Etelä-Pohjanmaan Iso-
joella on Suomen pienin keskieläke. Työeläkkeiden osuus
kokonaispotista oli 26 ja Ke-
lan eläkkeiden 2,5 miljardia
euroa.
Iitti sijoittuu eläkkeiden
saajien joukossa tulotasoltaan
hiukan keskitason alapuolelle. päivänä huhtikuuta 2017
Kauppakatu 6 47400 Kausala . Uutisen
mukaan keskieläke kuvaa
Suomessa asuvan työeläkettä tai kansaneläkettä saavan
keskimääräistä kuukausieläkettä.
Suomessa ma ksettiin
elä k keitä viime v uon na
kaikkiaan 29,7 miljardia euroa. Siellä eläkeläiselle
maksetaan keskimäärin 1.165
euroa kuussa.
Kuntakohtaiset eläketiedot kertoi ensimmäisenä Yle
Uutiset torstaina. 63. Saman tilaston mukaan
keskimääräinen eläke Iitissä
oli viime vuonna miehillä
1.564 euroa ja naisilla 1.303
euroa kuussa, mistä keskimääräiseksi eläkkeeksi tulee
1.426 euroa kuukaudessa.
Koko maassa miesten
keskieläke oli viime vuonna
1.848 ja naisten 1.453 euroa
kuukaudessa.
Kuntakohtaiset erot näkyvät siten siinä, että kesk i m ä ä r ä ist ä pienem m ät
eläkkeet ovat yleensä maaseutukunnissa, hiukan keskimääräistä paremmat taasen
suurissa kaupungeissa ja niiden kehyskunnissa.
Iitin naapur ikunnista
Kouvolassa miesten keskieläke oli viime vuonna 1.913 ja
naisten 1.408 euroa, Lahden
vastaavat luvut olivat 1.840
ja 1.413 euroa. N:o 25 . Heinolassa
vastaavat luvut olivat 1.763
ja 1.408 euroa, Orimattilassa
1.590 ja 1.320 euroa.. Irtonumero 2 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Maanantaina 3. Eläketurvakeskuksen mukaan
Kauniaisissa maksettava
keskieläke on hieman yli
3.000 euroa kuussa. vuosikerta . N:o 4832
www.iitinseutulehti.fi
Kirkonkylän
ja Radansuun
asioita pui
lähes 30
hengen joukko
Sivu 7
Iittiläiset eläkeläiset tienaavat
hiukan maan keskitasoa vähemmän
Keskimääräinen iittiläiseläke on vajaat 1.500 euroa kuukaudessa
VOITTO RUOHONEN
Suomen kovatuloisimmat
eläkeläiset asuvat Kauniaisissa Uudellamaalla. Toiseksi
suurin keskieläke on Kauniaisia ympäröivässä Espoossa
ja kolmanneksi suurin Helsingissä. Espoossa keskieläke on 2.224 euroa kuussa, ja
Helsingissä puolestaan 2.032
euroa. 2017
Kaartinen
+1
Päivä
1-4 m/s
Anja Aniitta
KOIVUNIEMI
Yö
Tiistai
4-7 m/s
vuoden vaihteessa oli 64.693.
Kirkkoon kuulumisprosentKouvolan seurakuntayhtyma?n ti oli 76 % (84,6 % pvm:lla?
tilikauden 2016 ylija?a?ma. 2,36 miljoonaa euroa.
Rakkaamme
Yö
+4
-1
Kausalan vesitornissa on yllättäen todettu olevan runsaasti kalaa, jota sinne on noussut viimeisten viemäritöiden yhteydessä. Ja?senma?a?ra. katetasolla talousarviossa.
Y ht eiso?veron t uot to ol i
Vuosi kat e 2.925. Seurakuntayhtyma?n rapieneni vuoden 2016 aikana havarat kasvoivat tilivuonna
1.288:lla (2,0 %). Kouvolan olivat yhteensa. Yhteinen
kirk koneuvosto hyväksyi Vuoden 2016 toimintatuoosaltaan seurakuntayhtymän tot olivat 3.330.000 euroa
ja hautainhoitorahaston ti- ja toimintakulut 17.295.000
linpäätöksen vuodelta 2016. Kiitos osanotosta.
Kiitos myös kaupungin kotihoidolle Anjan
hyvästä hoidosta.
Ammattikorkeakoulusta
ammattiin valmistuneita
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta valmistui
viime perjantaina opiskelijoita. Sosiaali- ja terveysalan
ammattikorkeakoulututkinnon, sairaanhoitaja (AMK)
on suorittanut Suvi Maarit
Litmanen Iitistä.
Laskun näköisiä huijauskirjeitä
Patentti- ja rekisterihallitus
kehottaa tavaramerkkiasiakkaitaan olemaan tarkkoja
liikkeellä olevien laskunnäköisten tarjouskirjeiden suhteen.
PRH saa säännöllisesti
yhteydenottoja asiakkailtaan, jotka hämmästelevät
saamiaan kirjeitä. euroa. Yhtyma?lla?
kollisveroa kertyi tilivuonna ei ole lainaa ta?lla. kohti (254 Vuosikate oli 2.346.000 eueuroa v. on niin
hiljaa mun ympärilläin.
Kaikk. Useat asiakkaat ovat
erehtyneet luulemaan, että
kirjeen lähettäjä on PRH tai
Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto EUIPO.
PRH kehottaa erityiseen
huolellisuuteen sellaisten
kirjeiden kanssa, joissa tarjotaan tavaramerkin uudistamiseen tai rekisteröityihin
yksinoikeuksiin liittyviä
palveluita.
Iloinen yllätys!
0
Päivä
Yö
+8
+3
Torstai
Päivä
Yö
+9
-1
Perjantai
Päivä
1-4 m/s
s. Kirjeissä
viitataan aitoihin tavaramerkkien rekisteri- tai hakemusnumeroihin ja kehotetaan
ma k sa ma a n esi merk i k si
rekisteröinti- tai uudistamismaksu. Eino Leino ?
Anjaa ikävöiden
Heikki
Jaakko
Petteri
Leila, Jukka ja Lotta
Jaana, Jari, Jonna ja Janne
Sonja ja Petri
muut läheiset ja ystävät
Anja on siunattu Kuopiossa 1.4.2017 haudan lepoon
läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Paavo Haavikko (s.1931), suomalainen kirjailija. Toteutuneet kir- tustuotoilla oli 13.966.000
kollisverotuotot olivat 16,4 euroa. ToiKouvolan seurakuntayh- mintakate, eli se osa joka ja?a?
tymän kirkollisveroprosentti ka?ytto?talouden nettokuluista
on ollut vuodesta 2012 al- katettavaksi vero- ja rahoikaen 1,6. Kausalan Vesihuoltoyhtymä
onkin päättänyt antaa iittiläisille harrastajakalastajille
tilaisuuden onkia itselleen kalasoppatarpeet huomenna perjantaina, jolloin torniin myydään ensiksi ehtiville markan hintaisia pääsylippuja klo 12-14. 17.3.2017 Kuopio
Iitinseutu 31.3.1977
Keskiviikko
1-4 m/s
o.s. Itsemurhapeliksi kutsutussa jutussa on
tiettävästi esimerkiksi yritetty selvitä viime tipassa
lähestyvän auton alta tai otettu selfieitä lähestyvää
junaa vasten.
Äskettäin uutisiin oli päässyt tapaus, jossa poika
juoksi keskelle ajotietä lähestyvää autoa vastaan ja
kaksi muuta kuvasi samaan aikaan tapahtumaa.
Tosin tässäkin kohtaa voi todeta, että mistään varsinaisesti uudesta ei ole kysymys. Toimintakuluista 19
Tilinpäätös etenee yhteisen % katettiin toimintatuotoilla.
kirkkovaltuuston vahvistetta- Henkilo?sto?kulujen osuus toivaksi.
mintakuluista oli 65 %. 11.12.1936 Iitti
k. on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun
aukeavat sydämessäin ja
tuoksuvat rauhaa syvää.
. Toisaalta somessa onneksi monet asiat myös vanhenevat hyvin
nopeasti.
Rohkeudesta on lyhyt matka tyhmänrohkeuteen,
ja siitä vielä lyhyempi loikka silkkaan tyhmyyteen. hetkella?.
253 euroa ja?senta. Tästä on hyvä puhua kotona ja koulussa, mutta kaikkein tärkeintä on, että joukon fiksuin pitää
huolta vähemmän fiksuista.
Kausalassa 03.04.2017
VOITTO RUOHONEN
TÄNÄÄN
Päivä
0-3m/s
+4
Yö
+11
RITVA LAUNESKOSKI
Kaikk. Kaikki pa?a?luokat ja
miljoonaa euroa, 600.000 eu- seurakunnat pysyiva?t vastuuroa talousarviota enemma?n. Kir- (756.000 euroa). 2
TÄNÄÄN
Maanantaina huhtikuun 3. on 31.12.2008).
756.000 euroa. Tuloilla
rahoitetaan kunnan vesitoimikunnan matka Lappiin
tutkimaan mikä lohilaji parhaiten soveltuisi Kausalan
torniin.
Flunssan tullessa
aluksi kotona
Influenssaa on alkanut esiintyä jo melkoisessa määrin,
kertoi Iitinseudulle terveyskeskuksen johtava lääkäri
Reijo Laukkanen.
. 2.187.000 euseurakuntayhtyma?n va?kiluku roa. Alkuvaiheessa on syytä olla vain vuoteessa,
sillä tässä vaiheessa ei lääkärinhoidosta ole niinkään
apua, totesi johtava lääkäri Laukkanen.
Jaalan emännillä
antoisa virkistyspäivä
Kaikilta Jaalan kulmilta kokoontuivat maa- ja kotitalousnaiset viettämään sunnuntaina virkistyspäivää
kirkonkylään, missä kuultiin musiikkia sekä puheiden välityksellä paljonkin miettimisen aihetta. 0 0 0
255.000 euroa, 240 000 euroa euroa kattoi investoinnit
talousarviota enemma?n. Kyseessä on kuumetauti, johon liittyy yskää,
kurkkukipuja, särkyä, heikotusta, oksennusta ja ehkä
vähän ripuliakin. Peruskoulun juhlasalissa saatiin kirkkokahvien jälkeen
kuulla Jaalan pelimanneja ja veteraanikuoroa sekä
kirkkoherra Juha Junttilan puhuvan ihmissuhteista ja
osastopäällikkö Kyllikki Stenroosin lennokas puhe
sukupolvien työn kunnioittamisesta.
Viikon
miete
Jos ihmiset yhtäkkiä tulisivat järkiinsä, se aiheuttaisi
korvaamatonta vahinkoa.
. Tunnettu kalamies Pentti Koskelainen sai eilen ongella tornista kuvassamme näkyvän
komean ahvenenkörilään heti ensi yrityksellä ja lisää
tuli runsaasti illan mittaan. Joka muistaa klassisen James Dean ?elokuvan Nuori kapinallinen,
muistaa saman tien myös jyrkänteen reunaa kohti
suunnatut kilvanajot, joissa vain silmänräpäys erotti
selviytymisen ja kuoleman.
