27.4.2012 - 4,00 - 21.vsk
6/2012
Historic-kuljettajat vierailivat Tsekeissä.
Kuva www.sutipro.com
Kimmo Juhannusvuoren vauhtinäyte paikallisille.
Kesän jokkiskausi käyntiin kurakelillä.
Kuva Hannu Tamminen
Kardaaniautot porskuttavat Porissa.
www.saukkolanek.fi
Kuva Toni Ollikainen
2 - HANAA
Basso meni turboautolla menojaan, mutta Andreuccin kanssa oli vielä kisaa, sillä ero häneen ennen lauantaita oli kiinni ajettavissa (31,5 sekuntia), Hänninen totesi. Toisena ajopäivänä sade oli lakannut, ja tienpinta kuivui. Tulos nosti suomalaisparin kahden osakilpailun jälkeen rallin EM-sarjan kärkeen. Kilpailun voittoon ajoi S2000-sääntöön sovelletulla turboahdetulla Ford Fiestalla Italian Giandomenico Basso.
Rallin ensimmäiset ratkaisut nähtiin eilen perjantaina, kun koko aamupäivän jatkuneiden sateiden jälkeen rengasvalinnat iltapäivän viimeiselle neljän erikoiskokeen lenkille nousivat avainasemaan. 29,00/kpl 38,00/kpl alk. Kysy!!!
250,-
avomalli
Juho Hännisen menoa Italian asfaltilla.
Skoda Motorsportin Juho Hänninen ja Mikko Markkula sijoittuivat ralliklassikoiden joukkoon kuuluvassa Rally 1000 Migliassa Italiassa värikkäiden vaiheiden jälkeen neljänneksi. Sinne se auto sitten jäi, Pajunen kertasi.
Jalasjärvi - (06) 4574 674, 0500 561 317, fax (06) 4574 684 myös matkahuolto ja Posti www.lautamakimotorsport.fi
Älä tyydy vähempään.
Mikko Pajunen (oik.) ja Kaj Lindström
PIIKKIRENKAAT RAHAKSI !
Vaihda nyt piikkirenkaasi rahaksi! Tarjoa 15 - 16 tuumaiset renkaasi meille. Avauspäivänä asvalttitiet olivat sateen kastelemia, ja rengasvalinnat näyttelivät suurta roolia. - Perjantain iltapäivän lenkillä tiet kuivuivat sateen jälkeen nopeammin kuin uskoimme. Hännisen johtaessa rallia 2,6 sekunnilla, Mikkelsen teki ajovirheen sateen kastelemalla Lisburnin yleisöerikoiskokeella ja ajoi ulos. Ratkaisu rallin toisesta sijasta nähtiin lauantaina kilpailun pisimmällä 32,51 km mittaisella Colle San Zenon erikoiskokeella, jossa Hänninen puolittain spinnasi ja putosi sen seurauksena rallissa viidenneksi. 68,00/kpl
- sisäreiän halkaisija 65mm
- pituus 100mm, jäykkyydet 4-150 LBS - pituus 150mm, jäykkyydet 300-1000 LBS - pituus 200mm, jäykkyydet 150-1000 LBS - pituus 265mm, jäykkyydet 150-600 LBS - pituus 300mm, jäykkyydet 80-300 LBS - pituus 350mm, jäykkyydet 120-300 LBS
Nyt varastossa edulliset RALLY HELMETkypärät- Hans-klipseillä
umpimalli 261,HANS-kypäriä hyvä valikoima varastossa: - Peltor G79D hans, puhelimilla - OMP JET 10 intercom, peltor-yhteensopivilla puhelimilla - OMP JET 10 - OMP JET 7 - RALLY HELMET - RALLY HELMET, umpikypärä - OMP Speed, umpikypärä - Sparco WTXJ-3 Hans, tähän sopii suoraan vanhan Peltor-kypäräsi puhelimet - lisäksi hajakokoja seuraavista: - OMP Jet 3,5 - OMP Jet 5 Myös HANS-tukia hyvä valikoima varastossa !!!!! OMP:n ja Sparcon ajovarusteita runsaasti varastossa: puvut, hanskat, alusalusetit, kengät !!!! - Venttiilivarrenjatkeita (Lash Cap) hyvä valikoima - 7mm varrelle seuraavat paksuudet: 2,00 / 2,25 / 2,50 / 3,00 / 4,00 / 4,50 / 5,00mm - 8mm varrelle seuraavat paksuudet 1,00 / 1,90 / 2,00 / 3,00 / 4,00 / 5,00mm kaikkien hinnat 4,25/kpl - Veitsivakaajasarjat alk. Seuraava kisamme selviää toukokuun alussa.
Pajunen ajoi luokassaan toisena. Rallin neljäs sija riitti kuitenkin nostamaan suomalaiskaksikon rallin EMsarjan pistejohtoon. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
Keskipinta Oy
Leppäkuja 4, 14200 TURENKI, P. Rallin ratkaisu nähtiin kilpailun viimeisen huoltotauon jälkeen neljä erikoiskoetta ennen maalia. Perä osui johonkin kiveen, ja siitä mentiin tien toiselle puolelle katolleen. Voittonsa myötä Hänninen nousi sarjan yhteispisteissä toiseksi.
VAUHTIPYÖRÄ/KYTKINPAKETTEJA:
- BMW E36/325, sis. Rallin seuraava IRC-osakilpailu ajetaan vappuviikolla Korsikalla, jonne suomalaiskaksikko ei osallistu. 4 kpl kiinnikkeitä - sisäreiän halkaisija 57mm
- pituus 100mm, jäykkyydet 4-230 LBS - pituus 125mm, jäykkyydet 80-300 LBS - pituus 150mm, jäykkyydet 325-1600 LBS - pituus 200mm, jäykkyydet 100-1200 LBS - pituus 265mm, jäykkyydet 75-700 LBS - pituus 300mm, jäykkyydet 50-300 LBS - pituus 350mm, jäykkyydet 60-325 LBS (=0,7-41kg) (=14-53kg) (=58-286kg) (=18-215kg) (=13-125kg) (=9-54kg) (=11-58kg) (=0,7-27kg) (=53-179kg) (=25-179kg) (=25-107kg) (=14-54kg) (=21-54kg)
83,00 33,00 50,00
VARASTOSSA RUNSAS VALIKOIMA KYNÄJOUSIA!
alk. Renault Sportin kutsumana Twingo R2 Evo -autoa ajanut jyväskyläläinen taisteli luokan voitosta aina viimeistä edelliselle erikoiskokeelle asti. Kahden ajetun osakilpailun jälkeen Hänninen johtaa sarjaa kahdeksalla pisteellä. Kunnon asfalttiralli, Hänninen totesi. 330,00 - Huippulaadukkaat Hirscmann-uniballnivelet varastossa. - Se oli pitkä erikoiskoe, ja sain edellä lähteneen kiinni. 60,00/kpl alk. Kaksipäiväisen asfalttirallin aikana Hänninen kävi tiukan sekuntitaistelun sarjan hallitsevaa mestaria Norjan Andreas Mikkelseniä vastaan. 48,00/kpl alk. 60,00/kpl alk. Etenkin kuivalla Pajunen pommitti pohja-aikoja, ja nousi enää vain 31 sekunnin päähän luokan kärkipaikasta ennen keskeytystään erikoiskokeella 14.
Hänninen voitti legendaarisen Irlannin ympäriajon
Skoda Motorsportin suomalaiskaksikko Juho Hänninen ja Mikko Markkula ajoi kauden avausvoiton IRC-sarjan kolmannessa osakilpailussa Circuit of Ireland rallissa Pohjois-Irlannissa. 48,00/kpl 47,00/kpl alk. UUTISIA
Jarmo Lehtisen kolumni
HANAA - 3
Hänninen ajoi rallin EM-sarjan kärkeen
- Renkaanpehmennysneste 2,5ltr - Jokkisikkunaverkot - 45 x 57cm, sis. Maksamme hyvistä rungoista hyvän hinnan
puh. Rallin maalissa Hännisen voittomarginaaliksi kirjattiin 44,2 sekuntia Mikkelseniin. 60,00/kpl alk. - Voittoon ei olisi ollut asiaa, mutta toisesta sijasta pystyttiin taistelemaan. 46,00/kpl alk. Mikko joutui nousemaan autosta ulos työntämään ennen kun pääsimme jatkamaan matkaa. 52,00/kpl alk. Skodan kolmoisvoiton varmisti Tsekki Jan Kopecky 1.39,5 minuuttia kärjestä. 55,00/kpl alk. 31,00/kpl alk. Ralli oli kaikin puolin hieno. Vähän siinä perässä ajaessa keskittyminen herpaantui, ja yhdessä mutkassa linja lipsahti leveäksi. 4 kpl kiinnikkeitä - 50 x 70cm, sis. Erikoiskokeella oli mittaa ainoastaan 1,03 km, mutta norjalaiskuljettaja menetti ulosajossa 40 sekuntia ja peli oli selvä. Meillä oli valittuna pehmeä rengasseos, joka sitten kuivalla asfaltilla suli alle. Hävisimme Andreuccille melkein puolitoista minuuttia ja kisa oli sitten siinä. Tiet olivat haastavia. -Ajan vielä yhden testin ja Korsikalle emme lähde. Rallin kolmella viimeisellä EK:lla Hänninen kellotti kaksi pohja-aikaa ja nousi vielä neljänneksi. teräsvauhtipyörän + 4-lapaisen levyn + GT-Corollan asetelman, huom! kytkimen halkaisija 200mm! - Castrol SRF-jarruneste, 1ltr - varastossa 15 eri penkkimallia koeistuttavana 495,00 465,00 92,00
Pajusen voittotaistelu jäi kesken ulosajon vuoksi
Mikko Pajunen onnistui hienosti Mille Miglia -rallissa Italiassa. teräsvauhtipyörän + 4-lapaisen sintterilevyn + Luk-vakioasetelman - Toyota K-moottori, sis. Pyörähdimme puolittain, mutta jostain syystä peruutusvaihde ei mennyt päälle. - Pätkä oli sellaista auton levyistä. Pajunen ja kartanlukija Kaj Lindström joutuivat keskeyttämään ulosajon vuoksi. (03) 625 760, www.keskipinta.fi - myynti@keskipinta.fi. Kaksikko ajoi koko kilpailun ajan täysin omilla sekuntiluvuilla ja oli vain ajan kysymys, koska toinen heistä tekee ajovirheen
Noalvelu
p
Iskunvaimentajat Alusta- ja jousisarjat
Autourheiluvarusteet
HANS
0207 181 680
NISKATUET alk. Tai oikeastaan kahden, sillä usein sohvalla ( se ensimmäinen) löhöillessäni astelee toinen nelijalkainen ( Masa the Dog) samoille sijoille ja asettuu mukavasti lämmittämään vanhan äijän jalkoja. Alueeltaan ja "fasiliteeteiltaan" on Pesämäen rataalue maamme kärkipäähän kuuluva vauhtikeskus. ANAA-lehti kertoo Suomessa ajettavista autourheilukilpailuista, alan harrastajista ja muista tapahtumista, säännöistä sekä muista ajankohtaisista asioista.
ehti ilmestyy vuonna 2012 (force major) 17 kertaa seuraavasti: 13.01, 03.02, 24.02, 16.03, 05.04, 27.04, 18.05, 08.06, 29.06, 20.07, 10.08, 31.08, 21.09, 19.10, 04.11, 16.11 ja 14.12. Korkeamman sivistyksen matemaatikot laskekoon, kuinka monen prosentin nousua tämä merkitsee. Nyt käynnistyneen yhteistyön myötä sitä voidaan hyödyntää aikaisempaa enemmän, näin saadaan myös voimavaroja alueen edelleen kehittämiseen.
Traktorit, metsäkoneet
Pentti Karala - 040 839 4814
Älä tyydy vähempään.
silikoniletkut
puh. Tiettävästi kyse on erimielisyyksistä rata-alueen kunnostamisen ja kehittämisen suuntaviivoista ja toteuttamisesta. AKK-Motorsportin hallitus käsitteli rengasasiaa tuoreimmassa kokouksessaan. Seuraava iso kisa on Asfalttikunkku, jonka ilmoittautuminen on paraikaa käynnissä. En tiedä, onko nastaulkoneman rajaamista edes ajateltu. 390,-
VAUHTIPISTE.FI
Kuormakatu 17, 20380 Turku
www.pl-center.com
Älä tyydy vähempään.
puh. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
UUDELLEEN OHJELMOINNIT
TEHONLISÄYS, OHJELMOINTI
H-autot, raskaskalusto
DYNOMITTAUKSET
Tuoretta tietoa
Tätä kirjoitettaessa kantautui kännykän kautta tieto siitä, että perinteinen Kardaanikunkku-kilpailu samoin kuin Lempäälän UA:n järjestämä rallicrossin SM-osakilpailu vaihtavat maisemia. Ainakin se parantaisi renkaiden kestoa ja näin pitkässä juoksussa pienentäisi kustannuksia.
BOLT
UUTUUS!
3-kerros ajopuku
FIA 8856-2000 hyväksytty! Paino: 450g/m2 Koot: 46-64 KPL
R800 Rallirenkaat
nyt meiltä! Mestareiden valinta!
560,Stand21
Maahantuojan valtuutettu Ralliautot-Moottorikelkat Mönkkärit- Moottoripyörät
Lähetä iskarit huoltoon pea meille. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
www.spoori.net
Kare Asp
Lehden kustantaja käyntiosoite Hanaa Kustannus Oy, toimitus@hanaa.fi Kauppatie 4, 12700 LOPPI Puh. estotilaushinta suoraan kustantajalta on 50,00 euroa, määräaikaistilaus 57,00 euroa/vuosi 1.1.2012 alkaen. Viime vuonna oli havaittavissa lievää notkahdusta, ilmoittautuneita oli 321. Suomessa vaan halutaan maksimipitoa eli jopa 7-8 millin ulkonemaa. Ne hyödyttävät myös Pesämäessä ajettavan JM- SM kilpailun järjestämistä. Eli välillä alkoi jo tuntua että Kimi ottaa ja voittaa. Valistunut arvaukseni on, että ilmoittautuneiden määrä kasvaa viime vuoden saldosta eli noin 600 ilmoittautuneesta reiluun 750 kilpailijaan. (019) 441 111, fax (019) 762 600 0400 484 212 tai 0500 484 212
AS-Gruppo, Foto-Media, Sami Lappalainen Jarmo Leväsluoto, Tero Lyttinen, Toni Ollikainen, Vesa Rauhala, Jarno Saari, Antero Sirviö, Helena Sydänmetsä, Juha Tolsa, Tarja Varho
MOOTTORIURHEILUN KUVAKAUPPA www.spoori.net/kuvakauppa
SUOMALAINEN AUTOURHEILULEHTI
21.vuosikerta
L
H H
ANAA-lehti on poliittisesti sitoutumaton ja riippumaton autourheilulehti. Kannattaisi ehkä miettiä, mikä ero noilla ulkonemilla on. Nyt sunnuntaina ajetussa kisassa kävi sellainen erikoinen sattumus, etten nukahtanut kesken kisaa. Lyhyemmällä ei tietenkään saada maksimivauhtia, mutta sillä saadaan renkaat kestämään selvästi paremmin. Lempäälän UA ei ole päässyt sopimukseen Kaanaan radan käytöstä. Tässä lehdessä kerrotaan suomalaisen rengasvalmistajan suuresta kaupasta Andros Trophy-jääratasarjaan. (019) 441 111, fax (019) 441 222 postiosoite PL 40, 12701 LOPPI Tilauksiin liittyvät asiat: 0400 490 812 Kare Asp Puh. Sillä herra Räikkönen otti ja säväytti aiheuttaen välillä omituisia tuntemuksia. On mielenkiintoista nähdä, millainen on sen osallistujamäärä. Hyvä näin ja tahti jatkukoon! Hyvällä mielellä olin myös maanantain vaihtuessa tiistaiksi. 4 - HANAA
stee FIA-ajovaru
t
Karen kynästä
U.NET WWW.V EK
Motorsport
Hyvällä mielellä
Allekirjoittaneen salaisiin paheisiin kuuluu silloin tällöin F1-kilpailun seuraaminen nelijalkaisen ystävän seurassa. Saas nähdä. Pohjoismaiden ulkopuolelle Eurooppaan postituslisä on 25.
K T
Päätoimittaja
ilaus käsittäää, ellei toisin kampanjan yhteydessä mainita, aina 16 numeroa. Siellä ajetaan sulassa sovussa 2,5 millin nastaulkonemalla, vaikka ruttua on koneissa yllin kyllin. Niinpä kisajärjestäjät lähtivät tutustumaan Honkajoen Pesämäen radalle. Tulipa katsottua, millaisia osanottajamääriä kevään suurtapaukseksi muuttunut Kupla-Kuhmut jokkiskisa Kokemäellä kerää. Sen voi aloittaa mistä numerosta tahansa, ei kuitenkaan takautuvasti.
Avustajat
Painopaikka
Suomen Lehtiyhtymä ISSN 1235-0524 2011
Ilmoitusmyynti sivunvalmistus
LST-Media Oy/Jorma Mikkola Puh. (019) 441 111, 0500 490 812 ilmoitukset@hanaa.fi. Siellä löytyi yhteisymmärrystä ja pian käynnistyvät radan muutostyöt. Nyt ollaan ilmeisesti päästy harrastuksen lamasta ( oli se sitten taloudellista tai henkistä) kun ilmoittautuneiden määräksi tuli 427. Lehti on erittäinkin riippuvainen Sinusta lukijamme ja ilmoittajamme. Lajiryhmä ei ollut löytänyt nykyiseen maailmaan sopivia muutoksia, joilla rengaskustannuksia saataisiin halvemmiksi. Ihan siihen ei mies vielä nyt yltänyt, toki hän näytti eräälle saksalaiselle suutarille, että kyllä tauoltakin voi tulla kilpailukykyisenä takaisin radoille
KLO 24 M it ja Historic EN KITI:IN Naiset, Senior MOITTAUTUMIN IL nen, Juniorit, Luokat: Ylei
LUEELL A LOMAKYL ÄN ASARJAN OSAKILPAILU
KOKKOLA RALLISPRINT 19.-20.5.
- Vauhdikas asfalttirata Kokkolassa Jänismaan teollisuusalueella ajetaan sunnuntaina toisinpäin kuin lauantaina. 1600 ja yl1600cc, - A-juniorit sekä -85 (JI) kuutiotil. vapaa) (kolme luokkaa) - Seniorit (yleinen ja A)
BMW Xt rem osakilpae-sarjan ilu
Ilmoittautuminen päättyy 28.5. Luokkavoittajien kesken arvotaan autotallin ovi. - Ilmoittautuminen molempiin kisoihin päättyy KITI:ssä 13.5. - Lauantain kisa alkaa 16.30 ja sunnuntaina 12.00. Luokka myös kaikki ralliautot 2WD. - Luokat yleinen, juniorit, nuoret, naiset, seniorit, V1600 ja Historic. KILPAILUJA
HANAA - 5
OVISEPÄT RALLI
Neljä erikoiskoetta, 55 kilometriä. Sama reitti kuin 2011.
SM-luokkien lisäksi monelle muutakin: - Suomi Cup (yleinen ja A) - Historic (-81 G2+H+I enint. klo 21.00 - järjestää: Lapuan UA - www.lapuanua.fi
.uau.
Myllypadontie, 01760 Vantaa Liput 10 alle 12 -vuotiaat ilmaiseksi
®
TULE SEURAAMAAN VAUHDIKASTA AUTOKILPAILUA, NÄE RALLIAUTOJA JA KOE VARIKKOTUNNELMAA!
