Paikka on Toittilantien ylityksen paikkeilla.
. 62. Kovasti puolusti tonttiaan, ja yritti kokkastakin,
kertoo sunnuntaina hiihtolenkillä ollut Hannu Virtanen Myllytöyrystä.
?
Opetuskeittiötä
korjataan
. 2016 . N:o 17 . Hiihtäjiä oli melkoisesti
viikonloppuna liikkeellä,
joten moni varmaan hänet
tapasikin, Virtanen jatkaa.
. (05) 535 3880
mikko.hallikas@k-market.com
1
Tarjoukset voimassa
To 3.3. Siitä on valmistunut suunnitelma, johon sisältyvät kaksi opetuskeittiötä,
niille yhteinen kodinhoidon
opetustila, opettajien sosiaali- ja työtilat sekä siistijöiden
sosiaalitilat.
Tek n i nen laut a k u nt a
hyväksyi rakennussuunnitelman ja päätti, että kustannuslaskelman jälkeen
rakennetaan ne osat, joihin
määräraha riittää. Keskellä latua se tepasteli myös
Virtasen meille lähettämässä oheisessa pienemmässä
kuvassa.
Iitin kuluvan vuoden budjetissa on 150.000 euron määräraha lukion opetuskeittiön
korjaukseen. Irtonumero 2 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Torstaina 3. Useampi hiihtelijä on kymmenen kilometrin ladulla törmännyt viime
viikonlopun aikana välillä
varsin ärhäkkäästikin reviiriään puolustavaan ukkometsoon. N:o 4726
Flamencon
rytmit
veivät
mukanaan
Sääskjärvellä
Sivu 12
Ukkometso
puolustaa
aluettaan
Kausalan hiihtoladut ovat
tällä hetkellä loistavassa
kunnossa, ja niinpä hiihtäjät ovat ottaneet ne hyvin
omakseen. Metso oli välillä pienen
m atkan päässä ladulta,
mutta tuli kyllä välillä aivan
ladulle saakka, hän kertoo.
Ladun päältä napattu kuva
on Mettälän ottama. Näin on, hiihtämässä
myös ollut Pekka Mettälä
vahvistaa:
. vuosikerta . - Su 6.3., ellei toisin mainita.
Tarjoustuotteita rajoitettu erä.
Fazer
Vaasan
RUISPALAT
59
12 kpl, 660 g
ps
kg
T I LT U N TO R I
JUURESLEIPÄ
179
300 g
US
UUTU
ps
Pringles
PERUNALASTUT 2 prk
400
Palvelemme
Ma-La 7-21
Su 10-18
Huom!
Uudetjat
a
aukiolo
Ma-Pe 7-21
La
7-21
10-18
Su. päivänä maaliskuuta 2016
www.iitinseutulehti.fi
Kauppakatu 6 47400 Kausala . Ensi sijassa uusitaan opetuskeittiö
kakkonen sekä yhteinen kodinhoidon opetustila.
Tämä latu
on minun
reviirilläni
Sinun palvelevin lähikauppasi tarjoaa
HK
3
KARJALANPAISTI
99
500 g, Suomi
rs
Snellman kunnon
1
SIKA-NAUTA
JAUHELIHA
69
400 g, Suomi
kplrs
0
KANANMUNA
10 kpl, 580 g
99
rs
Merrankuja 2
Kausala
Puh
Asiakkaat ovat
myös saaneet yhtymän palvelut hoitotakuun puitteissa.
Yhtymän liikevaihto viime vuodelta oli 406 miljoonaa. Venäjän tuolloisten myllerrysten
takia perhe siirtyi Suomeen
hänen lapsuusvuosinaan.
Elämänmittaisen uransa
hän teki Kansallisoopperan
palveluksessa sopraanona.
Toini ehti urallaan esittää
yli kahtasataa roolia. Viime perjantain Etelä-Suomen Sanomissa kerrottiin, miten kaksi nuorta
oli otettu työhön myymään sähkösopimuksia. päivänä
Torstaina2016
4.8.2011
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Vetoomus työrauhan
saamiseksi Haapakimolan koululle
Kesätyöt
kiinnostavat
Iittiläisille nuorille järjestettiin ensi kertaa omat
kesätyötreffit, joiden tavoite oli saattaa ennen muuta nuoret ja yrittäjät kohtaamaan. Näistä
ajoista hänellä olikin ehtymätön varasto kertomuksia, joita
ihaillen ja mielenkiinnolla
kuuntelimme.
Hän muun muassa ylpeänä kertoi esiintyneensä Arvo
Ylpön satavuotisjuhlissa,
sekä kierrelleensä maailmalla, esiintyen Ruotsin kuninkaalliselle perheelle.
Toini muutti Iitin Ehtookotiin vuonna 2009, ja seuraavana vuonna vietimme
satavuotisjuhlia oopperan
kuoron ollessa tapahtumaa
juhlistamassa.
Viimeiset vuodet hieman
jo hidastivat tahtia ja toimeliaisuutta, mutta vielä viime
jouluna hän jaksoi muutamia
lauluja tapailla, vaikka tuolloin jo epäili, ettei sopraano
enää olisikaan.
Toini pääsi takaisin suurille näyttämöille sulkiessaan
silmänsä viimeisen kerran
18.2.2016 kunnioitettavassa
105 vuoden iässä.
Olemme kiitollisia että
saimme olla osana hänen viimeisiä vuosiaan.
Toinia lämmöllä muistaen
IITIN EHTOOKOTI
HENKILÖKUNTA
Toini Kiiveri (1910?2016)
oli vanhin Iitissä asunut
henkilö.
Sote-yhtymällä on ollut
erinomainen viime vuosi
TÄNÄÄN
Päivä
Haapakimolan koulun vanhempainyhdistys Maakansan
Maahiset on seurannut ja
seuraa jatkossakin tarkkaavaisesti koululla loppuvuodesta 2015 käynnistyneitä
sisäilman parantamiseen liittyviä toimia ja myös aiheeseen liittyvää ja sitä sivuavaa
lehtikirjoittelua.
Yhdistyksemme tietoon
-2
P ä ij ä t- H ä m e e n s o s i a a li- ja terveysyhtymän vuoden 2015 taloudellinen tulos
on erinomainen. Myös syyskaudelle on tiedossa retkiä.
Kesällä yhdistys jatkaa
lauantaisin ja markkinatiistaisin torikahvilatoimintaa.
Ohjelmaan kuuluvat myös
perinteinen Ehtookodin pikkujoulu sekä perinnetuokiot
ja tuolijumppa, molemmat
niin ikään Ehtookodilla.
Vuosikokouksessaan
Ponnilla liike- ja virkanaiset
valitsi uudeksi puheenjohta-
jakseen Annikki Ruokosen
ja varapuheenjohtajakseen
Marja Hannikaisen.
Hallitukseen valittiin
uudelleen Anita Laitinen ja
Sinikka Kankare. Toinen sai kahden viikon
työstä 1,12, toinen 16,40 euron provisiokorvauksen.
Lainsäädäntömme mahdollistaa tällaisenkin joustavuuden. Se tuo ansiota, ja opettaa työelämässä
tarvittavia valmiuksia kuten täsmällisyyttä kaikessa
tekemisessä työajoista alkaen.
Parhaimmillaan molemmat osapuolet hyötyvät,
ja monesti voi käydä niin, että seuraavana kesänä
sama työnantaja haluaakin palkata kesäavuksi saman henkilön, joka jo edellisenä kesänä oli päässyt
työtehtäviin sisälle.
Onnistuneessa kesätyössä molemmat osapuolet saavat myönteisiä kokemuksia, ja niin käy, kun kumpikin ymmärtää, että kaikessa toiminnassa noudatetaan normaaleja työelämän pelisääntöjä.
Valitettavasti näin ei aina ole. Hallituksessa jatkaa
Anu Purho.
Sihteerinä jatkaa Tuula
Laaksonen, rahastonhoitajana Mirja Helineva ja tiedotuksesta vastaa Sinikka
Kankare.
Liiton kevätkokous on
Lappeenrannassa, ja yhdistyksen edustajiksi sinne valittiin Marja Hannikainen, Eila
Harve ja Tuula Laaksonen.
Vuosikokouksessa puhetta johti Marja Hannikainen, ja kokouksen päätteeksi
nautittiin Annikki Ruokosen
valmistamia herkkuja.. Yhtymän talous on kumulatiivisesti plussalla.
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä tuottaa
sosiaalipalveluita, terveydenhuollon perus- ja erikoissai-
raanhoidon palveluita sekä
ympäristöterveyden palveluita.
Sote-yhtymässä pyritään
vuosittain nollatulokseen.
Mikäli tulos on miinuksella,
se katetaan seuraavana vuotena kunnilta perittävällä
lisämaksuosuudella, ja milloin tulos on plussalla, ylijäämä palautetaan kunnille.
Liike- ja virkanaisilla vilkas toiminnan vuosi
Iitin Liike- ja virkanaisilla
on luvassa vilkas toiminnan
vuosi. Yhtymä tuotti enemmän samal-
la verorahalla. Ei pidä ihmetellä, jos jotkut nuoret saattavat kokea työelämän lähtökohtaisesti epäreiluksi.
Kausalassa 03.03.2016
VOITTO RUOHONEN
1-4 m/s
Yö
-7
-3
Perjantai
Päivä
1-4 m/s
Yö
0
-4
Lauantai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+1
-4
Sunnuntai
Päivä
0-3 m/s
Yö
+1
-1
Maanantai
Päivä
2-5 m/s
Yö
+1
ei ole tullut moitittavia asioita Iitin kunnan virkamiesten
edesottamuksista nyt käynnissä olevien toimien aikana.
Tilanne on nähdäksemme
päinvastoin kuten olemme
lehtihaastatteluissa korostaneet, ja olemme tyytyväisyydellä seuranneet erityisen
ripeästi edenneitä kunnan
toimia ja virkamiesten haluk-
kuutta saada asiat nopeasti
koulullamme kuntoon.
Tämän hetken tilanteessa
vetoamme hartaasti kaikkiin
tahoihin, ja toivomme, että ne
jättäisivät kaikenlaisen asiaa
sivuavan spekuloinnin ja
huhujen levittelemisen sekä
syyttelyn pois, jotta koulun
oppilaat ja heidän opettajansa sekä koko koulun henki-
lökunta saisivat työrauhan, ja
he voisivat viimeinkin keskittyä koulutyöhön.
VIIVI VENTO
NINA HÄKÄMIES
SANNA OINONEN
KATARIINA MARTIKAINEN
HANNELE LINDGREN
SARI EKLUND
TIINA SEPPÄLÄ
PAULI SIMILÄ
In Memoriam
Toini Kiiveri
Toini syntyi Pietarissa vuonna 1910 perheen kolmesta
siskoksesta nuorimpana. Om istaja kunnille
yhtymä palauttaa ylijäämää
lähes 4,4 miljoonaa euroa.
Molemmat lukemat ovat yhtymän historian parhaat.
Yhtymätason tulos jul-
kistettiin viime perjantaina,
kuntakohtaiset palautus- ja
maksuarviot tarkentuvat lähiaikoina.
Toimialueen asukkaat
saivat enemmän yhtymän
palveluita kuin kunnat alun
perin tilasivat ilman, että
kustannukset olisivat kasvaneet samassa suhteessa. Tavoite onnistui
mainiosti, sillä tapahtumassa kävi ainakin 70 henkeä: sekä nuoret itse että paikalliset yrittäjät ottivat
tilaisuuden omakseen.
Kesätyö on monelle nuorelle ensimmäinen kosketus
työelämään. Kuluvan vuoden toimintasuunnitelmaan kuuluu
muun muassa Iitin naisjärjestöjen kirkkopyhä Iitin kirkossa.
