Hän totesi, että
sisäänkäynti olisi helppo
toteuttaa kellariin vievien
portaiden ja pienen varastohuoneen kohdalle, joka on
käyttämätön tila, keittiön ja
näyttelytilan välissä. N:o 77 . Irtonumero 2 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Maanantaina 10. punnitse
. Lisäksi
hän esitti, että ulos voisi rakentaa samanlaisen pienen
kuistin kuin muutkin talon
kuistit ovat.
Iitin tekninen lautakunta
totesi aloitteen johdosta, että
Kirkonkylän kesäkahvila
sijaitsee voimassa olevassa
yleiskaavassa valtakunnallisesti arvokkaan rakennetun
kulttuuriympäristön alueella
ja on kaavaan merkitty julkisten palvelujen ja hallinnon
alueeksi, jonka ympäristöarvot on säilytettävä. valitse . Esitetty
aloite toisi varmastikin vaihtoehtoja kahvilan asiakkaille, mutta toisaalta vaikuttaisi
heikentävästi sisätilojen käytettävyyteen ja aiheuttaisi
merkittävän muutoksen olemassa olevan rakennuksen
pohjoisen puoleiseen julkisivuun.
Kesäkahvilan liikevaihdolle rakennettavalla kuistilla
ei olisi oleellista merkitystä,
joten hankkeen toteuttamiselle ei ole kustannusvastaavuutta.
2
79
rs
Tumma rypäle
Espanja 500 g
(1,98 kg)
0
Palvelu pelaa
Ma-La 7-21, Su 10-18
99
rs
Salaattibaari
. Kustannus olisi vajaat
3,7 miljoonaa ja mahdollinen
rakentaminen vuosina 2019
ja 2020.
E
95
rs
T I LT U N TO R I
Naudan
jauheliha 17 %
400 g
(6,98 kg)
Maire Kolehmainen esitti
kuntalaisaloitteessaan, että
Kirkonkylän kylätaloon tehtäisiin uusi sisäänkäynti talon taakse. Lopullisesti
investoinneista päätetään
valtuustossa joulukuussa ensi
vuoden talousarviokäsittelyssä.
Kausalan päiväkotijärjestelyt ovat olleet harkinnassa,
ja ensi vuodelle on varattu
50.000 euron suunnittelumääräraha. Täysin
avoimeksi tie saatiin noin
puolentoista tunnin kuluttua.
Kahden ajoneuvon kuljettajat jouduttiin irrottamaan
autoistaan ja kuljettamaan
Lahteen sairaalahoitoon,
kaksi muuta saivat ensihoidolta apua paikan päällä.
Poliisi tutkii onnettomuuden
syytä.
Lautakunta
ei lämmennyt
kuntalaisaloitteelle
Mankalan kohdalla valtatiellä tapahtuneessa onnettomuudessa osallisina olleista neljästä autosta kaksi romuttui lunastuskuntoon. Onnettomuuden vuoksi valtatielle muodostuivat pitkät jonot
molempiin suuntiin. 62. - Ke 12.10., ellei toisin mainita. vuosikerta . päivänä lokakuuta 2016
www.iitinseutulehti.fi
Kauppakatu 6 47400 Kausala . Tarjoustuotteita rajoitettu erä.
Atria
A-leikattu, pakattu
Norja RÄ!
9
tona on tutkittu mahdollisuutta rakentaa yksi kokonaan
uusi 144-paikkainen, kuuden
ryhmän päiväkoti, joka korvaisi Metsämyyrän, Vaahteran, Kanttarellin ja Tiitiäisen. Hälytys onnettomuudesta tuli Liikenneviraston tiedotteen mukaan 15.47.
Onnettomuus sattui valtatiellä Mankalan kohdalla. Osallisina oli
kolme henkilöautoa sekä pakettiauto. nauti
9
95
kg
meidät löydät myös
facebookista
www.facebook.com. 2016 . (Kuva: Iitinseudun lukija.)
Investointeja kouluun ja liikuntahalliin
Iitin tekninen lautakunta on
käsitellyt ensi ja seuraavien
vuosien investointiohjelmaa
ja tehnyt oman esityksensä.
Sen mukaan ensi vuonna ainoat isot investoinnit olisivat
Haapakimolan koulun peruskorjaus, kustannusarvio
725.000 euroa, sekä Vuolenkosken liikuntahallin raken-
tamisen aloittaminen. Työ
jatkuisi vuonna 2018.
Ensi vuodelle on alustavasti budjetoitu 300.000 euron nettomeno, joka syntyy
kunnan 500.000 euron menoerästä ja saatavasta 200.000
euron valtionavustuksesta.
Kaikkiaan liikuntahal-
lille on budjetoitu 1.340.000
euroa, josta kunnan osuutta
740.000 euroa, valtionavustusta 400.000 euroa sekä
kyläyhdistyksen osuut ta
200.000 euroa.
Lautakunnan esitys menee
seuraavaksi kunnanhallituksen käsittelyyn. N:o 4786
Vanhuksia
ulkoilutettiin
Iitissä sekä
torilla että
Anninmäessä
Sivu 4
Neljä
autoa
kolarissa
valtatiellä
Valtatie 12:lla sattui keskiviikkona iltapäivällä neljän
auton kolari. Yhtenä vaihtoeh-
Kaikki hyvä on lähellä
Marabou 2 kpl
Suklaalevyt
185-200 g
(11,25-12,16 kg)
4
Lohifilee
50
Yksittäin
2,49-2,75 kpl
(12,45-15,28 kg)
rs
kg
Merrankuja 2, Kausala, (05) 535 3880
mikko.hallikas@k-market.com
Tarjoukset voimassa
Ma 10.10
Siinä vaiheessa, kun
KymiRing on toiminnassa, tarvitaan varmasti edelleen yhteistyökumppanina myös Kouvolan yhtiötä,
mutta Lahden seudun yhtiö tuo mukaan leveämmät
hartiat. Disko
lupa Vuolenkoskelle
Päivä
tehdä esteettömyyskartoituksia sekä antaa lausuntoja
kunnalle ja sen viranomaisille julkisten rakennusten ja/tai
peruskorjauskohteista neuvottelukunnan näkökulmasta.
Nuorisotoimi mukana
Iitin nuorisotyön viikolla
Loma-asunnolle
TÄNÄÄN
lakisa?a?teisiä, ja kunnan tulee
ja?rjesta?a. klo
14.30-21, jolloin kutsumme
erityisesti vanhemmat, kuntapäättäjät ja toiminnasta
kiinnostuneet tutustumaan
Nuokun toimintaan.
. lokakuuta.
Arto Salmisen kirjoittama näytelmä on hirtehinen kuvaus jakautuneesta
yhteiskunnasta, jossa moraali katoaa sitä mukaa, mitä ahtaammalle ihminen pistetään.
Näytelmä sisältää rankkaa huumoria, iskevää dialogia ja tiukkaa yhteiskuntakritiikkiä.
+3
Tiistai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+8
Iitinseutu 14.10. Enso-Gutzeitin asunnot
on tarkoitettu metsureille ja VATRON Iitin teollisuuden
työ- ja toimihenkilöille.
Ensi sunnuntaina ja maanantaina meillä suomalaisilla
on tilaisuus itse kullakin käyttää niitä demokraattisia
oikeuksiamme, joita yhä virkavaltaistuvassa yhteiskunnassamme yksityisellä kansalaisella tuntuu olevan yhä
vähenevässä määrin.
Kun kunnallisvaaleissa valitaan joukko ihmisiä valtuustoon, jonka tehtävistä hyvin moni ei tiedä yhtikäs
mitään ja jonka kokouksissa Iitissä ja Jaalassa ani harvoin käy ani harva kuntalainen, nämä vaalit saattavat
syystäkin tuntua kovin etäisiltä ja vierailta.
(?) Kunnanvaltuusto ratkaisee paljon asioita, jotka
aivan henkilökohtaisesti koskettavat meidän yksityiselämäämme, sen suuntaa ja ehkä lopputulostakin. Lautakunta
2-5m/s
Yö
+7
IITIN ELÄKKEENSAAJAT RY
Nuokulla avoimet ovet ja limudisko
Iitissä Nuorisotyön viikko nä kyy myös, ker too
nuoriso-ohjaaja Tanja Lehtimäki:
. Nuorisotoimintaa,
nuorisotyötä ja sen tärkeyt-
tä tehdään näkyväksi niin
kunnissa, järjestöissä, seurakunnissa kuin nuorisoalan
oppilaitoksissakin. lokakuuta eli tällä viikolla.
Kolmatta kertaa toteuttavan
kampanjan teemana on yhdenvertaisuus. Sitä ennen selvitetään luonnollisesti yhtiöön liittymisen
taloudelliset sitoutumukset.
Iitti on tähän asti ostanut matkailuun liittyvät palvelut Kouvola Innovationilta. Lempi ei kauan kukoista havumajassa.
Keskiviikko
Päivä
1-4 m/s
Yö
+6
Torstai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+5
+3
Perjantai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+6
+3
Jaalalaisen Riitta Laukkasen
suuri seinämaalaus Lahteen
Jaalan Kimolasta kotoisin oleva nuori taideopiskelija
Riitta Laukkanen (o.s. Kuukausien työn jälkeen mittava, kaikin puolin onnistunut ja täyden tunnustuksen ansainnut seinämaalaus paljastettiin Lahdessa toimivan, hitsauskoneita
valmistavan Kemppi Oy:n ruokasalissa.. Viikkoon liittyvän hupparikansa-haasteen
myötä Allianssi, joka on Nuorisotyön valtakunnallinen
palvelu- ja vaikuttajajärjestö, haastaa koko nuorisoalan
näyttämään yhdenvertaisuutensa: #Syrjinnästävapaa
#HupparikansanPuolella.
Iitin rakennuslautakunnan
kokouksessa oli tällä kerralla käsiteltävänä vain yksi
rakennuslupa. Tuleeko avioliitosta onnellinen vai onneton saattaa paljolti
riippua siitä, voidaanko nuorelle parille osoittaa asunto,
jossa perhe viihtyy. Tulevana talvena sillä on
erityinen näytön paikka, kun Lahdessa järjestetään
hiihdon MM-kisat.
