Olihan torilla
toki kuuma. Viime Tiltunpäivänä hän teki
virkistyskäynnin Koivulehtoon.
. vuosikerta . päivänä elokuuta 2013
Kauppakatu 6 47400 Kausala . Minua voi rohkeasti
kysyä minne päin kuntaa tahansa, jos on sen luonteinen
tilaisuus, jossa minusta olisi
apua. Lisäksi karjalaiset
sukujuuret omaavia oli
katsomossa jonkun verran,
mainitsee Nikunen, jonka
mieleen jäivät myös Lemiltä ja Suomenniemeltä Jaalaan matkanneet kesäteatteriporukat, jotka olivat itse
esittäneet samaa näytelmää
aiempina kesinä.
Replikointi Karjalan
murteella toi Heli Nikusen
mielestä tällä kertaa mukavaa haastetta näyttelijöille.
. N:o 58 . Se on vaan niin hauskaa! Heti alkaa hymyilyttää,
hän tuumasi.
Toritapahtuman suunnitelmissa oli myös Zumba-letkan kokoaminen, vaan tanssijoiden vähäisyyden vuoksi se
jäi tekemättä. järjestettävässä valtakunnallisessa Avoimet puutarhat
-tapahtumassa, kertoo yhdistyksestä Aila Soikkeli.
. Laskeskelin, että keskimäärin kerran viikossa
olen ollut erilaisissa tilaisuuksissa ja niissä eri tehtävissä; usein se on ollut juuri
alkulämmittelyn vetoa sekä
juontotehtäviä; se sopii minulle, mutta puheita en pidä,
hän hymyili.
. Iitin Ladun väkeä
oli paistamassa Vieterinpuistossa lettuja, jotka kaikki tekivät kauppansa.
Torilla harrastustaan
esitteli motocross-kuljettaja
Joonas Näppi, jonka luona
myös oli riittänyt aiheesta
kiinnostuneita. Eniten väkeä oli yhdessä sunnuntainäytöksessä, noin 550 henkeä, joten
siinä saatiin ottaa käyttöön
kaikki varapenkitkin.
Nikusen mukaan yleisön ikäjakauma oli varsin
laaja. Temppuilupisteitä oli myös torilla, jossa oli myös 4H-yhdistyksen
tietopiste. Sen sijaan pidämme
yleisötapahtuman 10. Bolly wood on erilainen tanssi, ja siitä kuten
muistakin voi tehdä helposti
aloittelijalle sopivan, ja yhtä
lailla haastetta ja vaikeutta
saa myös lisättyä. 59. Bollywoodia ei kovin paljoa vielä ole
tarjolla. Irtonumero 1 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Torstaina 1. M iele enpa i nuva
kokemus oli myös se, kun
10. Näytöksen jälkeen hän
piti vielä pienen puheen, ja
taustoitti näytelmän ja roolihahmojen syntyprosessia.
Karjalaisteemaista näytelmää esitettiin Piia Kleimolan ohjauksessa Liikasenmäellä 30.6.-28.7.2013
välisenä aikana yhteensä
yksitoista kertaa.
Ryhmäpuutarhassa
ei olekaan nyt
avoimia ovia
Ennakkotiedoista poiketen
Radansuun Ryhmäpuutarha ry ei olekaan mukana
ensi sunnuntaina 4.8. Mainiota viihdykettä toriyleisölle tarjosi
Tanssiorkesteri Tahdistin,
joka solistina toimi iittiläis-
Jaalan karjalaisnäytelmä keräsi
3.500 katsojaa
SUVI IGNATIUS
Bollywoodin ilon keskenään jakoivat Liikuvalla torilla Iitin Tiltu Tiina Kyrkkö (vas.) ja
palvelusihteeri Laura Lumppio.
ten kovasti tykkäämä Timo
Mäkinen.
. N:o 5858
www.iitinseutulehti.fi
Kontissa
kulkivat
kirkkopyhän
eväät
Sivut 2-3
Liikkuva tori
vilkkain aamusta
Iitin Tiltu Tiina Kyrkkö valmistelee Tiltunpäivän ohjelmaa
RITVA LAUNESKOSKI
Kausalan ohjelmallisista toritapahtumista oli lauantaina
vuorossa Liikkuva tori, jossa
torin ohella tapahtui Vieterinpuistossa. Karjalan
kannakselle sijoittunut näytelmä Mäeltä näkyy toinen
mäki keräsi esityskauden
aikana noin 3.500 katsojaa.
Edellisenä ennätysvuonna 2010 esitetty Harmaat
pantterit veti Liikasenmäelle yhteensä noin 3.200
katsojaa.
. Hän vaikutti valloittavalle persoonalle tullessaan heti tervehtimään
ja halaamaan meitä tekijöitä. Vilkkainta
olikin ollut hellepäivän aamusta, ja puistossa oli käynyt
mukava vilske Metsämörri
-polulla, leikkivarjon alla,
Muumi-lotossa sekä kisailuja temppuradoilla. Yleisöä oli melko
tasaisesti kaikissa näytöksissä, joskin hieman ilmasta riippuen. Torilla liikuttajana toimi Iitin Tiltu Tiina
Kyrkkö, joka esitteli useampaankin kertaan intialaisvaikutteista Bollywood-tanssia.
Tanssiakin olisi saanut oikein
luvan perään, mutta suurin
osa tyytyi kuitenkin vain
katselemaan. Toivoisin, että
yleisö enemmän ottaisi osaa
tanssiin, luonnehti Iitin Tiltu
Tiina Kyrkkö.
Hänen ensimmäinen reilu Tiltu-vuotensa on sujunut
hyvin.
. En nyt vielä paljasta
tulevan Tiltunpäivän ohjelmasta enempää, mutta siellä
tulee varmastikin olemaan
mukana tätä Bollywoodia.
Tanssiorkesteri Tahdistin solistinaan Timo Mäkinen oli
torikansan mieleen.
Jaalan Nuorisoseuran kesäteatterissa tehtiin tänä kesänä yleisöennätys. Päätimme pitää tänä
vuonna välivuoden, ja sik-
si puutarhamme eivät ole
tapahtumassa nyt mukana.
Valtakunnalliseen tapahtumaan osallistuminen ratkaistaan jatkon osalta erikseen. 2013 . Tanssissa keskeistä
on iloisuus. Mukana Liikkuvaa toria olivat järjestämässä
yhdistykset eli Iitin Latu,
Iitin Pyrintö sekä Kausalan
Yritys tehtävänään liikuttaa
ja leikittää eritoten lapsia
ja lapsiperheitä. Kaikki tehtäväni
ovat olleet Iitissä; lähinnä
Kausalassa ja Vuolenkoskella. Sitä vartenhan täällä
olen, hän muistuttaa.
Kevättalviselle Tiltunpäivälle Kyrkkö suunnittelee nyt
ohjelmaa, joka on tarkoitettu
kaikille kiinnostuneille. Lähiseutujen vaki- ja
kesäasukkaiden ohella katsojia saapui Jaalaan tänä
kesänä myös erityisesti
Etelä-Karjalan suunnalta.
. elokuuta kirpputorin ja muun
mukavan merkeissä klo 1015, Soikkeli mainitsee.. Kaikkiaan sää
suosi meitä tänä kesänä,
vain yhden näytöksen aluksi ripautti vettä, kertaa kesäteatterissa mukana oleva
Heli Nikunen:
. heinäkuuta järjestetyssä näytöksessä vieraili
käsikirjoittaja Laila Hirvisaari. Yksi tanssista
innostunut kuitenkin löytyi:
kunnan palvelusihteeri Laura Lumppio, joka oli suunnitellut Liikkuva tori -tapahtuman, otti Bollywoodin heti
omakseen:
Tunnelma oli niin kohdallaan, ja kirkkoväki eli ikään kuin näytelmää: vaivaa oli nähty ja
otettu selvää, miten tuohon aikaan käyttäydyttiin ja
puhuttiin. Olimme
sään takia puolitoista tuntia
myöhässä. Veskansalaisten on
ehdottomasti kirjauduttava,. Lyöttilän vesille ei
kannata mennä, matkaa tulee
liikaa, hän tiesi.
Matkaan joukko pääsi
noin 07.20, ja ehti jumalanpalvelukseen juuri ja juuri:
. Veskansan kirkkopyhä toimi mainiosti tällaisena kohteena. Hän kertoi saaneensa
Iitin Lyöttilän miehiltä vihjeen siitä, että Marlebäckin
jälkeen kannattaa pysyä menosuunnassa oikealla, lähellä
niemiä.
. Kirkkoväki oli pukeutunut; oli mustaa
pitkää pukua, upeita mustia kirkkosilkkejä huiveissa
ja pääliinoissa, komeita pussihousuja, valkeat paidat
häikäisivät hellepäivän auringossa ja kontit kätkivät
herkkuja, muun muassa lampaan savustettua suolalihaa. 2
TÄNÄÄN
Torstaina elokuun 1. Vaikka joukko ei lopulta ollutkaan suuren suuri, tapahtumapäivä oli kaikkinensa
hyvin antoisa.
Kirkkoherra Jyrki Nordlund nautti myös tilaisuudesta paljon; hän liihotti kaavussaan, jota hän leikkisästi nimitti Batman-viitaksi, ja liperit keikkuivat
leuan alla. Yhdessä valkealalaisten veneen kanssa jaalalaiset, tosin vain kymmenen
Annikki Saarela oli varta
vasten ommellut itselleen
asun hänelle ensimmäistä
kirkkopyhätapahtumaa
varten.
TÄNÄÄN
Päivä
0-3m/s
Yö
+19
+16
Perjantai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+24
+16
Lauantai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+26
+17
Sunnuntai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+27
+16
Maanantai
Päivä
0-3 m/s
Yö
+27
+16
Sakastissa veskansalaisten tuli kirjoittaa kirjoihin nimi, syntymäaika ja -paikka.
hengen joukko, aloittivat
Jaalan kappeliseurakunnan
kesäkodin rannasta taivalluksensa kohti Iitin Kirkonkylän kannasta. Tehtäväksi jäi
lopulta sovitusti hinata jaalalaisten vene takaisin.
E n n e n m a t k a n t e ko a
Jaalan kirkonkylässä asuva
Marjatta Poteri tutki karttaa. Saattoihan kirkonmäellä aikoinaan tavata vaikka
sen oikean.
Tätä kaikkea oli valtavan hauskaa seurata.
Kausalassa 01.08.2013
RITVA LAUNESKOSKI
RITVA LAUNESKOSKI
. Kirjoitatte nimenne
sakastissa sitten palveluksen
jälkeen. Onneksi meillä oli
Sulkavan souduissa kokenut
mies peräsimessä, hän osasi
kääntää venettä juuri oikein
aaltoja vastaan; muutoin olisimme varmasti joutuneet veden varaan. päivänä
20134.8.2011
Torstaina
Veskansa teki kirkkomatkan
tyynessä säässä
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Perinne
lämmittää mieltä
Perinnejumalanpalveluksessa mukana 150 hengen seurakunta
Kirkolla on ollut viime aikoina vaikeaa, se on kouristellut kriisissä ja kohdannut arvostelua ja kritiikkiä.
Kirkosta on erottu Internetissä hiirtä klikkaamalla.
Meillä pienemmissä seurakunnissa ja maaseudulla
nämä uuden aallon mainingit suhahtavat rantaan laimeammin, mutta joitakin jälkiä silti jää; ei kai niiltä
voida meilläkään välttyä.
Siksi tekeekin oikein hyvää hylätä hankaluudet
hetkeksi ja sukeltaa menneisyyteen. Sakastin patterin
vieressä sitten kuivattelimme, muisteli kesäjaalalainen,
muutoin Hollolassa asuva
Emil Saarela samaista myrskyisää kirkkomatkaa.
