artikkelit
tietoa & taitoa:
Äänilevyjen taajuuskorjaus
Julkaistu:
Hifimaailma 1/2013
Taulukoissa
tästä käytetään tunnusta Flat.
Sähköisen tallennuksen yleistyessä 1920-luvun lopulla ja 1930-luvulla kaiuttimet toistivat jo alle sadan
hertsin taajuuksia. tietoa & taitoa
Vinyylilevyjen taajuuskorjaus
Teksti: Kari Nevalainen
Irti riaa:sta
Sellakka- ja vinyylilevyjen
taajuuskorjaus on ihmeellisempi
juttu kuin riaa.
Varhaisimpia sellakkalevyjä ei ekvalisoitu millään
tavalla. Yksi ja
sama levymerkki saattoi käyttää erilaista eq:ta eri
ajanjaksoina ja jopa eri levyillä samana ajanjaksona.
Riaan myytti
Kun siirryttiin stereolevyihin 1950-luvun jälkimmäisellä puoliskolla (ensimmäiset stereotallenteet tehtiin jo 1940-luvun alussa), villiin taajuuskorjauskäytäntöön haluttiin jokin tolkku. Aluksi
korjauksesta yritettiin selvitä vahvistimien sävynsäätimillä, mutta myöhemmin niiden ylimalkaisuuden
vuoksi ryhdyttiin käyttämään täsmällisempää taajuuskorjausta.
1950-luvulle tultaessa levy-yhtiöiden käyttämien
taajuuskorjausten kirjo oli jo aikamoinen, useita kymmeniä, erään lähteen mukaan jopa yli 100. Korkeilla taajuuksilla ongel42
mana oli korkea särötaso ja huono signaali/kohinasuhde. Ratkaisuksi keksittiin laskea matalataajuisten signaalien amplitudia levyn kaiverrusvaiheessa ja taajuusvasteen tasoittamiseksi vastaavasti lisätä amplitudia vastakkaisella taajuuskorjauksella levyn toiston aikana tyypillisesti 200?600 hertsin alapuolella.
Ensimmäiset diskanttikorjaukset tehtiin 1940-luvun alussa, mutta laajemmin vasta 1950-luvulla kaiverruspäiden kehittyessä. Mikä kaiverrettiin sisään, tuli sellaisenaan ulos. Se olisi lyhentänyt tallennusaikaa ja
kasvattanut säröä vaikeuttamalla rasian seurantakykyä. Vaste oli suora ja toistokaista kapea. Vihdoin vuonna 1954
Recording Industry Association of America- eli riaa
500 Hz/2122 Hz -korjauksesta tehtiin globaali standardi, jota kaikkien levy-yhtiöiden piti seuraaman.
Siksi vahvistimien levysoitinliitännöissä ja erilaisissa. Ongelma ratkaistiin lisäämällä korkeita taajuuksia levynkaiverruksen aikana ja sitten vähentämällä niiden tasoa sopivasti levyn toistossa.
Ajan myötä kukin levy-yhtiö kehitti omat taajuuskorjauskäytäntönsä cutoff- ja rolloff-taajuuksineen.
Korjauskäyrien väliset erot olivat suuria tehden oikean korjauskäyrän käytön välttämättömäksi. Näin matalien bassoäänien vieminen levylle oli kuitenkin teknisesti hankalaa, koska
matalataajuiset signaalit tallentuvat levylle paljon suurempina kaiverruspään liikkeinä kuin saman amplitudin eli värähdyslaajuuden korkeataajuiset signaalit.
Bassojen suora kaiverrus levylle olisi vaatinut leveämmän uran
Atlanticin levyillä
on riaan merkki, vaikka firma lähes varmasti käytti
Columbiaa. Siksikö vanhat dylanit, cohenit ja davisit tuntuvat soivan oikeammin ja
miellyttävämmin vanhalla Columbia-korjauksella. Tämä voisi selittää, miksi monet vanhat DG:n stereo-lp-levyt soivat
niin latteasti riaalla. Riaan diskanttikorjaus alkaa 2120 hertsistä ja roll-off 10 kilohertsissä on 13,7
desibeliä, mutta korjaus voi yhtä hyvin olla 1590
Hz/16 dB tai 3180 Hz/10,5 dB.
Oheinen kuva (1.) näyttää karkeasti, mitä tapahtuu, kun Deccan tai Columbian arvoilla kaiverrettua
levyä toistaa riaa-korjaimella. Jopa
meidän omat otsit, malmstenit, rautavaarat ja virrat
1
1960-luvulta kuulostavat paremmilta ei-riaa-asetuksilla. Aina voi väittää, että
tuollaiset erot peittyvät kaiuttimen huonevasteen kiemuroihin, mutta tosiasiassa eron kuulee yleensä heti
lauluäänessä, orkesterin soinnissa ja monessa muussa.
