Metsälän
aluetta ei tällä erää rakenneta, koska siellä kiinnostus
vesihuoltoa kohtaan oli laimeaa.
. EteläIitin vesihuolto-osuuskunnan
hallituksen jäsenet vastaavat
mieluusti kaikkiin liittymisja sopimusasioihin liittyviin
kysymyksiin. Tarkempi erittely on tarvittaessa saatavana
vesihuolto-osuuskunnalta,
Heino muistuttaa:
. 59. Vesihuolto-osuuskunnan saamien avustusten lisäksi kiinteistön omistajalla
on mahdollista saada ARA:n
avustusta, joka on enimmillään 30 prosenttia liittymän
kustannuksista. Irtonumero 1 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Torstaina 7. päivänä maaliskuuta 2013
www.iitinseutulehti.fi
Kauppakatu 6 . Urakkasopimus vesihuoltotöistä allekirjoitettiin
26. Toiseen vaiheeseen on
mahdollista liittyä mukaan
vielä nytkin, kun hanke on
lähtenyt liikkeelle. Erottajan, Tolppalan
ja Savisuon alue valmistunee
runkolinjojen osalta maaliskuun aikana ja työt jatkuvat
edelleen runkolinjojen osalta,
jos vain talvi antaa myöten,
Backmanin kaupalta Haapakimolan suuntaan, Pekka
Heino Etelä-Iitin Vesihuoltoosuuskunnasta kertoo:
. vuosikerta . Konttilan risteys toteutetaan kohteista viimeiseksi.
Kakkosvaihe tuo osuuskuntaan jo rakennetun 140
liittymän jatkoksi vähintään
50 uutta liittyjää.
Viime syksynä tehdyssä
kyselyssä liittyjiä ilmoittau-
Etelä-Iitin vesihuollon rakentamisen toinen vaihe
lähti maanantaina liikkeelle Erottajalta Savisuolle
päin.
tui Konttilan alueelta yhdeksän, Haapakimolasta 26 sekä
Tolppalan ja Erottajan alueelta kymmenen.
Toteutuneilla liittyjämäärillä vesihuollon laskennalliset kustannukset on saatu
puristettu 13.000 euroon liittymää kohden.
. Lisäksi
kiinteistön omistaja saa liittymästä 20 prosenttia kotitalousvähennysoikeuden verotukseen. Etelä-Iitin Vesihuolto-osuuskunnan
hallitus oli aiemmin tehnyt
yksimielisen päätöksen laajentaa eteläisen Iitin vesihuoltohanketta.
Tarjouskilpailun jälkeen
urakan vesihuoltotöistä sai
elimäkeläinen PVK-kaivu
Oy. 2013 N:o 5818
Iitin
valtuusto
päätti
rakennelausunnosta
Sivu 2
Etelä-Iitin vesihuollon
kakkosvaihe on alkanut
VOITTO RUOHONEN
Etelä-Iitin vesihuollon rakentamisen toinen vaihe käynnistyi maanantaina. Avustusta
haetaan Iitin kunnan kautta,
ja sieltä on myös saatavilla
tarkempia tietoja. Yhteystiedot
löytyvät kotisivuilta etelaiitinvok.fi.
?
Vesihuoltotyöhön
voi hakea avustusta
ja siitä saa
kotitalousvähennyksen. 47400 Kausala N:o 18 . Prosenttiosuus on
sama kuin kiinteistöllä tehty
työn osuus. helmikuuta.
Työt lähtivät käyntiin
maanantaina Erottajalta, ja
ensinnä linjaa vedetään Savisuon suuntaan
2
TÄNÄÄN
Torstaina maaliskuun 7. Kampanja on aloitettu joulukuussa 2012
ja se jatkuu ainakin 2014 Sotshin olympiakisoihin
asti.
Rahan voimallako vain huipulle palataan?
Ehkä, mutta asiaa sopii myös vahvasti epäillä.
Eiköhän urheilun huipulle nouseminen edellytä
ensin perustyötä ruohonjuuritasolla, seuroissa ja
juniorien parissa. Hän totesi valtion
käyvän kunnallisen itsehallinnon kimppuun ja toisaalta
Kouvolan esimerkin osoittavan hyvin, mitä suuremmista
rakenteista seuraa:
. Merkin kiinnitti
Sinikka Heinonen, vieressä seurasivat Esa Lehtinen ja Pentti Toivanen.
Kuntarakennelausunnosta
valtuustossa vilkas keskustelu
Vaaleja ja äänestyksiä oli useita, mutta kokous eteni sopuisasti
VOITTO RUOHONEN
I iti n va lt uusto käsit tel i
tiistai-illan kokouksessaan
kuntarakennelaista valtiovarainministeriölle annettavaa
lausuntoa. Hän ihmetteli, että
valtioneuvosto ei pysty tekemään päätöstä Iitin hakemasta maakuntavaihdoksesta.
Vilenin tekemät muutosesitykset johtivat neuvottelutaukoon, jonka aikana hän
pudotti yhden niistä pois, ja
kaksi muuta hyväksyttiin yksimielisesti.
Toi s e ssa muut et u ssa
kohdassa Iitti tuo kantanaan
esille, että valtion tulee taata
kunnille riittävät taloudelliset
resurssit hoitaa niille määrätyt tehtävät, ja että kuntalaisille on taattava toimiva
lähidemok ratia. Lähidemokratia ei
toimi, ja kuntalaisilta menee
usko politiikkaan.
Hän teki myös lausuntoon
muutosesityksiä.
Hannu Suhonen koki
esitetyn uuden kuntarakennelain olevan eliitin hyökkäys
kansanvaltaa vastaan, ja että
mitään kuntaliitosneuvotteluja ei Iitin pidä aloittaa.
Hjalmar Kahanpää sen
sijaan kiitteli rakennelakiesitystä selkeäksi ja korosti, että
jos valtio rahoittaa tuntuvasti
kuntia, sillä pitää olla myös
sananvaltaa kunnan asioihin.
Seppo Lehtinen totesi
lausunnosta, että siinä eivät
erityisesti Iitin asiat nouse
kovinkaan hyvin esille; samalla hän nosti esille, että
Iitissä rakenteisiin liittyviä
päätöksiä on tehty jo hyvissä ajoin. Tekstin mukaan Kansallistalkoot on mäkihypyn ja yhdistetyn kilpailu- ja
harjoitusmahdollisuuksien kehittämiseksi perustettu kampanja, jonka järjestämisestä vastaa Suomen
Hiihtoliiton mäkihypyn ja yhdistetyn yksikkö.
Kampanjan avulla halutaan varmistaa, että yli 120
arvokisamitalia saavuttaneet suomalainen mäkihyppy ja yhdistetty voivat palata takaisin maailman
huipulle. Jo silloin Val di Fiemmeä luonnehdittiin Val di Fiaskoksi. Siitä näkökulmasta katsoen varoja tulisi suunnata pikemminkin enemmän seuratasolle kuin Hiihtoliitolle.
Kausalassa 07.03.2013
VOITTO RUOHONEN
TÄNÄÄN
Päivä
2-5m/s
Yö
-3
-12
Perjantai
Päivä
0-3 m/s
Yö
-5
-12
Lauantai
Päivä
1-4 m/s
Yö
-7
-14
Sunnuntai
Päivä
1-4 m/s
Yö
-4
-15
Maanantai
Päivä
2-5 m/s
Jarkko Saloselle kiinnitettiin rintapieleen itsenäisyyspäivänä myönnetty Suomen Leijonan ansioristi. Nyt ilmaisuun on entistä
enemmän aihetta.
Ironista kyllä, sähköpostiin kilahti tiistaina mainos Kansallistalkoista. Toisessa
muutosehdotuksessa todetaan, että eduskunnalle varattu noin kahden kuukauden
Yö
-6
-9
Kari Helinevalle luovutettiin kokouksen alussa
Suomen Kuntaliiton ansiomerkki.. Aikataulu lausunnon
antamiselle on ehdottomasti
liian kireä, ja lakiesityksessä
mainituista selvityskriteereistä vain 50 lapsen vuosittain
syntyvä ikäluokka ja 20.000
asukkaan väestöpohja ovat
yksiselitteisiä, kaikki muut
selvitykselle määritellyt kriteerit ovat tulkinnanvaraisia.
Keskustelussa perussuomalaisten Jenni Vilen luonnehti lausuntoa selkärangattomaksi ja toivoi jyrkempää
ja yksiselitteisempää kannanottoa. Siitä käytiin pitkä
keskustelu, ja sen myötä kunnanhallituksen esitykseen
tehtiin vielä kaksi lisäystä
rakentavassa sävyssä käydyssä pitkässä keskustelussa.
Lisäykset hyväksyttiin
yksimielisesti.
Muina asioina käsiteltiin
ja hyväksyttiin Kausalan asemakaavan ajantasaistamisen
kolmas vaihe sekä käsiteltiin
viime vuoden valtuusto- ja
kuntalaisaloitteet.
Useita vaaleja ja äänestyksiä myös tarvittiin, kun
täytettävänä oli vielä useita
luottamushenkilöpaikkoja.
Kokouksen alussa luovutettiin itsenäisyyspäivänä
myönnetty Suomen Leijonan
ansioristi kunnanhallituksen puheenjohtaja Jarkko
Saloselle sekä Kuntaliiton
ansiomerkki kaksi kautta
valtuustossa istuneelle Kari
Helinevalle.
Ansiomerkkien luovutuksen jälkeen nautittiin perinteiseen tapaan kakkukahvit
ennen kuin varsinaisia kokousasioita päästiin käsittelemään.
Kuntarakennelaista annettavaa lausuntoa esitteli
kunnanjohtaja Pentti Toivanen tuoden esille, että
sitä valmisteltiin aluksi valtuuston iltakoulussa ja sen
jälkeen kunnanhallituksessa
iltakoulussa saatujen eväs-
tyksien mukaan.
. Liioin ei hiihtomenestyksestä kannata puhua.
Toisaalta Val di Fiemme ei aiemminkaan ole ollut
suomalaisille menestyksen paikka. Edellisissä siellä pidetyissä MM-kisoissa 2003 Suomen saldona
oli yksi kulta, yksi hopea ja kaksi pronssia, ja sitä
edellisellä kerralla, vuonna 1991, kaksi hopeaa ja
kaksi pronssia. päivänä
2013
Torstaina
4.8.2011
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Rahan
voimalla?
Viikonloppuna päättyneitä hiihdon maailmanmestaruuskisoja Italian Val di Fiemmessä on osuvasti
kuvattu Suomen urheiluhistorian heikoimmiksi.
Kotiin tuomisina oli vain yksi pronssimitali, joka
irtosi naisten parisprintistä.
Suomen perinteisesti vahvoissa lajeissa kuten mäkihypyssä tai yhdistetyssä tuloslistat ovat murheellista luettavaa
Vanhassa kaavassa
oleva, Palotien suunnasta tuleva varaus valtatien alittavalle alikulkutielle on poistettu. Kahanpään muutosehdotusta
kannattivat Pasi Koivunen,
Veikko Ojala, Hannu Suhonen, Tuukka Temonen ja Jenni Vilen; kunnanhallituksen
esitystä Janne Aalto, Riitta
Alestalo, Leif Drockila,
Sinikka Heinonen, Heikki
Hiltunen, Terhi Kare, Eemeli Lehtinen, Esa Lehtinen, Seppo Lehtinen, Merja Lonka, Ritva Miettinen,
Arto Mikkola, Olli Pasila, Anniina Peltola, Jyrki
Pitkänen, Jarkko Salonen,
Merja Seppälä, Satu Tiira,
Janne Tuomainen, Riitta
Tuomala ja Markku YliKaitala.. Hannu
Suhonen esitti, että hänen
tekemänsä aloitteet koskien
kunnanhallituksen toimintaa
Lacell Oy:n rahoituksessa ja
virkamiesten toiminnasta Larealin ja Lacellin lainoituksessa olisi syytä pitää edelleen vireillä, samoin hänen
taloalueelle, joka täydentäisi
viereistä rivitaloasutusta ja
tukeutuisi jo olemassa olevaan tieverkkoon ja kunnallistekniikkaan.
Paloasemaa vastapäätä
valtatien eteläpuolella olevalle korttelille on varaus rivitaloalueelle. Niiden käytöstä ei ole
vielä päästy sopuun maanomistajien kanssa, joten on
katsottu tarpeelliseksi jatkaa
neuvotteluja ja suunnitella
vielä erikseen, mitä näiden
kiinteistöjen tuleva kaavoitus
tulisi olemaan.
. Lisäksi kaavaan on
lisätty maininta, että kyseiseen kortteliin ei saa myöntää rakennuslupia ennen kuin
Kausalan ohittavaa valtatietä
on ryhdytty rakentamaan.
Har tikainen mainitsi,
että kaavaesityksessä on sen
ulkopuolelle jätetty kaksi
kiinteistöä, Kansantalo sekä
Kauppakadun varrella oleva
Arvola, entinen säästöpankin
rakennus S-Marketin vieressä. Merkintä sallii kerros-,
rivi- tai omakotitalon.
Samanlainen merkintä on
tehty Eerolantien ja Tuurinkorventien risteystontille, johon uusi kaava sallii enintään
kaksikerroksisen asuintalon.
Osa vanhan kunnantalon
korttelialueesta, Sekalmäen
suuntaan, on uudessa kaavassa osoitettu rinteen alapuolelta kolmi- ja ylärinteen yläpuolelta kaksinkerroksiselle
kerrostalolle.
Van han Osuuspan k in
tontille, vastapäätä uutta
kerrostaloa, on uuteen kaavaan merkitty mahdollisuus
rakentaa enintään kolmikerroksinen kerrostalo.
Seurakuntakeskuksen
eteläpuolelle on uudessa
kaavassa varattu tilaa rivi-
lä pöytäkirjan tarkastajista.
Sen jälkeen käytiin neljään
eri luottamustehtävään valittavista henkilöistä vaali.
Jäseneksi Kymen jätelautakuntaan valittiin Pasi
Koivunen ja varalle Petri
Mettälä 23 äänellä; Arto
Vahvelainen, varalle Hannu
Suhonen sai 4 ääntä.
Kymenlaakson maakuntahallituksen asettamaan
yhteistyöryhmään, jonka
tehtävänä muun muassa on
koordinoida rakennerahaston ohjelmien toimeenpanoa,
valittiin Olli Pasila (varalla
Satu Tiira) 22 äänellä; Hannu Suhonen, varalla Arto
Vahvelainen sai viisi ääntä.
Kymenlaakson käräjäoikeuteen Iitti saa valita kaksi
lautamiestä. TÄNÄÄN
Torstaina maaliskuun 7. Esitys raukesi kannattamattomana, samoin hänen esityksensä, että lausunto annettaisiin ministeriölle
pöytäkirjan otteena. päivänä 2013
3
Kausalan asemakaavasta on
kolmas vaihe saatettu ajan tasalle
VOITTO RUOHONEN
Kausalan asemakaavaa on
uudistettu vaiheittain, ja tiistai-iltana valtuuston hyväksyttävänä oli kolmas vaihe,
joka koskee Kausalan keskustan aluetta ja Ravilinnan
aluetta.
Kaavoitettu alue rajautuu Iitintiehen, rautatiehen ja
Karjalaistien, ja se käsittää
nimenomaan taajaman ydinkeskustan.
Kaavaehdotus on aiemmin hyväksytty kaavoitustoimikunnassa ja kunnanhallituksessa. Vaalissa Ville
Ravantti sai 18 ääntä ja tuli
valituksia; Veikko Ojala sai
9 ääntä.
aloitteensa Kirkonkylän kylätalon pihan asfaltoinnista.
Kannatusta Suhonen sai
Kahanpäältä.
Ää nest yksessä a loite
kunnanhallituksen toiminnasta Lacellin rahoituksessa
katsottiin loppuun käsitellyksi äänin 22-5; Suhosen ja
Kahanpään ohella aloitteen
olisivat halunneet pitää edelleen vireillä Veikko Ojala,
Tuukka Temonen ja Ritva
Miettinen.
Suhosen toinen Lacelliin
liittynyt aloite katsottiin äänin 21-6 loppuun käsitellyksi;
vireillä olon puolesta äänestivät samat valtuutetut kuin
edellisessäkin äänestyksessä,
ja lisäksi Anniina Peltola.
Suhosen kolmas aloite,
kesäkahvilan pihan päällystäminen pysyy edelleen vireillä äänin 15-12; vireillä oloa
kannattivat Riitta Alestalo,
Leif Drockila, Heikki Hiltunen, Hjalmar Kahanpää,
Terhi Kare, Eemeli Lehtinen, Esa Lehtinen, Ritva
Miettinen, Arto Mikkola,
Veikko Ojala, Anniina Peltola, Jyrki Pitkänen, Hannu
Suhonen, Tuukka Temonen ja
Riitta Tuomala.
Keskustelussa tästä aloitteesta tuotiin esille, että olisi aiheellista tutkia erilaisia
vaihtoehtoja, miten Kylätalon
piha saataisiin vähemmän
pölyävään kuntoon.
Yksi uusi aloite jätettiin;
Anniina Peltolan ja 12 muun
valtuutetun aloitteessa esitetään, että Iitin kunnassa
ryhdyttäisiin toimiin harjoittelupaikkojen tarjoamiseksi
täältä lähtöisin oleville korkeakouluopiskelijoille.
Valtuustoaloitteita oli
käsittelyssä useita. Muutoksella halutaan
varjella Kausansaarella olevaa yhtenäistä pientaloasutusta, Hartikainen selvensi.
Kauppa kadu l le Ka nsantaloa vastapäätä oleville
Harjulan ja vanhan neuvolan
tonteille on uudessa kaavassa
tehty varaus nelikerroksiselle
kerrostalolle.