Paikallisesti soveltaen: todennäköisesti aika moni
iittiläinen sukupolvi on käynyt temppuilemassa
Virran sillalla, jossa toki putoaminen ei onneksi ole
ollut aivan katastrofi.
Ero nykyhetkeen on siinä, että ennen keksittiin
urheuden osoittamiseksi verraten yksinkertaisia
paikallisia sovelluksia, mutta nyt verkossa ja erityisesti somessa leviävät kulovalkean lailla asiat, joita
ei välttämättä osaisi edes kuvitella, elleivät sellaiset
tulisi reaalisessa elämässä vastaan. 2015) Va?kiluvun pie- roa talousarviota suurempi.
nentyminen vaikuttaa vero- Poistot ja arvonalentumiset
tuloihin viiveella?. Flunssa kestää noin 3-5 päivää.
. päivänä
2017
Torstaina
4.8.2011
Kouvolan
seurakuntayhtymä
teki ylijäämäisen
tilinpäätöksen
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Vaarallista
leikkiä
Viime päivinä on kohistu uudesta pelistä, jonka
epäillään levinneen joillakin alueilla nuorten keskuudessa
Sen vuoksi kilpailun
nimeen on nyt liitetty sponsored by Halton. Tämän
myötä tarkoitus on tukea nuoria omilla talent-alueillaan ja
päästä kokeilemaan siipiään
esiintyjänä ja näin vahvistaa
nuorten itsetuntoa, ja jopa
olla mukana tukemassa nuorta hänen miettiessään tulevaisuutensa suunnitelmia.
Kuluvan vuoden kisaa on
lähtenyt tukemaan Halton.
Mika Halttunen oli seurannut edellisen vuoden kisaa
Iitinseudun ja tuttaviensa
kautta, ja kuultuaan vielä
kilpailun taustasta ja tarkoitusperistä hän halusi olla
mukana tukemassa iittiläisiä
nuoria. Ajatus tähän lähti
liikkeelle LC-Kausalan lähestyessä kunnan nuorisotoimea ajatuksella, kuinka
tukea iittiläisiä nuoria. Ohjelmassa on yhdistysten ja nuorten
kanssa toimivien tahojen
esittelyjä, Talent 2017 Iitti
edition sponsored by Halton ?loppukilpailu, ja illan
päätteeksi esiintyy rap-artisti
Nikke Ankara. Niinpä mukana
tukijoiden joukossa ovat
koko Iitin alueen koulujen
vanhempainyhdistykset.
Illan huipennus on Nuorten tori 2017. Asia katsottiin kuitenkin niin tärkeäksi, että
piirirajat samoin kuin Iitin
alueelliset erot jäivät huomoimatta. Talent-kilpailun
taustana on antaa lapsille ja
nuorille tekemistä yksin ja
yhdessä ja näin viedä aikaa
pois kiusaamiselta. Harjoittelun ja kilpailujen aikana on
myös tarkoitus tuoda esiin
toisten lahjakkuuksia eli niitä piileviä kykyjä, joita kanssakulkijalla voi olla, mutta
joista emme tiedä, ellei tule
tilaisuutta niitä saada esiin.
Talentin taustalla on myös
mahdollisuus tukea pienen
paikkakunnan nuoria järjestämällä mielekästä tekemistä
hieman pidemmäksi aikaa,
mukaan lukien ohjelman
mietintä ja kehittely, harjoittelu ja sitten kilpailu. Keskustelun tuloksena LC Kausala päätti lähteä
liikkeelle ja yrittää kerätä
taustayhteisöjä kasaan, jotta
Duudsonit, joiden tiedetään
tekevän varsin vaikuttavaa
kampanjointia kiusaamisen
estämiseksi, saataisiin Iittiin.
LC Artjärvi/Lapinjärvi/
Myrskylä tarttui haasteeseen, samoin Iitin kunta ja
Haapakimolan koulun vanhempainyhdistys Maakansan
Maahiset, Kausalan koulun
vanhempainyhdistys ja Vuolenkosken koulun vanhempainyhdistys sekä yläkoulun
vanhempainyhdistys. TÄNÄÄN
3
Maksaja: Rohkeasti rakentava ry
Maanantaina huhtikuun 3. He
esittävät ohjelmansa kahteen
kertaan, ensin alakoulujen
1.-5.-luokkalaisille ja ilta-
päivän alussa 6.-9.-luokkalaisille. Loppukilpailu tapahtuu Kausalan torilla 24.5 illalla klo 18.00 alkaen.
Duudsonit tulevat 24.5
koulukiusaamisen vastustamiskampanjallaan Iittiin. Tällai-
nen LC-klubien yhteistyö on
uutta myös leijonille, koska
nämä kaksi klubia, joiden
alueelta on oppilaita yläkoulussa, toimivat eri LC-piirien
alueilta. Näin iittiläisille nuorille esiintyjille/
talenteille tarjoutuu mainio
tilaisuus kokeilla siipiään
isommankin yleisön edessä.
Torille odotetaan muutamaa
sataa kuulijaa, ja samalla Iitin Talentit toimivat Nikke
Ankaran lämppäreinä.
Markkinatiistaina
Klo 9-14
KAHVITARJOILU ja
PALVIMESTARIT
konsulentti
myymälässämme
a!
Tervetulo
rs
Palvelu pelaa
Ma-La 7-21
Su 10-18
T I LT U N TO R I
Merrankuja 2
Kausala
(05) 535 3880. LC
Kausalan presidentti Pauli
Similän ja nuoriso-ohjaaja
Tanja Lehtimäen keskusteluissa tuli esiin Iitissäkin
ikävä kyllä päätään nostaneet koulukiusaaminen ja
sen monimuotoisuus kaikkine uusine malleineen, muun
muassa sosiaalisen median
avulla. toukokuuta päänäyttämönä.
Toukokuussa on tulossa
päivä iittiläisille nuorille
Päivän teemoina nuorten kykyjen tukeminen
ja koulukiusaamisen vastustaminen,
päätähtinä Duudsonit ja rap-artisti Nikke Ankara
Kaikille iittiläisille nuorille
24.5 järjestettävässä päivässä
esillä olevia asioita yhdistää
ajatus koulukiusaamisen vastustamisesta. Viimevuotisen kisan parhaimmisto on
saanut muutamia esiintymisiä ja kaikki ovat harjoitelleet
ja kehittäneet itseään vielä
lisää, joten kilpailu on ollut
hyvä askel ja mittari nuoren
kyvyille.
Talentissa käydään koulukohtaiset alkukilpailut heti
vapun jälkeen ja semifinaalit
ovat päivällä 24.5 Ravilinnassa. Tapahtuma järjestetään nimensä mukaisesti
Kausalan torilla. päivänä 2017
PÄÄTTÄJÄKSI PÄTEVÖITYNYT
Anniinan vaalikahvit tiistaina 4.4.
klo 8.30 Café Kanttiinassa.
TARJOLLA PULLAA JA POLITIIKKAA.
Päivä iittiläisille nuorille ?tapahtuman taustavoimat ryhmittyuivät yhteiseen kuvaan Kausalan torille, joka tulee olemaan 24
päivänä 2017. 4
Maanantaina huhtikuun 3
Niissä tekijä oli tiedossa
41 rikoksessa. Tutkinnan resursseja
kuormitti turvapaikanhakijatilanteen hoitaminen.
Myönnettyjen passien ja
henkilökorttien määrät jatkavat kasvuaan muiden lupien
määrän laskiessa.
Hämeessä rikosten määrä laski
Tutkinta-ajat pitenivät, selvitysprosentti ennallaan
Kaikkien poliisin tietoon
tulleiden rikosten määrä laski Hämeen poliisilaitoksen
alueella viime vuonna 3,3
prosenttia edellisvuoteen verrattuna. päivänä 2017
5
Peltipoliisi ahkeroi Kaakkois-Suomessa
Hälytystehtävät lisääntyivät, rikosilmoitusten määrä ennallaan
Kaakkois-Suomen poliisille tehtyjen rikosilmoitusten
ja poliisin hälytystehtävien
määrä pysyi viime vuoden
tammikuu-joulukuun aikana
lähes samanlaisena kuin vastaavaan aikaan vuonna 2015.??
Poliisille tehtiin yhteensä
39.997 rikosilmoitusta, mikä
on vain 251 rikosta vähemmin kuin vertailuajankohtana.??
Rikoslajikohtainen suurin prosentuaalinen pudotus
oli huumausainerikoksissa, joita tehtiin 210 vähemmän kuin edellisenä vuonna
(1.104/894). Omaisuusrikoksissa suurin lisäys oli petosrikoksissa, joita tehtiin 576
enemmän kuin vertailuvuonna (1.720/2.296).
Muutos luvuissa johtuu
usean rikoksesta epäillyn tekemästä luottolaitoksiin koh-
distetusta laajasta petossarjasta ja nettipetosten määrän
kasvusta.??
Niissä rikoksissa, joissa
rikoksesta epäilty on poliisin
tiedossa, on rikoslakirikoksissa, pois lukien liikennerikokset, ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjen
rikosten määrä noussut 135
rikoksella (14,15 prosenttia).
Omaisuusrikosten kohdalla kasvua oli 16,04 prosenttia (85 rikosta).
Poliisille ilmoitetuissa
seksuaalirikoksissa 151 rikoksessa rikoksesta epäilty
oli ilmoitusta tehtäessä tiedossa. Lisäystä edelliseen vuoteen on
25 (14/39).
Raiskausrikoksia tehtiin
60. 18 tapauksessa oli tekijä tiedossa
ja kuusi heistä oli ulkomaan
kansalaisia. Poliisin painottaminen vakavan huumausainerikollisuuden paljastamiseen tuotti 9 törkeää
huumausainerikosta edellisvuotta enemmän.
Liikennerikosten yhteismäärä laski 7,2 prosenttia.
Automaattivalvonnan suoritteiden määrä nousi kuitenkin
reilut 15 prosenttia.
Kiireellisyysluokaltaan
AB-hälytystehtävien määrä
laski 73.701:ään eli 5,7 prosenttia (2015: 75.866). Nettikaupassa on hyvä
muistaa vanha totuus siitä,
että jos jokin on liian hyvää
ollakseen totta, se ei yleensä ole totta. Tämä
muutos näkyi lyhentyneenä
toimintavalmiusaikana, joka
oli 17,2 minuuttia.
Rikoslakirikosten selvitysaste säilyi edellisvuoden
tasolla eli noin 44 prosentissa. Heistä 10 oli
ulkomaan kansalaista, kun
edellisenä vuona heitä oli yhdeksän.
Seksuaalisesta ahdistelusta tehtiin 28 rikosilmoitusta,
mikä on 10 enemmän kuin
edellisenä vuonna. TÄNÄÄN
Maanantaina huhtikuun 3. Poliisin mukaan
erityisen ilahduttavaa tässä
ryhmässä on ryöstöjen määrän lasku miltei neljänneksellä. Poliisin
tietoon tulleet perheväkivaltajutut ovat hienoisessa laskussa.
Päijät-Hämeessä väkivaltarikosten määrä laski 5
prosenttia, kun taas KantaHämeessä kasvua oli 10
prosenttia. Heistä 39 oli jonkin
ulkomaan kansalaisia. Ilmoitetut lapsen
seksuaaliset hyväksikäytöt
kulkevat maakunnissa niin
ikään eri suuntiin: Päijät-Hämeessä tapauksia tuli poliisin
tietoon 19 enemmän ja Kanta-Hämeessä 5 vähemmän
kuin vuonna 2015.
