8 s. 16t. 4 Tulppaanikauppa käy s. 6 Katukeittiöitä torikortteliin s. jen asiakkaat ja tavaroiden sekä palvelujen toimittajat 1 | 2014 | Lehti yhdistää tukkukauppo Karrin kauppa Raakakakut on trendi s
Tammikuun lopussa hän veti länget kaulaan sovituista kolmen miljardin säästöistä. Kasvavan velkarepun viilekkeet painavat harteita. Toisten opettamisen sijaan olisi paljon tuloksellisempaa keskittyä omien ongelmien ratkomiseen. – Vasta viime vuonna Helsinki-Vantaan lentokentällä alettiin myydä suomalaisen ruishapanleivän kuivattua juurta paketissa, joka puhuttelee kentän ja ruisleivän yhtä pääkäyttäjäkuntaa, aasialaisia matkailijoita. myös Suomeen. Voita voisi viedä saman tien Eurooppaan, sen laatu on ranskalaiseen tai mihin vaan verrattuna aivan fantastista, hehkutti keittiömestari Hans Välimäki. +358 9 7539390 Fax +358 9 717148 Email info@berrymasters.com Web www.berrymasters.com eillä on toiveet ja usko suomalaiseen ruokaan, mutta missä on rakkaus. Merkillepantavaa on myös, että saksalaisomisteinen Lidl liputtaa vahvasti Suomi-lippua tuotetarjonnassaan. Jutta on luokanopettajan taustalla heiluttanut karttakeppiä vinhaan mm. Kansakuntana otamme joka päivä 40 miljoonaa euroa syömävelkaa lisää. hl-vihannes.. Nyt Suomi on vajoamassa samaan suohon ja koulumaailmankin Pisa-viisari jo lerpattaa.. Hän omisti puoliksi Lihatukku Tammisen perheen kanssa kolmen ravintolan Midhill-hampurilaisketjun. Viime kesänä hän koki herätyksen, jotta kestävyysvaje on korjattava. Viime eduskuntavaaleihin hän meni lupauksella, että eläkeikää ei nosteta, vaikka kestävyysvaje oli tiedossa. Hyllyvällä suolla ei kuitenkaan kauaa voi polkea paikallaan. Kun emme kykene viemään enemmän, meidän pitäisi tuoda vähemmän. Globalisaation myötä tuotanto hakeutuu halvimpiin maihin eikä Suomeen tule juurikaan investointeja. Välimäen mukaan suomalaiset myyvät ruokaa vientiin ajatuksella: ”Minulla on sellainen tunne, että tämä saattaa olla maailman parasta.” – Kun ajatus ”Tämä ON maailman parasta!” tulee täydestä sydämestä, se vakuuttaa kenet tahansa, painotti Välimäki. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on vaihtanut moneen otteeseen suuntaansa. Ruokakulttuuriprofessori Johanna Mäkelä Helsingin yliopistosta totesi, että me suomalaiset emme aina hahmota mitä kaikkea ruualla voi tehdä. Torin tuorein kalatukku H E S FI SH TÄYDEN PALVELUN MARJA- JA SIENITUKKU –M FR Suomella on ollut opettavainen ja omahyväinen asenne euroalueen muita velkamaita kohtaan. Onko parempi pysähtyä lepäämään ja syödä viimeinen suklaapatukka, vai jatkaa rämpimistä, vaikka rakot hiertävät kumisaappaissa. Kotimaisuutta suosimalla voisimme pitää talouden pyörät pyörimässä. Marraskuussa hän otti Kokoomukselta kunnian sanomalla, että on rehellistä sanoa Sdp:n herättäneen Suomen rakennemuutokseen. Suomella ja suomalaisilla ei olisi varaa ostaa tuontituotteita, kun ei ole vientituloja, millä ne maksamme. On ilahduttavaa, että Kesko on käynnistämässä massiivista ”sinivalkoinen jalanjälki” -kampanjaa, jolla lisätään kuluttajien ymmärrystä hänen omien valintojensa merkityksestä. Valtion, kuntien, kotitalouksien ja yritysten yhteinen velkataakka on jo 300 000 miljoonaa euroa. Devalvointikorttia emme voi käyttää, mutta paljon olisi tehtävissä. Tammikuussa Restamax Oyj ja Hans Välimäki Oy perustivat yhteisyritys Gastromax Oy:n, joka on ostanut Hans Välimäen eri yhtiöiden kautta osittain omistamat, Helsingissä ja Tampereella huvipuistoissa sijaitsevat Midhill -ravintolat, sekä kahden muun ravintolan liiketoiminnat. Jokaiselle suomalaiselle ositettuna tämä merkitsee, että syömme joka päivä lounaan velaksi. Hans Välimäki pani viime syksynä pönkän Chez Dominique -ravintolansa ovelle. Nyt neito on ruvennut empimään, mihin suuntaan pitäisi mennä, että pitävää pohjaa saataisiin jalkojen alle. Valtiovallan johto voisi olla mukana kotimaisuutta suosivassa kampanjoinnissa. Suomalainen työ on liian kallista ja vienti ei vedä. 2 | Tukkutori | 1 | 2014 | Pääkirjoitus Jouko Tikkanen Pettävällä suolla Vienti vaatii rakkautta ruokaan Vaaleakutrinen Suomi-neito on viime vuodet taapertanut pettävällä suolla. Hans Välimäki muistutti, että ruotsalaiset ovat osanneet tehdä ruisnäkkileivästäkin kansainvälisen vientituotteen, jota ostetaan Tuoreita vihanneksia www. Tätä peräänkuulutti keittiömestari ja ravintolayrittäjä Hans Välimäki Maataloustieteen päivien avajaispaneelissa tammikuussa. Työpajankatu 2, 00580 Helsinki Puh. Kreikalle, Portugalille ja Italialle, vaikkei Pisa ole siitä suoristunut. – Maitotuotteiden ehdoton ykkönen on Suomalainen voi. Jo henkinen ja sanallinen tuki kotimaisten valintojen hyväksi ja yrittäjyyden tukemiseksi olisi hyvä alku
8 Kun asiakkaat ryhtyvät valitsemaan kotimaisia tuotteita, on sillä iso vipuvaikutus. Maku on noussut ihan toisella tavalla keskusteluun kuin aikaisemmin. VILLE RELANDER s. Nyt kiinnostaa etenkin se, miten ruoka yhdistää. – Viimeistään nyt on myös luotava määritelmä sille puhtaudelle, jolla Suomessa tuotettua ruokaa kehutaan ja markkinoidaan niin omille kuin vieraille. Makutodellisuuden ja -perinteiden erilaisuuden lisäksi meillä väistämättä on nytkin ruokailun kehityskulkuja, joista osa on rinnakkaisia ja toiset ristiriitaisia keskenään. Mäkelä puhuu suomalaisista ruokakulttuureistakin monikossa. (Ruokatieto) Kasviksista aterian perusta 13 Hjallis myi yo-ruusunsa PataKunkku: Siinäpä vasta bisnesmies 14 Yrjö Wigrenillä on sinivalkoinen askel ” Keijo Vataja luottaa tuotekehitykseen Ehdoton ykkönen on suomalainen voi. Tätä mieltä on ruokakulttuuriprofessori Johanna Mäkelä Helsingin yliopistosta. ARI AKSELI s. Esimerkiksi hyönteisten syöminen on kuplinut tietoisuuteemme niin YK:n kuin reppumatkailijoiden suosituksista. | Tukkutori | 1 | 2014 | Maku yhdistää suomalaisia 3 Tässä numerossa 4 Karri Himbergin kauppa Järvenpäässä Lounaskahvila vetää väkeä –T änään on entistä enemmän selvää, että ruoka erottaa ja yhdistää. 4 Tämän kaltaista katuruokakonferenssia ei pohjoisella pallonpuoliskolla ole ennen nähty. Ruokakulttuuriprofessori Johanna Mäkelä muistuttaa, että osa virtauksista ei ole pelkkää trendeilyä, vaan vaihtoehtoisen tulevaisuuden pohdintaa. Maun arvostuksen nousu voi professorin mukaan haastaa käsitykset laadusta. – Maaperän ja ilmaston ominaispiirteistä paikallisesti muodostuvat olosuhteet rikastavat vaikkapa perunaan eri makuja Itä- ja Pohjois-Suomessa viljeltynä. – Suomen tulisi aktiivisesti osallistua kansainväliseen keskusteluun pohjoismaisesta ruokakulttuurista ja Pohjolan mauista, Mäkelä kehottaa. Mäkelä pohti suomalaista ruokatajua Maataloustieteen päivillä Helsingissä tammikuussa. 10 Myös luomutukku Meiltä saat kaikki HoReCa-tuotteet www.klavus.fi Klåvus 02-2435000 • 040 5688567. HANS VÄLIMÄKI s. Elintarviketurvallisuusvirasto Evirakin joutui hiljattain ottamaan kantaa, että hyönteiset ovat vielä uuselintarvike Suomessa. Maku pitää sisällään niin ruuan suuntuntuman kuin sen taustoihin liittyvät arvoasetelmat. – Ruokataju on käsite, jonka kautta mietimme mitkä asiat ovat ruuassa olennaisia ja tärkeitä. Ruokataju mietinnässä Mäkelän mukaan Suomessa puhtauden lisäksi esiin voidaan tuoda myös terroir. Näkemyksiä kerätään parhaillaan myös pohjoismaisessa tutkimuksessa Food in Nordic Everyday Life, jossa Suomi on mukana. (Ruokatieto) Hyönteisiä lautaselle. 6 Johan & Nyströmin kahvilan raakakakut Pasi Kokko ryhtyi valokuvaajasta yrittäjäksi 8 Katuruokaa kotoutetaan Helsinkiin Matala kynnys ravintoloitsijaksi 10 Sinivalkoinen jalanjälki muistuttaa Ari Akseli kokosi megakampanjan 12 Uudet ravitsemus suositukset tulivat Ruokakulttuuriprofessori Johanna Mäkelä peräänkuuluttaa suomalaisen ruoan puhtauden määritelmää. – Nyt länsimaiden ensimmäinen reaktio hyönteisiin ei ole Yäk!, vaan käydään vakavaa pohdintaa siitä, miten hyönteisiä voisi käytännössä tuoda ruokapöytäämme, totesi Mäkelä. Mitkä ovat tärkeitä henkilökohtaisesti, ryhmänä, yhteiskuntana tai ihmiskuntana, Mäkelä sanoi. Ruokatrendit nähdään meillä helposti kevyenä kaurana, joka huiskahtaa suunnasta toiseen. 2 Yrittäminen on jatkuvaa oppimista ja kerran päivässä on katsottava peiliin KARRI HIMBERG s