Kirjaston ja Kansantalo
väliselle tyhjälle tontille on
uudessa kaavassa osoitettu
rakennusoikeutta enintään
kaksikerroksiselle asuintalolle. Pääosin ne koskevat
uusia asuntoaluevarauksia.
Kausansaarella Hakaka-
käsittelyaika näin merkittävän lain ollessa kyseessä on
epärealistinen.
Lisäksi keskustelun kuluessa Jarkko Salonen täsmensi
kunnanhallituksen esitystä,
koska valtuutetuille jaetussa
liitteessä eivät olleet mukana hallituskäsittelyssä tehdyt
muutokset.
Arto Mikkola kiinnitti
huomiota lausunnon kohtaan, joka liittyi sosiaali- ja
terveyspalveluiden erityisvastuualueiden selvityshenkilöiden raportin viivästymiseen;
valtuusto otti lausuntoon yksimielisesti maininnan, että
selvitystä ei ollut lausuntoa
annettaessa olemassa, ja että
sen olisi ehdottomasti pitänyt
olla käytettävissä.
Hjalmar Kahanpää esitti
muutosta rakennelakiluonnoksen 29 pykälään, joka
koskee kunnan henkilöstön
asemaa mahdollisissa liitostilanteissa; hän esitti pykälää
joko kokonaan poistettavaksi
tai että se ei koskisi sellaista henkilöstöä, joka on viimeisten kymmenen vuoden
aikana jo ollut kuntajaon
kohteena. Lisäksi
raukesi kannattamattomana
Hannu Suhosen esitys, että
mitään lausuntoa ei anneta
ja että Iitti pysyy itsenäisenä
kuntana.
Kahanpää ja Suhonen
kirjauttivat päätökseen eriävät mielipiteet.
Valtuuston kokous alkoi
totuttuun tapaan äänestyksel-
?
Kaksi korttelia
jätettiin kaavan
ulkopuolelle
dun kerrostalojen länsipuolelle on vanhassa kaavassa
varattu paikka vielä yhdelle
kerrostalolle; se on uudessa
kaavassa muutettu kahden
omakotitontin varaukseksi.
. Valtuustolle sitä
esitteli kaavan laatinut diplomi-insinööri Pertti Hartikainen Karttaako Oy:stä.
Kaavan käsittely synnytti
keskustelua ja yhden äänestyksen, joka liittyi paloasemaa vastapäätä valtatien eteläpuolella olevaan kortteliin.
Hartikainen selvitti aluksi
valtuustolle lyhyesti, mitkä
kaavassa ovat olennaisimpia
muutoksia aiempaan verrattuna. Vaalissa valituiksi tulivat 20 äänellä Yrjö
Nurmi ja 17 äänellä Sauli
Peltola; vaalissa Petri Seppänen sai seitsemän ja Sami
Saarikko kuusi ääntä.
Kiinteistötoimitusten
uskottujen miesten vaalia
täydennettiin yhdellä edustajalla, koska aiemmin valittu Aimo Ruusunen ei yli
63-vuotiaana enää voi tehtävässä toimia. Myöhemmin nämä
korttelit voidaan liittää erillisillä päätöksillä nyt hyväksyttävänä olevaan kaavaan,
Hartikainen selvitti.
Keskustelussa Hjalmar
Kahanpää esitti, että myös
paloasemaa vastapäätä oleva
kortteli olisi syytä jättää kaavan ulkopuolelle, tai kuten
rakennuslautakunta oli esittänyt, että osa korttelista merkittäisiin suojaviheralueeksi.
Esitystä kannatti Tuukka
Temonen.
Hannu Suhonen esitti,
ettei kaavaa hyväksyttäisi
ollenkaan ja hän piti kaavaa
ongelmallisena: jos vanha
paloasema purettaisiin, sen
myötä poistuisi useita edullisia vuokra-asuntoja.
Jarkko Salonen puolusti
kunnanhallituksen esitystä ja
sanoi pitävänsä outona, että
kunta ei kaavoittaisi omalle
maalleen rakennusoikeutta;
paloasemaa vastapäätä olevan korttelin jättäminen kaavan ulkopuolelle pysyttäisi
voimassa vanhan kaavan, jossa alue on pääosin samassa
käytössä, ja joka tapauksessa
alueelle ei ole tulossa raken-
nustoimintaa.
Rakennustarkastaja Seppo Pätynen täsmensi kaavaa
todeten, että olennaisin muutos uudessa kaavassa on valtatien alikulun poistaminen,
koska se ei ole tässä kohtaa
tarpeen.
Äänestyksessä kaava hyväksyttiin äänin 21-6
829 3323
Avoinna: Ma-Pe klo 9-12
www.iitti.fi/srk/iitti
JUMALANPALVELUS
Su 10.3. klo 10 Vuolenkosken srk.kodissa. Matkan hinta
kuljetuksen ja iltahissilipun kanssa 25 ?, omat välineet. Rukoustupa ke 13.3. käsky).
Huom! poikkeuksellinen päivä!
PIIRI- ja KERHOTOIMINTAA: Vuolenkosken vanhemman väen
kerho ma 11.3. Mankala to 7.3. Pelikerhot keskiviikkoisin yläkoululla
alkaen klo 15.30, ryhmät srk:n nettisivuilla. 050 387
1647.
Perhekerho: Kausalan srk.keskuksen alakerrassa tiistaina 12.3.
klo 9.30?11.30 tai torstaina 14.3. 050 387 1641.
KINKERIT: Aihe: Kristittynä eläminen, virret: 164, 201a. klo 13?15. Tillola to 14.3. päivänä 2013
..
Viikkopaivyri
Nimipäiviä
TORSTAINA
Tarja, Taru
PERJANTAINA
Vilppu
LAUANTAINA
Auvo
SUNNUNTAINA
Aurora, Aura, Auri
MAANANTAINA
Kalervo
TIISTAINA
Reijo, Reko
KESKIVIIKKONA
Erno, Ernesti, Tarvo
Viikon sana
TORSTAINA
Kumartakaa häntä, joka
on luonut taivaan, maan
ja meren ja vesien lähteet.
Ilm. Tämä
kokemuksemme herkistää
meidät kuulostelemaan sitä,
ketkä nyt ovat torjuttuja.
Kenen tietä me etuoikeutetut
valmistelemme seuraavan
25 vuoden päähän, piispa
Askola kysyy.
. 119:81
MAANANTAINA
Rukoilkaa hellittämättä, valvokaa rukoillen ja kiittäen.
Kol. klo 13 Leena ja Jukka Rantanen, Pahkamäki
5 A. Vuolenkosken
perhekerho pe 15.3. klo 11?13. klo 17.30. Perheiden päivä ulkoilun merkeissä la
16.3. Piispanvihkimyksen
hän sai vuonna 2010.
. Se on niin ravitsevaa, ettei tarvitse enää nähdä nälkää.
Jeesus tarkoittaa, että häneen uskova saa olla lähellä Jumalaa, turvallisin mielin . Mitä ylipäätään on elämän nälkä, onko se kaipuuta Jumalan puoleen?
Jumalan nälän ravitsee vain Jumala itse. Ilmoittautumiset p. Perheniemi III ke 13.3. 4:2
TIISTAINA
Kristus on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto. Ääneni kantautui
hänen temppeliinsä, ja
hän kuuli minun huutoni.
Ps. klo 10 Messu Jaalan
kirkossa, past. Moni nainen koki pappisvihkimyksessään hämmästyttävän hetken: näinkö
paljon virallinen hyväksyntä
IITTI
Iida Lydia Saksinen 89 v.
JAALA
Kaarina Elisabet Hersta 95 v. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun,
ei enää koskaan ole janoissaan.. Siunattua
paastonaikaa!
SIRPA PUSILA
diakonissa
Iitin seurakunta
Helluntaisrk. Tasa-arvo on kirkkomme ytimessä, ja kirkkomme tarvitsee kaikkien
jäsentensä osaamista. klo 18 kirkossa. Jos
torjumme toisemme sukupuolen, etnisen taustan tai
sukupuolisen suuntautumisen
takia, me halveksimme sitä
kokonaista leipää, jota tänään
juhlapöydässä keskenämme
jaamme.
Juhlamessun toteutukseen osallistuu eri-ikäisiä
naispappeja Helsingin hiippakunnasta. Kirkonkylä-Radansuu to 21.3.
klo 13 seurakuntatalossa (Mirjami Vaalgamaa). klo 18?21. Ps.
11:7
SUNNUNTAINA
Minun sydämeni ikävöi apuasi, sinun lupaukseesi minä
panen toivoni. klo 13 Opistolla. Sähly
torstaisin klo 16?17.30, yläkoulun salissa.
AIKUISILLE: GOSPEL-JUMPPA naisille srk.keskuksen salissa to
14.3. Mon i meistä
kohtasi myös kaduilla, kukka kaupoissa, toreilla ja
työyhteisössään tervetulleeksi toivottamisen ilon. Päivän hinta on
10 ?/perhe.
KAHVITUPA: Kahvitupa avoinna ti klo 11?14 ja pe klo 11?
14.30. ja
Veera Annikki Puolakka 92 v.
merk itsee. klo 9.30?11.30 srk.kodissa. klo 10 (7. Luuk. klo 18?21 Nuorten
ilta Nuokussa, Jaalantie 97,
alakerta.
Naiset pappeina
Suomessa neljännesvuosisadan ajan
Ma a l isk uussa t ulee k uluneeksi 25 vuotta siitä, kun
ensimmäiset naiset vihittiin
papeiksi Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa. paastonajansunnuntai ehtoollisjumalanpalvelus
klo 10 kirkossa, Lehtonen, Nordlund, Räsänen. Kolehti: Suomen
Evankelisluterilainen Kansanlähetys.
TAPAHTUMIA: Talvisodan päättymisen muistohetki ja seppeleen lasku ke 13.3. 4. Hiihtokelit ovat olleet vähän kortilla, mutta kevään mittaan niitä varmasti vielä
tulee. sekä hyvinä että
myös raskaina päivinä. Elämän leipä, Jumalan leipä, on sellaista, mikä
tulee taivaasta ja antaa meille elämän. klo 13 Vieno ja Lauri Töyrysellä, Ruotukuja 3 B 8.
VARHAISKASVATUS:
Kokkaus- ja leikkikerho maanantaisin klo 16?17.30 alkaen
6-vuotiaat Aikalisässä. Leipä maistuu ulkona luonnossa paremmalta kuin kotona keittiönpöydän äärellä.
Mutta ei ole aivan sama millaista leipää syömme,
leivän tulisi olla sellaista joka vie nälän, antaa energiaa
ja pitää kylläisenä jonkun aikaa. Messun aikana
Pyhäkoulu lapsille srk-salissa,
Eija Kiviluoto, Merja Laiho.
Kinkerit
Ma 11.3. Avustajina ovat
muun muassa TT Pirkko
Lehtiö, joka vihittiin papiksi
ensimmäisessä pappisvihkimyksessä sekä pastori Marjaana Toiviainen, joka sai
vihkimyksen Helsingin hiippakunnan viimeisimmässä
pappisvihkimyksessä.
Lämmin kiitos teille kaikille,
jotka kunnioititte rakkaamme
Ahti Jaakkolan
muistoa ja otitte osaa suruumme.
Omaiset. klo 18 Verla-Pyörylän
kinkerit Verlan Seuratalolla,
Verlantie 1140.
Tapahtumat
Pe 15.3. Tilaisuuden jälkeen kirkkokahvit srk.talossa. Virret: 204;
703; -; 202:1-5; 524:8; 59:1-; 224; 465:3,4. Muistelukerho ma 11.3. Voimme luottaa siihen, että Hän on leipä, joka
antaa ikuisen elämän.
?Minä olen elämän leipä. Turinatupa perjantaisin klo 10 srk.keskuksen
neuvottelutilassa.
TULOSSA: Aikuistyön retki Nilsiän Aholansaareen 29.?31.8.
Matkan hinta 200 ?. Leipä on tarkoitettu syötäväksi. klo
13 Päivi Tupala, Tupalantie 60. klo 23. Hiihtäessä, luonnon keskellä on hyvä pysähtyä
hiljentymään ja nauttimaan maisemista. Myös elämän leipä. Kaikille nälkäisille. 044 766
5375 ja 050 387 1652 tai iitin.lapsityo@evl.fi. Helsingin Vanhassa kirkossa
jä rjestetään naispappeuden histor ian kunnia ksi
juhlamessu sunnuntaina 10.3.
kello 10. Ja voi kuinka
mukavaa onkaan eväiden syönti luonnon helmassa, kun
nälkä yllättää retkeläisen. Messussa saarnaa
Helsingin piispa Irja Askola.
Yle Radio 1 radioi messun
suorana lähetyksenä.
Suomen eva n kel isluterilaisessa kirkossa pappisvirka tuli mahdolliseksi
myös naisille vuonna 1988.
Yhteensä 94 naisteologia
vihittiin papiksi 6.3.1988
samanaikaisesti eri puolilla
Suomea.
Vuonna 2011 Suomen
luterilaisen kirkon papistoon
kuului kaikkiaan 911 naista.
Naisten osuus koko papistosta (2.228) oli 40,9 prosenttia.
Juhlamessussa saarnaava
Helsingin piispa Irja Askola
vihittiin itsekin papiksi vuonna 1988. Onko siihen muuta lääkettä kuin elämän
leipä. mennessä, p. Kol. klo 13 srk.kodissa.
Jumalanpalveluselämä
Su 10.3. Valokuvaus.
NUORILLE: Aikalisä la 9.3. Me ihmiset tarvitsemme ruokaa elääksemme, nälkä ei lähde kuin syömällä.
Mutta jos on elämän nälkä, millaista leipää me siihen
tarvitsemme. Keittolounas ti 12.3. Niin kuin ei ole sama millaista leipää syömme
nälkäämme, ei ole myöskään yhdentekevää kuinka täytämme elämän nälän, millaisella elämän leivällä täytämme itsemme.Jeesus on sanonut itse olevansa elämän
leipä. Tämä on suuri lupaus
siitä, ettei tarvitse hengellisesti jäädä näkemään nälkää
ja janoa, vaan saa aina uudestaan tulla Jeesuksen luo
ravittavaksi ja juotettavaksi. 18:7
LAUANTAINA
Herra on vanhurskas Jumala,
hän rakastaa oikeutta. klo 18 Virpi ja Markku Yli-Kaitala, Ketunleivässä.
Sampola su 10.3. Jumalan
ravitessa meitä sielumme löytää kaipaamansa levon ja
rauhan. Kausalan lähetyspiiri
ke 13.3. Elämän leipä on tarkoitettu jaettavaksi, siitä riittää kaikille halukkaille yllin kyllin.
Vaikka oma uskomme olisi pieni, vaikka omat eväämme olisivat vähäiset, vähäiset kuin pienen pojan eväät
Raamatun kertomuksessa, riittää niistä silti jaettavaksi,
aivan kuten riitti pojan viidestä leivästä ja kahdesta kalasta suurelle väkijoukolle.
Näin siksi, koska Jeesus on kanssamme. klo 16.00
Ehtoolliskokous
- Tuula Siro Kotkasta
IITIN SEURAKUNTA
KIRKKOHERRANVIRASTO
Puh. Ilmoittautumiset Tanjalle tai Jukalle 12.3. Vuolenkosken
nuorten ilta perjantaisin klo 18?21 maamiesseuran tiloissa.
TULOSSA: Yhteistyössä kunnan kanssa laskettelumatka Friday night fever Messilä pe 15.3. Jo Jeesuksen eläessä hänen
ympärille kokoontuneet ihmiset sanoivat: ?Anna meille aina sitä leipää.. klo 18?23, ke 13.3. Ps. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Reijo
Lehtoselle p. 1:14
KESKIVIIKKONA
Mutta hyvään maahan pudonnut siemen tarkoittaa
niitä, jotka sanan kuultuaan
pysyvät siinä puhtain ja ehein
sydämin ja kestävinä tuottavat satoa. 4
KIRKOLLISET
Torstaina maaliskuun 7. klo 18 Siioninvirsiseurat Jaalan Pappilassa, Kimolantie 20. Hän siunaa
meitä, kun teemme matkaa hänen seurassaan eteenpäin.
Välillä tie on kivikkoinen, välillä taas askel on kevyt,
mutta joka askeleella Jeesus on kuitenkin matkakumppanina. 14:7
PERJANTAINA
Minä huusin hädässäni
Herraa, kutsuin avuksi Jumalaani. Kiviluoto, Karttunen, kahvitarjoilu.
Nuorisotyö
Ke 13.3. Kausala
Su 10.3. klo 10?14 Heinlahdessa. klo 14, Arja ja Osmo Harjula. 8:15
Viikon miete
Miehellä on tahtonsa, mutta
naisella keinonsa.
O.W. klo 12.30 srk.keskuksessa. Holmes (1809?94)
Aurinko nousee
TORSTAINA 7.3.
Aurinko nousee Iitissä 6.56
ja laskee 17.56.
PERJANTAINA 8.3.
Aurinko nousee Iitissä 6.53
ja laskee 17.58.
LAUANTAINA 9.3.
Aurinko nousee Iitissä 6.50
ja laskee 18.01.
SUNNUNTAINA 10.3.
Aurinko nousee Iitissä 6.47
ja laskee 18.04.
MAANANTAINA 11.3.
Aurinko nousee Iitissä 6.44
ja laskee 18.06.
TIISTAINA 12.3.
Aurinko nousee Iitissä 6.41
ja laskee 18.09.
KESKIVIIKKONA 13.3.
Aurinko nousee Iitissä 6.38
ja laskee 18.11.