Kunnanhallitus vastasi yhtiön tarjoukseen odotetusti myönteisesti, mutta se haluaa päättää vielä
erikseen mahdollisesta osakkuudesta. Katettakin on, sillä kyseinen
yhtiö on viime vuodet vastannut Lahden alueen
suurista tapahtumista. 1976
+4
Iitin kunnanhallitus:
Neljä rivitaloa Laineen alueelle
Iitinseudun ikkunasta:
Sinun asioistasi on kysymys
+3
Iitin kunnanhallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan puoltaa Enso-Gutzeit Oy:n perustettavan Kiinteistö Oy:n Enson Metsuritalot yhden rivitalon ja Oy
VATRO?n kolmen rivitalon talokohtaisia asuntolainahakemuksia vuoden 1977 asuntotuotantomäärärahasta.
Kummatkin ovat vuokrataloja. 2
TÄNÄÄN
Maanantaina lokakuun 10. Virtanen) voitti viime talvena
Lahdessa järjestetyn suuren seinämaalauksen luonnoskilpailun. päivänä
2016
Torstaina
4.8.2011
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Ikäihmisten ja vammaisten neuvottelukuntaa esitetään uudelleen perustettavaksi
Lahti
kutsuu
Iitin kunnanhallituksessa oli äskettäin käsittelyssä
Lahden suunnalta tullut tarjous, joka liittyy toisaalta rakenteilla olevaan KymiRingiin, toisaalta myös
Iitin luvassa olevaan maakuntavaihdokseen.
Lahden seutu - Lahti Region Oy on seudullinen
markkinointiyhtiö, joka vastaa Lahden seudun
imago-, asumisen, matkailun ja tapahtumien markkinoinnista sekä matkailu- ja tapahtumapalveluiden
myynnistä ja seudun matkailuneuvonnasta.
Se on kiinnostunut saamaan sekä Iitin jäsenekseen
että tarjoamaan asiantuntemustaan KymiRingin
tuleviin tapahtumiin. Järjestämme avoimet ovet torstaina 13.10. klo
18-21 Nuokulla järjestetään
vanha kunnon limudisko,
jossa musiikkia soittaa Dj
ja kanttiini palvelee. Perjantaina 14.10. Kampanjan avulla annetaan myös
vinkkejä ja työkaluja siihen,
miten yhdenvertaisuutta voi
käsitellä ja huomioida omassa
toiminnassaan.
Kampanjan tavoitteena
on tuoda esille nuorten moninaisuus ja sen huomioiminen
nuorisotyössä ja -toiminnassa.
Varasto Kuusaan juhlanäytöksenä
Kuusa n kosken Teatter in
60-vuotisjuhlanäytelmä Varasto saa ensi-iltansa perjantaina 14. Lahti on profiloitunut Suomen johtavaksi
talviurheilukaupungiksi, ja Lahti Regionilla on siihen liittyen vahvat kansainväliset yhteydet.
Ennen muuta Lahti Regionin tarjous on myönteinen
osoitus siitä, että KymiRingiin luotetaan ja halutaan
olla sen kehittämisessä mukana.
Kausalassa 10.10.2016
VOITTO RUOHONEN
Iitin Eläkkeensaajat on huolestunut siitä, että Iitissä ei
tällä hetkellä toimi ollenkaan
ikäihmisten ja vammaisten
neuvottelukunta.
Toimielin on ollut Nastolan kanssa yhteinen vuodesta
2013 alkaen, ja sen oli määrä
toimia tämän vuoden loppuun saakka huolimatta siitä,
että Nastola liittyi vuoden
2016 alusta Lahteen.
Sekä neuvottelukunnan
iittiläiset jäsenet että me
eläkkeensaajat olemme pahoillamme, että toimintaa
tänä vuonna ei ole ollut, ja
sen vuoksi ei Vanhusten viikollakaan (viime viikolla)
ollut kunnallisia tapahtumia.
S e k a. niille toimintamahdollisuudet, tilat ja sihteeri.
Toivomme, että Iitin kunnan päättäjät ottavat tämän
asian pikimmiten hoitaakseen niin, että toiminta saadaan jälleen alkamaan.
Paitsi järjestää Vanhusten
viikon toimintaa on neuvottelukunnan tehtävänä myös
myönsi luvan 44 neliön loma-asunnolle, jonka rakennuspaikka sijaitsee Vuolenkoskella.
on tarkoitettu kuudesluokkalaisille ja sitä vanhemmille.
Nuorisontyön viikon Iitissä
kruunaa lauantaina 15.10.
perinteinen 10-synttäriretki
kutsun saaneille eli 2006syntyneille, Lehtimäki mainitsee.
N u o ri s ot yö n viiko lla
#HupparikansanPuolella
-teema näkyy laajasti julkisuudessa, sosiaalisessa mediassa ja tapahtumissa ympäri
Suomea. v a n h u s - e t t a?
va m m a i s n e u vo s t o ova t
RITVA LAUNESKOSKI
Valtakunnallista Nuorisotyön
viikkoa vietetään 10.-16
Purettavaksi selvitys ehdottaa myös
kolmea huonokuntoista, nyt
vuokrattuna ollutta omakotitaloa, Mäkipeltoa, Kurvia ja
Kurrelaa, mahdollisesti myös
Radansuun uimarannan saunaa, jos siitä ei saada aikaan
pitkäaikaista vuokrasopimusta purkuvelvoitteella.
Tulevaisuudessa myytäviksi selvitys ehdottaa muun
muassa Karralaa, Kirkonkylän kylätaloa, Radansuun
päiväkotia, päiväkoti Kanttarellia sekä Veteraanimajaa:
. Saattaa käydä niinkin, että kunnan ja sen konserniyhtiöiden toiminnot
voisivat sopia maakuntauudistuksen jälkeen vanhaan
kunnantaloon, ja uudempi
voitaisiin myydä pois.
Kiireellisimmin kuntotutkimuksen kohteiksi Haimila
nostaa selvityksessään 11
kiinteistöä, jotka joko kokonaan tai osittain ovat 20,
jopa 40 vuottakin vanhoja ja
joissa sen vuoksi on ainakin
piilevien vaurioiden mahdollisuus.
Tällaisia kiinteistöjä ovat
paloasema, kirjasto, linjaautoasema, lukio ja yläkoulu,
palvelukeskuksen asuinrakennukset, Radansuun uimarannan huoltorakennus,
urheilukentän pukusuoja,
tekninen varikko sekä Vuolenkosken molemmat koulurakennukset.
. Ne voitaisiin silloin
myydä tai purkaa. Järjestäjät lupaavat, että teemapäivässä saa runsaasti hyviä ideoita perinteen tallentamiseen
sekä esimerkiksi kyläkirjaprojektien toteuttamiseen ja
yhdistysten väliseen yhteistyöhön.
Kymenlaakson sukuseuraverkosto on perustettu vuonna 2011. on
suku- ja kotiseutuhistorian
teemapäivä, joka järjestetään
lauantaina 15.10.2016 Kouvolassa. Tämän muutoksen
pohjalta arvio on, että myös
rakennuslupamaksujen korotus tulee ajankohtaiseksi.
Sen sijaan valtakunnalliseksi kaavailtu rakennusvalvonnan alueellistamishanke
ei näytä olevan vuonna 2017
tai suunnitelmavuosina vielä
ajankohtainen.
Suku- ja kotiseutuharrastajat
kokoontuvat Kouvolaan
?Juuret Kymenlaaksossa. Nyt
sellaista linjausta ei ole.
Selvittelyn alla ovat parhaillaan Kausalan päiväkotijärjestelyt. 22.400 euroa). Jos päädytään
siihen, että rakennetaan yksi
iso, uusi päiväkoti, jossa on
esimerkiksi 144 paikkaa,
käyvät nykyiset Metsämyyrä,
Radansuu ja Kanttarelli tarpeettomiksi, 199-paikkaisen
päiväkodin myötä myös Peltohiiri. Kun
määrärahat eivät todellakaan
kaikkien kunnossapitoon riitä, pitäisi päättäjien tehdä periaatteellisia linjauksia, mitkä
kiinteistöt kuuluvat kunnan
toimintaan.
Kakkoskategoriana selvityksessä on joukko rakennuksia, jotka on lähiaikoina
joko tutkittu tai sekä tutkittu
että korjattu, kuten Ravilinna
ja liikuntahalli.
. Vuotuiset talousarviomäärärahat eivät mahdollista kaikkien kuntoarvioissa
mainittujen toimenpiteiden
tekemistä. Sitten on monia avoimia kysymyksiä kuten mikä
on tilantarve vuoden 2019
alun jälkeen, paljonko Iittiin
jää sote-puolelle henkilökuntaa. Ne sisältävät terveysvalvonnan, ympäristönsuojelun sekä eläinlääkintähuollon
palvelut.
Lautakunta ei esitä in-
vestointeja sen enempää ensi
vuodelle kuin suunnitteluvuosillekaan.
Erityistä ensi vuotta ajatellen lautakunnan esityksessä on, että Kevan eli Kuntien eläkevakuutuksen ohjeen
mukaan eläkemenoperusteinen maksu laskee 24 prosenttia kuluvan vuoden tasosta.
Ympäristöpalvelujen
menojen pudotus yli 20.000
eurolla johtuu siitä, että Iitin
maksuosuus on joka vuosi,
vuodesta 2009 alkaen, jäänyt
alle arvioidun sopimushinnan.
Rakennusvalvonta siirtyy vuonna 2017 sähköiseen
Lupapiste-palveluun, ja sen
käyttöönotto aiheuttaa noin
13.000 euron lisäkulut, niistä
noin 4.100 euroa kertaluontoisena. Osa kiinteistöistä on
sellaisia, että niiden kohdalla vaihtoehtona voisi olla
myynti ulkopuoliselle, osan
kohdalla jopa purku tulisi
harkittavaksi. Perusteellisempi kuntotutkimus olisi aiheellinen piilevien vaurioiden toteamiseksi, teknisen johtajan laatimassa selvityksessä
todetaan.
?Kunnan kiinteistöistä pitäisi
aloittaa perusteellinen keskustelu?
Määrärahat eivät riitä kunnossapitoon,
vaan korjausvelka kasvaa vuosi vuodelta
VOITTO RUOHONEN
Iitin tarkastuslautakunta
esitti keväällä, että kunnan
pitäisi tilata ulkopuoliselta
konsultilta kaikkia kunnan
rakennuksia koskevat kuntoarviot ja niihin perustuvat
toimenpide-ehdotukset. Jos vuonna 2015 hyväksytyssä kuntoarviossa
esitetyt korjaustoimenpiteet
tehtäisiin, vuosittaiset korjausmäärärahat tulisi kaksinkertaistaa ensi vuodelle
esitetystä 160.000 eurosta
300.000 euroon, hän jatkaa:
. Näkyviä ulkoseinävaurioita on korjattu. Toisena vaihtoehtona, jos määrärahoja ei voida
korottaa, pitäisi kiinteistömassaa vähentää nykyistä
tiukemmalla seulalla.