Huumausainerikoksia. Selvitysprosentit
ovat nousseet ja rikosta kohden käytetty keskimääräinen
tutkinta-aika on vähentynyt.
kirjattiin viime vuonna 7,5
prosent tia edellisv uot t a
vähemmän. Sen sijaan tutkinta-aika
piteni 34 vuorokautta vuoden
2015 tasosta. Lisäystä edellisvuoteen oli neljä.
Automaattivalvonnan
suoritteet nousivat 2.757 rikoskella (19.241/21.998).
Kaikkiaan liikennerikoksia
oli 6.346, mikä on 789 rikosta vähemmin kuin vuonna
2015 (7.136).
Laskua oli liikenneturvallisuuden vaarantamisissa
(506) törkeissä liikenneturvallisuuden vaarantamisissa
(19), törkeissä rattijuopumuk-
Kiireellisissä hälytystehtävissä partio ehtii paikalle
noin kymmenessä minuutissa. Rikoksen tekijät
jäävät usein kiinni, mutta
menetetyt rahat saa harvoin
takaisin, poliisi muistuttaa.
L u v a t t a t u n ke u t u e n
tehdyt varkaudet eli murrot vähenivät 24 prosenttia.
Asunto-, vapaa-ajan asuntoja liikemurrot vähenivät yhteensä 220:lla.
Väkivaltarikosten määrä
oli viime vuonna jokseenkin
edellisvuoden tasolla. Petosrikosten määrä kuitenkin kasvoi viidenneksellä,
mitä selittää nettipetosten
jatkuva lisääntyminen.
. Seksuaalirikosten kokonaismäärä on
kasvanut 186:sta 197:aan,
mikä selittynee ilmoitusaktiivisuuden kasvulla. Niin sanottujen
pimeinä tulleiden rikosten
selvitysaste kuitenkin parani
hieman. Rikoslakirikosten määrä laski 31.727:een
eli 4,3 prosenttia edellisvuodesta (2015: 33.156). Tarkasteluajanjakso-
na tutkinnan tulokset ovat
parantuneet vuoteen 2015
verrattuna. Henkirikoksia ja niiden yrityksiä on
kuitenkin tehty edellisvuotta
vähemmän eli 26, missä on
jopa 15:n lasku. Kuvalähde: www.
poliisi.fi
sissa (93) ja rattijuopumuksissa (53).
?Hälytystehtäviä ajanjaksolla oli yhteensä 55.623,
missä määrässä on lisäystä
1.573 hälytystehtävää vuoden 2015 määrään (54.054).
Tapahtumapaikalle poliisi
saapui lähes samassa ajassa
kuin edellisenäkin vuotena.
Kiireellisissä hälytystehtävissä poliisi oli paikalla
keskimäärin 10,1 minuutissa.?. Hämeessä kirjattiin
viime vuonna 58.173 rikosta
(2015: 60.150). Ilman
liikennerikoksia rikoslakirikosten määrä laski 21.777:een
eli 3 prosenttia (2015: 22.431).
Päijät-Hämeessä suunta oli kaikissa rikoksissa
laskeva. Sen sijaan KantaHämeessä kaikkien rikosten
määrä nousi 1,9 prosenttia.
Nousu selittyy pääosin liikennerikkomusten määrän
kasvulla, mikä taas johtuu
tehokkaasta valvonnasta.
Omaisuusrikosten määrä laski 5 prosenttia eli
15.146:een
Tuotantomäärät sen sijaan vaihtelevat
satokausien mukaan, ja sen
myötä tukisummat samallakin tilalla voivat vuosittain
heitellä tuntuvasti.
Vuonna 2016 Iitin tuensaajien 15 kärjessä olivat
Kilkkilä Ismo, Hietalahti
Mikko, Ristola Antti, Juhola Aila ja Kari Markku,
Ylä-Kotola Matti, Lintukangas Petri, Mäkelä Antti,
Maatalousyhtymä Pirinen
Jarkko ja Jari, Lonka Hannu, Leppäranta Teemu,
Savelainen Ville, PekkolaVirtanen Minna, Väinölä
Päivi, Pethman Anssi ja Perätalo Timo.
Tu k i t i e d o t l öy t y v ä t
MaVi:n verkkopalvelusta.
Veroilmoitukset ovat tulossa, muutokset voi tehdä verkossa
Esitäytetyt veroilmoitukset
saapuvat asiakkaille huhtikuun aikana. Verkkopalvelu on
kasvattanut suosiotaan. Valtakunnallisella tai maakunnallisella tasolla iittiläisten saamat tukisummat eivät nouse kärkeen.
Vuotta aikaisemmin tukien kokonaissumma oli 7,25
miljoonaa, ja siitä viljelijätu-
kien osuus oli 7,09 miljoonaa.
Vuonna 2015 hanke- ja
yritystukien osuus nousi
210.000 euroon, mistä suurin
yksittäinen summa koostui
Vuolenkosken vesiosuuskunnan saamasta 119.000 eurosta.
Kalenterivuonna 2014
kokonaistukisumma oli 7,68
miljoonaa euroa, ja siitä viljelijätukia 7,46 miljoonaa
euroa. Veroilmoituksia voi
täydentää verkossa jo nyt,
mutta veronpalautusten tai
jäännösveron määrä näkyy
vasta kotiin saapuvassa
veroilmoituksessa. Jäännösveron eli tutummin mätkyjen maksupäivät
ovat 29.11.2017 ja 1.2.2018.
Jäännösveron maksaminen
e-laskulla tai suoramaksulla
on vaivatonta, eikä veron
eräpäivä unohdu. Viljelijätukien tarkoituksena on turvata tuotannon kannattavuus ja jatkuvuus.
Viljelijöille maksettavan
luonnonhaittakorvauksen tarkoituksena on korvata luonnonolosuhteista aiheutuvaa
haittaa. Helpointa se on tehdä
verkossa osoitteessa vero.fi/
veroilmoitus.
. tai 16.5.
Esitäytetty veroilmoitus
lähetetään yli viidelle mil-
joonalle veronmaksajalle.
Veroilmoitus tulee aina
tarkistaa, ja tarvittaessa täydentää. Jos asiakas palauttaa
veroilmoituksen paperilomakkeella, mukana tulee
lähettää tarvittavat liitelomakkeet oikein täytettyinä.
Muita lisäselvityksiä tai
kuitteja Verohallinto pyytää
asiakkaalta vain tarvittaessa,
muistuttaa Korvola.
Jos esitäytettyyn veroilmoitukseen tulee korjauksia,
uusi verotuspäätös ja mahdolliset tilisiirtolomakkeet
tulevat asiakkaalle postitse
lokakuun loppuun mennessä.
Huhtikuussa kotiin lähetetty esitäytetty veroilmoitus,
verotuspäätös ja tilisiirtolomakkeet ovat lopullisia, jos
veroilmoituksessa ei ole korjattavaa.
Veronpalautukset maksetaan tileille joulukuun alussa. Ympäristökorvauksella edistetään ympäristönsuojelutavoitteita, luonnon
monimuotoisuutta ja maatalousmaiseman hoitoa.
Suurimmat viljelijäkohtaiset tukisummat eivät Iitissä
vuositasolla merkittävästi
vaihtele, vaan ne ovat viime
vuosina olleet noin 80.000
eurosta noin 150.000 euroon
tilaa kohden. E-laskutilauksen voi tehdä verkkopankissa. Toimeksianto tehdään oman pankin kanssa.
Kiinteistöveronsa e-laskulle
siirtäneet asiakkaat saavat
automaattisesti myös jäännösveron e-laskuna.
57
Esko Ahonen
63
Esa Lavonen
58
Vesa Ahonen
64
Veikko Ojala
59
Anne Holmberg
65
Matti
MattiPurho
Purho
Yrittäjä
60
Heikki Hutri
66
Ainokaisa Rintala
61
Taina Jaakkola
67
Kari Saarinen
Päihde-/psykiatrinen sairaanhoitaja
62
Maiju Kytösaho
68
Arja Talja
Tiehöylänkuljettaja, eläkeläinen
Yrittäjä
Siivooja
Kirvesmies, yrittäjä
Yrittäjä
Yrittäjä
Metsätalousyrittäjä
Talonmies
Yrittäjä
Lähihoitaja
Yrittäjä
Insinööri AMK
Tietoa - Taitoa - Tunnollisuutta. Veroilmoituksesta puuttuvat usein
matkakulut ja kotitalousvähennykset. Veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä on joko 9.5. Hanke- ja yritystukia maksettiin 117.260
euroa sekä rakennetukia
17.500 euroa.
Viljelijätuet maksetaan
pinta-alaa, eläintä/eläinyksikköä tai tuotettua määrää
kohden. Hanke- ja yritystukia vuonna 2014 Iittiin tuli
195.700 euroa.
Tuensaajien nimilista on
yksitoikkoista luettavaa, sillä
valtaosa 15 eniten tukea saaneen joukosta on ollut viime
vuosina samoja, ja se selittyy osittain sillä, että tiloilla
pinta-alat tai eläinten määrät
eivät vuosittain välttämättä
suuresti muutu. päivänä 2017
Viljelijätukia tuli Iittiin
viime vuonna 8,25 miljoonaa
VOITTO RUOHONEN
Äskettäin julkistettiin valtakunnalliset, maakunnalliset
ja kuntakohtaiset tiedot EU:n
kokonaan tai osittain rahoittamista viljelijä- ja muista
maatalouden tuista.
Viime vuonna tukia maksettiin Iittiin yhteensä 8,25
miljoonaa euroa, mistä viljelijätukien osuus oli 8,12 miljoonaa euroa.
Markkinatukea ei maksettu lainkaan. Vuosi
sitten yli 700.000 asiakasta
ilmoitti muutokset verkossa.
. Veroilmoituksen voi tarkistaa ja täydentää
verkossa jo nyt. 6
TÄNÄÄN
Maanantaina huhtikuun 3. Vuokratulot
sekä veroilmoitukselta puuttuvat ulkomaiset tulot on
muistettava ilmoittaa itse.
Tämä johtuu siitä, että suurin
osa kansainväliseen tietojenvaihtoon perustuvista tiedoista saadaan Suomeen vasta
veroilmoitusten lähettämisen
jälkeen, kertoo viestintäpäällikkö Pirjo Korvola.
Kun täydentää veroilmoituksen verkossa, ei paperisia
lomakkeita tarvitse palauttaa.
Verkkopalvelussa annettua
ilmoitusta voi korjata vielä
lähettämisen jälkeen aina
palautuspäivään asti.
Veroilmoitus verkossa
-palvelu ohjaa ilmoittamaan
tiedot oikeassa muodossa.
Palveluun kirjaudutaan omilla verkkopankkitunnuksilla,
ja asiakas saa onnistuneesta
lähettämisestä itselleen kuittauksen
Paperisia hakemuksia ei enää mielellään
oteta vastaan, ja jos ja kun
niitä tulee, ne skannataan järjestelmään. Ollaan yhteydessä,
Partio päätti.
