PÄÄTOIMITTAJA Kaarina Korventaka kaarina@ihanalehti.fi puh. Lue lisää sivulta 44!. 28), joiden pihapiiriä voi rakentaa joulukuun edetessä kuin joulukalenteria. Lokakuun lopulla virittelemme ulos kausivalot, jotka luovat ilon pilkahduksia pitkiin pimeisiin iltoihin. Joulutontut tiedetään hyväntahtoisiksi, huumorintajuisiksi ja ahkeriksi. Punaisen hiippalakin viuhahdus houkuttelee varmimmin esiin joulun iloista ja leikkisää fiilistä. Sitten ne tulevat vähitellen, nuo odotetut tontut, yksittäin ja ryhmissä. Tekemisen iloa! Olemme mukana myös Mestaritekijä -ohjelman toisella kaudella. Se valmistuu yksinkertaisista, kotoa löytyvistä materiaaleista ja laitteella tuntuu olevan suuria taikavoimia! Vuoden tauon jälkeen tuntuu upealta, että pian ovat edessä odotetut joulumyyjäiset ja erilaiset messutapahtumat. Niiden kotiutuminen keskelle arkea tuo joulunodotukseen kaivattua leikkisyyttä ja mystiikkaa, josta meillä nauttivat niin isoiksi venähtäneet lapset kuin aikuisetkin. Ihana-lehti ei vastaa tilaamatta toimitetun aineiston säilytyksestä ja palautuksesta. Ja jos tonttujen määrä jää liian alhaiseksi, voi lapsi askarrella itse tonttuhoukuttimen (s. 03 424 65365, ihana@jaicom.com Tonttujen aika Joulu hiipii meille kotiin varkain. Jokaisella on oma tarinansa; kuka on lasten askartelema ja kuka taas kädentaitajien myyntitiskeiltä huolella valikoitu. 0405106995 TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Mari Nuikka mari@ihanalehti.fi TOIMITTAJA Heidi Kormano heidi@ihanalehti.fi TILAAJAPALVELU ma pe 9–16 puh. 26). Ehkä sieltä voisi adoptoida lisää piippalakkeja näiden itse askarreltujen seuraksi. Marraskuulla ripustamme tuiketta ikkunoihinkin, jotta koti-illat ja hämärät aamut saavat oman lämpöisen tunnelman. 3 Kaarina Pääkirjoitus 3 AVUSTAJAT TÄSSÄ NUMEROSSA: Tanja Flemmich Anni Ignatius Hanna Keskinen Iina Koskikallio Riikka Kovasin Katri Lorenz Maria Malmström Maria Meder Minna-Tuulia Mäkipernaa Sarina Pulkka Petra Pöyliö Marjo Ronkainen Karin Schäefer Anu Turu Viivi Vatanen Laura Wilhelm VALOKUVAAJA Katja Rinkinen MEDIAMYYNTI Kaarina Korventaka kaarina.korventaka@inspia.fi puh. Tilaajarekisterin tietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Ihastuimme takkatonttuihin, jotka katoavat joulun jälkeen jälkiä jättämättä (s. 46). Hurmaannuimme kahvimyllyyn kotinsa rakentaneista minitontuista (s. Vanhoista kirjansivuista askarrellut tontut käyvät myös lahjaideana (s. Tänä jouluna tontut hurmasivat toimituksen totaalisesti. Aineiston käyttö ja kopiointi kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty. 59). 0405106995 ULKOASU Anu Flinck JULKAISIJA Inspia Oy Palokunnankatu 9, 13100 Hämeenlinna www.ihanalehti.fi PAINO Printall ISSN 1797-2353 Aikakauslehtien liiton jäsenlehti Tämän lehden mallit, työohjeet ja kuvat on suojattu tekijänoikeuslain nojalla. Ihana-lehti ei vastaa taloudellisesti niistä vahingoista, jotka koituvat kaavoissa tai ohjeissa olevista virheistä
5 67 5 Sisällys JOULU 6/2021 > TÄSSÄ NUMEROSSA > MONIPUOLISIA KÄDENTAITOJA PIKKUIHANA kierrätä 8 Satumainen havukuusi & kepeä kranssi 12 Kauniit kynttilät mehiläisvahasta 15 Adventtiajan valaisevat talot 18 Savitöitä kotikonstein 21 Virkatut vanulaput & pesupussi 24 Jouluilon kynnysmatto 26 Klapitonttuja lahjaksi 28 Askartele kahvimyllytontun minimaailma 30 Nukkekotinurkka: Piparkakkutalo 32 Kirjanmerkki polymeerimassasta 36 Joulukortteja linopainannalla 38 Origamitähtiä kortteihin & paketteihin 40 Joulukortteja Mixed media -tyyliin 46 Tonttuja vanhoista kirjoista 50 Pingviinin pussijoulukalenteri 54 Lahjapaketteja maitopurkeista 56 Jouluisia minimaailmoja 59 Tonttuhoukutin & pienet koristeet 62 Taideteokset joulukorteiksi 64 Helppo origamitähti 68 Kirjontakoulu, osa 2: Peittävät pistot kierrätä kierrätä kierrätä kierrätä UUTTA JUURI NYT 70 Ideoita tee se itse -lahjoihin 72 Vieraisilla: Himmelija olkitöiden taitaja Riitta Koistinen 75 Vinkit elektronisen leikkurin valintaan 78 Uutuudet 44 Uutuuskirjoja 80 Kaavat 83 Tiedustelut Keskiaukeamalta löydät kuviopapereita, joista saat hauskoja pakettikortteja!
Paras juttu lehdessä 5/21 oli Riitta Raitalan haastattelu. Tuulia Pimeässä hohtavat avaruusaskartelut olivat tosi mielenkiintoisia, samoin metsän eläimet. Olen jo pidempään halunnut jotain uutta seinälleni Kerro meille toiveita ja anna palautetta lukijakilpailulomakkeella nettisivuillamme www.ihanalehti.fi/Kilpailut Samalla osallistut makrameepakkausten arvontaan. Voit myös lähettää kuvan Ihanan Facebook-sivuille. Käy katsomassa kuvat ja ohjeet mukavalle ratsastuskaverille! Nettisivuilta voit myös tilata aikaisemmin ilmestyneitä numeroita. Tästä alkoi uusi ihana harrastus.” Anniina Oikarinen, Pori @porinpirutar ”Innostuimme alle 3-vuotiaan tyttäreni kanssa tästä Ihana-lehden (5/2021) ideasta, sillä se oli taaperolle sopivan helppo, hauska ja ajankohtainen. Tarvikkeetkin löysin kaapista. Sain heti ideoita ja inspiraatiota jutusta tehdä ensi kesäksi omalle pihalle kantoihin mosaiikkitaidetta. 43 Lukijakilpailun 4/21 palkintona oli Renaissance maalaustarvikkeita. Lisää tällaista! Eila Kirjontakoulu tuli juuri oikeaan aikaan, ensimmäisiä pistoja aloittamassa. Katso tarkemmat tiedot s. 6 #ihanalehti #ihanainspiroi LUKIJAPALAUTE Kerro tarina kuvan takaa ja postaa kuva Instagram-tilillesi tunnisteilla #ihanalehti ja #ihanainspiroi tai tägää stooreihin @ihanalehti. Hän töpsytteli maalin ja minä sidoin sienten hatut kiinni.” Kaisa ja Alisa Vanhanen, Espoo @kaisavan Ihana-lehden ohje virkatuille keppihevosille on nyt myös Ihanalehti.fi -sivustolla. Pidän muutenkin lehden tyylistä sisällyttää paljon erilaista, tekniikoista haastatteluihin. 6 JAA KANSSAMME ASKARTELUN ILOA! Meidän ihanat ILAHDUTA SINÄKIN OMALLA askartelukuvallasi! @ihanalehti Ihana-lehti @ihanalehti SEURAA MEITÄ JA PIDÄ YHTEYTTÄ! Löydä ajankohtaisimmat ideat ja pysy askartelutrendien ytimessä kanssamme. Katso ja innostu lisää muiden askartelijoiden töistä! ”Innostuin tekemään keppihevosia tyttäreni pyynnöstä hänen toiveväreillään. Voit tilata aikaisemmin ilmestyneitä numeroita Ihanan verkkokaupasta: www.ihanalehti.fi/verkkokauppa Merkitse kuvasi seuraavilla tunnisteilla ja mekin löydämme sinut! POSTIA LUKIJOILTA NUMEROSTA 5/21 Tallennamme lukijoiden askarteluja Ihana-lehden Instagaramin kohokohtiin Meidän ihanat -kuvakkeen alle. 42–43). Ja osaan vielä itse tehdäkin sen, kiitos lehden hyvien ohjeiden ja vinkkien. Arvonnassa onni suosi Milla Piiraista, Onnittelut! ja nyt löysin juuri sopivan mallin. Kiitos mahtavasta lehdestä kaikille tekijöille <3 Jaana Ihastuin ikihyviksi Varjokuviin (s. Kun ei ole varsinaisesti mitään sääntöjä, voi kokeilla kaikkea. Ihana-lehden ohjeilla (5/2021) otin omat alkuaskeleeni art journalin tekemiseen. Mari Lehden mosaiikkijuttu oli ehdoton ykkönen. Kivoja juttuja iltäpäiväkerhossa toteutettaviksi. Työn suunnittelu ja kollaasimainen kerrostelu on tosi koukuttavaa ja rentouttavaa puuhaa. Ohjeen löysin Ihana-lehden numerosta 3/17.” Miia Mäkelä, Tampere @knitmiia ”Art journalissa innostuin heti sen leikittelevästä visuaalisuudesta, mahdollisuudesta kokeilla ja sekoittaa eri tekniikoita, tyylejä ja materiaaleja. Kuvat voidaan julkaista lehdessä tai Ihanan somessa. Tämän jälkeen tein vielä muutaman lahjaksikin. Tuula
36 Monipuolisia kädentaitoja. 7 Joulukortteja linopainanta-tekniikalla s
MALLIT, OHJEET JA KUVAT MARIA MEDER kuusesta kepeän leikkisästi Pienillä pattereilla toimivilla jouluvaloilla keijukuusesta tulee iltojen ihastus pihalla tai parvekkeella.. 8 LUONNONMATERIAALIT 8 KEIJUKUUSI JA OHUT HAVUKRANSSI JOHDATTAVAT SATUMAISEEN JOULUTUNNELMAAN
0,7 mm . Tämän kuusen pituus on noin 120 cm. ohutta metallilankaa, n. 5. Käytä ohuita ja hentoja oksia ja laita tarpeeksi puolalankaa, jotta latva valmistuttuaan taipuu kunnolla ja pysyy muodossaan. Näin sen voi iskeä kukkapenkkiin tai käyttää pientä joulukuusen jalkaa pitämään sitä pystyssä. Näin se käy: Vinkki! Kuusenoksista tehdyt koristeet säilyvät talvella ulkona pitkään vihreinä, kun oksat kerätään ensimmäiset pakkasten jälkeen. Anna valun kuivua rauhassa vähintään seuraavaan päivään. 120 cm . Laita renkaista tukilangat sekä toisiinsa, että runkoon niin saat tukirakennelman pysymään tiukasti paikoillaan. Tee latvasta niin pitkä kun haluat ja taivuttele se lopuksi hauskaan muotoon. Keijukuusi Joulunodotuksen sulostuttaja saa hymyn huulille. betonia . kaksi metallirengasta, n. 4. Tee jalan latvaosaan tukiranka kuusenoksille sitomalla pienempi rengas ylös ja isompi rengas noin 20 cm alemmas. kukkaruukun . Voit käyttää valmiita renkaita tai pyöräyttää renkaat itse vahvemmasta metallilangasta. Käytä kiinnitykseen rautalankaa tai työnnä oksat kumilankojen alle. Keijukuusista voit tehdä monen kokoisia mittasuhteita pienentämällä tai suurentamalla. kumilankalenkkejä . 4. Voit hyvin kiinnitellä oksia myös runkorenkaisiin tai niitä kiinni pitäviin rautalankoihin. Vinkki! Voit myös tehdä keijukuusen oksaan ilman ruukkua. vihreää puolalankaa, 0,5–0,7 mm 1. Työnnä työhön lisää kuusenoksia sen verran, että saat rungon peittymään kunnolla. 3. Kun niput on kiinnitetty kumilangoilla, on joustavan nipun sekaan helpompi työntää uusia paksumpia oksia väliin. Vala ensin varsi kukkaruukkuun: Sekoita betoni pussin ohjeiden mukaan ja kaada se ruukkuun. 2. Sido oksat ensin nipuissa kiinni toisiinsa kumilangalla ja kiinnitä sitten niput varren päähän. Asettele kuusenoksia renkaiden päälle tyviosa ylöspäin. 6. 5. 2. 1. vahvan oksan varreksi, pituus n. kuusenoksia . 6.. Aseta oksa ruukkuun ja tue se pystyasentoon. 10 cm ja 30 cm TAI vahvaa metallilankaa, 2–3 mm . Asettele latvaosaan lisää hennompia kuusenoksia vihreällä puolalangalla limittäin yhteen kieputtaen, niin että sinne alkaa muodostua kapeneva ja pitkä latva. 9 TARVITSET: . 3
vihreää puolalankaa, 0,5–0,7 mm . Paksumpi metallilanka, 2–3 mm, K-Rauta. valmis metallirengas, halk. 4.. 3. Kiepauta puolalankaa pari kierrosta tiukasti kiinni renkaaseen ennen kuin katkaiset langan. 8–10 cm . Teippaa päät yhteen ja kieputa ohuempaa metallilankaa päälle tiukasti. läpinäkyvää teippiä LUONNONMATERIAALIT Elegantti havukranssi Ohut kuusikranssi on helppo ja nopea tehdä. Kieputa ensin puolalankaa renkaan ympärille ”jarruksi”, jotta havut pysyvät paikoillaan. 50 cm TAI vahvaa metallilankaa, 2–3 mm . 1. 2. 4. Tee samalla myös lenkki kranssin ripustamista varten. Pistä muutama kuusenhavu tyvistään nippuun ja kieputa puolalangalla pari kolme kertaa nippu kiinni renkaaseen. Aseta aina uusi muutaman havun nippu noin puoliksi edellisen nipun tyviosan päälle. Kierrä tällä tavoin koko rengas ympäri ja kiinnitä viimeisen nipun tyviosa ensimmäisen nipun latvaosien alle piiloon. 1. 10 TARVITSET: . Kranssi on tehty halkaisijaltaan 50 cm renkaaseen. Vihreä puolalanka Sinelli. 3. Tee-se-itse rautalankarengas: Taivuttele jäykästä ja paksusta metallilangasta tasainen rengas ja pistä avoimet päät pari senttiä päällekkäin. 2. lyhyitä kuusenoksia, n. Näin se käy: Pienet pattereilla toimivat jouluvalot kruunaavat kranssin juhlavaksi
Maahantuonti: www.hanart.fi Askartele joulukortit käsintehdyistä askartelukuvioista, koristele paketit tarroilla ja lähetä askartelut matkaan ihanan talvisissa kirjekuorissa! TÄNÄ VUONNA ILOX-TUOTEPERHE TÄYDENTYY JOULUASKARTELUN TUOTTEILLA! UPOUUSI TUOTEPERHE SISÄLTÄÄ: askartelukuvioita, tarroja, kirjekuoria, kuviopaperilehtiöitä, kartonkilajitelmia… JA PALJON MUUTA! c j j c c j j c hanart_21_5.indd 8 hanart_21_5.indd 8 6.10.2021 17.33 6.10.2021 17.33. Ohjeita ja inspiraatiota askarteluun: www.fi.weber/tee-se-itse S aatavilla valikoiduilta jälleenmyyjiltä. Betonia on saatavana sekä harmaana että valkoisena. Kysy tuotteita hyvin varustetuista rautakaupoista. 11 11 Tee joulun kauneimmat lahjat Weberin askartelubetonilla WEBER HOBBY CONCRETE ASKARTELU BETONILLA voit helposti tehdä erilaisia betonisia esineitä ulkoja sisäkäyttöön joko muoteilla tai massaa muovaamalla. Kuivuttuaan esineitä voi maalata, lakata tai vahata
12. 12 KYNTTILÄT Kynttilöitä rullaten KOTIMAISISTA MEHILÄISVAHALEVYISTÄ KÄÄRIT HELPOSTI JOULUN KAUNEIMMAT KYNTTILÄT. MALLIT JA OHJEET MARI NUIKKA, KUVAT KATJA RINKINEN Mehiläisvahalevyjen upeat sävyt tuovat kennokynttilät tähän päivään
