Neljän vuoden aikana Anniina on pätevöitynyt edelleen ja saanut runsaasti uutta kokemusta. Samalla on tarve tunnistaa riskiasiakkaat, joiden palvelut eivät tällä hetkellä ole riittävät, ja vahvistaa näille asiakkaille annettavaa tukea. Kevään aikana yhdistetään lapsiperheiden, työikäisten ja vammaisten sosiaalihuollon neuvonta yhdeksi kokonaisuudeksi. Asiakasohjauksen kehittämisessä tavoitteena on parantaa erityisesti palveluja paljon tarvitsevien asiakkaiden palveluprosesseja ja varmistaa kustannustehokkaat, vaikuttavat palvelut. Uusi päivystysapu 116 117 tulee käyttöön pikapuoliin Hyvinvointiyhtymä jatkaa viime vuonna aloitettua neuvonnan ja asiakasohjauksen uudistamistyötä. Myös kokemusta perhe-elämästä on karttunut kahden lapsen äitinä. Kunnanhallitus myönsi tietyin ehdoin muun muassa maankäyttöluvan sekä myönsi tuhannen euron vuotuisen avustuksen reitistön ylläpitämiseen. Ympärivuorokautista neuvontaa, ohjausta ja hoidon tarpeen arviointia tarjoava Päivystysapu-numero 116 117 tulee käyttöön Päijät-Hämeessä huhtikuussa. Poliisi kerää räjähteitä Kaakkois-Suomen poliisi järjestää yhteistyössä puolustusvoimien kanssa alueellisen aseja räjähdekeräyksen ensi viikon aikana. Mielestämme Anniinalla on koulutuksensa, kokemuksensa ja määrätietoisen luonteensa ansiosta erinomaiset edellytykset kansanedustajan toimen hoitamiseen.” Oikaisuvaatimukset eivät muuta päätöstä Iitin kunnanhallitus käsitteli kahta oikaisuvaatimusta, jotka oli tehty pari viikkoa aiemmin tehdystä päätöksestä. Luopuneiden ja muualle muuttaneiden ääniä on nyt jaossa jopa 15000. Oikaisuvaatimuksissa ei myöskään esitetty, että päätös olisi syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai olisi ollut lainvastainen, joten kunnanhallitus katsoi, että ne eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Tavoitteena on, että asiakas saa entistä helpommin yhteyden tarvitsemaansa palveluun, ja asiointi onnistuu niin sanotulla yhden yhteydenoton periaatteella. Viranomaiset vastaavat aseiden ja räjähteiden hävittämisestä. vuosikerta • 2019 • N:o 5030 Irtonumero 2 E (sis alv.) VOITTO RUOHONEN Arkisen elämän vaikeus esillä teatterissa M ak sa ja : An ni in a Pe lto la n iit til äi ne n tu ki ry hm ä Äänestetään Anniina Iitistä eduskuntaan! Mikko Pesälä Into Nummila Maria Lairila Kaisa Pesälä Esa Anttas Päivi Matilainen Sinikka Heinonen Jouni Aalto Jarmo Tähtinen Timo Heikkilä Arja Talja Hannu Väinölä Ari Lindgren Veikko Ojala Veikko Ikonen Pekka Mertakorpi Tuomas Näkki Siiri Mertakorpi Timo Taina Merja Lonka Riitta Tuomala Atte Savelainen Maria Niinipuu Leena Suhonen Hanna Savelainen Raili Pethman Pia Karjalainen Anna-Leena Ilmarinen Aimo Pekkola Olli Pasila ”Näissä vaaleissa meillä on todellinen mahdollisuus saada iittiläinen kansanedustaja. Oikaisuvaatimuksen tekivät sekä Esa Lehtinen että Hannu Suhonen. Muutos tuo selvyyttä asiakaspalvelunumeroihin, joiden määrä vähenee, kun puhelinpalvelua keskitetään. Räjähteitä tai aseita saa luovuttaa vain poliisille, ei kenellekään muulle henkilölle. Se totesi, että kyse ei ole investointimenosta, vaan matkailuja markkinointiyhteistyöstä, joihin varattujen määrärahojen kohdentaminen kuuluu kunnanhallitukselle. päivänä huhtikuuta 2019 www.iitinseutulehti.fi Sivu 5 Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 25 • 65. Käytännössä keräys tapahtuu siten, että räjähteiden luovuttaja ilmoittaa puhelimitse tai sähköpostitse poliisille ennakkoon hallussaan olevista aseista tai räjähteistä. Ikääntyneiden neuvonta on keskitetty yhtymässä jo aiemmin. Niitä ei saa siirtää tai ottaa esille keräystä varten, vaan toimenpiteen tekevät erikseen siihen koulutetut poliisin ja puolustusvoimien partiot. Asetta on varovaisuussyistä aina käsiteltävä niin kuin se olisi ladattu. Perinteisen puhelinpalvelun rinnalle tuodaan uusia digitaalisia asiointikanavia kuten sähköistä ajanvarausta ja chat-palvelua. Hallitus nimenomaisesti oli päättänyt, että se ei sitoudu varsinaisiin rakentamiskustannuksiin. Hyvinvointiyhtymän suun terveydenhuollon ja terveyskeskusten puhelinpalvelut uudistetaan ensi vuoden alussa. Myös Lehtisen mielestä toimivalta ylittyi. IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Maanantaina 1. Kaikenlaiset räjähteet, nallit ja aseet, joita henkilöiden haltuun on jäänyt syystä tai toisesta, voi luovuttaa valtiolle ilman mitään seuraamuksia. Kohteena on Säyhteen ja Mankalan alueille suunniteltu luontopolkuverkosto. Ilmoitus asiakkaalle tapahtuu viimeistään keräysviikon alussa. Hän on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi ja noussut työelämässä johtotehtäviin. Kunnanhallitus hylkäsi molemmat oikaisuvaatimukset. Kunnanhallitus oli päättänyt hyväksyä yhteistyösopimuksen Iitin Matkailu ry:n kanssa. Iitin kunnassa hänet on valittu kaikkein arvokkaimpaan luottamustehtävään eli valtuuston puheenjohtajaksi. Poliisi ottaa ilmoituksia vastaan tämän viikon ajan 1.-7.4.2019 arkisin klo 8-16 numerossa 050 456 4424 tai sähköpostilla osoitteessa asekerays.kaakkois-suomi@ poliisi.fi. Viime eduskuntavaaleissa Anniina onnistui ensikertalaisena erinomaisesti ja sai yli 3800 ääntä. Varsinainen nouto tapahtuu ensi viikolla erikseen asiakkaalle ilmoitettavana ajankohtana. Työhön kytkeytyy olennaisesti kuntien ja järjestöjen kanssa tehtävä yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.. Suhosen mielestä kunnanhallitus ylitti toimivaltansa, koska valtuusto oli päättänyt, että riippusillan rakentamiseen ei rahaa myönnetä. Päijät-Hämeen neuvoloissa otettiin jo viime vuoden lopulla käyttöön yksi yhteinen neuvontaja ajanvarausnumero sekä chat. Muihin kustannuksiin kunnanhallitus ei lupautunut. Lehtisen mukaan päätös on vastoin eri yhteisöjen tasapuolista kohtelua ja yhtä yritystä suosiessaan se saattaa muut heikompaan asemaan. Räjähteitä, nalleja tai aseita ei saa itse käsitellä
Viestimme on, että tämän sairauden kanssa ei tarvitse jäädä yksin, kertoo Seija Finnberg Pohjois-Kymen psoriasisyhdistyksestä: — Tiedon tarve on suuri, ja siinäkin kannattaa kääntyä oman paikallisyhdistyksen puoleen. Psoriasisliitolla on runsaat 13.000 jäsentä, jotka ovat jäseniä jossain 42 paikallisyhdistyksestä. Sähkönkuluttajien tiedoksi Sähkölaskusaataviemme jatkuvasti kasvaessa olemme pakotetut siirtymään nykyisestä jyrkempään saataviemme perintään. Vantaalla. Otamme käytäntöön sähkölaitosten jo yleisesti soveltaman tavan, jonka mukaan saatavastamme lähetetään ainoastaan yksi huomautus. Näyttely on sen jälkeen avoinna yli pääsiäisen aina 17.4. 10-14, Prisman aulassa perjantaina 5.4. Ikävää esimakua naapurikaupungin vaikeuksista löytyy jo Jaalan alueelta, josta terveyspalvelut uhkaavat kadota liki kokonaan. Psoriasis kuormittaa niin fyysisesti, henkisesti kuin sosiaalisestikin. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN TÄSTÄ TÄNÄÄN Maanantaina huhtikuun 1. Viime vuoden tuloksessa taustalla oli monta eri tekijää. Jos niitä haetaan palveluverkkoa karsimalla, meteli siitä nousee. Kirjanpidollista tappiota tuli toistamiseen, ja nyt niin paljon, että taseella oleva tappiopuskuri putosi alle miljoonaan. Pohjois-Kymen psoriasisyhdistys järjestää tällä viikolla Kouvolassa useita tapahtumia. Sitä oli aikanaan runsaasti, mutta Lacellin kaatumisen ja lainojen tappiokirjausten vuoksi vapaan pääoman määrä tipahti rajusti. Psoriasisviikkoa vietetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa nyt huhtikuun alussa. Yhtymän pitäisi löytää säästöjä. Ainakaan sille tielle ei meillä pidä joutua. Yhtymän alueella on 12 kuntaa ja yli 200.000 asukasta tavoitetta kantamassa. Aikaisemmin sitä vietettiin helmikuun alussa, mutta ajankohtaa muutettiin nyt yhdistysten toivomuksesta. Sama vaara väijyy edelleen, sillä tälle vuodelle on budjetoitu tosin aiempaaenemmän, mutta silti jälleen alle viime vuoden kulujen. Klubin talvimestaruushiihdot voitti jälleen hiihtohirmu Markku Hannula. päivänä 2019 Iitinseutu 5.4.1979 Uutta ja erikoistakin: Liisa Kuninkaalla ikoninäyttely Helsingissä Viime syksynä pidettiin valtakunnallinen ikonimaalauskilpailu, joka sai sangen runsaan osanoton: 78 ikonimaalaria jätti kilpailuun kaikkiaan 255 työtä. Mikäli laskua ei ole maksettu huomautuksessa mainittuun päivään mennessä, tulemme välittömästi eräpäivän jälkeen katkaisemaan sähköntoimituksen näiltä kuluttajilta. saakka. Vahva oletus on, että ainakaan suurta ylijäämää ei tule muodostumaan, pikemminkin joudutaan elämään toiveessa, että mahdollinen tappio jäisi niin alhaiseksi, että puskureita ei syödä kokonaan. Suoritetun katkaisun jälkeen suoritamme sähkön takaisinkytkennän vasta, kun kaikki kiinteistön erääntyneet sähkölaskut sekä katkaisuja jälleenkytkemismaksu, joka on 50,– mk, on maksettu. Vertaistuki on psoriasiksen kaltaisen vakavan, kroonisen sairauden kohdatessa ensiarvoisen tärkeää. Tavoite on tarjota vertaistuen mahdollisuus myös niille psoriasista sairastaville, jotka eivät ole ennen olleet yhdistyksen toiminnassa mukana. 11-14. sekä kävelykatu Manskilla keskiviikkona 3.4. Kausalassa 01.04.2019 VOITTO RUOHONEN Tänään alkoi proriasisviikko Psoriasista sairastavien keskeisin syy liittyä psoriasisyhdistyksen jäseneksi on tarve saada lisää tietoa sairaudesta sekä siihen liittyvistä palveluista, ja moni kaipaa myös vertaistukea. 2.4. Tuhannen euron kysymys on, mistä. Ehdotus kuuluu osana Keskija Itä-Uudenmaan vesienkäytön kokonaissuunnitelmaan, joka esiteltiin maanantaina. Jäsenyhdistykset tukevat psoriasista sairastavien terveyttä ja hyvinvointia monin eri tavoin. Tuo voitto on antanut Sitikkalan rauhaisalla rantarinteellä asuvalle taiteilijalle uutta voimaa, uskallusta ja luottamusta. Psoriasisyhdistys Kauppakeskus Valtarin hyvinvointipisteellä keskiviikkona 3.4. (…) Liisa Kuninkaan uuden näyttelyn avajaiset ovat tänään Helsingissä, Tallin Vintti -nimisessä galleriassa Fabianinkatu 12:ssa klo 17-19. Tarkan seulonnan jälkeen raati julisti voittajaksi iittiläisen jo runsaasti nimeä saaneen ikonimaalarin Liisa Kuninkaan. Hyvinvointiyhtymän menot ylittivät reippaasti budjetin. Tosin sen realistisuutta voi pohtia, olihan se alle edellisen vuoden kustannusten. Hankkeen kustannusarvio on 8,5 miljoonaa markkaa. Kakkossijoille taistelivat rintarinnan Mervi Kuvaja ja Tuija Suikkanen-Malin. Alkaneesta vuodesta ei tiedetä, mihin se kääntyy. Järjestämme muun muassa erilaisia asiantuntijaluentoja, jotka ovat kaikille avoimia. Suhteessa paljon jyrkempää säästöpolitiikaa haetaan Kouvolassa, joka lepää runsaan 80.000 asukkaan varassa. Järvi tulisi palvelemaan myös virkistyskäyttöä. (Kuva: Päivi Hippeläinen.) Talous ei nyt näytä hyvältä Iitin kunnan talous ei nyt näytä hyvältä. Vesihallitus esittää tekojärveä Taasialle Vesihallituksen työryhmä esittää Taasianjoen vesistöalueen tulvien poistamiseksi 260 hehtaarin tekojärven kaivamista joen yläjuoksulle. Iitin Sähkö Osakeyhtiö (Ilmoitus Iitinseudussa.) LC Kausalalla talvitapahtuma LC Kausalan jäsenet perheineen viettivät iloista talvitapahtumaa Sirpa ja Matti Mikkolan pihapiirissä. Päivän kruunasivat sää, mukava sakki ja herkulliset tarjoilut. Hän on löytänyt Jaalassa tinapitoisen sinkki-rautamalminäytteen, joka on aiheuttanut jatkotutkimuksia. Luonto-taitoradan mestarin tittelin kahmaisi Markku Hannula. Malmilöydös Jaalassa Reijo Korhonen Jaalan Pahasaaresta on saanut Rautaruukki Oy:n viime vuoden malminetsintäkilpailussa 2000 markan palkinnon. Yhtymässä välittömiä säästöjä haetaan noin 20 miljoonan edestä. Kakkosena sivakoi Team Pärnäkosken Juha Tylli ja kolmantena nouseva lupaus Okko Mikkola. Tapahtumien lisäksi monessa yhdistyksessä on myös säännöllisiä vertaistukija liikuntaryhmiä. 13-16. TÄNÄÄN Tiistai Keskiviikko Perjantai Torstai Päivä Yö +3 -3 1-4m/s Päivä Yö +6 -2 2-5m/s +5 -3 2-5m/s Päivä Yö +6 1-4m/s Päivä Yö +6 -2 0-3m/s Päivä Yö
Viime vuonna sää sotki vapunviettoa niin, että piknikille Lippukalliolle ei kukaan tullut. Kunnalta on saatu vihreää valoa, joitakin varmisteluja on vielä tehtävä. Kahvitus järjestetään kylätalolla ainakin eduskuntavaalien varsinaisena vaalipäivänä, minä kellonaikoina, jäi vielä hiukan avoimeksi. Laskiaistapahtuma oli maaliskuun alussa, ja siellä kyläyhdistys huolehti suuhunpantavista. Tienvarsien siivous kylien alueilla onkin ollut perinteinen vuotuinen talkookohde. Eva Metso jäi pois, ja hänen tilalleen valittiin Marianne Rajala. Uudeksi puheenjohtajaehdokaaksi oli laskiaistapahtumassa noussut Roope Mikkola, joka valittiin, mutta kun varmaa suostumusta ei ollut, kokous päätti, että jos Mikkola kieltäytyy, Pesonen voi sitten jatkaa. Maaliskuun alussa siellä pidettiin jo laskiaistapahtuma, ja yhdistys hoiti kahvin, pullan ja makkaran myynnin. Muikunkutujuhlat tansseineen pidettiin viime vuonna lokakuussa, puurojuhla joulukuussa. Festareita on suunniteltu jo jonkin aikaa, ja valmistelut ovat hyvässä vauhdissa. Huomattava muutos aiempiin on, että tulevana kesänä yhdistyksellä ei ole kesäkahvilaviikkoa. Lisäksi vahvistettiin viime vuoden toimintakertomus ja tilit. klo 14.00– 15.30. Satuhierontakiertue toteutetaan yhteistyössä Kouvolan kaupungin avoimen varhaiskasvatuksen ja kirjaston kanssa. Lisätietoja: www.pieniele.fi Kerhossa KymiRingiä KymiRingin hankejohtaja Timo Pohjola on tulossa vierailulle Eläkeliiton kerhoon 8. Satuhieronta-tapahtuma Jaalan kirjastossa to 4.4. huhtikuuta 2019 klo 14.00. Toistuvia tapahtumia ovat lipunnosto Vapunpäivänä ja juhannuksena Kirkonkylän Lippukalliolla sekä juhannuskokko ja lipunnosto Radansuun laavulla sekä muikunkutujuhlat lokakuussa. Kahvilatoiminnasta kuitenkaan ei luovuta, sillä se on ollut yhdistyksen keskeisin varainhankintamuoto. Hallitus valitsee varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan, joka voi olla muukin kuin hallituksen jäsen. — Pannaan lava pystyyn, bändit soittavat ja ihmiset viettävät hauskaa iltaa, siinä se lyhyesti, hän tiivisti. Edellisessä kevätkokouksessa yhdistys kukitti Venla Vilénin, joka oli valittu vuoden aktiivinuoreksi, Vilja Kivisen, joka oli saanut Hyvä Kaveri -tunnustuksen Suomen Ravinuorilta sekä Tuula ja Lauri Kivisen, joita sotainvalidijärjestö oli huomioinut. — Pidetään nyt tauko, ja jatketaan seuraavana vuotena uusin voimin, yhdistyksen puheenjohtaja Tuija Pesonen selvitti. Kesän aikana alueella tarvinnee edelleen tehdä talkootöitä. päivänä 2019 Kolme orkesteria tulossa Radansuun kesäfestarille Radansuu Areena saatiin paikoilleen viime vuoden puolella, ja avajaiset olivat vuodenvaihteessa. Retket ja matkat ovat kuuluneet toimintasuunnitelmaan, mutta viime vuonna teatteriretkelle ilmoittautui vain kaksi osallistujaa. Vuosikokouksessa arveltiinkin, että teatterimatkojen kaltaisesta toiminnasta on saattanut aika ajaa ohi. Joulumuistamisia yhdistys vie kylien iäkkäille asukkaille. TÄNÄÄN 3 VOITTO RUOHONEN Maanantaina huhtikuun 1. Mukana on yli 10.000 vapaaehtoista lipaskerääjää. Kesäkahvilaviikkoa paikataan Radansuu Areenalla 27. Puheenjohtajan toimikausi on vuosi kerrallaan. Stipendejä yhdistys on jakanut kylissä asuville alaja yläkoulun sekä lukion oppilaille. Toiminnantarkastajina jatkavat Antti Kankkunen ja Petri Rytikangas. ja 14.4.2019. Puolet kunkin kunnan lipaskeräyksen tuotosta käytetään paikallisesti vammaisja terveysyhdistyksissä esimerkiksi neuvontaan ja vertaistukitoimintaan. Äänestyspaikoilla keräys vammaisja terveystyölle Pieni ele -lipaskeräys kotimaan vammaisja terveystyön hyväksi järjestetään eduskuntavaalien äänestyspaikoilla 3.