Hänen lisäkseen toinen
naisehdokas Kymenlaakson
alueelta on virolahtelainen
Vappu Kuokka. N:o 5976
www.iitinseutulehti.fi
Sodassa
kadonneen
isoisän
tarina
liikuttaa
Sivut
6-7
Mirva Lehtisestä tulee Iitin
seurakunnan 26. Irtonumero 1 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Maanantaina 6. Lähinnä kyseeseen tulevat muutamat korjausinvestoinnit, joiden yhteissumma
liikkuu 70.000 euron tietämissä.
Pieni lisätulo voi olla luvassa metsänsuojelualueesta,
joka mahdollisesta perustetaan Karjettamäelle.
Muina asioina kirkkovaltuusto hyväksyi 1.490 euron
lisämäärärahan henkilöstön
koulutuksiin, pienen muutoksen lähetystyön talousar-
vioon sekä merkitsi tiedoksi
kiinteistötarkastuksen ja
hautausmaiden katselmuksen
muistion.
Ehdokasvalintoja pohjustanut jäsenäänestys pidettiin
20. N:o 77 . 60. Uuden kappalaisen
esittelemme lähemmin hänen
otettuaan viran vastaan.
Iitin seurakunnan kirkollisveroprosentti on ensi
vuonna edelleen 1,65. pitämässään
yleisessä kokouksessa valinnut ehdokkaansa ensi kevään
eduskuntavaaleihin.
Iitistä jäsenäänestyksessä
olivat mukana Seppo Lehtinen ja Anniina Peltola,
joista Peltola tuli valituksi. syyskuuta, ja lisäksi oli
mahdollisuus äänestää ennakkoon piiritoimistolla 15.
syyskuuta.
Jäsenäänestyksen tulokset: Pakkanen Markku 180
ääntä, Laukkanen Markku 93,
Pakkanen Antti 45, Lehtinen
Seppo 37, Peltola Anniina 34,
Kuokka Vappu 29, Jokiranta
Kimmo 23, Ylimäki Kalle 19,
Lilja Soile 15, Suutari Heikki
12 ja Skippari Kyösti 8 ääntä.. Varsinaista vaalia
ei suoritettu, vaan valinta oli
yksimielinen.
Lehtisestä tulee järjestyksessä 26. vuosikerta . kappalainen
Anniina Peltola
Iitistä Keskustan
eduskuntavaaliehdokkaaksi
RITVA LAUNESKOSKI
Keskustan Kymenlaakson
piiri ry on 1.10. kappalainen Iitissä.
Ensimmäinen oli nimeltään
Nicolaus ja vaikutti vuosina
1516-21.
Kappalaisen virkaan oli
kahdeksan hakijaa, joista
kirkkoneuvosto oli päättänyt
kutsua kolme hakijaa, Lehtisen ohella Kymin seurakuntapastori Nina Eskolin ja Iitin seurakuntapastori Henna
Huppusen.
Kappalaiseksi valittu
Mirva Lehtinen on aiemmin
työskennellyt pitkään Kiteen
seurakunnassa, missä hän on
ollut lähes seitsemän vuotta
seurakuntapastorina ja neljä
vuotta kirkkoherrana.
Viran Lehtinen ottaa vastaan saatuaan tuomiokapitulista virkamääräyksen, joka
tullee aikaisintaan joulukuun
alusta. Se
perustuu arvioon, että verotulot olisivat ensi vuonna va-
Loppusuoralla olleet kappalaisehdokkaat Nina Eskoli, Henna Huppunen ja valituksi tullut Mirva Lehtinen (oikealla)
olivat ennen valtuuston kokousta esittäytymässä ja tentattavina.
jaat 1,419 miljoonaa euroa ja
toimintakulut jonkin verran
pienemmät kuin viime vuoden vahvistetussa tilinpäätöksessä.
Suurempia investointeja
ei ensi vuodelle ole suunnit-
teilla. päivänä lokakuuta 2014
Kauppakatu 6 47400 Kausala . 2014 . Miehistä valituiksi tulivat Markku Pakkanen, Markku Laukkanen
ja Antti Pakkanen.
Esitys perustui piirihallituksen päätösehdotukseen,
ja se hyväksyttiin yksimielisesti.
Pirjo Matikainen Keskustan Kymenlaakson piiristä toteaa, että tehdyt valinnat
ovat tasa-arvolain mukaisia,
kattavat alueen hyvin ja ottavat myös nuoret huomioon.
VOITTO RUOHONEN
Iitin kirkkovaltuusto valitsi
viime torstain kokouksessaan
Iitin seurakunnan kappalaisen virkaan Mirva Lehtisen
Korialta
Pitkään mukana olleena toki tiesin, että
suurkunta oli Kouvolan edustajien joskus peitelty, joskus
avoin haave. Keskustalla on Kymenlaaksosta viisi ehdokasta, kolme miestä ja kaksi naista.
Peltola on Iitin kunnanvaltuutettuna toista kauttaan.
Edellisissä eduskuntavaaleissa 2011 Iitistä ei ollut
yhtään ehdokasta, sitä edellisissä vaaleissa 2007
ehdolla oli kokoomuksesta Jyrki Pitkänen.
Ensi kevään vaaleille tuo oman säväyksensä vaalipiiriuudistus. Jälkimmäinen pääsi ehdokkaaksi, koska Lehtisen edellä äänestyksessä oli jo
kolme miesehdokasta. Meillä on nyt Iitissä päätettävänä todella vaikeita ja vakavia asioita. Siinä oli mukana kaksi iittiläistä, Seppo
Lehtinen ja Anniina Peltola; edellinen sai 37 ja jälkimmäinen 34 ääntä. Edellytyksenä oli, että mahdolliset uudet yhteistyökohteet tuodaan
vielä erikseen valtuuston
päätettäväksi.
Mistään kuntaliitoksesta ei siis tuolloin vuonna
2004 ollut kysymys. 2
TÄNÄÄN
Maanantaina lokakuun 6. Olen
toivonut ja toivon edelleen,
että niitä voitaisiin käsitellä
ilman asioiden vääristelyä ja
henkilöihin kohdistuvia panetteluyrityksiä ja vihjailuja.
Tenho Tolonen
s. Iitin
kunnanhallitus, jonka puheenjohtaja tuolloin olin,
menetteli siten, että tämä
asia jopa poistettiin kokouksen esityslistalta. Tämähän oli
usein kivenä yhteistyön kengässä.
Varsinainen kuntaliitoshanke Kouvolan seudulla eli
ns. Puolsin
järkevien yhteistyömuoto-
Kausalassa 06.10.2014
VOITTO RUOHONEN
Sinulle
jen etsimistä kuntaliitoksen
välttämiseksi. Aiemmin Kymenlaakso ja EteläKarjala muodostivat Kymen vaalipiirin; ensi keväänä äänestetään Kaakkois-Suomen vaalipiirissä,
johon kuuluvat Enonkosken, Haminan, Heinäveden, Hirvensalmen, Iitin, Imatran, Joroisten, Juvan,
Kangasniemen, Kotkan, Kouvolan, Lappeenrannan,
Lemin, Luumäen, Miehikkälän, Mikkelin, Mäntyharjun, Parikkalan, Pertunmaan, Pieksämäen,
Puumalan, Pyhtään, Rantasalmen, Rautjärven,
Ruokolahden, Savitaipaleen, Savonlinnan, Sulkavan, Taipalsaaren sekä Virolahden kunnat.
Uudistuksen seurauksena iittiläisten ehdokkaiden
pitäisi menestyäkseen tehdä itseään tunnetuksi
varsin laajalla alueella. Toisaalta
sekin on mahdollista, että näin laajalla alueella äänestetään entistä tiukemmin lähiseudun ehdokasta,
jolloin äänet kenties hajautuvat hyvinkin laajasti.
Valtuutettu Janne Aalto oli
tavalla tai toisella saanut käsiinsä kunnanvaltuuston pöytäkirjan vuodelta 2004, jota
hän kommentoi Iitinseudussa
virheellisesti näköjään tuntematta asioiden taustoja.
Nuoren miehen väärinkäsityksen olisi tietysti voinut
jättää sikseen. 4.2.1936 Terijoki
k. Se
sisältyy Kymenmaalle seuraavaksi viisivuotiskaudeksi
laadittuun pitkän tähtäyksen suunnitelmaan, jonka jäsenistön edustajisto on hyväksynyt.
Maito lisääntyy Jaalassa
vaikka tuottajat vähenevät
Kuudella prosentilla on lisääntynyt Jaalan meijerin
vastaanottama maitomäärä vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana, totesi meijerin hallituksen
puheenjohtaja Sigurd Vainio toivottaessaan kolmisensataa maidonlähettäjää ja perheenjäsentä tervetulleeksi
piimäjuhlaan Kimolan Seurapirtille.. päivänä
2014
Torstaina
4.8.2011
Rakkaamme
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Onneksi totuus ei
pala tulessakaan
Iitistä kaksi
ehdokasta
Iitistä on näillä näkymin kaksi ehdokasta ensi kevään eduskuntavaaleissa. Ensimmäisenä iltana mukana oli 22 nuorta, mutta määrää verottivat yhteiskoulun kolmansien luokkien
juhlat.
Eräs Kausalan keskeisimmistä kortteleista avartuu ja siistiytyy ensi toukokuussa, jolloin osuusliike Oma-Pohjan
tavaratalon maanantaina aloitettu laajennus valmistuu.
Oma-Pohjan toiminnot keskitetään silloin yhteen lähes
suorakaiteen muotoiseen taloon ja vanha Tensikkalan
päärakennus ja entiset varastot puretaan pihan ja paikoitustilojen tieltä.
Kymenmaan 5-vuotissuunnitelmassa E-halli
E-hallin rakentaminen Kausalaan kuuluu Osuusliike Kymenmaan lähivuosien suuriin investointikohteisiin. Sama koskee luonnollisesti
kaikkia kymenlaaksolaisia ehdokkaita. Mutta kun se
näyttää antaneen kimmokkeen ainakin Juha Niiniselle, lienee aiheellista puuttua
asiaan.
Iitti oli ollut 1990-luvun
alkupuolelta asti mukana
Kouvolan seudun kuntayhtymässä, jonka tehtäviin kuuluivat muun muassa kuntien
edunvalvonta, elinkeinopolitiikka, maankäytön yleissuunnittelu ja ammattikoulutus.
Tultaessa 2000-luvulle
nostettiin esille kysymys,
voitaisiinko kuntien välillä
löytää vielä uusiakin yhteistyömuotoja. Janne Aallon
esille tuoma asia vuodelta
2004, jota kannatin, koski
nimenomaan yhteistyömuotojen tutkimista. Riepulan selvitys lähti
liikkeelle vasta vuonna 2007,
kun ensin oli yhdistetty alueen perusterveydenhuolto.
Samaan aikaan Iitti oli integroitunut Päijät-Hämeen soteyhtymään.
Iitillekin tarjottiin mahdollisuutta lähteä mukaan
Riepulan selvitykseen. 17.9.2014 Iitti
Kun loistat tähtenä iltataivaan,
niin näethän meidät päällä maan.
Me täällä alhaalla hiljaa aivan,
sun tähteäs kirkasta seurataan.
Ota pappa hellästi syliisi
ja taivaaseen kanna.
Mummun viereen peittele
ja levätä anna.
Jonna, Jesse, Ronja
Lämmöllä muistaen
Jaana, Arto ja Jesse
Jonna, Marko ja Ronja
Merja perheineen
sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta suruumme.
Sotaveteraaniliitto palkitsi
ansiomerkeillä
Suomen Sotaveteraaniliiton
hallitus on myöntänyt Sotaveteraanien kultaisen ansioristin 29 henkilölle ja Sotaveteraaniliiton ansiomitalin
38 henkilölle.
Sotaveteraanien kultainen
ansioristi myönnettiin Timo
Hopposelle Iitistä.
Sotaveteraanien kultainen
ansioristi voidaan myöntää
tunnustuksena liiton tarkoitusperien hyväksi tehdystä
erittäin merkittävästä ja pitkään jatkuneesta työstä.
OLLI PASILA
Pidä Jeesus rakkaana,
myös Iitin seurakuntaa.
Armoasi vahvista,
veresi pyhään hintaan.
Paimenia siunaten,
myös lampaitasi hoida.
Täten meistä jokainen
iloöljylläsi voida.
TÄNÄÄN
Päivä
Kirjoitettu Iitin kirkossa
26.10.2008
Yö
LASSE HIETANEN
1-4m/s
+9
0
Tiistai
Päivä
0-3 m/s
Yö
+9
Iitinseutu 10.10.1974
0
Keskiviikko
Päivä
2-5 m/s
Yö
+9
+3
Torstai
Päivä
2-5 m/s
Yö
+10
+5
Perjantai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+11
+7
Oma-Pohjan tavaratalo
yhteen isoon rakennukseen
Lyöttilän nuoret
toivovat jytää
Laajennus valmistuu toukokuussa
Jytää, jytää ja jytää toivoivat Lyöttilän nuoret voivansa
harrastaa nuorisotiloissa, jotka avattiin perjantai-iltana
nuorisolautakunnan vuokraamina maamiesseuran talossa. Valtuustoon sitä ei siis edes viety.
Väitteet, että olisin ollut kannattamassa Iitin liittymistä
Kouvolaan ovat siis täysin
perättömiä. Jo aiemmin kesällä perussuomalaiset vahvistivat ehdokaslistansa, ja siellä
Iittiä edustaa ensimmäisen kauden kunnanvaltuutettu Jenni Vilen.
Keskusta valitsi ehdokkaitaan äskettäin jäsenäänestyksellä
Mietimme, että olisimmeko pyytäneet mukaan
joita kuita silloisia opettajiamme, mutta tulimme
siihen tulokseen, että kokoonnumme vain oppilaiden
kesken, Sulander mainitsi.
Y hdessäoloon k uului
mahdollisuus ruokailuun, mihin sisältyi se hauska piirre,
että Lomakiven emäntä Virpi Kivinen kuului samaan
71-r yh mä ä n viera idensa
kanssa.
