Miten kuljetukset
konkreettisesti hoidettaisiin,
ja jos odotusajat pitenisivät,
mitä ylimääräisellä ajalla
tehtäisiin.
. päivänä marraskuuta 2013
Kauppakatu 6 47400 Kausala . Kunnanhallituksen taloussuunnitelmassa
vuosi 2015 näyttää vielä hurjemmalta, säästötavoite on
silloin koulutoimelle 340.000
euroa. Oppilaskohtainen
kustannus on Iitissä keskimäärin 7.000 euroa, ääripäinä Kausala noin 6.000 ja Kymentaka noin 12.500 eurolla.
Oppilaita Kymentakana
on nyt 33, ja heistä Hyyrysen
esittämän kalvon mukaan
vain kuusi asuu viittä kilometriä lähempänä koulua,
joten kuljetuskustannukset
Keskustelijat tervetulleiksi toivottanut Mikko Jussila on opettanut Kymentakana 17 vuotta,
ikää koululla on jo yli sata vuotta.
ovat suuret.
. Puh. Ylikypsää härkää punaviinikastikkeessa
. N:o 86 . Veroja ei
ensi vuodelle koroteta, mutta seuraavana vuotena se voi
olla esillä, riippuu siitä, millaisia valtiovallan lopulliset
päätökset valtionosuuksien
tasosta ovat, oli kunnanjohtajan viesti.
Päivi Hyyrynen selvitti,
että alakoulujen oppilasmäärä on pudonnut 80 oppilaalla
sen jälkeen, kun edellisen
kerran kouluverkkoa supistettiin. Irtonumero 1 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Torstaina 7. Me olisimme valmiit
siihen, että koulu palautetaan
kaksiopettajaiseksi.
Myös la k kauttamisen
imagohaitat nostettiin keskusteluun, ennen muuta
koulun katsottiin auttavan
Sorronniemen tonttien markkinoinnissa.
Kolmen tunnin istumisen
jälkeen keskustelua yhteen
vetänyt Anniina Peltola listasi asioita, joita koulutuslautakunnan työryhmä hänen
mukaansa erityisesti aikoo
selvittää.
. vuosikerta . Koulutuslautakunnalla on työryhmä, joka selvittää
koulutoimen tulevaisuuden
näkymiä. Pitäisi saada faktaa
eikä potaskaa, kuului yleisön
joukosta.
Toinen asia, joka sai oppilaiden vanhemmilla karvat
pystyyn, oli luokkakokojen
kasvaminen Kausalassa, jos
toisen tai molempien koulujen oppilaat siirrettäisiin
sinne.
Pekka Äijön esittelemät
Kymentaan koulurakennusten kunnostustarpeet eivät
saavuttaneet vastakaikua.
. 59. www.matkakeidas.fi. Onko Kausalan kouluun tarvetta tehdä investointeja, jos oppilasmäärä kasvaisi, niin ettei yhtäällä säästetä
ja toisaalla tuhlata, ja mitkä
investoinnit Kymentaan koululle ovat oikeasti välttämät-
tömiä.
Samoin selvitettävien asioiden listalle nousivat jouluja kevätjuhlien järjestäminen
Kausalan koulussa, ryhmäkoot ja se, miten opetus käytännössä hoidettaisiin.
. 7,90. Säästöä tuo oikeasti
vain se, että henkilöstöstä
päästään eroon, Hyyrynen
tiivisti viitaten siihen, että
tällä hetkellä alakoulujen
opettajanviroista kolmessa on
määräaikainen hoitaja.
Keskustelu kouluasioista
jatkuu siis tänä iltana kello kuudesta lähtien Tillolan
koululla.
Juhlista ja hemmottele isää
Isänpäivälounas
su 10.11. Välimeren kananpoikaa
. Kunnan omasta toiminnasta on haettava säästöjä, ja investointitaso pudotetaan tuntuvasti totuttua
matalammaksi. Niin saataisiin vain rakennus lopullisesti pilalle ja
homeeseen ja siitä viimeistään syy lopettamiselle.
Koulun piha todettiin sellaisenaan riittäväksi, ja läheinen metsä ja kalliot antavat
lapsille tarpeeksi virikkeitä
välitunneille.
Mikko Jussila esitti opettajien näkökulmasta vaihtoehdon säästöille:
. Lohta yrttihunnulla
. Miten ihmeessä pelkkä peltikaton maalaus voisi
maksaa 90.000 euroa, kysyttiin.
Rakennuksen ilmanvaihtoon kajoaminen tyrmättiin
yleisesti·
. Kinuskitäytekakku
Tervetuloa!
Matkakeidas Kausala
Sitikkalantie 5, Kausala . Hyyrysen esittämälle 60.000 euron säästölle lähinnä hymähdettiin.
. klo 11 alkaen
16,50. Se ei tee päätöksiä,
mutta selvittää, mitä kaikkia
asioita tulisi ottaa huomioon,
kun koulutointa tulevaisuu-
dessa viedään eteenpäin.
Kymentaan tilaisuudessa
paikalla oli runsaasti sekä
koululaisten vanhempia että
kunnan päättäjiä, ja keskustelu oli räväkkää.
Tilaisuuden aluksi koulun rehtori Mikko Jussila
toivotti kaikki tervetulleiksi,
ja sen jälkeen alustuspuheenvuoroja käyttivät koulutuslautakunnan puheenjohtaja
Anniina Peltola, kunnanjohtaja Pentti Toivanen ja va.
sivistystoimenjohtaja Päivi
Hyyrynen.
Peltola totesi lautakunnan tehtävänä olevan jakaa
resursseja tasapuolisesti,
ja jos joudutaan jakamaan
niukkuutta, niin sitäkin yhtä
lailla tasapuolisesti.
Ta lousluv ut esit el ly t
kunnanjohtaja lähti liikkeelle siitä, että tämän vuoden
talous näyttää asettuvan tasapainoon. 2013 . lapset
. Lyöttilää ja Kymentakaa yhdistettäessä lasten
painopiste oli Kymentakana,
nyt se on siirtynyt Lyöttilään,
hän selvitti.
Alustusten jälkeen aiheesta sukeutui pitkä keskustelu,
jossa sanoja ei säästelty. Toiminnallinen
tulos on 700.000-800.000
miinuksella, mutta se katetaan vesihuoltolaitoksen
osakkeista saadulla tulolla.
Ensi ja seuraava vuosi ovat
vaikeita, ja vuodelle 2015 näköpiirissä on jopa miljoonan
euron suuruinen valtionosuuden pudotus.
. (05) 326 0448
Avoinna klo 05-23 . Ensinnä jyrkän tuomio sai näkemys, että Kymentaan oppilaiden kuljettaminen Kausalaan
toisi säästöä. N:o 5886
www.iitinseutulehti.fi
Sukutila
yhtä vanha
kuin Iitin
kirkkopitäjä
Sivu 5
Koulusta ei hevin anneta periksi
Kuljetukset ja ryhmäkoot suurimmat huolenaiheet Kymentakana
VOITTO RUOHONEN
Iitin koulutuslautakunta järjesti nopealla aikataululla
tiistai-illaksi Kymentaan
koululle keskustelutilaisuuden, jossa selvitettiin kunnan
koulujen tulevaisuuden näkymiä.
Tänä iltana vastaava tilaisuus on Tillolan koululla.
Ti la isuudet pidet ä ä n
näillä kouluilla, sillä yleinen
veikkaus on ollut, että jos
koulutoimen säästöt johtavat
kouluverkon harventamiseen,
se kohdistuu joko jompaan
kumpaan näistä tai molempiin.
Koulutoimelle on asetettu
ensi vuodelle 260.000 euron
säästötavoite
noin klo 17.15 Iitintiellä
golf-kentän kohdalla lenkkeillyt henkilö! Kannattaa
hommata heijastin itsellesi
sekä koirallesi. Näiden
myötämielisten ja toimeliaiden ihmisten ansiosta
voimme harjoitella hiihtomajalla maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin
klo 17.00.
Talvimölkkäreiden puolesta
VEIKKO IKONEN
Ps. Oli todella
täpärällä, ettet jäänyt autojen alle. Tervetuloa
Yö
+5
+4
Maanantai
Päivä
1-4 m/s
?Jaalan pappila
on välttämätön?
RITVA LAUNESKOSKI
TÄNÄÄN
1-4m/s
Salon Sinin Sinikka Heinosella on takanaan jo 45 vuoden taival yrittäjänä; onnittelemassa kävivät muun muassa Iitin yrittäjien puolesta puheenjohtaja Teuvo Haara ja
hallituksen jäsen Pirjo Niskala.
. Valtatiestä on tämä yksi kohta noussut erityisesti
puheenaiheeksi, mutta totuus on, että reunat ovat
heikot monessa muussakin paikassa. Kun useampi kymmenen ajoneuvoa
suistuu samassa paikassa tieltä, kyse ei ole enää
vain kuljettajien varomattomuudesta.
Viime viikolla tietä vihdoin kunnostettiin. On selvää, että tienpitäjä ei nykyiselle valtatielle mielellään uhraa tässä vaiheessa pelimerkkejä, koska ohitustien toteutuessa se jäisi taajaman
sisäiseksi väyläksi.
Toisaalta ohitustien rakentaminen näyttää olevan
edelleen yhtä epämääräisessä tulevaisuudessa kuin
tähänkin asti. Yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi Jaalan kappelineuvoston
osaltaan jo hyväksymän sopimuksen.
Jaalan pappilan kohtalosta
Kuusankosken ja Jaalan yhteinen kiinteistötyöryhmä on
sitä mieltä, että se on seurakunnan toiminnan kannalta
välttämätön rakennus, eikä
siitä luopuminen ole seurakunnan kokonaisedun mukaista.
Vastaavin perustein työryhmä puolustaa myös luokan
1 kiinteistöjä (Jaalan kirkkoa
sekä Kuusankoskelta pääkirkkoa, siunauskappelia ja
seurakuntakeskusta) sekä luokan kaksi kiinteistöistä Jaalan
pappilan ohella Voikkaan
kirkkoa ja seurakuntataloa,
Kuusankosken seurakuntataloa, Tähteen seurakuntataloa
ja Pytynlahden kesäkotia.
va Pytynlahti on kuitenkin
päätymässä myyntilistalle,
sillä se ei saanut leirikeskuksia ruotineessa työryhmässä kuin yhden puoltoäänen.
Tolkkilan kartano Korialla
on myös menossa myyntiin
pantavien listalle.
Yhteinen kirkkoneuvosto äänesti Pytynlahden ja
Tolkkilan puolesta, mutta
ne jäivät äänin 4-8 myyntiin
esitettävien listalle. Yhteinen kirkkovaltuusto päättää leirikeskusten samoin
kuin muidenkin kiinteistöjen
kohtalosta työryhmien kuulemisen ja esitettyjen ratkaisujen perusteella.
Erillisessä leirikeskusselvityksessä Lyöttilässä sijaitse-
Hei, sinä tummiin vaatteisiin
pukeutunut koiran kanssa la
2.11. 2
TÄNÄÄN
Torstaina marraskuun 7. Ajoittain Jaalan asemaa on pitänyt kiinni myös
lääkäripula.. Ilman peruskorjausta Kausalan kohta valtatiestä ei
kestä nykyistä liikennettä enää monia vuosia.
Kausalassa 07.11.2013
VOITTO RUOHONEN
Päivä
Yö
+5
+2
Perjantai
Päivä
2-5 m/s
Yö
+4
+2
Lauantai
Päivä
2-5 m/s
Yö
+6
+3
Sunnuntai
Päivä
1-4 m/s
Tumma
Kesäkodin vuokraamisesta
seurakunnalle solmittiin sopimus
Kouvolan seurakuntayhtymän kiinteistöstrategian seuraava vaihe on ollut yhteisen
kirkkoneuvoston käsittelyssä.
Noin vuosi sitten laaditun
kiinteistöstrategian mukaan
seurakuntayhtymän kiinteistöt jaettiin kolmeen luokkaan. Nyt uudessa tarkastelussa luokka 3:een siirrettiin
10 kohdetta, mutta yksikään
niistä ei sijaitse Jaalassa.
Luokka 1:ssä ovat ensisijaiset, säilytettävät kiinteistöt
ja luokka 2:ssa kehitettävät ja
selvitettävät kiinteistöt. Myllytöyrystä
länteen päin ajettaessa on monta muuta vastaavaa
kohtaa kuin nyt Ravilinnan kohdalla paikattu alue.
Tultaessa lännestä Kausalaan päin liukkailla keleillä arvaamatonta tieosuutta on koko väli Matkakeitaalta Papinkalliolle.
Valtatien uusi linjaus on olemassa, toteutus vain on
jäissä. Ne kumpikin
sijaitsevat Valkealassa. Luokka 2:ssa on eniten yhtymän
kiinteistöjä.
Jaalan kappeliseurakunnasta ykköseen päätyi kirkko,
kakkoseen sekä Kesäkoti että
pappila.
Kesäkodin tilanne on sittemmin ratkennut, kun Jaalan
Kotiseutusäätiö tuli mukaan
asiaan. Asiassa hyväksyttiin kuitenkin
ponsi, jossa kirkkoneuvosto
edellyttää myynnissä haettavan ensisijaisesti ratkaisuja,
joiden myötä leirikeskuksia
voisi seurakuntakin jossain
määrin käyttää.
Esityksen mukaan kesäpaikoista yhtymän omistukseen jäisivät vain Puhjonranta ja Niiniranta. Koko päivän ajan on
ollut kävijöitä, ja se ilahduttaa, että moni on kauempaa
soittanut ja onnitellut puhelimitse ja pahoitellut, että ei
pääse juuri nyt paikan päälle.