A I GENDA SPRINNEN LE R T
KESÄN AVAUS
LA 19.5.2012 klo 17.00
INT 2012 HISTORIC-SPR ENNESSÄ 11.5. - Osanottomaksu 80 /kisa, josta 20 menee luokkavoittajille jaettavaan palkintokassaan. Lähde mukaan kevään kovimpaan kisaan! Ilmoittautuminen päättyy 14.5.
Nuotilla tai ilman...
26.5.2012 Joutsassa
Tervetuloa!
Jyväskylän UA
JM-SM-ESIKISA
Pesämäki, Honkajoki Ajettavat luokat EVK, yleinen, naiset ja nuoret
(naiset ja nuoret vetoketjuna, ei samaa autoa)
Viimeinen tilaisuus! Tule tutustumaan tämän vuoden SM-rataan
KOUVOLAN KUOPAT
19.5.2012 klo 11.00 - Tykkimäen moottoriradalla
Ajettavat luokat nuoret/naiset, yleinen, evk ja papat
Kilpailijat HUOMIO! Kouvolan Tykkimäen AINOA jokkiskilpailu 2012!
su 13.5.2012
JM-SM YLEINEN
HYVÄT PALKINNOT
Lisätietoja kisasta Hannu Kettunen 045 6757 045
KAIKKIEN KILPAILIJOIDEN KESKEN ARVOTAAN 1000 ARVOINEN TAVARAPALKINTO!!!!!
EVK:n voittajalle noin 600 ja nu/na -luokan ykköselle noin 300:n palkinto
www.pesamaki.fi
7.-8.7.2012 - HONKAJOKI Honkajoen MK/UA Noormarkun UA/MK
Yleisen voittajalle ilmalämpöpumppu (arvo 900) Pappojen ykköselle ilmalämpöpumppu (arvo 600)
MUKAAN OTETAAN YHTEENSÄ 250 KILPAILIJAA!
Tervetuloa Tykkimäkeen! Kouvolan Seudun AU
Tervetuloa ! Honkajoen MK/UA - Noormarkun UA/MK
GLi Rallispecial
Vantaan Vauhtikeskuksessa
27.5.2012 klo 11:00
SM-ralli
9.6.2012 Lapualla kesäkauden avaus.
Neljä erikoiskoetta, noin 83 km. klo 23.59.
Kokkolassa kajahtaa!
LIPUT LIPUT
8
LISÄTIETOJA : www.savonlinnanua.net tai Urpo Kosonen 050-567 0482
SAVONLINN
AN
URHEILUAU
.
MAJOITU MUKAVASTI KERIMAASSA!!! WWW.KERIMAA.FI
Kahden kisan nopeimmalle luokassaan rahanarvoiset palkinnot.
Tervetuloa Kokkolaan! järjestää Kokkolan UA
TO
ILI JAT RY. Mukana 17 luokkaa, joista kuusi ajetaan nuotista
Pohjankyrön UA. Lue lisää kitistä Tervetuloa ! Pudasjärvi Racing Team 2000
Tunnetusti hyvät palkinnot!
Monako on yllättävän lähellä!
Lisätiedot: Martti Lehtinen 040 541 5959. Nuoret ja Naiset ajetaan vetoketjuna, samalla autolla ajaminen ei mahdollista. Upeat tavarapalkinnot jokaisen luokan 3:lle parhaalle. Pääsyliput 10 alle 12-vuotiaat vanhempien seurassa ilmaiseksi. Lisätietoja kilpailun johtajat Esko Mäkinen 0400- 687833 ja Topi Korhonen 0400-512056
La 19.05.2012 klo 11.00 alkaen Alahärmä, Kalmookangas
Luokat: yleinen, naiset, nuoret, EVK
Huippuhyvät palkinnot!
Mm. 6- HANAA
KILPAILUJA
La 28.4. Tervetuloa ! Sastamalan Autourheilijat ry.
www.hyua.fi
2012 JM-KILPAILU
Lauantaina 12.5. Tervetuloa viettämään vauhdikasta päivää Hyvinkäälle!
KUPLA-Kuhmut
Liput 8, alle 12-v ilmaiseksi
- Tervetuloa kevään suurimpaan sorakisaan - Tervetuloa kevään suurimpaan sorakisaan - Tervetuloa kevään suurim-
MONAKO GP-jm
su 27.5.2012 klo 11
Ajettavat luokat: nuoret, naiset, EVK ja yleinen.
LÄHIVAKUUTUSAJOT su 20.5.2012 klo 10 Pudasjärven Lentokentällä
Kokeilukisa - Valitse itse minkä hintaisella autolla ajat! Voit ilmoittua 1.200, 1.600, 2.000 tai 2.500 euron arvoisella autolla, maksat vastaavasti osallistumismaksua joko 25, 40, 60 tai 80 euroa hinnan mukaan. klo 11.00: naiset, nuoret, kuplat Su 29.4. klo 12
03 .06.2012 HOLLOLA KUKONKOIVU
KOMOSTENKYLÄN RADALLA, HEINOLASSA
Te r v e t u l o a !
LIPUT 8
Alle 12 v ilmaiseksi
Vauhtia ja jännitystä Ylämyllyn radalla!
Jokamiehenluokan perinteinen
KEVÄT MYLLY su 20.5.2012 klo 12.00
Joensuun Moottoriurheilukeskus, Ylämylly
Kansallinen JM-kilpailu ja alue 3 aluemestaruusosakilpailu Ilmoittautuminen: KITI-kisapalveluun 15.5.12 klo 21 mennessä Ajettavat luokat: Nuoret, naiset, yleinen etuveto/kardaani, yleinen ja pappa Nyt kaikki joukolla Joensuuhun kilpailemaan isosta palkintopotista. Teemu Mäkinen 0400-523 030
Palkintojen yhteisarvo yli 5000 euroa!
Järj. klo 10.00: yleinen ja papat
Kokemäellä, Risten radalla 28.-29.4.2012
III Helatorstai JM
17.5.2012
Hyvinkään Vauhtipuistossa
Ajettavat luokat ja ajojärjestys EVK / Yleinen / Nuoret / Naiset. Luokat: yleinen, naiset, nuoret, EVK ja seniorit. Ilmoittautumiset KITIssä. Järjestäjä varaa oikeuden yhdistää luokat. Kilpailu alkaa 10:00. Osallistumismaksu 25 ennakkomaksulla ja 40 kisapaikalla maksettuna per luokka. Yleisen voittajalle Alucarryn traileri Kaikki Finalistit palkitaan
Tervetuloa!
Joensuun UA
Tied
Suonenjoki JM 29.-30.9. le
Yhteistyössä
Team Niemi Autokorjaamo Simonen Ky Kulmar Ky Päijät-Hämeen Kiinteistörappaus Oy Eräpolku Racing Team jokkis.net. KILPAILUJA
HANAA - 7
Yksi ja ainoa jokkissarja
EVK-sarja 2012
www.jokkis.net
Suonenjoen UA Päijät-Hämeen UA 27.5. JM-Paltanen
erilaisia autoja, erilaisia ajolinjoja, erilaisia tilanteita, erilaisia ratoja
Sarj a esim ssa hy v vari . Rospuutto JM Kotkan UA Pieksämäen UA 25.8. sarjav ät palk kko telt oittaja innot! l taa ym. Päijät-Hämeen Ajo 30.6.-1.7
Lisätietoja: kilpailunjohtaja Jussi Perälä, p. Rallin reitti on yhtä pientä muutosta lukuunottamatta sama kuin 2011. Liput tapahtumaan maksavat 10 euroa, alle 12-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi.
POPPankki SM-ralli avaa SM-kesäkauden
Rallin SM-sarjan kesäkausi starttaa 9.6. ja 29.6.
Liput 15 alle 12 v ilmaiseksi. 8 - HANAA
KILPAILUJA
Black Rocket ralli avaa kesäkauden uuden konseptin kera
Toukokuun 19. Kilpailun säännöt löytyvät joko KITI-kisapalvelusta tai kilpailun kotisivuilta www.blackrocketralli.com josta löytyy paljon muutakin hyödyllistä tietoa kilpailusta.
Ovisepät Rallin ilmoittautuminen vauhdissa
Toukokuun 26. Erityisen konseptin takia osanottajamäärä on rajattu 60, joten mukaan haluavien on syytä ilmoittautua pika pikaa. Ovisepät Ralli on oiva tilaisuus testata kalustoa kesän kilpailujen kynnyksellä, joten viivalle odotetaan muitakin rallin SM-sarjasta tuttuja kuljettajia. Perinteitä vaalitaan kuitenkin kilpailun nimen suhteen, sillä turenkilainen rengasalan yritys, Keskipinta Oy haluaa olla vahvasti mukana tukemassa janakkalalaista autourheilua. Mahdollinen karsinta suoritetaan luokista 7 17. jolloion kisa käynnistyy kello 11. Vantaalla
Vantaan Vauhtikeskuksessa ajetaan taas rallispecial-kilpailu. Siirtymien osuus on noin 38 kilometriä. Karsinnan perusteina käytetään kilpailijan edustaman seuran sijaintia ja ilmoittautumisjärjestystä. Myös
historic-autoille on oma nuottiluokka, joten kisasta voi hakea tuntumaa esimerkiksi kesän Lahden EM Historic -osakilpailuun. Ovisepät Rallin nuottiluokkiin on saatu kovia kiinnityksiä, sillä viivalla nähdään muun muassa Esapekka Lappi, Juha Salo ja Joonas Lindroos. Kilpailun ilmoittautuminen päättyy 14.5. Rallin ennakkotutustumispäivä on perjantai 8.6. Luokkia on kolme: Yleinen, Ajuniorit ja B-juniorit. Ovisepät ralli tarjoaa kuljettajille yhteensä 17 eri luokkaa, joista kuusi ajetaan ennakkotutustuttavina ja loputennakkotutustumattomina. päivä Joutsassa ajettavan kansallisen Ovisepät Rallin säännöt on julkaistu KITI-kisapalvelussa ja ilmoittautuminen on alkanut. Kilpailuun ilmoittautuminen on jo käynnissä, ja se päättyy 9.5. Kilpailu tarjoaa monipuolisten luokkien ja haastavan 55 kilometrin mittaisen reitin lisäksi mahdollisuuden taistella erikoispalkinnosta, joka on varmasti autoihmisten mieleen. Reitistä jää kahdeksan kilometriä pois kolmannelta erikoiskokeelta. Lapualla ajettavalla POPPankki rallilla. Viime vuodesta poiketen kilpailukeskus ja huoltoparkki siirtyy Lapuan kaupungin
Muista ilmoitella kisoistasi ajoissa!
Seuraavat Hanaa-lehdet ilmestyvät 18.5., 8.6. ja mukaan otetaan yhteensä 180 kilpailijaparia. 050 443 2582
GLi Rallispecial 27.5. Jokaisen erikoiskokeen jälkeen on huoltomahdollisuus. Tauon jälkeen vaihdetaan ajosuuntaa ja ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta. Tällä kertaa mukaan otetaan ainoastaan kaksivetoisilla autoilla ajavia kuljettajia. Kaikkien luokkavoittajien kesken arvotaan kilpailun pääyhteistyökumppanina toimivan Ovisepät Oy:n toimittama laadukas autotallinovi avaimet käteen periaatteella asennettuna. Lähtöjärjestyksenä käytetään luokkien numerojärjestystä eli nuottiluokat lähtevät matkaan ensimmäisinä. klo. 18:00. Ajankohta on sunnuntai 27.5. Järjestäjänä on Uudenmaan AU. Neljän erikoiskokeen mittainen pienoisralli toteutetaan niin, että yhtä peruserikoiskoetta ajetaan kaksi kertaa yhteen suuntaan. Yhteismittaa neljälle erikoiskokeelle kertyy 31,4 kilometriä. Kilpailukeskus sijaitsee Sotkalinnan tanssilavan alueella Rengossa, jossa on myös huoltoparkki. päivä ajettava Black Rocket ralli toteutetaan perinteisestä kaavasta poiketen
Suuri soralla ajettava kisa on KuplaKuhmut, jotka päästellään nyt 28.-29.4. Päijät-Hämeen UA ja Wurth Oy tarjoaa jokaiselle kilpailussa mukana olevalle Kilpa-autolle hyvän kohtelun lisäksi laadukkaan alustasuojan ja öljynimeytysmaton. Lisää tietoa saa Kokemäen UA:n nettisivuilta.
HANAA - 9
Kisassa ajetaan yleinen, naiset, nuoret, EVK ja seniorit. 3.6.2012 suuntana Hollola ja Kukonkoivu. Järjestäjä varaa oikeuden yhdistää luokat. Muista myös Syöte-ajot juhannuksena.
XXIII Asfalttikunkku, Kemoralla Vetelissä
Jälleen on kevät koittanut ja sulattanut melkein kaikki lumet Suomen suurimman jokamiesluokan kilpailun, Asfalttikunkun tieltä. Ruokailu ja muut viihtyvyyteen liittyvät palvelut ovat riittävät. Jokamiesluokan keväiset suurtapahtumat odottavat. Rataa ja koko aluetta on laitettu kilpailukuntoon useamman vuoden aikana ja odotetaan lämpimiä kevätsäitä, että päästäisiin viimeistelemään aluetta arvokilpailulle sopivaksi. päivänä ajetaan Raaseporissa Laattamestarit Rallisprint. Luokkina on tutusti yleinen, naiset ja nuoret sekä etuveto/kardaani. Kerimaa-sprintin viikonloppuun on mukava yhdistää kilpailun lisäksi myös lupsakka viikonloppuloma. Nuoret ja Naiset ajetaan vetoketjuna, samalla autolla ajaminen ei mahdollista. klo 20 mennessä Kitiin. Lisää rallista kitissä sekä Urjalan UA:n nettisivuilla www.urjalanua.fi
Meno jatkuu rallicrossilla
Seuraavassa viikonvaihteessa samalla radalla avataan rallicrossin SM-kausi. Heiltä saa myös lisätietoja kilpailusta.
Kouvolan Kuopat Tykkimäessä
Tykkimäen moottoriradalla päästellään Kouvolan Kuopat päivämäärällä 19.5. Ajettavat luokat ovat nuoret/naiset, yleinen, evk ja papat. Vuodesta 1997 lähtien vuotta 2008 lukuunottamatta joka vuosi ajettu kilpailu keskittyy Kerimaan Lomakylän alueelle. Lisätietoja kisasta antaa Hannu Kettunen 045 6757045
Perinteinen Jm-Juhannus Kärppämäessä 22-23.06.2012.
On jo 27 kerta kun jokkiskuljettajat perheineen kokoontuvat Kauhavalle Juhannuksen viettoon. Jatkoon päässeet ratkaisevat yleisen luokan Asfalttikunkun voiton sunnuntaina. PokyUA toivottaa kaikki joukolla kisaamaan tämän vuoden JM-SM-Liiga areenalle huippupalkinnoista! Tiedustelut: Teemu Mäkinen 0400-523 030
Muista ilmoitella kisoistasi ajoissa!
Seuraavat Hanaa-lehdet ilmestyvät 18.5., 8.6. Kisan jälkeen on juhannusaattona jälleen loistava tilaisuus jatkaa Juhannusta Lentäjien juhannusjuhlilla seuraten Ohjelmalavan tapahtumia sekä loistvaa lentonäytöstä. KILPAILUJA
keskustaan. Risten radalla. Noin 2,5 kilometrin mittaisen radan voi luonnehtia sisältävän neljää erilaista tieluonnetta. Lauantaina ajetaan naiset, nuoret ja kupla-luokka. Seniorit luokka ajetaan kokonaisuudessaan lauantaina ja nuoret sekä naiset karsii lauantaina sunnuntain finaaleihin. klo 23.59 mennessä. Kilpailu alkaa 10:00. Veteli Urheiluautoilijat ahertavat kasaan perinteistä kilpailua, joka ajetaan vapun jälkeisenä viikonloppuna 4-6.5.12 Kemoran moottoriradalla. Luokkina ajetaan Papat, Naiset ja Nuoret limittäin ja sen jälkeen Yleinen. kerran. Pääsyliput 10 alle 12-vuotiaat vanhempien seurassa ilmaiseksi. Nuorten luokka aloittaa lauantain ja päivä jatkuu yleisen luokan karsinnalla. Kaikki luokat ajetaan limittäin myös lauantaina, joten samalla autolla ei voi ajaa eri luokissa. Varikkoranneke 20 euroa koko viikonloppu. Lapset alle 12v. Ajettavat luokat ja ajojärjestys EVK / Yleinen / Nuoret / Naiset. Ensimmäinen lähtö starttaa klo 12!
JM Jyrängön Kuohut Heinolassa la. Myös palkinnot eroavat normaalista kansallisesta kilpailusta. Ajettavat luokat ovat : I päivä Nuoret, Naiset ja EVK. Tämänvuotinen kisa noudattelee perinteistä hyväksi todettua kaavaa. toukokuuta Kerimäellä ajettava perinteinen, kansallinen Kerimaa-sprint on myös Historic Rallisprint -sarjan kuluvan vuoden kolmas osakilpailu sekä AKK:n Kaakkois-Suomen alueen aluemestaruusosakilpailu. 12.5.2012
Perinteinen Jyrängön Kuohut JM-kisa ajetaan Heinolassa lauantaina 12. Ilmoittautuminen päättyy molempiin kilpailuihin sunnuntaina 13.5. Palkinnot on tuttuun tapaan hyvät, sillä niin kuin kisan nimikin kertoo, on yleisen voittajalle luvassa taas Alucarryn traileri. Ilmoittautuminen päättyy poikkeuksellisesti torstaina 10.5.2012 klo 23:59. Kilpailunjohtajina toimivat Pasi Korkiamäki 040-737 1198 ja Tuomo Luodes 0500239 336. Kisan päivämäärä on lauantai 12.5. klo 23.59 mennessä. Kilpailupaikkana on Kalmookankaan moottorirata, Härmä. Asuntoautoille ja -vaunuille on oma alue radan vierellä. Perheen pienemmille ja miksei myöskin isommille on paikalla Tivoli Sariola. Yleisölle järjestäjä tarjoaa viihdyttävän ja nopeatempoisen kilpailun pääsylippua vastaan. Mukaan sarjaan ilmoittautui yli 90 kilpailijaa. Osallistumismaksu 25 ennakkomaksulla ja 40 kisapaikalla maksettuna per luokka. Kilpailukeskuksena toimii totuttuun tapaan Nuutajärven Lasitehdas piha-alueineen. Lisäksi lähistöllä ovat myöskin mm.Power Park ja Härmän kuntokeskus.
Kerimaa myös Historic Rallisprintin osakilpailu
Lauantaina 19. (Päijät-Hämeen UA) Kukonkoivussa.
