historic erikoisvakio/GTS autot G/D enint 1300 cc ikäkausi G 1 2 3 4 5 Volkswagen 17 Golf GTI 15.40,878 Opel Opel Manta 2.0 E 6 kierr. 5 kierr. 12) Topias Söder-Kultalahti 5 kierr., 13) Behm 5 kierr. van Diemen Sport Subaru Sport Subaru Sport Subaru Sport Subaru Subaru Sport Subaru Sport Subaru Sport 13.00,677 13.12,095 13.14,209 13.14,437 13.16,226 13.50,359 14.10,038 14.18,410 Lähtö 2 1) Svahn 12.48,155, 2) Svensson 13.06,312, 3) M.Pietilä 13.08,302, 4) Dan Nordström 13.17,732, 5) Sami Hyrske (RATU, Subaru Sport) 13.34,868, 6) K-T.Pietilä 13.44,175, 7) A.Hyrske 14.14,902, 8) Dick 9 10 11 12 13 14 35 Limousinedrivers ry BMW 323i 3 160 Harjumaaskola Arto Hänninen Sami Lampila Timo 58 Automessi Salon Team Opel Astra GSi 16V 3 160 Lindfors Hannu Lindfors Kimmo Lindfors Jaakko 511 Special Stage Racing BMW E36 Compact 3 158 Järvelä Janne Mätikkömäki Jari Soimetsä Jukka 44 Varmuusketju BMW 325i 3 158 Savisalo Ari Aulanko Veikko Kiviranta Niko Talvio Teppo Pirhonen Tuomo 98 Barbara racing team 1 BMW 325i 3 156 Mattila Jere Happo Veli Jokinen Kai Mäkinen Olavi Mattila Teppo 23 M-SPORTING Honda Civi 3 156 Taipale Marko Lehtokari Matti Leskinen Mikael Hilden Johan 144 Road Hog Racing Porsche 944 3 154 Frosterus Toni Matikainen Jussi Hämäläinen Janne 33 Viime Tippa Racing BMW 325i 3 153 Ristimäki Tapio ja Esa-Pekka Lempiäinen Markku Sormunen Antti 63 Månsas City Racing Team ry BMW 318iS 3 153 Janhunen Jorma Heinola Antti Pykäläinen Jukka Tähtinen Jyrki 54 Hi Hope Racing Team Toyota MR2 3 153 Backman Matias, Kim ja Max Gustafsson Jan Linden Jonas 117 M-Power Motorsport BMW 325i 3 152 Lindholm Arto Liukkonen Ari Happo Juha 254 Tuumacid Racing BMW 325i 3 152 Ojala Jouni Mäki-Petäjä Janne Rekonen Jyri Elomaa Arto 91 Salama Racing BMW 325i 3 150 Ammunèt Jon Åström Jani Hankalin Martin Koskinen Kimmo Lainio Jarkko 111 Oneoneone BMW 325i 3 148 Sorola Kari Ranki Veli-Pekka Mäkelä Arttu. Lähtö 2 1) Björkroth, 2) Saarela, 3) Manninen kaikki 6 kierr. 1 2 3 4 5 J-äijät HRF TohUA TohUA KySUA HRF TohUA KySUA HRF Lähtö 1 Lähtö 1 1 2 Locost Avoin Touring Cars Historic Formulat B, Formula V 1-kaasutin, ikäkausi G Roadsport 2B ikäkausi 2 enint 2000cc 1) Koski 15.15,557, 2) Eerola 6 kierr., 3) Heer 6 kierr. 6 kierr. Lähtö 2 1) Rinne 14.07,037, 2) Hannu Saarinen (HRF, Sunbeam 900) 14.10,243, 3) Järvelä 14.23,496, 4) Erkintalo 14.43,249, 5) Auranen 14.56,161 1) Westman 13.33,126, 2) Jokiaho 13.34,641, 3) Dahlbacka 13.40,596, 4) Olli Komsi (Tbo, BMW 325i) 13.54,393, 5) Siintovaara 14.05,683, 6) Pietilä 14.12,520, 7) Linna 14.51,768, 8) Puro 6 kierr. 6. Historic vakio/GT autot G/Hr1A alle 1600 cc ikäkaudet G-H1 Lähtö 1 1 2 3 Hannu Ruohonen JurvaUA Hannu Ala-Renko HRF Håkan Udd HRF Datsun 160J Datsun Finn BMW 1600 TI 6 kierr. MOMO MOTORSPORT WEEKEND 21.-22.9.2013 Momo Racing Team Tulokset: MUT-Palvelu Oy GT Kari Matikainen Pirkka Syvänoro NSB-86 PetUA Honda Civic Fiat Uno Turbo IE 14.33,311 6 kierr. 1 2 3 4 5 6 7 8 1 5 Lähtö 1 1 2 Honda Civic 13.36,503 BMW 325i 13.37,189 Honda 13.44,535 Honda Civic (3 door EF9)13.45,495 Fiat Uno Turbo IE 14.25,180 Fiat Uno Turbo 15.07,425 Lada Samara 1500 6 kierr. 1 2 3 NSB-86 AL-Ijoki Roadsport C, 7,00- kg/hv 1) Ukkonen 14.40,900 1 2 3 4 5 Heimer Kastren Mika Sillanpää 1) Heiklinna 15.01,830, 2) Lehtinen 16.06,333 KauhUA LaihUA ValUA JurvanUA PokyUA LapUA KokeUA KonnMK JärvisUA LMM AL-Härmä LaihUA OrSUA LaihUA KvanUA KongUA LapUA JaMoKe LappajUA LaihUA TamUA EPUA AL-Härmä HämUA LaihUA AlavUA KvanUA KokUA EPUA EPUA Team-Sj KauhUA EPUA ÄhtUA Nuoret 1 2 3 4 5 6 7 8 9 4 4 4 4 4 4 3 3 2 2 2 1 12 12 1 12 2 4 12 12 2 12 1 2 3 12 12 12 12 12 12 11 11 11 12 Lähtö 1 EXIDE RALLISPRINT 29.9.2013 Tampereen UA Historic Toni Sinkkonen Eero Virtanen Antti Manninen Pekka Niemi Matti J. Lähtö 2 Historic erikoisvakio/GTS autot F enint 1300 cc ikäkaudet E-F, Historic erikoisvakio/GTS autot E-G1 enint 1000 cc ikäkaudet E Lähtö 1 Kari Erkintalo NoorUA Henrik Weiner HRF Jukka-Pekka Kerola HRF Morris Cooper S Ford Anglia Ford Anglia 1000 15.40,766 16.04,483 6 kierr. 13. 1) Jarkko Kippo (KMK, Locost Toyota) 12.48,155, 2) Leino 13.20,295, 3) Jyri Kellosalo 13.22,311, 4) Lämsä 13.25,962, 5) Tero Frondelius (HRF, Locost Yamaha) 13.34,513, 6) Jarkko Kellosalo 13.58,698, 7) Pykäläinen 14.08,348, 8) T.Kellosalo 14.44,526, 9) Jutila 6 kierr., 10) Kauttonen 5 kierr. BMW 325i 6 kierr. H2-1 Lähtö 1 1 2 3 Jan-Erik Saarela Krister Björkroth Kalle Manninen TBo ry RUFAK HRF Opel Kadett D 1.3 BMW 3.0 CS BMW 320/6 15.36,770 6 kierr. Ford Focus 6 kierr. Lähtö 2 1) Ruohonen, 2) Ala-Renko, 3) Udd kaikki 6 kierr. 3. Historic vakio/GT autot H2-1r1r1A tilavuus vapaa ikäk. 5 kierr. 9. 7) Finnäs 12.15,597, 8) Marttila 12.41,496, 9) Heiklinna 13.23,350, 10) Vuori 6 kierr. 6 kierr. 1) Kastren, 2) Sillanpää kumpikin 6 kierr
Racing BMW 323i 175 Kalliokoski Petri Särkinen Mauri Kivimäki Tommi Viitanen Janne 12 63 Månsas City Racing Team ry BMW 318iS 174 Janhunen Jorma Tähtinen Jyrki Lappalainen Kimmo 13 22 Hakka Racing Team VW Corrado 173 Rautiainen Jarmo Häkkinen Marko Laine Juha Niemi Timo 14 68 Sivuraide Racing BMW 325i 171 Jussila Matti Peltonen Sami Tyynelä Jarno 15 28 Epi Racing BMW 325i 171 Eerola Mika Vaittinen Tommi Tölli Jouni 16 94 Puuseppä Racing Team Opel Kadett GSi 16V 171 Salmikangas Esko Kurikka Ari Sydänmetsä Esa Savolainen Rami 17 50 Dalton Bros Racing BMW 323 170 Rajala Ville Riikonen Juha-Matti Rajala Ari Pohjola Hannu 18 611 Special Stage VIP BMW 318 is 170 Vainionpää Sami Vainionpää Kimmo Vainionpää Kai 19 139 First Stop Racing BMW 325i 166 Pisilä Teemu Kallinen Sami Kuoksa Kimmo Leponiemi Teemu 20 101 Nonbros BMW 325i 165 Riiho Timo Alanen Jorma Riiho Atte 21 17 Bemu Team BMW 323i 165 Lehtonen Tommi Rikkilä Ari Granqvist Juha Kinnaslampi Petri Närevaara Veli-Matti 22 511 Special Stage Motorsport BMW 316 Compact 153 Soimetsä Jukka Mätikkömäki Jari Järvelä Janne Jauhiainen Jouni 23 75 Alfa Tune Alfa Romeo Alfa 75 152 Erkkilä Kimmo Erkkilä Taneli Leino Jarmo Samu Korhonen Jarno Eklöf Sten Piirimägi Juuso Pykäläinen Morten Nõmme Jaakko Leskelä Markus Laitala Mikko Oja Otto Soininen Sakari Mäkilä Kristian Gleisner KotkaFK KouvFK Viro KotkaFK LahtiFK VihUA RATU PFKK OFK-125 EurUA KeimFK Birel/Rotax Tony Kart/Rotax Tony Kart/Rotax Dino/Rotax Tony Kart/Rotax Energy/Rotax ART GP/Rotax Birel/Rotax Energy/Rotax Maranello/Rotax Tony Kart/Rotax Alpha/Rotax Corsa/Rotax Maranello/Rotax RK/Rotax Haase/Rotax Corsa/Rotax Tony Kart/Rotax Tony Kart/Rotax Energy/Rotax Tony Kart/Rotax Tony Kart/Rotax Kosmic/Rotax Birel/Rotax ART GP/Rotax DR/Rotax Corsa/Rotax Energy/Rotax FA Kart/Rotax 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 Jari Koivisto Aapeli Kiviniemi Jonna Rantala Topi Hovinen Simo Rauhala Niklas Simola Karoliina Lehtola Esa Silomaa