-9.4. Radansuu Areena on noussut kyläyhdistyksen toiminnassa keskeiseen asemaan. Jaalan kirjastossa satuhierontakiertue pysähtyy torstaina 4. Ismo Kivinen kertoi, että kyse on paljolti jatkosta aikanaan Lomakivessä heinäkuun lopulla pidetyille musiikkitapahtumille: — Kolme orkesteria on tulossa, ja halukkaita olisi ollut enemmänkin. Satuhierontatapahtumiin kannattaa ottaa mukaan oma lapsi, sillä tapahtumassa vanhemmat oppivat konkreettisesti tekemään lapselleen satuhierontaa ja voivat jatkaa opittuja tekniikoita kotona. Iitin kunnassa lipaskeräykseen osallistuvat Pohjois-Kymen Allergiaja Astmayhdistys ry, PohjoisKymenlaakson Diabetesyhdistys ry, Pohjois-Kymen Hengitysyhdistys ry / Iitin toimikunta, Iitin Invalidit ry, Iitin Kehitysvammaisten tuki ry, Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry ja Iitin Sydänyhdistys ry. heinäkuuta pidettävien festarien yhteydessä kahvija muulla virvokemyynnillä. huhtikuuta klo 14-15.30. Tähän asti varapuheenjohtaja oli Eva Metso, sihteeri Eeva Saarelma ja rahastonhoitaja Leena Kare. Lipunnosto juhannuksena ja juhannuskokon poltto sen sijaan onnistuivat, samoin heinäkuinen rantakalailta. Esiintymisajaksi on päätetty 16-22, koska sitä myöhäisempi soitanto saattaa häiritä lähellä asuvia. (Kuva: Lumimarja Tirronen.) Ohjeita satuhierontaan Jaalan kirjastossa Satuhieronta on satujen, tarinoiden ja mielikuvien yhdistämistä myönteiseen kosketukseen, kertoo satuhierontaohjaaja Kirsi Lonka. ” Pannaan lava pystyyn ja bändit soittamaan. Lonka kannustaa vanhempia satuhierontaan, koska se on rentoutumista, rauhoittumista ja lapsen sekä aikuisen yhdessäoloa ilon ja leikin kautta. Kesäkahvilan talkoolaiset kävivät retkellä Kotkassa. Hyviä kokemuksia kyläyhdistyksellä oli viime vuonna Kylähelppi-toiminnasta. Todennäköisesti kahvit tarjotaan myös EU-vaalien äänestyspäivänä. Toimintakertomukseen kirjattiin, että tehtävään saatu Juho Parkkali osoittautui yhteistyökykyiseksi ja palveluhenkiseksi moniosaajaksi. Iitin Kirkonkylä-Radansuun kyläyhdistys päätti vuosikokouksessaan alkaneen vuoden toiminnasta. Kylätalolla yhdistys hoitaa kahvitusta myös loppuvuodesta Pyhäinpäivän myyjäisten ja lasten Halloween-tapahtuman aikana. Kyläyhdistyksen hallituksessa jatkavat Kirkonkylästä Leena Kare, Liisa Lehtonen, Eeva Saarelma ja Maija Vilén, Radansuusta Heikki Hutri, Ismo Kivinen ja Niina Suvisto. Tuija Pesonen kertoi halustaan luopua puheenjohtajuudesta perhetilanteen vuoksi. Toinen puoli käytetään valtakunnallisesti esimerkiksi kuntoutukseen järjestämiseen, apuvälineiden hankintaan ja vammaisten ja sairaiden aseman parantamiseen. Keräys järjestetään talkoovoimin. Ennen sitä on Kymenlaakson jätteen ympäristökouluttaja Laura Sartamo päivittämässä tietoja jätteiden käsittelystä. Hän antaa kevään aikana useissa lähikirjastoissa vinkkejä ja ohjeita satuhieronnan tekemisestä. Keräykseen voi lahjoittaa myös verkkomaksulla, tekstiviestillä sekä Otto-automaatilla käteisnoston yhteydessä. Henkilövalinnat saatiin suuriin piirtein nekin vuosikokouksessa tehtyä
Ärräpää Orchestran jäsenet: Petri R. Halttunen, laulu, rytmikitara, Kimmo R. Kummallista kyllä keisarilliseen asuun sonnustautunut fasaanikukko sopii suomalaiseenkin kulttuurimaisemaan. Olisi ollut niin hienoa nähdä myös kuvallinen taltio, kun kerran keikka on päätetty nauhoittaa. Tunnettuja fasaaninmetsästäjiä ovat Urho Kekkonen, kuningas Kaarle Kustaa ja konsernijohtaja Björn Wahlroos. Mikan ja meidän kaikkien suosikkeja. Jään miettimään Bryan Adamsin vetävän Summer Of 69 -kappaleen ulottuvuuksia: se sopii tietysti hyvin yhtyeen rock’n roll -makuun, mutta muutakin tulee mieleen. Levy saatiin painosta vasta helmikuussa, ja siitä on otettu 2.000 kappaleen painos. päivänä 2019 Musiikki on messevää, mutta elävä kuvakin olisi ollut kiva Ärräpää Orchestralta levy on jo kahdeksas Ärräpää Orchestran uusin levy on livetaltiointi Tokiosta Ärräpää Orchestra on äskettäin julkaissut uuden levyn, Made In Japan. Kivinen, rummut, taustalaulu, Mika R. He ovat sentään kiertäneet esiintyen Amerikasta EteläAmerikkaan, Eurooppaan ja nyt myös Kaukoitään; kaikkiaan ainakin 15 eri maassa. Jaalanlahdella fasaaneja on tavattu pari vuotta sitten. — 1999 teimme ehkä ensimmäisen livetuotoksen, mutta se ei päätynyt julkisuuteen. Ensimmäinen kappale on viime vuonna menehtyneen Esa Kaartamon sanoitus ja sävellys, letkeä Back To the River, ja tunnelma jatkuu The Blues Bandin Paul Jonesin ja Tom McGuinnessin Come On In -kappaleessa. Levylle valikoituneet kappaleet ovat yhtyeen jäsenten suosikkeja vuosien varrelta. Haapio koskettimet, haitari, taustalaulu, Ismo R. Loppuosa levystä on reipasta menoa. 44 KULTTUURI RITVA LAUNESKOSKI MARKKU PAAKKINEN Maanantaina huhtikuun 1. Harmittelen vain sitä elävän kuvan puuttumista, mutta siihen on jo selitys saatu. Vahvelainen. Sakki sähkökitara, taustalaulu. Kivinen. Tyylikästä mutta rentoa irrottelua, jossa tuttu elementti, kitarasoolot, on vahvasti esillä. Fasaanilla on osansa myös ihmissuvun kukkojen palveluksessa. Muutoinkin live-tuntu jää vaatimattomaksi, sillä yleisön reaktiot on vedetty lopun we want more -huutoja lukuun ottamatta hyvin lyhyeen, kun jo seuraavaa raitaa pukkaa. Made In Japan on Ärräpään kahdeksas levy, kun mukaan lasketaan yhtyeen Roxette-nimellä tehdyt Romeot mukaan; Ärräpää on tehnyt viisi levyä. — Julkaisukeikkaa ei nyt varsinaisesti ole tulossa, mutta kesälle, tutulle paikalle heinäkuun lopulle olemme suunnitelleet minifestareita Radansuun Areenalle, Kivinen mainitsee. Kukkoilua testosteronin voimalla Viikon 14 luontoääni Yleisradiossa on fasaani. CD:n neljäs raita on tulevana kesänä Suomessakin konsertoida aikovan ZZ Topin miesten Frank Beardin, Dusty Hillin ja Billy Gibbonsin melankolinen Rough Boy. Nuorena pois nukkuneen Otis Reddingin These Arms of Mine kertoo lemmenkaipuusta, mutta taas Mick Ralphsin Can’t Get Enough -kappaleen mukaan rakkautta on, mutta ei tarpeeksi. Levy on livetaltiointi; yhtye esiintyi Tokiossa pidetyissä juhlallisuuksissa kesäkuussa 2018, kun Halton Group juhlisti 20:ta toimintavuottaan Japanissa. Kuvia on kuitenkin otettu esiintymisestä, sen paljastaa levyn oheismateriaali. Levylle on koottu Ärräpää Orchestran omimpia genrejä, bluesia, rootsia ja rock’n rollia. Levyn päättää ihokarvoja nostattava, kitara-ilottelua tarjoava Dave Lindholmin I’m Gonna Roll: Suomesta aloitettiin, ja tänne palattiin. Taistelevat metsot ovat tästä supisuomalainen esimerkki, mutta IItin seudun luonnossa on pieni sijansa myös Aasiasta kotoisin olevalle fasaanille, joka on sonnustautunut äärimmäisen koreaan hääviittaan, päinvastoin kuin tavalliseen tummaan pukuun tyytyvä metso tai teeri. Haapion harmonikka. Halton on perustettu 1969 eli yhtiö viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuottaan. — On mahdollista, että jotakin siitä kuvaksesta tulee YouTubeen, jos katsomme, että jokin osa olisi siihen kelvollinen, Kivinen huomauttaa. Made In Japan on rento, hyväntuulinen paketti musiikkia, johon live-esiintyminen on tuonut omat mausteensa. Hauskaa on, että orkesterin esittelykuvissa miehet poseeraavat tyylikkäästi kimonoissa. Fasaanikukon asu on kuin Kiinan keisarilla. Osa levyistä on Haltonin sisäisessä jaossa, mutta sitä on tarjolla myös levykaupoissa. Sen aika tulee myöhemmin. Kappale ja sen sijoittuminen levyllä antavat myös oivan kehyksen yhtyeen jäsenten esittelemiseen. Sieltäpäin laji on kotoisinkin. Kotiteatterista ilman subwooferia ja kohtuullisesti volyymiä käyttäen musiikki kuulostaa tosi vetävältä. Rokkimeininki jatkuu John Fogertyn Rockin’ All Over the World -kappaleella, joka sopii Ärräpään miehille kuin nenä päähän. Taistelutanner on sakeanaan testosteronia, kun kanalintujen kukot pyrkivät haaremin valtiaiksi. Levyn on viimeistellyt Petri Majuri E-Studiossa Sipoossa. Lajin elinehto on kuitenkin talviruokinta ja lisäistutukset, joista metsästysmahdollisuuksia tarjoavat tilat ja riistanhoitajat huolehtivat. Nyttemmin havainnot ovat keskittyneet Iitin eteläosiin ja Kymentaakse. Buddy Guyn Mary Had a Little Lamb sykähdyttää. — Japanin-keikalla olivat äänityslaitteet valmiina, joten päätimme kokeilla, mitä narulle tarttuu. Elävää kuvaa ei tullut, sillä se oli aika huonolaatuinen, hän selvittää. Kappaleelle ominaista ovat suht vaativat tauot ja iskut, ja on hienoa kuulla, miten ne osuvat kohdalleen. Nuori kukonreppana sen sijaan jää peränäreikön pojaksi. 