3. 13 Iso & pieni pöytäkynttilä Tämä artikkeli on mainossisältöä. Yhdestä levystä saat siis vaihtoehtoisesti myös kaksi pientä pöytäkynttilää. terävän veitsen . TARVITSET: . 2. Leikkaa sopivan pituinen sydänlanka (3x12) ja aseta se paikoilleen kuvan mukaisesti lyhyelle sivulle. Näin se käy: 1. Rullaa ensin toinen levyn puolikas ja sen jälkeen toinen puolikas päälle, näin saat kahdesta levystä yhden paksun pöytäkynttilän. Mitä suurempi kynttilän halkaisija on, sitä paksumpi pitää sydänlangan olla. leikkuualustan Yhdestä levystä saat kaksi kruunukynttilää, kaksi pitkää kynttilää, yhden ison tai kaksi pientä pöytäkynttilää. sydänlankaa, 3x10 SU ja 3x12 SU, Lahtisen Vahavalimo . Leikkaa levy puoliksi veitsellä viivainta vasten. Pienemmän pöytäkynttilän saat tehtyä halkaisemalla pitkittäissuunnassa leikatun puolikkaan levyn vielä puoliksi, ja rullaamalla puolikkaat peräkkäin. 2. Mehiläisvaha on ekologinen kynttilämateriaali, sillä se ei kuluta uusiutumattomia luonnonvaroja. Kruunukynttilä. mehiläisvahalevyjä, 22 x 38 cm, sävyt: dusty rose, musta, harmaa, luonnonvalkoinen, Lahtisen Vahavalimo . Halkaisijaltaan 20–45 mm kynttilöihin sopiva on 3x12 sydänlanka. VAHALEVYT taipuvat parhaiten ja siistimmin, kun ne ovat huoneenlämpöisiä. viivaimen . Paina sydänlanka levyyn kiinni ja rullaa levy tiiviisti sydänlangan ympärille. 3. Rullaaminen onnistuu mainiosti esimerkiksi tiskipöydän tai vahakankaan päällä. Mehiläisvahalevystä rullatuille kynttilöille, joiden halkaisija on 12–30 mm, sopiva sydänlanka on 3x10. Rullaa vielä lopuksi kynttilää muutaman kerran kevyesti työpöytää vasten, niin saumakohta kiinnittyy ja painautuu siististi. Näin se käy: 1. Aseta oikean pituinen sydänlanka (3x10) pidemmälle sivulle ja rullaa tiiviiksi pötköksi. Leikkaa levy pitkittäissuunnassa kahtia viivaimen ja terävän veitsen avulla
varovasti hiustenkuivaajalla lämmittämällä. Muista myös, että kynttilä ei saa olla liian lähellä helposti syttyviä materiaaleja. Palavaa kynttilää ei koskaan saa jättää vartioimatta eikä lasten ulottuville. Näin se käy: 1. Yhdestä levystä saat kaksi pitkää kynttilää. Sulata vaha vesihauteessa ja dippaa sydänlangan pää sulaan vahaan.. Kynttilöiden tekeminen onnistuu kaikilta, sillä huoneenlämpöinen levy taipuu helposti. MEHILÄISVAHALEVYJÄ on saatavilla peräti 15 eri sävyssä. Tämä helpottaa kynttilän syttymistä. Kaksi lyhyempää kierrekynttilää saat leikkaamalla puolikkaan mehiläisvahalevyn viistosti puoliksi. Ajan myötä mehiläisvahan pintaan tulee valkoista ”vahahärmää”, jonka saat helposti pois esim. Vinkki! Tämä artikkeli on mainossisältöä. Leikkaa vahalevy viistosti puoliksi viivainta ja veistä apuna käyttäen. Mehiläisvahakynttilät palavat valuttamatta ja savuttamatta. www.lahtisenvahavalimo.fi Muista käyttää kynttilän alla aina palamatonta alustaa ja varaudu kynttilän mahdolliseen valumiseen. Yhdestä levystä valmistat esimerkiksi kaksi pitkän mallista kynttilää tai yhden paksumman pöytäkynttilän. Pitkä kynttilä Kasta lopuksi kaikkien kynttilöiden sydänlangan pää sulaan kynttilävahaan. Voit hyödyntää tässä mehiläisvahalevyn mahdollisia hukkapaloja tai vanhoja kynttilänpätkiä. 100 % mehiläisvahasta valmistetut levyt ovat kooltaan 22 cm x 38 cm. 2. 14 KYNTTILÄT Kruunukynttilä sekä pitkä kynttilä palavat noin 6 tuntia. 3. Mittaa sopivan pituinen sydänlanka (3x10) ja aseta kuvan mukaisesti pitkälle sivulle. Mehiläisvahalevyt ja sydänlangat Lahtisen Vahavalimo. Muotoile kynttilän alareuna kynttiläjalkaan sopivaksi. Huom! Vinkki! Säilytä vahalevyt valolta suojattuna, paperiin käärittynä ja huoneenlämmössä. Rullaa levy tiiviisti kierteelle. Lahtisen Vahavalimon mehiläisvahakynttilälevyt valmistetaan Suomessa
pienen palan kaksipuoleista liimaharsoa . (pakettikortteja) Talon koko: 12 cm x 20 cm x 8 cm OMPELU illan hämärään Valoa Leikkaaminen: Kaavat (s. 80 Tällä ohjeella valmistuu kuvan keskimmäinen talo. Pienemmän talon kaavan löydät www.ihanalehti.fi -sivustolta.. vaaleaa puuvillatai pellavakangasta 50 cm x 25 cm . 80) sisältävät 1 cm:n saumanja 2 cm:n päärmevaran. LED-nauhan tai -tuikun . siirtopaperia tai pois pestävän merkkauskynän . pieniä pyykkipoikia . silitettävää tukikangasta 75 cm x 25 cm . ompelulankaa . Eri kokoisia saat pienentämällä tai suurentamalla kaavaa. MALLIT, OHJE JA KUVAT LAURA WILHELM, TEKSTI KATRI LORENZ KAAVA S. 15 TARVITSET: . punavalkoinen tai mustavalkoinen kuviointi 25 cm x 30 cm . Vaalea kangas: 2 x runko-osa Värillinen kangas: 2 x katto Tukikangas: 2 x runko-osa + 2 x katto SULOISET PIKKUTALOT OMMELLAAN PUUVILLATAI PELLAVAKANKAASTA JA VALAISTAAN LEDEILLÄ. värillistä puuvillakangasta, esim
Sydän-applikaatiota varten silitä pieni pala liimaharsoa kuviollisen kankaan nurjalle ja leikkaa siitä haluttu muoto. 2. 3. Kavenna saumanvarat 5 mm:n levyisiksi ja huolittele yhteen siksakilla tai saumurilla. Käytä joko siirtopaperia tai aseta kaavapiirros kankaan alle ja jäljennä läpikuultavat viivat merkkauskynällä suoraan kankaalle. Poista mahdolliset merkkauskynän jäljet valmistajan ohjeen mukaisesti. Aseta talon etuosa takaosalle oikeat puolet vastakkain. Jäljennä talon julkisivu toisen runko-osan oikealle puolelle. 10.. 10. Jätä pohjaosan kulmat om2. Näin se käy: 1. Myös tuplatikkaus näyttää hyvältä! 7. Jäljennä kaavat (sivulta 81 tai ihanalehti.fi) ja leikkaa ne edellisen sivun ohjeistuksen mukaan. Ompele katto runkoon. 3. Neulaa yläreuna ja kiinnitä päärme tikkaamalla läheltä reunaa. Ompele saumat. Vedä liimaharson suojapaperi pois ja silitä sydän talon julkisivulle oven yläpuolelle. Nosta sitten paininjalka ylös, käännä kangas uuteen suuntaan, laske paininjalka ja ompele taas seuraavaan kulmaan asti. Pysäytä neula ala-asentoon kulmien kohdalla. Käännä samalla sivusaumojen ja pohjan saumanvarat taaksepäin. 16 OMPELU pelematta. 9. Tikkaa piirrettyjä linjoja pitkin. Jos teet tämän käsin, käännä koneen käsipyörää itseesi päin – muuten lanka jää löysälle ja syntyy silmukoita. Kohdista pohjan kumpikin sivu ja vastaavan seinän alareuna ja neulaa. 9. Kiinnitä tukikangasosat runkoja katto-osien nurjalle silittämällä. 4. 4. 5. 11. Tikkaa kiinni siksakilla reunaa pitkin. Kavenna saumanvarat 5 mm:n levyisiksi ja huolittele yhteen siksakilla tai saumurilla. Jätä talo vielä kääntämättä ja silitä yläreunasta 2 cm nurjalle. Kavenna saumanvarat 5 mm:n levyisiksi ja huolittele yhteen siksakilla tai saumurilla. Ompele kuviot lyhyellä suoralla tikillä tuplasti viivoja pitkin. Taita sitten 1 cm sisään ja käännä samalla sivujen saumanvarat taaksepäin. Neulaa sivusaumat ja pohjasauma. 5. 6. Aseta katto-osat vastaaville runko-osille oikeat puolet vastakkain ja neulaa yläreuna. 8. Vedä kangaskerrokset toisistaan. 8. Piirrä vaakasuorat linjat kaavamerkintöjen mukaisesti katto-osille. Voit mielesi mukaan käyttää tavallista suoraa ommelta, siksak-ommelta tai koristetikkiä. Silitä saumanvarat ylöspäin
13. Näin voi kylän valaistusta säätää kätevästi yhden ainoan pistokkeen tai katkaisijan kautta. Nauhat pujotellaan sitten jokaisen talon pohjassa sijaitsevien pienen aukon kautta talon sisälle. Yksittäisiin taloihin voit käyttää pieniä paristokäytteisiä LED-nauhoja tai -tuikkuja. Vinkit: Jos haluat mahdollisuuden pujotella valonauhan talon sisälle pohjasta, jätä pohjan sivuompeleen kohdalle sopivan kokoinen aukko ja varmista aukon ompeleet molemmin puolin ompelemalla edestakaisin. 11. Jätä tällöin myös tämä kohta huolittelematta. 12. Taita ja silitä sivujen ja pohjan kulmat ja saumat auki. Käännä talo oikein päin. Käännä katon yläreunasta 2 cm taaksepäin ja sulje katon harja koristepyykkipojalla. 17 Talot valaistaan LED-lampuilla, jotka eivät kuumene. Ommeltu talo sopii myös kauniiksi lahja -tai säilytyspussiksi.. Jos haluat valaista kokonaisen kylän talot, voit käyttää moniosaista LED-valonauhaa virtajohdolla. Jos talo tulee lahjaksi, viimeistele se pakettikortilla ja pienellä tervehdyksellä. 12. 13. Aseta LED-valaistus talon sisälle
18. MALLIT, OHJEET JA TYÖVAIHEKUVAT MARI NUIKKA JA MARJO RONKAINEN, KUVAT KATJA RINKINEN Parhaiten ilmakuivuvasta savesta saat tehtyä pelkistettyjä ja yksinkertaisia töitä, sillä itsekovettuvan saven kanssa saa työskennellä melko ripeästi, jotta saven muovailtavuus säilyy hyvänä. 18 SAVITYÖT savesta Sympaattista ITSEKOVETTUVA SAVI ON KOTITEKIJÄN ONNI – SIITÄ SAAT MUOVAILTUA UNIIKIT KULHOT JA RUUKUT
Plus itsekovettuvaa savea, terrakotta . 2. MALLITÖIDEN MITTOJA: • pienten kulhojen halkaisijat 6–8 cm • isomman kulhon halkaisija on noin 10 cm • lautasen mitat ovat noin 15 x 13 cm 1 kg savea riittää riittää koosta riippuen noin kolmen kulhon valmistamiseen. Matalan lautasen saat kaulimalla ensin savesta sopivan kokoisen ja mallisen levyn, ja nostamalla sen jälkeen reunoja hieman ylöspäin. Säilytä ylimääräinen savi ilmatiiviisti. 2. kaulimen Savikulhot & lautanen Näin se käy: 1. Kääntele tarvittaessa työtä kuivumisvaiheessa. Jos savi tuntuu viileältä, ei se ole vielä kokonaan kuivunut. TARVITSET: . Pyöritä siitä sitten pallo. muovailusetin . vahaliinan . 19 savesta ILMAKUIVAA SAVEA ei tarvitse lainkaan polttaa. työskentelyalustan, esim. Ota savea sopivan kokoinen määrä työn koosta riippuen. Pehmennä savea vaivaamalla sitä huolellisesti. Kokeile kuvioida saven pintaa esim. Voit käyttää muovailussa ja pinnan tasoittamisessa pientä määrää vettä. Paina peukalolla pallon keskelle kolo ja lähde muovaamaan kulholle reunoja nostamalla nipistelytekniikalla savea ylöspäin. Rouhea tyyli antaa kulhoille yksilöllisen ilmeen.. 1. Tee kulhoon haluamasi korkuiset ja malliset reunat. Näissä savitöissä saa kädenjälki näkyä. 3. Savea voi kaulita, leikata metallimuoteilla ja työstää muovailutyökalujen avulla. Voit muotoilla ja tasoittaa savitöitä työn edetessä pienellä määrällä vettä. Kuivuttuaan itsekovettuvasta savesta tehdyt työt voi maalata esimerkiksi Plus Color -maaleilla. aaltopahvilla, kynän päällä, muovikortin avulla tai millä keksitkään. 4. Vinkki! 3. Halutessasi voit kuvioida pintaa muovailutyökaluilla. Sen kuivumisaika on noin 24–48 h työn koosta ja paksuudesta riippuen
Vaivaa savi ensin pehmeäksi. 20 SAVITYÖT 20 Näin se käy: 1. Letitä makkarapötköt paksuksi palmikoksi. 3. Leikkaa sitten palmikosta kaksi samanpituista pätkää, käännä ne renkaiksi ja painele päät toisiinsa kiinni. 2. Vinkki! Itse muovailtu savikulho paperikääreisillä joulunamuilla täytettynä on ihana lahjaidea! Huomioi, että itsekovettuvasta savesta tehty kulho ei kestä valmiina kosteutta. Kiinnitä pohjalevy veden avulla tiukasti kiinni ruukun seinämiin. Palmikoiden pituus määrittelee ruukun tulevan koon. Käytä apuna vettä, jolloin saat osat tarttumaan hyvin kiinni. Karhenna ensin liitospintoja muovailutyökalun avulla, jotta pinnat tarttuvat paremmin toisiinsa. Kaulitse savesta noin 0,5 cm paksu levy. Nosta palmikkorenkaat päällekkäin ja painele ne kevyesti kiinni toisiinsa. Savikulhot sopivat pienten esineiden säilytysastioiksi tai suojaruukuiksi.. Palmikoiden sisäpinnat saat sileiksi painelemalla lisää savea ruukun sisäpintaan, näin palmikot myös kiinnittyvät yhteen. 1. Ota kolme samankokoista palaa, pyöritä ensin palloksi ja sen jälkeen muovaile pitkäksi makkarapötköksi. Sovita ruukkuaihio savilevyn päälle ja leikkaa levystä pohja ruukun reunoja mukaillen. Letitetty ruukku Plus itsekovettuva savi ja muovailusetti, Sinelli. 3
Pussi toimii sekä lappujen säilyttimenä että pesupussina. Venytä silmukkalenkkejä koukulla aina noin sentin mittaisiksi. 50 g puuvillalankaa nro 8/4, puuteri, valkoinen tai hiekka . Virkkaa puhvisilmukat silmukoita venyttäen. MALLIT JA OHJEET SINELLI 21. Virkkaa puuvillalangasta laput ja pussi, joita voit pestä ja käyttää uudelleen ja uudelleen. VIRKKAA KAUNIIT JA KÄYTÄNNÖLLISET PESULAPUT JA NIILLE PUSSI. virkkuukoukun, nro 2,5 ja 3 tai käsialan mukaan VIRKKAUS Kestävää ja pestävää UUDELLEENKÄYTETTÄVÄT PESULAPUT ovat ympäristöystävällinen vaihtoehto tavallisille vanulapuille. Tee langankierto ja vedä lanka kaikkien koukulla olevien silmukoiden läpi. 50 g lankakerä riittää kuuteen lappuun ja yhteen pussiin. 21 TARVITSET: . Tee tämä sama yhteensä kolme kertaa samaan silmukkaan. Pidä silmukat paikoillaan sormien välissä, kun vedät langan kaikkien koululla olevien lankojen läpi. Tee lopuksi ps puhvisilmukan päälle. Koukulla on nyt yhteensä 7 lenkkiä. ps = piilosilmukka kjs = ketjusilmukka ks = kiinteä silmukka s = silmukka Puhvisilmukka = Tee langankierto koukulle, vie koukku silmukan läpi ja tuo lanka silmukan läpi