Iltapäivään tultaessa onnittelijoita oli ehtinyt käydä
jo useampi kymmenen ja
käynneistä todistivat liikkeessä lukuisat kauniit kukkakimput.
Yö
+4
+4
Jaalassa terveysasema on joulun ja
uudenvuoden tienoilla kolme viikkoa kiinni
Osana Kouvolassa vireillä
olevia säästötoimia Jaalan ja
Korian terveysasemat ovat
kiinni 16.12.2013-6.1.2014
välisen ajan.
Jaalan ajanvarauksesta
voidaan lääkäriaika antaa
suoraan asiakkaan haluamalle terveysasemalle. Jatkossa turvallisia
ja näkyviä lenkkimatkoja
toivottaen
YKSI PELÄSTYNYT AUTOKUSKI
Kiitos!
Murhan syrämmelliset kiitokset Iitin vapaa-aikatoimen Irinalle, kenttämestareille Juha ja Ari sekä
Pekka Mettälälle mölkynheittäjien talviharjoittelupaikan järjestelyistä. Säätiö on ostanut Kesäkodin ja vuokraa tilaa Jaalan kappeliseurakunnalle nyt
10 vuodeksi solmitun vuokrasopimuksen perusteella.
Vuokra-aika alkaa ensi tou-
kokuun alussa. Tien
reunaa vahvistettiin parin sadan metrin matkalla
vanhalta paloasemalta peltipoliisille. Tuntuu, että aika on mennyt kuin siivillä, vastahan
minä aloitin, hymyili kauneushoitola Salon Sinin yrittäjä
Sinikka Heinonen maanantaina tarjotessaan asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
kakkukahveita sen kunniaksi,
että yritys on toiminut jo 45
vuoden ajan.
Paikalla olleista kahvittelijoista joku totesikin, ettei
tänä päivänä kovin usea voi
sanoa olleensa samassa työssä näin pitkää aikaa.
. päivänä
Torstaina2013
4.8.2011
Kauneutta jo 45 vuotta
TÄSTÄ TÄNÄÄN
VOITTO RUOHONEN
Varovaisuus
on silti tarpeen
Valtatien vaarallisuus Iitin alueella ja erityisesti
Kausalan kohdalla tuli viime talvena konkreettisesti esille. Vuokra-aika
on vuosittain 45 vuorokautta
toukokuun alun ja lokakuun
puolivälin välisenä aikana.
Vuokra on 5.400 euroa. Välillä on ollut toiveita, että se pääsisi jonkinlaisella alkurahoituksella käyntiin, mutta
mitään varmuutta siitä ei ole.
Tästä taas seuraa, että tienpitäjän on vähitellen
pakko ottaa harkintaan myös B-suunnitelma. Lisäksi nopeutta alennettiin.
Talven tullessa varovaisuus on silti tarpeen. Repsottaneet
kaiteet korvattiin lähempänä asfaltin reunaa olevalla uudella rivistöllä, joka toistaiseksi on myös
ryhdikkäästi linjassa. Eri asemien lääkäreiden nimilista
on sitä varten toimitettu Jaalan terveysasemalle.
Va kavissa, ä k i l l isissä sairauskohtauksissa ja
tapaturmissa päivystys on
Pohjois-Kymen sairaalassa,
Kuusankosken sairaalanmäellä
Olisi mukavaa, jos
tässä talossa koulua käyneillä olisi tallessa esimerkiksi
ainevihkoja tai käsitöitä. Vuokrasopimusta ei ole uusittu, joten
Värikeskus muuttaa. Tämä talo on toiminut
myös synnytyssairaalana, joten vähintäänkin avajaisiin
kutsun heitä, jotka ovat täällä
Haapakimolan koko koulu kävi tutustumassa Sota- ja pula-ajan värit -näyttelyyn. Haavoittuneen sotilaan hahmo sai seisahtumaan hetkeksi. Sota- ja pulaajan värit -näyttelyssä syyslokakuussa kävi noin 4.500
Värikeskus ja värimuseo muuttavat Kirkonkylän kylätalosta vuodenvaihteessa. Toivon, että joku
taho jatkaa tämän suositun
tapahtuman järjestämistä.
Tämänkertaisen Halloween-tapahtuman järjestivät
Iitin lukion toisluokkalaiset,
jotka saavat tapahtuman tuoton; Värikeskus tarjosi tilat ja
talkooapua. Entisten nuorten lakanat ja muut merkkaukset,
1960-luvun värit sekä Sotaja pula ajan värit -näyttelyt
kokosivat kaikki suuria määriä katsojia. 010 441 7400 | www.saastopankki.fi/helmisp. Olen erittäin kiitollinen kaikille asiakkaille ja
yhteistyötahoille, tässä talossa on ollut ihana toimia.
Näyttelytoiminta Värikeskuksessa on ollut erityisen vilkasta ja onnistunutta,
Valolahti kertaa:
. Tässä talossa on
toiminut myös posti, joten
sekin näyttelyyn rekonstruoidaan, Valolahti kertoo.
Näyttelyssä tuodaan esille
myös talon rustholliajan historiaa, sitä tosin on löytynyt
aika vähän. Torstaina marraskuun 7. (Kuva: Kris-Tiina Valolahti.)
syntyneet. Lisäksi pyhäinpäivän riehaa olivat mahdollistamassa paikkakunnan
liikkeet ja yksityiset henkilöt
tavaralahjoituksin, Porvoon
Amisto tuellaan sekä Iitin
nuorisotoimi ja INTO-projekti.
Vielä ennen vuokra-ajan
päättymistä hän laittaa esille rakastamansa Kylätalon
historiaa koskevan näyttelyn,
ja siihen hän pyytää hyvällä
menestyksellä aiemminkin
toimineen yleisön apua.
. marraskuuta klo 14-18, olen sitä
vastaanottamassa tuolloin.
Näyttely rakennetaan marraskuun viimeisellä viikolla,
ja avajaiset ovat 30.11. Kysy lisää konttoreistamme.
Marja Helander
palveluneuvoja,
Kausalan konttori
Helmi
Säästöpankki
Kausalan konttori, Merrankuja 2, 47400 Kausala
Puh. Hirsitalon siirtämisen tekniikka kiinnostaa,
samoin se, miten kylä ja sen
maisema ovat muuttuneet.
Näyttely tulee avaamaan talon historiaa aina tähän päivään saakka.
. sunnuntaina sekä joulun
alle asti torstaista sunnuntaihin.
Näyttelyn aikana täällä
on nurkkaus, jossa on myynnissä käsitöitä, ja lisäksi sunnuntailounaat ovat tarjolla.
. Jos näyttelyyn sopivaa
tavaraa iittiläisiltä ja muilta
ystäviltä löytyy, sitä voi tuoda tänne Kylätalolle maanantaina ja tiistaina 25.-26. Uudet toimitilat eivät ole vielä
selvillä, mutta Värikeskus puoteineen ja koko Suomen jo
kattava Värjärikilta jatkavat kyllä toimintaansa.
katsojaa, joukossa linja-autollisia ryhmiä mm. Vielä ei
vain ole selvillä, minne:
. Halloween-rekvisiitan
luovutan ilmeisesti Iitin nuorisotoimelle. Näyttely on avoinna
1.12. Olemme saaneet pari
tarjousta sopivista tiloista,
mutta ne ovat aika kaukana.
Pidetään nyt silmät avoinna
ja ollaan kuulolla siitä, missä
toiminta näiltä fyysisiltä puitteiltaan jatkuu. Tervetuloa säästöpankkiperheeseen!
Säästöpankin pääomasuojattu osaketalletus II/2013
myynnissä nyt. Esimerkiksi
Millä Suomi kulki -vanhojen
ajoneuvojen näyttelyyn tutustui noin 450 henkilöä, ja viime perjantain jo perinteisessä
Halloween-bileissä ilakoi reilusti toistasataa lasta. Yleisön pyynnöstä.
Tämä ja monet muut meidän
kehittämämme ja perinteeksi
muodostuneet toimivat ideat
toivottavasti saavat jatkoa.
Sellaista viestiä on kantautunut, että keittolounas maistuisi kesälläkin, Valolahti
vinkkaa.
?
Lopuksi
näyttely
kylätalon
historiasta
Tule käymään, kerron sinulle
VIISI HYVÄÄ SYYTÄ
vaihtaa säästöpankin asiakkaaksi.
Pankinvaihto on helppoa, riittää kun tulet allekirjoittamaan valtakirjan.
Poikkea konttorissa, varaa aika puhelimitse 010 441 7494 tai verkossa
www.vaihdapankkia.fi. Pyhäinpäivänä perinteiset myyjäiset
houkuttelivat 500 kävijää.
. Kuviakin voi tuoda, tosin luokkakuvia on jo aika paljon.
Toivon myös saavani tänne
muuta koulurekvisiittaa mm.
koulumuseosta.
. pääkaupunkiseudulta ja Tampereelta,
Haapakimolan koko koulu
sekä paikallisia veteraaneja,
Valolahti myhäilee.
Samaten lyhyemmät tapahtumat ovat koonneet runsaasti yleisöä. lauantaina. päivänä 2013
3
Värikeskus muuttaa vuodenvaihteessa
Joulukuussa vielä Kirkonkylän Kylätalon historia -näyttely
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin Värikeskuksen ja siihen kuuluvan Värimuseon ja
-puodin toimitilojen vuokrasopimus Kirkonkylän kylätalossa päättyy tämän vuoden
loppuun mennessä. Toimintahan
ei siis lopu, Internet-sivut toimivat ja Väripuodista kauppa
käy, muistuttaa Kris-Tiina
Valolahti:
Toive tapahtumasta on
tullut seurakuntalaisilta, jotka kokevat, että etenkin nuorille aika on turvatonta. Mahdollisuus verenpaineen mittaukseen ti 12.11.
klo 11?12. Nuorten pelivuoro torstaisin klo 16?17 yläkoulun salissa.
AIKUISILLE: Turinatupa pe 8.11. 20:12
MAANANTAINA
Kokoa kyyneleeni leiliisi,
merkitse ne kirjaasi. Kun Jeesus paransi sairaita, hän halusi auttaa heitä normaaliin terveeseen elämään, jonka Jumala
oli tarkoittanut ihmiselle häntä luodessaan. Kolehti:
Kirkon diakoniarahastolle.
Su 10.11. ti 12.11. Musiikkia, draamaa ja nyyttärit.
Teemailta ke 13.11. Aiheena
?Älä tyri nyt . 28:15
KESKIVIIKKONA
Ylistä Herraa, minun sieluni. 1906)
Aurinko nousee
TORSTAINA 7.11.
Aurinko nousee Iitissä
7.57 ja laskee 15.58.
PERJANTAINA 8.11.
Aurinko nousee Iitissä
8.00 ja laskee 15.56.
LAUANTAINA 9.11.
Aurinko nousee Iitissä
8.02 ja laskee 15.53.
SUNNUNTAINA 10.11.
Aurinko nousee Iitissä
8.05 ja laskee 15.51.
MAANANTAINA 11.11.
Aurinko nousee Iitissä
8.08 ja laskee 15.48.
TIISTAINA 12.11.
Aurinko nousee Iitissä
8.10 ja laskee 15.46.
KESKIVIIKKONA 13.11.
Aurinko nousee Iitissä
8.13 ja laskee 15.43.
Kuolemasta
elämään
Kristitty saa luottaa siihen, ettei kuolemalla ole viimeistä sanaa hänen elämässään. mukana Merja Sillanpää.
KAHVITUPA: Kahvitupa avoinna ti klo 11?14 ja pe klo 11?15.
Hartaus pe 8.11. Luuk.
6:46
LAUANTAINA
Herra nostaa maahan painetut jaloilleen. klo 18?23 ja ke 13.11. Uutena kerhona lauluryhmä alakouluikäisille keskiviikkoisin klo 17?18 Kausalan srk.keskuksessa, tiedustelut Ella Nuutinen 040 912 4384.
Kids Action Night la 23.11. klo 9.30?11.30 (ensisijaisesti perhepäivähoitajille).
Perheiden pysäkki keskiviikkona 13.11. Niin kuin Jeesus maallisen
elämänsä aikana herätti kuolleita, samoin hän on herättävä meidät viimeisenä päivänä. Kirkkokuoron harjoitukset ke 13.11. klo 18.
Lämmin kiitos kaikille teille, jotka lahjoititte diakonisen
perhetyön hyväksi niin paljon käyttökelpoisia lasten talviurheiluvälineitä!
JAALA
Sulo Timjami Göös.
Jumalanpalveluselämä
Su 10.11. marraskuuta
Olet niin rakas -tapahtuma.
. Vaikka
illan painopiste on nuorissa,
tilaisuus on avoin kaikille
tulla, Mutanen muistuttaa.
Parituntista tapahtumaa
ovat tekemässä myös Perheniemen Opiston Opiskelijaja koululaislähetyksen nuoret,
jotka huolehtivat tapahtuman
draamallisesta ohjelmasta.
Lisäksi illan kuluessa kuullaan seurakunnan house
bändiä sekä noin 25 lapsen
voimalla äsken alkanutta lapsikuoroa, ja lisäksi lauletaan
yhdessä. 103:
2,3
Viikon miete
Me synnymme kaikki hulluina. Ilta toimii nyyttikestiperiaatteella eli mukaan
voi halutessaan ottaa syötävää. Lisäksi korostetaan,
että tuhkahautapaikkojen
hintoja tulee tarkistaa, sillä
tuhkahautauksien määrä on
kasvussa.
