15
s. 7
Woihan Wilson!
s. 16
Rosarium onnellistaa naiset. 10
Mämmiolut loppui alkuunsa
s. TUKKUTORI
Tuhansia tuotteita ja taitavia tekijöitä
[ 2 · 2009 ]
Lehti yhdistää tukkukauppojen asiakkaat ja tavaroiden sekä palvelujen toimittajat
Munarikasta pääsiäistä
s
Ravintola-ala on työvoimavaltaista. Vanhasen hallituksen ohjelmassa on lupaus, että alennus toteutetaan, jos vain Bryssel sen sallii. Samasta on kysymys myös ravintola-alalla. Kaupasta myytävän ruuan arvonlisävero laskee lokakuussa 17 prosentista 12 prosenttiin. Ohjelmaa järjestävät myös Kukkakinkerit, Dataflora, Suomen kukkakauppiasliiton Helsingin piiri, Interflora. Tapahtumassa on ruokatarjoilu, josta huolehtii pitopalvelu Pito-Piiat.
Kevään 2009 uutuus
Ihastu ötököihin tilaa
Oman pihan ötökät
164 sivua, 250 ötökkää Kovakantinen, sidottu ISBN 978-952-67204-0-1
kirja
Upeatkuvatjakiinnostavatarina. Tapahtuman juontajana on muotikonsultti Leena Sarvi. 09-3960 2120
Avoinna 07.00-14.30 Hyvä Ruoka PAREMPI HINTA! Keittoluonas 6,Lämminruoka 7,70 Kysy edullista sopimusruokailusopimusta! Hermanninrantatie 21 puh. Ehkäpä palveluiden hinnat eivät ole paljoakaan veronalennuksen myötä laskeneet, mutta alennus on edesauttanut yleensä palvelujen säilymistä ja sitä kautta ihmisten työllistymistä. 8,60 Työpajank. Työvoimakustannukset ovat kolmanneksen kuluista, eikä niitä voi arvonlisäverolaskelmassa vähentää. Sopiikokoperheenharrasteeksi lapsetkintykkäävät.
TILAAMINEN ON HELPPOA, VOIT TEHDÄ SEN JOLLAKIN SEURAAVISTA TAVOISTA:
· Asiakaspalvelustamme puh.0103870880(arkisin9-15) · Internetistä: www.omapiha.info/tilaa · Postitseilmanpostimerkkiä: TietoverkostoEksakti, Tunnus5013456, 04003VASTAUSLÄHETYS
+ postituskulut 3,10
KATTOHAIKARA
Ravintola Cafe
24
PIKKUHAIKARA
Hinta vain 90
Lounas 10.30-14.00 Keittoluonas 6,90 Bu et 8,50 Ala carte alk. Epäselvää on, milloin alennus voidaan teknisesti toteuttaa; nopeimmillaan se voisi tulla voimaan jo tänä vuonna, hitaimmillaan vuoden 2011 alusta. On vaatimusten esittämisen aika.
Muotikonsultti Leena Sarvi juontaa Kevättapahtuman.
Tukkutorin kukka-alan yritykset järjestävät maaliskuu viimeisenä päivänä kevättapahtuman, johon odotetaan sadoittain kukkakauppiaita pitkienkin matkojen takaa.
Floristimestari Pirjo Koppi pitää Kevättapahtumassa useita sidontanäytöksiä muun ohjelman lomassa.
M
ukana olevat yritykset ovat Dataflora, Interflora, Huiskula, Siren, Kukkavirta, SHT-Tukku, Kalevan Kukkatukku, Decopot, Helsingin Kukkatoimitus, Tukkutori, Suomen kukkakauppiasliiton Helsingin piiri ja Kukkakinkerit. 040 502 5152
AIVOJUMPPAA TYÖSSÄ JAKSAMISEEN:
ILMAINEN ESITTELY klo 18-20
tiistaina 7.4. Tiistaina maaliskuun 31. Tukkutori [ 2 · 2009 ]
2
Pääkirjoitus
Jouko Tikkanen
Tukkutori kutsuu kevättapahtumaan
Tie auki alvin alelle
EU-maiden valtiovarainministerit pääsivät sopuun siitä, että jäsenmaat saavat halutessaan laskea ravintolapalveluiden arvonlisäveroa. ja 5.5. Yksi on joukosta poissa, kukka-alaa ei sillä näy. Kaikki eivät hoida velvoitteitaan, ja rehellisten yrittäjien on ollut yhä tukalampi toimia. Lisäksi tapahtumaa sponsoroivat tuotteillaan Tukkutori-lehti, Puu-
tarha ja kauppa -lehti ja Intercom Design (Agroksenmäen holvikellari) sekä Smithers-Oasis. Ilmoittaudu: 040 - 821 7115 Vanha talvitie 10 A, 2.krs, 00580 HKI
www.kinesiologia.fi. Veron nettovaikutus yhdessä palkkojen sivukulujen kanssa onkin ollut huomattavan suuri, ja se on aiheuttanut vääristymiä alalle. Floristimestari Pirjo Koppi pi-
tää sidontaesityksiä pitkin päivää. Ravintoloissa tarjottavan ruuan arvonlisävero on ollut 22 prosenttia, ja mikäli sitä lasketaan kymmenellä prosenttiyksiköllä, on sen laskennallinen vaikutus ruoka-annosten hintoihin 8,2 prosenttia. Kukkien kasvattaminen on verrattavissa täysin vihannesten viljelyyn ja kukkien sitominen kampaajan ja keittiömestarin työhön. 10 a puh. Pari vuotta sitten alkoi vuoden 2010 loppuun kestävä EU-tason kokeilu, joka mahdollisti laskea suutareiden, ompelijoiden, polkupyöränkorjaajien ja kampaamoiden arvonlisäveroa 22 prosentista 8 prosenttiin eli samalle tasolle kuin matkojen, kirjojen, lääkkeiden sekä elokuva- ja teatterilippujen arvonlisävero on. Yrityksissä on silloin runsaasti tarjoustuotteita. Miksi Suomen kukka-alaa rangaistaan 22 prosentin arvonlisäverolla. Tukkutori-lehti tulee olemaan kukkakauppiaiden ja kukkaviljelijöiden sekä heidän järjestöjensä vaatimusten tukena tasapuolisen verokohtelun saamiseksi. päivänä klo 818 järjestettävä Kevättapahtuma on Viherhallissa, Vanha Talvitie 10:ssä. Kukatkin työllistävät
Kokeilun jälkeen voidaan jatkosta päättää kansallisesti. 5
On lähdettävä niistä vahvuuksista, jotka kolahtavat asiakkaisiin Helsinki on kehittymässä hyvän ruoan kaupungiksi
- PERTTI MARJOMAA s. Lopullisia lakitekstejä odotetaan toukokuussa. Tukkutori [ 2 · 2009 ]
Sisällysluettelo [ 2 · 2009 ]
4 Pajuniemi palasi juurilleen
Ministeri kehui yrityksen tuotteet maalaishenkisiksi
8. +358 9 7539390 Fax +358 9 717148 Email info@berrymasters.com Web www.berrymasters.com. 3 Kyllä päätöksessä oli urheiluhenkeä mukana
- PEKKA PAJUNIEMI s. Alennettujen verokantojen
ongelmana on se, että kun jollekin alennus annetaan, on paljon muita aloja, jotka eivät sitä saa. 9
- JUSSI PAJUNEN s. Parkkola sanoo, että aikataulu veron alennuksen toteuttamiselle on vielä epäselvä. Ei se ainakaan pahenna tilannetta.
Kukat eivät esillä
Vuonna 2007 alkoi vuoden 2010 loppuun kestävä EU-tason kokeilu, joka mahdollisti laskea suutareiden, ompelijoiden, polkupyöränkorjaajien ja kampaamoiden arvonlisäveroa 22 prosentista 8 prosenttiin. Siksi valtiovarainministeriö on pidättyväinen alennuksien antamiseen. Hallitusohjelmassa on sovittu, että ravintolaruuan arvonlisävero tullaan alentamaan muiden elintarvikkeiden tasolle, jos EU sen sallii. Taloudellinen tilanne on sellainen, että aikaisemmin ei sitä ei voida toteuttaa. Odotamme kokeilun tuloksia. Ravintolapalveluiden arvonlisäveron alentamisessa ei ole kysymys kokeilusta, vaan ravintolaruoka tullaan jatkossa rinnastamaan muihin elintarvikkeisiin, vakuuttaa Tommi Parkkola. 0400-495 276
TÄYDEN PALVELUN MARJA- JA SIENITUKKU
Työpajankatu 2, 00580 Helsinki Puh. Parkkolan mukaan kukkien arvonlisäveron alentamisesta ei ole ollut esityksiä. Lainsäädäntöneuvos Parkkola uskoo, että arvonlisäveron alennus keventää ravintola-alalla harmaatalouden painetta. Alennus koskee ruokaa, mutta ei olutta. Laskelmassa ei ole myöskään huomioon otettu alennuksen myönteisiä työllisyysvaikutuksia.
18 Solna sai Bib Gourmandin
Tähdet pysyivät Helsingin taivaalla
ALVin alennus keventää harmaatalouden painetta - TOMMI PARKKOLA s. Runebergin Kukka Dan Wardilla on 100 vuoden perinteet
Ravintola-annoksen arvonlisävero tulee alenemaan kymmenellä prosenttiyksiköllä.
Pertti Marjomaa tähdentää taloutta
10 Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy
syntyi ideasta mummon vintillä
14 Ässä-haastattelussa Aki Votkin
Votkin lähti kalaan Itäkeskuksen Prismaan
Ravintolaruuan alv laskee 12 prosenttiin
EU:n valtiovarainministerit tekivät maaliskuun 10. Periaatteessa alennus voisi ehtiä vielä tälle vuodelle, mutta viimeistään se tulee voimaan vuoden 2011 alusta. VM:n laskelman mukaan ravintolaruoan alv:n leikkaaminen 22 prosentista 12 prosenttiin aiheuttaa valtion verotuloihin 315 miljoonan euron bruttovähennyksen. Laskelmassa ei ole huomioitu mahdollisia verotulojen lisäystä, mikä syntyisi siitä, jos kuluttajat ryhtyisivät käyttämään ravintolapalveluita aiempaa enemmän alennetun verotuksen innoittamana. Tommi Parkkola sanoo, että ajankohta, jolloin kukkien arvonlisäverosta voidaan keskustella, on silloin, kun kampaamoiden ja korjaamopalveluiden veron jatkosta päätetään. päivänä periaatepäätöksen siitä, että jäsenmaat saavat halutessaan laskea ravintolaruoan arvonlisäveroa työllisyyden edistämiseksi ja talouskasvun vauhdittamiseksi.
15 Munarikasta pääsiäistä voi viettää rauhassa
Kuluttajat hermona, vaikka tietoa on
16 Rosarium onnellistaa naiset
Kukkakauppaan laajasti lahjaja sisustustavaraa
L
ainsäädäntöneuvos Tommi Parkkola valtiovarainministeriön vero-osastolta ei näe esteitä veron alentamisessa Suomessa. 22
Värililjat koko vuoden
KANERVON
PUUTARHA KY Puh
Pajuniemen luomutuoteperheeseen kuuluvat nakki, saunalenkki, lihahyytelö ja maksapatee. Tänä vuonna se tulee myös kaksinkertaistumaan, lupasi Arto Jokinen
mässä yrityksen tuotteita. Toimitusjohtaja Arto Jokinen kertoi, että Pajuniemi oli ottanut luomulihassa ensiaskeleet jo pari vuosikymmentä sitten.
Luomun tie oli ollut mutkikas. Tukkutori [ 2 · 2009 ]
Toimitusjohtaja Arto Jokinen, maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila ja Pekka Pajuniemi iloitsevat luomulihan kysynnän kasvamisesta.
FAKTAT
Pajuniemi palasi juurilleen
Kaksi vuotta sitten Pekka Pajuniemi palasi yhdeksi Pajuniemi Oy:n omistajaksi kuuden vuoden tauon jälkeen. Suomesta ei löydetä riittävästi kotimaista luomunautaa. Tuomme kauppaa palvelua, väriä, saunapalvin tuoksua ja showta. Emme lisää vettä tuotteisiimme. Se teuras-
Irtomyyntinä 90 % tuotteista
Pajuniemi on nyt Suomen suurin luomupossun jalostaja ja sen markkinaosuus on 95 prosenttia. Pekka Pajuniemi teki paluun yhtiön osaomistajaksi yhdessä hänen poikansa Tapani Pajuniemen ja Aulis Vannekosken kanssa. Vuosi sitten Pekan kanssa päätimme, että tämä on luomu talo. Tuottajia tarvitaan lisää, mutta luomumenetelmin tuotetun valkuaisrehun saanti on ongelmana, harmitteli Arto Jokinen. Sen jälkeen tehdasta oli laajennettu vuonna 1985. Vastoinkäymisiä ja pettymyksiä oli ollut, mutta välillä oli valokin paistanut. Jokisen mukaan 90 prosenttia yrityksen tuotteista myydään pakkaamattomina. Lisäaineettomuus, jäljitettävyys ja puhtaat maut sekä palvelumyynti ovat arvojamme, lisäsi Arto Jo-
kinen ja sanoi yrityksen vastaavan kuluttajien luomukäsitykseen, jossa korostuvat luotettavuus, eettisyys, terveellisyys, ympäristöystävällisyys, lähiruoka ja maku. Perinteisin valmistusmenetelmin toimiva lihatalo on noussut nopeasti luomupossun markkinajohtajaksi.