Tällä hetkellä myynnissä
ovat Kymentaan ja Tillolan
koulukiinteistöt, ja kiinteistömassaa on vähennetty purkamalla pari vuotta sitten
Kausalan keskustasta Harjulan kiinteistö sekä viime kesänä valtatien varrelta vanha
paloasema.
Juuri kiinteistömassan
karsiminen on asia, joka varmasti puhuttaa, ja se on Haimilan mukaan tarkoituskin.
. Sukututkimuksen opastusta antaa sukututkimusopettaja, Suomen
Sukuhistoriallisen Yhdistyksen jäsen iittiläinen Toini
Leino ja Aarno Kansikas
esittää yhtä sukututkimusohjelmistoa.
Tapahtuman ohjelmassa
on esitelmiä Kymenlaakson
historiasta ja perinteestä sekä
sukuharrastuksesta. Tuottamattomien rakennusten kohdalle
olen listannut 14 kiinteistöä
ja toimenpide-ehdotuksen
nimenomaan keskustelun
pohjaksi, hän täsmentää.
Karrala, Kirkonkylän kylätalo ja Veteraanimaja ovat
esimerkkejä kohteista, jotka
varmasti puhuttavat:
. TÄNÄÄN
Maanantaina lokakuun 10. Kuntoarvio on kevyempi versio,
jossa arvioidaan rakennusta
päällisin puolin, rakenteita
avaamatta, mikä taas on varsinaiselle kuntotutkimukselle
tyypillistä.
Vuosi sitten Iitissä oli käsittelyässä kiinteistömestarin
tekemä kuntoarvioraportti ja
siihen liittyneet pidemmän
aikavälin korjaussuunnitelmat kiinteistöittäin.
Kunnan omistuksessa
oli tuon raportin mukaan 47
kiinteistöä, joissa oli rakennus tai rakennuksia; niiden
yhteinen kerrosala oli 39.176
neliömetriä, tilavuus 180.770
kuutiometriä, tasearvo noin
16,5 miljoonaa euroa ja uushankintahinta liki 68 miljoonaa euroa.
. Yhteistyö kannattaa
myös siksi, että monet meistä
kuuluvat useaan kymenlaaksolaiseen sukuun niin isän,
äidin kuin puolisonkin kautta.
Kotiseutuyhdistysten paikallistuntemus on hyödyksi
sukuseuratyössä esimerkiksi
silloin, kun paikallishistoriaan halutaan tutustua paikan
päällä. Tarkoituksena on, että
sukuharrastajat saavat innostusta ja ideoita toinen toisiltaan. Kunnantalon kohdallakin on iso kysymysmerkki,
paljonko maakuntauudistuksen jälkeen sosiaali- ja
terveystoimi tarvitsee sieltä
tilaa. Tapahtuma kokoaa
yhteen Kymenlaakson ja sen
lähialueiden kotiseutu- ja sukuhistoriasta kiinnostuneita
henkilöitä sekä alan yhdistyksiä ja muita toimijoita.
Kymenlaakson sukuseuraverkoston järjestämään tilaisuuteen on yleisöllä vapaa pääsy.
Tapahtuman esitelmäosuudessa sukututkija, eläkeläinen Seppo Sippu kertoo
sukukirjan teosta ja historioitsija Eeva-Liisa Oksanen
esittelee kirjaa Kapinantekijä
ja kuningatar. Valmistelussa lautakunnan esitykseksi
saatiin 841.284 euroa, mikä
summa on noin 9.000 euroa
kuluvan vuoden talousarviota
pienempi.
Toimintatuottoja arvioidaan kertyvän 76.000 euroa
(+3.000 euroa ta 2016 verrattuna), ja toimintakuluja
137.110 (noin +10.000 euroa)
toimintakatteen ollessa siten
61.110 euroa.
Pelastuspalveluihin on
esityksessä varattu 610.773
(noin + 6.000 euroa) ja ympäristöterveydenhuollon palveluihin 169.401 euroa (noin
. Tätä yhteyttä voi
etsiä uudelleen esimerkiksi
Juuret Kymenlaaksossa ?tapahtumassa.
Tiedustelut sekä näyttelypöytävaraukset kymenlaaksonsukuverkosto@gmail.
com ja lisätietoja ohjelmasta
https://sites.google.com/site/
sukuverkosto
Juuret Kymenlaaksossa ?tapahtuma Kouvolan upseerikerholla
la 15.10.2016 kello 10-15.. Lopullinen
käyttöaste selviää viimeistään vasta vuonna 2019, Haimila huomauttaa:
. Nämä kannattaisi tutkia tarkemmin silläkin uhalla, että tieto saattaa lisätä tuskaa, Haimila päättää.
Iitin rakennuslautakunta
esittää kunnanhallitukselle
ja valtuustolle hyväksyttäväksi talousarvioesityksensä
vuodelle 2017. Korostan, että nämä
ovat vain ehdotuksia. päivänä 2016
3
Iitin rakennuslautakunnan
talousarvio
pieneni piirun
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin pääkirjasto on jo yli 20 vuotta vanha tasakattoinen rakennus. Asiaa puitiin myös valtuustoseminaarissa elokuussa, jolloin
tekninen johtaja Veikko Haimila sai tehtäväkseen selvittää, miten asiassa olisi järkevää edetä.
K iinteistöjä siv uttiin
myös viimeksi pidetyssä valtuuston kokouksessa, jossa
tuli esille, että täydellisten
kuntotutkimusten tekemiseen
eivät määrärahat riitä. Yhteiset juuret ja
kotikonnut toimivat merkittävänä yhdistävänä tekijänä.
Vaikka sukujen kantaisät
ja ?äidit olivatkin kotoisin samoilta seuduilta, asuu
merkittävä osa heidän elossa olevista jälkeläisistään
Kymenlaakson ulkopuolella. Puuttuu yksiselitteinen
linjanveto, ovatko ne kunnan
kannalta tarpeellisia vai eivät. Monelta luonteva yhteys
laajempaan sukuun ja suvun
entiseen kotiseutuun onkin
katkennut. Jos päätetään, että ovat,
asia on sitä myöten selvä. Terveyskeskus on peruskorjattu, mutta tilat ovat
vajaalla käytöllä. Verkosto on sukuyhdistysten ja sukututkijoiden
vapaamuotoinen yhteistyö-
elin. Pelastuspalvelut Iitti ostaa Kymenlaakson pelastuslaitokselta ja
ympäristöterveydenhuollon
palvelut Kouvolan kaupungilta. Korjaukset on
kohdennettu kiinteistöihin
vuosittain tarvehankinnan
ja hallintokunnilta tulleiden
tarpeiden mukaan, Veikko
Haimila kertoo:
. Vastaavasti esimerkiksi kyläkirjaprojekteissa
kannattaa hyödyntää sukuseurojen henkilöhistoriallista
tietämystä
Iitissä
vammais- ja vanhusneuvostossa toimivat ja mm. Pienestä koostaan
huolimatta ja työntekijöidensä innoittamana kahdeksan
asukkaan hoivakoti Aamurusko solmi jo varhaisessa
vaiheessa yhteistyötä Iitin
Invalidit ry:n kanssa, ja sai
päättäjäispäivään myös sponsoreita, joiden tuella tarjottiin
maistuvana retkilounaana
grillimakkaraa ja salaatteja
ja vielä lettukahvit Anninmäessä vietetyn kolmituntisen
tapahtumapäivän päätteeksi.
Ohjelmassa oli myös tuolijumppaa ja ulkoilua sekä arvontaa.
Useimmista muista iittiläisistä hoivalaitoksista kokoontui asukkaita, henkilökuntaa ja vapaaehtoisia noin
viidenkymmenen hengen
joukolla Kausalan torille.
Salmi-kodin innoittamana
puolituntisessa tapahtumassa nautittiin kirpeästä syyssäästä, tuolijumpattiin sekä
jännättiin arpajaisissa, joita
paikalliset yritykset olivat
lahjoituksillaan tukeneet.
Hoivakoti Aamuruskon
yrittäjä Teija Krohns oli
hyvillään, että pienessä toimintayksikössä rohjettiin
hakea yhteistyökumppaneita.
Jatkoakin on toiveissa, ja samoilla ajatuksilla suunnitteli
Salmi-kodin esimies Ulla
Järvi-Juusela yhteistoiminnan kehittämistä Iitin hoivatoimijoiden kanssa.
. Olemme kampanjakuukauden aikana käyneet ulkosalla eri
tavoin, torilla markkinoilla,
kävelemässä, pihakeinussa
kiikkumassa, ja vuoteessa
olevat asukkaat olemme vieneet talomme takakuistille
aistimaan syksyn raikkautta,
Krohns kertoi.
. Tämän syksyn aktii-
?
Anninmäen tuvan lämmössä ruokailtiin ja tuolijumpattiin, jonka jälkeen oli ulkoilua pihamaalla, arvontaa ja päivän
päätteeksi muurinpohjalettuja ja kahvia.
Vanhusten
viikolle
ei ollut
ohjelmaa
visuus on pistänyt meitä jo
suunnittelemaan pikkujouluja sekä jo ensi keväänkin
toimintaa, Krohns iloitsi.
Kausalan torilla fysioterapeutit Maaria Patomo ja Elisa Kallio kertoivat ulkoilun hyödyistä, vetivät jumppaa sekä arpoivat mukavan määrän yhteistyökumppaneiden lahjoittamia voittoja.
Kausalan torilla peruspalvelukeskus Aavan kotihoidon fysioterapeutti Maaria
Patomo selvitteli monipuolisesti ulkoilun hyötyjä sekä
muistutti hyvistä välineistä
liikkumisen avuksi.
Patomon mukaan ulkoilu voi piristää ja virkistää, ja
liikkuminen auttaa lihaksia
ja luita pysymään hyvässä
kunnossa. Iitin
Eläkkeensaajat peräävät toiminnan uudelleen käynnistämistä.. On myös henkilökunnalle tärkeä havaita miten
voimme kaikki elää hetkessä.
Tästä ei asukkaillemme välttämättä jää muistoja, mutta
erilainen hetki on läsnä tässä
ja nyt.