Huhtikuussa ohjelmassa
on mobiilikoulutusta kirjastolla, ja toukokuussa liike- ja
virkanaiset tekevät retken
Pernajaan Malmgårdin kartanoon sekä heinäkuussa retken Heinolan kesäteatteriin
ja museoihin. Molemmat sanottiin irti koeaikana 12 päivän työn jälkeen . Uusiksi
jäseniksi valittiin Pirjo Hopponen, Arja Vilen ja Kaija
Varima. Tehtävänä oli tyrkyttää sopimusta 25 asiakkaalle tunnissa ja saada samassa ajassa allekirjoitusta myöten
valmiiksi puolitoista sopimusta. 2
TÄNÄÄN
Torstaina maaliskuun 3. koska
sopimus oli sellainen, että 14 päivän jälkeen olisi
pitänyt maksaa palkkaa. Toiminnallinen tulos on 6,5 miljoonaa
euroa
päivänä 2016
3
Haapakimolan koululle tehdyn korjaussuunnitelman mukaan lattiarakenteita korjattaisiin vanhalla puolella (kuvassa oikealla) ja lattian ja seinän liittymäkohdat tiivistettäisiin.
Myös uudella puolella lattioita tiivistettäisiin ja pinnoitettaisiin uudelleen kuten ylläoleva kuva ja selostusosa kertovat.
Haapakimolan korjaussuunnitelmat ja
?kustannukset ovat nyt täsmentyneet
Tekninen lautakunta hyväksyi suunnitelmat, rahoitus on valtuuston päätettävissä
VOITTO RUOHONEN
Haapakimolan koulun korjaussuunnitelmat ja korjauskustannukset ovat nyt
täsmentyneet. Märkätiloissa lattioiden kaadot
tarkistettaisiin ja lattiat vesieristettäisiin uudelleen sekä
pinnoitettaisiin niin ikään keraamisella laatalla.
Vanhalla puolella lattiarakenteet purettaisiin niin, että
jäljelle jäisi vain betoninen
palkki- ja alalaattarakenne.
Betonipinnat puhdistettaisiin ja homeet poistettaisiin
kuumentamalla. 19.2.2016 tehdyn
rakennusosa-arvion mukaan
rakennuksen korjausten kokonaiskustannukset ovat
725.000, josta rakennuksen
vanhalle osalle kohdistuu
536.000 ja uudemmalle osalle 189.000 euroa.
Kustannusarviossa on
otettu huomioon varsinaisten kosteusvauriokorjausten lisäksi myös työt, jotka
aiheutuvat rakennusluvan
aiheuttamista velvoitteista
sekä niistä korjauksista jotka
on tarkoituksenmukaista tehdä nyt samalla kertaa, jotta
rakennuksen talotekniikasta
saataisiin toimiva.
Tällaisiä töitä ovat taloautomaatiolaitteet, kattilamuutokset, poistumist ieva lojä r j e st el m ä s ek ä
palovaroitinjärjestelmä.
Näiden töiden vaikutus kustannuksiin on noin 50.000
euroa.
Mikäli koulun uusi osa
korjattaisiin ja vanha osa korvattaisiin uudella rakennuksella, olisivat kustannukset
1,3-1,4 miljoonaa euroa, ja
jos koko koulu korvattaisiin
uudella rakennuksella, olisivat kustannukset arviolta 2,4
miljoonaa euroa.
Korjaussuunnitelman mukaan esimerkiksi salaojaver-
kosto kunnostetaan ja vanha
osa salaojitetaan. Sokkeliin
lisätään tuuletusaukkoja ja
kellarin seinissä olevat läpiviennit tiivistetään.
Isoimmat korjaukset tehtäisiin alapohjaan.
Uudella osalla kuivien
tilojen maanvaraisista lattioista poistettaisiin nykyinen
pinnoite ja betonilaatta tiivistettäisiin ilmatiiviiksi, minkä
jälkeen lattia pinnoitettaisiin
keraamisella laatalla, joka
antaa mahdollisen kosteuden
kuivua alusrakenteesta. Lattian pintarakenteet tulisivat joko betonista
tai puusta, ja ne pinnoitettaisiin ilmatiiviiksi massapinnoittella.
Muiden lattioiden ilmavuodot tiivistettäisiin, samoin
seinissä olevat läpiviennit.
Samoin tiivistettäisiin
välipohjat ja yläpohjan läpiviennit. Kiinteistön
vanha öljykäyttöinen lämmityskattilakin on tarkoitus
remontin yhteydessä uusia.
Jos koko koulu
rakennettaisiin
uudelleen, se
maksaisi arviolta
2,4 miljoonaa euroa. Iitin tekninen
lautakunta käsitteli niitä tiistai-illan kokouksessaan.
Laut a k unt a hyvä ksyi
Haapakimolan koulun korjaussuunnitelman ja esittää kunnanhallitukselle ja
edelleen kunnanvaltuustolle
700.000 euron lisämäärärahaa vuoden 2016 talousarvioon korjausten toteuttamiseksi.
Lautakunta päätti toteuttaa hankkeen kokonaisurakkana heti, kun hankkeen rahoitus on varmistunut.
Remontin kustannus on
niin suuri, että se on rahoitettava erillisenä investointina,
mikä vaatii asian käsittelyn
ensin kunnanhallituksessa
ja sen jälkeen valtuustossa.
Koulutuslautakunta kokoontuu 9. Alapuolinen
tuuletustila siivottaisiin mah-
dollisesta rakennusjätteestä,
ja sen pohjalle tulisi kymmensenttinen kevytsoraeriste; palkkivälit täytettäisiin
vaahtolasimurskeella ja uretaanilla. TÄNÄÄN
Torstaina maaliskuun 3. maaliskuuta ja päättää
silloin omalta osaltaan toi-
menpiteistä, joihin remontti
antaa aihetta; esimerkiksi
tilapäisinä opetustiloina käytettäviä parakkeja tarvittaneen myös syyslukukaudella,
jos remontti ei ehdi valmistua
ennen koulutyön aloittamista.
Arkkitehtisuunnittelu
Pakkanen Oy on valmistellut tutkimusraportteihin perustuvat, 8.2.2016 päivätyt
rakennussuunnitelmat Haapakimolan koulun uuden ja
vanhan osan korjaamiseksi.
LVIA- ja sähkösuunnitelmat
ovat 23.2.2016 päivättyjen
toimenpideluettelojen osalta
valmiit ja niiden perusteella voidaan arvioida myös
toimenpiteistä kertyvät kustannukset. Uudella puolella
?
liikuntasalissa on havaittu
muurauksen ja pilareiden
sekä seinän ja katon välisissä
saumakohdissa ilmavuotoja,
joiden kautta huoneilmaan
pääsee ulkoa epäpuhtauksia;
tällaiset saumat tivistetään.
Kunnostustöitä tehtäisiin
myös ilmanvaihtoon, sen koneisiin ja laitteisiin ja ilmastoinnin kanavointiin sekä
automaatioon
Jos kinkeriväellä on kotona Viisikielinen-laulukirja, voi ottaa sen mukaan.
TULOSSA: Lähetyksen pääsiäismyyjäiset pe 18.3. Saarasten kinkerit pe 18.3. klo 10-14 Hiljaisuuden päivä srk.keskuksessa. ja KERHOTOIMINTAA: Ti 8.3. Kysy lisätietoja ja ilmoittaudu mukaan 17.3. lipaskeräys S-Marketin
pihalla, kerääjinä srk:n työntekijöitä ja Jaalan kappelineuvoston jäseniä.
Kinkerit
Kevätkauden 2016 kinkerit pidetään kylittäin. Kinkereiden
tämän vuotisena aiheena on
?Miksi Jumala sallii pahan??.
Virsiopetusta ja Yhteisvastuu
. klo 17 Pyhäkoulu Maija Kauppisella,
Veteraanitie 11 B.
Syksyn päiväkerhoilmoittautuminen seurakunnan nettisivuilla 11.3. www.iitinseurakunta.fi
Tulossa: Alakouluikäisten Musa- ja laululeiri Heiskussa 16.17.4. Siksi
tarvitsemme toisenlaista perspektiiviä.
Raamatussa sanotaan: ?Ihminen ei elä ainoastaan
leivästä, vaan kaikesta mitä Herra sanoo.?
Jumalan äänen kuunteleminen kannattaa. Olemme
yhdessä ja silti jokainen omalla matkallamme. klo 12.30
Kirkonkylän srk-talossa. 63:1
PERJANTAINA
Sinä yksin tunnet kaikkien
ihmisten sydämen. klo 14, Aimo Virtanen. Ne kertovat
Jeesuksesta, joka antoi elämänsä meidän vuoksemme.
Ihminen ei ole vain materiaa. Etäpalvelun antaja
vastaa myös etäyhteyteen liittyvästä tietosuojasta ja tietoturvasta.
Sairausvakuutuslaki
ja Kelan antamat ohjeet
sairaanhoitokorvauksista
koskevat myös terveydenhuollon etäpalveluiden korvaamista: Korvaus voidaan
maksaa, kun kyseessä on
asiakkaan sairauden hoitoon
liittyvä etäpalvelu.
Etävastaanotot rinnastetaan tavanomaisiin vastaanottokäynteihin. Ei voi varmaksi tietää, mitä seurauksia joillain valinnoilla on.
Monet niistä vaikuttavat myös toisiin ihmisiin.
Sokeudumme helposti omiin ajatuksiimme. Minun ajatukseni
ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille
tulevaisuuden ja toivon.?
KRISTIINA NORDMAN
www.lehtisare.fi
044 - 714 0084
Torstaina maaliskuun 3. Vasen puoli miesten sauna, oikea puoli naisten
sauna. klo 18 Gospel-konsertti Vanhassa Kelossa! Juha
Tanska bändeineen, ohjelmistossa Bob Dylania ja Juhan
omia biisejä.
La 12.3. Jumala loi ihmisen elämään yhteydessään ja siksi elämän tarkoitus voi viime kädessä
toteutua vain yhteydessä häneen.
Jeremian kirjassa sanotaan: ?Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Mutta onhan
oikeuteni Herran kädessä,
palkkani Jumalan huomassa. Hän tarvitsee elämälleen myös tarkoituksen. Kouluissa jaettu tiedotteet.
Perhekerho: Kausalan srk.keskuksen alakerrassa tiistaina8.3. Suurin yksittäinen
hankepäätös tehtiin KymiRing
Oy:n kuljettajakoulutushankkeen käynnistämiseen.
Etelä-Suomessa yritystukivarat ovat kohtuullisen niukkoja, joten rahoituksen yleiseksi
painopisteiksi on määritelty
yrityksen toiminnan kehittäminen ja kansainvälistyminen. Ke 9.3 klo 13.00 Erottajan diakoniapiiri, Anja
ja Tuomo Mäellä, Metsäläntie 87
VARHAISKASVATUS:
Varhaisnuoret: Kts. Kiviluoto, musiikista vastaa kanttori Jarmo
Kukkonen, kahvitarjoilu.
Videoyhteyden välityksellä
annetuista sairaanhoidon
palveluista voidaan maksaa
sairaanhoitokorvaus 1.3.2016
alkaen.
Hoidon antaja eli terveydenhuollon ammattihenkilö
arvioi, mitkä palvelut ja mitkä asiakasryhmät soveltuvat
hoidettavaksi etäyhteyden
kautta. Kirkonkylä-Radansuu to 31.3. klo 10 4. klo 13 srk.kodissa. päivänä 2016
Kaakkois-Suomeen 8,9 miljoonaa
euroa EU-rahaa ja yritystukia
Hämeeseen, Kaakkois-Suomeen ja Uudellemaalle viime
vuonna myönnetystä noin 34
miljoonasta eurosta oli 16,8
miljoonaa yritysrahoitusta ja
17,3 miljoonaa ESR-hankerahoitusta. klo 18 Huhdasjärvi
. 2.Moos. 1.Kun
8:39
LAUANTAINA
Minä sanoin: Turhan takia
olen itseni uuvuttanut,
tyhjään olen haaskannut
voimani. Vesalan kinkeri Harri ja Karoliina Suikkasella, Vesalantie
398, Kiviluoto, Murtoperä.