Keskustelua syntyi aiheen tiimoilta Sorronniemen
leikkikenttätalkoista, joissa
parikymmentä talkoolaista
teki ensimmäisen vaiheen
perusraivauksen. Partio kertoi asian olevan tiedossa kunnan
puisto-osastolla ja tulevan
hoidettavaksi:
. Kokous
vahvisti tilinpäätöksen, kuuli
tilintarkastajien lausunnon
sekä myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille
vastuuvelvollisille.
Tämän vuoden menot ja
tulot arvioidaan 4.000 euron
tasoon. Digiloikka pitäisi
siis nyt tehdä.
Partio muistutti, että digitalisaatiosta huolimatta
edelleen voi tulla käymään
vanhalle kunnantalolle.
. Viime vuonna 30-vuotista toimintaansa juhlinut
yhdistys teki nyt henkilövalinnat käytännössä puhtaalta pöydältä, ja tuoreen
hallituksen mietittäväksi
tulevat ainakin yhdistyksen
sääntöasiat sekä yhdistyksen
internet-näkyvyys. Toiminnantarkastajaksi valittiin
Antti Kankkunen, varalle
nyt puheenjohtajan tehtävät
jättänyt Petri Rytikangas.
Kyläyhdistys osallistuu myös
kunnalliseen ja valtakunnalliseen kylätoimintaan.
Toimintasuunnitelmaa
kuluvalle vuodelle täydennettiin käsittelyn yhteydessä,
ja se pitkälti vastaa yhdistyksessä vakiintunutta toimintaa. Yhden,
kahden puun poisto vielä menee, mutta ei enempää ilman
lupamenettelyä.. Esityksessä myös painotettiin,
että kummastakin kylästä
hallitukseen saataisiin tasapainoisesti neljä edustajaa.
Kokousväestä esitettiin toive,
että valittavat olisivat toimivia, eivät vain nimiä listassa.
Radansuuta hallituksessa valittiin edustamaan Ari
Metso, Eeva Metso, Ismo
Kivinen ja Irja Perttola;
Kirkonkylää edustavat Liisa Lehtonen, Maija Wilen,
Eeva Saarelma ja Leena
Kare.
Heistä vuoden kuluttua
erovuoroisiksi arvottiin Ari
Metso, Irja Perttola, Maija
Wilen ja Liisa Lehtonen. Minulla ei ole varsinaista toimistopäivää, joten
kannattaa sopia tapaaminen.
Myös toimistosihteeri auttaa, ja vastaan myös sähköpostiin, tosin aina en kovin
Kirkonkylä-Radansuu
sai uuden puheenjohtajan ja hallituksen
Kyläyhdistystyksen kokous veti hyvin väkeä
RITVA LAUNESKOSKI
Kirkonkylä-Radansuun kyläyhdistyksen vuosikokouksessa viime keskiviikkona
vallitsi hyvä tunnelma, kun
lähemmäs 30 henkeä löysi
tiensä yhteisten asioiden äärelle. Vaihtuvuus on jatkossakin hyvästä.
Yhdistyksen hallitus valittiin tavallaan puhtaalta
pöydältä. päivänä
pidettäviin Nostalgiaraveihin
saa yhdistykseltä lippuja.
Useamman vuoden tauon
jälkeen aiotaan viettää Kymijokipäivää, jos se saa tuulta
purjeisiinsa.
Oksasilppuri, puutarhajyrsin, juhlateltta ja ulkogrilli
ovat yhdistyksen käyttöomaisuutta ja kyläläisten vuokrattavissa. Kannattajajäsenmaksua ja jäsenmaksua yhdistyksellä ei ole ollut, eikä ole
tänäkään vuonna.
Yhdistys kutsuu väkeään
kokoon ilmoitustauluilla sekä
paikallislehdessä. Materiaalit,
joita aiemmin on kotisivuja varten koottu ja työstetty,
ovat tallessa. Pitkässä juoksussa
henkilöiltä on kysytty suostumusta mukaan, ja siinä hötäkässä oli erovuoroisuusjärjestys pudonnut kuormasta.
Kokousväki hyväksyi
esityksen, että kaikki aiemman hallituksen jäsenet olivat erovuoroisia; se tarkoitti
myös, että yhtä lailla voi
tulla valituksi uudelleen. Myös hyväntekeväisyys
on yhdistyksen ohjelmassa.
Retki-ideaksi heitettiin
päästä katsomaan tv-ohjelman tekoa, ja kohteeksi muodostunee monen suosikki
Uutisvuoto. Maanantaina huhtikuun 3. Rakennusvalvonnan
lupa.fi -palvelu otetaan käyttöön syksyllä. Myös muita ehdotuksia hallitus ottaa mielellään vastaan.
?
Yhdistyksen talous on
kunnossa; viime vuodelta se
teki runsaat 700 euroa ylijäämäisen tuloksen. Kesäkahvilavuoro 21.-23.
heinäkuuta, talkoot tarpeen
mukaan, retket, tapahtumat
ja lähialueen kävelyretket
mitä asukkaat toivovat, lasten
laskiaistapahtuma, lipunnostot vappuna piknikkeineen ja
juhannuksena Lippukalliolla
ja juhannuksena myös Ra-
dansuun laavulla, jossa palaa
juhannuskokko. Tulee uusia tuulia, uusia ideoita ja pirteyttä toimintaan. päivänä 2017
Kirkonkylä-Radansuun kyläyhdistyksen vuosikokous
veti Lomakiven päätuvan
täyteen väkeä.
. Miten yhdistyksen internet-näkyvyys
saadaan palautettua, sitä
hallitus miettii. Muikunkutujuhlat/pikkujoulut pidetään loka-marraskuussa, ja samoihin aikoihin
tutut pyhäinpäivän myyjäiset
ja lasten halloween-juhla.
Myös huhtikuun 21. Lupaa mennä puiden
kaatoon kunnan maalle ei
anneta, sillä se helposti riistäytyy käsistä. Sorronniemen raunio, jonka kasvaneet puut uhkaavat kangeta
sijoiltaan. Niistä yhdistys pyrkii
tiedottamaan aiempaa näkyvämmin.
Ansioituneita kyläläisiä
ja merkkipäivien viettäjiä
yhdistys pyrkii muistamaan,
ja hallitus pohtii, miten voitaisiin toteuttaa koululaisten
stipendinjako jatkossa, kun
Kymentaan koulua ei enää
ole. Laavu toimii
myös rantakalaillan paikkana. Yksi vaihtoehto
on, että yhdistys on vastaisuudessa vain Facebookissa,
sillä sivujen ylläpitäminen on
ollut aiemmin ongelmallista.
Kokoukseen oli kutsuttu
esittäytymään Iitin kunnan
tuore rakennustarkastaja Ville Partion; moni muistikin
hänet pienenä poikana Mullikkamäestä.
Partio selvitteli lyhyesti
rakennusvalvonnan ajankohtaisia asioita:
Erovuoroisuus
oli pudonnut
välillä kuormasta
7
nopeasti. Ranta-alueilla
maisemanhoito on myös pääosin luvanvaraista. Talkooväkeäkin yritetään saada aiempaa enemmän liikkeelle.
Kokouksessa puheenjohtajana toiminut Leif Drockila
painotti hallituksen tehtävää
suunnittelussa, päättämisessä
ja delegoinnissa; toteuttaminen on kylien väen yhteistä
toimintaa.
Uudeksi puheenjohtajaksi valittu, tehtävässä vuosien
varrella aiemminkin toiminut
Tuija Pesonen kiinnitti huomiota toimijoiden vaihtuvuuden tärkeyteen:
. Seuraava
vaihe on koneellinen, jota
suunnitellaan tarkemmin.
Huolta aiheutti nk
Asioita yhdistelemällä ja niillä tiedoilla, mitä
olen seksistä pienen elämäni
aikana oppinut, kirja koostuu, mutta ei se silti ole mikään seksiopas, Pertti Raasu
kertoo taustoista.
Kirjastaan Raasu toteaa,
että se on tarkoitettu todella
aikuisille, joilla on jo käsitystä elämästä ja sen monista puolista. Tuloksena on
tunnin mittainen vauhdikas
komedia täynnä nuorta energiaa.
Nuorisoryhmä osallistui keväällä 2016 valtakunnalliseen Teatrisfestivaaliin
Vaasassa, josta he voittivat
stipendin esimerkillisestä
ryhmätyöskentelystä.
Nuorisoryhmä on ehtinyt saavuttaa jo valtakunnallista tunnustusta. Esitys on
nuorten tekijöidensä näköinen ja kuuloinen esitys merkkipäivistä ja merkittävistä
päivistä.
Nuorisoryhmä on ohjaajansa Karolina EklundVuorelan johdolla käsitellyt
merkkipäiviä muun muassa
kirjoittaen, improvisoiden ja
keskustellen. klo 17 ja su 9.4.
klo 15 Kuusankosken Teatterin
Luolanäyttämöllä.. Hän arveli pitävänsä
taukoa isoista kirjoitusprojekteista, vaan toisin kävi.
Tauko jäi lyhyeksi, sillä
Raasulta on ensimmäisestä
romaanista tutuksi tulleella
pseudonyymillä Jaana Aalto
ilmestynyt juuri toinen romaani, Sexodus.
318-sivuinen romaani
on konstailematon ja paljas
kuvaus ihmisestä: tunteita,
rakkautta, seksiä, päihteitä,
ristiriitoja, tragediaa, kostoa,
hekumaa ja kuolemaa. Tunteilla on kirjassa suuri rooli;
ne vievät, hallitsevat ja valitsevat, eikä järjen ääni kuulu.
Kirjan naiset ovat tärkeässä
osassa, sillä olen aina naisten
puolella. Raasun mielestä
seksuaalisuus on ihmisen
vahvin voima, joka hallitsee
ja villitsee.
. Maailma on muuttunut
paljon, järki ei välttämättä
ole kasvanut samaan tahtiin.
Romaanin päähenkilöt
ovat kolme lapsuudenkaveria
Timo, Olli ja Janne, jotka aikuisena kohtaavat uudelleen,
sillä kaikki kolme rakastavat
samaa naista, Saria, joka on
seuralaispalvelun johtaja.
Muitakin naisia on kuvioissa,
ja rikollisuutta, jossa pahimmillaan ovat kovat piipussa.
Kirja täyttyy taustoittavasta, toisinaan roisejakin
tilannekuvauksia sisältävästä
kerronnasta ja henkilöiden
ajattelusta; dialogia on verraten vähän, sekä harkitun
suorasukaisesti, yksityiskohtaisesti ja kiireettömästi kirjoitetuista seksikohtauksista.
Samoin kuvataan elämän
hankaluuksia päihteiden ja
sairastumisten varjossa, mutta kuten olla pitää, kuvataan
myös ystävyyttä ja luottamusta, samaten mustasukkaisuutta ja luottamuksen
puutetta ? yhdellä sanalla elämää, jossa tanssitaan
enemmän risujen kuin ruusujen päällä.
Jaana Aalto: Sexodus, BoD-kustannus 2017. www.jaanaaalto.
ga
Uuden kirjansa markkinoimiseksi Pertti Raasu
tekee keväällä kirjastokierroksen; viime vuonna hän
kiersi 80 kirjastoa.