Kirkkohallitus ohjeistaa
lisäksi hautapaik kamaksuissa siihen suuntaan, että
toimintatuottojen tulisi olla
20-25 prosenttia bruttokustannuksista; maksuja tulee
tarkistaa siten vuosittain
kustannusten tason mukaan.
Ulkopaikkakuntalaisten hautapaikkamaksuja ei esitetä
korotettavaksi.
Olet niin rakas
-tapahtuma kutsuu
isänpäivän iltana
Seurakuntakeskuksessa
Kausalassa järjestetään isänpäivän iltana 10. Ps. Ompeluseurat to 14.11. 14.30?21.
Aikalisä PP ?Sanasta kuvaksi. Kolmessa tapauksessa kerrotaan sairaan
ehtineen kuolla ennen kuin Jeesus ennätti hätiin. klo 18 Perheniemen Opistolla. Keittolounas ti 12.11. Vaikka monet kysymykset
jäävät täällä vastausta vaille, hän uskoo, että Jeesus on
voittanut kuoleman vallan. klo 17
srk.keskuksessa. Pelikerho n. klo 9.30?11.30 tai keskiviikkona 13.11. Hän antaa anteeksi
kaikki syntini ja parantaa
kaikki sairauteni. Vastaavan
pituinen perennahoito maksaa nyt 275 euroa, ensi vuonna 285 euroa.
Useamman hautapaikan
hinnat määräytyvät kuten
tähänkin asti eli esimerkiksi
yhden rinnakkaispaikan kukkahoito maksaa 40 prosenttia
yhden kukkahoitopaikan hinnasta.
Yhteinen kirkkoneuvosto merkitsi tiedokseen myös
hautauspalvelumaksujen
tarkistuksen, joka perustuu
kustannusten nousuun. Nyt
esitettävässä hinnoittelussa
olennaisin muutos on, että
arkkuhautapaikka ei olisi
halvempi kuin uurnahauta-
paikka. Tervetuloa tekemään käsitöitä kahvikupin ääressä.
PIIRI- ja KERHOTOIMINTAA: Vuolenkosken lähetyspiiri ti
12.11. klo 13 Lähetyspiiri
Päivätoiminnan tiloissa Jaalan
Palvelukeskuksessa,
Kukkomäentie 8 A, Roitto.
Nuorisotyö
Ke 13.11. klo
11?13. Koulujenkin kautta jaetaan lisää tietoa, tiedustelut Jukalta p. Yhteinen kirkkoneuvosto merkitsi päätöksen tiedokseen.
Hautojenhoitomaksut
nousevat hieman. Jeesus itsekin kuoli, mutta ennen hänen
kuolemaansa hän ehti osoittaa, mitä on tehtävä ihmisten
hyväksi.
Jeesus kuoli nuorena, hyvin ennenaikaisesti, mutta
hänen kuolemastaan aukeni kuitenkin täydellinen voitto kuolemasta iankaikkisuuteen ja katoamattomuuteen.
Siitä iloitsemme!
Valon häivähdyksiä pimeneviin iltoihin lohduttavan
tähtitaivaan alla!
JOHANNA REMES,
diakonissa
Iitin seurakunta
Torstaina marraskuun 7. klo 12.30 sanajumalanpalvelus Vuolenkosken srk.
kodissa, Lainio-Nurminen, Räsänen.
TAPAHTUMIA:
Olet niin rakas -ilta, rohkaisun ja rukouksen ilta su 10.11.
klo 17 srk.keskuksessa. päivänä 2013
Hautoja koskevia maksuja
tarkistetaan Kouvolassa
Kouvolan seurakuntayhtymän kiinteistö- ja hautauspalvelun johtokunta on hyväksynyt haudanhoitomaksut
ensi vuodelle. Tässä tilaisuudessa haluamme
luoda turvallisuutta omassa
yhteisössämme ja muistuttaa
siitä, miten olet rakas ihmisille ja Jumalalle, kertoo vs.
seurakuntapastori Mari Mutanen.
Olet niin rakas -tapahtumassa rukous on isossa
roolissa; rukouspyyntöjä voi
illan aikana jättää, ja tilaa
ja aikaa on myös juttelulle.
Seurakunnasta on lähestytty
kutsulla ja siihen käärityllä
tuikkukynttilällä erityisesti yläkoulu- ja lukioikäisiä
nuoria. Kokkauksen ja leikin kerho ma
klo 16?17.30 Aikalisän tiloissa. Kuolleiden
herättämiset olivat taas ennenaikaisen kuoleman torjuntaa.
Meidän aikamme ei edellytä ihmeparannusten
jatkumista vaan enemmänkin se velvoittaa tekemään
kaiken mahdollisen normaalin pituisen ja terveen ihmiselämän hyväksi niin suuressa määrin kuin se vain
on mahdollista. Ps.
56:9
TIISTAINA
Minä en hylkää sinua,
vaan täytän sen, minkä
nyt olen sinulle luvannut.
1.Moos. Gospel-jumppa seuraavan kerran vasta to
28.11. Tilaisuus kestää 1,5-2
tuntia, ja se alkaa klo 17.00.. Esimerkiksi kesän kestävä kukkahoito
maksaa nyt 66 euroa, ensi
vuonna 68 euroa, ja kasteluhoito maksaa nyt 35 euroa ja
ensi vuonna 37 euroa.
Pidempiaikaisissa sopimuksissa esimerkiksi viiden
vuoden kukkahoito maksaa
nyt 376,20 euroa, ensi vuonna 387,60 euroa. Yläkoululaisista vanhemmat klo 19?21 paikkana maamiesseurantalo. klo 10 Messu Jaalan
kirkossa, rovasti Kari Helén,
Karttunen.
Lähetystyö
Ti 12.11. klo 10?12
ja perjantaina 15.11. Jumala, joka on antanut Jeesuksen nousta kuolleista, on elämän ja kuoleman
Herra.
Jeesus paransi monia sairaita, niin mieleltään järkkyneitä kuin sokeitakin sekä monia ruumiillisesti sairaita ihmisiä. Nämä
kolme Jeesus palautti takaisin elämään. klo 10 srk.keskuksen neuvottelutilassa. Rakenteellisia muutoksia hautauspalvelumaksuhinnastoon
ei esitetä. Siten esimerkiksi jatkuu se käytäntö, että
IITIN SEURAKUNTA
KIRKKOHERRANVIRASTO
Puh. klo 16.30?18.30
Vuolenkosken srk.kodissa.
NUORILLE: Aikalisä la 9.11. klo 18. 146:8
SUNNUNTAINA
Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
2.Moos. klo 13 srk.kodissa.
VARHAISKASVATUS: Kerhotoiminta seuraavasti: Vuolenkosken Nuokku perjantaina klo 17.30?19 vitos- ja kutosluokkalaiset. 4
KIRKOLLISET
..
Viikkopaivyri
Nimipäiviä
TORSTAINA
Taisto
PERJANTAINA
Aatos
LAUANTAINA
Teuvo
SUNNUNTAINA
Martti
MAANANTAINA
Panu
TIISTAINA
Virpi
KESKIVIIKKONA
Kristian, Ano
Viikon sana
TORSTAINA
Lähetä valosi ja totuutesi!
Ne johdattakoot minua
sinun asuntoihisi. 25. klo 18?20 n. ke klo
15.30?17.30 yläkoululla. 829 3323
Avoinna: Ma-Pe klo 9-12
www.iitti.fi/srk/iitti
JUMALANPALVELUS
Su 10.11. klo 18. klo 18?21 Nuorten
ilta Nuokussa, Jaalantie 97,
alakerta.
IITTI
Markus Kalevi Tyrjälä ja Heidi
Liisa Helena Honkimaa.
IITTI
Veijo Teuvo Pellervo Alaharju
64 v.
arkku- tai tuhkahautauksen
hautauspalvelumaksua ei
peritä seurakuntayhtymän
hautausmaille haudattavilta
rintamatunnuksen omaavilta
sotaveteraaneilta ja heidän
puolisoiltaan.
Kirkkovaltuustolle puolestaan esitetään hautapaikkamaksujen tarkistamista ensi
vuoden alusta. 6?11-vuotiaille Kausalan srk.keskuksessa. Entä jos niin käy. sunnuntai helluntaista, klo 10 ehtoollisjumalanpalvelus kirkossa, Lainio-Nurminen, Mutanen, Räsänen.
Virret: 621:1-3; 708; 130; 396; 59:1-; 397; 621:4-5. 050 387 1645.
Perhekerho Kausalan srk.keskuksen alakerrassa tiistaina12.11. Ps. Sairaiden parantamiset ja kuolleiden henkiin virvoittamiset kuuluvat yhteen, sillä Vanhan testamentin ihmiskäsityksen
mukaan kuoleminen alkaa sairaudessa ja kuolleista
herätetyt vielä palaisivat ajalliseen, kuolemanalaiseen
elämään. 43:3
PERJANTAINA
Jeesus sanoi: Miksi te
sanotte minulla: ?Herra,
Herra?, mutta ette tee
mitä minä sanon. Ps. Jos vain sää sallii,
tarkoitus on sytyttää tuikut
ulkosalla yhteisessä rukoushetkessä illan aikana. klo 14, Heikkilä. Hautapaikkahinnat seurakuntayhtymässä ovat olleet yhteneväiset
vuodesta 2011 alkaen. 7-12 v. Jotkut pysyvät hulluina koko ikänsä.
Samuel Beckett (s
Metsä nom ist aja na
olen edustanut ajatusta, että
metsänomistajan tulee olla
isäntä omassa metsässään, ja
sen vuoksi minua pidetään
joissakin piireissä melkoisena toisinajattelijana, hän hymähtää.
. Se pa loi osit t a i n
1900-luvun alkupuolella,
minkä jälkeen isoisäni rakennutti uuden päärakennuksen
ja navetan.
Hän arvelee, että paikka
on valikoitunut suvun kantaisän, Perttu Mikonpojan,
asuinpaikaksi sopivien luonnonolojen perusteella:
. Syrjäsen Aarre sen teki kuten on tehnyt
seuraavatkin, ja nyt on menossa neljäs. Muutamat asumisen
jäänteet alueella viittavat
aina kivikaudelle saakka.
Riitan tullessa talon isän-
?
Nenänkärkeen vuonna 1986 valmistunut ensimmäinen lomamökki on Riitta Alestalolle erityisen mieluinen: . Olen ainoa lapsi, ja
sain isännän vastuun 21-vuotiaana, mistä lähtien olen sitä
kantanut pääasiassa yksin.
Myös palkkatyössä hän
työskentelee, ensin Iitin
kunnan maaseutusihteerinä
vuodesta 1991, ja nykyisin,
kuntien yhdistettyä tehtäviä,
työnantajana on Orimattilan
kaupunki, jonka kautta hoidetaan Iitinkin maaseutuasiat.
Riitta Alestalo täyttää 60
vuotta ensi sunnuntaina.
. Itä-Hämeen metsälautakunnan johtokunnassa
ja sittemmin varapuheenjohtajana. Tilalle tuli ensimmäinen metsätaloussuunnitelma
vuonna 1975. Rehuvilja
menee Eerolan sikalaan eli
täällä on heidän viljapossunsa tuotantoketjun yksi alkupää.
Lisäelinkeinoksi tilalle
tuli vuonna 1986 lomamökkien vuokraus. isäntä hänen isänsä
kuoleman jälkeen vuonna
1975, joten hän on ehtinyt
tilaa pitää jo 38 vuotta. päivänä 2013
5
?Kun on tietoinen historiasta,
tietää myös oman paikkansa?
Alestalon tila Tapolassa on tasan yhtä vanha kuin Iitin kirkkopitäjä
VOITTO RUOHONEN
Historian siipien havinan
tuntee Iitin Tapolassa Alestalon pihamaalla, kun taloa 15.
suoraan alenevassa polvessa
isännöivä Riitta Alestalo tulee ottamaan pihaan vierasta
vastaan.
. Nyt mökkejä
on kuusi.
. Kauppaa täältä on
käyty Pernajaan, jonne on
viety turkiksia ja vastavuo-
roisesti sieltä on tuotu suolaa.
Riitta Alestalo kertoo,
että isän kuollessa hän joutui
suurten ratkaisujen eteen.
. Tämä on verraten lämmin mäki, maaperä on ollut
nauriin viljelylle sopivaa, ja
ympärillä oleva luonto on antanut senaikaiselle luonto- ja
keräilytaloudelle hyvät edellytykset.
. Kyllä se hyvin mahdollista on, ja hän on erityisesti kiinnostunut kehittämään myös lomamökkejä
ja suunnittelemaan niihin
aina pieniä sisustuksellisia
ja muita uudistuksia, saan
vastaukseksi.. Hoidan itse omat metsäni ja puukauppani, ja jos
jokin menee vikaan, syyllinen löytyy peiliin katsomalla. Aloittaessani siellä
vuonna 1989 johtokunnissa
oli koko maassa vain kaksi
naista, ja olin toinen heistä.
Nyt olen varapuheenjohtajana Suomen Metsäkeskuksen
alueneuvottelukunnassa.
Riitta Alestalo nostaa
merkittävimmäksi vaikutuskanavaksi sen, että hän on
ollut jo vuodesta 2004 lähtien yksi Metsälehden neljästä
vakituisesta kolumnistista.
. Onko Heta näillä näkymin Alestalon tilan seuraava, 16. Isäni sai tilan isoisältäni vuonna 1933, joten hän
ehti isännöidä tässä 42 vuotta.
. Kaksi viimeistä ovat
olleet valmispaketteja. Kuorin
itse omin käsin kaikki mökkiin tarvittavat hirret, hän kertoo.
näksi Alestalo oli perinteinen
maatila, jossa harjoitettiin
kaikkia tuotantosuuntia.