Pekka Pajuniemi Oy
HIstoRIa Perheyhtiö on perustettu Sipoon Talmaan vuonna 1976 ja myyty vuonna 2001 Peter Flinck, Oko Venture Capital Oy ja Mika Lindfors myivät yrityksen vuonna 2007 Pääomistajaksi Arto Jokinen ja muiksi osakkaiksi tulivat Pekka Pajuniemi, Tapani Pajuniemi ja Aulis Vannekoski. Luomumarkkinat kasvavat nopeasti emmekä pysty tyydyttämään alan kysyntää. Myös Krunex aloittaa luomuruokien valmistuksen.
V
uoden 2007 huhtikuussa toteutella kaupalla Pajuniemi Oy:n pääomistajaksi tuli Arto Jokinen, joka aiemmin toimi Elopak Oy:n toimitusjohtajana. Luomun osuus tuplaantui viime vuonna ja se oli 10 prosenttia liikevaihdosta. Viikonloppuisin Pajuniemellä on 60 konsulenttia kaupoissa myy-
Pajuniemen tuotteet myydään pääosin pakkaamattomana kaupoissa olevista palvelutiskeistä.
GRILLIT ESILLE JA JÄTTIKATKARAVUT TIRISEMÄÄN! NAM...MAISKIS!!!. Palautimme välittömästi kaiken vanhoille juurilleen, kertoi Pekka Pajuniemi tehtaan laajennuksen vihkiäisissä. Kastén Oy:n kanssa lIIKEvaIHto 15 milj. Vuonna 2005 Pajuniemi osti valmisruoan valmistaja Krunex Oy:n Vuonna 2007 tuotanto- ja markkinointiyhteistyösopimus Ab A. Noudatamme korkeita eettisiä arvoja ja perinteitä, joilla haluamme erottua. Hän oli perustanut palvaamon maalaispihapiiriin vuonna 1976 Sipoon Talmassa. euroa HENKIlÖKUNta Pajuniemellä 50 henkilöä, Krunexilla 25 tUotaNto Luomupainotus, suurin luomupossun jalostaja maassamme
Sen vihki ministeri Sirkka-Liisa Anttila. Valinta oli oikea. Luomuketju on valvottua ja se voidaan todentaa.
Tukkutori [ 2 · 2009 ]
Pajuniemen rakkaus saunapalviin säilyi
Pekka Pajuniemi on syntynyt Kankaanpäässä, jossa lihan palvaaminen on perinteikästä. En saanut kuitenkaan kipinää sieltä, vaan vasta rippikoulun jälkeen, kun menin töihin hämeenlinnalaiseen palvaamoon, muistelee Pekka. Luomulihan markkinaosuus on nyt vain yksi prosentti. Tuotteet ovat hyvänmakuisia ja maalaishenkisiä. Se oli rakkautta saunapalviin, muotoilee 68-vuotias Pekka Pajuniemi kiinnostuksensa säilymisen. On hieno oivallus tuoda kauppaan palvelua, sillä moni kuluttaja ei tiedä lihasta tarpeeksi. Pajuniemet myivät perheyhtiönsä vuonna 2001, mutta jäivät asumaan kotiinsa samalle tontille lihatehtaan kanssa. ketjuille. Jos ei uskalla, ei voi onnistua, sanoi ministeri Anttila ja totesi, että Pajuniemi tuntee ketjun eri osien toiminnot. Löimme kättä päälle. Pekka Pajuniemi on tyytyväinen vuosi sitten tehtyyn päätökseen painottua luomuun. tetaan tavallisen naudan joukossa. Hän on esitellyt Pajuniemen tuotteita kahdeksan vuoden ajan.. Yritys otti helmikuussa käyttöön luomulihan jalostukseen tarkoitettujen toimitilojen laajennuksen. Pekka Pajuniemi sanoo, ettei osallistu enää operatiiviseen toimintaan. Kuluttajista 45 prosenttia on ilmoittanut lisäävänsä luomutuotteiden käyttöä. Yrityksen kasvussa on menestyksen siemen. Vuonna 2007 Arto Jokinen tutustui Pajuniemen tuotteisiin ja yritykseen. Olin melkein kuusi vuotta sivussa, ja akut kerkesivät latautua. Olen mukana vain omistajana ja meillä on tarpeeksi yhteisiä hetkiä pohtia asioita.
Ministeri vihki laajennuksen
Pajuniemi Oy tähtää valtakunnalliseksi toimijaksi tavoitteenaan säännölliset toimitukset kaupan
LeikkeleMestari Orvokki Eckert maistattaa Pajuniemen tuotteitta Kannelmäen Prismassa. Vuonna 1976 siirryin Sipoon Talmaan ja perustimme Ullan kanssa oman perheyhtiön. Pidimme palaverin ja hän sanoi lähtevänsä yritykseen, jos minä olen kiinnostunut palaamaan omistajaksi. Hän antoi itsestään sellaisen kuvan, että ilmoitin lähteväni uudelleen mukaan täysin rinnoin, muistelee Pekka. Jokisen mukaan luomukalkkunan tuotanto on lopetettu Suomessa, mutta Pajuniemi on käynyt tuottajien kanssa keskusteluja, että se saataisiin uudelleen alkuun. Kun yritys oli ostettu, teimme välittömästi päätöksen, että palataan kaikessa vanhoille juurille. Se näkyy liikevaihdossa ja tuloksessa. Ministeri Anttila totesi, että Pajuniemi Oy on tehnyt uraa uurtavaa työtä luomusianlihan markkinoimiseksi. Perustimme vuonna 1962 kahden veljeni kanssa palvaamon Tuusulaan. Joka päivä tuttu tuoksu tuli nenään eikä lihahomma lähtenyt pois mielestä. Kyllä päätöksessä oli urheiluhenkeä mukana, naurahtaa Pekka
- Myyn kuvat aina täysillä oi-
keuksilla, sillä jos ryhtyisin seuraamaan, missä kuviani käytetään, en muuta ehtisikään, nauraa Thomas. Meillä on täällä keittiö. Thomas kertoo studiossaan olevan erittäin hyvä kalusto. - Ensi viikolla meille tulee sirkustaitelija, joka riippuu köysissä. Ei ole lamaa näkynyt ja toivottavasti ei näykään. Aiemmin meillä oli kolmen kuvaajan yhteinen studio VR:n konepajalla, ja olen siinä vieläkin osakkaana, kertoo Thomas Broumand. Suuri osa kuvauksista on muotia.
Thomas Broumand tekee myös ruoka- ja tuotekuvauksia.. - Kuvaamme myös ruokaa. Muotia siinäkin kuvataan, toteaa Thomas korkean studiotilan eduista. Thomas sanoo kuvaavansa pääasiassa käyttökuvaa, jonka elinaika on korkeintaan puoli vuotta. - Kävin kuvaamassa viikon Islannissa jäätä. Ruokakuvauksissa tarvitaan yleensä ruokastylistia. Hänen työnsä ei kuitenkaan ole pelkästään studiolla, vaan myös maailmalla. Muoti on vähän kalliimpaa, sillä siinä tarvitaan valmistelutyötä ja meikkaajan apua. - Meillä on varsin kohtuulliset tunti- ja päivätaksat tuotekuvaukselle. Studion pinta-ala on pari sataa neliötä ja korkeutta 8 metriä. Sitten heitin muotikuvauskeikan Miamiin, kuvaa Thomas vaihtelevaa työtään. - Meillä on ollut hyvin töitä.
Kun tulimme tänne Tukkutorille tammikuussa, on joka päivä ollut kuvauksia. Tukkutori [ 2 · 2009 ]
Thomas Broumand tuli Tukkutorille
Studio Thomas Broumand löysi itselleen tilat Tukkutorilta Vanha Talvitie 10:stä. tavaratalojen muotikuvauksia sekä toimii mainostoimistojen alihankkijana.
-S
aimme täältä ihanteelliset tilat - korkeuskin riittää. Thomas Broumand kertoo, että hänen työhönsä ei lama ole vielä vaikuttanut. Studio tarjoaa kuvausta myös alueen yrityksille. Yritys tekee mm. - Kilpailuvalttimme on kuvien laadukkuus.
Tukkutorilla olevassa studiossa on korkeutta 8 metriä. Thomas on kuvannut 16 vuotta, jota ennen hän oli studioilla assistenttina
Kustannukset vaihtelevat kukkakaupoittain paljon. Tarkoituksena on tehdä ostaminen ja yhteistoiminta asiakkaalle helpoksi ja siten madaltaa kynnystä Meillä on yritysasiakkaiden ja kuluttajamyynnin suhde ollut puo-
let ja puolet. Ostimme Riitta Mäkiseltä Runebergin Kukan 11 vuotta sitten ja kaupassa saimme myös Dan Wardin liikenimi, jonka Mäkinen oli ostanut vuonna 1991, selvittää Pertti Marjomaa. Kun elokuun alussa kuultiin ensimmäisiä taantumauutisia, on kuluttajamyynti sen jälkeen vahvistunut. Tukkutori [ 2 · 2009 ]
Kukkakaupalla on sadan vuoden perinteet
Runebergin Kukka Dan Ward palvelee Helsingin Töölössä, Runeberginkadun ja Töölönkadun kulmassa. Teimme pari kokeilua pienillä lisämyyntipisteillä ydinkeskustassa. Marjomaa sanoo yrityksen kehittäneet toimintatapoja vastaamaan vaativien yritysasiakkaiden tarpeita. Pystymme palvelemaan tältä paikalta käsin koko pääkaupunkiseutua. Arvonlisäveron nettotilitys on suuri menoerä, sillä työvoimakuluja ja vakuutuksia ei voi vähentää. Liikenimestä tuli 1930-luvulta alkaen käsite. Yrityksen virallinen nimi kaupparekisterissä on Jouni Seppänen Oy, jonka osakkeet jakaantuvat puoliksi Pertti Marjomaan ja floristihortonomi Jouni Seppäsen kesken.
T
änä vuonna on 100-vuotisjuhlavuosi meneillään. Lisäksi isompiin projekteihin palkkaamme lisävoimaa, alan osaa-
jia, kertoo Pertti Marjomaa. Riikka Ahlfors taasen on suorittanut yliopistotasoisen floristiikan tutkinnon Kanadassa. Seuraavaksi ravintolaalan ruokapalveluiden arvonlisävero alenee 12 prosenttiin. Kyllä kukka-ala on rinnasteinen muihin pienyrityksiin ja kädentaitajiin, ja arvonlisäverokohtelu tulisi olla samanlainen, vaatii Pertti Marjomaa.
Tiina Koskinen palvelee asiakkaita pitkän työkokemuksen ja kilpailuissa saatujen tunnustusten luomalla varmuudella.
Keskityttävä vahvuuksiin, jotka kolahtavat
www.greenworld.fi
rekisteröidy asiakkaaksi uudistettuun nettikauppaamme
Kukkatarvike- ja lahjatavaratukku · Rauhalanraitti 2 · 12400 Tervakoski Heimo Peltola 0400 477 203 · Mika Peltola 045 123 2667 · info@greenworld.fi
Pertti Marjomaa tuo Suomen Kukkakauppiasliiton hallituksen jäsenenä esiin talouspuolen hoitamisen tärkeyttä, jotta kukkakaupat selviävät taantumasta. Jounilla niitä on kuusi, Annika Gustafssonilla kaksi ja Tiina Koskisella yksi. Se voi olla kymmenesosan bruttomyynnistä. Kuljetuspalveluiden, tilausrutiineiden ja laskutuskäytäntöjen tulee olla toimivia. Runebergin Kukka Dan Wardissa vakituista henkilökuntaa on omistajat mukaan lukien kuusi. Palvelujen tarjoajia on kilpailutettava.. Olemme vuosien saatossa keränneet osaavan joukkueen, kun olemme pitäneet rimaa korkealla.
Pertti Marjomaan työhistorian yhteinen nimittäjä on ollut palvelutuotteiden markkinointi., ja siitä on kysymys myös kukkakauppayrittämisessä.
Meidän henkilökunnalla on yhdeksän kukkasidonnan Suomen mestaruutta. Pari vuotta sitten pienkorjaamot ja kampaamot pääsivät 22 prosentin verokannasta 8 prosentin kantaan. Kuluttajatutkimusten mukaan yleensä tärkein kukkien ostopaikkaan vaikuttava tekijä on liikkeen sijainti, mutta meillä se on toisin päin. Kasvu on ollut 20 prosentin luokkaa, mutta se on peräisin yksin kuluttajapuolelta.
alv hiertää kukka-alaa
Marjomaan mukaan kukkakaupan kustannuksista materiaalien osuus on 40 prosenttia ja henkilöstökulujen osuus 3035 prosenttia sekä kiinteiden kustannusten osuus noin 20 prosenttia. Pertti Marjomaa sanoo Runebergin Kukan menestyksen perustuvan vankkaan asiakaskantaan, joka Marjomaan mukaan on alkanut rakentua jo ennen hänen ja
Jouni Seppäsen omistajuutta, mutta toki kehittynyt vuosien saatossa. Totesimme, että yksi paikka riittää.