Mitkä levyfirmat sitten käyttivät mitäkin korjausta
stereo-vinyyleillä. Monet keskeisistä levyfirmoista sovelsivat monokauden ekvalisointejaan myös stereo-levyihinsä pitkään stereoon
siirtymisen jälkeen. Jotkut jopa 1980-luvun alkuun asti, jolloin
cd-levyt alkoivat syödä markkinoita vinyyleiltä.
Se että kaikki stereo-lp:t eivät ole riaa-korjattuja,
täytyy olla yksi tarkimmin piilossa pysyneitä tietoja
äänentoiston lähihistoriassa. Mutta kuten sanottua, niitä pitää pystyä käyttämään myös stereona.
2
43. Niidenkin levy-yhtiöiden kohdalla, joiden ?tiedetään?
siirtyneen riaa-korjaukseen stereon myötä, kuten Philipsin, tieto ei pidä aina paikkansa. Sama näyttäisi pätevän moniin Itä-Euroopan levymerkkeihin kuten Suprapfon, Hungaroton jne.
Mistä tietoa?
Ongelma on, että kenelläkään ei ole varmaa tietoa,
mitä käyriä levy-yhtiöt ovat käyttäneet ja milloin. Riaa suodattaa diskantteja pois.
Huhutaan, että Columbia ei olisi stereolevyissään
vaihtanut koskaan riaa-korjaukseen. Väärä korjauskäyrä saattaa aiheuttaa
loudness-vaikutelman, mikä verottaa äänikuvan syvyysvaikutelmaa.
Ja olipa totuus yksittäisten levyfirmojen korjauskäyristä mikä tahansa, mikään ei estä käyttämästä
riaasta poikkeavia korjauskäyriä myös vapaammin
miellyttävimmän sointitasapainon saavuttamiseksi,
jos äänilevy sellaista tuntuu vaativan.
Millä korjata?
Vaan milläpä kokeilla eri korjauskäyrien vaikutusta,
kun markkinoilla on vain muutama useammalla korjauskäyrällä varustettu levysoitinesivahvistin, ja monet
niistä melko kalliita: (2.) Monk-Audio (5 käyrää) ,
Zenden Audio (riaa, Columbia ja Decca), FM Acoustics
(portaaton säätö), Sentec EQ10 (portaaton, mutta
vain monokäyttöön), AMR PH-77 (23 käyrää), Graham Slee Revelation (12 käyrää, joista neljä mono/stereo-lp:lle) ja pari muuta.
Viidelläkin huolella valitulla korjauskäyrällä pärjää
jo aika pitkälle. tietoa & taitoa
evysoitinesivahvistimissa komeilee yhä riaa. Peukalosääntönä, mitä lähempänä levy on ajallisesti riaan standardiksi julistamista, sen varmemmin sillä on käytetty jotakin muuta kuin riaata.
Monolevyillä 1930-luvun lopulta 1950-luvun alkuun oikea ekvalisointi on tietenkin täysin välttämätöntä alkuperäisen sointitasapainon kuulemiseksi, kuten myös mono-äänirasia ja signaalitien oikea monotus.
Korjauskäyrillä on myös muita kuin taajuusvastevaikutuksia. Eräs lähde luettelee 75 levymerkkiä, joista vain 25 käytti stereolevyillään riaa-korjausta, loput Deccaa, EMIä, Columbiaa jne.
Esimerkiksi sekä Deutsche Grammophon että Melodyia näyttävät käyttäneen Decca-käyrää (500 Hz,
3180 Hz) pitkälle 1970-luvulle asti. Monilla muilla levyillä bassojen buustaus alkaa
vasta 400 tai 300 hertsistä, ja bassojen rolloff-taajuus
voi olla 100 tai 125 hertsiä. Riaa nostaa bassoja
500 hertsin alapuolella rolloff-taajuuden ollessa 50
Hz. Jotkut avoimemmin, toiset peitellymmin. Vinyylin ystävät ympäri
maailman kuuntelevat vuosikymmenestä toiseen rakkaita stereo-lp-levyjään riaa-korjauksella, vaikka monet niistä on kaiverrettu jollain muulla kuin riaa-standardilla!
Eläköön ne isot erot
Kyse ei ole mitättömistä eroista. Korjaus
l
kulkee myös nimillä new-aes, new-rca, new-nab ja
din33.
Vastoin yleistä käsitystä levybisness ei sokeasti seurannut riaata, eivät edes kaikki amerikkalaiset levyyhtiöt eurooppalaisista puhumattakaan. Ja niin edelleen.
Huolellisten kuuntelujen (oikean korjauksen myötä sointitasapaino usein loksahtaa kohdalleen) levyltä ja levykotelosta löytyvien tietojen sekä muiden
kirjallisten lähteiden perusteella todennäköisin stereo-korjaus kyllä löytyy