24.2.2012 - 4,00 - 21.vsk
3/2012
F-Cup osakilpailu huippuoloissa Kangasniemellä.
Kuva valokuu.com
Talven rallikausi parhaimmillaan.
Hanget kutsuvat houkuttelevasti.
Kuva valokuu.com
Janne Huovisella tilanne päällä Orimattila-ralllissa.
Kuva Toni Ollikainen
www.saukkolanek.fi
2 - HANAA
Ruotsin osakilpailun ensimmäisen päivän erikoiskokeet ajettiin lähes kokonaan Norjan puolella. Pistejohdossa oleva Sebastien Loeb oli myös kärjen kyydissä mukana, mutta kolmas sija himmeni kympin kärjen ulkopuolelle, kun ranskalaismestari teki lumitöitä lähes kaksi minuuttia EK7:lla. Päätöspäiväksi muutimme etulukon säätöjä, mutta kilpurin käytös meni jatkuu sivulla 7 Mads Östberg avasi MM-kautensa komeasti. Niinpä nyt Ruotsin MM-osakilpailun erikoiskokeet 3-8 ajettiin Norjan puolella. EK8:lla nähtiin kaksi kilpailun merkittävintä keskeytystä, kun Sordon Mini kärsi moottorivauriosta ja Jari Ketomaan odotettu Dmack-Fordin debyytti päättyi penkalle nastojen antauduttua. 60,00/kpl alk. Tuo viiden vuoden takainen tilanne tuskin enää toistuu vastaavassa muodossa, mutta FIA:n rallikomissio on ohjeistanut naapurimaita tekemään voimakasta yhteistyötä. UUTISIA
Ruotsin MM-ralli, Karlstad, Jarno Saari
HANAA - 3
VARASTOSSA RUNSAS VALIKOIMA KYNÄJOUSIA!
- sisäreiän halkaisija 57mm
- pituus 100mm, jäykkyydet 4-230 LBS - pituus 125mm, jäykkyydet 80-300 LBS - pituus 150mm, jäykkyydet 325-1600 LBS - pituus 200mm, jäykkyydet 100-1200 LBS - pituus 265mm, jäykkyydet 75-700 LBS - pituus 300mm, jäykkyydet 50-300 LBS - pituus 350mm, jäykkyydet 60-325 LBS (=0,7-41kg) (=14-53kg) (=58-286kg) (=18-215kg) (=13-125kg) (=9-54kg) (=11-58kg) (=0,7-27kg) (=53-179kg) (=25-179kg) (=25-107kg) (=14-54kg) (=21-54kg) alk. Kolmossija tippui lahjaksi Solbergin rengasrikon myötä.
HANS-kypäriä hyvä valikoima varastossa: - Peltor G79D hans, puhelimilla - OMP JET 10 intercom, peltor-yhteensopivilla puhelimilla - OMP JET 7 - RALLY HELMET - RALLY HELMET, umpikypärä - OMP Speed, umpikypärä - Sparco WTXJ-3 Hans, tähän sopii suoraan vanhan Peltor-kypäräsi puhelimet - lisäksi hajakokoja seuraavista: - OMP Jet 3,5 - OMP Jet 5 Myös HANS-tukia hyvä valikoima varastossa !!!!! OMP:n ja Sparcon ajovarusteita runsaasti varastossa: puvut, hanskat, alusalusetit, kengät !!!! - Venttiilivarrenjatkeita (Lash Cap) hyvä valikoima - 7mm varrelle seuraavat paksuudet: 2,00 / 2,25 / 2,50 / 3,00 / 4,00 / 4,50 / 5,00mm - 8mm varrelle seuraavat paksuudet 1,00 / 1,90 / 2,00 / 3,00 / 4,00 / 5,00mm kaikkien hinnat 4,25/kpl Edulliset jokkisikkunaverkot tulossa varastoon lähiaikoina. 46,00/kpl alk. 68,00/kpl
Latvala iski takaisin MM-taistoon
- sisäreiän halkaisija 65mm
- pituus 100mm, jäykkyydet 4-150 LBS - pituus 150mm, jäykkyydet 300-1000 LBS - pituus 200mm, jäykkyydet 150-1000 LBS - pituus 265mm, jäykkyydet 150-600 LBS - pituus 300mm, jäykkyydet 80-300 LBS - pituus 350mm, jäykkyydet 120-300 LBS
Nyt varastossa edulliset RALLY HELMETkypärät- Hans-klipseillä
umpimalli 261,J-M Latvala oli koko rallin ajan vahvoilla voiton suhteen, mutta lopun rengasrikko piti jännityksen koholla viimeiselle EK:lle saakka.
250,-
avomalli
Kauden toisessa MM-osakilpailussa Ruotsin rallissa nähtiin hienoa pohjoismaista yhteistyötä ja reitillä heilutettiin tiiviisti kolmen naapurimaan lippuja. - Toinen kisapäivä mentiin kyllä ihan tasatahtiin. 48,00/kpl alk. 330,00 - Huippulaadukkaat Hirscmann-uniballnivelet varastossa. teräsvauhtipyörän + 629,00 4-lapaisen sintterilevyn + Sachs-kisapaineasetelman - BMW E36/325, sis. Suomen osuus tässä rallissa oli hallita kilpailutapahtumia komean kaksoisvoiton myötä.
Rallin MM-sarjan kalenterissa on yleensä totuttu näkemään yksi lumiralli. Aivan alkupätkillä kisan johdossa vilahtivat Dani Sordon ja Mads Östbergin nimet, mutta melko nopeasti kävi selväksi, että ajamalla voitosta kättä vääntävät Mikko Hirvosen ja JariMatti Latvalan autokunnat. Pätkien välillä vitsailtiin ja puhuttiin kaikesta muusta paitsi omista renkaista tai kisasäädöistä. 55,00/kpl alk. teräsvauhtipyörän + 465,00 4-lapaisen levyn + GT-Corollan asetelman, huom! kytkimen halkaisija 200mm! - Ford Kent, sis. 60,00/kpl alk. Lumisella testitiellä kiinalaisrengas toimi vielä hyvin, mutta soran tullessa näkyviin nastat pysyivät kyydissä 10 kilometrin verran. 60,00/kpl alk. Kysy!!!
VAUHTIPYÖRÄ/KYTKINPAKETTEJA:
- Ford OHC, sis. 29,00/kpl 38,00/kpl alk. Anttila kasvattivat kisan edetessä eron Hirvoseen ja Jarmo Lehtiseen jo yli puoleen minuuttiin, eikä siinä auttanut edes Citroen-kaksikon sanallinen löylytys entisiä tallikavereita kohtaan. teräsvauhtipyörän + 495,00 4-lapaisen sintterilevyn + Luk-vakioasetelman - Toyota K-moottori, sis. teräsvauhtipyörän + 538,00 4-lapaisen sintterilevyn + AP-Racing-kisapaineasetelman - Castrol SRF-jarruneste, 1ltr 92,00 - varastossa 15 eri penkkimallia koeistuttavana
Tilanne vakiintui
Ford-kuski Latvala ja kartanlukija Miikka Mikko Hirvonen saavutti Citroen-uransa ensimmäisen palkintosijan hyvän taistelun jälkeen.
Kuva Speedpix.ch/Bruno Keiser
Jalasjärvi - (06) 4574 674, 0500 561 317, fax (06) 4574 684 myös matkahuolto ja Posti www.lautamakimotorsport.fi
Älä tyydy vähempään.
puh. 31,00/kpl alk. Fanit tuskin pistäisivät pahakseen, vaikka ohjelmassa olisi kaksikin lumipinnalla ajettavaa kapinaa vuoden 2007 tapaan, jolloin sekä Ruotsi että Norja saivat isännöidä oman kilpailunsa. 52,00/kpl alk. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
Jari Ketomaa ajoi avauspäivänä pitkään sijalla 11, mutta uudet renkaat eivät kestäneet jää- ja sorapinnalla.. - Veitsivakaajasarjat alk. 48,00/kpl 47,00/kpl alk
045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
560,-
KPL
0207 181 680
VAUHTIPISTE.FI
Kuormakatu 17, 20380 Turku
DYNOMITTAUKSET kotitallillasi - JM autot - Traktorit, PTO mittauksena
OPTIMOINNIT Kaikkiin ajoneuvoihin ja koneisiin kotimaisilla ohjelmilla vuodesta 1988
Soittamalla lisätietoja palveluista: 040 839 4814 Riihimäki
Ja sitten vielä mukavia uutisia. Seuramme järjestää sunnuntaina rallisprint-kisan, jonka järjestelyissä ylenmääräinen lumentulo on tuntunut. Valistunut arvaus on, että väkeä on todella runsaasti. Tarjolla on myös autojen jääspeedway Seinäjoella, vastaava kisa on tulossa puolentoista viikon päähän Tampereen Pyynikille. Eli tuleeko lähdettyä Ouniin, vai katsooko rallivauhtia kahden nelijalkaisen ystävän seurassa. Eikä vähä mitään, sillä legendaarinen pätkä ajetaan nyt kahteen kertaan rallin päättävinä erikoiskokeina. Miten tämä on toteutettu, se kannattaa tulla itse katsomaan. Toki vieläkään eivät tv-lähetykset olleet ihan odotusten mukaisia, tai oikeastaan se mitä näytettiin oli priimaa, mutta sitä oli hiukan pieniä annoksia. Baanahan on hienossa kunnossa ja lumipenkoissa riittää korkeutta. Toivottavasti seuraava pöpö ei luuraa nurkan takana, tai muuten alkaa miestä syömään oikein kunnolla. Mutta varikon ja katsojien pysäköintipaikkojen tekemisessä on ollut puhdetta kerrakseen. Seuraava hyvä uutinen oli tieto Ouninpohjan palaamisesta Neste Oil Rally Finlandin "valikoimaan". Sen voi aloittaa mistä numerosta tahansa, ei kuitenkaan takautuvasti.
Avustajat
Painopaikka
Suomen Lehtiyhtymä ISSN 1235-0524 2011
Ilmoitusmyynti sivunvalmistus
LST-Media Oy/Jorma Mikkola Puh. (019) 441 111, 0500 490 812 ilmoitukset@hanaa.fi. 4 - HANAA
stee FIA-ajovaru
t
Karen kynästä
Mukavia uutisia
Lunta on ainakin näillä leveysasteilla tullut miltei riesaksi saakka. Hienoa kuulla tällaista! Talvinen kilpailukausi on hyvässä vauhdissa. Eli tarjontaa on yllin kyllin. Siinä välissä ajetaan rallisprintin SMkisaa Kiteellä ja F-Cupin historian ensimmäinen kaksipäiväinen kisa puolitoistakertaisilla pisteillä. (019) 441 111, fax (019) 441 222 postiosoite PL 40, 12701 LOPPI Tilauksiin liittyvät asiat: 0400 490 812 Kare Asp Puh. Onneksi meidänkin seurassamme löytyy uutteria ja peräänantamattomia henkilöitä, jotka kerta kerran jälkeen ovat käynnistäneet traktorin ja lähteneet taas lunta siirtämään. Pohjoismaiden ulkopuolelle Eurooppaan postituslisä on 25.
K T
Päätoimittaja
ilaus käsittäää, ellei toisin kampanjan yhteydessä mainita, aina 16 numeroa. Ja kilpailijat toivotettiin toimistossa mukavasti tervetulleiksi, linja jatkui kautta kisan. estotilaushinta suoraan kustantajalta on 50,00 euroa, määräaikaistilaus 57,00 euroa/vuosi 1.1.2012 alkaen. Kun vielä reitistö oli paikkakunnan tapaan mutkikas mutta vaativa, olivat osallistujat menestyksestä riippumatta haltioissaan päivän toteutuksesta. Toivottavasti pian löydetään promoottori vetämään näitäkin tuotantoja parempaan suuntaan. Tulevassa viikonvaihteessa ratkotaan Mikkelissä rallin SM-pisteitä. Ja sitten niihin mukaviin uutisiin. Historic-rallisarja puolestaan päästelee Itäisen Uudenmaan maisemissa valtavalla joukolla. Eri asia on sitten, kuinka paljon väkeä lauantaina illansuussa Ouninpohjaan ahtautuu. Lehti on erittäinkin riippuvainen Sinusta lukijamme ja ilmoittajamme. Ja meillä Lopella ajetaan perinteinen kansallinen sprintti, jossa ajojärjestystä on mietitty yleisön viihtyvyyttä ajatellen. Noalvelu
p
www.pl-center.com
Älä tyydy vähempään.
Stand21
HANS
UUTUU S! 3-kerros
BOLT
NISKATUET
Koot M / L ja XL
Hans Club RS2 Racing
ajopuku
390,- 575,Iskunvaimentajat Alusta- ja jousisarjat Autourheiluvarusteet
FIA 8856-2000 hyväksytty! Paino: 450g/m2 Koot: 46-64
puh. ANAA-lehti kertoo Suomessa ajettavista autourheilukilpailuista, alan harrastajista ja muista tapahtumista, säännöistä sekä muista ajankohtaisista asioista.
ehti ilmestyy vuonna 2012 (force major) 17 kertaa seuraavasti: 13.01, 03.02, 24.02, 16.03, 05.04, 27.04, 18.05, 08.06, 29.06, 20.07, 10.08, 31.08, 21.09, 19.10, 04.11, 16.11 ja 14.12. F-Cupin toinen talviosakilpailu ajettiin Kangasniemellä juuri lehden ilmestymistä edeltävänä viikonloppuna. Kerrankin on ylimääräisiä pisteitä tarjoavana pätkänä tällainen mammutti-ek, jonka vaativuus ja vauhti ovat vähintäänkin reilut. Oli todella hienoa seurata Ruotsin MM-rallissa suomalaisten todellista taistoa voitosta. Kyse ei ole tekijöistä vaan heille annetuista mahdollisuuksista. Ja niitä lumipenkkoja riittää!
Tehonlisäys, ohjelmointi: www.ommekaniikka.fi
Dynomittaukset: www.dynopaja.fi
Älä tyydy vähempään.
silikoniletkut
puh. Täytyypä katsoa, millaiseksi kehittyy tuon Power Stagen televisiointi. Ja toinen sohva.
U.NET WWW.V EK
Maahantuojan valtuutettu Ralliautot-Moottorikelkat Mönkkärit- Moottoripyörät
Lähetä iskarit huoltoon pea meille. (019) 441 111, fax (019) 762 600 0400 484 212 tai 0500 484 212
AS-Gruppo, Foto-Media. Kun pienehköllä paikkakunnalla saadaan kaikki toimijat viritettyä samaan lauluun, on jälki kiitoksen arvoista. On todella hienoa kuulla niin monesta suusta ja kommentista ylistäviä lausuntoja kisan toteutuksesta. Kotona olen joutunut siirtämään lumityövastuun muille, koko alkuvuoden kestänyt yskiminen alkaa onneksi jo olla takana. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
Menestystä kaikille
Kare Asp
Lehden kustantaja käyntiosoite Hanaa Kustannus Oy, toimitus@hanaa.fi Kauppatie 4, 12700 LOPPI Puh. Jääradan SM-sarja saadaan myös tulevassa viikonvaihteessa käyntiin. Ja se viho viimeinen on vielä Power Stage. Kaikki lähti siitä, että liikennettä opastamassa oli paljon ystävällisiä ihmisiä. Ja vähemmän valistunut arvaus ounastelee sitä, mikä on keskimääräinen promillemäärä... Kas kun eka kerta ajetaan noin 15.30 alkaen ja sitten kello 18 paikkeilla. Sami Lappalainen Jarmo Leväsluoto, Tero Lyttinen, Toni Ollikainen, Vesa Rauhala, Jarno Saari, Antero Sirviö, Helena Sydänmetsä, Juha Tolsa, Tarja Varho
www.spoori.net
MOOTTORIURHEILUN KUVAKAUPPA www.spoori.net/kuvakauppa
SUOMALAINEN AUTOURHEILULEHTI
21.vuosikerta
L
H H
ANAA-lehti on poliittisesti sitoutumaton ja riippumaton autourheilulehti. Toinen on koira. Nyt, kun taistelijat vielä olivat eri tallien autoilla liikkeellä, oli hommassa taas säpinää wanhan ajan malliin. Eletään suomalaisen talven autourheilullista kulta-aikaa
Kokkolan peruttua kilpailunsa ajetaan toinen osakilpailu 11.3. Kisan ajojärjestys on pyritty laatimaan niin, että jännitys tiivistyy molemmilla kierroksilla loppua kohti. Kaikkiaan EK-kilometrejä tulee 116km. Silloin Team Botnian kanssa järjestelyissä on mukana Alavuden Urheiluautoilijat. Mukaan ilmoittautui sata kilpailijaa. Tästä kertoo yhdistys itse: Harrasteralli ry sai alkunsa Joulukuussa 2010 samoja ajatuksia omaavien rallikuljettajien toimesta. klo 12.00 Lopen Joentakana
Rata sijaitsee aivan kantatie 54:n varrella noin 15 kilometrin päässä Riihimäeltä. helmikuuta kello 18 Mikkelin Raviradalta, jossa ajetaan viime vuoden tapaan rallin ensimmäinen erikoiskoe. Toni Kuhanen starttaa matkaan numerolla 1 klo 11.01 lauantaina. Vauhdikas rata tarjoaa myös tiukkoja, tarkkuutta vaativia paikkoja. EPUA on aikaisemminkin järjestänyt jääspeedway kilpailuja mm. Kilpailukeskus sijaitsee n. Kolmas osakilpailu ajetaan Raahessa 17.3. Yhteistyöstä lajin kansallisen keskusjärjestön, eli AKK:n kanssa keskustellaan kuitenkin koko ajan rakentavassa hengessä puolin ja toisin.
Jaresko Oy Rallisprint Siikajoella 18.3.
Siikajoen moottoriurheilijoiden järjestämä Jaresko Oy Rallisprint ajetaan tänä vuonna 18.3. Lauantaina 3.3 ajetaan kuusi erikoiskoetta ja sunnuntaina vielä neljä lisää. Muista noudattaa järjestäjän ohjeita. Aivan ydinkeskustan tuntumassa ajettava finaali kerää varmasti innokasta yleisöä katsomaan SM-jääradan vauhdikkaita tapahtumia. Rata on samantyylinen kuin viime vuonna. Pituutta radalla on noin 3,5 kilometriä. nope ilpailuss aan! k tsom a ule k T
Kuva: Marko Kyöstilä
Tervetuloa !
SM Vaakuna-Rallille kymppi täyteen
Suomen nopeimmat ralliautoilijat kilpailevat tänä vuonna kymmenennen kerran Mikkelin ympäristössä. Ralli käynnistyy perjantaina 24. Lisätiedot: Pekka Kärmeniemi p 040 5072472 tai keurua@keurua.fi Tervetuloa ! Keuruun Urheiluautoilijat ry
I Nuotti -JM
Paikkana totuttuun tapaan Horojärven nopeaksi todettu rata.
Ajettavat luokat: Nuoret/naiset, evk, yleinen, pappa. Tämän vuoden kisaan ensimmäisenä ehti ilmoittautumaan Ari Könönen. rallisprint, Tomi Hallia.
kavat noin klo 12.00. Nyt reittiä on aavistuksen muutettu, vaan ei suinkaan helpommaksi. Kaksivetoiset vakioliuku eri rallirenkaalla ja erikoisliukueste eli pitkillä piikeillä ovat tällä kaudella SM-arvoisia. Säännöt löytyvät Kitistä sekä LakUa:n nettisivuilta www.lakeudenurheiluautoilijat.fi. Mikkelin suuresti uudistunut tori palaa myös osaksi rallia, sillä kilpailijat starttaavat kilpailun toiseen päivään lauantaina 25. - Nelivedot ja takamoottoriset auto suljimme säännöllä pois. KILPAILUJA
HANAA - 5
XX Keuruun rallisprint 11.3. Kilpailupaikka on Ponnenjärvi. Säännöt löytyvät KITI:stä. Edellisvuosilta tuttuun tapaan ralliradio palvelee rallista kiinnostuneita Mikkelin alueella ja netinvälityksellä ympäri maailman. Jyväskylän mies on useimmin ollut yleiskilpailun ykkönen. Ralliautot ja historiikit ajavat rallirenkailla. Kuljettajat halusivat vaikuttaa ja muuttaa rallien kustannuksia edullisemmaksi järjestäjille ja kilpailijoille. Kilpailu sai positiivisen vastaanoton kilpailijoilta ja katsojilta. sen jälkeen ajetaan klo 15 jälkeen yleisö-erikoiskoe. Pysäköintialue aivan varikon ja radan vieressä.
Tämä on nähtävä !
Mukana Suomen parhaat sprinttikuskit moninkertaisen Suomen mestarin Tomi Hallian johdolla.
10 seksi Liputaat ilmai ssa i t ra 2 vuo n seu alle 1 nhempie va
utoa a 100 ampoisess ate a. SM Vaakuna-Rallissa ajetaan tänä vuonna yhteensä viisi erikoiskoetta, joista kertyy erikoiskoekilometrejä yhteensä noin 110 kilometriä. 1993 Hyllykallion kentällä sekä 2002 Lyseon kentällä. Sunnuntai aamuna kilpailijat starttaavat sijoituksensa mukaisessa järjestyksessä klo 9.30. Edellisen kerran radalla ajettiin kolme vuotta sitten, silloin kisailtiin SM-pisteistä. Lisäksi kaviouralla ajetaan Toni Gardemeisterin suunnittelema yleisöerikoiskoe. Mittaa vaativalla ja korkeuseroja sisältävällä radalla on kolmisen kilometriä. Töysässä mukana on oma luokka ralliautoille. Jäädytystyöt ovat olleet käynnissä noin kuukauden. klo 13.00 alkaen. Kilpailu alkaa klo 12.00. Viimevuoden tapaan kisakeskus sijaitsee Siikajoen Moottoriurheilukeskuksessa. 0407407795. Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijat ovat järjestäjänä saaneet Seinäjoen Kaupungin kanssa yhteistyöllä alueelle noin 400 metriä pitkän radan. Viitoitus Iso Kirja. helmikuuta torilta kello 10.01. Heidän mukanaan on Mr. Lähetystä kuullaan sekä perjantaina että lauantaina.
Lopen Urheiluautoilijat ry
Vuosi 2012 on alkanut vauhdikkaissa merkeissä. Puffettipuolesta vastaa Keuruun Sotilaskotiyhdistys maukkaine munkkeineen. 8km Keuruulta Mänttään päin, opastus 58- ja 23 -tieltä. Myös yleisön P-alue sijaitsee aivan rata-alueen tuntumassa, joten pitkää kävelymatkaa ei tarvitse tehdä. Tänä vuonna rata on 2,5 km pitkä ja se on jäädytetty. Kisapaikka sijaitsee noin 35 kilometriä Oulusta etelään. Kyseessä on kutsukilpailu 16:sta kilpailijan kesken. Varikkoalueella riittää autoille tilaa ja lähtö- sekä maalipaikat sijaitsevat aivan varikon tuntumassa. ajettavan rallisprintin reitillä yhdistyvät kilpailijoiden ja katselijoiden toiveet. klo 23.59 mennessä. Kilpailukeskus sijaitsee Kouvolan raviradalla, mihin on keskitetty kaikki kilpailun ydintoiminnot. Myös lauantaina keskeyttäneillä on mahdollisuus jatkaa ralli superralli säännön mukaan. Startti tapahtuu klo 12.00 Lisätietoja saat soittamalla: Pekka Kärmeniemi p 040 5072472 tai keurua@keurua.fi Kilpailukutsu ja säännöt löytyvät netistä AKK-Motorsportin KITI-kisapalvelusta.
Jääradan SM-finaali Raahessa 17.3.
Jääradan SM-mitalien kohtalo ratkeaa Raahen hienolla radalla Perämerellä Kaupunginlahdella lauantaina 17.3. Ilmoittautuminen päättyy 11.3. Haemme tasaväkistä kamppailua, jossa voittoa ei ratkaista lähtöviivalla, kertoo kilpailunjohtaja Mika Virtanen EPUA:sta. Virallinen palkintojen jako on palannut tutulle paikalleen Sokos Hotel Vaakunaan. Kokkolassa piti aloittaa sarja, mutta avauskilpailu ajetaan siis Töysässä. Kilpailu alkaa klo 9.00 harjoituksilla ja alkuerät al-. Kilpailualueelle on todella helppo löytää, se on välittömästi kantatie 54:n vieressä. Tosin takaosaan on nyt tehty lisälenkki, joka mahdollistaa, että lähtö ja maali ovat molemmat lähtöalueen ja varikon tuntumassa. Ala-Temmeksellä
Lakeuden urheiluautoilijoiden järjestämä www.Ka-Ma.fi Rallisprint ajetaan 4.3.2012 alkaen klo 12 seuran omalla radalla Ala-Temmeksen Vehkamaalla. Rallipaketteja myydään ABC-asemilla, Tuohikotti, Valkeala, Utti, Kausala ja Koria.
Kilpa-autojen rynnäkkö Keuruun varuskuntaan
Keuruulla kaasutellaan nyt jo 20. Yleisölle parkkipaikka on kaupungista päin tullessa ennen Törnävän kenttää.
III ValUA Talviralli päättää F-Cupin talvikauden
F-Cupin talvikausi päätetään komeasti Valkealan UA:n järjestämällä Cupin historian ensimmäisellä kaksipäiväivällä rallilla. Kilpailijat ja katsojat toivotetaan sankoin joukoin tervetulleeksi kilpailuun.
www.Ka-Ma.fi Rallisprintti 4.3. Rata on tehty Törnävän kentälle eli ollaan samalla alueella, missä on Provinssi Rockin päälava. kerran rallisprintin merkeissä. Torilla on myös kilpailun maali. Lisätietoa antavat kilpailunjohtaja Heikki Ihamäki p. Osallistumismaksu 25 euroa/luokka
18.3.2012 alk klo 11.00
ul rvet Te
oa!
Pääsyliput 8euroa ja alle 12 vuotiaat ilmaiseksi. maaliskuuta. Jokainen saa käyttää uusimpia varusteita myös meidän kilpailuissa, sitä myös toivomme. Lisätietoa: Ilpo Bragge, 0500-688418, ilpo.bragge@ojanrauta.com tai Marja-Leena Systä, 0504872539. Palkintojenjako tapahtuu Sotilaskodissa. Kilpailun järjestävät yhteistyössä Team Botnia ja Kuortaneen Urheiluautoilijat. Valitse katselupaikka turvallisesti. Nelivetoisiin ei saatu tarvittavaa määrää, joten SM-pisteitä ei siinä jaeta, mutta itse lähdöt ajetaan. VOK jäsenille etukortilla lipun hinta on 5euroa.
Vesannon UA
HF-AUTOHUOLTO SPRINT
su 26.2. Yleisökukkulalta näkee lähes koko radan kauttaaltaan. Tauolle saavutaan klo 14 tietämissä. 2,3,5,6 ek:t katselualue vinkit opastettu myytävässä reittikartta paketissa. Lauantain iltatauolle ensimmäinen kilpailija saapuu noin klo 17.30. SM-luokkien lisäksi Raahessa on omat luokkansa myös 2-vetoisille ralliautoille, Historic-autoille sekä Legendseille. 1/4 ek:t katselualueelta voi seurata suurinta osaa erikoiskoetta. Useana vuonna reilusti yli 100 kilpailijaa keränneen rallisprintin kisapäivä on sunnuntaina 11. SM-jäärata sarja koki huonon jäätilanteen vuoksi muutoksia alkuperäiseen neljän kilpailun suunnitelmaan. 0405481500 ja apulaiskilpailunjohtaja Marjo-Riitta Sipilä p. Turvallisuudesta ei voi tinkiä, mutta olemme todenneet, että aikaisempi varustetaso on varsin hyvä. SM-sääntöjen määräämä kymmenen kilpailijan määrä toteutui kahden luokan osalta. jatkuu seuraavalla sivulla
Töysässä kaasutellaan SM-jäärataa
Autojen SM-jäärata sarja alkaa tulevana lauantaina Töysässä ajettavalla kilpailulla. Tästä rohkaistuneena järjestetään nyt seuraava kisa, joka saatiin toteutettua pikaisella aikataululla.
HF-Autohuolto rallisprint Lopella
Lopella sunnuntaina 26.2. Ilmoittaudu ajoissa että mahdut mukaan !!
KITI-ilmoittautumiset 4.3. SM-pisteitä kuljettaja voi kerätä siitä kilpailusta, jota ennen hän on sarjaan ilmoittautunut ja sarjamaksun suorittanut.
Pohjoisjärvi-Ralli Keuruulla 3.3.2012
Harrasteralli ry :n toinen kilpailu Pohjoisjärvi-Ralli Keuruull 3.3 2012 Kilpailukeskus sijaitsee osoitteessa Heikkiläntie 177 42700 Keuruu. Kisa-areena löytyy tutusta paikasta Pioneerirykmentin alueelta. Ponnenjärven lähtöviivalle asettuu yli 40 kilpailijaa.
Jääspeedway kurvaillaan Törnävän kentällä
Autojen jääspeedway kilpailu ajetaan Törnävän kentällä sunnuntaina 26.2. Kajaanissa 7.1.2012 järjestimme ensimmäisen kilpailun. sunnuntaina. Rata on noin 2,4 km pitkä ajettava ja tekninen pätkä, jossa sekä hidasta, että nopeaa osuutta. klo 12.00
Kilpailijoiden suosima huippurata varuskunta-alueella! Hyvä varikkoalue ja yleisöpysäköinti radan tuntumassa. Kilpailukeskuksesta ja huoltoalueelta on helppo seurata kilpailua yleisöystävällisellä alueella, jossa mahdollisuus myös ruokailuun. Tämän vuotinen kilpailu ajetaan enempi rallicross ja ralliautoilla. samalla radalla Töysässä. klo 21. Matkaan ensimmäinen auto lähtee kello 12. Juhlavuoden myötä rallitapahtuma on esillä entistä näkyvämmin Mikkelin seudulla. Mikä on harrasteralli. SM-sarjan ilmoittautuminen on edelleen avoin
Rallin MM-sarjasta tutut Mikko Hirvonen ja Jarmo Lehtinen toivat yhdessä Toni Ahokkaan kanssa paikalle tuoreita crosskart-autoja. Lakkapää JM-Talvimestaruuskisassa ajetaan lauantaina nuoret, naiset ja evk-luokka kello 11 alkaen. Yksi testaajista oli autourheilijoille tuttu Kaarle Kaali-Kalle Lindström, joka kertoi ostavansa "viidelläkympillä laatuaikaa". Lisätietoa vauhtipeleistä löytää www.speedweekend.fi.
Jokkiksen talvimestaruus ratkotaan Ylitorniolla
Jokamiesluokan vuotuinen talvimestaruuskilpailu ajetaan Ylitornion keskustan tuntumassa lauantaina 10.3. 6 - HANAA
KILPAILUJA - UUTISIA
Kare Asp
Ruudikkaat crosskartit kisailivat Hyvinkäällä
Hyvinkään Vauhtipuiston radalla riitti viime lauantaina korkeaviritteisten moottorien sinfoniaa. -Hieno ajettava, moottori toimii jopa 14 000 kierrokseen saakka. Lähtö ei mennyt aivan putkeen, Hirvonen jäi taistelemaan Risto ja Kari Saaren taakse. Yleisöä oli paikalla rutkasti.
Ruotsin rallissa kakkoseksi ajanut Mikko Hirvonen kehui isokoneisten crosskart-autojen suorituskykyä. Kisa alkaa klo 11.00 Horonjärven nopeksi todetulla jääradalla. Ei pitäisi verrata, mutta ajotyylin on oltava vähän niin kuin jokamiesluokan nopeissa Fiateissa. Toki havaittavissa oli, että maailmantähden ajokissa oli selvästi kuluneemmat nastarenkaat kuin finaalin voittajilla. Toki on kyllä sitten todella vetoista tuolla kabiinissa. Pienempikoneisethan ajavat rallicrossin SM-sarjan yhteydessä. Kalle on ajanut kilpaa monenlaisilla ajokeilla, tuorein hankinta oli syksyllä talliin tullut nelivetoinen turboahdettu rallicross-auto. Finaalin aikana tuli kuitenkin vaakatason piruetti, joka pudotti Hirvosen viidenneksi. Ajettavina luokkina ovat Nuoret/Naiset (limittäin), EVK, Yleinen ja Pappa. kello 21 mennessä.
Mikko Hirvonen on mukana vetämässä crosskart-ajotoimintaa aikuisille.. Siellä voitto toi miehen A-finaaliin. Ilmoittautuminen Kitiin 7.3. Osallistumismaksu 25 e/luokka. Mutta sitten oppi rohkeat otteet, ja peli toimii talvellakin. Katsojille sisäänpääsy 12 e ja alle 12v ilmaiseksi. Niillä ajettiin Suomen moottoriurheiluhistorian ensimmäinen kilpailu, alkajaisiksi päästeltiin Hyvinkään UA:n jäsentenvälisten merkeissä. ja sunnuntaina 11.3. Mutta: -Ainoa harmi on se, että kun tuulilasia eikä ikkunoita oikeastaan ole, tulee ajaessa tosi kylmä. Sunnuntaina jatketaan kello 10, vuorossa ovat yleinen luokka ja seniorit. -Täytyy katsoa, tuleeko näille isompimoottorisille autoille joskus oma sarja. ole ja kytkin on tosi äkäinen. Hän oli todella kohtelias isäntä, nimittäin aika-ajossa vauhti riitti vain B-finaaliin saakka. Vaihteet toimivat hienosti, minun ajamassani autossa oli vaan turhan pieni vaihtovalo tämän ikäiselle kuljettajalle, naurahti Lindström. sivulta Hirvonen oli mukana tapahtuman järjestelyissä yhdessä Hyvinkään UA:n ja muiden yhteistyökumppanien kanssa. Paikalla olleille tarjottiin kohtuukorvausta vastaan myös mahdollisuus testata uuden luokan ajokkeja, kyse siis isomoottorisista autoista( ei nuorille tarkoitetuista 125-kuutioisista). Ja jos yhteislähdössä jää toisten taakse, saa lumisuihkua kasvoilleen. Jäärata on noin kilometrin mittainen, kisa ajetaan seitsemän auton lähtöinä. Zetor-traktorinkuljettajan nahkakypärä vaihtui kovempaan versioon ja "Rantakulman Ruusperi" pöräytti radalle. jatkoa ed. Tervetuloa kisaamaan ja katsomaan.
B-finaalin lähtö on tapahtunut. Alussa pitää totutella lähtöön, vauhtipyörää ei moottorissa
Vesannolla jokkiskisa
Vesannon UA järjestää kansallisen JMluokan kilpailun 18.3.2012. Sinne ei enää taida mahtua uutta luokkaa, päivä käy muuten lyhyeksi. Tätä pitää kyllä komentaa, muuten etupyörät luisuvat liikaa pois alta
Rallin ratkaiseva kilpailupäivä lauantaina suuntautuu Jämsän alueelle. Yksi näistä on Lahden Jokimaan raviradalla ajettava Super-EK. Tankkaustauon jälkeisellä viime vuosista poiketen vastakkaiseen suuntaan, Tarkiainen jatkaa. Rallin toisena kilpailupäivänä perjantaina reitti suuntautuu Jyväskylästä Keuruun suuntaan. siro ja 300g kevyempi Täydellinen OMP alk. Niin ikään jatkamme mielellämme hyvin alkanutta yhteistyötä Lahden kaupungin kanssa ja näemme positiivisena asiana rallin levittämisen maantieteellisesti laajemmalle alueelle, koska haluamme sen olevan suomalaisten rallifanien yhteistä omaisuutta. Viime vuoden reitiltä tuttujen Koukunmaan, Jokimaan sekä Mynnilän erikoiskokeiden jälkeen kilpailijat palaavat yötauolle takaisin Jyväskylään. Tämän vuoden ralli päätetään legendaarisella Ouninpohjan erikoiskokeella, jonka kilpailijat kiertävät myös kahdesti perättäin. - Kiveä ei ollut nuoteissa, kai se oli kaivautunut esiin kun pätkä oli ajettu ensimmäisen kerran. AKK Sports Oy toimitusjohtaja Jarmo Mahonen on tyytyväinen sopimuksiin Jyväskylän ja Lahden kaupunkien kanssa: - Jyväskylä on rallin henkinen koti ja siellä on rallin juuret ja perinteet. - Ouninpohjan paluun ohella tulevan reitin suurin muutos on se, että lauantaina ohjelmassa olevat Surkeen sekä Leustun erikoiskokeet ajetaan
Mikko Pajunen oli maalissa 17:s ja viides S-WRC -luokassa. Kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen on tyytyväinen Ouninpohjan paluusta MM-reitille. RALLI
MM-rallin keskuspaikka säilyy Jyväskylässä, Jarno Saari
HANAA - 7
Ouninpohja palaa Neste Oil Rallin reitille
Rallin MM-sarjan Suomen osakilpailun, Neste Oil Rallin, reitti on julkaistu Elokuun 2.-4. ajohanskat alk.
380
Järjestämme myös asiakastilaisuuksia.
270 OMP JET 10 TARJOUSHINTAAN puhelimella 650 Peltor yhteensopivuus
saatava myös ilman puhelimia
140
189 55
OMP
Keskusyksikkö Peltor yhteensopivuus
219
Penkit alk.
KYSY TÄYDELLISIÄ AJOVARUSTEPAKETTEJA alk. Kolmivuotinen yhteistyösopimus merkitsee Jyväskylälle asemaa Suomen MM-osakilpailun Neste Oil Rallin pääkaupunkina. jatkoa sivulta 3 huonompaan suuntaan. alusasusetti turvavyöt OMP JET 7 TARJOUSHINTAAN Kysy ajo-opetusta ja vinkkejä OMP auton säätöihin. Sitten käsikirjoitus meni uusiksi, kun Fordin tehdaskuskit Latvala ja Petter Solberg osuivat samaan kiveen menettäen rengasrikossa lähes puoli minuuttia mieheen. Päivän ohjelmassa on tutut Urrian ja Jukojärven erikoiskokeet sekä reitille muutaman vuoden tauon jälkeen paluun tekevät ja kahteen kertaa ajettavat Mökkiperän ja Palsankylän erikoiskokeet sekä perinteinen Lankamaa. Päivän aikana ajetaan kolme erikoiskoetta ja jokainen näistä kahdesti, ja autoja huolletaan Paviljongin huoltoalueella kahteen eri kertaan Päätöspäivän aloittavien Surkeen ja Leustun erikoiskokeiden ajosuunta on totutusta poiketen vastakarvaan. päivä ajettavan MM-rallin reitti tarjoaa tänä vuonna yleisölleen muun muassa legendaarisen Ouninpohjan erikoiskokeen, joka saa kunnian toimia myös rallin päättävänä Power Stage -erikoiskokeena.
Neste Oil Rallin keskuspaikkana jatkaa vahvasti Jyväskylä, vaikka reitti käväisee tänäkin vuonna Lahdessa. Varmistelusta ei ollut sen jälkeen tietoakaan, kun piti yrittää kasvattaa taas eroa Mikkoon. Jälleen ehjän kisan ja hienosti viidenneksi (+2.41,4) täräytti Evgeny Novikov, joka piti Loebin (+2.55,1) takanaan. -Tällä yhteistyöllä molempien kaupunkien ja muiden yhteistyökumppaneidemme kanssa haluamme varmistaa asemamme maailman parhaana rallina, kun mukana on vielä maailman parhaat rallintekijät ja maailman paras ralliyleisö, Mahonen sanoo.
Kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen esitteli Neste Oil Rallin mielenkiintoisen reitin. alk. - Alkumatkan jälkeen kilpailu oli meillä hyvin kontrollissa. Rallin avauspäivänä torstaina ajetaan Lahden ympäristössä kolme erikoiskoetta. Myymälä avoinna ma-pe 9-18, la 9-15, su 10-16
Suoraan varastosta! .fi usteet Uusi, muovinen Hans-Club TARJOUSHINTAAN ar kilpav www. Taakse jäi liuta Supereita ja myös kolme WRC-kuskia. Mikko Hirvonen otti tiedon Ouninpohjan, Mökkiperän ja Palsankylän paluusta tyytyväisenä vastaan. Seuraavat sijat menivät Norjaan järjestyksessä Mads Östberg (+38,8) ja Solberg (+1.14,3). Jyväskylä jatkaa lähivuodet MMrallin Suomen osakilpailun Neste Oil Rallin pääpaikkana. Suomalaisittain tilanne kohentui kummasti myös MM-pisteissä, kun Latvala kavensi Loebin 28 pisteen etumatkan enää 13 pisteeseen. AKK Sports Oy ja Jyväskylän kaupunki ovat sopineet vuosien 20122014 yhteistyöstä. toisella ajokerralla Ouninpohja toimii myös televisioitavana Power Stage -erikoiskokeena, jolta on jaossa ylimääräisiä lisäpisteitä 3-2-1 kolmelle nopeimmalle kuljettajalle. Latvalan etumatka oli jo 35 sekuntia, kun kolme EK:ta oli ajamatta. - Uskon, että kilpailun ratkaisut nähdään juuri Ouninpohjassa, joka ajetaan rallin päätteeksi kahdesti perättäin. Suomen MM-osakilpailun reitti käsittää tänä vuonna 18 erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 302 km. Voitto oli tavoitteena ja se tuli hyvään saumaan Monten epäonnistumisen jälkeen, Latvala summasi. - Halusimme ajaa Ouninpohjan pitkänä versiona, koska kahteen osaan pilkottuna erikoiskoe menetti luonteensa. Tämä maailman hurjimmaksikin arvostettu erikoiskoe on edellisen kerran ajettu Suomen MMrallissa pitkänä yli 33 km mittaisena erikoiskokeena vuonna 2004. Monet ovat ennakoineet, että mestaruustaistelu tullaan käymään juuri näiden talliensa nimeämien ykköskuskien välillä.
Minin tehdasautoon Ruotsin vanhojen mestareiden tuella päässyt Patrik Sandell ei vauhdillaan suuremmin häikäissyt. Nopein isäntämaankuski oli maalissa 8:s.
Kalevantie 3, Valkeala (Puutarhaliike Joonan tiloissa). Laitettiin sitten lopussa peli vielä vähän jännäksi rengasrikon muodossa, kartturi Anttila kevensi. 590,Kysy myös penkkejä - suoraan varastossa!
vuodesta 1992 www.hanaa.fi
195
Toni Gardemeister - 045 279 8080 tai 050 599 2121
Tilaa Hanaa! www.hanaa.fi. Suomalaisten eroksi mitattiin lopulta 16,6 sekuntia. Ouni kerää aina paljon yleisöä ja siellä on paljon tapahtumia, Tarkiainen toteaa. Siinä vaiheessa oli selvää, että ajamalla ei pysty enää voittoon, Hirvonen myönsi. Maalissa sai kunnolla iloita tästä onnistumisesta
Sen jälkeen oli vielä loput kolme pätkää. Nyt oli ainakin todella hieno päästellä kakkosnumerolla, sai hakea linjoja. Petri Kumpulainen 6. Hän oli kartturinsa Tero Jäntin kanssa yön tarkkailussa, mutta he pääsivät jo kisaa edeltävä perjantaina pois sairaalasta. Tarkoitus oli päästä maaliin, mutta niin oli avauskisassakin. Tauon jälkeen kadotin rytmin ja ekan risteyksen jälkeen pumppasin kuin mummoankka. Siihen asti meno oli hieman tukkoista. Erityisen tyytyväinen olen, kun pystyin jättämään Kallion taakseni. Kilpailukeskus sijaitsi totutusti Kankaisten koululla Kangasniemellä. Saimme yhden vaihdettua paikallisella korjaamolla. Kuhanen jatkoi kärjessä selvällä
Matti Nikander Mikko Kukkonen, Riihimäen UA, Toyota Corolla GT
Nikanderin vauhti ei riittänyt kärjen vauhtiin. Topteniin nousivat Nevanpää, Koskema ja Ruoppa.
Marko Kallio Tomi Mäkinen, Kotkan/Lievestuoreen UA, BMW M3
Kallio oli hyvässä iskussa. Kauppisen riemukulku vaihtui keskeytykseen, kun Astran
Kuva Toni Ollikainen Toni Kuhanen siirtyi kakkospätkällä kisan kärkeen, eikä enää luopunut piikkipaikasta. Tiet olivat hyviä ja sen kun paranivat loppua kohden. Ykkösellä hieman lipsui. Salminen keskeytti pätkän jälkeen. Koski jatkoi neljäntenä. Viimeksi yleisen luokan kisassa Bemari on podiumilla talvella 2008.. Sjölund kärsi rengasrikon häviten pohjille puoli minuuttia. 8 - HANAA
XV Kangasniemi Ralli, AL-Kangasniemi, F-Cup, yleinen, Jorma Mikkola
RALLI
Kuhanen otti kauden toisen voittonsa
Matias Kauppinen tarjosi vauhtia avauspätkälle, mutta keskeytti kakkosella vaihteistovikaan ja näin valui 8,3sekunnin johto hukkaan. Ruopan tavoin ensimmäistä kertaa topteniin nousi Heikki Koskema Startetilla +20,4. Talvella ei ole tarpeeksi luottoa, kun auto karkaa helposti spoorista. Kuhanen kasvatti johtonsa 15,1 sekuntiin. Tasan sekunnin välein Liimataisen takana tulivat Nevanpää ja Timo Ruoppa (Starlet). Ajo tuntuu helpolta, kun auto pelaa hienosti, jutteli tyytyväinen voittaja, joka odottaa jo innolla Valkealan kaksipäiväistä kisaa.
