7/2010 - 21.5.2010 4,00 - 19.vsk
Kuva J-V Korpela
Legendaarinen lähtö Kemoralla
n i o ssa s i au hd sk u ki va ok sä J s vä hy
Kuva Kare Asp Kuva Jarno Saari
www.saukkolanek.fi
Kisassa on aika lailla irtosoraa tiellä, joten siellä varmaan nähdään taktikointia, Latvala tuumii. En vain tiennyt kenelle. Jatkossa virheet pitää saada karsittua pois.
Lue Jari Ketomaan voitosta sivulta 9
Latvalalle arvokasta asvalttioppia
Jari-Matti Latvala sai roppakaupalla asvalttikokemusta Nürburgringin 24- tunnin ratakilpailusta. Ensin ne teloivat ohjauksen tehostimen hihnan ja sitten muuta, Latvala muistelee. Anssin siunaustilaisuus on Siikaisten kirkossa lauantaina 29.5. Niitä pääsi meidän auton moottoritilaan. Voittamisen tahdon vastakohtana olevaa häviämistä Anssi joutui lähiaikoina opettelemaan ja tiedän, että kehitystä silläkin rintamalla olisi tullut. Ajaa kilpaa". Aika oli opettavaa ja mukavaa. Petter Solberg taas oli kolmantena kymmenen sekuntia minun takana ja Sebastien Loeb neljäntenä heti Solbergin perässä. Alusta asti autosta ja Anssista huolta pitänyt Teemu Santikko oli Anssin kertoman mukaan hänelle tärkein henkilö kun puhuttiin autourheilusta. UUTISIA
Tekstikaivos
HANAA - 3
Latvala poimi hedelmät kun vastustajat tupeksivat
Vaikka Uuden-Seelannin ralli päättyi Jari-Matti Latvalan voitonjuhliin, hän palaa kuluvan kuun lopussa Portugalin rallissa kakkoskuskin tuttuun rooliin. Pätkän lopussa renkaat alkoivat olla täysin loppu. Monessa keskustelussa Anssi kertoi, miten tyytyväinen on, että he ovat saaneet mukaan kartanlukijaksi Suutarisen Akin. Valmennustapahtumista hän kertoi aina innostuneesti. Tietenkin omat kotijoukot olivat omalla panoksellaan Anssille tärkeitä. - Vähän aliarvioin yhden oikealle kääntyvän mutkan kapealla osuudella, jossa oli melko paljon irtosoraa. Anssi Pohjus tultiin tuntemaan nuorten luokan aikaan kaikkensa antaneena kuljettajana. Vastustajan vauhti tuntuu nousseen, vaikka autot ovat periaatteessa samat kuin viime vuonna. Vaikka peltiä rutistui, tekniikka ei onneksi kärsinyt, Loeb muisteli. Latvalan mukaan kisa oli kaikkiaan sopiva välipala UudenSeelannin ja Portugalin MM-rallin välissä. Eikä sitä voi panna auton syyksi. Anssi oli nuoreksi kaveriksi harvinaisen sosiaalinen ihminen. Auto pelasi muuten hyvin paitsi kisan viimeisen etapin alussa, kun tein alustaan muutoksia, jotka eivät toimineet lainkaan. Sain itse toimia Anssin tiimin tiedottajana noin vuoden. Citroenin junioritiimin ranskalaiskuljettaja sijoittui toiseksi. -Omassa ajossa jäi harmittamaan vain yksi ajovirhe, jossa meni rengas ja jonka takia pudottiin kärkitaistelusta. Citikat menivät todella kovaa. Hän ajoi kilpailun kisa-alustan omanneella, mutta koneen ja voimansiirron osalta vakio-Ford Focuksella kolmen amatöörikuljettajan kanssa. Teimme niin kuin oli sovittu. Citroen-tallin vauhti Uuden-Seelannin rallin nopeilla sorateillä jätti Fordtallin mietteliääksi. -Nyt on yksi kisa ajettu ja Uusi-Seelanti unohdettu. Jokaisessa on jotakin erilaista, mutta kyllä tämä tuntuu parhaalta. - Täytyy vähän miettiä miten saada autoa nopeammaksi. Anssi oli myös valmis tekemään töitä asian eteen, että pääsisi tekemään hänelle rakkainta asiaa. Harjoittelu ja testaaminen kilpa-autolla olivat hänelle itsestään selvyys. Radalla oli jonkun autosta pudonneita kappaleita. Nuoruudessa yleisurheilusta tullut kilpailuvietti ja armoton voitontahto näkyivät myös auton ratissa. Latvala ajoi Uuden-Seelannin rallin viimeisen vajaan 30 kilometrin mittaisen erikoiskokeen kuin viimeistä päivää. Ajamaan kilpa-autolla. Kisan viimeisen erikoiskokeen maalissa hän ei heti tiennyt, mikä sijoitus lopulta oli. Etupuskuri oli Ogierin, jonka uran ensimmäinen MM-rallin voitto jäi vielä odottamaan itseään. klo 12.00. Uuden-Seelannin rallissa Latvala ajoi merkillisen kilpailun. Hän arvosti, mitä sai tehdä. Se näkyi selvästi kilpailupaikoilla, missä hän sai paljon ystäviä. Ajokortin maaliskuussa saatuaan Anssi pääsi mukaan ralleihin. Toisin kuitenkin kävi. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi. -Kisa sinällään meni hyvin muuten, mutta moottorivika poiki meille kolmen tunnin pysähdyksen. - Portugalin rallin kisaviikon maanantaina ajetaan lyhyt testi Portugalissa ja katsotaan jos sieltä löytyisi jotakin pientä apua. Voittokin kelpaa, jos siihen tarjoutuu sauma.
- Ei se menestyminen ainakaan yhtään helpompaa ole Portugalissa kuin mitä se oli Uuden-Seelannin rallissa. Tästä on hyvä jatkaa Portugaliin.
Loeb 36 pisteen karkumatkalla
Solberg oli vielä epäonnisempi. Auto lähti aliohjaamaan ja osui puuhun. Sitten näin tiellä etupuskurin ja arvasin, että jollekin on käynyt jotakin. Minä koetan saada peräpäätä vähän jäykemmäksi, katsotaan auttaisiko se, Latvala sanoo. Vesa Rauhala
Älä tyydy vähempään.
puh. - Läksin erikoiskokeelle toisena vajaat seitsemän sekuntia kisaa johtaneesta Sebastien Ogierista. - Miikka Anttila hoki matkalla, että älä päästä ajoa löysäksi, kuten kävi kun ek ajettiin ensimmäisen kerran aiemmin samana päivänä. Portugalin ralliin Latvala lähtee MM-sarjan toiselta sijalta 36 pisteen päässä sarjaa johtavasta Loebistä.
Virheet kismittivät Hirvosta
Neljänneksi Uuden-Seelannin rallissa jäänyt Mikko Hirvonen on MMsarjassa kolmantena. Anssi Pohjus oli ajanut rajusti ulos ja menehtynyt saamiinsa vammoihin. Tuli mieleen, että käännän asvaltilla mutkiin ehkä vähän liian aikaisin sisään ja se johtaa siihen, että auto puskee, Latvala kertasi kisan antia. Hän ei voittanut yhtään erikoiskoetta ja johti rallia vain yhden erikoiskokeen verran. Ek:n maaliin tullessa katselin näyttötauluja ja niiden perusteella näin, että voitettiin Ogier, mutta en tiennyt kuinkaPetterille oli käynyt. Loebille kolmas sija oli karvas pettymys sen jälkeen kun hän oli taistel-
Anssi on poissa
Autourheiluväki sai lauantaina 15.5. Anssin rallit on rallattu, mutta elämä täällä jatkuu. Citikat ovat ilmeisesti löytäneet jotakin. Suunnitelmat olivat paljon edessäpäin, mutta niitä ei suotu nyt toteutettavan. Autourheilukansa ottaa osaa Pohjuksen perheen suureen suruun. - Olihan se raju pettymys menettää voitto tuolla tavalla pikku virheeseen, mutta jos ajo kulkee jatkossa tähän tyyliin, kyllä se voittokin tulee sieltä, Ogier kertasi tuntojaan.
J-M Latvala laski välillä kunnon latikaisessa. Heistä kaikista hän puhui usein hyvää. Latvalalle uran kolmas MM-voitto oli samalla makein. Ulosajokin oli kertaalleen lähellä, mutta väliaikojen perusteella Ogier näytti pystyvän pitämään riittävän raon ja viemään voiton. suru-uutisen Uudenkaupungin rallista. Nyt ei ole viime aikojen kisoissa ollut samanlaisuutta tasaisuutta kuin viime vuonna. Sitten Miikka huusi, että voitettiin, Latvalamuisteli. Nuoren lupaavan kuljettajan taival oli päättynyt liian aikaisin. -Teki hyvää kun pääsi kaikessa rauhassa seuraamaan muiden ajolinjoja olosuhteissa, jotka vastasivat aika lailla rallin asvalttierikoiskoetta. Myös Loeb teki ajovirheen viimeisellä ek:lla, joskaan ei yhtä isoa kuin aiemmin päivällä, jolloin hän putosi kisan johdosta neljänneksi. Tavoite on ajaa palkintosija. Hänen autonsa karkasi käsistä viimeisellä ek:lla ja jysähti puhelintolppaan. Kuten isä Jouni sanoi " Saimme tehdä sitä, mitä Anssi eniten halusi. Autoissa ei ole mitään uutta, mutta me kokeillaan Mikon (Hirvonen)kanssa omia juttuja. Loeb putosi kärkitaistossa kisan avausetapilla kolaroituaan sillan kaiteeseen. Hän lähestyi ja häntä lähestyttiin. - Vaikea näitä voittoja on verrata. Tuntui, ettei sillä vauhdilla, jolla on normaalisti kerinnyt, ehtinyt nyt mihinkään. lut itsensä toisen kisapäivän huikeilla pohja-ajoilla liki puolentoista minuutin takamatkalta takaisin kärkeen
Asia tuli esille taas, kun käytiin keskustelua siitä, miten voisi saada näkyviin rallicrossin SM-osakilpailut, jotka ovat eräin edellytyksin katsottavissa suorina lähetyksinä. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
WWW.VEKU.NET VEKU AUTOURHEILUKAUPPA TARJOAA
Ota yhteyttä jorma.mikkola @hanaa.fi
MARANGONI JOKKIS-RENKAAT
Suositulla Trio-pintakuviolla
175/70-14 48,- XL 185/70-14 43,G-Grip Suoraan varastosta toimitukseen. Kesäinen kilpailukausi alkaa olla hyvässä vauhdissa. Puh. Niin rallicrossin kuin rata-ajonkin SM-sarjat käynnistyivät. Sisältää kierrätysmaksun. Lehti on erittäinkin riippuvainen Sinusta lukijamme ja ilmoittajamme. Toivon myös, että tapaus selvitetään perinpohjaisesti, jos vaikka löytyisi jotain huomioon otettavaa. Omakohtaisesti tämä ei toki enää kovin isosti tunnu. Ensi vuonna tulee polttoainemarkkinoille myös nykyistä enemmän etanolia sisältäviä vaihtoehtoja. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
Kare Asp
SUOMALAINEN AUTOURHEILULEHTI
19.vuosikerta
L
H H
ANAA-lehti on poliittisesti sitoutumaton ja riippumaton autourheilulehti. Onko se turmioksi vai tehoksi. Niin kävi viikonvaihteessa, kun korviin kantautui ikävä uutinen Uudenkaupungin suunnalta. Kaikesta huolimatta, jatketaan turvallisesti eteenpäin!
Älä tyydy vähempään.
silikoniletkut
puh. Toki tähän saattaa tulla luonnollinenkin ratkaisu, koska Shell on lopettamassa toimintaansa Suomessa. Sitten autourheilua läheltä liippaavaan aiheeseen, joka liittyy myöskin yrittäjänä toimivan meikäläisen arkeen. Sen voi aloittaa mistä numerosta tahansa, ei kuitenkaan takautuvasti.
Avustajat
Painopaikka
Suomen Lehtiyhtymä ISSN 1235-0524 2009
Ilmoitusmyynti sivunvalmistus
LST-Media Oy/Jorma Mikkola Puh. EU:n maksudirektiiviin perustuva maksupalvelulaki kun muuttui vappuna. No, ehkä ne viisaat löytävät kesän aikana ratkaisuja näihinkin ongelmiin. (019) 441 111, fax (019) 441 222 postiosoite PL 40, 12701 LOPPI Tilauksiin liittyvät asiat: 0400 490 812 Kare Asp Puh. 100, Ford OHC alk. Tämä asia harmittaa myös siksi, että suunnittelimme tietynlaista palvelua joka olisi toiminut kännykkämaksun avulla. 95. Kilpailu-ura on jo onnellisesti takana ja siviililiikenteessäkin pyrkii keskittymään matkan tekemiseen tasaisesti, turvallisesti ja edullisesti. Löytyy myös muita kokoja!
1
VUODEN 2010 KUNNIAKSI!
TOIMITUSKULUT LÄHIMPÄÄN SIWAAN, VALINTATALOON TAI MATKAHUOLTOON VAIN 1 KUN TILAUKSESI KOKONAISSUMMA ON YLI 100, PIENEMMISSÄKIN TILAUKSISSA VAIN 7. On totta, että Suomessa tällaisia onnettomuuksia sattuu todella harvoin. Nyt suunnitelmia joudutaan reivaamaan, esimerkiksi irtonumeroiden toimittamisen suhteen. Nuori lupaus oli menettänyt henkensä rajussa ulosajossa. (019) 441 111, fax (019) 762 600 0400 484 212 tai 0500 484 212
AS-Gruppo, JX-foto, Aki Rask, Jarmo Leväsluoto, Tero Lyttinen, Toni Ollikainen, Vesa Rauhala, Jarno Saari, Antero Sirviö, Helena Sydänmetsä, Juha Tolsa, Tarja Varho
Päätoimittaja
ilaus käsittäää, ellei toisin kampanjan yhteydessä mainita, aina 17 numeroa. Kysy myös irtolaippoja. Yhden polttoainetoimittajan tuotteisiin ei olla siirtymässä, vaan käyttöön tulevat kaikkien yhtiöiden 98- pumppubensiinit. Tämän seurannan puitteissa tulee usein huomattua poikkeuksellista vauhtia ylläpitävät kuljettajat. 4 - HANAA
www.spoori.net
MOOTTORIURHEILUN KUVAKAUPPA www.spoori.net/kuvakauppa
Ilmoita kisastasi ajoissa..
Karen kynästä
Vaikea paikka
Tässä työssä tulee joskus eteen tilanteita, joissa kaikki sanat tuntuvat turhilta. Kuulun vähän erilaiseen seuraajaryhmään. 0400 162 165/Joni jh.racing@gmail.com
Älä tyydy vähempään.
puh. Nyt tuo on vain muistoa. Ilmankos tapasimme hänen kanssaan Motorsport show:n yhteydessä, jossa hän sai pistepörssin ykköspalkinnon nuorten luokassa. Jokamiespuolella on se kauden vilkkain aika, joka enteilee valmistautumista SM-taistoihin. Pohjoismaiden ulkopuolelle Eurooppaan postituslisä on 26 euroa.
Lehden kustantaja käyntiosoite
K T
Hanaa Kustannus Oy, toimitus@hanaa.fi Kauppatie 4, 12700 LOPPI Puh. Lehden tekijöiden puolesta otamme osaa omaisten suruun. Työssäni seuraan jatkuvasti autourheilutapahtumia. Tilaa kätevästi verkkokaupastamme
Volvo vinokone 4-1 pakosarja 290/musta, 420/RST (kuvassa) Ford OHC 4-1 pakosarja 240/musta, 290/RST Imusarjat vaaka tuplille, Volvo alk. Tässä kuitenkin tulee vastaan kaikkien rakastama EU ja sen Brysselin pellepataljoona. Nyt edesmennyt nuori mies kuului tähän kastiin. Mietitään vielä kerran, onko todella kaikki voitava tehty niin auton rakentamisessa, varusteissa kuin kilpailun järjestämisessä. Esille nousi katsomiseen oikeuttavien koodien lunastaminen kännykkämaksuna kertakäyttöisesti. Vielä tässä vaiheessa ei ole tietoa, miten suhtaudutaan Shellin V-Poweriin jossa oktaaniluku on suurempi. ANAA-lehti kertoo Suomessa ajettavista autourheilukilpailuista, alan harrastajista ja muista tapahtumista, säännöistä sekä muista ajankohtaisista asioista.
ehti ilmestyy vuonna 2010 (force major) 17 kertaa seuraavasti: 15.01, 05.02, 26.02, 19.03, 09.04, 30.04, 21.05, 11.06, 02.07, 23.07, 13.08, 03.09, 24.09, 15.10, 05.11, 26.11 ja 17.12. TARJOUS VOIMASSA VAIN VERKKOKAUPAN TILAUKSISSA, EI KOSKE PUHELINTILAUKSIA.
Volvo vinokone & Ford OHC
Laadukkaat Dragon Racing pakosarjat Formula kollektorilla
175/65-14 185/65-14 185/65-15 195/60-15
49,52,60,73,-
Harline Oy, Sammontie 9, 70900 TOIVALA
P. Tästä ikävästä tapauksesta on kuitenkin mentävä eteenpäin. Se tekee kännykkämaksamisen huomattavasti aikaisempaa vaikeammaksi ja kalliimmaksi. Kilpailumatkoja tehdään paljon, toivottavasti myös niitä ajettaessa muistetaan turvallisuus ja autourheilijan asema esimerkkinä. Tästäkin olisi kiva saada tietoa ennen kuin uudet polttoainetyypit tulevat markkinoille. Tuoreessa keskusliiton tiedotteessa kerrottiin montaa autourheilijaa rauhoittava tieto. estotilaushinta suoraan kustantajalta on 43,00 euroa, määräaikaistilaus 50,00 euroa/vuosi. Mutta se yksikin, se on liikaa. (017) 389 1113, avoinna ma-pe 9.00-16.00 www.harline.com Meiltä myös kaikki ajovarusteet edullisesti. Nimittäin hyvässä vauhdissa oleva ja Suomessa edistyksellinen kännykkämaksaminen on kokemassa takapakkia. Rallisprintissä ajetaan ahkerasti asfaltilla. Tiedossa on, että etanoli on tietyissä olosuhteissa enemmän voimaa antavaa kuin perinteinen bensiini. Toivon myös sitä, että tämä tapaus otetaan vakavasti myös kilpailijoiden ja järjestäjien taholla. Kun sitä alkaa olla 10% bensasta, mikä on vaikutus viritetyille moottoreille. (019) 441 111, 0500 490 812 ilmoitukset@hanaa.fi. En niinkään halua mennä erikoiskokeille seuraamaan kilpailun vauhtia, vaan seuraan tulospalveluista niin erikoiskoe-, väliaika- kuin lopputuloksia ja niiden kehitystä
kilpailu alkaa klo 12.00 su 18.7. 040-523 0435
MUUTTUNUT PÄIVÄMÄÄRÄ
Jokamiesluokan nuorten ja naisten SM-kilpailu
12.-13.6.2010 Alatemmes, Vehkamaa
(30 km Oulusta etelään)
JM SM NU-NA
Aetsa-JM su 30.5.2010
Sastamalan Monakossa
Ajettavat luokat: nuoret, naiset ja yleinen
Mukana lisäksi senioriluokka
Järjestäjä: Lakeuden Urheiluautoilijat www.lakeudenurheiluautoilijat.fi
Tervetuloa kilpailemaan ja katsomaan!
Palkintoina: S-ryhmän lahjakortteja ja finalisteille pokaalit !
25-26.06.2010 Kärppämäentie 34, Kauhava
Ajettavat luokat: Juhannusaatto: Nuoret, Naiset ja EVK I Juhannuspäivä: Yleinen ja Paapat
Perinteisesti hyvät palkinnot Aatto iltaa on hyvä jatkaa lentäjien juhannusjuhlilla
Ohjelmaa löytyy vauvasta vaariin. ja menemme suoraan 2. menomatkalla yöpymiset Latvian Kaunasissa ja Puolan Krakowassa. 0
TamUA
la 29.5.10 klo 11. Reittimme kulkee Baltian, Puolan ja Slovakian kautta Unkariin. Suomessa olemme 4.8. alkaen. 00 Hämeen aluemestaruusosakilpailu
Kilpailuluokat: Yleinen, EVK,
TAMPERE, KAANAA
Tekno-Kouru JM-Juhannus
naiset, nuoret
Ilmoittautuminen KITIin 24.5. Perillä Budapestissa ollaan 30.7. HANAA - 5
24. Tervetuloa Kauhavan Ua
Äetsän Urheiluautoilijat ry. klo 23.59 mennessä Tiedustelut: Päivi Toijala puh. tiedätte kyllä.. Paluumatkalla yövymme Puola varsovassa ja Latvian Riikassa. kilpailu alkaa klo 15.00 la 17.7. illan suussa. hintaan kuuluu majoitukset hotelleissa aamiaisineen, bussin käyttö ja matkanjohtajan palvelut. Kisaennuste: 400 kilpailijaa Kolme päivää täyttä menoa ja meininkiä...
Aikataulut: pe 16.7. Kilpailun liput eivät kuulu hintaan Käy lukemassa lisää sivuilta www.lin-car.fi tai suoraan http://lin-car.fi/public/28.7-4.8.2010%20Unkarin%20F1%20GP
R O S PU UT T O - J M
30.5.2010 klo 12:00 Kotkan MU-keskus Lentokentäntie 275, Kotka
Nuoret, Naiset, Yleinen ja Yleinen-EVK Ilmoittautuminen päättyy tiistaina 25.5. totta kai viimisen päälle...
Tervetuloa.. niin kylillä kuin kisapaikallakin.. Lähtö aamulla 28.7. klo 20:00
Liput 7 , alle 12 v. Matkan hinta 850/hlö, kahden hengen huoneissa. Yhteiskuljetukset Budapestistä radalle kaikkina kilpailupäivinä. vapaisiin harjoituksiin. www.pellon-moottorikerho.fi
MUUTTUNUT PÄIVÄMÄÄRÄ
F-1 -matkalle Unkariin 28.7.- 4.8.2010
Lähde kanssamme katsomaan Formula-huumaa kotikisaamme Unkarin Hungaroringille mukavasti bussilla. kilpailu alkaa klo 12.00 liput 7 liput 7 liput 10
Oheispalvelut.. Paluu 2.8. jovain tule sieki.. POIKKINAINTIAJOT 16.-18.7.2010
Perinteet velvoittaa Pellosta käsin..
Pesämäen moottoriurheilukeskuksessa Honkajoella.
ke rao lee ka ja alve a p ut Ol ltta taist te tors ien n t i läh taih an au l
Kaikki jokkisluokat
Äänessä Tero Sulkakoski ja avustajaa itse legenda A-P MÄNNISTÖ
Tuloslaskennan hoitaa tuttu ja turvallinen Timo Pohja. Majoitus asuntovaunualueella, jossa suihkut ja wc käytössä, sähköpaikat. Honkajoen MK/UA ja Noormarkun UA/MK
Menossa mukana: Heinolan Auto ja Traktori Oy, Sinakka, Raskaskonehuolto J-P Rajala Oy, Puutavaraliike Leppijoki, Heikin Kone, Timon Kulta, Kihara Kuljetus, Hartwall. 6 - HANAA
Vietä vauhdikas juhannus autourheilun parissa
PESÄMÄKI JUHANNUS-JM
25.-26.6. Varauksia ottaa vastaan Juhani Iltanen 0400 867 566. oniik 20 .0 kaa
00
Katso www.pesamaki.fi
Tiedustelut Taito Tommila 0400 803 643, Mika Iltanen 050 543 7722
järj. Hinta 30, koko juhannus.
Pa lki ele kod nno ktr in t n
Kauden aikana ajetaan yhteensä kuusi osakilpailua. Uusi päivämäärä on lauantai 29.5. Lisäksi Virosta on tulossa muutama auto ajamaan sambacrossiin, joten luvassa on varmasti tiukkaa taistelua kilpailun voitosta kaikissa kolmessa luokassa. Muut luokat ovat EVK, yleinen ja seniorit. Lisää kisasta kertoo mielellään Esko Viitaniemi 044- 257 1590.
Kerimaalla lauantaikisa
Kerimaa on taas areenana, kun Savonlinnan UA järjestää Kerimaa Sprintin. Viimeksi Kauhajoella kyseinen kilpailu on järjestetty v.1986 eli lähes 25 vuotta on aikaa edellisestä kilpailusta. Reittiin tutustuminen on mahdollista klo 11-11.45. JM-SM Yleinen kisasta mennään viikko eteenpäin ja jälleen Sotkassa ajetaan SM-kisa. Tällainen mahdollisuus voi olla nuorelle kuljettajalle avain menestykseen, kertoo Helsinki Motorsport Weekendin projektijohtaja Toni Ahokas. Osallistumismaksu 50. Luokat ovat yleinen, naiset, juniorit ja seniorit. HANAA - 7
XV Vesannon OP JM
Pihtiputaan Haapavuoren moottoriradalla
Ajettavat luokat - naiset/nuoret, etuveto/kardaani, yleinen ja seniorit Tämä on myös ajojärjestys. Mukaan otetaan noin 20 ulkoseuralaista ilmoittautumisjärjestyksessä. Lisäluokkana ajavat seniorit. Muhkurat ajetaan nyt jo 30. Ilmoittautuminen päättyy maanantaina 31.5. Kisa on jo XV Vesannon OP- Jm. kello 11 alkaen. Kilpailukeskuksena on tuttuun tapaan Teijo-Talot Oy:n talotehdas Perniössä. Ilmoittautuminen päättyy tiistaina 25.5. Nyt luokat on tarjolla yleiselle, EVK:lle, naisille ja nuorille. Osallistumismaksu 25euroa/luokka Kilpailunjohtajat Esko Viitaniemi 044 257 1590 www.vesannonua.com Liput 8 euroa, alle 12-v ilmaiseksi Vesannon UA toivottaa kaikki tervetulleiksi Pihtiputaalle
su 20.6.2010 klo 11.00
kansallinen jokamiesluokan autokilpailu
Kouvolan Inkeroisissa, Pikkusuon moottoriradalla la 19.6.2010 klo 11
Ilmoittautuminen kiti-kisapalveluun kautta 14.6.2010 klo 18 mennessä. Järjestäjä Kauhavan UA.
Liput á 8 - 2 kpl 15 Alle 12v vanhempien mukana ilmaiseksi
Mansen Muhkurat siirtyi viikolla
Hämeen aluemestaruuskilpailuna, Tampereella Kaanaan radalla, ajettava Mansen Muhkurat JM siirtyy viikon verran myöhäisempään ajankohtaan. Ajankohta on sunnuntai 20.6. Sastamalan Monakossa. Nuorten ja naisten parhaat kuljettajat jatkavat sunnuntaille, jolloin ajetaan finaali-karsinnat ja finaalit. Viime vuoden tapaan palkinnot on tasokkaita. Lisätietoja Heikki Ihamäki 040-5481500 ja www. 2010 ajettava jokamieskisa. Ajettavat luokat ovat juhannusaattona Nuoret, naiset ja EVK, ensimmäisenä juhannuspäivänä yleinen ja paapat. Matkaan ensimmäiset kilpailijat laitetaan kello 11. Lakeuden Ua:n omistama Vehkamaan rata sijaitsee Limingan Ala-Temmeksellä noin 35 kilometriä Oulusta etelään. Wanhan ajan ST-kilpailu. Yleisötavoite on 6-8000 maksavaa katsojaa. Järjestävästä seurasta Kauhajoen UA:sta kilpailuun on tulossa mukaan lähes 40 kuljettajaa. Seniori-luokan voittaja selviää jo ensimmäisen kilpailupäivän aikana. kerran ajetaan Somerolla ÄssäJM kisa. Lisätietoja www.pesamaki.fi ja Taito Tommila 0400 803643
THU-JM Somerolla
THU-Teamin jokkiskisa ajetaan Someron moottoriradalla sunnuntaina 23.5. Kilpailuun odotetaan mukaan 350 kuljettajaa ympäri maata. 350. Juhlat siirtyvät vuoden kuluttua ajettavaan liigafinaaliin. Kilpailu alkaa sunnuntaina 30.5. Palkinnoksi on hommattu S-ryhmän lahjakortteja, finalisteille pokaalit. alkaen klo 11. Perinteinen Sambacross on rallicrossin SM-sarjan 4-osakilpailu. Lisätietoja www.lapuanua.fi
OUA JM 6.6. Naiset ja nuoret ajetaan limittäin. ja ajoaika on 12-16. Tervetuloa kisaamaan ja katsomaan.
Helsinki Motorsport Weekend etsii nuorta lupausta Tähtienkisaan
Helsinki Motorsport Weekend - organisaatio on päättänyt antaa yhdelle nuorelle kuljettajalupaukselle mahdollisuuden osallistua Tähtienkisaan. Kuljettajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Ilmoittautuminen Nuorten ja Naisten JM SM kisaan käynnissä.
Lakeuden Urheiluautoilijat ry järjestää Oulun läänissä Ala-Temmeksen Vehkamaan moottoriurheiluradalla 12.-13.6. Luokat ovat nuoret, naiset ja yleinen. Ajaa saa niin paljon kuin kerkiää. Mukana ovat luokat yleinen, naiset, nuoret sekä etuveto/kardaani. Iinatissa
Pohjois-Suomen alueen jokamiesluokan aluemestaruusosakilpailu OUA JM 2010 ajetaan Iinatin moottoriurheiluradalla 6.6. Kilpailun erikoispalkintona on perinteiseen tapaan noin 17 000 euron arvoinen autotalli.
lakeudenurheiluautoilijat.fi.
Inksassa maastoajo
Inkeroisten Maastoajo ajetaan Kouvolan Inkeroisissa Pikkusuon moottoriradalla lauantaina 19.6. Ilmoittautuminen Kitin kautta 14.6. Sotkan moottoristadionilla on ajettu rallicrossia jo vuodesta 1981 alkaen, eli nyt on kyseessä 30-vuotiskilpailu, johon mukaan on tulossa ajamaan mm. Eli mukaan vaan muistelemaan vanhoja aikoja. Viime vuonna kyseinen kilpailu ajettiin lapissa Pellon moottorikerhon järjestämänä. 0400 679 944
Liput, aikuiset 5, lapset 0
Tervetuloa!
www.ankua.com.
Teijo Talo-rallissa taas huippupalkinnot
Teijo Talo-ralli ajetaan jo neljännen kerran. Kilpailussa jaetaan pokaalien lisäksi FSpec-lahjakortteja, joitten arvo määräytyy lopullisen luokkakohtaisen osanottajamäärän mukaan.
Kukossa kaasutellaan
Päijät-Hämeen UA järjestää Hollolan Kukonkoivussa sunnuntaina 6.6. Lauantaina 12.6. Ilmoittautumisaika loppuu 4.6. Asialla on Äetsän UA.
Ilmoita kisastasi hyvissä ajoisssa. Ilmoittautuminen ja tiedustelut: Riku Ainasvuori p.040-5167536 tai rikuainasvuori@kolumbus.fi
Somerolla Ässä-JM
Jo 25. - Se on varmasti kova paikka nuorelle kuljettajalle. Luokat ajojärjestyksessään EVK, yhdistetty naiset ja nuoret sekä yleinen Radan osite: Vehkaojantie 30, 46900 INKEROINEN Lisätietoja kilpailusta: kilpailunjohtaja Harri Sihvola p. Päätimme asiasta Mikko Hirvosen kanssa, joka tietää varsin hyvin kuinka vaikeaa huipulle kiipeäminen on. kello 12.00 . kerran, mutta kisa toteutetaan "työn merkeissä". Luokat ajojärjestyksessä. Liput ovat vain viitosen arvoiset. Hakemukset voi lähettää osoitteeseen info@hmw.fi otsikolla Nuorilupaus 18.7.2010 mennessä. SM-luokat nuoret ja naiset ajavat alkueränsä. Luokat ovat nuoret, naiset, EVK sekä yleinen.
Kauhavalla juhannuskisa
Tekno-Kouru JM-juhannus on Kärppämäen moottoriurheilukeskuksessa Kauhavalla 25.-26.6. Lakeuden Urheiluautoilijat odottavat paikalle noin 170 kuljettajaa ja 3000 katsojaa. Kauhajoen UA:sta kilpailussa on mukana puolenkymmentä kuljettajaa.
Äetsä- JM Monakossa
Äetsä-JM käynnistyy sunnuntaina 30.5. Ruotsin "ikinuori" Per Eklund Saab 93 SportSedanilla. pitkä ja sitä ajetaan molempiin suuntiin. toukokuuta. Aattoiltaa on mukava jatkaa lentäjien juhannusjuhlilla, ohjelmaa löytyy vauvasta vaariin. Nuorelle kuljettajalle annetaan samat lähtökohdat kuin muillekin kuljettajille, eli hän pääsee ajamaan kolmella eri autolla maailman parhaimpia kuljettajia vastaan. Hakemuksien joukosta valitaan kolme kuljettajaa, jotka kutsutaan haastatteluihin. EVK, yhdistetty nuoret ja naiset sekä yleinen. Kisan järjestää Someron UA, lisää kertoo selkeällä äänellään Markku Kankare 050 -5475 691 tai sähköpostilla tmi.markku.kankare @pp.inet.fi.
Vesannon kisa Pihtiputaalla
Vesannon UA järjestää Pihtiputaan Haapavuoren moottoriradalla jokkiskisan 20.6. Tämän jälkeen Helsinki Motorsport Weekend organisaatio valitsee kuljettajan, jolle avautuu ainutlaatuinen tilaisuus päästä näyttämään taitonsa moottoriurheilumaailman edessä. alkaen kello 11. Ratakierroksen pituus on 690 metriä. Siellä mittelevät nuoret/ naiset, seniorit ja yleinen. kello 20:00. Tie on noin 2km. klo 21 mennessä. Kyse on nuorten ja naisten luokan ajajista. Historic Rally Trophyn, Ralli Trophyn, BMW Originalin ja samalla seniorien F-Cupin neljäs osakilpailu ajetaan 22. Ota yhteyttä jorma.mikkola@hanaa.fi
Rospuutto-JM Kotkassa 30.5.
KotkaUA järjestää vuoden tauon jälkeen kevätkisan, Rospuutto-JM:n. Ilmoittautumiset Kitiin 24.5. Samalla tontilla hoituvat kaikki katsastuksesta maaliin. kello 23.59 mennessä.
JM-SM Sotkassa lähenee ja lähenee
Heinäkuun 10.-11 päivä Kauhajoen Sotkan moottoristadionilla järjestetään jokamiesluokan Suomenmestaruuskilpailut. Toimitsijoita kilpailussa on mukana n. 201. - Tätä tulevaa kilpailua seura on anonut lähes 10 vuotta, joten erittäin merkittävä tunnustus seuralle oli, että kilpailu Kauhajoelle saatiin, kertoo seuran puheenjohtaja Jarkko Hautala. Liput maksavat 8 euroa, pariskunta tai muuten kaksittain kulkevat pääsee 15 eurolla ja alle 12-vuotiaat ihka ilmaiseksi. kello 17.00 eli kyseessä on lauantai-illan kisa. Sääntökirjan mukainen varustus. Lisätietoa antaa Harri Sihvola 0400- 679 944.
Rallin seurakilpailu Valkeakoskella 6.6.2010
Lempäälän UA ja Valkeakoski MF järjestävät yhteistyössä rallin seurakilpailun 6.6.2010 Valkeakoskella. Sarjat 25.-26.6 ajettavassa kilpailussa ovat Yleinen, yleinen EVK, naiset, nuoret ja seniorit. kello 11 alkaen. Se ajetaan vuoden 1988 säännöillä joten luvassa on pohjakarttoja, peitteitä ja S-kilpiä. Kilpailu on yleisen luokan SM-loppukilpailu, joka järjestetään vuosittain eri paikkakunnilla. Ajettavat luokat ovat ajojärjestyksessä nuoret ja naiset limittäin, yleinen sekä yleinen-EVK. oua.fi. Tervetuloa kilpailemaan ja katsomaan! Lisätietoja: www.. Ilmoittautuminen päättyy 21.6. tämän vuoden nuorten ja naisten jokamiesluokan SM-kisat. Ajankohta on 22.5. Radalle on opastus valtatieltä 12.
Wanhan ajan ST Lapualla
Lapualla järjestetään 18.6. Radan pituus on 2,5 kilometriä, siitä on asfalttia 800 metriä.
Pesämäen Juhannus JM toista kertaa
Honkajoella Pesämäen moottoriradalla kaasutellaan toista kertaa juhannuskilpailun merkeissä. Kyseessä on perinteinen sorarata, jossa lähdössä on 30 metriä asfalttia. Luokat ovat naiset, nuoret, EVK ja yleinen. Honkajoen ja Noormarkun yhteiskilpailun tarkoitus on lähivuosina saada SM-kilpailu Pesämäen radalle. 2010 kello 12 alkavan III Kukonkoivu JM-kilpailun. kello 11 alkaen. Mutta jos löydämme hakemuksien joukosta aidon jäämiehen, uskon että nuorukainen voi jopa päästä semifinaaleihin asti, jolloin se herättää kiinnostusta oikeissa henkilöissä. klo 18 mennessä. Ajettavat luokat ovat etuveto/kardaani, nuoret, naiset ja yleinen.
Karstulassa kaasutellaan
Hokkasen Betonituote JM ajetaan Karstulassa Vallitien maaradalla lauantaina 22.5
Matkaan lähti kuusi paria, maaliin tuli neljä. Useat kansalliset ja kansainväliset huippukuljettajat ja teamit ovat luottaneet palveluumme jo lähes vuosikymmenen ajan. Yleiseen luokkaan starttasi 16 kilpailijaparia. RALLI
Kuvat: JX-foto/Rauno Nurminen
HANAA - 9
Könöselle kolmas voitto Vantaan rallispecialeista
Vantaan Vauhtipuisto maisemissa ajetaan usein rallispecialeja. Mikkeliläisellä on kuitenkin yksi startti vähemmän ajettuna kuin Ponsilla. Nelosella Joensuu jatkoi kovaa menoaan. Kolmas yritys. Könöselle taas puolentoista sekunnin pohjat, kakkosena nyt Järvinen, Tuominen kolmantena mutta yleistilanteessa kakkosena. Janne Ylönen tiukasti Skönin tuntumassa ennen Kalliomäkeä. Riihimäen itäisiä kaupunginosia ( taitaa olla Tienhaaran liepeiltä) edusti Evgeny Cherkasov. Ja tuttu sijoitus. Tuli vähän balsamia talven mollipuolella sujuneille kilpailuille, totesi Jyväskylän mies.
Viimeinen rypistys ratkaisi B-junnuissa
B-junnuissa käytiinkin sitten tiukempaa taistoa voitosta. Jordaniassa kisa keskeytyi teknisiin ongelmiin ensi kerran jo ennen ensimmäistä erikoiskoetta. Voitto mureni maastoon ulosajon myötä. Timo Partanen neljäs ja mukavasti päästelevä Wolters viides. Kärkeen nousi Pieksämäen Teemu Skön Rellulla, kartturina Hannu Lamminen. Ensimmäisellä rykäisyllä selvästi nopein oli Juha Järvinen nelostyypin Mitsulla kartturinaan Sanna Huoponen. Hiukan enemmän ilmoittautui, mutta muutamalla oli erilaisia esteitä. Janne Ylönen kolmantena ennen Kadetilla kaasuttanutta Ville Kalliomäkeä. Tuo selvästi tarkoittaa tässä tapauksessa 0,1 sekunnin eroa Ari Könöseen, jolla vierellään tuttuun tyyliin Jari Niiranen ja alla tuoreempi evo-versio. Toinen erikoiskoe ja nyt Könönen 1,5 sekunnin eroon Tuomisesta. Janne Tuohinon kisasarja jatkui epäonnisissa merkeissä. Yllättäen myös lopputulos oli tämän muotoinen. (044) 727 3900. Tiimin kanssa yhteistyö alkoi viime syksynä Kiinan rallisarjassa. - Mitään riskejä ei lähdetty ottamaan. Könösen voittomarginaali oli 6,3 sekuntia. Mutta viidennelle erikoiskokeelle ei Joensuu enää saanut aikaa. Kakkosena Peltonen ja kolmantena Teemu Skön Cliolla. Niinpä ero Sköniin oli neljän jälkeen jo 11,3 sekuntia joka on paljon näillä kilometreillä. Kisan voittoon Ketomaa tarvitsi tasaisen ajon. Viimeksi mainitulla vallan erikoinen ajokki, Hyundai Coupe. Peli jatkui Könösen hallinnassa myös nelos- ja viitospätkillä. Raitanen toi 1302 S-kuplan kolmanneksi 3,9 sekuntia Virran perässä. Järvinen kolmas. Ota yhteys markkinoiden johtavaan luotettavaan vakuuttajaan!
www.rallivakuutus.fi
puh. Taistoa johtaa Uuden-Seelannin rallissa toiseksi Ford Fiestalla ajanut Xavier Pons. Sitten Janne Ylönen parinaan Pasi Kuusela ja kolmantena Ville Kalliomäki, vierellä Sami Myllys.