Virkkaa kaksi puhvisilmukkaa ensimmäiseen väliin ja yksi seuraavaan väliin. Päätä kerros ps. Lopuksi ps. Virkkaa laput ja pussin pohja suuremmalla koukulla, pussin verkko-osuus pienemmällä. Vaihtele kahta ja yhtä silmukkaa kerroksen loppuun asti. Virkkaa kaksi puhvisilmukkaa ensimmäiseen väliin ja yksi seuraavaan väliin. ja seuraavaan väliin 2 puhvisilmukkaa. Näin pääset hyppäämään suoraan seuraavalle kerrokselle. Päätä kerros ps. Virkkaa toisen kerroksen puhvisilmukat ensimmäisen kerroksen silmukoiden väliin. Pussin verkko: Jatka virkkaamalla *4 kjs, 1 ks*, ks kiinnitetään aina edellisen kerroksen silmukkaketjun keskelle. Pesulappu Pesupussi. Vaihtele kahta ja yhtä silmukkaa kerroksen loppuun asti. 22 VIRKKAUS Tee ensin taikaympyrä: työnnä virkkuukoukku lenkkiin, vedä lanka lenkin läpi, langan yli ja vedä lanka läpi. Lopuksi ps. 1 krs. 2 krs. 3 krs. Virkkaa taikaympyrään 8 puhvisilmukkaa + ps jokaisen päälle. Katkaise lanka ja päättele langanpäät. Ensimmäiseen väliin 1 puhvisilmukkaa. Virkkaa 1 kjs ja tee ks jokaiseen silmukkaan kerroksen loppuun asti. Venytä koukulla oleva silmukka noin 1 cm:n pituiseksi. Kiristä taikaympyrä yhteen vetämällä aloituslangasta. Tee viimeinen kerros: Virkkaa 4 kjs joka kolmanteen silmukkaan. Virkkaa 4 kjs. Virkkaa taikaympyrän kahden langan yli 8 puhvisilmukkaa + ps jokaisen puhvisilmukan päälle. Tee jokaiseen väliin 2 puhvisilmukka. Virkkaa näiden päälle ks-kerros, yksi ks jokaisen silmukan päälle. 3 krs. 1 krs. Kiristä taikaympyrän tiiviiksi vetämällä aloituslangasta. Virkkaa toisen kerroksen puhvisilmukat ensimmäisen kerroksen silmukoiden väliin. Toista verkon virkkausta, kunnes pussin korkeus on 10–11 cm. Tee 2 puhvisilmukkaa ensimmäiseen väliin ja 1 puhvisilmukka seuraavaan kahteen väliin. Päätä kerros ps. Vaihda työhön pienempi (nro 2.5) virkkuukoukku. Toista kerros loppuun ja päätä ps. Toista samaa *4 kjs, 1 ks* kerroksen loppuun. 5 krs. 6 krs. Virkkaa kuten kerros 4., yksi ks jokaisen edellisen kerroksen silmukkaan. 4 krs. 4 krs. Jätä kaksi silmukkaa väliin ja virkkaa 1 ks kolmanteen silmukkaan. 5 krs. Päätä kerros ps. Virkkaa 1 kjs ja tee ks jokaiseen silmukkaan kerroksen loppuun asti. Tee ensin taikaympyrä: työnnä virkkuukoukku lenkkiin, vedä lanka lenkin läpi, langan yli ja vedä lanka läpi. Lopuksi ps. Katkaise lanka ja päättele langanpäät Nyöri: Taita lanka kaksin kerroin ja virkkaa ketjusilmukoista noin 55 cm pitkä nyöri. 2 krs. Kiinnitä viimeinen silmukkaketju ks:lla ensimmäisen silmukkaketjun keskelle. Pujota nyöri pussin verkko-osan yläreunaan. 1 krs. Pussin reuna: Tee 4 ks jokaiseen silmukkaketjuun ensimmäisellä kerroksella. Vaihtele yhtä ja kahta silmukkaa kahta kerroksen loppuun asti
Askarteluliike Taitavan verkkokaupassa yli 12 000 eri tuotetta! Taidetarvikkeet Hama-helmet Askartelumaalit Miniatyyrit Korutarvikkeet www.askarteluliiketaitava.fi. Verkkokaupasta löydät mm. 23 PL 2470 00002 Helsinki * tilaus@slojd-detaljer.fi * 09-3487 0606 www.slojd-detaljer.fi Kaikki mitä tarvitset jouluun! Jouluaskartelua, käsitöitä & joululahjoja JOULUKUVASTO NETISSÄ Kädentaitajan aarreaitta Kivat korttija korutarvikkeet, ompeluja neuletarvikkeet ja paljon muuta Kierrätyskeskuksen verkkokaupasta: kauppa.kierratyskeskus.fi kierratyskeskus.fi/askartelutarvikkeet Kiertotaloutta kädentaitomateriaaleilla jo 10 vuotta
MALLI, OHJE JA KUVAT IINA KOSKIKALLIO. 24 SISUSTUS kynnysmatto Jouluinen 24 TUUNAA TAVALLISESTA KAUPAN KYNNYSMATOSTA HAUSKA PIPARKAKKUKAUPUNKI LEIKKAAMALLA JA MAALAAMALLA
siveltimiä . Anna kuivua hetki. ikkunoita ja ovia taloihin. eteistai kynnysmatto, jossa kääntöpuoli kumia . Hahmottele piparkakkutalojen siluetit maton pintaan tussilla. 3. 2. maalarinteippiä . Teippaa myös talojen keskiviivat ja tuputtele niihin maalia. Voit maalata piparkakkutaloissa perinteisesti käytettyjä ”ranskanpastilleja” vaaleanpunaisella maalilla. Valitse työväline maton materiaalin mukaan. Koristele piparkakkutalot haluamallasi tavalla maalaamalla mm. tussin Joulu tule jo! Vuoden askartelija 2019 Iina Koskikallio ilostuttaa värikkäillä ja kekseliäillä töillä.. Vinkki! Jos maali levittyy maton pintaan huonosti, voit laimentaa maalia hieman vedellä. 4. Näin se käy: 1. 1. askartelumaalia tai chalk paint -maalia: valkoista ja vaaleanpunaista . mattoveitsen . Voit jakaa maton esimerkiksi mallin mukaisesti kolmeen eri talon osaan. sakset . 3. TARVITSET: . 5. 5. 25 PIPARKAKKUMATTOON voit käyttää mitä tahansa materiaalia olevaa mattoa, kunhan siinä on kuminen kääntöpuoli, joka estää leikatun reunan purkautumisen. 4. Teippaa maton ääriviivat noin 1,5 cm reunasta ja tuputtele reunat valkoisella maalilla. Esimerkiksi metritavarana myytävä eteismatto sopii tähän myös mainiosti. Leikkaa muoto piirtämiäsi viivoja pitkin joko saksilla tai mattoveitsellä
26 ASKARTELU Takkatontut ja roihuava sydän
Valitse kuivia paksuja oksia tai ohuita rankoja ja sahaa ne haluamasi pituisiksi tontun vartaloiksi. serviettejä . Syttysydän Näin se käy: Koivutontun vartaloa koristaa sulalla steariinilla kiinnitetty lautasliinasydän. Anna jäähtyä ja kovettua jonkin verran ja leikkaa vanulappu sydämen muotoiseksi. 27 JOULUKYLÄILYKAUSI LÄHESTYY JA JOTAIN MUISTAMISTA ON KIVA VIEDÄ, MUTTA MITÄ. Sido sydämeen juuttinarusta lenkki. puuhelmiä . Takkatontut Näin se käy: 1. kuivia takkapuita . kattilan ja haudeastian kynttilän sulatukseen . MIKÄLI VAIN RAASKII SEN TEHDÄ! MALLIT, OHJE JA KUVAT ANU TURU. Sulata kynttilänpätkiä vesihauteessa. isoja vanulappuja . 3. Anna kovettua ja tee sydämeen isolla parsinneulalla reikä. Sulata kynttilänpätkiä vesihauteessa. 2. kynttilän jämiä . pakkauspaperia . juuttinarua . Tee useampi tonttu ja sido ne toisiinsa juuttinarulla ja anna tonttunippu lahjaksi. Anna kovettua. Ota sulaa steariinia siveltimeen ja sivele parta kauttaaltaan sulalla steariinilla. Kiinnitä parta tontun vartalon yläreunaan juuttinarun avulla. TÄSSÄ OIVA KATOAVAN LAHJAN VINKKI, SILLÄ NÄILLÄ TAKKATONTUILLA ON TARKOITUS SYTYTTÄÄ TAKKA JOULUN JÄLKEEN. Kierrä lakkia kierteelle, jolloin lakki pysyy koossa ja tontun päässä. Kaikki tontuissa käytetyt materiaalit ovat palavia! Mikäli raaskii, niin tonttu laitetaan takkapuiden joukkoon tulipesään ja parta lakkeineen toimii sytykkeenä. Poista lautasliinasta kaksi alinta kerrosta ja ”liimaa” sulan steariinin avulla lautasliinan kuvioitu kerros vanulappuun. Kiepauta paperi tonttulakiksi ja asettele tontun päähän. siveltimen. Syttysydän toimii sytytyspalojen tapaan: sujauta se takkaan puiden joukkoon ja sytytä sydän. Takkatonttunippu ilahduttaa ja koristaa vaikkapa takan päällä joulun ajan ja sen jälkeen ne voi ottaa käyttöön. Pujota helmeen juuttinaru ja työnnä helmi parrassa olevasta reiästä parran oikealle puolelle niin, että juuttinaru jää parran nurjalle puolelle. Vinkki! TARVITSET: . Ota sulaa steariinia siveltimeen ja sivele vanulappu kauttaaltaan sulalla steariinilla. Revi pakkauspaperista suorakaide ja taita sen toiseen pitkään sivuun muutama taite lakin ”karvareunukseksi”. Leikkaa vanulappu parran muotoiseksi ja tee partaan nenähelmelle pieni reikä. Takkapuissa maksipituus on yleensä 33 cm. 4
Solmi ja päättele lanka vyötärön kierrosten sisään. Tontun pää Päätä on helpompi työstää, kun laitat helmen reikään muutaman hammastikun varreksi. Myllyn sijaan tontut sopivat nukkumaan myös vaikkapa laakeaan teekuppiin tai suureen tulitikkurasiaan.. OHJE JA KUVAT MINNA MÄKIPERNAA JA HANNA KESKINEN, TUULIA DESIGN 1. Kiepauta langat yhteen harteiden kohdalta. askarteluhuopaa . 81) nuttu tontulle. Leikkaa pieni punainen sydän nutun miehustaan ja kiinnitä se liimalla. 4. pihdit . Voit työntää tikun pystyyn esim. 2. pieniä pompomeja tai vanua . 2. kangaspaloja: pitsiä ja puuvillakangasta . Kostuta kieputettu puuvillalanka vedellä laimennetulla puuliimalla ja anna kuivahtaa. 4. Solmi puuvillalanka vyötärölle ja kieputa sitä vartalon, jalkojen ja käsien ympärille. EILEN HEILLÄ OLI PYYKKIPÄIVÄ. 3. 28 TARVITSET: . Kahvimyllyn Kahvimyllyn elämää voi rakentaa vaiheittain joulukalenterin tapaan. Jalkaterään jää pieni lenkki. rautalankaa, 0,6 mm . Taivuta rautalanka keskeltä kaksin kerroin ja molemmat päät takaisin ylös 2 cm kohdalta. 3 kpl puuhelmiä, 20 mm . puuvillalankaa, beige luonnonvalkoinen . 3. kahvimyllyn . vessapaperirullaan. Tontun vartalon muokkaus aloitetaan jaloista. Pienen pienet tontut ovat ottaneet vanhan kahvimyllyn kodikseen. puutikkuja . Ota pihdeillä kiinni jalkaterästä ja pyöräytä pari kierrettä jalkaan. Kiepauta langat yhteen kaulaksi ja katkaise ylimääräinen lanka pois. ompelutarvikkeita . Valmiin tontun vartalon korkeus on vain 6 cm. Tontun nuttu Leikkaa huovasta kaavan mukaan (s. Solmi nuttu kiinni vyötärölle puuvillalangalla. kamman . ohuen tussin . Näin se käy: Tontun vartalo 1. 81 tontut VANHA MYLLY HERÄÄ HENKIIN PIENTEN TONTTUJEN KOTINA. Leikkaa 0,6 mm:n rautalankaa 40 cm pätkä. Kiepauta käsi pihdeillä kierteelle, päähän saa jäädä pieni lenkki kuten jaloissa. kuumaliimaa . Tee seuraavaksi kädet taivuttamalla lanka sivulle 2 cm ja takaisin vartaloon. Vartalo kestää näin paremmin taivuttelua ja leikkiä. sakset MINIATYYRIT KAAVAT S. villalankaa . Käsien ja jalkojen lenkit saa jäädä näkyiin. Pue nuttu tontun ylle ennen kuin laitat pään paikoilleen
Liimaa ensin hiuksia etu-takasuunnassa. Liimaa lakit narulle kaksin kerroin. Saatavilla on myös valmiita miniatyyri aitoja. Hiukset: Hiuksiksi laitetaan löyhäkierteistä puuvillalankaa esim. Otsatukka: Leikkaa 8 cm:n pituisia langanpätkiä 10 kpl. Leikkaa hiukset lopuksi haluttuun mittaan. Kun liimaa on rajatusti vain päälaella, jää hiukset vapaasti kammattaviksi. Avaa säikeet kammalla ja laita liimaa päälaelle, helmen reiän ympärille. Liimaa pyykkinarun toinen pää kahvimyllyyn. Kiinnitä aidan keskelle yksi pidempi puutikku, johon solmit pyykkinarun. Laita pohjalle kangaspala lakanaksi ja taittele askarteluhuovasta tyynyt. Jätä sivuaisat niin pitkiksi, että saat ne kiepautettua pään takana yhteen. Tarvikepaketti tonttuihin, Tuulia design www.tuuliadesign.fi. 29 Kauppatie 89, Kauhava www.tuuliadesign.. Aita ja pyykkinarun tonttulakit Tee aita pienistä puutikuista ja rautalangasta ja maalaa se halutessasi. Lisää liimaa päälaelle ja paina toinen hiussetti edellisen päälle sivusuunnassa. Poskiin voit lisätä oikeaa poskipunaa pumpulipuikolla. Ompele käsin kapea pitsi peiton yläreunaan ja laita tontut vuoteeseen. Minimop. Petivaatteet Kahvimyllyn laatikkoon pedataan tontuille vuode. Viimeistely Laita päähelmen reikä täyteen kuumaliimaa ja työnnä kaula reikään. Leikkaa hieman laatikkoa suurempi peitto puuvillakankaasta tai huovasta. Aamuvirkku tonttu lukee jo päivän lehteä. Kopioi lehti kaavat-sivulta ja liimaa se käsiin kiinni. Katkaise ylimääräinen rautalanka ja paina kiinnityskohta päätä myöten, jotta ne peittyvät hiusten alle. Langanpäät ovat hiusten latvat. Taivuta silmälasit 20 cm:n rautalangasta kiertämällä langan keskelle kaksi rinnakkaista kierrosta 5 mm puikon ympärille. Hiussäikeet liimataan päähän langan keskiosasta. Leikkaa otsatukka ja muut hiukset haluttuun mittaan. Nettikauppa & Myymälä tarvikepaketit Tuulia design Iloa ja ideaa! Letitetyt pitkät hiukset: Leikkaa 20 cm:n pituisia langanpätkiä 10 kpl. Voit letittää säikeitä ja tehdä haluamasi kampauksen. Silmälasit: Silmälasit kiinnitetään päähän ennen hiuksia. Piirrä tontuille silmät ja pieni suu kapeakärkisellä tussilla. Taivuttele vartalo istuma-asentoon ja kädet pitelemään lehteä. Hiussäikeet saavat liimausvaiheessa olla reilusti ylipitkät, sillä ne leikataan ja kammataan lopuksi muotoon. Liimaa sen päälle pitkät sivuhiukset. Liimaa päälaelle ensin takatukkaa taittamalla lanka kaksin kerroin. Teippaa askarteluhuovasta kaavan mukaan pienet tonttulakit ja liimaa valkoisesta villalangasta reunus lakkiin ja pompomit tupsuiksi
KAAVAT S. PIPARKAKKUTALO ON TALON ASUKKAIDEN TAIDONNÄYTE. kaulimen . perunajauhoja Kanelin lisääminen taikinaan luo jouluisen tuoksun koko taloon.. pikaliimaa . siveltimen . MALLI, OHJE JA KUVAT MARIA MALMSTRÖM TARVITSET: . 30 NUKKEKOTI Maria Malmström ideoi ja rakentaa nukkekoti Väinölää. kanelia . valkoista kohoväriä . pinsetit tai tartuntakynän . terävän veitsi tai massaleikkurin . 80 Piparkakkutalo NUKKEKODIN JOULUVALMISTELUT OVAT JO PITKÄLLÄ. polymeerimassaa, FIMO Soft: ruskea, lila, valkoinen, vaaleanpunainen ja vaaleanvihreä
Rakenna tikkaat katkomalla osat kohdassa 3. Liimaa pikaliimalla karamellit kattoon kiinni. 11. 12. 7. 13. 13. 80). Tiputtele lopuksi päälle siveltimellä perunajauhoja. Paista uunissa massavalmistajan ohjeen mukaan. Aloita talon rakentaminen sivuja päätyseinistä. Leikkaa massatangoista noin 0.5 mm siivuja terävällä veitsellä. 2. 10. Tee lisäksi massasta noin 1 mm halkaisijaltaan olevia massatankoja karamellien väreissä. Kaulitse myös talon pohjalevyksi epäsymmetrinen noin 4 x 4 cm kokoinen levy. Perunajauhoilla saat luotua piparkakkutalon lumikuorrutuksen. 12. 4. Leikkaa piparkakkutalon osat kaavojen mukaan (s. valmistetuista suikaleista. Leikkaa terävällä veitsellä taloon myös pari kuusta, ovi, savupiippu ja piparkakkuakka. 7. 5. Näin se käy: 1. 2. Kaulitse ohut (1 mm) levy ruskeasta polymeerimassasta ja ripottele sen pintaan kaulitessa kanelia. 6. Liimaa savupiippu ja ovi paikoilleen ja koristele taloa kohovärillä. Paista kaikki osat uunissa massapaketin ohjeiden mukaan. 6. 11. 3. Käytä kokoamisessa pikaliimaa. Tartuntakynä on oiva apuväline näin pienten esineiden nostelemisessa pöydältä. Jos haluat joihinkin kohden jauhon pysyvästi kiinni, levitä alle ennen ripottelua hivenen liimaa. Aseta talo alustalleen ja liimaa paikoilleen. Liimaa karamellit myös oven nupiksi ja savupiipun päälle. Koristele ja aseta myös tikkaat, kuuset ja akka paikoilleen. 10. 5. 31 1. 8. 9. Leikkaa lisäksi 3 kpl 1 x 1 x 40 mm suikaleita, näistä tulee tikkaat. 9. 31