Tapahtumia
Ti 8.3. Virret: 443, 453.
Sampola su 13.3. Kahvitus alkaa klo
18 Srk-salissa.
Tulossa
Su 13.3. Ne kertovat uuden
suunnan löytymisestä, toivosta ja rauhasta. keräyksen kohteiden esittelyä.
To 10.3. asti.
NUORILLE: Aikalisä Kauppakatu 16 (kulku torin puolelta)
la 5.3. klo 10 srk.keskuksen neuvottelutilassa. Kannattaa tutustua niihin. Rahoitusstrategian
painopisteenä alueella oli
liiketoiminnan kehittäminen
ja kansainvälistyminen, joihin kohdistettiin lähes puolet
myönnetystä yritysrahoituksesta. Mukana Viljo Hagert, Jari Nordman,
Mirva Lehtinen ja nuorten lauluryhmä.
KAHVITUPA: Kahvitupa avoinna pe klo 11-15 ja ti klo 1114. klo 16 Veturissa ja klo 19 Kouvolan keskuskirkossa. Kahvituvan lounas ti 8.3. klo 13
Kahvituvassa. Esimerkiksi
lääkärin etävastaanotosta saa
saman suuruisen korvauksen
kuin tavanomaisella lääkärin
vastaanotolla käynnistä. Kehittämishankkeiden keskimääräinen
koko Kaakkois-Suomen alueel-
la oli lähes kaksinkertainen
ver rattuna Hämeen alueen
hankkeisiin. Kausala
Su 6.3. klo 11-12, diakoniatoimisto. Hartaus Saunatuvassa
klo 18, Kiviluoto.
To 10.3. Mahdollisuus verenpaineen mittaukseen ja keskusteluun ti 8.3. Kirkkokuoron harjoitukset ke 9.3. Päivä johdattaa meidät odotuksen, toivon ja rukouksen maailmaan. Kausalan lähetyspiiri to 10.3. loman vuoksi.
Diakoniatyö
Pe 11.3. Huom! Myytävänä tuoretta
leipää. klo 9.30-11.30 (torstain kerho ensisijaisesti
perhepäivähoitajille).
Pyhäkoulutyö: Su 6.3. Ilmoittautuminen sähköpostitse jukka.kaunisto@evl.
fi14.-18.3. klo 14.30-21. klo 9.30-11.30 tai keskiviikkona 9.3. klo 9 . 4
KIRKOLLISET
..
Viikkopaivyri
Nimipäiviä
TORSTAINA
Kauko
PERJANTAINA
Ari, Arsi, Atro
LAUANTAINA
Leila, Laila
SUNNUNTAINA
Tarmo
MAANANTAINA
Tarja, Taru, Taika
TIISTAINA
Vilppu
Kansainvälinen naistenpäivä
KESKIVIIKKONA
Auvo
Viikon sana
TORSTAINA
Minä se olen, oikeuden
julistaja, suuri pelastaja.
Jes. paastonajansunnuntai messu kirkossa,
Lehtinen, Nordlund, Räsänen. klo 18 - 21 Nuorten ilta
Nuokussa, Jaalantie 97, alakerta.
Musiikkityö
Kirkkokuoron harjoituksia ei
ole 10.3. klo 9.30-11.30 ja
torstaina 10.3. klo 14 Veikko ja Anne Ikosella, Konttilantie 264. Tyypillinen avustuksen
saaja on kasvuhakuinen yritys,
joka on kehittämässä tuotteitaan tai palveluja kansainvälisille
markkinoille. Se on elämän paras valinta, sillä hänellä on hyvä suunnitelma
jokaisen ihmisen elämää varten.
Maaliskuussa koko Kymenlaakso puhuu tästä
suunnitelmasta yksittäisten ihmisten elämäntarinoiden
kautta. 25:8
MAANANTAINA
Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
2.Moos. 20:12
TIISTAINA
Herra snoi: Minä annan
anteeksi kenelle tahdon
ja armahdan kenet tahdon. 49:4
SUNNUNTAINA
Jumalalla on valta sekä
auttaa että lyödä maahan.
2.Aik. klo 10 Marian Ilmestyspäivän messu Jaalan kirkossa, Kiviluoto, Jarmo Kukkonen.
Klo 18 Talvisodan päättymisen muistojuhla Jaalan Seurakuntasalissa, opettaja Kari
Tuomi, rov. Hartaus pe 4.3. 829 3323
Avoinna: Ma-Pe klo 9-12
www.iitinseurakunta.fi
JUMALANPALVELUS
Su 6.3. Postissa tultava esiin huoltajan nimi, kotiosoite,
puhelinnro, ja mahdolliset ruoka-allergiat. klo 16 . klo 18-23, ke 9.3. klo 15 Kahvituvassa.
PIIRI . Tällä
rahoituksella tuettiin yritysten
lyhytkestoisten konsultointipalvelujen, kuten liiketoiminn a n nyk y t i l a - a n a ly ysie n,
kehittämissuunnitelmien ja
liiketoiminnan kehittämiseen
liittyvien palvelujen, hankintaa. Yritysjohdon ja avainhenkilöiden koulutuksiin osallistui
49 yritystä.
Jumalanpalveluselämä
Su 6.3. Tule
kuuntelemaan hiljaisuutta ja sitä, mitä Jumala haluaa sinulle pääsiäisen kynnyksellä puhua. klo 10 Sanajumalanpalvelus Jaalan kirkossa, past.
David Paski, kanttorina Marko
Virtala.
Nuorisotyö
Ke 9.3. Neljännes rahoituksesta
kohdistui yritysten kasvun
edistämiseen.
Alle 5 vuotta toimineiden
yritysten osuus oli kummassakin maakunnassa yli 40
prosenttia rahoituksen saajista.
Teollisuuden osuus myönnetystä kehittämisavustuksesta
oli noin puolet, informaatio- ja
viestintätoimiala sekä koulutusalat olivat toimialoista
seuraava ksi suurimpia rahoituksen saajia. 33:19
KESKIVIIKKONA
Jeesus sanoi: Minun kirkkoani eivät tuonelan portit voita. klo 13 Muistelukerho
srk.keskuksessa. klo 17 Nuuttilassa
Saarastentie 97. klo 18 Raamatun
opetussarja ?Viha, kosto ja
sodat Raamatussa. klo 15-17
Kahvituvassa.
La 26.3. Alueittain Uudenmaan
osuus kokonaisrahoituksesta
oli 16,4 miljoonaa, KaakkoisSuomen 8,9 miljoonaa ja Hämeen 8,7 miljoonaa euroa.
Yr it ys t e n ke h it t ä m i s h a n k k e i si i n myö n n e t t i i n
Etelä-Ka rjalan ja Kymenlaakson maakuntiin vuoden
2015 aikana noin 3,2 miljoonaa euroa. Vuolenkosken lähetyspiiri ti
8.3. Kaikille ilmoittautuneille lähetetään leirikirje
josta käy ilmi kaikki käytänteet. mennessä, seurakuntapastori Henna Huppunen, 050 387 1654 tai henna.huppunen@evl.fi
KIRKKOHERRANVIRASTO SULJETTU PE 4.3.2016.
tyistukialueilla myös vientitoimintaa lisääviä investointeja ja
merkittäviä uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
Yritysten kehittämispalveluihin kohdennettiin rahoitusta Kaakkois-Suomessa noin
253.000 euroa lähes 40 pkyrityksen kehittämiseen. Joskus on
vaikeaa osata valita oikein. Mukana Pekka Simojoki ja EtCetera-kuoro.
Meidän hetki su 13.3. 17 Yhteisvastuu . Jes. Pelottaa, että tekee huonoja
päätöksiä, joita saa katua lopun elämää. Korvauksen voi saada suorakorvauksena tai hakea korvauksen itse jälkikäteen Kelasta.
Korvausta haetaan vastaavilla selvityksillä kuin muitakin
sairaanhoitokorvauksia.
Helluntaisrk. 20 Yleinen saunailta Jaalan Kotiseutusäätiön
Kesäkodilla. Virret: 475:1-3; 714; -; 59;
451:1-; 229; 417.Kolehti: Seurakuntien toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen diakonia- ja yhteiskunnallisen työn
alueilla Mikkelin hiippakunnassa.
TAPAHTUMIA
Mahdollisuus muutokseen avajaiset pe 4.3. klo 11-13, 5 ?/annos. klo 18-21, ohjelmallinen ilta.
AIKUISILLE: Turinatupa pe 4.3. klo 17 srk.
keskuksessa.
KINKERIT: Kinkeriaiheena vuonna 2016 on Virsikirjauudistus. klo 19 Elämäsi mahdollisuus . missio-ilta Jaalan
kirkossa, musiikista vastaavat
Lasse Heikkilä ja Saila Seurujärvi, puheenvuoroja eri seurakunnista. osa 4 on
peruttu ja siirtyy pidettäväksi
myöhemmin ilmoitettavana
ajankohtana.
Pe 11.3. klo 16.00
Ehtoolliskokous
- Mauri Makkonen
IITTI
Veikko Juhani Salonen 70 v.
Hannu Kalervo Särkiniemi 64 v.
Leena Tuulikki Kauppila 72 v.
Vartiokylän srk.
JAALA
Helvi Raakel Niemi, 89 v.. Leirin hinta 30 ?.
Minimihenkilömäärä 15 ja jos yli 25, joudmme arpomaan
leiriläiset. 16:18
Viikon miete
Optimistit kirjoittavat
huonosti.
Paul Valéry (1871?1945)
Aurinko nousee
TORSTAINA 3.3.
Aurinko nousee Iitissä
7.08 ja laskee 17.46.
PERJANTAINA 4.3.
Aurinko nousee Iitissä
7.05 ja laskee 17.49.
LAUANTAINA 5.3.
Aurinko nousee Iitissä
7.02 ja laskee 17.51.
SUNNUNTAINA 6.3.
Aurinko nousee Iitissä
6.59 ja laskee 17.54.
MAANANTAINA 7.3.
Aurinko nousee Iitissä
6.55 ja laskee 17.56.
TIISTAINA 8.3.
Aurinko nousee Iitissä
6.52 ja laskee 17.59.
KESKIVIIKKONA 9.3.
Aurinko nousee Iitissä
6.49 ja laskee 18.02.
Elämäsi
mahdollisuus
Elämä on täynnä valintoja, pieniä ja suuria. klo 17 srk.keskuksessa teemalla Elämäsi mahdollisuus. Yritysten kehittämisavustuksella rahoitettiin
vuoden aikana kuitenkin eri-
Terveydenhuollon
etäpalveluista
voi saada
korvausta
IITIN SEURAKUNTA
KIRKKOHERRANVIRASTO
Puh. Raamattupiiri ke
9.3. Matt. Tiedustelut Jukka Kaunisto 050-3871647. Kausalan diakoniapiiri ma 7.3 klo 13.00
Eeva Aartilla, Kiessitie 1 B 5. Aikalisän lisäaika pe
4.3
Nämä
yritykset toimivat matkailu-,
metsätalous-, rakennus- ja
palvelualalla.
Kaksi tyypillistä tapausta ovat Vuorenpään mukaan,
että alkava yritys tarvitsee
apua markkinoinnissa: miten saada lisää asiakkaita
ja kassavirtaa, ja toinen se
kasvuvaiheen tilanne, kun
pitäisi palkata ensimmäinen
työntekijä: mitä kaikkia velvollisuuksia työnantajalla on.
