Mahdollisen lisätuoton
Tule tekemään osaketalletus Säästöpankin konttoriin!
Sijoittajan on syytä huomata, että historialliset tuotot eivät takaa tai ole osoituksia sijoitustuotteen tulevasta
kehityksestä tai tuotosta.
Helmi Säästöpankki | Kausala | Merrankuja 2 | puh. Saamani tiedon mukaan asian nosti pöydälle
ministeri Päivi Räsästä
työryhmässä sijaistanut erityisavustaja Sonja Falck,
joka ilmeisesti ainoana työryhmässä tarkkaan tunsi
Kausalan sijainnin ja siksi
kyseenalaisti esittelytekstin,
Lehtinen jatkaa.
Hakiessaan maakunta-
vaihdosta vuonna 2011 Iitin
kunta toi esille, että vuoden
2009 työssäkäyntitietojen
mukaan iittiläisten työmatkoista 574 suuntautui Kouvolan alueelle ja jo 474 PäijätHämeeseen.
Kokona isuutena t yö matkaliikenteen suunta on
nimenomaan 2000-luvun
aikana kääntynyt voimakkaasti länteen päin, osin sen
vuoksi, että samaan aikaan
pohjoisessa Kymenlaaksossa
rakennemuutoksen seurauksena työpaikkojen määrä on
kääntynyt selvään laskuun.
Suomen ympäristökeskuksen Syken luokitteluissa
Kausala kulkee otsikolla muu
taajama. Lähitaajama kuuluu
KymiRingin suunnitelmat
käsittelyyn ensi kuussa
Kaavoitustoimikunnalle tiedoksi tuotujen, vireillä olevien asioiden joukossa on mm.
KymiRingiä koskevia suunnitelmia. Työn alla on
myös maankäyttösopimusten
teko ja kustannusselvitys.
Metsämyyrän päiväkodin
peruskorjaus ja laajennussuunnitelmat ovat valmistumassa, ja Vuolenkosken
kaupunkiseutuun myös siinä
tapauksessa, jos se sijaitsee
yli kolmen kilometrin päässä
keskustaajamasta, mutta sen
työllisistä yli 20 prosenttia
käy töissä keskustaajamassa
ja lähitaajaman ja keskustaajaman välillä on yhtenäinen
alue, jossa talotiheys yhden
kilometrin säteellä on yli 45
ja lähitaajaman reuna on alle
40 kilometrin päässä keskustaajaman toiminnallisesta
keskipisteestä.
Lähitaajama voi kuulua
ainoastaan yhteen kaupunkiseutuun. Kunnallistekniikan
yleissuunnitelmat ovat lähes
valmiit, ja asemakaava- sekä
yleiskaavaehdotukset saa-
taneen käsiteltäväksi pääsiäisen jälkeen. v.
60
Irtonumero 1 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Torstaina 5. N:o 4627
www.iitinseutulehti.fi
Sabakerhossa
parketti
tömisee
ja kannustus
raikaa
Sivu 7
Maakuntavaihdos jäi
työryhmässä pöydälle
VOITTO RUOHONEN
Hallinnon ja aluekehityksen
työryhmä jätti tiistaina Iitin
maakuntavaihdosasian pöydälle lisäselvityksiä varten.
Eri lähteiden mukaan selvityksiä halutaan Kausalan
asemaan.
. päivänä maaliskuuta 2015
Kauppakatu 6 47400 Kausala . N:o 17 . 20.3.2015
Talletusaika:
Talletuksen eräpäivä:
Mahdollinen lisätuotto:
23.3.2015 . Asia n esit t elyssä
Kausalan on tulkittu kuuluvan toiminnallisesti Kouvolan kaupunkiseutuun, ja
tätä halutaan selvittää, että
mitä se tarkoittaa, valtuuston
puheenjohtaja Esa Lehtinen
kommentoi:
. Ympäristöhallinnossa lähitaajaman katsotaan
kuuluvan kaupunkiseutuun
aina siinä tapauksessa, jos
etäisyys keskustaajaman reunaan on enintään kolme kilometriä. 010 441 7400 | saastopankki.fi/helmisp. Lisäksi talletuksen erääntyessä maksetaan mahdollinen lisätuotto, mikäli lisätuoton ehdot toteutuvat.
Mahdolliseen lisätuottoon on oikeus, mikäli kaikkien kohde-etuutena olevien osakkeiden loppuarvo on suurempi tai yhtä suuri kuin sen lähtöarvo.
Kohde-etuudet ovat:
Fortum
Metso
Nokia
(FUM1V FH)
(MEO1V FH)
(NOK1V FH)
Myyntiaika:
23.2.2015 . Jos lähitaajama voisi
kriteereiden perusteella kuulua useampaan kaupunkiseutuun, se katsotaan kuuluvaksi väestöltään suurempaan
kaupunkiseutuun.
Syken kaupunkiseuturajauksessa Kouvolan lähitaajamat ovat Valkeala ja Koria.
Lännessä Villähde, Nastola ja
Uusikylä luokitellaan Lahden
lähitaajamiksi.
liikuntahallin kustannukset
ovat paraikaa laskennassa.
Lukion keittiön peruskorjauksesta käydään jo ensimmäisiä urakkaneuvotteluita,
mutta Hammashoitolan siirtoselvitys terveyskeskukselta
vapautuviin tiloihin on toistaiseksi keskeytynyt, sillä
hankkeen kustannustenjaosta
ei ole vielä selvyyttä.
säästöpankki.fi/helmisp
SÄÄSTÖPANKKI
OSAKETALLETUS I/2015
Osaketalletus on määräaikainen talletus, jossa on mahdollisuus lisätuottoon.
Tilille maksetaan vuosittain kiinteä korko 0,1 %. vuosikerta . 23.3.2017
23.3.2017
5,0 % - 6,0 % pääomalle (koko talletusajalta,
ei vuotuista tuottoa). 61. 2014
Sitä kutsutaan nyt
hyödyntämiskelvottomaksi
jätteeksi.
Sirosen mukaan jäteasemat ovat asukkaille tärkeä palvelu ja kävijämäärät
kasvavat vuodesta toiseen.
Vuonna 2014 Kymenlaakson
Jäte Oy:n yhdeksällä jäteasemalla oli yhteensä lähes
160.000 kävijää. Koko näytelmä on yksi 1,5-tuntinen kohtaus, johon väliaika tarjoaa
hengähdystauon.
Dynamiikka näyttelijöiden välillä on tasapainoista
ja toimivaa. Myöskään Ulla Tiainen
kirjailija-Veronikana ja Wellu Winne tukkukauppiasMikkenä eivät jätä kylmäksi.
Edellinen on juopunut omasta kosmopoliittisuudestaan ja
edistysuskostaan, jälkimmäinen kamppailee kulttuuriAnteron roolin ja pieruverkkareiden välillä.
Älykkään tekstin tulkinta
on tarkkanäköistä, ja vihaista sanailua seuraa vapauttava
nauru.
Esityksiä on jäljellä vielä
puolenkymmentä, joista viimeinen 15. Jäteasemien lavakyltteihin on lisätty tietoa jätteiden hyödyntämisestä. Irma Jäppisen
konsultti-Annen hermostu-
neen viileyden alta paljastuu
raivotar, kun taas tämän puolison, Olli Korpelan vahvasti tulkitseman juristi-Aleksin
röyhkeä itsevarmuus sulaa
pelokkaaksi kyvyttömyydeksi. päivänä
Torstaina2015
4.8.2011
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Vanhoilla
tiedoilla
Iitin maakuntavaihtoa käsiteltiin tiistaina valtioneuvostossa hallinnon ja aluekehityksen työryhmässä.
Siinäkin asiat ratkaistaan esittelyn perusteella ja
esittelijän mielestä ne ovat näin:
?Lausuntokierroksesta saadun selvityksen mukaan
Iitin kunnan asiointi- ja palveluyhteydet, työssäkäyntiliikenne, elinkeinoelämän yhteydet, yhdistystoiminta-alueet sekä kulttuuri- ja historialliset perinteet
suuntautuvat Kymenlaaksoon. Näistä ja muidenkin
jätteiden hyödyntämisestä
kerrotaan asiakkaille Kymenlaakson Jäte Oy:n jäteasemilla maaliskuussa, kun
asemilla vietetään neuvontaviikkoja.
. Väitettä voisi pitää lähinnä huonona vitsinä,
mutta metropolialueella vaikuttavalle esittelijälle
kaikki on mahdollista. Kouvolalainen Mikä?-teatteri on ottanut rohkeasti käsittelyynsä
ranskalaisen Yasmina Rezan
Vihan jumalan, jota voi luonnehtia koomiseksi tragediaksi tai traagiseksi komediaksi.
Vuonna 2006 valmistunut
näytelmä on ollut haluttua tavaraa Suomessa viime vuosina, ja omaa tulkintaansa siitä
tälläkin hetkellä tarjoilee
myös Lahden Kaupunginteatteri.
Eero Hasun ohjauksessa
leivottu Mikä?-teatterin harrastajien versio vakuuttaa,
viihdyttää ja härnää ajattelua. maaliskuuta.
Neuvontaviikot alkavat
kaikilla jäteasemilla
Tiesitkö, että jäteasemilla
kerätystä tasolasista tehdään
lasivillaa ja kattohuovasta asvalttia. Jäteasemien neuvontaviikot alkoivat tiistaina 3.3.
ja jatkuvat maaliskuun ajan.
Teemaviikkoja varten henkilökunta on valmistautunut
kertomaan jätteiden hyödyntämisestä entistä tarkemmin,
tiedottaja Anne Sironen kertoo:
. 2
TÄNÄÄN
Torstaina maaliskuun 5. Vilkkainta jäteasemilla on kesällä ja syksyllä. Vuoden alussa jäteasemilla otettiin käyttöön
uusi hinnasto, jossa on edellä mainittujen lisäksi myös
muita uusia jätenimikkeitä.
Jäteasemanhoitajat kertovat
mielellään, mitä vaikkapa
lajittelemattomaan jätteeseen
kuuluu tai mikä kaikki kelpaa kovien muovien keräykseen, Sironen jatkaa.
Uudessa hinnastossa sanasta kaatopaikkajäte luovuttiin kokonaan, koska uusien
lajittelumahdollisuuksien
jälkeen vain hyvin pieni osa
jätteestä päätyy enää kaatopaikalle. Jokainen kuitenkin vedetään
alas moraalisen ylemmyyden
tunnostaan, ja konfliktit sekä
liittolaisuudet päähenkilöiden välillä vaihtelevat kiinnostavasti ja yllättävästikin
näytelmän kuluessa.
Neljän ihmisen tunteikas
olohuonedraama täyttää loistavasti Kouvolan kasarmialueella sijaitsevan intiimin
huoneteatterin. ja väliajalla
lämpiön puolella . Tänä päivänä ne menevät jo vähintään
tasan.
Elinkeinoelämän yhteydet Iitistä ovat aina olleet
enemmän länteen kuin itään päin. hotkittu
Clafoutis-torttu.
Näytelmässä kaksi entuudestaan tuntematonta pariskuntaa tapaa selvittääkseen
alakouluikäisten poikiensa
tappelun. Kulttuuri- ja historialliset perinteet, jos ajassa kauemmaksi mennään, ovat lännessä, ja yhdistystoiminnassa esimerkiksi Pyrintö, Iitin golfseura ja Jenga kuuluvat
Päijät-Hämeen liikuntaan ja urheiluun.
Kausala toiminnallisesti osa Kouvolan kaupunkiseutua. Päijät-Hämeeseen suuntautuvat kuntien yhteistoiminta ja laaja-alueisiin
kuntayhtymiin kuuluminen. Ensi-iltansa 13. Edellisvuodesta kävijämäärä kasvoi
noin 30.000:lla:
. Kyltteihin on lisätty merkinnät
siitä, mitkä jätteet hyödynnetään energiana ja mitkä päätyvät uusien tuotteiden raakaaineeksi. helmikuuta nähnyt teos oli ehti-
Perjantai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+2
-1
Lauantai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+1
0
Sunnuntai
Päivä
2-5 m/s
Yö
+3
+1
Maanantai
Päivä
2-5 m/s
Yö
+4
+1
nyt tekeytyä viime torstain
näytökseen yhtä meheväksi
kuin tarinassa . Lopulta äänessä
eivät ole sivistyneesti keskustelevat vanhemmat vaan
toisiaan vuorotellen sanoilla
sivaltavat lapset aikuisten
asuissa.
Komiikka syntyy siitä,
miten sokeasti kukin pitää
kiinni uskosta omaan oikea-
mielisyyteensä vielä silloinkin, kun jo toimii julistamiensa periaatteiden vastaisesti
Vihan jumalan vallassa. Vaihdosta haettaessa käytettyjen vuoden 2009 työssäkäyntitietojen mukaan iittiläisten pitäjän ulkopuolisista työmatkoista 574:lla
se suuntautui Kouvolan alueelle ja 474:llä PäijätHämeeseen. Asiointi- ja
palveluyhteyksistä on totta vain se, että marketit ovat
Kouvolassa hiukan lähempänä.
Työssäkäyntiliikenteen osalta esittely laahaa kymmenen vuotta jäljessä. Mahtaisiko edes auttaa, jos
ennen seuraavaa käsittelyä esittelijälle ja päättäjille
saisi ajan tasalla olevaa tietoa?
Kausalassa 5.3.2015
VOITTO RUOHONEN
TÄNÄÄN
Päivä
1-4m/s
Yö
+2
-1
Vihan jumala on tragikomedia, jota Olli Korpela, Irma Jäppinen, Ulla Tiainen ja Wellu Winne versioivat kiinnostavasti. Erityi-sen merkittävää
on, että Iitin kunnan keskustaajama Kausala on
toiminnallisesti osa Kouvolan kaupunkiseutua.?
