Seuraavaan kokoukseen mennessä selvitellään
vielä eräitä sopimuksen koh-
tia, tekninen johtaja Veikko
Haimila kertoo.
. Irtonumero 1 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Maanantaina 10. Maakuntajakoesityksen ja kuntarakenneselvityksen johtaessa mahdollisesti
maakunta- ja kuntarajamuutoksiin, tarkasteltava pelastustoimen aluejako tulee todennäköisesti muuttumaan,
lausunnossa todetaan.
Lausuntoesitys menee
kunnanhallitukselle, joka
päättää lausunnon lopullisesta sisällöstä.. Ensin rakennettaisiin hiittisuora (kuvassa numero 1), harjoitusrata (numero 2) sekä valjastuskatos (numero 3).
tie tulisi myös kuntalaisten
yleiseen käyttöön.
Rakentamiseen tarvittavien lupien haku kuuluu
sopimuksen mukaan myös
hevosseuralle.
Sopimuksen ulkopuolelle
jäävät tässä vaiheessa ne alueet, joille hevoskeskuksen
myötä tulisi liiketoimintoja.
Iitin tekninen lautakunta jätti vuokrasopimusasian
vielä toistamiseen pöydälle
lisäselvityksiä varten.
. Myös kalusteet ovat vanhoja ja ne pitäisi
uusia. 2014 . Keittiöstä toimitetaan
päivittäin 1.200 ateriaa.
Käsittelyssä olleen suunnitelman mukaan keittiöti-
lat ja kalustus uusittaisiin
valtaosiltaan, ja nykyinen
opetuskeittiö kunnostettaisiin keittiön säilytystiloiksi.
Kellaritilaan tehtäisiin kulku
tulevan uuden sisäänkäynnin
vierestä. Lautakunta pitää 25.
helmikuuta ylimääräisen
kokouksen, jossa nämä nyt
pöydälle jätetyt asiat ovat uudelleen käsittelyssä.
Uusi pelastusaluejako ei ehkä
enää Iitin asia
Iitin rakennuslautakunta on
osaltaan antanut lausuntonsa pelastustoimen aluejaon
muutoksesta, joka koskee
tällä seudulla Kymenlaakson
ja Etelä-Karjalan alueiden
liittämistä yhdeksi KaakkoisSuomen pelastustoimialueeksi. 60. päivänä helmikuuta 2014
Kauppakatu 6 47400 Kausala . Haimila mainitsee,
että tässä hankkeessa kustan-
nukset näyttäisivät nousevan
selvästi yli oletetun tason.
. Mikäli ne tuohon
aikarajaan mennessä eivät
ole toteutuneet, seuralla on
oikeus hakea jatkoaikaa.
Seuran velvollisuuteen
kuuluu huolehtia alueen kunnossa- ja puhtaanapidosta,
siisteydestä ja turvallisuudesta, ja rakennettava yhdys-
Hevoskeskuksesta valmistui viime vuoden puolella esite. N:o 5910
www.iitinseutulehti.fi
Kirjastossa
paljon
huomiota
lasten
tarpeisiin
Sivu 4
Hevoskeskuksen vuokrasopimusta
pohditaan vielä teknisessä lautakunnassa
VOITTO RUOHONEN
Iitin teknisessä lautakunnassa oli toistamiseen pohdittavana maanvuokrasopimus,
jolla kunta vuokraisi Ravilinnan ja raviradan pohjoispuolelta noin 15 hehtaarin
suuruisen määräalan Iitin
Hevosystäväinseura ry:lle.
Alueelle seura on suunnitellut perustettavaa hevoskeskusta ja tarkemmin sanottuna
siihen kuuluvia julkisen toiminnan alueita.
Kunnan ja seuran kesken
on neuvoteltu alueen vuokraamisesta hevoskeskuksen käyttöön tämän vuoden
alusta vuoden 2043 loppuun
saakka ulottuvalla ajanjaksolla, 500 euron suuruista,
elinkustannusindeksiin sidottua vuosivuokraa vastaan.
HYS:n syyskokous on jo
osaltaan hväksynyt sopimuksen, jonka mukaan yleishyödyllisten toimintojen alueelle
on rakennettava vuoden 2018
loppuun mennessä hiittisuora, harjoitusrata ja valjastuskatos sekä alueelle johtava
yhdystie. N:o 11 . Sisääntulo uusittaisiin nykyisen opetuskeittiön
eteen rakennetavan lastauskatoksen ja remontoitavan
opetuskeittiön kautta, jolloin
tavaraliikenne saataisiin yhdensuuntaiseksi.
. Pitää selvittää muun
muassa, onko tarvetta hakea
kunnanhallitukselta ja edelleen valtuustolta lisämäärärahaa investointiin vai onko
suunnitelmaa karsittava.
Remonttihanke perustuu
keittiön nykyisten tilojen
ahtauteen ja toimimattomuuteen sekä puutteelliseen
ilmastointiin. Näin alue olisi yhtenevä
vuoden 2014 alusta voimaan
tulleen poliisilaitosaluejaon
kanssa.
Lautakunta ei näe muutokselle estettä, mutta toteaa,
ettei sitä tuosta tarvitse myöskään laajentaa. vuosikerta . Se kertoo, millaisia toimintoja keskuksen yleishyödylliselle alueelle tulisi. Lautakunta
toteaa, että mikäli esitetyn
jaon kustannukset nousevat
merkittävästi suunnitelmissa
arvioiduista, yhdistämisen
hyödyt ja järkevyys joudutaan
arvioimaan uudelleen.
Lautakunta nostaa lausunnossaan esiin Iitin erityispiirteen asiassa eli sosiaali- ja
terveyspalvelujen sekä ambulanssi- ja ensihoitopalvelujen
ostamisen Päijät-Hämeestä,
maakuntavaihdosanomuksen
sekä kuntarakenneneuvottelut päijäthämäläisten kuntien
kesken:
. Tällaisia seikkoja ovat
vuokramiehen oikeus siirtää
vuokrasopimus kolmannelle
osapuolelle, samoin vuokramiehen oikeus hakea sopimusta vastaan kiinnityksiä.
Myös vuokran määrää saatetaan vielä tarkastella, hän
täsmentää.
Seuraavaan kokoukseen
lautakunta siirsi myös lukion keittiön peruskorjauksen
rakennussuunnitelmien käsittelyn
Tilan Takamaa 1:554 koko
7.150 neliötä. Kovasti meitä on askarruttanut polttoaineiden äkillinen ja suuri hinnankorotus, kertoo Rantanen. Nykänen on teknisesti taitavan ja ilmaisultaan monipuolisen muusikon lisäksi
monilahjakas showmies, jonka hämmästyttävät tempaukset on
vahvasti ankkuroitu vankkaan historialliseen tietämykseen ja tyylitajuun. Kun Nykänen kerää levylle hiuksianostattavan virtuoosiset
pianosovituksensa suomalaisista melodioista . 22.2.1917
k. päivänä
Torstaina2014
4.8.2011
Kulttuuriviikoilla
tarjotaan musiikkia
pintaa syvemmältä
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Sanomalehtien
tulevaisuus mietityttää
Itellan suunnitelmissa on vähentää jopa 1.200 työntekijää postin päiväjakelusta. Konsertoidessaan kotipaikkakunnallaan Nokialla valmistumisensa jälkeen hän kertoi Nokian Uutisille
antamassaan haastattelussa tavoittelevansa työpaikkaa Euroopan
oopperataloista, esimerkiksi Saksasta, Itävallasta tai Sveitsistä.
Nokso-Koivisto on laulajaksi sikäli mielenkiintoinen tapaus, että
hän on uranvaihtaja. Puumiehillä taas on sesonki parhaillaan.
. Myös se on sanomalehdille huono asia, koska niille ilmoitustulot
ovat tärkeitä, ja tilaaja mielellään haluaisi katsoa
lehdestä lähikaupan tarjoukset ennen ostoksille
lähtöä.
Kausalassa 10.02.2014
VOITTO RUOHONEN
Osana Iitin kulttuuriviikkoja Iitin musiikkijuhlayhdistys järjestää
keskiviikkona 19. Hän
on erityisen taitava esittelemään musiikin eri tyylejä, ja hänestä on
Helsingin Sanomissa aikanaan sanottu, että hän on sekoitus Liberacea, Tatumia ja Horowitzia. tulee siis varautua huimaavaan matkaan läpi
musiikin historian.
Nämä Nykäsen kotisivulta poimitut lainaukset kertovat olennaisimman siitä, mitä konsertissa on luvassa. 02.06.1940 Lapua
k. Kunnanhallitus ei vielä maanantaisessa kokouksessaan tehnyt
mitään ehdotusta lainan ottamisesta.
Kottaraisia
Mankalassa!
?Varmasti, ne tuli niin lähelle puuhun, että varmoja ollaan?, vannoi Aarne Yli-Kaitala eilen soittaessaan Iitinseudun toimitukseen. Purettavaa tulee 47 neliötä ja rakennettavaa 56 neliötä. helmikuuta seurakuntakeskuksessa Kausalassa
konsertin aiheena Mieletön musiikin maailma . Hoivakoti on kooltaan 1.530 neliötä ja talousrakennus 29 neliötä. Roukala
s. Konsertti pidetään
seurakuntakeskuksessa keskiviikko-iltana. Sekä kirjoja että lainaajia oli sivukirjastoissa lähes puolet pääkirjaston määrästä, mutta aikuisten tekemiä
lainauksia vain noin viidennes. Junkkari
s. kirjeiden ja lehtien . taidetta pintaa
syvemmältä. 2
TÄNÄÄN
Maanantaina helmikuun 10. Hän soittaa viihdettä, jazzia sekä
klassista ja kaikkea vieläpä maukkaasti, tyylikkäästi, ihanteellisen
tekniikan ja sointikulttuurin turvin.
Toinen pääkaupungin lehti, Hufvudstadsbladet, on sanonut,
että pianisti, sovittaja ja säveltäjä Jukka Nykänen kuuluu niihin,
jotka pitäisi keksiä, jos ei olisi jo olemassa. Paikka sijaitsee terveyskeskuksen läheisyydessä
Pajutien varressa.
Lautakunta myönsi Kalle Lahtiselle luvan hirsirakennuksen purkuun ja siirtoon asuinrakennuksen tilalle Muikkulassa
Peltola 2:114 -tilalla. Se
olisi sanomalehtien tilauksille haja-asutusalueilla
lopullinen kuolinisku, ja samalla täystyrmäys ajatuksille ihmisten tasavertaisesta kohtelusta asuinpaikasta riippumatta.