2. Taita levy kaksin kerroin: valkoinen osa valkoisen päälle, punainen punaiselle. Jos haluat, voit nyt painaa tekstin joko leimasimilla tai punsseleilla. 1. Taita jälleen kaksin kerroin samaan tapaan kuin aiemmin. 2. Jatka kaulintaa ja taittamista kunnes olet tyytyväinen liukuväriin. TYYLIKKÄÄT LIUKUVÄRISET JA KONFETTIKUVIOIDUT MERKIT ILAHDUTTAVAT KIRJOJEN YSTÄVIÄ. MALLIT, OHJEET JA KUVAT LISA TIHANYI / STAETDLER Lukutoukalle Vinkki! FIMO Leather Effect on elastisempi ja kestävämpi, jos ennen paistamista nostat massalevyn varoen alustalta ja venytät sitä kevyesti sormenpäillä.. 3. 32 ASKARTELUMASSAT KAAVA S. Muotoile paloista pisarat. Aseta pisarapalat vierekkäin alustalle ja kaulitse palat litteäksi, noin 5 mm paksuksi levyksi. 81). Tarkista, että levy on riittävä kirjainmerkin kaavalle (s. MATERIAALINA ON OHUEKSI KAULITTAVA JA TAIPUISA POLYMEERIMASSA. Pehmennä yksi tanko punaista ja valkoista askartelumassaa kämmenten välissä. Kaulitse levy uudelleen. 81 Näin se käy: Liukuväripohja 1. Kauli levy sitten 3 mm ohueksi. 4. 3
pikaliimaa, esim. massailuterän tai veitsen . kotiuunin ja uunimittarin . kaakelin tai lasin . alustan, esim. sakset . rei’ittäjän Vinkki! Voit valmistaa samoilla tekniikoilla nahkamaisesta askartelumassasta myös korvaja rannekoruja. 33. FIMO Leather Effect polymeerimassaa: berry, black, ivory . vesiliukoisen tussin . kirjainpunsselit tai -leimasimet . akryylikaulimen . 33 TARVITSET: . Loctite Super Glue
Kaulitse puoli tankoa mustaa (tasseli) ja puoli tankoa valkoista (nauha) massaa ohueksi, noin 2 mm, levyksi. Käytä uunilämpömittaria täsmällisen lämpötilan määrittämiseen. Sitä voi myös hapsuttaa leikkaamalla ja tehdä näin kestäviä tasseleita.. 130 °C. Aseta levyn päälle leivinpaperi ja kaulitse levyä kevyesti painaen, kunnes palat ovat sulautuneen alustaan. 11. Jäljennä kaavat sivulta 81. Kaulitse yksi tanko valkoista massaa 3 mm paksuksi levyksi. Leikkaa tasselikappaleeseen hapsut. Piirrä kaavojen reunat jäähtyneille massa-arkeille ja leikkaa osat irti saksilla. FIMO Leather Effect -massan paistoaika on 30 min. 9. 34 ASKARTELUMASSAT Konfettipohja 5. 10. Leikkaa muista väreistä pienen pieniä paloja veitsellä. Tiputtele palat sinne tänne vaalean pohjan päälle. FIMO Leather Effect askartelumassa on paistamisen jälkeen taipuisaa ja tekonahkamaista. 6. Tasseli ja nauha 7. Pujota nauha merkin päähän ja liimaa päät yhteen. 11. Tee hapsuista noin 2 mm leveitä ja jätä kaitaleen toinen reuna ehjäksi. 6. Oikea lämpötila ja aika vaikuttavat valmiin tuotteen lujuuteen ja kestävyyteen. 10. Näin se käy: FIMO Leather Effect polymeerimassat ja massailuvälineet, Sinelli ja hyvin varustetut askarteluliikkeet. Leikkaa valkoisesta levystä 10 cm pitkä nauha. Tee rei’ittäjällä reikä kirjainmerkkien päähän. Kovetus ja viimeistely 8. Aseta kaulitut arkit leivinpaperille tai kaakelin päälle ja paista uunissa. 5. 9. Rullaa ja liimaa hapsukaitale nauhojen päiden ympärille
ATENA 12 95 /kpl Suuri suomalainen toivesukkakirja 4 Sukat kaikilla mausteilla Huippusuunnittelijoiden hurmaavissa sukkaohjeissa on uutta twistiä: yllättävä tekniikka, erikoinen materiaali tai jotain aivan ennen näkemätöntä. Monipuolisessa tyynykirjassa on yli kolmekymmentä erilaista tyynyä, valikoima neulatyynyjä ja minikokoisia koristetyynyjä. MOREENI 27 95 Unelmien talvineuleet PIRJO IIVONEN Neulo lämmintä ylle suosikkisuunnittelijan odotetuilla ohjeilla. Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi tt äi n . K at so m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai n en .c om is ta .. 35 Kaunista asusi makrameella 17 upeaa solmeilutyötä GWENAËL PETIOT Pariisin muotiviikoilla läpi lyöneen suunnittelijan ohjeilla syntyy upeita koruja, asusteita ja koristeita, joilla viimeistelet asukokonaisuutesi. MOREENI Uutuuskirjat hehkuvat väriä ja lämpöä 29 95 21 95 27,95 Hinta on voimassa 31.10. MOREENI Jonnan koukkuja Tyynykirja JONNA KIRJAVAINEN Virkkaa väriä sisustukseen. MOREENI 27 95 Kuutamokävelyllä Kukkien ihmemaa MARIA TROLLE Luvassa on lumoavia rentoutumishetkiä! Anna mielesi levätä upeiden värityskirjojen parissa. asti. MOREENI 27 95 Sukkaset suureksi iloksi SARI SUVANTO Raikkaissa neulemalleissa yhdistyvät karjalainen perinne, impilahtelaisen Suvannon suvun käsityöperintö ja tekijän oma taiteellinen näkemys. villatakkiin, mantteliin ja juoksupöksyihin. MOREENI 27 95 Joka koiran neulekirja MARJUKKA VUORISALO Neulomisesta ja koirista pitävän unelmakirja sisältää selkeät ohjeet mm. Mukana on kaarrokeneuleita, huiveja ja ponchoja sekä muita tyylikkäitä talvineuleita
36 TARVITSET: . toisen linotelan, kaulimen tai lasipullon . Hauskan efektin työhön tuo kuvioiden reunoille kertyvä väri. linokaiverrusvarren ja erilaisia teriä . Tausta jää koholle, jolloin painoväri tarttuu koholle jäävään taustaan. ekokorttipohjia tai -kartonkia . lyijykynän . linotelan värin levittämistä varten . sakset ja rei´ittimen KORTTIASKARTELU LINOLEVYLLE KAIVERTAMINEN ON PALKITSEVAA, SILLÄ LEVYN VALMISTUTTUA VOI LAITTAA PYSTYYN KORTTITEHTAAN! MALLIT JA OHJEET MARJO RONKAINEN, KUVAT KATJA RINKINEN Korttien kuviot kaiverrettiin levyltä irti. muovitai lasilevyn värin alustaksi . AC softcut-linolevyjä . Meyco . linovärejä, esim. joulukuvioita 36
Leikkaa linolevystä haluamasi kokoinen pala. Hyödynnä erilaisia teriä ja leikittele niiden muodostamilla kuvioilla. Näin se käy: 1. Levitä telalla ohut kerros väriä koko linolevyn päälle. Usein paperina käytetään japaninpaperia, mutta painaminen onnistuu myös esimerkiksi kartongille. 2. 5. Huomioi, että kuvio muuttuu painettaessa peilikuvaksi. 3. Paina ekokartongille kuviopintaa ja leikkaa siitä pienempiä pakettikortteja. Huomioi, että kaiverrat aina itsestäsi poispäin. 2. 37 LINOPAINANTA on taidegrafiikan menetelmä, jossa kuva kaiverretaan linoleumilevylle ja siirretään sen avulla paperille tai kankaalle. Rullaa telaa värissä pitkittäin ja poikittain, jotta saat sitä tasaisesti telan pinnalle. Voit levittää lisää väriä levylle ja painaa lisää kortteja. 3. 6. Puhdista lopuksi linotela ja linolevy vedellä. 4. Vaihtoehto tavalliselle linolevylle on pehmeämpi softcut-levy, jolle kaivertaminen on kevyempää ja onnistuu myös lapsilta. Kaada linoväriä muovitai lasilevylle. 4. Tee kuviot linokaivertimella. Kaiverra riittävän syvältä, jotta kuviot erottuvat, mutta vältä kaivertamasta levyä puhki. Nosta korttipohja varovasti linolevyn päältä ja anna valmiin kortin kuivua kunnolla. AC Linokaiverrus-pakkaus 5 terää + varsi, AC Linotela, Meyco Linovärilajitelma, AC Linolevy pehmeä, tuotteiden maahantuonti HanArt. Suunnittele, mitkä alueet haluat jättää kartongin sävyisiksi ja mihin haluat värin tarttuvan. Hahmottele kuvio lyijykynän avulla linolevyn pinnalle. Voit käyttää värejä sellaisenaan tai sekoittaa sävyjä keskenään. Aseta korttipohja linolevyn päälle ja rullaa puhtaalla linotelalla tai kaulimella korttipohjan päältä, jolloin väri tarttuu tasaisesti korttipohjaan. PEHMEÄ SOFTCUT-LINOLEVY ei sovellu kovan levyn tapaan prässiin. Kuvan siirrossa paperille voi käyttää apuna kaulinta tai lasipulloa. Linolevyä voi käyttää lukuisia kertoja uudelleen. Tee pakettinarua varten reikä rei’ittimellä.. Kokeile linotekniikkaa eri sävyissä ja eri värisille kartongeille
38 PAPERIASKARTELU Pakkastaivaan tähtösiä NÄYTTÄVÄ TÄHTI VAATII VAIN MUUTAMAN PAPERINELIÖN JA PARI TAITOSTA. 38. RIPUSTA TÄHTI KUUSEEN, KIINNITÄ KORTTIIN, SOMISTA SILLÄ LAHJAPAKETTI TAI SITAISE JOULUGLÖGIPULLON SOMISTEEKSI! MALLIT, OHJE JA KUVAT ANU TURU Tähtikoriste kruunaa lahjapaketin
Kortti koristeliin näyttävän tähden lisäksi helmiäiskohovärillä ja ääriviivatarroilla. 3. Taita neliö kaksin kerroin kulmittain niin, että tähden ulkoreunan kuviopuoli tulee päälle päin. 4. 6. 39 TARVITSET: . Taita kaikki kolmiot samoin. paperiliima tai Rapid EG Pen -kuumaliimakynän . Vinkki! Paperin sävyä ja neliöiden kokoa muuttamalla tähti sopii moneen.. Liimaa osat toisiinsa pienellä tipalla liimaa ja anna kuivua. korttiin lisäksi: helmiäiskohoväriä, korttipohjan ja tähtitarroja kuusenkoristeeseen lisäksi: . pienen kulkusen . ohutta samettinauhaa Näin se käy: 1. Liimaa yhden sakaran väliin ohutta koristenauhaa, niin saat koristeen, jonka voi ripustaa kuuseen, ikkunaan tai glögipullon kaulaan. Leikkaa paperista haluamasi kokoinen neliö. 6. Taita kaikki neliöt samoin. sakset . Kauniita tähtiä saat tapettirullien jämäpaloista. 5. 2. Tee kolmion toiseen terävään kärkeen taite noin 1/3 osan päähän kärjestä niin, että taitereunat tulevat toisiinsa nähden tasan. 4. 6. 3. kuviotai väripaperia . Sovita kahta kolmiota toisiinsa limittäin. Mallitähden neliö on 5 x 5 cm, jolloin tähden lopullinen halkaisija on noin 10 cm. Katso kuvaa: taitetut kolmiot asetetaan samoin päin, lyhyt taitereuna asettuu alemman kappaleen taitteen pienen kolmion viereen. liimaa, esim. Lisää muut kappaleet samalla tavalla limittäin, kunnes ne muodostava tähden. Jos haluat paperiin kulutetut reunat, hankaa saksien terällä kappaleen kaikkia sivuja. Yhtä tähteä varten tarvitset 7–10 neliötä. 5. 1. 2. Liimaa tähden keskelle pieni kulkunen
Tässä tähtikuvio on kirjottu hopeisella kirjontalangalla niin, että se toistuu kummallakin puolella.. 40 MIXED MEDIA 40 on juhlien jalokivi KIMALLUSTA JA TALVEN TUNTUA KORTTEIHIN LUOTIIN HELMIÄISMAALEILLA, KUULTOPAPERILLA JA HUURTEISILLA KEHYKSILLÄ. Anna paperin kuivua rauhassa muovin alla. Voit myös kirjoa kuvion kortin keskelle. Painele silloin neulalla ainoastaan linjojen leikkauspisteet ja suunnittele kirjontajärjestys. Laveeraa vesiväripaperille haluamasi värikerros ja laita sitten päälle rytätty muovipussi tai tuorekelmua. Kiinnostaako kirjonta. Muovi jättää pintaan jäämäistä jälkeä. MALLIT, OHJEET JA KUVAT RIIKKA KOVASIN Joulu Vinkki! Marmorimaista kuviointia kartonkiin voi tehdä myös vesiväritekniikalla
Pussi nostaa osan väristä mukanaan ja painolevylle jää marmorimainen, jäämäinen pinta. Leikkaa myös korttipohjat, mikäli käytät isompia kartonkiarkkeja. Pidätkö perinteisemmästä väriskaalasta. 82) apupaperille ja aseta se kuultopaperin alle. Kuultopaperi on omimmillaan, kun valo pääsee kuultamaan sen läpi, joten nämä kortit soveltuvat hyvin yksiosaisiksi. Jäämäinen pinta luodaan tekemällä geelilevylle ensin säröinen kuvio valkoisella helmiäismaalilla, jonka annetaan kuivua ennen seuraavaa kerrosta. Finnabair metallique white pearl . Telaa geelimäiselle painolevylle kerros valkoista helmiäismaalia. kimalleliimaa tai kirkkaaksi kuivuvaa liimaa ja irtokimalletta . Geelimäinen painolevy ja tela, Konsta Shop. 2. akryylimaaleja . hedelmäpussin tai pakkausmuovia . 5. Vedoksen kuivuessa tee keskustaan tuleva koriste. Telaa seuraavaksi levylle kerros värillistä akryylimaalia. Uusi maalikerros nappaa mukanaan myös alla olevan helmiäismaalin. parsinneulan . Muista jättää kuvioiden ympärille tarpeeksi tyhjää tilaa leikkaamista varten. Geelimäisistä painolevyistä oli juttu Ihanan numerossa 4/21. Vinkki! TARVITSET: . Piirrä tai kopioi tähti (s. karkeaa suolaa . Ennen kuin kerros on kuivunut, paina päälle rytätty hedelmäpussi. Päälle lisätään ohut akryylivärikerros, joka nappaa kuvioinnin mukaan vedostusvaiheessa. Leikkaa vedokset korttipohjaa sentin pienempään kokoon, noin 9,5x14 cm. (paperileikkurin). Aseta korttipohja ja vedospala päällekkäin, mutta älä vielä teippaa niitä yhteen. 3. Leikkaa molempiin yhtä aikaa ympyrästanssilla aukko keskelle. Leimat ja musteet, Heidin Korttipaja. 2. Jos sinulla ei ole kuvioleikkuria, leikkaa aukko askarteluveitsellä. Jätä maalia pinnalle hieman runsaammin kuin tavallisesti telatessa, sillä kovin ohut kerros ei välttämättä näy loppuvaiheessa. Ei hätää – nämä kortit toimivat kauniisti niin lumenvalkeina, joulunpunaisina kuin kuusenvihreinäkin! Säädä vaan helmiäismaalin väriä sopimaan väriskaalaan. telan . 200 g vesivärikartonki . askarteluveitsen tai ympyrästanssin ja kuvioleikkurin . Jäljennä kuvion viivat parsinneulalla pistelemällä. Akryylimaalit, vedostusvesiväripaperi, korttipohjat, kuultopaperi ja kimalleliima, Sinelli. Mikäli ajattelit käyttää ommeltua vaihtoehtoa, käytä pienempää neulaa ja jäljennä vain viivojen leikkauspisteet. Nosta myös pussi kuivumaan, sitä voit käyttää monta kertaa. Jotta alla oleva kuvio ei reagoisi päälle tulevaan maaliin liikaa ja saisit kerralla tarpeeksi ohuen maalikerroksen, lisää maali telalle apupaperin tai paletin päällä. kaksipuolista teippiä . vedostuskartonkia, esim. geelimäisen painolevyn, esim. 4. Helmiäismaalit, Klemmarikellari. 1. 2. Neliskulmainen aukko on helpompi leikata ilman stanssia kuin pyöreä. 5. 3. helmiäiskorttipohjia tai -kartonkia . Maalin ollessa märkä, ota vedos. Anna maalikerroksen kuivahtaa levylle. 41 Näin se käy: 1. kuultopaperia . Mattamaali antaa eniten kontrastia helmiäiselle. valkoista helmiäisakryylimaalia, esim. Gelli Arts ja Gel Press