Nuutajärven Lasi-ralli kesäkuussa
Nuutajärven Lasi-ralli on tänä vuonna Rallin Suomen juniorimestaruussarjan, Naisten SM-sarjan sekä Teijo-Talot Historic Rally Trophyn osakilpailu. Ja EPUA:n kisathan on viikkoa ennen Vetelin rallicrossi-kilpailua. klo 18 mennessä KITI-järjestelmän kautta. Vaihtoehtoisesti voi ostaa koko kisan kattavan päivä/ varikkolipun 40 :lla. Hintaluokka ei siis vaikuta kilpailemiseen, vaan hintaa käytetään ostomenettelyssä. Sun-
Pudasjärvellä kokeillaan erihintaisilla autoilla
Pudasjärvi Racing Team 2000 järjestää sunnuntaina 20.5.alkaen klo 10 Pudasjärven lentokentällä Lähivakuutusajot -kokeilukisan, jossa kilpailija määrittelee autonsa hinnan ja maksaa sen mukaan osallistumismaksun. Ilmoittautumiset KITIssä. Sprintistä puolestaan löytyy tietoa mm. EPUA:n järjestämät kilpailut ajetaan viime vuoden tapaan Roveksen teollisuuusalueella ja kilpailukeskuksena on Maakunnan Auto. Kilpailu aloitetaan yleisellä luokalla, ja sitten naiset ja nuoret ajavat limittäin ja lopuksi EVK-luokka. Aikataulua päivitetään koko viikonlopun osalta VetUa:n nettisivuille, www.vetua.fi ja lopullinen (tavoitteellinen) aikataulu julkaistaan ilmoittautumisajan päätyttyä. Kilpailukutsu löytyy ja ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa www. Tätä seuraa reilun puolentoista kilometrin mittainen päällystämätön osuus, jonka alkuosa on leveämpää, kovapintaisempaa ja kovavauhtisempaa valtiontietä ja loppu kapeampaa kylätietä. Tällä kertaa kaikki toiminnot ovat keskitetty Nuutajärvelle. Mm. Asfalttikunkun päiväliput maksavat 10 päivältä. vanhempien kera veloituksetta. Rallissa ajetaan kuusi erikoiskoetta yhteismitaltaan 72 kilometriä. Viime vuodesta saatujen palautteiden myötä rataprofiilia pyritään hiomaan enemmän ajettavammaksi muutamista kohdista. Kilpailun järjestää jo 1978 alkaneella kokemuksellaan Heinolan Urheiluautoilijat. Kokkola on siis hyvässä ajankohdassa testata asfalttikalustoa kesäterään.
JM Tuusniemi ratkaisee nuorten ja naisten mitalit
Nuorten ja Naisten SM 2012 ajetaan Tuusniemellä Turkkimäen radalla ja mukana myös Seniorit totuttuun tyyliin. ja 29.6. Palkinnot ovat myös mukavaa luokkaa. Tervetuloa viettämään vauhdikasta päivää Hyvinkäälle!
Mäntän Seudun OP Sprint ajetaan helatorstaina
Toukokuun 17. klo 21.00 mennessä. JM-Paltanen (Pieksämäen UA), 25.8. Seniorit (yleinen ja A-jun). Kilpailu alkaa jo kello 12.00, joten kauempaakin ehtii kotiin ennen illan pimenemistä. Koi-Sav Ua toivotaa niin kilpailijat kuin yleisönkin lämpimästi tervetulleeksi vuoden 2012 JM Nu/Na SM-taistoihin Tuusniemelle! Lisätietoja: www.koillis-savonua.fi
Helatorstaina 17.5. Osanottomaksun ollessa 80 per kisa, menee siitä 20 yhteiseen palkintopottiin. Erot tulevat myyntihinnasta ja osallistumismaksusta.. Kisa on kolmipäiväinen, jossa mukana ovat seuraavat luokat: Naiset, Nuoret, Etuveto- ja kardaani sekä yleinen. Kiti kisapalvelussa. majoituksista www.lapuanua.fi nuntaina kello 10 alkaen päästelevät papat ja sitten on vuorossa yleinen. Lähtövaloista startataan mielenkiintoisia korkeuseroja sisältävälle puolen kilometrin asfalttiosuudelle. Tiedustelut Martti Lehtinen 040 541 5959.
EVK-sarja käynnistyy toukokuun lopulla
EVK-sarja 2012 käynnistyy 27.5. Järjestäjänä on KSAU. päivänä eli helatorstaina on tarjolla Mäntän keskustassa jälleen vauhdikasta menoa. Kisa ajetaan lauantaina 16.6. Erikoisuutena on se että, 2,3 kilometrinen rata kurvaillaan sunnuntaina toiseen suuntaan kuin lauantaina. Kilpailukeskus ja varikkoalue sijaitsevat jälleen koulutuskeskuksen tiloissa ja pihamaalla. Kilpailut alkaa lauantaina 9.6. Ilmoittautuminen Seinäjoen molempiin kilpailuihin loppuu sunnuntaina 29.4. järjestäjän kotisivuilta www.savonlinnanua.net tai kilpailua jo yhdeksättä kertaa luotsaavalta Urpo Kososelta puh. jokkista Hyvinkäällä
Helatorstaina päästellään jokamiesluokan kisaa Hyvinkäällä. Siinä ajavat yleinen sekä A- että B-junnut kaksivetoisilla autoilla ilman tilavuusrajoitteita. Kaikkiaan kilpailijoita Raaseporissa on 132! Sarjan toinen ja kolmas osakilpailu kaasutellaan Seinäjoella 5.-6.5. Ilmoittautuminen päättyy 5.6. Nyt uutena luokka 19 SRC-autoille. klo 11. klo 12.00 ja sunnuntaina 10.06. Kilpailuun ilmoittautuminen päättyy maanantaina 28.5. Luokkia löytyy normaaliin tapaan lähes kaikille. Lisätietoja mm. Varikkoalue tulee riittämään ainakin 250 kilpailijalle. alkaen klo 10. Huhtikuun 29. Auton hintarajat 1.200,-, 1.600,-, 2.000,- ja 2.500,- Vastaavat osallistumismaksut 25,-, 40,-, 60, - ja 80,-. Perinteiseen tapaan kilpailussa on joka luokassa hyvät palkinnot. Pääsyliput maksaa á 8 - 2 kpl samanaikaisesti ostettuna 15. Kaikki osallistujat saavat arvokkaat muistolaatat. European Speed & Rally Club ry:n järjestämä Mäntän Seudun OP Sprint järjestetään siis tulevanakin helatorstaina. 050 5670482.
Alucarry-Touko-JM Kalmookankaalla 19.5.2012
Pohjankyrön urheiluautoilijoiden perinteinen Touko-Jm on seuran vuoden ainut kilpailu. tuplajatkot Seinäjoella
Rallisprintin asfalttisarjan eli Future Cupin avaus on edessä. Yleinen, juniorit, nuoret, naiset, seniorit, V1600 ja Historic. Monako GP-JM järjestetään su 27.5. Alle 12v ilmaiseksi. autourheilu.fi ja siellä KITI-kisapalvelu. 044-5489504 ja Tiina Kaukolalta puh.040-9639139 Majoitustiloja voi kysellä Kesähotelli Tuppiroskasta 06-2181500 tai Hotelli Kantrista Kauhavalta 06-4348700. Lisätietoja Kiti-palvelusta tai www.epua.fi.
Monako on yllättävän lähellä
Sastamalan AU kutsuu kaikki kilpailemaan suositulle Monakon radalle. Kisat ajetaan takavuosilta tutulla radalla Jänismaan teollisuuusalueella. Tiedustelut p. Kahden kisan yhteisajassa eli neljässä lähdössä luokassaan nopein ollut saa rahanarvoisia S-ryhmän lahjakortteja palkinnoksi. Monipuolisen lomakylän palveluista ja majoitusvarauksista kertoo sivusto www.kerimaa.fi. Sarjan muut kilpailut ovya 30.6.-1.7. Kilpailuun otetaan mukaan vain 160 kilpailijaa, sarjaluokat ovat tietenkin etusijalla. kaikkien kesken arvotaan tonnin arvoinen tavarapalkinto. Kaikki finalistit palkitaan. Lisäksi kuljettajien kesken arvotaan tavarapalkinto. Kilpailu käydään Komosten kylän radalla Heinolan kaupungin pohjoispuolella (osoite Komostentie, Heinola). Mukaan ilmoittautui yli 420 kilpailijaa. Kaikki ajavat kuitenkin valitsemissaan luokissa samoista palkinnoista. Kilpailu ajetaan normaalina kaksipäiväisenä Juhannuskisana. Kisa on ainoa Kouvolassa tänä vuonna ajettava jokkiskisa. Mukaan SM-sarjaan on ilmoittautunut noin 70 kilpailijaa, lisäksi odotetaan kisoihin mielenkiintoisia vieraskuljettajia.
Kukonkoivu JM jo neljättä kertaa
Kukonkoivussa tapahtuu taas! Kansallinen, kohtuukestoinen jokkiskisa odotettavissa. Palkintoina on kaikissa luokissa ensimmäisille ja toisille Skootterit ja kolmansille Mig hitsauslaitteet. Luokkia kolmen SM-luokan lisäksi löytyy Suomi Cup (yleinen ja A-jun). 8 parasta palkitaan esinepalkinnoin ja pokaalit kaikille finalisteille. Jo kilpailun nimi Tekno-Kouru Jm-Juhannus kertoo että Palkintona on mm. Yleisön ranneke yhden päivän lauantai tai sunnuntai 10 euroa ja kahden päivän ranneke lauantai + sunnuntai 15 euroa. Radalla on ratkottu SM-pisteitä vuosina 1999 ja 2001. Varikkolippu maksaa 30 kolmelta päivältä. Radan viimeiset sadat metrit ovat jälleen asfaltoituja. toukokuuta jo 34. Historic (yleinen ja A-jun.) sekä A-junioreille kolme luokkaa. Ilmoittautuminen kilpailuun alkoi 8.4. Kisassa ajetaan luokat yleinen, naiset, nuoret ja EVK ja on jo tunnetusti hyvät palkinnot. klo 11.00. peräkärry Kilpailusta saa lisätietoja Jari Kaukolalta puh. Yleisölle pyritääm saamaan parkki- alueeksi aivan kisa-alueen ohitse menevä kantatie, jolloin kävelymatka radalle ei muodostu liian pitkäksi. Kotkan UA:n järjestämällä Rospuutto-JM: llä. Sarjakilpailujen lisäksi ajetaan vain yksi oheisluokka. Lauantain kisa alkaa klo 14.00 ja sunnuntain klo 12.00. Palkintojen yhteisarvo 17500 euroa. Eli ei pelkkä F-ryhmä. 0400 380 616/Timo Roininen. aineistopäivät viikkoa ennen.
Jorma Mikkola 0500 490 812 tai jorma.mikkola@hanaa.fi
Kupla-Kuhmut taas Kokemäellä
Ennen kuin huomataankaan, ollaan taas kesäkaudessa. Lauantaina kaasuttelut alkaa klo 16.30 ja sunnuntaina klo 12.00. Torstai on varattu harjoitteluun ja itse kisaa käydään perjantaista sunnuntaihin. Tervetuloa Heinolaan!
Kokkolassa kaksi päivää rallisprinttiä asfaltilla
Kokkolan UA järjestää toukokuun 19.-20.päivinä erilliset rallisprint kilpailut. Tervetuloa Kemoralle!
Future Cup käyntiin Raaseporissa. Suonenjoki JM (Suonenjoen UA) ja päätöskilpailuna Päijät-Hämeen Ajo 29.-30.9. Hyvistä palkinnoistaan tunnettuun kilpailuun odotetaan runsasta osanottoa niin kuljettajien kuin katsojienkin puolesta. Ilmoittautuminen 7.5. Rata-alue on suhteellisen pienelle alueelle rakennettu, aivan kaupungin keskustaan ja asutusalueille. Luokkia löytyy joka lähtöön. Luokka myös kaikki ralliautot 2WD. Toisena päivänä ajetaan yleinenluokka ja kilpailun päättävät kaikkien riemuksi paapat. Puhelimitse apua saa kilpailusihteeri Anneli Kaupilta numerosta 0400482 858 tai sähköpostitse anneli.kauppi@phnet.fi. Varsinainen kisa aloitetaan perjantaiaamuna naisten luokalla, tämän jälkeen paremmuutta mitataan etuveto ja kardaaniluokassa
Rakensin autoa vuoden verran, ensimmäisen kisan ajoin vasta syksyllä 2005, jutteli Jaakonsaari. Kisassa taas pyrin ajamaan mieluummin hieman varmaan päälle kuin hirveällä riskillä, selvitti Jaakonsaari taktiikkaansa. Tämä oli varmaan yksi syy Jaakonsaaren autovalintaan. Kaikin puolin kiva ralli oli. Välillä tuntuu, että on tahallaan jätetty rypemispaikkoja. Myös kääntymismerkit niihin paikkoihin, mihin se kuuluu, Jaakonsaari valaisi mielipidettään. Viime vuoden nelonen Jaakonsaari laskeskeli jo viime syksynä, että talvella pitää ottaa mahdollisimman monta pistettä taistellakseen mestaruudesta. Varsinkin nelonen oli tosi hieno pätkä. Uskoisin, että ehjällä suorituksella olisi aika ollut huomattavasti parempi. Erityisen tyytyväinen olen, kun pystyin jättämään Kallion taakseni. Varman päälle ilman ihmeempiä riskejä mentiin. Kahdella ensimmäisellä pätkällä koettiin kauhusekunteja. Auto on siisti, mutta tarroja ei autosta juurikaan löydy. Tiestö ei ollut turhan vaativaa. Tässä ehkä syy myös kohtuulliseen menestymiseen, arveli Jaakonsaari ja on varmasti oikeassa.
Nuorten SM
Jaakonsaari osallistui vuonna 2002 nuorten SM:ään keräten pisteitä kolmesta kisasta. Kestävä, mutta ei täydellinen. Seuraavassa osakilpailussa Jaakonsaari oli yleiskilpailun 8. Jo etukäteen yksi vakavimmista menestyjäehdokkaista oli Timo Jaakonsaari. Siinä ei voi juurikaan tinkiä. Ainoat mahdollisuudet olivat silloin, kun keli oli huono, harmitteli Jaakonsaari valintaansa. Seuraavana vuonna avauskisassa Mäntsälässä Jaakonsaari oli voitossa kiinni aina viimeiselle erikoiskokeelle asti. Viimeisen pätkällä
Kuva Timo Jaakonsaaren arkisto
Peugeot ei ollut aivan kilpailukykyinen vaihtoehto vuosien 2002-2003 Nuorten SM:ssä. Kuukkahan oli yksi F-Cupin ikoneista. Kuhasen keskeytettyä siellä olisi ollut parempaakin tarjolla. Silloin islantilaisilla meni hyvin ja lainaa riitti ralliautoihin, naureskeli Jaakonsaari, kun Pösö myytiin Islannin pojille.
Kausi 2012
Kuluvana kausi on lähtenyt mukavasti käyntiin. Onhan se hienoa lähteä numerolla 1 seuraavaan kisaan, en ole koskaan ennen ajanut ykkösnumerolla, jutteli Jaakonsaari. Yleensä joku on aina tauon jälkeen mennyt minun ohitse, myhäili Jaakonsaari. Escort myytiin vuosituhannen alussa ja tilalle hankittiin Peugeot 306 S16.
Timo Jaakonsaari (oik.) ja Risto Pasanen lievä hymy kasvoilla hyvin menneen talvikauden jälkeen.
F-Cupin kustannukset
Jaakonsaari ja Pasanen ajavat kisaa VW 19 Golf GTI 16V:lla. Jos paikka vaatii huomion, niin siihen pitää pistää huomio-merkki, varsinkin, jos siinä on mahdollisuus tuhota autoa ja siinä voi tapahtua henkilövahinkoja. jääden luokkavoitosta vaivaiset 11,8 sekuntia. Pösöllä Jaakonsaari jatkoi kuitenkin aina vuoden 2004 Mikkelin SM:ään saakka. Jaakonsaarella riitti ohjelmaa taukoa edeltävillä pätkillä. Kilpailuissa taso on kova. Ykkössijat ovat hieman vieroksuneet riihimäkeläistä, mutta harvoin hänen nimeään löytää keskeyttäjien/peruuttaneiden listalta. Vuonna 2009 F-Cupin avauskisassa Jaakonsaari ajoi hienosti voittaen ison luokan ja ollen yleiskilpailun kakkonen heti silloisen seurakaverinsa Joonas Kolehmaisen jälkeen. Kyllähän se on niin, että artistit maksavat tämän leikin eli minä ja kartturi Risto. Kaikkia paikkoja ei voi, eikä tarvitse merkitä. toivonut että pääsisin ajamaan hyloppupisteissä. Pasanen jatkoi samoilla linjoilla ja lisäsi. Jyväskylässä matka päättyi ulosajoon. Se ei aivan tyydyttänyt. Sääntöjen noudattaminen ei ole ollut aivan tasapuolista. Uusi vaihdelaatikko ja viime vuonna tehty rengaskokeilut lupaavat hyvää menestystä myös sorakeleillä.
Pösön tilalle Golf
Kun Pösö oli myyty. Palaute oli selvä, tehkää vastalause. 10 - HANAA
Jorma Mikkola, kuvat JM, valokuu.com ja Timo Jaakonsaaren arkisto
RALLI
Timo Jaakonsaari F-Cupin kärjessä talvikauden jälkeen
Riihimäen UA:n Timo Jaakonsaari jatkaa seuransa perinteitä komeasti kuluvan vuoden F-Cupissa johtamalla talvikauden jälkeen. Ajoin lauantain aurinkolasien kanssa ja se oli virhe ja kostautui varsinkin kuutospätkällä. Yhteistyökumppaneille olisi toki tarvetta. Oikea merkki oikeaan paikkaan. Ajoimme Cupin ulkopuolissa luokissa, mutta olisimme pärjänneet mukavasti, niinpä päätimme lähteä mukaan vuonna 2009. Rekola olisi pitänyt voittaa, puntaroi Jaakonsaari. Autovalinta nuorten SM-sarjaan tuli tehtyä hiukan väärin, joten menestymismahdollisuudet olivat melko äkkiä käytetyt. Auto on hyvä. Uusi alku koettiin viime vuonna. Nyt pisteitä on koossa 76, kun toisena olevalla Toni Kuhasella 2,5 pistettä vähemmän.
Timo Jaakonsaari tunnetaan varmana kuskina. ja luokkansa 6. Kesäkausi meni sitten menojaan Ukissa jäännöspisteitä, Porissa keskeytys ja Heinolaan riksulaiset eivät sitten enää lähteneetkään. Toisaalta auton luotettavuus on huipussaan. Kyllä se on niin, ettei kilpailijana kehtaa tehdä protestia. Olisimme varmasti ajaneet pätkälle huiman pohja-ajan, mutta törmäsimme hidasteeseen. Tiet olivat hyviä ja sen kun paranivat loppua kohden. Olin Kuukan Timolla huoltohommissa, siitä tuli kipinä, että olisi kiva itsekin joskus kilpailla, jutteli Jaakonsaari. Ensimmäinen haave esimerkiksi SM rallin, päätti Jaakondattamisessa on järjestäjälle, valotti on tietenkin voittaa Cup ja toive, saari. Luulimme, että vioittui pahasti ja matelimme seuraavat kilometrit. Hävisimme siinä rutkasti aikaa, manasi Jaakonsaaren kartturina jo pitkään toiminut autourheilun monitoimimies Risto Pasanen. Jokainen tietää minkä maineen siitä saa. 34-vuotias Jaakonsaari toimii teknisenä myyjänä Ferrometal Oy: ssä. Kartturina silloin oli muuten Törmän Pasi. Silloin olisi ollut mahdollisuudet voittoonkin. Kun Kuhanen kaatoi, olisi meillä ollut mahdollisuus voittoonkin, mutta ykkössija tuntuu vierastavan meitä. Kuukka voitti Cupin vuonna 1997 ja oli viimeinen Ford Escort RS 2000:lla yleisen luokan mestaruuteen yltänyt kuski. Vuonna 2010 Jaakonsaari ajoi harvakseltaan. Ei oikein osaa muulla tapaa ajaakaan. Aikataulu lähdöstä maaliin oli hyvä. Avauskisassa Jaakonsaari ajoi komeasti viidenneksi ja niin kuin usein jossiteltavaa jäi sielläkin. Kuuluisa ykköspätkän hidaste tuhosi Jaakonsaaren mahdollisuuksia. Tästä huomautettiin kilpailijoiden yhdyshenkilöllekin. Kun säät suosivat, oli kerta kaikkiaan hieno kisa. Loppukausi ei mennyt niin hyvin kuin avauskisa ja niinpä riihimäkeläinen löytyi lopputuloksista sijalta 5. Kesän kisoihin Golf-pilotti on valmiimpi kuin koskaan ennen. Jaakonsaari ajoi alusta asti kovalla sykkeellä ja oli tyytyväinen pystyessään jättämään Kallion taakseen. Rengaskulut ovat huikeat, jos haluaa menestyä. Sama tahti jatkui sitten historian ensimmäisessä kaksipäiväisessä Cupin osakilpailussa talvikauden päätöskisassa Valkealassa. Useamman vuoden olen. Kyllähän pyrimme aina valmistautumaan kisaan siten, ettei tekniikka pettäisi. Tasainen kausi toi lopulta neljännen sijan vain seitsemän pistettä Tero Salmiselle jääneenä.