Esittelyteksti on kuin suoraan Kouvolan kaupungin
muutaman vuoden takaisesta lausunnosta, jossa
vaihdosta luonnollisesti vastustettiin. (Kuva: Mikä?-teatteri / Elina Winne.)
Kun kulissit kaatuvat
Mikä?-teatteri kaivaa esille
ihmisen viheliäisyyden koko loistossaan
SUVI IGNATIUS
Nauru ja kyyneleet, miten
lähellä ne ovatkaan toisiaan
hyvässä draamassa. Tarinan edetessä osapuolten kohteliaisuus
ja sovinnon halu kuitenkin
vähitellen karisevat pois, ja
alta paljastuu jotain alkukantaisempaa. Lisäksi jäteasemilla
on esillä näytteitä erilaisista
materiaaleista ja tuotteista,
joiden valmistuksessa jätteitä
on käytetty.
Viime vuoden lopulla
jäteasemilla alettiin kerätä
neljää uutta raaka-aineeksi
kelpaavaa hyötyjätettä, jotka
ovat kovat muovit, tasolasi,
kattohuopa ja kipsijäte.
. Vielä maaliskuussa on hieman
rauhallisempaa, joten neuvonnalle jää enemmän aikaa.
Piipahda siis jäteasemalla kysymässä ja kuulemassa lisää.
Edelliset kaksi talvea
maja oli kuitenkin laturetkien aikaan kiinni, kun ei
ollut lunta. Sirkka Ahonen muisteli,
että 1960-luvulla laturetki
Kymikunnan Voimistelijoiden aktiiveihin lukeutuvat Sirkka ja Esko Ahonen sekä Riitta Tuominen olivat valmiita kestitsemään laturetkeläisiä Mankalanharjulla viime sunnuntaina.
Mankalanharjun hiihtomajalla
on kestitty lukuisia laturetkiä
Kymikunnan Voimistelijoiden majalla hypättiin 50-luvulla mäkeäkin
tehtiin koko perheen voimin,
ja tapahtumassa vierähti koko
päivä.
. Radio sorisi nurkassa vaimeasti, ja lämpöä tupaan toi Iitin kirkon
vanha kamiina.
. päivänä 2015
3
SUVI IGNATIUS
Yhden käden sormilla saattoi laskea ne, jotka kiipesivät
viime sunnuntaina hiihdetyllä Iitin laturetkellä Mankalanharjun hiihtomajalle. Aiempina vuosina
myös Nastolan laturetkeläiset
ovat innostuneet hiihtämään
tänne, mutta tänä vuonna
siellä ei taideta järjestää laturetkeä ollenkaan, Riitta Tuominen lisäsi.
Laturetkille lähdetään
Ahosten ja Tuomisen havaintojen mukaan nykyaikana
enemmän yksin tai aikuisten
porukassa kuin perhekunnittain. Hiihtomaja pystytettiin harjulle
samalla vuosikymmenellä
Mankalan voimalaitoksen
lahjoitettua tarkoitukseen
vanhan saunarakennuksen.
. Eräs sääskjärveläinen
hiihtäjä kertoi peltovälien jo
osin sulaneen ja ladun jäätyneen jäiseksi ränniksi. TÄNÄÄN
Torstaina maaliskuun 5. Siksi
Kausalasta hiihtäneet saattoivat kääntyä takaisin jo ennen
40 metrin nousua harjulle,
mainitsi Esko Ahonen Kymikunnan Voimistelijoista.
Hän päivysti sunnuntaina
sisäpuolelta tunnelmalliseksi
osoittautuneella Kymikunnan Voimistelijoiden majalla Sirkka Ahosen ja Riitta
Tuomisen kanssa.
Kodikkaasti sisustetussa
majassa leijui leivonnaisten
ja kahvin tuoksu. Perinteisten
Sitikkalan kentällä järjestettävien kesäkisojen ohella urheiluseuralaiset ovat talvisin
olleet mukana lapsille suunnattujen Keidashiihtojen järjestelyissä.
Iitin kirkon
vanha kamiina
toimii edelleen
hiihtomajan
lämmityksessä.
1950-luvulla rakennettu Mankalanharjun hiihtomaja sijaitsee ylimaakunnallisen ulkoilureitin varrella.. Nykyäänhän laturetkellä meno- ja
paluumatka kulkee samaa
reittiä.
1960-1970-lukujen Ahoset ja Tuominen muistelevat
olleen vilkkaita myös Man-
kalanharjun hiihtomajalla.
Laturetket vetivät satoja ihmisiä. Juhlaan on aihetta
tänäkin vuonna, kun Kymikunnan Voimistelijat täyttää marraskuussa 85 vuotta. Hyvillä keleillä täällä
on laturetkien aikaan käynyt
monia kymmeniäkin hiihtäjiä. Lisäksi majalla järjestettiin hiihtokilpailuja.
Mäkeäkin ehdittiin hypätä
1950-luvulla rakennetusta
hyppyristä ennen kuin se lahosi ja purettiin pois. Muistoksi sai hienon,
leimatun kunniakirjankin,
johon kirjattiin nimi ja hiihtomatka, Sirkka Ahonen mainitsi.
. Iitin
kunnan, Iitin Ladun, Lyöttilän Lujan ja Kymikunnan
Voimistelijoiden perinteikkään laturetken lähtö- ja paluupaikkoina toimivat myös
Kausalan hiihtomaja ja Lyöttilän maamiesseurantalo.
. Niihin aikoihin latu
tehtiin koneen sijaan hiihtämällä perinteisellä tyylillä, ja
luistelusta ei hiihdon yhteydessä puhuttukaan, naurahti
Riitta Tuominen.
Tuolloin Iitissä saattoi
myös oikeasti sanoa kiertäneensä laturetken, muistelivat
Ahoset ja Tuominen:
. Reitti kiersi eteläisen
Iitin ympäri ja oli pisimmillään yli 70 kilometriä. 80-luvulla toiminta oli
hiljaisempaa, mutta virkosi jälleen 90-luvulla, jolloin
majaa myös kunnostettiin
talkoilla, Esko Ahonen taustoitti.
Viimeiset parikymmentä vuotta maja on toiminut
pääasiassa oman kylän asukkaiden juhla- ja virkistyskäytössä. Huippu-urheilijoitakin
historiassaan kasvattanut
Kymikunnan Voimistelijat
on toiminut vuodesta 1969
Iitin Pyrinnön alaosastona
ja keskittynyt nyttemmin
kuntourheiluun sekä lasten
ja nuorten urheiluharrastuksen tukemiseen. Tällaisiksi nämä
Suomen talvet näyttävät nyt
menneen, Esko Ahonen harmitteli.
Aikalisän lisäaika klo 18, ohjelmallinen ilta.
AIKUISILLE: Turinatupa pe 6.3. klo 18?21 Nuorten
ilta Nuokulla, Jaalantie 97,
alakerta.
Tapahtumia
Pe 13.3. Hartaus pe 6.3. kylätalolla,
Mäntyharjuntie 2835.
Ti 10.3. Tästä on
hyvä vetää aasinsiltaa kirjoitukseni ensimmäiseen kappaleeseen, tärkeää on aikomuksen onnistuminen ja toteutus
vakain mielin, ei siitä suureen ääneen puhuminen.
Jeesus toi tukevasti esiin omiin kokemuksiinsa pohjautuenkin, että paha yrittää aina ottaa valtaa, jos ei suoraan näkyvästi, niin ainakin takakautta kieroillen ja hyviä
syitä ja selityksiä tarjoten. Naistenilta to 12.3. klo 18 Kahvituvassa. 3:3
TIISTAINA
Ei toivo ole turha. Hes.
34:16
Viikon miete
Paras tapa pitää sanansa
on jättää antamatta se.
Napoleon I (1769?1821)
Aurinko nousee
TORSTAINA 5.3.
Aurinko nousee Iitissä
7.04 ja laskee 17.49.
PERJANTAINA 6.3.
Aurinko nousee Iitissä
7.01 ja laskee 17.52.
LAUANTAINA 7.3.
Aurinko nousee Iitissä
6.58 ja laskee 17.54.
SUNNUNTAINA 8.3.
Aurinko nousee Iitissä
6.55 ja laskee 17.57.
MAANANTAINA 9.3.
Aurinko nousee Iitissä
6.52 ja laskee 18.00.
TIISTAINA 10.3.
Aurinko nousee Iitissä
6.49 ja laskee 18.02.
KESKIVIIKKONA 11.3.
Aurinko nousee Iitissä
6.45 ja laskee 18.05.
Pahan vallan voitto
Tätä kirjoittaessani elämme vielä helmikuun alun aikaa.
Tuon otsikon aihe nousi kuitenkin juuri nyt mieleeni.
Ihmiset ovat historiassaan pitkään, elleivät aina ryhtyneet antamaan erilaisia lupauksia vuoden alussa parannuksistaan tulevaan vuoteen. klo 13 Paljakka?Pökölän kinkeri Palko . Room.
5:5
KESKIVIIKKONA
Minä etsin eksyneen ja
tuon takaisin laumasta
harhautuneen, minä sidon
murtuneen jalan, minä
hoivaan uupunutta. Gospeljumppa pe 6.3. Aikalisä klo
18?21. klo 10 3. 92:5
MAANANTAINA
Me, jotka palvelemme Ju-
Helluntaisrk. Vuolenkosken kinkerit to 5.3. Tämähän
on varsin käytetty elämänmuoto oman edun tavoittelun lisäksi. Kirkkokuoron harjoitukset ke 11.3. Se voi johtaa useiden kohdalla kokonaisuudessaan
uuteen asenteeseen ja elämän laadun kohenemiseen. Lopullinen päätösvastuu siirtyy
Kirkkopalvelujen hallitukselle.
Kirkkohallituksen esitys
arkkipiispan vaalitapaa koskevien säännösten lisäämisestä kirkkolakiin siirtyy
kirkkohallituksen jatkovalmisteluun. klo 9.30?11.30 tai keskiviikkona 11.3. klo 11.00 Talvisodan
päättymisen muistojuhla srksalissa, Jaalantie 140, seppeleenlasku, kahvit, Kiviluoto,
Karttunen.
Tulevia kinkereitä:
Uimila: 17.3. 4
KIRKOLLISET
..
Viikkopaivyri
Nimipäiviä
TORSTAINA
Leila, Laila
PERJANTAINA
Tarmo
LAUANTAINA
Tarja, Taru, Taika
SUNNUNTAINA
Vilppu
Kansainvälinen naistenpäivä
MAANANTAINA
Auvo
TIISTAINA
Aurora, Aura, Auri
KESKIVIIKKONA
Kalervo
Viikon sana
TORSTAINA
Herra, ole minulle laupias, silloin jaksan elää.
Ps. Lähtö Jaalanraitin pihasta klo 9.15, paluu samaan
paikkaan n. klo 11?13, 5 ?/annos.
PIIRI- ja KERHOTOIMINTAA: Vuolenkosken lähetyspiiri ti
10.3. Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos myös Iitin terveyskeskus osasto 2:lle Raijan hyvästä
hoidosta.
IITIN SEURAKUNTA
KIRKKOHERRANVIRASTO
Puh. Aikalisä 18?23, ke 11.3. Mukana gospelryhmä Wings sekä Gospelsiskot. 26.11.1943 Vahviala
k. . klo 18 AnnaMarja Kulomaalla, Rihuntie 19.
Kirkonkylä-HausanniemiMettikylä-Kyrö: ti 24.3. Lisäksi pyydetään
lausunto piispainkokoukselta.
Kirkkohallituksen täysistunto äänesti esityksen jatkovalmisteluun äänin 7-5.
Tällä hetkellä arkkipiispan vaalissa selkeä äänten
enemmistö on Turun arkkihiippakunnassa. Tillolan kinkerit to 19.3. klo 9.15?13.00 Rippikoululaisten
Lähetyssafari
Kuusankosken srk-talon srksalissa. Kun hän velvoitti meitä sananjulistukseen, hän korosti, että eivät suuret puheet ja kauniit
elkeet, vaan aidot hyvän tekemiset ovat kaiken pohjana
viestiessämme rakastavasta armon Jumalasta. klo 18 srk.keskuksessa.
Jumalanpalveluselämä
Su 8.3. Alkoholi kun on yksi suurimmista vitsauksista, joka väärin
käytettynä laittaa ihmisen toilailemaan täydellisesti luontoaan vastaan rankoin seurauksin.
Jeesus taisteli pahaa vastaan huomattavasti laajemmalla rintamalla ja opetti uutta asennoitumistapaa Jumalan rakkauteen. klo 9.30?11.30
ja torstaina 12.3. 119:77
PERJANTAINA
Ylistäkää Herraa, hän on
teidän Jumalanne. TERVETULOA!
KAHVITUPA: Kahvitupa avoinna ti klo 11?14 ja pe klo 11?
15. klo 18 Verla?Pyörylän
kinkeri Seuratalolla.
Rippikoulutyö
La 7.3. Jatkossa kirkkohallituksen rooli muuttuu
Yhteisvastuukeräystä koskevassa päätöksentekoprosessissa päättävästä elimestä
lausuntoja antavaksi. Painopisteenä siellä on lasten ja
nuorten parissa tehtävä työ.
Yhteisvastuukeräyksen
vuoden 2016 tuotosta 60
prosenttia jaetaan kansainväliseen diakoniaan Kirkon
Ulkomaanavun kautta, 20
prosenttia kotimaiseen erityiskohteeseen, 10 prosenttia keräävän seurakunnan
valitsemalle kohteelle ja 10
prosenttia Kirkon diakoniarahastolle, josta annetaan
avustuksia vähävaraisille
seurakuntien hakemusten perusteella.