. Riitta Alestalo
kertoo, että edellinen päärakennus oli hieman alempana,
mistä nimikin juontaa.
. Keskimäärin 30 vuotta ovat isäntinä olleet aiemmatkin sukupolvet:
. Häneltä olen
metsäasioista paljon oppinut.
Kiinnostusta arkeologiaan viritti se, että 1970-luvun
alussa tilan mailta oli löytynyt viikinkiajalta peräisin
olevaa esineistöä, muun muassa Kalmuniemestä pronssinen kupurasolki, joka on
ajoitettu vuosien 1000-1050
väliselle ajalle. Mökkien vuokrauksessa pyrin
vuoden mittaisiin sopimuksiin, ja minulla onkin ollut
pitkäaikaisia vuokralaisia.
. Tilan historia on voitu
kirkonkirjoista jäljittää aina
vuoteen 1539 saakka, ja siitä lähtien se on ollut samalla
suvulla, hän kertoo.
Ikää on tilalla siten tällä
hetkellä 474 vuotta, täsmälleen saman verran kuin Iitin
kirkkopitäjällä, joka myös
syntyi vuonna 1539 kuningas
Kustaa Vaasan käskykirjeellä.
Riitta Alestalosta tuli tilan 15. Lihamulleista oli luovuttava, jolloin jäljelle jäivät
viljanviljely ja intensiivinen
metsätalous.
. Se taas on saatu viereisistä Mankalan koskista.
. isäntä?
. En pelkää keskustella
ministerien tai pääjohtajien
kanssa.
Riitta Alestalon perheeseen kuuluu kaksi aikuista
lasta, tyttäret Lotta ja Heta.
Molemmat ovat jo ammattiin valmistuneet, ja
kummastakin tuli psykologi.
. Minulla on työssä erittäin
hyvä metsuri, johon voin
luottaa täysin istutuksissa,
raivauksissa ja muissa metsänhoitotöissä.
Metsäalan luottamustehtävien ansiosta hän sanoo
päässeensä mukaan arvovaltaisiin pöytiin:
. Ensimmäiseen mökkiin kuorin itse kaikki omasta metsästä otetut mäntyhirret. Lisäksi olin joutunut
jo saman tien miettimään vakavasti uravalintaakin, koska
olin saanut opiskeluoikeuden
myös historiallis-kielitieteelliseen tiedekuntaan, ja oppiaineina siellä olisivat olleet
arkeologia ja taidehistoria.
. Veroa tila on maksanut Hämeen linnalle, ja veronmaksuvälineenä on ollut
lohi. Yhteistyö on
Alestalon pihalta löytyy sukuviiri, jossa vuosilukuna on
1539.
Metsänomistajan
tulee olla itse isäntä
omassa metsässään
sujunut mainiosti. Heta on lisäksi työnsä
ohella aloittanut metsäalan
opinnot Helsingin yliopistossa, pääaineena metsäekonomia ja markkinointi, ja se
lämmittää todella paljon äidin sydäntä, Riitta Alestalo
hymyilee.
. Sivuaineena
opiskelin metsäpuolta, ja
siellä opin metsätaloussuunnittelun tärkeyden.
. Vakavasti en valintaani ole katunut, ja valmistuin
agronomiksi pääaineena kasvinviljelytiede. Silloin valmistui ensimmäinen mökki
Nenänkärkeen. Mitään vastaanottoa
en pidä, vaan vietän merkkipäivää kotona lähipiirissä.
Tilan nykyinen päärakennus on ollut paikallaan vuodesta 1922. Kymmenkunta vuotta
sitten ulkoistin viljelypuolen,
ja nykyisin sen hoitaa Mäkelän Antti. Olin kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1973 ja
seuraavana vuotena päässyt
opiskelemaan Helsingin yliopistoon maa- ja metsätaloustieteelliseen tiedekuntaan,
kun vastuu tilasta tuli.
. Metsätalous on intensiivistä, joka vuosi myydään
jonkinlainen leimikko, ja
harvennushakkuut tehdään
suunnitelman mukaan, kertoo Riitta Alestalo, joka ansiostaan metsänhoitajana on
saanut tunnustuksena Tapion
hopeisen ansiomerkin.
Metsäpuolella Riitta Alestalo on ollut merkittävissä
luottamustehtävissä.
. Siitä voi päätellä, että jo ennen Alestalon
esi-isiä tilan mailla on ollut
elämää. TÄNÄÄN
Torstaina marraskuun 7
Jupiter vaeltaa Kaksosissa,
vierellään tähdet Castor ja Pollux, lännessä loistaa Orionin vyö.
Härän tähdistö ja sen Seulaset, kirkkaat tähdet Sirius ja Procyon.
Ohikiitävien pilvien muodostamaan valotussulkimeen vangittuina.
Olen selvittänyt tämän kaiken, sinä oppaanani Kari.
Tehnyt jotain, oppinut lukemaan tätä yötaivaan karttaa,
tuntemaan tähdistä kirkkaana hohtavan taivaan saloja.
Omistamaan itselläni tämän taivaan tähtien tiedon.
MAURI LINsDBERG
Kari Tuomi vietti 75-vuotispäiväänsä pari viikkoa sitten.. LC Jaala
on joka tapauksessa suhtautunut meihin erittäin hyvin,
kertoo Konut Tählet ry:n puheenjohtaja Kari Tuomi.
Uuden kokoontumis paikan hakeminen juon-
?
Konut Tählet ry kokoontui toistaiseksi viimeistä kertaa Hartolan kyläkaupan krouvissa. Lisäksi LC Jaala selvittää, olisiko mahdollista sijoittaa ?tähtitorni. 6
Torstaina marraskuun 7. Uusi kokoontumispaikka tähtiluentoja varten on vastaisuudessa Liikasenmäellä.
taa juurensa myös siitä, että
Hartolan kyläkauppa ja sen
yhteydessä oleva kokoontumispaikkana toiminut krouvi
ovat sulkeneet toistaiseksi
ovensa. Liikasenmäen navettarakennukseen.
Se edellyttäisi, että navettaan
saataisiin lupa liukukaton rakentamiselle. Hän kysyi jokaiselta
asiakkaalta, oletko jo tähtiyhdistyksen jäsen, ja mikäli
vastaus oli kielteinen, hän
tuumasi, että sitten ei ole
taivaalle katsomista, Tuomet
hymyilevät.
Liittyminen yhdistykseen
ei ainakaan jää kiinni kalliista jäsenmaksusta. Ei tähti, vaan planeetta. Liikasenmäki
on Museoviraston suojeluksessa, joten asia vaatii huolellisen selvittämisen. Eläkepäivillään Jaalan
Hartolaan muuttanut pariskunta tarkkaili tähtitaivasta
aluksi Kiislahdentiellä sinne
kuljettamansa kaukoputken
avulla. päivänä 2013
Konut Tählet hakee uusia
tähtienkatselupaikkoja
Jaalan Liikasenmäellä pidetään vastaisuudessa tähtiluentoja
RITVA LAUNESKOSKI
Jaalassa 2005 perustettu tähtiharrastajien yhdistys Konut
Tählet ry on jo pari vuotta
hakenut toiminnalleen uusia
paikkoja. Tärkeää on, että
paikka olisi mahdollisimman
laakea ja puuton. Olisi hienoa, jos saisimme tähtikahvilan Kouvolan keskustaan, nk. Tunnen lähialueen
noin 100 kilometrin säteeltä
oikein hyvin, ja minusta olisi
hyvä, kun koko alue voitaisiin
kartoittaa tähtiharrastusta silmällä pitäen. Tällä erää viimeinen
tähtiluento pidettiin viime
viikon keskiviikkona.
. Kari Tuomella on kuitenkin haave, joka
poikkeaa tästä:
. Kun syntyi oivallus
Muikkulan tilan pellolla
seisseen ladon käyttökelpoisuudesta, siitä asiat lähtivät
vilkkaasti etenemään; tähtitorni valmistui puolisen
vuotta yhdistyksen perustamisen jälkeen.
Jäsenhankinnan toimeliaisuudesta Tuomet kiittävät
erityisesti Hartolan kaupalla
tuolloin työskennellyttä Tiia
Taavilaa:
. Pohjolatalon ylimpään kerrokseen.
Tähdet eivät ehkä näkyisi
kovin hyvin, mutta planeetat
kyllä.
Timo Loikala on Konut Tählet ry:n innokas luennoitsija.
Viimeksi hän käsitteli suurta kysymystä, onko maapallon
ulkopuolella elämää.
Konut Tählet ry on Kari
Tuomen ja hänen vaimonsa Vuokko Tuomen lähes
elinikäisestä kiinnostuksesta
Yhdistykseen liittyminen
ei ole rahasta kiinni:
se maksaa vain yhden euron
aiheeseen kummunnut yhdistys. Minua huimaa tämä kaunis tähtien kudelma.
Tunnen luisuvani pois, kauas maan piiristä,
tipahtavani taivaalle, suistuvani avaruuden lapseksi.
Taivas on kuuton, pimeä ja hiilenmusta.
Hopeiset yöpilvet kiitävät tuulten matkassa ylitseni.
Näiden pilvien raoista taivaan tähdet tuikkivat minulle.
Tuntuu, kuin itsekin kiitäisin yössä lentävien pilvien harteilla.
Tähtien määrä on lukematon, rajaton.
Pilvien kiitäessä ylitseni en pysty taivaan tähtiä nimeämään.
Keskityn vain yhteen, kirkkaimpaan, se ei tuiki minulle.
Tunnistan sen. Korkeat mäet eivät
välttämättä ole parhaita mahdollisia paikkoja, sillä usein
niitä ympäröivät korkeat
puut, ja taivaskupolin näkemän avaamiseksi tarvittaisiin
useimmiten noin hehtaarin
laajuiset hakkuut.
Tuomi ottaa mielellään
vastaan ehdotuksia ja ideoita
katselupaikoista.
Yksi perusasioista on,
että tähtitaivasta voitaisiin
tarkastella keinovalon ulottumattomissa. Kari Tuomi (takana keskellä) etsii lisää hyviä taivaankatselupaikkoja. Se on Jupiter!
Taivaan kartta avautuu nyt minulle. Olemme niitä jo kartoittaneet, ja Jaalan kirkonkylä on yksi mahdollisuus.
LC Jaalan kanssa olemme
lähiaikoina solmimassa sopimusta siitä, että tähtiluennot pidetään Liikasenmäen
tuvassa; yksi siellä on jo pidettykin.
. Seuran jäseniä on jonkin verran myös Iitistä.
Hartolan Kiislahdentien
varrella Muikkulan tilan ladossa sijaitseva tähtitorni on
oivallisella paikalla, mutta
lisää taivaankatselupaikkoja
haetaan:
. Pellot ovat
periaatteessa hyviä, mutta
niissä haittaa usein yösumu;
paras paikka olisi laaja peltoaukea, jonka keskellä olisi
kumpu, Tuomi määrittelee.
. Se on nimittäin yksi euro.
Tähtiyön syleillessä
Kallistan päätäni taaksepäin, kallistun koko kehollani,
katsomaan tähtiä. Jäsenistö, joka on
tähtitieteellisen yhdistyksen
Ursa ry:n paikallisseuroista
selkeästi suurin noin 700 jäsenellään, on toivonut keskeisempää paikkaa; esimerkiksi
vanhasta Kouvolasta koetaan
nykyisen keskuspaikan, Hartolan kylän, olevan liian kaukana
020 615 9995 laura.lumppio@iitti.fi. Lauantaina Yritys
taisteli 2-3 (13-25, 18-25,
25-23, 25-22, 13-15) -voiton
Ylöjärven Ryhdistä, mutta oli
sunnuntaina MesToa vastaan
voimaton.
Lauantaina Yritys hallitsi
kahta ensimmäistä erää mielin määrin, mutta jälleen kerran pitkä erätauko oli juottaa
katkeran kalkin. Kaksi
erää Yritys sinnitteli lähes tasapäisesti, mutta oli keskimmäisessä omien virheiden
kanssa jälleen vaikeuksissa.
Yr ityksen valmentaja
Arto Ruuska kommentoi
lauantain esitystä kaksijakoisena.
. Auki on
koulutuslautakunnan osuus,
ja lautakunnalle on annettu
tämän kuun loppuun asti aikaa tehdä esityksensä.
Naapurikunnista veroprosentin nostoaikeita on
ainakin Orimattilassa, jossa
kaupunginhallitus esittää sen
nostamista nykyisestä 19,75
prosentista 20,50 prosenttiin.
Myös kiinteistöverojen korottaminen on Orimattilassa
suunnitteilla.
Kouvolassa kunnallisveroksi esitetään nykyistä 20,0
prosenttia. Syytäkin oli, sillä
Kuronen joutui tekemään
viikonlopun työt arkisella
urakkatahdilla. Neuvottelut tulevat koskemaan koko
yhtymän henkilöstöä.?
kiinteistöveroon, joten yleinen kiinteistöveroprosentti
olisi 1,00, vakituisen asumisen kiinteistövero 0,50, muun
asumisen vero 1,10 ja voimalaitosten 2,85 prosenttia.
Yleishyödyllisten yhteisöjen
omistamien kiinteistöjen veroprosentti olisi nolla.
Valtuusto käsittelee vero-
prosentteja ensi tiistaina. 020 615 9762.
Lisätietoja:
Laura Lumppio P. Se aiheutti
jopa toimenpiteitä huilien
merkeissä, mutta uskotaan,
että sunnuntaina kaikki on
kunnossa.