Nuorisoryhmä kertoo
teatterin keinoin, kuinka Suomi juhlii
Joulupäivä ja juhannuspäivä,
rukous- ja Runebergin päivä,
äitienpäivä ja Älä laihduta
-päivä. (Kuva: Jyrki Kleimola.)
Kuusankosken Teatterin Nuorisoryhmän esitykset pe 7.4.
klo 19, la 8.4. Suomalaisia miehiä ja suomalaisia ja filippiiniläisiä naisia
asian ytimessä.
. 8
KULTTUURI
Maanantaina huhtikuun 3. Minulla oli pitkältä
ajalta muistiinpanoja, ja myös
ajatelmia tällaisen romaanin
kirjoittamiseen, ja halusin
viedä projektin päätökseen.
En sentään niin taitava ole,
että vuodessa olisin tällaisen
romaanin tyhjästä polkaissut,
Raasu naurahtaa.
. Olen aikoinani seilannut Filippiineillä, josta moni
asia on päätynyt kirjaan. päivänä 2017
Jaalalaiselta Pertti
Raasulta ilmestyi
jo toinen romaani
RITVA LAUNESKOSKI
Jaalalainen Pertti Raasu sai
noin vuosi sitten valmiiksi
peräti 20 vuotta työstämänsä
kirjan Kotkan tyttöi ilman
siipii. klo 19
Luolanäyttämöllä. Kalenteri on merkkipäiviä täynnä, mutta mikä
tekee merkkipäivän ja mikä
tekee päivästä merkittävän?
Mikä saa suomalaisen juhlimaan ja miten Suomi juhlii?
Muun muassa näitä asioita pohditaan Kuusankosken
Teatterin Nuorisoryhmän
Merkittävä?esityksessä, joka
saa ensi-iltansa 7.4
Monin paikoin aikuisia naarashirviä on edelleen tavoiteltua enemmän.
Naisten sarjan voitti Lilja Lämsä 624 grammalla,
seuraavina olivat Irma Toropainen 118 grammaa sekä
Seija Orpana 78 grammaa.
Miesten sarjassa Mika
Toropainen voitti 238 grammallaan Mikko Rauhalan,
joka joutui tyytymään 118
grammaan.
Miesveteraaneissa toiseksi sijoittui Raimo Kammonen 382 gram malla,
kolmas oli Pentti Kuortti,
236 grammaa, neljäs Olavi Saarinen, 130 grammaa
sekä viides Arvo Orpana, 68
grammaa.
Sääskjärven
osakaskunta
Kalamiehiä parempi
Perinteinen Iitin Kalamiesten
ja Sääskjärven osakaskunnan
välinen pilkkikilpailu on tältä keväältä oli.
Sääskjärven osakaskunta
oli tällä kertaa Kalamiehiä
parempi; sen yhteissaalis oli
6.968 grammaa, Kalamiehet
jäi 6.724 grammaan.
Tulokset, naiset: 1) Seija Orpana Kalamiehet 990
grammaa, 2) Leila Auvinen
Sääskjärvi 784, 3) Lilja Lämsä Kalamiehet 760, 4) Katri
Niemi Kalamiehet 614, 5)
Irma Toropainen Kalamiehet
442, 6) Kaarina Peltola Kalamiehet 344, 7) Anna-Liisa
Valtonen Kalamiehet 74.
Miehet: 1) Mikko Rauhala Sääskjärvi 2.120, 2) Kari
Auvinen Sääskjärvi 1.300,
3) Reijo Niemi Kalamiehet
1.230, 4) Mika Toropainen
Kalamiehet 1.092, 5) Henni
Auvinen Sääskjärvi 980, 6)
Jari Auvinen Sääskjärvi 690.
Miesveteraanit 60: 1)
Olavi Saarinen Kalamiehet
1.740, 2) Tuomo Rakkola
Sääskjärvi 1.094, 3) Raimo
Tarkkonen Kalamiehet 912,
4) Raimo Kammonen Kalamiehet 572, 5) Veijo Auvinen Sääskjärvi 516, 6) Arvo
Orpana Kalamiehet 400, 7)
Osmo Rantanen Sääskjärvi
118.
Yrityksen B-tytöille
lopulta yksi voitto
HOOBEE
Kausalan Yrityksen B-tytöt
pelasivat lauantaina SM-sarjan välieriä Hämeenkoskella,
minne joukkue matkusti yhteensattumien vuoksi kovasti
nuorennetulla joukkueella.
Taistelusta huolimatta kookkaammat Kimmo Volley,
Artami ja Blues Volley olivat Yritykselle liikaa, mutta
lopulta tuli myös voitto. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan
metsästyksen jälkeen syksyllä 2016 kanta oli 79.000?
103.0 0 0 h i r veä. Hirvi-
kanta on tavoiteltua suurempi
noin puolella alueista. Sen
lähes C-tytöillään pelannut
Yritys otti PuMa Volleysta ja
vieläpä puhtaasti 2-0.
Sijoittuminen välierälohkonsa neljänneksi vei Jorma
Mäkisen luotaaman Yrityksen SM-sarjan finaalipeleihin, missä ratkaistaan sijat 74
ja siitä eteenpäin.
Joukkueessa pelasivat
Vilma Taavitsainen, Janette Mikonaho, Melike Köse,
Anna Ikonen, Oona Tuomainen, Veera Kokko, Karoliina Mikonaho ja Erika
Sauvala.. Tavoitteena on ollut
aiempaa suurempi urosten
osuus sekä hi r vi kannan
korkeampi keski-ikä etenkin urosten osalta. URHEILU
Maanantaina huhtikuun 3. Lohkonsa kakkosena
Tuija Tuomaisen valmenta-
ma ryhmä pelaa ensi lauantaina Aluemestaruussarjan
sijoista 5-8.
Hattarat pelasi joukkueella Joanna Puukka, IinaLotta Kuisma, Siiri Harjula, Jenna Tuomainen ja Nea
Ojala.
Tikkarit: Niina Hutri,
Enni Iita Peltola, Enni Sauvala, Iida Luoma-aho, Jenna Veijanen ja Viivi Ojala.
Yrityksen D-tyttöjen kolmen joukkueen saaminen
aluefinaaleihin nosti tasomittarissa Yrityksen koko alueen
ykkösseuraksi, sillä kenelläkään muulla ei ole asettaa
edes kahta joukkuetta EteläSuomen Aluemestaruussarjan finaaliturnauksiin.
Viime syksyn hirvisaalis
koko maassa vajaat 50.000
Alueelliset riistaneuvostot
ovat tarkastelleet hirvitavoitteiden toteutumista yhdessä alueensa sidosryhmien
kanssa. Hirvikannan koko
on viime vuosina hieman
kasvanut.
Tuoreimman kanta-arvion mukaan hirvitiheys on
tavoitetasolla noin puolella
hirvitalousalueista. Luonnonvarakeskuksen tuoreen
arvion mukaan hirvikannan
urososuus on viime vuosina
useimmilla hirvitalousalueilla kehittynyt haluttuun
suuntaan. Tavoitteiden
asettamisesta on kuultu sidosryhmiä ja tavoitteiden
toteutumista tarkastellaan
vuosittain. Näillä
alueilla kantaa pyritään tulevan syksyn metsästyksellä
pienentämään tavoitetasolle.
Hirvikannan rakennetta
on viime vuosina pyritty
muuttamaan tasapainoisemmaksi. Kolmeen
sarjaan ilmoittautui yhteensä
vain kymmenen osallistujaa.
Kov i n epät a sa is ek si
muodostui myös päivän saalis. Miesveteraanien sarjassa
Tuomo Rakkola oli ylivoimainen mestari 3.868 gramman saaliillaan.
Hän nosteli jäälle kalaa
lähes tuplasti enemmän kuin
kaikki muut yhdeksän eri
sarjoissa kilpaillutta yhteensä, sillä muiden saalis jäi yhteensä karvan auki kahteen
kiloon.
Hattarat-Tikkarit ?ottelussa nähtiin valmista peliä. Odotuksen
mukaisesti Hattarat ei jättä-
nyt jossitteluille mitään sijaa,
sillä joukkue voitti oman
seuran Tikkarit, Tainionkosken Tähden ja Järvenpään
Blues Volleyn 2-0.
Tikkarit sinnitteli toisessa erässä pitkään mukana,
mutta oli lopulta voimaton.
Voitoillaan Marja Puukan
valmentama Hattarat varmisti pääsynsä aluefinaalien
parhaisiin bileisiin, mitalipeleihin ja ottelemaan lohkovoittajana sijoista 1-4.
Tikkarit syttyi Hattarattappion jälkeen näyttämään
parasta osaamistaan kaatamalla sekä Blues Volleyn
että Tähden vakuuttavasti
2-0. Kaikille 59 hirvitalousalueelle on asetettu alueellisten riistaneuvostojen
toimesta tavoitteellinen hirvitiheyshaarukka sekä tavoitteet hirvikannan rakenteelle,
joiden puitteissa kantaa pyritään säätelemään.
Syksyn 2016 aikana saatiin saaliiksi noin 49.600
hirveä, mikä vastaa pitkälti
ennakkoon suunniteltua saalismäärää.
Hirvitavoitteiden asettamisessa otetaan huomioon
sekä hirvien aiheuttamat
vahingot että riistataloudel-
liset hyödyt. Kuvassa Niina Hutri pelottelee ylväällä torjunnallaan Hattaroiden
Jenna Tuomaista, jota varmistavat Joanna Puukka (11) ja Iina-Lotta Kuisma. päivänä 2017
9
Kunnanmestaruuksia
tavoitteli vain
harva pilkkijä
Iitin kunnanmestaruuden
tavoittelu ei tänä keväänä
saanut pilkkijöitä sankoin
joukoin liikkeelle. A r vion
mukaan korkeimmat hirvitiheydet löytyvät läntiseltä
rannikkoseudulta, etelärannikolta ja maan keskiosissa.
Matalimmat tiheydet ovat
Pohjois-Karjalan ja Lapin
alueilla. Matalimmat
tavoitetiheydet ovat Lapin
pohjoisimmilla hirvitalousalueilla.
Asetetut hirvitavoitteet
tarkoittavat koko maan mittakaavassa hirvien talvikannan
säilyttämistä 65.000?89.000
yksilön välillä. Tikkarien Enni Iita Peltola varmistaa
taustalla, ja valmentaja Tuija Tuomaisen penkki on jo siirtynyt miltei kentälle.
Yrityksen Hattarat
vahvoja välierässä
Myös Tikkarit ja Vadelmat D-tyttöjen finaaleihin
HOOBEE
Kausalan Yrityksen D-tytöt
esiintyivät vahvasti lentopallon aluesarjan välierissä.
Kolmella joukkueella etelän
alueen välieriin selviytynyt
Yritys teki sekä junnuhistoriaa että osoitti silmiin pistävää
kehittymistä harjoituskauden
aikana.
Välierät aloitti ensimmäisen vuoden D-tyttöjoukkue
Vadelmat, joka aloitti syksyllä Tiikerisarjasta ja nousi hyvillä otteillaan alueen
mestaruussarjaan, jossa välierävaihe oli vielä liian kova,
kun vastaan asettuivat kovat
PuMa Volley, Naarasleijonat
ja Mäntsälän Urheilijat.