Kolmen kärki pysyi Historicissa
Historic-kisassa pätkätulokset olivat hiukan yksitoikkoista luettavaa. Kaksivetoisten paras oli Hyvinkään Harri Koskela. Juha Järvinen kiri nelosella Tuomisen ohitse ja varmisti kakkossijansa viidennellä pätkällä. Kolmannella Joensuu jatkoi, kolmen ajetun jälkeen oli Skön jo 9,1 sekuntia perässä. Riihimäki on mitä ilmeisimmin aika iso kaupunki. Ensimmäisellä ajokerralla nopein oli Anjalankosken Juho Peltonen Astralla, sitten Toni Joensuu ja Janne Ylönen. Ville Haarala poltti menemään Ibizalla vauhdikkaimmin, toinen maaliin tullut oli tutulla Coupe-Bemarillaan Juha Harjapää. Nyt vuorossa oli Uudenmaan AU:n järjestämä GLI Rallispecial, viisi reilun kahden kilometrin rykäisyä tutuissa maisemissa.
Mikä lie ollut vikana, mutta kisan osanotto jäi turhankin pieneksi, kaikkiaan 35 paria lähti matkaan. - Erityisen tyytyväinen olen tiimini puolesta, kun pystyin palkitsemaan heidän kovan panostuksen. Nyt lopputuloksissa etuvetoiset "pieksivät" kardaaniajokit. Haminan lentävä kuvausmies Juha Tolsa kamppailu Suizalla Sami Pyhälän Favoritin kanssa luokkavoitosta, Urjalan mies oli kuitenkin nopeampi. Hän keskeytti monien vaikeuksien jälkeen konerikkoon viimeiselle ek:lle.
Sami Vuorinen kaasutti voittoon Mexicolaisella.
Teemu Skön ja Hannu Lamminen nousivat Cliolla viimeisellä ajokerralla B-junnuvoittoon.
Voittajat potretissa. Kaikki viisi erikoiskoetta selvitti näistä maaliin saakka 11 parivaljakkoa. Ketomaa on MM-sarjassa kuudentena. Vakuutamme myös historic-, F-ryhmän - ja SRC-kaluston toivomustenne mukaan. Villen kartturina Marko Hietanen, Harjapäällä Juha Pelkonen, Eroa kertyi 29,7 sekuntia.
Tuttu kasvo, tuttu kalusto. Vuorisella ajokkina Mexico-Escort, eroa Virtaan ja RS 2000ajokkiin 25,4 sekuntia. A-juniorien joukko kutistui päivän aikana puoleen. Mikko Tuominen tuli Kimmo Leppäniemen kanssa kolmanneksi. -Nyt taisi olla lähes virheetön suoritus. Mikkeliläinen haki tuntumaa S2000-luokan Ford Fiestaansa epäonnisen Jordanian rallin jälkeen ja oli vaivatta luokan MM-sarjaa kiertävien kuljettajien ykkönen.
- Onhan se hieno kokemus voittaa MM-sarjan rallissa, Ketomaa sanoo. Sami Vuorinen ja Jouni Leppälahti kärjessä, Jani Virta ja Joel Manninen kakkosina sekä Kimmo Raitanen ja Juha Laaksonen kolmansina. Ari Könönen kuljetti Mitsun voittoon, kartturina Jari Niiranen.
Tekstikaivos
Ketomaalla makea voitto
Jari Ketomaa täydensi Fordin juhlaa Uuden-Seelannin rallissa. Toki yleisölle riittää näilläkin määrillä nähtävää, tällä kilpailuformaatilla. Tuominen kolmas, Wolters neljäs ja kaksivetoisten nopeimpana Koskela Escortilla. Kakkosella Joensuu tuli Bemarilla mallikkaasti, hän siirtyi kilpailun käkeen. Jari-Matti Latvala ja Jari Ketomaa.
Vakuutamme kilpailukalustonne radalle ja ralliin! Palveluihimme kuuluvat myös kaluston kuljetus- ja varastointivakuutukset. Ketomaalle erityisen tärkeää oli näyttää kiinalaiselle taustatiimilleen, että homma saadaan toimimaan Jordanian rallin epäonnen jälkeen. Neljä lähti matkaan, kaksi tuli maaliin. RiiUA:n lady Petra Wolters eteläisistä kaupunginosista oli Jarkko Miettisen kanssa liikkeellä Subarulla, hyvä viides sija. Kesäsää oli upea, tekniikkamurheita ei ollut. Hän on ajanut neljä rallispecialia Vantaan Vauhtipuistossa, voittoja on tullut kolme. Autoa opiskellen tasaisesti mentiin, Ketomaa kertoo
Teron (Salminen) ulosajon jälkeen kakkospätkä meni ihan poskelleen. Onneksi seuraava kisa ei ole heti ovella, tapaili Salminen asian hyviä puolia. Kärkikymmenikköön ajoivat vielä Nevä +17,8, Lavikainen +18,5, Huuhka +21,4 ja vaimonsa Jaanan patistama Heikki Koskema Starletilla +23. Vasta neljättä ralliaan ja ensimmäistä sorarallia ajanut Anssi Pohjus menehtyi rajussa ulosajossa saamiinsa vammoihin. Aluksi alla olivat aivan liian pehmeät renkaat ja pito kateissa. Tero Salminen lipsautti pikkuisen ennen maalia Volvon katolleen. Annala sen kuin paransi ollen kolmas vain yhdeksän kymmenystä Högströmille jääneenä. Tulihan siinä viitisen vuotta kierrettyä lähinnä Formula kolmosilla ulkomailla. Lavikainen on viidentenä neljän pisteen päässä edellisestä kaksikosta. Kuva Asko Saarinen Mika Rantasalo vei Uusikapunki-rallin voiton viime vuoden tapaan.
Edessä kolme kahden EK:n lenkkiä
Reitti koostui kolmesta kahden erikoiskokeen setistä. Olosuhteet kauden avauskisalle olivat mitä parhaimmat ja reitti oli hyvässä kunnossa. Eteenpäin mennään koko ajan. Ainoastaan Pihala pystyi haastamaan Rantasalon jääden kuitenkin 5,1sekuntia. Topteniin mahtuivat vielä Annala +39,6, Huuhka +44,5, Ruoppa +48,3 ja Henri Haapamäki (RS) +51,7. Pihala oli tukevasti kakkosena 8 sekuntia edellä kisan yllättäjää Reijo Mattilaa. Kun ensimmäinen lenkki oli ajettu, oli Rantasalo kasvattanut johtonsa 11,7sekuntiin. Vain kolme kymmenystä Pihalle jäi Jaska Nuorala Volvolla. Kyllähän taas lähdettiin epäonnisen talven jälkeen hakemaan voittoa. Juha Högström (Corolla) liukasteli kymmenenneksi +12,5. Kyllähän rallissa on mukava rento tunnelma ratakisoihin verrattuna, jutteli Annala. Turun ja Varsinais-Suomen tiet ovat aina sopineet minulle. Ajamatta jäi siis yksi kahden erikoiskokeen lenkki.
Kärkikaksikko karkumatkalle
Rantasalo jatkoi kakkospätkällä hyviä otteita ajamalla jo toisen pohja-aikansa. Kyllä oli liukasta. Ei ollut Mattilallakaan uhkaajaa, sillä Högström jäi hänelle 11,5 sekuntia. Perä putosi ojaan. Kymmenentenä ollut Haapamäki suistui ulos ja sijaa huonommin sijoittuneen Hakosen vaihdelaatikko hajosi. Yleisen luokan sekä Lady Cupin tulokset tulivat voimaan neljän ajetun, kaikkien muiden luokkien tulokset kahden ajetun erikoiskokeen jälkeisten sijoitusten mukaan. Sarjaykkönen Jere Rekola (M-B) kiilasi seitsemän, mutta eroa Rantasaloon tuli jo 11,1sekuntia. Valitettavasti moottoriurheilu muistutti vaarallisuudestaan. Toivotaan, että saamme koneen kuntoon syyskuulle, Pihala toivoi.
Sievinen ylivoimainen
Tampereen UA:n Tiina Sievinen kartturinaan Hämeenkyrön UA: n Satu Tanskanen oli Lady Cupissa täysin omaa luokkaansa. Teemu Asunmaa +9,2 ja Mikael Tång +10,1 pääsivät Bemareilla ensi kertaa topteniin. Kolmospätkän jälkeen Rantasalon johto Pihalaan kaventui 5,5sekuntiin. Pohjus kilpaili oheisluokkien B-junioreissa N-ryhmän Honda Civic Type R:llä. Huuhka paransi edelleen. Pikkuisen oli helatorstaina testeissä ohjelmaa ja auton parsimista sen jälkeen. Neljäs sija oli Nevän hallussa +29,0 vain yhdeksän kymmenyksen erolla Lavikaiseen. Kaverini asuu viitospätkän varrella ja se olisi ollut tosi tuttu tie. Maskulainen tykitti reilun seitsemän kilometrin mittaiselle pätkälle peräti 5,4sekunnin pohjat. EK-1 oli 7,27kilomertin mittainen Vinkkilä ja EK-2 kilpailun pisin 18,8kilometrinen Pinipaju. ainakin olisin yrittänyt, päätti nelikymppinen Rantasalo.
Jesse Pihala Esa Ekola, Vakka-Suomen UA/AL-Härmä, Toyota Corolla GT
Uki-rallin kakkossija tyydytti Pihalaa, mutta moottoririkko harmitti. Hienon kisan ajoivat Lapuan/ Kauhavan UA:n Juho Annala Tuukka Shemeikka ollen seitsemänsiä vain 3,8sekuntia Nevälle jääneinä. En ehtinyt ajaa soralla yhtään ennen kisaa. Helma tarrasi kiinni ja parin kertaa katon kautta ojaan katolleen. Lavikainen oli neljäs +18,1, Nevä viides +19,5 ja Högström kuudes +20,6. Corollalla kilpaillut Pihala oli pikkuluokan nopein. Seuraavana pikkuluokan kaksikko Samuli Nevä (Corolla) +9,5 ja Timo Ruoppa (Starlet). Seuraavina tulevat Sundell (80), Pihala (79), Rantasalo (78) sekä tasapisteillä Ruoppa ja Kolehmainen (76).. Viime vuonna Rantasalo ratkaisi voiton Sannaisissa, samoin kävi tänä vuonna. Auto ei toiminut jostain syystä oikein hyvin. Olisi varmaan tullut hieno kisa. Nelospätkä tuntui menneen aivan käsille, silti tuli hyvä aika. Hyvin aloittanut Nuorala keskeytti kakkosella moottorin hajottua. Rekola oli kahdeksas +26,7 ennen Ruoppa +30,3. Syynä oli erikoiskoe ykkösellä sattunut vakava onnettomuus, jossa nuori, lupaava Kauhajoen UA:n Anssi Pohjus menehtyi.
Uudenkaupunki-ralli ajettiin nyt toistamiseen F-Cupin osakilpailuna ja samalla se myös avasi vuoden sorarallikauden. Toptenin täydensi Huuhka +43,4.
Rekola ja Salminen tasapisteissä
Talvikauden jälkeen ylivoimaista menoa esittäneet Lahden UA:n Jere Rekola ja Lopen UA:n Tero Salminen lähtivät reitille tasapistein. Voittotaistoon uskottiin yltävän myös hyvää vauhtia talven kisoissa esittäneen viime vuoden Uki-rallin voittajan Mika Rantasalon sekä Jesse Pihalan. Tamperelaistunut 26-vuotias poliisiksi opiskeleva Annala lopetti radan kiertämiset Euroopassa ja siirtyi ralliin. Puolisentoista kilometriä ennen maalia ollut oikea tuli hieman silmille. Kakkoseksi nousivat Haminan UA:n Sari Lääti Jari Nukarinen Asconalla, jotka käänsivät 2,5sekunnin taukotappion Lievestuoreen/Hankasalmen UA:n Mia Lainpellon Markku Heinävaarasta (Kadett) 19,4sekunnin voitoksi.
Reijo Mattila Hannu Honkasalo, Someron/Riihimäen UA, VW Golf GTi 16V 2.0
Uuden moottorin Golfiinsa saanut 22-vuotias Mattila oli hyvässä iskussa. Kaksikon väliin mahtui vielä tasa-ajalla +9,9 Nevä ja Mattila.
Rekolan ja Salmisen etumatka riitti vieläkin. Viidenneksi kiilasivat Espoon UA:n Olli Lavikainen Mikael Korhonen +49,9 ja kuudenneksi Paimion/ Ylöjärven UA:n Samuli Nevä Juha Kivimäki +50,5. Lavikainen oli aivan Huuhkan kannassa neljän kymmenyksen päässä. Oma virhe. Cupin kärkimiesten kato sai jatkoa, kun Rekola kaatoi kolmosella. Pihala oli viime vuonna A-junioreissa kilpaillessaan keskeyttäessään kahden ajetun pätkän jälkeen koko kisan nopein.
Rantasalon toinen peräkkäinen
Rantasalo voittomarginaaliksi tuli lopulta selvä.13,3sekuntia. Pihala joutui antautumaan 7,8sekunnilla Mattilan jäädessä kahdeksan kymmenystä enemmän. Jonkin aikaa on kestänyt ennen kuin on päässyt hyvään vauhtiin. Jo talvella hyviä otteita esittänyt Reijo Mattila Golfilla, oli nyt todella hurjassa vauhdissa
Kuva Asko Saarinen Jesse Pihala antoi kelpo vastuksen Rantasalolle.
Mika Rantasalo Sami Peltola, Raision UA, Opel Kadett E GSi 16V
Rantasalo uusi viime vuoden voittonsa. Hyvä sauma karata meni, mutta säilyihän jännitys, tilitti Rekola.
Rantasalo ja Sannainen
Vajaan 14kilometrin mittainen Sannainen jäi lopulta finaalipätkäksi. Ainahan on pelko kestääkö auto vai ei. Ralli keskeytettiin onnettomuuden takia. Jari Huuhka (BMW) nousi isolla numerolla lähteneenä kympin joukkoon +30,4. Uuden moottorin siivittämänä somerolainen nousi podiumille.
Pihala pohja-aikaan
Tauon jälkeen oli edessä kolmospätkä reilun kahdeksan kilometrin mittainen Kaukola. Olisi mukava, jos olisi päässyt ajamaan kaikki pätkät, jutteli tietotekniikkaa Turun yliopistossa opiskeleva Mattila.
Kuva JX-Foto/Rauno Nurminen
Rekola jatkaa johdossa
Reijo Mattila on nostanut vauhtia koko ajan. Cupin sijoitus nousi mukavasti, kiitteli Högström.
si ajaneella Rantasalolla oli parikin tiukkaa tilannetta. Kaksikko teki edelleen eroa muihin, sillä Mattila oli jäänyt jo 23,4sekunntia. Pihala tykitti 4,8sekunnin pohjat ennen Högströmiä. Högström oli noussut kuudenneksi +33,7 4,7 sekunnin erolla Rekolaan. Meillä hajosi kone nelospätkän viimeisellä kilometrillä ja loppu tultiin vapaalla. Formula- ja kartingradoilta menestyksensä hakenut Juho Annala osoitti, että kesäoloissa kulkee hyvin. Nyt
tuli kuudes sija 7,3sekuntia pohjille jääneenä. Pihala kavensi Rantasalon johtoa 6,2sekuntia. Onneksi sen jälkeen tuli ihana Sannainen. 10 - HANAA
Uusikaupunki-ralli, Turun Moottoriseura, F-Cup, yleinen ja Lady Cup, Jorma Mikkola
RALLI
Rantasalo uusi voittonsa haikeissa tunnelmissa
Raision UA:n Mika Rantasalo vei Uusikaupunki-rallin voiton jo toisen kerran peräkkäin. Auto toimi moitteitta ja muutama tilanne ehti tietenkin tulla. Heti ensimmäisessä mutkassa oli livetä ja samoin risteyksessä, harmitteli Rantasalo. Kilpailu keskeytettiin, kun yleinen luokka oli ajanut neljä erikoiskoetta. Uriensa parhaisiin yleisen luokan tuloksiin ylsivät toiseksi sijoittunut Vakka-Suomen UA:n Jesse Pihala ja kolmanneksi ajanut Someron UA: n Reijo Mattila. Nevällä on neljäntenä samoilla pisteillä kuin Högström (100). Högström ajoi neljänneksi +11,8 ennen lähes tasatahtiin tulleita Tångia +14,3 ja Annalaa +14,7. Kaksi ekaa pätkää meni hyvin, mutta kolmosella riitti tilanteita. Mattila jatkoi myös mainiosti, mutta jäi Rantasalolle peräti 14,3sekuntia. Astra-pilotti kellotti seitsemänneksi nopeimman ajan +23,6. Ennen kisaa päästiin myös treenaamaan, mikä teki hyvää. Nelossijasta taistelivat Lavikainen +31,4, Högström +31,7 ja Nevä +32,7. Tuttu tahti oli muutenkin. Vaikeita, hyväpintaisia teitä on mukava päästellä. Kympin joukkoon kiilasivat vielä Orimattilan UA/Mäntyharjun MK:n Jari Huuhka Joni Tähtinen +1.05,9, AL-Myrskylän/Padasjoen MU:n Mikael Tång Micael Sjöberg +1.10,5 ja Luumäen/Noormarkun UA/MK:n Timo Ruoppa Jaakko Tenhonen +1.18,2.
Rantasalo kärkeen Salminen ulos
Mika Rantasalo toi Kadettiin todella vauhdikkaasti avauspätkällä. Heillä on pisteitä 123. Muutamassa päivässä todella koleasta säästä siirryttiin kesäisiin keleihin. Ajoin ensimmäistä kertaa sorarallia näin pienellä numerolla. Peltitöitä tuli jonkin verran. ottaen kakkospaikan 1,2sekunnin turvin ennen Jesse Pihalaa. Vähän kerrallaan on parannettu vauhtia. Toinen lenkki suuntautui kohti Kalantia, missä ajettiin ensiksi 8,26kilometrin Kaukola ja heti perään tuttu vajaa 14kilometrinen Sannainen. Jarrutus meni pitkäksi. Tehoa tuli parikymmentä heppaa lisää ja huomattavasti parempi ajaa. En tiedä olisi johto riittänyt loppuun saakka, jos olisi ajettu kaksi viimeistäkin. Annala taisteli kahdeksantena +40,1 Ruopan seuratessa seitsemän kymmenyksen päässä. Sarjasääntöjen mukaan Cupin kärjessä oli parhaiten viimeksi ajetussa kisassa menestynyt Jere Rekola, joka voitti Kangasniemellä. Nyt autoa on paranneltu, varsinkin etupään jousitus on nyt sellainen, että sillä on mukava ajella. Sarjatilanne oli tasoittumaan päin, kun Cupin kolmosmies Joonas Kolehmainen jätti matkan kesken niin ikään moottoriongelmiin. Olli Lavikainen oli Volvolla kahdeksas +11,8 ja Henri Hakonen (Starlet) +12,3. Olisi hienoa taistella myös kahdella viimeisellä pätkällä Mikaa vastaan. Kolmanneksi nousi Högström. Vieläkin selvemmin kakkoseksi ajoi Pihala jättäen Mattilaa 18,7sekuntia. Erinomainen reitti. Neljännek-
Juha Högström Janne Ferm, AL-Myrskylä/Hämeenkyrön UA, Toyota Corolla GT
Pitkää luisua esitti Högström ja nosti itsensä lopultaan neljänneksi. Bemari-pilotti kellotti kaikille neljälle pätkälle pohjat kasvattaen voittomarginaaliksi 1.23
Nousiainen kanssa tasa-aikaan ylsi Vääksyn UA:n Juho Nurminen. Salo jatkaa Cupin kärjessä 116 pisteellä. Ukista tuli jo kolmas voitto ja Kouvolassakin keskeytys tuli selvästä johtoasemasta. Talvella hieman itseensä pettynyt Juho Nurminen (RS) oli neljäs +1,2. Vaikka tiet olivat suhteellisen nopeita, pikkuluokan kaverit miehittivät myös seuraavat sijat. Kolmosella mentiin jo lujaa. Perämäki oli viides +17,6 ennen enduroammattilaista Marko Tarkkalaa (BMW) +20,4. Kakkosen aika oli yllättävän hyvä. Ykkösellä oli sen verran tiukkoja paikkoja, että tuli seisottua jarrun päällä ja pumppailtua liikaakin. Autosta tulikin paljon parempi. Lähdöt ja risteyksen ajettiin varovasti. Lääti puolestaan suistui kakkosella.
Salo johdolla kesäkauteen
Kuva Asko Saarinen Lahden UA:n Juha Salo lähti Bjunnuissa kesäkauteen maksimipistein. Korhosella on mahdollisuus hoitaa voitto kotiin jo Heinolassa.
Ville Haarala karisti ikuisen kakkosen maineen voittamalla A-junnujen ison luokan. Tällä kertaa pohjat syntyivät todella niukasti, sillä Timo Nousiainen (Starlet) ja Ville Haarala (Ibiza) jäivät vaivaiset kolme kymmenystä. Auto oli niin hajalla, että hyvä kun päästiin huoltoon. Kakkosen huomiolla meinattiin mennä ladon seinään, mutta ei mitään sen isompaa.
- Olisi ollut vara kiristääkin, tuumi B-junnujen kakkoseksi ajanut Miikka Mielty.. Kirkkaimpana tähtenä loisti Kalle Liimatainen. B-junioreissa voittoon ajoi Konneveden MK/UA:n Kalle Liimatainen ennen AL-Härmän Miikka Mieltyä ja PohjoisHämeen UA:n edellisen voittanutta Juha Siirilää.
A-junnujen kilpailuun lähdettiin Janne Korhosen johdolla. Kummatkin pohjat ajanut Korhonen vei voiton 6,4sekunnin turvin ennen Haaralaa. Auto lähti pomppimaan mutkissa. Autoa oli paljon helpompi ajaa. Tasan sekunnin jäi Siirilä. Thil oli kuudes +17 ja sitten Urjalan avauskisan jälkeen tositoimiin palannut Veli-Pekka Huuska (Starlet) seitsemäs +18,7. Ykkösellä jouduttiin hiljentämään paljon, kun Ylirönnin autoa nostettiin. Tiukasti Korhosen tuntumassa olivat Riku Nikkinen ja Ville Haarala. Kemppaisella pisteistä on koossa 93, Mieltyllä 92 ja Tarkkalalla 90. Moottori ja vaihdelaatikko avattiin. Hyvin aloittanut Rampanen ajoi ulos.
Liimatainen kakkospätkän ykkönen
Liimatainen voittoon
Loistavan kakkospätkän aikansa turvin Liimatainen nousi voittoon 8,9sekunnin turvin ennen Mieltyä. Neljäntenä on Nurminen 89 ennen tasapisteissä 85 olevia Wirmania ja Nikkistä.
Korhoselle toiset pohjat
Korhonen ajoi viimeiseksi pätkäksi jääneelle pitkälle kakkoselle 6,1sekunnin pohjat. Kummastakin oli hyötyä. Kympin joukkoon ehtivät vielä Sami Koivusaari (Corolla) +5,7, Timo Hoppania (Ibiza) +5,9, Heikki Thil (Starlet) ja Tuomo Wirman (RS). Sellainen tunne oli, että olisimme pistäneet Korhosen ahtaalle.
Timo Nousiainen Maria Kataila, Hankiralli ry, Toyota Starlet
Nousiainen noudatti viikolla saamiaan oppeja. Yllätti vauhti itsenikin. Kakkosella suistuin risteyksessä ojaan, onneksi rengas pysyi vanteella, jutteli tyytyväinen Nousiainen.
Pikkuluokka juhli kakkospätkällä. Kuva JX-Foto/Rauno Nurminen
Janne Korhonen Markku Niiranen, Nilsiän UA, Toyota Corolla GT
Korhonen on ollut vakuuttava tämän vuoden Cupissa. Siirilä oli kolmas ja voitti samalla isonluokan +12. Olin torstaina Kinnusen Jaron kyydissä ja siitä tarttui hieman vauhtia. Sain ensimmäistä kertaa eteen kunnon jarrut. Salmisen Tero moikkali pätkällä, eikä päästy kun seuraavalle suoralle, kun suistuttiin. Syynä oli hajonnut tukivarsi, manasi Nikkinen. Minulla on mökki lähellä kolmospätkää, joten kolmonen ja nelonen olivat tuttua, vaan eiväthän ne pätkät mukaan mahtuneet. Kakkosella ei oikein uskaltanut suorilla mennä täyttä. Odotettua paremmin meni. Ajettiin pitkään rajoitinta vasten. Saukkolassa säädettiin auto liiankin pehmeäksi. Ykköselle ajaessa, luulin jo, että vetarissa oli vikaa. Kuva Asko Saarinen B-junnujen kisa oli tällä kertaa pikkuluokan juhlaa. Rajusti aloittanut Jaakko Ollikkala (BMW) ulkoili, hajotti autoaan jääden pohjista 18,6sekuntia. Nyt sai ajaa kunnolla, eikä tarvinnut pelätä on jarruja vai ei. Kympin joukkon mahtuivat vielä Leppävirran RT:n Heikki Thil Osmo Huovinen +23,2, EPUA:n Tommi Hanhikoski Sami Latvala +27,1, Lempäälän UA:n Veli-Pekka Huuska Rami Ihantola +29,7, Lammin UA:n Timo ja Tomi Hoppania +33,1 ja Nilsiän UA:n Pekka Föhr Marko Miettinen +37,9. Haaralan Ville opetti puolestaan, miten lähdetään. Janne Korhonen (Corolla) ajoi avauspätkälle pohjat. Valitsin pehmeät renkaat ja pito oli aivan mahtava. Kakkoskuskin puoleisen etutukivarren pusla oli hajalla. Haarala nousi kakkoseksi 120 ja Nousiainen kolmanneksi 95. Cup-ykkönen Salo (RS) kaasutteli kuudenneksi perässään Janne Anttila (RS) +3,9, Corolla-kaksikko Otto Lahti +5,2 Miikka Mielty +5,9. Vauhtia riitti suorilla. Hoppania oli yhdeksäs +27,2 ja Pekka Föhr (RS) kymmenes +28,7. Pohjat paukutti Liimatainen 4,4sekunnin erolla Mieltyyn. RALLI
Uusikaupunki-ralli, Turun Moottoriseura, F-Cup, A- ja B-juniorit, Jorma Mikkola
HANAA - 11
Korhonen ja Liimatainen voittoihin junnuissa
Nilsiän UA:n Janne Korhonen otti jo kauden kolmannen voittonsa A-junioreissa kahden erikoiskokeen mittaiseksi typistyneessä kauden sora-avauksessa. Muutettiin kisatauolla auton jousitusta ja iskunvaimennusta. Moottorissa oli liikaa öljyä ja niinpä se löysi tien kytkimeen, manasi sarjaykkönen. Toptenin täydensi Jouni Nurmi (BMW) +6,2. Viidenneksi sijoittuivat Orimattilan UA:n Tuomo Wirman Esa Vanhala +20,1. Uudenmaan UA: n Ville Haarala nousi kakkoseksi ohi avauspätkän jälkeen toisena olleen Hankiralli ry:n Timo Nousiaisen. Kolme seuraavaa sijaa menivät ison luokan autoille järjestyksessä Lopen UA:n Marko Tarkkala Jarno Hatakka +25,7, Lahden/Lammin UA: n Juha Salo Esa Siilimäki +26,5 ja Kajaanin UA:n Petri Kempapinen Kimmo Lukkari +33. Hyvin aloittanut Kostiainen keskeytti avauspätkän jälkeen samoin kuin cup-kuutosena ollut Jonne Luotonen tekniikan petettyä. Pikkuluokan kolmosvoiton varmisti Lahti +11,1. Korhonen johtaa A-junnujen Cupia maksimipistein 132. Saukkolassa auto toimi todella hyvin. Seuraava nelikko tulikin sitten tasaisesti kymmenyksen välein järjestyksessä Koillis-Savon voittaja Juha Siirilä (BMW), Kalle Liimatainen (Starlet), Juha-Pekka Perämäki (Civic) ja Mika Rampanen (Kadett). Salo seuraavat kahdeksan pisteen välein Liimatainen ja Viitanen. Korhonen voitti kaksi osakilpailua talvella, kun junnucupissa pisteitä kahdesta kesä- ja talvikisasta, niin nilsiäläinen maksimipistein. Petri Kemppainen (BMW) +27,4 ja Toni Laine (Starlet) täydensivät toptenin. Auto pelasi tosi hienosti. Ykkösen tuli muutaman paikka silmille ja ajeltiin liiankin leveitä linjoja. Kymmenenneksi ajoivat Raision UA/Turun MS: n Toni Laine Teemu Nurminen +43,4. Kolmas sija meni ykkösen maalissa, kun jarrutin aivan liikaa.
Kalle Liimatainen Matias Kauppinen, Konneveden MK/UA/Saarijärven UA, Toyota Starlet
Liimatainen ajoi jo kolmannen luokkavoittonsa ja samalla tuli myös yleiskilpailuvoitto. Oli hienot ja hyväkuntoiset tiet. Samaan aikaan ylsi myös Tommi Hanhikoski (RS). Ykköspätkälle keskeytti Ylirönnin lisäksi yhdeksän muuta B-junnua. Olinkin yllättänyt hyvästä ajasta. Kaiken aikaa tuntui, että olisi ollut varaa kiristää, jutteli 24-vuotias seinäjokelainen, joka hankki elantonsa rakennusalalla kosteusvaurioita selvittäen. Heikoiten kävi Marko Maliselle, kun Astran vaihdeaski hajosi jo ennen pätkää.
Korhonen voittoon
Kun kahden pätkän ajat laskettiin yhteen, ei ollut vaikea arvata kuka voitti. Ehdin myös pikkuisen treenaamaan, se avitti paljon, Korhonen sanaili. Avauspätkän ykkönen Viitanen jätettiin seitsemänneksi +22,6. Nyt pitää onnistua vielä jatkossakin, päätti Cupin kakkoseksi noussut Liimatainen.
Miikka Mielty Janne Korpi, AL-Härmä/Kauhajoen UA, Toyota Corolla GT
Ensimmäistä sorakisaansa ajanut Mielty ajoi parhaan rallisijoituksensa ollen kisan kakkonen. Autoon tehtiin iso huolto tauon aikana. Sarjaviitosena ollut Jari-Matti Tiilikka oli valinnut rallisprintin viikonlopun ohjelmaan, eikä saapunut kilpailemaan. Viikolla treenissä auto sai siipeensä. Kytkimen kanssa taistellut Salo oli kahdeksas +24,4. Auto on parantunut koko ajan. Haarala oli kakkonen. Nousiainen ja Nurminen ajoivat saman ajan +13,5, mutta Nousiainen sijoittui kolmanneksi paremman avauspätkäaikansa turvin. Kuva JX-Foto/Rauno Nurminen
Juho Nurminen Sami Rautiainen, Vääksyn UA, Ford Escort RS 2000
Nurminen ajoi tasa-ajan Nousiaisen kanssa. Pisteissä lähimpinä olivat Kari Viitanen ja Mika Rampanen.
Nikkinen ulos
Riku Nikkisen matka päättyi jo ennen avauspätkän maalia. Ajoin viitisentoista kilometriä testiä. Lyhyeksi jäi myös talven päätöskisan ison luokan voittaneen Paltamon MK/UA:n Juha Leinosen kisa, kun Bemari karkasi pellolle jo kahden ajetun pätkän jälkeen. Neljänsiä olivat Paimion UA:n Otto Lahti Sami Jokioinen +14,9, viidensiä Pohjois-Hämeen Juha-Pekka Perämäki Toni Kangasaho +17,7 ja kuudensia Honkajoen MK/UA /Kiikoisten AS:n Kari Viitanen Markus Ruuhimäki +21,2. Klaus Kostiainen kiidätti Bemarin viidenneksi +3,5 ja Toni Lääti (Ascona) oli kuudes +4,9.
Viitanen B-junnujen ripein aloittaja
Janne Korhonen vei jo kolmannen A-juniorien yleiskilpailuvoiton mukanaan Nilsiään. Kolmannen sijan jakoivat Nurminen ja Wirman, joille Nousiainen jäi ydeksän kymmenystä. Kyllä oli aivan älyttömän hienot tiet. Kakkosella puolestaan lämmöt oli tapissa ja se häiritsi keskittymistä. Mielty on aikaisemmin ajanut jokkista ja legendsejä.
Juha Siirilä Kimmo Nevanpää, Pohjois-Hämeen UA, BMW 325i
Jo toisen luokkavoiton peräkkäinen ajanut Siirilä oli yleiskilpailun kolmas. B-junnuissa avauspätkän pohjat menivät Kari Viitasen (Starlet) nimiin 1,3sekunnin turvin. Tosin Cupin nousi kakkoseksi.
Ville Haarala Jarkko Kohtaniemi, Uudenmaan AU/Espoon UA, Seat Ibiza GTI
Kolmen isonluokan kakkossijan jälkeen Haarala onnistui karistamaan ikuisen kakkosen leiman. Talvikauden päätöskisan kakkonen Ville Ylirönni kaatoi Astransa vauhdikkaasti
Voiton veivät Lempäälän UA:n Jussi ja Anssi Saarinen Astralla 35,4 sekunnin erolla BRT/Vakka-Suomen UA:n Antti Kumpumäkeen Tomi Kylä-Kailaan (Fiesta).
Jäykkä A-junnujen ykkönen
Euran UA/Joutsan SUA:n Mar-. Raision UA:n veljespari Kimmo ja Janne Juhannusvuori oli saanut Bemarinsa iskuun ja vei voiton yli minuutin turvin ennen seurakavereitaan Jani Rokkaa Antti Laaksoa (Mexico). Tässä luokassa oli viisi autoa. alv.
kus Jäykkä Kimmo Halttunen (Starlet) ratkaisi A-junnujen voiton kakkospätkän pohjilla 1,6sekunnin erolla Uudenmaan AU:n Petri Immoseen Mika Salomaahan (BMW). Myös huolto. Kimmo Oja-Nisula pisti Juhannusvuoren ahtaalle avauspätkällä jääden vain kolme kymmenystä. Avauspätkällä epäonnistunut Markku Suvanto oli Golfilla ylivoimainen kakkospätkällä.
Juhannusvuori yleisen voittaja
Yleiseen luokkaan lähti kahdeksan autoa, kun Minna Lindroos peruutti osanottonsa. Oja-Nisulan matka päättyi kakkospätkälle moottoririkkoon.
Saarinen paras B-junnu
B-juniorien tulokset ratkaistiin yhden ajetun erikoiskokeen mukaan. Mäntylää ja Sarjulaa lukuun ottamatta kaikki muut ylsivät pätkäpohjiin. (019) 610 480 - F. Koska ykköspätkä Anssi Pohjuksen onnettomuuden takia muutettiin siirtymäksi, ratkaistiin kilpailu kakkospätkän aikojen mukaan. Immonen oli avauspätkän nopein.
A048
Milleniumkesävanne
E-hyväksytty ratarengas Kysy tarjous! Soralle A035 esim. 185/65-14 110,Ford WRC, Ford S2000, Skoda S2000, SInun autosi?
6x13 105,6x15 115,7x15 120,8x15 150,8x16 165,Menestysrengas sprinttiin ja crossiin
Rata A048
Koko 185/60R13 205/60R13 185/55R14 185/60R14 195/50R15 205/50R15 225/50R15 195/50R16 225/50R16 235/45R17 245/40R17 Seos S, M S, M S, M S, M S, M S, M M M, MH M, MH M, MH MH Hinta 105,133,149,119,155,228,242,200,273,298,375,-
Liity voittajien joukkoon ja valitse Reiger iskunvaimentimet! Täydelliset paketit kaikkiin autoihin. Soita ja kysy 040 584 2931
Oikeus hinnanmuutoksiin pidätetään.
175-70-13 100,185-60-14 115,195-60-15 100,195-65-15 135,-
Kysy myös muita kokoja!
Rallycross / sprint
Koko 180/575R15 200/575R15 205/600R15 190/620R16 210/620R16 Seos M M S, M M S, M Hinta 230,240,240,260,260,-
LHP
R A C I N G
www.lhp-racing.com
Myynti/ asennus myös SRC kilpailuissa.
P. (019) 610 430 micael.sjoberg@kolumbus.fi
Micael Sjöberg
Pentep Oy, Mierolantie 8, 13720 Parola teppo@pentep.fi, www.pentep.fi
kilparengasmyynti 040 451 0685
Uusikaupunki-ralli, Turun Moottoriseura, oheisluokat, Jorma Mikkola
Ukin oheisluokat
Kuva: Asko Saarinen
Ykkös- ja kakkospätkän kolmannet sijat toivat Mikko Mäntylle Trophyjen voiton.
Mäntylälle Trophyt
Orimattilan UA:n Mikko Mäntylä Jouni Hyrkkänen ajoivat Pololla kummallakin pätkällä kolmanneksi, mutta se riitti voittoon seitsemän kymmenyksen turvin ennen AL-Kangasniemen/Lohjan UA:n Sami Sarjulaa Sami Lahdenpää niin ikään Pololla. Miikka Kaasman (KA) ja Kari Wirtanen (Suzuki) tasasivat avauspätkän pohjat. 12 - HANAA
SORALLE JA CROSSIIN!
Tilaa renkaat kätevästi nettikaupastamme: www.pentep.fi
Ralli, soralle A035
Koko 165/65R13 175/65R14 185/60R15 185/65R15 195/65R15 205/65R15 Seos S, M S, M S, M S, M, H S, M, H S, M, H Kuvio A035 A035 A035 A035 A035 A035 Hinta 125,130,150,150,169,185,hinnat sis
Luokkavoitolla hän nousi sarjan toiseksi. Kolmanneksi ajaneella Rytkösellä on aika vain ensimmäiseltä kierrokselta. Tasaista menoa SM-sarjassa esittävä Hannu Mäki-Ikola oli kisan viides 0,49 sekuntia Korsun Pekkaa perässä. Kiitos Korsun Pekalle, että saatiin huomiselle asia kuntoon, sarjassa kuudentena Nurmijärvelle lähtevä Suokko jutteli. Raahen Juho Korpela ajoi taideteoksellaan ensimmäisen luokkavoittonsa yleisessä.
Kokkosen tahdissa
Luokan neljä korkeimmat pisteet meni "turhaan" Jussi Kokkoselle. Kokkonen ajoi sarjasta Raahen
Jaana Hämäläinen nousi SM-pisteissä viidenneksi. Ja kyyti oli kohdallaan, vain 0,14 sekunnin tappio Särkälle tyydytti Ekiä. Nyt oltiin SM-kilpailun isäntiä.
Järjestäjä osoitti, että vuosia käytössä ollutta samaa "rattaa" voidaan myös muuttaa. Kuhmon Moottorikerhoa edustava Talvivaarassa asuva Kokkonen pesi porukan 0,15 sekunnilla. Asfalttikisojen kalenteriin on vuosia kuulunut Raahen teollisuusalueella ajettu kilpailu. - Etuvakaaja meni toiselle kierroksella poikki. Rata oli toisella sen verran märkä, että heti alussa huomasi, että parantaminen vaatii kovia riskejä, Särkkä mietti. kertoi Niemi tarkoittaen etenkin kaluston suhteen uudistusta. Luokassa oli kuusi kilpailijaa.
Uskomaton Erkkilä. Torstaina kaikki piti olla kunnossa, mutta ei. Raaheenkin kantautui tauolla suru-uutinen Uusikaupunki rallista, joka silminnähden latisti tunnelman, mutta toinenkin kierros ajettiin suunnitelman mukaan. Lapinlahden herrasmieskilpailija Matti Pietikäinen sompaili Skodalla viidenneksi.
Mikko Pääkkönen nousi luokkavoitolla sarja kakkoseksi. Tosin pito oli varsinkin toisen kierroksen aikaan sangen epätasainen. Vesa Erkkilä oli Toyota MR 2:sella avauskierroksen nopein. Anssi Rytkösen tiimi oli asunut tallissa viikolla. Talvella kaksi luokkavoittoa ajanut Pasi Erkkilälle asfaltti oli tauon jälkeen arvoitus. Parkanosta kolmen kisan putken aloittanut Erkki Koskelo oli vauhdissa myös Raahessa. Kuin ihmeen kaupalla ukonilma ohitti kisapaikan ja vain vähäinen sade sotki kisaa. Yleisen yleiskilpailussa Jarkko Särkkä oli molempien kierrosten nopein. Erkki Koskelo oli käyttänyt perjantain Skodaa huoltaen ja muutoksia tehden. Pääkkönen oli molemmilla kierroksilla selvästi nopein. - Ahveniston rallicrossissa meni turbo. Lisää kisaajia naisten luokaan vielä ehtii sorakisoihin täyden lähtijämäärän saamiseksi ja Jaana mukaan SM-mitali taisteluun?