Vuorenpää jatkoi, että hänen tähän mennessä tavoittamistaan yrittäjistä 28 oli
todennut toiminnan sujuvan
niin hyvin, että tarvetta palvelulle ei ollut, 11 oli muuttanut pois tai ei kuulunut enää
kohderyhmään ja neljä yritystä oli jo ehtinyt lopettaa
toimintansa.
. Edellinen
maksaisi arviolta 1,3 miljoonaa, jälkimmäinen vaihtoehto 2,4 miljoonaa. kunnanjohtaja Riku
Rönnholm:
. Näitä kaikkia vaihtoehtoja korjauksen
ohella joudutaan tämän ja
ensi kuun aikana punnitsemaan.
Positiivista virettä sen sijaan tuli viime vuoden lop-
?
Projektipäällikkö Pirjo Vuorenpää esitteli yrittäjien aamukahveilla äskettäin aloittaneille yrityksille suunnattua maksutonta NYT-palvelua.
pua kohti kunnan talouteen.
. Aika
lopullinen tuo tulos on, jos ei
mitään yllättävää satu, ja saadaan näin tasattua tilannetta
ja kerättyä puskuria tuleville
vuosille.
Tulevasta sote-aluejaosta
Rönnholm tyytyi toteamaan,
että töitä on tehty sen eteen,
että pysyisimme Päijät-Hämeessä, mikä on ollut kuntalaisten selvä kanta. Vielä 39 yritystä on
tavoittamatta tai odottelen
yrittäjän puolelta tulevaa yhteydenottoa. Koordinaattori ei tule
istumaan kunnantalolla peukaloita pyöritellen.
Haapakimolan koulun
tilanne on sellainen, että se
saattaa Rönnholmin mukaan
asettaa kuluvan vuoden investointiohjelmaa uuteen tarkasteluun.
. Yrittäjän alkuvuosien
haasteita helpottamaan, hän
tiivisti:
. Tämän hetken arvion
mukaan koulun kunnostus
tulee maksamaan runsaat
700.000 euroa. Mutta ei se sitä tarkoita, että rahaa edelleenkään
tuhlattavaksi asti olisi. Kunnan tilanteessa on
juuri nyt sekä hyvää että huonoa, yritän käsitellä vuoron
perään molempia.
Hyvillä asioilla aloittaen
hän nosti esille KymiRingin:
. Aikaa on, sillä
hanke kestää vielä puolentoista vuoden ajan, vuoden
2017 syksyyn saakka.. Siksi
työttömyydestä ryhdytään
ottamaan jo tämän kevään
aikana otetta erityisen työllisyyskoordinaattorin voimin:
. Hän sanoi
tämän hetken tiedon olevan,
että mahdollisesti aluejako
julkistettaisiin 15. Elokuun lopulla soteyhtymän laskelmat viestivät
sitä, että kustannukset ylittäisivät noin 25 prosentilla
budjetoidun, ja syksyllä ylitykseksi arvioitiin jossain
vaiheessa jopa 32 prosenttia.
Silloin näytti siltä, että kunnan tilinpäätös painuisi jopa
1,5 miljoonaa miinukselle.
. Lisäksi on
selvitelty, mitä kustantaisi
uuden rakentaminen koulun
vanhan puolen tilalle sekä
molempien puolien korvaaminen uudella. Kaavasta ei tullut valituksia, joten se hanke etenee
nyt hyvin.
Takapakkeja sen sijaan
ovat tuoneet sekä kunnan
työttömyystilasto, jossa käyrä
on ollut tasaisesti mieluummin ylös- kuin alaspäin, samoin Haapakimolan koululla
todetut ongelmat.
Pitkäaikaistyöttömyys
maksoi Iitille viime vuonna sakkomaksuina 550.000
euroa, joka kaikki oli muusta toiminnasta pois. Vuoden loppua kohti
tultaessa ero oli kaventunut
700.000 eurolla, ja nyt pari
viikkoa sitten saimme melko
lopulliset tiedot sote-yhtymän maksuista. maaliskuuta.
. Tehtävään oli 47 hakemusta, joukossa sekä iittiläisiä että muualta tulevia, ja
monia hyviä hakijoita.
. Valitun koordinaattorin tehtäväkseen tulee jalkautua yrityksiin ja yrittää löytää
mahdollisimman monelle pitkäaikaistyöttömälle työpaikkoja, ja nimenomaan yksityiseltä puolelta, ei ole tarkoitus,
että kunta yksistään alkaisi
enemmän työllistää.
. Erityisesti huomiota kiinnitti, että
mukana oli useita aivan uusia
kasvoja.
Kahvitilaisuuden avasi va. TÄNÄÄN
Torstaina maaliskuun 3. Meidän jokaisen on
otettava nyt rohkeasti yhteyksiä ja tuotava KymiRingin
suuntaan itseämme esille,
hän tiivisti.
Yhdistyksen tulevista tapahtumista hän mainitsi tulevan kevätkokouksen, joka on
päätetty pitää nimenomaan
KymiRingin maisemissa, ja
kesällä yhdistys aikoo retkeillä Woikoski Oy:öön tutustumaan.
Brnon matkalla mukana
ollut yritysasiamies Jukka
Antila tiesi jo kertoa, että
sieltä päin on iittiläisten
käynnistä innostuneena tulossa Suomeen delegaatio
tutustumaan muun muassa
jätteiden käsittelyyn ja energia-asioihin, ja myös kaupallisella puolella näyttää virinneen kiinnostusta.
VOITTO RUOHONEN
Iitin Yrittäjät ry:n, Kinnon ja
Iitin kunnan yhteinen aamukahvitilaisuus Ravilinnassa
tiistaiaamuna kokosi paikalle
kolmisenkymmentä yrittäjää.
Tilaisuudessa vallitsi myönteinen henki; selvästi tällaisia
tilaisuuksia tarvitaan. Me saimme siellä lämpimän ja hyvän vastaanoton.
Reissusta jäi todella positiivinen mieli, hän tiivisti.
Samassa yhteydessä YliKaitala otti esille tarpeen
päivittää kunnan elinkei-
Projektipäällikkö Pirjo
Vuorenpää Kinnosta esitteli NYT-palvelua, joka on
alle kolme vuotta Iitissä toimineille yrityksille räätälöity
neuvonta-, valmennus- ja verkottumispalvelu.
. Niiden myötä viime vuoden tilinpäätös
näyttäisikin kääntyvän noin
400.000 euroa ylijäämäisek-
si, Rönnholm selvitti:
. Arvioidaan yritystoiminnan tilaa, taloutta,
kerrotaan yritys- ja rahoituspalveluista, tehdään kehittämissuunnitelmia, annetaan
asiantuntija-apua, hän luetteli
toimintatapoja.
Vuorenpää kertoi tavoittaneensa tähän mennessä 59
nuorta iittiläistä yritystä, ja
niistä yhdeksän ilmoittautui
mukaan palveluun. päivänä 2016
5
Iitin kunnan tilanteessa
juuri nyt hyvää ja huonoa
Työttömyysluku on edelleen huolestuttava, tilinpäätös kääntyi plussalle
nostrategiaa siten, että niin
KymiRing kuin Kimolan kanavahankekin nousevat siinä
aiempaa painokkaammin
esille.
. Silloin näemme, miten
Palvelua
helpottamaan
yrittäjän
alkutaivalta
Iitin ja muiden kymmenen
rajakunnan asema on määritelty.
Iitin Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Markku YliKaitala palasi puheenvuorossaan taannoiseen Brnon
matkaan:
Jokainen on tuonut
evästä tullessaan, ja meillä
on vilttikin varattuna, se on
tärkeä, Käki kertoo.
. Kaikkiin tilaisuuksiin
on vapaa pääsy.
-mediamissioon.
? Ennen tilaisuuden
alkua on lähetysväen järjestämä kahvitarjoilu seurakuntasalissa klo 18 jälkeen,
Karttunen vielä mainitsee.
Maanantaina 21. Balbina
opastaa lapsia piirtämään ja
värittämään isolle paperille kaikki aakkoset ja miettimään jokaisen kirjaimen
kohdalla itselle tärkeän tai
mieluisan asian. ahtisaarnoja joka arki-ilta,
ja maanantaina iltakirkko on
musiikkipainotteinen. Sen voi kirjoittaa tai piirtää.
Jo alkaa syntyä: c-kir-
jaimesta tulee mieleen cvitamiini, ä:stä äiti ja i:stä
isi, mutta a:sta tulee mieleen
esimerkiksi Antti Tuisku. päivänä 2016
Jaalan kappeliseurakunnassa
musiikillinen maaliskuu
RITVA LAUNESKOSKI
Jaalassa maaliskuu on poikkeuksellisen musiikillinen,
kertoo kappeliseurakunnan
kanttori Laura Karttunen:
. 6
KULTTUURI
Torstaina maaliskuun 3. Olemme täällä elämän
keskellä, Käki iloitsee.
Aloitimme
ensin
tutustumalla
toisiimme
Aakkostehtävässä sai
käyttää värejä ja tuoda esiin
itselle tärkeimpiä ja mielei- Seitsemän tyttöä teki kaikenlaista luovaa kolmena iltapäivänä Kirmossa pidetyillä Talvisiä asioita.
lomalaisten taidepäivillä. Illassa kuullaan myös
muutama puheenvuoro eri
seurakunnista, sillä tapahtuma liittyy Kymenlaaksossa
maaliskuun aikana tapahtuvaan yhteiskristilliseen
?Mahdollisuus muutokseen?
?
lainen Kamarikuoro Credo
johtajanaan Timo Vikman.
? Hiljaisella viikolla on
ns. Puheen pitää Heikki Kiviluoto,
Karttunen kertoo ja muistuttaa:
. Ohjaajana toimi Balbina Käen ohella Iina Helander.. Lasse on säveltänyt
Sailalle paljon omaa musiikkia. Aloitimme ensin tutustumalla toisiimme ja sitten
kokeilimme draamatyöskentelyä, näytelmänä oli Ystäväni valas. Osallistujia löytyi juuri opiston mittarilla
vaadittavat seitsemän. Teimme siihen mm.
toisenlaisen lopputarinan.
. Bob
Dylanin, Outi Terhon, Jukka Leppilammen ja Juhan
omaa tuotantoa.
Lauantaina 12. Kaikki
ovat tyttöjä, iältään viidestä
12:een vuotta.
Tiistaina oli vain kolmen
tunnin mittainen taidepäivä,
mutta maanantaina puuhattiin peräti viisi tuntia, samoin
keskiviikkona, jolloin vetäjänä toimi kuvataiteilija Iina
Helander.
? Laiva on lastattu MUREENOILLA, hihkutaan
lämmittelyleikissä, ja tuolle
merenelävälle seuraa tekevät
monet muutkin luontokappaleet kuten perhoset, koirat ja
flamingot.
Kunhan alkusäpinät on
saatu pakettiin aletaan tehdä enemmän keskittymistä
vaativia tehtäviä. Tarjolla on ilmeisesti
hiukan etnotyyppistä musiikkia, Karttunen avaa:
. Ja
s:stä tietysti Sata salamaa.
Antille piirretään tiheä tukka. Lisäksi olemme muovailleet ja harjoitelleet improvisaatiota sekä pantomiimia erilaisin aihein. maaliskuuta klo 19 on Jaalan kirkossa
?Elämäsi mahdollisuus?missioilta.
? Tapahtuman musiikista vastaavat Kouvolan
alueellakin paljon kuullun
Suomalaisen messun tekijä
Lasse Heikkilä yhdessä kittiläläisen Saila Seurujärven
kanssa. maaliskuuta klo 18 Juha Tanska bändeineen esiintyy Ravintola Vanhassa Kelossa.