Koski aloitti kirin
Tauon jälkeisellä kolmospätkällä (8,73 km) Kuhanen jatkoi hyvässä vauhdissa, mutta niin oli Kalliokin jääden vain Kuhasesta vain sekunnin lisää. Vain kymmenyksen Koskelle jäi Jaakonsaari. Toptenin täydensivät Salminen +23,9, Lappalainen +24,5 ja Lavikainen +24,8. Tauolla käärmekeittoa nauttinut Liimatainen paranteli edelleen +16,9. Timo Jaakonsaari 4. Marko Kallio 3. Autuaan tietämättömänä Kauppisen keskeytyksestä latasi Kuhanen yhdeksän sekunnin pohjat Jaakonsaareen. Olli Lavikainen 9. Aamulla huomasimme, että meillä oli kolme rengasta oikeapuolelle ja yksi vasemmalle. Vanha herra Petri Kumpulainen, kymmenen vuoden takainen Kangasniemi-Rallin voittaja, vertyi kisan edetessä ajaen neljänneksi +13 perässään kolmen Corollan paletti järjestyksessä Koski +13,8, Krister Sjölund +15,1 ja Nikander +21,1. Tero Salminen 10. Laina-Corollalla matkassa ollut Sjölund jatkoi edelleen hyvin ollen viides +4,3 neljä kymmenystä Lavikaista nopeampana. Suistumme rajusta vauhdista ulos, eikä kalusto ollut enää siinä kunnossa, että sillä olisi voinut osallistua ralliin, jutteli Rekola. Kumpulainen nousi viidenneksi ja Nikander kuudenneksi ohi Sjölundin. Kyllä käytettiin tietä hyväksi ja vähän penkkojakin. Ei ollut uusia renkaita, joten se on varmaa yksi syy, miksi emme pysyneet vauhdissa. Raision jälkeen mietittiin, oliko lähtöpaikasta hyötyä. Ensi viikonloppuna on Mikkelin SM ja heti perään jatkuu F-Cup Kouvolassa, manasi kakkonen Halttunen. 22,5sekunnin erolla. Jäädään kärkeen liikaa. 8,3 sekunnin pohjat Kuhaseen. Samoin Kallio kasvatti myös eroa Jaakonsaareen parilla sekunnilla. Tasainen ajo tuotti lopulta viidennen sijan. Hieman kovempaakin aikaan olisi ollut mahdollisuuksia, kartturi Jonne Halttunen laskeskeli. Toni Kuhanen 2. Ajo alkoi sujua vasta tauon jälkeen. Asun 15 kilometrin päässä ykkösen lähdöstä. Sjölund ohitti Kumpulaisen, Lavikainen Nikanderin ja Lappalainen Salmisen.
Timo Jaakonsaari Risto Pasanen, Riihimäen UA, VW 19 Golf GTI 16V
Jaakonsaari ajoi alusta asti kovalla sykkeellä ja oli tyytyväinen pystyessään jättämään Kallion taakseen. Kyllä aina pätkän lopussa hymy hyytyi, kun katsoi Kuhasen aikoja. Toinen Volvopilotti Raision väliin jättänyt Olli Lavikainen oli viides + 13,9 ennen Matti Nikanderia (Corolla) +15. Sitten tulikin muutoksia sijoituksiin. Hyvä sijoitushan lopulta tuli, päätti Nevanpää.
Koskema päätöspätkän pohjiin
Päätöspätkällä (9,43km) saatiin uusi nimi tämän kauden hieman yksitoik-. Venttiili juuri varmaan vioittui vaihdossa, arveli Sjölund. Krister Sjölund 8. Kyllähän tiet minulle jollain lailla tuttuja olivat. Sen sijaan kolmantena ollut Jere Rekola peruutti osanottonsa. Koski vaihtoi tauolla tulpat ja vauhti sen kuin parani ja Kortesjärven mies oli kolmas 2,9 sekuntia Kuhasesta. Kuhanen johtaa Cupia maksimipistein ennen Jaakonsaarta ja Petri Kumpulaista.
Autoliitto Kangasniemi järjesti kauden toisen F-Cupin osakilpailun. Jaakonsaari oli pätkän kakkonen ennen jälleen kolmoseksi ehtinyttä Koskea +8,3. Pahaan paikkaan tuli vaurio. Hyvin aloittanut Nuorala keskeytti kaasuvaijerin katkeamiseen.
Corolla BMW Golf Corolla Corolla Corolla Corolla Volvo Volvo Corolla-FX
1 2 2 1 1 1 1 2 2 1
20.34,7 + 14,1 + 16,3 + 22,9 + 25,0 + 27,8 + 29,0 + 30,4 + 33,5 + 35,4
TOP - 6
Toni Kuhanen Jari Laukkanen, Hirvensalmen AU/Turun UA, Toyota Corolla GT
Kauppisen keskeytettyä Kuhanen eteni helpon tuntuisesti voittoon. Auraaja oli tehnyt hyvää työtä kilpailijoille, jopa kakkosen pikkutien osuus oli Bemarille sopivaa, kehui Kallio, jonka mielestä alkupään pätkän olivat parempia kuin loppupään liukkaan tiet.
Petri Kumpulainen Juha Järnström, Lahden UA, Toyota Corolla GT
Kymmenen vuoden takainen rallin voittaja nousi lopulta neljänneksi. Testasimme autoa kisaa edeltävänä torstaina. Bemari-pilotit Kimmo Nevanpää +5,7 ja Antti Seppälä +7,1 ottivat askeleen eteenpäin. Kakkosella oli liiankin nopeaa. Olin matkassa Hannukselan Tommin Corollalla, kun Kirsi oli ajamassa Oulussa naisten SM:ssä. Salminen ja Lavikainen jäivät pohjista yli kolme minuuttia. Vain kuusi kymmenystä Nikanderille hävisi Timo Jaakonsaari Golfilla. Tämä on sellaista puolustustaistelua kesää odottaessa. Sijoitus parani sitä mukaa, kun muilla oli epäonnea.
Kimmo Nevanpää Ville Lehtisaari, Pohjois-Hämeen UA, BMW M3
Nevanpää väläytti jo Raisiossa muutamalla hyvällä pätkäajalla. Tarkoitus oli parantaa numeroa täällä ja vielä Valkealassakin, että kesällä pääsee matkaan hyvällä numerolla. Jaakonsaaren hyvä tulos nosti miehen kakkoseksi Kallion ohi 3,5 sekunnin erolla. Ysikymppien ajoa pitää treenata. Kallio jatkoi hienosti jääden Jaakonsaarelle vain 1,8 sekuntia. Jaakonsaarella riitti ohjelmaa taukoa edeltävillä pätkillä.- Kummallakin pätkällä koettiin kauhusekunteja. Kakkosen puolessa välin ajo alkoi maittaa. Autosta hävisivät jarrut. Lappalainen keskeytti siihen paikkaan. Kun Kauppinen keskeytti tauon jälkeen, yritettiin ajaa varmasti ja järkevästi, mutta vasta viimeisellä oli hieman varaa hellittää. Timo Jaakonsaari on hyvässä vireessä Kangasniemellä Kuva valokuu.com Marko Kallio kipusi palkintopallille Bemarilla. Toni Kuhanen ajoi kolmelle seuraavalle erikoiskokeelle pohjat lasketellen selvään 24,4 sekunnin voittoon. Kahden ajetun erikoiskokeen jälkeen piipahdettiin tauolla. Kun Matias Kauppinen hätyytteli Raisiossa Toni Kuhasta (Corolla), niin nyt ei kyseessä ollut pelkkä hätyyttely, sillä Astra-pilotti tykitti peräti Tilanne tauolla: 1. Kyllä mutkat ovat talvella jyrkempiä ja vauhti erilaista kun siviiliautolla. Avauspätkän neljänneksitoista nopein Teppo Nummela keskeytti pätkän jälkeen Volvossa ilmenneiden öljyongelmien takia.
Kauppinen hirmuvedossa
Avauspätkä oli pituudeltaan 13,84 kilometriä. Viime vuoden A-junnujen Cupin kolmonen Kalle Liimatainen (Starlet) paransi menoaan ollen seitsemäs tasa-ajalla + 5,5 Lappalaisen kanssa. Hyvä kun on onnistunut kauden kisoissa, kun pari vuotta rouva Fortuna on enemminkin näyttänyt minulle pers´kannikkaa, ruoti tyytyväinen Kumpulainen.
Jaakonsaari nousi kakkoseksi
Kun Kuhanen ajoi legendaariselle Kutemajärven pätkälle (EK-4, 13,51km) 3,2 sekunnin pohjat, alkoi kauden toinen voitto näyttää selvältä. Rallissa ajettiin viisi erikoiskoetta yhteismitaltaan 69 kilometriä. Lavikainen, Lappalainen ja Salminen ajoivat ulos samassa paikassa. Nelospätkällä kuitenkin rengas tyhjeni ja spinnasimme. Heikki Lappalainen
Vaihdeaski poks
Kakkospätkä oli kisan pisin, mitaltaan 23 kilometriä. Avauskisan voittanut Toni Kuhanen lähti matkaa ykkösen perässään Matias Kauppinen. Toptenin täydensivät Jari Koski (Corolla) +17,4, Tero Salminen (Volvo) +17,9 ja Heikki Lappalainen (Corolla FX) +19,2. Matti Nikander 7. Koski jatkoi neljäntenä. Kumpulainen palasi topteniin ollen viides +11,5. Pätkän kolmanneksi ehti kaksinkertainen F-Cupin junnumestari 90-luvun puolivälistä Marko Kallio Bemarilla +11,6 seitsemän kymmenyksen erolla Jaska Nuoralaan (Volvo). Viimeksi olin ykkösen alkuosuutta ajanut viime lokakuussa. Nikander oli kymmenes +22. Varsinkin nelonen oli tosi hieno pätkä. Kallion oli tyytyminen neljänteen sijaan +11,5. Yleensä joku on aina tauon jälkeen mennyt minun ohitse, myhäili Jaakonsaari.
Kuva Asko Saarinen Niin se vaan kipeää Golffi takaisin tielle. Timo Jaakonsaari käänsi 2,2 sekunnin taukotappion edukseen taistelussa kakkossijasta Marko Kallion kanssa. Jari Koski 5. Puoli sekuntia pystyy varmasti kiristämään, mutta sekunti ottaa kyllä koville. Tiet olivat hoidettu hienoon kuntoon kilpailijoita varten. juuri huollettu vaihdeaski hajosi totaalisesti. Mamoiltiin liikaa ykkösellä ja kakkosella, missä olisi voinut iskeä kovempaa. Samalla BMW M3 saatiin neljän vuoden tauon jälkeen kolmen joukkoon Cupin talviosakisassa
Yritän toki vastata odotuksiin ja vetää mahdollisimman hyviä tuloksia. - Kaluston puolesta pystymme varmasti ajamaan kärkiaikoja, kunhan pääsen auton kanssa kunnolla sinuiksi. Kaikki toimi perjantaina penkissä, mutta ainoastaan kolmosella se toimi kunnolla. Päätöspätkä oli todella hieno, ajettava tie. Niin kuin muissakin luokissa ajoi myös äffäläisissä yleinen, A- ja B-juniorit yhdessä. 22-vuotias uusikaupunkilainen Jussi Kumpumäki voitti kaudella 2010 Suomen Ford Fiesta-rallisarjan mestaruuden, jonka jälkeen hän on pyrkinyt kehittämään ralliuraansa ulkomaan kilpailuissa. Brittisarjasta saavutuksena oli R2-luokan neljäs sija, Jussi Kumpumäki listasi. Saarijärveläisten kalustosta vastaa suomalaisille tuttu Autosport Technology -tiimi, joka uskoo Nikaran kykyihin. Oli pakko yrittää kovaa, kun nuoriso meinasi tulla ohi kummaltakin puolelta. Pirelli on perinteinen brittisarjan rengastoimittaja ja se on vuosittain palkinnut ja tukenut lupaavia kuljettajia sekä Englannissa että myös MMsarjassa. Niemisen takana kartturi Pasi Haataja.
BRC OSAKILPAILUT: 24-25.2. Meillä oli juuri Lapuan Rallispesialin jälkeen tehty kone. 28-29.9. Kaksikko kilpailee Ford Fiesta R2-malleilla, joka on molemmille rallilupauksille tuttu kalusto jo viime vuodelta. Vetopito, jarrutuspito ja kaarreominaisuudet voidaan säätää erilaisilla pyöränkulmilla maksimaalisen tehon hyödyntämiseksi.
AUTOKORJAAMO JUHA PUTKONEN
Mestarinkatu 17 Lahti p. Jaakonsaari löi Kallion lopulta 4,6sekunnilla. 050 5210126. Kosken matka päättyi pätkän alkuun. Hankasalmen UA:n Hannu Pietiläinen Kimmo Siekkinen (RS) jäivät kaksi sekuntia Seppäselle.
Kuhasella maksimipisteet
Ennen talvikauden päättävää Valkealan kaksipäiväistä rallia Kuhanen johtaa Cupia maksimipistein 52. Kuhanen voittomarginaali oli lopulta 24,4sekuntia. Kartanlukijana hänellä toimii kokenut Pasi Haataja. Vuonna 2011 Ford Fiesta -rallisarjassa kolmanneksi sijoittunut Nieminen on tyytyväinen uusiin haasteisiin brittisarjassa. Kärkikymmenikköön ehtivät lisäksi Espoon UA:n Sami Sundell Juha Kunttu +1.39,7 ja Haminan UA:n Antti Seppälä Esa Lammi +1.45,5.
HANAA - 9 Sutinen niukasti oheisluokkien nopein
Kangasniemi-Rallissa oli neljä oheisluokkaa. 17-18.8. 1-2.6. Nyt miehellä on takana jo parit testit Skoda Fabia F2-kilpurilla, jonka Korhonen uskoo olevan voittaja-auto: - Varsin positiiviselta uusi peli vaikutti testeissä. BRC-sarjan lisäksi ajan ne SM-rallit, jotka eivät mene tämän sarjan kanssa päällekkäin, Korhonen jatkaa. Samoin näyttää uskovan myös avauskisan järjestäjät, jotka siidasivat Nikaralle ykkösnumeron viikonlopun kisaan. Rallye Sunseeker Bulldog Rally Wales Pirelli Rally Jim Clark Rally Ulster Rally Rally Yorkshire
NELIPYÖRÄSUUNTAUKSET 3D KAMERATEKNIIKALLA
RALLI-, SPRINTTI- JA DRIFTINGAUTOIHIN
Auton voima siirtyy tiehen renkaiden välityksellä. Hyvää nousua tehnyt Liimatainen ajoi ulos sijalta 11. Alkupään tiet olivat Starletille aivan liian nopeita. - Nyt edessä on tärkeä askel vielä varsin lyhyellä ralliurallani. Team-Sonkajärven Petter Sutisen Markku Revon voittomarginaali maalissa oli yli kaksi minuuttia isäntäseuran Perttu ja Veijo Seppäseen (Starlet). Ensimmäisellä kaudella tulee varmasti paljon oppia, mutta vielä en aivan voitoista haaveile. Olen huomannut, että monet erilaiset kilpailut ovat jo kehittäneet minua kuljettajana, joten Britannian sarja on kenties paras vaihtoehto minulle tässä vaiheessa, Niko Nieminen ennakoi. Tiivis kilpailutahti ja kova harjoittelu nostivat nuorukaisen vauhdin jo erittäin kilpailukykyiselle tasolle viime kauden aikana. Kosken keskeytyksen myötä neljänneksi kipusi Kumpulainen +45,8. - Olen asettanut riman korkealle. Kilpaauton nelipyöräsuuntauksen tavoitteena on saada auton teho maksimaalisesti tien pintaan. Onneksi JiiPee huomasi, niin päässyt tapahtumaan isompia vikoja. Lavikainen +5,9 oli karistanut lumet Volvosta ollen seitsemäs ennen Ruoppaa +6,6 ja Nikanderia +10,8. RALLI
koiseen pohja-aikatilastoon, kun Koskema kellotti Starletilla 1,8 sekuntia paremman ajan kuin kaksikko Kuhanen - Kumpulainen. - Saimme talven aikana tämän paketin kasaan, mutta auto saapui Ranskasta tiimille vasta helmikuun toisella viikolla. - Tilanne on muutenkin hieno, kun minun ei tarvitse huolehtia muusta kuin ajamisesta. - Brittisarja palaa 12 vuoden tauon jälkeen pelkästään kaksivetoisiin autoihin, joten mestaruudesta ei enää kilpailla nelikoilla, Nikara huomauttaa. Kumpumäki kilpailee kauden aikana kahden huippukartturin kanssa, kun nuotteja lukevat Marko Salminen ja Jani Salo. - Sarja on erittäin kovatasoinen, jossa pääsee vertaamaan vauhtiaan monien eri maiden koviin kuskeihin. Tiukan taiston viidennestä sijasta korjasi Nikander +1.10,0 ennen Nevanpäätä 1,8 sekunnin erolla. 23-24.3. 27-28.4. Kiinnostusta minun otteita kohtaan tuntuu olevan kovasti Englannissa. Kehittämistä on vielä alustapuolella, mutta hyvän luoton ja tuntuman sain juuri ajetuissa kisan ennakkotesteissä. Saavutin voitot sekä sora- että asvalttipinnalla. Päijät-Hämeen UA/EPUA:n Heikki Koskeman Kari Luoman kiri riitti seitsemänteen sijaa, eikä Nikander ja Nevanpääkään kauaksi jääneet +1.15,9. Kartturi nousi autosta pätkän alussa ja huomasi, että kone vuotaa öljyä. Pätkän maalissa sanoinkin Karille, että kovaa saavat tulla, sen verran hyvin pätkä meni, naureskeli Koskema tarkoittaen Ruoppaa ja Liimataista. Hakuli oli menettänyt jo mahdollisuutensa kakkosen ulosajoon ja tauolta seitsemällä minuutilla myöhästymiseen. Itse pääsin ajamaan pikkutestit vasta pari päivää ennen kauden avauskisaa, Jarkko Nikara totesi. Viitosella aiottiin ottaa vielä riskejä Kallion saavuttamiseksi, Koski jutteli ja harmitteli kohtaloaan. Nikaran uuden projektin arvoa nostaa se, että Citroen UK kirjautui Renaultin ohella viralliseksi maahantuojatiimiksi sarjaan. Öljynlauhdutin hajosi varmaankin nelospätkän hypyissä. Silloin on erityisen tärkeää, että auton renkaiden kulkusuunta on yhteneväinen. - Olen tänä vuonna Pirellin ainoa Star Driver. Jaakonsaari kipusi kakkoseksi (41) ja Kumpulainen kolmanneksi (33). R2-luokan voitoista lähden ajamaan ja tavoittelemaan myös mahdollisimman hyviä yleiskisatuloksia erilaisten kaksivetoisten autojen joukossa. Koko kisan Koskeman kanssa tiukkaa vääntö käynyt Luumäen/Noormarkun UA:n Timo Ruoppa Jaakko Tenhunen jäivät lopulta Koskemalle 7,7sekuntia. Kari Tapper ajoi avauspätkällä pohjat, mutta keskeytti jo kakkosella, kun vesiletku hajosi Astrasta. Sutisen jo hieman varmistellessa Juha Hakuli ajoi RS:llä pohjat kahdelle viimeiselle pätkälle. Pätkät pohjat oli yllätys Koskemallekin, joka kiitteli, että auto toimi pitkästä aikaa kunnolla. Kaksi vuotta sitten Kangasniemi-Rallin voitossakin kiinni ollut Sami Sundell ajoi Civicillä kymmenenneksi +12. Neljänneksi kiirehti Jaakonsaari +3,7 perässään Kallio +4,8 ja Nevanpää +5,1. 19-vuotias loimaalainen Niko Nieminen on kilpaillut ahkerasti sekä Suomessa sekä Baltian maiden ralleissa. - Viime vuosi oli varmasti urani opettavaisin kausi, kun ajoin paljon erilaisia kilpailuja. Seuraavina tulevat Kallio (26), Kauppinen (25), Rekola (20), Ruoppa (19), Sundell (17) Nikander, Koskema ja Sjölund (16).
Jarno Saari
Vahva suomalaiskaarti mukaan brittisarjaan
Suomalaiset kuljettajat ovat menestyneet aina hyvin Englannin ralleissa, ja nyt alkavalla kilpailukaudella on taas runsaasti mielenkiintoa ilmassa, kun BRC-sarjassa on mukana neljä suomalaista kilpailijaparia.
Fordin maahantuojan tukemana kansainväliseen rallisarjaan lähtevät Jussi Kumpumäki ja Niko Nieminen, jotka muodostavat kahden auton tiimin, joka on nimetty Ford Junior Team Finlandiksi. V1600-luokassa Ladojen kasintaistelun veivät nimiinsä Joensuun/KKarjalan UA:n Jarno Kinnunen Heimo Taskinen VAZ 2110:llä Alle kaksilitraisten ei-äffäläisten luokan ykköseksi kiirehti isäntäseura nuori Topi Tulla Rauno Penttosen luotsaamana selvään voittoon oheisluokkien toiseksi parhaalla ajalla. kisoja uudella Citroën DS3 R3T- mallilla. Nyt tilanne on toinen, kun Pirelli ei ole enää niin monessa sarjassa rengastoimittajana. Kumpumäen takana toinen karttureista, Marko Salminen. Tapperin keskeytettyä Petter Sutinen Bemarilla tykitti pohjat kahdella seuraavalla siirtyen selvään. Trophy-luokan voiton ainoa maaliin tulleina veivät isäntäseuran/Leppävaaran RT Henri Laitinen Santtu Kotivuori Pololla. -Puhtaasti 2-vetoiseen kalustoon siirtyminen laskee sarjassa kilpailemisen kustannuksia ja tarjoaa selkeämmän portaikon edetä lajin huipulle.
Ainoa Pirellin tähtikuljettaja
Jukka Korhosen ohjelma julkaistiin jo viime vuoden lopulla, kun nilsiäläinen voitti Pirelli Star Driver -tittelin ja sen myötä ilmaisen kuuden kisan ohjelman brittisarjassa.
Nikara Citroen UK:n tiimiin
Positiivisesta ja tuoreimmasta uutisesta vastasi Jarkko Nikara, joka lähtee Petri-veljensä kanssa yhden välivuoden jälkeen valloittamaan brittisarjan
Jukka ja Mikael Korhonen ( ei sukua) starttaavat Pirellin tukemana Skodalla BRC-sarjaan.
Suomen Ford-maahantuojan tukeman tiimin kuljettajat ovat Jussi Kumpumäki ( vasemmalla edessä) ja Niko Nieminen ( oikealla edessä)
Tomi Kunttu Golf 7. Oltiin niin syvällä, että luulin, ettemme pääse jatkamaan. Myös Raision kolmosen Edgar Wirtasen (Astra) kirjattiin keskeytyslistaan tekniikan petettyä.
Mieskolainen kärkeen
Kolmospätkän kirjautti nimiinsä Miikka Mielty 1,3sekunnin erolla Mieskolaiseen. Nelosella sukellettiin oikein komeasti. Muuten ajo ja auto sitten toimivatkin ja lopulta tuli hyvä tulos. Hienoahan se on nousta sarjakärkeen. Autio keskeytti tekniikan petettyä sijalta 9. Kakkosella puolessa välin ja nelosen jälkeen pito hävisi tuntuvasti. Raision voittajien paikassa, sillä seniorien Saari oli tehnyt lumitöitä samassa paikassa. Petteri Paavilainen Kadett 4. Kolmannen sijan säilytti Puhakka (36,41). Sääli. Loppupätkällä kasvoi sarvi otsaan ja yritettiin liikaakin. Edellä ajanut oli hangessa, ei meinattu millä päästä ohi. ja Mielty (40,24) kakkoseksi. Kilpiä +32,2 kiipesi kuudenneksi kuudella kymmenyksellä ohi Mieltyn. Seuraavina ovat Mieskolainen (22,26) ja Wirtanen (19,8)
TOP - 4
Harri Mieskolainen Aki Maaranen, Pieksämäen/Mikkelin UA, BMW M3
Mieskolainen näytti jo viime vuonna, että pystyy voittamaan. Porukkaa oli paikalla paljon ja vetivät liinan kanssa nopeasti tielle. Harri Mieskolainen BMW 5. Ihmettelinin avauspätkän pohjia. Vihdoinkin ajo sujui, eikä edes ulkoiltu. Meillä alkoi kisa huonosti ykkösellä. Avauspätkällä peräti sijalle 16 jäänyt Mielty oli nyt kakkonen puoli sekuntia nopeampana kuin tasatahtia tullut Harri Mieskolainen (BMW) ja Paavilainen. Kärkikahdeksikkoon ylsivät lisäksi Hintsala +16,1 ja Laaksonen +18,1. Marko Häkkinen Kadett 3. Henry Mettiäinen haki nelivetoisella vauhtia Kemi-rallista. Miika Mielty Corolla
6 6 6 6 6 6 6 6
21.50,0 + 7,1 + 7,7 + 9,8 + 11,7 + 13,0 + 16,5 + 16,5
Harri Mieskolainen (oik.) ja Aki Maaranen karkasivat atuon jälkeen voittoon. Kakkosella sylki kytkimeen öljyä ja osuin johon kiveen. Kolme kymmenystä Kuntille jäi Tero Kulmala Bemarilla. Tosi mukava oli voittaa, huonoa tuuriakin on riittänyt ihan tarpeeksi. Astra vioittui sen verran, ettei matkaa enää pystynyt jatkamaan. Ville Pykäläisen (Astra) paluu Cupiin päättyi ulosajoon. RS-pilotti Mikko Kilpiä ylsi parhaimpaansa viidenneksi 8, ennen tasa-ajan tahkonneita Teemu Koivusta (BMW) ja Hintsalaa +10. Mieltyä hiosti kymmenyksen päässä Puhakka.
Lehti vauhdissa
Lehti sen kun paransi menoaan tykittäen kakkospätkälle 1,3 sekunnin pohjat. Vaihteet lakkasivat toimimasta
Ilmassa ratkaisun makua
Mieskolainen ajoi toisen pohja-aikansa nelospätkällä 3,3sekunnin erolla Lahteen. lopputuloksissa viidensiksi vain seitsemän kymmenystä Mieltylle jääneinä. Myös hyvin aloittaneet Mettiäinen sekä Kulmala keskeyttivät teknisiin vikoihin. Tuloksena oli kuitenkin kaksoisvoitto kun kisan voittoon ajoi Pieksämäen UA:ta edustava Harri Mieskolainen ennen Mikkelin UA:n Marko Häkkistä. Pekka Vainio Astra 8. Lahti ajoi pätkän kakkoseksi 1,8 sekunnin erolla Paavilaiseen. Lahti nousi kolmanneksi +16,4, Hintsala oli neljäntenä +17,8 ennen Paavilaista +23,8. Kahdeksanneksi kiirehti Häkkinen +8,3. Näin kävikin, sillä mikkeliläinen ajoi 1,1 sekunnin pohjat. Ennen taukoa olevissa uusissa pyörissä ei tuntunut olevan pito lainkaan. Raision kolmoset Valkealan UA:n Perttu Puhakka Matti Hyyrynen oli seitsemänsiä +39,4 ennen Lappeenrannan RT:n Mikko Kilpiää Marko Lyijystä +42,4. Suurin ongelma oli renkaiden kuluminen. Hienosti kisaa 17-satasella Golfilla ajanut Kunttu keskeytti vaihdeaskin hajottua sijalta 6. Häkkinen oli neljäs +10,8 ennen jo hieman varmistellutta Mieskolaista ja samaan aikaan +12,4 yltänyttä Pösö-pilotti Atte Kiviojaa. Lahden tapaan Raisiosta pois ollut Mikko Lehti (Astra) jäi vaivaisen kymmenyksen kakkossijasta. Kilpiä paranteli vauhtiaan entisestään ollen kolmas vain kaksi kymmenystä Lahdelle jääneenä. Mikko Lehti nousi kisan kärkeen keskeyttääkseen pätkän jälkeen vaihteistovikaan. Heti ykkösellä jäätiin kiinni hieman penkkaan yhdessä risteyksessä. Timo Hintsala (BMW) oli viides +6,9 Petteri Paavilainen Kadetilla tiukassa tuntumassaan kahden kymmenyksen päässä. Seu-
Voitto Mieskolaiselle
Mielty pääsi korjailemaan hieman tilannetta ajamalla peräti 7,5 sekunnin pohjat. Tauolla vaihdettiin tutummat renkaat ja meno parani. Kuva valokuu.com Otto Lahti oli epäonninen kakkospäkällä, mutta muuten Corolla-pilotti piti hyvää vauhtia.. Kolmanneksi ajoi Paimion Otto Lahti. Häkkinen nousi Cupin kärkeen ohi avauskisan voittaneen Miikka Mieltyn. Mikko Lehti Astra 2. Mieskolaisen voittomarginaali oli lopulta 7,8 sekuntia Häkkiseen. Kisa oli tasaisen, sillä seitsemäntenä ollut Lahti ei ollut kuin 13,1 sekunnin päässä Mieskolaisesta. Yritin penkan kautta, mutta hieman autot ottivat siinä yhteenkin. raavina tulivat lähes tasajalkaa Hintsala +7,2, Häkkinen +7,4 ja Puhakka +7,7. Aikaa kului viitisentoista sekuntia. Valkealassa pitää hieman säästellä renkaita.
Häkkinen Cup-johtoon
Häkkinen (40,92) nousi ykköseksi
Marko Häkkinen Ari Peuha, Mikkelin UA, Opel Kadett GSI 16V
Häkkinen ajoi avauskisan tapaan kakkossijan. Vainio sivalsi ulos seitsemänneltä sijalta. Nyt alla oli Corolla ja sijoitus neljäs kolme sekuntia kärjestä. Erot kasvoivat Mieskolainen kasvatti johtonsa Häkkiseen 9,4 sekuntiin. Mieskolainen nousi Häkkisen ohi kahden sekunnin erolla. Kuva Asko Saarinen Marko Häkkinen nousi Cupin kärkeen kakkossijallaan. Aikaa kului nelisenkymmentä sekuntia. 10 - HANAA
XV Kangasniemi Ralli, AL-Kangasniemi, F-Cup, A-juniorit, Jorma Mikkola
RALLI
Mikkelin hurjat veivät korkeimmat pisteet
Mikkeliläisjuhlaan päättyi A-juniorien kisa. Vain neljä kymmenystä viidennestä sijasta jäivät avauskisan ulosajon takia keskeyttäneet Korpilahden UA/SPAUK: in Timo Hintsala Vilppu Linjama. Kun Mikko Lehti keskeytti johtopaikalta kahden ajetun pätkän jälkeen, oli mikkeliläisillä parhaimmillaan jopa kolmoisjohto. Hintsala oli jälleen viides +6. Kunttu paransi pykälällä ollen kuudes +6,3. Avauskisan väliin jättänyt Otto Lahti (Corolla)ajoi kakkoseksi. Kunttu oli kahdeksas puoli sekuntia. Auto ei kulkenut lainkaan suoraan. Vaikka keskeytettiin, vauhdin puolesta jäi hyvä maku suuhun, jutteli Lehti. Onneksi ei enää päätöspätkällä tarvinnut ajaa hampaat irvessä. Neljänneksi nousi Jarno Junnila (28,83) tuntumassaan Laaksonen (28,77) ja Veli Vesala (28,65). Lahti piti kolmannen sijan +11,5 ja Mielty nousi neljänneksi +20,4. Lähdin tauon jälkeen liian kovalla atakilla ajamaan Lehteä takaa, joka olikin jo keskeyttänyt. Kouvolassa saa varmaan tehdä töitä pitääkseen piikkipaikan, arveli Häkkinen.
Otto Lahti Panu Laukkanen, Paimion/Salon UA, Toyota Corolla GT
Lahden kauden avaus siirtyi Kangasniemelle, koska auto tuli valmiiksi liian myöhään ennen avauskisaa. Kakkoseksi ajoi Raisiossa Marko Häkkinen ennen Perttu Puhakkaa.
Tasaista avauksessa
Marko Häkkinen (Kadett) lupasi jo ennen kisaa, että vauhtia nostetaan. Lahti ajoi kolmanneksi 4,3 sekuntia kärjestä ja Häkkinen neljänneksi +6. Valkealasta pitää saada myös hyvä tulos.
Miikka Mielty Henri Ania, EPUA/Koskenkorvan SUA, Toyota Corolla GT
Vauhtia riitti Mieltyn ajossa, mutta tie ei riittänyt koko aikaa. Vaikka tuntuu uskomattomalta, tulimme ne kilometrit kakkosvaihteella. Kahden hyvän sijoituksen turvin mikkeliläinen varmisti keltapohjaiset numerot talvikauden päätöskisaan. Mielty poistui hankeen ns. Puhakka nousi kahdeksanneksi. Uusina Topo-kasiin ylsivät Tommi Laaksonen Bemarilla +8,5 ja Sami Autio Corollalla +9,4. - Tehtiin hieman rengaskokeilua. Hirvensalmen AU/Mikkelin UA: n Petteri Paavilainen Mika Väisänen antoivat hieman periksi ja putosivat
Tilanne kahden ajetun pätkän jälkeen 1. Seuraavina tulivat Paavilainen, Hintsala ja Kunttu. Lahti jäi pohjista 20 sekuntia menettäen aikaa ohittaessaan penkan kautta kilpakumppanin. Mielty nousi kertaheitolla kolmanneksi jo 5,4sekunnin päähän kärkipaikasta. Kannatti ajaa lujaa loppuun saakka, kun parannettiin muutama sija. Timo Hintsala BMW 6. Tomi Kunttu oli Golfilla seitsemäs + 7,9 perässään Pekka Vainio (Astra) +8,7.
kuutisen kilometriä ennen kakkosen maalia. Miikka Mielty hallitsi avauskisaa mielin määrin
Jari Koskinen 7. Olin varma, ettei virta riitä tauolle saakka. Juha Rytkönen 2. Tallgren jatkaa Cupin johdossa Rytkösen hiostaessa kolmen sadasosapisteen päässä.
B-juniorien kisa Raisiossa päättyi Mikko Tallgrenin voittoon. Seuraavina tulevat Rajala (33,12), Fröman (33,08), Parviainen (31,1) ja Sivunen (28,23).
Tallgren pohja-aikaan
Sisuuntunut Tallgren tyrkkäsi kolmospätkälle 1,5sekunnin Rytköseen. Tauon jälkeiset pätkät tuntuivat liukkailta, mutta pysyttiin vaan penkkojen välissä. Rytkönen sai peräänsä Astra-kaksikon Kimmo Arkon +5,2 ja Mikko Tallgrenin +5,6. Kakkosella
Tallgren kärjessä
Tallgren (41,98) säilytti johtonsa Cupissa äärimmäisen täpärästi, sillä eroa on vain 0,03 pistettä Rytköseen (41,95). Mielenkiintoinen kisa. Lahtinen ajoi nyt viidenneksi +10,1 perässään Fröman +11,4. Tekniikan kanssa taistellut Rytkönen ajoi kakkoseksi ennen Edgar Wirtasta. Tuli kantokasa aika lähelle, onneksi päästiin vauhdilla ulos. Ykkösellä nelosen ei pysynyt päällä, piti pitää kepistä kiinni ja loppupätkällä sekään ei enää auttanut. Hyvin aloittaneet Arkko ja Häkkinen ajoivat ulos. Kosloff oli nyt kahdeksas +20,1. Mikko Tallgren 5. Kaikkiaan B-juniorien rivit harvenivat yhdeksällä kilpailijalla.
Rytkösen hattutemppu
Rytkönen ajoi nelosella pohjat tehden näin kauden toisen hattutemppunsa. Sekunnin Frömanille jäi Lahtinen. Onneksi Jukka pitää jöötä, ettei tule hulluteltua liikaa, naureskeli Rytkönen.
Mikko Tallgren Toni Torkell, Valkealan UA/Kouvolan SAU, Opel Astra GSI 16V
Avausvoittaja oli jo luovuttaa kisan. Salmisen keskeytti kakkospaikalta, kun Starlet sanoi työsopimuksensa irti. Hyvin aloitti myös Jari Koskinen Integralla +10,4 ollen neljäs 3,5 sekuntia Miikka Lahtista (Seat Ibiza) nopeampi. Kuudennen sijan pitivät Lempäälän UA/Jämsän SUA:n Aarne Haarla Kai Bruun +1.37,5. Kuva valokuu.com Miikka Lahtinen ajoi ensi kertaa uusilla renkailla. Sitten jouduttiin vaan ajamaan kierrokset kolmosella tappiin ja sitten viitonen päälle. Kakkonen oli tuskien taival ilman ohjaustehostinta. Meillä oli ensi kertaa uusia pyöriä. Pystyin paremmin keskittymään ratin vääntämiseen, kun ei tarvinnut vaihtaa, myhäili Koskinen. Hyvä kiri nosti korialaisen kakkoseksi. Taisi vain jäädä pahat jäljet, heti perässä tullut Kallio jäi siihen. RALLI
XV Kangasniemi Ralli, AL-Kangasniemi, F-Cup, B-juniorit, Jorma Mikkola
HANAA - 11
Rytkösen ylivoimaa B-junnuissa
Juha Rytkönen hallitsi B-junnujen kisaa ajamalla neljä pohja-aikaa vieden voiton 44,1 sekunnin erolla tekniikkaongelmien kanssa painineeseen Mikko Tallgreniin. Laukkasen Pasi ehti tehdä uuden koneen Raision jälkeen. Lahtinen oli jälleen viides 14,3 perässään pikkuluokan Joonas Kosloff Pololla +17,2. Kolmanneksi kiirehti Miikka Lahtinen. Viitanen keskeytti kahdeksannelta sijalta tekniikan petettyä. Meillä oli vaihteiden kanssa ongelmia. Petteri Salminen Starletilla ja Ville Häkkinen RS:llä jakoivat kuudennen sijan +14,5 ja Kasi Kasa Bemarilla oli kahdeksan +15,6. Koskinen oli kolmantena +7,1 ennen Haarlaa +8,7. Pikkuluokassa kotikisaansa ajaneet AL-Kangasniemen Joonas ja Artturi Kosloff ottivat selvän voiton.
Rajala yllätti
Rajala ajoi päätöspätkän hienosti jääden vain 2,6 sekuntia Rytkösen pohjaajasta. Fröman +10,2 ja Tallgren +10,4 etenivät lähes tasatahtiin. Ennen kisaa piti testata, mutta vatsatauti yllätti, joten harjoittelu jäi kaatovideoiden katsomiseen, jutteli Lahtinen.
Jari Koskinen Jukka Vajavaara, Hyvinkään UA, Honda Integra Type-R
Koskinen vei B-junnujen voiton viikkoa ennen Kangasniemen kisaa Nurmijärvellä. Onneksi pojat saivat auton kuntoon tauolla ja loppu tuli helpolla. Kolmantena on Lahtinen (39,24) ennen Koskista (36,5). Sinne syntyi 4,3 sekunnin pohjat Salmiseen. Tallgren oli kakkosena 4,5 ennen jälleen kolmanneksi ajanutta Koskista +8,7. Tilanne seitsemän ensimmäisen osalta pysyi samana. Meinasi voimat loppua kokonaan. Aarne Haarla (Kadett) +21,1 ja Aki Parviainen (Astra) +39,7 tulivat seuraavina. Kasa sukelsi Bemarilla syvälle hankeen Volvo-miesten paikassa. Lahtinen piti kolmannen sijan ennen Frömania ja Koskista. Avauskisan menestyjistä keskeytti heti kolmanneksi ajanut Kari Kallio (Kadett) ulosajoon, viitonen Pertti Holma (Starlet) ja kuutonen Jukka Plusisaari (Escort 1600) tekniseen vikaan. sekuntia Frömanille jäi RS-pilotti Lasse Rajala ja kahdeksas oli Kasa +13,9. Kaikkiaan 32 lähteneestä 14 keskeytti ennen taukoa.
Kuva valokuu.com Avauskisan voittanut Mikko Tallgren voimaili alkumatkasta, kun ohjaustehostimien hihna lähti paikaltaan. Kone on nyt huomattavasti aikaisempaa parempi. Kakkosellakin tultiin hieman laveita linjoja. Rivit harvenivat edelleen. Koskinen oli kolmannen kerran peräkkäin kolmas +4,2. Nokian UA:n Toni Fröman Simo Murto joutuivat taipumaan hyvästä yrityksestä huolimatta viidenneksi +1.13,9. Fröman ajoi seitsemänneksi +19,1 ennen Timo Viitasta (RS) +19,8. Rytkönen vei voiton 44,1 sekunnin erolla Tallgreniin, joka oli puolestaan selvä kakkonen. Ykkösellä lähti ohjaustehostimen ja laturin hihnat paikaltaan. Kyllä oli hieno ajaa, ei vaan osannut luottaa tarpeeksi. Lahtinen ajoi kolmanneksi +1.07,9 Koskisen noustessa neljänneksi +1.10,0. tehtyjen lumitöiden jälkeen hyvään vauhtiin päässyt VeSa:n Lasse Rajala Mikko Virtanen 2.13,3 ohittivat Riihimäen UA:n Petri Sivusen Joni-Petteri Virtasen +2.29,8. Miikka Lahtinen 4. Rajalan vauhti parani edelleen, nyt tuli jo neljäs sija +12,3. Ykkösellä meinasi käydä köpelösti huomiolla. Petri Sivunen (BMW) ajoi viidenneksi +24,3 Tallgerenin seuratessa seitsemän kymmenyksen päässä. Petri Sivunen 8. Hienot tiet, päätti Tallgren.
Miikka Lahtinen Mikko Halinen, Joutsan SUA/AL-Kangasniemi, Seat Ibiza GTI
Lahtinen satsasi "kotikisaansa" uusia pyöriä. Kahdeksanneksi nousi Viitanen.
Ulosajoja
Rytkösen ote piti kakkospätkälläkin. Haarla ohitti Sivusen ja kahdeksanneksi nousi Parviainen.
Rytkönen avauspätkän nopein
Juha Rytkönen (Starlet) oli avauskisan tapaan nopein ykköspätkällä myös Kangasniemellä. Yritettiin tulla viitosella turhia jarruttamatta. Haarla oli kuudes +13,3 ennen Lahtista +15,1. Tallgren nousi nyt Rytkösen jälkeen kakkoseksi. Petteri Salminen 3. Aarne Haarla
Starlet Starlet Ibiza Astra BMW Integra BMW Kadett
8 8 8 8 8 8 8 8
22.07,9 + 18,8 + 29.9 + 30,7 + 34,7 + 51,5 + 51,8 + 54,6
Juha Rytkönen (oik.) ajoi neljä pohjaaikaa vieden voiton ylivoimaisesti kartturinaan Jukka Maja.
TOP - 4
Juha Rytkönen Jukka Maja, Suonenjoen/Lempäälän UA, Toyota Starlet
Rytkönen ajoi neljä pohja-aikaa ja oli ylivoimainen voittaja. Toni Fröman 6. Sijoitus tiesi sitä, että hän starttaa kotikisaansa keltapohjaisilla numeroilla. Puoli Tilanne tauolla: 1. Kolmas sija nosti joutsalaisen sarjakolmoseksi.. Kärkikaksikko karkasi muilta, sillä kolmanneksi kiirehtinyt Toni Fröman (BWW) Rytköselle jo 15 sekuntia
Raision jälkeen pyörän kulmat trimmannut Rossi oli viides +5,1 tuntumassaan Laakso +6,8 ja Föhr +7.1. Kiitosta pitää antaa paikalliselle huoltomiehelle, joka sulatti lumen täyttämän ilmanputsarin tauolla, Pekkanen jutteli. Voittonsa ansiosta Kytölä nousi Cupin kärkeen.
Senioreissa pakkaa sekoitettiin pakkaa avauskisassa viime vuoden menestyjien epäonnistumisilla sekä EK-nelosen ruuhkalla. Latvanen ja Rossi kipusivat kymppikerhoon. Kakkosella siirreltiin hieman penkkaa ja loppupätkästä ajelin muutaman minuutin edellä lähteneen perässä. Saari venytti johtonsa Pekkaseen jo 20,4 sekuntiin. Väliin mahtui vielä Latvanen +9,7. Avauskisan kolmonen Lario keskeytti Starletin konerikon takia. Kymmenen sijan jakoivat Rossi ja Suomi +11,7. Ilman tasoituksia parasta vauhtia esitti Kytölä ennen Kohtamäkeä, Föhriä, Ripattia, Latvasta ja Saxbergia.
Kuva valokuu.com Jorma Pekkanen palasi tauon jälkeen tositoimiin hienolla tavalla. Totta kai ulosajo harmittaa, kun olisi ollut tarjolla jopa voittokin. Nestoriluokan luokan ykkönen oli Pekkanen ennen Lappalaista ja Erkki Koskivirtaa. Onneksi päästiin maaliin. Esa Kohtamäki ajoi kolmanneksi ensimmäisessä seniorikisassaan voittaen samalla pikkuluokan. 12 - HANAA
XV Kangasniemi Ralli, AL-Kangasniemi, F-Cup, seniorit, Jorma Mikkola
RALLI
Kytölä palasi voittokantaan
Seniorien hallitseva mestari Kari Kytölä ajoi neljä pohja-aikaa ja vei voiton lopulta niukasti reilun viiden sekunnin erolla paluun tehneeseen Jorma Pekkaseen. Kolmanneksi kiirehti Pekka Ripatti Corollalla +6 ennen Esa Kohtamäkeä (Corolla FX) +8 ja Ari Saxbergia (Corolla) 10,6. Kytölä nousi aivan Pekkasen kantaan 1,9 sekunnin päähän. Ilpo Saari 2. Ohjeet löytyvät Cupin sivuilta www.f-cup.fi
Ari Saxberg oli tyytyväinen. Föhr oli nyt viides +8,7. Tauolla piristettiin autoa, kyllä se kulkikin paremmin, Saari jutteli maalissa. Metriäkään en ehtinyt, onneksi tekniikka kesti. Ensimmäistä seniorikisaansa ajanut Timo Lappalainen oli Volvolla yhdeksäs +14,1 kymmenyksen Tarmo Latvasta (BMW) nopeampana. Pekka Ripatti
Volvo MG BMW Volvo Corolla Corolla FX Manta BMW Starlet Corolla
4 4 4 4 3 3 4 4 3 3
22.58,7 + 10,3 + 25,6 + 31,3 + 1.05,0 + 1.07,9 + 1.08,4 + 1.09,8 + 1.19,2 + 1.21,6
Kohtamäki vei finaalin
Aivan täyttä pottia Kytölä ei vienyt, sillä päätöspätkän pohja-ajan kellotti Kohtamäki 1,5 sekunnin erolla hyvään loppukiriin yltäneelle Latvaselle. Vielä Tuoriniemikin ehti +6,1 ehti Kytölän edelle +7,1. Avauspätkän kakkonen Föhr oli seitsemäs +22,4 kuusi kymmenystä Ripattia rivakampana. Esa Kohtamäki (vas.) ja Matias Weck onnistuivat mainiosti debyyttikisassaan Kuva valokuu.com
TOP - 4
Kari Kytölä Jussi Valkeajoki, Oriveden SUA, BMW M3
Avauskisaan hieman huonolla valmistautumisella lähtenyt Kytölä ajoi nyt todella mallikkaasti. Juhani Vuori (BMW) paranteli vauhtiaan ollen neljäs vain kahdeksan kymmenystä Saxbergista. Syksyn jälkeen parantelin hieman autoa ja tein perusasioita, nyt auto tuntuu sopivan käteen. Yläkemijoen UA:n Timo Rossi Marko Fodge +1.24,2 piti yhdeksännen sijan yhdeksän kymmenyksen erolla AL-Tikkakosken/Uuraisten UA:n Ari Kuusinen Osmo Vakkeriin. Saxberg oli nyt kolmas jääden pohjista 17,8 sekuntia. Kohtamäki oli kolmas +36,5 ennen neljänneksi noussutta Saxbergia +1.01,4. Latvanen jäi seitsemän kymmenystä Kohtamäelle. Kari Kytölä 4. Ajeltiinkin ihan omaa ajoa ilman tulosten seurantaa. Valkealaan pitää hommata uusia renkaita, selvitti yhden pohja-ajan kirjauttanut Kohtamäki.
Kytölä kärkeen
Hallitseva mestari Kytölä siirtyi Cupin kärkeen 38 pisteellä. Seuraavan kisan 1,5x pistemäärä taitaa ratkaista merkittävästi jo koko sarjaa, arveli voittaja
Jorma Pekkanen Jani Hyyrynen, Valkealan UA, MG ZR 160
Kaksi vuotta sitten seniorit Kangasniemellä voittanut Pekkanen oli taas lähellä ykkössijaa. Kaksikko ajoi M3:illa. Saari ei helpolla johtoasemastaan luovu, sillä kannonkoskelainen ajoi neljänneksi jääden Kytölälle vain 3,3 sekuntia. Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä, millaista vauhtia seniorikisassa pidetään. Seuraavina tulivat Ripatti +8,5, Kuusinen +10,3 ja Tero Väisänen Volvolla +11,6. Pekkanenkin ajoi tosi lujaa. Pekkanen yritti loppuun saakka ollen kolmas +5,2 neljä kymmenystä Saxbergia nopeampana. Auto saatiin valmiiksi viikkoa ennen kisaa. Myös Raisiossa hyviä aikoa väläytellyt Jari Piirainen (BMW) keskeytti tekniikan petettyä.
Saari ei luovu kärkipaikasta
Kolmospätkällä Kytölä jatkoi takaaajoaan ajamalla 1,4 sekunnin pohjat Kohtamäkeen. Kuusinen piti sijansa kymmenentenä.
Lumikenttien kutsu
Nelosella sitten kisan kärki vaihtui. Ykkösellä käytiin syvällä ojassa, aikaa kului siinä kymmenisen sekuntia. Ari Saxberg 6. Lappalainen jatkoi neljäntenä perässään Kohtamäki ja Föhr. Kilpailu on koventunut varsinkin, kun on useampia kovia nestoriluokan haastajia, niin ei enää kisaan satsaamatta pärjää. Vain kaksi kymmenystä Saxbergille jäi Ari Kuusinen Ladalla. Saaren ulosajon takia kärkikaksikko karkasi muilta, sillä kolmanneksi noussut Kohtamäki oli jäänyt Kytölälle jo 43,9 sekuntia. Kajaanin UA: n Timo ja Martti Lappalaisen sijoitus tipahti lopulta kahdeksanneksi +1.16,3. Pekkaselle tulee kotikisaan kartturi Brittein saarilta Martin Head.
Esa Kohtamäki Matias Weck, Tervakosken UA, Toyota Corolla FX-GT
Tervakosken UA:n puheenjohtaja onnistui mainiosti senioriluokan debyyttikisassa. Tarkoitus oli ajaa maaliin. Ripatti oli nyt kolmas +3,2. Kytölä voitto irtosi lopulta 5,3 sekunnin erolla Pekkaseen. Nyt olikin kyllä eri meininki kuin Kyrön kisassa ja siellä pelkästään tämän kisan rengas-satsauksella tulos olisi tullut helpommalla kuin nyt. Erkki Koskivirta 10. Föhr, Saxberg ja Ripatti nousivat yhden sijan kukin. Kisan pisimmälle pätkälle syntyi 7,3 sekunnin pohjat Kohtamäkeen. Kaksi vuotta sitten Kangasniemellä seniorit voittanut Jorma Pekkanen MG:llä oli seitsemäs +12,5 puoli sekuntia avauskisan voittanutta Ilpo Saarea (Volvo) nopeampana. Ei edes siitä, miten ikätasoitukset lasketaan online-tuloksiin. Toptenissa olivat lisäksi Saxberg, Ripatti, Hankanen ja Kuusinen.
Kuva Asko Saarinen Hallitseva mestari Kari Kytölä vei voiton ja nousi samalla Cupin piikkipaikalle. Tyytyväinen pitää olla, nopeammille emme voineet mitään. Saari täräytti hankeen ja kun aikaa kului lähes kaksi minuuttia kauemmin kuin pohjat ajaneella Kytölällä. Iisalmen/Nilsiän UA:n Risto Föhr Heikki Hartikainen jäivät neljännestä sijasta vain puoli sekuntia. Lappalainen jatkoi neljäntenä. Voittajaksi Raisiossa ajoi Ilpo Saari ennen Markku Tuoriniemeä ja Ilmo Lariota. Nelosella alkoi kytkin luistaa ja laatikko sylki hieman öljyä. Olin jo aikoja sitten päättänyt, etten rallien takia öitä valvo. Nelosella oli lievä happipaikka, päätti Saxberg ja kehotti Cupilaisia kääntymään tekniikka-asioissa puoleensa. Raskaan ajan jälkeen oli hauska palata kisaamaan ja kiusaamaan Bemaripilotteja. Risto Föhr 9. Kärki oli tasainen, sillä
Kytölälle kakkonen
Kytölä jatkoi mallikkaasti kakkosellakin. Seuraavana on Raision kärkikaksikko Saari (29) - Tuoriniemi (26). Neljänneksi ajoi viime vuoden mestari Kari Kytölä. MG-pilotti oli heti kärkkymässä voittoa. Nyt muistuu taas mieleen toissa vuoden kovat taistelut Sepon kanssa. Avauskisan väliin jättänyt Markku Laakso oli Golfilla kuudes +8,7 ennen Timo Rossia (Civic) +9,2. Auto pelasi hienosti. Seuraavina tulevat Pekkanen (20), Lario (19), Kohtamäki (18), Saxberg ja Föhr (16) sekä kolmikko Ripatti, Nikkilä ja Timo Mäki (15).
Ari Saxberg Pekka Leppälä, AL-Tikkakoski/Hankasalmen UA, Toyota Corolla GT
Kohtamäen tapaan vasta Kangasniemeltä kautensa alkanut F-Cupin "tekniikkavastaavaksi nimetty" Saxberg ajoi nousujohteisen kisan. Hannu Hankanen 8. Toinen sija oli hyvä, sillä Kytölä osaa oikeasti ajaa. Kohtamäki jatkoi hyvää menoaan jääden Kytölälle vaivaiset kaksi kymmenystä. Timo Lappalainen 5. Jorma Pekkanen 3. Onneksi tuli kavereita talkoisiin, niin saatiin auto kuntoon ja ehdin hieman nukkuakin. Tilanne tauolla 1. Samoin Seppo Kovanen (Civic) ylsi parempaan vauhtiin kuin ykkösellä +21,4. Kytölä nousi kärkeen 7,5 sekunnin erolla Pekkaseen. Auto pelasi hienosti ja oli nyt käteen sopiva.. Esa Kohtamäki 7. Nelikko Pekkanen +9,4, Saxberg +9,8, Ripatti +9,9 ja Kuusinen +10,3. Laakson ja Rossin lisäksi ensikertaa kärkikymmenikköön ehti Markku Tuoriniemi (BMW) +9,5 ja Ismo Nikkilä (Starlet) +11,3. Avauspätkällä yli kaksi minuuttia kärjelle jäänyt Harri Suomi oli Corsalla yhdeksäs +27,2 ennen Latvasta +29,4.
Kytölä vauhdissa
Raisiossa rengasvalintojen kanssa tuskaillut Kytölä tuli nyt vauhdilla ajaen sekunnin pohjat Risto Föhriin. Kuudenneksi ajoivat Hirvensalmen AU:n Pekka ja Antti Ripatti +1.10,3 vain kymmenyksen erolla Pertunmaan UA:n Tarmo ja Sami Latvaseen
Syy selvisi kisan jälkeen kun kone avattiin, venttiililautasen väliin oli kiilautunut irronnut tulpan kärki ja pytyn puristukset olivat kateissa. Tuomo Liukkosen kohdalla tilanne on sikäli hyvä, että huoltoporukka pusaa koneen kimpussa,
Sami Grönthal näytti mihin 16-venttiilisellä 16-satasella Escortilla kerkiää, pohja-ajat parilla ensimmäisellä pikiksellä on oiva osoitus auton potentiaalista. Pikiksien pidetessä Hannonen kuitenkin "ryh-
Luokka 7 Kärkimiehillä ongelmia, Rainer Karvonen ajoi "kotikisassaan" luokkavoittajaksi
Ensimmäisen pikiksen jälkeen luokan kärkipaikoilta löytyi tuttuja nimiä, Sami Tuomisen johdolla. Ensimmäisellä lenkillä Kostajalla ajanut Juha Näykki oli hivenen niskan päällä. Hieman kyllä mietitytti kestääkö kone loput kilometrit. Sonkajärvellä toteutettiin ensimmäistä kertaa luokkien välistä kiertävää lähtöjärjestystä, pois lukien vanhempien ikäkausien autot. jen takia). Toiselle lenkille lähdettiin sitten aivan uusien nimien johdolla, sillä puolen välin krouvin kohdilla porukasta tippui pois Sami Tuominen ( laturi), Mika Karpiola (mäntä) ja Isto Jänisoja (ulosajo) eli
Rainer Karvonen kiiruhti luokkavoittoon.. Pitkän linjan historic-kuljettaja Kaj Holmström ei pystynyt pistämään kunnolla hanttiin Morris Cooperillaan Relluparille Roger Magnusson ja Torbjörn Lönnfors joka ajoi yli kahden minuutin luokkavoittoon.
Luokka 1 Vanhassa varakoneessa riitti potkua
Uudessakaupungissa moottorin täystuhoon loppunut kisa sai Ilkka Hännisen istuttamaan viime vuotisen varamoottorin Impin "takakonttiin". kuljettajan käydessä hakemassa Ranskan maalta viime kauden EM-pronssimitalinsa
Luokka 4 Kauppinen avasi sarjakautensa voitolla
Ukin väliin jättänyt Pentti Kauppinen palasi rallitouhuihin Sonkajärven kilpailussa. Loppupikiksillä tosin ajoa haittasi hieman pätkiminen.- Ilmeisesti sähköpuolen vikahan siinä oli, täytyy tarkistaa asia ennen seuraavaa kilpailua, pohti Laukaan mies. Tästä eteenpäin homma oli Kasi- Gordinilla ajaneen Roger Magnussonin hallinnassa. Hallitseva uudemman kaluston mestari Hannu Korhonen joutui viimeisten pikiksien aikana antautumaan 49 sekuntia Hannoselle.
Luokka 5 Näykillä ja Koskisella tiukka vääntö luokkavoitosta.
Juha Näykki ja Jukka Koskinen kävivät tiukan kamppailun luokan voitosta. Warrekaksikko Jari Ohrankämmen ja Petri Helmikkala joutui antautumaan hieman yli 15 sekuntia luokkavoittoon ajaneille Ilkka Hänniselle ja Harri Petterssonille.
Luokka 3 Liukkosen ajoi luokkavoittoon, vaikka Escort hukkasi osan tehoistaan loppumatkasta
Tuomo Liukkonen päästeli Escortillaan huippuvauhtia ja oli kasvattanut eron toista sijaa hallussaan pitäneeseen Tomi Jangeriin tasan puoleksi minuutiksi ensimmäisen lenkin aikana. Toki autoja oli mukana enemmänkin, sillä "vanhusten" jälkeen matkaan päästettiin oheisluokat (Rallitrophy 1400, V1600 ja BMW XTreme lisänä vielä Yleinen luokka ja juniorit).
Team Sonkajärven junailemassa kilpailussa ajettiin yhteensä viisi pikataivalta. Penan vauhti oli tallella ja moottoriremontin jäljiltä Porschen moottori pelitti hyvin. Tauolta lähdettäessä Hannonen johti luokkaa ainoastaan 2,5 sekunnin erolla Petri Pyyhyn, eikä kolmantena ajanut Hannu Korhonenkaan ollut ulkona kuvioista, sillä hän oli vain 0,2 sekuntia perässä Pyytä. Ukissa ajettiin vielä normaalissa lähtöjärjestyksessä, mutta tässä toisessa osakisassa noudatettiin luokkien välistä kiertävää lähtöjärjestystä.
Luokka 2 Koskinen joutui koneremonttiin, Magnusson lennätti "Sinisorsansa" voittoon
Kilpailun alkuvaiheet muistuttivat pitkälti Ukin tapahtumia, Pasi Koskinen paineli huimaa vauhtia luokan kärkipaikalla kunnes tekniikkamurheet pakottivat Escort-kuljettajan heittämään pyyhkeen kehään. Kolmen pikiksen jälkeisellä tauolla Hännisen ja Ohrankämmenen välistä eroa oli 15 sekuntia; Fiat-kuljettajat olivat tässä vaiheessa jääneet jo auttamattoman paljon kärkikaksikosta. Tosin aivan näin montaa autoa kilpailussa ei nähty, viime hetken peruutusten vuoksi. Littoisten kaveri otti luokan hallintaansa heti ensimmäisellä pikiksellä pitäen Uudessakaupungissa omille sekuntiluvuilleen ajaneen Jari Ohrankämmenen kaiken aikaa takanaan. Luokassa oli mukana ainoastaan neljä autoa, joista maaliin ajoi puolet ( Antero Sakselin ja Juhani Pelkonen jäivät matkan varrelle teknisten viko-
Veli-Matti Saarelainen oli hisse-kaluston nopein kuski.
Juha Näykki (kuvassa) kävi tiukan kamppailun luokkavoitosta Jukka Koskisen kanssa.
Pitkän linjan rallikuljettaja Heikki Westerlund osoitti, etteivät ajotaidot ole ruostuneet, siitä osoituksena luokan kakkossija heti Saarelaisen jälkeen. Uudella Celicallaan ajanut Jukka Koskinen täräytti pitkällä EK 4:lla kovan ajan.- Ajattelin kiusata Näykkiä hieman ajoin AT-asemalla aivan Kostajan perään, jotta Juha hermostuisi hieman huomatessaan meidät siinä perässään.
Luokka 6 Tuomo Hannonen joutui tiukille
Varsin suvereenisesti edellisissä kisoissa luokkaa hallinnut Tuomo Hannonen joutui Sonkajärvellä tiukoille. Juha ei kuitenkaan hermostunut tilanteesta vaan ajoi vikan pikiksen varmasti ja jätti Koskisen luokan kakkossijalle, niukan, mutta riittävän 4,5 sekunnin erolla. Ennen Sonkajärvellä ollutta huoltotaukoa päästeltiin kolme pikistä (noin 27 km), toisella osiolla oli vain pari pikistä, mutta ek-kilometrejä oli ajettavana hieman enemmän. Hänninen tiesi, ettei viimeisellä pikiksellä tarvinnut puristaa aivan täysillä, sillä virheetön ajo mitä toden näköisemmin riittäisi luokkavoittoon ja näinhän siinä kävi. Vähäisen osallistujamäärän vuoksi tässä luokassa ei lisäpisteitä heru kovin paljoa, joten sarjaa ajatellen sijoitukset eivät ole kovin hyviä. Liukkosen onneksi moottori kesti maaliin asti ja luokkavoitto heltisi hieman yli puolentoista minuutin erolla Tomi Jangeriin. moottori kävi 3/4 teholla. distäytyi" ja pystyi kasvattamaan eron toiseksi sijoittuneeseen Petri Pyyhyn 13 sekunniksi. Tässä vaiheessa Liukkosen tilanne näytti hyvältä, mutta taivalle nousi tummia pilviä, sillä Twin Camin konehuoneessa ei kaikki ollut reilassa. Tauon jälkeisellä kilpailun pisimmällä (yli 21km) EK:lla Hänninen pystyi vielä lisäämään hieman etumatkaansa Ohrankämmeneen. 14 - HANAA
OP-Sonkajärvi-ralli, Team-Sonkajärvi, Antero Sirviö
RALLI
Pistejahtia Ylä-Savossa
Teijo Talot Rally Trophyn toiseen osakilpailuun Ylä-Savon maisemiin ilmottautui 80 historic-autokuntaa
Niin ikään tuplavoittoihin yltäneillä Tuomo Hannosella ja Esa Peltosella on pisteitä koossa 28, pienempi pistemäärä johtuu luokkaan lähteneiden pienemmästä määrästä.
Luokka 10 Mistä löytyisi Peltoselle haastaja?
Esa Peltonen oli Sonkajärvellä jälleen ylivoimainen. Kun Markku Niiranen löysi tarpeeksi jouheat ajolinjat Bemarillaan ja oli kestiä selvästi nopeampi, ratkesi
B-juniorit Jessen vauhti kohdallaan
B-junnuissa nousi yksi kuljettaja ylitse muiden. Eipä Heikki Viljasenkaan kisa sujunut kovin kaksisesti, tuloksena luokan kuudes sija, lähes 7 minuuttia kärkeä hitaammalla ajalla. Jesse Turunen kera Aki Koposen tiputtivat muut kauaksi taakseen. Lyhyen siirtymän takia moni kuljettaja ei riisu "Hansia", jottei sitä tarvitsisi heti kohta "pukea" uudelleen. Viimeisellä pikiksellä Escortin hydraulisen kytkimen lukitus petti ja kytkin poljin juuttui pohjaan ja hyvin alkanut kisa loppui siihen. Repo ja Mertanen ratkoivat ykköspytyn kohtalon viimeisellä pikiksellä. Allinen joutui luopumaan kuitenkin johtopaikastaan, sillä Järvisalo tekaisi kovan ajan päätös pikikselle, nousten 13 sekunnin "takamatkalta" 16,7 sekunnin voittoon. minuutin marginaalilla luokkavoittoon. Ensimmäisten pikiksien ajan Marko Kesti paineli 2-litraisella Escortillaan porukan kärjessä. Harventuneessa porukassa Leena Huttusen luotsaamana ajaneella Karvosella oli helpohko homma ajaa luokkavoittoon, Toiseksi sijoittunut Toni Sinkkonen jäi ykkössijasta alun toista minuuttia. Kokenut Pekka Laaksonen hyödynsi tilanteen ja pääsi starttaamaan tauolta luokkajohdossa. Pentti Pekkalan Sonkajärven reissusta ei jäänyt kovin hyviä mielikuvia. voitto parin Markku Niiranen ja Juha Korhonen eduksi. Toinen jakso ei sitten sujunutkaan yhtä vauhdikkaasti. Mies manaili, ettei ajosta tahtonut tulla mitään, lopulta Pekkala teki harvinaisemman virheen ja huilaili pitkään hangessa, jääden luokan viimeisksi.. Honda Civiciä luotsannut Jesse Turunen (23v) voitti B-junnujen kilpailun lähes kahdella ja puolella minuutilla, Loppuaika olisi riittänyt jopa A-junioreiden voittoon, joten Jessen kohdalla uran alku näyttää aurinkoiselta. Sarjaa ajatellen Peltosen tilannetta heikentää luokan vähäinen osallistujamäärä, josta johtuen "lisäpisteitä" tulee vähemmän kuin enemmän osallistujia keränneissä luokissa.
Yleinen Jarno Repo ajoi uudella ajokillaan ykköseksi
Tuskin kenellekään oli iso yllätys se, että Tapio Lauronen kellotti "Eukon kanto"-nimen saaneella ensimmäisellä pikiksellä nopeimman ajan. Toni Räisäsen kanssa ajanut Markku Kesti oli porukan kakkonen. Etenkin reitin ylittäessä vilkkaasti liikennöityä isompaa tietä, toivoisi järjestäjiltä miestä ohjaamaan liikennettä. Rahkonen kertoi kyllä yrittäneensä viimeisellä pikiksellä puristaa itsensä uudelleen ykköspaikalle. Toivottoman tuntuisessa takaa-ajoasemassa ollut Lauronen päästeli nelospikikselle parhaan ajan, muttei parantanut sijoitustaan (eroa johtavaan Repoon oli vielä miltei viisi minuuttia). Kakkossijan vei Volvo 142:lla ajanut Tomi Mäkinen. Nyt selvittiin onneksi pienin henkilö vammoin (Pekka Altti satutti vasemman jalkansa) Auto kärsi huomattavasti enemmän. Saarelainen ei antanut yllättää itseään kisan toisella lenkillä ja ajoi kahdelle viimeiselle pikikselle nopeimmat suoritukset, pitäen takanaan "vanhan konkarin" Heikki Westerlundin. Laaksosen asema vankistui entisestään EK4:lla Janne Kanervan jouduttua keskeyttämään ulosajon vuoksi luokan kakkospaikalta. Tilanne sopi mitä parhaiten rauhallisemmin aloittaneelle miltei kotikisaansa ajaneelle Iisalmen UA:n Rainer Karvoselle, joka nousi luokan kärkipaikalle. Kesti nousi vielä kerran ykköseksi päästen starttaamaan viimeiselle pikikselle niukassa sekunnin johtoasemassa. Sillä ei ollut käytännössä mitään merkitystä, sillä Peltosen voittomarginaali kirjattiin lukemin 1.43,6. Kimmo Juhannusvuoren ajokin moottorin käyttötunnit täyttyivät jo toisella pikiksellä, Petri Tiikkalan kisa loppui ulosajoon niinikään toisella pikiksellä. Toisaalta eipähän Päivisen kakkosijakaan ollut pahemmin uhattuna, sillä Kostajalla Starkkuja vastaan ajellut Janne Levänen jäi Päivisestä puolisen minuuttia. Altin kolarista vielä muutama sana. Citroen C2:lla liikkeellä olleet Ilkka Päivinen ja Sami Kolehmainen ajoivat liki puolentoista
Tuomo Liukkonen ajoi Twin cam-Escortillaan luokkavoittoon, vaikka loppumatkasta autosta ei löytynyt täysiä tehoja. Ek 4:lla Rahkosen ajoa hidasti hieman edellä lähteneen nostattamassa lumipölyssä ajaminen, tässä vaiheessa kilpailun johtoon oli noussut Timo Bäck puolen sekunnin erolla Rahkoseen. näin, mutta vastaavanlaiset kolarit eivät ole missään tapauksessa hyvää mainosta ralleille. Lahden UA:ta edustavan parin Pekka Laaksonen ja Jukka Mustonen voitto varmistui lukemin 1.24,5. Hans-tuki ja korvalapulliset penkit ovat kiistattomia turvavarusteita ajettaessa pikiksellä, mutta haittaavat siirtymillä sivuille näkemistä huomattavasti, kuten kävi Altinkin tapauksessa. Toisaalta Grönthal kerkisi antamaan Tommi Järviselle pienoisen myrskyvaroituksen. Tauolle tultaessa kärkipaikalle olinoussut pikkuluokassa ajanut Jussi Kouvalainen. Pikkuluokassa Starletilla ajanut Jussi Kouvalainen oli Hannu Rajamäen kanssa porukan kolmas ja pienemmän luokan ykkönen
XTREME Timo Bäck piti pintansa loppuun asti
Historic-autosta BMW:n puikkoihin siirtynyt Mika Rahkonen piti luokan kärkipaikkaa hallussaan ensimmäisen lenkin ajan. Yllättäen parilla ensimmäisellä pikiksellä nopein aika merkittiin niukasti muiden kuin Saarelaisen nimiin. Kärkimiesten joutuessa laulukuoroon varsin aikaisessa vaiheessa kilpailua. Opel Mantalla ajanut lammilainen oli varsin tyytyväinen kisaan ja omaan suoritukseensa.- Uuteenkaupunkiin lähdettiin vain hakemaan tuntumaa Opeliin, tähän kisaan satsattiin jo hieman enemmän ja pistettiin auton alle uudet renkaatkin, naurahti pitkään nelivetoajokilla kisannut Westerlund. Tauolla Saarelaisen johto oli 3,6 sekuntia hienosti ajaneeseen Heikki Westerlundiin nähden. Tiedän ettei kisajärjestäjillä ole kovin suuria resursseja toimia
Luokka 11 Veli-Matti Saarelainen piti pintansa, Heikki Westerlund yllätti positiivisesti
Veli-Matti Saarelainen Starttasi kilpailuun jonkin asteisena suosikkina. Järjestävää seuraa (Tean Sonkajärvi) edustava Jarno Repo kera Kari Luukkosen ajoi lopulta voittoon jätättäen toiseksi sijoittunutta Kajaanin UA: n kaksikkoa Aarni Mertanen ja Jukka Kokkonen tasan 14 sekuntia. Viimeiselle pikikselle lähdettäessä Allisilla oli 13 sekunnin etu toista sijaa hallussaan pitäneeseen Allisen tavoin VW Pololla ajaneeseen parivaljakkoon Kimmo Järvisalo ja Mikko Kontulainen. Seuraavan kerran sarjapisteistä ajetaan Hankirallin merkeissä Porvoon maisemissa.
HANAA -15
Luokka 8 Sami Grönthal näytti mihin 16-satasen "BDA" Escortin vauhtivarat riittävät
Sami Grönthal säväytti nopeudellaan (koko historicin pohja-aika kahdella ensimmäisellä pikiksellä), kilpailun loppu ei sitten mennytkään putkeen. Kaksivetoisten nopein oli Honda Civicillä ajanut pari Harry Nieminen ja Seppo Mikkonen. RALLI
EK2:n jälkeinen kärkitrio kokonaisuudessaan. Luokkavoittajasta ei ollut missään vaiheessa epäselvää. Antero Laine ei vieläkään ollut mukana kisassa, auto ei vain tahdo valmistua kilpailukuntoon, eikä kellokoskelainen halua lähteä keskentekoisella ajokilla mukaan taistoon. Seuraavan kerran sarjapisteistä ajetaan maaliskuun alussa Hankirallin yhteydessä. Hienosti viimeiset pikikset ajanut Järvinen pystyi pitämään takanaan Janne Lindbergin 17,9 sekunnilla Tällä kaudella kahteen luokkavoittoon yltänyt Järvinen johtaa "TT-rallytrophyä" 30 pisteellään. Saarelainen nimittäin johti omaa luokkaansa. Ukissa hetkittäin väläytelleen
Pentti Kauppinen jätti Ukin väliin ja aloitti sarjakilpailut vasta Sonkajärvellä. Luokkansa ykkösiä olivat myös parit Ville Lohkoi/Jari Stark ja Janne Pesonen/ Harri Mielityinen.
Roger Magnusson palautti Rellun luokkavoittajien kastiin.
Jarno Repo päästeli Mitsullaan kotikisansa ykköseksi.
Timo Bäck suoritti "ala talkkarin" toimia siistimällä pikalingollaan tien varsia.
Jesse Turusen vauhti oli omaa luokkaansa B-junnuissa. Pekka Altin kisa loppui kolariin EK1:n ja EK2:n välisellä siirtymällä. V1600- autoja reitille starttasi kolme, joista maaliin ajoi kaksi. niukasti Timo Bäckille hävinnyt Mika Rahkonen. F-ryhmäläisten nopein pari löytyi myös järjestävän kerhon miehistä Marko Virkkunen ja Marko Vartiainen
Ilkka Hänninen joutui turvautumaan varamoottoriin, Ukissa tapahtuneen totaalisen moottoririkon takia, mutta näyttihän tuo tallin nurkasta kaivettu konekin kiidättävän Imppiä luokkavoittoon riittävällä vauhdilla.
Luokka 9 Pekka Laaksonen korjasi potin
Tässä luokassa kävi pitkälti samalla tapaa kuin 13-satasten mittelössä. Hyvän aloituksen kilpailulleen ajanut Aarni Mertanen jäi Laurosesta ainoastaan 0,9 sekuntia. Myös seuraava pikis ajettiin kärjen osalta lähes tasatahtiin, nyt Mertanen paineli ykkösenä, ohitettuaan Laurosen vajaalla kahdella sekunnilla. Kyllähän Pekka Päivinen parhaansa yritti, mutta sai huomata, ettei Peltosen kyytiin tahtonut millään keritä, tai jos tarkkoja ollaan, niin viimeisellä pikiksellä Peltonen jäi yhden kymmenyksen päähän Päivisestä. Peruskorjattu moottori "pelitti" hienosti, ellei lukuun oteta pienoista ilmeisesti sähköpuolelta johtunutta "rötäämistä" kisan loppu vaiheessa.
Rally Trophy Kimmo Järvisalo ratkaisi pelin edukseen viimeisellä pikiksellä
Kiuruveden kaksikko Niko ja Marko Allinen pitivät pitkään ykköspaikkaa hallussaan. Pekka Altti kertoi, että talven rallit on nyt ajettu, auto mitä ilmeisimmin "menee venytykseen" eli pitkän rallihistorian omaava "ACO-satanen" korjattaneen vielä kisakäyttöön. Timon kartturina toimi Harri Bäck, vastaavasti Rahkosen kakkosena toimi Marko Näremaa. Nelivetoiset Audit antavat odottaa kunnon tulosta vielä. Lauronen tipahti ulos kärkitaistosta taukoa edeltäneellä kolmospikiksellä "huilailtuaan" pätkän varrella reilut viisi minuuttia. Uuteen ajokkiinsa pikkuhiljaa totutellut Jarno Repo puolestaan nosti vauhtia ja nousi Mertasen edelle johtopaikalle. Toisaalta tällä ei ollut merkitystä luokkasijoituksista puhuttaessa. -Ilmeisesti Ukin vikan pikiksen ulosajo kolkutti vielä takaraivossa, enkä ehkä uskaltanut ottaa ylimääräisiä riskejä arveli
A-juniorit Markku Niiranen kiri ykköseksi
A-junnujen voittotaistoa käytiin Marko Kestin, Jussi Kouvalaisen ja Markku Niirasen välillä. Avauspikis meni Sami Gönthalin piikkiin, kuten myös seuraavakin osuus
Viime kausina asfalttipintaan satsannut Kimmo Viero oli mukana mustaksi muuttuneella Toyota Starletilla. Eroa Vähämäkeen kertyi tosin vain 0,29 sekkaa. Christian Flemming joutui tippuman pari pykälää Toivakan tuloksesta. Vauhti oli tallella ja paltamolainen taivutteli voiton kovatasoisessa kakkosluokassa. Parkanolainen pystyi kärjen tapaan parantamaan lähes kahdeksan sekuntia aikaansa toisella kierroksella. Tarmo Ollila jäi Escortilla 1,89 sekuntia, joten kyllä Integra Väisäsen alla saanut kyytiä. Kari Leino oli viides.
Kuva Rallikuvat.net Anssi Rytkönen on iskenyt kummassakin SM-sprintissä toisella kierroksella tauluun sellaiset luvut, että muut ovat jääneet kauas taakse. Toisella kierroksella stop merkiltä suoraan sukaissut Veli-Matti Saarelainen oli ensimmäisen kierroksen ajalla viides 0,74 sekuntia neljännestä tilasta. Jamppa Suokko oli Escortilla neljäs 1,19 Pehkosta perässä ja 0,27 Mika Savolaista ja Honda Civiciä perässä. Mynämäellä Jääskeläisen vahva ote jatkui, mutta nyt Marko Paronen oli selvästi lähempänä, 2.96 sekunnin päässä. Jaltsu johti kisaa avauskierroksen jälkeen, mutta aika ei parantunut toisella. Jarkko Hosike jäi 3,14 sekuntia. Anjalankosken huima Honda kuski antoi syrämmensä kyllyyrestä. Toisella kierroksella hyökkäsin paikoissa, missä se oli järkevää. Mutta yleiskilpailu on mennyt samalla kaverille, Anssi Rytköselle.
Rytkönen on ajanut kärjessä aikaisemminkin, mutta tältä kaudelta SMsarjasta puuttuvat nimet Tomi Hallia, Jarkko Särkkä ja Hannu Mäki-Ikola. Nimittäin Sami Korvola kepitti Toivakassa Opel Astralla 0,23 sekunnin turvin ykköseksi. Täksi kaudeksi yleiseen noussut Mikael Vuotari jatkaa Toyota MR 2:sella. takana. Kuva Rallikuvat.net Markku Jääskeläinen on tehnyt myös selvää jälkeä. Toivakan ykkönen Mika Rautiainen teki toisella kierroksella ajovirheen, joka maksaa näissä kisoissa. Mikko Penttinen jäi puolestaan Vuotarille 0,60 sekuntia. (Toivakka) kauden huilia ja haki tuntumaa syksyn viimeisistä kisoista. Onko SM-sarjaan tulossa Suomen parhaat rallisprint-reitit . Paikka on perinteinen Kärryisten tie Nousiaisissa. Eroa Rautiaiseen jäi 0,94 sekuntia. Mutta toisella vedolla Rytkönen näytti kaapin paikan eikä jättänyt epäselvää ykkösestä. Helmikuun 19 päivä oli Mynämäen osakilpailun vuoro. Markku Suvanto oli viides. Toivakan kuutonen Jari Putkinen jäi 2,94 sekuntia. Voitto tuli 10,59 sekunnilla. Jos Toivakassa pakkanen teki temput niin Mynämäellä lumituisku teki omat murheensa. Luokka ei ole Toyota merkkiluokka vaan seuraavina olivat mm. Se oli hyvä veto, Toyota Corolla GT käskyttävä Rautiainen mietti. Kari Tasanko puolestaan 3,02 sekkaa Hosikelle jääneenä oli kolmas. Kimmo Väisänen oli nyt se etuveto kuljettaja joka veti ässän hihasta. Petri Kortesuo Nissan Micralla ja Kari Heino Fiat 600:sella. Mika Rantasalo oli etuveto Kadetilla viides. Toinen säväytys oli kotikisaansa ajanut Marko Heikkilä. Jukka Vähämäki oli tutulla Kadetilla toinen ja Honda Integraan luottava Jari Pehkonen kolmas, 1,44 sekuntia Vähämäkeä
Kuva Orvo Lähteenmäki
Jaltsun vauhti on ja pysyy
Ralliautoluokka ei ota koukkuun, sillä luokassa 12 oli avauskisassa mukana vain kolme kilpailijaa. Määrä on aikalailla vakio takavuosiin. päästeltiin Toivakassa ja 19.2. Nimittäin toiseksi ajanut Ari Könönen jäi selvät 3,05 sekuntia. Christian Flemming oli vanhemman mallin Corollalla toinen, 2,36 sekuntia ennen Marko Parosta. Micra mies Petri Kortesuo jäi selvemmin eli 5,89 sekuntia Parosesta. - Tuli siellä vähän penkaan nojailtua. Kärryisten kylätiellä saatiin luokkaan lisää väriä, kun Juha Lusa kellotti
Rautiainen palasi voittajana, Lusa lunasti odotuksia
Mika Rautiainen on pitänyt muutaman
Kuva Orvo Lähteenmäki Kuva Rallikuvat.net Paltamon Mika Rautiainen ajoi kakkosluokan ykköseksi Toivakassa. Siis Rytkösen ylivoiman jälkeen neljän sakki oli 1,18 sekunnin sisässä. Kaksi eri kilpailua käytiin ihan erilaisissa olosuhteissa. SM-sarjassa. - Ei kyllä päässyt mihinkään, eikä nähnyt mitään. voittoajan Toyota Corollalla. Rallisprintkisojen vakiokasvo Jukka Tenho oli neljäs 0,24 Röyhkiölle jääneenä. Jaltsu Lamminsivu oli täälläkin ykkönen. Sopivan tiukkaa siis oli. Jälleen pitkän kisamatkan tehnyt Rautiainen jäi Heikkilälle 1,30 sekuntia. Kylmä, yli 30 asteen pakkanen koetteli kisakansaa Toivakan maisemissa. Lähdössä meni hiukan aikaa, kun lähdin liika pienillä kierroksilla. Yleisessä paikalla ei nähty Toivakan kakkosta Ari Könöstä. - Pito oli kova toisella kierroksella. Väisänen ajoi Honda Integralla aivan yli hyvin yleiskilpailun viidenneksi.
Ensimmäistä kertaa Toivakassa SM-tasolla
Keski-Suomessa Toivakassa on päristelty kisaa rallisprintin merkeissä jo toistakymmentä kertaa, mutta nyt oltiin asialla ensimmäistä kertaa SMtasolla. Mikael Vuotari seurasi 0,48 päässä. Onko sarja tosiaan kokemassa kilpailijapuolella uusintaa nimien puolella . 16 - HANAA
SM Rallisprint Toivakka & Mynämäki, Vesa Rauhala, kuvat Toivakka: Rallikuvat.net ja Mynämäki: Orvo Lähteenmäki
RALLISPRINT
Rytkösen tahdissa
Rallisprintin SM-sarjasta on ajettu kaksi osakilpailua. Sami Korvola keräsi myös hyvät SM-pisteet neljännellä tilallaan. Mynämäen tapahtumassa oli enempi ralliautoluokan pirssejä, mutta vain neljä ovat ilmoittautuneet sarjaan. Anssi Rytkönen otti voiton täälläkin. - Toisella kierroksella oli edellä mennyt penkassa, jouduin hölläämään, voittaja jatkoi. Tuntui, kun muut eivät olisi saman luokan autoilla matkassa lainkaan. Mittari oli lähellä nollakeliä, joten lasinpyyhkijöille oli käyttöä. Rata oli yksi nautittavimmista, missä on tullut kurvailtua, kertoi sarjassa toisena tasapistein Rytkösen kanssa oleva Jääskeläinen. aan ollen kolmas 3,25 Rytköstä ja 0,31 Putkista perässä. Nimittäin kyyti riittäisi luokassa neljäkin mukavasti. Mynämäellä yllätysvuorossa oli Kimmo Väisänen. Se olisi sarjalle eduksi. Kolmas sija tyydytti Pohjalaista, eroa Vuotariin tuli 0,18 sekuntia. Markku Suvanto oli hiukan erilaisella ralliautolla, Skoda Octavialla matkassa ja jäi Jaltsulle 6,74 sekuntia sekä voitti Jyrki Korpea 0,27 sekuntia. Jukka Vähämäki ajoi kolmanneksi 0,72 sekuntia Ollilasta. Jyrki Korpi hiillosti Tasankoa 0,24 sekunnin päähän. Tälle kaudelle SM-sarjaan uutena nimenä tullut Tero Röyhkiö liittyi heti top kolmoseen vain 0,20 sekuntia Könösestä. Luokkavoitot kummastakin kisasta (Mynämäki)
Kolmosluokassa on saatu lievät yllätysvoittajat Toivakassa voiton Sami Korvola.....
Korvolan ja Väisäsen yllätys
Eipä taida ihan olla lähiaikoina, kun etuvetoisella kalustolla on voitettu luokka kolme. Ensimmäisenä autona ajaessa rata tuntui todella liukkaalta, Jääskeläinen totesi. Toyota Starlet kuljettaja teki kaksi 1,14 sekunnin eroilla olevaa aikaa. Sen kunniaksi rata ajettiin nyt toiseen suuntaan, kun aikaisemmin. 5.2. Jukka Tenho jatkoi tasaista meno-
Jääskeläinen omaa luokkaansa
Luokassa yksi Markku Jääskeläinen oli Toivakassa musertavan ylivoimainen. Starletilla kisaava Heikkilä jäi Lusalle tasan kolme sekuntia. SMpisteistä ajoi 52 kilpailijaa. Mynämäellä. Jari Lamminsivu ajaa siinä kuitenkin, mutta heikentää tempulla mahdollisuuksia
Rytkösen repäisy
Luokassa neljä mennään samoilla aikaeroilla kuin yleiskilpailussa.
...ja Mynämäellä Kimmo Väisänen.. Kemin UA:ta edustava Anssi Rytkönen oli avauskierroksen kakkonen Ari Könösen jälkeen. Rallin puolelta tutumpi Anders Anttila oli neljäs ja Leppävirran Mikko Penttinen viides tässä luokassa. Myös neljänneksi kaasutellut Tero Röyhkiö oli hyvin Putkisen ja Tenhon tuntumassa, sillä eroa kolmostilaan jäi 0,10 sekuntia
RALLISPRINT Hämäläinen naisten kiireisin
Naisten luokka keräsi peräti seitsemän kilpailijaa. Opel Asconaa käskevä Sari Lääti jäi 0,16 sekuntia toisesta tilasta. Rami Puhakka jäi Mitsubishilla 0,23 Vuorisalosta ja Kalle Soini GT Corollalla 1,27 sekuntia Puhakasta. Koirikiven ainut vastustaja luola oli kolmas. Kauhajoen UA:ta edustava Jukka Illi on siirtynyt Lancerin Evo 10-malliin. Teemu Kuusinen Starletilla jäi 4,12 Huttuselle. nosen ykköstila oli uhattuna jo avauskierroksen jälkeen. Uuden maalipinnan Alfaansa satsannut Lefa Tuomela jäi 6,87 sekuntia. Mynämäen kisassa Kalle Soini oli luokan kuusi ripein. Laura Suvanto oli toisen luokassa. Nyt erot olivat Puhakan ja Pummilan välillä 3,16 ja Pummilan ja Sirviön välillä 0,64 sekuntia.
Kovanen ja Soini kärjessä
Kuutosluokassa Konginkankaan raju etuvetokuljettaja Raimo Kovanen esitti FX Corollalla luokkavoittoon edellyttävän suorituksen. Hei-
Koskela ripein nuorissa
Nuorten luokassa nähtiin seitsemän kilpailijan mukana, myös muutama uudempi kasvo. Mutta pito oli tosi hyvä toisella vedolla, Koski tuumasi. Lapuan Tomi Saari kuittasi pikkuluokan Toyota Starletilla. Lauri Marjunen ajoi 6,68 sekunnin päähän Lehdosta.
HANAA - 17
Fält ja Vuorisalo pokkasivat tolpat
Luokka seitsemän on automerkeiltään rikkain. Neljän muun Mitsubishi pilotista ei ollut Koskelle haastajaa. Myöhäisemmällä keski-iällä lajista innostunut Risto Puupponen oli Toyota Celicalla kolmas.
2 x Koirikivi
Nuoria Toivakassa oli mukana viisi kilpailijaa. Sami Autio haki tuntumaa kisaolosuhteissa GT Corollaan ja oli neljäs ennen etuvetoista Corollaa nätisti tuonutta Raimo Kovasta. Mikko Lehto jäi 0,64 sekuntia ja kaksikkohan oli
Kuva Orvo Lähteenmäki Mynämäellä kakkosluokan voitto meni Juha Lusalle. Kosken ja Lemmetin lisäksi luokkavoittoihin yleisessä ajoivat Jalasjärven Marko Männikkö BMW:llä sekä Rauno Palomäki V1600-luokan Minillä.
Kauhavan UA urakoi toisen kilpailun kahden viikon sisään, kun vuorossa oli rallisprint-kilpailu. Seunuorten luokan ainut kisaaja. Katja Suomalainen "Mesellä" jäi 1,01 sekuntia. Hausjärven Mikko Leino jäi Starletilla 4,38 sekuntia ja voitti Perttu Seppästä 0,18 sekuntia. Honda Civic taittui Toivakan raitilla 2,42 sekuntia kiiruummin, kuin Minna Lipponen Mitsubishilla. Molemmilla kierroksilla nopein aika toi voiton kortesjärveläiselle. kolmas 2,31 Lindblomia perässä. Paikka oli rallispecialista tuttu Mäenpään kylä. kassa oli Ville Koivu joka jäi yli puoli oli nopein neljän kaksivetoisen pirssin Teemu Kuusinen Toyota Starletilla oli minuuttia. Mikko Lehto Starletilla ajoi täälläkin viiden joukkoon 0,64 Soinille jääneenä. Olin kahden vaiheilla lähdenkö toiselle. Koitin kuitenkin ja auto kesti. - Toivakassa oli takaiskari murheita, mutta nyt se toimii. Karhapää Ford Ka:lla ja Emil Lindholm VW Pololla olivat neljäs ja viides. Ajokin vielä onnistui, Heinonen tilitti. Juho Peltonen Honda Civicillä jäi 0,26 sekkaa Lehdolle. Jaana Hämäläisen voitto ei ollut yllätys. Kuudellatoista kilpailijalla oli 13 erimallista kotteroa. Toivotaan, että tämä lupaa hyvää Mynämäen SM-kisaan, laihialainen mietti. Toisessa osakilpailussa ei nähty edes ilmoittaneiden listalla Jaana Hämäläistä. viiden joukossa yleiskilpailussa. Kiuruveden UA:n Jari Huttunen säväytti vauhdillaan penkalle, sillä Suzuki Swiftiä tuotiin ihan rajoilla. Samoin Seppo Järvinen oli ainoa Historic-luokan kisaaja. Toisesta osakilpailusta tuli luokassa kahdeksan Toivakan toisinto. Topi Tulla jäi Honda Civicillä 7,41 sekuntia ja Marko Malinen saman merkin Integralla 0,28 sekuntia edellisestä. Ke-
Heinonen vaikeuksien kautta voittoon
Junioreissa voittoon ajoi Juha Heinonen Evo kolme mallin Lancerilla. Jaakko Ollikkala BMW:llä kiilasi kakkoseksi 2,71 sekuntia hitaampana. Sillä olisi ollut yleisessä kuudes. Viisi kuljettajaa oli 2,4 sekunnin sisällä. Heinonen, Ollikkala ja Autio olivat myös luokkavoittajia. Hyvinkääläis seuraa edustava Toni Koskela ajoi voitoon Toyota Starletilla. Yleiskisan kakkonen Santeri Fält oli tosin omilla lukemilla. Max
Sami Autio voitti ahneilla ajolinjoilla luokkansa junioreissa.. Nyt oltiin paikalla neljän kilpailijan joukolla. Santeri Fält laittoi nelikkomiehet ojennukseen puskemalla Toyota MR 2:sella toiseksi 4,90 sekuntia Puhakasta. Ja Mynämäellä Tuomela Juha Heinonen kuittasi junioreiden yleiskilpailun tekniikkamurheista huolimatta. Mynämäellä puolestaan Samuli Vuorisalo matkasi Pohjola-rallista yöllä rannikon suuntaan ja ulosajon jälkeen syntyi ihan erilainen tulos. Juho Peltonen on toinen 2,4 Samulia perässä. Lefa Tuometullut. voitti Suzukilla toisen nuorten luokan. Katja Suomalainen Mersun 190-mallilla oli neljäs ennen Minna Aholaa ja Honda Civiciä. - Onhan se nelikolla outoa. Minna Ahola oli neljäs kisaaja. Jarmo Suokko ulkoilutti välillä Mitsuaan ja oli neljäs 0,18 sekuntia Illin jälkeen. us voitti junnut tiukan taiston jälkeen. Historic laitteet menivät Toivaraavaksi nuorissa sprinttasivat Toni Seniorit kisasivat yhdeksän kilpaikassa Pentti Kauppisen ja Porschen Koskela, Alex Forsström, Erkka Lindlijan voimin Subaru kaksikko Asko Mätahdissa Michael Flemmingin ollesssa stedt, Samu Kohonen ja Niko Niemi. - Tauolla ilmeni käyntihäiriötä. Kirsi Korvola oli ainoa kilpailija naisten luokassa. Toiselle tulikin kuitenkin suistuminen ja ensimmäisen kierroksen ajalla tuli luokan 11 voitto ja toinen tila nuorissa 3,27 sekuntia Koskelaa perässä. Ja Mynämäellä tosiaan luokan voittaja on Samuli Vuorisalo. Aika parani toisella kierroksella 3,76 sekuntia. Annina Noso Corolla GT:llä oli kiireisin. kinen ja Paavo Hokkanen ajoivat 5,65 Escort RS 1800:lla toinen. Kuva Orvo Lähteenmäki Kuva Rallikuvat.net Samuli Vuorisalo vei junnujen yleiskilpailuvoiton Mynämäellä koko sprintin kolmanneksi parhaalla kaksivetoajalla. Toyota MR 2 laukkasi 4,21 sekunnilla voittoon ennen Miki Lindblomia, joka
Konginkankaan UA:n Raimo Kovanen oli hyvässä vauhdissa Toivakassa.
Kauhava Rallisprint, Kauhavan UA, Vesa Rauhala
Koski ja Heinonen ykkösiä Kauhavalla
sällä ajoin viimeksi tällä. "Samoilla silmillä" lähdettiin tähän kisaan. Marko Kanervala ajoi lainalla olevalla Mitsubishilla kolmanneksi 6,94 sekuntia Heinosesta. Pito oli järkyttävä, Honda Civickuljettaja raportoi. Mika Korvola jäi puolestaan 3,08 sekuntia toisesta tilasta.
Seppälä tuplavoittoihin
Toivakassa luokassa viisi tälle kaudelle junioreihin noussut Jori Seppälä piti parasta 2,93 vauhtia. Veli-Pekka Moilanen jäi 2,8 sekuntia. Tomi Koirikivi säväytti jo viime kaudella ja vauhti on huimaa edelleen. Ensimmäisellä kierroksella Opel Ascona suitui penkkaan, mutta toisella näkyi maali. Ekalla tarkkailin auton kuntoa, mutta toisella vedin niin pirusti. Hannu Nevalainen oli kolmas 2,34 Moilasesta.
Puhakka voittoon, Fält puski kakkoseksi
Toivakan kapinan junioreissa kisattiin 37 kilpailijan voimalla. Minna Lipponen Lancerilla seurasi tiukasti 0,58 sekunnin päässä Suomalaista. Nuori lupa-
Sama järjestys
Nelivetojen luokka meni siis Rami Puhakan hallinnassa. Juha Pummila jäi 5,28 ja Mika Sirviö 5,40 sekuntia. - Auto kaatui lauantaina Pohjola rallissa. Santeri Fält ei saanut avauskierrokselta aikaa ja oli kuudes listalla. Mynämäellä kunnon kisaa ei erolla Mäkisen voittaessa. Harri Rutanen on myös kortti taskussa ja jäi Seppälän MR 2:selle Starletilla Jukka Kohonen oli kolmas jo selvemmin 11 sekuntia Seppälästä. Sijoilla kolmeviisi olikin Mitsubishi kuljettajat Juha Pummila 0,38 Fältistä, Mika Sirviö 0,12 sekä Harri Könönen 1,32 Sirviöstä. Rallispecialin ykkös-ja kakkospätkänä ollutta versiota käytettiin nyt tässä kisassa. Oli poistua reitiltä toisen kierroksen lopussa. Jari Koski vaihtoi edellispäivänä särkyneen GT Corollan Mitsubishiin alkuperäisen suunnitelman mukaan. Senioreissa Dan-Johan Löfvik oli nopein Mitsubishilla. Matkassa oltiin 58 kilpailijan voimin.
Yleisessä nähtiin Pohjanmaan kisoihin uusi voittaja, kun "vakio" ykkönen Hannu Mäki-Ikola ajoi nolla-autona. Kari Heinua Mitsubishilla oli viides. Tuloksena kolmas tila 0,55 Lemmetistä. Mika Lemmetti näytti jokikylän jätkille jazzin mallia ajamalla Toyota Starletilla toiseksi 3,85 sekuntia Koskea perässä. Seppälä ajoi toisen luokkavoittonsa sarjaan Mynämäellä. Anjalankosken UA:n väreissä ajava Rami Puhakka räjäytti potin ajamalla toiselle kovan ajan
Ojalan matka päättyi viitospätkälle tekniikan petettyä. Ratkaisu tapahtui päätöspätkän päätösmutkassa, kun Sarjula selvitti sen varoituksen turvin. -Moottorin lämpöjen kanssa oli ongelmia, viitosellakin nousivat ihan tappiin. Junioreiden SM-sarjan pikkuluokan, enintään 1400-kuutioisten voittoon ajoi Henri Tuomisto, kakkonen oli Jani Laaksonen ja kolmas Otto Aro.
Jaana nopein naisten taistossa
Naisten kilpailun voitti hallitseva mestari Jaana Hämäläinen-Janne Lintupuro, Annina Noso-Sami Myyrimaa ja Hanna Yrjölä-Elo-Joni Kohtaniemi sijoittuivat seuraaviksi. Samuli Vuorisalon suoritus hylättiin kilpailun jälkeisessä teknisessä tarkastuksessa. Pakkasta ja kovaa yritystä riitti yllin kyllin. Pohjat ajoi Toni Valovaara Micralla yhdeksän kymmenyksen erolla ennen tasa-ajalla edennyttä kaksikkoa Janne Huovinen (Megane) Olli Rämänen (Ignis). Cupiin kuuluu kahden ralliosakilpailun lisäksi kaksi rallisprinttiä sekä kaksi ratakilpailua. Nokian Olli Lahti ottaa siis toiseksi korkeimmat pisteet. Vähän pöperöä oli teillä meillä alkupään numeroilla ajavilla, mutta isot tiet sai laskea oikein komeasti. Orimattila-rallin 62 ek-kilometriä riittivät Haaralalle oikein mainiosti, eikä tarvetta lisäkilometreille ollut. Vaikka Pasi Valkonenkin (Starlet) teki hieman tuttavuutta penkan kanssa, siirtyi hän selvään johtoon. Nelosella saatiin edellä mennyt kiinni ja vähän oli lumipölyssä hankala ajaa. Kahdella ekalla tuli pilattua jarrut, eikä ajo siksi luonnistunut. Juha Karjalainen hiosti Rämästä vain 1,3sekunnin päässä. -Oikein hieno reitti oli ja tiet upeita. Sundell oli yhteisajoissa Artjoen ja neljänneksi nousi Jukka Heino RS:llä. -Ei saatu kisan alussa mitään aikaan, ihan rauhassa tultiin. Hurjimmin paikkaan tuli Heino kaataen Escortin. Tiilikka ajoi nousujohteisesti ja ek-ajat keikkuivat kuuden parhaan
Ville Haarala kartturinaan Juha Forsström ajoi lopulta ylivoimaiseen voittoon nuorten SM-sarjan avausosakilpailussa. -Ihan tultiin tietä pitkin, mutta muut vain menivät tänään kovempaa. Mutta olen tyytyväinen, myönsi Lahti. Maalissa korjattujen tulosten jälkeen Haarala oli toiseksi tullutta Olli Lahtea peräti 37,2 sekuntia nopeampi. Pösö-pilotti vietti aikaa sen
verran, että voitto kirjattiin AL-Kangasniemen/Lohjan UA:n Sami Sarjulalle ja kaima Lahdenpäälle 14 sekunnin erolla. Iso kiitos paikalla olleille katsojille, jotka nostivat meidät takaisin tielle, jutteli Karttunen maalissa. Wirman ajoi pohjat ollen Haraakin nopeampi. Seuraavalla Mitsu-pilotti latasi sitten pitkälle pellolle ja nostoyritykset kestivät sen verran pitkään, että keskeytys oli edessä. Nelospätkän nopein oli puolestaan Sami Sundell Civicillä. Omaa ajolinjaakin pystyi hienosti käyttämään, hehkutti Haarala. Sami Sarjulan (Polo) ajo tökki avauspätkällä, mutta lohjalainen ajoi pohjat kolmelle seuraavalle pätkälle siirtyen samalla kärkeen 7,7sekunnin turvin ennen Selännettä. -En oikein ole tyytyväinen päivääni, olisi pitänyt voittaa", tunnusti Karttunen, joka aikakorjauksen jälkeen sijoittui viidenneksi. Astra-pilotti taisteli läpi kisansa lämpöongelmien kanssa.
Naisten ykkönen oli Jaana Hämäläinen.
Orimattila-ralli, Orimattilan UA, oheisluokat, Jorma Mikkola
Kovaa pakkasta ja lumitöitä
nelosella. Vain viimeisen pätkän viimeisessä mutkassa oltiin pikku tovi, kun ajettiin ulos. Kun neljä pätkää oli ajettu, Wirman oli
ykkösenä 12,3 sekunnin erolla Ojalaan perässään Artjoki +16,6 ja kahdella ensimmäisellä runsaasti tasoitusta antanut Sundell +27,6. Hän keskeyttikin kilpailun vaurioiden takia pätkän jälkeen. Kahden ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen Ville Haaralan vauhti parantui huomattavasti, eikä muilla ollut miehen vauhtiin mitään sanomista. Kaikkiaan sarjassa ajetaan viisi osakilpailua.
Jari-Matti Tiilikka ja Ossi Häkki lähdössä viimeiselle pätkälle. Päätöspätkän pohjat kirjattiin Artjoelle, joka oli koko yleisen nopein. -Pyörähdettiin kakkosella, ja vaihdekeppikin meni poikki ykkösellä, mutta ei se ajamista paljoa haitannut. Aivan tyytyväinen härmäläinenkään ei kisaansa ollut. Tauolla sitten hieman pohdiskelin syntyjä syviä ja onnistuin tajuamaan, että näillä sitä on nyt mentävä mitä on. Nyt tilille napsahti sarjan avauskisan voitosta suurimmat SM-pisteet.
Orimattila-rallin kuudesta erikoiskokeesta Haaralalle kirjataan pohja-aika viidelle. Kaksi seuraavaa pätkän pohjat kirjasi Jarkko Ojala (BMW). Juha Selänne Peugeotilla ajoi pohjat avauspätkälle. Valovaara ajoi pohjat myös kakkoselle, mutta rajusti yrittänyt Huovinen kuittasi kolmospätkällä siirtyen johtoon tosin vain seitsemän kymmenyksen erolla Valovaaraan. Kolmanneksi kiirehtivät Varkauden/Suonenjoen UA:n Jari Pohjola Riku-Pekka Kankkunen (Swift). Käytetyillä pyörillä ei tunnu saavan kunnon pitoa, eikä ajo siksi oikein luista, kertasi Haarala tauollaa. Sen jälkeen ajo olikin tosi rentoa, ja ajo sujui tauon jälkeen oikein rennosti, ei tarvinnut puristaa, tilitti Haarala. Isossa äffässä isäntäseuran jo F-Cupin avauksessa kymmenenneksi ajanut Tuomo Wirman (RS) aloitti hyvin ajamalla 8,4sekunnin pohjat ennen Markku Artjokea (Kadett). Rämänen jatkoi maaliin saakka tehden vielä tuplavoltin maalimutkassa.
Rallin juniorimestaruus- ja naisten SM-osakilpailun lisäksi ajettiin Orimattilassa mielenkiintoisia kisoja myös muissa luokissa. Pientä ongelmaa Ollikkalallakin oli alusta lähtien. -Hyvä kisa oli. Kumpulaisen Petri (Corolla) keskeytti heti kättelyssä ulosajoon. -Ymmärrän kuitenkin kilpailun johdon päätöksen ekan pätkän poistamisesta, kaikki on ok, ei tässä olla pahoilla mielin, myönsi Karttunen päätöksen jälkeen. joukossa. Jos muilla on uusia pyöriä, niillä on, me mennään nyt näillä. Kolmospätkällä takaiskarin hukannut Selänne iski viitospätkälle huimat 26 sekunnin pohjat Sarjulaan siirtyen kisan kärkeen 18,3 sekunnilla. Sundell ajoi kyljelleen häviten selvästi Wirmania enemmän aikaa. Rämänen oli joutunut antamaan periksi 12,7sekunnilla. Yleisen pikkuluokassa Lahden UA:n jäsenten välinen kisa vesittyi jo avauspätkällä. Wirman kävi penkassa sen verran, että tarvitsi tyontöapua. Karttusen edellä ajanut kilpailija oli vienyt ulosajon seurauksena ajanottokennot mennessään, joten yllättävän nopeasti seuraavana tulleelle Karttuselle oli annettava aika käsipelillä. Maaliennakon jälkeen tulosluetteloa kirjoitettiin uudelleen. Voitto kirjattiin lopulta Tuomo Wirmanille ja Esa Vanhalalle 15,9 se-. Huovinen ja Rämänen menettivät pelinsä
Selänne hukkasi voiton viime metreillä
Trophy-luokan voitto oli kahden kauppa. AL-Härmän Jari-Matti Tiilikka nousi aikakorjausten jälkeen kolmanneksi. Haarala onnistui viime vuonna keräämään vain kahdesta kisasta pisteitä, mikä riitti kahdeksanteen sijaan. Uudenmaan UA:n Selänne ja kartturinsa Petri Fromholdt olivat kuitenkin selviä kakkosia ennen CCR/Riihimäen UA:n Anssi Koskelaa Jari Korhosta (Micra) +1.37,8.
Yleinen Haralle
Järjestävän seuran Mika Myllylä latasi avauspätkälle selvät pohjat. 18 - HANAA
Orimattila-ralli, Orimattilan UA, Rallin JSM ja naisten SM, kuvat valokuu.com
RALLI
Haarala voittovauhdissa juniorien SM-avauksessa
Vantaalainen Ville Haarala lähti kauden 2012 nuorten SM-sarjaan reippaasti parantamaan viimevuotista sijoitustaan. Lopulta Valkonen AL-Myrskylän Daniel Majanderin kanssa ajoi maaliin luokkansa ainoana Tero Jäntin keskeytettyä kolmospätkän jälkeen. Täyden päivätyön tekivät päätöspätkän maaliennakon jälkeisen vasurin nostoväki auttaen matkaan lähes neljäkymmentä autoa.
V1600 luokan sisällä ajettiin myös moniosaaja Cupin avauskilpailu, kun aiottu ensimmäisen osakilpailu Jämsässä tammikuun alussa peruutettiin. Luokan avauspätkä osoitti kuinka tasaista kisa on, sillä kärkikolmikko mahtui sekunnin sisään. Selänne oli epäonnisempi. Lahden UA:n Toni Valovaara Pauli Toikka kasvatti johtoaan pikkuhiljaa ja maalissa sitä oli Hausjärven UA:n Olli ja Eero Tonttilaan (Peugeot) jo 1.42,6. Suonenjoen Veli-Pekka Karttunen säväytti heti ykköspätkällä 37 sekunnin pohja-ajallaan, mutta siihen saatiin kisan jälkeen korjaus. Vain kakkospätkä oli ongelmallinen. Plussaa on se, että maaliin päästiin, hyvä että pisteitä tuli heti avauskisasta, se oli tärkeää, selvitti Tiilikka. Nelosella saatiin edellä ajava kiinni, ja oli aika hankala lumipölyssä antaa tulla. Jaakko Ollikkala oli tänään neljäs. -Ihan normaalisti tultiin koko kisa, ei mitään ihmeellistä tapahtunut. Myllylän keskeytyksen jälkeen ainoana nelivetokuskina Vääksyn UA: n Jukka Hara (Impreza) hallitsi kisaa kartturinaan Riihimäen UA:n Petteri Luostarinen ja vei selvän voiton, vaikka ei kahdella viimeisellä yltänytkään
pohja-aikoihin. Lahti tuli tasaisesti koko kisan ja oli kaikilla pätkillä neljän nopeimman joukossa, kakkosella miehelle kirjattiin pohja-aikakin. -Tämä oli oikein sopiva määrä, ei näillä F-ryhmän 'katiskoilla' oikein voi enempää ollakaan, jos maaliin haluaa päästä, vähätteli Haarala. -Aika helposti tämä voitto lopulta sitten tuli. Asia tutkittiin kisan jälkeen tarkasti, mutta kun Karttuselle ei saatu luotettavasti aikaa, koko erikoiskokeen ajat poistettiin tämän luokan osalta
Kolmosella pohjat ajoi Sami Heinonen RS:llä siirtyen kisan kakkoseksi. Luokkavoitto heltisi, kun kisaa johtanut Juha Selänne teki lumitöitä aivan pääätöspätkän loppumetreillä.
Yleisen voittoon ajoi Jukka Hara.
Historikkien nopeimmasta suorituksesta vastasi Jarkko Mustonen.
Jarkko Järvisellä oli kiire maaliin, sillä hän taisteli A-junnujen voitosta. RALLI
kunnin turvin ennen THU-Teamin/Tapiolan UA:n Artjokea Rene Anderssonia. Kyllähän lammilainen voiton vei, vaikka esteitä oli tiellä juuri ennen päätöspätkän maalia. Nikkisen Corolla sai siipeensä sen verran, että keskeytti pätkän jälkeen. Isäntäseuran Heinonen yhdessä Kalle Ahokkaan ajoi kolmansiksi +1.13,1 ennen maalimutkassa yhden pykälän pudonneita Turun/Mynämäen UA: n Mikke Yrjölää Markus Vyyryläistä (RS). Mieskolainen ajoi nelosella pohjat siirtyen piikkipaikalle 4,8 sekunnin turvin Järviseen. Ikäkaudet -69 ja 75 alle 1000cc ja alle 1300cc sekä kaikki ikäluokat alle ja yli 1600cc. Mikä maaliintulo! Lammin UA:n Järvinen vei seurakaverinsa Timo Hoppanian kanssa voiton 24,8 sekunnin erolla Pieksämäen UA:ta edustavaan Mieskolaiseen, jonka kartturina oli Mikkelin UA:n Aki Maaranen. Hyvinpä tuo meni, sillä Mannertie ajoi B-junnujen voittoon.. Mannertie ajoi avauspätkälle pohjat. Nyt olivat osat vaihtuneet. Häkkinen sujautti Ladan pellolle maalimutkassa ja voittoon nousivat Kouvolan SAU:n Harri ja Mikko Leponiemi 1.05,0 erolla Juvan/Mikkelin UA: n Aarre Häkkiseen Jarno Neuvoseen. Kolmanneksi nousivat Rantasalmen/Keski-Uusimaan UA:n Jarno Junnila Markku Reilio (Starlet) +1.25,2, Myös Junnilaa jouduttiin auttamaan maalimutkassa.
Mannertien näytöstä B-junioreissa
Kotiseuran Jarno Mannertie on yleensä nähty F-Cupin vakiokiertäjän Petri Vihervuoren kartturina. Epäonnisen kisan kruunasi tuplavoltti vähän päätöspätkän maalia.
Sami Sarjula oli kakkosena lähes loppuun saakka. Kakkospätkällä Espoon UA:n Tommi Hannuksela (Corolla) ajoi pohja-ajan kaventaen Mannertien johdon 12,1 sekunnista alle kahdeksaan sekuntiin. Alle 16-satasissa Janne Lindberg ajoi Golfilla pohjat kahdelle ensimmäiselle pätkälle. Isoimmassa luokassa Uudenmaan AU:n Jarkko Mustonen (Volvo 242) kartturinaan Espoon UA:n Olli Lavikainen ajoi pohja-ajan viidelle erikoiskokeelle, eikä voitosta ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. Kakkosiksi ajoivat Porvoon SUA:n Matti ja Markku Töyrylä (Escort 1600). Mannertie ajoi kolmelle viimeiselle pätkälle pohjat. Espoon UA:n Sundell - Juha Kunttu piti kolmannen sijansa +56,3. Järvinen piti komentoa kolme ensimmäistä pätkää. Päijät-Hämeen/Heinolan UA:n Sami Jaakkolan Juhani Tukeisen voittomarginaali oli lopulta selvä 1.24,0. Ainoastaan kakkosiksi ajaneet Kouvolan SUA/Valkealan UA:n Pekka Vesanen Mika Turkki (M-B 280CE) pystyivät viitospätkällä lyömään Mustosen. Viitospätkällä kaikki muuttui, kun Leander kulutti kuusi minuuttia kauemmin kuin pätkän pohjat ajanut Aarre Häkkinen Ladalla. Hannukselan matka päättyi jo seuraavalla ulosajoon. Kun Nikkistä vedettiin hihnalla maalia kohti, tuli Järvinen perässä ja ohitti maaliviivalla Corolla-pilotin. RDT:n Petteri Sappinen Tiina Nuutinen Impillä oli pikkuluokan ykkönen jokaisella erikoiskokeella vieden selvän voiton. Nyt oli osat vaihdettu. Kun Lindberg kärsi vaihteistoongelmista nelospätkällä keskeyttäen pätkän jälkeen, karkasi Jaakkola muil-
Mikä maalintulo A-junnuissa
Jarkko Järvinen (Starlet) ja Harri Mieskolainen (BMW) kävivät kovaa vääntöä A-junnujen voitosta. Samalla Häkkinen nousi luokkajohtoon 38,4sekunnin erolla kakkospaikan pitäneeseen Leponiemeen. Rs-pilotti vei voiton lopulta peräti 51 sekunnin erolla kakkosiksi nousseisiin Lammin UA:n Keijo Pulliseen Perttu Aholaan (Starlet). Järvisen ja Mieskolaisen lisäksi luokkavoittoon ylsivät Päijät-Hämeen UA:n Markku Vuorinen - Pekka Lankinen Galantilla ainoana maaliin päässeenä luokkansa viidestä lähtijästä.
HANAA - 19 Mustonen hissen ripein
Historikeilla oli neljä luokkaa. Samoin teki kolmantena ollut Nikkinen. ta. Alle 1300 kuutioisten luokassa Matti Leander (Escort GT) kasvatti neljällä ensimmäisellä erikoiskokeella johtonsa jo lähes kahteen ja puoleen minuuttiin Harri Leponiemeen (Kadett C Coupe). Luokkavoittajia olivat Mannertie ja Pullinen.
Toni Valovaara vei moniosajaa-Cupin avauskilpailun puhtaalla suorituksella näytöstylliin.
Olli Rämänen ei saanut puhdasta suoritusta. Historikkien nopeimman Mustosen voittomarginaali Vesaseen oli 1.26,1.
Isäntäseuran Jarno Mannertie on yleensä kartturina Petri Vihervuorelle. Mikkeliläinen upotti raskaan Bemarinsa maalimutkassa penkkaan. Mieskolainen ajoi pohjat myös viitospätkälle lähtien päätöspätkälle 8,8 sekunnin erolla Järviseen. Kolmanneksi oli noussut Tero Nikkinen Corollalla +18,5. Kun Sami Jaakkola (Escort TC) oli nopein kolmospätkälle, niin nelospätkälle lähdettiin Lindbergin johtaessa ainoastaan neljä kymmenystä
Kakkosella Piira oli porukan nopein ja yleiskilpailussakin kolmanneksi vikkelin. Jälleen muutaman sekunnin Lahdelle hävinnyt Haarala, Tiilikka ja Ruotsalainen tulivat seuraavina.
Lahti voittoon ja SM-sarjan kärkeen
Lahti vei lopulta ykköstilan 9,4 sekunnin erolla Haaralaan, joka lähti viimeiselle, vajaan 19 kilometrin pätkälle vielä ykköstila tähtäimessä. Ruotsalainen vei viimeisen paikan kärkiviisikossa. Kolmosella puolestaan Aarni Mertanen täräytti kunnon pohjat ja kiilasi piikkipaikalle Pyynyn edelle 1,9 sekunnin erolla. Katsotaan nyt saadaanko jotain huollossa asialle tehtyä, paljasti Haarala pätkän jälkeen. Lahden etumatka Haaralaan on kuitenkin vain 0,8 pistettä. Pilpajärvi kakkosella Seluska kiri 5,7 sekunnin pohjat Lahteen vaikka sammutti autonsa kertaalleen risteyksessä. Oli kuitenkin mukava ajaa, kun oli koko päivän tasaista, Seluska kertoi. Kai Hyttinen aloitti F-ryhmän piikissä. Kun sitten vihdoin pääsin, aikaa oli mennyt jo ihan sairaasti, harmitteli Starlettia ohjastava Sjölund. Lahti jatkoi tasaista vauhtiaan ja tykitti pohjat 3,2 sekunnin erolla Haaralaan. Astra-kuski oli yleisen nopein kaksivetokuski.. Janne Seluska aloitti kotikisassaan vanhemmalla Civic:illä neljäntenä 3,1 sekuntia kärjestä. Samalla Grönlund siirtyi F-ryhmän kärkeen Hyttisen ohitse, joka puolestaan ajoi
Seluska kiristi tauon jälkeen
Kolmantena ajettiin Oulunseudun legendaarisin rallipätkä Sangi. Astra-kuski Esa Ruotsalainen pääsi nyt ensimmäisen kerran viiden nopeim-
Noso selvästi naisten nopein
Naisten SM-sarjalaisia kisaan starttasi vain kolme. Tiukalle kakkossijakin silti meni, sillä kolmanneksi noussut Janne Seluska jäi vain sekunnin päähän. Neljän erikoiskokeen Pohjola-rallissa kärkikuljettajien erot toisiinsa pysyivät muutamissa sekunneissa. Vajaa yhdeksän kilometriä pitkällä Heinolan erikoiskokeella Haarala joutui ongelmiin ja oli kolmanneksi nopein. - En kyllä osaa sanoa, miksi alussa jäätiin niin paljon, kakkosen jälkeen oltiin vasta viidentenä. - Lähdin kyllä sillä mielellä, että vajaa seitsemän sekuntia otetaan kiinni, mutta vikan pätkän alkupää oli niin heikkokuntoista ja syvää spooria, että oli pakko nostaa kaasua. man sakkiin, mutta jäi pohja-ajasta jo 18 sekuntia. Pelkäsin koko ajan, että osat jarruista lentää taivaan tuuliin. Myös Jaakko Ollikkala selvitti pätkän Haaralaan nopeammin, mutta Haarala piti silti niukasti kakkospaikkansa. - Meillä on jarrulevy autossa hieman kiero ja se hakkaa pahasti jarrutuksissa. Seluska ei nyt pystynyt aivan parhaimpaansa ja oli vasta kahdeksanneksi nopein. Seuraavalla pätkällä tuli kuitenkin lähes parikymmentä sekuntia takkiin kär-
Grönlund yleisen nopein kaksivetokuski
Kaksivetokuskeista ykköspätkän kärkipaikat menivät Honda-kuskeille
Ville Haarala yritti tosissaan vielä viimeisellä pätkällä, mutta joutui tyytymään nuorten kakkostilaan.
Mika Pyyny kiristi yleisen yleiskilpailun kärkeen viimeisellä pätkällä.
Janne Seluska kiristi kotikisassaan nuorten kolmanneksi.
Pieni ajotauko ei ole hidastanut Tapani Grönlundin vauhtia. Teppo jäi pari sekuntia. Ison F-ryhmän nopein oli Astra-kuski Tapani Grönlund. Piira ja Teppo jäivät kymmenisen sekuntia. Reeta Hämäläinen keskeytti ulosajoon jo ykkösellä. Kymmenen kilometriä meni ihan puluille, loppu kahdeksan tulikin sitten jo aika hyvin, kertasi Haarala. Ei vain kulkenut, en osaa sanoa syytä. Tiilikka jäi neljänneksi reilu kymmenen sekuntia Seluskasta. Pyyny onnistui vuorostaan viimeisellä paremmin ja vei yleiskilpailuvoiton 4,6 sekunnin erolla Mertaseen. Annina Noso ajoi Corollallaan kolme pohjaaikaa vieden voiton lähes minuutin erolla Kirsi Sjölundiin, jota alkanut kausi ei ole hellällä kädellä kohdellut. kärkimiehen nimi vaihtui. järjestyksessä Jussi Teppo, Antti Rintamäki ja Kari Piira. Orimattilassa meillä hajosi laturi ja kes-
Pyyny nousi päätöspätkällä voittoon
Pohjola-rallin yleisessä startattiin Subaru-kuski Juha Pasasen johdolla. Ollikkala lipsautti Sangilla hankeen. keytettiin, nyt täällä ykkösellä jouduin ajamaan monta kilometriä kanssakilpailijan perässä, enkä päässyt millään ohi. Pohjola-ralli, Rallin JSM ja Naisten SM, Oulun UA, Tero Lyttinen
RALLI
Sekuntitaistelua Pohjola-rallissa
Rallin nuorten SM-sarjan kuljettajat kävivät kauden toisessa osakilpailussa Oulussa tasaväkisen taistelun kärkitiloista. Lahti ajoi pohjat sekunnin erolla Astra-kuski JariMatti Tiilikkaan. SM-pistetaulukossa
Olli Lahti ajoi Pohjola-rallissa neljä pohja-aikaa, joka riitti nuorten SM-osakilpailun ykköseksi. SM-pistejohdossa Ouluun lähtenyt Uudenmaan Urheiluautoilijoiden Ville Haarala ei aivan pystynyt uusimaan voittoaan, vaan Nokian Olli Lahti nipisti voittoon 9,6 sekunnin erolla.
Seat Ibizaa ohjastava Haarala ja Honda Civic Type-R-kuski Lahti jakoivat pohja-ajan Pilpajärven ykköserikoiskokeelle. Jaakko Ollikkala jäi BMW:llä kärkikaksikosta 2,1 sekuntia. 20 - HANAA
49. Jyri Rautavirta mahtui Golfillaan vielä viiden nopeimman joukkoon. keen nousseelle Mitsu-kuskille Mika Pyynylle. Pasanen oli kolmas. Sitten tauolla päätin, että nyt on pakko puristaa. Taukotilanteessa Haarala oli kolme sekuntia Lahtea perässä. Isompia virheitä ei tullut, mutta vauhti ei vain riittänyt ihan kärkeen. Pari vuotta kisataukoa viettänyt Grönlund intoutui Sangilla F-ryhmän ja samalla kaksivetoisten pohja-aikaan. Ollikkala oli aivan Haaralan perässä 1,3 sekuntia hitaampana. Rautavirta ja Seluska pitivät hallussaan seuraavia sijoja. Tiilikka jäi 5,1 sekuntia ja Seluska 5,9
RALLI
kärkiajan viimeiselle pätkälle. Grönlund piti paikkansa F-ryhmän kärjessä ja oli yleiskilpailun neljäs. Tämä oli järjestys myös viimeisellä pätkällä ja lopputuloksissa. H8-luokassa voiton otti Sami Tiikkala Kadett GTE:n ohjaimissa. Neljännen erikoiskokeen aika jäi närästämään lapualaista.
Auto lapualaasten färiis. Kolmosella mentiin järjestyksessä Salo, Penttilä ja Väisänen. Tauon jälkeen Polo-kuski Ari Kemppainen kiri reilun viiden sekunnin erolla ohitse. Sauli Väisänen jäi Mitsullaan viisi sekuntia lisää. Kakkosella Väisänen jäi Salosta viisi sekuntia ja Penttilä reilun sekunnin lisää. Samuli Aalto ja Jukka Paso tulivat pienemmässä luokassa lähes tasatahtiin. ohjastava Ilkka Haapala piti tauolla johtopaikkaa hallussaan. Timo Wikström jäi Escortilla 18 sekuntia.
HANAA - 21
Peteri ylivoimainen B-junnuissa
B-junnujen kisa starttasi Golf-kuski Janne Peterin johdolla. Kakkosella Aalto pystyi pohja-aikaan 10 sekunnin erolla Peteriin. nuorten luokan kuskeille. Tämä oli kymppi esim. Mika Takaluoma ja Tomi Pihlajamäki ottivat vaikeuksienkin kautta A-junnujen voiton.
Rami (vas.) ja Jussi Kurunsaari ottivat kotikisassa harrasteuransa parhaimman sijoituksen.. Ilmasta käsin valvottiin erikoiskokeiden turvallisuutta sekä rallin vaikutusalueen liikennettä. Pienemmän F-ryhmän ykkönen oli Starlet-kuski Jouni Moisala, joka
Pohjola-rallissa valvottiin kopterilla
Oulun urheiluautoilijat saivat rallin turvallisuuspuolelle huippuluokan vahvistuksen, kun yhteistyökumppani Copter+ tarjosi järjestäjien käyttöön 5+1 paikkaisen helikopterin, kuljettajineen tietysti. Hän ajoi avauspätkälle 15 sekunnin pohjat toiseen Mitsukuskiin Kai Penttilään. yleiskilpailussa sijoittui viidenneksi Kesälahden jälkeen. EK-kilometrejä tuli specialiin mukava määrä, 36 kilometriä. Etuvetoluokan ainut maaliin selvinnyt Heikki Isomaa oli Hondallaan yleiskisan kuudes. Isä Basti tukee taustalla.
Janne Kuuru ajoi Sami Mukkalan kanssa yleisen toiseksi. Viikkoja kestäneet pakkaset lauhtuivat kisapäiväksi ja rallikansa sai nautti mitä parhaasta säästä autourheilun lomassa.
jatkuu sivulla 23
Emil Lindholm tutustuu ahkerasti ralliautoilun saloihin. Hondakuski Mikko Kurkela oli tällä kertaa Piiraa nopeampi. Granat tippui kärkikahinoista vietettyään kakkosella yli kolme minuuttia ylimääräistä aikaa. Kilpailussa oli mukana 33 kilpailijaparia. Bemari-kuski Tuomo Granat jäi yli seitsemän sekuntia. Historiikkien H10-luokassa Escort-kuski Kari Karhu ja Ascona-kuski Petri Tiikkala ajoivat ennen taukoa molemmat yhdet pohjat. Kolmosella Tiikkalan matka kuitenkin keskeytyi kakkospaikalta tekniikkaongelmiin. Samalla päästiin testaamaan helikopterin nykyaikaista viestintäjärjestelmää rallikäytössä.
Yleisessä Jussi Tepon edelle ehti ainoastaan yksi kaksivetoautokunta.
Kari Karhu otti ylivoimaisen luokkavoiton Historiikeissa.
Miikka Vuokila ajoi B-junnujen pohjat kahdella viimeisellä pätkällä.
POPPankki Rallispecial kurvailtiin loistavassa talvissäässä, Vesa Rauhala
Takaluoma ja Kurunsaari kotivoittoihin
Lapuan Urheiluautoilijat järjestivät POPPankki rallispecial kilpailun. Escort-kuski Mika Tolonen oli kolmas, mutta joutui keskeyttämään tauolle. Hän ajoi pohjat molemmille pätkille ja nousi samalla luokkavoitoon ja B-junnujen kakkoseksi Peterin jälkeen. Tauon jälkeen Miikka Vuokila pääsi Ford ST:llä mainioon vauhtiin. Seuraavina yleiskilpailussa tulivat pienen F: n voittaja Hyttinen ja tasaisesti ajanut Honda-kuski Vesa Luokkanen. Teppo ei mahtunut viimeisellä yleisen kymmenen nopeimman joukkoon, mutta otti luokkavoiton ja yleiskilpailun viidennen sijan. Kilpailu ajettiin Tiistenjoella neljä erikoiskokeen mittaisensa. Peterin voitto oli ylivoimainen, sillä Rovaniemen UA:n kuski teki Vuokilaan eroa 52 sekuntia. Trophy-luokassa Nissan Micraa
Salo hallitsi A-junnuja
A-junioreissa Oulun Pekka Salo oli ylivoimainen. Isossa F-ryhmässä Astra-kuski Lasse Kesälahti vei nimiinsä kolme pätkäaikaa ja otti luokkavoiton 15 sekunnin erolla Bemari-kuski Marko Männikköön
Loppilaisten kolmosvoiton esti avauspätkän pohjat ajanut ja vielä kolmospätkän jälkeen kisaa johtanut Riihimäen UA:n Petteri Salminen Anssi Jantunen (Starlet). Sieltä siirryttiin kakkospätkän kautta tauolle Läyliäisiin. Bärlund (VW 1303S) ajoi pohjat kaikille neljälle erikoiskokeelle vieden voiton reilulla puolella minuutilla. Kyllähän paikka oli aivan tuttu, muistin vain, että risteyksestä on paljon pidempi matka, naureskeli Toivonen laveita linjojaan. Kolmospätkä oli Järventaustan legendaarinen pätkä ennen yhtä tuttua Mustajoen tietä, johon lisätty pätkä uutta. Koskisen nimiin kirjattiin kakkos- ja nelospätkä. Apujoukkoja riitti. Nelivetoluokan voitti Lauren ennen Polvea. 22 - HANAA
Pakkauspojat Ralli, Nurmijärven UA, Jorma Mikkola
RALLI
Koljonen vastasi parhaasta vauhdista
Harmittavan vähän kiinnostusta herätti eteläisessä Suomessa ajettu Nurmijärven UA:n Pakkauspojat Ralli. Viiteen vuoteen ei ole oikein menestystä tullut motorsportista, joten tosi hyvältä tuntuu. Koskinen vei ison luokan ja Salminen pikkuluokan, jonka kakkosiksi ajoivat Lopen UA:n isä-poika pari Tatu ja Jokke Koskinen teini-Corolllalla yleiskilpailun kuudentena. Kumpikin luotti Lancer Evo 3:een. Aivan Nikanderin tuntumassa oli myös seurakaveri Timo Jaakonsaari Timo Heino (Golf ) kahdeksan kymmenyksen päässä. Avauspätkän nopein ja kolmospätkän jälkeen toisena 7,9sekunnin päässä Lehtosesta ollut Lahden UA:n Atte Kivioja (Peugeot) täräytti ulos nelosen yleisörysässä keskeyttäen pätkän jälkeen käyntihäiriöiden takia. Neljänneksi ajoi ensimmäistä ralliaan ajanut Lopen UA:n Sami Laurila (RS) Antti Uusimäen kanssa. Myllylä ajoi päätöspätkälle neljän sekunnin pohjat kaventaen Koljosen voittomarginaalin 8,3 sekuntiin. Jaakonsaari oli neljäs 1,2sekuntia Polvesta. Voittomarginaali
Kuva Asko Saarinen Kuva Marko Kyöstilä Kuva Asko Saarinen Marko Lehtonen ajoi kotitiellään A-junnujen pohjat yli puolen minuutin marginaalilla. kasvoi päätöspätkällä merkittävästi, kun Lehtonen ylsi kotitiellään koko kisan toiseksi nopeimpaan aikaan ja A-junnujen 32,5 sekunnin pohjiin. Avauspätkällä luokan pohjat ajoi Timo Nousiainen Starletilla. Jo ensimmäisellä eli yleisöerikoiskokeella tuli kolmen sekunnin pohjat. Tällä kertaa niin ei käynyt. Nikanderin jälkeen kakkoseksi kahden ajetun pätkän jälkeen noussut Joonas Kolehmainen keskeytti kolmospätkällä Starletin perän hajottua. Samassa mutkassa kolmantena ollut Hyvinkään UA:n Mika Kokkonen kaatoi RS:n. Kyllä oli hieno päästellä uusilla renkailla. Kaksikko oli myös pienen kaksivetoluokan kärkikaksikko. Kauhavan/Kurikan UA:n Juha Heinonen - Heikki Ala-Nikkola nousivat kolmospätkän jälkeen kolmansiksi 2,3 sekunnin erolla Satamoton Arto Kallioiseen Petri Heinoseen. Koljonen ajoi pohjat kolmelle ensimmäiselle pätkälle ja johti kisaa ennen päätöspätkää 12,3 sekuntia. Ei-äffäläisten kaksivetoluokan voiton vei Tervakosken/Riihimäen UA: n Petri ja Mika Itkonen Citikalla Antti Aaltosen keskeytettyä selvästä johtoasemasta päätöspätkällä teknisiin ongelmiin.
Kuva Kare Asp Juha Koljonen piti numeronsa mukaisen sijoituksen voittaen F-Cupin nelivetosarjan avausosakilpailun.
Jari Koskinen (oik.) ja Jukka Vajavaara ottivat hienon voiton B-junnuissa.
Lopen pojat vauhdissa
B-junnuissa Lopen pojat olivat hyvässä iskussa. Kartturin kanssa yhteistyö toimi heti kerrasta mainiosti, kertoi Koljonen. Varsin mukava ja eheän kokonaisuuden tarjonnut neljä erikoiskoetta (28 kilometriä) käsittävä reitti olisi kyllä kestänyt paljon reilumman määrän kilpailijoita.
Kisa aloitettiin Nurmijärven Golf-keskuksessa vajaan kolmen kilometrin mittaisella yleisö-erikoiskokeella. VIP-yleisö tyytyi tarkkailemaan tilanne parvekkeelta.. Auto toimii ja ukkokin tuntuu olevan hyvässä terässä. Kakkosiksi ajoivat Mäntsälän MK:n Kimmo ja Niina Raitanen VW 1302 S:llä. Tämä korjattuna kisan nopein oli Koljonen.
Hisse-VW:t Bärlundille
Porvoon Seudun UA:n Robert Bärlund Mika Aaltonen hallitsi Kuplapaja VWmerkkiluokkaa ylivoimaiseen tapaan. Päätöspätkällä pohjiin yltänyt Nikander oli yllättää Laurenin, sillä eroksi lopulta jäi vaivaiset 1,6 sekuntia. Pienoisralli on F 4WD:n ja Historic-VW merkkiluokan osakilpailu. Pikkuäffän nopein oli Nikander 35,1 sekunnin erolla Hyvinkään/Riihimäen UA:n Sami Koivusaareen Toni Saloon (Corolla). Jaska Nuorala (Volvo) johti luokkaa tauolla, mutta keskeytti kolmosen jälkeen latausongelmien takia. Polvi sijoittui kolmanneksi jääden Nikanderista 2,5 sekuntia. akin, mutta niin se lienee ollut muulle kärkinelikollekin, jutteli tyytyväinen voittaja. Pösö-pilotti yhdessä Haaralan Villen isän Markun kanssa joutui tunnustamaan avauspätkällä Mäntsälän MK:n veljespari Jani ja Juha Laaksosen (Suzuki Swift) paremmakseen, mutta tykitti sen jälkeen pohjat lopuille pätkille. luokiteltuihin autoihin. Kilpailu sujui numerolla yksi matkaan lähteneiden Riihimäen/Jyväskylän UA: n Juha Koljosen Sami Vainioniemen (Impreza) komennossa heti alusta alkaen. Hyvinkään UA:ta edustava, mutta Lopella asuva Jari Koskinen (Integra) yhdessä Jukka Vajavaaran kanssa nousi päätöspätkällä kolmannelta sijalta voittoon vaivaisen 1,1 sekunnin erolla Lopen UA:n veljespariin Toni ja Mika Murtolaan (RS). Isossa äffässä Jaakonsaaren voittomarginaali oli 5,6 sekuntia nelosen yleisörysän näyttävimmän suorituksen tehneisiin Lopen/Hausjärven UA: n Jari Toivoseen Joonas Rantaseen (BMW). Kuva Kare Asp Robert Bärlund oli VW-sarjassa ylivoimainen ajaen pohjat jokaisella erikoiskokeella.
Lauren piti äffäläiset takanaan nipin napin
tuksen nelikoille antoi Riihimäen UA:n Matti Nikander Mikko Kukkonen (Corolla) ollen vain kolmen kymmenyksen päässä Polvesta. Uudenmaan AU/Espoon UA:n Jani Soukka Antti Kalpio (Peugeot) nousivat kakkospätkän jälkeen kolmansiksi pitäen paikkansa loppuun saakka +52,2.
Lahden UA:n Esa Polvi - Pertti Miettinen (Lancer E9) olivat avauspyörityksen ykkönen. Hyvän kirinsä ansiosta Kallioinen nousi 1,3 sekunnin erolla kolmanneksi ohi Heinosen. ESRC:n Kaisa Sistonen ajoi naisten luokan voittoon Timo Tukiab kanssa Bemarilla. Mäntsälän MK/Finnair AK:n Tero Nikkinen Pia-Pauliina Raukamo (Corolla) oli pätkän kolmas ja nousi kuudennelta sijalta kakkoseksi 2,3 sekunnin erolla Riihimäen UA:n Erkki Lepolaan Antti Nordströmiin (Corolla), jotka olivat päätöspätkän toiseksi nopeimmat. Itselle tiet eivät tuttuja, Mikko kyllä tiesi varottaa joistakin paikoista. Kaksikon ero maalissa oli tasan 11 sekuntia. Vuoden 1993 jälkeen luokitellut ajokit kärsivät sekunnin/ kilometri tasoituksesta aikaisemmin
Selänne Trophyjen ykkönen
Uudenmaan UA:n Juha Selänne menetti edellisenä viikonloppuna voiton viime metreillä. Salminen jäi lopulta 7,2 sekuntia voittajalle. Atte Kivioja - Hanna Valonen ajoivat A-junnujen kakkossijalta syvälle hankeen. Avauspätkällä yli puoli minuuttia tasoitusta antaneet Mäntsälän MK/VMF:n Juhani Jyränkö Tomi Marttelin pitivät kolmella viimeisellä kisan toiseksi nopeinta vauhtia rallin eksoottisimmalla autolla VW Karman Ghia Coupella nousten kisan kolmansiksi.
Koljonen oli kisan nopein
F 4WD:n (F-Cupin nelivetosarjan) avauskisassa oli kymmenen kilpailijaa. Ykköstä lukuun ottamatta pätkät olivat todella hienoja, kehui Nikander. Toisena oli Orimattilan UA:n Mika Myllylä Lancer Evo 6:lla kartturinaan Mäntsälän MK:n Riku Nikkinen. Hyvän vas-
Lehtosen ylivoimaa
Lopen UA/HRF:n Marko Lehtonen Sebastian Hallbäck (Lancer Evo8) ajoivat avauspätkää lukuun ottamatta pohjat ja vei lopulta A-junnujen voiton reilun minuutin erolla. Kun Karkkilan UA:n Reijo Lauren Jussi Erkintalo samanlaisella kalustolla olivat nopein kahdella seuraavalla erikoiskokeella, siirtyivät he 6,1sekunnilla ohi Polven. Tuloksissa olevat ajat eivät ole vertailukelpoisia muiden kanssa, sillä F 4WD luokassa käytetään kalustokohtaista tasoitusta. Päivä meni hyvin. Päätöspätkä meni hyvin, tosin se oli hieman tuttu-
Nelospätkän viimeisen risteyksen jälkeinen putoava oikea oli kerännyt satamäärin katsojia. Neljänneksi ajoivat Lammin UA/ CCR:n Anssi Laurell Enni Mälkönen Seat Ibizalla voittaen ison kaksivetoluokan 8,5sekunnin erolla Orimattilan/ Espoon UA:n Ville Kalliomäkeen Sami Myllykseen (Kadett)
Rami ja Jussi Kurunsaari ovat vuosia harrastaneet rallia Ford Escort RS 2000-autolla. Toisenlainen humppaporukka valloitti talvipäiväksi tanssipaikan alueen. Antti-Jussi Keinänen jäi Esko Lappalaisen kanssa liki kaksi minuuttia. Ajoimme hiljaa maaliin ja näimme Viljasen tien sivussa. Kokkolan Sunbeam-mies Timo Wikström olisi ollut vielä nopeampi, mutta ekalla erikoiskokeella meni aikaa hukkaan 2,5 minuuttia. Yleisen luokan kisan pohja-aikalistan avasi Risto Föhr Hannu Hartikaisen kanssa Bemarilla. Vain EK kolmosella jäi Keski-Karjalan Jesse Turunen Nilsiän Ari Koposen kartturoimana kakkoseksi. Yleisessä voittajasta ei ollut epäselvää, sillä ylihärmäläiskaksikko Hannu ja Timo Mäki-Ikola ksrkyttivät Mitsubishi Lancerin selvään voittoon. Tämä oli meidän paras sijoitus koskaan, kuljettaja Rami Kurunsaari tuumasi kotikisan voiton selvittyä. BMW M3-kilpuria kuskaava Kuuru jäi 28,4 sekuntia MäkiIkolasta. Tarjolla oli yli 60 ek-kilometriä todella hyisessä säässä. - Kaikki toimii hyvin, mutta viimeisen erikoiskokeen huonoa aikaa ihmettelen. Viljanenkin pääsi takaisin reittlle ja jäi Takaluomalle vajaa kolme minuuttia.
Kurunsaaret parhaaseen saavutukseen kotimaisemissa
B-junioreissa saatiin voitto myös järjestävälle seuralle. Viimeisellä erikoiskokeella haukkasi liian sisältä ja tuulilasi oli lumen peitossa, mutta matka jatkui, Hannu Mäki-Ikola sanaili kisan jälkeen. Panu Hellinen vänkärinään Toni Ranta laittoivat Kurunsaaret tiukille. Päivän nopein kokonaisuutta ajatellen oli Jukka Pippola. Siellä Virkkunen oli nopein mutta Hyttinen jäi vain 0,7 sekuntia. Kakkosena Marko Virkkunen Astralla ja kolmantena Kai Hyttinen Corollalla. Nyt Harri ja Janne olivat liikkeellä vähän vanhemmalla Corollalla. Pakkaslukemat vaihtelivat rajusti, suurin lämpötila näytti 25 pakkasastetta ja kylmimmät havainnot aamulla olivat 35 asteen paikkeilla.
Tuollaiset lukemat voivat olla kilpureille turmiollisia, niinpä muutama kilpailija heitti pyyhkeen kehään jo ennen starttia. No, se tarkistettiin järjestäjän toimesta ja siihen pitää luottaa, Kuuru kertoi. Luokkavoitot Väisäselle ja Pietikäiselle. Tukijat olivat lisä satsa-
Takaluoma voittoon ongelmista huolimatta
Mika Takaluoma ja Tomi Pihlajamäki Lapuan UA:sta ajoivat A-junioreiden voittoon värikkäiden vaiheiden jälkeen. nopein oli Niko ja Marko Allisen muodostama miehistö Polon ratissa. - Pari kilometriä lähdöstä kytkin hajosi. - Hienosti meni ja tiukkaa vääntöä oli koko päivän. Sprinteistä tuttu Juho Pietikäinen ajoi Ari Nousiaisen kartturoimana Bemarilla kolmanneksi. Kolmas oli pitkä, yli 26 kilsaa. Mauri Jauhiainen oli kärjestä jo 1,49 perässä nelivetoisellaan, Aki-Petri Turunen viides Civicillä. Föhr jätti Virkkusta liki 20 sekuntia. Niillä oli suuri merkitys. Pitkällä pätkällä nopein oli
Pakkaspäivän lumipöly ei haitannut Kai Hyttisen vauhtia. Voitto oli meidän, Takaluoma naureskeli maalissa. Hiippakunnan omiin "färeihin" maalatulla VW Golfilla kisannut Takaluoma siirtyi johtoon, kun Mitsubishia
uksella mukana ja saimme ajaa ensimmäistä kertaa uusilla kisarenkailla. Voitto yleisessä. RALLI
Vieremä ralli, Iisalmen UA, Kuvat Toni Ollikainen
HANAA - 23
Hyttinen ykkönen Vieremän pakkasessa
Miltei talvisodan henkeä oli ilmassa, kun Vieremällä ajettiin Iisalmen UA:n järjestämä viiden erikoiskokeen ralli. Viidennelle erikoiskokeelle kakkosena startannut Jarno Kinnunen oli Lada Vaz 110-autollaan selvästi lähempänä, mutta ulosajo keskeytti kisan. Lapualaispari Tomi Saari ja Esa Ketomäki kurvailivat Toyota Starletilla B-junioreiden neljänneksi ja oman luokan voittoon.. Veljekset kuin ilvekset voittivat kilpailun niukalla 0,62 sekunnin turvin. Kaksi viimeistä pätkää menivätkin sitten Hyttisen komennossa. Viidennellä oli varaa jo hiukan löysäillä, silti voitto tuli 48,8 sekunnin erolla Oulun Kai Penttilään. Kärkisijoitukset ovat saaneet odottaa itseään, mutta nyt natsasi. EPUAlaiset jäivät vain 0,62 sekuntia voittajille. Käytiin todellinen harrastajien taisto kunnon ralliautoilla, Escort RS:llä. jatkoa sivulta 21 Kilpailunkeskuksen paikka oli peltoalue Luhurikan Lavan vieressä. Hänen kartanlukijanaan toimi Lapuan UA:ta edustava Antti Lahtinen.
Nilsiän Korhoset ja Corolla ovat olleet pitkään kova yhdistelmä. Auto ei käynnistynyt, toisilla oli pakkasraja. Eroa Virkkuseen oli maalissa reilut yhdeksän sekuntia. - Tien pinnassa oli aika paljon lumipöperöä, sen kanssa piti olla tarkkansa. Luokkavoitot ottivat Turunen, Hyttinen, Virkkunen ja Jauhiainen. Historic-autojen karkelossakin nähtiin peruutuksia ja keskeytyksiä. Tällä kartturina Kari Stenroth ja ajokkina myös Mitsu. ajanut ja A-junioreita ennen viimeistä pätkää ennen johtanut Ossi Viljanen ajoi ajokin penkalle.Takaluoman viimeinen erikoiskoe ei myöskään sujunut kuin rasvattu. Föhr jäi jo reilummin, kello osoitti 45,3 sekunnin eroa "dirlandaa-mieheen". Mutta järjestäjät saivat erikoiskokeet miehitettyä. Jos, jos ja jos...
A-junnuvoitto Suomussalmelle
A-juniorien yleiskilpailussa ajoivat Sauli ja Jan-Kari Väisänen evo seiskalla neljät pohjat. Toki varovaisuutta oli ilmassa, sillä autojen rikkoutuminen on pakkasella helposti tosiasia. Reilulle 70 kilpailijaparille oli tarjolla huikeat tiestöt. Mikkelin/Heinolan Jukka Kankkunen ja Petri Lantta kolmansia Fiestalla. Jaakko Ollikkala ajoi niinikään BMW:llä kolmanneksi. Myös B-junnuissa ajoi voittaja neljästi piikkipaikalle. Mika Ryytty kartturoi. Selvästi
Jesse Turunen ja Ari Koponen huimistelivat B-junnuvoitton.
Suomussalmen Väisäset mitsuilivat A-junnujen kärkeen.
Yleisen kakkospaikan otti Astralla Marko Virkkunen. Lapuan Janne Kuuru ajoi kisan kälviäläisen Sami Mukkalan kanssa ja kyyti oli kiitettävää. Luokkiensa nopeimmat olivat Harri ja Janne Korhonen Corolla ke 20:llä, Jyrki Putila Tytti Sainion kanssa Avengerilla ja Jukka Pippola Jarmo Huttusen kanssa Volvolla. Toisella erikoiskokeella Hyttinen oli nopein jättäen puolestaan Virkkusta 9,2 sekuntia. Pakkanen kävi pienten voimille, sillä yhdeksästä matkaan lähteneestä maalin näki vain neljä autokuntaa. Konginkankaan Raimo Kovanen Corolla FX:llä, kartturina Lievestuoreen Tomi Mäkinen. Maaliin tuli 8 B-junnua, joista Turunen, Kovanen ja Nilsiän Aki Parviainen ottivat luokkavoitot.
Pienten autojen rankka taival
Trophy- ja V-autot ovat oma tarinansa
Kemi-ralliin ilmoittautui ainoastaan 60 autokuntaa ja lopulta kisaan starttaajia oli 54.
Yleisen yleiskilpailun voittotaistelu oli paikallisten Mitsu-kuskien heiniä. Muuten kyllä sujui ihan hyvin. Trophy-luokassa voittoon ajoi Lada Samaraa-ohjastanut Petri Blomster. Edellisessä autossa oli jatkuvasti jotain vikaa, Kesälahti kertoi. Ykkösellä mentiin huolella pihalle. Pyyny havitteli tosissaan voittoa, mutta oli tyytyväinen maaliin pääsystäkin. Peteri ajoi pohjat kakkoselle ja nousikin hetkeksi kärkeen, mutta joutui keskeyttämään kolmoselle. Syitä esitettiin monia; kalliiden turvavarusteiden hankintaa, päällekkäisiä kisoja, lamaa, erikoiskokeita, järjestelyjä jne. Ensimmäisellä pätkällä hän oli kaksi sekuntia Golf-kuski Janne Peteriä nopeampi. Tornion Tapio Vuokila manaili huonoa ajotuntumaa, eikä pystynyt kunnolla haastamaan kärkikaksikkoa. Rytkösen etumatka kuitenkin kutistui ainoastaan viidellä sekunnilla. Lauri Hiltunen huudatti Corsaa urakalla ja hallitsi B-junnujen yleiskisaa. Pienessä F-ryhmässä Corolla-kuski Mika Halttu ajoi pohjat viimeisellä pätkällä, mutta muut kirjattiin Starlet-kuski Jouni Moisalan nimiin ja Moisalan ottikin ykköstilan 11 sekunnin erolla.
Jussi Vainionpää on viime vuosina keskittynyt nuottikisoihin, mutta olipa vauhti kohdallaan myös pimeässä. Hän pystyi pohja-aikaan neljällä pätkällä viidestä.
Hiltunen Corsalla B-junnujen ykköseksi
B-junioreissa pohja-aikoja tehtailivat etuvetokuskit. Hyväkuntoiset tiet ja hyvin sujuneet järjestelyt hersyttivät paljon kiitos kisan jälkeen.. Seuraavat kolme pätkää menivät jälleen Hiltusen nimiin ja hän otti voiton puolen minuutin erolla ison F-ryhmän ykköseen Bemari-kuski Tuomo Granatiin. Samassa järjestyksessä ja muutaman sekunnin sisällä ajettiin vielä kolmosella ja nelosella kunnes viimeisellä Kesälahti kiristi kärkeen. Ehdimme kerran testaamaan ja heti vetoakseli katkesi. Granat aloitti kisan ison F-ryhmän
Tuomo Granat kiristi B-junnujen ison F-ryhmän voittoon.
viidentenä, mutta kiristi hyvin päivän mittaan. Tämä on aivan erilainen ajaa kuin oma auto. lissa. Yritystä oli, mutta ei kuitenkaan otettu suuria riskejä, Rytkönen jatkoi. Kemiläinen osti uuden auton ainoastaan muutama päivä ennen rallia ja urakoi auton kisakuntoon viimetingassa. Pääsin kunnolla kokeilemaan autoa vasta nyt ral-
Yleisen voittaja Anssi Rytkönen ei ottanut suuria riskejä, mutta ajotyyli oli silti tutun räväkkää. Rytkönen kilpaili tällä kertaa tiimikaverinsa Pertti Tapojärven Mitsubishillä ja on viimeksi ajanut rallissa nelivetokalustolla useita vuosia sitten. Salo vei myös viimeisen pätkän nimiinsä ja otti yleiskilpailuvoiton 15 sekunnin erolla Mettiäiseen. Kakkosen jälkeen Fryhmän piikissä oli vielä Escort-kuski Mika Posti. Historic-luokkavoittajia olivat Escort-kuski Kari Karhu ja Angliaa ohjastanut Pasi Havu. Janne Seluska hallitsi Hondallaan pientä F-ryhmää ja oli puolisen minuuttia nopeampi ison F-ryhmän ykköstä Bemari-kuski Jani Seppälää.
Rytkönen laina-autolla voittoon
Neljännellä Rytkönen turvasi ykköstilansa 10 sekunnin pohja-ajalla. Järjes-
täjien mukaan kipukynnys jo alitettiin, mutta kisa haluttiin silti järjestää ikään kuin palveluksena paikallisille harrastajille. Posti keskeytti (syy tuntematon) ja Olkoniemi taipui lopulta seitsemällä sekunnilla. Pieni kilpailijamäärä oli ymmärrettävästi yleinen puheenaihe Kemissä. Neljänneksi sijoittunut Lasse Kesälahti onnistui Opel Astran ohjaimissa mainiosti. Neljännellä pätkällä hän ohitti Kadett-kuski Juhamatti Tuulaniemen ja Escort-kuski Mika Tolosen ja nousi piikkipaikalle. Alkumatkasta Ville Ruokanen piti Polollaan piikkipaikkaa, mutta joutui keskeyttämään neljännen pätkän jälkeen. Alkumatkasta hyvää vauhtia pitänyt Markku Viitanen joutui keskeyttämään tekniikkavikaan kol-
Salo hallitsi A-junnuja
A-junioreissa Mitsu-kuski Pekka Salo piti ykköstilaa hallussaan lähdöstä maaliin. mannelle erikoiskokeelle.
Vainionpää ja Seluska kaksivetoisten kärkimiehet
Tällä kaudella jo yhden SM-osakilpailuvoiton kaksivetoluokassa saavuttanut Oulun Jussi Vainionpää lähti vaihteeksi kokeilemaan pimeää rallia uusikorisella Hondalla. Yritettiin tulla lujaa, mutta enempi pitäisi ajaa, Vuokila mietti. Ainoa asia, joka puuttui, oli kilpailijat. 24 - HANAA
Kemi ralli, Kmein UA, Tero Lyttinen
RALLI
Vähiin menee ennen kuin loppuu
Viisi hyväkuntoista erikoiskoetta sisältänyt Kemi-ralli vietiin läpi mukavassa pakkassäässä. Myös järjestelyt sujuivat mallikkaasti, joten kaikki näytti olevan kunnossa. Olivatpa syyt mitkä tahansa, toivottavasti pohja on nyt nähty ja jatkossa porukkaa saadaan lisää viivalle. Ykkösellä Jussi Teppo vielä pysyi Hondallaan kohtuullisesti kyydissä, mutta joutui keskeyttämään jo kakkoselle. Auto tuntui hyvältä ja kisa sujui kerrankin ilman ongelmia. Kyllähän päivä meni melko lailla autoon totutellessa. Viime kesänä vielä bemaria ohjastanut tuore Mitsu-kuski oli Saloa perässä 10 sekuntia. Keula nousi korkean penkan päälle taivasta kohti ja ajattelin, että siihen se jäi. Hän joutui kuitenkin keskeyttämään voimansiirto-ongelmiin neljännen pätkän jälkeen. Mika Pyyny puolestaan lipsautti yhden risteyksen pitkäksi ja menetti useita sekunteja. Edellisenä viikonloppuna rallisprintin SM-osakilpailuvoiton saalistanut Anssi Rytkönen aloitti kisan räväkästi ja ajoi ensimmäiselle erikoiskokeelle peräti yhdeksän sekunnin pohja-ajan. Pyyny iski takaisin ja oli nopein kahdella seuraavalla erikoiskokeella. Onneksi lähti lopulta peruuttamalla irti. Tänä vuonna kemiläiset todistivat, että ainakaan erikoiskokeista ja järjestelyistä homman ei pitäisi olla kiinni. Tällaiselle osallistujajoukolle Kemirallia tuskin enää järjestetään. Ennen viimeistä pätkää Mettiäinen oli 13 sekuntia perässä ja Karjalainen kolme sekuntia lisää. Pienen F-ryhmän kakkonen Starlet-kuski Jukka Paso ylsi kolmanneksi. Pertti onneksi neuvoi vieressä, että miten autolla pitäisi ajaa, voittaja naureskeli. Maalissa eroa Pyynyyn oli lopulta 19 sekuntia. Kolmen pätkän jälkeen Salo oli vielä tiukoilla yhden pohja-ajan ajaneen Kai Penttilän kanssa. Kisan kolmonen jäi voittajasta 27 sekuntia. Volvo-kuski Jukka Olkoniemi oli ainoastaan sekunnin perässä ja Kesälahti kolmantena neljä sekkaa piikkipaikasta. Syyksi kirjattiin jarruongelmat. Mitsu-kuskit Henry Mettiäinen ja Petri Karjalainen nousivat nelosella Salon kantaan. Vainionpää ajoi pohjat jokaiselle pätkälle ja oli kisan nopein kaksivetokuljettaja. Oli hyvä vääntö läpi kisan, Pyyny kuvaili. Tuulaniemi oli lopulta toinen ja Tolonen kolmas 15 sekuntia perässä. Karjalainen otti viimeisellä vielä muutaman sekunnin takkiin. Oululainen oli kisan nopein kaksivetokuski.
Lasse Kesälahti kiristi viimeisellä pätkällä A-junnujen F-ryhmän piikkiin ja yleiskilpailun neljänneksi.
Pekka Salo hallitsi A-junnujen kisaa
2. KF2:ssa voiton vei Verstappen aivan näytöstyyliin. rutusvirheen ja ryhmä tippui Hanleyn perästä 15 metriä. Henri Mäkilä starttasi KZ2-luokan Second Chance lähtöön viimeisestä ruudusta, ja kun 15 kierroksen kisasta osa ajettiin neutralisoinnin alla, ei Mäkiläkään päässyt finaaliin.
Kovaa taistelua voitosta
KF3:ssa George Russell (GBR)pääsi karkaamaan jo heti startissa muilta ja vei voi reilulla 5 sekunnilla ennen Robin Hanssonia (SWE). Sitten sunnuntaina voi alkaa ajamaan kilpaa... Aika-ajot ja alkuerät sujuivat kolmatta vuotta KF3-luokassa ajavalta oululaiselta loistavasti. KZ2:ssa nähtiin mielenkiintoinen kilpalu ART GP:lle siirtynyt Ben Hanley meni alussa kärkeen ja kuuden kärkiryhmä ajoi 25 kierroksen kilpailusta lähes 20 kierrosta jonossa. 62. Toiseksi ajoi Antonio "SPEEDY" Fuoco ja kolmas oli Dennis Olsen. 5. Paras suomalainen löytyi sijalta viisi kun Piispanen kävi kovan kamppailun paikastaan. 27. Parhaimmillaan sijoitus oli finaalissa jo neljäs, mutta tiukan väännön jälkeen sijoitukseksi jäi ruutulipulla kuudes. KF2:ssa paalulle ajoi täksi vuodeksi luokkaan siirtynyt Max Verstappen, Ville Mäntylä oli kolmastoista, 0.3 sekuntia kärkiaikaa perässä.
jo ennen kuin se alkoikaan kunnolla, ensimmäisessä mutkassa Tiihonen löysi itsensä radan reunavalleista, mutta pääsi jatkamaan. Sen jälkeen alkoi Dreezen show, Belgialainen kuittasi yksitellen edessä ajavat kilpakumppanit samassa mutkassa, ja neljä kierrosta ennen maalia, nousi kärkeen. Kevään ensimmäisessä koitoksessa tuntuu välillä olevan enemmän yritystä kuin ymmärrystä.. 2. 33. Kun kuljettajia on paljon, ja radalla voi maksimissaan olla 34 karttia samaan aikaan, oli KF3 ja KF2-luokilla 3 aika-ajoryhmää. Suomalaisia on on ollut mukana aina paljon, tänäkin vuonna härmäläisiä löytyi joka luokasta, yhteensä reilut 20.
Aika ajosta kaikki alkaa
Aika-ajot ajettiin jo perjantaina aamupäivällä. KARTING
Sami Lappalainen
HANAA - 25
Winter Cup 2012
Kansainvälinen kartingkauden avaus on perinteisesti Lonatossa ajettava Winter CUP. KF3:ssa nopeinta vauhtia piti Arthur Lehouck Ranskasta. 3. Moilasen kisa meni pilalle kolarissa jo startissa jolloin Kainuun poika jäi viimeiseksi. KF3:sten keräilyerä keskeytettiin sateen alkaessa, kun kaikki olivat slickseillä liikkeellä. 55. 2. Seuraavalla kierroksella Thonon ja muu ryhmä ajoi tuon eron kiinni, ja ryhmän hännillä ollut Rick Dreezen laittoi ison pykälän pesään. George Russel (GBR) Robin Hansson (SWE) Danilo Albanese (ITA) Ilari Piispanen (FIN) Aatu Moilanen (FIN) Niko Kari (FIN) Alec Weckström (FIN) Pasi Pukema (FIN) Olli Peltola (FIN) Tuomas Haapalainen (FIN) Intrepid-TM Tonykart-Vortex Energu-TM LH-BMB Haase-Vortex Tonykart-Vortex Maranello- Vortex Haase-Vortex ART-Parilla ART-Parilla
KF2
1. 39. Heistä paras oli Weckström, mutta 9:s sija ei riittänyt kuitenkaan finaalipaikkaan. Parhaimmillaan oululainen kolmatta vuotta KF3-luokassa ajava kuljettaja oli jo neljäntenä, mutta ruutulipulla sija oli viides. Max Verstappen (NL) Antonio Fuoco (ITA) Dennis Olsen (NOR) Teemu Petjoi (FIN) Niclas Nylund (FIN) Ville Mäntylä (FIN) Niklas Tiihonen (FIN) Intrepid-TM Tonykart-Vortex Energy-TM Tonykart-Vortex ART-Parilla Energy-Parilla Energy-Parilla
KZ2
1. KF2:ssa finaalin viiden alkuerän jälkeen tiensä raivaisi Nylund, ja täksi kaudeksi Tonykartin tehdastiimissä ajava Teemu Petjoi. 37. Enemmänkin olisi mukaan tullut jos olisi mahtunut. Täksi vuodeksi LH-kartille siirtynyt Ilari Piispanen oli hienosti neljäs, jääden paaluajasta vain viisi sadasosa sekuntia. 3. Tänäkin vuonna kilpailu oli nimensä veroinen, kisaviikolla vielä maanantaina rata oli lumen peitossa. 40. Finaaleihin pääsivät suoraan KF3:ssa Piispanen, Rookie-kautta luokassa ajava Niko Kari, ja Aatu Moilanen. Maalissa Moilanen oli 30:s, ja Kari toiseksi viimeinen. Second Chancen kautta finaalipaikkaa lähti hakemaan Tuomas Haapalainen, Pasi Pukema, Alec Weckström ja Olli Peltola. Petjoi oli parhaimmillaan jo kuudentena, mutta kolarointi tiputti espoolaisen loppujen lopuksi sijalle 23.
Tuloksia
KF3
1. 23. Mäntylän sijoitus oli 11:s ja kun kuusi parasta pääsi vielä finaaliin, jäi paikka viiden sijan päähän. Yhdellä kierroksella Thonon teki jar-
Alkuerät pitää ajaa maaliin
Paikan pällä oli myös Aaro Vainio, kaveri joka on yksi kolmesta suomalaisesta joka on voittanut Winter Cupin. Keli muuttuu nopeasti ja mekaanikkojen aika on rajallista. Näin Dreezen voitti KZ2-luokan.
Ilari Piispanen ajoi hienosti viidenneksi KF3-luokassa. Suosiosta kertoo se, että kaikissa luokissa oli maksimi osallistujamäärät, yhteensä 288 kuljettajaa. Rick Dreezen (BEL) Arnaud Kozlinski (FRA) Anthony Abbasse (FRA) Henri Mäkilä (FIN) Tonykart-Vortex PCR-TM Sodi-Maxter DR-TM
Kartingia pahimmillaan. Kahdessa kymmenessä minuutissa oli saderenkaat asennettava vanteille ja sitten autoon.
Tonykarting tehdastiimin kuljettajana tänä vuonna ajava Teemu Petjoi oli paras suomalainen KF2:sen finaalissa. Tiihosen kisa loppui
Kartingin kansainvälinen kilpailukausi pääsi taas vauhtiin. 49. Toisena ryhmässä ajoi Jonathan Thonon joka ei päässyt, tai mennyt Hanleystä ohi. Second chancen kautta mahdollisuus oli Mäntylällä ja Niklas Tiihosella. Kun edestä yksi kuljettaja hylättiin, parani tulos vielä yhden sijan.
Winter Cupissa sääolot ovat ajoittain haasteelliset. Petjoi oli jo kuudennella sijalla ja teki kovaa nousua kärkeä kohden, mutta pieni osuma kanssakilpailijan kanssa, ja siitä johtunut pyörähdys tiputti Petjoin sijalle 24. Kilpailussa ajettiin kolmessa luokassa, KF3, KF2 ja KZ2. 30. Nylund oli 27:s. Ikävä kyllä kolaroinnit muiden kanssa koituivat loppujen lopuksi monen suomalaisen Akilleen kantapääksi. Vainion selkeä ohje oli, aika-ajossa on onnistuttava, ja kaikki alkuerät on ajettava maaliin. 54. 3
No minähän luin kaikki mitä löysin ST-ajoista ja kävin lainaamassa vielä ennen kisaa sekuntikellonkin naapurilta. Alue ajettiin
Rengia-Hämeenlinna-AS, Gruppo-AS/KK, kuva Juhani Valkonen
JULEN ploki "Vääräura"
TOP 5 Sija 1.
Nyt sitten päästiinkin 60-luvulle. peissa kartanvaihdoissa ei saisi pää tai B-luokassa LapUA:n oma pari Pesuunta mennä sekaisin. Heti laskeutuminen monttuun pisti kilpailijat oikeaan nokkimisjärjestykseen. Seuraavina Viitala-Heikkilä ja KarppiSPRINT 2 nen-Saarinen. B:ssä iltakisan ratamestari Hakola käskytti pitämään ylivoimasta vauhtia ja C:ssä Keski-Korsut ja Viertola-Malkakorpi erottuvat omaksi ryhmäkseen. Sitten tuli tenkkapoo; kartan mukaan olisi pitänyt ajaa Vesijärven yhden lahden poikki. Ihme, että noiden hölmöilyjen jälkeen tuli vielä ajettua muutama kisa. No sitten kisapäivänä kohti Lahtea ja ihmettelemään mitä lähdössä pitää tehdä. Reitti suuntautui ensin tutulle Eskolankulmalle, jossa ajettiin erittäin pitkä ja vaihteleva ensimmäinen jakso. Hän sai auton, joka oli muuten melkoisen matala Morris 1100. M-luokassa aloitettiin tasaisesti, sillä kuusi nopeinta paria ajoi jakson 39 sekunnin sisään, nopeimpina Hangasmaa-Pajala (-264). Suoraviivaisen aurauksen lisäksi alue tarjosi runsaasti karttamerkkejä, joten eteneminen oli nautittavan jouheaa. On muuten edelleen käytössä! Serkkupoika kysyi faijaltaan autoa lainaksi kun "minä ja Jule mentäisiin Lahteen katsomaan rallia". Näytin sen pilan karttaa ja peitettä ja sanoin sen olleen tosi vaikean. B-luokassa LapUA/Kurikan UA:n pari Alakoskela-Lehtiniemi oli selkeä ykkönen. Toiseksi ajoivat luokan tä karttoja jakavalta JRT-asemalta, joiainoalla reittivirheettömällä suoritukta nykyisissä emit-kisoissa enää kovin sella AL-Härmän pari Ekola-Ekola. A-luokassa JSAST/VaToSUA-yhdistelmä Kari Turtiainen-Arto Mattila vei voiton. Kartat saatiin ja eikun matkaan. Päiväkilpailun hopeapari Viitala-Heikkilä kuittasi reittivirheettömällä suorituksella kilpailun ylimmän luokan voittopokaalit. Seuraavalle pyöritykselle matkalla oli useita rt-asemia ja taas oli kaksi vierekkäistä peltoa aurattu aivan täyteen polkuja. Kakkoseksi kiilasivat Raimo Vennola ja Jari Kulmala ennen Esa Yliniemeä ja Stefan Åstrandia. Lisenssit käytiin lunastamassa ja karttapöytä ostettiin Hesan Motoralista. M-luokassa ei RT-virheitä juuri nähty. Tai oikeastaan tulee ajettua vieläkin. Pieniä kämmejä löytyi matkan varrella, esimerkiksi mittis oli vääränmittainen ajomääräyksessä. Mittiksen jälkeen jatkoimme ja kun näin että yhdessä risteyksessä oli paljon porukkaa, päättelin että sinne varmaan menee reitti. No vaikeaahan se on jos yrittää näillä papereilla etsiä oikeata reittiä. Olikohan numerot menneet väärään järjestykseen. Melko vauhdikas jakso jälleen ja reittejä oli runsaasti. Reittiasemia oli ripoteltu sinne tänne mutta aina melko järkevästi. Miehitetyn asemankin sisältäneen metsätiesiirtymän jälkeen päästiin kilpailun pääalueelle. Tuntui tosi vaikealta kun piti ajaa näiden polkujen yli umpimetsässä lähes koko pilan ajan. Serkku käski hakea kellarista vanhat MU:t ja tutustua lajiin niiden kautta. Hopealle Vaasan pari Viertola-Malkakorpi ja pronssille Raahen UA:n Keski-Korsut.
SPRINT 1
Viljasten mestaroima reitti kuljetti kilpailijat kesäkilpailuista tutulle soraalueelle. Nyt on putki päällä: Lapuan sprinteissä voitto ja toinen sija ja Rengiassa myös voitto. M-luokan ykköspari oli nyt Tomi Viitala-Juha Heikkilä. Raolivat NaSUn Lehtimäki-Uotila, mutta tamestari Hakolan reitti suuntasi odoyksi reittivirhe pisti kilpailun tiukaksi. Muut luokat jatkoivat ajamalla ensimmäinen jakson uudelleen. Vastaukseni oli kyllä vaikka en tiennyt lajista höppäsen pöläystä. M-luokassa kahden jakson jälkeen kärjessä olivat Hangasmaa-Pajala, joista 10 sekunnin päässä Kosket ja 35 sekuntia jääneinä Viitala-Heikkilä. Muutamat harkiten tehdyt poistot kartasta antoivat oivallisen mausteen ja lisähaasteen. Katsos näin sanoi setä, näytti ja lähti kotio. Mukaan oli uskaltautunut luokittain autoja seuraavasti: C 7/B 11/A 15 ja M 10, joten pareja lähti matkaan yhteensä 43.
Kilpailukeskuksena toimi Cafe Bar Rengia aivan Rengon keskustassa. Serkkupoika soitteli kolmisen viikkoa ennen kisaa, jotta lähtisinkö hänen kyytiinsä semmoiseen ST-ajoon. Pimeyden saavuttua seutukunnalle A-luokassa selkeästi nopeimpia startattiin illan toiseen kilpailuun. Nyt tätä sprint-herkkua tarjottiin Lapuan UA:n toimesta kaksin verroin, kun samana päivänä päästiin ajamaan ABC Lapua AS sprint 1 ja 2.
Periaatteessa sprint ei eroa tavallisesta suunnistuskilpailusta muutoin kuin pienemmän reittivirhepistemäärän osalta. Pohja-aika jokaiselta jaksolta sekä pienimät RT-pisteet eivät jätä jossittelulle sijaa. Suurelle peltoaukealle oli aurattu mielenkiintoisesti mutkittelevia uria. Pronssille suunnistivat Jukka Pumperi ja Tommi Leppänen. Kolmannen sijan nappasi TAUKin pari Jari Mäkinen-Jukka Paloposki. Siinä sitten oltiin peräkkäin, meidän Morris ja Kupla. Meikäläisen ensimmäinen st-kisa. Käytännössä sprint henkinen reitti on etenevä, kartat kohtuullisen rehellisiä ja kilpailu muutoinkin korostaa sujuvaa etenemistä pikkutarkan nypläämisen ja hieromisen sijaan. Lopputuloksena kilpailun kolmas sija.Viertola-Malkakorpi pudotti hieman vahtiaan. Toiseksi sijoittuivat Rauman Jussi Menna ja Ari Varjonen ja kolmanneksi Vääksyn miehet Henry Huovinen ja Mika Kiikkilä. Ympäri ja takaisin isolle tielle. Sijoituksiin jaksolla ei enää ollut juurikaan merkitystä paitsi M-luokassa, jossa Hangasmaa-Pajalan kalusto-ongelmat pudottivat parin luokan hännille. Olikohan alkujaan ajatuksena tehdä talvikisa, mietimme me ja lähdimme kiertämään lahtea. A:n nopeimmat olivat Lehtimäki-Uo-
ABC Lapua AS-sprint 2:n A-luokan voittajat: Matti Raunimo-Jari Itäkodes JAS ansaittu voitto Laihian UA:n parille. Nämä kaverit, Viitalan Tomi ja Heikkilän Juha ovat aina M-luokan kärkipäässä. B-luokkaa hallitsivat taas Forssan Halmeet niukasti ennen Mika Alakoskelaa ja Esko Lehtiniemeä. Kupla oli seurannut meitä ja luullut tietenkin reitin olevan oikea. Minä ihmettelin karttaa ja peitettä, jonka viiva meni joka kohdassa jonkun polun päällä. Sotkan tanssilavan edessä sekoiltiin muutama minuutti lyhyehkön pilan kanssa. Ero päivällä ajettuun kilpailuun oli selkeä. Onneksi ojissa ei ollut kiviä eikä kantoja joten selvisimme eteenpäin. A:ssa Lehtimäki-Uotila ajoivat kisan nopeimman suorituksen (-290) ja palkintokoroke häämötti. Sinun pitää repäistä tuo peite irti kulmasta ja sijoittaa se oikealle paikalleen tuohon kartan päälle. C-luokan kilpailu päättyi tähän jaksoon. C:ssä Keski-Korsut jatkavat vauhdikasta etenemistä, mutta reittivirheiden (2 kpl) kustannuksella. Loppupisteissä kolmansiksi yltävät Lapuan UA:n Viljaset kilpailun nopeimmalla suorituksella, mutta rasitteena yksi reittivirhe. Käännyimme pikkutielle ja näimme että Kupla tulee perässä eli oikea reitti ja hanaa! Tie kuitenkin kapeni koko ajan ja loppui sitten kahden propsipinon väliin. Viimeisen jakson vauhdikkaalla ja tarkalla ajolla luokkavoittoon nousi KonnUA/MK-RiiUA:n pari Mild-Salo. B:ssä Perälä-Hakola oli nopeudessa omaa luokkaansa ja ilmassa oli ratkaisun makua. Erittäin runsasurainen kolmas suunnistusjakso oli kisan lopullinen ratkaisunpaikka. Tiheä uraviidakko edellytti nopeaa kartanlukua ja sujuva reittiviiva mahdollisti vauhdikkaan etenemisen. Maalipaikalla jännitettiin RT-virheiden määrää. Emme muuten olleet 50 parhaan C-luokkalaisen joukossa lopputuloksissa. Vuosi 1965 ja kisana Kuutamoajo Lahdessa. A-luokan kahdelle viimeiselle jaksolle aikapohjia ajoivat KatajainenLeppäkorpi tosin hieman tarkkuuden kustannuksella - sekä RaunimoItäkodes, jotka kuittaavat luokkavoiton toiseksi nopeimmalla ajalla ja vain kahdella puuttuvalla RT-asemalla. Lenkkejä oli rälä-Hakola oli sekä tarkin että nopein. Kolmannessa kurvissa mittiksellä lipesi Morris ojan puolelle oikealle ja hetken päästä tien poikki vasemmalle. Kerhot ovat KiikoisAS ja VaToSUA.. Tuloksena reittivirheetön suoritus, mutta pisteet riittävät lopputuloksissa sijalle 2. Emme löytäneet tältä metsäpilalta kuin muutaman reittiaseman ja syykin selvisi seuraavana päivänä kun setäni tuli käymään ja minä esittelin ylpeänä kisan papereita. Hopealle niin ikään ilman reittivirheitä ajoi Lohjan UA:n pari Sjöberg-Mamia, huolimatta ensimmäisen kilpailun kalustovahingoista. tetusti Lapualta itään. Voittajaparin takana JSAST:n parit vaihtavat päiväkilpailun sijoituksia keskenään eli hopeaa Järvinen-Karhusaari ja pronssia PumperiManninen. tila ja Wilner-Vuorinen. Lopuksi mentiin vielä "Perunatehtaan" pellolle hakemaan muutama reittiasema ja tietenkin at-pinnoja, toiset enemmän ja toiset vähemmän. ja Järvinen-Karhusaari.
Mielessä kävi, että ratamestarin traktorissa oli varmastikin ollut jokin vika, kun se ei ollut hetkeäkään kulkenut suoraan. Sieltä matka jatkui Hevonojalle, missä pyörittiin kaksi jaksoa hienosti auratulla paripellolla. Kisa alkoi pienehköillä mansiksi nousivat tasaisen varmalla peräkkäisillä peltojaksoilla, joissa pyösuorituksella PSAS:n Audipari Katajairittiin mielenkiintoisia kuvioita. Kolharvoin tapaa. Seuraavaksi siirtymä Viljasten kartanolle ja edessä oli tutuntuntuinen suunnistusjakso pellolle auratulla ajoradalla ja sen reunaurilla. Iso metsäalue täynnä polkuja ja vain yksi kartta ja peite. M-luokassa pohja-aikoja ajoivat Jalonen-Rousku sekä Viljaset, molemmille pareille kuitenkin taakaksi reittivirheet, joten voittokamppailusta he ovat ulkona. Nonen-Leppäkorpi. Tarkkana kilpaitäksi vuodeksi uudelleen muodostetlijat kuitenkin niiden kohdalla saavat tua JSAST:n paria Pumperi-Manninen aina olla. Uria, jälkiä ja RT-tauluja oli alueella siis riittämiin. Oivallisen sprinttimäinen jakso pudotti tuloslistalla heti, jos oikea eteneminen ei onnistunut ensimmäisellä yrityksellä. Näitä melko isoja teitä ajeltiin kolmisen tuntia ja sitten oli vuorossa kisan ainoa pila. Tanssien jälkeen palattiin tauon jälkeen avausjaksolle. Varmaankin siksi, että kilpailijoita oli yli 50. Väärin ajon mahdollisuuksia ja houkutuksia oli tarjolla sopivasti. Mutta kaiken kaikkiaan hurja määrä aurauksia ja nasevat reitit tekivät kisasta nautittavan.
Luokkien parhaat
C-luokan kunkut olivat LapUA:n Teemu Juntunen ja Niko Viljanen ennen Vihtori Syynimaata ja Jan Leppäniemeä. C-luokassa selkeästi nopein suoritus toi voiton Lapuan UA:n parille Juntunen-Viljanen. Lisäksi kilpailijat joutuivat hyppimään kartalta toiselle hiukan liiankin usein. Voitto kuitenkin heltisi reilun 80 pisSuunnistaminen alkoi perinteiselteen turvin. 26 - HANAA
ABC Lapua AS x 2, Ari Uotila, Kuva Juhani Valkonen
AUTOSUUNNISTUS
Sprinttisuunnistusta tuplasti Lapualla
Sprint kilpailut tuovat erinomaista vaihtelua autosuunnistajien talveen. Aikani ihmeteltyäni tulin siihen tulokseen, että tuo hommahan on tosi helppoa jos ajetaan ainoastaan noita polkuja pitkin. Selkeästi kisan nopein pari olivat Kosken veljekset, joten kahteen kertaan. A:ssa luokkapohjat parille Wilner-Vuorinen (-335), B:ssä Perälä-Hakola (-569) ja C:ssä aloituksen vauhdikkaimpia olivat KeskiKorsut (-599). M:ssä Kosket olivat jaksolla "liekeissä" punaisella RAVillaan ja tarrasivat tukevasti kiinni voittopokaaliin. Mainio jakso, jossa sekä kuski että kartturi tunsivat harrastuksemme hienouden! Taas siirryttiin kakskyttonnisilla eteenpäin ja löydettiin (toivottavasti) myös muutamia reittiasemia matkalta. Loppupisteissä hopealle kolmen reittivirhettä rasitteenaan Lehtimäki-Uotila ja pronssille tasaisen vakuuttavasti edenneet Laukaan moottorimiesten Starlet-pari Puupponen-Valkonen (RT 2). Jule
Vaihtelevasti Rengon maisemissa
AAU eli Ahveniston Autourheilijat järjesti Rengon ympäristöön mainion autosuunnistustapahtuman. Sopivasti pelkistetty kartta houkutti ottamaan RT:n 73 taaemmalla uralla olleen RT:n 63 sijasta. Ensimmäisen jakson nopeimmat olivat Viljanen-Viljanen (M-luokka), Lehtimäki-Uotila (A-luokka), Alakoskela-Lehtiniemi (B-luokka) sekä Juntunen-Viljanen (C-luokka). myös käytetty runsaasti, mutta oikeaVoittajaparin takana seuraavina kaksi oppisen rehellisesti. Nyt taisteltiin siitä kuka pystyisi muuttamaan ajorytminsä, sillä päiväkisan tykitystyylillä ei tässä kisassa olisi asiaa kärkisijoille
nokkapyörät 85/kpl Volvo, Cosworth, Mitsu Evo, Opel C20xe, C16xe, Duratec Wilwood 298mm jarrulevyt 50/kpl Alumiininen öljynkeräin-huohotin 55 Nuppisäätöiskareita taakse 100/kpl
Kisaosat edullisesti ja helposti suoraan netistä !
K&N vapaavirtaus Wilwood ilmansuodattimet jarrupääsylinterit Hydraulinen käsijarru
KOIVULA MOTOSPORT P. Kymmeniä tuhansia vaihtoehtoja. Paljon erilaisia männänrenk. Engle nokat - nostajat - ohj. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi. 045-2386030
tkms@luukku.com
KOIVULA MOTOSPORT P. (1 ilmoitus/tilaaja/lehti). 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
VW VIRITYS JA VAKIO-OSIA
Fiat - Golf - Kupla kaikki moottorin laakerit Männät Golf - Kupla, syl.kannet-putkisrj. 045-2386030
tkms@luukku.com
puh. P. Kuvallinen ilmoitus on aina maksullinen.
Hanaa on tarkoitettu vain yksityisille ilmoittajille (ei siis yrityksille eikä yrittäjille). Vuosikerran tilaajalle ilmoitus on maksuton. MARKETTI
HANAA - 27
- myy - osta - vaihda - vuokraa Marketti
Myydään Ostetaan Muu
Nimi ja paikkakunta
Hanaa 4/2012 - 16.3. 0400 837 310.
Helposti ja edullisesti. Jos Sinulla on jotain myytävää, ostettavaa, vaihdettavaa, vuokrattavaa, toimi seuraavasti: Parhammin, edullisimmin ja nopeimmin toimit, kun täytät ilmoituksen netissä www.hanaa.fi/ilmoitukset. vsk 24.2.2012 ISSN 1235-0524
BMW 325/M3 4.45 perävälitys 400 BMW Kitkalukko ZF 400, Takaiskarit 2-säätö lisäsäiliö, 615/kpl Teräspunosjarruletkut 120/srj Hiilikuitulevy 100cm x 70cm 99
www.EKGRACING.com
Älä tyydy vähempään.
Kilpa-akut
KOIVULA MOTOSPORT P. 017-554 2972 Toyota MR2 / Corolla nopea Quiafe ohjaus 160 Billet säädett. Myös alkuperäinen siviilimalli. 045-2386030
tkms@luukku.com
Nyt myös noutomyymälä Helsingin Herttoniemessä!
49
alk.
149
No 3/2012 21. Voi käyttää myös oheista lomaketta tai pelkästään paperia, niin ei tarvitse pilkkoa lehteä. - ventt.jouset Seetit-ventt. Tekstissä voi olla korkeintaan 160 merkkiä.
Olen tilaaja
OSTETAAN
MAZDA 323 4WD rA/N. Peltiosia - kytkinosia - vetoaks.s.kumeja termostaatteja myös muihin automerkkeihin
Turuntie 2 D, 00370 HELSINKI (ST1 lähellä) P+fax (09) 56 123 54 tai 0400 70 44 70
Älä tyydy vähempään.
Jäähdyttimet
KEITELEEN KONE OY
puh. mennessä.
Postita lomake ja mikäli et ole lehden tilaaja, myös ilmoitusmaksu 5euroa, osoitteella HANAA KUSTANNUS Oy, PL 40, 12701 LOPPI. Uusi 200 vauhtipyörä - Brosol kaasuttimet Imusarjat - tiivisteet - bensa- ja öljypumput Kytkinlevyt - asetelmat - vaihteiston osia Paljon vakio VW-osia, erilaisia iskunvaim. Merkitse myös paikkakunta. Ilmoitukset 11.3. 30 Wilwood 298mm jarrulevyt 55/kpl Wilwood jarrupaineensäädin 65 Volvo Torsen tasaus-pyörästön lukko 540
OSAMYYNTI AF
Leppävirta P. www.osamyyntiaf.fi
KÄYTETYT VARAOSAT
55W Xenon H1 muutos sarjat 60/srj Hiilikuitulevy alk
2. 6. henkilök. 2. 4. 6. 3. 8. Toni Parkkinen Marko Näremaa 11. 41:24,4 41:26,8 41:51,2 42:25,1 42:41,4 42:44,1 42:46,8 42:56,9 43:10,6 43:33,8 44:13,4 46:00,0 46:21,7
Lk 10, ikäk. -69, -75, -81 ja -85 yli 1600cc
1. 8. 41:15,5 42:04,3 42:24,2 42:32,6 43:52,4 43:52,6 44:13,3 46:05,0 2. 2. 4. syy Riku Niemenmaa (Ford Escort RS 2000) EK 6j ulosajo Kimmo Tuuri (Mitsubishi Lancer E6) EK 5 tekniikka Kari Haapalainen (Mitsubishi Lancer) EK 4 perärikko Ole Nordström (Subaru Impreza 555) EK 4 ulosajo Kari Irri (Mitsubishi Galant VR4) EK 6 ulosajo Tero Nikkinen (Toyota Corolla GT) EK 6 ulosajo Jukka Lehtinen (Toyota Starlet) EK 5 ulosajo Tero Silanterä (Opel Astra GSi 16V) EK 4 vaihteisto Harri Rinne (Ford Escort RS 2000) EK 6 ulosajo, Tommi Hannuksela (Toyota Corolla GT) EK 3 ulosajo Asko Järvinen (Sunbeam Avenger GT) EK 6 ulosajo, Toni Koivula (BMW 325i) EK 1 tekniikka Petri Sivunen (BMW M3) EK 1 ulosajo Jussi Lindberg (Opel Kadett GSi 16V) EK 2 tekniikka Jari Mikkelä (VW 19 Golf GTI 16V) Ennen kats. sairastuminen Kristian Turpeinen (Ford Focus) EK 4 ulosajo Jyrki Vepsä (VW Polo GTI) Maali ylittää 15 min Jari Reijola (Ford Escort 1300 GT) EK 2 moottori Ilkka Koskela (Ford Escort 1300 GT) EK 2 ulosajo Tommi Koivula (Ford Escort 1300 GT) EK 5 tekniikka Jarkko Lehtinen (Honda Civic RS) EK 1 ulosajo Pekka Lehtiö (DAF 66 Coupe) EK 4 kardaan Janne Lindberg (VW 17 Golf ) EK 4 vaihteisto Ari Haarakangas (Talbot Sunbeam ti 1.6) EK 1 ulosajo Juha Berner (Opel Manta A 1900) Per. 7. 41:09,8 42:34,3 43:33,4
Keskeyttäneet, hylätyt, peruuttaneet
Mika Ruohio (Suzuki Swift GTI) EK 4j tekniikka Mika Rampanen (Opel Kadett GSi 16V) EK 5 vaihteisto Janne Seluska (Honda Civic VTi) EK2j jarrusatula Kristian Kiviniemi (Honda Civic Type-R) EK 5 tekninen vika Ari-Matti Rikkinen (Ford Escort Maxi Kit C) EK 1 vetoakseli Juha Sällinen (BMW 325i) EK 4 ulosajo Samuli Vuorisalo (Honda Civic Type-R) Suljettu kilpailusta Kai Haarala (Opel Astra GSi 16V) EK 1j ulosajo Lauri Peltonen (Toyota Starlet) Per. 12. 13. 4v11 Evo 7 4v11 Evo 7 F13 F13 F13 F13 F13 F13
Trophy
rA, FIN R ja FIA R alle 1400cc
1. 10. 4. 3. 3. 14. 4. 33:19,3 12. 3. 40:21,3 40:30,7 41:06,6 42:11,0 42:53,2 42:54,2 43:40,6 43:52,6 44:35,1 45:04,2 45:10,0 45:50,7 46:01,4 48:22,5 48:50,0
Ari Savolainen Aki Savolainen Jyrki Putila Tytti Sainio Kari Iivonen Ismo Suorela Jouni Kärkkäinen Erkki Sainio Esa Lindroos Henry Nyberg Tuomo Hannonen Joni Mäkelä Petri Pyy Juha-Pekka Jauhiaine Hannu Korhonen Asko Korhonen Marko Raatikainen Riikka Raatikainen Veikko Parisaari Mika Viljamaa Hannu Eestilä Jorma Okker Rainer Karvonen Leena Huttunen Toni Sinkkonen Arto Saarilahti Petri Majoinen Anssi Määttä Riku Kukkonen Pekka Viippola Kalevi Muranen Simo Holm Heikki Mattila Jukka Hallamaa Tommi Järvinen Jarno Saarinen Janne Lindberg Harri Ruokonen Arto Uusi-Ranta Jerry Morelius Juhani Laaksonen Göran Nyberg Antti Liponen Olli Liponen Aarre Luoto Jouni Leppälahti Sami Jaakkola Juhani Tukeinen Esa Laine Antti Härkönen Niko Grönthal Jarkko Parkkisenniem Pekka Laaksonen Jukka Mustonen Tomi Mäkinen Mikko Varneslahti Jukka Aromaa Pasi Karppinen Esa Peltonen Jesse Laurila Pekka Päivinen Ville Häyrynen Janne Levänen Tapani Viitanen Teuvo Tanner Markku Kantanen Ari Jonasson Ari Kuisma Veli-Matti Saarelain Marko Tikkanen Heikki Westerlund Henrik Frank Ilpo Saari Eija Saari Pekka Nevalainen Timo Turunen Jukka Westerback Timo Tuominen Heikki Viljanen Antti Pellinen Petri Söyring Pentti Myllylä Pentti Pekkala Marko Tuomela
NilUA Toyota Corolla Leppävirta RT Sunbeam Avenger 1600 GT UAU/FED Sunbeam Avenger 1600 GT Leppävirta RT Sunbeam Avenger 1600 GT AUK J-äijät/Mäntän UA Sunbeam Avenger 1600 GT JyvUA/TeisUA Ford Escort RS 2000 HyUA Ford Escort RS 2000 SuonUA Ford Escort RS 2000 VesUA Volvo 244 DL TapUA Ford Escort RS 2000 HRF/SomUA Mercedes-Benz 450 SLC IisUA Ford Escort 1300 GT TamUA Datsun 100A TuupoMK/UA VAZ 2101 TTR Wartburg 353 KiuUA Ford Escort 1300 GT THU-TEAM VAZ 2101 TeisUA/AlavUA Sunbeam Avenger 1600 GT TerUA VW 17 Golf AL-Ilmajoki Ford Escort 1600 SiAk VW 1302 S JyvUA Ford Escort 1600 AUK J-äijät/KuortUA Ford Escort 1600 Päij-HUA/HeiUA Ford Escort Twin Cam NHD/UAU Ford Escort Twin Cam NuUA Ford Escort 1600 LahUA Ford Escort RS 2000 LievUA/HankUA Volvo 142 S AL-Hki/PeMK Saab 96 V4 LamUA/RiiUA Toyota Starlet RDT/AUK J-äijät Toyota Starlet Päij-HUA/POPPOO Sunbeam Avenger 1600 GT UuUA Toyota Starlet TamUA/VaToSUA Toyota Starlet AL/AKU-Jkl Opel Ascona 400 LamUA/KaUA Opel Manta B KannMK/UA Volvo 242 JoeUA Volvo 240 Turbo HSTT/NHD Volvo 242 TapUA/HeiUA Audi Quattro LamUA/SomUA Opel Kadett C GTE PoSUA/UAU Audi Quattro
44:30,1 44:52,7 46:52,4 47:58,6 48:55,5
Lk 6, ikäk. 3. 4. 43:12,8 45:27,7 50:29,0
9. 2. 6. 41:00,1 41:18,0 41:20,3 41:35,1 41:58,4 42:32,1 42:40,0 43:40,1 45:48,9
51:01,5 3. 5. Sami Sundell Juha Kunttu 5. 2. 41:49,6 43:33,2 44:03,7 48:07,6 48:54,2
V1600 (sis. 3. auto ei ajok. 8. E-F ja G1, CT- ja GTS-autot yli 1600cc
42:29,5 43:38,9
4. 4. 7. Janne Paulanto Olli Korkka 6. 3. Ilkka Hänninen Harri Pettersson Jari Ohrankämmen Petri Helmikkala Martti Hirvonen Jorma Hirvonen Roger Magnusson Torbjörn Lönnfors Kaj Holmström Aki Tiihonen Henrikki Partanen Aaro Partanen Tuomo Liukkonen Jani Hokkanen Tomi Janger Jyri Savikko Mauritz Untamala Markus Ulvinen Vesa Rissanen Pekka Suhonen Pentti Kauppinen Vesa Kauppinen Sverre Norrgård Timo Jaakkola Juha Näykki Jukka Jääskeläinen Jukka Koskinen Jari Linden RaisUA/KySUA Hillman Imp Super TapUA Wartburg 353 SuonUA/JyvUA Fiat 850 Special PoSUA Renault 8 Gordini NHD/TapUA Morris Cooper S HAU Datsun Bluebird HAU Ford Escort Twin Cam THU-TEAM Ford Consul Cortina GT RiiUA/LaihUA BMW 1600 TI PiekUA Ford Consul Cortina GT LMM Porsche 911 AnkUA/NHD BMW 2002 TI LapUA Sunbeam Avenger 1600 GT OrSUA/PetUA Toyota Celica 1600 44:03,5 44:19,3 49:41,9
5. 4. F19 Opel Astra GSi 16V TEAM-SONKAJ. moottoririkko Esa Vuorio (Ford Escort RS 2000) EK 4 moottori Seppo Penkkala (BMW 2002 TI) EK 6j jäähdytin Pekka Särkipuro (Volvo 262 C) Per. Jari Kalmi Janne Saarelainen 12. auto ei valmis Heikki Mietala (Toyota Starlet) Per. 3. Mikke Yrjölä Markus Vyyryläinen 5. -69 ja -75 alle 1300cc
1. 3. 2v14 f15 2v14 F16 F16 F16 f15 F16 42:03,8 42:39,5 43:46,6 44:23,8 45:01,6 45:58,1 46:21,8 47:59,8
Lk 10, ikäk. 6. sairastuminen Petri Patjas (Toyota Starlet EFI) EK 1 moottoririkko Jussi Myllyntaus (Peugeot 205 Rallye) EK 4 voimansiirto Timo Ruotimo (Peugeot 205 Rallye) EK 1 ulosajo Mika Myllylä (Mitsubishi Lancer E6) EK 2 ulosajo Petri Kumpulainen (Toyota Corolla GT) EK 1 lumityöt Tero Jäntti (Toyota Starlet) EK 3j vaihteisto Jari Huuhka (BMW M3) EK 2 lumityöt Jukka Heino (Ford Escort RS 2000) EK 6j kaato Jarkko Ojala (BMW 325i) EK 5 tekniikka Mathias Sahlin (Ford Escort RS 2000) Per. G2 ja H1, CT- ja GTS-autot alle 1600cc
1. 32:59,1 11. Kimmo Järvisalo Mikko Kontulainen Niko Allinen Marko Allinen Hannu Korhonen Markku Väyrynen Ilkka Päivinen Sami Kolehmainen Antero Uimonen Hannu Uimonen Timo Bäck Harri Bäck Mika Rahkonen Marko Näremaa Marko Pulkkinen Sami Kauppinen Rami Räikkönen Mika Rönnberg Pasi Paappanen Tero Kolunsarka Sami Saari Jarno Haapoja Sami Lindgren Jani Malinen Tommi Harju Niko Häkkinen Hannu Hokkanen Jani Pylvänäinen Samuli Anttila Sami Raatikainen Anssi Luoma-Aho Janne Lemponen Toni Parkkinen Mikko Leponiemi Manu Helminen Kirsi Rantala Jarno Repo Kari Luukkonen Aarni Mertanen Jukka Kukkonen Mauri Jauhiainen Jukka-Pekka Vepsäläi Marko Virkkunen Mika Ryytty Petter Sutinen Markku Repo Risto Föhr Hannu Hartikainen Antti Väätäinen Juha Asikainen PiekUA VW Polo 1.4 KiuUA VW Polo 1.4 Kaj-UA Daihatsu Charade 1300 JoeUA Citroen C2 GT JoeUA Fiat Bravo LapUA BMW 325i ValUA BMW 325i LMM BMW 325i VihUA/NuUA BMW 325i RaisUA/UAU BMW 325i LapUA BMW 325i RiiUA BMW 325i ValUA BMW 325i AL-Kangasniemi BMW 325i PiekUA/SaaUA BMW 325i LapUA/EPUA BMW 325i ValUA/KSAU BMW 325i ESRC BMW 325i TEAM-SONKAJ. 3. Pauli Nikula Matti Väänänen 13. 12. 11. 2. 7. Hannu Leinonen Hannu Savolainen 10. Tapio Nirvi Jari Nirvi 2 7 8 11 12 14 16 21 27 29 32 39 40 44 46 47 52 53 54 56 57 61 62 67 71 75 78 82 85 87 89 91 92 95 97 102 103 104 109 110 112 113 114 115 118 119 126 128 133 135 136 138 144 146 150 38:20,1 39:11,1 39:33,2 40:12,3 40:37,5 40:54,3 41:05,6 41:26,9 41:47,0 43:58,8 44:01,5 44:37,0
13. Petteri Sappinen Tiina Nuutinen Antti Heinänen Pasi Riihiaho Harri Leponiemi Mikko Leponiemi Aarre Häkkinen Jarno Neuvonen Ari Koskinen Anssi Koskinen Matti Leander Jouni Suorsa Henrikki Partanen Aaro Partanen Sami Jaakkola Juhani Tukeinen Matti Töyrylä Markku Töyrylä Esa Lindroos Henry Nyberg Janne Malvisalo Vesa Glad Jarkko Mustonen Olli Lavikainen Pekka Vesanen Mika Turkki Jari Uimonen Seppo Eteläaho Raimo Kesseli Mikko Pyykkö Eugen Damstedt Markku Kiesi Hannu Kainulainen Pertti Lotsari Vilppu Kokko Pertti Kousa Jaakko Grönblom Petri Korjula RDT Sunbeam Imp AL-Myrskylä/Satamoto Fiat 850 Special KSAU Opel Kadett C Coupe Juvan UA/MikUA VAZ 2101 UUA Renault 8 Gordini HausUA/HyUA Ford Escort 1300 GT HAU Datsun Bluebird Päij-HUA/HeiUA Ford Escort Twincam PoSUA Ford Escort 1600 AUK J-äijät/Mäntän UA Sunbeam Avenger 1600 GT OrSUA Toyota Starlet UAU/EspooUA Volvo 242 KSAU/ValUA Mercedes-Benz 280CE UAU/RDT Ford Escort RS 2000 HyUA Mercedes-benz 350 SLC PRCF/HSTT Porsche 911 SC HeiUA Volvo 142S HeiUA Volvo 142S HyUA Volvo 142 VääUA/RiiUA 4v14 Subaru Impreza WRX Sti OriUA F16 Ford Escort RS 2000 THU-TEAM/TapUA F16 Opel Kadett GSi 16V EspooUA F16 Honda Civic Type-R LahUA/AL-Myrskylä f15 Toyota Starlet LemUA F16 BMW 325i UAU/SMILE F16 BMW 325i LuuUA F16 Ford Escort RS 2000 MäntsMK F16 Opel Ascona B HeiUA F16 BMW M3 42:16,5 45:44,6
Lk 8, ikäk. 4. 7. 31:21,7 7. 3.
Lk 4, ikäk. 3. 3. 40:01,8 40:46,9 41:22,5 42:44,2 43:28,8 46:49,3 50:45,6 55:17,9
Keskeyttäneet/peruuttaneet
2 9 13 14 16 18 19 20 24 25 26 27 31 32 37 39 42 44 47 50 52 53 55 57 59 62 70 71 73 Sami Kuikka (Hillman Imp) Enn läht. 44:33,8 46:03,2
Xtreme
1. 32:05,7 9. 5. Toni Valovaara (M) LahUA Pauli Toikka Nissan Micra 160sr Olli Tonttila HausUA Eero Tonttila Peugeot 106 GTI Jari Pohjola (M) VarkUA/SuonUA Riku-Pekka Kankkunen Suzuki Swift Sport Juha Karjalainen (M) AL-Myrskylä/PoSUA Heikki Helenius Ford Focus Juha Järvisara (M) LahUA/LprUA Mika Luukka Citroen C2 1.6 VTS Olli Rämänen (M) SaaUA Mika Vuori Suzuki Ignis Sport Jukka Oja (M) LemUA/NokUA Mika Makkonen Renault Clio 1.6 Esa Luhtala (M) LaihUA Antti-Pekka Ristilä Citroen Xsara VTR 39:59,0 41:41,6 41:45,9 44:12,7 44:26,8 48:15,0 49:04,8 58:19,8
Lk 11, ikäk. G2 ja H1, CT- ja GTS-autot alle 1300cc
1. 32:05,7 8. H2 ja I, CT- ja GTS-autot alle 1600cc
1. 15. Mikko Kulmala Matias Holopainen 7. 2. konerikko Heikki Saarinen (Opel Astra GSi 16V) EK 5 ulosajo
B-juniorit
1. huoltoauto Vesa Luokkanen (Honda Civic Type-R) EK 2j moottoririkko Jussi Pikkuaho (Toyota Starlet) Per. 8. Keijo Pullinen Perttu Ahola 3. 40:17,1 40:21,2 40:24,5 41:02,3 1. 4. 7.
Lk 3 yli 1600cc
Lk 5, ikäk. 16.
Lk 8, ikäk. 5. Vesa Laurell Henri Laurell 9. 5. 9. Moniosaaja Cupin (M) )
1. Sami Sarjula Sami Lahdenpää Juha Selänne Petri Fromholdt Anssi Koskela Jari Korhonen Pasi Laaksomaa Susanna Laaksomaa Jouni Salonen Ari-Pekka Salonen Matti.J. H2 ja I, CT- ja GTS-autot yli 1600cc
1. 8. 7. Mika Hamari Olli Hamari 12. 14. 5. VIEREMÄ RALLI 4.2.2012 Iisalmen UA
Tulokset: Tenab, Mänttä
Historic
Lk 1 alle 1300cc
1. 4. auto ei käyn Jukka Koskinen (Toyota Celica 1600) EK3 tekninen vika Harri Hartojoki (Opel Manta 200) Per. 5. 6. 5. 3. -69, -75, -81 ja -85 alle 1600cc
1. 7. 2. 3. 3. henkilök. 6. 3. 6. 5. 4. 2. autolla p-raja, Janne Makkonen (Ford Escort RS 2000) Huolto lämpöongelm Marko Kesti (Ford Escort RS 2000) EK3 ulosajo Jari Korhonen (Toyota Corolla GT) EK3 180 astetta ym Janne Pesonen (Ford Escort RS 2000) EK5 ulosajo Kristjan Vardja (Ford Escort RS 2000) EK1 moottoririkko
Historic
Lk 7, ikäk. 3. 6. 2. Markus Laakso Jukka Virtanen 36:39,3 37:19,4 37:35,3 38:15,7 38:46,5
3. 7. Tarvainen Joonas Erola Marko Anttonen Tuomo Tulppo AL-Kangasniemi/LohUA VW Polo 1.4 UAU/RiiUA Peugeot 205 Rallye CCR/RiiUA Nissan Micra 1.3 S LahUA VW Polo 1.4 LopUA Nissan Micra 1.3 S OriUA Skoda Fabia 1.4 OriUA/UAU Skoda Favorit 136l 38:29,7 38:43,7 40:07,5 40:43,2 41:37,7 43:21,7 43:24,1
Lk 9, ikäk. 40:01,7 41:25,7 45:05,5 45:34,8
V1600
1. Henri Tuomisto Sami Muntila Jani Laaksonen Juha Laaksonen Otto Aro Jouni Salonen Netta Kunttu Sami Saari Ville Haarala Juha Forsström Olli Lahti Tero Aspegren Jaakko Ollikkala Toni Kuhanen Jari-Matti Tiilikka Ossi Häkki Veli-Pekka Karttunen Antti Karhunen Jussi Saarinen Anssi Saarinen Jyri Rautavirta Esa Siilimäki Jarkko Hirvonen Pekka Anttonen Antti Hakulinen Hannu Väliaho Joni Tuori Jari Tuori Joonas Keränen Henri Taivalantti Janne Toivonen Timo Savilaakso Niko Veikkanen Teemu Horkama Lauri Paananen Marko Arpiainen Esa Ruotsalainen Pekka Aho SAU/KySUA Renault Clio 16V MäntsMK Suzuki Swift GTI PaiUA/JämSUA Skoda Favorit TamUA Suzuki Swift GTI UAU/HyUA Seat Ibiza GTI NokUA/RDT Honda Civic Type-R PokyUA/HAU BMW 325i AL-Härmä Opel Astra GSi 16V SuonUA Renault Clio Sport LemUA Opel Astra GSi 16V LamUA VW 19 Golf GTI 16V OriUA Volvo 240 RUA Renault Clio TUA Honda Civic Type-R Päij-HUA/HAU Ford Escort RS 2000 RiiUA/OriUA Ford Fiesta HyUA/RiiUA Opel Astra GSi 16V KongUA/ÄkiUA Volvo 240 SaaUA/TMS Opel Astra GSi 16V 38:00,9 39:06,2 43:36,3 44:47,4
A-juniorit
1. 2. 7.
Rallin Junior SM
Lk 1
1. 2. E-F ja G1, CT- ja GTS-autot alle 1000cc
1. 8. 3. 9. Sami Heinonen Kalle Ahokas 4. Sami Pienmunne Jani Laari 9. 5. 5. 38:54,3 40:20,4 41:17,9 41:39,3 41:46,7 45:40,3 48:49,0 52:00,9
13. 33:44,1 13. 47:13,8 47:33,7 47:50,1 1. Jyrki Hämäläinen Ilkka Tykkä 7. 2. Henri Kolsi (Opel Astra GSi 16V) EK 1 lumityöt Kirsi Sjölund (Toyota Starlet) EK 2 laturinhihna Janne Huovinen (Renault Megane Coupé) EK 6j ulosajo Tomi Auranen (Fiat Bravo) EK 4 ulosajo Timo Takala (Suzuki Ignis Sport) Per. 5. 4. 4v16 Mitsubishi Lancer Evo Kaj-UA 4v16 Mitsubishi Lancer Evo TEAM-SONKAJ./NilUA4v16 Mitsubishi Lancer TEAM-SONKAJ. 7. Harri Korhonen Janne Korhonen Rainer Karvonen Paavo Karvonen Petri Majoinen Anssi Määttä Riku Kukkonen Pekka Viippola Kalevi Muranen Simo Holm Jyrki Putila Tytti Sainio Erkki Sainio Jere Sainio Timo Wikström Juha Jokela Jukka Pippola Jarmo Huttunen Petri Vesterinen Riikka Raatikainen Mikko Aho Markku Pohto NilUA Toyota Corolla ke20 IisUA/Team-Sonkajärvi Ford Escort 1300 GT TuupoMK/UA VAZ 2101 TTR Wartburg 353 KiuUA Ford Escort 1300 GT Leppävirta RT Sunbeam Avenger 1600 GT Leppävirta RT Sunbeam Avenger 1600 GT KokUA Ford Escort 1600 JoeUA Volvo 242 DL VesUA Volvo 244 DL RaaUA Opel Manta A 1900 44:41,1 45:09,7
Lk 2, ikäk. 34:04,0 34:05,3 34:06,8 34:36,9 36:09,0 38:11,2 39:33,7 40:35,1 1. F19 BMW M3 IisUA/NilUA F19 BMW M3 NilUA F19 Ford Escort RS 2000 42:33,7 42:50,4 44:53,5
Lk 9, ikäk. 2. 2. 2.
Yleinen
1. Jarkko Järvinen Timo Hoppania Harri Mieskolainen Aki Maaranen Jarno Junnila Markku Reilio Sami Sarvaala Janne Laine Ville Kalliomäki Sami Myllys Mikko Kilpiä Marko Lyijynen Esa Kirjonen Toni Velling Markku Vuorinen Pekka Lankinen Seppo Gröndahl Natalia Gröndahl Pasi Kortejärvi Heikki Majakallio Pasi Haapaniemi Juha Salo Per-Eric Leinonen Kirsti Kajanus Jorma Isotalo Raimo Vuohelainen LamUA f19 Toyota Starlet PiekUA/MikUA F20 BMW M3 RUA/KesUA ry f19 Toyota Starlet MäntsMK/HyUA F20 BMW M3 OriUA/EspooUA F20 Opel Kadett GSi 16V LprRT F20 Ford Escort RS 2000 RDT/OriUA F20 Ford Escort RS 2000 Päij-HUA 4v18 Mitsubishi Galant VR4 AL-Myrskylä f19 Toyota Starlet AL-Myrskylä/PukMU F20 BMW 325i LahUA/POPPOO F20 Opel Manta B OriUA F20 BMW 325i UAU F20 Ford Escort RS 2000 16V OriUA Ford Escort RS 2000 LamUA Toyota Starlet OriUA Ford Escort RS 2000 TUA/MynUA Ford Escort RS 2000 HRF/NuUA BMW 325i SiAk/NuUA BMW M3 RiiUA/KannMK/UA Opel Kadett GSi 16V JoeUA/LamUA Seat Ibiza GTI Päij-HUA/LamUA Opel Ascona B ValUA BMW 325i HRF BMW 325i AL-Myrskylä BMW 325i F23 f22 F23 F23 F23 F23 F23 F23 F23 F23 F23 F23 37:37,3 38:02,1 39:02,5 39:05,5 39:14,2 39:24,6 39:47,5 40:17,6 40:30,1 40:39,1 41:36,2 45:57,5 53:54,0
4.
Yleinen
1. auto rikki Sami Salo (Volvo 240) Per. 4. 2. 4. 8. 4. 44:15,8 44:20,3 6. 2. 11. 12.
Yleinen
1. 3. 11. 3. 6. 2. 10. 2. 3. 44:31,6 4. auto ei käyn Teijo Karjalainen (Opel Astra GSi 16V) Huolto tekninen vika Petter Sutinen (BMW M3) EK3 ulosajo Ismo Romppainen (Opel Astra GSi 16V) EK3 j tekniikka petti Mika Kosunen (Mitsubishi Lancer) EK1m pakkanen pur Jarno Repo (Mitsubishi Lancer Evo) EK1m voimansiirto Aarni Mertanen (Mitsubishi Lancer Evo) EK1 tekniikka Jukka Kemppainen (Mitsubishi Galant VR) EK1 tekniikka Jussi Kouvalainen (Toyota Starlet) Per. 6. 2. 2. Tuomo Wirman Esa Vanhala 3. 45:38,8 45:39,3 1. 44:12,9 45:25,5 46:45,2 47:12,5 47:31,3 48:51,2
B-juniorit
Jarno Mannertie Petri Vihervuori 2. Markku Artjoki Rene Andersson 4. 3. Jouni Nieminen Tero Laurell 10. 2. 8. 2. Jukka Hara Petteri Luostarinen 2. Pasi Valkonen Daniel Majander 6. E-F ja G1, CT- ja GTS-autot alle 1600cc
43:18,1 44:51,0 45:32,7 45:50,4
13.
Lk 2, alle 1600cc
1. 6. E-F ja G1, CT- ja GTS-autot alle 1300cc
1. 7. 2. 4. 5. auto ei valmis Sami Tiitta (BMW M3) EK 1j moottoririkko Petri Lehtinen (Seat Ibiza GTI) Per. 6. 4. -69 ja -75 alle 1000cc
1. G2 ja H1, CT- ja GTS-autot yli 1600cc
1. syy Juha Honkanen (Ford Escort RS 2000) Enn läht. 28 - HANAA
TULOKSIA
RALLI
ORIMATTILA RALLI 4.2.2012 Orimattilan UA
Tulokset: Tenab, Mänttä
11. 43:39,0 46:04,9 46:58,3 1. 2. Jarmo Mustonen Timo Tuominen 8. 3. 2. 4. 5. 6. 6. 10. 5. 32:10,4 10. 15.
Lk 7, ikäk. autolla p-raja Petri Tiikkala (Opel Ascona B) EK3 moottoririkko Antero Uimonen (Fiat Bravo) EK3 ulosajo Ilkka Päivinen (Citroen C2 GT) Huolto tekninen vika Jarno Kinnunen (VAZ 2110) EK5 ulosajo Hannu Korhonen (Daihatsu Charade) EK 2 ulosajo Petri Poimaa (Peugeot 206 XS) EK4m kytkin, Sami Taivaloja (Honda Civic Type-R) Per. 2. 44:05,3 45:10,3 46:06,4 46:48,2 47:43,8
Rally Trophy
rA, FIN R, FIA R1 alle 1400cc
1. 9.
A-juniorit
1. 8.
9. G2 ja H1, H2 ja I, T- ja GT-autot alle 1600cc. auto rikki Petri Kemppainen (BMW M3) Per. 2. OP-SONKAJÄRVI-RALLI 11.2.2012 Team-Sonkajärvi
Tulokset: Tenab, Mänttä
Historic
Lk 1, ikäk. 7. 42:03,9 42:16,9 42:52,9 44:41,6 47:31,0 52:12,8
Lk 2 (tuloksista poistettu EK-1)
1. Sari Lääti Jari Nukarinen
HyUA/UAU BMW 325i LopUA/HausUA Opel Ascona i2000 HamUA Opel Ascona B
F16 F16 F16
41:07,6 41:21,1 41:32,3
Trophy
1. 5. 4. 5. 36:45,7 36:59,7 37:49,1 38:33,2 39:45,4 40:22,9 41:00,4
40:00,1 3. G2 ja H1, H2 ja I, T- ja GT-autot yli 1600cc
1. 5.
Lk 3, ikäk. Niko Allinen Marko Allinen Antti-Jussi Keinänen Esko Lappalainen Petteri Nykänen Timo Ruotsalainen Juha Riihiluoma Hannu Pussinen Kai Hyttinen Esa Leinonen Marko Virkkunen Mika Ryytty Risto Föhr Hannu Hartikainen Mauri Jauhiainen Jukka-P Vepsäläinen Aki-Petri Turunen Jari Leivo Antti Väätäinen Juha Asikainen Saku Salmivaara Antti Haataja Pasi Martikainen Ari Martikainen Harry Nieminen Seppo Mikkonen Kari Roivainen Timo Roivainen Kimmo Hassinen Ilkka Sahlman Timo Partanen Olli Ristimäki Arto Kallasaari Kari Suhonen Olli Piirainen Pekka Hemmilä Mikko Heikkinen Aki Romppanen Juha-Pekka Yrttiaho Samuli Kuruaho Sauli Väisänen Jan-Kari Väisänen Kai Penttilä Kari Stenroth Juho Pietikäinen Ari Nousiainen Markku Niiranen Juha Korhonen Risto Hurskainen Markku Hurskainen Jarmo Moisanen Esa Karjalainen Heikki Thil Heikki Hiltunen Arto Säisä Esko Marin Jesse Turunen Ari Koponen Raimo Kovanen Tomi Mäkinen Jukka Kankkunen Petri Lantta Aki Parviainen Heikki Parviainen Markus Heinonen Janne Immonen Jani Savolainen Juha Kääriäinen Eetu Ekonen Vilppu Linjama Jukka Hiiri Timo Viitaniemi KiuUA VW Polo 1.4 NilUA Suzuki Ignis Sport FinnAK/TTR Peugeot 206 XS Kaj-UA/IisUA Ford Focus PaMK/UA Toyota Corolla GT TEAM-Sonkajärvi Opel Astra GSi 16V IisUA/NilUA BMW M3 Team-Sj/NilUA Mitsubishi lancer KUA Honda Civic Type-R NilUA Ford Escort RS 2000 KuuUA/Kaj-UA Ford Escort RS 2000 NilUA Ford Escort RS 2000 Kaj-UA Honda Civic Type-R NilUA Volvo 240 K-KUA Toyota Starlet TTR Subaru Impreza 555 SuonUA/KUA Subaru Impreza 555 Kaj-UA/LakUA Ford Escort RS2000 16v K-KUA/MikUA BMW M3 LakUA Toyota Starlet SsUA Mitsubishi Lancer OUA Mitsubishi Lancer LapinlAU BMW M3 NilUA BMW 325i K-KUA BMW M3 PaMK/UA/Kaj-UA BMW 325i Leppävirta RT BMW M3 IisUA/KiuUA Ford Escort RS 2000 K-KUA/NilUA Honda Civic Type-R KongUA/LievUA Toyota Corolla FX-GT MikUA/HeiUA Ford Fiesta NilUA Opel Astra GSI 2.0 16V Leppävirta RT Opel Manta B LapinlAU Opel Astra GSi 16V KannMK/UA/SPAUK Ford Escort 1600 VesUA BMW 325i f7 F8 F8 4v9 2v6 F8 F8 2v6 2v6 F8 f7 4v9 4v9 F8 F8 f7 42:30,4 44:29,3 44:45,3 48:01,3
3. Kimmo Rusila Tero Ruottinen 8. 2
3. 7. 21. Janne Prusti Mika Kulmala 10. 13. Jari Prusti Risto Kivistö 4. 8. EK 4 EK 1-2 EK 2 EK 2 EK 2 Per. Per. 18. 13. 5. 17. 22. 2. 24. Harri Kyllästinen Matti Hietala 20 21 20 19 21 21 20 20 20 21 21 21 21.21 21.52 22.04 22.12 22.16 22.31 22.59 23.00 23.03 23.48 24.22 24.51 22. Tarvainen Antti Siikala Jukka Pasanen Sami Jokinen Antti Manninen Kalle Manninen Jari Pouttu Mika Tuomi Reijo Lauren Jussi Erkintalo Matti Nikander Mikko Kukkonen Esa Polvi Pertti Miettinen Timo Jaakonsaari Timo Heino Jari Toivonen Joonas Rantanen Antti Pakalen Olli Korkka Sami Koivusaari Toni Salo Petri Itkonen Mika Itkonen Christer Sundholm Marco Sundholm Jukka Riuttanen Janne Louhelainen Petri Reinikainen Terttu Pasanen Kimmo Linden Antti Ala-Kurikka Kalle Jaakkola Mikko Tuominen Niko Lahti Jere Lahti Timo Nousiainen Janna Nousiainen Matti Väänänen Olli Väänänen Jari Kalmi Janne Saarelainen Marko Lehtonen Sebastian Hallbäck Tero Nikkinen Pia-Pauliina Raukamo Erkki Lepola Antti Nordström Anssi Laurell Enni Mälkönen Henrik Liukkonen Jyrki Vepsä Ville Kalliomäki Sami Myllys Pekka Kaakinen Harri Savolainen Janne Hulikkala Mikko Kautto Tero Silanterä Juha Koskinen Ilpo Holm Mika Heinonen Harri Rinne Pasi Virtanen Tero Winter Jari Huomanen Mika Öhman Eetu Niemelä Jorma Isotalo Raimo Vuohelainen Jari Koskinen Jukka Vajavaara Tomi Murtola Mika Murtola Petteri Salminen Anssi Jantunen RiiUA/JyvUA Subaru Impreza 555 OriUA/MäntsMK Mitsubishi Lancer E6 satamoto Mitsubishi Lancer E3 KvanUA/KurUA Mitsubishi Lancer E3 RS TamUA/YlöUA Mitsubishi Lancer E4 Päij-HUA/MeLaMK Mitsubishi Galant VR-4 TTR/TapUA Subaru Impreza 555 satamoto/KankUA Mitsubishi Galant VR-4 PoSUA VW 1303 S MäntsMK VW 1302 S MäntsMK/VMF VW Karmann Ghia Coupe UrMos/VMF VW 1600 L HRF VW 1302 S TamUA VW 1500 S ESRC BMW M3 UAU Peugeot 205 Rallye MäntsMK Suzuki Swift GTI UAU/EspooUA Peugeot 205 Rallye RiiUA Suzuki Swift GTI Päij-HUA/VääUA Vauxhall Astra 1,3 LopUA Nissan Micra 1.3 S PukMU Toyota Starlet PaiUA/ToivAUK Skoda Favorit ValUA Suzuki Swift GTI OriUA Skoda Fabia 1.4 LMM/JyvUA Suzuki Swift GTI HRF Skoda Favorit RaisUA/RiiUA VW Polo 1.4 KaUA Mitsubishi Lancer E9 RiiUA Toyota Corolla GT LahUA Mitsubishi Lancer E9 RiiUA VW 19 Golf GTI 16V LopUA/HausUA BMW M3 NuUA Subaru Impreza HyUA/RiiUA Toyota Corolla GT TerUA/RiiUA Citroen C2 R2 UAU Peugeot 306 S16 RiiUA/TuupoMK Opel Kadett GSi 16V HyUA Mercedes Benz 190E UAU/NuUA Toyota Starlet PadMU/PeMK BMW M3 KesUA ry Toyota Starlet UAU Toyota Starlet HausUA Opel Corsa HyUA/UAU BMW 325i 6 7 6 8 8 6 7 5 8 8 8 7 8 7 7 7 8 17:19,3 (16:51,3) 17:27,6 (16,59,6) 17:51,6 (17.23,6) 17:52,9 (17.24,9) 18:34,3 (18.06,3) 18:37,6 19:06,3 (18.38,3) 19:58,5
12 13 14 15
42:54,4 3 47:12,2 4 40:35,8 43:02,9 43:20,6 43:37,1 1:00:48,0 5 6 7 8
B-juniorit
1. Mikko Ala-Talkkari Antti Ala-Talkkari 5. 14. 25.
Lk 5
1. Per. Lasse Kesälahti Tero Korhonen 5. TULOKSIA
HANAA - 29
RALLI
8. 9. Sami Hakala Marko Prusila 11. Rami Kurunsaari Jussi Kurunsaari 2. 7. Lauri Hiltunen Jari Nylund 2. 30. 5. EK 4j EK 3 EK 3 EK 4j EK 1j EK 4j EK 2 EK 3 t Tauko EK 3j Tauko EK 3 EK 5 Per. 15. Petri Pasula Kristian Tuokkola
RoiUA Opel Astra GSI 16V KemiUA/Ratec T Toyota Starlet Per. Jyrki Korpi Sami Niemistö 8. 6. EK 3 EK 1 EK 3 EK 2j EK 1 EK 4 EK 4 EK 2 EK1j EK 5 EK 2 EK 4 EK 2 EK 1j Enn L
Sami Laurila Antti Uusimäki Toni Torkell Jukka Pasenius Tatu Koskinen Jouko Koskinen Teppo Keskitalo Tero Keskitalo Jussi Lindberg Toni Nuikka Jyrki Hämäläinen Ilkka Pohjonen Tapio Nirvi Jari Nirvi Lauri Laine Mika Lähteenmäki Mika Hamari Olli Hamari Asko Järvinen Juha-Pekka Aarto Juha Alhola Jani Heino Tuomo Räsänen Jouni Räsänen
LopUA 13 Ford Escort RS 2000 KSAU/ValUA 13 Ford Sierra RS Cosworth LopUA 12 Toyota Corolla RiiUA 13 Opel Ascona B AL-Myrskylä 13 Opel Kadett GSi 16V SiAk/NuUA 13 BMW M3 AL-Myrskylä 13 BMW 325i L-H UA/SäkUA 13 VW Golf GTI 16V 2.0 HRF 13 BMW 325i PadMU 12 Sunbeam Avenger 1600 GT LohUA 13 Opel Kadett GSi 16V UAU/RDT 12 Nissan Sunny GTI EK4j EK3 EK3j EK1 EK4j EK1 EK3 EK3j EK3 EK3j EK2j EK4 EK4 EK4j EK1 EK2j EK1 EK1j EK1
18:34,2 18:41,6 19:08,4 19:19,1 19:38,0 19:38,9 20:04,8 20:18,2 20:27,9 21:38,8 22:12,3 22:41,5
13. POPPankki Rallispecial 11.2.2012 Lapuan UA
Tulokset: Oopsware
3 4 5
Seniorit
1. 9. Matti Haapaniemi Seppo Kukkonen 15 15 15 18 18 18 15 17 17 18 18 19.41 19.56 20.05 20.49 20.56 21.22 21.26 21.29 21.40 21.55 22.34
A-juniorit
1. 26. 5. Juha Saari Hanna Sipilä 8. K-KUA/NilUA 2v24 Honda Civic Type-R PyhUA/KiuUA F26 Ford Escort RS 2000 SuonUA/KUA F25 Toyota Starlet RautaUA F25 Toyota Corolla GT VesUA F26 BMW 325i Per. 33.