Jussi Kokkonen oli luokan neljä ykkönen. Ehkä ollaan jossain kisoissa mukana kesällä . - SM-pisteet ei tänään ole elämän tärkein asia. Raahen Urheiluautoilijat, Vesa Rauhala
RALLISPRINT
Voittaja ilman pisteitä
Rallisprintin SM-sarja siirtyi asfalttipintaisille kilpailuille. Parkanon yksi kierros ei kertonut vielä paljoa. ja 23.5.ollaan Nurmijärvellä. Raahelaiset ovat olleet uskollisia sen aikaisten Puustelli ja Kotamestarit sekä nykyisen Future-sarjan osakilpailujen järjestäjiä. Ei ajo ihan nappiin kyllä mennyt. Särkkä ei osannut iloita voitosta. - Se oli sitten eka luokkavoitto yleisessä. Luokan yksi vähäisetkin kilpailijat olivat samaan aikaan Kemoralla SM-ratakisaa ajamassa. SM-sarjan sääntöjen mukaan kaikki kolmanteen kisaan mennessä ajavat ovat automaattisesti SM-pisteisiin oikeutettuja kilpailijoita. Sen sijaan Jarmo Suokolla pisteille olisi käyttöä. Jarkko Särkkä oli avauskierroksen nopein. Olin ekan kierroksen jälkeen neljäntenä, joten piti yrittää. Niemi nähtiin VIP-auton ratissa ja leppoisa raahelainen kertoi avoimesti mistä on kysymys. Eroa kärkeen kertyi kuitenkin 5,39 sekuntia. - Tapojärven Pertiltä meni junioreissa vaihdelaatikko rikki. Raahessa ilmeni toinen vika, joka ei tosin ratkaissut Suokon voittoa. Marjo-Riitta Lunden ajoi nopeimman ajan toiselle, mutta avauskierroksen tekniset ongelmat jätättivät hänet viidenneksi. Olen tyytyväinen ekaan aikaan, ottaen huomioon, miten auto puski. Marko Paronen, Kotkan poikii kaasutteli kolmanneksi Pääkkösen tapaan Toyota Starletilla. Vikaa haettiin kuitenkin peilistä. Kisatauko asfaltilta noin kolme vuotta, alle helatorstain kisan yksi kierros ja Raahesta luokkavoitto. kisan, mutta voitolla tuli täydet pisteet. Voitto kirjataan 2,28 sekunnilla. Tämä oli todella suuri yllätys. - Auto nykii, mutta se ei ole selitys, Eki latasi. Kotikisaa kurvaillut Pekka Keski-Korsu kiilasi neljänneksi 0,95 sekuntia kolmannesta tilasta. Kisa alkoi kello 14 ja juuri taiston alettua alkoi taivas ilmoittaa, että täältä tulee. - Peruuttelin toisella kierroksella. Heille ei SM-pisteille ole käyttöä. Sade oli kuitenkin tehnyt olosuhteet haastaviksi. Eroa Särkkään jäi 0,14 sekuntia. Jääskeläisen omasta Starletista hajosi Tammisaaressa kone ja matkassa oltiin Keijo Kiimamaan ajokilla. Helatorstain kisan Parkanossa jäi väliin Escortin tekniikka ongelman takia. SM-pisteiden saalistajia heistä oli 57. - Ilmoittautumisen kanssa oli viime hetkillä ongelmia. Pekka Keski-Korsu oli luokan viiden ennen toisen kierroksen nopeinta Hannu Mäki-Ikolaa.
Korpelan ensimmäinen
Luokassa kolme oli matkassa 14 kuljettajaa. Aika ei kuitenkaan parantunut toisella lenkillä. On tätä haettukin, suoritukseensa tyytyväinen Korpela totesi. Ei paljoa vaikuttanut. Vain asfalttikisan sarjasta ajava Vesa Erkkilä oli neljäs 0,38 J-P:tä perässä. SM ja Future-sarjat jäivät nyt väliin. Kokkonen paransi aikaan toisella kierroksella 1,09 sekuntia. Paljon SM-sarjalta odottanut Ari Salonen joutui pettymään sijaan kahdeksan auton vaihdekepin sokan irrottua. Suokko ja Lamminsivu paransivat aikaansa toisella ajolla. Yleisen listaa katsottaessa kisaan ilmoittautuneiden kysymyksiä herätti Antti Niemen ja Jarkko Särkän nimien puuttuminen. Mika Perttula on Kokkosen tapaan vierailija sarjassa. Marjo Haapakoski ei aja koko sarjaa, mutta oli Raahessa kolmas. Luokassa kisasi 14 kuljettajaa.
Pääkkönen piristi pistetilannetta
Luokassa kaksi Mikko Pääkkönen jatkoi Hausjärven voitolla samaa rataa. SM-sarjan vakiokasvo Jukka Vähämäki taivutti Opel Kadetilla viidenneksi 0,79 sekan päähän Jaltsusta. Ja koitin mä hei tulla, Erkkilä viisasi ruohossa ollutta takavannetta Jukka-Pekka Ollikaista sekoitti sateen tuhraama rata ja kauden hyvin aloittanut loimaalainen oli luokan kolmas 1,14 sekuntia Erkkilää perässä. Kaikki männät meni uusiksi, Rytkönen kertoi kisaan valmistautumisesta. Jotain uutta olisi keksittävä. Kaikkiaan 120 kilpailijaa nosti kytkintä Raahen kisan lähtövaloista. Koskelo kertoi ajokissa olleen vikaa kulkupuolella. Raahelainen Juho Korpela omistaa asfalttikapinoihin tehdyn nätin Sunbeam Stileton. Viiden kärjestä vain Hannu Mäki-Ikola pystyi parantamaan. Toinen tila ja hyvät pisteet. Muutokset miellyttivät. Nyt matkassa oli 18 kilpailijaa. - Pitää olla tyytyväinen näihin pisteisiin. Jääskeläinen on Raahen jälkeen pisteissä kolmantena. Hän ei aja muita SM-kilpailuja.. - Olisin voinut ilmoittautua viikkoa aikaisemmin, Särkkä nipisti itseään viime hetkeen jääneestä ilmoittautumisesta. Lajissa on SM- ja Future-sarjan kesken ilmoittautumisessa eroja, joka sekoittaa kansan ajatukset, koska pitää olla asiat Kitissä kunnossa. On olemassa kilpailijoita, jotka ajavat vain asfalttikisat tai kisan. Raahessa ajettiin 15.5. Kemin autourheilun monitaituri Anssi Rytkönen ajoi kolmanneksi 0,66 Koskelosta. Sade teki pidosta epätasaisen, Pääkkönen tilitti. Autonkin huolto meni pitkäksi. Hauskaa oli ja se on pääasia, Huupponen hymyili. - Vauhti oli arvoitus. Suorittajana Pasi Erkkilä.
Särkkä ei surrut pisteitä
Nelivetoisia riittää rallisprint kisoihin asfaltilla. Raahenkin kisakin näytti tämän epäkohdan. Jari Lamminsivu taittoi Bemarinsa neljänneksi 0,17 sekuntia Perttulaa perässä. Alue oli sama, mutta kovalla työllä oli saatu muutoksia, jotka eivät saaneet tuomiota ainakaan kilpailijoilta. Se ei ole SM-sääntöjen mukaan mahdollista. Jarkko Särkkä oli kuuluttaja Markun sanoin "viirulla", mutta kilpailunumero 120 tarkoitti jälki-ilmoittautumista. 14 - HANAA
Raahen SHT SM-Rallisprint, 15.5. Riskillä Erkkilä petrasi liki kolmella sekunnilla ja kiilasi toiseksi 0,15 sekunnilla Korpelasta. Luokan ainut etuveto pilotti Vesa Huupponen päästeli Opel Corsalla toiseksi. - Näillä eväillä on menty vuodesta 2003. Toni Kuortti oli neljäs ennen lainakalustolla ajanutta Markku Jääskeläistä. Pohjalainen Escort kuljettaja jäi 1,09 sekuntia Suokosta. Härmän pummikisan johdosta Rytkönen on kahdella hyvällä sijoituksella vasta sarjan 20:s. Ne on pieniä murheita kun kuulimme, mitä rallissa on sattunut. Mitaliainesta.
Sistonen pokkasi ykköstilan
Naisten luokassa Kaisa Sistonen oli voitto vuorossa. Sistonen oli itse asiassa ylivoimainen, sillä Jaana Hämäläinen jäi Hondalla Bemari kuskille 4,25 sekuntia. Kerrottiin, että mukaan vaan saat ajaa, mutta ennen kilpailua selvisi, että en saa SM-pisteitä, Särkkä valaisi. Eikä tekniikkamurheet vielä riittäneet
- Tuntui, että olisi tullut toinen kierros paremmin, mutta kello näytti toista. Kari Peura Oulun UA:sta kepitti Lancerilla kolmanneksi 0,59 sekunnin päähän Hirvonsalosta. Mika Karvonen jäi masentavat 3,66
Voitokas HSH Team. Kysy myös penkkejä - suoraan varastossa!
Toni Gardemeister - 045 279 8080
Siuvatti kotivoittoon
Junioreissa voitto meni Raahelaiskuljettaja Markus Siuvatille. alk. Kalle Kervinen oli Citroen AX:llä 1,24 sekuntia Karvosesta kolmantena. Ensimmäisellä vielä ajoin paaliin ja siinä meni aikaa, Haarala tilitti. Topi Tulla oli kolmas.
Haarala säväytti
Ähtäriläinen Kai Haraala oli 13: sta kilpailijan joukosta puolitoista sekuntia Pauli Peuralaa nopeampi luokassa yhdeksän. Suonenjoen Antti Karhunen kiilasi kolmanneksi 0,16 sekuntia Laesta. Nytkin meni ekalla poikki. Hän jäi Peuralasta 0,37 sekuntia. ttu ut ava ettisiv arusteet.fi n Nyt saatavana uusi kilpav www. Eroa voittajaan jäi 0,15 sekuntia. Myymälä avoinna ma-pe 9-18, la 9-15, su 10-16
Suoraan varastosta!
Hans -tuet alk. Janne Kauppinen lajin erikoisemmalla autolla Nissan 300 ZX:llä oli viides.
Uusitalo ykkönen
Kasiluokassa mukana oli mukavasti 15 kilpailijaa. Kari Peura on kolmas. Mikael Vuotari voitti avauskierroksella pohjat ajaneen Veli-Pekka Karttusen 0,87 sekunnilla. - Galantissa on vetarimurheita. Mitsubishi miehen Timo Klasila ja Tony Läspä kuittasivat seuraavat tilat.
Nuoret Vuotarin tahdissa
Nuorissa mukana oli kuusi kilpailijaa. Keski-Karjalan Jani Löppönen oli kolmas Peugeot 205:lla. - Voimansiirto petti toisen kierroksen lopussa. Kai Haarala oli nopein kaksivetokuski neljännellä tilalla. Jonas Ahola ja Ville Jänisoja olivat seuraavina. Siuvatti ajoi voittolukemat ensimmäisellä kierroksella. RS-2 hiilikuitumalli
399 alusasusetti 135 OMP 54 ajohanskat Ajopuvut OMP kypärät Peltor 529 259 yhteensopivalla 549 puhelimella
Täydellinen
alk. Mika Kukkohovi Rokuan Raketeista taiteili
Hietala ja Roivainen seniorivoittoihin
Senioreissa ajettiin kaksi ja nelivetoisissa. Toisella piti ottaa mummolähtö että kestää, Hirvonsalo sanaili. Harri Hietala ajaa todella kovia aikoja myös tässä luokassa. Viisikko ajoi kaikki Starleteilla.
Siuvatti nelikkojen kiireisin
Markus Siuvatti oli luonnollisesti kymmenen kisaajan joukosta nopein nelivetoluokassa ja Jaakko Hirvonsalo toinen. Juha Uusitalo Raahen UA:sta kuittasi ykköspytyn 0,86 sekunnilla Juha Laen nokan edestä. Rata oli sopivan haastava. RALLISPRINT
HANAA - 15
Kalevantie 3, Valkeala (Puutarhaliike Joonan tiloissa). Tämä oli toinen kisa nelivedolla ja tällä autolla, voittaja tilitti. alk.
Meiltä myös rallirenkaat
Kysy myös penkkejä, vöitä ym. Kemin Jaakko Hirvonsalo ajoi yleiskisan toiseksi ja siirtyi junnujen oman sarjan kärkeen. Luokassa kisasi kahdeksan kilpailijaa
neljänneksi Nissan Sunnylla. Pauli Peurala pirteän värisellä Escort MK 1:sellä oli viides puolitoista sekuntia Haaralaa perässä.
sekuntia. Kaisa Sistonen ja Harri Hietala voittivat molemmat luokkansa Raahessa.
Raahen oma mies Markus Siuvatti kuittasi juniorit yhden kierroksen ajolla
Juha Uusitalo ajoi kotikisassaan luokan kahdeksan voittoon.. Heikki Perttula jäi 1,32 ja Lefa Tuomela 2,69 sekuntia. Nelikoissa Kari Roivainen oli 0,14 sekuntia Paavo Hokkasta ja 4,83 Jorma Vilanderia edellä.
Kiimamaa kiireisin
Luokassa seitsemän Keijo Kiimamaa oli Starletilla selvä ykkönen
Yritystä kuitenkin raahelaistiimillä riittää. Avauskierroksen alussa kuitenkin Vuorisalon ote hiukan lipesi. Lefa Tuomela oli kuiskujen mukaan satsannut Alfaan pakasta vedetyt renkaat. Vannoutunut Ford äijä "Pate" Männistö oli Escort RS: llä luokan kolmas. Kotikisan voitto säväyttää erityisesti. Yleisessä Erkki Koskelo teki jo valmisteluja tulevan viikonvaihteen Raahen ja Kokkolan kisoihin. Tälle kaudelle on asfaltille valmisteltu perheessä ollut Starlet. - Vielä kuule vanhakin ehtii. Lisäkilometrejä ja hyvää tästä tulee, Läspä jutteli kisan jälkeen. Paikoin hidas siimahässäkkä ei ollut täysin Harrin mieleen. J-P oli nopein kaksivetoinen ollen neljäs yleiskilpailussa 0,21 sekuntia Itkosta perässä. Pitkänhuiskea Jari-Matti Tiilikka esittää yhtä nopeita otteita pikipinnalla kuin soralla. Kimmo Viero oli taiston neljäs 0,26 sekuntia Erkkilästä. Paikka ja rata oli uusi joten kaikki lähtivät puhtaalta pöydältä. Hämeenkyrön Urheiluautoilijat, Vesa Rauhala
RALLISPRINT
Vanhakin ehtii
Hämeenkyrön Urheiluautoilijat olivat tehneet kevään rallisprint kilpailunsa Parkanoon. Sami Matikainen kaatoi viime syksynä Laihian kilpailussa Escortin. Tällaiseen paikkaan tehtäessä rataa, joutuu järjestäjä suuren työmäärän eteen.
Parkanon molemmin puolin satoi "hevosmiesten säätoimiston" mukaan vettä. Ihan kolmostien tuntumassa kurvailtiin teollisuusalueella reitti, missä oli monenlaista tarjolla. No, niistä on aikaa, mutta tälle kaudelle senioreihin siirtynyt Hietala hallitsi luokkaa BMW M3:sella. Junnuissa luokkavoittoon Läspän, Tiilikan ja Matikaisen lisäksi ajoi Esko Blomroos Raumalt Toyota Starletilla.
Erkki Koskelo nauttii pienen paussin jälkeen taas ajamisesta.
Mikael Vuotari ajoi kovan ajan nuorissa. Pasi Erkkilä pääsi ajamaan vain ensimmäisen kierroksen, sillä Corollan vetari antautui heti toisen kierroksen alussa. Läspä satsaa Future-sarjaan ja toinen kisa nelikolla johti voittoon. "Juustopallo" sai kyytiä ja Honda sukelsi keula edellä radan sisäreunan esteeseen. Risto Keski-Korsu oli paappojen kolmas 1,31 sekkaa Lefaa perässä.
Järvinen Historic voittoon
Historic-luokissa kilpaili neljä kilpailijaa. - Treenataan tässä nelivedon niksejä. Pekka Keski-Korsun asfalttikausi ei alkanut Tammisaaressa lupaavasti. Viime syksynä hankittu Skoda Octavia WRC ei tullut huonossa kunnossa Koskelolle tultaessa, mutta läpikäyntiä autolle on tehty. Yleisen puolella ajettiin kolmessa luokassa. Kuin ihmeen kaupalla kisan aikana ei saatu "vodaa". Liekö lipsahdus tuonut vauhtia Sierra RS Cosworthin rakentamiseen . Puskeminen loppui, mutta toisellakin tuli virheitä, Koskelo sanaili. Hän ajaa nuorissa lokakuuhun asti, joten Future-sarjan hän saa ajaa nuorissa. nut Jyväskylän Suuarjot 30-vuotta sitten. Nyt kolmas 1,41 sekuntia Keski-Korsusta. Käsi ylös, joka on rallannut junnu-cuppia 1980 ja aja-
Sami Matikainen on rakentanut Sierra RS Cosworthin rallisprint käyttöön. Ainakin Harri Hietalan käsi on syytä nousta ylös. Eikä turhaan, sillä luokan toinen tila ensimmäisen kierroksen ajalla. Ajoin maaliin ja meni ainakin kansipaffi. Voisiko sijainniltaan olla parempaa paikkaa rallisprint kilpailulle kuin Parkanon teollisuusalue. Topi Tulla vanhempi korisella Civicillä oli nuorien nelonen 0,52 Koskisesta. "Käret oli pies". Jaana Hämäläinen kärsi ajokin ongelmista ollen kolmas.
Vuotarille kotivoitto
Nuorissa odotettiin etenkin Mikael Vuotarin ja Samuli Vuorisalon kaksintaistelua. Rientoihin lähti 85 kilpailijaa. Alastarolla Hondaansa kokeilleen Vuorisalon nopeus tiedetään. Auton on saman miehen omistama auto, mutta Mitsubishi. Samuli Vuorisalo oli ensimmäisen kierroksen ajalla toinen, mutta aikaero on 7,86 sekuntia. Luokan kolme Jukka-Pekka Ollikainen on saanut Toyota MR 2:sen kaikki asiat kohdilleen. Mikael Vuotari oli nopein molemmilla kierroksilla. Vesa Erkkilä kiristi toisella hienosti 0,86 sekunnin päähän. Toisella kaikki toimii. Ruoveden Opel Asconapilotti Seppo Järvinen haki tuntumaa Kokkolan sarjakisaan ja kellotti 5,95 sekuntia nopeammin kuin Porschemies Pentti Kauppinen. Vanhaksi itseään tituleeraava Koskelo oli molempien kierrosten nopein, vaikka auto ei ollut mieluisa ensimmäisellä vedolla. Kolmosessa J-P Ollikainen kuittasi siis luokan. - Jarrujen pedalboxin kanssa oli murheita. Konkarin haave elää. Luokkavoitto irtosi 3,75 sekunnilla. Ekalla tuntu aika liukkaalta, Toyota MR 2: sella kisaava Vuotari mietti ajoaan. - Ekan kierroksen viivalla heitti vedet ulos. - Aika hyvä ja nopee rata. Jopa Raahen porukalta matkaan "vain" 350. Rata ei ollut paras mahdollinen tälle autolle. - Tein toiselle takapään jousitukseen muutoksia ja se parani. Kajaanilainen Jani Itkonen paahtaa Lancerin Evo kolmosella kisojen top viitosessa tämän tuosta. Matikainen ajoi uudella kotterolla jo talvella. Hämeenkyrön UA:n Janne Koskinen käskytti mustan puhuvan Opel Astran kolmanneksi 2,24 sekuntia Vuorisaloa perässä. Mitsusta poiki kone totaalisesti, joka rikkoi myös voimansiirtoa. Ja raitti maittaa Isonkyrön miehelle. Peli oli kunnossa ja Pekan lisäksi isä Risto on kaivanut naftaliinista nätin Ford Escortin, jolla isäntä päästelee senioreissa. Kokkolalainen on ajanut vuosia Kari Heinuan takavetoista häjysti paukkuvaa Escort Coswortihia. No, kyse oli pikku säädöstä uudessa autossa. Jaltsun tyyliin tämäkin laite on kaikilla mausteilla. Myös ajotyyliä muutin tähän kisaan. Sora SM-kisat ajan Escortilla, Lamminsivu ynnäsi. Tuomela tykitti toiseksi 0,42 Hietalasta. Nyt nyppii, kun juuri tehtiin uuteen lohkoon kaikki uutta, Ollila sadatteli. Huollon pojat teki pienen "ohituksen" ja se tuli kuntoon. Parkanossa junioreiden kolmas.
Tony Läspä harjootteli nelivedon niksejä voitokkaasti.. Vaikka rata joudutaan tällekin alueelle tekemään keinotekoisesti, on siinä kuitenkin mielestäni aineksia oikeilla otteilla sarjakisojen radaksi.
Lunden kukisti Sistosen
Naisten luokassa neljän kilpailijan joukosta Marjo-Riitta Lunden kukisti Kaisa Sistosen 2,54 sekunnilla. Ihmeen kovvaa se Eki meni, Korsun Pekka jutteli. Keski-Korsu hakee vielä säätöjä assulle, mutta 1,86 sekunnin tappio yllätti toiseksi ajaneen Pekan. Luokassa neljä Jari Lamminsivu ajoi toisen kisansa BMW:llä. Tarmo Ollila oli nopealla päällä, mutta Escortin Volvo-moottori oli toista mieltä. Eli Bemarilla Vetomies kisa Jyväskylässä. Vakaajat muutettiin ja eteen kovemmat renkaat. Samuli ajoi maaliin, mutta Hondan konehuone sai kipeää ja ajot oli ajettu. Eki voisi vuosimallin mukaan jo ajaa senioreissa, mutta ajaa reippaana yleisessä. Teen aina kierrosten välillä säätöjä. Yleiskilpailun toinen 0,35 sekuntia Läspästä. Ja kolmas yleisen luokka oli nelivetoisten eli yleiskilpailun kolmen kärki.
Läspä hakee tuntumaan nelivetoon
Junioreissa ykköspytyn pokkasi Tony Läspä. Lunden oli nopeampi molemmilla kierroksilla. - Raahen SM:ssä riskikynnys nousee, Eki hehkutti. Vuotarilla oli edes-
Seniorit Hietalan tahtiin
Käsi ylös, jotka ajavat 30-vuotiskilpailija juhlaa. Ekalla oli koneen vesiruiskun kanssa murheita. PohjoisHämeen UA:n Juha Harju päästeli luokan yhdeksän Escortilla neljänneksi 0,98 Matikaisesta ja 0,61 sekuntia Toyota Starlettia kuskaava Olli-Pekka Konosta edellä. Hyvä teho-paino suhde hyvine jarruineen tarjoaa kilpailukykyisen ajokin. sä kotikisa. Parkanossa tosin nähtiin tauolla tilanne, mitä Fordilla ajaessa ei monesti bongattu. Silti kolmas tila 2,17 sekuntia velipoikaa perässä. Hyvin tuntuu laite sopivan myös asfaltille, sillä kolmas tila 0,26 sekuntia Tiilikasta oli helatorstain saldo. 16 - HANAA
Fenno Rallisprint, 13.5. Tom Lindell Suomi ja Kokkola on tapahtuman viides noin yleisen luokan osalta
Kymmenvuotiaalla pyyhkii nyt loistavasti sillä kaikissa neljässä luokassa nähtiin kauden avauksessa runsas osanotto. Rotax -organisaatio tarjoaa kuljettajille kaluston autoineen, moottoreineen ja renkaineen tähän verrattuna uuden CIK U-18 MM-sarjan ilmaiset moottorit ja renkaat tuntuvat lähinnä näpertelyltä. Pisteitä jaetaan sekä pre-finaalista että itse finaalista. Rotaxin kuninkuusluokassa eli Maxissa viivalla oli 32 autoa, mukana mm. Itse kisa ajetaan Italiassa La Concan radalla syksyllä. Rotax Max Challenge neljine luokkineen on jo hyvän aikaa sitten noussut maailman suosituimmaksi karting sarjaksi. Kauden uutuus Suomessa,DD2 jossa moottorista löytyy kaksi vaihdetta mutta ei ketjuja lainkaan, keräsi heti kättelyssä yhdeksän kuskia ja sarjasta odotetaankin muun maailman tavoin hittiä myös Suomessa. Loppupisteisiin lasketaan kahdeksan parasta pre-finaali + finaali -yhdistelmää. Kauden huipentavaan World Grand Final kilpailuun Suomella on tänä vuonna peräti kuusi maapaikkaa: Mastersin ja Maxin voittajille, Junior Maxin kärkikaksikolle sekä kaksi paikkaa DD2-luokassa. Siinä missä kansainvälisen liiton perinteiset KF-luokat tukehtuvat sääntöihin, kustannuksiin ja poliisivaltiomaiseen valvontaan, on Rotaxissa osattu nykiä oikeista naruista. Kysymykseen "missä kaikki KF3-kuskit ovat?" löytyy vastaus edellisestä lauseesta. "Veteraanien" Masterissa (minimi-ikä 32) kuskeja oli vain kuusi - liekö karmea kevätsää pitänyt konkarit onkaloissaan. Lauantain voitto ja sunnuntain kakkostila ovat yhtä kuin sarjajohto avausosakilpailun jälkeen.
Miika Laihoa on kameramiehen helppoa arvostaa - missä Miika, siellä kanttarit saavat kyytiä ja kumi vinkuu. Lauantaina sää teki kilpailusta melkoista pokeria kenelle satoi, kenelle ei ja kenen kisa päättyi mujatkuu sivulla 19
Täysi tupa: Junior Maxeissa kuskeja oli viivalla peräti 40.
Max on Vikkelä: Max Vikkelä ajoi lauantaina Max-luokan voittoon.
Ei riemulla rajaa kun Rotaxilla ajaa: viime kaudella Raket-luokan parhaimmistoon kuulunut Samu Kylmälä valitsi Junior Maxin KF3:n sijaan, tiiminään uusi BRM Racing Finland.
Rotax Maxin Santeri Erola (vasemmalla) ja Topi Toikka saivat sunnuntaina niukin naukin selvää toisistaan; Erola ajoi voittoon 0,06 sekunnin turvin!
Santeri Kallio numerolla kuusi pokkasi viikonlopun korkeimmat pisteet. KARTING
Rotax Max Challenge 2010 Kotka 8-9.5, Aki Rask, kuvat Akifoto.net
HANAA - 17
Kaksi päivää Rotax-kisailua
Taantuma ja vähenevät kuljettajamäärät. Sarjassa ajetaan viisi osakilpailua, jokaisena viikonloppuna omat kilpailut lauantaina ja sunnuntaina. hallitseva mestari Topi Toikka ja viime kauden hopeamies Morten Nomme. Vieläkin suurempi joukko nähtiin Junior Maxissa, jonka 40 kuljettajaa tarkoitti myöskin kaikkien aikojen suurinta osanottoa - Rotaxin tulevaisuus näyttää siis loistavalta. Siinä kevään kaksi kuuminta puheenaihetta varikoilla - mutta ei Rotax -kisoissa. Ja ovat ne tuloksetkin hatun noston arvoisia, sunnuntaina irtosi jälleen yksi voitto lisää Junioreista.
Jenna Kaartinen ajoi lauantaina pronssia Junior Maxissa.. Sarjaa ajetaan jo yli kuudessakymmenessä maassa, ja Suomessakin jo vuodesta 2000 alkaen. Hyvät kisat reilusti halvemmalla -konsepti vetoaa moniin näinä aikoina erityisesti
Myös Erkka Suominen jäi pois kauden avauksesta. Kisaan ilmoittautuneista kuljettajista Tuisku Urpiala joutui luopumaan kisasta kun Porschen vaihdelaatikossa ilmenneen vian vuoksi. Markku Hietamäki Lamborghinilla ja Tapio Rytilä Porschella jäivät selvästi kärkiparista. SM-sarjan nimikkoluokkana markkinoitu GT Finnish Championship kärsi peruutusten myötä osanottajapulasta. Ensimmäisessä kilpailussa voitto oli viiden kauppa. Tällä kaudella myös Euroopan radoilla kilpaileva Petri Lappalainen käski Porsche 911 GT3 R -autonsa aika-ajossa paalupaikalle ja myös itse kilpailu kulki rautakauppiaan komennossa. Kummassakaan startissa ei tarvinnut puristaa täysillä. Siinä toisena kärkkynyt Ville Kivinen yritti ohitusta sillä seurauksella, että Buri karautti
Rengastestiä
Päivän toinen finaali kulki ensimmäisen kanssa samaa latua. FF-luokassa on lisäksi useita kuljettajia, jotka kilpailevat kauden aikana myös ulkomailla. Jenni Krohn, Hautakangas ja Johan Ahokas olivat lipulla sekunnin sisällä voittajan kanssa. -Jotakin tälle pitää tehdä. Meidän täytyy vain saada sovittua SM-sarjan kuljettajien kanssa ruotsalaisten esittämä 30 minuutin kesto kilpailulle. SM-avauksessa oli mukana ennätysmäärä kuljettajia jakautuen epätasaisesti luokkien kesken. Naapureiden joukosta löytyi yksi ylitse muiden. Toisessa lähdössä järjestys oli Rammo, Kurki-Suonio ja Marcus Nykopp. Finaaleissa radalla oli samaan aikaan yhteensä 46 kirpeästi parkuvaa Legendsiä.
GT-luokkaan oli ilmoittautunut kuusi kuljettajaa, mutta Kemoraan odotettiin mukaan seitsemään kisapirssiä. Tilaa tuossa jälkimmäisen lähdön tapahtumassa oli vaikka kuinka paljon, mutta niin vain tuli osuma auton takapäähän, purki Buri tuntojaan. Kolmosten kilpailussa ajettiin kansallista sarjaa neljän kuljettajan voimin. -Alastarolla ajetaan GT-luokassa myös NEZ-pisteistä ja se tietää kunnon automäärää niihin startteihin. Formuloissa olen tottunut kääntämään rattia vain pienen määrän, mutta tässähän piti kääntää niin, että kädet menivät lähes ristiin saakka. Luulen, että se onnistuu hyvin, sillä täälläkin lyhensimme ajoaikaa 10 minuuttia alkuperäisestä, valaisi SM-ratasarjan promoottori Mara Huttunen.
Ruotsalaisten tahdissa
Formula Renaultit ja Nordic F3 Masters -luokat oli yhdistetty samaan lähtöön. jatkuu sivulla 19
Ennätysmäärä Legendsejä
SM-ratasarjan suurin luokka on jo pitkää ollut Legends Trophy. Se oli hyvää rengastestiä Euroopan pitkiä kilpailuja varten. Ensimmäisessä erässä parhaat suomalaiset löytyvät sijoilta 5-8 järjestyksessä Antti Rammo, Miika Kunranta ja Oskari Kurki-Suonio. Kolmosten puolella Jani Tammi ylsi tuplavoittoon. Toista ääripäätä edustivat Legendsit jotka rikkoivat nykyratojen SM-kilpailujen osanottajaennätyksen. Jari Nurminen sai tälle kaudelle Ferrariinsa mielenkiintoisen kuljettajaparin. Reilussa puolessa tunnissa Lappalainen pystyi repimään 23 sekunnin eron ennen Nurmisen autokuntaa, jonka Ferrari F 430 on viritysasteeltaan Lappalaisen Porschea kevyemmissä säädöissä. -Toisessa tekeminen oli jo helpompaa ja kierrosajat alkoivat olla tasaisempia, formulamies jatkoi. AKK:n erityistarkkailun alla kaikki kilpailijat saivat osallistua finaaleihin. Jari Koivisto päästeli toiseksi neljän sekunnin erolla. Voiton korjasi Ville Kivinen, joka ehti ruutulipulle vain 0,5 sekuntia ennen Sebastian Nummea. Molemmissa lähdöissä länsinaapurit kurittivat härmäläisiä neljän miehen voimalla kun nopein suomalainen löytyi vasta viidenneltä sijalta. Rellujen kisat kulkivat täysin ruotsalaisten hallinnassa. Turvaauton poistuttua radalta Buri jatkoi johdossa ja piti ykköstilaa viimeiseen kurviin saakka. Fordien ensimmäisessä startissa Antti Buri joutui tiukan tilanteen jälkiseurauksena keskeyttämään johtopaikalta. Karjalainen istui Nurmisen Ferrariin ensimmäisen kerran vasta Kemoralla. GT-autojen 45 minuutin kilpailua oli lyhennytty 35 minuuttiin. Lappalainen päästeli kärjessä, teki vaaditun varikkopysähdyksen ja kurvaili sen jälkeen ykkösenä ruutulipulle. Lopulliseksi voittajaksi nousi kakkosena maaliviivan ylittänyt Elmeri Ylitalo ja Buri nousi toiseksi kun Kiviselle lätkäisty aikasakko pudotti miehen viimeiseksi. Renaultien puolella SM-pisteiden lisäksi jaossa oli myös NEZ-pisteitä. Niillä mentiin, keitä oli paikalla. Nurminen ja Karjalainen jakoivat ajovuorot ja olivat nytkin toisina ennen Hietamäkeä ja Rytilää. hiekalle ja putosi kolmanneksi. Toinen erä oli Tammelle tiukempi. Seuraan osakilpailuun Alastarolle on luvassa kunnon kapinat. Nähdyn perusteella Legendsit saanevat jatkossakin kilpailla vastaavilla automäärillä.
Legendsien starteissa riitti tungosta kun finaaleihin otettiin mukaan 46 kilpailijaa.. Kun ymmärsin kääntää rattia tarpeeksi, niin auto alkoi mennä sinne mihin tarkoitin, hämmästeli Karjalainen ensikokemuksia. 18 - HANAA
JiiVee Korpela
RATA
SM-ratasarjalla kuuma avaus Kemoralla
Rata-autoilun SM-sarja palasi parin vuoden tauon jälkeen Kemoran radalle Veteliin. Elmeri Ylitalo oli kolmas. Vasta toista kauttaan Legendseillä kilpaileva Raine Hautakangas näytti kisan aikana olevan vahvin voiton tavoittelija vaikka vetojuhdan paikka vaihtuikin useaan kertaan. Aivan kuin juhlavuoden kunniaksi FF-luokan Juniori SM-sarjaan on ilmoittautunut 13 kuljettaa, joka on lähes tuplamäärä viime kauteen verrattuna. Erän voittoon nousi Petri Ylinen 0,2 sekunnin erolla Sami Erkkilään. Tuplavoitoilla tukevan otteen GT-luokan kärkipaikasta ottanut Lappalainen piti Kemoran avausta hyvänä testinä koko kautta ajatellen. Jari Nurmisella Ferrari kääntyi vanhasta muistista, mutta Henri Karjalaisella oli vähän opeteltavaa. Pasi Lähteenmäki oli tulossa mukaan Dodge Viperillä, mutta autossa ilmeni pakosarjavika kisan aattona. Aiemmin pelkästään formuloilla kilpaillut Henri Karjalainen jakaa ajovuorot Nurmisen kanssa. Ensimmäisessä finaalissa Tammi vei voiton 18 sekunnilla ennen Pekka Rinnettä. Daniel Roos voitti molemmat lähdöt ja kisan aikana Roos pystyi aina tarvittaessa karistamaan ahdistelijat kannoiltaan. Erien välillä muutimme auton säätöjä ja toisessa lähdössä ajaminen oli paljon helpompaa kuin ensimmäisessä, ruoti Lappalainen SM-sarjan avausviikonloppua.
Formula Renaulteissa kärjen takana oli ajoittain ahdasta kuten Miika Kunrannan yrittäessä tunkea Oskari Kurki-Suonion auton alle.
Kärjessä taittava Antti Buri oli Formula Fordien nopein kuljettaja. Lähtöjen sijoitukset yhdestoista ja toinen eivät kerro totuutta. -Ajoin koko viikonlopun, vapaat harjoittelut, aika-ajot ja molemmat kilpailut samalla rengassatsilla. Kisan lopussa Hautakangas poistui ajolinjalta ilman omaa syytään ja menetti piikkipaikkansa. visto oli kolmas. Olen ajanut Englannissa kilpaa useamman viikonlopun eikä autosta ole särkynyt yhtäkään tukivartta. Kemoralla Legendsit rikkoivat nykyratojen SM-kilpailujen osanottajaennätyksen kun viikonlopun kapinoihin starttasi 46 Legendsiä. Nyt täällä on kahdessa päivässä mennyt romuksi yhdeksän tukivartta ja kaikki jostakin muusta kuin omasta syystä. Jari Koi-
Petri Lappalainen kepitti Porschella molempien GT-luokan lähtöjen selvään voittoon. Toisessa kilpailussa Buri piti piikkipaikkaa kun turva-auto tuli radalle Miikka Mäkelän ja Sebastian Nummen kolaroinnin vuoksi. Risto Tonteri yritti liikaa ja suistui hiekoille lähtösuoran päässä kisan puolessa välissä. GT-luokassa autojen niukkuus jäi ilmeisesti kauden avaukseen. Tonteri kesti nyt asfaltin puolella ja ehti kolmanneksi.
Fordeilla juhlaa Burilla ei
Formula Fordeilla kilpailtiin ensimmäisen kerran Suomen radoilla 30 vuotta sitten. -Alussa tuntui, että auto ei käänny kunnolla
Luokassa 8b Mr. Muutama auto lisää viivalle niin luokasta saa näyttävät kisat SM-turneelle. Kärkikolmikko molemmissa 45 minuutin kilpailuissa oli sama. Tehokas takapainoinen auto on täysin erilainen laite kun edelliset kilpa-autoni. -Ensimmäisessä erässä en ollut aivan hereillä koska ollaan viimeisellä kierroksella. Mastersissa ja DD2:ssa voitot menivät samoihin osoitteisiin Hyväriselle ja Laiholle Laihon perheeseen siis peräti kaksi luokkavoittoa samana päivänä! Sarja jatkuu Joensuun Ylämyllyn radalla 12-13.6.