Aamuruskon kampanjakuukautta ovat tervetulleesti
olleet vauhdittamassa lähihoitajaharjoittelija sekä kaksi
oppisopimusopiskelijaa, ja
myös vapaaehtoisia toimijoita.
. Auringon antaman D-vitamiinin monista
hyödyistä Patomo muistutti
myös ja korosti, että pimeän
aikana D-vitamiinilisä on
hyvä valinta. Syksyn myötä
tulevat liukkaat kelit saivat
Patomon muist ut ta maa n
turvallisista apuvälineistä.
Etenkin liukastumisen vaara on suuri, joten kunnolli-
set jalkineet sekä huolletut
apuvälineet ovat iso turva.
Patomo muistutti kuulijoita
myös lonkkasuojien käytöstä
sekä uudentyyppisestä ulkoiluapurista, joka on yhdistetty
rollaattori-pyörätuoli.
Salmi-kodin fysioterapeutti Elisa Kallio veti ulkoilijoille reippaan jumpan ja
toimitteli arvonnan palkinnot
saajilleen.
Valtakunnallista Vanhusten viikkoa vietettiin viime
viikolla, mutta kunnallinen
ohjelma jäi Iitistä puuttumaan pääasiassa sen vuoksi,
että hyvään vauhtiin päässyt yhteistoiminta Nastolan
kanssa on häältynyt Nastolan liityttyä Lahteen. Olen geronomi ja opiskellut liikuntapainotteisella
linjalla, joten liikunta-asiat
ovat minulle tärkeitä. päivänä 2016
Vie vanhus ulos -kampanjassa
Iitissä kaksi päättäjäistapahtumaa
Hoivakoti Aamurusko vieraili Anninmäessä, muut toimijat tempaisivat torilla
RITVA LAUNESKOSKI
Tasavallan presidentin Sauli Niinistön suojeleman Vie
vanhus ulos -kampanjan
päättäjäisiä vietettiin viime
viikolla Iitissä kahdellakin
eri tavalla. Paljon on puhuttu siitä, että muistisairaille, joita
meillä pääasiassa asukkaina
on, säännöllisyys ja rutiinit
ovat tärkeitä, ja että uudet asiat voivat ahdistaa tai pelottaa.
Onneksi on viime aikoina
huomattu, että muistisairaskin voi nauttia vaihtelusta.
Tänne Anninmäkeen tultaessa kyllä saattoi huomata katseista ja hymyistä, että vierailu olikin mukava asia.
. 4
TÄNÄÄN
Maanantaina lokakuun 10
Paikalla oli mm. Pisto kertoi
myös, että voittopokaali on
nähtävillä Vuolenkosken kyläpisteessä, ja laulatti lopuksi
vielä Tuukka Temosen folkvideolta laulun Hummani
hei.
Kisassa toiseksi sijoittui
Kirkonkylän joukkue Tuija
Pesonen, Leif Drockila ja
Antti Kankkunen ennen
yksin taistellutta ja illan viidennessä lähdössä karkuteille
Tultiin takaa
vähän kuin
meidän
hevoset
radalla
Totoillan menestyjät, keskellä Vuolenkosken voittajakolmikko vierellään Kirkonkylän
hopeajoukkue sekä oikealla pronssia pelannut Esko Ihalainen.
yrittänyttä Esko Ihalaista.
Ravipeli-ilta oli suuri menestys. Finaaliin selvisi myös kakkoseksi
hurjasti kirinyt Oden Tilly,
mutta näistä torstain lehdessä.
Anttilantien valaistus
uusitaankin kokonaan
Sen jälkeen, kun Iitin tekninen lautakunta oli keväällä päättänyt Anttilantien katuvalojen uusimisesta, oli ilmennyt tarve
uusia ne perusteellisemmin kuin vain valaisimien ja valaisinvarsien osalta. Se mahdollistaa myös valaisinkaapeleiden sijoittamisen maahan.
Uudemman rakennussuunnitelman mukaan vanha valaistus, ilmajohdot ja heikkokuntoiset pylväät puretaan pois ja
uusi valaistus rakennetaan kuuden metrin teräspylväin ja 30
watin led-valaisimin kuten alueen muukin valaistus.
Tekninen lautakunta hyväksyi lisätyön, jonka veroton hinta on 17.222,60 euroa ja hyvitys 2.821 euroa, jolloin nettokustannukseksi jää 14.401,60 euroa.
Lukijan kuva
. Maanantaina lokakuun 10. Amppelimansikka kukkii ja antaa satoa täällä
Otsontiellä, taustoittaa Jorma Mäkinen lähettämäänsä kuvaa.. Iitin
Hevosystäväinseuran johtokuntaa puheenjohtajansa
Tommi Tiiran johdolla, oli
iittiläisiä ravivalmentajia ja
Tässä vain osa Riemurallin
totopeli-illan osallistujista.
Ilmeet kertovat hyvästä
tunnelmasta.
pelaajia, joiden joukossa paljon myös harvemmin nähtyjä
alan harrastajia, juuri heitä,
joita valmentajien lisäksi iltaan odotettiinkin.
Kaikilta osilta odotukset ylittyivät, sillä parhaimmillaan paikalla oli liki 50
osallistujaa, jotka pääsivät
seuraamaan raveja kolmelta
televisiolta ja myös voiton
makuun ohipelilappujen arvonnassa, joihin palkinnot
olivat lahjoittaneet Kouvolan
ravirata ja tilaisuuden järjestäjä Ravintola Riemuralli.
Myös tilaisuuden juontanut Arto Hytönen oli yllättynyt illan suuresta suosiosta
ja kehui kovin iittiläistä raviperinnettä, joka loisti nytkin
läsnäolollaan.
Iittiläismenestystä tuli
myös kaviouralta, missä voittoon ylsivät Salon tallista
JTT-finaaliin päässyt Better
Boost ja Reijo Juholan valmentama Belleroosa. päivänä 2016
5
Vuolenkoski kiri takaa totovoittoon
Pelikansa täytti Riemurallin viime torstain ravipeli-illassa
HOOBEE
Vuolenkosken huima kiri
kantoi ylivoimaiseen voittoon Ravintola Riemurallissa
viime torstaina järjestetyssä
totopelikisassa. Tämmöinen lukijakuva olisi tarjolla näin lokakuun kuudentena. Joukkueen
voiton arkkitehdiksi nousi
viimeisen Jokimaa Tekee
Tähtiä -karsinnan voittaneen
Matias Salon valmentaman
Better Boostin takaa kakkoseksi kirinyt Phantom Smith.
Vitosella pelattu kaksoisveto
toi Pohjois-Iitin kolmikolle
Raimo Tanninen, Markku Pisto, Teuvo Sarkkinen
lähes koko voittopotin 604
?
euroa. Markku Pisto kertoi
Arto Hytösen voittajahaastattelussa voiton avaimeksi
kovan loppurutistuksen:
. KSS Rakennus Oy on uusimassa Anttilantien
kaapelointia ja sijoittamassa sähköjohdot maahan. Vähän kuin meidän
hevoset radalla
Maatilat
voivat 14.-15.10. Näin
joukkueen sijoitukseksi tuli
sijat 5-8.
Useimmalle heittäjälle
tämä oli tämän kesäkauden
viimeinen ulkokilpailu, mutta ainakin kuuden heittäjän
matka vie vielä Hyvinkäälle
singelikisaan.
MUUMIPEIKKO
Anja Koskisen (kutsumanimi Amalia) nimellä heitettävä perinteinen syksyinen
trippeliturnaus kisailtiin Lahdessa lauantaina.
Turnauksen pysyväismääräyksiin kuuluu naisen
toiminta joukkueensa kapteenina ja myös yleensä avausheittäjänä. Viljelijöitä pyydetään tuomaan
mukanaan myös muutama
kuormalava, joita tarvitaan
pakkaamisessa.
Koska muut toimijat eivät
osallistu keräyksen kustannuksiin, ei niiden liuosastioita voida keräyspisteissä vastaanottaa.
Keräyspisteen osoite: Elimäki,
Pakintie, Pakinkangas.
Keräyspäivät ja ajat: perjantai
14.10. klo 15-18 ja lauantai
15.10. Toivomus on,
että AIV-astioiden mukana
tulisi myös kuormalavoja,
joille astiat pakataan valmiiksi kuljetuskuntoon.
Keräykseen voi jättää 30
litran AIV-kanistereita ja
200 litran AIV-tynnyreitä,
jotka ovat sisältäneet Kemiran, Tamincon tai Eastmanin
pakkaamia AIV-, Prima-,
Mestarin Vahva-, Stabilizer- tai Propcorn-tuotteita.
Astioiden tulee olla tyhjiä,
ehjiä ja korkkien ja kansien
kierrettynä paikoilleen. Käsitellään sääntömuutos.
Jaalan koulun
ruokalista
10.-14.10.2016:
Ma: broilerpastavuoka, herneet,
punakaali-retikkasalaatti (sydänmerkkiateria). To: ruismarjapuuro, lounassalaatti. Kaikki
kerätyt tynnyrit ja kanisterit
kierrätetään Suomessa muoviteollisuuden raaka-aineeksi.
Nuoria työllistävä ja viljelijöille maksuton valtakunnallinen keräyskampanja
kulkee nimellä Vastuullinen
Virtanen.
Keräys toteutetaan siten,
että viljelijät tuovat tyhjät
A IV-liuosastiat PohjoisKy m en 4H-yhd i st yk s en
keräyspisteeseen. Tämän vuoden
erikoisuus oli jokerin tuonti
avauspakkaan ja erityisesti sen eteen. ilman maksua toimittaa tyhjät 30 litran
AIV-liuoskanisterit ja 200
litran AIV-liuostynnyrit viranomaisvaatimukset täyttävään kierrätykseen.
4H-nuori tarkastaa astiat
ja pakkaa ne kuljetusta varten yhdessä viljelijän kanssa.
Taminco huolehtii keräyspisteen tyhjennyksestä keräyksen päätyttyä. Pe: sianlihakastike, juurekset, perunat,
jäävuori-ananassalaatti, rukiinen jyvävuoka.
Lisäksi joka päivä: ruokajuoma,
leipä, levite.
Amalia Open
V.I.
Veikko Ikonen) torkkui alkuerissä ja tippui kahvifinaalikierroksille, Liekin Loimu
(Paula Haapaniemi, Jorma
Lintukangas ja Markku
Rytkölä) jatkoi välieriin.