Vaikka jakelu toimisi edelleen viitenä päivänä viikossa, jakajien määrän väheneminen merkitsee jakelureittien pitenemistä. Hän oli tiistaina nähnyt erään toisen
miehen kanssa noin 30 kottaraisen parven Mankalassa.
. En ole aikaisemmin kottaraisia näin aikaisin
nähnyt, aikaisintaan maaliskuun loppupuolella!?
Rakkaamme
Saara Tellervo
HIETALAHTI
o.s. 22.1.2014
Kätes Jeesus, siunaten hiljaa
yli hautani laskeutuu:
Sinun tarhasi kalleinta viljaa
ikikesähän valmistuu.
Kiittäen, kaivaten ja
rakkaudella muistaen
Kari
Irene ja Raimo
Anneli
Lastenlapset perheineen
Sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Kiitos osanotosta.
Lämmin kiitos myös kaikille äitiämme hoitaneille.
Hoivakodin rakennuslupa käsittelyssä
Iitin rakennuslautakunta on myöntänyt Iitin Vuokratalot
Oy:lle rakennusluvat hoivakodin sekä siihen kuuluvan talousrakennuksen rakentamiseksi. Ohjelmassa on klassista laulua ja oopperaa, ja esiintyjinä ovat bassolaulaja Oskari Nokso-Koivisto ja Jukka Nykänen, piano.
Nokso-Koivisto valmistui runsas vuosi sitten musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta. 27.01.2014 Iitti
Vaikka tiemme erkani päällä maan
jäi meille muistojen silta.
Sillä sillalla kanssasi olla saamme
joka ainoa päivä ja ilta.
Kiittäen ja kaivaten
Esko
Petri
Mikko ja Eeva
Marko, Laura ja Linnéa
Maarit ja Jani
Markus ja Noora
Matti, Nui ja Juho
Sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu.
Lämmin kiitos osanotosta.
Rakas äitimme, mummomme ja
isomummomme
Anni Marjatta
Tuominen
o.s. Käyttötarkoitus on vapaa-ajan asunto.. määrän
aleneminen, jonka syyksi puolestaan on väitetty
sähköisen viestinnän kasvua.
Syynä laskuun ei kuitenkaan ole vain digitaalisten
lehtien lukemisen lisääntyminen, vaan suurelta osin
myös se, että päivälehtien vuosikertahinnat ovat
nousseet yli kipurajan, 300 euroon ja päällekin.
Itella on huomattavilla hinnankorotuksillaan pakottanut päivälehtiä vuosittaisiin tilausmaksujen nostoihin, ja se on puolestaan vähentänyt tilausmääriä.
Näin Itella on omilla toimillaan sahannut oksaa
altaan.
Tilaajamääriä on vähentänyt myös se, että niin sanottu heittolaatikkomalli ei läheskään joka paikassa toimi. Siitä seuraa, että päivälehden tilaaja saa
viikonlopun lehdet vasta maanantaina. Pahimmillaan päiväposti
muuttuu iltapäivä- tai iltapostiksi. Aiemmin päivällä
kaksikko pitää konsertin Iitin lukiolla osana lukion musiikkikasvatusta.
Iitinseutu 14.2.1974
Lapset sivukirjastojen
ahkerimmat käyttäjät
Iitin sivukirjastojen käyttäjät olivat viime vuonna pääasiassa lapsia. Apua toivotaan TVH:n uusista työmaista. Syyksi on sanottu jaettavan postin . Jos lehteä ei
tule silloin, kun on eniten aikaa lukea, mielenkiinto
tilata lehteä lopahtaa.
Nyt on ollut esillä sellainenkin ajatus, että postia
jaettaisiin enää vain kolmena päivänä viikossa. Lapsien tekemiä lainauksia
sen sijaan oli miltei yhtä paljon sivukirjastoissa yhteensä
ja pääkirjastossa, ilmenee Iitin vuoden 1973 kirjastotilastosta.
TÄNÄÄN
Päivä
1-4m/s
Yö
+1
-1
Tiistai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+1
0
Keskiviikko
Päivä
0-3 m/s
0
Torstai
Päivä
1-4 m/s
Yö
0
-1
Perjantai
Päivä
2-5 m/s
Yö
+1
Soranajajilla on hiljaista, sanoo ammattiautoilijoiden puheenjohtaja Aulis Rantanen Iitin autoilijoiden työllisyystilanteesta. Siihen ne tuli ladon luo puihin ja jäivät myös metsäkkeeseen. Dollarilainaa ei tänä vuonna saada.
Sen sijaan Suomen kiinteistöpankki antaisi kotimaista
obligaatiolainaa 150 000 mk kymmeneksi vuodeksi. Onneksi
miltei samaan aikaan saatiin 17 prosentin korotus taksoihin ja dieselöljyn hintaankin on laskua odotettavissa.
Laina tiukassa
Iitin kunnalle
Yö
0
Soranajajilla hiljaista
-1
Selvästi edellisvuotta tiukemmat lainamarkkinat tuntuvat
myös Iitin kunnalle. sekä sävelletyistä
että kansanlauluista . Hän ennätti valmistua ensin Teknillisestä
korkeakoulusta diplomi-insinööriksi, ennen kuin aloitti musiikin
opiskelun.
Pianisti Jukka Nykänen on vieraillut aiemminkin Iitissä
Lisäksi paikalla on
Kirjallisuuspiiri
käyntiin 14
osallistujan voimin
. Päijät-Hämeen alueen
kirjastot). Kirjallisuuspiirin ensimmäisessä kokoontumisessa
oli läsnä 14 henkilöä eli tämän tyyppiselle toiminnalle
tuntuu olevan tilausta, kirjastonhoitaja Terhi Tenhonen
kertoo Runebergin päivänä
olleen piirin ensimmäisen
kokoontumisen jälkeen:
. Koska kirjoja on saatavilla rajallinen määrä, olisi
mukavaa, jos jokainen malttaisi palauttaa kirjan heti sen
luettuaan, jotta jokainen ehtisi saada kirjan ennen kokoontumista, Tenhonen toivoo.
saunamökki ja puuvaja.
Tilan pinta-ala on 33.400
neliötä, ja siitä 24.300 neliötä on R- eli matkailualueen
mukaista rakennuspaikkaa,
loput M- eli maa- ja metsätalousvaltaista aluetta. Keskellä ovat oikealta Erkki, Pirjo ja Hanna Asikainen.
Matkakeitaasta Vuoden taukopaikka
Tilausajokuljettajat ry valitsi
vuoden taukopaikaksi 2013
Vierumäen Matkakeitaan.
Vuoden 2013 keväällä avattu liikenneasema on saanut
heti vankan suosion. TÄNÄÄN
Maanantaina helmikuun 10. Paikka on
aikoinaan toiminut Kuusankosken kaupungin kesäsiirtolana, ja sittemmin paikan
ovat ostaneet nyt poikkeamislupaa hakevat Katariina
ja Tuomo Pigg, Sanna ja
Esa Pigg sekä Hanna-Mari
ja Aleksi Heikkilä.
Hakijoiden tarkoituksena on rakentaa kolmelle rakennuspaikalle kolme uutta
loma-asuntokokonaisuutta
(loma-asunto, rantasauna,
ulkorakennuksia), ja kukin
kokonaisuus on kooltaan 200
neliötä. Se tekee yhteistyötä mm. Yhdessä vastauksessa kysyttiin, milloin työssäkäyvä käy kirjastossa, jos se suljetaan jo
klo 17.00, ja yhdessä ehdotettiin kunnan infopisteen
sijoittamista kirjastoon.
Useammassa vastauksessa oli kehuja kirjastopalveluille, mutta löytyi
myös kommentti, jonka
mukaan kirjastossa on liikaa henkilökuntaa. Perässä tulivat tiistai (27), maanantai
(25) ja keskiviikko (24).
Torstai oli vähiten ehdotettu (19). Lisäksi
hakijat omistavat viereisen
Mattila-tilan, joka on Maluetta.
Paikalla vallitsee Leininselän-Urajärven-Pyhäjärven
rantaosayleiskaava, ja poikkeamista haetaan sen mää-
räyksestä, jonka mukaan
rakentaa voi vain ranta-asemakaavoituksella.
Naapureita on kuultu, ja
kaavan laatijalta on pyydetty lausunto. Kysyttiin esimerkiksi, voitaisiinko kirjasto
avata aiemmin, koska pienten lasten kanssa klo 10.00
on myöhään. He
ovat tienvarsipalvelujen suurkuluttajia, ja monesti iso osa
aterioista nautitaan näissä ravintoloissa.
Kolmen loma-asuntokokonaisuuden
poikkeamishakemusta puolletaan
Iitin rakennuslautakunta
puoltaa kolmen perheen yhteistä poikkeamishakemusta.
Se koskee kolmen loma-asuntokokonaisuuden rakentamista ja alueen muuta järjestelyä
Kesämattila-tilalla Hiidensaarentien varrella. Kyselyssä kartoitettiin
myös asiakkaiden käsitystä
siitä, mihin aikaan päivästä he käyttävät kirjastoa.
Kyselyyn sisältyi vapaa
sana ?osio, johon pystyi
kirjoittamaan kommentteja, terveisiä yms. Kyselyyn
saattoi vastaamaan paperilomakkeella kirjastossa
(44 vastausta), facebook
?kyselynä (12 vastausta) ja
kunnan internet ?sivuilla
webpropol-kyselynä (42
vastausta). Sata
maatilaa tuli täyteen, kun
Jouni Aalto Iitistä allekirjoitti sopimuksen.
Työterveyshuollon päätarkoitus on ennaltaehkäistä
sairastumisia ja tapaturmia
työssä ja työympäristössä.
Yrittäjien tiedot työterveyshuollon eduista ovat
edelleen riittämättömät.
Kouvolan Lääkärikeskus
tekee jatkuvasti aktivointityötä, jotta mahdollisimman
moni maatalousyrittäjä miettisi omalla kohdallaan terveyden merkitystä. Lisäresursseja ei
ole mahdollista saada. Kyselyn laatijana ja toteuttajana
oli kirjasto-kulttuuritoimen
johtaja.
Iitin kunnankirjaston
aukioloajat ovat laajat jopa
valtakunnallisesti näin
pieneksi kirjastoksi eli kirjasto on avoinna joka arkipäivä klo 10.00-19.00 ja
lauantaisin klo 10.00-14.00
(vrt. Maatalousyrittäjien sairastumisriski on
suuri. Kovin naisvaltaiseen
porukkaan otettaisiin mielellään mukaan myös muutama
rohkea ja keskustelulle altis
mies!