Kuukalta kipinä
Mikä sitten sai miehen aikanaan mukaan autourheiluun. Lopulta Jaakonsaari oli Krister Sjölundin jälkeen kakkonen voittaen jälleen ison luokan.
Merkkilinja ja huomiot F-Cupissa
Aika pitkälti olen samaan mieltä kuin, mitä palaute oli F-Cupin kyselyssä. Ei siinä mitään suuria puutteita ole, mutta esimerkiksi iskunvaimennuksessa olisi saatavana uudempaa tekniikkaa. Avauskisassa Raisiossa Jaakonsaari oli yleiskilpailun nelonen ja luokkansa kolmas. Reitti oli erinomainen, talven paras. Toisaalta siitä kärsii sitten mahdollisesti itse
Kuva valokuu.com
Timo Jaakonsaari ajoi hyvän talvikauden. Kangasniemeltä tuli sitten luokkavoitto ja yleiskilpailun kakkossija. hankin tilalle VW 19 Golf GTI 16V:n . Vuonna 2006 perhe kasvoi ja tontille tuotiin talopaketti. pelaa. 14 viimeistä rallia on ajettu maaliin ilman minkäänlaisia teknisiä ongelmia. Sen verran olen ollut myös järjestämässä kisoja, että tiedän, kuinka vaikeaa on tehdä täydellisesti merkitty kilpailu. Meidän auto on rakennettu kestämään. Autourheilu jäi hieman taka-alalle ja lähes samaan puolentoista vuoden rupeamaan tuli vielä toinenkin vesseli.
F-Cup
Vuonna 2008 Jaakonsaari ajeli muutaman F-Cupin kisan hyvällä menestyksellä. Erittäin huonoissa olosuhteissa ajetussa kisassa Pösöllä kilpaillut Timo joutui päätöspätkällä laskemaan tulevan Suomen mestarin Petri Kymäläisen ohitseen. Rakentelin itselleni vanhakorisen Escortin armeija-aikana ja sen jälkeen. Jaakonsaari ajeli harvakseltaan. Valkealan kilpailussa jotkut kilpailijat eivät toimineet aivan sääntöjen mukaan. Kyllä käytettiin tietä hyväksi ja vähän penkkojakin. Sitten kesällä 1998 ajoin ensimmäisen rallin. Olin sijoilla 8-9 ja pytty pokattiin. Jaakonsaari ja epäili, että seuraava että pysytään tiellä ja tekniikka joka rikkoo sääntöjä jää kiinni. Toki, vaikka pääsimme seiskan paikan varoituksella, olisi siinä pitänyt olla kääntymismerkki. Siinä ei ollut suurempia odotteluja. Vahvuutemme on tasaisuus, joten itsekin odotin kisalta paljon. vaihdeaski hajosi ja ajoimme valtaosan pätkästä kolmosella häviten kuitenkin vain 10 sekuntia pohjaajasta. Onneksi auto on kestänyt, emmekä ole juurikaan ulkoilleet, sanaili Jaakonsaari. Olen kuitenkin sitä Toiveet ja haaveet vällä nelivedolla kunnon kilpailun mieltä, että vastuu sääntöjen nou Niitä riittää
Ilmeisen harvinainen peli myös heille ja kyseessä sentään tsekkien kansallisaarre. Ensimmäinen kierros meni totutellessa, toisella kierroksella piti hakea rajoja, josta johtuen tuli pieni spinni, kolmannella kierroksella ajo sujui mutta yksi valkoinen Porsche tuli takaperin vastaan, eikä siitä päässyt ohi. Ei Suomessa meikäläisen muistiin tällaista... Tiistaiaamuna siirryimme 60km Klatovstä Vimberkkiin nuotittamaan lauantaina ajettavaa lenkkiä ja matkalla haimme Klatovysta Pasille ja Joonakselle nuottiauton. Lähtö seremoniat olivat hieman erilaiset, mihin olimme tottuneet. Hienointa oli historic autojen kova suosio; yleisöä poistui paljon reitiltä hissejen jälkeen, vaikka näiden perään tuli tsekkien mestaruussarjan autot. Tämä noteerattiin yleisössä sekä muiden kuljettajien keskuudessa. Ensimmäisen ek:n lähestyessä alkoi jännitys hieman nousta molemmilla kuljettajilla. Yleisö oli harmissaan, koska odottivat Tuomoa saapuvaksi paikkaan jossa oli jo aamulla päräyttänyt jonkun pihan portista sisään :) Juhannusvuori näytti "närhenmunat" monille koville ja oli kisan valopilkku railakkaalla ajotyylillä. Vimberkkiin mennessämme Kimmo yritti muistella vähän nuotintekoa, sillä edellisestä ja ainoasta nuottikisasta oli jo viisi vuotta aikaa. Koskinen ja Juhannusvuori kävivät FIAn jälkikatsastuksessa ja kummallakin puhtaat paperit tarkastuksesta. Torstaiaamusta kävimme tarkistamassa lauantain ek:t, jonka jälkeen oli vuorossa auton katsastus, mistä saimme autoon paikallisiin turvavarusteisiin kuuluvan gps-paikannin laitteen. Uusi vaijeri paikalle ja kilpailun lähtöön kello 16.00 Klatovyn torille. Perjantain pätkistä kolme ajettiin pimeässä. Kaikesta huolimatta onnistunut aloitus, sijoitus pätkällä yk 11 ja luokan 3. Reissuun lähdettiin perjantaiiltana ja heti havaittiin ongelmia auton lastauksessa. Seuraavaksi ek: t 2,3,4, jotka sujuivat ongelmitta ja nuotituskin tuntui onnistuneen. Perjantaina ajettiin seitsemän ek:ta, joista kolme ajettiin kahteen kertaan ja yksi on yleisö ek. Rostockista ajoimme 20 km etelään Kesseniin, jossa yövyimme edellisiltä reissuilta hyväksi todetussa majatalossa. Gedseristä menimme laivalla Rostockiin, jonne saavuimme lauantaiiltana. Sai aplodeja hurauttaessaan ohitse! Simo Lampinen kunnioitti kisaa vierailullaan. Kuskeina mm. Suomesta oli 10 autokuntaa reitillä Lajunen keskeytti perjantaina illan 6/7 jälkeen jäähdytysongelmiin. Satamaan saavuttaessa porukkaan liittyi Anttalaisen Pekan huoltomiehet Skodan kanssa. Suomesta lähti Tsekkeihin tänä vuonna yhteensä 10 autokuntaa. Olen edellisillä kerroilla istunut Pekkojen kyydeissä. Allekirjoittanut sai yllytettyä Kimmon lähtemään Tsekkeihin testaamaan, miltä asfalttiajo tuntuu ja lupautui samalla Kimmon kyytiin. Ralli elää voimakasta nousuvaihetta tsekeissä ja yleisöä reitillä tuhatmäärin. Anttalainen oli Skodallaan yleisön lemmikki, Tsekeille kova juttu kun Suomesta talutettu tällainen peli viivalle. Lupasin samalla opastaa poikia reissulla, sillä tuleva reissu olisi minulle jo kahdeksas Tsekeistä. Vimberkissä ajettiin lauantaina neljä ek:ta kahteen kertaan. Yleisö ek oli kolmiorata, joka kierrettiin kolme kertaa. Pienen hapuilun jälkeen alkoi nuotitus sujua, mutta päätimme kuitenkin tulla vielä torstaina vielä tarkistamaan nuotit. Neljännen ek:n jälkeen oli huoltotauko, jossa konehuoneen pesu ja jatkuu sivulla 15
Kuva www.sutipro.com
Kimmo Juhannusvuori ja Tapani Valo taittamassa yleisö-EK:lla.
Kuva www.sutipro.com
Tuomo Liukkosen ajotyyli oli paikallisten mieleen.
Huomioita Tsekinmaalta
Rallia ajettiin Klatovyn ja Vimperkin maisemissa 2:n päivän ajan. Pätkän jälkeen menimme huoltoon, konepelti auki ja koko konehuone oli öljynpeitossa. RALLI
Tapani Valo ja Janne Juhannusvuori, kuvat TV, JJ ja www.sutipro.com
HANAA - 11
Rally Team Juhannusvuoren seikkailut Tsekeissä
Juhannusvuoren tallilla on jo useamman vuoden ollut juttua Historic asvalttikisoista, joita ajetaan Euroopassa. Lauantaiaamuna saavuimme Tukholmaan jossa oli pieniä lisähaasteita, sillä lunta oli noin 5cm ja lisää satoi kokoajan. Pekka itse oli Italiassa testaamassa Ferraria. Aamulla baanalle ja tähti kohti Prahaa, josta jatkoimme Klatovyn kautta majapaikkaan Úborskoihin, Perillä menimme välittömästi huuhtomassa matkan pölyt muutamalla Lagerilla. Vähän öljyä lisää, pieni moottorin pesu ja toivottiin parasta. Maanantaina ilmoittauduimme kisaan ja kävimme tutustumassa Klatovyn nähtävyyksiin. Sijoitus neljän ek:n jälkeen parani muutamalla sijalla yk 9 ja luokan 2. Yleisö ek:n Kimmo jätti nuotittamatta, jotta hän pääsisi testaamaan autoa asvaltille ilman kartturin höpinöitä. Sillä Escort oli liian matala trailerille, eivätkä ovet auenneet. Lähtö pätkälle oli erikoinen, sillä se oli lentävä ja maali oli samassa paikassa sekä kierroksia piti muistaa ajaa kolme. Torstai-illalla olimme katsomassa seremoniastarttia, johon oli kutsuttu Suomesta Pekka ja Pirjo Skodalla.
Shake down
Perjantaiaamusta käytiin katsomassa Shakedownia, jossa oli testaamassa muutamia suomalaisia. 100 kilometrin ajon jälkeen tie alkoi kuivua ja matka taipui mukavasti. JS
Kuva www.sutipro.com
Yön pimeyteen sukeltamassa Pasi Koskinen ja Joonas Koivisto.. Kresta, Kopecky, Pavel... Kimmo sai houkuteltua myös Pasi Koskisen lähtemään mukaan.
Pasin kyytiin lähti Joonas Koivisto, jonka kanssa he ovat Suomessa kiertäneet historic -nuottisarjaa. Kyseessä 21. Keskiviikkona nuotitettiin perjantain lenkkiä, joka tarkastettiin vielä pimeän laskeuduttua. Paikallisten avustuksella reitin varrella kannettu pubista vettä koneeseen ihmisten muodostamassa letkassa :) Liukkonen keskeytti lauantaina 12/15 ek:lla kirkkaasta luokkajohdosta vetoakselin murtumiseen. Nuotitus sujui jo huomattavasti paremmin. Matkaan lähdettiin ja tarkastettiin paperit, joita oli vähän unohtunut kotiin, ei muuta kuin Ukäännös ja hakemaan. Tämän jälkeen tarkastimme autojen kunnot, sillä Escortista piti säätää kytkintä, mutta huollon yhteydessä vaijeri meni poikki. historic Vltava ralli. Katsastus sujui ongelmitta kaikilta suomalaisilta. Huolto hoidettiin Pasin kanssa porukalla ja mukaan lähti Ville Ojala, Toni Wesin ja Kimmon velipoika Janne. Samoilla reiteillä ajettiin myös tsekkien mestaruussarjan osakilpailu
300,esim. esim. 133,· Ajokengät alk. Kysy päivän hinta!
Myyntimiehenkatu 4, 15700 Lahti
Bonusta jopa 5%. 159,· Alusasusetti esim. esim. Oikealta Mika Lemmetti ( junnut-11), Jari-Matti Tiilikka ( junnut -10), Kaisa Sistonen ( naiset -11), MarjoRiitta Lunden ( naiset -10) ja Harri Rutanen ( nuoret -11). Renkomäen ABC, 580,- Kodin Terra sekä Kauppakeskus Kärkkäinen ovat 250,lähellämme. 12 - HANAA
Uness-sprinttipörssin palkinnot jaettiin
Kahdenkin vuoden palkinnot jaettiin kerralla, kun homman alkuun päästiin. Sparco, sis. oroll GT C
Ajovarusteet/autourheilutarvikkeet sekä rallirenkaat Vesijärven Autosta!
Michelin, Kumho ja Pirelli -rallirenkaat meiltä! Pyydä tarjous!!! Luokitustodistukset Toyotan eri malleihin.
· Castrol TWS 10W-60, 4 l · Valvoline Racing 20W-50, 5 l · Valvoline Racing 10W-60, 5 l · Hans niskatuet alk. FIA-hyv. · Sabelt turvavyöt 190,6-piste, värit pun./sin./musta 2017 leimalla
Racing-tuotteet: Marko Hovatov, puh. Schroth, 20 asteen kulmalla, lasikuituinen, paino 1160 g. puhelimia, koot S-XXL 49,55,69,365,Sijaitsemme Etelä-Lahdessa, nelostien liittymän tuntumassa.
· Ajopuvut alk. Tervetuloa kaupoille!
Sparco, Atech ja Momo kilpaistuimet meiltä. Sparco Sprint 1-värinen, 2-kerrospuku, koot 48-66 FIA-hyv. Sparco Landy, koot 8-12, värit sin./pun./musta. osat, kisa aan. housut, paidan, sukat ja hupun. Sparco Slalom, puolikorkea varsi, koot 36-46, värit sin./musta FIA-hyv. 0440-842127 marko.hovatov@vesijarvenauto.fi
Mm. · Kypärä esim. Stand 21, 20 asteen kulmalla, hiilikuituinen, paino 820 g. Kiitos!
Kuvassa oikealla Jaakko Keskinen, vasemmalla pistepörssin ylläpitäjä Jorma Mikkola. Tapahtumapaikkana oli Saukkolan EK ja tapahtuman aika Hanaa-lehden "lievien kakskymppisten" yhteydessä. 55,· Ajokäsineet alk. Ne, jotka eivät paikalle päässeet, saavat palkintonsa postissa.
RD:n iltä T Me mm. esim. FIA-hyv. Rally Helmet -avokypärä Hans-kiinnikkeet, ei sis. esim. Jaakko Keskinen ja Uness ovat jo pitkään taanneet sen, että pörssivoittajat pääsevät lepäämään kunnon vuoteissa
Reitille mukaan mahtuu myös uusia, ennen ajamattomia erikoiskokeita. Lahden osakilpailu on järjestyksessään sarjan kahdeksas ja EMkiertue jatkaa Lahdesta matkaa kohti Italiaa, missä ajetaan sarjan kahdeksas osakilpailu, Rallye Alpi Orientali 30.8.2012.
Tilaa renkaat kätevästi: www.pentep.fi tai soita!
Pentep Oy, Mierolantie 8, 13720 Parola
kilparengasmyynti 040 451 0685
Puh. EM Lahti Historic Rally on myös kotimaisen Teijo Talo Historic Trophy -sarjan osakilpailu. Kokonaisuudessaan EM -historic rallisarja koostuu 12 osakilpailusta kymmenessä eri maassa. Tänä vuonna se tullaan ajamaan pidemmässä muodossa, kuin vuoden 2010 kilpailun suuren katsojasuosion saavuttanut yleisöerikoiskoe. Aikaisempina vuosina Lahdessa on nähty kilpailijoita Ruotsista, Tsekistä, Virosta, Italiasta, Englannista, Irlannista, Portugalista, Itävallasta, Norjasta, Espanjasta, Andorrasta sekä lukuisista muista maista. Lahti Historic Rallyssa ajetaan kahden päivän aikana 11 erikoiskoetta ja erikoiskoekilometrejä kertyy yhteensä noin 150. 0400 818 516, teppo@pentep.fi, www.pentep.fi. Kilpailu järjestetään nyt 11. Torstaina 9.8.2012 klo 18.00 tapahtuu kilpailun lähtö ja pian sen jälkeen yleisöä hellitään yleisö-erikoiskokeella. Kotimaiset kilpailijat saavat siis jälleen haastajikseen joukon eurooppalaisia kuljettajia, joiden ajotaitoja mitataan Päijät-Hämeen haasteellisilla sorateillä. Kilpailuun odotetaan jälleen runsasta joukkoa ulkomaalaisia kilpailijoita. HANAA - 13
Lahdessa taas Historic-EM
Rallihuuma Lahden seudulla jatkuu viikko Neste Oil Rallyn jälkeen, kun kilpaillaan historic -autojen EMosakilpailu Lahti Historic Rally. kertaa virallisena EM- sarjan osakilpailuna. Kilpailun lähtö ja maali on jälleen perinteiseen tapaan Lahden matkustajasatamassa
Tässä olisi monelle hyvä tilaisuus muuttaa tallinnurkkiin jääneet vanhat renkaat ihan käyttökelpoiseen muotoon. Venäjälle renkaita on mennyt jo kymmenen vuotta, Italiaankin viisi. Mutta nyt on kyse todella suuresta määrästä renkaita. Niinpä Pesonen kertoo, että lehti-ilmoituksin ja muuten tiedottaen pyritään saamaan ostettua käytettyjä rallirenkaita. Suomalaisiin rallirenkaisiin verrattuna pitoa on vähemmän, tärkeämpää onkin hyvä kesto. Me teimme renkaat ja lähettipalvelu kävi hakemassa ne, jotta ne olisivat testin aikaan paikalla, kertoo Keskipinnan Reijo Pesonen. 14 - HANAA
RALLI
Huomio huomio!!!
Nyt kauttamme suoraan varastosta voittajarenkaat kesän kisoihin.
kpl (sis.alv)
205/65/15" K4 ja K6 seoksella
205/65/15" K6 (pehmeä seos)
185/70/15" K6 (pehmeä seos)
Suuremmista määristä soita ja kysy hyvä pakettitarjous!
275,199,189,kpl (sis.alv) kpl (sis.alv)
Andros Trophy-jääratasarja siirtyy suomalaisrenkaisiin
Suomalaisvalmisteisilla kilparenkailla ajetaan ensi talvena suosittua Andros-jääratasarjaa eteläisen Euroopan vuoristoradoilla. -Renkaissa on nastan ulkonema pieni. AJOVARUSTEET TARJOUSHINNOIN!!!!!!!!!!!!!!