Varikoin nopin perhe. Hautakangas, Krohn, Haarahiltunen ja Ahokas mahtuivat samalle sekunnille Erkkilän kanssa. Kolmannet sijat menivät Leif Keskevaarille ja Kari Suhoselle.
jatkoa sivulta 17
takasaan... Pasi Hautamäki yritti kisan loppupuolella ohitusta molemmista kumppaneista, mutta suistui hiekalle ja putosi läh-
Kilpailunumerokin sen kertoo, että kuljettaja on Anssi-Jukka Kasi, joka nousi Legendsien toisen finaalin kolmanneksi.
jatkoa sivulta 18
Toiseen erään lähdettiin nopeimman kierrosajan ajaneen Hautakankaan johdolla. Jutilan menoa hidasti heti kisan alussa vioittunut pyörän ripustus, joka lopulta esti Jutilaa osallistumasta toiseen lähtöön. Siinä Ylinen kepitti sanan varsinaisessa merkityksessä avoimella koppiautolla eli katottomalla Locostilla molempien erien selkeään voittoon. Viime kauden hopeamitalisti Miika Laiho pyyhkäisi lauantaisen keskeytyksen maton alle ja ajoi vakuuttavaan voittoon ennen lauantain kärkikaksikkoa Kalliota ja Hujasta. RATA - KARTING
JiiVee Korpela
HANAA - 19
Ratakauden alkulämmittelyt Botniaringillä
Toukokuun toisena lauantaina päästeltiin Jurvan Botniaringillä SM-ratakauden lämmittelykisat. "1 000 000-ralli" Raimo Niemi oli molemmissa starteissa tyylillä väritetyllä autollaan murskaavan ylivoimainen. Oli kuitenkin mukava huomata, että kierrosajat paranivat selvästi päivän aikana, ruoti Urpiala, joka kurvasi Porschella myös SS-luokassa voittamalla selvästi luokan molemmat lähdöt. Jarmo Kinnunen Sisulla oli molempien lähtöjen voittaja ja Jarkko Jauhiainen Scanialla yhtä varma kakkonen. Toisessa finaalissa Ylisen jälkeen ruutulipulle tulivat Hondamiehet Ronnie Westman ja Mårten Backfält. Viime talvena 70 vuotta täyttäneellä Tuisku Urpialalla on sitten vastaavasti enemmän kokemusta kilparadoilta. Ensimmäisessä startissa Ylinen jätti toisen Locostilla kilpailleen Tomi Jutilan lähes minuutin päähän. -Mulla oli siinä ruuhkassa nelonen pesässä eikä se siitä mihinkään kiihtynyt. Kun tiukan kisapäivän ohjelmassa oli vielä mukana kaksi moottoripyörälähtöä, pääsivät kuormurit radalle päivän kääntyessä illan puolelle. Tuplavoitot ajaneella 39-vuotiaalla Suomisella on ratakokemusta vasta muutamalta kesältä. Kolmanneksi päästeli Ronnie Westman Honda Civicillä. Ensimmäisessä finaalissa Lehtola nousi heti alussa ohi paalulta startanneen Ylisen. Päinvastoin yritin soitella muitakin mukaan, mutta eipä ketään tullut, sanoi suojattejaan ratavarikolle työnnellyt Söderman. Urpiala oli kolmas nyt 8 sekunnin erolla Vänttiseen. Toisessa erässä mentiin samoilla tahdeilla vain sillä erotuksella, että Hautamäki kävi piikkipaikalla ensimmäisen kierroksen aikana. Tuisku Urpiala oli aika-ajossa neljäs, mutta kilpailussa Urpiala puristi kolmanneksi vajaan kolmen sekunnin erolla Jussi Vänttiseen. V1600 -luokan starteissa oli pirteä meininki kahdentoista auton voimin. BMW 325i -autoilla kilpailtava Xtreme Race oli kerännyt Kemoraan muhkeat 22 Bemaria. Lehtola ja Ylinen etenivät kärjessä ja nyt Lehtola väänsi erän voiton. -En minä ole kieltänyt muita tulemasta tänne. DD2:n historiallisen ensimmäisen voiton nappasi Joni Laiho. Ettei sarja katkeaisi, tavoittelen tältä kaudelta mitalia, Urpiala paljasti. Ensimmäisen Fordien lähdön vei nimiinsä Kristian Laine ennen Pinja Forsmania ja Elmeri Ylitaloa. Lopulliset ratkaisut tapahtuivat viimeisessä mutkassa kun Erkkilä puristi voittoon vain 0,02 sekunnilla ennen Ylistä. Ylinen nousi voittoon 0,5 sekunnilla ennen Lehtolaa. Rata-ajon SM-mitaleja on tähän mennessä kertynyt viideltä eri vuosikymmeneltä. Tämä ryhmä päästeli tappituntumalla koko kisan ajan. Edellisen lähdön kärkiviisikkoon iski nyt mukaan Juha Haarahiltunen. Toisessa erässä järjestys oli Ylitalo, Laine ja Forsman.
Raimo Niemi päästeli ylivoimaiset voitot Porschen 8b -luokan starteissa.
Ikinuori Urpiala
Toisessa kisalähdössä mentiin samassa marssijärjestyksessä. Luokan 8c lähdöt menivät ainoan kuljettajan Kirsi Kankaan tahdissa. Takaa tilannetta tarkkaillut Anssi-Jukka Kasi kiitti tilanteesta ja nousi kolmanneksi mieheksi palkintopallille. Molemmissa finaaleissa voitosta ottelivat Petri Ylinen ja viime kauden Legends Trophy -sarjan kakkonen Pekka Lehtola. Suominen voitti, mutta vain 0,4 sekunnin erolla Kankaaseen. Toiseen kilpailuun ilmeisesti saatiin enemmän suoranopeutta ja pysyin helpommin mukana kärkiryhmässä, tilitti Erkkilä finaalin jälkeen. Kolmas autokunta oli Sami Grönthal ja Jari Nuoramo. Takavuosien huippukuski niin kartingin kuin rallinkin puolelta on yksi arvostetuimpia mekaanikkoja varikolla.. Sunnuntaina jos kohta oli yhä kylmää ja pilvistä, niin ainakin hanat pysyivät kiinni ja päivä ajettiin suurin piirtein kuivassa kelissä. Legends Trophy -sarjaan tähtäävä Denis Nagulin ei ainakaan vielä ole maanmiehensä "Viipurin raketin" Vitali Petrovin vertainen rattimies, mutta yrityksen puutteesta ei pietarilaista voinut "Ringillä" moittia. Petri Ylinen hukkasi voiton avaimet viimeisessä kurvissa. voittajat saatiin kuitenkin selville, Junior Maxissa Lahden FK-kerhon Santeri Kallio ajoi voittoon sekunnin erolla ennen viime kauden pronssimiestä Niko Hujasta ja Jenna Kaartista kartingko muka vain miesten laji.... Mastersin kuskeista vetrein oli Kotkan oma mies Petteri Hyvärinen. Onneksi vain Erkkilä pääsi edelle, pyöräytti Ylinen joka Kemoran viikonlopun jälkeen jakaa Legendsien piikkipaikan yhdessä Erkkilän kanssa.
Vakioluokka pirteänä
Porsche-merkkiluokan kärkikolmikko oli sama molemmissa finaaleissa. Takaa puskevia muskeliautoja oli viivalla mukava määrä 15 kappaletta, jakautuen neljään eri luokkaan. Miika Laiho voitti junnut sunnuntaina ja kuvan veli Joni DD2:n molempina päivinä.
Jani Kolan päätä ei palele, ja ilmeisesti ei sääriäkään. Kankaaseen oli vain 1,3 sekuntia. Vakiopelien startit muistuttivat paljon takavuosien Sport 2000 -luokan kahinoita nyt vain astetta pienemmällä kalustolla. Avoin Race kilpailussa oli mukana seuraavan viikonlopun SM-turneen avaukseen lähteviä kuljettajia. Enemmänkin olisi autoja radalle mahtunut sillä talven pakkasilla kutistunut rata oli heleän kevätauringon myötä kasvanut entisiin mittoihinsa.
Botniaringin kilpailu oli Porschemerkkiluokan kauden avauskilpailu. Porschen 8a luokan ensimmäisen erän voitti Pekka Hurme ja toisessa erässä nopein oli Pauli Kossila. Mukana oli myös kuljettaja isosta itänaapurista. Kangas (oik.) toinen ja ikinuori Tuisku Urpiala kolmas. Jos kappaleen otsikkoon haetaan vastausta, kumpi oli nopeampi Ylinen vai Lehtola, niin vastaus on Ylinen, joka kilpaili myös avoimessa koppiautojen luokassa. Toiseksi päästeli Heikki Liiri, jonka ajokumppani oli Historic-Bemarista Xtremeen loikannut Ralf Floman. Petri Pyymäki oli kolmas ja neljänneksi ajanut Kanervakin jäi kakkospaikasta vain kolme sekuntia. Kauri Pessala ajoi kolmanneksi ja lauantain voittaja Vikkelä neljänneksi. Vuoroin Suomessa ja Ruotsissa asuva Urpiala on aiemmin kilpaillut täysin Porschesta poikkeavalla kalustolla. Viime kaudella GT-luokassa kilpaillut Erkka Suominen oli aikaajossa selvästi joukon nopein, mutta kilpailussa miehen ero toiseksi ehtineeseen Simo P. -Nyt kun tämä kausi lähti käyntiin, olen ajanut kilpaa kuudella eri vuosikymmenellä. Finaalissa pidemmän korren veti Erola peräti kuuden sekunnin sadasosan turvin. edelliset kisapirssit ovat olleet etumoottorisia ja putkivetoisia. Kolmantena ajanut Hautamäki putosi lopulta viidenneksi kun Hautamäki ja hänestä ohitusta yrittänyt Ahrikkala osuivat yhteen. Sitten vain huomasin, että nyt tullaan ruutulipulle eikä siinä enää ehtinyt kiriä. Ensimmäisessä koitoksessa Marko Kanerva oli toinen vain 0,4 sekuntia ennen kolmanneksi puristanutta Henri Tuomistoa. Ferraria lukuun ottamatta
Ylinen vai Lehtola?
Legendsien starteissa oli tuttua torvisoittoa yhdeksän puhaltajan voimin. Maxeissa hallitseva junioreiden mestari Erola ja kyseisen luokan vastaavaa arvonimeä kantava Topi Toikka iskivät yhteen läpi alkuerien ja finaalien. Erkka Suominen oli nopein, Simo P. Avoimeen formuloiden lähtöön osallistui vain kolme Formula Ford -kuljettajaa, joiden kaikkien pilttuu oli Team Söderman. Toisessa finaalissa voittaja Pellisen jälkeen maalilinjan kakkosena ylitti Tuomisto. Rotax Maxissa Vikkelin oli Max Vikkelä ja äskeinen ei ollut sanaleikkiä vaan Redstep-tiimin kuljettaja Max Vikkelä todellakin pokkasi isoimman pokaalin, kintereillään Yamahasta Rotaxiin siirtynyt Kristian Karkulahti sekä junioreista noussut Santeri Erola. Voitot
vei Kai Eklundin ja Gunnar Almin autokunta. -Tämä oli ensimmäinen kerta kun kilpailin Porschella. Ratakisoihin palannut Räikkösen pariskunta Kristiina ja Rami Räikkönen ajoivat erissä sijoille viisi ja kuusi. Aku Pellinen oli molempien starttien nopein Alfa Romeo 147 autollaan. Kympin joukkoon mahtui jälleen kaksi kauniimman sukupuolen edustajaa, Sanna Strandman seitsemäntenä heti perässään Sara Juuti. dön neljänneksi kun Risto Ahrikkala tuikkasi ohi. Samoissa starteissa päästelivät vielä neljä venäläistä Honda-kuskia, joista Antonov Alexander vei molemmat startit. SM-sarjan GT-luokkaan ilmoittautuneista kuljettajista Erkka Suominen, Tapio Rytilä ja Tuisku Urpiala hakivat tuntumaa asfalttiin ennen alkavaa mestaruussarjaa. Tämä pari otteli ykkössijasta koko kisan ajan. Tämä vaatii vielä paljon opettelua
Teemu Pätsin Focuksen vetopuoli meni jumiin ja päivä oli pulkassa. Nelivetojen puolella sarja kiinnosti 14 kilpailijaa, autokrossissa vastaava luku oli 39 ja divisioona 2:n puolella kahta kuljettajaa. Ollaan tilattu uudet säädettävät iskarit, mutta ne saadaan vasta Hyvinkäälle, kommentoi Niklas hiljaisen teltan uumenista. Muutoksiin oli mukauduttava ja nopeasti, jos aikoi menestyä. Kyllä todellisia moottoriurheilufaneja nyt hemmotellaan! Toivottavasti tämä ei vaikuta heikentävästi kuljettajien rahavirtoihin. Jari Kokko ajoi kuitenkin ohitse. Taitaa suurimmat vahingot olla henkisellä puolella, naurahti isä Koskimaa Jarkon pyöritellessä vieressä päätään. - Järjetöntä, miksi noiden renkaiden pitää olla ajolinjalla. Pellinen
Kuva Toni Ollikainen SRC:n A-finaalissa johti J-P Peltokangas. Lähtö tapahtui samaisen suoran toisesta päästä, vuonna 2005 startattiin kyseisestä kohdasta. Tuloksena oli kymmenen sekunnin tappio nopeimman ajan tehneelle Martti Simoselle. - Outo juttu, takaiskari meni poikki heti lähdössä. Ari Perkiömäki oli vaikeuksien jälkeen podiumilla. Siihen saatiin vastaus ensimmäisen erän ensimmäisessä mutkassa, kun Topi avitti Atro Määttää jarrupaikan löytämisessä. Tulee aivan turhaa tuhoa autoihin. Udeltaessa uudesta lähes valmiista autosta, alkaa Viitasenkin ilme kirkastua. Menihän tuo ihan kohtuullisesti, kertasi Raahen mies. Toni Vainikka törmäsi kärkipaikalta "traktorin munaan", repien tukivarren korvakkeesta irti. Niklas Ehrnstenin päivä synkkeni heti ensimmäisellä vedolla. Sami Pakkala ja Silvo Viitanen nojailivat heti lähdössä. Varikolta ei löytynyt vastaavia tilalle. Kärkipaikka lähdöstä, mutta kilpakumppanien avustuksella tapahtui pieni pyörähdys. Saven sekainen sora sekä vesi sopivat huonosti yhteen, mikä teki soraosuuksista äärimmäisen liukkaita. Aamun vapaissa harjoituksissa neljä ensimmäistä autoa tekikin tuttavuutta kaiteiden kanssa. Timo Pellisen uusi auto näytti märällä vikurilta vietävältä. Sääliksi käy tällaista vanhaa sotaratsua. Cooleri, syyläri, lauhdutin menivät ainakin rikki, tuhahti Viitanen. Toomas Heikkinen puristi Saabilla neljänneksi ennen Jukka Lautamäkeä sekä vaikeuksissa ollutta Ari Perkiömäkeä. Santeri Fält, Jukka Lassila, Harri Uitto sekä kuudentena Jussi-Petteri Leppihalme. Lopputuloksena Pakkala kimposi Hondalla kaiteisiin ja Silvo tuhosi vara-autonsa radan reunalla olleeseen isoon traktorinpyörään. Jarkko Koskimaa oli liikkeellä Harri Kamisen Corollalla. Markku Koirikivi, Juha-Pekka Mattila sekä Ville Mikkola täydensivät kuuden kärjen. SRC-luokan sarjaan osallistuvien määrä kaksinkertaistui ilmoittautumisten takarajan lähestyessä. Ajosuunta oli perinteinen eli hornankattilaa kierrettiin myötäpäivään. Ongelmia nelari-kuskeilla riitti heti alusta lähtien. Tässä Peltokankaan auto vielä lokasuojalla varustettuna, tiimellyksessä piti sitten yrittää keventää menoa. Sen jälkeen muut osasivat ottaa mutkat riittävällä varovaisuudella. 19 kuljettajaa on riittävän suuri joukko, tosin vuoden 2007 sarja keräsi peräti 32 kisaajaa. Muille luokille rata alkoi olla ajettavassa kunnossa. Käytännössä noin vähäinen määrä tarkoitti, että 2-divari ajoi SRC-luokan kanssa.
Kausi käyntiin liukastellen
Nelivetoisten aika-ajot alkoivat hallitsevan mestarin, Atro Määtän, kannalta mahdollisimman huonosti. Liukas keli vei linjan heinäpaaliin, mistä Toyota kimposi huoltoasentoon. Autokrossissa talvella sprinttejä sekä jäärataa ajaneet kuskit olivat heti hereillä. URHOtv näyttää kisan finaalit suorana, hoitaen itse myös jälkilähetykset. Mitään koosteita ei tehdä, vaan viikolla nähdään mittava paketti kilvanajoa. Esa Myllärin Ford puski rajusti ja kello juoksi turhan nopeasti. Samalla luokan kiinnostavuuteen liittyneet epäilyt hälvenivät. -Ruttu kattoon ja etupyöriin vähän haritusta. Hämeenlinnan seudulla vettä tuli aamupäivällä enemmän kuin tarpeeksi, mikä kirjaimellisesti vesitti radan pohjan eteen tehdyn työn. Kuva Jani Karjalainen Kuva Jani Karjalainen Jussi-Petteri Leppihalme veti autokrossin finaalissa letkaa lähdöstä maaliin. Siihen väliin kiilasivat Jouni Frimodig sekä Jarno Kukkola. SRC-luokassa hallitsi liukkaat olosuhteet ollen joukon nopein ennen Jukka-Pekka Peltokangasta sekä Joni-Pekka Rajalaa. Kuva Jani Karjalainen Monet sanoivat Toomas Heikkisen vauhdin riittävän, mutta miten on kovuuden laita. Lisälenkki sijaitsi asvalttiradan pääsuoran päässä, ladun ulkoreunassa. Autokrossin ajaessa ensin, pito tuntui olevan vähissä. Hyvinkään kisaan mennessä pitäisi auton olla valmiina, kertoili Viitanen. Voit seurata omalla kotisohvallasi kaikki lähdöt lyhentämättömänä. Anssi Rytkönen ehti johtaa pari kierrosta nelivetoisten finaalia, kunnes kaikki katosi savuna ilmaan. Takana väijyvä Toomas Heikkinen korjasi lopulta voiton.. 20 - HANAA
SRC Rallicross SM Ahvenisto, 8.5.2010, Ahveniston AU, Jani Karjalainen, kuvat JK ja Toni Ollikainen
RALLICROSS
Haastava alku Ahvenistolla Heikkinen suoraan voittajaksi
Jokainen erä erilaisissa olosuhteissa, päivä alkoi kurakelissä siinä resepti rallicrossin SM-sarjan avaukselle Hämeenlinnassa. Mukautumiskykyä osoittivat luokkavoiton arvoisesti Toomas Heikkinen, Jari Kokko sekä Jussi-Petteri Leppihalme.
Alkuun täytyy mainita, että kausiennakon kirjoittamisen jälkeen sarjan televisiointi otti uuden suunnan. - Seiska korimallin Fiesta on tulossa uudella moottorilla ja Reigerin alustalla. Kori on ostettu Belgiasta.
Kuva Toni Ollikainen Martti Simonen taisi päästä yllättämään Toomas Heikkisen palkintojenjaossa. Valitettavan moni on laskenut euronsa maikkarin varaan. - Etuperä rikki ja joutui ajamaan ilman lukkoa. tekikin piruetit mäenpäällä. Janne Taskila sekä Määtän erän voittanut Anssi Rytkönen olivat seuraavina
SRC-luokassa Pellinen, Peltokangas ja Koirikivi oli sijoitettu samaan lähtöön. Toomas Heikkinen jäi hallitsevan autokrossin mestarin kyydistä kahdeksan kymmenystä. Keskellä J-P Leppihalme, vasemmalla Jarno Kukkola ja oikealla Santeri Fält. -Vauhtia kyllä löytyy, sen osoitti tuo päivän nopein aikakin. Rajala ampui takarivistä toiseksi. Nurmelan huolto ja tukijoukot elivät vahvasti kuljettajan menossa mukana. Rivakka korjaus kannatti Juupajärven kellottaessa Subarulla päivän kahdeksanneksi nopeimman ajan. Ohitus näytti onnistuvan, mutta perän irrotessa korjausliike vei suoraan päin Lassilaa. oli tänään hyvä. Pasi Korhonen kiidätti uuden mallin MR2:sen voittoon. Kupla jaksoi puoli kierrosta kunnes tukivarren korvake ratkesi uudestaan. Pasi Korhonen kiitti ja kumarsi noustessaan jatkopaikalle. Leppihalme jatkoi suurella johdolla, ajaen ensimmäiseen voittoonsa rallicrossissa. Pitautot kajahtivat voimalla kaiteisiin. toukokuuta Hyvinkäällä. Vierailevana kuljettajana esiintynyt Juha Sillanpää oli neljäs ennen Mattilaa sekä Pellistä. Koko ajan näkyi toista sijaansa. - Tämä palkitsi pitkän työn, 29. Janne Taskila hallitsi omaa eräänsä, ollen samalla koko joukon nopein. Arola tajusi virheensä jatkaen maaliin, mutta aika oli huono. Kylmäpäisin taisi olla kuljettaja lisälenkin taktiikalla seuraaviksi. Kukkolalle erän nopein kellotus kaksi kymmenystä Leppihalmea nopeampana. Toisena nousijana oli Petri Juupajärvi. nalle. SRC-luokan finaalissa J-P Peltokangas ampui Fordilla viivalta kuin tykin suusta. Vanavedessä kääntyy. Toomas savun vaikutusta finaalin tulokseen. Autokrossissa Jarno Kukkola herätteli henkiin viime vuoden hurmostaan. Markku Koirikivi hoiti lisälenkkivelvoitteen heti alta pois. Rajalan menoa aika-ajoissa hidastivat is-
Kaksi kertaa ensimmäinen
Autokrossissa Jussi-Petteri Leppihalme karkasi kärkeen Jukka Lassilan ja Harri Uiton seuratessa. Suonenjokelaisella murhetta tuottivat takajarrut. Jani Aution Volvosta napsahti lähdössä kardaani poikki, Petsku Heleniukselta ratkesivat linkit takaa, Tuomas Seppä pyörähti ja Jarkko Koskimaa veti omat donitsit keventävällä nypyllä. vaikka kuinka yritin. Taskilan ajellessa muista jääneenä, ajettu kilpaa, mutta nyt ei nähnyt - En päässyt Kokkoa karkuun, Simonen sai rauhassa varmistella yhtään mitään eteensä. Arola ajautui ensimmäisessä mutkassa renkaiden väärälle puolelle. mm. Moottoria on vähän piristetty ja vaihdelaatikko toimi. Lisälenkkien jälkeen Ma nojailivat Martti Simonen ja Harri Arola
HANAA - 21
Kuva TJani Karjalainen Timo Pellisen päivä päättyi juuri kun kaikki alkoi toimia. Runsaasti kritiikkiä aiheutti finaalien lähtöjärjestely. Mikko Heikkilä oli saanut NSU:n keulan kasaan ja kiristi erän voittoon. B-finaali oli nelivetoisten ensimmäinen loppuratkaisuissa. Ari Perkiömäki oli Ford Fiestalla yli kaksi sekuntia Heikkistä hitaampi, mutta silti kolmas. Uitto puristi tiukalla sisälinjalla Lassilan rinnalle. karimurheet ja todellista vauhtiaan hän ei päässyt näyttämään. SRC:n b-finaali alkoi Timo Pellisen komennossa. Vauhti- Hienosti auto ainakin starttaa, mitä talven ja kevään aikana on tehpuiston rata on kokenut muutoksia tyytyväinen olen tähänkin, päätti ty opetellessa nelivedon ajamista. Auto vyys oli lähes olematon. Autot olivat ruuduissa lähes peräkkäin ja vapaata väylää edetä ei ollut tarjolla ainakaan keskiriviläisille. Nousijoista Janne RintaKauhajärvi keskeytti ja Petri Juupajärvi myöhästyi lähdöstä. Martti Simonen puolestaan unohti voittoisassa erässään käydä lisälenkillä. Kuiva keli sopi paremmin Esa Myllärille ja tuloksena toiseksi nopein kellotus. Toisena tuloslistalla komeillut J-P Leppihalme jäi kahden sekunnin päähän. Kuva TJani Karjalainen Uusia kuskeja tutuissa autoissa. Hyvinkäällä Taskila tuli ensimmäiset 100 metriä missä niitä renkaita on ja mihin rata viivalle pitäisi asettua uutta ja mieylivoimaista tahtia. Mikko Heikkilä koki kauhun hetkiä kaasuvaijerin hirtettyä kiinni ja NSU tömähti rengaskasaan. Mitsubishi päästi ilmoille tehokkaan hymy naamallaan. seurannut Sami Pakkala nousi rinTaustajoukot, Pär Eklund mu-
Nousu kohti kärkeä
Finaaleissa kahdelle parhaimmalle oli tarjolla jatkopaikka. Atro Määtän epäonninen päivä päättyi lähtösuoralle Ford Focuksen voimansiirron saatua kipeää. kantapääksi ovat muodostuneet lähdöt, niissä annetaan liikaa tasoitusta. Hienosti Bemaria tuonut Mika Hirvikangas keskeytti samassa tilanteessa. Samalla hetkellä Peltokangas lipesi pitkään luisuun, mikä söi kaiken vauhdin noustessa ylämäkeen. Jani Autio käskytti J-P Peltokankaan vanhaa Volvoa ja Tuomas Seppä kengitti Mika Kivisen vanhaa sotaratsua. Ari Perkiömäen kin. Sillanpää jätettiin sai herkutella pari kierrosta, kunnes yksi kilpailu, Heikkinen totesi leveä finaalin viimeiseksi. Finaaleissa yritys alkoi olla jo lupaavalla tasolla. Voittaja Jari Kokko, kakkosena J-P Peltokangas ja kolmantena Markku Koirikivi.. lenkiintoista kalustoa. Määttä puuttui viivalta. Toinen nousija oli Keijo Heikkilä. Tuloksien mennessä kutkuttavasti ristiin, nousivat a-finaalin keskiriviin Perkiömäki sekä Heikkinen. Rajala menetti aavistuksen aikaa hiljaa rullaavan Pellisen takana. Päivän huipennus käynnistyi autokrossin D-finaalista. neljännen SRC-voiton ottanut Koksuistuttua hetkeksi ladun varteen ja - On sitä kaikenlaisessa pölyssä ko. Eroa Koirikiveen kertyi kymmenyksen verran. Määttä lipui normaalia radalta poistumistietä varikolle. Peltokangas. Redteam toivoo varmasti Hyvinkäälle kuivaa keliä. Lisälenkin jälkeen Rajala tervehti ruutulippua ensimmäisenä. Ei hullumpi idea rallicrossinkaan parissa. Kokko, Hirvikangas, Pellinen ja Mattila olivat tuloslistalla seuraavina. Keskirivin paikat menivät Fältille ja Kukkolalle. kään kolmantena ajanut Mylläri puKärkipaikan perinyt Anssi Rytkönen - Katsotaan nyt. Tilanne Kokon kanssa on tasan. Välillä on ollut pakkastakin 20 astetUuden linjauksen takia myös viimeita, pohjusti Heikkinen. Toni Vainikka nousi kolmanneksi painostaen seuratoveriaan. Mylläri petrasi tasoaan ollen kolmas, eroa kärkeen sekunti. Juha-Pekka Mattila oli tasaisella ajolla kolmas, pitäen niskaan hengittäneen Mikkolan aisoissa. Rallin SM-sarjasta tuttu Mika Hirvikangas oli myös kisaamassa. Tämä oli vain tosi viidenneksi. Molemmat kimposivat vieressä odottaneisiin asfalttiradan rengaskasoihin. Samalla varmistui jatkopaikka D-finaalin eturivistä. Marko Matikainen menetti asemiaan pudoten kärkipaikalta kolmanneksi. Akilleen
SRC:n kärjessä oli tuttuja kasvoja. Uitto oli taas kolmas ennen Santeri Fältia sekä Kimmo Forsströmiä. Kokeillaan viimeiseen erään puhdasta slicksiä, huikkasi polkupyörän sarvista tavoitettu Peltokangas. Jari Kokko oli kolme kymmenystä verkkaisempi. Suuri kiitos Myllärin Heikkinen lasketteli ainoana "silmät Samoilla linjoilla oli Ari PerkiömäkiEsalle avusta auton kanssa, sanaili ummessa" kovaa. Ylämäkeenkin kiihdyttäessä suti joka vaihteella. Kolme kierrosta asetelma pysyi samana, kunnes Pellisen moottorista petti kampiakseli. Koko erän ajan keskenään mitelleet tulokkaat Jani Autio sekä Tuomas Seppä olivat seuraavia. Sateella auto oli vaikea vietävä, mutta rata oli kuivumassa. Kokko turvautui taktiikkaan ja pujahti lisälenkille ensin. Toisesta noususijasta käytiin värikästä kamppailua. Ari Perkiömäki oli toinen ennen Arolaa, Lautamäkeä, Pakkalaa sekä Heikkistä. itse. Kuva Toni Ollikainen Kuva Toni Ollikainen Autokrossin kärkikolmikko. Mukana myös nuorta väkeä. Eturivistä lähteneiden nojailu avasi vapaan väylän Jukka Lautamäelle, joka ottikin kärkipaikan. - Finaalin lähtö onnistui hyvin. Rata oli lähtölaatan kohdalta liian kapea ja autoja ei saatu sääntöjen edellyttämään järjestykseen. Loistavan lähdön jälkeen NSU pujotteli kohti kärkipaikkaa. Harri Uitto, Mikko Heikkilä, Jarno Kukkola sekä Jouni Frimodig mahtuivat sekunnin sisään Leppihalmeesta. Keventävälle nyppylälle noustessa Vainikka haki linjaa jyrkästi sisälle ja Frimodig ajautui aavistuksen leveäksi joutuen tekemään korjausliikkeen. Juuri kun Heikkilä oli saamassa kärkipaikkaa haltuunsa, auton rengaskasaan ruhjottu etukulma antoi periksi. Frimodig lasketteli erän viidenneksi. kiistellyn lähtösuoran osalta. Lähdöille pitää tehdä jotain, summasi Koirikivi. Ensimmäisenä "vaihtoehto kierroksella" vieraillut Juha Sillanpää nousi voittoon ennen Rajalaa. Mikko Heikkilä jatkoi vahvaa menoaan. Kärkikaksikon alkaessa irtaantua muista, alkoi käydä selväksi, että voitto ratkaistaisiin heidän välillään. Jukka-Pekka Peltokangas oli toisen erän nopein SRC-luokassa. Otteitaan parantanut Jani Autio oli Peltokankaan Volvolla seitsemäs. Pellisen ja Peltokankaan mitellessä keskenään, Koirikivi sai lisälenkin jälkeen ajaa omaa ajoaan. Ajetaan ruutulipulle asti kilpaa on nyrkkisääntö, mitä hoetaan usein jokkiksen puolella. Lisälenkki toimi hyvin. Peltokangas vieraili lisälenkillä kierrosta myöhemmin ja Kokko rullasi voit-
Nopeita aikoja kuivalla
Janne Taskilan jätettyä viimeisen aika-ajokierroksen väliin, oli toinen eturivin lähtöruutu monella tähtäimessä. Jarno Kukkola meni heti lisälenkille. toon. Alla oli Jari Järvenpään Bemari ja taistelumieltä Hirvikankaalla riitti kahdeksannen sijan arvoisesti. Jukka "Julma" Maja paranteli kolmanneksi, pitäen niukasti takanaan hurmiossa edenneen Nurmelan. Lassila sai rinnalleen finaalin eturiviin Leppihalmeen. Kahdesta kolmossijasta huolimatta Uitto putosi B-finaalin paalulle. Heikkinen ajoi helhopeinen Volvo (Kokko) peileissä, polta näyttäneeseen voittoon. * Rallicrossin SM-sarja jatkuu naurahti Peltokangas. Kokko seurasi kuin varjo Peltokankaan Fordin perässä. Jouni Frimodig pysyi toisena lisälenkinkin jälkeen. Remonttijumppaa etukulman kanssa tehnyt Petri Juupajärvi hyppäsi takaisin ajohaalareihin ja pääsi ajamaan. Kuva Toni Ollikainen Ykkösdivisioonan A-finaalin lähdön jälkeen alkoi rytistä. Jonttu Rajala spinnasi, Petri Juupajärvi kopsautti Subarun etukulman huonoon kuntoon sekä Ahti Salmelan perhemallin Bemarista tuli iskunvaimennin läpi. nen mutka on muotoutunut aikaiDivisioona 1:n lähdössä Janne - Piti katsella sivuikkunasta, sempaa jyrkemmäksi. Atro Määttä johti eräänsä, kunnes kierros ennen maalia Focukseen iski sähkövika. RALLICROSS Vauhtia alkaa löytyä
Toisella aika-ajokierroksella rata oli jo osittain kuiva, vaikka muutamissa paikoissa sai vielä tarkkana. Auton valmistumisen eteen oli tehty viikolla runsaasti töitä ja täpärälle meni, että Volvo saatiin viivalle Hämeenlinnaan. Kouvolalaiselle kauden avaus "Starwankelilla" ei sujunut suunnitelmien mukaan. Kun näin mitä oli tapahtunut, päätin mennä aikaisemmin lisälenkille, tuumaili iloinen voittaja. Peltokangas selviytyi toiseksi. Autokrossissa Jukka Lassila oli joukon nopein. Tämän jälkeen näkySimonen päivitteli myös sakean ampi. - Tuntui että olin hieman nopesavuverhon. Anssi Rytkönen tekaisi nopeimman nelivetokellotuksen ja otti finaalin toisen ruudun. Nelivetoiset höyläsivät keskimäärin viisi sekuntia pois ajoista. SRC:n lähdössä Mikkola ja Rajala ottivat lähdöstä ARP-motorsportille kaksoisjohdon. Mikkola oli yhtä selvä kakkonen. SRC:n D-finaali meni Janne Rinta-Kauhajärvelle. Kauhajoen Janne Nurmela teki hienon nousun toiseksi. He joutuivat odottamaan eturivin liikkeelle nytkähdystä, mikä tarjosi takarivin kuskeille oivallisen mahdollisuuden ampua tuloksekkaasti liikkeelle. Pakkalan Honda osui Taskilan kaan lukien lähes sekosivat riemusKoirikivi ja Rajala nousivat aikaisen Mitsubishiin, minkä seurauksena ta. Myltek Racingin mies otti lisäpisteen nopeimmasta aika-ajo tuloksesta. Anssi Rytkönen ja Harri Arola epäonnekseen seurasivat johtajaa. Autokrossin B-finaalin ylivoimaisen voiton otti Harri Uitto. Kukkola nousi toiseksi Korhosen ja Fältin käytyä jokeri-kierroksella. - Tuntui ettei saa leikatulla slicksillä pitoa. Jari Kokko pysyi toisena. Varaosakauppias on saanut pidettyä yllä jääradan hyvän vireensä kesäkaudellakin. Autot osuivat toisiinsa ja Vainikka nousi Frimodigin pyörähtäessä toiseksi. Kaikilla homma ei ihan natsannut. Osmo Lempisen pyörähdettyä Jukka Soimetsä ja Vesa Riikonen nousivat seuraaviksi. Se oli crossifiilistä parhaimmillaan. Finaalit jäivät haaveeksi, mutta viimeisen erän tulos antoi osviittaa paremmasta. Finaaleissa meno olikin aivan eri tasoa
Kuva Jani Vähäkangas Rinta rinnan painettiin pääsuoralla, vauhtia riitti! Kuva Jani Vähäkangas Asfaltti oli välillä tosi liukas, vettä tuli ajoittain rankasti. E-finaalissa kiireisin oli Tero Tukiainen. - Jonttu antoi pienen pusun kylkeen ohituksessa. Roosa Rajala iloitsi silti varikon tunnelmasta.
Kuva Vesa Rauhala. Kisa oli päätöksessä, pitkä rupeama takana. Neljään luokkaan ilmoittautui 917 kilpailijaa. Vielä välierä ykköset ja välierä kakkoset ennen kuin päästiin ratkomaan finaalipaikkoja. Hieno voitto, Rajala tuuletti maalissa. - Antti vaihtoi monesti ajolinjaa. Niskanen ajoi Tero Kuorikosken kanssa A-finaalissa kardaaniautoilla. Päätin, että nyt mennään ohi ja otti siinä autotkin hiukan yhteen. Edessä vielä se eräille mielenkiintoinen, autokauppa jonka kanssa meni vielä aikaa. Kuorikosken kohtalona oli musta lippu keltaisella lipulla ohituksesta. Takalenkillä tapahtui sitten ratkaisu ja Jonttu siirtyi kärkeen, eikä Harjulla ollut sen jälkeen jakoja. Alkueriä ajettiin kaikkiaan 48 kappaletta. Ykköskeräilyjä ajettiin 21 lähdön verran, kakkosia sitten 23 lähtöä. "Jonttu" Rajala vankisti Kemoran ksian voitolla paikkaansa lajin raskaassasarjassa.
Vappu Kemoralla oli sateinen ja viileä. Hattu päästä.
Kuva Jani Vähäkangas Yleisen A-finaali meni tiukaksi taistoksi. Kisan kolmanneksi ajoi Karvian Markus Ylinen. Ihan kilpailutilanne se oli, Harju huikkasi. Niissä olivat jo tekniset murheet päässeet yllättämään, kaikki eivät tulleet enää viivalle. Kemoran kisa oli siitä hyvä esimerkki. Olisiko kuitenkin Harjun etu, että hän pääsisi mahdollisesti A-finaaliin lämpöisillä renkailla . Evijärven Markus Paananen voitti D:n ja Tero Tukiainen oli toinen. Määrä tarkoittaa järjestäjältä todella tiukkaa aikataulussa pysymistä ja siinä onnistuttiin. Hänen autonsa kulki suorilla paremmin. Neljäs oli Kiuruveden Arto Niskanen. Ja toimitsijoitakin tarvitaan ainakin kolmelle päivälle. Jokkiskansa todella satsaa Asfalttikunkku-kisaan. Hirsimökin mutkassa Rajala oli jo Harjun rinnalla, mutta riskirajoilla leveitä ajolinjoja ajanut Harju piti vielä keulapaikan. Rajala katsoi kuitenkin kahden kierroksen jälkeen hetken jolloin ohitusta yritetään. Harjun auto kulki suorilla paremmin kuin toisena ollut "Jonttu" Rajala. Järjestys ei muuttunut joten Harju ja Markus Ylinen olivat mukana kisan viimeisessä lähdössä. Markus Paananen oli alussa toisena, mutta keskeytti takalenkillä. Esa Kirsilä nousi alussa neljänneltä sijalta kolmanneksi, mutta keskeytti myöhemmin ulosajoon. Porilainen harjoitti lajiin harvinaista renkaiden suttaamista maalin jälkeen. Todellinen kilpailijamäärä oli kuitenkin 762, joka sekin on loistava määrä. Markus Sutinen Volvolla kurvaili toiseksi ja molemmat B-finaaliin. Antti Harju antoi kovan vastuksen ja maalissa rehdit onnittelut. Sunnuntai oli kelin puolesta sateinen, eikä rata päässyt juurikaan kuivumaan, vaikka tihkusade hiukan välillä lakkasikin. Lauantaina karsittiin sunnuntaille alkuerin ja keräilyerien kautta porukkaa. Harju hakikin vauhtia C-finaalista jonka hän voitti. Kuva Vesa Rauhala
Tiukkaa menoa
Sunnuntainakin riitti ajamista. 22 - HANAA
Asfalttikunkku, Vetelin UA, Kemora, yleinen, Vesa Rauhala, kuvat VR, Jani Vähäkangas
JOKKIS
Asfalttikunkussa ennätysosanotto Vävymiesten kaksintaistelu
Jokamiesluokan Asfalttikunkku-kilpailu Vetelin Kemoralla keräsi ennätysosanoton. Urjalan Jorma Marjamäki oli ensimmäinen karsiutuja, veteraani-kardaanikuningas sortui vilppilähtöön. Niinpä edessä olivat finaalit. Ainostaan sateinen keli hidasti jokaista lähtöä sen verran, että kokonaisuutena aikataulu venyi alkuperäisestä jonkin verran.
Yleisessä 327 kuljettajaa lähti taistelemaan Vetelin Urheiluautoilijoiden tunnetusti hyvistä palkinnoista. Kun oltiin lähdössä numero 178 niin
Raskassarja. Ensin alkuerät, sitten keräily ykköset ja keräily kakkoset. F-finaalista jatkoon menivät lähdön voittanut Olli Nummelin ja Miika Välimäki. Torstain harjoituksissa varikko oli ollut jo melko täynnä, joten monelle tuli reissusta neljän päivän turnee. Viime vuoden voittaja Antti Harju ei ollut parhaassa vauhdissa kostealla radalla. Ensimmäinen oli mielenkiintoinen, siinä Antti Harju sai tunnustaa Kari Piiran paremmakseen. Harju otti keulapaikan B-finaalissa ja ajoi karkuun Markus Ylisen ollessa toisena. Ne menivät pääsääntöisesti ihan odotusten mukaisesti. Rajala ja Harju ovat Tommilan perheen vävymiehiä ja varikolla parhaat kaverit. A-finaalin viivalla olivat Esa Kirsilä, Joni-Pekka Rajala, Arto Niskanen, Marko Ylinen, Tero Kuorikoski sekä Harju ja Markus Ylinen.
Kaverusten kova taisto
Valojen vaihduttua Harju lähti viivalta parhaiten. Ensin johdossa oli Antti Harju. Mutta kun radalla ollaan, ajetaan tosissaan voitosta. Alkueristä jatkettiin ykköskeräilyihin. Lähtö meni sillai puolihyvin kylmillä renkailla. Sitten oltiin valmiita autojen myyntiin pudonneiden osalta, muut laittelivat rensselit kuntoon pyhän taistoja varten. Vikuroivalla autolla ajanut Juha Veikanmaa oli toinen D-finaaliin nousija
Aamun nopeimpia olivat mm: Joni Wiman Fiatilla, Kristian Kannasoja Opelilla, Oskari Röman Fordilla, Robert Rasi Audilla, Jussi Klemola Impillä, Ville Lötjönen Impillä, Jussi-Petteri Leppihalme Fiatilla ja Jere Suni Pösöllä.