Elämän leipä
Alkaa olla kevät parhaimmillaan, odotellaan josko meitä hellisi aurinkoiset päivät. Lähtö klo 16 Kausalan srk.
keskus ja paluu samaan paikkaan n. Pauli Heinola,
Karttunen. Vuolenkoski
su 24.3. Hartaus pe 8.3
TÄNÄÄN
Torstaina maaliskuun 7. Hoidin siinä hankkeessa ennen muuta paperityöt. Oleilu kotona hyvässä seurassa on alkanut tuntua
aina vain tärkeämmältä.
Hänen jos kenen kohdalla voi sanoa, että muutokset
elämässä ovat olleet suuria,
mutta ne ovat myös avanneet
uusia mahdollisuuksia. Sama oli, kun aikanaan otin seisovan lintukoiran. Sekin on viime vuosina jäänyt
vähemmälle.
Hän toteaa, että iän myötä harrastukset muuttuvat,
mutta pitää sitä myös hyvänä:
siinä oppii katsomaan asioita
uusista suunnista.
Vuosituhannen vaihteen
tienoille sattuu myös ajanjakso, jolloin Ville Sakkara
oli kymmenen vuoden ajan
Kaakkois-Iitin metsästäjien
puheenjohtaja. Toimintakeskus on ollut
kylälle iso asia, koska täällä
ei ole ollut muita kokoontumistiloja, eikä nykyisin enää
kyläillä kuten ennen vanhaan.
. Ainahan maanviljely
on ollut tukien varassa, mutta
siinä oli mieltä niin kauan,
kun tuet olivat sidoksissa
tuotteiden hintoihin eikä tuki
ollut suoraa pinta-aloihin pe-
rustuvaa tukea niin kuin nyt.
Ville Sakkara kertoo, että
hän pyrki aikanaan aktiivisesti hankkimaan lisämaata,
mutta rajat tulivat vastaan:
vuokrattavia maita ei enää
löytynyt tarpeeksi läheltä.
Hän toteaa, että peltopintaala olisi pitänyt pystyä vielä tuplaamaan, ennen kuin
homma olisi alkanut kannattaa.
. Yrityksellä on tällä hetkellä kolme
kuorma-autoa, kaivinkone ja
pyöräkuormaaja.
. Maanviljelystä luopuminen oli pitkän miettimisen ja harkinnan tulos.
Viljelystä oli mennyt niin
sanotusti maku pois.
. Viime vuosina matkailu sekä kotimaassa että
ulkomailla on alkanut tulla
yhä tärkeämmäksi, ja olen
oppinut viihtymään myös
konserteissa ja teatterissa.
Merkkipäiväänsä hän ei
juhli paikkakunnalla vaan
viettää sitä matkoilla.
Yrittäjyys tuli Ville Sakkaralle vastaan jo kansakoulupoikana:
. Silti hän katsoo
tällä hetkellä tulevaisuutta
valoisin ja avoimin mielin.
. Sinne en lupien viivästymisen vuoksi ehtinyt murs-
ketta toimittaa, mutta muuten
se työmaa työllisti kyllä hyvin. Vakinaisia työntekijöitä minulla on vain Saarisen
Toni, joka onkin todella hyvä
mies. Ihan muutaman
kuution takia ei kalliota
kuitenkaan kannata ryhtyä
ampumaan, hän toteaa.
VOITTO RUOHONEN
Tänään 50 vuotta täyttävää
kuuksolaista maanrakennusyrittäjä Ville Sakkaraa ei
elämä ole kohdellut silkkihansikkain. Keskus tuo yhteistä hyvää kaikille.. Viime vuosi oli ensimmäinen, jolloin pellot olivat
vuokralla. Kun sitten
koirasta aika jätti, se oli sitten
siinä.
. Kaivurityöt ovat kesällä isoin työllistäjä, ja yhdeksi
pääjutuksi olen kaavaillut
murskeen toimitusta omasta
louhoksesta. Moottorikelkkailu oli
myös aikanaan harrasteenani,
ja joskus kymmenisen vuotta
sitten teimme ison projektin
ja huolehdimme porukalla
siitä, että tänne saatiin asialliset, järjestetyt kelkkareitit.
. Samaan aikaan työmaan
kanssa teimme lisäksi tänne
louhokselle tietä.
Murskeen toimituksen
ohella yhtiön toimenkuvaan
tulivat muun muassa vaihtolavapalvelu ja betonijätteen
vastaanotto, jota varten samalla louhosalueella on käsittelytilat.
Ville Sakkara naurahtaa,
että hänen varhemmat har-
rastuksensa ovat olleet aika
mielenkiintoisia suhteessa
siihen, että viljely ja maanrakennustyöt veivät kesällä ajan
tyystin tarkkaan.
. Keskuksessa pidetään
monenlaisia tapahtumia ja
sitä vuokrataan myös ulkopuolisille. Toki toinen syy viljelystä luopumiseen oli, että
olin vuonna 2009 eriyttänyt
maanrakennusurakoinnin
omaksi yhtiökseen, ja tulin
myös siihen tulokseen, että
molempiin ei pysty keskittymään täysipainoisesti.
Maanrakennus Ville Sakkara Oy eli kylillä hyvin
tunnettu VSOY käynnistyi
siis vuonna 2009. Nyt ovat talvella olleet lumenajot, vaik-
?
Iän myötä
oppii katsomaan
asioita uusista
näkökulmista
ka kerran jo vannoin, että ei
enää koskaan. Samoille haminoille pari vuotta
sitten sattuivat sydänleikkaukseen joutuminen, avioero
ja luopuminen maanviljelystä
ja keskittyminen pelkästään
urakointiin.
Nyt hän elää uusperheen
elämää, ja sanoo viihtyvänsä
uusien harrastusten parissa:
. päivänä 2013
5
?Kiitostakin kyllä saa, kun
tekee asiat kerralla kunnolla?
Ville Sakkara astui jo koulupoikana suuriin saappaisiin
Ville Sakkaralla on oma
louhos, josta riittää mursketta pitkäksi aikaa.
. Moottoripyöräily oli
pitkään tärkeällä sijalla, jenkkiautoista olin myös kiinnostunut, ja on tuolla vielä yksi
auto, joka tosin ei nyt ole
kolmeen vuoteen liikkunut.
Veneenkin aikanaan hankin
ja kiinnostuin kalastuksesta, mutta vene on sittemmin
myyty pois.
Miehen luonteesta kertoo
jotain se, että yksi harrastuksista 1980-luvulla oli haulikkoammunta, jossa hän katsoi
päässeensä tarpeeksi pitkälle
vasta, kun oli mukana SMtasolla kilpailemassa.
. Helppoa yrittäminen
ei missään nimessä ole ollut,
kyllä tässä on ollut tiukkoja
tilanteita, niin taloudellisesti
kuin henkisestikin.
Omaan louhokseensa
Ville Sakkara alkoi hakea
lupia samoihin aikoihin, kun
Suokannassa tehtiin ratatöitä.
. Kyllä se isän poismeno oli kova paikka. Ehkä paras kiitos tähän mennessä hyvin hoidetusta työstä on ollut se, että
yksi kivituhkakuorma on
johtanut uuteen ihmissuhteeseen.
Ville Sakkara kouluttautui 1980-luvulla maatalouskoneteknikoksi, ja maatila
oli aluksi päätyö, mutta maaseudulla luonteenomaiseen
tapaan sen rinnalla oli jo pitkään ollut koneurakointia.
. Minulla on nyt pitkäaikainen vuokrasopimus niistä
naapurikylässä Teuroisissa
asuvan Antti Ruokolaisen
kanssa.
. Nuoresta kossista alkaen olen
saanut tehdä työtä . Piti ensimmäiseksi
sitten lukea kaikki aiheeseen
liittyvät kirjat, ja koulutin siitä kilpailukoiran. Niin se vaan
oli viimeisenä mahdollisena
päivänä jätettävä tarjous.
. Viime kesän säitä
ajatellen ratkaisu ei enää kaduta. nimenomaan saanut, en joutunut,
hän täsmentää.
. Hänet työllistää kokonaan yksi auto, joka on jatkuvasti metsähakkeen ajossa.
. Onneksi
ehdin häneltä saada paljon
oppia sekä maatalon töistä
että elämänasenteen, joka on
kantanut kaiken aikaa: mitä
tehdään, niin tehdään kerralla ja kunnolla.
. Olin 12-vuotias, kun
isä kuoli, ja siinä paikassa
jouduin ottamaan veljeni
kanssa vastuuta tilan töistä.
Alkoivat verot juosta. Metsästys oli pitkään
ykkösharrastuksia myös, ja
vuosittain tuli käytyä pari,
kolmekin kertaa Lapissa. Olen oppinut nauttimaan ja arvostamaan uusia
asioita. Lisäksi työllistän kahta osa-aikaista ja kahta aliurakoitsijaa, joille myös kuuluu iso kiitos siitä, että asiat
ovat sujuneet hyvin.
. Tuolloin seura
otti projektikseen rakentaa
Kuuksoon toimintakeskuksen talkoilla ja EU-rahoituksen turvin.
tasa-arvoisen hoidon saatavuuden kaikille.
(Hamina - Miehikkälä - Virojoki)
Ehdokaslistan asiamiehen on toimitettava allekirjoitettu
ehdokaslista suljetussa kirjekuoressa siten, että se on perillä
Pyhtää
keskusvaalilautakunnalla viimeistään 22.3.2013 klo
16 mennessä.
Postitse lähetettäessä on käytettävä postiosoitetta:
Kymen Seudun Osuuskauppa
Keskusvaalilautakunta / Päivi Mäkelä
PL 157
45101 Kouvola
pärjäämisen pakosta: asioimisen vaikeus äidinkielellä
ja saamelaiseen kulttuuriin
kuuluva omillaan pärjäämisen ihanne tuovat haasteita
toimeentuloturvajärjestelmän
kanssa asioimiseen.
Vaali toimitetaan postiäänestyksenä. Ulkomaalaisten tilapäistyöntekijöiden kohdalla
tietämättömyys ja kielitaidottomuus ovat merkittäviä syitä
siihen, että oikeutta toimeentuloturvaan ei aina käytetä
hyödyksi.
Täyden kansaneläkkeen
saajia tarkasteltaessa havaitaan, että koetut toimeentuloongelmat eivät ole niin suuria
kuin pienet eläketulot antavat
aihetta olettaa. Enintään ehdokkaita voi olla kaksi kertaa jäsenalueelta
valittavien edustajiston
Iitti
jäsenten määrä. Kaikilla
ehdokaslistan allekirjoittajilla pitää olla äänioikeus vaalissa.
4
1
11 edustajaa
(Hamina
(Hamina--Miehikkälä
Miehikkälä- -Virojoki)
Virolahti)
(Kotka - Pyhtää)
Kouvola
Ehdokaslistalla pitää olla ehdokkaana vähintään kaksi samalla
jäsenalueella asuvaa osuuskaupan jäsentä. 24.5.2013.
Äänestyslipun ja vaaliaineiston saat toukokuussa suoraan kotiisi. Ehdokaslistojen asettamisaika on
1.3.?22.3.2013.
2
OSUUSKAUPPA
Jäsenalue 2 24 edustajaa
KYMEN SEUDUN
OSUUSKAUPPA
Jäsenalue
3 23 edustajaa
KYMEN SEUDUN
OSUUSKAUPPA
Jäsenalue
4 22 edustajaa
KYMEN SEUDUN
OSUUSKAUPPA
(Kouvola kaupunkialue)
(Kouvola maaseutualue - Iitti)
KYMEN SEUDUN OSUUSKAUPPA
Jäsenalue 1
Kaakkois-Suomen
kasvukeskus
Jäsenalue 4
sopimus tiedoksi
4
Hamina
Kotka
(Kotka - Pyhtää)
Jäsenalue 3
1
Kouvola
(Kouvola kaupunkialue)
Iitti
(Kouvola maaseutualue - Iitti)
Virolahti
3
Iitin kunnanhallitus merkitsi
lähinnä tiedokseen laaditun
luonnoksen Kaakkois-Suomen Venäjä-kasvusopimuksesta.
Sopimuksen lähtökohtana
on hallitusohjelma, joka korostaa kaupunkipolitiikkaa,
kaupunkiseutulähtöisyyttä ja
suurten keskuskaupunkien
merkitystä kansantalouden
kasvun moottoreina. Edustajiston vaalissa käytetään
suhteellista vaalitapaa. Lisäksi ehdokaslistalle täytyy nimetä asiamiehen varamies sekä vähintään kolme muuta listan kannattajaa. Lääkekustannusten
omavastuun ylittäjät ovat tavallista useammin eläkeläisiä. Asiakkaana oleminen
heijastuu etuuksia koskeviin
mielipiteisiin: toimeentuloturvaetuuksia saavat arvioivat muita useammin, että
etuuksien alikäyttö on yleistä
ja ylikäyttö tai väärinkäyttö
harvinaista.
Toimeentuloturvan marginaalir yhmistä kirjassa
tarkastellaan työmarkkinatuen saajia, helsinkiläisiä toimeentulotukiasiakkaita sekä
ulkomaalaisia tilapäistyöntekijöitä. Laskujen
maksamatta jättäminen, vaate- ja harrastusmenoista tinkiminen ja jopa suoranainen
nälän näkeminen ovat tavallisia työmarkkinatuen varassa
elävien keskuudessa.
Helsingin toimeentulotukiasiakkaiden kohdalla on
havaittavissa vuoden 2008
taantuman jälkeinen selvä
piikki niin asiakasmäärissä
kuin pitkäaikaisasiakkaiden
määrässä. Sopimusmateriaalin
katsotaan istuvan hyvin myös
seuraavan maakuntaohjelman
valmistelemiseen.. Keskusvaalilautakunta antaa tarvittaessa korjauspyynnön asiamiehille. lisätietoa www.s-osuuskauppavaalit.fi/kso
KYMEN SEUDUN OSUUSKAUPPA
1
myös alueen maakuntaliitot
sekä korkeakoulut. Ehdokkaana voi olla vain yhdessä ehdokaslistassa.
KSO
Jäsenalue 1
KYMEN SEUDUN OSUUSKAUPPA
KYMEN
SEUDUN
Jokaisella ehdokaslistalla on listan kokoamisesta vastaava asiamies. Sopimuksen kaupungit toimivat
asiakirjan allekirjoittajina,
ja ne myös sopivat Venäjän
kasvupotentiaalin hyödyntämiseen tähtäävistä toimista
tällä hallituskaudella. 6
TÄNÄÄN
Torstaina maaliskuun 7. Äänestysaika on 8. - 24.5.2013
OSUUSKAUPPA
KSO
KYMEN SEUDUN
Kymen Seudun Osuuskaupan edustajistoon
valitaan vaalissa 80 edustajaa. Vaaliaineisto lähetetään
kaikille Kymen Seudun Osuuskaupan äänioikeutetuille jäsenille toukokuussa. Edustajisto toimii
osuuskaupan jäsenten edustajana ja päättää
sille laissa ja osuuskaupan säännöissä määrätyistä asioista. Ehdokaslistan allekirjoittajana voi olla vain yhdessä ehdokaslistassa eikä ehdokkaaksi
asetettu voi olla ehdokaslistan allekirjoittajana.
3
Ehdokasasettelua varten tarvittavia lomakkeita ohjeineen
on saatavissa 1.3.2013 lähtien Kymen Seudun Osuuskaupan
toimipaikoista, konttorilta sekä vaalisivustolta www.sosuuskauppavaalit.fi/kso. KSO:n konttori, Tommolankatu 9, Kouvola
. Sutelan Prisman asiakaspalvelupiste, Hakamäentie 1,
Kotka
. Matkakorvaukset ovat jatkaneet nousuaan, ja vuoden 2013 alusta
toteutettiin suuri omavastuukorotus, jonka voi ennakoida
vaikeuttavan pienituloisten
toimeentuloa ja jopa mahdollisuuksia hakeutua hoitoon.
Kansalaisten mielipiteet
eri omavastuu- ja asiakasmaksukatoista osoittautuvat
pääsääntöisesti yhdensuuntaisiksi. Kasvusopimuksen teema KaakkoisSuomessa on Venäjä.
Kouvola, Lappeenranta, Kotka, Imatra ja Hamina sekä Kaakkois-Suomen
ELY-keskus ovat valmistelleet aiesopimuksen, ja valmisteluun ovat osallistuneet
Miehikkälä
1
KSO
2
KSO
KYMEN
SEUDUN
OSUUSKAUPPA
KSO
KYMEN SEUDUN
Kotka
Virolahti
Pyhtää
Kouvola 20.12.2012
OSUUSKAUPPA
KESKUSVAALILAUTAKUNTA
KYMEN
SEUDUN OSUUSKAUPPA
Hannele
Viljakainen SEUDUN
Jukka Virenius
KYMEN
puheenjohtaja
sihteeri
OSUUSKAUPPA
KYMEN SEUDUN
OSUUSKAUPPA
Määräaikaan mennessä jätetyt ehdokaslistat tarkastetaan
26.3.2013. Osuuskaupan toimialueen
ulkopuolella asuva jäsen voi olla allekirjoittajana minkä
tahansa jäsenalueen ehdokaslistassa. Ehdokaslista on korjattava seitsemän
päivän kuluessa korjauspyynnöstä.
1
Jäsenalue 2
Miehikkälä
Hamina
Henkilökohtaisesti ehdokaslistat voidaan jättää keskusvaalilautakunnalle osoitettuna seuraaviin KSO:n toimipaikkoihin:
. . Ehdokaslistan allekirjoittajien ja ehdokkaiden
on oltava samalta jäsenalueelta. päivänä 2013
Kansalaiset haluavat
parannuksia toimeentuloturvaan
Toimeentuloturvassa on monien riskiryhmien kohdalla
selviä puutteita, jotka vaarantavat kansalaisten tasa-arvoa.