Lukupiirin kirjat tälle
keväälle ovat 5.3.2014 Marko Hautalan Torajyvät,
2.4.2014 Peter Høegin Norsunhoitajien lapset, 7.5.2014
M. ?Kun
kaikesta supistetaan ja
säästetään, voisi kirjasto
osallistua myös tähän?, oli
yksi kommenteista.
Kun katsotaan kirjaston käyntiaikoja vuonna
2013, vilkkaimmat arkipäivät olivat maanantai
ja tiistai. Paikalla kesäsiirtolan
ajoilta olevat kolme vaatimatonta ja pienehköä lomamökkiä on tarkoitus muuttaa
aitoiksi. Supistuksiin
ehdotettiin kirjaston avaamista myöhemmin päivällä, esimerkiksi klo 12.00.
Myös lainausautomaatin
käyttöönottoa ehdotettiin
useammassa vastauksessa
ratkaisuna resurssipulaan,
koska se vapauttaisi työvoimaa.
Sunnuntain aukioloa
ehdotettiin parissa vastauksessa ja viidessä todettiin ehdoton ei lauantain
kiinniololle. Yritys
on bussiväelle entuudestaan
tuttu. Stedmanin Valo valtameren yllä. Lainausmäärissä
vilkkaimmat päivät olivat
maanantai ja tiistai, hiljaisemmat keskiviikko ja
torstai. Yhteensä vastauksia saatiin 98.
Aukioloajat?kartoitus
toteutettiin, koska kirjasto-kulttuuripalvelujen
henkilöstöresursseja on
karsittu niin, että kuudesta
vakanssista täytettynä on
viisi ja kulttuuripalveluissa
työskentelee maaliskuun
alusta lähtien vain kirjasto-kulttuuritoimen johtaja
yhden kolmasosan työpanoksella. sekä 4.6.2014
Emmi Itärannan Teemestarin kirja.
. Olen varannut kirjoja
Iitin kirjaston asiakaspalveluun, josta niitä voi käydä
lainaamassa omalle kirjastokortille. Kyselyn kattavuus olisi voinut
olla parempi, samoin kuin
tiedotus kyselystä, mutta
kyselyn olikin tarkoitus
toimia asiaa kartoittavana
ja suuntaa antavana. Henkilön iästä riippumatta, työterveyshuoltoon
liittyminen kannattaa aina.
Kouvolan Lääkärikeskus
pyrkii määrätietoisesti kehittämään työterveyshuoltoa
nykypäivän vaatimuksia vastaavaksi. Pirjo ja Erkki Asikainen ovat pyörittäneen Iitin
Kausalassa sijaitsevaa Mat-
kakeidasta jo yli 25 vuotta.
Seuraava sukupolvi eli Hanna ja Eero Asikainen vastaa
Vierumäen Matkakeitaan toiminnasta.
Matkakeidas Vierumäki on yksityinen, ketjuihin
kuulumaton liikenneasema.
Se sijaitsee 4/5-tien varrella,
Vierumäen liittymässä.
Tilausajokuljettajat perustelevat valintaa muun
muassa paikan kodikkaalla
tunnelmalla, toimivilla liikennejärjestelyillä, laadukkailla tuotteilla sekä joustavalla ja hyvällä palvelulla.
Tilausajokuljettajat ry
on vuonna 1990 perustettu matkailuliikenteen am-
mattilaisten yhdistys, johon
kuuluu noin 1.500 jäsentä.
Kuljettajat ovat kiinni asiakaspinnassa ja saavat suoraa
palautetta taukopaikoista. Lehtisali avautuu
jo klo 8.00 ja esimerkiksi
koululaisten ryhmäkäyntejä otetaan vastaan jo ennen
varsinaista avaamisaikaa.
Pääkirjastoa pidetään
avoinna kahden kirjastovirkailijan, kirjastonhoitajan ja kirjasto-kulttuuritoimenjohtajan voimin
ja työtä tehdään kahdessa
vuorossa. Vastaajista 40
myöntyi siihen, että kirjasto olisi suljettu lauantaisin,
56 halusi pitää kirjaston
edelleen avoinna viikonloppuna.
Vapaa sana -osiossa oli
monia hyviä kehitysehdotuksia. L. Lauantaikävijöitä on vaihtelevasti 5090 kpl. Työterveyslaitoksen,
MELA:n, muiden vakuutusyhtiöiden ja maatalousjärjestöjen kanssa.
Iitin kirjastossa toteutettiin aukioloajat ?kysely
tammikuun 2014 aikana.
Kyselyn tarkoituksena oli
kartoittaa, minä päivinä
asiakkaiden mielestä olisi
mahdollista sulkea kirjasto
hiukan aiemmin, ja olisiko asiakkaiden mielestä
mahdollista, että kirjasto
olisi suljettuna lauantaisin. Asian päättää
Kaakkois-Suomen Ely-keskus.
Lääkärikeskuksella
nyt sata maatilaa
työterveyshuollossa
Vuodesta 20 09 maa- ja
metsätalousyrittäjä on voinut valita työterveyshuollon
palveluntarjoajakseen myös
yksityisen lääkärikeskuksen.
Kouvolan Lääkärikeskus
tarttui mahdollisuuteen, ja
nyt asiakastiloja on sata. Karttaako Oy:n
Pertti Hartikainen ei näe
poikkeamisluvan myöntämiselle esteitä. Lainauksia oli melko tasaisesti aukioloaikana
koko päivän kellonajasta
riippumatta.
Kirjaston aukioloajasta ja kirjasto-kulttuuripalvelujen palvelutasosta
keskustellaan seuraavassa
kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksessa.
Asiasta kootaan mielellään
edelleen asiakaspalautetta
päätöksenteon tueksi.
NIINA HONKO
Kirjasto-kulttuuritoimen
johtaja. päivänä 2014
3
Iitin kunnankirjaston
aukioloajat
?kyselyn tuloksia
Matkakeitaan toimitusjohtaja Eero Asikainen (vas) on ottanut vastaan tittelin kuvan toisessa reunassa olevalta Tilausajokuljettajat ry:n varapuheenjohtaja Jarl Andströmiltä. Ajoittain kirjastossa työskentelee myös
harjoittelijoita tai muuta
väliaikaista henkilöstöä.
Laajat aukioloajat kirjastossa ovat opetus- ja
kulttuuriministeriön laatukriteerienkin mukaan
laadukasta palvelua.
Kyselyyn vastanneet
asiakkaat arvioivat käyttävänsä kirjastoa eniten
klo 16.00-18.00 välillä
(43- 45% vastanneista).
Seuraavaksi eniten kirjastoa käytössä olivat tunnit
15.00-16.00 ja 18.00-19.00.
Lyhemmistä aukiolopäivistä mahdollisin asiakkaiden
näkökulmasta oli perjantai,
41 vastausta
ja ties mitä
muuta.
Lastenhoitaja Hanna Kärkinen on Runebergin päivänä varautunut kolmen tunnin
ajan tekemään viisivuotiaiden kanssa kulttuurituokioita kirjaston satuhuoneessa.
Viisi lasta on ilmoittautunut
mukaan; he ovat
osallistuneet kulttuurituokioihin
jo viime vuonna, jol loi n
aiheesta oli
Grafiittikynällä piirtäen lapset tekivät suurpiirteiset omakuvansa.
käynnissä kokonainen projekti, ja johon osallistuivat
7-8 lapsen ryhmissä päiväkotien, ryhmäperhepäiväkotien
sekä perhepäivähoitajien lapset, kuin vain tilanne salli.
. Olen itse saanut kuulla
oikeita tarinoita, siis historiaa, ja toivoisin, että se siirtyisi luonnolliseksi osaksi
lasten elämää. Siihen
voi vapaasti osallistua, kunhan käväisee kirjaston tiskiltä
pyytämässä merkkauspaperin, kynänkin, ellei ole omaa.
Ympäri kirjaston on siroteltu
kahdeksan tehtävärastia, joissa arvuutellaan mm. Tärkeintä on, että lapsilla on hauskaa, ja että he
tekevät sellaisen kuin itsestä
tuntuu, omannäköisensä työn.
Siitä näkee, kuinka lapset
ovat uppoutuneet aiheeseen
eivätkä ole tehneet sitä sen
vuoksi, kun minä niin sanon.
Jokainen työ on erilainen ja
kuvastaa lapsen personallisuutta, Kärkinen luonnehtii.
Toinen kulttuurituokioaamupäivä on ylihuomenna
keskiviikkona.
Toisaalla kirjastossa kiertää satusuunnistusrata. Lystikkäitä kuvia
kommentoidaan vilkkaasti.
Kirjan kuvien pariin palataan
myöhemmin, sillä seuraavaksi ryhdytään piirtämään.
Paperina on vaaleanruskea, hieman karheapintainen paperi, jolle ensin loihditaan lumenvalkea peite
taululiidulla, ja sen jälkeen
suurpiirteinen omakuva grafiittikynää käyttäen; viivaa
pehmennetään. Jokaista ryhmää varten meillä oli kaksi tuntia
aikaa, ja siinä lapset ehtivät
hyvin uppoutua asiaan. tarkkaavaisen kuuntelun lisäksi.
Piirin lopuksi valitaan
kirja seuraavaa kertaa varten. satujen
ja lasten tv-ohjelmien hahmoja antamalla jokaisesta
kolme vastausvaihtoehtoa.
Jokaista niistä vastaa kirjain,
ja jos ne onnistuu poimimaan
oikein merkkauspaperin ruudukkoon, niistä muodostuu
tutun satuhahmon nimi. Sen vuoksi
aloitan kulttuurituokion kertomalla tällä kertaa hiukan
Runebergistä sekä hänen
kirjallisuushahmostaan Sven
Tuuvasta, Kärkinen kertoo
esitellen Mauri Kunnaksen
Koiramäen Martta ja Ruuneperi -kirjaa.
. Piiri käynnistyi kevätkauteen viikko sitten, Iitin
kulttuurikuun alkajaisiksi,
ja kokoontuu Satuhuoneessa
kahden viikon välein.
Nuorten lukupiirissä, jossa on nyt 3-6-luokkalaisia,
lähestytään kulloisiakin aiheita monella eri tavalla. Koska muita ilmoittautuneita ei ole, nämä viisi lasta
saattoivat toista tuntia keskittyä tarinoiden ja piirtämisen
maailmaan keskustellen, kokeillen, koskettaen.