2000-luvun alun lintuatlastutkimuksen aikaan fasaanin pesintöjä varmistettiin Haapakimolan, Kausalan ja Kymentaan tutkimusruuduissa. Tulee kylmiä väreitä. Siellä oli myös kuvausmahdollisuus, mutta käytössä oli vain yksi kamera. Levy alkaa Haltonin Japanin toimitusjohtajan Yoshio Machiin tervehdyksellä ja yhtyeen esittelyllä. Kaihomielistä kipaletta mehevöittää onnistuneesti Petri R. Koppelot ja muut kanalintunaaraat eivät ryhdy #metoo-kampanjaan, vaan alistuvat hyväksikäytetyiksi. Seuraavaksi herkistellään hiipivän hitaasti rakkautta tihkuvalla Eric Claptonin Wonderful Tonight -kappaleella. Meno levyllä on hyvää, ja monet mainiot klassikkokappaleet elävät hienosti. Levymerkkinä on edelleen Puuma Records. Livetaltiointi ei ole Ärräpäälle aivan ensimmäinen, mutta siinä mielessä kyllä, että tämä julkaistiin. Välillä reipastutaan Doyle Bramhallin ja Stevie Ray Vaughanin kappaleella House Is Rockin’, jossa Haapio pääsee nautiskelemaan kiipparisoolosta. Levyn on nauhoittanut Billboard Live Tokio, ja sen äänitekniikasta live-äänityksessä on vastannut Tokiossa Harri R. Lemmenteema jatkuu mainiolla Butch Hancockin She Never Spoke Spanish To Me -kappaleella. Tämä on nyt vähän parempi, kuvailee yhtyeen rumpali, radansuulainen Ismo R. Turunen, basso ja Harri R. — Ei näillä kappaleilla ole mitään erityistä tarkoitusta, tätä musiikkia on ollut meillä mukana jo 80-luvulla
Se on osaltaan myös virkistävä puheenvuoro jatkuvasti pinnalla olevaan keskusteluun avohoidosta, sen eduista, haitoista ja mahdollisista riskeistä. (Kuva: Heidi Koskinen-Järvisalo.) Millaista on elämä mielisairaalassa vietettyjen vuosien jälkeen. Samoin käy ihmissuhteiden; pelko ja ahdistus alkavat rajata ihmistä sisätiloihin, jolloin jokainen ulosmeno vaatii aina suuremman askeleen ottamista. päivänä 2019 Tiistaina 2.4. Alma Pihl on Kuusaan jalokivi Alma Pihl Pietarissa vuonna 1912. Myytinmurtajia ja matkantekijöitä -näyttely on avoinna 13.10. Lyhyeen kaavaan tiivistettynä näytelmä kertoo ystävyydestä, syrjäytymisestä ja selviytymisestä. Mielenter veyden järkkyessä hyvin pienet ja yksinkertaiset arkiset asiat puhelimeen vastaamisesta alkaen kasvavat elämää suuremmiksi ja liki ylipääsemättömiksi ongelmiksi. KULTTUURI 5 VOITTO RUOHONEN Maanantaina huhtikuun 1. Suunnittelija käytti luovuutensa lähteenä Suomen luontoa. Elling on Suomessa ollut varsin suosittu kappale; sitä on esitetty useissa ammattiteattereissa, muun muassa Lahdessa kuutisen vuotta sitten. Tarina alkaa miesten muuttaessa avohoitoon yhteiseen vuokra-asuntoon. Mielenterveyshoidossa hän ystävystyy Kjell Bjarneen ( Sami Lahtinen). saakka. saakka Kouvolan Kaupunginmuseo Poikilossa.. Kuningatar Elisabeth II:n kokoelmiin kuuluva mosaiikkimuna puolestaan sai innoituksensa ristipistotöistä. Onneksi apuna ovat sosiaalityöntekijä Frank ( Touko Lehto) ja Gro Harlem Brundtland, josta kertovien lehtileikkeiden keräily oli ollut Ellingin monivuotinen harrastus. Jännittävästi näytelmä jättää katsojalle mietittäväksi sosiaalityöntekijä Frankin tulevaisuuden. Syvemmältä siinä on kyse vakavasta pohjaväreestä. Alma Pihlin suunnittelema syvänsininen, tähtikuvioitu keisarillinen pääsiäismuna ei ehtinyt valmistua, sillä Fabergén toiminta Pietarissa päättyi vuoden 1917 vallankumoukseen. Vasta noin kymmenen vuotta kuolemansa jälkeen Alma Pihlin saavutukset uniikkien koruesineiden suunnittelijana tunnustettiin ja hänestä tuli maailmankuulu. Kirjan pohjalta on myös tehty Oscar-ehdokkuuden saanut Peter Naessin ohjaama elokuva (2001). Elling Kuusankosken Teatterin Luolanäyttämöllä. KLO 8-12. Kimmo Lavasteen ohjaama Elling käsittelee mielenterveysongelmia lämpimästi ja huumorilla. Ellingissä katsojaa ilahduttaa myönteinen loppu. Näytelmän henkilöt ovat pääosin selviytyjiä, ja etenkin Elling ja Kjell Bjarne ovat ohjaaja Kimmo Lavasteen sanoin ”ahdistuneita, lapsellisia, karkeita ja itsekkäitä, mutta toiselta puolen hyviä ystäviä ja valmiit tukemaan toisiaan, eikä heissä ole häivääkään pahantahtoisuuta”. Alma Pihlin talvimunaa pidetään maailman kauneimpana jalokiviesineenä. Miehensä kanssa vallankumouksen jaloista paennut Pihl päätyi ruotsalaisen koulun kaunokirjoituksen ja piirustuksen opettajaksi Kuusankoskelle. Näytelmän on suomentanut Henri Kapulainen. klo 8-12 tavattavissa Kausalan torilla M ak sa ja : Ke sk us ta n Iit in ku nn al lis jä rje st ö ry TERVETULOA KESKUSTAN TELTALLE KAUSALAN TORILLE MARKKINATIISTAINA 2.4. Tuottelias suunnittelija ehti lyhyen uransa aikana suunnitella lähes 2.000 arvoesinettä, muun muassa mittaamattoman arvokkaat jalokivistä valmistetut keisarilliset pääsiäismunat. (Kuva: Eero Niinikosken arkisto.) Alma Pihl (1888-1976) työskenteli Pietarissa Carl Fabergén korusuunnittelijana aikana, jolloin Fabergé kuului Venäjän tsaarin hovihankkijoihin. Itsenäistyneen Suomen ilmapiiri esti perhettä paljastamasta mitään menneisyydestään Pietarissa. Päähenkilöiden ohella näytelmässä tekevät pienet, mutta tärkeät ja onnistuneet roolit yläkerran naapuri Reidunina Henna Hovi sekä mielisairaalan hoitajana, ravintolan tarjoilijana ja runoilijana Anu Ruuhimäki. Hän taitaakin olla henkilöhahmoista se, jonka tulevaisuus on lopulta epäselvin. Tarjoamme hernekeittoa 100 ensimmäiselle! Mukana kansanedustajaehdokas Anniina Peltola. Axel Hellsteniuksen kirjoittama näytelmä pohjautuu norjalaisen Ingvar Ambjørnsenin bestseller -romaaniin Brødre i Blodet. Näytelmä kertoo, kuinka äidin kuolema syöksee runoilija-aikamiespoika Ellingin ( Arto Käki) elämän raiteiltaan. Mitä korkeammaksi kynnys yrittää elää muiden ihmisten kanssa nousee, sitä mahdottomammaksi sen ylittäminen tulee. Ongelmaiset miehet aloittavat tutustumisen maailmaan, jossa arkiset askareet ovat täynnä haasteita, ja on pärjättävä itse. Esityksiä 18.4. Kun aivan arkiset asiat käyvät liian vaikeiksi Sami Lahtinen (Kjell Bjarne), Anu Ruuhimäki (tarjoilija), Arto Käki (Elling)
päivänä 2019 Ohjeita eduskuntavaaliehdokkaille Jos sinulla on vastustaja, jonka tahdot voittaa, älä koskaan unohda pääasiaa, että hänet on voitettava, vaan pidä se aina silmiesi edessä. Sen tähden puhu väärin hänestä kaikissa suhteissa ja tulkitse väärin hänen kaikki tekonsa ja sano hänen armeliaisuuttaan valheeksi ja hänen jalouttaan kavaluudeksi ja hänen ystävällisyyttään teeskentelyksi. Rakennuksen kerrosala olisi 4.212 m2 ja korkeutta sille tulisi 62 metriä. Kunnantalo ei tule pelkästään edustuskäyttöön, vaan se tulee nimensä mukaisesti toimimaan kunnantalona. Koska kaavan muuttaminen olisi ollut useamman vuoden prosessi, keksittiin luovana ratkaisuna pysytellä nykyisten rakennuspaikkojen rajoissa ja neuvoteltu leasing-mallilla, avaa hallintoja talousjohtaja Jarkko Salonen: — Vuokra-aika on 25 vuotta ja kiinteä leasingkorko kunnalle 0,42 prosenttia. Iitin kunnanhallituksen lisälistalla on tänään esitys uuden kunnantalon rakentamisesta Sorronniemeen. Rakennuksen pintamateriaaleiksi on valittu lasi ja teräs. Rakennuksen suunnittelijaksi saatiin houkuteltua Lyöttilästä lähtöisin oleva arkkitehtuurin tohtori April B. Keskusteluja on käyty Michelin-tasoisen ravintolan saamisesta toimintaa pyörittämään. Tilaushinnat 1.1.2019 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 