– Laudat on tuotu appiukon ladon seinästä Pohjanmaalta ja ne on täällä ”bygattu” kalusteiksi. passa on 40-paikkainen lounaskahvila, josta saa aamiaista ja lounasta. Yrittäminen on jatkuvaa oppimista ja päivittäin on jokin uusi asia opittava ja kerran päivässä on katsottava peiliin, toteaa Karri. – Uutena palveluna meillä on salaattibaari, josta kiireisimmät asiakkaamme saavat koota itse mieleisensä lounassalaatin. Pitäähän sitä harrastuksiakin olla, paljastaa kauppias hymyillen. –K yseessä oli uusperustanta, sillä kaupan entiset asiakkaat olivat tottuneet asioimaan jo muualla. Meidän vahvuuksia ovat: ”Helppo tulla, nopea asioida ja mukava viihtyä”. Karri Himberg kertoo, että hevissä on paljon suoratoimittajien tuotteita, mutta lisääkin suoratoimittajia vielä mahtuisi. Tämä on selkeä etu ajatellen lounasravintolan ateriavalmistusta. Tunnelma on torimainen. Etumyymälöinä ovat Musti & Mirri ja kampaamo. Asiakas kokoa linjasta ateriansa ja se hinnoitellaan painon mukaan niin, että kaikki lounaan ainesosat maksavat saman hinnan. Lähimmiltä parkkipaikoilta on vain muutama metri myymälään, jossa asiakas kohtaa ensimmäisen Pajalan toriksi nimetyn hevi-osaston ja lähituottajain vihannekset, sanoo Himberg. Esimerkiksi kesän suomalainen marjakauppa hoide-. Paikan ehdottomana valttina ovat runsaat pysäköintitilat ja helppo saavutettavuus. Hevi-osaston kalusteet on päällystetty maalaistunnelmaa luovilla ladonseinän laudoilla. Jani Pyörre huolehtii kalatarjonnasta. Voimme käyttää tuoreita, joka päivä meille saapuvia raaka-aineita tehokkaasti, toteaa Karri. – Lounasaikaan kahvilan tuolit ovat melko täynnä, päivittäin lounastajia on 80–150. Suoratoimittajia mahtuu K-supermarket on tuoretuotelähtöinen kauppa. Prismaan ja K-citymarketiin on matkaa kilometri ja S-market on vain muutaman sadan metrin päässä, kuvaa kauppias Karri Himberg haastavaa kilpailuasetelmaa. – Pärjääminen vaatii kovaa työtä ja liikkuvuutta. – Meillä on peräti 320 reilunkokoista pysäköintipaikkaa, joten parkkiruudut eivät lopu kesken. – Me pystytään touhuamaan viljelijäin kanssa hyvin, kun olemme sopivan kokoinen kauppa. Kau- Karri Himberg sanoo, että tiukassa kilpailutilanteessa on löydettävä kaupalle omat vahvuudet. Liikennevirrasta eletään Kauppakiinteistö kunnostettiin perin pohjin. Olemme valmistaneet ateriat jopa 500 hengen tilaisuuksiin, joten kapasiteettia löytyy, naurahtaa Karri ja kertoo, että he ovat panostaneet myös siihen, että asiakkaat noutavat ruuan omilla työpaikoillaan syötäväksi. Lounasravintolan palvelutiski on kaupan herkkutorin jatkeena, joten sama henkilökunta voi hoitaa molemmat. Tuotteiden tuoreus on kaupalle tärkeä kilpailutekijä. – Meille tulee kauppaan tuoretta lihaa, kalaa ja vihanneksia joka päivä. 4 | Tukkutori | 1 | 2014 | Karri Himbergin kauppa tarjoaa Nopeaa, helppoa ja mukavaa asiointia K-supermarket Pajala avattiin Järvenpäässä joulukuussa 2011. Lounaskahvila palvelutiskin yhteydessä Runsaan 10 000 tuotteen valikoima on rakennettu helppoa ja nopeaa asiointia ajatellen. Samalla paikalla oli aiemmin ollut Euromarket, mutta se oli lopettanut jo vuotta aikaisemmin. – Kaupan vierestä, kulkee yksi Järvenpään vilkkaimmista kaduista, joka pitää meidät täällä kaupassa kiireisinä. Meillä on erilaiset vahvuudet: asiakkaiden on tänne nopea tulla, täällä on helppo asioida ja kauppa on viihtyisä. K-supermarketin myyntiala on 1500 neliötä. Varsinkin naisasiakkaat ovat ottaneet tämän mallin kiitollisena vastaan
– Tämä on niin kompakti kauppa, ettei luomua tarvitse lokeroida, vaan se menee sujuvasti kaupaksi, kun luomutuotteet tuodaan hyvin esille muiden tuotteiden kyljessä. Asiakkaat ovat otta- neet meidät omakseen ja nauttivat kauppamme ilmapiiristä ja asioinnin helppoudesta. Verrattuna hypermarketiin voidaan tämän kokoisessa kaupassa keskittyä yksittäiseen asiakkaaseen ja oppia tuntemaan hänet, sanoo Karri. Karri on tyytyväinen viime vuoteen. Aamulla meiltä saa aamiaisen, jolloin meillä käy paljon työmatkallaan poikkeavia asiakkaita. UUTU 5 US 6417700052835* www.myllynparas.?. Superpäivien kovilla tarjouksilla tehdään uusasiakashankintaa. Tämä on koko kaupan aukioloajan mittaista valmennusta. Kauppa sijaitsee Järvenpään teollisuusalueen vieressä ja lama on koetellut alueen raskasta teollisuutta ja se on näkynyt myös kaupan arjessa. Lounasai- kaan olemme enemmän ravintola ja illalla taasen perinteinen hyvän palvelun supermarketkauppa. Karri kertoo, että luomutuotteet ovat tavallisten tuotteiden seassa. – Henkilökunnan rekrytoinnissa arvostan ihmisen kykyä palvelualttiuteen ja itse sparraan henkilökuntaa. | Tukkutori | 1 | 2014 | taan kokonaan suoraan tiloilta ilman välikäsiä. – Henkilökohtainen palvelu on tärkeä. AIDOSTI AITO - LAGERBLAD FOODS KOKKIEN TEKEMÄÄ RUOKAA VUODESTA 1998 Hevi avautuu kauppaan tulijalle ensimmäisenä. – Tuoreruokaan orientoituneessa kaupassa kauppa käy, mutta siirtymää edullisimpiin tuotteisiin on. Tulevaisuuden haasteet on otettava tosissaan, vaikka emme näe, mitä kulman takana on tulossa, sanoo Karri Himberg. Lagerblad Foods Oy | Hermannin Rantatie 20, 00580 HELSINKI Puh. +358 10 832 7000 | Fax +358 9 7277 0630 lagerblad@lagerbladfoods.fi | www.lagerbladfoods.fi Makupastasarjaan uusi tuote: Pippuripasta Pippuripasta Lohella ja Avokadolla • runsaskuituisten pastojen myynti on edelleen vahvassa kasvussa • olemme tuoneet markkinoille uuden runsaasti kuitua sisältävän amorini-kierrekuvioidun makupastan • tuote on maustettu luontaisella pippuripaprika-aromilla, joka antaa pastalle pippurisen maun ja tuo pastaan kauniin punaisen värin sekä mustat pippuripisteet • pakkauskoko 500 g • 9 pss / me katso resepti: www.myllynparas.. Kauppa on auki arkisin 7–21, lauantaisin 7–18 ja sunnuntaisin 12–18. – Meillä on hieman erilaisia rooleja pitkin päivää. Siirtymää edullisempiin ruokiin K-supermarket Pajalassa on henkilökuntaa 19
Pavut ostetaan suoraan viljelijöiltä ja yritys ilmoittaa maksavansa niistä vähintään neljänneksen enemmän kuin, mitä Reilun Kaupan ostajat maksavat.. Miellyttävää on ollut kuulla, että lasten karkkipäivän herkut on vaihdettu meidän raakakakkuun. – Heti tuli 60 ihmistä bruns- sille ja parilla viimeisellä kertaa oli jo 250 henkilöä. Raakakakuista ei kuitenkaan tule ähkyä eikä sokeripiikkiä, vaan veren sokeri pysyy kohdallaan, selvittää Pasi ja lisää, että enää kakuissa ei ole hunajaakaan. Pasin mukaan osa on iältään 20+ ja he ovat kiinnostuneet raa’asta, gluteenittomasta ja vegaanista ruoasta. – Alkuun monet kuiskivat, miten pieni kakkupala voi olla niin kallis. Hän on ollut kahvilayrittäjänä runsaan vuoden. Keväällä uusiin tiloihin Kahvilalla on Kanavarannassa kesäaikana terassi, johon paistaa sekä aamu- että ilta-aurinko. – Siitä tuli lumivyörymäinen suksee. Vitriinissä on laaja valikoima raakakakkuja kahdelta valmistajalta. Kaupallisesta näkökulmasta katsottuna on ollut kiva olla ensimmäisenä niitä tarjoavana kahvilana. – Meillä myydään eniten cappuccinoa ja lattea. Raakabrunssi vetää väkeä Kahvilan asiakaskunta on naisvoittoista. Raakakakut jaetaan 16 annospalaan, ja palan hinta on 7 euroa. Teen suosio on noussut ja sitä myydään Kahvilassa myydään Johan & Nyström Oy:n maahantuomia ja ruotsalaisessa sisaryrityksessä paahdettuja kahveja. Alkuun tarjolla oli myös graavilohta, mutta sittemmin brunsseilla tarjottiin vain raakavegaanista ruokaa. He joutuivat jonottamaan puoli tuntia, jolloin se ei enää ollut hyvää mainosta ja vihelsin pelin poikki, huokaisee Pasi. Facebook ja ruokablogit ovat siivittäneet menestystä. Olen voinut jopa lupailla, että talo tarjoaa toisen palan, mutta harva on pyytänyt. K ahvilayrittäjä Pasi Kokko oli ollut vuodesta 2011 Johan & Nyströmin palveluksessa työntekijänä. – Raakakakut ovat terveellistä syötävää ja minulla terveellisen ruuan käyttö on vahvana vaikuttimena taustalla. Raakakakuista kirjoitettiin blogeissa ja lehdissä. Yrityksen liikeideana on tuoda kahvinpapuja suoraan viljelmiltä ja paahtaa ne omassa paahtimossa sekä myydä erikoiskahvia ja -teetä horeca-sektorille. Asiakkaita tulee myös ulkomailta, kun he ovat lukeneet, että täällä on kaupungin paras kahvila. Ainoana markkinointivälineenä on ollut Facebook. – Asiakkaat ovat hyvästä ruuasta, mausta ja hyvästä olosta kiinnostuneita ihmisiä, mo- nilla näyttää olevan joogamatto selkärepussa, kun he ovat menossa tai tulossa joogatunnilta, sanoo Pasi havainnoineensa. Meidän kakkupalat ovat kuitenkin painavampia kuin monta kertaa suuremmiksi kohotetut tavalliset kakut. Pasi Kokon yrityksen nimi on Coffee King Oy, mutta kahvila tunnetaan Johan & Nyströmin konseptiputiikkina, jossa kahvilatoiminnan ohella myydään kuluttajille kahvi- ja teelaatuja sekä kahvitarvikkeita. – Korvapuustia ja croisantia tarjoava kahvila suljettiin vuonna 2012, ja minulle oli tarjolla yrityksessä myyntimiehen hommia, mutta se ei ollut minun heiniä. Maaliskuussa brunssit alkavat yleisön pyynnöstä uudelleen, mutta ne järjestetään lauantaisin. Vuoden 2013 alussa Pasi Kokko otti kahvilan pullavitriiniin kokeeksi pari raakakakkua. Uskoin, että kahvila toimii, kun konseptia muutetaan, kertoo Pasi ja hän avasi kahvilan uudestaan joulukuussa 2012. – Meillä käy myös perheitä. Meillä on tarjolla sunnuntaisin myös raakapitsaa. Itse en pysty syömään kokonaista palaa. Yrityksellä oli myös oma kahvila Kanavarannassa. – Raakakakut ovat tuhtia ravintoa, sillä niissä on pähkinöitä ja manteleita. Pieniä mutta tuhteja kakkupaloja Pasi sanoo, että hän ei pahoita mieltään, vaikka muutkin ottaisivat raakakakkuja valikoimiinsa vehnästä ja sokerista leivottujen kakkujen rinnalle. 6 | Tukkutori | 1 | 2014 | Raakakakku on trendi Johan & Nyströmin kahvila Helsingin Katajanokan Kanavarannassa nousi viime vuonna raakakakkujen myötä trendipaikaksi. Osa taasen on 40–50 -vuotiaita, jotka seurailevat ruokatrendejä. Nyt tarjolla on kymmenkunta erilaista raakakakkua, valikoima on varmaankin Euroopan suurin. – Nyttemmin hankin raakakakkuja Maria Lönnqvistiltä, joka on parikymppinen ruokablogisti, ja Suvi Tikamolta, joka on keittiömestari ja pyörittää raakaruokafirmaa. Kahvila alkoi viime kesänä tarjota sunnuntaibrunsseja. Pasi Kokko tarjoaa puolukkakakkua. Pasi sai idean raakakakuista ystävältään, astangajoogaa harjoittavalta Magnus Appelbergilta, joka on itseoppinut kokki