Kyseessä on gospelkonsertti
ja ohjelmistossa mm. Ahaa, pöydän takana
lattialla häärätään jotakin.
Teatteri-ilmaisun ohjaaja
ja äidinkielen opettaja Balbina Käki vetää toista päivää
Iitin Kansalaisopiston myötä
järjestettyjä Talvilomalaisten
taidepäiviä. Perjantaina 11. On tosi kiva, että
kirjasto tuli meitä vastaan tämän minikurssin järjestämisessä. Kivaa meillä on ollut,
?
ja tekemisen lomassa välillä huilaamme, tanssimme,
kuuntelemme musiikkia ja
leikimme. maaliskuuta klo 18 Jaalan kirkossa
pidetään musiikkihartaus,
jossa esiintyy kuusankoske-
Kappeliseurakunnan
maaliskuu on
poikkeuksellisen
musikaalinen
Lasse Heikkilä ja Saila
Seurujärvi huolehtivat 12.
maaliskuuta pidettävän
Mahdollisuus muutokseen
-mediamission musiikista.
Laiva on lastattu mureenoilla!
Seitsemän tyttöä loi vaikka mitä Talvilomalaisten taidepäivillä
RITVA LAUNESKOSKI
Kirjaston Kirmosta kuuluu
ääntä, vaan missä kaikki
ovat. Tytöt nauravat makeasti.
. Tänään
aakkostehtävän jälkeen vielä
tutustumme näytelmään ja
teemme siihen keppinuket.
Luulenpa, että päivän kohokohta tulee olemaan yhteinen
piknik
Valentin Ladayn totosijat vuoden 12 startista olivat
5-1-2 ja rahaa yhteensä 21.158
?. autopaikan.
Pakettiauto mahtuu sisään.
Lisäksi pienvarastotilaa.
Puh. Täyden matkan ennätyskin parani koviin lukemiin,
13,1ake.
Hienoimmat hetket ruunan omistajat (Stall Valle)
kokivat varmasti Joensuun
kuninkuusraveissa, kun Salon valmentama Valentin
Laday kiersi kaikki ja tuli
maalisuoraa hienolla tyylillä
ykköseksi.
Tunnelmaltaan lähes samaan, mutta rahallisesti parempaan Valentin Laday pystyi Vermon Derbypäivänä,
kun tikulla oli 4.000 euroa.
Valentin Laday on hieno
esimerkki kimppahevosesta,
joka luo elämyksiä monelle.
Iittiläisistä mukana ovat Leif
Drockila, Tuija Pesonen,
Juhani ja Eeva Salo, Markus Salo sekä valmentaja
Matias Salon perhe: vaimo
Piia sekä lapset Aada ja
Aino.
Ta l l i n puolest a L ei f
Drockila kiitti Iitin Hevosystäväinseuraa ja myönsi tunteiden ja elämysten nousseen
menestyksen myötä.
?
. Pisteitä totosijoista ja
hankituista rahoista orille
kertyi 186.
Keisarin saavutuksista
kärkeen nousee valinta 12
parhaan oriin joukkoon ja
pääsy Joensuun kuninkuusraveihin. ihan alakoulusta alkaen. Ravigaalan kukitukseen kutsuttiin
poniohjastajat Vilja Kivinen
ja Aada Salo, jotka valmennuksellaan, ohjastuksellaan
ja ansiokkaalla toiminnallaan
ovat näyttäneet esimerkkiä
uusille harrastajille.
Palkinnot jakoi seuran
puheenjohtaja Tommi Tiira
ja varapuheenjohtaja Olga
Temonen.
Ravigaala keräsi ennätysyleisön, lähes 70 osallistujaa,
jotka saivat nauttia palkitsemisten lisäksi tietoiskun
Kouvolan Nuorisoravikerhon
toiminnasta sekä eläinlääkäri
Antero Tupamäen ansiokkaasta luennosta, joihin molempiin palaamme tiivistettynä maanantain numerossa.
Perustettavassa
kimpassa
on jo neljä,
lisää odotetaan
Iitin tekninen lautakunta päätti, että Kunnantalon
korjauksista tehdään raportin
suositusten mukaisesti kuluvan kevättalven ja kevään
aikana esitetyt alapohjan ja
yläpohjan läpivientien tiivistykset sekä Kauppakadun
puoleisen kellariseinärakenteen alipaineistus. Ansiot kasvoivat pienellä starttimäärällä ja edessä on kovemmat tehtävät ja
hopeadivisioona, joten toivotaan parasta, tiivisti Lefa.
Iitin Hevosystäväinseura
palkitsi pitkästä aikaa myös
ansiokkaasti poniraveissa
esiintyneitä nuoria. Rahallisesti
paras yksittäinen onnistuminen tuli Lahden Jokimaalla,
kun ori pystyi avoimessa sarjassa 3.500 euron arvoiselle
kakkossijalle.
Ajallisesti Keisar paransi kauden aikana myös ennätystään lukemiin 21.0aly,
millä vahvisti asemansa absoluuttisesti Iitin nopeimpana
suomenhevosena. Lounaissivun vesikatteen uusiminen
otetaan tulevien vuosien
ohjelmaan. Toki
säännöt ovat tiukemmat kuin
rotujen parhaiden valinnassa,
sillä kasvattajapalkinto jaetaan yhdestä hevosesta vain
kerran. 150 m2 sis. 050 67670, (03) 872 0530. Tutkimuksen perusteella annettiin ehdotuksia
jatkotoimenpiteiksi. Stall Vallen jäsenistä Tuija Pesonen ei gaalaan päässyt. Korjaussuunnitelmat ovat vielä
kesken.
Tämän hetken tilanteesta
pidettiin helmikuun puolessa
välissä Kunnantalon henkilökunnalle tiedotustilaisuus.
Kuvassa palkittujen Valentin Ladayn ja Keisarin taustavoimat, vasemmalta Matias Salo, Juhani Salo, Piia Salo, Leif
Drockila, Markus Salo, Markku Pisto ja Tiina Huovila. Siellä ori kantoi
iittiläismainetta kunnialla
jaksaen päätösmatkalla kuudenneksi ja sitä kautta korotetuilla rahoille. Torstaina maaliskuun 3. Startteja ori juoksi 26, joissa totosijat 1-3-2 ja rahaa 15.545
euroa. Edessä
ponivalmentajat Aada Salo ja Vilja Kivinen.
Keisar ja Valentin Laday
Iitin viime vuoden ykköset
Vilja Kivinen ja Aada Salo ponikategorian palkitut
HOOBEE
Keisarin valinta Iitin parhaana suomenhevosena alkaa
olla enemmän sääntö kuin
poikkeus. päivänä 2016
7
Kunnantalolla
parannetaan
sisätilan ilmaa
Iitin Kunnantalolla on ollut
pitkään sisätilaongelmia. Kesälomakauden aikana uusitaan
Kauppakadun puoleisen katon rakenteet sekä ulkoseinäja välisenärakenteet kolmen
huonetilan osalta. Oy
Insinööri Studio selvitti viime ja tänä vuonna Kunnantalon sisäilmaan vaikuttavia
tekijöitä.
Tavoitteena oli selvittää
rakennuksen riskirakenteita
ja niiden kuntoa sekä sisäilman laatua aiemmin tehtyjen korjaustoimenpiteiden
jälkeen. Kotona on lisäksi yksi,
ja perustettavassa kimpassa
on mukana jo neljä osakasta
ja lisää odotetaan.
Jos vuosi sitten lämminveristen järjestykseen saattaminen vaati pitempää matematiikkaa, riittivät nyt ?Ojalan
opit. Nyt lähimmäksi pääsi
Marja-Leena Raskisen kasvattama Koivun Tähti 3.250
euron ansioillaan.
Keisarin valinta parhaaksi
suomenhevoseksi tuli lähes
identtisillä numeroilla vuoteen 2014 verrattuna. Pohjois-Iitistä Joensuuhun järjestetyn ravimatkan toteutuminen lämmitti
myös kasvattajia erityisesti.
Kiitostensa lopuksi Pisto esitti mainoskampanjan Keisarin
varsoista, joita iittiläisomistukseen on uinut jo neljä.
. Palkintoa
vastaanottamassa olivat Hupi
Tallin taustalta omistajat
Tiina Huovila ja Markku
Pisto.
Pisto piirsi kiitospuheessaan tunnelmat Joensuun
kuninkuusraveista, jotka
täyttivät kaikki kasvattajan
unelmat. Iitin Hevosystäväinseuran gaalassa Hupi
Tallin ori valittiin ykköseksi
jo viidennen kerran.
Lämminverisissä sen sijaan saatiin jälleen uusi nimi
arvostettuun kategoriaan, kun
Valentin Laday jatkoi Matias
Salon tallin ketjua.
Kasvattajapuolella sen
sijaan oli hiljaista, sillä vaatimattomaan 5.000 euron
hankkeisiin ei pystynyt yksikään iittiläiskasvatti. Tälle vuodelle
korjauksiin on varattu noin
60.000 euroa.
Kausalan keskusta kellarikerroksen
toimi-/varastotila n
2016
Kausalan torimyyntipaikat ovat vuokrattavissa teknisen
lautakunnan 2.2.2016 § 6 vahvistamin hinnoin (hinnat
ovat samat kuin v. 050 387 1649
teispalvelupiste Monitori, Rautatienkatu 20, Kausala,
puh. 040 550 0257
Palo- ja pelastuslaitos
Kymenlaakson pelastuslaitos
................................................(05) 23 161
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Päijät-Hämeen sosiaali- ja
terveydenhuollon kuntayhtymä
................................................(03) 81 911
Ympäristöpalvelut
Kouvolan kaupunki................02061 511
Maataloustoimisto, Iitti
Vanha kunnantalo.
Avoinna ma-pe klo 9?15....044 781 3711
Esko Käki..........................0400 753 908
Puheenjohtaja, VAPEPA-kouluttaja,
ensiapupäivystykset
Sauli Peltola....................0400 151 889
Varapuheenjohtaja, SPR kotimaan-apu,
SPR sosiaalitoiminta, VAPEPA-yhdyshenkilö
Anneli Käki......................0400 704 370
Sihteeri, ensiapukoulutukset
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
Kouvola ja Iitti p. 02061 59618 tai torivalvoja Hannu Ojala puh. Kustannusarviosta on kuultu ao. Toripaikan v. 2015). 0600 15333 (1,71 ?/min)
ark. 16?08, pe 16?ma 08 ja juhlapyhinä
VENEPAIKAT
Kausalan ja Pohjanmäen venepaikat
Kausalan ja Pohjanmäen venepaikat ovat vuokrattavissa
teknisen lautakunnan 2.2.2016 § 7 vahvistamin hinnoin
(hinnat ovat samat kuin v. tiekuntia 18.1.2016 lähetetyllä kirjeellä.
Kohdeavustusta haetaan tarpeen mukaan ja sitä voidaan hakea 15.11.2016 asti.
Hakuaikojen noudattaminen on avustusten maksamisen
edellytys.
Edellytyksenä avustuksen saamiselle on myös mm. 2015, tiekunnan ei tarvitse hakea sitä, vaan kunnossapitoavustus
myönnetään vahvistetun kustannusarvion mukaan kunnan määrärahojen puitteissa. 040
541 2982.
Tekniset palvelut/19.2.2016
YKSITYISTIEAVUSTUKSET
Yksityisteiden tienpidon kunnanavustukset v. 2015
maksaneilla on oikeus vuokrata sama paikka uudestaan
maksamalla se 29.4.2016 mennessä, jonka jälkeen venepaikat ovat vapaasti vuokrattavissa.