Isänpäivän kotikatsomo
on jälleen kerran haasteellisen tehtävän edessä, mutta
siihen on totuttu luottamaan.
Kannatus ja tunnelma noussevat taas sopivasti taaten
pelaajille loistavat ulkoiset
puitteet.
Joulumyyjäiset Kausalan torilla 29.11.2013
klo 16-19 JouluKausalan avajaisten yhteydessä
IHLAN IITTILÄIN JOULU
Olette lämpimästi tervetulleita myymään
tuotteitanne. HPK:n
liigajoukkueessa pelaava kehityspelaaja Hanna Ylönen.
Yrityksen terveystilanne on kohtuullinen, joskin
Mira Pienmäen jalkapöytä
askarrutti viikonlopun kaksoiskierroksella. Kiinteistöveroprosenteiksi voimalaitoksia
lukuun ottamatta Kouvolassa
esitetään 0,05 prosenttia Iittiä
korkeampia lukuja.
Kausalan Lämmön lainalle
esitetään kunnan takausta
VOITTO RUOHONEN
Iitin kunnanhallitus esittää
valtuustolle, että se myöntäisi kunnan omavelkaisen takauksen 1,4 miljoonan euron
lainalle, joka Kausalan Lämmön on tarkoitus ottaa.
Laina-aika olisi kymmenen vuotta ja lainan korko
kiinteä 2,62 prosenttia koko
laina-ajan. Kaksi kohtuuhyvää
erää ja sitten täydellinen
lama. Verohallinnolle seuraavan vuoden prosentit tulee ilmoittaa
viimeistään 18. Syystäkin
Miamari palkittiin molemmissa otteluissa Yrityksen
parhaana pelaajana.
MesTo-ottelun kehuja
valmennukselta herui myös
Sanni Rihulle, joka oli Yrityksen paras hyökkääjä sunnuntaina.
Yritys ?TT-Volley
Isänpäivän herkkuna
HOOBEE
Miamari Kuronen palkittiin Yrityksen parhaana pelaajana molemmissa peleissä.
Yrityksen naislentopalloilijat
jatkavat jälleen viikonvaihteessa kahdella ottelulla.
Lauantaina 1-sarjan pisteistä kamppaillaan Helsingin
Kisahallissa, missä Yritystä
odottaa sarjaa johtava Helsinki Volley.
Sunnuntaina juhlitaan
Isänpäivää Kausalan liikuntahallissa, jossa vastassa on
vielä voitoitta oleva Team Tawast Volley. Nuori hämeenlinnalaisjoukkue on ennakkokaavailuissa altavastaaja,
mutta muistissa ovat kevään
2012 tapahtumat Kausalassa,
jolloin Yritys samassa asemassa vei kaksi erää, mutta
lankesi tylysti 2-3-tappioon.
Nyt TT-Volley on uusiu-
tunut, mutta yllätyksellinen,
sillä ryhmässä on mm. marraskuuta.
Iitissä ensi vuoden talousarvio on vielä kesken, ja
sitä päästäneen käsittelemään
vasta joulukuussa. Toripaikka on poikkeuksellisesti
maksuton joulumyyjäisten aikana!
Ilmoittautumiset / paikkavaraukset pyydetään
Hannu Ojalalle p. MesTo oli vain sen
verran parempi. Miten
nämä sen osasivatkaan, kun
sitä ei ole edes harjoiteltu,
tömäytti aina sanavalmis
treenari.
Sunnuntaina mies oli tap-
piosta huolimatta tyynempi.
. Ryhti karkasi
erän puolivälissä jo ratkaisevan tuntuisesti, mutta Yritys
tuli vielä Miamari Kurosen
syötöillä iholle, mutta ohi ei
ollut asiaa.
Ratkaiseva erä oli sekin
tasainen, mutta kulki pääsääntöisesti Yrityksen komennossa, kunnes Ryhti ryhdistäytyi taas lopussa, mutta
nyt Yrityksen maltti piti.
Sunnuntaina vastus Kaukajärven vapaa-aikakeskuksessa oli astetta kovempi ja
jälki sen mukaista. Lainaa lyhennet-
täisiin kahdesti vuodessa tasalyhennyksin, ja sen myöntäisi Kuntarahoitus.
Lainaa käytettäisiin toisaalta jätevedenpuhdistamon maksuosuuteen, jonka
hinta-arvio tällä hetkellä on
750.000 euroa, sekä PohjoisIitin vesihuoltoon, jossa arvio
maksuosuudesta on tällä hetkellä puoli miljoonaa euroa.
I it i n k u n n a n h a l l it u s
puoltaa lausunnossaan Iitin
Vuokratalot Oy:n hakemusta saada ARA:n investointiavustusta ja korkotukilainaa
rakennettavaan Pajutien hoivakotiin.
Lausunnossaan kunta ilmoittaa sitoutuvansa peruspalvelukeskus Aavan palvelusopimuksessa käyttämään
hoivakotiin rakennettavia
vanhusten ja muistisairaiden
asuntoja ja palveluja.
Hoivakodin kustannusarvio on 3,4 miljoonaa euroa,
ja siihen on haettu investointiavustusta 35 prosenttia kustannusarviosta, 1,19 miljoonaa euroa, ja korkotukilainaa
65 prosenttia kustannuksista,
2,210 miljoonaa euroa.
Voitot ja tappiot tasan Tampereella
Miamari Kuronen palkittiin Yrityksen parhaana
HOOBEE
Yrityksen naisjouk kueen
kaksoiskierros lentopallon
1-sarjassa toi Tampereelta
viikonloppuna kaksi sarjapistettä. Torstaina marraskuun 7. Kun maltettiin pelata kovaa, niin pärjättiin, mutta heti, kun pehmettiin, kasvoi ero ratkaisevaksi,
kertoi Arto Ruuska ja kehui
ennen kaik kea Miamari
Kurosen esityksiä passarin
tontilla. Helppoja palloja nosteltiin ties minne, eikä ratkaisevaan iskuun pystytty. Omat virhesumat ja kotijoukkueen täydellinen muodonmuutos varsinkin aloitusnurkassa tekivät
Yrityksen olon vaikeaksi.
Mari Kiven syöttövuorolla
Ryhti tuli passari Outi Munnukan innoittamana tappioasemasta 13-6-johtoon, ja piti
Yrityksen kiristä huolimatta
niukkaan erävoittoon.
Neljäs erä oli kuin kopio
edellisestä. päivänä 2013
7
Iitissä verot pidettäneen ennallaan
VOITTO RUOHONEN
Iitin kunnanhallitus esittää
valtuustolle, että ensi vuodelle määrättäisiin samat veroprosentit, jotka tänä vuonna
ovat olleet käytössä.
Kunnallisveroprosentti olisi siten edelleen 19,75.
Muutosta ei esitetä myöskään
PäijätHämeen
sote-yhtymä
valmistelee
yt-neuvotteluja?
O m ist aja k u nt ien t iu k k a
taloustilanne, riittämättömät
säästöt yhtymän toiminnassa
ja lähes kymmenen vuotta
sitten tehdyt ratkaisut pakottavat kuntayhtymän johdon
valmistelemaan yhteistoimintamenettelyä
02061 59782.
IITIN KUNTA/
kaavoitustoimikunta/5.11.2013. klo 10-19, la 10-14,
aattoina klo 10-15
. Tervetuloa!
Anna itsesi loistaa!
KÄYTÄ HEIJASTINTA!
IITIN EHTOOKOTIYHDISTYS RY:n
sääntömääräinen syyskokous pidetään Ehtookodilla, Varsatie 4, Kausala torstaina 28.11.2013 klo 18.00. Autotalli + varasto.
Vapautuu 1.12.2013
Tiedustelut 040 748 5080
Seurakuntamestari
Tiina Klemola....................050 387 1646
Keittiömestari
Manu Remes.................... klo 8-19, la 8-14
aattoina klo 8-15
. 17?08, pe 17?ma 08 ja juhlapyhinä
KUNNANVALTUUSTON KOKOUS
IITIN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS
Aika
Tiistai 12.11.2013 klo 18.00
Paikka
Kunnantalo, valtuustosali
Käsiteltävät asiat
1 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntaja koselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käyn nistäminen, lausunto kuntarakennelain 4 luvun
mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen aset tamisesta, valtiovarainministeriön päätös
2 Kunnan ilmoitus valtiovarainministeriölle kunta rakenneuudistukseen liittyvästä selvitysalueesta
3 Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymän perus sopimuksen muuttaminen
4 Investointien rahoittamiseen otettavan lainan
takaus, Kausalan Lämpö Oy
5 Tulovero- ja kiinteistöveroprosentit v. kappalainen
Marja Lainio-Nurminen.....050 387 1642
Vs. 8
Torstaina marraskuun 7. Tervetuloa!
Iitin ja Kouvolan seudun tuottajayhdistysten yhteiset pikkujoulut pidetään Ravintola Kurjenmiekassa perjantaina
29.11.2013. kirjastoauto 040 548 2691
Kaakkois-Suomen työja elinkeinotoimisto
Asioi verkossa: te-palvelut.fi
Asioi puhelimitse:
henkilöasiakkaat...................0295 042 002
ja työnantaja- ja yritysasiakkaat
................................................0295 042 001
Asioi toimipaikoissa:
ks. Kahvitarjoilu. kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi.
Lisätietoja antaa tekninen johtaja Veikko Haimila, puh.
02061 59777 ja rakennustarkastaja Seppo Pätynen,
puh. 050 387 1648
Vs. 050 387 1649
IITIN KUNTA TIEDOTTAA
Tillolan moottoriurheilukeskuksen
asemakaava, osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kunnanhallitus on 21.2.2011 tehnyt Tillolan moottoriurheilukeskuksen asemakaavaa koskevan kaavan laatimispäätöksen.
Kaavan tavoitteet, aikataulu sekä selvitettävät vaikutukset on selostettu osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa, joka pidetään yleisesti nähtävänä 7.11.?9.12.2013
Iitin kunnan yhteispalvelupiste Monitorissa Kunnantalossa, os. 02061 59618
Vaihde avoinna ma-pe klo 8-15
P. 0600 15333 (1,71 ?/min)
ark. Tervetuloa!
KONTTILAN
YKSITYISTIEN
TIEKUNNAN
yleinen kokous pidetään
sunnuntaina
24.11.2013
alkaen klo 18.00 Kausalan
ABC:llä, osoite Hallitie 1,
47400 Kausala.
Kausalassa 3.11.2013
Veikko Ikonen
hoitokunnan
puheenjohtaja
Iitin
Eläkkeensaajat ry
Sääntömääräinen syyskokous
ti 12.11.2013 klo 14.00 Kansantalon
kerhohuoneella.
Käsitellään sääntöjen syyskokoukselle määräämät asiat. päivänä 2013
LYÖTTILÄN LUJA
sääntömääräinen syyskokous su 17.11.2013 klo 15.00
Seuratalolla.
Johtokunta
Säyhteen kyläyhdistys ry:n
sääntömääräinen syyskokous su 17.11.2013 klo 13.00
Seurahuoneella. lainausos. (05) 829 3323
Taloustoimisto..................(05) 829 3325
avoinna ma?pe 9?13
Kirkkoherra
Jyrki Nordlund ..................050 387 1640
Kappalainen
Reijo Lehtonen...................050 387 1641
Vs. lehtisali ark. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 6 §:n mukaiset
syyskokoukselle kuuluvat asiat. Iitin kunta/kaavoitustoimikunta, PL 32,
47401 KAUSALA tai sähköpostitse os. seurakuntapastori
Mari Mutanen....................050 387 1654
Kanttori
Leila Räsänen ...................050 387 1643
Talouspäällikkö
Iiris Mäenpää ...................050 387 1644
Nuorisotyönohjaajat
Jukka Kaunisto.................050 387 1647
Tuula Lehtoranta............. Tervetuloa!
Hallitus
SYYSKOKOUS
Iitin Golfseura ry:n sääntömääräinen syyskokous ja perinteiset pikkujoulut pidetään
torstaina 28.11.2013 Ponnilla, Kalevankatu 4,
47400 Kausala, klo 18.00 alkaen. 02061 59600
sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi
Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala
Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala
Toimistot avoinna klo 9.00-15.00
Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi
henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
Kouvola ja Iitti p. Kokouksessa käsitellään IGS:n Toimintasääntöjen 10 §:ssä syyskokoukselle määritellyt asiat.
Illalliskortin hinta on 20?/hlö. ark. Ilmoittaudu heti mukaan!
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Juha Talikka 050 5122215
IITIN SEURAKUNTA
Kirkkoherranvirasto
Eerolantie 1, 47400 Kausala
RIVITALO KAKSIO
2 h+k+s, 44 m2
khvirasto.iitti@evl.fi
avoinna ma?pe 9?12
Lähellä Kausalan keskustaa.
Oma piha. 2014
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti
nähtävänä Kunnantalossa torstaina 14.11.2013 kello
9.00?15.00.
Esa Lehtinen
kunnanvaltuuston puheenjohtaja
KUULUTUS
puh. 050 387 1650
Lastenohjaajat.....................050 387 1652
Perhekerho ja pyhäkoulu.......................
..............................................044 766 5375
Diakonia- ja lähetystoimisto
Ravitie 2, Kausala
Diakoniaviranhaltija
Sirpa Pusila....................... lähetyssihteeri
Anne Heikkilä................... Tervetuloa!