Pekka Keränen Jani Virtanen Ilari Piispanen TampFK HyUA SWK EspooUA KeimFK TUA KeimFK OFK-125 KaMK NaSU OFK-125 Lehtoranta Sami Luostarinen Jari 24 91 Salama Racing BMW 325i 148 Murto Antti Ammunèt Jon Åström Jani Lainio Jarkko Ahonen Veli-Pekka 25 92 Hubracing Porsche 944 140 Makkonen Otso Kokkonen Timo Törmälä Aarno 26 84 Sirkus Racing Team Opel Kadett GSi 138 Koskela Jouni Rauhanen Teemu Muhonen Sami 27 120 TOP Sport Racing Honda Civic 130 Tuhkanen Aki Hakuli Juha Pohjola Jari Huttunen Mikko Mietttinen Harri 28 110 AR-Team Honda Civic 119 Kannisto Väinö Rosengren Sami Kannisto Kari Salminen Aki 29 201 WebInfo Racing BMW 323i 119 Sarkio Juha Joensuu Esa Autio Mikko Vettenniemi Markku 30 64 KH Motorsport BMW 323i 117 Karvola Jari Sirviö Jari Rasku Jussi 31 21 Kepardi Team Finnak Renault Megane 107 Salonen Sami Salonen Saku Veijola Risto 32 224 2 Smoke Racing Peugeot 306 S16 98 Moilanen Mika Moilanen Markus Kesälä Jouni 33 124 Team ITM Opel Astra F GSi 16V 85 Reipsaari Tuomo Naukkarinen Ari Nummijärvi Tero 34 144 Road Hog Racing Porsche 944 68 Frosterus Toni Matikainen Jussi Aho Jere Leinonen Timo 35 54 Hi Hope Racing Team Toyota MR2 46 Backman Matias , Kim ja Max, Gustafsson Jan Linden Jonas DR/Rotax Energy/Rotax Energy/Rotax Ninar/Rotax Birel/Rotax Top Kart/Rotax Tony Kart/Rotax Alpha/Rotax Alpha/Rotax CRG/Rotax RK/Rotax JOKKIS Drive In JM 31.08.2013 Säkylän UA Yleinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Hongisto Tomi L-H UA Emilia&Vilma Volsu Tamminen Miikka SomUA Arska-Volkshaben Koivisto Kai-Petteri VaToSUA Klemolan Beto Ford Virtanen Jonne ÄetUA HH Golf Keljo Jorma P-HUA Sekatyömies Fiat Lehtinen Niko SAU Veivit vaihtoon Fiat Rask Toni SaloUA Kattopinnoite Fiat Koivisto Kari-Pekka VaToSUA Klemolan Be Datsun Manninen Mika VihUA Mopo Team Opel Huhta Saku RaisUA MP-Huolto Oy VW Haavisto Sauli HuiUA Laatupalvelu Volvo Siren Tuomas L-H UA Möllilä Racing VW Rekola Pasi KokeUA Ropatech Opel Rantala Tauno EurUA KHW Racing Ford Naiset 1 2 3 4 5 6 Laine Ilona LemUA Korpela Essi ÄetUA Kykkänen Riina AnkUA Lähteenmäki Niina SäkUA Perätalo Suvi KangUA Heininen Niina V-SUA Nuoret 1 2 3 4 5 6 Wilpola Santeri Rekola Valtteri Piekkala Jere Haavisto Joni Keljo Ville Henell Sami Emilia&Vilma Volsu PR-team VW KH Volvo Veskun Fisu KonePoint Fiat TPR Voort SAU Veivit vaihtoon Fiat KokeUA Ropatech Opel SomUA Arska NSU HuiUA Laatupalvelu Volvo P-HUA Sekatyömies Fiat VaToSUA KA-SA Simca Seniorit 1 2 3 4 5 6 Mannila Ari NoorUA LRT VW Helenius Hannu ÄetUA HH Opel Koivisto Kari-Pekka VaToSUA Klemolan Be Datsun Helminen Juhani HuiUA Pikku Volvo Suomela Harri NaSU Opel Vectra Sjöroos Ali V-SUA Hiuspiste Fiat Karvia JM 21.9.2013 Karvian UA/MK Yleinen (63) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Juha Perälä KauhUA Ässäauto Fiat Joni Lehtola Jurvan UA Köpin nöyryytys VW Tuomas Lehtola KauhUA Autovaraosa Fiat Janne Laakso HämUA Pub Farmi VW Teemu Moilanen KauhUA M-Market Team VW Suvi Kaipila HämUA Jesse&Jasper Kuppeli Patrick Niemi JaMoKe Niemi Rac Team Fiat Jaakko Santahuhta HoMK/UA Fiat 133 Joonas Rantanen HämUA Kostula Team Fiat Sauli Saarinen OrSUA Retu Racing Fiat Tero Pihlajamäki LapUA Gasthaus Tiitu Fiat Jorma Keljo P-HUA Sekatyömies Fiat Niko Viljanen LapUA PRP.fi Opel Jussi Naskali P-HUA Tempa Henko VW Jesse Mustakoski KarUA/MK Finn-Metacon fiat Ari-Pekka Bergendahl KauhUA Scansolo Kupla Sami Siltala KauhUA NoCanDo RT VW Jaakko Lähteenmäki ParkUA vilkut.com Volsu Naiset (14) 1 2 3 4 5 6 7 Suvi Kaipila Suvi Perätalo Sanna Hakala Jaana Kuusela Tiia Jortikka Anilla Perälä Mira Koivisto HämUA Jesse&Jasper Kuppeli KangUA KonePoint Fiat P-HUA KKR-Team Toyota HämUA Kehveli Racing Volvo KokeUA japirak.com Ford KauhUA Eiran Dekanex Fiat HoMK/UA A&K T.Koivisto Fiat Nuoret (22) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Tuomas Sepänmäki HoMK V-P Sepänmäki Fiat Niko Jaskari KarUA Charterheinola Toyota Jami Rintatalo KauhUA HKL Mikarto JM-Golf Tuomas Kamila KauhUA RP J.Huosionmaa Fiat Topi Strömberg ViSUA Pojat Racing Mazda Arttu Pasuri OrSUA Retu Racing Fiat Topias Viita LapUA KJ-Koneistus VW Miika Järvi NokUA Fiat 133 Sampo Björkman ViSUA Pojat Racing Mazda Mika Salokorpi LapUA Tmi Hannu Sippola Fiat Jaakko Sauren VaToSUA PR-Auto VW Iiro Lahtinen ParkUA PöllikuljetusVW EVK (27) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Tapio Hakala P-HUA KKR-Team Toyota Hermanni Heikkilä AL-Härmä Karim Z. Jani Klemola Joni Lehtola Ari Laksola Kari Pihlas Ari Tuomola Jonny Back Opel Corsa B Datsun Finn Opel Corsa Toyota Starlet VetUA Klemolan Betoni MR2 JurvaUA Fiat 133 JurvaUA Volvo S40 AL-Hki BMW M3 HuiUA Kip-Man VW 1302 S NNSB KDM Tech VW V1600 1. 5. Riikonen Golf SuonUA Loglift Volvo EVK (36) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Jani Sairanen SulMK Rakenne ja As. 4. 4. 2. 3. 6. Jarkko Koskimaa Antti Hautaketo Harri Suomi Rasku Kai Autocrossi SRC 1. 2. 2. Y Pösö Esa Ketomäki LapUA Konekorjaamo Pösö Kari-Pekka Koivisto VaToSUA Klemolan Bet Ford Mikko Ruohonen KauhUA Scansolo Team Opel Mika Kaasalainen HämUA Tas Maal Toyota Joni Laakso HämUA A&J Volvo Raimo Aalto KauhUA Ohmerojärvi Ford Niko Viljanen LapUA PRP.fi Opel Kai-Petteri Koivisto VaToSUA Klemolan Bet Ford Marko Pessi ParkUA Nieminen Transp Ford Sami Prinkkala KokeUA japirak.com Ford Arctic Machine 21.9.2013 Kuopion UA Yleinen (55) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 15 Pekka Palm KUA Europcar Fiat Tero Kankaanpää ReiUA Autosoppi Fiat Teppo Puttonen VesUA AK Timanttiteam VW Timo Koljonen VesUA Porokka Forest Fiat Sami Haukka KonnMK Maanrakennus Fiat Aatu Pajarinen JoeUA Fiat 133 Sauli Laitinen SuonUA HämäräJopparit Opel Raimo Kuikka KUA Sunbeam Lasse Kankaanpää ReiUA AutoSoppi Fiat Tero Korhonen LapinlAU Jutkista Racing Fiat Markku Kärkkäinen SulMK Kone Janhunen Volvo Jukka Lohilahti KUA Opel Erkki Väätäinen KUA Väätäisen korj. 6. 19 82 WTF Racing Honda Civic CRX 3 115 Kokko Rauno Peura Ahti Kuusimäki Antti Paju Mikko 20 811 Kaunismäki Racing Honda Civic 2 103 Kaunismäki Markku Luoto Kimmo Helenius Jami Lehtimäki Antti 21 12 Opelix Racing BMW 3 89 Suomi Marko Koivula Timo Järvi Markku 22 92 Hubracing Porsche 944 3 71 Makkonen Otso Kokkonen Timo Törmälä Aarno 23 313 Baijeri Racing Ry BMW 325i 3 68 Heikkinen Janne Syväsalmi Karri Riekkinen Juha Kevo Janne 24 19 Team Yacco Citroen Xsara VTS 3 7 Sorri Petri Maijala Jarmo Pohjola Heikki RALLICROSS Autokrossi Kärppämäki 29.9.2013 Kauhavan UA Crossi EVK 1. Fiat Anne Koljonen VesUA LähiTapiola VW Kirsi Kröger-Kuosmanen Koi-SavUA KER Viiatti Heidi Lång KiuUA Pörri Racing Mazda Päivi Tervala JoeUA VW Golf Karoliina Heinonen LRT Heinonen Racing Pökö Saara Jetsonen VesUA Jetista OY Citikka Nuoret (9) 1 2 3 4 5 6 7 Riku Haukka Jani Varis Niko Haukka Vertti Pakarinen Miika Huttunen Pasi Mölsä Eemil Airaksinen SuonUA Maanrakennus Fiat KonnMK/UA Pekan laina Fiat SuonUA VW Kupla SuonUA HämäräJopparit Kupla Koi-SavUA Volvo 242 JoeUA Konekorj. Fiat Jari Puranen SuonUA Pienkone Fiat Naiset (11) 1 2 3 4 5 6 7 Outi Väätäinen KUA Väätäisen korj. 5. 