Mistä on pienet raakakakut tehty. Entä mistä raakakakut on tehty. Pienet pojat taasen on tehty etanoista, sammakoista, koiran häntätupsukoista. Ainekset raakakakkuihin löytyvät isoista ruokakaupoista, luontaistuotekaupoista sekä nettikaupoista. Vuosi sitten tätä mieltä oli 66 prosenttia 18–24-vuotiaista. Äläpä hätäile! Voit lukea lehteä digitaalisena näköispainoksena osoitteessa www.tukkutori.eu —> arkisto hintaan 5 €/ nro, löydät sieltä kaikki vuodesta 2006 alkaen julkaistut lehdet. Niistä on raakakakut tehty. Tanskalaisen ”Mistä on pienet tytöt tehty” -kansanlorun mukaan pienet tytöt on tehty sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista. Se on hyvä saavutus, kun minulla ei ollut aiempaa kokemusta kahvilanpidosta, sanoo Pasi Kokko, joka oli ollut 20 vuotta valokuvaajana. Kahvilan koko yläparven kanssa on 120 neliötä, mutta nykyiset alivuokralaistilat ovat käyneet riittämättömiksi. Paikalliset raaka-aineet nauttivat suosiota paitsi turvallisuuden, myös ravitsemuksen alueella. Halu turvata paikallinen ruuantuotanto on vahvistunut vuodessa, osoitti tuore kysely. Enemmistö uskoo geenimuunteluun liittyvän enemmän riskejä kuin hyötyjä. Ne tehdään ilman uunia ja eläinkunnan tuotteita. Raakakakkuja rakentaessa vain mielikuvitus on rajana. Vain joka kuudes näkee jalostusteknologiassa ratkaisun maailman ruokapulaan. Ne on tehty vaikkapa manteleista, pähkinöistä, marjoista, kookoksesta ja kaakaovoista. 80 prosenttia suomalaisista haluaa raaka-aineiden alkuperän näkyviin myös eineksiin ja valmisruokaan. Arkisin on nykyään kaksi palkattua henkilöä ja viikonloppuisin 4–5 henkilöä. Raakakakut tehdään liottamalla, kuivaamalla, sekoittamalla, jäähdyttämällä ja odottamalla. Tutkimuksen teki Ajatuspaja e2 elo-lokakuussa 2013. krs 00580 HELSINKI www.primulator.fi 09-726 0622 primulator@primulator.fi Valmisruuan raaka-aineiden alkuperä halutaan näkyviin S uomalaisilla on vankka luottamus Suomessa tuotetun ruuan turvallisuuteen. Valmistuksessa tarvitaan tehosekoitinta tai monitoimikonetta. Vanhat lehdet hukassa. Kun kakkua ei laiteta uuniin, säilyvät lukuisat vitamiinit, entsyymit ja ravinteet. Näin on raakakakut tehty. Pasi aloitti runsas vuosi sitten ainoana kahvilan työntekijänä. – Näissä tiloissa ei ole keittiötä ja toukokuun alusta siirryn uusiin tiloihin, joissa on mahdollista tarjota kunnon aamupala ja lounasta. Niistä saa makunautintoja ilman tyhjiä kaloreita, sillä niissä ei ole sokeria eikä höttöhiilareita. – Divaani-lehti nimesi kahvilan Suomen parhaaksi. Heistä 80 prosenttia vastasi uskovansa, että suomalainen ruoka on turvallisempaa kuin EU:n ulkopuolelta tuleva ruoka. Taloustutkimuksen toteuttamaan kirjekyselyyn vastasi 3 800 suomalaista. Geenimuuntelu ei vakuuta Suomalaiset eivät lähde geenimuunnettuun ruokaan edes hyvän tavoitteen, kuten ruokapulan päihittämisen, vuoksi. Uuden kahvilan työnimenä on yrityksen nimi Coffee King ja se voi jäädä myös näkyviin, sillä onhan se hauska ja vaatimaton, myhäilee Pasi Kokko. | Tukkutori | 1 | 2014 | yhtä paljon kuin suodatinkahvia, toteaa Pasi. Raakakakku on suussasulavan hyvää ja täyttä tavaraa, sillä kakusta ei haihdu nestettä kuten uunikakussa. Työpajankatu 10 A, 1. Viime vuonna osuus oli 84 prosenttia. Pieni pala raakakakkua riittää tyydyttämään makeannälän. Pikkuruiset Runebergin tortut ovat halvempia kuin muut raakakakut, ne maksavat 4 euroa. Etenkin nuoret ovat havahtuneet. Myös luottamus Suomessa tuotetun ruuan turvallisuuteen on kasvanut 74 prosentista 79 prosenttiin. Vaikka kysely tehtiin jo ennen uusien suomalaisten ravitsemussuositusten julkaisua, olivat Pohjolan juurekset suomalaisten mielestä ravitsevampaa ruokaa kuin valkoinen riisi ja pasta. Raakakakut ovat gluteenittomia ja laktoosittomia. 7. Ruuantuotantoa tarvitaan Suomessa jatkossakin, katsoo jopa 91 prosenttia suomalaisista
Iltajuhlien liput tulevat myyntiin Tiketissä 3.2.2014.. San Franciscossa kukoistaa katuruokayrittäjyys, ja siellä on mm. Ville sanoo, että hänellä ei ole mitään hodareita, hamppareita ja porilaisia vastaan, mutta ne voisivat olla hyvistä raaka-aineista valmistettuja ja luovasti maustettuina tarjolla. alan yrityshautomo. Helsingin ydinkeskustan Torikortteleissa järjestetään maaliskuun 22. Papoutsis ja Roskilde Festivalin ruokastrategian kehittäjä Mikkel Sander. Katuruokakonferenssi Gastrossa Gastro-messujen yhteydessä on Streat Helsinki TALKS -tapahtuma, jossa puhujina on ”katuruokaskenen” huippuja maailmalta. päivään saakka. Päivän aikana otetaan oppia alan huippuihin lukeutuvilta yrityshautomoilta, inspiroidutaan eri kaupunkien katuruokavallankumouksista ja tutustutaan kentän menestystarinoihin, kuvailee Ville. – Myyntipaikkaa voi hakea helmikuun 15. – Itse asiassa suosittelen sitä kaikille elämäniloisille, tämä on tapahtuma joka antaa virtaa. Konferenssin puhujakaartin kansainvälistä kärkeä edustavat maailman arvostetuimpien ruokalehtien joukkoon kuuluvan Lucky Peachin päätoimittaja Chris Ying, New Yorkin Brooklyn Flean ja Smorgasburgin perustaja Eric Demby, lontoolaisen MEATLiquorin perustaja ja ruokayrittäjä Yianni Pasi Hassinen tarjoilee Street Gastron edustalla ruokaa, tällä kertaa Vaasankadulla on pureva pakkanen. – Katuruoka sopii ajankuvaan, sillä se on edullisin ulkona syömisen muoto. Katuruokavallankumouksen Helsingin ruokakulttuuristrategian vetäjä Ville Relander esiintyi katu-uskottavasti Streat Helsinki -tapahtuman infossa. V ille Relander on hakenut mallia katuruokakulttuuriin maailmalta. Konferenssi on maksuton. Jalalla pistävät koreasti niin kotimainen katuruokaskene ja Streat Helsingin kansainväliset vieraat kuin hyvä ruoka, hyvä juoma ja hyvä musiikki. Seuraava yksityisten ihmisten pop up -ravintoloiden tapahtumapäivä on helmikuun 16. Kollektiivinen ulkoruokailu maaliskuussa on urbaani seikkailu itsessään, vakuuttaa ruokakulttuurilähettiläs Ville Relander. Tarjolla on kotimaista katuruokaa kansainvälisillä mausteilla. ”Streat Helsinki” esittelee maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen katuruokakonferenssin, maaliskuista kaupunkia riemastuttavan katuruokafestivaalin sekä kansainvälisen tason katuruokabileet, maalailee Helsingin ruokakulttuuristrategian projektipäällikkö Ville Relander. Relander uskoo katuruokailmiön menestykseen Helsingissä, sillä ihmiset ovat asiasta kiinnostuneita. iltajuhla Streat Helsinki PARTIES vietetään perjantai-iltana 21.maaliskuuta Teurastamolla ravintola Kellohallissa. Maailmalla on esimerkkejä, että katuruokaskenestä on kehittynyt tunnettuja ravintolayrittäjiä. Illan suuhunpantavaa osaa isännöivät keittiövelhot Sasu Laukkonen ja Richard McCormick. Innostavimmat esimerkit ovat Tukholmasta ja Kööpenhaminasta, joiden olosuhteet ovat lähimpänä Helsinkiä, muttta jotka ovat askeleen edellä. – Tämän kaltaista katuruokakonferenssia ei pohjoisella pallonpuoliskolla ole ennen nähty. – Päivän päätyttyä käsitys siitä, mitä katuruoka on, mitä sen tulisi olla ja mitä se tulevaisuudessa tulee olemaan, on taatusti muuttunut. Myös Ravintolapäivät ovat syntyneet Helsingissä ja niihin on ollut kasvava kiinnostus muuallakin. Myös yrittäjän näkökulmasta katuruoka on matala kynnys ravintola-alalle. – Suomalainen piirakkakulttuuri voisi kiinnostaa ulkomaalaisia. päivänä Streat Helsinki EATS -katuruokatapahtuma, johon tulee kymmenittäin ”ketteristä kioskeistaan” tai ”foodtruck”-autoista myyviä yrittäjiä. Se tuo yhteen satoja katuruoan puolestapuhujia, tekijöitä, tykkääjiä ja aiheesta kiinnostuneita. 8 | Tukkutori | 1 | 2014 | Katuruokaa kotoutetaan Helsinkiin – Helsinkiin rakennetaan maailman parasta katuruokatapahtumaa. Ruokabileet Teurastamolla Ville suosittelee Streat Helsinkiä koko ruokayhteisölle tai siihen pyrkiville, kaupunkikehittämisestä, urbanismista, trendeistä, start up -toiminnasta ja palvelumuotoilusta kiinnostuneille. Tiedusteluja on tullut jo Tallinnasta ja Tukholmasta, toivottavasti Pietaristakin saadaan yrittäjiä mukaan, toivoo Ville. Haluamme avata keskustelun, joka inspiroi parempiin käytännön ratkaisuihin jo lähitulevaisuudessa, uskoo Ville ja lisää, että katuruokaan ei kuulu elitismi tai eksklusiivisuus
| Tukkutori | 1 | 2014 | 9 Katuruoka poiki ravintolan Fine dining -ravintoloissa kannuksensa hankkineet kokit Pasi Hassinen ja Pertti Kallioinen aloittivat katuruokayrittäjinä viime vappuna. Perusteluissaan toimikunta toteaa, että lause on toisaalta itsestään selvä, positiivinen ja kannustava, mutta se myös haastaa kuluttajaa arjen valinnoissa. Pasi toteaa, että he saivat maailmalta eväitä katuruokakulttuuriin, josta Suomessa ei ole aiemmin ollut kokemusta. Valkoisenlähteentie 21, 01260 Vantaa HoReCa-myynti puh. Työpajankatu 2 00580 Helsinki Puh. Osa asiakkaista on samoja kuin kesällä, mutta myös lähistön asukkaat ja Teollisuuskadulla olevien pankkien pääkonttoreiden työntekijät ovat löytäneet meidät lounaspaikakseen. Ilman muuta.” on palkittu vuoden 2013 iskulauseena. – Ensi maaliskuussa olevan katuruokatapahtuman ideana on laadukkaan katuruoan tarjoaminen. W WW.P EK K AV EH V IL A I N EN .F I. (09) 761 470 Fax. 010 322 2240 0400 847 350 www.cema.fi ”Luomua. – Meillä molemmilla on kahdeksisen vuotta kokemusta fine dining -ravintoloista, mutta kyllästyimme näpertämiseen. Läksimme maailmalle, Lontooseen ja Australiaan, kokemusta hakemaan. Toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila Pro Luomusta kertoo, että luomulle haluttiin luoda kärkiviesti, joka kiteyttää luomun ytimen, saa hyvälle mielelle ja ennen kaikkea on vastaansanomaton fakta. Maut tulevat tuoreista yrteistä, vihanneksista ja sydämellä kypsytetyistä kotimaisista lihoista. Slogan kertoo luomua arvostavien kuluttajien tärkeimmästä ostoperusteesta, puhtaudesta. – Tunnustus osoittaa, että onnistuimme hyvin. – Tapahtuman aikana yrittäjät tarjoavat pienempiä annoksia halvempaan hintaan, jotta ihmiset voivat maistella mahdollisimman monen yrittäjän tuotteita, kertoo Pasi Hassinen. Australiasta vauhtia Pertti ja Pasi ovat aiemmin työskennelleet mm. (09) 773 68 68 www.heikinlihaoy.com Koskelontie 16 b, 02920 Espoo Puh. (09) 868 9000 • www.tamminen.. Naturligtvis.” Voittoisa iskulause syntyi Pro Luomu ry:n työpajassa, joka oli osa valtion osarahoittamaa kuluttajahanketta. Ruotsiksi slogan kuuluu ”Ekologiskt. Siellä