71-ryhmä ei tee poikkeusta siinä, miten elämä on kuljettanut. Lisäksi perustimme
tätä tapaamista varten suljetun Facebook-ryhmän, jota
päivitetään illan kuluessa, ja
sitä kautta voivat tapaamiseen osallistua hekin, jotka
eivät ole päässeet paikalle,
Sulander kertoi:
. nettisivuilla lähiaikoina,
lopetti osuutensa Kari Tuomi.. Sain
havainnoida kohteita, joita
kotimaassa on mahdotonta
nähdä. kuulemaan
kiinnostavaa kaikille avointa
tähtiluentoa, jonka aihe ja luennoitsija ilmoitetaan ?Konujen. Kuten kuuluu,
ihan hiljaista täällä ei tule
olemaan.
. Loikala piti
kesän matkansa ylivoimaisena tähtihetkenä ja yllätyksenä
laguunisumun näkemistä paljain silmin. Mietimme, että nyt porukoilla lapset ovat jo sen
verran isoja, ja toisaalta kykenemme vielä itse kynnelle
ilman apuja, Mäntynen tiivisti pilke silmäkulmassa.
. Osa asuu edelleen
Iitissä, osa jossakin muualla
Suomessa ja osa vaikuttaa ulkomailla; pieni osa on myös
ehtinyt jo nukkua pois.
Tällä kertaa ulkomailta asti ei tullut osallistujia,
ja Suomesta kaukaisimmat
paikalle saapuneet olivat Espoosta ja Mikkelistä.
. Tuomi kertoi
Liikasenmäen tähtitornihankkeen edistyvän Jaalan
Lions clubin ohjaamana ja
vetämänä. TÄNÄÄN
Maanantaina lokakuun 6. Heti oli selvää, että
emme ryhdy pelkkää luokkatapaamista kokoamaan, vaan
lähestymme koko ikäluokkaa, niin saamme isomman
joukon koolle. Charles Messier oli
1700-luvulla elänyt ranskalainen tähtitieteilijä, joka
rakensi omista tunnistamattomiksi jääneistä havaintokohteistaan noin sata kohdetta käsittävän luettelon
helpottamaan muidenkin
tähtitaivaan tarkkailijoiden
työtä. Tähtiyhdistyksen
omat voimavarat painottuvat näin Hartolan tähtitornin
kunnossapitoon ja mahdolliseen nykyisen havaintotasanteen muuttamiseen katetuksi
tähtitorniksi lahjoituksena
saatua tornin kupuosaa käyttäen. Hän tiivisti koke-
muksensa laguunisumusta
kahteen sanaan, ?Älyttömän
hieno!?, ja se viestihän oli hänen luentonsa kuuntelijoiden
uskominen.
Ilta jatkui Kari Tuomen
terveisin tähtiyhdistyksen
tulevasta toiminnasta ja
tavoitteista. Sain kokea paikallisten tähtiharrastajien harrastamisen innon ja ilon sekä sen,
että voin ihailla hiilenmustaa
tähtien kirjomaa yötaivasta
itseäni ja näppejäni palelluttamatta. Emme ole olleet aiemmin koolla. Kylmyys kun on
täällä meillä päin tähtiharrastajan arkipäivää, tai oikeastaan arkiyötä, jatkoi Loikala.
Loikalan illan luennon pääaiheena olivat juuri tuonne
meidän horisonttimme rajapintaan hukkuvat Messierin
kohteet.
. Illan luennoitsijaksi oli
paikalle saatu tähtiharrastaja
Timo Loikala Kouvolasta aiheenaan Suomessa eteläisen
tähtitaivaan horisontin rajapinnan utuun ja horisontin
taakse jäävät yötaivaan kohteet, joita Loikala oli käynyt
kesälomamatkallaan heinä-
kuussa ihailemassa Espanjan
Bonillassa Madridin lähellä.
. Jotakin ajatusta
siitä oli muistaakseni 90-luvun puolella, mutta siitä ei
kait ikinä tullut mitään, Tiia
Sulander arvelee.
Erityistä ohjelmaa ikäluokkatapaamiseen ei haluttu
järjestää:
. Meitä oli kouluaikana noin 80 oppilasta
kolmella luokalla. Kaikkiaan Tuomi näki
yhdistyksen tulevaisuuden
valoisana toivottaen oman
osuutensa lopu ksi kai kki mukaan Liikasenmäelle
seuraavaan Konujen Tähtien
tähti-iltaan 16.10. Intohimoisena komeettojen etsijänä Messier ymmärsi, että yksittäisiä tähtiä
tai komeettoja nämä hänen
havaitsemansa kohteet eivät
olleet, mutta mitä ne olivat?
Sen ongelman selvittivät aikanaan Messierin jälkeen tul-
leet tähtitieteilijäsukupolvet,
avasi Loikala illan aiheensa
historiaa.
Loikala selvitti illan luennossaan kuinka nuo Messierin kirjaamat kohteet myöhemmin paljastuivat mm.
kuolleiksi jo räjähtäneiksi
tähdiksi, tähtien säteilyn
loistamaan hehkuttamiksi
kaasupilviksi sekä tiiviiksi
tähtirykelmiksi, joista yksittäisiä tähtiä ei pysty meidän
konsteillamme vieläkään
erottelemaan. Ajatuksena on, että
jokainen kertoilee mitä on
peruskoulun jälkeen tehnyt,
ja sitten on tällaista vapaata
seurustelua. Tämä on hyvä juttu ja
tosi kivaa! Osan kanssa tulee
oltua usein tekemisissä, osasta taas ei tiedä yhtään mitään
sen koommin, kun koulusta
lähdimme: pariinkymmeneen vuoteen.
Iltojen pimentyessä Jaalan Konut heräävät
MAURI LINDBERG
Jaalan Liikasenmäen sali
täyttyi kuulijoista, kun parikymmentä öisen tähtitaivaan
ilm iöistä k iinnostunutta
kuulijaa kokoontui syksyn
ensimmäiseen Konut Tählet
ry:n luentoiltaan Liikasenmäen päärakennuksen suojiin. Matkani Bonillaan oli
todellinen tähtiharrastajan
unelmien täyttymys. Ilmoittautumisia tuli parikymmentä,
mutta sen verran sekaannusta
on ollut sähköpostiosoitteissa, että uskallamme odottaa
jopa 30 osallistujaa, Mänty-
nen ja Sulander kertoivat.
. Noin 80 oppilaasta koolle
saatiin kolmisenkymmentä.
Sopiva sauma tapaamiselle
Vuonna 1971 syntyneet kokoontuivat muisteloihin
RITVA LAUNESKOSKI
Iitissä yläkoulua käyneet,
vuonna 1971 syntyneet kokoontuivat noin 30 osallistujan voimin äskettäin
Lomakivessä. Juha Mäntynen otti yhteyttä ikätoveriinsa ja naapuriinsa Tiia
Sulanderiin, että nyt olisi
oikea aika tapaamiselle:
. päivänä 2014
3
Vuonna 1971 syntyneet, Iitissä yläkoulun käyneet kokoontuivat Lomakiveen kuulostelemaan, mitä kullekin kuuluu parinkymmenen vuoden jälkeen
Kouvolan Teatterille sen on ohjannut ja
myös lavastanut ?talon isäntä. Muutos johtuu pääasiassa kolmesta seikasta. Mukaan kelpaavat
myös fiktiot, musiikkivideot
ja taide-elokuvat, jos niissä
ilmenee Lahti, lahtelaisuus
tai Päijät-Häme jollain tavalla, Lahti-seuran puheenjohtaja Sauli Hirvonen kertoo.
Jatkosuunnitelmana on
viedä dokumentit nettiin,
jossa ne olisivat asukkaiden,
järjestöjen ja paikallishistoriatutkimuksen käytettävissä. Pidemmällä aikavälillä
on tarkoitus luoda jatkuva
audiovisuaalisen perinnemateriaalin tuotantojärjestelmä
ja digitaalinen tallennus- ja
arkistointijärjestelmä.
. Sitä etsiessään ja
pariskunnalta vastauksia tivatessaan hän kantaa muassaan myös kättä pidempää,
ja arvata saattaa, että se vielä
jotenkin ratkaisee koko tilanteen. Iso puherooli
on vaativa, ja Haltsonen hallitsee sen sujuvasti. Satu Taalikainen pitäytyy arvokkaan
hillityssä roolissaan; ehkä
hänen ei olekaan tarkoitus
riehaantua, edes nimeksikään. 4
KULTTUURI
Maanantaina lokakuun 6. Kasvua kuluvan vuoden talousarvioon nähden
on 14.100 euroa ja 1,66 prosenttia. En liene
ainoa, joka mietti, miten potin saaja säilyttää järkensä,
ja joka moralisoi, miten noin
suuresta summasta olisi riittänyt vaikka kuinka monelle.
Helppoa kuin heinänteko asetella mielipiteitä, kun
jättipotti ei pursuile omasta
lompakosta.
Kouvolan Teatteri on
avannut syyskautensa ranskalaisen Sébastien Thiéryn
pari vuotta sitten kirjoittamalla, komediaksi luonnehditulla näytelmällä Ovista
ja ikkunoista. vaanii) onkin Laurencen mielentuote, omantunnon
herra, joka hakkaa ovia ja
vaatii totuutta esiin.
Pituudeltaan väliaikoi-
neen parituntinen näytelmä
on napakka, ja se jättää paljon ajateltavaa. Se vain ei ole lainkaan
huvittavaa eikä ainakaan komediaa.
Arimo Haltsonen on uinut
hyvin Brunon nahkoihin, ja
hän onnistuu pitämään lan-
gat käsissään. Hankalinta
tällaisen tavallisen katsojan
vinkkelistä on, että näytelmä
ei tarjoa perinteisiä vastauksia. Niiden sijaan se herkuttelee rakentamalla älyttömän
asetelman selvittääkseen
ihmismielen perimmäisiä
voimia.
Lahti-filmejä taltioiva hanke
on Vuoden kotiseututeko
VOITTO RUOHONEN
Suomen Kotiseutuliitto on
valinnut lahtelaisen kuva, ääni- ja filmimateriaalin
keräyshan k keen Vuoden
kotiseututeoksi. (Kuva: Marja Seppälä.)
non silmien kiilto saa uuden
sävyn: viis vasemmistolaisuudesta, solidaarisuudesta,
toisten auttamisesta. Häneltä on viety
jotakin, ja ennen pitkää selviää, että rahaahan häneltä on
kadoksissa. Liiton jäseninä on
680 kotiseutu- ja kaupunginosayhdistystä, lukuisia alueellisia kotiseutujärjestöjä,
kaikki maakuntien liitot,
105 Suomen kuntaa sekä valtakunnallisia järjestöjä.. Lahti-filmit tuovat
hyvin esille sotien jälkeistä
kaupunkikulttuuria. Hän
päättää, toki huolella perustellen, että nyt, vihdoin,
olen tämän kaiken ansainnut.
Pikkurouvalle sentään heruu
kalliita lahjoja.
Väriä pariskunnan olohuoneessa käytäviin ratkomisiin
tuo espanjalainen siivooja-
Rakennuslautakunnan talousarviossa 1,66
prosentin kasvu
Iitin rakennuslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle vuoden 2015 talousarvioksi 865.843 euron
nettomenoja. teatterinjohtaja Henrik
Timonen.
Tarina kertoo keski-ikäisestä ranskalaispariskunnasta, nukutuslääkäri Brunosta
(Arimo Haltsonen) ja alakoulun rehtori Laurencesta
(Satu Taalikainen), joiden
hillitty, keskiluok kainen
elämä menee aivan sekaisin,
kun heidän sievään kerrostaloasuntoonsa alkaa ilmestyä
jostakin rahaa.
Niin, nimenomaan jostakin. Lisäksi pidimme pidemmälle
tähtäävä suunnitelmaa hyvänä, palkintoraadin puheenjohtaja Pia Puntanen toteaa.
Hanketta on toteutettu
pääasiassa vapaaehtoisvoimin. Ehkäpä herra Traque
(suom. Liikkuva kuva visualisoi ja herättää
menneisyyden eläväksi. Lahti-filmit
talteen ja esille -hanke on
Lahti-seuran, Päijät-Hämeen
elokuvakeskuksen ja Lahden
Videokuvaajien yhteistyöprojekti.
Hankkeessa kerätään ja
digitoidaan paikallishistoriallisesti arvokasta filmi-,
video-, äänite- ja valokuva-aineistoa ja pelastetaan
. Kas vaan,
se tulikin Suomeen, tuohon
pääkaupunkiseudulle, yhdelle veikkaajalle. kenties jo unohtunutta ?
aineistoa jälkipolville. Valintaperusteissa painotetaan
asukkaiden ja yhteisöjen
omatoimisuutta, aloitteellisuutta sekä uusia toimintaajatuksia ja hyviä ideoita.
Suomen Kotiseutuliitto
on kotiseutu- ja kulttuuriperintötyön keskusjärjestö,
joka edistää moniarvoista
suomalaista kotiseututyötä
paikallisiin lähtökohtiin pohjautuen. Selvitystä ei ole vielä saatu.
Arvioitu toteutus tällä tietoa ajoittuisi vuodelle 2016.
Iitin kohdalla yhdistymiselle on käytännöllisesti katsoen
kaksi mahdollista suuntaa, Lahden suunta tai Kouvolan suunta.
Vapaaehtoisestikin on ylikunnallistamista jo tapahtunut.
Esimerkiksi Lahden seudun rakennusvalvonta vastaa Lahden,
Kärkölän ja Nastolan rakennusvalvonnasta.
tar Terese (Tytti Vänskä),
jon ka temperamentti on
räiskähtelevää ja tuo näytelmään kaivattua huumoria.
Täydellisenä vastakohtana
tunteikkaalle siivoojattarelle
huoneistoon pyrkii kerrosta
ylemmäs äsken muuttanut
seipäänniellyt kummajainen,
pelottava herra Traque (Raimo Räty). Arpoja ei ole raaputettu
saati lottorivejä rastittu. Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen maakuntarahasto päätti keväällä
2014 tukea hanketta.
H a n k ke el l e ava t t i i n
elokuussa kotisivut osoitteeseen www.kotiseutufilmit.fi
sekä Facebook-sivut.
Vuoden kotiseututeko
-palkinnon saaja voi olla
hyvi n toteutet t u ha n ke,
henkilö tai vaikkapa hyvä
tapahtumakonsepti. Lautakunnassa varaudutaan väestötietojärjestelmän pysyvän rakennustunnuksen käyttöönoton
aiheuttamiin muutoksiin (5.000 euroa), pelastuslaitoksen
maksuosuuden nousuun (4.700 euroa) sekä maa-aineslupamaksutuloarvion pienenemiseen (- 3.000 euroa).