3. Ford Ossi Huttunen KUA Ford Kari Hyvärinen KiuUA Lupis Racing Team Ford Jussi Piekiäinen KUA VW Golf Veini Siekkinen LMM Saab 900 Rallye Teppo Puttonen VesUA AK Timanttiteam VW Kimmo Kouvalainen LapinlAU MaanRakPalv Ford Markku Kärkkäinen SulMK Kone Janhunen Volvo Toni Pirinen Koi-SavUA Ford Antti Oittinen VesUA Omakustanne Toyota Jouni Hentunen JuuUA Pula-aho Racing Lada Jarno Puranen SuonUA HämäräJopparit Opel Kaskiminerals Oy Jm 22.9.2013 Oulaisten MK/UA Yleinen (82) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 Siltanen Janne EUA Silta-Turkis fiat Häkkinen Henri HvMK/UA Mäkiosat Volvo Heikkilä Arto KoMoKe Tarv.AutoJPudas VW Kuivalainen Timo YUA TTK Racing VW Haapala Markus ParatMU Puhto Racing Toyota Väyrynen Petri OUA Fin Door Fiat Piispanen Antti ScPalas Fiat Raudaskoski Tomi Paratiisin/MU Ford Anglia Paavola Tomi KRRMK Rakennus Paavola Fiat Rahkonen Matti KausMK Ullavan Op Fiat Ylimäki Jyrki LakUA R-Office Mazda Kurikka Esa OuMK/UA VW Kupla Nurkkala Eero HvMK/UA Kalmetal Nissan Kyllönen Teemu OMU Nissani on kissani Himanka Antti KRRMK/UA Kumikorjaamo VW Hintsala Matti ScPalas Kaatesparnea Rac Fiat Kalmukoski Tapani EUA AP Rengastarvike Ford Oikarinen Jarkko RoiUA Skoda Marttila Aki YUA KaMa Viiatti Hillilä Heimo ParatMU Raiten Korjaamo Fiat Naiset (23) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Hjort Sirpa Paavola Minna Himanka Miia Rautio Sanna Alalahti Heli Hillilä Inka Hyötylä Ritva Pietilä Sanna Rautiainen Inga Savela Taija-Leena Huhta Satu Marttila Paula Nuoret (20) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuivalainen Valtteri YUA Törmä Niko ParatMU Laurila Eero LappajUA Rautiainen Eemeli PuMK/UA Lehtonen Joni OMU Rahkonen Juho VetUA Kemppainen Janne LakUA Rautio Joonas OuMK Palosaari Jimi OuMK/UA Leiviskä Juha-Matti OMU EVK (56) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 OFK Tarv.Auto J.Pudas VW KRRMK Rakennus Paavola Fiat KRRMK Kumikorjaamo VW ParatMU Puhto Racing Ford ScPalas oulunromu.fi Nissan ParatMU Raiten Korjaamo Fiat KokUA Starlet PuMK/UA Rengasportti Pösö RoiUA Red Nose Racing Pösö ParatMU Puhto Racing Mazda OUA Honda YUA KaMa Ford TTK Racing VW Puhto Racing Fiat Siltaturkis Fiat Opel Samin Volvo PTR-Kuljetus Fiat JaPe Team Volvo Fiat 133 Googe Fiat Häkkinen Henri HvMK/UA Mäkiosat Volvo Saarela Petri HvMK/UA Toyota Corolla Ketomäki Esa LapUA Konekorjaamo Mitsu Isokangas Timo OuMK Oulaisten M-työ Ford Ylimäki Jyrki LakUA LVI-Center Oulu Mazda Haapala Markus ParatMU Puhto Racing Toyota Nurkkala Eero HvMK/UA Kalmetal Nissan Kyllönen Teemu OMU Nissani on kissani Kallio Janne HvMK/UA Kalmetal Opel Marttila Jani YUA KaMa Ford Kalmukoski Tapani EUA AP rengastarvike Ford Seppälä Teemu ParatMU Puhto Racing Toyota Santapakka Lauri HvMK/UA Onni volvo Alalahti Janne ScPalas oulunromu.fi Nissan Mertala Panu ScPalas VW Golf Raudaskoski Markku ParatMU Nivalan Kivi Ford Takalo Arto OuMK Ojan Autosähkö Saab. 3. 7. ÄhtUA LappajUA TapUA ViSUA Jari Koskimaa Jukka Yli-Hellä Mika Makkonen Esa Luhtala Jukka Oja Marika Mäkelä Toni Harju ÄhtUA HuiUA NokUA LaihUA LemUA ÄhtUA ÄhtUA Opel Astra Fiat Ford Focus Citroen Xsara WRC Renault Clio 1.6 Peugeot 106 Rallye Fiat Bravo KARTING Waskart 7.-8.9.2013 Vaasan UA Lauantai Leevi Lintukanto Patrik Räsänen Matias Salonen PirKa KoiSavUA PirKa MS Kart/Raket CRG/Raket MS Kart/Raket Sununtai 1) Lintukanto, 2) Salonen, 3) Räsänen, 4) Veeti Virta (SWK, CRG/Raket) Raket junior Lauantai 1 2 3 4 5 6 7 8 Juho Parviainen Emil Kalliomäki Niko Manerus Topi Kuusinen Jemina Paavola Eemil Salonen Valtteri Valkeejärvi Walle Pajuoja TampFK SWK KonnMK SaaUA KausMK J-äijät PFKK LaihUA MS Kart/Raket Maranellot/Raket CRG/Raket CRG/Raket Maranellot/Raket Maranellot/Raket Maranellot/Raket Tony Kartt/Raket Sunnuntai 1) Kalliomäki, 2) Valkeejärvi, 3) Salonen, 4) Parviainen, 5) Kuusinen, 6) Paavola, 7) Manerus, 8) Pajuoja KF6 Finaali 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 3 4 5 6 7 8 9 29) Vilaev, 30) Arttu Ojaranta, 31) T.Salmenautio, 32) Saarniala, 33) J.Salmenautio, 34) Honka, 35) Mikkilä, 36) Nukala, 37) Lylander, 38) R.Salmenautio, 39) Siderkova, 40) Ostafichyk, 41) Aapo Miettinen, 42) Ralman, 43) A.Grönfors, 44) Herranen, 45) Miemois, 46) Joonas Routa, 47) S.Grönfors, 48) Särg, 49) Arto Ojaranta, 50) Nieminen Cadet Finaali 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 Joona-Oskari Juurikka OFK-125 RK/Raket Hugo Heinonen VUA Haase/Raket Atte Salmenautio JärvisUA Dino/Raket Aleksanteri Autio KvanUA Maranellov Roope Kettu KausMK CRG/Raket Jami Kankaanpää SuSeKa RK/Raket Joona Yli-Kiikka VUA Maranello/Raket Arttu Peltokangas AL-Härmä Birel/Raket Lauri Syväoja LapUA CRG/Raket Cristopher Laaksonen VUA Haase/Raket Matias Lautamäki JaMoKe CRG/Raket Atte Nykänen KvanUA CRG/Raket Samu Vuori VUA Haase/Raket Onni Kitinoja VUA Birel/Raket Santeri Yli-Pelkonen KvanUA CRG/Raket Finaali 2 1) Heinonen, 2) Juurikka, 3) Kankaanpää. 34 - HANAA TULOKSIA MOTOPARK ENDURANCE SALOON 5.10.2013 Varkauden ja Kotkan UA ENDURANCE MOMO MOTORSPORT WEEKEND 21.-22.9.2013 Momo Racing Team Tulokset: MUT-Palvelu Oy Saloon 1 Tulokset: MUT-Palvelu Oy 15 74 xomotorsport team honda Honda Civic 3 145 Varjus Matti Vuorinen Kari Rättö Sami Pakarinen Mika 16 740 TLE-Racing Volvo 740 2 144 Sarkkola Severi Karkkula Janne Karkkula Juha 17 712 Team Karppinen Racing Volvo 244 2 142 Talvitie Torsti Nurmi Reino Talvitie Kari Isotalo Kari 18 106 106 Racing 3 122 Nansukoski Mika Sainio Viljo-M. 4. 4) Yli-Kiikka, 5) Autio, 6) Yli-Pelkonen, 7) Lautamäki, 8) Salmenautio, 9) Oskari Ojanen (JaMoKe, Swisshutless/Raket), 10) Kettu, 11) Syväoja, 12) Peltokangas, 13) Laaksonen, 14) Vuori, 15) Kitinoja, 16) Nykänen Syyspäräys 28.-29.9.2013 Porin FK-Kerho Micro 1 2 3 2 40 Metalinesport BMW 323i 184 Manninen Jyrki Oikari Mika Aninko Ville Tähtinen Jari Karttunen Veli-Pekka 432 Mopo Team Honda Civic 184 Ahjoniemi Tomi Palmroos Pasi Anttila Petri Wathen Risto 26 Roundrunners Honda Civic SiR 183 Mäkelä Janne Lokasaari Mika Westman Ronnie 7 MMR Team Honda Civic CRX 183 Karhu Jarkko Laine Janne Paimen Petri Ristiluoma Mikko Laine Henri 32 Silver Racing BMW 325i 182 Silventoinen Pasi Ylätalo Pekka Turunen Jani Marttila Tero 35 Limousinedrivers ry BMW 323i 182 Hänninen Sami Kosonen Pekka Lampila Timo Harjumaaskola Arto 44 Varmuusketju BMW 325i 180 Savisalo Ari Aulanko Veikko Kiviranta Niko Talvio Teppo Pirhonen Tuomo 89 Barbara racing team 2 BMW 325i 178 Mäkinen Olavi Jokinen Kai Mattila Teppo ja Jere Isohaka Pasi 97 GRT BMW 325i 177 Gustafsson Mika ja Joni Nevasalo Hannu Reinikainen Juha Arttu Salmela OFK-125 RK/LKE Aleksi Keskitalo OFK-125 Haase/LKE Petteri Jäppinen HFKK RK/LKE Dariush Moghadampour KauhUA CRG/LKE Tuomas Pöntinen HFKK Haase/LKE Patrik Goman OFK-125 Birel/LKE Pyry Kekarainen EPUA FA Kart/LKE Ville Uitto EPUA CRG/Parilla Arttu Miettinen JärvisUA CRG/Parilla Konsta Lappalainen KeimFK Tony Kart Roni Kalliokoski AL-Härmä Birel/Parilla Miro Sakko OFK-125 Corsa/LKE Jonne Ollikainen OFK-125 RK/LKE Arto Ojaranta EspooUA Rosso Korsa/LKE William Alatalo EPUA Maranello/Parilla Niko Kalliokoski AL-Härmä Birel/Parilla Dennis Söderling KeimFK Birel/Parilla Valtteri Vauhkonen SuonUA Tony Kart/LKE Teemu Salmenautio JärvisUA CRG/Parilla Rasmus Joutsimies KeimFK Tony Kart/LKE Miko Kiminki LapinlAU Haase/LKE Santtu Grönfors VUA Praga/Parilla Henri Kaasinen J-äijät CRG/Parilla Jesse Rissanen AL-Kuopio CRG/LKE Ira Siderkova Lenzokart/LKE Ossi Peltola RATU ART GP/Parilla Jere Mikkilä VihUA Ninar/LKE Arttu Ojaranta EspooUA Rosso Korsa/LKE Elias Vauhkonen SuonUA CRG/LKE Jimi Nukala VUA CRG/LKE Rasmus Karenmaa PFKK Haase/LKE Jesse Salmenautio JärvisUA CRG/Parilla Jussi Kuivakangas LapUA Haase/LKE Juho Routa PFKK G.P.Racing/Parilla Petteri Lylander VUA Maranello/LKE Aapo Miettinen JärvisUA CRG/LKE Otto Honka LahtiFK Birel/Parilla Riku Salmenautio JärvisUA CRG/Parilla Ropin Särg Haase/LKE Lenni Nieminen VUA Maranello/Parilla Toni Herranen KR-Team Corsa/LKE Jana Erika Ralman Kosmic/LKE Joonas Routa PFKK Haase/Parilla Lucas Miemois VUA Haase/LKE Leevi Helander RiiUA Tony Kart/Parilla Aleksander Vilaev Lenzokart/LKE Daniel Ostafichyk Kosmic/LKE Arttu Grönfors VUA Maranello/Parilla Juuso Jumisko OFK-125 RK/LKE Axel Saarniala KeimFK Birel/LKE Finaali 2 1) Kekarainen, 2) Salmela, 3) Uitto, 4) Lappalainen, 5) Jäppinen, 6) Söderling, 7) V.Vauhkonen, 8) Karenmaa, 9) Keskitalo 10) Goman, 11) N.Kalliokoski, 12) Ollikainen, 13) Arttu Miettinen, 14) Alatalo, 15) R.Kalliokoski, 16) Moghadampour, 17) Sakko, 18) Kiminki, 19) Rissanen, 20) Peltola, 21) E.Vauhkonen, 22) Kaasinen, 23) Kuivakangas, 24) Juho Routa, 25) Helander, 26) Pöntinen, 27) Joutsimies, 28) Jumisko, KZ2 - SM 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Aleksi Tuukkanen HeiUA Juha Mäki-Jouppi EPUA Oskari Kurki-Suonio VihUA Henri Mäkilä SWK Juho Valtanen PFKK Roni Juutinen AL-Kuopio Marko Helistekangas KeimFK Henri Kauppi LahtiFK Aki Salmenaho HyUA Jan Kuovi RiiUA Ninar/TM Praga/TM Ninar/TM DR/TM Ninar/TM CRG/TM Energy CRG/Maxter Ninar/TM Rosso Korsa/TM Micro 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 Rasmus Kukkumäki KankUA CRG/Raket Nikolas Pirttilahti KokeFK Tecno/Raket Matias Salonen PirKa MS Kart/Raket Niko Perttala TampFK CRG/Raket Jame Wallden XON SC CRG/Raket Jimi Hannus PirKa Dino/Raket Artturi Malin KeimFK CRG/Raket Juha Nyberg MikUA OK1/Raket Eetu Haapala SuSeKa Dino/Raket Jesse Särkinen PirKa CRG/Raket Emil Grönvall TUA CRG/Raket Kimi Salonen KokeFK CRG/Raket Joonas Pekkala EspooUA Rosso Korsa/Raket Luka Nurmi PirKa Dino/Raket Patrik Räsänen KoiSavUA CRG/Raket Urho Nieminen PirKa Tecno/Raket Miska Halonen UlvilaFK CRG/Raket Olli Anttila RuFK CRG/Raket Tomi Tikkinen ÄkiUA ART GP/Raket Oona Oksanen FFKK Dino/Raket Raket junior 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 Leevi Lintukanto Joni Mustalahti Juho Parviainen Topi Kuusinen Emma Tonteri Eetu Haapala Jussi Kerminen Jimi Kalliomäki Joonas Routa Aleksi Silvola Toni Pekkala Juulia Pukkila Lauri Kuusisto Veera Hiltunen Lassi Tuominen Eemil Salonen Raket 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 PirKa LMM TampFK SaaUA KeimFK FFKK PFKK TUA PFKK LapinlAU EspooUA KokeFK MonakoFK NilUA SWK J-äijät MS Kart/Raket CRG/Raket MS Kart/Raket CRG/Raket CRG/Raket Dino/Raket Gillard/Raket CRG/Raket CRG/Raket Birel/Raket CRG/Raket Maranello/Raket Gillard/Raket Kosmic/Raket Maranello/Raket Maranello/Raket Ville Uitto EPUA CRG/Raket Tuure Päivärinta PirKa Dino/Raket Aleksi Potter PirKa CRG/Raket Roope Ropanen PirKa Dino/Raket Dariush Moghadampour KauhUA CRG/Raket Joonas Såg LMM Maranello/Raket Julius Mursu SCK CRG/Raket Juho Routa PFKK CRG/Raket Lauri Leppä FFKK Maranello/Raket Eero Anttila RuFK CRG/Raket Tomi Tiilikainen KUA CRG/Raket William Alatalo EPUA Maranello/Raket Kosti Joutvuo AAU Parolin/Raket Aleksi Viitamäki TUA Praga/Raket Oscar Rouvinen EspooUA CRG/Raket Jere Moilanen J-äijät CRG/Raket Tommi Heino KokeFK DR/Raket Veeti Vaara TUA ART GP/Raket Valtteri Valkeejärvi PFKK Maranello/Raket Mirko Kuutilo PirKa CRG/Raket Pyry-Petteri Pelli LMM Dino/Raket Emil Kalliomäki SWK Maranello/Raket Otto Kilpi FFKK Gillard/Raket Oskar Rike TUA CRG/Raket Markus Leppänen SuSeKa Dino/Raket Joel Aaltonen KokeFK Dino/Raket Eetu Forssell LMM Maranello/Raket Niki Nurmi PirKa Dino/Raket Eric Kuhn Viro CRG/Raket Jemina Paavola KausMK Maranello/Raket Eetu Kokkonen NilUA RK/Raket 32 Janne Rantala KF 2 1 2 3 4 KF 3 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 KF6 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 Juho Valtanen Jaakko Leskelä Akseli Siltala Kalle Merisalo LapinlAU PFKK VihUA KeimFK LahtiFK Paavo Tonteri KeimFK Lauri Tenhunen TUA Rasmus Tuominen J-äijät Joonas Penttinen JoeUA Oscar Raunio KeimFK Timi Laine EspooUA Elmeri Peippo EspooUA Eetu Riihijärvi RaaUA Roope Rinne-Laturi HFKK Rasmus Karenmaa PFKK Robin Sario HFKK Tuomas Pöntinen HFKK Elias Niskanen AL-Kuopio Nico Tikkinen ÄkiUA Jere Peltonen VihUA Juho Valtanen Lauri Tenhunen Toni Kuukkula Jesse Paavola Henri Kauppi Eino Heikkilä Oskari Akkanen Jami Kalliomäki Tommi Aarni Kaisa Eiristö Jesse Kervinen Tommi Toikka Roope Kokkonen Manu Haapala Petri Ojanen Jere Karppinen Nestor Neuvonen Aapo Nykänen Eero Saarman Sami Sinervo Anssi Hiltunen Tomi Siikala Jere Korhonen Sonja Inkeroinen Joonas Lepistö Ville Muilu Väinö Peltonen Emma Avantola Mikael Heikka Outi Hiltunen Jasper Pokkinen Tuuli Silomaa Ilari Piispanen OFK-125 Tomi Hannus PirKa Jaakkomatti Paulin IisUA Thomas Lindfors PirKa Daniel Louko KotkaFK Roope Koivisto FFKK Mi Maijala PirKa Vesa Virtanen AAU Konsta Kapiainen KouvFK Jimi Nukala VUA Teemu Stigell KaUA Tuomas Pöntinen HFKK Eetu Alakulppi SCK Samu Vertanen J-äijät Julius Salminen PirKa Philip Miemois VUA Elias Lönnroos VUA Toni Toikka KotkaFK Rotax Max 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Kosmic/Vortex Birel/Parilla ART GP/Parilla LH/Parilla ART GP/Parilla CRG/Parilla Praga/Parilla ART GP/Parilla Maranello/Parilla ART GP/Parilla Birel/Parilla FA Kart/Vortex ART GP/Parilla Haase/Parilla Haase/Vortex Praga/Vortex Haase/Vortex ART GP/Parilla LH/Parilla PFKK Kosmic/Yamaha TUA CRG/Yamaha MonakoFK Ninar/Yamaha KausMK CRG/Yamaha LahtiFK CRG/Yamaha PFKK CRG/Yamaha PirKa Ninar/Yamaha TUA CRG/Yamaha VihUA Ninar/Yamaha