KILPA-AUTOT
HONDA CIVIC TYPE-R ex. Nimittäin kuluneen talven sarjavoittajan, entisen F1-mestari Alain Prostin kolmen auton tiimi hoiti testauksen. Kun nastojen pituus on tuota luokkaa, on selvää että voimakkaat autot kulkevat "latikaisessa" koko kisan ajan. Turengissa toimiva Keskipinta Oy on tehnyt isot kaupat sarjan kanssa. He kysyivät, pystymmekö hoitamaan tuollaiset määrät, ja pienen hintaneuvottelun jälkeen oli kauppa selvä. Nyt sitten paistetaan ja nastoitetaan näitä renkaita koko kesä, ensimmäiset tuhat toimitetaan jo syyskuussa. Ajokkina on nelipyörävetoinen ja nelipyöräohjauksella varustettu Dacia Lodgy, sen voimanlähteenä on vapaasti hengittävä Nissanin V6,joka kehittää 355 hevosvoimaa. 16 tuuman renkaassa on 250 nastaa eli 15 nastaa kymmenellä sentillä. Eli rahaksi. Hinta on uskoakseni sopiva, lisäksi maksamme rahdit. Syksyn aikana toimitetaan liki 2000 Turengissa pinnoitettua ja nastoitettua rengasta. 590,Kysy myös penkkejä - suoraan varastossa!. Siviilirungoille näitä ei voi tehdä, rungon pitää olla tukeva. Sieltä tuli tiedustelu, saisiko sarjan renkaita testattavaksi. Black Rocket BR 50-kuvioiset renkaat pinnoitetaan käytetyille rallirenkaiden rungoille. Nastan kokonaismitta on 15 milliä, ulkonemaa 2,5 milliä. Vesa Hirvonen 35.900,00 BMW M3 kaikilla palikoilla, sisäänajettu 35.900,00 VOLVO 142 HISTORIC, Suomen hienoin, ajamaton 21.900,00 TALO TÄYNNÄ TAVARAA JA VARMASTI KILPAILUKYKYISILLÄ HINNOILLA.
"Roketit raapimaan". 040 55 14 854
juha.junnikkala@suomi24.fi
www.juhajunnikkala.com
Kalevantie 3, Valkeala (Puutarhaliike Joonan tiloissa). Nähtävää siis riittää. alk. Tarvitsemme 16 tuuman runkoja, muistuttaa Pesonen.
JMG-Yhtiö Oy
Jarno Grönholm 044 336 0348
COMPOMOTIVE MOTORSPORT KILPAVANTEET ASFALTILLE JA SORALLE
MO ML CRX
PERÄVÄLITYKSET TAKAPOTKUIHIN SUOMEN SUURIMMASTA VALIKOIMASTA:
UUTUUKSINA ASCONA 400 4,75, BMW 5,14, ATLAS 5,14 JA 5,375 KAM
KAIKKI FORD OSAT POISTOHINNOIN!!!!!!!!!
SPARCO, PELTOR, STILO jne. Siitä tulivat testaajat vakuuttuneiksi. siro ja 300g kevyempi Täydellinen OMP alk. Reijo Pesonen kertoo, että talven aikana on ihan pakko käydä katsomassa mielenkiintoisia jääratakisoja.
AUTOTUONTI
JUHA JUNNIKKALA
p. Aikaisemmin yritys on myynyt vastaavia Black Rocket-renkaita niin Venäjän, Italian kuin Andorrankin jääratakisoihin. Myymälä avoinna ma-pe 9-18, la 9-15, su 10-16
Suoraan varastosta! et.fi aruste Uusi, muovinen Hans-Club TARJOUSHINTAAN kilpav www. ajohanskat alk.
380
Järjestämme myös asiakastilaisuuksia.
270 OMP JET 10 puhelimella 650 Peltor yhteensopivuus
saatava myös ilman puhelimia
TARJOUSHINTAAN
140
189 55
OMP
Keskusyksikkö Peltor yhteensopivuus
219
Penkit alk.
195
Toni Gardemeister - 045 279 8080 tai 050 599 2121
KYSY TÄYDELLISIÄ AJOVARUSTEPAKETTEJA alk. Ihan turha tiimi ei testausta hoitanut. alusasusetti turvavyöt OMP JET 7 TARJOUSHINTAAN Kysy ajo-opetusta ja vinkkejä OMP auton säätöihin. -Ilmeisesti ranskalaistiimit näkivät Andorrassa ajaessaan näitä renkaita
Veikkanen yk 10 ja luokan 3. Koskisen jarruongelmat pahenivat lauantaina ja jarru paloja/nauhoja vaihdettiin niin kauan, kuin niitä riitti ja loppu tultiin ilman takajarruja. ja enää suoraan, mutta onneksi pätluokan 2. Kasilla yksi risteys ek:t 5,6,7. Norrgård yk 24 ja luokan 4. Jouni hoiti ensimmäisen huollon, huomasimme pientä väljyyttä takakiitos siitä hänelle. Anttalainen yk 37 ja luokan 1. Haavikko Huollossa huomasimme taka-akseyk 16 ja luokan 4. Veikkanen yk 9 ja luokan 3. Kosoli tässä vaiheessa yk 6 ja luokan 2. Sitten oli Taas pestiin konehuone, lisätvuorossa tankkaus, jonne huolto oli tiin öljyä ja pyöränlaakereissa lisää löytänyt. Liukkonen yk 9 ja luokan kän jälkeen oli päivähuolto. 0400 636 948/Tero ja ti s Myö sin! P.LUUPPALA Huittinen iltai
Osanottajia oli näin monesta maasta.
sähköposti: pentti.luuppala@dnainternet.net - www.turvakaaret.fi. Norrgård yk 32 ja luokan tyneen lisää. väljyyttä, eli vähän lisää jännitystä Tämän jälkeen ek:10,11. Tankkaus tauko ja ek:t 14,15. Haavikko yk 12 ja luokan 3. Ajo tuntui sujuvan ongeltuli vähän silmille josta spinni, ysillä mitta myös pimeällä, joiden jälkeen Voortti lähti lapasesta serpon jätössaavuttiin ilta huoltoon. Huoltomiehemme maalia jouduimme jo työntämään eksyivät matkalla, joten Papusen auton käymään, muuten ok. Lajunen oli rossa ek:t 12, 13. Heikkilä yk 43 ja luokan 1. Koskinen yk 7 ja luokan 2. Huollon jälkeen pyörien laakereissa. AUTOT
P. Vuolainen yk 46 ja luokan 1. kinen yk 15 ja luokan 3. Yötauolle saavuttaessa Suovähän ongelmia, kun auto ei kulje malaisten tilanne oli Kimmo yk 7. Ek 11 tuli mitta. Ek: Lauantaiaamulla auto haettiin t tulivat ihan hyvin, joiden jälkeen park fermestä klo 7,07, jonka jälkeen huoltoon. Viljanen yk 29 ja lin löystyneen, ja laakereiden väljisluokan 5. Liukkkonen keskeytti vetoakselin katkettua EK12: ta. Heikkilä yk 35 ja luokan 1. 0500 636 948/Pentti a Soit laa! P. Anttaalkoi vielä startti temppuilla. Koskisen autokunnalllä oli n.4km osuus jossa oli havuja ja la oli vähän jarruongelmia, mutta kuraa reitillä, mistä johtuen hieman muuten heidän päivä sujui ongelliukas, muuten ihan ok. Huollosta lähdettäessä 5. sä, siitä 360 ja matka jatkui. Molemmat pätkät joutunut keskeyttämään Triumph tulivat ilman suurempia ongelmia. Seuraavaksi oli oli vuorossa ek:t 8,9. Aamulla oli vävuorossa samat pätkät pimeässä eli hän liikaa yritystä. 0400klo 17-20403 843 arkisin
US Team Oy
Tampere
TERÄSKAARET TÄYDELLISENÄ - myös asennukset RALLI-AUTOT JM-AUTOT YM. Ek 10: lauantaille. ja luokan 1. RALLI
HANAA - 15
Maestro Simo Lampinen kävi tervehtimässä poikia.
Kuva www.sutipro.com Kuva www.sutipro.com
Kimmo Juhannusvuoren notkeus laitettiin koetukselle Eskortin madalluttua asvalttimenopeliksi.
SuomalaisPorschen menoa.
Kuva www.sutipro.com
Lajusen autokunnan Vitesse ei kestänyt maaliin saakka.
SuomalaisSkoda sai tsekeiltä hyvät aplodit. Viljanen yk 22 ja luokan
Kuva www.sutipro.com
5. Sijoitus 1. Lauantai-iltana oli vielä ohjelmassa palkintogaala, joka myös poikkesi aikalailla totutusta, tanssiesityksineen, ruokailuineen ja kisan parhaita paloja katsellessa musiikin säestyksellä.
vuodesta 1992 www.hanaa.fi
www.rallirenkaat.fi
Kumho-kilparenkaat varastosta.
P. Maali AT:n jälkeen jälkikatsastukseen pääsivät Jensen Lancia 037, Juhannusvuori Ford ja Koskinen Ford. Viimeisellä siirtymällä huomasimme luokkaa johtaneen Asconan ajaneen kolarin joten sijoituksemme nousi Kimmo yk 4. Vitessen moottorin rikkouduttua. 60 km siirtymä Vimberkkiin jossa oli Huollosta lähdettäessä kohti vartin huolto
Autotalon merkkivalikoimaan kuuluu myös Citroen, joten Pelttarilla oli mielenkiintoa lähteä mukaan. Viime vuosina autoa on pidetty ajan tasalla eri päivityksin, mutta ajamaan ei nyttemmin presidentiksi noussut Minnikhanov ole lähtenyt. 16 - HANAA
Kare Asp
RALLICROSS
Janne Kanerva metsästää rallicrossin Super Carin SM-kultaa Citikalla
Vain yksi tavoite on Kankaanpään UA:n Janne Kanervalla toukokuun 12. Uuden auton myötä on myös tiimi opetellut sen salaisuuksia. -Vaihteisto on Sadevin sekventiaali kuusivaihteinen, perät ovat Xtracin tekemät ja jarrut Alconin. Mekaanikon tehtäviä hoitavat Heikki Veko ja Jarkko Valli, tiedotuksesta ja kisataktiikasta huolehtii Marko Rahkonen ja Teamin vieraista Jenna Vähäsantanen. Kanervan auton esittelytilaisuudessa oli mukana myös Jukka Pelttari, joka 80-luvulla tunnettiin kovana rallicross-kasvona. Janne Kanervan kisakautta voi seurata myös sosiaalisessa mediassa. Tiimi on mukana myös facebookissa.
Citroen C4 on uusi tuttavuus Suomen rallicross-kisoissa.
Kauden alkua odotellessa. -Autossa on todellakin huipputekniikkaa. Uusi tykki kiihtyy nollasta sataan 2,3 sekunnissa. -Tulemme painottamaan auton säädöissä toimivuutta ja kestävyyttä. Teholukema on noin 580 hevosvoimaa, vääntöä reilut 800 Nm. Markkinointimateriaalit ja teamin ulkoasun on suunnitellut Pertti Flinck. Hansenin jälkeen sillä ajoi Tatarstanin pääministeri Rustam Minnikhanov. jannekanervaracingteam.com. Tiimin managerin tehtäviä hoitaa Jukka Suvisalmi. Moottorin säädöistä ja kisataktiikasta vastaa Seppo Harinen, päämekaanikkona on Markku Niemi. Moottorin ohjain vaihdetaan Hesteciin ja tehdään Suomeen sopivat säädöt Special Tuning Harisella, kertoo Kanerva. Tiedämme, että EM-sarjassa ajavat käyttävät niin kovia paineita, että turboja joutuu vaihtamaan kesken kisan. päivänä Vetelissä käynnistyvässä rallicrossin SM-sarjassa.
Tuo tavoite on kultainen mitali Super Car-luokassa. Jannella on rallicrossista himmeämpiä mitaleita, mutta se kirkkain puuttuu. Moottori on Orecan tekemä. Suurimpiin kuuluvat Kiviniitty, Pohjanmaan kaluste, Autotalo Pelttari, Svea Rahoitus ja Special Tuning Harinen. Kanerva hankki Kenneth Hansen Motorsportin tekemän Citroen C 4-auton. Nettisivut löytyvät osoitteesta www. Janne Kanerva hakemassa ajoasentoa.
Jukka Pelttarin ( oikealla) yritys kuuluu Janne Kanervan tukijoihin
Tiimi on valmiina koitoksiin.. Vedetään viimeiset hevosvoimat vähän alemmaksi, tämä tuo selvästi lisää kestävyyttä, mietiskelee Seppo Harinen. Kultajahtiin on valjastettu paras mahdollinen ajopeli. Kanervan kilpailukaudella on paljon yhteistyökumppaneita
-Auto oli moitteettomassa kunnossa jo ostohetkellä, mutta huollolla ja läpikäymisellä varmistetaan kaiken toimivuus läpi kilpailukauden, kertoo Mäkisen veli Timo, joka vastaa teamin käyttännön asioista ja vastaa auton tekniikasta.
Uralla eteenpäin
Jokkis on tällä erää nähty, mutta satunnaisia kisoja hän varmasti tulee ajamaan. painaa jarrua. Autolla on voitettu mestaruus ja kaksi hopeaa eli kalustosta menestyminen ei ainakaan ole kiinni. Auto on täysin Kukkolan itse rakentama ja työn jälki on aivan loistavaa. Kun kuljettajan paino otetaan siellä mukaan minimipainoon, päästäisiin helpolla hyviin teho-painosuhteisiin. Joten Mäkinen teameineen ja yhteistyökumppaneineen valitsivat autokrossin ajamisen. Tällaisia autoja myy esimerkiksi Kotkassa toimiva KSK-Auto, jonka vetäjä Mikko Rintamo tunnetaan kilpakuljettajana. Kaikki resurssit keskitetään nyt autokrossin ajamiseen. -Auto on tosi rauhallinen ajettava, mutta jarrujen ja renkaiden pitoon on totuttava ennenkuin kausi alkaa, Janne kertoo testiajojen tunnelmia.
Toimiva teami
Jo usean vuoden ajan rakennettu Janne Mäkinen Racing on löytänyt sopivan sabloonan ja yhteistyökumppanit autokrossiluokkaan. Viitisentoista vuotta jokkiskisoja ajanut Mäkinen on saavuttanut muutamia voittoja, mutta parhaaksi saavutuksekseen hän kertoo Pellon kilpailun kakkostilan viime vuodelta. Varusteita on todella paljon, olisi kiva saada tällainen perusversiona. Rallikin olisi kiinnostanut, mutta veri vetää enemmän mies miestä vastaan kilpailemiseen. Tällaiseen epäsosiaaliseen ajamiseen auton äänimaailma suorastaan kehotti.
Mika Heinonen tarkastelemassa konepellin alta löytyviä näkymiä.. Teamin emäntänä kisoissa toimii Sofia Seppälä ja huollosta vastaavat Harri Malinen, Timo Väisänen sekä Pertti Eskola. Esimerkiksi polttoaineen syöttö katkeaa kun
-Moottori on tosi tehokkaan tuntuinen, se vääntää ja kiertää komeasti. Parhaimmillaan tämä olisi ratapuolella ison kuljettajan alla. Ovat sen verran lähekkäin.
-Autossa istutaan hyvinkin keskellä, tämä on hyvä juttu painonjakautumaa ajatellen. Näin kommentoi V1600-luokan autojen "sielunelämään" perehtynyt Mika Heinonen kokeillessaan Suzukin uutta Swift Sportia. Numeroarvojensa perusteella uusi Swift lukeutuu eittämättä luokan voittajasuosikkeihin. Tekniikka on toiminut Kukkolan ajamisssa kisois-
muitakin tukijoita, joita team on saanut mukaan kiitettävästi. SSF-Pyörässä rakennettu suorakytkentälaatikko on myös läpikäyty jotta se toimisi moitteitta läpi kauden. Se ei kilpailukäyttöä ajatellen ole aina hyvä asia. Pääsponsorin väreihin taipuva auto ei tosin olisi liikkeellä ilman
Huippukalustolla viivalle
Autokrossiluokassa menestyneen Jarno Kukkolan volkkari siirtyi kauppojen jälkeen Mäkisen talliin. Teamin nettisivut: www.jannemakinenracing.com
t a-leh Hanailee koke
i
Suzuki Swift Sport on tosi superVee
V1600-luokkaan. Mäkinen on 32-vuotias autonkuljettaja Orivedeltä ja kilpailutaustaa hänellä on jokamiesluokassa aina nuortenluokasta alkaen. Autokrossiprojekti on Mäkisen teamilla ollut vireillä puolisentoista vuotta ja viime syksynä oli sitten autokauppojen aika.
Janne Mäkinen teameineen lähtee autokrossiluokkaan tavoittelemaan finaalipaikkoja. Ainakin Vetelin asfalttiradalla olisi tarkoitus päästä ajamaan, sillä täysin asfaltilla ajettava kisa tulee olemaan todella haastava. Swift Sport on mahdollisuus hankkia perusvärisenä verottomana ajokkina 15 000 euron hintaluokassa. Moottorin rakentaut Vahosalmi Motors on tehnyt siihen huollon ja samalla koneeseen on pyritty saamaan lisää vääntöä alakierroksille. Sarjassa ajettavat radat ovat Mäkiselle tuttuja jokkiksen puolelta, ja vain Joensuu on täysin tuntematon.
2012 opettelua
Mäkisen teamille autokrossin ajaminen on aivan uusi maailma. -Jarno on lupautunut neuvomaan ja auttamaan autoon liittyvissä asioissa, mikä oli yksi painava syy auton ostamisessa, Mäkinen kertoi perusteista auton valinnassa.
Kalusto kunnossa
Auto on Mäkiselle siirtymisen jälkeen käynyt läpi perusteellisen huollon. Tämä porukka lähtee kauteen vailla paineita, mutta itse kuljettaja Janne janoaa menestystä.
Yhteistyökumppanit: Myllymuksut Oy, Neste Oil Orivesi, Koneurakointi Jari Niemelä, Secja Oy, Oritrio Oy, Oriveden Seudun Osuuspankki, J-M Talvio, Juupajoen Rauta- ja Rakennustarvike, Automaalaamo Mika Haapaniemi, Selatek, Ajaks-Line, Vehosalmi Motors. Vaihteita eteenpäin on kuusi. Juupajokilainen yritys Myllymuksut Oy ja sen omistaja Johanna Putkonen tekivät tästä projektista lopulta toteuttamiskelpoisen, Mäkinen kertoo. Tässäkin tapauksessa Mäkiset kehuvat Kukkolan rakentamaa autoa. Vaihdevälitykset ovat sopivat, kyllä huomaa että niitä on tarjolla kuusi. Auton omapaino on 1045 kiloa. Niinpä ilman muutoksia ei vasemman jalan jarrutuksesta ole mitään hyötyä. Kun V-luokassa eivät sähköt ole täysin vapaat, on tarkasti mietittävä mitä niille voi tehdä, muistuttaa Heinonen. Muutama päivä tämän pikkusportin ratissa veti suuta virneeseen. Teami aikoo ajaa muutamia testejä ennen kilpailukautta, jotta auton ominaisuudet ja käsiteltävyys tulisivat tutuiksi. Siinä kun on "kaupan jäljiltä" tehoa 100 kW ja vääntöäkin 160 Nm. Tänä vuonna se sitten tapahtuu kun Mäkinen vaihtaa jokamiesluokan autot auto-krossiluokan kilpailuihin.