Villit kortit piristyi jatkossa ja johti kahvifinaaliakin vielä kahden kierroksen
jälkeen jääden kuitenkin lopulta toiseksi SiTi:n viedessä
voiton. Ke: jauhelihakeitto, juusto, kurkku, kaurapala (sydänmerkkiateria). päivänä 2016
AIV-liuosastioiden keräys uudistuu
4H-nuoret hoitavat Elimäellä
keräyspistettä, johon vastaanotetaan käytettyjä muovisia
AIV-liuosastioita 14.-15. Kahvitus
klo 18.30 alkaen. lokakuuta. Ti: porkkanapihvit, juustokastike, perunat, kiinankaali-papusalaatti. Koska astioita ei
enää palauteta maatalouskauppoihin, uudenlaista keräystapaa tarvitaan. To:
uunilohi, tartarkastike, perunasose, iloinen porkkanaraaste
(sydänmerkkiateria). Pääsystä neljän parhaan joukkoon
Loimun etenemisen pysäytti
Billy Girls (tämän vuoden
liittomölkyn voittajat. 6
Maanantaina lokakuun 10. Ke: jauheliharisotto, salaatti. klo 10-15.
Puh: 040 760 1401 (numero
auki vain keräyspäivinä).
Kimolan
Kyläyhdistyksen
Syyskokous
Kimolan Seurapirtillä pe 21.10. SiTi eli Sirkkulahden
Tikka oli MM-kisoissa 2015
toisena.
Liekin Loimu selvitti
välierät ja ensimmäisen cupvaiheen kunnialla. Pe: kalapyörykät, perunasose, salaatti.
Lisäksi joka päivä: leipä, ravintorasva ja ruokajuoma.
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija: Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Osoite:
PL 37, 47401 Kausala
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Avoinna
Ma?Ti 8.30?16
Ke?To 8.30?15.30
Pe 8.30?15
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Lumimarja Tirronen
0400 728 113
lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
0400 857 577, (05) 326 0355,
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten
jättöajat:
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Vedosilmoitukset:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Ilmoitushinnat:
Etusivu 1,85 E/ppm
Takasivu 1,75 E/ppm
Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin
jälkeen 1,55 E/ppm
Pienin ilmoituskoko 25 ppm
Kuolinilmoitus 1,55 E/ppm
Kiitosilmoitus 25 E/kpl
Etusivu (silmä) 66,00 E/kpl
Merkkipäiväilmoitus 25,00 E/kpl
Onnitteluilmoitus kuvalla 45,00 E/kpl
Palveluhakemisto 33,00 E/rivi 3 kk
Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten
julkaisemisesta sattuneesta virheestä
on ilmoitusten hinta ja muihin
lehtiin toimitetusta aineistosta sen
valmistusarvo.
Tilaushinnat
1.1.2016 alkaen
Kestotilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 88,00
ulkomailla 100,00
Osoitemuutokset ja
tilausasiat:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
(05) 326 0355,
0400 857 577
Määräaikaistilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 94,00
ulkomailla 100,00
Painopaikka:
Lehtisepät Oy,
Pieksämäki
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
päivystysnumeroon 03 757 5285
Jaalan kirkonkylässä jakelupäivystykseen 05 2800 4650
Numerot päivystävät klo 6.30-10
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Pankit:
Nordea
FI92 2131 1800 0041 25
Helmi Säästöpankki
FI25 4212 0010 0979 68
OP
FI 93 5069 0110 0003 50
Danske Bank
FI64 8000 1500 0646 48. Toinen pieni
erikoisuus jokerin arvon 13
lisäksi oli se, että mikäli jokeri ja jokin toinen mölkky
kaatuivat, niiden arvot laskettiin yhteen ja saatiin heiton pistemäärä. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Heti kokouksen jälkeen Kimolan Katajaisten yleinen
kokous. Tämä toimi
ainoastaan silloin, kun toinen
kaatunut oli jokeri.
Liek k i lä iset lä ht ivät
kahden joukkueen voimin
mittelemään syyskuntoaan
yhteensä 30 joukkueen turnaukseen.
Villit kortit (Anna Kalliola, Taisto Pellikka ja
Iitin koulujen ja
päiväkotien ruokalista
10.?14.10.2016:
Ma: broilerlasagnette, salaatti.
Ti: lihakeitto, raha
Kymenlaakson maakuntatapahtuma
tiistaina 18.10. Su
23.10. Ei
pääsymaksua. makkaraa
ja kakkukahvit, voit myös itse
tuoda täydennykseksi herkkuja
tarjolle! Ohjelmassa klo 18.30
alkaen kaikenlaista hauskaa. Kaali-ilta Rieskan korvessa Mitikalla maanantaina 10.10. Kahvitus alkaa klo 12.30.
Vieraaksemme saapuvat Allergia- ja Astmayhdistyksestä
Erja Kinnunen ja Päivi Hautala.
La 29.10. Aiheena kodin ja maatilojen
varautuminen,
tutustuminen
paloaseman kalustoon (hälytysvarauksella). klo 17.00.
Jäsenmaksut
maksettavissa
kausalanyritys.fi tai sihteerin
kautta 040 581 1670.
Maakansan
kyläyhdistys
ry. Tilaisuus alkaa
Kymenlaakson maakuntakokoontumisella. Ma
17.10. Harjoitukset
70-vuotisjuhlakonserttia
varten: Ma 10.10.
Elimäellä klo 19.00. - 12.10.2016
Iitin Kirkonkylä-Radansuun
kyläyhdistys. Leenalle puh. Elimäellä klo 19.00. Kiitos ja kumarrus
teille kaikille!
Iitin Maa- ja kotitalousnaiset
ja Maamieseurat. Maanantaina lokakuun 10. 0400
551 247.
Iitin Yrittäjäjuhla Kurjenmiekassa pe 21.10. Ilmoittautumiset 14.10.
mennessä sekä mahdolliset
ruokavaliot s-postilla virpi.rissanen@gmail.com tai puhelimitse Markku Yli-Kaitala 050
386 3737.
Iitin
JHL
342. klo 13.00?n.
16.00 Kouvolan paloasemalla
os. 040 709 2492.
Lisätietoja myös Merja Pekkala
puh. Kauppalankatu 45, Kouvola. klo 16.00
alkaen.
Sydänyhdistys. konsertti.
Maanantai 10.10.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Kuningaskuluttaja
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Eränkävijät
10.00 Pinkertonin etsivätoimisto (12)
10.43 Löytöretkiä maailmaan
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Jumalanpalvelus
12.10 Arjen historia: Hyvä huono maku
12.36 Arjen historia: Suomi puhtaaksi
13.00 Tanskan ihmeitä: Rotkolaakso
13.30 Nummisuutarit (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.05 Arto Nyberg
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 - 17.50 Pinkertonin etsivätoimisto
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Akuutti
19.00 - 19.48 Historia
19.00 MOT
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti: Urho
22.25 Yle Uutiset Uutis-Suomi
22.35 Yle Uutiset
22.40 Scott & Bailey (12)
23.25 George Gentlyn tutkimukset (12)
00.55 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.10.
06.53 Taikakaruselli (S)
07.04 Viljami (S)
07.09 Ryhmä Hau (S)
07.33 Puuharit (S)
07.45 Kasper ja Liisa (S)
07.56 Katti Matikaisen kirjamylly
08.05 Pasin ja Kielon valtakunta (S)
08.20 Galaxi
08.21 Milin miljoona kysymystä (7)
08.28 Lohikäärmeratsastajat (7)
08.50 Näin Norjassa
09.00 Holby Cityn sairaala (12)
10.00 Leo juhlii maailmalla
10.30 Tunturikuningatar
11.30 Diwai Meri - luonnontutkija
12.00 Meediot
12.28 Meediot
13.00 Matkakumppanit
13.30 XL-sukupolvi
14.00 Nettikiusaajat
14.30 - 14.58 Sankareita helvetissä
15.05 Onko onni vain bluffia?
15.35 Uusi Päivä
16.03 Uusi Päivä
16.31 Uusi Päivä
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala (12)
19.00 Tyger tutkii: Seksismi
20.00 Uusi Päivä
20.30 - 20.53 Kummeli (7)
21.00 Satuhäät
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Fleming (12)
22.45 Bates Motel (16)
23.30 Game of Thrones (16)
00.20 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
06.00 Aamusää
06.30 Studio55.fi
07.00 Huomenta Suomi
08.35 Studio55.fi
08.55 Uutispäivä
09.00 Mitä tänään syötäisiin?
09.05 Kauniit ja rohkeat (7)
09.35 Emmerdale (S)
10.05 Emmerdale (S)
10.35 Jamie Oliverin helpot herkut
11.05 Formula 1: osakilpailu
13.30 Enbuske, Veitola & Salminen
14.25 Tähdet, tähdet
16.10 Salatut elämät
16.35 Keittiöelämää
17.30 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Emmerdale (7)
18.25 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.25 MTV Sport Uutiset
19.30 Salatut elämät
20.05 Maajussille morsian
21.00 Ex-Onnelliset
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Roba (12)
23.35 Kohde (12)
00.35 Isänmaan puolesta (12)
01.35 Bones (12)
02.35 - 03.30 Rikoksista pahin (12)
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.00 Bumba (S)
06.05 Bubble Guppies (S)
06.30 Pound Puppies (S)
06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa
07.15 Disney esittää: Finias ja Ferb (7)
07.35 Sonic Boom (7)
07.50 Angry Birds Toons (S)
07.55 Angry Birds Piggy Tales (S)
07.58 Angry Birds Stella (S)
08.05 Marvel?s Avengers Assemble (7)
08.25 Lego Nexo Knights (7)
08.50 Sonic Boom (7)
09.05 Vaaleanpunainen pantteri (S)
09.10 Soppa365
09.20 Eläinsairaala (S)
09.50 Gordon Ramsay maailmalla
10.50 Ostosruutu / muuta
13.45 Hotellit haltuun
14.45 Vaaleanpunainen pantteri (S)
14.55 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!
15.55 Matkaoppaat
16.25 Onnenarpa
16.30 Soppa365
16.40 Leijonan luola USA
17.40 MasterChef Australia
18.55 HS-uutiset ja sää
19.00 Kadonneen jäljillä (S)
20.00 Kauppaneuvos Jethro (S)
20.58 Keno
21.00 Elokuva: Häjyt (16)
23.10 Elokuva: Transformers
- Tuhon aikakausi (12)
02.15 Nieminen & Lahtinen Show
03.15 Haapasalo Goes America (S)
04.10 - 05.05 Kauppaneuvos Jethro (S)
Tiistai 11.10.