Johtokunta
Perheniemen
maatalousnaiset
Syyskokous ke
13.11.2013 klo
18.30 Perheniemen kylätalolla. 02061 59760
Palo- ja pelastuslaitos
Kymenlaakson pelastuslaitos
...............................................(05) 23 161
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Päijät-Hämeen sosiaali- ja
terveydenhuollon kuntayhtymä
................................................(03) 81 911
Ympäristöpalvelut
Kouvolan kaupunki................02061 511
Lähipoliisi .........................07187 34139
Verotoimisto
Kauppamiehenkatu 4,
45100 Kouvola
(Verohallinnon yhteinen vaihde)
...............................................0206 12000
Maanvuokraajat, kyläläiset ystävineen ja seuran jäsenet
tervetuloa!
MUUMIPEIKKO
Yhteispalvelupiste avoinna ma klo 8.00-17.00, ti-pe klo 8.00-15.00
P. te-palvelut.fi/kaakkois-suomi
Päiväkoti Metsämyyrä...02061 59710
Päiväkoti Peltohiiri.........02061 59733
Päivähoidon ohjaaja...... Joulupukin vierailua varten
osallistujilta toivotaan pientä pakettia.
Ilmoittautumiset caddiemasterin sähköpostiin (caddiemaster@iittigolf.com) viimeistään tiistaina 26.11.2013.
MTK Iitti ry
syyskokous tiistaina 19.11.2013 klo
19.00 Lomakivessä Radansuussa.
Tilaisuudessa Maanmittauslaitoksen "Tilusjärjestelytarpeen selvittäminen Kymenlaaksossa" -hankkeen
esittely sekä kahvitarjoilu. 050 387 1645
Diakoniaviranhaltija
Johanna Remes................ Rautatienkatu 20, Kausala sekä Iitin kunnan
kotisivuilla www.iitti.fi/ajankohtaista.
Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä
(MRL 62 §). 02061 59792
Kuntosali..........................02061 59794
Kuntosalin aukioloajat:
ma - pe 8-22, la 9-18, su 9-19
Kirjasto,
Kausansaarentie 3..........02061 59800
. 050 387 1653
Kiinteistö Oy Kausalan Arvola, Kauppakatu 11
Koko osakekanta tai yhtiöjärjestyksen
mukaisina erillisinä huoneistoina.
Huoneisto esimerkkejä: 116 m2, 51 m2, 39 m2.
Katso myös www.villa-asunnot.fi.
Ota yhteyttä, sovitaan näytöstä 0500 498 204
IITIN KUNTA
VAIHDE puh. Osallisia ovat kaavoitettavan alueen maanomistajat sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai
muihin oloihin laadittava kaava saattaa huomattavasti
vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat viranomaiset ja yhteisöt,
joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään.
Osalliset voivat esittää mielipiteitä kaavoituksen tavoitteista ja osallistumis-
ja
arviointisuunnitelman
riittävyydestä edellä mainittuna nähtävilläoloaikana
joko postitse os. 02061 59600
www.iitti.fi
Lyöttilän Erän
HIRVIPEIJAISET
la 9.11.2013 klo 19.00
Maamiesseuran talolla.
Asuntotoimisto .............02061 59765
Eläinlääkäri; vast.otto klo 8-9.30
...........................................02061 57902
Kansalaisopisto..............02061 59776
Kausalan
urheilukenttä...................
Aihe:
Ajankohtaista Pioneeriaselajista. Iitin Kunnantalolla. Kaikki yrittäjät joukolla
mukaan päättämään yhteisistä
asioista!
LC
Kausalan
kuukausi
kokoontuminen to
14.11.2013
klo
19.00 Ponnilla.
Iitin Kirkonkylän
ja Radansuun kyläyhdistyksen perinteiset "Muikunkutu-juhlat" ovat
la 9.11. klo
17.00. 8.11. 040 825 8417 tai
(05) 326 1042
Sotiemme veteraanien jouluateria ja perinteiset pikkujoulut arpajaisineen Kurjenmiekassa ti 26.11.2013 klo 13.00
alkaen. Esitelmän pitää KymPionP/
KarPr komentaja ev.ltn. Käsityökerho
kokoontuu kirjastolla ke 13.11.
klo 12?15.
Iitin Reserviupseerikerho
ry.
Muistathan esitelmätilaisuuden pe
8.11. Aiheena mm. klo 18.00
kylätalolla.
Iitin Eläkkeensaajat ry. Joulumyyjäiset Kansantalossa la 14.12. pikkujouluajan ostosretki Helsinkiin
Koiramäen pajutalli?Lumenen
tehtaanmyymälä?Lankamaailma?Marimekon
tehtaanmyymälä?omatoimi
ruokailumahdollisuus Itäkeskuksen
ravintoloissa (ilm. klo 16.00.
Salin
kunnostajat paikalle viim.
14.30. Hei
jäsen! Muistathan äänestää
Invalidiliiton
liittovaaleissa
11.?
21.11.2013. Tilaisuus alkaa kahvilla klo 17.30,
jonka jälkeen esitelmä. Tänään torstaina
7.11. klo 19.00.
Hirvikeitto.
Kaukaan maa- ja
kotitalousseura.
Jouluaskartelukurssi la 9.11. yrittäjäjuhlan ja 60-vuotistapahtuman
valmistelu. Mukaan mahtuu myös
uusia!
Kauden
päätöstapahtuma
Ponnilla
perjantaina 22.11. Kysy lisää 040 740 2049/
Anu Purho.
Kausalan kerholla kunnanjohtaja
Pentti Toivasen esitelmä Iitin kunnan
lähiajan näkymistä
ke 13.11. Riku
Mikkonen.
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija: Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Katuosoite:
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Telefax: (05) 326 0321
Avoinna
Ma?Ti 8?16
Ke?To 8?15.30
Pe 8?15
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234, (05) 326 0357
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
(05) 326 0355, 0400 857 577
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten
jättöajat:
Seurapalsta,
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Vedosilmoitukset:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Ilmoitushinnat:
Etusivu 1,60 E/ppm
Takasivu 1,40 E/ppm
Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin
jälkeen 1,30 E/ppm
Pienin ilmoituskoko 25 ppm
Kuolinilmoitus 1,30 E/ppm
Kiitosilmoitus 25 E/kpl
Etusivu (silmä) 66,00 E/kpl
Merkkipäiväilmoitus 25,00 E/kpl
Onnitteluilmoitus kuvalla 45,00 E/kpl
Palveluhakemisto 28,00 E/rivi 3 kk
Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten
julkaisemisesta sattuneesta virheestä
on ilmoitusten hinta ja muihin
lehtiin toimitetusta aineistosta sen
valmistusarvo.
Tilaushinnat
1.1.2013 alkaen
Kestotilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 78,00
ulkomailla 90,00
Määräaikaistilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 84,00
ulkomailla 90,00
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
maksuttomaan päivystysnumeroon
0800-30033
Jaalan kirkonkylässä Itellan
päivystykseen 0200-71400
Numerot päivystävät klo 6-10
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Pankit:
Nordea
FI92 2131 1800 0041 25
Helmi Säästöpankki
FI25 4212 0010 0979 68
OP
FI 93 5069 0110 0003 50
Sampo
FI64 8000 1500 0646 48. klo
8.00 Maakansan
seuratalolla alkaa
peurajahti, pidämme tauon hirvijahdissa.
Lentopallo; N-1sarjan ottelu Yritys?TT-Volley su
10.11. Liity jäseneksi; hoida
seuran jäsenvelvoitteet Yrityksen kotisivuilla "Liity jäseneksi" -linkin kautta -kiitos!
Johtokunnan kokoontuminen hallilla su 10.11. ja sit. Esitelmän pitää KymPionP/
KarPr komentaja ev.ltn. ilm. Kaikki mukaan.
?Katri Helena?
-esitykseen
ilmoittautuneet!
Pe 15.11.13 lähtö
Kouvolaan Kausalan linja-autoasemalta klo 11.20. Iitin Kunnantalolla. La 9.11.
Kouvolan teatteriin
auto lähtee linjaautoasemalta klo
12.15. mennessä.
Keski Iitin maatalousnaiset. Jutustelun
lomassa tarjolla kahvit.
Iitin
JHL
342. 0400 156
928.
Hallitus kokoontuu Lounas
Cafe Kanttiinassa ti 12.11. 50 v.juhlat 23.11.
klo 16 alkaen
Ponnilla. 040
705 0493.
NIINIMÄEN MARTTOJEN
jouluruokailu ma 11.11. viim. Improteatteria, orkesteri tanssittaa
ja hauskuuttaa ym. La
16.11. Ilmoittautuminen 25.11. viim.
12.11.13 puh. Seuraava ehtoopalvelus
torstaina 28.11.2013 klo 18.00.
Yleisurheiluharkat ovat alkaneet.
Katso tarkemmin
kotisivuilta. Ajetaan Eerolantietä.
Jos joudut perumaan matkan
soita Leenalle puh. mennessä Maarit
041 844 9848 tai ollikainen.
maarit@luukku.com. ilm Hennalle p. Ohjelmassa mm.
arpajaiset, karaoke. Puolisoiden, leskien ja omaishoitajien
tilaisuus Maria-salissa Kouvolassa ke 20.11.13. Ravilinnan joulumarkkinat on
peruttu tämän vuoden osalta
Ravilinnan remontin takia!
A.J.Sjögrenin seuran syyskauden perinteinen esitelmätilaisuus maanantaina 11.11.2013
klo 17.30 alkaen Iitin lukiossa.
M.A.Castrénin seuran puheenjohtaja Ildikó Lehtinen tulee
kertomaan kahden sukukieltemme tutkimuksen uranuurtajan Sjögrenin (1794?1855) ja
Castrénin (1813?52) kirjeenvaihdosta. klo 18.00
(pelin jälkeen). Kokoontuminen keskiviikkona 13.11.
klo 12.00 Raija
Multasella. viim.
9.11. 0400 551
247. Auto lähtee
Kausalan matkahuollosta klo
12.15, ajaa Eerolantien kautta.
Muistelu-kerho
kokoontuu
tiistaina 19.11.2013 klo 13.00.
Huomioi muuttunut viikonpäivä ja kelloaika! Muistellaan
vielä pula-aikaa. Sen jälkeen klo
18.00 alkaen syyskokoontuminen. retki Tampereen kädentaidot -messuille (ilm. Torstaina marraskuun 7. Lauantaina 9.11. klo 10?14
Perinteiset joulumyyjäiset puuroineen seuratalolla . 040 5278 009 viimeistään
22.11. klo 19. Aihe:
Ajankohtaista Pioneeriaselajista. Lähtijöitä on odottamassa
mukaan pääsyä. Lippuja Kyläkaupalta ja ovelta. 23.11.
menn.) La 14.12. Kyyti lähtee Ehtookodilta 12.30 ja ajaa Kiessitien
ja linja-autoaseman kautta.
Kurjenmiekka tarjoaa jouluaterian veteraaneille, heidän puolisoilleen, leskilleen ja saattajille sekä kannatusjäsenille.
Ilmoittaudu Timo Heikkilälle
puh. Marttailemme jouluisten
askartelujen merkeissä Heikintien kokoontumispaikassamme
alkaen klo 18.00.
LYÖTTILÄN MARTAT. Kaikki mukaan!
Iitin Invalidit. menn.) La 30.11. Porvoon
retkelle 23.11. ilmoittautuneet! Maksut kerätään kokoontumisen alussa.
Jaalan
Jaloisten koko perheen
omatoiminen liikuntavuoro Jaalan
palloiluhallilla
sunnuntaisin klo
16?18. Avustussukat mukaan.
Iitin ortodoksiapiiri ry. 045 639
5109 tai 040 546 7708.
9
KAUSALAN
SEUDUN
MARTAT. Mukaan iloinen mieli
ja sisäliikuntavarusteet! Tied.
Mauri Lindberg p. Ajetaan
Eerolantien kautta. mennessä puh. klo
10.00 toimintakeskus Einolassa.
Tarvikkeita saa ostaa ohjaajalta. Jos sinulta
löytyy pula-ajan esineistöä,
niin tuo mukanasi. Iitin Invalidien ehdokkaana on
Hannu Suuronen, äänestysnro
10.
Maakansan Metsästäjät ry. Tilaisuus alkaa kahvilla klo 17.30,
jonka jälkeen esitelmä. Riku
Mikkonen.
FC
Kausalan
jalkapalloharjoitukset
Ravilinnan nurmikentällä
maanantaisin
ja
perjantaisin
klo
18.30 sekä keskiviikkoisin klo
18.00.
Iitin Kalamiehet.
Pikkujoulu Ponnilla la 30.11. Lauantaina 9.11.2013 klo
9.00 liturgia tsasounalla. ohjelmaa.
Ilm. Kokoonnutaan
ti
12.11. klo
9?13. Kymen Paviljongilla. klo
18.00. varaa
myyntipöytäsi! Retkille voivat osallistua myös ei-jäsenet!
Tied. Tämä seuramme perustamispäivän tilaisuus aloitetaan kakkukahveilla Castrénin
200-juhlavuoden kunniaksi.
Eläkeliiton Iitin
yhdistys. klo 18.00 Radansuun
hotellilla. Mikäli et
saanut Vihtoria, ilmoita.
Iitin Seudun Reserviläiset
ry.
Muistathan esitelmätilaisuuden pe
8.11. klo 14.00
Kansantalon
kerhohuoneella.
Hallitus klo 13.00. päivänä 2013
Harjoitusilta tiistaisin klo 18?19
Kuusankosken
keilahallissa.
Ukkojen ilta kuntoilee tänään torstaina 7.11
..ja
..
lattianpaallystystyot
Anu 0400 500 182
MARKKU VARPENIUS Ky
p. 0200 60450
(1,25 ?/puh.+0,68 ?/min.)