Kukkasidonnassa 9 suomen mestaruutta
Marjomaan mukaan vahva osaaminen erityisesti leikkokukkasidonnassa on heidän valttinsa. Dan Ward perusti ensimmäisen kukkakauppansa vuonna 1909 Aleksanterinkatu 9:ään. Parhaimmillaan liiketulos liikkuu 1015 prosentin vaiheilla. Kannattavuus ja etenkin kulurakenne on laitettava tarkkaan syyniin. Nimen vetovoima ei ole ainakaan heikentynyt Runebergin Kukkaan liitettynä
Taantumakeskustelussa ei kannata menettää toivoa, vaan tulla mukaan kukkakauppiasliiton toimintaan. Se mikä on oikea hinta, on iäisyyskysymys, eikä siihen saa vastausta apteekin hyllyltä, toteaa Pertti Marjomaa. 045-2386511 Paimio: Käräjätie 9, puh. En ole ryhtynyt opiskelemaan sidontaa, se olisi liian pitkä taival. Pertti sanoo, että hänen tehtävänään on pyrkiä hoitamaan tausta-asiat, jotta Jouni voi keskittyä tiimin vetämiseen, tuotekehitykseen, hankintoihin sekä myyntiin ja asiakaspalveluun. Kaksi vuotta alalla toimittuamme, tarjoutui tilaisuus ostaa Runebergin Kukka. Tein sitten ravintolahoidollisen tutkinnon ja toimin majoitus- ja ravintolaalalla viisi vuotta. Aloitimme Vuorimiehenkadulla ja toinen toimipaikka oli Fredalla. 020 790 7000
Jouni Seppäsen luottamustehtävänä on Suomen Kukkakauppiasliiton puheenjohtajuus. 02-4773311 myyntinäyttelyautot: etelä, Tomi 0500-520608 muu Suomi, Asko 050-3428100
Kyttälänkatu 11 33100 Tampere
PEILIT! SISUSTUSTAULUT!
PALVELEVA KUKKATARVIKETUKKU liikenteessä kolme tarvikeautoa laadukas verkkokauppa
Näinkin pieni näkyy
Kysy lisää: Hannele Iskala p. Perustimme Jouni Seppänen Oy:n, jonka omistamme puoliksi, kertoo Pertti Marjomaa. Ei se kuitenkaan sitä tarkoita, että ekonomi on tammipöydän takana, vaan olen kuuraamassa lattioita tarpeen vaatiessa siinä missä muutkin, nauraa Pertti Marjomaa.
Tyylikästä harmaata, raikasta valkoista korit, ruukut, sisustus
www.decopot.fi
Helsinki: tukkutori Vanha Talvitie 10, puh. Tyypillisesti kuvitellaan, että kaikkea kaikille, mutta se ei toimi. 044 355 4304 ilmoitukset@tukkutori.eu
www.suomenkukkatarvike.fi. On lähdettävä niistä omista vahvuuksista, joilla on palvelunsa rakentanut ja jotka kolahtavat asiakasryhmiin. Marjomaan mukaan myynnin edistämisestä on pidettävä tässäkin tilanteessa huolta. On oikea aika pitää ammattitaitoa yllä ja osallistua laadukkaaseen koulutukseen, kehottaa Pertti Marjomaa.
Tukkutori [ 2 · 2009 ]
Huiskulasta!
narsissit
Taatusti Tuoreet
Myymälätila on korkea. Kun tutustuin Jouniin, syntyi idea yhdistää hänen huippuosaamisensa käsityössä talousosaamiseen. 9
Toisena tekijänä on oikean markkinahinnan löytäminen kilpailutilanteessa. Kun suoritin kauppakorkeakoulussa ekonomin tutkinnon, se oli hyvä asia, mutta ei antanut minulle vahvuuksia millekään alalle. Sen jälkeen olin 11 vuotta liikkeenjohdon konsulttina kansainvälisessä yrityksessä. Näyttävät kukka-asetelma luovat vaikuttavan ilmapiirin.
www.huiskula.fi/kauppiaat
Turku - Espoo - Helsinki - Hämeenlinna - Iisalmi - Jyväskylä Lahti - Oulu - Savonlinna - Tampere - Vaasa - Taimitukku
puh. Hän kiertää liiton piirien kokouksissa eri puolilla Suomea.
Runebergin Kukka on saanut vankan asiakaspiirin koko pääkaupunkiseudulta.
Konsultista kukkakauppiaaksi
Pertti Marjomaa kertoo toimineensa työhistoriansa aikana kolmella toimialalla, joiden yhteinen nimittäjä on palvelutuotteiden markkinointi
Emme ole määritelleet kasvun rajoja. Sitä käytettiin Kievari Mämmiin kaikkiaan reilut 200 kiloa. Käyttämämme sähkö on tuotettu
tuulivoimalla Uudessakaupungissa. Vastassa oli kilpailua rajoittava pullopooli, mutta nyt tölkkien palautuksen hallinnoi avoin PALPA-järjetelmä. Myyntijohtaja Marko Karjalainen myöntää, että he mokasivat, kun kysyntä pääsi yllättämään. Ensi vuonna emme enää itseämme aliarvioi, lupaa Marko Karjalainen. Karjalainen kertoo, että pienen yhtiön tuleminen isojen poikien markkinoille ei ole ollut helppoa.
Yritys on tehnyt aikoinaan oikeita päätöksiä. Pitää kuitenkin muistaa, että Mämmiolut on olutta, ei mämmiä, valistaa Karjalainen. Uuden huippumodernin panimolaitteistomme ansiosta käytämme 70 % vähemmän energiaa kuin perinteinen teknologia. terveisin tuoreverkon väki. Tavoitteena on saada oma tuulivoimala Laitilaan. Lasipullomme ovat kuitenkin pantillisia ja kuuluvat Alkon palautusjärjestelmässä.
oma tuulivoimala tavoitteena
Marko Karjalainen sanoo ympäristöasioiden olevan yhtiölle tärkeitä. Mämmioluen valmistusmäärä oli 10 000 litraa. Luomumämmi osoittautui testeissä parhaimmaksi. Etikettien ulkoasu on alkuperäinen, mutta takaetiketin tuoteselosteet ovat nykymääräysten mukaiset. Liikevaihto vuonna 2008 oli 13,2 miljoonaa euroa.
Marko Karjalainen esittelee keräilyharvinaisuutta, Kievari Mämmi -olutta.
limonadit ovat retroa
Marko Karjalainen kertoo, että yhtiön toiminta lähti liikkeelle, kun perustajajäsen löysi mummolastaan 50-luvun limonadipulloja. Marko Karjalainen kertoo yrityksen kasvun olleen viime vuonna 50 %. Yhtiö valmistaa olutta, siideriä, lonkeroa ja limonadia. Mämmin ystävä havaitsee hienostuneen, imelletyn mämmin tuoman maun, joka korostuu varsinkin jälkimaussa hetki nautinnan jälkeen. Tukkutori [ 2 · 2009 ]
Mämmiolut loppui alkuunsa
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy toi markkinoille Kievari Mämmi oluen ja se myytiin loppuun nopeammin kuin Madonnan konserttiliput. Muovipullo on viime aikoina
nostanut osuuttaan lasipullon kustannuksella. Näin saadaan tuoteselosteesta vähennettyä E-kirjaimia, naurahtaa Marko. Panostimme vajaa kymmenen vuotta sitten voimakkaasti tölkkeihin, kun muut vielä pakkasivat lasipulloon. osaKKaIta yli 400, joista 7 hengen ydinjoukolla reilu 70 % osakkeista. klo 12:42, toinen erä ei olisi enää pääsiäiseksi ehtinyt. Nyt pääsiäinen täytyy pärjätä ilman mämmiolutta.
10
K
ievari Mämmin myynti aloitettiin maanantaina 9.3.2009 klo 9:00 ja lopetettiin samana päivänä klo 12:41, kun olut loppui varastosta. Kasvu ei ole itseisarvo, vaan osoitus kansalaisten makutottumusten ja tyylitajun kehityksestä.
SATOENNUSTE 2009
Jäävuorisalaatti Kiinankaali Erikoissalaatit Keräkaali Punakaali Kukkakaali Parsakaali
21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52
KESÄ HEINÄ ELO SYYS LOKA MARRAS JOULU
j a p a l j o n m u u t a h y v ä ä k e s ään 2009 .....
www.tuoreverkko.fi
ota yhteyttä..... toIMItUsjoHtaja Rami Aarikka tUotaNto Valmisti viime vuonna 17 miljoonaa litraa juotavaa: Kukko-olut päätuote lIIKEvaIHto 13,2 miljoonaa euroa tyÖNtEKIjÖItä 36 henkilöä.
Luomumämmiä. Kievari Mämmin valmistusprosessi kestää 5 viikkoa, joten vaikka olisimme aloittaneet uuden erän keiton 9.3. Me Laitilassa pitäydymme limonadeissa kuitenkin toistaiseksi lasipuolloissa, sillä muovi ei välttämättä istu vanhan ajan limonadien imagoon. Oluen valmistuksessa panimo käytti Kymppi Maukkaiden 10-
FAKTAT Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy
PERUstEttU 1995 Tehdas ja hallinto ovat Laitilassa, myynti ja markkinointi Helsingin Suvilahdessa. Uuden pakkausteknologian ansiosta limuissa ei tarvita enää säilöntäaineita. Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy on toiminut vuodesta 1995 ja on nykyään toiseksi suurin suomalainen panimo. Mämmi tuntuu oluen tuoksussa ja maussa peittämättä kuitenkaan alleen oluen muita ominaisuuksia. Kasvu jatkuu voimakkaana myös kuluvana vuonna. Kaikkien Laitilan valmistamien limonadipullojen tuotemerkit ovat olleet aikoinaan olemassa
Edellinen Prisma avattiin Viikkiin runsasta vuotta aikaisemmin ja seuraava Prisma avautuu Kannelmäkeen huhtikuun alussa. - Meillä on ollut vakaa talvituotanto, mutta nyt määrät lisääntyvät, kun ilman keinovaloa olevat viljelmät tulevat markkinoille. Perimmäinen asia on, että meidän tulee tarjota asiakasomistajille mahdollisimman hyvät palvelut ja uusi Prisma täyttää aukkoa, joka meillä Itä-Helsingissä on ollut, sanoo Aromäki ja vakuuttaa, että lähellä olevat kaksi S-markettia ja Alepa
jatkavat toimintaansa normaalisti. Se sijaitsee Puotilan metroaseman vieressä ja vaikutusalueella on 200 000 asukasta. Suuryksiköt tehdään kymmeniksi vuosiksi. Suurin euromääräinen kasvu tulee market-kaupasta, mutta suhteellisesti voimakkaimmin kasvoi liikenneasemakauppa.
Vihannestukku
Satovihannes Oy
Kyläsaarenkatu 16, 00580 Helsinki puh 0207 622 550 · fax 0207 622 560 info@satovihannes.fi
Kotimaiset vihannekset
Vihannestukku Backman P. Aromäen mukaan Itäkeskuksen Prisman sijainti on loistava. - Korjuupäiviä ovat myös juhannus ja joulupäivä.
Prisman investoinnit jatkuvat
Itäkeskuksen kauppakeskittymä laajeni merkittävästi, kun sen viereen tuli pääkaupunkiseudun suurin Prisma. Meillä on tarjolla yli 100 000 tuotetta, joista 17 000 tuotetta on ruokakaupassa ja käyttötavaroissa on 87 000 erilaista nimikettä. Osuuskauppa jatkaa kauppainvestointeja aiemman suunnitelman mukaisesti.
Kannelmäkeen avataan uusi Prisma huhtikuun alussa.
H
OK-Elannon kahdestoista Prisma avattiin Itäkeskukseen maaliskuun 5. - Tomaatin määrät lisääntyvät koko huhtikuun ajan ja kuukauden lopussa kotimaiset tomaattimäärät riittävät kattamaan kysynnän, jolloin tuntia ei enää tarvita, kertoo Grandell. 09 - 8621 0100 Hevitukkurit Oy, puh. 09 - 7599 940
Puh. Erityisesti rakentamisen ja remontoinnin tuotteiden tarjonta on runsaampaa kuin missään pääkaupunkiseudun Prismassa.
Johtaja Jorma Aromäki sanoo, että taantumasta huolimatta ketju pysyy investointiohjelmassaan.
HOK-Elannon vaihto 1, miljardia euroa
Helsingin osuuskauppa Elannon liikevaihto vuodelta 2008 oli 1484 miljoonaa euroa, kun edellinen vuosi oli 1 330 M. 11
Tukkutori [ 2 · 2009 ]
Tomaatit ja kurkut runsastuvat päivän pidetessä
O
ve Grandell Närpiön Vihanneksesta kertoo, että valoisat kevätpäivät jouduttavat tomaattien kypsymistä ja kurkkujen kehittymistä. Välillä mennään alas ja välillä ylöspäin, mikä on luonnollista näissä tuotteissa.
Aleksi Hauhtonen Kannuksen Kauppapuutarha Oy:stä kertoo yrityksen tuottavan tasaisesti kurkkua joka päivä ympäri vuoden. Tomaatin kehitys on hitaampi kuin kurkun. Grandellin mukaan talvella kasvihuonevihannesten hinnat ovat tänä talvena olleet vakaat. - Määrien lisääntyessä hinnatkin elävät markkinoiden mukaan. Suuria kasvavia asuinalueita ovat muun muassa Vuosaari ja Laajasalo. päivänä. Prismajohtaja Riitta Hänninen kertoo Prisman olevan alueen suurin kaupallinen yksikkö. 09-759 9940 · Fax 09-75999 444 Työpajankatu 2, 00580 Helsinki myynti@hevitukkurit.fi. T:mi 040-5164909
TUOTTEEMME TUKKUTORILTA: Vihannespörssi, puh. Koko konsernin kasvu oli yli 11,6 prosenttia. Taantumasta huolimatta pysymme investointiohjelmassa. Maakuntakaavassa ovat paikat ja laskemme tarkkaan, mikä kannattaa ja mikä ei, vakuuttaa Prismaketjun johtaja Jorma Aromäki HOK-Elannosta. Ensimmäisiä luonnonvalolla viljeltyjä tomaatteja tulee markkinoille maalis-huhtikuun vaihteessa. - Valottamaton kurkun sato alkoi jo pari viikkoa sitten, ja varsinainen kevätsesonki alkaa huhtikuussa
Maassamme on tilaa parille kymmenelle myymälälle, arvioi Plantagen Finland Oy:n toimitusjohtaja Stefan Björklund.