Kelan tutkimusosaston
julkaisemassa tuoreessa artikkelikokoelmassa punnitaan toimeentuloturvajärjestelmän toimivuutta. edes toimeentulotuella täydennettynä
. Sopimuksen kärki tullee olemaan
liiketoiminnan kehittämisessä ja aluekehityksen edistämisessä niin innovaatio-,
koulutus- kuin tutkimustoiminnassakin sekä rajaliikenteen sujuvuudessa ja edistämisessä. Lääkkeitä jätetään myös
hankkimatta kustannussyistä.
Voidaankin kysyä takaako
sairausvakuutus . Aihetta
lähestytään tarkastelemalla
toimeentuloturvan marginaalissa olevia väestöryhmiä,
kansaneläkeläisiä sekä sairausvakuutuksen korvauksia.
Tutkimusta varten kerä-
tyn laajan kyselyaineiston
perusteella suomalaiset ovat
halu k kaita pa ra nta maa n
etuuksien tasoa ja lieventämään etujen saantiperus-
teita. Samanlainen
pärjäämisen pakko on havaittavissa saamenkielisten kansaneläkeläisten keskuudessa.
Heidän kohdallaan voidaan
puhua jopa kaksinkertaisesta
KSO
KYMEN SEUDUN
OSUUSKAUPAN
EDUStAjiStON
vAAli
KSO
KYMEN
SEUDUN
8. Työmarkkinatuen
saajien kohdalla erilaiset taloudelliset vaikeudet ovat
hyvin arkipäiväisiä. Lähes kaikki väestöryhmät haluavat alentaa
vuosittaisia omavastuita.
Erityisesti terveydenhuollon
asiakasmaksuihin ja lääkekustannusten omavastuisiin
halutaan reiluja alennuksia.
Lääkekustannuksien
kohdalla havaitaan, että
lääkekustannusten omavastuun ylittäjillä erilaiset taloudelliset vaikeudet olivat
yleisiä. Haminan S-marketin asiakaspalvelupiste, Isoympyräkatu
15, Hamina.
Sairausvakuutuksen korvauksia tarkasteltaessa kirjassa nostetaan esiin matkakorvaukset, kansalaismielipiteet
erilaisista korvauskatoista ja
lääkekorvaukset. Osuuskaupan alueella
on neljä jäsenaluetta, joilta kultakin valitaan
sen jäsenten määrää vastaava määrä edustajia.
Ehdokaslistojen asettamisaika on 1.-22.3.2013
ja äänestysaika on 8.-24.5.2013.
OSUUSKAUPPA
lit.fi
KSO
ppavaa
u
a
KYMEN
SEUDUN
OSUUSKAUPPA
k
s
u
u
s
o
www.s
KYMEN SEUDUN
KSO
OSUUSKAUPPA
KYMEN
SEUDUN
KYMEN SEUDUN
OSUUSKAUPPA
OSUUSKAUPPA
Ehdokkaiksi voivat asettua 31.12.2012 mennessä osuuskauppaan liittyneet, vaalin alkaessa 18 vuotta täyttäneet henkilöjäsenet, jotka asuvat osuuskaupan toimialueella
päivään saakka.
Piipa Toivonen on valmistunut animaatio-ohjaajaksi Turun Taideakatemiasta ja
muun muassa työskennellyt
lukuisissa animaatio- ja mainoselokuvissa rekvisitöörinä,
lavasteenrakentajana ja nukkepuvustajana.
. Onkia vaikka, pahvikaloja. Kuviin tulee mukaan
myös tietoa siitä, missä mikäkin kuva on otettu, hän
mainitsee.
Syö tai itke
Syö tai itke ja syö ?luentotilaisuus Kouvolan pääkirjaston auditoriossa pohjautuu
Syö tai itke ja syö -kirjaan
ja luennoitsijoina toimivat
kirjan kirjoittajat Erja Vanhala ja Sanna Hälvä. päivänä 2013
7
Kirmossa voi leikkiä
pahvisella näyttelyllä
Kirjastolta voi kysyä työpajaa lapsiryhmille
RITVA LAUNESKOSKI
Kakkua on kahta sorttia
kahvilassa, ja lammikossa uiskentelee monta kalaa.
Onget ovat valmiina, samoin
halsteri. Meillä on valmius tilata
näyttelyyn työpajoja, jos lapsiryhmistä eli lähinnä päiväkodeista, perhepäivähoidosta
tai alaluokilta on halukkuutta
tulla mukaan Piipan johdolla
puuhastelemaan, kertoo kirjastovirkailija Kaija Mattila.
. Valokuvat ovat puhtaita valokuvia, en ole mitenkään niitä käsitellyt. Laittaa ne pahvisaaviin ja juoda
pahviset kalakahvit kioskilla,
pahvikahvipannulla keitetyt
tietenkin.
Meillä on
valmius tilata
näyttelyyn
työpajoja
Puistopäivä-näyttelyn hevoset ovat onnessaan näin komeista porkkanoista.
Näyttely valmistui viime
vuonna Kotkan lasten kulttuurikeskukselle kotkalaisen
lastenkulttuurin 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Puita ja kukkasia kasvaa
ympärillä.
Kirjaston Kirmossa on
kaikki tämä, tuossa yhdessä aika pienessä huoneessa.
?
Näyttely on nimeltään Puistopäivä, ja se on tehty pahvista.
Tällä näyttelyllä saa leikkiä,
näyttelyn tekijä, haminalainen Piipa Toivonen kirjoittaa:
. Näyttely on sittemmin lähtenyt
kierrokselle Kymenlaaksoon,
ja se viipyy Iitissä maaliskuun 27. Luentotilaisuudessa syömishäiriötä käsitellään sairastaneen
ja sairaudesta kuntoutuneen,
läheisten ja ammattilaisen
näkökulmista.
Luennoitsijoiden ammatillinen ja monipuolinen
lähestymistapa syömishäiriöihin antaa kuulijoille tietoa
ja vastauksia moniin mieltä
askarruttaviin kysymyksiin.
Ka i k i l le avoi men
syöm ishä i r iöt ä sa ma nnimisen kirjan pohjalta
käsittelevän illan ovat toteut t a ne et yhteist yössä
Kaakkois-Suomen
Syömishäiriöperheet ry ja
kirjasto. Kouvolan kirjastoissa on esillä illan teemaan
liittyviä aineistonäyttelyitä.
Tilaisuus on keskiviikkoiltana 20.3.. Pahvinen puisto. Sehän on ihan naurettava ajatus.
Mutta se on totta, täyttä pahvia. KULTTUURI
Torstaina maaliskuun 7. Ja siellä saa leikkiä. Hevosille on laitettu
eteen komeita porkkanoita
ja heinää. Hän kertoo olevansa
harrastelijavalokuvaaja, jolla
kamera kulkee mukana miltei aina, sekä kotimaassa että
Euroopassa matkatessa.
Villen Mestassa on tämän
ja ensi viikon ajan esillä
Mikko Olanderin Suomessa
ja eri puolilla Eurooppaa
ottamia valokuvia.
Kuville tyypillinen piirre ovat voimakkaat valot ja
varjot, ja valokuvissa yksi
keskeinen teema on jokaisessa kuvassa toistuva sydän,
tavalla tai toisella.
. Kodan mallinen
teltta houkuttelee peremmälle. Tietokonetta en edes omista, hän
kertoo.
Suurikokoiset kuvat on
tulostettu kirjapainossa, ja
niitä on ravintolassa eri puolilla salia esillä yhteensä 26
kappaletta.
. Toistaiseksi ilmoittautuneita tai kyselyjä työpajoista ei ole tullut, mutta
takanahan onkin juuri hiihtolomaviikko, jolloin päiväkodeissakin oli hiljaisempaa.
Kiva olisi, jos saisimme edes
yhtenä puuhapäivänä lapset
tänne pahvisia juttuja tekemään, Mattila toivoo.
Kahvilasta kakkua,
lammesta kaloja, ja sitten
telttaan vaikka huilimaan.
Piipa Toivosen pahvisessa
näyttelyssä saavat lapset
leikkiä.
Valokuvanäyttely
Villen Mestassa
VOITTO RUOHONEN
Kausalassa ravintola Villen
Mestassa on tämän ja ensi
viikon ajan esillä valokuvia.
Kuvat on ottanut Iitistä
lähtöisin oleva Mikko Olander
Pekka, vanha ruuna ja
sotaveteraani, taas varsinainen poikien polle, joka olisi selvinnyt myllymatkasta ilman suurempia ohjastamisia. Sellai hätähousu se on aina vähän ollu.
Kalaksuen mies heitti pari kalikkaa kamiinaan ja alkoi
sovittaa Työmiestä holkkiin. Talojen savut
kohoilivat suorina patsaina, pihoilla oli hiljaista. Siellä jossakin seilasi minun karvalakkini.
Korviani pidellen lähdin kohti myllytupaa. Noo, menee neljä tunti ainaskii, ennen kuin on teitin
vuoronne.
Kapusimme yläkertaan ja sieltä raiteiden vieritse ulos.
Nousimme jyrkän rintaan, kävelimme kosken ylijohtavalle
maantiesillalle.
. Toivotteli hyvät huomenet. Ryssäksi
ristitty sotasaalishevonen oli heikkokuntoinen ja hidas.
Lähestyttiin Töyryä. Keskityimme limsaan ja jaoimme rinkelit. Se
heilautti päätään ja luimisteli, mutta ei vauhti siitä parantunut.
Kartanon pihalla liikehdittiin. Mut ainahaa yrittää voi.
. Se putos koskeen.
Mylläri työnsi alaoven puolikkaan auki, meni ulos, kiipesi puisen ajosillan kaiteen yli, tempasi mennessään myllyn
ulkoseinältä keksin ja laskeutui nurkkakivelle. Ohjasin Ryssän myllytielle ja vilkaisin ohimennen hevosvajaan. Tiesin, että hevosen talvikengissä olivat
kuluneet hokit. Sieltä sai ongella isoja ahvenia,
jos kahlasi jonkin matkaa rannasta syvemmälle.
Kahvilaan oli kavuttava vielä yhdet jyrkät portaat. Myllyreissuja tein jo 10-vuotiaasta
alkaen. Myllyä isännöi noina vuosina Evert Lindfors, isällinen, huolehtiva mylläri.
. Pussi rinkeleitä ja kolme limonaatia, sain viimein sanotuksi.
. Miehet tekivät tilaa tiivistäen lähemmäs kamiinaa.
. Pian karvalakki ilmestyikin
näkyville. 1940-luvulla kotona Vuolenkoskella vanhemmillani oli tapana lähettää meidät pojat myllyreissuille. Tuolla, tuolla! hän huusi ja osoitteli kintaallaan vaahtoihin. Heitimme lapasetkin pois.
. Kaksi ajokkia tukkirekineen kääntyi meitä vastaan. Tallustelin Ryssän luo vajaan, kiristin maharemmin, tarkistin rinnustimen,
taputtelin hevosta kaulalle, syötin sille viimeisen rinkelini.
. Reen jalasten kitinä rikkoi pakkasaamun rauhaa ja
poskia nipisteli, vaikka matka oli vasta alussa. Ajoin pollen hevossuojaan. Antsa ja Ville
kiipesivät paikoilleen. Ryssä
suorastaan hiipi, kun tultiin loivaan ylämäkeen ohi seuratalon. Koski kohisi uomassaan, kivipari jyrisi, jauhon pöly
leijaili avoimesta ovesta pakkasilmaan. Nappasi Antsan kädestä kintaan, sujautti sen jyvien
joukkoon ja antoi vajota kohden kiven silmää, tempasi viime
hetkellä pois. Se pahushan kulkee pakilla nopeammin kuin etuperin.
Mylläri pinosi lämpimät jauhosäkit rekeen. Se oli
rakennettu korkealle törmälle aivan sillan korvaan. Minun karvalakkini lennähti kaiteen lähelle. Päätiellä täytyi pitää
silmät auki. Otti kauroja kouraansa, hieroskeli niitä,
pani muutaman jyvän suuhunsa, pureskeli ja maiskutteli, nyökytteli. Hei, nyt se meni.
Nousimme pystyyn. Mylläriä nauratti.
. Totta se on, kysy vaikka Jopelta, penäsi Ville.
. Kuules tavarits, jospa lählettäis.
Karvalakki tuntui oudolta. Seisoi siinä jalat harallaan ja tähyili koskeen. Täytyi pitää ohjakset tiukalla, sillä mäki oli
liukas, pohdiskelin ja muistelin Taavin antamia ohjeita. Jaakkokii näky menneen tukinajoon.
. Ei pidä paikkaansa. Ensimmäisen reen perässä käveli
itse isäntä. Kun pullot
oli tyhjennetty ja tupakansavu alkoi kirvellä silmiä, menimme ulos ja takaisin sillalle.
. Mylläri työnteli vaunua ulos.
. Esko on kävelly kaiteen päästä päähän, sanoi Ville.
Otin tukevan otteen sillan kaiteesta ja katsoin alas kohti
vyöryviä vesimassoja. Ryssä nojasi raskaasti länkiinsä ja reki nytkähti liikkeelle.
TORSTI TUOMELA. Se ei ollut ennättänyt kunnolla
kuivua kamiinan vieressä. Tultiin päätielle, käännyttiin
oikealle alamäkeen. Lyhyen tauon
jälkeen miehet jatkoivat jutusteluaan.
. päivänä 2013
. Kuinkahan kauan kestää. Eihää se suo ny viel mitää kanna.
. Olihan siellä jo neljä heinänpurijaa, josta päättelin,
että odottelemaan joudutaan.
Ryssä punnersi kuorman yläsillalle ja pysähtyi raiteiden
viereen. Vanhemmilla olivat kädet täynnä työtä kotona. Tällasel pakkasel?
. Kuului koputus ja vedin sulkulastan
irti. Onnistuin heti ensi
yrityksellä. No, päivää pojat.
Ellillä oli tumma pitkä tukka ja punainen pusero. Mylläri vaihtoi säkit ja tuli sitten ylös. Jaa, ne on lähtenyt isännät jauhattamaa.
Kuin höyhentyynyjä viskeli mylläri säkkejä reestä vaunuun, tarttui Antsaa kainaloista ja istutti pojan säkkien päälle,
työnteli sitten vaunun sisälle myllyyn. Nykäisin ohjaksista. Mylläri tuli
ovella vastaani.
. Niinpä mylläri oli vuorannut sen
sanomalehdillä. Tuntui aivan kuin silta olisi liikkunut.
Alajuoksulla virta rauhoittui. 8
KULTTUURI
Torstaina maaliskuun 7. Hän
hymyili, katseli meitä ja odotteli.
. Kylän vesimylly oli hitaanpuoleinen.
Ajoittain jauhatuksissa oli ruuhkaa johtuen Kymijoen vesitilanteista.
. Jyvät alkoivat valua kiven silmään. sanoi Elli ja antoi
rahasta takaisin.
Istuimme pöydän ääreen ja poksauttelimme jousikorkit
auki. Poika, missäs lakkis on. Meihin luotettiin hevosmiehinä ja yleensä
olimme tuon luottamuksen arvoisia. Myllyreissullako ne on pojat taas. Siellä liikkui harvakseltaan myös autoja. Päivää.
. Viimeiset säkit tuuttiin ja sitten alas seuraamaan
säkkien täyttymistä.
Ilta alkoi hämärtää, taivas oli vetäytynyt pilveen, päivän
ensimmäiset lumihiutaleet leijuivat ilmassa. Mentiin myllytupaan. Kun isäntien puhe kääntyi uudelleen tukinajoon, livahdimme myllyn puolelle.
. Hevosistamme Tyttö, herkkäsuinen
ja nopea tamma, oli mukava ajettava. Ryssä kiskoi rekeä laiskasti kohti Töyryä. Ei Esko uskalla kävellä, ei puoliväliinkään asti, sanoin Villelle.
. Sivuutettiin kauppa
ja pankki, tie laski lähelle joen rantaa, veden pinnalta kohosi
usvaa. Myllyperinne jatkui kohdaltani vielä kun autollani vein kotipellon viljoja uuteen myllyyn silloin kun loma-aikoina olin kotona käymässä, alla
olevan kertomuksen Iitinseudulle lähettänyt, nykyisin Heinolassa asuva
Torsti Tuomela kertoo.
Märkähattu myllymies
Istuimme säkkikuorman päällä, Antsa, karjalaispoika Ville
ja minä. Sieltä
näki kauas, aina Puljun saarelle asti.
Kahvila oli täynnä miehiä, pöydillä kaljapulloja, paksu
tupakansavu kierteli kohti kattoa. Antsa ja Ville istuivat reen peräosassa
selät menosuuntaan, jalkojaan roikotellen. Me pojat lähdimme
innokkaasti näille matkoille. Lujasti puoliin kiinni, tilsat jaloista, kuolaimet suusta ja
heiniä eteen.
Tehtiin kierros myllyssä, katsottiin keitä oli edellä. Läpsäytin sitä oikealla ohjaksella kevyesti kylkeen. Kyllä ne puheet tieletään.
Ville tarttui minuun takaapäin ja kaaduimme sillalle.
Aloimme painia. Antsa seisoi kaiteen vierellä ja tähysteli koskeen.
. kysyin mylläriltä.