98,00 ulkomailla 111,00 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 105,00 ulkomailla 111,00 Jakeluhäriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p. Sorronniemen kaavassa olevien rakennuspaikkojen rajat eivät kuitenkaan olisi mahdollistaneet tätä. Jos sinulla on monta, jotka tahdot voittaa, erota heidät toisistaan ja kylvä valheita heidän väliinsä ja saata heidät sotimaan keskenään, mutta voita sinä yksi kerrallaan ja vakuuttele sillä välin ystävyyttäsi muille ja saa heidät uskomaan hyvää itsestäsi, kunnes olet saanut voitetuksi jokaisen vuorollaan. Tässä mallia on otettu Helsingin uudesta keskustakirjastosta Oodista, kertoo sivistystoimenjohtaja Pia Harmokivi. KymiRingin myötä kunnassa tulee jatkossa vierailemaan runsaasti korkean tason vieraita niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Alun perin tarkoitus oli rakentaa kunnantalo hirsisenä ja kaksikerroksisena. S. Loof yhdysvaltalaisesta Swan, Song & Tower suunnittelutoimistosta. Ensi lukemalta esitys vaikuttaa suoraan sanoen suuruudenhullulta. Katselmus on avoin myös kuntalaisille, joten kuntalaiset voivat esittää kysymyksiä suoraan arkkitehdille. Hankkeen rahoitus on. Amorin kuninkaan Azirun elämänohjeita Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisestä mukaillen MATTI PIIPARINEN Kurri Uusi kunnantalo Sorronniemeen. Esityksen mukaan uusi kunnantalo, Virran lukko, olisi 14-kerroksinen ja se rakennettaisiin Sorronniemen vielä avaamattomalle II-alueelle. — Mikäli myönteinen päätös kunnanhallituksessa tänään tehdään, ehtivät rakennuksen edustuskerrokset valmistua käyttöön kesän 2020 tapahtumiin mennessä ja muut kerrokset syksyn 2020 aikana. — Kaksi kerrosta kirjoille ja lainaustoiminnalle ja yksi kerros yleiseksi avoimeksi lukusaliksi, etätyötilaksi ja kuntalaisten kohtauspaikaksi, Agoraksi. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Lisäksi Sorronniemen kunnantaloon siirtyy kirjasto, jolle rakennuksesta on varattu kolme kerrosta. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu www.iitinseutulehti.fi Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Pankit: Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 Maanantaina huhtikuun 1. Iitin kunnan tekninen johtaja Harri Hoffren kertoo suunnittelutyön alkaneen viime vuoden elokuussa. Kunnan virkamiesjohto on kuitenkin tiukasti hankkeen takana. Koska kyse on vuokrauksesta, päätöstä ei tarvitse viedä kunnanvaltuustoon, vaan siihen riittää kunnanhallituskäsittely. Alustava kustannusarvio kunnantalolle ensikertaisine kalustuksineen on 12,6 miljoonaa euroa. Vuokra-ajan jälkeen kunnalla on mahdollisuus lunastaa rakennus tai jatkaa vuokrausta. Kunnalta ovat puuttuneet tällaisten vieraiden vastaanottamiseen soveltuvat edustustilat. 03 757 5285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–10 p. Rakennuksen 12. toteuttaa tarvittavat neliöt kerroksia lisäämällä, ja paljon hienompihan siitä näin tuli, toteaa Hoffren. Korkoa voidaan pitää erittäin alhaisena. Uuden kunnantalon suunnittelussa on otettu mallia Helsingin keskustakirjasto Oodista. Jos hän on vahva ja tarjoaa sinulle sovittelua, suostu sovitteluun päästäksesi lähemmäksi hänen kurkkuaan ja ärsytä kaikki, jotka voit, häntä vastaan, ja liittoudu hänen vihamiestensä kanssa, kunhan pidät huolen, että hänen kukistuttuaan itse voit ryöstää hänen äänensä ja jättää muut ilman. Kunnanhallitus pitää Sorronniemessä katselmuksen ennen kunnanhallituksen kokousta kello 16.30. kerrokseen tulevat ravintolatilat, jotka vuokrataan ulkopuoliselle yrittäjälle. 6 ” Katselmus Sorronniemessä tänään kello 16.30 M U U M IP E IK K O Julkaisija: Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite: PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme: www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät: Maanantai ja torstai Päätoimittaja Voitto Ruohonen 0400 727 234 voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Toimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Mainonnan suunnittelija Eeva Sihvola 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu Ilmoitusten jättöajat: Seurapalsta ja pikkuilmoitukset: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat: Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 1,85 E /pmm Kiitosilmoitus 30 E /kpl Etusivu (silmä) 80,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 35,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 60,00 E /kpl Palveluhakemisto 40,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. — Joskus on uskallettava tehdä rohkeita avauksia, toteaa kunnanjohtaja Riku Rönnholm. Kaikki nykyisten kunnantalojen toiminnot siirretään sinne
Ti: kahden kalan keitto, päärynä, grahamsämpylä. Iitin maaja kotitalousseura ry Sääntömääräinen vuosikokous ke 10.4.2019 klo 10.00 Kausalan ABC:llä. (S) 07.47 Pusse (S) 08.01 Askarrellaan 08.07 Mimosa ja Lennu (S) 08.22 Galaxi 08.23 Joraavat juurikkaat (S) 08.25 Peter Pan (7) 08.50 Muumilaakso (7) 09.15 Casualty (12) 10.05 Uusi päivä (S) 10.35 Jenny+: Pysäyttäkää terveysfasismi! 11.03 Jenny+: Nainen on käytettävissä 24/7 11.35 Linen mukana maailman ympäri 12.05 Adam & Eva 12.35 Niklaksen keittiössä 13.35 Riistametsällä 14.22 Meidän pitää puhua (12) 14.26 Meidän pitää puhua (12) 14.32 Meidän pitää puhua (12) 14.40 Mitä mietit Ronja Salmi 2 15.10 Alina idässä 15.40 Sohvaperunat 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Muumilaakso (7) 18.25 Casualty (12) 19.16 Villi kortti 20.05 20.54 Kiveä kovemmat 21.00 Unelmia ja studiohommia 21.30 Latela 22.00 Kuolemaantuomitut (16) 22.55 AIKUISET (12) 23.20 00.09 Mr. Iitin yhdistys. Uudet ja vanhat käsityön ystävät joukolla mukaan. 17.30 Leijonan luola USA 18.30 The Voice of Finland 20.00 Asuntokaupat sokkona 20.58 21.00 Keno ja Synttärit 21.30 Huvila & Huussi 22.30 Elokuva: Yes Man (12) 00.45 Leijonan luola USA 01.45 Asuntokaupat sokkona 02.45 Poliisit kotihälytys (12) 03.45 05.00 Astral-TV Tiistai 2.4. Kahvitarjoilu. 06.53 Jääkarhu Otto (S) 07.03 Hertan maailma (S) 07.06 Mohvelit (S) 07.12 Reima Räiske (S) 07.15 Kuminakuja 19 (S) 07.23 Kikattava Kakkiainen (S) 07.32 Fluugalaiset (S) 07.43 Sana-arkku 07.54 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia 08.20 Galaxi 08.21 Aappo ja Tööt (S) 08.28 Tenavat (7) 08.36 08.47 Näin meillä (7) 09.00 09.49 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Jenny+: Nainen on käytettävissä 24/7 10.58 Jenny+: Läskibisnes rahastaa lihavuuden pelolla 11.30 Autolla Etelä-Amerikan halki 12.00 Latela 12.30 Kulutustavaratarkastajat 13.30 13.50 Merimiehet 14.00 Line ja muovinen planeetta 14.40 Syrjäisen saaren lumo 15.10 15.35 Yliopistollinen eläinsairaala 15.40 Villi kortti 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Casualty (12) 18.50 AIKUISET (12) 19.15 Body Hack (16) 20.00 Docstop: 4 x MYDAY 20.40 Toisen kanssa (12) 21.30 Jalkapallon Saksan cup: Puolivälieräottelu 23.45 Our Girl (12) 00.40 01.32 Kuolemaantuomitut (16) MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.01 Pääministeritentti 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 23.06 Miehitetty (7) 00.05 Suhdesoppa 01.00 Stadi vs. Tervetuloa! Hallitus MTK-Iitti ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään ti 9.4.2019 klo 18.30 alkaen Lantmännen Agro Kouvolan toimitiloissa (os. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite. klo 18.00. Pelikerho ma 8.4. Vielä vajaat 10 paikkaa vapaana. Lande 01.55 Huippujengi 02.50 Aarteiden metsästäjät Suomi 03.45 04.40 Saknad (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.30 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7) 06.55 Ritariprinsessa Nella (S) 07.20 Littlest Pet Shop 07.35 Disney esittää: DuckTales (7) 08.00 LEGO Ninjago: Wun teepuoti 08.05 Angry Birds Blues (S) 08.10 Disney esittää 09.00 Kadonneen jäljillä (S) 10.00 Huvila & Huussi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Leijonan luola USA 14.55 Remppa vai muutto UK 15.55 Napakymppi 16.55 Onnenarpa 17.00 Neljän tähden talkoot 18.00 Leijonan luola USA 19.00 Vieraissa 20.00 Mitä lapsesi tekisi. Paikkoja varattu 30, sitovat ilmoittautumiset ja lisätiedot 3.4.19 mennessä Tuula Kivinen puh. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.36 Kauniit ja rohkeat (7) 10.00 Emmerdale 10.30 Häähullut 11.30 Grand Designs unelma-asunnot 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Huomenta Suomi Extra 14.00 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 14.30 15.25 Uutisvuoto 16.55 Salatut elämät 17.25 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Neljän tähden illallinen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. klo 18.00. Ilmoittautumiset kuljetusta varten 15.4. Jäsenmatkana toteutettava kesäteatteriretki kohdistuu tänä vuonna 31.7.2019 Lappeenrannan kesäteatteriin. Voikkaan Eräkeskus ti 2.4. Paperinkeräys; Veteraaniryhmän kuukausitalkoot varastolla tänään ma 1.4. klo 10.00 kirjastolla. 040 5651 440. Ti: lihakeitto, jälkiruoka. Retki Anjalankosken Teatteriin katsomaan farssikomediaa "Koukussa" su 7.4.2019 klo 15.00 näytökseen. 040 7794 491 tai Tuula Käkelä puh. TV1 04.00 05.54 Uutisikkuna 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 10.50 Sydämen asialla (7) 11.00 11.04 Pisara 12.30 Murha paratiisissa (12) 13.25 14.39 Huhtikuu tulee (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Arto Nyberg 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murha paratiisissa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.52 Historia 20.00 MOT 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Eduskuntavaalit 2019: Siniset 22.00 Yle Uutiset 22.04 Urheiluruutu 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.15 Saattokeikka (S) 23.30 Oddasat 23.45 Prisma: Jupiterin salat 00.40 Puoli seitsemän 01.10 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 1.4. Ilm. lounas/Mikkelin kiertoajelu ohjelmineen. Robot (12) MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Tervetuloa! Johtokunta Iitin Kalamiehet. Sjögrenin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 225 vuotta. Kokouksen aluksi palkitaan käsityökilpailun parhaat. Äijävirtaa; kokoontuminen Kausalan torille to 4.4. Piirin järjestämä kesäteatterimatka esitykseen Olen suomalainen Lappeenrannassa ke 10.7. Käsityökerho ke 3.4. Pe: jauheliharisotto, kasvikset, salaatti. Juhlavuoden ohjelmaan suunnitelluista tapahtumista kertoo ja niitä kuvien kera esittelee seuran puheenjohtaja Jaakko Helminen. A.J.Sjögrenin seuran jäsenet ja ystävät kokoontuvat perinteisesti Iitin lukion tiloissa torstaina 11.4. klo 18.00. 06.53 Metkat Mesiläiset (S) 07.00 Nelli ja Iiro (S) 07.09 Poppelikumpu (S) 07.15 Tie tähtiin (S) 07.27 Muru (S) 07.39 Ryhmä Hau (S) 08.06 Galaxi 08.07 Jessi ja Janni etevät etsiväkaksoset 08.30 Unna Junná 08.44 08.48 Kujeilevat eläimet (S) 09.00 09.46 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Jenny+: Ihminen 2.0 Pitkän iän salaisuus 10.58 Jenny+: Pysäyttäkää terveysfasismi! 11.30 Kulutustavaratarkastajat 12.30 Unelmakoti 13.30 Danne ja Bleckan 13.45 Docstop 14.15 Silicon Valley (7) 14.45 Villi kortti 15.35 Mitä mietit Ronja Salmi 2 16.05 Noin Viikon Studio 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 17.57 Pikku Kakkonen 18.10 Sohvaperunat 19.00 Rallin MM: Korsika, Power Stage -kooste 20.00 20.22 Muumilaakso (7) 20.30 20.55 Yliopistollinen eläinsairaala 21.00 21.24 AIKUISET (12) 21.30 Alina idässä 22.00 Mitä mietit Ronja Salmi 2 22.30 00.07 The DUFF (7) MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Kokoonnutaan to 18.4. Kilpailujen suunnittelupalaveri Ravilinnassa pe 5.4. Sitovat ilmoittautumiset Ailalle puh. klo 18.00 alkaen Heikintiellä. Muistelujen lomassa kahvittelua. viimeistään 14.4. Kokkikurssi kokoontuu huomenna tiistaina 2.4. Menemme katsomaan Kari Tapiosta kertovaa komediallista musiikkinäytelmää. Marttailta torstaina 4.4. KAUSALAN SEUDUN MARTAT. Piirin hengellinen päivä Kuusankosken kirkossa ke 15.5. Toivottavasti kaikki pääsevät seuralaisineen paikalle suunnittelemaan tulevaa kautta ja nauttimaan iloisesta klubitapaamisesta. Iitin osaston kevätretki to 16.5.: Tertin kartano, jossa mm. klo 9.00. 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Hienoin hetki (12) 23.55 Bancroft (16) 00.40 Oddasat 00.55 Sannikka & Ukkola 01.25 Puoli seitsemän 01.55 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.4. Lisäksi joka päivä: leipä, ravintorasva ja ruokajuoma. Käsityökerho ke 17.4. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 06.19 Luontohetki 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murha paratiisissa (12) 13.20 Miriam (7) 14.45 16.43 Eduskuntavaalit 2019 15.00 Yle Uutiset 15.05 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.53 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.51 Prisma 20.00 Akuutti: Seksiä vai ei. 3.4.2019 Maanantai 1.4. Tulossa; N35 lentopallon SMfinaaliturnaus liikuntahallissa 13.–14.4.. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Kaappaus keittiössä 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 20.58 21.00 Keno ja Synttärit 21.30 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa 22.30 The Wall Suomi 23.30 Amerikan kovimmat keräilijät 00.30 Leijonan luola USA 01.30 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa 02.30 Poliisit kotihälytys (7) 03.30 05.00 Astral-TV Keskiviikko 3.4. Käsityökerho kokoontuu kirjastolla tänään maanantaina 1.4. klo 19.00 alkaen juhlallisen vuosittaisen tapaamisen. To: ruismarjapuuro, lounassalaatti. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknavi 23.05 00.05 Rouva Ministeri 01.30 Isänmaan puolesta (12) 02.30 The Strain (16) 03.25 The Strain (16) 04.20 05.15 Hurjat sääilmiöt Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 Myyrä ja Panda (S) 06.30 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7) 06.55 Ritariprinsessa Nella (S) 07.20 Littlest Pet Shop 07.35 Disney esittää: DuckTales (7) 08.00 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.05 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.10 Disney esittää 09.00 Kadonneen jäljillä (S) 10.00 Toisenlaiset äidit 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Leijonan luola USA 14.55 Napakymppi 15.55 Tehoneliöt haussa 16.25 Onnenarpa 16.30 Haluatko miljonääriksi. 11.00 LIVE 13.55 Leijonan luola USA 14.55 Rempalla kaupaksi 15.55 Mitä lapsesi tekisi. 7 Maanantaina huhtikuun 1. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.15 Oddasat 12.30 Murha paratiisissa (12) 13.20 Minä ja ministeri (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 Eduskuntavaalit 2019: Siniset 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murha paratiisissa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.52 Eroja ja avioeroja (7) 20.00 Vintage-valtakunta 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Eduskuntavaalit 2019: Pienpuolueet 23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.10 SuomiLOVE 00.10 Oddasat 00.25 Perjantai 01.05 Puoli seitsemän 01.35 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.4. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Kotoisa 21.00 Vappu ja Marja Live 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Miehitetty (7) 00.05 Vappu ja Marja Live 01.05 Pitääkö olla huolissaan. seurakuntakeskuksessa klo 13.00. 