Lisäksi käynnissä on ympäristöministeriön asettaman
työryhmän selvitystyö toimintamalleiksi siitä, miten rakennusvalvonnan pienimpiä yksiköitä voitaisiin yhdistää ylikunnallisiksi, isommiksi yksiköiksi. Materiaalista kootaan esityskelpoisia dokumenttielokuvia,
jotka kertovat seudun kulttuurin, arkkitehtuurin, teol-
lisuuden sekä talouden kehityksestä vuosikymmenten
aikana nykypäivään saakka.
Dokumentteja esitetään kulttuuritapahtumissa ja tapahtumien yhteydessä sekä elokuvateatteri Kino Iiriksessä
Lahti-Filmi-iltamissa.
. päivänä 2014
Kysymyksiä tulvii kilpaa seteleiden kanssa
Kouvolan Teatterin Ovista ja ikkunoista iskee osuvasti keskelle jättipottiaikaa
RITVA LAUNESKOSKI
Aika moni meistä varmasti
rustasi riviä, kun Veikkauksen pelivalikoimassa oli
hiljan tarjolla huikea 60 miljoonan euron potti. Pariskunta kaivaa tarvittavat
vastaukset parin pienen summan ilmestymiselle, mutta
sitten kysely, arvailu, epäily,
syyttely ja kaikenlainen vatvominen karkaavat käsistä
samaa tahtia tulvivien seteleiden kanssa.
Tilanteiden edetessä Bru-
Herra Traque (Raimo Räty, oik.) esittää vaativia kysymyksiä, joihin Bruno (Arimo Haltsonen) ja Laurence (Satu Taalikainen) keksivät hatuistaan
vastauksia
Järjestämässäni etukäteiskyselyssä 68 prosenttia
vastaajista piti vanhempainyhdistystä tärkeänä. Jo tällä hetkellä oppilaat käyttävät
muun muassa älypuhelimia
opetuksessa. Vanhempainyhdistys
pyrkii vaikuttamaan siihen,
että kaikilla oppilailla olisi
yhtä hyvät mahdollisuudet
hyödyntää tietotekniikkaa
koulussa ja oppilaitos saisi
tarvittavaa laitteistoa. Maanantaina lokakuun 6. Vanhemmille järjestetyssä Netti-illassa kävi ilmi,
että internetin hyödyntäminen kasvaa yhä enemmän
koulumaailmassa, mutta yläkoulun laitteet ovat vanhentuneita ja niitä on liian vähän,
Hannu Helineva mainitsee:
. Hän on toimitusjohtajana Halton Oy:ssä,
joka on noin 500 ihmisen ja
liikevaihdoltaan 70 miljoonan
euron kokoinen suomalainen
yritys. Yhdistys pyrkii
edistämään naisten kiinnostusta LVI?alan opintoja kohtaan, huomioi ansioituneita
LVI?alan naisopiskelijoita ja
innostaa alan ammattilaisia
jatkuvaan kehitykseen ja ammattitaidon ylläpitoon.
Y hd ist yk sen mu k a a n
Tarja Takki toimii hyvänä
esimerkkinä siitä, miten pätevä nainen voi pärjätä hyvin
miehisellä alalla. Johtajana Tarja on asiantunteva ja asiakaslähtöinen
tiimin vetäjä, joka antaa tilaa
alaisilleen kehittää ja menestyä omilla vastuualueillaan.
Hän kannustaa alaisiaan, ja
ennen kaikkea naisjohtajia
nousemaan, kehittymään ja
ottamaan suurempia vastuita
Haltonilla ja koko LVI-alalla.
Hän on hyvä esimerkki siitä,
miten naisjohtaja menestyy
ja ansaitsee organisaation
luottamuksen miesvaltaisella
alalla, kertoo Heikki Rinne,
Halton Groupin toimitusjohtaja. Perustava kokous
pidettiin koululla keskiviikkoiltana parinkymmenen
vanhemman voimin.
Vanhempien keskuudessa
järjestettiin syyskuussa asiasta kysely, ja sen tulos oli, että
oma vanhempainyhdistys koettiin tarpeelliseksi.
. 020 615 8888 | katja.airaksinen@kinno.fi. Myös yhdistyksen hallitus järjestäytyi.
Myös alaisiltaan Tarja
Takki saa positiivista palautetta. Hän korostaa arvojen ja mission merkitystä. Haltonilla työntekijät
saavat tekemisilleen merkityksellisyyttä muistaessaan,
etteivät he vain myy tai tee ilmastointilaitteita vaan tuovat
hyvinvointia ihmisille hyvän
sisäilman myötä.
. 020 615 9317 | marja.katajainen@kinno.fi
Lisätietoja:
Katja Airaksinen, Menestysväylä-projekti
puh. Häntä pidetään innostavana ja positiivisena johtajana, joka on hyvin sitoutunut
tiiminsä hyvinvointiin. Tulevaa toimintaa yhdistys kartoittaa seuraavassa hallituksen kokouksessa
marraskuussa, hän jatkaa.
Perustamiskokouksen
jälkeen yläkoululla järjestettiin netti-ilta vanhemmille
teemalla Internet - uusia tuulia oppimiseen. päivänä 2014
5
Iitin yläkoulu sai oman
vanhempainyhdistyksen
Tuleva toiminta täsmentyy marraskuun aikana
VOITTO RUOHONEN
Iitin yläkoulu sai viime viikolla oman vanhempainyhdistyksen. Kyselyyn vastasi joka kolmas
oppilaan vanhempi, perusta-
miskokousta vetänyt Hannu
Helineva kertoo:
Kokouksessa perustettiin
lasten ja koulun tueksi vanhempainyhdistys, allekirjoitettiin perustamiskirja, valittiin yhdistykselle hallitus
ja keskusteltiin toiminnan
suuntaviivoista.
Perustamisasiakirjan allekirjoitti 14 henkilöä.
Perustamiskokouksessa
valittiin hallituksen puheenjohtajaksi Raimo Autio ja
hallituksen jäseniksi Sari
Rekola, Taina Manninen,
H a n na st i i na H a n nu la,
Ranja Heimo, Diana Autio, Hannu Helineva (varapj),
Tarja Takki on johtanut Haltonin liiketoiminnan uuden
strategian kehittämistä ja toimeenpanoa.
Halton Oy:n toimitusjohtajasta Tarja Takista
vuoden 2014 LVI-nainen
Vuoden 2014 LVI-naiseksi
on valittu Halton Oy:n toimitusjohtaja Tarja Takki.
LVI-Naiset ry on vuonna
2008 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää
LVI-alalla toimivien naisten
ammatillista kehitystä, verkostoitumista ja naisten näkyvyyttä alalla.
Tarja Takilla on vahva
tekninen tausta ja syvällinen
näkemys strategisesta liiketoiminnan vetämisestä. Hän
on johtajana vaativa, mutta luottaa alaisiinsa ja antaa
heille tilaa toimia.
Minna Lindroos ja Satu
Kytösaho. Varapuheenjohtajaksi valittiin
Hannu Helineva ja sihteeriksi nimettiin hallituksen ulkopuolelta Ari Toropainen.
Rahastonhoitajana toimii
Minna Lindroos.
Toiminnantarkastajaksi
kokousväki valitsi Ari Toropaisen ja hänen varalleen
Marjo Tiihosen.
Yhdistys liittyy Suomen
Vanhempainliiton jäseneksi
ja se myös rekisteröityy viralliseksi yhdistykseksi.
Perustamiskokouksessa kuultiin pohjustukseksi
rehtori Ari Toropaisen näkemyksiä vanhempainyhdistystoiminnasta. Koska kaikilla
oppilailla ei ole älypuhelinta,
opetukseen osallistuminen
toteutetaan ryhmissä tai työpareina.
Kokeiluna
loka- ja marraskuun ajan
Uutta voimaa yritystoimintaan
YRITYSNEUVONTAA
ILTAISIN
YRITYSKUMMI
SPARRAUSAVUKSI
Yritysneuvoja ja yrityskummi
tavattavissa Kinnossa joka keskiviikko
klo 18-20 (os. Hän katsoi, että
vanhempainyhdistys on tarpeellinen, ja korosti koulun ja
vanhempien välistä kumppanuutta.
. Iitin yläkoulun vanhempa i nyhd ist yk sen t avoitteena on lisätä kodin ja
koulun välistä yhteistyötä.
Se myös toimii lasten edunvalvojana koulumaailmassa.
Yhdistys on oppilaiden huoltajille avoin, vapaaehtoinen
ja aktiivinen kodin ja koulun
välisen yhteistyön toteuttaja,
Helineva luonnehtii perustettua yhdistystä ja sen tavoitteita:
. Illan aikana
vuoden 2011 kieltenopettaja, lehtori Tarja Virtanen
ja lehtori Matti Rantonen
kertoivat, miten netti muuttaa opetusta ja miten nuoret
hyödyntävät tietotekniikkaa.
. Diplomiinsinöörin koulutus ja pitkä
kokemus LVI-alalta tekevät
hänestä alan asiantuntijan ja
vahvan johtajan.
Kiinnostus loppuasiakkaan tarpeista ja hyvinvoin-
nista ohjaa hänen strategista
johtamistapaansa. Paraatikenttä 4, Kvl).
Yrityskummi on sparraaja ja valmentaja,
joka tarkastelee asioita ulkopuolelta ja
antaa käyttöön oman kokemuksensa sekä
verkostonsa.
Yrityskummi tukee!
Palvelu on
maksutonta
Yrittäjä,
mikä mieltäsi
askarruttaa?
TERVETULOA!
Kummeilla on mittava
kokemus yrittämisestä, liiketoiminnan kehittämisestä, taloudellisesta neuvonnasta,
omistajanvaihdoksista ja
yrityskaupoista.
Tulossa
Tunnusluvut tutuiksi -koulutus 4.11.2014
Merkitse jo kalenteriisi!
yrityskummit.fi
Lisätietoja:
Marja Katajainen, Avaimet vaihtoon -projekti
puh
sodan
alkuvaiheessa, tai niin kuin
Talvisodassa, Jalkaväkirykmentti 5:n II Pataljoonan Iitin komppaniassa. Oli
ollut tyyni ilta.
Levottomana Toivo nousi
ylös makuusijaltaan, siirtyi
puolikumarassa ulos teltasta
ja loi katseensa kirkkaalle
yötaivaalle. Olihan isä
juuri selvinnyt sodasta ehjin
nahoin ja palannut takaisin
perheensä luo, jossa vaimo ja
viisi lasta olivat häntä odottaneet.
?Ei olisi pitänyt pyytää?,
tuumi äiti palatessaan takaisin keittiöaskareittensa
ääreen. Ryssä oli
koko ajan painanut päälle, ja
he olivat joutuneet vetäytymään sitä mukaa taaemmas
ja taaemmas. Tovin
istuttuaan päätti hänkin siirtyä tupaan ja ruokapöytään.
Sitä ennen hän kävi kuitenkin vielä aitan oven luona,
kuuli isänsä syvän ja raskaan
kuorsauksen, ja oli suunnattoman onnellinen kun isä
oli taas kotona. Silmät kiinni hän muisteli vaimoaan ja lapsiaan ja
heidän melkein itkuisia kasvojaan, kun hän oli pakannut reppunsa ja lähtenyt 23.
kesäkuuta 1944 määräyksen
mukaan kohti tuntematonta.
Veräjää sulkiessaan hän oli
pitkään katsellut kotitaloaan
ja nähnyt pikkupojan kasvot
ikkunaruutuun painautuneena. Isä oli jopa antanut
hetken aikaa ohjastaa kärryjä vetävää hevosta. . Hän oli hymyillyt ja heilauttanut kättään hyvästiksi,
ennen kuin oli kadonnut sotilasreppu selässään keikkuen
polun mutkan taakse, kesäillan hämärään hetkeen. Hän oli hieman vihainen isälleen. Sen leveys
ei ollut montaa sataa metriä
edes leveimmältä kohdalta,
ja pituutta oli saaripahaselle kertynyt parin kilometrin verran. Onneksi
Itä-Karjalan reissussa mukana ollut mies, Juskan Sulo,
oli porukoissa, oli sentään
yksi tuttu iittiläinen Vuolenkoskelta.
Siitä lähtien oli tapeltu
lujasti, komppania oli menettänyt viimeisten päivien
aikana jo pariin otteeseen
komppanianpäällikkönsä ja
se oli nyt alistettuna Laatokan Rannikkoprikaatin käyttöön.
Joukkueenjohtajana toimiva kersantti Jämsä tuli
kertomaan saaneensa käskyn siirtää joukkueensa Pitkärannan edustalla olevaan
Putkisaareen. Jo tullessaan
tänne Laatokan koillisrantaan Toivo oli kiinnittänyt
huomiota täydennysmiesten
ikään. päivänä 2014
Sodassa kadonneen isoisän
kohtalo innoitti kirjoitelmaan
JARI JAAKKOLA
Jari Jaakkola vieraili Laatokan Putkisaaressa isänsä
ja poikansa kanssa, ja matka
toimi sytykkeenä kirjoitelmaan:
? Isoisäni katosi Putkisaaren taistelussa 13.7.1944,
ja hänen kohtaloaan olen
yrittänyt selvitellä näin vuosikymmenten jälkeen, mainitsee Jaakkola.
Tapahtumasta tuli kesällä
kuluneeksi 70 vuotta.
. Saaressa oli Rannikkotykistörykmentti 13:sta tärkeä tulenjohtue, joten saari oli pidettävä
omien hallussa. Ymmärsihän hän sen,
että sota on julmaa ja hermoille käyvää, mutta miksi
sitä tuskaa piti viinaksilla
lievittää . Siitä hän
aina muisti Jumalaa kiittää.
Sota vielä jatkui, mutta lopullinen voitto ei enää ollut kaukana . Heinäkuun iltapäivä oli kuuma. Se oli jo
muuttunut leikkimielisestä
nuhjauksesta totiseksi väännöksi, jossa katsottiin kumpi
on kumpi. Isä
oli silloin tupakoinut paljon,
savu piti hyttyset ja paarmat
loitolla, oli isä selittänyt. Siitäkin oli jo kaksi
kesää aikaa, niin poika mietti.
Poika oli erottavinaan
Tolppalan Villen äänen isänsä lisäksi. Hän kuuli veljiensä
tasaisen hengityksen ja arvasi heidän nukkuvan syvää
untaan.