6. Kuultopaperi jää siis kahden kerroksen väliin ja kortti on siisti kummaltakin puolelta. Kiinnitä kuultopaperin pala kaksipuoleisella teipillä korttipohjaan niin, että kuvio jää keskelle aukkoa. Viimeistele kortti kimalleliimalla ja suolalla. 42 MIXED MEDIA 2 tarkkuutta kynäotteella ja pitkällä liipaisimella 2 lämpenee 60 sekunnissa 2 mukana tukeva teline tippa-alustalla 2 7 mm Rapid-liimapuikot saatavilla kirkkaina, värikkäinä ja glitterinhohtoisina Uusi Rapid EG Pen -kuumaliimakynä Saatavilla mm. 7. Reunusta aukko kimalleliimalla ja sen vielä ollessa märkää ripottele liimaan sinne tänne karkeaa suolaa jääkiteiksi. Lisää lopuksi halutessasi toivotusteksti. Näissä korteissa on kaksi kantavaa ideaa – toisaalta kuultopaperista tehty keskusta, josta valo kuultaa kauniisti läpi ja toisaalta helmiäismaalikerros, jonka on annettu kuivua painolevyn päälle.. Kiinnitä sitten vedos päälle. 7. 6
Voita makrameepakkaus! Kilpailu on voimassa 26.12.2021 asti. Video-ohjeen solmujen ja unisiepparin tekoon saat skannattua pakkauksesta. Nauti tekemisen ilosta! www.ihanalehti.fi. Arvomme kaksi pakkausta, yhden arvo on 29,95 €. Tuotteet on lahjoittanut Sinelli. 43 ?kartelukulma Tulliportinkatu 36, 70100 KUOPIO | www.askartelukulma.fi Joulukorttitarvikkeet Joulun askartelutarvikkeet Ihanat joulujulisteet Taiteelliset lahjaideat Lahjakortit Katso koko valikoima verkkokaupassa www.askartelukulma.fi LUKIJAKILPAILU Osallistu lukijakilpailuun sivustolla: www.ihanalehti.fi/Kilpailut Helppo aloituspakkaus solmeilun pariin sisältää makrameelankaa kolmessa eri värissä 75 g / 45 m, puurenkaita ja -helmiä
Mestaritekijä, 2.kausi 13.10. Tekijöiden kolmas tuohikirja perehdyttää kiehtoviin tuohitekniikoihin. Kirjaan on kerätty suosikkiohjeet vuosien varrelta ja lisätty uusia, mielenkiintoisia projekteja. Tekniikoina on kauniita kirjailuja, sashikoa ja boro-paikkausta. Lempivaatteen pitäminen käyttökelpoisena on ekoteko. Uutuuskirja kannustaa lapsiperheitä värikkääseen leikkiin askartelun ja tutkimisen menetelmin. Kirjassa on useita innostavia ideoita lasten ja aikuisten yhteisiin hetkiin: askarteluideoita, laboratorioleikkejä ja taidetekniikoita. 128 s. Kaunis puutyöopas on tehty innoittajaksi aloittelijalle löytämään veistämisen ilo ja puumateriaalin kauneus. Iisa Juva ja Emma Rapala. Marjukka Vuorisalo. 44 UUTISIA UUTUUSKIRJOJA Ota puikot esille ja neulo villapaitoja, viittoja ja kaulureita. Moa Brännström Ott. Älä itsellesi, vaan koiralle! Talvipakkasilla palelevat turret ansaitsevat saada myös käsin neulotut lämmikkeet. Mestaritekijän uusi kausi! KYMMENEN TAITAJAA OTTAA JÄLLEEN MITTAA ITSESTÄÄN MITÄ KIPERIMMISSÄ KÄDENTAITOHAASTEISSA. Gwenaël Petiot. Parsi ja paikkaa – näkyvästi! Arounna Khounnoraj. Minerva. Tammi. Moreeni. Kirja lähtee siitä, että korjaaminen tekee vaatteesta entistä upeamman. alkaen discovery+ keskiviikkoisin TV5 keskiviikkoisin klo 20. Kaipaatko jotain erilaista solmeiltavaa. Avuksi joka jaksoon tulee vieraileva tuomari, jotka ovat tällä kaudella: Krisse Salminen, Kaisa Mäkäräinen, Elias Kaskinen, Jarkko Mutta, Janina Fry, Teemu Muurimäki, Vesku Jokinen, Eva Walshtröm sekä Meeri Koutaniemi. Veistä ja vuole kauhasta kuksaan. Yksinkertaisista puupaloista valmistuu ajan kanssa upeita lusikoita ja kapustoja, jopa kuksia, jos sopiva koivupahka osuu kohdalle. Toisella tuotantokaudella itsensä likoon laittavat: Salla Kaunisto, Marja Lainio-Nurminen, Helmi Hytti, Niina Koivula, Josi Sarkkinen, Niklas Alenius, Oskari Väre, Sami Perttilä, Elia Leino ja Marjut Numminen. Kirjan ohjeissa on aina kolme kokoa ja muokkausohjeet, joilla saat neuleet omalle lemmikillesi sopiviksi. Ranskalaissuunnittelijan kirjasta löytyy 17 erilaista koristetta ja asusteyksityiskohtaa toteutettavaksi. Sirot ja pitsimäiset työt on tehty pääosin 1 mm:n vahatulla makrameelangalla. 160 s. Moreeni. Uuden Mestaritekijän etsintä on alkanut ja Billnäsin tunnelmallinen ruukin paja toimii jälleen inspiroivan TV-ohjelman näyttämönä. 160 s. Harrastuksen aloitus ei vaadi välttämättä suurta määrää materiaalia, sillä kirjassa on myös ideoita, joihin riittää pienetkin palat tuohta! Tuohesta tehty. Vaatteen korjaus on myös huomaavainen rakkaudenosoitus pitäjälle. 120 s. Joka koiran neulekirja. Uuden kauden myötä ohjelmaa luotsaa uusi sympaattinen juontajana, kenkäsuunnittelija Minna Parikka. 142 s. KUVA: ANNI SUIKKANEN KUVA: DISCOVERY Täpärälle menevät pikapuhteet, taitoa vaativat mestaritehtävät ja uutuutena koko päivän kestävät megatehtävät tuomaroi tuttuun tapaan Ihanan päätoimittaja Kaarina Korventaka. Kaunista asusi makrameella. Kustannus Mäkelä. Leikki leikkinä. Kustannus Mäkelä. Eeva Rutanen ja Jaana Öljymäki
60 Pikku ihana. 45 Askartele tonttuhoukutin kierrätysmateriaaleista s
46 ASKARTELU pikkuVANHAT PAPERIPOKKARIT JA SÄILYKETÖLKIT VOIVAT OLLA MYÖS HIENOJA JOULUTÖITÄ. HELLYTTÄVÄT TONTTUHAHMOT OVAT TÄHÄN VUODENAIKAAN KIERRÄTYSTÄ PARHAIMMILLAAN. MALLIT, OHJEET JA KUVAT KARIN SCHÄEFER tip tap tonttuja 46 46
4. Pyöritä hapsut kynän ympärille, jotta saat parran kihartumaan. ruskeaa pakkauspaperia . 2. sakset . 5. Liimaa paperi kiinni. TARVITSET: . 6. valkoista askartelumaalia, esim. 47 purkkitonttu Näin se käy: 1. vanhan kirjan sivuja . 5. Leikkaa aaltopahvista kaitale, joka mahtuu väljästi säilyketölkin ympäri myös renkaaksi suljettuna. Maalaa kaitale valkoisella askartelumaalilla, siitä tulee reunus tontun lakkiin. 7. Piirrä myös silmät. punaista kreppipaperia . puhtaan säilyketölkin . Kokoa lakki liimaamalla reunat yhteen. Hapsuta parta melkein yläreunaan asti. liimaa. 1. koristenauhaa . huopakynän . Plus Color . Leikkaa kirjan sivusta tontulle parta ja viikset. aaltopahvia . Liimaa kaitale kreppipaperin alareunaan. 3. Liimaa parta ja viikset tölkkiin. 3. Peitä purkki ruskealla pakkauspaperilla. Sido nauhalla lakin yläosa umpeen. 7. 6. Täytä purkki paperipäällysteisillä herkuilla ja laita hattu päähän. Tarkista tässä vaiheessa vielä, että lakista tulee tölkin suuta suurempi, jotta sen voi laittaa purkin kanneksi ja ottaa pois. Jätä muutama sentti leikkaamatta, jotta parta on helpompi liimata. 2. 4. Leikkaa kreppipaperista neliö, joka on yhtä pitkä ja leveä kuin aaltopahvikaitale. siveltimen
Tee tontun kartio värikkäästä sarjakuvapokkarista! vinkki! TARVITSET: . huopakynän . paperiliimaa 4. Loppua kohden voi olla vaikea tehdä taitoksia; kokeile helpottaa taittelua asettamalla kirja pöydän reunaa vasten siten, että jo taitetut sivut pääsevät putoamaan pöydän reunan yli. valkoista paperia . siveltimen . Toista samat taitokset kaikilla lopuilla kirjan sivuilla. 4. 48 ASKARTELU pikkukirjatonttu Näin se käy: Kirjan taittelu kartioksi 1. sakset . Revi kannet irti kirjasta. Plus Color . 3. 120–200 sivua paksun pehmeäkantisen kirjan . Tee samanlainen taitos uudelleen, eli taita kolmion pitkä sivu kohti kirjan selkäosaa. Taitereuna asettuu samaan kirjan alareunan kanssa. Taita se piiloon niin, ettei se näy. 2. Kun kaikki sivut on taitettu, kartio pysyy itsestään pystyssä.. 3. 1. aaltopahvia . Taita oikea yläkulma kirjan selkää kohti niin, että muodostuu kolmio. lankatupsun tai lankaa ja tupsukehikon . Alaosaan muodostuu pieni kolmio. poistopokkarin, eli n. 2. punaista ja valkoista askartelumaalia, esim
Piirrä tontulle myös silmät. 6. Leikkaa hapsut alareunan partaosaan, mutta jätä leikkaamatta yläreuna, josta tulee kasvot. Leikkaa kirjan sivusta viikset. 9. Leikkaa paperista vielä kulmakarvat ja liimaa ne silmien yläpuolelle. 11. 7. Vinkki! Aaltopahvia saat pahvilaatikosta repimällä laatikon paperipinnan pois.. 8. Leikkaa aaltopahvista lakille reunus. Maalaa se valkoisella askartelumaalilla. Liimaa ne parran yläosaan. Kartiosta tontuksi 5. Liimaa lopuksi kasvo-osa lakin reunan alapuolelle. Liimaa pahvisuikale tonttulakin alareunaksi. 6. 8. 9. Liimaa pieni lankatupsu lakin yläosaan. 7. 49 5. 10. 10. 11. Leikkaa yhdistetty parta ja kasvot valkoisesta paperista. Siitä tulee tontun lakki. Pyöritä hapsut kynän ympärille, jotta parta kihartuu. Maalaa kartion yläosa punaisella askartelumaalilla
kierrätyspaperipusseja, Karto . sieniliinan . sakset . 50 ASKARTELU pikkuTämä artikkeli on mainossisältöä. kierrätyskartonkia, ruskea ja valkoinen, Karto . siveltimiä . kierrätyspahvia . mustan tussin 24 yllätystä KUVIOI OMA JOULUKALENTERI ITSE TEHDYLLÄ RÄTTILEIMASIMELLA. askartelumaaleja, musta, punainen, valkoinen, keltainen . MALLIT, OHJEET JA TYÖVAIHEKUVAT MARI NUIKKA JA MARJO RONKAINEN KUVAT KATJA RINKINEN 50. 53 TARVITSET: . KAAVA S. kuumaliima
2. Vinkki! 51. Kiinnitä kuumaliimalla sieniliinasta leikatut ympyrät toiselle pahvipohjalle ja pingviinin muoto toiselle. Leikkaa lisäksi sieniliinasta vapaamuotoisesti kolme hieman erikokoista ympyrää. 51 Näin se käy: 1. Leikkaa pahvilaatikosta pohjat leimasimille. Leikkaa pingviinin osat erilleen siten, että väleihin muodostuu pienet raot. 1. Pingviini kannattaa liimata aivan pahvipohjan alareunaan, näin kuvion kohdistaminen leimaamisvaiheessa on helpompaa. Esimerkiksi CD-levyjen ja jäätelörasioiden kansista saa hyviä leimasinpohjia. Sinituotteen kostea sieniliina toimii hyvin leimasinmateriaalina. Kopioi pingviinin kaava sivulta 55. 2. Piirrä kaavan mukaan hahmo sieniliinalle ja leikkaa irti ääriviivoja pitkin. Huuhdeltavan leimasimen saat, kun liimaat sieniliinaosat muovipaloille
Levitä askartelumaalia rättileimasimeen kuvan mukaisesti. 4. www.korttikauppa.fi 3. 3. Tee useampi samanlainen pussi. Anna painettujen paperipussien kuivua. Ensimmäinen värikerros imeytyy helposti sieniliinaan, joten levitä leimasimeen runsaasti maalia. Koodi on voimassa 30.11.2021 saakka. Lisää vielä mustalla askartelumaalilla pingviineille silmät ja keltaisella maalilla nokka. Ympyröistä tehdyllä leimasimella voit painaa paperipusseihin lumisadetta. SINI sieniliina kostea, Sinituote. Lisää maalia leimasimeen ASKARTELU pikku3. ja kuvioi lisää pusseja. 4. Kirjoita sitten joulukalenteripusseihin numerot 1–24 mustalla tussilla. Leimaa pingviinin kuva paperipussin alareunaan. Täytä pussit pienillä yllätyksillä ja ripusta joulun ajan iloksi kauniiksi kokonaisuudeksi.. Anna kuivua. Kierrätyspaperipussit ja kierrätyskartongit, Karto. 52 Tarvikkeet jouluaskarteluun, paketointiin ja ilahduttamiseen löydät Karton verkkokaupasta Koodilla IHANA10 saat verkkokaupasta -10 % alennuksen
www.korttikauppa.fi Leikkaa sieniliinasta mikä tahansa kuvio ja tee mieleinen leimasin itse! Vinkki! Kätevällä rättileimasimella painat helposti ja nopeasti myös hauskat joulukortit. Paperipussi sopii mainiosti askarteluun sekä lahjapaketointiin. 53 Tarvikkeet jouluaskarteluun, paketointiin ja ilahduttamiseen löydät Karton verkkokaupasta Koodilla IHANA10 saat verkkokaupasta -10 % alennuksen. Leikkaa ruskeasta kierrätyskartongista neliö ja leimaa siihen pingviini sekä hieman lumisadetta rättileimasimilla. Lisää yksityiskohdat ja anna kuivua. Askartelukartonkia on saatavilla ruskeana (craft) ja valkoisena. www.korttikauppa.fi Kierrätysmateriaaleista valmistettu kartonki ja paperipussit ovat ekologisempia vaihtoehtoja askarteluun.. Pussin koko 12 x 29 cm, 5 kpl/pss. Arkin koko A4, paksuus 220 gsm, 5 kpl/pkt. Koodi on voimassa 30.11.2021 saakka. Leikkaa valkoisesta kierrätyskartongista hieman ruskeaa neliötä isompi taustakartonki ja liimaa neliöt päällekkäin kortiksi
MALLIT, OHJEET JA KUVAT TANJA FLEMMICH 54 TARVITSET: . hyvin huuhdeltuja maitotölkkejä tai muita nestekartonkeja . (mustan tussin) . siveltimen . 54 LAHJAT pikkulahjapussit Hyvän mielen MAINIOITA LAHJARASIOITA PIPAREILLE, MAKEISILLE TAI JOULULAHJOILLE SAA HYVIN PESTYISTÄ MAITOTÖLKEISTÄ. akryylimaaleja . NE ILAHDUTTAVAT TAATUSTI LAHJAN SAAJAA, KUN ASKARTELET TÖLKIT VEIKEIKSI TONTUIKSI TAI LUMIUKOIKSI. sakset . nauhaa tai nyöriä