Vaan toisin oli nyt. Kirkkoherra Nordlund seisoi sakastin portailla
ja totesi, että kyllä se Veskansa sieltä tulee. Turvanaan
heillä oli Jaalan VPK:n vene,
jossa Tuomas Lemminkäinen, Mika Kallio ja Esa
Virtanen olivat minuutin,
kahden päässä takana valmiina auttamaan, jos tarvis
olisi tullut. Veskansan saapuessa eräs miehistä tuumasi
kirkon rappusilla, että onpas Iitissä punaposkisia likkoja. Peilityyni Pyhäjärvi ja hehkuvaa
hellepäivää enteillyt kuulas
aamu olivat omiaan pitkälle
veneretkelle. Onpa vähän toisenlainen
ilma kuin viimeksi, enkä
ymmärtänyt tuolloin edes
pelätä, muisteli kimolalainen
Eeva Ilonoja edellistä Veskansan kirkkovenematkaa,
jolla myrsky sai aallot möyryämään.
. Sitä veistettiin reilusti puukolla.
Miesten huopahatut nousivat tervehdyksiin, käteltiin kohteliaasti, naiset niiasivat ja tytöt olivat somia
saparoissaan. Emme ehtineet kuin
kengät vaihtaa, eväät jäivät
syömättä, harmitteli Poteri.
Kirkkoherra Jyrki Nordlund riensi kirkon pihalle
venematkalaisia vastaan, toivotti heidät tervetulleiksi ja
samaan hengenvetoon totesi,
että nyt on siirryttävä suoraan kirkkoon.
. Kutsun
osallistua otti vastaan noin 150 henkilöä Iitistä, Jaalasta, Valkealasta, ja mukana oli kesäasukkaitakin ja
kenties muitakin vieraita
Tämä on ollut hieno kokemus, ja tästä jäävät hyvät
Jaalasta kirkkopyhään osallistuivat myös Leevi Sorvali
(vas.) Anne Nyström ja Petri Aalto, joilla oli kuvitteellinen
Kyösti Heikkilä -vauva kirkotettavana.
muistot. Kuvasin sen ja sitten ompelin, tämä on vanhan
körttiläisen puvun mallinen.
Tälle tulee varmaan muutakin käyttöä, sillä kuulun nuorisoseuraan, Saarela kertoi.
Soutumatka sujui hänen
mukaansa hyvin.
. Tein varta vasten puvunkin tähän tilaisuuteen,
tämä on ihan uusi. Miehet olivat jo kuudetta kertaa saapuneet soutaen kirkkopyhätapahtumaan.. Jaalan
vanhan ajan jumalanpalveluksessa näin tällaisen puvun
kanttori Laura Karttusen
päällä; se asu oli aito ja alkuperäinen. Kirkkokansa
suuntasi seurakuntatalolle
kirkkokahveille.
Emil Saarela on moninkertainen kirkkopyhäkävijä,
mutta vaimonsa Annikki
Saarela oli mukana nyt ensimmäistä kertaa; Kirkonkylä hänelle on kuitenkin tuttu,
sillä sukuaan on haudattu Iitin kirkkomaahan.
. päivänä 2013
3
Osa jaalalaisista ja valkealalaisista souti perinteikkään kirkkomatkan Iittiin.
hän muistutti painokkaasti.
Päivä oli kääntynyt helteiseksi, kun jumalanpalvelus päättyi. TÄNÄÄN
Torstaina elokuun 1. Pyhäaamun rauha
ja luonto aloittivat hiljentymisen, ja valmistautuminen
kirkkopyhään alkoi jo varhain aamulla.
. Kuulun vesimelojiin,
joten osasin pitää airoihin
kevyen otteen; rakkoja ei ole.
Lisäksi mökillä Vuohijärvellä tulee soudeltua paljon.
Matti Ylä-Outinen ja Seppo Rastas saivat maistaakseen Esa Anttaksen veistämää lampahkäppää
11. Ilmoittautumiset 5.-13.8. 050 387 1653.
TULOSSA: Su 11.8. 14:17
PERJANTAINA
Minä, Herra, olen viinitarhan vartija, yhtenään
minä kastelen sitä. 10:16
TIISTAINA
Kääntykää
pahoilta teiltänne! Miksi te
kuolisitte! Hes. 040 538 1082.
Ti 6.8. Retkipäivän hinta 5 E. 040 513 5831 tai merja.
laiho@evl.fi .
Lähetystyö
La 3.8. Aivan yllättäen, pieni kaunis
hengellinen sävel tai laulu jossain ohimennen saattaa
koskettaa aivan odottamattomalla tavalla.
Rippikouluaika, jotkut hengelliset juhlat saattavat
olla niin nuorille kuin vanhemmillekin tällaisia etsikkoaikoja, jolloin uusi elämä on saanut heissä alkunsa.
Ei ole harvinaista, että kovat kokemukset ja erilaiset
tapahtumat saattavat aiheuttaa meissä etsikkoaikoja. Lähetyksen vapaaehtoiset ti 6.8. 2013 mennessä
lähetyssihteerille puh. Mukana siunausta antamassa oli
myös Iitin kirkkoherra Jyrki
Nordlund.
Tapa n k i rk koher ra na
etenkin iittiläiselle hyväntekeväisyysyhdistykselle Imastun kummeille tutuksi tullut
Reet Eru toimi virassaan
seitsemän vuotta. klo 12.30 Kesäasukkaiden kirkkopyhä Koskenniskan rukoushuoneessa.
Ma 12.8. Silloin tuntuu, että Jumalan
hyvyys kaikkialta hymyilee vastaamme. 18.30, hartaus, Kiviluoto, klo 18.30, miehet klo
19 . Arpavoittoja
ja myyjäistavaroita voi tuoda Kesäkahvilaan tai suoraan
paikan päälle. heinäkuuta 2013
Tapa Jakobin kirkossa. 5 . Markkinahartaus klo 9, Lainio-Nurminen, Räsänen. Hinta 13 E/
hlö, kimppakyydit. 29.6.2013 Helsinki
Mökin rantoja laineet huuhtelee,
puut hiljaa kuiskii ja kuuntelee.
Ei saavu soutaja venheelleen,
ei lähde järvelle verkoilleen.
Lämmöllä muistaen
lapset, lapsenlapset
lapsenlapsenlapset
sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu.
Lämmin kiitos osanotosta.
Tapa Jakobin seurakunnalle
siunattiin uusi kirkkoherra
Iitin seurakunnan ystävyysseurakunta Tapa Jakob on
saanut uuden kirkkoherran.
Tauno Kibur siunattiin virkaansa 25. klo 12.30 Kesäasukkaiden kirkkopyhä
Koskenniskan rukoushuoneessa.
Jumalanpalveluselämä
Su 4.8. Minä annan teille
levon. Markkinatiistaina 6.8. päivänä 2013
..
Viikkopaivyri
Nimipäiviä
TORSTAINA
Maire
PERJANTAINA
Kimmo
LAUANTAINA
Nea, Linnea, Neea, Vanamo
SUNNUNTAINA
Veera
MAANANTAINA
Salme, Sanelma
TIISTAINA
Toimi, Keimo
KESKIVIIKKONA
Lahja
Viikon sana
TORSTAINA
Herra, näytä nyt voimasi
suuruus! 1.Moos. Mutta myös myötäkäymisen ajat voivat olla etsikkoaikoja ihmisen elämässä. Jes. Kausala
Su 4.8. Jumalan yksinkertainen
tarkoitus on saada ihmisen mielenkiinto kohdistumaan
oman elämän sisältöön ja arvoihin kehottaen parannukseen, kutsuen elämän tielle sekä tarjoten armoaan.
Etsikkoaikoja on niin yksityisen ihmisen kuin kokonaisten kansakuntien elämässä. 15 Jaalan kap-
peliseurakunnan lähetystyö
osallistuu Jaalan markkinoihin
Liikasenmäellä. 43:5
MAANANTAINA
Paavali kirjoittaa: Toivomme, että saamme julistaa evankeliumia vielä
teitäkin etäämpänä asu-
ville. avoinna klo
9-12. Luoja kutsuu meitä etsimättä. klo 9 . klo 18.00
Ehtoolliskokus
- Mauri Makkonen. klo 10 . 10:3
SUNNUNTAINA
Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi. klo 9 Markkinahartaus Kahvituvassa.
Su 11.8. 040 538
1082.
Tapahtumat
Ke 7.8. 11.00. klo 10 Messu Jaalan
kirkossa, Kiviluoto, Rautasuo.
Kirkkokahvit srk-salin Kesäkahvilassa messun jälkeen.
Lapsityö
Päiväkerhot alkavat viikolla
36. Siunaajina vasemmalta rovasti
Teet Hanschmidt, kirkkoherra Margus Kirja, piispa
Einar Soone, kirkkoherra
Jyrki Nordlud sekä apurovasti Tönu Linnasmäe. (Kuva:
Raila Nordlund.)
Elokuun
tapahtumat
Iitin seurakunnassa
Ti 6.8. 15 ja to 8.8.
klo 10 . 2.Moos. 33:11
KESKIVIIKKONA
Kristus sanoo: Tulkaa
minun luokseni, kaikki te
työn ja kuormien uuvuttamat. Virret:
311:1-4; 705; 325:4; 412:1-3; 603:1,4; 314:1-; 228; 457:1,7.
Kolehti: Kymenlaakson sotaorvot ry.
TAPAHTUMIA:
KAHVITUPA: Kahvitupa palaa kesätauolta ja on elokuussa
avoinna kerran viikossa. klo 10-16 Rovastikunnallinen lähetysretkipäivä Heinlahdessa.
Su 25.8. 11.00 ja 4 . klo 17 . 3 . klo 10-16. (Room.2:4).
Etsikkoaikoja ja -hetkiä annetaan meille kullekin,
joko meidän herättämiseksemme suruttomuudentilastamme tai hengellisestä penseyden- ja laimeudentilastamme sekä hengellisen elämämme syventämiseksi.
Pääasia olisi, että ne saisivat koitua meidän jokaisen tosi
parhaaksemme. 13.6.1915 Iitti
k. Jes. 20.30.
vankilapapiksi Tallinnaan.
Tapa Ja kobi n seu rakunnan uusi kirkkoherran
Tauno Kibur siunattiin virkaansa viikko sitten. klo 12. klo 10 . ?Vai halveksitko Hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää
sinua parannukseen. 2.Kor. klo 17 Meidän
hetki ja ehtoollishetki Saukonkallion lavalla.
To 29.8 klo 18-20 Naisten saunailta Heinlahdessa.
Aleksi Johannes
Piikin
muistoa ja otitte osaa
suruumme.
Omaiset
IITTI
Juho Väinö Aleksanteri Sopanen. Matt. 27:3
LAUANTAINA
Kuinka kauan kieltäydyt nöyrtymästä minun
edessäni. Läheisen tai ystävän kuolema on saattanut saada vakavasti ajattelemaan oman sielunsa asiaa ja omaa kuolemaa.
Pidempiaikainen sairaus voi olla myös tällainen aika,
jolloin Jumala on kolkuttanut sydämeen ja vetänyt luoksensa. Ohjelmassa: lähetysasiaa (Elisa Nousiainen, Anne-Marie Gimenez), messu, lounas, yhteislauluhetki, raamattutunti, kahvit, saunomista, makkaranpaistoa ja
mölkkyä. Hän siirtyi
viime syksynä päätoimiseksi
Etsikkoaikoja
Aikoja, jolloin Jumala erikoisen voimakkaasti lähestyy
ihmistä, sanotaan etsikkoajoiksi. Moni saakin usein jo lapsuudessa perheensä kautta tietoisuuden Jumalasta, ja
uskon siemen sydämeen on tallennettu tärkeää kasvua
varten. 15 Kesäkahvila Jaalan
Seurakuntasalissa, Jaalantie
140.
Ke 21.8. Jumala voi kutsua ihmistä muulloinkin, toisena
aikana aina lapsuudesta vanhuuteen, koko elämän. 829 3323
Avoinna: Ma-Pe klo 9-12
www.iitti.fi/srk/iitti
JUMALANPALVELUS
Su 4.8. Tiedustelut ja ilmoittautuminen
lastenohjaaja Merja Laiholle,
puh. Voidaan sanoa, että
jokaisen ihmisen elämässä on ainakin joku tällainen etsikkohetki, joskin monta niitä ei ole kenenkään elämän
varrella.
Lapsuus on tärkeää aikaa. sunnuntai helluntaista ehtoollisjumalanpalvelus klo 10 kirkossa, Nordlund, Lehtonen, Lampinen. vuotiaat
torstaisin klo 9.30 . 11:28
Viikon miete
Komitea on ryhmä, joka
pitää minuutit ja hukkaa
tunnit.
Milton Berle
Aurinko nousee
TORSTAINA 1.8.
Aurinko nousee Iitissä
4.48 ja laskee 21.51.
PERJANTAINA 2.8.
Aurinko nousee Iitissä
4.51 ja laskee 21.48.
LAUANTAINA 3.8.
Aurinko nousee Iitissä
4.54 ja laskee 21.46.
SUNNUNTAINA 4.8.
Aurinko nousee Iitissä
4.56 ja laskee 21.43.
MAANANTAINA 5.8.
Aurinko nousee Iitissä
4.59 ja laskee 21.40.
TIISTAINA 6.8.
Aurinko nousee Iitissä
5.01 ja laskee 21.38.
KESKIVIIKKONA 7.8.
Aurinko nousee Iitissä
5.04 ja laskee 21.35.
Isämme, vaarimme,
isovaarimme
Allan Johannes
Mikkolainen
s. Minä
vartioin sitä päivin ja öin,
jottei sitä kukaan vahingoittaisi. 16 Rovastikunnallinen lähetysväen retki
Iitin Heinlahteen. 4
KIRKOLLISET
Torstaina elokuun 1. Lisätietoja lähetyssihteeri Susanna Roitolta
puh. vuotiaat tiistaisin klo
9.30 . klo 18 Kouluun
lähtevien siunaaminen kirkossa.
Ke 14.8 klo 10 alkaen
Diakonian leiripäivä Heinlahdessa.
Ke 21.8. 21 Yleinen
saunailta Kesäkodilla, naiset
klo 17 . Ilmoittautumiset 13.08. Opi siis kuuntelemaan silloin Jumalan
ääntä, kun hän haluaa lähestyä Sinua! Sen suurempaa
rakkautta et voi saada!
Lämmintä auringonpaistetta päiviisi ja siunausta koko
elämääsi!
JOHANNA REMES
diakonissa
Iitin seurakunta
Sydämelliset kiitokset teille
kaikille, jotka kunnioititte
rakkaamme
IITIN SEURAKUNTA
KIRKKOHERRANVIRASTO
Puh. Tervetuloa mukaan
myös uudet vapaaehtoiset.
RETKET: Rovastikunnallinen lähetysretkipäivä Heinlahdessa
ke 21.8. Kimppakyydit srk.keskukselta klo 9.30 (2 E/hlö). Oliver Roope Doe.
IITTI
Jesse Hermanni Rantanummi
ja Nora Eveliina Surakka
IITTI
Taimi Marja Metsälä 92 v.
Aleksi Johannes Piikki 17 v.
Vappu Laina Koskelainen 91 v.
Kouvolan srk.
Helluntaisrk. lähetyssihteeri
Anne Heikkilälle p
Hänellä oli siis viesti, ja
toivoisin, että korttiin kirjoitettaisiin valmiin toivotuksen
alle muutakin kuin nimi, joka
sekin on usein epäselvä, Pullinen humorisoi.
Postikorttien suosion lisääntymistä Pullinen kuvasi
reilun sadan vuoden aikajänteellä: 1900 meillä lähetettiin miljoona postikorttia, ja
nykyisin pelkästään 50 miljoonaa joulukorttia; jokainen
meistä lähettää siis 10 korttia, ja kun joulukorteissa on
tavallisesti kaksi nimeä, 20.
Se on aika potti, myös nykyiselle Itellalle.. Sehän on seuraava askel, että kun on itse saanut
apua, voi alkaa auttaa toisia.
Tämä ajatus on minua kovasti innostanut, kuvailee Pro
Manors Oy:n johtaja Heidi
Rauha.
Hän toteaa positiivisen
hengen ja hyvän mielen luomisen olevan nyt vuorossa:
. postinkulusta ja postikorteista (kuva yllä).
Viestilinja halkoi Maakansan aluetta
Kotiseutuliiton pronssiset ansiomerkit kuudelle
että hevosella kuljetetun postin etenemiseen otettiin mukaan talonpoikaisjärjestelmä.
Tuolloin kuljettaja vaihtui
säännöllisesti. päivänä 2013
5
Nuori haitaristi Martti Reinikainen viihdytti kotiseutujuhlan yleisöä (kuva vas.).
Marja ja Antti Pullinen kertoivat värikkäästi mm. Sääskjärvellä oli
Lassilan postitalo, ja Koskela
Kolisevalla, jonka arveltiin
tarkoittaneen nykyistä Tuomisen taloa.
. Nikolai I
lopetti sensuurin.
Postikortti on itävaltalaista
perua ja noin 150 vuotta vanha, kertoi Antti Pullinen:
. Sen tarkoituksena on yhteistyössä eri
tahojen kanssa auttaa muita,
ja tämän vuoden avustuskohde on Lahden ensi- ja turvakoti.
. Työsarkaa ja tehtävää
riittää, hän totesi ja muistutti,
että kotiseututalo ei ole pelkkä museo, vaan sen tiloissa
Kotiseututyössä ansioituneita muistettiin liiton pronssisin merkein.
voi hyvin järjestää pienimuotoisia juhlia.
. Maakansa ja Etelä-Iitin
kylät olivat 1600-luvulla tär-
keän linjan varrella, postilinja, joka oli lähinnä virallisen
puolen eli valtion ja kirkon
käytössä, halkoi tätä Kolisevan kylää ja suuntautui
Sääskjärvelle ja sieltä edelleen Uuteenkylään. Huhutaan, että olisi
ollut myös postijuoksijoita,
että näin postia olisi viety
Kausalasta Mankalan suuntaan.
RITVA LAUNESKOSKI
Ka r ra la n kotiseut ut a lon
avointen ovien viikonvaihteessa vietettiin myös kotiseutujuhlaa. Se oli ensimmäinen säännöllinen postinkulun väylä ja merkittävä
reitti, kertoi Marja Pullinen.
Antti Pullinen puolestaan
kertoi, että 1855 seudulla
kulki morsetin eli yhden langan liekalanka Hangosta Orimattilaan, sieltä Perheniemen
kautta Kolisevalle ja edelleen
Värälään ja Kouvolankylän
ja Utin kautta Pietariin.
Marja Pullinen kertoi,
Pro Manors perusti Loikala Support Teamin
RITVA LAUNESKOSKI
Mankalassa toimiva erityislastensuojeluyksikkö Pro Manors on tehnyt uuden aluevaltauksen ja perustanut Loikala
Support Teamin. Postihevosella oli
tiellä myös etuajo-oikeus.
Ruotsinvallan aika vähitellen romuttui 1750-luvulla,
ja valtioiden raja siirtyi Kymijokeen. Hän kuten myös
tervetulosanat lausunut Irma
Napola kannusti nuoria mukaan kotiseututyöhön.
. Postireittiä se ei
muuttanut, mutta tunnelma
muuttui 1709 jälkeen Venäjän
hoteissa ja jatkui 1740 asti:
voimaan astui postisensuuri,
kun Venäjällä epäiltiin, mitä
salaisuuksia täältä välitetään
Ruotsin puolelle. Support Teamille varoja kootaan myymällä sen
logolla varustettuja T-paitoja.
Varat tullaan lyhentämättö-
mänä lahjoittamaan Lahden
ensi- ja turvakodille, joka on
ensimmäinen tukemme kohde. Juhlat aloitettiin
näyttävällä hevoskulkueella. Topelius
kirjoitti, että ei ole mitään
tärkeää asiaa, mutta kertoi,
että kortit ovat tulleet käyttöön. Kylläpä duo osasi ottaa nuoret huomioon, olin
aivan vaikuttunut, Rauha
jatkoi:
. Ensi vuonna kohde voi
vaihtua, Rauha kertoi.
Loikala Support Team
haluaa jakaa hyvää eteenpäin, kertoi Pro Manors
Oy:n johtaja Heidi Rauha
kesäjuhlissa viime perjantaina. Läntinen on yksi Support Teamimme tukijoista samoin kuin esimerkiksi lumilautailija-raviohjastaja Janne
Korpi. Sääskjärvellä oli yksi vaihtopaikka, ja
tehtävää hoiti Simo Matinpoika. Mukana oli yli
90 henkeä, ja illan viihdyttäjänä toimi Tommi Läntinen
duo, joka esiintyi jo aiemmin
päivällä Pro Manorsin nuorille.
. KULTTUURI
Torstaina elokuun 1. 1871 ensimmäisen
postikortin lähetti Zacharias
Topelius Oskar-veljelleen.
Kortin toinen puoli oli tyhjä,
ja toisella puolella tilaa osoitteelle ja merkille. Vierellä Rauhan poika
Viljo Siekkinen.
Ajastaan postinkulku- ja
majataloverkosto yhdistettiin.
Postintulon kuuli Marja Pullisen mukaan jo kaukaa, kun
posteljooni töräytteli postitorveensa. Marja ja Antti
Pullinen kertoivat kiinnostavasti päivien teemaan liittyen posti- ja viestiliikenteestä
sekä postikorteista ja niiden
käytön kehityksestä. Talolle olisi hyvä saada lisää käyttöä.
Avoimet ovet kokosi lauantaina ja sunnuntaina yhteensä 200 kävijää.
. Niin paljon on vallalla
negatiivisia ajatuksia ja parjausta lastensuojelussa, että nyt
on aika tehdä hyviä juttuja,
murtaa negatiivisuuden muuria ja rikkoa rajoja. Haitarimusiikillaan hellepäivän
juhlayleisöä viihdytti Hely
ja Matti Yrjölän tyttärenpoika Martti Reinikainen.
Juhlassa jaettiin myös huomionosoituksia, kun kotiseututyössä ansioituneet Aapo
Metsäpelto, Eeva Mäkinen,
Irma Napola, Niilo Napola,
Minna Pekkola-Virtanen
sekä kotiseutuyhdistyksen
perustajajäsen Maija-Liisa
Petsalo vastaanottivat Kotiseutuliiton pronssiset ansiomerkit. Loikala
Challenge -tapahtuma nuorille oli jo sellainen, ja tämä
on seuraava, Rauha kertoi.
Loikala Support Teamin
perustamisesta Rauha kertoi
viime perjantaina järjestämillään Loikalan kartanon
kesäjuhlilla
Marian myötä
aika myöhään talkoissa. Kilpailun voitti Hangon Kai Österlund ajalla 1.54,5.
Lypsykarjan tarkkailu
maksaa jo 28 mk lehmältä
Uusien omakotialueiden
kaavat luonnosvaiheessa
Ne iittiläiset lypsykarjan omistajat, jotka omalta osaltaan
kantavat vastuun lypsykarjan jalostamisesta, saavat heinäkuun alussa alkaneena tarkkailuyhdistyksen toimintavuonna maksaa jäsenmaksua jo 28 markkaa lehmältä. päivänä 2013
Lomabluesista Holiday Rockiksi
Monipuolinen muusikko Maria Hänninen on nyt Ärräpään bassossa
tuimme, ja sen vuoksi päätimme pyytää sitä mukaan,
vaikka itse pidänkin enempi
bluesista. Tänä
aamuna hän halusi ehdottomasti mukaan pärekaton
tekoon, isoisä Seppo Kammonen myhäili toimeliasta
miehenalkua.
Forstadius mainitsi, että
pärekattojen tarve ei ole juuri
kasvanut:
. Yhtye on keskittynyt ainoastaan Iron Maiden
-covereihin. 1973
omaisen 1.55,6, uuden oman ennätyksensä ja sijoittui neljänneksi. Lomakivessä iltaa istui ja musiikista
nautti satakunta henkeä, kuten tapana on ollut.
Katolla päreitä paikoilleen latoivat ja naulasivat
oikealta Eeva Ilonoja, Juho
Juonoja, Kari Kivioja ja
Erkki Siltanen.
Iitinseutu 27.7. (?)
Risto juoksi alkukilpailuissa itsensä loppukilpailuun
toiseksi parhaalla ajalla. Toissa keväänä menehtyi basistim me Kari
Siuru. Kävim me talvella
kuuntelemassa sitä, ja vaiku-
Holiday Rockissa nähtiin hieman uudistunut Ärräpää, kun bassoon ja lauluun on kiinnitetty monipuolinen muusikko Maria Hänninen.
Ärräpää-orkesteri on sekin kokenut muutoksen.
. alle
kymmenen henkeä . Eihän sieltä
mitään palkkiota saa, mutta
avartaahan se, Kivinen naurahtaa.
Illan musisoinnit aloitti akustista poppia soittava
Mister H, sitten oli Ärräpään
vuoro, ja illan päätti Iron
Maiden -kattaus. Monet kerrat
nimellä Lomablues pidetty
elävän musiikin ilta astui musiikillisesti nyt hieman hevimmälle maaperälle, ja sen
vuoksi ilta oli saanut nimekseen Holiday Rock. Iitin tarkkailuyhdistyksen saamat valtion- ja muut avut pienenevät,
mutta kulut kasvavat, joten talousarvio on tiukka.
Kausalan kahden uuden omakotialueen, Myllytöyryn läntisen alueen ja Arvo Laineelta ostetun alueen kaavoitus on jo
luonnosvaiheessa. Mieliala ja
tilanne sai kuitenkin uuden
käänteen, kun meillä täällä aiemminkin eri kokoonpanoissa esiintynyt Maria
Hänninen tuli virallisesti
mukaan yhtyeeseemme. Kassi sisälsi ostoksia sekä tärkeitä asiapapereita. Kunnanhallitus käsitteli maanantaisessa
kokouksessaan diplomi-insinööri Vesamatti Laakson laatimat kaavaluonnokset, joiden pohjalta ainakin Myllytöyryn
kaavan pitäisi valmistua vielä syksyllä.
Risto Tuominen nousi
eliittiin 800 metrillä
Huom.
Iitin Pyrinnön Risto Tuominen nousi nuorten eliittiin 800
metrillä Kuopion SM-kisoissa sijoittumalla neljänneksi. Olemme käyneet tällä
kokoonpanolla jo Prahassa
ja Helsingörissä, ja syksyllä
meidät on kutsuttu Irlantiin
bluesfestareille. Hän
soittaa Ärräpäässä bassoa
sekä laulaa. . kotiseutuyhdistys ainakin aloitteli kesätapahtumaansa.
. Muutokselle oli parikin perustetta,
kertoi Lomakiven isäntä ja
housebändi Ärräpään rumpali Ismo Kivinen:
. 6
KULTTUURI
Torstaina elokuun 1. Päreet paikan päälle oli tullut
tekemään koskenniskalainen Jouko Forstadius, jota
höyläysurakassa autteli tytär
Arja Forstadius.
Pienellä porukalla . Ne ovat lohenpyrstöä,
arvioi Seppo Kammonen.
Katolla töissä hääräsivät
Kari Kivioja, Erkki Siltanen, Eeva Ilonoja ja vasta
13-vuotias Juho Juonoja.
. Pääosinhan tämä ilta
sujuu tutulla kaavalla, mutta
nyt tarjonta on astetta hevimpää; nimikin on sen takia nyt
Holiday Rock.
Heviä sävyä iltaan toi erityisesti illan päättänyt The
Coverslaves.
. Rintelaitta-nimitys tulee heidän
mukaansa aitan yläparvesta,
ja myös aitan nurkkasalvokset poikkeavat tavallisesta:
. Kovin vähän on joukkoa, vaikka sentään houkuttelimme väkeä rokalla ja kahvilla, mainitsi yhdistyksen
puheenjohtaja Pertti Malin.
. Juho on tavattoman
innostunut monista asioista; hän on mukana Hartolan
PVY:n teatterissa, ja oli eilenkin (perjantaina) siellä
musiikkiimme on tullut lisää
rockia, ja muutenkin rouheampaa menoa kuten Janis
Joplinia sekä Marian omaa
tuotantoa, Kivinen selvittää.
. X.X.
(ilmoitus Iitinseudussa). Päretalkoot ovat tämän päivän ja tämän kesän
projekti; olemme saaneet
työhön tukea JEV-säätiöltä.
Pääaitan katon tulemme
myöhemmin pellittämään;
pärekattoa halusimme kuitenkin tehdä sen vuoksi, että
vanhaa perinnettä olisi esillä,
ja työhön voisi yleisökin tulla
tutustumaan, Malin jatkoi.
Rintelaitta on tuotu kotiseutuväen muisteluiden mukaan Jaalan Ansalahdesta, ei
siis kovinkaan kaukaa. Sen vuoksi oli mieli
maassa pitkän aikaa, eikä
yhtyeemme ole tehnyt uutta
musiikkiakaan. Loppukilpailussa hän juoksi erin-
pyydämme ystävällisesti palauttamaan MUOVIKASSIN,
jonka ehkä vahingossa otitte keittiöstämme 23.7. Kesän aikana teen tavallisesti yhden, kahden katon päreet.
Pärepuuna Huhdasjärvellä käytettiin mäntyä, kuusikin käy, ja Forstadiuksen
mukaan haapa on kova sana.
Puun pitää olla mahdollisimman oksatonta ja tiuhasyistä,
Malin esitteli.
Rintelaittaan
uutta pärekattoa
RITVA LAUNESKOSKI
Jaalan kotiseutuyhdistyksen
kesätapahtumassa tehtiin
talkoita: Huhdasjärven museokankaan rintelaitta sai
alemman kerroksensa peitteeksi uuden pärekaton. Sekin tietysti vähän vaikutti asiaan, että yhtyeessä soittaa vaimoni Virpin
serkku, Ismo Kivinen kertaa.
RITVA LAUNESKOSKI
Helteisen lauantain saattoi
päättää rennon meiningin
rock-illassa Radansuun Lomakivessä
Takaa kolmatta rataa
vetänyt Franko peitti samassa
Erikassonin tien vapauteen,
ja titteliä ajatellen kaikki oli
taas dramaattisesti auki.
Ratkaisu nähtiin 400 jäljellä, kun Erikasson viimein
pääsi ulos, ryhtyi hurjaan
takaa-ajoon ja otti paljain
kavioin käskyjä jenkkikärrystä, minkä avuin kantoi
kuninkaaksi ennen Virijoria
ja Camria.
HOOBEE
Erikasson ja Marimin seppelöitiin kuninkaallisiksi
viikonvaihteessa Kuopion
Kunin kuusraveissa. Matias Salo oli Kuopiossa kahden hevosen voimin.
Lauantaina Glenwood teki
kelvollisen esityksen, mutta
avoimen tason finaali oli tällä
kertaa liikaa. Marimin sai hienon
juoksun kolmannessa sisällä,
pääsi 300 jäljellä ulos pahimman vastustajansa rinnalle ja
kiri siitä 0,7 sekunnin turvin
kuningattareksi. Saunalliset huoneet
antoivat oivan virkistyksen
iltamenoille ja ylivertainen
aamupala nosti energiatasoa
ravien toiselle päivälle.
Paluumatkan virityksistä
ja ennen kaikkea tunnelman
luovasta tarjoilusta vastasivat
Malkinin osaomistajat, joiden innostamina Porin Kuninkuusravit 2.-3.8.2014 ovat
jo astetta lähempänä.
kossijallaan Yllin Kyllin oli
siirtynyt kokonaiskilpailun
ykköseksi tasa-ajalla mailin
voittaneen Mariminin kanssa. Tommi Kylliäinen ei satsannut starttiin,
joten sisempää avannut Loran Herox piti aluksi piikin.
Malkin otti omansa ennen
puolikkaan täyttymistä, ja
avasi puolihuolimattomasti
09,0, minkä jälkeen rauhoitti
kilometrillä lukemiin 14,5.
Ryhmä pysyi kasassa niin
kauan kuin mies Malkinin
rattailla halusi, ja sitä halua
riitti maalisuoran alkuun,
missä Kylliäinen heittäytyi jenkkikärryjen lumoon
ja antoi Malkinille luvan
mennä. Marimin voitti
sentään yhden osalähdön,
mutta oli sekin ennen tittelin
varmistumista päätösmatkalla toisten armoilla.
Oriiden avausmatkalla
Erikasson taipui tasaisessa
rintamassa viidenneksi, ja
sunnuntain maililla ori jäi
neljännestä sisältä umpipaketissa kuudenneksi, mutta ero
kärkeen pysyi sekunnissa.
Päätösmatkan Erikasson
aloitti kolmannessa sisällä,
pääsi jo takasuoralla hienoon
paikkaan, toiseen ulos, kun
I.P. Reippaassa vauhdissa
tapahtumat alkoivat vyöryä
Myös tammojen ratkaisut nähtiin päätösmatkalla.
Avausmatkojen kahdella kak-
Malkinin omistajista voittoa juhlistivat Jari Seppälä, Leif Drockila ja Tuija
Pesonen.
Malkin nostatti iittiläistunteet
HYS:n matkalla nuoruus ja kokemus löivät kättä
HOOBEE
Iitin Hevosystäväinseura sai
nauttia täysin rinnoin Kuopion hienosta kuninkuusravitunnelmasta. Menomatkalla ylimääräistä vipinää autossa
tarjoili Maaseudun Tulevaisuuden toimittaja, joka nousi
autoon Kouvolassa, teki pistohyökkäyksiä Iitin HYS:n
toimintaan, haastatteli matkustajia ja sai kokemuksen
rintaäänellä annettua informaatiota, mikä kuvien kera
oli luettavissa jo lehden maanantain numerossa.
Matkassa mukana olleiden ikähaitari oli yli 60
vuotta, mutta se ei tahtia haitannut. Toinen oli
koko ravien suurin yllättäjä
Yllin Kyllin ja kolmas mailin
laukassaan tittelin hävinnyt
Sirun Valpuriina.
Kymenlaaksolaista juhlaa
järjesti avausmatkan epäonnen jälkeen Pertti Niverin
Vieskerin Valo. Sitä menoa ihasteli
31.500 silmäparia, ja Iitti oli
valmentajan ja osaomistajien
Tuija Pesonen-Leif Drockila myötä jälleen kerran lu-
monnut kaviouralla suomalaisen raviyleisön.
Hevosystäväinseuran
r yh mä mat ka osoit t aut ui
kaikkinensa kokoavaksi voimaksi. URHEILU
Torstaina elokuun 1. Er ikasson otti omansa viime
vuoden kaavalla, ei yhtään
osakilpailuvoittoa, ja joutui
päätösmatkalla dramaattisiin
vaiheisiin, missä onnellakin
oli sijansa. Lento ryhtyi myllyttämään johtoon avannutta Bokeria. Yhtä kaikki, Iitin Hevosystäväinseuran nuoriso-osastosta pintaan noussut Sara
esiintyi kuin kokenut kävijä,
soveltui hyvin ryhmään, missä oli ihailtavasti myös muita
nuoria naisia.
Majoitus Nilsiän Tahkovuoressa oli onnistunut ratkaisu. Voitto toi balsamia
epäonnelle ja nosti oriin kuudenneksi, mikä tyydytti myös
valmentaja-ohjastajaa.
7. Toista rataa kolmantena juossut ori oli kärjen
08,5-lopetuksessa aseeton, ja
jäi rahasijojen ulkopuolelle
hyvällä ajalla 12,0.
Toista oli sunnuntaina,
kun Malkin jatkoi siitä, mihin Mikkelissä kaksi viikkoa
sitten oli jäänyt. Päätösmatkan avauksessa
Okkolin erehtyi vastaamaan
alun 20-vauhdissa Vislakalle,
ja se oli seppelettä ajatellen
liikaa. kerran Kuninkuusraveihin osallistunut Ossi Pe-
Katri Ekholm, Satu Ramula ja Maria Saarinen saivat katsomotukea mm. puheenjohtaja
Tommi Tiiralta.
Sara Rautiainen ja Ossi
Perätalo edustivat HYS:n
ravimatkan ääripäitä, nuoruutta ja kokemusta.
rätalo. Lento hiljensi
voimakkaasti Erikassonin
edessä. Pilkanmaassa valmentava Niveri sai
Valon lentoon pitkällä kolmen kilometrin matkalla ja
tuuletti näyttävästi hienoa
voittoa. Urheilullisen
puolen hoiti viime viikkojen suuri menestyjä Malkin,
mutta kulttuurillisen annin
jokainen omakohtaisesti itse,
pääosin Nilsiän Tahkolla,
missä väliyön tunnelma luotiin karaoken soidessa.
Mutta mennäänpä radalle. päivänä 2013
Erikasson ja Marimin seppelöitiin Kuopiossa
Vieskerin Valo sytytti Pertti Niverin tuuletuksiin
viimeisen kierroksen alkaessa, kun I.P. Kokemuksesta vastasi
nyt 27. Perätalo pysyi nytkin
hyvin mukana, oli asiantuntevasti äänessä, mutta jätti viisaasti karaoken väliin.
Toista ääripäätä edusti
16-vuotias Sara Rautiainen,
jolle kisat olivat nyt neljännet
02061 59760
Palo- ja pelastuslaitos
Kymenlaakson pelastuslaitos
...............................................(05) 23 161
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Päijät-Hämeen sosiaali- ja
terveydenhuollon kuntayhtymä
................................................(03) 81 911
Ympäristöpalvelut
Kouvolan kaupunki................02061 511
Lähipoliisi ..........................07187 34139
VEROTOIMISTO
Kauppamiehenkatu 4,
45100 Kouvola
(Verohallinnon yhteinen vaihde)
...............................................0206 12000
MUUMIPEIKKO
Yhteispalvelupiste avoinna ma klo 8.00-17.00, ti-pe klo 8.00-15.00
P. krs
Av. lähetyssihteeri
Anne Heikkilä................... luokan oppilaiden koulupäivä alkaa klo 9.00
ja päättyy klo 12.20
- 2.-6. 020 615 9735
ja palvelusihteeri Pirjo Holttinen puh. 020 615 9774
sekä ao. 050 387 1648
Vs. Su?pe 10?20 ja
la 10?17.
Iitin Kirkonkylän Kylätalo, Kymentaantie 1, 47520 Iitti
Puh. 17?08, pe 17?ma 08 ja juhlapyhinä
Kunnan Mölkkymestaruuksista kisaillaan
Ravilinnan hiekkakentällä lauantaina 3.8.13 klo 12.00.
Sarjat: miehet, naiset, veteraanit ja nuoret.
Ilmoittautuminen paikan päällä.
Vapaa-aikapalvelut
Nuorisoseura Liekki
10-VUOTISJUHLANÄYTTELY
Iitin Ortodoksiapiirin 10-vuotisjuhlanäyttely
Auli Hackman, Seppo Kokkonen, Liisa Kuningas ja
Anja Loikala.
Näyttelyn avajaiset maanantaina 5.8.13 klo 18.00.
Näyttely on avoinna 5.?18.8.13. Tervetuloa!
Johtokunta
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
Kaakkois-Iitin
metsästäjät
ry.
MÖLKKYKISAT
Kesäkokous pe
9.8.2013
klo
18.00 seuran majalla. 02061 59618
Vaihde avoinna ma-pe klo 8-15
P. lainausos. kirjastoauto 040 548 2691
KOUVOLAN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO
Iitti, Rautatienkatu 20, 2. ark. (05) 829 3323
khvirasto.iitti@evl.fi
avoinna ma?pe 9?12
Taloustoimisto..................(05) 829 3325
avoinna ma?pe 9?13
Kirkkoherra
Jyrki Nordlund ..................050 387 1640
Kappalainen
Reijo Lehtonen...................050 387 1641
Vs. seurakuntapastori
Aura Karjalainen..............050 387 1654
Kanttori
Leila Räsänen ...................050 387 1643
Talouspäällikkö
Iiris Mäenpää ...................050 387 1644
Nuorisotyönohjaajat
Jukka Kaunisto.................050 387 1647
Tuula Lehtoranta............. Käsitellään metsästysja jäsenasioita.
Johtokunta
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
Kouvola ja Iitti p. 050 387 1653
IITIN KUNTA
VAIHDE puh. koulujen rehtorit
Iitissä 30.7.2013
KOULUTUSLAUTAKUNTA
Asuntotoimisto .............02061 59765
Eläinlääkäri; vast.otto klo 8-9.30
...........................................02061 57902
Kansalaisopisto..............02061 59776
Kausalan
urheilukenttä.................... 02061 59600
sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi
Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala
Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala
Toimistot avoinna klo 9.00-15.00
Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi
henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi. 02061 59600
www.iitti.fi
Koulukuljetuksia koskeviin kysymyksiin vastaavat:
yläkoulun koulusihteeri Tanja Piikki puh. klo 10-19, la 10-14,
aattoina klo 10-15
. kappalainen
Marja Lainio-Nurminen.....050 387 1642
Vs. ti-ke klo 9?12 ja 13?15
Työnhakijapalvelut................010 19 4300
Työnantajapalvelut................010 19 4301
Työttömyysturvaneuvonta..010 19 4911
Päiväkoti Metsämyyrä...02061 59710
Päiväkoti Peltohiiri.........02061 59733
Päivähoidon ohjaaja...... 020 615 9781
KOULUT ALKAVAT
Iitin peruskoulujen ja lukion työ alkaa
lukuvuonna 2013-14 tiistaina 13.8.2013
seuraavasti:
IITIN SEURAKUNTA
Kirkkoherranvirasto
Eerolantie 1, 47400 Kausala
Haapakimolan koulu
- koulupäivä alkaa klo 9.00 ja päättyy klo 13.00
Kausalan koulu
- 1. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. 050 387 1645
Diakoniaviranhaltija
Johanna Remes................ Tervetuloa!
Johtokunta
Kymentaan
Metsästysseura ry.
Kesäkokous pe
9.8.2013
klo
18.00 Kymentaan seuratalolla. 0600 15333 (1,71 ?/min)
ark. 10
8
Torstaina elokuun 1. luokkien oppilaiden koulupäivä alkaa klo 8.20
ja päättyy klo 12.20
Iltapäivätoiminta alkaa ensimmäisenä koulupäivänä
(klo 12.20 - 16.20).
Kymentaan koulu
- koulupäivä alkaa klo 8.30 ja päättyy 12.30
Tillolan koulu
- koulupäivä alkaa klo 8.20 ja päättyy klo 12.20
Vuolenkosken koulu
- koulupäivä alkaa klo 8.30 ja päättyy 12.30
Kausan koulu
- koulupäivä alkaa klo 8.20 ja päättyy klo 12.20
Yläkoulu
- koulupäivä alkaa yläkoululla klo 8.20 ja
päättyy klo 14.20
Lukio
Opiskelijat kokoontuvat lukiolle klo 8.20.
puh. klo 8-19, la 8-14
aattoina klo 8-15
. 050 387 1649
Seurakuntamestari
Tiina Klemola....................050 387 1646
Keittiömestari
Manu Remes.................... 050 387 1650
Lastenohjaajat.....................050 387 1652
Perhekerho ja pyhäkoulu.......................
..............................................044 766 5375
Diakonia- ja lähetystoimisto
Ravitie 2, Kausala
Diakoniaviranhaltija
Sirpa Pusila....................... 02061 59792
Kuntosali..........................02061 59794
Kuntosalin aukioloajat:
ma - pe 8-22, la 9-18, su 9-19
Kirjasto,
Kausansaarentie 3..........02061 59800
. päivänä 2013
Kyminkunnan
metsästäjät
ry
IITIN KUNTA TIEDOTTAA
Kesäkokous
Kauppilassa torstaina 8.8.2013 klo 19.30
Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. lehtisali ark
Lähtö on
Kausalan torilta klo 18. Yllätyspussitavaroita
voi toimittaa jo nyt kirjastoon
tai osallistumalla yllätyspussitalkoisiin to 15.8. Kyläyhdistys järjestää
lasten sissileirin Perheniemessä
Haapasuolla 10.-11.8. Ilmoittautumiset
ja tark. Kesäisin terveisin Anita Laitinen.
Perheniemen kyläyhdistyksen johtokunnan kokoontuminen Kylätalolla
ma 5.8. Kokoontuminen Karralan kotimuseolla, os.
Myllymäentie 32, 5.8.
klo 18.00.
Iitin Eläkkeensaajat.
Itä-Suomen
retkelle lähtö ke
7.8. Ken puut
liiteriin ahertaa, saa
olutta ja makkaraa.
Lisätietoja: Sauli
Peltola sauli.peltola@hotmail.
fi p. Lähtö
linja-autoasemalta klo 9.00. Marja Pullisella klo 15-16. Kokoontuminen Tupasarolle klo. klo 9-14. Ilmoittaudu Erkille elokuun loppuun
mennessä p. Lähtö Kausalan torilta
kimppakyydein klo 17.30.
Mölkkyharjoitukset
Ravilinnan
Saharassa
maanantaisin,
keskiviikkoisin ja
perjantaisin
klo
17.00. Torstaina elokuun 1. Sjögrenin kotitanhuville ja muistomerkille
la 24.8. Tule tutustumaan
ja haastelemaan! SIELHÄ
MYÖ TAVATAAN!
Iitin Latu. Matkaksi tulee 35 kilometriä. J. klo.
14.00-16.00
Heinolan ampumaradalla.
Laji kansallinen trap, täytelajina metsästyshaulikko. Kaikki mu-
Iitin
Soutajien
kuntosoudut keskiviikkoisin 28.8.
asti klo 18.30.
Soutuharjoitukset keskiviikkona klo 18.30 ja
sunnuntaina klo 18. 8.00. Lähtö la
10.8. 044 524
3265/Pirjo. Hanskat mukaan!
KAUSALAN
SEUDUN
MARTAT. Markkinatiistaina
6.8. Menemme katsomaan
näytelmää Edit Piaf - Pikkuvarpunen Satamaravintola Kairoon. http://www.iitinjousiampujat.fi/
kaan!
KESKI-IITIN MAAMIESSEURA RIISTAJAOS. Kimppakyydit torilta klo 12.30.
A. Omat
patruunat mukaan. järjestelyvuorossa Pilkanmaan Jahti.
VMS
haulikkomestaruuskilpailut
la 3.8. Kahvilavuoroon tarvitsemme työntekijöitä
keittiöön, myyntityöhön ja leivontaan. klo 10 Haaviston seuratalon pihalta, paluu su 11.8.
aamupäivällä. Avoinna klo 10-14,
tarjolla myös kahvia ja pullaa.
Yhdistyksen osasto mukana
myös markkinoilla, vapaaehtoisia tarvitaan, ilmoittaudu
Reijolle puh. alkaen
klo 18.00. Kuljetus lähtee
linja-autosemalta klo 12.30. P. Iitin Latu järjestää
perinteisen ulkoiluretken Veteraanimajan laavulle ti 20.8.
klo 13.00. 040 527
8009. Uudet ja
vanhat soutajat joukolla pappilanrantaan!
FC
Kausalan
jalkapalloharjoitukset
Ravilinnan nurmikentällä
maanantaisin
ja
perjantaisin
klo
18.30 sekä keskiviikkoisin klo
18.00.
Iitin Jousiampujat. 040 562 1914.
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija:
Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Katuosoite:
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Telefax:
(05) 326 0321
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234, (05) 326 0357
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
(05) 326 0355, 0400 857 577
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten sähköinen
vastaanotto:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Seurapalstat ja
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Ilmoitusten jättöpäivät:
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Vedosilmoitukset vuorokautta
aikaisemmin.
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Ilmoitushinnat:
Etusivu 1,60 E/ppm
Takasivu 1,40 E/ppm
Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin
jälkeen 1,30 E/ppm
Pienin ilmoituskoko 25 ppm
Kuolinilmoitus 1,30 E/ppm
Kiitosilmoitus 25 E/kpl
Etusivu (silmä) 66,00 E/kpl
Merkkipäiväilmoitus 25,00 E/kpl
Onnitteluilmoitus kuvalla 45,00 E/kpl
Palveluhakemisto 28,00 E/rivi 3 kk
Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten
julkaisemisesta sattuneesta virheestä
on ilmoitusten hinta ja muihin
lehtiin toimitetusta aineistosta sen
valmistusarvo.
Tilaushinnat
1.1.2013 alkaen
Kestotilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 78,00
ulkomailla 90,00
Määräaikaistilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 84,00
ulkomailla 90,00
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
maksuttomaan päivystysnumeroon
0800-30033
Jaalan kirkonkylässä Itellan
päivystykseen 0200-71400
Numerot päivystävät klo 6-10
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Pankit:
Nordea
FI92 2131 1800 0041 25
Helmi Säästöpankki
FI25 4212 0010 0979 68
OP
FI 93 5069 0110 0003 50
Sampo
FI64 8000 1500 0646 48
9. Ilmottaudu Marja 040
734 9167 tai Mailis 0400 755
391. 045
344 1879 klo 16-20 välillä.
Vahviala-seura.
Kauan
odotettu
VAHVIALA
KARTTAKIRJA
on
ilmestynyt.
Johtokunnan jäsenet myyvät ja
esittelevät karttakirjaa ja muita
Vahviala-tuotteita haitarinsoiton ja iloisen tunnelman siivittämänä Kausalan markkinoilla
6.8. Kesäpalaveri toimintakeskuksessa
la 3.8. klo 12-16 Pakinkankaalla.
9.8. Lähtö Kausalan ABC
klo 10. Reipasta
osallistumista odotetaan, ilman
riittävää laskijamäärää laskenta
jää tekemättä.
Iitin Hengitysyhdistys ry. 040 527
8009.
Maakansan metsästäjät.
Polttopuutalkoot seuratalolla 7.8. Pakinkankaalla klo 18?20.
Järjestelyvuorossa
Kaakkois-Iitin Metsästysseura.
Huom! haulikkoammunnat su
4.8. 040 715 7600 tai
sähköpostilla: iitinlatu@iitinlatu.com Lue lisää netistä www.
iitinlatu.com.
Iitin Karjalaseura.
Rantapäivä
Korian Karjalaisten majalla Kontlammella ti 6.8.
klo 13.00. tietoja leiristä 4.8. mennessä
Timo Heikkilälle puh. Kesäkahvilavuoromme on elokuun 30. Ohjatut harjoitukset maanantaisin klo 18.00
ja perjantaisin klo
17.00 yläkoulun
kentällä. Ti 20.8.
päiväristeily Tallinnaan. Toimitsijat
Heinolan Ampujien puolesta.
Riistakolmion kesälaskenta
su 4.8. klo 14.00, jonka jälkeen
talkoot. klo 9?13 toimitilassamme
kaalivihanneskeittoa, sillileipiä, kahvia, pullaa, arvontaa.
Keski-Iitin maatalousnaiset.
Menemme
tutustumaan Nina
Petelius-Lehdon
puutarhaan
ke
7.8. Tänään ei
yu-harkkoja!
Viikkoammunnat
huomenna
pe 2.8. klo 19.00.
Sissileirin järjestäminen ym.
asiat. alkaen klo 10.30. Marttailu siirtyy torstaille 8.8. Tule
penkomaan kirpputorin vaatevalikoimaa!
Iitin Pyrintö.
Iitti-hölkkä tänään to 1.8.
Vielä ehtii mukaan
hyvänmielen juoksutapahtumaan.
Ilmoittautuminen klo 18 mennessä Ravilinnassa. Alustavasti
on varattu 40 paikkaa. Ilmoittautumiset 16.8. Ilmoittautumiset viimeistään 2.8. päivänä 2013
klo 19.00
Veteraaniryhmän
talkoot varastolla
tänään to klo 9.00.
Naisten lentopalloharjoitukset
hallilla tänään to
Iitin Sotaveteraanit ja naisjaosto. Esitys on la 21.9. 040 587 2146 tai
Marjatalle 0400 859 498. Syyskauden teatteriretki suuntautuu
Kotkaan. Torstain 1.8. päivä. Torstain
viikkopyöräilyllä kierretään
Sääskjärvi. Sjögrenin Seuran ystävät ja jäsenet. mennessä. Piirin syyspäivätapahtuma Kotkan Mussalossa lounasravintola Pargan alueella, pe
30.8. mennessä Marjo Honkanen p. mennessä
Timo Heikkilä puh. 0400 151 889
Jaalan yhdistys.
Jaalan
markkinapäivänä
3.8.
Jaalan yhdistyksen kirpputori on
markkinapaikan vieressä Vanhassa päiväkeskuksessa Salparinteentie 1. Ilmoittautumiset 18.8. Ajetaan
Eerolantietä.
Hei! Liekin kesäkahvilavuoro
lähestyy 9.?11.8.
Tarvitaan
työntekijöitä, leipojia
sekä arpavoittoja.
Ilmoitathan Liisa Korpelalle
puh. Oppaina Sitikkalan
koulun entiset opettajat MaijaLiisa ja Pertti Petsalo.
Maakansan maa- ja
kotitalousnaiset. Paikat
täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ensisijaisesti latulaisilla ja heidän aveceillaan. klo 13.
Musiikkinäytelmä kestää väliajan kanssa noin 2 h 20 min.
Lähtö Kausalasta n. Pyöräretki viehättävään
Sitikkalaan, A.J. klo 8.00 Kansantalolta. Mukaan voi tulla myös
autolla. ja
31. klo 11.30.
Matkustamme tilausbussilla ja
matkan kokonaishinta teatteri +
matka tarkentuu myöhemmin ja
kerätään matkalla
326 0210
Pitopalveluja
Rautakauppoja
Fysioterapeutteja
Kauneushoitoloita
.. KUOKKANEN
Autokorjaamoja
Rakentamista
Jalkahoitoja
47710 Jaala, p. 0400 746 273
Kuljetuksia
..
Jatehuoltoa
Maalausta ja
tapetointia
MATTI NIEMI
Puh. ..
..
Hammaslaakareita
KAUSALAN TAKSI
PUH. 363 8233
..
Hautakivia
Hierojia
Kellot ja
kaiverrukset
Puutavaraa
..
..
Silmalasiliikkeita
..
Kiinteistohuoltoa
Partureita ja
kampaamoja
Tilausajoon
saatavana
.. päivänä 2013
KAUSALAN
SÄHKÖTYÖ KY
ATK-palveluja
A-ryhmän sähköurakointi.
Suunnittelu - Asennus - Myynti
p. .... ..
..
Elainlaakareita
(1+8 henk.)
Anu 0400 500 182
Maanantaisin suljettu
KAMPAAMO KAIJA TURUNEN
Kylväjäntie 2, p. ..
Polttooljya
..
Siivousliikkeita
.... ..ja
..
lattianpaallystystyot
MARKKU VARPENIUS Ky
p. 0500 653 145/Timo Virtanen
Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi
SÄHKÖPALVELU
M. ..
Rakennuspeltitoita
.. Mäntynen, p. 3636118, 040-7523932
Autotarvikkeita
Taksiautoja
KAUSALAN MAALAUSAPU Ky
AKKALA Oy:n TAKSI
T. 0200 60450
(0,99 ?/puhelu+pvm)
Nuohous
HAMMASLÄÄKÄRI
LEENA SIMOLA
Ravitie 2, Kausala.
P. (05) 326 0143, 0400 553 417
..
Mainostekstiileja
.. ..
..
Sahkoliikkeita. ..
Metsatyot
.. 10
Torstaina elokuun 1. 326 0068, 326 4800
Maalaus.
326 5339, 0400 650 235
.. Phil
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Poliisit
19.30 Poliisit
20.00 Huvila & Huussi
20.57 Keno
21.00 Criminal Minds - FBI-tutkijat (16)
22.00 Toimintatorstai:
Street Fighter: Naarassoturi (16)
00.00 Nelosen uutiset
00.10 Nelosen sää
00.15 Poliisit
00.45 Poliisit
01.15 Lost (12)
02.15 - 05.00 Älypää-TV
Perjantai 2.8.
TV1
04.00 Uutisikkuna
06.25 Toisten silmin
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Tekijänä: Samu-Jussi Koski
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Puutarhurin maailma
12.05 Yleisurheilun MM: Ateena 1997
13.00 Poika eli kesäänsä (7)
14.20 Arkistokuvia: Cabaret Kaivohuone (S)
14.30 Ulkonäkö pettää
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 Iskelmä-Suomi:
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 - 17.55 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Tekijänä: Antto Melasniemi
19.00 Downton Abbey (12)
19.50 Luonnon ihmeitä
20.00 Mikä meitä lihottaa?
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 - 21.44 Loistohotellin lumo
21.50 Estradilla: Hamina Tattoo
22.50 Yle Uutiset
22.55 Maailma vailla loppua (16)
23.45 Vastakohtien Yhdysvallat
00.40 Eurojackpot
00.45 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN:
06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.8.
06.53 Ariol (S)
06.57 Meillä asuu: Fretti
07.04 Possu Pallero (S)
07.14 Lulu kilpikonna (S)
07.27 Tanssi tarttuu
07.29 Vepsän lapsi: Heinäpellolla
07.30 Lauri kilpa-auto (S): Lauria paleltaa
07.41 Kaapo ja Late: Kaukoputki
07.46 Hupsu pikku pupunen (S)
07.51 Töötti ja Pulteri (S)
08.16 Puu Fu Tom (S)
08.39 Sohvaset (S)
08.50 Pat & Stan (S)
09.00 Minä ja mun äiti: Teresa ja Hellevi
09.30 Yle Uutiset Uusimaa
09.37 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.44 Yle Uutiset Lounais-Suomi
09.51 Yle Uutiset Häme
09.58 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.05 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.12 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.19 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.30 Teinidracula (7)
11.00 Summeri (7)
12.00 - 12.23 Kesärakkaus (7)
12.30 Uusi päivä (S)
12.57 - 13.25 Uusi päivä (S)
13.30 McLeodin tyttäret (7)
14.15 Intohimona akvaariokalat
14.45 - 15.25 Gilmoren tytöt (7)
15.30 Summeri (7)
16.30 Parittomat
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.45 - 18.53 Naurupalat (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.07 Yle Uutiset
19.20 Urheiluruutu
19.30 Parittomat
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Uusi päivä (S)
21.00 Tartu Mikkiin
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Luther (16)
23.05 Uinnin MM
23.35 Novellielokuva: llmianto (7)
00.01 - 00.28 Angry Boys (12)
MTV3
06.00 MTV3 Chat
07.00 Aamusää
08.00 Ostoskanava Live
09.00 Tunteita ja tuoksuja
09.45 Suurin pudottaja
10.45 Grand Designs - unelma-asunnot
11.45 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat
12.35 Ostoskanava
14.05 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste
14.10 Erilaisia suhteita (7)
14.40 30 Rock (S)
15.10 Kaappaus keittiössä
16.05 Harjakaisen & Piisisen talkoot
16.35 Salatut elämät (7)
17.05 Salatut elämät (7)
17.30 Salatut elämät (7)
18.00 Suurin pudottaja
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 Tulosruutu
19.25 Päivän sää
19.30 Hännänheiluttajat
20.00 Pomo piilossa
21.00 Kauhukeittiö
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 MM-ralli: Neste Oil Rally
22.50 Van Helsing (12)
01.15 Totuuden hetki
02.15 MM-ralli: Neste Oil Rally
02.45 - 05.30 MTV3 Deitti
Nelonen
05.00 Älypää-TV
07.00 LIVE: Tiedä ja Voita
09.20 Ostosruutu
09.50 Ostosruutu
10.30 Ostosruutu
11.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.00 Koiralle koti
13.00 Shake It Up (S)
13.30 Elixir
14.00 Juhlasuunnittelijat
14.30 Häähullut
15.30 Melissa ja Joey (7)
16.00 Tyyliä vai ei
17.00 Matkaoppaat
17.30 Leijonan Luola
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Huvila & Huussi
20.00 Hauskat kotivideot
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Krokotiilimies (12)
23.00 Nelosen uutiset
23.10 Nelosen sää
23.15 Elokuva: Teloittaja (18)
01.20 4D: Teinitytön unitauti
02.15 Dr. Phil
03.05 - 05.00 Älypää-TV
Lauantai 3.8.
TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Loistohotellin lumo
08.50 Mukavuuslaitoksen historia
09.00 Yle Uutiset
09.05 - 09.55 Avara luonto: Elämän mahti
10.00 Yle Uutiset
10.05 Itämeren rannoilla
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Voittajana maaliin
11.40 Yleisurheilun MM: Sevilla 1999
12.35 Palanen: Venezuelan missiakatemia
12.45 Dokumenttiprojekti
14.30 Pieni keittiö Pariisissa
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 - 15.24 Taikayö
15.30 Pokka pitää (S)
16.00 Ylämaan kettu (7)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Haukka ja kyyhkynen (12)
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Lomamatka 70-luvulle:
Pompannapin matka.
18.45 Avara luonto:
Haipoukaman delfiinit
19.35 - 20.25 Ryhmä Pullman (12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.15 Ylikomisario Banks (16)
22.45 Näitä maailma juo
23.40 Kotiinpalaajat
00.10 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
07.44 Pikku Kakkonen
07.45 Nimipäiväonnittelu: 3.8.
07.47 Kaapo (S)
08.12 Muista laulaa
08.18 Anniina Ballerina (S)
08.47 Babar ja Badun seikkailut (S)
09.00 Galaxi
09.01 Viidakkojytä (S)
09.07 Kesäleiri (7)
09.20 Late lammas
09.30 - 09.51 Dino-Dan (7)
10.00 Karhuset (S)
10.25 Tartu Mikkiin
11.15 Yle Uutiset Uusimaa
11.22 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.29 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.36 Yle Uutiset Häme
11.43 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.50 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.57 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.04 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.15 Ravisuoran lämmitys
12.25 Uusi päivä (S)
12.55 - 13.20 Uusi päivä (S)
13.25 Vaikea rakkaus
14.25 Ihanat autot
14.45 Golfin European Challenge Tour
16.00 Yleisurheilun Eliittikisat
18.15 Ravisuora
19.00 Yle Uutiset
19.10 Urheiluruutu
19.20 - 19.25 Yle Uutiset sää
19.30 Taivaan tulet (12)
20.20 Maailman matkailuaarteet
20.30 Jopet-show (7)
21.00 Naurun tasapaino
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 - 23.59 Perhosvaikutus (16)
00.00 Uinnin MM
00.30 - 01.26 The Wire (16)
MTV3
06.00 Ostoskanava Live
07.05 Ostoskanava
08.05 Dibitassut (S)
08.30 Mokon suuri maailma (S)
08.45 Kivisten ja Sorasten uudet
seikkailut (S)
09.15 Winx-klubi (S)
09.45 PopPixie (S)
10.05 Pokémon (7)
10.30 Kiihdytysajot: Power & Speed
11.05 Diili
12.55 MTV3.doc:
Itämeri ja mustan kullan maa
14.40 Perheleffa: Karvinen - elokuva (7)
16.20 Kauhukeittiö
17.20 Remonttimestari
17.55 Top Gear
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.20 MM-ralli: Neste Oil Rally
19.30 Ennätystehdas
20.00 Syksyn sävel -retro
21.00 Selviytyjät
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Tulosruutu
22.30 Waterworld (12)
01.10 Aina vaarassa (12)
02.10 MM-ralli: Neste Oil Rally
02.40 - 06.00 MTV3 Deitti
Nelonen
05.00 Älypää-TV
05.50 Ostosruutu
07.20 LIVE: Tiedä ja Voita
08.00 Start!
08.30 Start!
09.00 Eläintarhojen elämää
09.30 Guinness World Records
- Ihmeelliset ennätysvideot
10.00 Eläintarhojen elämää
10.30 Eläintarhojen elämää
11.00 Eläintenpelastustiimi
11.30 Eläinten ABC
12.00 Koiralle koti
13.05 Vaaleanpunainen pantteri
13.15 Melissa ja Joey (S)
13.45 Melissa ja Joey (S)
14.15 Onnea matkaan, Charlie! (S)
14.45 Prom Queen
15.40 Huippumalli haussa
16.40 Elokuva: Unelmien pelikentät (7)
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat eläinvideot
19.30 Guinness World Records
- Ihmeelliset ennätysvideot
20.00 Hauskat kotivideot
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Pako Alcatrazista (12)
23.10 Nelosen uutiset
23.20 Nelosen sää
23.25 Elokuva: Humanoidi (12)
01.20 Turpa rullalle (7)
01.50 4D: Teinitytön unitauti
02.45 Dr. Phil
03.35 - 05.00 Älypää-TV
Sunnuntai 4.8.
TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 - 08.53 Avara luonto:
Haipoukaman delfiinit
09.00 Yle Uutiset
09.05 Aamusydämellä
09.45 Toinen minä: Anja Snellman
09.55 Yle Uutiset
10.00 Puutarhurin maailma
11.00 Yle Uutiset
11.05 - 11.34 Kirkkaalla jäällä
11.40 Yleisurheilun MM: Edmonton 2001
12.35 Prisma: Näetkö samoin kuin minä?
13.35 Kukkaron herraksi
14.05 Historiaa: Viikinkien saagat
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 - 15.22 Löytöretkiä maailmaan
15.30 Pokka pitää (S)
16.00 Ylämaan kettu (7)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Avara luonto: Elämän mahti
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Foylen sota (12)
19.50 Kuvakirjeitä maailmalta
20.00 10 kirjaa rikoksesta
20.30 Yle Uutiset
20.45 Lotto
20.51 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo:
NDA - Salassapitosopimus (7)
22.05 Silta (16)
23.05 Viikon rikos
00.05 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Pikku Kakkonen
07.47 Nimipäiväonnittelu: 4.8.
07.49 Lauri kilpa-auto (S)
08.00 Vekarat! (S)
08.24 Musavideot: Valokuvauspäivä
08.28 Sasu
08.40 Apina opena
09.00 Galaxi
09.01 Kauhutarinat
09.05 Pok ja Mok (7)
09.14 Ota banaani! (S)
09.23 Raimo (7)
09.32 - 09.55 Hillitön hotelli:
Epäreilua! (7)
10.00 Vili Vilperi (S)
10.25 - 10.46 Kesärakkaus (7)
10.51 - 11.12 Kesärakkaus (7)
11.17 - 11.38 Kesärakkaus (7)
11.43 Kesärakkaus (7)
12.09 Kesärakkaus (7)
12.35 Maailmanmenoa:
Perinnemetsästystä Patagoniasta
12.45 Golfin European Challenge Tour
13.55 Paloautolla Oslosta Mongoliaan
14.25 Norja sodassa
- tehtävä Afganistanissa
14.55 Riskirajoilla: Ajan unohtama maa
15.50 Runde - lintusaari
16.15 Uinnin MM
17.00 X-games
17.55 Golfin European Challenge Tour
19.00 Yle Uutiset
19.10 Urheiluruutu
19.20 - 19.25 Yle Uutiset sää
19.30 Sissipuutarhurit
20.00 Kettu (12)
21.00 The Pacific:
Tyynenmeren taistelutoverit (16)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Novellielokuva: Sininen delfiini (7)
22.35 Angry Boys (12)
23.05 The Wire (16)
00.00 Uinnin MM
00.30 - 01.28 Theroux kauneuskirurgin
pöydällä
MTV3
06.00 Ostoskanava Live
07.00 Ostoskanava
08.00 Baby Looney Tunes (S)
08.25 Hirviöallergiaa (S)
08.55 Nakke Nakuttaja (S)
09.10 Pokémon (7)
09.50 Angry Birds Toons (S)
09.55 Beyblade: Metal Fury (7)
10.20 Kotia kohti
11.15 Grand Designs - unelma-asunnot
12.45 KIDSing
14.15 Selviytyjät
15.15 Beethoven (7)
17.00 Mike & Molly (12)
17.30 Riemuloma Kanarialla
18.00 Riemuloma Kanarialla
18.30 Riemuloma Kanarialla
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.30 Pulttibois
20.00 Amazing Race
21.00 Kosto (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.20 Tulosruutu
22.35 Lotto ja Jokeri
22.40 C.S.I. - 4.8.2013
Torstai 1.8.
TV1
Tilitoimistoja
04.00 Uutisikkuna
06.25 Toisten silmin
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Tekijänä: Miika Särmäkari
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Löytöretkiä luontoon
11.35 - 12.00 Väylä
12.05 Yleisurheilun MM: Göteborg 1995
13.00 Kolmiapila (7)
14.21 Arjen huimapäät: Kalastaja
14.30 A-studio
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 Avara luonto: Elämän mahti
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 - 17.55 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Tekijänä: Samu-Jussi Koski
19.00 Benidorm (12)
19.50 Toinen minä: Anja Snellman
20.00 Pieni keittiö Pariisissa
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 Iskelmä-Suomi
22.05 Ulkolinja: Vaaralliset väärennökset
23.00 Yle Uutiset
23.05 Silta (16)
00.05 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
..
Tuote-esittelyja
LANDIS & STAEFA
YHTEISTYÖYRITYS
Säätölaitehuolto
A. päivänä 2013
11
TV-OHJELMAT 1.8. ..
Vesi- ja lampo..
johtoliikkeita
..
Varikauppoja
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 1.8.
06.53 Bertin ja Ernien suuret seikkailut (S)
06.59 Viikon vihannes: Kurpitsa
07.04 Annin keijukoulu (S)
07.15 Katinkontti Remix
07.28 Ystävät (S)
07.34 Stella ja Sami (S)
07.46 Neppajymykerho
07.52 Pikku perunat (S)
07.57 Töötti ja Pulteri (S)
08.19 Puu Fu Tom (S)
08.40 Tero hoitaa (7)
08.50 Pat & Stan (S)
09.00 Minä ja mun äiti: Hanna ja Saara
09.30 Yle Uutiset Uusimaa
09.37 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.44 Yle Uutiset Lounais-Suomi
09.51 Yle Uutiset Häme
09.58 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.05 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.12 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.19 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.30 Teinidracula (7)
11.00 Summeri (7)
12.00 - 12.23 Kesärakkaus (7)
12.30 Uusi päivä (S)
12.57 - 13.25 Uusi päivä (S)
13.30 - 13.50 Elämäni eläimet
13.55 Tartu Mikkiin
14.45 - 15.25 Gilmoren tytöt (7)
15.30 Summeri (7)
16.30 Parittomat
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.45 - 18.53 Naurupalat (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.07 Yle Uutiset
19.20 Urheiluruutu
19.30 Parittomat
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Uusi päivä (S)
20.58 Riskirajoilla: Ajan unohtama maa
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Vuohia tuijottavat miehet (12)
23.35 Uinnin MM
00.05 Taivaan tulet (12)
00.55 - 01.43 Naurun tasapaino
MTV3
06.00 MTV3 Chat
07.00 Aamusää
08.00 Ostoskanava Live
09.00 Tunteita ja tuoksuja
09.45 Suurin pudottaja
10.45 Diili
12.35 Ostoskanava
14.05 Alueellinen sääennuste
14.10 Erilaisia suhteita (7)
14.40 30 Rock (S)
15.10 Pomo piilossa
16.05 Riemuloma Kanarialla
16.35 Salatut elämät (7)
17.05 Salatut elämät (7)
17.30 Salatut elämät (7)
18.00 Suurin pudottaja
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 Tulosruutu
19.25 Päivän sää
19.30 Harjakaisen & Piisisen talkoot
20.00 Hansin matkassa
21.00 Mentalist (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 MM-ralli: Neste Oil Rally
22.50 Botched (16)
00.40 V (12)
01.40 MM-ralli: Neste Oil Rally
02.10 - 06.00 MTV3 Deitti
Nelonen
05.00 Älypää-TV
07.00 LIVE: Tiedä ja Voita
09.20 Ostosruutu
09.50 Ostosruutu
10.30 Ostosruutu
11.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.00 Koiralle koti
13.00 Shake It Up (S)
13.30 Elixir
14.00 Juhlasuunnittelijat
14.30 Häähullut
15.30 Melissa ja Joey (S)
16.00 Tyyliä vai ei
17.00 Matkaoppaat
17.30 Dr. AALTONEN
P. (12)
23.40 Southland (16)
00.35 Purjehdusta: 49er Grand Prix
01.05 - 06.00 MTV3 Chat
Nelonen
05.00 Älypää-TV
06.30 Ostosruutu
08.00 LIVE: Tiedä ja Voita
08.40 Jaksa paremmin
09.10 Unelmien talo
09.35 Koti Suomessa
10.05 Huvila & Huussi
11.05 Matkaoppaat
11.35 Matkaoppaat
12.05 Matkaoppaat
12.35 Matkaoppaat
13.00 Matkaoppaat
13.30 Eläintenpelastustiimi
14.00 Eläintenpelastustiimi
14.30 Melissa ja Joey (S)
15.00 Melissa ja Joey (S)
15.30 Melissa ja Joey (7)
16.00 Huippumalli haussa
17.00 Neljät häät
18.00 Hauskat eläinvideot
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Elokuva: Drillbit Taylor
- Köyhän miehen henkivartija (12)
20.57 Keno
21.00 Elokuva: You Will Meet a Tall
Dark Stranger (S)
23.05 Nelosen uutiset
23.15 Nelosen sää
23.20 Tudors (16)
00.20 Lost (16)
01.10 Dr. Torstaina elokuun 1. Phil
02.00 - 05.00 Älypää-TV
Luokan voitti Riihi
Jousen Hannu Nevalainen,
hopeaa tuli Jousi Jussien Pentti Kuivalaiselle ja pronssia sai
Sulan Erkki Färm.
Iitin joukkueen pronssimitali jäi vain 13 pisteen päähän.
Lahden Vasamaa edustava
kouvolalainen Jukka Peltola
ampui SM-pronssia luokassa
Y60T.
Päivää aiemmin ammutussa
Porin juniorien tauluammunnan SM-kisassa Lahden Vasamaa edustava iittiläisnuori
Iida Niskanen ampui SMpronssia luokassa T17.
Tulevana viikonloppuna
3.-4.8. päivänä 2013
Iitin Jousiampujille SM-kultaa
seniorien tauluammunnassa
Iltarasteilla Perheniemessä
yli 120 suunnistajaa
ARJA LEHTO
Vahva ennakkosuosikki, Iitin
Jousiampujien N50-luokassa
ampuva Kirsi Roivas voitti
kultaa Turun Arcuksen järjestämässä senioreiden tauluammunnan SM-kilpailussa viime
sunnuntaina.
Olosuhteet Turussa olivat
lämpimät, mutta pieni tuulenvire virvoitti kilpailijoita. Tuuli
ei kuitenkaan suorituksia haitannut. Yleisöllä on mahdollisuus
seurata kilpailua katetussa
katsomossa. Hän
voitti kuitenkin Jousi Jussien
Soili Saarikankaan pistein
6-4. 050 3220188
Alko Kausala
ma-to 9-18,
pe 9-20, la 9-16
BONUS
JOPA
%
S-ETUKORTILLA,
SAAT MAKSUTAPAETUA
0,5 %
BONUS
JOPA
5 % I5 MAKSA
S-ETUKORTILLA,
SAAT MAKSUTAPAETUA
0,5 %MAKSUTAPAETUA
BONUS
JOPA
% I I MAKSA
MAKSA
S-ETUKORTILLA,
SAAT
0,5 %
Ingman
Vaniljakermajäätelö
( ei laktoositon)
1l. Pronssimitalin voitti Kurikan Ryhdin Raili Vainionpää.
Onnistuneen paluun kilpakentille tehnyt Tomi Poikolainen ampui peruskilpailussa
Y50-luokan uuden SE:n lukemin 655. Kilpailu alkaa
avajaisilla kello kymmeneltä.
Yleisön kannattaa ottaa omat
kiikarit mukaan.
KS-iltarastit jä rjestettiin
25.7.2013 Perheniemessä.
Kylän vaativissa suunnistusmaastoissa rasteja haki kaikkiaan 126 suunnistajaa.
A-rata 6,4 km: 1) Petteri Rankinen 57.58, 2) Erik
Fabritius 58.51, 3) Juha Koski 1.09.25, 4) Harri Lepistö
1.09.46, 5) Tuomas Talka
1.09.47, 6) Ville Tuomala
1.09.56, 7) Ilkka Kohvakka 1.10.10, 8) Jari Parviainen 1.11.04, 9) Joni Kirtola
1.12.48, 10) Henri Laamanen
1.13.44, 11) Paavo Forsberg
1.13.48, 12) Jukka Kaunetsalo 1.15.20, 13) Miika Irtola 1.16.24, 14) Lauri Oksa
1.16.43, 15) Mika Elo 1.16.58,
16) Kalle Kelkka 1.18.08, 17)
Tommi Salminen 1.20.12, 18)
Timo Simonen 1.21.48, 19)
Markus Pajari 1.25.42, 20)
Vesa Vainikainen 1.25.53, 21)
Markku Saksa 1.29.25, 22)
Keijo Pellinen 1.35.57, 23)
Matti Tulla 1.48.16, 24) Ari
Hietanen 1.58.17, 25) Mika
Liimatainen 2.10.15, 26) Jorma Sipilä 2.15.33, 27) Erkki
Helminen 2.15.41, 28) Antti
Koski 3.10.45.
B-rata 4,4 km: 1) Heikki Haarajoki 51.23, 2) Asko
Karjalainen 51.32, 3) Elisa
Mattila 51.39, 4) Jari Nahkuri
52.46, 5) Maria Espo 53.16,
6) Ismo Tuononen 55.30, 7)
Antti Lähteenmäki 55.47, 8)
Jari Lohi 55.51, 9) Päivi Kekki 55.58, 10) Seppo Jokipelto
56.59, 11) Sami Blomqvist
57.17, 12) Mikko Kekki 57.19,
13) Pasi Huhtinen 57.21, 14)
Maija Blomqvist 57.40, 15)
Vasili Pontaplev 59.07, 16)
Antti Kriktilä 59.39, 17) Leena-Maija Harju 1.00.28, 18)
Sakari Martikainen 1.01.04,
19) Veikko Nurkka 1.03.37,
20) Jouni Partanen 1.04.17, 21)
Jaakkko Saarilaakso 1.05.06,
22) Osmo Suominen 1.06.23,
23) Eero Kallio 1.08.22, 24)
Esko Autio 1.10.30, 25) Teemu Vainio 1.11.03, 26) Jonni
Lohi 1.11.20, 27) Erja Turkia
1.11.28, 28) Marja Lindqvist
1.15.48, 29) Leo Laukkanen 1.16.32, 30) Ismo Kujala
1.19.52, 31) Riikka Susitaival 1.21.52, 32) Jari Vesanen
1.22.24, 33) Minna Kujala
1.23.32, 34) Sirpa Wahlbom
1.25.01, 35) Maria Rajala
1.28.08, 36) Martti Rajala
1.31.41, 37) Janne Kyrönviita 1.31.45, 38) Oili Harjula
1.36.14, 39) Arja Rantalainen
1.51.18, 40) Tuija Rantalainen
1.51.28.
C-rata 2,1 km: 1) Reino
Hemmilä 27.06, 2) Henri
Savolainen 35.45, 3) Lauri
Hemmilä 36.54, 4) Harri Ravalt 43.55, 5) Juha Tiitinen
49.32, 6) Lauri Mattila 56.21,
7) Tarja Eskelinen 58.54, 8)
Enni Turkia 1.04.02, 9) Elias
Suurnäkki 1.04.08, 10) Roosa
ja Tuukka Jaanu 1.27.11, 11)
Veeti Kattelus 1.45.12, 12)
Armi Kontula 1.46.04, 13)
Kaapo Kattelus 1.46.36, 14)
Virpi Vestola 1.50.58.
Suomalainen
Hinnat voimassa to-su 1.-4.8.
319
Rainbow
Broilerin
Filesuikaleet
300-350 g
(9,11-10,63/kg)
255
X-tra
Grillinakki
900 g (2,83/kg)
249
199
Grandiosa
Kiviuunipizzat,
pakaste,
300?350 g
(8,30?7,11/kg)
Atria
Wilhelmgrillimakkarat
400 g (4,98/kg)
Katso vinkit: foodie.fm
Suomalainen
099
099
145
495
259
099
199
149
Hinta voimassa to-su 1.- 4.8.
www.foodie.fm
1
Suomalainen
99
Rypälerasia
vihreä
siemenetön
500 g (1,98/kg)
Espanja, 1. Kilpailun avaus oli aamulla puoli
kymmeneltä, ja palkintojenjako iltakuuden aikaan.
Roivas oli jo peruskilpailun
jälkeen johtopaikalla, mutta finaaliottelu meni tiukaksi. lk
Fazer
Puikulat
450?550 g
(2,64?3,22/kg)
Rainbow
Kermajuusto
tai Kermajuusto 17%
1 kg
kg
Rainbow
Sika-nauta jauheliha 23%
n. Iitin Jousiampujat ja
Kymen Jousi järjestävät yhdessä Kouvolan pesäpallostadionilla yleisten luokkien tauluammunnan SM-kilpailun.
Kilpailuun osallistuu Suomen
jousiammunnan parhaimmisto. Tasatilanteen jälkeen
ammutulla uusintanuolella
hän voitti Porin Jousiampujien Jukka Alangon. lk
Hinta voimassa to-su 1.- 4.8.
kg
Kesäkurpitsa
vihreä
Suomi
1. 7-21, la 7-18, su 12-21 , 010 76 24440
Agrimarket 010 76 25380 (0,0835 ?/puhelu + 0,1209 ?/min)
www.facebook.com/kymenseudunosuuskauppa
HK
Ylikypsä
saunapalvikinkku
300 g (8,63/kg)
Valio
Arkijogurtit
1 kg
Rainbow
Kahvi,
suodatin- tai
pannujauhatus,
500 g (3,98/kg)
Kausalan
S-marketin yhteydessä
PARTURI-KAMPAAMO
Priima
puh. 12
URHEILU
Torstaina elokuun 1. 7-21, la 7-18, su 12-18 , 010 76 24460
S-market Jaala ark. Pronssille
ampui Kajaanin Jousiampujien
Jouni Valtonen.
Y50-luokassa Iitin Jousiampujien Ensio Lehto ja Kari
Kirsi Roivas selvitti tiukan finaalin edukseen.
Kukkonen sijoittuivat jaetulle
yhdeksännelle sijalle. Kilpailupäivä pudotuksineen muodostuu melko
pitkäksi ja näin osaltaan testaa
myös kestävyyskuntoa. Tällä tuloksella hän
voitti peruskilpailun selvästi,
mutta finaaliammunta oli tiukempi. 400 g (4,98/kg)
S-market Kausala ark. Luokassa Y60 ampuva Iitin Jousiampujien Kalevi Piepponen oli
kuudes