Keskustelun äänet pitivät
hänet hereillä. Tiesihän poika, ettei isä haavaa tahallaan
ollut tehnyt, mutta kuitenkin
häntä hieman suututti. Paini
päättyi ratkaisemattomana,
kun äiti tuli ovensuuhun ilmoittamaan ruuan olevan
valmis. Hän ei tiennyt oliko jo aamu vai yö, sillä keskikesän valo siivilöityi oven
rakosista aitan tummaan
hämärään. Yksittäiset
kiväärin laukaukset kaikuivat
heinäkuun valoisassa yössä
kuin kirkonkellojen lyönnit
sunnuntaiaamuisin.
15. Painijat lopettivat
temmellyksensä, ja silmänräpäyksessä nälkäiset veljekset
siirtyivät juosten pihanurmelta tupaan syömään, tietenkin
toisiaan matkalla tönien.
Pikkupojalla ei oikein ollut nälkä. niin hän oli
markkinoilla kuullut sanottavan. Isä oli ottanut hänet mukaansa, ja hän
oli tuntenut itsensä jo isoksi
pojaksi. komppanian miehet olivat taaempana lepäämässä, olivathan
he olleet linjassa yhtä mittaa
jo viikon verran. Putkisaari
oli liki puuton, kallioinen
ja kivinen saari. Tarina on faktaa, fiktiota, muistikuvia ja omakohtaisia kokemuksia, hän
kiteyttää.
I.
?Auts?, huudahti pikkupoika ja juoksi isänsä polvelta piharappusille painaen kädellään korvalehteään. Nyt Pitkärantakin tuntui olevan menetetty.
Kaikki he olivat väsyneitä
ja nukkuivat teltan suojassa
levotonta untaan, jota edellisten päivien raskaiden
taisteluiden tapahtumat varjostivat. Sotaan, olivat
vanhemmat kylän miehet silloin hänelle kertoneet. Isä sai topakan käskyn kömpiä viileään
aittaan nukkumaan pois pientä humalaansa. Eihän
hän ymmärtänyt mitä sota
oli, mutta miesten vakavat ilmeet ja puheiden äänensävy
olivat hänelle paljastaneet,
että jostain vaarallisesta oli
kysymys. He kaikki olivat jo
vanhempaa ikäluokkaa, kertaalleen kotiutettuja, mutta
nyt taas rintamapalvelukseen
kutsuttuja.
Komppanian miehet puhuivat outoa Länsi-Suomen
murretta, eikä hän oikein
tuntenut oloaan kotoisaksi
tässä joukossa. Olihan siitä
jo kulunut ikuisuus, kun isä
oli lähtenyt. Hevosellakin oli helpompi olla.
Poika muisti, kuinka isä sodasta palattuaan oli kouluttanut heinäseipäällä jo hieman
villiintyneen ja liikunnan
puutteesta lihoneen hevosen
taas tottelemaan oikeaa isäntäänsä. Hän ei ollut tyhmä
poika, vaikka nuori olikin.
II.
?Kovat on paikat, selviääköhän sieltä elävänä. 6
Maanantaina lokakuun 6. Enempää hän ei tällä kertaa jäänyt asiaa pohtimaan, vaan
oli lopulta hyvillään, kun oli
saanut miehensä ehjänä rintamalta takaisin. Painijoitten
ylävartalot kiilsivät hikisinä,
ja paarmoja alkoi kerääntyä
heidän ympärilleen. Ja
olihan hänen miehensä tullut
takaisin korpraalina, sen hän
ylpeänä saattoi lähimmille
ystävilleen kertoa.
Poika istui edelleen piharappusilla äidin antamaa
pyyheliinaa korvalehdellä
pitäen ja katsellen vanhempien veljesten painia. Miesten matalaääninen keskustelu jatkui ja
pohdittiin lähteäkö rintamalle vai ei, mutta poika ei enää
sitä kuullut. Hyräillen hän jatkoi
kesken jäänyttä ruuanlaittoa
ja ajatteli mielessään, että
huomenna jatketaan puolitiehen loppunutta tukanleikkuuta selvin päin. Hän ja hänen vanhemmat veljensä nukkuivat
rinnakkain aitan kapeahkossa, auki vedettävässä sängyssä. Hän oli juuri
nähnyt unta isästään, ja kuinka he olivat eilispäivänä käyneet vetämässä piikkilankaa
pellon pientareelle. Puolustusasemat
kivikkoiseen maastoon oli
luotava oman näkemyksen ja
kokemuksen mukaan.
Toivo ei saanut teltassa
unta. Hänen oli
vaikea ymmärtää miehensä
alkoholinkäyttöä, se kun
tuntui olevan enemmän kuin
tapa kylän miesten keskuudessa. Hän halusi tulla isänsä kaltaiseksi
ahkeraksi työmieheksi. Siitä
tuli verta ja pienet kyynelpisarat nousivat pojan silmiin.
Kyynelten läpi hän katsoi
aurinkoiselle pihalle ja näki
kahden veljensä painivan
karhunpainia pihanurmella
suuren koivun oksien alla.
Juuri kun hän oli nousemassa mennäkseen pihakaivon
luo juomaan, tuli äiti pyyheliinan kanssa ja istuutui viereen. Saksalaiset valloittivat
Neuvostoliittoa pala palalta,
ja siinä sivussa Suomenkin
tulevaisuus oli turvattu. Toivo oli saapunut
Täydennyspataljoonan kautta
muiden 43 miehen joukossa
heinäkuun neljäntenä päivänä komppaniaan kello 22.00.
Komppania oli kärsinyt pahoja tappioita, ja uudet täydennysmiehet sijoitettiin eri
joukkueisiin. Harsoinen uni oli
jälleen vienyt hänet lapsen
unimaailmaan.
III.
Tykkitulen ääni kantautui kumeana, ja konekiväärien terävät sarjat kipinöivät
öisessä metsässä. Ei ollut samoja kasvoja kuin JR 25:ssä,
?Piikkirykmentissä. ?Näytähän?, pyysi äiti,
ja pikkupoika siirsi verestä
tahmaantuneen kätensä pois
korvalehdeltä samalla katsellen sitä kummissaan. Prikaatin 5. Veri oli
kuivahtanut hassun näköiseksi kuvioksi kämmenelle, se
oli muodoltaan aivan samankaltainen kuin sinitaivaalla
matkaa tekevä poutapilvi.
Äiti tutki ja pyyhkäisi
esiliinallaan varovasti korvalehden haavaa todeten sen
olevan vaatimaton, mutta
kuitenkin verta vuolaasti vuotava. Siellä odotti
varmistustehtävä venäläisten
hyökkäyksen varalta. ?.
Pikkupoika kuuli unen läpi
Ote 5./15 Prikaatin sotapäiväkirjasta 4.7.1944.
Jari Jaakkolan isoisä kirjoitti viimeisen kirjeen kotiväelle vain päivää ennen katoamistaan.
matalaäänistä keskustelua
ja lasipullojen kilinää aitan
edustalta. Isän toimittama
tukanleikkuuyritys päättyi
siihen paikkaan. Oli heinäkuu, ja
kohta aurinko taas nousisi.
Uni ei vaan ottanut tullak-. olihan Jumalan
sanassa paljon enemmän
lohtua ja virkistystä
Joukkue määrättiin saaren pohjoiskärkeen,
ja siellä jo ollut alikersantti
Laineen joukkue siirtyi saaren
eteläpäähän varmistukseen.
Veneenkuljettaja halusi heti
palata mantereelle, mutta se
häneltä evättiin, ja riidan jälkeen laitettiin vartiomies vahdiksi hieman epäluotettavalle
kuljettajalle.
Venäläisten lyhyehkön
tykistökeskityksen aikana
vartiomiehen tarkkaavaisuus
hetkeksi herpaantui, ja niin
veneenkuljettaja näki tilaisuutensa tulleen ja pakeni mantereelle. Kevyt
moottorivene halkoi aaltoja
vakaasti, ja vene vei poispäin
Putkisaaresta.
Mies istui ylväänä, selkä
suorana kuljettajan vieressä. Varttuneen miehen mieliala oli rentoutunut. Ohi kiirehtiessään
hän ehti huomata, kuinka Toivo hieraisi käsillä silmiään,
Toivo oli sittenkin nukahtanut, välähti Viljon mielessä
vaaravyöhykkeeltä pois juostessaan. Samoihin
aaltoihin, joiden alla hänen
isänsä nukkui. Paikka oli rauhallisuuden tyyssija ja oli vaikea
kuvitella, että täällä oli joskus
kiivaasti taisteltu. Helyllä varmaan jo on varsakin. ?Tänne
minun isäni jäi?, hän virkkoi
rauhalliseen tapaansa pojalleen ja 10-vuotiaalle pojanpojalleen. Hän halusi tietää ja hahmottaa mielessään
saaren tapahtumat. Me
ollaan isoimman järven rannalla vähän lepäämässä, kun
oltiin viikko yhtä päätä tuolla
linjassa.
Mitä sinne kotiin kuuluu,
oletteko olleet terveenä, Raili
taitaa jo osaa kävellä.. Lokit lentelivät taivaalla, ja Pusunsaaren ääriviivat erottuivat idän
suunnasta. Hiljaisuus
oli täydellistä.
Mies ja poika vaihtoivat ajatuksia silloin tällöin,
kumpikin heistä oli vajonnut enemmän tai vähemmän
omiin ajatuksiinsa, ja he miettivät mielessään sodan raakoja
tapahtumia. Hän oli lopultakin paikassa, jossa hänen isänsä oli viimeiset elonhetkensä viettänyt,
7
yhdessä usean muun rohkean
suomalaisen sotilaan rinnalla.
VII
Laatokan tuuli puhalsi
viileästi pohjoisesta ja ilman
pelastusliivien antamaa lämmön tunnetta ja suojaa olisi
matkamiehille tullut kylmä.
Liiveistä huolimatta pojanpoika värisi vilusta aina silloin
tällöin istuimellaan. Minä olen
täällä voinut hyvin, olen ollut myös terve tähän asti. Vaimolleen
hän oli ennen lähtöä lausunut ?kävi miten kävi, mutta
vangiksi en antaudu?, ja oli
taputtanut kädellään taskussaan olevaa pientä pistoolia.
Puoliunessakin hän vaistomaisesti kädellään kokeili taskua
varmistaakseen, että pistooli
oli vielä siellä.
?Perkele, ryssä on saaressa, tule pian, mennään!! ?, huudahti Viljo kovalla äänellä Toi-
V.
Pikkupoika kuuli epäselvää keskustelua peräkammarista. Mies ja poika.
He vaihtoivat välillä ajatuksia
ja mielipiteitä heinäkuun 13.
päivän tapahtumista vuonna
1944. Sitä hän oli tottunut
käyttämään jo talvisodassa.
Hän oli väsynyt sotimiseen,
olihan hänellä ikää jo kohta
38 vuotta, ja hän toivoi pääsevänsä pian kotiin. Uni
ei tullut, ja talvisodan käynyt,
ja jo kertaalleen kotiutettu
mies pisti tupakaksi. Hän oikaisi ruskettuneen vartalonsa
sileälle kalliolle, risti kätensä
päänaluseksi ja nukahti pilvettömän taivaan alle.
Varttunut mies hengitti
syvään ja imi keuhkoihinsa
Näin Etelä-Suomen Sanomat uutisoi tapahtumista rintamalla 13.7.1944.
Laatokan raikasta ilmaa. Vene rantautui kuljettajalle tuttuun ja suojaisaan saaren eteläosan poukamaan. Poika katsoi
isäänsä kysyvästi silmiin.
Usein he eivät sitä tehneet,
mutta nyt hän oli lukevinaan
isänsä rauhallisesta katseesta vastauksen, ?muistoksi ja
kunniaksi?.
. Ja kuten tiedetään,
ne haavoittuneet vangit, jotka
eivät pystyneet kävelemään,
ammuttiin kylmäverisesti venäläiseen tapaan.
IV.
Vihollinen hyökkäsi Putkisaareen, se oli yrittänyt jo
aiemmin yöllä ja aamulla,
mutta oli tullut torjutuksi. ja hymyillyt.
Ilman isää pikkupojasta kasvoi ja varttui aikuinen
mies, ja hän perusti oman perheen ja sai kolme omaa lasta,
kaksi poikaa ja tyttären. Yli 70 vuoden
iästään huolimatta hän lähti
varmoin askelin kulkemaan
kohti saaren itärantaa ja sitä
seuraten saaren eteläkärjen
suuntaan. Sodan arpi aloitti viimein umpeutumisensa.
Pojanpoika, joka oli perinyt jotain isoisoisänsä hienostuneista kasvonpiirteistä, uitti
rohkeasti oikeaa kättään yli
veneen partaan kirkkaassa ja
kylmässä Laatokan vedessä.
Hän käänsi päänsä ja katsoi
isäänsä ja isoisäänsä sinisillä
silmillään . Hän
loi ensi silmäyksensä karuun
saareen. Kulkihan
hän nyt samoja polkuja kuin
hänen isänsäkin ennen katoamistaan sodan melskeeseen.
Pojanpoika esitti kysymyksiä,
joihin ei ollut vastauksia. Hän oli tullut komppaniaan jostain taaempaa ja
oli tottumaton sodankäyntiin
ja hieman pelokkaan oloinen.
Sen Toivo huomasi heti ensi
silmäyksellä. en
ole nähnyt siitä lähtien kun
tänne tultiin, hän joutui eri
yksikköön. päivänä 2014
seen, ja hän päätti kirjoittaa
vaimolleen kirjeen. Toivo
istui ja nojasi selkäänsä suureen kiveen, antaen auringonsäteiden lämmittää kehoaan
kolean ja tuulisen yön jälkeen.
Tuttu pystykorva lepäsi hänen
vierellään. Vajaan joukkueen,
noin 20 miehen mukana, saareen saapui myös komppanian uusi päällikkö, luutnantti
Ranta. Toivo mietti kohtaloaan ja
poimi askistaan vielä viimeisen kotoa tuodun Työmiehen.
Toivo nousi muun joukkueen mukana moottoriveneeseen Kuivaniemestä, ja niin
matka Putkisaareen alkoi.