Puutavaraa
Ravitie 2, Kausala.
P. (05) 326 0143, 0400 553 417
..
Mainostekstiileja
Rautakauppoja
.. ..
Rakennuspeltitoita
Hierojia
Partureita ja
kampaamoja
..
..
Silmalasiliikkeita
Kellot ja
kaiverrukset. 0500 653 145/Timo Virtanen
Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi
SÄHKÖPALVELU
M. 10
Torstaina marraskuun 7. päivänä 2013
ATK-palveluja
Hierojia
..
Kiinteistohuoltoa
Partureita ja
kampaamoja
Rakentamista
.. 3636118, 040-7523932
.. 363 8233
..
Hautakivia
.. (05) 326 0210
Taksiautoja
MATTI NIEMI
Puh. ..
Polttooljya
Fysioterapeutteja
.. ..
..
Sahkoliikkeita
KAUSALAN
SÄHKÖTYÖ KY
Autokorjaamoja
A-ryhmän sähköurakointi.
Suunnittelu - Asennus - Myynti
p. .... ..
Metsatyot
Kauneushoitoloita
.... 0400 746 273
Jalkahoitoja
Kuljetuksia
Autotarvikkeita
..
Jatehuoltoa
Maalausta ja
tapetointia
Maanantaisin suljettu
KAMPAAMO KAIJA TURUNEN
Kylväjäntie 2, p. KUOKKANEN
47710 Jaala, p. ..
..
Elainlaakareita
AKKALA Oy:n TAKSI
Pitopalveluja
(1+8 henk.)
Maalaus.. ..
..
Hammaslaakareita
..
Siivousliikkeita
Nuohous
HAMMASLÄÄKÄRI
LEENA SIMOLA
KAUSALAN TAKSI
PUH
À la carte -annokset
omasta mittarista
. Polttoöljymyynti toimitettuna ja
. Torstaina marraskuun 7. päivä (18)
02.10 Greyn anatomia (12)
03.10 - 05.00 Älypää-TV
07.00 Ostoskanava
08.00 Tuomas Veturi (S)
08.15 Chuggington (S)
08.30 Hirviöallergiaa (S)
09.00 Smurffit (S)
09.30 Pokémon (7)
10.00 Angry Birds Toons (S)
10.05 Beyblade: Metal Fury (7)
10.30 Koko Suomi leipoo
11.25 Hännänheiluttajat
11.55 Kirjapiiri
12.25 Salatut elämät
12.55 Salatut elämät
13.25 Samaa sukua (7)
14.25 Neljä tyttöä ja maagiset farkut 2 (7)
16.45 Totuuden torvet
17.45 Hell?s Kitchen Suomi
18.45 Tulosruutu
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tanssii Tähtien Kanssa
21.00 Selviytyjät
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.20 Tulosruutu
22.35 Hockey Night Extra
22.45 C.S.I. Puh. - 10.11.2013
Tilausajoon
saatavana
.. Avoinna kesä-elokuun klo 05-01, talvisin 05-23
06.10 Ostosruutu
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Koukussa
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
08.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S)
08.25 Pound Puppies (S)
08.50 Näin teet ranskalaista ruokaa
09.20 Budjettiviikonloppu Euroopassa
09.50 Tuhluriprinsessat
10.20 Koti Suomessa
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.50 Budjettiviikonloppu Euroopassa
13.20 Tuhluriprinsessat
13.55 Kodikkaasti vuokralla
14.25 Kyproksen herkkukeittiö
15.00 Tyyliä vai ei
16.00 Hurja remontti
17.00 Neljän tähden illallinen
17.30 Hyvät ja huonot uutiset
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Neljän tähden illallinen
19.30 Matkaoppaat
20.00 Olipa kerran (12)
20.57 Keno
21.00 Hannibal (16)
22.00 Sarasvuo
23.00 Nelosen uutiset
23.10 Nelosen sää
23.15 Criminal Minds - FBI-tutkijat (16)
00.15 NCIS Los Angeles (12)
01.15 Mafianaiset (12)
02.15 - 05.00 Älypää-TV
Perjantai 8.11.
TV1
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Ulos luontoon: Lepakkomissio
10.00 - 10.45 Sydämen asialla (7)
10.50 Arjen huimapäät: Kalastaja
11.00 Yle Uutiset
11.05 Puoli seitsemän
11.35 - 12.28 A-studio: Talk
13.00 - 14.32 Antreas ja syntinen Jolanda (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.55 Kiehtova maailma:
Pariisin salaisuudet
16.50 Novosti Yle
16.55 - 16.59 Yle Uutiset viittomakielellä
17.08 Yle Uutiset
17.08 - 17.54 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.10 - 20.10 Naisten paratiisi
20.00 Kuka oikein olet?:
Kai Lehtinen
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio: Stream
21.30 Strada
22.00 Inhimillinen tekijä
22.50 Yle Uutiset
22.55 Kennedyt (12)
23.40 Panta kaulassa (12)
00.10 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.11.
06.53 Ariol (S)
06.57 Herra Heinämäki
07.08 Kim ja Kai
07.15 Lulu kilpikonna (S)
07.29 Lauri kilpa-auto (S): Rämän kiertoajelu
07.39 Pikku Kakkosen posti
07.45 Max ja Meeri (S)
07.56 Disney esittää: Mainio Manu
08.19 Syrhämä (7)
08.50 Pat & Stan (S)
09.00 Kamrat
09.30 Yle Uutiset Uusimaa
09.40 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.50 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.00 Yle Uutiset Häme
10.10 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.20 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.30 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.50 Oddasat
11.05 McLeodin tyttäret (7)
11.50 - 11.55 Maailmanmenoa:
Medocin viinimaraton
12.00 Tehtävä Sognevuonolla
12.30 Kamrat
13.00 Pelastakaa sotamies Osen
13.30 Elämäni eläimet
14.00 Tanskalainen maajussi
14.30 Hymy Pyllyyn
15.00 - 15.14 Minun maisemani
15.20 Strömsö
16.00 Hehku
16.29 Galaxi
16.30 Sutaistu sankari Roy (7)
17.00 Pikku Kakkonen
17.56 Ihan ihminen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Taitoluistelun GP
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Nenäpäivä-show 2013
00.00 Pikaluistelun maailmancup
00.45 Murharyhmä - tosielämän Sherlockit
01.10 - 01.33 Pasila (12)
01.20 Girls (16)
01.50 Hung (16)
02.20 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja (7)
10.35 Emmerdale (7)
11.05 Emmerdale (7)
11.35 Enbuske & Linnanahde Crew
12.30 Ostoskanava
14.00 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste
14.05 Top Gear
15.10 Mitä tänään syötäisiin?
15.15 Idols LIVE
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat (S)
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Totuuden torvet
21.00 Hell?s Kitchen Suomi
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 V niin kuin verikosto (16)
01.20 Eurojackpot ja Jokeri
01.25 - 02.25 Mr. Reissumiehen makeistukku
. Perävaunun vuokraus
Matkakeidas Kausala . (12)
23.45 - 00.45 Glades (12)
05.20 Ostosruutu
06.50 LIVE: Tiedä ja Voita
07.30 Red Caps (S)
08.00 Red Caps (S)
08.30 Jaksa paremmin
09.00 Sokkokokki
10.00 SM-liigan viikkomakasiini
10.30 Elixir
11.00 Sikke - Ruokaa rakkaudella
11.30 Merieläinten pelastajat
12.00 Koiralle koti
13.00 Eläintarhojen elämää
13.30 Konttori (S)
14.00 Konttori (S)
14.30 Amerikan hauskimmat kotivideot
15.00 Amerikan hauskimmat kotivideot
15.30 Hauskat kotivideot
16.30 Dancing on Ice
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 The Voice Kids
20.53 The Voice Kids - voittajan video
20.57 Keno
21.00 Elokuva:
Kolme muskettisoturia (12)
23.10 Nelosen uutiset
23.20 Nelosen sää
23.25 Holmes NYC (12)
00.25 Defenders (S)
01.25 Lost (16)
02.25 - 05.00 Älypää-TV. Noutopöytä
. Aamiainen
. 326 5339, 0400 650 235
06.50 PIKKU KAKKONEN: Neposen aamu
06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.11.
06.52 Bertin ja Ernien suuret seikkailut (S)
06.58 Kuvat liikkuvat: Metsä
07.03 Possu Pallero (S)
07.14 Katinkontti Remix: Supernitojat
07.30 Hertan maailma (S)
07.33 Stella ja Sami (S)
07.45 Neppajymykerho
07.53 Disney esittää: Mainio Manu
08.16 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia
08.40 Late lammas: Takapihan Picassot (S)
08.50 Pat & Stan (S)
09.00 Kamrat
09.30 Yle Uutiset Uusimaa
09.40 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.50 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.00 Yle Uutiset Häme
10.10 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.20 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.30 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.50 Oddasat
11.05 McLeodin tyttäret (7)
11.50 Erätulilla - kalavesillä
11.55 Erätulilla - kalavesillä
12.00 Riistametsällä
12.30 Kamrat
13.00 Tanskalaista viiniä
13.30 Sportmagasinet
14.00 Tehtävä Sognevuonolla
14.30 - 14.58 Suorana: Kortesmäki
15.10 Tartu Mikkiin
16.00 Hullu juttu
16.30 Galaxi
16.33 - 16.45 Kesäleiri (7)
16.50 - 16.55 Ystäväni hevonen
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 - 18.45 McLeodin tyttäret (7)
18.50 Mikaelin naiset : Johanna Iivanainen
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Hehku
20.00 Silminnäkijä
20.30 - 20.53 Pasila (12)
21.00 Mun ainoot 30 minsaa (7)
21.25 Murharyhmä - tosielämän Sherlockit
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Haven (12)
22.45 Hehku
23.15 Taivaan tulet (12)
00.05 Rakkautta ja jälkikasvua (12)
00.55 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
..
Tuote-esittelyja
..
Varikauppoja
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja (7)
10.35 Emmerdale (S)
11.05 Emmerdale (7)
11.35 Pieniä potilaita
12.30 Ostoskanava
14.00 Alueellinen sääennuste
14.05 Lavalla Jamie Oliver
14.40 Jamie Oliverin helpot herkut
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Middle (S)
15.50 45 minuuttia
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat (S)
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (7)
18.30 Emmerdale (7)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Idols LIVE
21.30 Miehen puolikkaat (7)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Hockey Night Extra
22.45 Enbuske & Linnanahde Crew
23.30 - 01.15 One Missed Call
- puhelu kuolemalta (16)
Nelonen
Tervetuloa monipuoliseen taukopaikkaan!
. AALTONEN
P. (05) 326 0448
www.matkakeidas.fi . Elintarvikemyymälä . ..
Vesi- ja lampo..
johtoliikkeita
Tilitoimistoja
Torstai 7.11.
TV1
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Akuutti
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Arjen huimapäät: Nuohooja
11.00 Yle Uutiset
11.05 Puoli seitsemän
11.35 - 12.28 A-studio
13.00 - 14.18 Neiti tuittupää (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 Eduskunnan kyselytunti
16.55 Novosti Yle
16.57 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 - 17.53 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.23 Pastakeittiön kutsu
19.30 Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta
20.00 Kuningaskuluttaja
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio: Talk
22.00 Ulkolinja: Likaista hiilipäästökauppaa
23.00 Yle Uutiset
23.05 Silta (16)
00.05 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
LANDIS & STAEFA
YHTEISTYÖYRITYS
Säätölaitehuolto
Traktoriurakointia
A. Bloom (12)
Nelonen
06.10 Ostosruutu
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Koukussa
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit (S)
07.55 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S)
08.20 Pound Puppies (S)
08.45 Kyproksen herkkukeittiö
09.15 Budjettiviikonloppu Euroopassa
09.45 Tuhluriprinsessat
10.15 Kodikkaasti vuokralla
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.50 Budjettiviikonloppu Euroopassa
13.20 Tuhluriprinsessat
13.55 Kodikkaasti vuokralla
14.25 Kyproksen herkkukeittiö
15.00 Tyyliä vai ei
16.00 Hurja remontti
17.00 Neljän tähden illallinen
17.30 Sarasvuo
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 Vain elämää
21.25 Keno
21.30 Elokuva:
Hei, taas me lennetään! (12)
23.15 Nelosen uutiset
23.25 Nelosen sää
23.30 Elokuva:
Hirmumyrskyn armoilla
01.25 Lost (16)
02.25 - 05.00 Älypää-TV
Lauantai 9.11.