Nuoret
1. 2. 5. 3. 8. Per. 40:48,6 41:00,9 41:01,8 41:18,9 41:38,4
Keskeyttäneet
3 Jari Koski (Toyota Corolla GT) EK2j moottoririkko
8 9 10 11
PAKKAUSPOJAT-RALLI 11.2.2012 Nurmijärven UA
Tulokset: MUT-Palvelu Oy
F 4WD
1 2 Juha Koljonen Sami Vainioniemi Mika Myllylä Riku Nikkinen Arto Kallioinen Petri Heinonen Juha Heinonen Heikki Ala-Nikkola Juha-Pekka Järvinen Mika Salonmaa Kari Irri Jan-Mikael Corander Timo Partanen Mika Tynkkynen Ola Mäensivu Mauri Laaksamo Robert Bärlund Mika Aaltonen Kimmo Raitanen Niina Raitanen Juhani Jyränkö Tomi Marttelin Mika Hannu Aki Sparre Juha Liukkonen Tuomo Matsinen Timo Varis Matti Nuora Kaisa Sistonen Timo Tukia Juha Selänne Markku Haarala Jani Laaksonen Juha Laaksonen Jani Soukka Antti Kalpio Jari Salo Janette Styf Janne Kukkonen Niko-Tuomo Olanterä Jouni Salonen Ari-Pekka Salonen Petri Pimiä Seve Eskola Otto Aro Elmeri Mäki-Kulmala Petri Kivioja Jani Kivioja Matti.J. Tuomo Granat Harri Suojärvi 3. Tapio Lauronen Lassi Turunen Harry Nieminen Seppo Mikkonen Markku Niiranen Juha Korhonen Marko Kesti Toni Räisänen Jussi Kouvalainen Hannu Rajaniemi Jarmo Moisanen Esa Karjalainen Risto Hurskainen Markku Hurskainen Åke Lihavainen Esa Simonen Ville Pykäläinen Janne Leppänen Jesse Turunen Ari Koponen Janne Pesonen Harri Mielityinen Ville Lohkoi Jari Stark Jari Korhonen Tero Korhonen Jukka Hiiri Timo Viitaniemi K-KUA 4v16 Mitsubishi Lancer Kaj-UA 2v17 Honda Civic Type-R NilUA BMW 325i KiuUA Ford Escort RS 2000 PyhUA Toyota Starlet PaMK/UA/Kaj-UA BMW 325i K-KUA BMW 325i K-KUA Ford Escort RS 2000 JoeUA Opel Astra GSi 16V F23 F23 F22 F23 F23 F23 F23 41:29,3 42:40,2
6. Juhamatti Tuulaniemi Antti Korva 6. 44:03,8 42:30,8 44:09,1 43:42,1 44:40,3 42:40,3 45:05,2 43:21,2 45:05,7 43:10,7 45:14,0 43:14,0 45:14,1 43:19,1 45:20,1 44:42,1 45:28,0 43:39,0 45:28,9 43:39,9 45:39,4 44:01,4 45:44,6 45:12,6 45:45,2 43:39,2 45:46,4 43:46,4 45:50,0 44:45,0 45:52,9 44:03,9 46:25,3 44:19,3 46:31,6 44:47,6 46:43,1 45:05,1 46:46,1 45:57,1 46:53,0 45:15,0 46:54,6 45:05,6 47:05,3 45:21,3 47:13,5 46:02,5 47:17,1 46:50,1 47:26,3 46:21,3 47:34,1 46:12,1 47:53,1 46:09,1 48:15,4 48:10,4 48:31,1 46:20,1 48:56,6 46:45,6 48:56,8 47:34,8 49:19,2 47:57,2
Yleinen
1. 3. 18.07 18.26 18.34 19.41 20.21 20.21 20.55 20.56 20.56 20.56 21.04 21.09 21.12 21.54
Yleinen
1 2
1. 23. Kristian Niemelä Veli-Matti Havelin 23.24,57 23.25,19 23.39,49 23.48,12 23.58,32 24.12,39 24.29,32 24.45,42 24.46,06 25.19,67 27.12,72
B-juniorit
1. 16. Mika Takaluoma Tomi Pihlajamäki Ossi Viljanen Marko Kanervala Jukka Vähämäki Asko Yli-Rantala LapUA 9 VW 17 Golf GTI LapUA/KvanUA 8 Mitsubishi Lancer E4 KuortUA 9 Sunbeam Avenger 1600 GT LapUA Ford Escort RS 2000 EPUA Ford Escort RS 2000 KuortUA Volvo 240 LapUA Toyota Starlet 1300 ÄhtUA/EPUA Opel Ascona B PokyUA Ford Escort Mexico LapUA Ford Escort 1600 AL-Härmä BMW 325i KvanUA BMW 325i EPUA/LapUA BMW M3 PaMK/LaihUA BMW M3 OrSUA/KonnMK TUA/SiAK NHD/JyvUA KankUA LakUA 11 11 11 10 11 10 11 11 11 11 11
A-juniorit
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 LopUA/HRF 9 Mitsubishi Lancer E8 MäntsMK/FinnAK 10 Toyota Corolla GT RiiUA 10 Toyota Corolla GT LamUA/CCR 11 Seat Ibiza GTI RiiUA 9 Subaru impreza 555 OriUA/EspooUA 11 Opel Kadett GSi 16V SomUA/SPAUK 11 BMW 325i XON SC/RiiUA 10 Toyota Corolla GT TUA 11 Opel Astra GSi 16V SaloUA 11 Ford Escort RS 2000 NuUA 11 Ford Escort RS 2000 KvanUA/UAU 10 Toyota Starlet UAU/TCOF 11 Opel Ascona B UAU 11 Ford Escort RS 2000 16V HyUA 13 Honda Integra Type-R LopUA 13 Ford Escort RS 2000 RiiUA 12 Toyota Starlet 17:32,7 18:33,3 18:35,6 18:40,3 18:47,8 18:48,8 18:49,2 19:08,3 19:17,2 19:18,7 19:24,6 19:30,5 19:36,0 21:04,2
B-juniorit
1. 25.32 20. 2. Tuomo Setälä Kimmo Haaparanta 6. Per. 18. 6. Esa Hiltunen Mikko Malila 8. 8.
Jere Paananen Raimo Kovanen Heikki Koski-Lammi Hannu Koski-Lammi Antti Haapala Ilkka Haapala
KongUA JaMoKe LakUA
28.26,74 30.16,15 32.35,91
4 5 6 7
A-juniorit
1. Pekka Salo Marko Ipatti 2. 25. 6. Matti Hirvasniemi Ilkka Karvonen 12. 23. 12. Jukka Paso Jouni Nissinen 4. Joni Tapio Mika Pasma 11. 12. 4. sairaus ulosajo kolari ulosajo moottori tekniikka auto ei valmis auto rikki moottori ulosajo laturirikko jarrut tekninen vika ulosajo rengasrikko ulosajo tekniikka moottori tekninen vika vaihdelaatikko tekniikka tekniikka jarruputki
3 4 5 6
Naiset
1 21:26,1
Peruuttaneet
Trophy&V1600
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 18:40,6 18:51,6 19:32,8 19:45,9 19:49,4 20:03,3 20:14,5
12. 8. 6. 10. EK 1-2 EK 4 Per. Juha Ketomäki Markus Paananen AL-Härmä Mitsubishi Lancer E6 LapUA/KokUA BMW M3 PokyUA/LapUA BMW 325i LapUA Toyota Starlet EPUA/KR-Team VW 19 Golf GTI 16V LapUA/AL-Härmä Ford Escort RS 2000 EPUA Mitsubishi Lancer E5 LapUA/EPUA Ford Escort RS 2000 KuortUA/LapUA Toyota Starlet KvanUA/EUA BMW 316i Compact 4 5 5 5 5 5 4 5 5 1 21.39,34 22.07,74
6 7 22.13,36 8 22.24,63 9 22.28,85 10 22.37,59 11 22.45,09 12 23.18,11 13 23.55,43 14 27.51,59 15 25.16,88 28.06,03 32.51,61 16 17
A-juniorit
1. 2. Jouni Moisala Joni Ottonen 9. 19. Tomi Kankaanpää Emma Karhu 6. Aarne Jakkila Erik Pääaho 10. 29. 2. Mikko Lauhasmaa Ismo Lepistö 9. Panu Hellinen Toni Ranta 3. 10. 2.
20:18,8 3. Tero Mäntykoski Eetu Uusi-Äijö 11. Mika Tolonen Juha-Matti Kelahaara 7. Öljynpaineet Lataus Kytkin Vaihdelaatikko Ulosajo Käyntihäiriö Ulosajo Vetoakseli Vaihteisto Tekn vika Ulosajo
XV KANGASNIEMI-RALLI 18.2.2012 AL-Kangasniemi - F-Cup
Tulokset: Tenab, Mänttä
Yleinen
1. Jukka Olkoniemi Mika Lalli 6. Pasi Havu Sari Henttinen Kari Karhu Marko Hiltunen Jari Kinnunen Jaakko Hirvonsalo Jari Väätämöinen Tuomo Sääskilahti Petri Bolmster Juha Bolmster Anssi Rytkönen Arto Tapojärvi Mika Pyyny Kirsi Salonen Tapio Vuokila Harri Kervinen Jussi Vainionpää Tommi Saukkoriipi Seppo Lappalainen Pasi Pekkala Janne Seluska Jaakko Viitala Antti Rintamäki Markku Tenhula Jani Seppälä Antti Puolakanaho Mikko Kurkela Lasse Sirviö Sami Taivaloja Teemu Kynkäänniemi Mika Eskelinen Juhani Elkki Kari Lampela Sami Mäkimartti Jari Saarnio Tapio Karjalainen Jussi Pikkuaho Jani Nylander RoiUA Ford Anglia KR-Team Ford Escort RS 2000 KemiUA Ford Escort 1600 KemiUA/KR-Team Volvo 242 DL KemiUA Lada Samara KemiUA/Ratec T Mitsubishi Lancer E9 TorUA Mitsubishi Lancer E6 AL-Oulu/OFK-125 Mitsubishi Lancer E9 OUA/PeMK Honda Civic Type-R KemiUA Subaru Impreza WRX LakUA Honda Civic LakUA/OUA Honda Civic Type-R RoiUA/PRC BMW 325i OUA/LakUA Honda Civic Type-R OUA Honda Civic Type-R RoiUA Citroen C2 GT KemiUA Seat Leon 1.9 TDI OUA BMW M3 OUA/LakUA Toyota Starlet OUA Mitsubishi Lancer E9 RoiUA/YkUA Mitsubishi Lancer E9 RoiUA Mitsubishi Lancer E7 KemiUA/RoRa Opel Astra GSI 16V KemiUA/IiMU Volvo 240 PeMK BMW 325i KemiUA Mitsubishi Lancer E3 AL-Oulu/KemiUA Toyota Starlet KemiUA Toyota Corolla GT YkUA Ford Escort RS 2000 Ratec T Peugeot 306 S16 KemiUA Opel Corsa Gsi KemiUA BMW 325i KR-Team Toyota Starlet IiMU/RoRa Honda Civic Type-R RoiUA Opel Kadett Gsi 16V LakUA/KemiUA Ford Escort RS 2000 OUA/AL-Oulu Toyota Starlet TorUA/UAU Toyota Starlet KemiUA Toyota Starlet KemiUA BMW 325i KemiUA BMW 325i KemiUA Ford Escort RS 2000 9 9 9 8 9 11 8 12 8 8 8 9 12 11 31.34
15. 9. 21.57 23.17 25.38 16. 11. 28. Henry Mettiäinen Jukka Lankinen 3. Toni Kuhanen Jari Laukkanen Timo Jaakonsaari Risto Pasanen Marko Kallio Tomi Mäkinen Petri Kumpulainen Juha Järnström Matti Nikander Mikko Kukkonen Kimmo Nevanpää Ville Lehtisaari Heikki Koskema Kari Luoma Timo Ruoppa Jaakko Tenhonen Sami Sundell Juha Kunttu Antti Seppälä Esa Lammi Jari Huuhka Joni Tähtinen Matti Jaatinen Mikko Somppi Petri Vihervuori Jarno Mannertie Krister Sjölund Jari Åkerberg Tuomo Wirman Esa Vanhala Tero Savonen Mika Kauppinen Mikko Ala-Talkkari Jyrki Niemelä Antti Aaltonen Toni Haapaniemi Kristian Kiviniemi Sami Kautto Sami Koivusaari Toni Salo Toni Kuosmanen Marko Kiiliäinen Jukka Heino Sami Loppi Olli Lavikainen Marko Hietanen Mikko Heikkinen Aki Romppanen Anders Anttila Noora Saarinen Kari Kytölä Jussi Valkeajoki Jorma Pekkanen Jani Hyyrynen Esa Kohtamäki Matias Weck Ari Saxberg Pekka Leppälä Risto Föhr Hannu Hartikainen Pekka Ripatti Antti Ripatti Tarmo Latvanen Sami Latvanen Timo Lappalainen Martti Lappalainen Timo Rossi Marko Fogde Ari Kuusinen Osmo Vakkeri Markku Laakso Heikki Seuranen Ilpo Saari Aki Saari Markku Tuoriniemi Petri Pehkonen Juhani Vuori Eero Närvänen Hannu Hankanen Mikko Leponiemi Seppo Kovanen Samuli Nevä Tero Väisänen Petri Katainen Leif Österholm Jan Söderström Harri Suomi Kari Suosilta Erkki Koskivirta Riku Nurmi Timo Puhakka Jukka Koso Ismo Nikkilä Petri Jääskeläinen Stig Österholm Tomas Berglund Timo Mäkinen Petri Tuominen Jarmo Mustonen Timo Tuominen Esko Sarjula Janne Laine Juha Louhesto Joni Louhesto Jyrki Maukonen Tarmo Jeskanen Ilkka Tykkä Ilkka Pohjonen Kyösti Honkanen Matti Mauno Petri Virtanen Petri Tähtinen Heikki Saarinen Kari Saarinen Kari Wirtanen Tiina Wirtanen HAU/TUA Fy1 Toyota Corolla 1600 GT RiiUA FY2 VW 19 Golf GTI 16V KotkaUA/LievUA FY2 BMW M3 LahUA Fy1 Toyota Corolla GT RiiUA Fy1 Toyota Corolla GT P-HUA FY2 BMW 325i Päij-HUA/EPUA Fy1 Toyota Starlet LuuUA/NoorUA/MK Fy1 Toyota Starlet EspooUA FY2 Honda Civic Type-R HamUA FY2 BMW M3 OriUA/MhMK FY2 BMW M3 NHD/ÄhtUA FY2 Opel Astra GSi 16V OriUA FY2 Ford Escort RS 2000 AL-Myrskylä Fy1 Toyota Corolla GT OriUA FY2 Ford Escort RS 2000 LMM FY2 Opel Ascona i 2000 LapUA Fy1 Toyota Starlet UAU FY2 Honda Civic Type-R ParkUA FY2 Honda Civic Type-R HyUA/RiiUA Fy1 Toyota Corolla GT MikUA FY2 Ford Escort RS 2000 UUA FY2 Ford Escort RS 2000 EspooUA/HyUA FY2 Volvo 240 K-KUA/MikUA FY2 BMW M3 AnkUA/TerUA Fy1 Toyota Starlet OrSUA BMW M3 ValUA MG ZR 160 TerUA Toyota CorollaFX-GT ALTI/HankUA Toyota Corolla IisUA/NilUA BMW M3 HAU Toyota Corolla PertUA BMW 325i Kaj-UA Volvo 240 YkUA Honda Civic Type-R ALTI/UuUA Lada 2107 LamUA/RiiUA VW 19 Golf GTI KannMK/UA Volvo 242 UAU BMW M3 SomUA BMW 320i KotkaUA/KSAU Opel Manta B PaiUA Honda Civic Type-R LMM/PetUA Volvo 240 E-TMK/UA Toyota Starlet TapUA/HyUA Opel Corsa GSi TerUA Toyota Starlet AnkUA/ValUA BMW 325i PaiUA/KySUA Toyota Starlet E-TMK/UA BMW M3 LemUA/VaToSUA Ford Escort RS 2000 UAU/SMILE BMW 325i AL-Kniemi/ValUA Citroen Xsara VTS TamUA/LMM Ford Escort RS 2000 UuUA Ford Escort RS 2000 NuUA BMW M3 ValUA Ford Escort RS 2000 NaSU/RaisUA BMW 325i HyUA/RiiUA Opel Astra GSi 16V UAU Opel Astra GSi FS4 FS4 Fs3 Fs3 GT FS4 Fs3 GT FS4 FS4 FS4 FS4 FS4 FS4 FS4 FS4 FS4 FS4 FS4 Fs3 Fs3 Fs3 FS4 Fs3 FS4 FS4 FS4 FS4 FS4 FS4 FS4 FS4 FS4 FS4 FS4 16V 39:42,5 40:06,9 40:11,5 40:28,3 40:52,5 40:54,3 40:58,4 41:06,1 41:22,2 41:28,0 41:33,3 42:01,7 42:09,1 42:17,0 42:21,5 42:25,2 42:32,6 42:46,9 42:51,0 43:17,5 43:35,8 43:45,3 43:50,5 44:06,7 50:44,2
Historic-VW
1 2 19:02,4 19:37,8 19:57,8 22:38,4 23:56,2 25:56,7
Keskeyttäneet/peruuttaneet
1 3 7 10 14 16 17 23 24 30 35 36 37 38 39 43 44 45 46 49 56 57 58 59 61 64 68 69 71 73 75 88 92 93 97 107 109 117 118 127 130 135 136 Sami Kuikka (Hillman Imp Super) Antti Heinänen (Fiat 850 Special) Onni Mustapuro (Ford Escort 1300 GT) Pasi Koskinen (Ford Escort 1300 GT) Kari Vepsäläinen (Ford Lotus Cortina) Juhani Pelkonen (Opel Rekord Coupe-6) Antero Sakselin (Porsche 911 T) Teemu Koivisto (Mercedes-Benz 280 CE) Pasi Pulkkinen (Ford Escort RS 2000) Aarre Häkkinen (VAZ 2101) Isto Jänisoja (Ford Escort 1300 GT) Mika Karpiola (Ford Escort 1300 GT) Sami Tuominen (Ford Escort 1300 GT) Sami Grönthal (Ford Escort 1600) Pasi Laaksomaa (Ford Escort 1600) Timo Wikström (Ford Escort 1600) Tero Kuorikoski (Ford Escort 1600) Timo Kankkunen (Ford Escort 1600) Marko Nysten (Ford Escort 1600) Vesa Mäkinen (Ford Escort 1600) Bertil Lindholm (Sunbeam Avenger GT) Janne Kanerva (Volvo 142S) Pekka Altti (Ford Escort RS 2000) Petri Tiikkala (Opel Kadett GTE) Kimmo Juhannusvuori (Ford Escort RS) Jarmo Leppänen (Ford Fiesta 1600) Timo Rossi (Ford Escort RS) Antero Laine (Audi Quattro) Jari Heinänen (Opel Ascona B) Sami Salo (Volvo 242) Jukka Pippola (Volvo 242 DL) Tero Salmikivi (Toyota Corolla Coupe) Petri Kortesuo (Nissan Micra 1.3 S) Antti-Jussi Keinänen (Suzuki Ignis Sport) Erkki Puutio (BMW 325i) Teemu Stellberg (BMW 325i) Kari Bäckroos (BMW 325i) Kai Hyttinen (Toyota Corolla GT) Hannu Blek (Ford Escort RS 2000) Arto Säisä (Ford Escort RS) Tero Korhonen (BMW 325i) Jani Savolainen (Opel Astra GSi 16V) Marko Johansson (BMW 325i) tekninen vika vaihdelaatikko tekniikka tekninen vika konerikko moottori ekninen vika tekninen vika ulosajo mäntä laturi tekniikka auto ei valmis vaihdelaatikko auto rikki auto hyytyi konerikko lääkärintodist. 3. Matti Latvala Harri Vilpakka 7. 2. Jaakko Ollikkala Antti Lahtinen 4. 7. 4. 32. 11. Tekn.vika Tekn.vika Tekn.vika Kytkin Ulosjao Vaihdelaatikko Ulosajo Tekn.vika Jarrut
Keskeyttäneet
EK4j EK2m EK3 EK2j EK2 EK4j EK3 Huolto EK5 EK3j
Keskeyttäneet/hylätyt
4 10 11 23 35 37 46 49 54 56 57 64 68 74 76 78 92 93 97 20 58 82 95 Kai Haapasalo (Lancia Delta HF Integrale) Kari Kanerva (Mitsubishi Lancer E3) Stefan Wiik (VW 1303 S) Kari Wirtanen (Suzuki Swift GTI) Antti Aaltonen (Honda Civic Type-R) Tomi Weurlander (Subaru Impreza WRX) Joonas Kolehmainen (Toyota Starlet) Kimmo Roivas (Opel Astra GSi 16V) Markku Artjoki (Opel Kadett GSi 16V) Jaska Nuorala (Volvo 240) Mathias Sahlin (Ford Escort RS 2000) Heikki Pasanen (Toyota Starlet) Mika Kokkonen (Ford Escort RS 2000) Atte Kivioja (Peugeot 306 S16) Marko Makiainen (Volvo 240) Janne Lopperi (Toyota Starlet) Ville Sillankorva (Ford Escort RS 2000) Janne Paulanto (BMW 325i) Marko Boman (Toyota Corolla) Timo Takala (Suzuki Ignis Sport) Ole Nordström (Subaru Impreza 555) Arttu Mäkelä (Opel Astra GSi 16V) Kristjan Vardja (Ford Escort RS 2000) Hylätty Tekn vika Vaihdelaatikko Kytkin Tekn vika Tekn vika Perä Vaihteen siirt. 4. 3. 11. Mika Halttu Heikki Hanhela 10. EK 3 Per. 24. Sami Laurila Jouni Ekola 9. 31. 4. Tomi Saari Esa Ketomäki 5. 21. Auto ei valm. Samuli Aalto Pekka Keränen 5. 13. Joonas Tokee Jani Salo Laura Suvanto Reeta Hämäläinen Emil Lindholm Timo Hantunen Santeri Palomäki Rauno Palomäki Max Karhapää Jorma Karhapää 24.32,59 24.43,81 24.53,25 27.08,44 27.28,09
14
B-juniorit
1 2 3 18:20,8 18:21,9 18:28,0. Tuure Mäki Esa Ruusala 7. 4. 19. 3. 5. 3. 5. 14. 17. Hannu Mäki-Ikola Timo Mäki-Ikola Janne Kuuru Sami Mukkala 3. Juha-Pekka Keskiniva Pekka Salmela 14. KEMI-RALLI 11.2.2012 Kemin UA
Tulokset: Lap Data System
Historic
Lk 1
1. 14. 27. Mika Korvola Kirsi Korvola 7. 7. 12. 7. 17:11,3 17:12,9 17:15,4 17:16,6 17:22,2 17:26,5 17:48,0 18:24,0 18:37,4 18:42,3 18:42,8 18:48,4 18:51,3 19:26,0 19:29,2 19:32,7 20:22,4 4. 20. Per. 2. Tommi Hirvelä Anssi Puroaho 10. 20:26,1 20:36,7 20:55,6 21:05,5 21:05,6 1.
Trophy Yleinen
1. 10. 2. Per. Vesa Törmä Kari Hirvonsalo 9. Petri Karjalainen Sami Majuri 4. Per.
21 20
25.48 40.01
Peruuttaneet
10 21 23 28 38 45 5 8 17 25 26 29 33 36 43 57 Vesa Luokkanen (Honda Civic Type-R) Juha-Pekka Yrttiaho (Toyota Starlet) Jari Itälahti (Toyota Starlet) Juha Veikanmaa (Honda Civic Type-R) Kimmo Juujärvi (BMW 325i) Miikka Vuokila (Ford Fiesta ST) Ville Ruokanen (VW Polo 1.4) Jussi Teppo (Honda Civic Type-R) Markku Viitanen (Mitsubishi Lancer E6) Asko Laukkanen (VW 19 Golf GTI 16V) Tony Ketopaikka (Ford Escort RS 2000) Kai Penttilä (Mitsubishi Lancer E8) Jukka Hyttinen (Mitsubishi Lancer E3) Mika Dahl (Toyota Starlet) Mika Posti (Ford Escort RS 2000) Janne Peteri (VW Golf GTi 16V 2.0 Kalusto rikki Auto rikki sairastuminen Henk.koht. 9. Mikael Tuokkola Juha Lehto 8
konerikko tekninen vika vaihteistovika tekninen vika ulosajo vannerikko ulosajo moottoririkko moottorivika tekniikka tekninen vika
Trophy
1. Juha-Pekka Yrttiaho Samuli Kuruaho 10. 15. 2. nm6 nm6 40:35,8 41:32,6
rF alle 3000cc
1. 4. Juha Pasanen Mikko Äikäs 4. Jani Vehkaoja Tapio Parkkinen 15. 4. EK 5 Per. 2. 13. KAUHAVA SRINT 12.2.2012 Kauhavan UA
Tulokset: Oopsware
13. Kari Piira Markku Piira 9. Jussi Teppo Miika Karppinen 6. POHJOLARALLI 18.2.2012 Oulun UA - RJSM
Tulokset: Tenab, Mänttä
Nuoret
9 10 9 9 10 10 9
RJSM
1. EK 1 EK 1j Per.
tekninen vika tekninen vika ulosajo kytkin tekninen vika ulosajo öljyt loppui ulosajo tekniikkavika ulosajo/tekn.v voimasiirto moottoririkko sairastuminen tekninen vika teknisiä ong. 7. EK 2 EK 5 EK 2j EK 5 EK 5 EK 1j EK 4 EK 4j Per. Tapani Grönlund Heikki Kauppi 5. 8. Petter Sutinen Markku Repo 2. 7. 8. 4. 6. 2. Arto Manninen Timo Manninen 9. Juha Hakuli Harri Karvonen 7. tekninen vika Reeta Hämäläinen (Alfa Romeo 147) EK1 ulosajo Karri Marttila (Ford Cortina Lotus) EK2 ulosajo Juhani Pelkonen (Opel Rekord Coupe-6) Per. Sami Tiikkala Jari Heinikoski Timo Wikström Juha Jokela Tomi Haipus Raimo Kropsu Urpo Kanniala Heikki Härkönen Mikko Aho Markku Pohto Petri Karsikko Raimo Kiviniitty Ville Laukka Janne Karppinen Kari Heinonen Pekka Hemmilä Hannu Eestilä Pasi Kahelin Kari Karhu Paavo Hartikka Heimer Kastren Hannu Lamminen Ari Kemppainen Jari Saksio Ilkka Haapala Pasi Haapala Hannu Korhonen Markku Väyrynen OUA Opel Kadett GTE KokUA Ford Escort 1600 OUA Volvo 142 SIIMU 2000 Opel Ascona A RaaUA Opel Manta A 1900 RaaUA Ford Cortina GT KR-TEAM RY/ScPalas Datsun 1600 SSS LakUA Ford Cortina GT HRF/JyvUA Mercedes 450 SLC KR-TEAM RY Ford Escort RS 2000 NSB-86/HyUA VW Scirocco Gti LakUA VW Polo 16v 1.4 LakUA Nissan Micra 1.3 S Kaj-UA Daihatsu Charade 1300 TorUA 4v14 Mitsubishi Lancer Evo 6 Kaj-UA 4v14 Mitsubishi Lancer Evo OUA 4v14 Subaru Impreza WRX LakUA/Kemin UA F16 Opel Astra GSi 16V YkUA 2v13 Honda Civic Type-R PaMK/UA f15 Toyota Corolla GT LakUA/OUA 2v13 Honda Civic Type-R YkUA/OUA 2v13 Honda Civic Type-R LakUA f15 Toyota Starlet OUA/KR-TEAM RY 2v13 Honda Civic Type-R LakUA/PeMK 2v13 Honda Civic Type-R 39:29,9 39:48,2 40:34,7 41:02,4 41:37,5 44:44,1 45:08,2 45:47,1 52:31,0
XIV TOIVAKKA SM-RALLISRINT 5.2.2012 Toivakan AUK
Tulokset: Oopsware
RALLISPRINT
Naiset
12 8 7 8 6 6 8 7 8 5 7 7 7 6 5 7 7 8 7 7 7 5 7 6 7 6
Juniorit
2.10,68 2.13,73 2.13,93 2.14,17 2.14,91 2.15,72 2.17,07 2.17,40 2.17,97 2.20,00 2.21,41 2.21,61 2.21,84 2.22,35 2.22,53 2.23,24 2.23,28 2.23,81 2.24,08 2.24,47 2.24,74 2.25,70 2.26,11 2.26,16 2.26,74 2.28,85 2.29,18 2.30,36 2.31,08 2.31,08 2.32,20 2.33,80 2.33,89 2.34,95 2.35,09 2.36,18 2.36,55 2.36,65 2.37,33 Mitsubishi Lancer E3 BMW 325i Mitsubishi Lancer E Toyota Corolla GT Toyota Corolla FX-GT Mitsubishi Lancer E7 Ford Escort RS 2000 Mitsubishi Lancer E3 Toyota Starlet 1300 BMW 325i Volvo 240 Opel Ascona B Ford Escort 1600 Toyota Starlet Ford Sierra 2.0 T-8 BMW M3 Mitsubishi Lancer E6 BMW 325i BMW 325i BMW M3 Toyota Starlet Opel Astra GSi 16V Sunbeam Avenger GT Ford Escort RS 2000 Honda Civic CRX Toyota Starlet Suzuki Swift 1.3 GTI Toyota Starlet Ford KA VW Polo 1.4 Toyota Starlet Mini One Mitsubishi Lancer E Alfa Romeo GTV Toyota Celica GT-4 Opel Ascona B Opel Ascona A
Yleinen
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 Anssi Rytkönen KeminUA Ari Könönen JyvUA Tero Röyhkiö LemUA Jukka Tenho AnkUA Veli-M Saarelainen AL-AKU Jari Putkinen MhMK Jari Lamminsivu HämUA Aarni Mertanen Kaj-UA Janne Taskila OuMK/UA Ville Puhakka ValUA Mika Rautiainen PaMK/UA Sami Korvola PokyUA Jukka Vähämäki KuortUA Mikael Vuotari ParkUA Kimmo Viero PokyUA Veli Nisula KorUA Jari Pehkonen KUA Markku Suvanto TUA Jyrki Korpi EPUA Jarmo Suokko PokyUA Mika Savolainen Juvan UA Ville Tannermäki AL-AKU Anders Anttila AnkUA Mikko Penttinen LRT Markku Jääskeläinen VihUA Kimmo Väisänen AnkUA Heikki Nousiainen SLUA Tarmo Ollila TamUA Paavo-P Männistö satamoto Marko Heikkilä MynUA Jarkko Roiha NokUA Petri Laine KeurUA Jussi Hiekkavirta JyvUA Mikko Raiski AlavUA Veini Siekkinen LMM Sami Tikkanen KUA Lasse Sirviö LakUA Jaana Hämäläinen MynUA Christian Flemming Rufak Mitsubishi Lancer E6 4 Mitsubishi Lancer E 4 Mitsubishi Lancer E6 4 Mitsubishi Lancer E6 4 Mitsubishi Lancer E 4 Mitsubishi Lancer E6 4 Mitsubishi Lancer E 12 Mitsubishi Lancer E 4 Mitsubishi Lancer E5 4 Mitsubishi Lancer E 4 Toyota Corolla GT 2 Opel Astra 3 Opel Kadett 3 Toyota MR2 2 Toyota Starlet 2 Mitsubishi Lancer E4 4 Honda Integra Type-R 3 Skoda Octavia 1.8 12 Mitsubishi Lancer E6 12 Ford Escort XR3 3 Honda Civic Type-R 3 Honda Civic Type-R 3 Toyota Starlet 2 Toyota Corolla GT 2 Toyota Starlet 1300 1 Honda Integra Type-R 3 Toyota Corolla FX-GT 3 Ford Escort XR3 3 Toyota Starlet 2 Toyota Starlet 2 Ford Escort RS 2000 3 Toyota Carina 3 Opel Ascona 3 Toyota Corolla GT 2 Saab 99 rallye 3 Toyota Starlet 2 Volvo 242 DL 3 Honda Civic Type-R 11 Toyota Corolla 1
Ikäk. Jari Saarnio Tapio Karjalainen 13. Antti Rintamäki Tommi Saukkoriipi 34:16,1 34:20,7 34:51,4 35:46,5 35:47,0 35:48,7 36:10,4 36:20,7 36:34,7 36:36,3 36:38,8
Nuoret
10 11 10 11 11 10 11 14 13 14 13 18
Seniorit
Historic. 40:34,9 40:40,5 45:03,1
Yleinen
1. 2. 11. 3. 9. 8. 3. 4. 15. 9. Matti Ahonen Markus Leppämäki 6. Tom Tähtinen Marko Manninen 8. Jukka Kakriainen Tuomas Tiusanen 11. vaihdelaatikko Petri Tiikkala (Opel Ascona B) EK3 tekninen vika Ville Ruokanen (VW Polo 1.4) Per. 5. 5. EK 5j EK 2 EK 2 EK 1 EK 2 EK 2j EK 1j 46:47,8
11. 7. 3. 17. 3. Mika Pyyny Jussi Koskela 2. Tarvainen OriUA Jaana Hämäläinen MynUA Minna Lipponen Team-Sj Sari Lääti HamUA Katja Suomalainen ValUA Minna Ahola MikUA Annina Noso NuUA Liisa Sutinen VesUA Rami Puhakka Santeri Fält Juha Pummila Mika Sirvio Harri Könönen Jori Seppälä Raimo Kovanen Jukka Holtinkoski Harri Rutanen Topi Tulla Marko Malinen Ville-M Marttinen Atte Olkkonen Mika Korvola Mikko Lehto Perttu Seppänen Kari Tapper Toni Pehkonen Juho Peltonen Antti Tonteri Jari Pentti Veli Vesala Jukka Kohonen Veli-P Moilanen Olli Rämänen Henri Laitinen Maro Sutinen Ali Laine Henri Karvonen Kari Silvennoinen Joni Leppänen Rauli Leiviskä Tomi Koirikivi Miki Lindblom Teemu Kuusinen Toni Koskela Alex Forsström Erkka Lindstedt Samu Kohonen Asko Mäkinen Paavo Hokkanen Leif Tuomela Harry Nieminen Osmo Huovinen Juha Louhesto Pentti Koskinen Tapio Pekko Markku Taipale AnkUA ValUA J-äijät Team-Sj HyUA ValUA KongUA RoRa SaaUA AL-Kniem UuUA AL-Kniem HAU PokyUA HAU AL-Kniem JouSUA KUA AnkUA JouSUA LMM HamUA LuuUA PaMK/UA SaaUA AL-Kniem JorMK KeurUA JorMK TamUA KannMK UrMos ValUA MäntsMK ALTI HyUA HyUA TUA LuuUA J-äijät LMM EPUA Kaj-UA LRT TamUA OrSUA HyUA E-TMK/UA
Toyota Starlet 2 Mitsubishi Lancer E4 11 Opel Ascona B 11 Mercedes Benz 190E 11 Toyota Starlet 1,4 Evo 1 Honda Civic 11 Toyota Corolla GT 11 Nissan Micra KitCar 1 Toyota Corolla GT 2 Fiat 600 Abarth 1 Mini One 1 Ford Escort RS 2000 11 Skoda Fabia 1.4 16V 1 Honda Civic Type-R Mitsubishi Lancer E4 Opel Ascona B Mercedes Benz 190E Honda Civic Toyota Corolla GT Ford Escort RS 2000 11 11 11 11 11 11 11 8 7 8 8 8 5 6 8 5 7 7 7 7 7 6 6 7 7 7 6 7 7 5 5 5 5 7 7 7 7 6 6
2.37,35 2.39,07 2.39,23 2.39,35 2.39,69 2.41,11 2.41,50 2.41,67 2.42,12 2.42,82 2.43,50 2.46,60 2.53,66 2.36,65 2.39,07 2.39,23 2.39,35 2.41,11 2.41,50 2.46,60 2.14,96 2.19,86 2.20,24 2.20,36 2.21,68 2.23,44 2.24,66 2.25,51 2.26,37 2.27,27 2.27,55 2.27,78 2.27,94 2.28,87 2.29,04 2.29,22 2.29,43 2.29,45 2.30,42 2.32,73 2.33,41 2.34,01 2.34,68 2.34,74 2.35,02 2.36,57 2.37,22 2.37,43 2.38,86 2.39,84 2.40,73 2.42,39 2.27,15 2.29,05 2.31,36 2.31,99 2.34,47 2.49,53 2.52,01 2.21,46 2.27,11 2.34,99 2.36,50 2.37,68 2.38,22 2.39,33 2.40,84 3.33,40 2.33,80 2.37,31 2.42,58
Naiset
A-juniorit
1. 38:22,7 46:01,7
Keskeyttäneet, peruuttaneet
Matias Kauppinen (Opel Astra GSi 16V) Jere Rekola (Mercedes Benz 190E) Jaska Nuorala (Volvo 240) Jari Koski (Toyota Corolla GT) Martti Lähdesmäki (Ford Escort RS 2000) Veijo Järvi (Ford Escort RS 2000) Kalle Liimatainen (Toyota Starlet) Teppo Nummela (Volvo 240) Marko Kinnunen (Seat Ibiza GTI) Tero Salminen (Volvo 240) Teijo Karjalainen (Opel Astra GSi 16V) Hannu Leinonen (Opel Ascona B) Pasi Valkonen (Toyota Starlet) Joonas Kolehmainen (Toyota Starlet) Heikki Lappalainen (Toyota Corolla FX) Timo Hoppania (Seat Ibiza GTI) Janne Palmu (Ford Focus) Marko Kuoppala (Opel Kadett GSi 16V) Jussi Halmela (Ford Sierra RS Cosworth) Teemu Kiiski (Peugeot 309 GTI) Mikko Lauhasmaa (Ford Escort RS 2000) Henri Tuomisto (Opel Astra GSi 16V) Jouko Karhumäki (VW Golf GTI 16V 2.0) Jussi Muranen (BMW M3 E30) Harri Liimatainen (BMW M3) Jarno Valtonen (BMW M3) Ilmo Lario (Toyota Starlet) Timo Mäki (Toyota Corolla FX-GT) Olli Helenius (BMW 325i) Jari Piirainen (BMW 325i) vaihdelaatikko auto rikki kaasuvaijeri tekniikka tekninen vika kytkin ulosajo öljyongaelmat moottori irtosi tekninen vika teknisiä ong. 5. 2. Roland Salin Markus Holm 19. tekinen vika tekninen vika ulosajo ulosajo tekniset ong. 12. 42:58,7 43:42,8 44:06,6 44:08,7 44:12,6 44:36,2 45:12,0 45:28,5 45:48,5 46:08,6 46:08,9 46:56,1 47:16,0 49:48,8 50:47,8 52:48,5
76 77 78 79 80 92 93 95 102 103 106 108 109 112 113 114 115 123 125 127 128 129 132 134 135 137 141 142 143 146 147 150 152 153 154 157 158 159 160 161 164 166 171 175 180 184 185 186 189 190 191
Jouni Ruohonen (Ford Escort RS 2000) Hannu Kortesuo (VW 19 Golf GTI) Petri Reunanen (BMW 325i) Juha Mikkola (Ford Escort 1600) Kaisa Sistonen (BMW M3) Timo Vilenius (VW Golf GTI 16V 2.0) Petri Lehtinen (Seat Ibiza GTI) Kai Nurmi (Toyota Corolla GT) Edgar Wirtanen (Opel Astra GSi 16V) Pekka Vainio (Opel Astra GSi 16V) Heikki Thil (BMW M3) Pentti Kopalainen (Ford Escort RS 2000) Mika Salomaa (BMW M3) Sami Autio (Toyota Corolla GT) Kari Viitanen (Toyota Corolla) Tero Kulmala (BMW M3) Henry Mettiäinen (Toyota Corolla GT) Mikko Lehti (Opel Astra GSi 16V) Ville Pykäläinen (Opel Astra GSi 16V) Erkki Piiroinen (BMW 325i) Tomi Kunttu (VW 17 Golf GTI) Mikko Jämsen (Toyota Starlet) Kari Kallio (Opel Kadett GSi 16V) Pertti Holma (Toyota Starlet) Jukka Plusisaari (Ford Escort 1600) Petteri Salminen (Toyota Starlet) Timo Viitanen (Ford Escort RS 2000) Iiro Aalto (Toyota Starlet) Kari Kasa (BMW 325i) Marko Boman (Toyota Corolla) Kari Matikainen (Honda Integra Type-R) Ville-M Marttinen (Renault Megane C) Aki Horttanainen (Volvo 240) Mikke Yrjölä (Ford Escort RS 2000) Ville Häkkinen (Ford Escort RS 2000) Kimmo Arkko (Opel Astra GSi 16V) Juhamatti Paajanen (Lada 1300 RALLYE) Petri Fromholdt (Peugeot 306 S16) Jari Muhonen (BMW 325i) Jani Kujamäki (BMW 325i) Jukka Pylvänäinen (Peugeot 106 Rallye) Janne Toivonen (VW Polo 1.4 16v) Timo Markkanen (Subaru Impreza 555) Lasse Lahikainen (Opel Astra GSi 16V) Kari Tapper (Opel Astra Gsi 16V) Kyösti Kotamäki (Ford Escort RS 2000) Janne Makkonen (Ford Escort RS 2000) Lasse Martikainen (Toyota Starlet) Tero Ihalainen (Toyota Corolla GT) Keijo Pullinen (Toyota Starlet) Mikko Ritskoff (Opel Kadett GSi 16V)
EK 4j EK 1 EK 4 EK 2j EK 1 EK 2j EK 4j EK 2 EK 2 EK 3 EK 4 EK 2 Per. vetoakseli vaihteen siirt. Hannu Pietiläinen Kimmo Siekkinen 4. auto ei valmis Jukka Olkoniemi (Volvo 240) EK2 tekninen vika Samuli Aalto (Honda Civic Type-R) EK3 vaihteistovika Aarne Jakkila (Toyota Starlet) EK1 ulosajo Antti Kurikka (Opel Corsa GSi) EK1M tekninen vika Vesa Törmä (Toyota Starlet) EK2 ulosajo Mika Tolonen (Ford Escort RS 2000) EK2j tekniikka Juhamatti Tuulaniemi (Opel Kadett GSi) EK4 ulosajo
Seniorit
Subaru Impreza WRX 14 Subaru Impreza WRX 14 Alfa Romeo 1750 GTV13 Honda Civic 13 Ford Escort RS 2000 13 Ford Escort RS 2000 13 Datsun Finn 13 Ford Escort RS 2000 13 Ford escort RS1800 13 16 18 17
Historic
Pentti Kauppinen LMM Porsche 911 Michael Flemming E-TMK/UA Ford Escort RS1800 Jarmo Leppänen JyvUA Ford Fiesta
Oheisluokat
rN, A, FIN R, FIA R1 alle 1400cc
1. 11. 46:38,2 50:30,7
8. 10. EK 2j EK 4 EK 2j EK 4 EK 2 EK 2 EK 3j EK 2 EK 5 EK 3j EK 4 Per. 12. 13. Saku Salmivaara Antti Haataja 18. 43:40,8 55:50,1
Naiset SM
1. Olli Lahti Tero Aspegren Ville Haarala Juha Forsström Janne Seluska Pekka Leinonen Jari-Matti Tiilikka Ossi Häkki Esa Ruotsalainen Pekka Aho Jussi Saarinen Anssi Saarinen Veli-Pekka Karttunen Antti Karhunen Joonas Keränen Henri Taivalantti Henri Tuomisto Sami Muntila Juha Sällinen Janne Sällinen Henri Kolsi Jari Kontula Niko Veikkanen Markus Räty Antti Hakulinen Hannu Väliaho Netta Kunttu Sami Saari Annina Noso Sami Myyrinmaa Kirsi Sjölund Pekka Koivisto NokUA/RDT Honda Civic Type-R UAU/HyUA Seat Ibiza GTI LakUA/RoRa Honda Civic VTi AL-Härmä Opel Astra GSi 16V SaaUA/TMS Opel Astra GSi 16V LemUA Opel Astra GSi 16V SuonUA Renault Clio Sport Päij-HUA/HAU Ford Escort RS 2000 SAU/KySUA Renault Clio 16V KongUA BMW 325i HamUA/VääUA Opel Astra GSi 16V HyUA/RiiUA Opel Astra GSi 16V RUA Renault Clio TamUA Suzuki Swift GTI NuUA Toyota Corolla GT AL-Myrskylä Toyota Starlet jm3 jm3 jm3 jm3 jm3 jm3 jm3 jm3 jm3 jm3 jm3 jm3 jm3 jm3 34:55,1 35:04,5
6. 7. Heikki Väisänen Matti Henttinen 10. Sari Lääti Jari Nukarinen P-HUA BMW 325i HamUA Opel Ascona B FS4 FS4 49:33,1 49:01,1 49:35,7 47:35,7 42:29,3 42:37,1 42:40,8 42:49,7 42:50,4 42:50,8 43:08,7 43:11,7 43:45,0 43:50,3 43:59,0 43:59,6 43:59,9 44:10,1 44:29,9 44:33,0 54:47,3
A-juniorit
1. vaihdelaatikko Kari Lampela (Seat Leon Tdi) EK4 tekninen vika Jarno Repo (Mitsubishi Lancer Evo) Per. E-H1 yli 1300cc
1. 14. 4. jarrut vesiletku haj. 8. 14. 2. 9. 7. EK 4 EK 2 EK 1 EK 1 EK 1 EK 3 EK 5 EK 1 EK 4 EK 2j Per. 5. 2. 6. 8. 6. 2. Sami Taivaloja Teemu Kynkääniemi 14. 3. 12. Harry Nieminen Seppo Mikkonen
OUA F16 BMW M3 OUA 2v13 Honda Civic Type-R ScPalas F16 Opel Astra GSi 16V Kaj-UA/LakUA F16 Ford Escort RS 2000 KR-TEAM RY/OUA F16 Ford Escort RS 2000 KuuUA/Kaj-UA F16 Ford Escort RS 2000 NNSB/NSB-86 F16 Ford Escort RS 2000 Kaj-UA 2v13 Honda Civic Type-R OUA 4v18 Mitsubishi Lancer Evo 9 OUA 4v18 Mitsubishi Lancer Evo 8 SsUA 4v18 Mitsubishi Lancer Evo 8 Kemin UA/RoRa F20 Opel Astra GSi 16V AL-Oulu/Kemin UA f19 Toyota Starlet YkUA 2v17 Honda Civic Type-R JaMoKe/UA F20 BMW M3 Kaj-UA/KiuUA f19 Toyota Starlet PyhUA f19 Toyota Starlet YkUA F20 Ford Escort RS 2000 Kemin UA 4v18 Mitsubishi Lancer Evo Kemin UA f19 Toyota Corolla GT LapUA 4v18 Mitsubishi Evo 6 OUA F20 Opel Ascona B RoRa/LakUA 4v18 Skoda Octavia RoiUA/YkUA VW Golf GTI 16V 2.0 TorUA Ford Fiesta ST KR-TEAM RY Toyota Starlet NNSB BMW M3 RoRa Toyota Starlet NNSB Ford Escort RS 2000 Kemin UA BMW 325i F23 f22 f22 F23 f22 F23 F23
36:41,7 37:07,0 37:13,9 37:17,9 38:09,5 38:34,6 39:22,7 39:25,8
40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 1 2 3 4 5 6 7 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 1 2 3 4 5 6 7 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 2 3
Mika Lemmetti LaihUA Minna Lipponen Team-Sj Sari Lääti HamUA Katja Suomalainen ValUA Marko Paronen AnkUA Minna Ahola MikUA Annina Noso NuUA Petri Kortesuo NokUA Juha Lusa PokyUA Kari Leino HeiUA Ilkka Lindstedt TUA Liisa Sutinen VesUA Matti.J. Kimmo Rusila Tero Ruottinen 5. 3. 10. EK 1 EK 1 EK 1j EK 2 EK 2 EK 3j Per. 2. 6. vaihdelaatikko Jani Seppälä (BMW 325i) EK2 ulosajo Juha Veikanmaa (Honda Civic Type-R) EK3j jarruvika Jukka Kemppainen (Mitsubishi Galant VR) Per. moottoririkko Juha Korhonen (Opel Corsa GSi) EK3L tekninen vika Kimmo Juujärvi (BMW 325i) Per. 15. Vesa Luokkanen Karri Väänänen 8. 2. EK 2j EK 2 EK 2j EK 1 Per. 37:52,7 38:44,8 38:57,2 40:54,9 41:05,2 42:04,5 42:23,1
49. konerikko tekninen vika vaihteistovika ulosajo teknisiä ong. 16. taka-akseli tekniikka banjo poikki ulosajo takarengas p. 30 - HANAA
TULOKSIA
RALLI
34. Olli Piirainen Jere Urpilainen 16. H2-J1
1. 9. 12.