Uimataidottomana hän oli
venematkasta hieman huolis-
saan, mutta lyhyt matka sujui
ilman ongelmia. Mies katseli saarta ja sen kivisiä muotoja, hän
halusi painaa ne tarkasti muistinsa sopukoihin. Yksi Vuolenkosken poika on tässä samassa
ryhmässä kun minä, me oltiin hänen kanssaan myös
Itä-Karjalassa. Keskustelusta erottuivat äidin sanat ?ei
Toivo antaudu vangiksi?. Täällä on kovat taistelut, en tietä kuinka
sitten täältä selviää loppujen
lopuksi. Hän vilkaisi vielä kerran
taaksepäin ja suuntasi mietteliään katseensa kohti loittonevaa saarta. Hypähdellen
kiveltä kivelle, kepeästi kuin
vuor i kaur is, hän seurasi
isäänsä ja isoisäänsä. Arpi
korvalehdessä muistuttaa häntä vielä tänäkin päivänä isästään, jota hän salaa lapsena
ihaillen katseli tuvan lattialta
leikkiessään omin käsin tekemillään käpylehmillä ja käpyhevosilla.
VI
Perämoottori ulvoi jo
kuluneen moottorin äänellä
Laatokan korkeilla aalloilla.
Veneenkuljettaja, inkerinsuomalainen Toivo Kajava käänsi lasikuituveneensä keulan
tottuneesti kohti Putkisaarta.
Hänelle nämä vedet olivat
tuttuja, tuttuja jo vuosien ajan
kalareissuilta, joita hän säännöllisesti oli mökkirannastaan
tehnyt. Tolppalan V. Minä
kirjoitin Kauppilan Hildalle
eilen kirjeen kun on tässä nyt
hyvää aikaa. ja
vieraan miehen yritys tuoda
lohtua tilanteeseen toteamalla, ??ettei tosipaikan tullen
aina tapahdu niin kuin on lausuttu?.
Isä ei vankienvaihdon
yhteydessä tullut koskaan takaisin. Sumpin keitto oli
jäänyt kesken ja pakkikin oli
vedenhakumatkalla pudonnut
Laatokkaan.
Taistelu saaresta oli loppujen lopuksi nopeasti ohi, riittämätön oma tykkituli antoi
viholliselle edun. Lopetan kun
lähten juomaan korviketta
kun kaveri on sitä keittänyt.
Parhainta vointia sinulle ja
isin lapsille. ?Kävellään ja katsellaan paikkoja. Se valloitti
saaren pohjoisesta etelään,
runsaan sadan miehen voimin. Kammarin ovi oli
suljettu muilta kuin äidiltä ja
vieraan näköiseltä mieheltä,
joka oli yllättäen tullut aamupäivällä käymään. Aloin
tässä kirjoitella, kun en ole
saanut vielä yhtään vastausta vaikka olen kirjoittanut
jo monta kirjettä. Venäläiset olivat
pesiytyneet pohjoispäähän ja
jatkoivat sieltä etenemistään
kohti saaren keski- ja eteläosaa.
?Herätä minut sitten, kun
sumppi kiehuu?, sanoi Toivo
unisena Koskisen Viljolle,
?ummistan tässä silmäni hetkeksi?. Osa suomalaisista pääsi
haavoittuneena pakenemaan
kolmella soutuveneellä, mutta osa saaren puolustajista jäi
vihollisen käsiin joko eheänä,
haavoittuneena tai kaatuneina.
Viljo Koskinen jäi vangiksi ja
hän yritti katseellaan tavoittaa
Toivoa, mutta häntä ei saaresta suomalaisia sotavankeja
poiskuljettaneissa veneissä
näkynyt. Isä, joka oli näyttänyt
niin kovin viisaalta lukiessaan
sanomalehteä tuvan pöydän
ääressä ja joka oli kääntänyt
lempeän katseensa pikkupoikaansa . Olihan
hän jo useaan otteeseen kirjoittanut, vaan yhtään vastauskirjettä hän ei ollut vielä
vaimoltaan saanut. Saitteko
kesantosannat leväälle ennen
heinän tekoa. Millaiset siellä ovat viljat, täällä
näyttää olevan hyvät. Terävä katse tavoitti
kivikkoa ja jyrkkiä kalliorantoja, ja hän antoi ajatustensa
siirtyä ajassa taaksepäin, aina
heinäkuuhun 1944. Repusta
hän kaivoi kirjepaperin, -kuoren ja lyijykynän, jotka oli aiemmin Täydennyspataljoonan
Lotta-kanttiinista ostanut.
Hän aloitti kirjoittamisen
kauniilla käsialallaan.
12.7.44
Rakas Tyyne, Lämpimät
terveiset täältä lähetän. Savu leijaili hienon hienoina harmaina kiehkuroina pystysuoraan
kohti suojaavan koivun latvoja. Poikansa
kanssa hieman väiteltyään ja
iltapäiväkahvit vanhassa ampumasuojassa nautittuaan he
päättivät lähteä kävelemään
takaisin kohti lähtöpaikkaa.
Paluumatkalla kohti pohjoiskärkeä mies ja poika antoivat katseensa haravoida
sellaisia paikkoja, joissa sodassa kadonnut isä ja isoisä
olisi voinut hetkeksi silmänsä
ummistaa ja torkahtaa. Menneisyys ja nykyisyys kohtasivat
viimein, ympyrä oli sulkeutunut. Käveltiin hiljaisuuden vallitessa. Veneenkuljettaja viittoi
kädellään ja ilmoitti hyvällä
suomen kielellä, että hän odottaa moottoriveneellään niin
kauan, kunnes matkamiehet
palaisivat takaisin. Kuulemiin, Toivo
Osote 5/5467
Pudottaessaan kirjekuoren
kenttäpostilaatikkoon hänen
levottomuutensa vain lisääntyi. Edellisen yön unettomuus vaati veronsa. ja hymyili.
Ote 5./15 Prikaatin sotapäiväkirjasta 13.7.1944.
Jari Jaakkolan isoisä katosi Laatokan Putkisaaren taistelussa 13.7.1944.. Reitin
varrella tuli vastaan monia
sellaisia paikkoja, joissa suomalaiset olivat mahdollisesti
olleet asemissa ja saarta puolustaneet.
Saaren eteläkärjestä löytyi
vielä selvästi kivenmurikoista
rakennettuja ampumasuojia.
Saari herätti kysymyksiä,
mutta antoi myös vastauksia.
Miehen kasvot olivat vakavat,
mutta niistä kuvastui myös
uteliaisuus. Hän ei ollut mielissään
käskystä lähteä saareen. Saareen jäi vain kolme
soutuvenettä, ja miehet tiesivät
olevansa enemmän kuin pulassa, jos ryssä hyökkäisi.
volle, ja jatkoi hengästynyttä
askeltamistaan kohti saaren
keskiosaa. Kaivoi taskustaan
terävän veitsen, leikkasi sillä
palasen jo osittain harmaantuneista hiuksistaan, pudotti
hiukset varovasti kämmeneltään ja saattoi ne katseellaan
Laatokan aaltoihin. Pojanpoika kuunteli
tarkkaavaisena ja valitsi omat,
jännittävät reittinsä kalliorannalla, niin kuin kymmenvuotias vain osaa. hän jatkoi,
ja otti askeleen eteenpäin heinäkuun auringon lämmittämällä kalliolla. Maanantaina lokakuun 6. Nyt
kello 13.30 heinäkuun 13.päivänä oli vihollisen 30 ven een
voimalla ja tykistötulen tukemana suorittama maihinnousu
onnistunut. Hänen herkät ja yleensä hymyilevät kasvonsa olivat hetkittäin
vakavat, olihan hän kuunnellut isänsä ja isoisänsä keskusteluja kävelymatkan aikana.
Taival takaisin saaren
pohjoiskärkeen taittui levollisesti. Vaihtoehtoja oli monia. Vene rantautui saaren
suojaisaan poukamaan, ja
kolme matkustajaa nousi kallioiselle saarelle reput selässään. Siviili sapuskat ovat
lopussa, olen tässä varttunut
pakettia, mutta ei ole näkynyt, leipää täällä on vaikka
enempikin söisi, rasva aine
on pienempää
8
URHEILU
Maanantaina lokakuun 6. tällä
kerralla kolmen koulun kesken. Kausalan ja Tillolan
koululaisille suunnistuspäivä
oli myös pienen pyöräretken
päivä, sillä he olivat polkaisseet kouluiltaan Hiihtomajalle. 37, 2) Ville Nippa la
Kausala 16.00, 3) Jesse Tuomainen Kausala 17.13, 4)
Mirko Pirinen Kausala 21.08,
5) Topi Vaittinen Kausala
22.24, 6) Roni Murto Kausala
23.09, 7) Oras-Antti Jaakola
Kymentaka 23.26, 8) Juho
Matilainen Kausala 23.27,
9) Tuomas Elomaa Kausala
23.54, 10) Lauri Virtanen
Kymentaka 23.56, 11) Tatu
Korhonen Kausala 24.03,
12) Tomas Talo Tillola 24.11,
13) Kaapo Ryyppö Kausala
25.03, 14) Arttu Ojapalo
Kausala 25.16, 15) Rander
Trommel Kausala 25.22, 16)
Otso Ora Kausala 26.21, 17)
Tuukka Hietanen Kymentaka
26.32, 18) Johannes Pirinen
Kymentaka 27.10, 19) Weik-
ko Taskinen Tillola 27.27, 20)
Johannes Backman Kausala
29.07, 21) Aksu Montonen
Tillola 32.05, 22) Roni Flekander Kausala 34.18, 23)
Riku Ojapalo Tillola 36.09,
24) Pyry Savolainen Kausala
36.28, 25) Paavo Nieminen
Tillola 38.04, 26) Elias Sauvala Kausala 38.05, 27) Henrik Virtanen Tillola 38.12,
28) Veeti Rilanko Kymentaka 38.14, 29) Patrik Virtanen
Tillola 38.37, 30) Eetu Santala Tillola 39.36, 31) Rasmus
Sihvola Tillola 41.38, 32) Akseli Matikka Kausala 41.53,
33) Juho Hietalahti Kymentaka 44.14, 34) Simo Saarikko
Kymentaka 44.21, 35) Walter
Partiainen Kausala 52.44, 36)
Asser Peni Kausala 54.21.
P3LK 2,5 km, rastireitti: 1)
Onni Porkka Kausala 15.19,
2) Erik Heikkilä Kausala
16.31, 3) Ville Noukkala
Kausala 17.55, 4) Lasse Mikkola Kausala 18.21, 5) Väinö Heikkilä Kausala 19.35,
6) Oula-Ilmari Kausalainen
Kausala 20.09, 7) Elias Jopila Kausala 25.00, 8) VesaVille Lahti Kausala 26.45, 9)
Eino Ansala Kausala 27.44,
10) Peik Pyrrö Kymentaka
29.27, 11) Aki Tähti Kausala
29. Hiihtomajan maastossa
mukavassa syyssäässä rasteja
hakivat Kausalan, Kymentaan ja Tillolan 2.-6.-luokkalaiset, yhteensä noin 250
lasta. 47, 12) Aap o A hola
Kausala 29.50, 13) Veeti Ojala Kausala 30.16, 14) Niko
Niittymaa Kausala 30.27, 15)
Jimi Montonen Tillola 32.38,
Kausalan ja Tillolan koululaisille kolmen koulun suunnistuspäivä oli myös pienen pyöräretken päivä.. päivänä 2014
Kahdelle leimauspisteelle
syntyi ajoittain ruuhkaa,
kun oppilaat ottivat kunnon
loppukirin.
Kolmen koulun suunnistuspäivä
Hiihtomajan maastossa
Iitin kunnan peruskoululaisten suunnistuspäivää pidettiin perjantaina 26.9. Iitin Pyrinnön väkeä
huolehti suunnistuspäivän
talkootehtävistä.
Tulokset:
P2LK 2,5 km, rastireitti:1) Leevi Hellberg Kausala
14
Kaikille mukana oleville on myös kahvija mehutarjoilu.. Olimme vierailulla
Karralan kotiseututalolla,
jossa lapset kuvasivat, tekivät
videoita, äänittivät ja kävivät
tarkistamassa faktatietoja,
jotka sitten kirjoittivat mukaan pakettiin, kertoi käytännön esimerkin Haapakimolan
koulun rehtori Tiina Aro.
Tillolan koulun rehtori
Kari Valtonen näkee isot
mahdollisuudet myös koulujenvälisessä toiminnassa.
. 50, Nina Ku k konen
Kausala, kesk.
T3LK 2, 5 k m, rastireitti: 1) Lumi Kaariaho
Kausala 19.00, 2) Crista Ingers Kausala 19.41, 3) Kerttu Niemi Kausala 20.15, 4)
Lumi Reichenbach Kausala
20.45, 5) Sini Suikkanen Tillola 21.25, 6) Peppina Raita
Kausala 23.29, 7) Kaarna
Leppälä Kausala 25.21, 8)
Ella Eerola Kausala 25.49, 9)
Milja Kuisma Kausala 25.53,
10) Mimmi Peltola Kausala
26.05, 11) Daniela Vertanen
Kausala 27.46, 12) Kerttu
Kunnas Kausala 28.38, 13)
Violetta Janhunen Kausala
28.56, 14) Kerttu Ikonen
Kausala 29.38, 15) Saana Ahokas Kausala 30.05,
16) Taru Niemelä Kausala
30.53, 17) Roosa Taimisto Kausala 32.15, 18) Julia
Leino Kausala 34.37, 19)
Iitu Ikonen Kausala 34.42,
20) Erica Willberg Kausala
34.56, 21) Peppi Raskinen
Kausala 35.48, 22) Janna Eklund Kausala 36.24, 23) Iina
Sokero Kausala 39.05.
T4LK 2,5 km, rastireitti:
Maanantaina lokakuun 6. Otso Kolehmaisen
mukaan keskeistä laitteiden
käytössä ovat ajatuskartat
sekä omien esitysten valmistaminen.
Lentopallon tutustumisilta tytöille
HOOBEE
Kausalan YrityS järjestää
uusille 1-4-luokkalaisille tytöille lentopalloilun tutustumisillan ensi keskiviikkona
8. Koulutushanke laitettiin
kuitenkin liikkeelle viime
torstaina perustamalla ohjausryhmät, ja hanke jatkuu
vuoden 2015 loppuun.