TV1
Keskiviikko 12.10.
TV1
TV2
TV2
05.45 Aamusydämellä
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 Pinkertonin etsivätoimisto (12)
10.43 - 10.55 Löytöretkiä maailmaan
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.08 Yle Uutiset Lappi
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.35 Finnautti
13.05 Tanskan linnoitukset
13.35 - 14.53 Saariston tyttö (7)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 A-studio
16.20 Kuningaskuluttaja
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 - 17.50 Pinkertonin etsivätoimisto
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.53 Kiehtova maailma
20.00 Antiikkia, antiikkia
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Poldark (12)
22.30 Yle Uutiset
22.45 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu
23.40 Prisma: Eläimet ja rakkaus
00.35 Puoli seitsemän
01.05 - 05.45 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.10.
06.52 Hei Taavi (S)
06.59 Karhunpaini
07.06 Ludovic (S)
07.22 Hilla ja avaruuden Eetu (S)
07.32 Askarrellaan
07.38 Timppa (S)
07.48 Sasu (S)
07.59 Sirkus Temppula
08.04 Vekarat! (S)
08.30 Galaxi
08.31 Viidakkojytä (S)
08.36 Karvinen (7)
08.50 Näin Norjassa
09.00 Holby Cityn sairaala (12)
10.00 Koiramies kiertää Islantia
10.30 Ja he elivät onnellisina ...
11.30 Veneillen pitkin Norjan rannikkoa
12.00 Meediot
12.28 - 12.55 Meediot
13.00 Riistametsällä
13.40 Leo juhlii maailmalla
14.10 Moottori mylvii ja kumi käryää
14.40 Tyttökuoron mukana
15.10 Aamujumpan aakkoset
15.40 Pasila 2.5 - The Spin-Off (7)
16.05 Käärmeenmetsästäjä
16.30 Uusi Päivä
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala (12)
19.00 - 19.25 Rachel Khoo
19.30 - 19.53 Imettäjät
20.00 Uusi Päivä
20.30 Latela
21.00 Villi kortti
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Tyttökoulu St Trinian?s (12)
23.40 Latela
00.10 - 06.50 Uutisikkuna
MTV3
06.00 Aamusää
06.30 Studio55.fi
07.00 Huomenta Suomi
08.35 Studio55.fi
08.55 Uutispäivä
09.00 Mitä tänään syötäisiin?
09.05 Kauniit ja rohkeat (7)
09.35 Emmerdale (7)
10.36 Lääkärit
11.30 Jamie Oliverin helpot herkut
12.00 Ostoskanava Tvins.com
13.30 Pomo piilossa
14.30 Posse
16.00 Salatut elämät
16.30 Maajussille morsian
17.30 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.25 MTV Sport Uutiset
19.30 Salatut elämät
20.05 Sinulle on postia
21.00 Aku ja 7 ihmettä (7)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport
22.45 Billions
00.00 NCIS: New Orleans (12)
01.00 Americans (12)
02.00 Aku ja 7 ihmettä (7)
03.00 Bones (12)
04.00 - 04.55 Rikoksista pahin (12)
Nelonen
06.00 Bumba (S)
06.05 Bubble Guppies (S)
06.30 Pound Puppies (7)
06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa
07.15 Disney esittää: Finias ja Ferb (7)
07.35 Sonic Boom (7)
07.50 Angry Birds
08.05 Marvel?s Avengers Assemble (7)
08.25 Lego Nexo Knights (7)
08.50 Sonic Boom (7)
09.05 Vaaleanpunainen pantteri (S)
09.10 Soppa365
09.20 Eläinsairaala (S)
09.50 Leijonan luola USA
10.50 Ostosruutu / muuta
13.45 Hotellit haltuun
14.45 Vaaleanpunainen pantteri (S)
14.55 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!
15.55 Matkaoppaat
16.25 Onnenarpa
16.30 Soppa365
16.40 Leijonan luola USA
17.40 MasterChef Australia
18.55 HS-uutiset ja sää
19.00 Kauppaneuvos Jethro (S)
20.00 Kadonneen jäljillä (S)
20.58 Keno
21.00 Suomen huutokauppakeisari
22.00 Arman LIVE
23.00 Haluatko miljonääriksi?
00.00 Leijonan luola USA
01.00 Pomo piilossa Suomi
02.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!
04.00 - 06.00 Ennustaja-TV
05.55 Akuutti
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 Pinkertonin etsivätoimisto (12)
10.43 Löytöretkiä maailmaan
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.08 Yle Uutiset Lappi
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.35 Finnautti
13.05 Tanskan linnoitukset
13.35 Pitkäjärveläiset (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 A-studio viittomakielellä
16.20 MOT
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 - 17.50 Pinkertonin etsivätoimisto
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.52 Prisma: Eläimet ja rakkaus
20.00 Prisma Studio
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
22.00 Inhimillinen tekijä
22.50 Yle Uutiset Uutis-Suomi
23.00 Yle Uutiset
23.05 - 23.56 Ulkolinja
00.00 Puoli seitsemän
00.30 - 05.55 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.10.
06.53 Tiketi Tok (S)
07.04 Puput: Puput (S)
07.13 Tie tähtiin (S)
07.25 Babar ja Badun seikkailut (S)
07.38 Urpo ja Turpo (S)
07.50 Pusse (S)
08.01 Puu Fu Tom (S)
08.25 Galaxi
08.26 Tenavat (7)
08.33 Joraavat juurikkaat (S)
08.36 Aika härdelli! (7)
08.50 Näin Norjassa
09.00 Holby Cityn sairaala (12)
10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa
10.30 Puk ja Herman Tanskan saaristossa
11.30 Leo juhlii maailmalla
12.00 Meediot
12.27 - 12.55 Meediot
13.00 Matkalla maailmalla
13.40 - 13.49 Minun New Yorkini
14.00 Aamujumpan aakkoset
14.30 Diwai Meri - luonnontutkija
15.00 Latela
15.30 - 16.18 Villi kortti
16.30 Uusi Päivä
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala (12)
19.00 Viimeinen mahdollisuus
20.00 Uusi Päivä
20.30 - 20.52 Pasila 2.5 - The Spin-Off (7)
21.00 Docventures
23.30 True Blood (16)
00.25 - 06.50 Uutisikkuna
MTV3
06.00 Aamusää
06.30 Huomenta Suomi
08.35 Studio55.fi
08.55 Uutispäivä
09.00 Mitä tänään syötäisiin?
09.05 Kauniit ja rohkeat (7)
09.35 Emmerdale (7)
10.36 Lääkärit
11.30 Jamie Oliverin helpot herkut
12.00 Ostoskanava Tvins.com
13.30 Rikas ja rakas (S)
14.00 Elixir
15.00 Sinulle on postia
16.00 Salatut elämät
16.30 Aku ja 7 ihmettä (7)
17.30 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Ravit: Toto65 vihjeet
18.00 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.25 MTV Sport Uutiset
19.30 Salatut elämät
20.05 Suomen surkein nikkari
21.00 Aarteiden metsästäjät Suomi
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni
22.30 MTV Sport Uutiset
22.40 Teknavi
23.10 Myytinmurtajat
00.10 Ensimmäisen asteen murha (12)
01.05 Aarteiden metsästäjät Suomi
02.05 Pahan ajojahti (16)
03.05 - 04.00 Bones (12)
Nelonen
06.00 Bumba (S)
06.05 Bubble Guppies (S)
06.30 Pound Puppies (S)
06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa
07.15 Disney esittää: Finias ja Ferb (7)
07.35 Sonic Boom (7)
07.50 Angry Birds
08.05 Marvel?s Avengers Assemble (7)
08.25 Lego Nexo Knights (7)
08.50 Sonic Boom (7)
09.05 Vaaleanpunainen pantteri (S)
09.10 Soppa365
09.20 Eläinsairaala (S)
09.50 Leijonan luola USA
10.50 Ostosruutu / muuta
13.45 Hotellit haltuun
14.45 Vaaleanpunainen pantteri (S)
14.55 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!
15.55 Matkaoppaat
16.25 Onnenarpa
16.30 Soppa365
16.40 Leijonan luola USA
17.40 MasterChef Australia
18.55 HS-uutiset ja sää
19.00 Suomen huutokauppakeisari
20.00 Pomo piilossa Suomi
20.58 Keno
21.00 Sukulan suojatit
22.00 Hottikset 2.0
23.00 Liiga: Illan parhaat
23.05 Kadonneen jäljillä (S)
00.05 Kiss Bang Love Suomi
01.05 Leijonan luola USA
02.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!
03.05 Australian rajalla
04.05 - 06.00 Ennustaja-TV. 050 358 1222.
Eläkeliiton Iitin
yhdistys. Pyhäinpäivän myyjäiset Kylätalolla
la 5.11. Helsinkiin, avecit sallittuja. Kahvitarjoilu!
Tilaisuus on kaikille jäsenille
avoin ja maksuton! Ilmoittautumiset viimeistään 11.10. Tied. klo 16 jälkeen p.
040 576 2666 Heli.
Sampolan Martat. Ti
18.10. klo 10?16.
Myyntipöytien varaus MaijaStina 0400 511 373. Mukaan voi ottaa
oman kaaliherkun tai maistella
muiden tekosia.
LC
Kausala.
Kuukausikokoontuminen Ponnilla
13.10. klo 17.00 70-v. Kaikki
kyläläiset Maakansan
seuratalolle Kekrijuhlaan la
15.10. klo
13.00 kunnan valtuustosalissa. klo 13, jonka jälkeen
pikkujouluruokailu Kymin Huvilassa. La 15.10.
Elimäellä klo 9.00?12.00. päivänä 2016
7
TV-OHJELMAT 10.10. Ilm.
viimeistään 14.10. Sydänkerho kokoontuu
torstaina 13.10. To 8.12. Tuurin kyläkaupan
matkalle mahtuu vielä mukaan,
hinta edullinen. Auto lähtee Kausalan
linja-autoasmalta klo 11.15. Ma 21.11. Ti 11.10.
Kausalassa klo 18.00. Rajattomien joulukonsertti Lahden Sibeliustalolla
klo 19.00. Jäsenet
sekä
avecit
joukolla mukaan Sibeliustalon
pikkujoulutunnelmaan
9.12. Messumatka
5.11. Markku Niemelle puh.
0400 776 643.