02.00 Kotoisa 02.55 Kaappaus keittiössä 03.50 04.45 Arrow (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.30 Rusty Rivets (S) 06.55 Ritariprinsessa Nella (S) 07.20 Littlest Pet Shop: 07.35 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7) 08.00 LEGO Ninjago: Wun teepuoti (S) 08.05 Angry Birds Blues (S) 08.10 Disney esittää 09.00 Kadonneen jäljillä (S) 10.00 Mitä lapsesi tekisi. Käsitellään sääntömääräiset asiat. mennessä Eija Taavila 040 518 4214 tai sähköpostiin eijataavila@gmail.com. klo 13.00. Vielä muutama uusikin mahtuu mukaan. klo 12.30 kimppakyytejä varten. Iitin Lauluveikot harjoittelee tiistaisin klo 17.15 alkaen lukiolla. Kakkukahveilla klo 17.30 alkaen voidaan jo ideoida ja esittää toivomuksia syyskaudelle retkikohteista AJS:n merkeissä. Seijalle puh. Kaikki mukaan! Muistelukerho kokoontuu tiistaina 9.4.2019 seurakuntakeskuksessa klo 13.00. TV-OHJELMAT 1.4. Olemme varanneet esityksestä 60 paikkaa. Kahvitarjoilu. Lähtö Kausalan linja-autoasemalta klo 13.45. klo 13.00 Kahvituvalla. Lähtö Kausalan torin laidasta klo 08.00, paluu n. 16.55 Onnenarpa 17.00 Neljän tähden talkoot 18.00 Leijonan luola USA 19.00 Asuntokaupat sokkona 20.00 Napakymppi 20.58 21.00 Keno ja Synttärit 21.30 Temptation Island Suomi 5 22.30 Selviytyjät Suomi 00.30 Leijonan luola USA 01.30 Napakymppi 02.30 Poliisit kotihälytys (7) 03.30 05.00 Astral-TV Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 1.–5.4.2019: Ma: broilerlasagnette, salaatti. Huom! Myös ei-jäsenet mahtuvat mukaan. klo 12.00 kirjastolla. Jaalan koulun ruokalista 1.-5.4.2019: Ma: kasvispyttipannu, jäävuoritomaatti-kurkkusalaatti. KymiRingin Timo Pohjola ja sen jälkeen Kymenlaakson Jätteestä ympäristökouluttaja Laura Sartamo kertoo jätteiden oikesta käsittelystä. LC Kausala järjestää Ponnilla to 11.4. Kaakkois-Iitin metsästäjät ry. Iitin Eläkkeensaajat ry. klo 18.00. To: broilerkastike, riisit, värikkäät porkkanat, kiinankaali-kesäkurpitsa-mandariinisalaatti (sydänmerkkiateria). 040 512 2322. Kaitilankatu 20, 45130 Kouvola). klo 12.00–15.00. Kaikuluotainesittely (kesä/ talvi). 06.52 Touhukkaat (S) 07.15 Ludovic (S) 07.29 Siiri ja Krokotiili (S) 07.34 Hauskan metsästäjät 07.42 Mitä ihmettä. klo 10.00 kirjastolla. päivänä 2019 Maanantai 10.9. Ilmoittautuneet: varmistatteko ilmoittautumiset Veikolle puhelimitse 0400 258 624 tai tekstiviestillä samaan numeroon. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.36 Kauniit ja rohkeat (7) 10.00 Emmerdale 10.30 Häähullut 11.30 Grand Designs unelma-asunnot 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Huomenta Suomi Extra 14.00 14.30 Teknavi 15.55 Kaappaus keittiössä 16.55 Salatut elämät 17.25 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Neljän tähden illallinen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Huom! Ei aprillia. mennessä tilille: Kymenlaakson Syöpäyhdistys r.y., Iitin osasto FI85 5069 0120 0576 48, viite 2024. Pe: lasagnette, jäävuoripunakaali-puolukkasalaatti, ruisleipä (sydänmerkkiateria). Maksu 30.4. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.36 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale 10.30 Upeat skandikodit 11.00 Formula 1: Bahrainin osakilpailu 13.30 14.01 Huomenta Suomi Extra 14.00 Upeat skandikodit 14.25 Tähdet, tähdet 15.55 Pitääkö olla huolissaan. Lähdetään pelaamaan biljardia. klo 14.00, yhteiskuljetus. 040 554 2047 tai viestillä samaan numeroon viimeistään 15.4. Huhtikuun kuukausikerho kunnantalolla maanantaina 8.4. Rovasti Reijo Lehtonen alustaa aiheesta ”Tasavallan presidentit ja kirkko”. 16.55 Salatut elämät 17.25 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Neljän tähden illallinen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Ke: kalapyörykät, perunasose, salaatti. Ke: uunimakkara, perunasose, porkkanakaalisalaatti
Sama ongelma on nuorten pääsyssä psykiatriseen hoitoon, jonot ovat liian pitkiä. Pienen kansakunnan tärkein voimavara on sivistys ja osaaminen. Toinen on infra: Tie vie, kiskot kuljettavat ja valokuitu vapauttaa vain, jos infra on kunnossa. Kouluttamattomuus ja sen periytyvyys tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Iitin kunnanvaltuuston puheenjohtajana olen pitänyt esillä erityisesti kunnioitusta, koska se on yhteisön voimaa rakentava arvo. Mainitse kolme asiaa, jotka mielestäsi ovat tärkeimmät tuoda vaalikampanjassa sekä yleisesti että erityisesti Iitin ja iittiläisten kannalta esille, ja perustele ne myös lyhyesti. Nyt kustannuserot eri koulujen välillä ovat huikeat ja tämä johtaa siihen, että nuori joutuu joskus tekemään opiskelupaikan valinnan perheen varallisuuden pohjalta. Miten ratkaisemme tämän ristiriidan. Teiden pitää olla turvalliset ja palveluiden saatavilla myös verkossa. Nuorten hyvinvoinnin sekä opiskeluja työkyvyn kannalta olennaisten mielenterveyspalveluiden saavutettavuutta on parannettava. Lasten ja nuorten palveluita koskevassa lainsäädännössä tulee pyrkiä siihen, että palveluiden saatavuus paranee ja pompottelu luukulta toiselle vähenee. Nuorten osalta paikalliset sopimiset olisivat yksi ratkaisu. 3) Kerro, paljonko arvelet saavasi ääniä, ja jos tulet valituksi, mitä teet ensimmäisenä. Myös paikallista asiantuntijuutta on lisättävä ja määrärahoja on suunnattava myös haja-asutusalueille eli myös tänne Iittiin. Se karsii lahjakkaita nuoria tietyistä opinnoista. 8 Maanantaina huhtikuun 1. Jokainen heistä on saanut vasta samoihin neljään kysymykseen: 1) miksi olet asettunut ehdolle, 2) mainitse kolme asiaa, jotka mielestäsi ovat tärkeimmät tuoda vaalikampanjassa sekä yleisesti että erityisesti Iitin ja iittiläisten kannalta esille, ja perustele ne myös lyhyesti sekä 3) kerro, paljonko arvelet saavasi ääniä, ja jos tulet valituksi, mitä teet ensimmäiseksi. — VT12 Valtatie 12 parantaminen on turvallisen ja sujuvan liikenteen, työssäkäynnin sekä elinkeinoelämän kuljetusten kannalta merkittävä asia, jota tulee edistää yhteistyössä muiden kansanedustajien ja valtatien vaikutuspiirissä olevien kuntien kanssa. Koulujen kuraattoreiden ja psykologien resurssit ovat riittämättömät. Teiden korjausvelka kasvaa, Suomessa on edessä laajoja rautatieinvestointeja ja jatkuvasti kasvavat datamäärät tarkoittavat, että toimintavarmat ja nopeat tietoliikenneyhteydet ovat välttämättömiä. Kun minua pyydettiin ehdokkaaksi, huomasin mahdollisuuden vaikuttaa oikeasti asioihin. Kolmas on huolenpito: Olemme koko Suomessa, myös Iitissä, suurten haasteiden edessä. Olen havainnut, että ne teemat, joita olen pitänyt esillä, ovat hyvin samankaltaisia asioita mikä suomalaisia, ja iittiläisiä, tällä hetkellä puhuttaa ja huolettaa. — 5.500. — Työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin. On löydettävä niin sosiaalisesti, taloudellisesti kuin ekologisestikin tasapainoiset ja kestävät ratkaisut hyvinvoinnin takaamiseksi tulevaisuudessa. Nyt on uusien vaikuttajien aika. Tämä tarkoittaa sitä, että menot kasvavat koko ajan, ja verotuloja on hankkimassa suhteellisesti vähemmän työikäisiä. Ehdolla ovat Keskustan Anniina Peltola, SDP:n Eemeli Lehtinen, liike Nytin J an Nyquist sekä Seitsemän Tähden Liikkeen Petri Mettälä. Mielenterveysongelmat lisääntyvät koska nuoret eivät saa riittävästi tukea, varsinkaan ongelman alkuvaiheessa. Tämä on yksi asia, jonka tuon esille vaalikampanjassani ja se koskee myös paikallisesti Iittiä siinä missä koko Suomea. sosiaalija terveyspalveluiden säilyminen kunnassa, pyritään parantamaan vanhusten ja huonompiosaisten palveluja. Suomi, Kaakkois-Suomi ja Iitti menestyvät vain yhteistyöllä ja sillä, että eri alueet menestyvät yhdessä. Monet nuorten hyvinvointia edistävät ja ylläpitävät palvelut eivät kuulu hoitotakuun piiriin. Vain kunnioittamalla ja haEsittelemme tässä Iitinseudussa jokaisen paikallisen ehdokkaan, kaikki samalla kertaa. 