M
yymäläpäällikkö Merja Palander kertoo, että Porvoon myymälää oli suunniteltu monta vuotta, mutta lopullinen rakentamispäätös tehtiin viime keväänä. Sirje Varm, Etelärannan Kukka Studio, Helsinki (IF)
S
uomen Kukkakauppiasliiton Helsingin piiri järjestää perinteikkään Helsingin Avoimet - Helsinki Open 2009 kukkasidontakilpailun Kevätpuutarha-09 puutarhamessujen yhteydessä. Satu Juusola, Kukkakoti, Helsinki/Kerava (IF) 4. Toimitusjohtaja Björklund
kertoo hyvän puutarhamyymälän paikan olevan keskeisten väylien varrella. Petra Karvonen, Pieni Kukkatupa Oy, Mäntsälä (IF) 5. Miia Hakala, Tampere 3. 0400-475 008
NIEMISEN PUUTARHA · 019-688 9096
· orvokit ja muut ryhmäkasvit. Päivi Lehti, Parolantien Kukkapalvelu, Hämeenlinna (IF) 9. KoNsERNIN lIIKEvaIHto 370 miljoonaa euroa v. myymälä avataan keväällä Vaasaan
Plantagenin toimitusjohtaja Stefan Björklund ja Porvoon myymälän päällikkö Merja Palander toivottivat avajaispäivän asiakasryntäyksen tervetulleeksi jakamalla ruusun jokaiselle.
Kevätpuutarhassa on kukkasidontakilpailu
Kilpailijat
Kilpailija, yritys, paikkakunta, Interfloran jäsenyys (IF) 1. Seuraava myymälä avataan keväällä Vaasaan. Roope Korhonen, Kukkamestarit, Kangasala (IF) 7. Kilpailun taso on erityisen korkea, lähes kaikki kilpailijat ovat koulutukseltaan floristeja tai floristimestareita. Kevätpuutarha on 27.28.3.2009 Helsingin Messukeskuksessa.
· ruusubegonia · rautayrtti · verenpisara · marketta · pelargoniat
Laaja valikoima puutarhan vanhoja tuttuja ja viimeisimpiä uutuuksia.
Puutarha Tahvoset Oy
Taimitie 40 | 10420 Pohjankuru | puh.0207 424 570 www.puutarhatahvoset.fi
AMPPELISSA
Roope Korhonen osallistui viime vuonna kukkasidonnan SM-kisoihin Tampereella.
· pelargonia · ruusubegonia · uuden guinean liisa · marketta · ruusuliisa · lumihiutale · verenpisara · ym.
RUUKKUKASVIT RYHMÄKASVIT
FROSTERUKSEN PUUTARHA
Ryhmäkasvit ja amppelit
Puh. Plantagenille on tulossa nettiin pihasuunnittelupalvelu. Kesäkukkakauppa tehdään kotimaisin kukin. Pirjo Koppi, Floristimestari Pirjo Koppi T:mi, Espoo (IF) 6. Timo Lempinen, TL-FLOWERS, Helsinki 10. Niina Minkkinen, Pori (IF) 13. Johanna Niittumaa, SASKY, Huittinen 15. Kilpailuun osallistuu 19 kilpailijaa. päivänä Porvoon Kuninkaanportin kauppa-alueella. Perusporukkaa meillä on yli 10 henkilöä, joista seitsemän on puutarhuria, kertoo Merja. Paikassa täytyy olla muitakin toimijoita, jotta saadaan synergiaa. Marta López de Mäkinen, Flores Marta, Paimio (IF) 11. Stefan Björklund sanoo, että Plantagen markkinoi samalla tavalla kuin muut menestyksekkäästi toimivat vähittäiskauppaketjut. 2002 lIIKEvaIHto 30 miljoonaa euroa v. Tiina Koskinen, Runebergin Kukka Dan Ward, Helsinki (IF) 8. Meillä ei ole kiire laajentua, vaan toimimme pitkällä jänteellä.
FAKTAT
Plantasjen -konserni
PERUstEttU Norjassa vuonna 1986 Norjassa on 53 myymälää, Ruotsissa 34, Irlannissa 2 ja Suomessa 9 myymälää. Annika Gustafsson, Runebergin Kukka Dan Ward, Helsinki (IF) 2. Henna Möttönen, Tampere 14. Hanna Tervo, Järvenpään Kukkatalo, Järvenpää (IF) 18. Ihmisten keskiostokset ovat muutamia kymppejä ja he säästävät mieluummin vaikkapa matkustamisesta. 2007 oMIstajaNa joulukuusta 2006 alkaen ollut brittiläinen sijoitusyhtiö Apax, jolle Wallenbergien sijoitusyhtiö EQT myi sen omistettuaan viisi vuotta.
Plantagen Finland oy
Plantasjen tuli Suomeen v. Lähtökohtana on toimiva markkinointi. Tukkutori [ 2 · 2009 ]
12
Plantagen avasi Porvoossa
Plantagen-ketjun yhdeksäs puutarhamyymälä avattiin maaliskuun 5. Minna Uusi-Simola, KT-yhtymä/Kukkataikurit, Hyvinkää (IF) 19. Tuotteiden tulee olla laadukkaita ja hinnaltaan kilpailukykyisiä.
Kukkasesongit kotimaisin kasvein
Stefan Björklund ei usko laman vaikuttavan puutarhakauppaan,
vaan kasvu jatkuu. Kooltaan 3000 neliön suuruinen myymälä rakennettiin vajaassa vuodessa. Suomeen mahtunee parikymmentä Plantagen-myymälää ja lisäksi pienempiä yksiköitä voidaan perustaa pienemmille paikkakunnille. Myymälän sisustus tehtiin neljässä viikossa ja kasvit tulivat muutaman viimeisen päivän aikana ennen avajaisia. Kaikki mitä saadaan, ostetaan kotimaasta, sillä logistinen ketju on lyhyt. Kilpailuun osallistuu peräti viisi kukkasidonnan Suomen mestaria. Eeva Malmström, Järvenpään kukkakauppa ja hautaustoimisto, Järvenpää (IF) 12. Kasveistamme on valtaosa kotimaista. Tarmo Noormets, Kukkakauppa Bellis, Helsinki (IF) 16. Katja Nurminen, Design Kukkapalvelu -Katja, Hauho 17. 2007 10. Edellisen lamankin aikana myynti kasvoi
jarmo vataja vakuuttaa, että Maalaistuote Vatajan tuotteitta voi käyttää pääsiäisen allakin. Ilmeisesti greenpeacelaiset olivat ruotsalaisten agentteja tai sitten ruotsalaisten höynäyttämiä suomalaisia pölvästejä.
patakunkku@tukkutori.eu
K
Onkos siellä liito-oravia, jotka valjaissa roikkuvat ?
Paastoa pääsiäiseksi?
Patakunkku havaitsi Kankaanpään ja Honkajoen rajamailla viitat, jotka osoittivat Paastoon ja Vatajaan. Jonkun itsesuojeluvaiston pitäisi pelata, että se ohjaa lopettamaan.
Eeva Hjorth-Hois asiakaspalvelija, Oma Piha - Aloitin työt Lauttasaaren uimarannan kioskissa 14-vuotiaana. Opiskeluaikana olin kesät siivoamassa. Sitten olin tekstiilisuunnittelun harjoituspaikoissa. Siellä asuu kyllä muita Vatajia. Sitten olin 16 - 17 vuotta kirjastoapulaisena. Välillä olen ollut sitä mieltä, etten jää koskaan eläkkeelle, mutta ikä tekee tehtävänsä, hedelmä alkaa kypsyä.
Peter Ölander Huiskula Oy:n Tukkutorin myymälän esimies - Aloitin työnteon 17-vuotiaan huolintaliikkeessä ja sieltä siirryin kukka-alalle 25-vuotiaan. Muutama viikko mielenosoituksen jälkeen Stora Enso ilmoitti sulkevansa Suomesta lisää tehtaita sekä lomauttavansa ja irtisanovansa väkeä. Paaston kylässä taasen asuu YliPaastoja ja Ala-Paastoja. - Terveydestä se on kiinni, miten pitkään tekee töitä. - Opiskelun jälkeen opetin neljä vuotta kotiteollisuuskouluissa ja opistossa. Patakunkku jäi ihmettelemään kummat Paastot ovat ylipainoisia ja kummat alipainoisia - Yli-Paastot vai Ala-Paastot?
Pikku-ukkoja näkyvissä
Patakunkku palaili parin päivän juhlimisen jälkeen Tukkutorille. Muusta voikin sitten olla toista mieltä. Ortodoksien suuri paasto kestää 40 vuorokautta, joten siinä jää monta makkaraa syömättä. Nyt on työuraa kertynyt 32 vuotta. Valtio ottaa lama-aikana mittavasti velkaa, minkä vaihtoehtona olisi ollut sosiaalietuuksien leikkaaminen tai verojen korottaminen. - Suomeen palattuani olen tehnyt yhden tutkinnon ja toista opiskelen. Patakunkku on Greenpeacen kanssa samaa mieltä siitä, että Alvar Aallon suunnittelema rakennus on hyvä peittää katseilta, sillä se ei sovi Uspenskin katedraalin viereen. Pääportin vieressä hän rupesi näkemään pikku-ukkoja. - Pääsin Läyliäisiin maatalon emännäksi, ja vuosituhannen vaihteessa hävitettiin karja. Se ei kuitenkaan ole pelkkää jaksamista, vaan tässä yritystoiminnassa on monta muuta seikkaa. Ei ole merkitystä sillä, onko eläkeikä 63 vai 65 vuotta. Sitä pidin 2,5 vuotta. Patakunkku kävi ihmettelemään, että kankaanpääläisellä Maalaistuote Vataja Oy:llä näyttää olevan merkilliset menekinedistämiskeinot, kun se kehottaa paastoamaan. - Työuraa on nyt takana yli 40 vuotta. - Vanhuuseläkkeelle jäin 55-vuotiaana ja vuoden eläkepäiviä vietettyäni perustin Kahvila Ruusan. Patakunkku muisteli, että ehkä nyt on joulu ja kyseessä ovat tontut. Työura voi olla lähes 50 vuotta.
Ritva Myllymäki Hakaniemen halli - Aloitin työt 15-vuotiaana elintarvikeliikkeen lihatiskillä. Jaksamisesta se on kiinni. Perusteluna oli, että yhtiö siirtää tuotantoaan Ruotsiin. Selkoa ei tullut, mutta apuun riensi taulavuoren timo. Velka pitää maksaa, jonka vuoksi hallitus esitti työurien pidentämistä molemmista päistä. Olivatko greenpeacelaiset ruotsalaisten agentteja?
ympäristöjärjestö Greenpeacen järjesti maaliskuun 6. - Kymmenen vuotta lisää työtä ei ole mitään. Nyt teen catering-keikkoja. Aion jatkaa työelämässä vielä 68-vuotiaaksi, kun eläkekertymästä puuttuu 20 vuotta.. Opiskelut olen suorittanut työn ohessa. Aktivistit olivat peittäneet pääkonttorin seinän isolla bannerilla ja roikkuivat köysissä niskoitellen poliiseille kuin ikään Koijärven komsit. Olin tehnyt polttokaiverruksia visakoivuun pari vuotta, ennen kuin perustin liikkeen tänne hallin yläkertaan vuonna 2002. päivänä Stora Enson hakkuita vastustavan mielenilmauksen. - Firma on toki Kankaanpäässä, mutta ei Vatajan kylässä. Hän selvitti, että kysymyksessä on säkkikankaalla peitetyt havukasvit, jotta ne eivät kuivuisi kevätauringon paisteessa.
Gallup - PiTKäKö ON TyöuRASi?
Hallituksen esitys eläkeiän nostamisesta 63 vuodesta 65 ammuttiin ammattiyhdistyksen ja kansalaisliikkeen voimin alas. Suomen Pankissa olin sen verran vajaa 30 vuotta, että kultakello jäi saamatta. Sitten toimin täyspäiväisenä valokuvaajana, jonka jälkeen muutin 20 vuodeksi Kreikkaan ja olin siellä kotiäitinä. Asia haudattiin toimikuntiin, jotka tullevat esittämään työuran pidentämisen toisin sanakääntein.
Riitta tonteri T:mi Ruusa - Lähdin posti- ja lennätinlaitokseen töihin 17-vuotiaana, sitten menin Finnairin palvelukseen ja sitten autojen maahantuontiliikkeeseen
Kyllä munat ovat kaiken saatavilla olevan tiedon mukaan turvallisia. Hän tietää, että Salmonella Tennesee ei voi olla munan sisällä eikä ihminen voi siihen sairastua. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira vakuuttaa, että tilojen salmonellatartunnat eivät uhkaa kuluttajia.
Salmonella Tennesee -bakteeri ei voi olla munan sisällä kuten jotkut muut salmonellalajit. Teoriassa on Eviran mukaan mahdollista, että munankuoreen on jäänyt kanan ulostetta, josta tartunnan voi saada. 0207 920 280 Osta suoraan verkosta: www.Re-Office.fi
Hinnat sis. Vaarala vakuuttaa, että Suomessa on erittäin puhtaat munat, mutta halutessaan kuluttaja voi mielensä rauhoittamiseksi pestä kädet sen jälkeen kun on koskenut munankuorta. Ostan viikoittain aivan samoja määriä kuin ennenkin ja kyllä ne täältä tukusta asiakkaille menevät, toteaa Kimmo. voim. Bakteeri on vain ulosteessa. Auli Vaarala kertoo, että Salmonella Tennessee -bakteerin ei
ole Suomessa koskaan todettu sairastuttaneen ihmistä. 49,-
Tarj. alv. Olemme testanneet myös salmonellakanaloiden munankuoria, eikä niistä ole löydetty salmonellaa. Jaana on hyvin selvillä Eviran tiedotuksesta. Kaikki meille munia toimittavat tilat on tarkastettu ja ne ovat saaneet puhtaat paperit. 7.5. Heille rehut tulevat RehuX:stä ja Suomen Rehulta.