Yhteisvastuukeräys on
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keräys, jonka
toteutuksesta vastaa Kirkkopalvelut ry. 2.Moos. klo 14, Lehtinen. klo 13.00. klo 10 srk.keskuksen neuvottelutilassa. Esityksen
tavoitteena oli, että muiden
hiippakuntien ja kokonaiskirkon vaikutusta arkkipiispan vaalissa lisätään. 8.12.1960 Sysmä
k. 26.1.2015 Iitti
Nuku unta nyt tyyntä ja
lempeää, lepää Jumalan
kämmenellä.
Kaipauksella muistaen
äiti
Timo perheineen
Anu
muut läheiset ja ystävät
IITTI
Tuula Orvokki Autere 67 v.
Veijo Voitto Juhani Jaakkola
63 v.
Siunaus toimitettu
läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitämme myös
Maununniityn henkilökuntaa
Seijan hyvästä hoidosta.
Lämmin kiitos teille kaikille,
jotka kunnioititte
rakkaamme
Veijo Jaakkolan
muistoa ja otitte
osaa suruumme.
Omaiset
Vuoden 2016
Yhteisvastuukeräys
partiolaisten
hankkeeseen
Yhteisvastuukeräyksen vuoden 2016 kotimainen kohde
on Suomen Partiolaisten valtakunnallinen hanke Nuorten
syrjäytymisen ehkäisy partion avulla.
Partiolaisten hankkeella
käynnistetään toimintaa, jossa syrjäytyneitä ja syrjäytymisuhan alla olevia lapsia ja
nuoria autetaan partiotoiminnan avulla. Tervetuloa! Hyviä sanoja-ilta to 19.3. Jumalanpalvelus Jaakko Löytyn
musiikkiin, Juha Tanska bändeineen.
Kinkerit
Su 8.3. Pe 13.3. Kolehti: Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ry.
TAPAHTUMIA: Yhteisvastuu konsertti su 8.3. klo 13 srk.
keskuksessa. alustamassa Tuija Nuutinen.
KINKERIT: Aihe: vapaaehtoistyö, virret 25 ja 622. siinä, että kiusauksena on
pyrkimys ylittää aitaa matalimmalta kohdalta. Kahvituvan lounas ti
10.3. klo 15 Kahvituvassa.
VARHAISKASVATUS: Varhaisnuoret: Viikkotoiminta vakiona, katso seurakunnan nettisivut.
Perhekerho: Kausalan srk.keskuksen alakerrassa tiistaina
10.3. 5.Moos.
10:21
LAUANTAINA
Herra sanoo: Minä lähetän
enkelin kulkemaan sinun edelläsi, suojelemaan
sinua matkalla ja viemään
sinut siihen paikkaan,
jonka olen sinulle varannut. Yksilö voi kyllä
pitää itsestään huolta ilman, että se on joltain toiselta pois.
Jumalan tulolle ihmisen muotoon näen olevan kaksi selkeää syytä. 13.1.2015 Iitti
Kertokaa Karjalaan liitävät linnut
kumpuni kukilta kuiskaus tää.
Polkuni vaikka kauaksi kotoa kulki
Karjalan sineen sieluni jää.
Lämmöllä muistaen
Sisaret ja veljet perheineen
Sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu. 829 3323
Avoinna: Ma-Pe klo 9-12
www.iitti.fi/srk/iitti
JUMALANPALVELUS
Su 8.3. Toimintaa sekä sisällä että ulkona. klo 18.00
Hyvän Sanoman ilta
- Ilpo Jokimäki
Raija Eeva (Ieva)
Sipiläinen
s. Raamattupiiri ke 11.3. Useimmiten ryhdytään
elämäntapojen korjailuun. klo 13 Päivi Tupalalla, Tupalantie 60. Aiheesta: ?Kiitollisena kaikesta. Mukaan muistiinpanovälineet ja
rippikoulukortti.
Nuorisotyö
Ke 11.3. Eläkeliiton Jaalan
yhdistyksen kirkkopyhä, kahvitarjoilu.
Tulossa:
Su 15.3. Palvelukeskuksen kinkerit ti 10.3. Paastonajan
sunnuntain sanajumalanpalvelus Jaalan kirkossa, Kiviluoto, Karttunen, Jaalan Kirkkokuoro. Hankkeessa koulutetaan myös partiojohtajia
eri vammaisryhmien kanssa
työskentelyyn.
Yhteisvastuukeräyksen
kansainvälisen diakonian
kohteena ensi vuonna on
Kirkon Ulkomaanavun Mosambikin maaohjelma. Pahan vallan voitto ei jäänyt puheiden
ja kirjoitusten tasolle, vaan Kristus kaikilla toimillaan
osoittautui pahuuden vastavoimaksi hyvyyden sanoin,
rukouksin ja teoin. Virret:
273; 707; - ; 438; 310:1- ; 316; 182. klo 13 srk.kodissa. klo 10 kirkossa ?Laulu yhteisestä leivästä. klo 9.30?11.30 (torstain kerho ensisijaisesti perhepäivähoitajille). klo 16.30?18.30 srk.kodissa.
NUORILLE: La 7.3. klo 17.30 srk.
keskuksessa. Kristus näytti toteen, että pahan valta
on murrettavissa armollisuudella, kun pahuudessa toisen
heikkoutta hyödynnetään.
Jumala on luvannut olla rinnallamme jokaisena hetkenä, hän on tukemassa silloinkin kun sitä ei huomaa. klo 13.15 Onnelassa. klo 13 srk.kodissa. Viimeisenä silmiin osuneena
yleisenä hyvänä ponnisteluna koen telkkarinkin avustuksella julkisuuteen tulleen alkoholin käytöstä pidättäytymisen. 20:23
SUNNUNTAINA
Herra, sinä ilahdutat minua teoillasi, minä riemuitsen sinun kättesi töistä.
Ps. Elämässämme pahan voima näkyy mm. Vuolenkosken Perheiden pysäkki
kokoontuu torstaina 12.3. Lauri
Veikko Juhani Teittinen.
s. Pahuus onkin selkeimmin pukeutunut itsekkyyden
sotisopaan, me perustelemme sen olevan ehdottoman tarpeen, jotta ihminen voi yksilönä selviytyä. Lisäksi
tavoitteena oli muuttaa arkkipiispan vaalitapaa vastaamaan arkkipiispan tosiasiallisia kokonaiskirkollisia
tehtäviä nykypäivänä.
A r k k i p i i s p a n va a l issa
äänioikeus on Turun arkkihiippakunnan papeilla ja
lehtoreilla sekä hiippakuntavaltuuston ja seurakuntien
maallikkovalitsijoilla. Kausala
Rakkaamme
malaa Hengen ohjaamina,
ylpeilemme Kirstuksesta
Jeesusksesta emmekä luota
mihinkään omaamme.
Fil. klo 13 Marjut Kalin-Eloaholla, Pietari Lyötintie 145 B. Myös hän joutui kiusatuksi ja
pelkäämään olevansa jopa Isän hylkäämä. Kysyä
voikin, kuinka huonosti asiamme olisivat heikkouden hetkellä, ellei Jumala olisi silloinkin lähellämme. ja lapset alle 5
v ilmaiseksi. klo 12 srk.
talossa.
TULOSSA: Koko perheen talvitapahtuma la 14.3. Lyöttilän
kinkerit su 15.3. klo 10?14
srk.keskuksella. klo 13 Sääskjärven puukoululla. klo
12 Liikasenmäellä.
Rakkaamme
Seija Marjatta
Lindholm
IITTI
Onni Armas Purtilo. Elämässäni olen saanut huomata yllättävän monesti sen karun
totuuden, että Jumala on laittanut tielleni vastoinkäymisiä
ohjatakseen minua johonkin suuntaan itseni parhaaksi.
?Vapauteen Kristus meidät vapautti?, Kristus vapautti
meidät pahan voiman vallan alta.
JUKKA KAUNISTO
nuorisotyönohjaaja
Torstaina maaliskuun 5. paastonajan sunnuntai ehtoollisjumalanpalvelus kirkossa, Huppunen, Lehtinen, Räsänen. Liput; aikuiset 10 ?, lapset alle 16 v 5 . Mm.
nukketeatteria ja poniratsastusta. Lisäksi äänivaltaisia ovat kirkolliskokoukseen valitut pappisja maallikkoedustajat sekä
tuomiokapitulien jäsenet.
Vuoden 2009 vaalissa ensimmäistä kertaa äänestysoikeus
oli myös muiden hiippakuntien hiippakuntavaltuustojen
jäsenillä.. Tästä meidän on kannettava vastuu
sananjulistuksen kautta. Sääskjärven
kinkerit to 12.3. Kirkonkylän kinkerit to 26.3. päivänä 2015
Su 8.3. klo 17.30 srk.keskuksessa. klo 10 3
Vuoden 2014
tuloksesta KSO:n hallitus
esittää jaettavaksi ylijäämän
palautusta 1,2 prosenttia asiakasomistajien viime vuoden
ostoista, yhteensä yli 4 milj.
euroa.
LähiTapiola Vellamo vahvisti asemiaan
Pahoja myrskyjä ei ollut, ei liioin suuria vahinkoja
VOITTO RUOHONEN
L ä h i Ta p i o l a Ve l l a m o n
asiakasmäärä kasvoi 1.800
asiakkaalla ja oli vuoden
lopussa 117.000. Vakavaraisuus vahvistui edelleen hieman, omavaraisuusaste oli 86 prosenttia
(85 prosenttia). Onnistuimme
va rsi n k i n asia kasyhteydenpidon tiivistämisessä ja
toiminnan tehostamisessa.
Erityisen iloisia olemme siitä, että asiakkaat ovat tyytyväisiä meiltä saamaansa
palveluun. Olemme nykyai- Hertti toteaa.
. Rahoitusmallien pilisää henkilökuntaa asiakas- lotointi alkaa tämän vuoden
aikana, Hertti kertoo.
palveluun, Hertti kertoo.
. Pankin luottoriskit säilyivät alhaisella tasolla, yli 90 päivää
hoitamatta olleiden asiakasluottojen osuus pankin kokonaisluotonannosta oli vuoden
lopulla 0,45 prosenttia.
Säästöpankkien oma kes-
kuspankki . Tätä osoittaa myös
luottokannan valtakunnallista keskiarvoa parempi kasvuvauhti, vaikka Päijät-Hämeen
talouskehitys ei yltänytkään
koko Suomen kehitykseen.
Asiakasvaroissa ennätyksellistä oli pankin asiakkaiden rahasto- ja vakuutussäästöjen kehitys, molemmat
kasvoivat vuoden aikana yli
20 prosentilla. euroa.
Jäsent a lout t a kohden
KSO:n palkitseminen oli
keskimäärin 257 euroa vuodessa, kun koko S-ryhmässä
vastaava eurosumma oli 189.
Kymen Seudun Osuuskaupan tulos ennen veroja
oli 13,3 milj. Syksyllä tehdyn
EPSI Rating-tutkimuksen
mukaan LähiTapiola Vellamon asiakastyytyväisyys
oli isoja kilpailijoitamme
korkeammalla tasolla, kertoo
LähiTapiola Vellamon toimitusjohtaja Jukka Hertti.
. TALOUS
Torstaina maaliskuun 5. Tonttien hintaan sisältyy myös
puusto; kunta on teettänyt
alueella viimeksi harvennushakkuita.. TerveysHelppi otettiin
Vellamon alueella käyttöön
yhdistetty kulusuhde, 95
prosentin tasolle. Esimerkiksi vuonna
2014 käsittelimme Vellamossa yli 15.000 korvaushakemusta, Hertti kertoo.
. Pankki
teki 112-vuotisen historiansa
parhaan tuloksen. euroa eli jopa
hiukan edellistä vuotta parempi (13,2 milj. Asiakkaallanseerattu TerveysHelp- le tämä tarkoittaa sitä, että
pi-palvelu sekä S-ryhmän hän saa heti tarvitsemaansa
kanssa aloitettu S-bonus- apua ja paranee nopeammin,
yhteistyö. Helmi Säästöpankki
panostaa osaltaan palveluidensa parantamiseen sekä
kehittämällä verkkopalveluita että uudistamalla Lahden
konttorinsa, joka avataan
kokonaan uusittuna kevään
2015 aikana, kertoo toimitusjohtaja Seppälä:
. KSO:n 561 milj. On jokseenkin varmaa, ettei vähittäiskauppa
ainakaan Kymenlaaksossa
pääse kasvu-uralle vielä tänä
vuonna. Tehokkuuden
lisääminen ja kuluhallinta
ovat tärkeässä roolissa kannattavuuden varmistamisessa
ja luotaessa lisäedellytyksiä
tammikuussa aloitettuun hintojen alentamiseen, toimitusjohtaja, kauppaneuvos Jouko
Vehmas arvioi.
Market-kaupan kokonaismyynti oli 347,2 milj. euroa,
2,7 prosenttia edellistä vuotta
vähemmän.
Autokaupassa toteutui 4
prosenttia vähennys ja myyntiä kertyi 26,1 milj. Lahden osalta tätä tukevat osaltaan niin keväällä
2015 valmistuva toriparkki
kuin myöhemmin syksyllä
Kymen Seudun Osuuskauppa
tavoittelee tehokkuuden nostoa
Kolisevan
tonttien hinta
käsittelyssä
Investointeihin 6,7 miljoonaa, asiakaspalautuksia 20,5 miljoonaa
VOITTO RUOHONEN
Kymen Seudun Osuuskaupan toinen toimintavuosi
sujui hankalissa olosuhteissa
osin jopa odotuksia paremmin. päivänä 2015
5
Helmi Säästöpankilla takana ennätysvuosi
Kasvu toimialaa nopeampaa, tulos pankin historian paras
VOITTO RUOHONEN
Vuodesta 2014 muodostui
Helmi Säästöpankille monella tapaa ennätyksellinen.