Lisätiedot www.iitti.fi/ajankohtaista ja kunnan ilmoitustaulu, Rautatienkatu 22, Kausala sekä Kunnantalon
yhteispalvelupiste Monitori, Rautatienkatu 20, Kausala,
puh. 02061 59600
www.iitti.fi
Yhteispalvelupiste avoinna ma klo 8.00?17.00, ti?pe klo 8.00?15.00
P. 02061 59618.
Tekniset palvelut/19.2.2016
TORIN MYYNTIPAIKKOJEN VUOKRAUS
Kausalan torin myyntipaikkojen
vuokraus v. 050 387 1648
Puhelinpäivystys pe klo 10?12
Vs. 02061 59618
Vaihde avoinna ma?pe klo 8?15
P. päivänä 2016
IITIN SEURAKUNTA
Kirkkoherranvirasto
Eerolantie 1, 47400 Kausala
puh. lähetyssihteeri
Anne Heikkilä................... 050 387 1653
Keittiömestari
Jenny Vaalgamaa............. 050 387 1650
IITIN KUNTA
VAIHDE puh. 2015). 2015 maksaneilla
on oikeus vuokrata sama paikka uudestaan maksamalla
se 15.4.2016 mennessä (kahvila- ja jäätelökioskipaikka)
ja 13.5.2016 mennessä (muut paikat), jonka jälkeen toripaikat ovat vapaasti vuokrattavissa.
Lisätiedot www.iitti.fi/ajankohtaista ja kunnan ilmoitustaulu, Rautatienkatu 22, Kausala sekä Kunnantalon yh-
MUUMIPEIKKO
Kirkkoherra
Jyrki Nordlund ..................050 387 1640
Kappalainen
Mirva Lehtinen..................050 387 1642
Seurakuntapastori
Henna Huppunen..............050 387 1654
Kanttori
Leila Räsänen ...................050 387 1643
Talouspäällikkö
Iiris Mäenpää ...................050 387 1644
Nuorisotyönohjaajat
Jukka Kaunisto.................050 387 1647
Tuula Lehtoranta............. 050 387 1645
Johanna Remes................ (05) 829 3323
avoinna ma?pe 9?12
khvirasto.iitti@evl.fi
www.iitinseurakunta.fi
IITIN KUNTA TIEDOTTAA
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
Taloustoimisto..................(05) 829 3325 Seurakuntamestari
Tiina Klemola....................050 387 1646
avoinna ma?pe 9?13
Lastenohjaajat.....................050 387 1652
Perhekerho ja pyhäkoulu.......................
..............................................044 766 5375
Diakonia- ja lähetystoimisto
Ravitie 2, Kausala
Diakoniaviranhaltijat
Sirpa Pusila....................... Venepaikan v. 02061 59618.
Lisätietoja antaa yksityistiejaoston sihteeri, paikkatietoinsinööri Jukka Sipola, puh. 0400 183 096.
IITIN KUNTA
Teknisen lautakunnan yksityistiejaosto/3.3.2016. 040 548 2693
Eläinlääkärin vast.otto klo 8?9.30
...........................................02061 57902
Kansalaisopisto.............040 554 6502
Kausalan urheilukenttä..040 483 3792
Kuntosali.........................0400 650 293
Kuntosalin aukioloajat:
ma?pe 7?22, la 9?18, su 9?19
Kirjasto
Kausansaarentie 3...........040 483 3800
Kirjaston aukiolot:
ma?to lainausosastot klo 10?19,
pe klo 10?16, lehtisali klo 8?19
lauantaisin lainausosastot klo 10?14,
lehtisali klo 8?14
aattoina lainausosastot klo 10?15,
lehtisali klo 8?15
kesälaunataisin (1.5.?1.9.) kirjasto on
suljettu
Kirjastoauto....................040 523 2543
Kaakkois-Suomen työja elinkeinotoimisto
Asioi verkossa: te-palvelut.fi
Asioi puhelimitse:
henkilöasiakkaat...................0295 042 002
ja työnantaja- ja yritysasiakkaat
................................................0295 042 001
Asioi toimipaikoissa:
ks. 8
Torstaina maaliskuun 3. 02061 59600
sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi
Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala
Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala
Toimistot avoinna klo 9.00-15.00
Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi
henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi
Iitin Vuokratalot Oy.....040 483 3765
......................................... 2016
Yksityisteiden kunnossapito- ja perusparannusavustuksia on haettava 31.3.2016 mennessä.
Mikäli tie on saanut kunnossapitoavustusta v. että
? tiellä on pysyvää asutusta vähintään 1 talous
? tien hallinto ja tienpito on hoidettu yksityistielain ja
-asetuksen mukaisesti sekä yksityistiejaoston tar-
kastuksissaan hyväksymällä tasolla
? tiemaksuja kerätään kalenterivuosittain
? perusparannushankkeen vähimmäiskustannusvaati-
mus on 5.000 euroa ja hanke on kilpailutettava.
Avustussäännöt ja lomakkeet, joilla avustusta haetaan,
ovat saatavissa kunnan kotisivuilta www.iitti.fi/ajankohtaista ja yhteispalvelupiste Monitorista (Rautatienkatu 20,
Kausala), puh. te-palvelut.fi/kaakkois-suomi
Verotoimisto
Kauppamiehenkatu 4,
45100 Kouvola
(Verohallinnon yhteinen vaihde)
...............................................0206 12000
Päiväkoti Metsämyyrä...040 483 3710
Päiväkoti Peltohiiri.........040 483 3733
Päivähoidon ohjaaja.....
Muistelujen lomassa kahvittelua.
Eläkeliiton Iitin
yhdistys. Kokouksessa käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asia.
Hoitokunta
MANKALAN MMS:N
RIISTAOSASTON
Suomen
Punaisen
Ristin Iitin
osaston
vuosikokous su 13.3.2016
klo 15.00 Ketunleivässä,
Kaitalantie 325. Käsitellään
vuosikokoukselle kuuluvat
asiat. Kokouksessa mukana
EL:n Kymenlaakson piiristä
puheenjohtaja Seppo Pekkanen. alkaen klo
10.00 kahvituksella Sotilaskodissa. Kaikki mukaan
viettämään keväistä tapahtumapäivää
kanssamme
12.3.
Porvoon
seurakuntakeskukseen, Lundinkatu 5, Porvoo. klo
12.30. alkaen n. Tarkemmat tiedot jäsenkirjeessä.
VUOLENKOSKEN
MAASEUTUSEURAN
kevätkokous seuratalolla to
10.3.2016 klo 18.00. Tied. www.
iitinjousiampujat.fi.
Harjoitustunnit
Kuusankosken
keilahallissa tiistaisin klo 18?19.
Iitin
Harrastajateatterin
harjoitukset
keskiviikkoisin klo 18.00 Pitokartano Kurjenmiekassa. Vastuuhenkilöt sairaanhoitaja Minna Tani ja valokuvaaja, voimauttavan valokuvan menetelmäohjaaja Marja
Seppälä. Kokouksessa
käsitellään sääntöjen kevätkokoukselle määräämät
asiat. Maraton/iso ahven.
LC-Kausala. Kouvolan
kaupungintalolla. 0500 553
634, pirpana53@hotmail.com,
tai Eila Laine, puh. Kokouksessa käsitellään
sääntöjen vuosikokoukselle
määräämät asiat. Lähtöaika Kausalasta ja hintatiedot
myöhemmin. 040 575
1562, e.m.laine@luukku.com.
Tapahtuma järjestetään OK
opintokeskuksen tuella.
Kaukaan maa- ja
kotitalousseura.
Kokoonnumme
ma 7.3. Iitin kunnan johtokeskuksessa. Tervetuloa!
Hallitus
Iitin Pyrintö
Sääntömääräinen
kevätkokous pidetään
ke
23.3.2016
klo 19.00 Kausalan ABC:n kabinetissa.
Tervetuloa!
Hallitus
KAUSALAN
SEUDUN
MARTAT. klo 18.00
Ruuskasen alakerrassa. Hyvä muistaa hattu
ja uimatossut/-sukat.
Iitin
Pelastakaa
Lapset ry:n hallitus. päivänä 2016
KAURAMAAN
YHTEISEN
KALAVEDEN
OSAKASKUNNAN
(Kalastuskunnan)
Sääntömääräinen vuosikokous pidetään pe 11.3.2016
klo 10.00 Neste Matkakeitaalla. Ilmoittautuminen
klo 8.30 alkaen. Kahvitarjoilu alk. Juha Hurmeen Töppöhörö päivänäytöksessä. klo 11.00.
mukaan.
Iitin maatalousnaisten
johtokunta. Su 6.3.
Tukholman risteilylle auto lähtee
Kausalan
linjaautoasemalta klo 14.00.
Talvisodan
päättymisen
muistohetki Iitin kirkolla su
13.3. 040 527 8009.
KAURAMAAN
MAA-ALUEIDEN
OSAKASKUNNAN
(Jakokunnan)
Sääntömääräinen vuosikokous pidetään pe 11.3.2016
klo 9.00 Neste Matkakeitaalla. Hallitus klo
11.30.
Iitin osasto. Ilmoittaudu viikkoa
ennen Tarjalle. klo 19.00
Riistan ruokintapäivä la 5.3.
klo 9.00 kokoonnutaan Säyhteen kylälle.
Tapaninhiihdot;
toimitsijat
huomioikaa siirretyt
Tapaninhiihdot la
12.3. klo 13.00.
Perheniemen
maatalousnaiset.
Ostosmatka Tallinnaan la 23.4.
Tiedustelut ja ilmoittautuminen
31.3. klo 18.00.
Arvontaa. Arpajaiset ja tuotemyyntiä on entiseen tapaan.
Ilmoittautumiset 6.3. La 5.3.
klo 9.00 Sääskjärvi, Perheniemi, Myrskylä, Pakaa, Märkjärvi, Tokkolan ranta.
Iitin Kalamiehet.
Lasten pilkkitapahtuma tänään
to 3.3. 040
734 9158.
Maakansan
maa- ja kotitalousnaiset. Tapaamme
ABC-asemalla to
10.3. Riitta-Liisa Innanen kertoo Antero Riuttalan osalta talvi- ja jatkosodan kulusta. Päivän aikana kuulemme suku- ja
elämäntarinoita
Vahvialasta, teemalla Elämä kuljettaa.
Myös Vahviala -lapaskilpailun
voittaja valitaan ja palkitaan
osallistujat. Käsitellään
sääntömääräiset
asiat. Kokoonnumme kirjastolla pe
4.3. Kurssille mahtuu vielä. Järjestämisvastuun kantaa Elimäen ResAu-yhdistys.
Vahviala-seura
ry. Kuljetusta ja ruokailua
varten ilmoittaudu pj. Vähävalkjärvi klo 8?16. Johtokunta kokoontuu
seuran toimitiloissa
ke 9.3. Kuukausikokoontuminen torstaina 10.3.
klo 17.30 poliisitalolla Kouvolassa, lähtö Kausalan torilta
klo 17.00. Aluksi on
seuran sääntömääräinen kevätkokoontuminen klo 11, jonka
jälkeen jatkamme päivää klo
12 ruokailun merkeissä. Torstaina maaliskuun 3. Korttikurssi
Merja
Ronimuksella keskiviikkona 9.3. Hallitus
kokoontuu
tänään torstaina
3.3. klo 14.00.
Iitin Eläkkeensaajat. klo 11.00?
13.00 Kalamajalla.
Pilkkikisa Su 6.3. 040
838 2084/Iina Helander.
mukaan!
Konttilan kerhon
vuosikokoontuminen Kaija ja
Pertti Vierumäellä
ti 15.3. klo 18.30
Aallolla. Tervetuloa!
Hallitus
Nuorisoseura
Liekin kevätkokoontuminen
ti
15.3. mennessä
Pirjo Anttonen, puh. Naiset
yleinen ja 60. Tilaisuuden
päätyttyä kahvit seurakuntatalossa. klo 18.00
Liisa
Korpelan
luona.