Leikkaa yläreuna tasaiseksi. Maalaa vedellä ohennetulla akryylimaalilla tölkille tonttulakki, aloita noin 5 cm alareunasta. Rasian voit sulkea teippaamalla tai nitomalla hatun yläreunan. 3. Se irtoaa helpommin, jos rypistelet tölkkiä ensin. 1. 4. 4. 55 Vinkki! 2. Tee lumiukkoja leikkaamalla yläosa hatun muotoon. 3. 2. Täytä rasia lahjoilla tai herkuilla ja solmi lakkiosa kiinni nauhalla tai narulla. Piirrä tai maalaa tontulle silmät, suu ja punaiset posket. Kuori valkopohjaisesta maitotai mehutölkistä kuviollinen pintakerros. Näin se käy:. 1
Lumikatteen katoille saa luotua tekolumesta tai vaikkapa kookoshiutaleista. MALLIT, OHJEET JA KUVAT TANJA FLEMMICH Piparireunaiset glitteriräystäslaudat tekevät mökeistä söpöt. Piipusta tupruava savupilvi viimeistelee mökin kotoisan tunnelman.. 56 ASKARTELU pikkuASKARTELU pikku56 LUMEN PEITTÄMÄ MÖKKIKYLÄ SATUMAISTEN TALOJEN JA KORISTEIDEN RUNKONA OVAT KAHDEN DESIN MAITOJA KERMAPURNUKAT
kookoshiutaleita . Hauskoja minimaailmoja voit tehdä purkkiin myös valmiilla koristeilla tai pienillä leluilla. 3. 2. akryylimaaleja . sakset . Sivele liimaa talon katolle. 3. Liimaa pieni hahtuva vanua savupiipun osien väliin. Liimaa osat purkkiin. kimallesoftista tai -kartonkia . Poista hyvin huuhdellusta kermapurkista ohut päällimmäinen kuviopaperi. liimaa . Vinkki! TARVITSET: . Maalaa purkki vedellä ohennetulla akryylimaalilla. siveltimen . 4. 2. Näin se käy: 1. Leikkaa softiksesta hahmoja ja liimaa ne purkin sisään. hyvin huuhdeltuja kermatai maitopurnukoita (2 dl) . Kaada liiman päälle koristelunta tai kookoshiutaleita. Leikkaa taloon pyöreä oviaukko ja luo sisäpuolelle pieni joulumaailma. 4. koristelunta tai esim. 57 57 1. vanua. Leikkaa softiksesta tai kartongista ovi, ikkunoita, piippu sekä koristeita
Kimallesoftista, akryylimaaleja ja tekolunta löytyy hyvin varustetuista askarteluja kirjakaupoista.. 58 KORUT pikku58 Voit lisätä dioraamaan ripustusnauhan, jolloin talot voi ripustaa myös kuuseen. Vinkki! Leikkaa kermapurkit kahtia askarteluveitsellä. Askartele sisälle pieniä joulumaailmoja
59 Kimallesoftista, akryylimaaleja ja tekolunta löytyy hyvin varustetuista askarteluja kirjakaupoista. Eikä näiden tekeminen vaadi paljon aikaa tai materiaalihankintoja. Maalaa kuusi vesiväreillä, niin että pinta jää kosteaksi. 4. wc-paperirullia . Pyöritä kuusi taloussokerissa ja anna kuivua. Näin se käy: 1. MATERIAALIT LÖYTYVÄT HELPOSTI KODIN KARTONKIKERÄYSASTIOISTA. vesivärit . MALLIT, OHJEET JA KUVAT PETRA PÖYLIÖ Kuusituikut Nyt kannattaa kaivella vanhat taloussokerin jäämistöt kaapeista ja tehdä talvisen kuurainen kuorrutus kuusille. Vessapaperirulla on sopivan jämäkkä materiaali ja metsäinen asetelma on näyttävä näky hämärässä. Ylimmäiset oksat voi leikata myös kokonaan auki. TARVITSET: . sokeria 59. Sudi vettä tarvittaessa lisää. 5. sakset . 3. Kaada lautaselle taloussokeria. ASKARTELU pikkujoulu tulee kierrättäen LUODAAN JOULUILOA ITSE TEHDYILLÄ KORISTEILLA. Leikkaa vapaalla kädellä aaltoilevia kuusen oksia niin, että kuusen reunat jäävät osittain kiinni. Painele wc-paperirulla hivenen lyttyyn. Jäljen ei tarvitse olla symmetrinen. 2. Painele hylsy takaisin pyöreään muotoonsa. Kuusen oksien ei tarvitse olla symmetriset
3. 5. 4. liimaa . Maalaa lakkiosa joko kokonaan tai osittain punaiseksi. Hiippailijoita odotellessa voit virittyä tunnelmaan askartelemalla tonttuhoukuttimen! Tarvikkeet löytyvät helposti kodin kierrätyskartongeista, wc-paperirullista ja kananmunakennosta. Pujota kerän yläosan läpi uusi lanka, vie sitten langanpäät lakkikartion läpi. Niittaa rinkulat toisiinsa kiinni niin, että keskellä on yksi rinkula. Leikkaa tupsun alaosa auki. mustan tussin . sakset Näin se käy: verran kuin toivot parran paksuuden olevan. Piirrä mustalla tussilla tontulle viikset. vanulappuja tai pumpulia . Painele kevyesti paperirulla litteämmäksi. 4. Tonttujen parrat saat tekemällä villalangasta yksinkertaiset tupsut. Pyöritä tontulle pieni tupsu pumpulista tai tee siitä isompaan lakkiin karvainen reunus. Liimaa ne kiinni ja anna kuivua. Vinkki! TARVITSET: . 2. Yksityiskohdat kruunaa pehmoinen pumpuli. villalankaa . 2 wc-paperirullaa . Aseta houkutin roikkumaan ikkunalle ja odota tonttuja! Pieniä tonttuja voit käyttää joulukoristeina. Pyöritä neljän sormen ympärille lankaa sen Tonttuhoukutin Tonttuhoukutin saa punalakit kurkkimaan ikkunan taa. Tee hauska viiksitonttu tai maalaa tonttulakki. LED-tuikkuja Huomioithan, että kartonki käy vain patterikäyttöisille LED-kynttilöille!. Maalaa paperihylsyt punaiseksi. Solmi tonttuhoukuttimen ylimpään rinkulaan pitkä lanka, jolla ripustat houkuttimen. Solmi pyörittämäsi ”kerä” yläreunasta. vesivärit . 60 ASKARTELU pikku1. Leikkaa kananmunakennosta keskikohdan kartiot irti, yhteensä 4 kpl. Painele paperirullaa hieman lyttyyn. Siisti yksittäiset pitkät langanpäät. wctai talouspaperirullia . Kohta saa jännittää, joko pikkuiset punahatut kurkistelevat ikkunoista. vesivärit . Näin se käy: Leditontut Veikeät led-kynttilät saat askartelemalla ne paperirullien hylsyistä. 7. sakset . TARVITSET: . 3. Leikkaa hylsyistä noin 2 cm levyisiä rinkuloita 6 kpl. Maalaa kartiot punaiseksi ja anna kuivua kokonaan. Yhdestä wc-paperirullan hylsystä saat 2 lakkia. Vie langanpäät lyhyimmän kartion läpi. Leikkaa yksi kartioista reilusti lyhyemmäksi. 2. 6. Solmi tonttu rinkulaan. Se tulee houkuttimen yläosaan. Pyöristä rinkulat. nitojan . Leikkaa se vinottain puoliksi. Painele kartonki takaisin pyöreäksi. Hei tonttu-ukot valaiskaa! 1. kananmunarasian . Anna kuivua kokonaan
Tai yllätä iloisesti itse tehdyllä joululahjalla, näistä saat nimittäin myös sievän kirjanmerkin. 4. Pyöräytä tupsukerän yläosa langalla kiinni. 6. 61 Joulupuut Helpon ja nopean kuusen saat kierrätettyä kananmunakennosta. lyijynän . vesivärit . sakset . villalankaa . Tee kuusen yläja alaosaan reiät. Leikkaa tupsun alaosa auki. 3. kananmunakennoja . Kuusen ei tarvitse olla symmetrinen. rei’ittimen Ei haittaa, vaikka kennon tekstit näkyvät värin läpi. Pyöritä neljän sormen ympärille lankaa, sen verran kuin toivot tupsun paksuuden olevan. Maalaa se molemmin puolin vesiväreillä ja anna kuivua. TARVITSET: . 2. Tee kuusista iso jouluasetelma seinälle tai ikkunaan. 1. 5. Piirrä kananmunakennon kanteen vapaalla kädellä kuusi ja leikkaa se irti. Sido ripustuslanka myös kuusen latvaan. Näin se käy:. Sido tupsu kuusen alareunaan roikkumaan. Vinkki! Kokeile maalaukseen myös sormivärejä. Se tuo itse tehtyä tunnelmaa. Siisti yksittäiset pitkät langanpätkät. Tee tupsut
(korttipohjia) . Näin se käy: TARVITSET: . ARX pikkuKulttuurikeskus ARX edistää taideja kulttuurikasvatusta. Anna kuivahtaa välissä. Tai sikin sokin, kaikki tyylit ovat sallittuja! 3. Vedä kartongista taitetulla telalla tai käytöstä poistetulla etukortilla tippoja paperin toista reunaa kohti. Tiputa valkoista maalia paperin reunalle ja maalaa lumikinoksia. 7. 62 2. Koristele lumimaisema jouluiseksi lisäämällä punaisia maalipisteitä siveltimellä. Anna kuivua välissä. 8. MAALAAMINEN ERILAISIA TEKNIIKOITA KERROSTAMALLA ON KUIN TUTKIMUSMATKA. Näin paperi ei käpristy kuivuessaan. 5. Kokeile kuvioida hankea siveltimellä, paperinpalalla tai tuputtimella. LAPSET SAAVAT PÄÄSTÄÄ LUOVUUTENSA VALLOILLEEN, KUN MAALIA PÄÄSEE LANAAMAAN, ROISKIMAAN JA TUPUTTELEMAAN. tuputtimen, esim. 5. 7. Roiski valkoisella maalilla ”lumisadetta” pohjamaalin päälle. Venytä siveltimen harjaksia toista sivellintä vasten tai sormella roiskeiden aikaansaamiseksi. MODERNIT JOULUKORTIT MAALATAAN ERILAISIA TEKNIIKOITA YHDISTÄMÄLLÄ. vaahtomuovisienen tai -siveltimen . 4. pullotai akryylivärejä . viivaimen . (vanhan muovikortin) 2. Joulukortti kuin pieni taideteos 1. Tiputtele maalitippoja paperille. sakset . siveltimiä . muita maalaustarvikkeita . 6. 4. Teippaa paperi maalausalustalle kiinni jokaiselta sivulta. Leikkaa haluamasi kokoisiksi joulukorteiksi tai liimaa miniteos kartonkikorttipohjalle. OHJE JA KUVAT KULTTUURIKESKUS ARX / SARINA PULKKA Kokeile rohkeasti erilaisia värejä joulunpunaisen ja vihreän sijaan!. maalarinteippiä . 8. Anna kuivua kunnolla ennen teippien irrottamista. 2. paksua paperia tai kartonkia
63 Vinkki! Myös hammasharjalla saa tehtyä hienoja roiskeita räpsyttämällä sormella harjaosaa. Erikoinen maalausväline saa lapset innostumaan! Ota kuva kortista ja teetä useampi joulukortti samasta teoksesta! Vinkki!
64 ORIGAMIT pikkuTaitellen jouluun Isomman ja miksei pienemmätkin tähdet voi viimeistellä pujottamalla ripustuslankaan puuhelmiä ja pienen kulkusen. KERÄYSPAPEREISTA SAA JOULUISIA KORISTEITA MUUTAMILLA TAITOKSILLA. MALLIT VALLE JA VIIVI, OHJEET JA KUVAT VIIVI VATANEN 64
Vinkki!. Osat kootaan tähden muotoon pujottamalla ne lomittain kiinni toisiinsa. 7. Tähden taittelu onnistuu hyvin eri-ikäisiltä koululaisilta ja ryhmätyönä tähdistä voi koota upeat koristeet koululuokkaan. Avoimessa sivussa on neljä paperikerrosta, toisen kärjen tulee mennä ensimmäisen ja toisen paperikerroksen väliin ja toisen kärjen kolmannen ja neljännen paperikerroksen väliin. 4. 6. Tähden taitteluun tarvittavat kappaleet on helppo leikata paperileikkurilla. Yhdistä kaksi kappaletta pujottamalla toisen kappaleet suipot kärjet toisen kappaleen lyhyemmän avoimen sivun taitosten lomaan. 5. 3. 3. Isommasta saa hienon ovikoristeen. Pienet tähtikranssit ilahduttavat koristeina joulukuusessa, ikkunassa, joulukorteissa tai pakettien somisteina. HELPON TÄHTIKRANSSIN materiaaleiksi sopivat sanomaja aikakauslehdet, nuottivihon sivut, ristikkolehdet, edellisjoulun joulupaperit, vesivärityöt tai piirustukset ja rikkoutuneen satukirjan sivut. Osa tämän tähden sakaroista on taiteltu vesivärityöstä leikatuista kappaleista. 7. 2. Yhdistä samoin kaikki kappaleet ja yhdistä lopuksi viimeinen kappale ensimmäiseen kappaleeseen, jolloin kappaleista muodostuu kokonainen tähti. Taita kappale kaksin kerroin niin, että edellä taitetut kulmat jäävät taitteen sisäpuolelle. Lasten kanssa tähtiä taitellessa kannattaa aikuisen leikata iso kasa erilaisia papereita leikkurilla oikean kokoisiksi, jolloin lapset voivat valita kasasta mieluiset paperit oman tähtensä taitteluun. Taita kappale pidemmän reunan suuntaisesti kaksin kerroin. 2. Näin se käy: tähden taittelu Leikkaa 8 kpl paperikaitaleita: Pieni tähti, halkaisijaltaan noin 10 cm: kaitaleiden koko 5 x 10 cm Iso tähti, halkaisija noin 20 cm: kaitaleiden koko 10 x 20 cm 1. 6. Yhdistä seuraava taiteltu kappale samoin. Taittele kaikki 8 kappaletta samoin. 65 1. Samaan tähtikoristeeseen voi yhdistää monenlaisia kierrätyspapereita, jolloin tähdestä tulee mielenkiintoinen ja persoonallinen. Koristeen valmistamiseen ei siis tarvita liimaa. 5. Tällöin kappaleista tulee varmasti samankokoisia ja taitellusta tähdestä siisti ja symmetrinen. Taita avonaisen reunan yläkulmat kohti taitereunaa. Tähtikoriste koostuu kahdeksasta taitellusta osasta. 4
2. 1. Liimaa seuraava kappale aina hieman edellisen kappaleen ”sisään”. Viimeistele kortti piirtämällä kuuselle jalka ja liimaa halutessasi puolikas puuhelmi kuusen latvaan. 1. ORIGAMIT pikkuKuusikortit Paperista voi myös tehdä helppoja joulukuusia korttien koristeeksi. Taita yläkulmat kohti alareunaa niin, että taitetut reunat kohtaavat edellä tehdyn keskitaitteen kohdalla. 2. Näin se käy: 4. 3. Taita kappale lyhyemmän sivun suuntaisesti kaksin kerroin. 66 kuusen taittelu Leikkaa 4–5 kpl paperikaitaleita, koko 5 x 10 cm. 3. Taitellut kolmiokappaleet liimataan korttipohjaan lomittain, jolloin niistä muodostuu kaunis, hieman kolmiulotteinen kuusi.. Liimaa taitellut kappaleet korttipohjaan aloittaen kuusen latvasta. 4. Avaa taite
Ohjeita jouluun: tähtihimmeli pilleistä ja muita pikkulahjoja helposti kotoa löytyvistä tarvikkeista. 24 ihanaa pientä nukkekotiyllätystä! Joulukalenteri 2021 WWW.NUKKEKOTIVAINOLA.FI TARVIKKEET KYNTTILÄJA SAIPPUAASKARTELUUN VERKKOKAUPASTA www.pasterol.fi. 67 Ihana 90X57 mm 22.10. Millainen olisi unelmiesi keppari. Sieltä löydät tuhat tehtävää kahdeksasta eri aihepiiristä! toptehtavat.fi Monia askarteluja kierrätysmateriaaleista. joulu VEK.indd 1 Ihana 90X57 mm 22.10. Ohjeet keppihevosiin ja niiden tarvikkeisiin. Katso ideat 4H:n Top-tehtävätsivustolta. joulu VEK.indd 1 23/09/2021 13.20.55 23/09/2021 13.20.55 4H vie tekemisen ja onnistumisen ilon äärelle. Hauska kuusikoriste vanhoista kirjoista
82 Osa 2, Pintojen täyttö KIRJONTATYÖHÖN SAA NÄYTTÄVYYTTÄ JA ELÄVYYTTÄ PINTOJEN TÄYTÖLLÄ. 68 68 Opi kirjontaa, osa 2/3 Kolmiosaisessa kirjontakoulussa opitaan kirjonnan perusteet ja eri tarkoituksiin sopivia pistoja. KIRJONTA pikkuKAAVAT S. OPETTELE NÄMÄ KOLME TAPAA! OHJEET JA KUVAT ANNI IGNATIUS Kirjontakoulun ensimmäinen osa julkaistiin numerossa 5/21, siinä kerrottiin langoista, kankaista ja kuvion jäljentämisestä sekä opeteltiin suoria pistoja, joilla voi kirjoa ääriviivoja tai kirjaimia.