. Ensivakuutuksen kokonaismaksutulo
kasvoi 71,5 miljoonaan euroon. Korvauksia maksettiin kaikkiaan 41miljoonaa
euroa. Myönteiseen tuloskehitykseen pankkia siivittivät korkokatteen,
palkkiotuottojen ja muiden
tuottojen kasvu sekä arvonalennusten tavanomaista
suuremmat palautukset. Asiakasomistajille palautui Bonuksena, ylijäämänpalautuksena, maksutapaetuna ja osuuspääoman korkoina
yhteensä 20,5 milj. Useiden viimeaikaisten asiakastutkimusten mukaan säästöpankkien asiakkaat ovat erityisen tyytyväisiä
pankkiinsa ja haluavat myös
jakaa tämän kokemuksen
suosittelemalla säästöpankkia
ystävilleen.
. Vuosi oli LähiTapiola Vellamolle tuloksellisesti
erinomainen. Myös markkinaosuus
vahvistui. Pankin kasvu kaikilla
keskeisillä tuote- ja palvelualueilla oli selvästi toimialan
kasvua nopeampaa, ja esimerkiksi asiakasvarojen osalta lähes kaksinkertaista valtakunnalliseen kehitykseen
verrattuna, toteaa Seppälä.
. Operatiivinen
tulos ennen veroja oli 13,3
milj. euroa,
jossa käyttötavarakaupan alenemisesta aiheutunut lasku
oli 0,4 prosenttia.
Päivittäistavarakaupan
myynnin arvo oli tarkalleen
edellisen vuoden tasolla.
Määrällinen myynti sekä
asiakaskäynnit lisääntyivät,
mutta ostoskori muodostui
halvemmista tuotteista.
Tavaratalo- ja erikoislii-
kekaupan vaikeudet näkyivät myös Kymenlaaksossa.
Myyntiä kertyi 14,4 milj.
euroa ja pudotusta 6,9 prosenttia.
Matkailu- ja ravitsemiskaupan myynti kasvoi 1,2
prosenttia päätyen 36,2 milj.
euroon.
ABC-liikennemyymälöiden ja polttonestekaupan
myynti oli 95,7 milj. Sp-Koti ?
yhteistyö kehittyi edelleen
myönteisesti tukien osaltaan
merkittävästi asuntoluottojen
kysyntää, kertoo toimitusjohtaja Seppälä.
Helmi Säästöpankin liikevoitoksi muodostui lähes
3,1 miljoonaa euroa, missä
oli kasvua edellisen vuoden
jo hyvään tulokseen verrattuna 8,5 prosenttia. poikkeuksellisen
negatiivinen väestökehitys ja
venäläisten asioinnin romahdus.
. Kymenlaaksossa tilannetta synkistivät
lisäksi mm. Vu o nna 2 015 p a - mattilaiset, jotka neuvovat
nostamme kasvuun. Pankki sai vuoden aikana yli 1.100 uutta asiakasta, mutta ennen kaikkea yhä
useampi asiakkaamme myös
keskitti kaikki pankkipalvelunsa pankkiimme, iloitsee
toimitusjohtaja Risto Seppälä.
. Kun vielä liikekulut
pysyivät kurissa, asettui
vakuutusliikkeen kannattavuutta mittaava tunnusluku,
syyskuussa. Kokonaistulos oli
6,0 miljoonaa euroa, josta
liikevoittoa 4,8 miljoonaa
euroa. TerveysHelppiä käyttäneet asiakkaamme
ovat olleet palveluun erittäin
tyytyväisiä. Puheluihin vastaavat terveydenhuollon am. Säästöpankkien
Keskuspankki Suomi Oy ?
aloitti toimintansa, säästöpankin asiakkaiden palveluita
kehitettiin ja vuoden lopulla
aloitti virallisesti toimintansa
uusi valtakunnallinen taseeltaan 8,4 miljardin suuruinen
säästöpankkiryhmä, joka
muodostuu 25 paikallisesta
säästöpankista.
Seppälän mukaan Helmi
Säästöpankki uskoo vahvasti
Päijät-Hämeen talousalueen
kasvuun ja kehitykseen tulevaisuudessa.
. KSO tavoittelee
markkinakehitystä parempaa
myyntitasoa. euroa ja asiakasomistajille palautettiin 20,5 milj.
euroa.
Talouden taantuma painoi
vuonna 2014 kaupan myynnin valtakunnallisesti miinusmerkkiseksi. Uudenlaista ravintolatarjontaa syntyi Kotkaan,
kun mittava Players Sport
Bar avautui helmikuussa.
Kymen Seudun Osuuskaupan jäsenten eli asiakasomistajien määrä lisääntyi
vuoden aikana 1.581 hengellä ollen vuoden päättyessä
80.640. Kun lisäksi
perinteiset talletukset kasvoivat lähes neljällä prosentilla,
muodostui asiakasvarojen
kokonaiskasvuksi vuoden aikana 6,1 prosenttia.
Pankin omista varoista
myöntämien luottojen määrä
kasvoi 9,4 prosenttia kohoten 186 miljoonaan euroon.
Pankin koko luottokanta
mukaan lukien kiinnitysluottopankin varoista välitetyt
luotot kasvoi 4,5 prosenttia.
Vuoden 2014 lopulla pankin
kokonaisluottokanta oli 212
miljoonaa euroa. euroa.
Investointien painopiste oli
lähipalveluiden kehittämises-
sä; täydellisen uudistumisen
kokivat S-market Kouvola
sekä Sale Miehikkälä, ja palvelutarjonta täydentyi uudella
Salella Kouvolan Eskolanmäessä. Jos luku on
alle 100, on vakuutusliike itsessään kannattavaa.
valmistuva matkakeskus, joiden käyttöä tukevat ydinkeskustaan valmistuvat sadat uudet asunnot ja niiden tulevat
asukkaat.
. Maakunnan kaikista
talouksista 76 prosenttia on
nyt KSO:n asiakasomistajia.
Jäsenten palkitseminen edusti jälleen valtakunnan parasta
tasoa. euroon.
KSO käy tti palveluverkostoa kehittäviin investointeihin 6,7 milj. Omistaja-asiakkaille
palautetaan etuohjelman mukaisia alennuksia runsaat 6
miljoonaa euroa.
. Keskeisessä roolissa tulostason
säilyttämisessä olivat tiukka kulukuri ja tehokkuuden
nousu. euroa). euron
kokonaismyynti jäi vain 1,7
prosenttia edellistä vuotta
pienemmäksi. Aivan erityisiä mahdollisuuksia Päijät-Hämeelle,
päijäthämäläisille ja sen yrityksille tarjoavat lähestyvät
Lahden MM-hiihdot 2017,
muistuttaa Risto Seppälä.
Iitin kaavoitustoimikunta
esittää kunnanhallitukselle, että Haapakimolassa Kolisevalla sijaitsevien
kunnan omistamien neljän
omakotitontin myyntihintaa ei alenneta, vaan se pidetään entisellään yhdessä
eurossa per neliömetri.
Janne Aalto ja yhdeksän muuta valtuutettua
esittävät valtuustoaloitteessaan, että jo vuosia
myynnissä olleiden tonttien hinta laskettaisiin
10 senttiin neliömetriltä.
Aloitteen jättäneet valtuutetut toteavat, että tontit ovat juuri hinnan takia
jääneet myymättä, sillä
niiden sijainti on hyvä, ja
Maakansan alue on kehittyvää aluetta, jossa on
elinvoimainen kyläkoulu
ja virkeä kyläyhteisö.
Tont it ovat ol le et
my y n n i s s ä v u o d e s t a
2006, ja ne ovat kooltaan
runsaasta 3.000 neliöstä
noin 4.500 neliöön. euroa.
Kymenlaakson Agrimarket Oy:n myynti laski 8 prosentilla 44,9 milj. Yritysasiakkaille on
kaistaneet toimistojamme
ja myös avanneet uusia. suunnitteilla yritysrahoitusOlemme myös rekrytoimassa palvelu. Korvausmeno jäi keskimääräistä alhaisemmalle
tasolle, koska pahoja myrskyjä ei vuonna 2014 ollut
eikä alueella sattunut muitakaan suuria vahinkoja, Hertti
toteaa. Asiakaspalvelumallimme perustuu paikallisuuteen ja henkilökohtaisuuteen.
Hoidamme asiakkaan asioista mahdollisimman paljon
paikallisesti oman alueyhtiön
voimin. Kas- asiakasta ja ohjaavat hänet
vua tukevat vuonna 2014 sopivaan hoitoon
aukioloaikojen osalta myös esitteen takasivujen Palveluja ja ostospaikkoja-osiosta.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Laura Lumppio p. Kaikki uudet ilmoittajat ovat myös
tervetulleita!
Osallistuminen ja materiaalin toimittaminen: Ilmoitustilan varaaminen viimeistään 12.3.2015 mennessä.
Mahdolliset materiaalitoimitukset (kuvat, tekstimuutokset yms.) tulee olla toimitettu ma 16.3.2015 mennessä.
Jokaisen olisi hyvä tarkistaa omat tietonsa mm. 02061
59618 tai torivalvoja Hannu Ojala puh. Myös hakuaika on muuttunut . kaupan palveluiden markkinoimiseksi. 02061 59618.
Lisätietoja antaa yksityistiejaoston sihteeri, paikkatietoinsinööri Jukka Sipola, puh. huhtikuuta.
Maaseutufoorumi
tällä kertaa Kotkassa
Perinteinen Kymenlaakson
Maaseutufoorumi järjestetään Merikeskus Vellamossa
keskiviikkona 25.3. päivänä 2015
IITIN KUNTA TIEDOTTAA
VENEPAIKAT
Kausalan ja Pohjanmäen venepaikat
Kausalan ja Pohjanmäen venepaikat ovat vuokrattavissa
teknisen lautakunnan 3.2.2015 § 16 vahvistamin hinnoin
(hinnat ovat samat kuin v. maaliskuuta
Hämeenlinnan konventtisalille konventtiin, joka teema on Etsi
rauhaa ja pyri siihen (Piet. kunnossapito- ja perusparannusavustuksia on haettava
31.3.2015 mennessä. 040
4833 995, laura.lumppio@iitti.fi.
vaan maailma, missä nyt elämämme, on raadollinen.
Inhimillisyys ja läheisyydenkaipuu verhotaan helposti
rahaan ja tavaraan, niin sanottuun parempaan elämään.
Lopulta kuitenkin ainoat tavoittelemisen arvoiset asiat
ovat koti ja perhe.
Pohjimmiltaan tarina kertoo Rämän mielestä surusta
ja siitä selviytymisestä.
. 2014). 2014). 2014 hyväksyttyjen avustussääntöjen mukaan.
Avustussäännöt on lähetetty v. Lomake ja avustussäännöt ovat saatavissa
myös kunnan kotisivuilta www.iitti.fi/ajankohtaista ja yhteispalvelupiste Monitorista (Rautatienkatu 20, Kausala),
puh. Kun em.
tiedot on koottu yhteen esitteeseen, palveluiden saavutettavuus paranee. Paljon esitteitä lähetetään myös yksittäisten tilausten perusteella
(ryhmämatkailijat, yritykset, ulkomaille matkustavat perheet, koululaiset ja opiskelijat yms.).
Tulethan mukaan. 040 541 2982.
Tekniset palvelut/26.2.2015
KUULUTUS
Kuulutus, yksityisteiden tienpidon kunnanavustukset v. Äidinrakkauttaan säästelemätön Salme
avaa vähitellen aikuisikään
ehtineiden, selviytymisen
paineissa kamppailevien lastensa kohtaloita, jotka kietoutuvat yhteen rajulla ja järkyttävällä tavalla. Syynä en näe olevan
huonon kotikasvatuksen,
IHASTU IITTIIN JA IDYLLIC IITTI -ESITTEIDEN
UUSIMINEN
Ihastu Iittiin -esite on pidetty, paljon käytetty ja kysytty
matkailu- ja palveluesite. Vasemmalla Jari Lukkari.
Ihmisen osa ensi-illassa
Kuusankosken Teatterissa
Mukana näytelmässä on Jaalasta tuttuja kasvoja
Kuusan kosken Teatter in
kevätkautta jatkaa huomenna perjantaina ensi-iltansa
saava koskettava perhedraama Ihmisen osa. 12 aamupuurolle ja illalla klo 18
vaali-iltamiin Korian
Ns:n talolle. Luokkaerot ovat selkeämmin esillä kuin aikaisemmin, maailmankatsomukset erilaisia ja maailma
on materialistisempi ja itsekkäämpi. 0400 183 096.
IITIN KUNTA
Teknisen lautakunnan yksityistiejaosto/2.3.2015
ESITTEIDEN UUSIMINEN
Aija Kajama on keskeisessä roolissa Ihmisen osassa. että
? tiellä on pysyvää asutusta vähintään 1 talous
? tien hallinto ja tienpito on hoidettu yksityistielain ja
-asetuksen mukaisesti sekä yksityistiejaoston tar kastuksissaan hyväksymällä tasolla
? tiemaksuja kerätään kalenterivuosittain
? perusparannushankkeen vähimmäiskustannusvaati-
mus on 5.000 euroa ja hanke on kilpailutettava.
Avustusta haetaan lomakkeella, joka on lähetetty tiekunnille 2.3.2015. 2015
Yksityisteiden tienpidon kunnanavustuksia haetaan uusien, v. Venepaikan v. Ohjelmassa ehdokastentti,
Juha Rehulan puhe,
arpajaiset ja lopuksi
Sininen Sointu tahdittaa tanssit.
Anniina Peltola
Vappu Kuokka
Markku Laukkanen
Kaakkois-Suomen
vaalipiiri
Markku Pakkanen
Antti Pakkanen
Maksaja: Keskustan Kymenlaakson piiri ry
jossa esitellään ja myydään
hy vi nvoi nt ipa lveluit a ja
-tuotteita. 2014
maksaneilla on oikeus vuokrata sama paikka uudestaan
maksamalla se 30.4.2015 mennessä, jonka jälkeen venepaikat ovat vapaasti vuokrattavissa.