HyUA Ninar/Yamaha PiekUA Ninar/Yamaha KouvFK CRG/Yamaha NilUA Tony Kart/Yamaha FFKK Ninar/Yamaha KokeFK CRG/Yamaha J-äijät Energy/Yamaha TUA CRG/Yamaha LMM Energy/Yamaha AAU Ninar/Yamaha LahtiFK Tony Kart/Yamaha NilUA Kosmic/Yamaha JärvisUA Dino/Yamaha LapinlAU Tony Kart/Yamaha LievUA Tony Kart/Yamaha KokeFK DR/Yamaha AAU Tony Kart/Yamaha UlvilaFK Ninar/Yamaha KauhUA Maranello/Yamaha TUA Tecno/Yamaha NilUA Kosmic/Yamaha KokeFK DR/Yamaha OFK-125 Alpha/Yamaha Rotax Max Junior 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 CRG/Raket Konsta Lappalainen KeimFK Tony Kart/Parilla Arttu Salmela OFK-125 RK/LKE William Alatalo EPUA Maranello/Parilla Jonne Ollikainen OFK-125 RK/LKE Petteri Jäppinen HFKK RK/LKE Niklas Heino KouvFK Birel/Parilla Ira Sidorkova Viro Lenzokart/LKE Niko Kalliokoski AL-Härmä Birel/Parilla Rasmus Karenmaa PFKK Haase/LKE Roni Kalliokoski AL-Härmä Birel/Parilla Arto Ojaranta EspooUA Rosso Korsa/LKE Alexander Vilaev Viro Lenzokart/LKE Otto Honka LahtiFK Birel/Parilla Tuomas Pöntinen HFKK Haase/LKE Juho Routa PFKK G.P.Racing/Parilla Tomi Tiilikainen KUA Haase/LKE Elias Seppänen MonakoFK Corsa/LKE Juuso-P Panttila EspooUA Top Kart/Comer Veeti Hietasalo EspooUA CRG/Parilla Daniel Nurmi LMM FA Kart/LKE Joonas Routa PFKK Haase/Parilla Rasmus Joutsimies KeimFK Tony Kart/LKE Arttu Ojaranta EspooUA Rosso Korsa/LKE Jana Erika Ralman Viro Kosmic/LKE Julius Mursu SCK CRG/LKE Henri Kaasinen J-äijät CRG/LKE Joni Soini OFK-125 Corsa/LKE Vilho Haalisto KokeFK Gillard/Parilla Yamaha 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 10 198 Team Jacksonville BMW 325i 177 Haverinen Jami Kihlman Ilkka Ritari Jarkko 11 122 N.A.P
NOT Rusty! Justy LapUA 7058 Opel Corsa VaaSAS 8505 VaaSAS LopUA 8792 Subaru Impreza GT LapUA/KurUA 8801 Opel RaaUA 10401 Korsu Suzuki NuUA 10456 Toyota Starlet TCOF 11416 Toyota RAV4 VaToSUA 11615 Audi AAU/LopUA 11811 VW Golf AAU 11933 Toyota Starlet TAUK 12169 Subaru Impreza HyUA 12383 Winhaan Suzuki HyUA/FoSUA 12770 HaAS-Daihatsu AL-Hki 13249 Asrak-Golf JSAST/LapUA 13929 LapUA SaloUA 16583 SaloUA KangUA 19723 VW Golf Country. Peugeot SomUA Arska Ford SAU Sorvaamo Ford SAU PR-Team Volvo AnkUA RKR-Opel AnkUA VSR-Opel ValUA Volvo 360 ValUA Dynamo Foortti ELiMU Bad Boy Racing Toyota Yleinen (117) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Timo Manninen LahUA Kulmar Fiat Timo Ruoppa LuuUA Tukkitaksi VW Arto Harju UAU Piiponniemi VW Janne Viitikko JuvaUA AH Pehkonen Volvo Olli Juhola Päij-HUA Autolasikeskus Fiat Mika Virtanen LemUA Maanrakennus vw Jyrki Kanerva Päij-HUA Ruttuset Racing Fiat Mikael Savolainen Päij-HUA BF Racing BMW Hemmo Hietapohja AnkUA Viilattu Amazoni Sami Helenius ÄetUA Opel Ville Saarela LahUA Eräpolku Racing Ford Joni Korhonen LahUA Eräpolku Racing Ford Harri Laapotti HämUA Euro-teli Mahavolvo Vesa Hautalahti AnkUA Pikataival Ford Jussi Järvinen VihUA Saab 96 Super Jaakko Tenhonen NoorUA/MK Diileri Fiat Jari Helminen Päij-HUA Auriola Racing Saab Niko Laesvaara LahUA Eräpolku Racing Opel Henri Mannismäki TamUA PMR VW Juha Karkkula LamUA 4H Motorsteam Volvo Jaana Koskema Päij-HUA Fiat 600 Tomi Kattelus LuuUA Renttu Racing Volvo Kalle Yrjölä LahUA EräpolkuRacingFord Ari-Pekka Ahonen Päij-HUA MR Ahonen Fiat Tero Helenius ÄetUA Volvo Jouni Mäkelä HamUA Kone Ykköset Toyota Olli Lavikainen EspooUA Me-taksi Volvo Jonne Virtanen ÄetUA HH Volvo Juha Koskimaa Päij-HUA Betomik Kupla Niko Valovaara VääUA Okki Opel Naiset (33) 1 2 3 4 Jaana Koskema Päij-HUA Outi Kurki-Rahikainen HyUA Päivi Mentula AnkUA Heidi Ruhanen LuuUA Fiat 600 JX-Racing VW Spark Racing Fiat Tukkitaksi VW 5 6 7 8 9 10 11 12 KangUA KonePoint Fiat PukMU PukkiTeam VW PuMK Specialrakennus Fiat LemUA Mikan Kuppeli EspooUA Me-taksi Volvo ValUA P.R.T FORD LahUA Eräpolku Racing Ford ELIMÄEN MU Korjaamo Fiat Naiset (14) Jeri Kaitonen KySUA Fiat 133 Manu Juhola Päij-HUA Autolasikeskus Fiat Panu Pöntynen LuuUA aina Fiat Jimi Lankinen Päij-HUA Autokorjaamo VW Janne Hämäläinen LuuUA Hämy Team Fiat Samu Pohjola AnkUA VSR-Opel Joni Kungas VääUA Kungas VW Kim Forsgren PukMU PukkiTeam Fiat Antti Eerola AnkUA Hannu sponssaa VW Roope Tykkyläinen Päij-HUA Simca Tonni Andreas Forsström E-TMK Horsbäck Bilserv VW Nuoret (21) Suvi Perätalo Heini Mäkelä Marjo Lohilahti Hanna Liinamaa Nina Lavikainen Minna Salmi Kirsi Yrjölä Irma Pekkarinen Nuoret(17) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 JM-Kärppämäki 29.9.2013 Kauhavan UA Yleinen (31) 1 2 3 4 5 6 7 8 Kari Olli LappajUA Loma-Rantala VW Tapojärvi Jesse KoMoKe Nykäset Oy Fiat Angervisto Kimmo LappajUA Lapphuolto Fiat Rantala Tero AL-Härmä A.Pernaa/LL Fiat Pihlajamäki Tomi LapUA Lounaskulma Fiat Kojola Olli LapUA KJ-Koneistus VW Paavola Raimo KRRMK Rakennus Paavola Fiat Näykki Teemu KvanUA E.Laurila Oy Fiat Naiset (10) 1 2 3 4 5 6 Huosionmaa Eija Uutela Emilia Munkki Satu Paavola Rita Kattelus Lotta Saariaho Heli Nuoret (11) 1 2 3 4 5 6 Kalliokoski Jere Viita Topias Sillanpää Joonas Kangas Kalle Rantala Tarmo Iso-Tuisku Kai PokyUA A.Pernaa/LL Fiat AL-Härmä Maarakennus VW KvanUA Saloteam Toyota KRRMK Rakennus Paavola Fiat AL-Härmä Opel LappajUA Lapphuolto Fiat AL-Härmä SMA-Motorsp Fiat LapUA KJ-Koneistus VW AL-Härmä Custom Parts VW KvanUA Honda AL-Härmä Tompan Fiat AL-Härmä VW EVK (19) 1 2 3 4 5 6 Rantala Tero AL-Härmä MikrOsat Mazda Kattelus Harri AL-Härmä Opel Takala Ari KauhUA Toyota Corolla Pihlajamäki Tomi LapUA Lounaskulma Ford Salovaara Toni KarstUA Salovaara Rac Ford Aalto Raimo KauhUA Ohmerojärvi Ford Syys JM Pori 29.9.2013 Satakunnan UA Yleinen (68) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 Henry Djakonowsky NoorUA/MK Leppijoki Fiat Toni Fallila UlvilaFK RAT Fiat Joni-Pekka Rajala NoorUA Raskaskoneh Fiat Janne Aatrakoski KokeUA Volkswagen Kupla Mikko Blomster SatUA Ritari Racing Fiat Anssi Korpela L-H UA AKMET Fiat Tero Hakanen L-H UA MR. Fiat Turunen Mikko JoeUA Pula-Aho Racing Fiat Lötjönen Ville PuMK M.Kanniainen Oy VW Kankaanpää Lasse ReiUA AutoSoppi Fiat Tiikkainen Olli LapinlAU CAT VW Lappalainen Jani IisUA ATK-Palvelu Fiat Vimpari Juha KiuUA Simca Tonni Keinänen Teemu SuonUA TKE-Racing Saab Niskanen Henri KiuUA matkasavo.fi Volvo Hiltunen Veli-Matti SuonUA VeMat VW Ruuskanen Antti KiuUA Pörri Racing Mazda Pohjolainen Eetu Leppävirta RT PP-Honda Väisänen Juho PuMK/UA Paljakka Fiat 1 2 3 4 5 6 7 8 1 2 3 4 5 6 7 8 Väätäinen Outi KUA Väätäisen korj. Fiat Lindroos Heli PihtUA Konepaja VW Koljonen Anne VesUA LähiTapiola VW Hjort Sirpa OFK-125 TarvAuto J.Pudas VW Hirvonen Jenna Koi-SavUA KER Viiati Heinonen Karoliina LRT Heinonen Racing Opel Ahonen Terhi SuonUA Konneveden SK Saab Mikkonen Suvi KiuUA Volvo Kärkkäinen Kosti KiuUA Truck Racing Fiat Pulkkinen Vesa-M SuonUA HämäräJopp Volvo Kemppainen Janne LakUA JAPE Team Toyota