Hanna Kärkiselle kulttuurisiirre on hyvin tärkeä
asia:
. päivänä 2014
Lukupiirin lapset ottivat innokkaasti selvää uudesta roolilautapelistä.
Kulttuurituokioiden kuluttajiksi ilmoittautui viisi lasta. Me
käsittelimme erilaisia tunnetiloja, leikimme rytmi- ja
sormileikkejä, piirsimme,
kuuntelimme musiikkia ja
rauhoituimme lapsijoogassa.
Se oli upeaa, Kärkinen muistelee.
Myös nyt, kulttuurikuun
tapahtumana, lapsilla on aikaa. Tuuvan tarina on hyvin lohdullinen, sillä se kertoo nuoresta miehestä, joka
mokailee koko ajan, mutta
mikä ominaisuus kääntyy
hänelle hyvin päin.
Tuuvan seikkailut saavat
lapset vähin erin innostumaan, ja pian seinän vierustalta kaikki ovat siirtyneet
niin lähelle kirjaa kuin mahdollista. helmikuuta.
Satutuokion ääreen rauhoituttiin laulamalla Ankka-laululeikki kirjastonhoitaja Terhi
Tenhosen johdolla.. Silloin käsitellään kirjan
kiinnostavaan päähenkilöön
liittyviä juttuja . 4
KULTTUURI
Maanantaina helmikuun 10. Tästä
päästään samalla hyvään viisivuotiaan käden tarkkuusharjoitukseen, kun omakuva
kääritään lämpimään turkkiin lyhyttä, hallittua viivaa
käyttäen.
. He kertoilevat
näkemistään hiiristä, ja kun
Tenhonen näyttää Tiheikön
väen lumetonta talvikuvaa,
kirpoavat tarinat siitä, millä pelillä Joulupukki oikein
liikkuikaan, ja millaisissa
kengissä.
Ankka-laululeikin myötä
rauhoitutaan kuuntelemaan
tarinaa, ja välillä Tenhonen
näyttää kirjan kauniita kuvia
siitä, mitä lumen alla tapahtuu, kun Tiheikön väki valmistautuu jäätanssiaisiin.
Sadun jälkeen jutellaan
lainaamisesta, mistä nuori
yleisö kuuluu olevan hyvin
perillä. Lopuksi hahmolle laitetaan turkki, johon
ensin tutustutaan koskettamalla sekä tutkimalla, miten
turkin karvat kulkevat. Toivomusten mukaisesti joukko lähtee Tenhosen
ja mukana olevien aikuisten
johdolla etsimään koira-,
avaruus-, prinsessa-, keiju- ja
salamakirjoja.
Seuraavan kerran satutuokio on 20. Satusuunnistuksen tekijä saa
pieneksi palkinnoksi hauskan
diplomin.
Torstaiaamu on satuhuoneessa varattu satutuokiolle.
Siitä tulee viikon suosituin
Satuhuoneen tapahtuma, sillä
tarinaa asettuu kuuntelemaan
lähes 20 lasta.
Kirjastonhoitaja Terhi
Tenhonen lupaa lukea Tiheikön väestä, hiirten elämästä,
ja lapset valitsevat jännittävän ja juhlavan tarinan väliltä: voiton vie juhlava tarina.
Lapset ovat itsekin tarinatuulella. Myös tuore Risto Räppääjä -elokuva on saamassa katsojia piiriläisistä.
Piiriä vetävä kirjastokulttuuritoimenjohtaja
N i i n a H o n ko
esittelee piiriläisille varaamiaan kirjoja, uutta sekä
vanhempaa tuotantoa, lukee
kirjoista katkelmia ja kertoo
niiden erityispiirteistä.
Lukupiirituokion lopuksi
hän esittelee Pelastakaa Lapset ry:ltä kirjastolle saadulla lahjoituksella hankittuja
uusia pelejä: rooli-lautapeliä
sekä kahta pakkaa arvoituskortteja, joihin vastausta
miettiessä saa mielikuvituksen pistää tosissaan laukkaamaan . Nyt
lämmitellään satutrivialla
kysymys- ja vastauskorttien
avulla: muistellaan asioita,
jotka liittyvät tuttuihin prinsessasatuihin sekä Muumilaakson tarinoihin.
Puolet piiriläisistä kertoo joulun aikaan lukeneensa
jonkin Harry Potter -kirjoista, mutta muutakin on käsissä
kulunut: kirjoja aina saksan
kielestä joulutarinoihin sekä
juuri valkokankaalle tulleeseen Onnelin ja Annelin
talo-kirjaan. Ensin kuultiin Sven Tuuvan tarinaa Koiramäen tyyliin.
Kirjaston satuhuone tutuksi
RITVA LAUNESKOSKI
Iida, Satu, Petra, Siiri, Sofia,
Nea ja Kaapo ovat kokoontuneet lukupiiriin joulutauon
jälkeen
Lisääntyvään energiankulutukseen ei voida vastata yksioikoisesti etsimällä
Metallia Mestassa
A.K.
Ensi lauantaina avautuu yleisölle oivallinen mahdollisuus
tutustua suomalaiseen huippuosaamiseen, kun Villen
Mestan lavalle nousee tamperelainen power metal yhtye
Dreamtale.
Dreamtale on 1999 perustettu yhtye, joka julkaisi
viime vuonna järjestyksessään jo kuudennen studioalbuminsa World Changed Forever. Albumi on saanut alan
lehdissä ulkomaitakin myöten positiivista palautetta.
Jos levy on saanut hyvän vastaanoton, niin myös bändin
laulajaa Erkki Seppästä on
kehuttu varauksetta kriitikoiden puolesta. Niukkuuden ja tasavertaisuuden yhdistäminen
on saatettava laajemman poliittisen keskustelun ja kiistojen kohteeksi.
Dreamtale: vas. Lisäksi
on tarkoitus järjestää jotain
spesiaalitapahtumaa kuluvan
vuoden aikana, onhan bändin 15-vuotisjuhlavuosi.
Niukkuudella
ostetaan aikaa
vaihtoehtojen
kehittämiseen
myös, että fossiilisten polttoaineiden radikaali vähentäminen yhtäällä tekee niistä
jälleen runsastuvan resurssin,
jonka käyttöä voidaan toisaalta lisätä siellä, missä se
on teknisesti korvaamatonta
tai muuten välttämätöntä.
. En usko, että mikään
liike tai puolue voi yksinään
luoda mitään ohjelmaa ratkaisemaan niukkenevien resurssien ongelmaa, vaan asia
on saatettava yleiseen keskusteluun ja vakavasti otettavaan pohdintaan, Lähde
selvensi kirjansa tavoitetta.
. Se lähti alun perin
puolittain vitsistä. Seppänenhän
on joillekin iittiläisille tuttu
uusia energialähteitä, vaan
kokonaisenergiankulutuksen aleneminen on edellytys kaikille vaihtoehtoisille
energialähteille. Lisäksi on
ollut puhetta, että tehtäisiin
joistakin kolmen ensimmäisen albumin kappaleista
uusia versioita nykykokoonpanolla EP:n verran. hupenevat.
Teos ei ole kuitenkaan
mitään opastusta henkilökohtaiseen nuukuuteen, vaan se
haastaa lukijan miettimään,
millaisia poliittisia ratkaisuja
resurssien niukkuus edellyttää.
Henkilökohtainen voi olla
poliittista, mutta se ei korvaa
julkista politiikkaa, on Lähteen loppupäätelmä tiivistettynä.
. Fossiilisten
polttoaineiden korvaaminen
muilla energiamuodoilla
?
Tietokirjailija Ville Lähde (keskellä) esitteli kulttuuriviikon tilaisuudessa teostaan Niukkuuden maailmassa.
on perin ongelmallista: sen
paremmin bioenergia kuin
ydinenergiakaan eivät Lähteen mukaan ole todellisia
vaihtoehtoja:
. Äänityksissä mukana ollut Timo
Tolkki (ex-Stratovarius) ei
silloin biisiä levylle hyväksynyt, mutta julkaisimme sen
myöhemmin Suomessa sinkkuna ja Japanissa Differencelevyn bonusraitana.
Sinkku ilmestyessään
menestyikin ihan mukavasti
nousten Suomen singlelistan top teniin. päivänä 2014
5
Peritty tilanne määrää, millaisin
edellytyksin menemme eteenpäin
VOITTO RUOHONEN
Osana Iitin kulttuuriviikkoja
kuultiin Iitin kirjastolla viime maanantaina tietokirjailija Ville Lähteen esitelmä
niukkuudesta. Jäätiin levytysten jälkeen leikkimään
studioon koneilla ja syntyi
kappale Powerplay. Tuotannon
ja kulutuksen vähentämisellä
ostetaan aikaa vaihtoehtojen
kehittämiselle, hän perusteli,
miksi siirtyminen niukkuuden maailmaan on väistämättä edessä.
Teoksensa loppupä ä-
telmissä hän tiivistää asian
vielä niin, että on pystyttävä yhdistämään aineellisen
kulutuksen lasku ja samalla
eriarvoisuuden vähentäminen eli kulutuksessa ja hyvinvoinnissa olevia eroja on
kavennettava.
. Hän mainitsi, että
viimeisten sadan vuoden
aikana, 1900-luvulla, maailman energiankulutus on 16tai 17-kertaistunut. Energia
on valtaosaltaan fossiilisten
polttoaineiden, erityisesti
öljyn varassa. Menemme studioon
jossain vaiheessa tekemään
seuraavaa levyä. Teokseni yksi keskeinen käsite on peritty tilanne,
Lähde selvitti esityksessään.
Hän tarkoittaa sillä sitä,
että maailmantilan tarkastelu
ei voi lähteä liikkeelle edellytyksettömästi, tyhjän päältä.
Mikään muutos vallitsevaan
ei ole mahdollista muutoin
kuin peritty tilanne tunnustaen; ei ole mahdollista tehdä
siirtymää johonkin aiempaan
tilanteeseen ja kuvitella, että
kaikki alkaisi alusta. Asiaa voi havainnollistaa niin, että jos kaikki
Kiinan tarvitsema energia
pitäisi tuottaa ydinvoimalla,
tarvittaisiin 4.000 reaktoria.
Koko maailmassa on tällä
hetkellä toiminnassa 440 reaktoria.
Bioenergia puolestaan ei
tuotto/kulu ?suhteeltaan ole
kovin optimaalista. Peritty tilanne vaikuttaa: vaikka Suomen metsät ovat täynnä puuta, paluu polttopuiden varassa
tapahtuvaan lämmitykseen ei
ole enää mahdollista.