ei ole lihapiirakoiden ja nakkien myyjiä, ainakaan minun tuntemissani yrittäjissä. Vaikka luomua ostetaan nyt Suomessakin entistä enemmän, tarvitaan viestintää, joka selkiyttää mitä luomu on ja saa yhä useammat kiinnostumaan siitä, Kottila toteaa. Chez Dominiquessa, G.W. – Aloitimme Sofiankadulla yhdellä katuruoka-autolla ja toinen hankittiin catering-tapahtumia varten. Iskulauseen haluttiin kertovan myös, että ostaessaan luomua saa ruokansa ”ilman turhia lisäaineita tai jäämiä”. www.kylmanen.fi Suomalaiset laatulihat ravintolasi listalle Proluomu ry:n luomuhankkeen sivut ovat osoitteessa: www.luomuailmanmuuta.fi TAMMINEN It. Ilman muuta” -slogan oli voittoisa L uomuruokaa edistävä slogan ”Luomua. Kesä oli onnistunut ja hakeuduimme sisätiloihin talveksi, kertoo Pasi Hassinen. Se kokoaa yhteen intohimoisesti ruokaan suhtautuvia yrittäjiä. Pasi kertoo, että he valmistavat voileivät laadusta tinkimättä. Yksimielisen valinnan teki MARK Suomen Markkinointiliiton iskulausetoimikunta. – Olemme jatkaneet samalla konseptilla kuin kadullakin tarjoamalla premium-sandwichejä samaan 9 euron hintaan. Sundmansilla, Olossa ja Pure Bistrossa. – Teemme ne käsityönä alusta asti kuten fine dining -aterioita olemme tottuneet tekemään. Yrittäjien Street Gastro -ravintola on nyt Helsingin Kalliossa kuuluisalla Vaasankadulla, mistä sana on kiirinyt facebookin kautta – peukuttajia on neljättä tuhatta. Leivän teon olemme nyt ulkoistaneet leipomolle, mutta leipä tehdään meidän reseptimme mukaan
“Ostamalla suomalaisia tuotteita ja palveluita, kasvatat suomalaista hyvinvointia.” Sinivalkoinen jalanjälki hallitsee vuotta 2014 Vuonna 2014 nostetaan Suomea taantumasta pienillä teoilla mutta suurella vivulla. Tuoretta, aitojen leipureiden leipomaa leipää seitsemänä päivänä viikossa. Marras-jou- Ruokakeskon tavarakaupan johtaja Ari Akseli sanoo, että maa nousee suomalaisella työllä ja kotimaisilla valinnoilla. Nyt myös Didier Rezén aitoja ranskalaisia artesaanileipiä. Ruokakeskon tavarakaupan johtaja Ari Akselin mielestä vastuullisuudesta kertominen kuluttajille saakka ei kuitenkaan ole onnistunut, vaan tieto siitä on jäänyt sijoittajien tasolle. www.nurmileipä.fi • +358 44 7211 301 Sörnäinen, Tukkutori www.coquus.fi voidaan molemmissa kaupungeissa pitää suomalaisuuden suosimista ja sitä kautta työllistämistä hyvänä juttuna, heittää Akseli esimerkin tulevasta viestinnästä. – Pirkka-tuotteita valmistaa Suomessa 150 yritystä. Tapahtumat lähtivät liikkeelle jo edellisenä keväänä, kun Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala ja projektipäällikkö Merja Mantila tulivat tuomaan jäsenyritystensä viestiä silloin K-citymarketin ja Anttilan toimitusjohtajana toimineelle Ari Akselille. – Alkuperämerkit ovat kuluttajalle helppo ja luotettava viesti valintatilanteessa. Akseli kertoo Sinivalkoinen jalanjälki -sloganin syntyneen erään kampanjassa mukana olevan yrityksen edustajan ajatuksesta. Nyt ei olekaan tulossa perinteistä yhtä kampanjaviikkoa, vaan koko vuoden kestävä toiminta, joka huipentuu vuoden lopussa. 10 | Tukkutori | 1 | 2014 | Sinivalkoisen jalanjäljen lehtimäiset elementit kuvaavat uudistumista ja kasvua. lukuussa kampanja huipentuu isoon, kaikkien K-ketjujen yhteiseen toimintaan. – Hiilijalanjäljen tiedetään aiheuttavan kertautuvia vaikutuksia. – Kun asiakkaat ryhtyvät valitsemaan kotimaisia tuotteita, on sillä iso vipuvaikutus. Kymmenen euron lisäostos kuukaudessa luo Suomeen 10 000 uutta työpaikkaa. Kun uusimme Pirkka-tuotteiden valmistussopimuksia, tulemme valinnoissa antamaan aiempaa suuremman painoarvon kotimaisuudelle, lupaa Akseli. Tärkeintä on saada kuluttajille ymmärrys siitä, mikä on meidän kaikkien suomalaisten edun mukaista ja että kuluttaja voi omilla ostopäätöksillään vaikuttaa suomalaisten työpaikkojen säilymiseen. He tuntevat oman paikkakuntansa asiakkaiden tarpeet ja näin saamme kilpailuetua. Sosiaalisen median kautta toivomme saavamme positiivista pöhinää. – Oli hämmentävää kuulla tutkimuksista, miten pienet ostokäyttäytymisen muutokset voivat saada aikaan suuria asioita. Lisää pieniä ja keskisuuria yrityksiä mahtuu myös mukaan, kannustaa Ari Akseli. Jokainen suomalainen jättää oman sinivalkoisen jalanjäljen yhteiskuntaamme. 20€ veroton minimistos, ei toimituslisiä. tammikuuta. Näin asiakkaat saavat lähiruokaa ja sille kasvolliset tekijät. Tämän vuoden lista julkaistiin World Economic Forumin kokouksessa Davosissa 22. S uomalaisen Työn Liitto ja Kesko sekä 44 suomalaista valmistajayritystä löivät viime marraskuussa hynttyyt yhteen suomalaisen työn puolesta. – Emme kuitenkaan vedä kelloa taaksepäin ja vaadi rajoja kiinni. Kauppiaiden suorat ostot paikallisilta yrityksiltä olivat yli 600 miljoonaa euroa. Jos jokainen kuluttaja ostaa kuukaudessa 10 eurolla lisää tai vaihtaa sillä summalla ulkomaisen kotimaiseen tuotteeseen, se luo vuositasolla 10 000 uutta työpaikkaa, sanoo Akseli. – Vastuullisuudessa vaikutetaan yhteisöön talouden, sosiaalisuuden ja ympäristön näkökulmista. Kampanjassa tehdään yhteistyötä tuottajien MTK:n ja alkuperämerkkejä hoitavien järjestöjen kanssa. Akseli sanoo kampanjan viestinnällisen jujun olevan siinä, että vaikka ihmisillä on erilaisia mielipiteitä, niin suomalaisten tuotteiden suosimisesta he ovat samaa mieltä. Akselin mukaan K-ruokakaupat ja Ruokakesko ostavat 90 % myymistään tuotteista suomalaisilta tavarantoimittajilta ja Suomessa valmistettujen tuotteiden osuus on pitkälti yli 70 % myynnistä. K-kaupoissa kotimaisuus tulee näkymään vahvasti. Niin myös sinivalkoinen jalanjälki: kun kuluttaja tekee valinnan sen puolesta, työtä tulee yrityksille ja niiden tarviketoimittajille sekä logistiikkaan. Sinisen eri sävyt valkoisella pohjalla tulevat suomalaisuudesta ja Suomen luonnosta. Akselin mukaan viime vuonna K-ryhmässä otettiin käyttöön uusien EAN-koodien perusteella 26 000 uutta tuotetta, joista kauppiaiden oman hankinnan osuus oli 16 000 tuotetta. Kun keskustelimme luottamuskauppiaiden kanssa, he liputtivat lisäksi paikallisten tuotteiden puolesta. Kesko lisää vastuullisuutta Kesko on ainoa suomalainen yritys, joka on ollut Maailman 100 vastuullisimman yrityksen listalla sen perustamisesta eli vuodesta 2005 lähtien. Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja on alkuun viestinnällistä ja ensimmäinen piikki myymälätasolla ajoittuu vappuun, suomalaisen työn juhlapäivään. Parasta mitä voidaan tehdä, on se, että K-kaupat ottavat pientuottajien tuotteita myyntiin. Näin toimitaan muissakin maissa, joissa talousmyllerrys on vienyt työpaikkoja. – Kaikki näkivät kampanjan hyvänä juttuna. Ruokaostosten valinnoista tehdään 80 prosenttia ostohetkellä kaupassa, joten kauppatason näkyvyys on tärkeää. Vaikka Turku ja Tampere kisailevat keskenään, Jauhot suuhun vuodesta 1928. Elo-syyskuussa on toinen piikki, jolloin on ketjujen toimenpiteitä vuoronperään. ”Tästä ollaan yhtä mieltä” – Me osaamme perinteisen median ja mainonnan. – Keskossa ei ole koskaan toimittu täysin keskitetysti, mutta nyt olemme kirkastaneet strategiaamme ja kannustamme K-kauppiaita ottamaan valikoimiin paikallisia tuotteita. Pirkka-tuotteiden myynnin arvo on yli 800 miljoonaa euroa vuodessa ja niiden osuus K-kauppojen myynnistä on 16–17 %.. – Ostotapojen muutos ei kuitenkaan tapahdu hetkessä, vaan se vaatii syvällisen ja pitkäkestoisen vaikuttamisen. K-kaupoissa kotimaisuus näkyy Ari Akseli myöntää, että globalisaatio tappaa kotimaista tuotantoa ja vie työpaikkoja. K-kaupoissa kuluttajien on helppo valita kotimainen vaihtoehto, lupaa Ruokakeskon tavarakaupan johtaja Ari Akseli. Kaupan maailma on jännä, sillä pienet asiat ovatkin äkkiä iso asia, pohdiskelee Ari Akseli. Ari Akseli siirtyi kesäkuun alussa vastaamaan Ruokakeskon tavarakaupasta ja hän esitteli asian K-kaupan ketjuille ja luottamuskauppiaille. Akseli korostaa, että kuluttajalle on tehtävä helpoksi kotimaisen tuotteen valinta. – Tämä avaa oivallisia vastinpareja
Verkkokaupan keskimääräinen kasvu vastaavana aikana oli lähes 25 %. Deloitten kansainvälisen Global Powers of Retailing 2014 -tutkimuksen mukaan maailman 250 suurimman vähittäiskaupan yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 4 300 miljardia dollaria tilikaudella 2012 (sisältäen yritysten kesäkuun 2013 loppuun mennessä päättyneet tilikaudet). Costco Wholesale Corporation (USA, 99 137) 4. Carrefour S.A. Vain kahdeksan yritystä toimii ainoastaan verkossa tai ei ollenkaan fyysisessä kaupassa. Tänä vuonna raportissa on listattu ensimmäistä kertaa myös maailman 50 suurinta verkossa vähittäiskauppaa tekevää yritystä. oHG (Saksa, 73 035e) 10. Edellisenä tilikautena vastaava luku oli 4,9 %. Wal-Mart Stores, Inc. Ota yhteyttä! Timo Marttinen Heikki Hynninen 040 526 5158 040 566 9526 Tutustu tuotevalikoimaan www.kruunuherkku.fi RUOKAMME ON KOTONA TEHDYN MAKUISTA JA NÄKÖISTÄ. Kehittyvillä markkinoilla näistä toimii ainoastaan viisi yritystä. | Tukkutori | 1 | 2014 | 11 Deloitten tutkimus: Taloudelliset vaikeudet eivät lamaannuttaneet vähittäiskauppaa M aailman 250 suurimman vähittäiskaupan toimijan yhteenlaskettu liikevaihto ylsi 4 300 miljardiin dollariin. (USA, 74 754) 9. The Home Depot, Inc. Kymmenen suurimman vähittäiskaupan järjestys muuttui viime tilikaudella pääosin divestointien vuoksi. Target Corporation (USA, 71 960). Metro AG (Saksa, 85 832) 8. Tesco nousi Carrefourin tilalle toiselle sijalle. Raportissa analysoitiin myös kaikkien 250 suurimman vähittäiskaupan verkkokauppa-aktiivisuutta. Sen sijaan viime vuoden kakkonen Carrefour putosi neljännelle sijalle. Suurin osa (42 yritystä) 50 suurimmasta verkossa toimivasta vähittäiskaupasta toimii monikanavaisesti. Keskimäärin 7,7 % niiden 250 suurimman yrityksen liikevaihdosta, joilla oli verkkokauppatoimintoja, syntyi verkosta tilikaudella 2012. S-ryhmä sijoittui tutkimuksessa sijalle 78 (edellisessä tutkimuksessa 82) ja Kesko sijalle 112 (104). Näin varmistamme toimituksen tuoreuden. Useimmat 50 suurimmasta verkossa toimivista vähittäiskaupoista sijaitsevat Yhdysvalloissa (28) ja Euroopassa (17). (Ranska, 98 757) 5. Suomessa S-ryhmä on kirinyt eroa Keskoon. Yrityksen myyntiluvut ovat pudonneet peräkkäisinä vuosina, sen jälkeen kun Carrefour irtautui halpakauppaketju Diasta kesäkuussa 2011. Wal-Mart oli vähittäiskaupan suurin toimija kasvattaen edelleen johtoasemaansa. HERKULLISTA VALMISRUOKAA T E E M M E K A I K K I R U O K A M M E K Ä S I T YÖ N Ä . Esimerkiksi norjalainen Reitan pääsi nopeimmin kasvaneiden joukkoon ostettuaan Rautakirjan. (USA, 469 162) 2. (USA, 96 751) 6. Näiden 250 suurimman vähittäiskaupan keskimääräinen koko ylitti 17 miljardia dollaria. Jopa kolme neljäsosaa (39) näistä yrityksistä on myös 250 suurimman vähittäiskaupan listalla. Kymmenen suurinta vähittäiskaupan toimijaa tilikaudella 2012: (suluissa maa ja vähittäiskaupan kokonaisliikevaihto USD milj.) 1. Kymmenen kärki kasvoi tutkitulla ajanjaksolla hitaammin kuin koko 250 yrityksen joukko kymmenen suurimman liikevaihdon kasvun ollessa 4,2 %. Emme tee ruokaa varastoon, vaan valmistamme kaikki herkut tilauksesta. The Kroger Co. Kaupan alalla lisääntyneet divestoinnit aiheuttivat muutoksia kymmenen suurimman toimijan järjestyksessä. Schwarz Unternehmens Treuhand KG (Saksa, 87 236e) 7. Nopeimmin kasvaneiden 50 yrityksen joukossa moni kasvoi yritysostoin. Tesco PLC (Iso-Britannia, 101 269) 3. Valmistamme puhdasta, aitoa, tuoretta ja maukasta valmisruokaa. Aldi Einkauf GmbH & Co. Verkkokauppa raivaa osuutta Verkkokaupan osuus 50 suurimman verkossa toimivan vähittäiskaupan kokonaisliikevaihdosta on merkittävä; keskimäärin lähes kolmannes näiden yritysten myynnistä tulee sähköisestä kaupasta
Raija Kara toteaa, että karppaamisbuumi alkaa olla ohi. Uusissa ravitsemussuosituksissa ruokakolmion perustan muodostavat kasvikset. – Vaaleat viljavalmisteet kehotetaan vaihtamaan täysjyväviljavalmisteisiin. Pääsihteeri Raija Kara on viimeiset puoli vuotta sorvannut tiiviisti ravitsemussuositusten tekstiä. Sen tavoitteena on viestiä uusista ravitsemussuosituksista kuluttajille ja terveysalan ammattilaisille. – Kiitos elintarviketeollisuuden Suomessa suolan käyttö on vähentynyt nopeassa tahdissa alle muiden Pohjoismaiden. Jos haluaa minimoida niiden saantia, kannattaa käyttää mahdollisimman vähän prosessoitua ruokaa ja valmistaa ateriat itse raaka-aineista. Perunan käytön suositellaan pysyvän nykyisellä tasolla. Terveellisyys suositusten perusteena Suomalaisissa suosituksissa suolan määrä on vedetty pienemmäksi kuin pohjoismaisissa suosituksissa. Suosituksia havainnollistavassa ruokakolmiossa levein alaosa on vaihtunut. Neuvottelukunnan puheenjohtajana on kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio maa- ja metsätalousministeriöstä. Kansalliset suositukset pohjautuvat pohjoismaisiin suosituksiin, jotka julkistettiin viime syksynä ja joita olivat myös suomalaiset asiantuntijat – mm. Hanketta rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Nyt hän toteaa olevan hyvä aika jäädä eläkkeelle. Vieläkin 75–80 prosenttia suolan saannista tulee teollisista valmisteista ja kodin ulkopuolisesta aterioinnista. Syö hyvää -hanke alkaa Ravitsemusneuvottelukunta ei itse lähde tekemään kansanvalistusta, vaan se työ kuuluu muille ravitsemusalan ammattilaisille ja järjestöille. – Uutta suosituksissa on se, että nyt lähdetään ruokavalion kokonaisuudesta eikä yksittäisistä ravintoaineista, kertoo neuvottelukunnan pääsihteeri Raija Kara. – Tiukkoja keskusteluja suosituksista käytiin, mutta etujärjestöt eivät vaikuttaneet neuvottelukunnan linjaan ja suositukset annettiin yksinomaan terveysperustein. Teollisuudella on edelleen tsemppaamista suolan vähentämiseksi, mutta makkaroita ei kuitenkaan voi tehdä ilman suolaa, ymmärtää Kara. Jäseninä on ravitsemusasiantuntijoita ja myös kaupan, elintarviketeollisuuden ja maatalouden edustajia. Karppaaminen näkyi jo suomalaisten kolesteroliarvoissa. Hankkeessa on mukana 19 kumppanuusjärjestöä Martoista Lastentarhaopettajaliittoon. – Niitä suositellaan enintään 500 grammaa viikossa kypsänä, kun suomalaiset syövät nyt niitä enemmän. Suositusten soveltaminen on hankkeen keskiössä: tavoitteena on, että moni löytäisi vastauksia omiin pohdintoihinsa ruokavalinnoista ja ymmärtäisi terveellisen ruokavalion koostamisen perusedellytykset ja haasteet.. Raija Kara näkee suomalaisten ravitsemuksen ongelmina vääränlaisen rasvan, kuidun vähäisyyden, liian suolan ja vähäisen kasvisten käytön. Suositusten mukainen ruokavalio on ympäristömyönteinen ja kasvikset sopivat kestävän kehityksen maailmaan, toteaa pääsihteeri Kara. professori Mikael Fogelholm ja apulaisprofessori Ursula Schwab – laatimassa. – Lisäaineilla en kuitenkaan lähde pelottelemaan. Toki suomalainen ruokakulttuuri otettiin huomioon, vakuuttaa pääsihteeri Raija Kara ja jatkaa, että jokaisessa maassa sovelletaan tutkimustietoa. Hankkeen tavoitteena on viestiä ravitsemussuosituksista sellaisessa muodossa, että ne puhuttelevat yksilötasolla. – On arvo sinänsä, että alkutuottajat ja elintarviketeollisuus keskustelevat asiantuntijoiden kanssa samassa pöydässä. Nykyisen ravitsemusneuvottelukunnan toimikausi loppuu ensi syksynä. Suositus tarkoittaa kahta liha-ateriaa viikossa ja leikkeleet päälle, mikä sekin on aika paljon, laskee Kara. 12 | Tukkutori | 1 | 2014 | Uudet ravitsemussuositukset: Kasviksista aterian perusta R avitsemusneuvottelukunta julkisti tammikuussa uudet suomalaiset ravitsemussuositukset, edellisistä suosituksista oli aikaa liki kymmenen vuotta. Eniten huomiota on herättänyt punaisen lihan ja lihavalmisteiden rajoittaminen. Nyt siinä ovat vihannekset, marjat ja hedelmät, kun aiemmassa ruokakolmiossa perustana olivat leivät, puurot ja muut viljatuotteet. Kuluttajaliitto käynnistää helmikuussa neljä vuotta kestävän Syö hyvin -hankkeen. Monissa muissa maissa ei tähän pystytä. – Ravitsemusneuvottelukunnassa seurattiin keskustelua ja todettiin voin kulutuksen lähteneen nousuun ja ruisleivän vähenneen
UKK:lla ratsastetaan Urho Kaleva Kekkosen arvo aletaan ymmärtää. Yksi Kekkosen aikaansaannoksista oli Rautaruukki, joka meni nyt ruotsalaisille. Virallisen tiedon mukaan olympialaiset ovat tulleet maksamaan jo 38 miljardia euroa, mutta huhut kertovat laskun olevan 50 miljardia. Sitkeänä nuorukaisena hän kuitenkin kirjoitti ruotsinkielisen ylioppilastutkinnon ja sai paljon ruusuja ylioppilaspäiväksi. Huomattava osa tästä rahasta on mennyt korruptioon. Jos on, muttei raporttia ole nähtävillä, voi tietää asiakas tiedustella sitä. Järjestyksenpitoon tarvitaan kuitenkin valtava määrä sotilaita ja poliiseja. – Hieman nihkeästi raportit ovat nousseet katukuvaan, toteaa Häggman. Oiva-raportti on tarkastuksista saatava, julkaistava asiakirja. Jos tarkastuksessa löytyy huomautettavaa, niin asiat laitetaan ripeästi kuntoon. Vain yksi prosentti on saanut huonon tuloksen. Ne sijoitettiin Kaukasuksen rinteille, jolla osoitetaan, että levottomat ”mustien” maat kuten Tsetsenia, Abhasia, Dagestan ovat järjestyksessä. Putinin lähipiiriä on voideltu ja ehkäpä isäntä itsekin jonkun ruplan saa panoksestaan maailman mahtavimman tapahtuman järjestämisestä. – 80 prosenttia tarkastuksen kohteista on saanut oivallisen tai hyvän tuloksen. Nyt myötäillään Brysseliä turhan takia, vaikka siellä ei mitään sotilaallista uhkaa ole olemassakaan. Hjallis kehui olevansa koulutuksen asiantuntija, sillä hänellä on lukihäiriö ja koulutodistukset lähinnä viitosia. Tällaiset puutteet ovat jo vaaraksi terveydelle ja ne korjataan ripeästi. Oiva puree Oiva-asteikossa on neljä porrasta. Kaikkia elintarvikehuoneistoja ei valvota joka vuosi. Marina Häggman kertoo, että Oiva-raportteja on julkaistu www.oivahymy.fi –sivustolla viime toukokuusta alkaen ja kuluttajien nähtäville raporttien on täytynyt tulla tämän vuoden alusta.. – Asiakas voi tarkistaa netistä, onko kyseisestä paikasta valvontatuloksia. Niinpä hän oli helmikuun 1. Hjallis joutui asian tunnustamaan: hän oli todellakin myynyt ruusunsa kukkakauppaan puoleen hintaan. päivänä kotikunnassaan Sipoossa opettajien Veso-päivän paneelin juontaja. Sotsi paljasti Putinin egon PataKunkun lapsuuden suurin asia oli, kun koululuokka pääsi opettajan asuntoon katsomaan Eero Mäntyrannan voittoisia hiihtoja Innsbruckin olympialaisissa 50 vuotta sitten. Kaleva -baari. Kyllä PataKunkulle kulta kelpaisi, vaikka se tulisi korruptoituneesta Sotshista. Nämä osoittavat Kekkosen markkina-arvon, mutta tärkeämpää olisi, että muistettaisiin arvostaa hänen työtään maamme teollistajana. patakunkku@tukkutori.eu K Hjallis myi ylioppilasruusunsa Hjallis Harkimo on tunnetusti joka-alan asiantuntija ja osaaja. Y litarkastaja Marina Häggman Evirasta kertoo, että elintarvikehuoneistojen valvontatulosten saattaminen kuluttajien tietoon Oiva-hymiöiden avulla puree hyvin. Sotshin järjestelyissä ei ole säästetty rahaa. Viimeisin raportti Oiva-hymiöineen on laitettava asiakkaiden näkyville. Hjalliksen naapurissa asuva opettaja muistutti paneelin juontajaa, että sinähän myit saamasi ylioppilasruusut kukkakauppaan takaisin samana päivänä. Raportti ei kuitenkaan ota kantaa ruuan maittavuuteen tai palvelun tasoon. Yhä vähemmän on niitä, jotka taivastelevat Moskovan myötäilyä. Häggmanin mukaan tuloksista ei voi vetää mitään johtopäätöstä siitä, että tietyntyyppisistä ruokapaikoissa olisi enemmän huomautettavaa kuin toisissa. PataKunkun mielestä se oli tuolloin viisasta politiikkaa, koska samalla saatiin pidettyä kauppasuhteita länteen. – Selvästi elintarvikealan yrittäjät tsemppaavat jo ennen tarkastusta. Sotshin talviolympialaiset ovat Vladimir Putinin lempilapsi. Siltikin terrori-iskujen uhka leijuu kisojen yllä. Bisnesmies perusteli pöyristyneelle opettajajoukolle, että ruusuja oli tullut niin paljon ja niistä hän sai paljon rahaa. Tämän päivän Sotshin kisat eivät paljoa kiinnostakaan, vaikka ne ovat kuorrutettu glamourilla. Urho Kaleva Kekkonen -niminen tanssiravintola on Tallinnan satamassa. Se kertoo kuluttajalle tarkastuksen aikana tehdyistä havainnoista, kuten yrityksen hygieenisestä tasosta ja tuotteiden turvallisuudesta. Evira on avannut mobiilipalvelun, josta kuluttaja saa Oiva-valvontatulokset helposti älypuhelimeensa. Helsingin Kalevankadulla on suosittu U. Häggmanin mukaan Eviralla on valvottavana 37 000 kohdetta, joista 35–40 prosenttiin on tähän mennessä tehty valvontakäynti. PataKunkku ei enää ihmettele sitä, kun Hjallis kauppasi Jokerit Venäjälle
Vuonna 1917 perustetun lihatalon olemassaolo on ollut katkolla kuten itsenäisen Suomen. – Valtakunnallisesti Wigren on suosiobarometrissa kolmanneksi potentiaalisin lihabrändi. Emme pysty myymään eurolla lenkkiä. Wigrenin tuotteissa onkin tuhdisti lihaa. Yrjö Wigren Oy:n liikevaihto viime vuonna oli 9 miljoonaa euroa ja kasvua edellisvuodesta oli 20 prosenttia. Kiloon meetwurstia käytetään 1350 grammaa lihaa ja lauantaimakkaran lihapitoisuus on peräti 72 prosenttia. Wigrenin suosittu maksamakkara on palannut valikoimiin alkuperäisessä muodossaan. – Kovaa työtä ja markkinoilla erottumista vaaditaan, että kilpailussa pärjää, toteaa Keijo Vataja. Emme ole saaneet arvostusta mainonnalla, vaan hyvillä tuotteilla ja pakkauksilla. Sukunimestä huolimatta Keijolla ei ole mitään yhteyttä kankaanpääläiseen Maalaistuote Vatajaan. ”Euron lenkkiin emme pysty” – Yrityksen olemassaolon kulmakivi on yrityksen perustajan puolison Anna Wigrenin tokaisu 1940-luvulta: ”Jos ei tehdä hyvää – ei sitten tehdä ollenkaan”, korostaa toimitusjohtaja Keijo Vataja Wigrenin strategiaa. Raaka-aineen kotimaisuusaste on 85–90 %. Kolmisen vuotta sitten yritys ajautui konkurssiin, mutta hyvät tuotteet ja kova työ auttoivat yrityksen jatkoon. Yrjö Wigren Oy:n liiketoiminnan jatkajiksi tulivat maaliskuussa 2011 kiinteistösijoitusyhtiö Interavanti Oyj ja Perniön Liha Oy: sijoitusyhtiöllä on 65 % ja lihafirmalla 35 % omistuksesta. Pakkausten tulee olla balanssissa tuotteiden laadun kanssa: hyvän tuotteen tulee olla hyvässä pakkauksessa, tähdentää Vataja.. – Uskomme tuotteisiimme ja siihen, että kauppiaskin tienaa niillä, sanoo Keijo Vataja. Sen tuotantolaitos sijaitsee Sarankulmassa Pirkkahallin lähellä. 14 | Tukkutori | 1 | 2014 | Wigrenillä on sinivalkoinen askel Lihanjalostusyritys Yrjö Wigren Oy on yksi Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjaan osallistuvista yrityksistä. – Tuotteemme kaupan hyllyssä ovat niin laadultaan kuin hinnaltaan yläkvartaalissa. txt Brändillä on arvostusta Consumer Compassin tekemä lihatalojen bränditutkimus tukee Vatajan käsitystä. Kuitenkin Jumbossa Vantaalla ja Jounin kaupassa Äkäslompolossa Wigrenin tuotteet ovat saaneet näkyvästi tilaa. kaan pääse kaupoissa massapaikoille, vaan kuluttaja joutuu niitä etsimään ylähyllyiltä. Laatumakkarat eivät usein- Keijo Vataja esittelee uutta omenalenkkiä, jonka pakkaus kertoo näkyvästi uutuudesta. Toisen polven Wigrenit myivät yrityksen vuonna 1987 Leipurien Tukulle, ja pari vuotta myöhemmin omistus siirtyi Salosen perheelle. Pienen lihanjalostusyrityksen taival ei kuitenkaan ole aina ollut herkkua kireästi kilpailuilla lihamarkkinoilla. Yrjö Wigren Oy on leimallisesti tamperelainen yritys. Ostoista kaksi kolmasosa on possua ja kolmannes nautaa, kesäksi tulee raaka-aineeksi myös karitsanlihaa. T amperelainen Yrjö Wigren Oy on maamme vanhin yhtäjaksoisesti toiminut lihanjalostusyritys. Pääkaupunkiseudulla se noteerattiin neljänneksi arvostetuimmaksi brändiksi. Sen kuuluukin olla nostamassa maata lamasta, sillä onhan se samanikäinen kuin itsenäinen Suomi. Pirkanmaalaiset kuluttajat rankkasivat Wigrenin arvostetuimmaksi tuotemerkiksi. Yritys harjoittaa ostoyhteistyötä Perniön Lihan kanssa. Wigren ostaa lihat valmiina lajitelmina suomalaisilta lihataloilta. Yrityksen ruorissa vajaan vuoden ollut Keijo Vataja on myös peritamperelainen, Pispalassa syntynyt liha-alan osaaja. Yritys tunnetaan herkkunakeista ja muista maistuvista lihajalosteista
Hän oli opintojen aikaan töissä Satahämeen Osuusteurastamossa, mutta siirtyi valmistuttuaan 12 vuodeksi Saarioisille. Tavoitat meidät aina. – Viime marraskuussa järjestimme työhyvinvointipäivän Tampereen Teatterissa, jossa kehitimme työyhteisöä luovuuden ja irrottelun kautta. – Katsotaan nyt, miten suositukset menevät käytäntöön. Sipoo-Suomi Yrtit, versot ja syötävät kukat Luomua Sipoosta, puhtaasti puulla ja tuulella tuotettu Yrittäjäntie 34, 01800 Klaukkala Puh. Uutta ilmettä tuotteisiin – Kun anoppi oli kertonut ompeluseurassa minun tulleen tänne töihin, oli rouvien tärkein puheenaihe koko illan ollut Wigrenin maksamakkaran katoaminen. Myös työskentely lounaalla on yleistä: yli viidennes työssäkäyvistä vastaajista syö lounaan työpisteensä äärellä päivittäin ja 17 prosenttia viikoittain. Erityisesti 36–55-vuotiaat laiminlyövät lounastaukonsa; heistä peräti 11 prosenttia jättää koko lounaan väliin. Uskoisin, että kuluttajat karsivat ensin halvempia tuotteita ja syövät mieluummin laadukkaita lihatuotteita. Meluisinta syötävää on kotiruoka, jonka mainitsee kaksi kolmesta tuoreessa selvityksessä. Vataja ei ole vielä huolissaan uusista ravitsemussuosituksista, jotka vähentäisivät punaisen lihan ja lihajalosteiden käyttöä 500 grammaan viikossa kypsänä. Omena antaa makkaralle mehevyyttä, selvittää Keijo. Wigrenillä oli vuosikymmenten ajan ollut mm. Keijo Vataja korostaa ammattitaitoisen henkilökunnan merkitystä. – Opin jo aikoja sitten, että on kamala tilanne, jos tuotantolinjan suurin tuote on tuotevaihto. Keijo Vataja pitää hienona Suomalaisen Työn Liiton ja Keskon Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjaa. Testiemme mukaan omenalajikkeiden välillä ei ole ollut vaikutusta lopputuotteeseen. Sarjoja tulee saada isommiksi ja tarvitaan vahvoja identiteettituotteita, toteaa Keijo. Wigrenin lupaava uutuustuote on omenalenkki. 15 Työhyvinvointia teatterista Yrjö Wigren Oy työllistää nelisenkymmentä henkilöä. Leivon Leipomossa hän työskenteli 14 vuotta, joista viimeiset 8 vuotta toimitusjohtajana. (09) 2764 030 • Fax (09) 2764 0333 myynti@jhvihannes.fi • www.jhvihannes.fi www.yrttiahlberg.fi. Etenkin naisille lounas on irtiotto työpäivästä ja he arvostavat rentoutumista hyvässä seurassa. Fazer Food Services teetti kyselyn online-paneelina tutkimusyhtiö Cintillä. Lounaaseen varataan ylipäätään niukasti aikaa. Lounaan väliin jääminen korostui etelä- ja länsisuomalaisten vastauksissa. On hyvä, että edes joskus päästään irti arjesta. Suomalaisten ihannelounashetki ei muutenkaan aina toteudu. Omena on aitoa omenaa ja se jauhetaan kutterissa silpuksi lihan joukkoon. Surullista on, että vastausten perusteella 31 prosenttia suomalaisista nauttii lounaansa yksin päivittäin. Toiminnan tehostamisen myötä Wigrenin tuotevalikoimaa tiputettiin 120 tuotteesta 60 tuotteeseen, mutta myös uusia tuotteita on otettu valikoimiin. Pirkanmaan eniten myyty maksamakkara, mutta alkuperäinen tuote oli tuoteuudistuksissa tuhrittu pois. (Ruokatieto) Esitteet, kuvastot, kaikki yrityksesi graafinen suunnittelu TTT - Graafinen Suunnittelu 040 572 9272 www.ttt-gs.fi Tarjoamme teille: • • • • Laadukkaat ja tuoreet tuotteet Kilpailukykyiset hinnat Henkilökohtaisen palvelun Toimivan logistiikan Palvelemme Teitä arkisin ja lauantaisin Lisäksi päivystämme 24h. Heitoista tulee ottaa vaarin ja rohkeasti lähteä kehittämään ajatusta. No nyt se on palautettu tuotevalikoimaan entisenlaisena, iloitsee Keijo ja korostaa, että klassikot ovat yritykselle kultakimpaleita. Lihatalon tytäryhtiö Wigren Catering Oy:llä on kolme lounasravintolaa ja se pyörittää myös tehtaanmyymälää Sarankulmassa. Raulio pitää kiirettä huolestuttavana. Tutkimuksessa yllättävän korkeana näki kotona syövien osuus, 37 prosenttia. Keijo Vataja sanoo olevansa ylpeä vuonna 1983 suorittamastaan lihakauppamestarin tutkinnosta. Se sai alkunsa tuotekehityksessä yhden työntekijämme heitoista, että voisiko omenaa kokeilla. Lisäksi kolmannes työssäkäyvistä tekee töitä lounaalla vähintään viikoittain. Neljännekselle Fazer Food Servicesin lounastutkimuksen vastaajista tärkeintä lounaalla on tauko työstä tai opiskelusta. Kun tähän lisätään joukko, joka syö yksin vähintään kerran viikossa, saadaan yksin lounastavien joukosta reilun kahden kolmasosan enemmistö. Omenalenkin pakkauksessakin olemme olleet rohkeita, hykertelee Keijo tyytyväisyyttä, kun asiakkaiden reaktiot ovat olleet innostuneita ja ensimmäisten päivien myynti näyttää hyvältä. Vastaajat edustavat suomalaisia valtakunnallisesti. Vastausten perusteella yksin syöminen yleistyy iän lisääntyessä. Tämä saattaa johtua siitä, että paneeliin oli valikoitunut tilastollista työttömien joukkoa suurempi määrä niitä, jotka eivät käy töissä, peräti 29 prosenttia. – Kaikki ideat ovat hyviä, mutta niitä tulee jalostaa. – Kampanja kiinnittää kuluttajien huomiota heidän ratkaisevaan rooliin kansantaloutemme tilassa. Myös yksin syöminen voi korostua samasta syystä. Alle vartissa lounaasta suoriutuu 12 prosenttia suomalaisista. | Tukkutori | 1 | 2014 | – Brändin arvostus kantaisi nykyistä selvästi parempaan myyntiin ja kaupalla onkin suuri mahdollisuus. Unelmien kiireetön lounas muuttuu arjessa niin kovaksi kiireeksi, että lounasta ei välttämättä ehditä syödä ollenkaan. Seura on selvästi tärkeämpää nuorille kuin aikuisille: viidennekselle 15–22-vuotiaista seura on lounaalla kaikkein tärkeintä. Yli puolet suomalaisista käyttää lounaaseen vain 15–30 minuuttia, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Susanna Raulio THL:n vuoden 2013 Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys -aineiston pohjalta. Lounaalla tärkeintä maukas ruoka ja huilitauko L ounastauolla arvostetaan eniten hyvää ruokaa. Tuotteemme ovat valtakunnallisessa jakelussa Ruokakeskolla, S-ryhmällä ja nyt myös Suomen Lähikaupalla. – Omenalenkissä on lihaa 72 % ja omenaa 14 %
Sipulin hinnan Kauppapuutarha-Kukkatukku Kokkolassa Luotettava yhteistyökumppani pitkällä kokemuksella. – Tulppaaninippu ei maksa kuluttajalle paljoa enempää kuin kuppi kahvia. Muovikäärö kannattaa poistaa vasta muutaman tunnin kuluttua, jotta tulppaani ei nuukahda. Lajikkeet vaihtuvat viikoittain. Linda kertoo monien kukkakauppojen menestyvän hyvin, kun niillä on selvä idea. – Viime keväänä talvi jatkui pitkään ja narsissit jäivät monilla myymättä, kun pääsiäinen oli aikaisin. Murron mukaan on hyvä tapa leikata pari senttiä tulppaanin varsia lyhyemmiksi uuden imupinnan saamiseksi, mutta tulppaani ei tässä suhteessa ole lainkaan niin vaativa kuin ruusu. – Kukan pitää olla isompaa, hienompaa. Huiskulan Puutarha toimittaa tulppaanit eteenpäin kuivana. Monet retrokasvit kuten kliivia käyvät kaupaksi ja jopa traakkipuuta kysytään. Huiskulan Puutarha myy pääosan sadosta 10 kappaleen kimppuina, vaikkakin 15 kappaleen kääreitä tehdään. Kukkasesongeista seuraavana vuorossa on ystävän päivä, sitten naistenpäivä ja pääsiäinen. – Jos tulppaani vesitetään kaupassa, se säilyy, mutta alkaa kehittyä: varsi alkaa venyä ja kukka avautua, opastaa Jali Murto. puh. Laadukas verkkokauppa www.suomenkukkatarvike.fi Niko 044-4400 004 • Markku 0400-242 673 • Pauli 0400-242 674 Esitteet, kuvastot, kaikki yrityksesi graafinen suunnittelu TTT - Graafinen Suunnittelu 040 572 9272 |. Tänä vuonna tilanne on parempi, sillä talvi ehtii loppua ennen pääsiäistä, uskoo Linda Backman. Jouluna painotus on punaisissa, sitten tulevat muut värit ja pääsiäistä kohden tulevat keltaiset värit, selvittää Murto. Nyt ovat vuorossa tulppaanit ja keväiset ruukkukukat. Kukkakauppiaat ovat tosi tarkkoja laadusta ja he ovat valmiita maksamaan siitä, sillä he eivät voi myydä markettien hintatasoon. Ainakaan niitä kukkia, mistä ilmoitellaan, ei myydä katteen vuoksi, vaan ne ovat sisäänvetoartikkeleita. Se heijastui vielä joulukuun hyötöihin, mutta nyt vaikeudet ovat taakse jäänyttä aikaa. – Tulppaani on halpa tuote. Linda Backman kertoo kukkakauppiaiden etsivän jotain erikoisempaa kuin mitä marketeissa myydään. Suomessa hyödetään tänä talvena 60 miljoonaa tulppaania ja Huiskulan Puutarha Oy:n osuus on hiukan alle 10 miljoonaa kappaletta. Värit sekoitetaan kysynnän mukaan. PALVELEVA KUKKATARVIKETUKKU Liikenteessä kolme tarvikeautoa. Monilla kauppaketjuilla tulppaani on sisäänvetoartikkeli. Toimitusketju on pitkä ennen kuin tulppaani on kuluttajan saatavilla. Tulppaani imee vettä ja saa nestejännityksen, kun kuluttaja laittaa sen viileään veteen. – Meillä naistenpäivä on ollut myynnillisesti parempi kuin ystävänpäivä, kertoo Linda. Helsingin Kukkatoimituksen hallissa ajankohtainen kukkatarjonta on ryhmitelty värien mukaan. Siksi tulppaani menee hyvin kaupaksi, vaikka rahasta olisikin niukkuutta, toteaa Jali. Molemmilla on puolensa. Pääsiäinen on tänä vuonna kolme viikkoa myöhäisemmässä kuin viime vuonna. – Viherkasvien paluu liittyy kotoiluun ja kodin sisustamiseen. Toimitusjohtaja Jali Murto on tyytyväinen joulu-tammikuun tulppaanikauppaan, vaikka kausi alkoi myöhässä. Tulppaanien kysyntä on ollut hyvä, mutta koko kauden tuloksen ratkaisee helmi-huhtikuun myynti: kulutushuippuja ovat ystävänpäivä, naistenpäivä ja pääsiäinen. Linda Backman toteaa Campanulan käyvän nyt hyvin kaupaksi. Nythän halutaan viljellä myös keittiöpuutarhaa. Kuivana vai vesitettynä. 16 | Tukkutori | 1 | 2014 | Viherkasvit tulossa jälleen muotiin H KT:n Helsingin pisteen vetäjä Linda Backman on havainnut, että viherkasveja kysytään taas. Esikkokauppaa on käyty vilkkaasti heti joulun jälkeen. uomalaisissa puutarhoissa hyödetyt tulppaanit ovat valloittaneet kaupat. Tulppaania on kasvatettu Hollannissa kolme vuotta pellossa. – Jos tavara liikkuu nopeasti, ei vesittämistä tarvita. Tulppaanikausi on alkanut hyvin S Jali Murto kertoo, että tulppaanien kasvatus kasvihuoneissa kestää vain 3-4 viikkoa, mutta sitä on kuitenkin edeltänyt useita kuukausia kestävä sipuleiden juurrutus- ja kylmäkäsittelyvaihe. Kukkakaupat keskittyvät leikkokukkiin ja sidontaan. – Jotkut asiakkaistamme myyvät kukat kuluttajille kuivina ja jotkut vesittävät ne. – Marketeissa kukkien hinta painottuu. Tulppaaninipun veroton tukkuhinta on 2–3 euroa lajikkeista riippuen. – Hollannissa kesä oli myöhässä ja siten myös sipulien kehitys. Linda kertoo hempeiden värien olevan kysyttyjä. 06-8326500 www.lindellflowers.com osuus on runsaan kolmanneksen. – Tulppaanit myydään värimixeinä. Tulppaanien hehkuvat värit piristävät asiakkaita ja vievät ajatukset tulevaan kevääseen
Se on vaaleahko violetti, joka taittuu kohti vaaleanpunaista ja pinkkiä. Kukkakauppiaat ja floristit ovat siitä onnellisessa asemassa, että kukat ovat useimmiten kertakäyttötuotteita. vaaleansininen, hiekka, freesiankeltainen, kukonharjanoranssi, cayennepippurinpunainen. Tänä vuonna se kulkee kaikille floristeille sopivasti nimellä Säteilevä Orkidea (eng. Ihania hetkiä värien parissa! 17 Taatusti tuoreet kotimaiset tulppaanit Hyvää ystävänpäivää! Muista nettikauppa! puh 020 790 7000 www.huiskula.fi/kauppiaat Turku - Espoo - Helsinki - Hämeenlinna - Iisalmi - Jyväskylä Lahti - Savonlinna - Tampere - Vaasa Taimitukku - Ketjuasiakkaat TUOREINTA TIETOA viljelystä ja markkinoinnista www.puutarha-sanomat.net ??????. Pantonen sivuilla värin kerrotaan ”hivelevän silmää ja herättävän mielikuvituksen”. Vuoden väri säteilee oliivinvihreän, turkoosin, muiden sinivihreiden sävyjen ja vaaleankeltaisen rinnalla. ”Säteilevä Orkidea rohkaisee avartavaan luovuuteen ja omaperäisyyteen, jota arvostetaan aina vain enemmän nyky-yhteiskunnassa.” Ylistäviä sanoja väristä. Vaatemuodissa tulevana keväänä yhdistetään pehmeitä pastellinsävyjä hehkuviin ja kirkkaisiin väreihin. Eiköhän ole siis aika ottaa nämä kukat ja sävyt käyttöön myös kimpuissa ja muissa asetelmissa. Nimensä mukaisen orkidean lisäksi vaikkapa muutama krysanteemi, ruusu, leinikki (ja monet muut) ovat lähellä oikeaa sävyä. Varsinkin leikkokukkien elämänkaari on hyvin lyhyt, joten silloin kannattaa ilman muuta leikitellä väreillä ja muilla trendeillä. Ja mikä parasta näitä voi vaihdella vaikka joka viikko ja keskittyä joihinkin värisävyihin myös sen mukaan millaista kukkaa on kulloinkin saatavilla. | Tukkutori | 1 | 2014 | virvan tulet Säteilevä violetti ja muut trendivärit Kirjoittaja Virva Antila tekee töitä freelance-floristina. Pantone julkisti viime vuoden lopulla vuoden värin 2014. Pantonen värikartat ovat monille floristeillekin tuttuja työvälineitä, mutta edelleen niiden käyttöä voisi myös kukkien maailmassa lisätä tuntuvasti. Ei ole ollenkaan hassumpi ajatus tehdä jonkinlainen trendinurkkaus kauppaan, jonne voi kerätä kuvia ja muuta rekvisiittaa hehkuvien kukkien sekaan trendiväreissä. No millainen väri tämä Säteilevä orkidea sitten on. Vuoden väriä löytyy mukavasti myös kukkien maailmasta. Värin valitsemiseen tarvitaan paljon trendien seuraamista ja uusien tuulien haistelua. Monet värit ovat suoraan kukista otettuja. Ennemminkin ongelmaksi muodostuu runsaudenpula, sillä ihania värisävyjä ja kukkia on niin paljon, etten ainakaan itse tiedä, mistä aloittaisin. Siinä missä kovin moni meistä ei välttämättä maalaisi kotiaan säteilevän violetin sävyihin tai pukeutuisi siihen seuraavat vuodet, kukissa näistä trendiväreistä voi huoletta ottaa kaiken irti, sillä niitä ei tarvitse katsoa paria viikkoa kauempaa. Trendivärejä ovat Pantonen mukaan Säteilevän orkidean lisäksi mm. Nämä antavat asiakkaille ideoita ja herättelevät mielikuvitusta. Ei siis ehdi kyllästyä. Pantone on valinnut vuoden värin joka vuosi aina 2000-luvun alusta saakka. Ei siis tarvitse hankkia kalleimpia mahdollisia kukkia vuoden värisiä kimppuja toteuttaakseen. Radiant Orchid)