. päivänä 2014
1) Iida Luoma-aho Kausala
17.03, 2) Jenna Tuomainen
Kausala 17.17, 3) Joanna
Puukka Tillola 17.26, 4)
Niina Hutri Kausala 19.05,
5) Hanna Sakkos Kausala
21.38, 6) Jenna Tapio Kymentaka 22.00, 7) Siiri Harjula Kausala 22.31, 8) Enni
Peltola Kausala 23.07, 9)
Aura Matikka Kausala 23.21,
10) Jenna Veijanen Kausala
24.54, 11) Siiri Munsterhjelm
Kausala 26.11, 12) Nilla
Ryyppö Kausala 27.21, 13)
Katriina Kukkonen Kausala
29.53, 14) Aada Ojapalo
Kausala 30.08, 15) Viivi
Ojala Kausala 30.31, 16)
Enni Sauvala Kausala 31.02,
17) Sara Dayoub Kausala
31.31, 18) Ronja Kausalainen Kausala 31.34, 19) Sofia
Pulkkinen Kausala 32.48,
20) Nanna Miettinen Kausala
34.06, 21) Neea Vuor io
Kausala 34.32, 22) Iina-Lotta
Kuisma Kausala 45.27.
T5LK 1,7 km, tukireitti: 1) Jenna Töyrylä Kausala
20.41, 2) Annukka Vainonen
Kausala 21.32, 3) Nea Vihertö
Kausala 23.22, 4) Iina Jaakkola Kausala 24.11, 5) Minna Kohonen Kausala 24.41,
6) Wilhelmina Rantanen
Kausala 29.19, 7) Ida Turunen Kausala 30.35, 8) Amanda Mäkelä Kausala 32.35, 9)
Erika Sauvala Kausala 35.51,
10) Nea Koskinen Kausala
36.16, 11) Noora Rinne Kymentaka 39.05, 12) Mimmi
Hede Kausala 39.25, 13) Karoliina Mikonaho Kymentaka 41.27, 14) Martta Kuparinen Kausala 43.23, 15) Suvi
Ruuskanen Kausala 50.31,
16) Janina Lehtinen Kausala
53.28, 17) Iina Ora Kausala
55.31, 18) Matilda Partiainen
Kausala 57.50, 19) Sofia Rytikangas Kymentaka 1.05.11,
20) Petra Koski Kausala
1.06.43, 21) Viivi Vilhunen
Kymentaka 1.11.37, 22) Delila Aalto Tillola 1.29.52, 23)
Siiri Ojapalo Tillola 1.30.08,
24) Miia Liik ka Tillola
1.30.55.
T6LK 1,7 km, tukireitti: 1) Aino Simola Kausala
16.42, 2) Aada Salo Kausala
19.36, 3) Satu Honko Kausala
20.03, 4) Matleena Pitkänen Kausala 20.39, 5) Nea
Koskinen Kausala 21.12, 6)
Laura Lintukangas Kausala
21.16, 7) Julia Salmi Kausala
21.42, 8) Sanni Ruuskanen
Kausala 21.47, 9) Anna Ikonen Kausala 24.07, 10) Eveliina Willberg Kausala 27.05,
11) Jonna Veijanen Kausala
27.39, 12) Nea Lehtimäki
Kausala 27.41, 13) Oona Tuomainen Kausala 28.57, 14)
Sofia Ingers Kausala 32.14,
15) Jenni Ampuja Kausala
32.25, 16) Kia Lehtinen
Kausala 32.44, 17) Elli Ansala Kausala 33.03, 18) Janette
Mikonaho Kymentaka 37.33,
19) Sirje Salmi Kymentaka
1.04.52, 20) Melike Köse Tillola 1.30.54.
9
Alakouluilla tietotekniikkaa on viime aikoina viety uusille urille pääasiassa koulujen
opettajien ja vanhempainyhdistysten yhteistyön tuloksena. Ilta
liikuntahallissa alkaa klo
17.15 ja kestää tarjoiluineen
klo 18.45 saakka.
Yritys on välittänyt kutsun tytöille Iitin alakoulujen
kautta, ja kannustaa jälleen
kerran uusien tyttöjen ainakin kokeilevan lajia. Yhteiset projektit ovat
nykytekniikalla mahdollisia,
oppiminen verkottuu.
Ollikainen korosti oppilaiden opetuksessa multimedian opetusta sekä tiedonhaun opastamisen tärkeyttä.
Kausalan koulun oppilaskunnan edustajat olivat ottamassa vastaan uusia opiskeluvälineitä. Viime viikolla Kausalan
koululle kokoontuivat myös Tillolan ja Haapakimolan vanhempainyhdistykset yhteiseen
laitteiden luovutustilaisuuteen.
Vanhempainyhdistykset
kumppaneineen
taulutietokoneasioilla
Iitin alakoulujen opettajat hankkivat laitteiden
opetustaitoja pienen hankerahan turvin
RITVA LAUNESKOSKI
Haapakimolan, Kausalan ja
Tillolan koulujen vanhempainyhdistykset ovat aloittaneet syksyn napakoin toimin
lahjoittamalla kouluilleen
taulutietokoneita (tabletteja),
tässä tapauksessa iPad-laitteita.
Ha apa k i mola n kou lu
sai ensimmäiset kahdeksan
laitettaan vanhempainyhdistyksen sekä yhteistyökumppanituen yhteisvoimin
ja Kausalan koulu sai kuusi
uutta laitetta vanhempainyhdistyksen oltua aktiivinen
useiden yhteistyökumppanien
suuntaan. Illan
aikana Yrityksen valmentajat esittelevät lentopalloa sen
eri muodoissa, ja tarjolla on
varmuudella hauskaa yhdessä
oloa ja jopa pelillistä antiakin
on tarjolla. päivä kuluvaa kuuta. Taulutietokoneiden
liikuteltavuus, langaton Internet-yhteys ja laitteiden monipuoliset toiminnot nostavat
ne ylivertaiseen asemaan.
Lapset ovat laitteista jo lähtökohtaisesti kiinnostuneita.
. Varustuksena tarvitaan vain sisäliikuntavälineet eiVÄTkä tossutkaan ole
heti ensimmäisellä kerralla
välttämättömät.
Maksuton tilaisuus on
tarkoitettu myös lasten vanhemmille, jotka näin saavat
myös tuntumaa seuran järjestämästä toiminnasta ja
mahdollisesti tytön tulevasta
harrastuksesta. Me taas emme olisi pystyneet näin suureen
lahjoitukseen ilman yhteistyökumppaniemme tukea,
muistutti Kausalan koulun
vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Juha Ikonen.
Pöy tätietokoneet toki
vielä palvelevat opiskelukäytössä, mutta niitä ei ainakaan
Kausalan koululle haluta
enempää. Kyseessä on nimenomaan opettajien tietotasohanke, sillä nyt olemme ensi
kertaa tilanteessa, missä oppilaiden ja opettajien taidot
tablettien kanssa ovat juuri ja
juuri samalla tasolla; sosiaalisen median käytössä oppilaat saattavat olla jopa meitä
opettajia taitavampia, selvitti
Kausalan koulun rehtori Ari
Ollikainen.
. Koulutus on nyt hyvin ajankohtainen, ja kiitos
vanhempainyhdistysten, sitä
voidaan myös järjestää, kun
on laitteita.
. Avustusta voidaan
käy t t ä ä t ä n ne sa apuva n
opettavan henkilön, vaikka
kollegan, palkkaus- ja matkakuluihin; me emme lähetä
opettajia koulutusmatkoille,
Ollikainen huomautti.
. Tillolan vanhempainyhdistys hankki omin
voimin koululle lähes uusinta
uutta: kuuden tabletin lisäksi pakettiin kuuluu verraten
massiivinen hallintajärjestelmä.
Kausalan koululle on lisäksi budjettivaroista uudistettu laitteistoa hankkimalla
Microsoft-tabletteja.
Opetus- ja kulttuuriministeriöltä Iitti oli hakenut
avustusta ICT-hankkeeseen,
missä alakoulujen opettajat
ammentavat oppia taulutietokoneiden käyttöön ja edelleen oppilaiden opetukseen.
Avustusta herui vain 15 pro-
senttia haetusta eli 3.400 euroa. URHEILU
tonen Tillola 32.38, 16) Niklas Näkki Tillola 32.43, 17)
Jesper Heikkilä Tillola 32.53,
18) Jimi-Oskari Kytösaho
Tillola 47.46.
P4LK 2,5 km, rastireitti:
1) Onni Liikkanen Kausala
15.33, 2) Laur i Elomaa
Kausala 17.06, 3) Kaarlo
Mikkola Kausala 17.25, 4)
Mikael Nippala Kausala
17.37, 5) Elias Taskinen Tillola 17.38, 6) Leevi Mäkinen
Kausala 17.45, 7) Nuutti Ikonen Kausala 18.05, 8) Pauli
Virtanen Kymentaka 18.28,
9) Akseli Pirinen Kymentaka 19.59, 10) Ville Vihertö
Kausala 20.38, 11) Henri
Hietanen Kausala 20.39, 12)
Tomas Puumalainen Kausala
20.46, 13) Matias Koskinen
Kausala 21.15, 14) Toivo Hynynen Kausala 22.22, 15) Tapio Tiihonen Kausala 23.02,
16) Petri Koskelainen Tillola
23.29, 17) Santtu Sällinen
Kausala 23.41, 18) Juho Lallukka Kymentaka 27.29, 19)
Touko-Matti Jaakola Kymentaka 27.47, 20) Joona Nieminen Tillola 28.17, 21) Niilo
Lahti Kymentaka 28.57, 22)
Aaro Lindroos Tillola 31.34,
23) Atte Santala Tillola
32.45, 24) Nooa Reponen Tillola 33.10, 25) Maximus Mattila Kausala 33.30, 26) Kaapo
Peni Kausala 34.24, 27) Toni
Ovaskainen Tillola 38.26, 28)
Antti Honko Kausala 38.51,
29) Ville Väinölä Kausala
39.21, 30) Roope Vahvelainen Kausala 41.22, 31) Veeti
Ristola Kausala 45.54.
P5LK 1,7 km, tukireitti: 1)
Tuukka Ingers Kausala 18.39,
2) Aleksi Lius Kausala 19.11,
3) Mikko Piikki Kausala
20.22, 4) Ali Dayoub Kausala
21.01, 5) Nico Kojo Kausala
21.22, 6) Tatu Vaittinen
Kausala 22.24, 7) Rene Takala Kausala 23.53, 8) Leevi
Klemettilä Kausala 24.26,
9) Akseli Helminen Kausala
24.31, 10) Santeri Savolainen Kausala 26.22, 11) Tino
Purtilo Kausala 26.31, 12)
Lucas Leino Kausala 27.41,
13) Samuel Helineva Kausala
28.01, 14) Leevi Lehtikangas
Kausala 28.40, 15) Leevi
Rusi Kausala 29.49, 16) Joonas Näkki Tillola 32.21, 17)
Miikka Varpenius Kausala
32.52, 18) Miro Hietanen
Kymentaka 39.40, 19) Topias Nyqvist Kymentaka
40.04, 20) Joonas Virolainen Kausala 55.21, 21) Arttu
Taimiaho Tillola 57.04, 22)
Atte Vilen Tillola 1.34.41.
P6LK 1,7 km, tukireitti: 1) Otso Kolehmainen
Kausala 15.56, 2) Rene Pesonen Kausala 16.29, 3) Samuli Käki Kausala 16.31, 4)
Aapo Ikonen Kausala 16.46,
5) Eero Haapaniemi Kausala
18.24, 6) Konsta Heikkilä
Kausala 19.12, 7) Eemeli Keinänen Kausala 19.25, 8) Iiro
Haukkavuori Kausala 24.49,
9) Kimi Antila Kausala
25.02, 9) Valtteri Taimisto
Kausala 25.02, 11) Veikka
Peni Kausala 26.13, 12) Topi
Korhonen Kausala 26.57,
13) Niila Vierula Kausala
27.41, 14) Otto Puukka Tillola 33.01, 15) Aleksi Virtanen Tillola 33.34, 16) Ere
Dahl Tillola 33.40, 17) Petri
Heiskanen Kausala 33.43,
18) Valtteri Kantonen Tillola
33.49, 19) Jere Auvinen Tillola 34.13, 20) Mikko Matilainen Kausala 34.22, 21) Okko
Kausalainen Kausala 34.49,
22) Tony Eerikäinen Kausala
37.13, 23) Eetu Hippeläinen
Kymentaka 50.02, 24) Severi
Timonen Kausala 52.17, 25)
Niko Vuorio Kausala 55.42,
26) Toni Nevalainen Kausala
1.17.41.
T2LK 2,5 km, rastireitti:
1) Saara Huppunen Kausala
16.00, 2) Iida Honko Kausala
23.32, 3) Aino Salo Kausala
25.44, 4) Alina Jäppinen Kymentaka 26.06, 5) Ansa Liikkanen Kausala 26.10, 6) Aada-Marja Lius Kausala 26.57,
7) Assi Tiihonen Kausala
33.38, 8) Nea Närhi Kausala
33.39, 9) Miisa Nieminen
Kymentaka 34.17, 10) Saana
Tapio Kymentaka 34.31, 11)
Nea Renlund Kausala 36.00,
12) Vilma Kantonen Tillola
36.03, 13) Sara Suikkanen
Tillola 36.11, 14) Anni Muhonen Kausala 36.25, 15)
Sarah Leppä Kausala 37.02,
16) Aada Laaksonen Kausala
38.34, 17) Venla Lallukka
Kymentaka 39.02, 18) Melisa Kuparinen Kausala 39.31,
19) Lyydia Leskinen Kausala
40.17, 20) Nuppu Lehtimäki
Kausala 41.36, 21) Martta
Saarinen Kausala 43.15, 22)
Amanda Pekkola Kausala
45.23, 23) Moona Hassan
Kausala 49.31, 24) Ida Leppänen Kausala 49.53, 25)
Heta Äikää Kausala 53.00,
26) Viivi Hapola Kausala
53
Maalisuoralla voittoväylä aukeni, ja ex-iittiläisen
Pasi Haapasillan osaomistama ruuna palautti Salon tallin
voittokantaan.
Joni Koivulan valmentama Zoogin´s Day oli Kouvolassa ajetun montén PMosakilpailun kuudes.