Kausalan Kerho.
Valtiopäiväneuvos
Mikko Pesälä kertoo ke 12.10. Sisäistä
voimaa eli syvien tukilihasten ja selän vahvistusta. Tarjolla mm. klo 19.00,
jossa käsitellään
vuosittaiset asiat
ja kuullaan esitelmä. klo 19, Club For Five
-jouluna 2016 konserttiin.
Lähtö Kausalan torilta klo 16
yhteiskuljetuksella,
ruokailu
Lahdessa ennen konserttia. Bussi
seurantalolta klo 6.30. Tule mukaan!
LYÖTTILÄN
MARTAT.
Retki Kädentaidot -messuille
Tampereelle la 19.11. hannele.veteli@maajakotitalousnaiset.fi tai puh. Jos painoindeksisi
on 30 tai yli, vielä pääsee matkaan mukaan! Ilmoittauduthan
vesiliikuntaan ennakkoon: iitti@voimakylat.fi tai 040 197
7002. ja ilm.
kaikille avoimiin retkiin 31.10.
mennessä ark. Voimaa luonnosta -ulkoliikuntatapahtuma Haapakimolassa ke 12.10. Rauhallinen tunti, sisältää lattialiikkeitä.
Voimakiloryhmän
kurssiohjelmassa vesiliikuntaa
Korian uimahallissa, ti 12.10.
klo 18?19. Kirpputoritavaraa otetaan vastaan.
Klubitoimikunta
onnittelee
kausikilpailun ja eri
osakilpailujen
voittajia sekä kiittää kaikkia kauden
osakilpailuihin osallistuneita.
Otamme mielellämme vastaan
niin ruusuja kuin risujakin kauden kilpailujen onnistumisesta.
Teidän palautteenne on meille
arvokasta, kun suunnittelemme
ensi kautta. pikkujouluristeily Baltic Queen.
Ilm. Matkaan lähdetään
Ravilinnasta kimppakyydein
klo 17.15. Lähtö kimppakyydein
seuratalolta klo 12. Kaikki
mukaan!
Iitin Kalamiehet.
Kesäkauden päättäjäiset kalamajalla
pe 14.10. klo 17?19.
Valitse laji (geokätkeily, pyöräilylenkki tai kevyt kuntopiiri
lähiliikuntapaikassa) ja lähde
mukaan. Jouluruokailu
Yli-Kaitalan Ketunleivässä klo
12.00. klo 13?13.45. alkaen klo 18.30. alkaen klo
19.00. Auto lähtee Kausalan linja-autoasemalta klo
17.45. näkemyksiään maailman
menosta.
Muikkukeitto.
Iitin
Lauluveikot. Kausalassa klo 18.00. Muistathan syyskokoontumisen
tänään
ma 10.10. Ti
13.12. Ilmoittautumiset viimeistään
23.10. Ilm. Kokoontuminen Kausalan Matkakeitaan parkkipaikalle klo 13.00,
josta soutuun yläkymelle ja
soutujen jälkeen jatketaan illanvietolla Veteraanimajalla.
Johtokunnan
kokoontuminen
liikuntahallissa ke
12.10. mennessä. Ke
12.10. ja tiedustelut 5.11. Teatteriretki Kouvolaan Suurenmoista -näytelmää katsomaan
la 3.12. klo
15.00 ABC:n kabinetissa.
Maksutonta
liikuntaa kyläläisille tällä viikolla: Ti 11.10.
klo
10?11.
Kunnon voimaa
-tasapainokuntopiiri Sääskjärven kylätalolla
(puukoulu). Aloitus Haapakimolan koululta kahvi- ja mehutarjoilun merkeissä! Kaikki mukaan, naapurikyliltä kans!
Ohjatut harjoitukset
tiistaisin
ja perjantaisin klo
18.00-19.30. sekä lisätiedot ollikainen.maarit@luukku.
com tai 041 544 9848.
Iitin Soutajat
ry:n soutukauden
päättäjäiset lauantaina
15.10. Paikka: Zeppo, Tillolantie 32, Kausala.
Yhteystiedot: www.iitinjousiampujat.fi.
Iitin nuorten isäntien kerho
päivänä 2016
Peruskoululaiset suunnistivat
hiihtomajan maastossa
Iitin peruskoululaisten suunnistuskilpailut ovat yksi suurimmista suunnistustapahtumista kunnan alueella.
Tällä kertaa mukana olivat Kausalan koulun ja Vuolenkosken koulun oppilaat,
jotka tulivat paikalle linjaautokyydillä.
Koululaisille perjantai 30.
syyskuuta oli samalla ulkoilupäivä, jolloin he pääsivät
nauttimaan liikkumisesta
luonnossa, ja tapahtumaa
suosi myös kohtuullisen kaunis syyssää.
Kausalan koululta luokat saapuivat hiihtomajalle
pääosin polkupyörillä, kukin
luokka omaan tahtiinsa.
Iitin kunnan peruskoululaisten suunnistuspäivä
30.9.2016.
Tulokset: P2LK 2,3 km
(lähti 26, keskeytti 1, hylätty
0): 1) Joona Puukka Kausala
20.14, 2) Jesper Lång Vuolenkoski 20.57, 3) Onni Lääveri
Vuolenkoski 21.00, 4) Eino
Porkka Kausala 27.30, 5)
Jami Järvinen Kausala 27.40,
6) Leevi Hyypiä Kausala
27.54, 7) Okko Mikkola
Kausala 28.55, 8) Santtu
Kohonen Kausala 31.47, 9)
Patrik Maliniemi Kausala
32.23, 10) Mikko Niskanen
Kausala 32.43, 11) Kaarlo
Salo Kausala 36.34, 12) Otto
Kauppinen Kausala 36.38,
13) Olli Rättö Vuolenkoski
39.08, 14) Topi Suhonen
Kausala 40.03, 15) Niklas
Järvinen Kausala 45.16,
16) Vilppu Pirinen Kausala
45.49, 17) Eeli Tuikka
Kausala 45.51, 17) Konsta
Vahter Kausala 45.51, 19)
Eevert Puntti Kausala 46.00,
20) Okko Peni Kausala 48.35,
21) Jalmar Lång Vuolenkoski
49.37, 22) Nuutti Pethman
Vuolenkoski 50.03, 23) Antti
Niinipuu Vuolenkoski 50.16,
24) Ossi Syrjänen Kausala
51.43, 25) Nuuti Pyrrö
Kausala 55.49.
P3LK 2,3 km (lähti
33, keskeytti 1, hylätty 0):
1) Lauri Virtanen Kausala
17.12, 2) Aksu Montonen
Kausala 22.41, 3) Viljami
Salo Kausala 23.21, 4) Asser
Kajasto Kausala 23.48, 5)
Oras-Antti Jaakola Kausala
24.20, 6) Olavi Tähti Kausa
26.40, 7) Miro Haukkavuori
Kausala 26.54, 8) Jussi Mikkonen Vuolenkoski 27.18,
9) Niila Laakkonen Kausala
27.43, 10) Timi Venäläinen
Kausala 27.53, 11) Miska
Mäkinen Kausala 28.43,
12) Patrik Virtanen Kausala
29.29, 13) Severi Savolainen
Kausala 29.51, 14) Henrik
Virtanen Kausala 29.59, 15)
Tatu Jussila Kausala 31.13,
16) Atte Virta Kausala 31.45,
17) Rasmus Sihvola Kausala
32.02, 18) Paavo Nieminen
Kausala 32.31, 19) Konsta
Kojonen Vuolenkoski 34.13,
20) Tuukka Hietanen Kausala
34.24, 21) Matias Pethman
Liki ensimmäisinä hiihtomajalle olivat ennättäneet viidensien luokkien oppilaat, joille opettajat Mari Jokinen ja Sami Häyrynen antoivat jo ohjeita,
kun osa luokista oli vielä matkalla.
Vuolenkoski 34.30, 22) Aaro
Hynynen Kausala 35.01, 23)
Joel Castrén Kausala 35.18,
24) Lenni Lahti Kausala
38.50, 25) Juho Lehtinen
Vuolenkoski 40.20, 26) Eetu
Santala Kausala 41.02, 27)
Arttu Laakso Kausala 42.06,
28) Jori Niemelä Kausala
43.03, 29) Veeti Rilanko
Kausala 43.14, 30) Aaro
Holopainen Kausala 43.53,
31) Jami Saarimäki Kausala
45.28, 32) Aleksi Karjalainen
Kausala 46.57.
P4LK 2,3 km (lähti 29,
keskeytti 0, hylätty 0): 1)
Ville Nippala Kausala 13.07,
2) Leevi Hellberg Kausala
14.09, 3) Weikko Taskinen Kausala 14.33, 4) Juho
Matilainen Kausala 16.13, 5)
Arttu Ojapalo Kausala 16.59,
6) Tatu Korhonen Kausala
17.06, 7) Matias Vähäkuopus
Kausala 17.16, 8) Rander
Trommel Kausala 18.30, 9)
Tomas Talo Kausala 18.31,
10) Jesse Tuomainen Kausala
23.57, 11) Lassi Lääveri
Vuolenkoski 26.55, 12) Otto
Saarinen Kausala 27.01, 13)
Asser Peni Kausala 27.41, 14)
Johannes Pirinen Kausala
27.43, 15) Pyry Savolainen
Kausala 28.22, 16) Riku
Ojapalo Kausala 29.21, 17)
Johannes Backman Kausala
29.46, 18) Elias Sauvala
Kausala 29.48, 19) Otso Ora
Kausala 35.19, 20) Akseli
Matikka Kausala 35.22, 21)
Roni Flekander Kausala
35.26, 22) Joona Ristola
Kausa 37.04, 23) Walter
Partiainen Kausala 39.13, 24)
Vilkka Rautell Vuolenkoski
40.31, 25) Mikko Korhonen
Vuolenkoski 40.59, 26) Aapeli Keinänen Kausa 45.19,
27) Tuomas Elomaa Kausala
48.04, 28) Juho Hietalahti
Kausala 59.19, 29) Simo
Saarikko Kausala 59.24.