rV1600 alle 1600cc
1. Aarni Mertanen Jukka Kukkonen 3. 3. 5. 35:05,5 35:19,0 35:35,0 35:59,2 36:04,9 37:15,6 37:51,7 38:38,1 45:44,5 46:44,0 51:00,1 54:16,7 4 7 10 11 15 16 17 18 24 28 34 36 38 39 41 46 54 56 60 63 65 67 68 70 73 76 78 85 89 93 95 97 98 101 106 107
Keskeyttäneet/peruuttaneet
Jaakko Ollikkala (BMW 325i) EK3 ulosajo Jyri Rautavirta (VW 19 Golf GTI 16V) EK3 tekniikka Lauri Paananen (Volvo 240) EK3 ulosajo Joni Tuori (Honda Civic Type-R) Suoritus hylätty Kai Haarala (Opel Astra GSi 16V) EK1 tekninen vika Samuli Vuorisalo (Honda Civic Type-R) EK2 ulosajo Mika Rampanen (Opel Kadett GSi 16V) Per. EK 1j EK 2 EK 3j EK 4 Per. sairastuminen Jussi Pikkuaho (Toyota Starlet) EK1-2 tekninen vika Harri Kervinen (Volvo 240) EK2 tekninen vika Tony Ketopaikka (Ford Escort RS 2000) EK3 tekninen vika Keijo Luukkonen (Ford Escort RS 2000) EK3 tekninen vika Mika Nuojua (Ford Escort RS 2000) EK1 ulosajo Asko Laukkanen (VW 19 Golf GTI 16V) Per. Juha Honkanen Mika Dahl 17. tekninen vika Ari-Matti Rikkinen (Ford Escort Maxi Kit C) Per. vaihdelaatiko tekniikkavika ulosajo voimansiirto tekninen vika auto rikki tekninen vika tekninen vika ulosajo ensapumppu tekninen vika vaihdelaatikko moottoririkko tekniikka ulosajo ulosajo tekninen vika tekniset ong. 16. BMW M3 AL-Kangasniemi Toyota Starlet HankUA Ford Escort RS 2000 RiiUA/KannMK/UA Opel Kadett GSi 16V SaaUA BMW 325i Leppävirta RT Ford Escort RS 2000 HAU Ford Escort RS 2000 AL-Kangasniemi/VarkUA Ford Escort RS 2000 PiekUA BMW 325i HAU Volvo 240 KannMK/UA/PetUA Ford Escort 1600 AL-Kangasniemi VW 19 Golf GTI 16V EK 2 Per. Harri Mieskolainen Aki Maaranen Marko Häkkinen Ari Peuha Otto Lahti Panu Laukkanen Miikka Mielty Henri Ania Petteri Paavilainen Mika Väisänen Timo Hintsala Vilppu Linjama Perttu Puhakka Matti Hyyrynen Mikko Kilpiä Marko Lyijynen Atte Kivioja Hanna Valonen Teemu Koivunen Vesa Villanen Veli Vesala Mika Luukka Jari Kuikka Jani Andersson Tommi Laaksonen Jari Mäkinen Jarno Junnila Markku Reilio Mika Öhman Eetu Niemelä Juha Hautala Jonne Luotonen Niko Tukia Pentti Myllylä Juha Rytkönen Jukka Maja Mikko Tallgren Toni Torkell Miikka Lahtinen Mikko Halinen Jari Koskinen Jukka Vajavaara Toni Fröman Simo Murto Aarne Haarla Kai Bruun Lasse Rajala Mikko Virtanen Petri Sivunen Joni-Petteri Virtane Joonas Kosloff Artturi Kosloff Aki Parviainen Heikki Parviainen Joonas Lehtola Eero Myllyniemi Teemu Pelli Joonas Koivisto Antti Siikala Jarkko Hirvonen Marko Piri Turo Lehtonen Riku Alastalo Timo Forsgren Toni Wesin Tommi Alkula PiekUA/MikUA FA6 BMW M3 MikUA FA6 Opel Kadett E GSi PaiUA/SaloUA FA6 Toyota Corolla GT EPUA/KosSUA FA6 Toyota Corolla GT HAU/MikUA FA6 Opel Kadett GSi 16V KorUA/SPAUK FA6 BMW 325 ValUA FA6 BMW 325i LprRT FA6 Ford Escort RS 2000 LahUA/HeiUA FA6 Peugeot 306 S16 SomUA/SaloUA FA6 BMW M3 HamUA/LprUA FA6 BMW M3 KangUA/VMF FA6 Honda Civic Type-R JämSUA FA6 BMW M3 E30 RUA/KesUA ry FA6 Toyota Starlet UAU/TCOF FA6 Opel Ascona B JyvUA/LMM FA6 Mercedes Benz 190E FoSUA/SomUA FA6 Toyota Starlet SuonUA/LemUA FB8 Toyota Starlet ValUA/KSAU FB8 Opel Astra GSi 16V JouSUA/AL-KangasniemiFB8 Seat Ibiza GTI HyUA FB8 Honda Integra Type-R NokUA FB8 BMW 325i LemUA/JämSUA FB8 Opel Kadett GSi 16V VeSa FB8 Ford Escort RS 2000 RiiUA FB8 BMW M3 AL-Kangasniemi Fb7 VW Polo 1.4 16V NilUA FB8 Opel Astra GSi 16V LaihUA FB8 BMW 325i UUA FB8 Ford Escort RS 2000 OriUA Fb7 Skoda Favorit THU-TEAM FB8 Opel Astra GSi 16V LahUA/VääUA FB8 Ford Escort RS 2000 UUA/NokUA FB8 BMW 325i
B-juniorit
1. 5. Kai Hyttinen Esa Leinonen 7. Jari Tanttu Jukka-Pekka Tanttu 2 3 6 7 9 14 17 18 19 22 26 28 29 31 34 37 39 40 41 42 43 45 46 47 48 49 54 56 63 74 43:36,2 45:56,0 45:58,0 46:01,1 46:19,9 47:01,8 47:11,1 47:30,3 48:28,4 48:29,9 49:23,2 50:38,5
Historic
ikäk. 11. auto rikki Jorma Karhapää (Porsche 911) Per. 14. EK 2 EK 1 EK 2 EK 1 Per. 9. 14.
Yleinen
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 1 2 3 4 5 6 7 1 2 3 4 1 Jari Koski Mika Lemmetti Jukka Illi Jarmo Suokko Kari Heinua Juha Lusa Marko Männikkö Kimmo Viero Jyrki Korpi Mikko Raiski Tomi Kankaanpää Mikael Vuotari Janne Prusti Jarkko Roiha Mika Kulmala Petri Laine Olli-P Kononen Mikko Lauhasmaa Rauno Palomäki Kirsi Korvola Juha Heinonen Jaakko Ollikkala Marko Kanervala Sami Autio Raimo Kovanen Tony Läspä Mikko Miettinen Samuli Pokela Tomi Saari Tommi Hirvelä Jari Prusti Ossi Häkki Juha Saari Mika Korvola Jari Kortetmaa Tero Mäntykoski Jarkko Niemistö Sami Laurila Marko Luhtanen Kristian Niemelä Tero Winter Samuel Uusitalo Jyrki Koivula Jyri Reini Miro Pihlajamäki Toni Koskela Jari Huttunen Teemu Kuusinen Max Karhapää Emil Lindholm Sanna-K Tiilikka Santeri Palomäki Dan-Johan Löfvik Leif Tuomela Risto Puupponen Pentti Taipale Seppo Järvinen AL-Härmä LaihUA KauhUA PokyUA KokUA PokyUA JaMoKe PokyUA EPUA AlavUA EPUA ParkUA KuortUA NokUA LapUA KeurUA VuorikMK LapUA KankUA PokyUA KvanUA PokyUA KvanUA KvanUA KongUA KokUA KongUA JärvisUA LapUA KvanUA KuortUA AL-Härmä LapUA PokyUA KMK EPUA PokyUA AL-Härmä JaMoKe PaMK/UA KvanUA PokyUA LaihUA AL-Härmä EPUA HyUA KiuUA ALTI LakUA NHD AL-Härmä KankUA NNSB EPUA KvanUA PokyUA P-HUA Mitsubishi Lancer E6 Toyota Starlet Mitsubishi Lancer E10 Mitsubishi Lancer E5 Mitsubishi Lancer E7 Toyota Corolla GT BMW M3 Toyota Starlet Mitsubishi Lancer E6 Toyota Corolla GT VW 19 Golf GTI 16V Toyota MR2 Toyota Starlet Ford Escort RS 2000 Volvo 240 Toyota Carina Toyota Starlet Ford Escort RS 2000 Mini One Toyota Starlet 4 2 4 4 4 2 3 2 4 2 3 2 2 3 3 3 2 3 9 3.18,29 3.22,14 3.22,69 3.22,87 3.27,59 3.27,78 3.29,36 3.31,21 3.31,77 3.33,93 3.34,10 3.34,85 3.36,59 3.39,68 3.40,47 3.47,15 3.47,53 3.51,35 3.58,19 4.10,45 3.27,60 3.30,31 3.34,54 3.35,13 3.35,66 3.36,14 3.36,93 3.38,87 3.39,10 3.39,70 3.40,41 3.43,51 3.43,82 3.43,99 3.45,48 3.47,98 3.48,42 3.49,79 3.51,35 3.52,05 3.54,32 4.00,80 4.03,74 4.03,97 4.11,51 3.35,82 3.39,09 3.43,21 3.47,72 3.50,11 3.56,41 4.19,89 3.39,23 3.46,10 3.50,52 4.14,60 3.45,55
rN, FIN R, FIA R2, FIA R3 alle 2000cc
1. Juhani Räkköläinen Tuukka Räkköläinen 35. Perttu Seppänen Veijo Seppänen 3. 10. 4. 2. 6. Henri Laitinen Santtu Kotivuori Jarno Kinnunen Heimo Taskinen Marko Sallinen Erno Kinnunen Topi Tulla Rauno Penttonen Jukka Kankkunen Petri Lantta AL-Kangasniemi/LRT VW Polo 1.4 JoeUA/K-KUA VAZ 2110 RUA/JoeUA Vaz 2112 AL-Kangasniemi Honda Civic Type-R MikUA/HeiUA Ford Fiesta TEAM-SONKAJ. tekninen vika ulosajo sairastuminen vaihdelaatiko moottori jarrut rikki
12. 7. Pekka Salo Henri Salo Kai Penttilä Kari Stenroth Sauli Väisänen Jan-Kari Väisänen Lasse Kesälahti Tero Korhonen Jouni Moisala Joni Ottonen Heikki Isomaa Aleksander Nio Marko Männikkö Ville Alatalo Harri Määttä Teijo Pussinen Jussi Kouvalainen Hannu Rajaniemi Joni Tapio Mika Pasma Marko Soini Mikael Tuokkola Heikki Hanhela Mika Halttu Jorma Alahuhta Henri Alahuhta Antti Jaakkola Markku Tenhula Timo Luoto Teemu Paasimaa Janne Peteri Jesse Peteri Miikka Vuokila Antti Pietilä Jukka Paso Jouni Nissinen Magnus Storbacka Staffan Molander Matti Savolainen Jari Itälahti Sebastian Löfvik Joakim Löfvik Tuomo Granat Juha-Matti Kelahaara 34:57,6 35:32,7 36:05,9 37:07,7 37:18,9 37:19,0 37:22,5 37:35,6 38:07,4 38:17,4 38:22,7 38:49,9 38:56,2 39:04,0 40:24,8
Juniorit
Mitsubishi Lancer E Toyota MR2 Mitsubishi Lancer E Mitsubishi Lancer E Mitsubishi Lancer Toyota MR2 Toyota Corolla FX-GT Mitsubishi Galant Toyota Starlet Honda Civic Type-R Honda Integra Type-R Renault Megane VW Mk4 TDI Opel Astra GSi 16V Toyota Starlet Toyota Starlet Opel Astra GSi 16V Honda Integra Type-R Honda Civic Type-R VW 17 Golf GTI Opel Kadett GSi BMW M3 Toyota Starlet Toyota Starlet Suzuki Ignis Sport VW Polo 1.4 Ford Escort RS 2000 Toyota Carina Ford Escort BMW 325i Toyota Starlet VW 17 Golf GTI Toyota MR2 Suzuki Swift GTI Toyota Starlet Toyota Starlet VW Polo 1.4 Mini One Toyota Starlet
B-juniorit
1. Eetu Ekonen Mikko Muurainen 12. 13. sähkövika Jari Kinnunen (Ford Escort 1600) EK2j tekninen vika Osmo Polojärvi (Ford Escort RS 2000) Per. Mikko Kurkela Juha Junnikkala 11. 10
Tomi Viitala Juha Heikkilä Raimo Vennola Jari Kulmala Esa Yliniemi Stefan Åstrand Hannu Koivusaari Timo Mäkelä Jari Koivisto Erkki Laakso Anssi Karppinen Timo Saarinen Jouko Mattila Esa Tuokko Rauli Jalonen Iiro Rousku Mika Lahtinen Jukka Lahtinen KiikoisAS/VaToSUA subaru Justy PSAS/KangUA Terra-Team BMW FoSUA/UFAK VW Golf NASU Toyota RAV4 FoSUA/UFAK Toyota Starlet TCOF/KangUA Toyota NaSU Mitsubishi NaSU/UFAK Apical Audi AL-Lohja Subaru JSAST/VaToSUA Subaru WRX STi RauUA VW VääUA VW Golf Syncro TAUK Remet-Suzuki JSAST Toyota Tercel 3WD VaToSUA/CCR Mitsubishi Lancer 4WD SaloUA Subaru PSAS Audi VaToSUA Toyota FoSUA Toyota Starlet JAS Toyota RAV4 TerUA Suzuki Vitara FoSUA HaAS-Suzuki LapUA/KurikanUA Euromaster Mazda TAUK Subaru Impreza LopUA Subaru Impreza UFAK Subaru Impreza LopUA Metrak Tercel UFAK FFKK/AL-Hki Kuntoilves Golf KySUA Mustaruuti.fi Suzuki LapUA Subaru AL-Härmä/VetUA H-Print Racing 2633 2994
16 17 3156 3358 3650 4079 4222 6502 8219 1 2 3 4 5 6 7 4780 8 5189 9 5549 10 5938 11 6117 12 6216 13 6341 14 6445 15 6652 7209 8781 9014 1 2 3 4 5
Luokka B
1 2 3 4 3009 3893 4387 4662
4. Jussi Sipiläinen Matti Erämaja 9. Ilkka Sinivuori Petri Ojanen Luokka B 1. 8.
Luokka SM A
4764 5462 5601 5846 6039 6049 6055 6880 6682 7231 7855 8417 9568 10160 12526
Luokka C
1 2 3 4 5 6 7 8 1902 1958 2250 2745 3077 3508 7151 11148
Naiset
9.
Luokka A
1. Jari Willner Jari Vuorinen 6. Kari Mäkinen Markus Mäki 10. TULOKSIA
HANAA - 31
RALLI
SEO MYNÄMÄKI SM-RALLISPRINT 19.2.2012 Mynämäen UA
Tulokset: MUT-Palvelu Oy
AUTOSUUNNISTUS
ABC Lapua AS Sprint 1 4.2.2012 Lapuan UA
Luokka M
1 2 3 4 5 6 7 8 Jussi Koski Eero Koski Tomi Viitala Juha Heikkilä Anssi Karppinen Timo Saarinen Rauli Jalonen Iiro Rousku Kari Turtiainen Jari Kulmala Rolf Sjöberg Kari Mamia Hannu Koivusaari Timo Mäkelä Teemu Hangasmaa Lasse Pajala Hannu Lehtimäki Ari Uotila Ilpo Ekola Sami Ekola Pasi Katajainen Timo Leppäkorpi Ilpo Puupponen Risto Valkonen Matti Raunimo Jari Itäkodes Jari Willner Jari Vuorinen Jussi Menna Ari Varjonen Reijo Kurunsaari Markku Välkkilä Risto Poutanen Jarkko Minni Mikko Perälä Marko Hakola Jukka Pumperi Timo Manninen Seppo Järvinen Vesa Karhusaari Kari Latva-Nikkola Sami Latva-Nikkola Jani Mild Mika Salo Ari Viertola Arto Malkakorpi Petri Keski-Korsu Pertti Keski-Korsu Jaana Grankull Kenneth Grankull Vihtori Syynimaa Jari-Pekka Karjanlahti Anita Heino Pasi Winberg Mika Koivuniemi Mikko Törvi Pasi Levonoja Päivi Levonoja LaihUA Toyota RAV4 KiikoisAS/VaToSUA Subaru Justy TCOF/KangUA Toyota NaSU/UFAK Apical Audi JSAST/KangUA Subaru WRX Sti LohUA Daihatsu Charade 4WD NaSU Toyota RAV4 LapUA VW Golf NaSU Audi S3 AL-Härmä Mazda PSAS Audi LMM Toyota JAS Toyota RAV4 JSAST Toyota Tercel 3WD RauUA VW LapUA Toyota RAV 4 Kurikan Risto Reippaan Justy LapUA Audi JSAST Opel Corsa JSAST Toyota VaaSAS VW KonnMK/UA/RiiUA Toyota Corolla VaaSAS Team Hippo RaaUA Korsu Suzuki NNSB Audi Q AL-Härmä/Kurikan UA Nissan Micra HyUA Winhaan Opel EPUA Opel korsa opc KangUA Subaru Justy 944 1118 1126 1199 1233 1368 1380 1734
8
Pasi Katajainen Timo Leppäkorpi Mika Alakoskela Esko Lehtiniemi Seppo Järvinen Vesa Karhusaari Jukka Pumperi Timo Manninen Kari Latva-Nikkola Sami Latva-Nikkola
PSAS Audi LapUA/Kurikan UA Euromaster Mazda JSAST Toyota JSAST Opel Corsa VaaSAS VW LapUA Subaru VaaSAS Team Hippo RaaUA Korsu Suzuki OMU Speedy Bros.Micra HyUA Winhaan Opel NNSB Audi Q AL-Härmä/Kurikan UA Nissan Micra EPUA Opel korsa opc OMU Speedy bros. 7. Matti Raunimo Jari Itäkodes 12. Suzuki KonnMK/UA/RiiUA Toyota Corolla
3076
3. Veijo Lehmuskanta Jari Aalto 7. 5. Jussi Menna Ari Varjonen 3. Jari Mäkinen Jukka Paloposki 4. Kari Turtiainen Arto Mattila 2. Esa Orava Joni Orava 5. Pasi Kekkonen Matti Muttilainen 8. Hannu Putila Teemu Virtanen 8. Aimo Gustafsson Kalevi Kaija 11. 3. 2. Heikki Lehtonen Petri Hippeläinen 7. 2. Teemu Juntunen Niko Viljanen Vihtori Syynimaa Jan Leppäniemi 3724 5096
Seniorit
Alfa Romeo 1750 gtv 13 3:00,66 Ford sierra 13 3:30,29 Talbot Sunbeam 1.6 TI 13 3:31,91
7
2932
SPRINTTIPÖRSSI 2012
TILANNE 19.2.
nuoret
1 2 3 4 5 6 7 7 9 10 10 1 2 6 3 7 13 4 8 5 Tomi Koirikivi Jari Huttunen Toni Koskela Aleksi Korhonen Miki Lindblom Teemu Kuusinen Janne Koskinen Laura Suvanto Joonas Tokee Alex Forsström Max Karhapää ValUA KiuUA HyUA SuonUA MäntsMK ALTI HämUA TUA OrSUA HyUA LakUA 5 4 5 3 2 4 2 2 1 1 1 40 29 16 14 13 11 10 10 9 5 5 1 2 3 4 5 6 7 8 8 8 2 1 6 3 4 5 7
seniorit
Leif Tuomela Harry Nieminen Olli Paavilainen Paavo Hokkanen Hannu Louhelainen Pentti Varis Kalevi Hassinen Matti Santti Asko Mäkinen Dan-Johan Löfvik EPUA Kaj-UA MikUA LMM K-KUA ImUA JoeUA KUA J Äijät NNSB 3 3 2 2 2 2 3 1 1 1 24 19 14 11 10 9 8 7 7 7
JUNIORIT nAISet
1 2 2 4 5 5 5 5 9 10 10 1 2 4 3 8 Minna Ahola Liisa Sutinen Katja Suomalainen Jaana Hämäläinen Sari Lääti Kirsi Korvola Minna Lipponen Annina Noso Susanna Kuokka Irma Pekkarinen Satu-Amalia Heikkinen MikUA VesUA ValUA MynUA HamUA PokyUA Team-Sj NuUA AnkUA ElimäenMU JorMK 5 4 4 1 2 2 2 2 3 1 1 25 10 10 9 8 8 8 8 2 1 1 1 2 3 4 4 6 7 8 9 10 11 12 13 1 5 2 11 24 3 13 4 7 8 6 21 23 Jori Seppälä Mikko Lehto Jari Tuuri Santeri Fält Rami Puhakka Veli-Pekka Karttunen Raimo Kovanen Toni Pehkonen Perttu Seppänen Harri Rutanen Veli-Matti Hostila Juha Pummila Mika Korvola ValUA HAU ValUA ValUA AnkUA SuonUA KongUA KUA AL-Kniemi SaaUA HAU J-Äijät PokyUA 5 4 3 3 3 2 3 5 5 3 2 3 4 43 30 25 21 21 20 20 20 19 18 16 13 13
14 15 16 17 18 18 18 21 22 23 23 23 26 26 28 29 30 31 31 31 34 34 34 34 38
9 10 37
12 16
33 20 14 15 17 18 19
Samuli Vuorisalo Jesse Turunen Antero Uimonen Topi Tulla Jaakko Ollikkala Juha Heinonen Kalle Soini Pekka Suhonen Sami Autio Jukka Kohonen Tomi Saari Juho Peltonen Mikko Miettinen Mika Sirvio Marko Malinen Henri Pitkänen Veli-.Pekka Moilanen Antti Hakulinen Mika Rampanen Marko Kanervala Markku Tuoriniemi Antti Suutarinen Tommi Hirvelä Lauri Marjunen Ville-Markus Marttinen
KySUA K-KUA JoeUA AL-Kniemi PokyUA KvanUA KankUA PiekUA KvanUA LuuUA LapUA AnkUA KongUA Team-Sj UuUA LRT PaMK/UA RUA KorUA KvanUA UAU JoeUA KvanUA PaiUA AL-Kniemi
1 2 3 5 1 1 1 3 1 2 2 2 3 3 2 1 3 1 1 1 1 1 1 1 2
12 12 12 12 10 10 10 9 8 8 8 8 8 8 7 6 6 5 5 5 4 4 4 4 4
YLEINEN
1 2 3 4 5 6 7 8 9 9 11 12 13 14 15 16 17 18 18 20 21 22 23 24 25 25 25 1 7 3 2 23 6 4 16 12 5 Jarkko Särkkä Markku Jääskeläinen Mika Lemmetti Anssi Rytkönen Joni Karhu Jari Lamminsivu Mika Rautiainen Jari Pehkonen Mika Savolainen Juha Lusa Mikael Vuotari Ari Könönen Ville Tannermäki Sami Korvola Jukka Vähämäki Anders Anttila Jari Koski Petteri Paavilainen Kimmo Väisänen Marko Männikkö Marko Paronen Jari Pohjola Jukka Tenho Kari Leino Janne Hakulinen Teemu Skön Rauno Palomäki MhMK VihUA LaihUA KemiUA SuonUA HämUA PaMK KUA JuvaUA PokyUA ParkUA JyvUA AL-AKU PokyUA KuortUA AnkUA AL-Härmä HAU AnkUA JaMoKe AnkUA VarkUA AnkUA HeiUA RUA PiekUA KankUA 3 4 5 2 3 2 3 4 3 3 4 4 3 2 2 3 1 2 2 1 2 3 4 5 1 1 1 32 28 26 23 23 17 17 17 16 16 16 15 14 13 11 11 10 10 10 9 9 9 9 8 7 7 7
10 8
5 6 7
9 22 11 13 14. OriUA Skoda Fabia 1.4, 16V 1 3:20,58 Ahola Minna MikUA Honda Civic 11 3:22,89 Oja Jukka LemUA Renault Clio 1 3:23,83 Noso Annina NuUA Suomalainen Katja ValUA Lipponen Minna Team-Sj Ahola Minna MikUA Toyota Corolla GT Mercedes Benz 190E Mitsubishi Lancer E4 Honda Civic 11 11 11 11 7 8 6 6 7 8 8 7 7 7 7 5 7 7 6 8 8 6 7 7 6 5 7 5 7 8 6 7 6 8 7 6 7 7 6 5 5 3:15,52 3:16,53 3:17,11 3:22,89 2:52,61 2:52,84 2:54,11 2:54,75 2:55,01 2:56,00 2:56,64 2:58,09 2:58,21 2:59,27 2:59,50 3:01,11 3:01,18 3:01,35 3:01,43 3:01,48 3:02,17 3:02,18 3:02,95 3:03,54 3:03,83 3:03,91 3:05,99 3:06,25 3:07,16 3:09,72 3:10,02 3:12,17 3:13,05 3:13,84 3:16,47 3:16,49 3:16,86 3:17,98 3:22,22 3:23,95 3:27,75 2:57,15 3:12,42 3:30,54
XVIII KUTUN KIERROS 18.2.2012 Kiikoisten AS
Luokka SM M
1 2 Jukka Viljanen Jaakko Viljanen Raimo Vennola Jari Kulmala Jari Koivisto Toni Koivisto Tomi Viitala Juha Heikkilä Jussi Koski Eero Koski Esa Yliniemi Stefan Åstrand Jari Ojanperä Riku Rousku Veli-Matti Lundahl Riku Bitter Teemu Hangasmaa Lasse Pajala Jarno Laine Pekka Virtanen Rolf Sjöberg Kari Mamia Anssi Karppinen Timo Saarinen Hannu Koivusaari Timo Mäkelä Mika Lahtinen Jukka Lahtinen Jouko Mattila Esa Tuokko Mauno Virtanen Kari Virtanen Rauli Jalonen Iiro Rousku Matti Raunimo Jari Itäkodes Kauko Ohrankämmen Jari Ohrankämmen Tuomas Korpiaho Miikka Mäenpää Hannu Hämäläinen Heli Immonen Pekka Kaipainen Erkki Laakso Erkki Sinisalo Arto Mattila Sami Heinonen Timo Leppäkorpi Mika Alakoskela Esko Lehtiniemi Kaj Lehtinotko Jarkko Heino Åke Mether Jouni Heikkilä Heikki Lehtonen Petri Hippeläinen Ilpo Ekola Sami Ekola Kari Turtiainen Ari Tuomala Kari Hintikka Kalevi Kaija Vihtori Syynimaa Jani Leppäniemi Jari Rosenblad Ville Väre Petri Kivinen Juha Kivinen Jukka Pumperi Timo Manninen Seppo Järvinen Vesa Karhusaari Jari Mäkinen Jukka Paloposki Teemu Juntunen Niko Viljanen Ari Viertola Arto Malkakorpi Hannu Halme Joni Halme Jarkko Koski Jyrki Vainikainen Petri Keski-Korsu Pertti Keski-Korsu Anssi Vuorinen Hannu Pusa LapUA PRP.fi 4-motion PSAS/KangUA Terra-Team BMW FoSUA Toyota Starlet KiikoisAS/VaToSUA Subaru Justy LaihUA Toyota RAV4 FoSUA/UFAK VW Golf NaSU Audi AAU/RiiUA Audi Coupe Quattro LapUA VW Golf AAU/LamUA Subaru 1.8 Turbo LohUA Daihatsu Charade 4WD TCOF/KangUA Toyota NaSU Toyota RAV4 AL-Lohja Subaru NaSU Mitsubishi NaSU VW Golf NaSU/UFAK Apical Audi JAS Toyota RAV4 AL-Hki/TapUA Hessumobiili AAU TJ-Sähkö Leone RiiUA Subaru AL-Hki/UFAK VW Golf PSAS/VaToSUA Nilan Audi PSAS Audi LapUA/Kurikan UA MAZA HyUA/AL-Lohja Audi HyUA/AAU Toyota Starlet VaToSUA/CCR Mitsubishu Lancer 4wd AL-Härmä Mazda JSAST Subaru WRX Sti FoSUA Toyota Starlet AL-Härmä/VetUA H-Print Micra VaToSUA 2-Värinen Corolla KySUA Mustaruuti.fi Suzuki JSAST Opel JSAST Toyota TAUK Subaru Impreza LapUA Subaru VaaSAS Team Hippo FoSUA HaAS-Suzuki OMU Speedy Bros.micra RaaUA Korsu Suzuki HyUA/TCOF Toyota RAV4 2645 3079 3378 3827 3842 3845 3987 4281 4367 4507 4974 5053 5062 5156 5912 6559 7143
Luokka C
1 Teemu Juntunen Niko Viljanen 2 Ari Viertola Arto Malkakorpi 3 Petri Keski-Korsu Pertti Keski-Korsu 4 Jarkko Koski Jyrki Vainikainen 5 Anita Heino Pasi Winberg 6 Jaana Grankull Kenneth Grankull 7 Vihtori Syynimaa Jari-Pekka Karjanlahti 8 Mika Koivuniemi Mikko Törvi 9 Tero Viinikka Kaarlo Vainikainen 10 Jani Mild Mika Salo 967 1251 1885 1960 1976 2123 2289 2329 2440 2992
3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15
Luokka A
1 2 3 4 5 6 7 8 9 1337 1421 1671 1695 1827 2037 2062 2068 2737
RENGIA-HÄMEENLINNA AS 11.2.2012 Ahveniston AU
Luokka M
1. Sami Heinonen Timo Leppäkorpi 9. 4.
Luokka B
1 2 3 4 2756 5367 5719 5761
Jukka Pumperi Tommi Leppänen Anssi Vuorinen Hannu Pusa
JSAST Opel Corsa HyUA/TCOF Toyota RAV4
6135 7275
Yleinen
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 1 2 3 4 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 1 2 3 1 2 3 Rytkönen Anssi KemiUA Mitsubishi Lancer E6 4 2:44,97 Putkinen Jari MhMK Mitsubishi Lancer E6 4 2:47,91 Tenho Jukka AnkUA Mitsubishi Lancer E6 4 2:48,22 Röyhkiö Tero LemUA Mitsubishi Lancer E6 4 2:48,32 Väisänen Kimmo AnkUA Honda Integra Type-R 3 2:52,22 Suokko Jarmo PokyUA Mitsubishi Lancer E5 4 2:52,33 Itkonen Jani KaMK Mitsubishi Lancer E 4 2:52,47 Lusa Juha PokyUA Toyota Corolla GT 2 2:52,58 Lamminsivu Jari HämUA Mitsubishi Lancer 12 2:52,61 Ollila Tarmo TamUA Ford Escort Cosworth 3 2:54,11 Vähämäki Jukka KuortUA Opel Kadett 3 2:54,83 Korvola Sami PokyUA opel astra 3 2:55,12 Rantasalo Mika RaisUA Opel Kadett E GSi 16V 3 2:55,15 Heikkilä Marko MynUA Toyota Starlet 2 2:55,58 Puhakka Ville ValUA Mitsubishi Lancer 4 2:55,60 Hosike Jarkko AUA Mitsubishi Lancer E9 12 2:55,75 Jääskeläinen Markku VihUA Toyota Starlet 1300 1 2:56,02 Rautiainen Mika PaMK/UA Toyota Corolla GT 2 2:56,88 Vuotari Mikael ParkUA Toyota MR2 2 2:57,36 Pehkonen Jari KUA Honda Integra Type-R 3 2:57,554 Penttinen Mikko LRT Toyota Corolla GT 2 2:57,96 Salonen Ari KokeUA Ford Escort RS Cosw 3 2:58,01 Paronen Marko AnkUA Toyota Starlet 1,4 evo 1 2:58,97 Männistö Paavo-P satamoto Toyota Starlet 2 2:59,25 Tasanko Kari EspooUA Mitsubishi Lancer 12 2:59,57 Korpi Jyrki EPUA Mitsubishi Lan E6.5 12 2:59,61 Mäkelä Kai SäkUA Toyota Corolla GT 2 2:59,79 Anttila Andres AnkUA Toyota Starlet 2 3:00,79 Juhannusvuori Kimmo RaisUA BMW M3 3 3:01,95 Pensikkala Janne KySUA Ford Sierra RS Cosw 3 3:02,25 Kononen Olli-P VuorikMK Toyota Starlet 2 3:02,75 Laine Petri KeurUA Toyota carina 3 3:03,70 Kortesuo Petri NokUA Nissan Micra KitCar 1 3:04,86 Flemming Christian RUFAK Toyota Corolla 1 3:06,65 Roiha Jarkko NokUA Ford Escort RS 2000 3 3:07,05 Suvanto Markku TUA Skoda Octavia 1.8 12 3:09,58 Myyrinmaa Sami NuUA Toyota Corolla GT 2 3:09,73 Leino Kari HeiUA Fiat 600 Abarth 1 3:12,48 Sorjasaari Jyrki RaisUA Fiat 131 Racing 3 3:12,93 Heinua Kari KokUA Mitsubishi Lancer E7 12 3:15,40 Noso Annina NuUA Toyota Corolla GT 11 3:15,52 Suomalainen Katja ValUA Mercedes Benz 190E 11 3:16,53 Lipponen Minna Team-Sj Mitsubishi Lancer E4 11 3:17,11 Tarvainen Matti.J. Mika Alakoskela Esko Lehtiniemi 3. Markku Innala Heikki Komeri 5. Henry Huovinen Mika Kiikkilä 4. Rolf Felin Stefan Felin 6. Hannu Halme Joni Halme 2. Petri Kivinen Juha Kivinen
Juniorit
Vuorisalo Samuli KySUA Honda Civic Type-R Puhakka Rami AnkUA Mitsubishi Lancer E Soini Kalle KankUA Toyota Corolla GT Lehto Mikko HAU Toyota Starlet Peltonen Juho AnkUA Honda Civic Type-R Pummila Juha J-äijät Mitsubishi lancer Sirvio Mika Team-SJ Mitsubishi Lancer E3 Korvola Mika PokyUA Opel Astra GSi 16V Tulla Topi AL-Kniemi Honda Civic Type-R Malinen Marko UuUA Honda Integra Type-R Fält Santeri ValUA Toyota MR 2 Seppälä Jori ValUA Toyota MR2 Pehkonen Toni KUA Honda Integra Type-R Tuori Joni TUA Honda Civic Type-R Marjunen Lauri PaiUA Toyota Starlet Holtinkoski Jukka RoRa Mitsubishi Galant Hurme Kalle NaSU Subaru impreza Seppänen Perttu AL-Kniemi Toyota Starlet Silanterä Tero TUA Opel Astra GSi Jokinen Jari SäkUA BMW M3 Rokka Jani RaisUA Ford Escort Mexico Moilanen Veli-Pekka PaMK Toyota Starlet Rokka Sami RaisUA Ford Escort RS 2000 Nevalainen Hannu VaToSUA Nissan Micra KitCar Lehtisalo Petri MynUA Ford Escort RS 2000 Lappalainen Jukka NilUA Mitsubishi lancer Niini Jesse KySUA Opel Corsa GSi Silvennoinen Kari TamUA BMW 325i Voitto Jarno SaloUA Toyota Starlet Karrila Petri TUA Mitsubishi Lancer E7 Laine Ali KeurUA Toyota carina Hyytiäinen Ville RDT Toyota Starlet Saarinen Sami RaisUA Opel Ascona B Koivula Juha- P UUA BMW M3 Leppänen Joni KannMK Toyota Starlet Uppa Mikael PaiUA Toyota Starlet Kaasman Miikka SatUA Ford KA Kit Car Koirikivi Tomi Suvanto Laura Koivu Ville Tuomela Leif Haavisto Asko Suvanto Reino ValUA TUA HyUA EPUA RauUA MynUA Toyota MR2 VW Golf IV Toyota Starlet
ABC Lapua AS Sprint 2 4.2.2012 Lapuan UA
Luokka M
1 2 3 4 5 6 7 8 Tomi Viitala Juha Heikkilä Rolf Sjöberg Kari Mamia Jukka Viljanen Jaakko Viljanen Kari Turtiainen Jari Kulmala Rauli Jalonen Iiro Rousku Hannu Koivusaari Timo Mäkelä Anssi Karppinen Timo Saarinen Jussi Koski Eero Koski Matti Raunimo Jari Itäkodes Hannu Lehtimäki Ari Uotila Ilpo Puupponen Risto Valkonen Jari Willner Jari Vuorinen Jussi Menna Ari Varjonen Ilpo Ekola Sami Ekola Risto Poutanen Jarkko Minni KiikoisAS/VaToSUA Subaru Justy LohUA Daihatsu Charade 4WD LapUA PRP.fi 4-motion JSAST/KangUA Subaru WRX Sti NaSU/UFAK Apical Audi NaSU Toyota RAV4 TCOF/KangUA Toyota LaihUA Toyota RAV4 JAS Toyota RAV4 NaSU Audi S3 LMM Toyota JSAST Toyota Tercel 3WD RauUA VW AL-Härmä Mazda Kurikan UA Risto Reippaan Justy 1146 1207 1392 1398 1776 1863 2330 2509
Luokka B
5871 8509 8929 9212 9588
4639 4640 6048 6135
Luokka C
1 2 1700 2059 2267 2521 2925 4893
6844 3 7073 4 7939 5 12116 6 12443
Luokka A
1 2 3 4 5 6 1964 2270 2315 2427 2585 2648
Nuoret
9 10 9
Luokka C
1. 6
Lauantaisin palvelemme klo 10.00-13.00. 09-2744 4666 e-mail info@euroracing.fi Arkisin EuroRacing on avoinna klo 10.00-18.00. Kesälauantait suljettu 30.4.-31.8.
EuroRacing on myös FIA:n sertifioima huoltopaikka Lifeline ja Sparco sammutusjärjestelmille. Muistathan,että sammutusjärjelmä on huollettava 2 vuoden väliajoin, näin varmistat sammutusjärjestelmäsi moitteettoman toiminnan.
www.euroracing.fi. 09-274 4460, fax. Varusteet vuodelle 2012
UU TU US
Ajovarusteet
Ajovarusteet
Ajovarusteet
FIA hyväksytyt kilpaistuimet
Hans tuet
Ohjauspyörät ja pikalukot
Ajovarusteet (Made in Italy !)
Peltor kypärät
Kuulokkeet
Turvatankit
Kellot karttureille
Citroen C2R2 kilpaosat, osakitit ja valmiit autot
Katalysaattorit kilpakäyttöön
Vanteet
Nokka-akselit
Racing akut
Trippimittarit - 3 eri mallia
Turvavyöt
Vanteet talvikilpaluihin, 5x16
Kytkimet kilpakäyttöön
Alustan puslat
PIAA lisävalot H4 ja HID
Kynäkamerat
Toimitamme laadukkaat FIA hyväksytyt Lifeline sammutusjärjestelmät, joita valmistetaan niin alumiini- kuin teräspulloilla. Laukaisumekanismiksi voit valita sähköisen tai mekaanisen version.
Euroracing Lahelantie 7, 04300 Tuusula puh