Lähteen yksi ajatus on
vierailtuaan viime vuonna
paikkakunnalla tribuuttibändi The Coverslavesin vokalistin ominaisuudessa.
Dreamtale on power metal genren perinteisiin maneereihin nojautuva bändi,
mutta silti kitaristi ja yhtyeen
perustaja Rami Keränen ei
rajoittaisi musiikkiaan liian
tiukasti yhteen lokeroon:
. 2000-luvulla
yhdistys on aloittanut myös
kustannustoiminnan, ja se on
Suomessa ainoa filosofisen
kirjallisuuden julkaisuun erikoistunut kustantamo.
Tärkeä osa yhdistyksen
toimintaa on yhteiskunnallista ja filosofista keskustelua
edistävän ilmaisen sisällön
tuottaminen Internetiin.
Ville Lähteen Niukkuuden
maailmassa pyrkii tarjoamaan valistuneelle lukijalle
eväitä ymmärtää, millaisessa tilanteessa olemme, kun
erilaiset luonnon resurssit ?
öljy, makea vesi, viljelysmaa
ja ruoka . KULTTUURI
Maanantaina helmikuun 10. Vuoden 2014
suunnitelmista kysyttäessä
Keränen kommentoi:
. Öljyn valtaasemaan ovat vaikuttaneet
monet tekijät kuten sen helppo- ja monikäyttöisyys: sitä
on helppo kuljettaa ja varastoida ja se on tärkeä monen
tuotteen raaka-aine.
Öljyvarat maapallolla sinänsä eivät ole lopussa, mutta ne ovat yhä vaikeammin
tavoitettavissa. Kyllähän sieltä varmasti kuuluu varhaisten suosikkien kuten Helloweenin,
Stratovariuksen ja Gamma
Rayn vaikutus, mutta niiden
lisäksi löytyy jopa konevaikutteita ja paljon materiaalia,
jotka itse luokittelen rockiksi.
Mainituista konemusiikkivaikutteista on pakko kysyä
lisää.
. Seppo Kolehmainen (kitara), Rami Keränen (kitara), Heikki Ahonen
(basso), Petteri Rosenbom (rummut), Erkki Seppänen (laulu) ja Akseli Kaasalainen
(koskettimet).. niin & näin
?yhdistyksen toiminnanjohtajana ja vapaana kirjoittajana työskentelevä Lähde on
vaikuttanut pitkään suomalaisessa ympäristöliikkeessä
ja pohtinut ympäristön tilaa
useissa tieteellisissä artikkeleissa.
Viime vuoden lopulla
hän julkaisi ympäristökysymyksiä ja erityisesti elämälle
välttämättömien resurssien
hupenemista tarkastelevan
teoksen Niukkuuden maailmassa, ja sitä hän esitteli kirjaston tilaisuudessa.
niin & näin ?toiminnasta
vastaa Eurooppalaisen filosofian seura. Se on vapaaehtoistyöhön perustuva aatteellinen
yhdistys, joka on vuodesta
1994 lähtien julkaissut niin
& näin -nimistä, neljä kertaa vuodessa ilmestyvää aikakausikirjaa. Lyhyesti, tehtyä ei enää saa tekemättömäksi.
Lähde tiivisti teoksensa
sisältöä kolmeen kohtaan:
kirjan tarkoitus on antaa perustietoa tärkeimpien luonnon resurssien tilasta ja erityisesti niiden tuotannosta ja
kulutuksesta, toiseksi antaa
lukijalle välineitä tulkita sitä
laajaa tietomassaa, jota asiasta tulvii, ja kolmanneksi
teoksessa pohditaan, mitä
seurauksia niukkenevien resurssien tilasta on politiikalle
ja taloudelle.
Yhtenä esimerkkinä Lähde selvitti energiavarojen tilannetta
Tervetuloa!
Hallitus
Kausalan Seudun
Martat ry:n
Iitin osaston
sääntömääräinen vuosikokous torstaina 20.2.2014
klo 17.00 Kirmossa. Erä tuli vakuuttavasti Yritykselle luvuin 2515.
Toisessa erässä Yrityksen
keskittyminen herpaantui ja
varsinkin erän loppu muokkasi jopa Kerimäen yllätystä. Kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
Hallitus
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija: Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Katuosoite:
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Telefax: (05) 326 0321
Avoinna
Ma?Ti 8.30?16
Ke?To 8.30?15.30
Pe 8.30?15
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234, (05) 326 0357
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
0400 857 577, (05) 326 0355,
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten
jättöajat:
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Vedosilmoitukset:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Ilmoitushinnat:
Etusivu 1,65 E/ppm
Takasivu 1,45 E/ppm
Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin
jälkeen 1,35 E/ppm
Pienin ilmoituskoko 25 ppm
Kuolinilmoitus 1,35 E/ppm
Kiitosilmoitus 25 E/kpl
Etusivu (silmä) 66,00 E/kpl
Merkkipäiväilmoitus 25,00 E/kpl
Onnitteluilmoitus kuvalla 45,00 E/kpl
Palveluhakemisto 30,00 E/rivi 3 kk
Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten
julkaisemisesta sattuneesta virheestä
on ilmoitusten hinta ja muihin
lehtiin toimitetusta aineistosta sen
valmistusarvo.
Tilaushinnat
1.1.2014 alkaen
Kestotilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 80,00
ulkomailla 92,00
Määräaikaistilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 86,00
ulkomailla 92,00
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
maksuttomaan päivystysnumeroon
0800-30033
Jaalan kirkonkylässä Itellan
päivystykseen 0200-71400
Numerot päivystävät klo 6-10
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Pankit:
Nordea
FI92 2131 1800 0041 25
Helmi Säästöpankki
FI25 4212 0010 0979 68
OP
FI 93 5069 0110 0003 50
Sampo
FI64 8000 1500 0646 48. Tapio Mäki-Tulokkaan valmentama
tamma haki ensimmäisellä
takasuoralla keulat, sääteli
matkavauhdin sopivaksi ja
kiri lopussa helposti ykköseksi. Lopulta Yritys ryhdistäytyi erävoittoon 25-23, joka
kruunasi päivän kolmannen
2-0-voiton.
Valmentaja Katja Backman oli tyytyväinen kokonaisuuteen.
. Ottelun pistehai oli hyvin onnistunut Elli Töyrylä.
Toisessa ottelussa unihiekat olivat jo tipotiessään, kun
Yritys upotti Kalliosuon Sisun suoraan kahdessa erässä
25-15, 25-18. maaliskuuta,
jolloin sekä Mansikat että
Mustikat matkustavat Sipoon
vieraiksi
Sunnuntaina E-tyttöjen
ykkösnyrkki oli aluemestaruusturnauksessa Mäntyharjulla, mistä tuomisina
oli voitto ja kaksi tappiota. Niihin palaamme myöhemmin, sillä viime vuodesta
ovat jäljellä vielä parhaiden
palkitsemiset. päivänä 2014
Yrityksen C-tytöt
valloitti Kerimäen
Lili Nash keulavoittoon Tampereella
Keisar ja Naughty La Marc taistelivat totoon
E-tytöt voittojen makuun Imatralla ja Mäntyharjulla
HOOBEE
Yrityksen C-tytöt tekivät
viime viikon lauantaina täydellisen matkan Kerimäelle.
Turnaus kuului ikäluokan
lentopallon 1-sarjan keskilohkon G-pooliin, josta Yritys selvisi puhtaalla pelillä,
kolme ottelua, kolme voittoa.
Katja Backmanin valmentama joukkue oli sairastapausten johdosta Kerimäellä kahdeksalla pelaajalla,
mutta se ei tahtia haitannut.
Yritys voitti päivän ensimmäisessä pelissään Vilppulan Tähden 2-0, vaikka peli
ei aamun matkustamisen jälkeen ollutkaan parhaimmillaan. Ottelun hahmo
oli Kiia Ojala, joka hurjalla verkkopelillään niittasi
tilastoihin päivän kovimmat
lukemat.
Päivän viimeisessä ottelussa vastaan asettui jo ennestään tuttu Kerimäen Lentopallo, jota vastaan Yritys
latasi avauserässä täysillä.
Kerimäki joutui paluupalloissaan helppoihin heittoihin, jotka Yritys poimi tarkasti passari Jenna Puukan
hyppysiin, ja jonka tarjoilun
hyökkäys muutti näyttäviksi
pisteiksi. Yritys on kolmantena kahdella voitolla ennen
yhden voiton Salpis Blackiä.
HOOBEE
Timo Armisen osaomistama
Lili Nash on palautunut sairastauon jälkeen tasolleen ja
otti jo kauden toisen voittonsa Tampereella. Kaikki saivat nyt peliaikaa ja onnistumisia alle,
vaikka harjoitukset on sairastelujen takia vedetty vajaalla ryhmitykselle. Olethan sinäkin paikalla täydentämässä iittiläistä uuden ajan
Ravigaalaa.
IITIN LYÖTTILÄN
MartTAYHDISTYS ry:n
vuosikokous pidetään keskiviikkona 19.2.2014 klo
18.30 Leiramolla, Lyöttiläntie 501 B, Lyöttilä. Se tietää
tiivistyvää kevättä myös kaviourilla, mistä ensimmäisen
viikon totosijat ovat jo merkkinä. Tervetuloa!
Johtokunta
vuosikokous pidetään Heikintie 5 kokoontumishuoneessa torstaina 20.2.2014
klo 18.00. Kun Mustikatkin voittivat yhden ottelun, oli saldo
yhdelle päivälle kunnioitettava.
Turnauksen tulokset eivät
vielä ole Liiton sivuilla, joten
turnausraportti on luettavissa
myöhemmin Yrityksen kotisivuilta www.kausalanyritys.
fi. Esillä sääntöjen määräämät asiat.
Hallitus
piti paikkansa kärjessä, ja
sen takaa sopivasti tilaa saanut Camri pystyi niukkasti
kepittämään Keisarin jättäen
tämän kolmanneksi.
Lähtö oli karsinta Pariisin
kylmäveriotteluun, mutta tällä kertaa Hupi Tallin taustavoimat päättivät jättää pitkän
reissun väliin ja keskittyä kotimaan kansallisiin.
Helmikuu on tätä luettaessa jo hyvässä vauhdissa ja
kovimmat pakkaset ainakin
tällä erää takana. Otteet antavat odottaa
menestystä myös kovemmissa tehtävissä.
Vermon totosijat tulivat
tammikuun loppupuolella
ja molemmat T65-lähdöissä.
