9/2011 - 1.7.2011 4,00 - 20.vsk
Rallicross-kiertue kävi itärajalla
Kuva Jani Karjalainen
Uusia nimiä kärjessä
Jokkisharrastajat valmiita SM-taistoon
Kuva Kare Asp
Papat vauhdissa Honkajoella
www.saukkolanek.fi
Kuva Toni Ollikainen
2 - HANAA
- Pidon puute tuntui olevan ongelma. - Keskityn siihen, että yritän ajaa jokaisesta kisasta mahdollisimman paljon MM-pisteitä tallille. Toisena kisapäivänä, hän menetti aikaa kärkiautona ja voittotaistelu päättyi sitten alatukivarren rikkoutumiseen tuomaan keskeytykseen. Argentiinassa Hirvosella oli hieman onneakin mukana. - Näyttää siltä, että syheröissä me olemme nopeampia, mutta he ovat parempia nopeilla teillä, Hirvosen kartturi Jarmo Lehtinen säesti. Jos voin auttaa Mikkoa jollakin tapaa MM-taistelussa, teen sen. Sen voisi kuvitella tyydyttävän ammattikuljettajaakin, mutta MM-sarjassa toisena olevaa Mikko Hirvosta kauden ensimmäinen puolisko uudella Ford Fiestalla ei tyydytä.
- Viimeisenä päivänä, kun otin todella isoja riskejä sain ajettua hyvin eroa Loebiin kiinni, mutta sitä vauhtia ei olisi ollut mahdollista ajaa kaikki kolmea kisapäivää, Hirvonen totesi Akropolis-rallin kolmannen sijan jälkeen. Sille ei voinut oikein mitään. Kaksikon mukaan heinäkuun lopun Neste Rallia ajatellen tilanne ei ole huolestuttava. Eikä podiuminkaan näköaloissa ole moitittavaa.
Seitsemän MM-rallia ja viisi palkintosijaa. -Neljättä voittoa toki haetaan, mutta kotikisakaan ei poista sitä ongelmaa, että kilpailijamme suorituskyky on keväällä toteutettujen uusien luokituksien jälkeen todella hyvällä tasolla. Tätä pitää miettiä, Hirvonen summasi. MM-sarjassa neljänneksi hiipunut Latvala on jo valmis unohtamaan kuljettajien MM-tittelin ja keskittymään tallien mestaruussarjaan. Nyt vauhti ei tahtonut riittää Citroenillä voittoon ajaneille Sebastien Ogierille ja Sebastien Loebille. Kreikan Akropolis-rallissa kuten Sardiniassa ja Argentiinassa, Latvala ajoi loistovauhtia, mutta vastoinkäymiset veivät edellytykset tuloksen tekoon. Kiire meille tulee Jyväskylässäkin, Hänninen viittasi Tänakin johtaman Ford-rintaman vauhtiin.
Kuva: Red Bull
Täpärät tappiot nyppivät
Loebin kakkossija Kreikassa repi hänen MM-johtonsa 17 pisteeseen. - Vauhti on kunnossa, mutta harmittaa, kun ei pääse tekemään sellaista tulosta johon olisi edellytyksiä, Latvala totesi. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
Tilaa Hanaa!
www.hanaa.fi. Latvala jatkoi kisaa superrallisäännön avulla ja sijoittui seitsemänneksi. - Tässä on hyvää aikaa valmistautua siihen kisaan. Argentiinassa Latvala tykitti kisan alussa pohja-aikoja. Luonnollisesti Jyväskylässä taistelen itse voitosta kaikin voimin, Latvala sanoo. Argentiinassa ja Kreikassa kiusaksi tulivat tekniset murheet. Voitollaan Hänninen nousi S2000-luokan MM-johtoon. Sittemmin Sardinian rallissa voittojahdin katkaisi kartturin virhe nuotinluvussa. Hirvoselle voitto Loebistä Jyväskylässä olisi tärkeää paitsi MM- taistelun kiristämisen kannalta myös siksi, että viime aikojen täpärät tappiot alkavat pikku hiljaa nyppiä. - Kieltämättä niukat tappiot alkavat jo riittää, Hirvonen harmitteli. Siellä ajetaan voitosta, vaikkei se helppoa tule olemaan, Hirvonen sanoo.
Latvalaa lohduttivat vain viisi pohja-aikaa kisan 18 erikoiskokeella. Ei vaikka lähtöpaikka oli koko ajan parempi Loebiin nähden. Jäätiin selvästi ylämäkiosuuksilla ja saatiin kiinni alamäissä. Argentiinassa ennen Kreikkaa Hirvonen jäi 2,4 sekunnilla toiseksi ennen Loebiä ja Akropolis-rallissa Loeb vei kakkossijan kolmanneksi ajaneen Hirvosen edestä kolmella sekunnilla. Hännisen seuraava haaste on neljäs perättäinen voitto S2000-luokassa kotimaisessa MM-rallissa. Kakkossija varmistui rallin viimeisenä päivänä, kun Sebastien Ogier ajoi ulos ja hiipui ohjauksentehostimen rikkoutumisen takia kolmanneksi. - Suurin ongelma minulle oli oma ajo asvaltilla. Sen lisäksi hän johtaa myös rallin IRC-sarjaa. Kun erikoiskokeillaoli sekaisin soraa ja asvalttia, tein virheen ja yritin liikaa asvalttiosuuksilla ja se näkyi ekajoissa, Hirvonen totesi.
Epäonni kiusaa Latvalaa
Fordin Jari-Matti Latvala toivoo kotikisan katkaisevan häneltä epäonnisten kisojen sarjan. Kauden neljässä ensimmäisessä kilpailussaan hän ajoi kolmen parhaan joukkoon. UUTISIA
Kuva: www.rallypics.com/ford
HANAA - 3
Tekstikaivos
Jarmo Lehti sen k olu
Hirvonen ja Latvala voittotaistoon Jyväskylässä
mni s ivulla 16
Kreikan MM-ralli ajetaan nykyisin Loutrakin maisemissa. Kreikan karuilla sorateillä Ford on viime vuosina tavannut menestyä. Ogierin voiton taas pohjusti rohkea lähtöpaikalla taktikointi. Ei ollut tuuria, Latvala muisteli tukivarren pettämistä.
Hänninen kärjessä kahdessa sarjassa
Skodan Juho Hänninen korjasi vaivatta S2000-luokan Kreikan Akropolis- rallissa, kun Viron Ott Tänak ajoi ulos rallin johdosta heti alussa. - Kun erikoiskokeita ajetaan toista kertaa, sieltä nousee kiveä tien pinnalle. Kreikan kivikoissa voimansiirtovika, turbon rikkoutuminen ja kallistuksenvakaajan pettäminen pudottivat hänet yhdeksänneksi.
Juho Hänninen johti Akropolis-rallin jälkeen sekä Superien MM-sarjaa että IRC:tä
Tilaa HANAA ja voita VIP-lippu Seinäjoen Vauhtiajoihin !
Kaikkien, joilla on tilaus voimassa 6.7.2011 (uudet ja vanhat tilaajat) kesken arvotaan kaksi kahden lipun VIP-pakettia (Silver) Seinäjoen Vauhtiajoihin! Tilaa heti oma lehtesi www.hanaa.fi , niin olet mukana arvonnassa.
Älä tyydy vähempään.
puh
Kansainvälinen rallicross-tarjonta liikkuu nyt Norjan-Ruotsin akselilla. (019) 441 111, fax (019) 441 222 postiosoite PL 40, 12701 LOPPI Tilauksiin liittyvät asiat: 0400 490 812 Kare Asp Puh. Toisaalta, ovathan nämä samat autot kiertäneet Akropolis-rallin historic-kisoja, eikä sielläkään kilpailijoita hemmotella tasaisilla tien pinnoilla. Olen, sattuneesta syystä, kiertänyt kaikki rallicrossin SMosakilpailut. Hänen kokemuksensa jokkiskisoista rajoittuvat kahteen keskeytykseen. Tuskin kukaan uskoi, että ensikertalainen EM-tasolla ja noviisi etuvetoisen ratissa nousee heti podiumille. (019) 441 111, fax (019) 762 600 0400 484 212 tai 0500 484 212
AS-Gruppo, JX-Foto, Aki Rask, Jarmo Leväsluoto, Tero Lyttinen, Toni Ollikainen, Vesa Rauhala, Jarno Saari, Antero Sirviö, Helena Sydänmetsä, Juha Tolsa, Tarja Varho
SUOMALAINEN AUTOURHEILULEHTI
20.vuosikerta
L
H H
ANAA-lehti on poliittisesti sitoutumaton ja riippumaton autourheilulehti. ANAA-lehti kertoo Suomessa ajettavista autourheilukilpailuista, alan harrastajista ja muista tapahtumista, säännöistä sekä muista ajankohtaisista asioista.
ehti ilmestyy vuonna 2011 (force major) 17 kertaa seuraavasti: 14.01, 04.02, 25.02, 18.03, 08.04, 29.04, 20.05, 10.06, 01.07, 22.07, 12.08, 02.09, 23.09, 14.10, 04.11, 25.11 ja 16.12.
K T
estotilaushinta suoraan kustantajalta on 45,00 euroa, määräaikaistilaus 52,00 euroa/vuosi 1.5.2011 alkaen. Nyt tarjotaan eräillä erikoiskokeilla nähtävää täyslaidallinen, mutta vastapainona on epäily siitä, miten tiet kestävät ja erityisesti miten vanhat hienot autot kestävät. Mutta ei nosteta käsiä pystyyn, ei vaan yritetään, yritetään ja yritetään. Saa nähdä, miten käy.
Vilppulantie 211 - 41370 KUUSA puh. Eikä unohdeta Toomas Heikkistäkään, jolla ilmanpaineen jumalattaret tekevät inhoittavia temppuja renkaiden suhteen A-finaaleissa. Kun tämä laji nyt tuli mainittua, on ihan pakko tuoda esiin myös nuori herra Leppihalme. Lehti on erittäinkin riippuvainen Sinusta lukijamme ja ilmoittajamme. Vaan näin kävi! Eikun onnitteluja sinne Parkanon suuntaan. Mukana on myös muutama Mini, automalli joka kuuluu "Jyskälän " historiaan kuin mansikat kesään. Kun lisäksi valtaosa rallicrossin EM-sarjaa ajavista kuljettajista on turskien maasta kotoisin, voi Kouvolaa sarjan osakilpailuksi esittävillä olla hiukan keinot vähissä. Rata-alue on hieno, tyylikäs ja öljykruunuja on pantu radan kunnostamiseen todella paljon. Ainakin nimellisesti tasavertaista kalustoa kun on nyt yllättävän paljon liikkeellä. Toisaalta hyvä, toisaalta sääli, että nämä kaksi kilpailua ovat löytäneet toisensa. Lähipäivinä tiedämme jo vähän siitä, mikä on ensi vuoden EM-kisojen sapluuna. 0500 183 086, www.jmstechnic.fi, juho.moisio@jmstechnic.fi LAADUKASTA KILPA-AUTOJEN KORI- JA TURVAKAARIVALMISTUSTA!
Kun haluat parantaa autosi ajo-ominaisuuksia, turvallisuutta ja ulkonäköä!
KONI FSD, STR.T, Special, Sport, Classic ja Heavy Track ISKUNVAIMENTAJAT Sport kit ja Coil-over kit ALUSTASARJAT KONI Sport JOUSISARJAT MYYNTI & ASENNUS ma-pe klo 7.30-16.30
www.pl-center.com
Älä tyydy vähempään.
0207 181 680
HANS
Stand21 RS2
puh. Toinen oman mielenkiintoni kohde on liki naapurin poika, ralliautoilun ja sprintin puolelta tuttu Joonas K. (019) 441 111, 0500 490 812 ilmoitukset@hanaa.fi. Niinpä mukana on kolme kolminkertaista mestaria, joista varmaankin kaikki miettivät miltä tuntuisi olla lajin ensimmäinen nelinkertainen mestari. Lippikset, pipot, takit, paidat, hupparit, BRODEERAUKSET! Pyydä ! tarjous Kysy Kuoppamäentie 10 33800 Tampere lisää! myynti@veku.net www.veku.net
(03) 223 9910
Uusia kuvioita ja kasvoja
Juuri päättynyt Neste Oil Rally Finlandin ilmoittautuminen osoitti, että kaluston vaihto hiukan pienempiin ja halvempiin WRC-autoihin taisi olla oikeaan osunut päätös. Toki Minitkin ovat noista ajoista kasvaneet niin kooltaan kuin teholtaan, mutta sittenkin.
Palvelemme sinua laajalti moottoriurheilun osa-alueilla!
Maahantuojan valtuutettu Ralliautot-Moottorikelkat Mönkkärit- Moottoripyörät
Lähetä iskarit huoltoon pea meille. Kun edellä ovat ajaneet nelivetoiset tehopyssyt, ovat urat ja irtokivet varmasti eri sfääreissä kuin viime vuonna. Ainakin Kiteen kilpailu tasoitti mukavasti pistetilanteita, mikä on ihan hyvä tässä vaiheessa. Norjan kisasta kuullut kommentit ovat ylistäviä. Sen voi aloittaa mistä numerosta tahansa, ei kuitenkaan takautuvasti.
Avustajat
Painopaikka
Suomen Lehtiyhtymä ISSN 1235-0524 2011
Ilmoitusmyynti sivunvalmistus
LST-Media Oy/Jorma Mikkola Puh. Tulevan viikonvaihteen suurin autourheilutapahtuma Suomessa on Hyvinkäällä ajettava jokamiesluokan SM-kilpailu. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
Seurataan kiinnostuksella. 4 - HANAA
Ajovarusteita kaikkeen autourheiluun!
Ajopuvut, mittatilauspuvut, pukujen korjaukset, brodeeraukset, alusasut, kypärät, kengät, hansit, hanskat, kartanlukijan varusteet, karting ajovarusteet...
Karen kynästä
Laaja valikoima autourheilutuotteita ja asusteita!
Contour HD-kamerat, Brisk kisatulpat, Innova Motorsport ym... Osa kun kokee hyväksi sen, että radat eivät todellakaan ole samanlaisia. SM-taisto kiinnostaa myös uusia kuljettajia. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
NISKATUKI
520:-
AUTOURHEILU VARUSTEET
w w w.vauhti pi st e.f i
Kuormakatu 17, Turku info@vauhtipiste.fi
DYNOMITTAUKSET kotitallillasi - JM autot - Traktorit, PTO mittauksena
OPTIMOINNIT Kaikkiin ajoneuvoihin ja koneisiin kotimaisilla ohjelmilla vuodesta 1988
Soittamalla lisätietoja palveluista: 040 839 4814 Riihimäki nettisivut tehonlisäysohjelmat: www.karala.fi www.ommekaniikka.fi avataan kesällä pentti@ommekaniikka.fi
Älä tyydy vähempään.
silikoniletkut
puh. Pärjäillään!
www.spoori.net
MOOTTORIURHEILUN KUVAKAUPPA www.spoori.net/kuvakauppa
Kare Asp
Lehden kustantaja käyntiosoite Hanaa Kustannus Oy, toimitus@hanaa.fi Kauppatie 4, 12700 LOPPI Puh. Viimeksi tuli käytyä Kiteellä ja edessä on matka Kauhajoelle. Toivottavasti kotimaisten kilpailijoiden taholta menee ulkomaille viestiä siitä, että ihan tasaista tienpintaa ei ehkä nytkään ole tarjolla... Pohjoismaiden ulkopuolelle Eurooppaan postituslisä on 26.
Päätoimittaja
ilaus käsittäää, ellei toisin kampanjan yhteydessä mainita, aina 17 numeroa. Norjassa ajettiin rallycross in Hell ja Ruotsissa mennään legendaariselle Höljesin radalle. Noalvelu
p
Huollot kaikkiin iskunvaimentimiin!
Samaan aikaan NORF:in kanssa ajetaan myös Historic EMkilpailu. Saa nähdä, miten huippu-urheilijan raudanluja psyyke toimii tässä lajissa. Nyt, kun kisa oli lähellä, innostui kaveri tekemään oman ajokin ja lähtemään kokeilemaan tosissaan tätäkin lajia. Pesäpallon legenda Simo Eerikäinen on houkuteltu terhakkaan Volkkarin rattiin. Mielenkiinnolla olen seurannut kahden kokeneen urheilijan ensi askelia JMharrastuksen parissa. Vaikka osanottajamäärissä täälläkin on havaittavissa pientä pudotusta, ei tasossa sitä huomaa. Vaikka kaikki kilpailijat, etenkään heidän mentorinsa, eivät pitäneet Kiteen radasta, on kuultu toisenlaisiakin mielipiteitä. Ehkä jo Höljesissä tulee se täysosuma
Klo 13:00 Utajärvi Jaakonmylly. kello 12 käynnistyvään kisaan lähti 86 kilpailijaa.
Happy Beach Asfalttisprint 9.7.
Viimeksi vuonna 2008 kisattu suosittu Happy Beach Asfalttisprint ajetaan Vaalan Säräisniemellä tänä kesänä lauantaina 9.7. Kisa ajetaan sunnuntaina 3.7. Pohjois-Hämeen UA:n Antti Harju ja Noormarkun MK/UA:n JoniPekka Rajala ovat ottaneet kumpikin kolme titteliä 2000-luvulla. Aikataulu: Klo 12:00 Oulun Torinranta kirjaston edestä. Oulun suunnasta paikalle on järjestetty myös linja-autokuljetus, joten matkaan ei välttämättä tarvitse lähteä omalla pirssillä. Klo 20:00 Paluu takaisin samaa reittiä. Jokamiesluokan SM-kilpailu järjestetään nyt jo 33. Kaikilla näistä kolmesta on myös lukuisia SM-kultamitaleita joukkuekilpailuista eli liigasta. Ilmoittautuminen päättyy 3.7. jatkuu sivulla 7. Ratana on tuttu laiturilta starttaava ja Happy Beachin lomakeskuksessa risteilevä haastava asfalttitie. kerran. Tunnetusti hyvät palkinnot! Monako on yllättävän lähellä!
Lisätiedot: Martti Lehtinen 040 541 5959. Kuuluttajana legendaarinen Tero Sulkakoski. Mattila on viime vuoden rallicrossin SM-kultamitalimies, Rajala johtaa tämän vuoden SRCsarjaa kolmen osakilpailun jälkeen. Mukaan kisaan ilmoittautui kaikkiaan 68 kilpailijaa. Kilpailijoiden kesken arvotaan laadukas työkaluvaunu työkaluilla ja Euro-Lock tuotepaketilla varustettuna arvoltaan lähes 2000 euroa. Ilmoita nimesi, sähköpostiosoite ja puhelinnumerosi. Menestystä tällä kolmikolla siis riittää. Lisätiedot kisasta: Kilpailunjohtaja Petri Kurimus, puh 040 7087 195, sihteeri Anu Puhakka, puh 041 5069 215, anu.puhakka@luukku.com ja www.rokuanraketit.fi.
Jokamiesluokan SM-mitalit ratkaistaan Hyvinkäällä
Jokamiesluokan kärkinimet kautta Suomen kohtaavat lauantaina ja sunnuntaina Hyvinkäällä. Hinta yht. kello 12 alkaen.
Simetek-sprintti kaasutellaan Nilsiässä
Nilsiässä katsotaan puolestaan, kuka osaa ajaa "issoo ja kovvoo". alkaen klo 15. Eikä ole matkustaminen hinnasta kiinni, sillä kyydille kertyy hintaa ainoastaan kolme euroa. Mukana kilpailussa on kolme kolminkertaista SM-voittajaa. Kisan järjestäjä Rokuan Raketit odottaa paikalle jälleen tuhansittain katsojia. Kuljetukseen mahtuu 200 nopeinta mukaan. Kaikkiaan mukaan ilmoittautui 260 kilpailijaa, autovalikoimaa löytyy perinteistä kuplavolkkarista isoon Mersuun. Ilmoittaudu bussikuljetukseen viim. Ja pinta sitä suomalaista soratietä. Maksu bussiin. Mukaan 3.7. Musiikkipuolesta tapahtumassa vastaa rokkia ja iskelmää soittava Route 22-bändi. Mutta myös muut kilpailijat ovat valmiita ottamaan tavoitellun SM-tittelin. 15 sisältäen pääsylipun (12). Tervetuloa ! Sastamalan Autourheilijat ry.
Hä
n sä eine ärmäs int Per jo Alah ya jyyl
uks
XI la 9.7a.n2kaan m X
Kal a k mon
ar (Ha
Ä0J11 kloo1o3ttorirad XH
ie 4 ent 31)
A JO a YLY.00 alll Y
Ajojärjestys: EVK, Nuoret, Naiset ja Yleinen Liput: 8
Ilmoittautuminen päättyy 4.7.2011 klo 23.58 KITI -kisapalvelu Ilmoittautumismaksu 25 / luokka Yhteyshenkilö Ari Riipinen 0400 155 029 Tervetuloa Pieksämäelle Paltasen Autourheilukeskukseen!
Pieksämäen UA
Tervetuloa Häjyjen maisemiin! www.autoliitto.fi/harma
Sprinttiä Jalasjärvellä
Jalasjärvellä ajettavan rallisprintin teemana on katsoa, kenellä "käret on samaa paria": Reitin pituus on 4700 metriä, josta lähdön sata metriä asfalttia ja loput soraa. pe 8.7. Heistä Hämeenkyrön Juha-Pekka Mattila otti ensimmäisen mestaruutensa jo vuonna 1989. kyyti.raketit@gmail.com. Reitin pituus on 4400 metriä. Klo 12:40 Muhoksen Neste. KILPAILUJA
HANAA - 5
JM Paltanen 9.7.2011 klo 11.00
alue 4 alemestaruusosakilpailu EVK sarjan osakilpailu luokat nuoret, naiset, yleinen sekä luokat vetotapa vapaa nuoret, naiset, yleinen
MONAKO GP-jm
su 10.7.2011 klo 11
Ajettavat luokat: Nuoret, naiset, EVK ja yleinen
klo kimm 1 o.tur 5-20) kki@ nett i
www.pellon-moottorikerho.fi ,, ,, Kopsakka kolmekymppinen Vietämme juhlia työn merkeissä! Tulkaa tekki, mekki menemä!
Suonenjoki-JM la 27.8.2011
Suonenjoen Urheiluautoilijat ry. klo 11.00 Kolme päivää Varikko Kolme päivää ja varikko 8 8 10 25 20 40
Perinteisesti hyvät palkinnot
,, Miksi lähteä kauemmas kalaan, kun hyvät kalavedet ovat lähempänäkin. klo 18.05 mennessä Liput 8, (alle 12v ilmasix vanhempien seurassa) Tervetuloa kilpailemaan, viihtymään ja katsomaan Suonenjoelle!
Lisät i Kimm edot: 0400 o Turkk i (mie 762 310 l. klo 11.00 Su 17.7. ,,
vanha suonenjokinen jokkissananlasku
Ajettavat luokat: EVK, yleinen, nuoret ja naiset (nu/na limittäin) tämä myös ajojärjestys Ilmoittautuminen: Kitiin 11.7. POIKKINAINTIAJOT 15.-17.7.2011
Pe 15.7. klo 15.00 La 16.7. 6 -HANAA
KILPAILUJA
La 16.7.2011 klo 11.00 Suonenjoen RC-radalla
25
Pääsylippu on hinnoiteltu viitosen arvoiseksi. Kisa ajetaan SoMuRalla, Salkolantie 571 Somerniemi. 2011 Alahärmässä, Kalmookankaan moottoriradalla alkaen kello 13. Yhteyshenkilö on Arto Riipinen 0400- 155 029.
Inkeroisten Maastoajo lähestyy taas
Jo 46. sähköä pystytä toimittamaan. Ilmoittautua pitää Kiti-järjestelmän kautta viimeistään tiistaina 5.7. Lisää kertoo Heli Hietala 050- 343 4154. Järjestävän seuran, Hyvinkään UA:n kilpailijoita on mukana reilut 20. kerran ajettava Inkeroisten Maastoajo päästellään Kouvolan Inkeroisissa, Pikkusuon moottoriradalla. Ja järjestäjänä on Someron UA.
Varaudu syksyn kisoihin hyvän sään aikana
Kardaanikunkku on taas ovella
Jokkiskansa vaeltaa taas Tampereen Kaanaaseen. Luokat ovat ajojärjestyksessä EVK, yhdistetyt naiset ja nuoret sekä lopuksi yleinen. Siinä juhlan aihetta, juhlan pellolaiset järjestävät radalla kisan merkeissä 15.-17.7. Toki "IsoKello" ajaa autoa työkseen, mutta vauhti on hiukan toista kuin Hyvinkään Vauhtipuistossa 2.-3.7. OMP ajohanskat alk.
189 55
275
Toni Gardemeister - 045 279 8080 tai 050 599 2121. kello 18.05 mennessä.
Tilaa numerosta 040-586 6189
-Edullisia sekä harvinaisia pienoismalleja! -Audi Quattro, Opel Ascona 400, Toyota Corolla (kesäpöytä), harvinaisia Galantteja, Fiat 131 (Alen), useita Ford Escortteja ja paljon muuta! -Uutuuksia tulee koko ajan, seuraa Internettiä!
-Hinnat alkaen 9.90!
Härmässä häjyillään
Autoliitto Härmä järjestää perinteiset JM Häjyylyajot lauantaina 9.7. Telttailu ei ole mahdollista, koska Tampereen kaupungin järjestyssääntö kieltää sen.
TERVETULOA!
Someron moottorirata, SoMuRa Salkolantie 571, Somerniemi Someron UA www.someronua.fi
Monako GP-JM
Monako on yllättävän lähellä ! Tästä muistuttavat Sastamalan AU:n aktiivit kutsuessaan jokkiskansaa Monako GPJM kisaan. KILPAILUJA
HANAA - 7
Jokamiesluokan autokilpailu
Ässä JM XXVI
17.7.2011 klo 11.00 alkaen Ajettavat luokat: Nu/Na, EVK ja yleinen Pääsylippu 5
Eräs kilpailun ehkä seuratuimmista kuljettajista on Hyvinkään UA:n oma Simo Eerikäinen. Ajankohta on sunnuntai 17.7. Lisätietoja kilpailusta antaa Harri Sihvola 0400- 679 944.Ilmoittautumiset Kitiin 4.7.2011 kello 19 mennessä.
Pellossa juhlaa kisan merkeissä
Pellon Moottorikerho täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Täydellinen Myynnissä Re-Act huippupukuja alusasusetti musta ja hopea (koot 52 ja 54) Varaa VIP-paikat Neste-ralliin! superhintaan Kysy ajo-opetusta ja vinkkejä alk. Perjantaina ajavat nuoret ja EVK, lauantaina naiset ja yleisen alkukisa, sunnuntaina yleinen loppuun ja seniorit. 590,Kysy myös penkkejä - suoraan varastossa!
600 179
140
OMP turvavyöt alk. Ja Poikkinaintiajot järjestetään jo 25. kello 11 alkaen.Luokat ovat nuoret, naiset, evk ja yleinen. Palkinnoiksi on hankittu SM-ryhmän
Ässä JM Somerolla
Jokamiesluokan Ässä JM ajetaan jo 26. Myymälä avoinna ma-pe 9-18, la 9-15, su 10-16
Suoraan varastosta! i steet.f Hans -tuet varastosta avaru kilp www. Lisätietoa löytää osoitteesta www.jmsm2011.fi. Ilmoittautuminen päättyy 4.7.2011 kello 23.58. Paikalle odotetaan kahden päivän aikana noin 10 000 katsojaa, joten kannattaa olla liikkeellä ajoissa. kello 17.30. lahjakortteja. tään 23.-24.7.2011. Kisa ajetaan sunnuntaina 10.7. Luokat ovat Nu/Na, EVK ja Yleinen. Kisasta lisää kertoo Martti Lehtinen 040 541 5959.
Jokkisvauhtia Paltasella
Pieksämäen UA:n jokkiskisa Paltasen radalla ajetaan 9.7. Yleisessä Polaris Sportsman Forest 500 mönkijä, EVK:ssa Majava-autotraileri, naisille divaanisohva, nuorille hitsauslaite ja senioreille ilmalämpöpumppu.
-Tilaa 2 koostetta, saat kolmannen kaupanpäälle! -Uutuudet: Perä Tielle 23 ja International Crash 6 -Hintat 9.90-24.90! Kesto 80min.-110min.! -Eli kolme filmiä saat hintaan 19.80-49.80! -Tarjous koskee myös kisakoosteita! -Kisakoosteiden hinnat 9.90-12.90! -Katso lista kisakoosteista Internetistä! -Tarjous voimassa 10.8.2011 asti!
Suonenjoella Karnevaali-JM
Lauantaina 16.7. Kardaanikunkku järjeste-
Kalevantie 3, Valkeala (Puutarhaliike Joonan tiloissa). Mestari ja muut mitalistit ovat alustavan aikataulun mukaan selvillä sunnuntaina 3.7. Ajankohta on lauantai 9.7. kello 11 käynnistyy Karnevaali-JM Suonenjoen RC-radalla. 959)
Järjestämme myös asiakastilaisuuksia.
Penkit
alk.
OMP JET 7 Tarjoushintaan! KYSY TÄYDELLISIÄ AJOVARUSTEPAKETTEJA alk. kerran. Majoitus kilpailualueella on maksullinen ja hinta on 25 / asuntoauto tai -vaunu. kello 20 mennessä. Järjestäjä on tehnyt suuren työn tarjotakseen kilpailijoille ja katsojille huippuolosuhteet. kello 11 alkaen. Kisa ajetaan järjestyksessä EVK, nuoret ja naiset limittäin ja yleiset. ensin ajavat EVK-luokkalaiset, sitten yleinen ja lopuksi nuoret ja naiset limittäin. Kisan yhteydessä ajetaan myös perinteinen hyväntekeväisyyslähtö, jossa paikalliset yritykset ottavat toisistaan mittaa kilpureilla. Ilmoittautuminen Kitiin 11.7. (ovh. Kaanaassa on myös majoittuminen matkailuautolla tai -vaunulla mahdollista. Oman mielenkiintonsa tarjoavat myös kisaan ilmoittautuneet naiskuljettajat, jotka tulevat rohkeasti ottamaan mittaa mieskilpailijoista. 2011 kello 11 alkaen. Pikkusuon Moottorirata sijaitsee valtatien 15 varrella Marinkylän risteyksen kohdalla. kello 11 alkaen. Viime vuonna välieriin selvinneet pääsevät suoraan sunnuntaille. Kyseessä on EVK-sarjan osakilpailu luokissa nuoret, naiset ja yleinen. auton säätöihin. kerran. Nuorten ja naisten luokissa ei samalla autolla voi kilpailla, koska luokat ajetaan limittäin. Pesäpallon superkotiuttaja ajaa nyt ensimmäistä kertaa autolla kilpaa. Alueella olevat palvelut ovat kuitenkin rajalliset eikä mm. Palkinnot ovat tuttua Tornionjokilaakson tasoa. Luokat ovat EVK, Nuoret, Naiset ja Yleinen. Mad Croc JMSM käynnistyy molempina päivinä kello 11. Vapaan vetotavan autoilla ajetaan samat luokat. Tykkimäestä Kotkan suuntaan ajetaan noin 27 kilometriä, rata on vasemmalla. Perinteiseen tyyliin lauantaina ratkotaan nuorten ja naisten menestyjät, sitten sunnuntaille pyrkivät pääsevät omaan aika-ajoonsa
8 - HANAA
KILPAILUJA
30.-31.7. 23.7. 10.7. 14.8. 28.-31.7. 30.-31.7. 19.-21.8. 28.8.
MAD CROC JM-SM Yleinen, Hyvinkää SM 29. - 31.8.2011 1.5. 23.-24.7. 7.8. 21.8. 13.-14.8. 16.-17.7. 23.-24.7. 31.7. 9.-10.7. 10.7. 24.7. 30.7. 20.8. 16.-17.7. 10.7. ((0 3 )) 6 2 5 7 6 0 ,, ffa x ((0 3 )) 6 8 8 3 7 6 5 ,, Puh 03 625 760 ax 03 6883 765 m y y n ttii@ k e ssk iip iin tta ..ffii myyn @ke k p n a
16.-17.7. 6.8. 28.8.
Rallisprint
3.7. 6.8. 10.7. 27.-28.8. 20.8. 13.-14.8. 21.8. 15.-17.7. Endurance Kokkola
Endurance. 6.-7.8. 13.8. 13.8. Häjyylyajot K Inkeroisten Maastoajo K JM Paltanen K Monako GP K Kapina JR (Nivala) K Poikkinaintiajot K Karnevaali JM K Ässä JM XXV K Kardaanikunkku K Puolangan Vaarat 2011 K JM-Huha K JM-Turkkimäki K Meri-Lappi JR (Ii) K JR-Kesämestaruus (Somero) K Haapavesi JM K Maarakennus JM K JM-Lapinlahti K Karvia JM K MSP-JM K Skandic Kiannon Kuohut (Suomussalmi) K Raasepori JM K Lakeus JM K Syysrylläys K Vallitien Vauhtiajot K JM-Maarata K Scuderia Palas JM K Uljua JR K Sotka-JM K JM-Kalajoki K Jokamiehen Kiekaus K Irva JM K Suonenjoki JM K Kokemäen Kuhmut K
Hyvinkään UA AL-Härmä Anjalankosken UA Pieksämäen UA Sastamalan UA Jokkis Race ry Pellon MK Suonenjoen UA Someron UA Lempäälän UA Puolangan MK/UA Toholammin UA Koillis-Savon UA Jokkis Race ry Jokkis Race ry Haapaveden MK/UA Punkalaitumen MK/UA Lapinlahden AU Karvian UA/MK Oulun MU Jokkis Race ry Ekenäs-Tammisaaren MK/UA Lakeuden UA Valkealan UA Karstulan UA Lappajärven UA Scuderia Palas Jokkis Race ry Kauhajoen UA Kalajoki RRMK/UA Vakka-Suomen UA Oulaisten MK/UA Suonenjoen UA Kokemäen UA
175/70 R 13 175/70 R 13 175/70 R 14 175/70 R 14 175/70 R 15 175/70 R 15 185/65 R 15 185/65 R 15 195/65 R 15 195/65 R 15
155 R 13 155 R 13 15/65 R 15 15/65 R 15 17/65 R 15 17/65 R 15
Kaikki Kaikki yleisimmät yleisimmät kilparengaskoot. 21.8. 9.-10.7. 27.8. 6.-7.8. 6.8. 9.-10.7. 17.7. 20.-21.8.. 6.8.
Rallicross SM Kauhajoki Rallicross SM Joensuu
SM SM
Kauhajoen UA Joensuun UA
Lavinnon Vauhtipäivät Pori SM Karting Rovaniemi Karting Rotax Max Challenge Töysä Karting Kuikka FK SM-Karting Joensuu Tykkimäki RACE Juniori Karting Oulu Heinänkorjuukisa Lentola Karting NEZ-kilpailu Vihti Tykkimäki CUP Rotax Max Challenge Sotka-Karting Manun Mutkat Lahti SM Racing Syyskisa Rotax Max Challenge Järilän Vuoren Kisa II Kallio Karting
K SM K K K K SM K K K Cup KV Cup K K K SM K K K K
Riihimäen UA Porin FK-kerho Rovaniemen UA Pori Suomenselän Karting Savonlinnan UA Joensuun UA Kouvolan FK-kerho Oulun FK-125 AUK Jämsän Äijät Pirkanmaan Karting Vihdin UA Kouvolan FK-kerho Jyväskylä Kauhajoen UA Pieksämäen UA Lahden FK-kerho Monako FK-kerho Lappeenranta Kokemäen FK-kerho Pirkanmaan Karting
Jokkis
2.-3.7. 27.-28.8. 31.7. 7.8. 9.7. 9.7. 16.7. 30.6.2010
Ilmoitukset Jorma Mikkola 0500 490 812, jorma.mikkola@hanaa.fi
Ralli
28.-30.7. 3.7. 2.-3.7. Tiedustele! Tiedustele! 10"-16" 10"-16"
Rata
9.7. kilparengaskoot. 6.8. 6.8. 23.7. 27.8.
Lahti Historic Rally Neste Oil Rally Finland Koillis-Savo ralli Imatra-ralli Nuutajärven Lasi-ralli
EM MM F-Cup Pienoisralli Pienoisralli
Poppoo Team AKK Sports Oy Koillis-Savon UA Imatran UA Urjalan UA
Karting
2.-3.7. 27.8. 24.7. 27.-28.8. 24.7. 23.-24.7. 21.8. FED 24 h Race 13.-14.8. 28.8. HANAA - 9
KILPAILUKALENTERI 1.7. 6.-7.8. 28.8.
Jalasjärven XIX Rallisprint Simetek-rallisprint Happy Beach Asfalttisprint Iisalmi Rallisprint Eckerölinjen Sprint Franginkari Rallisprint Fenno Rallisprint Kouvola Rallisprint Kuopio-Sprint Asfalttisprint DEFA-Rallisprint
K K K K K, NEAFP Cup Cup K K Cup K
Jalasjärven MK/UA Nilsiän UA Rokuan Raketit Iisalmen UA Ålands MK Hämeenkyrön UA Hämeenkyrön UA Kouvolan SAU Kuopion UA Pohjankyrön UA Ratatuomarit ry
Rallicross
16.7. 13.8. 21.8. 9.7. 20.-21.8.
Botniaring Race Historic Race Kemora Rata-SM Vauhtiajot Rata-SM Historic Grand Race
K K SM K, NEAFP SM K K K
Team Botmia Historic Race Finland Pole Position Oy Etelä-Pohjanmaan UA Pole Position Oy Historic Race Finland FED ry Kokkolan UA
L e p p ä k u jja 4 ,, 1 4 2 0 0 T u rre n k ii Le p p ä k u a 4 1 4 2 0 0 Tu e n k P u h .. 14.8. 13.-14.8. 9.-10.7. 9.-10.7. 2.-3.7
Se paloi sellaisella vauhdilla, ettei mitään ollut tehtävissä. Jukka Hiltusen toinen kisa Subarulla päättyi vaihdelaatikkovikaan.
Kakkosellakin tapahtui
Ketomäen testikilpailu lähellä kotimaisemia päättyi voimansiirto-ongelmiin ja hän ohjasti Lancerinsa pois reitiltä kakkospätkällä. Rivit kärjessä harvenivat jo ykköspätkällä, kun Jarkko Nikaran Evo9:n voimansiirto poiki. Salo jäi 1,2 ja Vihavainen 4,4 sekuntia. Tiippana kävi ojanpohjalla ja putosi kuudenneksi niukasti Lindroosin ja Tahkon taakse. Mattias Thermanin kisa päättyi ykkösen maaliin, kun ojan yli pellolle suistumisen jälkeen öljyt valuivat tielle. SM1-luokassa moninkertaisella mestarilla Juha Salolla oli jo 19 pisteen ero Joonas Lindroosiin, joten SM-titteli oli jo tarjottimella Lapualla. Lindroos menetti kakkosella noin 10 sekuntia, kun hän kävi talon pihassa kääntymässä ja keräämässä vaihteeksi siimaa mukaansa. Kilpailun tässä vaiheessa jäljellä oli enää yksi huolto sekä neljäs erikoiskoe, joka oli sama osuus, jota käytettiin jo rallin EK1:nä. Ali-Rantala pyörähti ja juuttui ojaan yli minuutiksi, joten Skoda-kuski sai unohtaa hyvät SM-pisteet. Pieniä virheitä sinne jäi, joten vielä on varaa parantaa, vaatimaton Rantanen löylytti kanssakilpailijoitaan. - Ajollisesti meni tosi hyvin ja pystyin ekaa kertaa hallitsemaan kärkikamppailua, kertasi Rantanen harmissaan.
Vaativa aloitus
Matti Rantanen ilmoitti ajavansa vain voitosta ja Mitsun ysievolla ajava Lammin UA:n kuski alkoi lunastaa puheitaan ensimmäisen erikoiskokeen pohja-ajalla. - Liekit löivät aluksi enemmän kuskin puolella, joten kävin repäisemässä kartturin laukun väkisin irti. Tiippanalla oli jälleen tilanteita ja eroa pohjiin kertyi minuutin verran. - Huollossa huomattiin, että bensatankki vuoti aika reilusti. Mikko Lehessaaren aloitus oli varsin positiivinen: 26,2 sekkaa kärjestä ja kahdeksas sija. Rantanen kertoi onnistuneensa kakkosella hyvin ja hän kirjasikin 6,1 sekuntia nopeamman ajan Saloon verrattuna. POPPankki SM-rallin reitin pituus oli 170 kilometriä, joka sisälsi vain neljä erikoiskoetta. - Kovavauhtinen aloitus sujui kohtalaisen hyvin tuloksia silmäiltäessä. Kymmenyksen verran edellisestä jäänyt Riku Tahko laski pölypilvessä risteyksen pitkäksi ja menetti muutamia sekunteja.
Salon autosta tuhkakasa
Kolmannen EK:n maalissa Salolle ja kartturi Marko Salmiselle tuli kiire poistua autosta, kun yllättäen alkanut tulipalo alkoi edetä vauhdilla. Ei ollut mitään järkeä lähteä viimeiselle pätkälle ja riskeerata, että minunkin autoni syttyisi palamaan. Niiden yhteispituus oli kuitenkin miehekkäät 94 kilometriä. Jukka Ketomäki kellotti kolmanneksi nopeimman noteerauksen jääden Rantaselle 8,3 sekuntia. Niinpä nopea kuljettaja joutui keskeyttämään edellisen kisan tapaan. Pohja-aikoja nakutellut Matti Rantanen joutui myös sivuun bensavuodon ja tulipalovaaran vuoksi.
Ralli SM -sarjan kuudes osakisa ajettiin kesäkuun toisena viikonvaihteena Pohjanmaalla Lapuan ympäristössä. Aavikkoralleja lukuun ottamatta, harvoin on tullut eteen rallia, jonka lyhyin erikoiskoe on 22-kilometrinen. Meillä ei ollut palovakuutusta, joten riskit olivat liian suuret. Muut kilpailijat jäivät kärkivauhdista selvästi enemmän, joten ajamalla muilla ei ollut kärkeen mitään asiaa. Jussi Tiippanan tallilla oli ahkeroitu Vanajanlinna Rallin mällin jälkeen oikein urakalla ja Mitsu oli kasvanut jälleen täyteen mittaansa uuden takakontin myötä. Lancer Evo10 koki minuuteissa totaalisen täystuhon, mutta se ei kuitenkaan vaaranna Salon osallistumista Neste Oil Ralliin. Auto pätki pahasti ja kuljettaja kertoi ajaneensa pätkän lopun hissukseen. - Tämä teettää kovasti lisätöitä Jyväskylää varten. Mestarisuosikki Juha Salo oli tiukassa tuntumassa jääden pohjista 1,4 sekuntia. Kuva Bruno Keiser/www.SpeedPix.ch Ari Vihavaiselle voitto oli ensimmäinen neljään vuoteen kartturi Antti Piiran juhliessa uransa ensimmäistä täysosumaa SM-tasolla. Salo oli kolmen erikoiskokeen jälkeen 8,7 sekuntia Rantasta perässä. - Maali-AT:lla Marko ehti antaa aikakortin, kun auto jytkähti palamaan. Sain pelastettua kännykät, rahapussit
Joonas Lindroos menetti tuntuman kärkeen jo avauspätkällä, mutta nousi kilpakumppanien epäonnen kautta toiseksi ja vain pisteen päähän SM-johdosta.
Riku Tahko nousi vähän puskista kolmanneksi, joka on miehen paras sijoitus SM-sarjassa.
Juha Salo joutui palomieheksi kilpailun kakkossijalta.
Kuva Bruno Keiser/www.SpeedPix.ch Jussi Tiippana saavutti neljänneksi korkeimmat pisteet värikkäiden vaiheiden jälkeen.. Viidenneksi ripeimmin kisan avasi Ari Vihavainen (+17,9) ennen Kari Ali-Rantalaa (+23,7). Kolmospätkällä Rantasen pohjaaikojen putki jatkui, mutta tulosten valossa oli tiukempaa. Joonas Lindroos antoi ykkösellä paljon tasoitusta, kun Subaru-kuljettaja keräsi lippusiimoja mukaansa. - Valmistautuminen tähän ralliin kului lähinnä pajalla, joten siihen nähden vauhti oli alussa kohdallaan. Kahden ajetun EK:n jälkeen Vihavainen oli 34,2 ja Lindroos 44,5 sekuntia Rantasesta jääneenä. ja ajokortit, roihuavaa kilpuria sen jälkeen valokuvaamaan ryhtynyt Salminen sanaili. Sen takia siellä kolmosellakin menovesi meinasi loppua. Soppa riitti juuri tankkauspaikalle, josta matka jatkui huoltoon. Dramaattisin keskeytys osui sarjajohtaja Juha Salon kohdalle tulipalon muodossa. Nelivetoisten SM1-luokassa viivalle asettui 24 autokuntaa. - Pari vaihdemissiä tuli eikä ollut aivan paras mahdollinen ajorytmi, mutta tästä jatketaan taistelua. Sarjan kärkikuskeja lähtivät kirittämään Jukka Ketomäki ja Joni Nikko, jotka ovat pitäneet viime kesän jälkeen taukoa SM-kahinoista. Kilpailijat eivät olleet mitenkään riemuissaan, että jokaisella EK:lla oli myös turhan nopeita asfalttiosuuksia, joita oli yhteensä 12,5 kilometrin verran. Pätkällä sattuneet kaksi ajovirhettä maksoivat sen verran, että eroa pohjaaikaan kertyi 26,8 sekkaa. Kilpailukalenteria katsoessa tilanne on hassunkurinen, kun kuusi osakilpailua suoritettiin ennen vuoden puoliväliä, ja nyt jäädään odottamaan vasta syyskuussa koittavaa kauden päätöskisaa. Olisi voinut luulla, että tapahtumia oli ollut jo tarpeeksi, mutta vielä rallin kärjessä jouduttiin kokemaan kaksi erikoista sattumaa. Senhetkinen rallin tilanne olisi riittänyt varmistamaan Salolle kuljettajien ja Salmiselle kartanlukijoiden mestaruuden: - Kun ennakolta monin paikoin spekuloitiin, että mestaruus on sinettiä vaille varmaa, niin tässä tuli yksi osoitus siitä, ettei mikään ole ikinä varmaa motorsportissa, kaksikko huomautti. Tiippana ehti avauspätkällä neljänneksi 11,5 sekunnin päähän pohja-ajasta. Olihan meillä alkusammutuskalustoa käytössämme, mutta muutaman kilon sammuttimet olivat äkkiä käytetty myös seuraavana paikalle saapuneilta kilpakumppaneilta, Salo kertasi. Siellä meidän oli tarkoituskin ajaa meidän asiakasautolla, johon piti käyttää osia tästä SM-sarjan autosta, Salo jatkoi. Draama ei vielä loppunut tähän: Matti Rantaselta oli bensa loppua kolmospätkällä. 10 - HANAA
Ralli SM 6/7, POPPankki SM-ralli, Lapuan UA, Jarno Saari, Speedpix.ch/Bruno Keiser
RALLI
Kuumat oltavat lakeuksilla
Kesän toisessa osakilpailussa nähtiin kovavauhtinen kamppailu kärjessä, mutta kolme suurinta ennakkosuosikkia joutuivat jättämään kisan kesken
Siellä oli tottakai kivi, jota ei ollut nuoteissa. Ennen viimeistä erikoiskoetta olimme kuudentena, mutta lopulta maalissa kolmantena. - Aikamoinen kilpailu. Rytäkän jälkeen oli ilmeistä, että SM-titteli ei enää todennäköisesti olisi nuorukaisen omissa käsissä. Se muutti linjaa, josta suistuimme ulos, Kinnunen harmitteli. Nyt nuotti toimi mielestäni hyvin, Piira iloitsi. Silti eroa kärkeen oli 20,9. Eroa Vihavaiseen jäi 9,8 sekuntia. Vakiokartturi Janne Rönkkö satutti testeissä selkäänsä, joten kartturin pukilla Lapualla istui Tuomo Nikkola. Liian ahne ajolinja kostautui nopean oikean mutkan lopussa, kun tie kävi liian kapeaksi ja Citroen C2 sukelsi vatukkoon. mutta jarruongelmat maksoivat Honda-miehelle paljon aikaa. Kisan alussa oli vähän ylimääräisiä kuvioita ja pientä elektroniikkavikaa, Tahko myönsi. Niukasti Lehessaarelle taipunut Lapuan UA:n Antti Lahtinen ja Tommi Alkula ylsivät myös uransa parhaaseen seitsemännen sijan myötä (+1.15,3). Panssari iski tienreunaan ja irrotti keulan hetkeksi. - Ehkä kisan aikana painoi takaraivossa, että täytyy kerätä mahdollisimman paljon pisteitä, että pysyy mestaruustaistossa mukana. Mikko Pajunen sijoittui Renault Twingolla yllättäen kolmanneksi tuiman sekuntitaistelun jälkeen. Lopussa muilla
oli suurempia ongelmia, joten ennen kisaa lähes mahdottomalta näyttänyt mestaruuskamppailu heräsi uudelleen henkiin, Lindroos laski. Kovaa kisaa viidennestä sijasta Pajusen kanssa käynyt Risto Immonen huomasi vasta maalipaikalla, että podium-sija jäi harmittavan lähelle. Salo ja Lindroos lähtevät vain pisteen erolla kauden päätöskisaan. - Kuski oli vähän ruosteessa, eikä ajollisesti ei ollut mikään virheetön suoritus. Myös kakkosella Mänty ja Joni Mäkelä kirjasivat nopeimman ajan tauluun. Laihian UA:n Joni Nikko ja Aki Suutarinen ajoivat SM-sarjan ulkopuolella neljänneksi jääden kärjestä 40,1 sekkaa. Kun kovimmat kilpakumppanit jäivät reitin varrelle, kuittasi Kalle Pinomäki lopulta helpon voiton ja kipusi myös varsin selvään pistejohtoon.
SM2-luokan kisaan starttasi nelivetoisten luokan tapaan 24 autokuntaa. Viimeisen pätkän pohjien ansiosta toiseksi kiristänyt Lindroos jäi lopulta Vihavaiselle 5,3 sekuntia, joten hänelle ja kartanlukija Pasi Kilpeläiselle jäi jossiteltavaa alkumatkan virheistä. Siitä huolimatta ote toisesta voitosta oli vahva. Pohja-aika lohkesi 3,1 sekunnin erolla Korhoseen. Kun Nikko ja Lahtinen eivät ajaneet pisteistä, viimeisille pistesijoille ylsivät Evgeny Cherkasov ja Joni Pakarinen.
Vihavaisen juhlat
Rantasen ja Salon keskeytyksien jälkeen Ari Vihavainen omasi vahvimmat saumat voittoon. Vain ykkönen ja nelonen sujuivat niin kuin pitääkin, Tiippana jutteli. Totuus on, että emme olleet nopeimpia, mutta kisat pitää ajaa maaliin. - Ajollisesti ei tullut puhtaasti, kun ei ollut mikään paras rytmi päällä, Pinomäki selvitti. Ennen viimeistä erikoiskoetta moottorivika pysäytti miehen matkan, joten asemat mestaruuskamppailussa myös mutkistuivat. EK1:n maalissa henkilökunta merkkasi tulostaululle ajat myös etuautoille, jotka tosin kiireen vilkkaa sieltä yliviivattiin, kun toimittaja ryhtyi niitä tarkastelemaan. Eroa kärkeen jäi 1.11,2 minuuttia. Päätöspätkällä sattunut toinen virhe tulikin sitten huomattavasti kalliimmaksi: - Vasenoikean eka mutka meni vähän leveäksi, jonka takia jouduin leikkaamaan seuraavaan liian sisälle. - Tämä on ehdottomasti urani tärkein saavutus. - Kisan tulostavoite täyttyi, vaikka. - Vähän oli turhan hätäinen startti, mutta ajo sujui hienosti. Komean kakkossijan saavuttanut Jukka Korhonen hallitsi jälleen myös Ford Fiesta-sarjaa sekä R2 Cupia, joiden pistejohdossa nilsiäläinen myös majailee. Minulla on vielä varsin rajallinen kartturikokemus. - Meillä oli ohjelmaa kakkosella ja kolmosella, jotka maksoivat niin paljon, että ei pystytty kamppailemaan Vihavaisen kanssa samoista sijoista. Myös Honda-kuski Jussi Vainionpään ja Ford-pilotti Niko-Pekka Niemisen matka tyssäsi avauspätkällä ojan puolelle. Kisa sujui niin hyvin kuin pienellä R2luokan autolla vain voi. Männyn jälkeen toiseksi ripeimmin SM2-luokassa aloitti Kalle Pinomäki jääden pohjista 5,3 sekuntia. Mielenkiintoinen pointti sieltä ehti selvitä: Kisassa 0-autoa varsin näyttävästi ajanut Jari-Matti Latvala oli BDA:lla kolmisen sekuntia Honda-kuski Mäntyä hitaampi. Pajunen ja kartanlukija Jani Salo jäivät merkkikaveri Pinomäelle 1.30,9 minuuttia. Mutkan pystyi leikkaamaan ojan päältä, josta edellä ajaneet autot olivat myös menneet. Edellisen osakilpailun kakkonen Andreas Amberg keskeytti puolestaan teknisiin murheisiin. Siellä kaksikosta nopeampi pääsee juhlimaan mestaruutta. Tiet olivat tosi vaativat, vaikka ne jotenkin tuntuivat vain suorilta ja 90-mutkilta, Pajunen raportoi. Viime kaudella tuntuma ja kilpailukyky olivat paljon lähempänä kärkeä, Nikko vertaili. Kuudes sija ja sen tuomat viidenneksi korkeimmat SM-pisteet olivat Mikko Lehessaaren ja Lassi Hartikaisen uran parhaat saavutukset. - Kevyt voittajafiilis on päällä, vaikka armopaloja saimmekin kisan kahdelta nopeimmalta. Ville Hautamäki saapui ykkösen jälkeen huoltoon kolmantena (+17,4),
Jukka Korhonen on ollut kesäkaudella kovassa iskussa. Se heitti auton nurin jo tiellä ja matka jäi siihen, Mänty puuskahti. aivan kirkkaimman saavuttaminen vaatii jo muilta epäonnea. Vaikka pisteitä ei olekaan plakkarissa, positiiviset suoritukset lupaavat hyvää nuorukaisen uralle.
Tilaa heti oma lehtesi www.hanaa.fi , niin olet mukana arvonnassa.
eihän se ihan ajamalla tullut. Kolme minuuttia myöhemmin samaan kiperään mutkaan saapui Jaro Kinnunen, joka pyöritti uusikorisen Civicin katolleen kivikkoon. Ei ole sen vuoksi luottoa, joten ei tästä tänään mitään tule, manaili Hautamäki. minuuttia Rintamäkeä hitaampana. Pistejohtaja Esapekka Lappi keskeytti ensimmäisenä vauhdikkaaseen ulosajoon. Viidenneksi ajaneet Antti Rintamäki ja Rami Suorsa (+ 2.20,2) saivat rikkonaisen alkukauden jälkeen tyy-
Turun UA:n Renault-pari Kalle Pinomäki ja Matti Kaskinen siirtyivät Lapuan voittonsa ansiosta melko hulppeaan SMpistejohtoon.
Kaksi virhettä
Kolmospätkällä tilanne kiristyi, kun lähes parikymmentä sekkaa perässä ollut Pinomäki latasi Renaultilla pohjat ja kavensi Männyn eron vain viiteen sekuntiin. Juha Salolta suli auton lisäksi reilu pistejohto käsistä. Pinomäki ajoi ehjän suorituksen päätöspätkällä. Pistetilanne näyttää nyt lupaavalta, Pinomäki jatkoi. Aika paljon sitä sakkia meni pihalle. Ford Fiestaa hurjasti käskevä Jukka Korhonen oli avauspätkällä kolmanneksi nopein, mutta vilppilähdöstä saatu 10 sekan penaltti pudotti sijoituksen viidenneksi (+21,4) Jarkko Savolaisen Hondan (+19,4) taakse. Alle puolen sekan ero kilometrillä ei ole paha näin nopealla tiellä, Korhonen mietiskeli. dyttävän tuloksen. Käytiin tekemässä 10 sekunnin lenkki pellollakin, Hautamäki harmitteli. RALLI
Ralli SM 6/7, POPPankki SM-ralli, SM 2, Lapuan UA, Jarno Saari
HANAA - 11
Pinomäki kiitti ja kumarsi
SM2-luokassakin sattui ja tapahtui Lapuan helteisessä kisassa. Korhoselle kauden paras sijoitus oli oikea työvoitto, sillä ralliviikon testeissä sattuneen ulosajon takia tiimi sai tehdä pitkiä päiviä auton kimpussa. Viimeisellä siirtymällä Renaultin autokunta sai onnitteluviestin ja tiedon, että Mänty ei ollut tullut pätkän maaliin.
Ei nappisuoritus
Kalle Pinomäki ja Matti Kaskinen nousivat hieman yllättäen tulleen osakilpailuvoiton ansiosta myös selvään sarjajohtoon sekä kuskien (15 pistettä) että karttureiden (19 pistettä) sarjassa. - Sijoitus ei ole hassumpi, mutta vauhti ei näin kylmiltään ollut häävillä tasolla. Jatketaan samanlaisella hyvällä rytmillä, huikkasi Mänty ensimmäiseen huoltoon saapuessaan. Hautamäki taipui 8,6 sekuntia, mutta Korhonen ja Pinomäki jäivät jo 14 sekunnin päähän. Vihavainen ja kartanlukija Antti Piira olivat haltioissaan maalipaikalla Lapuan keskustassa. Hautamäki tuskaili edelleen jarrujen kanssa, jonka lisäksi Alajärven miestä painoi nestehukka. järjestyksessä Ott Täht (+ 3.51,7), Janne Kuudenneksi ajoi Citroen-kaksikko Kympin kärjen viimeiset neljä Berg (+ 3.54,0), Kari Hytönen (+3.58,5) Kristian Yritys-Janne Siirilä tasan puoli sijoitusta kirjattiin Fiesta R2 -kuskeille ja Christoffer Dahlström (+ 4.50,2).
Tilaa HANAA ja voita VIP-lippu Seinäjoen Vauhtiajoihin !
Kaikkien, joilla on tilaus voimassa 6.7.2011 (uudet ja vanhat tilaajat) kesken arvotaan kaksi kahden lipun VIP-pakettia (Silver) Seinäjoen Vauhtiajoihin!
Risto Immonen on ajanut SM-sarjan ulkopuolella. Toki Hautamäellä on vielä saumat ihan kaikenvärisiin mitaleihin, mutta
Männyn tahdissa
Avauspätkällä nopein kaksivetoinen oli Marko Mänty, joka lähti päättäväisesti hakemaan jatkoa edellisen kisan ykkössijalleen. Vauhtimme oli paremmalla tasolla kuin alkukaudella.
Kuski ja kartturi onnistuivat, kilpurikin on hieman kilpailukykyisempi kuin ennen, Vihavainen virkkoi. Voitto tuli osittain muiden epäonnen myötä. - En olisi uskonut, että näin korkealle nousisimme. Lappi pääsi omin avuin takaisin tielle, mutta kilpuri oli sen verran kärsinyt, että keskeytys oli edessä. Virheitä ei tullut, tämä oli meille tärkeä tulos, pohti kärjestä 32,2 jäänyt Korhonen. Varma suoritus päätöspätkällä toikin mäntyharjulaiselle ekan SM-voiton sitten vuoden 2007. - Paikka ei ollut mitenkään erikoinen, enkä tullut siihen edes liian kovaa. Jussi Tiippana ja Henri Arpiainen kuittasivat viidennen sijan (+1.05,1) myötä neljänneksi korkeimmat pisteet. - Hyvä aloitus ja yritystäkin oli. Ford-kuskin seuraava näytönpaikka on Jyväskylän MM-rallissa, kun vastaan asettuu 20 lupaavaa ulkolaista kuskia Fiesta R2-autoilla.
Mikko Pajunen kirjasi Twingo R2:lla ensimmäisen kunnon tuloksen SM-sarjasta kolmannen sijan myötä. Riku Tahkon ja kartanlukija Markus Soinisen nousujohteinen tuloskäyrä jatkui Lapualla kolmossijalla. - Ei voi kunnolla vetää, kun poljin kolahtelee pohjaan. Ei ollut maakunnan kuskeilla tuurit kohdallaan, kun myös Hautamäki joutui keskeyttämään. - Poljin meni ensin pehmeäksi ja sitten jarrut hävisivät. Mänty teki EK3:lla pikkuvirheen, kun hän kävi tekemässä sakkolenkin pellolla. Edellisessä osakilpailussa Pajusen niukasti peitonnut Immonen jäi Henri Penttisen kanssa kolmossijasta vain 0,2 sekkaa. Sijalle 10 ajanut Kari Hämäläinen (+3.17,3) avasi pistetilinsä Fiesta S2000: lla. Kaksivetoisten luokassa kävi yllättävän kova kato jo ensimmäisellä pikiksellä. Kakkossijakin oli tosi lähellä, mutta Joonas oli lopussa vähän nopeampi. - Olen tyytyväinen omaan ajooni. Sijoitus tyydytti Mikkelin UA:n kaksikkoa vaiherikkaan kisan jäljiltä. Seuraaville sijoille ehtineet Mikko Pajunen Renaultilla, Risto Immonen Hondalla ja virolainen Otto Täht Fordilla jäivät jo reilun puolen minuutin päähän kärkiajasta. Kahdeksanneksi ehtinyt Mikko Eskelinen ajoi jälleen pisteille (+2.02,3) ennen Kari Ali-Rantalaa (+2.56,0)
12 - HANAA
Tilaa renkaat kätevästi nettikaupastamme: www.pentep.fi
Ralli, soralle A035
Koko 165/65R13 175/65R14 185/60R15 185/65R15 195/65R15 205/65R15 Seos S, M S, M S, M S, M, H S, M, H S, M, H Kuvio A035 A035 A035 A035 A035 A035 Hinta 135,140,161,161,181,198,hinnat sis. alv.
Rata A048
Koko 185/60R13 205/60R13 185/60R14 195/50R15 205/50R15 225/50R15 225/50R16 225/45-17 235/45R17 Seos S, M S, M S, M S, M S, M M M, MH M, MH M, MH Hinta 102,117,123,140,216,224,240,249,282,-
Oikeus hinnanmuutoksiin pidätetään.
Kysy myös muita kokoja!
Rallycross / sprint
Koko 180/575-15 205/600-15 210/620-16 Seos 1027 874,2335 2295 Hinta 232,242,263,-
Myynti/ asennus myös SRC kilpailuissa.
Pentep Oy, Mierolantie 8, 13720 Parola teppo@pentep.fi, www.pentep.fi
kilparengasmyynti 040 451 0685
Tyhmä virhe. Inkilä ja kartanlukija Jyrki Niemin Timo Bäck ei saanut mitään vastusta. Jos valkealalaisella oli epäonnea, niin löytyi myös vauhtia lauantaina. SC4-luokassa oli kehissä neljä kilpailijaparia. Kamiselle koitti 50 vuotta täyteen 15.6. Gardemeister sai kiskottua oven auki ulkopuolelta. Samanlainen tiukka taistelu on odotettavissa myös Keravalla, Inkilä veikkaili. Belgian haastavilla asvalttiteillä Gardemeister oli nousemassa vahvasti mukaan kärkikahinoihin, kunnes erikoiskokeella 10 suomalainen kolautti Skoda Fabiansa kiveen. Opel Astra-kuski voitti 58 sekunnilla Bemaria ohjastaneen Sami Saaren.
Rengasrikko pudotti Gardemeisterin kärkitaistelusta
Gardemeister hävisi erikoiskokeen voittaneelle Freddy Loixille yli kolme ja puoli minuuttia ja putosi sijalle 14. Vesa Lehmussaari ja Pertti Helen ajoivat helppoon luokkavoittoon Renault Cliolla, kun Matti Kortelainen joutui keskeyttämään Suzukilla. Ilman omaa virhettä olisimme olleet kiinni jopa kolmannessa sijassa, Gardemeister noitui.
Kamisen Harri täytti 50v
Jari Inkilä nousi kärkeen kolmospätkällä ja piti pintansa loppuun saakka Vetomieskisassa. Kuva jatkokuvat.fi/Tapio Pakkala Jalasjärveläinen racingäijä Harri Kaminen on miehen iässä. Tapojärvi on kerännyt 68 ja Jarkko Hosike 57 pistettä. Kariste johtaa edelleen pisteissä selvästi ennen Leivoa lukemin 85-71. Vanhemmalla kuutosevolla tyrkännyt järjestävää seuraa edustava Henri Alahuhta taipui vain 0,1 sekkaa. SC3-luokan kärkikaksikko Tapani Hulkkonen ja Pertti Tapojärvi olivat jälleen viivalla missattuaan kesän avauskisan. Jaakkola tuli myös 20.6. Ukrainan osakilpailun jälkeen sarjaa johtanut Juho Hänninen ei osallistunut kilpailuun.
Harmittava rengasrikko pudotti Toni Gardemeisterin taistelusta palkintokorokesijoituksesta IRC -rallisarjaan kuuluvassa Ypres -rallissa lauantaina. Hulkkonen ja kartanlukija MattiJussi Partanen ottivat homman haltuun ykköspätkällä, kun Ford Escort WRC-kaksikko oli 14,3 sekuntia Timo Pitkäniemen Subarua nopeampi. Lehmussaari nykäisi 30 pisteen sarjajohdon, joten hän varmisti cupvoiton ennen kauden päätöskisaa.
Vetomies-kisassa vähän osanottajia
F-ryhmän autojen SC6-luokan yhteydessä kisattiin myös Vetomiestittelistä, jonka voittaja selviää Ralli SM -sarjan Lapuan ja Keravan osakilpailuissa. Tällä hetkellä kuljetusalan yrittäjä kurvailee rallicrossia Toyota Corollalla. Ja sitten vielä tunkki ei meinannut sopia millään auton alle. Sen sijaan historic-kuskit saivat Bemarien kolmoisvoiton varmisti Pasi Hapulahti ja Jukka Kaartinen. - Kisa sujui oikein mukavasti ja yritys oli kaikilla todella kovaa. Kakkosella Mika Eloluoma oli Lancerilla kiireisin, kun Hulkkonen vietti ojassa lähes minuutin. Lapualla luokkavoittoon ajanut Jari Inkilä nousi molempien sarjojen pistejohtoon.
Aloitetaanpa tarina kuitenkin nopeimpien autojen luokasta eli Suomi Cupin nelivetoisista. Pasi Hapulahti aloitti kiivaimmin ajaen 2,2 sekunnin pohjat ennen JariMatti Tiilikkaa ja Jari Inkilää, joka puolestaan laski pohjat kakkoselle. Sen jälkeen Hulkkonen napautteli reilut pohjat kahdelle viimeiselle ja nousi selvään voittoon. Lähes koko Kamisen ajouran aikana huoltopuolella hänellä on ollut Kari "Kääkä" Jaakkola. Siellä oli sen verran irtosoraa noussut tielle, että ei voinut kunnolla hyökätä, Hulkkonen jutteli. Senioreiden luokassa Lapuan UA: Kuva jatkokuvat.fi/Tapio Pakkala
kunnon skabat aikaiseksi, kun Timo Wikström oli Escortilla vain viisi sekuntia Jukka Vähämäen Avengeria nopeampi.
A-junnukisan voitti Lempäälän UA:n Ville Ylirönni. Pertti Tapojärvi oli Lancer Evo9:llä luokan kakkonen (+1.03,3), mutta joutui enemmän kuin tiukoille. - Reitti oli hyvässä kunnossa, mutta asvalttiosuudet piti ottaa tarkasti. Cup-pisteissä Inkilä nousi piikkiin 69 pisteellään ennen Soinia (65) ja Kihlmania (53). Myös nykyinen laji rallicross oli silloin kuviossa Asconalla ja Volvo 240 Turbolla. - Tapsalta jäi kahva käteen ja pompin avaamaan ovea. Oli siinä kaikenlaista harmia, Gardemeister kertasi. Kummastakin osakisasta kerätään SM-taulukon mukaisia pisteitä ja eniten pisteitä haalinut kilpailija saa Vetomies 2011 -tittelin. Hulkkonen on vahvoilla luokan cup-mestariksi pistein 74. Opel Asconalla ja Mantalla. Ollaan parannettu selvästi kauden edetessä, Gardemeister sanoi tyytyväisenä.
Toni Gardemeister sijoittui seitsemänneksi IRCrallisarjaan kuuluvassa Ypres-rallissa Belgiassa. Kolmanneksi ajanut Jari Tarvainen jäi jo 4.35 minuuttia. viidenkympin rastille. Epäonnekkaassa tilanteessa kivi rikkoi renkaan ja väänsi kartturin puolen oven niin, että Tapio Suominen ei saanut sitä auki. Leivon luokkavoitto lohkesi 47,3 sekunnilla ennen merkkikaveri Ilkka Karistetta. Neljänneksi ajoi tasaista sarjaa SC6luokassa tehtaillut Corolla-kuski Kalle Soini. Kolmospätkällä nopein oli Jari Kihlman ja Inkilä kakkonen, jolla suorituksella Inkilä meni johtoon ennen viimeistä erikoiskoetta. Mutta ajofiilis on ollut hyvä ja tyytyväinen olen vauhtiin. Hanaa-lehti onnittelee Harria ja "Kääkää".
Hyvän vastuksen Inkilälle antoi Jari Kihlman häviten vain viitisen sekuntia.
teksti ja kuva: Vesa Rauhala
Harri Kaminen. nia ja Jaakko Jänttiä. Siinä meni sählätessä oven ja tunkin kanssa varmaan vielä 45 sekkaa ylimääräistä. Myöhään lauantai-iltana päättyneen rallin voitti Belgian kokenut Freddy Loix, josta Gardemeister jäi +6.57,4 minuuttia. SC5-luokassa oli mukana vain kaksi autokuntaa. Tomi Leivo ja kartturi Sami Korhonen ajoivat Pololla kauden neljännen luokkavoittonsa kirjattuaan luokkapohjat joka pätkälle. - Nuotissa luki, että "kivi sisällä", mutta siihen sitä vaan sitten osuin. Gardemeisterin oman TGS Worlwide -tallin Skoda Fabia S2000 kulki hyvin asvaltilla, vaikka puutteitakn oli. Lisäharmia aiheutti tunkin säätäminen, kun tunkki ei ollut sopia auton alle. Aivan vastaavaa suosiota Vetomies-kisa ei saanut edellisiin kertoihin verraten, kun vain 11 kilpailijaparia ilmoittautui mukaan. nen pokkasivat siis arvokkaan luokkaMitsu-kuski oli reilut neljä minuuttia voiton 5,2 sekuntia ennen Jari KihlmaJarkko Marjamäen Escortia kiireisempi. Kuva Bruno Keiser/www.SpeedPix.ch Tapani Hulkkonen otti kauden neljännen voittonsa Lapualla. - Välillä on pitkiä suoria ja meillä välitykset nostavat vauhdin parhaimmillaan 168 kilsaan tunnissa kun kaverit pyyhkivät parikymppiä kovempaa. Kakkossija päätös-EK:lla piti Inkilän kärjessä ja tamperelainen nappasi tukevimman otteen Vetomies-tittelistä ensimmäisen kisan jälkeen. Kahden pätkän jälkeen Tiilikka oli johdossa ennen Hapulahtea. RALLI - UUTISIA
POPPankki SM-ralli, Lapuan UA, Suomi Cupin luokat, Vetomies ja oheisluokat, Jarno Saari, Speedpix.ch/Bruno Keiser
HANAA - 13
Inkilä tarrasi kiinni Vetomies-titteliin
SC6-luokassa käytiin kovaa kamppailua Suomi Cupin pisteiden lisäksi myös Vetomies-tittelistä, joka ratkaistaan ensimmäistä kertaa kahden osakilpailun yhteispisteiden perusteella. Harri muistetaan 1980-90-lukujen aikana ralleista ja rallisprinteistä mm
Kahteen kertaan ajettavien pikiksien kohdalla vain on syytä valita tarpeeksi kovapintaisia teitä, jotta toinenkin ajokerta pystytään ajamaan siedettävissä olosuhteissa. Kakkoseksi kaasuttelivat Aaro ja Henrikki Partanen Datsun Bluebirdillä.
Hisseautojen ylivoimaisesti nopein kuljettaja oli Veli-Matti Saarelainen. Miltei kotiteillään ajanut Ville Silvasti lasketteli vanhalla Porsche 356 B.llään Kangashäkin pikikselle pohja-ajan, josta uuteen ajokkiinsa (Saab V4) totutteleva Jari Ohrankämmen jäi 7,8 sekunnin päähän. Tästä eteenpäin Liukkonen sai ajella "terveisiä" Keski-Suomen teillä, nimittäin johto toiseksi nousseen Pekka Anttalaiseen oli venähtänyt liki viideksi minuutiksi. Luokka 4 Pentti Kauppinen ei saanut muista kunnon vastusta. Jyväskylän kaupungin isät näyttivät tapahtumalle vihreää valoa ja näin järjestäjät saivat sulkea tapahtuman ajaksi muulta liikenteeltä Yliopistonkadun. Tuomo Liukkonen ja Pasi Koskinen taistelivat luokan kärkipaikasta parin pikiksen ajan, kunnes Koskinen joutui heittämään pyyhkeen kehään tekniikkamurheiden takia. Kuva Asko Saarinen
Kuva Asko Saarinen Jari Ohrankämmen totutteli voitokkaasti uuteen "Nelkku"-Saabiinsa. Vauhtiin päästyään Salonen vingutti Saabia siihen tahtiin, ettei muilla ollut keinoja vastata siihen. Kaiken kaikkiaan tapahtumaa voidaan pitää onnistuneena. Suhteellisen tutuilla teillä ajanut "Veltsu", ei jättänyt jossitteluille sijaa, vaan kellotti kilpailun kaikille pikataipaleille selvät pohja-ajat.
Riku Rantanen lennätti Escortinsa ysiluokan ykköseksi. Kilpailijamäärä jakautui tasan historic-autojen ja uudemman kaluston kesken. Ohrankämmen oli seuraavillakin pikiksillä nopeampi kuin Silvasti parhaat menohalut menettäneellä Porschellaan. Yhtälailla Kimmo ja Vesa Hirvonen pitivät Volvo 122:lla toista sijaa hallussaan läpi kilpailun, uhkaamatta kuitenkaan Kauppisten ykköspaikkaa millään lailla. Ari Haarakangas ajo Jyväskylässä oli kympin arvoista.. Marko ja Kalervo Tuomi aloittivat kilpailun reippaimmin ajamalla Impillään niukan 0,3 sekunnin pohja-ajan ensimmäiselle pikikselle. Tuomo Liukkonen ja Jani Hokkanen kuittasivat Escortillaan luokkavoiton nimiinsä yli kuuden minuutin turvin. Kisan vanhetessa Ohrankämmen pystyi lisäämään vauhtiaan, vaikkei ollut tyytyväinen Saabin alustan toimivuuteen, nousten luokan kärkipaikalle. 14 - HANAA
1000 Lakes Rally 2011, Jyväskylän Suurajot ry, Antero Sirviö
RALLI
Onnistunut juhlakilpailu Keski-Suomessa
AL-Jyväskylän osasto ja Jyväskylän Suurajot ry järjestivät 4 pikataivalta käsittäneen rallikilpailun juhlistaakseen Suurajojen historian 60v merkkipaalua. Sen aikaisilla teillä ja autoilla ajettuna osuudet olivat varmasti rankkoja ja väsyttäviä. V-M Saarelainen ja Marko Tikkanen pystyivät jätättämään toiseksi ajanutta parivaljakkoa Ilpo ja Vesa Väätäistä liki puolitoista minuuttia. 1900-luvun EM-historicralleista tuttu Kangashäkki ja Palsankylä, jota on paineltu myös MM-rallissa. Luokka 5 Tero Salmikivi ratkaisi pelin edukseen jo ensimmäisellä lenkillä. Monte Carlo Rallyn tavoin kilpailijat saivat valita lähtöpaikkansa eri paikkakuntien välillä .
Silloisen kilpailun vaativuutta ei voi väheksyä. Kilpailu oli pitkälti Pentti ja Vesa Kauppisen "näytösajoa" Gulf-väritteinen Porsche laukkasi kärkipaikalla ensimmäisestä pikiksestä lähtien. Luokka 3 Jari Ohrankämmen otti tuntumaa uuteen V-Nelkku Saabiinsa voitokkaasti. Ensimmäinen kilpailu ajettiin vuonna 1951, kyseessä oli silloin ehkä enemmänkin "matkailuajo". Ohrankämmenen luokkavoitto kirjattiin hieman yli kahdella minuutilla. Tuomo Liukkosen kilpailuun ilmoittamalla "Rintintin"Saabilla päästellyt Jani Salonen kera Pasi Toivolan innostui kovaan vauhtiin kakkospikiksellä ja tiputtivat Imp-kaksikon pois luokan kärkipaikalta. Tämän vuotuisessa juhlatapahtumassa oli itse asiassa kaksi eri kilpailua, 1000 Lakes Ralli, 1000 Lakes Regularity Rally (Tasanopeus kilpailu), unohtamatta legendaarisella Harjun pikataipaleella ajettua näytösajoa. Luokka 2 Tuomo Liukkonen jätti muut kauas taakseen. Miltä kuulostaisi ajatus, talvi-ja kesärallin järjestäminen paikallisten kerhojen yhteisvoimin vuoro vuosina. Jani Salonen nousi pikkuluokan ykköseksi, johan ovinumerokin siihen velvoitti. Kaiken huipuksi Anttalainenkin joutui keskeyttämään Skoda TS:n jarruputken pettämisen takia. Vuosien saatossa Suurajot ovat muuttuneet enemmän pikataivalvoittoisiksi. Luokka 1 Jani Salosen Saabin laulanta jätti itikoiden ininän takaalalle. Voitto heltisi 16,2 sekunnin erolla Tuomen autokuntaan. Silvasti joutuikin keskeyttämään kilpailun viimeisellä pikiksellä, näin Jouko Santala nousi Alfallaan kakkoseksi, Ohrankämmenen johtopaikkaa hän ei kuitenkaan pystynyt uhkaamaan millään muotoa. Koska, lenkki kierrettiin kahteen kertaan, kertyi kirikilometrejä yhteensä 44,5 kilometriä. Kun kaikkien pikiksien ajat oli laskettu yhteen, eroa oli syntynyt hivenen päälle puoli minuuttia. Luokan ratkaisut tapahtuivat parin ensimmäisen pikiksen aikana Tero Salmikiven pystyessä karistamaan Ari Savolaisen 12 sekunnin päähän: Toistamiseen ajetuilla pikiksillä Savolainen pystyi kyllä hieman nipistämään Salmikiven etumatkaa pienemmäksi, mutta matka loppui kesken ja Salmikivi kera Antti Siikalan ajoi Coupe-mallisella Corollallaan
Historicit
Historic-autojen kilpailussa oli yksi ennakkosuosikki, Opelilla ajanut VeliMatti Saarelainen. Luokkavoitto ja koko historic-kaluston paras loppuaika oli näin selviö. sillä eroa oli "minuutti kaupalla". Ajettava oli kaksi pikataivalta
Tannermäen vauhti oli tällä kertaa liikaa muille, mutta kisa kakkospaikasta kilpailu jatkui kireänä Kuikan ja Jokisen välillä. Ensimmäisen pikiksen Allinen vei nimiinsä 0,1 sekunnin turvin ennen Braggea, joka kipusi seuraavalla pikiksellä kärkipaikalle 3,5 sekunnin turvin. Vaikka Rantasella oli kiinni ajettavaa kohtuullisen reippaasti, hän uskoi vielä mahdollisuuksiinsa nousta luokkavoittoon. Paras B-junioripari oli Laihian UA: n 18-vuotias vasta toista ralliaan ajanut Joonas Lehtola ikätoverinsa Eero Myllyniemen kanssa Bemarilla.
F-ryhmä
Tuomo Liukkonen hoiteli kotiin 13-satasten kilpailun.
Kuva Asko Saarinen Tero Salmikivi tyylitteli Coupe-Corollallaan luokkavoittajaksi. Koska kyseessä ei ollut HRT:n kilpailu, ei pisteistä tarvinnut taistella väkisin loppuun asti. Kallion lyömiseen Kadettkuljettajan vauhti ei kuitenkaan riittänyt, sillä eroa jäi ansiokkaasta kiristä huolimatta 7,4 sekuntia. Braggen ja Tero Korhosen välillä. Jouni Leppälahti ja Aarre Luoto ajoivat luokan kärjessä "ensimmäisen lenkin" eli kahden pikiksen ajan, mutta jarrujen häviäminen pakotti miehistön luopumaan kisan jatkosta, harmi sikäli, että johtoa oli kertynyt yli puoli minuuttia. -Viimeinen pikis tultiin kyllä aivan limiitissä. Kolehmaisen keskeytys helpotti huomattavasti Haarakankaan "elämää", nyt ei tarvinnut enää ajaa kieli vyön alla, eroa muuhun porukkaan oli tarpeeksi paljon. RALLI
luokan ykköseksi. tutuhkolla pikiksellä Tannermäki sitten karkasi omille teilleen, repäisten itselleen puolen minuutin johdon Myös Jari Kuikka löysi lisävauhtia ja pystyi tiputtamaan Jokisen taakseen. Kangashäkissä Jokinen pystyi puristamaan Kuikan edelle, mutta viimeisellä pikiksellä asetelman vaihtuivat uudelleen Kuikan eduksi. "Veltsu" Saarelainen kera Marko Tikkasen ajoi lopulta miltei puolentoista minuutin (luokka-) voittoon.
HANAA - 15
Marko Kallio piti ykköspaikkansa Mika Rampasen huimasta kiristä huolimatta. F-ryhmän kisassa ajoivat kaikki luokat yhdessä yleisestä B-junioreihin. Tuomisto venytti pikis pikikseltä eroa Suzuki-kaksikkoon. HRT- kisoissa nopeutensa osoittanut Tuomo Hannonen lähti koti kisaansa vain ja ainoastaan nautiskelemaan, silti vauhti oli omaa luokkaansa, ensimmäisellä pikiksellä luokan toiseksi parhaaseen aikaan yltänyt Ari Salminen jäi Porsche 924 Turbollaan 45,8 sekunnin päähän. Altin veljekset Pekka ja Jussi saivat painella luokan kärjessä kolmen pikiksen ajan, kunnes Riku Rantanen innostui ajamaan. Ari Savolainen, jonka matkassa istui itsekin nopeana kuskina tunnettu Jukka Koskinen, jäi ykköspaikasta 9,9 sekunnin päähän. Kotkan UA:n Marko Kallio kera AL-Tikkakosken Santtu Niskasen ajoivat marjapuuron värisellä BMW M-kolmosellaan kärkeen heti avauspikikiksellä. Tulosten perusteella voisi kuvitella, että Hannosen kilpailu sujui ongelmitta, mutta hänen matkaansa mahtui useampikin rengasrikko. Haarakangas ja Seppo Vauhkonen ( saman Petikon tallin miehiä kumpikin) voittivat luokkansa yli minuutilla. Kisa jatkui näiden kahden autokunnan välillä tasaisena "sekunninvenytyksenä" kilpailun loppuun asti. Itse asiassa kilpailu luokkavoitosta oli varsin tasaväkinen sekuntitaisto Pololla ajaneiden Niko ja Marko Allisen ja Suzukiin luottaneiden Teemu
Trophyt
Alle kaksilitraiset
Uuraisten Santeri Jokinen paineli ensimmäisen pikiksen nuoruuden innolla kellottaen luokan pohja-ajan niukalla 1,2 sekunnin erolla Ville Tannermäkeen kummallakin ajokkina Honda, kuten kaikilla muillakin luokkaan osallistuneella kilpailijalla. Tämän totesi myös Koskelan autokunta, joka lähti kotimatkalle ennen viimeistä pikistä, saman tempun oli kerinnyt Antti Liponen tekemään tekniikkamurheiden takia jo ensimmäisen pikiksen jälkeen. Koskelan kohdalla tilanne synkkeni entisestään EK 3:lla rengasrikon takia sijoitus tipahti entisestään ja ero kärkeen venähti liki kahteen minuuttiin. Leppälahden poistuttua kuvioista Isto Jänisoja ja Pasi Mäkinen kaappasivat itselleen johtopaikan, jonka he pitivät maaliin asti kohtuullisen selvällä erolla kakkoseksi Vaz 2101, tutummin sanottuna Ladalla ajaneeseen pariin Heikki Mattila ja Jukka Hallamaa. Maalissa kärkikaksikon välistä eroa oli 36,1 sekuntia Kleimolan eduksi. Tuomiston ja kartturina toimineen Sami Munttilan voitto kirjattiin lukemin 37,2 sekuntia. Parhaiten Saarelaiselle löi kampoihin Siilinjärveläinen Ilpo Väätäinen Volvo 240:llään, mutta hänkin sai huomata, ettei "Nelisatasella" Opelilla ajaneelle Saarelaiselle näillä teillä pysty pistämään hanttiin. Toisella lenkillä lahtelainen ajoi historicien toiseksi nopeimpia aikoja, edelle ennätti ainoastaan V-M Saarelainen. Luokka 10 Ari Haarakankaan ajo oli kympin arvoinen suoritus. Aivan yhtä tiukkaa "matsia" vakioiden kilpailussa ei nähty, siitä piti huolen Rellu Cliolla ajanut Henri Tuomisto, jonka taktiikkana näytti olleen "kärkeen ja karkuun" Olli Rämänen ja Mika Vuori yrittivät Suzuki Igniksellään pistää kampoihin Tuomistolle, mutta joutuivat nopeasti toteamaan, ettei homma onnistu. Siinä isossa tiputtavassa hypyssä Escort karkasi hieman liian pitkään lentoon, Jukka (kartturi Vihtalahti) kyllä muistutti huutomerkki hypystä, siinä vaiheessa kun olisi pitänyt hieman jarruttaa pidin sekunnin ajan kaasua auki ja se aiheutti pitkän ja ilmavan hypyn, muisteli luokkavoittoon 9 sekunnin turvin ennen Pekka Alttia ajanut Rantanen tapahtunutta. Luokka 11 Veli-Matti Saarelainen oli historicin kunkku. Seuraavaksi ajetulla Palsankylän pikiksellä Hannonen pystyi kasvattamaan etumatkaansa vielä minuutilla, koska sama temppu toistui EK 3:llakin voidaan sanoa, että peli oli ratkennut voiton suhteen jo tässä vaiheessa kilpailua. Haarakankaan pahin uhkaaja Joonas Kolehmainen pääsi nousemaan kolmannella pikikseksellä jo muutaman sekunnin päähän, tähän loppilaisen rynnistys tällä kertaa loppui vaihdelaatikkovian johdosta. Luokka 7 Jouni Leppälahdelta hävisi jarrut, Isto Jänisoja ajoi voittajaksi. Palsankylän
Marko Kallio(kuvassa) piti ykköspaikkansa, Mika Rampasen huimasta loppukiristä huolimatta.
Ville Tannermäki karkasi Palsankylän pikiksellä tavoittamattomiin.
Teemu Bragge pystyi lyömään tiukassa kisassa Niko Allisen.
Kimmo Nevanpää suoritti Bemarillaan pisimmän loikan Palsankylän hyppyrillä.. Ja sama tahti jatkui lopuillakin pikiksillä. Kahden ajetun pikiksen jälkeen Opel-kuljettaja oli repäissyt jo yli puolen minuutin johdon. Luokka 6 Tuomo Hannonen ajoi nautiskellen luokkavoittoon. Rampasen kannalta asioita tarkastellessa EK-kilometrejä olisi voinut olla jäljellä enemmänkin, toisin sanoen matka loppui kesken. Luokka 8 Panu Kleimola ajoi puolen minuutin voittoon. Ari Haarakankaan ajosuoritus Jyväskylässä on täyden kympin arvoinen. Ville Tannermäen ja Tero Tannermäen voitto oli varsin selvä, sillä kakkospaikasta kisanneet autokunnat Jari Kuikka ja Jani Andersson, kuten myös Santeri Jokinen ja Jouko Kärkkäinen jäivät hieman yli minuutin päähän ykköspaikasta.
Niko Allinen ja Teemu Bragge vuorottelivat luokkajohdossa, Bragge vei lopulta voiton. Vielä viimeisellä siirtymällä riitti jännättävää, riittääkö pikku hiljaa tyhjenevässä renkaassa "maailmaa" maaliin asti. V1600 Henri Tuomiston taktiikka "kärkeen ja karkuun" onnistui täydellisesti. F-Cupin A-junioreja johtavan Rampasen kovan kirin ansiosta Savonen sai tyytyä kolmossijaan. Viimeinen pikis koitui Salmisen kompastukseksi, aikaa paloi hurjasti ja tuloillaan ollut kakkossija vaihtui luokan neljänteen tilaan, sillä hänen edelleen ennättivät Volvo kaksikko Janne ja Johanna Renlund, kuten myös Mersu 450 SLC:llä reittiä kierrellyt kaksikko Heimer Kastren ja Hannu Lamminen. Allinen kerkisi vielä kertaalleen nousta ykköseksi. Luokka 9 Riku Rantanen lennätti Escortinsa ykköspaikalle. Kilpailun kaikille pikiksille nopeimmat ajat päästellyt V-M Saarelainen luonnollisesti hallitsi suvereenisti luokkansa tapahtumia. "Haarukka" kiidätti 16-satasen Talbotinsa luokkajohtoon jo ensimmäisellä pikiksellä, pitäen asemansa koko kilpailun ajan. Bragge oli kuitenkin oikeaan aikaan (viimeisen pikiksen jälkeen) kärjessä ja voitti kilpailun luokan ykkössijasta 5,4 sekunnin erolla Alliseen. Laukaan Moottorimiesten parivaljakko Tero Savonen ja Mika Kauppinen roikkuivat Opelillaan pitkään kakkospaikalla, uhkaamatta kuitenkaan Kallion johtoasemaa. Luokka 12.ssa ei nähty samanlaista ylivoimaa kuin muutamassa muussa luokassa. Alun hieman rauhallisemmin edenneet "Jämsän Äijät" Mika Rampanen ja Juha Arponen innostuivat tauon jälkeisillä kahdella pikiksillä hurjaan vauhtiin, pohja-ajat kummallakin pikiksellä nostivat GSi-Kadettilla ajaneen kaksikon jopa voittotaisteluun mukaan parinkymmenen sekunnin takamatkasta huolimatta. Harri Koskela ja Juha Jauhiainen ottivat piikkipaikan nimiinsä Kangashäkin pikiksellä, mutta saivat nauttia tilanteesta vain hetken, sillä Kokkolan kaksikko Panu Kleimola ja Petri Ikola tiputtivat heidät Palsankylässä kakkospaikalle. 16-satasiin starttasi ainoastaan neljä autoa, maaliin asti ajoi 2 kilpailijaparia. Merkityksetön viimeinen pikis ei suinkaan ollut, sillä Jari Leppänen ja Ari Jonasson kohensivat sijoituksiaan, pystyttyään ohittamaan viime hetkellä neljänneksi tipahtaneen Soini Liimataisen. Kleimolalle ei tullut mieleen kisan kesken jättäminen, miksi olisi tullutkaan, peli lauloi nätisti ja kärkipaikka vahvistui entisestään, eroa toisena Jouni Harjun kanssa ajaneeseen Kari Vepsäläiseen oli puolisen minuuttia
- Kesti kauan kunnes idea kehittyi valmiiksi meidän lajin Hall of Famen osalta. Tallipäällikkö Malcolm Wilson osoitti halunsa saada uusi suomalaiskuski ajamaan Fiestalla, Ketomaa kertoo. Lauantainen kisan päätösetappi on perinteistä Jyskälää. Sen kisan osallistujalista oli silloin varmaan yksi kaikkien aikojen kovatasoisimmista, eikä sitä voi edes verrata nykypäivän MM-ralleihin. Reittiä on uudistettu kovalla kädellä. Tavoitteena on tuoda kisaa lähemmäksi eteläisen Suomen isoja kaupunkeja ja hakea kisalle uusia ystäviä. Olen tosi tyytyväinen tästä tilaisuudesta, joka mahdollistaa saumat jopa aivan kärkeen, Ketomaa ennakoi. Suomalaisille on jaettu FIA:n sääntöjen perusteella maksimimäärä eli neljä villiä korttia, joiden myötä valitut kuljettajat pääsevät kisaamaan luokkiensa MM-pisteistä. Uudistukset tuovat kilpailuun uutta jännitettä ja imevät tien varteen uusia katsojia.
Itse pidän torstain Lankamaa, Laukaa, Laajavuori pikataivaltrioa hyvänä lämmittelynä. - Minulle tulee varsin tasavertainen mahdollisuus ajaa MM-sarjan kärkikuljettajia vastaan. Pidän perjantain reitissä myös siksi, että sillä on vain yksi erikoiskoe, joka ajetaan kahteen kertaan. Vietän nykyään paljon aikaa Atlantin takana, ja Jenkeissä on kaikilla merkittävillä lajeilla omat legendojen galleriansa, Mikkola totesi. Uskon, että auto on kunnossa noihin sorakisoihin, mutta ennen Jyväskylää edessä on vielä Ranskassa ajettava tärkeä asvalttitesti. Saksalaismestari on kilpaillut Suomessa vain kerran, kun hän osallistui 1974 Tunturiralliin: - Silloin urani oli nousussa ja voitin Euroopan mestaruuden. Tuotantoautojen puolella Jukka Ketomäki, Jarkko Nikara ja Riku Tahko aikovat taatusti pitää ulkomaalaiset kuskit järjestyksessä. Toisin kuin nyt, ennen vanhaan kuskit eivät ajaneet kaikkia MM-ralleja, joten minun oli luonnollisinta pudottaa Suomen osakilpailu kalenteristani pois, Röhrl muisteli. Kisafiilistä MMsarjan kotikisaan ei tarvitse hakea, paremminkin on syytä panna "kiviä taskuun", ettei innostu liikaa.
Asvaltilla hyvä onnistuminen ei riitä
Loppukauden kisoissa on kolme kovavauhtista sorakisaa: Suomi, Australia ja Britannia, sekä kolme asvalttikisaa, Saksa, Ranska ja Katalonia. Nivaska Leustu, Surkee, Urria, Jukojärvi ja Isojärvi ajetaan kahteen kertaan ja lopuksi Laajavuori Powerstagena. Noilla pätkillä on vielä tilaa ratkaisuille vaikka kuinka. Ylipäätään koko torstainen kolmen erikoiskokeen nippu on niin kovavauhtinen, että jos kuskilla on vähänkin ranteet ruosteessa, niin hän lähtee perjantaina kisaan viisitoista sekuntia kärkeä perässä. Perjantain huoltopaikka Vesijärven rannalla, kaupungin keskustassa on todella hieno
Tärkeä kisa
Lienee sanomattakin selvää, että Mikolle ja minulle Jyväskylä on tärkeä
Lindroosille VW:n näytönpaikka
Ensi kaudella MM-sarjaan liittyvä Volkswagen saapuu Suomen MM-ralliin hakemaan tuntumaa Skodan SuJari Ketomaa
Kuuluisuuksien galleriaan kurkisteli Jarno Saari
Mikkola ja Röhrl tuoreimmat ritarit
Ralliautoilun kansainvälisen Hall of Famen kaksi uusinta jäsentä Hannu Mikkola ja Walter Röhrl olivat huomion keskipisteenä, kun kaksikko nimettiin Kangasalan Mobiliassa sijaitsevan museon legendoiksi.
Ensimmäisinä jäseninä rallitähtien galleriaan nimettiin viime keväänä Erik Carlsson, Paddy Hopkirk, Rauno Aaltonen ja Timo Mäkinen. Sitä tarvitaan myös MM-taistelua ajatellen. Ei vaan ole onnistuttu ajamaan täysin tasaista kisaa. Mikkola edusti kansainvälisesti suuntautunutta suomalaista ajajapolvea, jonka ura huipputasolla ajoittui neljälle vuosikymmenelle. Isän koti onkilometrin päässä erikoiskokeesta, eli Mynnilän varrella minä olen pikkupoikana ralliinnostukseni imenyt. juttu ja vetää varmasti paikalle lajin ystäviä. Luonnollisesti Jyväskylässä voitto on ainoa tavoite. Hall of Fameen nimetään ralliautourheilussa menestyneitä ajajia tai muita ralliurheilun vaikuttajia vuosittain.
Jarmo Lehtinen mietteliäänä Kreikan MM-rallin jälkeen.
Kuva Bruno Keiser/www.SpeedPix.ch Hannu Mikkola ( oikealla) ja Walter Röhrl ajoivat Audin moottoriurheiluväen tietoisuuteen.. - Siihen aikaan suomalaiskuskit nuotittivat viikkokaupalla Jyväskylän erikoiskokeita. Vielä on siis sillä saralla hommia edessä ennen kuin olemme varmoja, että pääsemme starttaamaan, Rantanen myönsi. Walter Röhrl oli rallin ensimmäinen kaksinkertainen maailmanmestari (1980 ja 1982) ja hän on edelleen menestynein saksalainen rallikuljettaja. Hatunnosto reitin tekijöille. Sellainen tuntuma meillä Mikon kanssa kuitenkin on, että asvaltilla Fiesta on huomattavasti parempi kuin Focus. - Ilmoittauduimme viime tingassa, koska projektin vaatima budjetti ei ole vielä kasassa. Heinäkuun 28.-30 ajettava Neste Oil Ralli tai tuttavallisemmin Jyskälä on tänä vuonna ottanut rohkeita askelia. Perjantaina mennään Hassin jälkeen tässä kilpailussa mukana oleville kärkikuskeille uusille teille. Henkilökohtaisin juttu minulle on kuitenkin Mynnilän pikataipaleen paluu reitille, vaikkei se ole ihan se entinen versio. Siellä tehdä paljon perustyötä, sillä asvaltilla Fiestalla on toistaiseksi ajettu vasta kerran. Meidän on onnistuttava erinomaisesti, jos aiomme pärjätä Citroenille. - Hieno asia, että sain nimityksen tähän galleriaan. Saksalaistiimille näyttöjä antava Lindroos saa vastaansa kovimman mahdollisen vastuksen, kun kaksi edellistä S-WRC -osakilpailua voittanut kaksikko Ott Tänak ja Juho Hänninen varmasti pitävät huolta reippaasta vauhdinpidosta. Neste Oil Rallin yhteydessä ajettavaan Lahti Historic Rallyyn ilmoittautui määräaikaan mennessä 86 autoa. Villit kortit menivät S-WRC luokan osalta Lindroosille ja Mitsubishin R4-mallilla debytoivalle Juha Salolle sekä tuotantoautojen luokkaan osallistuville Riku Tahkolle ja Mikko Pajuselle.
Jyskälän reitti ajatuksella uudistettu
Yksi rallivuoden kohokodista on taas ovella. Rally Hall of Fame on kansainvälisestikin ainutlaatuinen näyttelykokonaisuus, jossa esitellään suomalaisia ja kansainvälisiä rallitähtiä ja ralliautoja. Voisi sanoa, että toivottavasti, sillä syksyn asvalttikisoissa meille ei riitä hyvä ajo. Veikkaan, että koko reittiäkin ajatellen kärkiauto häviää vähän jossakin ja voittaa saman verran toisaalla. Rallin maailmanmestaruuden hän saavutti vuonna 1983. Jari Ketomaa neuvotteli sekä Minin että Fordin WRC-tallien kanssa ja loppumetreillä mikkeliläinen päätyi jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Kauden toinen voitto on kiertänyt meitä jo hyvän tovin. Hannu Mikkola antoi pitkän uransa aikana näyttöä monipuolisuudestaan voittamalla huipputason ralleja sekä hyvin pienitehoisella autolla että myös tehokkailla B-ryhmän tykeillä. Volkswagenin kuljettajina tulevassa rallissa nähdään jämsäläinen Joonas Lindroos sekä MM-ralleissa jo hyviä näyttöjä antanut norjalainen Andreas Mikkelsen. Mielestäni Rally Hall of Famen ainoa oikea paikka on nimenomaan Suomessa. Lankamaata en ole nähnyt muutamaan vuoteen, mutta jos se on entisessä asussaan, siellä ollaan siinä ja rajoilla, että onko se jopa liian nopea näille autoille. Onko se parempi kuin kilpailijoiden kalusto, jää nähtäväksi. Vaikka vauhti on ollut kohdallaan, jokaiseen kisaan on tullut yksi tai kaksi erikoiskoetta, joilla on pudottu joko omasta virheestä tai auton ongelmien takia. Janne Tuohinon Ford-suunnitelmista eikä Mattias Thermanin Miniprojektista ei ennakolta juuri tietoja tihkunut, joten molemmat pääsivät yllättämään positiivisesti. - Ford tarjoaa erittäin kilpailukykyisen paketin. Röhrl saavutti suurta arvostusta voittamalla Monte Carlo rallin neljä kertaa täysin konstruktioiltaan toisistaan poikkeavilla autoilla. Tuona vuonna ei ajettu Monte Carlon eikä Ruotsin ralleja energiakriisin vuoksi, joten alkuvuonna oli hyvin aikaa ajaa Tunturiralli. On siellä varmaan mukana joitakin kuljettajia, jotka ovat ajaneet Evoa, Koivukehää tai jotakin muita näistä pätkistä jossain muodossa SM-ralleissa, mutta esimerkiksi Mikkoon käynyt noilla teillä joskus Golfilla kisatessaan (vuonna 2002), joten muistikuvia sieltä ei ole. kilpailu. Minun olisi pitänyt viettää koko kesä Suomessa, että olisin oppinut pätkät riittävän hyvin. 16 - HANAA
Neste Oil Ralliin yllättävän kova taso, Jarno Saari Jarmo Lehtisen kolumni
RALLI
MM-ralliin tuttuja tähtiä ja tulevaisuuden lupauksia
Suomen MM-osakilpailun Neste Oil Rallin ilmoittautumisaika päättyi maanantaina ja määräaikaan mennessä ilmoittautui 124 kilpailijaparia. Jyskälässä lähtöjärjestyksellä ei yleensä ole suurta merkitystä, joten tällainen sopii tähän kisaan hyvin. Tapaamisiin Neste Rallin erikoiskokeilla.
Mynnilän paluu sykähdytti
Henkilökohtaisesti pidän erityisesti siitä, että tullaan Lahden suunnalle eli meikäläisen kotiseudulle. Matti Rantanen kävi kaikessa hiljaisuudessa keskusteluja kaikkien kolmen WRC-tallien kanssa: - Citroen ilmoitti Kreikan MMrallin jälkeen, että he eivät pysty tarjoamaan kenellekään uudelle kuskille autoa, koska heidän kaksi asiakasautoaan meni siellä ruttuun. Sen verran lyhyt tauko valitettavasti on, ettei ihan ehdi käydä kotona syömässä. Suomalaiset muistavat "Waltterin" myös siitä, että hän ei kertaakaan saapunut mittaamaan vauhtiaan Jyväskylän Suurajoihin. Suomalaiskuskien panos uusien WRC-autojen ratissa on varsin laaja vakiokuskien Mikko Hirvosen, Jari-Matti Latvalan sekä Kimi Räikkösen lisäksi. Minusta reitti ja kisan rytmitys on fiksusti laadittu. Lopulta Minin tarjoama paketti oli meille järkevin, lammilainen totesi. per2000 -kalustolla. Jyväskylän ja Lahden ympäristössä heinäkuun lopussa ajettavan rallin ilmoittautuneiden määrä on suurin MM-sarjan osakilpailuissa tänä vuonna.
Suomalaisia rallifaneja ilahduttaa tieto, että kotoiseen MM-ralliimme ilmoitettiin peräti 21 WRC-autoa
(044) 727 3900. Mari Räihä pääsi Harri Saxbergin (Arin isä) Morris Cooper S:n kyytiin. Kyyditysten (ei vuoden 1930) ohella kyseisille henkilöille jaettiin lajitietoutta (myös tasanopeusajoista) eli kesäkuinen perjantai-ilta jäi varmasti miellyttävänä päivänä muistin syövereihin. Unohtamatta Sami Salmisen ja Jouko Häkkisen Lada VFTSautoa, jolla Joel Tammeka ja Ants Kulgevee ajoivat Suurajoissa vuonna 1987. Jukka Västilä sai nauttia Pentti Kauppisen Porschen kyydistä Harjulla.
Kari Hytönen kanttaa "Malmikasalla" kuin "Konsta" konsanaan kyseisellä autolla Suuraoissa vuonna 1969.
Jari Jaskari kera Kari Rantasen ex- Markku Alen Volvo 142:lla näytösajossa.
Sami Salminen ja Jouko Häkkinen odottelemassa Lada VFTS:sään näytösajon starttia.
Vuonna 1987 Joel Tammeka ja Ants Kulgevee hyppäsivät näin ilmavasti Urrian "näkemäesteellä".
Vakuutamme kilpailukalustonne radalle ja ralliin! Palveluihimme kuuluvat myös kaluston kuljetus- ja varastointivakuutukset. Useat kansalliset ja kansainväliset huippukuljettajat ja teamit ovat luottaneet palveluumme jo lähes vuosikymmenen ajan. Tuomo Hannonen sai Antti Kokon viereensä "pelkääjänpallille". Radio Jyväskylän Suurajo-aiheisessa kilpailussa arvottiin kolmelle osallistuneelle kartturin paikka näytösajoon. Juha Västilä puolestaan sai nauttia Pentti Kauppisen Porschen kyydistä. Vakuutamme myös historic-, F-ryhmän - ja SRC-kaluston toivomustenne mukaan. Mukana näytöksessä oli joitakin "helmiä" muun muassa Jari Jaskarin ja Kari Rantasen miehittämä Volvo 142 (ABA-999) , Kari Hytösen entisöimä Isuzu Bellet 1600 GT, jolla Pertti "Konsta" Kärhä ajoi aikoinaan Suurajoissa. Ota yhteys markkinoiden johtavaan luotettavaan vakuuttajaan!
www.rallivakuutus.fi
puh. RALLI
1000 Lakes Rally 2011, Jyväskylän Suurajot ry, Antero Sirviö
HANAA - 17
1000 Lakes Rally, Harjun näytösajo
Yleisölle ilmaisessa tapahtumassa kurvailtiin (ei siis ajettu tosi mielellä) aikoinaan yleensä ensimmäisenä Suurajoissa ajettua Harjun pikataivalta pitkin
Nelivetoluokan B-finaalin alussa oli kilvanajon makua. Arola oli viides, vaikka vaikeuksia oli auton alkaessa rötäämään. Antti Kärkisen päivä synkkeni vetarin pään hajottua ja tämän seurauksena pyörän irrottua. SRC:n B-finaali todella tasaista vääntöä alusta loppuun asti. Kaudella 2009 ajetussa kisassa vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Kahden erän tulokset riittivät vain paikkaan C-finaalissa. Radan kuluminen oli aluksi pelottavan nopeaa, toisaalta se ei ollut lähelläkään aiemmin koettua tasoa. Autokrossissa Pasi Korhonen luukutti ison MR:nsä nopeimpaan aikaan. Toivottavasti aski pysyi ehjänä, totesi Kanerva. Juha Rytkönen keskeytti Harri Kamisen kanssa vietetyn rypistelytuokion jälkeen. Pertti Tapojärven ja voimaa uhkuvan Mitsun johtopaikka hukkui rengasrikon
Super Carin kärkitrio. Sitten Niko Ehrnsten, joka kävi kutNelivetoluokassa alkavat otteet jo muistuttaa rallicrossia. Teemu Pätsi nakutti taas tauluun hyviä kierrosaikoja, jatkaen nousuaan. Hirvonen putosi kuvasta huonon lisälenkin jälkeen. Samaisessa lähdössä Janne Kanerva meni penkoille ja Skodan ohjaustehostin sai kipeää. Kolme nyrkin kokoista reikää konehuoneessa takasivat, että auton sai lastata trailerille.
Säväyttävää menoa
Kun Määttä sai startinkin onnistumaan, ajasta lähti pois sekunti. Aleksi Pärssisen paluu päättyi konerikkoon. Autokrossin C-finaalin voittoon paineli Mikko Heikkilä pienellä NSU: llaan. Voimaa on, mutta tää puskee niin pirusti. Toinen Janne, Taskila nimittäin, kipitti Lancerilla toiseksi nopeimpaan aikaan. Juuri sitä pidemmälle Focus ei liikkunutkaan kardaanin napsahdettua poikki. Tämä tarjosi muille mahdollisuuden suoran finaalipaikan ja lisäpisteen jahtaamiseen. Ongelmia oli muillakin. Rajala sai vierelleen eturiviin Ehrnstenin, toiseen riviin Kokko ja Sillanpää, B-finaalin eturiviin Peltokangas ja Kannonlahti. Peter Helenius toi korkealta laulavan VW Sciroccon voittoon ennen Mika Kauhasta. Moottorin ja etukulman sai rakentaa kokonaan uusiksi, kertasi Karhapää. Alkukautta suvereenisti hallinnut Aki Karttunen keskeytti moottoririkkoon. Keski-Korsu keskeytti Focuksen mystisesti sammuttua kolmannella kierroksella. Jukka-Pekka Peltokangas oli kolmas ennen Topi Kannonlahtea sekä JuhaPekka Mattilaa. Kari Irrin meno hiipui ruutulipun häämöttäessä, moottoririkko. Mika Heikkilän matka punaisella Skodalla loppui sakean savun saattelemana. Eroa Harri Arolan Mazdaan oli yksi tuhannesosa. Auto toimi ja ratatuntemuksestakaan ei tainnut olla haittaa. Mikko Malinen ja Silvo Viitanen olivat seuraavina. niä pienellä riskilläkin, mutta oli toinen. Keskellä voittaja Atro Määttä, vasemmalla kakkonen Ari Perkiömäki ja vasemmalla kolmonen Jukka Lautamäki.
myötä. - Tulipahan tästäkin heti ekassa kisassa melkoisen näköinen. Finaalin eturivin paikat ottivat Kukkola ja Lassila, sitten Fält ja Kärkinen. Keskiviikkona auto oli maalarilla, torstaina teippauksen jälkeen pari testikierrosta Kokemäellä ja perjantaina nokka kohti Kiteetä. Edellisessä kisassa rajun mällin ajanut Pekka Mustakallio oli perunut. Rajalan suoritus oli vakuuttava. Jukka Lautamäki meni kärkeen. Kun asfaltin reunoihin alkoi kaivautua reikiä, finaaleissa alkoi mennä renkaitakin. Lisäpisteen metsästys ajoi valkealalaisen vielä viivalle. Jari Kokko oli toinen jääden 2,2 sekuntia. Autokrossista parin vuoden takaa tuttu Antti Kärkinen oli vikkelin. Vikaa ei saatu mukana olevilla osilla korjattua. Tämä täytyy todeta Kiteen osakilpailun jälkeen. Ahti Salmela ja Jukka Soimetsä kolaroivat suoran päässä ja jälkimmäinen kimmahti penkkaan. Santeri Fält jatkoi hyvää päiväänsä toisella sijalla ennen Jukka Lassilaa, Vesa Puuskamäkeä sekä Riku Hietamäkeä. Onneksi perinteinen crossi-seura ei lannistunut, vaan lähti uutta kisaa rakentamaan. Pätsi oli kolmas ennen Arolaa. Muutetaan vähän takapään korkeutta, jos saataisiin kääntymään, manaili Arola varikolla uudestaan muotoillun autonsa vieressä. Rasmus Orrav kiepsautti Civicin nutulleen lisälenkin ulostulolla. kuttavan taiston J-P Mattilan kanssa. Peltokankaiden vuokra-Volvolla ajellut Vesa Hirvonen kävi tiukkaa taistoa nousija Heleniuksen kanssa, joka nousi häntäpäästä kolmanneksi. Kritiikki oli kärkästä, vaikka suurin osa siitä aiheutui sateen määrästä. Lähtösuoran nypyllä tuli yllättävän paljon osumia ja tönimisiä. Jukka-Pekka Peltokangas paineli kärjessä, mutta heti parin metrin päässä taisteltiin. Pakkala keskeytti ja Peltokangas taantui kuudenneksi. Mattilan aavistuksen liian. - Kolarissa meni jako sekaisin ja venttiilit solmuun. Janne Kanerva näytti olevan menessa nopeimpaan aikaan, kunnes vaihdelaatikko alkoi temppuilla. Ensimmäinen alkuerä toi yllätyksiä totuttuun marssijärjestykseen. Kauden voittajien luetteloon voidaan lisätä Atro Määtän, JoniPekka Rajalan sekä Jukka Lassilan nimet.
Välivuoden jälkeen Kitee teki paluun rallicross-kalenteriin. hieno ensimmäinen mutka urautui pahasti. Eemeli Peltokangas lasketteli Focuksella kohti hyvää aikaa, kunnes Sami Pakkalan ahdistelu johti molempien suistumiseen. Autokrossissa nähtiin päivän kovin paukku. Hirvonen sai pidettyä hienosti asfaltilla etenevän Sciroccon takanaan. Savolaisen Kadett lähes kaatui rytäkässä.
Pakka uusiksi
Ensimmäinen alkuerä ja Atro Määttä nopein, vaikka startin jälkeen sija oli vasta neljäs. SRC-luokassa Jonttu Rajala sai lähtökierrokset kohdalleen ja sitten Fordia vietiin taidokkaasti päivän nopeimpaan aikaan. - Meni kaksi kertaa ykkönen kovasta vauhdista päälle. Valmistevirhe tarkoitti, että Nikon oli pidettävä kilvanajon ohessa koko ajan jarruja "tuntumassa, että laakerit pysyisivät edes paikoillaan. J-P Mattila oli toisena ja hyvän lähdön ottanut Vesa Hirvonen kolkutteli takaluukun tuntumassa. SRC-luokassa Niklas Ehrnsten oli joukon nopein, vaikka ongelmia oli etukulman laakereiden kanssa. Arolan meno alkoi hiipua Mazdan alkaessa polttaa tulppia. Seuraavassa erässä oli Harri Arolan uutukainen lähellä kaatua. Harri Arola livahti toisek-
si Sami Pakkala ja Pekka Keski-Korsu kilvoittelivat kolmannesta sijasta. Tiistaina Jonttu kävi ostamassa auton Mika Vaaranmaalta Jalasjärveltä. Nopein aika joensuulaiselle 1,6 sekunnin erolla Vesa Puuskamäkeen. Bfinaaliin Puuskamäki ja Korhonen.
Janne Taskila ja Sami Pakkala kävivät alkuerässään hienon taistelun.
Harri Arolan pitkä rakennusprojekti vihdoinkin viivalla.
Heikkilä ja Pätsi tekevät nousua
Super Carin D-finaali oli Teemu Pätsin näytöstä. Autokrossin D-finaalista ylöspäin nousivat Jukka Maja sekä parasta crossi-kisaansa ajanut Jani Lehtinen. Pätsin mukana ylöspäin kohoili Silvo Viitanen. Tiukkaa taistelua mies miestä vastaan - tästä yleisö tykkää. Pakkala rullasi hienon ohituksen jälkeen lähtövoittoon. Kaikkien toiveissa varmasti oli nyt, ettei ainakaan vettä tulisi taivaalta. Pientä kuuroa lukuunottamatta sateelta vältyttiin, tummat pilvimassat livahtivat vierestä ohi. 18 - HANAA
Rallicross SM Kitee, Keski-Karjalan UA, Jani Karjalainen
RALLICROSS
Kehitystyö alkaa tuottaa tulosta Määttä voittajaksi Kiteellä
Erilaiset radat ovat SM-sarjan suola. Murtoluku Fiatilla Puuskamäki kiersi hienosti ulkolinjalla oman eränsä kärkipaikalle. Taisto jatkui lisälenkillä jonne kaksikko pujahti heti ensimmäisellä kierroksella. Henri Mäkelän hyvä ajo meni pilalle takarenkaan tyhjenemisen takia. Santeri Fält oli kolmas ennen Jarno Kukkolaa, Jukka Lassilaa sekä Pasi Korhosta. Erikoisessa tapahtumassa Sami Savolainen ja Mikko Vahanne ottivat yhteen lisälenkillä. Osumat Ari Perkiömäen ja Teemu Pätsin kanssa veivät linjan suoraan penkalle. Huonon lähdön ja lisälenkin jälkeen kuusamolainen paukutti Focuksella toista sekuntia nopeampia kierrosaikoja. Jarno Kukkola ei tästä hätkähtänyt, vaan kiikutti upean porrasperä-Volkkarin päivän nopeimpaan aikaan. Sisuuntunut Janne Kanerva lasketteli nopeimpaan aikaan ennen Perkiömäkeä, Taskilaa ja Lautamäkeä. SRC ja D-finaali. Määttä siis paalulle, saaden vierelleen Perkiömäen. Päivän nopein aika toi lisäpisteen valkealalaiselle. SRC:n C-finaali sujui Tuomas Sepän johdolla, vaikka sastamalalainen kärsi Volvossaan jarruongelmista. Kylmää oli ja Tolosenmäen rc-rata ei vesimäärää kestänyt, joten mm. Juha Sillanpää taktikoi lisälenkin avulla tyhjää rataa eteensä, mikä oli toimiva ratkaisu. Pakkala oli erän toinen ennen Perkiömäkeä, Taskilaa, Pekka KeskiKorsua sekä Lautamäkeä. Jukka Lassila sai ajokin kääntymään paremmin ja kello tykkäsi, toinen sija. Super Carin (kansan suussa edelleen "ykkös divari") C-finaalissa Eemeli Peltokangas veti pisimmän korren. Sitten Juha Sillanpää, joka ohitteli J-P Peltokankaan ohi lähtövoittoon. Keskiriviin Taskila ja Kanerva, B-finaalin eturiviin Arola sekä Lautamäki. Ari Ikäheimonen oli kolmas ennen Toni Vainikkaa sekä Antti Kärkistä. Janne Taskila ja Sami Pakkala kävivät tiukan taiston omassa lähdössään. Riku Hietamäen meno tyssäsi toiselta sijalta tekniikkaongelmiin. Petri Juupajärvi keskeytti Subarun puutuessa. Lautamäki jätti lisälenkin viimeiselle kiekalle, jolloin Pakkala pujahti voittoon. Toiseksi nopein aika Sillanpäälle ennen Jari Kokkoa, "finaalilämpöön päässyttä" Ville Mikkolaa sekä lisää yritystä itseltään toivonutta Topi Kannonlahtea. Takaa raivasi nousija Lehtinen tiensä toiselle jatkopaikalle. Samassa rytäkässä toisena osallisena ollut Jorma Karhapää oli viivalla, hommia tosin oli saanut tehdä täydet kolme viikkoa. Topi Kannonlahti kiri Mattilan kantaan ja viimeisellä kierroksella kaksikko suuntasi lisälenkille. Sorapitoisemman radan kestävyydestä voidaan pitää puheenvuoroja suuntaan jos toiseenkin, mutta Karjalassa nähtiin pitkästä aikaa hienoa kilvanajoa kolmessa luokassa. Kanerva oli tuloksissa neljäs ennen Jukka Lautamäkeä sekä Kari Irriä. SRC-luokassa Rajala oli hätäisin, vieden samalla paalupaikan. Samassa erässä ajanut Juha Rytkönen seurasi Ehrnste-
Vaikeuksia luvassa
Atro Määttä oli varmistanut jo paalupaikkansa finaalin lähtöruudukossa
ennen Fältiä, Kukkolaa, Puuskamäkeä sekä nousumestari Heikkilää. Tavoitteena on luoda SRC-luokkaa vastaaaville menopeleille yhteiset pohjoismaita koskevat säännöt. Lopussa pystyin jo ajamaan varman päälle, tuumaili toisen voittonsa ottanut Lassila. Pakkala keskeytti. Kokko sen sijaan ampui Fordilla keskirivistä
Kuva Toni Ollikainen Ensimmäisen aika-ajon kovimmat karjut olivat Niklas Ehrnsten ja Juha Rytkönen. Entinen Miss ton otti Venäjän Ildar Rakhmatullin, kakkossijan Norjan Suomi Noora Hautakangas on aloittelemassa rallicrossAndreas Bakkerud ja kolmosen Leppihalme. Kamppailu oli koharrastajien tietoisuuteen. Sitten Kukkola 46, Karttunen 45, Fält 38, Heikkilä 33 sekä Siipola 32. Onneksi lähdin viimeiseen aika-ajoon, muuten kardaani olisi mennyt finaalissa ja tuloksena olisi ollut taas kuudes sija, summasi huojentunut Määttä. Huomaa rekisteri.
EM-rallicross Norja, Kuva Toni Ollikainen.
Leppihalme ajoi heti itsensä podiumille
Autokrossin A-finaalin erilaisia ajolinjoja. Ari Ikäheimonen oli neljäs, "supernousija" Lehtinen tosin taipui vasta taistelun jälkeen. päivänä Sambacrossin merkeissä Kauhajoen Sotkassa. Lassila voittoon
HANAA - 19
Finaalien aika
Super Carin A-finaalin viivalle ilmaantui Määtän Valko-vihreä Focuskin. SRC:n finaalissa eturiviläiset eivät oikein onnistuneet liikkeellelähdössä. Skodan keula näytti penkkakosketuksen jälkeen huonolta. Pidetään peukkuja! Rallicrossin SM-sarja jatkuu puolestaan heinäkuun tuli koko plutoonan ykkössija. Jälkimmäisellä ei meinannut välillä latu riittää. Autokrossin B-finaalissa Mikko Heikkilän nousu jatkui. Mestaruus on edelleen tähtäimessä, vakuutti Määttä. * Seuraavaksi rallicrossin SM-sarja pitää ansaitun kesätauon. Ehrnstenillä manohaluja tuntui olevan, mutta Sillanpää ei antanut tuumaakaan periksi. Lopputuloksena oli helpohko voitto Määtälle. Puuskamäki yritti taas tulla miehekkäästi ulkorataa pitkin, mutta Kukkolaa kiertäessä linja meni jo turhan leveäksi ja sisältä porukkaa lappasi ohi. Tiimi on tehnyt kovasti töitä. Kannonlahti ei toista kutsua tarvinnut, hyökäten heti sisälle. Sitten Ehrnsten, pudoten Juha Sillanpäänkin taakse. Sitten taisteleva kolmikko samassa järjestyksessä kuin aiemmin oli mainittu. Siellä yleisön vetonauloina ovat Mikko Hirvonen ja mahdollisesti myös Toomas Heikkinen.
Tässä voittaja-Jonttu mukavassa hommassa. SRC:n puolelle on luvassa Leppihalmeen lisäkPinomäen vetämälle tiimille tuli Norjasta täyspotti. Kokko meni lisälenkille ensimmäisenä kärkiporukasta. Startista Määttä puristi kärkeen. Höljesin kisan aikana keskustellaan myös tulevaisuuden tekniikkalinjauksista. Voisi muitakin mielenkiintoisia kuljettajia. Mitsubishi oli hylätty teknisessä tarkastuksessa jäähdytyspuolen sääntöjenvastaisuuden takia. - Tiukkaa oli ekaan mutkaan Jarin kanssa, onneksi olin sisällä. Huikea sivuluisu taittoi ajokin aivan penkan Lassilan auton väliin. Hän teki myös pari vuotta töitä aikaikankaan teamin Volvon ratissa. Fält laittoi kaikki yhden kortin varaan tuoden MR2:sta aivan rajoilla. Autokrossin finaalissa Lassila pomppasi eturivin ulkoradalta kärkipaikalle. Hyvin alkaa auto istumaan käteen, huokaisi kolmannen voiton kirjauttanut Jonttu. Rajala ja Peltokangas menivät menojaan, Kokko ajoi kolmantena, vaikka takaa tultiin kovaa näyttävillä linjoilla. Finaaleihin tehdyt muutokset toimivat, riemuitsi Peltokangas. Kärkisen ajokin korjaustoimet eivät onnistuneet, vaan vetari korkkasi viivalla ja pyörä karkasi takasuoralla. Topi Kannonlahden hiillostus tehosi lopulta ja Juha-Pekka Mattila sortui aavistuksen liian leveään ajolinjaan, minkä Topi käytti tehokkaasti hyväkseen. Loppu oli jo melkoista selviytymistaistelua, virnisteli Perkkis. Lassila piti kärkipaikkansa lisälenkin jälkeenkin. Puuskamäki teki samalla taktiikalla nousua hänniltä. Sitä Juspe puolusti kunnialla Hell, hauska yhteensattuma. Lautamäki lähti heti hakemaan vauhtia lisälenkiltä. Topi toiseksi ja Hirvonen ahdistelemaan herhiläisen tavoin Mattilaa. Varikkomutkassa Hirvonen paiskasi Volvonsa sisälle, päästen rinnalle asti, kunnes kalusto alkoi kavuta penkalle. Peltokangas ja Kannonlahti finaaliin, Mattila kolmas ennen tiukan matsin keskenään ottaneita Hirvosta ja Mikkolaa. - Voitosta lähdettiin ajamaan, mutta takaripustukset saivat ensimmäisessä mutkassa siipeensä. Kanervan ja Perkiömäen poskivalssi päättyi edellä mainitun keskeytykseen. Toomas Heikkinen ja. Eli Taskilan nimi pyyhittiin kokonaan pois tuloslistoilta. Perkiömäki toiseksi ennen Lautamäkeä. Rajala sisälinjan ansiosta kärkeen ja toiseksi Peltokangas, jolle ovet avautuivat sopivasti. - Jarnon kanssa oli tiukkaa lähdössä. Sarjatilanteessa Jonttu Rajala pomppasi kärkikaksikon ohi. Äärimmäisenä vasemmalla laskettelee tulemaan Jani Lehtinen joka nousi D:stä aina B-finaaliin saakka.
Jussi-Petteri Leppihalme ja Renault Clio olivat vauhdissa Norjassa. Uusi suomalaisnimi on ampaissut rallicrossin Saab lähtivät A-finaalin kakkosrivistä. semman sarjaorganisaation merkeissä. Määttä venytti tasaisesti etumatkaa Perkiömäkeen, käyden ajoissa lisälenkilläkin. Vesa Puuskamäki kiikutti Fiatin toiseksi, pitäen aisoissa menohaluja uhkuneen Kimmo Siipolan. SM-sarja puolestaan jatkuu 17. Sarjatilanteessa tuli muutoksia. - Moottorien kanssa on ollut vaikeuksia. Kokko kurvasi kolmanneksi, koska takana tuli osumaa. Hautakankaalla on lähisukulaisilla vauhti vePromotionin Renaulteilla. Rajalalla pisteitä on 49, Jari Kokko väijyy kahden pisteen päässä. Jukka Lassila on jo miehittänyt kärkipaikan.
Tästä alkoi Mikko Heikkilän taival kohti finaalia. Mikko Hirvonen istahtaa Super missa pahassa paikassa ja heidät piti kiertää Car- Ford Fiestaan ja yhdistelmän viivalle tulo lupaa kiiturvallisesti. Seuraavina ovat Ehrnsten 44, Peltokangas 37, Mikkola 37 sekä Kannonlahti 33. EM-osakilpailussa ensimmäisen EM-kisansa. Leppihalme tullaan näkerissä, joten neidon kiinnostus vauhdikkaaseen lajiin on mään Kauhajoen Sambacrossissa SRC-luokassa Peltoymmärrettävää. Ensimmäisessä aika-ajossa Ruotsin Höljesissä. Niinpä kisaa mainostettiinkin lausella Rallycross in le lähtöpaikalle. Norjan kisalla oli uusi areena, paikkakunta nimeltä Hän ajoi itsensä heti A-finaaliin ja kolmannel- Hell. Aamulla oltiin hukassa, ei oikein auto ja oma ajotyyli istunut noihin spooreihin. Sami Pakkala on pisteen päässä, sitten Jukka Lautamäki 47, Atro Määttä 43, Teemu Pätsi 34 sekä Janne Kanerva 25. Sarja jatkuu heti perään maaliin saakka. Rajala tyylitteli voittoon ennen Peltokangasta, jolle meinasi käydä lopussa kylmät, eturengas tyhjeni viimeisellä kierroksella. Tila ei kuitenkaan riittänyt ja hetken aikaa meinasi kalustokin mennä nurin. Voiton otti Norjan nuori Mats Lysen. Vähän osumaa ja Rajala sekä Kokko kilvoittelivat kärkipaikasta jarrupaikalle. RALLICROSS
leveä linja kostautui. Mahdollisuuksien rajoissa on, että myös Toomas Heikkinen ja Saab nähdään samassa Leppihalme ajaa Set Promotionin Renaultia. Ari Perkiömäki siirtyi 52 pisteen saaliilla johtopaikalle. Lassila veteli omassa rauhassa kärjessä, jättäen lisälenkin loppuun. - Kyllä tämä toinen sijakin tuntuu hyvältä, tunnusti ajokortin siviilissä saalistanut Fält. Super Carien puolella oli mahdollisuudet samanlaiseen suomalaismenestykseen. Tämän jälkeen erot venähtivät riittävän selviksi. - Tavoite täältä oli täydet 21 pistettä. Kukkola lisälenkille, sitten Fält nousten Kukkolan ohi. Innokkaimmat ehtivät kokeilemaan vauhtiaan EM-sarjan Norjan ja Ruotsin osakilpailuissa. Sami Pakkala joutui lähes pysähtymään väistääkseen Kanervan ajolinjalle jämähtäneen kaluston. sukeltaen ahtaasta välistä. Kolmannessa olisi ollut mahdollisuus toiseen ykkössijaan, 16. Eikä ollut kaukana, ettei olisi mennyt itselläkin liian pitkäksi. reitä muille kuljettajille. Topi Kannonlahden finaali meni pilalle Bemarin takarenkaan puhjettua. heinäkuuta tunnelmallisella Kauhajoen Sambacrossilla. Karttusen epäonni tasoitti kutkuttavasti pistetilannetta. Lassila siirtyi johtoon 48 pisteellä. Kolme kertaa kone on rakennuttu uusiksi. Kukkola ei antanut mitään ilmaiseksi vaan haastoi jarrutukseen asti. Super Carin vakiokasvoja tulee kirittämään mies mutta kanssakilpailijoiden autot olivat ju- rallimaailman huipulta. Kaikki Set uraansa. Missä oli sitten Janne Taskila. Niinpä Heikkisen oli tyytyminen viidenteen sijaan. Tälle Juupe kisassa. - Todella tyytyväinen olen toiseen sijaan. Oikeita varaosia löytyi ja taidokkaalla hitsaamisella kalusto saatiin kuntoon. Nuori parkano- vaa, siinä tiimellyksessä Saabin toinen takarengas antoi lainen Jussi-Petteri Leppihalme ajoi Norjan periksi ja vauhti putosi
Ennätykset jäivät olosuhteista johtuen haaveeksi, mutta räväkästi nousi espoolainen tunturin huipulle ja ottikin ensimmäisellä kierroksella yleisen piikkipaikan haltuunsa. Lähtösuoralle sade oli tuonut mutaa, niin pitoa ei tahtonut löytyä millään. Sahari otti 3-luokassa kakkospaikan ennen Escort-kuskia Markku Mikkosta. Itkonen kiristi Koskelon kantaan Toisella kierroksella Koskelon aika ei enää kohentunut, mutta hän sai pidettyä kärkipaikan. Mika Myllylä nousi Mitsun ohjaimissa kisan kuudenneksi ennen 3-luokan voittoon noussutta Hietalaa. Jukka Lusikka toi rajusti parkuvaa Renault Meganea hienosti yleiskilpailun neljänneksi. Itkonen nipisti ajastaan reilun sekunnin ja jäi ainoastaan 0,85 sekunnin päähän ykköstilasta. Jos kuskit tuskailivat märkien olosuhteiden vuoksi, saivat katsojatkin kyllästymiseen asti jumppailla sadevarusteiden kanssa, kukin omalla juhannus-tyylillään.
Erkki Koskelo lähti hakemaan Skoda Octavialla Syötteeltä mäkiennätystä. Hannu Mäki-Ikola oli kisannut Syötteellä viimeksi vuonna -96, jolloin ajettiin vielä soralla. Toinen Starlet-kuski Mika Korvola tuli myös hyvin, mutAnders Gubben Nyman toi syötteelle hyväkulkuisen Skoda Fabian. Rytköselle kirjattiin molemmilta kierroksilta sadasosalleen sama aika. Liukas mutka yllätti Henri Bergin. Mikko Pääkkönen piti Starletillaan piikkipaikkaa 1-luokassa, Starletkuski Mikko Malila luokassa 15 ja Jukka Virtanen RS2000:lla luokassa 16. Heinua nosti pykälällä sijoitustaan Lindellin ohitse, jonka eturenkaasta karkasivat paineet toisella kierroksella. Jaakko Hirvonsalo ohjasti Galanrin Syötteen mäen harjalle junnujen nopeinta kyytiä. Oululainen Team Lainalift oli Syötteellä peräti neljän historic-auton voimin. 1,47 sekuntia. Nuorten luokassa molempien kierrosten nopeimman ajan ajoi Harri Rutanen Starletilla. Puolenvälin S-mutkassa voimansiirto iski jumiin ja hän pyörähti tien reunaan eikä pääsyt enää liikkeelle. Honda-kuski Samuli Aalto nousi toisella kierroksella aivan Lusikan kantaan jääden luokkavoitosta ainoastaan kaksi sadasosaa. Anssi Rytkönen oli liikkeellä Jaakko Hirvonsalon Galantilla ja eka kierrokselta tuloksena oli neljänneksi nopein aika. Kärkipaikkoja havitellut Harri Mäki joutui tänä Juhannuksena pettymään. Sadekuuroja tuli taivaalta päivän mittaan useaan otteeseen ja välillä Tunturin laelle kiipeävä tie ehti jo melkein kuivua. Nopein kaksivetokuski oli tässä vaiheessa Jani Sahari Escortillaan jättäen Bemari-kuski Harri Hietalaa kuudella sadasosalla. Läspä jäi lopulta
Erkki Koskelo ajoi kisan nopeimman ajan ensimmäisellä vedolla. Mitsubishi-kuskit Tom Lindell ja Kari Heinua tulivat seuraavina nelisen sekuntia kärkiajasta. Huoltomiehetkin oli laitettu ajohommiin. Janne Seluska ehti 2,5 sekunnin päähän. Rytkönen ja Koskelo tulivat perästä ja joutuivat ehkä hieman himmailemaan vaikkakaan Mäki-Ikola ei ollut ajolinjalla. Enemmänkin olisi kuulemma autoja löytynyt, mutta ei sopivia ajopukuja.... Ensimmäisen kierroksen ajo oli nappisuoritus niihin olosuhteisiin. Ensimmäinen veto asfaltilla riitti viidenteen tilaan. Bemarin moottoriin tuli käyntivika jo lähtösuoralla ja kisapäivä oli siinä. Kortesalmi tippui toiseksi. Luokkiensa piikissä olivat myös Astra-kuski Miika Kortesalmi (18), Starlet-kuski Mika Karvonen (5) ja Starletkuski Veli-Pekka Moilanen (6). Juuri kun Koskelo oli ensimmäisen kierroksen viimeisenä kilpailijana ajanut maalilinjan yli, tuli taivaalta vettä saavikaupalla. Muuten ei ollut ongelmia. Luokassa 16 Virtasen ohitse painuivat Golf-kuski Tomi Kankaanpää ja Bemari-kuski Kai Penttilä. Toisella kierroksella kokeilin vähän erilaisia säätöjä autoon, mutta ajettavuus meni huonompaan suuntaan. Nelivetokuskien vuorolla tie oli ehtinyt kuivua kohtuullisen hyvin ja Koskelon aika jäi ainoastaan kolmisen sekuntia huonommaksi kuin torstain harjoituksissa kuivalla kelillä ajettu. Mettiäinen piti kärkipaikkansa luokassa 17. Harri Kihlman kokeili tiimin Lancen Evo8:ia hyvällä menestyksellä. Toisella kierroksella Hirvonsalo kohensi vielä aikaansa puolella toista sekunnilla, joka toi ykköstilan. Hirvonsalo junnujen ykkönen Junioreissa kisa lähti käyntiin Galant-kuski Jaakko Hirvonsalon komennossa. Ahola ja Lusikka tulivat lopputuloksissa seuraavina. MäkiIkola oli epäonninen. Kun hän vielä toisella kierroksella muisti pysähtyä stopille, oli tuloksena kolmanneksi nopein aika. Senioreiden voitto tuli puolen sekunnin erolla Harry Niemiseen.
Harri Rutanen hallitsi Juhannuskisan nuorten luokkaa.
Kuva Rallikuvat.net Hups. 20 - HANAA
Syötteellä Tero Lyttinen
RALLISPRINT
Koskelo vei voiton kosteassa Juhannus-sprintissä
Vaihteleva sää teki tämänvuotisesta Juhannusaaton Iso-Syöte mäkiajot rallisprintistä haasteellisen, niin kilpailijoille kuin katsojillekin. 6-luokassa Moilanen joutui taipumaan Starletkuski Juha Uusitalon kiriessä voittoon. Mitsu-kuskit Toni Ahola ja Tony Läspä jäivät vajaat viisi sekuntia. Malila piti piikkipaikan 1luokassa. Kakkosluokan kärkikuski Vesa Erkkilä oli MR2:lla myöskin tuntumassa. Hän piti paikkansa yleiskilpailun viidentenä. Autokin toimi hyvin, Koskelo kertoi. Karvonen piti johtonsa 5-luokassa. Jani Itkonen jäi Mitsullaan tässä vaiheessa reilu kaksi sekuntia. Kai Kivimäki ajoi ensimmäisen kisansa ja tuloksena oli Kai Penttilän Bemarilla 18-luokan ykköstila. Luokan 17 kärkimies Henry Mettiäinen oli Corollalla seuraavana
Joonas Tokee paransi reilut 23 sekuntia ja nousi salamana ykköseksi ennen Mika Korvolaa ( parannus vajaat 25 sekkaa...). Historic-kisoissa hyvin pärjännyt Seppo Järvinen joutui tyytymään vain yhteen ajokertaan. Hannu Louhelainen S 40 Volvolla jäi vajaan sekunnin. Luokkavoittoon myös toiseksi Porschella ajanut Pentti Kauppinen sekä Impiä kovaa tuonut Esa Lappalainen ja Cooperilla kaasutellut Kari Erkintalo. Kiuruveden Suzuki-kuljettaja Jari Huttunen johti ekan yrityksen jälkeen, paransi 21 sekuntia mutta oli silti kolmas.
SPRINTTIPÖRSSI 2011
30.6.2011
Pieni kertaus pistelaskusysteemistä lienee paikallaan. Kaisa jätti toisen ajamatta. Naisten luokassa Perttulan tiimin Escorttia ohjastanut Annika Keski-Korsu piti kärkipaikkaan tauolla, mutta toisella yrityksellä BMW-kuljettaja Kaisa Sistonen kiilasi ohitse. Katja Suomalainen oli kakkonen ja Kaisa Sistonen epäonninen. RALLISPRINT
HANAA - 21
Kai Kivimäki ajoi ensimmäisen kisansa. Aikaa pitäisi parantaa sekunnin verran. Vuotarilla oli edessään vaikea tehtävä. Seniorien kaksivetoisten nopein oli odotetusti Matti Pietikäinen Skoda Coupellaan. Yleisen ja juniorien yleiskilpailuvoittaja saa kaiken kukkuraksi 2 lisäpistettä. Siellä aikaparannukset olivat osin säästäkin johtuen myös hurjia. Porukan nopein kaksivetokuski, Volvoa ohjastanut Hannu Louhelainen oli kolmas reilu neljä sekuntia kärjestä. Mutta sitten alkoi tapahtua. Luokan voittaja saa 6, kakkonen 4, kolmonen 2 ja neljäs 1 pisteen. Lisäksi luokassa jaetaan normaalit luokkanousupisteet (Autourheilun sääntökirjan mukaan). Mutta Lipponenpa paransi 6,5 sekuntia, ja näin syntyi voitto 4,22 sekunnin marginaalilla. Kaikki paransivat toisella kierroksella kovasti, Santin ekan kierroksen noteeraus olisi riittänyt vasta viidenteen sijaan. ta jäi puolentoista sekunnin päähän. Jo perinteiseen tapaan kuviot toteutettiin asfalttipinnalla, jota oli tarjolla 2500 metrin verran.
Kilpailun kutsun oli kuullut liki sata vauhdinnälkäistä kuljettajaa. Sitten vielä Hyvinkään loppilaiskuljettaja Teuvo Kalliokoski pudotti myös ajastaan hurjasti, 7 sadasosaa paremmin kuin Ahola. Sitten yleiseen, jossa Kuopion Mika Kosunen ja Colt olivat vauhdikkain yhdistelmä. Historic-autoja oli neljässä luokassa. Eli yleisen luokan kilpailija voittaa seisemän auton luokan ja yleiskilpailun saa hän pisteitä seuraavasti. Vanhat vertyvät matkan varrella, eikös niin. Luokkavoiton arvoisesti päästelivät Starletilla Keijo Kiimamaa, Corollalla Kimmo Kauppinen, Kokkonen, Kosunen ja ralliautoluokassa Oulun Kai Penttilä. Escort-kuski Kari Karhu jäi puolitoista sekuntia.
Seniori Santti nopein Lapinlahden asfaltilla
Lauantai-iltapäivän valssia tarjottiin sprinttikuljettajille ja yleisölle Lapinlahdella. Senioreissa nopeimman ajan teki Ruotsin Anders Nyman Skoda Fabian ohjaimissa. Mitsukuski Harry Nieminen jäi 0,44 sekuntia.
Henry Mettiäinen vei junnujen pienessä F-ryhmässä. Siihen ei parkanolainen pystynyt, kymmenys toki leikkautui pois mutta sijoitus oli neljäs. Iltapäivän ripein heistä KR-Teamin Kari Karhu. Samalla myös toivon, jos huomaatte virheen ilmoittakaa siitä minulle joko sähköpostilla jorma.mikkola@hanaa.fi tai puhelimella 0500 490 812. Kaksivetoisten nopein oli odotetusti Kuhmon Jussi Kokkonen Compactilla Bemarillaan. Suomalainen paransi Merssullaan yli 8 sekuntia ja paineli selvästi alle Lipposen ekan noteerauksen. Ensin Toni Ahola Escort Cosworthilla räväytti ekan kierroksen epäonnensa korjaten 32 sadasosaa Vuotarin noteerauksen alle. Naiset ensin, ainakin tässä jutussa. Santin vauhti oli hurjaa, hänelle kirjattiin jopa päivän nopein aika. Laina-autolla tuloksena heti luokkavoitto. Sitten ekalla stop-merkin ohitse päästellyt Kokkolan Tony Läspä pudotti noteerauksen eri sekuntiluvulle, 64 sadasosaa Aholan ohitse. Historiikeistä parasta vauhtia piti Petri Tiikkala B-Asconalla. Luokkavoitosta 6, nousupisteistä 3 ja yleiskilpailuvoitosta 2 pistettä eli yhteensä 11 pistettä. Pisteitä jaetaan seuraavasti. Luokkavoitot ottivat Rokuan Matti Savolainen Escortilla, Mikael Vuotari, Risto Leinonen, Tony Läspä ja ralliautolla Oulun Esa Hiltunen ( Starlet). Ja vaikka oltiin kestopinnalla, oli neliveto kova sana. Järjestys Matti Santti, Kari Roivainen, Harry Nieminen, Paavo Hokkanen ja Arto Kallasaari. Seniorien yleiskisan viisi parasta noteerausta ajettiin nelivetoisilla. Junnukisassa meni käsikirjoitus uusiksi toisella kierroksella. Senioriluokassa lasketaan luokkapisteet, mutta ei yleiskilpailuvoitosta hyvitetä mitään.
seniorit
1 2 2 2 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 14 16 17 18 18 20 1 2 2 6 4 5 25 7 14 9 8 19 10 11 28 12 13 14 14 17 Tuomela Leif Paavilainen Olli Huovinen Osmo Perttula Heikki Hietala Harri Rainamo Markku Louhelainen Hannu Gustafsson Oiva Santti Matti Hokkanen Paavo Tasanko Kari Roivainen Kari Hassinen Kalevi Koskinen Pentti Pietikäinen Matti Lamminsivu Jari Jaakola Antti Karhapää Jorma Könönen Harri Hallia Keijo EPUA MikUA LRT AL-Härmä ESRC JyvUA K-KUA VarkUA KUA LMM UAU NilUA JoeUA OrSUA LapinlAU HämUA OUA OUA HyUA KesUA 12 5 5 5 3 5 3 4 3 9 3 4 5 6 6 2 2 2 2 3 81 31 31 31 30 29 25 24 23 23 22 19 19 18 18 17 15 14 14 14
Yleinen
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 12 14 15 16 17 18 19 19 21 22 23 24 25 26 27 1 2 3 6 4 5 9 12 7 15 8 10 16 11 24 23 13 14 16 16 19 35 20 21 22 25 26 Särkkä Jarkko Jääskeläinen Markku Mäki-Ikola Hannu Pääkkönen Mikko Könönen Ari Lamminsivu Jari Kauppinen Kimmo Itkonen Jani Kinnunen Marko Koskelo Erkki Suokko Jarmo Tiilikka Jari-Matti Erkkilä Vesa Ollila Tarmo Kankaanpää Tomi Penttinen Mikko Mansikkamäki Marko Jussila Petri Vähämäki Jukka Kossi Henri Keski-Korsu Pekka Kokkonen Jussi Mansikkamäki Aki Hallia Tomi Pohjola Jari Viero Kimmo Rytkönen Anssi MhMK VihUA AL-Härmä KiikoisAS JyvUA HämUA SuonUA KaMK MäntänUA EspooUA PokyUA AL-Härmä NoorUA TamUA EPUA LRT HämUA AL-Härmä KuortUA NokUA RaaUA KuhmoMK HämUA MäntsMK VarkUA PokyUA KemiUA 10 105 8 63 12 58 10 55 10 52 8 49 10 49 19 47 6 44 4 43 10 41 5 38 5 38 11 38 10 36 9 34 6 33 5 32 4 31 4 31 3 30 4 29 7 29 4 28 5 28 10 27 7 26
28 29 30 31 32 33 34 34 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 46 48 49 50 50 50
27 28 29 30 54 31 32 32 34 41 38 118 36 37 39 40 42 43 44 44 133 46 46 46
Vilmilä Antti Savolainen Mika Väisänen Kimmo Perttula Mika Kosunen Mika Rytkönen Juha Vehkaoja Jani Kemppainen Ari Paronen Marko Telkinen Jorma Tenho Jukka Hietala Harri Kiviniemi Ilkka Aho Juha-Pekka Leino Kari Oja Jukka Hiekkavirta Jussi Björn Tommy Karhu Joni Hallia Tero Kiimamaa Keijo Penttilä Kai Tannermäki Ville Männikkö Marko Haarala Kai
KuortUA JuvaUA AnkUA AL-Härmä KUA SuonUA ScPalas LakUA AnkUA PaMK AnkUA ESRC TamUA IkaUA HeiUA LemUA JyvUA RaaUA SuonUA SPUA YlvUA OUA AL-AKU JaMoKe ESRC
4 3 6 3 5 6 3 3 6 7 12 3 4 3 4 6 6 2 3 3 5 2 4 4 4
25 24 24 23 23 23 21 21 21 21 21 20 20 18 17 17 16 15 15 15 15 14 14 14 14
Nuoret
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 1 2 3 4 6 5 7 9 8 10 Rutanen Harri Korvola Mika Seppälä Jori Lindblom Miki Tokee Joonas Fält Santeri Kemppainen Toni Huttunen Jari Seppänen Perttu Korhonen Aleksi SaaUA PokyUA ValUA MäntsMK OrSUA ValUA LakUA KiuUA AL-Kniemi SuonUA 17 108 15 89 11 73 6 44 10 38 4 30 3 24 7 22 11 21 6 17
JUNIORIT
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 24 1 2 3 4 5 6 7 8 10 13 9 11 12 39 14 15 16 44 17 19 18 20 21 22 22 Lemmetti Mika Vuotari Mikael Karvonen Mika Harju Juha Kiviniemi Kristian Könönen Harri Kalliokoski Teuvo Seluska Janne Lae Juha Moilanen Veli-Pekka Tulla Topi Löfvik Dan-Johan Putkinen Jari Läspä Tony Nousiainen Janne Grönholm Jarno Musakka Kimmo Hirvonsalo Jaakko Rissanen Vesa Laine Petri Tuomisto Henri Pesonen Kimmo Ketomäki Juha Haapoja Jarno Keinänen Antti-Jussi LaihUA ParkUA SAU P-HUA ParkUA HyUA HyUA KR-Team PokyUA PaMK/UA AL-Kniemi NNSB MhMK KokUA K-KUA UAU HämUA KemiUA PiekUA KeurUA SAU HämUA KvanUA LapUA NilUA 14 109 9 77 11 64 10 54 7 53 7 46 5 45 5 40 5 38 5 37 13 36 5 34 4 33 8 33 6 30 5 28 3 26 8 26 6 24 12 24 3 23 6 22 3 21 4 21 4 21
Naiset
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 4 1 2 3 6 5 8 17 7 9 Sistonen Kaisa Lääti Sari Kuokka Susanna Lunden Marjo-Riitta Suomalainen Katja Mänty Minna Keski-Korsu Annika Lipponen Minna Sievinen Tiina Lainpelto Mia ESRC HamUA AnkUA HämUA ValUA KajUA RaaUA Team Sj TamUA LievUA 6 5 6 6 9 5 4 3 3 2 42 39 35 32 31 27 20 16 15 12
26 27 28 29 29 31 32 33 34 34 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 45 47 48 48 48 48 52 52 54 55 55 57 58 58 58 61 62 63 63 65 65 67 67 69 69 69 69 69 69 69 69 69 78 78 80
24 25 26 27 121 28 29 30 30 32 36 33 34 204 35 39 36 38 41 41 43 45 45 45 45 49 49 51 52 88 53 54 54 91 56 56 58 58 60 60 62 62 64 64 64 64 64 64 64
71 71 115
Juntunen Markus Huisman Tero Skön Teemu Tiilikka Jussi-Pekka Uusitalo Juha Häkki Ossi Joensuu Timo Pummila Juha Haapala Ilkka Tohmo Tommi Korhonen Jari Torkell Toni Kovanen Raimo Leinonen Risto Leivo Ari-Pekka Riihiluoma Juha Mäntyniemi Marko Lopperi Janne Savolainen Matti Lähdesmäki Martti Rissanen Mika Tolonen Joni Rostedt Kimmo Sirviö Lasse Sirvio Mika Lauren Reijo Salo Pekka Laine Janne Ranta Toni Eklund Ari Ahola Toni Wirman Tuomo Heinonen Janne Perämäki Juha-Pekka Huttunen Pasi Ollikkala Jaakko Tasala Juha Korhonen Janne Eskelinen Mika Uimonen Antero Alanen Vesa Kopalainen Marko Leinonen Seppo Koivisto Erno Sirpoma Olli Kopalainen Pentti Immonen Risto Turpeinen Jouni Peteri Janne Ehrnsten Niklas Lusikka Jukka Kivimäki Kai Föhr Pekka Barck Marko Tikkanen Petteri
KajUA KeurUA PiekUA AL-Härmä RaaUA AL-Härmä KuortUA J-äijät LakUA AnkUA LakUA KSAU KongUA RoRa KajUA KajUA AL-Härmä MhMK RoRa KvanUA LRT KajUA LahUA LakUA Team Sj KaUA OUA HyUA EPUA LakUA KokUA OriUA ToivAUK P-HUA KUA PokyUA RoiUA NilUA RoiUA JoeUA HämUA HämUA IisUA KvanUA HausUA HämUA JoeUA KongUA RoiUA TapUA RoRa OUA NilUA K-KUA LakUA
2 3 2 3 3 4 6 3 4 4 5 7 2 3 5 7 3 5 2 3 3 4 2 2 2 2 3 3 4 5 5 1 2 2 2 3 4 1 1 3 3 4 4 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 3
20 20 19 19 19 19 19 18 18 18 17 17 16 16 16 16 15 15 14 14 14 14 13 13 13 13 13 13 13 13 13 12 12 12 12 12 12 11 11 11 11 11 11 10 10 10 10 10 10 10 10 10 10 10 10. Sonkajärven Minna Lipponen ajoi Lancer evo kolmosella ensimmäisen rypistyksen nopeimman ajan. Vielä käsittelemättä nuorten luokka. Mikael Vuotari piti MR kakkosella kärkisijaa ensimmäisen valssin jälkeen. Mitsuilla otettiin voitto niin yleisessä, junioreissa, naisissa kuin senioreissakin. Hietalan Harri oli kakkonen, toki häneltäkin jäi Kaisan tavoin toinen ajokerta hyödyntämättä. Jani Itkonen jäi 9 kymmenystä, Jukka Tenho jo yli kaksi sekuntia. Viidenneksi nousi Kuopion Risto Törn ja kuudenneksi Alfalla Rokuan Raketti Risto Leinonen
Kääntymisvaikeuksista kärsi myös OrSUAn Arttu Pasuri joka keulapaikalta joutui kolistelemaan kaiteita. Anne Koljonen torkahti hieman viivalla, mutta teki huiman nousun ja ajoi kilpaa Päivi Korpelan kanssa paikasta A-finaalissa. Taisi olla oma lehmä ojassa kun uljasta sivuprofiilia huutelijasta katseli. ei ole miehen mieleen. Timperin tukiporukka oli virittänyt ensimmäiseen mutkaan banderollin, jotta Kake tietäisi mihin suuntaan pi-
Mutta missä on Pulkkinen?
Kaikki tähän mennessä voitetut Pappamestaruudet napannut Pasi Pulkkinen tavoitettiin sikäli oudosta paikasta, ei varikolta vaan katsomosta. Niko-Matti Salminen pösöllä, Ilkka Ollikainen "raketilla", Tuomas Vähä-Krekula Toyotalla ja Miikka Saarela kartano-Volvolla esittivät mainioita otteita. Näin siinä käy kun kukaan ei anna periksi. Kalusto sekä gladiaattorit tultaisiin laittamaan todelliseen testiin ja yleisökin saisi omansa luontoäidin lämmöstä.. Senioreissa alkuerien kaavio oli saman sorttinen nu/na:n kanssa, kaksi suoraan semeihin loput kolmen nousulla keräilyihin. Kysellessä mikä nyt pitää miehen poissa puolustamasta aikaisempia voittoja, niin mielipide on selvä. Alkuerissä Citroen kuljettaja Toni Kemppainen antoi pienimuotoisen myrskyvaroituksen voittamalla lähtönsä. täisi päästellä, mutta ihan niin kirjaimellisesti ei olisi ohjeita kannattanut noudattaa. Molemmissa luokissa kaaviot olivat hyvin samankaltaisia. Kalervo "Kake" Timperi oli esittänyt alkupäivän aikana hyviä lähtösuorituksia ja niin esitti myös semissä, mutta nahistelu Jarmo Hakulisen kanssa tuotti paikan makkarajonoon A-finaalin sijasta. Kari Heinonen Vähälä Fiatilla oli tiukimmin kiinni B-finaalin voittokamppailussa lähtökiihdytyksen jälkeen, mutta Reijo Niemi riisti johtopaikan ensimmäisen kaarteen jälkeen ja piti paikkansa A-finaaliin. Poikkeuksetta joka alkuerälähdössä oli rähinä päällä ja jokaisesta sijoituksesta taisteltiin. Muutamia pyristelyjä kolmannelta sijalta nähtiin ja yleensä härnääjänä oli joku-muu-vetoinen kisapeli. Poikkeuksellisesti eivät Fiatit juhlineet finaalissa.
Nuorten kärki matkalla Teppo Puttosen johdolla maineeseen. Oikealla mestari Miia Rautio, keskellä Jonna Ruotsalainen ja vasemmalla Jaana Koskema.
Kolme juhlivaa nuorta.. Naisten sunnuntain alkuerät menivät tuttujen nimien komennossa, tosin Someron Minna Lampisella oli täysi työ väistellä hyväkulkuista Jonna Ruotsalaista, mutta auto vaan ei tahtonut kääntyä. Kaksikon rajun kiihdytyksen vuoksi kaksikon ajolinja meni hieman leveäksi jolloin kamppailuun mukaan kerkesivät Ari Rantanen ja Hannu Helenius. Heinosen Fiatti tuntui muutenkin olevan vikurilla päällä, sillä yhden lähdön aikana Kari kerkesi tutustumaan sekä kaiteisiin, että hiekkapenkkaan. Ari Rantanen Kostula Team- Fiatilla ei jättänyt selittelyille sijaa omassa semilähdössään, taakse jäi rikkumaton rintama taistelemaan muista finaalija sijoituseräpaikoista. Muutamia osumia tuli sekä kalustoon, että henkiselle puolelle. Yleensä sunnuntaipaikoista ei juuri taistelua syntynyt, vaan kärkikaksikko erkaantui pääjoukosta hyvinkin tehokkaasti. Jo alkuerissä hieman kaltoin kohdeltu Anu Peltola sai taas tuta kilpasisarien kolistelut ja varikolla riitti taas huoltomiehelle puuhaa. Senioriluokka oli tarkoitus päästellä alusta loppuun lauantaipäivän kuluessa, että seniorikuljettajat pääsisivät rauhassa joka lauantaiselle saunavuorolleen. Tosin ohitukset eivät juuri tuottaneet tuloksia vaan suuntana olivat keräilyerät. Mukana myös Jukka Peltonen hieman erilaisemmalla Saab 95 farmarimallilla. Samassa yhteydessä Rasmus Nygård sai erikoisemman mustan lipun, pyörähtänyt Kääriäinen peruutti Rasmuksen keulaan ja Rasmus sai mustan lipun osumisesta liputettuun esteeseen. 70 nuorta ja 59 naista osallistui 2011 vuoden ensimmäiseen arvokisamittelöön.
Lauantaina ohjelmassa oli pientä karsintaa naisten ja nuorien luokissa, kaikkiaan oli tarkoitus saada 48 nuorta ja 40 naista mittelemään Suomen mestaruudesta sunnuntaipäivälle. Yksi onnistujia suoraan A-finaaliin oli Harri "Hara" Laine perinteisesti Volkkarilla, jättäen muut nielemään pölyä. Suorista sunnuntaipaikoista osa napsaistiin erivetokalustolla mm. Mäkysen vielä ohitettua Rantasen oli vuoden 2011 Seniorikunkun vikkelimmät "vaarit" selvillä. Kaksi vikkelintä nousi suoraan sunnuntaille, loput keräilyjen kautta välieriin neljän nousulla suuntana sunnuntai. Nuorten ja Naisten luokan keräilyeristä sunnuntailta ei juuri ole jälkipolville mainittavaa, paitsi joissakin lähdöissä oli jopa neljä kuljettajaa kun kolme jatkoi. Pasi lupasi harkita ensi vuonna osallistumista jos ainakin painosääntö palautettaisiin uomiinsa. Voittoon siis Harri "Hara" Laine Kuplalla, toiseksi Hannu Helenius NSU:lla ja kolmanneksi Matti Mäkynen Saabilla. Sivusta huudeltiin, että jatkossa auto tulisi punnita kuljettajan kanssa... Erkki Heikkilä Lounais-Hämeestä otti C-finaalin kärkipaikan ja piti paikkansa kohti B-finaalia Jarmo Hakulisen saadessa mustan lipun keltaisilla lipuilla ohituksesta. Kisoissa ajettiin myös Seniorikunkku, joka ensimmäisen kerran päästeltiin Vilppulassa 2009 Nu/Na-SM kisan yhteydessä. Ikinuori Jorma Kuusela puolestaan syyllistyi liian hätäiseen toimintaan ja tuloksena oli vilppilähtö. Pulkkisella oli jo moneen kisaan auto valmiina, mutta kaikki myytiin näiden uusien sääntöuudistusten paineessa. Kirjoittaja alkaa olla kanssa niissä mitoissa, että kannatan ehdotusta. Vielä molempien luokkien välierissä toisinaan oli tyhjiä reikiä lähtöviivalla ja muutamia helppoja lähtöjä ja jatkopaikkoja lahjoitettiin kisailijoille. Auta Armias jos kisat alkaisivat iltapäivällä, mitä rytinää olisikaan tiedossa. Toinen epäonninen oli päivän ensimmäisen, parhaan ja ainoan kaadon suorittanut Heini Mäkelä. Laine sai pidettyä ykköspaikkansa, mutta Niemen kohtaloksi tuli usean sijoituksen putoaminen. Leena Vapaavuoren kohtaloksi koitui tyhjentynyt eturengas. Piskuinen "Sitikka" AX kiersi keulaan kun Jari Kääriäisen Fiatti päätti olla kääntymättä sisälenkillä ja aiheutti melkoisen kolarisuman. Silti tunnelma oli leppoisa, siis ihan SM-kisan veroinen. Monien nuorten ajo alkoi vasta maistua keräilyerissä, ilmeisesti tämä nykynuoriso on hieman hidasta heräämään. Mäkynen Saabilla pääsi A-finaaliin kuin varkain pappakolmikon Auvo Eronen, Pasi Saloranta ja Taito "Torsti" Tommila aiheuttaessa kolmen kovan kuplan kasan keskihampaassa. Harmi, yksi finaalisuosikeista oli poissa pelistä ja "ruusun" kaunis koppa jäi varikkopilttuuseen odottelemaan yleisen SM-kisoja. Hara edellä ja Reijo perässä. Taas yksi kovan luokan kuljettaja ja auto olivat poissa finaalitaistosta.
Naisten kärki hetki ennen maalia.
Pappaluokan huipennus
Pappaluokan sijoituslähdössä viivalle talutettiin 5 kilpailijaa. Todella hikinen ja paahtavan kuuma. Semeistä suunta oli A-, B-, C- ja sijoituslähtöön. Yksi epäonnisimmista kilpailijoista oli Riikka Holma kenen kisa päättyi ennen lähtöaluetta ilmeisesti nokka-akselin leikattua kiinni. Naisten Semifinaaleissa alkoi tunnelma kiipeämään. Muutoin puitteet oli hiottu viimeisilleen Päijät-Hämeen Urheiluautoilijoiden toimesta. Ainoan nousijan paikasta käytiin kovin taisto Raoul Näätäsen ja etuveto-pösömiehen Raino Altin kesken. gialatauksen kuljettajille. Auton hinnassakin olisi tarkasteltavaa Pulkkinen listaa. Kisailua kokonaisuudessaan voisi lauantailta kuvailla varovaiseksi, hermostuneeksi ja sitten tietysti papat. Aa-peen sanoja lainatakseni penkkaan osumisen jälkeen: "Mitataan...". Onneksi tilanne valkeni kilpailun johdollekin nopeasti ja lippu peruttiin. Pappaluokan A-finaalin lähtökiihdytyksessä parhaat paikat veivät Harri Laine ja Reijo Niemi. Edelle luikahti myös 99 Saabia käskyttänyt Matti Mäkynen. Uusi painosääntö
Sunnuntai huristelua isolla "hoolla".
Jos lauantain kisailua tuli kuvailtua varovaiseksi, oli yön yli nukkuminen aiheuttanut sunnuntaille melkoisen ener-
Kolme parasta naista podiumilla. Pohjois-Hämeen Tarja Nätkin tarvitsi työntöapua lähteäkseen viivasta edes kohti varikkoa, joten jatkopaikka jäi haaveeksi. Samaisessa tilanteessa kovaa lasketellut Opel kuljettaja Ilkka Ollikainen jäi pussiin ja kauas kärjestä, mutta kerkesi silti nousemaan toiselle sijalle, puhurivaroitus tämäkin. Someron Minna Lampinen johti omaa
Seniorikunkun tahdistin kiihtyy
Pappaluokan semeissä tahti muuttui ja kisailua voitiin kutsua jo kilvanajoksikin. Etuvetoinen kiersi ulkoa ohi ja nousi C-finaaliin. Nuorten alkuerissä puolestaan puristettiin rattia tosissaan ja välillä hieman enemmänkin. Nuorten alkuerissä "perhemallin" Volvoa käskyttänyt Miikka Saarela sortui yliyrittämisen, perän osuminen penkkaan sai pitkän Volvon menemään "nokka-perää" ja voitte kuvitella, että kävi korkealla. Naisten alkuerissä ajo oli hyvin varovaista ja kilpasiskoksia kunnioitettiin siinä määrin, että ajamisesta tuli jonossa köröttelyä. 22 - HANAA
JM-SM, Nuoret ja Naiset, Antti Salmi
JOKKIS
Lämmintä kisailua Kukossa
Jo lauantaiamu näytti suuntaa millainen keli olisi Kukonkoivun JM SM Nuoret ja Naiset kilpailuun tulossa. Koljonen pystyi kuin pystyikin hassuttamaan Päivin viimeisellä kierroksella ja paikka päälähtöön oli ansaittu
Kärjessä Miia Rautio sai ajella rauhassa Naisten luokan Suomen mestariksi.
Toni Kemppainen ajeli pikkuSitikalla vauhdikkaasti hopealle.
Heini Mäkelän matka päättyi kaatoon.
Timo Pohja
Vesannon huimistelut ajettiin Suonenjoella
Pukuhuone tämäkin. Koljonen ei ollut enää yllätettävissä ja kun Sutinen piti kakkospaikkansa ennen Vesannon Eetu Jutilaa olivat nousijat A-finaaliin selvillä. Finaaleissa ja sijoituserissä mentiin yhden nousulla, eli vain voittaja jatkaa seuraavaan erään. Jori Seppälä otti osumaa Rami Lehtosen kanssa niin, että Rami oli kyljellään ja Jorin auto samassa kasassa. Alkuerien myötä evk:ssa hyvässä vauhdissa olivat Lapinlahden Teijo Hyttinen, Karstulan Joni Antinaho, Vilppulan Jussi Tuurala, Mäntyharjun Jukka Matilainen, Suonen-
Pappaluokan finaali vauhdissa. Kakkoseksi nousee Rytkönen ja kolmanneksi Karttunen. Vesannon UA:ta edustava Anne Koljonen jäi pakan ulkopuolelle ja toinen kurvi tällä ajolinjalla aiheutti osuman kaiteeseen ja pyörähdyksen, Jaana Koskema piti ajolinjansa eikä ylimääräistä tilaa ei ollut jaossa Annelle. Naisten B-finaalissa ei taistelua ja tahtoa puuttunut, vielä viimeiseen jarrutukseen ennen ensimmäistä mutkaa mentiin viiden auton rikkumattomana rintamana. Parhaat papat palkittavina. Klemola näytti kierroksen verran menevän menojaan ja Suomen mestaruus kiilteli silmissä, Mäkiselle pieni ajovirhe keskihampaassa antoi hetkellisesti Jesse Mustakoskelle paikan roikkua kiinni hopeassa. Naisten alkueristä suorille finaalipaikoille ajoivat Vesannon Anne Koljonen, Pieksämäen Mirva Jokela, Pihtiputaan Heli Lindroos sekä Vilppulan Tuuli-Joanna Rusila. Jonna Ruotsalaisen auto ei ollut kuitenkaan niitä parhaita kääntymään tiukoissa asfalttimutkissa ja pian Miia Rautio nappasikin paikan ykköseksi. Voittaja Laine kesk., vas. Parin kierroksen ajan Rusila pääsee hiillostamaan Koljosta, mutta ei pysty ohitusta suorittamaan. Heini Mäkelä oli tässä lähdössä pitkään kiinni tarjotussa C-finaalipaikassa, mutta niin monelle tuttu kaide tuli tielle ja Nina Paananen meni ohitse. Viimeinen kierros ei muutoin järjestystä muuta, joten Laitinen voittoon ennen Sutista ja Koljosta. Finaaliin suoraan siis kaksi volkkaria ja kaksi etuvetoista. Jussi Klemolalle sattui lapsus kuten niin monelle muullekin radan sisähampaassa ja kaide kolisi. Hetken hyvissä asemissa ollut Antinaho joutui päästämään ohitseen Henri Kauppisen ja Veini Siekkisen, sijoittuen itse neljänneksi. Nyt Suomen mestaruudessa oli kiinni Mikko Mäkinen kohtalaisella kaulalla seuraavaan. Lähtökiihdytys meni kahden kaupaksi, Vetelin UA:n Jussi Klemola kärkeen ja Järviseudun UA:n Mikko Mäkinen perään. Puttonen, Koivistoinen ja Laitinen kiihdyttävät parhaiten, mutta taiston tiimellyksessä tulee ruuhkaa ja Ollikainen ohittaa koko kolmikon ja siirtyy kärkeen. Pyörähtänyt Anne Koljonen hiipi neljännelle sijalle kun Hanna Liinamaalle tuli teknisiä murheita ollen viides. Miian takana sijoitukset vaihtelivat Kauhajoen Anilla Perälän ilmoittauduttua myös mitalitaisteluun. Viides maalissa Pieksämäen Jani Jokela, kuudes kestonousija Lehtonen ja seitsemäs nokkapellin kanssa ongelmissa ollut Santtu Kotivuori. Takaa piskuisella Citroenillä tullut Toni Kemppainen kierteli kolarit ja hämmästyksekseen hän huomasi olevansa keulassa. Anilla Perälä sijalle kuusi. Matti Rahkonen sai Fiatinsa oikeaan suuntaan ja lähti Sitikan takaa-ajoon. Nuorten sijoituslähdön vei Aleksi Korhonen. Takasuoralla pyörivät Lehtonen, Jokela ja Sutinen. Seuraavassa mutkassa taistelupari Matti Rahkonen ja Ilkka Ollikainen sillä seurauksella, että Ilkka teloi etuveto-Opelinsa kaiteeseen niin pahoin että matka tyssäsi siihen. Jos B-finaali oli tapahtumarikas, ei tätäkään lähtöä voinut tylsäksi sanoa. Puttonen B-finaaliin ja pitkään toisena ollut Jussi Moisio joutui antautumaan ja päästämään toiselle B-finaalipaikalle toisen Saab-kuljettajan eli Veini Siekkisen. Siekkisen meno kärjessä oli vakuuttavaa ja toisen nousupaikan lunasti C-finaalin tapaan Lehtonen. Elina Ruopan oli tyydyttävä B-finaalipaikkaan tiukassa väännössä Miia Raution kanssa. Mutta ei, ollut Mikonkaan paras päivä kyseessä, puolan johdossa havaittiin vikaa ja matka keskeytyi. Ahonen maalissa neljäs, Sutinen viides, Lehtonen kuudes ja Jokela seitsemäs. Nuorten C-finaalissa kärkeen ensimmäisen mutkan jälkeen ampaisi Tomi Koirikivi muiden nahistellessa loppusijoituksista. C-finaalissa Vesannon Jussi Moisio suoritti näytösajoa ja kurvaili kärkipaikalla kohti B-finaalia, toisena nousijana oli Henri Lehtonen. Alkuerissä ongelmissa ollut Vesannon Tero Mösö oli saanut laitteet kuntoon ja finaalistartti sujui ongelmitta, lähdöstä kärkeen ja voittoon. B-Finaalissa Nurmeksen Ville Peltonen ja Jukka Matilainen kiihdyttivät parhaiten, mutta ensimmäisten mutkien jälkeen kärkipaikalle nousi Laukaan Veini Siekkinen Saabilla. Parhaiten mutkasta selvisi Hanna Liinamaa ja huonoiten Minna Lampinen jonka kohtalona oli pyörähtäminen. Iisalmen UA:n Jonna Ruotsalainen otti paikan letkan kärjessä saaden heti peräänsä Lakeuden UA:n Miia Raution ennen Päijät-Hämeen UA:n Jaana Koskemaa. Nuorten B-finaalin tulosta ei olisi ensimmäisenä pitkävetolappuun tullut laitettua. Paananen siis vakuuttavasti kohti B-finaalia. Finaalistartin kärkeen kiihdyttävät Koljonen ja Lindroos perässää Sutinen. Samassa ohitse vilahti Ilkka Ollikainen Opelilla. Pauliina Kallio oli hieman muiden perässä. Lopputuloksissa kahdeksas oli Matilainen, yhdeksäs Mika Puttonen ja kymmenes Juvan Jani Pekurinen. JOKKIS
semifinaaliaan ennen Jaana Koskemaa, mutta pieni herpaantuminen ja yksi leveäksi lipsahtanut kurvi niin paikka kirkkaimmassa finaalissa meni ohi suun. Allekirjoittanut reportterin alku sai muistiinpanovihkoon vain yhden rivin "Kärki vaihtui". Ollikaisen menoon ei muilla ole mahdollisuuksia, joten hän ajaa voittoon. Ari Peltokangas johti omaa semifinaalilähtöä tiukasti ennen Teppo Puttosta, mutta kova painostus aiheutti ajovirheen ja Ari pyörähti. Jesseltä tyhjeni fiatista takarengas, mutta onneksi vasta maaliviivan kohdalla viimeisellä kierroksella, muutoin piskuinen sitikka olisi ollut A-finaalissa suoraan. Nuorten Semifinaaleissa Jussi Klemola näytti menevän menojaan, mutta Rami Lehtonen tuli vielä taisteluun mukaan, mutta kiri ei aivan riittänyt. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä Laitinen onnistuu ohitusyrityksessään ja siirtyy takaisin kärkipaikalle. Sääennusteista huolimatta päivä saatiin vietyä läpi pääosin kuivissa olosuhteissa, yleisen luokan aikana pienet sadekuurot kuitenkin pitivät radan kosteana.
Nuorten ja naisten luokilla aloitettiin limittäin. Mutta turha jakaa sijoituksia kun peli oli vielä kesken. Myös Vesannon Teppo Puttoselle oli paikka finaalissa, mutta volkkariin tuli jotain ongelmaa juuri viivalle tultaessa, eikä hallitsevaa mestaria nähty mukana finaalistartissa. Hannu Helenius ja oikealla Matti Mäkynen.
Antti selätti
EVK:ssa startanneiden määrä jäi hiukan alle kuudenkymmenen ja päivän ensimmäisen kaatajan palkinnoksi hankittua lekaa yritettiin heti alusta asti laittaa jakoon. C-finaalissa kärkitaistossa olivat mukana Pihtiputaan Heli Lindroos, Juvan Janne Viitikko sekä Antti Karvonen. Hopealle ajoi Jonna Ruotsalainen ja pronssia otti Jaana Koskema. Neljäs maalissa Laitinen, viides Koivistoinen ja kuudes keskeyttämään joutunut Puttonen.
joen Teemu Laitinen, Kannonkosken Kimmo Kukonlehto, Päijät-Hämeen Henri Lehtonen, Suonenjoen Henri Kauppinen, Leppävirran Santtu Kotivuori sekä Vilppulan Mika Puttonen. Vakuuttavaa jälkeä takonut Citroen kuljettaja Kemppainen nousi viimeiseltä sijalta hätyyttelemään kärkikuljettaja Jesse Mustakoskea. Sitten oli aika laittaa Suomenmestaruudet jakoon. Samassa rytinässä Mustakoskelle tuli pienoinen ajatusvirhe, kun luuli että oltiin keltaisten lippujen alueella ja jarrutti. Hanna Liinamaa lunasti paikan naisten päälähtöön. Välierän kautta finaalistarttiin saatiin kardaaniautoilla Päijät-Hämeen Heidi Lehtonen sekä Joroisten Liisa Sutinen ja etuvetovoimaa lisäsi Suonenjoen Terhi Ahonen. Anillan ja Jaanan nahistelun myötä Jaana putosi pahimmillaan neljänneksi, mutta otti takaisin kolmannen paikkansa. Lieneekö Empun legendaarinen Sprite hyötykäytössä.
Vesannon Urheiluautoilijoiden kesäkisa keräsi varsin mukavan osallistujakaartin kurvailemaan Suonenjoen radalle. Pienen tauon jälkeen päästettiin vauhtiin yleinen luokka, jossa heti alussa oli tuttuja nimiä kärjessä. A-finaalissa Pihtiputaan Petri Laitinen kiihdyttää kärkeen, mutta ajautuu leveäksi ja nousija-Sutinen nousee ohi. Näin Toni Kemppainen eteni A-finaaliin. Nuorten A-finaalissa viivalla oli kuusi nuorta nälkäistä kuljettajaa, viisi Fiatia ja yksi Citroen. B-finaalissa Pihtiputaan Juho Sutinen kiihdytti hyvin, mutta Timo Koljonen taittoi ensimmäisessä mutkassa kärkeen. Nuorten luokassa alkuerävoitot kirjattiin Suonenjoen Sauli Laitiselle, Lapinlahden Ilkka Ollikaiselle sekä Joonas Rytköselle. Tämä kaato jäikin sitten päivän ainoaksi, mutta saatiin sentäs leka jakoon. Neljäs maalissa Leivonen, viides Kuopion Outi Väätäinen, kuudes Mika Liimatainen ja seitsemäs Kuopion Pekka Palm.
Mukavaa on. Lähtökiihdytyksessä Matti Rahkonen, Rami Lehtonen ja Jori Seppälä menivät menojaan, mutta mitäs pölyn laskeuduttua ensimmäisestä mutkasta paljastuikaan. Ilmeisesti Toni yllättyi itsekin kovin, että ajoi keskikurvin niin vauhdikkaasta, että meinasi suistua penkasta lävitse. Pieksämäen Miko Simonen, Karstulan Joni Antinaho, Nilsiän Aki Horttanainen, Vesannon Timo Koljonen, Joensuun Antti Karvonen, Konneveden Mika Liimatainen, Suonenjoen Risto Pykäläinen, Vesannon Jorma Paananen, Pihtiputaan Teemu Leivonen sekä Iisalmen Heikki Hyvönen voittivat omat alkueränsä. Tiukan taistelun kävivät Heikki Juuso, Aleksi Korhonen ja Arttu Pasuri. Samassa Vesannon UA:n Teppo Puttonen pyyhkäisi kärkeen Citroen kuljettaja Toni Kemppainen vanavedessään. Koljonen voittoon ennen Rusilaa ja kolmanneksi sijoittunutta Lindroosia. Rusila nostaa itsensä toiseksi ohi Lindroosin ja lähtee ajamaan takaa Koljosta. Vaikka yritys oli hyvä ei tulosta meinannut tulla, kunnes Salmen Antti pääsi taistelemaan finaalipaikoista. Harri Laine otti hyvän lähdön ja voiton.. Lopputulosten kahdeksas siis Eetu Jutila, yhdeksäs Siekkinen ja kymmenes Risto Pykäläinen. Näin muodostui maaliviivalle järjestys, voittaja Vesannon Teppo Puttonen, Lakeuden UA:n Toni Kemppainen ja Karvian UA/MK:n Jesse Mustakoski.
HANAA - 23
Kysyntää kärkipaikoista
Naisten A-finaalin lähtökiihdytys oli odotetusti hyvin tasainen. Naisten C-finaalissa paikan kärjessä otti Nina Paananen. Koko kolmikko kuitenkin pyöri takasuoralla ja kärkeen siirtyi Mika Puttonen. Koljonen kyttää kolmannella paikalla, neljäntenä Leivonen. Matti sai Tonin kiinni, mutta Citroen kuljettaja ei tehnyt enempää virheitä ja ohituspaikkaa ei löytynyt eikä tarjottu. Pari viimeistä semifinaalia Nuorten luokassa menivät vakuuttavien voittojen myötä Tommi Nurmelle ja Mikko Mäkiselle. Ohjaus otti Jussin autossa sen verran kipeää, että ajokki oli ohjastettava radan varteen. Miltei kuuluttajankin kiiltävyydellään häikäissyt Ford nimittäin lipsahti katolleen, ja mikä harmittavinta vielä finaalipaikalta. Tämän kolmikon lisäksi finaalissa mukana Suonenjoen Juho Koivistoinen ja Veli-Pekka Karttunen sekä Vesannon Janne Puttonen. Viivalla kaksi etuvetoista ja neljä Fiatia. Naisten sijoituserässä Heini Mäkelä otti ja lähti, tuloksena oli paikka Cfinaalissa. Lähtökiihdytyksessä Ninan tiukasti haastanut Ilona Laine joutui antautumaan jonon hännille tutustuttuaan jo muillekin tutuksi tulleeseen kaiteeseen
Kaikki näistä raivasivat tiensä myös välieristä finaaleihin. Voimansiirtolaitteet ovat kestäneet hyvin, vaikka käytössä on hitsilukko. Ne voittivat Jan Ahlnäs Volvolla, Timo Pertta Vivalla, Juuso Innanmaa Toyotalla, Ville Innanmaa Sunbeamilla, Kalle Innanmaa Opelilla, Esa Ketomäki Pösöllä ja Mikael Rajala Golfilla. Tulimme veljen kanssa tänne kisaan, kun tarjolla oli oma etuvetoluokka. Riikka Holma kolmanneksi ennen Anilla Perälää. Jesse Mustakoski sai hyvän lähdön, mutta liukkaus teki tepposiaan.
Tässä vaiheessa Kalle Innanmaa ( 90) johtaa vielä. Voittaja oli tyytyväinen, Esa on ajanut Peugeotilla pitkään. Markus Ylinen kuitenkin hoiti homman kotiin, vaikka Jonttu ajoi tuntumassa. kakkosena Petro Koski ja kolmantena Juha Kaukola. Jatkopaikalle Petteri Koski ennen Djakonowskya. Ensin etuvetoisiin. Numero yksi kyljessä viime vuoden voittaja Markus Ylinen. 24 - HANAA
Pesämäki Juhannus-JM, Honkajoen MK/UA ja Noormarkun UA/MK, kare Asp, kuvat KA (pe) ja Hannu Tamminen (la)
JOKKIS
Kuusi voittajaa leivottiin Honkajoen juhannuskisassa
Mukavaa kisailua ja yhdessäoloa jokamiesluokan parissa oli tarjolla juhannuksena useammassakin kilpailussa. B-finaalivoiton otti Golfilla Äetsän Jonne Virtanen. Jätettäköön ne kertomatta ja siirrytään suoraan juhannuspäivään kello 11. Naapuriin eli Jalasjärvelle meni tuo kolmas sija, asialla Tomi Salo. Jere Tikka oli liikkeellä Välimäen Fiatilla, kakkossija. Sebastian Haapalan hyvä kisa päättyi Ouninpohja-ilmiöön eli konepelti peitti näkyvyyden. Mikael Rajala ei tuonut Golfia enää tähän lähtöön. Suomalaisia juhannuskuvioita kaadon merkeissä esittivät Ville Mattila ja Jussi Saarni. Alkueränsä voittivat Tero Helenius Golfilla ja Esa Ketomäki Pösöllä, mukaan finaaliin suoraan myös Olli Yli-Hellä Opelilla ja Jonttu Rajala Golfilla. Ensimmäisenä E-finaali josta jatkoon Henry Djakonowsky, kakkosena Risto Saarela. Varsinainen veljesten kisa oli tiedossa. A-finaali meni Kauhajoen kollien komennossa. Jonne Virtanen Golffaili neljänneksi, Rami Lehtonen viides ennen Jesse Mustakoskea. Muita alkuerävoittajia Henry Djakonowsky, Petro Koski, Juha Perälä, Jani Välimäki, Marko Keinänen, Jonttu Rajala, Pasi Välimäki, Marko Ylinen, Esa Kirsilä, Risto-Matti Rautio, Pauli Lahtinen, Antti Harju ja Tuomas Gråholm. Seuraavassa semivoittoon Oskari Röman,
Esa Ketomäki voitti ensimmäisen Etuvetokunkku-tittelin.
Seppo Partanen paras Pappa
Pappaluokan kilpailijoita oli kolmen alkuerän verran. Semifinaalissa ensin pelissä Markus Ylinen. Finaaleja ajettiin kaikkiaan viisi. Kärjessä taivalsi Satakunnan Jussi Railamaa tonnisella Datsunillaan. D-finaalissa ei Janne Korpi saanut Volkkariaan viivalle. Kisa oli selvä neljällä lähdöllä eli kaksi alkuerää, välierä ja finaali. B-finaalissa oli sitten tapahtumia enemmän kuin keskimääräisissä suomalaisissa juhannustansseissa. A-finaali meni jonkin aikaa Kalle Innanmaan komennossa. Juha Perälä viides, Antti Harju kuudes ja Ismo Lampinen seitsemäs.
Markus Ylinen ( sisällä) leikkasi itsensä kärkeen yleisen A-finaalissa.
Tarja vei naiset
Naisten alkueriä neljä kappaletta, joista voittajia Riikka Holma, Anilla Perälä, Pauliina Kallio ja Volkkarilla liikkeellä ollut Outi Pihala-Heikkilä. Tunnelma oli ollut leppoisan mukava, ja odotukset ensi vuonna ajettavaa SM-loppukilpailua kohtaan kovat. Sadekin kunnioitti tapahtumaa poissaolollaan, mitä nyt lauantain kisailussa saatiin niskaan kohtuullisen rankka ryöppy. Sijoituserä ykkösessä otti Kari Sukanen vilppilähdön. Heleniuksen Golf kulki paremmin, Rajala joutui nallittamaan omaansa täyttä jotta hiukankaan pysyisi kyydissä mukana. Viidentenä kotikylän
Jonttu vei Eeveekoon
Etuveto- ja kardaanikaluston yhteisluokassa lähdettiin matkaan seitsemästä alkuerästä. Nuorten välierässä nähtiin kaksikin kaatoa. Luokkiensa voitot ottivat Lapuan Esa Ketomäki etuvetoisissa, Joni-Pekka Rajala EVK-luokassa, Seppo Partanen pappaluokassa, Markus Ylinen viime vuoden tapaan yleisessä, Tuomas Lehtola nuorissa ja Tarja Nätkin naisissa. Ykkössija ja mies oli valmis puolustamaan viime vuoden voittoaan. Molempina päivinä saatiin urakat valmiiksi hyvissä ajoin, jotta aikaa juhannuksen viettoonkin jäi. Nyt oli sen ykkösen vuoro, Fiatilla tuli voitto ennen Pauliina Kallion Volkkaria. VW ruletti! Vuorossa B-finaali, jossa taisto oli tuimaa. Pesämäessä viivalla yleisen luokan ensimmäinen alkuerä. Juusi Innanmaa ja Niko Lehtinen keskeyttivät Sastamalan AU:n kannattajien harmiksi. Vielä kaksi semiä, Jonttu otti Afinaalipaikan, Pasi Välimäki B-sellaisen ja Pauli Lahtinen C-finaalin. Jussi Railamaan pikkuinen Datsun meni nurin, Ville Innanmaa sai mustavalkoista työntämisestä ja Juuso Innanmaa ihan pikimustan. Finaalin lähtöviivalla Janne Peltonen Mazdalla, Antti Alalammi Isoolla Saabilla, Tero Helenius, Jere Lahti Corollalla, Esa Ketomäki, Jonttu Rajala ja Olli Yli-Hellä. Autossa on Pösön oma moottori, ei kauheasti viritettynä. Jan Ahlnäs ja Joni Kohtaniemi keskeyttivät, Sanni Saarela toi etuvetoisesta takavetoiseksi muutetun farkku-Escortin kakkoseksi ja jatkoon. "Tiltu" oli tällä kertaa liikkeellä JME-Fordilla. Esa Ketomäki otti kevyen Pösönsä parhaiten irti viivasta ja taittoi ensimmäiseen kaarteeseen kärjessä. Tuomas Sepänmäki, sitten keskeyttänyt Kimmo Lampinen. Takaa tuli puolestaan Kalle Lehtonen, joka ei kuitenkaan pystynyt haastamaan Kuuselaa. Viimeisen suoran A-finaalipaikan kuittasi Ismo Lampinen ennen Timo Mäkistä ja Teemu Halmelaa. Areenalla ratkotaan ensi vuonna lajin SM-tittelit, tämän varmastikin lisäsi mielenkiintoa. Suurimman osanottajamäärän keräsi Honkajoen Pesämäessä ajettu kisa. Marko Keinänen ja Volkkari ottivat jatkopaikan ennen Pauli Lahtista. Juhannusaattona ratkottiin etuvetokunkku, pappojen voittajat ja etuveto-kardaaniluokan parhaat.
Juhannuspäivänä sitten päästelivät ensin yleisen luokan kuljettajat, sitten naiset ja nuoret. Juha Perälä tuli ruutulipulle ykkösenä ennen Mikko Silvanderia, Marko Keinästä, Esa Kirsilää, Petro Koskea, Timo Mäkistä ja Pasi Välimäkeä. Perässä tulivat Golfeilla Tero Helenius ja Jonttu Rajala. Oskari Röman komeasti kolmanneksi ennen Marko Ylistä. Jesse Mustakoski yleisen voittaja-autolla tuli ekaan kaarteeseen kovaa, mutta ajautui luisuun. Suoraan Afinaaliin Jere Tikka ja Jesse Mustakoski, Tuomas Lehtola ja Rami Lehtonen sekä Mikko Mäkinen ja Tomi Salo. Kakkoseksi Mikko Silvander ja kolmanneksi Mikko Salo. Kakkosena Arttu Pasuri ennen Jaakko Lähteenmäkeä ja Tuomas Vähä-Krekulaa. Yleisen A-finaali oli kuin suoraan SM-tasolta. Asfaltilla siirrellessä pitää toki olla papua ranteessa, kertoi Ketomäki. Toisen jatkopaikan otti Audilla Juha Sikanen. Nämä kaksi tulivat keulalla myös A-finaalissa. C-finaalissa nähtiin taas nuttutehtaan tuotteita. jatkoon Harri Laapotti ja viime hetkellä nousun tehnyt Mikael Rajala. Jani Välimäki ja Fiat esiintyivät kaadon merkeissä. sa innoissaan, veljesten alku oli todella lupaava. Sanni Saarela oli kakkonen. Juha Sikanen otti vilppilähdön, Tero Helenius myös ja sai homman heti tietoonsa antaen tyylikkäästi tilaa. Ja voittotahti jatkui. Innanmaan veljesten isä oli katsomos-
Nuorten A-finaali. B-finaalin kautta tiensä jatkoon raivasi Niina Lähteenmäki. Innanmaa luisteli itsensä neljänneksi, viides Harri Laapotti ja kuudes Erno Hakkarainen. Tietäähän sen, että taistelu on kovaa. Mutta sitä ennen ratkotaan tämän vuoden SMtitteli Hyvinkäällä. Jere Lahti otti neljännen sijan, Peltonen viidennen ja hiukan turhan aikaisin sytytyksen katkovalla Saabilla ajanut Antti Alalammi kuudes ennen vaikeuksiin joutunutta Olli Yli-Hellää. Pappa-Jukka Laine meni autonsa kera nurin. Suorat A-finaalipaikat välieristä ottivat Riikka Holma, Outi Pihala-Heikkilä, Anilla Perälä, Tarja Nätkin, Pauliina Kallio ja Mia Kentala. Niin oli kisailu ohitse. Ja hetken kuluttua järjestys vaihtui. Harmi, että osanottajamäärä oli näin pieni, enemmänkin olisi sopinut mukaan. Kolme Innanmaata, kaksi Rajalaa ja kaksi Ketomäkeä, kun Toni Ketomäkikin oli Esan jälkeen kakkonen ja Jonttu omassa erässään kakkonen. Voitot ottivat Lempäälän Seppo Partanen, Naantalin Jukka Laine, viime vuoden voittaja sekä Satakunnan Kalle Lehtonen. Sijoituserästä noussut Nokian Timo Mäkelä keltuais-Opelillaan oli viides, Anssi Koskinen Renööllä kuudes ja alussa pyörähdellyt Rauno Kaukola seitsemäs.
Nuorten tupla Kauhajoelle
Nuoriakin kisassa neljän alkuerälähdön verran. Mikko Mäkisen oli nyt alkuvaikeuksien jälkeen tyytyminen seitsemänteen sijaan. Välierävoitot ottivat Partanen ja Laine. Oltiin C-finaalissa, jossa sielläkin Railamaa lasketti railakkaasti. Sitten linjat alkoivat lipsua, ensin tämän hyödynsi Jonttu Rajala päästellen karkuun. Tuomas Lehtola vei voiton, ajokkina Jonttu Rajalan kyttämä Fiatti. Kolmannen sijan tyylitteli Pappa Jorma Kuusela, joka välillä nousi jo lähelle Lainetta. Mutta Jonttu Rajala hiostaa jo perässä. Muut sijoituikset Niina Lähteenmäki viides, Outi Pihala-Heikkilä kuudes ja Mia Kentala seitsemäs.
Juhannuspäivän vauhdikkaat jatkot
Juhannusyöhön kätkeytyy kansanuskomusten mukaan monenlaista taikaa. Tarja Nätkin oli ajanut kaksi kertaa kakkoseksi. Semifinaaleista kärkipaikat ottivat sitten Esa Ketomäki, Toni Ketomäki, Kalle Innanmaa, Joni-Pekka Rajala ja Erno Hakkarainen. Kauhavan kisa olisi ollut todella paljon lähempänä. Partanen oli sisällä ja Volkkari kulki sen verran kovaa, ettei Laineella ja Fiatilla ollut mahdollisuutta ohitukseen. Ne toteutettiin EVK-autoilla eli Santeri Palomäki kaatoi Fordin ja Miikka Saarela Opelin. Jatkoa toki hillitsi peräänajosta saatu mustavalkoinen lippu. Voittajia niissä Jesse Mustakoski, Tuomas Lehtola, Mikko Mäkinen ja Jaakko Lähteenmäki. Kari Rantala finaalin kolmas ennen Olli Yli-Hellää ja Sanni Saarelaa. Välierässä mentiin hyvin pitkälti näiden nimien komennossa. Oman erikoiskisansa saaneet edestä raapivat keräsivät yllättävän pienen osanottajajoukon. Piia Ohraluoma kaatoi, pari kilpailijaa ei päässyt viivalle. Siitä lähtien kisa meni kauhajokelaismerkeissä. Viivalla Antti Harju, JoniPekka Rajala, Markus ja Marko Ylinen, Juha Perälä, Oskari Röman ja Ismo Lampinen. Toisessa A-finaalipaikan otti Marko Ylinen, kakkosena Esa Kirsilä ja kolmantena Marko Keinänen.Kolmannessa voittoon Anttu Harju, kakkosena Juha Perälä ja kolmantena Jani Välimäki. Sitten Esa Ketomäki toi Pösön ohitse ja kohta oli Toni Ketomäen vuoro. Semissä oli nuorilla kova taisto.. Kisassa ajettiin kuusi luokkaa. Ehkä tämä tästä lähtee kehittymään, kertoi Peugeotin ajettavuutta kehunut Esa
Kolmanteen ruutuun Järviseudun Hannu Pirkkala, ajokkeina kaikilla Fiat. Esa "ET"Torkko ei soitellut kotiin matkan aikana, vaan piti nilkan suorana.
Luokkavoittaja nuorten luokassa. Jurvan Mika Raninen Opelilla otti yleisön haltuunsa näyttävällä ajolla ja pokkasi ensimmäisen paikan ja toisen nappasi Lapuan Mersukuljettaja Tuomas Salo. Alkueristä kolmelle paikka välieriin, loput keräilemään. Saarinen, Kaikkonen ja Klemola taistelivat jäljelle jätetyistä sijoituksista, kun taas Palojärvellä oli ongelmia auton kanssa eikä vauhdikasta Mazdaa viivalle asti saatu. Kovasti kaverukset paikoistaan taistelivatkin, viimeisessä semilähdössä Paratiisin Markku Raudaskoski tutulla Volvollaan otti kakkospaikan lähdössä, alakaarteessa laite hetkellisesti hyppysistä ja samassa hässäkässä Järviseudun UA;n Janne Liikala selätti Renaultinsa. Iso kiitos isälle sekä Palojärven Mikalle, jotta tänne kisaamaan päästiin", kertoili voittaja. Alkueristä semeihin kolme ripeintä, loput kahteen keräilylähtöön, joista vielä peräti neljälle luvassa jatkopaikat. Oli aika lähteä viettämään Juhannusaattoiltaa, kukin tavallaan. Lämpötilan huidellessa jo kahdenkymmenen paremmalla puolella jaettiin palkinnot ja myytiin autot. Nuorukaisista vauhdikkaimmin matkaan ampaisi tuplaprinssi Mäkinen, tyylitellen kohtuullisen karkumatkan turvin lähdöstä maaliin ja voittajaksi. Lappajärven Tuomas Söder-Kultalahti ja Toholammin Mikko Uusitalo painoivat Fiateilla kylki kyljessä kohden ensimmäistä mutkaa, ja tällä kertaa ei sopu antanut sijaa. Pappaluokan kuljettajat pyyhkivät tuolla väitteellä kurat tuulilasista, ja näyttivät, että on se vauhti tallella. Kakkoseksi Himanka, kolmanneksi Lempiälä, neljännen sijan saavutti Kangas, huimistellut Huosionmaa viidenneksi ja naisten finaalin kuudes oli Munkki. Nousua kohden päälähtöä teki C-finaalista vauhtia hakenut Kauhavan Mika Palojärvi Mazdalla, samalla autolla jolla Rantala oli ottanut EVK-luokan ykköspaikan. Lyhyemmän kaavan mukaan finaaliin myös Kauhavan Teija Kangas Rellulla sekä Kuplalla Kalajoen Miia Himanka. B-finaalissa kakkoseksi ja toisen nousupaikan saalisti Kannonkosken Tero Saarinen Kuplalla. Auto karkasi kiven päälle, pysyi pyörillään mutta sijoitus putosi viidenneksi. Ajokaavio kertoili ykkösen kuittaavan paikan finaaliin, loput nuorukaiset keräilylähtöihin. Kaikki näytti hyvältä Huosionmaan kannalta, mutta sata metriä ennen maalia tapahtui: "Kaasu hirtti kiinni ja hetken katselin vain taivasta ja odottelin kieppumisen loppumista" kertoi Eija. "Jepualla auto meni nurin ja vielä kone hajosi. Semeistä ykkönen ja kakkonen A-finaaliin, kolmas ja neljäs sijoituslähtöön. Rata hienossa kunnossa ja jokaisella oli mieli iltariennoista virkeänä. Lasse Kankaanpää ( 29), Tomi Helenius ( 35) ja Jyri Raninen ( 31).
Ruostetta estämässä. Kahden kisamakkaran pituisen tauon jälkeen naiset radalle. Tällä kertaa kaksi kärkiautoa olikin eri järjestyksessä kuin yleisen finaalissa, Paanasen sännätessä matkoihinsa ja Pirkkalan ottaessa Torkon voittoautolla kakkospaikan. A-finaali ampui liikkeelle ja Torkko nappasi hyvän lähdön painellen kärkeen Paanasen seuratessa kakkospaikalla. Himanka seurasi hyvin kakkosena, mutta ajautui hiukan leveäksi alakaarteen asfaltilla ja Rantanen käytti tilaisuutensa ja kurvasi kakkospaikalle. Erilaisten vetokeinojen sännätessä baanalle lyhyen tauon jälkeen oli jo pientä kuivumista radanpinnassa havaittavissa ja vauhdit nousussa. Viikolla sitä on rakenneltu uusiksi ja aamulla saatiin viimein kuntoon. Ei aivan kestänyt vetää noin kovaa" Tuomas totesi varikolla kisan jälkeen. "On se huima tunne kun yhtäkkiä onkin aivan hiljainen hetki ohjaamossa" totesi kenties taitolentäjistä mallia ottanut Kaukola. Heti alueelle tullessa mieltä kuitenkin kirkasti korkealla ylväästi liehunut Siniristilippu, ja pyyhki ajatuksista kaiken säätilaan liittyvän nostaen juhlamielen korkealle.
Ensimmäisenä ajopäivänä vuoron saivat naiset, nuoret ja etuvet/kardaanit. "Olin aiemmassa lähdössä kerran jo onnistunut siitä nilkka suorana vetämään ja saman tempun päätin tehdä nytkin. Kuudes finalisti oli etuvetokuljettaja Jyri Raninen Jurvan Ua;sta. Tero Rantalan pikku-Mazda oli nopea, ihan voittoon asti. Tero Rantalan matka Juhannuskisan etuveto/kardaaniluokan voittajaksi näytti helpolta, kolme starttia ja jokaisessa lähdöstä maaliin selkeänä ykkösenä. JOKKIS
Tekno-Kouru JM-Juhannus, Kauhavan UA, Toni Lönnroos, kuvat Lauri Kinnari
HANAA - 25
Vaihtelevaa säätä ja näyttävää menoa
Perinteinen, kahdeskymmeneskuudes jokkisjuhannus aloitettiin Kauhavan Kärppämäessä perinteisen suomalaisen Juhannussään helliessä paikalla ollutta juhlakansaa. Keräilyistä vauhtia finaaliin hakivat Pohjankyrön Eetu Torkko, Äetsän Tomi Helenius sekä Vetelin Joona Mäkelä, ajokkeina koko kvintetillä Fiat. Hitaat liikkeet, helppo seurata. Ala-Herttuala kyttäsi sopivaa hetkeä, ja sen tullessa ohitteli kankivetoisen kakkospaikalle. Suorinta reittiä käyttivät Järviseudun Ua;n Mikko Mäkinen sekä Reisjärven Lasse Kankaanpä. Sisäradalla Härmän Hannu Sissala, vierellään Evijärven Eero Paananen. Juhannusviikolle mahtui kuitenkin paljon tekemistä. Parin vuoden takainen voittaja Paananen sijalle kaksi, Klemola kolmanneksi, maaliviivan neljäntenä ylitti Kaikkonen, mutta ajokin punnituksen jälkeen putosi tältä sijalta, Saarisen kurvatessa maaliin viidentenä. Mikko Mäkinen RN-Liikenneopetus Fiatilla.
Nuorta taistoa. Semeistä kakkonen sijoituslähtöön ja ykkönen finaaliin. "No pikkusen piti perää heittää" kommentoi Torkko vielä maaliintuloaan, kun koko kärkikolmikko päästeli riemukkaasti sladissa maaliin. Kankaanpää ei aivan ehtinyt tuohon kyytiin, ja otti kakkospaikan. Viimeksi mainitusta lähdöstä kaksi kiireisintä, eli Äetsän Hannu Helenius Fiatilla ja Pohjankyrön Pentti Taipale Toytotalla päälähtöön. Fordilla mukana Vilppulan Ari Ala-Herttuala ja uloimmat radat varattiin nousijoille, eli Helenius ja Taipale ottivat nämä paikat. Huimimman tilanteen alkuerissä esitteli Kauhavan Urheiluautoilijoita edustava vaasalaispilotti Jari Kaukola, joka päätti ohittaa kilpakumppaninsa aivan tuomaritornin edustalla. Palan matkaa taitettuaan myös Raudaskoski päätti pyöräyttää ajokkinsa kyljelleen. Finaalin naiskuusikosta vauhdikkaimmin aloitti Huosionmaa, joka pomppasi heti viivalta karkumatkalle. Helenius otti sijan neljä, muutamaan otteeseen perä edellä edennyt Torkko maaliin viidentenä ja kuudennelle sijalle Mäkelä. Semien voitoilla A-finaalissa odottelivat jo Pohjankyrön Esa Torkko, Evijärven Markus Paananen sekä Vetelin Jani Klemola Fiateilla ja Kuplalla Hausjärven Petri Kaikkonen. Alkueristä kaksi ripeintä suoraan finaaliin ja loput keräilylähtöihin. Vilppulan Ari Ala-Herttuala toi välikoppaista Escortiaan kohden ruutulippua ja kuittasi hopeasijan, kolmanneksi ylti Salo, neljäs Antinaho ja hienolla Volvolla viidenneksi Evijärven Arto Ahvenkoski, Ranisen edetessä kuin otsanahkaa rypistellen sijalle kuusi. Suorat finaalipaikat itselleen kuittasivat lähtöjensä voittajat Pohjankyrön Eija Huosionmaa Fiatilla ja Härmän Marina Rantanen myös Fiatilla. Edellisenä Juhannuksena Mäkinen oli kilpailun viides, joten mukava parannus sijoitukseen. Vettä vihmoi, lämpötila pysytteli yli kymmenessä asteessa ja tuulikin puhalteli raikkaasti. Alkueristä kaksi semeihin ja muut keräilyjen pariin. A-finaalin startatessa matkaan Härmän Tero Rantala pakeni välittömästi kanssakilpailijoilta karkuun, pitäen paikkansa suvereenisti aina maaliin saakka ja uusien kolmen vuoden takaisen voittonsa. Tiesin, ettei Markus lähde yrittämään mitään hullua ohitusta ja pidin omat ajolinjat" tarinoi Esa Torkko. Välieristä tarjottiin kolmelle jatkopaikkaa semeihin, joissa sitten tutun kaavan mukaan jaettiin finaalipaikkoja. Muista sijoituksista käytiin taistelua ensimmäisissä mutkissa. Söder-Kultalahti ajautui hiukan pehmeälle, auto poikittain ja hurja volttisarja käyntiin. Paananen pääsi iskuetäisyydelle, mutta Torkko tiesi tilanteen ja piti ajolinjat kurissa ja näin suoritutui ykkösenä ruutulipulle parantaen edellisvuoden sijoitusta sillä ainoalla mahdollisella tavalla, voitolla. Kolme luokkaa oli näin ajettu, ja aurinkokin suvaitsi pilkistellä pilvien raosta kun palkinnot jaettiin ja ostotarjoukset purettiin. Lähdössä tasoitusta antanut Raninen esitteli erilaisia ajolinjoja, ja ohitteli Opelinsa alakaarteen pitkässä asfalttioikeassa kolmanneksi. Kauhavalla kun oltiin, luonnollisesti lentonäytös keräsi suurenkin suosion kansan riveissä, onhan se huimaa nähtävää ja ennen kaikkea kuultavaa.
Virkeästi jatkamassa
Juhannuspäivä valkeni mukavan lämpöisenä, ja edellisen päivän sateet olivat enää muisto vain. Nuoret saivat kunnian avata kilpailun. Rantanen ei sijoitusten uusjaosta häkeltynyt, vaan kiidätti ajokkinsa ruutulipulle voittajana. Oli aika päästää yleisen luokan kuljettajat mittaamaan paremmuuttaan. Perinteinen Juhannusviikonloppu oli ohi Kärppämäessä, autot trailereille, leirit purkuun ja odottelemaan seuraavaa keskikesän juhlaa.
Naisten luokan voittoon ajoi Fiatillaan Marina Rantanen.
JM-SM 7.-8.7.2012
Honkajoen MK/UA
Pesämäen Moottoriurheilukeskus Honkajoki
Noormarkun UA/MK. Keräilyjen kautta tarjottiin finaalipaikkaa vielä kahdelle kuljettajalle, ja nuo paikat nappasivat Vetelin Suvi Lempiälä Fiatilla ja Toyotalla Kauhavan Satu Munkki. Karstulan Joni Antinaho Fordilla ja Raninen hakivat paikkojansa kummankaan hellittämättä, ja näin Raninen ajautui penkalle, kuopaissen kuution hiekkaa kytkimeen ja menon vaikeuduttua silminnähtävästi. Semilähdöt olivat yhtä vaille valmiit, kun yleisö kohahti. Pompannappi karkasi pienen kimmokkeen saatuaan kohden hiekkapenkkaa ja siitä korkealle ilmaan, pudoten perä edellä radalle. Sijoituslähdössä nähtiin myös hienoa taistelua tarjolla olleista kahdesta finaalipaikasta. "Lähti hyvin viivasta ja pääsin ajamaan kaikessa rauhassa, katselin peileistä missä muut tulee ja ajoin omaa ajoa. Kolmanneksi kaasutteli Pirkkala, Helenius oli neljäs, viidennen sijan kuittasi Taipale ja kuudenneksi finaalissa tuli Sissala
Sami Alikoski piti toisen tilansa maaliin saakka. Naisten ykkönen Miia Pere ja nuorten Lauri Aulin. Laurila oli lopulta viides, Erkki Heikkinen kuudes ja Heikki Kylmänen seitsemäs. Kaikilla Fiatit. Heinosen Anne kurvailikin kärjessä pari kierrosta, mutta sen jälkeen Hjort otti oman paikkansa. Mia Kentala vei Kokkolaan voiton ennen Tuomas Lehtolaa ja Jyri Ranista. Lopulta Laurilan auto pyörähti, jolloin Ari Kemppaisen Tonza Citikka kimposi radan reunavallista pari kerTaneli Moilanen kärjessä ja Ville Lötjönen seuraa.
Petri Väyrynen sai pidettyä B-finaalin kärkipaikan kovasta ahdistelusta huolimatta. Nuorten kuuden osanottajan kisan voiton otti Iin Lauri Berg Mazdalla. Finaalin neljänneksi saapui Anne Sundqvist. Jesse Tapojärvi piti toista paikkaa hallussaan viimeistä edelliseen kurviin saakka. Väyrynen otti napakan startin a-finaalissa, mutta Taneli Moilanen ja Ville Lötjönen painelivat hänestä ohitse jo lähtösuoralla. Pappojen voitto Eikka Härölle ja tietty Alfalle. kerran Sorakunkku-kisansa Jepualla. Nuorten voitto meni Pelloon, asialla Akseli Lantto. Jukka Mäyrä sai tyytyä neljänteen sijaan. Yleisen voiton otti Toni Rask Fiatilla, kakkosena Marko Räty myös Fiiulla ja kolmantena Mika Kukkumäki perinteisesti Kuplalla. Hänen taakseen muodostui neljän nippu, jonka keulilla poikittain auran virkaa toimitti Juha-Sakari Laurila. Kari Suomela Vectralla kakkosena ja Jyrki Suominen Saabilla kolmantena. Teemu Latvalehto sen sijaan teki hienon nousun kuudennelta sijalta kolmanneksi. Timo Liikala Cliolla oli vielä neljäntenä ennen ensimmäistä takavetoista. Pronssisijasta sen sijaan käytiin kovaa kamppailua Antti Piispasen, Ari Hintsalan ja Jukka Mäyrän kesken. Pienen nahistelun seurauksena Kemppainen nousi toiseksi, Ville Karppinen kolmanneksi, Max Karhapää neljänneksi ja Tapojärvi tipahti viidenneksi. Kaikki Fiateilla Naisten ja nuorten luokassa soraa siirsi 33 kilpailijaa. Jokkis Racen kisa Laitilassa keräsi osanottajia 92. Miia Raution oli tällä kertaa tyytyminen pronsiseen pokaaliin. Timo Roininen oli kakkonen. EVK oli iso luokka, sen voiton nappasi Opelilla Niko Herrala ennen Tony Heittolaa ja Juho Pihlajakoskea. Sitten Teemu Juvani ja Jesse Tapojärvi. Kaksi ensimmäistä Fiatilla, mutta Jyrillä Opel. Etuvetojen osuutta vahvistivat Hermanni Heikkilä Pösöllä ja Tommi Parhaniemi Astralla. EVK-luokan ykkösenä Kim Panelius, raumalainen ajaa Peugeotia. Tero Pihlajamäki vei Lapualle kakkossijan ja Kimmo Angervisto Lappajärvelle kolmannen. Nuorten kärkikolmikko tottelee nimiä Sauli Saarinen, Antton Lauren ja Janne Kukkumäki. Kalevi Virtanen toi huurteiset kärkeen senioriluokassa, siis Fiatinsa. Naisissa kärjessä tuttuakin tutummat nimet eli Jonna Leppämäki, Leena Vapaavuori ja Niina Lähteenmäki.
Salon kisa Somerolla
Yötöntä yötä juhlistettiin Kolarissa viiden luokan kisalla. taa katonkautta ympäri. EVK-luokan vei konkari KooPee Koivisto, kakkosena Antti Marjamäki Mossella ennen Harri Laapotin Fordia. Yleisen luokan voittajaksi selviytyi Taneli Moilanen, naisten Sirpa Hjort, nuorten Jens Österbacka ja EVK:n Markku Raudaskoski.
Sadetta oltiin luvattu tasaisesti koko päivälle, mutta harvalukuisten katsojien onneksi, sadepilvet kiersivät rata-alueen vierestä. Raudaskosken ajokki hyytyi koko ajan loppua kohden, mutta onnistui kumminkin ajamaan voittajana maaliin. Evijärven Markus Paananen ajoi neljänneksi ja kotiseuran Andreas Nyvall viidenneksi. Tuskin koskaan on Iinatin varikolla ollut noin tyhjää kisapäivänä. Tiukan väännön päätteeksi Hintsala joutui luovuttamaan paikan Piispaselle. Päivämäärä
JR-kisailua Suomussalmella
Miia Rautio juhli Suomen mestaruutta Kukonkoivussa, mutta kuka juhlii mestaruutta ensi sunnuntaina Hyvinkäällä.. Naisten kärkitrio muodostui nimistä Ira Vainikainen, Mira Sainila ja Leena Lötjönen. Etuveto-kardaaniluokan voiton otti Opelilla Jani Marttila, sitten Teemu Latvalehto ja Mika Mäkikyrö. Kakkosena isommalla Pösöllä Voitto Hassi ja kolmosena Jukka Anttila.
...ja Laitilassa
Salon UA:n kisa keräsi kaikkiaan 115 kilpailijaa. Yleisen ripein oli Jani Ahlgren Kuplalla ennen Janne Markkulaa ja Kim Paneliusta, Saku Huhta ja Martti Ylismäki seuraavina. Nippanappa sata kuskia. Satu Huhta oli viides, Hanna Lötjönen kuudes, Mari Junnonaho seitsemäs ja Anne Kerttula kahdeksas.
Amazonilla voittoon
Markku Raudaskoski otti EVK:n finaalissa parhaan lähdön ja kiri muilta karkuun. Seniorien kisan 21 osanottajan joukosta ykkönen oli Eero Paananen, kakkosena Hannu Sissala ja kolmantena Paavo Hietala. Tiukkaa vääntöä ja taistelua riitti loppuun saakka. Jens Österbacka kiri itsensä kärkeen suoran päässä ja onnistui pitämään muut takanaan ruutulipulle saakka. Seniorien voitto meni myös naapuriin eli Pelloon, viejänä Orvo Vaattovaara. oli kalenterin lukijoille tuttu. Kolarin oma Tuomo Joensuu kakkonen ja Rovaniemen Olavi Pelkonen kolmas.
Juhannuskisa Kolarissa
Jokkis racen kisa ajettiin Suomussalmen Aittokosken radalla. Taisteluitta ei kukaan kumminkaan paikkaansa luovuttanut ja pelti paukkuikin iloisesti. 26 - HANAA
Jani Vähäkangas
JOKKIS
OUA-JM:ssä eivät paikalliset juhlineet
Kesäkuun puolivälissä Oulun UA järjesti kisat Iinatin radalla. Hänen kuplansa kuulosti enemmän mönkijältä, kuin räpättävältä kuplalta. Neljäs Tero Hakanen ja viides Peter Forsström. Lötjönen niinikään sai ajella maaliin ilman murheita. Eri Vetotapojen Kilpailun voitti Toni Ketomäki Pösöllä. Kotiinlähtö tapahtuikin sitten ennätysajassa. Toni Kemppainen luovi tietään vakaasti ylöspäin. Hintsala piti neljänen paikkansa. Yleisen voitto otettiin Nissanilla, asialla Kolarin Juho Pihlajakoski. Yleisen luokan osallistujamäärä oli 79, ja nopein A-finaalissa KauhajoenUA:n Joni Lehtola. Kärjessä yleisessä oman seuran Tommi Uusimaa, sitten Timo ja Tapani Kuivalainen, Pasi Jussi ja Pekka Juvani. Timo Roininen Saabasteli kakkoseksi ja Juha-Pekka Pellikka kolmanneksi. Moilanen vakiinnutti pian kärkipaikkansa ja kruisaili kaikessa rauhassa maaliin. Vaikka taukoja pidettiin riittävästi niin siitä huolimatta kisa oli ohitse ennen kuin huomasikaan.
Ari Kemppainen selätti rajusti Tonza-Citikan EVK:n finaalissa
Kesän värikästä jokkissalaattia
Kesä ja jokamiesluokan kisat kuuluvat yhteen niin kuin uusi peruna ja meijerivoi. Miska Ylimäki oli kuudes, Jyri Sutinen seitsemäs ja Roosa Moilanen kahdeksas.
Hjortin vuoro
Hetken jo ounastelin ettei Sirpa Hjort ehkä voitakkaan tällä kertaa naisten luokkaa. Voittajat saatiin kruunattua siitä huolimatta. Jukka Mäyrä oli viides, Ilkka Nikunen kuudes, Tuomo Tolonen seitsemäs ja Petri Väyrynen kahdeksas.
Nuorten vuoro
Roosa Moilanen ampaisi nuorten finaalissa hyvin liikenteeseen, mutta sitten yhteistyö ajokin kanssa ei enää luonnistunutkaan. Tyyliä pitää olla. Meno oli tasaista, mutta Petri Väyrynen sai pidettyä Fiattinsa kärjessä vaikka Juho Väisänen, Juha-Pekka Pellikka ja Esa Kurikka tekivätkin kaikkensa hänen päänmenokseen. Yhdessä ne ovat parhaimmillaan.
NNSB järjesti jo 19. Naisten voittoon kaasutteli Tojottimella Anne Sundqvist, Sirpa Hjort ja Suvi Perätalo seurasivat. Jussi Hiivala kimposi hyvin viivasta yleisen b-finaalissa, mutta siihenpä se ilo sitten hyytyikin
Hänen takanaan käytiin tasaista vääntöä, mutta Hannu Leinonen sai pidettyä Ladansa Eino Härön Alfan edellä. Sijoituslähdöstä b-finaaliin nousivat Tapio Alikoski ja Sami Alikoski. Takana pellit paukkuivat eikä tie tahtonut porukalle riittää. Vanhamaa saapui Fordillaan hopealle ja pronssin vei Seppälä Escortillaan. Mutta Paakkarin gummi ei pitänyt jolloin muu porukka vilahtikin hetkessä ohitse. Toisesta lähdöstä finaaliin nousivat Hillilä ja Ari Koivisto. Alkuerien nopeimmiksi valikoituivat Rami Vanhamaa, Junnu Tervo ja Panu Mertala. Sainila piti kuplan tiukasti hyppysissään kurvaten ruutulipulle ennen Hemmorannan kuplaa. Hillilän kupla sen sijaan otti kunnon kimmokkeen radan reunasta ja lensi nokkaperä volttia korkealla ilmassa noin 20 metriä. Alkuerissä loistivat Katja Hemmoranta ja Mira Sainila. Herrala, Tervo ja Rautio sen sijaan vään-
Ratissa tarkeni
Vaikka aurinko paistoi niin t-paitakeli oli kaukana. JOKKIS - KARTING
Jani Vähäkangas
HANAA - 27
Nopsat Race JR keräsi hienon osallistujamäärän
Kesäkuun alussa päristeltiin tämän kesän ensimmäinen jokkiskisa Oulussa Iinatin radalla. Kovaa paloa kisapirssin rattiin ei syttynyt, mutta mies saatetaan vielä joskus nähdä viivalla.
Ilmojen halki käy...
Päivän päätteeksi tarjoiltiin vielä muutama lähtö pappojen kahinoita. Jouni Rautio onnistui hivuttamaan Volvonsa kolmanneksi. Alku mentiin Saaren tahdissa kunnes Jarno Virta nappasi kärkipaikan haltuunsa. Johanna Paakkari saapui Volvollaan kolmantena maaliin. Toisessa lähdössä Pertti Palmu spinnasi eka kurvin kärkikahinoissa. A-finaali tarjoili parasta viihdettä miesmuistiin. Jari Kulju seurasi parivaljakon touhua lähietäisyydeltä tullen kolmantena maaliin. Simo Keskikallion Audi sanoi myös sopimuksen irti. Roinista oli meinannut hieman alkuun jännittää, että mitenkähän tuo ajo vääränkätisellä Fiatilla pitkästä aikaa onnistuu. Ville Honkala pääsi ruuhkan turvin loppuporukalta karkuun. A-finaalistartti oli todella tasainen alkuun. Herrala spinnasi eka kurvissa. Määttä toi Ladan seuraavana maaliin. Alkuerien vetreimpiä olivat Veli-Matti Hyvönen, Juhani Laitala ja Eino Härö. Heimo Hillilä a:han, Markku Kallinen b:hen ja Olli Tiikkainen c:hen. Laskeutui kenttään perä edellä ja ponkaisi siitä vielä toisen kymmenen metrin loikan. Nieppola oli hyvin hereillä c-finaalissakin. Ratin takana kuulemma tarkeni ja seuraavana lämmittelyvuorossa olivat naiset. Lähtö keskeytettiin punaisilla ja hoippuvat miehet talutettiin ambulansseihin lepäileen. Tapio Alikoski roikkui tiiviisti perässä ja onnistuikin lopulta nappaamaan viimeisen jatkopaikan. Todella hurjan näköinen tilanne, josta onneksi selvittiin ilman pahempia haavereita. Tapio Alikoski oli lähdön kolmas ja Janne Pulsa neljäs. Kylmä tuuli ja kymmenen asteen lämpötila pakotti pitämään takin visusti päällä. Vasara oli Cortinallaan viimeisen semilähdön ykkönen. EVK-luokan alkuerien mittelöiden nopsimpia olivat Jarno Virta, Veli-Matti Paakkari, Riku Mykkänen, Niko Herrala, Sami Vasara, Niilo Saari, Janne Pulsa ja Tapani Kortehisto. Semeissä ensimmäisenä ruutulipulle ehättivät Teemu Seppälä ja Max Karhapää. Karhapää oli Volvollaan neljäs, Berg viides Mazdalla ja keskeyttänyt Tervo Datsunillaan kuudes. Joukko tiivistyi yhteen suoran päässä, jolloin autot ottivat yhteen. B-finaalissa Nieppola jatkoi samaan tyyliin. Nieppola kiri Salon ohitse pronssille. Mika Kangaskortet paranteli sijoitustaan kolmanneksi. Nappistartti ja voittajana maaliin. Alikoski otti unelmastartin ja hetken näyttikin jo siltä, että peli on selvä. Paakkari oli tarkkana eikä antanut ahdistelijoille ohitusmahdollisuutta. Sijoituslähdöstä finaaliin matkasivat Härö ja Pekka Korpivaara. Timo Liikala sai pidettyä toisen tilansa. Hyvösen kupla keri katon kautta
Pappojen kisan kärkeen kaasutteli "viikset väpättäen" Timo Roininen.
KARTING-PÖRSSI 30.6.2011
KF6
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 13 15 18 1 4 13 14 6 22 2 3 10 Piiroinen Niko Raunio Oscar Kari Niko Ruotsalainen Petteri Rinne-Laturi Roope Niskanen Elias Johansson Antti Utriainen Roope Toikka Toni Eriksson Joona Kaplas Casimir Peippo Elmeri Lehtola Tommi Peltonen Jere Pekkala Netta VMF KeimFK KeimFK AL-Kuopio HFKK KUA EspooUA OFK-125 KotkaFK OFK-125 HFKK EspooUA RiiUA VihUA OFK-125 11 7 5 6 5 6 6 4 4 4 5 4 3 3 3 77 57 56 29 25 25 23 22 18 17 17 16 15 15 14
YAMAHA
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 16 18 19 20 2 9 4 Kauppi Henri Kuukkula Toni Keränen Vili Miinalainen Heikki Nieminen Jesse Tenhunen Lauri Kauppinen Jukka Nordgren Juuso Paavola Jesse Vehviläinen Konsta Kauppinen Jesse Kukkola Janne Salminen Niku Kerminen Jyri Halminen Lassi Laitinen Joonas Pirhonen Jali Rautaneva Vera Lind Marko Lindstedt Erkka LahtiFK PirKa KaMK RiiUA MonakoFK TUA SaaUA KaUA KausMK VihUA SaaUA J-Äijät PirKa RiiUA PirKa RoiUA TUA VMF AAU TUA 6 4 5 6 5 3 5 3 4 3 4 3 4 4 3 1 1 2 1 2 58 48 39 37 34 31 27 25 25 23 22 21 14 13 12 10 10 10 8 7
KF3
1 2 3 4 5 6 7 8 8 10 10 12 13 14 15 16 16 18 18 Piispanen Ilari Lappalainen Joonas Muhonen simo Pukema Pasi Moilanen Aatu Leskelä Jaakko Kuusiniemi Jussi Siekkinen Juho Tujula Tuomas Tolvanen Timi Levänen Roope Weckström Alec Merisalo Kalle Semi Valtteri Hassinen Joona Raatikainen Joona Kalsta Aleksi Jauhiainen Jonne Welin Ville Kurki-Suonio Oskari Tuukkanen Aleksi Kokko Henri Nygren Sami Nyman Marko Salminen Vesa Nömme Maorten Huttunen Jari Nurkkala Tero KeimFK KeimFK JyvUA KR-Team KaMK VihUA HyUA KvanUA SaiKart KeimFK RiiUA KeimFK LahtiFK AL-Kuopio LahtiFK AL-Kuopio SaiKart KeimFK VarkUA XON HeiUA HyUA JoeUA PirKa LprUA KiuUA OFK-125 3 3 2 2 2 2 1 1 1 2 2 2 1 1 2 1 1 1 1 2 2 2 4 3 3 3 2 2 32 27 22 17 16 13 12 10 10 9 9 8 6 5 5 3 3 2 2 12 8 4 18 14 11 14 10 8
ROTAX JUNIOR
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2 1 Itkonen Wille Rauhala Simo Lehtonen Jesse Haakana Atte Korhonen Samu Rönn Miika Kylmälä Samu Piirimagi Sten Viitala Jere Juuti Sara Kaartinen Jenna Mäkinen Atte Andre Tomi Markkanen Rasmus Reittu Joona AL-Kuopio KeimFK HyUA LprUA KotkaFK KeimFK RaaUA PirKa SLUA LprUA EspooUA HyUA KotkaFK KUA 5 4 3 3 5 4 5 2 2 2 3 3 1 1 2 58 50 34 29 25 22 20 16 15 14 14 9 8 7 7
6 4 3
8 6 11 1 12 7 3
6 9 20
RAKET
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 14 14 3 8 6 Hannus Tomi Behm Oskar Viljanen Topi Markkanen Kalle Korpivaara Ilmari Pengerkoski Aleksi Pasma Patrik Riihijärvi Eetu Alatalo Taavetti Puhakka Juuso Haapalainen Tuomas Rautaneva Eero Uitto Ilkka Rautjärvi Jonne Tonteri Paavo Viiliäinen Ville PirKa FFKK PoriFK KeimFK EspooUA KeimFK OFK-125 RaaUA OFK-125 VihUA RATU VMF EPUA LMM KeimFK AL-Kuopio 7 5 5 5 5 5 4 5 4 2 3 4 3 2 2 2 57 53 45 43 33 29 25 25 23 21 20 15 13 8 8 8
ROTAX MAX
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 11 13 14 15 2 3 4 Leva Nicholas Sirviö Jan-Mikael Laiho Miika Pessala Kauri Vikkelä Max Kallio Santeri Ollikainen Antti Koivisto Jari Niemi Mikko Kazbekova Olga Leppänen Jeremias Varis Santeri Fihlman Mikael Suonpää Leevi Hovinen Topi KeimFK JyvUA KeimFK KouvFK EspooUA LahtiFK OFK-125 TampFK KotkaFK LprUA SuSeKa SLUA SWK PoriFK EspooUA 5 4 4 3 3 3 2 4 2 3 2 2 2 1 1 43 42 34 28 24 23 21 20 19 15 13 13 12 9 8
5
KZ2
1 2 3 1 2 3
KF2
1 2 3 4 5 6 7 7 9 10 10 Tiihonen Niklas Pakari Mikko Pajuranta Juuso-Matti Kostyukov Ivan Boman Jim Helistekangas Marko Mäki-Jouppi Juha Hakanen Ilari Nylund Niclas Heinonen Johannes Ruuskanen Joni HFKK EPUA MonakoFK PoSUA KeimFK EPUA AL-Kuopio SWK AL-Kuopio Espoo 2 3 1 2 1 2 1 1 2 1 1 16 16 12 11 10 10 8 8 7 6 6
2 1 7 9
ROTAX MAX MASTERS
1 8 5 6
ROTAX DD2
1 2 3. Tiikkainen oli lähdön toinen nousija. Timo Roininen vei ensimmäisen semin nimiinsä. ympäri penkalle. B-finaalipaikka meni sitten Härön Einolle ja Herrala sai jatkopaikan c:hen. Korpivaara johti hetken lähtöä, jonka jälkeen Roininen siirtyi kärkeen ja kurvaili rauhassa ruutulipulle. Vasaran onnistui kaapata itselleen viimeinen jatkopaikka. Toisen kurvin jälkeen Roininen oli kumminkin jo omalla paikallaan ja nappasi pata ässä Fiatillaan voiton kotiin. Salon kusiainen hyytyi siihen malliin, että Laitalakin pääsi hänestä ohitse. Ensimmäinen semistartti oli tasainen. Jani Tervo starttasi terävästi, mutta tipahti sitten neljänneksi. Hannu Lustig tarjosi hyvän vastuksen Juhani Laitalalle kolmannessa lähdössä, mutta hyvä yritys ei tuonut tällä kertaa lähtövoittoa. Sami Alikosken matka jatkui sijoituslähtöön ja Tommi Suni oli joukon ensimmäinen karsiutuja. Herrala nousi toiseksi, Paakkari kolmanneksi ja Vasara neljänneksi. Ja kuinka ollakkaan Alikoski onnistui pitämään Opelillaan muut takanaan finaalilähdössä. Juha Sirviö otti parhaan lähdön viimeisessä semistartissa. Sirviö ajautui leveäski neulansilmäkurvissa ja kärkipaikka siirtyi Timo Kuivalaisen haltuun. Korpivaara oli edellisen kerran ajanut jokkista silloin, kun allekirjoittanut vielä söi tuttia. Rautio oli lopulta lähdön kolmas, Tervo neljäs ja Herrala viides. Inka Hillilä oli kuplallaan viides ja Jaana Pasma Fiatilla kuudes.
Vääränkätinen Fiat ja Janne Roininen olivat ykkösyhdistelmä yleisessä.
Mira Sainila otti naisten voiton.
Kardaanilla karkuun
Kisa eteni nopsasti ilman suurempia taukoja. Roinisen Timo teki vakuuttavaa työtä ja nousi viidenneltä paikalta toiseksi. Järjestelypuuhissa touhusi Nopsat Racing Team. Kerälyt ja välierät vietiin lävitse ilman suurempaa draamaa. suutta ja nappasi paikan c-finaaliin. Palmu nousi lopulta neljänneksi. Henri Häkkinen käytti hyväkseen samaa tilaiHeimo Hillilän kaato oli turhankin näyttävä. Alikosken vauhti hyytyi jolloin Herrala nousi kärkeen selvittäen tiensä voittoon. Paakkari ei hellittänyt ja kävi välillä rinnallakin, mutta se viimeinen puristus jäi uupu-
Pata ässällä potti kotiin
Yleisen luokan alkuerien nopeimpia olivat mm: Janne Roininen, Markku Kallinen, Teemu Latvalehto, Joni Nieppola, Esa Kurikka, Hannu Lustig ja Tuomo Salo. Herrala irtosi kolmannessa startissa hiukan vaisusti viivalta, mutta onnistui ottamaan kärkipaikan haltuunsa jo ensimmäisen kurvin jälkeen. Hyvönen otti toisen finaalipaikan. Kuivalainen kurvaili todella leveillä linjoilla, mutta saapui lopulta ruutulipulle neljäntenä. Tiivistunnelmaisen kisan yleisen luokan voiton vei Janne Roininen, EVK:n Niko Herrala, naisten Mira Sainila, nuorten Perttu Alikoski ja papoissa Timo Roininen.
Nuorimmaiset päästettiin ensimmäisenä mittelemään voimiaan. Reijo Vanhamaa oli selkeästi neljännen lähdön nopein. maan, joten tyytyminen oli b-finaalipaikkaan. Roininen oli Fiatillaan ensimmäisen lähdön selkeä voittaja. Jaana Pasma ja Saija Määttä nousivat vielä sijoituserästä finaalilähtöön. Tuomo Salo sai pidettyä kuussatasen pyörillään, josta tuloksena lähtövoitto. Sirviön ajokki kärsi myös törmäyksessä ja joutui hetken päästä luovuttamaan leikin kesken. Teemu Latvalehto oli lähdön kolmas ja Reijo Väisänen neljäs. Seuraava lähtö oli selvää kauraa puolen kierroksen jälkeen. Härö, Hyvönen ja Hillilä ampaisivat viivalta tasatahtia. Nieppola ja Tervo jatkoivat matkaansa sijoituslähdöstä c-finaaliin. Vaisun startin jälkeen Roininen nousi kuin varkain toiselle sijalle. Hillilä hiillosti perässä, mutta jouti tyytymään toiseen sijaan. Härölle annettiin tilanteesta musta, joten seuraavaan starttiin osallistui Roininen, Korpivaara ja Koivisto. sivät peistä viimeiseen asti. Ja onnistuihan se. Sirviö törmäsi Tomas Edbergiin, joka pölähti välittömästi penkalle. Kurikka kurvaili kuplalla toiseksi. Tiukkojen ohitustilanteiden jatkuessa Vasara nousi lopulta hopealle ja Honkala pronssille. Joni Nieppola sortui pieneen ajovirheeseen jolloin Vasara otti toisen paikan haltuunsa. Paakkari oli lopulta neljäs, Vanhamaa viides, Alikoski kuudes ja keskeyttänyt Virta seitsemäs. Korkeinta pystiä lähti tavoittelemaan 17 kuskia. Keräilyjen ja välierien jälkeen oli aika jakaa porukka finaaleihin. Härö lainasikin tähän luokkaan Roiniselta vääränkätisen Fiatin. Mies ei antanut periksi ja ruutulipulle tultiinkin toisena. Ilmoittautuneiden määrä nousi loppulta liki kahteen sataan. Jos koko muu päivä oltiin ajeltu nätisti niin nyt viimeisessä finaalissa tarjoiltiin kylmää kyytiä yllin kyllin. Perttu Alikoski ja Lauri Berg nousivat sijoituskarsintalähdöstä finaalilähtöön. Kallinen, Tiikkainen ja Vasara yrittivät pistää kapuloita rattaisiin siinä kuitenkaan onnistumatta. Varma ajo palittiin lähtövoitolla
Nimi siis mieleen. saatiin uusia nimiä, kun Vili Keränen ki-Suonio ja Aleksi Tuukkanen hamusivat Korpivaara joutui keskeyttämään ajoi toiseksi ja Jesse Nieminen oli kolluokan mestaruutta. Toki mukana on kuljettajia, ja kyllä se karting on se ainoa tie huipulle: Jos et MM-finaalia ole nähnyt ratin takaa, et varmaankaan näe isoja moottoriratoja F1:sen ratin takaa... Kun esifinaali oli ajettu, niin Ohlson oli pitelemätön, ja parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi Tuomas Tujula, joka ajoi seitsemänneksi ennen Juho Valtasta. Finaalin vei nimiinsä Norjan Kenneth Åarsners, Tuomainen oli kahdeksas ja Pajuranta yhdeksäs. Nyt mennäänKF2-luokan moottoreilla, joiden luokitussäännöt ovat tarkemmat. Pääsääntöisesti satoi, kuten kuljettajesittelyssä.
NINAR FRT:n keräsi kuljettajat ja suuntasi Norjaan. kerran Kotkassa sen uusitulla radalla. Karnevaalisarjan kärjessä jatkaa kilpailu ajettiin myös Kotkassa. Kova suoritus kuitenkin kaverilta kolmannessa ulkomaan kilpailussa.
KA
RT
IN
G-P
ÖR
SS
IS
IVU
LL
A2
7
Viking Trophy Norjassa
CIK-FIAn reilut 20 vuotta sitten pohjoismaille lanseeraama Viking Trophy ajettiin tänä vuonna Norjassa Rudskogenin radalla. De Conto, joka vei Euroopan Mestaruuennen Behmiä. Ruutulipulle saavuttiin Åbergin johdalla, mutta Kokko antoi kovan vastuksen ollen toinen. Toiseksi ajoi Robin L. edelleen Viljanen. Viime vuoden U18-sarjan toiseksi sijoittunut Matias Köykkä, KF2-luokan Suomen Mestari Teemu Suninen ja täksi vuodeksi luokkaa ylöspäin siirtynyt Mikko Pakari. Finaalin voiton vei Oscar Behm ennen Nordgreniä. Kustannuksiin kun lisätään mahdollisuus siirtyä pikkuformuloihin saman ikäisenä, kuin ajaa MM-sarjaa, niin monella puntari on kallistunut Formuloihin. Seuraavissa erissä sitten vauhti olikin joukon keskitasoa. Hurjimman nousun teki kuitenkin Joonas Lappalainen, joka starttasi ruudusta 29. Kun viime vuosina on ollut tapana ratkaista Maailman Mestaruus yhdessä kilpailussa, niin sarja on jälleen mahdollinen, kun "kolme suurta" valmistajaa ovat haudanneet sotakirveensä CIK-FIAn kanssa, ja ovat mukana liiton kilpailuissa.
Myös kustannuspuolta on pyritty ajamaan alas, sillä ennen moottoreina käytettiin SuperKF-moottoreita, joissa viritys oli suhteellisen vapaata. Rata on korkeuseroiltaan varmastikin Pohjolan suurin, sillä mäet ovat ylämäkiä tai sitten kunnon alamäkiä. mestaruuteen, mutta pieni taktiikkakeen Korpivaaralla oli kaksi voittoa Nyt CUP järjestettiin ensimmäisen virhe auton säädöissä antoi tulokseksi ja näin paalu ensimmäiseen finaaliin. Rump voitti myös ensimmäisen alkuerän, mutta noutaja tuli toisen alkuerän jälkeen. Laujalla 19 ja Kurki-Suonion sijoitus oli 23:s. Vain ensimmäisillä kierroksilla muut pysyivät perässä, sen jälkeen Vries meni menojaan.
Kalle Markkanen (15) vei Raket Karnevaalin toisen osakilpailun finaalin voiton. Hansson ennen Cedrik Skårea. Erot tulevat tasoittumaan jo ennen seuraavaa kilpailua. mista viikonlopun ajan, ja näin vauhti ei Aika-ajossa pärjäsi parhaiten Ilmari riittänyt edes finaaliin asti.. Finaalin startissa Kokko antoikin Åbergille kyytiä ja kiilasi itsensä ykköseksi. Paras suomalainen oli Puhakka simas. Suomalaisten edesottamuksia tulosten valossa ei ole mukava lukea. Kartingissa suoran mitalla voittaminen on lähes sama asia, kun rata-autoluokissa kierroksella voittaminen. Toki Vriesin ylivoimaisuus ei tullut monellekaan yllätyksenä, koska kaveri on viimeiset vuodet ajanut työkseen kartingia, ja siirtynyt siinä samalla McLarenin suojiin odottamaan aikaa formuloissa. Kun kolme alkuerää oli ajettu, niin Åberg paalulle esifinaaliin ja Kokko ruudussa viisi. Kerrasta poikki ajettavalla EM-tittelillä kun riitti tavoittelijoita KZ2-luokassa yli 105 ja KZ1-luokassa oli 41 kuskia. KF2:ssa oli lupa odottaa hyvää suomalaistulosta. Toisen mas. Keulapaikka ei kestänyt kuitenkaan ruutulipulle asti, Åberg vei finaalin voiton ja Kokko oli kolmas. Kun johtavalla Vriesillä on kasassa 75 pistettä, niin parhaimpana härmäläisenä on Pakari sijalla 20 ja pisteitä on kasassa kuusi. Kaikki näyttikin hienolta, sillä Juuso-Matti Pajuranta hallitsi aika-ajoja ja alkueriä. Markkanen sai kovan vastuksen Juuso Puhakasta (29).
Kelin tämän vuoden Viking Trophyssä oli vaihteleva. Kilpailutapahtumista yksi asia jäi päällimmäisenä mieleen: vasta 15-vuotias viime vuoden KF3luokan Euroopan Mestari ja World Cupin voittaja, hollantilainen Nyck De Vries oli pitelemätön. KZ2:ssa mukana oli kaikkiaan 23 kuljettajaa. Syytä onkin, sillä huippukarting kallistuu koko ajan ja se karsii kuljettajia. Kymmenyksen sisällä saattaa olla 15 kuljettajaa, eli erot ovat minimaalisia. Eero Rautaneva oli kolmas ja Raket Karnevaali Kotkassa olisi riittänyt varmastimyös Euroopan Juuso Puhakka neljäs. Sijoitus on paras Avauskilpailua hallinnut Topi Viljanen Lauantain ensimmäisen kilpailun vei suomalaisen saavuttama sija KZ2-luostarttasi finaaliin paikalta yhdeksän. Esifinaalissa tuli kuitenkin noutaja paalulta startanneelle Pajurannalle ja sijoitus oli kuudes ennen seitsemänneksi ajanutta Anders Tuomaista. Nyt voidaan puhua sarjasta, sillä osakilpailuita on kaikkiaan viisi ja jokaisessa osakilpailussa ajetaan neljä finaalia, joista kuljettajat keräävät pisteet. Vauhti oli niin kovaa, että se laista. Aika-ajotuloksista selviää KZ2-luokan kovuus. Viking Trophyssä menestystä tuli kaikissa luokissa,vaikkei aivan korkeimmalle palkintokorokkeelle yllettykkään. nimiinsä Lauri Tenhunen ennen Juuso kan EM-kilpailussa. KZ2:ssa Henri Kokko räjäytti pankin. CUPin seuraava kilpailu ajetaan ja finaaleissa miekkaili kuitenkin Paolo finaalin vei nimiinsä Kalle Markkanen Lentolassa heinäkuussa. Toki vaisuun tulokseen yksi syy on varmaankin kalusto ero kovimpaan kärkeen. Roni Juutinen oli luokan toinen suomalaisedustaja ja Juutinen oli aika-ajossa 20:s. Luokan aika-ajossa parhaiten onnistui Eestin Martin Rump ja suomalaisista Ilari Piispanen oli hienosti neljäs. Jälkikatsastuksessa palotila todettiin olevan noin 11 cm3, kun raja menee 14 cm3, niin ei ollut ihan karstasta kyse sylinterissä. Alkuerien jälkeen Dennis Ohlsen starttasi paalulta 13 kierroksen esifinaaliin, ja paras suomalainen oli ruudussa kuusi oleva Piispanen. Yhdestä alkuerästä tuli vasta seitsemäs sija, kun rengas rikkoontui lähdön aikana. Paras suomalainen löytyi sijalta kuusi, jonne Lappalainen ehti nousta finaalin aikana.- Ihan OK kisa, podiumille olisi ehtinyt, jos alkuerät olisi onnistunut paremmin, kertasi Lappalainen kisan jälkeen. Paalulle aika-ajossa ajoi "Victory" Åberg ja Henri Kokko oli hienosti neljäs. Suninen on sijalla 22 kahdella pisteellä ja Köykkä 24:s ilman pistetilin avaamista. toisinto esifinaalista; Ohlson meni ja muut taistelivat muista sijoista. Parhaiten alkuerissä kilpailun toisella kierroksella. kovin niistä oli ehdottomasti esifinaaKorpivaara ennen Tuomas HaapaYamaha Cup ja lin voitto. Nuori porvoolaiskuljettaja esitti vahvoja otteita koko viikonlopun, ja
Nyck De Vries voitti kaikki neljä finaalia kartingin MM-sarjan avauksessa Saksassa. antaina oli ohjelmassa aika-ajot ja Aleksi Tuukkanen kärsi tekniikka ongelalkuerät, ja sunnuntaina kaksi finaalia. Pääsuoralle tulo on melko hurja, sillä vaihteelliset mittauttivat alamäessä lähes 150 km/h tuntinopeudet! Kova vauhti, kun kannikat ovat neljän sentin päässä asfaltista! Kilpailu keräsi neljään luokkaan reilut 100 osallistujaa. 28 - HANAA
Sami Lappalainen
KARTING
Kartingin MM-sarja käyntiin Saksassa
Vuosien tauon jälkeen on kartingiin saatu MM-sarja. 35 kuljettajan joukossa mukana avauskilpailussa oli kolme suomalaista. Finaali oli
Oskari Kurki-Suonio ja Henri Kokko löysivät väliinsä kuvattavam kohteen KZ-luokkien EM-kilpailussa.
Ensimmäiset Euroopan mestaruudet jaettiin
Jos MM-sarjassa haikaillaan osallistujien perään, siitä ei tarvitse huolia vaihteellisissa KZ1- ja KZ2-luokissa. Patrik Pasma oli kolRaket Karnevaalin toinen osaden. Nuori herra dominoi kaikkia finaaleita, voittamalla ne lähes suoran mitalla. ja oli maalissa 11:s. Suomalaisten osuus KF3- luokassa 34 kuljettajasta oli viidesosa eli mukana oli seitsemän suomalaista. Sunnuntaina Henri KaupKZ1:ssa mukana oli kolme suomaJuuso Puhakkaa, eroa maalissa oli vain pi vei voiton ja palkintokorokkeelle laiskuljettajaa; Simo Puhakka, Oskari Kurseitsemän sadasosaa. vasta neljännen sijan. Alkuerien jälYamaha Cupilla oli vuorossa uusi rata
JAT-nollat ajoi 5 M-luokan ja 3 A-luokan paria.
10. Jakso 4 olikin hiukan helpompaa siirtymistä pohjoista kohti. Koivistot tosin menettivät voiton täällä hukkaamalla helpon RT73:n. 8. AT-pisteitä paukkui runsaasti myös kärkipäälle. Kaipainen Pekka Laakso Erkki 22. Joten suuret kiitokset Paulinin Karille ja muille kisan tekemiseen osallistuneille. 3. Tuntui melko oudolta tuo vähemmän käytetty mittakaava! No mutta eteenpäin reitillä; Suokkaan kautta Murskalla olleelle JAT9:lle. Kilpailijat siirtyivät vähitellen etelää kohti; ensin haettiin Torttilan kuopalta yksi RT, ajettiin Tienhaaran ja Suppiloharjun kautta Leppäkoskelle ja sieltä Kukonnokalle. 3. Yhden AT: n ja JATin yhteispisteet olivat kolmella parilla yhteensä 0, eli täydellistä etenemistä. Hyrvälässä ei kuitenkaan vaan ajeltu, sillä jakso oli hieno 17 rt-asemaa sisältänyt pyöritys. Hukatut reitit ovat sitten erikseen. Hyrvälästä päristeltiin kohti Moreenia ja JAT13:a. Lehtonen Heikki VaToSUA 19408 Etelä Arvo Mitsubishi Lancer 4WD A
Pusa Pekka Pulkkinen Mika Gustafsson Aimo Halme Jarno Piilola Matti Kokkonen Pertti
HyUA/LopUA Daihatsu FoSUA HaAS-Subaru KSAU Defe
15412 16125 19402
C-luokka
1. Kaikki parit saivat varmasti vastinetta osallistumismaksulleen ja koko yli kuusituntinen kisa antoi kaikille osallistujille hyvän mielen ja varmuuden jälleen, että harrastuksemme on yksi hienoimmista. Koska hallitseva SM-pari, Yliniemi-Åstrand jätti kisan väliin, korkeimmat pisteet olivat nyt aivan kuin "vapailla markkinoilla".
Odotettavissa oli ennakkotietojen mukaan pitkä ja vaikea kilpailu. Sinivuori Ilkka Ojanen Petri 30. Parhaimmillaan löytyi ensimmäisen kyltin takaa vielä kaksi muuta kylttiä! Aina ei kylläkään reitille löytynyt suunnistusperustetta, joten eteneminen oli todella hidasta ja epävarmaa. Kurjenlahti Kai Mäki Markus 16. Viides oli hienosti paras A-luokan pari eli Tuokko-Jalonen. Heinonen Sami Leppäkorpi Timo 12. Siten tämäkin reitti teki tehtävänsä eli laittoi Suomen autosuunnistajat paremmuusjärjestykseen. Alakoskela Mika Lehtiniemi Esko Halme Hannu Halme Joni Heino Anita Winberg Pasi Keski-Korsu Petri Keski-Korsu Pertti Kuusniemi Veli-Matti Heinonen Joonas LapUA/KurUA Mazda FoSUA HaAS-Suzuki HyUA Winhaan Opel RaaUA Korsu Suzuki FoSUA Citroen Saxo 2369 2413 2423 3939 14286
B-luokka
1. 38. Takaisin etelän suuntaan ja kohti Niemisen monttua, jossa oli isoja hiekkakasoja, pieniä hiekkakasoja sekä keskikokoisia hiekkakasoja. Jakso 8 oli pieni metsikköpyöritys, jossa oli reittejä pienessä nipussa 3 kpl. Ahnheim Joacim Andersson Ulf 24. Eikä alle kahden minuutin myöhillä selvinnyt jaksosta kuin Lahtiset (mitenkä lie reittien laita?)! Jakso pisti kyllä kilpailijoiden päät pyörälle, sillä kasoja kierreltiin neljän kartallisen ajan. Laine Jarno Virtanen Pekka 13. Tämä olikin kisan ainoa tauko lukuun ottamatta niitä kymmeniä minuutteja, jotka odoteltiin JAT-asemille menoa. Reittejä hukkui ja AT-pisteitä ropisi itse kullekin. Turengin AU on muistaakseni aina tehnyt samanlaisia AS-kisoja, joten tämä SMkisa ei millään lailla ollut yllättävä vaan normaali TAUKin kisa. Kun lisäksi lämpötila nousi kisapäivänä lähelle 30:tä astetta, oli tiedossa rankka lauantai-ilta. Kievarin Kierros SM:n voittaja.
Suunnistus pääosassa
Nyt muutaman nukutun yön jälkeen kisaa muistellessa tulee ensimmäisenä mieleen näin kaksivetoisen kartturina pahat pehmeät hiekkakuopan pohjat sekä reitit tyhjän päällä ajellessa eli suunnistuskohteita olisi useammin kaivattu Starletin sisällä. Karppinen Anssi Saarinen Timo 20. Jakso sisälsi 9 reittiasemaa ja oli näpsäkkä ja vaihteleva aloitus tälle kisalle. Sitten kohti Remetiä ja taukoa. 3. Ja lajihan on tietenkin nimeltäänkin autoSUUNNISTUS!! Makuasioitahan nämä jutut suurimmaksi osaksi ovat, joten pulinat pois ja katseet tulevaisuuteen. AUTOSUUNNISTUS
Gruppo AS/KK, kuvat Juhani Valkonen
HANAA - 29
Hangasmaa-Pajala räjäytti SM-potin Turengissa
Toiseen autosuunnistuksen SM-osakisaan lähdettiin tilanteesta, jossa kärjessä komeili Forssan kisan ykkönen, Lundahl-Bitter toisena Ojanperä-Rousku ja kolmantena Yliniemi-Åstrand. 5. Tästä tilanteesta lähdetään kolmanteen osakisaan Valkeakoskelle 3.9.
SM 38. Raunimo Matti Itäkodes Jari
30. Menna Jussi Varjonen Ari
Teemu Hangasmaa ja Lasse Pajala. Muutama mukava reittiasema ja JAT10 sekä herkullinen buffetti. KIEVARIN KIERROS Turengin AUK
SM-luokka
1. Siikonen Janne Virtanen Teemu 18. AS-puisto ei pahemmin RT-virheitä antanut. Lahtinen Mika Lahtinen Jukka 14. Huovinen Henry VääUA 15935 Kiikkilä Mika VW Golf Syncro A 38. Kolmanneksi vähimmillä aikapisteillä ajanut pari Taponen-Kytäjä vipelsi ohi 18 rt-asemasta. rehellinen. 2. 14 rtasemaa ja pyyntinä ensin 25 ja sitten
6260 A 6474 A 6683 M 6915 M 7310 M 7656 A 7716 A 8103 A 8775 A 8850 A 9529 A 21. Jakso oli tosi vauhdikas sisältäen kuitenkin muutaman maukkaan aseman. Nopein tällä jaksolla oli Ojanperä-Rousku. Andersson Per-Lennart Ruotsi 15204 Kihlstenius Peter Audi Q A 36. Calpiksen kunkkupari eli vauhdikkain oli tällä kertaa Taponen-Kytäjä! A-luokan vauhdikkain oli Kurjenlahti-Mäki.
Leuat loksahtivat
Tulosten tultua taululle monen leuka loksahti; Hangasmaan Teemu ja Pajalan Lasse veivät suurimmat SMpisteet mukanaan Lapualle "etelänpoikien" nenän edestä. Talven ensimmäisessä osakisassa Forssassa ei käytetty näitä mahdollisuuksia, vaan reitti oli ns. Willner Jari Vuorinen Jari 19. 2. Lapuan UA:n pari oli 38. Tauon jälkeen lähdettiin ajelemaan Hyrvälän kautta kohti Hämeenlinnaa. Hintikka Kari FoSUA 11889 Kaija Kalevi TA-Rengas Starlet A 33. 7. Rauskin pelto yhdessä. Järjestäjät osaavat varmasti ottaa huomioon nämä kaikki, joten ensi vuonna on taas odotettavissa TAUKin tekemä entistä parempi kisa, eikö niin. 6. Seuraavana odottikin kisapareja tuttu Asfalttiasema. Kievarin Kierroksen reitti suuntautui Alangon teollisuusalueelle, missä kisaajia odotti kaksi RT-asemaa. Kuitenkin tulosluetteloa katsellessa monet parit löysivät hienosti RT-asemia, joten ilmeisesti nyt on peiliin katsomisen paikka. Hangasmaa Teemu Pajala Lasse Koivisto Jari Koivisto Toni Ojanperä Jari Rousku Riku Vennola Raimo Kulmala Jari Tuokko Esa Jalonen Rauli Viitala Tomi Heikkilä Juha Lundahl Veli-Matti Bitter Riku Lehtimäki Hannu Uotila Ari Sjöberg Rolf Mamia Kari LapUA 3659 VW Golf M FoSUA 3785 Starlet M NaSU 4889 Audi M PSAS/KangUA 5066 Terra-Team BMW M NaSU 5556 Apical Audi A KiikoisAS/VaToSUA 5675 Subaru Justy M AAU/RiiUA 5819 Audi Coupe Quattro M NaSU 6079 Toyota RAV4 M LohUA 6110 Daihatsu Charade 4WD M
LaihUA Toyota RAV4 PSAS Audi AAU/LamUA Subaru 1.8 Turbo AL-Lohja Subaru NaSU Toyota RAV4 VaToSUA Toyoya Starlet LohUA/AL-Lohja Subaru HyUA/SaloUA Dimenteq Justy JSAST Toyota Tercel 3WD TCOF/KangUA Toyota RauUA VW
32. Turtiainen Kari JSAST 13215 Tuomala Ari Subaru WRX Sti A 35. 4. Kujala Jyrki Heino Jarkko 17. Nopein pari eli Ojanperä-Rousku hukkasi 6 asemaa ja toiseksi nopein eli Hämäläinen-Immonen peräti 14. Mutta nyt monessa paikassa oli otettu käyttöön muiden eli B- ja C-luokkien reitit, jotka olivat lähes aina ennen SM-luokan reittiä. Mether Åke Heikkilä Jouni 26. Taas ollaan päästy alkuun vuoden parhaiden autosuunnistajien etsinnässä. Kiireisin jaksolla oli Hämäläinen-Immonen ennen Laine-Virtasta. Kymppitonnin kartta oli selkeä, joten reitit löytyivät yllättävän helposti. Taponen Arto FoSUA 12502 Kytäjä Markku Rantasipi Subaru M 34. Kisan loppuun piti tietenkin koluta vielä Calpis eli Kalpalinna. Ja sehän näiden SM-kisojen tarkoitus onkin. Järjestäjä ei käyttänyt ennakkovapaita asemia. Aikapisteissä pari oli viidenneksi paras mutta vain kolme
AL-Hki/UAFK 9606 VW Golf M RiiUA 9761 Subaru M Ruotsi 9997 Mitsubishi Lancer A AL-Härmä 10017 Mazda A HyUA/AAU 10249 Toyota Starlet M UFAK 10799 Mazda A NaSU 10830 VW Golf A FFKK/AL-Hki 11078 Kunto-Ilves Subaru A TerUA 11258 Suzuki A PSAS/VaToSUA 11485 Nilan-Audi A JAS 11841 Toyota RAV4 M
hukattua reittiä toi nyt voiton ennen myös kolme reittiä hukanneita Koivistoja. Alueelle oli "sijoitettu" reittiasemia 9 kappaletta. Lähes kaikki kasat olivat myös kartalla, joten eteneminen oli suhteellisen helppoa paitsi, että pohjat antoivat paikoittain hiukan periksi. 2. Koivusaari Hannu Mäkelä Timo 15. Monelle vanhemman koulukunnan autosuunnistajalle tuli mieleen 60-luvun kielletyt "syöttiasemat". 5. Sipiläinen Jussi Erämaja Matti 29. Tulosluettelosta näkee myös selkeästi, että ne parit, jotka ovat edenneet hurjalla vauhdilla, ovat myös missanneet suurimmaksi osaksi reittiasemat eli suunnistus on ollut tällä kertaa huomattavasti tärkeämpää kuin yleensä SM-kisoissa. Samat vanhat reitinpaikat eivät pahempaa päänvaivaa tuottaneet ainakaan lähiseudun pareille. Kuitenkin kävi niin kuin yleensä, että aina samat parit, oli kisa sitten millainen hyvänsä, ovat kärjessä ja vievät suurimmat pisteet. Koski Jussi Koski Eero 11. Lähes kaikilla riitti vaikeuksia niiden kanssa, RT22 oli alamäessä ja maassa, RT57 liikaa piilossa ja pari muuta muuten vain vaikeita asemia. Pronssitilan Turengissa vei Ojanperä-Rousku ennen Vennola-Kulmalaa. Hämäläinen Hannu Immonen Heli 23. Kuudentena kuskeista on Viitala ja karttureista Mamia. Korpiaho Tuomas Mäenpää Miikka Orava Esa Orava Joni Putila Hannu Suomela Risto AAU TJ-Sähkö Leone LopUA Subaru SaloUA Subaru 9848 11376 13572
5.. Järjestäjät olivat Turengissa tehneet jälleen kerran valtavan homman saadakseen kisasta SM:n arvoisen ja olivat siinä jälleen kerran onnistuneet. Toinen eli RT79 hukkui heti joiltakin, koska se oli heinikossa ja maassa eli huonosti havaittavissa. Etsintä jatkuu Valkeakoskella syyskuun alussa.
Tämän kasan takana on oikein paikallisiin lehtiin päässyt RT 57. Niitä pohtiessa kuluikin aikaa niin, että alta sadan AT-pinnan selvisi 9 paria. Virtanen Mauno Virtanen Kari 28. 6.
SM-tilanne kahden osakisan jälkeen näyttää seuraavanlaiselta: johdossa Ojanperä-Rousku 189 pistettä, toisena tasapistein Lundahl-Bitter ja Hangasmaa-Pajala. Kisan ratamestarit olivatkin sitten ottaneet käyttöön kaikki mahdolliset jipot, mihin nykyiset SM-kisojen säännöt antavat mahdollisuuden. Kisan alkupäässä oli ratamestari käyttänyt useasti muuten 1:25000 mittakaavaista karttaa. Jakso kolme olikin sitten jo melkomoinen, pieni Aaltosen kuoppa, sekä ns. Kuskien viides on Sjöberg ja kartturien viides on Kulmala. Sinisalo Erkki Mattila Arto 31. Suunta kohti "Kaatista" ja jälleen odottelua ennen reitille pääsyä. Kekkonen Pasi Muttilainen Matti 27. Jakso jatkui Hämeen Kuljetuksen montulle ja sieltä vielä lähellä olleeseen pihapiiriin. AT-pisteistä päätellen kisan vaikein jakso tai ainakin nopeuspyyntejä verrattaessa vaikein. 9. 4. Viitala-Heikkilä oli kuudes ja ehkä suurin ennakkosuosikki Lundahl-Bitter seitsemäs.
4. Lisäksi kisa pisti kisaajat netissä kertomaan mielipiteitä laidasta laitaan, eli kommentteja tuli niin positiivisia kuin negatiivisiakin. Ekola Ilpo Ekola Sami 25. Nopein jälleen HämäläinenImmonen. Lassi Jorma KSAU 15637 Mattila Pertti Mazda 323 A 37. Kuskeista neljäntenä on Vennola ja karttureista Koivisto
- Edellisten vuosien kävijämääriin perustuen on hyvin todennäköistä, että kokonaiskävijämäärä ensi heinäkuussa on 50 000 henkeä. Xtreme Race- luokassa nähtiin samat ajoparit palkintosijoilla kuin lauantaina vain hieman eri järjestyksessä. 30 - HANAA
Rata SM 2011 Ahvenisto, koonnut Kare Asp, kuvat Reijo Keskikiikonen
RATA
Tapahtumia, vauhtia ja lämpöä "riittävästi"
Rata-SM sarjan Ahveniston kesäkuun kisan lauantaipäivä toi yleisölle roppakaupalla jännittäviä kisalähtöjä ja auringonpaistetta. V1600-luokka oli jälleen Toni Lähteenmäen juhlaa, kun hän jätti kisakumppaninsa selkeästi taakseen. Hän on kuitenkin vakuuttunut, että vauhti riittää jatkossakin kisojen voittoon, kunhan onnistuu ajamaan puhtaan kisan. Tämä oli erityisen harmillinen takaisku, sillä Mäkelä ajoi aika-ajoissa kakkoseksi eli pääsi siis kisaan hyvistä asetelmista. Kolmannelle sijalle ajoi koko viikonlopun hyviä aikoja nakuttanut Tony Leivo. Tämä on Mäkelälle kuudes kausi sarjassa. mennessä lehden. Lauantain vetovoimaisiin nimiin kuuluvat mm.: Dingo, Sir Elwoodin Hiljaiset Värit, Irina, Petri Nygård ja Stella. Samoin V1600-luokkaa ylivoimaisesti hallitseva Toni Lähteenmäki säilytti ykkössijansa maaliin asti ja otti kolmannen perättäisen voittonsa tällä kaudella.
Formula Ford- luokassa voiton vei paalupaikankin varmistanut Antti Buri vajaan kymmenen sekunnin turvin ennen Ville Kivistä. Edellispäivänä kolmanneksi jäänyt Juha Hannonen vei voiton, edellinen ykkönen Grönthal/ Nuoramo jäi kakkoseksi ja toiseksi lauantaina jääneet Liiri/Floman ottivat nyt kolmospaikan. Edellispäivän voittaja Sami Erkkilä jäi tänään kolmanneksi. Formula Fordeissa taas aika-ajotkin voittanut Antti Buri tuli voittajana maaliin. Joko ollaan oltu podiumilla tai sitten kisa on päättynyt kes-
Antti Buri jatkoi voittokannassa Formula Ford-luokassa.
Monipuolinen tarjonta Seinäjoen vauhtiajoissa
Vuosina 2004 ja 2008 AKK (Autourheilun kansallinen keskusjärjestö) on valinnut Seinäjoen Vauhtiajot Suomen parhaaksi autourheilutapahtumaksi.
Camarot tekivät paluun Suomeen. Viime vuonna loppusijoitus oli kolmas, tänä vuonna tavoitteena on kakkossija ja ensi kaudella sitten luokan ykköspaikka. Mäkelän lauantain kisa päättyi jo alkuvaiheilla, joten kuljettaja oli mielissään päivän kolmossijasta: - Kausi on ollut toistaiseksi hieman on/off. Vauhtiajoissa nähdään menoa ja meteliä, kun 450 hevosvoimaiset jenkkicamarot murisevat kilpaa. Kisan voitti Jesse Krohn, joka oli hyvillä mielin, kun auto toimi lauantain ongelmien jälkeen. V1600- luokassa Toni Lähteenmäki nappasi jälleen voiton, mutta nyt hän joutui sentään taistelemaan kärkisijasta, kun Marko Kanerva otti loistavan lähdön ja pysytteli kärjessä muutaman kierroksen ajan. Camaro Cupin promoottori Reima Söderman oli innoissaan päivän kisasta ja muisteli, että näin monta Camaro- autoa on ollut samaan aikaan radalla viimeksi vuonna 1984. Formula Ford- luokassa nähtiin loistavaa taistelua ja runsaasti ohituksia Ville Kivisen ja Miikka Mäkelän välillä. Myös Alastarolla hyvin ajaneet Jari Pohjola ja Marko Kanerva jatkoivat hyvää ajovirettään Ahvenistolla ja tulivat Lähteenmäen perässä maaliin kakkosja kolmossijoilla. V1600- luokan valtias Toni Lähteenmäki ajoi tämän kauden neljänteen ja perättäiseen voittoon. Camaro Cupin ehdoton ennakkosuosikki Jesse Krohn joutui jättämään kisan kesken auto-ongelmien takia. Myös ulkomaan radoilta Suomeen palannut Jesse Krohn ajoi helpon näköisesti kisan voittoon Camaro Cup -luokassa lauantain keskeytyksen jälkeen. Camaro Cup:issa lauantaina loistavasti pärjänneen Team Nurmista edustavan parivaljakon Tony Leivon ja Jari Nurmisen autot hiipuivat hieman edellispäivän vauhdista. Kapernaumiin syntyy autourheilulle maailmanluokan olosuhteet. Vauhtiajoissa katuradalla nähdään, Camaro Cup (fin/ swe), Legends Trophy, Touring Cars Open, GT Cars Open, V1600, Mini 1000, Truck race- kuorma-autot, Super moto, Drifting Challenge sekä Tuning/ American Car näyttely. Kilpailun kakkoseksi tuli siis Marko Kanerva ja kolmannen sijan vei Arttu Mäkelä. keytykseen, Mäkelä kertoi. Kolme parasta saapuivat siis maaliin järjestyksessä Sami Erkkilä, Pasi Matintupa ja Ossi Kumpula. Lava tulee Kirkkokadun päähän. Hoida tilauksesti netissä www.hanaa.fi Monenlaisia GT-ajokkeja.
Tilaa Hanaa! www.hanaa.fi. Formula Ford- kilpailun voittajaksi selviytyi pyhänäkin Antti Buri. Vauhtiajot on suomen suurin ratakilpailu tapahtuma. Nurminen ajoi kuitenkin kolmospaikalle, mutta Leivo joutui valitettavasti keskeyttämään. Camaro Cup:issa paalupaikan vieneen Jesse Krohnin lauantain kisa päättyi keskeytykseen, kun taka-akselistosta tuli öljyt ulos omille takapyörille. Kakkossijalle nousi hylkäyksen myötä Jesse Laine. Xtreme Race- luokassa Grönthal/ Nuoramo vei jälleen voiton, mutta kärkikolmikkoon saatiin myös hieman vaihtelua, kun Liiri/Floman parivaljakko otti kakkossijan. Se on tavoite! Tapahtuman luonnetta ja perussisältöä emme ole lähteneet muuttamaan, vaikka artistit tietysti muuttuvatkin", kertoo Vauhtiajojen "kummisetä", promoottori Kalle Keskinen.
Camarot pääluokaksi
Kapernaumin teollisuusalueella ajetaan kilpaa lauantai- ja sunnuntaipäivänä edelleen Suomen ainolla katuradalla. Mukana saatetaan nähdä nimekkäitä F1 kisoista tuttuja kuljettajia. Kivinen ohitti Mäkelän aivan viime hetkillä ja varmisti itselleen siten kakkossijan. Alastarollakin kolarista kärsineen Miikka Mäkelän kisa päättyi valitettavasti taas alkumetreillä hänen osuttuaan kaiteeseen. Camaro Cup lähtöihin odotetaan yli 25 kilpailjaa Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Virosta. Aika-ajojen kolme parasta kuskia onnistuivat säilyttämään paikkansa läpi koko kilpailun ankarasta taistelusta huolimatta. Kakkoseksi ajoi hyvin suorituksen jälkeen Ville Kivinen ja kolmannen paikan varmisti Markus Ollila. Kun tapahtuma mitataan kävijämäärältään tai osallistujiltaan, niin Vauhtiajot ovat ottaneet paikkansa suomen ykköskilpailuna ratapuolen kuljettajille.
Voita Silver liput Vauhtiajoihin
Hanaa-lehden tilaajana on sinulla mahdollisuus voittaa VIP-paketti, joka sisältää kaksi Silver lippua viikonlopun tapahtumiin. Auto aiottiin kuitenkin saada kuntoon jälleen sunnuntain kisaan. Legends- luokan palkintosijoille saatiin yksi uusi nimi, kun Marko Mankonen ajoi hienosti kisan voittoon. arvotaan kaksi VIP-pakettia. Legendsejä radan täydeltä.
Lähteenmäki jatkoi, Krohn nousi voittoon
Myös sunnuntain kisapäivä ajettiin hurjassa helteessä ja suuren yleisömäärän kannustamana. Letkaa vetämässä Jesse Krohn, joka lauantaina kärsi tekniikkamurheista.
Vauhtiajojen ilta-tapahtumassa esiintyvät suomen eturivin artistit.
Rock-iltojen tapahtuma-alue on totuttuun tapaan Kirkkokatu ja Marttilan koulun piha-alue Seinäjoen ydinkeskustassa. Muut ennakkosuosikit pitivät pintansa ja ykkösenä maaliin huristeli ruotsalainen Fredrik Ros ja hänen perässään Jari Nurminen. Camaro cup Vauhtiajoihin uudella kilpakalustolla, mukana yllätysnimiä. Nurminen nousi nelossijalta kolmanneksi, kun kakkoseksi ajanut Fredrik Ros hylättiin puutteellisen ajovarustuksen vuoksi. Jos et ole vielä tilaaja, ehdit tilata 6.7. Legends- luokan voittajana nähtiin uusi nimi Marko Mankosen viedessä voiton. Perjantai-iltana Vauhtiajoissa esiintyvät: Popeda, Klamydia, Fintelligens, Paula Koivuniemi ja Laura Närhi. Kaikkien joilla on tilaus voimassa 6.7. Kolmanneksi tuli loistavasti kauden aloittanut Juha Hannonen. AKK:n 60-vuotis juhlakiertue. Kakkoseksi tuli Ossi Kumpula, joka otti lauantainakin kolmospaikan. Autokilpailun tapahtumapaikkana Kapernaumin vaativa katurata luo puolestaan autourheilulle maailmanluokan olosuhteet. Legends- luokan kisa oli kyseiselle luokalle kerrassaan poikkeuksellinen
Sitten Bemareita eli Rookie Racing ja Barbara Racing. Mutta ruksia kisan päälle ei vielä ole vedetty, joten toivotaan, toivotaan.. Vanha sotaratsu ei "Taikahattu" toi Helle Motorsport Endurance-tiimille kakkosluokan voiton. Rookie Racing Team ajoi neljänneksi siistillä BMW:llä.
2 Smoke joukkue ajoi voittoon luokassa yksi eli racing-luokassa. Seuraavana endurance-rintamalla odotetaan FED 24 tunnin kisaa Kemoralla. Seinäjokelainen starttasi sunnuntaina viimeisestä ruudusta, mutta tarvitsi noin viisi kierrosta ja kurvasi kärkeen.. Aika-ajon nopein oli Joyride Racing kolmiovisellaan. Tiettävästi Kokkolan UA ei näillä osanottajamäärillä ole järin halukas järjestämään kisaa vuokratulla radalla. Joyride piti pintansa myös varsinaisessa kisassa. Alkukauden kisoja hallinnut Karkkilan Mopo team ei tällä kertaa ollut aivan yhtä hyvässä lyönnissä kuin aikaisemmin. Kuitenkin kolmas sija kaksi kierrosta voittajan jäljessä. Kari "Kake" Erkintalo urakoi Botniaringillä. Hanaa endurance Rankingissa jaetaan tälle neljä kertaa normikisaa pidemmälle tapahtumalle tuplapisteet. Toki kisaa ei nyt ajettu koko viikonloppua, pelkästään lauantaina. Voittaja ajoi kierroksia 235 kappaletta, olosuhteet taisivat olla hyvinkin otolliset. Saavutus oli hyvä 232 kierrosta, toki samassa luokassa ei ollut muita kilpailijoita. Helatorstain rallisprint startit laskettuna Erkintalo otti kahdeksan kisalähtöä viikon aikana.
Clas Palmberg Bemarilla oli omaa luokkaansa aika-ajoista lähtien monen Historic-luokan yhteteislähdössä.
Matti Luomanperä oli täysin omaa luokkaansa molemmissa Mini Tonni lähdöissä. Joyride Racing taivutteli Honda Civicillä kisan voittoon.
Uudenmpaa kalustoa. Viivalle asettui aika-ajon jälkeen 29 miehistöä, joista racing-luokissa vain kolme. Siellä ajetaan monenlaisilla autoilla, tarjolla on saloonia, racingia, V 1600-luokkaa, Bemaria etc. Ykkösluokassa 2Smoke ja Peugeot ajoivat 202 kierrosta, joka riitti voittoon kun Trellet Net keskeytti tuntia ennen maaliin tuloa. Huhut elokuisen Kokkolan kisan ympärillä vellovat. Kierroksen ero Top Sportiin kuuden tunnin jälkeen. Toivottavasti tästä tapahtumasta saadaan täysipainoinen, suomalaisen autourheilun valikoimassa on varmasti jatkossa yhä enemmän tilaa tällaiselle 24 tunnin happeningille. Top Sport oli Hondalla kakkonen ja Kotkan Silver Racing Bemarilla kolmas. ENDURANCE - RATA
Jurvassa kuvaili Vesa Rauhala
HANAA - 31
Joyride nousi voittoon Botniaringin kisassa
Hondien merkeissä sujui Botniaringillä ajettu Endurance Weekend-kisa. Kun mukana on kolme autoa myytävien luokassa, niin onko tämän luokan
Vesa Rauhala
Historic-Race Botniaring
Mikko Nummisto oli tyylikkäällä Escortilla yhdistetyn Roadsport B & C-luokkien lähtöjen ykkönen molemmissa lähdöissä.
Jan Jaakkola ajoi kaksoisvoittoihin Historic Formuloissa.
Kolme lähtöä putkeen, kolmella eri Minillä. Jotain on ilmassa.
Uusi 200 vauhtipyörä - Brosol kaasuttimet Imusarjat - tiivisteet - bensa- ja öljypumput Kytkinlevyt - asetelmat - vaihteiston osia Paljon vakio VW-osia, erilaisia iskunvaim. Tekstissä voi olla korkeintaan 160 merkkiä.
Olen tilaaja
MYYDÄÄN OSIA
Honda Civic Type R:n Cat-back putki, halk. Engle nokat - nostajat - ohj. P. Löytyy myös Hondatan ecu ja peltisarja (rst). 017-554 2972
POTKUA!
Nology-sytytysjohtimet ProFire-sytytyspuolat SILVER-sytytystulpat PowerCore-vahvistimet www.kaasutinexpertti.fi Sammatintie 2, 00550 Helsinki, p. Vuosikerran tilaajalle ilmoitus on maksuton. Voi käyttää myös oheista lomaketta tai pelkästään paperia, niin ei tarvitse pilkkoa lehteä. 0400 843 403
US Team Oy
Tampere
KEITELEEN KONE OY
No 9/2011 20. 050 523 89 51
NYT LISÄÄ
Nyt myös noutomyymälä Helsingin Herttoniemessä!
49
alk.
149
www.rallirenkaat.fi
www.EKGRACING.com
Kumho-kilparenkaat
P. P. BMW 325/M3 alkuperäinen kitkalukko 350,-. 32 - HANAA
MARKETTI
- myy - osta - vaihda - vuokraa Marketti
Myydään Ostetaan Muu
Nimi ja paikkakunta
Hanaa 10/2011 - 22.7. Sopii vm. (1 ilmoitus/tilaaja/lehti). Jos Sinulla on jotain myytävää, ostettavaa, vaihdettavaa, vuokrattavaa, toimi seuraavasti: Parhammin, edullisimmin ja nopeimmin toimit, kun täytät ilmoituksen netissä www.hanaa.fi/ilmoitukset. Merkitse myös paikkakunta. Kymmeniä tuhansia vaihtoehtoja. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
Älä tyydy vähempään.
puh. 040 771 2400 (Somero).
Älä tyydy vähempään.
silikoniletkut
Pysy ajan tasalla!
Kotimaisen autourheilun ykköslehti
puh. www.osamyyntiaf.fi
Kisaosat edullisesti ja helposti suoraan netistä !
K&N vapaavirtaus Wilwood ilmansuodattimet jarrupääsylinterit Hydraulinen käsijarru
OSAMYYNTI AF
Leppävirta P. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
Tilaa heti vuosikerta, 17 numeroa heti hintaan 45 euroa/vuosi www.hanaa.fi
KÄYTETYT VARAOSAT
VW VIRITYS JA VAKIO-OSIA
Fiat - Golf - Kupla kaikki moottorin laakerit Männät Golf - Kupla, syl.kannet-putkisrj. vsk 1.7.2011 ISSN 1235-0524. Ilmoitukset 15.7. - ventt.jouset Seetit-ventt. Peltiosia - kytkinosia - vetoaks.s.kumeja termostaatteja myös muihin automerkkeihin
Turuntie 2 D, 00370 HELSINKI (ST1 lähellä) P+fax (09) 56 123 54 tai 0400 70 44 70
Helposti ja edullisesti. mennessä.
Postita lomake ja mikäli et ole lehden tilaaja, myös ilmoitusmaksu 5euroa, osoitteella HANAA KUSTANNUS Oy, PL 40, 12701 LOPPI. 040 5174 741 (Turku). 60mm (rst) ja Mugen ilmanotto. Kuvallinen ilmoitus on aina maksullinen.
Hanaa on tarkoitettu vain yksityisille ilmoittajille (ei siis yrityksille eikä yrittäjille). 2002-2005. Paljon erilaisia männänrenk
52:43,4 57:19,9 59:03,3 1.02:03,4
Lk 8, ikäk. 5. 2. 5.
Lk 11, ikäk. 3.
Keskeyttäneet, peruuttaneet
5 6 8 14 16 20 21 23 38 39 42 43 44 45 46 50 57 61 63 65 69 71 72 76 78 83 84 88 89 93 94 96 100 102 103 104 108 110 113 116 117 118 119 121 123 124 125 126 127 129 Pasi Koskinen (Ford Escort 1300 GT) Hannu Lepoaho (Morris Cooper S) Pekka Anttalainen (Skoda Octavia TS) Ville Silvasti (Porsche 356 B) Timo Varis (VW 1500 S) Vilppu Linjama (Volvo 122S) Jukka Virtanen (Volvo 122S) Harry Lidström (Opel Rallye Kadett) Riku Kauppila (Datsun Finn) Jouni Leppälahti (Ford Escort 1300 GT) Vesa Mäkinen (Ford Escort 1300 GT) Timo Ahonen (Wartburg 353 W) Kalevi Muranen (Ford Escort 1300 GT) Harri Koskela (Ford Escort 1600) Antti Liponen (Ford Escort 1600) Mika Karpiola (Ford Escort 1300 GT) Tero Laakkonen (Ford Escort RS 2000) Erkki Ala-Varvi (Ford Escort 1600) Joonas Kolehmainen (Sunbeam Avenger) Jari Sissala (Talbot Sunbeam ti 1.6) Sami Salo (Volvo 240) E Jukka Pippola (Volvo 242) Petri Tiikkala (Opel Ascona B) Eero Torttila (Audi Quattro) Kimmo Järvisalo (VW Polo 1.4) Tero Syvänoro (Peugeot 106 XSI) Jussi Myllyntaus (Peugeot 205 Rallye) Kimmo Oikarainen (Skoda Favorit 136 L) Juho Muurainen (Skoda Favorit 136 L) Timo Takala (Suzuki Ignis Sport) Petri Poimaa (Peugeot 206 XS) Petri Kanerva (Peugeot 106 GTI) Olli Lahti (Honda Civic Type-R) Olli-Pekka Esko (Opel Astra GSi 16V) Pasi Ruotanen (Opel Kadett GSi 16V) Ari Kuusinen (Lada 2107) Marko Riihimäki (Ford Escort RS 2000) Henri Tuomisto (Opel Astra GSi 16V) Antti Posti (BMW 325i) Matti Ahonen (BMW 325i) Kai Bruun (Opel Astra GSi 16V) Juha Hartikka (BMW 325i) Toni Virtanen (Ford Escort RS 2000) Kyösti Kotamäki (Ford Escort RS 2000) Harri Liimatainen (BMW M3) Harri Mieskolainen (BMW M3) Kimmo Nevanpää (BMW 325i) Kyösti Honkanen (Ford Escort RS 2000) Kari Wirtanen (Opel Astra GSi 16V) Jouni Rantanen (Opel Astra GSi 16V) EK 3 tekninen vika Per. 11. 6. 53:07,6 53:21,7 54:18,4 54:25,8 1. 59:25,5
SC3
1. E-F ja G1, CT- ja GTS-autot yli 1600cc
1. -81 G2+H+I yli 1600cc
1. 5.
Yleinen
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 Erkki Koskelo Jani Itkonen Kari Heinua Tom Lindell Anssi Rytkönen Mika Myllylä Harri Hietala Hannu Mäki-Ikola Jani Sahari Vesa Erkkilä Markku Mikkonen Teppo Anttila Hannu Siekkinen Mikko Pääkkönen Jorma Telkinen Mika Orbinski Rami Tauriainen Kari Kujala Tomi Kankaanpää Mikko Malila Keijo Kiimamaa Kai Penttilä Martti Latva Jukka Virtanen Heikki Kylmänen Jani Joensuu Mika Hautaniemi EspooUA KaMK KokUA KokUA KeminUA MäntsMK ESRC AL-Härmä HämUA NoorUA Kaj-UA PihtUA Kaj-UA KiikoisAS PaMK/UA JyvUA ScPalas KR-Team EPUA AL-Oulu YlvUA OUA E-TMK/UA KeurUA LakUA TamUA KuortUA Skoda Octavia WRC Mitsubishi Lancer Mitsubishi Lancer E Mitsubishi Lancer E7 Mitsubishi Galant Mitsubishi Lancer E6 BMW M3 Mitsubishi Lancer Ford Escort Toyota MR 2 Ford Escort RS 2000 Toyota MR2 Mitsubishi Lancer E Toyota Starlet Toyota Starlet BMW E46 Compact Ford Escort RS 2000 Volvo 440 VW 19 Golf GTI 16V Toyota Starlet Toyota Starlet BMW M3 Ford Escort RS Cosw Ford Escort RS 2000 Opel Kadett GSi 16V Honda Civic Type-R Toyota Starlet 4 4 4 4 4 4 3 4 3 2 3 3 4 1 2 3 3 3 16 15 1 16 4 16 16 3 1 1.23,19 1.24,04 1.25,66 1.25,84 1.27,41 1.27,64 1.28,38 1.28,75 1.30,30 1.31,24 1.33,02 1.33,15 1.33,91 1.34,77 1.35,41 1.35,72 1.36,59 1.36,91 1.36,95 1.37,05 1.37,82 1.38,09 1.38,37 1.38,78 1.38,92 1.39,80 1.39,92
Historic
1. E-F ja G1, CT- ja GTS-autot alle 1300cc
1. TULOKSIA
HANAA - 33
RALLI
POPPankki SM-ralli 11.6.2011 Lapuan UA
Tulokset: Tenab, Mänttä
SM1
1. G2 ja H1, CT- ja GTS-autot yli 1600cc
1. 3. 6. 6. 7. tekn.vika EK2j konerikko EK1j tekn.vika EK1 lämmöt EK1 tekn.vika EK3 kardaani EK2 tekn.vika EK1j tekn.vika
3. 3. 9. 18. 32:07,0 38:25,8 41:50,3
Juniorit
Lk 3, ikäk. 6. 2. 7.
Sami Tannermäki Ismo Penttinen Harri Hartojoki Mika Möykkynen Ilpo Saari Eija Saari Jarmo Koskinen Jari Koskinen Anssi Soila Jarno Ottman
AL/AKU-Jkl/ALTI Opel Ascona B NilUA Opel Manta B GT/E KannMK/UA Volvo 242 HyUA Talbot Lotus RiiUA/HyUA Ford Escort RS 2000
29:59,0 30:39,0 30:44,3 31:45,1 32:57,6
134 136 137 140 141 143 144 146 147
Mikko Kilpiä (Ford Escort RS 2000) Mia Lainpelto (Opel Kadett GSi 16V) Marko Malinen (Honda Integra Type-R) Juha Hakuli (Ford Escort RS 2000) Viktor Ahola (Toyota Starlet) Jari Jokinen (BMW 325i) Juha Louhesto (Ford Escort RS 2000) Lari Minkkinen (Toyota Starlet) Kimmo Kärki (BMW M3)
EK 2j EK 3j EK 4 EK 4 EK 1j EK 1j Per. 8.
Lk 9, ikäk. 58:06,7 4. 4.
SC4
1. 28:08,0 29:29,9. 4.
Lk 5, ikäk. VihUA/TamUA VW Polo 1.4 LahUA/UAU VW Polo 1.4 LMM VW Polo 1.4 PadMU Renault Clio III KSAU/TeisUA BMW M3 KuuUA/YkUA BMW M3 RiiUA BMW M3 KankUA/satamoto Toyota Corolla GT KvanUA/AL-Härmä Toyota Corolla GT SomUA/RiiUA VW Golf GTI 16V 2.0 OriUA Ford Escort RS 2000 AL-Härmä/EPUA BMW M3 LapUA/KvanUA Mitsubishi Lancer Evo 5 LaihUA Ford Escort RS 2000 SaloUA Ford Escort RS 2000 PR-Rac/HämUA BMW 325i LemUA/HämUA Opel Astra GSi 16V LapUA BMW 325i F13 F13 56:01,5 56:48,8 1.00:37,4
5. 2. 31:07,3 31:43,4
Lk 9, ikäk. 2. vesipumppu EK 1 tekninen vika EK 3j kuuma EK 1 tekninen vika EK 2j EK 1 tekniikka EK 1 vaihdelaatikko EK 4 vaihdelaatikko EK 4 tekninen vika EK 1 EK 1 kannentiiviste EK 1 kytkinvaijeri p EK 1j turbo EK 1 ulosajo EK 1 voimansiirto EK 1 sähkövika EK 2 EK 4 tekninen vika Per. 34:01,2 3. 33:02,7 13. 2. 30:24,8 31:02,0 31:06,9 33:44,1
1000 Lakes Rally 11.6.2011 AL-Jyväskylä, Jyväskylän Suurajot
Tulokset: Tenab, Mänttä
2WD, rN, FIN R ja FIA R2, FIA R3 alle 2000cc
1. 3. 6. 8. 20. 2. 15. kytkin EK 3j jarruputki poik EK 4 Per. 2. 2. 2.
57:14,1 3. 3. 31:31,9 12. 4. 7. E-F ja G1, CT- ja GTS-autot alle 1600cc
1. 4. E-F ja G1, CT- ja GTS-autot alle 1000cc
Jani Salonen Pasi Toivola Marko Tuomi Kalervo Tuomi Pekka Paarala Tapani Valo Ossi Rantalainen Sami Jaakkola Tuomo Liukkonen Jani Hokkanen Aaro Partanen Henrikki Partanen Esa Laine Antti Härkönen Jari Ohrankämmen Petri Helmikkala Jouko Santala Juha Silvonen Jari Honkalatva Pasi Honkalatva Markku Pietilä Jukka Heikkilä Pentti Kauppinen Vesa Kauppinen Kimmo Hirvonen Jorma Hirvonen Seppo Penkkala Markus Vyyryläinen Antero Sakselin Raimo Salminen Tero Salmikivi Antti Siikala Ari Savolainen Jukka Koskinen Juha-Matti Kinnunen Pekka Vainio Hannu Väänänen Juha Miinalainen Raimo Linden Jari Lyytikäinen Esa Lindroos Henry Nyberg Kari Iivonen Ismo Suorela Pentti Oravisalo Jarno Junnila Rami Suominen Tapani Anttila Tuomo Hannonen Pekka Leppälä Janne Renlund Johanna Renlund Heimer Kastren Hannu Lamminen Ari Salminen Sakari Nieminen Isto Jänisoja Pasi Mäkinen Heikki Mattila Jukka Hallamaa Riku Kukkonen Pekka Viippola Panu Kleimola Petri Ikola Kari Vepsäläinen Jouni Harju Riku Rantanen Jukka Vihtalahti Pekka Altti Jussi Altti Pekka Päivinen Arto Ahonen Markku Taipale Bertil Lindholm Ville Häkkinen Niko Häkkinen Heikki Valkonen Hannu Puttonen Hannu Kainulainen Pertti Lotsari Hannu Kiiveri Harri Kuniala Ari Haarakangas Seppo Vauhkonen Jarmo Leppänen Juha-Pekka Leppänen Ari Jonasson Hannu Väliaho Soini Liimatainen Erkki Mikkola Jukka Kokkonen Janne Karhunen Veli-Matti Saarelain Marko Tikkanen Ilpo Väätäinen Vesa Väätäinen EPUA/JSAST Saab 96 Sport HRF Hillman Imp TUA/RaisUA Austin Healey Sprite LahUA DKW F12 HAU Ford Escort gt HAU Datsun Bluebird NHD/UAU Austin Cooper S TapUA Saab 96 V4 JouSUA/HeiUA Alfa Romeo Giulia Super JSAST/JyvUA Ford Capri 1600 GT HRF Alfa Romeo Sprint GT LMM Porsche 911 JyvUA Volvo 122 NaSU/V-SUA BMW 2002 TI SaloUA/AL-Myrskylä Porsche 911 T POPPOO/OriUA Toyota Corolla Coupe NilUA/KangUA Toyota Corolla JyvUA/UuUA Opel Kadett D 1,3 K-KUA VW Scirocco II Gti AUK J-äijät/JyvUA Toyota celica 1600 AUK J-äijät/Mäntän UA Sunbeam Avenger 1600 GT UAU/FED Sunbeam Avenger 1600 GT UAU/RUA Toyota Corolla ViSUA Datsun Finn JyvUA/HankUA Ford Escort RS 2000 UuUA Volvo 144 s NSB-86/HyUA Mercedes Benz 450 SLC TUA Porsche 924 Turbo LaihUA Ford Escort 1300 GT THU-TEAM VAZ 2101 KAS ry Wartburg 353 KokUA Ford Escort 1600 POPPOO/HRF Ford Cortina Lotus Poppoo Team Ford Escort RS 2000 AUK J-äijät Ford Escort RS 2000 RDT/AUK J-äijät Ford Escort RS 2000 E-TMK/UA/AL-Hki Ford Escort RS 2000 ValUA Ford Escort RS 2000 LMM Volvo 144 S HeiUA Volvo 142 S LievUA/LMM Opel Rallye Kadett HRF/UAU Talbot Sunbeam ti 1.6 JyvUA/LopUA Ford Fiesta 1600 TamUA/RUA Toyota Starlet 1300 RDT/UAU Talbot Sunbeam ti 1.6 LievUA/TamUA Fiat 127 Sport AL/AKU-Jkl Opel Ascona b KUA Volvo 240
Naiset
Mitsubishi Lancer E3 10 Mercedes Benz 190E 10 BMW M3 10 Mitsubishi Lancer E 8 Mitsubishi Lancer E6 8 Ford Escort RS Cosw 8 Toyota MR2 6 Mitsubishi Lancer E4 8 Alfa Romeo 156 7 Ford Escort RS 2000 7 Honda Civic Type-R 7 Toyota Starlet 15 Toyota Starlet 6 Toyota Starlet 15 Fiat Uno 6 Ford Escort RS 2000 7 Mitsubishi Lancer E 8 Nissan Sunny 7 Honda Civic 6 Toyota Starlet 6 Mitsubishi Galant VR4 8 Toyota Carina 7 Ford Escort 1600 6 Ford Escort XR3 6 Toyota Starlet 5 Ford Escort 1300 GT 5 Opel Ascona B 7 Toyota Corolla Coupe 6 Toyota Starlet 5 Ford Escort RS 2000 7 Lancia Delta HF Integ 8 Mercedes Benz 190E 7 Ford XR3 7 Ford Escort Mk1 7 Datsun 1600 7 Ford Escort 7 Volvo 343 7 Ford Focus 5 Toyota Starlet Toyota Starlet Suzuki Swift GTI VW Polo 1.4 16V Skoda Favorit Toyota Starlet Toyota Starlet 9 9 9 9 9 9 9
rF (yleinen, A- ja B-juniorit)
28:36,7 28:44,1 29:03,9 29:12,8 29:45,1 29:53,4 29:57,0 30:07,2 30:14,0 30:21,5 30:38,5 31:23,1 31:23,2 31:24,6 31:40,5 32:14,5 32:30,4 32:46,8 32:47,1 33:33,2 35:04,6 35:27,5 35:36,1 37:56,1 49:06,7
Lk 2, ikäk. 10. 6. 8. 23. 8. 5. 51:11,1 51:43,3 52:42,0 52:42,2 53:31,3 54:01,3 55:02,8 55:05,1 55:09,6 56:01,3
Historic
1. 17. 28:00,0 29:02,9 29:05,2 33:38,4
SM2
1. 52:59,8 4. Ari Vihavainen(M) Antti Piira(K) Joonas Lindroos(M) Pasi Kilpeläinen(K) Riku Tahko(M) Markus Soininen(K) Joni Nikko Aki Suutarinen Jussi Tiippana(M) Henri Arpiainen(K) Mikko Lehessaari(M) Lassi Hartikainen(K) Antti Lahtinen Tommi Alkula Mikko Eskelinen(M) Arto Kapanen(K) Kari Ali-Rantala(M) Jukka Toivonen(K) Kari Hämäläinen(M) Aulis Ahonen Radik Shaymiev Maxim Tsvetkov Evgeny Cherkasov(M) Seppo Varmavuo(K) Joni Pakarinen(M) Jori Nousiainen(K) Gregory Berezkin Victor Timkovsky Natalie Barratt Peter Flythström Kalle Pinomäki(M) Matti Kaskinen(K) Jukka Korhonen(M) Tuomo Nikkola(K) Mikko Pajunen(M) Jani Salo(K) Risto Immonen Henri Penttinen Antti Rintamäki(M) Rami Suorsa(K) Kristian Yritys(M) Janne Siirilä(K) Otto Täht Melis Vooro Janne Berg(M) Sami Jokioinen Kari Hytönen(M) Teemu Honkonen Christoffer Dahlströ Kari Kemppinen Tuomo Hassinen Janne Louhelainen Mark Muschiol Kerstin Munkwitz Juha-Pekka Perämäki( Esa Ekola Tapani Hulkkonen Matti-Jussi Partanen Pertti Tapojärvi Matti Haapaniemi Henri Alahuhta Lasse Hirvijärvi Juha Pasanen Jari Jaakola Jarkko Hosike Mikko Kaikkonen Timo Pitkäniemi Tommi Auranen Thomas Böhm Nico Lehman Tomi Leivo Sami Korhonen Ilkka Kariste Mikael Lindberg Jari Tarvainen Ismo Pietiläinen Vesa Lehmussaari Pertti Helén Jari Inkilä(V) Jyrki Nieminen Jari Kihlman(V) Jaakko Jäntti Pasi Hapulahti(V) Jukka Kaartinen Kalle Soini(V) Paavo-Petteri Männis Jari Koski(V) Jukka-Pekka Vistinmä Reijo Mattila(V) Hannu Honkasalo Tuomo Wirman(V) Esa Vanhala Marko Mäkiniemi(V) Jari Perttu Timo Bäck Pasi Kari Jarkko Marjamäki Mikko Heikkilä Timo Paananen Pasi Isokangas Jussi Kulmala Juha Lehtinen Ville Ylirönni Sami Peurala Sami Saari Juha Saari HeiUA/SatUA Mitsubishi Lancer E10 ESRC/EspooUA Subaru Impreza WRX Sti EspooUA/LprRT Mitsubishi Lancer E10 LaihUA Mitsubishi Lancer E9 MikUA Mitsubishi Lancer E9 HyUA/TAK Subaru Impreza WRX Sti LapUA/NokUA Mitsubishi Lancer E9 JyvUA/PetUA Mitsubishi Lancer E10 RiiUA Skoda Fabia S2000 NaSU/MikUA Ford Fiesta S2000 Venäjä Peugeot 207 Sport RiiUA Subaru Impreza WRX Sti SuonUA/LapinlAU sm1 Mitsubishi Lancer E9 Venäjä Subaru Impreza WRX Sti Ranska Subaru Impreza TUA/SaloUA Renault Clio R3 NilUA/NuUA Ford Fiesta R2 JyvUA/KonnMK/UA Renault Twingo R2 JoeUA Honda Civic Type-R LakUA/KR-TEAM RY Honda Civic Type-R AlavUA/P-HUA Citroen C2 R2 Eesti Ford Fiesta R2 SPAUK/PaiUA Ford Fiesta R2 JyvUA/KonnMK/UA Ford Fiesta R2 TapUA/HyUA Ford Fiesta R2 TuupoMK/UA Honda Civic Type-R Renault Clio Ragnotti P-HUA/AL-Härmä Honda Civic Type-R KUA/OUA Ford Escort WRC Ratec Team Mitsubishi Lancer E9 LapUA/EPUA Mitsubishi Lancer E6 OUA Subaru Impreza WRX Sti AUA/YkUA Mitsubishi Lancer E5 AAU/KangUA Subaru Impreza 555 Mitsubishi Lancer E6 48:40,0 48:45,3 48:49,8 49:20,1 49:45,1 49:51,2 49:55,3 50:42,3 51:36,0 51:57,3 53:01,7 53:11,2 53:41,6 54:27,1 55:21,4
45 46 51 52 53 65 68 70 71 74 77 80 81 83 87 90 94 96 97 98 99 100 101 104 105 106 107 116 117 119 121 122
45 Marko Mänty (Honda Civic Type-R) 46 Jaro Kinnunen (Honda Civic Type-R) 51 Jarkko Savolainen (Honda Civic Type) 52 Ville Hautamäki (Honda Civic Type-R) 53 Jussi Vainionpää (Honda Civic Type-R) 65 Niko-Pekka Nieminen (Ford Fiesta R2) 68 Kristian Kiviniemi (Honda Civic TypeR) 70 Petri Itkonen (Citroen C2 R2) 71 Raimo Kaisanlahti (Ford Fiesta R2) 74 Mika Eloluoma (Mitsubishi Lancer E8) 77 Jukka Illi (Mitsubishi Lancer Evo) 80 Aki Sandberg (Subaru Impreza 555) 81 Jarmo Komsi (Mitsubishi Lancer E6) 83 Pekka Salo (Mitsubishi Lancer E9) 87 Jukka Rautio (VW Polo 1.4) 90 Matti Kortelainen (Suzuki Swift Sport) 94 Juho Annala (Opel Astra GSi 16V) 96 Jari Valtaala (Toyota Altezza RS200) 97 Teemu Asunmaa (BMW 325i) 98 Jari-Matti Tiilikka (Opel Astra GSi 16V) 99 Jyrki Peltonen (Toyota Starlet) 100 Jarno Haapoja (Opel Astra GSi 16V) 101 Heikki Uitto (Toyota Starlet) 104 Harri Välimäki (Opel Kadett GSi 16V) 105 Simo Rantanen (BMW M3) 106 Veijo Järvi (Ford Escort RS 2000) 107 Janne Prusti (Volvo 240) 116 Erkki Hanhela (Ford Escort 1300 GT) 117 Ilpo Hietanen (Sunbeam Avenger) 119 Jukka Westerback (Ford Escort RS) 121 Teemu Skön (Renault Clio Sport) 122 Antero Kivimäki (Mitsubishi Lanc E6)
EK4 ulosajo EK1 ulosajo EK3 voimansiirto EK3j tekn.vika EK1 ulosajo EK1 ulosajo EK2 tekn.vika EK1 tekn.vika EK3 polttoainevuot EK3 bensapumppu EK4 ulosajo EK2 tekn.vika Myöhä yli 15 min EK2 ulosajo EK2 ulosajo EK3 ulosajo EK1 moottoririkko EK4 moottori EK3j moottori EK4 tekn.vika EK1 ulosajo EK1 lämmöt EK1j tekn.vika per. 5. 2. 22. 4. 3. 54:25,4 55:24,2
ISOSYÖTE MÄKIAJOT 24.6.2011 Pudasjärven RT2000
Tulokset: Oopsware
3. 12. 8. 4.
Lk 1, ikäk. 19. 29:39,8 29:48,8 29:51,0 30:12,4 30:25,3 31:38,8 33:33,6 37:08,7
A-juniorit
1. 8.
Nuoret
SC5
1. 3. 7. 13. 2. 16. 50:51,0 51:54,3 51:54,4 52:08,6 52:21,3 52:46,4 56:52,9
Lk 4, ikäk. 5. G2 ja H1, CT- ja GTS-autot alle 1300cc
32:25,4 33:03,0 33:42,6
Historic
Seniorit
1. 34:03,4 14. 9. EK 3 Tauko tekninen vika Tauko tekniikka EK 3 rengasrikko EnnenL sähkövika EK 4 EK 1j vaihteensiirto, EK 2 EK 3j tekniikka EK 2 EK 1 tekninen vika EK 1 ulosajo EK 2 EK 2 reaktiotanko EK 1j perärikko EK 1 rengasrikko, EK 3 tekninen vika Per. 7. 2. 3. 2. 3. 2. 51:50,9 51:56,1
9.
Lk 6, ikäk. 34:17,4 4. - 81G2+H+I alle 1600cc
Timo Wikström Juha Jokela Jukka Vähämäki Asko Yli-Rantala Kurt-Ole Ström Reeta Hämäläinen Klaus Wilkman Reino Kousa KokUA Ford Escort 1600 KuortUA Sunbeam Avenger 1600 GT SiAk/PoSUA Volvo 142 GL Poppoo Team Volvo 164E 59:11,3 59:16,3
6. 4. 7. 4. 4. 31:57,2 33:57,9 34:06,5 42:22,7 6. 3. 31:34,5 31:44,4 32:12,7 32:30,8 32:40,0 33:44,5 33:58,4 35:05,4 35:21,4 15. 4. 31:00,8 11. 2. 9. 24. 2. 21. 5. 11. 13. 6. vaihteisto, Lähtöj kytkin Per. 31:56,1 35:33,7 35:43,8 35:50,3 25. 5. 5. 7.
rA,N, FINR ja FIA R1 alle 1400cc
Teemu Bragge Tero Korhonen Niko Allinen Marko Allinen Juha Karkia Teppo Ahlholm Kimmo Immonen Kimmo Pahkala Jukka Pylvänäinen Veijo Seppänen Jari Björk Jani Zitting Jarmo Honkanen Harry Grönholm Henri Tuomisto Sami Muntila Olli Rämänen Mika Vuori Janne Huovinen Seppo Huovinen Juha Järvisara Petri Patjas Ville Tannermäki Tero Tannermäki Jari Kuikka Jani Andersson Santeri Jokinen Jouko Kärkkäinen Mika Trogen Henri Niemi Marko Kallio Santtu Niskanen Mika Rampanen Juha Arponen Tero Savonen Mika Kauppinen Marko Häkkinen Mika Haatanen Marko Pulkkinen Matti Aho Joonas Lehtola Eero Myllyniemi Edgar Wirtanen Jonas Lunden Matti Parviainen Veli-Pekka Ojala Christer Sundholm Marco Sundholm Tero Väisänen Petri Katainen Pekka Kaakinen Eero Närvänen Jarmo Sonninen Timo Hintsala Manu Helminen Minna Lindroos Kimmo Rusila Tero Ruottinen Sami Virolainen Tero Wahlman Magnus Storbacka Staffan Molander Jukka Hiiri Timo Viitaniemi Harras Lindroos Pekka Koponen Raimo Åman Hannu Hannula Rami Peltonen Jari Haavikko Vesa Törmä Kari Hirvonsalo Jani Kanerva Anu Aunela Jani Kujamäki Pasi Kujamäki Ari Nousiainen Rauno Hurskainen Jorma Isotalo Raimo Vuohelainen LakUA/RoRa Suzuki Swift GTI KiuUA VW Polo 1.4 KotkaUA/HamUA Daihatsu Charade 1300 SuonUA/PetUA VW Polo 16V 1.4 AL-Kangasniemi Peugeot 106 Rallye JyvUA Skoda Felicia RiiUA/UAU VW Polo 1.4 SAU/EurUA Renault Clio 16V SaaUA Suzuki Ignis Sport JyvUA Renault Megane LahUA Citroen C2 1.6 VTS AL/AKU-Jkl/ALTI Honda Civic Type-R KangUA/VMF Honda Civic Type-R UuUA/SaaUA Honda Civic Type-R E-TMK/UA/KaUA Honda Integra Type-R KotkaUA/ALTI BMW M3 AUK J-äijät/ALTI Opel Kadett GSi 16V LMM Opel i 2000 LMM/JyvUA Ford Escort RS 2000 LMM BMW 325i LaihUA BMW 325i E-TMK/UA/RUFAK Opel Astra GSi 16V JMU Opel Kadett GSi 16V UAU Peugeot 306 S16 LMM/PetUA Volvo 240 SomUA BMW 325i KannMK/UA/KorUA Ford Escort RS 2000 ESRC BMW 325i RiiUA/KannMK/UA Opel Kadett GSi 16V UAU BMW 325i NNSB BMW M3 VesUA BMW 325i AUK J-äijät/KUA Ford Escort RS 2000 HyUA Opel Astra VMF/ESRC Ford Escort RS 2000 16 V TorUA/UAU Toyota Starlet HyUA Ford Escort Mexico HyUA/UAU BMW 325i LapinlAU/LamUA Toyota Corolla FX-GT UAU Ford Escort RS 2000 16V 30:30,6 30:36,0 31:11,9 31:26,2 31:53,0 32:54,5 36:11,8
RALLISPRINT
RALLISPRINT LAPINLAHTI 18.6.2011 Lapinlahden AU
Tulokset: Oopsware
Yleinen
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 1 2 3 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 1 2 3 4 5 6 7 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 Mika Kosunen KUA Mitsubishi Colt cz3 Jani Itkonen KaMK Mitsubishi Lancer Jukka Tenho AnkUA Mitsubishi Lancer E6 Jussi Kokkonen KuhmoMK BMW Compact Kari Heinua KokUA Mitsubishi Lancer E Harri Hietala ESRC BMW M3 Timo Roivainen NilUA Mitsubishi Lancer E6 Mika Orbinski JyvUA BMW E46 Compact Kai Penttilä OUA BMW M3 Markku Mikkonen Kaj-UA Ford Escort RS 2000 Kimmo Kauppinen SuonUA Toyota Corolla GT Mikko Penttinen LRT Toyota Corolla GT Ari Pollari KauhUA Ford Escort XR3 Ilkka Pietikäinen LapinlAU Skoda Coupe Jorma Telkinen PaMK/UA Toyota Starlet Veli Nisula KorUA Mitsubishi Lancer E4 Mikko Malila AL-Oulu Toyota Starlet Jari Schroderus Kaj-UA Toyota Starlet Keijo Kiimamaa YlvUA Toyota Starlet Tarmo Ronkainen LapinlAU Toyota Starlet Harri Määttä Kaj-UA Toyota Starlet Jarmo Heikkinen PaMK/UA BMW E30 Sami Tikkanen KUA Toyota Starlet Jari Itälahti RoRa Toyota Starlet Minna Lipponen Team-Sj Katja Suomalainen ValUA Kaisa Sistonen ESRC Tony Läspä KokUA Teuvo Kalliokoski HyUA Toni Ahola KokUA Mikael Vuotari ParkUA Ismo Törn KUA Risto Leinonen RoRa Valtter Leinonen IisUA Pasi Huttunen KUA Esa Hiltunen OUA Juha Uusitalo RaaUA Juha Lae PokyUA Vesa Keränen RoRa Jari Väisänen LapinlAU Veli-Matti Hynynen Team-Sj Mika Kukkohovi RoRa Topi Tulla AL-Kniem Kimmo Alanen Team-Sj Jukka Holtinkoski RoRa Petri Laine KeurUA Antti Kavonius RaaUA Teijo Pussinen KiuUA Matti Savolainen RoRa Jukka Lämpsä RoRa Ali Laine KeurUA Jari Korhonen LakUA Janne Laine HyUA Kristian Lyyra IisUA Pasi Vahlroos K-KUA Petri Suomalainen ValUA Tommi Pollari KauhUA Aki Pulkkinen JoeUA Jani Tenhunen SuonUA Hannu Väänänen KUA Antti-Jussi Juutinen SsUA Juha Riihiluoma Kaj-UA Joonas Tokee Mika Korvola Jari Huttunen Joonas Kosloff Niko Niemi Heikki Hassinen Ville Koivu OrSUA PokyUA KiuUA AL-Kniem ValUA K-KUA HyUA 4 4 4 3 4 3 4 3 14 3 2 2 3 2 2 4 14 2 1 2 2 14 2 1 1.53,80 1.54,70 1.55,91 1.58,25 1.59,08 2.00,67 2.02,87 2.04,80 2.04,84 2.05,65 2.05,91 2.05,91 2.06,09 2.06,73 2.07,11 2.07,68 2.07,81 2.08,00 2.08,76 2.09,03 2.09,64 2.09,68 2.16,65 2.19,83 2.20,66 2.24,88 2.42,33 2.01,97 2.02,54 2.02,61 2.02,83 2.06,57 2.07,35 2.07,45 2.08,62 2.09,06 2.09,15 2.09,41 2.11,45 2.11,50 2.11,91 2.12,63 2.12,92 2.13,03 2.13,07 2.13,67 2.14,01 2.14,42 2.14,80 2.14,98 2.16,25 2.17,53 2.18,52 2.18,98 2.19,11 2.19,36 2.19,61 2.19,90 2.20,13 2.23,40 2.26,44 2.34,09 2.07,92 2.11,25 2.17,42 2.21,36 2.25,37 2.34,79 2.51,62 1.57,76 2.00,88 2.01,06 2.04,36 2.07,29 2.07,29 2.08,16 2.09,17 2.15,67 2.20,00 2.20,52 2.23,29 2.07,95 2.17,01 2.17,89 2.23,78 2.27,25 2.42,58 2.50,91 3.38,75
V1600 alle 1600cc
1. H2 ja I, CT-, GT- ja GTS-autot alle 1600cc
1. H1, H2 ja I, T- ja GT-autot yli 1600cc
1. H1, H2 ja I, T- ja GT-autot alle 1600cc
1. 3. 3. ulosajo ed.kis. 4. 3. 4. 12. H2 ja I, CT-, GT- ja GTS-autot yli 1600cc
1. 59:56,8
SC6 (v) = vetomiehet
1. 2. 3. 7. 2.
Lk 9, ikäk. vaihdelaatikko
Lk 7, ikäk. 10. 7. 1.00:53,6 1.03:24,2
Lk 10, ikäk. 36:18,5 43:16,0 1. 2. 4. 2.
Seniorit
Matti Santti KUA Kari Roivainen NilUA Harry Nieminen Kaj-UA Paavo Hokkanen LMM Arto Kallasaari SuonUA Matti Pietikäinen LapinlAU Hannu Louhelainen K-KUA Jorma Vilander RoiUA Seppo Syväniemi KuuUA Ilpo Pulkkinen JoeUA Veijo Mikkonen PaMK/UA Pekka Keränen RoRa Kari Karhu Pentti Kauppinen Esa Lappalainen Rainer Karvonen Kari Erkintalo Jani Jokinen Jani Alanen Seppo Järvinen KR-Team LMM Kaj-UA IisUA NoorUA OrSUA Team-Sj P-HUA Mitsubishi Lancer E 13 Mitsubishi Lancer E 13 Mitsubishi Lancer E 13 Subaru Impreza WRX 13 Subaru Impreza 555 13 Skoda Coupe 12 Volvo S40 12 Porsche 911 S 13 Toyota Corolla 12 Ford Escort Mk1 12 Ford Escort RS 2000 12 Fiat Uno 12 Ford Escort RS 2000 20 Porsche 911 18 Sunbeam Imp 19 Ford Escort 1300 GT 19 Austin Mini Cooper S 17 Datsun 1000 17 Ford Anglia 1000 17 Opel Ascona A 20
51:56,5 3. G2 ja H1, CT- ja GTS-autot alle 1600cc
1. 30:51,8 32:10,1 32:17,2 32:24,4 34:02,0
Keskeyttäneet/peruuttaneet
1 7 24 26 27 28 31 34 36 43 44 1 Juha Salo (Mitsubishi Lancer E10) EK3j 7 Kees Burger (Subaru Impreza WRX Sti) EK1 24 Matti Rantanen (Mitsubishi Lancer E9) EK3j 26 Mattias Therman (Mitsubishi Lan E10) EK1j 27 Jarkko Nikara (Mitsubishi Lancer E9) EK1 28 Arto Juolahti (Mitsubishi Lancer E9 EK1j 31 Jukka Hiltunen (Subaru Impreza WRX) EK1 34 Jukka Ketomäki (Mitsubishi Lanc E10) EK2 36 Mika Turkki (Mitsubishi Lancer Evo 9) EK2 43 Esapekka Lappi (Citroen C2 R2) EK1 44 Andreas Amberg (Honda Civic Type-R) EK1 tulipalo ulosajo polttoainevuot tekn.vika voimansiirto tekn.vika vaihdelaatikko tekn.vika vaihdelaatikko ulosajo tekn.vika
3. EK 1j vedet ulos Tauko Per. 4. 2. 10. 2. vetoauto rikki EK 1 kytkin EK 3 jarrut EK 1 ulosajo Per. 14. 2. EK 3 Per.
tekninen vika voimansiirto pyörä irti taka-aksel
perärikko, sairaus
Trophy
1. 2. moottori rikki Lähd.j
27 kierr. 3. Harri Nupponen, Jarmo Juvonen, Matti Mustonen, Ollipekka Miettinen 97 Gustafsson Racing Team BMW 325i 225 Joni, Mika ja Oiva Gustafsson 88 Pure Motorsport BMW 323i Coupe 221 Jarno Suomela, Mikael Junttonen, Petri Asikainen, Tommi Rimpeläinen 162 JaKiTa Competizione Alfa 75 220 Kimmo ja Taneli Erkkilä, Tero Harju, Jyrki Leino 74 XO Motorsport Team Honda Honda Civic Type R 217 Matti Varjus, Antti Nieminen, Sami Rättö 94 Puuseppä Racing Team Opel Kadett GSI 16V 216 Esko salmikangas, Esa Sydänmetsä, Petri Hannus, Ari Kurikka 7 MMR Team Honda CRX 204 Jarkko Karhu, Mikko Ristiluoma, Henri ja Janne Laine, Petri Paimen 110 AR-Team Honda Civic 195 Kari ja Väinö Kannisto, Aki Salminen, Sami Rosengren, Janne Männistö 109 Red Five Racing Honda CRX 185 Antti Leino, Jussi Vierula, Jarkko Lehtinen, Juho Kyrönviita 82 Iittala Racing Honda CRX 184 Juha Ekholm, Esa Peltonen, Jesse Laurila 98 Barbara Racing Team 1 BMW 325i 183 Jere Mattila, Kari Pikkarainen, Pasi Isohaka 13 Crazy Racing Ford Escort RS 76 Hannu Erkonmaa, Antti Pehkonen, Jukka Toiviainen 26 Roundrunners Honda Civic Vtec 57 Heikki Kellosaari, JAnne Mäkelä, Mika Lokasaari, Kari Yli-Jaskari 67 Westman Racing Honda Civic 19 Daniel, John K, Patrik ja Ronnie Westman 85 Wets Coast Racing BMW 325i 8 Fredrik Berg, Kenth Holmberg, Fredrik Påfs
3 4 5 6
Niko Alatolonen Joni Jakonen Elmeri Jänkälä Lotta Keränen
OFK-125 RoiUA Kemin UA OFK-125
CRG/Yamaha CRG/Yamaha Energy/Yamaha Alpha/Yamaha
Naiset
1 2 3 4 5 6 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kaisa Sistonen ESRC Annika Keski-Korsu RaaUA Minna Lipponen Team-Sj Minna Mänty Kaj-UA Essi Utriainen PaMK/UA Nina Eirtovaara HyUA Jaakko Hirvonsalo KeminUA Tony Läspä KokUA Harri Kihlman KuuUA Toni Ahola KokUA Jukka Lusikka RoRa Samuli Aalto IiMU Henry Mettiäinen RoiUA Risto Leinonen RoRa Juha Uusitalo RaaUA Veli-Matti Hynynen Team-Sj Kai Kivimäki OUA Pekka Kujala OUA Juha Paldanius RaaUA Janne Seluska KR-Team Miika Kortesalmi OUA Mika Karvonen SAU Petteri Tikkanen LakUA Mika Jaakola LakUA Veli-P Moilanen PaMK/UA Jari Korhonen LakUA Janne Karppinen ScPalas Timo Luoto RoRa Olli-P Tikkanen LakUA Tomi Soramäki PaMK/UA Petri Saari KuortUA Matti Savolainen RoRa Arto Ala-Kokkila KuortUA Tuomo Granat KeminUA Hannu Pieniniemi OMU Jukka Lämpsä RoRa Ari-Pekka Leivo Kaj-UA Marko Soini KeminUA Jouni Kujala KuuUA Daniel Sarin KokUA Petri Pasula KeminUA Kai Heikkilä SPAUK Juha Tasala RoiUA Tero Mäntykoski EPUA Dani Luostari KokUA Heikki Lalli KeminUA Ilkka Haapala LakUA Jarno Lahti TUA Harri Rutanen Mika Korvola Ville Koivu Antti Haapala Max Karhapää SaaUA PokyUA HyUA LakUA OUA
Lähtö 1
Lähteenmäki Toni Pohjola Jari Kanerva Marko Vainioniemi Sami Aho Emil Mäkelä Arttu Nieminen Jukka Tuunanen Simo-P Koliseva Otto Suvanto Laura Karjalainen Juha Lehtinen Seppo Björklund Arto Jääski Kari VaToSUA VarkUA SAU JyvUA EspooUA MikUA SAU JoeUA LMM TUA AL-Myrsk HyUA TAUK HRF Honda Civic 21.34,796 Suzuki Swift Sport -20,188 Peugeot 206 XS -22,924 Alfa Romeo 147 1.6 TS -24,001 Alfa 147 -24,313 Alfa Romeo 147 TS -24,554 VW Lupo GTI -27,668 Citroen C2 -29,146 Alfa 147 -29,947 VW Golf IV 12 kierr. Porsche Boxster 13 kierr.
21. 12.
Lähtö 2
1) Antonov 20.24,539, 2) Taulasto -49,537
Porsche GT3 Cup
Lähtö 1
1 2 3 4
Laitinen Janne P Kangas Simo Rytilä Tapio Niemi Raimo
VarkUA PRCF PRCF PRCF
Porsche GT 3 Cup Porsche 911 GT3 Cup Porsche 911 GT3 Cup Porsche 911 GT 3
21.09,259 -7,380 -34,287 -44,245
13. 15. 26 kierr.
Erkkilä Sami FinnAK Matintupa Pasi JärvisUA Kumpula Ossi LCF Mankonen Marko AL-Myrsk Haarahiltunen Juha XON SC Kovalainen Seppo OFK-125 Ylinen Petri EPUA Ahokas Johan A-Ms Joutvuo Kimmo AAU Rinne Riku SiAk Halen Aleksi FinnAK Nissinen Joonas EspooUA Rantala Niklas TUA Kettunen Joni LCF En Ari-Pekka LCF Pohjasmäki Kai LCF Riekkola Lauri AAU Ollikainen Jukka-P LoiUA Laukkanen Juha RiiUA Tuomaala Henri KaMK Hautaluoma Tuomas LCF Kähärä Pauli LCF Vanhala Niilo KotkaFK Lipsanen Mika LprRT Tikkala Sirpa OFK-125 Väre Antti LCF Lönnqvist Kristina SiAk Niittymäki Esa RiiUA Tuomaala Markku KaMK Lahnalahti Jarno NokUA Rintala Esa OFK-125 Koistinen Peetu-K A-Ms Kinnunen Mikko MäntsMK Koivisto Petteri LCF Ristimäki Kari LCF
Ford -34 Sedan Dodge -37 Coupe Ford -34 Sedan Chevy 34 Coupe Ford -34 Sedan Ford -34 Sedan Ford -34 Sedan Ford -34 Sedan Ford -34 Sedan Ford -34 Coupe Ford - 34 Sedan Ford -37 Sedan Ford -34 Sedan Ford -37 Ford -34 Coupe Ford -34 Coupe Ford -34 Sedan Chevy 34 Coupe Ford -34 Coupe Ford -34 Sedan Ford -34 Sedan Ford -34 Coupe Ford -37 Sedan Chevy Sedan -37 Ford -34 Coupe Ford -37 Coupe Ford -34 Coupe Ford -34 Coupe Ford -34 Coupe Ford -34 Coupe Ford -34 Coupe Ford -34 Sedan Ford -34 Sedan Ford -37 Coupe Ford Coupe -34
15.28,805 -1,959 -2,272 -6,744 -11,276 -11.662 -12.262 -13.528 -23.060 -23.630 -26.879 27.273 27.499 28.408 30.206 30.406 30.684 31.217 36.312 39.021 44.937 46.998 50.857 51.150 51.353 58.393 1:00.805 1:02.959 1:11.857 1:21.325 1:27.919 9 kierr 9 kierr 9 kierr 9 kierr
Rotax Max DD2
Lauantai
1 2 3 4 5 6 Huttunen Jari Nomme Morten Laine Mikko Nurkkala Tero Strandman Sanna Malila Jari KiuUA LprUA KeimFK OFK-125 LprUA OFK-125 Sodi/Rotax Sodi/Rotax RK/Rotax CRG/Rotax BRM/Rotax BRM/Rotax
Sunnuntai
1) Nomme, 2) Huttunen, 3) Malila, 4) Laine, 5) Nurkkala, 6) Strandman
Autokrossi
Järilänvuoren Kisa I 11.-12.6.2011 Kokemäen FK-kerho
Raket junior
Lauantai
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 Dariush Moghadampour KauhUA Maranello/Rak Jesse Heikkilä KokeFK Maranello/Raket Roope Ropanen PirKa Maranello/Raket Rasmus Karenmaa PFKK Gillard/Raket Justus Heikkilä KokeFK Maranello/Raket Joonas Såg LMM Tecno/Raket Tomi Siikala JärvisUA Dino/Raket Miika Haapanen PirKa Dino/Raket Teemu Stigell KaUA Tony Kart/Raket Joel Alasippola LMM Maranello/Raket Mika Ylikoski RaTu CRG/Raket Max Österberg KeimFK CRG/Raket Markus Lepistö KokeFK Gillard/Raket Väinö Peltonen UlvilaFK Dino/Raket Marko Savolainen TUA Birel/Raket Joonas Lepistö KokeFK Gillard/Raket Mi Maijala PirKa Maranello/Raket
KARTING
Vauhtimaa Karting 5.6.2011 Raahen UA
KF6
1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 1 Juha Petäjäjärvi Julius Kallio Emil Westman Juuso Kallio Eetu Alakulppi Julius Mursu Iisakki Jänkälä Jesse Aho Eero Anttila Karel Kallio Kasperi Hakoköngäs Ville Nättinen Saku Stenberg Tony Alaruikka Vili Keränen OFK-125 RaaUA KokUA RaaUA RoiUA RoiUA Kemin UA RaaUA OFK-125 RaaUA RoiUA RaaUA RoiUA RoiUA KaMK BRM/Parilla Tony Kart/Raket CRG/Raket Gillard/Raket Dino/Raket CRG/Raket Energy/Raket CRG/Raket CRG/Raket Dino/Raket CRG/Raket Gillard/Raket CRG/Yamaha CRG/Yamaha Alpha/Yamaha
Lähtö 2
1) Mankonen 10.47,108, 2) Kumpula -0,209, 3) Erkkilä -2,455, 4) Ahokas -3,127, 5) Haarahiltunen -4,119, 6) Kovalainen -4,551, 7) Koistinen -6,706, 8) Rinne -9,265, 9) Matintupa -11,375, 10) Joutvuo -11,853, 11) Nissinen -11,902, 12) Kinnunen -12,147, 13) Riekkola -13,794, 14) Ollikainen -15,291, 15) Kettunen -15,493, 16) Laukkanen -23,816, 17) Pekka Seppänen (SaiKart, Ford Sedan -37) -24,237, 18) Vanhala 31,971, 19) Väre -32,130, 20) Lipsanen -32,322, 21) Lahnalahti -33,334, 22) Tikkala -33,787, 23) He Tuomaala -34,363, 24) Niittymäki -46,910, 25) Ma Tuomaala -47,612, 26) Ristimäki -49,924, 27) Rintala -53,122, 28) Juhani Koponen (VarkUA, Ford Sedan -34) -55,589, 29) Koivisti -1.04,505, 30) Riku Riihimaa (KurUA; Ford Sedan -34), 31) Rantala 6 kierrosta.
Sunnuntai
1) Karenmaa, 2) Moghadampour, 3) Je Heikkilä, 4) Emil Westman (KokUA, CRG/Raket), 5) Jasper Pokkinen (Ko-keFK, Maranello/Raket), 6) Eino Heikkilä (PFKK, Gillard/Raket), 7) Såg, 8) Joonas Lahti (PirKa, Dino/Raket), 9) Peltonen
Raket junior
Yamaha junior
1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 6 7 8 Lauri Kuusisto PFKK Väinö Peltonen UlvilaFK Vili Jaakola PFKK Markus Savolainen TUA Tomas Wilen AAU Arttu Kilpi Lassi Halminen Oskari Akkanen Aarni Salminen Markus Haviala Nestor Neuvonen Petri Ojanen Sebastian Holm PirKa PirKa PirKa KokeFK KokeFK TUA KokeFK VUA Haase/Yamaha PCR/Yamaha Alpha/Yamaha Birel/Yamaha Tony Kart/Yamaha Kosmic/Yamaha DR/Yamaha Haase/Yamaha Gillard/Yamaha Gillard/Yamaha Gillard/Yamaha Kosmos/Yamaha Alpha/Yamaha
ENDURANCE
Endurance Weekend Botniaring 18.6.2011 Kurikan UA
Racing 1
1. 7.
Sunnuntai
1) Nygren, 2) Salminen, 3) Kananen, 4) Räty, 5) Haarjärvi Eero (TamUA, Intrepid/Rotax)
Rotax Max junior
Lauantai
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 Rauhala Simo Lehtonen Jesse Itkonen Wille Haakana Atte Kylmälä Samu Piirimagi Sten D Rönn Miika Kaartinen Jenna Eklöf Jarno Mattila Teemu Pykäläinen Juuso Korhonen Samu Juuti Sara Huovinen Aleksanteri Leppänen Arttu Ivanoy Kostya Väisänen Olli Mäkinen Atte Riihijärvi Toni Haapolahti Olli Laitala Markus Hakulinen Pauli Toivari Niko Toivanen Kalle Autio Jani Pihtjöe Ermo KeimFK HyUA AL-Kuopio LprUA RaaUA KeimFK LprUA KouvFK OFK-125 KotkaFK SLUA OFK SuSeKa KUA EspooUA OFK-125 EPUA RaTu KeimFK SaiKart JoeUA KUA SwissHutless/Rotax SwissHutless/Rotax RK/Rotax Energy/Rotax BRM/Rotax -/Rotax RK/Rotax Energy/Rotax Energy/Rotax BRM/Rotax -/Rotax SwissHutless/Rotax CRG/Rotax BRM/Rotax -/Rotax -/Rotax SwissHutless/Rotax TopKart/Rotax RK/Rotax Haase/Rotax Maranello/Rotax Mach1Kart/Rotax Intrepid/Rotax Maranello/Rotax TonyKart/Rotax Sodi/Rotax
Lähtö 2
1) Lähteenmäki 21.32,850, 2) Kanerva -7,808, 3) Mäkelä -10,557, 4) Pohjola -12,301, 5) Aho -12,748, 6) Vainioniemi -16,416, 7) Nieminen -32,783, 8) Koliseva, 9) Suvanto, 10) Karjalainen, 11) Björklund, 12) Jääski, 13 Lehtonen 12 kierrosta
8. 5 Joyride Racing Honda Civic 235 Jukka Salmenkangas, Mika Koivu, Kim Korpela 120 Top Sport Racing Honda Civic 234 Aki Tuhkanen, Kai Vihavainen, Hannu Pohjola, Juha Hakuli 432 Mopo Team Honda Civic 233 Tomi Ahjoniemi, Tomi Johansson, Risto Wathen, Pssi Palmroos 37 Rookie Racing Team BMW 323i Coupe 232 Juha Reinikainen, Sami Lehtorata, Harri Miettinen, Jari Luostarinen 89 Barbara Racing Team 2 BMW 325i 230 Olavi Mäkinen, Tomi Ollila, Teppo Mattia, Kari Savolainen 124 Team ITM Opel Kadett GSI 16V 230 Tuomo Reipsaari, Ari Naukkarinen, Mika Oikari 34 HANA Motorsport BMW 325i 2,7 230 Jouko Saarinen, Jukka Lönnberg, Petri Kuokkanen, Kimmo Hirvelä, Mika Koivisto, Tomi Hulmi 58 Automessi Salon Team Opel Astra GSi 16V 229 Hannu ja Jaakko Lindfors, Antti Sorri 32 Silver Racing BMW 325i 229 Pasi Silventoinen, Pekka Ylätalo, Pekka Soinila, Jani Turunen, Petri Mäkinen 93 JAM Motorsport Club BMW 323i 226 Yrjö Leinonen. 27 kierr. 34 - HANAA
TULOKSIA
Jalonen-Suono, 9) Laaksonen-Mäkelä, 10) Jarmo Antikainen, 11) Hannula-Ståhl 28 kierrosta, 12) Lintumäki-Lintumäki, 13) MarteliusPuumalainen, 14) Bäckroos, 15) Juti-Peltola, 16) Pekkola, 17) Jokiaho 27 kierrosta.
RALLISPRINT
28 Jari Itälahti RoRa 29 Matti.J. 16.
Lähtö 2
1) Laitinen 21.21,084, 2) Kangas -1,756, 3) Niemi -26,733
NEZ GT Class
Lähtö 1
1 2 3 4
Kuismanen Pertti FKEC Nieminen Toni HRF Riikonen Juha-Matti HRF Valtti Jari RiiUA
Ford GT BMW 850i BMW 300 BMW M3 S38
21.01,499 -15,14 -39,765 12 kierr.
17.
18. 9.
Honda Challenge
Lähtö 1
1 2
10. Tarvainen OriUA 30 Harri Mäki NUA Toyota Starlet Skoda Fabia BMW 320 BMW M3 Ford Escort RS 2800 Mitsubishi Lancer E3 Opel Astra GSi 16V Ford Escort RS 2000 Talbot Lotus 1 1 3 10 10 10 10 10 10 1.46,47 1.47,25 1.49,60 1.37,82 1.38,49 1.41,25 1.49,48 1.50,45 2.05,29 1.29,05 1.30,52 1.33,68 1.35,21 1.36,41 1.36,43 1.36,87 1.37,00 1.37,47 1.38,00 1.38,03 1.38,46 1.39,08 1.39,40 1.39,63 1.40,30 1.40,78 1.40,80 1.41,19 1.41,67 1.42,66 1.43,69 1.43,86 1.43,86 1.43,88 1.43,96 1.44,32 1.44,94 1.45,40 1.45,55 1.45,77 1.46,44 1.46,45 1.46,59 1.46,62 1.47,15 1.48,15 1.48,55 1.52,20 1.52,49 1.53,28 1.56,25 1.36,72 1.38,23 1.47,28 1.50,16 1.54,86 1.29,81 1.30,25 1.34,17 1.34,25 1.34,81 1.35,03 1.36,32 1.38,66 1.38,95 1.41,22 1.41,37 1.42,49 1.49,87 1.51,34 1.54,02 1.38,20 1.39,81 1.43,81 1.47,57 1.47,71 1.50,94 1.51,70 1.53,67 1.53,91 2.06,78
Racing 2
1. 28 kierr. 28 kierr. 14 kierr. 14 kierr. 27 kierr. 28 kierr. 28 kierr. 23. 22. 724 2Smoke Peugeot 205 Rallye Markus ja Mika Moilanen, Jouni Kesälä 700 Trellet.net Ford Sierra RS Cosw Ati Airo, Rauno Kokko, Jussi Koukku, Mikko Paju 202 136
Raket Yamaha junior
1 1 2
Yamaha
Lähtö 2
1) Hannonen, 2) Grönthal-Nuoramo, 3) Liiri-Floman, 4) GrönthalGrönthal, 5) Rantanen-Rantanen, 6) Oja, 7) Työppönen-Huhtala, 8)
Yamaha. 27 kierr. 13 kierr. 14. 28 kierr. 710 Helle Motorsport Endurance 1 Daihatsu Applause Jussi Lehtinen, Marko Heikkilä, Kalle Vaha 232
V1600
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
Saloon
1. 28 kierr. 4. 27 kierr. 20.
Lähtö 2
1) Kuismanen 21.03,312, 2) Nimeinen -33,98, 3) Riikonen 13 kierr.
Sunnuntai
1) Rauhala, 2) Itkonen, 3) Haakana, 4) Piirimagi, 5) Tomi Andre (HyUA, TonyKart/Rotax), 6) Kaartinen, 7) Korhonen, 8) Rönn, 9) Mäkinen, 10) Toivanen, 11) Eklöf, 12) Kylmälä, 13) Markkanen Roope (KotkaFK,Sodi/ Rotax), 14) Pykäläinen, 15) Huovinen, 16) Mattila, 17) Väisänen, 18) Laitala, 19) Koskela Tapio (RiiUA, Rosso/Rotax), 20) Ivanov, 21) Reittu Joona (KUA, SwissHutless/Rotax), 22) Soidla Kari, 23) Toivari, 24) Lehtonen, 25) Pihtjöe, 26) Juuti, 27) Autio, 28) Markkanen Rasmus (KotkaFK, Sodi/Rotax), 29) Viitala Jere (PirKa/ DR/Rotax), 30) Hakulinen, 31) Ihatsu Nea (KeimFK, Sodi/Rotax), 32) Riihijärvi
Porsche RCF
Lähtö 1
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12
Nuoret
Seniorit
Anders "G" Nyman ÅMS Harry Nieminen Kaj-UA Hannu Louhelainen K-KUA Arto Kallasaari SuonUA Kari Kytölä OrSUA Heikki Perttula AL-Härmä Jorma Vilander RoiUA Veijo Mikkonen PaMK/UA Jukka Kihlman KuuUA Ove Salomonsson ÅMS Keijo Luukkonen KR-Team Seppo Syväniemi KuuUA Hannu Luostari KokUA Antti Jaakkola OUA Pekka Keränen RoRa Petri Tiikkala Kari Karhu Seppo Järvinen Sami Tiikkala Esa Lappalainen Jari Heinikoski Eero Torttila Keijo Ojala Ville Laukka Harry Lidström OUA KR-Team P-HUA OUA Kaj-UA OUA RiiUA OUA KR-Team KeminUA
Urpiala Tuisku Pihala Aarno Kossila Pauli Pollari Ossi Niemelä Toni Puska Heikki Lybäck Christer Järvelä Kai Virkki Timo Kangas Kirsi Kylämarkula Matti Krogdahl Pål
LaihUA PRCF PRCF PRCF PRCF PRCF FED PRCF PRCF PRCF PRCF PRCF
Porsche GT3 Cup 21.28,782 Porsche 911 GT 3 Cup -12,412 Porsche 968 -24,527 Porsche Boxster -26,171 Porsche 911 -26,621 Porsche 968 CS -49,397 Porsche 944 1.07,961 Porsche 911 SC 1.14,023 Porsche 968 1.21,543 Porsche 993 cub 13 kierr. Audi A3 12 kierr. 28 kierr. 14 kierr.
Super Car
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Atro Määttä Ari Perkiömäki Jukka Lautamäki Sami Pakkala Janne Kanerva Teemu Pätsi Harri Arola Pekka Keski-Korsu Eemeli Peltokangas Mikko Malinen Silvo Viitanen Pertti Tapojärvi Kari Irri Jorma Karhapää Joni-Pekka Rajala Jukka-Pekka Peltokangas Jari Kokko Juha Sillanpää Niklas Ehrnsten Topi Kannonlahti Juha-Pekka Mattila Vesa Hirvonen Ville Mikkola Tuomas Seppä Peter Helenius Juha Rytkönen Mika Kauhanen Harri Kaminen Osmo Lempinen Ahti Salmela Petri Juupajärvi Jukka Soimetsä Jukka Lassila Santeri Fält Jarno Kukkola Vesa Puuskamäki Mika Heikkilä Antti Kärkinen Kimmo Siipola Ari Ikäheimonen Jani Lehtinen Pasi Korhonen Toni Vainikka Jukka Maja Riku Hietamäki Aki Karttunen Kimmo Forsström Mikko Salo Christian Jensen Henri Mäkelä ValUA RaaUA JaMoKe NoorUA KankUA KuuUA UAU RaaUA Kaj-UA K-KUA K-KUA Ratec T Päij-HUA OUA NoorUA KvanUA LemUA AL-Härmä TapUA JaMoKe HämUA K-KUA LemUA SAU 500-K SuonUA HyUA JaMoKe Hankiralli KoiSavUA ParkUA TapUA KvanUA ValUA AL-Härmä KvanUA HeiUA JoeUA ViiUA HyUA THU-Team AnkUA EliMU LemUA NivUA HämUA KSAU JaMoKe SiAk ParkUA Ford Focus WRC Ford Fiesta Ford Focus WRC HondaCivic Type-R Skoda Fabia WRC Ford Focus WRC Mazda RX-7 Ford Focus WRC Ford Focus WRC Seat Leon Ford Fiesta Mitsubishi Lancer E Peugeot 206 WRC Subaru Impreza WRX Ford Escort Ford Escort WRC Ford Escort RS 2000 BMW M3 Volvo 940 BMW M3 BMW 320i Volvo S40 BMW M3 Volvo S40 VW Scirocco R BMW M3 BMW M3 Toyota Corolla Volvo S40 BMW 320 Subaru Impreza WRX BMW M3 Compact Toyota MR2 Toyota MR2 VW 1500 S Fiat X1/9 Skoda 180 LS Toyota MR2 Ford Escort RS 2000 VW 1500 S VW 1303 R Toyota MR2 VW 1302 S Ford Escort RS 2000 Toyota MR2 Toyota MR2 Toyota Starlet EVO Toyota Corolla Ford Fiesta Toyota MR2
Historic
Lähtö 2
1) Jesse Krohn (Chevrolet Camaro) 20.46,474, 2) Roos -7,523, 3) Jesse Laine (FinnDC, Chevrolet Camaro) -27,934, 4) Nurminen -37,331, 5) Hampus Lindkvist (Ruotsi, Chevrolet Camaro) -50,890, 6) Kasi -57,499, 7) Kuivala -57,781, 8) Tanninen, 9) Forsström 14 kierr., 10) Tamm, 11) Öhlin 13 kierrosta.
SRC
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18
Sunnuntai
1) Leva, 2) Varis, 3) Pessala, 4) Kallio, 5) Hovinen, 6) Vikkelä, 7) Koivisto, 8) Jääskeläinen, 9) Palomäki, 10) Autere, 11) Laiho, 12) Behm Henna (JoeUA, Energy/Rotax), 13) Suominen, 14) Nyyssönen, 15) Suonpää, 16) Kazbekova, 17) Sirviö, 18) Castren Petteri (OFK-125, BRM/Rotax), 19) Lopkakka, 20) Soininen, 21) Westerlund, 22) Metsaviir, 23) Timonen, 24) Floman /KouvFK, Energy/Rotax, 25) Leppänen Jeremias (SuSeKa, /Rotax), 26) Karkulahti, 27) Lindroth
Legends
Lähtö 1
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 24 21 22 23 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35
RATA
AHVENISTON VAUHTIPÄIVÄT 11.-12.6.2011 Pole Position Oy
Formula Ford
Lähtö 1
1 2 3 4 5 6 7 8 9 Buri Antti Kivinen Ville Ollila Markus Laine Kristian Koivuluoma Laura Turpeinen Kristian Stenius Per Mäkelä Milla Lehtonen Atte 500-K NaSU RoiUA TUA UAU LprUA EspooUA OFK-125 LMM Mygale SJ08 Van Diemen LA09 Mtec Fd 09 Ford Zetec RF02 Ford mygale Ford Van Diemen Van Diemen RF02Z Mtec Fd 09 Juno JA2010 20.27,392 -8,708 -9,560 -15,243 -19,588 -27,422 -32,354 -38,271 -45,262
Lähtö 2
1) Buri 20.25,891, 2) Kivinen -14,914, 3) Miikka Mäkelä (OFK-125, Mtec Fd 09) -15,272, 4) Laine -38,375, 5) Turpeinen -44,159, 6) Stenius 50,668, 7) Lehtonen -1.21,694, 8) Nanci Ristla (OFK-125, Van Diemen 00) 13 kierr.
Xtreme Race
Lähtö 1
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17
Grönthal Sami NuUA Nuoramo Jari NuUA Liiri Heikki HeiUA Floman Ralf HRF Hannonen Juha HRF Grönthal Kari NuUA Grönthal Timo NuUA Eklund Kai TapUA Alm Gunnar EspooUA Rantanen Santtu HRF Rantanen Marko HRF Jalonen Olli HanUA Suono Olavi Oja Jesse TamUA Työppönen Hannu KeimFK Huhtala Juha VihUA Lintumäki Pekka KeimFK Lintumäki Jesse KeimFK Hannula Markku KySUA Ståhl Tero KySUA Martelius Markus HRF Puumalainen Sami TUA Pekkola Rauno PertUA Bäckroos Kari UAU Laaksonen Kari-P NokUA Mäkelä Marko NokUA Juti Krista SatUA Peltola Tapio SatUA Jokiaho Juha EPUA
BMW 325i BMW 325i BMW 325i BMW 325i BMW 325i BMW 325i BMW 325i BMW 325i BMW 325i BMW 325i BMW 325i BMW 325i BMW 325i BMW 325i BMW 325i BMW 325i BMW 325i
28 kierr. 27 kierr. 28 kierr. Porsche 911 13 kierr. VW Polo 1.4 12 kierr. Honda Civic Type-R 20.51,359 Honda Integra Type-R -7,249
Antonov Alexander Venäjä Taulasto Jari PRCF
11. Alfa 147 12 kierr. 24.
Rotax Max
Lauantai
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 Laiho Miika KeimFK Kallio Santeri LahtiFK Sirviö Jan-Mikael JyvUA Suonpää Leevi PoriFK Pessala Kauri KouvFK Westerlund Niklas KeimFK Metsaviir Märten Kazbekova Olga LprUA Leva Nicholas KeimFK Vikkelä Max EspooUA Lopakka Teemu OFK-125 Varis Santeri SLUA Karkulahti Kristian YlvUA Palomäki Jere UlvilaFK Timonen Saara KUA Nyyssönen Tuomas KeimFK Koivisto Jari TampFK Hovinen Topi EspooUA Lindroth Nico KeimFK Suominen Pyry UlvilaFK Jääskeläinen Tomi KeimFK Autere Samu PirKa Soininen Otto SwissHutless/Rotax Sodi/Rotax Sodi/Rotax -/Rotax Energy/Rotax SwissHutless/Rotax -/Rotax Energy/Rotax Sodi/Rotax Energy/Rotax RK/Rotax Energy/Rotax Alpha/Rotax DR/Rotax SwissHutless/Rotax SwissHutless/Rotax Gillard/Rotax CRG/Rotax TonyKart/Rotax Gillard/Rotax SwissHutless/Rotax SwissHutless/Rotax Intrepid/Rotax
RALLICROSS
Rallicross SM Kitee 18.6.2011 Keski-Karjalan UA
Tulokset: MUT-Palvelu Oy
Lähtö 2
1) Urpiala 15.36,651, 2) Pihala 15.45,778, 3) Kossila 16.19,551, 4) Järvelä 16.21,102, 5) Lybäck 16.25,659, 6) Virkki 16.33,724, 7) Kylämarkula 16.47,722, 8) Kangas 16.48,185, 9) Krogdahl 16.49,055.
Camaro-Cup
Lähtö 1
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Roos Fredrik Nurminen Jari Leivo Tony Kasi Anssi-Jukka Tamm Raivo Kuivala Jouni Öhlin Christer Berggren Bill Forsström Erik Tanninen Jani UAU AAU LCF Eesti LCF Ruotsi Ruotsi KySUA LCF Chevrolet Camaro Chevrolet Camaro Chevrolet Camaro Chevrolet Camaro Chevrolet Camaro Chevrolet Camaro Chevrolet Camaro Chevrolet Camaro Chevrolet Camaro 21.12,903 -1,73 -8,413 -30,072 -37,414 14 kierr. Citroen C2 12 kierr.
Rotax Max Challenge 11.-12.6.2011 Joensuu
Rotax Max Masters
Lauantai
1 2 3 4 5 Salminen Vesa Nygren Sami Nyman Marko Räty Anssi Kananen Harri PirkaFK JoeUA JoeUA HyUA Sodi/Rotax RK/Rotax RossoKorsa/Rotax Intrepid/Rotax SwissHutless/Rotax
Juniorit
Mitsubishi Galant 8 Mitsubishi Lancer E 8 Mitsubishi Lancer E8 8 Ford Escort RS Cosw 8 Renault Megane 7 Honda Civic Type-R 7 Toyota Corolla GT 17 Alfa Romeo 156 7 Toyota Starlet 6 Mitsubishi Lancer E 8 BMW M3 18 Volvo 440 7 Volvo 240 7 Honda Civic VTi 17 Opel Astra GSi 16V 18 Toyota Starlet 5 Ford Escort RS 2000 18 Ford Escort RS 2000 7 Toyota Starlet 6 Toyota Corolla Coupe 6 Nissan 300ZX 7 Skoda Octavia 8 Ford Sierra 18 Ford Escort RS 2000 7 BMW 325i 7 Toyota Starlet 5 Toyota Starlet 5 BMW 325i 18 Ford Escort RS 2000 18 Ford Escort 1300 GT 5 Opel Astra GSi 16V 18 Toyota Starlet 17 Toyota Starlet 6 Toyota Starlet 17 BMW 325i 18 Sunbeam MAT Stiletto 5 Ford Escort RS 2000 7 BMW 325i 18 Lada 1600 6 Audi Coupe S2 8 Nissan Micra 1.3 S 5 BMW 316 7 Toyota Starlet Toyota Starlet Toyota Starlet Nissan Micra 1.3 S Ford KA Skoda Fabia Mitsubishi Lancer E Volvo S 40 Subaru Impreza 555 BMW M3 Ford Escort RS 2800 Porsche 911 S Ford Escort RS 2000 Mitsubishi Lancer E8 BMW E46 M3 Ford Escort RS 2000 Toyota Corolla Lada 1600 Opel Ascona B Opel Rallye Kadett Opel Ascona B Ford Escort RS 2000 Opel Ascona A Opel Ascona B Sunbeam Imp Opel Ascona B Audi Quatro Opel Kadett GTE Datsun 1600 SSS Opel Rallye Kadett 9 9 9 9 9 12 12 11 12 11 11 12 11 12 11 11 11 11 11 11 14 14 14 14 13 14 14 14 14 14
5. 28 kierr. 2. 2. 6. 19
3. 20. 27. 25. Fiat Henry Djakonowsky NoorUA Leppijoki Volsu Ville Törmä ÄetUA VKR-Fiat Reino Suvanto MynUA Murheenkr. 2. Volvo Reijo Lauren KaUA Kojak VW Timo Laapotti HämUA Euro-Teli Fiat Mikael Savolainen Päij-HUA BF Racing Toyota Kari-Pekka Koivisto VaToSUA Klemolan Beto Ford Ari Kulmala KySUA TKR MB Jussi Tuomela SomUA 2T Skoda Jorma Suominen SaloUA Ur. Fiat Lotta Racing Opel HH Fiat Ilmastointityöt Fiat Kake Fiat Ruosteenest Mazda Iitu Ford DoDiin Racing M-B Kituperä Rac Ford Volvo Lotta Racing Opelix
Finaali 2
1) Markkanen, 2) Behm, 3) Pasma, 4) Puhakka, 5) Viljanen, 6) Pengerkoski, 7) Uitto, 8) Hannus, 9) Viiliäinen, 10) Rautaneva, 11) Riihijärvi, 12) Jetsu, 13) Ilmari Korpivaara (EspooUA, Maranello/Raket), 14) Lindfors, 15) Saarelainen, 16) Alatalo, 17) Laine, 18) Rautjärvi, 19) Joona Kolehmainen (AL-Kuopio, CRG/Raket), 20) Kim Koski (VUA, CRG/Raket), 21) Tommi Aarni (RaTu, Haase/ Raket), 22) Aapeli Kiviniemi (HyUA, Birel/Raket), 23) Pietilä, 24) Lintunen, 25) Nykänen.
Naiset (11)
Naiset (9)
Sundqvist Anne Ratec T Anttila Team Tojota Hjort Sirpa OFK-125 Fiude Perätalo Suvi KangUA X-Speed Fiat Rautio Miia LakUA Kikin Fiat Hemmoranta Katja HvMK/UA Mäkiosat VW Alasaukko-Oja Johanna LakUA Kolarin Kumi Fiat Lantto Aleksi Juvani Teemu Tapojärvi Jesse Enbuska Annika Salo Toni Juuso Heikki PeMK YUA KoMoKe PeMK RoiUA YUA K.Enbuska Ky Fiat Tie Team Kolarin Kumi Fiat K.Enbuska Ky VW Datsun 1600 Reväs Racing Fiat KaMa Opel Ratti Racing Volvo T.Mäkikyrö Volvo Hertta Racing Ford Hertta Racing MB KTK Datsuni Kolarin Kumi Fiat Seat 133 LapinAuto-Osa Fiat Fiat Miomoi Racing VW Kolarin Kumi Fiat
Naiset (9)
Nuoret (7)
Naiset (14)
Anne Koljonen VesUA Tuuli-Joanna Rusila ViSUA Heli Lindroos PihtUA Terhi Ahonen SuonUA Liisa Sutinen JorMK Heidi Lehtonen Päij-HUA Mirva Jokela PiekUA Suvi Mikkonen KiuUA Karina Puttonen ViSUA Sari Savolainen LapinlAU Outi Väätäinen KUA Ilkka Ollikainen Joonas Rytkönen Veli-P Karttunen Sauli Laitinen Juho Koivistoinen Janne Puttonen LapinlAU LapinlAU SuonUA SuonUA SuonUA VesUA
Nuoret (10)
JOKKIS
JM Nu/Na SM, Hollola 11.-12.6.2011 Päijät-Hämeen UA
Naiset (58)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Miia Rautio LakUA MioMoi&Ruusu Rac Jonna Ruotsalainen IisUA Kuorma-Lava Fiat Jaana Koskema Päij-HUA Murska-Fiat Anne Koljonen VesUA Lähivakuutus Fiat Hanna Liinamaa LemUA Mikanauto.fi Fiat Anilla Perälä KauhUA Patruuna Fiat Nina Paananen PuMK/UA Auto-Osix Fiat Pauliina Kallio SatUA Lehtonen Rac VW Elina Ruoppa LuuUA Tukkitaksi Fiat Päivi Korpela KarUA/MK PenttiKorpela Fiat Minna Lampinen SomUA Arska Fiat
Nuoret (11)
EVK (11)
Marttila Jani YUA Latvalehto Teemu LakUA Mäkikyrö Mika PeMK Vihikangas Teemu KarstUA Leppänen Sami PeMK Lamminparras Jani YUA Vaattovaara Orvo Joensuu Tuomo Pelkonen Olavi Tapojärvi Arto Piispanen Jukka Pasma Eerik PeMK KoMoKe RoiUA KoMoKe ScPalas KoMoKe
EVK (24)
Raudaskoski Markku ParatMU Nivalan Kivi Volvo Alikoski Sami LakUA Opelix Latvalehto Teemu LakUA Ratti Racing VW Mäyrä Jukka HvMK/UA Auto ja Purk Volvo Laurila Juha-Sakari OMU Nopsat Racing Opel Heikkinen Erkki PuMK/UA Pasila Racing Opel Kylmänen Heikki LakUA ViKa Opel Kemppainen Ari LakUA Tonza Rac Citroen
Nuoret (16)
EVK (27)
Seniorit (11). 10. 21. TULOKSIA
HANAA - 35
12 13 14 15 16 17 18 19 20 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 Janita Pihlaja-Wickholm PoSUA Fiat 133 Pia Urén-Akkanen HyUA Karkkilan V-osa Fiat Ilona Laine LemUA Fiat Irma Pekkarinen EliMU Korjaamo Fiat Heini Mäkelä PukMU Tompanpelti Fiat Päivi Mentula AnkUA Spark Racing Fiat Netta Kunttu TamUA Kuljetus Jari Fiat Riina Kykkänen AnkUA RKR-Opel Maj-Lis Ahola KokUA Kokkolattia Fiat Teppo Puttonen Toni Kemppainen Jesse Mustakoski Tommi Nurmi Mikko Mäkinen Jussi Klemola Matti Rahkonen Ilkka Ollikainen Jori Seppälä Rami Lehtonen Tomi Koirikivi Aleksi Korhonen Arttu Pasuri Aleksi Lantto Lasse Kankaanpää Heikki Juuso Leevi Myllynpää Ari Peltokangas Robert Rasi Sauli Laitinen Harri Laine Hannu Helenius Matti Mäkynen Ari Rantanen Reijo Niemi Keijo Eeva Pentti Ohranen Pekka Mäkinen Joel Mäkelä Kari Heinonen Erkki Heikkilä Taito Tommila Karri Kunttu Raimo Wickholm Raino Altti Jarmo Hakulinen Raoul Näätänen Pekka Harkala Anssi Koskinen Eugen Mikander VesUA Timanttiteam Fiat LakUA Tonza Rac Citroen KarUA/MK Kökkä Fiat KokeUA Honkala Racing Fiat JärvisUA RN Liikenneop Fiat VetUA Klemolan Beto Fiat KausMK Kulj.P.Rahkonen Fiat LapinlAU Makope Opel ValUA Vuorelan Sora Fiat SatUA Lehtonen Rac Fiat ValUA Myltek Fiat SuonUA Purkuosapalvel Fiat OrSUA Retu Racing Fiat PeMK K.Enbuska Ky Fiat ReiUA Clen Painepesur Fiat YUA Reväs Racing Fiat NokUA Lada AL-Härmä Kulj. 7. 26. Koivunen Opel
7 8 1 2 3 4 5 6 7 8
Kanervala Marko Salovaara Toni Paananen Eero Ala-Herttuala Ari Pirkkala Hannu Helenius Hannu Taipale Pentti Sissala Hannu Kanervala Juhani Kujanpää Lasse
KvanUA KarstUA EUA ViSUA JärvisUA ÄetUA PokyUA AL-Härmä KvanUA PokyUA
X-Meal Honda Monirakenne Opel EL Pemak ky Fiat Iitu Ford Alibaba Fiat HH Fiat Salo Team Toyota Clen Painepes. Fiat X-Meal Honda Volvo 360
Paapat (12)
EVK (55)
Nuoret (67)
Pesämäki Juhannus JM 24.-25.6.2011 Noormarkun UA/MK ja Honkajoen MK/UA
Yleinen (91)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 7 Markus Ylinen HoMK/UA KarvianBetoni Fiat Joni-Pekka Rajala NoorUA Raskaskoneh Fiat Oskari Röman OrSUA HRT Fiat Marko Ylinen HoMK/UA HAT FIAT Juha Perälä KauhUA Tuubi Fiat Antti Harju P-HUA VRT Fiat Ismo Lampinen PunMK Vesirakennus Fiat Mikko Silvander SomUA Kulj Janger Fiat Marko Keinänen SAU Keinänen Rac VW Esa Kirsilä HoMK/UA Puuha Pete Fiat Petro Koski LemUA Daltons P. Koivunen Opel Teemu Kuusisto THU-Team Auto-Vasenius VW Marko Koski SatUA Lehtonen Rac Fiat Janne Laakso HämUA Iso H Tuning Fiat Johanna Leppämäki MäntUA Fiat 133 Leena Vapaavuori LemUA Kotipizza VW Niina Lähteenmäki NoorUA Pastorin Fiat Pia Urén-Akkanen HyUA Team Somero VW Kati Forsström THU-Team Veskun RaCe VW Riikka Holma NoorUA Jamo Racing Fiat Sauli Saarinen Antton Laurén Janne Kukkumäki Arttu Pasuri Rami Lehtonen Saku Vasenius Sami Talvitie Jyri Suvanto Riku Peltola Aki Suominen OrSUA Fiat 133 KaUA Kojak VW VaToSUA Kukku VW OrSUA Retu Racing VW SatUA Lehtonen Rac VW THU-Team Auto-Vasenius VW AUA Laina Fiiu MynUA Murheenkr Volvo UAU Kaivuutyö Fiat SomUA Ur. maalaus Volvo Opel Verkkok Peugeot Puhto Rac Toyota Pata-Ässä Saab Ford Nurmes R T Opel
Naiset/nuoret (33)
Kentala Mia KokUA Mittareita.com Fiat Lehtola Tuomas KauhUA Koneurakointi Fiat Raninen Jyri Jurvan UA Konehuolto Opelix Rantanen Marina AL-Härmä km-auto.com Fiat Klemola Jussi VetUA Klemolan Beton Fiat Mäkelä Joona VetUA JJJ-Service Fiat Hemmoranta Katja HvMK/UA Mäkiosat VW Koskinen Petri LaihUA Kulj Koskinen Fiat Grind Christopher NNSB Ford Escort Raudaskoski Tomi ParatMU Volvo Heikkilä Maria NNSB Heikius Rör Volvo Österbacka Jens NSB-86 Fiat 133 Heikius Ida-Maria NNSB Heikius Rör Toyota Nygård Rasmus NNSB Fiat 133 Peltokangas Ari AL-Härmä Karkki-Erkki Fiat Ketomäki Toni LapUA Heikkilä Hermanni LapUA Parhaniemi Tommi RaaUA Liikala Timo JärvisUA Grönfors Sami HvMK/UA Rinne Petri JärvisUA Bengs Anders NNSB Hakala Tapio P-HUA Mäkelä Marika ÄhtUA Ekola Jani ÄhtUA Myllyaho Mika OuMK/UA Salokorpi Mikko LapUA Konekorj Peugeot Tea Mulliclub Pösö Opel Astra Finnkatsastus Clio Mattoateljee Volvo Nettitarra Toyota Velj.Ahlnäs Volvo KKR-Team Toyota LP-Motorsp Toyota A-V Lattiat Oy Ford Kintunperä Rac Finn Ford Escort
Laitila JR 18.6.2011 Jokkis Race ry
Yleinen (47)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 1 2 3 4 5 6 1 2 3 4 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 Jani Ahlgren Janne Markkula Kim Panelius Saku Huhta Martti Ylismäki Juha Pere Jani Mattila Mikko Kosonen Esa Haaslahti Teemu Lähde Pekka Vallamo Tomi Kulmanen Kari Suomela Kalevi Virtanen Juha Salonen Aura kk VW Kupla L-H UA Möllilä Racing Fiat Rauma WK Racing Peugeot Turku MP-Huolto Oy VW Uki Fiat 133 V-SUA Metsäkoneurak VW H-kyrö VW Kupla Turku Ruskon asennus VW Kortela Viishanke Ford Sastamala VKR-Fiat Laitila Ford Escort Oripää VW kupla Mynämäki Opel Vectra Lappi Tea Huurteiset Fiat Loimaa JuJa-Team Fiat
Etuvetokunkku (10)
Naiset (13)
EVK (29)
EVK (46)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12
Nuoret (8)
Lauri Berg Ii Lauri Kilpeläinen ParatMU Henry Raatikainen Olhava Roosa-M Moilanen PuMK/UA Niko Herrala Kytökylä Tony Heittola MeLaMK Juho Pihlajakoski KoMoKe Teemu Kyllönen OMU Jouni Nevalainen NUA Jarno Tolonen Olhava Tommi Huovinen Oulu Petri Hyry Haukipud Ville Honkala ParatMU Timo Roininen PRT2000 Pasi Kinnunen SsUA Kimmo Vainionpää NUA Eino Härö Timo Roininen Pasi Saarinen Raimo Holappa Antero Vuosaari Seppo Värtö
Naiset (7)
Miia Pere V-SUA Valtteri&Veeti VW Merja Salonen Loimaa Mörökölli Fiat Sari Suontausta Sastamala VKR-Fiat Mari-Anne Virtanen Nokia Jape Racing Fiat Terhi Wallin Kaaro Kulj J.Anttila Volvo Nina Lempiäinen ATAK/UA Citroen XM Lauri Aulin Samu Lehtonen Harri Virtanen Joakim Peltonen Kim Panelius Kari Suomela Jyrki Suominen Pasi Rekola Esa Haaslahti Mika Lähteenmäki Mika Jalava Rami Helin Rainer Lehtonen Pekka Vallamo Hannu Jarva Ville Rekola Kalevi Virtanen Voitto Hassi Jukka Anttila Esko Lehtonen Raimo Nieminen Jouko Mannila Uki Laitila SomUA Laitila Nissan BX T Etuveitikka Mazda Tmi Pelti Jussi Volvo T Etuveitikka Opel
Finaali 2
1) Henri Kauppi (LahtiFK, CRG/Yamaha), 2) Keränen, 3) Jesse Nieminen (MonakoFK, TonyKart/Yamaha), 4) Konsta Vehviläinen (Vihua/Energy/Yamaha), 5) Ju Kauppinen, 6) Kerminen, 7) Je Kauppinen, 8) Paavola, 9) Salminen, 10) Miinalainen, 11) Rautaneva, 12) Alatolonen, 13) Rike, 14) Karppinen, 15) Eiristö, 16) Nevalainen, 17) Pirhonen, 18) Kervinen, 19) Mäkelä, 20) Hurin, 21) Kivinen, 22) Lotta Keränen (PFK-125, Alpha/Yamaha), 23) Vakkuri, 24) Tommi Toikka (KouvFK, CRG/Yamaha), 25) Akkanen, 26) Valtteri Nättiaho (SWK, DR/Yamaha).
EVK (33)
Seniorit (21)
Paananen Eero EUA Karkki Erkki Fiat Sissala Hannu AL-Härmä Härmän Liikenn VW Hietala Paavo NNSB Fiat Alaranta Tapani AL-Härmä Fiat Liikala Timo JärvisUA Finnkatsastus Clio Nyvall Leif NNSB Fiat 133 Mäkelä Jarmo ÄhtUA LP-Motorsport VW Vuorinen Jorma PokyUA Ford Anglia Alasaari Juhani AL-Härmä Trala Oy Fiat Söder-Kultalahti Jukka LappajUA Fiat 850 Kangas Jyrki KvanUA Kaivinkonet Mazda Kaukola Rauno VUA Jopen Putki Fiat
Nuoret (4)
EVK (26)
Rauma WK Racing Peugeot Mynämäki Opel Vectra V-SUA Autoasi Saab Pyhäranta Ropatech Volvo Kortela Viishanke Ford Humppila Team Perat Ford ATAK/UA Peugeot 205 Rallye Rauma TKR Volvo LAITILA T Etuveitikka Mazda Laitila Ford Escort Ulvila Ford Escort 1300 GT Pyhäranta Ropatech Opel Lappi Kisko RauUA NaSU L-H UA Tea Huurteiset Fiat Peugeot 405 Huiluntuhti Volvo Fiat Möllilä Racing VW TKR Volvo
Papat (19)
Raket
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24
Finaali 1
Behm Oskar FFKK Maranello/Raket Puhakka Juuso VihUA Top Kart/Raket Hannus Tomi PirKa Dino/Raket Pasma Patrik OFK-125 CRG/Raket Rautaneva Eero VMF Dino/Raket Viljanen Topi PFKK DR/Raket Uitto Ilkka EPUA CRG/Raket Riihijärvi Eetu RaaUA CRG/Raket Laine Timi EspooUA CRG/Raket Alatalo Taavetti OFK-125 Dino/Raket Lindfors Thomas PirKa Dino/Raket Markkanen Kalle KeimFK CRG/Raket Viiliäinen Ville AL-Kuopio CRG/Raket Pengerkoski Aleksi KeimFK Maranello/Raket Pietilä Samuli OFK-125 Dino/Raket Mäläskä Valtteri RoiUA CRG/Raket Lintunen Krista RiiUA CRG/Raket Nykänen Aapo LMM Maranello/Raket Saarelainen Sami LMM Maranello/Raket Jakonen Joni RoiUA Maranello/Raket Jetsu Kiril SuonUA Maranello/Raket Reinikainen Lotta RATU CRG/Raket Rautjärvi Jonne LMM Maranello/Raket Haapala Manu FFKK Dino/Raket
Papat (7)
Rovaniemi Alfa PRT2000 Pata-Ässä Saab Oulu VT Energia Nissan PuMK/UA Ford Escort 1300 S Kemi Lossi Baari Fiat MeLaMK Havator VW
OUA JM-IINATTI 19.6.2011 Oulun UA
Yleinen (44)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 1 2 3 4 5 6 7 8 1 2 3 4 5 6 7 8 1 2 3 4 5 6 7 8 Moilanen Taneli PuMK/UA Lötjönen Ville PuMK/UA Piispanen Antti ScPalas Hintsala Ari LakUA Mäyrä Jukka HvMK/UA Nikunen Ilkka ScPalas Tolonen Tuomo PuMK/UA Väyrynen Petri OUA Pellikka Juha-Pekka OFK-125 Kyllönen Teemu OMU Väisänen Juho PuMK/UA Kurikka Esa OuMK/UA Hiivala Jussi PuMK/UA Sundfors Kim NSB-86 Ajanki Teemu YUA Kerttula Toni RaaUA Latvalehto Teemu LakUA Laurila Juha-Sakari OMU Hjort Sirpa Heinonen Anne Rautio Miia Sundqvist Anne Huhta Satu Lötjönen Hanna Junnonaho Mari Kerttula Anne Österbacka Jens Kemppainen Toni Karppinen Ville Karhapää Max Tapojärvi Jesse Ylimäki Miska Sutinen Jyri Moilanen Roosa OFK-125 LakUA LakUA Ratec T OUA PuMK/UA OuMK/UA RaaUA NSB-86 LakUA LakUA OUA KoMoKe LakUA PuMK/UA PuMK/UA Juffi Racing Fiat Jarmat Oy Fiat Pallokeulaa&Tivolia Kaatesparnea fiat Auto ja Purk Volvo Vallaton Volvo VW Fiat VW Nopsat Racing Pösö Juffi Racing VW Lähivakuutus vw Juppe Racing Fiat K.Raak Racing Fiat VW Fiat Ratti Racing VW Nopsat Racing Opel VW Vähälä Fiat Kikin Fiat Anttila Team Tojota Honda Jarmat Oy Fiat Föörd Fiat K.Raak Racing Fiat Tonza Rac Citroen ViKa Opel VW Korsu Oy VW Ratti Rac Sumbeam Ford Juffi Racing Fiat
Papat (8)
XVI Vesannon OP JM 18.6.2011 Vesannon UA
Yleinen (68)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 1 2 3 4 5 6 Petri Laitinen Juho Sutinen Timo Koljonen Teemu Leivonen Outi Väätäinen Mika Liimatainen Pekka Palm Eetu Jutila Veini Siekkinen Risto Pykäläinen Miika Pehkonen Mika Puttonen Jussi Moisio Heli Lindroos Antti Karvonen Janne Viitikko Aki Horttanainen Santtu Kotivuori Miko Simonen Heikki Hyvönen PihtUA PihtUA VesUA PihtUA KUA KonnMK KUA VesUA LMM SuonUA JorMK ViSUA VesUA PihtUA JoeUA JuvaUA NilUA LRT PiekUA IisUA Opto-Liitos Fiat Konnekuljetus Fiat Moisio Forest VW Kamu Fiat Väätäisen Korj.Fiat Konnekuljetus Fiat Europcar Fiat Tavara-aitta Ford Saab 99 Rallye RTP VW Palin Ford Lehmä Mazda JM-Työ Saab Konepaja VW Pula-Aho Rac Volvo Aslak Racing Volvo FRT Leasing Ford Squeezy Ford Autokorjaamo Fiat Fiat 133 Lähivakuutus VW Pojat Racing Mitsu Konepaja VW JM-työ Saab Sutii-Se Auto Ford Natiaiset Rac Volvo Säiliöhuolto Ford Ford Lehmä Mazda Auto-Pekka Volvo Väätäisen Korj.VW Makope Opel Mitsu Colt Virman piikkiin Ford HämäräJopparit Fiat Rassukka Rac Ford Timantti Team VW
Yöttömän Yön JM 24.6.2011 Kolarin MK
Yleinen (47)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 1 2 3 4 5 6 1 2 3 4 5 6 1 2 3 4 5 6 Uusimaa Tommi KoMoKe Kuivalainen Timo Ratec T Kuivalainen Tapani Ratec T Jussi Pasi LakUA Juvani Pekka YUA Nieppola Joni PeMK Häkkinen Henri HvMK/UA Juuso Ville YUA Tapojärvi Matias KoMoKe Karjalainen Kimmo YUA Latvalehto Teemu LakUA Naskali Kalle PeMK Kolarin kumi fiat TTK Racing Fiat TTK Racing Fiat Kolarin Kumi Fiat Tieteam Fiat Fiat Mäkiosat VW Reväs Racing VW Tapojärvi Oy VW Reväs Racing VW Ratti Racing Volvo PH-Video Fiat
Tekno-Kouru JM 24.-25.6.2011 Kauhavan UA
Yleinen (37)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 1 2 3 4 5 6 1 2 3 4 5 6 1 2 3 4 5 6 Torkko Esa Paananen Markus Klemola Jani Saarinen Tero Palojärvi Mika Läspä Antti Lumppio Ville Alaranta Joni Uusitalo Mikko Raninen Mika Ojanen Joni Rantanen Marina Himanka Miia Lempiälä Suvi Kangas Teija Huosionmaa Eija Munkki Satu Mäkinen Mikko Kankaanpää Lasse Raninen Jyri Helenius Tomi Torkko Eetu Mäkelä Joona Rantala Tero Ala-Herttuala Ari Salo Tuomas Antinaho Joni Ahvenkoski Arto Raninen Mika PokyUA EUA VetUA KannMK KvanUA VetUA VetUA AL-Härmä TohUA JurvanUA KarstUA AL-Härmä KRRMK VetUA KvanUA PokyUA KvanUA JärvisUA ReiUA JurvanUA ÄetUA PokyUA VetUA AL-Härmä ViSUA LapUA KarstUA EUA JurvanUA Alibaba Fiat Karkki-Erkki Fiat Klemolan Beton Fiat Saarisen Auto VW Ruosteenest Mazda Koneurakointi VW VW AH-Tarvike Fiat Holm&Uusitalo Fiat Lotta Racing Opelix T Karstula Eskooo jm-auto.com Fiat ST Heikkilä VW Kolan M-auto Fiat Timfix Renu Elina Fiat Salo Team Toyota RN Liikenneop. 12. Tenhunen Lauri Nordgren Juuso Miinalainen Heikki Keränen Vili Kuukkula Toni Salminen Niku Kukkola Janne Paavola Jesse Kauppinen Jukka Hurin Mika Kivinen Pyry Kerminen Jyri Mäkelä Roope Akkanen Oskari Silomaa Tuuli Kervinen Jesse Vakkuri Juho Alatolonen Niko Pirhonen Jali Kauppinen Jesse Karppinen Jere Forsberg Casimir Nevalainen Jokke Eiristö Kaisa Rautaneva Vera Karppanen Tommi Rike Dennis TUA KaUA RiiUA KaMK PirKa PirKa J-äijät KausMK SaaUA VUA SWK. 8. Fiat Clen Painepes. 17. 24. 18. RiiUA AAU PirKa OFK-125 PiekUA OFK-125 OFK-125 TUA SaaUA J-äijät KeimFK LiekUA HyUA VMF K-KUA TUA CRG/Yamaha Ninar/Yamaha Tony Kart/Yamaha Alpha/Yamaha Ninar/Yamaha Haase/Yamaha Kosmic/Yamaha CRG/Yamaha Kosmic/Yamaha Maranello/Yamaha Gillard/Yamaha CRG/Yamaha Tony Kart/Yamaha Haase/Yamaha CRG/Yamaha Kosmic/Yamaha CRG/Yamaha CRG/Yamaha CRG/Yamaha Kosmic/Yamaha Gillard/Yamaha Gillard/Yamaha CRG/Yamaha Tony Kart/Yamaha CRG/Yamaha Intrepid/Yamaha Birel/Yamaha
Nuoret (25)
Aittokosken kurvit JR 11.6.2011 Jokkis Race ry
Yleinen (43)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 7 1 2 4 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 Juho Pihlajakoski KoMoKe VT-Energia Nissan Timo Roininen PRT2000 Pata-Ässä Saab Juha-Pekka Pellikka VW Janne Roininen PRT2000 Pata-Ässä Fiat Esa Kurikka Piehinki Raahen Autot VW Janne Moilanen Puolanka Fiat 133 Kari Kemppainen SsUA Kuutamkeikat Volvo Jani Tervo Liminka Opel Kadett Lasse Leinonen SsUA Vakio Nissan Cherry Teemu Kyllönen OMU Nopsat Racing Opel Arto Paavola Keminmaa Ford Tomi Savolainen Tyrnävä Ratti Racing Lancia Ira Vainikainen Mira Sainila Leena Lötjönen Sirpa Hjort Sanna Pietilä Tiina Leinonen Kirsi Kemppainen Kemi Piehinki SsUA Jääli Liminka SsUA SsUA Fiat 600 Lähivakuutus VW Taxi P Lötjönen VW VW Opel Kadett Tsernobyl Nissan Teiden Tukko Mazda JakeTech Mazda Raiten korj Toyota Peugeot 205 GTI Toyota Corolla JP-Osa Opel R Kolppanen Volvo VT-Energia Nissan Nopsat Racing Opel Mty Ford Escort RS K.T. 19. Mikkola Fiat Peter Forsström E-TMK/UA Horsbäck Bilservice Jyri Tölmälä LopUA MeKa Fiat Mikko Peltola THU-Team Pusulan Rak. 9. 4. Nukala Fiat SomUA DoDiin Racing VW SuonUA HämäräJopparit Fiat HyUA ÄetUA KauhUA HämUA HyUA RauUA JyvUA HeiUA Päij-HUA LakUA L-H UA NoorUA TamUA PoSUA HausUA HyUA UAU UAU UUA UAU Winhaan VW HH NSU Saab 99 Kostula Team Fiat Diileri Maalämp Fiat Kaskisto Ford K-S Koneistamo V W Toyota LPH Volvo Vähälä Fiat Tante Fiat RaWiSiJo VW Kuljetus Jari VW Fiat 133 Peugeot Bitex Fiat RN-Autopalvel VW Haitari VW RENU R8 Rehtiauto Ford 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 Teppo Puttonen Santeri Mäkinen Jani Matilainen Joonas Laitinen Lauri Kapustamäki Aleksi Korhonen Tero Mösö Henri Kauppinen Veini Siekkinen Joni Antinaho Jani Jokela Henri Lehtonen Santtu Kotivuori Jukka Matilainen Mika Puttonen Jani Pekurinen Jussi Moisio Ville Peltonen Arto Hietavala Juha Hiltunen Teijo Hyttinen Jussi-P Tuurala Jani Himanen Teemu Laitinen Jorma Paananen Eetu Jutila VesUA PetUA LMM SuonUA ÄkiUA SuonUA VesUA SuonUA LMM KarstUA PiekUA Päij-HUA LRT MhMK ViSUA JuvaUA VesUA NUA VesUA SuonUA LapinlAU ViSUA MhMK SuonUA VesUA VesUA Timanttiteam VW Pojat Racing Opel AN-muuraus opel Hämärä Jopp Volvo Fiat 600 Purkuosapalv. 6. 5. Fiat Timo Mäkinen OrSUA Retu Racing VW Pasi Välimäki KauhUA Kaiv Välimäki Fiat Pauli Lahtinen SatUA Ritari Racing VW Mikko Salo JaMoKe Eiran Dekanex Fiat Juha Kaukola VUA Next Gear Fiat Teemu Halmela KarUA/MK Kuljetus Fipatti Petteri Koski LemUA Santeri-Tico Fiat Jani Välimäki KauhUA Tmi Mäki-Kala Fiat Henry Djakonowsky NoorUA Leppijoki Fiat Tarja Nätkin P-HUA Santeri-Tico Fiat Pauliina Kallio SatUA Lehtonen Rac VW Riikka Holma NoorUA Mörrin Fiat Anilla Perälä KauhUA Tuubi Fiat Niina Lähteenmäki NoorUA JME-Racing Ford Outi Pihala-Heikkilä PunMK VW Mia Kentala KokUA Mittareita.com Fiat Sanni Saarela SAU Roismala Rac Ford Tarja Viljava Päij-HUA JoTa Fiat Katja Partanen LemUA Kyylän VW Sanna Hakala P-HUA KKR-Team Ford Ella-Mari Korkiakangas KauhUA Kaiv Välimäki Fiat Tuomas Lehtola KauhUA Raskaskoneh Fiat Jere Tikka KauhUA Kaiv Välimäki Fiat Tomi Salo JaMoKe Eiran Dekanex Fiat Jonne Virtanen ÄetUA Julle Power Golf Rami Lehtonen SatUA Keinäsen VW Jesse Mustakoski KarUA/MK Puutarha Fiat Mikko Mäkinen JärvisUA RN Liikenneop Fiat Arttu Pasuri OrSUA Retu Racing VW Jaakko Lähteenmäki ParkUA VW Tuomas Vähä-Krekula SatUA Lehtonen Rac Fiat Tuomas Sepänmäki HoMK/UA VW Kimmo Lampinen PunMK Vesirakennus Fiat Esa Ketomäki Tero Helenius Joni-Pekka Rajala Jere Lahti Janne Peltonen Antti Alalammi Olli Yli-Hellä Joni-Pekka Rajala Esa Ketomäki Toni Ketomäki Kalle Innanmaa Harri Laapotti Erno Hakkarainen Mikael Rajala Juha Sikanen Tero Helenius Ville Innanmaa Jussi Railamaa Juuso Innanmaa Kari Rantala Olli Yli-Hellä Sanni Saarela Seppo Partanen Jukka Laine Jorma Kuusela Kalle Lehtonen Timo Mäkelä Anssi Koskinen Rauno Kaukola Tapani Vehmanen Raimo Aalto Markku Ilomäki Markku Keinänen Hannu Jarva LapUA ÄetUA NoorUA SatUA Päij-HUA JaMoKe SAU NoorUA LapUA LapUA SAU HämUA ValUA NoorUA SAU ÄetUA SAU SatUA SAU EurUA SAU SAU LemUA NaSU NokUA SatUA NokUA UUA VUA NoorUA KauhUA HämUA SAU SatUA Konekorj Peugeot HH Golf Leppijoki VW Lehtonen Rac Tojo Flavio`s Mazda Saab Erikoisvoitelu Opel ARP Toyota Konekorj Peugeot Konekorj Peugeot Sorvaamo Opel Euro-Teli Ford JME-Racing Ford Leppijoki VW Roismala Rac Audi HH Golf Sorvaam Shunbean Ritari Racing Datsun Sorvaamo Toyota Paja Ford Erikoisvoitelu Opel Roismala Rac Ford Kyylän VW JL Fiat Poika Fiat Lehtonen Rac Fiat Amdix Opel Renu R8 Jopen Putki Fiat Niglos VW Ohmerojärvi Ford LääninKuljetus Ford Toyota Celica Antiikki Ford
KF6 yleinen
Finaali 1
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 Niko Kari KeimFK Birel/Parilla Niko Piiroinen VMF Haase/LKE Petteri Ruotsalainen AL-Kuopio CRG/LKE Roope Rinne-Laturi HFKK Birel/Parilla Janne Manninen HFKK G.P.Racing/Lenzo Joona Eriksson OFK-125 BRM/LKE Roope Utriainen OFK-125 Haase/LKE Tony Aho A-Ms Maranello/Parilla Casimir Kaplas HFKK Maranello/Parilla Artem Bogdanov KKT CRG/Parilla Antti Johansson EspooUA Haase/LKE Oscar Raunio KeimFK CRG/Parilla Teemu Uusitalo SuSeKa Alpha/Parilla Juha Piiroinen HFKK Birel/LKE Tommi Lehtola RiiUA Tony Kart/Parilla Robin Sario HFKK G.P.Racing/LKE Rasmus Tuominen J Äijät Birel/Parilla Netta Pekkala OFK-125 Birel/LKE Olli Kinos PirKa PCR/Parilla Elias Niskanen KUA Birel/LKE
Naiset (12)
Seniorit (37)
SORAKUNKKU XIX 18.6.2011 Nykarleby NSB
Yleinen (79)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 14 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Lehtola Joni KauhUA Pihlajamäki Tero LapUA Angervisto Kimmo LappajUA Paananen Markus EUA Nyvall Andreas NNSB Ollikkala Jaakko PokyUA Ala-Varvi Aki KauhUA Raak Kristian NSB-86 Häkkinen Henri HvMK/UA Sissala Ville AL-Härmä Laitala Juhani KRRMK Väisänen Tommi RaaUA Uusitalo Mikko TohUA Kumpula Ari-Pekka AL-Härmä Mäkelä Jonne ÄhtUA Verto Teemu PokyUA Sundqvist Anders NNSB Sundfors Kim NSB-86 Backlund Simon NNSB Kaukola Jari KvanUA Koneurakointi Fiat Gasthaus Tiitu Fiat Lapphuolto Fiat Karkki Erkki Fiat Sundells Bageri Fiat Abu Dhabi Fiat A Suomalainen VW K.Raak Racing Fiat Mäkiosat VW Härman Liikenn VW Tilipalvelu Fiat Fiat 133 Holm&Uusitalo Fiat Custom Parts VW LP-Motorsport VW Kulj Koskinen Fiat SRT Fiat K.Raak Racing Fiat Fiat 600 Jopen Putki Fiat
Nuoret (15)
Naiset (25)
Finaali 2
1) Kari, 2) N.Piiroinen, 3) Rinne-Laturi, 4) Ruotsalainen, 5) Manninen, 6) Kaplas, 7) Eriksson, 8) Niskanen, 9) Bogdanov, 10) Aho, 11) Raunio, 12) Utriainen, 13) Tuominen, 14) Sario, 15) Johansson, 16) Pekkala, 17) Lehtola, 18) Uusitalo, 19) J.Piiroinen, 20) Kinos
EVK (27)
Kari-Pekka Koivisto VaToSUA klemolan Beto Ford Antti Marjamäki UrMos TimKaivin Mosse Harri Laapotti HämUA Euro-Teli Ford Jarkko Kohtaniemi LahUA Euro-teli Ford Mikael Savolainen Päij-HUA BF Racing Toyota Lari Karhu THU-Team Traktorimuseo Ford Sebastian Haapala KullMK Neste Kullaa Ford Jarno Suvanto MynUA Murheenkr Volvo Toni Laihoaho THU-Team JarkkosMotorsVolvo Ossi Salminen AAU Lada Marko Lehtinen SRC Autopelti Ford Jani Tähtinen PokyUA BMW
Kotka Karting Cup 18.-19.6.2011 Kotkan FK-kerho
Yamaha
Finaali 1
1. 11. 15. Fiat SMR-Autoh Ford Rassukka Rac Ford Saab 99 Rallye Kituperä Rac Ford Säiliöhuolto Ford Natiaiset Rac Volvo Squeezy Ford Volvo 122 Lehmä Mazda Talviranta Rac BMW JM-Työ Saab Ford JMT-Autopalv BMW Koneurak Toyota JJT-Team Mazda Torvelo Rac Datsun Honkakartano Ford Palin Ford JM-Työ Ford Tavara-aitta Ford
KF6
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
KARTING
Oscar Raunio KeimFK CRG/Parilla Elmeri Peippo EspooUA Birel/Parilla Antti Johansson EspooUA Haase/LKE Elias Niskanen KUA Birel/LKE Tuomas Pöntinen EPUA Maranello/LKE Tino Salin HFKK CRG/Parilla Valtteri Vauhkonen SuonUA CRG/LKE Aaro Paljakka MonakoFK Alpha/Parilla Philip Miemois VUA Maranello/Parilla Juha Petäjäjärvi OFK-125 BRM/BMB Tuisku Ovaska JaMoKe Maranello/Comer Markus Laukkarinen FinnDC Ninar/Vortex Anton Ketola EspooUA Mach 1 kart/Comer Niko Kalliokoski AL-Härmä Maranello/Parilla
Someron Säästöpankki JM 18.6.2011 Salon UA
Yleinen (61)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 1 2 3 4 5 6 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Toni Rask L-H UA 1-tien autopurk.Fiat Marko Räty KesUA ry TT-Motors FIAT Mika Kukkumäki VaToSUA Kukku VW Tero Hakanen L-H UA H. 22. 13. 14. 23. 16
Autourheiluvarusteita joka lähtöön...
RALLI SPRINT JOKKIS OFF ROAD RALLICROSS KARTING RATA
www.euro racing.fi
Euroracing Lahelantie 7, 04300 Tuusula puh. 09-2744 4666 e-mail info@euroracing.fi. 09-274 4460, fax