ristikko Jos haluat tehdä elävää pintaa esimerkiksi vaatteisiin tai kirjontatyön taustalle, voit tehdä siihen täytetyn pinnan sijaan myös ruudukon. 69 69 69 laakapisto Kirjo pinnat täyteen Laakapisto ulottuu peitettävän alueen reunasta toiseen reunaan. Häivepisto muodostuu erimittaisista yksitai kaksipuoleisista laakapistoista, jotka asettuvat lomittain. Voit myös ottaa kirjottavaan lankaan muutaman muliinilangan säikeen yhtä väriä ja muutaman toista ja näin tehdä elävän näköistä pintaa. Voit kirjoa isoa pintaa yhdellä värillä tai useammalla. Jos pisto on liian pitkä, voi pitkä langanjuoksu alkaa roikkua. Suorien pistojen (tikki-, etuja ketjupistot) ohjeistus oli Kirjontakoulun osassa 1, Ihana 5/21. Kaksipuolinen laakapisto näyttää pulleammalta kuin yksipuolinen laakapisto (alempi malli). Kaksipuolisessa laakapistossa pisto tehdään aina samasta suunnasta, jolloin langanjuoksut muodostuvat sekä kankaan oikealle että nurjalle puolelle. Häivepistolla peitetään isoja kirjottavia alueita. Laakapisto sopii siis kapeiden alueiden peittämiseen. Pään alue täytettiin laakaja häivepistoilla. Pistä pistot aina lomittain, ei samoihin kohtiin. Kirjontakoulun kolmannessa osassa (Ihana 1/22) kirjotaan kukkia.. Jos haluat oikein säännöllisen ruudukon, voit käyttää kolmioviivainta kirjomisen apuna. häivepisto Laiskiaisen ääriviivat ja kasvojen yksityiskohdat kirjottiin tikkija etupistoilla. Kehyksen reunus on rajattu ketjupistoilla ja ja tausta on täytetty kirjomalla ristikko. Tee ensin pitkät pinnan yli ulottuvat pistot vinottain oikealle ja sitten vinottain vasemmalle. Laakapiston voi tehdä yksipuolisena, jolloin pisto pistetään heti edellisen piston vierestä kankaan oikealle puolelle. Langanjuoksut jäävät siis vain kankaan oikealle puolelle (ylempi malli). Sido lopuksi lankojen risteämiskohdat etupistoilla. Näin pinnasta tulee tasaisin
POIMIMME KAUDEN SUOSIKKI-IDEAT INSPIRAATIOKSI JA TOTEUTETTAVIKSI. Tarvikkeet löytyivät kangaskaupasta.” Hanna Ulvila ”Näin idean ystäväni Tanja Holmin @madeby_th Instagram-stoorissa ja ajattelin, että saadaan hauska idea päiväkodin hoitotätien ”glögipulloille”. Kuviot piirrettiin kangastusseilla ja silitettiin kiinni.” Tiina Hänninen @askartelu_ideaa NÄMÄ LAHJAT MUISTETAAN! TRENDIT. Inspiraation kyseisiin kynttilöihin sain Lou Loton kynttilöistä.” Tiia Kelloniemi @tiia_diy ”Ilonan 5v. Ajatuksena oli, että lahja olisi ”kuluvaa” tavaraa, joka ei jäisi hoitajille pyörimään kotiin kaapin perukoille. ja Alisan 3v. Kynttilämassan voi tehdä käyttämällä valmista kynttilämassaa tai silppuamalla jo olemassa olevia kynttilöitä. Koristeeksi solmin juuttinarulla vielä puurolusikan, marjakoristeen sekä Handmade with love-napin.” Heini Prittinen @heinimaista ”Värikkäät dip dye -kynttilät tein dippaamalla kruunukynttilöitä vahaliidusta ja kynttilämassasta tehtyyn väriseokseen. kanssa taiteilimme jouluiset tiskirätit kiitokseksi päiväkodin henkilökunnalle. Tontut oli tosi helppo tehdä ja olivat hitti! Lapset liimasivat parran, lakin ja nenän liimapyssyllä.” Saara Parikka ”Tein poikani kanssa joulupuuropaketit päiväkodin hoitotädeille. USEIMMAT NÄISTÄ ON HELPPO TEHDÄ MYÖS YHDESSÄ LASTEN KANSSA. Ompelin pellavakankaasta pussukat, poikani piirsi kangastusseilla jokaisen hoitajan kuvan puuvillakankaalle ja minä harsin kuvat kiinni pussukoihin. Parta, tonttulakki ja nenä kiinnitettiin muutamalla ompeleella kiinni. 70 KÄYTÄNNÖLLISET JA KULUVAT DIY-LAHJAT SOPIVAT PIKKUMUISTAMISIKSI. KOONNUT MARI NUIKKA ”Tontut tehtiin koulun ja päiväkodin aikuisille kiitoslahjoiksi yhdessä lasten kanssa
Pujota ensin puuhelmet jäykkään kaksin kerroin taitettuun rautalankaan. 71 ”Puu on materiaalina lämpöinen ja luonnollinen ja se sopii myös monenlaiseen sisustukseen sekä erilaisiin kattauksiin. Ensin pannunalusia syntyi yksi, sitten toinen ja vähitellen useampia sadepäivien puuhana. Pakkasin sytykkeet kierrätettyyn lasipurkkiin ja somisteeksi laitoin vielä ilmakuivuvasta savesta tehdyn maalilla ja glitterillä koristellun sydämen.” Marika @soul_sparkle_club Tarvitset 13 kpl puuhelmiä (halkaisija 25 mm ja aukon koko 4,5 mm), rautalankaa, luonnonruskeaa nahkanauhaa (lev. Nämä saippuat annoimme lahjana tyttäremme varhaiskasvatuksen hoitajille.” Tiia Kelloniemi @tiia_diy ”Tapanamme on ollut muistaa päiväkodin hoitajia ja koulun opettajia pienillä lahjoilla. Lapset saivat itse valita värit sen mukaan, mitkä kokivat lahjan saajan lempiväreiksi.” Maria Korhonen @kotitalosta. Sen jälkeen sulatin vanhoista kynttilöistä jäänet jämät vesihauteessa ja kastoin vanulaput pihtien avulla sulaan vahaan, jonka jälkeen nostin ne leivinpaperin päälle kuivumaan. Marianne Nygårdin ohje pannunaluseen: ”Itsetehdyt laventelisaippuat tein valmiista Melt and Pour -massasta. 10 mm), työkalun nahan rei’ittämiseen ja pienet pihdit. Pujota viimeisenä nahkalenkki (pituus 13 cm). Kynttilät toteutettiin siten, että lapset värittivät ensin kynttilän pintaan vahaliiduilla. On kiva antaa muistamiseksi jotain, missä näkyy lapsen käden jälki, mikä ei ole hirveän hintainen ja josta pääsee eroon hyvällä omalla tunnolla. Asettelin palat vanulappujen päälle. Saippuamassaan voi lisätä värejä, tuoksuja tai kuivakukkia oman mielen mukaan. Päättele rautalanka kiertämällä langan päät pihdeillä muutaman kerran kierteelle. Katkaise rautalangan pää muutaman sentin mittaan ja piilota puuhelmen sisälle. Tavoitteena oli tehdä käytännöllinen ja esteettinen pannunalunen, mutta näistä tuli myös monikäyttöisiä, sillä ne toimivat lisäksi kranssina tai vaikkapa pyyheliinan pidikkeenä.” Marianne Nygård @mari_anne_n ”Sytykkeet tein näin: Irrotin servieteistä valkoisen kerroksen ja leikkasin kuviokerroksen vanulapun muotoon. Minä lämmitin sitten pintaa toisen kynttilän liekillä, jolloin väri levisi kauniiksi marmorikuvioksi
72 VIERAISILLA RIITTA KOISTINEN ON TEHNYT HIMMELEITÄ JA OLKITÖITÄ PIAN 18 VUOTTA. KAUNEIMMAT LÖYTYVÄT SÄILYTYSLAATIKOISTA JA ODOTTAVAT NÄYTTELYÄ, JOTA KOISTINEN SUUNNITTELEE. kulkevat käsikynkkää Riitta Koistista inspiroi maalaismaisemat ja luonto. Riitta Koistinen on kokeillut työstää kaupasta hankittavia olkia, mutta parhaiten kaareutuvat oikeaoppisesti kuivatut rukiinoljet.. Siinä on hyödynnetty olkinauhan kaareutumista. Himmelit ja ruispellot Pyöreä olkityö on tehty silitystekniikalla
Sinne me sitten pienen naisporukan kanssa menimme heinäkuussa 2003, Koistinen muistelee. ”Jos teen työtä jollekin jonka tunnen, ajattelen hänestä lämpimiä ajatuksia olkia yhdistellessäni.” Sen lisäksi, että materiaalin hankinta vie aikaa, rukiin löytäminen alkaa olla vaikeaa, sillä viljelijät ovat alkaneet suosia lyhyempivartista ruista. – Enpä tiennyt, mitä menin lupaamaan! Hän sai yhteyden Naantalin Martoissa toimineeseen Pirjo Laitalaan. Perinnekäsityöhön tarvitaan vähintään keskipitkää, mutta mielellään pitkävartista ruista. Ennen ensimmäistä langanvetoa oljen läpi on korsia haettu, niputettu, sidottu, kuljetettu, kuivatettu, siivottu, pätkitty ja lajiteltu. 73 Riitta Koistinen Nimi: Riitta Koistinen Ikä: 69 Asuu: Kouvolassa, Pilkanmaan kylässä Perhe: 3 lasta, 7 lastenlasta Mieluisin työskentelypaikka: Valtavan ison pöydän ääressä auringon valossa Lempimuoto: Ympyrä Instagram: @himmeliart Motto: Kauneus! RIITTA KOISTINEN muistaa tarkalleen hetken, jolloin himmelit tulivat hänen elämäänsä. OLKIEN KERÄÄMINEN Rukiin oljet kerätään kesällä. – Sain yhteyden Huittisissa asuneeseen maanviljelijään, joka kasvatti ruista. Viime kesänä Koistinen keräsi materiaalin kuivamaan heti juhannuksen jälkeen. Korren pitää olla vihreä, napakka ja Koistisen mielestä se on parhaimmillaan ennen pölytystä. Palavasti aihettaan rakastavana hän myös valoi intoa Koistiseen, joka päätti aloittaa tutustumisen aiheeseen alusta, eli pellolta. Laitala tähdensi, että himmelien tekeminen on kärsivällisyyttä ja aikaa vievä laji, johon kuului myös oleellisena osana materiaalin keruu. Ensimmäisen himmeli tehtiin vasta saman vuoden marraskuussa, ja sitä ennen oli tehty jo paljon työtä. Siitä heräsi haluni oppia niiden teko, enkä saanut sitä millään pois, Koistinen kertoo. Solmu, jolla pystyy jatkamaan lankaa, kuten merimiessolmu, kannattaa hallita. He istuivat turkulaisen kahvilan pöytään kesäkuussa 2003 ja sen sijaan, että olisi antanut himmeliohjeita, Laitala alkoikin kertoa rukiista. – Vierailin serkkuni luona jouluna 2002 ja näin hänellä kauniita itsetekemiään himmeleitä. Olen joskus päättänyt, että en lähde seuraavana kesänä siihen projektiin, mutta aina olen kuitenkin lähtenyt. Toimiessaan Turun Martta-yhdistyksessä hän ehdotti himmeleihin tutustumista ja lupautui itse opettelemaan tekniikkaa, jotta voisi sitten neuvoa muita. Ei ihme, että onnistunut nippu kiiltäviä, kovapintaisia ja auringonkultaamia olkia tekee Koistisen todella tyytyväiseksi ja hyvä kahina olkia sivellessä on yksi harrastuksen parhaimmista hetkistä. Ihastuin niihin valtavasti. Ne tulee varjella sateelta ja maakosteudelta, sillä korret voivat homehtua. 73. – Olkien valmistelu on iso osa prosessia ja olkien päivittäinen kääntely ja materiaalin pätkiminen kuuluvat minun kesääni. Himmelien teossa työvälineitä tarvitaan varsin vähän: mitta, mittatikku, terävät sakset, ohut ja mahdollisimman pitkä neula sekä puuvillalanka ovat lähtökohta yhdessä hyvälaatuisten korsien kanssa. Oljet ripustetaan nipuissa roikkumaan ulos aurinkoiseen paikkaan, sateelta suojaan
Hän korostaa töiden leikkimielisyyttä. Apuna voi käyttää esimerkiksi kärkipihtejä. Oikeaoppisesti käsitelty olki kestää monenlaisessa käsittelyssä.. Olkienkelit on tehty puristustekniikalla: samanpaksuiset oljet kiristetään ja sidotaan keskikohdasta siten, että ne aukeavat viuhkamaisesti. Sitä ei tarvitse mystifioida ja liittää entiseen aikaan. – Vaikka työstetäänkin perinteistä materiaalia, muodossa voidaan leikkiä ja tuottaa erilaista, nykyaikaisempaa muotoa. Koistista on usein pyydetty kurssien vetäjäksi, mutta hän kokee, että lyhyellä kurssilla ei päästä perinnekäsityön henkeen kiinni. Koistisella tilaa onneksi on ja vuosien varrella tehtyjä töitä löytyy muovisissa säilytysrasioissa monia. SÄILYTYS VAATII TILAA Koistinen on tehnyt olkitöitä ja himmeleitä myyntiin pienissä määrin ja myyden töitä lähinnä joulumarkkinoilla. – Jokaisella ihmisellä on hyvä olla joku asia mikä inspiroi, minulla se on olki. Himmeli nykypäivänä edustaa jatkuvuutta. Haluan ehdottomasti opettaa tietotaitoani eteenpäin. Silloin se sisältää kaiken asiaan liittyvän osaamisen, myös materiaalin hankinnan. Ajoin 300 kilometrin matkan Tyynelän Luomutilalle, joka viljelee pitkävartista ruista muun muassa siksi, että se sitoo maahan moninkertaisen määrän hiiltä lyhytkortiseen verrattuna. 74 VIERAISILLA on alkanut kiehtoa entistä enemmän vielä voimakkaampi kokeiluhenkisyys. Jos teen työtä jollekin jonka tunnen, ajattelen hänestä lämpimiä ajatuksia olkia yhdistellessäni. Koistiselle himmelit ovat pääkäsityö, eikä hän juuri tee muuta. Kun muutin koronan vauhdittamana Turusta Kouvolaan, minun täytyi löytää paikallinen viljelijä ja teinkin etsintöjä kauan. SYDÄNTALVELLA INSPIROIDUTAAN Olkitöiden paras työstöaika on sydäntalvi, jolloin Koistinen itsekin pääsee keskittymään himmelija olkitöihin. Silloin rauhoitun ja uppoudun käsillä tekemiseen. Koistinen onkin alkanut työstää isojen perinteisten talonpoikaishimmelien jälkeen esimerkiksi ympyrän muotoisia olkitöitä. Näitä hieman erilaisiakin töitä voi nähdä myös hänen Himmeliart Instagram-tilillään. Useimmille tekemilleni töille löytyvät sopivat säilytysrasiat. Hän on teknisen ammattinsa vuoksi tottunut kolmiulotteiseen ajatteluun. – Parasta on, kun minulla on valmiin työn mitat tiedossa ja alan luoda oljista harmonista kokonaisuutta. Olki ei vanhene ja työt säilyvät hyvinä vuosia, jos niitä suihkuttelee silloin tällöin vedellä esimerkiksi suihkepullosta. Oikeastaan häntä mielellään olevan nykypäivänä esillä arjessa ja tulevien sukupolvien nähtävillä, sillä muuten perinne ei jatku. Olen ollut iloinen, että olen saanut seuraajia! Se on taas innostanut minua tekemään lisää omia, erilaisia mallejani ja kuvaamaan niitä erilaisessa ympäristössä, Koistinen kertoo ja jatkaa, että näkisi himmelien – Neuvon jokaista aiheesta kiinnostunutta ottamaan yhteyttä lähialueensa tuottajiin. Löysin oman yhteistyökumppanini Joutsenosta. – Pienehköt, ilmavat himmelit sopivat nykykoteihin. Tilaustöitä tulee silloin tällöin, mutta hän huomaa viihtyvänsä himmelien parissa parhaiten, kun ei ole sidottu ennalta suunniteltuun malliin. – Viime vuonna en päässyt koronan takia joulumyyjäisiin ja lapsenlapset innostivat minut laittamaan himmelikuviani sosiaaliseen mediaan. – Kannatan mentorityylistä opetusta, jonka itsekin sain. Toiveissa on laittaa näyttely vuosien aikana kertyneistä taidonnäytteistä
Elektroniset leikkurit – Tärkeitä valintaperusteita IHANAN NUMEROSSA 5/2021 KERROIMME, MITÄ KAIKKEA ELEKTRONISILLA LEIKKUREILLA VOI TEHDÄ. ITSELLE PARHAITEN SOPIVAN LAITTEEN VALINTAAN VAIKUTTAVAT NIIN OHEISLAITTEET JA OHJELMISTOT KUIN MYÖS KÄSITELTÄVÄT MATERIAALIT SEKÄ LAITTEIDEN JA LISÄTARVIKKEIDEN HINTA. Linnut on leikattu 3 mm paksuisesta huovasta, mikä onnistuu Silhouette CAMEO 4:llä ja Brother SDX-laitteilla. Lintujen värikäs osuus on leikattu erivärisistä heijastavista silityskalvoista, kortit ja havusomisteet puolestaan erilaisista kartongeista leikkurin automaattiterää käyttäen. NYT PEREHDYMME SIIHEN, MITÄ KANNATTAA OTTAA HUOMIOON LEIKKURIN VALINTAA POHTIESSA. Cricut Explorella tai Maker:illa vastaavan projektin voisi toteuttaa liimaamalla päällekkäin useamman ohuemmasta huovasta leikatun linnun. Laite toteutti tekstin ja havukuvion Cricutin hopeisella metallitussilla muutamassa minuutissa. 75 Tämä artikkeli on mainossisältöä. Pikkulinnut on leikattu huovasta ja heijastavista silityskalvoista, mikä lisää näkyvyyttä, muttei korvaa heijastinta.
