RATSASTUKSEN ERIKOISLEHTI 9,20 € www.ratsastus.fi Koulutreenissä Kohti piaffea HIPPOS Nro 6 • 2022 Haastattelussa Emma Kanerva Lisa ja hevoset Ukrainan sotaa paossa Kyran klinikalta laatua ratsastukseen
EDUSTUS SUOMESSA: Myynti: Hyvinvarustetut ratsastustarvikeliikkeet kautta maan / H V P o lo / H V P o lo _O ff ic ia l
EU-direktiivi mahdollistaa 10 prosentin ALV-kannan koko alalle. Rakkaat koiransa Lisa sai otettua mukaan lähtiessään. Hevosalan elinvoimaisuus sataa monin tavoin takaisin yhteiskunnan laariin – verotuloina, työpaikkoina, elävänä maaseutuna sekä merkittävänä liikuntalajina ja hyvinvoinnin luojana. On todella lyhytnäköistä päättäjiltä sallia ratkaisu, joka voi olla koko alalle kohtalonkysymys, vielä kun ratkaisukin on löydettävissä. Tästä taakasta ei saa tehdä kohtuutonta, pikemminkin sitä pitää helpottaa. Vaalitaan sitä kaikin voimin – myös päätöksenteossa! Aika pysyä lujana ja päättää viisaasti Hevosalan elinvoimaisuus sataa monin tavoin takaisin yhteis kunnan laariin. Se osuu myös suoraan harrastajakuntaan tuntien hintojen nousuna. Sonja Holma päätoimittaja. Ukrainalle annetaan tukea ja sotaa pakeneville turvaa. Nyt on aika pysyä lujana. Meidän menetyksemme ovat vielä pieniä verrattuna ukrainalaisiin, joista monet ovat menettäneet kotinsa, terveytensä tai jopa henkensä. Kustannusten nousu näkyy mittavina summina esimerkiksi tallien rehuja sähkölaskuissa. Ratsastus ei ole saanut yhteiskunnalta juurikaan tukea ja laji on rakennettu pitkälti yrittäjien harteille. Lisan katkeruuden puute sekä rohkeus ja valoisuus koskettavat. Samaan aikaan verottaja on tekemässä mahdollisesti ALV-tulkintaa, jossa valtaosa ratsastuskoulujen tuntitoiminnasta sijoittuisi 24 prosentin ALV-kantaan 10 prosentin sijaan. Ahkera ihminen pärjää missä vain. Pahalle ei saa antaa periksi. Sodan vaikutukset kurittavat myös hevosalaa. Lentokoneessa happinaamari kehotetaan ottamaan ensin itse – jos et ole toimintakunnossa, et voi auttaa muitakaan. Hevosala työllistää yhtä paljon kuin Lapin matkailu. Omien hevosten pelastamiseen meni neljä pitkää, vaiherikasta kuukautta. Koko elämä, jonka hän oli rakentanut vuosien työllä, romahti hetkessä alta Venäjän hyökätessä järjettömästi Ukrainaan. Sodan vaikutukset tuntuvat joka kodissa muun muassa sähkön ja polttoaineen hintojen nousussa. Hän uskoo itseensä ja siihen, että elämä kantaa. 3 HIPPOS 6 • 2022 PÄÄKIRJOITUS Ukrainalainen Lisa joutui pakenemaan sotaa hirvittävissä olosuhteissa ja jättämään taakseen kaiken, kodin, perheen ja hevosensa. Ne ovat Lisan perhettä. Lisa haluaa nähdä asioiden valoisan puolen ja keskittyä uusiin mahdollisuuksiin menetystensä sijaan. Tavallisten harrastehevosten taloudellinen arvo ei ole suuri, niiden kalleus perustuu muihin arvoihin. On käsittämätöntä ja täysin tuomittavaa, millaista kurimusta ja kurjuutta Putinin masinoimat sotatoimet saavat aikaan. Tätä kirjoittaessa taivas on entistä tummempi Venäjän uhkailujen ja liikekannallepanon jälkeen. Tällainen linjaus vetää maton kannattavan toiminnan alta. Kun pidämme elinkeinomme ja maaseutumme elinvoimaisina, riittävät omat voimamme selviytymään paremmin vaikeuk sista ja auttamaan myös muita. Sama pätee maahamme. Sota on iskenyt myös Suomeen ja muuhun maailmaan
Kuva Sonja Holma. Kuva: Sonja Holma Kyra Kyrklundin ja Richard Whiten klinikalta sai paljon ajatuksen aihetta ja ammennettavaa kotitreeneihin. 14 Kyran klinikalla 6 Emma Kanerva hioo aihioista timantteja: gp-hevosia 20 Pohjola-sarjat tavoittivat esteratsastuskansan 38 Suomenmestari Stella Hagelstamin unelmakesä 44 Mikä ratsastustunnissa maksaa. TÄSSÄ NUMEROSSA: Kannen kuvassa Emma Kanerva ja jalostusori Eye Catcher. RATSASTUKSEN ERIKOISLEHTI 9,20 € www.ratsastus.fi Koulutreenissä Kohti piaffea HIPPOS Nro 6 • 2022 Haastattelussa Emma Kanerva Lisa ja hevoset Ukrainan sotaa paossa Kyran klinikalta laatua ratsastukseen
Jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai asiakkaasta johtuvista syistä voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. 48 Suomalaisvaljakot MM-tulessa 50 Laadukkaat suomenratsut ilahduttivat kuninkaallisissa 52 Ilmakuivattu porontalja satulahuopana 57 Esittelyssä kuningatarkandidaatti Varjonova 58 Hevoset hurmasivat kesän tapahtumissa 60 Hevosen sydänsairaudet 64 Rivi kannattaa hoitaa huolella 69 Vapaaehtoinen Sonja Lesch on monessa mukana 71 Helsinki Horse Show – tähtien ponnahduspaikka 72 Pinewood Stables on hevosperheen koti 77 Kisakuulumiset Norjan PM-kenttäradoilta 79 Lännenratsastuksen Suomen mestarit 81 Vikellyksen Suomen mestarit 83 Syyskauden tapahtumakalenteri SISÄLTÖ 6 / 2022 Lisan ja hevosten matka pakoon Ukrainan sodasta Kuva: Sonja Holma Painotuotteet 1234 5678 Y M PÄ RISTÖMER KK I MIL JÖMÄRK T Painotuotteet 4041-0619 ClimateCalc CC-000084/FI PunaMusta Magazine H IIL IN EU TRA ALI PAINO TU OT E Sodan keskelle syntynyt varsa on vielä villi ja opettelee luottamaan ihmisiin. Se postitetaan kaikille Suomen Ratsastajainliiton jäsenseurojen jäsenille. Emä on toipunut koettelemuksistaan jo hyvin.. Hipposlehti vastaa vain tilaamastaan materiaalista. virheiden aiheuttamista vahingoista. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Tilaamatta lähetettyä materiaalia ei palauteta. Hippos-lehti ei vastaa taloudellisesti painoyms. Keskipainos on noin 40 000 kappaletta. Julkaisija ja kustantaja Suomen Ratsastajainliitto ry ratsastus.fi Toimitus Päätoimittaja Sonja Holma 040 5600 225 sonja.holma@ratsastus.fi Ilmoitusmyynti Saarsalo Oy myyntipäällikkö Santeri Selin 044 23 80 511 santeri.selin@saarsalo.fi myyntiryhmäpäällikkö Riku Suuriniemi 040 70 88 564 riku.suuriniemi@saarsalo.fi Ilmoitusaineistot aineistot@saarsalo.fi Ulkoasu ja tuotanto TK mediatalo Oy tkmediatalo.fi Vakituiset avustajat Hanna Heinonen Ann-Helena Hokkanen Jutta Koivula Katri Klinga Riitta Kosonen Heidi Lammi Marianne Roivas Tiina Tarkkala Tarja Teräväinen Painopaikka PunaMusta, Tampere ISSN 0355-8800 Tilaukset ratsastus.fi/hippos-lehti/tilaa/ Irtonumerot lehtiluukku.fi Lehtiarkisto oma.ratsastus.fi RATSASTUKSEN ERIKOISLEHTI HIPPOS 14 22 6 Haastattelussa kouluratsastaja Emma Kanerva 14 Laatua ratsastukseen Kyran ja Richardin klinikalta 18 Haussa järkevä ALV-käytäntö hevosalalle 20 Pohjola-sarjat tavoittivat esteratsastuskansan 22 Lisan pako sodasta hevosten kanssa 28 Koulutreenissä kohti piaffea 32 Tunnista hevosen hermovauriokipu 38 Suomenmestari Stella Hagelstamin unelmakesä 42 Keskittymiskyky ja flow 44 Mikä ratsastustunnissa maksaa. Lehden vastuu ilmoituksen pois jäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu maksetun ilmoitushinnan palauttamiseen. Hippos-lehdessä julkaistun aineiston osittainenkin lainaaminen ilman lupaa on kielletty. Hippos-lehti ilmestyy seitsemän kertaa vuodessa
Emman ohella hevosia ratsuttaa, kouluttaa ja kilpailuttaa Melinda Ignatius. Emma ratsuttaa kahdeksaa hevosta. Iltapäivällä reilu puolet hevosista on ratsastettu, jäljellä on vielä kolme. Gp-tasolle sen kanssa voi mennä vielä pari vuotta, mutta meillä ei ole mikään kiire, Emma kertoo. Valmentaja Wolfram Wittig käy katsomassa Emmaa kerran kuussa ja hollantilainen maajoukkuevalmentaja Rien van der Schaft jonkun kerran vuodessa. Tiilitalli on siisti ja avara. Hän asuu tallin tuntumassa omassa talossaan. Emma valmentaa puolestaan Melindaa. Emma ratsastaa tarkasti ja eleettömästi, hioo, korjaa, kiittää ja jatkaa. Tamma tanssahtelee energisenä ja joustavin askelin. Emman kotona H aa s ta t t el uss a E mma Kanerva, 37, ratsastaa 8-vuotiasta Don Domingoa. Se rauhoittuu kyllä iän myötä, kun saa energian suunnattua oikeaan osoitteeseen. Tadam, tadam. – Domingo on opetellut vähän piaffea, vaihtoihin sen kanssa meni pitkä aika. Myös se on lähdössä tavallisiin kansallisiin koulukilpailuihin Schenefeldtiin, joka on Hampurin liepeillä Pohjois-Saksassa samoin kuin Emman tallin lähikaupunki Stade. Pieni Suomi-tiimi ja 14 kisahevosta Stade on pieni kaupunki maaseudulla. Paikan omistaa saksalainen liikemies Gert Saborowski, joka innostui hevosista tyttärensä ja ex-tyttöystävänsä kautta. – Bonnie on tosi reipas ja menevä, on kivampi, kun hevosta ei tarvitse pyytää liikkumaan. Lisäksi tallilla käy pari apumiestä, jotka auttavat iltaisin ja aamuisin, siivoavat karsinat ja huolehtivat ruoSonja Holma 7. Emman kotitalli sijaitsee asutuksen tuntumassa Staden ulkopuolella, vieressä on pieni metsikkö, tarhoja ja laitumia. Maneesi on iso ja toimiva, mutta eristämätön eli talvella kylmä ja kesällä kuuma. Emma nousee satulaan ja antaa tammalle sokeripalan. Tänään torstaina mennään vähän tehtäviä ja radan osia, perjantaina on edessä kisastartti Prix St Georges -tasolla. Domingo on iso ja raamikas, säkäkorkeus huitelee 185 sentin tuntumassa. Kaikki 14 hevosta ovat Gertin lukuun ottamatta yhtä Melindan ratsutettavaa. Kummallakin on apunaan oma hevosenhoitaja. Karsinoita on yhdistelty, ne ovat tuplakokoisia ja monista avautuu ulos ikkuna sekä ovi, josta pääsee suoraan edustalla oleviin tarhoihin. Se ei ole yleensä tapana, mutta kun tämä on siihen kerran tottunut, sovitusta pidetään kiinni. Kouluratsastaja Emma Kanervan kotitallin maneesia hautoo elokuun lopun helle, mutta tunnelma on v iileän rauhallinen ja keskittynyt. 7 HIPPOS 6 • 2022 Tadam, tadam, tadam, rummuttavat hevosen kaviot hiekkaan. Kotona tämä on leppoisa, mutta kisoissa sillä on niin paljon energiaa, ettei se malttaisi kävellä. Ympärillä on viljelyksiä ja suuria omenatarhoja, talot sieviä, usein punatiilisiä valkoisilla puitteilla. Emma verryttelee Bonnien ravissa ja laukassa, tekee takaosakäännökset ja jatkaa kootumpaan työhön. Emman hevosenhoitaja Iida Kopposela tulee taluttamaan kuusivuotiasta tammaa Bond Girl
kinnoista. – Ratsastan kotona viisi päivää viikossa ja päälle tulevat kisat. Jos se pullauttaa lavan ulos ensin vasemmalle, se ei pysty vaihtamaan oikealle. Ratsasta eteen vähän terävämmin, rentouta taas. – Haluan että hevoset ovat mahdollisimman paljon ulkona, niillä on hyvä heinä ja hyvät karsinat, muita hevosia ympärillä sekä tarpeeksi liikuntaa ja vaihtelua. Helposti menee putkeen kolmekin viikkoa. 8 HIPPOS 6 • 2022 HAASTATTELUSSA HAASTATTELUSSA Ratsastan kotona viisi päivää viikossa ja päälle tulevat kisat. Kotona ollessaan Emma ratsastaa kaikki hevosensa itse. Kaikki oli koronan takia pitkään kiinni ja jäässä, en ole päässyt Emma nauttii metsäkävelyistä hevosten ja Benny-koiransa kanssa. Arki on se mistä pitää tykätä, siirtymiset, perustyö, toistot toistojen perään. Emma istahtaa hetkeksi, siirtyy keräämään lantakasan ja jatkaa seisaalta, silmä tarkkana. – Tykkään käydä silloin tällöin konserteissa ja ulkona syömässä. Siinä hevoset pysyvät suorempina, lihakset kehittyvät tasapuolisesti ja hevoset liikkuvat valvotummin kuin koneessa irrallaan. Jalostusori Eye Cathcer ei välitä pienestä tihkusateesta.. Jonkun verran täytyy tehdä kompromisseja, niitä ei voi päästää valtoimenaan juoksemaan pellolle laumana. Arki kuluu pitkälti kotona tallin tuntumassa sekä kilpailuissa. Emman normipäivä kestää puoli kahdeksasta neljään iltapäivällä, mutta venähtää usein, etenkin valmennuksissa. Melindalla on poikaystävänsä kanssa oma tila, jossa heillä on myös nuoria hevosia kasvamassa. – Katso, että se reagoi jalkaan. Viikot kuluvat treenissä ja kilpailumatkoilla Seuraavaksi Melinda ratsastaa Hans in Glückiä, 9, Emman silmän alla. Muista puolipidäte. Hevosen pintaan kohoaa hiki työstä ja kuumuudesta. Muulloin ne pääasiassa tarhailevat, käyvät talutuslenkeillä, juoksutuksessa sekä vesimatolla, jota Emma suosii kävelykoneen sijaan. – Tämä on enemmän arkista puurtamista kuin olympialaisia ja mestaruuksia, ne ovat mansikoita kermakakun päällä. Hyvä, nyt tuli hieno sarja! Tunnelma on keskittynyt, puhe tyyntä ja hiljaista. Seuraa hänelle pitää nelivuotias bordercollie Benny. Jos haluat vain käydä kisoissa, et voi menestyä. Tällä hetkellä en valmenna muita kuin Melindaa. Emma harrastaa lenkkeilyä ja treenaa Bennyn kanssa tottelevaisuutta, agilityä ja sen tapaista hoopersia. Benny loukkasi polvensa ja on toipunut vammoista kesän. Kävimme katsomassa äskettäin Sunrise Avenuen jäähyväiskeikan, kun vanhempani olivat täällä kylässä. Kokeneempien hevosten kanssa eteen tulee hallikausi, ehkä pikku huilahdus nyt syksyllä ja sitten taas jatkuu. Emma ja hevosenhoitajat asuvat maneesin seinän takana vanhassa majatalossa, joka on muutettu huoneistoiksi. Emma on sinkku. Kun kisoja on niin paljon, on kiva olla välillä kotonakin. Kisareissuilla ollaan usein torstaista sunnuntaihin. Emmalla on mukava asunto, jossa on kaksi makuuhuonetta ja pieni takapiha. Haluan keskittyä hevosiin, joita ratsastan. Helposti menee putkeen kolmekin viikkoa. – Pohjois-Saksasta löytyy pienempiä kansallisia kisoja melkein joka viikonloppu, isompiin voi joutua ajamaan pidemmän matkan. Tänä vuonna on menty aika tukka putkella huhtikuusta alkaen. Harjoitellaan laukanvaihtoja. Kun on hiljaisempaa, voin pitää vapaapäivän tai kaksikin. Hevosilla on joko purutai olkikuivitus sen mukaan, kumpi niille paremmin soveltuu
Emma ja Iida vetävät kastelulaitteen kentälle päivän lopuksi. Kahdeksanvuotiaista Borderline on Inter I -valmis, Don Domingolla menee ehkä vähän pidempään. Emma ratsastaa mie. Tulevaisuuden kannalta asiat ovat hyvällä mallilla. Samalla pohditaan, mitä pakataan mukaan kisamatkalle, vaikkapa mennäänkö molemmat hevoset samoilla jalustimilla. – Minulla ei ole ikinä ollut samaan aikaan kolmea kansainvälisen tason hevosta. Kuusivuotias Bonnie on myös tosi lupaava. Ratsastuksen jälkeen hevosautoon pakataan kisamatkaa varten heinät, purupaalit, satulakaappi ja muu tarvittava. Plutosta tulee myös erittäin vahva arvokilpailuhevonen, Emma pohtii. Ylhäällä kuvassa treenissä Borderline, keskellä Bond Girl. – Lisäksi minulla on kaksi kansallisen tason gp-hevosta, Eyecatcher ja Riverdance. Tarkoitus on asua autossa, jostain syystä sen sähköt eivät toimi. Päivän lopuksi ulkokentälle raahataan kastelulaite. Marjo Vainikan kasvattama Mist of Titanium on kovassa nousussa ja päihittänytkin Griikin tulostasossa. vielä kaikkeen mukaan, mitä voisi tehdä. Greek Air olisi edennyt siellä ilman radan unohdusta mukaan 15 parhaan joukossa vapaaohjelmaan. Nyt voisi miettiä, että ehkä tallin ulkopuolella on jokin muukin maailma. Olisi tosi hankalaa tehdä suunnitelmia, jos ei tietäisi onko koko hevonen enää ensi vuonna täällä. Kun Iida satuloi seuraavaa ratsua, Emma riisuu edellisen, suihkuttaa hiet pinnasta, harjaa satulahuopaa ja vie sen ulos kuivumaan. Griikki on kehittynyt hienosti ja siitä löytyy varmasti vielä lisää ulottuvuuksia. Emma soittaa Gertille. Jos joku hevonen ei ole odotusten mukainen, siitä pitää ehkä joskus luopua ja tehdä tilaa muille. Periaatteessa kaikilla kolmella hevosella oli tarvittavat karsintatulokset Herningin MM:iin. Seuraavaksi on vuorossa Iidan lempihevonen ”tallin kaunein tyttö” Feldrose, jolla Emma starttasi keväällä ensi kertaa kansainvälisellä gp:tä. On ihanaa olla työrauha, kun ei tarvitse pelätä, että ensi viikolla joku tulee rahatukon kanssa. Tällä hetkellä kaikilla hevosillamme on koti täällä. Kevät ja kesä menivät kilpaillessa. GP Specialista irtosi kättelyssä yli 71 prosenttia. – Sikäli tilanne on tosi hyvä, ettei hevosia ei tarvitse tehdä myyntiin. Kolme kansainvälistä huipputason gp-hevosta Emman ja Iidan yhteistyö on saumatonta. Se palautuu MM-matkasta tarhassa, vesimatolla ja kävelyillä. 9 HIPPOS 6 • 2022 9 Greek Air katselee ulos karsinastaan
Riitta tarjosi perheelle poni Fatuhivaa liisattavaksi. Varsinaisille ratsastustunneille piti odottaa kahdeksanvuotiaaksi. Emma pääsi mukaan tuntiratsastajien kilpailuihin, meni koulua ja esteitä. Riverdance eli Ripa on tottunut pääsemään iltapäivisin ulos kävelylle. Nyt hän on tyytyväinen, ettei tehnyt sitä eikä kadu päivääkään. Piti lähteä maailmalle. – Putosin ja säikähdin enkä halunnut enää mennä, mutta äiti kannusti minua voittamaan pelkoni. HAASTATTELUSSA luiten ulkona, jos sää sallii. Valmennuspaikka löytyi kuuluisan Hubertus Schmidtin luota Saksasta. – Olin tosi ahkera ja pidin Volantista hyvää huolta. Ponivuosien päättyessä haussa oli juniorihevonen, mutta riittävän hyvää ei löytynyt perheen budjetilla edes lainarahalla. – Riitalla on ollut valtava merkitys uralleni. Sini Spirit löytyi Blue Horselta Tanskasta 2005. Se oli kahdeksan, teki yksittäisiä vaihtoja, mutta ei ollut millään muotoa gp-valmis. Aika lähteä maailmalle ja kohti arvokisoja Riitta totesi, että Emman oli aika lähteä eteenpäin. Luopuminen kävi mielessä, mutta Emma ei kadu päivääkään Emman elämässä on ollut kahdesti hetki, jolloin ratsastuksen lopettaminen kävi mielessä. 10 HIPPOS 6 • 2022 Gp-hevosella on kiva ratsastaa, samoin niillä, jotka ovat oppimassa asioita ja eri kohdissa kehitystään. Nyt on Bennyn vuoro. Sinituotteen omistajaperheen Monica Brotherus kävi Riitan tunneilla, ja Emma oli tutustunut häneen tallilla. Se hörisee karsinassaan toiveikkaasti. Hän oli opettajani ja valmentajani siihen asti, kun muutin Saksaan. Siinä vaiheessa Sinituote alkoi sponsoroida minua yrityksenä. Riitan ehdotuksesta Brotherukset avustivat PM-matkaa, jolta tuloksena oli pronssimitali. Emma voitti ponilla SM-kultaa vuonna 2001 ja sai paikan PM-joukkueeseen. Muutto Järvenpäästä Hyvinkäälle ja siirtyminen Holopaisen Riitan silmien alle nykyään Heponiittynä tunnettuun ratsastuskouluun oli tärkeä käänne. Tottahan se pääsee. Emma voitti Volantilla juniorina ja nuorissa yhteensä kolme SM-kultaa ja kaksi PM-kultaa. Emma sai käyttöönsä Johanna Brotheruksen Åtoftens Volantin, joka oli hänelle kuin lottovoitto. – Riitta auttoi minut tiettyyn pisteeseen ja totesi, että kun siirryn senioreihin, tarvitsen muuta apua. Hyvä että hän teki niin, koska muuten en olisi jatkanut. Emma halusi tallille jo aivan lapsena isosiskonsa Tiian mukana. Nuorten vuosien loppuessa ongelma oli löytää seuraava hevonen. EMMAN HEVOSET Kansainväliset gp-hevoset • Greek Air, 11, Gribaldi – Florestan I / Griikki, Krisu • Mist of Titanium OLD, 10, Millenium – Diamonit / Pluto • Feldrose FRH, 10, Feuerspiel – Latimer 2 / Rosie Kansalliset gp-hevoset • Eye Catcher, 13, Vivaldi – Partout • Riverdance, 16, Rascalino – Alabaster / Ripa Tulossa • Borderline, 8, Bordeaux – Hotline • Don Domingo, 8, Dimaggio – Davidoff • Bond Girl, 6, Borsalino – De Niro. – Vanhempieni piti vähän sulatella a siaa, koska perheeni ei ollut mitenkään varakas. Uran kruunasi nuorten EM-pronssi
Paikka on sama, mihin Emma on suuntaa viikonlopun kansallisiin. Siinä vaiheessa mietin myös koko ratsastuksen lopettamista. – Kun Gert osti huutokaupasta uuden hevosen ja minulla oli koulutuksessa jo viisi, hän ajatteli varmaankin, että niitä olisi edullisempaa pitää kotona kuin vieraalla, ja teki minulle työtarjouksen. Ratsukko voitti ensimmäisen Inter II -luokkansa syyskuussa Saksassa yli 68 prosentin tuloksella. 11 HIPPOS 6 • 2022 Ylh. Kaarina Böckmann on kotoisin Suomesta ja hänen tyttärensä Kristiina kilpaili myös Aachenin vuoden 2015 joukkueessa. Hän auttoi myös Emman asiakkaiden hevosten kanssa. Ratsukon ura huipentui Lontoon olympialaisiin vuonna 2012, ja pari kävi myös kahdet EM:t ja yhdet MM:t. Alhaalla: Emma valmentaa Melinda Ignatiusta hevosella Hans Im Glück. Se oli ensimmäinen gp-tasolle kouluttamani ratsu, yksi elämäni tärkeimmistä hevosista. Mukaan lähtivät Sinituotteen Solina ja Soul sekä muutama ratsutettava hevonen Suomesta. Kiehtova tarina aihiosta kohti Grand Prix’tä Lauantaiaamuna Emma on aloittanut työt jo kuudelta, että ehtii ratsastaa useamman hevosen ennen kisoihin lähtöä. Gert on käynyt tutkimassa auton ja säh. Emma ratsastaa Feldrosen ja Iida varustaa Don Domingon matkaan. Melinda tuli Saksaan Emman hevosenhoitajaksi ja treenaamaan. Aachenin EM-kilpailujen aikaan Emman piti päättää, miten jatkaa. Böckmannien kautta tutustuin Gert Saborowskiin ja sain ensimmäiset hevoset häneltä ratsastukseen. – Sain ratsastaa sisään nuoria hevosia sekä mennä gp-hevosilla. – Ratsastin tosi paljon, minulla ei ollut mitään muuta kuin hevoset ja joka viikonloppu kisoja, suhde poikaystävän kanssa rakoili. Emma seurasi perässä 2018. Kun maajoukkuevalmentaja Emile Faurie siirtyi töihin Hof Kasselmanille Saksaan, myös Emma päätti palata. Emma muutti hevosineen Schenefeldtiin, missä Böckmannin perhe pitää Reitstall Klövensteeniä. Samalla sain seurata, miten Hubertus ratsasti ja koulutti hevosia. Se onnistuu parhaiten nuoren herran ollessa vapaana. Toisaalta pohdin mitä tekisin, hevoset olivat koko elämäni. – Lontoossa teimme tosi onnistuneet suoritukset. Ensin tuli Riverdance, sitten Feldtrose ja Dambacu. En unohda sitä ikinä. – Sini Spiritin kanssa tie ei ollut ihan helppo, se oli tosi erikoinen ja herkkä hevonen. Kun Gert tarvitsi kotitallilleen ratsuttajan nuorille hevosilleen, Melinda sai paikan. Päätin pitää välivuoden ja katsoa, millaista on treenata Emilen luona Englannissa. Se opetti minulle paljon, sekä onnistumisia että pettymyksiä. Emma vietti Hubertuksen luona yhdeksän vuotta, 2006–15, suoritti siellä saksalaisen ratsuttajatutkinnon ja nousi myöhemmin tallin pääratsuttajaksi. – Ratsutin heidän hevosiaan ja minulla oli myös omia asiakkaita. Koko kisa oli hieno kokemus, eivät vain kilparadat, vaan koko oleminen siellä, asuminen kisakylässä ja kaikki ihmiset kannustamassa
Ja on kiva kuulla muiltakin, että hevoset ovat hyvin ratsastettuja ja koulutettuja. – Se palkitsee, kun hevonen sittenkin oppii. Kasvot loistavat. HAASTATTELUSSA. Yllättävä rankkasade vihmoo seutua, joten kentän sijaan suunnataan maneesiin. Sama päivästä toiseen, vuosi toisensa perään. Gp:tä se starttasi yhdeksänvuotiaana. Kotoa kohti Schenefeldtiä Melindan satulan alla on nuori hevonen. Tamma Rosie tekee temponvaihteluja ja siirtymisiä. Emma neuvoo ja Melinda ratsastaa täyden sarjan hienoja ykkösiä. Hevosia kävelytetään, Emma varustaa, Iida pesee, osat vaihtuvat luontevasti. Seuraavaksi käynnistellään Mist of Titaniumin työhön paluuta. Emma pääsee virkistävälle metsäkävelylle jalostusorilla Eye Catcher. Joka hevonen on kiehtova tarina aihiosta kohti korkeita tavoitetta eli Grand Prix’tä. Emma ja upeasti liikkuva Don Domingo Schenefeldtin kansallisissa. Maneesissa verryttelyä seuraa jälleen Emman tavaramerkki, sarja takaosakäännöksiä. Sen jälkeen mukaan yhdistettiin pohjeapu. – Kun Ripa opettaa vaihtoja Melindalle ja tämä saa lisää itsevarmuutta, hänen on helpompi opettaa ne edelleen Hansille. Se valmisteltiin Herningin MM:iin varahevosena, joten sekin sai palauttavan jakson samoin kuin Greek Air. On hienoa nähdä oman työn jälki. Sade taukoaa. Emma ratsastaa laukassa reippaasti eteen, kokoaa, pakkaa energiaa takajalkoihin ja vaihtosarja onnistuu hienosti. – Sen kanssa laukanvaihtoihin kului tosi paljon aikaa. Emma on kouluttanut gp-tasolle noin 20 hevosta, mikä on todella hieno saavutus. Joka hevonen on oma persoonansa, erilainen. Karkkiasemalta maneesin laidalta haetaan pari sokeria. 12 HIPPOS 6 • 2022 Se palkitsee, kun hevonen sittenkin oppii. Tadam, tadam tadam, Emma istuu satulassa jälleen hillittynä ja hallittuna. – Pluto on aluksi vähän diesel. Se on niin iso, että sen kehittyminen on vaatinut enemmän aikaa. Että kannatti oikeasti käyttää kaikki työtunnit ja hikipisarat. Se on hyvä valmistelu esimerkiksi laukkapiruetteihin, Emma avaa asiaa. Seuraavaksi vuorossa on Emman kokenut gp-ratsu Riverdance, jolla on varmat laukanvaihdot. Hevonen tulee takaosakäännöksissä hyvin kuulolle ja tasaiselle tuntumalle. – Tykkään ratsastaa kaikenlaisia hevosia. Pluto näyttää mihin se on edennyt. Domingolla ei ollut aavistustakaan pohjeavuista, joten merkki piti opettaa sille ensin raipan avulla ja aina samassa kohdassa. Emmaa ei kyllästytä, päinvastoin. – Käynti on tärkeä osa työskentelyä. Se esittää tahdikkaasti koko haitarin maailmanluokan piaffea, passagea ja lennokasta lisättyä ravia. Se säikkyy ja hypähtää, mutta Melinda ei hätkähdä, jatkaa tyynenä Emman tapaan. On mielenkiintoista, miten eri tavoin ne oppivat. Nyt Domingo vaihtaa hyvin ja meni kesällä ensimmäiset kilpailunsa. Että kannatti oikeasti käyttää kaikki työtunnit ja hikipisarat. Verryttely satulassa, treeniä, palauttelua. köt toimivat jälleen. – On tosi kiinnostavaa työskennellä hevosen kanssa, kun pitää löytää yhteisymmärrys ja tie, miten sitä voi opettaa ja viedä eteenpäin. Seuraavaksi vuorossa on Borderline, jolla ensi kaudella tähtäimessä on Inter II ja lyhyt gp. Hyvä esimerkki tästä on Don Domingo. Gp-hevosella on kiva ratsastaa, samoin niillä, jotka ovat oppimassa asioita ja eri kohdissa kehitystään. Se oppii asiat nopeasti ja osasi jo seitsemänvuotiaana pyhän Yrjön asiat, mutta ei ollut niihin valmis kropan kanssa. Taputukset, tähän on hyvä päättää