Lisätiedot www.iitti.fi/ajankohtaista ja kunnan ilmoitustaulu, Rautatienkatu 22, Kausala sekä Kunnantalon yhteispalvelupiste Monitori, Rautatienkatu 20, Kausala, puh.
02061 59618.
Tekniset palvelut/26.2.2015
TORIN VUOSI-/KAUSIPAIKAT
Kausalan torin myyntipaikkojen vuokraus v. Näytelmä
perustuu Kari Hotakaisen
samannimiseen romaaniin.
Esityksen on ohjannut Kimmo Rämä ja dramatisoinut
Jukka Keinonen.
Näytelmässä ovat mukana muun muassa Jaalan kesäteatterista tutut Aija Kajama
ja Heli Nikunen.
Ihmisen osa kertoo Malmikunnaksen perheen tragediasta. edulliseen hintaan.
Matkailuesitteet on tehty nimenomaan matkailun, alan
oheispalveluiden ja välillisesti matkailusta hyötyvän,
esim. Kuusankosken Teatterille (Tarpeettomia ihmisiä, 2010)
ja Kouvolan kesäteatterille
(Päällystakki, 2011).
Esityksen taustalla oleva a n t yör yh mä ä n
kuuluvat:kirjoittaja Kari
Hotakainen, dramatisointi Jukka Keinonen, ohjaus
Kimmo Rämä, valosuunnittelu ja ?ajo Jyrki Kleimola, äänisuunnittelu Jyrki
Kleimola ja Kimmo Rämä,
äänten ajo Jyrki Kleimola,
puvustus Mervi Suvela, lavastus työryhmä, rooleissa
Aija Kajama, Jari Lukkari,
Heli Nikunen, Jyri Turunen, Roosa Toivonen, Viivi
Mauno, Tuomo Mäkelä,
Wycliff Kabaniha, Satu
Rautiainen, Milja Marttila, Eija Harju ja Mira Helli.
Kevään aikana on kaikkiaan 13 esitystä, viimeinen
lauantaina 11. Tilaisuus järjestetään yhdessä laajan verkoston kanssa, johon kuuluvat
Leader Sepran lisäksi Leader Pohjois-Kymen Kasvu,
Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Kymenlaakson Kesäyliopisto, Kymenlaakson Kylät
ry, MTK-Kaakkois-Suomi ja
ProAgria Etelä-Suomi.
Jehovan todistajia
koolle Hämeenlinnaan
Lahden alueen Jehovan todistajat kokoontuvat 14. 3:11). 2015
Kausalan torimyyntipaikat ovat vuokrattavissa teknisen
lautakunnan 3.2.2015 § 15 vahvistamin hinnoin (hinnat
ovat samat kuin v. Tilaisuuteen odotetaan 600700 osallistujaa.. Mielenkiintoisten puheenvuorojen lisäksi
yleisöllä on mahdollisuus
tutustua Hyvinvointitoriin,
Tule mukaan!
Lauantaina 7.3.
Tervetuloa kanssamme Kausalan torille
klo 10 . Toripaikan v. Näytelmän perhe kohtaa yhteisen surun ja tavat käsitellä tunnetta ovat erilaiset.
Miehellä on aina puuvaja tai
autotalli, mutta äidin virka
on raskain maailmassa; pitää
kantaa huoli myös muiden
selviytymisestä.
Kim mo Rämä on aiemmin ohjannut mm. 2014 avustusta saaneille
tiekunnille kesäkuussa 2014.
Tienpidon kunnossapitoavustusta on haettava aiemmasta
poiketen joka vuosi. Se on jälleen mahdollista . 6
KULTTUURI
Torstaina maaliskuun 5. Kohdeavustusta haetaan tarpeen
mukaan ja sitä voidaan hakea 15.11.2015 asti.
Hakuaikojen noudattaminen on avustusten maksamisen
edellytys.
Edellytyksenä avustuksen saamiselle on myös mm. Näytelmän
raskaita aiheita käsitellään
sydämellisesti ja lämpimällä
huumorilla ja toivoa jätetään
myös elämän jatkumiselle
sekä uusille aluille.
Ohjaaja Kimmo Rämän
mu kaan näytelmässä on
mukana monta tärkeää ja
ajankohtaista teemaa kuten
sukupolvien välinen kuilu ja
epätoivotut muutokset niin
yhteiskunnassa kuin työelämässä.
. 2014 maksaneilla
on oikeus vuokrata sama paikka uudestaan maksamalla
se 15.4.2015 mennessä (kahvila- ja jäätelökioskipaikka) ja
15.5.2015 mennessä (muut paikat), jonka jälkeen toripaikat ovat vapaasti vuokrattavissa.
Lisätiedot www.iitti.fi/ajankohtaista ja kunnan ilmoitustaulu, Rautatienkatu 22, Kausala sekä Kunnantalon yhteispalvelupiste Monitori, Rautatienkatu 20, Kausala, puh. Vuorovuosittain eteläisessä ja
pohjoisessa Kymenlaaksossa
järjestettävän järjestyksessään yhdeksännen foorumin
teemana on Hyvinvointia
Luonnosta. Tänä vuonna päivitämme myös
englanninkielisen esitteen.
Esitettä on jaettu ja jaetaan oman kunnan kohteisiin,
Kymenlaakson kuntien ja kaupunkien matkailuneuvontapisteisiin sekä Lahden ja Päijät-Hämeen talousalueiden
neuvontapisteisiin ja matkailutoimistoihin. Tarinaa kuljettaa
eläkkeelle jäänyt nappikauppias ja perheenäiti Salme
Malmikunnas (Aija Kajama),
joka myy perheensä tarinan
teatterille
Tällaisin perustein Kymenlaakson
Liikunta ry päätti palkita salibandykerhon Iitin vuoden
liikuttajaksi Iitin liikuntatoimen esityksestä. Varusteiksi tarvitsee
sisäpelikengät, mailan ja
suojalasit. Salibandy kehittää
hyvin motoriikkaa, kuntoa
sekä ohjeiden mukaan ja
joukkueen kanssa toimimista, perustelee Noukkala lajin
hyötyjä.
Vaikka pääpaino on leikillisessä ja rennossa tekemisessä, on keväällä mahdollisuus saada kokemusta myös
kilpailemisesta.
. Torstaina maaliskuun 5. päivänä 2015
7
Poikkeamislupia
myötätuulessa
Iitin kaavoitustoimikunta on
päättänyt puoltaa kaikkia
kolmea viime kokouksessaan
käsittelemäänsä poikkeamislupahakemusta. Valintaperusteissa huomioitiin myös
seuran omien nuorien toimiminen apuohjaajina sekä
3-6-luokkalaisten tyttösäbä,
joka on samansuuntaista pelailua ilman kilpailutavoitteita.
Salibandykerho kokoontuu kerran viikossa tunnin
kerrallaan. Käynnissä ovat Iitin
vuoden 2014 liikuttajaksi
valitun Jenga Team ry:n salibandykerhon harjoitukset.
Joka torstai-iltapäivä lapset
esikouluikäisistä kakkosluokkalaisiin kokoontuvat
Ravilinnan liikuntahalliin
liikkumaan, leikkimään ja
pelailemaan.
Kerho toimii nyt neljättä
vuotta, ja mukana on kolmisenkymmentä lasta.
. Viime vuonna kerholaiset pääsivät kisaamaan
Voikkaan Viestin sählyryhmän kanssa. Kaavoitustoimikunta on myös hyväksynyt
Piilahden ranta-asemakaavamuutosta koskevan osallistu-
mis- ja arviointisuunnitelman
kaavoitustyön pohjaksi sekä
päätti asettaa asemakaavaluonnoksen yleisesti nähtäville.
Hakijat ovat työstäneet
kaavamuutosesityksiään
muutamien viime kuukausien
kuluessa löytääkseen hyväksyttävissä olevia ratkaisuja.
Muutoshankkeista on saatu
kaavanlaatijan lausunnot, ja
tarvittaessa muitakin lausuntoja.
Yleiskaavan muuttamisen kustannuksista vastaavat
hakijat.. Mailoja ja laseja
saa tarvittaessa lainaksikin,
jos haluaa tulla tutustumaan.
Edullista matalan kynnyksen liikuntaa, joka ei tähtää
kilpasuorituksiin, vaan tarjoaa lapsille mahdollisuuden
liikkua salibandyn parissa
ja tekee lajia tutuksi. Mukaan voi tulla
myös lennosta kesken kauden, huikkaa seuran sihteeri
Katja Noukkala, joka toimii
kerhon vastuuhenkilönä ja
lisää:
. Poikkeamistarpeita ovat rakentaminen
ranta-alueelle, jolla ei ole
rakennusoikeutta, rakennus-
oikeuden ylittäminen sekä
käyttötarkoituksen muutos
ja rakennusoikeuden ylittäminen. Päätökset tekee kahdessa ensimmäisessä asiassa
ELY-keskus, kolmannessa
kunnanhallitus.
Kymijoen-Mankalan
kaavaan
puolletaan muutoksia
Harjoituksissa pelaillaan, leikitään ja harjoitellaan lajitekniikkaa.
Salibandykerhossa liikutaan,
leikitään ja pelaillaan
Jengan lapsille suunnattu kerho palkittiin Iitin vuoden 2014 liikuttajana
SUVI IGNATIUS
Parketti tömisee ja kannustukset raikaavat, kun tytöt
ja pojat juoksevat pallon
perässä, syöttelevät toisilleen ja laukovat kohti minimaalia. Ohjaajien johdolla paitsi pelaillaan myös
leikitään esimerkiksi polttopalloa ja harjoitellaan lajiteknisiä taitoja kuten pallon
kuljetusta.
. Tänä vuonna
pienten peli on tarkoitus järjestää Kouvolan Susien kanssa, mainitsee Katja Noukkala, jonka mukaan moni
aiempien vuosien salibandykerholainen on myös innostunut jatkamaan myöhemmin
junioreissa.
Salibandykerholaiset ovat vuosina 2008-2006 syntyneitä tyttöjä ja poikia.
Kymijoen-Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan
muuttamisen käynnistämiseksi on tehty muutamia tilakohtaisia esityksiä, ja Iitin
kaavoitustoimikunta puoltaa
niitä kunnanhallitukselle.
Samalla kaavoitustoimikunta
on tehnyt päätökset, ehdolla, että kunnanhallitus tekee
kaavoituspäätökset, siitä,
että osallistumis- ja arviointisuunnitelmia ja yhtä aikaa
yleiskaavan muuttamista koskevat luonnokset asetetaan
yleisesti nähtäville.
Muutokset koskevat tiloja Metsäranta sekä Lehto
ja Tokkola
Vanhempien valvonnassa Yritys tarjoaa perheiden pienimmille omanlaisensa tapahtuman, mutta
tietysti resurssien mukaan ot-
taen huomioon hallin tuomat
mahdollisuudet sekä välineet. Tervetuloa!
Toimitsijamiehet
Iitin Latu ry:n
Iitin kaavoitustoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että se
tekee kaavoituspäätöksen Kausala-Kirkonkylä osayleiskaavan
muuttamisesta yleiskaavan mukaisella Valtatien 12:n vaikutusalueella yhteysvälillä Jokue-Tillola. lähetyssihteeri
Anne Heikkilä................... mennessä
ruokailun takia minna.santala@phsotey.fi Terveuloa!
Hallitus
Kaakkois-Suomen työja elinkeinotoimisto
Asioi verkossa: te-palvelut.fi
Asioi puhelimitse:
henkilöasiakkaat...................0295 042 002
ja työnantaja- ja yritysasiakkaat
................................................0295 042 001
Asioi toimipaikoissa:
ks. Tapahtuma
on jo kolmas tämän talven
aikana, ja tällä kertaa järjestelyvuorossa on Kausalan
Yritys. n. 240 m2.
Tilat voi jakaa tarvittaessa.
Puh. 040 548 2693
Eläinlääkäri; vast.otto klo 8-9.30
...........................................02061 57902
Iitin Taideseura ry
sääntömääräinen kevätkokous
pidetään tiistaina
17.3.2015
kello 18 Ravilinnan kokoustilassa (Veteraanitie 2,
Kausala). Tervetuloa!
Hallitus
Iitin
Eläkkeensaajat ry
Lyöttilän yhteisen
kalaveden osakaskunnan
varsinainen kokous pidetään to 19.3.2015 klo 19.00
Lyöttilän mms:n talossa. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen
kevätkokouksen
sääntömääräiset asiat. 040 549 3507
sääntömääräinen
kevätkokous pe 27.3.2015 klo
18.00 Lomakivi (Iitintie 606
Kausala.) Ilmoittautumiset
viimeistään 22.3. lainausos. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 4 § mukaiset asiat.
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä 2.4.2015
lukien osoitteessa Vainiontie
58. 10 m2 pienvarastoista aina 400 m2 halliin asti.
Tied. Käsitellään sääntöjen määräämät
vuosikokousasiat. ark. lehtisali ark. te-palvelut.fi/kaakkois-suomi
Lähipoliisi .........................029 543 5407
Verotoimisto
Kauppamiehenkatu 4,
45100 Kouvola
(Verohallinnon yhteinen vaihde)
...............................................0206 12000
Esko Käki..........................0400 753 908
Puheenjohtaja, VAPEPA-kouluttaja,
ensiapupäivystykset
Sauli Peltola....................0400 151 889
Varapuheenjohtaja, SPR kotimaan-apu,
SPR sosiaalitoiminta, VAPEPA-yhdyshenkilö
Anneli Käki......................0400 704 370
Sihteeri, ensiapukoulutukset
Iitin Karjalaseura ry
Vuosikokous
ke
18.3.2015
klo 15.00 kahvituvassa. 050 387 1649 Anne Laaksonen............... päivänä 2015
Perheliikuntaa
taas liikuntahallissa
HOOBEE
Koko perheen liikuntatapahtuma järjestetään taas
ensi sunnuntaina Kausalan
liikuntahallissa. 040 550 0257
Palo- ja pelastuslaitos
Kymenlaakson pelastuslaitos
...............................................(05) 23 161
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Päijät-Hämeen sosiaali- ja
terveydenhuollon kuntayhtymä
................................................(03) 81 911
Ympäristöpalvelut
Kouvolan kaupunki................02061 511
IITIN AMMATTIAUTOILIJAT RY:n
Iitin nuorten
isäntien kerhon
Vuosikokous su
22.3.2015
klo
14.00 Uudessa
Pajalassa, Kansantie 9. 050 387 1645
Kanttori
Johanna Remes................ Sen näkee
sunnuntaina klo 10-12, jona
aikana tapahtumassa, mihin
kaikilla on vapaa pääsy, palvelee myös kahvio kaikkine
oheistuotteineen.