Pienempi leikkuuHuppariin lämpöprässätty A3-silityskuva ja kuvassa näkyvät tarrat on toteutettu elektronisen leikkurin ”Tulosta ja Leikkaa” -ominaisuutta hyödyntäen. Koska laitteiden koossa ja suorituskyvyssä on suuria eroja, on hyvä pohtia, millaisia ja minkä kokoisia projekteja laitteella haluaa toteuttaa. Isompi leikkuuala mahdollistaa vaikkapa näyttävien ikkunateippausten tekemisen ja myös useiden pienempien kuvioiden toteuttamisen samalla leikkuukerralla. Leikkureiden leikkuuvoima vaihtelee 210–5000 grammaan. PC:n ja Mac:in kanssa, mutta vain Brotherin ScanNCut -laitteita on mahdollista käyttää niihin sisäänrakennetun skannerin ja kuviokirjaston ansiosta täysin ilman muita laitteita (tietokone, tabletti, kännykkä). Laitteiden leikkuuala on laitemallista riippuen leveyssuunnassa noin 11–60 cm ja pituussuunnassa noin 16 cm:sta jopa 18,3 metriin. Tulostettavalle tarramateriaalille tulostetut tarrat voi leikata Cricut Joy:ta lukuunottamatta kaikilla muilla Lumikellojen elektronisilla leikkureilla.. Valmiita kuvioita voi toki ostaa myös kuvapankeista. YKSI LAITEVALINTAAN vaikuttavista teknisistä tekijöistä on se, haluatko käyttää leikkuria PC:n, Mac:in, Chromebookin, tabletin vai kännykän kanssa. Näissä ohjelmissa suunnitellut projektit voi lisäosan avulla siirtää suoraan leikkurin työstettäviksi ilman, että kuvioita tarvitsisi avata erikseen laitevalmistajan tarjoamassa suunnitteluohjelmassa. Valmistajan ilmoittama laitteen leikkuuvoima viittaa laitteen suorituskykyyn. Toinen tärkeä tekniikkaan liittyvä tekijä on, millä tavalla haluat suunnitella laitteella toteutettavat kuviot ja tekstit. Kaikkia Lumikellojen elektronisia leikkureita voi käyttää mm. A3-kokoiselle tulostettavalle silityskalvolle mustesuihkutulostimella tulostettu kuva on sen verran iso, että projekti on toteutettavissa lähinnä Silhouette CAMEO 4 tai Brother SDX1200/1250 -laitteilla. Silhouette Studioon on ostettavissa erikseen myös laajennusversioita; tämä on tärkeää etenkin ammattikäyttäjille. Silhouette, Brother ScanNCut ja Cricut -elektronisiin leikkureihin on saatavilla kunkin valmistajan suunnitteluohjelman ilmaisversio, joka on joko verkkopohjainen tai ladattavissa omalle tietokoneelle. 76 Tämä artikkeli on mainossisältöä. Kukin mainituista valmistajista tarjoaa laitteen ostajan käyttöön jonkin verran ilmaiskuvioita sekä mahdollisuuden valmiiden lisäkuvioiden ostamiseen. Vaihtoehtoja ovat valmiiden kuvioiden käyttö sekä omien kuvioiden suunnittelu joko suunnitteluohjelmalla tai käsin piirtäen. Lisäksi Silhouette ja Brother ScanNCut -laitteille on erikseen ostettavissa lisäosa, joka on yhteensopiva CorelDRAW ja/tai Adobe Illustrator -ohjelmien kanssa
Osa lisätyökaluista on puolestaan kehitetty sujuvoittamaan työskentelyä. Ota siis huomioon, paljonko tilaa laitteen säilytys ja käyttö vaativat. Suuremman leikkuuvoiman laitteisiin valmistajat tarjoavat useita erilaisia teriä ja työvälineitä niin paksumpien, venyvämpien kuin leikkaamisen kannalta muutoin haastavampien materiaalien, kuten balsapuun työstämiseen. Pohdi samalla, käytätkö laitetta aina samassa paikassa, vai pitääkö se voida ottaa mukaan. Näitä toimintoja ei toisin sanoen voi suorittaa ilman laitteeseen sopivaa lisätyökalua. 77 voima merkitsee myös pienempää teräja työkaluvalikoimaa ja lähinnä ohuiden materiaalien, kuten paperin, tarravinyylin ja silityskalvojen, leikkausmahdollisuutta. Laitteiden koko kasvaa leikkuuleveyden kasvun myötä, paino vaihtelee vajaan kilon painosta reilun kuuden kilon painoon. Tutustu laitteiden vertailutaulukkoon saadaksesi ajantasaisimmat tiedot: www.lumikellot.fi/wp/vertailu Elektronisten leikkureiden, tarvikkeiden ja materiaalien myynti lumikellot. yksi laite ei ole muita parempi, vaan Elektronisen leikkurin valinnassa kannattaa keskittyä laitteen käyttäjän tarpeisiin. www.lumikellot.fi. omalla tulostimella tulostettujen värikkäiden tarrojen, etikettien ja silityskuvien leikkaaminen mahdollistuu. Samoin kuin leikkuualojen koossa, myös ”Tulosta ja Leikkaa” -ominaisuuden leikkuualoissa on suuria eroja; Cricutin Exploreja Maker -laitteilla tämä ala on kaikista pienin, noin 17,15 cm x 23,50 cm, Silhouette CAMEO 4:n ja Brother SDX-laitteissa se on kooltaan maksimissaan A3 eli noin 29,7 x 42 cm. Laitetta hankkiessa kannattaa selvittää, onko harkitsemallesi laitemallille saatavilla kaikkia toivomiasi leikkuualustoja ja lisätyökaluja, jolloin niitä voi hankkia tarpeen mukaan. Osalle laitteista on saatavilla kuljetuslaukkuja, mikä helpottaa niiden kuljettamista. Monissa laitteissa on ”Tulosta ja Leikkaa” -ominaisuus, jolloin mm. Laitteiden mukana tulee vähintään yksi leikkuuterä ja useimmiten myös yksi leikkuualusta. Erikoistoiminnot, kuten foliointi, nuuttaaminen, kaivertaminen ja debossaus ovat mahdollisia osalla laitteista ja ne vaativat omat, erikseen ostettavat työkalunsa. Elektronisten leikkureiden hinnat vaihtelevat noin 200 ja 850 euron välillä. Useimmilla laitteilla voi leikkaamisen lisäksi myös piirtää joko valmistajan tarjoamilla kynillä tai omilla kynillä erikseen ostettavaa kynäpidikettä käyttäen
Paperimassa kuivuu kovaksi huoneenlämmössä. Saatavilla hyvin varustelluista tavarataloista ja kirjakaupoista. Päällystä pahvikartio paperimassalla ja maalaa suloisiksi tontuiksi! Mosaiikkipaloilla päällystetty pöllö on hieno yksityiskohta pihalle, parvekkeelle tai sisälle. 49,90 €. Valmiin kynttilän koko noin 6 cm. Maahantuonti Anglo-Nordic. Puristimien pehmustettu kärki ei jätä jälkiä materiaaliin. Karton kasvipohjainen ekoliimapuikko sekä kirkas kasvipohjainen biohajoava ekoteippi ovat askartelijan luontoystävälliset valinnat. Tuoteperhe sisältää monipuolisen valikoiman jouluaskarteluun ja korttien tekoon soveltuvia tuotteita; askartelukuvioita, tarroja, kirjekuoria, kartonkeja ja paljon muuta! Saatavilla valikoiduilta jälleenmyyjiltä. Tarvikepaketti sisältää Alize Superlana Maxi -langan, nahkaisen Kullanmuru-merkin ja ohjeen. 78 UUTUUSTUOTTEITA Rapid Mini puristimet sekä Mini pikapuristimet ovat oivallinen apu erilaisissa liimaustöissä ja askartelussa. www.korttikauppa.fi. Go Green! Puristimet askartelijan apuna!. www.sinelli.fi. Ekoliimapuikko 1,95 € ja ekoteippi 3,95 €. Söpö Nalle-pipo on helppo neuloa aloittelijankin. www.korttikauppa.fi. Lisäksi tarvitset koon 6 mm pyörötai sukkapuikot. www.mosaiikkimyymala.com. 11,90 €. Alkaen 7,40 €. 12 m rulla 3,45 €. Saatavilla eri väreissä sekä kuviollisena. Pikapuristimen kiskon taas voi kääntää ympäri, jolloin sitä voidaan käyttää myös toiseen suuntaan. 19,90 €. Työn pohjana on styroxhahmo. Maahantuoti www.hanart.fi. sekä yli 4-vuotiaalle, isompi koko sopii hyvin myös kouluikäiselle. Tarvikepaketti sisältää kaikki materiaalit sekä tarkan ohjeen pöllön tekemiseen, korkeus noin 25 cm. www.tuuliadesign.fi. Nauha on luonnollisesti hajoavaa ja sen valmistuksessa on käytetty puuvillaa. Ohjeessa on kaksi kokoa, 1–3 v. Somista tänä vuonna joulupaketit kauniilla ekonauhoilla. www.pasterol.fi. Askartele ekosti! Nyt voit valaa trendikkäät kuplakynttilät itse! Kätevällä 6-osaisella silikonimuotilla teet kerralla useamman kynttilän. Uudet ILOX-askartelutuotteet luovat joulun! Tästä hienojakoisesta paperijauheesta saat tehtyä helposti paperimassaa veteen sekoittamalla
lumikellot.fi. Puuvärikynät manga-sävyissä ilahduttavat piirtäjiä. Saatavilla valikoiduilta jälleenmyyjiltä. askarteluliiketaitava.fi. www. Maahantuoti www.hanart.fi. www.sinelli.fi. Mustapohjainen näyttävä japanilainen washiteippi jouluisella kultafolioidulla kasvikuviolla. Aina ihastuttavat Muumit seikkailevat näissä jouluisissa kuviopapereissa. 300 sivuista muistikirjaa saatavilla tummansinisillä, harmailla ja punaisilla sivuilla. Layered Christmas flower -pakkaus sisältää 13 kuvioterää. Pakkauksessa 36 kpl. Paketissa kahdeksan erilaista kuosia ja 24 paperiarkkia koossa 15 x 15 cm. Derwent Academy-sarjaan kuuluva setti sisältää: pastelli-, neon-, ja metallic-värikyniä, luonnostelukynän, teroittimen, pyyhekumin ja luonnoslehtiön – kaikki tämä kätevässä metallisalkussa. Maahantuonti Anglo-Nordic. 35 €. 7 €. 3,60 €. Sizzix Thinlits stansseilla leikkaat kuvioita paperista ja ohuesta kartongista Big Shot -laitteella. Luo oma joulumaailma pieneen palloon!. kimalle tai tekolumi. 15,90 €. 79 Kirjaa muistiin tärkeät asiat laadukkaisiin ja ympäristöystävällisiin Memo of Norwayn muistikirjoihin. 1,50 € / kpl. Saatavilla 8 uutta mallia, jotka sisältävät kuviolliset korttipohjat, stanssatut 3D-kuvat, ääriviivatarrat, strassitarrat tai puolihelmitarrat sekä kirjekuoret 10 kortin tekemiseen. Korttipaketti 12,85 € / kpl. Paperi 120 gsm. www.teippitarha.fi. 16,95 €. Uusi Rapid EG Pen kuumaliimakynä on omiaan askarteluun ja koristeluun! Laite lämpiää vain 60 sekunnissa ja siinä voi käyttää 7 mm liimapuikkoja, joita on saatavilla kirkkaina, värikkäinä ja glitterinhohtoisina. Saatavilla hyvin varustelluista tavarataloista ja kirjakaupoista. www.teippitarha.fi. Täydellinen joululahja aloittelevalle taiteilijalle! Vedenkestäviä hahmoja pallon sisään saat tehtyä esimerkiksi silityshelmistä, Fimoja Cernit-massasta, kutistemuovista tai laminoimalla erilaisia kuvia. Lumisateeksi sopii esim. Joulukortit syntyvät kätevästi valmiiden tarvikepakettien avulla. www.slojd-detaljer.fi. www.korttikauppa.fi
15 TALO 16 mm Päädyt X 2 Sivut X 2, oviaukko toiseen Katto X 2 Savupiippu 2 X 2 Piparkakkutalo s. 30 80 Kahvimyllytonttujen sanomalehti s. 28. 80 KAAVAT Valotalot s
40. 28 KATTO tasseli kirjanmerkki kirjanmerkki kirjanmerkki Kirjanmerkit s. 15 Joulukortit s. 81 Kahvimyllytontut s. 32 81 Valotalot s
Tägää omat Ihanan inspiroimat askartelut Kirjontakuvat s. 68 KAAVAT. 82 SEURAA IHANA-LEHTEÄ SOMESSA LÖYDÄ LISÄÄ IDEOITA www.ihanaleh ti.fi @ihanalehti Ihana-lehti @ihanalehti #ihanalehti #askartelulehti #lukijataskartelevat Löydä ajankohtaisimmat ideat ja pysy askartelutrendien ytimessä kanssamme
83 83 Ihana-lehti Tilaajapalvelu Tunnus 5016874 30003 Vastauslähetys Ihana maksaa tilauksen postimaksun Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. Ulkomaisiin tilauksiin lisäämme postikulut. Kestotilaus jatkuu 1. Tutustumistarjouksen tilaus jatkuu tarjousjakson jälkeen huolettomana kestotilauksena (hinta 49,90 €/ 2022). Haluan tilata Ihana-lehden maksuttoman sähköisen uutiskirjeen. Tilaajan nimi Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Sähköpostiosoite Lahjatilauksen saaja Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Seuraavassa numerossa: IHANA 1/22 ILMESTYY TAMMIKUUSSA KESTOTILAUS TUTUSTUMISJAKSO 19,90 € 3 numeroa (norm. jakson jälkeen seuraavalle tilauskaudelle voimassa olevaan kestotilaushintaan. 03-4246 5365 ma-pe klo 9-16 ihana@jaicom.com Tilaus alkaa aina seuraavasta ilmestyvästä numerosta. (Täytä sähköpostiosoite) TIEDUSTELUT: Inspiroidu fimoilusta Valoputouksia Tuunaa ruukkuja valutustekniikalla Talvitaidetta riisimaalauksella Söpöt eläintaulut pahvista Kirjontakoulu osa 3 – kukat Muovipullot helmiksi 4H www.4h.fi Anglo-Nordic myynti@anglo.fi Askarelli www.askarelli.fi Charlotta www.charlotta.fi Creative Company www.cchobby.fi HanArt www.hanart.fi Heidin Korttipaja www.korttipaja.fi K-Rauta www.k-rauta.fi Karto www.korttikauppa.fi Klemmarikellari www.klemmarikellari.fi Konsta Shop www.konstashop.fi Kulttuurikeskus ARX www.hameenlinna.fi/arx Lahtisen vahavalimo www.lahtisenvahavalimo.fi Lappajärven Värjäämö www.filona.fi Lumikellot www.lumikellot.fi Minerva www.minervakustannus.fi Moreeni www.otava.fi/moreeni Mosaiikkimyymälä www.mosaiikkimyymala.com Mäkelä www.kustannusmakela.fi Nukkekoti Väinölä www.nukkekotivainola.fi Pasterol www.pasterol.fi Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus www.kierratyskeskus.fi Sinelli www.sinelli.fi Sinituote www.sinituote.fi Slöjd-Detaljer www.slojd-detaljer.fi Staedtler www.staedtler.com Suomalainen kirjakauppa www.suomalainen.com Taitava askarteluliike www.askarteluliiketaitava.fi Teippitarha www.teippitarha.fi Tuulia design www.tuuliadesign.fi Weber www.fi.weber/tee-se-itse Wetterhoff www.shop.wetterhoff.fi. 24,95 €) KESTOTILAUS VUOSIKERTA 49,90 € vuosi (6 numeroa) MÄÄRÄAIKANEN 59,90 € 6 numeroa Tilaan itselleni Tilaan lahjaksi Kestotilaus, 19,90 € Kestotilaus, 49,90 € Määräaikaistilaus, 59,90 € Peruutan Osoitteenmuutos tilaa oma Hinnat ovat voimassa 31.12.2022 asti. www.ihanalehti.fi puh