1) Miksi olet asettunut ehdolle. Kausalan ohitustien valmistumisella olisi huomattavia positiivisia vaikutuksia Iitin maankäyttöön, ja samalla se toisi kauan kaivatun kevyen liikenteen väylän välille KausalaRadansuu. Jos tulen valituksi on ensin kiitosten aika ja heti perään alkaa työnteko. Nuorten hyvinvointiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Toimiva infra mahdollistaa Suomen taloudellisen menestymisen, joka tarkoittaa työtä ja verotuloja, joilla hyvinvointivaltion palvelut rahoitetaan. Tavoitteena on kansanedustajan paikka. Toivon, että nyt kokemuksen kartuttua ja näkemyksen terävöidyttyä voisin olla vielä useamman ihmisen luottamuksen arvoinen. Koko aktiivimalli pitäisi romuttaa ja tulla asian käsittelyssä nykyaikaan. Eemeli Lehtinen: Anniina Peltola Jan Nyquist: Petri Mettälä: toihin. Siinä missä aiemmat sukupolvet ovat olleet rakentamassa hyvinvointia, niin nyt on nuoremman sukupolven aika astua esiin kantamaan vastuuta Suomen tulevaisuudesta. Valitettavasti näin ei ole. Pidän tärkeänä sitä, että meillä on samaan aikaan aito halu pitää huolta kaikista ja ratkaista tämä ristiriita. 3) Kerro paljonko arvelet saavasi ääniä ja jos tulet valituksi, mitä teet ensimmäiseksi. Nyt puhuvat iittiläiset eduskuntavaaliehdokkaat Miksi olet asettunut ehdolle. Tämä ei onnistu ilman valtion tukea. luamalla ymmärtää toisiamme rakennamme kestävää yhteiskuntaa. Toisen asteen koulutuksen materiaalien tulee olla maksuttomia. Jos minut valitaan, niin ensikertalaisena kansanedustajana perehdyn eduskuntatyöhön, jotta voin oikeasti vaikuttaa asioihin. Jos tulen valituksi, ensimmäiseksi lämmitän vaalisaunan kannattajilleni/avustajilleni. Kansainvälinen kilpailu kovenee, väestö vanhenee, koulutus ja hyvinvointi rapautuvat sekä eriarvoistuminen ja osattomuus lisääntyvät. On paljon helpompi kasvattaa ehjiä lapsia kuin korjata rikkinäisiä aikuisia. En aio istua vain JAA/EI-nappulan painajana, vaan haluan vaikuttaa ja ennen kaikkea edustaa Suomen kansaa avoimesti, rehellisesti ja läpinäkyvästi.. — Politiikka on tullut minulle kutsumuksena. Uutisista saamme lukea toinen toisiaan huolestuttavampia esimerkkejä siitä, miten esimerkiksi vanhuksia on kohdeltu huonosti. — Suomi on isojen haasteiden edessä. — Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen, mikä kulkee osin käsi kädessä koulutuksen ja työllisyyden kanssa. Jos minulta kysytään ”kerro, paljonko arvelet saavasi ääniä, ja jos tulet valituksi, mitä teet ensimmäiseksi”, vastaan, etten osaa millään arvioida äänimäärää, mutta uskon saavani ainakin oman ääneni. Yhteiskunnan on tultava apuun: mikäli nuoret eivät saa tukea, ei Suomella ole tulevaisuutta. Näiden puolesta olen puhunut reilun kymmenen vuotta valtuutettuna. Tällä turvaamme hyvinvointivaltion palvelujen rahoituksen, eläkkeet ja ihmisten perustoimeentulon. Samaan aikaan väestö ikääntyy ja sosiaalija terveyspalveluissa palvelun tarve kasvaa. — Maakunta-asia Varmistetaan, että iittiläisten lähes yksimielisen enemmistön tahto maakunnan vaihtamisesta vihdoin toteutuu. Nyrkkisääntönä voidaan todeta, että yhden prosentin työllisyysasteen nousu tuo julkiseen talouteen noin miljardin euron verran lisää vähentyneinä sosiaaliturvamaksuina ja kohentuneina verotuloina. Toimiva infra helpottaa myös meidän jokaisen arkielämää. Sijaisvanhemmuus on monelle tuttu, mutta perhehoito on mahdollista esimerkiksi myös vanhustenhoivassa ja mielenterveyskuntoutujilla. Olen asiantuntija työllistämisasioissa ja olen 15 vuotta tehnyt päätyökseni työttömien ja uran vaihtajien kanssa työtä. Tämä tarkoittaa, että palvelujen tuotannossa meidän pitää pystyä panostamaan ennaltaehkäisyyn huomattavasti nykyistä enemmän ja löytää hoitomuotoja, jotka eivät vaadi niin paljon resursseja. Olen pohtinut asiaa paljon. Uskon alueiden tasavertaiseen kehittämiseen ja hallitsen hyvin kokonaiskuvan. — KymiRing ja muiden Iitin kannalta keskeisten hankkeiden edistäminen ja myötävaikuttaminen Kansanedustajana on pyrittävä edistämään ja myötävaikuttamaan eri hankkeisiin, joilla voidaan lisätä Iitin ja lähialueiden elinvoimaa. Nämä samat säännöt pätevät niin kotiarjessa kuin politiikassa. Yhteisten asioiden hoitaminen ja politiikka ovat minulle sydämen asia. — Koulutuksen kunnianpalautus aina varhaiskasvatuksesta korkea-asteen opin1) Asioihin vaikuttaminen valtakunnallisella tasolla kiinnostaa 2) Iitin säilyminen itsenäisenä kuntana, oman identiteetin ja päätösvallan säilyttäminen takaa iittiläisyyden säilymisen. Pidän näitä asioita niin tärkeinä, että haluan olla tekemässä pitkäjänteisesti töitä myös eduskunnassa yhteisten asioiden eteen. 2) Mainitse kolme asiaa, jotka on tärkeää tuoda vaalikampanjassa esiin sekä yleisesti että Iitin ja iittiläisten kannalta erityisesti. Viime eduskuntavaaleissa 3.837 ihmistä antoi minulle luottamuksensa. Koulutus on parasta syrjäytymisen ehkäisyä ja työllisyyspolitiikkaa. Vaalikauden sijasta on uskallettava katsoa Suomen kehitystä ja kansainvälistä asemaa vähintään 25 vuoden aikajänteellä. Olen pätevöitynyt päättäjäksi pitkän kaavan kautta. Syrjäytyminen ja erilaisiin tukiloukkuihin putoaminen vähenisi ja opintolainen ottaminen tulisi turvalliseksi. Tai kuten ystäväni Titta totesi: ”Anniinalle vaikuttaminen ja koko yhteiskunnan asioiden edistäminen ei ole vain politiikkaa, vaan se on elämäntehtävä.” Ihmisten reilu ja oikeudenmukainen kohtelu on kaikkea toimintaani ohjaava periaate, niin töissä kuin luottamustehtävissäni. Vastavalmistuneiden nuorten tulisi päästä työelämään mahdollisimman nopeasti koulutuksen päätyttyä. Iitissä olisi tärkeää, että PK-yritykset saisivat tukea ja kannusteita nuorten palkkaamiseen. Ensimmäinen on kunnioitus: suomalaiset ovat kyllästyneitä kinasteluun ja riitelyyn ja siihen, että päättäjien kyky tehdä päätöksiä on heikentynyt. Siviilissä otan kunnon yöunet. Nuorten työllistämisen helpottamiseksi on yrityksille luotava tarpeelliset kannusteet. Työnhakuja uravalmentajana TE-toimistojen järjestämissä valmennuksissa olen nähnyt, missä ahdingossa Suomen työttömät elävät. Se on myös varmin tae siitä, että iittiläiset voivat myös jatkossa saada tarvitsemansa erikoissairaanhoidon palvelut 45 kilometrin päästä. Mielenterveysja päihdepalveluiden kehittäminen vaatii valtakunnallista, strategista otetta. Infra ei ole itseisarvo, vaan sitä pitää kehittää meidän ihmisten vuoksi. Hallituskaudella 2019-2023 tulee valmistella yhteneväinen laki lasten ja nuorten palveluista. Mielestäni on väärin rankaista työnhakijoita, olisi parempi käyttää kannustusta. Laissa tulee säätää palveluiden tavoitteista, palveluntuottajien yhteistyöstä ja vastuiden jakautumisesta eri toimijoiden kesken, sekä palvelutarpeen arvioinnista. Pidän yhteisten asioiden hoitoa ja kansanvallan palvelemista erityisen suuressa arvossa, joten on suhteellisen luontevaa pyrkiä näissä tehtävissä kohti kansanvallan pyhintä. Iittiläisille teemani eivät tule yllätyksenä. Koulutus/vastavalmistuneiden työllistyminen Kaikilla tulee olla taloudellinen mahdollisuus osallistua haluamaansa koulutukseen. Iitin pysyminen Kymenlaakson maakunnassa, palvelut Kouvolassa ovat lähempänä kuin Lahdessa. päivänä 2019 Eduskuntavaalien iittiläiset ehdokkaat ovat Jan Nyquist (Liike Nyt), Eemeli Lehtinen (SDP), Petri Mettälä (Viiden Tähden Liike) ja Anniina Peltola (Suomen Keskusta). Päätöksentekokyvyn heikkenemisen syynä on keskinäisen kunnioituksen rapautuminen. Sen jälkeen lähden kiitollisin ja nöyrin mielin edistämään Suomen asiaa. Ihmisten osallisuutta yhteiskuntaan tulee kaikin keinoin vahvistaa. Miksi olen ehdolla. Palveluita tarjoavat monet eri tahot, palvelutaso vaihtelee ja palveluiden piirin pääsemisessä on merkittäviä kuntakohtaisia eroja. Yksi tärkeistä, vielä liian vähän hyödynnetyistä hoitomuodoista on perhehoito. Meillä ei ole inhimillisesti ja taloudellisesti varaa menettää ihmisiä ennenaikaiselle eläkkeelle ja toimintakyvyttömiksi. 3) Arvelen saavani 3.500 ääntä