Edelleen voi viettää munarikasta pääsiäistä, sillä kotimaiset kananmunat ovat turvallisia, vaikka tusinalla kanaloista on todettu salmonellasaastunta. 22%.. Myös sianlihan syöjät ovat turvassa. Korvauksia aiotaan hakea tuotannon lopettamisesta ja tilojen desinfioinnista.
Jaana Takalo myy lattiakanojen munia Hakaniemen kauppahallissa.
Kalasatamasta uusi toimisto edullisesti Työtuolit 349,39,norm. Salmonella on aiheuttanut maatiloille jättivahingot. Varmaankin he luottavat enemmän hallista ostamiinsa muniin kuin kaupassa myytäviin muniin, arvelee Jaana Takalo. Ma-Pe 9-18, La 10-16 P. Salmonellaa on löydetty myös yhdeltä sikatilalta. Pientä alamäkeä myynnissä on ollut ja jännityksellä odotan pääsiäismyyntiä. Melkein jokainen asiakas kysyy, ovatko teidän kanat saaneet Raision rehua. Heinon Tukun tuoretuoteostaja Kimmo Kulonummi sanoo, että ravintolat ja suurkeittiöt eivät ole vähentäneet lainkaan munankäyttöä. 1
Tukkutori [ 2 · 2009 ]
Salmonella on ongelma tiloilla
Kananmunissa ei riskiä
Kuluttajat hämillään - ravintolat luottavat
jaana takalo myy Hakaniemen hallissa M.Kuuselan myyntipaikasta maitotuotteita, juustoja ja kananmunia. Tiettävästi kyseinen salmonellatyyppi ei ole koskaan sairastuttanut ihmistä.
E
viran hygieniayksikön johtajan Auli Vaaralan mukaan löydetty bakteeri on tyyppiä Salmonella Tennessee, joka ei pääse kananmunan sisään. Onneksi meidän munantoimittajamme eivät ole käyttäneet Raision rehua. 220,-
189,-
norm. Tammiselta ja myyntiesitteessä kerrotaan munien olevan lattiakanojen pyöräyttämiä. Salmonellan epäillään olevan peräisin Raision Tehtaiden rehusta, jonka valmistuksessa on
käytetty ulkomaista soijaa. 219,-
59,-
Re:Office Kalasatama - Hermannin Rantatie 10, 00580 Helsinki. Salmonellaa ei ole lihassa. asti tai niin kauan kun tavaraa riittää.
165,www.re-office.fi
norm. Kun vastaan kieltävästi, ihmiset ostavat. Kananmunat tulevat Somerolta Munatukku A. Teurastamoihin päästetään vain kliinisesti terveet siat. Sika voi olla bakteerin kantaja, jolloin se voi olla ulosteessa
Rosariumissa kukkien myynti on edelleen pääasia ja niiden osuus on 6070 prosenttia. Ensimmäinen hankintani oli kristallikruunu ja hyvä spottivalaistus myymälään. Enkeleitä myydään valtaisa määrä ja madonnan riipus on suosittu pienostos.
on pari kilometriä Kouvolan matkakeskustasta Utin suuntaan. Miehet haluavat tummanpunaista, mutta asiakkaistamme on valtaosa naisia, joten väriksi tuli pinkki. Tukkutori [ 2 · 2009 ]
1
Rosarium onnellistaa naisasiakkaat
Rosarium Kukkatalo uudistui viime syksyksi omistajansa Tiina Solion näköiseksi. Naiset voivat viihtyä myymälässä parikin tuntia. Olemme pyrkineet nostamaan keskiostosta ja onnistuneetkin siinä perustuotetta höystäen, iloitsee Tiina ja sanoo esimerkkinä, kuinka kolmen esikon korien myynti on ollut hyvää samalla kun marketit myyvät perusesikkoa tarjouksessa. Sidontatilan seinä on poistettu ja asiakkaat voivat ihastella ammattilaisten sidontaa. Syyspimeillä asiakkaat ihastuivat myymälän valoisuuteen. Uudistuneen myymälän valikoimissa tapahtui suuri muutos. Kimput ovat kalusteella, jossa on kolme tasoa ja joka voidaan jakaa neljään osaan, kun palaset ovat pyörien päällä.
www.lepola.fi
LEPOLAN PUUTARHA, TURKU - KUOPIO - PORI Puh. Olisin heti halunnut pintoja maalaamaan, mutta remonttiin sisältyi paljon teknistä puolta kuten
energian kulutuksen huomioimista, ilmanvaihtokoneita, lattialämmityksiä, nauraa Tiina kiireyttään. Affari ja Greengate, maalaisromanttista tuotevalikoimaa. Kävin tutustumassa kukkakauppoihin ja Garden Centereihin Hollannissa. Asiakkaat olivat hyvin myötätuntoisia, kun timanttipora piti meteliä myynnin keskeytymättä. Kukat on sijoitettu niin, että asiakas joutuu kulkemaan lahja- ja sisustustavaran kautta. Oli hyvä, että teimme kaiken kerralla. (02) 255 0444 myynti@lepola.fi www.lepola.fi
Meiltä myös pienet erät kukkasidonta- ja somistustarvikkeita! 050 5267177 · info@susahuu.com
pensaat, puut, havut, hyötytaimet köynnökset ja perennat
Rengon Taimitarha Oy
Lukkopellontie 34 · 14300 Renko 03-6526122 · 050-5722634 · fax 03-6526121 www.rengontaimitarha.fi · myynti@rengontaimitarha.fi Monipuolinen valikoima laatua! Kysy!. Oma henkilökunta on ollut hyvin aktiivinen etsiessään netistä myyntiin otettavia tuotteita. Suunnittelu otettiin omiin käsiin, kun Suomessa on poikkeavat viranomaismääräykset. Rosarium Kukkatalon kiinteistö on rakennettu 20 vuotta sitten ja Tiina laittoi sen remonttiin viime juhannukselta. Rosariumin logon väri on pinkki. Kun perheessä äiti voi hyvin, koko perhekin voi hyvin, sanoo Tiina neljän tyttären äidin kokemuksella. Löysimme Italiasta mieleiset kalusteet. Meillä on paljon ruotsalaisia ja tanskalaisia tuotemerkkejä, mm. Sillä erotutaan ja sehän onkin tarkoitus, toteaa Tiina pinkissä asussaan. Tammikuussa 2007 Tiina jakoi veljensä Markku Suutarin kanssa liiketoiminnat niin, että Markku sai Ruusutarhat Oy:n ja Tiinalle tuli Ruusutarhat Kukkatalo Oy.
Y
ksi vuosi meni opetellessa vähittäiskauppaa ja sain rauhassa tehdä havaintoja ja miettiä toiminnan kehittämistä. Uudistettu liike valmistui syyskuun puolivälissä, kertoo Tiina ja sanoo myymälään rakennetun kylmähuoneen olleen fiksu ratkaisu, sillä se lisäsi valmiskimpun myyntiä.
Pinkki väri huomataan
Tiina kertoo käyttäneensä tuttaviaan hyväksi myymäläkalusteiden etsinnässä. Jätimme tietyntyyppiset puutarhatavarat pois. Asiakkaat eivät ole pelkäs-
Kesä tekee tuloaan...
ja niin tekevät myös oman tuotannon orvokit, ryhmäkasvit ja amppelit.
Kysy tukkuriltasi Lepolan laadukkaita tuotteita!
Tiina Solio on tyytyväinen jäähdytettyyn huoneeseen, sillä se on lisännyt valmiskimppujen myyntiä. Ne yhdistyvät kivasti Pentikin ja Arabian tuotteisiin.
asiakaskierto läpi myymälän
Tiina kertoo, että asiakkaat ovat olleet kiitollisia, kun heidän ei enää tarvitse tilata lahjatavaroita netin kautta, vaan he voivat tulla katsomaan tuotteita myymälään. Värin valinta lähti siitä, että ensimmäinen mielikuva kukasta on sen punaisuus. Lähellä on Hong Kong ja Robin Hood, josta asiak-
kaat saavat parvekelaatikot edullisesti. Satuin näkemään Hollannissa Rosarium-nimisen hotellin ja siitä keksin nimen Kukkatalolle, sillä kertoohan se ruususta ja atrium merkitsee tilaa, innostuu Tiina. Otimme myymälään sisustusja lahjatavaraa. Halusin myymälälle oman nimen, mutta Tiinan kukka tyyppiset nimet eivät tuntuneet hyviltä. Seuraava ponnistus on markkinointi. Vielä kassalakin on houkutuksena pieniä kivoja esineitä ja makupaloja kuten tikkunekkuja. Ostoksen ei tarvitse olla iso, kun saa kodin ilmettä vaihdettua. Tyhjensimme aiemman omistajan suuret varastot ja myimme vanhat tarvikkeet pihalla poistomyyntinä kirpputorihinnoin. Pinkit mainostaulut lyhtypylväissä ohjaavat Rosariumiin, joka
Rosariumissa on laaja valikoima sisustus- ja lahjatavaraa
Se on kauneutta, iloa, riemua, lohtua, joulua, auringonpaistetta. Kesäkukkapihalla omat tyttäret pääsevät nyppimään ja juottamaan janoisia kukkia. Oma mies saa välillä toimia kukkaispoikana. Minulle on ehdotettu, että perustaisin tällä konseptilla ketjun. Tiina kertoo, että Rosariumissa filosofiana on "vähän enemmän". haluan elämältä. Tiedän kukkatukun ajalta, mitä eri paikkakunnilla olevan konttoriverkon hoitaminen on. www.sht-shop.
Punkalaidun, Helsinki, Espoo, Lahti, Turku, Tampere, Seinäjoki, Oulu, Kuopio
Ulla Metiäinen on hortonomi ja floristi, ja hän vetää Rosariumissa järjestettäviä sidontakursseja.
Rosariumin väri on pinkki. Henkilökohtaisesti mietin, mitä
www-sht-tukku. Vaikka omistan Rosariumin yksin, olen sitonut perheen mukaan. Paljon on sarkaa tehtävänä. Joskus se on oikukas kuten nainen, nauraa Tiina ja sanoo antavansa asiakkaalle aina uudet ruusut tilalle, jos kestävyys ei ole täyttänyt odotuksia. Asiakkaita on tullut VR:ltä, Puolustusvoimista, huoltoyhtiöistä, UPM:stä, luettelee Tiina mahdollisuuksia, joissa on niin eläville kukille kuin silkkikukillekin markkinoita. Tiina sanoo iloitsevansa siitä, kun ihmiset ovat työhönsä sitoutuneita. Myymälä sijaitsee Utintien varrella Kouvolassa.
Aada
SISUSTUS SISUSTUS
Ruukkukukat ovat Italiasta hankituilla pöydillä, joita on monen korkuisia.
Sahaajankatu 46, 00880 Helsinki Herttoniemi, 040-7082968
LAAJA VALIKOIMA KESTÄVIÄ TAIMIA
Puh. Hänen mukaansa on nimetty "Miss Tiina" -ruusulajike. Lehdet ja kestävyys ovat hyviä. Heillä on rohkeus ehdottaa asioita ja he rakastavat työtään. Ajatuksia ja tunteita hetkinä jolloin kohtaamme asiakkaamme, ruusupuutarhurimme, jakeluauton kuljettajan ja jokaisen yhteistyökumppanimme.
Tukkutori [ 2 · 2009 ]
Perheestä lisävoimaa
Tiina on kasvanut ruusutarhalla. Tutustu www.aadasi.com, ja pyydä tukkuavaimesi tai tule käymään.
Ota tuotteet vaikka heti mukaasi.. Joulukukkatoimitukset ajoimme hänen kanssaan navigaattori päällä. Arvo-isälle on mieluista, kun hän saa tehtäväkseen noutaa omasta metsästä mustikanvarpuja ja sammalia, kertoo Tiina organisoinnistaan. 014-465 131, fax 465 125 www.ahosentaimisto.fi ahosen.taimisto@sci.fi
Tilaus- ja noutotukku jälleenmyyjille
Vain 5km tukkutorilta itään
MÄNNISTÖN PUUTARHA OY
Ryhmäkasvien erikoisviljelmä Loppi 019-446 000 manniston.puutarha@pp.inet.fi
Katso uudistuneet www-sivumme
Ruukut, istutusastiat, korit, pienet lahja- ja sisustusesineet jne... Tiina kertoo, että hänellä on paljon tuttavuuksia yrityksissä ja heitä on helppo lähestyä. Haluan puhua kotimaisen ruusun puolesta, sillä se on hyvä kokonaisuus. 17
tään Kouvolan talousalueelta, vaan heitä tulee myös Lappeenrannasta ja Kotkan seudulta
Tänne tulee asiakkaita pidemmältäkin hyvän ruuan vuoksi. Nelosen ratikalla on helppo tulla. Keittiömestari Antti Kontio
Konstailematonta ruokaa
Tunnustus on tosi tärkeä asia meille. Antti Kontio ei ihmettele Michelinin tarkastajan osumista Munkkiniemeen, sillä ravintolassa asioi paljon ulkomaalaisia läheisen Kalastajatorpan ansiosta. Perustuotteet hankitaan Heinon Tukusta. Solna hankkii lihat Reinin lihasta, kalat Erikssonilta,Tuomaan
kalasta ja Kokkoselta. Tukkutori [ 2 · 2009 ]
1
Michelin ravintolat säilyivät samana
Solna sai Bib Gourmandin
Iloinen Solnan keittiötiimi: Ali Juma, Hannu Jaakkola ja Antti Kontio.
Michelinin vuoden 2009 ravintolaopas säilytti tähtensä helsinkiläisravintoloille ennallaan. Pitäydymme klassisissa kypsennysmenetelmissä emmekä ole lähteneet molekylaarikeittiön puolelle. - Odotimme jännittyneenä talven ajan, mitä hänen kiinnostuksestaan seuraa. Vikakerralla hän esittäytyi ja pyysi käymään salin puolella, kertoo keittiömestari Antti Kontio. Teemme hyvistä raaka-ai-
TUOREEN LIHAN ERIKOISMYYMÄLÄ
Ravintoloitsija Jan Åkerström (vasemmalla) on koonnut Solnan porukan kiittääkseen heitä saavutetusta tunnustuksesta.
Tuoretta kotimaista karitsanpaistia ja muita pääsiäisherkkuja
Hakaniemen halli, 00530 Helsinki Puh. Antti Kontio sanoo koko keittiötiimin tehneen kovasti hommia Bib Gourmandin eteen.
neista konstailematonta ruokaa ja haemme puhtaita makuja. Viime syksynä Michelinin tarkastaja on viihtynyt ravintolan kodikkaassa ja viihtyisässä tunnelmassa ja saanut mielestään rahoilleen hyvän vastineen maittavana lounaana ja tasokkaana á la carte illallisena. Tarkastaja kävi pariin kertaan. 09 - 753 8378 www.reininliha.fi avoinna ma-pe 8-18 la 8-16. Hyvästä hinta-laatu suhteesta kertova Bib Gourmand meni nyt myös ydinkeskustan ulkopuolelle, Ravintola Solnaan Munkkiniemeen
E
lokuvaohjaaja Erkko Kivikoski perusti Ravintola Solnan Munkkiniemen sydämeen vuonna 1966. Vihannekset tulevat Hevi-tukkureilta ja erikoistuotteet Delirestasta, Tokka Gourmet Groupista ja France & Fromagesista
Ravintola valittiin myös Vuoden 2008 ravintolaksi. saamistaan huomionoso rallikkö Pyrimme korkealaatu vintolan panostusta ituksista, mutta aikovat Jouni Olkkonen ja keittiömestari Samuli iseen kotimaisiin ja ennen nöyrin mielin kehittää Wirgenius iloitsevat Postresia edelleen. Ensin heidän Postres-ravintolan sa nimettiin Vuoden ravintolaksi 2008. Suomen Gastronomien seura myönsi vuonna 2006 Demolle Vuoden ravintola -tunnustuksen. 10. Koroma va- kokee - Olemme innostuneit ravintolan. Helmi, Meritorppa, Palace, Särkänlinna ja Savoy. Se on hilloihin verrattuna vähäsokerinen, joten se sopii loistavasti välipalaksi myös sellaisenaan. a omasPostresin keittiömesta avautuvista ta yrityksestä ja reiden ravintolatilo Palvelu voi olla huomaamasen eteenpäin asenteena Maaliskuun 11. Minä olin siellä 2,5 vuotta, mutta Aulis viihtyi Englannissa 67 vuotta, muistelee Antti. MIES ottaa lihan grillistä ja ojentaa sen naiselle. Pekka Terävän johtama Olo menetti tunnustuksen.
K
Maaliskuu on ollut Vesa Parviaiselle ja Samuli Wirgentiukselle mahtava a aikaa. Tommi Tuominen (29 vuotta) on ollut kokkina 12 vuotta, sen jälkeen kun hän valmistui Espoon hotelli- ja ravintolakoulusta. den 2006 huhtikuussa. Postres on esitelty Tukkutori-lehden numerossa 2/2008 Markus Aremon Carma säilytti Michelin tähden, jonka se saavutti runsaan vuoden kuluttua perustamisestaan. 2. Postresin lounaiden toteaa sa ja sen jälkeen ulkomailla, Vesa ja selvittää, että taso on yhtä korkea Vesa joita sovellamme pal- Tukholmassa kuin a la carte velutuote omalla tyylillä ja ja Samuli Lontoossa. 4. Olemme on toteuttaja, jakaa seurassa. Viikolla on liikemiehiä, mutta viikonloppuisin täällä käydään omalla rahalla ja ikähaitari on laidasta laitaan, kertoo Tommi. Salan valmistavan kaiken Keittiömestari Vesa Molemmat malla itse puhtaisParviainen keittiömestar lailla koetetaan kehittää it olivat työskennellee ta ja tuoreista raaka-aineist kertoo Tukkutori-le Kotimaisia hdelle, että pu- Hans t ravintolaa entistä a. puheenjohtaja Raili Koroma korosti, että Postresissa on korkealaa- Innostun utta työtä tuinen, selkeä ja kauniisti tarjolle Vesa Parviainen sanoo, asetettu ruoka, usein että he vaihtuva ruo- pyrkivät välttämään ravintolansa kalista, viimeistelty kattaus, korkea- tiukkaa määrittelyä. Samana päivänä Tommi ja Teemu aloittivat Nelosella TV-sarjan Food Club. Menetelmän ansiosta marjojen kuoriosan ja siementen arvokkaat suoja-aineet, kuidut, flavonoidit ja siemenöljyt tulevat käyttökelpoisiksi.
Marja Puree! -pakastesosetta on saatavissa mansikasta, mustaherukasta, tyrnistä ja puolukasta. Lähdin Englantiin töihin ja Aulis tuli perässä. Nainen valmistelee lihan grillausta varten, laittaa sen tarjottimelle tarvittavien ruuanlaittovälineiden kanssa ja vie sen MIEHELLE, joka hengailee grillin luona juoden olutta. Työhistoriassa ovat mm. Ravintola on auki kello 16:sta 23:een. En lähtisi enää toisten palvelukseen, sanoo Tommi. roa ja kolmen ruokalajin of Europe 2008 opas. Koko julkis- tonta, mutta läh- maksamaan henkilökunta teekin tettiin Euroopan suurimpien silti hyvää. on tilaa 160 neliötä ja Tarvikkeiden keskeinen hankintapaikka on Tukkutori. ten pientuottajien raaka-aineita Keittiömestari Vesa - Arvostamme erityisesti Parviainen, ravintolapää . Samuli viemisestä. - Itsenäisen yrittäjän työ on raskasta, mutta antoisaa. kotimaisia pientuottajia tuotettaan.
arvostamaan omaa Sen tulee olla tulee olla toimitusresur tasalaatuista, edustavasti pakattua ja yrityksellä sseja riittävästi.
M
Katso elävää kuvaa
www.tukkutori.eu
Tukkutorilta
P. Hans Välimäen Chez Dominiquella on ainoana kaksi Michelin tähteä. Se on esitelty Tukkutorilehdessä numero 4/2007 Kokit omistavat myös ravintola Groteskin, joka säilytti Bib Gourmandin. Tästä Bib Gourmandista kuuluu iso osa Aulikselle, muistaa Antti ystäväänsä.
Tähdet, tähdet
aikki Suomen tähtiravintolat saivat pitää merkkinsä uudessa Michelin-oppaassa. Vesa Parviainen panee merkille Tukkotori-lehden artikkelit, joissa kerrotaan kotimaisista pientuottajista. päivänä Suo- helin on soinut ilahduttavasti, kun men Gastronomien Seura niin yksityiset nimesi Etelä-Esplan kuin yrityksetkin haadin ja Fa- luavat tehdä pöytävarauksia. Vähittäiskauppapakkaukset 200 g, suurtalouskoko 1000 g.
Entä voiko hyvä olla terveellistä. Asiakas vajaan kymppitonn touko-kesäkuuksi Pariisiin on siinä tukena. Ruokailun jälkeen nainen siivoaa pöydän ja tiskaa. poistuneet ja pöydät ovat valmiina vastaanottatehdään Ikkunasta avautuu Vesa Parviainen kehottaa mahdollisuuksien mukaan. Yrityksen nimi on Liemi Ravintola Oy. 09-4780 2080 Fax 09-4780 2082 | GSM 0400-818 366
AIVOJUMPPAA TYÖSSÄ JAKSAMISEEN:
tiistaisin 1.4. Hyvää ruokaa Yrittäjien neuvonta keskitettiin YritysHelsi kohtuulliseen hintaan tarjoavia rankiin vintoloita on aiempaa enemmän. Viikkoa myöhem min ravintola palkittiin Michelin-tähdellä. Lisää tähtiä ei kuitenkaan tullut. MIES asettaa lihan grilliin. Nainen asettelee ruuan lautasille ja kantaa ne pöytään. Solnan omistaja on ravintoloitsija Jan Åkerström, joka osti sen kolme vuotta sitten Palace Kämp Groupilta. Olemme kau- ei huomaakaa in vuokraa kuukaudessa punkien ravintola- ja n, kun ilta on menSamu- hakemaan hotellitarjon- nyt . 5. Tommi Tuomisen ja Teemu Auran omistama Demo säilytti neljäntenä ravintolana Michelin tähden. Vitamiinit eivät haihdu. lepäämään. Ja, nähdessään naisen ärsyyntyneen ilmeen, ajattelee mielessään, että joillekin naisille ei vaan mikään riitä.
VOIKO TERVEELLINEN OLLA HYVÄÄ?
Kyllä! Pakkasmarjan Marja Puree! on maukas terveyspommi Marja Puree! -sose valmistetaan ainutlaatuisella kylmäsoseutustekniikalla. Katsotaan sitten kehitystä. Tärkeimpänä tavoitteena on saada pidetty Bib Gourmand. 19
määrittelee Solnan bistron ja finedining ravintolan väliin. Lisää tuotteeseen hitunen tärkkelystä ja vettä, niin saat ihanan kiisselin.
KÄYTTÖVINKKI
15.6.2007 17:18:49
www.savustamo.com. 6. Emme hae vielä Michelin tähteä. - Hankimme raaka-aineet Tukkutorilta, paljastaa Tommi Tuominen.
Demo on hyvän ruuan paikka
7. - Meillä on varsin kattava asiakaskunta. mietipä sitä.
Verkkokatu 6, 00580 Helsinki puh: (09) 7518 3300 fax: (09) 7518 3333 sähköposti: savustamo@saunalahti.fi
Tukkutori4_07.indd 5
www.pakkasmarja.fi
Marja Puree! -mansikkasose maistuu tuoreille mansikoille ja sopii erinomaisesti aamupuuron ja murojen päälle, lettujen tai pannarin kera, jäätelökastikkeeksi, kakkujen täytteeksi. Töitä saa tehdä enemmän kuin omiin tarpeisiin, mutta työ palkitsee. Uudeksi Gourmand ravintolaksi nousi Solnan lisäksi Korkeavuorenkadun Mecca. bianinkadun kulmassa sijaitsevan - Palkinnot ovat tuoneet Postresin Vuoden ilmaisravintolaksi ta markkinoint 2008. He ovat olleet neljä ja puoli vuotta yrittäjinä. Samoja yrittäjiä he ovat kuin itseLounasasiakkaat ovat jo kin olemme. 8. asiakaspaikkaa. he aio loa Le Ambassadeu maltillisia ja kertoo vuo- jäädä laakereilla ravintor -ravintolassa. Vesa Parviaisen ja Samuli Wirgentiuksen Postres ravintola säilytti viime vuonna saamansa tähden. MIES kysyy naiselta, oliko ihanaa saada vapaata kokkauksesta. Helsinkiin kaksi uutta Samuli Wir- kilökuntaan tähteä: toi- gentius harjoittelijaksi, iloitkuuluvalle. Nainen tulee ulos kertomaan MIEHELLE, että liha palaa.
Tommi Tuominen on kokannut Teemu Auran kanssa Nelosen Food Club -ohjelmassa.
Tommi Tuomisen ja Teemu Auran ravintola Demo sijaitsee Helsingissä Uudenmaan katu 11:ssa. Me tehtiin Auliksen kanssa kimpassa hommia 16 vuotta, sanoo 32-vuotias Antti Kontio ikätoveristaan. Demo sai maaliskuun 15. Aremo sanoo Tukkutori-lehdessä numero 3/2008 tähden olleen kulinaarista jatkumoa hänen aikaisemmalle työlleen Georgessa, joka oli merkitty Michelin-tähdellä vuosina 2004, 2005 ja 2006. sekä kolmas taustalla nen Postresille ja toinen Vesa Parviainen toteaa see Vesa kollegansa oleva hintojen Markus osakas Vesa sanoo, etteivät tulevaa kohta- olevan perustivat Postresin Aremon Carmalle. Kolmen vauhtia kahden Michelin kanssa esimerkkein hyvän ruuan, viinin ä ja henki- lin-tähden ruokalajin lounaan taa arvottava Michelin ja ystä- lökunta hinta on 27 euMain Cities vien ravintolasta. Postres tukeutuu hankinno saan vahvasti Tukkutor isin yrityksiin.
Kauhoittain kunniaa
21
Tukkutori [ 2 · 2008
Postresille
]
aaliskuun 3. Keittiömestarin haastattelu ja ravintolan esittely on ollut Tukkutori-lehden numerossa 1/2009. Hankimme vihannekset Hevitukkureista, kalat Stadin kalasta ja Catch of the Day -kalatukusta, lihat Reinin lihalta ja monet muut tuotteet Heinon Tukusta, luettelee Vesa ja sanoo Tukkutorilla olevan kivan fiiliksen, kun hän vierailee siellä morjenstam assa tavarantoimittajia. Vesa nöyrin mielin. 9. Yhteistyötä maan illan asiakkaat. ja 6.5.2008 Ilmoittaudu: 040- 821 7115 Vanha talvitie 10 A, 2.krs, 00580 HKI
ILMAISET ESITTELYT
klo 18-20
www.kinesiologia.fi
Tukkutori2_08.indd 21
19.3.2008 19:23:05
5
Tommi Tuominen grillaa vasikan välikyljystä ravintola Demon keittiössä.
Tukkutori [ 4 · 2007 ]
ROSKAPOSTIA
KUN MIES VALMISTAA RUOKAA GRILLAAMALLA, TAPAHTUU SEURAAVAA: 1. Nainen käy kaupassa. 3. Nainen valmistaa salaatin, lisukkeet ja jälkiruuan. päivänä ista yrittäjät joutuvat on kehittyä. pientuot Öisin täällä keittiössä tajia etsitään Matkoilta saamme puksutuusia ideoita, Postresissa telee pari liemikattilaa . näkymä Esplanadille. Kotimaisilla tuottajilla on hyviä raaka-aineita, mutta pienet resurssit saada itseään kuuluville. Välimäen Chez Dominquesparempaan. Aulis Lehtimäki tuli Solnaan keittiömestariksi vuonna 2006 ja Antti Kontio tuli perässä Solnaan vuonna 2007 aluksi kokiksi ja sitten vuoropäälliköksi. kiitosta kymmenelle Siinä tuli illallisen Samuli lähtee keitVesa Parviainen ja muulle hen- tiömestarista hinta 49 euroa. Esplanadin puistoon linnan perusteluja. Olemme tasoinen viinivalikoim a ja sisääntu- moderni skandinaavista ruokaa losta lähtien osaava, huomaavainen tarjoava lounas- ja iltaravintola palvelu sekä tyylikkäästi ja sisustetun käytämme mielellämme kotimaisravintolan harmoninen ilmapiiri. Valintaperus ia, ja sitä kautta palteissa seuran kitsevat työn teon. Valmistuimme Perhosta yhtä aikaa vuonna 1996. K A N T O L A
ARKKITEHTI
TOIMISTO
OY
TYÖPAJANKATU 10 B A 36 | 00580 HELSINKI arkk.tsto@kantola.fi | Puh. Nainen menee sisälle kattamaan pöydän ja tarkistamaan lisukkeiden tilanteen. päivänä Michelinin tähden ainoana uutena ravintolana. Jan Åkerström on toiminut ravintola-alan yrittäjänä kaksi vuosikymmentä ja hän omistaa myös Sååsi Catering -juhlapalveluyrityksen.
Tukkutori [ 2 · 2009 ]
Työkaverin menetys murheena
solnassa iloitaan Michelinin tunnustuksesta, mutta samalla henkilökunta on suruissaan kuukausi sitten sattuneesta keittiömestari aulis lehtimäen tapaturmaisesta kuolemasta. Demon ajatuksena on tarjota klassiseen ranskalaiseen keittiöön perustuvaa suomalaista ruokaa, joka on tehty edullisista, mutta laadultaan huippua olevista raaka-aineista. on sitä, miten asiakas viitisenkymmentä aterioiden, kertasi luomme omia juttuja. kaikkea tasalaatuise raaka-aineisiin, vihanneksiin en , ka- ruokaan ja palvelutuotteeseen, laan ja lihaan
Rikander on hyvillään siitä, että kotitalousvähennys on poistanut harmaan työvoiman käyttöä. Tukkutori [ 2 · 2009 ]
On remontin aika
Maalarimestarien Oy syntyi kovina aikoina 60 vuotta sitten, kun maalaustarvikkeista oli pula. Myymme myös
FAKTAT
maalaustarvikkeita, tapetteja ja lattiapäällysteitä, kertoo Harri Rikander, joka vastaa Tukkutorin vieressä olevasta myymälästä. Omistajatkin odottavat meiltä ammattitaitoa ja ovat vaativia asiakkaita, kertoo Rikander. Meitä on täällä Hermanninkadun myymälässä neljä ammattitaitoista myyjää. - Se on myös yhteiskunnan etu, kun pyörät pyörivät joka suuntaan ja verotuloja kertyy.
Maalarimestarien Oy
HIstoRIa Perustettiin 1948, kun Maalarimestariliittoon kuuluneet urakoitsijat päättivät perustaa oman tukkuliikkeen poistamaan maalaustarvikkeiden pulaa. Rikanderin mukaan huoneiston pintaremontissa tarvikkeiden hin-
nat ovat vähäiset. krs 050 5399 042 Heidi Tolonen www.lounaskahvila-rannikko.fi
Catering-palvelu sauna-, kahvila- ja kabinettitilan vuokraus viikonloppuisin
Avoinna 7.00 -16.00 · Lounas 11.00 - 14.00. Meillä on maaleissa oma M-tuotesarja. HENKIlÖKUNtaa 45 lIIKEvaIHto 14 milj. Nyt ei ole tarvikkeista eikä enää tekijöistäkään pula. Ostokset ovat yleensä 200 400 euroa ja työn osuudessa avuksi tulee kotitalousvähennys. Kuuluu Asiakastiedon luokituksessa Suomen vahvimpien yritysten kategoriaan.
Lounaskahvila
Rannikko
Tervetuloa tutustumaan!
Hermannin Rantatie 10, 2. Lamalääkkeeksi Maalarimestarien Oy tarjoaa korjausrakentamista.
20
K
ansainvälisen finanssikriisin yksi näkyvimmistä seurauksista on ollut uudisrakentamisen tyrehtyminen. osaKKaIta 300 toIMItUsjoHtaja Clas Weckström MyyMälät 2 Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Turussa ja Oulussa asIaKKaINa maalausurakoitsijat, rakennusliikkeet, kiinteistöyhtiöt, vuokraasunto-organisaatiot, valtion ja kunnan laitokset sekä yksityiset kuluttajat. Rakennukset kannattaa korjata ajoissa, jotta vahinkoja ei pääse syntymään. Kaikkiaan Maalarimestarien Oy: llä on kuusi myymälää. Urakointia emme tee, vaan ohjaamme tarjouspyynnöt ammattitaitoisiin jäsenliikkeisiimme.
Myymäläpäällikkö Harri Rikander sanoo, että nyt on oikea aika purkaa korjausvelkaa.
yksityisetkin voivat asioida
Maalarimestarien Oy on maalausurakoitsijoiden perustama. Rikander korostaa, että nyt on hyvä aika remontin tekemiseen ja purkaa korjausvelkaa.
Maalarimestarien Oy:ssä sävytyskonetta saa käsitellä vain siihen koulutetut ammattilaiset.
Urakoinnin hinnat ovat edulliset ja työvoimaa on saatavissa. Työsuhteet ovat pitkät ja tavarantoimittajat kouluttavat meitä. Asiakas saa myös asianmukaiset takuut työstä, kun palvelut ostaa ennakkoperintärekisterissä olevalta yritykseltä. Tukena ovat kotitalousvähennys ja korjausavustus. Kotitalousvähennys on nyt 3000 euroa ja puolisot saavat sen tuplana. Se onkin profiloitunut ammattilaisten palveluun, mutta sen palveluja voivat yhtä lailla käyttää myös muut yritykset, yhteisöt ja yksityiset henkilöt. Se ei enää kannata. Rakennuspuolen odotukset kohdistuvat korjausrakentamiseen, jota valtiovaltakin pyrkii vauhdittamaan. Kaikki eivät ole vielä ymmärtäneet, kuinka merkittävä apu se on, sillä vähennyksen voi tehdä verosta, sanoo myymäläpäällikkö Harri Rikander ja lisää, että taloyhtiöille on täksi vuodeksi luvattu 10 prosentin korjausavustus
Vähennyksen voi saada vaikkapa Helsingissä asuva vävy, joka teettää Hyrynsalmella asuvan anopin kotiin remontin. Suhdanneodotukset ovat samankaltaisia eri toimialoilla Helsingissä. Omavastuu on 100 euroa eli vasta yli 100 euron palveluista voi
saada verovähennystä. Kuitteja ei liitetä palautettavaan veroilmoitukseen, vaan ne säilytetään ja esitetään vaadittaessa.
Helsingin yrityksistä neljännes on sopeuttanut
H
elsinkiläisistä pk-yrityksistä jo 28 % on sopeuttanut toimintaansa suhdannetilanteen vuoksi. Kotitalousvähennystä voi hakea etukäteen tai heti työn suorittamisen jälkeen. Näin matalalla veroprosentilla verotettu eläkeläinen saa euromääräisesti yhtä suuren hyödyn kuin korkeaa marginaaliveroa maksava palkansaaja.
Paljonko voi vähentää?
Koska vähennys on henkilökohtainen, voi pariskunta saada enimmillään 10 200 eurolla teettämästään työstä 6000 euron pienennyksen verotukseensa. Tuolloin 17 prosenttia yrityksistä ilmoitti, ettei heillä ole tarvetta työllistämiseen. Nyt luku on noussut Helsingissä 26 prosenttiin. Kotitalousvähennystä saa sekä suoraan palkatun henkilön kustannuksista että ennakkoperintärekisterissä olevan yrityksen laskutuksesta. Kuitenkin vain työn osuus on vähennyskelpoista.
Kodin kunnostuksessa ei kannata käyttää harmaatyövoimaa, sillä kotitalousvähennyksen avulla yritykselle maksetuista työkorvauksesta voi verotuksessa vähentää 60 prosenttia.
Mitkä työt ovat vähennyskelpoisia?
Kotitalousvähennyksen voi tehdä tavanomaisen kotitaloustyöstä ja hoiva- ja hoitotyöstä. Kun kotitalous palkkaa työntekijän, voi hänelle maksetuista palkoista vähentää 30 % ja kaikki työnantajan sivukulut kuten eläke- ja sosiaaliturvamaksut, jotka ovat 21 %:n luokkaa maksetuista palkoista. Yritysten työvoiman tarve on vähentynyt taantuman myötä. Aiemmin kodin kunnostus- ja perusparannustöiden vähennyksiin oikeuttava raja oli alempi kuin kotitalous- ja hoivatöiden, mutta nyt tämä eroavaisuus on poistettu. Suhdanneodotus oli korkeimmillaan keväällä 2007, jonka jälkeen odotus on koko ajan laskenut. Vähennyskelpoista on mm. Kotitalousvähennyksen voima on siinä, että se tehdään verosta ei siis vähennetä verotettavista tuloista. Avaapa kotitalousvähennys myös tuhansille ihmisille uuden mahdollisuuden pienyrittäjinä.
K
otitalousvähennys otettiin varovasti käyttöön kymmenkunta vuotta sitten. Kokemukset ovat olleet hyviä, ja niinpä tälle vuodelle kotitalousvähennystä nostettiin reippaasti: sen enimmäismäärä on nyt 3000 euroa henkilöä kohden. Suurimmillaan työvoiman tarve Helsingissä oli vain vuosi sitten, keväällä 2008. Kujalan mukaan strategiassa on tultava esiin myös se tosiasia, että pääkaupunki elää ja hengittää ennen kaikkea pk-yrityksien avulla Helsinkiläisistä yrityksistä 83 prosenttia työllistää alle 5 henkilöä.
toimivuutta luottomarkkinoille
Erityisesti yritysten luottomarkkinoiden toimivuuteen kohdistuu nyt suurta mielenkiintoa. Valoisimmin tulevaisuuteen suhtaudutaan palvelualoilla. Työvoimaa tarvitaan kuitenkin hieman enemmän kuin maassa keskimäärin, sillä koko maan yrityksistä 32 prosenttia ilmoitti, ettei heillä ole tarvetta työllistää. Uudisrakentamisena ei pidetä kattamattomien rakennelmien kuten esimerkiksi pation, aidan tai laiturin rakentamista. Helsinkiläisten yrittäjien suhdannenäkymät seuraavat kuitenkin varsin tarkasti koko maan suhdannenäkymiä. Viidennes yrityksistä vielä suunnittelee sopeuttamistoimia. Helsingin pitää olla houkut-
Anssi Kujala
AUTOT VUOKRAA - RENT A CAR
Helsingin Tukkutorilla, Työpajankatu 2 krs 2, kadun puolella
Euroopan ensimmäinen autovuokraamo 1912
RAVINTOLA · RESTAURANT
Kyläsaarenkatu 14 · Avoinna ma-pe 6-17 Lounas- 2 lämminruoka vaihtoehtoa, buffet salaatti, leipä, juomat 7,50 ja kahvi sisältyvät hintaan Meiltä myös pizzat ja kebabit alkaen 4,- · myös mukaan · Tervetuloa!
TIIRA
TRANSVELL OY
Lämpösäädeltyihin kuljetuksiin erikoistunut kuljetusyhtiö
Juustokivenkatu 1, 29200 Harjavalta PUH 010 425 1800 FAX 010 425 1899
Pakettiautot | Kuorma-autot | henkilöautot | pikkubussit | tila-autot
Puh. Sen avulla voidaan teettää remontit käytännössä puoleen hintaan. 21
Tukkutori [ 2 · 2009 ]
Mikä ihmeen kotitalousvähennys
Kotitalousvähennys on ehkä parhaiten tehoava lamalääke. Vähennystä voi vaatia myös kyseisen vuoden lopullisen verotuksen yhteydessä. Kotitalousvähennyksen saa vain teetetyn työn osuudesta. Vähennystä ei saa työhön liittyvistä matkakuluista, tarvikkeista tai työssä käytetyn koneen osuudesta.