Tämä Laitilan Proegg Valkuainen ei siten sisällä kolesterolia lainkaan. Vähittäiskauppaan tuleva Laitilan Proegg Valkuainen on 0,5 litran tetrapakkauksessa. Munax Oy:n liikevaihto kipusi viime vuonna 27 miljoonaan euroon. Munax Oy:llä on 60 sopimustuottajaa ja heidän kanaloistaan tulee noin miljoona munaa päivässä pakattavaksi ja jalostettavaksi.. 18 | Tukkutori | 1 | 2014 | Toimitusjohtaja Janne Torikka perusti kahden muun munatuottajan kanssa Munax Oy:n vuonna 2003. Horeca-sektoria varten pakkauskoko on litra. – Australiassa, Kanadassa, USA:ssa katsotaan, että on aivan OK syödä muna päivässä. – Kananmunan aminohappokoostumus ja proteiinin sulavuus ovat ihmisen ravitsemuksen kannalta parempia kuin mistään muusta lähteestä saatavassa valkuaisessa, vakuuttaa Hiidenhovi. Munax Oy aikoo palkata tänä vuonna 10 uutta työntekijää. Linjasto on Pohjois-Euroopan ainoa ja vientisopimuksia on jo tehty Ruotsiin ja neuvottelut ovat käynnissä myös muissa vientimaissa. Puolen litran pakkaus sisältää 15 munanvalkuaista. Tuotekehityksen avulla pyrimme löytämään uusia asiakasryhmiä. – Kanala työllistää neljä ihmistä, kun oma aika menee Munaxin töissä, kertoo Janne. Muitakin uutuustuotteita on yritykseltä odotettavissa. Se on mahtava tuote myös laihduttajille, kun sen energiapitoisuus on vähäinen ja näläntunne pysyy munakkaan syönnin jälkeen kauan poissa, kertoo toimitusjohtaja Janne Torikka Munax Oy:stä. – Meidän yrityksellä ei ole ylituotantoa, vaan kaikille munille on kysyntää. Munakkaan tekeminen ei vaadi keltuaisia, vaan se onnistuu Laitilan Proegg Valkuainen -tuotteella. Munax kasvaa ja kehittää Laitilalainen kananmunapakkaamo ja jalostevalmistaja Munax on tuonut pelkkää munavalkuaista sisältävän tetrapakkauksen kauppoihin. Nämä tuottajat omistavat edelleen Munax Oy:n, jonka kasvu on ollut rivakkaa. Munafarmarista yritysjohtajaksi Munax Oy syntyi kymmenen vuotta sitten, kun kolme munantuottajaa erosi Munakunnasta ja he perustivat oman pakkaamaan. Janne Torikka pitää käsittämättömänä ravitsemusneuvottelukunnan suositusta siitä, että kananmunien kulutusta tulisi rajoittaa 2–3 munaan viikossa. Nestemäisiä munatuotteita valmistava tetralinjasto on yksi osa investointia. Hänen kanatarhassaan kotkottaa 60 000 munivaa kanaa. Tuote säilyy 3 kuukautta ja avattuna viikon jääkaapissa. Munax Oy:llä on 60 sopimustuottajaa. Vuosi sitten toimme markkinoille Euroopassa tutun tuotantomuodon Free Rangen eli ulkokananmunat. –T uote on helppokäyttöinen. Yrityksen toimitusjohtaja Janne Torikka on yksi kolmesta perustajasta. Tuote on pastöroitu, joten siihen ei ole tarvinnut lisätä mitään säilöntäainetta. Kuntosaleilla voivat ihmiset juoda sitä suoraan purkista, kun he haluavat saada proteiinia runsaasti. Se sopii munakkaisiin, leivontaa ja erittäin hyvin marjojen kanssa smoothien valmistukseen. Laitilan Proegg Valkuaista rajoitukset eivät koske, vaan sitä voi käyttää miten paljon tahansa. Tutkija Jaakko Hiidenhovi, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:stä toteaa, että uusissa ravintosuosituksissa proteiinin määrää on päivätasolla nostettu, sillä proteiinit toimivat solunrakennus- aineina eli niiden päivittäinen saaminen on elintärkeätä. – Kartonkipakkauksiin pakatut, pastöroidut valkuaistuotteet ovat olleet suosittuja USA:ssa jo pitkään, ja nyt Munax Oy tuo ne Pohjoismaiden markkinoille, toteaa Torikka. Munax Oy on investoinut 4,5 miljoonaa euroa uuteen jalostetehtaaseen. Vuotuinen munamäärä on 20 miljoonaa kiloa, josta viidennes menee vientiin. Kuluttajahinta kaupassa on noin 4 euroa
– Keskeinen syy pk-yritysten vaikeuksiin markkinoille pääsemisessä on ollut hankintojen keskittyminen. Aasiassa on tullut maisteltua hyönteisiä ja Berliinissä naposteltu maukasta currywurstia. kioskiruokaan ei edes uskalla koskea, kun toisten mielestä aidoimmat ruokaelämykset saa juuri syömällä paikallista ja kadulla. parantaa pk-yritysten osallistumista tarjouskilpailuun, tarkastella kansallisia kynnysarvoja sekä luoda hankinnoille valvontamekanismi. VASTUU VIRHEISTÄ JA REKLAMAATIO Mikäli hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä voida julkaista, lehti ei vastaa mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Hinta kestotilauksena vain 35 €/vsk Voit lukea lehteä myös digitaalisena näköispainoksena www.tukkutori.eu hintaan 5 €/ nro, löydät sieltä kaikki vuodesta 2006 alkaen julkaistut lehdet. huhtikuuta. Sen jälkeen alkaa kahden vuoden määräaika, jonka kuluessa direktiivi on saatettava voimaan kaikissa jäsenmaissa. – Suomen Yrittäjille on tärkeää, että hankintasääntely tukee pk-yrittäjien osallistumista julkisen sektorin tarjouskilpailuihin. Direktiiviehdotukset uudistavat lähes kokonaan nykyisen hankintoja koskevan EU-sääntelyn. Korostamme avoimuuden ja kilpailun tärkeyttä sekä julkisen sektorin vastuuta markkinoiden toimi- vuudesta, Neimala sanoo. Asiakaspalvelu puh. Ostot on tehty niin isoina kokonaisuuksina, että ne ovat olleet pienten yritysten ulottumattomissa. Lehti tarjoaa yrityksille kokonaisvaltaisen kuvan niistä tuotteista ja palveluista, joita on saatavissa. vuosikerta COPYRIGHT Aineiston lainaamisen yhteydessä on lähde mainittava. Uutta sääntelyä on luotu paljon esimerkiksi hankintojen ympäristö- ja sosiaalisista vaatimuksista. TAULAVUORI Katuruokaa kaikille Kirjoittaja Timo Taulavuori on Helsingin Tukkutorin toimitusjohtaja Matkailijat kertovat usein hienoja ja eksoottisia kokemuksista paikallisista katuruuista. Katuruoan suosio ja myös arvostus ovat selkeässä kasvussa. LEHDEN KUSTANTAJA Tietoverkosto Eksakti Ky Neimalan mukaan sääntelyn paisuminen on pk-yrityksille ongelma, sillä niillä ei usein ole riittäviä resursseja monimutkaisten ja työläiden tarjousasiakirjojen laatimiseen. TOIMITUS Vanha Talvitie 10 C 00580 HELSINKI Päätoimittaja Jouko Tikkanen, 0400-462 443 jouko.tikkanen@tukkutori.eu Avustavat toimittajat Virva Antila Graafinen suunnittelu ja taitto Taija-Tuulia Tammelin Missään muussa maassa ei liene yhtä vahvaa torikahvilaperinnettä kuin Suomessa. Olemme tottuneet syömään aseman tuntumassa snagarin hotdogeja, Savonlinnassa lörtsyjä ja Lappeenrannassa atomeja. Osa on sitä mieltä, että ns. Euroopan parlamentti pyrkii korjaamaan tilannetta muun muassa hyväksymällä uuden säännöksen, joka edellyttää hankintojen jakamista pk-yrityksille sopiviin osiin. Monet heistä tuovat tuulahduksia muualta maailmasta. Sääntelyä on pyritty yksinkertaistamaan, mutta tämä tuskin onnistuu. Me suomalaiset olemme perinteisesti katu- ja toriruoan kannattajia. Jopa pimeimpänä talvipäivänä kauppatorilla nautitaan telttakahveja ja lähes jokainen kahvinystävä käy vähintään kerran kesässä kunnon torikahveilla ja juo kahvinsa tyytyväisenä pahvimukista. | Tukkutori | 1 | 2014 | 19 Hankintalaki menee uusiksi Työ- ja elinkeinoministeriö on aloittanut julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön kokonaisuudistuksen. Katuruokakulttuuria hienoimmillaan. Lisäksi kehitetään sitä, että esimerkiksi työllisyys sekä terveys- ja sosiaaliset näkökohdat otetaan paremmin huomioon hankinnoissa. Suomen Yrittäjät on mukana molemmissa. 010 387 0880 TILAUSHINTA Vuonna 2014 tilaushinta on 35 euroa JAKELU 6000 kpl ruokakaupoille, ravintoloille, kukkakaupoille ja tukuille Digitaalinen näköisversio www.tukkutori.eu 5€/ numero ILMESTYMINEN Tukkutori -lehti ilmestyy vuonna 2014 kuusi kertaa; seuraavan kerran 17. Direktiivit taustalla Uudistuksen taustalla on uusi julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö, jonka Euroopan parlamentti hyväksyi tammikuun 15. Sääntelytulva ei tyrehdy Uusi laki on kokonaisuudessaan massiivinen. Pienten ja keskisuurten yritysten kannalta uudistus on tärkeä, sillä julkisiin hankintoihin käytetään kaikkiaan noin 20 prosenttia EU-maiden bruttokansantuotteesta. Neimalan mukaan puhtaasti kotimaisen sääntelyn on noudateltava hankintojen perusperiaatteita eli avoimuutta, tasapuolisuutta, syrjimättömyyttä ja suhteellisuutta. EU-direktiivin kansallinen toteuttaminen on tehtävä tässä hengessä, johtaja Antti Neimala Suomen Yrittäjistä sanoo. päivänä. Ne hämärtävät direktiivin varsinaisia tavoitteita ja siksi uudet säännökset ovat pettymys, Neimala kritisoi. Lehti luo dynaamista vuorovaikutusta. Uudistusta valmistelee kaksi ryhmää. – Olisi ollut linjakasta säilyttää hankintadirektiivi nimenomaan hankintamenettelyä koskevana lakina. Emme siis hyväksy hankintojen kansallisten kynnysarvojen nostamista, vaan vaadimme niiden alentamista. Kaupunkimme isännöikin maaliskuussa kansainvälistä street food konferenssi -tapahtumaa, mikä osoittaa että katuruoka on useimmiten varteenotettava ja maukas valinta. Muutokset on vielä hyväksyttävä ministerineuvostossa. 044-355 4304 hannele.iskala@tukkutori.eu Mediakortti www.tukkutori.eu Ilmoitusmateriaali Painopaikka SLY-Lehtipainot Oy/ Kirjapaino Uusimaa ISSN 1796-5012 9. MEDIATIEDOT Ilmoitukset Hannele Iskala Puh. Vaatimus hankintojen jakamisesta pienempiin osiin on tervetullut, johtaja Antti Neimala Suomen Yrittäjistä sanoo. Nyt mukaan on tuotu muita tavoitteita, kuten työntekijöiden suojelu, ympäristön suojelu ja alihankintaketjujen tar- kempi kontrolli. Mutkattomaan, edulliseen ja autenttiseen ruokaan on helppo ihastua. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneista virheistä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. 441 763 Painotuote TUKKUTORI-lehti on pääkaupunkiseudun ja maakuntien yritysten kohtaamispaikka. Turistit tulevat myös sankoin joukoin Helsingin kauppatorille maistelemaan suomaista toriruokaa, paistettuja muikkuja ja muita kalaherkkuja. TUKKUTORI Tukkutori -lehti kotiin kannettuna: 6 numeroa vuodessa väkevää asiaa. – Sääntely on toteutettava kevyenä mutta kattavana. Suomessa hankintalainsäädännön kokonaisuudistuksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2016 keväällä. Julkisiin hankintoihin pääsy on ollut pk-yrityksille vaikeaa. Helsinkiinkin on tullut uusia ja erilaisia katuruokayrittäjiä viime vuosina. Varatuomari Antti Neimala nimitettiin tammikuussa Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtajaksi. Katuruoalla on pitkät perinteet. T arkoituksena on mm. Huomautukset on tehtävä kirjallisesti 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta ilmoituspäivästä.. Tavoitteena on muun muassa yksinkertaistaa hankintamenettelyjä