. Vastaan
saattoi tulla Lahteen menevä linjurikin ja sitä oli väistettävä
jopa hangen puolelle asti. Ahtaan kopperon seinän vierellä oli penkki,
nurkassa hehkui kamiina, oven suussa lataukseen tuotuja akkuja. Ajoin hevosen alasillan päähän, käänsin siinä ympäri ja peruutin myllyn alakertaan. Lämmittelemää vaan pojjaat.
Asetuimme penkin päähän lähelle ovea. Kun se oli tarpeeksi
lähellä, työnsi mylläri keksin sen alle ja nosti vettä valuvan
lakkini kuiville.
Oltiin jo pitkällä iltapäivässä, kun meidän ensimmäiset
viljasäkkimme tyhjennettiin tuuttiin ja minä seisoin odottamassa merkkiä alhaalta. Päivää, päivää. Mentiin myyntiluukulle.
. Se lipui uljaasti kohti myllyä
On hänelläkin ollut jo
sukset jalassa, mutta eipä hän
ole vielä kovin niiden päälle
ymmärtänyt.
Turuset jatkoivat matkaa
kilpailunumeroiden hakuun,
jotta ennättivät vielä testata
suksia ennen kisan alkua.
Päijät-Hämeen osuuspankin järjestämään ja sponsoroimaan kisailuun oli ilmoittautunut 82 lasta, ja lopulta
hiihtosuorituksia kirjattiin
77. Eipä näitä juuri muita
ole, lisäksi ovat Keidashiihdot. Olemme hiihtäneet aika
paljon ja juuri täällä hiihtomajan maastossa, kun
pääsemme tänne melkein
suoraan omasta pihasta,
kertoivat Katja ja Tuomas
Turunen, jotka saapuivat
kolmen lapsensa kanssa Hippo-hiihtoihin tiistaina illansuussa.
. Tulokset:
P4, 0,1 km: 1) Jaakko
Liikkanen 1.38, 2) Eino Ko-
mulainen 2.48, 3) Pyry Ingers
3.12, 4) Onni Suikkanen 3.40,
5) Luukas Huppunen 4.08, 6)
Myrsky Martikainen 4.39.
T4, 0,1 km: 1) Neea Turunen 2.26, 2) Lotta Hyypiä
3.01, 3) Saranna Savolainen
7.30, 4) Ruusa Leiramo 8.18.
P6, 0,5 km: 1) Asser Kajasto 3.45, 2) Niklas Järvinen
4.22, 3) Leevi Hyypiä 4.53, 4)
Okko Mikkola 6.05, 5) Severi Savolainen 6.21, 6) Taavi
Rytkölä 7.59, 7) Vilppu Pirinen 9.44.
T6, 0,5 km: 1) Sara Suikkanen 2.29, 2) Elsa Laakso
2.50, 3) Oona Ojala 2.54, 4)
Noora Ojala 2.55, 5) Inkeri
Reiju 2.58, 6) Martta Huppunen 3.20, 7) Iiris Niemi
3.25, 8) Elina Noukkala 3.40,
9) Hilkka Virta 3.51, 10) Hilma Virta 3.59, 11) Hertta Niemi 4.13, 12) Martta Leiramo
5.39, 13) Iida Riitala 7.58.
P12, 1,0 km: 1) Akseli Nuutinen 3.57, 2) Otso Kolehmainen 4.36, 3) Benjamin Taberman 6.24.
T12, 1,0 km: 1) Aino Simola 4.29, 2) Viola Jokela
5.20, 3) Nea Koskinen 5.46,
4) Veera Huppunen 5.54, 5)
Melina Rajulin 6.08, 6) Satu
Honko 7.18, 7) Kerttu Leiramo 8.44.
Tuomas ja Katja Turusen lapsista 10-vuotias Ida ja kolmevuotias Neea ottivat osaa kisoihin, pikkuveli Niko oli mukana kannustusjoukoissa.
Hippo-hiihdoissa oli hyvä meininki, kun lähes 80 lasta osallistui kisailuihin.
P10, 1,0 km: 1) Tuukka
Ingers 5.37, 2) Leevi Lehtikangas 5.57, 3) Elias Taskinen 6.01, 4) Onni Liikkanen
6.10, 5) Akseli Pirinen 8.17.
T10, 1,0 km: 1) Annukka Vainonen 6.01, 2) Iida
Luoma-aho 6.07, 3) Amanda
Mäkelä 6.32, 4) Erika Sauvala 6.37, 5) Jenna Tuomainen
6.46, 6) Enni Sauvala 6.54,
7) Ida Turunen 6.58, 8) Nea
Ojala 7.34, 9) Pihla Martikainen 8.00, 10) Serina Rajulin
8.23, 11) Aada Ojapalo 8.43.
P8, 1,0 km: 1) Erik Heikkilä 6.45, 2) Ville Noukkala
7.04, 3) Niko Niittymaa 7.22,
4) Arttu Ojapalo 7.35, 5) Jesse Tuomainen 8.00, 6) Weikko Taskinen 8.18, 7) Kaapo
Ryyppö 8.33, 8) Elias Sauvala 8.46, 9) Joonas Haukkapää
8.58, 10) Johannes Pirinen
9.28, 11) Joel Sirbu 9.37, 12)
Tomas Talo 10.56.
T8, 1,0 km: 1) Sini Suikkanen 6.40, 2) Saara Huppunen 7.36, 3) Kerttu Niemi
7.46, 4) Crista Ingers 8.16,
5) Ansa Liikkanen 8.37, 6)
Jannina Rajulin 8.58, 7) Nea
Närhi 9.08, 8) Jenna Riitala
9.41, 9) Iida Honko 12.22.. URHEILU
Torstaina maaliskuun 7. Viime
vuonna hän sai jo näistä kisoista mitalin, ja sitä lähdimme nyt kirkastamaan. Toimitsijatehtävistä, tulospalvelusta sekä tarjoilujen
valmistamisesta ja esillepanosta huolehtivat Iitin Pyrinnön talkoolaiset.
Hippo-hiihdot Kausalassa
5.3.2013 perinteisellä hiihtotavalla. Perheemme lapsilla on
selkeästi kilpailuhenkisyyttä
muutenkin kaikenlaisessa
tekemisessä, ja yleisurheilu
innostaa heitä kesäaikana.
Hiihtämiseen tulee aivan toinen tunnelma, kun laitetaan
numerolappu rintaan, Turuset
kertovat.
Isosisko Idalla, 10, olivat
myös sukset kainalossa, ja
hän tuumasi, että hiihdot ovat
menneet hyvin. päivänä 2013
9
Mitalia kirkastamaan!
Iitin Hippo-hiihdoissa 77 hiihtäjää
RITVA LAUNESKOSKI
. Etenkin kolmevuotiaan Neean tekniikka on
kovasti parantunut. Rattikelkan
kyydissä istuskeli perheen
kuopus, pian kaksi vuotta
täyttävä Niko.
. On mukava, että pienetkin lapset pääsevät kisailemaan. Viime
vuonna tuli pronssia, Turuset
kertoivat.
Tuloksista voikin nähdä,
että Neean mitali todellakin
kirkastui: sadan metrin kisassa nyt tuli kultaa, ja suorastaan björgenmaisella ylivoimaisuudella.
Turusista on mukavaa, että
Hippo-hiihtojen kaltaisia
pienten lasten tapahtumia
järjestetään.
10
Perusturvajohtajan
työpanosta
ei riitä enää Sysmälle
Iitin kunnanhallitus on päättänyt perusturvalautakunnan esityksestä irtisanoa Sysmän kanssa tehdyn sopimuksen perusturvan tilaajayhteistyöstä.
Iitillä, Nastolalla ja Sysmällä on ollut viitisen vuotta sopimus, jonka mukaan Iitin ja Nastolan yhteinen perusturvajohtaja valmistelee myös Sysmän sosiaali- ja terveydenhuoltoon
kuuluvat asiat. Myös
vähintään vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden
työnhakijoiden määrä kasvaa
edelleen. Kun opiskelija
palauttaa ylimääräiset tuet
määräaikaan mennessä, hän
välttää tukien takaisinperinnän 15 prosentilla korotettuna. Kevättalven mittaan
työnantajat alkavat ilmoittaa
kesäkauden työpaikoistaan.
Tämä näkyy avoimien työpaikkojen määrän kasvuna.
Kouvolan seudulla työpaikkoja avautui enemmän kuin
vuosi sitten.
Iitin työvoiman kokonaismäärä tammikuun lopussa
oli 3.234 henkeä, joista työnhakijoina oli 569 henkeä.
Työttömiä työnhakijoita
Iitissä oli tammikuun lopussa 407, joista 42,3 prosenttia
naisia, 50 alle 25-vuotiasta ja
sata yli vuoden työttömänä
ollutta.
Lomautettuja työttömistä
oli 48 henkeä, ja työttömyysprosentti 12,6.
Avoi m ia t yöpa i k koja
tammikuun aikana oli 20.
Viime torstaina MOL:n
sivuilla oli Iitissä avoinna yhteensä 16 työpaikkaa; muun
muassa tuotesuunnittelija
Haltonille, määräaikainen
lähihoitaja Ehtookodille,
kesätyöntekijä Mainio Vireelle, osa-aikainen laitos-huoltaja henkilöstövuokrausyritykseen, osa-aikainen
taksinkuljettaja, lehdenjakaja
varhaisjakeluun, kokki Matkakeitaalle, kampaamoalan
yrittäjä ja ravitsemistyöntekijä henkilöstövuokrausyrityksen kautta sekä parturikampaaja.
Kiitokorilla avoinna olleiden viiden paikan haku
päättyi helmikuun lopussa.
Työt tömy yden kasvu
jatkui tammikuussa samaa
vauhtia kuin viime vuoden
syyspuolella. Lomautettujen
osuus työttömistä on jonkin
verran kasvanut. Opiskelija saa myöhemmin kotiosoitteeseen
valmiiksi täytetyn maksulomakkeen.
Opintotuen vapaaehtoisia palautuksia kertyi vuosi
sitten 22,5 miljoonaa euroa
24.825 opiskelijalta. ryhmäilmoituksen perusteella.
Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä on kasvanut kaikissa Kaakkois-Suomen neljässä seutukunnassa,
eniten Kouvolan seutukunnassa (+9,8 %) ja vähiten
Kotkan-Haminan seutukunnassa (+3,8 %).
Nuorten työttömyyden
kasvu lähes pysähtyi joulukuussa, mutta nyt tammikuussa nuoria, alle 25 -vuotiaita oli työttömänä lähes
seitsemän prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. palveluihin ja myös
teollisuuteen on tullut tarjolle työpaikkoja.
Liiat opintotuet
palautettava
maaliskuun
loppuun mennessä
Opiskelijat voivat palauttaa
maaliskuun loppuun mennessä liiat opintotuet ja näin
välttää tuen takaisinperinnän
15 prosentilla korotettuna.
Tuen palauttaminen käy
helposti Kelan asiointipalvelussa.
Jos opiskelija n t ulot
vuonna 2012 ylittivät vuositulorajan, hän voi vapaaehtoisesti palauttaa liikaa
ma ksetut opintorahat ja
asumislisät 31. Palveluun
kirjaudutaan omilla verkkopankkitunnuksilla.
Asiointipalvelusta näkee,
mitkä kuukaudet voi palauttaa ja miten palautus korottaa vuositulorajaa. neuvottelukuntien toimintaan osoitetaan perusturvalautakunnan käyttösuunnitelman varoista.
Torstaina maaliskuun 7. Tällaisia työnhakijoita oli Kaakkois-Suomessa
tammikuun lopussa lähes
5.000 henkeä, miltei 11 %
enemmän kuin vuosi sitten.
Työ t t ö m i e n m ä ä r ä n
kasvu ulottuu kaikkiin ammattien pääryhmiin, mikä
osoittaa, että talouden hiljentyminen koskettaa useimpia
toimialoja. Sopimus irtisanotaan päättyväksi syyskuun 2103 lopussa.
Neuvottelukuntiin
valittiin edustajat
Iitin kunnanhallitus on nimennyt edustajansa Iitin ja Nastolan yhteisiin neuvottelukuntiin.
Veteraanityön neuvottelukuntaan edustajaksi valittiin
Seppo Lehtinen ja Hyvän olon neuvottelukuntaan kunnanhallituksen edustajina Satu Tiira ja Merja Lonka sekä
kunnanhallituksen hyväksi toteamanaan henkilönä Arto
Mikkola.
Ikäihmisten ja vammaisten asioiden neuvottelukuntaan
luottamushenkilöedustus tulee perusturvalautakunnasta.
Määrärahat kokouspalkkioihin ym. Palautuksista valtaosa tehtiin verkossa.. Lomautettuna olevia oli tammikuussa 1.720, yli 300 henkeä
enemmän kuin vuosi sitten.
Lisäksi yli 400 henkeä oli lomautettuna nk. Määrä
on kasvanut vuoden takaisesta 1.200 henkeä eli 6,4
%. päivään mennessä mihin
tahansa Kelan toimistoon
tai yliopiston opintotukitoimistoon. Paperilomake tulee toimittaa maaliskuun
8. Opiskelija
voi maksaa palautuksen heti
verkkopankissa, tulostaa itselleen maksamisessa tarvittavat tiedot tai tilata palvelusta maksulomakkeen, jonka
Kela postittaa kotiin.
Vaihtoehtoisesti palautuksen voi tehdä myös lomakkeella OTmP (Ilmoitus
opintotuen perumisesta tai
vapaaehtoisesta palauttamisesta). päivänä 2013
Työttömyys on
lähtenyt kasvuun
Kaakkois-Suomen asukkaista oli tammikuun lopussa
työttömänä 20.114 henkeä,
14,0 % työvoimasta. Koko maassa työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoittautuneita, työttömänä olevia
työnhakijoita oli 292.487, yli
13 % enemmän kuin vuosi
sitten. Jos
opiskelija on nostanut opintotukea yhdeksältä kuukaudelta, vuosituloraja on 11.850
euroa. Opiskelija voi itse valita
palautettavat kuukaudet ja
korkeakouluopiskelija saa
nämä kuukaudet uudelleen
käyttöönsä.
Opintotuen vapaaehtoinen
palautus on ajoissa maksettu, jos opiskelija maksaa sen
joko pankissa viimeistään
torstaina 28.3.2013 tai verkkopankkimaksuna viimeistään eräpäivällä 31.3.2013.
Vuosituloraja määräytyy
tukikuukausien mukaan. maaliskuuta
mennessä. Oman tulorajansa voi
varmistaa Kelan asiointipalvelusta www.kela.fi/asiointi
Tuloina otetaan huomioon
veronalaiset, bruttomääräiset
ansio- ja pääomatulot ilman
vähennyksiä (myös veronalaiset sosiaalietuudet opintorahaa lukuun ottamatta)
sekä toimeentuloon tarkoitetut apurahat ja ulkomaan
tulot.
Tuen voi palauttaa ja
perua helposti Kelan asiointipalvelussa. Sittemmin perusturvajohtajan työtehtävien
määrä on kasvanut siinä määrin, että Sysmän kanssa työtä ei
ole enää mahdollista jatkaa. Tammikuun lukujen perusteella
mm. Kuitenkin myös
uutta työvoimaa tarvitaan.
Monet työnantajat alkavat
kevään mittaan etsiä kesäajan lomitustyövoimaa, mikä
näkyy lisääntyvinä avoimien
työpaikkojen määrinä
Kahvitarjoilu.
Tervetuloa kattavasti kyläkunnittain!
Lentopallon nuorten sarjat
jatkuvat hiihtolomien jälkeen
tulevana viikonloppuna. Hallitus
kokoontuu klo 14.00. Lisäksi
Yrityksen C-tytöt matkustavat lauantaina SM-pooliturnaukseen Vammalaan.
A-tyttöjen Pooliturnauksen neljänteen vaiheeseen
Yritys saa vieraakseen EteläSuomen A-poolin parhaat
joukkueet Salon Viestin,
Raision Loimun ja Loimaan
Jankon. Turnauspäivä
aloitetaan aamupäivän ottelulla Yritys-Jankko ja jatkuu
reilun tunnin välein lähes
iltaseitsemään saakka. Lentopalloliiton
Etelä-Suomen aluepäällikkö
Pertti Kulluvaara tekee luennollaan selvyyttä vanhempien roolista lasten liikunnassa. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Tilaisuus alkaa kahvilla klo
17.30, jonka jälkeen esitelmä.
Johtokunta
IITIN AMMATTIAUTOILIJAT RY
Vuosikokous la 23.3.2013
klo 14.00 Villen Mesta.
Johtokunta
Iitin
Eläkkeensaajat ry
Sääntömääräinen kevätkokous pidetään ti 12.3.2013 klo
14.00 Kansantalon kerhohuoneella. Asiakkaat ovat
olleet palveluun tyytyväisiä.
Etenkin alueilla, joissa välimatkat ovat pitkiä, kiiteltiin
mahdollisuutta hoitaa asiat
puhelimitse ajanvarauksella.
Nyt nettiajanvaraus laajenee koko maahan. Tilaisuus
alkaa kahvilla klo 17.30, jonka jälkeen esitelmä. Aikoja
tulee tarjolle kysynnän mukaan. 0295 029 234.
Lämpimästi tervetuloa!
BalticDeal-, Ravi- ja Peltonen -hankkeet sekä WWF Suomi
Sääntömääräinen
VUOSIKOKOUS
keskiviikkona
20.3.2013 kello
19.00 Kausalan
kerholla. Jäsenistö tervetuloa.
Kahvitarjoilu.
Kausalan
Kerho ry.
F-nuoret vanhempineen
pääosissa sunnuntaina
HOOBEE
V- ja U-seura
Kausalan
Yrityksen
Kohtaavatko maatalouden taloudellisuus ja ympäristöystävällisyys?