-Ainainen autojen rakentelu alkoi välillä maistua hieman puulta ja olen aina halunnut mukaan rallicross-kilpailuihin, Mäkinen perustelee siirtymistään autokrossiluokkaan. Myös alustan osat iskareita myöten ovat käyneet tarkistuksen läpi. Ajokki on mielenkiintoinen vaihtoehto
Swift Sport talven viime hetkinä. Kalusto ja ennen kaikkea sen suunnaton ero jokkisautolla ajamiseen vaatii opettelua. Ylitykset ovat pienet, alustassa on tanakkaa tavaraa ja jarrutkin hyvät. -Tässä on aika paljon elektroniikkaa. RALLICROSS
Hannu Bister
HANAA - 17
Janne Mäkinen Racing debytoi autokrossiluokassa
Oriveden Seudun Urheiluautoilijoita edustava Janne Mäkinen on useita vuosia tehnyt työtä toteuttaakseen pitkäaikaisen haaveensa. sa varmasti ilman moitteita. Kerran toisensa jälkeen havaitsi vetäneensä kieppejä pitkälle, niin että vaihdelaatikon seuraava askel tuntui todella sopivalta
Keskustelut olivat erittäin mielenkiintoisia. No ainakin istuin paljussa pihalla toista tuntia nuorten pohjalaisten rallimiesten kanssa, sotkin itseni savusaunassa (oli Kakikin siellä), paistoin makkaraa ja no tietysti jouduin myös hieman juomaan koska saunassa tuli hikikin.
Yhtäkkiä etupellolle ilmestyi helikopteri ja sieltä tuli ulos itse "pääjehu" eli Juhani Pakari. Se oli muuten hienosti tehty. Trion muodostivat Emppu Tuominen (vas.), Sakari Klemola ja spurguri Kare Asp.
Hanaa 20-vuotta kunniaksi arvomme kahdelle kaksi VIP-passia Seinäjoen vauhtiajoihin! Mukana arvonnassa ovat kaikki Hanaa-lehden tilaajat, joiden tilaus on voimassa 7.7.2012. Kare oli hoitanut juomapuolen kympin arvoisesti ja tunnelma muutenkin oli vallan mainio. Eikä se ollut vain käynti vaan hän viihtyi paikalla lähes loppuun asti. Samoin paikalle tuli reipas nainen, joka osoittautui Lopen kunnanjohtajaksi. Hieno ele oli myös hänen onnittelukäyntinsä. 18 - HANAA
AS Gruppo
Kakin ja Julen ploki "juhlatunnelmissa"
Kiirastorstai oli meille molemmille mieluisa päivä. Kyllähän 20 vuoteen ehtii tapahtua vaikka mitä. Tarjoilut Saukkolassa olivat jälleen erinomaiset, ruoka todella hyvää, samoin palvelu. Hän tuli myös juhlimaan Hanaa-lehden 20-vuotista taivalta. Hän myös kätteli tullessa kaikki muut vieraat!! Tuo meidän Pakari tuntui olevan erittäin asiallinen ja miellyttävä, helposti lähestyttävä ihminen. Mukana oli myös fotoexpertti Koivunen. Olimme Saukkolan EK:lla viettämässä Hanaa!-lehden 20-vuotisjuhlaa. Kiitokset vielä kerran!!
AKK-Motorsportin tervehdyksen toivat puheenjohtaja Juhani Pakari, viestintäpäällikkö Anu Haapalainen ja promoottori Tiina Lehmonen.
Toinen kirjoittajista illan tunnelmissa yhdessä Mopo Teamin kolmikon kanssa.
Korkeatasoista musiikkia tarjolla. Etenkin kun loppuillan istuimme Kakin kanssa Mopoteamin endurance-porukan kanssa samassa pöydässä. Noutajat tulivat meille molemmille jo puolen yön aikaan mutta osa porukasta jäi vielä nautiskelemaan hyvästä tunnelmasta. Jos et vielä tilaaja, käy tilaaminen kätevästi netistä www.hanaa.fi. Toivottavasti hän saa tämän moottoriurheiluporukan taas yhteen ja puhaltamaan samaan hiileen, niin kuin sanotaan. Kaki kuvasi ja minä, niin mitäkö minä tein. Onnittelupuheet olivat vallan kannustavia ja yleensä melko pitkiä
26.-27.05. 17.05. 16.06. 24.06. 30.6.2010
Ilmoitukset Jorma Mikkola 0500 490 812, jorma.mikkola@hanaa.fi
Ralli
19.05. 30.06-01.07. 17.06. HANAA - 19
KILPAILUKALENTERI KILPAILUKALENTERI 1.5. 17.05. 17.06. 09.-10.06. h(.0 (30) 36 2652 5 6706, 0f,afxa ( 0 (30) 36 868838 3 6756, 5 , 7 7 m m y yynytn @i k ek e si k ii p itn t. Black Rocket Ralli, Hämeenlinna Ovisepät Ralli, Jyväskylä GLi Rallispecial, Vantaa POPPankki SM-ralli, Lapua Nuutajärven Lasi-Ralli, Urjala Pienoisralli RSJM, NSM Rallispecial SM, NEAFP HRT, RT Tervakosken UA Jyväskylän UA Uudenmaan AU Lapuan UA Urjalan UA
Autosuunnistus
19.05. kilparengaskoot. EPUA Asfalttisprint 1, Seinäjoki EPUA Asfalttisprint 2, Seinäjoki Mäntän Seudun Op Sprint Kerimaa Sprint, Savonlinna Kokkola Sprint 1 Kokkola Sprint 2 Lapinlahti Rallisprint Tornion Asfalttisprint Cup, NEAFP Cup, NEAFP K K K K K K Etelä-Pohjanmaan UA Etelä-Pohjanmaan UA European Speed and Rally Club Savonlinnan UA Kokkolan UA Kokkolan UA Lapinlahden AU Tornion UA
04.-06.05. 30.06-01.07. 30.06.-01.07.
Helatorstai JM, Hyvinkää Kiilunkisa I , Raahe Kouvolan Kuopat Puolangan Vaarat II Alucarry Touko-JM, Alahärmä Äestä JR Jäähdys JM , Virrat JM - Kalajoki Kevät Mylly , Joensuu Pohjanmaan Autovaraosa JM, Oulainen Karstulan Teboil JM Toijala JR Monako GP , Sastamala Rospuutto JM, Kotka Nopsat Race JR 2, Oulu IV Kukonkoivu JM, Hollola Neste Paanulinna JR, Pyhäjärvi JM SM Nuoret ja Naiset , Tuusniemi Mäntyvaaran Vauhtikisat , Rovaniemi Inkeroisten Maastoajo , OUA-JM 2012 Oulu Sorakunkku XX , Jepua Vesannon OP-JM Pajamäki JR, Huittinen Kapina JM Someron Säästöpankki JM JM-Juhannus , Kauhava Paratiisi kesä JR 2, Oulainen Aittokoski JR 2, Suomussalmi JM Paltanen, Pieksämäki JR-Kesämestaruus, Kokemäki
Vetelin UA Vilppulan SUA Lapinlahden AU Heinolan UA Noormarkun UA/MK ja Honkajoen MK/UA Hyvinkään UA Raahen UA Kouvolan SAU Puolangan MK/UA Pohjankyrön UA ÄJP Racing Pohjois-Hämeen UA Kalajoki RRMK/UA Joensuun UA Oulaisten MK/UA Karstulan UA Jokkis Race Sastamalan AU Kotkan UA Nopsat Racing Team Päijät-Hämeen UA Jokkis Race Koillis-Savon UA Rovaniemen UA Anjalankosken UA Oulun UA Nykarleby NSB Vesannon UA Pajamäki Racing Team Nivalan UA Salon UA Kauhavan UA Jokkis Race Jokkis Race Pieksämäen UA Jokkis Race
175/70 R 13 13 175/70 R 175/70 R 14 14 175/70 R 175/70 R 15 15 175/70 R 185/65 R 15 15 185/65 R 195/65 R 15 15 195/65 R
155 R 13 13 155 R 15/65 R 15 15 15/65 R 17/65 R 15 15 17/65 R
Kaikki Kaikki yleisimmät yleisimmät kilparengaskoot. 16.-17.06. 02.-03.06. 30.06. 26.05. 08.-09.06. 27.05. 19.05. 19.-20.05. 20.05. 15.-16.06. FINRace Alastaro Historic Race, Veteli Ahvenisto NEZ, Hämeenlinna Ahveniston Vauhtipäivät, Hämeenlinna FINRace Botniaring Endurance 600, Kurikka SM K K, NEAFP K SM Alastaron UA Historic Race Finland Ahveniston AU Tampereen UA Team Botnia
L eL ep ä käukj u j a , 41 41240200 0 uTru rnekni k i p pp a 4 , T e Pu ) x ) P u h . 16.06. 20.05. 15.-17.06. 09.06. 03.06. Sasti-ST K Jyväskylän SAS
Karting
05.-06.05. 27.05. Tiedustele! Tiedustele! 10"-16" 10"-16"
Endurance
17.05. 26.05. 26.05. 16.06. 30.06. 16.06. 20.05. 12.-13.05. 10.06. 12.-13.05. 19.05. 03.06. 12.05. 22.-23.06. 27.05. 17.06. 13.05.
Jokkis
XXII Asvalttikunkku, Veteli Janne Seppälä Oy JM, Vilppula CAP Autokoulu JM, Lapinlahti Jyrängön Kuohut, Heinola JM-SM Esikisa, Honkajoki
K K K K K K K K K K N K K K K K N K K N K N SM K K K K K N K K K N K K M
17.05. 26.05. f i i t @ sk p n a f. 17.05. 19.05. 17.06. 16.06. Botnia Endurance, Jurva Cup Momo Endurance, Alastaro K Botniaring 600 Endurance, Jurva K Team Botnia Momo Racing Team Team Botnia
Rata
19.-20.5. 19.05. 19.05. 09.-10.06. a i. 10.06. Kotkan Kevätajo, Kotka Äitienpäiväajot, Kuopio SM Karting Pori Helsinki Karting Tuplakisa, Sastamala Kimi Circuit SM, Lappeenranta Mäntyvaara Karting Rovaniemi Karting Järilänvuorenkisa 1, Kokemäki Vauhtimaa Karting, Raahe Töysä karting CUP, Töysä Lavinnon vauhtipäivät, Riihimäki Viking Trophy, Pori Tykkimäki RACE, Kouvola Sotka Karting, Kauhajoki Tykkimäki Karting SM, Kouvola K K SM K K SM K K K K Cup K KV K K SM Kotkan FK-kerho AL-Kuopio Porin FK-Kerho AL-Helsinki Monako FK Lappeenrannan UA Rovaniemen UA Rovaniemen UA Kokemäen FK-Kerho Raahen UA Suomenselän Karting Riihimäen UA Porin FK-Kerho Kouvolan FK-Kerho Kauhajoen UA Kouvolan FK-Kerho
Rallisprint
05.05. 12.05. 09.-10.06. 26.05. 30.06. 06.05. 19.05. 30v. 30.06-01.07. 12.05. 26.-27.05. 27.05. 20.05. 16.06. - -30.6.2012 1.5. 02.06. 27.05
VaToSUA:n Jaakko Sauren neljäs, Nokian Leevi Myllynpää viides ja Sarkkola kisan kuudes. Viimeisellä kierroksella takasuoran päätteeksi kärkikaksikko on aivan tappituntumassa ja sen seurauksena Laine pyörähtää ja K-P nousee johtoon ja myös a-finaaliin. Tomi vai Tero. Varma voitto! Kangasalan Suvi Perätalo ajoi toiseksi ja Lempäälän Ilona Laine kolmas. Äetsän Jonne Virtanen jää lähtökiihdytyksessä neljänneksi mutta aloittaa jo tutuksi tulleen nousun. Järjestelyt sujui hyvin joten enemmänkin autoja olisi kisassa suonut olevan mukana. Tomi Kulomäki jatkaa viidentenä ja Ari Koskinen kuudentena. Järjestävän seuran K-P Koivisto seuraa toisena ja haastaa tiukasti Lainetta. Tässä kakkosena Hondallaan Jaana Salonen.
Lauri Laine ( 44) aloitti hyvin. Startissa epäonnistunut VaToSUA:n Tero Koskinen nostaa itsensä hienosti toiseksi. Naisissa mukana seitsemän kuljettajatarta. Voittoon ajaa toista kisaa ajava Tervakosken Noora Saarinen. Yleisen parhaat. Nokian Miika Järvi nostaa itsensä kolmanneksi. EVK:n finaalin lähdössä alussa tasaista. Laine ottaa myös b-finaalin hallintaansa lähdöstä alkaen. Oriveden Marko Kettumäki tekee unelmastartin a-finaalissa ja ottaa komennon. K-P jää startissa mutta valitsee ajolinjat oikein ja siirtyy kolmanneksi. Jos oli Nooran ajo alkuerissä hieman hakevaa, niin finaalissa oli meno jo toista. Toiseksi kiihdyttää Tervakosken Joonas Kolehmainen hyvin puhuvalla Fiatilla. HRF:n Severi Sarkkola ottaa kakkospaikan. Alkoiko kesäkausi yllätyksellisesti kun osanottajamäärä jäi alle sadan. 20 - HANAA
XXXI Autospeedway, Valkeakosken-Toijalan SUA, Emppu Tuominen, kuvat Kare Asp
JOKKIS
Autospeedway-kisa jo 31.kerran
Kesäkauden toinen JM-kisa ajettiin VatoSUA:n järjestämänä Akaan Toijalan Maastoradalla, Kylmäkosken Kurisjärvellä. Yleisen alkuerässä Koivisto haki jo ohituslinjoja.
Arttu Pasuri oli nuorten kisassa ylivoimainen.
Toista kilpailuaan ajanut Noora Saarinen otti voiton naisten kisassa. Harvoin, jos koskaan, on nähty isän ja pojan kaksoisvoittoa. Päivän päätösluokkana EVK. Ekan paussin jälkeen vuoroon naiset ja nuoret limittäin. Auto putoaa luistossa uraan ja päivän toinen, näyttävin kaato on nähty. Lempäälän Petteri Koski neljäs, Evijärveä edustava Marko Taponen viides ja Lounais-Hämeen Tero Hakanen kuudes. Bfinaalissa moottori sanoi sopimuksen irti.
Tilaa Hanaa!. Sijoituserän lähdön ottaa Päijät-Hämeen Juha Karkkula ja paahtaa ylikovaa takasuoralla. Toisella kierroksella Virtanen on jo noussut toiseksi. Kisa oli ohi vähän kahden jälkeen ja kotiin pääsi viimeisetkin heti kolmen jälkeen. Pasuri ajaa reiluun voittoon, Virtanen toinen ja Järvi kolmas. Kärkeen nousee Urjalan Ari Koskinen. Kulomäellä vähän samaa tilannetta. Kierrokset eivät
Marko Kettumäki edellä, Joonas Kolehmainen kakkosena. Ekan kaarteen kaksi keskeyttänyttä liputuksineen "haittaa" ohitusyrityksiä. Semifinaalissa epäonnistunut Lounais-Hämeen Lauri Laine otti sijoituserässä komennon heti alkuunsa ja piti johdon ruutulipulle asti, ja nousi b-finaaliin. Tarjouksia tehtiin 50kpl ja pari autoa vaihtoi omistajaakin.
Kari-Pekka Koivisto ajoi yleisessä kolmanneksi ja EVK-luokassa voittoon. Nyt sellainen näki päivänvalon. Semifinaalissa linja hiukan karkasi ja Laine haki vauhtia sijoituserän kautta. Muna, eli Kai-Petteri Koivisto järjestävästä seurasta ottaa kakkospaikan. Tero nousee kolmanneksi, Tomi neljäs, mutta ajaa leveäksi ja Nokian Jarno Järvi nousee sijalle neljä. Finaalin komennon ottaa odotetusti Oriveden Arttu Pasuri. EVK:n kakkosena oli KooPeen poika Kai-Petteri. Puolet tuuppareita ja toinen puoli EVK-kalustoa. Koskinen ja Kulomäki nousevat finaaliin. Rata oli kelpo kunnossa, eikä pelättyä kuraakaan lentänyt kuin nimeksi.
Yleinen luokka aloitti päivän ja ajoi yhdeksäntoista lähtöä. Mukana yhdeksäntoista kuskia ja lähtöjä kymmenen. Nuorissa mukana kahdeksan kuljettajaa. Sitten seurataan onko kana vai muna nopeampi.Kana vie startin, eli K-P. Kolme kierrosta ei tuo muutosta ja tämä on järjestys myös maalissa. Laineen VW:n lämmöt ovat jo tapissa ja höyry on ilmassa. tuo muutosta sijoituksiin ja tilanne on sama maalilipullakin
Seitsemäs on Ketomäki ja kahdeksas Rask, jonka vauhtia hillitsee eturenkaan epämieluisa asento. arvotaan autot. Juholan Fiat pyrkii vielä salamatkustajaksi, mutta tuostakin tilanteesta selvitään ja näin saadaan tilanne rauhoitettua. Sinivalkoisen lipun vikkelästi vilahtaessa neitolauma säntää varsin tasaisesti matkaan, ja jo lähtösuoralla nippu näyttää ajautuvan pahanlaiseen solmuun. Sijoituserästä kaksi nousijaa, Jere Kiveinen Volsulla sekä Jesse Joensuu Opelilla ottivat radat seitsemän ja kahdeksan. Kolmannen sijan nuorissa nappaa kuplakuljettaja Lähteenmäki, neljäs on Bemarin Opeliin vaihtanut Joensuu, viides Kaitonen, kuudenneksi Kiveinen ja seitsemäs on keskeyttänyt Nurmi, joka on matkan varrella kadonnut yllekirjoittaneelta, löytyen lopulta aivan tornin edestä nurmikkoalueelta. Muut finalistit olivat etuvetotaituri Toni Ketomäki Peugeotilla, Janne Alasaari, Mikko Blomster, Toni Rask, Henry Djakonowsky, Jesse Mustakoski sekä toinen sijoituserästä noussut Tomi Pihlajamäki, kaikilla ajokkeineen Fiatit. Kahdessa ajamassaan lähdössä voiton jo pääsuoralla paketoinut Alasaari saa tällä kertaa vastusta kilpakumppaneilta, mutta on jälleen ensimmäisen kaarteen vesiesteellä ykkösenä. Joonas Kalliomäki ei finaaliin syystä tai toisesta Pyttyhaavi VW: llään enää päässyt, joten seitsemän nuorukaista lähti matkaan. Naisten päälähtöön tiensä selvittivät suoraan alkueristä Katri Rajala Volkkarilla, Pauliina Kallio Fiatilla, Someron Minna Lampinen Volkkarilla sekä Miia Pere, jolla myös alla Kupla. Matkaan ampaisevat Katri Rajala (37), Pauliina Kallio (19) ja voittaja Minna pilvien lomasta jaetaan palkinnot ja Lampinen (43). Lehtola seuraa hyvin mutta ei pääse aivan kannoille, ja näin tullaankin ruutulipulle. Taidokkaasti pikku hässäkästä kuitenkin selvitään, ja piikkipaikan nappaa jo lähes poikittain lähtöselvityksessä kamppaillut Lampinen. Keräilyjen kautta finaalipaikan saalistivat Anni Juhola Fiatilla ja Sanni Saarela Fordilla. Mustakoski pysyy tuntumassa, mutta iskuetäisyydelle pääseminen ei onnistu, joten Alasaari kaasuttelee hienosti puhkuvalla ajokillaan piikkipaikalla loppuun saakka. Oja on piripintaan täynnä vettä, ja sitä on myös osittain radan sisäkurvissa, ainoastaan jatkuvasti hörppivä uppopumppu olisi saattanut tilannetta healpottaa. Taistelija Männistö on Kuplallaan neljäs, viidentenä maaliin Blomster ja kuudenneksi kurvaa Pihlajamäki. Kakkuri on kisassa neljäs, viidentenä maaliin saapuu Lampinen, kuudes on Meriläinen ja seitsemäs lähdössä tasoitusta antanut Rantala, Rajalan matkan päättyessä pikku lipsahduksen jälkeen perä edellä ojaan. Lyhyen tauon päätteeksi yleinen luokka valtasi areenan. JOKKIS
JM-Pori, Satakunnan UA, Toni Lönnroos, kuvat Hannu Tamminen
HANAA - 21
Jälleen kerran Hangassuolla
Sunnuntain sääennuste haparoi jokkiskansan riemuksi. Ansaittu lepohetki koittaa tämän luokan jälkeen, joten toimitsijatkin pääsevät maistelemaan höyryävän kuumaa ja maukasta keittoa, ja palan painikkeeksi sujahtaa munkki jos toinenkin tuulensuojaan, kisamakkaroita unohtamatta.