Samana
päivänä saamme vieraita EteläHämeen Nuorisoseuraliitosta
jo klo 16.30. Iitin kunnantalon valtuustosalissa, Rautatienkatu
20, Kausala. Kaikki
KOUVOLAN AINOA KOTIMAINEN LÄÄKÄRIKESKUS
lääkärit, magneettikuvaus, röntgen, maha-suolikanavan tähystykset,
naprapatia, fysioterapia, astma- ja diabeteshoitaja, työterveyshuolto
OSTEOPOROOSIN MITTAUSMENETELMÄ
VARAA AIKA: 010 397 1010 tai
www.laakarikeskus.net
Puhelun hinta 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/ja matkapuhelimista + 17,04 snt/min
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija: Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Osoite:
PL 37, 47401 Kausala
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Avoinna
Ma?Ti 8.30?16
Ke?To 8.30?15.30
Pe 8.30?15
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Lumimarja Tirronen
0400 728 113
lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
0400 857 577, (05) 326 0355,
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu. Tulethan mukaan
keskustelemaan seuran toimintaa liityvistä asioista.
Iitin Pyrintö. Seppeleenlasku Vuolenkosken sankarihaudalla klo
9.00.
Piirin talvipäivätapahtuma
pidetään Utissa Jääkärirykmentin alueella pe 8.4. perjantai junioriperjantai. Valokuvasta voimaa -parikurssi syöpään sairastuneelle ja hänen läheiselleen
on Puhjonrannassa Valkealassa
8.?10.4. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja
on osakasten nähtävissä
1.4.2016 alkaen osoitteessa
Tyriseväntie 11, 47610 Kymentaka
Hoitokunta
9
Eläkeliiton
Iitin yhdistys
ry:n
kevätkokous
pidetään maanantaina 14.3.2016 klo
13.00. (pe?su) ja 21.?22.5.
(la?su). Seppeleenlasku ja kunnianosoitus sankarihaudalla heti
jumalanpalveluksen jälkeen.
Puhe: Pauli Similä. Teemana
edelleen kyläavus-
Retki Kansallisteatteriin la
16.4. Huomioikaa päivä, sillä
se on muuttunut!
Muistelukerho kokoontuu ti
8.3. klo 10.00.
Kilpailukäsityöt
Iitin Lauluveikot. Sarjat:
miehet yleinen, 60 ja 70. Tervetuloa!
taja.
Ukkojen ilta kuntoilee kylätalolla
huomenna pe 4.3.
klo 18.00. Seuraava Marttailta
tiistaina 8.3. seurakuntakeskuksessa klo
13.00. mennessä
puh. Kokoonnutaan
tänään torstaina 3.3.
klo 13.00 Kansantalolla. Kaikki mukaan!
Ohjatut harjoitusvuorot Kausalan Kansantalolla ti ja pe klo
18?19.30.
Joka
kuukauden 1. Ilmoittautuminen
sähköpostilla liisa.mk.alatalo@
outlook.com tai tekstiviestillä
040 521 0261.
PILKKIKILPAILU. klo 18 Veteraanimajalla (Sitikkalantie 107)
avantouinnin ja saunomisen
merkeissä. Timo
Heikkilälle 28.3. Tervetuloa!
kevätkokous pidetään su 13.3.2016 klo
15.00. 05 2209 6240
tai sähköpostitse toimisto@
kymsy.fi.
Kymenlaakson Sotaorvot.
Yhdistyksen
15-vuotisjuhla su
13.3. Kilpailukala
ahven. Lähtö Elimäelle
torilta
maanantaina 7.3.
klo 18.30.
Iitin
Reserviläiset
huomio!
Reserviläisten
pm-pilkkikilpailut
Urajärvellä la 5.3.
klo 9?14. Hakuaika päättyy 6.3.
Lisätietoja puh. mennessä Seija p
040 837 7764
KAUSALAN
SÄHKÖTYÖ KY
Kukkakauppoja
ma 10-18
ti 11-16
ke 10-18
SÄHKÖPALVELU
M. 3636118, 040-7523932
Kauneushoitoloita
Fysioterapeutteja
Pitopalveluja
Taksiautoja
Maalaus.. ..
..
Sahkoliikkeita
Kuljetuksia
..
Rakennusliikkeita
..
Jatehuoltoa
A-ryhmän sähköurakointi.
Suunnittelu - Asennus - Myynti
p. ..
Rakennuspeltitoita. 0400 746 273
.. ..
..
Elainlaakareita
Maalausta ja
tapetointia
MATTI NIEMI
Puh. (05) 326 0143, 0400 553 417
..
Mainostekstiileja
.. ..
Polttooljya
..
Metallityot
.... .... ..
Metsatyot
..
Hautakivia
..
Siivousliikkeita
Kellot ja kaiverrukset
Hierojia
Puutavaraa
..
Kiinteistohuoltoa
Nuohous
.. ..ja
..
lattianpaallystystyot
MARKKU VARPENIUS Ky
p. 0500 653 145/Timo Virtanen
Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi
Kausalan jäteasema
Sahatie 17 A
p. ..
..
Hammaslaakareita
Rautakauppoja
.. 10
ATK-palveluja
Torstaina maaliskuun 3. KUOKKANEN
Autotarvikkeita
47710 Jaala, p. päivänä 2016
Hierojia
..
Kiinteistohuoltoa
Partureita ja
kampaamoja
.. ..
Rakennuspeltitoita
Autokorjaamoja
ja - huoltoja
..
..
Silmalasiliikkeita
.
Robot (16)
00.05 Yle FOLK
00.33 Yle FOLK
01.01 Yle FOLK
01.29 Yle FOLK
01.57 Yle FOLK
02.25 - 02.53 Yle FOLK
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.35 Kauniit ja rohkeat (S)
10.05 Emmerdale (S)
10.35 Emmerdale (S)
11.05 Lääkärit
12.00 Ostoskanava Tvins.com
13.30 Kiinan kesytön luonto
14.30 Enbuske, Veitola & Salminen
15.30 Miehen puolikkaat (7)
15.55 Salatut elämät
16.25 Klikkaa mua (S)
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Emmerdale (S)
18.25 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Unicef-konsertti
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 - 22.35 MTV Sport Uutiset
22.45 Speed 2 - vaara iskee vesillä (12)
01.10 Eurojackpot ja Jokeri
01.15 - 02.15 Zoo (16)
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa
06.25 Tashi (7)
06.55 Bumba (S)
07.00 Bubble Guppies (S)
07.25 Lego Legends of Chima (7)
07.50 Paul OíGrady ñ rakkaudesta koiriin
08.20 Merieläinten pelastajat
08.50 Eläinten ABC
09.20 Huvila & Huussi
10.20 Neljän tähden illallinen
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.45 Perheyritys
14.45 Inspector Cartoons (7)
15.05 Kaverille ei jätetä (12)
16.15 Onnenarpa
16.20 Rantavahdit
17.50 Hauskat kotivideot
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 The Voice of Finland
20.58 Keno
21.00 Elokuva: Kultainen lapsi (16)
22.55 SM-Liiga: Illan Parhaat
23.00 Elokuva: Bitch Slap (16)
01.10 Poliisit - kotihälytys
03.10 - 05.00 Ennustaja-TV
Lauantai 5.3.
TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Kiehtova maailma
09.00 Yle Uutiset
09.05 Ylen aamu-tv
10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu
10.45 YleLeaks
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.08 Yle Uutiset Lappi
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.35 Dokumenttiprojekti
13.45 Palanen: Muistot
14.00 Prisma: Ihmisen universumi
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Pisara
15.15 Erämaan lumo
15.45 Löytöretkiä maailmaan
16.00 - 16.43 Naiskonstaapeli 56 (12)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Inhimillinen tekijä
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 - 18.44 Kyllä BBC hoitaa (S)
19.15 Metsän tarina (S)
20.30 Yle Uutiset
20.50 Urheiluruutu
21.15 YleLeaks
21.30 Uutisvuoto
22.00 Nuori Morse (12)
23.30 Peaky Blinders - gangsteriklaani (16)
00.25 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Pikku Kakkonen
07.46 Nimipäiväonnittelu: 5.3.
07.47 Pikku Kakkosen posti
07.55 Dinotassut (S)
08.07 Hilla ja avaruuden Eetu (S)
08.18 Maapallottelua
08.22 Ryhmä Hau (S)
08.46 Petteri Kaniini (S)
09.00 Galaxi
09.01 Nokkelikot (7)
09.12 Karvinen (7)
09.25 Aika härdelli! (7)
09.35 Lohikäärmeratsastajat (7)
10.00 Au pairit Los Angelesissa
10.30 Marja Hintikka Live
11.20 - 11.49 Tätä on rakkaus
12.05 Urheiluviikonloppu
12.15 Ampumahiihdon MM
14.15 Urheiluviikonloppu
14.35 MotorSport
14.55 Urheiluviikonloppu
15.15 Ampumahiihdon MM
17.15 Palloilua: Salibandyä
18.50 Urheiluviikonloppu
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.10 Noin viikon uutiset
19.35 Kätevän emännän juhlat (S)
20.00 Sohvaperunat
20.50 Pieniä kömpelöitä
hellyydenosoituksia (7)
21.00 - 21.57 True Detective (16)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 True Detective (16)
23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (16)
23.50 Battle
00.35 - 02.53 Yle FOLK
MTV3
07.10 Ostoskanava Tvins.com
08.10 Elias ja pelastusryhmän seikkailut
08.25 Chuggington (S)
08.40 Seikkailija Dora (S)
09.05 Tom & Jerry Kids Show (S)
09.30 Pokémon (7)
10.00 Ostoskanava Tvins.com
10.30 Salatut elämät
11.00 Salatut elämät
11.30 Salatut elämät
12.00 Salatut elämät
12.30 Salatut elämät
13.00 Villi tusina (S)
15.55 Top Gear Top 41
17.00 MTV Sport: Ravikunkku
18.00 Yökylässä Maria Veitola
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Uutisextra
19.20 MTV Sport Uutiset
19.30 Ketonen & Myllyrinne (12)
20.00 Saturday Night Live
21.00 Selviytyjät
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Lotto ja Jokeri
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Wallander: Ampuja (16)
00.25 - 01.25 Saturday Night Live
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
07.30 Onnenarpa
09.00 Huvila & Huussi
10.00 MasterChef Australia
12.20 Leijonan luola USA
14.25 The Voice of Finland
15.30 SM-liiga Studio: Lukko - HIFK
16.00 SM-liiga LIVE: Lukko - HIFK
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 The Voice of Finland
20.00 Haluatko miljonääriksi?
20.58 Keno
21.00 Elokuva: Super 8 (12)
23.20 SM-Liiga: Illan Parhaat
23.25 Elokuva: Tähtäimessä (16)
01.50 Poliisit - kotihälytys (12)
02.50 - 05.00 Ennustaja-TV
Sunnuntai 6.3.
TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Avara luonto
09.00 Yle Uutiset
09.05 - 09.43 Aamusydämellä
09.55 Yle Uutiset
10.00 Jumalanpalvelus
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna
11.15 Pressiklubi viittomakielellä
11.45 Perjantai
12.40 Metsän tarina (S)
13.55 - 14.22 Elämä pelissä
15.00 Yle Uutiset
15.05 - 15.10 Yle News
15.15 Akuutti
15.45 Seniori työssä
16.00 - 16.44 Naiskonstaapeli 56 (12)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 YleLeaks
17.25 - 17.53 Uutisvuoto
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Erämaan lumo
18.45 Arto Nyberg
19.30 Elämä pelissä
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo: Kohtuuttomuuksia (12)
21.55 Taipumaton (16)
22.55 - 23.34 Ykkösaamu
00.05 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Unna Junná
08.00 Pikku Kakkonen
08.01 Nimipäiväonnittelu: 6.3.
08.02 Hyrräpäät (S)
08.14 Niksi-Nella (S)
08.20 Dinojuna (S)
08.45 Babar ja Badun seikkailut (S)
09.00 Galaxi
09.01 Galaxi Play
09.21 Late Lammas (S)
09.28 Tenavat (7)
09.36 Villi tulevaisuus (7)
10.00 Uusi Päivä
10.28 Uusi Päivä
10.56 Uusi Päivä
11.25 Urheiluviikonloppu
11.30 Ratsastuksen maailma
12.00 Palloilua: Lentopalloa
14.00 Urheiluviikonloppu
14.15 Ampumahiihdon MM
takaa-ajokilpailu
15.15 Jalkapallon Mestarien liigan
makasiini
15.40 Palloilua: Jääkiekkoa
16.30 Ampumahiihdon MM
17.45 MotorSport Extra: Rallin SM
18.15 Urheiluviikonloppu
18.30 Kohti Rioa: Huipulla
18.55 Urheiluviikonloppu
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.10 Matkapassi: Uruguay ja Paraguay
20.05 Pojasta mieheksi
20.55 Marja Hintikka yllättää
21.00 Prey (16)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Marja Hintikka Live
22.55 Sohvaperunat
23.45 - 00.42 Game of Thrones (16)
MTV3
07.00 Ostoskanava Tvins.com
08.00 Elias ja pelastusryhmän seikkailut
08.15 Chuggington (S)
08.30 Seikkailija Dora (S)
09.00 Tom & Jerry Kids Show (S)
09.25 Pokémon (7)
09.55 Loton ja Jokerin tulokset
10.00 Elixir Fitness & Sport
10.30 Elixir Life
11.00 Vuosia nuoremmaksi
12.00 Kädettömät kokit
13.00 Jamie Oliver Italiassa
15.55 Rouva Ministeri
16.55 Enbuske, Veitola & Salminen
17.55 Saturday Night Live
18.55 Naapurit-tuloslähetys
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.20 MTV Sport Extra
19.30 Solsidan (S)
20.00 Huippujengi
21.00 Vares - Pimeyden tango (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Mentalist (12)
23.35 Rikoksista pahin (12)
00.35 Huippujengi
01.35 - 02.35 Legends (16)
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
07.00 Onnenarpa
08.30 Jaksa paremmin
09.00 Huvila & Huussi
10.00 SM-liigan viikkomakasiini
10.30 MM-ralli LIVE: Studio, Meksiko
11.00 MasterChef Australia
12.10 MasterChef Australia
13.55 Leijonan luola USA
14.55 Leijonan luola USA
15.55 Suomen huutokauppakeisari
16.55 Hauskat kotivideot
17.55 Äidin ja isän autokoulu
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Haluatko miljonääriksi?
20.00 Hauskat kotivideot
20.58 Keno
21.00 Elokuva: Pimeyden ytimessä (16)
23.25 SM-liigan viikkomakasiini
23.55 MM-ralli: Power Stage, Meksiko
00.25 Quantico (7)
01.25 Holmes NYC (7)
02.25 Elokuva: Tähtäimessä (16)
04.50 - 05.00 Ennustaja-TV. ..
Vesi- ja lampo..
johtoliikkeita
Torstai 3.3.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 MOT
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 - 10.48 Hercule Poirot (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.08 Yle Uutiset Lappi
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.35 Murdochin murhamysteerit (12)
13.20 - 14.46 Perheen musta lammas (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 Eduskunnan kyselytunti
16.55 Novosti Yle
16.57 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.09 Hercule Poirot (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Kriminalisti (12)
20.00 Kuningaskuluttaja
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 - 21.58 A-studio: Talk
23.00 Yle Uutiset
23.05 - 23.59 Outlander - Matkantekijä
00.00 Puoli seitsemän
00.30 - 04.00 Uutisikkuna
Tilitoimistoja
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.3.
06.53 Lilli ja kukkaisystävät (S)
07.03 Maapallottelua
07.07 Popi Kissa (S)
07.18 Samu ja Salla (S)
07.31 Humps (S)
07.38 Lauri kilpa-auto (S)
07.49 Milli ja Molli (S)
08.15 Galaxi
08.16 Viidakkokirja (7)
08.28 Kesäleiri (7)
08.40 Pok ja Mok (7)
08.50 - 08.55 Kerrostaloelämää (7)
09.00 Syke (12)
09.48 Luontoretkellä
10.18 Unelmamatka
11.17 Veljesten keittiössä
11.47 Kukkaron herraksi
12.45 Kioski: Kaarlen maailma
13.15 - 14.43 A2 Teema
14.00 - 14.28 Yksineläjä Severin
14.45 Uusi Päivä
15.15 Pikku Kakkonen
16.15 Ampumahiihdon MM : Sekaviesti
18.00 - 18.48 Syke (12)
19.30 Kioski: Marjan vallassa
20.00 Au pairit Los Angelesissa
20.30 Paluu vuorille
21.00 Noin viikon uutiset
21.25 Kätevän emännän juhlat (S)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Battle
22.45 Kioski: Marjan vallassa
23.15 - 00.13 The Red Chapel
..
Tuote-esittelyja
Vaatekorjaamoja
MTV3
.. ..
Vesi- ja lampo..
johtoliikkeita
..
Varikauppoja
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset
09.40 Kauniit ja rohkeat (S)
10.05 Emmerdale (S)
10.35 Emmerdale (7)
11.05 Lääkärit
12.00 Ostoskanava Tvins.com
13.30 Grand Designs - unelma-asunnot
14.30 Luojan kiitos!
15.30 Peter uutisvirrassa
15.55 Salatut elämät
16.25 Klikkaa mua (S)
17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset
17.30 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Emmerdale (S)
18.25 Emmerdale (S)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Klikkaa mua (S)
21.00 Enbuske, Veitola & Salminen
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 X-Men: First Class (12)
01.05 - 02.05 Rikoksista pahin (12)
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa
06.25 Tashi (7)
06.40 Tashi (7)
06.55 Bumba (S)
07.00 Bubble Guppies (S)
07.25 Lego Legends of Chima (7)
07.50 Paul OíGrady ñ rakkaudesta koiriin
08.20 Merieläinten pelastajat
08.50 Eläinten ABC
09.20 Huvila & Huussi
10.20 Neljän tähden illallinen
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.45 Kaverille ei jätetä (S)
14.45 Hyvät ja huonot uutiset
15.40 Neljän tähden illallinen
16.10 Onnenarpa
16.15 Leijonan luola USA
17.15 MasterChef Australia
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Ummikot ulkomailla
20.00 The Voice of Finland
20.58 Keno
21.00 Ihon alla (12)
22.00 Elokuva: Daredevil (16)
00.10 SM-Liiga: Illan Parhaat
00.15 Leijonan luola USA
01.15 Rantavahdit (S)
01.45 Rantavahdit (7)
02.15 Rantavahdit (12)
02.45 - 05.00 Ennustaja-TV
Perjantai 4.3.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Prisma Studio
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 - 10.50 Hercule Poirot (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.08 Yle Uutiset Lappi
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.35 Murdochin murhamysteerit (12)
13.20 - 14.52 Virtaset ja Lahtiset (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.55 A-studio: Talk
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.09 Hercule Poirot (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Kotilieden lämpöä (12)
19.46 Löytöretkiä maailmaan
20.00 Pressiklubi
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 Perjantai
22.00 Peaky Blinders - gangsteriklaani (16)
23.00 Yle Uutiset
23.05 Newsroom (7)
00.10 Puoli seitsemän
00.40 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.3.
06.52 Kim ja Kai (S)
07.00 Musapoksi
07.02 Pingu (S)
07.10 Kati ja Töppö (S)
07.21 Albi Lumiukko (S)
07.26 Metkat Mesiläiset (S)
07.34 Pikku Kakkosen posti
07.40 Stella ja Sami (S)
07.52 Kaapo (S)
08.18 Late Lammas (S)
08.26 Peter Pan (7)
08.50 - 08.55 Kerrostaloelämää (7)
09.00 - 09.48 Syke (12)
10.00 Hädänalaisten eläinten ystävä
10.40 Luontoretkellä: Kalastajien paratiisi
11.30 Luontoretkellä
12.00 Kukkaron herraksi
13.00 - 13.28 Kioski: Marjan vallassa
14.55 Battle
15.40 Marja Hintikka Live
16.30 Luontoretkellä
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 - 18.48 Syke (12)
19.00 Maailman oudoimmat urheilulajit
19.30 Kioski: Mamu-Suomi-mamu
20.00 - 20.48 Villi kortti
21.00 Sohvaperunat
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Banshee (16)
22.51 Kioski: Mamu-Suomi-mamu
23.20 Mr. Torstaina maaliskuun 3. päivänä 2016
11
TV-OHJELMAT 3.3. - 6.3.2016
Tilausajoon
.
lk
0
Kausala
Jaala
PARTURI-KAMPAAMO
Priima
1
97
Hinta voimassa 27.3.2016 asti
99
Kotimaista
Kaurahiutale
1 kg
0
Chiquita
Banaani
Costa Rica, 1. päivänä 2016
Sinikka Vainio näytti tanssin mallia.
Tanssittaessa flamencoa tarvitaan asianmukaiset kengät,
kuva vasemmalla.
Sääskjärvellä helmat hulmusivat
Ravintolapäivänä Sääskjärvellä vierailtiin Meksikossa
ja heti perään seuraavalla
viikolla Espanjan Andaluciassa.
Kyläyhdistys tarjosi iit-
tiläisille lyhyen oppimäärän
flamencoa, kun kuusankoskelainen tanssinopettaja Sinik-
ka Vainio ilahdutti opeillaan
tapahtumaan osallistuneita.
Flamencoon tykästyttiin
siinä määrin, että jatkoa on
jo suunnitteilla. 7-21, la 7-18, su 12-21
Kausala ark. 7-21, la 7-21, su 12-18
ark. 8-17, la 8-13 puh. lk
1
Rainbow
Wok Vihannekset
500 g (2,48/kg)
Hinta voimassa 7.3.2016 asti
99kg
29
ark. Saa nähdä,
josko jo keväällä pääsee ko-
1
pisuttelemaan koroilla ja laittamaan helmat hulmuamaan
jossain päin Iittiä.
Suomalainen
99
Kotimaista
Broilerin fileesuikaleet
300-350 g (6,63-5,69/kg)
Suomalainen
1
79
Kotimaista
Sika-nautajauheliha 23%
400 g (4,48/kg)
0
79
Rainbow
Mehujuomat, 1 l
1
79
Saarioinen
Keitot
300 g (5,97/kg)
4
99
Valio
Arkijuusto
1,250 g (3,99/kg)
Kausalan
S-marketin yhteydessä
puh. 050 3220188
0
Atria
Wilhelm Grillimakkara
400 g (4,93/kg)
0
99
Piiraskartano
Lihapiirakka 4 kpl
400 g (2,48/kg)
1
89
89kg
Valio
Arkijogurtti
1 kg
2
19
Valio laktoositon
Play Maitokaakaojuoma, 1 l
Alko Kausala
ma-to 9-18,
pe 9-20, la 9-16
Nadorcott
Mandariini
Marokko, 1. 12
Torstaina maaliskuun 3. 010 76 25380
(puheluiden hinnat 0,0835 ?/puhelu + 0,1209 ?/min)
BONUS JOPA
5 % I5 MAKSA
SAAT MAKSUTAPAETUA
0,5 %MAKSUTAPAETUA 0,5 %
BONUS
JOPA
% I S-ETUKORTILLA,
MAKSA S-ETUKORTILLA,
SAAT