P5LK 1,9 km (lähti
24, keskeytti 0, hylätty 0):
1) Onni Porkka Kausala
18.26, 2) Jesper Heikkilä
Kausala 19.58, 3) Lasse
Mikkola Kausala 20.29, 4)
Niklas Näkki Kausala 21.18,
5) Jimi Montonen Kausala
21.51, 6) Erik Heikkilä
Kausala 22.19, 7) Veeti
Ojala Kausala 23.27, 8) Timo
Purho Vuolenkoski 26.36, 9)
Eino Leinonen Vuolenkoski
26.45, 10) Daniel Holmström Vuolenkoski 27.05,
11) Miko-Rasmus Lääveri
Vuolenkoski 27.37, 12) Ville
Noukkala Kausala 28.55, 13)
Peik Pyrrö Kausala 29.57, 14)
Aapo Ahola Kausala 30.15,
15) Väinö Heikkilä Kausala
30.28, 16) Aleksis Virta
Kausala 31.24, 17) Niko
Niittymaa Kausala 31.36, 18)
Sami Soikkeli Kausala 33.11,
19) Elias Jopila Kausala
33.45, 20) Vesa-Ville Lahti
Kausala 34.34, 21) Tuomas
Tarula Vuolenkoski 34.46,
22) Eino Ansala Kausala
39.57, 23) Jimi-Oskari Kytösaho Kausala 41.20, 24) Roni
Ojapalo Kausala 49.52.
P6LK 1,9 km (lähti 32,
keskeytti 1, hylätty 0): 1)
Lauri Elomaa Kausala 14.04,
2) Elias Taskinen Kausala
16.02, 3) Henri Hietanen
Kausala 17.11, 4) Juuso
Siimes Kausala 19.59, 5)
Ville Vihertö Kausala 20.26,
6) Santtu Sällinen Kausala
20.33, 7) Onni Liikkanen
Kausala 20.37, 8) Aaro Lindroos Kausala 20.40, 9) Tapio
Tiihonen Kausala 21.54,
10) Leevi Mäkinen Kausala
22.05, 11) Petri Koskelainen
Kausala 22.11, 12) Pauli
Virtanen Kausala 22.19,
13) Akseli Pirinen Kausala
22.24, 14) Mikael Nippala
Kausala 23.22, 15) Matias
Koskinen Kausala 23.30, 16)
Kaapo Peni Kausala 23.39,
17) Juho Lallukka Kausala
25.20, 18) Elias Hämäläinen
Vuolenkoski 27.44, 19) Miro
Virtanen Vuolenkoski 28.41,
20) Nuutti Ikonen Kausala
32.15, 21) Touko-Matti Jaakola Kausala 35.11, 22) Robin
Pesonen Kausala 36.41, 23)
Ville Väinölä Kausala 42.17,
24) Antti Honko Kausala
42.20, 25) Toivo Hynynen
Kausala 42.38, 26) Tomas
Puumalainen Kausala 51.45,
27) Toni Ovaskainen Kausala
54.30, 28) Joona Nieminen
Kausala 54.36, 29) Nooa
Reponen Kausala 1.09.47, 30)
Juhani Vähäkuopus Kausala
1.16.54, 31) Veeti Ristola
Kausala 1.17.07.
T2LK 2,3 km (lähti 29,
keskeytti 4, hylätty 0): 1) Iitu
Kyrkkö Vuolenkoski 22.25,
2) Ellen Kojonen Vuolenkoski 22.29, 3) Aino Lindroos
Kausala 32.05, 4) Lila Kaariaho Kausala 32.23, 5) Veera
Elomaa Kausala 34.26, 6)
Kiia Kanerva Kausala 36.18,
7) Hilda Laakso Kausala
36.53, 8) Neea Kömmistö
Vuolenkoski 36.56, 9) Iina
Holma Vuolenkoski 37.03,
10) Ronja Kangas Vuolenkoski 37.23, 11) Taika-Kukka
Olllila Vuolenkoski 39.02,
12) Kiira Koskela Kausala
40.22, 13) Jasmin Mänttäri
Kausala 45.04, 14) Tuuve
Leppälä Kausala 45.14, 15)
Reetta Koskelainen Kausala
45.28, 15) Ronja Leino
Kausala 45.28, 17) Suvi Eerikäinen Kausala 45.52, 18)
Tikva Munne Vuolenkoski
49.57, 19) Hilla Rautell Vuolenkoski 49.59, 20) Martta
Leiramo Kausala 51.07, 21)
Elsi Savelainen Kausala
51.40, 22) Miisa Pajunen
Kausala 53.01, 23) Elina
Noukkala Kausala 53.25, 24)
Sara Eloranta Kausala 53.38,
25) Nella Eklund Kausala
53.51.
T3LK 2,3 km (lähti: 29,
keskeytti 0, hylätty 0): 1)
Iiris Niemi Kausala 16.51, 2)
Hertta Niemi Kausala 17.12,
3) Martta Huppunen Kausala
17.22, 4) Aada Romppainen Kausala 19.14, 5) Sara
Suikkanen Kausala 20.01, 5)
Saana Tapio Kausala 20.01,
7) Viivi Laaksonen Kausala
20.52, 8) Aino Virtanen
Kausala 21.49, 9) Minttu
Peltola Kausala 22.02, 10)
Maisu Kyrkkö Vuolenkoski
27.01, 11) Siiri Kauppinen
Kausala 31.50, 12) Mariamna
Pethman Vuolenkoski 32.24,
13) Reeta Purho Vuolenkoski
32.26, 14) Mia Laiho Kausala
32.30, 15) Wilma Halmekoski Vuolenkoski 32.34, 16)
Essi Eerola Kausala 32.48,
17) Sini Auvinen Kausala
33.45, 18) Elina Yunusov
Kausala 35.03, 19) Vilma
Rilanko Kausala 39.08, 20)
Erica Niemenpää Kausala
40.15, 21) Martta Saarinen
Kausala 40.55, 22) Sanna Nevalainen Kausala 41.24, 23)
Elsa Laakso Kausala 45.45,
24) Jenny Nurminen Kausala
46.48, 25) Selma Korhonen
Kausala 47.05, 26) Elise
Biaudet Kausala 47.21, 27)
Iida Metso Kausala 59.54,
28) Emma Eerola Kausala
1.01.21, 29) Vilma Kantonen
Kausala 1.09.09.
T4LK 2,3 km (lähti 25,
keskeytti 0, hylätty 0): 1)
Aino Salo Kausala 24.16, 2)
Aada-Marja Lius Kausala
28.38, 3) Iida Honko Kausala
29.44, 4) Heta Äikää Kausala
31.40, 5) Viivi Hapola
Kausala 31.46, 6) Lyydia
Leskinen Kausala 32.21,
7) Anni Muhonen Kausala
32.26, 8) Anni Tarula
Vuolenkoski 32.46, 9) Miisa
Nieminen Kausala 33.36, 10)
Saara Huppunen Kausala
34.39, 11) Alina Jäppinen
Kausala 35.07, 12) Helmi
Lallukka Kausala 35.13, 13)
Ansa Liikkanen Kausala
35.28, 14) Assi Tiihonen
Kausala 35.29, 15) Aada
Laaksonen Kausala 35.43,
16) Amanda Pekkola Kausala
36.14, 17) Melisa Kuparinen
Kausala 36.40, 18) Nea Närhi
Kausala 36.41, 19) Tiia Kömmistö Vuolenkoski 36.58, 20)
Bea Pethman Vuolenkoski
37.14, 21) Kaisa Nikkilä
Vuolenkoski 37.54, 22) Nina
Kukkonen Kausala 39.35, 23)
Nea Renlund Kausala 39.36,
24) Moona Hassan Kausala
41.10, 25) Nuppu Lehtimäki
Kausala 46.54.
T5LK 1,8 km (lähti
28, keskeytti 0, hylätty 0):
1) Sini Suikkanen Kausala
22.38, 2) Crista Ingers
Kausala 23.07, 3) Saana Haiko Kausala 23.51, 4) Kerttu
Kunnas Kausala 24.08, 5)
Peppina Raita Kausala 24.20,
6) Erica Willberg Kausala
24.21, 7) Kerttu Ikonen
Kausala 25.21, 8) Noora
Penttilä Kausala 29.32, 9)
Saara Järvisalo Kausala
30.37, 10) Kerttu Niemi
Kausala 31.46, 11) Roosa Taimisto Kausala 31.54, 12) Eve
Varpenius Kausala 32.03,
13) Ella Eerola Kausala
33.05, 14) Lumi Kaariaho
Kausala 33.31, 15) Janna
Eklund Kausala 34.46, 16)
Lumi Reichenbach Kausala
35.15, 17) Violetta Janhunen
Kausala 35.52, 18) Iina Sokero Kausala 36.32, 19) Taru
Niemelä Kausala 40.14, 20)
Daniela Vertanen Kausala
41.00, 21) Asteri Koukonen
Vuolenkoski 41.08, 22) Minna Halmekoski Vuolenkoski
41.20, 23) Roosa Purho Vuolenkoski 41.37, 24) Kaarna
Leppälä Kausala 45.36, 25)
Sanna Kojo Kausala 50.14,
26) Peppi Raskinen Kausala
53.44, 27) Iitu Ikonen
Kausala 53.45, 28) Milja
Kuisma Kausala 53.58.
T6LK 1,8 km (lähti
22, keskeytti 0, hylätty 0):
1) Joanna Puukka Kausala
15.38, 2) Iida Luoma-aho
Kausala 16.42, 3) Jenna
Tapio Kausala 16.43, 4) Nilla
Ryyppö Kausala 22.25, 5)
Niina Hutri Kausala 22.28, 6)
Enni Sauvala Kausala 22.30,
7) Neea Vuorio Kausala
22.56, 8) Katriina Kukkonen
Kausala 24.18, 9) Jenna Tuomainen Kausala 26.21, 10)
Iina-Lotta Kuisma Kausala
27.34, 11) Enni Peltola
Kausala 32.31, 12) Viivi Ojala Kausala 32.38, 13) Aura
Matikka Kausala 34.10, 14)
Siiri Munsterhjelm Kausala
34.41, 15) Sofia Lehtinen
Vuolenkoski 41.15, 16) Viivi
Pekkola Vuolenkoski 41.27,
17) Hanna Sakkos Kausala
50.46, 18) Sara Dayoub
Kausala 50.48, 19) Sofia
Pulkkinen Kausala 50.59, 20)
Emma-Sofia Kiiski Kausala
1.01.54, 21) Alma Tähti
Kausa 1.11.56, 22) Alissa
Holopainen Kausala 1.11.58.. 8
URHEILU
Maanantaina lokakuun 10