IITIN SEURAKUNTA
Kirkkoherranvirasto
Eerolantie 1, 47400 Kausala
puh. 02061 59618
Vaihde avoinna ma-pe klo 8-15
P. 16?08, pe 16?ma 08 ja juhlapyhinä. 050 67670, (03) 872 0530
Kausalan keskustassa valoisaa 2. kirjastoauto 040 523 2543
Päiväkoti Metsämyyrä...040 483 3710
Päiväkoti Peltohiiri.........040 483 3733
Päivähoidon ohjaaja...... Kaavoittaja on
perehtynyt Kausalan asemakaavojen ongelmiin, ja on laatinut
mm. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 9 §
mainitut asiat. Tilaisuus alkaa
kahvitarjoilulla. Hoitokunta kokoontuu
klo 18.30.
Hoitokunta
Rautatienkatu 18, Kausala
lämmintä kellari-varastotilaa
n. 0600 15333 (1,71 ?/min)
ark. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
SUPER NASTOLAIITTI ao 409
Yhteispalvelupiste avoinna ma klo 8.00-17.00, ti-pe klo 8.00-15.00
P. 050 67670, (03) 872 0530
IITIN KUNTA TIEDOTTAA
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
Kouvola ja Iitti p. Käsitellään sääntöjen kevätkokoukselle määräämät asiat.
Kahvitarjoilu. Käsitellään
sääntömääräiset
asiat. Käytössä ovat ainakin
köydet, renkaat, temppurata,
liukumäki, sählykaukalo
ja kenties myös lentopallon
pienpelikenttä ja mitä muuta
Yritys keksiikään. (05) 829 3323
khvirasto.iitti@evl.fi
avoinna ma?pe 9?12
Taloustoimisto..................(05) 829 3325 Seurakuntamestari
Tiina Klemola....................050 387 1646
avoinna ma?pe 9?13
Lastenohjaajat.....................050 387 1652
Kirkkoherra
Jyrki Nordlund ..................050 387 1640 Perhekerho ja pyhäkoulu.......................
..............................................044 766 5375
Kappalainen
Mirva Lehtinen..................050 387 1642 Diakonia- ja lähetystoimisto
Ravitie 2, Kausala
Seurakuntapastori
Henna Huppunen..............050 387 1654 Diakoniaviranhaltijat
Sirpa Pusila....................... 050 387 1653
Nuorisotyönohjaajat
Jukka Kaunisto.................050 387 1647 Keittiö
Tuula Lehtoranta............. 050 387 1648
Leila Räsänen ...................050 387 1643
Puhelinpäivystys pe klo 10?12
Talouspäällikkö
Iiris Mäenpää ...................050 387 1644 Vs. krs:n
toimistotilaa yht. aiemmat asemakaavamuutokset Kausalan alueella.
Osayleiskaavan
muutos vireille
VT 12:n takia
RIVITALO
ASUNTO
3-4 huonetta.
P. Tervetuloa!
MUUMIPEIKKO
Kansalaisopisto.............040 554 6502
Kausalan
urheilukenttä...................040 483 3792
Kuntosali.........................0400 650 293
Kuntosalin aukioloajat:
ma - pe 7-22, la 9-18, su 9-19
Kirjasto,
Kausansaarentie 3........040 483 3800
. puh. 02061 59600
sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi
Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala
Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala
Toimistot avoinna klo 9.00-15.00
Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi
henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi
. Tervetuloa!
Hallitus
kevätkokous pe 13.3.2015
klo 18.30 Ponnin kerhotalolla Kausalassa.
iItin Lyöttilän
jakokunnan yhteisalueen osakasten
Sääntömääräinen
kevätkokous pidetään ti 10.3.2015
klo 11.00 Kansantalolla
entisissä baarin tiloissa. klo 10-19, la 10-14,
aattoina klo 10-15
kevätkokous la 14.3.2015
klo 14.00 Ravintola Villen
Mestassa. Työn hinta on
14.000 euroa + alv, ja hinta sisältää kaavan osittaisen kumoamisen.
Kaavoitustoimikunta perustelee kaavoittajan valintaa pitkäaikaisella ja luottamuksellisella suhteella. Tervetuloa!
Hallitus
kokous pidetään Lyöttilän
maamiesseuran
talossa
torstaina 19. klo 8-19, la 8-14
aattoina klo 8-15
. maaliskuuta
2015 klo 20,00. Yhteysväli ulottuu
yleiskaava-alueen rajalta KymiRingin kohdalle.
Valtatie 12:n uuden yleissuunnitelman laatiminen on parhaillaan käynnissä; sillä haetaan aiempia kustannustehokkaampia ratkaisuja linjauksiin ja sisääntuloratkaisuihin.
Kausala-Kirkonkylä osayleiskaava hyväksyttiin 2011, ja se
tuli kaikilta osiltaan lainvoimaiseksi vasta viime vuonna
VAIHDE puh. 02061 59600
www.iitti.fi
Iitin Vuokratalot Oy.....040 483 3765
......................................... 050 387 1650
IITIN KUNTA
Karttaako Oy
muuttamaan
länsiosan
asemakaavaa
Iitin kaavoitustoimikunta on valinnut Karttaako Oy:n kaavan
laatijaksi Kausalan länsiosan eli Aholanpellon, Teilimäen ja
Holstilan alueen asemakaavan muutostyöhön. 8
Torstaina maaliskuun 5
Päiväristeily
Tallinnaan la 25.4.
Tiedustelut ja ilm. Bussi
Kausalan linja-autoasemalta.
Alustavat ilmoittautumiset ja
tiedustelut liisa.mk.alatalo@
outlook.com tai tekstiviestillä
040 521 0261. Lähtö Kausalan torilta klo 13.45. Retki Anjalankosken
teatteriin
katsomaan komediaa
?Älä pukeudu päivälliselle. Vuolenkosken kyläyhdistys
Iitin Hevosystäväinseura järjestää
Ravigaalan
eli vuoden 2014
parhaan iittiläisen
suomenhevosen ja
lämminverihevosen sekä parhaan
kasvattajan
palkitsemistilaisuuden 9.3. Parhaat palkitaan,
tarjolla pientä syötävää ja juotavaa. sosiaalisia
medioita kahvittelun lomassa.
La 21.3. Marimekko ja Ikea. Johtokunta kokoontuu
tuntia ennen. näyttelyopastuksen, sisäänpääsymaksut, lounaan ja bussikuljetuksen. Retki avoin kaikille! Tied. Kaikki mukaan nauttimaan talvipäivästä pilkkimisen
merkeissä.
Ammattiosasto
175:n kaikki naiset! La 14.3.
alkaen klo 12.00 koulutusta ja rentouttavaa illanviettoa
Kausalan Kerholla (?Ponni?,
Kalevankatu 4, Kausala). Kaikki mukaan!
Harjoitustunnit
Kuusankosken
keilahallissa tiistaisin klo 18?19.
Perheniemen
maatalousnaiset.
Muistathan vuosikokoontumisen ti
10.3. ja ilm.
Henna p. klo
13.00 alkaen virpomavitsatalkoot tsasounalla.
KAUSALAN
SEUDUN
MARTAT. Haapavesi
Ruokolahti. Kahvitarjoilu.
Konttilan Kerhon
kokoontuminen Anne ja
Veikko
Ikosella
(Konttilantie 264)
pe 20.3. Kausalan Ponnilla
klo 18.00. alkaen klo 9.00 Iitin Kalamajalla. Kokoonnutaan
ti 10.3. Palokunta paikalla. Tiistaina 10.3. Kaikki
joukolla mukaan! . klo 10.
Sammuttimien tarkastus ym.
paloturvallisuusasiaa. Tänään torstaina
5.3. Ilmoita tulostasi tarjoilua
varten Tommille 050 388 4828
viimeistään 8.3. Tilaisuuden päätyttyä
kahvit seurakuntatalossa.
Lyöttilän Luja. Kakkukahvit. klo 17.00 (käynti takapihalta). klo 18.00 Heikintien tilassa pääsiäisaskartelua. Harjoituspaikka Kausalan
Kansantalo. Torstaina maaliskuun 5. klo 13.00
kunnantalon valtuustosalissa. Sarjahiihtojen viimeinen osakilpailu
tänään to 5.3. Päivän aikana
nautimme Ruokosen Annikin valmistamia herkkuruokia
(ruoka-allergioista
ilmoitus
ilmoittautumisen yhteydessä).
Illalla saunomme ja vietämme
rentouttavan illan yhdessä. Hallituksen
kokoontuminen tänään to
5.3. Liikkakerhon aluksi
pidetään hiihtokisojen palkintojenjakoseremonia,
kaikki
mukaan!
Teatteriretki Kansallisteatteriin la 2.5. Pukkikankaalle.
Laavulla on perinteinen nokipannukahvitus klo 19?20 välisenä aikana. 040 483 3800.
LC Kausala. 045 638 7117 viimeistään 18.3. Kahvitarjoilu.
Jaostojen toimintakertomukset sihteerille kuun vaihteessa.
Jos veikkaat netissä, veikkaa
sivulta www.kausalanyritys.fi ?
tuet Yrityksen urheilua.
Iitin
Eläkkeensaajat ry.
EKL:n Kymenpiirin pilkkimestaruuskilpailut ti
24.3. Lähtö Kausalan linja-autoasemalta Nastolan Liikenteen
autolla klo 17.30, Erottajan rist.
n 17.40, Metsälän kautta Lahteen. mennessä.
Remontti Veteraanimajalla on
alkanut. Kaikki mukaan päättämään kylän yhteisistä asioista!
Kaikille avoin teatterimatka Kotkan kaupunginteatteriin la 28.3. 040 705 0493
9
Kausalan metallityöväen ao.
175:n perinteiset pilkkikisat
la 7.3. mennessä
Ulla Hurmalaiselle puh. Alussa kahvitarjoilu. Kaikki mukaan
aistimaan kevään etenemistä
luonnossa!
Eläkeliiton Jaalan
yhdistys.
Luonto ja Taide,
kokopäiväretki
Suomen luontokeskus Haltiaan 21.5.2015.
Saimme muutamia lisäpaikkoja kysytylle kevään retkelle.
Päivän retkeen sisältyy myös
tutustuminen Didrichsenin taidemuseoon, jossa on esillä Pauno Pohjolaisen taidetta. Ohjatut harjoitukset ma
ja pe klo 18.00?
Eläkeliiton Iitin
yhdistys. mennessä kirjastoon p. Ponnilla
klo 19.00. Kaikki
joukolla mukaan uudistamaan
kanssamme
Veteraanimajaa.
Maaliskuun kuutamohiihto
suuntautuu huomenna perjantaina 6.3. Sinikalle p. Facebookin käyttöä ym. Anna-Liisalle p.
0400 635 316. Hinta varmistuu, kun
tiedämme lähtijämäärän. on peruttu. Hinta
sisältää kuljetuksen ja lipun.
Lähtö torilta klo 17.30. 040 504 8831
tarkempien aikataulujen ja työohjeiden saamaiseksi. Tilaisuus on
avoin kaikille!
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija: Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Katuosoite:
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Telefax: (05) 326 0321
Avoinna
Ma?Ti 8.30?16
Ke?To 8.30?15.30
Pe 8.30?15
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234, (05) 326 0357
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
0400 857 577, (05) 326 0355,
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten
jättöajat:
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Vedosilmoitukset:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Ilmoitushinnat:
Etusivu 1,75 E/ppm
Takasivu 1,65 E/ppm
Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin
jälkeen 1,45 E/ppm
Pienin ilmoituskoko 25 ppm
Kuolinilmoitus 1,45 E/ppm
Kiitosilmoitus 25 E/kpl
Etusivu (silmä) 66,00 E/kpl
Merkkipäiväilmoitus 25,00 E/kpl
Onnitteluilmoitus kuvalla 45,00 E/kpl
Palveluhakemisto 31,00 E/rivi 3 kk
Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten
julkaisemisesta sattuneesta virheestä
on ilmoitusten hinta ja muihin
lehtiin toimitetusta aineistosta sen
valmistusarvo.
Tilaushinnat
1.1.2015 alkaen
Kestotilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 84,00
ulkomailla 96,00
Osoitemuutokset ja
tilausasiat:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
(05) 326 0355,
0400 857 577
Määräaikaistilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 90,00
ulkomailla 96,00
Painopaikka:
Lehtisepät Oy,
Pieksämäki
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
päivystysnumeroon 03 757 5285
Jaalan kirkonkylässä Itellan
päivystykseen 0200 71400
Numerot päivystävät klo 6.30-10
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Pankit:
Nordea
FI92 2131 1800 0041 25
Helmi Säästöpankki
FI25 4212 0010 0979 68
OP
FI 93 5069 0110 0003 50
Danske Bank
FI64 8000 1500 0646 48. klo
9.00. Talkoisiin tulevat
voivat ilmoittautua Pertti Kaarnakoskelle p. Sitovat ilm. Lähde mukaan,
soita Pentille p. Jäsenistö
kokoontuu Kansantalon kahviossa
su 8.3. klo 15.00
kimppakyydein. Lasten liikkakerho sen sijaan jatkuu huomenna perjantaina 6.3.
klo 18.30. kaikki joukolla suunnittelemaan toimintaa! Tulevaa
toimintaa: ti 17.3. Ilmoittautumiset 9.3. klo 13. klo 19 Romeo
ja Julia 2 -näytökseen. klo 10.00
liturgiapalvelus
tsasounalla. klo 18.00 Iitin
Toimintakeskuksen
tiloissa Torikatu 3, Kausala.