Semeistä oli jatkopaikka kolmelle nopeimmalle; sijoituserään ja kahteen finaaliin. Ville Lötjönen keskeytti finaalissa. Rusanen hävisi kädenväännön Männistön kanssa ja ajautui hiekalle toisessa kurvissa. Väyrynen pitää paikkansa ja nousee B-finaaliin ennen Kyllöstä, Harjua ja Lohkoita. Ihan täyttä tulin koko finaalin, voittaja tilitti maalissa. Teemu Salomäki kurvailee neljännellä paikalla ja viidentenä Honkajoen Esa Kirsilä Opelilla. Mäkinen vei lopulta pisimmän korren. Viimeisestä jatkopaikasta käytiin kiivaampaa taistelua Koiviston, Mäkisen ja Junnon välillä. Pyhäjärven Jussi Kouvalaisen sileä vihreä Volvo myös kurvaili vauhdikkaasti alkuerävoittoon, samoin kuin Mäntän UA:n Tommi Harju Toyotallaan. Markus Sutisen voittoa ei uhkaa kukaan ja Marko Kokko pitää Matias Sutisen takanaan maaliin asti. Leppihalme haastoi tosissaan Wimannia, mutta ajautui viimeisessä kurvissa kohtalokkaasti liian leveäksi. Kuva Jani Vähäkangas Nahinaa etuveto-kardaaniluokassa. Paremmin Formula ja Karting kuskina tunnettu Joni Wiman taitaa myös jokkiksen salat. Lähdöstä piikkipaikan otti Leppihalme. Osumiltakaan ei vältytty. Mukaan tähän alati paisuvaan ja tasoaan nostavaan luokkaan osallistui yli 270 kuljettajaa. Toisella kierroksella Matiaksen Volvon linja menee hiukan leveäksi ja Kokko kuittaa ja nousee toiseksi. B-finaalista noussut Kokko kurvaa ulkoa ja nousee Sutisten jälkeen kolmanneksi ja Kuorikoski putoaa paketin viimeiseksi. Rusanen, Koskinen ja Jusi jäivät reitin varteen odottelemaan hinausta. Janne Korhonen kurvaili kolmanneksi ennen viivalle hyytynyttä Toni Ketomäkeä ja Jesse Männistöä. Ketomäki nousi Opelillaan hienosti ensimmäiseksi jo ennen ensimmäisen kierroksen loppua. Jesse Männistö, Jussi Klemola ja Leppihalme kirmasivat rintarinnan ruutulipulle. Olimme alun perin tulossa kisaan Sumpilla, mutta se vaihtui Fiattiin. Markus Sutinen edellä, Matias Sutinen perässä ja Kuorikoski kolmantena. Siksi jouduin ajamaan yhden ylimääräisen lähdön. J-P Rajalan autolla kisannut Wiman ei kuitenkaan päässyt haastamaan täysillä Leppihalmetta ja parkanolainen ajoi selvään voittoon. Männistö ehätti toiseksi, Leppihalme kolmanneksi ja Klemola neljänneksi. Janne Viitikko koetti tehdä hurjaa nousua takaa, mutta ronski ajo poiki kaksi varoitusta eikä näin ollen jatkoon ollut asiaa. Arttu Vuoriston Imppi karkasi ensimmäisessä kurvissa hieman hietikolle jolloin Tuomas Koskinen onnistui ujuttamaan Fiatinsa hänen ohitseen. Monta tuttua nimeä oli mukana, osa tutuksi tulleilla autoilla, osa uusilla ja varsin eksoottisillakin kalustoilla.
Ensimmäiset huomion kiinnittäneet ajokit ilmestyivät radalle Suonenjoen UA:n Sutisen veljesten toimesta. Sojoituserässä Leppihalme kuittasi semeissä tehdyn virheensä moitteettomalla suorituksella.
J-P Leppihalme satsaa voitosta huolimatta rallicrossiin.. Kuva Jani Vähäkangas Nuorten taisto täydessä vauhdissa. Ensimmäisessä semilähdössä Wiman ja Leppihalme ottivat mittaa toisistaan. B-finaalissa Leppihalme heilutti jälleen tahtipuikkoa. Isokangas lopputuloksissa kahdeksas, yhdeksäs Joensuun Samuli Kiiskinen Suzukilla, kymmenes Nurmeksen Sami Vainionpää, yhdestoista Paaso-Rantala ja kahdestoista Välimäki.
Kuva Jani Vähäkangas Sutisten Volvot vakuuttivat. Tampereen Petri Kannasoja nostaa itsensä vielä loppumetreillä C-finaalin kolmanneksi ohi Väyrysen, maalissa viidentenä Lapuan Esa Ketomäki, kuudes Klemola ja seitsemäs Kuisma. Jusi piti toisen sijansa ja Ville Jokela nappasi viimeisen jatkopaikan. Punaiset "kaksois"-Volvot lähtivät ja kulkivat radalla varsin vauhdikkaasti, mutta kovan varoituksen vauhdistaan antoi myös Evijärven Tero Kuorikoski Fordillaan saapuen maaliin Volvojen välissä kakkosena. - Olisi ollut mahiksia voittoon, mutta lähtösuoralla tuli osuma ja vanne meni vääräksi. Joni Nisula oli kapinan kuudes. Toista paikkaa kierroksen verran pitää Isokangas, mutta joutuu päästämään Järviseudun Marko Kokon Datsun ohitseen. JOKKIS
Asfalttikunkku, Vetelin UA, Kemora, EVK, Timo Pohja, kuvat Jani Vähäkangas
HANAA - 23
Kosteus vieraana etuveto-kardaaneilla
Asfalttikunkun perjantain iltapäivä ja ilta vietettiin ajaen etuveto/kardaani-luokkaa, joka sekin ajeltiin kosteissa olosuhteissa. Kotiradallaan kurvaillut Vetelin Sakari Klemola kuitenkin ottaa johtopaikan ensimmäisen kierroksen aikana ja ajaa itsensä C-finaaliin. Männistö livisti muilta karkuun ottaen viimeisen tarjolla olleen jatkopaikan. Toistesta paikasta kisailevat Väyrynen ja Someron Henri Kuisma Datsunilla. Auto muuten pelasi hienosti, torstaina Belgiasta Formula testeistä Kemoraan saapunut Wiman kertoi. Alkuerissä oli mukana 84 kuskia. - Sijoituserässä oli bensapumpun katkaisija väärässä asennossa lähdössä. Neljällä finaalilähdöllä tämän vuoden asfalttikunkun evk-kuljettajat laitettiin järjestykseen. Fiatilla kisannut Antti Rusanen seurasi tiiviisti perässä ruutulipulle saakka. Taustajoukoista Suonenjoen Ville Lohkoi parantelee asemiaan ja nousee taistelemaan toisesta jatkopaikasta Väyrysen, Harjun ja Oulun Teemu Kyllösen kanssa. Neljäntenä maalissa Teemu Salomäki, viidenneksi nousee Tero Kuorikoski, kuudes Esa Kirsilä ja seitsemäs monta finaalinousua tehnyt Koivisto.
Asfalttikunkku, Vetelin UA, Kemora, Nuoret, Vesa Rauhala, Jani Vähäkangas
Leppihalme löysi voiton avaimen nuorten luokassa
Kolea lauantaiaamu startattiin nuorten luokalla. Wiman ja Korhonen olivat toisena ja kolmantena. Mäkelä nousi b-finaaliin ja Mikko Mäkinen sijoituslähtöön. Osumia tulee ja tilanteesta Välimäelle tuomitaan musta lippu. Toisella kierroksella Wiman tavoitti hiukan Leppihalmetta ja Korhonen seurasi kolmantena iskuetäisyydellä. Ruuhkan parhaiten kiertää Koivisto, joka jatkaa nousua kohti päivän päälähtöä. Neljäs semilähtö sujui Impillä ajaneen Ville Lötjösen tahdissa. Paikkansa A-finaaliin olivat jo aikaisemmin varmistaneet Toni Ketomäki, Joni Wiman, Ville Lötjönen, Janne Korhonen sekä Joni Nisula. Joni Nisula otti Fiatillaan hyvän lähdön viimeisessä semistartissa ja piti kärkisijansa loppuun saakka. Toinen lähtö oli selkeästi Janne Korhosen hallinnassa alusta loppuun. Pienoisten nahistelujen jälkeen kolmas sija kirjattiin Kai-Petteri Koiviston nimiin. Kuisma alkaa pudota sijoituksissa ja Väyrysen kantaan nousee Oulaisten Timo Isokangas Saabilla ja nostaa itsensä toisella kierroksella kakkoseksi ja yhdessä Koiviston kanssa kohti B-finaalia. Kuva Vesa Rauhala
Punaiset Volvot kiihtyivät kärkeen
A-finaalissa punaiset Volvot ovat valttia lähtökiihdytyksessä. Samaa kaavaa käytti myös kolmanneksi sijoittunut Jarmo Junno. Heti lähdöstä kirkkaasti kärkeen ja selkeällä erolla lähtövoitto. Tommi Nyvall aloitti vahvasti kolmannen semilähdön saaden peräänsä Joni Jusin ja Toni Ketomäen. B-finaalissa lähtö on tasainen ja ensimmäiseen mutkaan yhdessä taittavat Paaso-Rantala ja Kauhajoen Pasi Välimäki Starleteilla. Wiman on tämän kauden nuorten talvimestari ja nyt tuli toinen tila. Nopealla Toyotalla oli liikkeellä Raahen Heikki Paaso-Rantala, samoin hyvään vauhtiin pääsi Nokian Rauno Väyrynen Opelillaan. Lötjönen menetti pelin ja pyörähti. Hän ajaa Saksassa ADAC Masters sarjaa. C-finaalissa K-P Koiviston Toyota on ylitse muiden kiihdyttäen heti kärkeen. Etuvetoista mustaa Opelia toi radalla Kiuruveden Jari-Pekka Niskanen ja nopeisiin Fordeihin luottivat Suonenjoen Juha Rytkönen ja Lappajärven Teemu Salomäki. Muuten auto toimii hyvin, kun saimme sen torstain harjoituksissa hyvin kääntymään. Syksyllä 18-vuotta täyttävä Leppihalme panostaa jatkossakin rallicrossiin. D-finaalissa parhaiten kiihdyttävät Rauno Väyrynen ja Tommi Harju
Pikku Pekka Airanteen BMW 325 on Ruotsista tuotu. Aikaisemmin ajokki oli ollut endurance-käytössä, nyt menossa oli toinen jokkiskisa.
Ensimmäinen Manta-sukupolvi eli Opel Manta A on aika harvinaista herkkua siviililiikenteessäkin. Tämä pikku Holden on siisti, kulkeva ja tosiaankin ojan puolelta ohjattava.. Harvemmin on nähty näin suorakylkisiä ykköstyypin Mantoja.
Pieni, tehokas etuvetoinen auto hyvällä alustalla on "sadokas kampe" asfaltilla. Moottori oli vakio, rajoitin poistettu. Tikkasen Arin Opel Corsa on tehokkaaksi ärsytetyllä 2.0 16V-moottorilla riehakas peli. erkki en aj an au esim ttorin eemm o r mo s tuo ö my
JOKKIS
Kemoran kaunottaret
Audi 90 on varustettu viisisylinterisellä 2,3-litraisella moottorilla. Nyt sellainen on nähty jokkiskisassakin, kyseessä oli tiettävästi ostoauto Kemin suunnalta.
Kojootti-racingin tiimi oli sonnustautunut oikein
Iso mies tarvitsee ison kulkuvälineen. Ajamista helpottaa säädettävä alusta.
Pelottavat värit ja mukavasti kulkeva ajokki. Kilpailunumero kertoo miehen henkilökohtaisista ominaisuuksista, se ei kuitenkaan ole paino eikä kengännumero, ettei vaan olisi ikä... Kerrottakoon, että ensimmäisen lähdön jälkeen ajokki ei enää ollut näin siisti.
Oikealta ohjattava menopeli on varmaankin aika kiva laite Kemoran kaarteissa. Ho issa. e t pää Niin n siitä, uttuin on ra t r ja. Toki vaihtaminen vasemmalla kädellä vaatii totuttelemista. Nissan Primera GT on kaksilitrainen, tehokkaalla 16-venttiilisellä moottorilla varustettu ajokki, jossa ajettavuus oli kunnossa jo vakiona. Kemorassa nähty yksilö oli vakiokuntoinen, lukko toki helpotti ajamista.
Iso kone vie eteenpäin keskikokoista etuvetoautoa. 24 - HANAA
Antti Salmi
ti ises inte toper iesau va on kam uka a jo a m aka t oiss sia m -kis erilai uuta olla uttia a m itse EVK an oi n oli t a r v n ema ku ta v na kun ongail muka uton mas i m a altt Asf ssyt b ytkin, ettei n. VW Golf VR6 kuului aikanaan siviiliautopuolella niihin kulkevimpiin. Varttuneen miehen mielivarusteisiin kuuluvat tietenkin ilmastointi ja vakionopeuden säädin
Kolmantena letkassa Ruoppa ja neljäs Hjort, joka nostaa sijoitustaan myös katsomokurvissa. Someron UA:ta edustava moninkertainen SM-kultamitalisti Minna Lampinen vei odotetusti voiton. Uskollisesti Volkkarilla kilpaileva Leena Vapaavuori neljäs ennen Suvi Perätaloa. Rataan oli tutustumassa jokamieskilpailijoiden lisäksi myös moni rallicross-kuljettaja, toki katsomon puolella. Hyvinkään UA:n Outi Kurki joutui Volk-
Naisten voittotaisto. -Täällä saa ajaa ihan tosissaan, toki autonkin pitää kulkea. Keli toi tullessaan mielenkiintoa ja tapahtumia kilpailuun ja yllätyksiä toinen toisensa perään.
Naisten luokka aloitti viikonlopun ison urakan perkaamisen omalla luokallaan, johon osallistui miltei 80 kuljettajaa. Ari-Pekka Ahonen neljäs ennen Arto Harjua. karillaan taistelemaan kakkossijasta. Kattelus nousee taustalla hyvin ja ehtii kolmanneksi asti, mutta ohitusten lomassa tulleet kaksi mustavalkoista lippua pudottavat hänet mustan lipun voimalla erän viimeiseksi. JOKKIS
Asfalttikunkku, Vetelin UA, Kemora, Naiset, Timo Pohja, kuvat Jani Vähäkangas
HANAA - 25
Naiset ensin märälle asfaltille
Vetelin perjantaiaamu avautui lähes kuivan torstaipäivän jälkeen sateisena ja märkänä. Opelisti Juha Sampo ja Timo Laapotti saivat mustan lipun Lopen UA:ta edustava Kojo ei enää päässyt B-finaaliin. Se tuotti vaikeuksia etenkin nuorten luokan kuljettajille. Yleisessä luokassa oli Hyvinkään ja Hausjärven kuljettajilla vielä vahva edustus välierä- ja semifinaalivaiheessa. Jonna Leppämäki pyörähtää ja Sirpa Hjort kiittää kärkipaikasta. B-finaalin kolmanneksi Mäkelä, neljäs Oulaisten Sanna Leskinen, viides nousija Rautiainen, kuudes vilppilähtöön sortunut Mari Korkiakoski ja seitsemäs keskeyttämään joutunut Korkikangas.
Kuplalla kärkeen
A-finaalissa mukana Leppämäen ja Paanasen Impit, Luumäen Elina Ruopan ja Puolangan Marjo Lohilahden Fiatit, Oulun Sirpa Hjortin Volkkari, Sari Letoffin Ford sekä Katteluksen Golf.
Naisten finaali ratkeamassa. Kuljettajan vahingot henkisellä puolella, mutta auto meni sellaiseen kuntoon ettei Jarmo Hakulinen päässyt sillä yleiseen luokkaan. Niinpä kolmanneksi ajoi Outin sisar, Anjalankosken UA:ta edustava Elina Kurki. Nuorten puolella ampaisi kaksi autoa kärkeen, mutta liian nopeasti. Sinne hän kuitenkin raivasi tiensä kierrosta ennen ruutulippua. Minna Lampinen painelee Fiatilla ( 90) edellä, Outi Kurki Volkkarilla ( 39) ulkona ja Jaana Koskema Fiatilla sisällä.
Ylivoimainen voittaja. Kärkipaikalle meni Kauhajoen Sami Lehtineva. Toisessa B-finaalipaikassa on pitkään kiinni Päijät-Hämeen Heidi Lehtonen Opelilla, mutta joutuu taipumaan Suomussalmen Leena Rautiaisen puristuksessa Leenan ottaessa viimeisen B-finaalipaikan. Lohilahti kiihdyttää parhaiten perässään Leppämäki, joka nousee katsomon edessä kärkeen. Alkuerien kärjessä näkyi tuttuja nimiä, osin myös yllätyksiäkin. useampaan kierroksen. Kilpailupuolella Hyvinkään UA: n kuljettajat saavuttivat kakkossijan kaikissa luokissa. Hyvinkään Jaakko Sipiläinen nousi Fiatillaan kakkoseksi pitäen paikkansa maaliin, kolmantena Porvoon Jonas Wickholm. Ajokki oli sama kuin naisten voittajalla. Asialla Sauli Saarinen ja Jesse Männistö. Paananen voittaa sijoituserän ja nousee B-finaaliin. Vilppilähtötaulun jälkeen sijoitukset vaihtuivat. Sitten onni kääntyi. B-finaalissa Paananen jatkaa hyvällä vauhdilla ja kiihdyttää kärkeen perässään Hämeenkyrön Suvi Mäkelä. Yleisen voiton otti Lounais-Hämeen UA:n Sauli Salmi. Yritimme, mutta kaikkia osia ei ollut. Oltiin C-finaalissa, jonka kuittasi Volkkarillaan Joose Kojo, Juha Timperi Simsalabim-autolla kakkonen. Leppämäki tekee hurjan nousun ja Katteluksen mustan lipun myötä nousee lopputuloksissa kolmanneksi. Kakkosena siihen asti ollut Jaana Koskema menetti kolistelussa pelin, vaihteet hävisivät. Hyvinkään Tero Kulmala ahdisteli hetken Salmea, sitten Fiat kipitti karkuun. Jälkimmäisellä alkueräpuoliskolla voitokkaita olivat Mäntän Jonna Leppämäki ja Puolangan Nina Paananen Impeillä, Paratiisin Sari Kattelus Golfilla, Oulaisten Sanna Leskinen Saabilla, Pohjankyrön Eija Huosionmaa Opelilla sekä Vetelin Suvi Lempiälä Volkkarilla. Tämän hetken menestyvimpiin kuljettajiin niin jokkiksessa kuin rallicrossissa kuuluva Noormarkun Joni-Pekka Rajala totesi lähtösuoraremontin onnistuneen 110-prosenttisesti. Hyvinkäällä aina hyvin pärjäävä Honkajoen Sami Majamäki oli taas A-finaalissa, nyt kuudes.
Imevää hiekkaa
Uudelleen muotoillun ensimmäisen kaarteen ulkoreunassa on vauhtia imemään tarkoitettua hiekkaa. Niinpä rata sai hyvät arvosanat kilpailijoilta ensimmäisen kilpailun, SM-esikisana ajetun Helatorstai-JM: n jälkeen. Lähtösuora oikeni ja vauhtia tuli lisää.
Kuljettajat tykkäävät vauhdista. Yleisen voittoon ajoi Lounais-Hämeen Sauli Salmi. Nyt Jontun ajokki ei oikein kulkenut, miehen oli tyytyminen Bfinaalipaikkaan. Kolmantena Oriveden Janne Mäkinen. . Kattelus vetää pisimmän korren ja nostaa itsensä A-finaaliin. Toisessa oli väen vähyyttä, kolme autoa ei tullut viivalle ja kaksi keskeytti. Naisten ensimmäisten starttien voittoon ajoivat Honkajoen Mari Korkiakoski nopealla Volvolla, Hämeenkyrön Suvi Mäkelä, Kannonkosken Tiina Saarinen sekä Kalajoen Miia Himanka Volkkareilla, Seatin ykköspaikalle ajoi Kauhajoen EllaMari Korkiakangas ja kauniin sinisen Datsunin voittajana maaliin kurvaili Pieksämäen Nita Simonen. Ensimmäistä kisaansa ajanut Hyvinkään UA:n Herman Hagsberg ajautui sinne vauhdikkaasti, auto alkoi hurjan kieputuksen kaatuen
Minna meni, muut meinasivat
Naisten luokassa oli yksi yli muiden. Tämä mielessä, mutta myös rallicrossin tarpeet huomioiden muutettiin rataa talven aikana melkoisesti. Hyvinkäällä ajetaan seuraava osakilpailu 29.5. A-finaalissa keskeyttivät Timperi ja Sami Rytkönen. Ensimmäisestä sijoituserästä jatkopaikat ottivat Aki Mannoja ja Marko Kettumäki. Paanasen Nina haki Impillään vauhtia sijoituserästä asti. Tässä Toni Viljanen kuvioimassa.. Ensimmäisen kaarteen ulkoreunalla oli imevä hiekka. Jatkoon Timo Laapotti ja Ari Valkonen. Jussi Saarni ja Ville Törmä keskeyttivät nuorten A-finaalin, Ville kippasi ajokkinsa. Leppämäki tulee ensimmäiseltä kierrokselta kärjessä, mutta auto puskee ja korjausyritys aiheuttaa pyörähdyksen. Rata pysyi tasaisen märkänä koko päivän, vaikka sade välillä taukosikin. Näitä sattuu, totesi Hakulinen. Siellä jatkopaikat ottivat Itä-Helsingin UA:n Hannu Tuomisto ja Juha Timperi. Sauli Salmi päästeli muilta karkuun jo alkuerässä.
Imevää hiekkaa. Ensimmäisen kierroksen Paananen, Mäkelä ja toiseksi noussut Paratiisin Sari Kattelus taistelevat nousupaikoista. Kärkeen tilanteessa siirtyy Hjort ja Leppämäki putoaa letkan viimeiseksi. Mäkelä ei pysty lopulta vastaamaan Paanasen vauhtiin ja Paananen on toinen nousija kohti A-finaalia. Liukas kostea asfaltti tuotti monelle ongelmia ja niinpä yllätyksiä nähtiin lopputaistoissakin. Se teki ongelmia monelle kuljettajalle. Neljäs maalissa Sari Letoff, viides Elina Ruoppa, kuudes Nina Paananen ja seitsemäs Sari Kattelus.
Helatorstai-JM, Hyvinkään UA, Kare Asp
Hyvinkään uudistunut rata testattiin jokkisuatoilla
Hyvinkään radalla ajetaan ensi vuonna yleisen luokan SM-taisto. Hjortin menoa kohti voittoa ei kukaan pääse häiritsemään, yhtä selvänä kakkosena maalissa Lohilahti
A-finaalissa parhaan startin ottaa Silvander, perässään Ahonen. Nuorten luokan kakkoseksi kurvaili Valkealan Jori Seppälä Fordilla, kolmanneksi Vakka-Suomen Samu Lehtonen etuvetoisella Mazdalla, neljäs maalissa Elimäen Hemmo Hietapohja kartanomallin Volvolla, viides Joroisten Mikko Raasu Fordilla, kuudes Pukkilan Erno Mäkelä Volkkarilla, seitsemäs keskeyttämään joutunut Valkealan Teemu Kuukkula ja kahdeksas startista tekniikkamurheiden takia pois jäänyt Oriveden Oskari Röman. B-finaalin
kolmas ja lopputuloksissa yhdeksäs on Jani Virtanen, kymmenes Arto Ruokosuo, yhdestoista Vesa Lalu, kahdestoista Pekka Paukkuri, kolmastoista Mannoja ja neljästoista mustan lipun saanut Laapotti. Kolmella semifinaalilla jaettiin paikat finaaleihin ja ensimmäisestä semistä suorat A-finaalipaikat itselleen kuittasivat Arto Harju Volkkarilla ja Luumäen Timo Ruoppa niin ikään
Kovaa tsemppiä yleisessä luokassa.
Volkkarilla, B-finaaliin Anjalankosken Anders Anttila ja Vesa Lalu. Rata toki oli aika kurainen.
Nuorten luokka oli vahvasti evkautojen kilpailua, finaaliin tiensä selvitti vain yksi tuuppari. Uudelleenkohtaaminen tapahtui sitten finaalistartissa ja siinä Paavola sai paremman startin ja piti kärkipaikkansa alusta loppuun. Paukkuri menettää pelin ensimmäisen mutkan pyörähtämiseen. B-finaalin kärkeen ampaisee Anttila perässään Metsä-Vähälä. Viimeisen semin suorat A-finaalipaikat Vääksyn A-P Ahoselle ja Hämeenkyrön Timo Laapotille, B-finaaliin viimeisestä semistä Vääksyn Jussi Metsä-Vähälä sekä Haminan Jani Virtanen. B-finaalin kärkeen kiihdyttää sijoituserästä noussut kaksikko Lusin Marko Sinisalo Hondalla ja Luumäen Tomi Kattelus Opelilla. Vauhti olikin liikaa muille ja Janne ajoi Opelilla voittoon. Toiseksi nousee Anttila, kolmas maalissa Ahonen, neljäs Metsä-Vähälä, viides Harju, kuudes keskeyttämään joutunut Viitanen, seitsemäs niin ikään keskeyttänyt Silvander ja kahdeksas ensimmäisellä kierroksella keskeyttänyt Timo Laapotti.. A-finaalissa Hämeenkyrön Harri Laapotti kiihdyttää parhaiten saaden peräänsä Katteluksen ja Pieksämä-
Eeva Paavola sai parhaan startin naisten A-finaalissa.
Yleisen A-finaali vauhdissa. Kolea ja sateen uhkainen päivä keräsi mukavasti osanottajia. Savolainen joutuu ongelmiin ja putoaa sijalle kuusi. Mikko Silvander kärjessä. Jo alkueristä oli havaittavissa Juvan Janne Viitikon vauhti. Kattelus ja Malinen ohittavat Laapotin, joka joutuu päästämään ohitseen vielä PäijätHämeen Mikael Savolaisen, Haminan Kai Virtasen ja nousija-Sinisalon. Kärkeen nousee Timo Ruoppa, jolle jää helppo tehtävä ajaa kisan voittoon. Se vesisadekin pysyi poissa kilpailua häiritsemästä. Anttila ja Metsä-Vähälä karkaavat kohti A-finaalia ja kovalla yrityksellä Harri Laapotti nostaa itsensä jo kolmanneksi, mutta lähdössä tuomitut kaksi mustavalkoista lippua pudottavat hänet erän viimeiseksi. Toisesta semistä suoran A-finaalipaikan itselleen kurvaili nopealla Volkkarilla THU-Teamin Mikko Silvander sekä Pukkilan Tom Viitanen. Kattelus ajaa voittoon ennen Malista, kolmas maalissa Virtanen, neljäs Sinisalo, viides Laapotti, kuudes Savolainen, seitsemäs Lahden Kari Yrjölä ja kahdeksas Lahden Joni Korhonen.
Ruoppa kiitti, kumarsi ja ajoi voittoon
Tauon jälkeen pääsee viimeisenä luokkana vauhtiin yleinen. Kaksikko pitää takanaan kovasti ahdistelevat Mäntyharjun Jani Laitisen ja Anjalankosken Uula Kykkäsen. Naisten luokka oli kahden kauppaa, Anjalankosken Eeva Paavola ja Päijät-Hämeen Jaana Koskema Fiateilla kohtasivat ensimmäisen kerran alkuerässä, jonka Koskema vei nimiinsä. 26 - HANAA
Timo Pohja, kuvat Hannu Tamminen
JOKKIS
Kouvolan Äitienpäiväajo palasi JM-kalenteriin
Kouvolan Seudun AU otti kilpailukalenteriin järjestettäväkseen monen vuoden ajan tauolla olleen Äitienpäiväkilpailun. en Rauno Malisen. Tilanteet muuttuivat, takaa tuli sittemmin Tukkitaksi-VW voittoon.
Janne Viitikko oli nyt Opelin ratissa, voitto tuloksena.
Uudistuneella radalla saa jokkisautonkin ilmaan.
Kuraa oli radalla enemmänkin. Koskema kakkoseksi, kolmantena maalissa Anjalankosken Elina Kurki, neljäs Päijät-Hämeen Heidi Lehtonen, viides Elimäen Irma Pekkarinen, kuudes Mäntyharjun Pauliina Mörsky, seitsemäs Haminan Heidi Ruhanen ja kahdeksas Noormarkun Niina Lähteenmäki. EVK-luokassa mukana reilu 60 kuljettajaa, paremmuudet selviteltiin kahdella finaalilla. Silvander johtaa ja ottaa etumatkaa toisena tulevaan Arto Harjuun. B-finaalipaikat Luumäen Aki Mannojalle sekä Hämeenkyrön Harri Laapotille. Ahonen joutuu pahalle linjalle ensimmäisessä mutkassa ja sijoitus putoaa. Harju pyörähtää Lantan kaarteessa ja samalla hetkellä Silvanderin auto hyytyy
Finaalissa autosta on jo paras puhti pois sijoitukseksi jää seitsemäs. Väyrynen taiteilee itsensä ruuhkasta kakkoseksi perässään Lähteenmäki ja Helin. Finaalistartissa Helenius kiihdyttää neljänneksi pitäen paikkansa maaliin asti. lissa Jonttu karkaa lämpöisillä renkailla kärkeen ja kun toisella sijalla ajaneen Aatrakosken Volkkariin tulee ongelmia, Jonttu karkaa helposti kohti A-finaalia. Lehtonen ja Talvitie kolaroivat alamutkassa ja tilanteen seurauksena Lehtonen keskeyttää, samaan mutkaan jää myös Oriveden Oskari Röman lainaVolkkarillaan. Djakonowsky kärsii myös A-finaalin ensimmäisen mutkan ruuhkasta ja ajaa letkan viimeisenä kunnes viimeisellä kierroksella nousee kuudenneksi ohi Mikko Rajalan. Viimeisellä kierroksella Oriveden Miika Välimäki tuo Mazdansa hurjalla vauhdilla maaliin toisena, ennen mustan lipun saanutta Hämeenkyrön Jani Mäkelää ja Autotehtaan Mika Jalavaa. Mutta tuulilasi aika ummessa. Niemen autoon tulee käyntihäiriö, samaten Väyrysen auton vauhti hidastuu. Kovasta rytäkästä ensimmäisenä pääsee liikkeelle Mäkelä, perässään Laine ja Vapaavuori. Suni voittoon ennen Saarista, kolmantena maalissa Ulvilan Niko-Matti Salminen Opelilla, neljäs Mäkitalo ja viidenneksi ajaa Noormarkun Jussi Saarni Volkkarilla. Noormarkun Mikko Rajala voittaa myös alkueränsä, välierässä joutuu päästämään edelleen Satakunnan Sami Koivusalon, Hämeenkyrön Mikko Kaipilan sekä Kiikoisten Lassi Marjamäen, mutta voittaa sitten semifinaalin ja saa suoran paikan A-finaaliin. Finaalistartissa Niemi ja Väyrynen kiihdyttävät parhaiten, mutta ensimmäisessä mutkassa tulee osumia ja Väyrynen menee aurana letkan edessä. B-finaalissa Helenius kiertää kolmantena letkassa, mutta Kokemäen Janne Aatrakosken Volkkariin tulee teknisiä ongelmia ja Helenius nousee kakkoseksi ja kohti A-finaalia. Kauhajoen Pasi Välimäki voittaa nopealla Volkkarillaan kaikki ajamansa lähdöt A-finaalistarttiin asti. Suni lähtee ajamaan takaa Saarista ja tavoittaakin hänet viimeisellä kierroksella. Etumatka kasvaa kierros kierrokselta ja Rajala maalissa ykkösenä. Talvitie kuudes ennen keskeyttäneitä Römania ja Lehtosta. Hämeenkyrön Juhamatti Mattila voittaa Volkkarillaan puhtaasti kaikki ajamansa erät A-finaaliin asti, A-finaalin ruuhkassa ajautuu leveäksi pehmeälle hiekalle, mutta pääsee jatkamaan letkan viidentenä. C-finaalissa Jonttu kiihdyttää kakkoseksi Sami Koivusalon Volkkarin perään ja nousee kärkeen kun Koivusalon Volkkari sanoo työsopimuksen irti. Mäkelä osuu alamutkassa Peren Volkkarin takakulmaan tuomarien mielestä mustavalkoisen lipun arvoisesti ja Peren peli on pelattu. Niemi hyötyy tilanteesta ja karkaa muilta. JOKKIS
II Volkswagen-JM, Kiikoisten AS, Timo Pohja, kuvat Antti Salmi
HANAA - 27
Kiikoisten kisa helteen kourissa
Kiikoisten Autosuunnistajien toinen Volkswagen-JM järjestettiin helteisessä kelissä Kokemäen Risteen radalla. Kolmanneksi sijoittuu Rami Helin, neljäs on Petri Peltomäki, viides Miika Välimäki, kuudes Erik Haavisto, seitsemäs keskeyttämään joutunut Järvi ja kahdeksas mustan lipun saanut Lähteenmäki.
A-finalistit
Yleisen luokan finaalivauhtia piti Hämeenkyrön Markus Kaipila Volkkarilla voittaen alkueränsä, välieränsä ja semifinaalinsa, mutta tasaisen finaalistartin ja sen tuoman ruuhkan mukana joutuu pehmeälle hiekalle ja keskeyttää saaden sijoituksen kahdeksan. B-finaaSuvi Mäkelä ( 40) otti kuplalla naisten voiton. Syytä oli, sillä rata oli kurainen.. Etumatkansa turvin kaksikko kuitenkin ajaa maaliin ennen muita. Noormarkun nuori Henry Djakonowsky sijoittuu alkuerässä sijalle kolme, parantaen välierässä jo sijalle kaksi ja voittaen semifinaalinsa päästen suoraan A-finaaliin. Äetsän Tero Helenius ajaa nätillä Volkkarillaan alkueränsä ja välieränsä kolmanneksi, mutta parantaa vauhtiaan semifinaalissa ollen toinen. Kova yritys ei tuota tulosta ja sijoitus jää viidenneksi. Finaalistartin ruuhkan jälkeen Aalto kurvailee kierroksen kakkosena, mutta tulee ohitetuksi ja on maalissa lopulta kolmas. Sunin Peugeotin vauhti on liikaa Saariselle, joka tulee ohitetuksi viimeisellä kierroksella. Semifinaalissa tulee ongelmia ja Jonttu joutuu päästämään edelleen Välimäen Pasin ja Hämeenkyrön Mikko Kaipilan Volkkarit. Naisten finaalissa Vakka-Suomen Miia Pere kiihdyttää Volkkarilla kärkeen perässään Hämeenkyrön Suvi Mäkelä ja Lempäälän Ilona Laine ja Leena Vapaavuori. A-finaalissa Väyrysen ja Välimäen lisäksi jo valmiina alkueränsäkin voittaneet Niemi, Helin ja
Jonttu Rajala oli Evk-luokassa liikkeellä erikoisen näköisellä Toyotalla. Ihan kuin Golfin muotoja.... Neljäntenä maalissa oli Loimaan Merja Salonen Hondalla, viides Rauman Kati Eeva Volkkarilla, kuudes Someron Minna Lampinen Fiatilla, seitsemäs hyvän startin ottanut Pere ja kahdeksas lopulta keskeyttämään joutunut Laine. Mäkelä karkaa voittoon, Laine pyörähtää ja Vapaavuori nousee kakkoseksi ja Satakunnan Pauliina Kallio Fordilla nousee kolmanneksi. Nuorten finaalissa parhaan startin otti Oriveden Sauli Saarinen Fiatilla, perässä seurasi kaksikko Sami Talvitie Volkkarilla ja Satakunnan Rami Lehtonen Volkkarilla. Suni nousee toiseksi ohi Äetsän Markus Mäkitalon Fiatin. Noormarkun Jonttu Rajala tulee alkuerään viivalle edellispäivänä kisoista ostetulla Fiatilla ja voittaa alkueränsä ja välieränsä näytöstyyliin. Aalto voittaa semifinaalinsa ennen Oriveden Marko Kettumäkeä ja nostaa
Ne erilaiset
Etuveto/kardaanissa tutut nimet hallitsivat kisaa alusta alkaen, alkuerävoittoihin Tampereen Antti Niemi, Loimaan Tero Hakanen, Noormarkun Jonttu Rajala, Kullaan Petri Peltomäki sekä Rauman Rami Helin. Rauman Mika Aalto pääsee alkuerästään viimeisellä suoralla jatkopaikalla välieriin, joista voitolla matka jatkuu semifinaaliin. A-finaalia ennen sadekuuro kasteli radan ja starttivirtuoosit tulivat lähdössä esiin. Tarjouksia tehtiin reilu 300 kappaletta, kiinnostavimpia ajokkeja olivat Kiikoisten Marko Solkisen Fiat (51 tarj.) sekä Rauman Mika Aallon (34 tarj.) ja Joni-Pekka Rajalan (31 tarj.) Fiatit.
Näkyvyys hoidossa, Mikko Kapila (7) vetää letkaa Volkkarilla
Satakunnan Jere Suni kiersi Pösöllä nuorten voittoon.
Yleisessä Rajala otti märällä kelillä huippulähdön finaalissa. Finaalin ensimmäisen mutkan jälkeen Välimäki lähtee ajamaan takaa edellä menevää Aaltoa ja onnistuu ohituksessaan toisella kierroksella ja on maalissa kilpailun kakkonen. Peltomäki sekä Äetsän Erik Haavisto, Nokian Jarno Järvi ja Kokemäen Juha Lähteenmäki. Saarinen ajaa kärjessä muilta karkuun, mutta takaa nousee hyvin Satakunnan Jere Suni Peugeotilla. Edellisvuoteen verrattuna ajettavia luokkia oli lisättynä etuveto/kardaanilla.
Kilpailu alkoi nuorten ja naisten luokilla, joihin molempiin osallistui parisenkymmentä kuljettajaa. EVK.n B-finaalissa Nokian Rauno Väyrynen kiihdyttää parhaiten ja perässä tullut kaksikko Hämeenkyrön Joonas Ilomäki ja Säkylä Veli-Matti Ollonqvist kolaroivat kaiteeseen jatkaen kuitenkin sijoilla 2 ja 3. itsensä suoraan A-finaaliin. Jonttu lähtee ilmiömäisesti liukkaalta lähtöpaikalta ja ehtii takana tulevan viisikon alta pois. Väyrynen kuitenkin hyötyy kaksikon kisailusta ja pääsee karkuun. Jarno Järvi joutuu keskeyttämään
Etuveto-/kardaaniluokan A-finaalissa kärkeen singahti Lahden Ua:n Joni Korhonen, joka joutui kuitenkin lähes heti seuratoverinsa Kari Yrjölän ohittamaksi. Pitemmän korren vei Sinisalo, mutta kolmanneksi kaasutellut Anttila pääsi hänkin A-finaaliin. Tässä välissä voitin pari kisaa, joten tämä oli nyt neljäs, tuumaili Yrjölä. Kolmantena hetken aikaa ajellut Jere Suni joutui keskeyttämään ja kolmanneksi nousi Noormarkun Jussi Saarni, neljäs Saarijärven Harri Rutanen, viides Suni ja kuudes mustan lipun saanut Hämeenkyrön Ville Mattila.
Petteri Koski kiidätti kaunokkinsa yleisen kärkeen.
Hanna Liinamaa kiersi ulkoa naisten kärkeen.