Esitys oli silti rohkaiseva
ja antaa varmasti pontta kauden päätökseen, missä Nea
Ristolan joukkue pelaa ensi
viikonvaihteessa mestaruussarjan sijoista 13-16.
Joukkueessa pelasivat
Kerttu Ikonen, Helmi Karjalainen, Sini Suikkanen,
Kerttu Niemi, Mimmi Peltola ja Lumi Kaariaho.
Todellisen menestysbuumin Yritys koki sunnuntaina kotisalissaan, jossa
vanhemmat D-tyttöjoukkueet Hattarat ja Tikkarit hakivat finaalipaikkoja välieräturnauksessa. Alueellisten riistaneuvostojen asettamat hirvitiheystavoitteet vaihtelevat
hirvitalousalueiden välillä
ollen monin paikoin Keski- ja
Etelä-Suomessa keskimäärin
noin kolme hirveä tuhannella
hehtaarilla ja Pohjois-Suomessa matalammat.
Korkeimmat tiheystavoitteet ovat Varsinais-Suomessa,
Uudellamaalla ja RannikkoPohjanmaalla
Pe: broilerkastike,
perunat, värikkäät porkkanat,
herne-maissisalaatti, ruisvuokaleipä (sydänmerkkiateria).
Lisäksi joka päivä: ruokajuoma,
leipä, levite.
IITIN KUNTA TIEDOTTAA
TORIN MYYNTIPAIKAT
Kausalan torin myyntipaikkojen vuokraus v. To: kasvispihvit, perunat, kastike, salaatti. tarkistetaan.
Vuosiviikkotunneiksi esitykset ovat tulleet koulujen
rehtoreilta. opetussuunnitelma 2016 otetaan ka?ytto?o?n
7. Yla?koulu on perustellut tuntikehyksen nostoa silla?, etta. Lastensuojeluyksiko?iden
oppilaille ja?rjesteta?a?n omat
valinnaisen ka?sityo?n ryhma?t,
neljä tuntia; tilapäinen opetusryhmä on ollut jo tänä
lukuvuonna olemassa. Mikäli opiskelijamäärä
laskee 15:een tai alle, ryhmät
yhdistetään.
Iitin koulujen ja
päiväkotien ruokalista
3.?7.4.2017:
Ma: kinkkukiusaus, salaatti,
punajuuri. päivänä 2017
Perusopetukseen 28
vuosiviikkotuntia lisää
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin koulutuslautakunta on
pa?a?tta?nyt, etta. Valinnaisaineryhmittelyn toteutta-
minen toiveiden mukaisesti ja
lukuja?rjestysteknisesti vaatii
lukuvuonna 2016-17 neljä
tuntia.
Tuntima?a?ra. Päivi Väinölä esitti, että Haapakimolan tuntimäärä pidettäisiin nykyisessä 81:ssa, mutta
esitystä ei kannatettu.
Lukiokoulutukseen lautakunta päätti ensi lukuvuodeksi 250 vuosiviikkotuntia, viisi
vähemmän kuin kuluvana lukuvuotena.
Tunnit ka?yteta?a?n oppilaiden opetukseen, tukiopetukseen, kerhotyo?ho?n,
oppilaanohjaukseen ja muihin erityistehta?viin. Lautakunta päät-
ti perustaa kaksi opetusryhmää. To:
lihamakaronilaatikko, jäävuoripunakaalisalaatti (sydänmerkkiateria). Vapaaehtoisen vieraan kielen (A2,
saksa) opetukseen lukuvuoden 2017-18 alusta on ilmoittautunut 23 oppilasta, joista
kolme Haapakimolasta ja 20
Kausalasta. lukuvuonna
2017-18 perusopetuksen tuntikehys on 1.194 vuosiviikkotuntia. 1.194,
Iitin lukio 250.
Vuosiviikkotuntimäärän
nousu aiheuttaa kustannuksia; yksi tunti maksaa 2.190
euroa. koulukohtaisesti lukuvuonna 2017-18:
Haapakimola 80 (-1),
Kausala 373 (-1), Vuolenkoski 78 (+1), Iitin yla?koulu 443
(+7), Erityisopetus 220 (+26,
sisältää aiemmat 4 tuntia eli
todellinen nousu on +22).
Perusopetus yhteensa. 10
Maanantaina huhtikuun 3. 02061 59618 tai torivalvoja Hannu Ojala
puh. Siinä on kasvua 28
vuosiviikkotuntia kuluvaan
lukukauteen verrattuna. 2016). 2016 maksaneilla
on oikeus vuokrata sama paikka uudestaan maksamalla
se 18.4.2017 mennessä (kahvila- ja jäätelökioskipaikka)
ja 15.5.2017 mennessä (muut paikat), jonka jälkeen toripaikat ovat vapaasti vuokrattavissa.
Lisätiedot www.iitti.fi/viralliset-ilmoitukset ja kunnan ilmoitustaulu, Rautatienkatu 22, Kausala sekä Kunnantalon yhteispalvelupiste Monitori, Rautatienkatu 20,
Kausala, puh. luokilla, jolloin ka?sityo?ta?
kaikille oppilailla on 3 tuntia. Pe: italianpata, salaatti.
Lisäksi joka päivä: leipä, ravintorasva ja ruokajuoma.
Jaalan koulun ruokalista
3.-7.4.2017:
Ma: chili cin carne, riisit, vihreä
mandariinisalaatti (sydänmerkkiateria). Mika?li
opetuksen ja?rjesta?misessä
tapahtuu olennaisia muutoksia, opetustuntima?a?ra?a. Osa kuluista saadaan
sijoitettujen lasten kotikuntakorvauksista.
Opetusryhmiä perustetaan
RITVA LAUNESKOSKI
Kymen Nuor ten A se ma Oy:n ja Kasvun Portaat
Oy:n lastensuojeluyksiköiden
nuorten perusopetusta varten
perustettu määräaikainen
opetusryhmä jatkaa toimin-
taansa ensi lukuvuonna.
Opetusryhmään palkataan yksi eritysopettaja lisää
vastaamaan näiden kahden
yksikön opetuksesta, ja käytännön järjestelyistä päätetään yhteistyössä laitosten
hen k i lök u n na n, K ausa n
koulun ja yläkoulun kesken.
Tarkoitus on, että opetus annetaan yläkoululla.
MUUMIPEIKKO
Iitin koulutuslauta kunta
päätti perustaa opetusryhmiä
ensi lukuvuodeksi. Toripaikan v. Ti: kolmen kalan
keitto, juusto, päärynä, grahamsämpylä (sydänmerkkiateria).
Ke: uunimakkara, perunasose,
porkkana-sellerisalaatti. Ti: kalakeitto, juusto.
Ke: makkarakastike, perunat,
salaatti. 2017
Kausalan torimyyntipaikat ovat vuokrattavissa teknisen
lautakunnan 7.2.2017 § 7 vahvistamin hinnoin (hinnat
ovat samat kuin v. 040 541 2982.
Tekninen lautakunta
30.3.2017
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija: Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Osoite:
PL 37, 47401 Kausala
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Avoinna
Ma?Ti 8.30?16
Ke?To 8.30?15.30
Pe 8.30?15
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Lumimarja Tirronen
0400 728 113
lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
0400 857 577, (05) 326 0355,
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten
jättöajat:
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Vedosilmoitukset:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Ilmoitushinnat:
Etusivu 1,95 E/ppm
Takasivu 1,85 E/ppm
Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin
jälkeen 1,65 E/ppm
Pienin ilmoituskoko 25 ppm
Kuolinilmoitus 1,65 E/ppm
Kiitosilmoitus 25 E/kpl
Etusivu (silmä) 66,00 E/kpl
Merkkipäiväilmoitus 25,00 E/kpl
Onnitteluilmoitus kuvalla 45,00 E/kpl
Palveluhakemisto 35,00 E/rivi 3 kk
Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten
julkaisemisesta sattuneesta virheestä
on ilmoitusten hinta ja muihin
lehtiin toimitetusta aineistosta sen
valmistusarvo.
Tilaushinnat
1.1.2017 alkaen
Kestotilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 90,00
ulkomailla 102,00
Määräaikaistilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 96,00
ulkomailla 102,00
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
päivystysnumeroon 03 757 5285
Jaalan kirkonkylässä jakelupäivystykseen 05 2800 4650
Numerot päivystävät klo 6.00-9.30
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Osoitemuutokset ja
tilausasiat:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
(05) 326 0355,
0400 857 577
Painopaikka:
Lehtisepät Oy,
Pieksämäki
Pankit:
Nordea
FI92 2131 1800 0041 25
Helmi Säästöpankki
FI25 4212 0010 0979 68
OP
FI 93 5069 0110 0003 50
Danske Bank
FI64 8000 1500 0646 48
facebook-sivuilta ja
sähköpostilla maakansa.iitti@
gmail.com.
Keski-Iitin maatalousnaisten
kesäretki
Viron Haapsaluun
3.?6.7. 040
5508 366.
Ohjatut harjoitukset
tiistaisin
ja perjantaisin klo
17.00-18.30. Kaikki asiasta kiinnostuneet joukolla mukaan.
Järjestää luennon ajankohtaisista allergioista. Paluu 30 min.
Kaikki kalat.
Mahtisalin tarjoama Crosstraining-tunti la 8.4.
Ilmoittaudu mukaan kotisivujen
kautta. Katupöly, siitepöly yms. klo 17.00. Paikka: Zeppo, Tillolantie 32, Kausala.
Yhteystiedot: www.iitinjousiampujat.fi.
Maakansan Nopsan toiminallinen
kokoontuminen,
Maakansan Seuratalolla, ti 11.4.
klo 18.30. klo
17?20 Urajärvellä. Kahvi ja suolainen
piirakka nautitaan kahvila Majurskassa linnoituksen alueella.
Ostosmahdollisuus
samassa
rakennuksessa sijaitsevassa käsityökauppa Tyykissä. klo
18 Ruuskasen alakerrassa. Ei-jäsenetkin mahtuvat
mukaan!
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.4.
06.52 Hyrräpäät (S)
07.04 Siina ja Nalle
07.07 Mitä ihmettä. Vierailu
Novitan tehtaalle
Korialle ke 5.4.,
lähtö Kansantalolta klo 9.30 kimp-
Muistelukerho
kokoontuu
keskiviikkona 5.4.2017 seurakuntakeskuksessa klo 13.00.
Keijo Ala-Tommola alustaa
aiheesta ?Kapina-ajalta EteläIitissä?. Ilmoittautumiset Kilpailukalenterin
kautta. klo 13.00.
Vieraana geronomi Tiina Orava
Kouvolan seudun muisti ry:stä.
Luennon aiheena "askarruttaako muistiasiat". mennessä ellei muuta sovita. Kaikki mukaan
kehittämään liikunnan riemua.
Kaffee tarjoilu!
Sotilaspoikien
retki Tikkakoskelle
Ilmasotakouluun ja Ilmavoimamuseoon
25.4. Tule kuuntelemaan!
pakyydillä.
Iitin Eläkkeensaajat ry. p. 1,5 tuntia. Maanantaina huhtikuun 3. Kurssi tulossa
huhtikuun lopulla Kausalaan.