– Mutta jos saa haaveilla, joskus haluaisin ihan omankin paikan, jossa voisi olla muutama oma ja muutama asiakkaan hevonen. Esimerkiksi ne eivät ole johonkin asiaan vielä valmiita. Muissa kuvissa saavutaan kisapaikalle Domingon ja Bonnien kanssa. Yksilöpaikat jaetaan olympiarankingin kautta, jossa otetaan huomioon neljä parasta tulosta kalenterivuodelta 2023. Se on ollut lopulta sen arvoista, en vaihtaisi pois päivääkään. Paras vaihtoehto Suomelle olisi saada EM-kisoista joukkuepaikka, mutta sen varaan ei voi laskea. 13 HIPPOS 6 • 2022 13 HIPPOS 3 • 2022 Keskellä ylhäällä treenissä Mist of Titanium ja oikealla Borderline. – Tällä hetkellä olen oikein tyytyväinen. Tuttu verryttely, pitkää rentoa käyntiä, sitten ravia, laukkaa, takaosakäännökset ja tehtäviä. Iida letittää ja puunaa Domingon kisareissulle kaikessa rauhassa sen ollessa karsinassa vapaana. Kisapaikalle ajetaan kaikessa rauhassa. Domingo ottaa kankikuolaimet itse suuhunsa sokeripalkalla. Voin suunnitella, että menen näihin ja näihin kisoihin, mutta jos en saakaan paikkaa, tarvitaan varasuunnitelma. Monella täällä on talo ja pikku talli siinä vieressä. Kisakaappi vedetään karsinoiden luo. Myös Bonnie esiintyy mallikkaasti ja voittaa kuusivuotiaiden hevosten luokan. Lauantaina voitto irtoaa lähes 76 prosentin lukemilla. Kaiken eteen on kuitenkin tarvittu ennen kaikkea kovaa työtä sekä vähän onnea ja lahjakkuuttakin. Tärkeintä on, että homma toimii ja kaikki ovat tyytyväisiä. – Yleensä hevosilla on jokin syy, jos ne ovat hankalia. Radalla muutamat vaihdot menevät rikki, mutta laadukas ratsu ottaa silti toisen sijan. Iida siistii ja satuloi Domingon, Emma vaihtaa ylleen kisa-asun. ?. Domingo ja Bonnie pakataan hevosautoon hyvässä järjestyksessä. Emmalla on kaikki hyvin. Sen kanssa ei kannata yrittää väkisin. Pariisiin heltiää vielä kolme joukkuepaikkaa ensi vuoden EM-kisoista Riesenbeckissä Saksassa. Antoisa työ, hyvä tiimi ja toivon mukaan jopa kolme vahvaa hevosta kohti Pariisia. Tallin hevoset ovat hyvätapaisia, seurallisia ja hakeutuvat mielellään lähelle Iidaa ja Emmaa lempeällä ilmeellä. Ja jos hevonen on tuhma, täytyy olla vain vähän napakampi. Se ei ole kuitenkaan helppoa. Emma ei menetä koskaan hermojaan hevosten kanssa, vaikka osaa olla vaativa. Niille sallitaan myös pienet omat erikoisuutensa. Hevosille kannetaan ensi töiksi puhtaat vedet eteen. – Seuraavaksi pitää laatia hyvä kilpailusuunnitelma ensi kaudelle olympiarankingiin ja kohti EM-kilpailuja kahdelle tai kolmelle hevoselle. Kohti Pariisia ja rankingvuotta Emman päätähtäin on Pariisiin olympialaisiin
Ratsastajalle pitää antaa riittävästi aikaa muutokseen ja sen tuntemiseen itsessään ja hevosessa. Pauliina sai myös kokeilla keventää hitaammin ja nopeammin, jolloin hevonen seurasi häntä. Hevosta houkuteltiin nousemaan rintakehästään, ei vain nopeuttamaan takajalkojaan. Hevosta ei voi pakottaa rentoutumaan, pitää keksiä muita keinoja. Katsomot pullistelivat ja ihmisten aivonystyrät sauhusivat. Ohjan ja pohkeen sijaan tahtia voi muuttaa istunnan rytmillä. Katri Klinga ja Sonja Holma Sonja Holma r Pauliina Palos sai aluksi leikkiä kevyellä ravilla FWB-ori Flame Hill´s Romeron kanssa. HIPPOS 6 • 2022 14. Korjaukset ovat ratsastaja-, hevosja satulakohtaisia. Ratsastajan pitää löytää oikea tasapaino ja kohta satulassa niin, että hevosen on helppo liikkua eteenpäin kuin jalkojen tunnelin läpi ja ryhdistää etuosansa. 14 HIPPOS 6 • 2022 Laatua ratsastukseen Kyran ja Richardin klinikalta Ratsastuksen suuri nimi Kyra Kyrklund saapui Helsingin Ruskeasuolle puolisonsa Richard Whiten kanssa syyskuussa pitämään kouluratsastusklinikkaa. Samalla hevosen lavat saavat paremmin tilaa liikkua. Kun hevonen jää kuuntelemaan istuntaa, siitä tulee usein samalla pehmeämpi kädelle ja pohkeelle. Kouluratsastuksen kannatusyhdistyksen järjestämä Juhlaklinikka 40 + 1 v. r Siiri Kyrö sai ohjeita istuntaansa 7-vuotiaan kasvattinsa Kyrö Hot Swayn satulassa. Ratsastajalle asennon muutos tuntuu valtavalta, vaikka ulos ei näy juuri mitään. Anna Kärkkäinen esitti klinikan aluksi suomenhevosori Kulta-ahon Kasimirin kanssa yleisölle voittoisan mestaruusohjelmansa musiikin tahtiin. Kyra pyysi Pauliinaa ensin istumaan ravissa kaksi askelta alas ja nousemaan yhden ylös. Richard korjasi Siirin painoa hieman taaemmaksi satulassa ja neuvoi kantamaan polvet rennommin sekä edempänä. Hevosen askelta ja muotoa pitää voida lyhentää ja pidentää ja tahtia hidastaa ja nopeuttaa. antoi paljon ajatuksen aihetta ja kotiin viemisiä. Auringonsäteet pilkistelivät perinteikkään maneesin kattoikkunoista, kun kymmenen kouluratsastajaa haki rohkeasti lisää laatua ratsastukseensa. Kun kilpailuissa esitetään bravuurit, klinikalla esiin tuodaan kehityskohteet. Näin alapohje voi työskennellä vapaasti ja houkutella hevosta käyttämään vatsalihaksiaan ja nostamaan selkänsä ylös
Käsi pysyi vakaana raipan avulla ja hevoseen vaikutettiin enemmän pohkeella. Huonoja piruetteja ratsastamalla vahvistaa huonoja piruetteja. Harjoituksessa hevonen työstettiin hyväksi vastalaukassa, käännettiin vastalaukassa lävistäjälle, missä puolipiruetista jatkettiin ulos myötälaukassa. 15 HIPPOS 6 • 2022 r Pitkäjalkainen juniori Anni Plith sai Richardilta ohjeita istuntaan ja hevosen vinouden korjaamiseen oman kehon symmetrisyydellä. r Sonja Lesch sai FWB-tammansa Kom Snowwhiten kanssa oivalluksen piruettien ratsastamisesta. On tärkeää löytää oikea ohjasote, jotta voit vaikuttaa kummallakin kuolaimella erikseen niin, että hevonen on suusta tyytyväinen ja reagoi oikein. Voit harjoitella käden vakautta ratsastamalla raippa vaakatasossa peukaloiden alla. Jos haluat muutosta, sinun pitää muuttaa mitä teet. Kankisuitsissa nivelkuolain saa hevosen pehmeäksi suusta ja kanki antaa hevosen raamille pituuden. 15 HIPPOS 6 • 2022. Säädä jalustimen pituus sopivaksi, jotta voit käyttää apuja oikein. Kun hevonen oli apujen edessä, siihen oli helpompi vaikuttaa piruetissa askel askeleelta. Alkuun Richard korjasi Sonjan lantion asentoa ja lyhensi jalustimia, jotta jalalla voi vaikuttaa nopeasti ja kevyesti napauttamalla. Jalka lepää jalustimella, ei paina sitä alas. r Kyra muutti Ruut Mantelan ohjasotetta, jolloin Mandela-ruuna tuli tasaisemmalle ja pehmeämmälle tuntumalle. Hevosta ei saa puristaa, vaan pohjetta käytetään halutussa rytmissä. Harjoituksessa Anni keskittyi tuntemaan hevosen takajalat ilman, että etuosa vie liikaa huomiota. Ruuna Hera´s Zolando liikkui kauniisti, kun Anni korjasi itseään taaemmaksi ja suoremmaksi satulassa. Jos teet kuten aina teet, saat samaa kuin aina saat. Kyra muistutti, että hevosta voi taputtaa sisäkäden sijaan myös ulkokädellä kulloisenkin tehtävän mukaan. Pitää löytää tapa vahvistaa hevosen liikkumistapaa toisin, jotta piruetti onnistuu paremmin. Rumpukapuloista saa parhaan äänen naputtamalla rumpua vasten, ei puristamalla
HIPPOS 6 • 2022 16. Muista aina pitää hansikkaat kädessä. Suomen kouluratsastuksen maajoukkuevalmentajat Kikko Kalliokoski, Janne Bergh ja Marko Björs ovat kaikki hänen pitkäaikaisia oppilaitaan. Kyra väistätti Daynaa ja pyysi sisätakajalkaa aktiiviseksi. Harjoitusta tehtiin maasta käsin etuosan käännöksen tapaan. 16 HIPPOS 6 • 2022 r Louise Jönssonin Daynaa houkuteltiin piffaamaan maasta käsin ja rentoutumaan välillä. Hevonen rentoutuu pää alhaalla. Hevonen muisti asian mainiosti edelleen, kun Louise nousi selkään. r Kyra Kyrklund on nimetty Suomen valmentajat ry:n Valmentajien Kunniagalleriaan. Paikalla historiallisesta saavutuksesta oli iloitsemassa joukko ratsastusvalmentajien yhdistyksen, Equestrian Trainers Finlandin, edustajia. Kokoavissa harjoituksissa hevonen tarvitsee paljon energiaa, mutta tehtävien välissä sen pitää voida rentoutua. Kyra kiitti ja palkitsi hevosta heti, kun se oli menossa reaktioissaan oikeaan suuntaan. Hevonen alkoi tarjota sitä, mitä siltä pyydettiin ja ratsukko poistui maneesista iloisesti piffaamalla. r Kyran perintö on Suomessa vahva. Kunnianosoituksen luovuttivat Kyralle Kirsi Hämäläinen ja Sari Tuunainen Suomen valmentajien ja Olympiakomitean edustajina. Kyra kiinnitti turparemmiin ketjun ja opetti aluksi hevosen myötäämään rauhassa päänsä alas kevyestä paineesta. Maasta käsittely on hyvä tapa voimistella hevosta ja opettaa sille uusia asioita
Mielen ja kehon tasapaino. v Essi Hiidensalo ja ruuna Notholmens Linzano pääsivät harjoittelemaan avoja sulkutaivutuksia. Vanha kouluratsastusliike, käännös etuosalla, on käyttökelpoinen laadukkaan piaffen valmistelussa. Kun ratsastajan painopiste on oikeassa kohdassa, hevosen on helpompi nostaa etuosansa ylös. Etuosakäännöksella voi rakentaa laatua piaffeen. Kyra laittoi Siirin ohjat kulkemaan satulaan ”kauhukahvan” tavoin kiinnitetyn remmin alta. Sulkutaivutus on vaikea liike hahmottaa lävistäjällä. Sen pitää reagoida, mutta ei ylireagoida. Istunnan korjauksen jälkeen ratsukko esitti hienoja, suoria ykkösvaihtoja. Richard neuvoi Mariaa rentouttamaan sisäreidet niin, että hän pääsee lähemmäksi hevosta ja jaloista muodostuu samalla tunneli, jossa hevonen kulkee suorana. 17 HIPPOS 6 • 2022 v Nora Svensk haki hevosensa Lammehaven´s Zadinin piaffeen lisää laatua. Hevosen suoruutta ja kokoamisastetta voi parantaa vakaalla istunnalla. Kuumaan hevoseen kannattaa säilyttää koko ajan kontakti jalalla, muuten impulssi on helposti liian iso. Remmi auttaa pitämään ohjastuntuman vakaana, jolloin ratsastaja pääsee vaikuttamaan paremmin hevosen tasapainoon ja kokoamis asteeseen. Taivutuksissa kannattaa siirtyä aika ajoin takaisin uralle tarkistamaan, että hevonen taipuu oikein ja sopivissa määrin. Energistä hevosta auttaa rauhallinen käsi. Hevonen ikään kuin suoristuu istunnan ja apujen eteen. Oikea kokoamisaste mahdollistaa kouluratsastuksen gp-tasolla. 17 HIPPOS 6 • 2022. Avotaivutus on hyvä valinta harjoitukseen siksi, että siinä hevosella säilyy koko ajan ovi auki eteenpäin. Richard neuvoi Noraa tekemään avotaivutusta käynnissä uraa pitkin. Maria Pyykösen hienolla grand prix -ratsulla Fürst Wild S esimerkiksi laukanvaihdot joka askeleessa saattavat hieman huojua puolelta toiselle. Marian mukaan istunnan muuttaminen tiiviimmäksi auttoi suoristamaan hevosta. Uusia liikkeitä voi opettaa ja lisätä niiden laatua tekemällä valmistavia harjoituksia. r Richard White on velho oikean istunnan ja fiiliksen löytämisessä. Pohkeen vieminen kauemmaksi taakse taivuttavana apuna ei voimista tai paranna apua, viisi senttimetriä riittää. Hevosen pitää olla rento, mutta jäntevä. w Siiri Kyrön Kyrö Hot Flow on gp-uransa alussa ja se saattaa jäädä etuosastaan vielä hieman matalaksi. Lopuksi nähtiinkin hienoa piaffea. Siinä voi nopeuttaa takajalkoja ja nostaa hevosen etuosaa. Ole tarkkana, ettet ylitaivuta. Liikkeessä haettiin yhtä raviaskelta sisätakajalalla, mistä aktiivisuuden ja oikean reaktion voi siirtää myöhemmin itse liikkeeseen
Asiaa lähtee ajamaan verottajan ja päättäjien suuntaan SRL:n kanssa yhteistyössä verokysymyksiin perehtynyt lakitoimisto BOWA Legal Oy, jossa Valtteri työskentelee. Myös kiinteistöveroon on näköpiirissä jopa 10 prosentin korotus ensi vuonna. Valmentautuminen omalla hevosella on ollut taas korkeamman ALV-kannan alaista. Käynnissä on projekti, jossa kartoitetaan vallitseva tilanne ja verottajan uuden ohjeen esiin nostamat kysymykset ja huolet. Toinen BOWAn perustajaosakkaista, Paula Bock, on myös hevosihminen ja erikoistunut vero-oikeuteen. Hevosvaltiopäivillä verkostoitumassa Kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikman, poliisihevonen ja Vermon raviponi. Lisäksi sähkön, rehujen ja polttoaineen kustannukset ovat kasvaneet huomattavasti. SRL:n hallitus on ryhtynyt tarmokkaasti toimeen uhkakuvien alla varmistaakseen hevosalan elinvoimaisuuden. Tarkoitus on saada verotus vastaamaan käytännön todellisuutta ratsastuskouluissa ja talleilla, SRL:n hallituksen puheenjohtaja Marjukka Manninen kertoo. – Jos esimerkiksi kaiken muun kuin alkeisopetustuntien päälle tulisi 14 prosenttia lisää ALVia, tuntien hinnat joudutaan nostamaan niin korkeiksi, että monille harrastajille laji käy liian kalliiksi. BOWA ja SRL ovat solmineet pitkäaikaisen yhteistyösopimuksen, jonka tarkoituksena on aluksi auttaa ajankohtaisen ALV-kysymyksen ratkaisemisessa ja jatkossa tarjota liiton jäsenille myös veroja lakipalveluita. alan ALVkäytäntöjä. Suuri ryhmäkoko ei ole järkevää ratsastustunneilla turvallisuuden tai opetuksen laadun kannalta. SRL antoi verottajan ohjeluonnokseen tammikuussa oman lausuntonsa ja jatkaa edunvalvontatyötä kaikin voimin. ALV-asia on käytännössä hyvin lähellä Valtterin sydäntä, sillä hän pitää myös Stall Solbacka -ratsastuskoulua Klaukkalassa yhdessä puolisonsa Cecilia Gundersbyn kanssa. Talliyrittäjien kanssa käydään ennakoiva yhteispalaveri verotuksen ongelmakohdista. Oikeasti kyse on liikunnasta. Sonja Holma SRL taistelee järkevää ALV-käytäntöä hevosalalle Ylhäällä SRL:n puheenjohtaja Marjukka Manninen Hevosvaltiopäivien seminaarissa. Annamme verottajalle tietoa siitä, mitä alan toiminta pitää käytännössä sisällään. Tähän asti ratsastuskoulutunnit on yleisesti tulkittu alalla toiminnaksi, jossa annetaan lain mukainen ”mahdollisuus liikunnan harjoittamiseen”, jolloin ALV-kanta on alempi. Taitoa vaativaa lajia ei ole myöskään mahdollista harrastaa liikuntana ilman tiettyä taitotasoa. ”Uuden EU-direktiivin koko hevosalalle mahdollistama 10 prosentin alempi ALV-kanta on iso ja tärkeä mahdollisuus.”. – Kerätyn tiedon pohjalta avaamme keskustelun verottajan kanssa ja tuotamme sen tueksi kattavan materiaalin. Voi hyvinkin olla, että kaikki talliyrittäjät eivät selviä näistä kustannushaasteista, Valtteri pohtii. Korkeamman ALV-kannan laajempi soveltaminen tuntitoimintaan voi olla hevosalalle kohtalonisku. Ohjeen tarkoitus oli selventää tilannetta, mutta sen tulkinta ja soveltaminen on herättänyt paljon kysymyksiä. Valtteri ei luonnollisestikaan jäävinä osallistunut BOWAn ja SRL:n yhteistyöstä neuvotteluun. Veroratkaisuissa määritykseen on liitetty myös ryhmäkoko ja taito-opetus. – Verottaja on selvästikin kiinnostunut hevosalasta. 18 HIPPOS 6 • 2022 H evosalalle saatiin verottajalta keväällä uusi ohje, jossa käytiin läpi mm. Lajin omat luontaiset piirteet pitää myös ottaa huomioon, kun ratsastusta tarkastellaan ”mahdollisuutena liikunnan harjoittamiseen”. SRL:n hallituksessakin ollut Vikman arvioi, että ALV-asia tulee päättäjien pöydälle viimeistään, kun EU-direktiivistä tehdään kansallista lainsäädäntöä. Tiedossamme on talleilla tehtyjä verotarkastuksia, joissa on noussut esiin alan kannalta hyvinkin hälyttäviä näkemyksiä siitä, milloin sovelletaan 10 prosentin tai 24 prosentin ALV-kantaa, kertoo SRL:n hallituksen jäsen, Valtteri Gundersby, joka on verotukseen perehtynyt lakimies
Eduskunnassa. Nostetta edunvalvontaan saadaan myös EU:n tasolta. Ratsastuskoulut ja tallit palvelevat myös ratsastuksen seuratoimintaa. Verottaja saattaa nähdä ison eron siinä, puhutaanko ohjaamisesta vai opetuksesta. Hevosvaltiopäivillä katse hevosalan ydinkysymyksiin SRL:n hallituksen edustajat Marjukka Manninen, Aki Karhapää ja Terhi Koipijärvi valottivat ratsastukseen liittyviä, merkittäviä yhteiskunnallisia teemoja Hevosvaltiopäivillä 20.9. Paikalla oli myös yrittäjien edustajana Lempäälän Ratsastuskoulu Ratsuniitty Oy:n Tuija Rosenqvist. Kela korvasi ratsastusterapiaa 2,14 miljoonalla eurolla vuonna 2020. . Kokonaisvaikutukset kääntyvät helposti yhteiskunnallisesti negatiivisiksi monin tavoin. Kun keskustelut verottajan ja lainsäätäjien kanssa on saatu valmiiksi, työn päätteeksi hevosalan yrittäjille laaditaan kattava ohjeistus, jonka avulla ALV-viidakossa selviää ilman pahempia vahinkoja ja vaaranpaikkoja. – Tällä hetkellä ALV-kannan soveltaminen on varsin tulkinnanvaraista. Tähän ei ole otettu vielä Suomessa kantaa, emmekä tiedä aiheuttaako se meillä toimenpiteitä. Kohtalonisku alalle ulottuisi paljon laajemmalle kuin yrittäjäkuntaan. Ypäjän Hevosopiston väki oli mukana tuomassa hevosalan viestiä päättäjille.. Asia on erittäin tärkeä nostaa esiin ja keskusteluun verottajan ja lainsäätäjien kanssa, Valtteri näkee. Hevosia käytetään tukena ihmisten fyysisessä ja henkisessä kuntoutuksessa. Ratsastus myös työllistää yhtä paljon kuin Lapin matkailu ja se on merkittävä tekijä maaseudun elinvoimaisuuden ylläpitäjänä. Jos on esimerkiksi käyttämissään termeissä varomaton, voi saada itselleen vaikeuksia ja aiheuttaa hallaa koko alalle. Kun tallille tehdään verotarkastus, Valtteri kannustaa hankkimaan tueksi asiantuntijan apua. Hevosvaltiopäivillä nostettiin esille myös ALV-kysymys. – Kesällä EU:n ALV-direktiiviin tuli mielenkiintoinen lisäys, jonka mukaan hevospalvelut voidaan katsoa kokonaisuudessaan alemman ALV-kannan alaisiksi. 19 HIPPOS 6 • 2022 Asia on erittäin tärkeä nostaa esiin ja keskusteluun verottajan ja lainsäätäjien kanssa. Ratsastus ei ole saanut yhteiskunnallista tukea läheskään samassa mittakaavassa kuin monet perinteisesti poikien ja miesten suosimat lajit, vaikka se on edelleen alakouluikäisten tyttöjen halutuin toiveharrastus (Koululaiskysely 2020) ja naisväestöstä harrastajia on kuusi prosenttia
20 HIPPOS 6 • 2022 P ohjola Grand Prix-sarjan estefinaali hypättiin syys kuussa Ypäjä Horse Show´ssa Hevosopistolla. – Kaksi vuotta sitten tavoitteeksi asetettiin satsaaminen ikäkausiratsastajiin, avoimiin 140-tason luokkiin sekä nuoriin hevosiin. Meillä Ainossa Järvenpäässä oli oman osakilpailumme ohessa hevosmessut, jotka toivat paikalle yli 2000 kävijää lauantaina ja sunnuntaina. Haluamme mahdollistaa laadukkaan kilpailutarjonnan sekä mahdollisuuksien mukaan luoda myös nuorille hevosille oman valmennusrenkaan yhteistyössä liiton kanssa. Argus kotiutti samalla 5 000 euron pääpalkinnon sekä paikan kolmen parhaan joukossa Helsinki Horse Show´n kansainvälisiin luokkiin. . Juhon Norilon mukaan Pohjola-sarjan jatkokehityksestä on keskusteltu komiteassa sekä ratsastajien, liiton väen ja yhteiskumppanien kesken. On ollut myös kiva huomata, miten ratsukot pystyvät löytämään sarjasta itselleen sopivan tason ja myös etenemään tasolta toiselle. Esteratsastuksemme on nyt puhjennut kukkaan, sitä pitää vaalia, että se kukoistaa myös tulevina kausina. – Iso asia, johon tullaan seuraavaksi keskittymään ja puuttumaan, on harmittavan pieni määrä osallistujia nuorten hevosten luokissa. – Jone Illin junioreiden EM-kultamitalin ohella PM-kisat olivat uskomattoman hieno menestysvyöry. Kulujen nouseminen asettaa haasteita kilpailutoiminnalle. Esteratsastuksessa menestysvyöryn kesä Juho iloitsee hienosta suomalaismenestyksestä kesällä. Sonja Holma Heidi Lammi ja Hanna Heinonen Pohjola-sarjat tavoittivat esteratsastuskansan Sarja on onnistunut tavoittamaan hyvin esteratsastuskansan eri tasoilla matalammista luokista ylempiin. Runkosarjasta voisi karsia edelleen jonkinlaiseen ”superfinaaliin”, jolloin toteutuisi myös ajatus Road to Helsinki, mutta vähän erilaisessa konseptissa. Kisatapahtuma voisi palvella näyteikkunana koko lajia. Juho näkee, että estekomitean ajamat projektit ovat myös osuneet oikeaan kohtaan. Muissa Pohjolasarjoissa Ypäjällä hypättiin viimeiset osakilpailut ennen finaaleja, jotka mitellään myös Horse Show´ssa. – Yksi tärkeä asia voisi olla oheistapahtuma, joka toisi mukaan lisää yleisöä. Kolmanneksi ratsasti niin ikään Hattel Ridersia edustava Susanna Granroth hevosella Black Friday. Hallikauden uusissa luokissa voidaan ottaa huomioon myös ikäryhmäratsastajat. – Ajat tulevat olemaan haasteelliset. – Menestys kertoo siitä, että on onnistuttu kotona tehdyssä työssä, missä perheiden tuki ja kotivalmentajien rooli on avainasemassa. Kaikki ovat ponnistelleet yhteisen päämäärän eteen. Myös liiton valmentajat ovat onnistuneet työssään, mikä kantaa nyt hedelmää. Pohjolan ja muidenkin liiton sarjojen pitää kehittää urheilua ja olla samalla houkuttelevia sekä järjestäjien, ratsastajien että yhteistyökumppaneiden kannalta. Avoimet luokat 140-tasolta ylöspäin antavat pohjaa nostaa uusia ratsastajia kohti Pohjolan pääsarjaa sekä SMja PM-tasoa. Ikäluokissa muun muassa ponija lapsiratsastajat sekä juniorit voittivat joukkuekultaa, Jone myös henkilökohtaista kultaa ja Sani Illi lapsissa hopeaa. – Sarja on onnistunut tavoittamaan hyvin esteratsastuskansan eri tasoilla matalammista luokista ylempiin. Missä hypätään finaalit jatkossa. SRL:n estekomitean puheenjohtaja, valmentaja ja kilparatsastaja Juho Norilo on tyytyväinen sarjan kahden vuoden aikana saavuttamaan suosioon. Meidän pitää pohtia keinoja, miten voimme taata hyvät palkintorahat, tasokkaan kilpailutapahtuman ja näkyvyyden ilman, että se käy koko ajan kalliimmaksi. Sarja tarjoaa selkeän polun menestykseen. Joukkuemitalit kertovat koko lajin yleisestä tasosta sekä hyvästä joukkuehengestä, joka siivittää menestykseen. 20 HIPPOS 6 • 2022. Ehkä pitäisi pohtia, miten heitä voitaisiin nostaa paremmin esiin Pohjola-sarjoissa. Viron Paul Arguksen tamma Jay-Z Been vauhdikas laukka kiidätti ratsukon voittoon vajaan neljän sekunnin kaulalla Sanna Backlundiin ja tammaan Isabella HX. Mitään ei voi ottaa itsestäänselvyytenä. – Esillä on esimerkiksi ollut, pitäisikö kaikki ulkosarjan finaalit ratsastaa samaan aikaan kesäkauden päätteeksi
21 HIPPOS 6 • 2022. Viron Paul Argus voitti Jay-Z Beellä Pohjola Grand Prix -sarjan finaalin 145-tasolla. 21 HIPPOS 6 • 2022 Lasten PM-hopeamitalisti Sani Illi voitti tammalla Naya van't Steenputje Ypäjällä Pohjola Small GP -osakilpailun 115 cm:n esteillä
Lisaa kiinnostavat kauniit ja erikoisen väriset harrastehevoset. Tallella on valoisa asenne, rakkaat eläimet ja luja usko tulevaan. Ostin säästöilläni ensimmäisen hevoseni 13-vuotiaana hyvin halvalla teurastamon jonosta. Haluan olla hevosille aina ystävällinen, en koskaan kiihdy tai suutu. – Aloitin kotona, jauhoin, sekoitin ja pakastin raakoja lihoja myyntiin. Myöhemmin Lisa kilpaili esteratsastuksessa 140-tasolla asti. Olen kärsivällinen, johdonmukainen enkä anna periksi. Lisa sai pitää hevosiaan rehujen hinnalla Sunny Valley -tallilla yhdeksän kilometrin päässä kotoaan, koska hän auttoi kouluttamaan tallin hevosista rauhallisia ja kilttejä ratsuja lasten ratsastusleireille. Ukrainassa myydään nuoria hevosia syksyisin laitumen jälkeen maalaistaloista lihaksi, se on ihan yleistä. Hän hankki myös ongelmahevosia ja koulutti niitä, yhdestä tuli esimerkiksi kymmenvuotiaan lapsen turvallinen kilpahevonen ja toisesta varma poliisiratsu. Lisa kertoo olleensa hevoshullu jo pienestä pitäen, ratsastuksen hän aloitti kymmenvuotiaana. Hänellä oli kasvava koiranruokayritys ja puoliso Sergein kanssa rakkaudella laitettu oma talo Borodjankassa lähellä Kiovaa. Rakastan työskentelyä ongelmahevosten kanssa. Tanskasta säästetyillä varoilla Lisa osti auton ja käynnisti oman koiranruokayrityksen kuusi vuotta sitten. Hän opiskeli bioteknologiaa maataloustieteellisessä yliopistossa ja vietti vaihto-ohjelman kautta kaksi vuotta Tanskassa. Aloitin työnteon nuorena. Helmikuussa hänellä oli vuoden ikäiset orlovvarsat, tamma ja ori, sekä kirjava risteytysruuna ja tamma, joka oli kantava. Pihan keskeltä kantautui koiran tuskainen vaikerointi. Häntä kiinnosti erityisesti hevosten koulutus ja käsittely. Ystävä päivitti 17. Se oli kuin tehtaassa, siinä ei syntynyt suhdetta hevosiin. Työskentelen paljon maasta käsin, sen jälkeen kaikki on helpompaa selästä. Taivas muuttuu mustaksi ja punaiseksi Lisan Facebook-sivut täyttyivät hyvistä hetkistä koirien ja hevosten kanssa. – Tulen köyhästä yksinhuoltajaperheestä. helmikuuta: Lisa, onnittelut! Onnea, iloa, hyvyyttä, runsautta ja Sonja Holma Sonja Holma ja Lisa Chudopalovan kotialbumi Sotaa paossa Luodit ujelsivat ja pommit räjähtelivät yössä pimeän kellarin yllä. Tauon jälkeen Lisa innostui hevosista uudelleen, mutta harrastuksena. Lisan kasvattamat itäeuroopanpaimenkoirat menestyivät näyttelyissä ja kilpailuissa ja omat harrastehevoset toivat päiviin iloa ja askarta. Tein hevoseni ylläpidoksi tallitöitä ja pidin sillä talutusratsastuksia puistossa. Koin, että me ihmiset olemme liian egoistisia hevosten kanssa. Avasin ensin yhden kaupan, ja kun se alkoi kannattaa, avasin toisen. 22 HIPPOS 6 • 2022 U krainalainen Yelyzaveta "Lisa" Chudopalova, 32, oli rakentanut ahkeruudella ja kovalla työllä itselleen hyvän elämän. – Ensin pitää saavuttaa hevosen kunnioitus. Käytän selkeitä merkkejä, kiitän kun hevoset käyttäytyvät hyvin ja rentoutuvat. Lisa menetti sodassa lähes kaiken. Lopulta minulla oli kolme myymälää ja toimitussysteemi koteihin. Kuva Lisan kotitalon kuistilta. – Päätyöni oli sikafarmilla, mutta sen ohella ratsutin nuoria hevosia isolla tallilla jopa 13 päivässä. – Opiskelin netistä lännenratsastuksen systeemiä, katsoin videoita ja luin paljon, harjoittelin ja kokeilin. Lisa suuntasi yksin pitkälle pakomatkalle kohti Suomea kyydissään viisi koiraa. Minusta on hauskaa opettaa hevosia, ei niinkään ihmisiä. – Lopulta kyllästyin kilpailemiseen ja jätin hevoset kokonaan. Tanskasta palattuaan Lisa kilpaili esteillä vielä kaksi vuotta ja tapasi tallilla myös tulevan puolisonsa Sergein, joka oli kilparatsastaja ja valmentaja. Hevosen pitää olla pehmeä ja luottavainen, että ihminen voi toimia sen kanssa helposti ja turvallisesti. Taakse jäivät rakkaat hevoset. Hetki oli tullut, nyt riittää. "Olisipa taivaan värittänyt auringonlasku, mutta ei...". Niiden pelastamiseen sodan keskeltä kului neljä pitkää kuukautta
23 HIPPOS 6 • 2022. 23 HIPPOS 6 • 2022 Lisa Chudopalova ja kuusivuotias Jonny Walker
Nyt hän työskentelee talleilla Kiovassa. – Kun tankit tulivat tallin pihalle, omistajat avasivat kaikki ovet ja vapauttivat hevoset luontoon, ei ollut mitään muuta keinoa pelastaa niitä. Oma talomme oli tien viimeinen ja pystyssä vielä ehkä siksi, mutta siitäkin tuhoutuivat ikkunat ja ovet. Jälkeenpäin Lisa pohti, että olisi ollut parempi ottaa riski kuolla itsekin pommiin kuin jäädä jumiin talon raunioihin, mistä kukaan ei löytäisi. Kävin Ukrainassa kesällä katsomassa kotiani ja puhuin naapureiden kanssa. Onnistuimme murtautumaan pakoon metsien ja peltojen kautta, meillä oli onneksi bensaa vielä tankissa 500 kilometrin matkalle. Päivä paon jälkeen venäläisjoukot hyökkäsivät Sunny Valley -tallille, jossa Lisan hevoset asuivat. Matka Suomeen kesti kolme päivää ja 2630 kilometriä. Monet eivät pystyneet lähtemään, koska polttoainetta ei ollut ja myöhemmin venäläiset tuhosivat kaikki autot. Pihallemme on neljä isoa kraateria. Seuraavan kerran Lisa palasi linjoille 17. Metsästäjät toivat koirilleni Venäläiset sotilaat asuivat kodeissamme ja söivät ruokiamme. Kun sota alkoi, armeija vei kaikki lihat kaupoistani, kaikki omaisuuteni oli kiinni niissä. Lähtiessään he tuhosivat kaiken, ajoivat tankeilla päin autoja ja taloja. Koirat autoon pakkautuneina pakomatkalla.. Näkymä tuhosta oli kauhea. – Mieheni halusi, että istumme ja odotamme, mutta kun koirani kuoli räjähdyksen paineaaltoon, päätin lähteä. Vanhenin viisi vuotta ja hiukseni muuttuivat aivan oikeasti harmaiksi. Olimme mieheni kanssa talomme kellarissa helmikuun lopulta alkaen kaksi viikkoa ilman valoa, kaasua ja lämmitystä – ilman mitään yhteyttä ulkomaailmaan. Kaikkein kauheinta oli, ettei koirani kuollut heti. Pitkä pakomatka turvaan Suomeen Kun pariskunta pääsi toiseen maakuntaan Lisan ystävän luokse, Lisa pääsi ensi kertaa kahteen viikkoon suihkuun. Räjähdys silpoi sen ihon, emmekä voineet mennä ulos keskelle pommitusta ja ammuskelua päästämään sitä edes tuskistaan, vain kuunnella. – Tapasimme sotilaan, joka kehotti meitä poistumaan välittömästi, venäläiset olivat tulossa ja kaikki tiet suljettaisiin. – Olin myynyt koiranpentuja Suomeen ja yksi omistajista kutsui minut asumaan perheensä tilalla olevaan pieneen taloon Lohjalle. maaliskuuta. Suomeen saavuin 18. – Sen jälkeen venäläiset sotilaat asuivat kodeissamme ja söivät ruokiamme. Lisa ja Sergei pakkasivat autoon kolme aikuista koiraa, kaksi pentua, koiranruokaa ja vaatteita. 24 HIPPOS 6 • 2022 rakkautta! Toteutukoon unelmasi! Helmikuun 28. Mieheni ei tietenkään voinut poistua maasta sotatilan vuoksi. Lähtiessään he tuhosivat kaiken, ajoivat tankeilla päin autoja ja taloja. – Pysähdyin Puolassa tuttavani luokse yhdeksi yöksi, toisen nukuin autossa pellolla tien vieressä. päivänä Lisa laittoi kotikuistiltaan kuvan punahehkuisesta taivaasta toivoen, että kyseessä olisi auringonlasku, mutta ei. Huonekalutehdas, jossa hän oli töissä, suljettiin sodan takia. Sitten koitti hiljaisuus. Ihmiset jättivät kotinsa ja monet myös eläimensä, joita juoksi raunioissa irrallaan ja haavoittuneina. Venäläiset tuhosivat tallit ja polttivat kaiken, myös heinäladon ja rehuvaraston. – Onneksi ystävälliset ihmiset Suomessa auttoivat. Kaikki rahani, tuhat dollaria, menivät matkaan. Lisa, Jonny Walker ja kasvattikoira Morgan Black ennen sotaa. maaliskuuta. Myös yhteydet ulkomaailmaan alkoivat toimia. – Oli todella pelottavaa, kun lentokoneet ja pommit tulivat, maa tärisi ja kaikki tippui seiniltä
Myymälöiden määrä kasvoi kolmeen. 25 HIPPOS 6 • 2022 Lisalla oli puolen hehtaarin takapiha, missä hevoset aina välillä vierailivat. Tilauksia toimitettiin myös asiakkaille suoraan kotiin.. Lisan koira sai 12 pentua, tässä pikinenät neliviikkoisina. Hevoset pelastettiin vapauttamalla ne luontoon. Uutta elämää Suomessa. Sunny Valley -talli oli Lisan hevosten koti. Venäläisjoukot polttivat tallin. Lisa osti Tanskassa ratsuttajana tienaamillaan tuloilla oman auton ja perusti yrityksen, joka myy pakastettua raakalihaa koiranruoaksi
Ehkä sain potkun takapuolelle kohti toisenlaista tulevaisuutta, nyt voin valita uudelleen. Uusi matka alkaa nollasta ja se on ihan okei. Täällä on myös paljon kalaa, sieniä ja marjoja. Lisa ei haikaile menetetyn materian perään. Eikö hevosista olisi ollut helpompi vain luopua. Kävin lähiseudun talleilla kysymässä, tarvitseeko joku apua, tein mitä tahansa työtä. Ne saivat kokoamispaikastaan matkaansa pääntaudin kuljetuksen alla. Hevoset saapuivat Suomeen 26. – Ei kannata ajatella synkkiä asioita, jotain hyvää löytyy aina, se pitää vain nähdä. Olen saanut lahjoituksena myös rehuja ja vitamiineja hevosille. Minun ei ole mahdollista maksaa niiden ylläpitoa Suomessa. Lopulta liitto kuitenkin evakuoi hevoseni Kiovasta Lviviin ilmaiseksi. – Evakuointiin pääsivät ensimmäisinä kalliit urheiluhevoset. Joillakin kaupunkitalleilla urheiluhevoset ovat Ukrainassa pelkästään karsinoissa ilman tarhoja, Lisa kertoo. Olen hyvin itsenäinen nainen. – Hevoset ovat perhettäni. Nyt hän on auttanut perhettäni paljon. Suomeen päästyään Lisa alkoi järjestellä hevostensa evakuointia Kiovasta. – Sen jälkeen tuli vielä uusia mutkia matkaan, kun valitsin esimerkiksi väärän kuljetusyrityksen, joka lupasi kyytiä, mutta perui aina. Se on mukavan lämmin. Ukrainassa hevosen voi myydä tällä hetkellä vain lihaksi. Hevosten kuljetus oli todella hankala järjestää ja maksoi 9000 euroa, jonka Lisa lainasi tuttavilta Suomessa ja Yhdysvalloissa. Lisan katse on luja ja lämmin. En pelkää Suomen talvea hevosten kanssa, ehkä vähän sen pimeyttä. Aika uusille mahdollisuuksille Laitumella puhaltaa viileä tuuli. Ehkä jään tänne Suomeen, rakastan luontoa ja täällä on niin kaunista. – En ole surullinen talosta, televisiosta, pakastimesta tai vaatteista, vaan ehkä kaikkeen käytetystä ajasta. Lisa itse asuu omenapuiden katveessa pienessä talossa kolmen koiransa kanssa. En murehdi, olen positiivinen. 26 HIPPOS 6 • 2022 ruokaa, sain asua tilalla ensin ilmaiseksi, nyt maksan vedestä ja sähköstä. Kasvatin myös pitkään yritystäni, kaikki rahani olivat siinä kiinni. Lisa hymyilee aurinkoisesti hevostensa keskellä ainakin kolme numeroa liian suuressa toppatakissaan, jonka hän on saanut lahjoituksena. Kun jotkin ovet sulkeutuvat, avautuu uusia. Sota palautti isän Lisan elämään. Myös Ukrainassa on kylmät, lumiset talvet, vaikka kesällä on kuumempaa kuin täällä. Lisa käänsi kivet ja kannot saadakseen rakkaat harrastehevosensa turvaan. Huojuvin askelin uuteen tulevaisuuteen Hevoset palasivat Sunny Valley -tallille taivasalle aitauksiin. – Ajattelin, että tamma kuolee, kun se tuli autosta huojuen eikä meinannut pysyä jaloillaan. Selviän kaikkialla. Kun sota alkoi, hän oli huolissaan ja matkusti Suomeen tapaamaan minua. Hevosia on ruokittu ja lääkitty, ne näyttävät jo aivan toiselle kuin saapuessaan. Lisa ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo. Käytössä on parhaillaan valtavat vehreät laitumet, pihatoiksi sopivia ulkorakennuksia sekä sisätila, joka käy tarvittaessa muutaman hevosen suojaksi. Kaikki tarvikkeet paloivat tallin mukana, mutta onneksi meille riittää saamani yhdet suitset ja satula. heinäkuuta huonokuntoisina, laihoina ja sairaina. Jollakin oudolla tavalla olen myös iloinen. – Olen kiitollinen, olen saanut paljon humanitääristä apua, ruokaa ja vaatteita. Ennen matkaa kirjava tamma varsoi terveen varsan, mutta orlovtammavarsa menehtyi punkeista saamaansa punatautiin eli piroplasmoosiin. Mieheni veli on sairaalassa. – Omistajan oli mahdotonta pitää hevosta, hän oli lähtenyt Georgiaan. Ostin lihamyllyn, jolla jauhan kalaa proteiiniksi koirille. – Onneksi perheeni voi hyvin ja kaikki ovat elossa. Odotin hevosteni siirtoa pois Kiovasta puolitoista kuukautta, minkä jälkeen siirrot siirtyivät alueille, joilla sota oli parhaillaan käynnissä. Orlovvarsan haluaisin pitää itselläni, jos vain voin. Odotin kauan myös tarvittavia dokumentteja, koska hevosten alkuperäiset passit ja paperit tuhoutuivat tallin palossa. Hän iloitsee kahdestatoista vilkkaasta koiranpennusta, joista monella on jo koti odottamassa. – Haaveilin kauan muutosta ulkomaille, mutta olin niin kiinni elämässäni ja eläimissäni Ukrainassa, että se tuntui mahdottomalle. Ja myynnistä saamillani rahoilla maksan lainan pois. – Ukrainassa elintaso ei ole yhtä korkea kuin Suomessa. Mielessä on myös tilanne Ukrainassa, aviomies, perhe ja sukulaiset. Joitakin hevosia paikalliset ottivat kiinni ja pitivät kotonaan, kun taas joku yritti myydä kaksi hevostani teuraaksi, mutta onneksi teurastamolla ihmiset tunnistivat ne. Hän selvisi murtumilla, mutta monilla muilla ei ole enää käsiä tai jalkoja. Hän jätti perheemme, kun olin kuusivuotias, kuulin hänestä ehkä kahdesti vuodessa. Ostimme hyvin pelkistetyn talon ja teimme paljon ja pitkään töitä, että saimme rakennettua siitä kodin. – Ukrainan ratsastajainliitto auttoi jonkin verran, mutta ruokaa hevosille ei ollut tarpeeksi. Sitä ennen ne piti löytää, mikä onnistui pitkällä etsinnällä ja sosiaalisen median kautta viestittämällä. Täällä kaikki on myös hevosten kannalta parempilaatuista, heinä, rehut, eläinlääkintä ja koko hoito. – Isäni on kutsunut minua New Yorkiin, hän on asunut Yhdysvalloissa 25 vuotta. Toivon, että ne saavat uudet kodit ja elävät hyvää hevosenelämää. Selviän kaikkialla.. Mutta joitakin ystäviäni on kuollut ja moni taistelee armeijassa. Haluan, että ne ovat onnellisia. Uusi matka alkaa nollasta ja se on ihan okei. Minusta oli kuitenkin parempi, että tuon hevoset tänne ja myyn ne. Se ei alkanut ensin edes syödä. – Tallin kaikki 26 hevosta selvisivät elossa metsissä ja pelloilla puolitoista kuukautta kuin ihmeen kaupalla, ne olivat pieninä ryhminä siellä täällä ja elivät vanhalla, keltaisella heinällä ja joesta saamallaan vedellä. Nyt olen tehnyt tallitöitä muun muassa kouluratsastaja Essi Hiidensalon luona. Se oli kuin aave, sen silmissä ei ollut mitään ilmettä. Lisa saa pitää hevosiaan talven yli ilmaiseksi entisellä lammastilalla, joka on myynnissä. Kun kallis kuljetus asiakirjoineen Suomeen oli jo maksettu, Lisa otti sen tilalle toisen hevosen, kahdeksanvuotiaan ukrainanratsun, jonka hän oli tuntenut aiemmin. Kirjava ruuna on jo löytänyt uuden kodin, mutta matkaan se lähtee vasta eläinlääkärin terveeksi toteamana. Siksi minulla ei ole mitään säästössä. Kaikki käy hyvin! . – En murehdi, olen positiivinen
Ylhäällä yksivuotias orlovravuri Light Touch, Gingerin sodan keskelle synnyttämä varsa Disney ja ukrainanratsuhevonen Bazalt, 8, joka pelastui kyytiin Lisan oman tamman kuoltua. Hevoset toipuvat entisen lammastilan valtavilla laitumilla. Lisan tamma Ginger, 6, oli huonossa kunnossa Suomeen tullessaan. 27 HIPPOS 6 • 2022 Ajattelin, että tamma kuolee, kun se tuli autosta huojuen eikä meinannut pysyä jaloillaan. Alla Ginger jo paremmassa kunnossa.
Myös luonnollisia oppimistilanteita kannattaa hyödyntää. 28 HIPPOS 6 • 2022 Kohti piaffea Hevosen pitää ymmärtää, mitä pyydetään P iaffe on erittäin koottua ja tahdikasta ravia, josta saa vaikutelman liikkeen pysymisestä paikallaan. Jos hevonen ei ole rento, se ei myöskään opi. Varsinkin uudet asiat vievät paljon voimia. Ratsastajan ja hevosen yhteistyö avainasia Ratsastaja käyttää piaffessa istuntaansa ja pohkeita liikkeen tahdissa. Onnistuneista jalkojen nostoista palkitaan sokeripaloilla tai muilla nameilla. Hipp o kse n k o u l u t re e ni. Hyvä hevosenlukutaito on välttämätöntä. Näin hän varmistaa, että Frisco hyväksyy kosketuksen, kaikki on hyvin ja hevonen tietää jo, mitä kohta haetaan. Hevosen energiataso vaikuttaa tekemiseen. Oikein suoritettu, kilparadoille kelpaava piaffe ei ole pelkkä yksittäinen temppu, vaan taustalla on hevosen koko koulutusskaala. Helsingin Ruskeasuolla esimerkkiratsukkona on kokenut kouluratsastaja Peggy Högsten upealla kymmenvuotiaalla Frisco-orillaan. Hevosen tulee olla rauhallinen ja rento. Nameja on silloin helppo antaa palkinnoksi oikeista reaktioista. Jos hevonen tarjoaa maastossa innoissaan tai vähän kiihdyksissään piaffea tai passagea, sitä pitää ymmärtää kehua moittimisen sijaan. Puhekielessä puhutaan usein piaffista, koulusäännöissä piaffesta. Jotkut ymmärtävät paremmin tahdissa vuorottelevat pohkeet. Hevonen ei nosta vain niskaansa, vaan rintakehän kohoaminen ja ryhdistyminen on avainasia. Tunnelma syyskuun aamuauringossa on rauhallinen ja ystävällinen, juuri sellainen kuin hevosen kouluttamisessa kohti kouluratsastuksen vaikeimpia liikkeitä kuuluukin. Pelkkä piaffe ei riitä kuitenkaan liikkeenä urheilussa gp-tasolle, koska siellä hevosen pitää pystyä tekemään koko haitari lisätystä ravista koottuun piaffeen sekä vaikeiden liikkeiden eri yhdistelmiä nopeassa tahdissa. Jos hevonen on hieman laiska, se pyydetään ulos harjoituksesta reippaasti, mutta rauhallisesti ja tasapainossa. – Samalla tavalla kuin hevonen nostaa rintakehän hypätessään esteitä oikeaoppisesti. Yksi takajalka ilmassa seisten voi olla hevoselle aluksi haasteellista, mutta jokainen hevonen oppii jonkinlaisen piaffen, Janne uskoo. Vaikka siinä pää painuu alas, rintakehä nousee ylös, Janne muistuttaa. Piaffe vaatii äärimmäistä kokoamista. Ratsukon on hallittava tahti, rentous, tuntuma, lennokkuus, suoruus ja kokoaminen. Maasta käsin voidaan harjoitella myös niin, että ratsastaja istuu selässä ja kokenut valmentaja kävelee hevosen vierellä. Piaffessa hevonen siirtää takajalat syvemmälle kehonsa alle. Lyhyitä, leikinomaisia harjoitteluhetkiä Janne aloittaa yleensä piaffen opettamisen maasta käsin pyytämällä hevosta nostamaan kevyestä raipan kosketuksesta jokaista jalkaansa ilmaan vuorotellen. Nuoret hevoset oppivat yleensä menemään raipasta eteenpäin esimerkiksi irtohypytyksessä ja juoksutuksessa, mutta raipan pitää voida merkitä montaa muutakin asiaa. Selkä, vatsa ja rintakehä nousevat ylös. – Usein barokkija suomenhevosten on helppo oppia piaffea. Liikkeen kouluttamisessa ja ratsastamisessa tarvitaan paljon kokemusta. Jos hevonen taas kuumenee ja haluaa jopa karata alta pois, se siirretään harjoituksesta käyntiin ja energiataso lasketaan alas. Hevosta kehutaan, se verrytellään pois ja viedään takaisin talliin. Hevonen ei jaksa keskittyä kauan. Hevosella pitää olla mukavaa. Hevosten, jotka pystyvät helposti ravaamaan myös pienin askelin tai joiden liike suuntautuu luontaisesti ylöspäin, voi olla helpompi oppia piffaamaan kuin laajasti liikkuvien hevosten. Jotkut hevoset toimivat parhaiten, kun molempia pohkeita käytetään yhtä aikaa. Hevonen pitää totuttaa raippaan niin, että se on sille merkinantoväline, jota se kunnioittaa pelkäämättä kosketusta. Hermostunut hevonen ei opi, stressaantuneella hevosella ei kannata aloittaa uuden asian harjoittelua lainkaan. – Jalkojen nostoa voi opetella karsinassakin. Vaikeat harjoitukset tehdään aina valmennuskerran alkupuolella, ei missään tapauksessa hevosen jo ollessa väsynyt. Katri Klinga Sonja Holma Koulutreeni-sarjan kuudennessa osassa kuullaan maajoukkuevalmentaja Janne Berghin ajatuksia hevosen kouluttamisesta kohti piaffea. Tärkeää on, että hevonen ymmärtää, mitä siltä pyydetään. Kun kokenut valmentaja auttaa maasta käsin, ratsastaja ei tee oikeastaan mitään. Koko treeni voidaan lopettaa onnistuneeseen harjoitukseen. Pohjetta voi käyttää joko joka askeleessa tai joka toisessa. Ylipäätään liikkeen ratsastamista ei voi aloittaa ennen kuin hevonen on oikeaoppisesti pohkeen ja ohjan välissä ja tietää, mitä siltä pyydetään. Janne liu’uttaa raipan kevyesti ja pehmeästi Friscon lautasten päältä kohti takajalkoja ennen harjoituksen aloittamista. Joillekin hevosille riittää avuksi pelkkä istunta. Harjoittelu jätetään aina lyhyeksi, leikinomaiseksi
Karkea virhe on myös se, että hevosta pidätetään suusta ja ajetaan takaa. Paikallaan pysyminen piaffessa on myös yksi haaste ja usein hevoset liikkuvatkin hieman eteenpäin. Janne valottaa asian monimutkaisuutta. Jokaisesta huippuhevosestakin puuttuu aina joku ominaisuus, ne eivät ole täydellisiä. Hevoset ovat yksilöitä, jotka suorittavat tehtävät usein vähän eri tavoin. Hevonen nostaa jalkansa ylös raipan kosketuksesta. 29 HIPPOS 6 • 2022 – Piaffen ratsastaminen on ratsastajan ja hevosen välinen asia. Ratsastaja ei tee juuri mitään, vaan hevosen ohjaaminen tapahtuu kokeneen valmentajan avulla. Maasta käsin voi harjoitella niin, että ratsastaja istuu selässä. Myöhemmin pelkkä jalan osoittaminen raipalla voi saada aikaan saman reaktion. Hienosta piaffesta, joka ei pysy paikallaan, voi saada numeron 7,5 tai 8, mutta ei enempää. – Kaikki on suhteellista. Vähemmän on tässäkin enemmän eli mitä pienemmin avuin ratsastaja voi liikkeen suorittaa, sitä miellyttävämpää se on hevoselle ja sitä näyttävämpi liikkeestä on mahdollista saada. Oven eteenpäin on oltava aina auki.. Silloin on ehkä opeteltava lisäksi pienempi passage siirtymisiä varten, tai hevonen on koulutettava nousemaan hyvin rungon alle polkevasta piaffesta pienin askelin asteittain ylös kohti passagea. Jokaiselle täytyy löytää oma tapansa tehdä asiat optimaalisesti rakenteen, liikkeen ja kykyjen kannalta. Erityisen haastavaa on, jos hevosella on myös iso ja avoin passage. Pahinta on, että ratsastaja liimautuu hevoseensa ja puristaa sitä kuin hammastahnatuubia tai siskonmakkaraa, jolloin se ikään kuin vain leviää eteen ja taakse kokoamisen sijaan. Haastavaa gp-radalla ovat siirtymiset esimerkiksi piaffesta passageen. Se tekee kaikesta niin mielenkiintoista. Pelkkä piaffe ei riitä kuitenkaan liikkeenä urheilussa gp-tasolle. Hevosella pitää olla aina ovi auki eteenpäin. Juuri siirtymiset tekevät gp-tasolla ratsastamisesta niin vaativaa. – Jotkut hevoset istuvat takajaloillaan oikeaoppisesti niin paljon, että niiden on vaikea ponnistaa piaffesta ulos passageen. Ohjastuntuma on kevyt
Peggy saavutti SM-pronssia edellisen huippuratsunsa Lord of Lennoxin kanssa. Tämän jälkeen ratsastetaan taas eteenpäin. Hevosta voi kiittää samalla onnistumisesta esimerkiksi äänellä ja myötäyksellä. Hän myös ratsuttaa valmennettaviensa hevosia. Jos ravi on isoa ja laajaa, käynti voi olla parempi vaihtoehto aloittamiseen. Jannen tahto auttaa ja taito viedä ratsukoita eteenpäin on ilmiömäinen. Hannover-kantakirjaan hyväksytyllä orilla on 11 yksivuotiasta varsaa Suomessa ja muutama 5-vuotias jälkeläinen Saksassa. Jannella on loistava hevosenlukutaito. 30 HIPPOS 6 • 2022. Ori on ollut pari vuotta koulutuksessa Tanskassa espanjalaisen olympiaratsastaja Severon Jurado Lopezin luona ja poissa siitoskäytöstä. Hän on toiminut vuosia myös suomalaisten pararatsastajien maajoukkuevalmentajana. JANNE BERGH SRL:n maajoukkuevalmentaja Janne Bergh on monen suomalaisen menestyvän kouluratsukon takana. Keväällä Peggy palasi itse takaisin Friscon satulaan ja yhteistyö Janne Berghin kanssa jatkuu. Hän oli mukana Suomen joukkueessa Sydneyn olympialaisissa, mutta ei päässyt starttaamaan hevosen loukkaannuttua. Kun harjoitus onnistuu hyvin, voit tehdä pitkällä sivulla myös useamman siirtymisen. PEGGY HÖGSTEN Helsingin Ratsastajien Peggy Högstenin, 55, upea siitosori Frisco on vasta 10-vuotias, mutta lähestyy kovaa vauhtia gp-tasoa. Janne, Peggy ja Frisco tekevät loistavaa yhteistyötä. Hevosen liikemekaniikka vaikuttaa askellajin valintaan. Askeleita lyhennetään ja hevosta kootaan hetkellisesti tavoitteena muutamat pienet ja aktiiviset askeleet, jotka hevonen tekee hyvässä tasapainossa, etuosa ryhdikkäänä ja paino takaosalla. Hän on kiinnostunut ratsastajien mentaalivalmennuksesta ja kouluttautuu parhaillaan lisää sillä saralla. Toista harjoitus molempiin suuntiin. Säilytä työssä keveys, eteenpäinpyrkimys ja miellyttävä leikinomaisuus. Ratsukko tähtää Pohjola Small Tourin finaaliin lokakuussa. Maajoukkuevalmennettavien lisäksi valtaisa joukko eri tasoisia kouluratsastajia on hakenut oppia ja innostusta punatukkaiselta, rauhalliselta taitajalta. 30 HIPPOS 6 • 2022 Avotaivutusta uralla käynnissä tai ravissa 1 Hyvä piaffeen valmistava harjoitus on avotaivutus, jonka avulla hevosen sisätakajalka saadaan aktiiviseksi. Hevosta ei saa puristaa. Janne johtaa Helsingin Ruskeasuolla sijaitsevaa Helsingin Kilpatallia Kyran jälkeen. Liikkeen suorittamiseen tarvitaan hyvä eteenpäinpyrkimys ja hevoselle kykyä koota. Janne saapui Suomeen Kyra Kyrklundin tallille töihin 1980-luvulla Norjasta ja vaihtoi myöhemmin kansalaisuutensa Suomeen. ”Rakastan tätä hevosta”, Janne tunnustaa. Janne vastaa kouluratsastajien maajoukkuevalmennuksista yhteistyössä maajoukkuevalmentaja Rien van der Schaftin kanssa. Harjoituksessa hevosta kootaan avotaivutuksessa käynnissä tai ravissa. Ratsastajan avut pidetään keveinä. neljästi senioreiden SM-kultaa. Janne on voittanut urallaan mm
31 HIPPOS 6 • 2022 Laukannostoja pääty-ympyrällä tai volteilla 2 suunnan vaihto Hevonen tarvitsee piaffeen paljon lihasvoimaa sekä hyvän tasapainon. sen haitari säilyy ja pystyt kokoamaan hevosen jälleen menettämättä pehmeää tuntumaa. Tietty rauhallisuus laukannostossa ja painon viipyminen takajaloilla rakentaa sekin voimaa. Kuolaintuntuman tulee säilyä kevyenä. Voit tehdä lävistäjällä laukanvaihdon askeleessa tai käynnin kautta tai ratsastaa pidemmälle koulutettua hevosta eteenpäin niin, että vahvistat sen laukan aktiivisuutta. Tässä on tärkeää, että hevoPiaffe on erittäin koottua ja tahdikasta ravia, josta saa vaikutelman liikkeen pysymisestä paikallaan. Tee laukannosto istunnalla ja vahvista tarvittaessa pohkeella. Kumpaakin voi kehittää laadukkailla siirtymisillä, kuten vaikkapa laukannostoilla käynnistä. Vaihda suuntaa pääty-ympyrältä tai voltilta toiselle esimerkiksi lävistäjän kautta joko suoraan tai kulmasta. Piaffen tarkoituksena on esittää korkeinta mahdollista kokoamisastetta antaen samalla vaikutelma paikallaan pysymisestä. Hevosen etukavion tulisi nousta etusäären puolivälin korkeudelle ja takakavion suunnilleen vuohisen korkeudelle. 31 HIPPOS 6 • 2022. Kiireisin ja erikorkuisin tai epäsäännöllisin askelin ilman tahtia suoritettua liikettä tai askeleita ilman piaffelle luonteenomaista lepovaihetta askeleessa ei hyväksytä. . Kauniisti kaartuneen niskan tulee olla korkeimpana kohtana, otsalinjan luotiviivan suuntaisena. Pidä keskivartalosi jäntevänä ja hevonen ulko-ohjan tuntumalla, sisätakajalka aktiivisena. Siirtyminen hiukankin taaksepäin, epäsäännöllinen poljenta takaosalla, ristiin astuvat etujalat sekä etutai takaosan huojunta ovat karkeita virheitä. Laukannostoissa ei heitetä ohjaa pois, vaan hevoselle tarjotaan pehmeä tuntuma, jota vasten se voi olla jäntevä koko kropastaan. Hevonen aloittaa liikkeellelähdön ja siirtymiset luontaisesti etujaloillaan. Älä pyydä enempää kuin voit hillitysti pitää. Nosta laukka vasta kun tunnet, että pystyt kokoamaan hevosta käynnissä, se on pehmeällä tuntumalla ja herkkä avuille. Pysy mukana liikkeessä ja varo häiritsemästä hevosta. Kiitä onnistumisesta. Lähde: SRL:n kouluratsastussäännöt Mitä piaffesta halutaan. Hevosen takaosan tulee laskea, painua syvemmälle alle ja säilyttää eloisa, voimakas poljenta tehden mahdolliseksi etuosan kevenemisen ja mahdollisimman suuren lapojen irtonaisuuden. Ristikkäiset jalkaparit nousevat ja laskevat vuorotellen tasaisessa tahdissa. Ole huolellinen myös siirtymisissä takaisin käyntiin, ettei hevonen lysähdä niihin etupainoisena, vaan kantaa itsensä koko ajan hyvin takaosallaan. Piaffen pitää olla eloisaa, tahdikasta, harmonista ja ilmavaa, ja hevosen on säilytettävä tasapainonsa. Ratsasta hevosta koulutustason mukaan joko pääty-ympyrällä tai sopivan kokoisella voltilla. Vaikka liikkeelle on ominaista pysyminen lähes paikallaan, hevonen on oltava koko ajan valmis vastaamaan ratsastajan eteenpäin pyytäviin apuihin. Hyvät siirtymiset kouluratsastuksessa lähtevät kuitenkin aktiivisista takajaloista
32 HIPPOS 6 • 2022 Hev o s en k i p u Tunnista hevosen hermovauriokipu Hermovauriokipu voi olla erittäin voimakasta, muuttaa hevosen käyttäytymistä ja aiheuttaa suurta kärsimystä. Siksi sen tunnistaminen on tärkeää. ELT Ann-Helena Hokkanen IStock HIPPOS 6 • 2022 32
Kudosvauriokipu on ensisijaisesti elimistöä suojelevaa kipua, sillä se estää lisävaurioita ja voi nopeuttaa vamman paranemista, kun eläin varoo paranevaa haavaa. Joskus kudosvauriokivun aiheuttaja, esimerkiksi nivelrikko, ei kuitenkaan parane, ja silloin kudosvauriokipu voi jatkua pitkään, mutta se on silti suhteessa vaurioon. Toiminnallisessa kivussa elimistön kipuaistimusta voimistavat tekivät tehostuvat, esimerkiksi kivun kokemiseen liittyvien aivoalueiden aktiivisuus kasvaa. Toiminnalliseen kipuun liittyy myös negatiivisia tunnetiloja, univaikeuksia sekä esimerkiksi ongelmia oppimisessa. Kaikkiin kolmeen kipumekanismiin liittyy usein myös kivulle herkistymistä, mikä lisää koetun kivun voimakkuutta. Koska eri mekanismeilla syntyvää kipua hoidetaan eri tavoin, on syytä pohtia, millaista kipua hevonen kokee. Voimakas hermovauriokipu voi aiheut taa hevoselle paljon kärsimystä. Hevosille sitä voivat aiheuttaa esimerkiksi kaulaja selkärangan vauriot ja sairaudet, raajojen hermoihin kohdistuvat vammat, kaviokuume, nivelrikko sekä pään alueen hermojen sairaudet. Lisäksi eläinten, kuten myös ihmisten, hermovauriokipua voi olla erittäin vaikeaa hoitaa. Kudosvauriokipu aiheutuu muiden kudosten kuin hermoston vaurioista, tulehdusreaktiosta sekä siihen liittyvistä tulehduksen välittäjäaineista. Kivun eri mekanismit eroavat myös sen suhteen, suojaavatko ne elimistöä vai eivät. Varsinkin voimakas hermovauriokipu voi johtaa nopeastikin toiminnallisen kivun syntyyn. Siksi kivun nopea tunnistaminen ja hoitaminen on erittäin tärkeää. On myös mahdollista, että kudosvaurio paranee, mutta eläin kokee silti voimakasta kipua. Näin voi olla esimerkiksi nivelrikkoa sairastavilla hevosilla. Hermovauriokipu syntyy hermoston vammoista ja tulehduksista eli hermoihin kohdistuvista rakenteellisista vaurioista. 33 HIPPOS 6 • 2022 H ermovauriokipu johtuu nimensä mukaisesti hermostoon kohdistuvasta vauriosta. Hermovauriokivulla on harvoin elimistöä suojaavaa merkitystä., koska kipu kuormittaa elimistöä. Tällöin kyseessä on varsin todennäköisesti toiminnallinen kiputila, vaikka tämän kiputyypin tutkiminen eläimillä on vasta alussa ja vielä kovin vaikeaa. Ja jos kipu ei suojele, siitä on eläimelle vain haittaa. Samalla taas kivun kokemista hillitsevät mekanismit saattavat toimia normaalia huonommin. Joskus hermoja myös vaurioituu sairauden vuoksi. Normaalisti tämä kipu onkin suhteessa vaurion suuruuteen ja helpottaa sitä mukaa, kun vamma paranee. Hevosen kivun tunnistamista ja hoitoa vaikeuttaa se, että potilas kärsii usein sekakivusta, jossa kipukokemukseen vaikuttaa samaan aikaan kaksi tai kolme eri kipumekanismia. Esimerkiksi kaviokuumetta sairastavilla hevosilla on todettu muutoksia jalan alaosan ääreishermoissa. Niitä voivat olla esimerkiksi selkäydinhermon jääminen puristuksiin selkänikaman vaurioituessa tai raajan hermon katkeaminen loukkaantumisen seurauksena. Ja kun eläin muuttaa hermovauriokivun seurauksena tapaansa seistä ja liikkua, muutokset kehon kuormituksessa aiheuttavat helposti lihasten, peitinkalvojen ja nivelten kipua. HIPPOS 6 • 2022 33. Sen tunnistaminen voi olla kuitenkin vaikeaa, koska hermovauriokipu aiheuttaa hyvin monenlaisia, yksilöllisiä oireita eikä hevosen käyttäytymisessä tapahtuvien muutosten aina ymmärretä johtuvan kivusta. Kipu siis lisää kipua. Joskus myös leikkauksen aikana voi tapahtua hermovaurio. Samoin nivelrikkoon voi liittyä nivelalueen hermojen vaurioita. Toiminnallisen kivun lisäksi amputaatiopotilailla on usein hermovauriokipua raajan tyngän alueella katkenneiden hermojen vuoksi. Myöskään toiminnallisesta kivusta ei ole elimistölle hyötyä. Kudosvauriokipu, hermovauriokipu sekä toiminnallinen kipu ja niiden hoitaminen eroavatkin toisistaan monella tavalla. Kivun kolme eri mekanismia Nykyään eläinlääketieteessä kiinnitetään yhä enemmän huomiota kivun kolmeen eri syntymekanismiin. Ehkä tunnetuin lääketieteen esimerkki toiminnallisesta kivusta on amputoidussa raajassa tuntuva aavesärky. Jalkaterää ei ole, mutta siihen sattuu kovasti. Esimerkiksi haavan, ruhjeen, luunmurtuman tai lihasrevähtymän seurauksena syntyvä kudostuho aiheuttaa kudosvauriokipua. Useaa kipua yhtä aikaa Usein toiminnallinen kipu aiheutuu pitkään jatkuneesta kiputilasta ja sitä esiintyy samaan aikaan kudosja hermovauriokivun kanssa
Myös kissoilla esiintyy sokeritautiin liittyvää hermovauriokipua. Kipu aiheuttaa myös stressiä, univaikeuksia ja negatiivisia tunnetiloja, jotka puolestaan voimistavat kipukokemusta. Tulehduskipulääkitys ei ole kovin tehokasta hermovauriokipuun, mutta sitä voi lievittää tehokkaasti muilla lääkeaineilla. Myös sitä on hiljattain tutkittu hevosilla. Emme voi kysyä hevoselta, miltä kipu tuntuu ja kuinka voimakasta se on. Nivelrikkoa sairastavat eläimet ja ihmiset ovat hyötyneet paljon siitä, että erilaisia kipumekanismeja ja niiden yksilöllisyyttä ymmärretään nykyään paremmin. Kivulle herkistymisen pahin muoto, allodynia, tarkoittaa sitä, että potilas kokee kipuna myös normaalisti kivuttomat ärsykkeet, kuten kosketuksen. Tällaisen potilaan kivulle herkistyminen voi olla paljon voimakkaampaa kuin potilaalla, joka kärsii enemmän nivelrikon aiheuttamasta kudosvauriokivusta hermovauriokivun ollessa vähäistä. Hevosilla on kuvattu hyvin saman tyyppistä oireilua. Jos esimerkiksi suurin osa nivelrikkopotilaan kipukokemuksesta johtuukin hermovauriokivusta kudosvauriokivun sijaan, kipu saattaa olla voimakasta, vaikka röntgenkuvissa nivelmuutokset olisivat vähäisiä. Myös nivelrikkoa sairastavilla eläimillä on havaittu hermovauriokipuun viittaavia oireita. Kaikki potilaat eivät saa samaa apua samasta hoidosta tai lääkityksestä. Ihmisillä esimerkiksi sokeritauti voi aiheuttaa jalkateriin voimakasta hermovauriokipua, mutta samanaikainen tuntopuutos ei varoita muusta vaarasta. Jos nivelrikkopotilas kärsii ensisijaisesti kudosvauriokivusta, sitä voidaan lievittää tehokkaasti tulehduskipulääkityksellä ja fysioterapialla. Esimerkiksi ihmispotilailla kevyt ärsyke iholla voi herättää vyöruusun jälkisäryn tai kolmoishermosärky voi laueta kylmästä tuulesta kasvoilla. Potilaasta saattaa esimerkiksi tuntua siltä, kuin hermovauriokipuisessa raajassa kävelisi muurahaisia iholla. Ne voivat reagoida hyvin voimakkaasti esimerkiksi pienten toimenpiteiden, kuten rokottamisen, aiheuttamaan kipuun. Hermovauriokivusta kärsivät hevoset herkistyvät yleensä erittäin pahasti kivulle. Kipua voi esiintyä koko ajan ilman mitään ulkoista ärsykettä tai sitten kipu voi tulla kohtauksittain. Tällöin väärin istuva kenkä voi aiheuttaa jalkaan haavan, joka kaiken lisäksi vielä paranee huonosti sokeritaudin aiheuttamien verisuonimuutosten vuoksi. Oireet ovat hyvin potilaskohtaisia. Kipu voi olla jopa niin voimakasta, että hevonen vahingoittaa itseään. Hermovauriokivulle on kuitenkin tyypillistä, että vaste hoitoon vaihtelee potilaiden välillä suuresti. Hermovaurion sijainnin ja laajuuden mukaan hevosella voi esiintyä muitakin hermoston toimintahäiriöitä, kuten lihasheikkoutta tai kömpelyyttä. Hevosille tavallisesti käytettäviä kipulääkkeitä ovat meloksikaami, fluniksiinimeglumiini ja firokoksibi. Headshaking-oireyhtymä voi olla hyvin kivulias Hevosten hallitsematonta, kohtauksittaista päänravistelua, jonka syytä ei tiedetä, kutsutaan HIPPOS 6 • 2022 34 HEVOSEN KIPU. Ihmisillä hermovauriokipu voi olla sähköiskumaista, tuikkaavaa kipua, jonka voimakkuus saattaa vaihdella lievistä sykäyksistä aivan sietämättömän kovaan kipuun. Tulehduksen välittäjäaineilla on suuri rooli kudosvauriokivussa. Niiden vaikutuksesta hevonen voi kokea harjaamisen, taputtamisen tai silittämisen kivuliaana joko tietyssä kehonsa osassa tai ylipäänsä. Joskus epämiellyttävät tuntemukset ovat niin voimakkaita, että ne heikentävät potilaan hyvinvointia jopa enemmän kuin itse kipu. Esimerkiksi kaviokuumepotilaat ovat saaneet helpotusta hermovaurioja toiminallista kipua lievittävistä lääkkeistä, kuten gabapentiinistä. Lihaskrampit ovat melko tavallisia aiheuttaen lihaskipuja. Nivelrikkoja kaviokuumekivun hoidossa monimuotoinen kivun lievittäminen on erityisen tärkeää ja konstimme siihen lisääntyvät onneksi koko ajan. Tämä luonnollisesti vaikeuttaa suuresti mahdollisuuksia tunnistaa ja hoitaa hevosten hermovauriokipua. Kuten muutkin kivuliaat sairaudet, myös nivelrikko voi aiheuttaa kivulle herkistymistä ja allodyniaa. Hermovauriokivun ohella ihmispotilaat kuvaavat usein myös tuntemuksia, kuten tuntopuutoksia, puutumista, pistelyä tai kutinaa. Ehkä tulevaisuudessa saamme lisää tietoa siitä, voiko metabolinen oireyhtymä aiheuttaa vastaavaa kipua hevosilla. Kipu voi esimerkiksi aiheuttaa sen, että levossa oleva hevonen hätkähtää ja alkaa yhtäkkiä ilman selvää syytä nuolemaan tai puremaan jotakin tiettyä kohtaa. Tuntopuutokset voivat myös aiheuttaa muita ongelmia, kuten kömpelyyttä ja loukkaantumisia. Hermovauriokivun vaihtelevat oireet Hermovauriokipua on hankalaa tunnistaa ja arvioida eläimillä, sillä se voi ilmetä monella tavalla. Myös raajan asentotunto voi olla heikentynyt. 34 HIPPOS 6 • 2022 Kipu voi esimerkiksi aiheuttaa sen, että levossa oleva hevonen hätkähtää ja alkaa yhtäkkiä ilman selvää syytä nuolemaan tai puremaan jotakin tiettyä kohtaa. Lääketieteessä ensisijainen lääke hermovauriokivun hoitoon on amitriptyliini. Näin arvellaan olevan myös eläimillä. Nivelrikkoinen hevonen voi kipuilla jo harjauksesta Lääketieteellisten tutkimusten mukaan yli 20 prosenttia nivelrikkoa sairastavista potilaista kokee hermovauriokipuun liittyviä oireita, kuten voimakasta sähköiskun kaltaista kipua, johon voi liittyä tuntopuutoksia ja outoja tuntemuksia. Kipu on aina yksilöllinen kokemus, johon vaikuttavat monet asiat eläimessä itsessään ja sen ympäristössä
Lääkkeet lievittävät kipua vaihtelevasti ja niiden sivuvaikutukset ovat hevosilla usein ongelmallisia. Potilas voi myös hangata päätään. Kivulle herkistynyt hevonen voi myös olla haluton menemään ulos erittäin kylmällä tai tuulisella ilmalla, koska kylmä lämpötila voi aiheuttaa kipukokemuksen. Oireyhtymässä pään ravistelu voi olla kaikkea lievästä nykimisestä rajuun viskomiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi kipua aiheuttavat hammas-, silmä-, korvaja hengitystiesairaudet. Hermovauriokivusta kärsivä hevonen voi jännittää lihaksiaan, ontua ja sen voi olla vaikeaa suoriutua tehtävistään. Potilas ei välttämättä anna koskea päähänsä, mikä voi olla merkki allodyniasta eli siitä, että kosketus sattuu. Jos mitään muuta hevosen oireilua selittävää syytä ei löydetä, potilas saa diagnoosiksi headshaking-oireyhtymän. 35 HIPPOS 6 • 2022 usein headshaking-oireyhtymäksi. Vakavasta kolmoishermon kiputilasta kärsivä hevonen voi olla arvaamaton ja jopa liian vaarallinen ratsastaa. Moni potilas on saanut apua elektroakupunktiosta. Kosketuksen aistiminen kivuliaana voi saada aikaan sen, että hevonen välttelee sosiaalista kanssakäymistä muiden hevosten kanssa. Hermovauriokipu voi siis vaikuttaa ihan jokaiseen osaan hevosen elämää ja heikentää voimakkaasti sen hyvinvointia. Hyvin suurella todennäköisyydellä kyseessä on pään aluetta hermottavan kolmoishermon kiputila, vaikka tämä hevosten sairaus eroaakin jonkin verran ihmisten kolmoishermosärystä. Hevosilla taudinmääritys perustuu poissulkumenetelmään, jossa hevonen tutkitaan mahdollisimman tarkasti muiden pään ravistelemista aiheuttavien ongelmien varalta. Tyypillisesti kolmoishermo-oireiluun liittyvä pään ravistelu on pystysuuntaista, mutta sitä voi esiintyä muihinkin suuntiin. . Kipu voi alkaa aivan äkisti, ilman etukäteisvaroitusta. Kohtausten tiheys vaihtelee sairastuneiden hevosten välillä suuresti. Se voi aiheuttaa erittäin voimakasta kipua. Tämä voisi kieliä hermovauriokipuun liittyvästä kutinasta tai muista oudoista, epämiellyttävistä tunteista. Pahimmillaan kipu voi olla niin voimakasta, että hevonen nousee pystyyn, kieltäytyy liikkumasta, peruuttaa tai voi jopa kaatua. Siksi hermovauriokipuun voi liittyä myös yhtäkkiä alkanut hermostuneisuus ja esimerkiksi äänipelko. On tärkeää tarkkailla hevosta, jotta laukaisevat tekijät saadaan selville. Näin voidaan mahdollisesti helpottaa potilaan oloa. Myös herkkyys ympäristötekijöille voi kasvaa, hevonen voi reagoida niihin sekä herkemmin että rajummin. Se onkin ensimmäinen kokeiltava asia sen jälkeen, kun muut syyt pään ravisteluun on suljettu pois ja epäillään kolmoishermon kiputilaa. Sairastuneilla hevosilla pään ravistelun voi laukaista usea eri tekijä, esimerkiksi auringonvalo, tuuli, pöly tai hiekan, lumen tai vesipisaroiden osuminen turvan alueen iholle. Epäile kipua, jos käytös muuttuu! Hermovauriokipuun liittyy usein hevosen käytöksen muuttuminen. Pitkään jatkuvaan kipuun liittyy usein ahdistusta, hermostuneisuutta, kivulle herkistymistä sekä yliherkkyyttä kivuliaille ja kivuttomille aistiärsykkeille. Joillakin potilailla taas suojaverkko turvalla auttaa oireisiin. Esimerkiksi jos kirkas auringonvalo laukaisee kivun, ulkona oloa voidaan välttää aurinkoisina päivinä tai käyttää erilaisia huppuja. Lisäksi rasituksen aikana eri tekijät voivat saada kivun pahenemaan niin, että hevosella on vaarallista ratsastaa tai ajaa, kun se yrittää päästä eroon kipukohtauksestaan pakenemalla, pystyyn nousemalla, peruuttamalla tai jopa kaatumalla. Esimerkiksi selän ja kaulan alueen kipu voi aiheuttaa sen, että hevonen vastustelee käsittelyä, harjaamista, satuloimista tai valjastamista sekä selkään nousemista tai ratsastamista. HIPPOS 6 • 2022 35. Yleensä potilas oireilee ratsastuksen tai ajon aikana, mutta kohtauksia voi tulla myös levossa
1985 Horse Expo Shopping Tunnelma Huipussaan. 36 HIPPOS 6 • 2022 Liput: ticketmaster.fi Ohjelma: helsinkihorseshow.fi TM Helsinki International 2022 19.-23.10 HELSINGIN JÄÄHALLI The Must Horse Lovers & Fans Be There In Search of Excellence Turvallisuus & Terveys Very Important People Very Tavis People Äntligen Vihdoinkin Champions Meet Here Suuria Tunteita & Elämyksiä Hevosfanien Juhlaviikko Great Emotions & Experiences MyHorse Show The Horse Show est
1985 Horse Expo Shopping Tunnelma Huipussaan. 37 HIPPOS 6 • 2022 Liput: ticketmaster.fi Ohjelma: helsinkihorseshow.fi TM Helsinki International 2022 19.-23.10 HELSINGIN JÄÄHALLI The Must Horse Lovers & Fans Be There In Search of Excellence Turvallisuus & Terveys Very Important People Very Tavis People Äntligen Vihdoinkin Champions Meet Here Suuria Tunteita & Elämyksiä Hevosfanien Juhlaviikko Great Emotions & Experiences MyHorse Show The Horse Show est
Hevonen oli kiva ja hienossa kunnossa, ja jotenkin kaikki pienet palikat osuivat kerrankin kohdalleen toinen toisensa jälkeen. Usein joutuu jarruttamaan, kun eteen tulee pöpö, satulaongelma tai ihan mitä vain. Kaksi mitalia on tullut myös Soraya II:n kanssa. Tämä on ollut poikkeuksellinen tarina. Stella ja tamma tekivät Herningin MMkisoissa Tanskassa elokuun alussa hienon radan omalla ennätystuloksellaan 69.67 prosenttia. 38 HIPPOS 6 • 2022 S tella Hagelstam voitti Suomen mestaruuden jo kuudetta kertaa. – Tutkin kalenterista onko MM-kisa vielä mahdollinen ja pistin töpinäksi. Aikataulu valmistautumisessa oli supertiukSonja Holma Suomenmestari Stella Hagelstam: Unelmakesä Kom Fairy Tailin kanssa Stella Hagelstam ja FWB-tamma Mount St. John Kom Fairy Tale. Vuosi sitten mestaruuden otti tamma New Hill Julitrea toistamiseen. Stella sopi Emman kanssa, että saa Fairy Talen käyttöönsä ja Emma puolestaan Julitreasta alkionsiirtovarsan. Tunnettu kotimaisten ratsujen kasvattaja on voittanut SM-kultaa vain kerran ruunalla, mutta myös Pin Rock's Foxfire Blitz oli FWB. Tämä hankki ratsun alun perin olympiavoittaja Charlotte Dujardinin käyttöön. Tahkolla Kuopiossa elokuun lopussa kultaratsuna oli FWB-tamma Mount St. Mietin, ettei ole mitään menetettävää, tykkään haasteista. Se kasvaa parhaillaan vastaanottajatamman vatsassa. John -siittolan pitäjältä, Emma Blundellilta. – Kun Julitrea ei ollut täysin kisakunnossa keväällä, ajattelin että MM:t menevät minulta ohi. Sitten kävi monta perättäistä, ihanaa sattumaa. John Kom Fairy Tale.. Stellalla itsellään on ollut täydellisten ajoitusten kesä. Hän sai keväällä käyttöönsä Anna-Leena Mellerin ja Eva Nordmanin kasvattaman Kom Fairy Talen, 16, (Fürst Heinrich – Weltmeyer) kuulun brittiläisen Mount St. – Kerrankin oli todella ongelmaton kausi ilman vastoinkäymisiä
Ratsukolla on junioreiden kultaa vuodelta 2020. Junioreissa kultaa voitti Matilda Piispa, 16, hienolla uudella ratsullaan Skovens Rosselli. Kuva Iita-Maria Ahtiainen. 39 HIPPOS 6 • 2022 39 KOULURATSASTUKSEN SM-MITALISTIT 2022 Seniorit 1) Stella Hagelstam – Kom Fairy Tale 2) Anna Von Wendt – Denzel 3) Maria Pyykönen – Fürst Wild S Nuoret 1) Veera Paloheimo – Wolle Wolkenstein 2) Pinja Järvinen – Fahrenheit 3) Pinja Kolehmainen – Dancing Queen Juniorit 1) Matilda Piispa – Skovens Rosselli 2) Mila Pietarila – Hestegaardens Michellin 3) Ellen Vuorinen – Hagels Tiffany Poniratsastajat 1) Roosa Salo – Sir Maximus Welshwarrior 2) Iida-Maria Koponen – Caramba 3) Venla Lahtinen – Maskerade Lapsiratsastajat, Woikoski 1) Milka Kovalainen – Damon 2) Rina Vesala – Chevlar MG 3) Sira Riissanen – Aby Lapsiratsastajien SM-kultamitalin sai kaulaansa Milka Kovalainen ratsullaan Damon. Veera Paloheimo, 20, ja Wolle Wolkenstein, 19, ottivat nuorten kullan. PARARATSASTUKSEN SM-MITALISTIT 2022 1) Jessica Kerttunen – Westside 2) Laura Kangasniemi – Supremo 3) Iina Pukkila – Extra-Utopia. Isosisko Ella on voittanut kaksi nuorten mestaruutta hevosen kanssa, joka on ollut perheessä jo yhdeksän vuotta. Kuva Iita-Maria Ahtiainen. Roosa Salo, 15, ja Sir Maximus Welshwarrior voittivat ponien kouluratsastuksen SM-kultaa kolmatta kertaa perättäin. Roosa sai tänä syksynä myös Kyra Kyrklundin tunnustuspalkinnon, jonka Kyra luovutti hänelle Ruskeasuolla ison yleisön edessä. Pararatsastuksen Suomen mestaruuden voitti Tahkolla ylivoimaisesti MM-ratsukko Jessica Kerttunen ja Westside uusien v uoden takaisen voittonsa
Tuleva isosisko ” Cia”, 7, odottaa pikkuveljeä innoissaan. Samalla suunniteltiin ja aloitettiin maneesin korjaustyöt ja se päätettiin samalla lämpöeristää. Ajattelin kuitenkin, että pystyn ihan hyvin vielä ratsastamaan elokuussa. Kiinteistöosakeyhtiö Jarmo Saastamoinen osti rakennukset vuonna 2020. Palaan tosi mielellä takaisin edustustehtäviin hevostilanteen mukaan. – Tuuraan myös ratsastuksenopettajaamme Tiina Savolaista tunneilla ja tallissa. Kom Fairy Tale saapui ilouutisen kera – Kun Fairy Tale tuli Suomeen, oli oikeasti sama päivä, kun sain tietää raskaudestani. Viime kesänä Tahko isännöi Pohjola Tour -sarjan osakilpailun, elokuussa paikalla järjestettiin onnistuneet kouluja pararatsastuksen SM-kilpailut. – Kouluratsastus on koukuttava laji, mutta lasten mukana koko arvomaailma käänHieno, mutta horsmittumaan päässyt ratsastuskeskus puhkesi uuteen kukoistukseen Tahkolla Kuopion kupeessa. Tarjolla on sekä ratsastuskoulutunteja että paikkoja yksityishevosille. Teen kaikkea mitä eteen tulee, seuraavaksi menen siirtelemään heinäpaaleja traktorilla. Seuraavana vuonna perustettiin Tahkon Maneesi Oy, joka toimii tiloissa. Tunnit lähtevät helppo C -tasolta ja tällä hetkellä alkeisopetusta tarjotaan vain yksityisesti, Hanna kertoo. – Ensi vuonna ajatuksena on järjestää esimerkiksi suomenhevosten koulumestaruudet, kouluja estekisoja sekä valmennustapahtumia. Hän on koulutukseltaan tallimestari, ratsastuksenopettaja sekä hevosurheilumanageri. – Toiminnan idea on tarjota laadukasta opetusta paremmilla hevosilla, mikä palvelee myös etelän isoista kaupungeista tulevia ratsastajia. Myös ratsastuskentät on uusittu. Tammikuu on kuitenkin ensi kautta ajatellen täydellinen aika saada lapsi. Nyt vatsa kasvoi kuitenkin paljon nopeammin Valenciaa odottaessani. SM-kisoissa se oli jo niin iso, että se alkoi häiritä istuntaa ja kehon hallintaa, osallistuminen oli tosi rajalla. SMkisojen aikaan maneesilla oli jo väliaikainen käyttölupa. Lasten mukana koko arvomaailma kääntyy, mikä on ollut omalle ratsastukselleni vain eduksi. Stellalle lasten saaminen ei ole mikään este huippu-urheilulle, päinvastoin. Mittava urakka valmistuu kokonaisuudessaan lokakuussa. – Kaikki meni tosi hyvin ja oli hyvät kisat, tuli kiittävää palautetta sekä kilpailijoilta että katsojilta. Opetustunnit pyörivät tällä hetkellä yhdeksän hevosen voimin. New Hill Danneman ja Kiss Me ovat Stellan valmentajan, Daniel Bachmanin, luona ja Kom Extension Maik Kohlschmidtillä. Hanna järjesti koulun SM-kisat myös vuonna 2020 Woikoskella, missä hän työskenteli viisi vuotta tallimestarina ja matkailutoiminnassa. Nyt Stella on jättänyt ratsastuksen toistaiseksi ja keskittyy iloiseen odotukseen. Laskettu aika on tammikuussa. Stellan omat ykköshevoset ovat parhaillaan Tanskassa ratsutettavina. Kauden päätyttyä Emma Blundell todennäköisesti myy Kom Fairy Talen, hänellä on siitä jo monta alkionsiirtovarsaa. Kotitallilla Boessa Porvoossa Victoria Aro ratsastaa nuoret hevoset. Kahdessa tallirakennuksessa on 38 karsinapaikkaa. Paikka sulki ovensa vuonna 2013, kun maneesin rakenteisiin tuli lumikuormasta vaurioita ja rakennus laitettiin käyttökieltoon. Tarkoitus on toteuttaa jatkossa yhteistyössä yritysten kanssa maneesissa myös erilaisia sisätapahtumia, kuten expoja ja tuotteiden julkaisupäiviä. 40 HIPPOS 6 • 2022. Tapahtumamanageri Hanna Anttonen taustallaan Tahkon uusitut kentät, joilla kilpailtiin kouluja pararatsastuksen SM-kisat. Meillä on toimivat tilat, paljon majoitusmahdollisuuksia lähellä ja täältä löytyy monenlaista tekemistä myös perheenjäsenille, kertoo tapahtumamanageri Hanna Anttonen. – Perhe on minulle tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen, lasten kanssa ajoitusta on turha edes ajatella. Iso kenttä on kooltaan hulppeat 60 x 80 metriä ja verryttelykenttä 50 x 30. Tahkolta puuttui iso, lämpöeristetty halli. Laskin kuukausia ja mietin, apua, mitäs nyt tehdään. 40 HIPPOS 6 • 2022 Tahkon Maneesi puhkesi uuteen kukoistukseen ka, hevonen meni koko ajan vain paremmin ja koko tiimi puhalsi upeasti samaan hiileen
. Racing Hayline Hayline-viherpelletti korvaa heinää hevosten ja ponien ruokinnassa. Hayline myös täydentää ja monipuolistaa rehuvaliota. 20 kg RACING-UUTUUDET SISÄRUOKINTAKAUDELLE 200 ml Racing ADE-Vimin Oil Racing ADE-Vimin Oil on vahva ja erittäin maittava A-, Dja E-vitamiinia sisältävä öljyvalmiste hevosille. Kasvatus menee vain mielenkiintoisemmaksi, mitä syvemmälle siitä etenee. Olin juuri katsomassa nuorten hevosten MM:iä, tutustumassa kasvattajiin, tammalinjoihin ja orivalintoihin. Haluan, että Cia tekee sitä, mihin hänellä on oma palo. Tuotteen E-vitamiini on luonnollisessa ja hyvin imeytyvässä muodossa. Stella ja Kom Fairy Tale kunniakierroksella.. Moni on timantti syntyessään, mutta hevosen loistavaksi saaminen vaatii laadukasta hiomista, mistä kuuluu iso hatunnosto tiimille tamman takana. On ihanaa viettää aikaa lapsen kanssa. Toivottavasti Kom Fairy Talen tarina inspiroi jatkossakin suomalaisia kasvattajia panostamaan nuoriin hevosiin. – Oma intoni kasvatuspuolelle vain kasvaa jatkuvasti. – Olen ratsastuksen suhteen kuitenkin pikemmin jarruttaja kuin tuputtaja. Cialla on ratsunaan welshponi Napsu. Se on hidasta, mutta kivaa puuhaa. Annoskoko on pieni (2-6ml). Kilpaurheilussa on hevosten kanssa aina hirveän paljon huolta ja epävarmuutta. Kehitys. UUTUUS! UUTUUS! tyy, mikä on ollut omalle ratsastukselleni vain eduksi. Pitää osata nauttia nimenomaan arkityöstä hevosten kanssa. – Minulla sykkii iso sydän FWB-hevosille, niistä löytyy superlaadukkaita yksilöitä. 41 HIPPOS 6 • 2022 racing.fi Hankkijan myymälöistä ja hyvin varustetuista alan liikkeistä. Hyvinvointi. Tiedän ammattilaisena, miten kova sisäinen motivaatio pitää olla, että tässä lajissa jaksaa. Hayline turvotetaan vedellä ennen käyttöä. Stella nauttii myös hevosten kasvattamisesta ja on menestynyt siinä hienosti. Racing Haylinen valmistukseen on käytetty korkealaatuista ruohojauhoa, jossa on runsaasti valkuaista ja kuitua. Menestys. Kun kotona on jotain, mikä on vielä tärkeämpää, elämän vakaus seisoo useammalla kannattavalla pylväällä. Erityisesti sisäruokintakaudella ADE-vitamiinilisää suositellaan kaikille hevosille. Se ei sisällä ollenkaan sinimailasta
Teet työsi rauhallisena, luotat kykyihisi ja osaamiseesi. – Usein ratsastuksessa ajatellaan ihan liikaa eli laitetaan takkia väärinpäin päälle. Takaan, että hevonen menee parhaimmin, kun molemmat ovat nykyhetkessä. 42 HIPPOS 6 • 2022 O nnistuneeseen ratsastusja kilpasuoritukseen tarvitaan hyvä keskittymistila, parhaimmillaan flow eli virtaus kokemus, jossa kaikki sujuu kuin automaattisesti itsestään soljuen. Kehittymiseen tarvitaan tarvita tuulta ja reippaamSonja Holma, IStock 42 HIPPOS 6 • 2022 Tero n k un to v i n ki t SRL:n maajoukkueiden fyysinen ja psyykkinen valmentaja Tero Puustinen antaa helppoja ja hauskoja täsmävinkkejä ratsastuksen oheisharjoitteluun. Kun kilpailu ei ole sen kummempi kuin arjen suoritus, voit olla radalla yhtä rento kuin kotitreeneissä. Miten hevonen reagoi, jos ratsastajan mielestä tilanteessa on jotain poikkeavaa ja tämä käyttäytyy eri tavoin kuin tavallisesti. Olet tehnyt sen niin monta kertaa, että toiminto on automatisoitunut, sitä ei tarvitse ajatella tietoisesti. – Nauti matkasta ja ota vastaan kaikki mahdolliset opit. Suurimmassa osassa suorittamista tietoinen ajattelu häiritsee alitajuista ajattelua. Keskityt tekemiseesi tyynenä, vaikka tapahtuisi mitä. – Kaikki ne ovat turhia ajatuksia, jotka häiritsevät automaattista mallia. – Keskity nykyhetkeen, tee parhaasi, hio tekemisen timanttia. Ihmismieli tottuu pian, että haastavakin tilanne on ihan ok. Jos sinun pitääkin laittaa käsi ensin eri hihaan, joudut tietoisesti keskittymään ja asia on paljon vaikeampi, Tero Puustinen kuvailee. Keskittymiskyky ja flow. Tähän pääsemiseen tarvitaan tekemisen alitajuinen automatisaatio. – Ajattelu jakautuu tietoiseen ja tiedostamattomaan. Toistot tuovat varmuutta ja virheistä oppii Tärkeää on oppimisen kulttuurin vaaliminen. Hevoset ovat äärimmäisen hyviä olemaan läsnä nykyhetkessä ja lukemaan ihmisen kehon kieltä. Et ennakoi ongelmia tai mieti mitä kollegat ajattelevat, sillä se kuluttaa psyykkistä kapasiteettia ja keskittymistä, joita tarvitset leikkauksessa onnistumiseen. Keskittymiskykyä voi parantaa omalla asenteellaan. Tuleeko kenestäkään hyvä purjehtija tyynessä järvessä. Kun on takana pitkä harjoittelutausta, ratsastukseen liittyvät toiminnot automatisoituvat alitajuntaan. Jos ratsastaja on poissaoleva, hän vie synkronian itsensä ja hevosensa välillä väärään suuntaan. Suoritustilanteessa on tärkeää mennä alitajuisten, automaattisiksi opittujen mallien mukana, uskoa itseensä ja tehdä rauhassa parhaansa. Fokuksen tilanteesta vie myös muiden mielipiteiden miettiminen, ”mitä yleisö, kilpakumppani tai valmentaja minusta ajattelee”. Keskittymiskykyä häiritsee tulevien tapahtumien murehtiminen, ”entä, mitä ja jos” sekä menneessä eläminen ”kun aiemminkin epäonnistuin tässä kohti”. – Ajattele vaikka millainen on hyvä sydänkirurgi leikkauksessa. Virheistä opitaan, ne ovat kehitysaskeleita kohti tulevaisuuden menestyksiä. Ei haittaa, jos siinä on jokin särö, sitä pitää vain hioa lisää treeneissä. Esimerkiksi kun puet takin yllesi, laitat yleensä saman käden ensimmäisenä hihaan. Tulos ei ole itseisarvo, vaan lopputulos siitä, että olet tehnyt arjessa oikeita asioita, Tero muistuttaa. Tietoinen ajattelu häiritsee alitajuista
• Lähtökohtana sisäinen motivaatio kehittyä ja oppia. Voimassa 31.10.2022 saakka.. • Parhaan vireystilan tunnistus ja hakeminen. • Mukavuusalueelta poistuminen ei ole uhka, vaan innostumisen aihe. Vähän kuin olisit juossut metsälenkillä 10 kilometriä väärään suuntaan. On tärkeää herätä pohtimaan, miltä sisäinen puhe kuulostaa. – Se ei ole helppoa. Tutkimusten mukaan mielikuvat aktivoivat samoja hermosoluja kuin käytännön harjoittelu. 43 HIPPOS 6 • 2022 pia kelejä. Kun osaamme vaikkapa reagoida jo automaatiotasolla hevosen yllättävään loikkaan, emme stressaa asiaa ennalta. On oltava valmis kohtaamaan myös myrskyjä ja vastatuulta. Ihmisen mieli ei osaa kohdistaa kieltävää estoa tiettyyn asiaan. – Toistot ja harjoittelu auttavat automatisoimaan tekemisen. • Sisäisen puheen tunnistaminen. Onko se positiivista vai negatiivista, tavoitteiden mukaista tai vastaista, kannustavaa tai sättivää, Tero korostaa. facebook.com/eqprosuomi EQPro yhdistää uusimman tutkimustiedon, teknologian sekä luonnon parhaat raaka-aineet. Samalla keskittymiskyky paranee, jolloin psyykkinen kapasiteetti on valmiimpi kohtaamaan myös yllättäviä tekijöitä. Kohti flow-tilaa • Toistojen kautta rutiini ja automaatio suoritukseen. 39,(42,71 €/kg). Paluuseen menee sama matka ja sen jälkeen odottaa vielä toiset 10 kilometriä päämäärään. Gastro Plus tukee tehokkaasti sekä mahan että suoliston hyvinvointia. TARJOUS 29,90 Norm. Ajatukset eivät ohjaa sinua, vaan sinä ajatuksiasi. Tietoinen ajattelu on tärkeää silloin, kun jokin malli, kuten väärää suoritustapa, pitää purkaa ja saada tilalla uusi automaattinen vakiomalli. Mieluummin kannattaa rakentaa mielikuva onnistumisesta ja harjoitella sitä. Säätely esimerkiksi fyysisillä harjoituksilla, rentoutumisella ja musiikilla. Kokemuksen avulla selviämme ongelmatilanteista ilman, että niihin täytyy käyttää kohtuuttomasti kognitiivista kapasiteettia. Väärästä toimintatavasta on yleensä vaikeampaa oppia pois kuin uusi tapa puhtaalta pöydältä. . Sisäinen puhe voi kannustaa tai latistaa – Ihminen käy läpi keskimäärin 50 000 ajatusta päivässä. – Jos sanotaan, älä ajattele hevosen kieltoa vesihaudalle, mielikuvana pysyy kuitenkin juuri kyseinen vesihauta. • Tunnetilana itsevarmuus, rentous ja rauhallisuus. Jos pidät yllä sisäisessä puheessasi kielteistä asiaa, harjoittelet epäonnistumista. vasta-aineiden tuotantoa hevosen suolistossa Lakritsinjuurta, jota on perinteisesti käytetty suoliston ärsytystilojen hoitoon Pektiiniä, joka suojaa mahalaukun ja suoliston limakalvoja Ei sisällä täyteaineita eikä viljoja GASTRO PLUS – SUOLISTON HYVINVOINTIIN Tehokas ja monipuolinen valmiste ruuansulatuskanavan toiminnan tukemiseen. 700 g 100% NATURAL suomessa valmistettu EQPro Gastro Plus sisältää: Tutkitusti tehokasta Lithothamium calcareum -merilevää puskuroimaan mahahappoja Elävää Saccharomyces cerevisiae -hiivaa ja patentointua Progut ® -hiivavalmistetta tukemaan umpi-paksusuolen mikrobien toimintaa Progut ® vaikuttaa edullisesti suoliston mikrobikoostumukseen ja tehostaa mm
Kulujen taakse kätkeytyy paljon enemmän kuin kenttä, opettaja ja hevonen.. 44 HIPPOS 6 • 2022 Mikä ratsastustunnissa maksaa. Ratsastus ei ole halpa harrastus, mutta ei myöskään kalleimmasta päästä etenkin, jos katsotaan mitä kaikkea tuntihinta ratsastuskoulussa kattaa
Ratsastustunnin hintaan sisältyy hevonen varusteineen, ammattilaisten opetus, tehtäväänsä koulutetut hevoset sekä asianmukaiset puitteet, ratsastuskenttä ja usein myös maneesi. Hevoset kengitetään keskimäärin kuuden viikon välein. Satuloiden hinnat vaihtelevat karkeasti 1500–3000 euron välillä. Lisäksi ratsastuskoulun pitäjä maksaa palkkioita ulkopuolisille toimijoille. Tänä päivänä hevosten hoito on monissa ratsastuskouluissa hyvin laadukasta. Suosion kasvu aiheutti lähes Euroopan laajuisen hevospulan, jonka seurauksena hevosten hinnat nousivat kautta linjan noin 30 prosenttia. Harrastuksena ratsastus on suhteellisen kohtuuhintainen ratsastuskouluissa, kun huomioon otetaan kulurakenne taustalla. Joissain kouluissa lähes jokaisella hevosella on sekä kouluettä estesatula. Eläinlääkärin vuosittaisten perushoitojen lisäksi tulee lisää kuluja hevosten loukkaantuessa tai sairastuessa. Billnäsin Ratsastuskeskuksen oppilaita Riilahden kartanossa kesäleirillä.. Lannoitteiden ja polttoaineen hintojen nousu nostaa rehujen, erityisesti perusrehun eli heinän, hintaa roimasti. Ratsastustunnin suurimmat kulutekijät Mistä ratsastustunnin hinta muodostuu, ja kuinka alueelliset erot voivat olla niin suuria. Satuloita kunnostetaan säännöllisesti satulasepän toimesta. Esimerkkihinnat on poimittu Suomen Ratsastajainliiton jäsentalleista. Yleisen kustannustason nousun vuoksi useat ratsastuskoulut ovat syyskauden alettua korottaneet tuntihintojaan. Alennuksia saa yleensä toisesta viikkotunnista sekä perhealennusta, mikäli samasta perheestä käy useampi ratsastaja. Kokeneiden ja ammattitaitoisten tekijöiden palkat ovat korkeampia kuin vasta uraansa aloittelevien. Pääkaupunkiseudulla pienryhmässä voi tuntihinta olla yli 60 euroa, kun taas Keskija Pohjois-Suomessa voi vakituisesti tunneilla käyvä ratsastaja saada tuntinsa jopa alle 30 eurolla. Tiina Tarkkala Sonja Holma Ratsastuskoulut ovat kivijalka, jolla koko laji ja sen kehitys seisoo. Myös ponitunnit ovat usein muutaman euron halvempia kuin hevostunnit. Koronapandemia toi lajin pariin paljon uusia harrastajia ja lisää oppilaita ratsastuskouluihin. Koska hevoset tarvitsevat hoitoa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri, tarvitaan lisäksi iltatallin tekijöitä ja viikonlopputuuraajia. Satulan sopivuus on oleellinen osa hevosen hyvinvointia, joten niiden hinnoista ei voi tinkiä. Yksi suurimmista kulueristä ratsastuskoulussa on henkilökunnan palkat. Lisäksi on tietenkin ratsastuksenopettaja. Ratsastuksessa harrastuksen kustannuksiin voi vaikuttaa sikäli, että kertojen viikoittaisen määrän voi valita itse toisin kuin esimerkiksi monissa joukkuelajeissa. Lisäksi myyntiin tuli tavallista enemmän hevosia, joiden terveydentila ei ollut riittävän hyvä ratsastuskoulukäyttöön. Monessa koulussa tapahtui varmasti myös ”hutiostoja”. 45 HIPPOS 6 • 2022 R atsastustuntien hinnat vaihtelevat koulun sijainnin, ryhmäkoon sekä puitteiden mukaan. Kallein vaihtoehto on irtotunti, jossa ratsastaja käy tunnilla vain yhden yksittäisen kerran. Hänkään ei työskentele viikon jokaisena päivänä, joten tarvitaan toinen opettaja opettamaan hänen vapaapäivinään. Ne saavat tarvittaessa lihashuoltoa ja muita terveyttä tukevia käsittelyjä. Tallin koon mukaan hevosista tarvitaan huolehtimaan yksi tai useampi tallityöntekijä. Useissa ratsastuskouluissa on jo pitkään ollut käytössä niin kutsuttu kausikorttisysteemi, jossa ratsastaja sitoutuu lunastamaan viikoittaisen tunnin kevättai syyskaudeksi, jolloin tunti on hinnaltaan edullisin. Jokaisessa tallissa kuluu myös sähköä, jonka senkin hinta on nyt voimakkaassa nousussa. Kun oppilaille halutaan laadukasta opetusta ja hevosille hyvää hoitoa, jotka ovat ratsastuskoulun tärkeitä myyntivaltteja, siitä täytyy varautua myös maksamaan
Heinää Cypis-tallilla jakamassa Eija Lassilla ja tallimestari Henna Tolvanen. Yleinen käytäntö tähän asti on ollut 10 prosenttia ratsastuskoulun ryhmätunneista ja 24 prosenttia valmennuksista, mutta soveltamisesta käydään parhaillaan keskustelua verottajan kanssa. Myös ulkoilutarhojen pohjia uusitaan ja siivotaan säännöllisesti. Uusia harrastajia saadaan lajiin ratsastuskoulujen kautta, myös useimmat huippuratsastajat ovat aloittaneet uransa ratsastuskoulun tunnilla. Pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa yleinen hintataso on kalliimpaa ja maapohjan hinta huomattavasti korkeampi kuin maaseudulla ja pienemmissä taajamissa. Vanhempien hevosten osalta tulee luonnollista poistumaa, ja myös vakavammat tapaturmat verottavat hevoskantaa. Edellä kuvatut ovat juoksevia kuluja, eli ne maksavat jatkuvasti ja yleensä suhteellisen tasaisesti. Tiukentuneiden EU-direktiivien vaikutuksesta lantahuolto on vuosien mittaan kallistunut huomattavasti. Lisäksi tulevat muun muassa vakuutukset ja hallinnolliset kulut kuten kirjanpito. Isommissa kouluissa etsitään tällä hetkellä hevosia enemmän tai vähemmän jatkuvasti. Maaseudulla rehujen hinta saattaa olla halvempi ja osa talleista pystyy tuottamaan itse heinän, kauran ja olkea kuivikkeeksi. Verottaja on viime aikoina kiinnittänyt paljon huomiota hevosalan yritysten toimintaan. Myös kuljetuskulut ovat kasvaneet polttoaineiden hintojen noustessa. Saattaa olla, että asiakkaat ovat niin tottuneita matalaan hintatasoon, ettei hintoja voi yhtäkkiä reilusti korottaa. Tarhojen aitoja ja tallin rakenteita sekä kalustoa korjataan ja huolletaan säännöllisesti, ja lisäksi tulevat muut kiinteistön huoltoon liittyvät työt. Verottajan vaateet ja muut kuluerät Yrittäjä tilittää jokaisesta tuntimaksusta valtiolle arvonlisävero-osuuden. Itse kiinteistöstäkin maksetaan lähes aina joko vuokraa tai lainan lyhennyksiä. Samalla se on ratsastajien turvallisuutta lisäävä tekijä. Ja hevoset toki syövätkin. Laumoissa hevoset muodostavat sosiaalisia suhteita ja liikkuvat runsaammin, jolloin ne eivät ole tunneilla ylienergisiä tai haasta riitaa keskenään. Alueellisten hintaerojen suurin selittäjä on investointien suuruus maahan ja kiinteistöihin. Muilta osin kulurakenne on varmasti hyvin samankaltainen kaikissa ratsastuskouluissa. On tärkeää, että yhtälö toimii molempiin suuntiin – että meillä on sekä elinvoimaisia, laadukkaita ratsastuskouluja että tyytyväisiä, innostuneita harrastajia. 46 HIPPOS 6 • 2022 Heinien hinta on kallistunut. Tiina Tarkkala pitää tuntia Ratsutila Wiknerillä. Karkeasti arvioiden 50 prosenttia ratsastuskouluyrityksen kuluista on palkkoja ja ulkopuolisille toimijoille maksettavia palkkioita, 30 prosenttia kiinteistöstä ja sen hoidosta sekä ratsastusalueiden ja tarhojen pohjien ylläpidosta aiheutuvia kustannuksia ja loput 20 prosenttia hevosiin liittyviä kuluja. Heinä sekä väkija lisärehut sekä karsinoiden kuivikkeet muodostavat oman kulueränsä. Vaikka yhteistarhauksen riskit tiedetään ja tiedostetaan, moni koulu haluaa tarhata opetushevosensa laumoissa, koska se on useimpien hevosten kohdalla psyykkisen hyvinvoinnin kannalta ehdottomasti paras ratkaisu. Tallit, kentät, tarhat ja paikkojen huolto Ratsastuspohjien uusiminen ja huoltaminen on ratsastuskouluille huomattava kuluerä. Mikäli ratsastuskoululla on käytössä Hopoti-järjestelmä tuntien varaamiseen, se maksaa tietyn prosenttiosuuden jokaisesta tunnista palvelua ylläpitävälle yhtiölle. Hyvälaatuisilla ja kunnossa pidetyillä pohjilla edistetään hevosten nivelten ja jänteiden terveyttä. Ratsastuskoulut ovat kivijalka, jolla koko laji ja sen kehitys seisoo. Lisäksi muodostuu kustannuksia uusien hevosten ja varusteiden hankinnoista. Kuvassa Cypis-tallin heinävarasto ja hevosenhoitaja Eija Lassila työssään. Työvoima, koneet ja kunnospito maksaa sekin paljon. Pohjien huoltamiseen ja muihinkin talliympäristön töihin tarvitaan koneita, useimmiten ainakin traktori, joka sekin kaipaa säännöllistä huoltoa. Tämä voi asettaa lisää haasteita ja työtaakkaa yrittäjälle ja myös rajoitteita koulujen toiminnalle. Koska hevoset aika ajoin väistämättä loukkaantuvat tai sairastuvat, täytyy hevosia olla niin monta, että vaikka sairaslomalaisia olisi useampi kerrallaan, muiden hevosten työmäärät eivät kasva liian suuriksi. Hevoset kuluttavat ympäristöään melkoista tahtia. ?. Vaikuttaa siltä, että ruuhka-Suomen ulkopuolella hintojen nousu laahaa perässä. Opetustyö ja -hevoset ovat iso kulu
47 HIPPOS 6 • 2022 Myyntipalvelu: ma–pe klo 8–16 Suomeksi 020 341 400 • På svenska 020 341 300 Myynti: Hankkija, Lantmännen Agro ja kauppa.vapo.fi TILAA HETI. Kokeile!. LISÄÄ VALOA SEKAK Ä YTÖLL Ä Kun lisäät turpeen päälle kerroksen Vapon murukuiviketta, saatat yllättyä sisätilojen valoisuudesta. Ja sekakäyttö kannattaa muutenkin: se yhdistää turpeen hajuttomuuden ja antibakteerisuuden murukuivikkeen pölyämättömyyteen ja riittoisuuteen
Talvikki Järvinen ja Danser T maratonilla vesiesteessä. 48 HIPPOS 6 • 2022. Leena Kalalahti ja Judym koulukokeessa. 48 HIPPOS 6 • 2022 Meillä on positiivinen tulossuuntaus, laajempi rintama hevosyksiköitä kuin pitkään aikaan, uusia hevosia ja kuskeja nousemassa. Talvikki Järvinen ja Danser T vauhdissa tarkkuusradalla
Suomalaisvaljakot MM-tulessa Ranskassa Sonja Holma Brigitte Gfeller, Hippoevent.at Seuraaviin MM:iin kahden vuoden päästä käydään hevosyksiköissä kova kilpailu kolmesta joukkuepaikasta. – Leena teki kaiken täysin omalla tasollaan, mutta voidaan olla montaa mieltä siitä, olivatko tuomarien pisteet oikein tai väärin. Se nostaa koko kilpailemisen tasoa, kun joka kuski joutuu ylittämään itsensä ja päihittämään muut, jos mielii mukaan MM-joukkueeseen. Hevonen reagoi uuteen tilanteeseen omalla tavallaan. 49 HIPPOS 6 • 2022 H evosyksiköiden MM-kilpailut ajettiin syyskuussa kuuluisan, historiallisen hevossiittolan, Le Pin Au Harasin, maisemissa Ranskassa. MM-kultaa voitti Hollannin Saskia Siebers ja Axel, hopeaan tyytyivät Ranskan Marion Vignaud ja First Quality ja pronssia ottivat Kanadan Kelly Houtappels-Bruder ja Flip. – Johdossa viimeisenä radalle lähteneellä ranskalaisella oli varaa jopa kahteen palloon ja pieneen yliaikaan. Siinä olisi ollut varaa vielä kiristää, hän ajoi rikkeittä lähes ihanneaikaan todella hyvän suorituksen. – Tänä päivänä taso on niin kova, että rata olisi saanut olla pykälän kovempikin, mikä ei olisi muodostunut meidän valjakoillemme kompastuskiveksi. Siinä oli vaativat ja pitkät, mutta hevosille reilut esteet lukuun ottamatta vesiestettä, joka oli turhan ahdas hevosille, jotka eivät viihdy vedessä. Kun hän katsoi tulostaulua, hetki oli dramaattinen. Kultamitali ratkesi päin vastoin liikaan itsevarmuuteen. 49 HIPPOS 6 • 2022. Koulukokeessa hän ajoi hyvin ja hevonen teki kaiken ihan fine, mutta ikään kuin jäätyi, ei esittänyt mitään. – Talvikilta odotettiin realistisesti hyvää sijoitusta, parhaimmillaan top kymmeneen, viiteen tai jopa mitaleille. Vaikka kuinka on ajanut isoja kisoja, niissä ei ole samaa ihmismuuria ympärillä. Tarkkuusajossa tasokasta menoa Tarkkuudessa Suomi-tiimi näytti kyntensä. Leenalle tuli yksi turha, harmittava hipaisu ja pallon pudotus keilan päältä. – Maratonille tultiin puskasta keskelle yleisömerta. Jos niitä olisi tullut vain pari kolme, kuten olisi hyvä, hermopaine olisi ollut isompi ja vaikuttanut enemmän top viiden suorituksiin. – Ensi kerralla, kun mennään Ranskaan, meillä on kolmen valjakon joukkue, joka kisaa hyvästä sijoituksesta ja joka valjakko huomattavasti paremmista sijoituksista kuin nyt! . Talvikki oli hienon kauden jälkeen elokuussa maailmanlistalla kolmas ja syyskuussa viides. tilalla ja Leena Kalalahti 53:s. Hän ajoi jo maaliin voittoa tuulettaen, mutta tiputti viimeisen pallon ja putosi kullalta hopealle. Leena ajoi tasaisen hyvää suoritusta, johon olisi pitänyt saada pykälän verran enemmän vauhtia, Ben summaa. Talvikki Järvinen oli 52. Tarkkuusradalla oli maksimimäärä oksereita, sarjoja ja kavennettuja portteja. Maraton oli Benin mukaan hyvin rakennettu. – Talvikin ajo olisi riittänyt pitkälle. Ensi vuoden PM:iin tähtää mitä todennäköisimmin 6–8 hevosyksikköä. Talvikin Tauno vähän jähmettyi, katseli ympärilleen eikä lähtenyt lentämään, kuten tavallisesti. Suomea kilpailuissa edustivat valjakot Talvikki Järvinen ja Danser T sekä Leena Kalalahti ja Judym. Valjakkoajo lupaavassa nosteessa ensi kaudelle Benin mukaan Suomen valjakkoajo on parhaillaan lupaavassa nousujohteessa. Nyt kärki tiesi, että moni pystyi ajamaan radan nollilla. Kilpaileminen Suomesta käsin maailmalla on tosi kallista ja iso haaste, joka on käynyt yhä vaikeammaksi kustannusten noustua ja kisaetäisyyksien pidennettyä. – Uskon, että seuraaviin MM:iin kahden vuoden päästä käydään hevosyksiköissä kova kilpailu kolmesta joukkuepaikasta. – Ongelma on, ettei vastaavia tilanteita pääse harjoittelemaan. Pieni rike laukanvaihdoissa ei maksanut sitä yli kymmentä pistettä, mikä jäätiin valjakon normaalista tulostasosta, kertoo joukkueenjohtaja Ben Simonsén, joka on itse MM-mitalikuski ja valmentaja. Benin näkemys on, että jatkossa hevosyksiköiden MM:iin tähdätään entistä kovemmilla tavoitteilla. – Meillä on positiivinen tulossuuntaus, laajempi rintama hevosyksiköitä kuin pitkään aikaan, uusia hevosia ja kuskeja nousemassa. Hän voitti myös SM-kultaa
– Tapahtuma oli hieno ja onnistunut. – Yhtenä aiheena on koulumestaruuksien taso, halutaanko sitä nostaa vai pitää nykyisellään. Korpilahdella mukana oli kuusi ratsukkoa. Mestaruustason hevoset ovat aivan kaikin puolin hienoja, ammattimaisesti ratsastettuja ja valmennettuja. Hopeaa Katja Kuokka ja Hessin Leevi, pronssia Helkky Ylönen ja Kulmalan Taika.. Kasvattajakilpailut ovat toimineet konseptina hyvin ja vieneet jalostusta ja nuorten hevosten koulutusta eteenpäin. Liisa SassiPäkkilä uusi mestaruutensa Äänenkantajalla, hopeaa ottivat Linnea Haukilehto ja Aroha Pilotti sekä pronssia Viivi Paukkunen ja Mattilan Toivo. Tänä vuonna kuusivuotiaiden kasvattajakilpailussa oli pieni notkahdus osallistujamäärissä, mutta ensi vuodelle se näyttäisi kasvavan ainakin sen perusteella, kuinka moni on maksanut tähän mennessä osallistumismaksun. Myös helpompien luokkien hevoset ovat tänä päivänä todella hyviä ja niiden suorituksia on ilo katsoa. Suomenratsujen syyskokouksen keskusteluissa lokakuun puolivälissä on monta kiinnostavaa kysymystä. Sitä kehitetään joka vuosi eteenpäin yhteistyössä Ypäjän Hevosopiston kanssa, joka vastaa järjestelyistä, kertoo Suomenratsut ry:n puheenjohtaja Kirsti Palva. 50 HIPPOS 6 • 2022 S uomenratsujen Kuninkaallisissa nähtiin Ypäjällä syyskuun alussa toinen toistaan laadukkaampia suomenhevosia, nuoria nousijoita sekä kokeneita konkareita. Nouseeko tasovaatimus koulumestaruuksissa. Maksut ovat huomattavasti pienempiä kuin puoliveripuolella, millä on saatu paljon hevosia mukaan. Näihin kysymyksiin mietitään ideoita ja ratkaisuja, Palva toteaa. – Nuoret hevoset olivat Ypäjällä todella hienoja ja valmiita kilpailuihin. – Kasvattajakilpailu ottanut todella hyvän jalansijan suomenhevosten kilpapolulla, sinne tähdätään tosissaan varsasta lähtien. Vielä olemme selvinneet vähän alle 40 osallistujalla nykytasolla Helppo A, mutta sekin on mestaruustasolla turhan paljon. – Esteratsastukseen pitäisi löytää joku Sonja Holma Laadukkaat suomenratsut ilahduttivat kuninkaallisissa Anna Kärkkäinen nousi kolmatta kertaa kouluratsastuksen mestariksi Kulta-ahon Kasimirilla. – Suomenhevoset ovat kehittyneet vuosien varrella huimasti. Toisaalta esteratsastukseen toivottaisiin enemmän osallistujia
Uskon, että se auttoi lähtijämäärään. Suomenhevoset ovat kehittyneet vuosien varrella huimasti. Ypäjän Samuli GP:n voitti Esma Haddas Dexterillä. Kaikkiaan kautta linjan estekilpailuissa lähtijämäärät ovat olleet tänä vuonna laskussa. Kuusivuotiaiden esteratsujen kasvattajakilpailun voittivat virheettömällä radalla Telma Lumiala ja Valo Rols. Ehkä vaikutus oli kuitenkin enemmän psykologinen kuin liittyi hevosten kykyihin, Palva pohtii. Suomenpienhevosten mestaruutta tuuletti vasta 13-vuotias Lilja Merimaa 5-vuotiaalla Merimaan Valtilla. 51 HIPPOS 6 • 2022 keino, millä mestaruustasolle saadaan mukaan enemmän hevosia. Hiljalan Fantom osallistui ensin koulumestaruuksiin Irina Kokon kanssa. Siinä meillä on myös keskustelun paikka. Kuva Krista Rostén.. Hopeaa Mira Mahosenaho ja Lavilan Viljo, pronssia Axel Lindberg ja Kankalon Donny. Minttu Liuko taituroi Aroha Herkuleksella kuusivuotiaiden kasvattajakilpailun voittoon kouluratsastuksessa. Suomenratsut ry täyttää ensi vuonna 50 vuotta. . "Fantti" jatkoi Niinisaloon ja voitti siellä neljännen perättäisen kenttämestaruunsa satulassa Veera Peltokagas. – Alustavasti on vähän puhuttu, että juhlia vietettäisiin Suomenratsujen kuninkaallisten yhteydessä, että saataisiin mahdollisimman moni mukaan juhlimaan. – Kenttäratsastuksessa alennettiin hieman maastoesteiden korkeutta, koulukoe ja rataesteet pidettiin entisellä tasolla. Kenttäratsastuksen mestaruuksissa Niinisalossa syyskuussa osallistujamäärä lähti tänä vuonna mukavasti nousuun. Toki ollaan monin tavoin esillä myös pitkin koko juhlavuotta
52 HIPPOS 6 • 2022 Ilmakuivattu porontalja, satulahuopa suoraan luonnosta Helena Nevalainen ja Mari Ronkainen, Lapin ammattikorkeakoulu, Taljat rahaksi -hanke 52 HIPPOS 6 • 2022
Kun hevosten selkäkarvoitus alkoi vaaleta satulahuovan alla, Ritva vaihtoi tilalle porontaljan. Vuosittain teurastetaan noin 80 000 poroa. Mia kokeili taljoja myös lännensatulan alle. Kesällä hän veti myös ratsastusvaelluksia rovaniemeläisellä tallilla. Suurin osa taljoista päätyy markkinoille muokattuina koristetaljoina. Sitä piti asetella ja hakea sopivaa paikkaa satulan alla. Hankkeen kokonaisbudjetti on 212 406 euroa, josta EU:n ja valtion osuus kattaa valtaosan. Aluksi kokeilussa kävi ilmi, että talja on uutena hieman jäykkä. Hän on myös Off-Piste Adventures Oy:n toimitusjohtaja. Suurin osa taljoista säilötään suolaamalla, minä jälkeen ne eivät sovi ilmakuivattaviksi. Viime kesänä kaksi suomalaisratsastajaa lähti mukaan testaamaan porontaljoja satulahuopina Lapin ammattikorkeakoulun Taljat rahaksi -hankkeessa. Mintun mukaan isompi talja asettui hyvin koulusatulan alle ja pienempi paremmin estesatulalle. Käytössä talja kuitenkin pehmeni ja asettui sopivaksi hevosen selkää vasten, Mia kertoo. Ilmakuivattu porontalja Ilmakuivattu porotalja on täysin kemikaaliton ja lisäaineeton, ulkokäyttöön soveltuva talja. Taljat rahaksi -hanke Taljat rahaksi -hankkeessa selvitetään porontaljan jalostamisen mahdollisuuksia ja aktivoidaan kehittämään uutta liiketoimintaa porontaljoista. Taljojen myynti on laskenut viime vuosina mm. Molempien testaajien kokemukset porontaljoista satulahuopina olivat myönteisiä. Pororeseptit.fi-sivustolle on koottu poronlihaa suoramyyviä tiloja, joilla on yleensä valmiudet myydä myös taljoja. Talja asettuu käytössä ja on ilmava satulan alla Taljan pitävä nahkapinta laitetaan satulan alapintaa vasten, jolloin satula ei pääse liikkumaan käytön aikana. Porontaljojen ostaminen Ilmakuivattuja porontaljoja voi ostaa suoraan alkutuottajilta eli poronhoitajilta, hinnat ovat yleensä alkaen 60 euroa. Rahoituksen myönsi ELY-keskus maatalousrahastosta. Hankkeen toteuttaa Lapin ammattikorkeakoulu yhdessä Paliskuntain yhdistyksen kanssa. Talja kannattaa tilata ennakkoon jo porojen teurastuskaudella syksyllä ja varmistaa saatavuus. Vaan miten käy, kun ikivanha luonnontuote porontalja haastaa perinteisen kankaisen mallin?. ratsastuskoulutunteja, vaelluksia sekä vankkurija rekiajaluita suomenhevosilla, joita Mia myös kasvattaa. Taljat olivat käytössä eri lajeissa ja erilaisten satuloiden alla. Mia Lappalainen on Outisen Ratsastuskeskuksen ja Mian porotilan emäntä Outijoen rannalla, Kemijärvellä. Tavoitteena on nostaa porontaljan arvoa erityisesti alkutuottajalle ja estää arvokkaan raakaaineen päätyminen jätteeksi. Lisätietoa hankkeesta, taljoista, käytöstä ja säilytyksestä: lapinamk.fi/porontaljat 53 HIPPOS 6 • 2022 Satulahuopia on montaa materiaalia ja mallia. Hankkeen toiminta-aika kestää viime vuoden toukokuusta tämän vuoden loppuun. Vasan talja oli tarkoitukseen hieman pieni, aikuisen poron talja sopivampi. Yritykset tarjoavat mm. Matkaratsastaja Minttu-Maaria Mäntylä aloitti lajin harrastamisen jo 12-vuotiaana. Taljat kuivataan perinteisesti rakennuksien seinille kiinnitettyinä. – Satulahuopa ja lampaantalja muotoutuvat heti toisin kuin porontalja. Kittilästä kotoisin oleva nuori nainen ratsastaa päivittäin. Netistä taljoja myyviä tiloja voi etsiä mm. 53 HIPPOS 6 • 2022 R itva Lampinen ratsasti yli seitsenkymppisenä 1 800 kilometriä suomenhevosillaan Hangosta Nuorgamiin kesällä 2020. Mia on sekä hevosharrasteohjaaja, poronhoitaja että luontoja eräopas. koronan, tuotannollisten haasteiden sekä eläinperäisten tuotteiden kysynnän laskun vuoksi. hakusanoilla seinäkuivattu tai ilmakuivattu porontalja. Hän voitti SM-kultaa vuonna 2019 sekä lajimestaruuden 2021. Karvapuoli asettuu hevosen selkään karvan myötäisesti. Taljoja saadaan poronlihan tuotannon sivutuotteena
Karvojen katkeaminen satulavyön kohdalta jopa helpotti sen kiristystä. Porontalja on edelleen pehmeä ja kohtuullisen puhdas. Hevosen hikoilu ei myöskään saanut taljaa haisemaan pahalle. Osa pelkäsi, osa osoitti vain kiinnostusta. Tästä voi päätellä, ettei talja liiku ja hankaa hevosen selkää satulan alla, koska silloin karvat kuluisivat reilusti sekä taljasta että hevosen selästä, Minttu toteaa. – Taustalla saattoi olla taljasta lähtevä poron tuoksu, pohti Minttu. ?. Niitä säilytettiin kuivassa ja viileässä tilassa, missä ne saivat kuivua luonnollisesti käyttökertojen välillä. 54 HIPPOS 6 • 2022 Porontaljat hengittivät erinomaisesti satulan alla. Taljoja käytettiin kuukauden ajan päivittäin. Minttu-Maaria epäili ensin, että reunat voisivat painaa hevosta satulavyön kohdalta. Kumpikaan testaajista ei kuitenkaan havainnut häiritsevää karvojen irtoamista tai katkeilua. Kokemusten mukaan talviharrastuksissa, kuten kelkkailussa ja pilkkimisessä, porontalja on pitkäikäinen tuote. Satulahuopa on hiestä koppurainen ja likainen jo lyhyen käyttöajan jälkeen. Kuva Mia Lappalainen. Poron karva on onttoa ja siksi herkkää katkeamaan. Talja lännensatulan alla. Taljan reunat olivat hieman paksut ja kovat, joten Mia päätyi leikkaamaan niitä pois. Säilytyksessä on tärkeää muistaa, että kuivatut taljat ovat raakataljoja, joita ei saa jättää tuhoeläinten ja -hyönteisten ulottuville. Huopa ja taljat Ratsastuskouluja matkailuyrittäjä Mia Lappalainen testasi taljoja suomenhevosillaan. Taljat eivät hiertäneet tai hanganneet hevosten selkiä. Hiki ei ole muuttanut kuivuessaan karvan pintaa kovaksi, vaan se pysynyt pehmeänä. Talja on kokemuksen perusteella erittäin helppohoitoinen. – Karvoja katkesi satulavyön kiristyksen ja irrotuksen yhteydessä, mutta ei laajalta alueelta. Käyttöikää voi lyhentää kovakouraisen käsittelyn aiheuttamat repeämiset. Taljojen kastuminen ratsastuksen aikana ei aiheuttanut ongelmia. Taljan käsittely ja säilytys vaikuttavat sen käyttöikään. Minttu-Maaria Mäntylän ottamissa testikuvissa näkyy tavallinen satulahuopa, jota on käytetty pesun jälkeen kaksi kertaa, yhteensä kolme tuntia. Hevosen hikoillessa karva kuljettaa hikeä ja likaa pois satulan alueelta, toisin kuin perinteinen satulahuopa, mikä on hyvä ominaisuus taljoissa. Mintun ja Mian kokemuksen mukaan porontaljat hengittivät erinomaisesti satulan alla, koska karvojen ansiosta selän ja taljan väliin jää ilmaa. Porontaljat vaativat vain vähän huoltoa Kesäisessä käytössä taljat eivät vaatineet puhdistustoimenpiteitä. Aluksi hevoset olivat hieman ihmeissään taljoista. Niin ei kuitenkaan käynyt, eikä hän muotoillut taljoja lainkaan. Yksittäiset ratsastusreissut kestivät jopa neljä tuntia. Kuva Taru Lehtinen. Matkaratsastaja Minttu-Maaria Mäntylä ja porontalja satulan alla. Totuttelun jälkeen aremmatkin hevoset hyväksyivät taljan käytön. – Suomenhevoseni ovat melko pelottomia uusien asioiden suhteen eli rotukin vaikuttaa asiaan, totesi puolestaan Mia. Porontaljaa on käytetty päivittäin ratsastuksessa kuukauden ajan ilman, että sitä on pesty kertaakaan
44,90 | VIF86161 (44,90 € /L) Täydennysrehu ruoansulatuskanavan hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Progres® edistää tutkitusti suoliston kuntoa. RACING PROGRES OIL 1000 ML 39 90 NORM. HINNA T VOIMA SSA 31.10.2 022 SAAKK A HEVOS ET SYKSY 2022 EFFOL SUPER STAR SHINE 750 ML 14 99 NORM. 55 HIPPOS 6 • 2022 TARJOUKSET VOIMASSA 31.10.2022 SAAKKA. Tuote lievittää tulehduksia ja rasituskipua. Hyvä johtavuus, hylkii lunta ja erottuu paremmin talvella maastosta. HEINÄKEHÄ 180 CM OK-379 399,NORM. Sisältää kuivattua omenaa ja vanilja-aromia. Sisältää ainutlaatuista havupuista jalostettua Progres®:ia ja kylmäpuristettua pellavaöljyä. TALVINAUHA B40 200 M 66,NORM. Toimitetaan osina. Johtimet kulkevat kahdessa erillisessä nipussa nauhan yläja alareunassa. 34,95 | SHC86 156 (14,98 € /KG) SUPREME HORSE CARE OMENA-PSYLLIUM 2 KG 29 95 NORM. 17,99 | FP413001 Tehokas apu nivelille, jänteille ja lihaksille rasituksen jälkeen. 17,99 | EFF113 260 (19,99 €/L) HORZE TALVIR ATSAS TUSKÄ SINEET 18 99 NORM . 449,00 |VF35469 Kestävä muovinen heinäkehä vähentää rehun hävikkiä.Soveltuu pyöröpaaleille. KAIKKI TUOTTEET SAATAVILLA MYÖS VERKKOKAUPASTA hankkija.fi AITANAUHA WR40 300M 46,NORM. Ota talteen Hippoksen välistä uusin kuvastomme! Hankkija_Hippos_6_2022_A4.indd 2 Hankkija_Hippos_6_2022_A4.indd 2 19.9.2022 14.20 19.9.2022 14.20. 34,95 | SHC86156 (14,98 € /KG) Erittäin maittava omenanmakuinen jauhemainen psylliumseos.Hiekkaa syöville hevosille ummetusoireisiin ja pehmittämään suolen sisältöä. 60,95 | AL2150004309 Edullinen ja kestävä talvinauha lyhyempiin aitauksiin. 24,95 | HZ317 05BL6 SUPRE ME HORSE CARE OMENA -PSYLL IUM 2 KG 29 95 NORM . UV-suojattu. HORSE POWER MSM-LINIMENTTI 1 L 13 49 NORM. 89,95 | AL88154301 Laadukas ja kestävä talvinauha keskisuureen/ suureen aitaukseen
VATSAN HYVINVOINTIIN! www.equibalans.fi #equibalansfi. Equibalans-liuoksilla varmistat hevosesi vitamiinien saannin sen yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Equibalans® -tuotteet löydät Puuilon, Kärkkäisen, Minimanin ja Lantmannen Agron myymälöistä sekä hyvin varustetuista hevostarvikeliikkeistä, eläinlääkäriasemilta ja useista verkkokaupoista. Equibalans®-tuotteet ovat vahvoja, riittoisia ja helppokäyttöisiä. Helppokäyttöinen magnesiumjauhe lisääntyneeseen lihasrasitukseen. MSM vaikuttaa rustojen ja nivelten rakenteissa. KOTIMAISET VALMISTEET HEVOSESI HYVINVOINNIN TUEKSI. Lihasten ja nivelten normaalin toiminnan ylläpitämiseen. Condrobalansin sisältämät glukosamiini ja kondroitiinisulfaatti tukevat hevosen nivelten hyvinvointia ja liikkuvuutta. Sisätai ulkoruokintakauden alku, rehun vaihtuminen ja talliympäristön muutokset saavat herkän hevosen reagoimaan vatsallaan. ADE-liuos turvaa tärkeiden A-, Dja E-vitamiinien sekä seleenin saannin erityisesti talvikuukausina. 56 HIPPOS 6 • 2022 ADE on hevoselle välttämätön vitamiinilisä sisäruokintakaudella. PROBIOTbalans sopii kaikille hevosille tasapainoittamaan ruoansulatusta ja vatsan toimintaa. Kaikki tuotteemme valmistetaan Hämeenlinnassa. Anna B-, Etai BE-liuosta kuurina tai jatkuvasti erityisesti kovassa rasituksessa tai jalostuskäytössä olevalle hevoselle
Yksi päivä viikossa on vapaata. Lajien välinen lähettiläs Varjonova toimii myös hyvän tahdon lähettiläänä hevosurheilun eri lajien välillä. – Varjonovan kanssa on aina mukavaa, kiva ja helppo toimia kaikissa tilanteissa ja paikoissa. ”Täällä ollaan, mitä kuuluu, keitäs täällä on, juostaanko kilpaa”, sen voisi kuvitella sanovan. Valmennuksen saloja ja kilpailijoiden iskukykyä puntaroidaan niin tallinkäytävillä kuin alan lehdissäkin kiivaasti ennen h-hetkeä. Kilpailukaudella se on kerran viikossa aisoissa, jolloin tehdään reipas ravitreeni. Punainen tamma astelee rauhallisesti ulos kuljetustrailerista, vilkaisee ympärilleen ja aloittaa rupattelusävyisen hörinän. Varjonovan treenirutiinit ovat takuulla vertaansa vailla kotona Varjotallilla Ruskon Vahdossa, missä sitä valmentaa Bella Varjonen. Ratsastaminen on hyvää jumppaa ja vaihtelua myös ravurin valmennukseen, TiiaMaria sanoo. – Ensi vuonna lähdetään ilman muuta uudestaan, vakuuttaa Tiia-Maria. Ei kuitenkaan ihan tavallinen. Se on sellainen kaikki käy -tyyppi, jonka kanssa on helppo toimia. MSM vaikuttaa rustojen ja nivelten rakenteissa. Condrobalansin sisältämät glukosamiini ja kondroitiinisulfaatti tukevat hevosen nivelten hyvinvointia ja liikkuvuutta. Helppokäyttöinen magnesiumjauhe lisääntyneeseen lihasrasitukseen. KOTIMAISET VALMISTEET HEVOSESI HYVINVOINNIN TUEKSI. Lihasten ja nivelten normaalin toiminnan ylläpitämiseen. Equibalans® -tuotteet löydät Puuilon, Kärkkäisen, Minimanin ja Lantmannen Agron myymälöistä sekä hyvin varustetuista hevostarvikeliikkeistä, eläinlääkäriasemilta ja useista verkkokaupoista. – Varjonova on todella monen tuntilaisen ykkössuosikki. Equibalans-liuoksilla varmistat hevosesi vitamiinien saannin sen yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Ja välillä vietetään laatuaikaa oman hoitajan kanssa. VATSAN HYVINVOINTIIN! www.equibalans.fi #equibalansfi Varjonova Kuninkuusraveissa ja kotitöissä, ratsailla Jaana Virtanen.. Se on seurallinen ja sydämellinen, ihana hevonen, Tiia-Maria hymyilee. 57 HIPPOS 6 • 2022 S uomenhevonen on rotuna ainutlaatuisen monipuolinen – rodun huiput ovat hienoja lajissa kuin lajissa. – Se tekee normaaleja ratsastuskoulun tunteja viitenä päivänä viikossa. Anna B-, Etai BE-liuosta kuurina tai jatkuvasti erityisesti kovassa rasituksessa tai jalostuskäytössä olevalle hevoselle. Kuluva kesä oli Varjonovan kilpauran tähänastinen huipennus. Ravivuoden huipputapahtumaan valmistautuminen on tarkkaa työtä. Monitoimiselle suomenhevoselle se tarkoittaa lajityypillistä elämää, kuten vapaata heinää, pitkiä päiviä kaverin kanssa ulkoillen, huolellista hoitoa ja kengitystä sekä tietenkin säännöllistä liikuntaa. Erityisen hyvä se on aloittelijoiden ja eritysratsastajien kanssa, sillä se lukee ihmisiä ja osaa olla tilanteen mukaan myös todella varovainen. Tamma Varjonova on monipuolisuudessaan todellinen helmi. Rutiini ei muutu edes isojen kisakoitosten alla, kertoo Tiia-Maria. Kaikki tuotteemme valmistetaan Hämeenlinnassa. Arkityöt ratsastuskoulussa jatkuvat läpi talven, jolloin pääsee kisaamaan taas oman tallin koulukisoissa. – Moni ratsastuskouluasiakas on innostunut seuraamaan raveja Novan ansiosta. Kuninkaallista on hevosen kohtelukin. Kokeneempien ratsastajien kanssa se on reippaampi. ADE-liuos turvaa tärkeiden A-, Dja E-vitamiinien sekä seleenin saannin erityisesti talvikuukausina. Kimpparavurin kanssa on tähdätty varsavuosista saakka Kuninkuusravien kuningatarkisaan. Kuningatarkokelas on tuntiratsastajien suosikki Neena Kuukasjärvi, Suomen Hippos Juho Hämäläinen ja Varjo-talli E si t t elyss ä ADE on hevoselle välttämätön vitamiinilisä sisäruokintakaudella. Syksyn ja talven tullen Varjonovan ravikausi kääntyy rauhallisemmaksi ja kisatauolle. – Se on sellainen juttelevainen! Hörisee ja jutustelee, sillä on aina paljon asiaa, naurahtaa Varjonovan pitkäaikainen hoitaja Tiia-Maria Tuikka. Sisätai ulkoruokintakauden alku, rehun vaihtuminen ja talliympäristön muutokset saavat herkän hevosen reagoimaan vatsallaan. Vaikka menestystä ei ensikertalaiselle vielä tullutkaan, kokemus on tärkeä niin tammalle kuin taustajoukoille. Ilme on pirteä, huomio kiinnittyy tamman erikoiseen herasilmään. Equibalans®-tuotteet ovat vahvoja, riittoisia ja helppokäyttöisiä. . PROBIOTbalans sopii kaikille hevosille tasapainoittamaan ruoansulatusta ja vatsan toimintaa. Kuningatarkokelas on yksi tuntihevonen muiden joukossa. Sillä on erittäin pyörivä ja säädeltävä, rauhallinen laukka. Ja toisaalta sen hyvä esimerkki on innostanut muitakin ravi-ihmisiä treenaamaan hevosiaan selästä käsin. Ei tee asioita ilmaiseksi, mutta antaa vastineeksi paljon
Hevosareenalla nähtiin agilityä ja naamiaiskilpailu. Onnenpyörässä arvottiin paikkoja ponien somistamiseen kauneuskilpailuun. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 70 500 euroa, mistä Leader-tuen osuus on 56 500. Riikka kannustaa hakemaan hankerahoitusta hevosalan toimintaan. Kirmailut yli keppariesteiden, muistoksi itse koristeltu hevosenkenkä. Kävijäkyselyssä lähes 70 prosenttia antoi tapahtumille 5 tähteä ja loput neljä, kertoo Tunne Poni -hanketta koordinoiva Riikka Mustonen. – Olen ollut ratsastuskilpailujen johtajana, usein niissä on vähän hermoraunio-olo. Ja ponien kauneuskilpailu somat nauhat leteissä hulmuten. . – Tavoitimme hyvin lapsiperheet ja saimme esiteltyä lajin monipuolisuutta. Halusimme tarjota heille tilaisuuden tutustua rauhassa tutustua hevosiin, sillä on iso merkitys. Tunnelma oli innostunut ja aurinkoinen, lämmin sää auttoi. Lapset olivat aivan liekeissä, kun he saivat laittaa ponin harjaan lettejä ja koristella niitä nauhoilla. Meillä oli ponitalutusta, ajelutushevonen, useita keppariratoja, match show sekä aitauksessa poni, jota sai taputtaa ja ihastella. Näen tässä loistavia mahdollisuuksia ratsastusseuroille sekä nuorisoporukoille, Leaderissä halutaan aktivoida nuoria. Tapahtumien ohjelma, kuten talutusratsastus ja ajelutus, oli yleisölle maksutonta. Hämeenlinnassa nähtiin myös vikellysja ratsastusesityksiä. Talliyrittäjät näkivät tapahtumissa hyvän mahdollisuuden houkutella mukaan uusia harrastajia. Hevosenkenkien askartelussa oli pöydät täynnä. Järjestäjinä toimivat Lounais-Suomen ja Hämeen aluejaostot yhteistyössä paikallisten seurojen ja tallien kanssa. Lapsille riittää, kun mennään ravia yksi sivu ja laukkaa toinen, Sanna hymyilee. Tunne Poni -hankkeessa hevosharrastus tutuksi SRL:n Tunne Poni -hanke sai tukea Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta Leader-ryhmien tuella. Ihmeelliset, suuret hevoset laukkaavat ja ravaavat, vetävät kärrejä. Maalattavia hevosenkenkiä piti välillä hakea jopa lisää. Samana elokuisena viikonloppuna järjestettiin kaksi suosittua hevostapahtumaa lapsiperheille, Ponit Paimiossa ja Hepat Hämeenlinnassa. Toteutuksesta vastaavat Lounais-Suomen, Hämeen ja Etelä-Suomen aluejaostot. Sonja Holma Jenna Tammi, Emmi Korpiola ja Marja Nuuttila. Hankkeen tavoitteena on tehdä hevosia ja hevosharrastusta tutuiksi lapsiperheille ja nuorille tapahtumilla ja kouluvierailuilla. He olivat myös saamistaan palkintoruusukkeista tosi onnellisia, kertoo Sanna Lindqvist, joka koordinoi tapahtumaa Hämeen alueen hallituksen edustajana. Hän oli mukana myös Paimion tapahtuman käytännön järjestelyissä. Hevosharrastus saatiin hienosti esille. Tukiraha saadaan toteutuneiden kustannusten mukaan. Paikalliset tallit olivat myös esillä ja alueen nuorisotiimi vastasi askartelusta. 58 HIPPOS 6 • 2022 58 HIPPOS 6 • 2022 Ponit valloittivat Paimiossa ja hepat hurmasivat Hämeenlinnassa Oi se kosketuksen hurma, käsi tapailee pörröisen ponin kaulaa. Rahoitusta saa yleishyödyllisiin kehittämishankkeisiin, mutta tekemisen pitää olla jotakin uutta, ei vielä vakiintunutta toimintaa ja sen pitää hyödyttää maaseudun asukkaita. Ponin ohella silittämään pääsi miniaaseja. Lähialueiden talleilla oli paikan päällä omia näytöksiä, joissa esiteltiin mm. Jokaisella on oma strategiansa ja hyvät neuvontapalvelut. Järjestäminen oli sikäli vaivatonta, ettei ratsastusesityksen tarvitse olla gp:tä. – Kannattaa miettiä mitä haluaa ja olla rohkeasti yhteydessä esimerkiksi paikalliseen Leader-ryhmään. – On myös tärkeää varmistaa, että kaikki menee hankesuunnitelman tavalla. Ne kattavat aika lailla koko Suomen. Nyt aika kevyellä panostuksella saatiin aikaan tosi hyvä tapahtuma. Samalla pitää huolehtia, että oma osuus hoidetaan talkootyöllä. Olemme saaneet tosi hyvää palautetta. satulointia ja ratsastusta, kertoo Lounais-Suomen alueen puheenjohtaja Ulla Tamminen. – Oli tärkeää, että lapset pääsivät kosketusetäisyydelle poneihin ja hevosiin. Leader-rahoituksessa yhden talkootunnin hinta on 15 euroa. – Olemme tosi tyytyväisiä. – Paimion tapahtuma onnistui niin loistavasti, ettei ikinä olisi voinut uskoa. Rahoitus tapahtumille saatiin Tunne poni -hankkeen kautta, oma osuus toteutettiin talkootyöllä. Kävijätavoite 1500 saavutettiin molemmissa tapahtumissa ja hyvinkin myös ylitettiin. Oma rahoitusosuus katetaan talkootyöllä. – Kaikki odottivat kuitenkin iloisina vuoroaan. Hanke jatkuu vielä ensi vuoden, ja luvassa on lisää tapahtumia. Jono talutusratsastukseen oli välillä pitkä. Iik, mikä niistä on ihanin. Turun seudulla hanke tarjosi keväällä 500 koululaiselle mahdollisuuden tutustua poneihin ja talleihin. Ja huikea, jännittävä hetki ensi kertaa satulassa. Näkyvyyttä saatiin paljon myös paikallislehdissä
Ajelutusta ja agilityä Paimiossa ja askartelua Hämeenlinnassa. 59 HIPPOS 6 • 2022 59 HIPPOS 6 • 2022 Vikellysharjoituksia ja väkeä Hämeenlinnassa. Naamiaiset hurmasivat pienet ja isot kävijät. Haastattelemassa Kirsi Siivonen.
Jonna Jokisalo, hevossairauksien erikoiseläinlääkäri, sisätautija tehohoitospesialisti, Hyvinkään Hevossairaala Hyvinkään Hevossairaala, IStock 60 HIPPOS 6 • 2022. 60 HIPPOS 6 • 2022 He vo sen ter ve ys Hevosen sydänsairaudet Sydämen vasemman eteisen ja aortan koko suhteen kartoitus kuuluu sydämen ultra äänitutkimuksen rutiinimittauksiin
Mittausanturi asetetaan tässä valjaiden alle. Anaerobinen kynnys 150–170 Palautuminen normaalisti . Siksi sydämen terveyttä ei tule usein mietittyä. Yleisesti ottaen useimpien sivuäänten taustalla on läppävika. Sivuääni suhahtaa usein harmittomasti Sivuäänen suhahdus johtuu epänormaalista veren virtauksesta sydämessä. Hevosen, kuten kaikkien nisäkkäiden, sydän koostuu neljästä osastosta: kahdesta eteisestä ja kahdesta kammiosta. Sydän toimii itsenäisenä pumppuna ja säätelee omaa rytmiään. Kun hevosella joskus harvoin epäillään vikaa sydämessä, se on omistajalle usein pelottava asia. Tärkein tavoite on arvioida hevosen käytön turvallisuus eli kuinka hyvin sen sydän todennäköisesti kestää rasitusta. Kaikilta hevosista kuuluu kaksi sydänääntä ikään kuin ”lob-dob”, mutta on mahdollista kuulla myös kaikki neljä normaaliin sykliin kuuluvaa ääntä. Varsinaiset sydänlihaksen sairaudet ovat hevosilla onneksi harvinaisia. Oikea puoli vie verta keuhkoihin hapettumaan ja vasen pumppaa hapettuneen veren elimistöön. Patologisen eli sairaalloisen sivuäänen takana voivat olla sydämen tai isojen suonten shuntit eli veren epänormaalit kulkureitit, läppävuoto tai läppästenoosi eli ahtauma. Sydämen toiminnan tutkimisessa eläinlääkärin tärkein työkalu on stetoskooppi. Sivuäänet eivät kuitenkaan yleensä vaikuta hevosen suorituskykyyn. Sivuäänellä tarkoitetaan sydämestä kuuluvaa ylimääräistä suhinaa. Rasitus-EKG tehdään nimensä mukaan rasituksessa eli liikkeessä olevalle hevoselle. Siinä hevosen sydän jättää säännöllisesti lyönnin välistä esimerkiksi joka kolmannella tai neljännellä kerralla. Kävely 60–80 . Miten sydän toimii ja kuinka sitä tutkitaan. Fysiologinen sivuääni syntyy, kun veren virtausnopeus kasvaa, sydämen koko kasvaa ja kun veren viskositeetti vähenee esimerkiksi anemiassa, jolloin sydämen sisälle syntyy erilaisia pyörteitä tasaisen virtauksen sijaan. 61 HIPPOS 6 • 2022. Tavallisesti syynä on läpän rappeuma ja sidekudoksen muodostuminen läppään. Sen toiminta jakautuu kahteen vaiheeseen: työvaiheeseen eli systoleen, jolloin veri pumpataan eteenpäin sydämestä ja lepovaiheeseen eli diastoleen, jolloin veri virtaa takaisin sydämeen. Verenvirtausta ohjaavat eteisten ja kammioiden sekä aortan ja keuhkovaltimorungon tyvessä sijaitsevat läpät, jotka avautuvat veren virratessa sydämestä poispäin ja sulkeutuvat lepovaiheen aikana estäen veren kulun taaksepäin. Sydän toimii itsenäisesti ja perusoletuksena on, että se hoitaa työnsä hyvin. Ravi 80–120 . Sillä kuunnellaan sekä sydämen rytmiä että mahdollisia sivuääniä. Alle 120 lyöntiä 2 minuutissa . Useimmiten kyseessä on hevoselle harmiton löydös. Ultraäänitutkimus on tarpeen ainakin, mikäli sivuääni on voimakas, sydämessä havaitaan samalla epäsäännöllinen rytmi tai epätavallisen korkea syke, hevosen suorituskyky on laskenut, sillä on hengitystieoireita tai kyseessä on ostotarkastus. Neli eli kiitolaukka < 180 . Tilanne pitää kontrolloida säännöllisesti, vaivan mukaan esimerkiksi puolivuosittain tai muutaman vuoden välein. Huippusykkeet 210–240 . AV-blokin pitäisi poistua hevosen kävellessä tai sykkeen noustessa muuten, esimerkiksi hevosen jännittyessä. Verenkierto jaetaan oikeanja vasemmanpuoliseen. Vasen puoli tekee huomattavasi enemmän töitä kuin oikea. Alle 70 lyöntiä 10 minuutissa Useimpien sivu äänten taustalla on läppävika. Mahdolliset sydänperäiset sairaudet voidaan jakaa kuuntelun perusteella kahteen ryhmään: sydämen sivuääniin tai rytmihäiriöihin. Yhden tutkimuksen mukaan sitä esiintyy 40 prosentilla hevosista sykevälillä 20–40. Laukka 110–150 . Ultraäänen avulla tutkitaan, ovatko sydämen rakenne ja toiminta normaalit. Kyseessä on hevosen keino säädellä verenpainetta levossa. Toisen asteen AVblokissa ei tarvita jatkotutkimuksia. Rytmihäiriö voi olla omaa säätelyä tai haitallista eteisvärinää Yleisin, fysiologinen rytmihäiriö hevosella on niin sanottu toisen asteen AVblokki. Hevosen sydämen leposyke on hidas, normaalisti 24–40 kertaa minuutissa, kun taas maksimisyke on 210–240. Mikäli sydämeen rytmissä kuullaan Hevosen normaalisyke lyöntiä / minuutissa . Lisäksi selvitetään, mikä aiheuttaa sivuäänen. Kun sydämestä kuullaan epänormaali rytmi tai sivuääni yleistutkimuksessa, suositellaan useimmiten jatkotutkimuksina ultraäänitutkimusta ja EKGtutkimusta tai jompaa kumpaa. Rytmihäiriö voi taas olla joko liian nopea, hidas tai epäsäännöllinen rytmi sydämessä. Ennen muuta halutaan tietää, aiheut taako se ongelmia sydämen toimintaan ja sitä kautta hevosen urheilukäyttöön. On tärkeää muistaa, että tutkimuksessa voidaan arvioida vain sen hetkistä tilannetta ja muutosten etenemistä voi olla vaikea ennustaa. 61 HIPPOS 6 • 2022 S ydämen normaali toiminta on elintärkeää
Eteisvärinä voidaan yrittää kääntää normaaliin sinusrytmiin lääkkeellisesti kinidiinihoidolla. Tärkeää sydänsairauksien havaitsemiseksi on huolellinen yleistutkimus, joka tehdään hevoselle ennen rokotusta tai rauhoitusta säännöllisesti vähintään vuosittain. Lastenratsuksi se ei sovellu, eikä mihinkään vuokraustai tuntitoimintaan. Synnynnäiset sydänviat Synnynnäinen vika on hevosella jo syntyessä. Eteisvärinästä kärsivä hevonen ei sovellu lastenratsuksi eikä vuokraustai tuntitoimintaan. Siinä vasemman ja oikean kammion välisessä seinämässä on vaihtelevan kokoinen reikä. Tästä syystä hevoselle pitää tehdä säännöllisesti rasitus-EKG-tutkimus, mikäli sillä aiotaan edelleen ratsastaa tai ajaa. Varsan ensimmäisen elinviikon aikana tästä johtuva sivuääni onkin vielä normaali löydös. Ihmisillä VSD on perinnöllinen. Hevosilla VSD:n periytyvyys ei ole tiedossa, mutta HEVOSEN TERVEYS. Eteisvärinä on yleisin kliinisesti merkittävä rytmihäiriö hevosella. Useimmiten hevonen voi jatkaa elämäänsä normaalisti, kunhan sydämen vointia seurataan säännöllisesti. . Tämä reitti saattaa jäädä auki syntymän jälkeen. 62 HIPPOS 6 • 2022 Sydämen ultraäänitutkimus tehdään hereillä olevalle hevoselle. hevosta, jolla on VSD, ei kuitenkaan pitäisi käyttää siitokseen. Harrastehevoset periaatteessa pärjäävätkin usein eteisvärinän kanssa, mutta se altistaa muille rytmihäiriöille. epäsäännöllisyyttä, tehdään EKG-tutkimus, jossa pyritään selvittämään epänormaalin rytmin syy. Sama sääntö pätee myös muihin sydänsairauksiin. Se ohjaa veren sydämen oikealta puolelta suoraan takaisin vasemmalle puolelle ohittaen keuhkoverenkierron. Ulkomailla tähän käytetään myös vastaavaa hoitoa kuin ihmisillä eli sähköstimulaatiota. Siinä sydämen normaali, automatisoitu rytminsäätelykeskus ei toimi ja sydän sykkii ”miten sattuu” eli rytmi on epäsäännöllisen epäsäännöllinen. Mikäli hevosella ei ole muita synnynnäisiä rakenteellisia vikoja sydämessä, ei VSD yleensä vaikuta kevyttä työtä tekevän ratsun suorituskykyyn. Eteisvärinästä kärsivää hevosta saisi käyttää vain riskin tiedostava aikuinen. Ravureilla eteisvärinä oireilee usein äkillisesti huonontuneena suorituskykynä. Kevyemmässä käytössä olevilla ratsuilla se huomataan yleensä muun eläinlääkärintarkastuksen, kuten rokotuksen, yhteydessä. Sikiöllä on erilainen sydän kuin varsalla. Tutkimusta tekemässä eläinlääkäri Jonna Jokisalo. Siksi sydämessä on sikiöaikana yhteys keuhkovaltimorungon ja aortan välillä. Mahdollisia löydöksiä seuraavat tarpeelliset jatkotutkimukset. VSD:tä esiintyy useimmin tietyillä roduilla, kuten lämminveriravureilla, welshponeilla ja arabialaisilla täysiverihevosilla. Veren on turha kiertää keuhkojen kautta, sillä se hapettuu kohdussa napanuoran välityksellä. VSD on hevosten yleisin synnynnäinen sydämen kehityshäiriö
Vedenpitävyys ja hengittävyys > 5000 mm. Kaulakappale saatavana erikseen. Sisältää Progutia, joka tukee suoliston hyvinvointia ja edistää hyödyllisten mikrobien kasvua. loistava liikkuvuus, hengittävyys ja mukavuus. ST PRO MASU -REHU Suunniteltu erityisesti herkkävatsaisille harrasteja urheiluhevosille, joille kaura ei syystä tai toisesta sovellu. 139 00 (169,00) kpl LEA RATSASTUSHOUSU Silikoni kokopaikoilla. 59 90 (79,90) kpl LIITY TALLIKORTTIASIAKKAAKSI JA LUNASTA KANTA-ASIAKASEDUT! Kaikille tallikortin loppuvuoden 2022 aikana hakeneille 2 kg suolakivi veloituksetta. ProMasu soveltuu ruokinnan ainoaksi väkirehuksi ilman erillistä kivennäislisää. Kysy lisää lähimmästä myymälästäsi. ProMasu sisältää hevosen tarvitsemat kivennäiset ja vitamiinit. 24 50 VATSAYSTÄVÄLLINEN JA KAURATON! 25 kg (0,98/kg) Saatavilla vain RTV:ltä ja valikoiduilta jälleenmyyjiltä!. 63 HIPPOS 6 • 2022 ST Tallipuodit palvelevat: RTV-Riihimäki RTV-Kemiö RTV-Kouvola RTV-Nummela RTV-Orimattila RTV-Perniö RTV-Petikko VARUSTEET SYKSYYN! VARUSTEET SYKSYYN! ST-Tallipuodeista hevostarvikkeet ja -rehut syksyn laitumille ST-Tallipuodeista hevostarvikkeet ja -rehut syksyn laitumille HANSBO HS COMFORT 150 G ULKOLOIMI 1200D. Rehu sisältää sinkkiä, kuparia, mangaania sekä seleeniä orgaanisessa muodossa
Rivin hoitoon kannattaa ryhtyä nopeasti, sillä hoitamattomana se usein pahenee. Rivitulehdus alkaa yleensä vuohisessa ihon paksuuntumisena sekä pieninä haavoina muodostaen usein rupia. Riviä voi esiintyä ympäri vuoden, mutta yleisintä se on kosteina syysja talvikuukausina.. Osa taudinaiheuttajista voi aiheuttaa vakavan tulehduksen, joka saattaa levitä ja turvottaa koko jalan ja aiheuttaa lopulta imusuonitulehduksen. Taustalla voi olla esimerkiksi auringossa palanut, liian kuiva tai sateen ja mudan pehmentämä iho sekä haavat ja naarmut. Kun ihon kunto on syystä tai toisesta heikentynyt, haitalliset mikrobit sekä bakteerija sieni-infektiot leviävät siinä helpommin. Hoitoon kannattaa ryhtyä nopeasti Paras hoito rivitulehdukselle on ensisijaisen ongelman selvittäminen ja sen välttäminen. Rivin hoitoon kannattaa suhtautua vakavasti ja kutsua paikalle tarvittaessa eläinlääkäri. Ihotulehduksen taustalla ei ole yksi tietty mikrobi, vaan aiheuttajia on monia bakteereista sieniin ja viruksiin. Toisena tulee taudin varhainen toteaminen ja hoito. 64 HIPPOS 6 • 2022 R ivi on sekundäärinen tulehdus eli seurausta jostain ensisijaisesta ongelmasta, jossa ihon kyky suojata kudoksia ulkoisilta haittatekijöiltä on alentunut. Hippolyt Danmark, käännös Elena Autio Saija Pihkanen, IStock Rivi on yleinen nimitys hevosen ihotulehduksille vuohisen alueella. Tila voi kehittyä edelleen laajemmaksi haavaumaksi. Syvempiin kudoksiin levinnyt rivitulehdus ei ole enää paikallisesti hoidettaRuo ki nt a Rivi kannattaa hoitaa huolella Saija Pihkanen, Tilla Oy sekä Christina Kryder Andersen St
Ihon hoitoa koskevan osan artikkeliin täydensi biokemian maisteri Saija Pihkanen, joka on työskennellyt mm. Tupsujalat on hyvä ajaa karvoista varovasti vapaaksi sen varmistamiseksi, että iholle pääsee ilmaa. Likainen iho on altis vaurioille, joten. Hyvä vastustuskyky auttaa ongelmatilanteissa Ongelmia voi ehkäistä ennakolta tukemalla vastustuskykyä ja immuunijärjestelmää hyvällä ja tasapainoisella ravitsemuksella. Tulehdus voi olla hevoselle kivulias ja se pitää hoitaa hevosen kipua kunnioittaen. anaerobisia eli ne elävät hapettomissa olosuhteissa. Ympäröivät olosuhteet, kuten tarha ja karsina, kannattaa pitää mahdollisimman kuivina ja puhtaina. Sen avulla myös iholla on toimiva ja tasapainossa elävä mikrofloora, joka suojaa ihoa haitallisilta mikrobeilta. On hyvä ottaa huomioon, että paksut, ihon tukkivat voiteet voivat luoda niille suotuisat olosuhteet ja kerätä likaa tulehdusalueelle pahentaen tilannetta. On erittäin tärkeää, ettei paikallishoitoa jätetä kesken liian aikaisin, koska silloin saattaa muodostua entistä vastustuskykyisempiä mikrobeja, joihin antimikrobiset aineet eivät enää tehoa. Rivitulehduksen takana voi olla monia taudinaiheuttajia, joihin tehoavat erilaiset antimikrobiset valmisteet. On tärkeää pitää vaurioitunut alue kuivana, sillä kostea ympäristö auttaa luomaan bakteereille suotuisat olosuhteet. Usein siksi valitaan teholtaan laajakirjoinen tuote. Useat rivitulehduksen taudinaiheuttajista, kuten esimerkiksi Dermatophilus congolensis -bakteeri, ovat ns. Se pestään antiseptisellä pesuaineella ja ongelmakohtaan hierotaan antimikrobista voidetta. Käytännössä rivitulehdusta hoidetaan samoin kuin ihotulehdusta. Iho pidetään kuivana ja puhtaana. Hän on perehtynyt hevosten iho-ongelmiin ja kehittää niiden hoitoon kotimaisia tuotteita nykyään yrityksessään Tilla Oy, joa on saanut nimensä hänen Tilla-suomenhevostaan. tutkijana eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa. Märkivissä ihotulehduksissa esimerkiksi sinkkivoide on yksi hyvä vaihtoehto. vissa, vaan se vaatii eläinlääkärin arvion esimerkiksi systeemisen, antimikrobisen lääkityksen tarpeesta. 65 HIPPOS 6 • 2022 On tärkeää pitää vaurioitunut alue kuivana. Kuivia rupia ei saa repiä irti
Kaikki kivennäisaineet ja vitamiinit vaikuttavat jossain määrin hevosen immuunijärjestelmään. Ulompi osa koostuu ihosta ja limakalvoista, jotka toimivat suojamuurina ympäristössä tai ravinnossa olevia haitallisia asioita vastaan. Sinkin puutosoireita ovat muun muassa ihon haavaumat, karvojen lähtö, haavojen hidas paraneminen ja heikentynyt immuunivaste. Sinkki on keholle välttämätön hivenaine monissa eri prosesseissa. Aliravitulta hevoselta voi puuttua tärkeitä puolustuskyvyn rakennusaineita. Ne tukevat ihon luontaisen suojamekanismin, läpäisyesteen muodostumista, joka ylläpitää ihon kosteustasapainoa ja lievittää kuivumista. 66 HIPPOS 6 • 2022 RUOKINTA Hevonen tarvitsee monia ravintoaineita vahvan vastustus kyvyn ylläpitämiseksi. hevosurheilumanageri . Altistuminen haitallisille aineille ja allergiset reaktiot voivat sekä kuormittaa kehoa että aiheuttaa iho-ongelmia. Akuutteja ja paranemisvaiheessa olevia rivitulehduksia. Myös välttämättömillä omegarasvahapoilla on suuri vaikutus ihon hyvinvointiin. Elimistö tuottaa ravintoaineiden avulla entsyymejä ja muita apuaineita. kengittäjä . Yksi erityisen tärkeä hivenaine ihon ja turkin hyvinvoinnissa on sinkki. kengitysseppä . Ammattitaidolla voit lisätä osaamistasi ja hevosten hyvinvointia. Sinkin puutetta voi esiintyä, vaikka hevosen laskennallinen päiväsaanti olisi suositusten mukaan riittävä. Sinkki tukee ihoa sisältä päin Vaikka hevosella olisi tasapainoinen, suositusten mukainen ravitsemus, sairaus, stressi tai ympäristö voivat kasvattaa hivenaineiden ja antioksidanttien tarvetta. Antaa taidon näkyä. Ylipainoiselle voi kehittyä aineenvaihdunnan ongelmia, kuten insuliiniresistenssi, joka on haitallinen hevosen keholle ja kestävyydelle. Puutosta voi aiheuttaa esimerkiksi pidempikestoinen s airaus tai stressi tai sinkin kulutuksen kasvu muista syistä. Sinkki nopeuttaa haavojen paranemisprosessia ja auttaa ohuita, uusia ja hauraita soluja muuttumaan paksummaksi ja suojaavammaksi ulkokuoren pinnaksi. Insuliiniresistenssi johtaa tulehdukselliseen tilaan, joka kuormittaa immuunijärjestelmää. Sen vuoksi ruokavalion olisi hyvä sisältää suoliston mikrobiomille tärkeitä, monipuolisia ja hyvin sulavia kuituja. Vahvoja antiseptisiä pesuaineita ja valmisteita ei kannata käyttää turhaan, koska ne voivat häiritä toimivaa mikroflooraa. Suoliston normaalia toimintaa on myös tärkeää tukea, sillä suurin osa vastustuskykyä ylläpitävästä immuunipuolustuksesta sijaitsee suolistossa. Hevonen tarvitsee monia ravintoaineita vahvan vastustuskyvyn ylläpitämiseksi. ysao.fi/hingunniemi Tervetuloa opiskelemaan! Nuori tai aikuinen jatkuva haku kaikkiin tutkintoihin Seuraa meitä: #ysao #jatkuvahaku #yläsavonammatt iopisto #byiisalmi . Olennaista saatavan hyödyn kannalta on se, onko sinkki valmisteessa paremmin imeytyvänä, orgaanisena kelaattimuotona vai esimerkiksi epäorgaanisena sulfaattina, joka imeytyy heikommin. Jos mikro-organismit tai vierasaineet tunkeutuvat elimistöön, sillä on edelleen kaksi sisäistä puolustuslinjaa. tallimestari Ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot Unelmoitko työstä hevosalalla?. . Sinkki auttaa suojaamaan siemennesteen siittiösoluja, jotta ne selviytyisivät mahdollisimman pitkään. hevoshieroja . Tasapainoinen ruokavalio, hyvä rehuhygienia ja hevosen voinnin säännöllinen tarkkailu ovat tärkeitä tekijöitä myös ihon hyvinvoinnissa. 0400 793 135 tuovi.huttunen@ysao.fi YSAO Hingunniemi Hingunniementie 98, Kiuruvesi . ratsastuksenopettaja . Sekä aliettä yliravitsemus heikentävät immuunijärjestelmää. Se myös varastoi kivennäisaineita ensisijaisesti sinne, missä niitä eniten tarvitaan. Toisen puolustuslinjan taktiikka on hieman edistyneempi, sillä se voi myös muistaa tartuntavaaralliset tai haitalliset aineet pitkäksi aikaa ja tarjota siten immuniteetin. Periaatteessa immuunijärjestelmä jakautuu ulkoiseen ja sisäiseen osaan. Osa hevosista tarvitsee myös tukea ihoesteen tiiviinä pitämiseksi paikallishoidolla, samoin ongelmatilanteissa. Sinkkiä tarvitaan myös testosteronin muodostumiseen, joten jalostusja kilpaoreilla voi olla kasvanut tarve sinkin saannille. Hyvin imeytyvät, kattavasti rasvahappoja sisältävät voiteet vahvistavat ihoestettä. hevospalvelujen tuottaja hevoskasvatuspalvelut hevosavusteiset palvelut . Ensimmäinen puolustuslinja ovat solut, jotka partioivat ja havaitsevat vieraat partikkelit ja tuhoavat ne. iho kannattaa pitää puhtaana sitä kuivattamatta. Se on mukana myös vastustuskyvyn toiminnassa ja immuunijärjestelmään liittyvien entsyymien tuotannossa. valjasseppä Toimipisteet Iisalmi, Kiuruvesi, Liperi, Siilinjärvi, Vieremä Lisätietoja Tuovi Huttunen puh. ravivalmentaja . Sinkin tarve kasvaa myös karvanvaihdon aikaan. Sinkkiä tarvitaan ihosolujen korjaamiseen ja solujen kasvuun
KONDROITIINISULFAATTI . kengitysseppä . hevoshieroja . . 600 g kestää hevosella 60 vrk (aloitusannoksella 40 vrk) Tervetuloa Black Horsen osastolle HIHS:iin! BH_Niveltuotteet_Hippos_210x148.indd 1 BH_Niveltuotteet_Hippos_210x148.indd 1 16.9.2022 8.40 16.9.2022 8.40 Antaa taidon näkyä. . hevosurheilumanageri . . . tallimestari Ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot Unelmoitko työstä hevosalalla?. 0400 793 135 tuovi.huttunen@ysao.fi YSAO Hingunniemi Hingunniementie 98, Kiuruvesi . valjasseppä Toimipisteet Iisalmi, Kiuruvesi, Liperi, Siilinjärvi, Vieremä Lisätietoja Tuovi Huttunen puh. kengittäjä . GLUKOSAMIINI . Ammattitaidolla voit lisätä osaamistasi ja hevosten hyvinvointia. ravivalmentaja . ratsastuksenopettaja . KOLLAGEENI, hydrolisoitu . hevospalvelujen tuottaja hevoskasvatuspalvelut hevosavusteiset palvelut . KOLLAGEENI, denaturoimaton tyyppi ll . N-ASETYYLI-D-GLUKOSAMIINI . MSM (metyylisulfonyylimetaani) . . . 67 HIPPOS 6 • 2022 Black Horse Suomessa valmistettu Cartivet Complete Cartivet + msm Flex2be Premium 9/2022 Nivelvalmisteet Vaikuttava aine Cartivet Complete Cartivet + msm Flex2be C-VITAMIINI . HYALURONIHAPPO . ysao.fi/hingunniemi Tervetuloa opiskelemaan! Nuori tai aikuinen jatkuva haku kaikkiin tutkintoihin Seuraa meitä: #ysao #jatkuvahaku #yläsavonammatt iopisto #byiisalmi . Cartivet Complete Päiväannos 15 g 600 g kestää hevosella 40 vrk Cartivet + msm Päiväannos 30 g 900 g kestää hevosannoksella 30 vrk 3 kg kestää hevosannoksella 100 vrk Flex2be Aloitusannos 15 g (1,5 mittaa) päivässä 12 viikon ajan, jonka jälkeen 10 g (1 mitta) päivässä
KYPÄRÄ TURVANA RATSAILLA JA AINA HEVOSTA KÄSITELLESSÄ! LUE LISÄÄ TÄRKEÄSTÄ AIHEESTA: RATSASTUS.FI/KYPARA Tilaamalla kypärän SRL:n jäsenhuoneen kautta saat lisäetuna valintasi mukaan hoitavan Back on Track -korvahupun tai Rose-pipon (edun arvo 41,95/ 42,-). Koot: 135-165 cm. Takana halkio painonapeilla, edessä kaksisuuntainen vetoketju. Huppu säädettävissä narulla. 99,95 | HZ33636VDB34 Klassisen tyylikäs sadetakki talveksi lämpimällä ja ihanan pehmeällä teddyvuorilla. 68 HIPPOS 6 • 2022 TARJOUKSET VOIMASSA 31.10.2022 SAAKKA. 74,95 | EQ10055TSINR135 Kevyt, hyvin hengittävä villaloimi kiinteällä kaulakappaleella. 17,99 | EFF113260 (19,99 €/L) HORZE TALVIRATSA STUSKÄSIN EET 18 99 NORM. EQCODE VILLALOIMI, FULLNECK 59 95 NORM. 249,00 | BOT49220002/BOT49210002 VG1-turvahyväksytty kypärä MIPS-teknologialla, joka imitoi pään omaa turvajärjestelmää. Kuljetusloimeksi, kuivatukseen, talliin tai vaikka alusloimeksi ulkoloimen alle. KAIKKI TUOTTEET SAATAVILLA MYÖS VERKKOKAUPASTA hankkija.fi HORZE DANIA SADETAKKI TEDDYVUORILLA 84 95 NORM. Värivalikoima vaihtelee myymälöittäin. Niskassa säätönuppi. YHTEISTYÖSSÄ: Ota talteen Hippoksen välistä uusin kuvastomme! HINNAT VOIMASSA 31.10.2022 SAAKKA HEVOSET SYKSY 2022 EFFOL SUPERSTAR SHINE 750 ML 14 99 NORM. 34,95 | SHC86156 (14,98 € /KG) Hankkija_Hippos_6_2022_A4.indd 1 Hankkija_Hippos_6_2022_A4.indd 1 19.9.2022 14.20 19.9.2022 14.20. Edessä kaksi taskua. Ristimahavyöt, jalkalenkit sekä häntänaru. 24,95 | HZ31705BL 6 SUPREME HORSE CARE OMENA-PSY LLIUM 2 KG 29 95 NORM. EXTRAETU VAIN SUOMEN RATSASTAJAINLIITON JÄSENILLE! BACK ON TRACK EQ3 LYNX KYPÄRÄ, SILEÄ MUSTA TAI MUSTA MIKROMOKKA/KIMALLE 199,NORM
Olin mukana PM-kilpailuissa Flyingessä. Takana halkio painonapeilla, edessä kaksisuuntainen vetoketju. Toimin senioreiden, U25-ratsastajien ja pararatsastajien joukkueenjohtajana. Edessä kaksi taskua. Syyskuun suuria tapahtumia, Kyran klinikkaa ja HR:n 90-vuotisgaalaa, Sonja valmisteli hyvillä mielin. 34,95 | SHC86156 (14,98 € /KG) Hankkija_Hippos_6_2022_A4.indd 1 Hankkija_Hippos_6_2022_A4.indd 1 19.9.2022 14.20 19.9.2022 14.20 Va p aa e hto i nen Vastuunjakoa, rentoutta ja riemua S onja Lesch on ollut vapaaehtoinen aina. 74,95 | EQ10055TSINR135 Kevyt, hyvin hengittävä villaloimi kiinteällä kaulakappaleella. 17,99 | EFF113260 (19,99 €/L) HORZE TALVIRATSA STUSKÄSIN EET 18 99 NORM. Sonja vietti ennen puheenjohtajuuksiaan muutaman vuoden Hongkongissa miehensä työn vuoksi. Niskassa säätönuppi. Keskityn suuriin linjoihin ja annan vapaat kädet toteuttaa. KorKin toiminta on Sonjan mukaan hyvin kausiluontoista. Hän muistelee pussittaneensa karkkeja tapahtumiin jo aivan pienenä tyttönä. 69 HIPPOS 6 • 2022 TARJOUKSET VOIMASSA 31.10.2022 SAAKKA. Kaiken ohessa perheenäiti ehtii ratsastamaan pari hevosta päivässä, voittamaan SM-kultaa joukkueelleen, valmistautumaan pikkukierroksen finaaliin, ratsastamaan itse Kyran klinikassa ja tavoittelemaan kouluratsastuksen grand prix -tasoa. KYPÄRÄ TURVANA RATSAILLA JA AINA HEVOSTA KÄSITELLESSÄ! LUE LISÄÄ TÄRKEÄSTÄ AIHEESTA: RATSASTUS.FI/KYPARA Tilaamalla kypärän SRL:n jäsenhuoneen kautta saat lisäetuna valintasi mukaan hoitavan Back on Track -korvahupun tai Rose-pipon (edun arvo 41,95/ 42,-). Rooleja kannattaa myös vaihtaa, jolloin kaikki oppivat uutta. Sonja korostaa kykyä jakaa vastuuta ja olla joustava. KorKissa ehdin olla vuoden seuraamassa toimintaa ennen puheenjohtajuutta. Elämä sujui mukavasti, mutta tuntui hieman merkityksettömältä ilman yhteisöllisyyttä. – Joskus voi pitää pienen loman, eivät asiat siihen kaadu, Sonja nauraa. Sonja Lesch kilpailee 12-vuotiaalla FWB-tammallaan KOM Snowwhite eli ”Candy” Inter I -tasolla. . Sitä ennen olin pitkään mukana HR:n hallituksessa. Niin paljon iloa ja onnea hyvä henki ja yhdessä nauraminen tuottavat. Ristimahavyöt, jalkalenkit sekä häntänaru. 24,95 | HZ31705BL 6 SUPREME HORSE CARE OMENA-PSY LLIUM 2 KG 29 95 NORM. – Pidän langat käsissä, mutta en mikromanageroi. Olen oppinut työssäni myös ratkaisukeskeisyyttä. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse ja on useita tapoja hoitaa asioita. Työssään kasvatusohjaajana Sonja kohtaa nuoria, joilla on ongelmia elämänhallinnan kanssa. Ajankäyttöään Sonja ei ole sen tarkemmin seurannut. EXTRAETU VAIN SUOMEN RATSASTAJAINLIITON JÄSENILLE! BACK ON TRACK EQ3 LYNX KYPÄRÄ, SILEÄ MUSTA TAI MUSTA MIKROMOKKA/KIMALLE 199,NORM. Äitini on koulutuomari ja hänellä on aina ollut oma hevonen, Sonja kertoo. Minulla on hyvä keskittymiskyky, mutta kyllä sitä välillä koetellaan ja joudun harjoittelemaan paljon. Värivalikoima vaihtelee myymälöittäin. Kaksikko oli tänä vuonna mukana voittamassa SM-kultaa Helsingin Ratsastajien koulujoukkueelle ja valmistautuu Pohjola Small Tourin finaaliin lokakuussa.. Haluan tarjota ikimuistoisia kokemuksia myös muille. Kuljetusloimeksi, kuivatukseen, talliin tai vaikka alusloimeksi ulkoloimen alle. Katri Klinga Sonja Holma Haluan tarjota ikimuistoisia kokemuksia myös muille. Olen puuhannut pienestä asti kaikenlaista Tuomarinkylässä ja Haminassa. Sonja tarttui hiljattain myös mahdollisuuteen osallistua Suomen Ratsastajainliiton joukkueenjohtajien koulutukseen. – Ihmisen on osattava johtaa itseään. – On mukava oppia asioita uusista näkökulmista ja laajentaa osaamistaan. Tämä on varmaan osaltaan innoittanut vapaaehtoistoimintaan. Hän ei voi kuvitella elämää ilman vapaaehtoistehtäviä. – Minuun teki jo lapsena suuren vaikutuksen ratsastuskilpailujen tunnelma, kun kiersin äitini mukana kilpailuissa ympäri Suomen Ahvenanmaata myöten. Tehonainen kilpailee myös menestyksekkäästi kouluratsastuksessa. Muistan vieläkin, miten ihanalta kisoissa tuoksui. KAIKKI TUOTTEET SAATAVILLA MYÖS VERKKOKAUPASTA hankkija.fi HORZE DANIA SADETAKKI TEDDYVUORILLA 84 95 NORM. Toimihenkilöoikeuksien suorittaminen on ollut myös mielessä, mutta siinä tulevat juuri nyt aikarajoitteet vastaan. Nykyään Sonja toimii aktiivisesti Helsingin Ratsastajissa (HR) ja Kouluratsastuksen Kannatusyhdistyksesessä (KoRK). Koot: 135-165 cm. YHTEISTYÖSSÄ: Ota talteen Hippoksen välistä uusin kuvastomme! HINNAT VOIMASSA 31.10.2022 SAAKKA HEVOSET SYKSY 2022 EFFOL SUPERSTAR SHINE 750 ML 14 99 NORM. Sonjalla on perhe, johon kuuluu kaksi alakouluikäistä lasta. Huppu säädettävissä narulla. Ennen tapahtumia pitää kiirettä, mutta muuten on rauhallisempaa. 249,00 | BOT49220002/BOT49210002 VG1-turvahyväksytty kypärä MIPS-teknologialla, joka imitoi pään omaa turvajärjestelmää. Hänellä on tapana päättää, että käyttää johonkin tehtävään pari tuntia ja pitää tästä kiinni. Koulutuomarin sihteerinä hän on toiminut siitä asti, kun osasi kirjoittaa. 99,95 | HZ33636VDB34 Klassisen tyylikäs sadetakki talveksi lämpimällä ja ihanan pehmeällä teddyvuorilla. – Olen ollut kaksi vuotta HR:n ja KorKin puheenjohtaja. Sonjan mukaan vapaaehtoisuus on upea lisä elämään ja tuo hyvinvointia. Luottamus ihmisiin auttaa. EQCODE VILLALOIMI, FULLNECK 59 95 NORM. Kiireisimmät jaksot ajoittuvat kevään ja syksyn sääntömääräisiin kokouksiin. Toki jotain vapaaehtoistyötä Sonja teki silloinkin, mutta etäyhteyksin mukana oleminen ei ollut sama asia kuin ihmisten kohtaaminen kasvokkain. Ratsastusseuran toiminta pyörii taas ympäri vuoden. Kysymys ei ole vallasta tai valta-asemasta, vaan mielenkiintoisesta tekemisestä
Puhelun hinta normaali paikallisverkkomaksu (pvm) tai kotimaisen matkapuhelinoperaattorin hinnaston mukainen matkapuhelinmaksu (mpm).. • Yhteydenottoosi vastaa aina terveydenhuollon asiantuntija. Saat käyttöösi laajennetun Sporttiturvan vain 30 eurolla vuodessa! Psst! Saat jäsenetuna myös 10 % alennuksen Pohjola Vakuutuksen hevosvakuutuksesta. /vakuutus Ennen laajentamista vakuutuksesi korvaa tutkimusja hoitokuluja 4 000 euroon saakka, kun laajennettuna yläraja on peräti 15 000 euroa. Ratsastusseuran SRL-jäsenenä sinut on vakuutettu Pohjola Sporttiturvalla. 70 HIPPOS 6 • 2022 Pohjola Terveysmestari on apunasi tapaturman sattuessa Miten Pohjola Terveysmestari toimii. Laajenna turvaasi – vain 30 € / vuosi! Tutustu osoitteessa: Vakuutuksen myöntää Pohjola Vakuutus Oy. • Jos loukkaannut harrastuksesi parissa, voit olla yhteydessä terveysmestariin. Vahinkotilanteissa käytössäsi on Pohjola Terveysmestari -palvelu. • Saat yhteyden terveysmestariin joka päivä klo 7–23 Pohjola Terveysmestari -sovelluksen chatissa tai soittamalla numeroon 0100 5225. Samalla turvaat ratsastuskypäräsi 100 euroon saakka. Pohjola Terveysmestari -palvelun tuottaa Pihlajalinna Omasairaala Oy. ratsastus.. • Saat terveysmestarilta hoito-ohjeet ja tarvittaessa ajan sopivan ammattilaisen vastaanotolle – täysin ilman päivystyksessä vaadittavaa jonottamista! • Terveysmestari täyttää vahinko ilmoituksen puolestasi, joten maksat hoidosta vain mahdollisen omavastuun
Tiina aloitti ratsastuksen seitsenvuotiaana Kimmon tallilla Joroisissa. Elämän hevonen, erikoinen poni Winter Pinewood Stables -tallin toiminta juontuu jo 1975-luvulle, jolloin Tiinan vanhemmat Unto ja Marjatta perustivat ratsastuskoulun Männistön tilalle Leppävirralle. Tallin ikkunasta kurkistaa suomenhevostamma Martta (Meikun Lotta, Joihuri – Taikuri), ratsailla Victoria Menychuk Mindillä (Watiki KWPN, Lupicor – Saros xx) sekä Viivi Ahlqvist Donnalla (Donna Fiona S FWB, Don Laurie – Florianus).. Tammat varsoineen laiduntavat rauhassa hännät huiskien, nuoret hevoset ihmettelevät maailman menoa omalta lohkoltaan. Tiinan ja Viivillä on molemmilla erikseen leipätyö. Se karkasi joka paiSonja Holma Pinewood Stables -talli sijaitsee rauhallisen maalaisidyllin keskellä Mäntsälän Saaren kylässä. Käänteentekevä oli luonteikas Winter, jonka kanssa Tiina voitti ponien SM-kultaa ja hopeaa esteratsastuksessa vuosina 1978 ja -79. Tiinalle ja hänen tyttärelleen Viivi Ahlqvistille, 37, hevoset ovat kuin perhettä, jota on kasvatettu omasta kantatammasta ja siitosorista jo kolmanteen sukupolveen. Hevosista huolehtiminen on sydämen asia. Hänet tunnetaan hevosalalla vahvana talousasioiden taitajana, joka pitää Facebookissa suosittua Hevosyrittäjien omaa keskusteluryhmää. – Winter oli vaikea poni, pietturi. Jos yritit pakottaa sitä, et saanut sitä mihinkään. Tilalla asuu myös Tiinan äiti Marjatta, hän jakaa yhden taloista Viivin kanssa, Tiinalla on omansa. – Tallin liikeidea on pitää muutamia siitostammoja ja nuoria hevosia sekä hoitohevosia, jotka hoidamme kuin omamme. Talli ei ole mikään bisnes, mutta tuohan se iloa ja työtä. Omaa tallia ei pidetä kuitenkaan tilikirja kädessä, vaan aivan muista syistä. 72 HIPPOS 6 • 2022 Pinewood Stables Elämää hevosperheessä T alliyrittäjä Tiina Ahlqvist, 59, on pitkän linjan hevosnainen. Ratsastavalle tyttärelle hommattiin hevonen ja sitten toinenkin, ja pian oli käynnissä oma ratsastuskoulu. Tiina on kirjanpitäjä tilitoimistossaan, Viivi puolestaan tuotepäällikkö Svea Paymentsissä. Perhe muutti maalle silloisen energiakriisin aikaan ja ryhtyi kasvattamaan herefordkarjaa. Se oli myös käsittämättömän viisas, erikoinen tyyppi. Kaksi laatutammaa laukkaa avaralla kentällä hännät hulmuten
– Sanoin jo silloin, kun myimme sen siementä, että me normaalit ihmiset emme välttämättä tarvitse reaktiivisia superliikkujia. Kun perheen hevostoiminta lähti lentoon, maahan tuotiin 500 myyntihevosta 1980–90-luvuilla ja hevosia myös kasvatettiin. Perhe piti omaa oriasemaa vuosina 1999–2010. Tiina kilpaili kansallisella tasolla esteillä ja kouluratsastuksessa vuosituhannen vaihteeseen, myöhemmin hän hankki myös kansallisen koulutuomarin ja C-valmentajan paperit. Winter eli kotonaan 35-vuotiaaksi. Hektisinä vuosina meille saattoi syntyä jopa yhdeksän omaa varsaa. Tiina tunsi ratsastusmaailman kilpauransa kautta ja hänet tunnettiin hyvästä hevosenpidosta, joten monet Suomen huippuratsastajat toivat hänelle siitostammoiksi vanhoja kisahevosiaan. Talli ei ole mikään bisnes, mutta tuohan se iloa ja työtä.. Sitä edelsi siitosorina angloarabi Noiret x, jonka ura jäi lyhyeksi menehtymisen vuoksi. Kyvykäs poni hyppäsi nuorena myös korkeuskilpailuissa 140 senttiä, mistä se paransi lumella 152 senttimetriin, kun esteen toisella puolella odotti sokeripala. Laitumelta se tuli, kun vislasi, Tiina kertoo. Toiminta siirtyi vuonna 2004 Leppävirralta Mäntsälään, mistä ostettiin 80 hehtaarin tila, jonka nimeksi tuli Männistöä mukaillen Pinewood. – Oli hienoa, kun sai ratsastaa hyvillä hevosilla. Sen pystyi taluttamaan päitsistä ja laittamaan samaan traileriin tamman kanssa. Kesät se oli yhdessä tammojen ja maitovarsojen kanssa laitumella, Tiina kertoo. Tiina jatkoi ratsastusta aivan viime vuosiin asti, kunnes joutui lopettamaan terveyssyistä. Tästä täykkäristä saa myös hyviä äiti-tytärhevosia harrastamiseen. 73 HIPPOS 6 • 2022 kasta, halusi olla pihalla irti ja tuli terassille seurustelemaan. Poni kilpaili vielä 29-vuotiaana ja nosti ratsaille myös Tiinan molemmat tyttäret, Viivin ja Lillin. Tiina osti paikan itselleen vuonna 1992. Raisu edustaa Pinewood-kasvatusta kolmannessa polvessa. Viivi Ahlqvist ja tämän vuoden tammavarsa "Raisu" eli Pinewood Sunrise FWB (Quillan KS FWB – El Con Lanzador FWB). Zinntalerin kavionjäljissä Iso käänne tallin ja Tiinan elämässä tapahtui, kun vuosituhannen vaihteessa tallin pihalle saapui 16-vuotias englantilainen täysveriori Zinntaler BRD xx STS. – Zini oli luonteeltaan täydellinen, niin helppo hevonen kuin vain olla voi. Nuorimmainen Max ei enää ehtinyt sen satulaan. Zinin jälkeläiset ovat olleet varsin terveitä ja pitkäikäisiä, niitä menee 20-vuotiaina edelleen ratsastuskouluissa, joku myös westerniä
Tänä kesänä meille syntyi yksi oma varsa, Tiina sanoo. Joillekin olkipatja on kauhistus, itse emme voisi pitää hevosia millään muulla. Karsinat ovat isoja, 16-neliöisiä. Zinntaler (Nebos BRD xx Neckar BRD xx) Oripäivillä vuonna 2008 eli 25-vuotiaana, kuva Leila Kinnari. Sen jälkeen motivaatio jalostukseen hiipui, mikä antoi mahdollisuuden pienentää toimintaa. Pinewood-tallin 15 karsinassa asustaa nykyään 14 hevosta ja kaksi maitovarsaa. Sitten pyydettiin, voitko ottaa tämän ja tämän, hevosia alkoi ajautua tänne lisää, Tiina kertoo. Ne ovat meille vähän kuin omia hevoslapsia, tosi tärkeitä. Tallin hevoset tienaavat elantonsa sekä siitostammoina että tuntitoiminnassa. Kuva Hippos-lehti, Kaija Borup. Päätin, että kun teen uuden tallin, en mätä lantaa enää päivääkään. – Omia hevosia kahdeksan, joista kaksi liisattu asiakkaille varsottamista varten. – Nykyään haluamme vaalia omaa kasvatuslinjaamme ja teettää Zinntalerin jälkeläisistä varsoja. 74 HIPPOS 6 • 2022 Zinntalerin siitosura jatkui aina vuoteen 2009, jolloin ori oli jo 26-vuotias. Se haudattiin tilalle kahden lempitammansa viereen. Kuva Viivi Ahlqvist. Tallissa tuotetaan lämpöä lannasta oman innovaation kautta. – Meillä asiakkaat menevät samalla hevosella, pääsevät kehittymään ratsukkona ja saavat myös yksityistunteja. Meillä on kasvatuksessa sen jälkeläisiä jo kolmas polvi. puusta, oljesta ja savesta. Hevosperheen kasvattaminen ja seuraaminen on kiinnostavaa. Taso on meillä vähintään helppo B, aloittelijoita Tiina ja tallin ainoa suomenhevosrodun edustaja Martta (Meikun Lotta, Joihuri – Taikuri). Talli tarjoaa pienryhmäja yksityistunteja. Niillä on kilpailtu kaikissa olympialajeissa ja niitä näkee myös ratsastuskoulujen opetushevosina. – Kun muutimme tänne 2004, olin pitänyt hevosia jo 30 vuotta. Jalostustammoja ja opetustoimintaa Tiina on kiinnostunut ekologisuudesta. – Zinin kuolema oli vedenjakaja. Lisäksi on pari 20 neliön karsinaa, jotka sopivat hyvin varsottamiseen. Lisäksi järjestetään myös suosittuja kursseja, joilla perehdytään hevosten koulutukseen ja käsittelyyn maasta käsin. Se käytetään tallin keittiön, satulahuoneen ja sosiaalitilojen sekä viereisen vierastalomme lämmitykseen, Tiina kertoo. Kaikki ovat tammoja, paitsi 2ja 5vuotiaat ruunat. Niin kauan kuin oli oma jalostusori, piti pyörittää jotain bisnestä. Niiden alla ja lantalassa kulkevat keräysputket ottavat maatuvasta lannasta lämmön talteen. – On aivan eri asia katsoa varsoja, kun on nähnyt niiden vanhempien elämän ja tuntee suvut. Tiina ja Winter SM-kisoissa Honkolassa 1978. Karsinat siivotaan koneellisesti. Puolet hevosistamme polveutuu Zinntalerista ja arabitammastamme Samantha II ox STS, joka oli Tiina Ristimäen kasvatti. Nykyään tilalla kasvatetaan luomuheinää ja -kauraa. Pinewood-nimellä on kasvatettu jo noin 50 hevosta. Kun Viivi oli opiskelemassa, minulla oli pari vuotta vain kolme hevosta. Majoitusta tarjoava Pinewood Guesthouse -talo tallin vieressä on rakennettu ekologisesti luonnonmateriaaleista, mm. Kasvatus jatkuu edelleen pienimuotoisena. Winterin emä oli vuonohevonen ja isä Russ-poni.
Meillä on paljon pitkäaikaisia asiakkaita, jotka nauttivat ratsastuksen ohella hevosten elämän seuraamisesta, orivalinnoista ja kasvavista varsoista. Käytämme paljon aikaa siihen, että löydämme hevosille sopivat kaverit ja ryhmät. Perusluottamus ihmisiin rakennetaan varsasta asti. Pitää osata lukea hevosta ja olla tarpeeksi rohkea vaihtamaan tapaa, jos joku ei toimi. Omassa pihassa omille hevosille voi järjestää sellaiset olosuhteet kuin haluaa. Tiina ja Viivi iloitsevat arjesta hevosten kanssa. . Hevoset tekevät pyydetyn, kun ne luottavat pyytäjään, Viivi toteaa. Viivi Ahlqvist ja vuosi sitten hankittu 9-vuotias tamma Donna Fiona S FWB (Don Laurie – Florianus, kasvattaja Mia Salonen).. Hevosten kanssa ei saa mokailla, kaikki pitää ajatella perusteellisesti. Hevosen pitää olla pirteä, mutta rauhallinen, ettei sille tule vatsahaavaa tai ähkyä. Hevosilla ei ole mitään syytä, miksi ne eivät haluaisi olla tallissa. Kaikki saavat päänsä karsinasta ulos. Paras hetki on nähdä, kun hevonen suorittaa iloisesti. Olen kilpaillut koulua ja esteitä, haaveena olisi vielä kenttäratsastus. – Tallissa hevosilla on kaverit, isot boksit, olkea ja heinää sekä hyvä talli-ilma. – Meille on tärkeää edistää hevosten psyykkistä ja fyysistä terveyttä. Viivi opiskeli ja asui vuosia muualla, mutta palasi kotiin Mäntsälään hevosten luo. Joiltakin muualta tulleilta hevosilta kestää hetken ymmärtää, että meillä ruoka ei lopu kesken, siitä ei tarvitse riidellä toisten hevosten kanssa. – Olemme kaikessa käsittelyssä ja ratsastuksessa hevosille reiluja. Emme pidä hevosia ulkona kahdeksasta kahdeksaan, vaan olosuhteiden ja kelin mukaan. Jos on vaikka paljon paarmoja, hevoset haetaan aikaisemmin sisälle. Kun talli on hyvä, hevosetkin viihtyvät. En ole kauhean kilpailuhenkinen, minua kiinnostaa eniten oppia ja kehittyä. 75 HIPPOS 6 • 2022 emme voi ottaa. – Nautin, kun kaikki hevoset ovat illalla tyytyväisinä tallissa. Ja aamulla kun avaan tallin oven, ne odottavat onnellisina, kenelläkään ei ole nälkä. Talvella koko talli ulkoilee kahdessa laumassa, Viivi kertoo. Ne tulevat aina laitumellakin iloisina vastaan. Haluan pitää omaa hevosta, ratsastaa ja valmentautua, mutta en halua pitää hevostani kaupunkitallissa. – Tämä on elämäntapa, ei tästä voi luopua. Usein myös, jos ne seisovat tarhan portilla odottamassa tai näemme vaikka Donna-tamman juoksevan kamerassa, Tiina jatkaa. – Kun kasvattimme Pinewood Ludmila voitti aikanaan Kyvyt esiin -finaalin, yhden minuutin suoritus korvasi monen vuoden työn. Toki menestyksetkin innostavat. Tarkkaa vaalintaa ja laumaelämää Tiina ja Viivi ovat tarkkoja sekä turvallisuudesta että hevosten hyvinvoinnista. – Pohdimme perinpohjaisesti turvallisuutta ja miten voi välttää stressiä, missä karsinassa mikäkin hevonen on tyytyväinen. Jos hevosten välillä on hässäkkää, pitää tehdä muutoksia
1 kg Yksi mittalusikallinen sisältää: • E-vitamiinia ................................................................. 76 HIPPOS 6 • 2022 www.backontrack.fi suomi@backontrack.com 020-7429900 17,99 UUTUUS! Supreme Horse Care Lihas E + seleeni su pr em eh or se ca re .fi SUPREME HORSE CARE -tuotteet löydät Hankkijan myymälöistä ja hyvin varustetuilta jälleenmyyjiltä. 0,1 mg • Magnesiumia ..............................................................1500 mg Tuote sisältää lysiiniä 25 g / kg ja metioniinia 7 g / kg.. Lihaksiston toiminnan tukemiseen Supreme Horse Care -tuotteet valmistetaan Suomessa korkealuokkaisista raaka-aineista. Se soveltuu erityisen hyvin harjoitusja kilpailukaudelle lihasten toiminnan ylläpitoon sekä hevosille, jotka tarvitsevat täydennystä seleenin, C-vitamiinin, E-vitamiinin tai sinkin osalta. Sinkin lähteenä on sinkin glysiinikelaatti ja seleenin lähteenä orgaaninen seleeni. Tuotteeseen on valikoitu tehokkaasti hyväksikäytettäviä raaka-aineita. Lihas E + Seleeni on täydennysrehu, joka on suunniteltu hevosten lihaksiston normaalin toiminnan tueksi. Tehokas seos sisältää erityisesti lihaksistolle tärkeitä antioksidantteja. Soijaproteiinista hevonen saa tärkeitä aminohappoja lihaksistolle. 1000 mg • C-vitamiinia....................................................................500 mg • Sinkkiä .............................................................................50 mg • Seleeniä .........................................................................
Monet ratsukot olivat kehittyneet hienosti kauden aikana ja PM-tasolla nähtiin myös uusia nimiä, mikä on aina hyvä asia. Sonja Holma Lilja Somervuori Ann-Niina Kiviniitty-Ranta-Aho ja Madame Schnabel olivat senioreissa suomalaisista parhaalla sijalla kuudensina. Kaikki selvittivät myös maaston hienosti ja rataesteillä noustiin pronssisijalta hopealle vain parin pisteen erolla kultaan. . Esterata oli maksimissaan ja riittävän vaikea, hopealle taivuttiin kolmen pudotuksen erolla, kertoo Jutta Koivula, joka oli mukana kolmen tähden kilpailujen eli senioreiden mestaruusluokan puheenjohtajatuomarina. Anselmi Laiho ja Krogarden Tenor ottivat hienosti PM-hopeaa nuorissa ja junioreissa. 77 HIPPOS 6 • 2022 PM-kenttämenestystä Norjassa Anselmi Laiholle hopeaa ja joka joukkue mitaleille S enioreiden sekä nuorten ja junioreiden joukkue ottivat molemmat hopeaa kenttäratsastuksen Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuksissa Norjan Starumissa syyskuun lopulla. Henkilökohtaiselle nuorten ja junioreiden hopealle nousi Anselmi Laiho ratsullaan Krogarden Tenor. Hopeajoukkueessa myös Veera Manninen – Fieldhill Fantasy, Orvokki Somervuori – Romeo M ja Kia Hyttinen – Aircare.. Inkeri Laiho sijoittui Ewan Stonen kahdeksanneksi poneissa. – Nuorissa ja junioreissa kouluratsastuksen taso oli erityisen hyvä. Pronssijoukkueessa kilpailivat myös Bea Vallgren – Gwen ja Iida Kiviniitty ja Mister Trouble Lena. Siviilissä hän on SRL:n urheilujohtaja. – Norjassa käytiin kova kilpailu, jossa suomalaiset onnistuivat hyvin. Sanna ja Tuija koordinoivat joukkueenjohdon ja valmennuksen onnistuneesti, Koivula kiittää. Poneissa ratsastus näytti myös hyvältä, kaikki olivat tehtäviensä tasalla. Valmentajana toimi Sanna Siltakorpi ja joukkueenjohtajana Tuija Rosenqvist. Hopeisen joukkuemitalin saivat myös Julia Nikkanen – Duchess Diamond, Lotta Lamberg – Come In Like A Rose ja Aada Puranen – Dior 167. – Joukkuehenki oli aivan loistava, kaikki auttoivat ja kannustivat toisiaan. Erityisesti Koivulaa ilahdutti Suomitiimin yhteispeli. Ponijoukkue ratsasti pronssille. Seniorit olivat johdossa maaston jälkeen, koko joukkue teki hyvännäköistä, varmaa työtä
Näin varmistetaan tuotteiden tasainen korkealaatuisuus. Heidän maailmanlaajuisesti tunnettuja tuotemerkkejään ovat mm. 78 HIPPOS 6 • 2022 Maahantuonti ja Markkinointi: Fysio Healing Oy Hämeentie 37, 24100 Salo puh. 020 712 1515 • e-mail: myynti@fysiohealing.fi • www.fysiohealing.fi Kaikki Carr & Day & Martin -tuotteet nyt Fysio Healing Oy:n valikoimassa! Vuonna 1765 perustetun englantilaisen Carr & Day & Martin -tuotteet valmistetaan heidän omassa tuotantolaitoksessaan. Belvoir-nahanhoitotuotteet, Gallop-shampoot, Canter-tuotteet harjalle ja hännälle, Vanner & Prest sekä Cornucrescine kavionhoitotuotteet. Kaikkiin Carr & Day & Martin -tuotteisiin voit tutustua sivuillamme fysiohealing.fi, josta löydät myös listan jälleenmyyjistämme! UUTTA VALIKOIMASSAMME! Tervetuloa 20.–23.10.2022 osastollemme P28, paljon kiinnostavia TUTUSTUMISTARJOUKSIA! OSASTOLLEMME P28 Tule tutustumaan, testaamaan ja hyödyntämään messutarjouksiamme Carr & Day & Martin -tuotteisiin Helsinki International Horse Shown
Kuva Annika Särkänmäki. Kuva Tuuli Männistö. Susanna Kamunen ja Charlies Doc Cash. 79 HIPPOS 6 • 2022 Lännenratsastuksen Suomen mestarit 2022 Pete Perkiö ja Susanna Kamunen TRAILIN SM-MITALISTIT 2022 1) Susanna Kamunen – Charlies Doc Cash 2) Paula Suomalainen – Check Out my Daddy 3) Meeri Kiviluoto – Hot Up The Party REININGIN SM-MITALISTIT 2022 1) Pete Perkiö – Winchesteratomic 2) Elena Wuorimaa – One Last Nite 3) Teija Pietilä – Wicked West Chic Pete Perkiö ja Winchesteratomic. Kuva Annika Särkänmäki Reining Youth -mitalistit Verona Haanpää ja Sailin Easy Sun (vas.), Hanna Hendolin ja Chic Ruf Enterprise sekä Lumi Robins ja Wimps Lil Prize. L ännenratsastuksen Suomen mestaruudet ja lajimestaruudet ratkottiin Kärppälän ratsutilalla Sastamalassa syyskuun alussa. Western pleasuren lajimestaruuksissa kärkeen nousivat Nina Miettinen ja Wisely and Easy, toisina Pia Leskinen ja DM Maybe Dynamic sekä kolmansina Meeri Kiviluoto ja Hot up The Party P Western horsemanshipissä lajimestaruuden veivät nimiinsä Nina Miettinen ja Wisely and Easy. Hopealle nousivat Elena Wuorimaa ja One Last Nite ja pronssia ottivat Teija Pietilä ja Wicked West Chic. Hopean jakoivat Lumi Robins ja Wimps Lil Prize sekä Verona Haanpää ja Sailin Easy Sun. Hopeaa saivat Susanna Kamunen ja Charlies Doc Cash ja pronssia Sanna Liimatainen ja Dancing Okie Paul. Kilpailuissa ratkottiin myös ranch ridingin lajimestaruus, jonka voitti Elena Wuorimaa ja Haidachino ennen Minja Tikkasta ja Remidocia. Reiningissä ratsastettiin myös nuorten eli Youthien lajimestaruus. Trailin tehtävissä SM-kullalle taituroi Susanna Kamunen paint-ruunalla Charlies Doc Cash. ?. Kultaa siinä vei Hanna Hendolin hevosella Chic Ruf Enterprise. SM-hopean veivät Paula Suomalainen ja Check Out my Daddy ja pronssin Meeri Kiviluoto ja Hot Up The Party. Reiningissä kirkkaimman mitalin sai kaulaansa Pete Perkiö ratsulla Winchesteratomic. Pronssia saivat Sanna Liimatainen ja Dancing Okie Paul
80 HIPPOS 6 • 2022 Ergonomiset ja mukavat olkaimet Optimaalinen tuki DeltaPad toppauksen ansiosta DeltaPad toppauksen Erittäin hengittävä materiaali Engineered in Germany – produced by ANITA. www.anita.com/active malli 5544 I koot AA – H malli 5544 I koot AA – H air control DeltaPad MAXIMUM SUPPORT Introducing the new color orinoco
Vikellysmestarit 2022 Anna Kivistö, Iira Vesterinen ja Minttu Välitalo VIKELLYKSEN SM-MITALISTIT 2022 Juniorit 1) Iira Vesterinen – Quentin Brus, juoksuttaja Oona Pekkala 2) Roosa Männistö – Quentin Brus, juoksuttaja Oona Pekkala 3) Stiina Pajunen – Ivanhoe, juoksuttaja Mervi Elg Lapset 1) Minttu Välitalo – Laki, juoksuttaja Anni Järvelä 2) Hilda Postareff – Quentin Brus, juoksuttaja Oona Pekkala 3) Amanda Mankinen – Branke Sil, juoksuttaja Anni Järvelä Seniorit, lajimestaruus 1) Anna Kivistö – Atterupgaards Marlene II, juoksuttaja Oona Pekkala 2) Lotta Merinen – Caballos Latimer, juoksuttaja Lilli Merinen 3) Jessica Laxén – Quentin Brus, juoksuttaja Oona Pekkala Senioreiden lajimestari, Herningin MMkävijä Anna Kivistö kultatuolissa. www.anita.com/active malli 5544 I koot AA – H malli 5544 I koot AA – H air control DeltaPad MAXIMUM SUPPORT Introducing the new color orinoco V ikellyksen Suomen mestaruudet ratkottiin Ypäjällä elokuun lopussa. Toiveissa on saada myös jatkoa omalle kansainväliselle vikellyskilpailullemme Suomessa, kertoo lajiaktiivi Oona Pekkala, joka oli SM-kisoissa mukana juoksuttajana, valmentajana ja kilpailunjärjestäjänä. Lapsissa kultaa juhli Minttu Välitalo, hopealle nousi Hilda Postareff ja pronssille Amanda Mankinen. SM-kisaa ei voitu käydä vähäisen osallistujamäärän vuoksi. 81 HIPPOS 6 • 2022 Ergonomiset ja mukavat olkaimet Optimaalinen tuki DeltaPad toppauksen ansiosta DeltaPad toppauksen Erittäin hengittävä materiaali Engineered in Germany – produced by ANITA. Tuomari Maiju Kekkonen onnittelee. – Kilpailut sujuivat hyvin. . Heidi Sinda. Junioreissa kultaa voitti Iira Vesterinen, hopeaa Roosa Männistö ja pronssia Stiina Pajunen. Junioreiden kultamitalisti Iira Vesterinen ja Quintin Brus, vierellä juoksuttaja Oona Pekkala ja hopeamitalisti Roosa Männistö. Mukana oli yllätyksiä ja kauden aikana kehittymistä, hyvä meininki läpi kisojen. Lasten Suomen mestari Minttu Välitalo ja Laki, joka oli joukkueen hevosena Herningin MM-kisoissa. Senioreissa lajimestaruuden vei Anna Kivistö, hopean Lotta Merinen ja pronssin Jessica Laxén. Vierellä juoksuttaja Oona Pekkala ja hopeamitalisti Hilda Postareff. Oikealla pronssimitalisti Jessica Laxén ja vasemmalla hopeamitalisti Vuokko Toivanen. Tästä on hyvä jatkaa ensi kaudelle, jolloin Flyingessä Ruotsissa kilpaillaan junioreiden ja nuorten MM-kisat sekä senioreiden EM:t
Syyskokouksessa käydään muun muassa hallitusvaalit, käsitellään vuoden 2023 toimintasuunnitelma ja esitellään liiton uusi strategia. Toimihenkilökoulutukset Toimihenkilöt aktivoivat oikeutensa osallistumalla lisenssikoulutukseen. Lisätietoa: ratsastus.fi/koulutus Tarkemmat tapahtumatiedot: tapahtumat.ratsastus.fi/tapahtumat 11.10. Evijärvi, p. Jauheinen olomuoto sekoittuu hyvin veteen ja maistuu hevoselle. Pararatsastuksen luokittelutilaisuus, Ypäjän Hevosopisto. kokoonnutaan koko jäsenistön yhteiseen Ratsastusfoorumiin. 040 550 1273, markku.ylitalo@multi.fi Speedex Complete Speedex Complete Speedex Mash Speedex Mash www.speedexshop.fi www.speedex.fi Speedex Complete on ollut mukana alusta alkaen ja on myydyin tuotteemme! Speedex Complete on kauraton ja kuiturikas rehu, joka sopii sekä harrasteettä kilpahevosille. Molemmat järjestetään hybriditapahtumina, joihin voi osallistua sekä paikan päällä Helsingin Pitäjänmäessä että etänä. 83 HIPPOS 6 • 2022 MK Paali Oy Kun laatu ratkaisee! Huippuheinän rinnalla tuotamme nyt myös erittäin ravinteikasta Mustakauraa. Hämeen alueen seurojen puheenjohtajien ja sihteerien sekä talliyrittäjien tapaaminen, Kangasala 26.11. IV-koulutuomarikurssi, Ypäjän Hevosopisto Muut koulutukset ja tapahtumat 29.10. Sisältää monta rehuteknologiaa hevosen hyvinvointia varten! Speedex Mash on uusin tulokas valikoimassamme ja todella suosittu! Kuiturikas Speedex Mash edistää hevosen juontia ja hyvinvointia. Aina hyvä tarjous: 2 lavaa rahtivapaasti! Myös sekalavoja Aina hyvä tarjous: 2 lavaa rahtivapaasti! Myös sekalavoja 10 vuotta år years ratsastuslukio.fi Maksuttomat ratsastukset Ratsastuskeskus lukion lähellä Viihtyisää ja edullista asumista Suomen vanhin ratsastuslukio Huikea Satulateatteri! Rautalammin RATSASTUSLUKIO SRL:n syyskokous ja Ratsastusfoorumi SRL:n syyskokous järjestetään sunnuntaina 27.11. SRL II-tason valmentajakoulutus, Ypäjän Hevosopisto 17.10. Kysy lisää! Seuraa meitä Facebookissa ja instagramissa. Guilherme Jorgen kurssi ratamestareille ja valmentajille, Helsingin Jäähalli 3.12. Lauantaina 26.11. Niissä esitellään ajankohtaiset sääntömuutokset sekä keskustellaan toimihenkilötyötä koskevista asioista