Ensimmäisestä vastasi Seppo Kaarron osaomistama
Naughty La Marc, joka taisteli pitkään jopa voitosta,
mutta joutui lopulta antautumaan maali kamerassa
kolmanneksi. Salpis Black ei pysynyt
Yrityksen kyydissä, sillä
numeroista tuli tylyt 25-8,
25-5. Kokouksessa käsitellään sääntöjen
vuosikokoukselle määräämät asiat. Johtokunta kokoontuu klo 17.00.
Tervetuloa!
Iitin
Lauluveikot
Vuosikokous pidetään tiistaina
25.2.2014
klo
17.00 Iitin lukion ruokasalissa. Toisessa ottelussa Mäntyharju oli sitten liian kova,
vaikka Yritys saikin toiseen
erään hengen päälle häviten
vain kahdella pisteellä 25-23.
Päivän päätteeksi Yritys
urakoi Salpiksen Superia
vastaan kaikki kolme erää,
mutta hävisi 1-2 (19-25, 2519, 10-15).
Sarjataulukossa MäVi ja
Salpis Super ovat karanneet,
sillä molemmilla on kuuden
ottelun jälkeen kymmenen
pistettä. Palkitsemisten lisäksi
Kausalan Ponnilla kuullaan
eläinlääkäri Pekka Kokkolan mielenkiintoinen luento
ja sitä seuraavat yleisökysymykset ja paljon muuta. Vuorollaan
Mansikoiden taisteluhaluun
kompastuivat Sibbo Vargarnan Minitiikerit, Haminan
Arsi ja vielä Yrityksen Mustikat. 6
URHEILU
Maanantaina helmikuun 10. Kokouksessa käsitellään sääntöjen § 8 määräämät asiat. Sen Iitin HYS
tekee tänään yleisötilaisuudessa. Tietysti
Anni Mertakorven paluu
joukkueeseen kahden kuukauden tauolta on hieno asia,
kertoi valmentaja tyytyväisenä.
Jo mainittujen lisäksi
Yrityksessä pelasivat Moona
Rautiainen, Nea Niemelä,
Rosa Purtilo ja Vilma Taavitsainen.
Yrityksen E-tytöt olivat
samana päivänä Tiikerisarjan turnauksessa kahdella
joukkueella Imatralla, mistä
Mansikat toivat kotiin täyden pistesaaliin. Seuraavan kerran E-tytöt
ovat asialla 15. Viikkoa myöhemmin ruuna oli pitkän kirin jälkeen rahoilla kuudes.
Hupi Tallin Keisar alkaa jälleen olla kunnossa.
Vermossa Hannu Torvinen
sai orin toiseen pariin ulos,
mistä lähti kolmannelle kiriin viimeisellä takasuoralla.
Maalisuoralla Otto Milleri
KESKI-IITIN
MAAMIESSEURA RY.
MUUMIPEIKKO
Sääntöjen määräämä vuosikokous to 13.2.2014 klo
18.00 Kanttiinassa
Kaikki mukaan!
Iitin
Hevosystäväinseura ry.
Muistathan ?Hevosgaalan?/Ohjelmallisen tilaisuuden
ravivuoden
2013
parhaiten
pärjänneiden iittiläisomistuksessa olevien hevosten ja näiden taustavoimien
palkitsemiseksi tänään ma 10.2.
klo 18.00 Ponnilla, Kalevankatu 4. kilpailupäivä
14.30 - 16.55 Sotshin olympiakisat:
5. kilpailupäivä
21.30 Sotshin olympiakisat: 4. Jotta yhdistyksemme tilat
olisivat juhlakunnossa, järjestetään Uudessa Pajalassa siivoustalkoot 14.2. 0400 551 247, saat tarkemmat tiedot. Phil (7)
03.00 Start!
03.30 - 05.00 Älypää-TV
05.30 Aamusää
06.25 Huomenta Suomen Uutiset
06.35 Studio55.fi
07.00 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Sydänmailla (7)
10.35 Emmerdale (S)
11.05 Emmerdale (S)
11.35 Lääkärit
12.30 Ostoskanava Tvins.com
14.00 Alueellinen sääennuste
14.05 Pomo piilossa UK
15.10 Mitä tänään syötäisiin?
15.15 Perhe 2.0 (S)
15.45 Vauvaonnea (S)
16.15 Kaappaus keittiössä
17.15 Uutiset
17.20 Suomen ja maailman sää
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Erilaiset äidit
21.00 C.S.I. klo
12.00
Kausalan
ABC-aseman kabinetissa. - 12.2.2014
Maanantai 10.2.
TV1
Iitin koulujen ja
päiväkotien ruokalista
10.?14.2.2014:
Ma: lihamureke, perunasose,
salaatti. Keilailta 21.2.
Ilmoittautumiset
Markolle
viim. kilpailupäivä
12.00 Sotshin olympiakisat: 4. Ke: pehmeä ohrapuuro, marjakeitto,
leikkele, kurkku, moniviljaleipä.
To: kala-kasviskeitto, juusto,
hedelmä, ruispala. kilpailupäivä
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Sotshin olympiakisat: 4. 040 557 4979. To:
broilerkastike, riisi, salaatti. Muistathan vuosikokoontumisen la 15.2. kilpailupäivä
10.15 Sotshin olympiakisat: 3. klo 14?19, la INTOparkki lapsille 10?14. ELL Pekka Kokkola luennoi ja vastaa yleisön hevosaiheisiin kysymyksiin. Ilmoittautumiset Markolle viim 15.3.
040 720 9149.
Iitin JHL 342
teatteriretki
Kouvolaan,
Katri Helena,
7.3. Lähtö Urajärven
uimarannalta yhteislähtönä klo
18.00, edestakainen matka n. kilpailupäivä
21.30 Sotshin olympiakisat: 3. 040 720 9149.
Kevätretki Tarton Maamess
-näyttelyyn 24.?26.4. Jäsentapaaminen Tuulensuojassa ke 26.2. p. Loppurentoutusta varten varaa lämmintä ylle.
Tunnilla liikutaan avojaloin,
sukilla tai voimistelutossuilla.
Ohjaajana Tiina Kyrkkö. Säbä/höntsää perjantaisin Ravilinnassa kahdella
lohkolla klo 20.30. kilpailupäivä
11.30 Sotshin olympiakisat: 5. klo 10?14. Phil (12)
04.40 - 05.00 Älypää-TV
Tiistai 11.2.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.45 Aamusydämellä
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 - 09.53 Kuningaskuluttaja
10.00 Suuret eläinvaellukset
10.50 Kuvakirjeitä maailmalta:
Kuvakirjeitä Chilestä
11.00 Yle Uutiset
11.05 Unelma Ruotsista
12.05 - 12.26 Rakkaudesta puutarhaan
13.00 Kuudes käsky (7)
14.30 Ionan pyhä saari
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 A-studio
16.20 Aarteenetsijät
16.50 Novosti Yle
16.50 Yle Uutiset
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Sotshin olympiakisat: 4. klo
10?12. Urajärven Pukkisaaren
Tiltunkololle. kilpailupäivä
14.00 Sotshin olympiakisat: 4. Kaikki joukolla mukaan
leikkimään ja seurustelemaan!
iitin nuorten isäntien kerho. mennessä ollikainen.maarit@luukku.com tai 041 544
9848.
Kymenlaakson
Sotaorvot. Vuosikokoontuminen
Kouvola-talossa
ti 11.2. 2014 jäsenmaksuja.
Käsityökerho kokoontuu kirjastolla ke 19.2. Ohjatut harjoitukset maanantaisin klo 18.00
ja perjantaisin klo
17.00 Kausalan
Kansantalossa. Jäsenmaksuja otetaan vastaan.
Muistathan
vuosikokoontumisen to 20.2.
klo 15.00 Iitin
srk:n Kahvituvalla.
Iitin Jousiampujat. kilpailupäivä
23.00 - 00.00 Game of Thrones (16)
MTV3
05.30 Aamusää
06.25 Huomenta Suomen Uutiset
06.35 Studio55.fi
07.00 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Sydänmailla (7)
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Emmerdale (S)
11.40 Lääkärit
12.35 Ostoskanava Tvins.com
14.05 Alueellinen sääennuste
14.10 Selviytyjät
15.05 Mitä tänään syötäisiin?
15.10 Whitney (7)
15.40 Putous
17.15 Uutiset
17.20 Suomen ja maailman sää
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Suomen surkein kuski
21.00 Panttivangit (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Rizzoli & Isles (12)
23.35 Vihjeet hukassa (7)
00.35 - 01.05 Louie (12)
Nelonen
05.00 Älypää-TV
06.00 Ostosruutu
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu:
Jake ja Mikä-Mikä-Maan merirosvot
07.25 Disney esittää: Ankronikka (7)
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit (7)
08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut (S)
08.15 Muuttajat
08.45 Yllätyskokki Niki
09.15 Reissussa lasten kanssa
09.50 Hulluna häämekkoihin
10.20 Sisustuskaksoset
10.50 Ostosruutu
11.20 Ostosruutu
11.50 Ostosruutu
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Hulluna häämekkoihin
13.50 Sisustuskaksoset
14.20 Yllätyskokki Niki
14.50 Tyyliä vai ei
15.55 Hurja remontti
16.55 Frasier (S)
17.25 Farmi
18.25 Deittikamera (7)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Farmi
19.30 Matkaoppaat
20.00 Huippumalli haussa
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Ladykillers (12)
23.10 Farmi
23.40 Frasier (S)
00.10 Deittikamera (7)
00.40 Näkijä (7)
01.40 Näkijä (12)
02.40 Mad Men (12)
03.40 Dr. klo 19.
Retken hinta sis. kilpailupäivä
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.53 Kiehtova maailma:
Junamatka Eurooppaan
20.00 Prisma Studio
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Mr Selfridge (12)
21.45 Politiikan nappula (S)
22.15 Prisma: Voyager aurinkokunnan rajalla
23.05 Yle Uutiset
23.10 Paha suklaabisnes
23.55 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN: Nallen aamu
06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.2.