Ylimääräinen kuukausikokoontuminen 12.3. klo 18.30
some-ilta Henna Leiramolla.
Opetellaan yhdessä mm. klo 11.00 Kansantalolla
entisissä baarin tiloissa. Siistitään
ranta-aluetta
risuista ja lehtipuista. 0400 875 879 tai
Seppo Arolalle p. 050
372 7869.
Maakansan
kyläyhdistys. Lahden teatteriretken aikataulu
14.3. Lauantaina 7.3. 14.3. EL:n Kymenlaakson piiristä mukana Raimo
Kinnunen. Kylän turvallisuussuunnitelmaa jaossa. Klo
12.00 aamupalaa ja koulutusta, kouluttajana Kirsti Anttila
Metalliliitosta. Kevätkokoontuminen
ke 11.3. su 22.3. päivänä 2015
Iitin Liike- ja
virkanaiset. Hallitus kokoontuu klo 9.30.
Iitin ortodoksiapiiri ry. Ohjelmassa mukana
raviohjastaja Hannu Torvinen,
Jokimaan Hevoskuntoutuskeskus, arvontaa, kahvit ja suolainen. 0440 257 470
tai ilmoittaudu kotisivullamme
http://kymenlaakso.elakeliitto.
fi/yhdistykset/jaala/etusivu/.
19.30.
Iitin
Jousiampujat. Tied. Käsitellään mm.
Klubikyselyn tuloksia.
Koko perheen liikuntatapahtuma
hallilla su 8.3. Maksu kerätään autossa. alkaen klo
18.00. Irmeli 040 715 9009.
Perheniemen kyläyhdistyksen
kevätkokoontuminen su 15.3.
klo 13.00 Kylätalolla. Hinta
sis. Matkan varrelta pääseen
kyytiin. Talkoita
on myös tänään
torstaina 5.3. klo
9 alkaen, päivittäiset talkooajat tarkentuvat
viikoittain. ostos- ja virkistäytymismatka Helsinkiin kohteina
mm. Seija 040
734 9158.
Talvisodan
päättymisen
muistohetki Iitin kirkossa pe
13.3.15 klo 18.00. Pirkko
Saision ajankohtainen Slava!
Kunnia. Seppeleenlasku ja kunnianosoitus sankarihaudalla klo 18.00 ja Vuolenkosken sankarihaudalla klo
17.00. Ilmoittautuminen 7.3. Askarteluohjaaja Tuula Silen opastaa.
Uudet ja vanhat jäsenet kaikki
mukaan!
LYÖTTILÄN
MARTAT
Muistattehan vuosittaisen kokoontumisen Marjo Pirisellä
su 8.3. Arvontaa. Ilm. Kylän
Turvalli suuspäivä
seuratalolla la 14.3. klo 12 Tupaselantiellä . Kaikki mukaan!
Raivaustalkoot kylän rannassa la 7.3. Sitovat ilmoittautumiset huhtikuun alkuun
mennessä.
Ukkojen ilta kuntoilee tänään to 5.3.
klo 18.00 kylätalolla. klo
10?12
0400 746 273
..
Jatehuoltoa
Kausalan jäteasema
Sahatie 17 A
p. (05) 326 0143, 0400 553 417
Anu 0400 500 182
Maanantaisin suljettu
KAMPAAMO KAIJA TURUNEN
Kylväjäntie 2, p. 040 837 7764
ma 10-18
ti 11-16
ke 10-18
Taksiautoja
KYMENLAAKSON TAKSI
0100 87227
Maalausta ja
tapetointia
Autotarvikkeita
(1,25 ?/puh.+0,68 ?/min.)
AKKALA Oy:n TAKSI
MATTI NIEMI
(1+8 henk.)
Puh. ..
..
Elainlaakareita
Fysioterapeutteja
p. ..ja
..
lattianpaallystystyot
MARKKU VARPENIUS Ky
Kauneushoitoloita
.. 10
ATK-palveluja
Torstaina maaliskuun 5. 3636118, 040-7523932
Maalaus.. ..
Metsatyot
Puutavaraa
..
..
Silmalasiliikkeita
Hierojia
Nuohous
.. ..
Maanrakennustoita
Pitopalveluja
..
Mainostekstiileja
.. ..
Rakennuspeltitoita
.. 0500 653 145/Timo Virtanen
Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi
Tilausajoon
saatavana. ..
Polttooljya
Rautakauppoja
..
Siivousliikkeita
..
Metallityot
.... ..
..
Hammaslaakareita
Kellot ja kaiverrukset
..
Hautakivia
..
Kiinteistohuoltoa
.. (05) 326 0210
.. ..
..
Sahkoliikkeita
SÄHKÖPALVELU
M. .... päivänä 2015
Hierojia
Autokorjaamoja
ja - huoltoja
Kuljetuksia
Partureita ja
kampaamoja
Rakentamista
.. ..
..
Sahkoliikkeita
KAUSALAN
SÄHKÖTYÖ KY
A-ryhmän sähköurakointi.
Suunnittelu - Asennus - Myynti
p. KUOKKANEN
Kukkakauppoja
47710 Jaala, p
- 8.3.2015
Torstai 5.3.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 MOT
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 - 10.45 Doc Martin (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.40 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa
11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.01 Yle Oddasat
12.05 Oddasat
12.20 Sydämen asialla (7)
13.10 - 14.36 Kuudes käsky (7)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 Eduskunnan kyselytunti
16.55 Novosti Yle
16.57 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Doc Martin (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Bomb Girls (12)
19.45 Löytöretkiä maailmaan
20.00 Kuningaskuluttaja
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio: Talk
22.00 Ulkolinja: Halpavaatteen kallis hinta
23.00 Yle Uutiset
23.05 Arne Dahl: Eurooppa blues (16)
00.35 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
..
Tuote-esittelyja
Vaatekorjaamoja
.. Elintarvikemyymälä . Puh. Avoinna kesä-elokuun klo 05-01, talvisin 05-23
11
05.00 Ennustaja-TV
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää
08.00 Waverly Placen velhot (7)
08.30 Villiä menoa eläintarhassa (S)
09.00 Kotikokkien taistelu
10.15 Sarahin sisustusvinkit
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 Deittikamera
14.20 Vaaleanpunainen pantteri (S)
14.30 Kotikokkien taistelu
15.40 Korealaisen keittiön aakkoset
16.15 Hotellit haltuun
17.20 Frasier (S)
17.50 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Tuuri
20.00 Hyvät ja huonot uutiset
20.57 Keno
21.00 Adoptoidut
22.00 Elokuva: Vertical Limit (12)
00.30 MasterChef VIP
01.30 Kylmä rinki (16)
02.40 Poliisit - kotihälytys (12)
03.40 Frasier (S)
04.10 - 05.00 Ennustaja-TV
Perjantai 6.3.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Prisma Studio
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 - 10.46 Doc Martin (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.40 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa
11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.01 Yle Oddasat
12.05 Oddasat
12.20 - 13.05 Sydämen asialla (7)
13.10 Vain sinulle (7)
14.30 Arvokas kuolema
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.55 A-studio: Talk
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Doc Martin (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Hakekaa kätilö! (12)
20.00 Pressiklubi
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Strada
22.00 Inhimillinen tekijä
22.50 Yle Uutiset
22.55 1864 (16)
23.50 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.3.
06.52 Metkat Mesiläiset (S)
07.02 Tilda ja hänen ystävänsä (S)
07.14 Riku ja Rami
07.24 Stella ja Sami (S)
07.36 Pikku Kakkosen posti
07.42 Tinga Tinga -tarinat (S)
07.56 Kimmo Kuu (S)
08.15 Reetta ja Ronja (S)
08.26 Dino-Dan (7): Dino-Dan
08.50 Näin Norjassa
09.00 Luontomatkalla Ugandassa
10.00 Kun mieli sairastaa
10.30 Haaste merellä
11.20 Moottori mylvii ja kumi käryää
11.50 Tiilenpäät
12.17 Tiilenpäät
12.46 Jäätävä maraton
13.35 Näin Norjassa
13.45 Talvistudio
13.55 Salpausselän kisat: Yhdistetyn mäki
15.00 Yleisurheilua: Halli-EM
15.45 Salpausselän kisat: Yhdistetyn hiihto
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Talvistudio
18.50 Salpausselän kisat: Mäkihyppy
20.10 Yleisurheilua: Halli-EM
21.00 Sohvaperunat
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Firma (16)
22.41 Firma (16)
23.25 Haven (12)
00.06 - 00.28 Pasila 2.5 - The Spin-Off (7)
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Kauniit ja rohkeat (7)
10.10 Emmerdale
10.40 Emmerdale
11.10 Lääkärit
12.05 Ostoskanava Tvins.com
13.35 Tähdet, tähdet
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Mike & Molly (S)
16.05 Mummomafia
17.05 100 tarinaa kohti LIVE AID -konserttia
17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Luojan kiitos!
21.00 Tuubi
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Isän nimeen (16)
01.10 Eurojackpot ja Jokeri
01.15 Cult
02.15 - 06.00 Voittostudio
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Stitch! (S)
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit (7)
08.00 Waverly Placen velhot (S)
08.35 Villiä menoa eläintarhassa (7)
09.05 Kotikokkien taistelu
10.15 Sarahin sisustusvinkit
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 Deittikamera
14.20 Kotikokkien taistelu
15.25 Eläinten pelastajat (7)
15.55 Eläinten pelastajat (7)
16.25 Hotellit haltuun
17.25 Frasier (S)
17.55 Tuuri
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 The Voice of Finland
21.55 Keno
22.00 Elokuva: Get Shorty - hyvä pätkä (16)
00.15 Elokuva: Salaliiton jäljillä (12)
02.05 Frasier (S)
02.35 Castle (12)
03.35 - 05.00 Ennustaja-TV
Lauantai 7.3.
TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 - 08.50 Kiehtova maailma
09.00 Yle Uutiset
09.05 Ylen aamu-tv
10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu
10.45 YleLeaks
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.40 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa
11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.01 Yle Oddasat
12.05 Oddasat
12.20 Sydämen asialla (7)
13.10 - 14.36 Dokumenttiprojekti
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Pisara
15.15 - 15.41 Pullopostia lapsuudesta
15.55 Prisma: Persoonallisuus puntarissa
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Inhimillinen tekijä
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Kuninkaallinen henkivartija
18.45 Avara luonto: Taianomaiset nummet
19.30 Pohjolan luonto
19.40 - 20.24 Scott & Bailey (12)
20.30 Yle Uutiset
20.50 Urheiluruutu
21.15 YleLeaks
21.30 Uutisvuoto
22.00 George Gentlyn tutkimukset (12)
23.30 Tanskalainen murha: Kaunis Carola
00.05 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
07.45 Pikku Kakkonen
07.46 Nimipäiväonnittelu: 7.3.
07.48 Pikku Kakkosen posti
07.55 Hertan maailma (S)
07.58 Ryhmä Hau (S)
08.25 Milli ja Molli (S)
08.49 Yökyöpelit (S)
09.00 Galaxi
09.01 JACK
09.15 Minä, kissa
09.21 Tero hoitaa (7)
09.35 Peter Pan (7)
10.00 SATUHÄÄT
10.48 Talvistudio
10.50 Salpausselän kisat:
Yhdistetyn joukkuesprinttimäki
12.00 Talvistudio
12.10 MotorSport
12.35 Talvistudio
12.50 Salpausselän kisat:
Yhdistetyn joukkuesprinttihiihto
13.45 Talvistudio
13.50 Ampumahiihdon MM:
Miesten pikamatka
15.20 Talvistudio
15.30 Salpausselän kisat: Sprinttihiihto
17.10 Ampumahiihdon MM:
Naisten pikamatka
19.00 - 20.58 Salpausselän kisat:
Joukkuemäki
19.00 Yle Uutiset
19.05 - 19.09 Urheiluruutu
21.00 Syke (12)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Yleisurheilua: Halli-EM
23.30 - 00.11 Kova laki: Rikollinen mieli (16)
MTV3
06.00 Voittostudio
07.05 Ostoskanava Tvins.com
08.05 Ella Elefantti (S)
08.20 Chuggington (S)
08.35 Katti kaiken tietää! (S)
09.05 Kung Fu Panda (7)
09.30 Scooby-Doo (7)
09.55 Chaplin (S)
10.05 Ostoskanava Tvins.com
10.35 Enbuske & Linnanahde Crew
11.35 Salatut elämät
12.05 Salatut elämät
12.35 Salatut elämät
13.05 Salatut elämät
13.35 Salatut elämät
14.05 Shrek kolmas (7)
15.55 Tuubi
16.55 100 tarinaa kohti LIVE AID -konserttia
17.00 MTV Sport: Ravikunkku
18.00 Suomen surkein kuski
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.30 UNICEF Kingi
21.00 Selviytyjät
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Lotto ja Jokeri
22.25 MTV Sport Uutiset
22.40 Johan Falk 7 - Pelisäännöt (16)
00.30 Dallas (12)
01.30 Mentalist (12)
02.30 Mentalist (12)
03.30 - 06.00 Voittostudio
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.20 Onnenarpa
07.50 Bumba (S)
08.00 Lego Ninjago (7)
08.15 Lego Ninjago (7)
08.30 Merieläinten pelastajat
09.00 Elixir
09.30 Elixir Sport
10.00 Arvostele mun illallinen Suomessa
12.00 Elokuva: Eturivin oppilas (S)
14.00 Eläinten pelastajat (7)
15.00 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay
15.55 Tuuri
16.55 Valheen vangit (S)
17.55 Loirinuotiolla
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Adoptoidut
20.00 Hauskat kotivideot
20.57 Keno
21.00 Elokuva: The Last Song (12)
23.15 Elokuva: Horsemen (18)
01.05 Deadwood (12)
02.15 Deadwood (12)
03.20 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay
04.20 - 05.00 Ennustaja-TV
Sunnuntai 8.3.
TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 - 08.50 Avara luonto
09.00 Yle Uutiset
09.05 - 09.43 Aamusydämellä
09.55 Yle Uutiset
10.00 Jumalanpalvelus
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna
11.15 Pressiklubi
11.45 A-studio
12.15 Sydämen asialla (7)
13.05 Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta
13.35 - 14.20 Kiehtova maailma
14.30 Strada
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Akuutti
15.40 Löytöretkiä maailmaan
15.55 Historia: Lähi-itä vuonna 1914
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 YleLeaks
17.25 - 17.53 Uutisvuoto
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Suomi on venäläinen
18.45 Arto Nyberg
19.30 Kriminalisti (12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo:
Kalevala - Väinämöisen uusi laulu (16)
22.05 Arne Dahl: Eurooppa blues (16)
23.35 Ykkösaamu
00.15 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
07.45 Unna Junná
08.00 Pikku Kakkonen
08.01 Nimipäiväonnittelu: 8.3.
08.02 Niksi-Nella (S): Siivoussotku
08.08 Musarullaa!
08.33 Pusse (S)
08.45 Katinkontti
09.00 Galaxi
09.02 Karvinen (7)
09.16 Late Lammas (S)
09.26 Tenavat
09.35 Unelmien koulukuva
09.58 Talvistudio
10.05 Salpausselän kisat: Miesten 15 km
12.30 Salpausselän kisat: Naisten 10 km
14.00 Ampumahiihdon MM:
Miesten takaa-ajo
15.00 Salpausselän kisat: Mäkihyppy
16.50 Ampumahiihdon MM:
Naisten takaa-ajo
18.00 Talvistudio
18.06 Jalkapallon Mestarien liiga
18.30 - 20.28 Yleisurheilua: Halli-EM
19.00 Yle Uutiset
19.05 - 19.09 Urheiluruutu
20.30 Paluu vuorille
20.54 Yle esittää: Dokumentit
21.00 The Musketeers (12)
21.53 Yle Uutiset
21.58 Urheiluruutu
22.10 Mad Dogs (16)
22.52 Mad Dogs (16)
23.36 Mad Dogs (16)
00.20 Mad Dogs (16)
01.04 Mad Dogs (16)
01.47 Mad Dogs (16)
02.31 Noin viikon uutiset
02.55 Kätevän emännän juhlat (S)
03.20 - 04.12 Bonneville Speedway
MTV3
06.00 Voittostudio
07.05 Ostoskanava Tvins.com
08.05 Ella Elefantti (S)
08.20 Chuggington (S)
08.35 Hello Kitty
08.45 Maija Mehiläinen (S)
09.00 Kung Fu Panda (7)
09.25 Scooby-Doo (7)
09.50 Chaplin (S)
10.00 Loton ja Jokerin tulokset
10.05 Upeat skandikodit
10.40 Upeat skandikodit
11.10 Mummomafia
12.10 Jamie Oliverin Amerikan herkut
13.10 Tyttö ja villivarsa 3 - Parhaat ystävät
15.00 Hinnalla millä hyvänsä
15.55 100 tarinaa kohti LIVE AID -konserttia
16.00 Luojan kiitos!
16.55 Formula 1
17.25 UNICEF Kingi
18.55 Naapurit-arvonta
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.15 Tähdet, tähdet
21.00 Hjallis
21.30 1001 Rikua
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.20 MTV Sport Uutiset
22.35 Isänmaan puolesta (16)
23.40 Myytinmurtajat
00.45 Hjallis
01.15 Formula 1: Kauden 2015
ennakkotunnelmat
01.45 - 05.30 Voittostudio
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.25 Onnenarpa
07.55 Bumba (S)
08.05 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S)
08.30 Jaksa paremmin
09.00 Tervetuloa kotiin
10.00 SM-liigan viikkomakasiini
10.30 Nelonen Pro: Moor Gääs
11.00 Elixir
11.30 Elixir Sport
12.00 Eläintarhassa tapahtuu
12.30 Eläintarhassa tapahtuu
13.00 Eläinten pelastajat (7)
14.00 Frasier (S)
16.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!
17.00 The Voice of Finland
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 MasterChef VIP
20.00 Loirinuotiolla
20.57 Keno
21.00 Elokuva: 21 Jump Street (16)
23.20 SM-liigan viikkomakasiini
23.50 Nelonen Pro: Moor Gääs
00.20 David Blaine: Totta vai taikuutta (S)
01.20 Valheen vangit (S)
02.20 - 05.00 Ennustaja-TV. ..
Vesi- ja lampo..
johtoliikkeita
..
Varikauppoja
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.3.
06.52 Raa Raa, leikkisä leijona (S)
07.02 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu
07.17 Kikattava Kakkiainen (S)
07.24 Pipsa Possu: Polkupyörät (S)
07.29 Ella ja Aleksi (S)
07.36 Neppajymykerho
07.42 Sasu (S)
07.56 Touhukkaat: Pallot hukassa (S)
08.19 Viidakkokirja (7)
08.30 Viidakkokirja (7)
08.41 Late Lammas (S)
08.50 Näin Norjassa
09.00 Sydänmailla (7)
09.45 Uusi puisto
10.10 Minun maisemani
10.25 Stacey Dooley: Nuoret amerikkalaiset
11.15 Silikonisukupolvi
11.45 Tiilenpäät
12.15 Tiilenpäät
12.45 Kioski
13.15 Tanskalainen maajussi
13.45 - 14.37 Bonneville Speedway
14.50 Sohvaperunat
15.40 About a Boy (7)
16.01 Au pairit Lontoossa
16.30 Uusi päivä (S)
17.00 Pikku Kakkonen
17.45 Talvistudio
18.10 Ampumahiihdon MM : Sekaviesti
20.15 Talvistudio
20.30 - 20.52 Pasila 2.5 - The Spin-Off (7)
21.00 Kätevän emännän juhlat (S)
21.25 Noin viikon uutiset
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 True Blood (16)
22.48 True Blood (16)
23.38 True Blood (16)
00.33 True Blood (16)
01.26 True Blood (16)
02.25 - 03.12 Syke (12)
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Kauniit ja rohkeat (S)
10.10 Emmerdale
11.10 Lääkärit
12.05 Ostoskanava Tvins.com
13.35 Unelmien koti
14.35 Rikas ja rakas (S)
15.05 Mitä tänään syötäisiin?
15.10 Jamie Oliverin ruokafestivaalit
15.40 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat
16.10 Peter Hispaniassa
17.05 100 tarinaa kohti LIVE AID -konserttia
17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää
17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset
17.30 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Mummomafia
21.00 Enbuske & Linnanahde Crew
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Independence Day - maailmojen sota
01.20 Roba (7)
02.20 - 05.30 Voittostudio
Nelonen
Tervetuloa monipuoliseen taukopaikkaan!
. À la carte -annokset
omasta mittarista
. Reissumiehen makeistukku
. Sitikkalantie 5, Kausala . Polttoöljymyynti toimitettuna ja
. Aamiainen
. Torstaina maaliskuun 5. Perävaunun vuokraus
Matkakeidas Kausala . (05) 326 0448
www.matkakeidas.fi . ..
Vesi- ja lampo..
johtoliikkeita
TV-OHJELMAT 5.3. päivänä 2015
Tilitoimistoja
.. Noutopöytä
Tilaisuudessa
palkitaan ainakin vuoden
2014 parhaan lämminverisen
ja parhaan suomenhevosen
taustavoimat sekä Vuoden
kasvattaja.
Lisäksi gaalassa esittäytyy Jokimaan Hevoskuntoutus ja sokerina pohjalla
viime vuoden ohjastajaliigan
nen, joka illan juontaja Olga
Temosen tentissä vastailee
myös yleisön esittämiin kysymyksiin. Viikon päättää sunnuntaina Lappeenranta.
Suomalainen
Hinnat voimassa to-su 5.-8.3.
3
1
95
X-tra
Grillinakki
900 g
(2,17/kg)
2
99
HK
Rypsiporsaan
Lihasuikaleet
400 g (7,48/kg)
99
0
1
99
0
HK Lihapyörykät tai
Jauhelihapihvit
330-360 g
(3,00-2,75/kg)
95
Vaasan Isopaahtoleivät
500-525 g
(3,71-3,90/kg)
Suomalainen
Suomalainen
95
1
Hinta voimassa to-su 5.-8.3.
98kg
Kurkku
Suomi,
1.lk
0
Hinta voimassa to-su 5.-8.3.
89kg
Rainbow
Banaani
Costa-Rica,
1.lk
1
Rainbow
Kahvi
SJ tai PJ
ei tummapaahto
500 g (3,98/kg)
89
Rainbow
Appelsiini- tai
Omenatäysmehu, 1 l
Kotimaista
Broilerin
ohutleikkeet
430-500 g (7,90-9,19/kg)
S-market Kausala ark. 050 3220188
Alko Kausala
ma-to 9-18,
pe 9-20, la 9-16
BONUS
JOPA
%
S-ETUKORTILLA,
SAAT MAKSUTAPAETUA
0,5 %
BONUS
JOPA
5 % I5 MAKSA
S-ETUKORTILLA,
SAAT MAKSUTAPAETUA
0,5 %MAKSUTAPAETUA
BONUS
JOPA
% I I MAKSA
MAKSA
S-ETUKORTILLA,
SAAT
0,5 %
29
Lotus
Soft Embo
Wc-paperi
16 rll (0,39/rll). Pelissä on tarjolla
jättipotti, kun viime lauantain Lappeen kierroksella
jakamatta jääneet reilut 140
tuhatta euroa lisätään nyt jakosummaan.
Iltapäivän pääkilpailuna
ajetaan perinteikäs Valkealaajo, jossa valiodivisioonalaiset kohtaavat takamatkalta
starttaavat avoimen sarjan
suomenhevoset. Oman vivahteen pääkilpailuun tuo iittiläiskohtaaminen, kun Keisar
ja kautensa aloittava Elmoori
ottavat yhteen. Paalun Tuikun Pojua takaa ajavat mm.
talven valtias Diktaattori ja
Vieskerin Valo. päivänä 2015
Lisälistaa Ravigaalassa
Finlandia- palkitaan maanantaina
Ponnilla
hiihdosta Hannu Torvinen Olgan tentissä
kolmonen Hannu TorviHOOBEE
HOOBEE
Viime maanantain numerossa kerrottiin Finlandiahiihdossa olleista iittiläisistä
ja pyydettiin lisää tietoja mukana olleista. 7-21, la 7-18, su 12-18 010 76 24440
Agrimarket 010 76 25380 (0,0835 ?/puhelu + 0,1209 ?/min)
Omistajan käyntikortti
www.facebook.com/kymenseudunosuuskauppa
4
95
Valio
Oltermanni
Kermajuusto
myös 17%
900 g-1 kg
(4,94-5,50/kg)
0
29
Rainbow
Maustetut
Jogurtit
150 g (1,67/kg)
1
35
Kotimaista
Perunasipulisekoitus
1 kg
6
Kausalan
S-marketin yhteydessä
PARTURI-KAMPAAMO
Priima
puh. Lisäksi Kouvolan iltapäivässä nähdään
heti alussa Ridgehead Gunde
ja lopussa Belleroosa.
Viikko on iittiläisittäin
vilkas, sillä eilisten Mikkelin
lounasravien lisäksi tänään
torstaina jännitystä tarjoilee
Lahti, missä juoksee mm.
Lappeen T76-lähdössä viidenneksi sijoittunut Kontroll
Broline. 7-21, la 7-18, su 12-18 010 76 24460
S-market Jaala
ark. Niitä tulikin
heti useita, mistä iso kiitos
Juha Niemelle.
Juoksijanakin parasta iittiläisvauhtia pitävä Teemu
Huppunen sivakoi perinteisen 50 kilometriä aikaan
3.23,40, mistä Juha Niemi jäi
jokseenkin tunnin. Torvinen ajaa paljon
myös iittiläisiä hevosia ja on
sikälikin mielenkiintoinen
vieras illan höysteenä.
Tilaisuus on avoin kaikille raviurheilusta kiinnostuneille, joilta toivotaan
tarjoilun vuoksi ennakkoilmoittautumia sunnuntaihin
8.3 mennessä puheenjohtaja
Tommi Tiiralle 050 388
4828.
Kouvolan T76:ssa jättipotti
Keisar ja Elmoori vastakkain Valkeala-ajossa
HOOBEE
Ensi lauantainen T76-ravikierros ajetaan Kouvolan raviradalla. Kaksikon
lisäksi täyden viiskymppisen
perinteisellä tavalla kiersi
Ari Nisula ja saman hiihtotavan 32 kilometriltä löytyy
iittiläisnimi Juha Tylli.
Jos nostettiin viime numerossa hattua veteraaneille, niin nyt sitten nuorem man kaa r tin vapaan
tyylin harrastelijoille, joista
Janne Näkki tekaisi ajan
3.33,30, Jouko Ahola 3.53,17
ja tämän listan viimeisenä
salibandystä tuttu Marko
Eklund, hänkin vain hiukka
päälle neljän tunnin.
Nyt tiedossa on täydet 12
nimeä, mutta onko kaikki
tässä, vai tulisiko lisää tiedotusta.
Iitin Hevosystäväinseuran
palkitsemistilaisuus, Ravigaala, pidetään ensi maanantaina Kausalan Ponnilla alkaen klo 18.00. 12
URHEILU
Torstaina maaliskuun 5