Kilvanajoa parhaimmillaan
Aterioinnin jälkeen päräytetään etuvetoisten ja kardaanien kapina, ja mukavan runsaslukuisesti paikalle jäänyt yleisö pääsee vielä nauttimaan kilvanajosta parhaimmillaan kuten myös päivän mittaan lämmenneestä keväisestä säästä. Alkuerien neljä ripeintä jatkoivat suoraan välieriin, joista tutun kaavan mukaan voittaja a-finaaliin, kakkonen seuraavaan ja neljäs kuittasi lähtöruudun sijoituserään. Ennustettu kolmentähden räntäsade muuttui aamulla muutamaksi pisaraksi ehtaa vettä, ja pilviverhokin päätti rakoilla kun kilpailu polkaistiin käyntiin Satakunnan Urheiluautoilijoiden ollessa puikoissa Hangassuon radalla. Nuorukaiset kaahasivat kuitenkin keväisen riemukkaasti lampeen, ja kun vesimassat olivat laskeutuneet, havaittiin Pukaralammen pitävän kärkipaikkaa. Startti on tasainen. Finaalissa viivalle asettuvat Toni Ketomäki tuolla jo nopeaksi todetulla Peugeotilla, Fordeihin
Jesse Männistö ajoi kaikki finaalistartit. Lampinen repii välimatkaa kilpasisariin ja ajaa vastustamattomasti voittoon. Kärjessä kiitävät Pukaralammi sekä Lehtola, mutta jälkijoukkokin on aivan iskuetäisyydellä. Mustakoski kuittaa siis itselleen kakkospaikan, ja kolmanneksi ruutulipulle saapuu komean nousun tehnyt Djakonowsky. Lähdöstä tulee odotetusti tasainen. Ensimmäisessä tiukemmassa vasurissa, varikkomutkassa, on sitkeän kevään jäljiltä armoton vesieste. Kärjessä voittaja taivaltaa voittaja Tuomas Pukaralammi.
Erikoisia ajolinjoja kevään kunniaksi.
Tilaa Hanaa!. Keväinen ripeä kisapäivä Hangassuolla on kilvanajon osalta paketissa, auringon pilkahdellessa Naisten finaali on startannut. Kallio kakkospaikalla käy hienoa taistelua Peren kanssa aivan kalkkiviivoille saakka, mutta pitää pintansa ja tässä järjestyksessä kaahataan ruutulipulle. Ketomäki luikahtaa kuitenkin kakkosruudusta kärkipaikalle, vaikka sisäradalta Rajala ja nelosradan Laivanen ovatkin lähes rinnalla. Kakkoseksi kevyesti tupruttelevan Fordinsa kuljettaa Laivanen ja kolmanneksi luokassa ennättää Helenius. Alasaaren vinhasti kulkenut Fiat kerää lähes puolet tarjouksista, joita on yhteensä yli kolmesataa. Muut finalistit olivat Tuomas Pukaralammi, Tuomas Lehtola, Tommi Nurmi sekä Jeri Kaitonen Fiateilla, sekä Jaakko Lähteenmäki jolla ajokkina VW. Into ajamiseen suorastaan huokui varikolla, olihan monella edessä kevään ensimmäinen koitos riuduttavan talven jälkeen.
Nuoret ja naiset ajoivat luokkansa limittäin, nuorten ollessa ensimmäisenä finaalivaiheessa. Varikkokaarteen juohevasti selvittänyt Ketomäki ei paikastaan luovu, vaan painelee vastustamattomasti kärjessä maaliin saakka. luottavat Tero Laivanen, Kari Rantala sekä Tero Helenius, komealla Volvolla viivalla Mikael Rajala, Toyotalla Ismo Lampinen, sekä sijoituserästä nousseet Timo Kakkuri eestaas lähtevällä Golfilla ja Jarmo Meriläinen, jolla kisapelinä Datsun. Armottoman urakan suoritti Kuplallaan Jesse Männistö, joka kurvasi päälähtöön koluten jokaisen mahdollisen finaalistartin. Neljäntenä maaliin Saarela, viides on Rajala ja kuudenneksi lopputuloksiin merkataan Juhola. Jälleen tulee aika pakata kalusto ja suunnata katseet tulevaan, orastavan kesän kapinoihin.
Nuorten loppukilpailu matkassa
Rinne kiihdyttää kuussatasen parhaiten irti viivasta, Huhta ja Männistö seuraavat. Kolmanneksi nousee Saarni, neljäs Männistö ja viides viimeisellä kierroksella keskeyttänyt Salokaski. Virtasen menoa kohti voittoa ei kukaan pysty estämään ja Riikka Holma nousee varmalla ajolla kakkoseksi. Tarvitsisimme kirjeenvaihtajan Savoon. Rantala Niklas TUA Korhonen Nette NilUA Savela Marcus TUA Ihatsu Nea KeimFK Corsa/Rotax Energy/Rotax Tony Kart/Rotax Energy/Rotax Top Kart/Rotax RK/Rotax Haase/Rotax Tony Kart/Rotax Tony Kart/Rotax Tony Kart/Rotax Formula K/Rotax Tony Kart/Rotax Tony Kart/Rotax Gillard/Rotax Energy/Rotax Swiss Hutless/Rotax Swiss Hutless/Rotax Gillard/Rotax Tony Kart/Rotax RK/Rotax Swiss Hutless/Rotax Tony Kart/Rotax Alpha/Rotax Energy/Rotax Tony Kart/Rotax Tony Kart/Rotax Corsa/Rotax Energy/Rotax Zanardi/Rotax Mach1kart/Rotax RK/Rotax Birel/Rotax Formula-K/Rotax Gillard/Rotax Ninar/Rotax Alpha/Rotax Energy/Rotax Birel/Rotax CRG/Rotax DR/Rotax Tony Kart/Rotax 8 Sami Helenius 9 Hannu Ketomäki 10 Lauri Aulin
Tilaa Hanaa www.hanaa.fi
ÄetUA HH Pösö LapUA Konekorj. Koivunen Alfa TPR VW Metsäkoneurak. Alun pieni märkyys hävisi aurinkoisen päivän myötä ja rata jopa alkoi hiukan pölistä päivän edetessä.
Kesäkauden ensimmäinen luokka oli yleinen luokka, jossa mukana vajaa viisikymmentä kuljettajaa. Römanille tulee ongelmia ja hän keskeyttää sijoittuen kuudenneksi. hyvin liikkeelle, mutta toisella kierroksella Jonne Virtanen nousee ohi Fordilla ja nostaa itsensä A-finaaliin. Kakkosena mestari Teppo Puttonen Volkkarilla ja kolmantena Kiuruveden Henri Niskanen Escortilla. Huhta ja Salokaski jatkavat kohti A-finaalia, jossa mukana jo valmiiksi Tomi Rinne, Oskari Röman, Jesse Männistö sekä Noormarkun Jussi Saarni. Rinteen voitto näyttää lähes varmalta, mutta viimeisellä kierroksella alkaa auton perästä nousta savu ja vauhti hiljenee. Matti Rahkonen vei Kaustiselle voiton, ajokkina Fiat. 22 - HANAA
TUA-JM, Turun UA, Timo Pohja
JOKKIS - TULOKSIA
Viisi luokkaa Iisalmessa
Iisalmen keväistä jokkiskisaa ajettiin viidessä luokassa, yhteensä 107 osanottajan voimin. Lehtonen pitää kakkospaikkaa, mutta ei pysty haastamaan kisan voittajaa Tähtistä. Koivunen Alfa Murheenkr. Alkuerissä nopeimpia olivat Pohjankyrön Jani Tähtinen Bemarilla, Vakka-Suomen Samu Lehtonen Mazdalla, Huittisten Pasi Koskinen Fordilla sekä Satakunnan Rami Lehtonen Fordilla. B-finaalissa viivalla olivat mukana alkuerämenestyjistä Huhta ja Salokaski sekä lisäksi Someron Timo Koivunen ja Vakka-Suomen Frans Rantapere. Tähtinen hoiteli sijoituserän nimiinsä ennen Someron Timo Koivusta ja Mynämäen Jyri Suvantoa nousten A-finaaliin. Kaksikko taistelee ja jää pyöristä kiinni toisiinsa ja Kiveisen tie päättyy tähän kolarointiin. Tähtinen jatkaa hyviä esityksiä ja lähtee heti lähdöstä kärkeen. VW Kumielo Fiat KHW Racing Ford HH Kupla Laatupalvelu Ford Mörriikka VW . Pösöö Ford HH Escort Liisinki Kolf Vesirakennus Toyota Puusepänl. Koivunen Volvo Mikantaksi VW Tanua PV Fiat Metsäkoneurak. Hämeenkyrön Joni Kurri sijoittuu kuudenneksi, seitsemäs on Jesse Kallio ja kahdeksas Miia Pere. Alkuerät voittoisasti avasivat Hämeenkyrön Jesse Kallio, Honkajoen Joonas Kalliomäki, Äetsän Jonne Virtanen sekä Kyrön Jeri Kaitonen. Alkuerävoittoihin kurvailivat Äetsän Tero Helenius, Pohjankyrön Sauli Salokaski, Raision Saku Huhta, Säkylän Tomi Rinne, Parkanon Jesse Männistö, Oriveden Oskari Röman sekä Vakka-Suomen Rami Sjöroos, Juha Pere ja Petri Heinonen. Sijoituserässä Vakka-Suomen Miia Pere kiihdyttää pienen Fiatin
16 17 18 19 20 21 22 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 Huovinen Aleksanteri OFK Kiviniemi Aapeli HyUA Meikup Jan Erik Koivisto Roope FFKK Lehtinen Jere HFKK Miettinen Juuso PirKa Utriainen Roope OFK-125 Laiho Miika LprUA Ollikainen Antti OFK-125 Pykäläinen Juuso Kotkan FK Kallio Santeri KouvFK Sirviö Jan-Mikael JyvUA Leva Nicholas KeimFK Koivisto Jari TampFK Pessala Kauri KouvFK Kuukkula Toni PirKa Rauhala Simo KeimFK Mäkilä Sakari EurUA Kaukelin Juuso TapUA Leppänen Arttu SuSeKa Jääskeläinen Tomi KeimFK Nyyssönen Tuomas KeimFK Keränen Vili KaMK Korhonen Veli-P KouvFK Piirimägi Sten D Metsaviir Märten Soininen Otto OFK-125 Salminen Niku PirKa Adamsson Timo KeimFK Hakulinen Pauli KeimFK Lindroth Nico KeimFK Salo Mika HanUA Timonen Saara KUA Haviala Markus KokeFK-K Hovinen Topi EspooUA Kujala Joonas SuSeKa Rantala Jonna SWK. Ur. Koivunen Volvo CAR Sarkkola Volvo Juja-Team Honda
Seniorit (9)
Paul Eskelinen KUA Oiva Lohilahti KUA Matti Avikainen JuvaUA Risto Pykäläinen SuonUA Veli-Matti Hyvönen IisUA
Raket
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 1 2 3 4 5 6 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15
JM Pori 22.4.2012 SatakunnanUA
Yleinen (62)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Janne Alasaari AL-Härmä Trala Fiat Jesse Mustakoski KarUA/MK Kulj. Kausi alkoi tänäkin vuonna Turun UA:n järjestämällä TUA-JM:llä. Aloitetaanpas vaikkapa EVK:sta, jossa voittoon ajoi Opelillaan Kuopion Jukka Lohilahti. Datsun Ford Volvo HH Opel Ford Escort Känki Racing Fiesta RAT Escort Roismala Rac Ford Lehtonen R Nissan
Naiset (7)
Nuoret (8)
KF3
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25
Yamaha junior
Yamaha
EVK (18)
Kari-Pekka Koivisto VaToSUA Kai-Petteri Koivisto VaToSUA Tero Kulomäki VaToSUA Jarno Järvi NokUA Tomi Kulomäki VaToSUA Ari Koskinen UUA Sami Prinkkala KokeUA Petri Leino SomUA Juha Karkkula Päij-HUA Juha Salonen LoiUA
JOKKIS
TUA JM 15.4.2012 Turun UA
Yleinen (49)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 9 11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 1 2 3 4 5 6 7 Saku Huhta Tomi Rinne Jussi Saarni Jesse Männistö Sauli Salokaski Oskari Röman Timo Koivunen Frans Rantapere Juha Pere Petri Heinonen Tauno Rantala Tero Helenius RaisUA SäkUA NoorUA ParkUA PokyUA OrSUA SomUA V-SUA V-SUA V-SUA EurUA ÄetUA MP-Huolto Oy VW RAT Fiat Tipi Racing Matsa Koneurakointi VW SS-Racing Fiat HRT VW Urak. Liukkaan sorttisella asfaltilla edestä raapiva on kova sana. Pappakisassakin jylläsivät EVK-kalustot. Kolmanneksi sijoittuu Koskinen, neljäs maalissa Rantala ja viides Ilomäki.
Huomio!
Pysyvätkö kynä ja kamera kädessä. Pali Eskelinen oli nyt liikkeellä BMW:llä ja meno oli voiton arvoista. Huhta kiertää ohi ja nousee voittoon, Rinne savun seassa kakkosena maalissa. Rantapere pitää hetken aikaa kolmospaikkaa, mutta tekniset ongelmat johtavat keskeytykseen. kare.asp@hanaa.fi KARTING
KEVÄTPÄRÄYS 21.-22.4.2012 Porin FK-kerho
KF6
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 Niskanen Elias AL-Kuopio Haase/LKE Peippo Elmeri EspooUA Birel/Parilla Ruotsalainen Petteri AL-Kuopio Hero/LKE Pöntinen Tuomas EPUA Haase/LKE Sario Robin HFKK Haase/LKE Peltonen Jere VihUA LH/Parilla Jäppinen Petteri HFKK Birel/LKE Johansson Antti EspooUA Haase/LKE Pasma Patrik OFK-125 Birel/Parilla Salin Tino HFKK CRG/Parilla Keskitalo Aleksi OFK-125 Luxor/LKE Kekarainen Pyry EPUA Maranello/LKE Miettinen Arttu JärvisUA CRG/LKE Ojaranta Arto HanUA Tony Kart/Lenzo Ollikainen Jonne OFK-125 RK/Parilla Kalliokoski Roni AL-Härmä Birel/Parilla Vauhkonen Valtteri SuonUA CRG/LKE Miettinen Mika AL-Kuopio Hero/LKE Lappalainen Konsta KeimFK Birel/Parilla Ovaska Tuisku JaMoKe Maranello/Comer Salmela Arttu OFK-125 RK/BMB Ibragimov Daniyal KotkaFK CRG/Parilla Lehtinen Jiro HFKK RK/LKE Routa Juho PFKK CRG/Parilla Piiroinen Tommi HFKK Birel/LKE Kuivakangas Jussi LapUA Haase/LKE Leskelä Jaakko VihUA Birel/Parilla Piispanen Ilari OFK-125 Corsa/TM Korpivaara Ilmari EspooUA Ninar/Vortex Kalliokoski Jere AL-Härmä ART GP/Parilla Kari Niko KeimFK Tony Kart/Vortex Piiroinen Niko VMF Haase/Vortex Rinne-Laturi Roope HFKK Birel/Parilla Siekkinen Juho KvanUA ART GP/Parilla Viiliäinen Ville AL-Kuopio Tony Kart/Vortex Moilanen Aatu KaMK Haase/Vortex Levänen Roope RiiUA Tony Kart/Vortex Laaksonen Simo TUA ART GP/Parilla Saarelainen Sami LMM Haase/Vortex Jauhiainen Jonne KeimFK Birel/Parilla Varis Joona Aspen KK Haase/Vortex Puhakka Juuso VihUA Ninar/Vortex Tolvanen Timi KeimFK Tony Kart/Vortex Behm Oskar FFKK Energy/Parilla Uitto Ilkka EPUA Haase/Vortex Rautjärvi Jonne LMM Maranello/Maranell Pengerkoski Aleksi RATU Maranello/Maranell Kalsta Aleksi SaiKart Ninar/Vortex Siltala Akseli KeimFK Birel/Parilla Jänkälä Elmeri OFK-125 Tony Kart/Vortex Rõõmussaar Mark Birel/BMB Valtanen Juho Ruuskanen Joni Gleisner Kristian Jalkanen Matias Tomi André Welin Ville Kömi Nico Merisalo Kalle Täht Martin Kuusiniemi Jussi Merilaht Ralf PFKK EspooUA KeimFK M HyUA VarkUA KokeFK LahtiFK HyUA PCR/IAME ART GP/Parilla Tony Kart/Vortex Birel/Parilla Tony Kart/Vortex Maranello/Vortex Tony Kart/Vortex CRG/IAME CRG/Parilla Tony Kart/Vortex Birel/BMB Dino/Raket CRG/Raket CRG/Raket CRG/Raket CRG/Raket CRG/Raket CRG/Raket CRG/Raket Maranello/Raket Birel/Raket CRG/Raket 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 Tiilikainen Tomi Heino Niklas Leppä Lauri Piekiäinen Oskari Potter Aleksi Kivistö Jori Valkonen Nico Routa Juho Salmenautio Jesse Sieppi Lenni-Kalle Korhonen Jere Moilanen Mikael Penttinen Joonas Leppänen Markus Ritonen Maija Aarni Tommi Tonteri Paavo Lindfors Thomas Laine Timi Rautaneva Eero Pasma Patrik Virtanen Vesa Riihijärvi Eetu Viljanen Valtteri De Mel Michael Keljo Ville Alakulppi Eetu Korhonen Jyri Lintunen Krista Haapanen Miika Kapiainen Konsta Alasippola Joel Lepistö Markus Kuusisto Lauri Kokkonen Roope Ahonen Rasmus Hiltunen Outi Peltonen Väinö Piekiäinen Elina Valtanen Juho Tenhunen Lauri Kukkola Janne Nordgren Juuso Akkanen Oskari Kauppi Henri Kerminen Jyri Vakkuri Juho Silomaa Tuuli Alaruikka Tony Merikukka Kimi Nieminen Jesse Eskonsipo Jesse Heikkilä Eino Nykänen Aapo Rautaneva Vera Pirhonen Jali Toikka Tommi Rike Dennis Eiristö Kaisa Kantala Tommi Hiltunen Anssi Kervinen Jesse Heikka Mikael Itkonen Wille Kylmälä Samu Viljanen Topi Lehtinen Aleksi Pihtjõe Ermo Aron Ralf Alatalo Taavetti Hannus Tomi Haapolahti Olli Korhonen Samu Eskelinen Antti Juuti Sara Riihijärvi Toni Laitala Markus Toikka Toni
Yhdistetty
Yleisen luokan runsaiden autorikkojen myötä yhdistetyn nuorten ja naisten luokan osallistujamäärä putosi jonkin verran, mukaan kisaan osallistui yhdeksäntoista kuljettajaa. Harri Hyvönen Volkkarilla ykkösenä, Joona Räsänen myuös Volkkarilla kakkosena ja Riku Mykkänen Volvolla kolmantena ennen Palin Bemaria ajanutta Teemu Laitista.