Kuun loppuun mahtui
myös ponimenestystä, kun
Vilja Kivisen valmentama
ja Lomakiven omistama Kananojan Roosaliina oli lainaohjastaja Elli Vakkarin
ohjastamana Teivossa toinen. päivänä 2014
Belleroosa avasi voitolla Kouvolassa
Golden Boy S kirkasti synkkää syyskuuta
HOOBEE
Viime hetken onnistumiset
toivat valoa iittiläisen raviur-
heilun synkkään syyskuuhun, kun ensin Juholan tallin
Belleroosa otti uran avauksessaan kuukauden ensim-
mäisen iittiläisvoiton. Ensin vähän huolletaan ja katsotaan sitten meneekö aikataulu liian tiukaksi, arvuutteli Retu tamman
jatkoa.
Belleroosan taustajoukot
harkitsevat Kymenlaaksoajoon osallistumista.
Kuukauden toinen iittiläisvoitto tuli valmentaja
Matias Salon myötä, kun
tallista debytoinut Golden
Boy S yllätti pelaajat Teivossa. Valvontaa kohdennetaan
sekä jalkaisin että autolla maahan saapuviin matkustajiin.
Raskas liikenne valvonnassa
MUUMIPEIKKO
Poliisi valvoo tällä viikolla tehostetusti raskasta liikennettä
koko maassa. Valvonnan pääpaino
on Tallinnan matkustajaliikenteessä. Poliisin
aluevastuuperiaatteen mukaan
Helsingin poliisilaitos suorittaa teemavalvontaa Helsingin
satamissa. Jatkoa
seurasi neljä päivää myöhemmin, kun Salon tallista debytoinut Golden Boy S tuplasi
voitot kahteen.
Belleroosa pääsi Esa Holopaisen ohjastamana Kouvolan Lounasraveissa takarivistä kolmanteen ulos, mistä
hyökkäsi vauhdin rauhoituttua reilu kierros jäljellä kolmannelle ja 200 metrin matkalla paiskaamalla kärkeen.
Belleroosaa kirissä seurannut
Ville Tonttilan Ahasveros
tuli viimeisessä kaarteessa
rinnalle, puristi 100 jäljellä
jo kärkeen, mutta Kymentaan likkojen varsa vastasi,
vastasi, tuli linjalla uudelleen
ja ehti 17-vauhtisella kirikierroksella maalikameravoittoon ajalla 18,5ake.
Like A Prayerin ja Future Bellen varsa on maksettu
Kymenlaaksoajoon, mutta
karsintoihin osallistumista
valmentaja Reijo Juhola ei
vielä varmistanut.
. 10
Maanantaina lokakuun 6. Kari Venäläinen käänsi
kakkosradalta suoraan sisältä johtoon avanneen Watson
Capewishin selkään, mistä
pääsi toiselle ja johtoon siirtyneen Real de Rabutin selkään viimeisessä kaarteen
lopussa. Valvontateemaan osallistuvat kaikki poliisilaitokset.
Liikenneturvallisuuden pitkäaikaisen parantumisen myötä
myös raskaan liikenteen onnettomuusluvut ovat olleet laskussa. Liikenteen valvontaan käytettävissä olevia
voimavaroja suunnataan erityisesti raskaan- ja bussiliikenteen
liikenneturvallisuuden ja kuljetusyritystoiminnan laillisuuden
valvontaan.
Valvontajakso on osa Euroopan liikennepoliisiverkoston
Euroopan laajuista valvontatee-
maa. Vilja itse oli Norlandas
Sunsetin rattailla, mutta liiat
laukat vesittivät toiveet menestyksestä.
Aada Salon Jokimäen
Cassie teki sen sijaan ehjän
juoksun, sai rahaa, mutta ei
ollut parhaimmillaan sijoittuen yhdeksänneksi.
Alkoholin
tuontia
tarkkaillaan
satamassa
Poliisi on osaltaan mukana
alkoholintuontia koskevan
Taxfreevisa-kampanjan mukaisessa valvonnassa. Poliisin tietoon tulleita raskaan liikenteen onnettomuuksia
oli Suomessa vuonna 2013 noin
3.700 kappaletta. Vuoteen 2012
verrattuna määrä vähentyi lähes
20 prosentilla.
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija: Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Katuosoite:
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Telefax: (05) 326 0321
Avoinna
Ma?Ti 8.30?16
Ke?To 8.30?15.30
Pe 8.30?15
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234, (05) 326 0357
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
0400 857 577, (05) 326 0355,
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten
jättöajat:
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Vedosilmoitukset:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Ilmoitushinnat:
Etusivu 1,65 E/ppm
Takasivu 1,45 E/ppm
Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin
jälkeen 1,35 E/ppm
Pienin ilmoituskoko 25 ppm
Kuolinilmoitus 1,35 E/ppm
Kiitosilmoitus 25 E/kpl
Etusivu (silmä) 66,00 E/kpl
Merkkipäiväilmoitus 25,00 E/kpl
Onnitteluilmoitus kuvalla 45,00 E/kpl
Palveluhakemisto 30,00 E/rivi 3 kk
Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten
julkaisemisesta sattuneesta virheestä
on ilmoitusten hinta ja muihin
lehtiin toimitetusta aineistosta sen
valmistusarvo.
Tilaushinnat
1.1.2014 alkaen
Kestotilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 80,00
ulkomailla 92,00
Osoitemuutokset ja
tilausasiat:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
(05) 326 0355,
0400 857 577
Määräaikaistilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 86,00
ulkomailla 92,00
Painopaikka:
Lehtisepät Oy,
Pieksämäki
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
päivystysnumeroon 03 757 5285
Jaalan kirkonkylässä Itellan
päivystykseen 0200 71400
Numerot päivystävät klo 6.30-10
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Pankit:
Nordea
FI92 2131 1800 0041 25
Helmi Säästöpankki
FI25 4212 0010 0979 68
OP
FI 93 5069 0110 0003 50
Sampo
FI64 8000 1500 0646 48
klo 8.00.
MTK-IITTI ja
IITIN
MAASEUTUSEURA
tarjoaa jäsenilleen
edellisten vuosien
tapaan retken Jyväskylään KoneAgria-näyttelyyn pe 10.10.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset
Hannu Longalle ti 7.10. 0407050493 9.10. mennessä.
Pikkujouluristeily
8.?9.12.
Tallinnaan. klo 17.15?18.45.
Myös vanhemmille, mehu- ja
kahvitarjoilu. Lapinjärven
kautta satamaan. menn. klo 13.00.
Kotkan teatteri näytös Keisarikunta. pääj-hla seurakuntakeskuksessa, to 9.10. Kyytiin
pääsee myös Radansuun kyläkaupalta. Lyöttilän jumppa alkaa to 9.10. tiedot
Iitinseudusta ma 29.9. klo 17.30.
Hallitus kokoontuu klo 17.00.
04.00 Uutisikkuna
05.55 Ulos luontoon
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Akuutti
10.00 - 10.47 Murdochin murhamysteerit
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Jumalanpalvelus
11.55 Yön laulajia
12.15 Kuningaskuluttaja
12.40 Sydämen asialla (7)
13.30 - 14.48 Kaunis Veera eli
Ballaadi Saimaalta (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.05 Arto Nyberg
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Murdochin murhamysteerit (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Uutisvuoto
19.00 Prisma: Voinko syödä lihaa?
19.55 Tarinoita metsästä : Palokärki
20.00 MOT
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti:
Väkivallan taakka (16)
23.00 Yle Uutiset
23.05 Kotikatsomo: Tehdas (7)
23.50 Putkiremontti
00.20 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN: Neposen aamu
06.51 Nimipäiväonnittelu: 6.10.
06.52 Fungi (S)
06.59 Karhunpaini
07.06 Pikku Toni (S)
07.12 Nelli ja Iiro (S)
07.21 Tommin kiertävä sirkus (S)
07.31 Maukka ja Väykkä (S)
07.42 Olivia (S)
07.56 Harri ja dinot (S)
08.14 Muumilaakson tarinoita (S)
08.41 - 08.48 Late Lammas (S)
08.56 Naurun tasapaino Extra
09.00 McLeodin tyttäret (7)
09.45 Tanskalainen maajussi 2008 - 2012
10.15 - 11.05 Nuoret lääkärit
11.20 Tyylikkäitä tilaratkaisuja
11.50 New Yorkin herkut
12.20 Muuttohaukantie
12.50 Muuttohaukantie
13.20 Mutsis oli apina
13.45 Uusi päivä (S)
14.13 Uusi päivä (S)
14.40 - 15.08 Uusi päivä (S)
15.15 Pasila 2.5 - The Spin-Off (7)
15.40 - 16.21 Doctor Who (12)
16.30 Nuoret mestarit: Partiomestari
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 - 19.00 We Want More
18.00 - 18.01 Yle Uutiset minuutissa
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.20 Urheiluruutu
19.24 Yle Uutiset sää
19.30 Teiniäidit 2014
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Isot ja pienet (S)
21.00 - 21.40 Black Box (12)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Charlien enkelit (12)
22.46 Teiniäidit 2014
23.15 Funny or Die Presents (16)
23.42 Ironside (16)
00.25 - 00.52 Jäynäjäbä (12)
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Kauniit ja rohkeat
10.10 Emmerdale
10.40 Vapun valtakunta
11.10 Formula 1: Japanin osakilpailu
13.45 Amazing Race
14.45 Millerit (S)
15.15 Alueellinen sääennuste
15.20 Mitä tänään syötäisiin?
15.25 Tanssii Tähtien Kanssa
17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää
17.25 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Suomen kaunein koti
21.00 Kiiltokuvia (S)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Rizzoli & Isles (16)
23.35 The Good Guys (16)
00.35 - 01.05 Super Fun Night (S)
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu
07.30 Disney esittää: Timon ja Pumba (7)
07.55 Lazy Town (S)
08.25 Waverly Placen velhot (S)
08.50 Maistuvimmat liikeideat
09.50 Sisustuskaksoset
10.20 Hulluna häämekkoihin Atlantassa
10.50 Ennustaja-TV
11.20 Ostosruutu
11.50 Ostosruutu
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Sisustuskaksoset
13.50 Maistuvimmat liikeideat
14.50 Britannian paras leipomo
15.50 Olipa kerran (12)
16.50 Arvostele mun illallinen Suomessa
17.20 Frasier (S)
17.50 The Voice Kids
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Matkaoppaat
19.30 Poliisit (S)
20.00 Huippumalli haussa
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Veijarit (12)
23.10 Weeds (12)
23.45 Weeds (12)
00.20 NCIS Rikostutkijat (12)
01.20 Frasier (S)
01.50 Eriskummalliset rikokset (S)
02.30 Blue Bloods (12)
03.30 - 05.00 Ennustaja-TV
Tiistai 07.10.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.45 Aamusydämellä
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 - 10.47 Murdochin murhamysteerit
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.15 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.25 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.35 Yle Uutiset Häme
11.45 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.55 Yle Uutiset Itä-Suomi
12.05 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.15 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.25 Oddasat
12.40 Sydämen asialla (7)
13.30 - 14.47 Kuningas kulkureitten (7)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.55 A-studio
16.25 Kuningaskuluttaja
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Murdochin murhamysteerit (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Kiehtova maailma: Vallan kaupungit
19.45 Löytöretkiä maailmaan
20.00 Prisma Studio
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Kenttäsairaalan sisaret (16)
21.55 Erikoisryhmä Stuttgart (12)
22.40 Yle Uutiset
22.45 Prisma: Voinko syödä lihaa?
23.37 Ulos luontoon
00.05 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN: Nallen aamu
06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.10.
06.52 Pikku prinsessa (S)
07.04 Kynä käteen!
07.07 Jussin matkat (S)
07.18 Ihan satua (S)
07.25 Lulu kilpikonna (S)
07.38 Neppajymykerho
07.43 Ritari Mikke (S)
07.58 Harri ja dinot (S)
08.19 Muumilaakson tarinoita (S)
08.43 - 08.48 Klassikkotarina (S)
09.00 Pan Am (12)
09.42 New Yorkin herkut
10.11 Lapsiperhe avun tarpeessa
10.50 Meille tulee koiranpentu
11.20 Uusi päivä (S)
11.50 Onnenetsijät
12.20 Muuttohaukantie
12.50 Muuttohaukantie
13.20 - 13.48 Teiniäidit 2014
14.40 Isot ja pienet (S)
15.10 - 15.32 Putoojat (12)
15.40 - 16.21 Doctor Who (12)
16.30 Törmäyskurssi (S)
16.31 Pok ja Mok (7)
16.38 Råtta Booris parantaa tapansa (S)
16.44 Martine (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.45 Minun maisemani
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.20 Urheiluruutu
19.24 Yle Uutiset sää
19.30 Teiniäidit 2014
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Isot ja pienet (S)
21.00 A2: Teema
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 A2: Teema
23.15 Tom Horn (16)
00.50 Teiniäidit 2014
01.20 - 01.47 Jäynäjäbä (12)
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Kauniit ja rohkeat
10.10 Emmerdale
10.40 Emmerdale
11.10 Lääkärit
12.05 Ostoskanava Tvins.com
13.35 Pomo piilossa
14.35 Moderni perhe (S)
15.05 Alueellinen sääennuste
15.10 Mitä tänään syötäisiin?
15.15 Peter Hispaniassa
16.15 Suomen kaunein koti
17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää
17.25 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Maajussit - Missä he ovat nyt
21.00 Mentalist (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 MTV Sport: CHL Extra
22.45 Pukumiehet (S)
23.45 Glades (12)
00.45 - 01.15 Luuserit (12)
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen
07.30 Disney esittää: Timon ja Pumba (7)
07.55 Lazy Town (S)
08.25 Waverly Placen velhot (7)
08.50 Maistuvimmat liikeideat
09.50 Sisustuskaksoset
10.20 Hulluna häämekkoihin Atlantassa
10.50 Ennustaja-TV
11.20 Ostosruutu
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Sisustuskaksoset
13.50 Maistuvimmat liikeideat
14.50 Britannian paras leipomo
15.50 Manhattanin äitiyskonsultti (7)
16.50 Arvostele mun illallinen Suomessa
17.20 Frasier (S)
17.50 The Voice Kids
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Matkaoppaat
19.30 Poliisit (S)
20.00 Haapasalo Goes America
20.57 Keno
21.00 NCIS Rikostutkijat (12)
22.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!
