Hiidenkivi 1/2010 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

30, Kotiseudun pyhä maisema s. 34. 4 24 KaunoKirjoituKsen vaaroja s. 1 2010 suomalainen Kulttuurilehti 9 Pyhä ja paha s
Siksi tuon ajan kieltä on etsittävä kiertoteitse. Lehtosen kanssa. 30 Kynäsotakaunokirjoituksenvaaroista PERTTI MUSTAJOKI: Onko pysty kirjoitustapa kaltevaa virkaveljeään etevämpi? 31 Mitäolisikaanihmisenmöllyyilmanepuuta, pohtii pakinoitsija NILKKA. 5 Muistio,tuomainiotekstilaji Päivystävä tekstintutkija VESA HEIKKINEN 32 Sairaalansynty VELI-MATTI HUHTA: Suomen ensimmäisessä sairaalassa leikkaussakset lainattiin kauppiaalta. 6 ÄlkÄÄikinÄyrittÄkötÄtÄ! KAARINA KOSKI on tutkinut tarinoita tietäjien öisistä kirkossakäynneistä. 34 Kotiseudunpyhämaisema PIRKKO LEINO-KAUKIAINEN kirjoittaa Reino Kalliolasta, Suomen ensimmäisestä luonnonsuojeluvalvojasta. 10 MinÄpuhunkorvakuulolta,enMenetakuuseen HENNI ILOMÄKI tallensi 1960-luvulla uskomustarinoita. 12 lohjankirkko,tarinoidenlÄhde JOUKO SIROLA: Haisee kostea maaperä ja maan alta hohkava kalma. PETRI LAUERMA täydentää, että piirilääkäri vaati uudissanoilta "suomenkielen mukaisuutta, myöskin kauneutta eli soreutta ja jopa lyhyyttäkin ynnä johdollisuutta". 28 Koulujavarattomilletytöille EIJA TURUNEN: Fredrika Runeberg otti mallia Sofia Lybeckerin Vaasaan perustamasta tyttökoulusta. Kansikuva: Mika Launis 2 H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0. Suitsukkeiden ja mehiläisvahakynttilöiden tuoksu voittaa vaivoin ruumiiden lemun... KAISA HÄKKINEN: Suomen kielen tutkimuksen kannalta keskiaika on pimeää. 1/2010 Sisältö 3 4 Pääkirjoitus:Linjoilla PysySuomessaErityisasemassa Hiidenkiveltä näkyy -palstalla OUTI LAUHAKANGAS keskustelee pääsihteeri Tuomas M. 16 MillaistasuoMeapuhuttiinkeskiajalla. 24 hyvÄt,pahatjaruMatniMet Nimenpyörittäjä TERHI AINIALA 37 Perinnemaisemat eivät säily ilman hoitoa, kirjoittaa biologi ULLA SALO. 40 JOY-kulttuuriympäristökampanjaalkoi komeasti, raportoi OUTI LAUHAKANGAS. 41 Tanttamainenensikymmen? Ajan sanaan tarttuu RIITTA ERONEN. 42 Arvioita,katsauksia 53 Uusijasuurikulttuuri Märepalan tarjoaa PUTTE WILHELMSSON. 54 Uutisia 60 Kalenteri 25 Tiedettä"ilmaumista"WolmarSchildt- Kilpisensuomea1840-luvulta JUHA MANNINEN: Käännösnäyte kertoo suomen kielen taipuvuudesta mitä ihmeellisimpiin tehtäviin mutta viestii samalla kielemme muutoksesta. 20 pyhÄnjapahanrajalla MINNA KILKKI: "Sinne män elävät ja kuolleet" ja Mersun avaimet! Hautausmaat ovat olleet antoisia tarinan aiheita. S
vähintään yhtä kiinnostavaa on tutustua tuoreisiin ideoihin, näkökulmiin ja aineistolöytöihin, joita opiskelijoilla parhaimmillaan voi olla. Aitoa hiidenkiveläistä kiinnostaa enemmän hidas ja sulattelua kestävä tieto kuin helppo kertakäyttöpiriste. kannamme ylpeänä myös kotiseutuliiton JOY-tunnusta. Tuleviin Hiidenkiviin tehdään tilaa valmistuneille ja lähivuosina kypsyville graduille tekijöineen. 23) myös teemaamme liittyviä taustatarinoita ja selityksiä pyhä-sanaan viittaavista paikannimistä ja miksikäs ei myös pahoista paikoista. Tällä kertaa näemme, kuinka tärkeää on, että maassamme on erityisasemansa säilyttäviä tutkimusinstituutioita myös yliopistoista riippumattomina. Toimittajalla on roolinsa turvin aina tilaisuus tehdä yksinkertaisia kysymyksiä ja vaatia perusteellisia vastauksia. Lauri viidan sananlaskumuunnos "Älä kirjaa syytä, jos omissa märepaloissasi ei ole kylliksi suoloja" antaa pohjan tuleville Märepaloille, joissa mielipiteenohjauksen kansallisia linnakkeita tai markkinoita ei jätetä rauhaan. Kirkolliset toimitukset toivat siunausta, jota pyrittiin taikakeinoin ohjaamaan myös maallisiin tarkoituksiin: öylätin kuljettaminen salaa kirkosta pois toi metsästysonnea ja hautausmaan multaa käytettiin parantamiseen ja mustaan magiaan. Myös Ajan sana pysäyttää. PÄÄkirJOiTUS Linjoilla 5.2.2010 P joukosirola Uskomustarinoissa öinen kirkko oli yhtä vaarallinen paikka kuin hautausmaat ja ruumisriihet. S. Uteliaisuutta kiihottavat piirrot ja ristivalaistut kuviot saavat jatkua. Tanssin liike voi vaikuttavimmillaan olla äärimmäisen hidas. vaikka emme ole tulipalopaikalla ensimmäisinä, emme jätä ajankohtaisia kysymyksiä pintauutisoijien varaan. Siihen viittaa lehden perinteisen avaushaastattelun nimeäminen Hiidenkiveltä näkyy -sarjaksi. Jo parin kuukauden kokemus on näyttänyt päätoimittajalle monet lähteiden paikat, taivuttanut kuuntelemaan aiempaa herkemmin erilaisten tarinoiden juuria ja juttuideoita. niin lähekkäin nämä ihmisen mielenmaisemassa sijaitsevat. OUTI LAUHAKANGAS H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 3. vuoden ensimmäisessä numerossa hän ottaa näkyvän tehtävän yhteiskunnan piilotettua vallankäyttöä paljastaakseen. Hiidenkiven linjassa hahmottukoon vastaanottavaisen ja valppaan suomalaisen kulttuurin kuva! viivan on oltava valmis myös alleviivaamaan: Tätä emme hyväksy. 52. äätoimittajalta odotetaan linjanvetoa. Kuva Lohjan kirkosta. Todistamme Suomen moninaisia asukkaita pian yhdistävän kielitaidon, kulttuuriympäristön lukutaidon, nousua! kyselemättä neuvostoilta päätti päätoimittaja raivata jo ensimmäiseen lehteen palstan pakinoitsijan asua. Tällä hetkellä Hiidenkiveltä huudon paikka on opetusministeriön asettaman työryhmän esittämä kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tutkimusperustan kaappaus yliopistoille. S. Aihettaan pitkään työstäneen ihmisen ajatusten ja johtopäätösten seuraaminen on nautinnollista. Pehmeä kertojan puhe tekee tilaa taustaäänille. 6. lusto/Metsähallituksenkokoelma Reino Kalliola (19091982) oli vakaumuksellinen luonnon- ja ympäristönsuojelija, ja hän oli Suomen ensimmäinen valtion luonnonsuojelunvalvoja. Nilkka kirjoittaa naurakaa tai ihmetelkää! Toivotamme myös muutaman vuoden ajan piileksineen Päivystävän tekstintutkijan takaisin. Päätoimittajalla on lisäksi mahdollisuus nähdä kokonaisuuksia, tietää taustoja ja kehyksiä. Tekstejä ei päästetä purematta nielaistavaksi. Märepala: märehtijän verkkomahasta suuhun kerrallaan nouseva ruokaerä. S. Sinnikäs Nimenpyörittäjä selvittelee nimien elämää suomen kielessä. kielen valta ei ole harmitonta. vastaava toimittaja ei ole toimessaan painaakseen asioita villaisella. kuvien tekijä tietää kauneimman viivan syntyvän nopeasta vedosta. 34. outilauhakangas Hiidenkiven uudella Märepala-palstalla kriitikko Putte Wilhelmsson ruotii kulttuuritoimitusten asemaa vähenevien resurssien kurimuksessa. Hänestä suojelukäsitteeseen kuului myös kulttuuriympäristö ja lopulta koko ihmisen ja luonnon välinen suhde. Tässä numerossa kyselemme (s
Siinä hän johtaa avi reliquiaesta termin reliikki myöhäisantiikissa ja keskiajalla saaneen erityismerkityksen ja huvittelee ajatuksella, että luterilaiset Seuran miehet, joista osa oli kirkonmiehiä, teologian professoreja ja tulevia virsirunoilijoita, tulivat ottaneeksi toiminnan ytimeen ilmauksen, jonka sivumerkitykset vivahtavat harhaoppiselle pyhäinjäännösten palvonnalle. Tärkeäksi osaksi tätä ydintehtävää tuli Seuran toimesta 4 kerättävä kansanrunous. (Lehtonen 8.12.2006) Toimivahybridi Palaamme keskustelemaan Suomalaisen kirjallisuuden Seurasta hybridinä, monen tekijän ja tehtävän risteymänä. Arkaaiset piirteet koetaan usein pyhän ja arvokkaan ilmaisimiksi. Uteliaisuuttaan aatehistorioitsija Lehtonen on jo taloon tullessaan tutkinut 1800-luvun yhdistysmiesten ajatusmaailmaa. hiidenkiveltä näkyy PysySuomessa Erityisasemassa! outilauhakangas Mika Launis. keskustelensuomalaisenkirjallisuudenseuranpääsihteerinkanssa seuranperuskysymyksistä.raotintuomasM.s.lehtosenovea onnitellaksenihäntä50vuodenvirstanpylväänsaavuttamisesta. Kalliomaalaus Luopioisissa 2009. ähköpostia sujautin hänelle jo edellisellä viikolla muistin virkistykseksi kuuden vuoden takaa. Myös suomeksi käännettävä maailmankirjallisuus otettiin alusta asti kielen rakentamisen perustaksi. Eriytyvässä ja professionalisoituvassa maailmassa SKS:n kaltainen hybridi on merkittävä poikkeus, joka voi olemassaolollaan vastustaa liiallista keskustelujen ja toiminnan eriytymistä. S Mistäpyhä? Puhe monialaisuudesta voimavarana oli vahva kannanotto aikana, jolloin markkinoitiin tehokkaasti kielikuvaa liikojen rönsyjen leikkaamisen tervehdyttävästä vaikutuksesta tuottavuuteen. nyt keskustelemme romantiikan ajan pyhästä perinnöstä SkS:n perustajien aatteiden jäljiltä. Miten pyhä tässä yhteydessä tulisi ymmärtää. Lehtonen vetää esiin mapin, josta löytää oman provosoimaan tarkoitetun puheensa (konteksti: henkilökunnan pikkujoulut). Samanlaista kajoamattomuutta kaivataan, kun vastustetaan pyhäksi koetun tekstin muuttamista, kun virsiä tai Raamatun tekstiä uudistetaan. Päädymme siihen, että romantiikan ajan elähdyttämissä perustamismotiiveissa olennaisinta oli kieli, usko mahdollisuuteen luoda suomenkielistä kirjallisuutta, hengen ilmausta suomeksi. risteymiin ja yhdistyksiin liittyy alun perin toisiinsa kuulumattomien asioiden ja voimien yhdistämistä. 1830-luvulla muutaman vuoden etsikkoajan jälkeen valittiin tunnuslauseeksi latinankielisen kehotuksen Credite posteri! (kirjaimellisesti: Luottakaa tähän jälkipolvet!) suomennos Pysy Suomessa pyhänä! Esi-isienjättämätehtävä Lehtonen tulkitsee Seuran perustajien ottaneen esi-isien jättämäksi tehtäväksi (avi reliquiae) suomalaisen hengenperinnön vaalimisen ja eteenpäin välittämisen. etymologisesti eli kielelliseltä taustaltaan suomen sana pyhä on merkinnyt rajattua, H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0. kysyn: Mikä on se, jonka tulisi pysyä Suomessa pyhänä Seuran tunnuslauseen mukaisesti. Ei ole ihmisyhteisöä, joka ei tavalla tai toisella rajaisi paikkoja, merkitsisi esineitä, nimeäisi ihmisiä, ajatuksia, perinnettä tai kirjoituksia pyhiksi. Pyhyys merkitsee myös koskemattomuutta: noli me tangere älköön kukaan koskeko minua. Lainaan: Monialaisuus on taitavasti käsiteltynä voimavara. Samassa puheessaan Lehtonen vakavoituu toteamaan, että pyhyyden tajuaminen on olennainen inhimillinen piirre. intän edelleen, mihin pyhänä pysyttämistä yhdistyksen pyrinnössä tarvittiin tai nyt noin 180 vuoden kuluttua tarvitaan tyytymättä selitykseen, että latinankielisten tunnuslauseiden omaksuminen oli eurooppalainen tapa. Hiidenkiven taannoisen päätoimittaja Lasse koskelan sarjassa "Hiidenkivi kysyy" tuore pääsihteeri Lehtonen mietti SkS:n erityislaatua (Hiidenkivi 2/2004, 45)
Jatketaan vaan tässä murheellisten muistioiden maassa eloamme kielellisen valtamme vankeina. Alkupuolella mitä sattuu eli "nykytilanteen kuvausta" ja loppupuolella tuomio eli "ehdotuksia". Pyhä kulttuurisena kategoriana. Google-haku antaa yli 200 000 osumaa sanalle "muistio" ja yli 20 000 osumaa lausekkeelle "työryhmän muistio". ilman kriittistä ja luovaa tutkimusta, perinne-, kirjallisuus- ja historiaaineistojen tallentamisen ja tutkimusmenetelmien kehittämistä ja ilman julkaisutoiminnan jatkuvuutta pelkän talon pyhänä pysyttäminen palvelisi vain reliikkien ylläpitämistä. AIHEESTA ENEMMÄN Veikko Anttonen, Ihmisen ja maan rajat. Työtyhmän on tehtävä, mitä työryhmän on tehtävä. Tosi on, jos Google-hakukoneeseen on uskominen, ja jo vain onkin. Monialaiseen hybridiin kuuluvat kustantaminen, yleisöpalvelut kirjastossa ja arkistoissa, kirjallisuuden vienti maailmalle ja avoimuus suomalaiseen kulttuuriin, yhteiskuntaan ja tiedeyhteisöön SkS ei ole Helsingin kruununhakaan eristynyt korkeakulttuurin ja tieteen temppeli, vaan monin säikein suomalaiseen yhteiskuntaan kiinnittynyt järjestö. Muistio, tuo mainio tekstilaji Tästä taitaa tulla jättipättismahtava muistiovuosi! hihkutaan ministeriöiden kiiltäviksi hinkatuilla käytävillä kautta Helsinginniemen. ehkäpä SkS onkin pysynyt Suomessa pyhänä, erityisasemassa, juuri asiainhoitajiensa ja yhdistysihmistensä viisaudessa ylittää aika ajoin rajoja, liittää alkuytimeen uusia ydinalueita ja antaa rakenteiden punoutua SkS:lle erityisellä tavalla yhteen. Yksi jos toinenkin virka- ja selvityshenkilö ahertaa työryhmissään ja komiteoissaan peräsuoli pitkällä ja naama norsunvitulla. "kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tehtävät" on vuoden ensimmäinen julkaisu Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä -sarjassa. Samalla tavoitteena on SkS:n kytkeminen tutkimuksen kautta yliopistoihin ja muihin tutkimuslaitoksiin itseensä sulkeutuminen ei ole hyväksi tutkimukselle eikä intellektuaalisille pyrinnöille muutenkaan. SKS 1996. Toissa vuonna tässä menestyssarjassa ilmestyi 30 nidettä, viime vuonna 32. Yhden miehen työryhmäni ehdottaa täten asiaa ainakin vartin perusteellisesti harkittuaan seuraavaa: vastaisissakin hallinnollisissa muistioissa tulee pidättäytyä ottamasta selväkielisesti kantaa oikeitten ihmisten oikeaan elämään. kysymys ei ole kokoelmasta erilaisia projekteja, joita olisi ryhdytty kutsumaan tutkimukseksi, vaan uudesta toimintamuodosta, jota yliopistojen, valtionlaitosten tai yritysten olosuhteissa ei voisi toteuttaa. Irma Sulkunen, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1831 1892. Tämän uskaltaa uutisoida totena jo nyt ilman minkäänlaisia ehto-, mahto- ja tahtolauseita. Samalla pyhä on ollut voiman lähde ja rajan ylittäminen taas voiman ja kasvun edellytys. Fantastista! Jos Suomi eilen tunnettiin maailmalla tuppisuiden maana, tänään meillä on hyvät mahdollisuudet saada mainetta työryhmissä jahnaavien ja muistioita näpyttelevien jännetuppitulehtuneiden maana. Jatketaan vaan hellyttävää horinaa turvaamisesta, kehittämisestä, parantamisesta, tehostamisesta ja toimintaympäristön muutoksista. kuten sivistyneimmät ovat havainneet, juonnattelen jutussani tyypillistä muistion rakennetta, jota ei ole. Hallitus päättää mutta markkina säätää. se kysyy. SKS 2004. Haulle "opetusministeriön muistio" osumia tulee rapiat 2 000. Ja paneelikeskustelujamme navetassa. VESA HEIKKINEN PysySuomessaerityisasemassa Lehtonen kertoo uuden tutkimusosaston synnystä. Aivan kuten SkS:n kansanrunousarkisto on aikanaan syntynyt tietoisten päätösten tuloksena, eikä tavanomaisten arkistojen tapaan sivutuotteiden säilyttämistarpeesta, myös tutkimusosaston perustamiseen liittyy visio. Tuskin ehti vanha vuosi vaipua mailleen, kun opetusministeriön asettama kotus-työryhmä jo luovutti nivaskansa ministeri virkkuselle. Tarkoititko vappumuistio. päivystävä tekstintutkija eristettyä pelon ja tuntemattoman lähdettä. Mahdollisuus järjestää edestakaista liikettä SkS:n eri osastojen välillä, ihmisten joustavaa siirtymistä tutkimushankkeisiin, kirjan tekoon ja arkistoaineistojen digitointihankkeisiin on ihanne. Summanmutikassa valittu "korhosen muistiokin" tärppää yli 400 kertaa, mutta "tappomuistio"-haussa kone epäilee virhettä. kun oikein kovasti jaksetaan paiskia hommia, kymmenluvun viimeisellä kvartaalilla kolkutellaan 50 muistion vuositahtia. Tänä vuonna muistio-, raportti- ja selvitysprojekteissa päästään valtion tuottavuusohjelman kakkosvaiheen nostattavassa hengessä vieläkin mainittavampiin saavutuksiin. Taloudelliset realiteetit tietysti tuovat toteuttamiseen kitkaa, mutta Lehtonen haluaa varmistaa olosuhteet, joissa kunkin tiedon ja taidon alueen väki voi keskittyä omaan työhönsä. Jatketaan vaan entiseen tapaan hankkeista, toiminnoista, resursseista, voimavaroista sekä kehittämis- ja toteuttamisverkoston kokonaisuudesta jorisemista. Jatkuvasti muuttuvien vaatimusten ja laajenevien mahdollisuuksien viidakossa tarvitaan toimiva infrastruktuuri eli hallinnollisten asioiden taitajat. Hiidenkivi 2/2004, 45. H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 "Haluan kunnon keskustelua, en vastaväitteitä." http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2010/Kotuksen_tehtavat.html 5
Pieniä elinkeinoriittejä kuten sadon suojaamista syöpäläisiltä siunatun mullan avulla ei välttämättä pidetty taikoina vaan lähinnä nikseinä, joilla suojeltiin oman työn tuloksia. niissä uhataan huonoilla seurauksilla juuri samoista toimista, jotka lakikin määräsi rangaistaviksi. Taikojakirkonkatveessa kaikesta huolimatta moni turvautui epätavallisiin keinoihin, jos terveys tai elanto oli uhattuna. ÄLKÄÄIKINÄYRITTÄKÖTÄTÄ! kaarinakoski olettekokuulleet,mitätapahtuinaapurikylänpojalle?hänkunlöi vetoa,ettäuskaltaisimennäkeskelläyötäyksinkirkkoon.tällaisen vedonlyönninkohtalokkaistaseurauksistakerrottiinmonissa suomenmaalaiskylissä1900-luvunaikana.uskomustarinoissaöinen kirkkooliyhtävaarallinenpaikkakuinhautausmaatjaruumisriihet. vaarallisina ja paheksuttavina pidettiin etenkin sellaisia taikoja, joiden päämäärät olivat itsekkäitä ja joiden tekemiseen sisältyi vakavia normirikkomuksia. Siunatun leivän ja mullan käyttö luettiin toki synniksi, mikä teki siitä myös vaarallista. esimerkiksi öylätti kun sitä ei ehtoollisella syönytkään vaan salakuljetti kirkosta ulos tunnettiin voimallisena metsästysonnen parantajana. Samoin ehtookellojen soidessa keskeytettiin kaikki toimet ja paljastettiin pää. 1800-luvulla oikeuslaitoksen kiinnostus väheni, mutta taikoja H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0. Mitä pyhempiä arvoja taikavälineitä hankittaessa rikottiin, sitä voimallisempia olivat niillä tehdyt taiatkin. kirkollisten toimitusten ja siunauksen katsottiin antavan ihmisille suojaa ja menestystä. vuoden 1686 kirkkolain määräämät ankarat rangaistukset tällaisista "taicauxista" ovat jättäneet jälkensä myös uskomustarinoihin. vanhat oikeudenkäyntipöytäkirjat paljastavat, että vielä 1700-luvulla kirkoissa ja kirkkomailla tapahtuneesta taikomisesta langetettiin runsaasti tuomioita. oikeallaasiallakirkkoonolisivoinutmennäehkäyölläkin,mutta kauheakuolemauhkasisitä,jokasinnemeniuhitellenjapilkaten. 900-luvun alkupuolella kirkon pyhyys miellettiin kansan keskuudessa hyvin konkreettiseksi. Luterilaisen kirkon pyhyyttä ei ollut tarkoitettu metsästysaseitten lumoamiseen eikä paiseiden 6 1 paranteluun. kirkossa sekä kirkkoaikana kotonakin oli käyttäydyttävä erityisen hyvin. iltaisin rukous ja siunaus suojelivat ihmisiä kaikelta, minkä yön pimeys päästi valloilleen. kirkkoon astuttaessa kumarrettiin tai niiattiin. kirkollisten toimitusten suomaa siunausta ja onnea pyrkivät jotkut suuntaamaan taikakeinoin aineellisiinkin päämääriin. voimat saattoivat kääntyä käyttäjäänsä vastaan. kun lapsi kastettiin, hän sai osansa seurakunnan pyhyydestä; ilman sitä hän oli altis vaaroille ja jopa pirun vaihtamaksi. Hautausmaaltakin otettiin siunattua multaa käytettäväksi niin sairauksien parannukseen kuin mustaankin magiaan. väkevimpiä taikakaluja olivat vainajien ruumiinosat sekä kirkosta anastetut esineet, kuten ehtoollisleivät ja kirkkotekstiilien palaset. Pyhyyttä oli syytä kunnioittaa
käytännössä tietäjät paransivat sairauksia pitkälti kylvettämällä, loitsimalla ja manaamalla. näkökulma on usein maallikon, joka on joutunut kirkkoon tietäjän mukana. Yleisimpiä syitä olivat sairastumiset ja varkaustapaukset, joihin ei muuten voitu saada apua. sekä tehtiin että kommentoitiin kertomuksissa edelleen. kuoleman ja kirkon tabuluonne oli sulautunut yhdeksi, ja vainajien kerrottiin kirkonväen muodossa puolustavan omana alueenaan myös kirkkoa ja sen esineistöä: taikojen yrittelijöitä oli paiskattu hautausmaan aidan yli, ja päättömät olennot olivat saartaneet taikakalujen hakijan. Tarinaperinteessä tietäjien kuitenkin usein kerrottiin vievän asiakkaansa yöllä kirkkoon, missä ongelmaa selvitettiin kirkonhaltijoiden, vainajien tai pirujen avulla. Olennot kuvataan tarinoissa hyökkääviksi ja pelottaviksi, ja todistajankin oli noudatettava 7. Moni on kertonut naapurinsa tai sukulaisensa olleen tietäjällä todistajana tai takuumiehenä. kertomuksissa selitetään, että ilman takuumiestä tietäjä ei olisi voinut hallita kirkon olentoja. Maineikkaat tietäjät pystyivät kuitenkin neuvottelemaan kirkonhaltijan kanssa tai pitämään kurissa päälle käyvän kirkonväen. kerrottiin myös kirkonhaltijoista, joiden vuoksi kirkkoihin ei päässyt ryöstelemään. kuvaukset näistä öisistä retkistä kertovat usein myös taikavälineiden hakemisesta. Tietäjänkanssakirkossa Tarinoita ja muita tiedonantoja tietäjien öisistä kirkossakäynneistä on tallennettu Suomalaisen kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon yli tuhat. 1900-luvulla tallennettujen kuvausten perusteella tietäjiin turvautuivat H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 hädän tullen sellaisetkin, jotka joko eivät uskoneet tietäjien mahtiin tai jopa paheksuivat heidän toimintaansa. Taikavälineiden hakeminen kirkosta tai hautausmaalta yöllä ei ollut jokamiehen toimi. Tarinat tiesivät kertoa, että vainajia tai kirkonväkeä parveili kimpussa heti, jos kirkkoa tai hautausmaata loukattiin. varkaita ja kadonneita eläimiä jäljitettiin katsomalla viinasta tai näkemällä unia. Tarinoissa tietäjät kuvataan toisaalta sairauksien parantajiksi ja varkauksien selvittäjiksi, jotka käyttivät kykyjään yhteisönsä hyväksi. Toisaalta heidät leimataan paholaisen palvelijoiksi, jotka saavat rangaistuksensa kuolemassa. kirkkoihin oli haudattu kuolleita Suomessa 1830-luvulle saakka, ja toisaalta hautapaikatkin olivat kirkon siunaamia
Päästessään koskettamaan ne olisivat vieneet elävän mukanaan. vainajille sai ojentaa korkeintaan kovasimen tai puukapulan, ja senkin ne kättelivät murskaksi. vainajien uhkaavuus ja petollisuus ei ollut pelH i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0. vaikka vainajat olisivat olleet vanhoja tuttuja, omaa perhettä ja lapsuudenystäviä, niiden ystävällisyys oli pettävää. Tietäjä kiersi kirkkoa ympäri, puhalteli avaimenreikään ja luki sanoja, jonka jälkeen ovet avautuivat hänelle itsestään. Tietäjä jätti todistajan yleensä kirkon keskikäytävälle odottamaan, kun hän itse asioi alt8 tarilla tai kuorissa ja neuvotteli pirun tai kirkonhaltijan kanssa. tarkoin tietäjän neuvoja selviytyäkseen ehjin nahoin. Tietäjä neuvoi, ettei näkyville tulevaa kirkonväkeä saanut kätellä eikä puhutella, vaikka kuinka iloisina tultaisiin tervehtimään. kirkkoon pääsemistä ilman avaimia pidettiin tietäjän erityisenä taidonnäytteenä. kirkon kynnys oli ylitettävä tasajalkaa hyppäämällä, jotta jalka ei jäisi kiinni paiskautuvan oven väliin. Joskus mukanaolija oli kuullut hänen puhuttelevan kirkonhaltijaa nimeltä, jolloin kirkonhaltija tuli avaamaan oven
Tarinan ytimeksi nouseva varoitus ilmaistaan päähenkilön suulla: älkää ikinä yrittäkö tätä, niin kamalaa se oli. vedonlyöntitoverit sanoivat, että hänen tulisi todistaa käyntinsä lyömällä naula alttarin reunaan. kitkeäkseen katolisten käytäntöjen jäänteitä puhdasoppisuuden ajan kirkko suosi mielikuvia elävien ja kuolleiden välisestä vihamielisyydestä. Sen sijaan piika, jonka pappi on lähettänyt sinne ehtoollisviiniä hakemaan ja joka siunaa itsensä joka oviaukossa, ei kohtaa mitään pahaa. Mutta oliko hänellä huolimattomuuksissaan vain huonoa onnea, vai oliko kyseessä sittenkin yliluonnollinen rangaistus. Myös kirkossa parantaminen saattoi olla muistuma katolisella ajalla pyhimyksiltä saadusta avusta, mutta se oli uudessa uskonnollisessa tilanteessa kääntynyt pimeiden voimien hyödyntämiseksi. näin oli kirkollinen toimitus suojannut myös varkaan, eikä häneen pystynyt oikeudenkaan toteutumiseksi tehty taika! Tallennettuna on runsaasti sellaisiakin kertomuksia, joissa avun hakija muuttaa mielensä eikä uskallakaan osallistua öiseen rituaaliin. kästään kansanomainen kuva vainajista. Todistaja on voinut myös paeta paikalta kesken kaiken. Todistajan poistuessa tietäjän luoma rituaalinen tila on särkynyt ja hän on itse joutunut kirkon olentojen pirujen, vainajien tai kirkonväen kynsiin. Kaarina Koski, "Narratiivisuus uskomusperinteessä." Elore 1/2007. vaikka tällaiset kuolemaan päättyvät tarinat on kerrottu aina tapahtuneiksi jossakin muualla kuin omassa yhteisössä, niiden sanoma on järkyttävyydessään levittänyt pelkoa. kun hän sitten yritti lähteä, hän tunsi jonkun vetävän takinliepeestä ja pelästyi kuoliaaksi. rohkeuden nujertuminen on vankasti perusteltua. kuinka siis kävi naapurikylän pojalle, joka löi vetoa, että uskaltaisi käydä yöllä kirkossa yksin. Toim. Kalevalaseuran vuosikirja 87. Toim. Yhden rohkeus herättää toisissa halun ottaa tältä luulot pois, joten tarinoihin kuuluu usein vedonlyöjän tahallista pelottelua. kun homeiset, H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 palavasilmäiset vainajat tavoittelevat luisilla käsillään joukkoonsa joutunutta elävää, tämä ei enää piittaa, saako avun pulmaansa, kunhan vain pääsee hengissä kotiin. SKS 2004. Uudemmista vedonlyöntitarinoista yliluonnolliset olennot ovat vähentyneet, ja vedonlyöjien kohtaloksi koituu sen sijaan heidän oma pelkonsa. Mene tiedä... Toisen vedonlyöjän olivat kirkonväet ajaneet tapuliin ja pudottaneet sitten sieltä alas kohtalokkain seurauksin. Olipa rankaisijaksi arveltu itse Jumala tai piru, rengin loppu on väkivaltainen. Lauri Simonsuuri, Kansa tarinoi. SKS 2006 [1950]. Pelko onkin öistä kirkkoa koskevien tarinoiden pääteemoja. katolisella ajalla kansa oli tottunut huolehtimaan edesmenneiden sukulaistensa autuudesta rukouksin ja kirkolle annetuin lahjoituksin. Emmi Tittonen, "Nouse ylös vanha väki, lastujen perään!" Hautausmaiden taikuus 1700-luvun lopulla Jargonia 14/2008. 9. Seppo Knuuttila ja Ulla Piela. Sari KatajalaPeltomaa ja Raisa Maria Toivo. Kaarina Koski, "Uskomustarinoiden estetiikkaa." Kansanestetiikka. vanhimmissa tarinoissa pelottelijat ja vedonlyöjät ovat yleensä saaneet yliluonnollisia rangaistuksia. niinpä pappilan renki, joka menee yöllä kirkkoon lakana selässään esittääkseen kummitusta, kuolee tarinoissa poikkeuksetta. K. Gummerus osakeyhtiö 1939. varastettua tavaraakin saatiin toisinaan takaisin, toisinaan ei. Kansanelämän kuvauksia. kirkon, hautausmaiden ja ruumisriihien liepeillä on kukoistanut rohkeuden osoittamista ja vedonlyöntiä kuvaava tarinasto. Tätä taustaa vasten tarinat paikallisten tietäjien ja heidän seuranaan olleiden kylänmiesten salaisista käynneistä öisessä kirkossa pohtivat vakavasti tietäjien mahtia ja uskalluksen rajoja. Tarinat kertovat sekä onnistuneista että epäonnistuneista parantamisyrityksistä. J. Tietäjät paransivat kirkossa perinteen mukaan erityisesti kaatumatautia ja muita sellaisia vaivoja, joille ei muuten voitu mitään. Viljo-Kustaa Kuuliala, Vanhoilta kirkoilta ja kirkkoteiltä. Pahimmillaan hän on joutunut pelastautumaan kirkon ikkunasta pahoin runneltuna, ja takuumies on saanut kuulla kunniansa. Rohkeudenkoettelua vanhassa maailmankuvassa yötä pidettiin ratkaisevasti päivästä poikkeavana aikana. SKS 2008. Mies, joka on rehennellyt uskaltavansa leikata keritsimillä kirkon lattian alle haudatulta papilta parran, löytyy aamulla tämän ruumiin ääreltä keritsimet syvällä rinnassa. niinpä hän meni ja kiireessään naulasi nutunhelmansa samalla kiinni. Pimeyden katsottiin päästävän kirkossakin valloilleen ne olennot ja voimat, jotka päivisin tottelivat ihmisten asettamaa järjestystä. Kaarina Koski on uskomusperinnettä tutkiva folkloristi, joka valmistelee väitöskirjaa kuoleman voimista suomalaisessa uskomusperinteessä. AIHEESTA ENEMMÄN Jari Eilola, "Rajojen noituus ja taikuus." Paholainen, noituus ja magia kristinuskon kääntöpuoli. rangaistus kirkon loukkaamisesta öisin oli paljon ankarampi kuin se päivällä olisi ollut. Pahuuden kuvasto vanhassa maailmassa. "kirkon piru" saattoi ilmoittaa, ettei varkaaseen enää pääse käsiksi, koska tämä on jo käynyt ehtoollisella rikoksensa jälkeen. Tietäjä vei potilaan kirkkoon ja joskus myös jätti tämän alttarille yöpymään piirrettyään ensin tämän ympärille suojaavan piirin
MINÄPUhUNKORvAKUULOLTA, ENMENETAKUUSEEN henniiloMÄki K ansanomaisen kerronnan tekstilajeista tarinaa on pidetty totena. ratkaisevaa oli, keneltä jutun oli kuullut. kummittelun luonnollisia selityksiä tarjonnut iäkäs mies kertoi totena tarinan sukkiaan riisuvasta valekuolleesta koska oli kuullut sen äidiltään. Joskus itse kertomus muistui mieleen, mutta uskottavuus oli haurastunut. Järvimaisemissa muistettiin, minkä tiuskaisun jälkeen piru keri nuotan. Usein yliluonnollinen henkilöityi tietomiehiin, joku saattoi olla noita: hammassuu sai jotain aikaan; tietäjä on tekemisissä henkimaailman kanssa, voivat kuhtua niitä varotH i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 10. oonhan niitä kuullu, vaan en oo nähny; kyllä kai niitä enne vanhaan tapahtu sellasia. Totuuden kriteeri saattoi olla myös oma kokemus: kertoja oli itse kuullut, miten lauat läikäät ennen kuolemantapausta ja ollut oikein sakilla kuuntelemassa öistä riihenpuintia. kun hevonen ei jaksa vetää ruumista, on niitä piruja ollut maailmassa eikä pirut lopu ennen kuin maailma loppuu. Yhden pitäjän alueelle ulottuvan kolmiviikkoisen kenttätyöjaksoni aikana kertynyt repertoaari ei tietenkään ole yleispätevä, mutta antaa ehkä viitteitä totena pitämisen reunaehdoista. itse paholainen on kuitenkin vielä eri asia: ei pirulle maksa lupailla, kyl se vie jos leikillää tekee. Mutta kirkonhaltija arvelutti: onpa tietenkii, kyllä minä sen uskon; tai valo yöllä kirkossa... pitäisi puhua vähän päästä että pysyisvät mielessä. 1960-luvulla tarinankerronta ei enää ollut joka talon iltahuvi, siksi perinteenkerääjät etsivät haastateltavikseen ikäihmisiä. Tarinaperinteen 60-lukulaisia levinneisyyskarttoja kiinnostavampi on kuitenkin haastateltujen suhde kertomaansa. kerronta on suhteessa muistamiseen: ...niitä muista eniä... Usein kyse ei ole tarinasta vaan uskomuksesta sen taustalla. kerronta tallentui ääninauhoille. kirkonhaltijakin tiedettiin usein nimeltä, ja moni oli kuullut verenseisauttajasta ja juhannustaioista
Artikkelin kuvitukset ovat Mika Launiksen ja Eija Timosen kirjasta Kummitukset kintereillä. Siinähän se oli, että oltiin kauhun vallassa... Moni kertoja oli itsekin käynyt parantajalla eikä pitänyt tämän taitoja noituutena: tievolla vain, vaikk ol naine! Seuraava repliikki saattoi jo olla kiihkeä vakuutus: Ne on näitä vanhoja kaskuja, ei nykyään tapahu sellasta. Hampaanparannustaika ei auttanut, kun ei siihen uskonut. Tieto oli toki valtaa: ku H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 eräillä liika paljon tietoa, eräillä liika vähän. Tiedettiin että riihessä oli pidetty ruumista: ne kammosi ja oli kuulevinaan rapinat. Henni Ilomäki on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran eläkkeellä oleva kirjastonjohtaja. 11. Selityskin oli usein samansuuntainen: Enne vanhaan ihmiset usko taikoja; mitä oikein uskoo ni kaiha se tapahtuu. Tammi 2008. tava suututtamasta; onhan niillä jotain tietoa, kyl ne tek ennevanhaan; kai niillä liittolaisia oli; noita tulee vaikka kestä, jos sillä on vahva usko; toiset käytti taitoaan hyvään, toiset pahaan. kertojakin oli kuullut, että ruumis kummittelee, mutta hän ei syventynyt asiaan. Kiroomisella muuten saa aikaan mitään, mutta jos on arkaluontonen ja pelkää, silloin kirous saa aikaan. Uskon ja epäuskon ristiriita on myöhäisen tarinankerronnan ehkä kiinnostavin elementti
"kypsää on, kääntäkää puolta ja syökää", tokaisi Laurentius kidutuksen toimeenpanneille sotilaille. Suitsukkeiden ja mehiläisvahakynttilöiden tuoksu voittaa vaivoin ruumiiden lemun. niiden tarkoituksena lienee valaista salissa istuvien virsikirjat, mutta häikäisyltä ei näe maalauksia saarnastuolin yllä. neitsyet ja pyhät, apostolit ja pirut liikehtivät seinillä kynttilöiden lepatuksessa. Hän palvelee Jumalaa selin seurakuntaan, kunnes kääntyy heilauttelemaan suitsukeastiaa. Melkoisestiainakintäytyyvirrata aromaattisiaöljyjä,kaukoparannusenergiaa ynnämuutauusmagiaakauhuelokuvien hirviöillähöystettynäennenkuin saavutetaansamanmoinentenhovoima, jollakeskiaikainenkirkkorakennus seremonioineenmieliäkutkutti. h aisee kostea maaperä ja maan alta hohkava kalma. Alttarin ja kuorin valaisee kaksi kynttilää, muualla on hämärää. Pyhimyksen H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0. Seisovat ihmiset, polvistuvat, mumisevat, nousevat taas, kuiskivat. On aamu, vahtimestari kulkee edellä ja sytyttelee valoja. Hameväki salin pohjoisessa laivassa, kaksilahkeiset etelässä kyhjöttävät irtonaisten lattialankkujen ja ohuen mullan kätkemien, arkuttomien, kankaisiin käärittyjen vainajien päällä. Outo kieli valuu messuavan papin suusta. kirkkosalin myötäpäivään etenevä kuvakertomus paljastaa ihmiskunnan pelastushistorian. Sen mukaan Laurentius, piispa Sixtus ii:n diakoni, kärvennettiin kuoliaaksi paistiparilassa. keskiaikaiset menot, ihmeelliset maalaukset ja koko kirkko ovat ihmetyksen lähde savupirtin ukolle ja akalle kakaroinensa. Tarina Lohjan kirkon suojeluspyhimyksestä Laurentiuksesta on marttyyriajan rooman peruja. nykyajan ylin auktoriteetti keskiaikaisten kivikirkkojen saralla, tutkija Markus Hiekkanen, on ajoittanut Lohjan temppelin 14701490-luvulle, katolisen rakennusprojektin tuotokseksi. Savuttavat kynttilät pyhimyksenkuvien edessä kirkastavat kostean ilman ja höyryn. Aavistukset ja kauhu risteilevät sydänalassa. Pelastushistoriajapyhätmarttyyrit Astun kynnyksen yli sisälle Lohjan kirkkoon ja sen tarinoihin. kuvat ovat vaikuttavia, isoja ja selkeitä. vahtimestari sammuttaa ne pyynnöstäni, hakee luutun ja ryhtyy käväisemään permantoa. joukosirola Lohjankirkko, tarinoidenlähde kirkkooliennenpitäjänkeskus.lohjan maalauksistaankuuluisakivikirkko synnyttiaikoinaanrunsaastitarinoita.nyt kauppaliikkeetovatkaapanneetkirkolta vallan.Millaisiatarinoitanesynnyttävät. kirkkaat kohdelamput räpsähtävät palamaan. Holvimaalaukset sen sijaan maalattiin palvelemaan kullekin kirkon osalle määrättyä tehtävää; alun perin täällä 12 oli sivualttareita useille pyhimyksille
Juhtia lienee Vanhan testamentin aikaan todella käytetty temppelin paikan H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 määräämisessä. joukosirola haudalle rakennettiin kappeli ja lukuisia kirkkoja ympäri maailmaa on omistettu hänelle. Päätettiin valjastaa härkäpari etsimään parempaa. Monet kirkolliset tunnukset saivat täällä uusia, arkisempia merkityksiä. Rakennustyöäijänjohdolla Tarina kertoo, että Lohjan seudun aiempi kirkko sijaitsi virkkalassa. Äijä tiesi että risti murtaa jättiläisen voimat. 13. kumpi olisi nopeampi. Oikeiden gryndereiden tapaan ja tästä tiedämme, että tarina pitää paikkansa äijä totesi palkasta puhuttaessa "kyl mei ne sovitaan", eikä koskaan maksanut mitään. Laurentiuksen tunnukseksi tuli halsteri, joka Suomessa nähtiin helposti äkeeksi. Tarinalla on siis totuuspohjansa. kulttuuriantropologi Matti Sarmelan mukaan suomensukuisilla udmurteilla nuori hevonen osoitti pyhän lehdon paikan. Paikka oli huono, jättiläisiltä ei saanut sen siunaaman rauhaa. nykyisen, kivisen kirkon rakentamisen pani toimeen "äijä", joka keksi järjestää jättiläisveljesten kesken kilpailun: toinen jätti rakentaisi kirkon ja toinen sillan Paksaloon
Oli unohdettu, että sanalla kukkarokivi tarkoitettiin ennen nimenomaan isoa siirtolohkaretta. Asiakirjoista voimme H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0. kirkon ulkoseinien kirjavuutta voi toisaalta lukea tarinana seutukunnan ihmisten yhteistyöstä: eriväriset kivet ovat peräisin pitäjän eri nurkilta. Ohi meni, pläjähti Maksjoen tienvarteen. Laskeudun portaat alas, loikkaan siivousvälineiden yli, suljen oven, kättelemme. viimeiseksi neitsyt aikoi maalata oman kuvansa, mutta putosi telineiltä ja kuoli. Alle liiskautui rikas kauppias kukkaroineen. kirkon maalausten suunnittelija on riskan mukaan ollut valistunut teologi ja toteuttaja tuntematon maalariryhmä, joka teki työn apunaan jonkinlaiset mallikirjat tai irralliset puupiirrokset. ne ovat yli viisisataa vuotta vanhat. Moni vanha kansantarina on saanut kipinän kirkosta ja sen kertomuksista, kuvista ja saarnoista. Tarinatkommentoivatitseään kirkonseiniltä Tarinat kirkonväestä, yöllä omia menojaan pitävistä vainajista ovat levinneet laajalle. Se poimi kivenmurikan jalkojensa juuresta ja paskasi sen kohti kirkkoa. Siinä on monia unohduksen ja uuden sepittämisen kerroksia. Kirkkohistorioitsijoidensilmin Pistäydyn asehuoneen vintillä ja katson ulos ulkosaarnatuolin ikkuna-aukosta. Salonen kiittelee taidehistorioitsija Tove riskaa, yhtä Lohjan kirkko -kirjan kirjoittajista, joka muun muassa oivalsi, että yhdessä kirkon maalauksessa kuvatut, kelloa kannattelevat mahtavat juurakot ovat 14 samat, jotka yhä lojuvat kirkon ullakolla. varsinkin sitten, kun väkeä oli haudattu kirkon lattian alle jo vuosikymmeniä ja kun suitsukkeiden käyttökin oli uskonpuhdistuksen myötä kielletty, kävi ruumiiden löyhkä usein läpitunkevaksi. joukosirola kirkko oli muinaisuskoiselle jättiläiselle uhkakuva, kuin minareetti sveitsiläiselle. Menoihin saapui kansaa kaukaa; pitkämatkalaiset saattoivat yöpyäkin kirkkomaalla. kellon moiku on ennen aikaan ehkä kantautunut kattoluukun kautta eikä pihan tapulista, kuten nyt. Sillanrakentajajätti havahtui, kun kirkonkellojen pauhu pani sen korvat lukkuun. Jätti ei tiennyt, mitä oli tekemässä, mutta kirkon välikatolla on yhä jäljellä "tuntuvia syllän pituisia hiien askeleita" muistona rakennusvaiheesta. Ullakolla on, tai oli ainakin vielä 1800-luvun lopussa, Mathilda Österbergin kertoman mukaan, todisteena lampaan sontaa ja kerpunrisuja. Lohjan historiaseuran puheenjohtaja, tutkija Torsti Salonen astelee räntäsateessa kirkkomaan halki. keskiajalla kirkko oli pitäjän keskus. ennen kuitenkin tiedettiin, että kirkon kuvakertomusten varsinainen piirustaja oli neitsyt, joka asui kirkon ullakolla yhdessä lampaan kanssa. ihmiskieli on itseriittoinen tarinoiden synnyttäjä. Tätä kukkaroa yritettiin vielä 1930-luvulla kaivaa kiven alta
Forssman nimitti maalauksia kurjan tuhertajan töiksi ja ehdotti niiden peittämistä ja holvien maalaamista taivaansinisiksi. Jouko Sirola on porvoolainen kirjailija. AIHEESTA ENEMMÄN Kirkhakkinen. SKS 1984. H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 Tuhon kynnykseltä uuteen arvoon Lohjan maalaukset nokeentuivat aikaa myöten. Lohjan kirkko. Sieltä olisi raskasta nousta ylös. Osa maalauksista lienee silti kalkittu piiloon. Forssman ja klassismin makumieltymykset. Temppelissä siis haamuili nimenomaan parempi väki, ja pappeja oli paikalla monta. 1980-luvulla korkeimmat voimat asettuivat tukemaan niitä seurakuntalaisia, joiden mielestä arvokasta alttaria ei saanut muuttaa siirrettäväksi. 1830-luvulla niitä uhkasi kirkkoherra C. Laurin Simonsuuri (toim.). Lykyn avain. kauhu levisi rakennusmiesten keskuudessa, kun kirkon lattian alle haudattujen ruumiita siirrettiin 1960-luvun remontissa ulkohautoihin. kukaan arvonsa tunteva ei sen jälkeenkään halunnut tulla haudatuksi kirkon pohjoispuolelle, sillä kirkon tiedettiin kaatuvan siihen suuntaan tuomiopäivänä. Karttakeskus 2008. SKS 1991. Kotiseudun tarinoita. Lohjalla kerrottiin tarinaa tietäjästä, joka taikakeinoin livahti yöllä kirkkoon kysyäkseen kirkonväeltä, kuka oli vienyt hevosen eräästä talosta. viesti oli selvä, mutta päättäjät eivät taipuneet: vielä tänäkin päivänä alttari seisoo sijoillaan tai niillä, joille se viimeksi on siirretty. JOUKO SIROLA 15. Kaarina Koski, "Outoa tuntematonta väkeä. 999 vanhaa taikaa ja uskomusta. kuvat pelasti ehkä vain seurakunnan rahapula. Matti Sarmela, Suomen perinneatlas. ehkä kansa on liittänyt holvikaaren muodon neitsytlinnan maastohahmoon. nervander myös korjautti maalauksia olettamaansa alkuperäiseen asuun ja laati niiden alle selitystekstit. H. Linnassa asui metsänneitoja, jotka kerran maailmassa varastivat kirkosta ehtoolliskalkin. kun muistutan tarinasta, Torsti Salonen taluttaa minut asehuoneeseen, jonka seinää koristaa kuva hevoskauppiaista tai -varkaista, joita piru yllyttää huijaamaan. Laurin Simonsuuri (toim.). Juha Nirkko (toim.). SKS 1984. nämä muutokset entisöitiin pääosin pois konservaattori, taidemaalari Oskari niemen johdolla 1950-luvulla. Myytillisiä tarinoita. Olavi Tapio et al. Talon vanhin poika odotteli pihalla tietäjän piirtämän piirin sisällä, tietäjän määräyksestä puhumatta ja liikkumatta, vaikka mikä olisi ja vaikka miten valui maanalista kansaa houkuttelemaan piiristä ulos. Olisiko siinä hevosvarasteeman lähde. kuvassa riskan tulkinnan mukaan piru rikkoo maalarin telineen, mutta maalari pelastuu tarttumalla maalaamansa neitsyt Marian helmoihin! ehkä pilariin kuvattu marttyyrineito Agneskin karitsoineen on innoittanut neitsytmaalaritarinan kehittelijää. Muinaistutkija emil nervander kohotti Lohjan maalaukset uuteen arvoon 1880-luvulla ja käynnisti niiden restauroinnin. kirkon sisälle hautaaminen kiellettiin vasta 1820-luvulla. Aimo Kejonen, Kansantarinat. (toim.). Rakennushistoria, maalaukset ja sisustus. Lohjan kirkon seinillä on paljon kuvia neitsyt Marian ihmetöistä. Tutkija Torsti Salonen mietiskeleekin, olisiko tämä kuvien peittäminen viideksikymmeneksi vuodeksi voinut katkaista niihin liittyvän kertomaperinteen. kirkon toistaiseksi viimeisenä ihmeenä katosta roikkuva kynttiläkruunu putosi yöaikaan uudelle alttarille. Tietäjä palasi varkaan nimi mukanaan. Lohjan harjulla sijaitsee jyrkkä kumpare, joka tunnetaan neitsytlinnana. lukea valituksia tästä sekä siitä, että ruumiit peitettiin huolimattomasti. SKS 1994. vallasväki haudattiin pitkään kirkon sisälle. Samoin tarinalle telineiltä pudonneesta kirkkomaalarista löytyy mahdollinen lähde etelälaivan neljännestä holvista. Lohjan seurakunta ja Lohjan kotiseutututkimuksen ystävät 1990. elettiin pula-ajan jälkimaininkeja. Näkökulmia väkeen tuonpuoleisen edustajana." Elore 1/2003. Alkuperäiset maalaukset taiottiin esille tuoreen ranskanleivän avulla, mikä herätti lohjalaisissa melkoista närkästystä. Salonen kertoo työtä tehdyn tiukasti päiväsaikaan ja että jokunen mies kieltäytyi askareesta muutaman tunnin luurankoja kärrättyään. Suomen kansankulttuurin kartasto 2. Moni koki, että vainajien rauhaa ei olisi saanut häiritä, ja pelkäsi seuraamuksia. Lattian alisen väen saattoi siis vähintään haistaa olemassa olevaksi. Lohjan kotiseutulehti 1/2009
Sitä ei voi tutkia kielihistorian tavalliseen tapaan sukukieliä vertailemalla, mutta toisaalta siitä ei ole myöskään käytettävissä omakielisiä kirjallisia dokumentteja, ainoastaan 16. millaista suomea puhuttiin KesKiajalla? kaisahÄkkinen suomenkielistensuomalaistenelämässäkeskiaikaolisuurtenmurrosten aikaa.pakanallisiasuomalaisiakäännytettiinkristinuskoonsekäidän ettälännensuunnalta,eikäalkuunpäästyaivanhelposti.tästätodistaa vanhinsuomeakoskevaasiakirja,paavialeksanteriiii:nkirjeruotsin arkkipiispallevuodelta1171. P aavi Aleksanteri iii valitteli arkkipiispalle kirjeessään, kuinka uppiniskaisten suomalaisten käännyttäminen oli "ylen raskasta", gravis admodum. kansainvälisen kaupan myötä suomalaiset tutustuivat vieraita kieliä puhuviin ihmisiin, uudenlaisiin hyötyesineisiin ja ylellisyystavaroihin ja alkoivat opetella käyttämään arvometalleja maksuvälineinä. Se ei syntynyt suomalaisten omasta aloitteesta, vaan yhtenäistymisen paine vyöryi maahan ulkoa päin. kunkin pitäjän keskipisteeksi rakennettiin kirkko, ja alueen kieli kehittyi yhtenäiseen suuntaan, kun saman pitäjän ihmiset olivat jatkuvasti tekemisissä toistensa kanssa. Kirjakieliidullaan Murteiden lisäksi keskiajalla alkoi ilmeisesti orastaa myös jonkinlainen yleiskieli. Pyhien kirjoitusten kanoninen kokoelma oli Raamattu. Sanalla sanoen suomalaiset alkoivat eurooppalaistua. paikkojen ja henkilöiden nimiä tai muutaman sanan mittaisia katkelmia muunkielisissä lähteissä. Murrejaon perusasetelmat syntyivät, kun peltoviljelyn merkitys elinkeinona korostui ja asutus vakiintui edullisimmille paikoille. kristinusko oli alusta alkaen ollut hyvin kirjallinen uskonto, jossa Raamattu ja muut pyhät kirjoitukset edustivat ajatusmaailman ydintä. Suomenniemen ydinosat liitettiin ensin löyhemmin ja sitten aivan virallisesti ruotsin yhteyteen. Uudet tuulet puhaltelivat myös itämerellä. Tutkimattakin on selvää, että suomen kieli muuttui suuresti keskiajan kuluessa. kansankulttuurin rinnalla alkoi orastaa kirjasivistys. rannikoille syntyivät ensimmäiset kaupungit ja tiilirakennukset. Toisaalta 1500-luvun kirjallisuudessa esiintyvät yhteiset ainekset saattavat hyvinkin olla keskiajan peruja. keskiaikaa onkin lähestyttävä kiertoteitse. Sitä luettiin enimmäkseen H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 Tutkijanpainajainenjaaarreaitta Suomen kielen tutkimuksen kannalta keskiaika on perinteisesti ollut hämärää aikaa. vihollisen uhatessa nämä kyllä kerkeästi pyysivät kristittyjä saarnaajia avukseen ja turvakseen, mutta heti vaaran väistyttyä hylkäsivät uuden uskonsa ja alkoivat vainota omia auttajiaan. kielen vanhempien, mutta edelleen käytössä olevien aineksien on täytynyt olla olemassa myös keskiajalla
kirkkoja rakennettiin urakalla, ja niiden seinille maalattiin outoja hahmoja ja tapahtumia, joista puhuttaessa tarvittiin suuri määrä uusia sanoja. kristinopin opettamisen ja saarnaamisen yhteydessä ainakin keskeisimpiä perustekstejä oli käännettävä suomeksi ja velvoitettava suomalaisia opettelemaan ne ulkoa. kirkko järjesti omilleen koulutusta Suomen kaupungeissa ja luostareissa, mutta akateemisen sivistyksen hankkiminen oli mahdollista vain ulkomailla. Suosikkikohde oli aluksi Pariisi, mutta keskiajan lopulla valtavirta kääntyi saksalaiselle kielialueelle. Toisaalta jatkuvat kosketukset vieraiden kielten puhujiin toivat kaupunkimurteisiin uutta aineistoa, joka suureksi osaksi jäi puuttumaan ympäröivän maaseudun kielenparresta. kaupunkeihin kerääntyi väkeä monelta taholta, joten paikallismurteiden leimallisimmat erikoispiirteet kuluivat luontevasti pois ja esiin nousi kielen yhteinen, pelkistetty ydin. kirkon piirissä toimivilla ihmisillä oli aivan uudenlaisia ammatteja ja toimenkuvia, kuten kanttori, kappalainen, lukkari, munkki, nunna, paavi, pappi, piispa ja suntio. Opittiin ajatteH i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 lemaan, että viikossa oli seitsemän päivää ja niistä useimmilla ruotsista lainatut -tai-loppuiset nimet. Yhteinen kieli on ja oli ryhmän yhdysside ja tunnusmerkki. Yksi päivistä oli pyhitettävä lepopäiväksi. Samaa kieltä käytettiin myös yliopistoissa, joita keskiajan kuluessa syntyi eurooppaan useita kymmeniä. kasteen merkiksi suomalaisille annettiin aivan uudenlaisia etunimiä, joita saatiin pyhimysten ja Raamatun maailmasta. ruotsissa lakikieltä oli alettu kirjoittaa jo 1200luvun loppupuolella, ja Pähkinäsaaren rauhasta 1323 lähtien ruotsin lait muodostivat vallankäytön perustan myös Suomessa. kristillinen maailmankuva ja moraali alkoivat säädellä suomalaisten jokapäiväistä elämänmenoa ajanlaskusta ja työnteosta alkaen. näistä ja näiden suomalaisista muunnelmista etunimistömme pääosa koostuu vieläkin. Myös maallisten vallanpitäjien tai heidän edustajiensa oli käytettävä kansan omaa kieltä saadakseen sanomansa perille. latinankielisenä käännöksenä, mutta oppia oli saarnattava ja selitettävä myös kansan kielellä. Tästä pääsivät osalliseksi myös suomalaiset. Onkin syytä olettaa, että uskonnon opetuksen ja levittämisen tarpeisiin on ainakin tärkeimmissä keskuspaikoissa, kuten Turussa ja viipurissa, syntynyt jo keskiajalla jonkinlainen uusi yleismurre, kirjoittamaton kirjakieli tai kvasikirjakieli, niin kuin virolainen tutkija kristina ross on nimittänyt vastaavaa kielimuotoa Suomenlahden eteläpuolella. Jos halusi kuulua samaan ryhmään, oli opittava tai jäljiteltävä sen kieltä parhaansa mukaan. OvetjaikkunataukiEurooppaan roomalaiskatolinen kirkko oli keskiajan mahtavin kansainvälinen organisaatio, jonka yhteinen kieli oli latina. valta-aseman ja sitä konkreettisella tavalla vahvistavan asevoiman myötä heidän käyttämänsä kielimuoto sai osakseen sitä samaa arvostusta, josta kielenkäyttäjät itsekin nauttivat. Myös muita kirkollisia käsitteitä tarvittiin suuret määrät, esimerkiksi alttari, enkeli, kirkko, kuori, paasto, pakana, piina, Raamattu ja risti. näistä 17. Suomen kielellä ei ollut mitään virallista asemaa koulutusjärjestelmässä, mutta kotimaassa sitä saatettiin käyttää opetuksen apukielenä
Aho, hautausmaan vahtimestari ja folkloristi, perehtyi gradussaan Hietaniemessä liikkuviin juttuihin 19801990 lukujen taitteessa. Useimmat kertojista olivat vakinaisia työntekijöitä. Sanottiin neidin kuitenkin eläneen sovussa ympäristönsä kanssa, joten ei häntä pelätä tarvinnut. Minnakilkkiontyöskennellytparikymmentäkesää helsinginhietaniemenvanhallahautausmaalla. vastenmielisyys ja inho ovat ottaneet sijaa silkalta kauhulta. Hietaniemessä haudat kaivettiin lapioilla ennen 2000-luvun koneaikaan siirtymistä, ja tällä kertaa haudankaivajat olivat asettaneet kaksi kalloa keskeneräisen hautakuopan reunalle nököttämään. Aistiiko nykyihminenkin luissa kunnioituksen tai kauhun lisäksi jotain voimaa tai "väkeä". Miehet saivat väsyneen matkalaisen havahtumaan viinahuuruistaan, jolloin vahtimestari hihkaisi muka yllättyneenä: "Ai, se onkin hengissä!" Juoppo sai jalat alleen. H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0. Pyhänjapahanrajalla Minnakilkki hautausmaallaeitänäpäivänäkummittele.kaikkea kummallistasielläkyllätapahtuu... Marian sairaalan kulmilla myytiin pimeää viinaa vielä 1990-luvulla, ja Vanhan kappelin kupeessa oli rauhallinen paikka pullon tyhjentämiseen. Mitään luonnollista selitystä hän ei keksinyt. Jälleen kerran juoppo oli sammunut nurmikolle ruumishuoneen viereen. vai tekevätkö luut siksi vaikutuksen, että väistämättä löytäjän mieleen tulee ajatus: "noin minullekin käy." Hannu S. neiti Lönnrothin haamu siellä vain kulkee, totesivat silloiset asukkaat. Tai sitten roisi komiikka elää. itse haudankaivajat eivät tällaisia tarinoita levittäneet. Aho arvelee, että yliluonnollisten elementtien puuttuminen makaabereista tarinoista lisää niiden tehoa: mädäntyneen vainajan liikkuminen olisi epäuskottavaa. Tyhjästä huoneesta oli joskus kuulunut kolinaa ja askeleita. Aho taas muistaa jutun, joka liittyy hautausmaan porttirakennuksiin. Vahtimestari pyysi tuttua ruumisauton kuljettajaa parkkeeraamaan juopon viereen. niissä oli aiemmin työntekijöiden asuntoja. kerran luunsiru pisti häntä ja aiheutti ankaran tulehduksen. Joku valmisti pääkalloista juoma-astioita ja lampunvarjostimia. haravoinninjakukkienkastelunlomassahänkuulee jatuleekertoneeksieteenpäinerilaisiajuttuja työpaikastaan.useimmitenaiheenaovathaudoilla käyvätomaiset,erikoisetkulkijat,eläimet,hupaisat sattumatjaväärinkäsitykset. Mikalaunis uistan hyvin ensimmäiset näkemäni pääkallot. Suosikkipäähenkilö on karski haudankaivaja, joka ei vähästä hätkähdä. Yhden hauskimmista työmaajutuista kuulin työnjohtajaltani Outi Grönbergiltä. kummitusjutut ovat yleisesti hävinneet kerronnasta. Arkku rysähtää haudan pohjalle ja yksi saattajista horjahtaa perässä. Toinen oli kuulemma puhdistanut ja myynyt kalloja sekä haudoista löytämiään koruja. Ahon pro gradu -tutkimuksen nimitarinassa kerrotaan kaaoksesta, joka seuraa, kun arkunkantajien ote lipeää haudan äärellä. Paha sai palkkansa, oli jutun kertoja tulkinnut. keskellä sekasortoa saattoväkeen kuuluva karjalaisnainen huudahtaa: "Sinne män elävät ja kuolleet!" Muissa tarinoissa hautaan putoaa milloin hattu, milloin Mersun avaimet. 20 M haravanvarressakuultua Yliluonnollisia juttuja ei yleensä kerrota, mutta työkaverini mainitsi kerran tunteneensa jyskytystä tai koputusta maan alta, kun oli ollut haravoimassa hautausmaan vanhimmassa korttelissa
kerran kiihtynyt nainen tuli kertomaan työkaverilleni löytäneensä siunauskappelin pihalta mustan nahkahansikkaan: "Siellä on varmasti käynyt joku saatananpalvoja!" ei tullut ilmiantajalle mieleen, että kappelin edessä kulkee aika moni hautajaisvieras hansikkaineen. Mikalaunis H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 21. Snellmanin haudalta joka maanantai löytynyt kaljapullo saattaa kuitenkin selittyä sillä, että hauta on erityisen sopiva istuskelupaikaksi. Originellitkulkijat Musta-asuiset goottinuoret liikkuvat hautojen välissä kameroineen varoen aiheuttamasta häiriötä. Silti pahaa nähdään sielläkin, missä sitä ei ole. Ystäväni teini-ikäinen tytär ilmoitti haluavansa käydä hautausmaalla, kun tiesi idolinsa, rockmuusikko ville valon siellä usein käyneen. Suomessa mahtimiesten tai taiteilijoiden haudat eivät ole synnyttäneet näyttäviä kulttimenoja. Spedeä kunnioitetaan hyppynaruin ja hulavantein. nuorena kuolleen rockmuusikon Petri Wallin haudalle on tuotu kitaran plektroja tai muuta tavaraa
Mistähän mahtaa johtua, että edellä mainittujen persoonien nyt kadottua uusia ei ole tullut tilalle? hautarauhanrikkomistavailuovaa toimintaa? Pari vuotta sitten löytyi haudalta kannabisviljelmä. Sattuki kuitenkin, että Musta-Maija oli ollu juuri kadun toisella puolella passissa ja valppaat konstaapelit olivat panneet merkille ladyn koiran törkeän teon ja tulleet Mikalaunis 22 H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0. Lepakon eli Liekkihotellin asiakkaat piilottivat pullonsa yöksi Hietaniemen hautausmaalle ja tulivat sitten aamulla kätköilleen. 1970-luvulla ruoholahdessa sijaitsi alkoholistien yömaja. Hautakiviä kaadetaan silloin tällöin. Lenkkeily ja pyöräily hautausmaalla on yleistynyt. Pahasti alkoholisoitunut mies teki tihutöitään yli neljänkymmenen vuoden ajan. Lähes päivittäin hautausmaalla liikuskelleet originellit ovat antaneet aihetta monille tarinoille. vanhempi tarina kertoo miehestä, joka kasvatti vaimonsa haudalla perunaa, porkkanaa ja tomaattia ja kutsui paikkaa siirtolapuutarhakseen. Pikkuukkoja nähdessään Aapeli huusi ja kiroili, mutta muutoin jutteli hampaattoman epäselvästi. 1990-luvulla vanhoihin hautakiviin ilmestyi tussitöhryjä, muun muassa Yrjö-Sakari Yrjö-koskisen suuri musta kivi oli houkuttanut tagien piirtäjää. Tämä ehti herättää pahennusta, vaikka jäljet siivottiin nopeasti. Alkukesällä seurakunta taipui sisäasiainministeriön päätökseen ja poisti hautausmaan porteilta koiran ulkoiluttamisen kieltävät merkit. kerran löytyi keskeltä hautaa miesten kalsarit, joihin oli painettu vHL (vankeinhoitolaitos). Suuren, kaitein ja portain varustetun sukuhaudan päällä skeittailukin jäi yksittäistapaukseksi. Hautausmaan työntekijän arkea on kerätä huumeneuloja ja ulosteita tai purkaa pervon kyhäämää pornoalttaria. kesällä 2009 nainen levitti viltin muualle haudattujen muistomerkin viereen nauttiakseen piknikin koiransa kanssa. Töhriminen ei onneksi yleistynyt. Hän tukki yöllä huoltorakennuksen oven lukot, sotki yleisövessoja ja presidenttien hautojen kukkalaitteita, repi vanhan haudan metalliaidan irti ja uhitteli kerran jopa surusaatolle puukon kanssa. Ohittaessaan kenraaliluutnantti ignatiuksen haudan Aapeli muisti aina tokaista: "kallis äijä, se oli kallis äijä." Hautausmaiden vakituisia kiertolaisia olivat vuosien ajan lintu- ja oravamummot, joille eläinten ruokkiminen oli sydämen asia. Ensin se juoksenteli ympäriinsä ja teki sitten ison tarpeensa keskelle hautaa hautakiven eteen. Joku taas sai tyydytystä luomalla hautojen väliin tilataidetta: tomaattisosetta, puukko ja ruma naamari. keppiäijäksi kutsuttiin rähjäistä miestä, jonka tunnusmerkki oli katkennut jääkiekkomaila. Lähipöheikössä asui myös Aapeli, joka kulki usein hautausmaan läpi taluttaen kasseilla lastattua pyöräänsä ja täytti vesipullonsa kaivosta. koiria alkoi heti näkyä useammin, ja työntekijöiden keskuuteen levisi varoitustarina: No tässähän yks aamu viime viikolla sattu tällanen hieno leidi päästämään koiransa irti heti hautausmaan portilla
Olen turhaan kampanjoinut "ääniharavia" vastaan. Ahon folkloristiikan gradututkimukseen Sinne män elävät ja kuolleet Tutkimus hautausmaan työntekijöiden suullisesta kertomusperinteestä. Minna Kilkki on folkloristi, joka työskentelee sulan maan aikaan Hietaniemen hautausmaalla. Kariseekopyhyys? Hautausmaa arkipäiväistyy. Astuttuaan sisään portista tulija kohtaisi vanhat puut, kiireettömyyden, muistot menneistä sukupolvista ja innokkaat oravat. kerran hautausmaan portit jouduttiin jopa sulkemaan vahinkojen estämiseksi, kun ennustettiin satapäiseksi kasvaneen sakin vyöryvän juhlimaan koulutyön päättymistä. Aluepuutarhuri Outi Grönberg muistaa, milloin käänne Kirjoituksessa viitataan filosofian maisteri Hannu S. Lady oli kyllä kytkenyt koiransa mutta itsepintaisesti se kieltäytyi korjaamasta ulosteläjää haudalta. Tulevatko nämä näyttävissä lavasteissa poseeraavat mallit, näyttelijät, hölkkääjät ja mustinomistajat koskaan ajatelleeksi, että he saattavat törmätä keskelle hautajaissaattuetta, jossa viedään aivan oikeaa vainajaa kohti viimeistä leposijaa? tapahtui. kerro meille, mistä kotiseutusi tai muuten tuntemasi Pyhävaara, Pahakallio tai muu Pyhä- tai Paha-paikka on saanut nimensä. Pyynnöstämme he vaihtoivat paikkaa, mutta puolustelivat äänekästä käytöstään hokemalla: "Ohjaaja käski!" Pahalta tuntui myös taannoinen muotikuvaus, jossa ruostuneiden ristien välissä retkotti leopardikankaiseen minimekkoon tälläytynyt kaunotar. käsitys paikan pyhyydestä näytti nuorilta kadonneen. näyttelijät harjoittelivat improvisoimalla hautojen lomassa. entä kuinka paha paikka Pahalampi oikein on. kysymykseen voit vastata lähettämällä sähköpostia osoitteeseen outi.lauhakangas@stellatum.fi tai kirjeitse osoitteella Hiidenkivi, Stellatum Oy, Purotie 1 B, 00380 Helsinki. H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 23. Toinen konstaapeli oli ottanut kertakäyttöhanskan ja poiminut läjän hanskaan, kääntänyt hanskan ympäri niin että uloste oli jäänyt siististi pussiin ja vienyt sen roskiin. Takit oli viskattu hautakivien päälle, ja nauru raikasi. Helsingin yliopisto 1992. YLEISÖKYSYMYS Pyhäjärvien pyhät ja Pahalampien pahat Olisiko Pyhävaara tai Pyhäjoki ollut vanha pakanallinen paikka ja itse hiiden valtakuntaa. ennen se oli pyhä paikka, jossa tuli käyttäytyä hillitysti. Millaisia tarinoita paikasta kerrotaan. Seurakunnallekin tehokkuudesta on tullut kirkkomaan rauhaa tärkeämpi arvo. erilaisten ajoneuvojen ja työkoneiden määrä on lisääntynyt, ja etenkin syksyisin melu ja bensankatku piinaavat, kun lehtipuhaltimet otetaan käyttöön. nyt siihen suhtaudutaan kuin tavalliseen puistoon. Hautausmaa on vuosien mittaan alkanut muistuttaa yhä enemmän työmaata. 1980-luvun alussa nuoriso vaelsi kaljakasseineen hautausmaan kautta Hietaniemen uimarannalle. niistäkin muuten kerrotaan paljon juttuja. Toivon, että hautausmaa voisi olla hiljainen, tunnelmaltaan ainutlaatuinen paikka kaikille; niillekin, jotka eivät usko tuonpuoleiseen tai hautausmaan henkeen. Ladylle olivat konstaapelit kirjoittaneet sakon koiran irtipidosta, hautarauhan rikkomisesta ja virkavallan vastustamisesta yhteensä 1300 euroa! (Hannu Aho) Näyttävissälavasteissa eräänä kesäpäivänä kappelissa kuvattiin jaksoa Salatut elämät -televisiosarjaan. välittömästi paikalle
k. Uusi Kotus kotus-työryhmä ehdottaa kotukselle uutta nimeä. Mutta tällaisia nimiä ainakin konsultit ja muut uudistajat taitavat pitää vanhanaikaisina ja kovin tylsinä. TERHI AINIALA, dosentti, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus J. Olen alkanut epäillä, että nimen taju on hämärtynyt. Miksi tietoisesti halutaan sumentaa loogista ja perinnäistä maantieteellistä ajattelua. kaupallisten nimien maailmasta on saatu malli, jossa keksitään logoihin sopivia uudisnimiä. näistähän saa hyvin tolkkua. Taitaa olla niin, että laitoksen uutta ja dynaamista ilmettä luomaan palkataan konsultteja, jotka siinä samalla kehittävät mojovan nimenkin vaikka siansaksaksi. nimenpyörittäjä Hyvät, pahat ja rumat nimet Huonoista nimistä oli vuoden vaihteessa paljon puhetta. Uusi kotus olisi kotimaisten kielten keskus, och samma på svenska. pykälä kuitenkin sanoo, että viranomaisen tulisi käyttää asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. valtion virastoille, valtion liikelaitoksille ja ennen kaikkea valtionyhtiöille on annettu runsaasti muitakin sellaisia nimiä, joista ei laitoksen toimiala oikein selviä. Huonojen nimien irvailu on helppoa. kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa kirjoitettiin lausuntoja, suomen ja ruotsin kielten lautakunnat lausuivat, puhuttiin mediassa ja kirjoitettiin blogeja, mutta viesti kaikui kuuroille korville. On meillä vielä tällaisiakin valtion virastoja ja laitoksia: verohallitus, Tullihallitus, Opetushallitus, Patentti- ja rekisterihallitus, väestörekisterikeskus, kuluttajavirasto, Metsähallitus, valtiokonttori, Museovirasto ja kansaneläkelaitos. Hyvään ja selkeään virkakieleen kuuluvat kuitenkin hyvät ja selkeät virkanimet. nimeä moitittiin, ja sille irvailtiinkin laajalti lehdistössä, toimittajien ja lukijoiden kirjoituksissa. kuka näitä nimiä oikein keksii. nimen kelvottomuutta osoittamaan perustettiin adressikin, jossa toivotaan, että valtion virastojen nimistä saisi tolkkua. Hallintolain 9. esimerkkejä riittää pilvin pimein. Suomen Postista tuli Itella, Tieliikelaitoksesta Destia, Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksesta Fimea, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta Valvira ja niin edelleen. koska täällä ei enää entiseen malliin tutkita, pitää tutkimus-sana poistaa nimestäkin. Oli syntynyt TraFi, sanakuva tai nimilogo, kuten Tiehallinnossa todettiin. Miksi ei ymmärretä selkeiden ja ymmärrettävien nimien merkitystä. että ei me taideta sitten olla kuin joku keskus vaan. 24 H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0. nimien ei aina hahmoteta olevan osa kieltä. Läänien katoaminen ja korvautuminen Aveilla ja eLYillä näiden taivuttaminen on oma taiteenlajinsa kiukustuttivat ja masensivatkin. Oli haettu kansainväliseen käyttöön sopivaa nimeä, jossa Fi-loppu korostaisi myös suomalaisuutta. Mutta entä niitä hyviä nimiä. Liki samaan syssyyn, joulukuussa 2009, ilmoitettiin uuden liikenteen turvallisuusviraston nimestä. vielä kun Lapin ei katsottu olevan Pohjois-Suomessa, vaan PohjoisSuomen Avin eli aluehallintoviraston sijaitsevan Lapin Avin eteläpuolella, oli mitta täysi. Yhä useammin virkanimillä halutaan vain kikkailla, leikitellä kielillä ja mukakielillä ja olla nokkelia. Toisaalta kotimaisista kielistäkään ei jää paljon jäljelle, kun viittomakieli, romani ja saamen kielet lähtisivät yliopistoihin. Jo nimestä tulisi käydä ilmi, minkä sortin peruspalveluja virasto kansalaisille tarjoaa
Seuraavassa lainauksessa Schildt-kilpisen alleviivaukset on merkitty kursiivilla, samoin muutamat katkolliset alleviivaukset. Hän aloitti teologiset opinnot Turussa, mutta siirtyi sitten lääketieteeseen, josta hän valmistui yliopiston uudella kotipaikkakunnalla Helsingissä. näihin kuuluu "ilmaumatiede", jolla Schildt-kilpinen viittasi nimenomaan G. v. Schildt-kilpisen kirjoitus oli ensimmäinen suomenkielinen esitys fenomenologiasta, ellei peräti ensimmäinen suomenkielinen filosofiateksti. esitys ei ole laaja, vain kolme käsikirjoitusliuskaa. Afzelius katsoi, että tiede on saatettava kansan tietoisuuteen sen omalla äidinkielellä. varsinkin lääketieteelliseen sanastoon Schildtkilpinen on jättänyt pysyvät jäljet, mutta mitenkään yksipuolinen hän ei ollut. Hegelin Hengen fenomenologiaan. näyte kertoo paljon suomen kielen taipuvuudesta mitä ihmeellisimpiin tehtäviin mutta samalla kielemme valtavasta muutoksesta. Schildt-kilpinen teki myös aikanaan joitakin suomennoksia "tiedisteen" alalta. käännös on 1840-luvun puolivälistä. Mies oli varsinainen sanaseppo. W. juhaManninen TIEdETTÄ "ilmaumista" WOLMARSchILdT-KILPISEN SUOMEA1840-LUvULTA tietokoneeniantaavirhemerkinnänsanalle "ilmaumatiede".yritänvierasperäistä vastinettafenomenologia.sekelpaa. nnen kuin kukaan puhui suomeksi "fenomenologiasta", asialle oli olemassa edelleen ymmärrettävä kotimainen ilmaisu. Hengen ilmaumatiede Hegel jo Hengen Ilmaumatieteen esipuheessa selvästi huomasi ja omatiesi sekä lausui Schellingin Luonnontiedisteen puutokset ja virheet. Förra delen, tarkemmin sanoen kirjan toisen pääluvun alkuun, sivuihin 9597 otsikolla "den vetenskapliga grundläggningen för Systemet. Hänen jäljiltään on tunnistettu viitisensataa suomen kielen uudissanaa, joista melkoinen määrä, noin sata, on jäänyt elämään, menestyksekkäimpinä tiede ja taide, jotka helposti kuvittelemme vanhemmiksi. kumpikin hyökkäili ruotsissa pitkään esillä ollutta, romantiikkaa ruokkinutta schellingiläisyyttä vastaan. Monet Schildt-kilpisen ilmaukset ovat tunnistettavasti suomea, mutta ne eivät vain ole käytössä. Andens H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 E Phaenomenologi". ei se ole itsenäinenkään, sillä se pohjautuu Upsalan yliopiston adjunktin Fredrik Georg Afzeliuksen vuonna 1843 julkaisemaan kirjaan Hegelska philosophien. Mut Hän kohosi myös oleisesti Schellingin yli ja kohotti Tiedisteen totiseksi Tieteeksi. 25. Tämä tehtävä sisältyy mielenkiintoisesti professorien virkamäärityksiin ruotsissa, mutta Snellmanin työn unohtaneessa Suomessa sitä vähätellään. Näytekielentaipuisuudesta esitän seuraavassa Schildt-kilpisen unohduksiin jääneen Afzelius-suomennoksen, joka käsittelee Hengen fenomenologian aatehistoriallista paikkaa ja merkitystä. Sen keksi Jyväskylässä vaikuttanut Saarijärven piirin piirilääkäri Wolmar Styrbjörn Schildt (18101893), kirjailijanimeltään kilpinen. Historisk framställning. F. Snellmanin kanssa eikä unohtanut kiittää tätä. kaksinkertaiset alleviivaukset on merkitty lihavoitetulla kursiivilla: "Hegelin Kunnan tieteinen perustaminen. ilmauksesta ei äkkiseltään oivalla, että se tarkoittaa filosofiaa, mutta siitä oli kysymys, silloisten olojen mukaisesti vieläpä hegeliläisyydestä. Fredrik Georg Afzelius oli filosofiapoliittisesti samoilla linjoilla J
Hegelin perusaatos on tämä: Se totinen haamu, jossa Totuus olelee, taitaa ainoasti olla sen tieteinen Kunta. se ei ole käsitettävä Ymmärteen muodossa, vaan Tunteella, Tunnelmalla ja Näkelyllä, ei sen Ymmärre, vaan sen Tunne ja näelmä ovat pääasiat ja lausuttavat." *** Sama nykysuomeksi: Hegelin järjestelmän tieteellinen perustelu. Schellingin Tiedisteen vakituinen kanta kaipasi kaikkea tieteistä perustusta. Hegelin Tiediste oli sitävastoin uuden ajan miehuullinen voima, joka syvemmällä työllä tunkeusi Tieteen sydämeen Siksi oli tarpeellinen tieteinen perustaminen vakituiselle Kannalle, jotta Schellingin juoksu muuttuisi verkkaiseksi Edistykseksi, joka on Hengen Ilmaumatieteen tehtävä. Hegelin ensimmäinen suuri ansio oli tässä yleisen tieteellisen perustan laskeminen kokonaisuudelle. vakituinen ei siis ole Ymmärrettävä, vaan tunnettava, tunnettava ja näettävä, s.o. Hengen fenomenologia Jo Hengen fenomenologian johdannossa Hegel tiedosti selkeästi ja lausui julki Schellingin luonnonfilosofian puutteet ja virheet. Schellingin ymmärryksellinen Näkely Vakituisesta). Se oli alaston vakuuttelu, absoluuttinen edellytys, ehdoton vaatimus: se ei ollut tieteellisesti perusteltu, siis osoitettu ja todistettu välttämättömäksi. Hegelin filosofia oli sitä vastoin uuden aikakauden miehekäs voima, joka tunkeutui syvemmällä työllä tieteen ytimeen. Se oli alaston Vakuutus, vakituinen Edellys, ehdoton Vaatimus: se ei ollut tieteisesti perustettu. Tiedisteen ylentäminen Tieteeksi on Ajan vaatimus. Tarpeellinen on siis selittää tätä riitelyä; vaikka selitys ei tässä saata olla muuta kun Vakuutus, niinkuin sekin on, jota vastaan se tarkoitetaan (nimitt. Absoluuttiselle kannalle tarvittiin tieteellistä perustelua, jotta schellingiläinen harppaus hegelinperusaatosontämä: Se totinen haamu, jossa Totuus olelee, taitaa ainoasti olla sen tieteinen Kunta. hegelinperusajatusontämä: Totuudenolemassaolon todenmukainenhahmovoi ollavainsentieteellinen järjestelmä. H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 26. Schellingin filosofian absoluuttiselta kannalta puuttui kaikki tieteellinen perustelu. Sisällinen Pakollisuus, että Tiedännän täytyy olla Tieteen, on sen omassa luonnossa, ja sitä ei käy muuten tydyttäväisesti selittäminen, kun itseä Tiedistettä osottamalla. Sillä, sanoi Hän, "Henki pian havaitsee, että ainoasti Keino voipi ohjata aatoksen: tämän talutella Asiaan ja siinä pidätellä". Siinä ikään kuin juosten eli heittäymällä tultiin keskelle Vakituisen kaikkikäsittävätä Yhtyyttä, kysymättä, mitenkä sinne tultiin. kun Toden pitää olella siinä, taikka paremmin ainoasti semmoisena, jota sanotaan milloin Näkelyksi, milloin Välittömäksi Tiedännäksi vakituisesta, Uskonopista, Olennasta, niin tulee tällä kannalla Tiediste osotetuksi ihka vastaisesti Ymmärteen muodolle. Ulkonainen Pakollisuus tuolle väitökselle että Tiedännän täytyy olla Tieteen jos se yleisesti käsitetään, on sama kuin sisällinenkin: se on muka siinä haamussa, jossa Aika, nykyaika, osottaa sen Tekinetten olelevan. Siinä asetuttiin ikään kuin harppauksella keskelle Absoluutin kaikenkäsittävää ykseyttä, kysymättä, miten sinne tultiin. Se on osotettu ja toteutettu pakollisena. Jos nyt Totuuden ainoa tosi haamu pannaan Tieteisyyteen, Tieteellisyyteen eli, joka on yhtä, jos sanotaan, että Totuudella on Ymmärteessä ainoastaan totinen Olinaine olelmallensa, niin tämä väitäntä riitelee yhtä Miellettä ja sen seurantoja vastaan, joka on tärkiä ja hyvin levitetty aikakauden tositteessa. Hegelin ensimäinen suuri ansio oli tässä se yleinen tieteinen perustaminen Kokonaiselle. Schellingin Tiediste oli siis uuden aikakauden nuorellinen into, joka ilakoiten tervehti nuorentuneen Hengen Aamuruskoa, ja syvemmättä työttä heti antausi Ylineen nautinnolliselle omistamiselle, ja eleli niissä toivoissa, joita vakituinen Yline sille kuvaeli. Schellingin filosofiassa voidaan siten nähdä uuden aikakauden nuorekas innostus, joka juhlii tervehtiessään nuorentuneen hengen aamunkoittoa ja antautuu heti ilman mitään syvempää työtä idean nautinnolliselle omistamiselle ja elää jonkin aikaa absoluuttisesta ideasta heijastuvista toiveista. Tieteinen tieto Totuudesta oli Hegelin suurinna huolena ja pyrkinä. Mutta hän kohottautui myös olennaisesti Schellingiä ylemmäs ja nosti filosofian oikeaksi tieteeksi
Fredrika Tengström oleskeli nuorena tyttönä yhden talvikauden Bergbomin serkkujen luona raahessa Ollinsaaren kartanossa, äitinsä syntymäkodissa, parannellen pitkäaikaista vilutautia. valveutuneet ja aikanaan jossain määrin radikaalit naiset toki olivat köyhien tyttöjen asialla. raahelaiset ivasivat "Lindmanskaa" ja hänen "papiksi lukevia" tyttöjään. H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 SofiaFranzéninidea Mistä Fredrika runeberg (s. nuo kaksi "kummajaista" olivat edesmenneen merimiehen Anders Lindmanin tyttäret Susanna ja elisabeth. Franzén) perusti 28. Se edisti myös paikkakuntansa kotiteollisuutta monin tavoin. Jäsenet kokosivat erilaisia kudontamalleja, hankkivat lankoja ja opettivat naisia kutomaan. koulu aloitti toimintansa 1847 ja osoitti heti tarpeellisuutensa. isä Zachris Franzén ei asialle lämmennyt. Suosiollinenkosija Sofia Franzén opiskeli aluksi raahessa mamsellikoulussa ja jatkoi opintojaan ruotsissa koulukortteerissa setänsä, runoilijapiispa Frans Mikael Franzénin luona. Tytöt saivat luku- ja laskutaidon lisäksi ompelun ja kudonnan opetusta aina kehräämisestä alkaen. Tuon talven aikana raahe ja sen seurapiirit tulivat varmasti tutuiksi ja yhteydet serkusten välillä säilyivät. koulu toimi 1870-luvulle saakka, jolloin se yhdistettiin osaksi Porvoon kansakoululaitosta. P hääpäivänään 14.2.1843 koulun köyhille tytöille raaheen. Porvoolaisrouvat välittivät tuotteita myyntiin, ja näin yhdistyksen tarkoitus toteutui mitä parhaimmin. Sofia Franzén (18161847) oli saanut 1826 äidinperintönä kelpo summan rahaa, jonka hoidosta vastasi isä. He olivat päässeet koulunpenkille, koska tyttöjen topakanpuoleinen äiti kaisa Lindman vuokrasi talostaan huoneita mamsellikoulun pitäjille ja oli saanut puhuttua tyttönsä oppilaiksi taloustöitä vastaan. Koulujavarattomilletytöille eijaturunen Fredrikaruneberg(18071879)olimukana perustamassanaisyhdistystäporvooseenvuonna 1846.Muuntoiminnanohellayhdistysperusti koulunvarattomilletytöille.Malliaporvoolaiset saivatraahesta,jonnetyttökouluolisaatu muutamaavuottaaikaisemmin. ra ah en m us eo Sofia Lybecker orvoon naisyhdistyksen tarkoituksena oli lieventää rahvaan puutteenalaista tilaa ja löytää köyhille naisille töitä. raahen mamsellikoulussa oli herrastyttöjen lisäksi oppilaana kaksi merimiehen tytärtä. Mutta ehkäpä Fredrika runeberg innoittui kouluasiasta kuultuaan, että hänen serkkunsa karl Gustaf Bergbomin vaimon Helena Franzénin sisar Sofia Lybecker (s. näin he pystyivät myöhemmin hankkimaan elantoa itselleen ja perheelleen. Porvoon naisyhdistys perusti myös koulun varattomille tytöille. kerrotaan, että Sofia oli äitinsä kuolinvuoteen äärellä sanonut perustavansa perintörahoillaan koulun köyhille tytöille ja ilmoittanut avioituvansa vain sellaisen miehen kanssa, joka hyväksyisi hankkeen. Tengström) ystävättärineen sai idean kouluunsa. itse asiassa kauppaneuvos Zachris Franzénin tyttäret viettivät tuolloin kaksoishäitä. Avioitumisen jälkeen omaisuus siirtyisi aviopuolison hoteisiin. koulua ylläpidettiin avustusten ja lahjoitusten turvin. Sofia Franzén oli huomannut, että raahessa kaikilla asiat eivät suinkaan olleet yhtä mallikkaasti kuin hänellä, suuren kauppahuoneen kasvatilla
Opettajavalinta oli todella viisas, sillä he puhuivat suomea ja olivat kotoisin samasta säädystä kuin kouluun tulevat tytöt. vapaaherratar Sofia Lybecker ei osallistunut itse koulun toimintaan, sillä hän muutti miehensä asuinsijoille etelä-Suomeen ja kuoli jo vuonna 1847. Ainakin alkuun Sofia Lybeckerin perintörahoilla tai sen koroilla pystyttiin maksamaan opettajien palkat ja muut koulun menot. Opettajatoppilaidensäädystä koulunsa opettajiksi rouva Lybecker määräsi mamsellikoulua käyneet Lindmanin tytöt. Uudelleen asiaa harkittuaan raatimiehet ehdottivat koulun muuttamista käsityökouluksi, mihin Lybecker suostui ilomielin. koulussa opiskeltiin myös maantietoa. Oppilaat olivat noin 10-vuotiaita vähävaraisia tyttöjä. Huoli oli turha, ja Lybeckerin koulu saattoi aloittaa toimintansa tasan vuoden kuluttua. 1852 hänen tyttärensä Helene Bergbom osti perintörahoillaan miehensä kanssa köydenpunoja eli reipslaakari vestbergin talon raahesta ja lahjoitti sen sisarensa perustaman koulun koulutaloksi. Tyttöjenkoulustakäsityökouluksi raahe sai kansakoulun vuonna 1872. Tarinan mukaan Sofia suuresti rakastuneena hirvitteli, pystyykö hän pitämään päätöksensä koulun perustamisesta, jos kosija ei suostukaan suunnitelmaan. raahen kaupungin raatimiehet esittivät koulun lakkauttamista vapaaherra Lybeckerille, joka kuitenkin tyrmäsi ajatuksen. raahen koulu oli taloutensa suhteen hieman paremmassa asemassa kuin sisarlaitoksensa Porvoossa. Kuva vuodelta 1923. samulipaulaharju/raahenmuseo H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 29. etusija oli orvoilla, ja yhdestä perheestä pääsi kouluun vain yksi tyttö kerrallaan. Tieto Lybeckerin tyttökoulusta oli melko varmasti kiirinyt Fredrika runebergin tietoon jo heti perustamisvaiheessa ja sytyttänyt hänessäkin halun perustaa koulu köyhille tytöille. kun Sofia Franzén palasi ruotsista, alettiin seurata, jääkö "ranseenin mamselli" vanhaksipiiaksi "houkkamaisine suunnitelmineen". Oppiaineina olivat uskonto, laskento, kirjoitus ja "sellaiset naisten käsityöt, jotka ylimalkaan edistävät köyhemmän kansanluokan toimeentuloa". Melkein niin kävikin, kunnes vapaaherra Georg Henrik Lybecker (17991885) tuli raaheen vierailulle ja kohtasi Sofian. koulu elää edelleen toki nykyajan vaatimuksiin vastaten Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusopistona. Tuohon asti tuiki tarpeellinen "köyhäin tyttöin koulu" oli sen jälkeen turha. kauppaneuvos Zachris Franzén kuoltua vuonna Eija Turunen on filosofian maisteri ja Raahen museon johtaja. Köydenpunoja Vestbergin talo toimi "köyhäin tyttöin" kouluna
Hänen saavutustensa luettelo on hengästyttävä: 1754 hän suoritti Suomen ensimmäisen rokonistutuksen, 1759 hän julkaisi ensimmäisen tautioppaan, hän alkoi ensimmäisenä Suomessa valmistaa keinotekoista mineraalivettä, hän oli perustamassa Turun yliopistollista apteekkia, hän sai asessorin arvon ja toimi lopulta Turun akatemian lääketieteen professorina. Seilin sairaalan pohjoisfasadi. uotsin ensimmäinen lääketieteen tohtori oli Benedictus Olai (noin 15241582). Ajan tavan mukaan Haartman teki luonnontieteellisiä tutkimusretkiä ympäri maaseutua yksi kääriäisperhonen (Tortix Haartmanniana) on nimetty hänen mukaansa. kokeellinen lääketiede teki maihinnousun. Lääkinnällinen kiinnostus ei rajoittunut ihmisiin. vuosisadan vaihtuessa virkoja oli jo kolmetoista. Turun akatemian lääketieteen professori Herman diedrich Spöring (17011747) julkaisi ensimmäisenä havain- R 32. Perhetuttuihin kuului tiedemies ja Turun piispa Johan Browallius, joka innosti poikaa luonnontieteeseen. Taustalla vaikuttivat suuret prosessit: reformaatio ja maallisen ja kirkollisen vallan jako. Suomessa tultiin perässä. Welin,turku/Museovirasto SAIRAALANSYNTY veli-Mattihuhta ruotsinsäädytantoivatlokakuussa1756luvanperustaa turunlääninlasaretin.rakennukseksivarattiineteläkorttelin talonumero74,nykyisenläntisenrantakadunja eskelinkadunkulmassaolevaalue.vihkiäisetpidettiin 6.kesäkuuta1759.valtakunnanitämaaalkoimuuttua moderninsairaanhoidonyhteiskunnaksi. toihin perustuvia tutkimuksia, ja 1743 vihittiin ensimmäinen kokonaan Suomessa opiskellut lääketieteen tohtori. Myöhemmin sinne sijoitettiin myös mielisairaita ja kuppatautisia. kun Haartman oli väitellyt lääketieteen tohtoriksi Upsalassa 1754, hän sai samana vuonna perustetun Turun kaupunginlääkärin viran. Sitä Johan Haartman opiskeli Upsalassa itsensä Carl von Linnén johdolla ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1752. Hänen isänsä oli akatemian professori. Muutos tapahtui 1700-luvun puolivälissä, jolloin monet muutkin yhteiskunnan nykyaikaisessa mielessä synnyttäneet uudistukset alkoivat. kasvitieteen historiaan hän on jäänyt kääntämällä Linnén järjestelmän latinasta ruotsiksi. Suomeksi käännettyinä Haartmanin teokset saivat täsmällisen yksityiskohtaisia otsikoita: Carjan tauH i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 Vuonna 1619 perustettuun Seilin sairaalaan siirrettiin spitaaliset rangaistukseksi syntisestä elämästä. Hän julkaisi ensimmäisen ruotsinkielisen lääkärikirjan. Turun Akatemiassa oli lääketieteellinen tiedekunta ja siellä lääketieteen professori, mutta siinä maan koulutettu lääkärikunta 1600-luvulla olikin. vaasaan ja Porvooseen perustettiin piirilääkärin virat vuosina 17491750. Ainakin 1730-luvulla Turussa oli koulutuksen saanut kätilö. Johanhaartman,edelläkävijä Tärkein "ajan merkki ajoiltaan" oli Johan Haartman (17251787), joka syntyi Paimiossa. raha oli tiukassa: pitäisikö kruunun maksaa jotain alamaistensa terveydestä. kaupunginlääkärin virat perustettiin Turkuun, Helsinkiin, Poriin ja Ouluun
Tavoite oli nimenomaan eristää, ei hoitaa; hoitoon ei ajan tietämyksen perusteella ollut mahdollisuuksiakaan. erilaisia "mielisairaaloita" oli muuallakin esimerkiksi runoilija Simo Achrenius kuoli sellaisessa kruunupyyssä 1758. Heinolan sairaala siirrettiin 1845 Mikkeliin. Sairaat olivat poissa onnekkaampien silmistä ja mielestä. Gunnar Suolahti ym. Veli-Matti Huhta on valtiotieteiden maisteri ja humanististen tieteiden kandidaatti, vapaa toimittaja ja kriitikko. AIHEESTA ENEMMÄN Arno Forsius, "Johan Haartman (17251788) Suomen lääketieteen isä." www.saunalahti.fi/arnoldus/haartman. Haartman raportoi tuomiokapitulille, ettei sairaalaan pitäisi lähettää keuhkosairaita, "heikkopäisiä", halvautuneita, kaatumatautisia, silmäsairaita, vanhuksia tai vastasyntyneitä. Alussa toimittiin vapaaehtoisten lahjoitusten turvin, ja myös arpajaisvoittoja kokeiltiin varojen hankkimiseksi. Hyödyn aikakauden merkki oli se, että sairaalaa perusteltiin myös kansantaloudelliselta kannalta. Haartmanin ajatushan oli, että sairaala toimisi Turun akatemian lääketieteen opiskelijoiden harjoittelupaikkana. koska sairaala oli uutuus, sitä epäiltiin. keitä lasaretissa sitten hoidettiin. Sairaalan lisäksi syntyivät myös lääkäri ja potilas. O. Hän toimi sen ensimmäisenä lääkärinä vuosina 17591767. Eristyksestäparantamiseen Turussa ja viipurissa oli spitaalisten hoitolaitokset jo keskiajalla. Mieluiten sisään otettiin potilaita, joiden paranemisennuste oli hyvä. Yksi Haartmanin tärkeimpiä töitä oli Turun lääninlasaretin toiminnan aloittaminen. ne kun oli leikkausta varten pitänyt käydä lainaamassa naapurin kauppiaalta. Tiedetään, että esimerkiksi 1780-luvulla sairaalassa oli kahdeksan sänkyä kolmessa huoneessa, ja vuosittain hoidettiin noin 90 potilasta. Sairaaloiden uudelleenjärjestely, potilaan aseman uudelleenmäärittely sekä julkisen avun ja lääketieteellisen tiedon liittyminen yhteen ovat rinnakkaisia prosesseja. Omatsaksetleikkauksiin Turussa historia näyttäisi noudattavan Foucault´n käsikirjoitusta. ihmisiä kohdanneiden onnettomuuksien tai rangaistuksien rajat olivat häilyviä sama se, oliko köyhä vai sairas. vielä 1806 Heinolan lääninsairaalan taloudenhoitaja anoi maaherralta, että sairaalaan saataisiin ostaa kunnolliset sakset. Lasarettia jouduttiin mainostamaan "kampanjalla", jota käytiin lähinnä saarnastuoleista. kruunu alkoi rahoittaa tutkimusta ja hoitoa. Gunnar Soininen, "Taudit ja taistelu niitä vastaan." Suomen kulttuurihistoria 3. Surullisen kuuluisaksi on tullut nauvossa sijaitseva Seilin saari, jonne spitaaliset laivattiin. html Michel Foucault, The Birth of the Clinic. Turku 1971. Oscar Nikula, Turun kaupungin historia 17211809. Sairaalan kivulias voittokulku Suomessa jatkui, kun 1700-luvun loppupuolella sairaalat perustettiin myös vaasaan, Hämeenlinnaan, Ouluun, kuopioon ja Heinolaan. Useimmat opiskelivat samoja asioita myös Tukholmassa. (toim.). Hjeltin lääkärityön historia sadan vuoden takaa sisältää paljon kiintoisaa aineistoa mutta on lähestymistavaltaan institutionaalinen. Helsingfors 1903. Michel Foucault´n teoksessa Naissance de la Clinique (1963) "klinikka" tarkoitti sekä kliinistä lääketiedettä että opetussairaalaa. Päästiin katsomaan oikeita potilaita, jotka eivät kuitenkaan olleet liian sairaita. Ajatus ulkomaisten esikuvien mukaan organisoidusta sairaalasta, jossa potilaita hoidettaisiin, oli jotain muuta. Potilas ei enää ollut kirouksen tai rangaistuksen vaan tutkimuksen kohde. Paikka perustettiin 1619 kustaa ii Aadolfin käskykirjeellä, jossa spitaali määriteltiin rangaistukseksi syntisestä elämästä. kivuliaisuus ei liity ainoastaan kipulääkityksen ja narkoosin puuttumiseen vaan taloudellisiin seikkoihin. Myöhemmin joukkoon tuli mielisairaita ja kuppatautisia. Sairaaloiden valvonta oli ruotsissa keskitetty Serafiimiritarien järjestölle, joka organisoi rahakeräyksiä ympäri valtakuntaa. Pääteos tautiluokitus Sciagraphica morborum ilmestyi kahdeksana väitöskirjana 17791781. Otto Hjelt, Svenska och finska medicinalverkets historia 16631812 III. London 1991. dista Suomesa ja sen parannuxesta ja estämisestä ja Neuvo ja Julistus, kuinga Eläinden Rutto eli tartuvainen Ambu-tauti Suomesa taitaan estettää ja parattaa. Jotain kertoo sekin, että 1786 kuningas moitti H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 33. Lääkäri valitsi sairaalaan sopivat potilaat. turkulaisia siitä, että sairaala oli toiminut myös kaupungin köyhäintalona. Jyväskylä 1935. Sairaudetnäkyviin Sitä, millaista hoitoa ja lääketiedettä Turun sairaalassa harjoitettiin, ei ole juuri tutkittu. Ajatus oli, että 1700-luvulla asioiden järjestys muuttuu niin, että sairaus tulee näkyviin, kliinisen katseen alle. Orastavaa kansallistunnetta on nähty siinä, että turkulaiset toivoivat sieltä kerättyjen rahojen tulevan nimenomaan oman sairaalan eduksi. Ongelmallista oli myös sairaalan rahoituksen turvaaminen. Turku oli monta vuosikymmentä Suomen ainoa paikkakunta, jossa lääkärit saattoivat harjoitella ennen potilastyöhön siirtymistä
Tenojoella 1958 valtion luonnonsuojeluvalvoja Reino Kalliola (vas.), Metsähallituksen arvioimisosaston päällikkö Olavi Linnamies ja hänen poikansa. lusto/Metsähallituksenkokoelma/v.k.ahola 34 H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0. Hänen elämänsä suuri tilaisuus aukeni tammikuussa 1939, kun aikaisemmin sivutoiminen valtion luonnonsuojelunvalvojan R Reino Kalliola oli innokas ja taitava luontokuvaaja, jonka kuvia julkaistiin muun muassa päivälehdissä ja Suomen Kuvalehdessä. Luontoharrastuksen kipinä vahvistui ja johti kalliolan opiskelemaan ja tutkimaan kasvitiedettä. kalliola julkaisi 1939 Suomen tunturikasvillisuutta koskevan väitöskirjan. Mieheniässä luonnonystävästä varttui vakaumuksellinen luonnon- ja ympäristönsuojelija. koulupojan innoittaja oli ernst Thompson Setonin teos Kaksi partiopoikaa: Kertomus kahdesta pojasta, jotka elivät kuin intiaanit ja mitä he oppivat (1903, suomennettu 1917). pirkkoleino-kaukiainen Kotiseudunpyhämaisema "onnellinenseseutu,jonkamaisemissa luontojakulttuuriovatkauniissa sopusoinnussa",reinokalliolakirjoitti teoksessaansuomenkaunisluonto (1946).hänolikiitettykirjoittajaja paljonkysyttypuhuja.Mikäolikaan ylevämpijuhlapuheidenaihekuin kotimaanluontojasensuojelu! eino kalliola (19091982) ilmoitti aikovansa ryhtyä luonnonystäväksi ollessaan Hämeenlinnan lyseon kolmannella luokalla 1922
vetoava ja tyylikäs luontokirjailija kiersi ahkerasti puhumassa asiastaan mitä erilaisimmissa tilaisuuksissa. Kauniskotiseutupyhäarvo Luonnonsuojelu ei merkinnyt kalliolalle vain luonnon alkuperäisyyden etsintää ja säilyttämistä, vaan hän pohti jatkuvasti käsitteen sisältöä. Hän katsoi, että luonnonsuojelu koski myös kulttuuriympäristöä ja lopulta koko ihmisen ja luonnon välistä suhdetta. 1930-luvulla talonpoikaisen kulttuurimaiseman merkitys alkoi tulla esiin. toimi muutettiin kokopäiväiseksi. kotiseudun luonnonarvot mainittiin alkuun kotiseutuliikkeen työn osana, mutta itsenäisyyden ajan alussa historiallisten muistojen ja perinteen korostaminen painoivat luonnonsuojelun takaalalle. kalliolassa henkilöityi alan moninainen työkenttä. kotiseutuaatteen ja luonnonsuojelun tavoitteet löivät kättä maaseudun kulttuurimaiseman vaalimisessa. kalliolalle kotiseudun maisema oli jo varhain osa hänen itseymmärrystään. Reino Kalliolan kevättalvella 1948 kuvaama Lommoltunturi Pallastunturin läheltä. Metsähallitus,luontopalvelut H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 35. nimityksen saanut kalliola oli yli kaksi vuosikymmentä maan ainoa luonnonsuojeluviranomainen
kotiseutu oli kalliolalle "pyhä sana", ja se merkitsi vuosisatojen kuluessa muotoutuneessa viljelysmaisemassa ilmenevää luonnon ja kulttuurin syvällistä sopusointua. Pekka Laaksonen & Lassi Saressalo. vuonna 1940 hän julkaisi Kotiseutu-lehdessä käsityksensä kotiseututyön ja luonnonsuojelun suhteesta. Maisemanhoidon vaatimus lähti pihapiiristä ja laajeni vaikuttamaan alue- ja valtakunnansuunnitteluun. Teiden rakentamisen yhteydessä syntyneet leikkaukset ja sorakuopat rumensivat maisemia, ja sähkö- ja puhelinlinjoja vedettäessä raiskattiin vanhoja puita. Jo käsitteeseen kotiseutu kuuluivat elimellisinä osina sekä alueen asukkaiden aikaansaannokset että heidän elinympäristönsä. Uuden tuli aina rakentua menneisyyden pohjalle niin, että historiallinen yhteys säilyi. Maiseman suojelu ja perinteinen luonnonsuojelu jäivät 1960-luvulla sivuosaan. Hän piti myös maitolavoja, postilaatikoita ja kioskeja maisemaa rumentavina elementteinä ja huomautti, että ruotsissa oli kehitetty yhtenäinen malli maitolavoille. kalliolan näkemyksen mukaan luonnonsuojelu ja maisemanhoito perustuivat samaan eettiseen arvomaailmaan. Luonnonsuojelun uusi linja, maisemanhuolto, oli käytännöllistä kotiseututyötä kaipaaville juuri oikea toimintakenttä. Tielain uudistuksen yhteydessä 1946 kalliola selvitti valmistelukomitealle luonnonsuojelunäkökohtia. Tuona aikana ympäristömyrkkyjen vaikutuksia ei vielä yleisesti pohdittu. Suomen Luonnossa pohdittiin teiden ja siltojen sopeuttamista maisemaan sekä kaupunkirakentamisen luonnonmukaisuutta. Se rikkoi maiseman rytmin, teiden varret olivat hoitamattoman näköisiä, ja pientareilla rehotti yleinen välinpitämättömyys. Perinteinen luonnonsuojelu tähtäsi alkuperäisen luonnon vaalimiseen ihmisen toimia vastaan. Luonnonsuojelu laajeni ympäristönsuojeluksi, ja keskiöön nousivat ympäristön saastumisen ongelmat. Siksi Teknillisen korkeakoulun kurssiohjelmiin sisällytettiin luonnonsuojelukoulutusta, ja tienrakennusmestareille pidettiin 1959 kurssi, jolla kalliola luennoi luonnonsuojelusta. Ihmistävastaanihmisenhyväksi Säilyttämään pyrkivä luonnonsuojelu oli ehdotonta, kompromisseihin taipumatonta, kun taas maisemanhoito oli luonteeltaan joustavaa ja valmis myönnytyksiin. Siinä hän näki maiseman sielun, sen sukupolvien arvokkaan uurastuksen, joka loi paikallistunteen ja sytytti kotiseuturakkauden. totesi, että nykyaikainen tie oli kuin piiskansivallus maiseman kasvoilla. Teiden rakentajat pitivät ongelmana pikemminkin tietämättömyyttä kuin haluttomuutta. esitelmöidessään 1955 tieinsinööreille kalliola 36. Säilyttämällä vain näytteitä kulttuurista kuva menneestä jäi yksipuoliseksi, kalliola ajatteli. Harjunrinne, maisema allani, koko maakunta kaikki se kasvaa mielessäni joksikin suureksi, voimakkaaksi ja pyhäksi. Hän kirjoitti vuonna 1930: Hämäläinen uskollisuus ja usko maahan. virkamiehet ymmärsivät tarpeita, ja kalliola valittiin 1951 Suomen Tieyhdistyksen johtokuntaan. Pirkko Leino-Kaukiainen on tutkija ja Suomen historian dosentti. AIHEESTA ENEMMÄN Reino Kalliola, Luonto sydämellä: Kirjoitelmia ja puheita 19301977.Wsoy1978. Moneen suuntaan katsonut kalliola tosin piti ympäristökysymyksiä koskevissa kirjoituksissaan mukana myös maisemanhuoltoa. Toim. kun vaakalaudalla oli koko ihmiskunnan tulevaisuus maailmanlaajuisen katastrofin uhatessa, kulttuurimaiseman säilyttämistä pidettiin pikkunäpertelynä. SKS 2009. H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 Piiskansivallusmaisemankasvoissa ruotsissa kalliola tutustui 1947 maisemanhuoltoon ja kertoi, kuinka siellä yhteistyö luonnonsuojelijoiden ja metsänhoitajien, lääninarkkitehtien sekä tieinsinöörien kanssa oli alullaan. Uusi ajattelu sen sijaan painotti luonnon puhtauden, kauneuden ja monimuotoisuuden tärkeyttä nimenomaan ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille välttämättömänä. Suomessa vilkas taloudellinen toiminta, maatalouden järkiperäistäminen ja asutuksen leviäminen sodan jälkeen uhkasivat sekä luontoa että perinteistä kulttuurimaisemaa. kalliolan sydäntä lähinnä olivat maaseudun kulttuurimaiseman esteettiset arvot. Hän myös huomautti, että kasvientorjuntamyrkkyjä käytettiin teiden varsilla varomattomasti. Kotiseutuni mun: Kirjoituksia Kotiseudun & Hiidenkiven sadalta vuodelta. Siksi oli talletettava myös palasia kulttuurin näyttämöstä, luonnosta. rakennettaessa oli kiinnitettävä huomiota muun muassa talojen sijoitteluun, tyyliin ja tielinjoihin. Sen tavoitteena ei ollut estää taloudellista toimintaa vaan yhdistää aineellinen hyöty ja esteettiset arvot. Tässä ajatusmallissa ihminen oli luomakunnan herrana alistanut luonnon valtansa alle, mutta hänen tuli toimia asemassaan inhimillisesti ja armollisesti. kulttuuri ja luonto muodostivat ihmisten mielissä syvällisen ja kiinteän yhteyden, jonka osia ei voinut ymmärtää irrallisina. kalliola asetti tavoitteeksi huolehtia siitä, että uutta rakennettaisiin kauniiksi hioutuneiden perinteiden pohjalta ja luonnonhävityksen jälkiä maisemassa lievitettäisiin. Ympäristönsuojelun ideologinen näkökulmakin muuttui. Jo tapahtuneita vaurioita voitiin peittää esimerkiksi istutuksin
Myös varhaisen liikenteen ja teollisuuden synnyttämät rakennelmat eli vesi- ja tuulimyllyt, kanavat, ruukit, kylänraitit, tilustiet ja rautatiet ympäristöineen ovat osa perinnemaisemaa. kiinteitä muinaisjäännöksiä ovat muun muassa muinaiset kalmistot, hautaröykkiöt sekä kultti- ja tarinapaikat. näissä näkyvät yhä menneiden sukupolvien työn jäljet satojen vuosien ajalta. Maa- ja karjatalouden luomia ovat aitat, heinäladot, eläinsuojat sekä riuku- ja kiviaidat. Perinnebiotooppien toisin kuin muiden luontotyyppien lajistollisen monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii alueiden jatkuvaa käyttöä ja hoitoa. Rakennettuperinnemaisema rakennettuun perinnemaisemaan kuuluvat historialliset rakennukset, kuten talonpoikaisasumukset pihapiireineen ja kartanot puistoineen sekä näiden H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 hyöty- ja koristekasvit. PERINNEMAISEMATEIvÄTSÄILYILMANhOITOA ullasalo ullasalo perinnemaisematovatosaelävääkulttuuriperintöämme.Monellenetuovat mieleenvielälapsuudenmansikkapaikat,runsaskukkaisetkedotjaniityt, ruiskaunokinvärjäämätruishalmeetsekäpellotheinäseipäineen. P erinnemaisemat ovat syntyneet ihmisen toiminnan tuloksena satojen vuosien aikana. voidaan puhua perinnebiotoopeista eli perinteisten maankäyttötapojen muovaamista arvokkaista elinympäristöistä ja toisaalta rakennetuista perinnemaisemista. Sijaintipaikoillaan ne ovat varhaisimpia näkyviä jälkiä ihmisen läsnäolosta ja pysyvämmästä asutuksesta. Lempäälän Päivääniemen rautakautisen kalmiston niitty- ja hakamaa. 37. Myös esihistorialliset ja historialliset muinaisjäännökset sekä kalliomaalaukset kuuluvat rakennettuihin perinnemaisemiin
niittyjen lajeja ovat ahomansikka, harakankello, purtojuuri, päivänkakkara ja monet sara- ja heinälajit. AIHEESTA ENEMMÄN P. Maarit Vainio et al., Suomen perinnebiotoopit. Avoimia perinnebiotooppeja ovat kedot ja niityt sekä nummet. Puustoisia perinne-elinympäristöjä ovat taas hakamaat, lehdesniityt, lepikkoniityt, kaskimetsät ja metsälaitumet. niitä tavataan usein linnavuorien, kalmistojen ja vanhan asutuksen ympäristöissä, ja monet niistä ovat vanhoja lääke- ja ravintokasveja. Monet näistä lajeista ovatkin taantuneet kasvupaikkojen umpeutumisen myötä. kaskikulttuurista hyötyivät ahomansikka, kissankäpälä, peurankello ja ruusuruoho, jotka löysivät uusia kasvupaikkoja kaskiahoilta. Perinnebiotooppeja on avoimia ja puustoisia. kalliokedoilla viihtyvät ahosuolaheinä, kalliokielo, keto-orvokki, kevättädyke, mäkitervakko ja tuoksusimake. Suomen ympäristökeskus 2001. Ahonoidanlukko (Botrychium multifidum) kasvaa niityillä ja hiekkapohjaisilla laidunkedoilla. Ulla Salo 38 H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0. kesäisin karja laidunsi hakamailla, lähimetsissä tai etäisillä metsä- ja saarilaitumilla, joilta kerättiin myös talvirehu. Arkeologipäivät 2001. Maaranen, "arkeologineninventointijaajoittaminen". Maatalouden muutos on johtanut siihen, että monesta lajista on tullut uhanalainen ja aiemmin runsaslukuisina tavattuja lajeja on taantunut. Hakamaiden valtalajeja ovat nurmirölli sekä nurmi- ja metsälauha, kun merkittävät lajit ovat pääosin keto - ja kallioketolajistoa. näin varhaiset elinkeinot ja maankäyttötavat muovasivat erilaisia maisematyyppejä. Pienialaisilla, aidatuilla pelloilla viljeltiin viljaa, ja niitä laidunnettiin vasta sadonkorjuun jälkeen. Hämet-Ahti, "Kasvistomme muinaistulokkaat: tulkintaa ja perusteluja." Norrlinia 1993: 4, 190. Lehdesniittyjen huomionarvoisia lajeja ovat muun muassa ahokirkiruoho, kevätesikko, lehtomaitikka, sikoangervo, verikurjenpolvi ja vuokot. Ulla Salo on biologi, vapaa toimittaja ja tietokirjailija. Perinnemaisemienkasvilajeja ketojen ja niittyjen kasvilajeja ovat muun muassa jänönapila, kangasajuruoho, keltamatara, ketokäenminttu, ketoneilikka, kissankello, kissankäpälä ja nuokkukohokki. Molemmat ovat luonnon runsaudensarvia, joilla elää merkittävä kasvi- ja eläinlajisto. J. Suominen & L. Kahdenlaisiaperinnebiotooppeja Perinnebiotoopit ovat kehkeytyneet perinteisen laidunnuksen, niiton, lehdestyksen ja kaskeamisen kautta maisemallisesti monipuolisiksi ja -lajisiksi elinympäristöiksi. Perinnebiotooppien lajistollisen monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii alueiden jatkuvaa vanhakantaista käyttöä ja hoitoa. Alkuperäisten lajien rinnalla tavataan lisäksi ihmisen mukana kulkeutuneita arkeofyyttejä eli muinaistulokkaita, joita ovat esimerkiksi ahdekaura, hakarasara, hullukaali, keltamo, nurmilaukka, pölkkyruoho, sikoangervo ja tummatulikukka. Esitelmä
kasvi viihtyy kedoilla, kallioilla, pientareilla, kankailla ja tunturipaljakalla. kansanlääkinnässä mukuloita käytettiin ripulilääkkeenä ja miehisyyttä parantamaan. Tämä kaskiviljelystä hyötynyt laji on taantunut kasvupaikkojen umpeutuessa. conopsea) ja pohjoinen lettokirkiruoho (G. ruusuruoho on muinaistulokas, joka lienee levinnyt maahamme kaskipeltojen rikkana. Tarun mukaan taivaan portin kultaiset avaimet tipahtivat maahan Pyhän Pietarin kädestä, ja paikkaan kasvoi kullankeltainen kevätesikko. conopsea var. rohtona kasvia käytettiin puhdistamaan verta ja ulkoisesti syyhyyn ja paiseisiin. Ulla Salo Ulla Salo Ulla Salo Muistamyösnämä Ahomansikka (Fragaria vesca) Hirvenkello (Campanula cervicaria) kullero (Trollius europaeus) Mäkitervakko (Lychnis viscaria) noidanlukot (Botrychium-suku) Purtojuuri (Succisa pratensis) Ahokirkiruoho (yllä), mäkitervakko (vas.) ja purtojuuri. H i i d e n k i v i 1 / 2 0 1 0 39. Se on yhä runsas itä-Suomen vanhoilla kaskialueilla. Se kasvaa niityillä, laidunmailla ja pientareilla yleisenä kainuun korkeudelle asti. vaivaa hoidettiin kukkahauteella, sillä signatuuri- eli merkkiopin mukaan kirkasväriset kukat palauttivat kirkkauden samentuneisiin silmiin. kansanlääkinnässä kissankäpälää käytettiin munuais- ja sappivaivoihin, reumaan, rintatauteihin ja purutupakan korvikkeena. ketoneilikkaa kutsuttiin ennen pirttikukaksi, jossa pirtti tarkoitti trakooma-silmäsairautta. kansanlääkinnässä kevätesikkoteellä on hoidettu vilustumista, hinkuyskää sekä päänsärkyä. Sen juuria on käytetty oluen ja viinin maun vahvistajana. Laji on taantunut kasvupaikkojen umpeutuessa, ja se luokitellaan nT-lajiksi eli silmälläpidettäväksi. kasvin käytössä on oltava varovainen, sillä se voi aiheuttaa allergiaa. kirkiruohon voi sekoittaa maariankämmeköihin, mutta näiden lehdet ovat yleensä tummapilkulliset ja kirkiruohon vihreät ja pilkuttomat. Se hyötyi lehdesniittyjen valoisista niittyaukeista, mutta laji on nykyään taantunut. Suojelkaamme näitä! · ketoneilikka (Dianthus deltoides) on monivuotinen, purppuranpunakukkainen muinaistulokas, joka on saapunut Suomeen jo ennen 1600-lukua. · kirkiruoho (Gymnadenia conopsea) on monivuotinen, punakukkainen kämmekkä, josta tavataan meillä kahta rotua: eteläinen ahokirkiruoho (G. · kissankäpälä (Antennaria dioica) on kaksikotinen, monivuotinen, lievästi pohjoispainotteinen asterikasvi. conopsea var. Se viihtyy kedoilla, laidunniityillä ja pientareilla. Suomessa kasvaa kuusi luonnonvaraista kissankäpälälajia, joista yleisin on ahokissankäpälä, muut ovat harvinaisia Lapin kasveja. · ruusuruoho (Knautia arvensis) on monivuotinen, sinipunakukkainen mykerökasvi, jonka lehdet ovat syvään pariliuskaiset. Aho- ja hakamaiden umpeutuessa etenkin ahokirkiruoho on taantunut ja rauhoitettu Oulun läänin eteläpuolella. nimensä se on saanut tassumaisista mykerökukistaan, joista valkomykeröiset ovat yleensä hedekasveja ja vaaleanpunaiset emikasveja. · kevätesikko (Primula veris) on monivuotinen, keväinen ja harvinainen tammivyöhykkeen lehtolaji. lapponica)
Valtiovallan tervehdyksen tuoja, työministeri Anni Sinnemäki puhutteli meitä aloittaen puheensa helsinkiläistä raitiovaunukeskustelua siteeraten. Myöhemmin seminaarin keskustelussa todettiin, että JOY:ssa on nyt mahdollisuus onnistuneiden ratkaisujen pankin perustamiseen. Sinikka Sipola S Sinikka Sipola Kampanjan suojelija, nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila kuljetti lyhyessä kannustuspuheessaan kuulijoita muinaiskulttuurin, 1700-luvun ja topeliaanis-kristillisen romantiikan kautta ihmisen nykypäivän kulttuuriympäristön vaalimiseen. Kulttuuriympäristökampanja alkoi komeasti uomen Kotiseutuliiton JOY-kampanja julistettiin alkaneeksi tammikuisena Topeliuksen päivänä. JOY-kampanjan Kotiseutuliiton hallituk- avajaisissa julkistetsen puheenjohtaja Heikki tiin Kansalaisen kultKukkonen tiivisti tärkeim- tuuriympäristöopas. iskusanoihin "Katso, ymmärrä, hoida!" Kukkonen lisäsi ymmärryksestä seuraavan arvostuksen ja ylpeyden. paikallispolitiikkaa, myös kiistat ovat käytännössä paikallisia ja ne on jouduttu paikallisesti ratkaisemaan. Yhdessä aikaansaaminen on keskeistä, sillä talkootyö oli tehnyt mahdolliseksi 115 mukaan jo liittyneen kansalaisjärjestön, liiton, yhteisön ja kunnallisen toimijan tapahtumavalmistelut. Lopuksi aloitettiin haastekampanja. Tärkeänä tulevaisuuden voimavarana Kukkonen näki äidinkielen- sekä biologian- ja maantieteenopettajien projektit kouluissa. 40 H i i d e n K i V i 1 / 2 0 1 0. Amerikkalaiset turistit olivat kommentoineet Sinnemäen kotikaupungin rakennuskantaa. Kansallismuseon auditorioon kokoontui eri puolilta Suomea iso salillinen paikallisia vaikuttajia. Julkista rahoitusta kampanja saa aineistojen, päätapahtumien ja oppaiden tuottamiseen. Kolmen vuoden valmistelutyö tuotti tulosta. Ohittaessaan Kansallismuseon he päivittelivät: This must be really ancient! Huvittavaksi kommentin teki kuulijan tieto ja ymmärrys aidosti muiValtiovallan tervehdyksen JOYn avajaisiin naisista kulttuuriympäristöistä. mäksi kampanjan lähtökohdaksi laajan ympäristövastuun ja oikeuden vaikuttaa omaan ympäristöönsä. Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n voimahahmo, toimittaja erkki Toivanen nosti JOY-kampanjan muiden eurooppalaisten kulttuuriympäristön suojeluhankkeiden rinnalle. Juhlapuheita seurasivat jo meneillään olevien hankkeiden esittelyt: Kirkkonummen kansalaisopisto, koulujen kulttuuriympäristöprojekti, Suomen luonnonsuojeluliitto, Kylämaisemat kuntoon -projekti, Hämeenlinnan seudun Pitäjärinki-hanke ja Sammattiseura. Hän puhui yhteisen muistin tyyssijoista ja viisaasta sijoittamisesta tulevaisuuteen. ensimmäisen haasteen heitti Tampere-Seuran toiminnanjohtaja Heidi Martikainen Tampere-Seuran, paikallislehti Tamperelaisen ja YLen Tampereen radion puolesta Turkuseuralle, Turkulainen-paikallislehdelle ja YLen Turun radiolle. Outi Lauhakangas Puheenjohtaja Erkki Toivanen vahvisti allekirjoituksellaan Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n sitoutumisen JOYn tavoitteisiiin. Riittävää on jo se, että opitaan sivat aktiivisesti kantaa kiinnittämään huomiota siihen, minkälaisessa ympäkulttuuriympäristönsä ristössä eletään. Suojelu ja vaaliminen ovat yleensä puolesta. Taustatukena Suomen Kotiseutuliiton puheenjohtaja Pekka Laaksonen. tuonut työministeri Ministeri poimi kampanjan tärkeimmäksi tavoitAnni Sinnemäki toivoi, teeksi kiinnostuksen herättämisen omaa kulttuuriettä kansalaiset ottaiympäristöä kohtaan
Kortesalmi kuljettaa lukijoita Perämeren, Jäämeren ja Vienanmeren välillä, pitkin jokia, selkosia, erämaita ja palkisia. Arkistoaineiston huolellisella lukemisella Kortesalmi muun muassa osoittaa vääriksi aiempia käsityksiä Perämeren rannikon ja Oulujärven erämaiden talollisten poroista. Kortesalmen tutkimusaineisto koostuu aikaisemmasta kirjallisuudesta, arkistolähteistä sekä muistitietoaineistosta, joka on tallennettu pääosin vuosina 19561966. Perusteluja sille, miksi hän käyttää vanhaa, pejoratiivista etnonyymiä, ei tule teoksessa esille. ilahduttavaa on lisäksi se, että kirjassa on käytetty runsaasti muistitietoaineistoa ja vanhempia kuvauksia. Lappalais-nimityksessä pitäytyminen ei ole asiallista, vaikka syynä olisi vanhoissa arkistolähteissä esiintyvät nimitykset. Ajallisen ja alueellisen perspektiivin laajuus voi aihetta tai tutkimusaluetta tarkemmin tuntemattomia lukijoita sekoittaa, sillä 42 H i i d e n K i V i 1 / 2 0 1 0. Juhani kortesalmi: Poronhoidon synty ja kehitys Suomessa. Arvioita, katsauksia Vuosikymmeniä kestänyt urakka valmis Poronhoito on epäilemättä yksi suosituimmista kansatieteen tai etnologian tutkimusaiheista. Loppuluvussa Kortesalmi esittää näkemyksensä nykyisen poronhoidon paradoksaalisuudesta, sillä sen on elettävä ristiriidassa muiden toimijoiden ja ympäristön kanssa. Tässä teoksessa Kortesalmi laajentaa Pohjois-Vienan poronhoitoa käsitellyttä väitöskirjaansa ja syventyy suomalaisten talonpoikien poronhoitoon ja sen kehitykseen 1400-luvulta 2000-luvulle. Samoin hän pyrkii tarkastelemaan poronhoitoon vaikuttaneita ekologisia, sosiaalisia, taloudellisia, kulttuurisia ja teknisiä tekijöitä. Kirja sopii kaikille poronhoidosta ja paikallishistorioista kiinnostuneille. hELEna RuOtsaLa, akatemiatutkija, turun yliopisto Poromiehet äänessä Teos on laaja, ja jo sen ajallinen perspektiivi kattaa satoja vuosia sekä erilaisia historiallisia ja kulttuurisia prosesseja. J. Kirja antaa myös alueellisesti yksityiskohtaisia tietoja poronhoidosta. Yksi kirjassa käsiteltyjä teemoja on porovarkaus ja sen ehkäisy. Vasta 1600-luvulla poronhoidon raja oli siirtynyt Kemin Lapin metsäsaamelaisalueelta etelään ja länteen uudisasukkaiden alueelle. Tämä teos todistaa osaltaan myös sitä, sillä poronhoito on Kortesalmen mukana kulkenut kotiseudun perintönä vuosikymmenten ajan, ja tuloksena on painava teos suomalaisen poronhoidon kehityksestä. Kyseessä on ensimmäinen laaja suomalaisen poronhoidon syntyyn ja kehitykseen keskittyvä teos, jonka tekemiseen ei aiheen laajuuden ja lähdemateriaalin hajanaisuuden vuoksi ehkä kukaan ole aiemmin rohjennut tarttua. Hän käyttää vanhoja termejä myös Kuolan niemimaalle tulleista poronhoitajakansoista. sks 2008. poronhoidon kehitystä ei aina sidota asutushistoriaan tai kulttuurisiin prosesseihin. Kirjan 613 sivusta ja 2 868 loppuviitteestä olisi voinut hieman tiivistää kokonaiskuvan kärsimättä. Arkistoaineiston ahkera referointi antaa paikoitellen hajanaisen kuvan, mutta tuo esille myös mielenkiintoisia yksityiskohtia. Kortesalmi käsittää porovarkauden tässä vain rikoksena, vaikka asiaa voisi tarkastella myös kulttuurinsisäisestä näkökulmasta tapana jakaa varallisuutta tai viestiä toiselle osapuolelle, joko hyökäten tai puolustautuen. Siitä on julkaistu viimeisen parinkymmenen vuoden aikana useita väitöskirjoja, jotka ovat tarkastelleet poronhoitoa eri alueilta ja eri näkökulmista. Tämä on sekä työn ansio että haitta. Vaikka kirja painottuukin suomalaistalonpoikien poronhoitoon, Kortesalmi käsittelee myös saamelaista poronhoitoa ja sen erityispiirteitä. Kenttätöitä hän on tehnyt vielä 2000-luvulla. Teoksessa on runsas kuvitus, ja sitä täydentää laaja sana-, nimi- ja asiahakemisto sekä englanninkielinen tiivistelmä. Poronhoidossa on kyse paljon muustakin kuin toimeentulosta, sillä se on tärkeä osa pohjoista kulttuuriperintöä ja identiteettiä. Poroja hoitavat ja kuljettavat niin suomalaiset, saamelaiset ja komit kuin erilaiset etelän virkamiehet ja verottajat. Lukijoita ei vaivata turhilla teoreettisilla pohdinnoilla, vaan kirjoittaja luottaa historiallisen kansatieteen deskriptiiviseen otteeseen. Äänen saavat poromiehet eri puolilta poronhoitoaluetta. Juhani Kortesalmi keskittyy kirjassaan suomalaisen poronhoidon historiaan, aiheeseen, joka on kulkenut hänen mukanaan lapsuudesta väitöskirjaan asti. Hänen mukaansa perinteisellä ja moniin muutoksiin sopeutuneella poronhoidolla on tulevaisuutta. Se on toki myös asia, joka kuuluu yhteisön kollektiivisen vaikenemisen piiriin. Painavaa tekstiä Kortesalmi käyttää teoksessaan yksinomaan termiä lappalainen Suomen alkuperäiskansasta saamelaisista, vaikka monissa hänen käyttämissään lähdeteoksissa terminä on jo saamelainen. Politiikka ja ura maaherrana katkaisivat poronhoitotutkimukset joksikin aikaa. Materiaalia täydentää viime vuosilta myös sanomalehtiaineisto. y J
Suomenkielinen julkaiseminen on kuitenkin tärkeää suomen säilyttämisessä tieteen kielenä, sillä juuri suomenkielisissä julkaisuissa vakiinnutetaan ja kehitetään suomalaista tieteen sanastoa. Tällaisen kuvauksen poisjättäminen voi tosin olla kirjoittajan tietoinen valinta, koska hän tutkii nimenomaan lasten omaa kulttuuria ja tyttöjen tapaa käyttää median aineksia omassa elämässään. Poikien musiikkifaniuteen on tavallisesti yhdistetty soittotaidon ihailu, joka taas liittyy oman soittamisen kautta aktiivisuuteen ja luovuuteen, kun taas tyttöjen kiinnostus musiikkiin on nähty passiivisena laulujen kuunteluna. Faniutta kaikilla mausteilla Fanitutkimus on uudehko monitieteinen tutkimusalue, joka on tuottanut jo Suomessakin artikkelikokoelmien lisäksi kiinnostavia väitöskirjoja, kuten mediatutkija Kaarina nikusen televisio-ohjelmien faniutta käsittelevän Faniuden aika (2005) ja kirjallisuustieteilijä irma Hirsjärven suomalaiseen scifi-faniuteen keskittyvän Faniuden siirtymiä (2009). Tässä mielessä Spice Girls -fanius on näyttänyt jossain määrin erilaiselta. Yhtyeen jäsenet olivat korostetusti erilaisia, ja antoivat siten nuorille fanitytöille hyvän mahdollisuuden käyttää hahmoja leikeissä H i i d e n K i V i 1 / 2 0 1 0 43. Tutkimuksen keskeisaineistona ovat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuonna 1998 peruskoulun ala-asteille järjestämän Leikkiperinne-keruun vastaukset, erityisesti keruun 75 kirjoitusta, joissa kuvattiin Spice Girls -yhtyettä kirjoittajan suosikkina. Lisäksi Saarikoski on tarkastellut nauhoitettuja Spice Girls -faniuteen liittyviä haastattelu- ja havainnointiaineistoja sekä yhdeksää vuosina 19971999 julkaistua Spice Girls -ilmiötä käsittelevää keskustelu- ja tutkimusartikkelia. y sekä jäljitellä näitä esityksissä. Monilla aloilla fanitutkimus ja populaarikulttuurin tutkimus yleensäkin ovat vielä harvinaisuuksia, näin myös folkloristiikassa. Spice Girls -ilmiön moninaisuus valottuu teoksen edetessä lukijalle varsin kattavasti, mutta Spice Girls -ryhmää ennestään heikosti tuntevaa lukijaa ajatellen olisi kaivannut pientä tiivistelmää itse bändistä ja sen toiminnasta. Tyttöjen faniutta on usein pidetty negatiivisena ilmiönä: hysteerisenä ihailuna tai holtittomana kuluttamisena. nuorten naisten muodostama yhtye on nähty sekä positiivisena että negatiivisena roolimallina tytöille: toisaalta se korosti naisten osaamista ja pärjäämistä omin voimin, toisaalta se ruokki käsitystä siitä, että menestyäkseen naisen tulee olla kaunis ja seksikäs. Folkloristiikan ja muutamien muiden oppiaineiden alueilla väitöskirjoja julkaistaan suomeksi, mutta muuten usein tavoitellaan "pisteitä" englanniksi kirjoitetuilla artikkeleilla ja raporteilla, jotka mielletään kansainvälisiksi silloinkin, kun ne todellisuudessa tavoittavat vain suomalaisia lukijoita. Faniuden määrittäjinä nämä käytännöt nousevatkin keskeisemmiksi kuin bändin tuotanto. Helena Saarikosken tutkimus asettuu siten avaraan tilaan. On melko harvinaista, että kokenut tutkija kirjoittaa lähes 400-sivuisen suomenkielisen tutkimusmonografian. Lisäksi suomenkielinen tutkimusjulkaisu palvelee, ellei nyt ihan suurta yleisöä niin ainakin ns. Bändin kappaleiden kuunteleminen ja fanitavaran keräily olivat vain osa fanitoimintaa, ja kiinnostus Spice Girls -yhtyeeseen syveni bändiä fanittaville pikkutytöille usein myös aktiiviseksi harrastukseksi, monenlaisten leikkien inspiroijaksi ja omatekoisten Spice Girls -esitysten tuottamiseksi. Saarikoski toteaa kuitenkin, että vaikka tällaiset medialeikit tulivat näkyviksi varsinkin Spice Girls -esityksissä, ne eivät ole liittyneet ainoastaan Spice Girls -faniuteen vaan myös muihin mediailmiöihin. Varsinkin faniusilmiön yleisessä tarkastelussa kirjoittaja panee myös itsensä likoon; tutkimuksessa on paikoin hyvinkin henkilökohtainen ote. Leikkivää faniutta Nuoren naisellisuuden koreografioita käsittelee perusteellisesti faniutta ja tyttöyttä ja näiden tutkimusta yhdistäen ne erityisesti Spice Girls -faniuden käytänteisiin. Tyttöjen fanius on usein tulkittu seksuaalissävytteiseksi viehättymiseksi miesesiintyjiin, mutta Spice Girls -faniudessa oli paremminkin kysymys ihailevasta samastumisesta. Tutkimusta voi määrittää mediaetnografiaksi tai antropologisen folkloristiikan alueelle sijoittuvaksi, mutta kaikkiaan se on monitieteinen: Saarikoski käyttää rohkeasti erilaisia lähestymis- ja tulkintatapoja erityyppisten fanitoiminnan ilmiöiden käsittelyssä. Tutkijana Saarikoski välttää tutkimuskohteensa arvottamista. spice girlsin fanit tyttöyden tekijöinä. sks 2009. Vaniljaa vai inkivääriä? englantilainen viiden nuoren naisen muodostama Spice Girls oli erityisesti nuorten tyttöjen fanittama bändi, jonka suosio oli huipussaan 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. valistunutta lukijaa, vaikka hän ehkä tekstin teoreettisimpia osuuksia ohittaakin. MERJa LEppäLahti, turkulainen filosofian lisensiaatti, vapaa tutkija ja kriitikko helena saarikoski: Nuoren naisellisuuden koreografioita
Sosialistisen vallankumouksen jälkeen alueen köyhtynyt venäläinen aatelisto puolestaan jakoi omasta jäljelle jääneestä vähästään kaikille apua tarvitseville vaatimatta mitään vastineeksi. Terijoki-Seura kukku MELkas, tutkijatohtori, turun yliopisto Terijoen suojeluskuntalaisia aseharjoituksissa 1920-luvulla. 44 H i i d e n K i V i 1 / 2 0 1 0. Alueen asukkaiden muisteluissa joita on kerätty sotien jälkeen korostuu mutkaton rinnakkainelo, jossa venäläiset olivat alueen tärkeitä kauppiaita ja työnantajia. Lehtikirjoittelu tuki lietsontaa. Tästä kiinnostavin esimerkki on mielestäni Terijoen alueen tuotteistaminen: aktiivinen venäläisvaikutteiden eliminointi ja paikkakunnan brändääminen puhtaan raikkaaksi suomalaiseksi kylpyläkaupungiksi, joka tietenkin veti puoleensa myös eksotiikallaan. Maria Lähteenmäki: Maailmojen rajalla. Se oli omanlaisensa arkinen yhteisö, jota repivät poliittiset ristiriidat ja yhteiskuntaluokkien erot. Kokonaisuudessaan Lähteenmäen hieno tutkimus tuo Karjalankannakselle takaisin sen moniäänisyyden, joka siellä aikoinaan vallitsi ja jonka tähänastinen historiantutkimus on halunnut vaientaa. Muukalaisvihan lietsontaa Lähteenmäki osoittaa, yhtä paikallisyhteisöä tutkimalla, miten otollista maaperää kriisi- ja murrosajat ovat muukalaisvihalle. Muutokset alkoivat jo toisen routakauden aikana, mutta vahvistuivat sisällissodan jälkeen nousevan suomalaisuusliikkeen myötä. y Lähteenmäen yhtenä motiivina onkin ollut paljastaa Kannaksen, erityisesti Terijoen, kerrostunut todellisuus ja tuoda esiin valtataisteluita sekä korostaa määrätietoisen propagandan merkitystä alueen profiilin muotoutumisessa. Toivottavasti myös perussuomalaiset ja heidän äänestäjänsä tarttuvat tähän kirjaan. erilaisia aineistoja ristiin ja rinnakkain lukemalla tuodaan esille rajaseudun Venäjä-kuvaa monesta suunnasta. Kasvattajien työ meni osin hukkaan: niin Terijoki kuin koko Karjalankannas menetettiin lopullisesti 1944. Menetykseen sisältyvää surua ja pettymystä alueen entisten asukkaiden keskuudessa tämäkään tutkimus ei liennytä, vaikka tutkija niin ehdottaa. Ajallisesti, 1910-luvulta 1940-luvulle, teos on kertomus vähittäisestä ja merkittävästä muutoksesta: luonteva vuorovaikutus ja rinnakkainelo venäläisten kanssa Karjalan rajaseudulla muuttui 1920-luvulla tuomittavaksi ja halveksittavaksi elämänmuodoksi. sks 2009. Ei paratiisi vaan arkinen yhteisö Tutkimuksessa tarkastellaan kiinnostavasti myös venäläisvihamielisyyden rakentumisen vaiheita ja keinoja 1920-luvun Suomessa. Lähteenmäki väittää, että mikäli mielikuvamme Karjalasta olisi (ollut) vähemmän kiiltokuvamainen ja nostalgiapainottunut, ei alueelta häädettyjenkään tarvitsisi niin surra ja kaivata menetettyä onnelaa. Tämän identiteettityön takana olivat isänmaallisen ja oikeistolaisen ideologian sisäistäneet opettajat. Arvioita, katsauksia Karjalankannaksen historia ja valta Maria Lähteenmäen uusi tutkimus Kannaksesta ja erityisesti Terijoen alueen poliittisista murroksista on paitsi perusteellinen historiallinen kartoitus myös hyvin ajankohtainen teos. Siinä välitetään tietoa rajaseudun erityisyydestä kulttuurien välissä, me ja muut -puheesta, rajanvedoista, määrittelyvallasta ja ihmisten arkielämästä "luonnostaan" monikulttuurisessa yhteisössä. etniset vastakkainasettelut syntyivät ja juurtuivat toistuvissa uhkapuheissa ja tietenkin ideologisessa työssä, jota kouluissa harjoitettiin. Rajaseudun monikulttuurisesta pitäjästä kotoisin olevalle mummolleni Kannas ei, niin kuin ei monelle muullekaan tuntemalleni evakolle, ollut pelkästään paratiisi. nämä tosiasiat eivät silti koskaan vähentäneet koti-ikävää. Pääosaa tällaisessa lietsonnassa ovat aina näytelleet taitavat "kansaan" vetoajat: Terijoellakin vaikutti oikeistopopulisteja, jotka yhteiskunnallisen epävakauden vuoksi saivat sekä puhe- että määrittelyvaltaa yhteisössään. kannaksen rajamaa ja poliittiset murtumat 19111944. Lähteenmäki valottaa tämän virallisen puheen ja tavallisten ihmisten välistä ristiriitaa teoksessaan erilaisten arkistoaineistojen avulla
institutionaalisella tasolla patriarkaalisen perheen voidaan tulkita edustavan valtiota valtiossa. esimerkiksi äidin poissaoloa (äiditön perhe) ei tunnisteta edes problematisointipuheessa. y pystyy yksiselitteisesti ja selkeästi osoittamaan, kuinka perhekasvatuksen teksteissä on vuosikymmenten ajan tuotettu ydinperheen politiikkaa ja hegemoniaa sukupuolirooleineen ja patologioineen. Äidin rooli on keskeisempi ydinperheessä, ja se voidaan jopa määritellä äidin perheeksi. Hän jatkaa: "normaali, onnellinen perhe-elämä on siis poliittista." katja Yesilova: Ydinperheen politiikka. Perhekasvatuksen teksteissä ja ydinperheen politiikassa isän rooli ja liikkumatila on kuitenkin käytännössä suurempi kuin äidin. Yesilova on onnistunut kuvaamaan ja analysoimaan ydinperheen ympärillä käytyä keskustelua neutraalisti (ilman, että hänen oma poliittinen näkemyksensä tulisi esille), mutta samaan aikaan kiinnostavasti ja ajankohtaisesti. isä voi liikkua jaetun vanhemmuuden (jopa äidillisesti lastaan hoivaavan isän) roolistaan aina poissaolevaan isyyteen saakka, mutta naisen rooli perheessä on tiukempi. Maternalismi, väestöpolitiikka ja naisten kertomukset vuodelta 1997. niinpä Yesilova toteaakin perheen yhteiskunnallisen funktion täyttyvän silloin, kun perhe elää normaalia perhe-elämää. Yesilovan tapa käsitellä aihettaan, kehitellä koko kirjan läpi ideaansa ydinperheen politiikasta, toimii. Kirjan selkeä rakenne, joka koostuu johdanto- ja yhteenvetolukujen lisäksi viidestä käsittelyluvusta, tukee tätä käsittelytapaa. nykyiselläkin esimerkkimäärällä tutkijan päättely ja tulkinnat olivat riittävän uskottavia ja loogisia, mutta esiin nostetut aineistonäytteet yksinkertaisesti kasvattivat kiinnostustani. Myös sukupuolella on merkitystä. Hän H i i d e n K i V i 1 / 2 0 1 0 45. Kirjasta on varmasti hyötyä niin yhteiskuntapolitiikasta kuin perhetutkimuksesta kiinnostuneille lukijoille. ideaaliperhe, jonka suhde yhteiskuntaan on oikeanlainen, on sellainen, jossa perhe on yhteiskunnassa mutta ei kuitenkaan ole siitä riippuvainen. Selkeän kerronnallisen rakenteen vuoksi sitä voisi suositella myös oppikirjaksi. piRJO pöLLänEn, tutkijakoulutettava, itä-suomen yliopisto Poliittista perhe-elämää Yesilovan väitöskirja on menetelmällisesti toimiva. Moniongelmaisissa perheissä ongelmat ovat niin perheen sisäisiä (esimerkiksi yksinhuoltajuus) kuin perheen ja yhteiskunnan välisiä (esimerkiksi perheen sidos viranomaisiin usein pakosta tai pakotettuna). "Menetelmäkikkailun" kilpajuoksussa, jota nykyisessä yhteiskuntatutkimuksessa on totuttu seuraamaan, Yesilovan selkeä tutkimusasetelma hakee vertaistaan. Yesilovan kirja voidaan nähdä myös nätkinin työn jatko-osana. Metodologiset valinnat ovat kuitenkin oikeaan osuneita ainakin siihen nähden, että Yesilova on saanut aineistostaan irti sen, mitä on hakenut. Yesilova lähtee tutkimuksessaan siitä, että perhejärjestystä sukupuolen kautta tarkastelemalla voidaan patriarkaalinen, isän valtaan perustuva perhemuoto ja ydinperhe, joka rakentuu pitkälti äidin hoivan ympärille, nähdä jos ei toistensa vastapooleina niin ainakin erillisinä systeemeinä. Hän kuitenkin esittää, että perhekasvattajien tavassa nähdä perhe yhteiskunnallisena kysymyksenä nämä kaksi tapaa esiintyvät samanaikaisesti ja perhepuheessa olisi haaveena yhdistää isän valta äidin hoivaan. Ydinperhehegemoniaa käydään läpi niin kronologisesti kuin temaattisestikin. Temaattisesti kiinnostava on esimerkiksi kirjan kuudes luku, jossa käydään läpi moniongelmaisiksi määriteltyjen perheiden keskeisiä ongelman paikkoja. gaudeamus 2009. Ytimekkäästi ydinperheestä Lukijana jäin kirjan edetessä kaipaamaan vielä enemmän suoria lainauksia aineistosta. Ydinperheen politiikka on samalla sekä ajankohtainen että ajaton esitys siitä, miten suomalaisen yhteiskunnan perherakennetta on vuosikymmenten saatossa asiantuntija- ja ammattilaispuheessa käsitteellistetty ja tuotettu. Kirja tuntuu tutkimusasetelmaltaan lähes liiankin yksinkertaiselta eihän kirjallisen aineiston kriittinen lähiluenta edusta mitään uutta ja innovatiivista yhteiskunnallisessa perhetutkimuksessa. Sen sijaan ydinperheajattelussa perheen ja yhteiskunnan välinen side on Yesilovan mukaan muuttunut elämänhallintasopimukseksi, jossa perheen yksityisyys kytkeytyy sen mentaaliseen ja taloudelliseen itsenäisyyteen. Onko perhettä ilman ydinperhettä? Väitöskirjassaan Ydinperheen politiikka Katja Yesilova jatkaa esimerkillisesti sillä historiallisesti orientoituneen yhteiskuntatieteellisen perhetutkimuksen linjalla, jonka yksi virstanpylväs on Ritva nätkinin väitöskirja Kamppailu suomalaisesta äitiydestä
Arvioita, katsauksia Yritys elämäkerraksi Mauno Saari on hyvä journalisti ja kirjantekijänäkin kunnostautunut. Hän saattoi mököttää kuin pikkulapsi ja saada raivokohtauksia, joiden aikana meni irtaimistoa pieneksi. istunnoissa juodaan tynnyreittäin viiniä ja yritetään rakentaa Haavikosta y Mauno saari: Haavikko-niminen mies. Kannattaisi väliin muistaa, että kyse oli sentään vain persaukisen kustannusyhtiön muutamasta johtajasta, ja valtakuntakin oli Bysantin sijasta muutama sata velkaista neliötä Uudenmaankadulla. Lopun aikaa Paavolla on huoli rahoistaan, vaikka hän on varakas mies. Huomattava osa Haavikon tuotannosta muuttuu Saaren y silmissä Haavikon elämän kuvitukseksi ja etenkin Haavikon ja Otavan suhteen värittämiseksi. Runoilija Haavikko unohtui Haavikolla oli itselläänkin taipumusta varsinkin rahan, vallan ja naisen mystifiointiin, mutta Saari jatkaa sumeilematta vielä pitemmälle. Kestävimmän elämäntyönsä Haavikko teki lyyrikkona, mutta hänen runoistaan Saari ei paljon osaa sanoa, ellei hän otaksu niiden kuvaavan sitä tai tätä Haavikon elämäntilannetta. Saaren luoma Haavikko on ristiriitainen ja monella tavalla hankala mies. Se on Saaren kertoman mukaan "kammattu" juristilla, ettei hän syyllistyisi tahtomattaan kunnianloukkaukseen. Välillä, kun Saari ei yritä mennä Haavikon nahkoihin ja tavoitella tämän tyyliä, tarina toimii ja vie mukanaan, mutta sitten ajaudutaan taas keskelle tolkuttomia suuruusfantasioita ja infantiileja nerouspohdintoja. Merkillistä, ettei hän koskaan törmännyt toiseen samanlaiseen, semmoiseen, joka olisi ladannut raivo-Paavoa turpaan. Hän on yhtä aikaa herkkä ja jyrkkä, tarkkanäköinen liikemies ja lähes vainoharhainen hallinnoija. ikävä tuo realiteettiperiaate. Loppuosa on outo sekoitus syytöstä ja puolustusta. Hän on vähän kuin Roope Ankka, joka sukeltelee rahasäiliössään ja pelkää päättävänsä päivänsä köyhänä herkkusienenviljelijänä. Kyseessä on pikemmin romaanintapainen tekele, jonka päähenkilöinä ovat Mauno Saari ja hahmo nimeltä Paavo Haavikko. enimmäkseen hän tyytyy toistamaan modernistisen lyriikan kuvaamisessa käytetyt kliseet ja ilmoittaa, että Haavikko oli nero. H i i d e n K i V i 1 / 2 0 1 0 46. esimerkiksi kirjat Lasse Virenistä (Juoksemisen salaisuudet) ja niilo Ylivainosta (Saarnaaja) ovat erinomaisia, kohdettaan kunnioittavia henkilökuvia. Sellaista siitä ei kuitenkaan tullut. Haavikon teokset jäävät vähälle huomiolle ja hyvin kapean tulkinnan varaan: kaikki ne kertovat Haavikosta itsestään ja tämän suhteesta Otavaan ja muutamiin naisiin, joista toiset olivat naimisissa Haavikon kanssa, toiset eivät. esipuheen mukaan Saari on lähtenyt yrittämään elämäkertaa vaikkei "tavanmukaista". Tahallista tai tahatonta, mutta Saaren onnistuu tehdä kohteestaan niin ikävä ihminen, ettei tee mieli tarttua edes Haavikon parhaan kauden (1950-luvulta 1970-luvulle) teoksiin. Juhani sipiLä, kotimaisen kirjallisuuden yliopistonlehtori, helsingin yliopisto Merkillinen tekele Mauno Saaren kirjasta Haavikko-niminen mies on jossakin vaiheessa aiottu elämäkertaa. Tehdäänkö tässä oikeutta kuolleille, niin Haavikolle kuin tämän läheisille, koska elossa oleviakin on ajateltu vain juristerian näkökulmasta. Saari ei ole luotettava kertoja, koska on kummallisella tavalla asianosainen, Haavikon sairaalahoitoon sekaantuja yhdessä nykyisen vaimonsa kanssa. Haavikon tuotannosta Saarta kiinnostaa enimmin se osa, joka näyttää omaelämäkerralliselta. Loputtomia monologeja kehystävät kuvaukset istumisista ravintoloissa, Juholan-kesäkodissa tai Bulevardin-huoneistossa. Tuloksena on kasa editoimattoman tuntuisia haastatteluja vanhan, pahasti alkoholisoituneen miehen yksinpuheluita, joissa palataan aina samaan asiaan: traumaattiseen lähtöön Otavasta. On hallitsijoita, ruhtinaita, neroja, kirjureita, pettureita, mahtavia vihollisia, kosmisia miekkailuja ja mystisiä valtakuntia. Viimeiset luvut selostavat laveasti kirjailijan surullista loppusuoraa. Samaa ei valitettavasti voi sanoa Haavikko-nimisestä miehestä: vaikka Saari pitää Haavikkoa nerona, suomalaisen modernismin luojana ja keisarina, jonka luonteenpiirteet ovat kuin Kekkosella, hänen onnistuu näyttää tästä lähinnä vastenmielisiä puolia. Otava 2009. elämää suurempi taiteilija ja oraakkeli
toim. Hän käyttää paljon myös tekniikkaa, jossa Saaren ja Haavikon dialogi liukuu Haavikon yksinpuheluksi. Teoksen aloittaa Leskelä-Kärjen ja Melkaksen laaja artikkeli Kallaksen elämästä ja tuotannosta. Kallas sängyssä e. Tällaisella konseptilla teos nostaa kustantajansakin profiilia. Tästä syystä teoksen tulkinnoissa on vahva pohja. Haavikko-niminen mies on metafiktiivinen teos siinä mielessä, että siinä kuvataan paljon sen itsensä syntyvaiheita. Koiranpennusta olisi varmaan ollut Haavikolle enemmän iloa ja hyötyä kuin Saaresta. Valokuvissa Kallaksen ulkomuoto viittaa pikemminkin 1800-luvun lopun sivistyneistöön kuin 1900-luvun vapaampaan moderniin henkeen. Sitten seuraa sairaalakierros, jonka aikana akateemikko tutustuu suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän tasa-arvoon, kun häntä makuutetaan melskeisen ensiapupoliklinikan käytävällä. Mutta Saari tekee muistiinpanoja... Kirjan lopussa hän sitten ihmettelee, miksi kukaan ei tehnyt mitään, vaikka akateemikon terveydentila ilmiselvästi kulki heikompaan suuntaan. Runsas lähdetyö ja teoriat ovat taustalla, ja ne näkyvät pääosin vain tulkintojen osuvuudessa. Maarit Leskeläkärki, kukku Melkas ja Ritva hapuli. Pidän Haavikkoa hyvänä runoilijana, jolla on laaja ja hiukan epätasainen tuotanto. Julkisessa esiintymisessään ja tyylissään Kallas täytti diplomaatin vaimolle ja suomalaisuusmiehen tyttärelle asetetun arvokkuusvaatimuksen. Juuri runoilijuutensa vuoksi hän olisi ansainnut kunnollisen elämäkerran eikä Haavikko-nimisen miehen kaltaista sepustusta. LassE kOskELa, kriitikko Osuvia tulkintoja Aino Kallaksen elämästä ja tuotannosta Aino Kallaksen (18761956) merkityksestä kirjailijana kertoo se, ettei hänen elämäänsä ja tuotantoaan koskevan teoksen nimeä ole pystytty tiivistämään yksittäiseen sanaan. Tämä on ollut tulkinnoille sekä rikkaus y että rasite. niinpä. Soppaa sekoittaa vielä se, että Haavikko puhuu väliin Haavikosta kolmannessa persoonassa. Sankari Saari tekee muistiinpanoja Saaren tarinan sankari on Saari, joka pysyy Haavikon tukena, vaikka tätä maailma kolhii ja sairaudet kalvavat. BtJ kustannus 2009. H i i d e n K i V i 1 / 2 0 1 0 47. Moderniksi kehutun tuotannon rinnalla kuvat muodostavat jännittävän kontrastin. Aino Kallas. Saari käyttää paljon hyväkseen haastatteluja, joita usean vuoden aikana teki. Sairas vanhus nimeltä Haavikko haahuilee Bulevardin asunnossaan, jääkaapissa on makaronilaatikkoa. Yli kymmenen vuoden ajan Saari katselee akateemikon sairauksien etenemistä, kaatuilua, runsasta alkoholinkäyttöä ja kirjaa ylös punaviinin lorinan säestämiä epäselviä puheita. Leinon kanssa". Mauno Saaren Haavikko-niminen mies on vastenmielinen kirja. enimmiltä osin se tarkoittaa aikoilua ja loputonta setvintää siitä, kuka sanoi, kielsi, käski tai toivoi mitäkin, ketkä riitelivät, kostivat, sopivat, hyvittivät. Teoksen venytetty loppu on hyytävää luettavaa. tulkintoja elämästä ja tuotannosta. Kallaksen teoksia on tulkittu esimerkiksi hänen miessuhteitaan vasten, mikä on ärsyttänyt monia lukijoita. Hän kertoo englantilaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan koiranpennun seura auttaa iäkkäitä sairaita. Sekin on Saaren kirjoittamaa, ja paikoin tulee tunne, että Saari nostaa itseään tukasta Haavikon tasolle ja ryhtyy haavikkoilemaan, mikä johtaa usein jahkailevaan, toisteiseen ja oraakkelimaiseen tekstiin. Teoksessa lainataan kirjailija Riina Katajavuoren 1990-luvun alun Kallas-buumin aikana kirjoittamaa päiväkirjamerkintää, jossa ei paljon pantu arvoa kirjallisuusohjelmalle, "joka oli kiinnostunut vain siitä, oliko A. Teksteissä on mukavasti päästy irti akateemisesta jäykkyydestä; matkan määrittely kotoa lähdön ja paluun väliseksi tilaksi jää poikkeukseksi. Teksti avaa hyvin kirjailijan elämän Krohnin kulttuurikodin lapsesta virolaisen diplomaatin vaimoksi ja Suomessa ja Virossa menestyväksi kirjailijaksi. Teoksen toimittajista Maarit Leskelä-Kärki ja Kukku Melkas ovat väitelleet Kallaksen elämästä ja tuotannosta, ja myös Ritva Hapuli on tutkimuksissaan käsitellyt Kallasta. Kallaksen teosten käsittelyssä ei voida välttyä pohtimasta hänen elämänvaiheidensa heijastumista teoksiin. Teosten ilmestymisaikana Kallasta taas varjosti hänen isänsä Julius Krohnin (kirjailijanimeltään Suonio) muisto. Kallas täyttää selvästi joskus klassikolle asetun monitulkintaisuuden vaatimuksen. isä nousi esiin vielä kirjailijan 60-vuotispäivien yhteydessä. Grande dame ja modernisti Kallaksen julkisuuskuvaa käsittelevä Henna Haavisto nostaa esiin mielenkiintoisen piirteen kirjailijasta. Kirjailijan kykyjen ajateltiin periytyneen häneltä
V. Käännösklassikko siitä on ajan myötä tullutkin. Suomeen Kallas palasi 1953 saatuaan takaisin kansalaisuutensa. Leinon käännöshankkeiden tuntumassa Commediasta syntyi meillä myös Aline Pippingin ruotsinnos, jopa kahtena versiona. Kun meillä ryhdyttiin 1900luvun alussa täyttämään klassillisen kirjallisuutemme aukkoja, keskeisiksi kohteiksi nousivat Homeros ja dante sen jälkeen, kun Paavo Cajander oli kotiuttanut meille Shakespearen. Snellman kehotti maanmiehiään tutustumaan runoelmaan, jonka parasta antia hänen mielestään oli sen älyllinen haasteellisuus. He samastuvat sodan uhan alla pentujensa puolesta pelkääviin eläinemoihin. Suomalainen "Eestin tytär" Teoksessa nousee useaan otteeseen esiin Kallaksen kansallisuus. Muutamia Jumalaisen näytelmän suomennoskokeiluja oli ollut jo aikaisemmin, eräät jopa onnistuneita, mutta Mälkin mukaan niitä häiritsi usein ikääntynyt sanasto, "vanhojen runokäännösten ehtymätön hilpeyden aihe". Myös Kallaksen matkakirjoista joutuu pohtimaan sitä, voiko vierasta kulttuuria kuvata vertaamatta sitä omaansa, joka asettuu kaiken mitaksi. Suomessa Kallas luettiin suomalaisiin kirjailijoihin, mutta hän ei kelvannut esimerkiksi suomalaiskirjailijoiden antologiaan, koska hänen teoksensa eivät kuvanneet "suomalaisia oloja". erityisesti kiinnitettiin huomiota siihen, että Leino oli luopunut danten tertsiineistä (kolmesta 11-tavuisesta säkeestä riimitetty runomuoto), osittain selkeyden ja luontevuuden takia. Tällä kertaa elina Vaara oli osoittanut pätevyytensä Tasson H i i d e n K i V i 1 / 2 0 1 0 48. Viroa Kallas halusi kuvata "niin kauan kuin vielä olen vieras". Maailmalla hän koki olevansa suomalainen, joka edusti Viroa. Avioliitto virolaisen diplomaatin kanssa sai kirjailijan haluamaan olla "yksi eestin tyttäristä". Kallaksen tuotannossa on samoja sävyjä kuin vasemmistolaisen Katri Valan pasifistisissa teksteissä. Tietysti lähes 15 000 säettä olisi ollutkin suuri soinnuttelu-urakka. Elina Vaaran filigraanityö Kului taas puoli vuosisataa ennen kuin Leino sai seuraajan. Leinon käännös sai myönteisen vastaanoton, ja sitä pidettiin kulttuurisena urotekona. Arvioita, katsauksia Kallaksesta puhuttiin grande damena, mutta teoksissaan kirjailija käsitteli modernisti esimerkiksi äitiyden ja taiteilijuuden yhdistämistä. elämänsä lopulla kirjailija joutui vielä pakolaiseksi Tukholmaan, kun neuvostoliitto miehitti Viron. Tulevia tulkitsijoita teos palvelee myös lopussa olevan selkeästi jäsennellyn bibliografian avulla. eräässä kirjallisessa istunnossa Leino valitsi ihailemansa danten. Äitiys on vahvasti mukana myös Kallaksen teosten luontoteemoissa, joissa tulee esiin teknistyvän maailman ja virolaisen rahvaan perinteisen luonnonkunnioituksen ero. Virossa tämä toisaalta herätti epäilyjä. Teoksesta käy ilmi, että Commediaan tarttui jo 1800-luvun puolivälissä J. Mälkki ennätti tietää, että hänen väitöskirjansa sai painatusluvan. Homeros jäi siis Manniselle. Marokkoa hän katseli Raamatun ja Tuhannen ja yhden yön tarinoiden läpi, kuten tyypillinen eurooppalainen matkailija. Luonnon puolesta puhuminen liittyi myös sodan vastustamiseen. danten tuloa Suomeen saatiin sitten odottaa puolisen vuosisataa. Dante alighierin Jumalaisen näytelmän vastaanotto suomalaisessa kirjallisuusinstituutiossa 18512000. Kokonaisuudessaan teos innostaa kuten tekijät ovat varmaan halunneet tarttumaan Kallakseen loistavaan tuotantoon. Juha JäRVELä, suomen historian tohtorikoulutettava, Jyväskylän yliopisto Danten kotiutuminen Suomeen Johanna Mälkki ehti ennen varhaista kuolemaansa viimeistellä väitöskirjaansa siitä, miten danten Commedia, eino Leinon mukaan "mitä etevin runoteos", kotiutui suomennoksena kirjallisuuteemme. Snellman, kun siitä oli julkaistu Ruotsissa ensimmäinen käännös. sks 2009. sellemme". Ritva Hapuli tuo hyvin esiin sen, että matkakirjoissaan Kallas ei poikennut eurooppalaisesta valtavirrasta. näin vaativaan käännöstyöhön oli tuolloin käytettävissä vain eino Leino ja Otto Manninen. Uusi käännös saatiin danten suomalaisen hengettären Tyyni Tuulion aloitteesta. Se kokoaa kirjailijan teokset ja niitä koskevaa tuotantoa "Kallaksen innoittamaa taidetta" myöten. Aino Kallas -teoksen tulkinnat avaavat kirjailijaan monta näkökulmaa ja jättävät vaikutelman, että tutkimukselle olisi vielä monta muutakin näkökulmaa. Mutta sitä myös arvosteltiin. Kirjailija tajusi ulkopuolisen näkökulman mahdollisuudet. Käännöstyötä ryhdyttiin tekemään apurahajärjestelmällä, olivathan tällaiset suomennokset tärkeitä "koko kansalliselle viljelyk- y Johanna Mälkki: Mitä etevin runoteos. Työn ohjaaja Pirjo Lyytikäinen avustajineen on saattanut painokuntoon tämän teoksen, joka on "herkullinen sukellus danten maailmaan ja danten kautta myös suomalaisen kulttuurin eri vaiheisiin ja asenteisiin suhteessa toiseen kulttuuriin"
Moni talo on purettu kerrostalojen alta. Unholaan tai häviksiin ovat jääneet monet kylän entiset rakennukset ja asumuksetkin. Mälkki kiinnittää huomiota myös siihen, että meillä on vain niukasti danteen liittyvää tutkimusta. niinpä Viljo Tarkiai- nen piti tarpeettomana suomennoksen hankkimista julkisiin kirjastoihin. Vaara pyrki käyttämään selkeämpää ja nykyaikaisempaa kieltä, joskin vanhakantaisuuksiakin oli mukana. Osin murteellisina tallennetut kuvaukset hiukan toistavat jo aiemmin kerrottua, mutta vain hyvällä tavalla. ikään kuin johdatukseksi danteen professori Werner Söderhjelm julkaisi 77-sivuisen vihkon WSOY:n elämäkertasarjassa Merkkimiehiä. piirteitä nurmijärven kirkonkylän keskustasta 1900luvun alkupuoliskolta. Monipuolisen kuvan itkonen on kuitenkin piirtänyt. eräät arvostelijat olisivat halunneet säästää Leinon parhaat säkeet, kuten Helvetin porttikirjoituksen: Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää. Taustalla lienee naisennimi Kerstin tai vastaava, jonka mukaan aluetta ja aiemmin ehkä yhtä asumusta olisi kutsuttu. nykyisin vanha nimi elää vain tiennimessä Kirstaantie. Jos Vaara olisi näin menetellyt, olisi häntä ehkä syytetty osittaisesta plagioinnista. Jos hänen olisi sallittu jatkaa oppinutta uraansa, hän olisi voinut vaikkapa selvittää danten vaikutusta luovaan kirjallisuuteemme, olihan jo Aleksis Kivellä monenlaisia heijastumia danteen Simeonin saapasnahkatornista alkaen. Mälkki tarkastelee siis Commedian suomennosten kotiutumista meille. Huhtalankaan mielestä Commedian suomennokset eivät usein välitä sitä, mitä dante on runoelmassaan tahtonut sanoa. näin kertomukset kylän tapahtumista ja asukkaista tulevat vieläkin lähemmäksi lukijaa. Kirjassa on oivallettu kuvituksen merkitys. Tästä maaseudun kylien muutoksesta kertoo Pirjo itkonen uudessa kirjassaan. Teemat olisi kenties saanut sisällytetyiksi päälukui- y hin, jolloin kokonaisuus olisi ollut yhtenäisempi. Persoonallinen kylämaisema on muuttunut standardimaiseksi liian monessa kylässä, nurmijärvelläkin. itkonen kuvaa 1900-luvun alun Kirstaata vivahteikkaasti ja tarkasti. Commedia odottaa kulttuurista ajantasaistamista, täsmentävien selvitysten saamista asianmukaiseen editioon ja proosakäännöstä, sillä "alkuteos täytyy voida käännöksen perusteella täysin ymmärtää". EERO saaREnhEiMO, Yleisradion eläkkeellä oleva ohjelmapäällikkö Kylän puolesta Maailma on muuttunut äkisti, suomalaisessa kylässäkin. Kaikkea ollutta ja tapahtunutta on mahdoton tallentaa tai kuvata. itkonen tuo esiin vain kaistaleita kylän menneisyydestä. Commedian omaksuminen edellyttää runsaasti kirjallista ja historiallista taustatietoa. nurmijärven kunta 2009. H i i d e n K i V i 1 / 2 0 1 0 49. Leinon päivistä käännösihanteet olivat muuttuneet. Paljolti siksikin tällaisia kirjoja tarvitaan. Liki Helsingin lähiöksi muuttuneen nurmijärven tuoreetkin asukkaat pääsevät kirjan ja itkosen aiempien nurmijärvikirjojen avulla tutustumaan uuteen kotiseutuunsa ja vahvistamaan tunnettaan sinne kuulumisesta. Kirjan on kauniisti taittanut Markus itkonen. tERhi ainiaLa, dosentti, kotimaisten kielten tutkimuskeskus pirjo itkonen: Kierros Kirstaassa. Kirjansa lopuksi Mälkki esittää haasteen. Väliin jää kaksi lukua: toinen maantien muutoksista ja toinen muutamasta paikannimestä. Mutta monille Vaara tuotti pettymyksen, sillä hänkin oli hylännyt tertsiinin edellyttämät riimit. Kirstaa on nurmijärven kirkonkylän vanha nimi. Vaaran käännöstä verrattiin Leinon suomennokseen. nykyistä maisemaa ei 1950-luvulla kotikylässään elänyt enää taitaisi tunnistaa omakseen. nyt häneen kohdistettiin arvostelua pieteetin puutteesta edeltäjää kohtaan. Proosakäännöksen aika? Mälkki on voinut tukeutua myös Aarre Huhtalan käännösvertailuihin, jotka on tehty lähinnä merkityssisältöjen perusteella. Täsmällisesti dokumentoidut valokuvat ja sanomalehtiilmoitukset elävöittävät ja antavat ajan puhua. Suomennosta pidettiin kuitenkin "hienona käännöstaiteen filigraanityönä". Kirjan lopussa kyläläisten annetaan muistella ja puhua omalla äänellään. Kirjan ensimmäinen pääjakso esittelee kylän rakennuksia ja asukkaita, toinen kylän elämää. Leino oli liittänyt pieniä huomautuksia eräisiin painoksiin ennen kuin julkaistiin vaatimaton selityskirjanen. Hieman laajempia taustoja saatiin Commedialle vasta 1966, kun kirjallisuudentutkija ja Dagens Nyheterin kulttuuripäätoimittaja Olof Lagercranzin pohjoismaisella kirjallisuuspalkinnolla kruunattu teos saatiin suomeksi (Helvetistä paratiisiin). Kirjan kylä on nurmijärven kirkonkylä ja siitäkin vain keskusta, mutta taitavasti itkonen piirtää yksityiskohdistaan yleissuomalaiseksi laajenevan kuvan. Vapautetun Jerusalemin suomennoksellaan
Kalelan lapset löysivät vasta äskettäin isänsä papereista tämän pienen sadun käsikirjoituksen. Antakaa tyhmien männyn siementen lentää sinne. Arvioita, katsauksia Satu kuin tosi Voiko sadun kirjoittaa muotoon, jossa kaikki esitetyt asiat ovat tieteellisesti todennettuja ja jossa vain kuusenkävyn inhimillinen puhekyky lapsilleen eli siemenille on satua. Vasta kevätauringon lämmössä ja sopivalla tuulella se ojentaa suomujaan ja näyttää siemenille ympäröivän maailman. Pieni siemen varmasti halusi mieluummin nuorehkon naisen helmoihin kuin ukon jalkojen alle. Satusedän syntymästä tuli viime vuonna kuluneeksi sata vuotta. Kalela oli metsäntutkija, joka työskenteli sekä Helsingin yliopistossa että Metsäntutkimuslaitoksessa ja jolla lisäksi oli kokemusta hallinnosta ja metsäneuvonnasta Keskusmetsäseura Tapion johtajan tehtävistä. Hiukan meitä kaikkia suretti, että vanha käpy, kasvatustyönsä tehtyään, lopulta hellitti otteensa, putosi pehmeään sammaleeseen ja hautautui sammalten sisään. Hänet muistetaan myös erinomaisena maasto-opettajana. Testiryhmäni, Justus, Oskar ja Onni, iältään 615 vuotta, vastaanotti sadun hyvin siitä huolimatta, että he ovat kaupunkilaislapsia, jotka seuraavat luonnon vuotuista kiertoa hieman etäältä. Viesti tulee sadun muodossa kerrottuna tositarinana. Siemenillä on kova hinku itsenäistyä ja lähteä pois kotoa. Sadun saattaminen kirjaksi oli erinomainen tapa juhlistaa arvostetun metsäntutkijan merkkivuotta. Maahenki 2009. tavat pääsyä maailmalle. Se nukkui pois kuin isoisoäiti vuosia sitten. Juhani päiVänEn, helsingin yliopiston metsäekologian laitoksen emeritusprofessori 50 H i i d e n K i V i 1 / 2 0 1 0. kalela: Kuusen siementen lähtö. Se varoittaa siemeniä märästä ja vähäravinteisesta suosta ja kuivasta, janoon tappavasta kalliosta. Valtaosa siemenistä osaa suunnistaa sopivalla tuulella ja lentotekniikalla kohti koivikkoa tai vanhassa kuusikossa olevaa tuulen kaatamaa aukkoa. erkki K. Se pystyykin pitämään siemenet tykönään talven yli. Kymmenet metsäylioppilassukupolvet ovat lukeneet hiirenkorville hänen kirjoittamansa keskeiset oppikirjat Metsät ja metsien hoito (1945) ja Luonnonmukainen metsien käsittely (1949). Käpyäiti tietää kuitenkin vaarat. Mika Launiksen kuvitus aukesi testiryhmälleni nopeammin kuin itselleni: totta kai solakka, tummatäpläisessä valkeassa leningissä kulkeva vihreätukkainen nainen on koivu ja äreännäköinen, koukkunenäinen vanha ukko on kuusi. Tarinan näkökulma on käpyäidin, jonka hameenhelman suomujen alla siemenet innokkaasti odot- y Erkki k. Kirja on kuin viestikapula aikaansa edellä olleelta metsäekologilta tuleville polville. Tarinaan piilotettu tieto on edelleen hämmästyttävän ajankohtaista ja soveltamiskelpoista. Sekä ekologiset että kokonaistaloudelliset tekijät näyttäisivät puoltavan metsänhoidon menetelmänä luontaista uudistamista, kunhan uudistettavan puulajin kasvupaikkavaatimukset täyttyvät! Kuusi kukkii touko-kesäkuun vaihteessa, ja siemen tuleentuu eli kypsyy saman vuoden syksynä. kuvittanut Mika Launis. Kertomuksen aikajänne on vuosi, syksystä syksyyn
Syynä ovat olleet ympäristömyrkyt, keväinen verkkokalastus ja viime vuosina ilmastonmuutoksesta johtuneet seikat. Taskisen tyyli ei ole kuivakkaa tapahtumien raportointia vaan hyvin omaleimaista ja jopa lyyrisen kaunokirjallista kuvausta, jota ryydittävät savolaiset muljautukset ja rehevät ilmaukset. Saimaannorppia arvioidaan tätä nykyä olevan noin 260. Hänen mielenkiintonsa kohteena on ollut 1980-luvulta lähtien erityisesti uhanalainen saimaannorppa. Oodi Saimaalle ja saimaannorpalle Savonlinnalainen luontokirjailija ja -kuvaaja Juha Taskinen on tullut tunnetuksi paitsi järviaiheisista teoksistaan, jotka hän on kuvittanut omin loistavin kuvin, myös kantaaottavista luontoelokuvistaan. Teoksen sykähdyttävät kuvat todistavat, että i. Saaria siinä on noin 13 700. Saimaan norppalaji on muita norppia hieman pienempi. Taskisen mukaan suurin osa kuuttikuolemista voitaisiin estää katiskapyyntiin siirtymisellä. Viimeisen jääkauden aikana sen vesialueelle jäi reliktiksi itämerennorpan alalajiksi kehittynyt saimaannorppa (Pusa hispida saimensis). Mielenkiintoisia persoonia kaikki. Tutkimuksiin on osallistunut myös Taskinen, joka on dokumentoinut hylkeen elämää teoksissaan ja valokuvissaan. y antanut nimet, ja Saimaan rannoilla eläviä ihmisiä, jotka ovat halunneet suojella tätä yhtä luontomme harvinaisinta eläintä. Saimaan samoaja saa myös monien verkkokalastajien vihat niskoilleen masinoidessaan kuuttien suojelemiseksi keväistä verkkokalastuskieltoa. Tämän upean järven pinta-ala on 4 380 neliökilometriä ja sillä on rantaviivaa lähes 15 000 kilometriä. Taskinen on kolunnut vuosikymmenien aikana pitkin ja poikin Suur-Saimaata, joka on euroopan neljänneksi suurin järvi. Kirjoittaja on sinnikäs ja ehdoton toiminnassaan. Siitä huolimatta saimaannorpan kannat eivät ole kovin paljon vahvistuneet. Kalastajat metsästivät tätä kalarosvona pitämäänsä eläintä, kunnes se 1955 rauhoitettiin. Teoksen mukaan Saimaan rannoilla asuu värikkäitä ihmisiä, pitkän päivätyön tehneitä eläkeläisiä, luonnonrauhaa etsiviä kesämökkiläisiä, ahavoituneita kalastajia, jotka joutuvat uhmaamaan luonnonvoimia elannon saadakseen, syrjäisille saarille asettuneita erakkoja ja monia muita Saimaan rantamien kasvatteja, jotka elävät suuren järven vuotuisrytmin mukaan. WsOY 2009. Inhan manttelinperijä Taskisen panoraamakuvat Saimaan upeista maisemista ovat mykistävän kauniita. K. inha on saanut tästä savonlinnalaisesta kirjailija-valokuvaajasta vertaisensa seuraajan Suomen luonnon ikuistajana. Taskinen on joutunut tekemään lukuisia uhrauksia myös omassa elämässään puolustaessaan Saimaan maisemia, sen vielä koskemattomia rantoja, lahdelmia, saaria ja pikkuluotoja sekä järven luontoa, vesilintuja, kalakantaa ja ennen muuta Saimaan erikoisuutta, saimaannorppaa. Onneksi Taskinen on lukuisilla teoksillaan lisännyt tietämystämme Suomen suurimmasta järvestä Saimaasta ja sen monimuotoisesta luonnosta. Teoksen taitto on tehty rauhallisen ammattitaitoisesti, turhia kikkailematta. Hän on nähnyt valtavasti vaivaa kohteidensa etsimisessä ja tallentamisessa usein hyvinkin vaativissa oloissa, kelirikkoaikana, myrskysäillä ja yösydännä. Kirja on samalla väkevä saimaannorpan puolustuspuhe, jonka teesit uppoavat varmasti jokaisen lukijan munaskuihin. REiJO hEikkinEn, dosentti, tietokirjailija Norppia, asukkaita, viranomaisia Paluu Saimaalle -teoksessa Taskinen kuvaa lukuisten retkiensä aikana tapaamiaan norppia, joille hän on H i i d e n K i V i 1 / 2 0 1 0 51. Sen helmi-maaliskuussa syntyvät kuutit ovat ruskeanharmaita toisin kuin muiden norppien valkoiset kuutit. Vaikka Suomea on sanottu tuhansien järvien maaksi ja järviämme luontomme todellisiksi kruununjalokiviksi, sinisenä päilyvien järviemme vesiluonto on jäänyt suomalaisten kirjailijoiden ja luontokuvaajien keskuudessa yllättävän vähälle huomiolle. Kuuttien kuolemia kalaverkkoihin Taskinen kuvaa suurella tunteella; kuuttien surmat ovat hänelle kuin lähiomaisten menetyksiä. Lukijalle käy selväksi, että tämä aikamme Yrjö Kokko ei hevillä lannistu. Juha taskinen: Paluu Saimaalle. Kirjoittaja kuvaa kamppailuaan myös viranomaisten kanssa, nämä kun pyrkivät kaikin keinoin tuntematta juuri paikallisia oloja asettamaan monenmoisia rajoituksia Taskisen norppakuvauksille. Joensuun yliopistossa on intensiivisesti tutkittu tätä jääkauden reliktiä ja sen uhkia. Upea kirja, Saimaan ainutlaatuisen järviluonnon ja sen värikkään arkielämän korkeaveisu
Mutta Salo ei muutenkaan syvenny siihen luonnonsuojelun, yhteiskunnan ja tiedonvälityksen ytimeen, jonka ornitologi einari Merikallio kiteytti jo 80 vuotta sitten yhteen virkkeeseen kirjassaan Äyräpäänjärvi, Suomen linturikkain järvi (1929): Olkoon kansamme mielenkiinto tätä järveä kohtaan niin suuri, että se ei välinpitämättömänä salli ajattelemattomuuden, sokean saaliinhimon ja epävarmojen aineellisten etujen tavoittelun tuhota sen ainoalaatuista luontoa. pERtti kOskiMiEs, biologi ja tietokirjailija Mitä sitten seurasi? "Merkittävämpi Koijärvi tuli olemaan uuden yhteiskunnallisen ajattelun ponnahduslautana", Salo sum- 52 H i i d e n K i V i 1 / 2 0 1 0. Sen sijaan Koijärven ponnahduslauta viskasi Komsin ja sittemmin Soininvaarankin eduskuntaan muiden tv-julkimoiden lailla. Silloisista nuorista luonnonsuojelijoista Salo haastatteli eija Lehtonen-Sairaa, Koijärven lintulaskijaa Jouko Alhaista sekä liikkeen nokkamiehiä Ville Komsia ja Osmo Soininvaaraa. maa. Kronologisessa tapausselostuksessaan Salo kertoo Koijärven tilanteen kevään 1979 suoran toiminnan leiristä seuraavan syksyn suojelutoimikunnan mietintöön. Tarkastelu jää pintaraapaisuksi. Tämä koijärveläisten sädekehää pönkittävä uskomus toistuu usein. Syynä lienee tälläkin kertaa tietämättömyys aiemmista, runsaasti huomiota saaneista kiistoista esimerkiksi Siikalahdella, Hattuvaarassa ja Ounasjoella saati ympäristönsuojelun laajemmista kehityskuluista. apulaisnimismies Kimmo ikonen. Viranomaisina mukaan joutuivat Hämeen lääninhallituksen silloinen ympäristönsuojelutarkastaja erkki Kellomäki sekä Forssan poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli Jaakko Aarrelinna ja Forssan nimismiespiirin vt. Edita 2009. Moniääninen tapausselostus Toimittaja Marja-Leena Salon kirja esittelee Koijärven 30 vuoden takaiset tapahtumat kiihkottomasti ja moniäänisesti. Hän nimeää Koijärven Suomen ensimmäiseksi "medialuonnonsuojeluhankkeeksi". Sadoista laskettujen järvien syvänteistä muotoutui Koijärven kaltaisia lintujärviä ruovikoineen ja rantaluhtineen. Koijärvellä ei ensisijaisesti ollutkaan kyse lintujen suojelusta, vaan siellä purkautui yleisemmän muutostarpeen paine. Kirjan jälkipuoliskossa ääneen pääsee yhdeksän Koijärven aktiivia rintamalinjan molemmilta puolilta. Olisin mieluusti lukenut, mihin leiriläiset hajaantuivat, mitä he myöhemmin tekivät, miksi Soininvaara ei edes ministerin ja puolueideologin vallalla puolustanut lintuja. Reheväkasvuinen järvi Forssasta pohjoiseen tuli kuuluisaksi keväällä 1979, jolloin sadat nuoret lähinnä pääkaupunkiseudulta kokoontuivat sinne vastustamaan vedenpinnan laskemista vedoten lintujen suojeluun. Heihin kuuluvat kuivatusyhtiön päätoimitsija Mauno Vinnikainen ja Koijärveä vuodesta 1976 suojellut Antero Vuori. Salo kirjoittaa esipuheessa tarkastelevansa "myös tapahtuman yhteiskunnallisia ja valtakunnallisia kytkentöjä ja seurauksia". Koijärvellä ei tyydytty vaikuttamaan tutkimuksin ja lausunnoin, vetoomuksin ja kokouksin, vaan muutosta yhteiskunnan suhtautumisessa ympäristöön haettiin kahliutumalla kaivinkoneeseen ja patoamalla laskuojaa. y Marja-Leena salo: Kahleissa Koijärvellä. Arvioita, katsauksia Vihreät tulivat linnut menivät Koijärvi on melkein kaikille nimeltä tuttu, vaikka ani harva osaa sijoittaa sitä kartalle. Koijärveläisiä ei näkynyt edes Parikkalassa pääsiäisenä 1985, jolloin kunta ojitti laittomasti Suomen parasta lintujärveä yli 40-vuotisen Siikalahden kuivatuskiistan jatkoksi. He rakensivat vihreästä liikkeestä vanhojen puolueiden kaltaisen, ihmisen asioihin keskittyvän äänitorven, jonka meluun lintujen hätähuudot hukkuvat. Sujuvaa selostusta tukevat Forssan Lehden silloisen valokuvaajan Seppo Pessisen havainnolliset valokuvat kaikista kiistan vaiheista. Sinänsä Koijärven kuivattamisessa ei ollut mitään uutta, onhan Suomessa raivattu peltoja ja torjuttu tulvia alentamalla järvenpintoja aina enon Alimmaisen Sarvinginjärven vedenjuoksutuksesta vuonna 1743. Ympäristön suojelusta oli puhuttu jo vuosikymmeniä, mutta pitkin 1970-lukua soiden kuivatukset, metsien hakkuut, vesakkomyrkytykset ja petoviha vain kiihtyivät. Salokin tyytyy selostamaan tapahtuneen, ei suhteuttamaan sitä edes lintuvesien yleiseen suojelutilanteeseen. ei Koijärvellä mikään uusi ajattelu siinnyt, ja vastaavaa suoraa toimintaa oli nähty muissa maissa vuosia. edes Koijärven linnut eivät pelastuneet paljosta porusta huolimatta
Sitä ei erikseen mainita, että "pääkriitikot" olivat kulttuurieliitin lisäksi myös toimituksen palkkaeliittiä, mikä voi osaltaan selittää haastattelumateriaalista aistittavan kriitikkokaunan. Pääkaupungissa Helsingin Sanomat tunnetaan yleisemminkin valtakunnan päälehtenä, muualla Suomessa pääkaupungin paikallislehtenä. Kulttuuritoimitus siis tasa-arvoistui ja itsenäistyi, kirjoittajat luonnehtivat. (Lauri Viita) Uusi ja suuri kulttuuri Kirjailijat kommentoivat sanomalehtien kulttuuritoimituksia harvakseltaan, mutta varmaan tämä Juha Seppälän lause tuli sydämestä, vaikka se kirjassa olikin pantu sepitteellisen bloginpitäjän tiliin: "Kulttuuri on nykyisin sitä, että kulttuurin vaikuttajilta kysytään mikä on sinulle kaikkien aikojen rakkain kotimainen rock-biisi" (Paholaisen haarukka). Se kuulemma tarkoittaa, että asioiden tapahtumista ennakoidaan. Hellmanin ja Jaakkolan johtopäätöksistä ei käy ilmi, että tällaista harrastamista enää arvostettaisiin yhtä korkealle kuin journalistista ammattitaitoa. Seppälälle ja Långille se tarkoittanee kulttuuritoimitusten kaventumista siihen kulttuuripuoleen, minkä muut mediat ovat jo tehneet kaikille kaikkein tutuimmaksi. puttE WiLhELMssOn, kriitikko 53. ne eivät ainakaan suoraan perustu viranomaisen, tuotantoportaan tai muun intressitahon tiedotteeseen, kuten journalistisen paradigman "proaktiivinen" tiedon etsintä. Muutoin olen aika varma, että esteettisen laadun määrittely on toimituksellisista tehtävistä hankalampia, ja vei kovasti aikaa ja vaivaa myös haastattelumateriaalissa mainitulta vanhanajan "snobikööriltä". Kritiikkien määrä ja mitta supistui, tutkijapari toteaa, kun vastuuta sivujen täyttämisestä siirrettiin ulkopuolisilta kriitikko-avustajilta omalle toimitukselle. itse asiassa tutkijatkin epäilevät, että eniten muutosta on voinut tapahtua työtavoissa, resursseissa ja sukupolvissa, mikä jälkikäteen on komeampi selittää ammatillisilla arvoilla. Sitä minäkin olen tehnyt, mutta ei se oikein tuntunut journalistisen työn ytimeen kuuluvalta vaativammalta eikä ainakaan "omaehtoisemmalta" tehtävältä. Mutta mikä se kulttuurin uutinen mahtaa olla. Virallista taidemakua ohjaavan monopoliaseman ohella Hesaria syytetään muistakin synneistä, kuten kulttuurijournalismin supistumisesta ja kaupallistumisesta. Tutkijoiden termistössä kritiikki onkin "reaktiivista", mikä puolestaan tarkoittaa jo tapahtuneen kommentointia. Lisäksi "journalistinen paradigma" vahvistui "esteettisen" kustannuksella, tutkijat jatkavat. Tai jos halutaan pureutua "kovan uutisoinnin" perustoihin, kuten Hellmanin ja Jaakkolan mainitsemiin "instituutioihin ja konflikteihin", saatetaan jopa paljastaa, että jossain taidelaitoksessa kinataan uudesta johtajanimityksestä. Kulttuuriväen parissa se on lyhyesti "Pravda". Hellman ja Jaakkola luonnehtivat tämän osaamista "generalismiksi", erikoistumattomuudeksi. Lisäksi myös sillä voi olla merkitystä, että aiempien selvitysten mukaan kulttuuritoimittajat ovat huonommin koulutettuja ja huonommin palkattuja kuin vaikkapa taloustoimittajat, joten alakohtainen osaaminen on enemmän kiinni henkilökohtaisesta harrastuneisuudesta. nyt maaliksi myös täsmentyy Helsingin Sanomat. Märepala Älä kirjaa syytä, jos omissa märepaloissasi ei ole kylliksi suoloja. 2000-luvulla Hesarin kulttuuritoimituksessa on tosiaan karsittu rakenteita, mutta lähinnä sellaisia, joita muualla ei ole ollutkaan, tutkimusraportti toteaa. Sitä ei Lång tosin selitä, miksi moittijaksi on valittu tinapaperilla piponsa vuoraava sekoilija. Media & viestintä -lehdessä (45/2009) Hesarin virkavapaalla oleva toimittaja Heikki Hellman ja tamperelainen mediatutkija Maarit Jaakkola todistavat, että onhan siinä jotain perää. Sen sijaan "journalistisiin kriteereihin" kuuluvan "uuden" ja "suuren" tunnistaa helposti myös nykypäivän yleistoimittaja. Ulospäin näkyi ainakin eri taiteenalojen erikoistoimittajista luopuminen, mikä tiesi alan auktoriteetteina pidettyjen pääkriitikoiden katoamista. Se tarkoittaa, että kulttuurisivujen yleistajuisuutta korostettiin tietoisesti ja että kulttuurielämän uutisointia kasvatettiin taiteen laadullisen arvioinnin kustannuksella. Yleensä kai kulttuurisivuilla kirjoitetaan tekeillä olevasta elokuvasta, seuraavaksi jaettavasta palkinH i i d e n K i V i 1 / 2 0 1 0 nosta ja taiteen riittämättömistä resursseista. Vaikka samalla "journalistisen" määritelmä jää taas kerran muutaman iskusanan varaan. Tuoreempi, mutta samansuuntainen epäily löytyy Fredrik Långin romaanista Minä, Dosentti ja Jane, jossa kirjallisuuskriitikko tuumaa viihteellistymisen vääristävän koko kulttuurin kuvaa. Käytännössä tämä käsitteellis-paradigmaattinen ero näyttää kuitenkin jäävän siihen, että torstaina journalisti haastattelee filmitähden ja perjantaina kriitikko arvioi elokuvan. Olisiko siksi, ettei kukaan selväjärkinen edes lähtisi moittimaan entistä "lukijaystävällisempää" lehteä, joka lisäksi ottaa toimintojensa painotuksissa huomioon talouden realiteetit. Useimmiten se edellytti kirjekuorien ja sähköpostien avaamista, joilla toimituksia tavataan ohjata ulkopäin. Kovempaa journalismia taitaa sittenkin löytyä perinteisistä kritiikeistä
Päiville on kutsuttu luennoitsijoiksi professori Ulrich Kockel Ulsterin yliopistosta Pohjois-Irlannista, professori Kristin Kuutma Tarton yliopistosta Virosta ja erikoistutkija, dosentti Katriina Siivonen Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta Turun yliopistosta. SKS:n kustantaman kirjan ovat toimittaneet Suomen Kotiseutuliiton puheenjohtaja Pekka Laaksonen ja liiton pääsihteeri Lassi Saressalo. Kirjan artikkelit on jaettu neljään teemaan: aate, työ, tutkimus ja ympäristö. http://www.ethnosry.org/ajankoh.html 54 H i i d e n K i V i 1 / 2 0 1 0. Uutisia Kotiseutumme sata vuotta Hiidenkiven vanhimman edeltäjän Kotiseutu-lehden ensimmäinen numero ilmestyi sata vuotta sitten, 21.12.1909. Kirja kertoo siitä, kuinka kotiseutujemme entisyyttä ja nykyisyyttä on sadan vuoden aikana tuotu esille. Huomiota on pyritty kiinnittämään alueellisen ja ajallisen rakennusperinnön monimuotoisuuteen ja Suomen historian keskeisiin teemoihin. Kuudensien kansatieteen päivien järjestäjinä ovat Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ethnos ry, Turun yliopiston kansatieteen oppiaine ja Åbo Akademin etnologian oppiaine. Päivillä pohditaan muun muassa sitä, milloin jokin asia määritellään kulttuuriperinnöksi, kun vastuu kulttuuriperinnön säilymisestä kuuluu Suomen lain mukaan kaikille sekä sitä, kuka päättää kulttuuriperinnöstä ja sen säilymisestä. Kirjoittajakuntaan kuuluvat muun muassa Kustaa Vilkuna, Matti Kuusi, Toivo Vuorela, Jaakko Numminen, Ilmar Talve, Martti Haavio, Heikki Ylikangas ja Seppo Knuuttila. Merkkivuoden kunniaksi Suomen Kotiseutuliitto on toimittanut Kotiseudun ja Hiidenkiven artikkeleista ja esseistä Kotiseutuni mun -antologian. Lisätietoja: Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (Museovirasto), http://www.rky.fi/read/ asp/r_default.aspx Outokummun vanha kaivosalue ja Keretin kaivostorni. Edellinen vastaava julkaisu, Valoa kansalle, ilmestyi 1989 Kotiseutu-lehden täyttäessä 80 vuotta. Soile Tirilä Tärkeät kulttuuriympäristöt inventoitiin uudelleen Museoviraston laatima Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt -inventointi korvaa vuoden 1993 inventoinnin. Niiden mukaan artikkeleiden aiheet liikkuvat kotiseututunteesta ja kotiseututyön merkityksestä leivän ja saunan kautta ympäristökulttuuriin ja suomalaisiin muutoksen maailmassa. Uusi inventointi sisältää 1 260 kohdetta, kun vanhassa niitä oli 1 772. Tarkistuksella on haluttu saada uusiin selvityksiin perustuva, ajantasainen ja tarkemmin kohdentuva inventointi, jossa on otettu huomioon valtakunnallinen näkökulma. Kokoelmassa ovat mukana monet kansallisissa tieteissämme vaikuttaneet merkittävät tutkijat ja kirjoittajat. Kulttuuriympäristöt ovat yksittäisiä rakennuksia laajempia alueita, ja ne voivat ulottua myös useisiin kuntiin. Turussa. Kuparikaivosalueen teollisuushistoriallinen merkitys on suuri, siellä alkoi suurteollinen kaivostoiminta 1920-luvulla. Kulttuuriperintöä Kansatieteen päivillä Kulttuuriperintö on aiheena tämänvuotisilla kansatieteen päivillä 19.20.3. Valtioneuvoston päätös tuli voimaan 1.1.2010
Miettusen väitös tarkastettiin 28.11.2009 Tampereen yliopistossa. Kalevalan ensimmäinen painos ilmestyi 1835, ja eepoksen 175-vuotispäivää vietetään Kalevalan päivänä 28.2.2010. Ihmiset sovelsivat uusiin kohteisiin niitä tulkintamalleja, joita heidän maailmankuvansa tarjosi. Se on pelikenttä, jossa kamppaillaan erilaisten menneisyystulkintojen välillä. Yllä tunnus oikeassa muodossa. Vanhoilla väitteillä uutuuksia vastaan Millaisilla perusteluilla ja keinoilla maaseudun ihmiset vastustivat 1800-luvun jälkipuoliskon ja 1900-luvun alun uutuuksia, kuten maallisia kirjoja, kansakouluja, uusia maatalouskoneita ja uuden muodin mukaisia vaatteita. Hiidenkivessä 6/2009 tunnuksesta oli vahingoissa rajautunut pois osa. Monet varhaisnuorten seurustelun tavat ovat kuitenkin täysin erilaisia kuin aikuisten seurustelun mallit. Muistelussa asiat nivotaan yhteen kertomuksiksi, ja niissä asiat voivat saada merkityksiä, joita niissä ei alun perin ollut. Juhlavuoden aikana järjestetään runsaasti erilaisia tapahtumia Suomessa ja myös ulkomailla. Seurustelua nuorten malliin Varhaisnuorten seurustelukulttuurissa näkyy parisuhdetta arvostava länsimainen kulttuuri, jonka aineksista 713-vuotiaat rakentavat itselleen sopivan "kimpassa olemisen" tavan. Hänen mukaansa nuorten seurustelun ja siihen liittyvien tunteiden pitäminen vain leikkinä on yksi osoitus hierarkkisesta sukupolvijärjestelmästä, jossa lapsuuden tunteita, toimintaa ja todellisuuskäsityksiä pidetään alempiarvoisena kuin aikuisten "oikeaa elämää", oikea-aikaisuutta. Tämän vuoksi muistelijoiden historiakuvasta jää pois asioita, jotka ehkä kuitenkin olivat aikanaan tärkeitä. Katja-Maria Miettusen Suomen historian väitöstutkimuksesta Menneisyys ja historiakuva. Viime kädessä historiakuvan rakentamisessa on kyse pyrkimyksestä vaikuttaa kollektiiviseen muistiin luomalla omasta menneisyydestä tai sitä koskevasta kertomuksesta osa yhteiseksi ymmärrettyä historiaa. Tämä käy ilmi Kati Mikkolan uskontotieteen väitöstutkimuksesta Tulevaisuutta vastaan. Asteikon alimpana ovat pikkutytöt, jotka tässä tutkimuksessa saavat ääneensä vahvistusta ja kaikupohjaa tutkijan aikuisuudesta ja tutkimuksellisesta siskoudesta. Uutuuksien vastustus, kansantiedon keruu ja kansakunnan rakentaminen, joka tarkastettiin Turun yliopistossa 12.12.2009. H i i d e n K i V i 1 / 2 0 1 0 55. Tutkimus osoittaa, että historiakuva on monimuotoinen kokonaisuus, jossa menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kietoutuvat yhteen. Tällaisia tuloksia sai varhaisnuorten seurustelusta väitellyt Anna Anttila. Näkökulmia varhaisnuorten romanttiseen seurustelukulttuuriin tarkastettiin Helsingin yliopistossa 20.11.2009. Historiasta kudotaan kertomuksia Ihmisten kuva historiasta riippuu usein kunkin muistelijan näkökulmasta. Kalevalaseuran kotisivuilla on tapahtumakalenteri, johon kaikki tapahtumien järjestävät voivat ilmoittaa tilaisuuksiaan. Pariskunnan ei esimerkiksi välttämättä odoteta tapaavan toisiaan kertaakaan tai toisen osapuolen, pojan, ei tarvitse tietää seurustelevansa. Menneisyyskertomukset rakentavat identiteettiä sekä muistelijalle että niille ryhmille, joihin muistelija identifioi itsensä ja joiden menneisyyttä hän kertoo muistelevansa. Anttilan folkloristiikan alan väitös Leikin asia. Suomalainen kuusikymmentäluku muistelijoiden rakentamana ajanjaksona käy ilmi, että historiakuva avaa näkymää menneisyyden sijasta siihen, miten kertomukset entisajoista rakentuvat ja mikä on kertomusten merkitys. Tytöt järjestelevät ja käyvät suhteita läpi esimerkiksi pelikorttien avulla povaamalla tai rakkausprosentteja laskemalla. Erityisesti uskonnolliset ja sääty-yhteiskunnan perinteiseen roolijakoon vetoavat perustelut olivat keskeisiä uutuuksia vastustavassa retoriikassa. Muistelija muistelee niitä asioita, jotka olivat menneisyydessä hänelle merkityksellisiä. Juhlavuoden tunnuksen on suunnittelut Markus Itkonen
Eepoksen on aunuksenkarjalaksi kääntänyt runoilija ja kääntäjä Zinaida Dubinina. Yleensä nuoremmat lapset pääsivät tässä suhteessa vähemmällä. Makkonen pohtii myös sitä, miten yhteisön ja instituution historiaa rakennetaan muistitietohankkeissa sekä yliopiston suullisessa historiassa ja kyläkirjoissa. Seitsemän veljestä -näytelmän ohjasi Kalle Holmberg Hiidenkivessä 6/2009 s. Hanke kesti viisi vuotta. Karjalankieline Kalevala-eepossu on laadittu Suomen ja Venäjän karjalaisten yhteistyönä. Tutkimuksessa tarkasteltavat hankkeet ovat vuosina 18971953 Enossa toiminutta Kaltimon pahvitehdasta koskeva tutkimus, Kontiolahden kyläkirjahanke (19962000) ja Joensuun yliopiston muistitietoprojekti (20012004). Hän vertaa sitä historiantutkimuksessa tarkasteltuihin myytteihin ja toteaa, että valtaosalla suomalaisista on talonpoikaiset juuret, ja ihmisillä on tarve nähdä itsensä mieluummin kurinalaisten ihmisten jälkeläisenä kuin epämääräisen taustan omaavina. Aukian väitös Lapset olkoot ihmisiksi. Hankkeet ovat lähteneet liikkeelle yhteisön sisältä, niiden halusta tutkia ja tuottaa omaa historiaansa. Aukia selvitti myös sitä, miksi talonpoikaisen kasvatuksen ankaruutta on liioiteltu ja se on yleistetty. Aiemmin teos on käännetty kokonaan tai osittain 61 kielelle. Uutisia Muistitiedon etnografiaa tuottamassa Joensuulainen Elina Makkonen väitteli 23.1.2010 perinteentutkimuksen alalta Itä-Suomen yliopistossa. Rippikoulun käyminen merkitsi täysiikäisyyttä kirkollisessa ja laillisessa suhteessa. Hiidenkiven toimitus pahoittelee virhettä. Talonpoikaisen kasvatuksen ankaruutta on liioiteltu Talonpoikainen kotikasvatus ei ollut niin ankaraa ja yhtenäistä kuin yleensä on luultu. Työntekoon lapsia alettiin totuttaa leikki-ikäisenä, eikä vakituista osallistumista vaadittu ennen 67 vuoden ikää. Joissakin kodeissa lapset alkoivat tehdä työtä 1012-vuotiaana, harvoin vasta murrosiässä tai sen jälkeen. "Nyt 2000-luvulla on molemmissa maissa alettu tunnustaa käytännössä ja uudella tavalla karjalaisten oikeus omaan kulttuuriin ja kieleen. Joissakin kodeissa lapsia ei rangaistu lainkaan fyysisesti. Syyt käännöksen viipymiseen liittyvät Karjalan kansan isäntävaltioiden Suomen ja Venäjän yhteiskuntien kehitykseen, totesi Karjalan Kielen Seuran puheenjohtaja, arkkipiispa Leo kirjan julkistamistilaisuudessa 3.12.2009. Tutkimuksessa pohditaan, kenellä on valta tuottaa, muokata ja ylläpitää ryhmän, yhteisön tai instituution historiantulkintoja. Karjala on ollut aiemmin vain eksoottinen alue, josta on käyty ottamassa raaka-aineita ja lainaamassa runoja sekä kansanperinnettä." Kalevala-eepossu lahjoitettiin paavi Benedictus XVI:lle 18.1. Makkosen näkökulma on ymmärtävä muistitietotutkimus ja etnografia. Lasten kovakouraista käsittelyä ei myöskään yleisesti hyväksytty, vaikka sitä ilmenikin. 15 kerrottiin virheellisesti, että Turun kaupunginteatterissa 1972 ensi-iltaan tulleen Seitsemän veljeksen olisi ohjannut Jouko Turkka. Vatikaanissa arkkipiispojen ekumeenisen pyhiinvaellusmatkan yhteydessä. 56 H i i d e n K i V i 1 / 2 0 1 0. Kulttuurisesti se kuitenkin vasta loi odotuksia aikuisuuden saavuttamisesta, ja sen avulla kehotettiin nuorta opettelemaan erilaisia taitoja. Suomen talonpoikaiskotien hiljainen kasvatus tarkastettiin Turun yliopistossa 29.1.2010. Kalevala karjalaksi Kalevala on 160 vuotta alkuperäisen teoksen julkaisemisen jälkeen käännetty myös karjalan kielelle. Hän on tutkinut kolmea Pohjois-Karjalaan paikantuvaa muistitietohanketta. Markku Aukian väitöstutkimuksen mukaan kasvatus vaihteli ankarista keinoista lieviä rangaistustapoja käyttäneisiin koteihin. Näytelmän ohjasi Kalle Holmberg
Sabaliauskasin kanssa vuonna 1912 julkaistu liettuankielinen dainakokoelma ja myöhemmin useita muita julkaisuja. Moninainen Suomi -teemakokonaisuus täydentää Kansallisbiografia-verkkojulkaisua, suomalaisen henkilöhistorian perusteosta, jossa on vuodesta 1997 julkaistu yli 6 000 elämäkertaa. tiin syyskuussa Klaipedassa. vän Liettuassa. Tuloksena syntyi kaniikki A. Elämäkerrat ja lisätietoja: www.kansallisbiografia.fi Mikä pitää koossa Karjalaa? Karjalaisuutta koskevia keskusteluja ja määrityksiä tarkastellaan Joensuussa 12.2.2010 pidettävässä seminaarissa. Moninainen Suomi -pienoiselämäkerrat verkossa SKS on julkaissut 200 suomalaista pienoiselämäkertaa verkossa. Moninaisen Suomen pienoiselämäkerrat nostavat esiin historiasta ja nykypäivästäkin kiinnostavia suomalaisia, joiden taustaryhmiä ovat muun muassa vanhat suomalaiset etniset vähemmistöt, maahanmuuttajat, uskonnolliset vähemmistöt ja kansankirkon marginaalit, suomalaista yhteiskuntaa haastaneet kansalaisliikkeet, seksuaaliset vähemmistöt, ruotsinsuomalaiset sekä metsäsuomalaiset, kveenit ja inkeriläiset. Nimikkohuoneen avajaiset pidet. R. Klaipedan yliopisto muisti Niemen elämäntyötä ja 140-vuotissyn- tymäpäivää nimeämällä hänen mukaansa seminaarihuoneen, joka kannustaa opiskelijoita suomen kielen ja kulttuurin opintoihin. Taustakuvassa A. Karjalan tutkimuslaitoksen seminaari on osa Karjalankieliset Suomessa hanketta. Mikä pitää koossa Karjalaa teeman alla aihetta lähestytään historian, kulttuurintutkimuksen ja kielentutkimuksen näkökulmasta. Helsingin yliopiston suomalaisen kansanrunouden ylimääräiseksi professoriksi hänet nimitettiin 1918 ja vertailevan kansanrunouden professoriksi 1931. Liettuan kansanrunouden alalla merkittävän elämäntyön tehnyt Helsingin yliopiston vertailevan kansanrunouden professori Aukusti Robert Niemi (18691931) nauttii suurta arvostusta myös nykypäi. Klaipedan yliopiston rehtori Vladas Zulkus toivottaa yleisön tervetulleeksi näyttelyn avajaisiin. Niemi toimi pitkään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palveluksessa, pääsihteerinä 19001909. Seminaarin pohjalta julkaistaan artikkelikokoelma. Aukusti Robert Niemeä muistettiin Liettuassa Andrius Pelakauskas . Niemi kokosi eri puolilla Liettuaa yli 3500 kansanlaulua. Niemi. Vilnan pedagogisen yliopiston professori Stasys Skrodenis on julkaissut lukuisia tutkimuksia Niemestä ja kääntänyt liettuaksi huomattavan osan hänen Liettuaa koskevia tutkimuksiaan. Juhlaan osallistui myös Niemen pojanpoika, dekaani Hannu Niemi. H i i d e n K i V i 1 / 2 0 1 0 57
http://arto.linneanet.fi http://linda.linneanet.fi H i i d e n K i V i 1 / 2 0 1 0 59. Yhteistietokantojen vapaa käyttö sisältyy opetusministeriön Kansalliskirjastolle vuodeksi 2010 myöntämään rahoitukseen. Käytön pysyvästä rahoituksesta neuvotellaan tämän vuoden aikana. Suomen Kansantietouden Tutkijain Seuran valokuvauskilpailun "Tutkimus" on voittanut Kaarina Koski valokuvallaan "Perinteen välittyminen". Linda on yliopistokirjastojen yhteistietokanta. Myös Hiidenkiven otsikot ja kirjoittajat ovat siellä selailtavissa. Artoon rekisteröidään artikkelit noin 600:sta jatkuvasti ilmestyvästä aikakauslehdestä. Artossa on tietoja kotimaisista tieteellisistä artikkeleista. Raatina toiminut SKTS:n johtokunta totesi, että voittanut kuva esittää luovasti ja oivaltavasti perinteen välittymisen ideaa sekä käsitteellisesti että visuaalisesti. Linda ja Arto -tietokannat tulivat vapaaseen käyttöön Yliopistokirjastojen kokoelmatietoja sisältävää Linda-tietokantaa ja kotimaisia artikkeliviitteitä sisältävää Artotietokantaa voi nyt katsella maksutta kaikilta verkkoon liitetyiltä tietokoneilta. Se sisältää Suomen kansallisbibliografian sekä viitetiedot yliopistokirjastojen, Eduskunnan kirjaston, Varastokirjaston ja Tilastokirjaston tietokantoihin sisältyvistä kirjoista, aikakauslehdistä ja sarjoista, kartoista, visuaalisesta aineistosta, arkistoista ja elektronisesta aineistosta. Aineistoa on kattavimmin 1990-luvun alusta, mutta myös vanhempia artikkeleita koskevia viitteitä on paljon. Aiemmin niitä on voinut käyttää vapaasti vain korkeakouluissa ja yleisissä kirjastoissa, ja muuta käyttöä varten on täytynyt ostaa erillinen käyttölisenssi
vsk. 0400 872 404 outi.lauhakangas@stellatum.fi toimitussiHteeri: sinikka sipola puh. kotiseudun 97. Ohjelmassa on SKS:n esimiehen, professori Aili Nenolan puhe. vsk. Kuvan lähde: www.siida.fi/saamjiellem/tietokuvat Kalenteri Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Vuosikokous 16.3. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuosikokous pidetään tiistaina 16.3.2010 klo 19 SKS:n juhlasalissa, Hallituskatu 1, Helsinki. Saamelaismuseo Siida virallisti asemansa Suomen saamelaisten kansallismuseona Saamelaismuseo Siidan kasvanut vastuu saamelaisen kulttuuriperinnön hoidosta on vaikuttanut sen asemaan sekä saamelaisyhteisössä että valtakunnallisesti. 0201 131 204, anne.hopiala@ finlit.fi. Vanha Kalevala 175 vuotta Väinön kantele -seminaari 17.2. klo 1416 SKS:n juhlasalissa, Hallituskatu 1, 2. Vuonna 1959 perustetusta Saamelaismuseosta tuli ammatillisesti hoidettu museo jo 1998 Siidan avauduttua. Saamelaismuseosäätiö päätti kokouksessaan 12.11.2009 virallistaa museon aseman Suomen saamelaisten kansallismuseoksi. osaa. Pyydämme jäseniä saapumaan kokouspaikalle klo 18.30 mennessä jäsenyyden tarkistamista ja kokousmateriaalin jakoa varten. 0400 435 636, telekopio 09 2245 211 anne.paavilainen@stellatum.fi 60. Musiikkia. Vuosikokousesitelmän pitää dosentti Kai Häggman, joka kirjoittaa parhaillaan SKS:n historian 2. seuraava numero ilmestyy 25.3.2010. toimitus: hiidenkivi, stellatum Oy purotie 1 B, 00380 helsinki PäätoimittaJa: Outi Lauhakangas puh. Vuonna 2008 Saamelaismuseo otti hoitoonsa Sevettijärvellä sijaitsevan Kolttien perinnetalon ulkomuseoalueineen. Karttaan on merkitty vanhat perinteiset lapinkylät eli siidat. ja 3. Tervetuloa! Lisätietoja: johdon assistentti Anne Hopiala, p. vsk. Kehittämistyötä tehdään yhteistyössä Saamelaiskäräjien, opetusministeriön ja Museoviraston kanssa. SKS:n Kantele-kirjan kirjoittajat Pekka Jalkanen, Heikki Laitinen ja Anna-Liisa Tenhunen kertovat Suomen kansallissoittimesta kanteleesta: kanteleen historia Väinämöisestä alkaen, kantele kansan- ja Hiidenkivi suomalainen kulttuurilehti 5.2.2010 17. Parhaillaan neuvotellaan Museoviraston ja opetusministeriön kanssa myös saamelaiseen kulttuuriympäristöön liittyvien tehtävien hoidon siirtämisestä Saamelaismuseo Siidalle. JulkaisiJat: kotimaisten kielten tutkimuskeskus suomalaisen kirjallisuuden seura suomen kotiseutuliitto issn 1236-794X aikakausmedian jäsen hiidenkivi ilmestyy 6 kertaa vuodessa. 0440 358 690 sinikka.sipola@stellatum.fi ulkoasu: tarja pitkänen, amasertek Oy, sinikka sipola, stellatum Oy toimitusneuvosto: heikki kukkonen (pj.), terhi ainiala, Vesa heikkinen, Jukka ihanus, Riitta korhonen, Maria Lähteenmäki, kukku Melkas, sirkkaLiisa Mettomäki, Lassi saressalo, hanna snellman. kustantaJa: stellatum Oy purotie 1 B, 00380 helsinki www.stellatum.fi ilmoitusvaraukset: anne paavilainen puh. Ensimmäinen alueellinen toimipiste avattiin keväällä 2007 Skierrissä Enontekiön Hetassa. Seuraavan vuoden alusta opetusministeriö nimesi Siidan valtakunnalliseksi erikoismuseoksi. kielipostin 25. vuosikerta, numero 1 Eliaksen 23. Saamelaismuseon toiminta on laajentunut myös muualle saamelaisalueelle. kerros, Helsinki. Vuosikokousasiat
saakka. tilauksen voi keskeyttää ennen tilausjakson loppua. Valtakunnalliset kotiseutupäivät Joensuussa ja sen naapurikunnissa pidetään 5.-8.8.2010. saakka. Puhujina muun muassa Jussi Nuorteva, Martti Häikiö, Toivo Flink ja Riitta Uosukainen. Professori Heikki Laitinen kertoo runolaulajien Kalevalasta. osoitteeseen tai henkilökohtaisesti rekisterinpitäjän luona. Lisätietoja: tiedotus@finlit.fi, p. Vapaa pääsy, tervetuloa! Kotiseutupäivät 5.8.8. 62. Nimistönhuollon neuvontapuhelin 0207813203 maanantaisin, tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin klo 912. Kalevalaa monessa muodossa -näyttely on avoinna Kansalliskirjaston Rotundassa 25.3.14.9.2010. saakka. Mikäli peruutus ei saavu määräaikaan mennessä, laskutetaan tilaajan saamat lehdet irtonumerohintaan sekä peruutuksen aiheuttamat kulut 6 e. "Kodikondujarmankat Kahden Karjalan rajalla" -päivien yleisteemana on raja, jonka puitteissa käsitellään kahden puolen rajaa elävää ja elänyttä karjalaista kulttuuria. Tiedustelut: tiedotus@finlit.fi, p. Esiintyjät: Timo Väänänen, kantele, Anna-Kaisa Liedes, laulu, Kristiina Ilmonen, puhaltimet. Arkistotutkija, fil. Lämpimästi tervetuloa! Näyttelyyn ja tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Seminaarin tavoitteena on nostaa esiin inkerinsuomalaisten historiaa ja nykyisyyttä. 17.3. Lisätietoa: www.kotiseutuliitto.fi Kalevala ja kantele -konsertti 7.4. klo 1819 Kansalliskirjaston Rotundassa, Unioninkatu 36, Helsinki. tilausehdot ovat lehden jokaisessa numerossa. Lämpimästi tervetuloa! Vapaa pääsy. Viljo Kajavan jäljillä -keruu jatkuu 1.3. Irma-Riitta Järvinen kertoo kansanrunoista Kalevalan takana, esimerkkinä Aino-runot ja arkistonjohtaja, dosentti Lauri Harvilahti Kalevalasta maailman eeposten joukossa. tilaajan tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Pohjoissaamen neuvonta 016676402. Tervetuloa SKS:n Kirjataloon, Mariankatu 3, Aleksanterin- ja Mariankadun kulma, Helsinki. Osoitetietoja ei käytetä muussa kuin stellatum Oy:n omassa toiminnassa. Rekisterikuvaus ja -seloste ovat nähtävissä stellatum Oy:n tiloissa purotie 1 B, 00380 helsinki. Tartu Mikkiin -keruu jatkuu 31.5. Tiina Mahlamäki, Eeva Joenpellon kirjailijamuotokuva. Inarinsaamen neuvonta 0823711406. Kirjatalossa tapahtuu SKS:n Kirjatalon keskiviikot klo 16.30: 17.2. Kalevalaa monessa muodossa 24.3. Kansanrunot, Kalevala ja maailman eepokset -luento 14.4. Professori Heikki Laitinen johdattelee konserttiin kertomalla Kalevalan kanteleesta. Tilaisuudet on toteutettu Kansalliskirjaston Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Helmikuun tiistailuento 16.2. Vaikuttava kieli: tuloksia mainosten, uudenvuodenpuheiden ja muiden painavien tekstien tutkimuksesta. 0201 131 231 / viestintä Neuvontapuhelimet Kielitoimiston neuvontapuhelin 0207813201, tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 914, maanantaisin ja perjantaisin klo 912. Lisätietoa: www.kotiseutupaivat2010.fi tilaukset Ja osoitteenmuutokset: tilaajapalvelu@stellatum.fi www.stellatum.fi puh. Konsertissa kuullaan vanhaa ja uutta kantelemusiikkia. klo 1718 Kansalliskirjaston auditoriossa, Unioninkatu 36, Helsinki. tilaaja voi kieltää tietojensa käytön markkinointitarkoituksiin ja markkinatutkimuksiin ilmoittamalla asiasta tilaajapalveluun. 61. taidemusiikin soittimena, kantele eri puolilla Suomea. tilauksen hinta on tilausjakson alussa voimassa oleva hinta, joka on painettu lehteen. toht. Dosentti Vesa Heikkinen esittelee uusia tutkimustuloksia vaikuttavan kielenkäytön piirteistä ja lajeista. 0201 131 231 / viestintä. peruutus on tehtävä vähintään kaksi viikkoa ennen uuden tilausjakson alkamista. Luento pidetään Kotus-salissa, Vuorikatu 24, 00100 Helsinki, klo 17.0018.30. Lopuksi kanteletaiteilijat Arja Kastinen ja Eva Alkula soittavat vanhaa ja uutta kantelemusiikkia. Ruotsin kielen neuvonta 0207813202 maanantaista perjantaihin klo 912; ruotsinkielisen nimistön neuvonta 0207813301. Avoinna mape klo 920, la 916 (su suljettu). ja SKS:n yhteistyönä. Risto Blomster ja Pekka Jalkanen, Kantele. Tervetuloa Kalevalaa monessa muodossa -näyttelyn avajaisiin keskiviikkona 24.3.2010 klo 17 Kansalliskirjaston Rotundaan, Unioninkatu 36, Helsinki. Lisäksi esiintyy kanteletaiteilija Eija Kankaanranta. Kaikki mukaan kartuttamaan kulttuuriperintöämme! Keruuohjeet ja lisätietoja: www.finlit.fi/ arkistot/keruut.htm Suomen Kotiseutuliitto Inkeri-seminaari 13.2. Inkeri-aiheinen ajankohtaisseminaari lauantaina 13.2.2010 klo 1316 Helsingin yliopistossa, päärakennus, sali 5. Lisätietoja: www.finlit.fi/tapahtumakalenteri/ SKS kerää Romanit Suomessa -keruu jatkuu 15.3. henkilötietolain 26 §:n ja 30 §:n mukaiset yhteydenotot tulee tehdä kirjallisina ja allekirjoitettuina em. 03 4246 5340 PainoPaikka: hämeen kirjapaino Oy, 2010 tilausHinnat suomessa: kestotilaus 46 (laskutusväli 12 kuukautta), määräaikaistilaus 49 (12 kuukautta), irtonumero 9 . kestotilauksena tilattu lehti tulee tilaajalle tilausjakso kerrallaan ilman eri uudistusta, kunnes tilaaja joko muuttaa sen määräaikaiseksi tai lopettaa tilauksen
Eeva Joenpellon kirjailijamuotokuva Tiina Mahlamäki 17.3. D. Kertomus perehdyttää lukijan tarkoin tiedoin historiaan, väestöön, elinkeinoihin ja kehitysmahdollisuuksiin. 28,) Kerrotut ja tulkitut unet Emil Nervander Suomen historia 1&2 Odotettu uusintapainos nyt yksiosaisena teoksena 64, Toukokuu Rakennetut kulttuuriympäristöt Suomessa 29, (norm. 128,) Maaliskuu Kantele 31, (norm. Kanteleen monisärmäistä historiaa elävöittävät valokuvat, mainokset ja nuotit. Kantele Risto Blomster ja Pekka Jalkanen 21.4. N. 34, Ilmestyy viikolla 7 Suuri Talviale verkkokaupassa www.finlit.fi/kirjat 14.2.2010 asti Yli 150 teosta vähintään 50 % Tule ja tee omat löytösi! Kaikki kirjat verkkokaupasta www.finlit.fi/kirjat ja SKS:n kirjamyymälästä Kirjatalo Mariankatu 3, 00170 Helsinki. Kuinka elää ihmisiksi. Buharov Matka Lapissa syksyllä 1883 Pekka Jalkanen, Heikki Laitinen ja Anna-Liisa Tenhunen Jälleen saatavana Kantele Ensimmäinen laaja tietokirja kanteleesta kertoo kanteleen tarinan palvotusta ja parjatusta kansallissoittimesta uudelleen löydetyksi käyttösoittimeksi. Retkikunnan tekemät piirustukset auttavat ymmärtämään matkan ainutlaatuisen merkityksen suomalaisen taiteentutkimuksen alkutaipaleelta. N. 32, Ilmestyy viikolla 8 Auli Hakulinen et al. Teoksessa tarkastellaan kanteletta monipuolisesti kansallisena symbolina, kulttuurisena ilmiönä ja esineenä, kantelemusiikkia unohtamatta. 45,) Huhtikuu Pentti Virrankoski Kulttuurinen näkökulma uniin 19, (norm. 42,) Kuukauden kirja -hinta on voimassa ko. 45, Maaliskuun Kuukauden kirjana SKS:n jäsenille 31, Ilmestyy viikolla 7 Venäläinen diplomaatti ja kansatieteen harrastaja D. Teos on myös eloisa ja ansiokas kansatieteellinen kuvaus paimentolaisten elämästä. Kirjatalon keskiviikot 17.2. Sauna pieni perinnekirja Juha Nirkko Tervetuloa kuuntelemaan teosesittelyitä Kirjataloon (Mariankatu 3) klo 16.30. kuukauden ajan SKS:n kirjamyymälässä, tilaamalla tai verkkokaupassa (alennus edellyttää rekisteröitymistä verkkokaupan asiakkaaksi SKS:n jäsenenä). Linnoista lähiöihin Kesämatkoja Suomessa Ahvenanmaalla ja Turun seudulla Toimittaneet Markus Hiekkanen ja Leena Valkeapää Taidehistoriallisen retkikunnan matkalle 1872 osallistuneen Emil Nervander kirjeet antavat monipuolisen kuvan ajan kulttuurista ja ajattelusta. Kerrotut ja tulkitut unet kulttuurinen näkökulma uniin Annikki Kaivola-Bregenhøj 19.5. Buharov teki matkansa Jäämeren rannikolta Suomen Lappiin ja Norjan Ruijaan. (toim.) Iso suomen kielioppi Neljäs painos kielen ammattilaisten perusteoksesta 120, Kuukauden kirja Uusi etu SKS:n jäsenille! Helmikuu Taiteilijoiden Kalevala 64, (norm. Teos on kuvitettu Albert Edelfeltin akvarellein
28, Yritys ja yhteiskunta Heikki Huhtamäen verkostoja sidosryhmäsuhteet Vuorineuvos Heikki Huhtamäen (19001970) taloudellisten, poliittisten ja kulttuuristen verkostojen analyysin kautta hahmotetaan kuvaa suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta 1900-luvulla. Kirjassa paljastetaan myös ensi kerran, millaisia suomalaisten synteihin liittyviä asiakirjoja on viime aikoina löytynyt Vatikaanin Salaisesta Arkistosta. Historiakuvan tarkastelun ohella syntyy uudenlainen näkökulma 60-lukuun siihen, miksi sitä on myöhemmin muisteltu runsaasti. Teos avaa uuden näkökulman ennen muuta sota- ja säännöstelytalouden toiminta- ja ajatusmuotoihin ja ottaa näin osaa ajankohtaiseen keskusteluun yritysten yhteiskunnallisesta vastuusta. Tutkimuksessa arvioidaan myös teemakyselyn luonnetta kansakunnan rakentamisen ideologisena välineenä. 28, Ihan hyvä maanantaiksi Suomalaisen päivä 2.2.2009 Antologiassa päivästään kertoo 70 kirjoittajaa, koululaisista eläkeläisiin. 29, i | Avoinna ma, ti, to 1117, ke 1118, pe 1116 | Tilaukset kirjamyynti@finlit.fi p. 0201 131 216 | SKS:n jäsenille 25 % myös verkkokaupasta. 38, Tulevaisuutta vastaan Uutuuksien vastustus, kansantiedon keruu ja kansakunnan rakentaminen Teos tarkastelee 1939 toteutetun keruukyselyn pohjalta sitä, miten maaseudun ihmiset 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa vastustivat uusia kulutuskäytänteitä ja uutuuksia, kuten maallisia kirjoja, kansakouluja, koneita ja muotivaatteita. 32, Maarit Grahn ja Maunu Häyrynen (toim.) Marjakaisa Ollaranta (toim.) Pertti Karkama Kulttuurituotanto Kehykset, käytäntö ja prosessit Teos kartoittaa kulttuurituotannon kenttää ja ilmiöitä kulttuurisesta kestävyydestä ja maisemaidentiteeteistä kulttuuriperintöprosesseihin ja digitaaliseen yhteisöllisyyteen. Teos sopii kulttuurituotannon opiskelijoille ja opettajille sekä kulttuurialan toimijoille ja tutkijoille. Tutkimuksessa analysoidaan metsäammattilaisuuden suhdetta sukupuoleen ja luontoon, samoin kuin tutkijan suhdetta tutkittaviin ja omaan tutkimusaiheeseensa. Sympaattinen kokoelma on poikkileikkaus suomalaisten arjesta. Tiina Suopajärvi Sukupuoli meni metsään Luonnon ja sukupuolen polkuja metsäammattilaisuudessa Teoksessa suomalaiset metsätalousinsinöörit kertovat kokemuksiaan metsäalan sukupuolijärjestelmän murroksesta. 36, Hyvän kirjallisuuden seurassa Kirsi Salonen Kari Teräs Kati Mikkola Katja-Maria Miettunen Synti ja sovitus, rikos ja rangaistus Suomalaisten rikkomuksista keskiajalla Yleisesitys suomalaisesta oikeushistoriasta keskiajalla kertoo niin maallisen oikeuden eteen tuoduista rikoksista kuin kirkollisessa tuomioistuimessa käsitellyistä rikkeistä. 28, Ilmestyy viikolla 7 Vallan orjat Arvid Järnefeltin ajatusmaailma Kirjailija Arvid Järnefelt (1861-1932) pohti tuotannossaan modernin ihmisen mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään. Hän käytti hyväkseen merkittävimpien länsimaisten ajattelijoiden teorioita ja tiedemiesten tutkimuksia. Teoksessa tarkastellaan erityisesti tolstoilaisuuden ja kristillisen etiikan vaikutusta Järnefeltin ajatteluun. Viisaita, hauskoja ja koskettavia katsauksia saavat niin koulumaailma, työelämä, eläkkeellä olo, arkinen elämä yhdessä, Suomi ja suomalaisuus kuin nykytekniikka. 29, Menneisyys ja historiakuva Suomalainen kuusikymmentäluku muistelijoiden rakentamana ajanjaksona Teoksessa tutkitaan historiakuvan rakentumista ja merkitystä; mitä menneisyydestä kerrotaan ja millaisia merkityksiä sille annetaan
64 H i i d e n K i V i 3 / 2 0 0 8