Mölsä Pasi JoeUA KK Riikonen Golf Palosaari Jimi OuMK MK Toni Palosaari Fiat Rissanen Juho Leppävirta RT Louhinta Pösö Rautio Joonas OuMK/UA Jokkisgalleria Volvo Loponen Jukka PuMK/UA JL Konetyöt Fiat EVK (54) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Mykkänen Riku LapinlAU Volvo 142 Ollikainen Ilkka LapinlAU Makope Opel Törn Kai LapinlAUpPöljän Salama Volvo Puttonen Teppo VesUA AK Timanttiteam VW Raudaskoski Tomi Paratiisin/MU Volvo 244 Hiltunen Janne LRT Kaitsun ja Juhon Peugeot Tuominen Joonas PuMK/UA JP-Paint Ford Hyvärinen Kari KiuUA Lupis Racing team Ford Heinonen Ari LRT Heinonen Racing Opel Huttunen Jari KiuUA Keilahalli Ford Kaikko Eerik TTR Ford Mäyrä Jukka HvMK/UARyysyranta Rac Volvo Kuikka Ari VesUA Tavara-Aitta Mazda Lohilahti Oiva KUA Renault Vartiainen Mika JoeUA Puha-Aho Rac T Opel Huttunen Ossi KUA Ford Kouvalainen Kimmo LapinlAU MaanRakPalv Ford Vauhkala Jorma ParatMU Puhto-Racing Ford Seniorit (21) 1 2 3 4 5 6 7 8 Puttonen Timo Pursiainen Asko Kärkinen Tarmo Leppänen Antti Vauhkala Jorma Marttila Kari Väätäinen Erkki Heikkilä Arto VesUA AK Timanttiteam V W RautaUA Röpö Röpö Team Fiat TuupoMK Kelpokerääjä Fiat KarstUA Hippusaab ParatMU Puhto-Racing Ford YUA Kama Fiat KUA Väätäisen korj.fiat KoMoKe TarvAutoJPudas Fiat JM-Asfalttimestari 5.10.2013 Jurvan UA Yleinen (80) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 Niklas Raak Jyri Ahonen Esa Torkko Jani Välimäki Martin Heikius Hermanni Heikkilä Veini Siekkinen Petri Lehtonen Pauli Saranpää Juha-P Pesonen Sauli Salokaski Joni Viita Mikko Mäkinen Timo Ruohonen Tomi Hongisto Jorma Peltokoski Harri Suomela Markus Paananen Kari Suomela Mika Raninen Matti Leikas Samu Myllyniemi Mika Kaasalainen Tero Hautala PeMK K.Raak Racing Imp KRRMK/UA S.Mäkelä Ford KauhUA Rengashuolto Fiat KauhUA Kaivtyöt Välimäki Fiat NNSB Heikius Rör Mazda AL-Härmä Karim Z. J.Mäentausta Fiat Niko Lehtinen SAU Toiminimi Fiat Jarmo Meriläinen KokeUA Villehardin l Masurkka Jani Rantanen ÄetUA Rockj Fiat Jari Jalonen ÄetUA ÄKV Fiat Aki Uusi-Äijö SomUA VW Kupla Sami Haavisto SatUA Huolto-Hanski Fiat Tomi Rinne SäkUA RAT Nissan Ari Kulmala KySUA S T M Volvo Naiset (13) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Outi Pihala-Heikkilä PunMK/UA Fiat 133 Nina Ylismäki V-SUA vakkakylmä xm Suvi Kaipila HämUAJesse&Jasper Pomppa Riikka Holma NoorUA/MK Fiat 133 Leena Virtanen ÄetUA Kuljetus Ford Essi Korpela ÄetUA PR-Team VW Jenna Talvitie KokeUA VW Kupla Jessica Männistö KokeUA MV-vuokraus Fiat Tiia Fallila KokeUA RaT Kirppu Nuoret (10) 1 2 3 4 6 Iiro Lahtinen Markus Koskinen Jere Kiveinen Santeri Wilpola Niko Jusi ParkUA HuiUA V-SUA SAU RauUA Pöllikuljetus Fiat Laatupalvelu Volvo Mikantaksi VW Toiminimi Fiat Fiat 133 EVK (28) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Petri Takku KokeUA japirak.com Ford Timo Kakkuri HuiUA Kuljetus Ford Ville Rekola AUA Ropatech Opel Jyrki Suominen V-SUA Autoasi Golf Tomi Rinne SäkUA RAT Nissan Markku Lempiäinen V-SUA Vakkakylmä XM Veli-Matti Ollonqvist SäkUA Rat Ford Sauli Haavisto HuiUA Laatupalvelu Volvo Ville Toivola KokeUA Puusepänliike Mazda Niko-M Salminen KokeUA Ulvilan Kaihdin pösö Eero Laukkala SäkUA Tipi Rac Team Suzuki Joni-Pekka Rajala NoorUA Raskaskoneh Nissan Toni Ketomäki LapUA Konekorjaamo Pösöö Pasi Koskinen HuiUA Laatupalvelu Volvo Papat (15) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Hannu Helenius ÄetUA HH Fiat Markku Aatrakoski KokeUA VW kupla Kari Kujansuu SatUA Ritari Racing Fiat Ari Rantanen HämUA Kostula Team VW Kalle Lehtonen SatUA SPP Team VW Veijo Lahtinen SatUA Ritari Racing Opel Ari Mannila NoorUA/MK LRT VW Juhani Helminen HuiUA Pikku Volvo Hannu Ruuti KauhUA Ässäauto VW Haapakumpu-JM 5.10.2013 Kiuruveden UA Yleinen (82) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 Ollikainen Ilkka LapinlAU Makope Opel Piispanen Antti ScPalas Fiat 133 Pellikka Juha-P OFK-125 TarvAuto J.Pudas VW Kääriäinen Jari LapinlAU Jutkista Fiat Pasanen Juha VesUA AJP-Cargo VW Kauppinen Kimmo SuonUA Fiat 133 Hyvönen Harri IisUA Iisalmen MK Parviainen Marko TohUA V.Koljonen Fiat Leppisaari Jukka PyhUA Neste Kärsämäki VW Raudaskoski Markku ParatMU Nivalan Kivi Volvo Kortelainen Mika JuuUA HT-pelti Fiat Väätäinen Eemeli KUA Väätäisen korj. Y Opel LMM Saab 900 Rallye OMU Nopsat Racing Mese LapUA Konehuolto Nissan HämUA Opel PokyUA Jopen Putki Ford Jurvan UA Kone-Kovera Seat LappajUA Arli-tuotteet Fiat KauhUA Ford L-H UA Emilia&Vilma Fiat Jurvan UA Ilves-Joet Sunny NaSU Peugeot 205 EUA Karkki-Erkki Fiat NaSU Mazda 626 KvanUA Pöhööö Ms Nissan KauhUA RJR VW KauhUA EP:n Caravanh BMW HämUA Kehveli Racing Volvo AL-Härmä Suokon Lokap VW Nuoret (25) 1 2 3 4 5 8 9 10 11 12 Tuomas Sepänmäki HoMK/UA K. Torspot Ford ÄhtUA Opel Ascona VesUA UrhoVW KarstUA Hippusaab ViSUA Pojat Racing Pösö KarstUA Miia Saab EVK (34) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Joni Antinaho KarstUA Kituperä Racing Ford Jarno Kukkola AL-Härmä Jarppe Team Ford Jaakko Viljanen LapUA PRP.fi Pösöö Jarno Puranen SuonUA HämäräJopp Escort Markku Rautiainen KarstUA Pommikone Ford Kimmo Kukonlehto KannMK JaKi-Huolto Ford Jukka Mäkiranta ÄhtUA Asuste Astaliina Volvo Jyrki Petäjä P-HUA JSP-Opel Kristian Nieminen P-HUA Hanu Sierra Mika Antinaho KarstUA UnelmaVävy R BMW Santeri Mäkinen ViSUA Pojat Racing Mazda Sami Puttonen JämSUA Walpe Kuljetus Volvo Tapio Hakala P-HUA KKR-Team Mazda Mika Koivisto JärvisUA EMT-Racing Volvo Papat (21) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 Tapani Kalmukoski EUA AP Rengastarvike VW Matti Hämäläinen PiekUA Äänekosken AP VW Juha Perhonen KarstUA Hertta Racing Ford Hannu Pirkkala JärvisUA Te-Pi Service Oy Fiat Tapani Alaranta AL-Härmä AH Tarvike Fiat Tapani Rautiainen KarstUA H.Helin Racing Fiat Matti Mäkynen KauhUA Moottorihiomo Saab Juha Petäjä P-HUA JSP-Opel Kalevi Jauhiainen KannMK/UA Tyylipuu Fiat Ari Oinonen KarstUA Ninni Fiat Juha Helenius KongUA Rotala Racing Fiat Jarmo Mäkelä ÄhtUA LP-Motorsport Volvo Riitta Häkkilä LakUA MioMoiRuusuRace Fiat 22.Päijät-Hämeen Ajo 28.09.2013 Päijät-Hämeen UA EVK Yleinen (95) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 Janne Viitikko JuvaUA AH Pehkonen Volvo Ville Härkönen MhMK Polaria Mogul Volvo Vesa Hautalahti AnkUA Pikataival Ford Jonne Virtanen ÄetUA HH Volvo Joni Korhonen LahUA Eräpolku Racing Ford Toni Heilman HeiUA JH-Taxi Volvo Risto Karhula MhMK Mogul Motor Oil VW Jose Viljava Päij-HUA JV Racing Toyota Kalle Yrjölä LahUA Eräpolku Racing Ford Jani Himanen MhMK Miekankoski Ford Tomi Kattelus LuuUA Renttu Racing Volvo Kari Yrjölä LahUA Eräpolku Racing Ford Rami Grönfors ÄetUA DoDiin Rac Team MB Kimmo Frimodig PeMK RKR-Opel Kari-Pekka Koivisto VaToSUA Klemolan Beto Ford Jari Helminen Päij-HUA Auriola Racing Saab Niko Valovaara VääUA Okki Opel Mikko Tonttila HausUA KuMoRa WRT Ford Janne Karkkula LamUA 4H Motorsteam Volvo Tomi Toivonen Päij-HUA Saranarasva Mazda Henri Lehtonen Päij-HUA Natiaiset Rac Datsun Ville Saarela LahUA Eräpolku Racing Ford Kari Liimatainen HAU Volvo Miikka Saarela SAU Roismala Racing Ford EVK Naiset (19) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Heidi Lehtonen Päij-HUA Natiaiset Rac Datsun Tuuli-Joanna Rusila ViSUA Pojat Racing Ford Niina Lähteenmäki SäkUA Aslak Racing Ford Riina Kykkänen AnkUA Jonnen Volvo Mari-Anne Virtanen NokUA Jape Racing Saab Nelly-Janiika Korpikoski LahUA Eräpolku Rac Opel Minna Ulmala HeiUA Ruttuset Racing Corolla Kirsi Yrjölä LahUA Eräpolku Racing Ford Senja Kuittinen JämSUA Lady Possu Opel Tarja Viljava Päij-HUA JV Racing Toyota Tuulia Sundell NUA Tuska Escort Outi Jaatinen LahUA Ihan Vaan Volvo EVK Nuoret (20) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Samuli Saarela Manu Juhola Niklas Vento Severi Sarkkola Jere Piekkala Santeri Wilpola Tuomas Maijala Mirko Kykkänen Samu Pohjola Vili Liukkonen Sami Fält Jussi Lehtinen SAU Roismala Racing Ford Päij-HUA IV-huolto Ford Tilhi HyUA Me-taksi Volvo LamUA 4-H Motort. Volvo Vehkakorpi Rac Ford Esko Suominen Harri Suomela Keijo Eeva Juhani Helminen Jukka Anttila Mika Kiveinen Hannu Aurio Ari-Pekka Laiho Teijo Ylismäki Kalevi Virtanen NoorUA Raskaskoneh Fiat ÄetUA HH Neckar V-SUA Team Etuveitikka Opel L-H UA AKMET Fiat SomUA Ykköspesä Fiat RauUA Huiluntuhti Fiat V-SUA Autoasi Golf HuiUA Laatupalvelu Volvo ÄetUA VW Kupla KokeUA Ropatech Volvo V-SUA Hiuspiste Fiat KokeUA Fiat 850 V-SUA TPR Fiat RaisUA MP-Huolto Oy VW LoiUA Simca Tonni ÄetUA ÄKV Fiat SäkUA RAT Fiat Päij-HUA JV Racing Toyota LoiUA romukauppa.fi Fiat V-SUA NaSU RauUA HuiUA RauUA V-SUA EurUA NoorUA V-SUA RauUA Autoasi Golf Nappisilmä VW Rantasauna Toyota Pikku Volvo Huiluntuhti Opel Mikantaksi VW Fisu Pimputti Raskaskoneh Volvo Fiat 133 Huiluntuhti Fiat JHM Service/Karstulan Teboil JM 28.9.2013 - Karstulan UA Yleinen (67) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 Ville Paananen KarstUA H.Helin Racing Fiat Antti Piispanen ScPalas HIIVATTI Teemu Leivonen PihtUA Kamun Fiat Sauli Laitinen SuonUA HämäräJopp. TULOKSIA HANAA - 35 JOKKIS Kaskiminerals Oy Jm 22.9.2013 Oulaisten MK/UA 18 Kontinaho Jukka-P OuMK Ojan Autosähkö Saab Seniorit (16) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Heikkilä Arto KoMoKe Tarv.AutoJPudas VW Hillilä Heimo ParatMU Raiten Korjaamo Fiat Kalmukoski Tapani EUA AP rengastarvike Ford Vauhkala Jorma ParatMU Puhto-Racing Ford Hemmoranta Arvo HvMK/UA Euromaster Volvo Pelkonen Olavi RoiUA LapinAuto-Osa Fiat Suonvieri Antti ParatMU Puhto Racing Saab Värtö Seppo ScPalas Susi Racing Fiat Matikainen Martti ParatMU Lomaparatiisi Fiat Ketomäki Hannu LapUA Konekorjaamo Mitsu Syysajot Susirajalla 22.9.2013 Nurmeksen UA Yleinen (36) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Mika Kortelainen JuuUA HT-pelti Fiat Oiva Lohilahti KUA Renault Ali Hirvonen Koi-SavUA Veljekset Salo Fiat Veli-Matti Hiltunen SuonUA VeMat VW Markku Nevalainen NUA MTY Fiat Jussi Kuosmanen NilUA Kuosmanen Racing Fiat Toni Tahvanainen TuupoMK/UA Toyota Starlet Aki Lisander Koi-SavUA Rikkaranta Datsun Henri Niskanen KiuUA Matkasavo Toyota Mika Polvinen PuMK/UA System Porsche Fiat Naiset/nuuoret (12) 1 2 3 4 5 6 7 Pasi Mölsä JoeUA KK Riikonen Golf Miika Nevalainen NUA Maatalousyhtymä Fiat Kirsi Kröger-Kuosmanen Koi-SavUA KER Viiatti Karoliina Heinonen LRT Heinonen Racing Pökö Otto Ryytty KiuUA Lupis Racing Team Ford Toni Reijonen JoeUA Ford Escort Miika Huttunen Koi-SavUA Rikkaranta Esko EVK (21) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Oiva Lohilahti Pasi Kettunen Jesse Vaahersola Niko Tuononen Jukka Lohilahti Henri Niskanen Kari Hyvärinen Joonas Tuominen Ari Heinonen Kai Vihavainen KUA Renault JoeUA Käpälän Ford NUA Konesola Suzuki NUA Jk-Racing Volvo KUA Ford KiuUA Matkasavo Corolla KiuUA Lupis Racing Team Ford PuMK/UA Ford Cortina LRT Heinonen Racing Pökö LRT Louhinta Pösö XXX Koivuniemen Syys JM 22.9.2013 Rauman UA Nuoret/naiset 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 EVK 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 Jesse Kallio HämUA Niclas Grönholm TapUA Outi Pihala-Heikkilä PunMK Valtteri Rekola KokeUA Jere Kiveinen V-SUA Mirko Kykkänen AnkUA Markus Koskinen HuiUA Tuomas Maijala SAU Sami Henell VaToSUA Susanna Korpela L-H UA Samu Niemi RauUA Miika Järvi NokUA Isto Mäki V-SUA Jesperi Onnela NoorUA Jaakko Virtanen ÄetUA Ville Rekola AUA Ropatech Volvo Esko Suominen V-SUA Autoasi Golf Rami Helin SäkUA TKR Volvo Tero Laivanen RauUA Lonsin Akku Ford Sauli Tenlen RauUA Jassu Foortti Pasi Rekola KokeUA Ropatech Ford Sauli Haavisto HuiUA Laatupalvelu Volvo Henri Lehtonen V-SUA Team Etuveitikka Opel Pasi Koskinen HuiUA Laatupalvelu Volvo Esa Haaslahti RauUA Viishanke Foordi Tomi Helenius ÄetUA HH Opel Sami Siitonen RauUA Raskaskalustoh Pösöö Juhani Helminen HuiUA Pikku Volvo Petri Honkakangas SäkUA Tipi Racing Opel Sami Kukkonen RauUA suorax.fi Ford Yleinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 13 14 15 16 17 18 19 20 Joni-Pekka Rajala Sami Helenius Henri Lehtonen Anssi Korpela Vesa Launiainen Kalevi Virtanen Esko Suominen Sauli Haavisto Teemu Lähde Pasi Rekola Rami Sjöroos Janne Aatrakoski Frans Rantapere Saku Huhta Miro Silvennoinen Jari Jalonen Tomi Rinne Jose Viljava Jani Kulmanen Seniorit 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Opel MGR Kupla Hiuspiste Pirjo Fiat Ropatech Ford Mikantaksi VW RKR-Opel Laatupalvelu Volvo Pemmon Viiatti KA-SA Simca AKMET Fiat Varaosahalli Opel Mazda MDComprex Mazda Hgin Laatutel. Opel Janika Mattila Jurvan UA RistonRahti Seat Terhi Lintala EPUA Vakio 1600 Nissan Eija Huosionmaa PokyUA Jopen Putki Ford Tiia Puska LaihUA Myräjä Motors Opel Miia Hietakangas KauhUA Kirppu Pösöö Marianne Grönroos KauhUA KT Välimäki Fiat EVK (71) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Esa Ketomäki Veini Siekkinen Petri Saranpää Mika Raninen Markus Hautalahti Jyri Ahonen Juha-P Pesonen Jukka Helenius Petri Lehtonen Antti Mätinki Jami Lahola Jari Muhonen Petteri Koivisto Tuomas Lehtola Simon Backlund Toni Verto Vesa Pihlajamaa Harri Suomela 23 24 25 26 27 28 29 30 Naiset/nuoret (39) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 UFAK-LENKKI 50v 5.10.2013 Ungdomsföreningarnas AK M-luokka 1 2 3 4 5 6 Jari Koivisto Toni Koivisto Iiro Rousku Rauli Jalonen Anssi Karppinen Timo Saarinen Jarno Laine Pekka Virtanen Jukka Viljanen Jaakko Viljanen Hannu Lehtimäki Ari Varjonen A-luokka 1 Hannu Hämäläinen Heli Immonen Erkki Sinisalo Jarkko Heino 3 Sami Heinonen Timo Leppäkorpi 4 Tuomas Korpiaho Miikka Mäenpää 5 Heikki Lehtonen Petri Hippeläinen 6 Mauno Virtanen Kari Virtanen 7 Matti Raunimo Jari Itäkodes 8 Kari Mäkinen Markus Mäki 9 Henry Huovinen Mika Kiikkilä 10 Kari Hintikka Joni Halme 11 Markku Innala Heikki Komeri 12 Hannu Halme Kalevi Kaija 2 NEZ-U 1 2 3 Harald Søndergaard Jan Søndergaard Jonas Hellander Per Hellander Børge Holm Jørn Mørup NEZ-Fin(M) 1 2 4 Tomi Viitala Juha Heikkilä Raimo Vennola Jari Kulmala Hannu Koivusaari Timo Mäkelä Rolf Sjöberg Kari Mamia NEZ-Fin(A) 1 2 Jari Willner Jari Vuorinen Kari Turtiainen Ari Tuomala B-CUP 1 2 3 4 5 6 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 8 Toni Nummela KangUA Rakennuspalvelu Fiat Marko Kettumäki OrSUA Retu Racing VW Joonas Kolehmainen TerUA Fiat 133 Mika Virtanen LemUA MaanrakennusVW Jarno Palm NoorUA/MK Käyrä Racing Fiat Saku Vasenius THU-Team Auto-Vasenius VW Juha Timperi HyUA Diileri Fiat Mika Kaitonen KySUA Fiat 850 Hannu Tuomisto I-HelUA Kuljetus T.Rajala Volvo Harri Pylväläinen LahUA Kunnaksen Metalli VW Kari Naskali P-HUA KonePoint.fi Fiat Aki Uusi-Äijö SomUA HJT-Auto Oy VW Jonas Wikström E-TMK/UA Fafas Volvo Jose Viljava Päij-HUA JV Racing tTyota Riku Peltola THU-TEAM PRC Mazda Alpo Aarnio RaisUA Ruskon Asennus Fiat Harri Laapotti HämUA Euro-teli Mahavolvo Tero Wilen HyUA Tuusulan Akkuh VW Harri Laine HyUA Winhaan VW Anssi Korpela L-H UA AKMET Fiat Jussi Järvinen VihUA Saab 96 Super Jesse Peltola THU-TEAM PRC Volvo Harri Laapotti HämUA Euro-teli Mahavolvo Markus Latva E-TMK/UA PRC Sierra Henri Lehtonen Päij-HUA Natiaiset Rac Volvo Riku Peltola THU-Team PRC Mazda Mika Lähteenmäki SäkUA Kivityöt Lehtinen Ford Kari-Pekka Koivisto VaToSUA Klemolan Beto ford Jonas Wikström E-TMK/UA Fafas Volvo Hannu Tuomisto I-HelUA Kuljetus T.Rajala Volvo Jesse Peltola THU-Team PRC Vovlo Harri Virtanen SomUA Volvo 244 Jussi Järvinen VihUA Saab 96 Super Kimmo Frimodig PeMK RKR-Opel Tomi Toivonen Päij-HUA Saranarasva Mazda Jyrki Kanerva Päij-HUA Ruttuset Rac Toyota Marko Sundell NUA Merlika Escort Tommi Lindén HausUA SVR-Team Ford Samuli Heiniluoma Päij-HUA Opel Eero Peltola THU-Team Volvo 142 AUTOSUUNNISTUS HausUA JM 06.10.2013 Hausjärven UA Yleinen (109) Manu Juhola Päij-HUA Fiat 133 Roope Levänen HyUA Ferodo Corsa Kim Forsgren PukMU PukkiTeam Bimmer Arttu Pasuri OrSUA Volvo Joni Kungas VääUA Kungas VW Mirko Kykkänen AnkUA RKR-Opel Outi Kurki-Rahikainen HyUA Vanutehdas VW Niclas Grönholm TapUA MGR Fiat Niklas Vento HyUA Me-taksi Volvo Irma Pekkarinen EliMU Korjaamo Fiat Carl Nikander HyUA Nurmijärven PL Pösö Tarja Viljava Päij-HUA JV Racing Toyota Jimi Lankinen Päij-HUA Autokorjaamo VW Krisse Huupponen ÄkiUA PMH-Trading Fiat EVK (52) 3 LapUA Konekorjaamo Opel LMM Saab 900 Rallye LapUA Konehuolto Nissan KvanUA Pöhööö Ms Nissan LappajUA MSV Team BMW KRRMK/UA S Mäkelä Ford HämUA Opel TamUA Steel Vaasa Golf GTI OMU Nopsat Racing Mese MynUA Honda Civic LaihUA Lahola JM Race Opel KokUA Nolla Korolla LCF Raksa Sierra KauhUA JM-koloffi! NNSB Erika ja Emppu Volvo LaihUA RPJS Huosionmaa Pösö LaihUA Ahmu Power Golf NaSU Peugeot 205 Mika Manninen VihUA Mopo Team Opel Peter Forsström E-TMK Horsbäck Bilservice VW Niko Vainio KySUA Toijan Autohuolto Fiat Janne Peltonen Päij-HUA Flavio`s RT Opel Auvo Eronen HyUA Hyvinkään Ajo-op Fiat Iiro Rajanen Päij-HUA Ruttuset Rac Toyotin Jarkko Kohtaniemi LahUA Euro-teli Opel Erno Mäkelä PukMU PukkiTeam Bimmer 7 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Vihtori Syynimaa Jani Leppäniemi Teemu Juntunen Niko Viljanen Ari Viertola Arto Malkakorpi Esa Orava Joni Orava Mika Alakoskela Esko Lehtiniemi Petri Keski-Korsu Pertti Keski-Korsu Mika Ranta Jani Väisänen Anssi Vuorinen Hannu Pusa Jari Rosenblad Ville Väre Ari Karjalainen Mika Pulkkinen Marko Mäenpää Rasmus Hakala Jari Mäkinen Jukka Paloposki Anita Heino Pasi Winberg Pekka Pusa Jarno Halme Matti Erämaja Antti Erämaja Jukka Pumperi Marko Hakola Hannu Putila Risto Suomela Aleksi Mattsson Heikki Mattsson FoSUA 3215 Starlet NaSU 3832 Apical Audi TCOF/KangUA 4501 Toyota AAU/LamUA 5535 Subaru 1.8 Turbo LapUA 9812 PRP Golf 4-motion NaSU/RauUA 11469 Audi S3 RiiUA 6451 Liikennetarvike Subaru PSAS/AL-Lohja 7288 Puirehoitajat Audi PSAS 8019 Audi AAU 8701 TJ-Sähkö Leone VaToSUA/CCR 8990 Mitsubishi Lancer 4WD NaSU 10056 VW Golf JAS 10066 Toyota RAV4 VaToSUA 10213 Toyota RAV4 VääUA 10272 VW Golf FoSUA 10318 HaAS-Starletti TAUK 14143 REMET-Suzuki FoSUA 18935 HaAS-Suzuki Tanska Subaru Impreza Ruotsi Toyota RAV4 Tanska Opel Astra Gsi 7952 8074 9224 KiikoisAS/VaToSUA4130 Toyota RAV4 PSAS/KangUA 6387 Terra-Team BMW NaSU 6510 Toyota RAV4 LohUA 7741 Daihatsu Charade 4WD JSAST 11640 Toyota Tercel 3WD JSAST 13671 Subaru Impreza WRX Sti AL-Härmä/VetUA 4825 Trusty. Raak Racing Imp Jeri Kaitonen KySUA Emilia&Vilma Fiat Tuomas Kamila KauhUA Torkkoracing Fiat Jesse Kallio HämUA Opel Jami Rintatalo KauhUA Hkl Mikarto JM-Golf Eero Laurila LappajUA Hartsan Sorvaus Fiat Joni Lehtonen OMU Nopsat Racing Mese Tomi Saari KokUA Laina jatke BMW Jani Keski-Äijo KauhUA Fiat Mika Salokorpi LapUA Tmi Hannu Sippola Ford Naiset (23) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Tina Lindskog NSB-86 S.Mäkelä Ford Mia Kentala KokUA Eagleland Volvo Jaana Kuusela HämUA Pöhööö Ms Nissan Leena Pihlajamaa LaihUA Tmi Sami Niemi Golf Satu Munkki KvanUA Saloteam Toyota Katja Isomäki AL-Härmä Murun pihak. Escort Timo Koljonen VesUA Porokka Forest VW Tapani Kalmukoski EUA AP rengastarvike VW Jarno Rantanen AL-Härmä jm-auto.com VW Jesse Tapojärvi KoMoKe Nykäset Oy Fiat Joni Antinaho KarstUA Kituperä Racing Ford Niklas Raak PeMK K.Raak Racing Fiat Jouko Närhi LMM Hiomo Kantanen Ford Sauli Saarinen OrSUA Retu Racing VW Juha Veikanmaa YkUA Konepalvelu Fiat Jarno Kukkola AL-Härmä Jarppe Team Ford Joni Tuominen ÄkiUA Kuljetus Tuomiset VW Henri Liimatainen KarstUA Hertta Racing Saab Teppo Puttonen VesUA AK Timanttiteam VW Jussi-Pekka Piispanen LakUA MioMoi RuusuR Fiat Kimmo Kukonlehto KannMK Vellun Auto Ford Arto Ahvenkoski EUA Volvo Jyrki Petäjä P-HUA JSP-Opel Marko Kokko JärvisUA Linjakori Oy Datsun 23 Sami Puttonen 24 Matti Mäkynen Naiset (10) 1 2 3 4 5 6 Heli Lindroos Anne Koljonen Miia Rautio Sara Heikkilä Marina Rantanen Emilia Uutela Nuoret (22) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Arttu Pasuri Krisse Huupponen Tuomas Kamila Topi Strömberg Sampo Björkman Vertti Pakarinen Niko Antinaho Ville Kuusrainen Santeri Kotamäki Juho Koiramäki Leevi Kyllönen Oskari Leppänen Daniel Harju Aleksi Huhtanen JämSUA Walpe Kuljetus Volvo KauhUA Moottorihiomo Saab PihtUA Konepaja VW VesUA LähiTapiola VW LakUA MioMoiRuusuRace Fiat KoMoKe Murun Fiat AL-Härmä jm-auto.com VW AL-Härmä Jessen siviili Fiat OrSUA Retu Racing VW ÄkiUA Teemun viiatti KauhUA Kulj Koskinen Pösöö ViSUA Pojat Racing Mazda ViSUA Pojat Racing Mazda SuonUA HämäräJopp Kupla KarstUA UnelmaVävy R BMW ÄkiUA Talastyö Fiat SaaUA Motorsp