23.00 Weeds (12)
23.35 Weeds (12)
00.10 NCIS Rikostutkijat (12)
01.10 Frasier (S)
01.40 Holmes NYC (12)
02.40 Blue Bloods (7)
03.40 - 05.00 Ennustaja-TV
Keskiviikko 8.10.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Strada
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 - 10.47 Murdochin murhamysteerit)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.15 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.25 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.35 Yle Uutiset Häme
11.45 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.55 Yle Uutiset Itä-Suomi
12.05 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.15 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.25 Oddasat
12.40 Sydämen asialla (7)
13.30 Taikayö (S)
14.41 Yö haiden kanssa
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 MOT
16.20 Putkiremontti
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Murdochin murhamysteerit (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.50 Historia: Kanoottisankarit
20.00 Akuutti
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Boss (16)
23.00 Yle Uutiset
23.05 Ulkolinja: Tähtäimessä Boko Haram
23.55 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.10.
06.53 Paula (S)
07.01 Herra Nokkelo (S)
07.06 Tiketi Tok (S)
07.18 Jokeri Pokeri Box
07.20 Samsam (S): Takaisin Marshiin
07.30 Urpo ja Turpo (S)
07.41 Iinan aamu
07.45 Lauran tähti (S)
07.58 Harri ja dinot (S)
08.19 Muumilaakson tarinoita (S)
08.41 Galaxi
08.42 - 08.49 Late Lammas (S)
09.00 McLeodin tyttäret (7)
09.45 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa
10.15 Satuhäät
11.00 Naurun tasapaino Extra
11.05 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma
11.20 Uusi päivä (S)
11.50 Matkakumppanit
12.20 Muuttohaukantie
12.50 Muuttohaukantie
13.20 Teiniäidit 2014
13.50 A2: Teema
14.40 A2: Teema
15.48 Doctor Who (12)
16.30 Galaxi
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 - 18.44 McLeodin tyttäret (7)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.20 Urheiluruutu
19.24 Yle Uutiset sää
19.30 Teiniäidit 2014
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Isot ja pienet (S)
21.00 Docventures: Elokuvan esittely
21.15 American: The Bill Hicks Story
22.57 Docventures: jälkikeskustelu
23.56 Teiniäidit 2014
00.25 Silminnäkijä
00.55 - 01.23 Jäynäjäbä (12)
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Kauniit ja rohkeat
10.10 Emmerdale
10.40 Emmerdale
11.10 Lääkärit
12.05 Ostoskanava Tvins.com
13.35 Kiinan kesytön luonto
14.35 Ensisilmäyksellä (S)
15.05 Alueellinen sääennuste
15.10 Mitä tänään syötäisiin?
15.15 Unelmakoti puoleen hintaan
16.15 Pientä mökkiremonttia
17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Hansin matkassa
21.00 C.S.I. Pe: italianpata, salaatti.
Lisäksi joka päivä: leipä, ravintorasva ja ruokajuoma.
Jaalan koulun ruokalista
6.-10.10.2014:
Ma: nakkikastike, perunat,
karnevaalikasvikset, kiinankaalitomaatti-mandariinisalaatti. Ke: kasvissosekeitto, juusto, omena,
täysjyväsämpylä. mennessä
Leenalle 0400 551 247.
Muistelukerho
kokoontuu
huomenna ti 7.10.2014 seurakuntakeskuksessa klo 13.00.
Kaija Vesala alustaa aiheesta:
Lottien työ oli käytännön isänmaallista. Mittaus on maksuton. klo 18.30?19.15.
Opettajana Noora Junno. Linja-auto lähtee klo
12.00 kirkon parkilta. Talkoolaisille tarjotaan myös ateria.
LYÖTTILÄN MARTAT. Sydänyhdistyksen
kuntosalivuoro
tiistaisin klo 10.00?11.00 Ravilinnassa. Ti:
kaalilaatikko, porkkanaraaste,
puolukkasurvos. Ulkoiluystäväkoulutus to 16.10. - 8.10.2014
Maanantai 6.10.
TV1
IITIN KUNTA TIEDOTTAA
KANSALAISOPISTO TIEDOTTAA
IITIN KANSALAISOPISTO
lukuvuosi 2014-2015
12077. ja 30.10. Muiden jäsenten matkaa
yhdistys tukee osittain. 040 512 5540.
LC
Kausalan
kuukausikokoontuminen Ponnilla
9.10. Maanantaina lokakuun 6. Tampereen
kädentaidot-messut la 15.11., pikkujouluretki Loviisaan su 30.11.
Tutustumme siellä mm. New York (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto ja Jokeri
22.30 MTV Sport Uutiset
22.45 Teknavi
23.15 Kallista kipua (12)
00.10 - 01.10 Revolution (16)
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen
07.30 Disney esittää: Timon ja Pumba (7)
07.55 Lazy Town (S)
08.25 Waverly Placen velhot (7)
08.50 Maistuvimmat liikeideat
09.50 Sisustuskaksoset
10.20 Hulluna häämekkoihin Atlantassa
10.50 Ennustaja-TV
11.20 Ostosruutu
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Huima konttihuutokauppa (S)
13.50 Maistuvimmat liikeideat
14.50 Britannian paras leipomo
15.50 Tanssin superäidit
16.50 Arvostele mun illallinen Suomessa
17.20 Frasier (S)
17.50 Hotellit haltuun
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Matkaoppaat
19.30 Poliisit (7)
20.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!
20.57 Keno
21.00 Under the Dome
22.00 Hyvät ja huonot uutiset
23.00 Castle (12)
00.00 NCIS Rikostutkijat (12)
01.00 Frasier (S)
01.30 Brad Meltzerin tulkinnat (7)
02.30 Blue Bloods (12)
03.30 - 05.00 Ennustaja-TV. Ilm. Tulossa: Patikkaretki Pukkikankaan laavulle
su 12.10. 150 m2 sis. Muistelujen lomassa
kahvittelua.
Kaikille avoimet harrastevuorot Ravilinnassa tiistaisin
klo 18.15?19.30
(koko sali), keskiviikkoisin 20.15?21.45 ja
perjantaisin 20.30?21.45 (yksi
loossi). klo 12?15. Ilm. heng. Käsityökerho kokoontuu kirjastolla tänään
ma 6.10. 1.11. Sydänkerho kokoontuu torstaina 9.10. klo 15.00. mennessä. klo 15.00
Kausalan ABC:n kabinetissa,
suunnitellaan pikkujoulua.
Iitin Kirkonkylän-Radansuun
kyläyhdistys
tekee retken Lemin
Säräpirtille
la 25.10. Tilaamme yhteistilauksena Marttaessuja.
Yhdistys maksaa essusta osan.
Mikäli haluat ostaa essun itsellesi - ota yhteyttä Hennaan p. Mukaan pääsee aterian hinnalla, matka on ilmainen.
Sitovat ilmottautumiset kyläkaupalle 18.10. To: kasvispihvit, perunat, kastike, salaatti. avoimiin
joulukoteihin, joulutoriin ja ruokailemme yhdessä. Yritys-ilta 15.11.
Hirvenmetsästyskokoontuminen
seuran majalle la
11.10. autopaikan.
Pakettiauto mahtuu sisään.
Lisäksi pienvarastotilaa.
Puh. Haapsalun kylpylämatkalle lähtijät. Yhdistys tarjoaa matkan kokonaisuudessaan
marttojen kesäkahvilavuorossa talkoilleille leipojille ja tyovuorossa
olleille. klo
13?16 Ravilinnan kahviossa. lauluja seurakuntakeskuksessa, su
12.10. mennessä puh. 050 67670, (03) 872 0530
Eläkeliiton Iitin
yhdistys. Akatemiaharjoitukset
alkavat hallissa huomenna ti
7.10. 7.11. To: punainen
broilerpata, riisit, jäävuorikurkku-maissisalaatti. Uusi laiva M/S Baltic Queen. Katsokaa tark. klo 19.00.
Muistattehan syyskokoontumisen Lounas Cafe Kanttiinassa huomenna ti 7.10. Osallistutaan joukolla järjestettyihin tapahtumiin! Piirin teatteripäivä pe 7.11. vanhemman väen kirkkopyhä. Auto
lähtee Kausalan
linja-autoasemalta klo 7.15,
Kuusankoski
Keskusaukion
pysäkki klo 7.35. La 13.12.
klo 10-14 perinteiset joulumyyjäiset seuratalolla.
Valtiopäiväneuvos Mikko Pesälän
esitelmä ke 8.10.
Muikkukeitto.
Iitin koulujen ja
päiväkotien ruokalista
6.?10.10.2014:
Ma: kinkkukiusaus, salaatti,
punajuuri. Kurssimaksu 20 ?.
12093. Lentopallon
tutustumisilta 1?4 luokan tytöille ke 8.10. Ti: kalakeitto, juusto.
Ke: makkarakastike, perunat,
salaatti. Tarjoilua 10?12. päivänä 2014
11
TV-OHJELMAT 6.10. Mukaan sopii 50 henkilöä. Samalla voit tutustua lintutorniin.
Lentopallo; juniorijoukkueiden
harjoitukset
liikuntahallissa ovat
alkaneet. Opettajana Anne Suhonen.
Kurssimaksu 12 ?.
Monitori asiakaspalvelu@iitti.fi
020 615 9618
Toimisto kansalaisopisto@iitti.fi
rehtori 040 55 46 502
Monitorissa on myytävänä Iitin kansalaisopiston logo-mukeja (10 ?), tuotto stipendeihin.
Kausalan keskusta kellarikerroksen
toimi-/varastotila n. Pe:
sitruunainen kalaleike, perunaporkkanasose, kaali-purjosalaatti, ruisleipä.
Lisäksi joka päivä: ruokajuoma,
leipä, levite.
Köyry-ilta pidetään tänään 6.10.,
Mikon
päivän
jälkeisenä ensimmäisenä maanantaina, klo 18.00
Lanskinjoen varressa sillan kupeessa Tolppalan puolella. Tule mukaan! Muistattehan vanhusten viikon tapahtumat, ti 7.10.
SeniorSurf päivä kirjastolla, ke
8.10. Kaikille avoin Jengan
hockeyvuoro Halton Areenalla
torstaisin klo 20.30?21.30.
Iitin
Sydänyhdistys
suorittaa
verenpaineenmittausta
markkinatiistaina 7.10.
palvelukeskus
Koivulehdossa klo
11.00?12.00
Lasse
ja Kaarlo Mikkola (keskikuva) soittivat vihkiäisissä
fanfaarin, ja tapahtumaa
olivat todistamassa kaikki
Kausalan ja Kausan koulun oppilaat (alakuva).
Jo aiemmin tänä vuonna
valmistuivat monipuoliset
lähiliikuntapaikat Iitin yläkoulun läheisyyteen sekä
Kausalan ja Kausan koulun
pihalle. luokalta Katriina Kukkonen ja Nanna
Miettinen, 5. Olemme saaneet merkittävän parannuksen Kausalan ja Kausan koulujen
välituntipihaan. Viimeksi mainitussa
järjestettiin torstaina juhlallinen vihkiäisseremonia, jossa
kaikkia luokkia edustaneet
oppilaat sekä vanhempainyhdistystä edustanut Mikko
Kunnas leikkasivat kentän
poikki pingotetun nauhan.
Nauhan leikkaajina olivat
1. luokalta Erika
Sauvala ja Annukka Vainonen, 6. luokalta Otso Kolehmainen ja Aino Simola
sekä Kausan koulusta Aino
Peltola.
Tarkoitus oli, että pätkä
nauhaa jää jokaiselle luokalle
tapahtumasta muistoksi.
Juhlapuheen vihkiäisissä
pitänyt rehtori Ari Ollikainen kiitti Iitin kuntaa saadusta liikntapaikasta ja totesi,
miten vielä 1960-luvulla riitti, kun pihalla oli iso kenttä,
jalkapallomaalit, keinu ja
pari rekkiä. Uutuutena ovat Nea Ristolan välituntiohjaukset seitsemän
kertaa viikossa.
Vihkiäisjuhlassa julkistettiin koulun uusi kannustushuuto, jonka on tehnyt
Jenna Tuomainen. Samoin
kasvuiässä olevan lapsen
?
luusto kaipaa vahvistuakseen
erilaista liikkumista, niin
juoksua kuin hyppäämistäkin. Koulukavereiden kanssa
pelaaminen ja leikkiminen
vahvistavat tärkeitä yhteistoimintataitoja elämää varten.
Liikkuminen raikkaassa ilmassa virkistää ja antaa voimia sekä vireyttä seuraavaan
oppituntiin. Kausalan
koulun aikuisista muodostettu liikuntatiimi tekee koko
ajan suunnittelua koulupihan
monimuotoisuuden parantamiseksi. luokalta Saara Huppunen ja
Nina Kukkonen, 3. 12
Maanantaina lokakuun 6. Myös Kausalan
koulun piha oli melko karu
aina 1990-luvun puoleen
väliin saakka. Hyvä
minä, hyvä me, hyvä Kausalan koulumme kajautettiin
yhteen ääneen ennen nauhan
katkaisemista. He
liikuttavat tkerran viikossa
pitkällä välitunnilla. Koulussamme
on toiminut jo usean vuoden
ajan 5.-6. Lihakset kaipaavat liikettä
voidakseen hyvin. päivänä 2014
Hyvä minä,
hyvä me, hyvä
Kausalan koulumme!
Koulun lähiliikuntapaikka
vihittiin juhlavasti käyttöön
VOITTO RUOHONEN
Kaikkien luokkien ja vanhempainyhdistyksen edustajat leikkasivat monitoimikentän poikki pingotetun
nauhan (kuva yllä). Monitoimikaukalo ja pihan laajennus
parantavat merkittävästi välija liikuntatuntien liikkumismahdollisuuksia. luokalta Lumi Kaariaho ja Onni
Porkka, 4. Seremonian
alussa jaettiin lisäksi mitalit
taannoin pidetyissä suunnistuskilpailuissa menestyneille
koulun oppilaille.
Ennen riittivät
kenttä, keinu
pari rekkiä ja
jalkapallomaalit. Välituntiliikkuminen
on tärkeää monesta syystä.
Oppitunneilla istutaan paljon, ainakin vielä toistaiseksi. Silloin pihaa
alettiin suunnitella, ja oppilasmäärän kasvukin edellytti
sitä.
. Juuri alkanut Erasmus-yhteistyö viiden muun
maan koulujen kanssa antaa
myös ideoita välituntiliikunnan kehittämiseen, Ollikainen sanoi:
. luokan oppilaista
koostettu välkkäriryhmä. luokalta Viljami Salo ja
Martta Huppunen, 2