Oriveden Sauli Saarinen otti nuorten voiton
Jyrängön Kuohut, Heinolan UA, Leo Kinnunen
Marko Sinisalo Hondalla yllätysvoittoon
Heinolalainen Marko Sinisalo (Lusin Moottoriurheilijat) yllätti monet ajamalla Heinolassa jokamiesluokan Jyrängön Kuohujen yleisen luokan voittoon etuvetoisella Hondallaan. Hyvän vastuksen Saariselle antoi seurakaveri Oskari Röman, mutta joutui tyytymään kakkostilaan. Aiemminkin huimia otteita esittänyt kuljettaja ylsi nyt todella hurjaan vauhtiin ja taisteli itsensä väkisin kisan voittoon. Toinen sijoituserä olikin sitten tapahtumien erä. Leino) ja Fiat 600: n komennossa. Isäntäseuran Heinolan Ua:n kuljettajista parhaiten menestyivät Pasi Mäkinen ja Harri Salonen Opeleillaan, sijoittuen kuudenneksi ja seitsemänneksi. Korhonen tuli toiseksi ja seuran kolmoisvoiton varmistanut Kalle Yrjölä kolmanneksi. Erityistä huomiota yleisen A-finaalissa sai myös Pihtiputaan Ua:n Heli Lindroos, joka vetäisi komeasti Kuplallaan neljänneksi kovassa äijäporukassa. Voiton vei Outi Kurki Hyvinkään Ua: sta, toinen oli Janne Kukkumäki VaToSuasta ja kolmas Heli Lindroos. Vehmakselle tuli pieni ajovirhe ja hän tipahti hieman. Kolmanneksi sijoittuu vaihdelaatikko-ongelmista kärsinyt Peltola, neljäs VaToSUA:n Jaan Ruuska Volkkarilla, viides Vilppulan Tuuli-Joanna Rusila Opelilla ja kuudes Karstula Virpi Leppänen Fordilla. Sijoituserän kärkeen kiihdyttää PohjoisHämeen Anssi Kukkonen Fiatilla perässään aina vaarallinen J-P Rajala niin ikään Fiatilla. Hatunnoston arvoinen suoritus. Hän ajoi viime vuonna Kuohuissa ensimmäisen voittonsa. Holma hakee ohitusta Liinamaasta, mutta joutuu tyytymään sijaan kaksi Liinamaan viedessä voiton. Kakkospaikasta käytiinkin sitten tiukka taistelu Heinolan Ua: n Tomi Anttilan ja Marko Sinisalon välillä. Saman tempun teki myös Vehmas. Naisten finaalissa kärkeen kiihdyttivät Äetsän Riikka Holma ja Pohjois-Hämeen Anu Peltola Fiateilla. Kärkeen nousi Hyvinkään Heikki Tiitinen, joka ei johdostaan kauaa saanut nauttia, kun Sinisalo pyyhälsi hänestä ohitse. A-finaalistartista odotettiin Harjun näytöstä, mutta toisin kävi. Harjun startti epäonnistuu ja kärkeen kiihdyttää Lempäälän Petteri Koski. Rajalan vauhti ei riitä ja Kukkonen nousee A-finaaliin ennen Rajalaa ja lopputuloksissa kahdeksanneksi sijoittunutta Ähtärin Risto-Matti Rautiota. Koko kärkikolmikko ajoi Fordeilla, eikä A-finaaliin mahtunut yhtään etuvetoista autoa. Risula, Ähtärin Seppo Vaajamäki ja Kauhajoen Juha Tuomi nousivat kuitenkin kärkitaistoon ja taiston tuoksinassa takasuoralla Vaajamäen auto menee nurin Juhamatti Mattila ja Marko Risula kolaroivat. Tuulennopea Honda on sen verran erikoinen peli, että siitä ei Heinolassakaan tehty yhtään tarjousta. Maalissa järjestys oli sama: Sinisalo, Vehmas ja Tiitinen. Hämeenkyrön Juhamatti Mattila kiihdytti kärkeen perässään seurakaveri Jari Mattila. Yhdeksäs oli Oriveden Juuso Salminen. Hän ei tuosta paikasta enää luopunut, vaan ajoi lopulta selvään voittoon ja Afinaaliin. Ensimmäisen sijoituserän kärkeen kiihdytti Hyvinkään Marko Risula Fiatilla perässään Pohjois-Hämeen Juha Petäjä, mutta ensimmäisessä kurvissa Äetsän Tero Helenius nousi kakkoseksi. Todella kauniissa säässä ajettu kisa keräsi Komostenkylän radalle pitkästi toista sataa kuljettajaa, jotka saivat kaupan päälle suihkun kisan jälkeen, sillä vettä tuli hetken aikaa tosi rapeasti.
Yleisessä luokassa Sinisalo nousi monien tiukkojen taisteluiden kautta B-finaaliin. Kyllä meni täpärälle, sillä kun ajoin varikkopaikalle, Escortista hajosi vaihdelaatikko, hymähti Kari Yrjölä. Harju hakee kolmen kierroksen ajan ohituspaikkaa, mutta joutuu toteamaan Kosken nopeammaksi. Autossa oli pidettävä lämppäri täysillä, ette olisi kuumennut liikaa ja nyt kun oli vielä niin pirun kuuma, kyllä tarkeni, kertoi Make. Kärkeen syöksyi Suonenjoen Tomi Pulkkinen Fiatillaan. Sijoituserien ja yhden finaalin myötä parhaimmisto saatiin selville. Yleisen A-finaali käynnistyi Heinolan Ua:ta edustavan, mutta Rovaniemellä asuvan Jarno Vehmaksen (ent. Lopputuloksissa kuudenneksi kurvaili Nokian Jani-Markus Mattila Volkkarilla. 28 - HANAA
Jäähdys-JM, Pohjois-Hämeen UA, Timo Pohja, kuvat Antti Salmi
JOKKIS
Valta vaihtui Virroilla
Pohjois-Hämeen UA:n perinteinen Jäähdys-JM kärsi tänä vuonna pahasti osanottajakadosta. Siinä hän jäi Kuplien ja yhden Fiatin taakse lähdössä eli viimeiseksi, kuten aiemmissa lähdöissäänkin. Koski siis ykkönen, Harju kakkonen. Isäntäseuran paras kuljettaja tässä luokassa olikin emäntä, tosin nuori sellainen, sillä 18-vuotias Minna Ulmala ajoi kahdeksanneksi.
Niko Heiskanen selvisi hurjan näköisistä volteistaan lähes säikähdyksellä.
Marko Sinisalon häikäilemätön ja taitava ajo nosti hänet Kuohujen voittoon.. Kolmantena maalissa sijoituserästä noussut Kukkonen, neljäs Pohjois-Hämeen Mika Peltola Fiatilla ja viidenneksi järjestävän seuran menestystä täydentämään muutaman vuoden tauon jälkeen ratin taakse palannut Matti Korpela Volkkarilla. Kärkeen nousee Tuomi, joka nousee kolmanteen sijoituserään ennen Juhamatti Mattilaa ja Teemu Heinosta. Tuomi ei pysty enää osallistumaan viimeiseen sijoituserään ja samoin leikin on jättänyt kesken Pohjois-Hämeen Hannu Salo. He kaikki luottivat Kuplavoimaan. Kyllä tämä aika upealta tuntuu, eipä olisi ihan uskonut, puuskutti hikinen Sinisalo heti voittonsa jälkeen, hieman hämmentyneenäkin. Yrjölä karkasi muilta ja ajoi ylivoimaiseen voittoon. Ensimmäisen kaarteen vauhdikkaimmin otti kuitenkin ulkokautta kiertänyt Lempäälän Hanna Liinamaa Volkkarilla ja hän siirtyi kärkeen. Nuorten finaalin ykkönen oli startista lähtien Oriveden Sauli Saarinen Volkkarilla. Risula piti paikkansa ja nousi toiseen sijoituserään. Naisten ja nuorten A-finaalissa järjestys kolmen kärjen osalta pysyi samana lähdöstä maaliin saakka. Liekö evk-luokan puuttuminen vaikuttanut, mutta yleiseenkin lopulta starttasi vain 41 kuljettajaa.
Yleinen luokka aloitti päivän kilpailun hiukan pölisevällä radalla. Sinisalo kyttäsi jälleen taustalla, mutta suoritti todella upeita ohituksia ja oli ennen pitkää kärkikahinoissa
Kaikkiaan Lapualle ilmoittautui mukaan 150 kilpailijaa, joista 28 peruutti. Päivi Nätynki, Pellon MK ja ajokki Fiat. Naisten voittoon jo tuttu kasvo, Anne Koljonen. Jesse Ylitalo Evijärven UA:sta Fiatilla kakkonen ja Tuomas Koskinen Toholammilta myös Fiatilla kolmas. Mira Sainila Oulaisista kakkosena ja Päivi Ruotsalainen Kiuruvedeltä kolmas. Pieksämäen Rauno Malinen oli Fiatillaan voittovuorossa, Timo Koljonen kakkonen Volkkarilla. Yleisen voitto meni Kauhajoen UA:n kuljettajalle, nimi on kovasti tuttu eli Marko Koivisto. Kalajoen Juhani Laitala oli se superpappa ottaen voiton. Jos Vilppulassa puhuttiin etuvetoisista, niin Lapuan helatorstaikisassa oli myös aihetta tarinointiin. Kilpailijoita on paljon, katsojiakin riittää. Sofia Seppälä Volkkarilla kakkonen, Virpi Leppänen legendaarisista Puskuripimuista Bemarilla kolmas. Kakkosena Aleksi Niininen etuveto-Opelilla ja kolmantena Joni Kiviniemi Fiatilla. Jere Tikka kakkosena ja Toni Ketomäki Volkkarilla kolmantena. Yleisen luokan voiton otti kilpailija isolla säteellä kiertävä Rovaniemen Juha Veikanmaa. Mira Sainila kakkonen ja Birgitta Kuosmanen kolmas. Olli Tiikkainen Cat VW:llä ( moottori ei tainnut olla Catin tekeleitä) kakkosena ja Oulaisten Esa Kurikka kolmantena. Jere Suni Satakunnan UA:sta ajoi nuorten voittoon Peugeotilla. Jarmo Tuhkanen järjestävästä seurasta Saabilla ( ei vielä Spyker) toinen ja Kari Kemppainen Volvolla kolmas.
Etuvedot vauhdissa Särkikankaalla
Vilppulan radalla ajettiin Mäntän Rengaspiste-JM äitienpäivän aattona. Nyt Miika Pehkonen nopein, Kimmo Kauppinen Suonenjoelta kakkonen ja Sulkavan Pauli Vihavainen Golfilla kolmas.
Karhukivellä helatorstaina
Yli 200 osanottajaa ilmoittautui Pohjankyrön UA:n Alucarry Touko-JM kisaan. Pitäähän se yksi luokka takatuupparillakin voittaa. Nuorten kisan voitto otettiin Fiatilla, asialla Puolangan Ville Lötjönen. Välillä oli ihan liukastakin. Papatkin piästelivät. Naisten kova taso kertoo lähenevistä SM-taistoista. Petri Saranpää Volvolla kakkosena ja Markku Raudaskoski takuuvarmasti kolmen kärjessä, ajokkina Toyota.
Päivi Nätynki (2) vie naisten finaalia perässään Anilla Perälä (15) ja Nina Paananen (3).
Vetelin UA:n Jussi Klemola karkaa heti lähdöstä nuorten finaalissa.
Yleisen A-finaalin kakkonen Sami Jokinen (47) ja kolmonen Teemu Leinonen (32) kovassa kisassa.
Hupsista.
Keulii.
Ladyjen ryhmähali.. Siinä Lapinlahdella ajetun Kiinteistöhuolto Rytkönen-JM kisan saldo. Etuveitikoiden ja kardaanien luokan vei Nykarlebyn Glenn Präst Escortilla. POP-JM
Lapinlahdella neljä luokkaa
139 ilmoittautunutta, 29 peruuttanutta. Tässä salaatinlehtien leikkausta muutamasta kisasta. Anilla Perälä kakkosena ja Nina Paananen kolmantena. Miika Pehkonen Joroisilta Opelilla kolmas. Tässä järjestyksessä. Yleisessä EVK-luokassa Opel oli pop. Nykyaikaiset etuvetoautot tekevät kovasti tuloaan. Reisjärven Juha Autio oli ykkönen, Lapinlahden Riku Mykkänen Volovolla kakkonen ja Markku Raudaskoski nyt Tojottimella kolmas. Paras muuvetoinen yleisessä oli Pekka Leskinen Fordilla. Niinpä myös kilpailuja on runsaasti. Veli-Matti Hiltunen kakkonen ja Jari Lahnalampi kolmas. Anne naisissa, Timppa yleisessä. Naisten luokan voitto meni järjestävän seuran Jonna Ruotsalaiselle Fiatilla. Nuorissa oli vain kolme kuljettaja. Naisten kisan voittaja tuli kaukaa. Tuomas Hiltunen, Mikko Raasu ja Janne Viitikko. Marko voitti samalla Mazdalla myös evk-luokan. Se oli Koljosten työnjako, molemmille voitot. Sen hoiti Pohjankyrön Eija Huosionmaa Volksnabenilla. Siellä Kimmo Löytänä Mazdalla kakkosena ja Ketomäki Pösööllään kolmantena.
Touko-JM:ssä taisteltiin Alucarrysta
Juvan Karhukivellä ajettiin jokkista perinteisesti helatorstaina. Nyt yleisessä luokassa voitto vielä Volkkarilla, mutta kakkossijalla Esa Ketomäki Peugeotilla. Teemu Vihikangas Opelilla oli paras ei-lapualainen. Nuorten voittoon Juvan Janne Viitikko Volvolla, kakkoseksi Tuomas Hiltunen Peugeotilla ja kolmanneksi Joonas Rytkönen Fordilla. Yleisessä tempun teki järjestävän seuran Hermanni Heikkilä ennen Evijärven Pasi Rönngårdia ja Järviseudun Pasi Rinnettä. Iisalmen kisaan ilmoittautui mukaan 113 kilpailijaa, peruuttaneitakin tuli sitten rutkasti eli 26. Pientä osanottajien vähyyttä oli havaittavissa, yleiseenkin starttasi 37 kilpailijaa. Nyt asialla Esa Ketomäki, kakkosena Tuoppi Salo Merssulla. Kiuruveden tytär Petriina Pussinen otti hienosti kakkossijan ennen Vesannon Teppo Puttosta. Miko Simonen Fiatilla kakkosena, Esa Kurikka Kuplalla kolmas. Taistelua käytiin hienossa kesäsäässä, toki pölyäkin oli ilmassa Härmän radalla eli Kalmookankaalla. EVK-luokan ykköseksi Mikko Pitkänen Vesannolta, ajokkina Opel. Ei kahta ilman kolmatta. EVK-luokka meni myös järjestävän seuran Peugeot-kuljettajalle. Ja kuin varmemmaksi vakuudeksi Marko Välimäki Mazdalla kolmas 61 osanottajan yleisessä luokassa. JOKKIS
HANAA - 29
Kevätkesän jokkissalaattia
Kevät on perinteisesti ollut jokamiesluokan kisojen kulta-aikaa. Kolmen luokan kilpailu voitettiin Peugeot-merkkisellä autolla. Naisten kisan voiton otti Anne-Mari Virtanen, pitkään etuvetoisilla kaasutellut kuljettaja Saabilla. Vaan Tina Lindskog etuveto-Escortillaan kakkonen ennen Anilla Perälää Fiatilla.
Lapuan radalla jo 38. Sami Jokinen Lappajärveltä kakkonen Volkkarilla, Teemu Leivonen voittajan tavoin Fiatilla kolmas. Taistelu naisten luokassa oli kovaa, niin vaan kioskiyrittäjä piti pintansa ja kärkipaikan. Nuorten kisassa otti Jussi Klemola arvokkaan voiton. Naisten kahdeksan osanottajan kisan voiton otti Volkkarilla Anne Koljonen, Sari Lepo kakkonen ja Minna Salmi kolmas. Nuorten luokassa parhaat viemiset äidille sai mukaansa Jere Suni, jolle sopivat niin etu-kuin takavetoautot. EVK-luokassa sentään 24 kilpailijaa
20) Grönthal - Grönthal 28 kierr.
RALLISPRINT
41 42 43 44 45 1 2 3 4 5 6 Timo Svanberg Jussi Koskela Pertti Tapojärvi Ilkka Haapala Petri Blomster KeminUA TorUA Ratec T LakUA KeminUA Opel Corsa 1.3 LS Ford Escort Mexico Mitsubishi Lancer E6 Nissan Micra 1.3 S Lada Samara 1300 7 8 10 7 7 11 11 11 11 11 11 12 12 13 13 12 13 13 12 12 12 12 2.20,73 2.21,92 2.23,65 2.23,70 2.38,68 1.59,94 2.00,81 2.07,03 2.12,57 2.19,67 2.26,03 1.58,99 2.00,31 2.00,97 2.01,11 2.01,68 2.05,80 2.06,42 2.11,69 2.12,53 2.14,11 2.25,60
Nuoret
Mikael Vuotari ParkUA Toyota MR2 Veli-Pekka Karttunen SuonUA Renault Clio Sport Topi Tulla AL-Kniemi Honda Civic Joona Karsikko RaaUA Citroen Saxo VTS Viktor Ahola KokUA Toyota Starlet Antti Haapala LakUA Nissan Micra 1.3 S ESRC BMW M3 AL-Härmä Ford Escort RS 2800 NilUA Mitsubishi Lanc E6,5 LMM Subaru Impreza WRX EPUA Alfa Romeo GTV RoiUA Porsche 911 S Ruotsi MG Metro OFK-125 BMW M3 KuuUA Toyota Corolla PaMK/UA Ford Escort RS 2000 OUA Toyota Corolla Coupe
Nuoret
Cup V1600
Seniorit
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11
Harri Hietala Heikki Perttula Kari Roivainen Paavo Hokkanen Leif Tuomela Jorma Vilander Anders Nyman Kari Kataja Seppo Syväniemi Veijo Mikkonen Esko Korhonen
Mikael Vuotari ParkUA Toyota MR2 Jori Seppälä ValUA Toyota MR2 Veli-Pekka Karttunen SuonUA Renault Clio Sport Santeri Fält ValUA Toyota MR2 Topi Tulla AL-Kniemi Honda Civic Joona Karsikko RaaUA Citroen Saxo VTS Henri Tuomisto SAU Peugeot 206XS Mika Korvola PokyUA Opel Astra GSi 16V Viktor Ahola KokUA Toyota Starlet Oskar Dahlbacka NSB-86 Honda Civic V-Tec Sanna-Kaisa Tiilikka AL-Härmä Toyota Starlet Keijo Hallia Harry Nieminen Harri Hietala Risto Keski-Korsu Kari Roivainen Paavo Hokkanen Anders Nyman Hannu Kossi Leif Tuomela Jorma Vilander Seppo Syväniemi Veijo Mikkonen Esko Korhonen KesUA Mitsubishi Lancer Kaj-UA Mitsubishi Lancer E ESRC BMW M3 RaaUA Ford Escort RS Cosw NilUA Mitsubishi Lanc E6,5 LMM Subaru Impreza WRX Ruotsi MG Metro NokUA Toyota MR2 EPUA Alfa Romeo GTV RoiUA Porsche 911 S KuuUA Toyota Corolla PaMK/UA Ford Escort RS 2000 OUA Toyota Corolla Coupe
SM Formula Ford
Seniorit
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13
Finaali 1 1 Ville Kivinen NaSU Van Diemen LA09 17.39.106 2 Sebastian Nummi PFKK Van Diemen LA09 17.39.642 3 Elmeri Ylitalo PFKK Van Diemen LA10 17.40.702 4 Markus Ollila RoiUA Van Diemen RF 00 18.04.685 5 Kristian Laine TUA Van Diemen RF02 18.08.539 6 Miikka Mäkelä OFK-125 Mtec Fd10 18.24.280 7 Henri Höglund KeimFK Ford zetek 18.34.734 8 Milla Mäkelä OFK-125 Mtec Fd09 18.37.012 9 Per Stenius EspooUA Van Diemen RF02Z 18.49.977 10 Pinja Forsman KokeFK Ford Zetec 14 kierr. Tommi Linna Tbo Fiat Uno Turbo 16.49,733 5. Rinta-Kauhajärvi Petri Juupajärvi Jukka Soimetsä Vesa Riikonen Mika Kauhanen Osmo Lempinen
Autokrossi
Jussi-P Leppihalme Jarno Kukkola Santeri Fält Pasi Korhonen Jukka Lassila Harri Uitto Jukka Maja Janne Nurmela Jouni Frimodig Toni Vainikka Marko Matikainen Kimmo Siipola Keijo Heikkilä Mikko Heikkilä Vesa Puuskamäki Kristian Raak Aleksi Pärssinen Jorma Laakso
KARTING
Äitienpäiväajot 9.5.2010 AL-Kuopio
Mini
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Paavo Tonteri Michael De Mel Sami Saarelainen Jonne Rautjärvi Kuuno Rinne Ville Mäkelä Jaakkomatti Paulin Patrik Pasma Rasmus Tuominen Toni Piiroinen KeimFK KeimFK J-äijät J-äijät AL-Kuopio K-alaFK LapinlAU OFK-125 J-äijät LapinlAU CRG/Raket Maranello/Raket Maranello/Raket Maranello/Raket SwissHutless/Raket CRG/Raket CRG/Raket Intrepid/Raket Maranello/Raket CRG/Raket Gillard/Raket Maranello/Raket Maranello/Raket Top Kart/Raket Maranello/Raket Gillard/Raket Dino/Raket Maranello/Raket CRG/Raket Dino/Raket
Raket junior
SM SM/NEZ Formula Renault 2.0
Finaali 1 1 Daniel Roos Team BS Formula Renault 2.0 2 Mattias Lindberg Team BS Formula Renault 2.0 3 Kevin Kleveros Trackstar Formula Renault 2.0 4 John B Meisner Team BS Formula Renault 2.0 5 Antti Rammo SaloUA Formula Renault 2.0 6 Miika Kunranta AL-Kuopio Formula Renault 2.0 7 Oskari Kurki-Suonio XON Formula Renault 2.0
20.58.593 21.04.897 21.05.761 21.13.472 21.19.963 21.20.491 21.20.949
Topi Viljanen PFKK Ilmari Korpivaara EspooUA Eetu Riihijärvi RaaUA Kalle Markkanen KeimFK Aleksi Pengerkoski RATU Oskar Behm FFKK Samppa Pyky OFK-125 Aapo Nykänen LMM Joona Kolehmainen AL-Kuopio Jaakko Mäntykangas TSFK. Tuisku Urpiala LaihUA Porsche 997 GT3 Cup 15.20,483 Finaali 2 4. Kristian Laine TUA Ford Zetec RF02 14.43,636 2. 15) Virtanen - Rasilainen 31 kierr., 16) Rantanen - Rantanen 31 kierr 17) Peltola - Juti 31 kierr., 18) Pekkola - Kuru 30 kierr., LahUA 19) Markku Hannula - Tero Ståhl (KySUA, BMW 325i) 30 kierr. Jyrki petäjä P-HUA Ford Coupe 16.55,548 31 Denis Nagulin Ford Coupe -34 16.03.149 9. Pasi Hautamäki Tbo Ford Sedan -34 16.16,610 27 Lauri Riekkola LCF Ford Coupe -34 15.50.065 5. 8. Pekka Lehtola Tbo Ford Sedan -34 16.10,360 25 Niklas Rantala NNSB Chevy 34 Coupe 15.44.538 3. Finaali 2 1) Kinnunen 15.03.524, 2) Jauhiainen 15.12.075, 3) Suhonen 15.19.337, 4) Salonen 15.25.871, 5) Teini 15.28.458, 6) Keskevaari 15.28.599, 7) Rinne 16.25.176
RALLICROSS
SRC Rallicross 8.5.2010 Ahveniston AU
Tulokset: MUT-Palvelu Oy
Div. Krista Juti SatUA 21 Juha Hannonen HRF BMW 325i 27 kierr. Matti Kylämarkula PRCF Porsche 924 11 kierr. Jussi Vänttinen PRCF Porsche 911 GT3 Cup 15.23,217 1) Erkkilä 15.05.997, 2) Ylinen 15.06.020, 3) Hautakangas 5. Dennis Nagulin Ford Coupe 17.15,728 32 Matti Räikkönen LprUA 33 Roope Kolehmainen FinnAK Ford -34 Sedan 16.05.695 Lähtö 2 34 Esa Rintala OFK-125 Ford - 34 Coupe 16.06.062 1) Lehtola 16.14,554, 2) Ylinen 16.14,788, 3) Kasi 16.22,412, 35 Jouni Tölli RTF Chevy Coupe 16.09.770 4) Parkkari 16.29,329, 5) Hautamäki 16.33,496, 6) Kinunen 36 Sirpa Tikkala OFK-125 Ford 34 coupe 16.10.812 16.33,776, 7) Nagulin 16.59,722, 8) Petäjä 17.03,242, 37 Ari-Pekka Bergendahl PokyUA Ford 37 Sedan 16.19.427 9) Ahrikkala 11 kierr. Saku Hämäläinen MikUA Lada 1600 11 kierr. Mårten Backfälf NSB-86 Honda Civic V-Tech 16.56,435 6. Tomi Jutila Jäijät Locost Yamaha R1 16.33,987 3. 3. Anssi-Jukka Kasi LCF Ford Sedan -34 16.19,779 28 Kari Ristimäki 29 Pauli Kähärä LCF Ford -34 Coupe 15.54.361 6. Lönnqvist (SiAk, Legends Coupe) 10 kierr.
Trophy Legends
Finaali 1 1 Aku Pellinen ATAK/UA Alfa Romeo 147 1.6 22.06.376 2 Marko Kanerva SAU Peugeot 206 XS 14 kierr. Markku Kivistö HRF Renault Clio V6 Trophy 14.53,011 Lähtö 2 1) Urpiala 15.23,989, 2) Westman 16.01,614, 3) Kivistö 16.26,100
RATA-SM KEMORA 14.-15.5.2010 Pole Position Oy
Tulokset: MUT-Palvelu Oy
SM GT
Finaali 1 1 Petri Lappalainen KeimFK Porsche 911 GT3 R 36.21.619 2 Jari Nurminen UAU Ferrari F430 Challen 36.45.035 Henri Karjalainen EspooUA 3 Markku Hietamäki TMK Lamborghini Gallardo 28 kierr. 4 Petri Pyymäki SAU Renault Clio 16V 14 kierr. Pekka Hurme PRCF Porsche 924 S 11 kierr. 12 Simo-P Tuunanen JoeUA Fiat Bravo 12 kierr. 15.21.393, 19) Pohjasmäki 15.21.622, 20) Kinnunen 15.25.647 12. Elmeri Ylitalo PFKK Ford Van Diemen RF03 15.39,333 Lähtö 2 1) Ylitalo 14.27,759, 2) Laine 14.50,836, 3) Forsman 11 kierr.
BMW Xtreme
Koppiautot Avoin
Juniorit
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44
Pertti Tapojärvi Ratec T Mitsubishi Lancer E6 Kai Haarala ESRC BMW M3 Kari Peura OUA Mitsubishi Lancer E Hannu Siekkinen Kaj-UA Mitsubishi Lancer E8 Markus Siuvatti RaaUA Mitsubishi Lancer E6 Jari-Matti Tiilikka AL-Härmä Toyota Starlet Olli-P Kononen VuorikMK Toyota Starlet Tony Läspä KokUA Mitsubishi Lancer E Jonas Ahola KokUA Toyota Starlet Timo Klasila KR-Team Mitsubishi Lancer E Juha Uusitalo RaaUA Toyota Starlet Esa Hiltunen OUA Toyota Starlet Juha Lae PokyUA Toyota Starlet Kaj Lindroth HyUA Volvo 240 Sami Matikainen NokUA Ford Sierra RS Cosw Tommi Tohmo KotkaUA Toyota Starlet Pauli Peurala HämUA Ford Escort MK1 Juha Harju P-HUA Ford Escort Jani Löppönen K-KUA Peugeot 205 2,0 16v Lauri Paananen KongUA Volvo s 40 Keijo Kiimamaa YlvUA Toyota Starlet Antti Karhunen SuonUA Toyota Starlet Mikko Ruohonen PokyUA Opel Kadett Santeri Jokinen UuUA Toyota Corolla GT Pertti Lentonen KySUA Lancia Delta HF Inte Jorma Pajulahti RiiUA Ford Escort RS Cosw Atte Olkkonen KorUA VW Golf Tdi Reino Tuomala RauUA Ford Escort RS 2000 Mika Kukkohovi RoRa Nissan Sunny Janne Karppinen ScPalas Nissan 300ZX Jarno Hämäläinen MynUA Honda Civic Type-R Markus Korpela OUA Toyota Corolla Markus Latva E-TMK/UA Ford Escort RS Cosw Risto Leinonen RoRa Alfa Romeo 156 Jukka Olkoniemi KeminUA BMW M3 Petri Lehtinen VihUA VW 19 Golf GTI Jari Korhonen LakUA Toyota Corolla coupe Harri Määttä Kaj-UA Seat Ibiza GTI Mika Karvonen SAU Toyota Starlet Kari Klasila IiMU Subaru Impreza WRX Joni Tolonen Kaj-UA Toyota Corolla FX-GT Esko Blomroos RauUA Toyota Starlet V-P Haapakoski KRRMK Ford Escort 1300 S Vesa Tuoretmaa KokUA BMW 325iX
Lähtö 1 1. 9 Pasi Haataja TapUA Alfa Romeo 147 1.6 TS 14 kierr. Risto Ahrikkala LCF Ford Sedan -34 16.10,792 26 Joakim Löfvik AAU Ford 34 Sedan 15.48.726 4. 32 - HANAA
TULOKSIA
45 46 47 48 49 50 51 52 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Jari Muhonen Janne Laine Tomi Jänkä Daniel Sarin Marko Jokinen Jussi Koskela Dani Luostari Mika Luostari KokUA HyUA KokUA KokUA ReiUA TorUA KokUA KokUA BMW 325i Toyota Starlet Ford Escort RS Cosw Toyota Starlet Opel Corsa GSi Ford Escort Mexico Lada 1600 Lada VFTS 15 7 9 15 8 8 8 8 11 11 11 11 11 11 11 11 11 11 11 13 13 12 12 13 13 13 12 12 13 12 12 12 1.58,54 1.59,11 1.59,68 2.02,67 2.05,15 2.08,85 2.09,11 2.10,97 1.47,49 1.48,82 1.48,96 1.50,95 1.53,52 1.57,49 1.57,70 1.58,63 1.58,65 2.01,69 2.11,92 1.43,73 1.46,33 1.46,51 1.47,30 1.48,18 1.49,24 1.49,30 1.49,34 1.50,07 1.53,10 1.56,70 1.56,73 2.01,12 8 Henri Rajala EPUA Formula Renault 2.0 21.25.021 9 Johannes Moor 500-K Formula Renault 2.0 21.28.129 10 Marcus Nykopp EspooUA Formula Renault 2.0 21.28.304 11 Eimantas Siaurys Trackstar Formula Renault 2.0 21.35.412 Finaali 2 1) Roos 20.00.972, 2) Kleveros 20.03.172, 3) Lindberg 20.12.499 4) Meisner 20.19.690, 5) Rammo 20.35.728, 6) Kurki-Suonio 20.36.184, 7) Nykopp 20.41.009, 8) Kunranta 20.41.039 9) Siaurys 20.41.966 9) Lintumäki - Lintumäki 47.07.341, 10) Jalonen - Suominen 47.23.079, 11) Lamminen 31 kierr., 12) Oja - Jokiaho 31 kierr., 13) Työppönen - Järvikangas 31 kierr., 14) Latvanen 31 kierr. 21) Kettune 15.28.279, 22) Hautaluoma 15.29.663, 23) Halen 13. Finaali 2 1) Pellinen 20.44.040, 2) Tuomisto 20.53.395, 3) Pyymäki 20.55.266, 4) Kanerva 20.56.210, 5) Nieminen 21.02.598 6) Pohjola 21.11.568, 7) Laaksonen 21.24.608, 8) Lahti 21.25.362 9) Haataja 21.26.422, 10) Tuunanen 21.39.567, 11) Mäkelä 21.57.605
Honda Challenge
Finaali 1 1 Alexander Antonov Honda Civic Type R 20.49.431 2 Artem Begun Honda Civic Type R 21.38.970 3 Sergey Golubev Honda Civic Type R 21.46.286 4 Stanislav Zhukov Honda Civic Type-R 22.07.305 Finaali 2 1) Antonov 20.42.145, 2) Golubev 21.08.219, 3) Begun 21.41.865 4) Zhukov 21.49.476
Nordic F3 Masters
RATA
Finaali 1 1 Jani Tammi 500-K Dallara F301 21.08.397 2 Pekka Rinne 500-K Dallara F399 21.27.274 3 Jari Koivisto SomUA Dallara 21.31.868 Finaali 2 1) Tammi 20.22.532, 2) Koivisto 20.26.181, 3) Risto Tonteri (500-K, Dallara F399) 20.40.566
Avoin Race Botniaring 8.5.2010 Team Botnia
Kuorma-autot
Finaali 1 1 Jarmo Kinnunen LemUA Sisu SM Evo10 20.16.308 2 Jarkko Jauhiainen K-alaFK Scania P113 20.29.237 3 Leif Keskevaari Päij-HUA Volvo N 10 20.52.695 4 Kari Suhonen HuiUA Volvo N 12 20.54.026 5 Aki Teini KySUA Sisu SL 250 21.06.369 6 Juha Rinne RTF Sisu SL 250 11 kierr. Jukka Suominen 19 Rauno Pekkola PertUA BMW 325i 29 kierr. Markku Ojala P-HUA Citroean Xsara VTR 11 kierr. Tapio Rytilä PRCF Porsche 911 GT3 Cup 16.05,527 15.06.170, 4) Krohn 15.06.320, 5) Haarahiltunen 15.06.527 6. Finaali 2 1) Lappalainen 35.02.543, 2) Nurminen-Karjalainen 35.30.894 3) Hietamäki 35.49.645, 4) Rytilä 26 kierr.
Finaali 1 1 Kai Eklund TapUA BMW 325i 45.45.021 Gunnar Alm EspooUA 2 Heikki Liiri HRF BMW 325i 45.54.924 Ralf Floman HRF 3 Sami Grönthal NuUA BMW 325i 46.01.995 Jari Nuoramo NuUA 4 Jarmo Antikainen KotkaUA BMW 325i 46.03.701 5 Rami Räikkönen EspooUA BMW 325i 46.08.484 Kristiina Räikkönen SPAUK 6 Kari Grönthal NuUA BMW 325i 46.29.954 Timo Grönthal NuUA 7 Olli Jalonen HanUA BMW 325i 46.37.401 Olavi Suono NuUA 8 Tony Järvinen satua BMW 325i 46.38.796 Jani Vuori SatUA 9 Pekka Lintumäki KeimFK BMW 325i 46.45.410 Jesse Lintumäki KeimFK 10 Juha-P Pitkänen TapUA BMW 325i 46.47.042 Vesa Hakamo LohUA 11 Hannu Työppönen KeimFK BMW 325i 47.01.764 Kari Järvikangas KeimFK 12 Toni Virtanen Päij-HUA BMW 325i 47.05.746 Sauli Rasilainen Päij-HUA 13 Juhani Lamminen KotkaUA BMW 325i 47.07.333 14 Jesse Oja TamUA BMW 325i 47.09.399 Juha Jokiaho EPUA 15 Sami Latvanen PertUA BMW 325i 30 kierr. Finaali 2 1) Ylitalo 21.52.148, 2) Antti Buri (500-K, Mygale SJ08) 21.53.017 3) Ollila 21.54.193, 4) Höglund 21.56.177, 5) Stenius 21.59.080 6) Milla Mäkelä 21.59.500, 7) Forsman 22.01.912, 8) Laine 22.04.732, 9) Kivinen 22.05.733
ALITUSTEKNIIKKA RALLISPRINT 16.5.2010 - Futuresarja Kokkolan UA
Tulokset: Oopsware
Yleinen
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 1 2 3 4 5 6 7 Erkki Koskelo EspUA Skoda Octavia WRC Hannu Mäki-Ikola AL-Härmä Mitsubishi Lancer Jarkko Särkkä MhMK Mitsubishi Lancer E6 Tomi Hallia MäntsMK Mitsubishi Lancer E Anssi Rytkönen KeminUA Mitsubishi Lancer E6 Tom Lindell KokUA Mitsubishi Lancer E7 Pekka Keski-Korsu RaaUA Mitsubishi Lancer E9 Kari Tasanko UAU Mitsubishi Lancer E9 Jani Itkonen KaMK Mitsubishi Lancer e3 Jukka Tenho AnkUA Mitsubishi Lancer E6 Mika Kosunen KUA Mitsubishi Colt CZ 3 Eemeli Peltokangas Kaj-UA Mitsubishi Lancer E Juha Karilainen OUA Mitsubishi Lance E10 Jukka-P Ollikainen LoiUA Toyota MR2 Vesa Erkkilä NoorUA Toyota MR2 Jarmo Suokko PokyUA Ford Escort XR3 Janne Asikainen JoeUA Volvo PV 544 Kari Peltonen E-TMK/UA Ford Escort RS Cosw Henri Kossi NokUA Toyota MR2 Jari Lamminsivu HämUA BMW M3 Pasi Erkkilä NoorUA Toyota Corolla GT Jorma Telkinen PaMK/UA Toyota Starlet Ari Salonen KokeUA Ford Escort RS Cosw Petri Ylitalo RaaUA Ford Escort Mexico Kari Heinua KokUA Mitsubishi Lancer E6 Aki Mansikkamäki HämUA Toyota Starlet Kimmo Viero PokyUA Toyota Starlet Kai Penttilä OUA BMW M3 Tarmo Ronkainen LapinlAU Toyota Starlet Juho Korpela RaaUA Sunbeam Imp Tero Hallia SPUA BMW M3 Tomi Siurua RaaUA Toyota Corolla GT Juha-Pekka Aho Ika-UA Toyota Starlet Vesa Huupponen TapUA Opel Corsa 1,3 Matti Pietikäinen LapinlAU Skoda Coupe Pasi Kotila TohUA Toyota Starlet Markku Jääskeläinen VihUA Toyota Starlet Mikko Malila AL-Oulu Toyota Starlet Björn Eklund NNSB BMW 323 Mikko Pääkkönen KiikoisAS Toyota Starlet Sami Korvola PokyUA Ford Fiesta Jani Paananen KongUA Volvo s 40 Jarno Hietanen PokyUA Opel Kadett Ari Pollari KauhUA Ford Escort XR3 Rami Tauriainen ScPalas Ford Escort RS 2000 Tomi Kankaanpää EPUA VW 19 Golf GTI 16V Marko Paronen KotkaUA Toyota Starlet evo Johan Dahlbacka NSB-86 Skoda Octavia TDI Petri Karsikko RaaUA Citroen Saxo VTS Markku Mikkonen Kaj-UA Ford Escort RS 2000 Pertti Blomroos RauUA Toyota Starlet Jari Pohjola VarkUA Suzuki Swift Sport Ronnie Westman NSB-86 Honda civic Jari Tuomisto SAU Peugeot 206 XS Jari Itälahti RoRa Toyota Starlet Mika Lahti TapUA Alfa Romeo 147 1.6 Martti Latva E-TMK/UA Ford Escort RS Cosw Jukka Oja LemUA Renault Clio Marjo-Riitta Lunden HämUA Jaana Hämäläinen MynUA Kaisa Sistonen ESRC Marjo Haapakoski KRRMK Virpi Tenkanen KySUA Kirsi Korvola PokyUA Johanna Heinua KokUA Toyota Starlet Honda Civic Type-R BMW M3 Ford Escort Sport Lancia Delta HF Integ Opel Astra GSi 16V Ford Escort RS Cosw 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 5 3 3 4 4 5 3 14 3 3 4 4 5 3 14 14 3 3 14 14 2 2 3 14 2 14 4 2 3 4 4 4 4 14 2 4 3 4 3 1 3 1 2 1 5 1 6 6 6 6 6 6 6 10 9 10 10 10 15 8 10 15 10 8 15 15 9 9 15 9 9 9 9 7 8 9 8 10 10 9 9 9 9 9 15 10 9 15 15 8 15 7 10 8 7 9 10 1.39,15 1.40,83 1.40,99 1.41,09 1.41,25 1.41,60 1.41,82 1.42,38 1.42,48 1.42,57 1.42,80 1.42,93 1.43,73 1.44,53 1.44,77 1.45,18 1.45,34 1.45,48 1.45,85 1.46,01 1.46,06 1.46,12 1.46,27 1.46,49 1.47,08 1.47,45 1.47,50 1.47,84 1.48,09 1.48,12 1.48,25 1.48,30 1.48,68 1.48,85 1.48,85 1.49,02 1.49,29 1.49,39 1.49,52 1.49,75 1.50,49 1.50,86 1.50,92 1.51,13 1.51,68 1.52,41 1.52,85 1.52,96 1.53,73 1.54,15 1.54,24 1.57,22 1.57,87 1.58,82 2.00,36 2.01,11 2.03,30 2.03,67 1.49,35 1.52,16 1.52,37 1.54,03 1.58,28 2.11,68 2.35,83 1.43,75 1.46,52 1.47,15 1.47,43 1.48,54 1.48,63 1.49,53 1.49,68 1.49,72 1.50,12 1.50,25 1.50,36 1.50,56 1.50,59 1.50,65 1.50,69 1.50,82 1.50,92 1.51,05 1.51,29 1.51,58 1.51,77 1.51,98 1.52,23 1.52,73 1.52,81 1.52,87 1.53,25 1.53,33 1.53,54 1.53,87 1.54,00 1.54,01 1.54,10 1.54,65 1.55,33 1.55,60 1.55,69 1.56,51 1.57,12 1.57,22 1.57,45 1.57,92 1.57,93
Finaali 1 1 Petri Ylinen EPUA Ford Sedan -34 15.08.174 2 Sami Erkkilä FinnAK Ford Sedan -34 15.08.386 3 Jenni Krohn XON Ford sedan 34 15.08.482 4 Raine Hautakangas LCF Ford 34 sedan 15.08.994 5 Johan Ahokas A-Ms Ford -34 Sedan 15.09.158 6 Rory Penttinen NSB-86 Chevy -37 Sedan 15.14.311 7 Juha Haarahiltunen XON Ford -34 Sedan 15.14.565 Historic 8 Sebastian Löfvik NNSB Ford -34 Sedan 15.15.670 1 Seppo Järvinen P-HUA Opel Ascona A 19 1.57,24 TBo ry Ford Sedan 15.16.101 2 Pentti Kauppinen LMM Porsche 911 17 1.59,09 9 Kim Peltonen Ford Sedan -34 15.16.736 3 Esa Lappalainen Kaj-UA Sunbeam Imp 18 2.01,00 10 Pasi Hautamäki TBo ry 15.17.133 4 Roger Magnusson PoSUA Renault 8 Gordini 16 2.02,16 11 Seppo Kovalainen OFK-125 Ford 34 sedan 15.19.087 5 Urpo Kanniala SiiMU Opel Ascona A 19 2.09,12 12 Marko Mankonen AL-Myrskylä Chevy 34 coupe 13 Jouni Kuivala LCF Ford 34 coupe 15.23.035 6 Heimer Kastren NSB-86 Austin Cooper S 16 2.16,91 14 Marko Mäkilä L-H UA Ford sedan 15.23.610 15 Kai Pohjasmäki LCF Ford 34-coupe 15.24.019 16 Riku Rinne SiAk Ford -34 Coupe 15.26.099 17 Markku Parkkari LCF Chevy -34 Sedan 15.26.694 18 Joni Kettunen LCF Ford 37 Sedan 15.28.465 19 Risto Ahrikkala LCF Ford -34 Sedan 15.31.029 20 Mikko Kinnunen MäntsMK Ford -34 Sedan 15.33.962 Tulokset: MUT-Palvelu Oy 21 Aleksi Halen FinnAK Ford Sedan 34 15.36.127 22 Tuomas Hautaluoma LCF Ford Sedan -34 15.36.257 Legends 23 Marko Kitinoja EPUA Legends sedan 15.42.540 Lähtö 1 24 Niilo Vanhala KotkaFK Ford 37 Sedan 15.42.838 1. 8 Matti Salonen KySUA Sisu SR 340 9 kierr. Lähtö 2 1) Ylinen 15.54,393, 2) Westman 16.39,700, 3) Backfält 16.49,401 4) T.Linna 16.49,786, 5) K.Linna 16.49,831, 6) Kilpiö 11k, 7) Djakonowsky 11k, 8) Harju 11k, 9) Ojala 11 kierrosta.