TV1
08.00 Yle Uutiset
08.05 Kiehtova maailma: Pariisin salaisuudet
09.00 Yle Uutiset
09.05 Ylen aamu-tv
10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu
10.45 YleLeaks
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Tohtori Kleistin perhe (7)
12.00 A-studio: Stream
12.30 - 13.22 Dokumenttiprojekti
13.30 Rajankäyntiä
14.00 Strada
14.30 Akuutti
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Tarinateltta
15.20 Tarinateltta
15.30 Pokka pitää (S)
16.00 - 16.43 Tohtori Intiasta (7)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.05 - 18.05 Naisten paratiisi
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 AVARA IHMISLUONTO
18.45 - 19.34 Avara luonto: Saksa
19.40 Midsomerin murhat (12)
20.30 Yle Uutiset
20.50 Urheiluruutu
21.15 YleLeaks
21.30 Uutisvuoto
22.00 Komisario Frost (16)
23.35 The Hour (12)
00.30 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
07.45 Pikku Kakkonen
07.46 Nimipäiväonnittelu: 9.11.
07.48 Pingu: Supermies
07.54 Pikku Kakkosen posti
08.01 Harri ja dinot
08.25 Katinkontti
08.37 Viidakkokirja
09.00 Galaxi
09.02 Karvinen (7)
09.17 - 09.22 Aivokeskus 2.0
09.29 Galaxin mestari: Hevosmestari
10.00 Karhuset (S)
10.25 - 11.15 Matkapassi: Itä-Kanada
10.25 - 12.04 Love Connection
13.50 Ravisuoran lämmitys
14.00 Pikaluistelun maailmancup
14.45 Trampoliinivoimistelun MM
15.45 10-tanssin SM
16.45 Taitoluistelun GP
18.15 Ravisuora
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset sää
19.30 Taivaan tulet (12)
20.20 Löytöretkiä maailmaan
20.35 Mun ainoot 30 minsaa (7)
21.00 - 21.53 Boss (16)
22.00 - 22.00 Yle Uutiset
22.05 - 22.09 Urheiluruutu
22.15 - 00.00 Appaloosa (12)
00.05 Pikaluistelun maailmancup
00.50 - 01.46 The Wire (16)
02.35 - 04.40 Uutisikkuna
Sunnuntai 10.11.
TV1
08.00 Yle Uutiset
08.05 - 08.54 Avara luonto: Saksa
09.00 Yle Uutiset
09.05 Aamusydämellä
09.45 Maailman matkailuaarteet
09.55 - 09.59 Yle Uutiset
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna
11.15 Tohtori Kleistin perhe (7)
12.05 Kuka oikein olet?: Kai Lehtinen
12.35 - 13.25 Prisma: Synnymmekö hyviksi?
13.35 Prisma Studio
14.05 Historiaa: Kotini Gibraltar
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 - 15.23 Löytöretkiä maailmaan
15.30 Pokka pitää (S)
16.00 - 16.43 Tohtori Intiasta (7)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Inhimillinen tekijä
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Ulos luontoon: Lintujen älykkö
18.45 Muisti: Kohtauksia Berliinissä
19.15 - 19.39 Luontohetki: Eläintarinoita
19.45 Arto Nyberg
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo: Laitakaupungin valot (7)
22.20 Silta (16)
23.20 YleLeaks
23.35 Ykkösaamu
00.15 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Unna Junná
08.00 Pikku Kakkonen
08.01 Nimipäiväonnittelu: 10.11.
08.03 Jepu Neulanen (S)
08.17 Pikku perunat (S)
08.21 Vekarat! (S): Vekarat!
08.47 Sasu (S)
09.00 Galaxi
09.01 Karvinen (7)
09.15 Onks noloo
09.20 Late Lammas
09.29 Galaxi: Bofori (7)
10.00 - 10.27 Teiniäidit
13.30 - 14.13 Pikaluistelun maailmancup
13.55 - 18.25 Taitoluistelun GP
14.15 Mestarien liigan makasiini
14.40 MotorSport: Extra
15.30 - 15.55 Trampoliinivoimistelun MM
15.40 - 16.55 10-tanssin SM
18.25 Trampoliinivoimistelun MM
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheilukatu 2
19.30 - 20.27 Kahden keikka (12)
19.45 - 11.23 Nenäpäivä-show 2013:
Isän Nenäpäivä-remix
20.30 Silminnäkijä
21.00 Boardwalk Empire (16)
21.55 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.10 Girls (16)
22.40 - 23.35 The Wire (16)
23.40 Funny or Die Presents (16)
00.05 - 00.30 Funny or Die Presents (16)
00.36 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
MTV3
Nelonen
Nelonen
07.00 Ostoskanava
08.00 Dibitassut (S)
08.30 Mokon suuri maailma (S)
08.45 Kung Fu Panda (7)
09.15 Winx-klubi (S)
09.45 PopPixie (S)
10.05 Pokémon (7)
10.35 Salatut elämät
11.05 Salatut elämät
11.35 Salatut elämät
12.05 Yksin kotona (7)
14.10 Tanssii Tähtien Kanssa
16.00 Hockey Night LIVE!
16.25 Euro Hockey Tour
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.15 Uuno Turhapuron muisti palailee
pätkittäin (S)
21.00 Hjallis
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Lotto ja Jokeri
22.25 Tulosruutu
22.35 Hockey Night Extra
22.45 Annika Bengtzon: Prime time
00.35 - 01.35 Jälkiä jättämättä (16)
05.20 Ostosruutu
06.50 LIVE: Tiedä ja Voita
07.30 Red Caps (S)
08.00 Lego Legends of Chima (7)
08.30 Elixir
09.00 Start!
09.30 Neljän tähden illallinen
10.00 Neljän tähden illallinen
10.30 Neljän tähden illallinen
11.00 Neljän tähden illallinen
11.30 The Voice Kids
13.25 Koiralle koti
14.30 Eläinten ABC
15.00 Eläintarhojen elämää
15.30 Waverly Placen velhot (7)
16.00 Amerikan hauskimmat kotivideot
16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot
17.00 Vain elämää
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat kotivideot
19.30 Dancing on Ice
21.25 Keno
21.30 Elokuva: Prinsessapäiväkirjat (S)
23.55 Nelosen uutiset
00.05 Nelosen sää
00.10 Elokuva: Perjantai 13. Sitikkalantie 5, Kausala . & Mrs. päivänä 2013
11
TV-OHJELMAT 7.11
Näin kaikki saavat
peliaikaa tasaisesti. Ensimmäiseen
turnaukseen
Pyrinnön poikien avausvastustajaksi luisteli alueem-
me suurseura KooKoo:n
Black-joukkue. Loppua vei
taas KooKoo Black ja loppusummerin soidessa taululla
olivat numerot 16-6 kouvolalaisille.
Tallinen, jotka iskivät neljä
maalia kumpikin.
Valmennusjohto sai taottua omilleen, että katsomosta
ihaillaan peliä ja kaukalossa
taas pitäisi tuijottelun sijaan
luistella ja pelata. Tuomari puhaltaa pilliinsä puolentoista minuutin välein, jolloin kaikki
kenttäpelaajat vaihdetaan
toisiin. Erän loppu meni
taas vastustajalle ja tauolle
mentiin numeroissa 7-3. 7-21, la 7-18, su 12-18 010 76 24460
S-market Jaala
ark. Toisen jakson AaKoo vei vain
4-2, ja se oli Pyrinnön pojilta jo hyvää taistelua. päivänä 2013
Ruukkikylä
mukana matkailukampanjassa
Pyrinnön F-junioreiden
kiekkokausi käynnistyi Inkeroisissa
Yksitoista maaliakaan ei auttanut
pistepussin avautumiseen
M.N.
Iittiläinen jääkiekkoilu koki
aimo lisämausteen, kun Pyrintö sai täksi kaudeksi koottua f-junioreiden joukkueen
jääkiekkoliiton viralliseen
ccm-sarjaan. AaKoo iski
takaisin ja oli pian 3-1-johdossa. 12
URHEILU
Torstaina marraskuun 7. Onni
Porkka ajoi röyhkeästi maalille ja tarkalla vedolla syntyi
3-1-kavennus.
Kolme minuuttia edellisestä kului, ja nyt tuuletti hienoa kavennusmaaliaan Leevi
Mäkinen. Myös Kouvolan tax free
-kaupan arvo on koko vuoden
ollut nousujohteista.
Kotimaisten vapaa-ajan
matkailijoiden yöpymisvuorokausien määrä ylitti täpärästi 50.000 rajan.
Suomalainen
279
1 099
Elonen
Kolmen suklaan
kreemikakku 10:lle,
800 g (13,74/kg)
Presidentti
Kahvit
500 g (5,58/kg)
2 pkt/talous
Hinnat voimassa to-la 7.-9.11.
059
079
Hinta voimassa to-la 7.-9.11.
Hinta voimassa to-la 7.-9.11.
kg
Omena
Ida Red
Puola
1. Heikkilä voi odottaa pitkän kauden tulevia otteluita valoisin mielin. lk
Isänpäivänä sunnuntai 10.11.
S-markettimme ovat suljettu.
Suomalainen
5
399
Suomalainen
90
Suomalainen
Snellman
Porsaan
lehtipihvi 2 kpl,
240 g (16,63/kg)
535
Rainbow
Broilerin
ohutleikkeet
430?500 g
(12,44?10,70/kg)
255
249
Apetit
Juustokermaperunat
pakaste,
750 g (3,40/kg)
X-tra
Juustoviipaleet
400 g 6,23/kg)
kg
Kymen Lihatukku
Juhlakinkku
vähärasvainen
www.foodie.fm
S-market Kausala ark. 7-21, la 7-18, su 12-18 010 76 24440
Agrimarket 010 76 25380 (0,0835 ?/puhelu + 0,1209 ?/min)
www.facebook.com/kymenseudunosuuskauppa
295
Snellman
Tosi mureat
leikkeleet
150-200 g
(14,75-19,67/kg)
369
Fazer
Kääreelliset
Konvehtirasiat
320 - 350 g
(11,53-10,54/kg)
099
Vip
Glögijuoma
1l
2256
Kausalan
S-marketin yhteydessä
PARTURI-KAMPAAMO
Priima
puh. ja vastustajiksi tulevat
Haminasta Ky-80 Black ja
Ky-80 White.
Panostus Kouvolan matkailumarkkinointiin näkyi suomalaisten lomanviettäjien
yöpymisvuorokausien kasvuna Kouvolassa tänä kesänä. 2004 ja 2005
syntyneiden poikien joukkue
on harjoitellut vasta muutaman yhteisen jäätreenin,
mutta se ei joukkueen menoa
haitannut sen ensimmäisessä
virallisessa turnauksessa viime viikonloppuna Inkeroisten
jäähallissa.
Kun vastustajiksi tulivat
nimekkäät Kouvolan KooKoo
ja Anjalankosken AaKoo, ei
Iitin pojilta vielä voinut odottaa ihmetekoja. 18,96 +
pantit 3,60). Folke Westin tähdittämä
kesäkampanja valtakunnan
medioissa nosti suomalaisten lomamatkailijoiden yöpymisvuorokausien määrän
6,7 % kasvuun edelliskesään
verrattuna.
Kouvolaa markkinoitiin
voimallisesti myös Venäjällä.
Kampanjassa oli mukana mm. Suurseuran kohtaaminen näkyi
valtavana jännityksenä jokaisen pelaajan kasvoilla.
Ensimmäiset viisi minuuttia
Iitin pojat ihailivat mustapukuisten kouvolalaisten
menoa, ja kiekko kaivettiin
omasta maalista kolme kertaa.
laisten 8-3-johdossa.
Toinen jakso (20 min.) oli
lähes avauserän toisintoa, ja
taas jaksoi Pyrintö sinnitellä
KooKoo:n iholla jakson puoliväliin. Pyrinnön maalareina
toimivat nyt Mäkisen Leevi,
Heikkilän Jesper ja vielä
Henri Hietanen. Ottelun
kesto on 2 x 20 minuuttia.
Pyrinnön joukkueessa
pelasivat maalivahti Atte
Santala, kenttäpelaajat Henri Hietanen, Jesper Heikkilä,
Kaarlo Mikkola, Leevi Mäkinen, Onni Liikkanen, Onni
Porkka, Toivo Hynynen, Tomas Puumalainen ja Veeti
Ojala.
Pyrinnön junnut jatkavat
liigaa jo runsaan viikon kuluttua Valkealassa, jossa vastassa ovat joukkueet KooKoo
White ja KooKoo Orange.
Kausalan kotihallissa Halton Areenalla joukkue pelaa
30.11. lk
Perunapussit
Suomi
2 kg (0,40/kg)
1. 050 3220188
Hinta voimassa 16.9.alkaen
Alko Kausala
ma-to 9-18,
pe 9-20, la 9-16
BONUS
JOPA
%
S-ETUKORTILLA,
SAAT MAKSUTAPAETUA
0,5 %
BONUS
JOPA
5 % I5 MAKSA
S-ETUKORTILLA,
SAAT MAKSUTAPAETUA
0,5 %MAKSUTAPAETUA
BONUS
JOPA
% I I MAKSA
MAKSA
S-ETUKORTILLA,
SAAT
0,5 %
Koff III
24 X 0,33 l
7,92 l (2,39/l)
(sis. Tasoituksen tasatilanteeseen iskivät Pyrinnön
Onni Liikkanen ja Leevi
Mäkinen. Valmentajakolmikko Ismo Suurnäkki,
Timo Mäkinen ja Hannu
?Osku. Iitin
maalarina oli nyt joukkueen
pistekunkku Leevi Mäkinen
kahdesti. Joukkueissa on myös tyttöjä. Anjalankosken tehopari olivat Selander ja
F-junnujen liigassa pelaajia on kentällä yhtaikaa neljä
ja maalivahti. Suurseuralla
riittää tähänkin ikäryhmään
useampia joukkueita. Verlan ruukkikylä.
Venäläismatkailijoiden yöpymisvuorokausien määrä
tammi-elokuussa oli 53,6
prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa suurempi. Sama kaveri iski
vielä 5-3-kavennuksen, mutta KooKoon tasoero tuli esiin
ensimmäisen jakson lopussa,
ja tauolle lähdettiin kouvola-
Anjalankosken AaKoo:ta
vastaan Pyrintö sai salamaalun, kun 18 sekunnin pelin
jälkeen maaliverkkoa pöllytti
Henri Hietanen. Lisää
kovaa treeniä ja muutama lisäpelaajakin joukkoon vielä
hyvin mahtuu. Se tepsikin
hyvin, sillä ajassa 6.50 näki
Pyrinnön ensimmäinen sarjamaali päivänvalon