Tule mukaan seminaariin pohtimaan aihetta asiantuntijoiden kanssa ma 11.3. majuri Terho Ahonen).
Hallitus
Suomen
Punaisen
Ristin Iitin
osaston
kevätkokous
Johtokeskuksessa (kunnantalon alakerta) su 17.3.2013
alkaen klo 15.00. Torstaina maaliskuun 7. Tervetuloa!
Hallitus
EKOIDEA RY:n
sääntömääräinen vuosikokous pidetään to 14.3.2013
klo 18.00 alkaen Kausalassa osoitteessa Aholanpellontie 3 as 4/Sari Korpela.
Käsitellään sääntömääräiset
vuosikokousasiat.
Tervetuloa!
Hallitus
Iitin Harrastajateatteri
ry
Sääntömääräinen vuosikokous ke 20.3.2013 klo 17.30
Ravilinnassa (kokoushuone
A). Yrityksen joukkueista A-tytöt
ovat tulessa kotisalissa lauantaina ja F-junnut sunnuntaina
oman toimintapäivän merkeissä, missä myös vanhemmille järjestetään tietoisku
lasten harrastuksesta. Tervetuloa!
Hahkija ry
Vuosikokous pe 15.3.2013
klo 18.00 Ravilinnan kahviotiloissa. klo 10?14.30 Kouvolatalon Simelius-saliin, Varuskuntakatu 11, Kouvola.
Kello
09.45 Aamukahvi
10.00 Tervetuloa ja Ravi-hankkeen tuoreet kuulumiset
Visa Niittyniemi, Kaakkois-Suomen ELY-keskus
10.15 Maan rakenne - tärkeä osa viljelyä ja ympäristön
hoitoa / Laura Alakukku, VEHMAS/Helsingin yliop.
11.00 Uusien viljelykasvien vaikutus viljelyn monimuotoisuuteen ja ympäristöön / Marjo Keskitalo, MTT
11.45 Lounas
12.30 Viljelijöiden luonnonhoitotyö - myös taloudellisia
mahdollisuuksia / Elina Erkkilä, WWF
13.15 Viljelijäpuheenvuoro / Sami Talola, Nokia
13.45 Loppukeskustelu
Tilaisuus on maksuton.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset viimeistään 8.3.2013
klo 12 mennessä Jaana Huopaiselle,
jaana.huopainen@ely-keskus.fi tai puh. Kahvitarjoilu.
Johtokunta
Iitin
Reserviupseerikerho ry:n
kevätkokous
Ravilinnassa
torstaina
21.3.2013. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Turnaukseen yleisöllä on vapaa
pääsy.
Sunnuntaina on vuorossa
F-junnujen toimintapäivä,
mihin Yrityksen Mustikat,
Mansikat ja Vadelmat saavat
vastaansa Sibbo Vargarnan
kolme tyttöjoukkuetta. Myös esimerkiksi
Suomeen muuttava voi asioida ajanvarauksella, jolloin
Kelassa tarkistetaan asiakkaan ja hänen perheensä oikeus eri etuuksiin.
sääntömääräinen VUOSIKOKOUS Kansantalolla sunnuntaina 10.3.2013 klo
18.00. Yhä useampi
asiakas haluaa kuitenkin asioida omatoimisesti ja hakea
Kelan etuudet ja lähettää liitteet verkossa.
Ajanvaraus on tarkoitettu
asiakkaille, joiden elämäntilanteessa tapahtuu suuria
muutoksia ja jotka tarvitsevat Kela-asioittensa hoidossa
henkilökohtaista neuvontaa.
Tällaisia tilanteita voi olla
esimerkiksi toimintakyvyn
heikkeneminen, jolloin asiakas saattaa tarvita useaa
etuutta. Tervetuloa!
11
Pohjois-Kymen
4H-yhdistyksen
vuosikokous
to
14.3.2013
klo
18.00 Anjalankosken ABCaseman
kokoustiloissa.
Käsitellään sääntömääräiset asiat sekä yhdistyksen
sääntömuutos.
Perheniemen maaja kotitalousnaiset
Kevätkokous
Perheniemen kylätalolla pe
15.3.2013 klo 18.30. Käsitellään sääntöjen
määräämät asiat. klo 18.00.
Paikalla: toimitusjohtaja Jarno Laitinen Kymijoen Kyläkuidusta. Lisäksi Korian Ponsi osallistuu
peleihin sekajoukkueella.
Samassa turnauksessa
pelaavat myös Yrityksen ja
Sipoon Tiikerisarjan E-tytöt.
Että päivä olisi täydellinen huomioidaan turnauksessa myös junioreiden
vanhemmat. päivänä 2013
A-tytöillä
SM-sarjaa
kotisalissa
lauantaina
Etelä-Iitin Valokuitu-ilta
Sääskjärven puukoululla tiistaina 12.3. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
Iitin Taideseura ry
Vuosikokous ti
19.3.2013
klo
18.00 Uudessa
Pajalassa, Kansantie 9. Kokouksessa käsitellään sääntöjen märäämät
vuosikokousasiat.Tervetuloa.
Hallitus
Iitin Seudun
Reserviläiset
ry
kevätkokous Ravilinnassa torstaina 21.3.2013. Tervetuloa!
Sääskjärven
kyläyhdistys
ry
Sääntömääräinen vuosikokous
pidetään Sääskjärven puukoululla su 17.3.2013 klo
15.00. Turnauksen kahdella parhaalla joukkueella on
paikka toukokuun alussa pelattavassa 12 joukkueen SMfinaalissa.
Yritys on Etelä-Suomen
kahdestakymmenestä SMsarjajoukkueesta ainoa, joka
on säilynyt A-poolissa koko
kauden. Loimaan
Jankko aloitti peräti C-poolista, mistä on tehnyt vahvan
nousun A-pooliin.
Poolijärjestelmä antaa
mahdollisuuden epäonnistumisille ja liigapelaajien
käytössä jopa taktikoinnille,
koska nousu korkeimmalle
asteelle voi tapahtua asteittain neliosaisen poolivaiheen
lopussakin. Tämä puolen tunnin
tietoisku järjestetään pelien
tauolla juuri ennen puolenpäivää.
Kelassa nettiajanvaraus
käyttöön koko maassa
Asiakkaat voivat varata ajan
Kelaan suurissa muutostilanteissa, joissa he tarvitsevat
henkilökohtaista neuvontaa.
Toimistossa ja puhelinpalvelussa voi edelleen asioida
myös ilman ajanvarausta.
Kela on kokeillut nettiajanvarausta lokakuusta
2012 lähtien Tampereella,
Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa. Vastustajista Salon
Viesti aloitti B-poolissa, mutta nousi heti ja pysyi voitoillaan korkeimmassa kastissa.
Raision Loimu putosi avausturnauksessa B-pooliin, mutta nousi sieltä toisessa turnauksessa takaisin. Käsitellään sääntöjen kevätkokoukselle määräämät asiat. Sääntömääräiset ja muut esille
tulevat asiat. Näin Kausalassa
on lauantaina odotettavissa huippupelejä, sillä suora
paikka finaaleissa kiinnostaa
kaikkia.
Ottelut pelataan isolla
kentällä, joten toimintaa on
koko päiväksi. Tervetuloa!
Johtokunta
Iitin
Kokoomus
ry
Sääntömääräinen kevätkokous
ma 18.3.2013 klo 18.00 Kirkonkylän Kylätalossa. Toimistoon saa edelleen tulla myös
ilman ajanvarausta, ja puhelinpalvelusta saa neuvontaa
nopeimmin. Kokousesitelmän pitää Pirita
Keränen Kaakkois-Suomen
piiristä. Käyttöönottovaiheessa
Kela seuraa, kuinka paljon
asiakkaat haluavat asioida
ajanvarauksella ja missä asioissa.
Ajanvaraus täydentää Ke-
lan palvelutarjontaa. Tervetuloa!
Iitin Musiikkijuhlayhdistys ry
Vuosikokous ma
18.3.2013 klo 18.00 Iitin lukiolla luokassa 127. Aihe:
Salpalinja ja Salpavaellus
2013 (res. Tervetuloa!
Hallitus
Perheniemen evankelisen
opiston
kannatusyhdistys ry:n
VUOSIKOKOUS
opistolla
la 23.3.2013 klo 14.30
Käsitellään sääntöjen
määräämät asiat.
Iitissä 24.1.2013
Hallitus
Toveripäivät
23.-24.3.2013. Käsitellään
sääntömääräiset
asiat
klo 10-19, la 10-14,
aattoina klo 10-15
. 050 387 1645
Vs. isovanhemmille ja lapsenlapsille yhteiseen harrastukseen!
Hinta 8 ?/ osallistuja.
12088. krs.,
heti vapaa siisti
MAALISKUU-HUHTIKUU 2013:
12111. KAUKAAN JUMPPA (7 h) keskiviikkoisin klo 17.
Aloitus 13.3. 2. kurssin käyneille. Ilmoittautumiset Mediapajaan avajaistilaisuudessa suoraan opettajalle. Kurssi sisältää 4 h opetusta, testin, testin tarkistuksen paikan päällä ja hygieniapassin.
Uusintamahdollisuus sisältyy hintaan. Aloitus 4.4. Opettajana Mari
Lehtisare. lehtisali ark. 050 387 1649
Seurakuntamestari
Tiina Klemola....................050 387 1646
Keittiömestari
Manu Remes................... 050 67670
(03) 872 0531
Kausalan keskusta kellarikerroksen
toimi-/varastotila n. + raaka-aineet (alle 10 ?).
Oletko kiinnostunut piirtämisestä, idearikas, luova. (8 h)
Vuolenkosken paloasemalla la 16.3.2013 klo 9?16. 12 h
Hinta 20 ?, sis. VANHEMPI-LAPSI -NAHKATYÖKURSSI (9 h)
torstaisin yläkoulun tekstiilityönluokassa klo 13.30?15.45,
Maarit Harju. 17?08, pe 17?ma 08 ja juhlapyhinä
KANSALAISOPISTO TIEDOTTAA
Kausalan keskustassa,
liikerak. Tässä kurssi sinulle:
121113. krs
Av. Mediapaja
tutustuttaa tiedonvälitykseen mainonnan keinoin. 0600 15333 (1,71 ?/min)
ark. Hinta 25 ?.
12112. . 02061 59760
Palo- ja pelastuslaitos
Kymenlaakson pelastuslaitos
...............................................(05) 23 161
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Päijät-Hämeen sosiaali- ja
terveydenhuollon kuntayhtymä
................................................(03) 81 911
Ympäristöpalvelut
Kouvolan kaupunki................02061 511
Lähipoliisi ..........................07187 34139
VEROTOIMISTO
Kauppamiehenkatu 4,
45100 Kouvola
(Verohallinnon yhteinen vaihde)
...............................................0206 12000
MUUMIPEIKKO
Yhteispalvelupiste avoinna ma klo 8.00-17.00, ti-pe klo 8.00-15.00
P. päivänä 2013
IITIN KUNTA TIEDOTTAA
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
Kouvola ja Iitti p. KAKKUKURSSI la 13.4. Kurssi sopii päivityksenä 1. kappalainen
Marja Lainio-Nurminen.....050 387 1642
Vs. Hinta 15 ?.
12007. 02061 59792
Kuntosali..........................02061 59794
Kuntosalin aukioloajat:
ma - pe 8-22, la 9-18, su 9-19
Kirjasto,
Kausansaarentie 3..........02061 59800
. autopaikan.
Pakettiauto mahtuu sisään.
Lisäksi 2 x 35 m2 pienvarastotilaa.
Puh. HOPEASORMUSkurssi (9 h) ma?ke 15.?17.4.
klo 17.30?19.45 Iitin lukion teknisentyön luokassa, Reetta
Kärkkäinen. Kurssimaksu 10 ?.
Iitin kansalaisopisto
Monitori 0206159776, asiakaspalvelu@iitti.fi
kolmio n. klo 11?14 MIELI Iina Rytikangas (4 h)
La 4.5. seurakuntapastori
Aura Karjalainen..............050 387 1654
Kanttori
Leila Räsänen ...................050 387 1643
Talouspäällikkö
Iiris Mäenpää ...................050 387 1644
Nuorisotyönohjaajat
Jukka Kaunisto.................050 387 1647
Tuula Lehtoranta............. 4.5. Kurssilla taotaan yksi leveä hopeasormus.
Kurssimaksu 15 . 050 387 1648
Lähetyssihteeri
Anne Heikkilä................... kirjastoauto 040 548 2691
KOUVOLAN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO
Iitti, Rautatienkatu 20, 2. mennessä.
12080. 150 m2 sis. lainausos. 050 387 1653
IITIN KUNTA
VAIHDE puh. ja 2. Oivallinen tilaisuus esim. HÄTÄENSIAPU Vuolenkoskella la 16.3. alkaen klo
10 Iitin lukiolla (lk 116). HYVÄNOLON REMONTTI -kokonaisvaltaista hyvinvointia sinulle!
Iina Rytikangas, Tiina Kyrkkö ja Olga Temonen opastavat
Sinua hyvinvointia edistävien harjoitteiden ja ajatusten
avulla kiireisessä arjen menossa. (5 h) Iitin lukiolla opetuskeittiössä, la 13.4.2013 klo 10?14. Hinta 10 . 050 387 1650
Lastenohjaajat..................050 387 1652
Perhekerho ja pyhäkoulu.......................
..............................................044 766 5375
Diakonia- ja lähetystoimisto
Ravitie 2, Kausala
Diakoniaviranhaltija
Sirpa Pusila....................... TERVETULOA!
121115. puh. MEDIAPAJA (28 h) Pajan avajaiset
ke 13.3. 96 m2
Tied. Ilmoittautuminen viimeistään 28.3. Hasa Tuomisaari. Diakoniaviranhaltija
Erja Ylikoski....................... (05) 829 3323
khvirasto.iitti@evl.fi
avoinna ma?pe 9?12
Taloustoimisto..................(05) 829 3325
avoinna ma?pe 9?13
Kirkkoherra
Jyrki Nordlund ..................050 387 1640
Kappalainen
Reijo Lehtonen...................050 387 1641
Vs. ark. SILKKIMAALAUS-viikonloppu 22.-24.3. Opettaja
Paula Roila. klo 8-19, la 8-14
aattoina klo 8-15
. Kurssimaksu 30 . klo 16, Ravitie 2. + raaka-ainemaksu. ti-ke klo 9?12 ja 13?15
Työnhakijapalvelut................010 19 4300
Työnantajapalvelut................010 19 4301
Työttömyysturvaneuvonta..010 19 4911
Päiväkoti Metsämyyrä...02061 59710
Päiväkoti Peltohiiri.........02061 59733
Päivähoidon ohjaaja...... 02061 59600
www.iitti.fi
Asuntotoimisto .............02061 59765
Eläinlääkäri; vast.otto klo 8-9.30
...........................................02061 57902
Kansalaisopisto..............02061 59776
Kausalan
urheilukenttä.................... Kurssin
tavoitteena on harjoitella mainonnan valmistamiseen tarvittavia taitoja sekä mahdollisesti tuottaa mainoksia ym.
yrittäjille. POSLIININMAALAUS-viikonloppu 15.-17.3.
Ravilinnassa (20 h) perjantai klo 18?21, lauantai klo 9?16
ja sunnuntai klo 9?15, opettajana Aino Hoikka hinta 25 ?.
12108. klo 11?14 RAVINTO Olga Temonen (4 h) yht. Kurssin hinta 45 ?.
12071. ja 121114. (20
h) Kaukaan koululla, pe klo 18?21, la klo 9?16 ja su klo
9?15, Merja Ronimus. Tule mukaan kokeilemaan jotain uutta: KEHO-MIELI-RAVINTO, KOKEMUKSELLISESTI!
La 6.4. HYGIENIAPASSIKOULUTUS la 9.3. klo 11?14 KEHO Tiina Kyrkkö (4 h)
La 20.4. 050 67670, (03) 872 0530
IITIN SEURAKUNTA
Kirkkoherranvirasto
Eerolantie 1, 47400 Kausala
puh. 10
12
Torstaina maaliskuun 7. valmistetun aterian.
12043. 02061 59618
Vaihde avoinna ma-pe klo 8-15
P. 02061 59600
sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi
Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala
Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala
Toimistot avoinna klo 9.00-15.00
Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi
henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi
Sibeliustalon retkelle 17.4. Tilaisuus alkaa
kahvituksella klo 18. 040 720 9149.
Eläkeliiton Iitin
yhdistys. klo 11.30. ja alle. La
23.3. Lähtö 9.15
Kausalan
linjaautoasemalta. mennessä R. Kaikki kynnelle kykenevät
reippaina mukaan!
Muistelukerho
kokoontuu
maanantaina 11.3. http://www.iitinjousiampujat.fi/
Iitin osasto järjestää teatteriretken Heinolan kesäteatteriin
"Diivat" -näytökseen to 4.7.
klo 15.00. Lähtö linjaautoasemalta klo 10.50. Ilm. klo 12.05 ja
Kausalan linja-autoasema klo
12.15.
FC
Kausalan
jalkapalloharjoitukset. Tiistaivuoro
Ravilinnassa
klo 20.30?21.45.
Lentopallo;
Atyttöjen SM-pooliturnaus hallilla
la 9.3. Jatkamme vieraitten käynnin jälkeen yhdistyksen omilla asioilla. Ruokailu ym. Muistelujen lomassa kahvittelua.
LYÖTTILÄN
KYLÄYHDISTYKSEN Helsingin musiikkitalolle suuntautuvan konserttimatkan
lähtöaikataulu:
Lyöttilän seurantalo klo 12.00,
Kirkonkylä n. perheretki
Helsinkiin, 27.7. Vuositarkastelun jälkeen on Arctic Nutrition terveys- ja hyvinvointiluento sekä tuote-esittely. klo 18.00. Marko
Niemelle puh. Muistathan tänään
torstaina kokoontumisemme
Heikintien tiloissa klo 18.00.