SS Avoin
Lähtö 1 1. 7. Simo P Kangas PRCF Porsche 911 GT3 S 15.04,501 42 Timo Tontti Chevy -34 Coupe 10 kierr. 7 Juhani Järvinen HämUA SCANIA T143H 11 kierr. 6 Jari Pohjola VarkUA Suzuki 2005 Swift 14 kierr. 9. Kari Kuru LahUA 20 Tapio Peltola SatUA BMW 325i 28 kierr. 10 Arttu Mäkelä FHRA Citroen C4 VTR 14 kierr. Pinja Forsman KokeFK Ford Van Diemen LA10 15.25,437 3. 11 Jukka Oja LemUA Renault Clio 1.6 14 kierr. 11. Kalervo Linna Tbo Fiat Uno Turbo 11 kierr. 10. 5 Jukka Nieminen SAU VW Lupo GTI 14 kierr. Raimo Niemi PRCF Porsche 968 16.12,945 6) Ahokas 15.06.964, 7) Penttinen 15.13.412, 8) Peltonen 7. Pauli Kossila PRCF Porsche 944 11 kierr. 3 Henri Tuomisto SAU Peugeot 206 XS 14 kierr. Santtu Rantanen SaloUA 17 Mika Rönnberg 500-K BMW 325i 30 kierr. Petri Ylinen EPUA Ford Sedan -34 16.09,815 TUA Ford -34 Sedan 15.43.762 2. 5.43.055, 29) Joonas Nissinen (EspooUA, Ford -Sedan) 15.43.345 Lähtö 2 30) Antti Pietari Väre (LCF, Ford -37 Coupe) 15.52.072, 32) Kähärä 1) Suominen 15.03,630, 2) Simo P Kangas 15.04,093, 3) Urpiala 15.57.220, 32) Kolehmainen 15.59.885, 33) Riihimaa 16.01.017 15.22,813, 4) Vänttinen 15.31,037, 5) Rytilä 15.35,687, 6) Niemi 34) Ristimäki 16.01.625, 35) Bergendahl 16.02.932, 36) Tuomaala 16.16,647, 7) Lindström 11k, 8) Kylämarkula 11k, 9) Österlund 11k, 16.15.640, 37) Mäkelä 16.19.925, 38) Tölli 16.20.562, 10) Kossila 11k, 11) Hurme 11k, 12) Vanhamäki 11k, 39) Niittymäki 16.25.814, 40) J.Löfvik 10 kierr., 41) Kristina 13) Puska 11k, 14) Niemelä 10k, 15) Kirsi Kangas 10kierrosta. Henri Österlund PRCF Porsche 968 CS 11 kierr. 11) Mankonen 15.14.795, 12) Mäkilä 15.16.681, 13) S.Löfvik 9. Markku Parkkari LCF Chevy -34 Sedan 16.21,806 Ford -34 sedan 15.57.681 7. 16) Kuivala 15.20.372, 17) Rinne 15.20.555, 18) Ahrikkala 11. Erkka Suominen PRCF Porsche 911 GT3 Cup 15.03,156 41 Esa Niittymäki RiiUA Ford 34 Coupe 16.29.102 2. Finaali 2 1) Eklund - Alm 45.56.610, 2) Liiri - Floman 46.00.396 3) Grönthal - Nuoramo 46.27.550, 4) Hannonen 46.47.876 5) Järvinen - Vuori 46.53.905, 6) Räikkönen - Räikkönen 46.56.468 7) Jalonen - Suono 46.57.400, 8) Pitkänen - Hakamo 47.03.168
Jari Kokko J-P Peltokangas Markku Koirikivi Joni-Pekka Rajala Esa Mylläri Juha Sillanpää Juha-Pekka Mattila Ville Mikkola Timo Pellinen Mika Hirvikangas Jani juhani Autio Tuomas Seppä J. Pasi Harju JämSUA Lada Samara 1500 11 kierr. 16 Marko Rantanen HRF BMW 325i 30 kierr. Jukka Kilpiö 500-J BMW 325i 11 kierr. 15.16.994, 14) Kasi 15.18.349, 15) Parkkari 15.18.843 10. Petri Ylinen EPUA Locost 15.39,808 2. Toni Niemelä PRCF Porsche 944 10 kierr. 1
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
Toomas Heikkinen Martti Simonen Ari Perkiömäki Janne Taskila Anssi Rytkönen Sami Pakkala Jukka Lautamäki Harri Arola Jorma U Karhapää Atro Määttä
JoeUA HyUA RaaUA OuMK KemUA NoorUA JaMoKe UAU OUA ValUA LemUA KvanUA AnkUA NoorUA EliMU AL-Härmä HämUA LemUA SuonUA KankUA epua SAU HoMK ParkUA HyUA LemUA HyUA Hankiralli ParkUA AL-Härmä ValUA AnkUA KvanUA KauhUA LemUA KauhUA ValUA ValUA JyvUA ViiUA HämUA HeiUA KvanUA NSB-86 HämUA RiiUA
Saab 9-3 Ford Fiesta Ford Fiesta Mitsubishi Lance E5 Mitsubishi Lancer Honda Civic Type-R Ford Escort WRC Mitsubishi Lance E6 Subaru Impreza WR Ford Focus WRC Volvo S40 Ford Escort WRC Volvo S40 Evo Volvo S40 Ford Escort RS 2000 BMW M3 BMW 188 BMW M3 Volvo S40 BMW 325i Volvo S40 Volvo S40 Volvo S40 Subaru Impreza WR BMW M3 Compact BMW M3 BMW M3 Volvo S40 Toyota MR2 VW 1500S Toyota MR2 Toyota MR2 Toyota MR2 Toyota MR2 Ford Escort RS 2000 Ford Escort TC Toyota MR2 VW 1302S VW 1500S Ford Escort RS 2000 Ford Escort RS 2000 NSU 110 Fiat X1/9 Toyota MR2 Toyota MR2 Nissan Sunny Gti
SRC
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18
Formula Avoin
Naiset
Lähtö 1 1. 8 Kari-P Laaksonen NokUA VW Polo 1.4 14 kierr. Kirsi Kangas PRCF Porsche 911 10 kierr. 26) Kitinoja 15.39.736, 27) Nagulin 15.42.704, 28) Rantala 15. Ronnie Westman NSB-86 Honda Civic 16.37,362 4. 4 Tapio Rytilä PRCF Porsche 911 GT3 Cup 27 kierr. Henry Djakonowsky NoorUA Austin Mini 11 kierr. 15.13.569, 9) Kovalainen 15.13.806, 10) Hautamäki 15.14.180 8. Mikko Kinnunen MäntsMK Ford Sedan -34 16.39,354 30 Anssi-Jukka Kasi LCF LCF Ford Coupe 16.02.408 8. Heikki Puska PRCF Porsche 944 10 kierr. Tuisku Urpiala LaihUA Porsche 997 GT3 Cup 14.28,759 2. Taisto Vanhamäki PRCF Porsche 944 11 kierr. 7 Mika Lahti TapUA Alfa Romeo 147 1.6 TS 14 kierr. Jukka Relander AUA 18 Veli-Matti Jalonen TUA BMW 325i 30 kierr. 15.31.475, 24) Vanhala 15.33.299, 25) Riekkola 15.39.333 14. Sebastian Lindström PRCF Porsche 944 S2 11 kierr. 38 Juha Erkki Mäkelä LCF Ford 34 Tudor 16.20.780 Porsche 39 Miikka Riihimaa NaSU Chevrolet 37 sedan 16.23.396 Lähtö 1 40 Markku Tuomaala KaMK Ford 34 Coupe 16.28.532 1. John K Westman KokUA Ford Sierra 500 RS 14.32,207 3
1p. 6p, 5. 6p, 3. TULOKSIA
HANAA - 33
5 Jere Kalliokoski AL-Härmä Birel/Parilla 6 Emeka Kotobridza KeimFK Rosso Korsa/Comer 7 Aaro Paljakka MonakoFK PCR/Parilla 8 Tino Salin KeimFK CRG/Parilla 9 Juha Piiroinen KeimFK Birel/Parilla 10 Karoliina Lehtola RiiUA Tony Kart/Vortex 11 Sini Makkonen LMM Dino/Parilla sunnuntai 1) Oscar Raunio (KeimFK) CRG/Parilla, 2) Rinne-Laturi 3) Kari, 4) Kaplas, 5) Simo Laaksonen (TUA) Birel/ Parilla, 6) Netta Pekkala (OFK-125) Birel/Parilla, 7) Kotobridza, 8) Paljakka, 9) Uusitalo, 10) Piiroinen 11) Salin, 12) Tuomas Pöntinen (EPUA) Maranello/ Parilla, 13) Makkonen, 14) Kalliokoski. 7. osanottajamäärä 21-30: 1. 10p., 4. 8p., 4. 4p., 4. 2p. 2p., osanottajamäärä 11-15: 1. 4p., 10. 8p, 3. 2p. osanottajamäärä 16-20: 1. Leistilä Datsun
Virtanen Mari-Anne NokUA Seppälä Sofia OrSUA Leppänen Virpi KarstUA Koskinen Nina UUA Viitala Tanja-Maarit KauhUA Saarela Elisa SAU Vapaavuori Leena LemUA Lindroos Heli PihtUA Suni Jere Niininen Aleksi Kiviniemi Joni Mattila Ville Juuso Heikki Ketomäki Toni SatUA UuUA AlavUA HämUA YUA LapUA
Nuoret (15). 6p., 4. ja 12. osanottajamäärä 31-: 1. 2p, 5. 4p, 3. 5p., 6. Sora Fiat 25 Karo Tarkkanen MäntUA Fiat 850 26 Miika Välimäki OrSUA Kojootti Rac Mazda 27 Jyrki Roininen OUA Kulj.liike StopGo VW 28 Kimmo Jutila J-äijät JMS Sunbeam Yleinen (61) 29 Teemu Kyllönen OMU Nopsa Pösö 1 Viita Joni LapUA Naiset (79) 2 Ketomäki Esa LapUA 1 Sirpa Hjort OFK-125 VW Kupla 3 Välimäki Marko OrSUA 2 Marjo Lohilahti PuMK/UA Trala Oy Fiat 4 Jutila Kimmo J-äijät 3 Johanna Leppämäki MäntUA Konev Juha Imppi 5 Huttula Mika-Matias EUA 4 Sari Letoff YLM Vauhtivesi Ford 6 Mäkinen Janne OrSUA 5 Elina Ruoppa LuuUA Tukkitaksi Fiat 7 Nieppola Joni PeMK 6 Nina Paananen PuMK/UA Auto-Osix Imp 8 Rusila Niko ViSUA 7 Sari Kattelus ParatMU Turo VW 9 Heikkilä Juha ViSUA 8 Suvi Mäkelä HämUA Parturi-K Lila VW 10 Joutsi Teppo NokUA 9 Sanna Leskinen OuMK Oulaisten Mtyö Saab 11 Kaikkonen Petri KarstUA 10 Leena Rautiainen SsUA Kainuun K-keik Opel 12 Palonen Mika OrSUA 11 Mari Korkiakoski HoMK/UA Kansikoneist Volvo 13 Salminen Juuso OrSUA 12 Ella-M Korkiakangas KauhUA Emilia Vilma Seat 14 Risula Marko HyUA 13 Marika Sandberg NSB-86 Myräjä Motors Opel 15 Raninen Mika JurvanUA 14 Heidi Lehtonen Päij-HUA Natiaiset Rac Opel 16 Koskinen Ari UUA 15 Mia Kentala KokUA Simca
EVK (62)
Naiset (17)
Nuoret (33)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
Mäntän Rengaspiste-JM 8.5.2010 Vilppulan SUA
Nanisa VW Konekorj Peugeot Kojootti Rac Mazda JMS VW Mika-Metals VW Retu Racing VW Fiat Pojat Racing Opel Juti-Opel Tea VW Pajamäki Rac Opel Retu Racing VW Retu Racing VW Daltons Racing Opel Koneh. 4p. 8p., 6. 9p, 5. 12p, 3. Tiedustelut 0500 490 812/Jorma Mikkola tai jorma.mikkola@hanaa.fi
Raket
AL-Kuopio CRG/Raket KokeFK Maranello/Raket KUA SwissHutless/Raket VUA PCR/Raket SaiKart Intrepid/Raket K-alaFK Maranello/Raket RATU Dino/Raket Kosmic/Yamaha Haase/Yamaha Swiss Hutl/Yamaha Intrepid/Yamaha Tony Kart/Yamaha
Yamaha junior
Tykkimäki Race 15.-16.5.2010 Kouvolan FK-kerho
Mini
1 2 3 4 Lehtonen Niko Kapiainen Konsta Koskinen Tuukka Airos Aleksi HeiUA KouvFK KouvFK KouvFK CRG/Raket Energy/Raket Dino/Raket CRG/Raket
Jesse Kervinen PiekUA Mika Sormunen K-alaFK Nette Korhonen NilUA Tommi Karppanen K-KUA Pekka Huotari OFK-125
Raket junior
MINI
1 2 3 4 5 6 7 8 8 10
XXV Helsinki Karting 13.5.2010 AL-Helsinki
Mini
1 2 3 4 5 6 7 Tonteri Paavo Hautala Joonas Rautjärvi Jonne Lehtonen Niko De Mel Michael Välitalo Emil Gamst Nielsen Fr KeimFK K-alaFK J-äijät HeiUA KeimFK EspooUA KeimFK CRG/Raket Dino/Raket Maranello/Raket CRG/Raket Maranello/Raket CRG/Raket Mach1/Raket
Raket junior
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 1 2 3 4 5 6 7
Pengerkoski Aleksi RATU Maranello/Raket Haapalainen Tuomas RATU Maranello/Raket Markkanen Kalle KeimFK Top Kart/Raket Merikukka Kimi HanUA G.P.Racing/Raket Korhonen Samu KotkaFK Kosmic/Raket Siltala Akseli KeimFK CRG/Raket Kortelampi Matteus KeimFK Mach1Kart/Raket Nyfors Niko VihUA Top Kart/Raket Korpivaara Ilmari EspooUA Maranello/Raket Reinikainen Lotta RATU CRG/Raket Kalliomäki Jami TUA CRG/Raket Kiviniemi Aapeli HyUA Birel/Raket Ylikoski Mika RATU CRG/Raket Nikander Carl RiiUA CRG/Raket Heikka Mikael TUA Tecno/Raket Muilu Ville AAU Tony Kart/Raket Lintunen Krista RiiUA CRG/Raket Wilen Tomas AAU Tony Kart/Raket Pietilä Samuli OFK-125 Haase/Raket Johansson Antti Lehtonen Henri HeiUA CRG/Raket Mastosalo Eetu Eiristö Kaisa Nättiaho Valtteri Sormunen Mika Eiristö Mari Katisko Samuli Hanhirova Henrik EspooUA HyUA SWK K-alaFK HyUA HyUA EspooUA Intrepid/Yamaha Tony Kart/Yamaha Gillard/Yamaha Haase/Yamaha Maranello/Yamaha CRG/Yamaha Tony Kart/Yamaha CRG/Parilla CRG/Parilla Maranello/Parilla Rosso Korsa/Comer Birel/Parilla Birel/Parilla Birel/Parilla Birel/Parilla CRG/Parilla Maranello/Parilla CRG/Parilla CRG/Vortex Maranello/Parilla Tony Kart/Vortex CRG/Lenzo R6 Birel/Parilla Tony Kart/Vortex CRG/Parilla G.P.Racing/Comer
Yamaha junior
lauantai 1 Markkanen Kalle KeimFK Top Kart/Raket 2 Haapalainen Tuomas RATU Maranello/Raket 3 Korpivaara Ilmari EspooUA Maranello/Raket 4 Pärhä Tommi LahtiFK Birel/Raket 5 Uitto Ilkka EPUA CRG/Raket 6 Riihijärvi Eetu RaaUA Maranello/Raket 7 Aho Tony A-Ms Tony Kart/Raket 8 Koski Kim VUA Gillard/Raket 9 Rautaneva Eero VMF Haase/Raket 10 Merikukka Kimi HanUA G.P.Racing/Raket 11 Siltala Akseli KeimFK CRG/Raket 12 Korhonen Jyri KUA CRG/Raket 13 Lehtonen Henri HeiUA CRG/Raket 14 Nykänen Aapo LMM Maranello/Raket 15 Miettinen Juuso K-alaFK Dino/Raket 16 Puhakka Juuso VihUA Top Kart/Raket 17 Haukka Niko SuonUA Maranello/Raket 18 Nyfors Niko VihUA Top Kart/Raket 19 Eskelinen Antti YlvUA BRM/Raket 20 Holm Sebastian VUA Dino/Raket 21 Manninen Janne RATU G.P.Racing/Raket 22 Reinikainen Lotta RATU CRG/Raket 23 Oinonen Teemu LiekUA CRG/Raket 24 Kortelampi Matteus KeimFK Mach1Kart/Raket 25 Toikka Tommi KouvFK CRG/Raket 26 Lisitsin Nina LprUA Dino/Raket 27 Kiviniemi Aapeli HyUA Birel/Raket 28 Tehomaa Eero K-alaFK Dino/Raket 29 Pietilä Samuli OFK-125 Haase/Raket 30 Virtanen Vesa AAU CRG/Raket 31 Jakonen Joni RoiUA Birel/Raket 32 Wilen Tomas AAU Tony Kart/Raket sunnuntai 1) Uitto , 2) Nyfors, 3) Riihijärvi, 4) Virtanen, 5) Siltala 6) Eskelinen, 7) Aho, 8) Lehtonen, 9) Manninen 10) Pärhä, 11) Koski, 12) Pietilä, 13) Oinonen 14) Kortelampi, 15) Reinikainen, 16) Lisitsin, 17) Toikka, 19) Kiviniemi, 19) Tuomo Kantala (EPUA, Dino/Raket), 20) Nykänen, 21) Korhonen, 22)Puhakka 23) Haukka, 24) Jakonen, 25) Miettinen, 26) Tehomaa 27) Merikukka
Tonteri Paavo Lindfors Thomas De Mel Michael Raunio Oscar Karenmaa Rasmus Saarelainen Sami Rautjärvi Jonne Lehtonen Niko Hautala Joonas Kapiainen Konsta Raunio Oscar Weckström Alec Lappalainen Joonas Laaksonen Simo Rinne-Laturi Roope Kaplas Casimir Kari Niko Pasma Patrik Sario Robin Viljanen Topi Eriksson Joona Kotobridza Emeka Tolvanen Timi Leskelä Jaakko Puhakka Joona Jauhiainen Jonne Viiliäinen Ville Tenhunen Lauri Alatalo Taavetti Rautaneva Vera Kömi Nico Nieminen Jesse Miinalainen Heikki Keränen Vili Kuukkula Toni Valtanen Juho Hautala Carolina Soikkeli Johannes Mäkilä Henri Leppänen Arttu Vakkuri Juho Salminen Niku Leppänen Jeremias Lind Marko Kukkola Janne Kauppi Jesse Kauppi Henri
KeimFK K-alaFK KeimFK KeimFK PFKK Jäijät Jäijät HeiUA K-alaFK KouvFK KeimFK KeimFK FinnDC TUA KeimFK KeimFK KeimFK OFK125 KeimFK PFKK LahtiFK KeimFK KeimFK VihUA VihUA KeimFK AL-Kuopio TUA OFK125 VMF KokeFK K-alaFK RiiUA KaMK K-alaFK PFKK JärvisUA KeimFK SWK SuSeKa OFK125 K-alaFK SuSeKa AAU Jäijät PertUA LahtiFK
4 3 3 1 1 2 3 1 1 1 4 2 3 3 4 3 3 2 2 1 3 1 2 2 2 2 2 1 2 1 1 1 3 3 2 1 1 1 1 1 1 2 1 1 2 2 2
26 12 9 8 6 6 6 4 4 2 31 18 18 16 15 14 13 8 7 6 6 4 24 16 14 11 10 8 6 5 4 4 25 21 16 14 14 12 10 9 9 9 8 8 8 7 7
Markus Sutinen SuonUA Volvo Marko Kokko JärvisUA TT Mattila Datsun Matias Sutinen SuonUA Volvo Teemu Salomäki LappajUA Kivikosken Korj Ford Tero Kuorikoski EUA MP-Huol Nisula Ford Esa Kirsilä HoMK/UA Karkki-Erkki Kadett Kari-Pekka Koivisto VaToSUA Klemolan Bet Toyota Timo Isokangas OuMK Oulaisten Mtyö Saab Samuli Kiiskinen JoeUA Kulho Msp Suzuki Sami Vainionpää NUA Nurmes Rac T Volvo Heikki Paaso-Rantala RaaUA KolarinKumi Toyota Pasi Välimäki KauhUA Kaiv Välimäki Toyota Petri Kannasoja TamUA Polkumotors Opel Rauno Väyrynen NokUA Amdix Opel Esa Ketomäki LapUA Konekorjaamo Opel Sakari Klemola VetUA Klemolan Bet Datsun Henri Kuisma SomUA Tea Somero Datsun Teemu Kyllönen OMU S.Mäkelä Pösö Tommi Harju MäntUA VRT Corolla Ville Lohkoi SuonUA OK-Rac Team Ford Jussi Kouvalainen Pyh/UA Jus-Kar Oy Volvo Harri Mäkinen JärvisUA RN Liikenneop DX Jarkko Kellosalo TohUA AS T.Kellosalo Saab Miika Välimäki OrSUA Kojootti Rac Mazda Niko Herrala HvMK/UA Jp-Osa Opel Vesa Kaukola RauUA VSA-systems Golf Joni Antinaho KarstUA Kituperä Rac Ford Miko Simonen PiekUA Autokorjaamo Ford Markku Raudaskoski ParatMU Nivalan Kivi Mazda
7 8 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12
Myllynpää Leevi Törmä Ville Välimäki Marko Löytänä Kimmo Ketomäki Esa Järvi Jarno Rusila Niko Koikkalainen Kari Leppänen Sami Meriläinen Jarmo Antinaho Joni Peltonen Jukka Kannasoja Petri Peltonen Janne
NokUA ÄetUA OrSUA PetUA LapUA NokUA ViSUA Päij-HUA KarstUA EurMK KarstUA Päij-HUA TamUA Päij-HUA
Kaakkuri Rac Ford V&P Koskinen Fiat Kojootti Rac Mazda Pojat Racing Mazda Konekorj Peugeot Jape Racing saab Pojat Racing Opel Kansitec Ford J Perhonen BMW VM-Autotarv Mitsu Kituperä Rac Ford Flavio`s Mazda Polkumotors Opel Flavios Saab Spyker
EVK (45)
XXXVIII POP-JM 13.5.2010 Lapuan UA
Yleinen (60)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 1 2 3 4 5 6 1 2 3 4 5 6 Heikkilä Hermanni LapUA Mulli Club Pösöö Rönngård Pasi EUA Jep Racing Fiat Rinne Pasi JärvisUA Mika-Metals Volsu Kari Olli KvanUA Loma-Rantala Fiat Pihlajamäki Tomi LapUA Gasthaus Tiitu Fiat Sissala Ville AL-Härmä Caroliina keittiö VW Keskikallio Simo KvanUA DoDiin Opel Westerbacka Heikki SatUA VW-VW Salo Tuomas LapUA DDRT Mercedes Alalammi Jukka JaMoKe Volvo Huosionmaa Eija PokyUA Lindskog Tina NSB-86 Perälä Anilla KauhUA Leppänen Virpi KarstUA Vähä-Krekula Helena SatUA Rouvinen Marjo SaaUA Suni Jere SatUA Ylitalo Jesse EUA Koskinen Tuomas TohUA Koski-Lammi Eero JaMoKe Ketomäki Toni LapUA Lehtonen Rami SatUA Elina VW S.Mäkelä Ford Rengasmyynti Fiat Puskuripimut Toyota Lehtonen Rac VW Puskuripimut Bemu HP Merja Suni Pösö JEP-racing Fiat KL K.Järvelä&P Fiat Jalasjärven Honda Mulli Club Pösöö Lehtonen Rac Fiat Konekorj Peugeot DDRT Mercedes Juha Perhonen Opel Konehuolto Ford Ohmerojärvi R Ford Mika-Metals Coupe Juha Perhonen Ford LöpöRacing Saab Ilves-joet Civic Pikkusiskon Seat
JM-Äitienpäiväajot 8.5.2010 Kouvolan SAU
Yleinen (68)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 1 2 3 4 5 6 7 8 Timo Ruoppa LuuUA Tukkitaksi VW Anders Anttila AnkUA Pakoputkihuolt Fiat Ari-Pekka Ahonen VääUA Maanr Ahonen Fiat Jussi Metsä-Vähälä VääUA Kiveriön Auto-os VW Arto Harju UAU HTT VW Tom Viitanen PukMU Tompanpelti Fiat Mikko Silvander THU-TEAM Kulj R.Janger VW Timo Laapotti HämUA Katupojat vw Jani Virtanen HamUA Saab 96 Arto Ruokosuo AnkUA VW kupla Vesa Lalu AnkUA Isoaho Racing Volvo Pekka Paukkuri AnkUA VSR-Fiat Aki Mannoja LuuUA Paja Team Fiat Harri Laapotti HämUA Euro-teli Tuhnus Jukka Pöyhönen KokUA Mittareita .com Opel Ville Rekola LoiUA Ropatech Ford Asko Tuovinen JorMK AJT-Opel Jukka Matilainen MhMK Volvo Ville Lind Päij-HUA H.Ekblad Oy Ford Markku Kärkkäinen SulMK Kone Janhunen Ford Auvo Eronen HyUA Opisto VW Toni Suojärvi Päij-HUA Opel Pasi Laitinen MhMK RT Rac Team Opel Miika Pehkonen JorMK Savonautopalv Opel Eeva Paavola AnkUA Jaana Koskema Päij-HUA Elina Kurki AnkUA Heidi Lehtonen Päij-HUA Irma Pekkarinen EliMU Pauliina Mörsky MhMK Heidi Ruhanen HamUA Niina Lähteenmäki NoorUA Riikka Holma ÄetUA Kirsi Yrjölä LahUA Minna Salmi ValUA Janne Viitikko JuvaUA Jori Seppälä ValUA Samu Lehtonen V-SUA Hemmo Hietapohja EliMU Mikko Raasu JorMK Erno Mäkelä PukMU Teemu Kuukkula ValUA Oskari Röman OrSUA Pakoputkihuolt Fiat Fiat 133 VW kupla Natiaiset Rac Volvo Korjaamo Fiat RT Rac Team Opel VW kupla Aslak Racing Ford Ropatech Opel Eräpolku Rac Ford P.R.T. 4p, 5. Fiat Savonautopalv Opel Vuorelan Sora Ford Etuveitikka Mazda Volvo Amazon Comb Ford Escort Pukki Team VW KuusaanKauto Pösö Ropatech Ford Renttu Racing Opel Säiliöhuolto Nissan saab 96 Honda euro-teli tuhnus Uudenm. 10p, 2. 10p, 3. 7. 8p, 2. Fiat CAT VW Lada RaPe-Racing Europcar Fiat VeMat VW Ford Escort
Nuoret (84)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15
Naiset (11)
1 2 3 4 5 6 7 8 1 2 3 4 5 6
KF6
KF6
lauantai 1 Niko Kari KeimFK 2 Casimir Kaplas KeimFK 3 Roope Rinne-Laturi KeimFK 4 Teemu Uusitalo SuSeKa
Birel/Parilla Maranello/Parilla Birel/Parilla Maranello/Parilla
lauantai 1 Raunio Oscar KeimFK CRG/Parilla 2 Sario Robin KeimFK G.P.Racing/Comer 3 Lappalainen Joonas FinnDC CRG/Parilla 5 Eriksson Joona LahtiFK Birel/Parilla 5 Ruotsalainen Petteri AL-Kuopio CRG/Vortex 6 Toikka Toni KotkaFK Sodikart/Parilla 7 Pekkala Netta OFK-125 Intrepid/Parilla 8 Lappalainen Joel FinnDC CRG/Parilla 9 Kilpeläinen Jani KeimFK CRG/Parilla 10 Johansson Antti EspooUA Maranello/Raket 85 11 Könönen Roope LahtiFK Birel/Parilla 12 Lehtinen Jere VihUA MBA/Rotax
Jussi-P Leppihalme ParkUA Fiat 133 Joni Wiman THU-T Raskaskoneh. 14p, 2. 6p, 2. ja 9. 1p. 12p, 2. Fiat Janne Korhonen AnkUA Timppa Motors Fiat Toni Ketomäki LapUA Tea Mulli Club Opel Jesse Männistö HoMK/UA Conexx Fiat Joni Nisula VetUA Fiat Ville Lötjönen PuMK/UA Jarmat Oy Imp Mikko Mäkinen JärvisUA RN Liikenneop DX Joona Mäkelä VetUA Jetta-Talo VW Joni Jusi RauUA V-Lehti Fiat Antti Rusanen PuMK/UA Heikinvakka Fiat Tuomas Koskinen TohUA Maljus oy Fiat Kai-Petteri Koivisto VaToSUA Klemolan Bet Toyota Jarmo Junno NivUA Fiat 133 Ville Jokela NoorUA Kulj. 3p, 11. 4p, 2. A Datsun Eräpolku Rac Ford Eräpolku Rac Ford RT Rac Team Opel RKR-Opel VRC-Tojota Kone Janhunen Ford RKR-Opel Enerkem Toyota Ropatech Ford Volvo C-Suksi Colt Volvo Amazon Comb Jujateam Honda Etuveitikka Mazda Lvi-Asennus Escort R.A.W FORD PataRauta Sumppi Amin Paja Corsa
Naiset (11)
KF6
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 9
Nuoret (19)
EVK (35)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
RAKET
Ketomäki Esa LapUA Salo Tuomas LapUA Vihikangas Teemu KarstUA Raninen Jarkko LapUA Aalto Raimo KauhUA Rinne Pasi JärvisUA Leppänen Sami KarstUA Nieminen Esa KarstUA Peltokoski Jorma JurvanUA Ristolainen Marko AlavUA
YAMAHA
1 2 3 4 4 6 7 8 8 10 11 11 13 14 14
Naiset (17)
Helatorstai-JM 13.5.2010 Hyvinkään UA
Yleinen (110)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Sauli Salmi L-H UA MS-Kaivuu Fiat Tero Kulmala HyUA Keijo VW Janne Mäkinen OrSUA Retu Racing VW Ari-Pekka Ahonen VääUA Maanr Ahonen Fiat Arto Harju UAU Keiteleen Kone VW Sami Majamäki HoMK/UA VW Kupla Hannu Tuomisto I-HelUA K.S.A.A Ky Fiat Juha Timperi HyUA Puristin Simca Sami Rytkönen HyUA SRT-Tiimi VW Kimmo Mäkinen HyUA Peltikorjaamo Fiat Joni Ahonen SomUA Somersora VW Jarno Heikkilä L-H UA kaatuuko. 3p., 8. 6p., 8. 2p. 7p. Corolla GT Nöhnö Ratsuni Jape Racing Saab Janne Seppälä VW Puskuripimut BMW Flavio`s Mazda J&T J.Saari Fiat Roismala Rac Ford Kotipizza VW Konepaja VW HP Merja Suni Fiat AN-Muuraus Opel Sökön Paja Fiat Fiat Fiat Mulli Club Pösöö
Karhukiven JM 13.5.2010 Juvan UA
Yleinen (37)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Malinen Rauno PiekUA Koljonen Timo VesUA Pehkonen Miika JorMK Malinen Toni PiekUA Kärkinen Antti JoeUA Puhjo Timo ValUA Tiikkainen Olli LapinlAU Laukkarinen Teuvo MhMK Räsänen Joona LapinlAU Palm Pekka KUA Hiltunen Veli-Matti SuonUA Kauppinen Kimmo SuonUA Säiliöhuolto Fiat Porokka Forest VW AH Pehkonen Opel Säiliöhuolto Fiat Veljekset Salo VW P.R.T. 3p., 6. Osanottajamäärä 1-5: pisteet 1. 2p., osanottajamäärä 6-10: 1. sunnuntai 1) Joonas Lappalainen, 2) Patrik Pasma (OFK-125, CRG/BMB), 3) Eriksson, 4) Lehtinen, 5) Ruotsalainen 6) Toikka, 7) Sario, 8) Johansson, 9) Joel Lappalainen
KARTING
11 12 13 14 15 16 17 1 2 3 4 5 6 7 1 2 3 4 5 Antti Eskelinen Jyri Korhonen Niko Haukka Rasmus Ahonen Anssi Hiltunen Teemu Oinonen Saku Härkönen Ville Viiliäinen Nico Kömi Olli Väisänen Valtteri Viljanen Aleksi Kalsta Oskari Akkanen Markus Laitala YlvUA KUA SuonUA NilUA NilUA LiekUA K-KUA BRM/Raket CRG/Raket Maranello/Raket CRG/Raket Maranello/Raket CRG/Raket SwissHutless/Raket
EVK (272)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29
KARTING-PÖRSSI
Tilanne 16.5..ajettujen kilpailujen jälkeen. Fiat Joni-Pekka Rajala NoorUA Raskaskoneh Fiat Joose Kojo LopUA Keravan Autoh VW Jarno Palm NoorUA Käyrä racing VW Mika Kukkumäki VaToSUA Kukku VW Lauri Laine L-H UA Someron Sp VW Ari Valkonen HausUA SVR-Team Fiat Juha Sampo HyUA HF-Autohuolto Opel Timo Laapotti HämUA Katupojat VW Marko Kettumäki OrSUA Retu Racing VW Jussi Metsä-Vähälä VääUA Kiveriön Auto-os VW Jarkko Kohtaniemi EspooUA Voimasavu Ford Aki Mannoja LuuUA Paja Team Fiat Mika Suikkari HausUA SVR-Team Vw Raimo Kauttio UAU Hgin Timanttit Fiat Janne Peltonen Päij-HUA Flavio`s Mazda Toni Rask L-H UA 1.tien Autopurk Fiat Minna Lampinen Outi Kurki Elina Kurki Leena Vapaavuori Suvi Perätalo Jaana Koskema Maria Rautiainen Marjo Lohilahti Tarja Viljava Irma Pekkarinen Hanna Liinamaa Sami Lehtineva Jaakko Sipiläinen Jonas Wickholm Sami Karhunen Sauli Saarinen Jesse Männistö Jussi Saarni Ville Törmä Riku Peltola Toni Laihoaho Teemu Kuukkula Janne Kukkumäki Jani Sampo Robert Rasi SomUA Kaskenoja Fiat HyUA Keijo VW AnkUA VW Kupla LemUA Kotipizza VW KangUA KK Trailer Fiat Päij-HUA Fiat 133 I-HelUA K.S.A.A Ky Fiat PuMK/UA RR Fiat HyUA SP-Automaalit VW EliMU Korjaamo Fiat LemUA Mikanauto.fi VW KauhUA Pe-aki VW HyUA Keittiökalustet Fiat PoSUA Fiat 133 SomUA Skoda OrSUA Retu Racing VW HoMK/UA Jannen Fiat NoorUA Raskaskoneh Fiat ÄetUA VKR-FIAT UAU Tetti Mazda THU-Team Jarkko`s Mot Volvo ValUA KuusaanKauto Pösö VaToSUA Kukku VW HyUA HF-Autohuolto VW SomUA DoDiin Rac T Opel
KF6
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19
Raket
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21
Raunio Oscar KeimFK Weckström Alec KeimFK Kaplas Casimir KeimFK Kotobridza Emeka KeimFK Laaksonen Simo TUA Rinne-Laturi Roope KeimFK Kari Niko KeimFK Eriksson Joona LahtiFK Kilpeläinen Jani KeimFK Uusitalo Teemu SuSeKa Salin Tino KeimFK Lehtola Tommi RiiUA Pöntinen Tuomas EPUA Lehtola Karoliina RiiUA Saari Miro TUA Piiroinen Juha KeimFK Pekonen Toivo RiiUA Halen Sakri FinnAK Sario Robin KeimFK
Tolvanen Timi KeimFK CRG/Raket Puhakka Joona VihUA Top Kart/Raket Tenhunen Lauri TUA CRG/Raket Leskelä Jaakko VihUA Gillard/Raket Jauhiainen Jonne KeimFK Maranello/Raket Viiliäinen Ville AL-Kuopio CRG/Raket Alatalo Taavetti OFK-125 Dino/Raket Hannus Tomi K-alaFK Dino/Raket Huuho Atte K-KUA Intrepid/Raket Rautaneva Vera VMF Haase/Raket Pengerkoski Aleksi RATU Maranello/Raket Mäntykangas Jaakko TSFK Dino/Raket Akkanen Oskari K-alaFK Maranello/Raket Väisänen Olli KUA SwissHutless/Raket Laitala Markus RATU Dino/Raket Karpus Alex SaiKart Intrepid/Raket Moilanen Kim EspooUA Top Kart/Raket Piispanen Ilari OFK-125 Haase/Raket Korhonen Samu KotkaFK Kosmic/Raket Peltola Olli EPUA Maranello/Raket Haapolahti Olli EPUA Haase/Raket
Nuoret (13)
JOKKIS
XXI ASFALTTIKUNKKU 30.4.-2.5.2010 Vetelin UA
Yleinen (327)
Tuplakisa 15.-16.5.2010 Monako FK
Mini
lauantai 1 Paavo Tonteri KeimFK CRG/Raket 2 Thomas Lindfors K-alaFK Dino/Raket 3 Jonne Rautjärvi Jäijät Maranello/Raket 4 Michael De Mel KeimFK Maranello/Raket 5 Joonas Hautala K-alaFK Dino/Raket 6 Rasmus TuominenJäijät Maranello/Raket 7 Sami Saarelainen Jäijät Maranello/Raket sunnuntai 1) Tonteri, 2) Lindfors, 3) De Mei, 4) Tuominen, 5) Hautala, 6) Saarelainen, 7) Rautjärvi, 8) Jasper Pokkinen (KokeFK) Maranello/Raket, 9) Markus Lepistö (KokeFK) Gillard/Raket, 10) Joonas Lepistö (KokeFK) Gillard/Raket
Yamaha
Raket junior
lauantai 1 Topi Viljanen PFKK Gillard/Raket 2 Oskar Behm FFKK Gillard/Raket 3 Rasmus Reini K-alaFK Tony Kart/Raket 4 Erkka Lempiäinen TUA CRG/Raket 5 Manu Haapala FFKK Dino/Raket 6 Tomi Siikala JärvisUA Alpha/Raket 7 Ville Keljo P-HUA Dino/Raket 8 Vertti Sääskilahti VMF Zanardi/Raket 9 Nestor Neuvonen TUA Gillard/Raket 10 Joonas Mäkelä Tony Kart/Raket sunnuntai 1) Viljanen, 2) Behm, 3) Kristian Isoviita (K-alaFK) Dino/Raket, 4) Eero Rautaviita (VMF) Haase/Raket, 5) Lempiäinen, 6) Jami Kalliomöki (TUA) CRG/Raket, 7) Reini, 8) Haapala, 9) Neuvonen, 10) Niko Piironen (YlöFK) SwissHutless/Raket, 11) Sääskilahti, 12) Keljo, 13) Mäkelä.