Myös lakisääteinen nuohous ja likakaivon tyhjennys on rajattu vähennyksen piiristä pois. Puutarhasuunnittelu on vähennyskelpoista vain siltä osin, kun se tehdään asiakkaan luona. pihan laatoitus, putkiremontti sekä piharakennusten kunnostus.
Vähennyskelpoista ei sen sijaan ole asunnon laajennus ja uudisrakentaminen. Tiedot ilmenevät Helsingin Yrittäjät ry ja Finnveran teettämästä yritysbarometrista, joka julkaistaan kahdesti vuodessa. Kujalan mukaan kaupunginvaltuuston on linjauksissaan huomioitava yrityksien odotukset esimerkiksi voimakkailla hankintalinjauksilla, palvelutuotannon linjavalinnoilla sekä panostamalla osaavan henkilöstön koulutukseen. Siksi maankäytön suunnittelussa isojen aluerakentamishankkeiden osalta on otettava huomioon niin kaupan, palvelualojen kuin teollistenkin yrityksien tarpeet. Yhtä lailla vähennyskelpoista on myös rakennusten kunnossapito- ja perusparannustyö. Rahoitus ja erityisesti sen saatavuuteen liittyvät ongelmat ovat lisääntyneet helsinkiläisten yritysten keskuudessa. Samoin sen voi tehdä myös piha-alueen ja puutarhan hoidosta, esimerkiksi nurmikon
ja pensasaidan leikkauksesta, pihapuiden kaadosta, puiden hakkuusta, lumen luonnista ja muusta puhtaanapidosta. Eräänä keinona tämän tilanteen helpottamiseksi Finnvera on tuonut markkinoille suhdannelainat ja takaukset. televa sijaintipaikka eri toimialojen yrityksille. Yritysten työllistämisaikeet ovat kuitenkin muuta maata suuremmat. Helsingin kaupunki on päättämässä lähiaikoina uudesta strategiaohjelmasta. (09) 350 5590 fax (09) 351 3510 Keskusvaraamo
Varaukset ja lisätiedot www.transvell.fi | Muihin maihin www.sixt.fi. Palvelualuejohtaja Kari Villikan mukaan suhdannerahoitus on tarkoitettu yrityksille, joiden perusliiketoiminta on ollut kannattavaa, mutta
heikentynyt viimeaikaisen talouskehityksen takia ja joiden kannattavuuden arvioidaan parantuvan taloudellisen tilanteen parantuessa.
Elinkeinopolitiikkaan panostettava edelleen
Helsingin Yrittäjien toimitusjohtaja Anssi Kujalan mukaan Helsingissä on nyt ponnisteltava entistä enemmän pk-yrityksien toimintaedellytyksien parantamiseksi. Jos työn ostaa ennakkoperintärekisterissä olevalta yritykseltä, voi sen arvonlisäverollisesta laskutuksesta saada verotuksessa 60 % pienennyksen
7. Ulkotorialueen yrittäjät tyhjentävät myyntialueensa klo 12 mennessä. Torialueen ajoreitit pidetään aina vapaina. Tukkutoria tullaan kehittämään hyvän ruoan keskukseksi. Toimitusjohtaja Kirsi Helin kertoo heillä olevan kaksi kuorma-autoa, joissa on myyntinäyttely ja ne kiertävät kukkakauppoja. Tukkutorin myymälän avulla pystymme palvelemaan pääkaupunkiseudun kukkakauppiaita hyvin. Liikenne aiheuttaa usein vaaratilanteita. 3. Ensimmäisten kuukausien aikana asuntoja sisustetaan ja kevään edetessä lähiympäristöön tutustutaan uteliaina. Verkoston toimintamuotoja ovat asiantuntemuksen ja kokemusten vaihto, tutustumiset ja vierailut, yhteiset hankkeet, tapahtumat. Helsingissä on hankala liikkua isoilla autoilla ja se oli jäänyt meillä huonolle hoidolle. Niitä saa käyttää vain lastaukseen ja purkamiseen! Tyhjäkäynti on sallittu vain kahden minuutin ajan. Lajittelemalla hyvin jätteet säästät yhteisistä kustannuksista ja yhteistä ympäristöämme! 9. Puhtaus on puoli ruokaa myös Tukkutorilla!
A
www.omapiha.info
groksenmäen kallioille on kohonnut neljä uutta taloa ja kaikkiin niihin on jo muuttanut uusia naapureita. Pidetään laiturialueet vapaina. Huomaa, että pysäköintipaikalta tuleva väistää aina muuta liikennettä. Älä kaahaile. Uusille asukkaille on hyvä sanoa selvästi EI, jos he haluavat tehdä vähittäisostoksia. Valitettavasti emme pysty täysin sulkemaan aluetta, joten läpikulkijoiden määrä lisääntyy. Verkosto haluaa myös edistää alan koulutusohjelmia sekä tutkimusta ja kehitystyötä. Lista on koottu tukkutorin yritysten palautteiden perusteella! Muistilista toiminnan sujuvuuden parantamiseksi tukkutorilla: 1. Maltti liikenteessä on valtti! Pyritään vähentämään lisäksi autojen tyhjäkäyntiä, joka aiheuttaa turhaa melua ja saastetta. Ne, jotka ovat sopineet Tukkutorin kanssa jätehuollosta, voivat käyttää yhteistä jäteasemaa. Sammuta aina auto, kun et aja, säästät energiaa ja vähennät melu- ja ympäristöhaittoja. Tukkutorin alue on yksityisaluetta, jolla pätevät normaalit tieliikennelain mukaiset väistämissäännöt. Kaupungin tarjoamasta kouluruokailusta on tullut ulkomailta suuntautuvien opintomatkojen kohde. Ylipormestari Jussi Pajunen sanoo, että Helsinki on hyvää vauhtia kehittymässä hyvän ruoan kaupungiksi kansainvälisessäkin mittakaavassa. Myös jäteasema on pidettävä siistinä, jotta roskat ja hajut eivät kiusaisi alueen ihmisiä. Menestystä kevään ja kesän kauppaan!
Hae omasi lehtipisteestä!
Uusi Oma Piha on ilmestynyt
TAULAVUORI
[ Tervetuloa naapurit ]
on varmasti monelle heistä mielenkiintoa herättävä lähinaapuri! Tavoitteenamme on, että rinnakkaiselo näiden ja tulevien uusien naapureiden kanssa olisi mahdollisimman mutkatonta. 6. tehtaanmyymälöissä ja alueen ravintoloissa. Meidän tukkutorilaisten velvoitteena on pitää huolta ympäristöstämme ja rajata toimintamme selkeästi. Tukkutorilla on lähes koko tuotevalikoima. Jokainen huolehtii itse jätteistään. 4. Tukkutori. Tukkutori [ 2 · 2009 ]
Helsinki liittyi DELiCE -verkostoon
K
aupunginhallitus on päättänyt, että Helsinki hakee jäsenyyttä DELICE-verkostossa. Muuten rajan vetäminen on hankalaa ja vaikeuttaa monen yrityksen varsinaista bisnestä eli tukkutoimintaa. Jäsenyys DELICE-verkostossa avaa uusia mahdollisuuksia kehittää Helsinkiä omaleimaiseksi ja kansainvälisesti kiinnostavaksi pohjoisen keittiön keskukseksi ja samalla vahvistaa kaupungin asemaa maailman mielenkiintoisten ruokakaupunkien kartalla, näkee Pajunen.
Decopotin ruukkuja on nyt myynnissä Tukkutorilla, KK-kukkatarvike Oy:n entisissä tiloissa, Vanha Talvitie 10 G:ssä.
Kesäpelisäännöt
Ylipormestari Jussi Pajunen sanoo, että Tukkutoria tullaan kehittämään hyvän ruoan keskuksena.
Kesän torikausi lähestyy ja jo tässä vaiheessa on hyvä aina muistuttaa hyvistä kesäpelisäännöistä. Yhteisillä alueilla kuten pakastamon aulassa ja torialueella ei saa säilyttää tavaroita. Lastausten ja purkamisten aikana sopu antaa sijaa. Myymälävastaava anna Ishtiaq sanoo, että aukioloajat pyritään sopeuttamaan asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Anna on toiminut aiemmin lankojen sisäänostajana ja hänellä on aikoinaan ollut oma "kukkis" Paavalinkirkon lähellä.
dysvalloista ja Kanadasta.. Nyt pihasiivous käyntiin, niin on mukava odotella kesämyyntiä. Se on perustettu Lyonin kaupungin aloitteesta ja se kokoaa yhteistyöhön ja toimintaan kaupunkeja, jotka haluavat kehittää ruokakulttuuriaan ja ruokaperintöään ja samalla tehdä ruoasta osa kaupungin identiteettiä ja kansainvälistä markkinointia. Delice-verkostoon kuuluu varsinaisina jäseninä tällä hetkellä parisenkymmentä kaupunkia Euroopasta, Kiinasta, Japanista, Yh-
22
Decopot tuli Tukkutorille
Paimiossa pääpaikkaansa pitävä Decopot avasi helmikuun puolivälissä myymälän Tukkutorilla. Alueen 20 km/h ei ole minimi- vaan maksiminopeusrajoitus! 8. 10. Samalla meidän on hyvä pitää huolta alueen yleisestä viihtyvyydestä. 2. Sieltä löytyvät korit, ruukut, sisustus- ja lahjatavara sekä muu kukkakauppiaiden tarvitsema tilpehööri, kertoo Kirsi Helin. Onhan piha-alueesi kunnossa. Hyvä pelisääntö on, että vähittäismyynti on sallittua vain ns. 5
Lehti tarjoaa yrityksille kokonaisvaltaisen kuvan niistä tuotteista ja palveluista, joita on saatavissa. Huomautukset on tehtävä kirjallisesti 8 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta ilmoituspäivästä.. kesäkuuta 21. vuosikerta COPYRIGHT Aineiston lainaamisen yhteydessä on lähde mainittava.
VASTUU VIRHEISTÄ JA REKLAMAATIOT
tu
Tyn nyr in
atu
mo ka
Pan i
Herm
annin
tu
ranta tie
Tilipiste
Helsingin kalansavustamo
itäv äylä
Tukkutori -lehden toimitus löytyy kartalta ruudusta D7
Mikäli hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä voida julkaista, lehti ei vastaa mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. lokakuuta 4. tammikuuta 27. 2
Tukkutori [ 2 · 2009 ]
Pääkaupunkiseudun tekijät
120 3 45 4 5
Maakuntien mestarit
Lihatukku Harri Tamminen
II äI KEH
6 7 170
Erikoislahjatukku, Pietarsaari Pekka Vehviläinen, Siilinjärvi Tuoreverkko, Kuopio Pakkasmarja, Suonenjoki Ahosen Taimisto, Karstula Jaakkola Potatofarm, Kristiinankaupunki Partaharjun Puutarha, Pieksämäki
1
I Hä KE
KEHä II
Aada sisustus
Reinin Liha 51
NV-Thermotrans, Harjavalta Suomen Kukkatarvike, ylöjärvi Ruusutarhat, Valkeala Rengon Taimitarha Neko, Hämeenlinna Green World Consulting, Tervakoski Lepolan Puutarha, Turku Susahuu, Hausjärvi Decopot, Paimio Puutarha Tahvoset, Pohja
TuKKuTORi - Tuhansia tuotteita ja taitavia tekijöitä
A 1
He rm
TUKKUTORI
TUKKUTORI-lehti on pääkaupunkiseudun ja maakuntien yritysten kohtaamispaikka. elokuuta 16. Lehti luo dynaamista vuorovaikutusta.
B
C
D
E
F
G
H
i
J
K
2
Tukkutorilla: Frosteruksen Puutarha, Karkkila Kanervon Puutarha, Mäntsälä Männistön Puutarha, Loppi Niemisen Puutarha, Mäntsälä
TILAUSHINTA Vuonna 2009 tilaushinta on 35 euroa JAKELU 6000 kpl ravintoloille, vähittäiskaupoille, kukkakaupoille ja tukuille ILMESTYMINEN Tukkutori -lehti ilmestyy vuonna 2009 seitsemän kertaa: 31. 044-355 4304 ilmoitukset@tukkutori.eu Mediakortti www.tukkutori.eu Ilmoitusmateriaali aineisto@tukkutori.eu Painopaikka Printall AS ISSN 1796-5012 4. maaliskuuta 7. Backroom Hevitukkurit Veijo Votkin SHT-tukku Cema Maustetukku -lehti Helsingin kukkatoimitus Suomen kinesiologia yhdistys Kukkavirta Haahka Huiskula Decopot äyriäistukkuk Ver
TUKKUTORI
Ravintola Tiira
nkatu
Sör
näi
ste nka t
kosa a
renk
atu
Lounaskahvila Rannikko Re:Office / Modeo
Työ paj ank
Palema kahvila-ravintola
atu
tek ijän
k at
10 11 12 1
Lau tat arh ank
Sixt
Heinon tukku
u
Van ha Tal viti e
9
Satovihannes
Verk kok a
MEDIATIEDOT Ilmoitukset Hannele Iskala Puh. joulukuuta TOIMITUS Vanha Talvitie 10 C, 00580 HELSINKI Päätoimittaja Jouko Tikkanen, 0400-462 443, jouko.tikkanen@tukkutori.eu Toimittajat Saila Routio Graafinen suunnittelu ja taitto Taija-Tuulia Tammelin LEHDEN KUSTANTAJA Tietoverkosto Eksakti Ky
at
Veikko Laine
an nin t ran ie
Agroksenmäki
arenkuja Verkkosa
Kalamesta Berrymasters
Vihannespörssi
are Kyläsa
7
Heikin Liha
u
HL-Vihannes Vihannestukku Backman P. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneista virheistä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. toukokuuta 18