Askartelemme
arpajaisvoittoja kesäkahvilaan. F-junnujen toimintapäivä
hallilla su 10.3. Tilaisuuden päätyttyä kahvit seurakuntatalossa.
Iitin liike- ja virkanaiset. klo 19.00 menemme
kimppakyydein Kouvolan Teatteriin katsomaan musikaalia
Sydämeni Laulu. klo 18.00 ?
kahvitarjoilu.
Iitin Metsästysseura ry ja
Säyhteen Metsästysseura ry.
Seurojen jäsenet ja yhteistyökumppanit! Peurajuhlat la 16.3.
Peuralassa klo 14.30 alkaen. klo
9.00 liturgia tsasounalla.
Kaikille avoimet
yhteislenkit keskiviikkona
klo
19.00 ja sunnuntaina klo 12.00.
Lähtö Ravilinnan
pihalta. Sitovat ilmoittautumiset sihteerille 27.3. Teatteriesitys Myrskyluodon Maija la
9.3. Liput jaetaan ja maksetaan bussissa. klo 9.00. Hiihtotyyli
vapaa mutta pakollinen. Auto
ajaa Eerolantien kautta ottaen
lähtijöitä kyytiin Tyynitien risteyksestä.
Kesäretki. 0400 635 316.
Piirin
talvipäivätapahtuma
5.4.2013 Karhulan
Laajakosken Honkalan seuratalon
maastossa. ja tarkemmat tiedot saat
Leenalta puh. 040 414 6225. klo 10?14. Matti
Rantala kertoo sanoin ja kuvin
Iitistä 70-luvulta lähtien. Paluukuljetukset lähtevät tilaisuuden
päätyttyä klo 21.00 mennessä.
Pukeutuminen sään mukaan.
iitinmetsästysseura.net
Huomio Kaukaan maa- ja kotitalousseuran ja kyläyhdistyksen teatteriretkelle la 16.3.
ilmoittautuneet. Jäsenistö päättää
vuoden 2013 toiminnasta Kansantalossa su 10.3. seurakuntakeskuksessa klo 12.30. Tutustuminen messuihin, Galleria
Honkalinnaan ja Plantageniin.
Ilm. Mukaan voivat
lähteä myös ei-jäsenet.
Iitin Karjalaseura.
Muistathan
kokoontumisen
ma 11.3. Kymen piirin pilkkimestaruuskilpailut pidetään
Taipalsaaren Saimaanharjulla ti
26.3. Sitovat ilmoittautumiset Anna-Liisalle 15.3.
mennessä p. Lappeenrantaan katsomaan teatteriesitystä
?Suomen hevonen. Tiedustelut ja tilaukset 044 579
2720/Netta.
Iitin Eläkkeensaajat. Ti 12.3.
Turku?Tukholma
risteilylle lähtijät!
Auto lähtee Kausalan linja-autoasemalta klo
14.45. Iitin käsityöläiset ry/Uusia tuulia -hanke.
Reserviläispiirin
pilkkikilpailut su
10.3. ilmoittautuneet tulettehan maksamaan
matkanne. klo 11.00.
Mukana
Salon
Viesti,
Raision
Loimu, Loimaan Jankko ja Yritys. Tiedustelut Pentti
Kuortti p. Kilpailuaika klo 9.00?14.00
+ paluuaika. Bussikuljetus Kausalan torin laidasta klo 13.15.
Sitovat ilmoittautumiset 25.3.
mennessä Kaisalle puh. Kokoontuminen Kuoppaniemen venevalkamassa klo 10.00.
Kilpailuaika klo 10.00?13.00.
Sarjat: yleinen, naiset ja nuoret
16 v. mennessä Pentti Kuortti 040 414 6225.
Ukkojen ilta kuntoilee tänään to 7.3.
klo 18.00 kylätalolla. Kuljetukset lähtevät
Kausalan torilta klo 14.00 ja
Säyhteeltä klo 14.45. Ajetaan Ratatietä
pitkin, entinen Ostari klo 11.40,
Kausalan ABC:n pysäkki klo
11.50. Lappeenrannassa. Perjantaina 19.4. Laurilan bussi
lähtee Kurrista klo 11.30, Kaukaa klo 11.35. 040 551 6528/
tommi.tiihonen@elisanet.fi tai
Markolle p. Kouvolan toimistoon tiistaisin puh 05 3120
463 viimeistään 24.3.2013
mennessä. Lajeina pilkki (3 h) ja ilmakivääriammunta. mennessä
040 7070 386.
LYÖTTILÄN MARTAT. Sitovat ilmoittautumiset kuljetuksiin Tommille p. Kaikki
mukaan!
LC
Kausala.
Kuukausikokoontuminen torstaina
14.3.2013 Ponnilla
klo 19.00.
IITIN
KIRKONKYLÄN
OSAKASKUNNAN pilkkikilpailut su 17.3. Kokoonnutaan ti 12.3.
klo 14.00 Kansantalon
kerhohuoneella.
Aluksi Osuuspankin virkailija
kertoo pankkipalveluihin tulevista muutoksista. sekä ruokailemaan.
SAMPOLAN
MARTAT.
Sushi-ilta keskiviikkona 13.3.
klo 18.30 Leena Rantasella
(Pahkamäki 5A). 0400 551 247.
Lyöttilän Erän
pienoishirviammunnat
alkaa
keskiviikkoisin,
klo 17.00, Juhani
Teittisen pajalla.
KAUSALAN
SEUDUN
MARTAT. Hallitus
kokoontuu klo 13.00. 040
526 2542 tai Ailalle puh. alk. klo 17.00
Kausalan ABC kokoustila.
Heiltä voi kysellä esim. 15.3. Reserviläisten SM-pilkki 23.3.
Puulavedellä Kangasniemellä.
Ilmoittautumiset 13.3. klo 10.30. Pappilanlahdella. 17.3. 0400 339 599 13.3.
mennessä. Seppeleenlasku ja kunnianosoitus
sankarihaudalla klo 18.00 ja
Vuolenkosken sankarihaudalla
klo 17.00. Laavubistrosta makkaraa, kahvia ja
makeisia. peruutuspaikkoja voit
tiedustella Hennalta p. Ilmoittautuminen
alkaa klo 10.30. Kaikki lenkkeilijät mukaan!
Vu o l e n k o s k e n
metsästysseura.
PIM on haastanut meidät jo
perinteeksi muodostuneeseen
pilkki-ammunta -kilpailuun
Levijärvelle Haapaniemeen la
9.3. Kaikki mukaan!
Hoitokunta.
Konttilan kerho
kokoontuu to 21.3.
klo 18.00 Kaija ja
Pertti Vierumäellä.
Konttilan historiikin rahoitus asiana.
13
Iitin nuoret isännät.
Kevätretki Maamees-näyttelyyn Tarttoon 18.?20.4. klo 14.00
ABC-Kausala.
Kaikki mukaan!
Opintoretki Lahden kivi-, koru- ja
helmimessuille la
23.3. klo 18.30. kalamajalla
Urajärvellä. Ohjatut harjoitukset maanantaisin klo 18.00
ja perjantaisin klo
17.00 Kausalan
Kansantalolla. PärnuRiika - Jurmala
22.?25.7.2013
Tiedustelut ja ilmoittautumiset
Marja-Terttu
p.
0400 621 387.
Iitin ortodoksiapiiri ry. Järjestäjänä Elimäen
Reservinaliupseerit. sijoitetaanko erityislapset kouluun
Kouvolaan vai Lahteen ja
kaikkea muuta. Ennakkoilmoittautuneille tänään
klo 18 seuratalolla Anita Käyhtyn sokerikoristekurssi. Järj. koko kylän kuntopäivä, 8.6. Lauantaina 9.3. Mahd. Kaikki
asiasta kiinnostuneet joukolla
mukaan esittämään omia kysymyksiään.
Sotainvalidien
naisjaosto
kokoontuu
keskiviikkona 13.3. Ilmoita tulostasi s-postilla tai tekstiviestillä
050 3507 533.
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija:
Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Katuosoite:
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Telefax:
(05) 326 0321
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234, (05) 326 0357
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
(05) 326 0355, 0400 857 577
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu. Teema: kevään ja
kesän toiminta.
Talvisodan
päättymisen
muistohetki Iitin kirkossa ke
13.3. Torstaina maaliskuun 7. 040 705
0493. Pelien välissä Liiton 1/2 tunnin
tietoisku junnujen vanhemmille
n. 040
554 2047. Kuljetus järjestetään.
SÄÄSKJÄRVEN OSAKASKUNTA
Myrskylä-Pakaa
-pilkkikilpailut Märkjärvellä
9.3. Liski
044 520 0661 tai riitta.liski(at)
gmail.com. retki Helsinkiin Lumenen
ja Marimekon tehtaanmyymälä
sekä Leivontatarvike Confetin
myymälä sekä ruokailu Ravintolalaiva Wäiskissä on täynnä.
Mikäli et pääse lähtemään peruthan paikkasi mahd. Kaikki
mukaan keskustelemaan seuran toiminnasta.
Iitin Jousiampujat. Ilmoittautumiset viim. mennessä. Vielä mahtuu
mukaan. pikaisesti. Ajetaan Eerolantietä.
Iitin ja Jaalan
kehitysvammaisten
kokoontumiseen
tulevat
Heidi Forsell (sosiaaliohjaaja) ja
Jarmo Häggman (keva-huollon
koordinaattori) 14.3. Antoisaa teatteripäivää!
Pohjois-iitin
Kirin
hiihtokilpailut
su
10.3.2013 klo 11.00 urheilukentällä. klo 9.00, Tokkolan ranta.
Nuorisoseura
Liekin
kevättapaaminen Tiltubaarissa ma 11.3.
klo 17.00. päivänä 2013
LYÖTTILÄN LUJAn seuraverkkarit ja -paidat tilattavissa.
Tilaukset 31.3. Arto Mikkonen. Kaikki mukaan hiihtämään!
Latulaiset saavat
tarkasteltavakseen
toimintakertomuksen tilinpäätöksineen viime
vuodesta
Ravilinnan koulutustilassa tiistaina
12.3. klo
13.00 Iitin kirjastossa Kausalassa,
Kausansaarentie 3.
Iitin Maa- ja kotitalousnaisten
kevätretki Tampereelle ke 3.4.2013.
Tutustutaan Pikkupalatsiin ja Kangasalalla Marjamäen Pajutilaan.
Ilm. Tulossa 14.4. Puhe: eversti
evp
(05) 326 0143, 0400 553 417
..
Mainostekstiileja
.. ..
Rakennuspeltitoita
..
Kiinteistohuoltoa
ATK-palveluja
Autokorjaamoja
..
..
Silmalasiliikkeita
Huonekalurestaurointia ja
verhoilua
.. päivänä 2013
Asianajotoimistoja
Kellot ja
kaiverrukset
Partureita ja
kampaamoja
.. 0500 653 145/Timo Virtanen
Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi
..
Jatehuoltoa
Maalausta ja
tapetointia
.. ..
Polttooljya
.. ..
..
Elainlaakareita
MATTI NIEMI
Puh. ..
..
lattianpaallystystyot
Fysioterapeutteja
MARKKU VARPENIUS Ky
p. ..
Metsatyot
.... Mäntynen, p. 363 8233
..
Hautakivia
..
Siivousliikkeita
Hierojia
Nuohous
Puutavaraa. KUOKKANEN
Maanantaisin suljettu
47710 Jaala, p. 326 0210
Pitopalveluja
Maalausja
.. 10
14
Torstaina maaliskuun 7. 0400 746 273
KAMPAAMO KAIJA TURUNEN
Kylväjäntie 2, p. ..
..
Hammaslaakareita
HAMMASLÄÄKÄRI
LEENA SIMOLA
Taksiautoja
AKKALA Oy:n TAKSI
Kauneushoitoloita
(1+8 henk.)
Anu 0400 500 182
Ravitie 2, Kausala.
P. .... ..
..
Sahkoliikkeita
Jalkahoitoja
Kuljetuksia
Rakentamista
Autotarvikkeita
KAUSALAN
SÄHKÖTYÖ KY
A-ryhmän sähköurakointi.
Suunnittelu - Asennus - Myynti
p. 3636118, 040-7523932
KAUSALAN MAALAUSAPU Ky
T. 326 0068, 326 4800
SÄHKÖPALVELU
M
0200 60450
(0,99 ?/puhelu+pvm)
..
Tuote-esittelyja
.. - 10.3.2013
Torstai 7.3.
TV1
Taksiautoja
KAUSALAN TAKSI
PUH. 326 5339, 0400 650 235
..
Varikauppoja
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.3.
06.53 Bertin ja Ernien suuret seikkailut (S)
06.59 Hertan maailma: Hertta jumppaa
07.03 Meidän vauva
07.09 Hupsis (S)
07.19 Katinkontti Remix: Lentosuunnitelmia
07.35 Stella ja Sami (S)
07.47 Herää pahvi: Hevonen
07.56 Muumilaakson tarinoita (S)
08.19 Oktonautit (S)
08.40 Late lammas (S)
08.50 Viinitilan keisari (7)
09.40 Yle Uutiset Uusimaa
09.49 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.58 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.07 Yle Uutiset Häme
10.17 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.26 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.35 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.44 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.54 Oddasat
11.10 Piha kuntoon
11.40 - 12.05 Uutisikkuna
12.35 Sportmagasinet
13.05 Ampumahiihdon mc
15.00 Iloa puutarhasta
15.30 Suorana: Kortesmäki
16.00 Kukkaron herraksi
16.30 Galaxi
16.32 Raimo: Raimo (S)
16.42 - 16.54 Pikku Nikke (S): Pikku Nikke
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Freestylen MM
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Hehku
20.00 Silminnäkijä
20.30 - 20.52 Pasila (12)
21.00 Kerran viikossa
21.25 Poliisi-tv
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Game of Thrones (16)
23.00 Hehku
23.30 Emma-gaala 2013
01.30 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
Perjantai 8.3.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Puoli seitsemän
06.24 Ylen aamu-tv
09.30 Suomi on ruotsalainen
10.00 - 10.49 Sydämen asialla (7)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 A-studio: Talk
12.35 Vielä virtaa (S)
13.05 - 14.29 Suomisen Olli yllättää (7)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 Kiehtova maailma
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.52 Hakekaa kätilö! (12)
20.00 Totuus rakkaudesta
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio: Stream
21.30 Strada
22.00 Inhimillinen tekijä
22.50 Yle Uutiset
22.55 Pyhiinvaeltajan kuolema (12)
23.55 Oddasat
00.10 Eurojackpot
00.17 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.3.
06.53 Possu Pallero (S)
07.04 Noksu (S)
07.08 Lulu kilpikonna (S)
07.22 Laura (S)
07.34 Rytmireissu
07.41 Hupsu pikku pupunen (S)
07.45 Pikku Kakkosen posti
07.54 Muumilaakson tarinoita (S)
08.19 Oktonautit (S)
08.41 Late lammas (S)
08.50 Viinitilan keisari (7)
09.40 Yle Uutiset Uusimaa
09.49 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.58 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.07 Yle Uutiset Häme
10.17 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.26 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.35 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.44 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.54 Oddasat
11.10 Piha kuntoon
11.40 - 12.28 Satuhäät
11.45 - 12.13 Luontomatkalla Australiassa
12.20 Luontoretkellä: Syvyyksien saalistaja
12.50 Salpausselän Kisat: Yhdistetyn mäki
14.05 Tuntematon Norja
14.35 Strömsö
15.15 Hehku
15.45 Salpausselän Kisat: Yhdistetyn 10 km
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Freestylen MM
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Erätulilla
20.00 Salpausselän Kisat: Mäkikarsinta
21.00 Tartu Mikkiin
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (16)
22.50 Pikaluistelun maailmancup
23.50 Poliisi-tv
00.15 Girls (16)
00.45 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja
10.40 Emmerdale
11.10 Emmerdale
11.40 Lääkärit
12.35 Ostoskanava
14.05 Alueellinen sääennuste
14.10 Jamie Oliverin kotona
14.45 Jamie Oliverin helpot herkut
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Middle (S)
15.50 45 minuuttia
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.25 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Selviytyjät Suomi
21.00 Pahan jäljillä
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Hjalliksen kanssa
23.05 Sotaleikit: Kuoleman koodi (12)
01.00 - 05.30 MTV3 Deitti
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja
10.40 Emmerdale
11.10 Emmerdale
11.40 Lääkärit
12.35 Ostoskanava
14.10 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste
14.15 Minuuttipeliä
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Tucsonin veljekset (7)
15.50 Selviytyjät Suomi
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.25 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Nuorten hyväksi!