Yamaha junior
lauantai 1 Aarni Salminen SWK Gillard/Yamaha 2 Henrik Hanhirova EspooUA Tony Kart/Yamaha 3 Eetu Mastosalo EspooUA Intrepid/Yamaha 4 Kaisa Eiristö HyUA Tony Kart/Yamaha 5 Anttu Koivula KauhUA Alpha/Yamaha 6 Valtteri Nättiaho SWK Gillard/Yamaha 7 Mika Sormunen K-alaFK Haase/Yamaha 8 Teemu Palomäki TamUA Tony Kart/Yamaha sunnuntai 1) Nättiaho, 2) Salminen, 3) Eiristö, 4) Koivula, 5) Palomäki
lauantai 1 Hautala Carolina JärvisUA CRG/Yamaha 2 Kuukkula Toni K-alaFK Gillard/Yamaha 3 Miinalainen HeikkiRiiUA Tony Kart/Yamaha 4 Vakkuri Juho OFK-125 Intrepid/Yamaha 5 Lind Marko AAU Tony Kart/Yamaha 6 Keränen Vili KaMK Alpha/Yamaha 7 Salminen Niku K-alaFK Haase/Yamaha 8 Jokela Joonas K-alaFK Haase/Yamaha 9 Hahka Tommi RoiUA CRG/Yamaha 10 Kauppi Henri LAHDFK CRG/Yamaha 11 Halminen Lassi K-alaFK Gillard/Yamaha 12 Viitala Jere K-alaFK Haase/Yamaha 13 Kauppi Jesse PertUA Tony Kart/Yamaha 14 Kukkola Janne J-äijät Kosmic/Yamaha 15 Kerminen Jyri RiiUA CRG/Yamaha 15 Lohi Rani SWK Tony Kart/Yamaha 16 Hurin Mika VUA Maranello/Yamaha 18 Kauppinen Jesse SaaUA Kosmic/Yamaha 19 Nevalainen Jokke LiekUA CRG/Yamaha 20 Lindstedt Erkka TUA Birel/Yamaha 21 Kauppinen Jukka SaaUA Kosmic/Yamaha 22 Lindroth Nico HyUA Tony Kart/Yamaha 23 Mäkelä Roope AAU Tony Kart/Yamaha 24 Kivinen Pyry SWK Gillard/Yamaha 25 Karhumäki Sanna EPUA Alpha/Yamaha 26 Karppinen Jere J-äijät Gillard/Yamaha 27 Hellman Valtteri K-alaFK Gillard/Yamaha 28 Savela Marcus TUA Gillard/Yamaha 29 Hovinen Topi EspooUA CRG/Yamaha 30 Kantala Tommi EPUA Alpha/Yamaha 31 Forsberg Casimir KeimFK Gillard/Yamaha 32 Karvonen Erno RiiUA RossoKorsa/Yamah 33 Tehomaa Lauri K-alaFK Tony Kart/Yamaha 34 Mäkilä Henri SWK Gillard/Yamaha sunnuntai 1) Miinalainen, 2) Keränen, 3) J,Kauppi, 4) Kuukkula 5) Salminen, 6) Halminen, 7) Jokela, 8) Mäkilä 9) Lindstedt, 10) Waltteri Vaakanainen (EspooUA, Tony Kart/Yamaha), 11) Karppinen, 12) Hovinen 13) Aki Salmenaho (HyUA, Tony Kart/Yamaha) 14) Kantala, 15) Savela, 16) Lohi, 17) Nevalainen 18) Kivinen
1 Tomi Kattelus LuuUA 2 Rauno Malinen PiekUA 3 Kai Virtanen HamUA 1 Joni-Pekka Rajala NoorUA Raskaskoneh Fiat 4 Marko Sinisalo LuSMU 2 Antti Harju P-HUA VRT Fiat 5 Harri Laapotti HämUA 3 Markus Ylinen KarUA Karvian Betoni Imp 6 Mikael Savolainen Päij-HUA 4 Arto Niskanen KiuUA Ylikovaa.com Opel 7 Kari Yrjölä LahUA 5 Marko Ylinen HoMK/UA Hat sumppi 8 Joni Korhonen LahUA 6 Esa Kirsilä HoMK/UA Puuha Pete Sumppi 9 Jani Laitinen MhMK 7 Tero Kuorikoski EUA MP Huol Nisula Ford 10 Uula Kykkänen AnkUA 8 Matias Sutinen SuonUA Volvo 11 Jari Klemettilä KSAU 9 Markus Sutinen SuonUA Volvo 12 Markku Kärkkäinen SulMK 10 Timo Isokangas OuMK Oulaisten Mtyö Saab 13 Lasse Kykkänen AnkUA 11 Timo Ruoppa LuuUA Tukkitaksi Fiat 14 Perttu Paukkuri AnkUA 12 Esa Ketomäki LapUA Konekorjaamo Opel 15 Ville Rekola LoiUA 13 Janne Ranta OrSUA Fiat 850 16 Jukka Matilainen MhMK 14 Petri Kannasoja TamUA Polkumotors Opel 17 Pekka Savolainen AnkUA 15 Tero Tukiainen ParkUA Fiat 133 18 Jarno Ruhala KSAU 16 Esa Lindberg OrSUA Polkumotors Opel 19 Juha Salonen LoiUA 17 Markus Paananen EUA EL Pemak Ky Fiat 20 Teemu Lehtonen V-SUA 18 Tommi Harju MäntUA VRT Corolla 21 Isto Herranen PertUA 19 Marko Matikainen JyvUA VKL Mäkinen Imp 22 Pasi Aalto EliMU 20 Jaakko Tenhonen NoorUA Compactor Fiat 23 Sami Määttä MhMK 21 Janne Honkala KiikoisAS Kuljet Honkala Fiat 24 Jarmo Hoikka HeiUA 22 Juha Veikanmaa RoiUA Konev Juha pimpp! 23 Miikka Tamminen SomUA Team-Somero Fiat 24 Olli Nummelin KuhmUA Kuhmoist. 1p. 7. 5p., 9. 1p
CLS Team leas Volvo Konetyö Vallila Ford
Nuoret (23)
Klemola Jussi Tikka Jere Ketomäki Toni Alaranta Joni Mäkinen Mikko Männistö Jesse
EVK (38)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15
EVK (46)
Nuoret/naiset (21)
II Volkswagen JM 16.5.2010 Kiikoisten AS
1 2 3 4 5 6
Yleinen (84)
Naiset (9)
Koljonen Anne VesUA Lähivakuutus Fiat Sainila Mira OuMK/UA Vapari VW Kuosmanen Birgitta NilUA Kuosmanen R Fiat Leskinen Tuija LapinlAU Siilin Auto-Pekk VW
Joni-Pekka Rajala NoorUA Raskaskoneh Fiat Pasi Välimäki KauhUA Kaivuu Välimäki VW Mika Aalto RauUA Vsa- Systems fiat Tero Helenius ÄetUA HH VW Juhamatti Mattila HämUA Känki Racing VW Henry Djakonowsky NoorUA Leppijoki Fiat
Präst Glenn NNSB Ford Escort Saranpää Petri LapUA K-Huolto Volvo Raudaskoski Markku ParatMU Nivalan Kivi Toyota Grönfors Sami HvMK/UA Taksi Volvo Liikala Mikko JärvisUA SM-Cervice Peugeot Suosalo Teemu ÄhtUA Foortti Hietala Juha NNSB BMW Ahvenkoski Arto EUA Volvo Krook Tero KarstUA Kituperä Rac Ford Kantola Jose-Niko KRRMK ST Heikkilä Datsun Ekola Tero AL-Härmä Toyota Pihlajamaa Vesa LaihUA Jopen Ford Tähtinen Jani PokyUA Volvo Tenolahti Jesse LapUA Konekorjaam Toyota Tiala Juho KokUA Opel Ascona B
SPRINTTIPÖRSSI 2010
16.05.2010
Nuoret
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 17 19 20 21 22 22 24 25 26 26 28 29 1 2 6 3 4 7 5 8 9 10 11 13 12 14 14 26 16 16 18 19 20 21 21 23 24 24 27 28 Karttunen Veli-Pekka Pehkonen Toni Vuotari Mikael Vuorisalo Samuli Fält Santeri Seppälä Jori Pohjus Anssi Kiviniemi Kristian Keskiruokanen Matias Tolonen Joni Korhonen Janne Koskinen Janne Kovanen Raimo Seppänen Perttu Korvola Mika Tulla Topi Jokinen Santeri Wiman Joni Korhonen Aleksi Luhtinen Topi Lehtola Joonas Rutanen Harri Nieminen Niko-Petteri Karsikko Joona Tuomisto Henri Haapala Antti Pihlajamäki Miro Immonen Janne Marttinen V-M SuonUA KUA ParkUA KySUA ValUA ValUA KauhUA ParkUA RoiUA KajUA AnkUA HämUA KongUA AL-Kniemi PokyUA AL-Kniemi UuUA THU-T SuonUA PiekUA LaihUA SaaUA KySUA RaaUA SAU LakUA EPUA LRT AL-Kniemi 12 12 10 7 7 8 4 5 4 4 6 7 5 9 11 7 1 1 7 8 8 4 4 2 3 4 4 6 8 96 77 58 52 38 32 31 18 16 13 13 13 11 8 8 7 4 4 4 4 3 2 2 1 1 1 1 1 1 17 18 19 20 21 22 23 23 23 26 27 28 28 30 13 14 15 17 18 19 19 19 23 24 25 27 Leinonen Esa Hokkanen Paavo Tasanko Kari Sirainen Hannu Rainamo Markku Luukkonen Keijo Kauppinen Pentti Koskelo Erkki Santti Matti Koskinen Pentti Raukola Jari Hassinen Kimmo Perttula Heikki Pietikäinen Matti PaMK/UA LMM AL-Härmä K-KUA JyvUA KR-Team LMM EspUA KUA KangUA LamUA K-KUA AL-Härmä LapinlAU 2 3 2 3 2 3 1 1 1 5 1 1 1 1 13 13 12 12 10 9 8 8 8 8 7 6 6 5 53 53 57 57 57 60 60 62 62 64 64 64 67 67 69 70 71 72 72 74 75 76 76 76 79 79 79 82 82 82 82 82 82 88 88 90 90 90 93 93 93 96 96 96 99 99 49 123 43 53 46 47 49 49 53 53 53 117 58 59 61 61 63 64 65 65 65 68 68 80 70 70 70 70 70 70 76 140 77 77 77 80 80 80 84 84 84 87 87 Kylmänen Heikki Lindroth Kaj Kopalainen Marko Sääskilahti Petri Lae Juha Eklund Ari Rantanen Hannu Karrila Petri Paananen Markus Vesala Veli Seluska Janne Ahola Jonas Korpela Markus Löppönen Jani Läspä Tony Pohjus Anssi Kivimäki Antero Koskinen Anssi Miettinen Mikko Kesti Marko Kortetmaa Jari Saarinen Jussi Roivas Kimmo Ahopelto Asmo Löppönen Timo Repo Jyrki Jokinen Santeri Hakulinen Antti Hurskainen Risto Kylmälä Mika Lehmonen Henri Väänänen Mika Korhonen Janne Perälä Teemu Tuomi Marko Tolonen Matti Laakso Mikko Ranta Toni Jokinen Sami Syynimaa Jussi Hynynen Veli-Matti Goman Tommi Vitikainen Kalle Liljeström Jani Hietamäki Riku Tarasmaa Risto LakUA HyUA HämUA VMF PokyUA LakUA KMK TUA EUA HamUA KR-Team KokUA OUA K-KUA KokUA KauhUA EPUA UUA KongUA KiuUA KMK LemUA HyUA AlavUA JorMK J Äijät UuUA RUA K-KUA HamUA SuonUA TuupoMK/UA NilUA HamUA HRF KaMK TerUA EPUA LappajUA AL-Härmä Team Sj KemiUA KotkaUA LamUA NivUA LapinlAU 2 2 3 3 3 4 4 1 1 2 2 2 4 4 6 1 2 3 3 4 5 1 1 1 2 2 2 1 1 1 1 1 1 2 2 3 3 3 1 1 1 2 2 2 3 3 11 11 11 11 11 11 11 10 10 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 8 8 8 8 8 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 7 6 6 6 6 6 6 6 6
Yleinen
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 11 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 25 27 28 29 30 31 32 32 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 44 46 47 48 49 50 51 51 53 54 55 55 55 55 59 59 59 62 63 63 63 63 67 68 68 68 1 2 8 3 4 6 9 30 19 5 11 13 105 7 10 14 12 16 15 18 17 20 21 22 23 25 121 24 70 25 27 28 91 34 36 29 66 38 31 32 33 34 37 38 40 41 42 43 58 47 44 44 121 46 48 48 48 51 51 88 53 54 54 54 57 58 58 58 Särkkä Jarkko Keski-Korsu Pekka Lamminsivu Jari Hallia Tomi Mäki-Ikola Hannu Pääkkönen Mikko Erkkilä Pasi Ollikainen J-P Suokko Jarmo Kauppinen Kimmo Rytkönen Anssi Pohjola Jari Koskelo Erkki Pehkonen Jari Mansikkamäki Marko Jääskeläinen Markku Kankkunen Riku-Pekka Salonen Ari Tenho Jukka Vähämäki Jukka Karjalainen Teijo Paavilainen Petteri Rämänen Olli Könönen Ari Rytkönen Juha Kossi Henri Erkkilä Vesa Ahopelto Anssi Viero Kimmo Virkkunen Marko Lusa Juha Kuhanen Toni Huupponen Vesa Telkinen Jorma Itkonen Jani Alppirinne Markku Ollila Tarmo Paronen Marko Suvanto Markku Siekkinen Veini Hyttinen Kai Nousiainen Heikki Kinnunen Marko Kankaanpää Tomi Penttinen Mikko Nikara Jarkko Hautaniemi Mika Piirainen Olli Ylitalo Petri Mansikkamäki Aki Hirvonen Vesa Likkanen Jari Aho Juha-Pekka Rutanen Pasi Välimäki Jussi Häkkinen Ari Korhonen Jukka Kokkonen Jussi Saari Sami Lauronen Tapio Tuomisto Jari Karpiola Teemu Niemi Antti Varis Jani Tannermäki Sami Korpela Juho Väisänen Jani Lappi Esapekka Korpela Petri Sjölund Krister MhMK RaaUA HämUA MäntsMK AL-Härmä KiikoisAS NoorUA/MK LoiUA PokyUA SuonUA KemiUA VarkUA EspooUA KUA HämUA VihUA SuonUA KokeUA AnkUA KuortUA KajUA MikUA SaaUA JyvUA SuonUA NokUA NoorUA/MK AlavUA PokyUA IisUA PokyUA HAU TapUA PaMK/UA KaMK HamUA TamUA KotkaUA TUA LMM SsUA SLUA MäntUA EPUA LRT SaaUA KuortUA KajUA RaaUA HämUA K-KUA AnkUA IkaUA SaaUA TamUA MikUA NilUA KuhmoMK LapUA K-KUA SAU MäntUA RaaUA MikUA AL-AKU RaaUA AnkUA PiekUA RaaUA AL-Myrsk 11 12 8 6 9 8 6 9 6 9 7 7 4 5 7 8 4 7 10 4 4 5 3 7 3 3 4 3 6 2 3 4 4 6 9 2 5 7 2 4 2 3 3 6 6 1 2 3 3 9 1 1 3 5 1 1 1 1 2 2 2 3 4 4 4 4 6 1 1 1 89 63 53 52 47 45 44 41 39 37 36 36 34 32 30 30 28 28 27 24 23 22 21 21 20 20 19 18 18 17 17 17 17 17 17 16 16 16 15 15 14 14 13 13 13 12 12 12 12 12 11 11 11 11 10 10 10 10 10 10 10 10 10 10 10 10 10 9 9 9
JUNIORIT
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 26 28 29 30 30 30 30 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 44 44 47 48 49 49 49 49 53 53 1 3 6 2 4 5 7 8 31 27 9 10 49 11 12 38 13 14 15 16 34 17 48 18 19 20 20 123 163 22 22 22 25 25 27 29 189 30 107 32 57 33 34 34 59 37 157 39 39 39 39 43 43 Karhunen Antti Tiilikka Jari-Matti Tapojärvi Pertti Mäkisalo Teemu Nousiainen Janne Tikkanen Sami Lehikoinen Jyrki Putkinen Jari Haarala Kai Kononen Olli-Pekka Jänisoja Ville Paananen Lauri Kiimamaa Keijo Määttä Harri Heinonen Janne Karvonen Mika Könönen Harri Heikkinen Jarno Haapala Ilkka Vihavainen Tomi Hirvonsalo Jaakko Rissanen Mika Harju Juha Mustanoja Pekka Lopperi Janne Tolonen Niko Rampanen Mika Siuvatti Markus Peurala Pauli Tannermäki Ville Lehtinen Jukka Mäki-Kulmala Elmeri Uusitalo Juha Skön Teemu Svanberg Timo Kolsi Henri Tolonen Tommi Matikainen Sami Viitanen Kari Blomroos Esko Musakka Kimmo Tohmo Tommi Rytkönen Juha Liukkonen Henrik Immonen Petri Siekkinen Hannu Tuhkio Teuvo Peura Kari Juntunen Markus Turunen Jesse Miettinen Juha Therman Mattias Hirvilampi Aleksi Määttänen Urpo SuonUA AL-Härmä Ratec JaMoKe K-KUA PiekUA RautaUA MhMK ESRC VuorikMK KosSUA KongUA YlvUA KajUA ToivAUK SAU HyUA JorMK LakUA MhMK KemiUA LRT P-HUA HausUA MhMK KaMK J Äijät RaaUA HämUA AL-AKU EliMU ToivAUK RaaUA PiekUA KemiUA HamUA KajUA NokUA HoMK/UA RauUA HämUA KotkaUA SuonUA RiiUA LRT KajUA KeurUA OUA KajUA K-KUA JärvisUA RoiUA ÄhtUA TuupoMK/UA 11 6 7 7 4 9 9 4 4 7 5 6 3 6 3 4 6 4 4 2 4 5 7 3 4 2 2 3 9 2 2 2 2 3 4 4 5 6 2 4 3 5 2 3 3 3 4 5 1 1 1 1 2 2 74 58 48 41 37 37 36 35 34 32 30 28 27 25 24 23 23 22 21 20 20 20 20 19 19 18 18 18 18 17 17 17 17 17 17 16 16 16 15 15 14 14 13 13 13 13 13 13 11 11 11 11 11 11
Naiset
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 15 15 1 3 2 5 4 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 15 15 Lunden Marjo-Riitta Hämäläinen Jaana Lääti Sari Sistonen Kaisa Mänty Minna Suomalainen Katja Puonti Minna Tauriainen Marika Heikkinen Satu-Amalia Korvola Kirsi Lainpelto Mia Jouhkimo Kirsi Huovinen Merja Leinonen Marjo Ahola Minna Kaski Sirpa Karjalainen Jenni HämUA MynUA HamUA ESRC KajUA ValUA HamUA ScPalas JorMK PokyUA LievUA LRT LRT KajUA HamUA SaaUA KajUA 9 8 5 6 3 4 2 3 4 4 2 3 3 1 1 1 1 57 41 37 33 20 16 13 13 12 10 9 9 8 7 5 5 5
jatkoa Uusikaupunki-rallin tuloksiin
145 150 158 161 170 173 174 175 13 28 29 34 45 50 54 58 68 128 138 157 169 177 Petri Heinonen (Toyota Starlet) EK2 Jukka Plusisaari (Ford Escort 1600) EK1 Kimmo Oja-Nisula (Toyota Starlet) EK2 Jyrki Sorjasaari (Fiat 131 Racing) EK1 Anssi Pohjus (Honda Civic Type-R) AT 1B Tuomo Tukiainen (Toyota Corolla GT AT 1B Iiro Kokko (BMW 325i) AT 1B Miika Kortesalmi (Opel Astra GSi 16V) Lähd.j. 34 - HANAA
TULOKSIA
5 6 7 1 2 3 4 5 6 7 Simonen Nita PiekUA Mikkonen Suvi KiuUA Ruotsalainen PäiviKiuUA Viitikko Janne Hiltunen Tuomas Rytkönen Joonas Ollikainen Ilkka Kääriäinen Jari Ryhänen Jussi Moilanen Taneli Autokorjaamo Fiat Ford Lupis Rac Team VW
JOKKIS
13 14 15 16 17 18 19 20 1 2 3 1 2 3 4 5 6 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Matilainen Jukka MhMK Volvo Riissanen Tuomas JoeUA Myllyn GR Toyota Halinen Marko Juvan UA KoneJanhunen Golf Pohjolainen Eetu TCOF PP-Opel Kröger Marko KoiSavUA FIAT Hiltunen Heikki LRT Varkauden Louh VW Kosunen Jukka PuMK/UA Jukkis VW Lipponen Harri HuiUA Volvo 242 Hiltunen Tuomas LRT Varkauden Lou VW Raasu Mikko JorMK Ford Escort Viitikko Janne Juvan UA Juksu Team Volvo Koljonen Anne VesUA Lepo Sari SLUA Salmi Minna ValUA Keurulainen Minna SuonUA Lähteenmäki Niina NoorUA Simonen Nita PiekUA Lähivakuutus VW Vika&Tikki VW P.R.T. Fiat Ford Escort Aslak Racing Ford Autokorjaamo VW
EVK (34
1 2 3 4 5 6 7 8
Nuoet (11)
Nuoret (3)
Juvan UA Juksu Team Volvo LRT Koneurakointi Pösö LapinlAU 0 Promille Rac Ford LapinlAU 0 Promille Rac Opel LapinlAU Opel LapinlAU 0 Promille Rac Volvo PuMK/UA Juffi Racing VW VesUA LapinlAU SsUA LRT LRT LRT LapinlAU LapinlAU Kaj-UA NilUA KiuUA LapinlAU Mpr- Opel Saab B29 K-keikat.fi Volvo Saabikas Huliswood Toyota Koneurakointi Pösö Ford Sierra Pöljän Salama Opel Ola Service Toyota Bl Sabbath Renault Haapamäki MS Ford JJT-Team Mazda
Kari Yrjölä Joni Korhonen Kalle Yrjölä Ville Härkönen Vesa Lalu Pasi Mäkinen Harri Salonen Jari Klemettilä
LahUA LahUA LahUA MhMK AnkUA HeiUA HeiUA KSAU
Eräpolku Rac Ford Eräpolku Rac Ford Eräpolku Rac Ford Vakiometalli Toyota Isoaho Racing Volvo Opel Ascona Kadett VRC-Tojota
Naiset (8)
EVK (24)
Pehkonen Miika JorMK AH Pehkonen Opel Kauppinen Kimmo SuonUA Ford Escort Vihavainen Pauli SulMK/UA KoneJanhunen Golf Lohilahti Jukka KUA Opel Pohjolainen Eetu TCOF PP-Opel Matilainen Jukka MhMK Volvo Leva Lauri PiekUA Säiliöhuolto Opel Tuovinen Asko JorMK AJT-Opel Lohilahti Oiva KUA Ford
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12
EVK (27)
Pitkänen Mikko Tuhkanen Jarmo Kemppainen Kari Pitkänen Henri Mustonen Samuli Hiltunen Janne Mykkänen Niko Ylönen Juha-P Piirainen Olli Pirinen Niko Niskanen Jari Hyttinen Teijo
Jäähdys-JM 15.5.2010 Pohjois-Hämeen UA
Yleinen (41)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 10 12 13 14 15 16 17 18 19 20 1 2 3 4 5 6 1 2 3 4 5 6 Petteri Koski LemUA Antti Harju P-HUA Anssi Kukkonen P-HUA Mika Peltola P-HUA Matti Korpela P-HUA Jani-Markus Mattila NokUA Joni-Pekka Rajala NoorUA Risto-Matti Rautio ÄhtUA Juuso Salminen OrSUA Hannu Salo P-HUA Juha Tuomi KauhUA Juhamatti Mattila HämUA Teemu Heinonen LemUA Jari Mattila HämUA Marko Risula HyUA Seppo Vaajamäki ÄhtUA Tero Helenius ÄetUA Joni Laakso HämUA Juha Petäjä P-HUA Jarkko Uotila OrSUA Hanna Liinamaa LemUA Riikka Holma ÄetUA Anu Peltola P-HUA Jaana Ruuska VaToSUA Tuuli-Joanna Rusila ViSUA Virpi Leppänen KarstUA Sauli Saarinen Oskari Röman Jussi Saarni Harri Rutanen Jere Suni Ville Mattila OrSUA OrSUA NoorUA SaaUA SatUA HämUA Joe power Fiat VRT Fiat K-Extra Fiat SK-Hinauspalv Fiat VW KUPLA VW Kupla Raskaskoneh Fiat Nella VW Retu Racing VW VW Kupla Riston Pyöräh VW Känki Racing Fiat Kuljetus Maja VW Fiat Daltons`s Rac Fiat Fiat 850 Hp Merja Suni Fiat Pub Farmi Fiat Ford 3K Racing Fiat
7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
Mikko Rajala NoorUA Markus Kaipila HämUA Mikael Hiukkamäki PunMK Mikko Kaipila HämUA Janne Aatrakoski KokeUA Jarno Rintala KullMK Juha Pere V-SUA Marko Kettumäki OrSUA Petri Takku KokeUA Timo Kakkuri HuiUA Toni Rask L-H UA Jari Mattila HämUA Sami Koivusalo SatUA Teppo Kankare RaisUA Mika Kukkumäki VaToSUA Jarmo Meriläinen EurMK Rami Helin RauUA Veli-Matti Ollonqvist SäkUA Suvi Mäkelä HämUA Leena Vapaavuori LemUA Pauliina Kallio SatUA Merja Salonen LoiUA Kati Eeva RauUA Minna Lampinen SomUA Miia Pere V-SUA Ilona Laine LemUA Miia Virtanen RauUA Heli Tenkanen L-H UA Essi Korpela KiikoisAS Susanna Kuusisto RauUA Mari-Anne Virtanen NokUA Anu Salonen KokeUA
Raskaskoneh Fiat Vivi,Vane Jesse VW KL Mahlanen VW Arttu Saara VW VW Neste Kullaa VW Metsäkoneurak VW Retu Racing Fiat Satalukko Fiat AJA Racing VW 1.tien Autopurk Fiat Fiat Motormarket VW Auran Sinappi VW Kukku VW VM-Autotarvik Mitsu Tuiskulan KR Volvo CLS Team leas Volvo P-Kamp Lila VW Kotipizza VW Lehtonen Rac Ford Mörökölli Honda Kaskisto VW Kaskenoja Fiat Metsäkoneurak VW MT-VW Huurteiset Kupla Emilia, Vilma Volsu Sussu VW JaSu Opel Jape Racing Saab Kaakkilandia Ford
12 13 14 15
Jyrki Suomela Ville Rekola Jani Mäkelä Mikko Matilainen
KySUA LoiUA HämUA EurMK
Opel Vectra Ropatech Ford Minja-Minttu Voorti VM-Autotarvike Opel
Alucarry Touko-JM 16.5.2010 Pohjankyrön UA
Yleinen (88)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 15 17 18 19 20 1 2 3 4 5 6 1 2 3 4 5 6 Koivisto Marko KauhUA Rengasnetti Fiat Jokinen Sami LappajUA SJAP-Racing VW Leivonen Teemu PihtUA Kamu Fiat Kivimäki Juhani LappajUA Steel Fiat Hietala Sami AL-Härmä Karkki Erkki Fiat Huutoniemi Esa ÄhtUA Essi Fiat Lehtonen Petri PokyUA B-osat VW Angervisto Kimmo LappajUA Lapphuolto Fiat Rantanen Jarno AL-Härmä jm-auto.com Fiat Kivelä Mika KokUA Kanki VW Klemola Jani VetUA Klemolan Bet Fiat Hirvelä Tuomo AL-Härmä Fiat Kojola Olli LapUA Kone-Kovera Volsu Torkko Esa PokyUA Eetu&Elina Fiat Kalmukoski Tapani EUA Jokasafe Fiat From Tommy NNSB K.Raak Racing Fiat Häkkinen Henri HvMK/UA Mäkiosat Fiat Lahtinen Tommi LappajUA TLR-VW Granvik Anders NSB-86 D.M Service fiat Antila Jarmo EPUA VW Nätynki Päivi PeMK Fiat Perälä Anilla KauhUA Metallikoneist Fiat Paananen Nina PuMK/UA Auto-osix Fiat Lindskog Tina NSB-86 S.Mäkelä Ford Viitala Tanja-Maarit KauhUA Rengasnetti Fiat Sandberg Marika NSB-86 Myräjä Motors Fiat VetUA Klemolan Bet Fiat KauhUA Kauhajoen KA-h VW LapUA Team Mulli Club VW AL-Härmä AH Autopalvelu Fiat JärvisUA RN Liikenneop Fiat HoMK/UA Parkanon Betoni VW
Naiset (21)
Jyrängön Kuohut 15.5.2010 Heinolan UA
Yleinen (57)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 1 2 3 4 5 6 7 8 Marko Sinisalo LuSMU Jarno Vehmas HeiUA Heikki Tiitinen HyUA Heli Lindroos PihtUA Mika Kukkumäki VaToSUA Tomi Pulkkinen SuonUA Kalle Yrjölä LahUA Tomi Anttila HeiUA Jussi Metsä-Vähälä VääUA Jari Kuukka ValUA Mika Salonen HeiUA Antti Leino HeiUA Kalevi Wallden LuSMU Tatu Liukkonen HeiUA Tero Kankaanpää LuPäSUA Joni Korhonen LahUA Keijo Lehtinen HeiUA Marko Näremaa ValUA Oscar Selander PoSUA Jani Laitinen MhMK Outi Kurki Janne Kukkumäki Heli Lindroos Elina Kurki Aleksi Niininen Tiina Kulmala Juuso Alanoja Minna Ulmala HyUA VaToSUA PihtUA AnkUA UuUA HämUA Päij-HUA HeiUA Honda KP-kaivin Fiat HOT.T Konepaja VW Kukku VW PCM Technol Fiat Eräpolku Rac Ford Amin Paja VW Kiveriön Auto-os VW VW Kupla HOTVI VW KP Kaivin VW Maalari-hippu vw Ford K.Kankaanpää Ford Eräpolku Rac Ford Heinolan Leka VW Moniasennus Ford OS Racing Ford RT Rac Team Fiat Rytkösen Volkkari Kukku VW Konepaja VW VW Kupla AN-Muuraus opel VW Kukku VW Selänkylä Rac VW
Naiset (16)
KIINTEISTÖHUOLTO RYTKÖNEN JM - 15.5.2010 Lapinlahden AU
Yleinen (69)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 1 2 3 4 Koljonen Timo Simonen Miko Kurikka Esa Leskinen Pekka Kaikko Eerik Halonen Janne Savolainen Mika Väisänen Juho Kauppinen Ville Siekkinen Petri Mykkänen Jari Kankaanpää Tero Pitkänen Henri Kuosmanen Jussi Mykkänen Riku VesUA Moisio Forest Fiat PiekUA Autokorjaamo Fiat OuMK/UA Raahen Autotar VW LapinlAU Siilin Auto-P Ford TTR Volvo VesUA Timanttiteam Fiat KUA Timanttiteam Fiat PuMK/UA Taksi Hiltunen VW PihtUA X-Racing Team Fiat PiekUA Sorvaam Seppo Fiat LapinlAU Siilin Auto-Pekk VW ReiUA Wallius Hitsaus Fiat LRT Saabikas NilUA Kuosmanen R Fiat LapinlAU Taspro Volvo
Naiset (10)
Nuoret (9)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 Retu Racing VW 10 Dalton´s Racing Fiat 11 Raskaskoneh Fiat 12 Ariterm Mazda 13 Hp Merja Suni Fiat 14 Fiat Mikanauto.fi VW Joe power Fiat SK-Hinauspalvel Fiat AR-auto VW Pojat Racing Opel Puskuripimut BMW 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11
Nuoret (20)
Jere Suni SatUA Hp Merja Suni Pösö Sauli Saarinen OrSUA Retu Racing Fiat Niko-Matti Salminen UFFK Corsa Markus Mäkitalo ÄetUA MM Rac Team Fiat Jussi Saarni NoorUA Raskaskonehuol VW Sami Talvitie AUA VW Kupla Oskari Röman OrSUA VW Rami Lehtonen SatUA Lehtonen Rac VW Jaakko Lähteenmäki ParkUA Motormarket VW Lauri Aulin ATAK/UA Nissan BX Evo 3 Janne Kukkumäki VaToSUA Kukku VW Ville Mattila HämUA Fiat Jani Välimäki KauhUA Kaivuu välimäki VW Niko Vainio KySUA VW Kupla Antti Niemi TamUA Rauno Väyrynen NokUA Rami Helin RauUA Petri Peltomäki KullMK Miika Välimäki OrSUA Erik Haavisto ÄetUA Jarno Järvi NokUA Juha Lähteenmäki KokeUA Mika Jalava ATAK/UA Veli-Matti Ollonqvist SäkUA Joonas Ilomäki HämUA Pirkan MS-k Datsun Amdix Opel Tuiskulan KR Volvo Willeracing Ford Kojootti Rac Mazda Ford Jape Racing saab JL Rekkam Toyota Pösökö. Mikko Kauppinen (BMW M3) Harri Ruokonen (Toyota Corolla GT) Hannu Mattila (Toyota Starlet9 Petri Kumpulainen (Toyota Corolla GT) Samuli Kolehmainen (Honda Civic) Kai Mäkelä (Toyota Corolla GT) Henri Juhola (Toyota Starlet) Pasi Paussu (Opel Astra GSi 16V) Jari-Matti Tiilikka (Ford Escort RS 2000) Aki Horttanainen (Volvo 240) Joni Tuori (Honda Civic 1.6 Vti) Minna Lindroos (Honda Civic Type-R) Mika Takaluoma (VW 17 Golf GTI) Petri Lehtisalo (Ford Escort RS 2000) Laturin remmi Moottori Kone Moottori Ulosajo Tekninen vika Ei lähtenyt Ei lähtenyt Ei lähtenyt Ei lähtenyt Ei lähtenyt Ei lähtenyt Ei lähtenyt Ei lähtenyt Ei lähtenyt Ei lähtenyt Ei lähtenyt Ei lähtenyt Ei lähtenyt Ei lähtenyt
seniorit
1 2 3 4 5 5 7 8 9 10 11 12 13 14 15 15 1 19 2 5 3 3 10 6 7 8 9 25 10 12 16 27 Tuomela Leif Hietala Harri Volanen Eero Roivainen Kari Jaakkola Antti Mäkinen Asko Nieminen Harry Paavilainen Olli Gustafsson Oiva Huovinen Osmo Varis Pentti Hallia Keijo Kukkasniemi Seppo Kallasaari Arto Kossi Hannu Keski-Korsu Risto EPUA ESRC Päij-HUA NilUA OUA J Äijät KajUA MikUA VarkUA LRT ImUA KesUA OrSUA SuonUA NokUA RaaUA 9 4 5 5 3 3 4 2 4 3 4 2 3 2 3 3 56 35 33 32 22 22 21 17 17 16 16 15 15 14 14 14
Ei lähteneet
Vuosikerran tilaajalle ilmoitus on maksuton. 017-554 2972
Nyt myös noutomyymälä Helsingin Herttoniemessä!
49
alk.
149
www.EKGRACING.com
KEITELEEN KONE OY. P. Tekstissä voi olla korkeintaan 160 merkkiä.
Olen tilaaja
MYYDÄÄN AUTOJA
HONDA CIVIC TYPE R
Aaltonen Motorsport/Printsport tekemä. ym., 2xrenkaat sekä vetokoukku Hp12500. Myydään lopettamisen takia halvalla. vsk 21.5.2010 ISSN 1235-0524
P. Kymmeniä tuhansia vaihtoehtoja. www.osamyyntiaf.fi
KÄYTETYT VARAOSAT
VW VIRITYS JA VAKIO-OSIA
Fiat - Golf - Kupla kaikki moottorin laakerit Männät Golf - Kupla, syl.kannet-putkisrj. MARKETTI
HANAA - 35
- myy - osta - vaihda - vuokraa Marketti
Myydään Ostetaan Muu
Nimi ja paikkakunta
Hanaa 8/2010 - 11.6. 050 548 1587.
Myydään nopea ja hyvä VW Polo 1,4 rA rallin Trophy luokkaan
OSIA
Volvo 4.88-1030 ajamaton perävälitys 215, käytetty BMW325/M3 25% kitkalukko 300. 0440 494504/ Pasi Laaksomaa
Tuhti paketti pohjois-suomalaista moottoriurheilua:
RACEWAY MEDIA | TERO LYTTINEN
Älä tyydy vähempään.
Kilpa-akut
www.spoori.net
MOOTTORIURHEILUN KUVAKAUPPA www.spoori.net/kuvakauppa
puh. Peltiosia - kytkinosia - vetoaks.s.kumeja termostaatteja myös muihin automerkkeihin
Turuntie 2 D, 00370 HELSINKI (ST1 lähellä) P+fax (09) 56 123 54 tai 0400 70 44 70
OSAMYYNTI AF
Leppävirta P. Kuvallinen ilmoitus on aina maksullinen.
Hanaa on tarkoitettu vain yksityisille ilmoittajille (ei siis yrityksille eikä yrittäjille). Tee tarjous! P. Jos Sinulla on jotain myytävää, ostettavaa, vaihdettavaa, vuokrattavaa, toimi seuraavasti: Parhammin, edullisimmin ja nopeimmin toimit, kun täytät ilmoituksen netissä www.hanaa.fi/ilmoitukset. Engle nokat - nostajat - ohj. Paljon erilaisia männänrenk. Tiedustelut 0400 892 826/Juha Salo
Helposti ja edullisesti. - ventt.jouset Seetit-ventt. Ilmoitukset 7.6. (1 ilmoitus/tilaaja/lehti). 1998, ajettu 370000km, rekisteröity 1+6, tavaratilassa työkaluhyllyt, laatikostot, rengasteline,vesisäiliö pohjan alla ym. mennessä.
Postita lomake ja mikäli et ole lehden tilaaja, myös ilmoitusmaksu 5euroa, osoitteella HANAA KUSTANNUS Oy, PL 40, 12701 LOPPI. Uusi 200 vauhtipyörä - Brosol kaasuttimet Imusarjat - tiivisteet - bensa- ja öljypumput Kytkinlevyt - asetelmat - vaihteiston osia Paljon vakio VW-osia, erilaisia iskunvaim. Toyota 4AGE20v kilpanokka-akselit. 045 1380 466 (Somero).
No 7/2010 19. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
Kisaosat edullisesti ja helposti suoraan netistä !
K&N vapaavirtaus Wilwood ilmansuodattimet jarrupääsylinterit Hydraulinen käsijarru
Mercedes-Benz 614 vario
Vm. Merkitse myös paikkakunta. Voi käyttää myös oheista lomaketta tai pelkästään paperia, niin ei tarvitse pilkkoa lehteä
Muistathan,että sammutusjärjelmä on huollettava 2 vuoden väliajoin, näin varmistat sammutusjärjestelmäsi moitteettoman toiminnan.
Euroracing Lahelantie 7, 04300 Tuusula puh. Kesälauantait suljettu 30.4.-31.8.
Laukaisumekanismiksi voit valita sähköisen tai mekaanisen version.
www.euroracing.fi. 09-274 4460, fax. Lauantaisin palvelemme klo 10.00-13.00. 09-2744 4666 e-mail info@euroracing.fi Arkisin EuroRacing on avoinna klo 10.00-18.00. Ja hinnathan kannattaa kysyä ...
Ohjauspyörät ja pikalukot
FIA hyväksytyt kilpaistuimet
Turvatankit
Kello karttureille
Trippimittarit - 3 eri mallia
G78D
Hans niskatuet
Turvakaaret
6 - piste turvavyöt
Sammutusjärjestelmä
Sparco ajopuvut
Tekstiilit
Citroen C2R2 kilpaosat, osakitit ja valmiit autot
Kynäkamerat
Kilpabensiini
Liittimet ja letkut
Tankkausliittimet
Polttoainepumput
Polttoainepumput
Kilpavanteet, paljon kokoja
Kytkimet kilpakäyttöön
Vanteet
Nokka-akselit
Alustan puslat
«Uutuus
Toimitamme laadukkaat FIA hyväksytyt Lifeline sammutusjärjestelmät, joita valmistetaan niin alumiini- kuin teräspulloilla.
EuroRacing on myös FIA:n sertifioima huoltopaikka Lifeline ja Sparco sammutusjärjestelmille