06.52 Aistit: Katso minua
06.55 Ystäväkirja
07.01 Timppa (S)
07.11 Prinsessalaulu
07.14 Jessin kanssa (S)
07.26 Kaapo ja Late: Kanootin mela ja
intiaanipäähine (S)
07.32 Neppajymykerho
07.37 Ritari Mikke (S)
07.52 Muumilaakson tarinoita (S)
08.15 Kaapo (S)
08.41 - 08.48 Late lammas (S)
09.00 Sotshin olympiakisat: 4. (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto ja Jokeri
22.30 MTV Sport Uutiset
22.40 Rikoksista pahin (16)
23.40 - 00.40 Fringe - rajamailla (12)
05.00 Älypää-TV
06.00 Ostosruutu
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu: Jake ja
Mikä-Mikä-Maan merirosvot (S)
07.25 Disney esittää: Ankronikka (7)
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit (S)
08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut (S)
08.15 Muuttajat
08.45 Leila leipoo Ranskassa
09.15 Tuhluriprinsessat
09.50 Hulluna häämekkoihin
10.20 Sisustuskaksoset
10.50 Ostosruutu
11.20 Ostosruutu
11.50 Ostosruutu
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Hulluna häämekkoihin
13.50 Sarahin talo
14.20 Leila leipoo Ranskassa
14.50 Tyyliä vai ei
15.50 Supernanny (S)
16.55 Frasier (7)
17.25 Himohamstraajat
18.25 Deittikamera (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Farmi
19.30 Matkaoppaat
20.00 Tervetuloa kotiin
20.57 Keno
21.00 Under the Dome (12)
22.00 Hyvät ja huonot uutiset
23.00 Farmi
23.30 Dexter (16)
00.30 Frasier (7)
01.00 Deittikamera (S)
01.30 Criminal Minds: Epäilyksen alla
02.30 Dr. Vanhempi?lapsi -kerho
jälleen seuratalolla to 13.2. klo 11.00
Kansantalon
kerhohuoneella.
Hallitus klo 10.00. kilpailupäivä
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Uutisvuoto
19.00 Prisma:
Voyager aurinkokunnan rajalla
19.50 Unohtuneet rikokset
20.00 MOT
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti: Ekopolis
22.25 Kotikatsomo: Kansan mies (7)
23.10 Yle Uutiset
23.15 Elävä vai kuollut?
00.05 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
IITIN
KOSKENNISKAN
MARTAT. kilpailupäivä
MTV3
MTV3
Nelonen
Nelonen
05.30 Aamusää
06.25 Huomenta Suomen Uutiset
06.35 Studio55.fi
07.00 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Sydänmailla (7)
10.35 Emmerdale (S)
11.05 Emmerdale (S)
11.35 Lääkärit
12.30 Ostoskanava Tvins.com
14.00 Alueellinen sääennuste
14.05 Grand Designs - unelma-asunnot
15.10 Mitä tänään syötäisiin?
15.15 Kerran lapsi, aina lapsi (7)
15.45 Kerran lapsi, aina lapsi (7)
16.15 Suomen surkein kuski
17.15 Uutiset
17.20 Suomen ja maailman sää
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Pientä pintaremonttia
21.00 Kohde (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Pukumiehet (12)
23.35 666 Park Avenue (16)
00.35 - 01.05 Luuserit (12)
05.00 Älypää-TV
06.00 Ostosruutu
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu: Jake ja Mikä-MikäMaan merirosvot
07.25 Disney esittää: Ankronikka (7)
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit (7)
08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut (S)
08.15 Muuttajat
08.45 Yllätyskokki Niki
09.15 Reissussa lasten kanssa
09.50 Hulluna häämekkoihin
10.20 Sisustuskaksoset
10.50 Ostosruutu
11.20 Ostosruutu
11.50 Ostosruutu
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Hulluna häämekkoihin
13.50 Sisustuskaksoset
14.20 Leila leipoo Ranskassa
14.50 Tyyliä vai ei
15.50 Supernanny (7)
16.55 Frasier (7)
17.25 Himohamstraajat
18.25 Deittikamera (7)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Farmi
19.30 Matkaoppaat
20.00 MasterChef Suomi
20.57 Keno
21.00 Holmes NYC (12)
22.00 Criminal Minds: Epäilyksen alla
23.00 Farmi
23.30 Californication (12)
00.05 Frasier (7)
00.35 Deittikamera (7)
01.05 Holmes NYC (12)
02.05 Dr. Ohjelmassa on mm.
taidenäyttely (maalauksia ja
keramiikkaa) ja arpajaiset. Ti: makkarakeitto, juusto, maustekurkku.
Ke: pinaattiohukaiset, perunat,
juustokastike, salaatti, hillo. klo
14.30 Eija Kauppilan luona
(Vuolenkoskentie 1434, Huutotöyry). http://www.iitinjousiampujat.fi/
KAIKKI MUKAAN tekemään käsintehtyä paperia ja
maalaamaan sille ke, to, pe
12.?14.2. Kaikki mukaan . alkaen
kahvituksella klo
12.00. kilpailupäivä
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.52 Historia:
Kuuba - mafian paratiisi
20.00 Akuutti
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
21.55 Keskiviikon ravisuora
22.00 Top of the Lake (16)
23.00 Yle Uutiset
23.05 - 23.59 Ulkolinja:
Espanjan kruunu kriisissä
00.00 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.46 PIKKU KAKKONEN:
Katti Matikaisen aamu
06.47 Nimipäiväonnittelu: 12.2.
06.48 Babar ja Badun seikkailut (S)
07.01 Ystäväni Ronja
07.07 Tiketi Tok (S)
07.21 Lauran tähti: Lapset salapoliiseina (S)
07.34 Nallepaini
07.36 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S)
07.49 Muumilaakson tarinoita (S)
08.13 Kaapo (S)
08.36 Late lammas (S)
08.45 Sotshin olympiakisat: 5. Paikka:
sähkönkulma. 19.2. Naisten
1-sarjan lentopallo YritysMikkeli su 16.2. Ei ennakkoilmoittautumista. Keskiviikkoisin naiset klo 18.00?21.00.
Torstaisin miehet klo 18.00?
21.00.
FC
Kausalan
jalkapalloharjoitukset
Ravilinnassa tiistaisin klo
20.30.
04.00 Uutisikkuna
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Strada
10.00 - 10.45 Sydämen asialla (7)
10.50 Kuvakirjeitä maailmalta
11.00 Yle Uutiset
11.05 Puoli seitsemän
11.35 Arto Nyberg
12.20 - 12.28 Kuinka nainen sai housut
13.00 - 14.18 Irmeli seitsentoistavuotias (7)
14.25 Yhdistys jäsenpulassa
14.55 Pisara
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 - 15.48 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
16.20 - 16.43 Kuningaskuluttaja
16.50 Novosti Yle
16.50 Yle Uutiset
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Sotshin olympiakisat: 3. kilpailupäivä
18.40 Yle Uutiset
18.45 Sotshin olympiakisat: 4. Tuo
töitäsi esille vaikkapa perjantaina siivoustalkoiden yhteydessä
tai heti lauantaina aamusta klo
9.00. Maanantaina helmikuun 10. järj. klo
17.30. Ilm. Varaa reppuun taukotakki.
Tiltunkololla nokipannukahvit.
Kaikki joukolla mukaan hakemaan uusia elämyksiä!
Eläkeliiton Iitin
yhdistys.
Hallituksen kokoontuminen ke 12.2. kilpailupäivä
23.00 - 00.38 In the Electric Mist (16)
Keskiviikko 12.2.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 MOT
10.00 Suuret eläinvaellukset
10.50 Kuvakirjeitä maailmalta:
Kuvakirje Brasiliasta
11.00 Yle Uutiset
11.05 Puoli seitsemän
11.35 Prisma Studio
12.05 - 12.29 Luontohetki: Eläintarinoita
13.00 - 14.23 Teerenpeliä (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.55 - 16.45 Avara luonto: Galapagos
16.50 Novosti Yle
16.50 Yle Uutiset viittomakielellä
16.50 Yle Uutiset
16.55 - 17.25 Sotshin olympiakisat:
5. Kerho ma 17.2.
klo 13.00 Iitin kunnantalon
valtuustosalissa. Kentän
kunnostus klo 15.30.
Muumien hiihtokoulu
ilmoittautuneille alkaa
Myllytöyryn hiihtomajalla (Hiihtäjäntie 12) huomenna ti 11.2. kyydin, teatterin ja väliaikatarj. Soita Leenalle
p. klo 10.00
lähtien. kilpailupäivä
22.00 Yle Uutiset
22.10 - 23.00 Sotshin olympiakisat:
5. Phil (12)
04.30 - 05.00 Älypää-TV. kilpailupäivä
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Sotshin olympiakisat: 3. klo 14.30.
Teema: Juha Vainion lauluja.
Kyllikki ja Raine Narva.
Taideseura juhlistaa Iitin omaa
kulttuurikuuta
järjestämällä avoimet ovet Uudessa Pajalassa 15.2. Kaikki
mukaan tutustumaan! Järjestäjänä Vuolenkosken Maaseutunaiset.
Harjoitusilta tiistaisin klo 18?19
Kuusankosken
keilahallissa.
04.00 Uutisikkuna
06.45 PIKKU KAKKONEN
06.46 Nimipäiväonnittelu: 10.2.
06.47 Ystävykset (S)
06.53 Samu ja Salla (S)
07.05 Nelli ja Iiro
07.12 Jokeri Pokeri Box
07.17 Oiva-nallen oivallukset (S)
07.26 Närpiäiset (S)
07.37 Kuminakuja 19 (S)
07.47 Muumilaakson tarinoita (S)
08.10 Musarullaa!
08.34 Late lammas (S)
08.45 Sotshin olympiakisat: 3. INTOlaiset
ja Iitin Käsityöläiset
Jaalan koulun ruokalista
10.?14.2.2014:
Ma: palapaisti, perunat, aurinkokasvikset, amerikansalaatti.
Ti: broilerpihvi, currykastike,
perunat, vihreä appelsiinisalaatti, grahamleipä. Pe:
sei-lohikeitto, juusto, kurkku.
Lisäksi joka päivä: leipä, ravintorasva ja ruokajuoma.
Johtokunta kokoontuu Kansantalossa huomenna
tiistaina 11.2. Pe: lihamakaronivuoka, raastesalaatti.Lisäksi
joka päivä: ruokajuoma, leipä,
levite.
LC
Kausalan
kuukausikokoontuminen Ponnilla
to 13.2.2014 klo
19.00.
LYÖTTILÄN KYLÄYHDISTYS. päivänä 2014
7
TV-OHJELMAT 10.2. Phil (S)
03.30 Dr. kilpailupäivä
21.50 Yle Uutiset
22.00 Sotshin olympiakisat: 4. Ilm. viim.
16.2. Ota mukaan
oma jooga- tai pilatesmatto jos on, talolta löytyy muutama. Arvontaa
Nuorisojaoston hyväksi, kahvia ja pientä suolaista tarjolla.