Ota pikaisesti yhteyttä sihteeriin 040 581 1670.
Eläkeliiton Iitin
yhdistys. villakehräämö,
lasipaja, Aino Kallaksen kesämökki ym. Lisätietoja mm. Kahden
tunnin opastettu kiertoajelu,
jonka jälkeen lounas Kehruuhuoneella.
Kotimatkakahvit
Taavetissa Satun makiat -leipomon kahvilassa. Kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
Hallitus
Maanantai 3.4.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Muisti: Terrorismin pelko
06.25 Ylen Aamu-tv
09.30 Tosi tarina: Kirurginen safari
10.00 Sydämen kutsumus (12)
10.43 Löytöretkiä maailmaan
11.00 Pisara
11.05 - 12.03 Tuntematon Selkämeri (S)
12.10 Hercule Poirot (12)
13.05 Tukkijoella (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.05 Arto Nyberg
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 - 17.50 Sydämen kutsumus (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Akuutti
19.00 - 19.51 Historia
20.00 MOT
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 - 21.28 A-studio
22.45 - 23.39 Catastrophe (12)
23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi
23.10 - 23.14 Yle Uutiset
23.40 Dokumenttiprojekti
00.55 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
Iitin osasto. (S)
07.12 Eteenpäin Enni
07.23 Samu ja Salla (S)
07.34 Kasper ja Liisa (S)
07.45 Satuja Soitosta
07.55 Niksi-Nella (S)
08.03 Galaxi
08.04 Late Lammas (S)
08.11 Lohikäärmeratsastajat (7)
08.32 Unna Junná
08.50 Näin Norjassa
09.00 Holby Cityn sairaala (12)
10.00 Luontomatkalla Australiassa
10.30 - 11.17 Matkapassi: Intia 2
11.30 Vanhasta uudeksi
- kierrätysvinkkejä
12.00 Suuri vuosi
12.30 Soramonttuprinsessat
13.00 - 13.28 Hulluna moottorikelkkailuun
13.35 Noin viikon uutiset
14.00 Ratsastuksen MC: Esteratsastus
15.30 Uusi Päivä (S)
16.00 Uusi Päivä (S)
16.30 Uusi Päivä (S)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Lentopallon mestaruusliiga
20.30 Uusi Päivä (S)
21.00 Our Girl (12)
21.55 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Mr. Muistathan kevätkokoontumisen 20.4.
Matkakeitaalla.
LC Kausala. Ruokailu
ravintola Angela/pieni omavastuu, avec. Ilmoittaudu
Pirjolle viimeistään 8.5. Luennoitsija
Tarja Miettinen. Tilaisuus on
Palvelukeskus Koivulehdossa
ke 5.4. 0400 155 669
Markku Väliahdet
Iitin
Ampujat ry
Kevätkokous to
13.4.2017
klo
18.00 Kausalan
ABC:n kabinetti.
Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Teemme päiväretken Hiiunmaansaareen. Lisätiedot ja
ilm. Kaikki joukolla mukaan!
11
Iitin Kalamiehet.
Puulaakipilkki tänään ma 3.4. Kahvitarjoilu
klo 15.00 alkaen. - 5.4.2017
Suorakylvöä.
Piennarmurskausta.
Kysy tarjous.
Puh. Tilaisuus on
maksuton. Hallitus
kokoontuu
torstaina 6.4. kunniaksi kyläyhdistys kerää Maakansa-aiheisia
teoksia, joista kasataan seuratalollemme taidenäyttely. Sääntömääräisten asioiden lisäksi Selko-, Koto- ja
Haramaanjärven
kunnostussuunnitelma.
Kokouksen tarkistettu pöytäkirja on
nähtävänä 10.5.2017 alkaen
Rantarinteen pyydysmerkkien myynnin yhteydessä.
Hoitokunta
TV-OHJELMAT 3.4. päivänä 2017
SÄYHTEEN
OSAKASKUNNAN
MTK-Iitti ry:n
sääntömääräinen
vuosikokous ma
10.4.2017
klo
19.00 Kausalan ABC:llä.
Tervetuloa!
Johtokunta
Iitin Latu ry:n
sääntömääräinen kevätkokous
pidetään tiistaina
18.4.2017
kello 18.00 Ravilinnassa
(Veteraanitie 2, Kausala). 0400 621
387. Lappeenrantaan.
Puolakan bussi lähtee Kausalan
torilta klo 9. Tervetuloa!
Hallitus
sääntömääräinen vuosikokous pidetään la 22.4.2017
klo 14.00 Säyhteen Seurahuoneella. Luento alkaa klo 15.30,
kesto n. Kerho
kunnantalon valtuustosalissa ma
10.4. Luvassa myös kahvittelua. ollikainen.maarit@gmail.
com, 041 544 9848. Käyntikohteina mm. Entinen lomakeskus. Kiinnostaako koulutus järjestyksenvalvojaksi. Suunnitellaan kuluvan vuoden liikuntatarjonta. Kaikki
joukolla mukaan!
Valtakunnallisen Avoimet
kylät -päivän
10.6. Lähtö Kausalan
torilta klo 16.45. Jäsenten kevätretki to 18.5. Valokuvaa, muotoile, maalaa tai
ilmaise muuten aivan vapaasti Maakansaa ja sen elämää!
Teokset pyydetään näyttelyä
varten mieluiten 12.5. Ilmoittautumiset
ja tiedustelut 15.4. Yövymme
kylpylä-hotelli
Laineessa. Kaikki
kiinnostuneet mukaan!
Harjoitustunnit
Kuusankosken
keilahallissa tiistaisin klo 18?19.
lätalolla.
Perheniemen
maatalousnaiset.
Kevätkokoontuminen huomenna
ti 4.4. klo 18.30
Perheniemen ky-
Vetreät Veteraanit; talkoot paperivarastolla tänään
ma 3.4. Lahdessa. Ilmoittatumiset ja lisätiedot killan matkavastaava Eero
Mattila, 0400 551 284. Käy
ilmoittautumassa Pyrinnön kotisivujen kautta.
Iitin
JHL.
Ilmainen
hohtokeilaus
(vain keilaus)
jäsenille 28.4.
klo 17.30?19.00. mennessä
Marja-Tertulle p. Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla.
Kokouksessa käsitellään yhdistyksen kevätkokouksen
sääntömääräiset asiat. Robot (12)
22.45 - 23.25 Satisfaction (12)
23.30 - 23.53 Siskonpeti (7)
MTV3
06.00 Aamusää
06.25 Huomenta Suomi
07.35 Huomenta Suomi: Talouden viikko
08.00 Huomenta Suomi
09.05 Mitä tänään syötäisiin?
09.11 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat
09.40 Kauniit ja rohkeat (7)
10.05 Emmerdale (7)
10.35 Emmerdale (7)
11.05 Lääkärit
12.00 Ostoskanava Tvins.com
13.30 Tuija Tähtien Kanssa
14.00 Tanssii Tähtien Kanssa
16.00 Salatut elämät
16.30 Yökylässä Maria Veitola
17.30 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Emmerdale (7)
18.25 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.25 Tulosruutu
19.30 Salatut elämät
20.00 Laurin talot
21.00 Paluu alttarille
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Teknavi
23.05 Rizzoli & Isles (16)
00.05 Rimakauhua ja rakkautta (12)
01.05 Legends (16)
02.05 - 03.05 Bull (12)
Nelonen
05.00 Astral-TV
06.00 Bumba (S)
06.05 Bubble Guppies (S)
06.30 Myyrä ja Panda
06.45 K3 (S)
06.55 K3 (S)
07.10 Madagascarin pingviinit (7)
07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa
07.55 Sonic Boom (7)
08.10 Angry Birds Toons (S)
08.15 Angry Birds Stella (S)
08.20 Lego Elves (7)
08.45 Lego City (7)
08.50 Ravintola X
09.50 Remppa vai muutto
10.50 Ostosruutu / muuta
13.45 Eläinsairaala (7)
14.15 Matkaoppaat
14.45 Hell?s Kitchen
15.45 Hauskat kotivideot
16.50 Huvila & Huussi
17.50 Julkkisselviytyjät (S)
18.55 HS-uutiset ja sää
19.00 Leijonan luola USA
20.00 Heikoin lenkki
20.58 Keno
21.00 Hyvät ja huonot uutiset
22.00 Stand Up! (S)
23.00 Poliisit - kotihälytys (7)
00.00 Amerikan kovimmat keräilijät
01.00 Stand Up! (S)
02.00 Blue Bloods (12)
03.00 Poliisit (7)
03.30 Poliisit (S)
04.00 Pelastushelikopteri (S)
04.30 - 05.00 Matkaoppaat
Tiistai 4.4.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Elämä käännekohdassa
06.25 Ylen Aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 Sydämen kutsumus (12)
10.42 - 10.54 Löytöretkiä maailmaan
11.00 Yle Uutiset Uusimaa
11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.21 Yle Uutiset Häme
11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa
11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.03 Yle Uutiset Lappi
12.10 Yle Oddasat
12.14 Oddasat
12.30 Hercule Poirot (12)
13.23 Natalia (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 A-studio
16.20 Luontohetki: Eläinmaailman ihmeitä
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 - 17.50 Sydämen kutsumus (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Hotellien salattu maailma
19.45 Mittatilaustyönä
20.00 SUOMI ON SUOMALAINEN
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Victoria (7)
22.40 Yle Uutiset Uutis-Suomi
22.50 Yle Uutiset
22.55 Kotikatsomo: Presidentti (12)
23.40 Prisma: Ilma, jota hengitämme
00.30 Puoli seitsemän
01.00 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.4.
06.53 - 07.00 Hei Taavi (S)
07.05 Hau Hau, Piip ja Veli (S)
07.19 Hilla ja avaruuden Eetu (S)
07.29 Askarrellaan
07.35 Timppa (S)
07.45 Sasu (S)
07.58 Töötti ja Pulteri (S)
08.22 Galaxi
08.23 Jenni (7)
08.50 Näin Norjassa
09.00 Holby Cityn sairaala (12)
10.00 Sankareita helvetissä
10.30 Onnistuuko avioliitto?
11.30 Zlatanin jalanjäljillä
12.00 Soramonttuprinsessat
12.26 - 12.54 Soramonttuprinsessat
13.00 Riistametsällä
13.30 Luontomatkalla Australiassa
14.00 Elämää ja pyörätuolirugbya
14.30 - 15.21 Tahdon asia (7)
15.30 Suuri vuosi
16.00 - 16.23 Siskonpeti (7)
16.30 Uusi Päivä (S)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Jääkiekon naisten MM: USA - FIN
19.30 Kandit
20.00 Uusi Päivä (S)
20.30 Au pairit Kanadassa
21.00 Villi kortti
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 - 22.21 VICELAND: Cut That Heals
22.30 Jääkiekon naisten MM
00.45 - 01.13 Au pairit Kanadassa
MTV3
06.00 Aamusää
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Mitä tänään syötäisiin?
09.11 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat
09.40 Kauniit ja rohkeat (7)
10.05 Emmerdale (7)
10.35 Emmerdale (7)
11.05 Lääkärit
12.00 Ostoskanava Tvins.com
13.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy
14.30 Amazing Race
15.30 Kolme miestä ja tyttö (S)
16.00 Salatut elämät
16.30 Paluu alttarille
17.30 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Emmerdale (7)
18.25 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.25 Tulosruutu
19.30 Salatut elämät
20.00 Suomen surkein kuski
21.00 Mustamaalattu (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Peter Nyman
23.05 NCIS: New Orleans (12)
00.05 Enbuske, Veitola & Salminen
01.05 Paluu alttarille
02.05 Kohde (12)
03.05 - 04.05 Kuin viimeistä päivää (7)
Nelonen
05.00 Astral-TV
06.00 Bumba (S)
06.05 Bubble Guppies (S)
06.30 Myyrä ja Panda
06.45 K3
07.10 Madagascarin pingviinit (7)
07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa
07.55 Sonic Boom (7)
08.10 Angry Birds
08.20 Lego
08.50 Eläinpotilaiden pelastaja
09.50 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!
10.50 Ostosruutu / muuta
13.45 Eläinsairaala (S)
14.15 Matkaoppaat
14.45 Hell?s Kitchen
15.45 Amerikan kovimmat keräilijät
16.50 Leijonan luola USA
17.50 Haluatko miljonääriksi?
18.55 HS-uutiset ja sää
19.00 Leijonan luola USA
20.00 Hyvät ja huonot uutiset
20.58 Keno
21.00 Suomen huutokauppakeisari
22.00 Haluatko miljonääriksi?
23.00 Pahan jälkeen (S)
00.00 Liiga: Playoffs Extra
00.05 NCIS Rikostutkijat
01.05 Amerikan kovimmat keräilijät
02.05 Blue Bloods (12)
03.05 Poliisit
04.05 Pelastushelikopteri (S)
04.35 - 05.00 Matkaoppaat
Keskiviikko 5.4.
TV1
05.55 Akuutti
06.25 Ylen Aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 Sydämen kutsumus (12)
10.43 Löytöretkiä maailmaan
11.00 Yle Uutiset Uusimaa
11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.21 Yle Uutiset Häme
11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa
11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.03 Yle Uutiset Lappi
12.10 Yle Oddasat
12.14 Oddasat
12.30 Hercule Poirot (12)
13.20 - 14.24 Ihmiset suviyössä (7)
14.30 Ikimuistoinen: Tauno Palo
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 A-studio viittomakielelle tulkattuna
16.20 MOT
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 - 17.50 Sydämen kutsumus (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.50 Prisma: Eläinten superaistit
20.00 Prisma Studio
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
22.00 Inhimillinen tekijä
22.50 Yle Uutiset
23.05 Ulkolinja: Mandela itkisi jos tietäisi
00.05 Puoli seitsemän
00.35 - 05.55 Uutisikkuna
TV2
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.4.
06.52 Metkat Mesiläiset (S)
07.00 Taitoset
07.06 Tie tähtiin (S)
07.21 Babar ja Badun seikkailut (S)
07.32 Riku ja Rami
07.42 Jussin matkat (S)
07.54 Totta vai taikaa
08.00 Touhukkaat (S)
08.25 Galaxi
08.26 Tenavat (7)
08.33 Joraavat juurikkaat (S)
08.36 Aika härdelli! (7)
08.50 Näin Norjassa
09.00 Holby Cityn sairaala (12)
10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa
10.30 - 11.08 Luontoretkellä:
11.00 Kandit
11.30 Luontomatkalla Australiassa
12.00 Soramonttuprinsessat
12.28 - 12.55 Soramonttuprinsessat
13.00 Suuri vuosi
13.30 Kehonvartijat
14.00 Zlatanin jalanjäljillä
14.30 Vanhasta uudeksi - kierrätysvinkkejä
15.00 Häähumua Kakanin seurassa
15.30 - 16.18 Villi kortti
16.30 Uusi Päivä (S)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala (12)
19.00 Tuhkimotarinoita
19.50 Mikaelin naiset
20.00 Uusi Päivä (S)
20.30 Kioski
21.00 Tahdon asia (7)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Stacey Dooley: Uusi huumesota (12)
22.55 - 23.50 Banshee (16)
MTV3
06.00 Aamusää
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Mitä tänään syötäisiin?
09.11 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat
09.40 Kauniit ja rohkeat (7)
10.05 Emmerdale (7)
10.35 Emmerdale (7)
11.05 Lääkärit
12.00 Ostoskanava Tvins.com
13.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy
14.30 Löytäjät
15.00 Peter Nyman
15.30 Fresh Off the Boat
16.00 Salatut elämät
16.30 Suomen surkein kuski
17.30 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Ravit: Toto65 vihjeet
18.00 Emmerdale (7)
18.25 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.25 Tulosruutu
19.30 Salatut elämät
20.00 Kuntavaalien puheenjohtajatentti
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni
22.30 Tulosruutu
22.40 Rikospaikka
23.10 Bones (16)
00.10 Laurin talot
01.10 Enbuske, Veitola & Salminen
02.10 - 03.10 Antti Holma Show
Nelonen
05.00 Astral-TV
06.00 Bumba (S)
06.05 Bubble Guppies (S)
06.30 Myyrä ja Panda
06.45 K3
07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa
07.35 Transformers Rescue Bots (7)
07.55 Sonic Boom (7)
08.10 Angry Birds
08.20 Lego
08.50 Eläinpotilaiden pelastaja
09.50 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!
10.50 Ostosruutu / muuta
13.45 Eläinsairaala (S)
14.15 Matkaoppaat
14.45 Hell?s Kitchen
15.45 Amerikan kovimmat keräilijät
16.50 Leijonan luola USA
17.50 Heikoin lenkki
18.50 Tulossa: Kummalliset kammot
18.55 HS-uutiset ja sää
19.00 Leijonan luola USA
20.00 Kummalliset kammot
20.58 Keno
21.00 Mad Cook Show
22.00 Temptation Island Suomi 3
23.00 Hyvät ja huonot uutiset
00.00 Liiga: Playoffs Extra
00.05 Amerikan kovimmat keräilijät
01.05 Poliisit - kotihälytys (7)
02.05 Blue Bloods (12)
03.05 Poliisit
04.05 Pelastushelikopteri (S)
04.35 - 05.00 Matkaoppaat. klo 9.00.
Johtokunta kokoontuu hallilla
tänään ma 3.4. YAG-kisat järjestetään 9.?11.6. Pm-hallikisat ja FlyingFinns-hallitonnit Pajulahdessa 17.4
tehtävässä Iitissä määräaikaisena
jo ennen tätä uutta hakua.
Hakemuksia tehtävään
tuli määräajassa 10, joista
kelpoisuusehdot täytti viisi
hakijaa. i v a. Valinnanvapaus
hoitopa?ivissa. 12
Maanantaina huhtikuun 3. Nuorin
kisahumussa mukana ollut
oli kolmeviikkoinen, vanhin
80-vuotias.
Tulokset: 1) Kappe Auvinen 4.150 grammaa, 2) Jaana
Väänänen 3.440, 3) Mikko
Väänänen 3.040, 4) Heikki
Auvinen 1.740, 5) Enna Wa-
lin 1.250, 6) Tuomo Heikkinen 940, 7) Aki Väänänen
730, 8) Vespe Auvinen 700,
9) Henni Auvinen 660, 10)
Leila Auvinen 550, 11) Eetu
Auvinen 470, 12) Jappe Auvinen 440, 13) Luka Rinne
390, 14) Jaana Auvinen 240,
15) Jere Auvinen 190, 16)
Henkka Riikonen 160, 17)
Marko Rinne 120, 18) Karo
Auvinen 60, 19) Tiina Auvinen 50, 20) Oliver Rinne 40.. 6-20/kk va?lilla?
sa?ilyy edelleen asiakkailla,
mutta hoitopa?iva?t ja -ajat tulee ilmoittaa etuka?teen.
Koivu hoitaa
rehtorin tehtäviä
Haapakimolassa
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin koulutuslautakunta on
valinnut luokanopettaja Ari
Koivun hoitamaan Haapakimolan koulun rehtorin tehtäviä toistaiseksi. verosta
vapaat tulot.
Varhaiskasvatuslaissa tarkoitetusta pa?iva?koti-
j a p e r h e p a. maksu
on eninta?a?n 90 prosenttia
ensimma?isen lapsen maksusta eli eninta?a?n 261 euroa.
Seuraavien lasten maksu on
20 prosenttia nuorimman
lapsen maksusta eli eninta?a?n
58 euroa. Toisesta lapsesta peritta?va. Koivu on hoitanut tehtävää vastaavana vs.
rehtorina vuoden 2016 alusta
alkaen 31.7.2016 saakka sekä
määräaikaisena rehtorina lukuvuoden 2016-17.
Koulu on toiminut noina
aikoina koko ajan poikkeusoloissa. Haastatteluun kutsuttiin hakemusten ja todistusten perusteella kolme hakijaa.
Varhaiskasvatuksen
asiakasmaksuihin
tarkistuksia
RITVA LAUNESKOSKI
Varhaiskasvatuksen maksun ma?a?ra?a?misen perusteena olevia tulorajoja on
korotettu kahden ja kolmen
hengen perheiden osalta,
on Iitin koulutuslautakunta päättänyt. Maksut ovat
asiakasmaksulain mukaiset
kunnallisessa pa?iva?koti- ja
perhepa?iva?hoidossa.
Maksun ma?a?ra?a?misen
perusteena tuloina otetaan
huomioon lapsen, ha?nen
vanhemman tai muun huoltajan seka. Perustelujen
mukaan Pohjola omaa haastattelun, työkokemuksen ja
todistusten perusteella tehtävään vaadittavan soveltuvuuden ja työtaidon. Tehtävä
on Iitin yläkoulun ja lukion
yhteinen.
Haastattelutyöryhmän
esitys oli yksimielinen, ja
lautakunta hyväksyi sen
yksimielisesti. Hän myös
on työskennellyt ko. Maksu perita?a?n
pa?a?sa?a?nto?isesti yhdelta?toista
kalenterikuukaudelta toim i nt av uoden a i ka na.
Enimma?ismaksu on edelleen
290 euroa ja alin peritta?va?
maksu on 27 euroa. Maksuun vaikuttaa myös varhaiskasvatuksessa vietettävä viikkotuntimäärä. varhaiskasvatuksesta ma?a?ra?ta?a?n kuukausimaksu. h o i t o n a
ja?rjestetta?va?sta. maaliskuuta. päivänä 2017
Milla Pohjolasta
musiikinopettaja
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin koulutuslautakunta on
valinnut päätoimisen tuntiopettajan (musiikki) toistaiseksi jatkuvaan tehtävään
FM Milla Pohjolan ja hänen
kieltäytymisensä varalle MM
Heini Ertolahden. na?iden kanssa
yhteistaloudessa avioliitossa
tai avioliitonomaisissa olosuhteissa ela?va?n henkilo?n
ve r on a la i s et a n sio - ja
pa?a?omatulot seka. Koivu on hoitanut
rehtorin tehtäviä hyvin niin
hallinnollisesti kuin pedagogisesti.
Kappe Auvinen
sukupilkin ykkönen
Auvisen suku kokoontui
noin 40 hengen voimin hyvän sään ja jään innoittamana pilkkikisoihin Urajärvelle 25