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Enbuske & Linnanahde Crew
23.20 MM-ralli
23.30 Crocodile Dundee Los Angelesissa (7)
01.25 Miami Medical (12)
02.25 MM-ralli
02.55 - 06.00 MTV3 Deitti
Nelonen
Nelonen
05.00 Älypää-TV
06.00 Ostosruutu
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Timon ja Pumba (S)
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut
08.15 Vanessa ja pikkuväki
08.45 Ullan unelmakakku
09.15 Ihmisen paras ystävä
09.50 Leenan tyylitiimi
10.20 Yhteinen taloprojekti
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 Ostosruutu
12.50 Ihmisen paras ystävä
13.20 Leenan tyylitiimi
13.50 Yhteinen taloprojekti
14.20 Ullan unelmakakku
14.55 Saran ja Meri-Tuulin metropolit
15.55 Äidin stailauspäivä
17.00 Melissa ja Joey
17.30 Hyvät ja huonot uutiset
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Matkaoppaat
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 MasterChef Suomi
20.57 Keno
21.00 Criminal Minds - FBI-tutkijat (16)
22.00 Falling Skies (12)
23.00 Nelosen uutiset
23.10 Nelosen sää
23.15 SM-liigan huippuhetket
23.20 Frasier
23.50 Pirunkaupat
00.50 Lost (12)
01.50 Perhe on pahin
02.20 - 05.00 Älypää-TV
05.00 Älypää-TV
06.00 Ostosruutu
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Timon ja Pumba (S)
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut
08.15 Vanessa ja pikkuväki
08.45 Ullan unelmakakku
09.15 Ihmisen paras ystävä
09.50 Leenan tyylitiimi
10.20 Yhteinen taloprojekti
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 Ostosruutu
12.50 Ihmisen paras ystävä
13.20 Leenan tyylitiimi
13.50 Yhteinen taloprojekti
14.20 Niki viinitilojen keittiöissä
14.55 Saran ja Meri-Tuulin metropolit
15.55 Äidin stailauspäivä
17.00 Suhdekoukerot
17.30 MasterChef Suomi
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat eläinvideot
19.30 Guinness World Records
- Ihmeelliset ennätysvideot
20.00 The Voice of Finland
21.55 Keno
22.00 Elokuva: Superbad (12)
00.20 Nelosen uutiset
00.30 Nelosen sää
00.35 Elokuva:
Kuningas Salomonin kaivokset (16)
02.35 Villa Helena (12)
03.35 Perhe on pahin
04.05 - 05.00 Älypää-TV
Lauantai 9.3.
TV1
Sunnuntai 10.3.
TV1
TV2
TV2
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Kiehtova maailma
09.00 Yle Uutiset
09.05 Ylen aamu-tv
10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu
10.45 YleLeaks
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Opettaja ohjaimissa (7)
12.00 A-studio: Stream
12.30 Totuus rakkaudesta
13.00 Dokumenttiprojekti: Miehet varjoista
14.30 - 14.58 Strada
14.30 Keittokirjalle kyytiä
15.00 Akuutti
15.25 Agathe ei luovuta (7)
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.05 Hakekaa kätilö! (12)
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Toisenlaiset frendit
18.45 Pikaluistelun maailmancup
19.00 Salpausselän Kisat: Joukkuemäki
20.00 Pikaluistelun maailmancup
20.30 Yle Uutiset
20.45 Lotto
20.51 Urheiluruutu
21.15 YleLeaks
21.30 Uutisvuoto
22.00 Valaistunut (16)
22.27 - 23.58 Komisario Frost (16)
00.00 - 04.00 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
07.45 Pikku Kakkonen
07.46 Nimipäiväonnittelu: 9.3.
07.47 Kaapo (S)
08.11 Pikku Kakkosen posti
08.19 Anniina Ballerina (S)
08.46 Babar ja Badun seikkailut (S)
09.00 Galaxi
09.02 Kauhutarinoita (S)
09.04 Kesäleiri (S)
09.19 Late lammas: Late hammaskeijuna (S)
09.28 - 09.55 Galaxi: Koiramestari
10.00 - 10.23 Pikkukarhun tarinoita (S)
10.30 - 10.40 Haavi auki
10.45 Salpausselän Kisat:
Yhdistetyn joukkuemäki
11.50 Salpausselän Kisat: Sprinttikilpailut
13.50 Ravisuoran vihjeet
13.59 Ampumahiihdon mc
15.30 Peliuutiset
15.49 Salpausselän Kisat:
Yhdistetyn pariviesti
16.50 Ampumahiihdon mc
17.55 Salpausselän Kisat: Joukkuemäki
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset sää
19.30 Pakko tanssia
20.30 Ravisuora
21.00 - 21.45 Strike Back (16)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Lumilautailun WST
22.50 Freestylen MM
23.35 Poikkeuksellinen luovutus (16)
01.35 The Wire (16)
02.30 - 04.00 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 - 08.53 Avara luonto:
Skotlannin ylämailla
09.00 Yle Uutiset
09.05 - 09.44 Aamusydämellä
09.55 Yle Uutiset
10.00 Jumalanpalvelus
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna
11.15 Opettaja ohjaimissa (7)
12.05 Stalinin kanava
13.00 - 13.49 Prisma:
Jäämiehen ruumiinavaus
14.00 Prisma Studio
14.30 Historiaa: Olof Palmen tarina
15.25 Agathe ei luovuta (7)
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Inhimillinen tekijä
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Antiikkia, antiikkia
18.45 Suomi on ruotsalainen
19.15 - 19.40 Luontohetki:
Eläintarinoita
19.45 Arto Nyberg
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo:
Missä kuljimme kerran (16)
22.00 Hiljainen todistaja (16)
23.42 Ykkösaamu
00.22 - 04.00 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
07.45 Unna Junná
08.00 Pikku Kakkonen
08.01 Nimipäiväonnittelu: 10.3.
08.03 Lauludiplomi
08.25 Puu Fu Tom (S)
08.47 Sohvaset (S)
09.00 Galaxi
09.04 - 09.11 Pok ja Mok (7)
09.16 Galaxin Soundi
09.29 - 09.53 Villit futarit (7)
09.58 Salpausselän Kisat: Naisten 10 km
11.30 Mestareiden liigan makasiini
11.54 Salpausselän Kisat: Miesten 15 km
13.20 Ampumahiihdon mc
14.50 Salpausselän Kisat: Mäkihyppy
17.00 Ampumahiihdon mc
17.55 Pikaluistelun maailmancup
18.30 MotorSport
19.00 Yle Uutiset
19.05 Freestylen MM
19.30 Pirunpelto (12)
20.20 Mikaelin naiset : Kaisa Vala
20.30 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä
21.00 Luck (16)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Girls (16)
22.32 Girls (16)
22.59 Girls (16)
23.27 Girls (16)
23.52 Girls (16)
00.22 How to Make it in America (12)
00.50 Silminnäkijä
01.20 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
MTV3
Nelonen
Nelonen
06.00 MTV3 Deitti
07.00 Ostoskanava
08.00 Baby Looney Tunes (S)
08.25 Puuha-Pete (S)
08.40 Hirviöallergiaa (S)
09.10 Kasper (S)
09.35 PopPixie
09.55 Pokémon (7)
10.20 Unelmien pallokerho
11.00 Ostoskanava
11.30 Jokakoti.fi
12.30 Salatut elämät
13.00 Salatut elämät
13.30 Salatut elämät
14.00 Aaltojen kuohu (S)
15.25 Formula 1: Valtteri Bottas
- Nousu kuninkuusluokkaan
15.55 Top Gear
17.00 Selviytyjät Suomi
18.00 Selviytyjät Suomi
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.30 KIDSing
20.30 Vedetään hatusta
21.00 Sydänjää (S)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Tulosruutu
22.30 MM-ralli
22.40 Lotto ja Jokeri
22.45 Charlie Wilsonin sota (12)
00.50 Hyvässä uskossa (12)
01.50 MM-ralli
02.20 - 06.00 MTV3 Deitti
05.00 Älypää-TV
05.30 Ostosruutu
07.00 Ostosruutu
08.30 Elixir
09.00 Start!
09.30 Neljän tähden illallinen
10.00 Neljän tähden illallinen
10.30 Neljän tähden illallinen
11.00 Neljän tähden illallinen
11.30 Eläintarhojen elämää
12.00 Eläintarhojen elämää
12.30 Eläinten ABC
13.00 Eläintenpelastustiimi
13.30 Koirakouluttaja Tanja Karpela
14.00 Salattu teinielämä
14.55 Waverly Placen velhot (7)
15.25 Teinielämää (S)
16.00 Suhdekoukerot
16.30 Matkaoppaat
17.00 Matkaoppaat
17.30 Matkaoppaat
18.00 Matkaoppaat
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat kotivideot
19.30 Fort Boyard - Linnake
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Tyttö sinä olet tähti (12)
23.10 Nelosen uutiset
23.20 Nelosen sää
23.25 SM-liigan huippuhetket
23.30 Totuuden miekka
00.30 Elokuva: Piraija 3D (18)
02.15 Perhe on pahin
02.45 - 05.00 Älypää-TV
06.00 MTV3 Deitti
06.55 Ostoskanava
07.55 Chuggington (S)
08.05 Looney Tunes Show (S)
08.30 Katti kaiken tietää! (S)
09.00 Gumballin mieletön maailma
09.30 Angry Birds
09.35 Beyblade: Metal Masters (7)
10.00 Pientä pintaremonttia
11.00 Top Chef Suomi
12.00 Salatut elämät
12.30 Salatut elämät
13.00 Smash (7)
14.00 Neljä keskustelua
Jörn Donnerin maailmasta
15.00 Rakkauden resepti (S)
17.00 Moderni perhe (S)
17.30 Mike & Molly (S)
18.00 KIDSing
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.30 Miehen puolikkaat (S)
20.00 Selviytyjät Suomi
21.00 Kosto (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.20 Tulosruutu
22.35 Isänmaan puolesta (16)
23.40 MM-ralli
23.50 Ilman johtolankaa
00.50 MM-ralli
01.20 Jokakoti.fi
01.50 - 05.30 MTV3 Chat
05.00 Älypää-TV
05.25 Ostosruutu
06.55 Ostosruutu
08.25 Hurja remontti
09.25 Jaksa paremmin
09.55 Unelmien talo
10.25 Sikke - Ruokaa rakkaudella
10.55 Elixir
11.25 Eläinten ABC
11.55 Koiralle koti
13.00 Eläintenpelastustiimi
13.30 Melissa ja Joey
14.00 Melissa ja Joey
14.30 Frasier
15.00 Frasier
15.30 Frasier
16.00 Frasier
16.30 The Voice of Finland
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Guinness World Records
- Ihmeelliset ennätysvideot
19.30 Hauskat eläinvideot
20.00 Olipa kerran (12)
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Love Happens
- Tilaa rakkaudelle (S)
23.20 Nelosen uutiset
23.30 Nelosen sää
23.35 Holmes NYC (12)
00.35 Mad Men (12)
01.35 Lost (12)
02.35 Perhe on pahin
03.05 - 05.00 Älypää-TV. ..
Vesi- ja lampo..
johtoliikkeita
04.00 Uutisikkuna
05.55 Puoli seitsemän
06.24 Ylen aamu-tv
09.30 Akuutti
10.00 - 10.49 Sydämen asialla (7)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 A-studio
12.35 Vielä virtaa (S)
13.05 Suomisen Olli rakastuu (S)
14.30 MOT
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 Eduskunnan kyselytunti
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Ampumahiihdon mc
20.00 Kuningaskuluttaja
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio: Talk
22.00 Ulkolinja: Koston kova hinta
23.30 Yle Uutiset
23.35 Monk (12)
00.15 Oddasat
00.30 - 04.35 Uutisikkuna
TV2
Tilausajoon
saatavana
Tilitoimistoja
LANDIS & STAEFA
YHTEISTYÖYRITYS
Säätölaitehuolto
A. Torstaina maaliskuun 7. päivänä 2013
15
TV-OHJELMAT 7.3. AALTONEN
P
Mukana on tuottajia ja jatkojalostajia, suoramyyjiä, tukkuja
ja myymälöitä sekä ravintola- ja matkailuyrityksiä, jotka tarjoavat asiakkailleen
lähiruokaa.
Matkailijoille ja paikallisille kuluttajille suunnatut Makuja Kaakosta -esite ja
sivusto julkaistaan kesäksi 2013. Yritysten ilmoitukset tulevat niihin neljällä kielellä, ja sivuston toteutuksessa huomioidaan erityisesti mobiililaitteiden käyttäjät.
Yritysten tietoja ilmoituksiin kerätään parhaillaan.
Hanketta rahoittavat EU:n maaseuturahasto Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen
myöntämällä rahoituksella sekä MTK Kaakkois-Suomi.
Totopelejä 85 vuotta
ja maakuntaradoille rakennettiin upeita ravintolakatsomoita. Seuraavana
vuonna yhtiö avasi nettipelin,
ja kymmenen vuoden aikana
nettipeistä on tullut suurin
jakelukanava. lk
Suomalainen
079
329
045
149
289
559
269
265
Atria
Pizzat
200 g (3,95/kg)
Hinta voimassa to-su 7.-10.3.
kg
Jäävuorisalaatti
pakattu
Espanja
1. J.L. päivänä 2013
Löydä läheltä
?infohanke opastaa
kaakkoissuomalaisen ruuan luo
Lähiruuan Ystävät ry kokoaa Löydä läheltä -infohankkeessa yksiin kansiin ja
nettisivustolle paikkoja, joista voi ostaa paikallista ruokaa Kymenlaaksossa ja
Etelä-Karjalassa. Suurten väkijoukkojen muuttaminen kaupunkiin toi heidät
myös raviradoille. 050 322 0188
Kausalan Alko
palvelee
ma?to 9?18,
pe 9?20,
la 9?16
www.facebook.com/kymenseudunosuuskauppa
BONUS JOPA 5 % I MAKSA S-ETUKORTILLA, SAAT MAKSUTAPAETUA 0,5 %
Atria
Naudan
paistijauheliha 10 %
400 g (8,23/kg)
Saarioinen
Kultakinkku,
kultakalkkuna tai
kultapippurikalkkuna
200 g (14,45/kg)
Kulta
Katriina kahvit
suodatin- ja
pannujauhatus
500 g (5,38/kg)
Oululainen
Reissumies
235 g (1,91/kg)
Valio
Oltermanni
juusto
1 kg
Fazer
Pullava
täytepitko
420 g (6,31/kg). Palvelut olivat silloin
ainutlaatuiset verrattuna mihin urheilulajiin tahansa.
Ensimmäisen kerran Totopelejä pelattiin Helsingin
Pohjoisrantaan auratulla jääradalla 5.2.1928. Palkintorahat ohjautuvat omistajien
kautta rehuntuotantoon, hoitohenkilökunnan palkkoihin,
eläinlääkintään, varusteiden
valmistukseen ja kauppaan,
kengitykseen, kuljetukseen
ym.
Suomalainen
385
Rainbow
Broilerin
ohut leikkeet
430-500 g
(7,70-8,95/kg)
www.foodie.fm
Suomalainen
5
99
kg
Atria
Karjalanpaisti
700 g (8,56/kg)
S-market Elimäki, Hamina, Inkeroinen, Jaala, Jokela, Karhula,
Karhuvuori,
Kausala, Koria,
Kotka, Kouvola, Kuusaankeskus,
www.facebook.com/
Palvelemme
kymenseudunosuuskauppa
Kuusankoski,
Myllykoski, Torniomäki, Valkeala, Virojoki
ma?pe 7?21, Lehtomäki,
Palvelemme
la 7?18,
Kausala 010 76 24460, Jaala 010 76 24440
su 12?18
Agrimarket
010 76 sunnuntaisin
25380 (0,0835 ?/puhelu
0,1209 ?/min)
arkisin
7?21, lauantaisin
7?18,
12?18 +
(Jokela
12-21)
065
Hinta voimassa to-su 7.-10.3.
kg
Navel/
Navelinas
Appelsiinit
Egypti
1. lk
179
KymppiMaukkaat
Kymppi Mämmi
pakaste,
700 g (2,56/kg)
185
Valio
Maustetut
rahkat
200 g (9,25/kg)
Kausalan S-marketin yhteydessä
puh. 16
TÄNÄÄN
Torstaina maaliskuun 7. Viime vuonna niiden myynti oli yhteensä 5,4
miljoonaa euroa. Näihin
pelattiin viime vuonna 11,8
miljoonaa euroa.
Pelaajien osuuden, arpajaisveron ja MMM:n hevostalouskertymän jälkeisellä
osuudella maksetaan mm. R-kioskit, ravintolat ja kahvilat palvelevat
päivittäin erityyppisiä kohderyhmiä.
Vuonna 2001 Suomen
Hippos ry siirsi pelitoimintansa omalle yhtiölleen
Fintoto Oy:lle. ravien palkinnot. Tämän
jälkeen pelipisteitä syntyi
ympäri maata. Vuonna
1995 alkoi etäpelaamisen
aika, kun totopelejä pystyi
pelaamaan reaaliajassa myös
muilta raviradoilta. Samaan
aikaan lämminveriset tulivat
mukaan kilpailutoimintaan,
Seuraavat nousukau det saatiin aikaiseksi uuden
tekniikan hyödyntämisestä
ja lakimuutoksista. Runebergin nimipäivänä radalle
pakkautui niin paljon innokkaita pelaajia, että kaikki eivät mahtuneet pelaamaan, ja
vesi nousi jäälle väkijoukon
suuren painon seurauksena.
Totoa pelattiin 88.150 markalla, joka olisi nykyrahassa
noin 27.000 euroa.
Suuren nousukauden totopelit kokivat 1960-luvun
lopulla ja 1970-luvulla. Viime vuonna Kouvolassa maksettiin
palkintoja lähes 1,1 miljoonaa euroa ja koko Suomessa noin 20 miljoonaa euroa.
Nämä rahat pitävät osaltaan
maaseutua elävänä. Vuonna 2012
totopelien kokonaismyynti
oli 251 miljoonaa euroa, josta
nettipelin osuus oli 131 miljoonaa eli 52,2 %.
Kouvolan raviradan alueella Kymenlaaksossa on
tällä hetkellä 53 pelipistettä
jotka myyvät päivittäin totopelejä. Tällä hetkellä totoa voi pelata yli 1.200
pelipisteessä. Kouvolan
ravirata järjestää vuosittain
26 ravitapahtumaa