Kauden avaus Krouvinnummella
Kesä lähestyy ja sen myötä kesäkauden jokkiskisat. Otapa yhteyttä os. EVK-luokka ajettiin päivän viimeisenä, osallistujamäärä tässäkin luokassa putosi autorikkojen myötä, lopulta mukaan lähti kahdeksantoista kuljettajaa. Pösöö BMW HuiHai Team Ford Fiat133 Gasthaus Tiitu Fiat Kalliokoski VW Ooppeli Fiat 850 Mikantaksi VW Fiat Pyttyhaavi VW RAT Fiat LR Team Rönöö Humpuuki Volvo Konekorj. Suvi Mikkonen vei Kiuruveelle kakkossijan Fordilla, Inka Hillilä kolmanneksi Volkkarilla. Kolmanneksi sijoittuu Kaitonen, Suominen kaataneena neljäs ja Kiveinen keskeyttäneenä viides. Etuvetoisten panosta täydensivät Eetu Pohjolainen Hondalla ja Janne Viitikko Pösöllä. Yleisessä ottivat Lapinlahden kuljettajat kolmoisvoiton. Oiva Lohilahti Opelilla kakkonen ja perinteinen Volvo-mies Matti Avikainen Pösöllä kolmas. A Rajala Fiat Henry Djakonowsky NoorUA Leppijoki Fiat Jesse Männistö ParkUA Koneurakointi VW Mikko Blomster SatUA Ritari Racing Fiat Tomi Pihlajamäki LapUA Gasthaus Tiitu Fiat Toni Ketomäki LapUA Konekorj. Volvo
Naiset (10)
Iisalmi JM 21.4.2012 Iisalmen UA
Yleinen (45)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 6 Harri Hyvönen Joona Räsänen Riku Mykkänen Teemu Laitinen Joni Nieppola Aleksi Marjoniemi Mika Haukka Jari Autio Mikko Ruuttula Jukka Lohilahti Tero Kärkkäinen Janne Viitikko LapinlAU LapinlAU LapinlAU SuonUA PeMK ReiUA SuonUA PyhUA KMK KUA LapinlAU Juvan UA Opel on Pop VW Jutkista VW Auto-Pekka Volvo Palin BMW VW Kupla Tarjan Karkki Skoda Autoasi Fiat Aution Peltityö VW Maljus Oy Fiat Opel AutoJaMpKorj Ford Aslak Racing Pösö Kuormalava Fiat Ford Raiten Korj VW Pörri Rac Mazda Kolarin Kumi VW Jarnon Fiat TimanttiTeam VW Ford Escort Makope Mitsu Volvo 245 Volvo 360
Nuoret (18)
Tuomas Pukaralammi KarUA Tuomas Lehtola KauhUA Jaakko Lähteenmäki ParkUA Jesse Joensuu KvanUA Jeri Kaitonen KySUA Jere Kiveinen V-SUA Tommi Nurmi KokeUA Joonas Kalliomäki HoMK/UA Tomi Fallila UlvilaFK Jere Suni SatUA Santeri Wilpola SAU Toni Ketomäki LapUA Tero Laivanen RauUA Tero Helenius ÄetUA Timo Kakkuri HuiUA Ismo Lampinen PunMK Jarmo Meriläinen KokeUA Kari Rantala EurUA Mikael Rajala NoorUA Tomi Helenius ÄetUA Hannu Jarva SatUA Aleksi Kopalainen HämUA Veli-Matti Ollonqvist SäkUA Juha Sikanen SAU Jere Lahti SatUA
KF2
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11
Naiset/nuoret (19)
Jonne Virtanen ÄetUA Riikka Holma NoorUA Jeri Kaitonen KySUA Aki Suominen SomUA Jere Kiveinen V-SUA Joni Kurri HämUA Jesse Kallio HämUA Miia Pere V-SUA Joonas Kalliomäki HoMK/UA Tuomas Sepänmäki HoMK Jani Tähtinen Rami Lehtonen Pasi Koskinen Kari Rantala Joonas Ilomäki Timo Koivunen Jyri Suvanto PokyUA SatUA HuiUA EurUA HämUA SomUA MynUA
Rotax Max junior
EVK (24)
Naiset (5)
Jonna Ruotsalainen IisUA Suvi Mikkonen KiuUA Inka Hillilä ParatMU Heidi Lång KiuUA Sara Heikkilä KoMoKe Matti Rahkonen Teppo Puttonen Henri Niskanen Ilkka Ollikainen Tomi Raudaskoski Ville Luukkonen KausMK VesUA KiuUA LapinlAU ParatMU Team-Sj.
Raket junior
Päivärinta Tuure PirKa Vaara Veeti TUA Mursu Julius RoiUA Uitto Ville EPUA Jänkälä Iisakki OFK-125 Hakoköngäs Kasperi RoiUA Savolainen Teemu PFKK Anttila Eero RuFK Alatalo William EPUA Lappalainen Konsta KeimFK Kokkonen Eetu NilUA
EVK (18)
Nuoret (12). Kaitonen lähteen kärkeen perässään Kiveinen. Mikkola Fiat Juja-Team Honda Someron SP VW HH Escort PS-Racing vw Juliina Fiat Klemolan B Datsun KH Lada Nöhnö Volvo SVR-Team Fiat TT-Motors Fiat Jekunperä Fiat VW-Kupla Pojat Racing Pösöö Mörökölli Honda Jape Racing Saab HH Escort Retu Racing Fiat HH Volovo Volvo Pr-Auto VW Kaakkuri Rac Ford CAR Sarkkola Volvo Ladada Ur. Huhta kiihdyttää kärkeen perässään Salokaski. A-finaalistartissa lisäksi mukana Hämeenkyrön Joonas Ilomäki, Pasi Koskinen, Rami Lehtonen ja Euran Kari Rantala. Finaalistartissa mukana viisi kuljettajaa, Jeri Kaitonen, Vakka-Suomen Jere Kiveinen, Noormarkun Riikka Holma, Someron Aki Suominen sekä nousija Jonne Virtanen. VW Eka kisa VW V-P Sepänmäki Fiat BMW Lehtonen Rac Ford Laatupalvelu Ford KHW Racing Ford PitkäPelti Lada Urak. Virtanen nousee ruuhkan ansiosta kärkeen ja kakkoseksi noussut Suominen kaataa Volvonsa maalinypyltä näyttävästi. Peugeot ATAK/UA Citroen ZX 7 8 1 2 3 4 5 6 7 8 1 2 3 4 5 Aleksi Korhonen Niko Haukka Jukka Lohilahti Eetu Pohjolainen Janne Viitikko Kai Törn Jari Niskanen Riku Mykkänen Lauri Karvonen Teijo Pussinen SuonUA SuonUA KUA LRT JuvaUA LapinlAU KiuUA LapinlAU JoeUA KiuUA Ekikori.fi Fiat Autoasi Fiat Opel PP-Honda Aslak Racing Pösö Pöljän Salama Opel Ford Auto-Pekka Volvo Pula-aho Rac Saab XR2 Palin BMW Opel Aslak Racing Pösö RTP Fiat Kirma Racing VW
KUA CRG/Raket KouvFK CRG/Raket FFKK Maranello/Raket AL-Kuopio CRG/Raket PirKa CRG/Raket FFKK Maranello/Raket LMM CRG/Raket PFKK CRG/Raket JärvisUA Dino/Raket RoiUA CRG/Raket LapinlAU CRG/Raket EspooUA CRG/Raket JoeUA Maranello/Raket SuSeKa Dino/Raket PirKa Dino/Raket RATU G.P.Racing/Raket KeimFK CRG/Raket PirKa Dino/Raket EspooUA CRG/Raket VMF Dino/Raket OFK-125 CRG/Raket AAU CRG/Raket RuFK CRG/Raket VUA PCR/Raket KeimFK Maranello/Raket P-HUA Dino/Raket RoiUA Birel/Raket AL-Kuopio CRG/Raket RiiUA CRG/Raket PirKa Dino/Raket KouvFK Parolin/Raket LMM Maranello/Raket KokeFK DR/Raket PFKK Haase/Yamaha NilUA CRG/Yamaha NilUA RK/Yamaha NilUA Tony Kart/Yamaha UlvilaFK PCR/Yamaha AL-Kuopio SwissHutl/Yamaha PFKK Haase/Yamaha TUA CRG/Yamaha J-äijät Kosmic/Yamaha KaUA Ninar/Yamaha PirKa Haase/Yamaha LahtiFK CRG/Yamaha RiiUA Ninar/Yamaha OFK-125 Energy/Yamaha OFK-125 Alpha/Yamaha RoiUA CRG/Yamaha HanUA Top Kart/Yamaha MonakoFK Tony Kart/Yamaha RiiUA Sodikart/Yamaha PFKK Energy/Yamaha LMM Gillard/Yamaha VMF CRG/Yamaha TUA CRG/Yamaha KouvFK CRG/Yamaha TUA CRG/Yamaha HyUA Ninar/Yamaha EPUA Alpha/Yamaha NilUA Kosmic/Yamaha PiekUA Ninar/Yamaha TUA Tecno/Yamaha AL-Kuopio RK/Rotax RaaUA Corsa/Rotax PFKK Tony Kart/Rotax KokeFK Haase/Rotax Sodikart/Rotax Tony Kart/Rotax OFK-125 Dino/Rotax PirKa Tony Kart/Rotax EPUA Alpha/Rotax KotkaFK Energy/Rotax OFK-125 RK/Rotax SLUA Formula K/Rotax RuFK RK/Rotax RATU RK/Rotax KotkaFK Tony Kart/Rotax
EVK (25)
Rotax Max
XXXI Autospeedway 21.4.2012 Valkeakosken-Toijalan SUA
Yleinen (39)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 1 2 3 4 5 6 7 1 2 3 4 5 6 7 8 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Marko Kettumäki OrSUA Joonas Kolehmainen TerUA Kari-Pekka Koivisto VaToSUA Petteri Koski LemUA Marko Taponen EUA Tero Hakanen L-H UA Juha Salonen LoiUA Lauri Laine L-H UA Hannu Helenius ÄetUA Jouni Suorsa HausUA Mika Raaska UrMos Ry Kai-Petteri Koivisto VaToSUA Janne Vilppula VaToSUA Ari Koskinen UUA Jaakko Sipiläinen HyUA Noora Saarinen TerUA Suvi Perätalo KangUA Ilona Laine LemUA Tuuli-Joanna Rusila ViSUA Merja Salonen LoiUA Mari-Anne Virtanen NokUA Emma Helenius ÄetUA Arttu Pasuri Jonne Virtanen Miika Järvi Jaakko Sauren Leevi Myllynpää Severi Sarkkola Toni Leppäkorpi Aki Suominen OrSUA ÄetUA NokUA VaToSUA NokUA HRF VaToSUA SomUA Retu Racing VW TT-Motors Fiat Klemolan Beto Ford Jekunperä Fiat Tuutsi Skoda Kulj H. Nuorissa sentään jylläsivät takatuupparit. Koivunen Ford Klemolan Beto Ford Klemolan B Datsun TK-Racing Toyota Jape Racing Saab TK-Racing Toyota Nöhnö Volvo Japirak.com Alfa Ur. Naisissa Iisalmen oma Jonna Ruotsalainen otti odotetusti ykköspaikan Fiatilla. Pösöö Toni Rask L-H UA Fiat Mikko Rajala NoorUA Lehtonen Rac VW Sami Koivusalo SatUA Motormarket VW Tero Hakanen L-H UA Kulj.Mäkipää Fiat Heikki Westerbacka SatUA VW Toni Limnell SatUA Lehtonen Rac VW Sami Rajala HoMK Raskaskoneh Fiat Tomi Rinne SäkUA RAT Escort Tapani Vehmanen NoorUA Niglos VW Juha Sikanen SAU Roismala Rac Ford Jussi Railamaa SatUA Ritari Racing Opel Toni Fallila UlvilaFK RAT Fiat Mikko Kosonen RaisUA Ruskon Asennus VW Jaakko Santahuhta HoMK/UA V-P Sepänmäki Fiat Antti Haukkaniemi SatUA Lehtonen Rac Fiat Minna Lampinen Pauliina Kallio Miia Pere Sanni Saarela Katri Rajala Anni Juhola Minna Lampinen Henna Ketomäki Oona Tähtinen Tiia Lindh SomUA SatUA V-SUA SAU NoorUA HoMK/UA PunMK LapUA NaSU VetUA VW Lehtonen Rac Fiat Metsäkoneurak. Pere ja Heinonen eivät tekniikkaongelmien takia päässeet viivalle. Fiat Vesirakennus Toyota Konekorj. VW Roismala Rac Ford Lehtonen Rac VW Raskaskoneh. Kilpailu ajettiin Laitilan Krouvinnummen radalla, joka oli olosuhteisiin nähden erinomaisessa kunnossa
M50 sylinterikansi (325 ei-vanos) 250). 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
VW VIRITYS JA VAKIO-OSIA
Fiat - Golf - Kupla kaikki moottorin laakerit Männät Golf - Kupla, syl.kannet-putkisrj. Hinta 5. 045-2386030
netti tkms.suntuubi.com
79100 LEPPÄVIRTA
www.osamyyntiaf.fi
No 6/2012 21. Sparco 3-kerros ajopuku, punainen, koko 48. Paljon erilaisia männänrenk. 045-2386030
netti tkms.suntuubi.com
KOIVULA MOTOSPORT P. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi. Uusi 200 vauhtipyörä - Brosol kaasuttimet Imusarjat - tiivisteet - bensa- ja öljypumput Kytkinlevyt - asetelmat - vaihteiston osia Paljon vakio VW-osia, erilaisia iskunvaim. MARKETTI
HANAA - 23
- myy - osta - vaihda - vuokraa Marketti
Myydään Ostetaan Muu
Nimi ja paikkakunta
Hanaa 6/2012 - 27.4. 040 771400. OMP ajokengät, punainen mokkanahka, koko 40. 380, ZF-lukko 380
EGT-pakolämpömittari anturilla 52mm 79 60mm kynäjousia 50/pr, kierreholkkeja eteen/taakse, helper jousia 35/pr spacereita 10mm-35mm, uniball yläpäät
KÄYTETYT VARAOSAT
Helposti ja edullisesti. mennessä.
Postita lomake ja mikäli et ole lehden tilaaja, myös ilmoitusmaksu 5euroa, osoitteella HANAA KUSTANNUS Oy, PL 40, 12701 LOPPI. 0400 864 404 Esko Lehtonen
KOIVULA MOTOSPORT P. OMP alusasusetti luonnonvalkoinen (paita, housut, sukat). 045-2386030
netti tkms.suntuubi.com
KOIVULA MOTOSPORT P. Hinta 100. Koko 48-50. (Somero). Merkitse myös paikkakunta. Uudet. Engle nokat - nostajat - ohj. - ventt.jouset Seetit-ventt. Siisti ja hyväkuntoinen! Hinta 220. Tekstissä voi olla korkeintaan 160 merkkiä.
Olen tilaaja
MYYDÄÄN
Lisäsäiliölliset takaiskunvaimentajat BMW E36 325/M3 rallli/cross, 2nuppiset, ajamaton pari, hp 1050. Kaikki FIA hyväksytyt. 165 BMW E30 320-325 peltisarja 235
KÄYTETTYJÄ TAKUUVARAOSIA RUOTSISTA
moottorit - vaihteistot - peltiosat ym.
3kk:n takuulla - 20 vuoden kokemuksella
sähköposti elosa@saunalahti.fi EL OSATUONTI, Naantali Puh. Uudet. Ilmoitukset 23.4. Hinta 75. Vuosikerran tilaajalle ilmoitus on maksuton. 045-2386030
netti tkms.suntuubi.com
puh. (017) 554 2972
Teollisuustalotie 2,
KOIVULA MOTOSPORT P. 045-2386030
netti tkms.suntuubi.com
Perävälitykset Ford Atlas 4.63 399 Toyota Hiace 4.88/5.29 175 Volvo 1030 4.56 / 4.88 165 Volvo Torsen lukko 1030/1031 540 BMW 4.45 käyt . Kymmeniä tuhansia vaihtoehtoja
Osamyynti AF
P. (1 ilmoitus/tilaaja/lehti). Soita Helena 044-3625070.
Tilton 184mm 3-levy kytkin pkt 330 Wilwood jarrupaineensäädin 59 wilwood 298/310mm jarrulevyt 49/kpl Toyota Corolla GT nopea ohj. Peltiosia - kytkinosia - vetoaks.s.kumeja termostaatteja myös muihin automerkkeihin
Turuntie 2 D, 00370 HELSINKI (ST1 lähellä) P+fax (09) 56 123 54 tai 0400 70 44 70
Älä tyydy vähempään.
Jäähdyttimet
KEITELEEN KONE OY
puh. Kuvallinen ilmoitus on aina maksullinen.
Hanaa on tarkoitettu vain yksityisille ilmoittajille (ei siis yrityksille eikä yrittäjille). Sparco ajohanskat, punaharmaa. P. Jos Sinulla on jotain myytävää, ostettavaa, vaihdettavaa, vuokrattavaa, toimi seuraavasti: Parhammin, edullisimmin ja nopeimmin toimit, kun täytät ilmoituksen netissä www.hanaa.fi/ilmoitukset. Voi käyttää myös oheista lomaketta tai pelkästään paperia, niin ei tarvitse pilkkoa lehteä. vsk 27.4.2012 ISSN 1235-0524
Lattia Bedal-Box , sis polkimet ja 3xwilwood sylinterit, 270
WRC hiilikuitu-look peilit ulkonema vain 10cm 65/pr Ohjauksen nopeutin 1.5:1 159 Mokkaratti syvä keskiö 79 2.5L kokoomatankki 59
Älä tyydy vähempään.
Kilpa-akut
KOIVULA MOTOSPORT P
Muistathan,että sammutusjärjelmä on huollettava 2 vuoden väliajoin, näin varmistat sammutusjärjestelmäsi moitteettoman toiminnan.
www.euroracing.fi. Kesälauantait suljettu 30.4.-31.8.
EuroRacing on myös FIA:n sertifioima huoltopaikka Lifeline ja Sparco sammutusjärjestelmille. 09-274 4460, fax. Laukaisumekanismiksi voit valita sähköisen tai mekaanisen version.
Euroracing Lahelantie 7, 04300 Tuusula puh. 09-2744 4666 e-mail info@euroracing.fi Arkisin EuroRacing on avoinna klo 10.00-18.00. Lauantaisin palvelemme klo 10.00-13.00. Varusteet vuodelle 2012
UU TU US
Ajovarusteet
Ajovarusteet
Ajovarusteet
FIA hyväksytyt kilpaistuimet
Hans tuet
Ohjauspyörät ja pikalukot
Ajovarusteet (Made in Italy !)
Peltor kypärät
Kuulokkeet
Turvatankit
Kellot karttureille
Citroen C2R2 kilpaosat, osakitit ja valmiit autot
Katalysaattorit kilpakäyttöön
Vanteet
Nokka-akselit
Racing akut
Trippimittarit - 3 eri mallia
Turvavyöt
Vanteet kesäkisoihin Vanteet talvikilpaluihin, 5x16
Kytkimet kilpakäyttöön
Alustan puslat
PIAA lisävalot H4 ja HID
Kynäkamerat
Toimitamme laadukkaat FIA hyväksytyt Lifeline sammutusjärjestelmät, joita valmistetaan niin alumiini- kuin teräspulloilla