Olethan jo ilmoittanut tulostasi
Tommille 050 388 4828.
iitin Pallo-68 salibandy:
C2-pojat aina keskiviikkoisin
klo 14.45 ja torstaisin klo 15,
jos vuoro on nimenhuudossa
vahvistettu. klo 17.00.
Kuutamohiihto
perjantaina
14.2. kilpailupäivä
15.00 Sotshin olympiakisat: 3. Tiedustelut: 040
8382 084/Iina. kilpailupäivä
12.30 Sotshin olympiakisat: 3. klo 13.30?
15. klo 18.00 lähtien.
Tule mukaan, tehdään yhdessä!
Iitin Golfseuran
simulaattorin
seuraillat talvikaudella 2013?2014:
tiistaisin junioriharjoitukset
klo
18.00?20.00 erikseen ilmoitettuina ajankohtina. 0400 580 526 tai
Minna p. ja tied.
17.2. mahdollisuus koko salin
käyttöön keväämmällä...
ChiBall-kurssi
Vu o l e n k o s k e n
Seuratalolla
la
15.2. Palvelupäällikkö Taru Koskinen Kouvolan
Mehiläisestä tulee kertomaan
lääkärikeskuksen toiminnasta.
Tule kuuntelemaan! Voit myös
maksaa v. Lisätiedot Lena p. klo 17.00
(Huom. mennessä. kilpailupäivä
21.30 Sotshin olympiakisat: 5. Lumiveistosnäytöksen
yleisötilaisuus Vieterinpuistossa la 15.2. kilpailupäivä
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Sotshin olympiakisat: 5. kilpailupäivä
18.40 Yle Uutiset
18.45 Sotshin olympiakisat: 5. kilpailupäivä
18.40 Yle Uutiset
18.45 Sotshin olympiakisat: 3. kilpailupäivä
21.50 Yle Uutiset
22.00 Sotshin olympiakisat: 3. aikamuutos). klo 12?15.
Iitin
Eläkkeensaajat ry.
Kokoonnutaan
huomenna
ti
11.2. 5
km. Miniristeily Turusta M/S Viking
Grace ma 17.?18.3
Jos se aiheuttaa ikäviä
kokemuksia, siitä ei haluta
enää kulkea, Koverola perusteli.
Hänen arvionsa torpattiin
yleisön joukosta useammallakin suulla:
. Alueella on vanhaa kärrytienpohjaa,
jota on ennen siltaa kuljettu.
Eiraskanmutka on nyt valtion ylläpitämä yhdystie, ja
?
Kimolan kanavan parivuotinen suunnittelu esiteltiin laajasti ja runsaasti yleisöä koonneessa tilaisuudessa Seurapirtillä. Runsaat 50
vuotta sitten kanavaa rakennettaessa kävi useita maansortumia, ja tämä on nyt
suunnittelussa erityisen tarkkailun alla. Olemmeko tulleet oikeaan
paikkaan, kummasteli Kouvolan edunvalvontajohtaja
Hannu Koverola Kimolan
Seurapirtin täyttä salia.
Paikka oli oikea, ja torstai-iltana siellä selviteltiin
aiempaan verrattuna aivan
uudella otteella Kimolan kanavan aukaisemista vesitieksi. Sulun kokoon on päädytty paikan hataran maarakenteen takia.
Tunnelin käytön illan
esittelijät olivat hylänneet,
koska ajattelivat sen olevan
epämiellyttävä, pelottavakin
käyttää.
. Niitä ovat
mm. Perjantaina hankesuunnitelma esiteltiin myös Helsingin venemessuilla. otettu noin 550 kairausnäytettä.
Kanavan leveydeksi on siten ajateltu nyt 16 metriä, joten siinä mahtuu ohittamaan,
ja pohjaväylän syvyydeksi
2,4 metriä:
. Taipaleen silta on
huonokuntoinen, joten uusi
silta olisi perusteltu, mutta
myös kiertotie, noin 2,3 kilometriä, on tarkastelussa.
Eiraskan sillan korottaminen nostamalla oli tilaisuudessa esillä, samoin se,
että silta poistettaisiin ja korvattaisiin kiertotiellä. Vaikka Koverola painotti
asiassa oltavan vasta alustavissa suunnitelmissa, hankkeessa oli ensi kertaa selvä
eteenpäinmenon tuntu: tavoitteena onkin, että tulevan
maaliskuun loppuun mennessä hankkeesta voidaan jättää
Aluehallintovirastolle hakemus yleisen vesiliikennetien
perustamisesta.
Koverolan mukaan Aluehallintovirasto AVI ajastaan
järjestää viralliset kuulemiset
ja lausuntokierroksen.
. Kanava on paikoin
syvempi, mutta sen pohja
on kupera, ja se pitäisi saada
laatikkomaiseksi. Penkereet on
myös tarkoitus kattaa.
Nyt on aika antaa
palautetta ja neuvotella
pienemmissä palavereissa
käytännön asioista
Itse sulkuosuus olisi 35
metriä pitkä ja kahdeksan
leveä. Kilometrin sisään kuljetus menee kaivutyön kanssa
samaan hintaan, mutta on selvää, että näin valtavia määriä
ei kannata lähteä kuljettamaan kauas. Iitin puoleisella alueella leveys olisi
14 metriä, siihen vaikuttavat
korkeat rantapenkat. Avokanavat on tässä
maassa nähty. Haarukka on
muutama kilometri, Koverola suostui asiaa kysyttäessä
määrittelemään.
. 8
TÄNÄÄN
Maanantaina helmikuun 10. Läjitysalueiden löytäminen on nyt kysymys teille,
Vähä-Käkelä painotti.
Kimolan kanavan seudulla tunnetusti maamassat ovat
iso huolenaihe. aluetta koskevat siltajärjestelyt sekä noin 100.000
kuutiometrin maamassojen
läjitysalueiden löytäminen
riittävän läheltä työmaata.
Yksi asia noin sata henkeä koolle vetäneessä tilaisuudessa tuli jo kuitenkin
selväksi: Kimolan kanavan
tunneli pitää hankkeessa ehdottomasti hyödyntää.
Hankkeen yksityiskohtainen suunnittelu jatkuu
hakemuksen jättämisen jälkeen, samoin lobbaus valtiovallan suuntaan niin, että
tulevana syksynä kanavalle
varataan budjettiin rahaa.
Työtä ja yhteistyötä siis riittää, ja keskeistä on löytää
sellaiset toteuttamisen tavat,
että hanke mahtuu ajateltuun talousraamiin eli noin
10 miljoonaan euroon. Eihän se
ole paljon, mutta tyhjää parempi, Ely:n vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi totesi.
Odotusarvo on 1.000 sulutusta kaudessa.
Mikäli hanke saadaan
nyt etenemään niin kuin Kimolan tilaisuuden tahtotila
ilmensi, rakentamaan voisi
päästä jo ensi vuonna.
Kuvat kanavasuunnitelman luonnoksista ovat toistaiseksi esillä Kimolan Seurapirtin seinillä.
Palautetta kanavahankkeesta voi antaa:
hannu.koverola@kouvola.fi sekä teemu.turpeinen@
kouvola.fi.. Jos tämä maamassa
levitettäisiin yhden hehtaarin
suuruiselle alueelle, sille tulisi korkeutta noin 12-13 metriä, Koverola suhteutti.
Hankkeen suunnittelijan,
FCG Suunnittelun konsultti
Markku Vähä-Käkelän mu-
kaan alustavasti on katsottu
läjitysalueita Pohjanlahden ja
Eiraskan sillan ympäristöön.
. Penkereitten leikkauksista tehdään vielä tarkempia
suunnitelmia. Uittoaikana virtaama
sai olla 5 metriä sekunnissa,
sulutus loisi virtaamaa 0,6
metriä sekunnissa. päivänä 2014
?Kimolan kanavan tunnelista
kaivattua eksotiikkaa?
Nyt neuvotellaan silloista ja läjitysalueista, ja kaikki muukin palaute asiassa on tervetullutta
RITVA LAUNESKOSKI
. Nyt on aika antaa palautetta sekä neuvotella pienemmissä palavereissa käytännön asioista. Tunneli on
eksotiikkaa, ja se on jo nyt
saanut veneilyvieraissamme
aikaan valtavaa ihastusta.
Olisimme Euroopan ainoa
sulkukanava, jossa olisi tun-
neli, puheenvuoroissa painotettiin.
Tunnelia on Koverolan
mielestä hyvinkin mahdollisuus avartaa, sillä sitä on kanavan päällä 12 metriä, eikä
esim. Hankealueelta on
mm. Uutena
asiana selvitystyön myötä onkin tullut esiin, että korkeita
rantapenkkoja on kevennettävä: Iitin puolella 4-5 metrillä,
Kimolan puolella parilla metrillä. viiden metrin avarrus
sitä heikentäisi.
Rakennusalueena toimisi
käytännössä Järvi-Suomen
uittoyhdistyksen käytössä ollut ja omistama alue, ainoastaan Iitin puolen loppupäässä, Pohjanlahden lähellä, on
mahdollista, että sen kapeuden vuoksi olisi tarvetta laajemmalle rakentamisalueelle.
Lähtökohta on, että kiinteistöt eivät ole vaaravyöhykkeellä rakentamisen tai veden
takia; kanavatyöt eivät vettä
nosta. Siitä
varsinaisen sulkukananavan
osuus on noin kuusi miljoonaa euroa.
Kokouksen viesti Kimolan kanavan tunnelin käyttämisestä hankkeessa helpottaisi rahanmenoa, sillä
silloin uutta miljoonan siltaa
ei kanavan kohdalle tarvittaisikaan.
Taipaleen ja Eiraskan
sillat ovat siten suunnittelun
keskiössä. FCG Suunnittelun konsultti Markku Vähä-Käkelä näytti suuren määrän suunnitelmakuvia.
sen asema saattaisi muuttua
yksityistieksi, mikäli päädyttäisiin sillan poistamiseen ja
kiertotiehen.
Kimolanlahden silta sen
sijaan täyttää juuri ja juuri
korkeusvaatimukset (4,8 m),
joten sille ei tarvitsisi tehdä
mitään, ainoastaan ohjata
veneilyväylä aivan eteläistä
laitaa pitkin; sillä puolen silta
on korkeimmillaan.
Kustannusten hillitsemiseksi ja hankkeen toteuttamiskelpoisuuden kannalta
Koverolan mukaan tärkeää
on löytää noin 100.000 kuutiometrin ruopattaville ja
kaivettaville maamassoille
läjitysalueet aivan työmaan
tuntumasta.
. Sulutus kuitenkin saisi
seisovan kanavaveden pie-
neen liikkeeseen: