”Iittiin on mukava tulla, Iitissä on hyvä olla. (Kuvankaappaus: Youtube). Mattila vastaa kappaleen esittämisestä ja on myös säveltänyt sen, Vuorinen vastaa laulun sanoista. Tekstien kirjoittamisen ohella Vuorinen suunnittee koruja, maalaa tauluja, valokuvaa. Paremman olisi saanut jos olisi käyttänyt enemmän aikaa. Tällä hetkellä käyn kansalaisopiston keramiikkakurssia ja teen erilaisia savitöitä. Kyseessä oli kuusiosaisen, keväälle 2025 jatkuvan Virtaa digiin -hankkeen ensimmäinen koulutus. Missä vaiheessa kuntaja aluevaaliehdokkaiden kerääminen Iitissä Sivu 3 Koululaiset tutustuivat metsästyksen saloihin Sivu 5 Torstaina 10. — ChatGPT:tä käytän lähes päivittäin; muita tekoälysovelluksia käytän satunnaisesti ja lähinnä huvikseni. — Uutena iittiläisenä kuttaa parhaalta, voi olla jo kuukauden päästä vanhentunutta teknologiaa, hieman kärjistäen. YouTubevideon kuva on tehty DALLE 3:lla, joka on integroitu ChatGPT 4 -malliin, kertoo Tatu Lintukangas, joka toimi kouluttajana Iitin Matkailu ry:n järjestämässä tekoälyn hyödyntämiseen liittyvässä koulutuspäivässä 26. Tosiaan alle parin minuutin työ. Iittibiisi syntyi siis osana teköälykoulutusta. Laulu on luotu teköälyn avulla muutamassa minuutissa ja se on myös tekoälyn esittämä. — Kehitys on niin nopeaa, että mikä tänään vaiIittibiisi syntyi osana Virtaa digiin -hankkeen teköälykoulutusta Iiitti sai oman tekoälylaulun Iitti sai oman humppansa kesällä Maritta Vuorinen ja Aila Mattila ovat julkaisseet kesällä Elämänmenoa Iitissä -humpan. Kunnanhallitus olisi halunnut seurata kuntosaliaktiivisuutta hieman pidempään. Toistaiseksi peruslogiikka näissä eri laajoissa kielimalleissa (LLM) on melko samanlainen, joten koska tahansa voi hypätä mukaan tekoälykelkkaan. Iitin kuntosalin maksuttomuudesta 75-vuotiaille ja sitä vanhemmille päätettiin vasta viime vuonna. Iittiläinen Tatu Lintukangas on seurannut tekoälyn kehitystä suurella mielenkiinnolla. Kolumni: Toimitukseen unohtunut hattu iitinseutu.fi Vuodesta 1954 VELI-PEKKA KELLONIEMI Maksuttoman kuntosaliedun ikärajan laskemista valmistellaan Iitissä valmistellaan maksuttoman kuntosaliedun ikärajan laskemista 65-vuoteen nykyisesti 75-vuodesta. Iitissä on (14.6.2024 tilaston mukaan ) 65-vuotta täyttäneitä ja sitä vanhempia 2 011, joista yli 75-vuotiaita on 1 108. Se, mitä näillä teknologioilla voi tehdä, on erittäin laaja kysymys. Onko kyseessä kunnan tilaama mainosbiisi radioon tai johonkin muuhun markkinointikäyttöön. Se on myös positiivinen näkemys Iitistä, Iitin historiasta, ravikuningas-Vieteristä, Iitin Tiltusta sekä nykypäivän menosta, kertoo päätyönään Iitin kunnan puutarhurina työskentelevä Vuorinen. Huomaa, että on vähän englanniksi murtavaa suomea. Lintukankaan mukaan se, mikä tekoäly – tai tarkemmin sanottuna laaja kielimalli tai generatiivinen tekoäly – sopii kenellekin, riippuu siitä, mihin sitä haluaa käyttää. Kunnanvaltuustossa esitettiin myös huolta alan yrittäjien toiminnan mahdollisuuksista. Kunnanhallitus muistutti asiaa käsitellessään, että Iittiin on tulossa Ravilinnan alueelle uusia ulkokuntosalilaitteita ja nämä ovat maksuttomia kaikille kuntalaisille. Iiitti sai oman laulun 2. päivänä lokakuuta 2024 N:o 36 • 70. Valtuutettu Riitta Tuomala (kesk) teki Veikko Ikosen (kesk) ja Tatu Lintukankaan (kok) kannattamana esityksen, että aloite pidettäisiin edelleen vireillä. “Olisi tarvittu kuusi perunaa enemmän” 3. Lopputulosta hiomalla saa heikot lausumiset pois, lyriikat rullaavammiksi ja luotua jotain sellaista, mitä ei välttämättä helposti löydy Spotifysta. H u m p p a j u l k a i s t i i n CD:nä, mutta se löytyy myös Youtubesta. Kunnanvaltuusto piti edellisessä kokouksessaan Veikko Ikosen (kesk) valtuustoaloitteen vireillä kunnanhallituksen esityksen vastaisesti. Iittibiisin tekeminen ei ollut yksi niistä hyödyllisistä tavoista, vaan pikemminkin pieni kevennys kahvitauon yhteyteen. kunta on osoittautunut mukavaksi ja kauniiksi paikaksi ja ansaitsee oman, uuden laulun, sanoo Vuorinen. syyskuuta. Koulutukseen ovat kaikki tervetulleita. — Laulu on tehty sivustolla udio.com. — Elämänmenoa Iitissä -humppa on jalan alle käyvä ja tanssittava kappale. Seuraavaa koulutustilaisuus järjestetään 31.10. Lyriikat on luotu ChatGPT:llä. Eletään täällä me yhdessä, Iitti pysyy aina sydämessä. Kaikki murheet jäävät taa, Iitin Tiltu laulun saa ", laulaa reipas ja sympaattinen naisääni Youtubesta löytyvässä Iittibiisissä . "Iitti, Iitti, täällä elämä maistuu, Iitti, Iitti, sydän tänne juurtuu. kello 16.30 Lossirannan Kartanolla. — Teen myös pihasuunnittelua ja neuvontakäyntejä. Valtuustossa näkemykset vanhusten liikuntaan kannustamisen tarpeellisuudesta nousivat kuitenkin päällimmäiseksi. — Eli tilauksena lyriikoissa oli helposti mukana laulettava renkutus, ja biisinä pop&rock-henkinen balladi naislaulajalla. Äänestyksessä tehty muutosesitys voitti äänin 6—19. — Koulutuksessa kävimme läpi ja testailimme neljän tunnin ajan erilaisia käyttötapoja, ja silti pääsimme vasta raapaisemaan pintaa. vuosikerta (N:o 5486) • Irtonumero 2,90 E Verkkolehden viikon luetuimmat: 1. ” Näin se menee. Vastaus molempiin kysymyksiin on ei. Tällainen tilausbiisi mahtoi maksaa pitkän pennin
Kertonee ehkä jonkilaisesta keskiikäistymisestä, mutta allekirjoittanutta kiinnostaa erilaiset muistelmateokset ja paikallishistoria, kuten hiljattain esitelty Ahti Koskisen teos hänen toimittaja-ajoistaan. Noin 40 prosentilla oppilaista heikko fyysinen toimintakyky vaikeuttaa arjessa jaksamista. Heikossa kunnossa olevan nuoren sukupolven pitäisi jaksaa työskennellä koko ajan raskaammaksi käyvällä sosiaalija terveysalalla ennennäkemättömän pitkään. Kysyimme iittiläisiltä puolueryhmiltä heidän tilannettaan ehdokasasettelussa. Tämä on kestämätön yhtälö. Ne lapset, joille on luettu ääneen, suhtautuvat lukemiseen positiivisemmin kuin ne, joille ei ole luettu. Kirjallisuudessa muotivirtaukset vaihtevat ajan myötä. KD Hämeen piirin syyskokous Tänään Perjantai Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Päivällä +10 Päivällä +14 Päivällä +10 Päivällä +10 Päivällä +9 Päivällä +8 Päivällä +9 Yöllä +12 Yöllä +10 Yöllä +4 Yöllä +7 Yöllä +3 Yöllä +3 Yöllä +4 Grafiikka: Bulls. Työssä jaksamista on tarpeen tukea ottamalla liikkuminen keskeiseksi osaksi työkyvyn ja työelämän kehittämistä. Kuvan lähetti Marjo Nuuttila. Nuorten kirjoille on hyvä antaa mahdollisuus. Äänikirjat ovat tulleet myös vahvasti markkinoille. Työnantajien vaikuttavimmat keinot edistää työntekijöiden fyysistä aktiivisuutta tulee selvittää yhteistyössä työterveyshuollon kanssa. Myös elintapaohjausta ja liikuntaneuvontaa on syytä lisätä ja kohdentaa siihen rahoitusta. 2) Aluevaalien osalta tavoittelemme samaa ehdokasmäärää kuin viime aluevaaleissa Keskustalla Iitissä oli eli seitsemää ehdokasta. Keskustan kuntayhdistyksen kokous vahvistaa lopullisen ehdokaslistan, eikä meillä ole ollut tapana julkaista ehdokaslistaa ennen määräpäivää. Tästä syystä Kristillisdemokraatit pitävät ensiarvoisen tärkeänä hallitusohjelmaan kirjattua tavoitetta kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä. Vaikkapa videokerrontaan verrattuna tekstiä lukiessa oppii samalla välittömämmin myös ajattelua. Panostukset liikuntamahdollisuuksiin tuottavat paitsi henkistä ja fyysistä hyvinvointia, myös taloudellisia säästöjä. Kukin taaplaa tyylillään: toinen tykkää kansainvälisistä klassikoista, toinen paikallisista pakinakokoelmista, sen voin kuitenkin luvata kaikille, että lukeminen kannattaa aina. Lukeminen ei ole vain nyky-yhteiskunnassa välttämätön taito työelämän kannalta vaan myös avain kirjoittamiseen ja itseilmaisuun. 2) Entä missä vaiheessa teillä on hyvinvointialueen aluevaltuuston ehdokkaiden kerääminen. 4) Iitin Keskustan vaaliohjelmaa työstetään kuntayhdistyksen, valtuutettujen ja muiden aktiivien yhteistyössä. Säätiedot: Missä vaiheessa kuntavaalien ehdokkaiden kerääminen on Iitissä Kysyimme iittiläisiltä puolueilta tilannetta vaalityön käynnistämisessä Ensi vuonna käydään kuntaja aluevaalit. SDP / Kausalan Työväenyhdistys, puheenjohtaja Marko Kaarlenpoika: 1) Ehdokasasettelu on käynnissä. Suomalaisten liikunnan vähyys uhkaa opiskelukuntoa, työssä jaksamista, maanpuolustuskykyä ja yleistä hyvinvointia. Kirjan avulla pääsee toisen ihmisen pään sisälle seuraamaan hänen tapaansa jäsentää todellisuutta, oli tarina sitten faktaa tai fiktiota. Vain joka kolmas lapsista ja nuorista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. päivänä 2024 PÄÄKIRJOITUS VELI-PEKKA KELLONIEMI veli-pekka.kelloniemi@iitinseutulehti.fi LUKIJAN KUVA LUKIJALTA MINNA TERVO, VELI-PEKKA KELLONIEMI Saarasten kyläseuran köyritulet syttyivät perinteisesti Mikonpäivän jälkeisenä maanantaina. Kirjoittaminen on paljon lukemista vaikeampaa johtuen siitä, että on hallittava kielen välillä monimutkaisetkin säännöt. Iitin Keskustan Facebook-sivuilla. TÄNÄÄN Iitinseutu 2 Sää Kausalassa Torstaina lokakuun 10. Varsinainen kuntavaalistartti on syyskokouksen yhteydessä vielä kuluvan kuun aikana. Poikien lukemiseen vaikuttaa erityisesti isän lukeminen. Ohjelma valmistuu alkuvuodesta 2025. Nuorille lapsille ääneen lukemisen on todettu olevan erityisen tärkeää. Jos kodin ainoa kirja on kärpäslätkänä tai kaapin jalan alla, niin jälleen kerran se vaikuttaa lasten suhtautumiseen lukemista kohtaan. Aikuisista vain joka neljäs liikkuu riittävästi. Lisäksi jo kodin kirjahyllyssä olevien kirjojen määrän on todettu vaikuttavan lasten asenteisiin lukemista kohtaan. Jostain syystä dekkarikirjallisuus voi tällä hetkellä vahvasti aikuisten parissa. Omasta ehdokkuudestaan jokainen ehdokas saa tietysti kertoa itse jo tätä ennen. Jos lapsi ei opi tuottamaan koulussa selkeää ja loogisesti etenevää tekstiä ilman Chat GTP:tä, niin hän ei kykene myöskään välttämättä ajattelemaan kovin analyyttisesti. Jos on kansamme lukutaito ollut joskus esimerkillisellä tasolla, nyt olemme palaamassa kohti Seitsemän veljeksen Jukolan veljesten kamppailua aapiskirjojensa kanssa. Jos kirjoihin suhtaudutaan nuivasti tai vähätellen, asenne tarttuu helposti jälkipolveen. Viime vaaleissa ohjelma esiteltiin Iitinseudun lisäksi mm. Työvoiman saatavuus sosiaalija terveysalalla on erityinen haaste tulevina vuosina. Nuorten kohtaamassa mediakakofoniassa, kirja on äärimmäisen tärkeä media. Ensimmäiset ehdokkaat nimetään lokakuun aikana.. 4) Milloin julkaistaan vaaliohjelmat. Liikunnan ja terveyden edistäminen tulee selkeästi huomioida kuntien ja hyvinvointialueiden strategioissa. Kodissa nähty esimerkki tarttuu tehokkaasti. Vahvasti intuitiivisen päättelyn varassa toimivan henkilön kokemusmaailma muistuttaa helposti jäsentymätöntä tajunnanvirtaa, jollaiseen saattaa nykyisin törmätä seuratessa vaikkapa rapakon takaisen maan presidentinvaalikampanjointia. "Lukemaan oppiminen on meiltä mahdoton asia ", valitti Juhani. 3) Ehdokaslistoille otamme ehdokkaita aina listojen jättöön asti. 3) Milloin on tavoitteena saada ehdokaslistat valmiiksi. Kirjoja ei tarvitse toki omistaa, vaan perheen yhteiset kirjastokäynnitkin tukevat lasten lukuinnostusta ja sitä kautta lukutaitoa. Kirjoittaminen on aina samalla myös kielen ajattelemista ja kielen ajatteleminen on ajattelemisen ajattelemista. Jos vanhempia ei nähdä koskaan itse lukemassa muuta kuin tekstiviestiä puhelimen näytöltä, kirjojen lukemista ei pidetä itsestään selvänä asiana. Keskustan Iitin kuntayhdistys, puheenjohtaja Atte Savelainen ja varapuheenjohtaja Siiri Mertakorpi: 1) Ehdokashankinta on käynnissä ja tavoittelemme tulevissa kuntavaaleissa samaa ehdokasmäärää kuin viimeksi eli 21 ehdokasta. Nuorille on tarjolla loputon määrä hauskoja ja mielenkiintoisia kirjasarjoja Risto Räppääjistä Harry Pottereihin, joihin on helppoa jäädä koukkuun, ei tosin yhtä helppoa kuin Netflix-sarjoihin mutta kuitenkin. Kuntavaaliehdokkuudesta kiinnostuneita rohkaisemme tietysti olemaan yhteydessä. Vanhempien välittämä kuva lukemisesta vaikuttaa lapsiin. Kannanotto: Liikunta vahvemmin osaksi työkyvyn ylläpitoa Liikkumattomuus maksaa tutkimuksen mukaan yhteiskunnalle vuodessa 3,2 miljardia euroa. Yksi keino tukea työntekijöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia on vahvistaa yksilöja ryhmätyönohjauksen hyödyntämistä. 1) Missä vaiheessa teillä on kuntavaalien ehdokkaiden kerääminen. Aleksis Kivi ei tuntenut nykyistä tutkimustietoa poikien heikon lukutaidon taustoista, sillä veljesten isä oli hyvä lukija. Tämän viikon lehdessä pääsee esille Seppo Pennasen muistelmat, joissa Iitti on vahvasti esillä. Lukeminen kannattaa aina T änään torstaina vietetään kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven päivää, samalla suomalaisen kirjallisuuden päivää
4) Vaaliohjelmien suhteen noudatamme Perussuomalaiset rp:n linjaa. Lisäksi aluehallitus päätti, että aluevaltuuston käsittelemä ja esittämä investointisuunnitelma kohdennetaan uuden sote-keskuksen osalta Kuusankoskelle korvaamaan Katajaharjun väistötilat.. 4) Niin ikään meille tärkeistä teemoista kuullaan syksyn mittaan. Meillä on jo nyt vahva ehdokasrunko, ja Kokoomuksen valtakunnallinen suosio on lisännyt kiinnostusta myös kuntatasolla. Tämän jälkeen äänestettiin SDP:n muutosesityksen ja hyvinvointialuejohtajan ehdotuksen välillä. Keskusta esitti , että palvelurakenteen ja -verkon muutostyöskentelyn huomiot palautetaan uudelleen valmisteluun ja tuodaan aluehallituksen päätettäväksi, kun päätösesitykseen on lisätty ja auki kirjoitettu käytännön toimenpiteet, miten nämä toteutetaan 1.1.2025 alkaen. Mukana on jo monta hyvää ehdokasta ja otamme mielellämme mukaan uusia ehdokkaita. Keuda-talo, Kerava-Sali, Keskikatu 3, Kerava • 13.11. Muutosesityksistä äänestettiin ja SDP:n muutosesitys menestyi äänin 8–3. Lisätietoja hankkeesta antaa suunnittelujohtaja Minna Weurlander, Itärata Oy, puh. Tavoitteenamme on vetovoimainen ja pitovoimainen kunta, jossa säilyvät hyvät palvelut ja kaikenikäisillä on hyvä asua. 4) Puolueen kuntavaaliohjelma on pian valmistumassa, se on tällä hetkellä kommenttikierroksella. Arviointiohjelmaa ja hanketta käsittelevät avoimet yleisötilaisuudet järjestetään: • 23.10. Itärata erkaantuu Lentoradan tunnelista Vantaan ja Tuusulan rajalla ja liittyy nykyiseen rataverkkoon Korian alueella Kouvolassa. päivänä 2024 Lainasanat Ympärillämme tuntuu aukeavan nopeasti yhä pahenevaan kuntoon menevä digitaalinen läävä. Kouvolan kaupungintalo, juhlasali, Torikatu 10, Kouvola • 6.11. Iitin Vihreät, puheenjohtaja Terhi Holmberg: 1) Ehdokashankinta on aloitettu ja ensimmäiset ehdokkaat hyväksytään seuraavassa kokouksessamme. 3) Tavoitteena saada ehdokaslistat valmiiksi vuodenvaihteessa. SDP:n muutosesitys hyväksyttiin aluehallituksen päätökseksi äänin 10–1. Koulutus, hyvinvointi ja yrittäjyys ovat meille tärkeitä arvoja. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on mahdollistaa nykyistä nopeampi kaukojunaliikenne itäiseen Suomeen. 4) Marraskuun kokouksen jälkeen tiedotamme, milloin vaaliohjelma julkaistaan. Iitin Kokoomus, puheenjohtaja Minna Lintukangas: 1) Ehdokashankinta on hyvällä mallilla. Vihreissä jokainen paikallisyhdistys tekee kuitenkin oman vaaliohjelmansa, jotta saadaan juuri niihin oman kunnan asioihin otettua kantaa. Kuntatasolla keskitymme yhteiseen tekemiseen Iitin parhaaksi, emmekä halua korostaa vain omaa ohjelmaa. +358 295 021 112. Nimipäiviä Torstai Aleksi, Aleksis Perjantai Otso, Ohto Lauantai Aarre, Aarto Sunnuntai Tanja, Taina, Taija Maanantai Elsa, Elsi, Else Tiistai Helvi, Heta Keskiviikko Sirkka, Sirkku, Stella TIEDOTUS YVA-OHJELMASTA Itärata Oy on toimittanut Uudenmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukselle Itäradan ympäristövaikutusten arviointiohjelman. Kukaan ei sitä halua, mutta kukaan ei saa sitä kuriin. Tilaisuudet alkavat kahvituksella klo 17.30, esitykset ja yhteiskeskustelu klo 18.00–19.30, jonka jälkeen osallistujilla on mahdollisuus jäädä vielä hetkeksi karttojen äärelle. Myrskylän koulu, Louhi-sali, Mestarintie 3, Myrskylä • 7.11. 3) Tietenkin mahdollisimman pian, vuoden loppuun mennessä nyt kuitenkin. Itärata on Keravalta Porvoon kautta Kouvolaan suunniteltava kaksiraiteinen nopean liikenteen rata. Hankealueen kuntia ovat Kerava, Sipoo, Porvoo, Myrskylä, Loviisa, Lapinjärvi, Kouvola, Tuusula ja Vantaa. Sen pohjalta voimme ottaa vinkkejä myös paikallisiin asioihin. Aluehallituksessa SDP esitti, että Elimäen, Miehikkälän ja Jaalan terveysasemien toimintaa ei lakkauteta ennen kuin korvaavat toiminnat ovat valmiina, minkä lisäksi korvaavat palveluvaihtoehdot tuodaan erikseen päätettäväksi syksyn aikana. TÄNÄÄN Iitinseutu 3 Torstaina lokakuun 10. Jokaisella ehdokkaalla saa olla toki omia kuntaan sopivia teemoja, soveltaen puolueen yleiseen linjaan sopivaksi. 2) Ehdokashankinta aluevaltuustoon ei ole vielä valmis, mutta etenee hyvin. 4) Vaaliohjelmat julkaistaan alkuvuodesta. Taidetehdas Tehdassali, Läntinen Aleksanterinkatu 1, Porvoo • 24.10. (Ohjaamon tilat), 04300 Tuusula • Vantaan kaupunki, Vantaa-info, Tikkurila, Dixi, Ratatie 11, 2. YVA-ohjelmaa koskevat mielipiteet ja lausunnot tulee toimittaa viimeistään 22.11.2024 osoitteeseen kirjaamo.uusimaa@ely-keskus.fi tai Uudenmaan ELY-keskus, PL 36, 00521 HELSINKI. YVA-ohjelma ja sitä koskeva kuulutus ovat nähtävillä 14.10.2024–22.11.2024: • www.ely-keskus.fi/kuulutukset/uusimaa • www.ely-keskus.fi/kuulutukset/hame • www.ely-keskus.fi/kuulutukset/kaakkois-suomi • www.ymparisto.fi/itarata-YVA • Keravan kaupunginkirjasto, Paasikivenkatu 12, 04200 Kerava • Sipoon kunta, SipooInfo Nikkilä, Pohjoinen Koulutie 2, 04130 Sipoo • Porvoon kaupunki, Palvelupiste Kompassi, Rihkamatori B, 06100 Porvoo • Myrskylän kunnankirjasto, Virastotie 5, 07600 Myrskylä • Loviisan kaupunki, LovInfo, Mariankatu 12 A, 07900 Loviisa • Lapinjärven kunnantalo, Lapinjärventie 20 A, 07800 Lapinjärvi • Kouvolan kaupungintalon info, Torikatu 10, 45100 Kouvola • Iitin kunta, kirjasto, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala • Orimattilan kaupunginkirjasto, Lahdentie 65, 16300 Orimattila • Tuusulan kunta, Tuusinfo, Autoasemankatu 1, 2. Nikkilän juhlatalo, Vanha vesitorninmäki 1, Sipoo • 29.10. Keskusta esitti, että terveysasemien toimintaa ei lakkauteta. Iitin vihreät ry:n Facebooksivuilta voi sitten ohjelmaan tutustua tarkemmin. HS:n toimituspäällikkö Jussi Pullinen (HS 6.10.) lisääntyvistä teköälyavusteisista verkkohuijauksista. Aito-Iitti, ryhmäpuheenjohtaja Janne Aalto: 1), 2) Ehdokkaiden kerääminen vaaleihin on käynnissä. krs. Kokouksesta odotettiin päätöstä, että nämä terveysasemat olisi lakkautettu 1.1.2025 lähtien. Koskenkylän koulu, Kullbyntie 4, Koskenkylä, Loviisa • 30.10. Lindaråsin seurantalo, Seuratalontanhua 28, Lapinjärvi • 12.11. Asiasta äänestettiin ja Keskustan muutosesitys hyväksyttiin aluehallituksen päätökseksi äänin 10–1. Viite: UUDELY/17031/2023. 2) Aluevaaleihin ehdotetaan piirille ehdokkaita myöskin seuraavan kokouksemme pohjalta. Iitin perussuomalaiset, puheenjoht aja Veijo Häyhänen: 1), 2) Yhdistyksen puheenjohtajan tiedossa ei ole kuin vasta yksi vaaliehdokkaaksi lupautunut, eli allekirjoittanut itse. Etäyleisötilaisuus Teamsin välityksellä. Osallistumislinkki tilaisuuteen päivitetään verkkosivulle www.ymparisto.fi/itarata-yva. 040 530 3496, minna.weudlander@itarata.fi, ja YVA-menettelystä ylitarkastaja Annukka Engström, Uudenmaan ELY-keskus, puh. Meillä ohjelma on työn alla ja viimeistellään tässä lokakuun aikana. 3) Listojen tavoiteaikataulu on viimeistään maaliskuussa, mutta pyrimme aikaisempaan. krs, Vantaa Ilmoitus kuulutuksesta lähetetään Keravan, Porvoon, Loviisan, Kouvolan, Orimattilan ja Vantaan kaupungeille sekä Sipoon, Myrskylän, Lapinjärven, Iitin ja Tuusulan kunnille julkaistavaksi heidän verkkosivuillansa. Keravan tilaisuus pidetään Keravan kaupunginjohtajan asukasillan yhteydessä. (Kuvituskuva: Iitinseudun arkisto) Jaalan terveysasemalle jatkoaikaa Kymenlaakson hyvinvointialueen aluehallitus päätti tiistain kokouksessaan pitää Jaalan, Elimäen ja Miehikkälän terveysasemat toiminnassa kunnes korvaavat palveluvaihtoehdot niille ovat valmiita. Uudenmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Missä vaiheessa kuntavaalien ehdokkaiden kerääminen on Iitissä Kysyimme iittiläisiltä puolueilta tilannetta vaalityön käynnistämisessä 2) Aluevaalien osalta ehdokkaita nimetään myös kuluvan kuun aikana. Miksi ei
Syksyn väriloisto ihastuttaa. Kuusikon täydensi lahjakas, mutta välivuosia lajista pitänyt Yrityksen kasvatti Joanna Puukka. Et tarvitse aiempaa kokemusta.) To 17.10. Toiset odottavat jo innolla lumen tuloa. Syksy on tullut. Tulevan sunnuntain aiheena on Jeesuksen lähettiläät. Yritys aloitti 2-sarjan puhtaalla 3-0 voitolla Katsomossa kannusti reilut 150 silmäparia Kausalan Yrityksen naisjoukkue aloitti lentopallokauden 2-sarjassa lähes täyden katsomon edessä ja aloitti puhtaalla 3–0 (25–14, 25–20, 25–22) voitolla. klo 12 Säyhteen seurakuntapiiri, Liisa Sihvosen luona, Selkolantie 238. klo 12–15 Pop up -kakkukahvila Kahvitupa. Vastustajana ollut Karhulan Veikot oli kaksi erää selvästi altavastaajana, mutta nousi kolmannessa erässä jopa kiusaamaan kotijoukkuetta. klo 10 Perhekerho Srk-keskuksen monitoimitila. klo 12.30–14.30 Meilän juttu Raitissa, Keskuskaari 1 A. Kahvia tarjolla klo 13.30 alkaen. Kaikessa mitä teemme tulisi välittyä lähettäjämme tahto. Ihebom, Maaninka. Toiseen erään Yrityksen valmentaja Arto Oinas teki isoja muutoksia. Kiinteistöpalveluista on jäänyt viime vuodelta saamatta noin 260 euroa. Hulevesimaksuja kunnalla on jäänyt saamatta noin 480 euron edestä ja kansalaisopistomaksuja 210 euron edestä. klo 10 Vanhustenviikon messu Jaalan kirkossa. Ottelu alkaa kello 17. klo 14.30–21 Pitkä Aikalisä. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Kristiina ja Jari Nordman. Ti 15.10. lokakuuta tarjosi jännitystä ja tunteiden kirjoa, mutta vierasjoukkue SB Heinola vei lopulta voiton tiukan kamppailun jälkeen lukemin 3–6. Mistä ne linnut tietävätkään, että on aika kokoontua yhteen ja lähteä kohti etelää. Hetki ennen ottelun alkua hiljennyttiin Sami Henttosen muistoa kunnioittamaan. Itse ottelu eteni tasaisesti alusta lähtien. Tapahtumia To 10.10. Pe 11.10. To 17.10. Ma 14.10. Ke 16.10. Lapsille ja lapsiperheille To 10.10. Pyttykerhoon kuuluivat otteluisäntä Haltonin edustajat Kaisa Niittymaa ja Essi Puukka. Yrityksen parhaana palkittiin ansaitusti Krista Kantola. Hengellisiä lauluja ja tietoa hyvää tekevistä lentokoneista. Ihebom, Maaninka. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Ihebom. Yhteislaulutilaisuus. päivänä 2024 VIIKON SANA HENRI HAAPANIEMI HANNU BACKMAN Syksyn tervehdys Maa on ollut jo muutamana aamuna kuurassa. Ke 16.10. Suurin osa, eli noin 3 450 euroa, luottotappioista johtuu maksamattomista päiväkotimaksuista. Sami oli Kyljysten uskollinen talkoolainen, ja hänen panoksensa joukkuetta kohtaan muistettiin kunnioittavalla puheella sekä hiljaisella hetkellä. ”Siunatkoon Jumala meitä, ja palvelkoot häntä kaikki maan ääret.” (Ps. klo 10 Perhekerho Srk-keskuksen monitoimitila. Jumalanpalvelukset ja uskonelämä To 10.10. Mukana Case4Youn muusikoita. Su 13.10. Iitille viime vuodelta luottotappioita noin 4 400 euron edestä Iitille on kertynyt viime vuodelta luottotappioita yhteensä noin 4 400 euron edestä. Niissä olen kokenut toteutuvan ajatus siitä, että jokainen kristitty on Vapahtajan lähettiläs ja välittää Kristuksen armoa lähimmäiselleen. Kysy, mitä haluat, Minna-pappi vastaa. Kastettu IITTI Elea Ava Eveliina Lehtinen. Joukkueen hyvä vastaanotto antoi mahdollisuuden vahvaan hyökkäyspeliin, millä se karisti odotetun jännityksen ja sytytti yli 150-päisen yleisön kannustamaan nuorta kotijoukkuetta. klo 18–23 Aikalisä. Edessä on pimeä kausi ja liukkaat tiet. Niin kuin aurinko nousee aamulla ja laskee illalla, myös vuodenajan vaihtelevat vuodesta toiseen. lk kerho. Ohjelmallinen nuortenilta. Ensimmäinen erä tarjosi molemmille joukkueille hyviä maalipaikkoja, mutta SB Heinola onnistui avaamaan maalitilin ja johti avauserän jälkeen 0–1. klo 14.45 Kerho 0–2 lk Srk-keskuksen monitoimitila. Ma 14.10. päivä lokakuuta, kun Salpis Akatemia saapuu Kausalaan. Ti 15.10. Soppaa, sanaa ja seurustelua. Ke 16.10. Taivaalla näkyy vähän väliä suuria lintuauroja. Ke 16.10. Kyljykset onnittelivat joukkueen pitkäaikaista pelaajaa Henri Haapaniemeä lapsen syntymän johdosta, ja Severi Porevedelle luovutettiin ansaittu palkinto, kun hänestä tuli ensimmäinen pelaaja, joka on saavuttanut Kyljysten historiassa 100 tehopisteen rajapyykin. Ottelusta odotetaan kiihkeää. Toki Veikkojen puolustus petrasi paljon ja loi hyökkääjille enemmän paikkoja, joita parhaiten hyödynsivät 4-paikalta paljon pisteitä tehnyt joukkueen kapteeni Laura Herranen ja joukkueen parhaana palkittu yleispelaaja Martta Lindström. klo 12.15 Laulun ystävät Srk-keskuksen sali. klo 17.30 Perhekerho Vuolenkoski Vuolenkosken srk-koti. Peli oli kuitenkin Yrityksen hallussa eikä erän menetystä tarvinnut pelätä. Tulossa La 19.10. Saatavien perintää jatketaan huolimatta kunnan kirjanpitoon tehtävästä poistoista.. La 12.10. Tule mukaan, niin mietitään kirkon tapahtumiin liittyviä tehtäviä ja jumalanpalveluksen kellon aikoja ym ideoita. Taivaallinen Isämme ylläpitää elämää ja antaa lahjoja jokaisena elämämme päivänä. Aivan samaan näytökseen ei uusi seitsikko pystynyt, kun syöttövirheet tulivat kuvaan mukaan. klo 13 Naisten päiväkahvit Kahvitupa. nyt Noora Ojala sai kasteen naisten sarjasta. klo 10 Sanajumalanpalvelus Kirkko. Vaikka nähtiin paljon hyviä suorituksia, taso putosi virheiden myötä keskikastiin. klo 18 Lähde-messu Srk-keskuksen sali. Taivaan Isän hyvyyttä välittävät myös ihmiset toinen toisilleen. Yleisö olikin tämän ottelun paras osa, kiteytti Oinas avausottelua ja oli kiitollinen yleisölle. klo 17 Jaalan kirkossa Kirkkoväärtikoulutus. Myös liberon paikan täyttäJoukkueiden parhaat pelaajat, Veikkojen Martta Lindström (vas.) ja Yrityksen Krista Kantola. Ti 15.10. —Luottotappioiden määrä on kokonaisuudessaankin varsin maltillinen, voi sanoa, että normaalilla tasolla, sanoo hallintoja talousjohtaja Tuomas Rimpiläinen. Passari Aada Romppainen ja keskitorjuja Viivi Ojala saivat vierelleen Sabina Forsströmin, Noora Ojalan sekä Yrityksen uudet nimet, Oona Jalkasen ja Sara Kiukaksen. Ottelun parhaaksi pelaajaksi Kyljyksistä palkittiin Joel Puntti. divisioonassa jatkuu jo ensi lauantaina Ravilinnassa, kun paikalliskamppailun hengessä Kouvolan Susien kakkosjoukkue saapuu haastamaan isännät. Kyljysten kausi salibandyn 2. Keskipeliä ei ollut lainkaan, mikä mennee jännityksen piikkiin, mutta olisi ollut yksi meidän valteista. Ottelu alkaa silloinkin kello 16. 67:8) PIA KÄHKÖNEN www.iitinseurakunta.fi IITIN SEURAKUNTA www.jaalankappeliseurakunta.fi JAALAN KAPPELISEURAKUNTA Jumalanpalvelus Su 13.10. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa kohti seuraavaa peliä, joka varmasti sytyttää kaikki pelaajamme. Toisille kesän muistot herättävät haikeutta, toisille syksy tuo helpotusta. Parhaiten Kantolaa sparrasi Joanna Puukka. klo 17 Gospel & Flight Srk-keskuksen Sali. Kolmas erä alkoi kuitenkin SB Heinolan vahvemmalla otteella, ja he onnistuivat nopeasti lisäämään johtoaan. Kolmas erä oli tasaisin ja Yritykseltä virheiden täyttämä. klo 14.45–16.15 Aikalisä 36 3.–6. klo 13.30 Kahvituvan olohuone Kahvitupa. Olen saanut ensimmäisen viikon aikana kokea monia ihania kohtaamisia. Varsinkin Krista Kantolan 4-paikan räjähtävät iskut olivat näyttäviä ja ennen kaikkea tehokkaita. Seuraava kotiottelu on sunnuntaina 20. Vuodenaikojen vaihtelut herättävät monenlaisia tunteita, samalla ne herättävät turvaa. Musiikkityön vastuuryhmä palveluksessa. Seurakunnan uutena pappina olen kiitollinen työyhteisön ja seurakuntalaisten sydämellisen lämpimästä vastaanotosta. Kahvia tarjolla klo 13.30 alkaen. Puntti kommentoi ottelun jälkeen tiukkaa kamppailua: — Meillä oli omat paikkamme, mutta Heinola käytti omat mahdollisuutensa tehokkaammin. Nuorille To 10.10. To 17.10. Tanska, Hypén-Melander, Perkkiö, Eläkeliiton Jaalan yhdistys. klo 15.30 Kirkkokuoro Srk-keskuksen sali. Ilolla odotan, mitä kaikkea tuleva talvi tuo mukanaan. Aikuisille Ma 14.10. Hautaan siunattu JAALA Harri Kalervo Lipponen 56 v. Se muistuttaa meitä siitä, että Kristus on lähettänyt meidät. Tehtiin syöttövirheitä, minkä ansiosta vastustaja piti peliä tasaisena. Yritys avasi pelin viime vuoden A-tytöistä tutuilla nimillä Aada Romppainen, Silmu Cihangir, Krista Kantola, Viivi Ojala, Ansa Ampuja liberonaan Hilla Martikainen. Nähtävissä myös Jaalan kappeliseurakunnan YouTube-kanavalla. Syksyn kauneus kertoo Taivaallisen Isän hyvyydestä. klo 10 Turinatupa Srk-keskuksen neuvottelutila. Toisessa erässä vierasjoukkue lisäsi johtoaan kahdella maalilla ja karkasi jo 0–3 johtoon. Ennen ottelun alkua Kyljykset juhlistivat tärkeiden henkilöiden saavutuksia ja muistelivat joukkuetta läheltä koskettanutta menetystä. Toiselle erätauolle mentiin lukemissa 2–3, ja peli oli jälleen täysin avoin. Aurinko paistaa matalalta ja sen säteet häikäisevät. klo 11 Kahvituvan lounas Kahvitupa, kalaleike ja muussi, hinta 8 €. Kyljykset saivat vielä kavennettua lukemat Lauri Turusen maalilla, mutta lopulta SB Heinola vei voiton selvin lukemin 3–6. Heinola vahvempi tiukassa taistelussa Kyljysten kauden ensimmäinen kotiottelu Ravilinnassa 5. klo 12.30 Rukouspiiri Kahvitupa. Toisia talven tulo pelottaa. Lähetysja avustustyö La 12.10. Kotijoukkue Kyljykset ei kuitenkaan lannistunut, vaan tuli mukaan taisteluun Ville Ala-Outisen ja Joel Puntin osumilla. klo 16.30 Lähdetkö Srk-keskuksen sali. Pe 18.10. — Alku oli ihan mallikasta pelaamista, mutta sitten ote herpaantui. Musiikki To 10.10. KIRKOLLISET 4 Iitinseutu Torstaina lokakuun 10. Kirkkokahvit. Suolaisia ja makeita herkkuja
Hämmästelyä ryhmässä riitti, sillä kukaan ei pystynyt venyttämään jousen jännettä likimainkaan riittävästi. — Mytyn harrastus on metsästäminen, hymyili Ruohola, jonka kotona asuu Mytyn lisäksi metsästyskoira Mocca. Pauliina Ruohola esitteli noutamista yhdessä kaksivuotiaan Mytty-koiransa kanssa. metsästäjiltä kysyttiin pöydän äärellä. Ruohola oli itse valmistanut höyheniä sisältävät damit eli dummyt, jotka korvaavat harjoituksissa riistaeläimen. Niitä metsästettiin etenkin sotien jälkeen, Orava kertoi. — Sillä on metsästetty metsäkanalintuja ja jäniksiä. Muistan kun sain hirveen osuman keuhkoon ja se juoksi sen jälkeen vielä 2,5 kilometriä ennen kaatumistaan, Orava jatkoi vastaustaan. Ilveksiä on liikkeellä enemmän kuin aiemmin, Orava tiesi kertoa. Haapakimolan koululaiset kysyivät metsästäjiltä ampumisesta koska sillä on iso verenkierto. — Mutta hyvästäkään osumasta hirvi ei heti kaadu, Mauri Orava (keskellä) ja Ossi Ek (takana) esittelivät lapsille metsästysaseita. Orava kertoi, että hänellä on omaa kokemusta ammuksien lataamisesta. Lapset rapsuttelivat Maakansan Metsästäjien koiria sekä seurasivat noutoja pelastustehtäviä. Aamupäivän aikana koululaiset saivat kuulla hirvien ja peurojen sarvista ja hampaista, riistan ruokintapaikoista ja nuolukivistä, ampumatorneista ja metsästyksen turvallisuudesta sekä suurriistan virka-avusta, jota metsästäjät antavat viranomaisten pyytäessä. Asepöydällä näytteillä ollut ilveksen talja sai ryhmän pohtimaan, onko kylillä ollut merkkejä ilveksen liikkumisesta. Metsästäjiltä kysyttiin parasta asetta hirven ampumiseen, mutta siihen Orava ja Ek eivät antaneet vastaukseksi tarkkaa vaihtoehtoa, sillä kaatosuoritus onnistuu monen mallisilla aseilla. Vuonna 2018 ammuin sillä viimeksi peuran, nykyään jousimetsästystä vähemmän harrastava Ravantti kertoi. Mytty on käyttölinjainen labradorinnoutaja, jonka Ruohola on kouluttanut avustajakoiraksi. Koululaiset olivat kiinnostuneita kuulemaan aseen käyttämisestä metsästyksessä: — Mihin kohtaan olisi hyvä ampua hirveen. Kaksikon apuna oli Jukka Kärkkäinen. MINNA TERVO TÄNÄÄN Iitinseutu 5 Torstaina lokakuun 10. Leevi Lintukangas kokeili venyttää Ville Ravantin (oikealla) metsästysjousta. — Puhutaan niin sanotuista keuhko-osumista, jotka osuvat hirven etulavan taakse, Orava selitti. Pauliina Ruohola on kouluttanut Mytystä avustajakoiran.. Ravantille taljajousen vetojäykkyys ei tuottanut ongelmia, kun hän näytti jousen toimivuutta ja ampui tarkasti nuolia maalitauluihin. Ennen tehdasvalmisteisten ammusten yleistymistä aseenkäyttäjä täytti itse ammuksensa. Kolmannella aseiden tehtäväpisteellä koululaiset saivat kokeilla tarkkuusammuntaa. Kouvolan Palveluskoirayhdistys ry puolestaan esitteli koululaistapahtumassa koirien toimintaa pelastustehtävissä. Asetutustuminen sai jatkoa seuratalon pihalla, missä Ville Ravantti esitteli metsästykseen käytettävää jousta. Teorian vastapainona oppilaat pääsivät opettelemaan nuotion sytyttämistä ja kasasivat linnunpönttöjä. Vanhin esittelyssä ollut ase oli 1920-luvulla valmistettu haulikko. He kertoivat myös ammusten rakenteista ja toimintaperiaatteista. Maakansan seuratalolla ja sen pihapiirissä oli useita toimintapisteitä, joita Haapakimolan koulun oppilaat kiersivät ryhmissä. Mytyn tehtävänä oli löytää maastoon piilotetut damit. Metsästysjousi on ase, jonka voi hankkia ilman lupamenettelyjä, mutta metsästyskäyttöä varten ampujan on suoritettava jousimetsästyskoe. Maakansan seuratalolla oli paikalla koiria. — Kaikki saavat kokeilla, miltä tuntuu venyttää jousta, ehdotti Ravantti. — Helmi-maaliskuussa saimme ilmoituksia jäljistä tässä lähellä. Näyttelypöytään oli koottu yleisimpiä metsästyksessä käytettäviä kivääreitä ja haulikkoja, joita lapsille esittelivät Mauri Orava ja Ossi Ek. päivänä 2024 Hyvästäkään osumasta hirvi ei heti kaadu ” Lapsille järjestettiin monipuolinen esittely metsästyksestä Maakansan Metsästäjät ry järjesti koululaisille perjantaina pitkän metsästysaiheisen aamupäivän. — Opettelin nuorempana jousen käytön. Seuratalon salissa oli täytettyjä eläimiä, ja lasten tehtävänä olikin niiden avulla tunnistaa Suomen luonnossa eläviä eläimiä
— Minulla oli pihassa vähän vaihteistovikainen pakettiauto, ja siitä tuli oma korsi tähän tekoon. Seurue kulki junalla Lviviin, josta matka jatkui pikkubussilla Varsovaan. Ei se kuitenkaan sen kummempaa ollut normaalin verrattuna. Joka paikassa oli rauhallista eikä ketään liikkunut missään, joten päätimme jäädä hotellihuoneeseen, Sokero kuvaili. Mitäs nyt tehdään, Sokero kertoi ryhmän hämmästelleen. — Meillä oli mukana huoltoauto, mutta siihen kaikki eivät mahtuneet kyytiin. Odottelimme siellä hetken kunnes tilanne oli ohi. — Tavarat ja autot katsottiin läpi päällisin puolin. Ruokaakin saatiin, ja kaikki oli hyvin. Matka jatkui pääkaupunkiin Kiovaan, jossa seurue luovutti lahjoitettavat varusteet ja autot vastaanottajille. Sokero kertoi , että lahjoitettavaa tavaraa kertyi hyvin, mutta kuljetuskalusto oli vielä puutteellinen. Sokero kertoi, että innostus kasvoi, ja suunnitelmat matkan toteuttamiseksi etenivät vauhdilla. (Kuva: Iiro Sokeron kotialbumi) Nyt reserviläiset keräävät lahjoituksia kolmannelle avustusmatkalle. Lähtölaukauksen perään kuului heti räjähdys. Avustusmatkalla seurue tutustui Kiovan keskustassa sijaitsevaan kaatuneiden sotilaiden lippumereen. Siitä tuli tunne, että ollaan turvallisella alueella — jos turvallisuutta siellä voikaan olla. — Puolenyön aikoihin olimme käymässä nukkumaan kun kuului ilmahälytys. Tietoisuus liikkumisesta sotaa käyvän maan alueella vaikutti avustusmatkalla olleisiin miehiin. — Mietittiin, että miten täällä toimitaan. Rautatieasema suljettiin, sillä ilmahälytys alkoi. — Tunti tai kaksi hälytyksen alkamisesta alkoi kuulua räjähdyksiä kun ilmatorjunta käynnistyi. (Kuva: Iiro Sokeron kotialbumi). Kenttäkeittimelle olisi Ukrainassa tarvetta, ja pian reserviläiset olivat ideoimassa keittimen rinnalle muutakin tarvittavaa. Illalla matkalaiset siirtyivät kiovalaiseen hotelliin. Iittiläisvetoinen matkaseurue lähti kohti Ukrainaa maaliskuun alussa. Viemisinä Ukrainaan oli muun muassa autotarvikkeita, aggregaatteja ja moottorisahoja. Suunnitelmana oli lähteä paluumatkalle junalla. Luovutustilaisuus sujui hyvässä hengessä. Sitä ennen ryhmä ennätti viettämään päivän ja yön verran aikaa Kiovassa. Talvirenkaat olivat takakontissa, mutta niitä ei kuitenkaan tarvinnut vaihtaa alle, Sokero mainitsi. — Asemalle oli useita sisäänkäyntejä, ja me pääsimme sisään maan alla kulkevan tunnelin kautta. Junan oli tarkoitus lähteä kuudelta. Varsovassa auton päällä oli pieni lumihanki. Siinä oli sitten täysi paketti valmiina. Projektissa hyödynnettiin aiemmin avustusretkillä käyneiden kokemuksia ja valmiita verkostoja. Matkan ensimmäinen osuus tehtiin meriteitse Puolaan, jossa matkaa jatkettiin tietä pitkin. Katselimme ikkunoista mitä ulkona tapahtuu. Seurueeseen kuului kuusi autoa. — Päivällä tuli uusi ilmahälytys. Puolasta Ukrainan puolelle päästyään seurue suuntasi Lvivin kaupunkiin. päivänä 2024 MINNA TERVO Rajamuodollisuudet sujuivat Sokeron mukaan matkan aikana melko hyvin, vaikkakin välillä hitaasti. Toisen avustusmatkan reserviläiset tekivät heinäIittiläisten kenttäkeitin kuumenee Ukrainassa joka päivä kuussa. Kausalassa järjestettiin hyväntekeväisyystapahtuma sotaa Venäjän kanssa käyvän Ukrainan tukemiseksi viikko sitten maanantaina. Idea ensimmäiseen avustusretkeen lähti Sokeron mukaan kehkeytymään vuosi sitten reserviläisten vähäisessä käytössä olleesta kenttäkeittimestä. — Menomatka meni oikein hyvin, mitään ongelmia ei ollut. — Laitoin ilmoituksen Facebookiin, että tavaraa kerätään. Illan aikana Iiro Sokero kertoi yleisölle Iitin Seudun Reserviläisten tekemistä suorista avustusmatkoista Ukrainaan. Isoimmat viemiset olivat autoja. Saatiin villasukkia, makuupusseja ja monenlaista muuta tavaraa. Söimme aterian loppuun ja lähdimme metrotunneliin. Sokero mainitsi hyötyneensä tilanteen arvioinnissa kokemuksesta, jota hän oli saanut palvellessaan rauhanturvaajana Kosovossa ja Afganistanissa. Vaihdettiin työkaverin kanssa autoon vaihteisto ja saatiin auto ajokuntoon. — Se on arkipäivää ja arkiyötä siellä asuville ihmisille. Päivällä tuli uusi ilmahälytys ” 6 Iitinseutu Torstaina lokakuun 10. Lahjoitettavat tavarat pakattuna reserviläisten seurueen autoon Ukrainan reissua varten. Lvivissä hotellissa sähköä ja lämmintä vettä saatiin koko ajan. Henkilökunta katseli, että pitäisikö lähteä vai jäädä. — Aamuviideltä loppui ulkonaliikkumiskielto. Tällä kertaa kuormat lastattiin autojen peräkärryihin. Juna tuli ajallaan, me hyppäsimme kyytiin. Olimme syömässä ravintolassa. Puolasta ryhmä lensi Helsinkiin. Iitin seurakuntakeskuksessa pidetty Apua Ukrainaan oli usean iittiläistahon yhteisesti järjestämä tilaisuus. Aamulla selvisi, että lähimmät pudotetut dronet tai ohjukset olivat noin kilometrin päässä, Sokero sanoi. Seuraava yö hotellissa oli jokseenkin edellisen kaltainen
— Valitettavasti Ukrainan saama apu ja lännen tuki Ukrainalle ei ole itsestään selvää. (Keräyslupa: RA/2024/1295). — Ukrainan johdon on tehtävä enemmän töitä sen eteen, että he valmistelevat länsijohtajia siihen, että UkMaxim Fedorov vastaili yleisön kysymyksiin Apua Ukrainaan -tilaisuudessa Iitin seurakuntakeskuksessa. Fedorov kertoi olevansa iloinen ja ylpeä sen takia, ettei hän ole Suomessa havainnut merkkejä Ukrainan tilanteen unohtamisesta — Suomea kiinnostaa Ukrainan tilanne. Avustusmatkoilla ryhmään on kuulunut 10-12 osallistujaa. Iitin Seudun Reserviäisten keräys Ukrainan avustamiseen: FI19 5680 0020 6679 17, viesti ”Tuki Ukrainalle”. Keräyslahjoitukset käytetään Sokeron arvion mukaan pääasiassa tulossa olevaan kolmanteen Ukrainan avustusmatkaan. — Se rajoittaa. Yli puolet valtion budjetista kuluu sotatoimiin ja puolustusmenoihin. Suomalaiset ovat valmiita jatkamaan tukeaan. Sokero summasi esittelynsä lopuksi, että avustusmatkat Ukrainaan ovat olleet jännittäviä. — Tarvikkeet menevät meiltä sinne kaikille ihmisille, ei pelkästään sotavoimien käyttöön. Sodan takia tavallista arkea viettävien ukrainalaisten elämään on hiipinyt epävarmuus. — Mutta periaatteessa Iittiläisten kenttäkeitin kuumenee Ukrainassa joka päivä — Tällä kertaa Ukrainassa ei ollut sähköä ollenkaan niin hyvin saatavilla kuin maaliskuussa, eikä myöskään vettä. Lahjoituksia hyödynnetään myös seuraavilla avustusmatkoilla. Autoista kaksi tai kolme on tuhoutunut, osa on korjattu melkein kokonaan uudelleen. Tavaraa kerätään parhaillaan. Niiden lisäksi on koko muu Ukraina, jossa on toki sodan merkkejä, ja missä ihmisillä on sota aina mielessä. — Ukrainassa on valtava sotarintama sekä rintaman läheiset alueet. Kiovassa asuva ja työskentelevä Fedorov on juuri ollut Suomessa kiertueella esittelemässä kirjaansa Sodan näyttämö (Docendo, 2024). muu Ukraina on kaukana rintamasta, ja siellä voi elää sellaista elämää, mihin sota ei hirveästi vaikuta. Mutta se on mielipide, jota ei voi yleisesti sanoa, koska kaikki kuitenkin ymmärtävät, että aluemyönnytykset eivät ratkaise tilannetta. päivänä 2024 Iiro Sokero kertoi, että tänä vuonna ennätetään tehdä kolmas avustusmatka Ukrainaan. Iittiläisten joukossa on ollut mukana reserviläisiä lähiseuduilta ja PohjoisSavosta. joulukuuta saakka. Suomea kiinnostaa Ukrainan tilanne ” Matkat ovat olleet jännittäviä ” MINNA TERVO Iitinseutu 7 Torstaina lokakuun 10. — Ihmisten täytyy jatkaa elämistä. Iitin Seudun Reserviläiset ry:n pienkeräys Ukrainan tueksi käynnistettiin hyväntekeväisyystilaisuudessa. Totta kai tilanne vaikuttaa mielialoihin, ja kukaan ei tiedä kuinka pitkään sota voi jatkua. Fedorovin mukaan Ukrainan saama huomio on vähentynyt. Fedorov on pannut merkille, että ihmisten mielialat ovat Ukrainassa muuttuneet kahdessa vuodessa synkemmiksi. — Keitin on täydessä toiminnassa. Pietarissa lapsuutensa viettänyt Fedorov muutti 18 vuotta sitten Suomeen. — Tavaroiden hankkiminen ja vieminen on ollut rankkaa, mutta antoisaa: tuntuu, että olemme tehneet konkreettisesti jotakin heidän auttamisekseen. Hyväntekeväisyysillassa Fedorov piti esittelyn, jossa hän nosti esille poimintojaan sotaa käyvän Ukrainan nykytilanteesta. Ymmärtäähän sen, koska perusinfraa on tuhoutunut paljon. Pitkistä suunnitelmista Fedorov mainitsee esimerkkinä asuntolainat, jotka eivät tällä hetkellä tule kyseeseen Ukrainassa. Kukaan ei tiedä, koska elämää pääsee elämään. Ukrainan haasteeksi on noussut ulkopuolelta saatava apu, joka ei ole enää samassa suuruusluokassa kuin tuoreeltaan Ukrainan ja Venäjän sodan alkaessa helmikuussa 2022. — Termospulloja, erilaisia keittimiä ja lämmittimiä, varavirta-akkuja, otsa-lamput, työkalut, makuupussit ja -alustat, telttapatjat, Sokero luetteli Ukrainassa kysyttyjä tarvikkeita. "Epävarmuus lävistää koko Ukrainan" Kiovassa työskentelevä toimittaja Maxim Fedorov vieraili Iitissä kertomassa Ukrainan kuulumisista Kausalassa järjestettiin äskettäin Apua Ukrainaan -tilaisuus, jonka vieraana oli Ylen Ukrainan toimittaja Maxim Fedorov. — Epävarmuus lävistää koko Ukrainan yhteiskunnan. Reserviläisten seuraava avustusmatka Ukrainaan on tarkoitus tehdä vielä tämän vuoden puolella. Sokeron tiedossa on, että ensimmäisellä matkalla lahjoitettu kenttäkeitin on Ukrainassa jokapäiväisessä käytössä. rainaa pitää tukea jatkossakin. Ukrainalaiset olivat pahoillaan rajoitetusta veden ja sähkön saannista. — Tutkimusten mukaan osa ihmisistä olisi nyt jo valmiita aluemyönnytyksiin rauhan saamiseksi. Kansalaiset eivät pysty kehittämään omaa maataan, sillä he eivät pysty tekemään pitkiä suunnitelmia. Fedorovin käsityksen mukaan Ukrainassa tasapainotellaan sodassa elämisen ja tavallisen arkielämän kanssa. Fedorovin mielestä Ukrainan haasteena on, että sodasta ei ole tullut koko kansan sotaa, vaan maassa tasapainotellaan kahden rinnakkaisen todellisuuden kanssa. Keräys jatkuu 1. Hänen isänsä on venäläinen ja äitinsä ukrainalainen. Ukrainassa on paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole sotimassa, ja heidänkin pitää saada elää
Läsnäolijoiden toteaminen ja valtakirjojen tarkastus aloitetaan klo 18.30. Joukkue pelaa Ikastissa 14.–16.10. verkkolehti Kestotilaus 12 kk laskutusjakso 105,00 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso 115,00 Tilaushinnat verkkolehti: 12 kk jakso 69,00 (uudet tilaukset verkon kautta, maksu Visma Pay). ja kohtaa turnauksessa muiden pohjoismaiden vastaavan ikäluokan maajoukkueita. Ke: liha tortillatäyte, tortilla, salaattisekoitus, kurkku, punasipuli, ranskankerma. 0400 650 293 Avoinna ma–su 5.30–22 Ravilinnan vapaa-aikakeskus ............................................0400 650 293 Kasvun ja oppimisen palvelut Koulutoimisto.................... Ti: makaronilaatikko, puutarhurin sekoitus, jäävuorisalaatti, kiinankaali, persikka. Nyt hienoksi jatkoksi tälle, Peltola on valittu myös edustamaan Suomea tyttöjen U17-vuotiaiden maajoukkueessa. 040 720 9934 tai 044 781 3711 Virastoinfo IITIN KUNTA www.iitti.fi 020 615 9600 Puhelinvaihde avoinna arkisin klo 9–11 ja 12–15 Asiakaspalvelupiste Iitti-piste avoinna ma-ke 10–19, to-pe klo 10–16 Rautatienkatu 20, 47400 Kausala asiakaspalvelu@iitti.fi, kirjaamo@iitti.fi henkilöstö: etunimi.sukunimi@iitti.fi, www.iitti.fi/yhteystiedot Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Päijät-Hämeen hyvinvointialue .................................................(03) 819 11 Sosiaalija terveyspalvelut sekä PäijätHämeen pelastuslaitos. Toivomme kokoukseen ilmoittautumisia 22.10. 040 1563 889 Ympäristöpalvelut Päijät-Hämeen Ympäristöterveys ............................................(03) 780 0211 Ympäristönsuojelu (Iitin toimipiste) ............................................040 559 6498 Vesihuolto Yleisen vesija viemäriverkoston vikailmoitukset 24H (Lahti Aqua Oy) ..............................................0800 3 0808 Lahti Aqua Oy asiakaspalvelu (vaihde) ..............................................(03) 851 590 Kouluruoka Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Uutismedian liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite Kauppakatu 6, 47400 Kausala Verkkolehti-osoitteemme iitinseutu.fi Paperilehden ilmestymispäivä Torstai Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Perjantaisin palvelemme asiakkaita puhelimitse ja sähköpostitse. mennessä jakokunta@vuolenkoski.fi tai 0400 860 858. Kasvisruokailijat: kasvismakaronilaatikko. JOO! JA KAHDEN LAPSENSA KANSSA. 040 503 7341 Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuspäällikkö ......................................... Puhelinvaihde arkisin klo 8–18, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 9–18. Kansalaisopisto................040 554 6502 Kirjasto...............................040 483 3800 Rautatienkatu 20, Kausala (uusi kunnantalo) ma–ke 10–19, to-pe 10-16, la 9-15 omatoimiaika ma-pe 8-10, la 9-10 Kirjastoauto....................040 523 2543 Kuntosali.......................... Kokouksessa päätetään yhteisellä maa-alueella 142-422878-3 (pellavankuivatuspaikka) olevan Venelaituri -alueen vuokraamisesta Omakylä Vuolenkoski Oy:lle. To: broiler-vihanneskeitto, grahamsämpylä, banaani (sydänmerkkiateria) . Peppi Peltola U17-lentopallomaajoukkueeseen Kausalan Yrityksen lentopallokasvatti, 15-vuotias Peppi Peltola on jatkanut huimaa matkaansa lentopallon parissa. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Kasvisruokailijat: tortillatäyte. Tanskassa pelattavaan Nevza-turnaukseen päävalmentaja Sami Tervonen on valinnut pääosin 2009-syntyneita tyttöjä. Pe: silakkapihvit, perunasose, kermaviilikastike, jäävuorisalaatti, mummon kurkut, puolukkahillo. Kasvisruokailijat: soija-kasviskastike. Jakeluhäiriöt Kausalan varhaisjakelualue ma-pe 6.00-16 p. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Kouvola Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat verkossa tai asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi 0400 857 577 iitinseutu.fi IHMISET SUUNNITTELEVAT ROMANTTISTA ILLALLISTA KOTONA, AIVAN KAHDESTAAN! PIHVIÄ. Pe: kinkkukiusaus, punajuuri, porkkanaraaste. Iitin Vuokratalot Oy........040 483 3765 /040 548 2693. (Kuva: Peppi Peltolan albumi). Päätoimittaja Veli-Pekka Kelloniemi 044 768 9720 veli-pekka.kelloniemi@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Toimitus, ilmoitusja asiakaspalvelu Minna Tervo 0400 716 053, 0400 857 577 minna.tervo@iitinseutulehti.fi Toimitus, asiakaspalvelu, ilmoitukset ja tilaukset Ilmoitusten jättöajat: Seurapalsta, pikkuilmoitukset, kuolinilmoitukset: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi tiistaina klo 10.00 mennessä Vedosilmoitukset: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi perjantaina klo 12.00 mennessä Ilmoitushinnat paperilehdessä Etusivu 2,17 E /pmm Takasivu 2,07 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,87 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,17 E /pmm Kiitosilmoitus 40,49 E /kpl Etusivu (silmä) 101,22 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,49 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,84 E /kpl Palveluhakemisto 45,54 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 25,5%. Ke: sitruuna-inkiväärikala, perunasose, parsakaali, kiinankaali-persikkasalaatti (sydänmerkkiateria) . Turnaus pelataan, koska Euroopan Lentopalloliiton viime vuonna tekemän ikäluokkamuutoksen vuoksi tämä 09-syntyneiden ikäluokka jäisi ns. Puhelinaika arkisin klo 8–9. Paikalla kahvitarjoilu. väliinputojiksi kansainvälisten otteluiden osalta. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite. Tervetuloa! Toimitsijat Jaalan koulun ruokalista 14.-18.10.2024: Ma: jauhelihakastike, pasta, tomaattiketsuppi, kaali-ananassalaatti, kurkku (sydänmerkkiateria) . 8 Iitinseutu Kiroileva siili Kissauutiset Kokouksia Torstaina lokakuun 10. VUOLENKOSKEN JAKOKUNNAN 142-422-878-3 (pellavankuivatuspaikka) Ylimääräinen kokous pidetään pe 25.10.2024 klo 19.00 Vuolenkosken seuratalolla, Vuolenkoskentie 1231 A. JA HE ASUVAT KERROSTALOSSA, JOTEN NAAPUREITA YLÄKERRASSA JA ALAKERRASSALUKEMATTOMIA JYRSIJÖITÄ SEINIEN VÄLISSÄ! KUTEN MINÄ! 49 314 KYLJYKSET SALIBANDY MIESTEN KAKKONEN SUDET SB II LA 12.10. To: ohrapuuro, mustikkakiisseli, maksamakkara, maustekurkku, ruispalaleipä. 040 5500 257 Päiväkodin johtaja (Pikku-Vieteri) ............................................040 595 7264 Päiväkodin johtaja (Peltohiiri, Nuppula, Kanttarelli) ........................ KELLO 17.00 RAVILINNAN LIIKUNTAHALLI OTTELUISÄNTÄ KYLJYKSET LIPUT 4€ | ALLE 15V ILMAISEKSI | KAHVIO Aina auki tilaajille osoitteessa iitinseutu.fi Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 14.-18.10.2024: Ma: sianlihakastike, peruna, punajuuri, porkkanaraaste. JA NELJÄN KISSANSA KANSSA. päivänä 2024 KATI BACKMAN Verotoimisto Kirkkokatu 12 B, 15140 Lahti (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. Ti: porkkanapihvit, juustokastike, perunat, jäävuorimaissi-tomaattisalaatti. Kasvisruokailijat: porkkanapihvit. Eläinlääkäri.......................044 480 1177 Rautatienkatu 27, Kausala. Ilmoitushinnat verkkolehdessä: Katso iitinseutu.fi Tilaushinnat paperilehti sis. Rautatienkatu 22, Kausala. 0100 4070 Jaalan kirkonkylä ma-pe 6-16 p. 029 512 000 Hämeen TE-toimisto – Lahti: Henkilöasiakkaat................0295 025 500 Yrityspalvelut.....................0295 041 440 https://toimistot.te-palvelut.fi/lahti Maataloustoimisto, Iitti Avoinna toistaiseksi ajanvarauksella puh. Vain reilu kuukausi sitten Peltola sai yllättäin kutsun Kuortaneen Valmennuskeskuksesta, jonne 9.-luokkalainen iittiläispeluri lähti lentopallon pelaamisen ja harjoittelun lisäksi suorittamaan peruskouluaan päätökseen
Kimppakyydein Kausalan torilta. Myyjäiset kirkonkylän kylätalossa. Marke Koskinen puh. klo 13.00– 15.00 Ravilinna. Seniorimessut pe 11.10. Tavaraa otetaan vastaan jo ti 29.10. klo 13.00. Ilmoittautumiset 16.10. 040 518 4214. La auki 11–15, ei tavaran vastaanottoa. LYÖTTILÄN MARTAT. Tule myymään käsitöitä, leivonnaisia tmv. Kaaos kulisseissa on riemukas farssi työyhteisön erilaisista rooleista ja selviytymiskeinoista. Ekoidean kirpputoripöydälle otetuilla tavaroilla, kahvilan tuotolla ja arpojen myynnillä katamme päivien kuluja. missä klo 10–12 kahvija grillimakkaratarjoilu sekä arpajaiset kävijöiden kesken. klo 16.00. Kaikki tavarat tarkastetaan. paikka! pe 11.10. 050 4363 717/Riitta Wallin. Esitys alkaa klo 13. Käsitellään sääntömääräiset asiat ja suunnitellaan tulevaa. Sääskjärven aikuisten päiväkerho kokoontuu Puttilassa (Puttilantie 60) ma 14.10. 050 5020 107/Olli-Pekka. Musiikkinäytelmä Jamppa Tuominen Tallukassa Vääksyssä 26.10. Yhteiskuljetus; linjaauto Kausalan tori klo 12.00, Nastolan Rakokiven pysäkki klo 12.30. com Kuulolähipalvelu huom. Nillalle p. 040 502 4842 Kulman elintarvikkeen pihalla pe 11.10. klo 18.00. TAAS KIERRÄTETÄÄN! Kierrätyspäivät ”Tuo tullessas, vie mennessäs” tai tule muuten vaan ke–la 30.10–2.11. Kausalan Kyläyhdistys kutsuu ikiliikkujat ja kaikki muutkin kylän asukkaat mukaan Puolen kuun kävelylenkille maanantaina 14.10. Kävelemisiin! Terv. SÄÄSKJÄRVEN NAISET. Terveisin Ulla/040 562 6570. kaikille avoin syksyinen viikonloppuretki Ilorantaan. Ulkopuolelle ei saa jättää tavaraa. Lähdehän lenkkiseuraksi! Läskisoosin palautekokoontuminen ja kakkukahvit Kymentaan seuratalolla maanantaina 14.10. Palveluksen jälkeen kirkkokahvit. Retki Kalmusaareen ja ruokailu Virpin Keittiöllä 13.10. Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Paula Ahonen 050 5642 671. Ilm. klo 13.00. ja lisätiedot Evalta 040 528 8147. Paluulähtö viimeistään klo 17.00. Ilmoittautumiset Eijalle puh. klo 14.00. 044 297 3067. Paistamme makkaraa ja nautimme kahvit. Ampujat paikalle papereiden tarkastukseen klo 7.30. Konserttikahvitus seurakuntakeskuksessa. Käsityökerho ti 15.10. klo 10–14. viim. Iitin latu ry. Ohjelma: Messu keskuskirkossa klo 10, lounas Maria-Salissa klo 11.30 ja päiväjuhla klo 12.30. klo 8.00, kokoontuminen seuratalolla. Liikuntahallissa osallistumme Seniorimessuihin. Kokoontumisen jälkeen lounas Kivibuffetissa. La 19.10. klo 10–14 Iitin Seniorimessut, vapaa-aikakeskus Ravilinnan liikuntahalli Veteraanitie 2, 47400 Kausala. Kahvit juomme hotellin luona olevalla kodalla n. Starttaamme kävelyn klo 18.00 Kausalan torilta esiintymislavan vierestä. Torstaina 17.10. Sään salliessa tehdään nuotio. klo 12.00–14.00. Lauantain 12.10. Hyvinvointia Vuolenkosken Areenalla aina sunnuntaisin. Tied. Tervetuloa koko kylän väki! OMAKOTITALO , Vossikankuja 18. klo 18.00 Kuusankosken kirkossa. Iittiläiset voivat osallistua Nastolan Eläkkeensaajien matkaan Kouvolan Teatteriin pe 1.11. Kaikille avoin Ikäänny ja voi hyvin hanke ti 22.10. myös HooBee 040 581 1670. Kirkonkylä-Radansuun kyläyhdistys järjestää P y h ä i n p ä i v ä n myyjäiset 2.11. Ensimmäinen kuutamokävely pe 18.10. Tarvikkeet tarjoaa yhdistys. Vapaaehtoisia leipojia ja työntekijöitä kahvilaan tarvitaan myös. Liturgia tsasounalla lauantaina 12.10. Paahtimon kahviesittely, KAPU Roastery oy, Saaga Helander. ja varaa oma myyntipöytäsi. klo 16.00 Koivulehdossa fysioterapeutti Tuija Tuomainen kertoo tärkeää asiaa niveljumpasta ja omahoidosta. Perinteinen, kaikille avoin Ruskaretki Pukkikankaan laavulle su 13.10. Kävelylenkki ma 14.10., lähtö klo 12.00 Rehtorin parkkipaikalta! Seuraavista lenkeistä voit kysyä Anna-Liisalta tai Raijalta. Tuoda voi mm. Ilmoittautumiset ja varaukset Maija-Stina Kankkuselle 0400 511 373. klo 18.00. Sisätiloissa pelataan bingoa sekä tietovisa. Kävelemme Radalla Resortin oman luontopolun n. Taidekulman ikkunassa Pirkko Holmbergin ja Anna Nikolajevan maalauksia 30.9.–11.10. Tule kysymään kuuloasioista, pyytämään apua kuulokojeen huoltoon, muuten vain juttusille. Kokoonnutaan joukolla kylämme kivaan keskipisteeseen! Ps. klo 13.00. Iitti-Nastola Sydänyhdistys ry. mennessä puh. Iltapäiväretki Veteraanimajan laavulla 1.11. kaksi kilometriä, hotellin takana olevalla kallioisella alueella. Aihe: Huolehdi luustosi kunnosta ja pysy pystyssä! Saimme hankittua lisää muutamia lippuja Diandran joulukonserttiin 29.11. klo 11.00 alkaen. klo 12.00–15.00 Koivulehto. klo 11.00–14.30. Emme ota vastaan aikuisten kenkiä, isoja urheiluvälineitä (esim. 0400 498 202. 7.11. Ilmoittautumiset 30.10. 11.–13.10. klo 10 alkaen iitinseutu.fi Jätä ilmoitus seurapalstalle verkossa osoitteessa. Loppuvuoden maalauskurssit Taidekulmassa seuraavasti: 12.–13.10., 26.– 27.10., 16.–17.11., 7.–8.12. La 2.11. Hirvijahti aloitetaan la 12.10. Naisten päiväkahvit kahvituvassa. Kahvilatreffit Pizzeria Rehtorissa Sääskjärven naisille ystävineen pe 18.10. klo 13.00 Ravilinna. Iitin Eläkkeensaajat ry. Paahtimon tarjoamat kahvit tilaisuuden lopussa. julkaistun ristikon ratkaisu Veteraanien kirkkopyhän yhteinen tapahtuma 20.10.2024 Kouvolassa. Paikkana on Ravintola Kivi, Sibeliuksenkatu 6 C, 15110 Lahti. klo 12–18 ja ke–pe aukioloaikoina klo 12–18. wallin@phnet.fi, tai puh. Tulkaahan mukaan. Katso Iitin kunnan ajankohtaiset ja ilmoittaudu Yrityksen nimissä. Lähtö seurakuntakeskuksen pihalta klo 9.30, varaa eväät mukaan ja jalkaan tukevat jalkineet. Vahviala-seuran syyskokoontuminen ja tapahtumapäivä la 9.11. klo 10–14. Keramiikkakurssi kokoontuu joka torstai klo 10–14. Lenkin pituus on noin tunnin, kävelytahti oman kunnon mukaan. Maakansan maaja kotitalousnaiset ry. Tule vaihtamaan kuulumisia edulliseen kahvilaamme, arpamyyntiä ja kierrätystietoa. Ruokailun jälkeen siirrymme Lahden historialliseen museoon, Kartanonkatu 1, jossa tutustumme opastettuun näyttelyyn Kotiin – Karjalan kaikuja ja kuvia. Vuokrattavana Myydään Kokouksia Iitinseutu 9 Torstaina lokakuun 10. Kaikki mukaan. klo 14.00. mennessä: riitta. Lisää toimintaa tulee vielä kunhan päivämäärät ja kellonajat tarkentuvat. Osallistumme seniorimessuille Ravilinnassa huomenna pe 11.10. Lähtö Radansuun uimarannan parkkipaikka. klo 10.00– 14.00 Ravilinna, olemme paikalla – tule sinäkin! Lokakuun kerho ma 14.10. Kaikki jäsenet mukaan! Vuolenkosken Maaseutunaiset. Kutsumme myös Nastolan Eläkkeensaajat mukaan. Hämeenlinnan retken linja-auton aikataulu: klo 7.45 Kuusankoski (Kuusaantorin pysäkki)–8.00 Iitin kirkonkylä–8.15 Kausalan linja-autoasema. Pelikerho ma 21.10. Kakkukahvitarjoilu. Yleinen tapaaminen to 17.10. Mukavaa muutakin yhdessäoloa. Kuusankosken keilaradalle lähtö Kausalan torilta klo 12.30. Lisätietoja kursseista ja tapahtumista: Pirkko Holmberg 044 744 4822, holmberg.pi@gmail. Tiedustelut 040 740 5713. Iitin ortodoksit. Ota kuulokojeen ohjekirja mukaan. klo 15–18 Yhteisötila Etappi yhdessä. klo 12.00. Tulkaahan käymään! Käsityökerho ke 16.10. Kimolan polulle. Ilm. ohjattua liikuntaa, ulkoilutuokioita käsityöhetki ohjaajan ohjaamana, saunomista, aitoa hämäläistä ja hauholaista lähiruokaa. Bussi Kausalan linja-autoasemalta klo 12. Kerho, korttiaskartelu ke 9.10. Vieraana apteekkari Elina Lankinen. klo 14.30 Koivulehto. Kansalaisopisto järjestää odotetun järjestyksenvalvojan kurssin Ravilinnassa viikonloppuisin 16.11.–30.11. Kaikki mukaan, myös ne, jotka eivät talkoisiin ehtineet! Kaukaan kyläyhdistys ry:n syyskokous Ostarilla (Ratatie 150, Mankala) su 20.10.2024 klo 13.00. Kymenlaakson syöpäyhdistys, Iitin osasto. Iitin yhdistys. Luvassa on koko viikonlopun edestä hyvää oloa! Mm. Imastun Kummit ry:n syksyn ohjelmaa: Pe 11.10. Maakansan Metsästäjät ry. Ei ennakkoilmoittautumista. Pikkujoulu Ponnilla ti 10.12. Taideseura osallistuu omalla osastollaan Seniorimessuille 11.10. Ladyjen lenkki ti 15.10. kodin tekstiilejä, vain talvikauden vaatteita ja lasten kenkiä, astioita, leluja, pelejä, levyjä, kirjoja, koruja, lankoja ja pieniä toimivia kodinkoneita. Kahvittelua ja seurustelua entiseen tapaan. Bingo ke 16.10. sukset/monot), huonekaluja (ilmoituksia näistä voi tuoda seinälle). Bussi kuljetus. Kerho Kahvituvassa ke 13.11. Ti 26.11. Vuokra 690 €/kk + vesi ja sähkö. klo 10. Jos olet kiinnostunut niin ota ennalta yhteyttä: Tero Tuomisto puh. Ann-Mari Nordmanin ohjauksessa: klo 17 lihaskunto, klo 18 Spiraalistabilaatio ja pilates. Kurssit ovat kaikille avoimia ja sopivat myös aloittelijoille. klo 12.00– 14.00. klo 12.00 Koivulehdossa on peruttu. Vapautuu 1.11. Äijävirtaa ti 15.10. Otamme vastaan tavaroita, joita itsekin huolisit, siis vain puhtaita, ehjiä, eläinkarvattomia (allergiat) ja kunnollisia. Tavaran vast.otto ja sisäänpääsy talon nurkalta pääovesta. Iitin Jousiampujat ry:n jousiammunnan valmennusvuorot maanantaisin klo 17.00– 18.30 L-Hallilla (Sähkökuja 3). Kortilla voit ilahduttaa merkkipäivän viettäjää. Materiaalit ostetaan paikan päältä. klo 19.00, reitti on tehty helpoksi kävellä. kesäkahvilassa. Kahvitarjoilu. päivänä 2024 Seuratoiminta Iitinseudussa 3.10
Tämän ammattikunnan osuus korostuisi vanhoissa rikostilastoissa entisestään, jos huomioitaisiin siviilioikeuden lisäksi myös sotaoikeuksien tuomiot. Vapaalla erävaatteiden kanssa tämä hattu viestii kokemuksesta. Mutta jos se ei sovi päähäsi tai olemukseesi, niin en anna sitä sinulle. Joku nuori voisi sanoa, että tämä on tällainen Indiana Jones -hattu, koska sen pohjassakin lukee, että "seikkailuasuste" englanniksi. Pitäjässä on ollut ainakin kolme mestauspaikkaa, ja Antti kärsi rangaistuksensa todennäköisesti Radansuussa Tillolaan erkanevan tien luona. Kuitenkin pinssi on siinä ja pysyy, ja se pinssi sanoo, että kun sinä kävelet tämä hattu päässäsi kadulla, minun oikea omistajani tunnistaa minut tästä pinssistä ja sitten sinulle tulee noutaja. Pyörinyt sängyssä unettomia öitä. Asiakirjoista ei löydy merkintöjä pariskunnan välisistä riidoista tai tappeluista. Niin, se on tuollainen stetsontyyppinen päähine, nahkaisen ruskea vaikka onkin villahuopaa. Viina oli jälleen vienyt miestä, ja nyt Antti nukkui sikeästi. Toisen miehen hattua ei oteta. Antin hermot olivat riekaleina, eikä hän kyennyt hillitsemään itseään. Luku on huomattavan suuri, varsinkin kun huomioidaan sotilaiden osuus koko miespuolisesta väestöstä. Mestaustuomio pantaisiin toimeen kovennettuna, koska uhrina oli lähiomainen ja rikokseen liittyi murhan piirteitä. Ei sitä voi roskiinkaan heittää, hyvää hattua. Antti Pentinpojan maallinen vaellus päättyi 2. Johanna heräsi varhain aamulla ja oli huonolla tuulella. Ties vaikka kyyhky. Hän oli syntynyt samoihin aikoihin, kun isovihaksi kutsuttu venäläisten miehitysaika alkoi Suomessa 1713. Väkijuomien käyttö oli yleistä sotilaiden keskuudessa, mutta Antille viinakset näyttävät maistuneen erityisen hyvin. Ei liene suuri yllätys, että Heikkikin oli ammatiltaan sotilas. Jos ei saa, niin tuollainen erämiehen tyylikäs hattu. Tällaiselle hatulle ollaan uskollisia. Kaljuna miehenä asia koskettaa minua syvästi. Mies haki kirveen ja löi sängyssä makaavaa vaimoaan takaraivoon ja ohimoon. Lautamiehet ja todistajat totesivat, että mies oli tunnettu juopottelustaan, mutta häntä ei koskaan ollut nähty sekopäisenä. VELI-PEKKA KELLONIEMI. Tässä kolmas. Turun hovioikeus vahvisti alioikeuden tuomion lokakuussa 1752. Kovennus tarkoitti sitä, että pyöveli katkaisee ensin oikean käden ranteen kohdalta ja vasta sen jälkeen kaulan. Arvoitukseksi jää, kärsikö Antti juoppohulluudesta hirmutekoa tehdessään. Syytetty tunnusti tekonsa, ja kertoi poteneensa mielen sekavuutta surmaa edeltävällä viikolla. joulukuuta 1752. Hänet oli pestattu Lyöttilän kylän ruotuun, ja miehen saama sotilastorppa sijaitsi samassa kylässä. Saattaa se olla kotkakin. Pariskunnalle siunaantui ainakin kaksi lasta, mutta Katri ja Helena -nimiset tyttäret kuolivat ilmeisesti jo hyvin nuorina. Antti oli 31-vuotias avioiduttuaan Johanna Yrjöntyttären kanssa. Ehkä saat siitä vielä hatun itsellesi vuosiksi, ehkä loppuelämäksesi. Hattu on vuosien saatossa hieman pölyyntynyt, mutta edelleen uudenveroinen. Välskärin kisällin tekemästä toimenpiteestä aiheutui 69 kuparitaalerin lasku. Ymmärrän, millainen epätoivo hatun unohtaneella henkilöllä on päähineensä kohtalosta. Liekö miettinyt asiaa joka päivä kaikki nämä vuodet. Menee kyllä kaupungissakin. Ruskean tai oliivinvihreän puvun kanssa se olisi suorastaan tyylikäs. Näin tämä hattu sanoo. Unohtunut hattu Toimitukseen on unohtunut hattu, kuulemma vuosia sitten. Hänen kollegoitaan päätyi poikkeuksellisen paljon pyöveleiden asiakkaiksi menneinä vuosisatoina. Sitä ei voi kuka tahansa päähänsä laittaa. Silti vanhojen kirkonkirjojen haudattujen luettelossa lukee Johannan kohdalla ”mördadt af sin man” eli miehensä murhaama. Ei mitään Indiana Joneksia. Se kertoo olemuksellaan, että tämän hatun pitäjä tietää, missä suunnassa on etelä ja pohjoinen. Pitääkö kaikki vetää farssiksi. Pyövelinä toimi Magnus Berg, jolle Iitti oli tuttu paikka entuudestaan. Hän oli mestannut pitäjässä taposta tuomitun Heikki Simonpojan viisi vuotta aiemmin. Tunnustuksen saatuaan oikeudenjakajien oli helppo tehdä päätöksensä. Siihen siistit nahkakengät, niin vaikka olisi muotilehden kannessa, tämä hattu. Antti Pentinpoika oli ammatiltaan sotilas. Sotilasura käynnistyi vuonna 1743 Hämeen jalkaväkirykmentin henkikomppaniassa. Johanna oli hetkessä kuollut. Tämän tarinan päähenkilö Antti Pentinpoika oli (Kuvituskuva: Adobe Stock) yksi heistä. päivänä 2024 SAMI TAPANAINEN Mestaustuomio pantaisiin toimeen kovennettuna ” Antti Pentinpoika surmasi vaimonsa Lyöttilässä vuonna 1752 Sami Tapanainen on valinnut kolme rikostarinaa 1700-luvun Iitistä kerrottavakseen. Saattaisin ryöstää hatun itselleni, mutta se on korvamerkitty omistajalleen haukka-pinssillä. Hän heräsi vaimonsa äänekkääseen ripitykseen ja sai unenpöpperöisenä kuulla kunniansa juopottelustaan. KOLUMNI Iitinseutu 11 Torstaina lokakuun 10. Eikö henkilö voi käyttää tyylikästä erähenkistä asustetta tulematta leimatuksi jonkun yltiö-överin elokuvahahmon mukaan. Mikä voi olla syy näin hirvittävään tekoon. Lähteet: Moilanen, Mikko 2021: Kohtalona mestauslava; Mikko Moilasen tietokanta, joka sisältää lähes 1 500 kuolemanrangaistukseen johtaneen rikostapauksen esittelyä. Jos olet unohtanut hatun toimitukseen ja tunnistat sen tästä tekstistä, voit tulla sitä kyselemään. Tarponut syksyisin kylmään vastatuuleen pää paljaana, eikä osta uutta hattua. Tragedian taustalla näyttää olleen Antin alkoholiongelma. Lisäksi tuomitun omaisuudesta perittäisiin uhrin ruumiinavauksen kustannukset. Australialainen merkki, Scippis, jos tässä saa mainostaa. Antille langetettiin kuolemanrangaistus mestaamalla. Lisäksi ruumiin kappaleet teilattaisiin eli nostettaisiin kolmen paalun päälle näytille kaikelle kansalle. Ettet vaan söhlää niiden tulitikkujen kanssa, kun sytytät nuotiota, yhdellä tikulla pitää syttyä. Synkkään tilastoon päätyi myös kolme sotilasta Iitistä. No, ei tietenkään. Aamujen viiletessä hattu näyttää yhä lämpimämmältä ja houkuttelevammalta, kun se tervehtii minua aamuisin työpaikan aulassa. Juopottelu johti osaltaan myös miehen kotitorpan kohtalokkaisiin tapahtumiin 16. Ehkä se antaa anteeksi ja sopii vielä päähäsi, tuo sinulle lukuisia lämpimiä ajatuksia. Hetkisen riideltyään Johanna kävi uudelleen nukkumaan, jotta ehtisi levätä vielä ennen aamun valkenemista. syyskuuta 1752. Pahvinen lappukin on vielä hikinauhassa kiinni. Noin 30 prosenttia kuolemanrangaistuksen vuosina 1625–1825 kärsineistä suomalaismiehistä oli ammatiltaan sotilaita. Siinä se on vastassa joka aamu naulakossa yksinäisenä ja surullisena. Rikoksen tutkinta suoritettiin Iitin ja Orimattilan käräjillä
— Kovia juttuja olivat myös Pikku-Kallen uuden iloisen ideologian puolueen perustaminen ja miljoonan palkintorahan ammattinyrkkeilyottelu. Pilkittiin kesähelteellä asfalttipihalla styrox-laatikosta oikeita kaloja, hiihdettiin Matkahuoltoa ympäri, kontattiin, käveltiin takaperin ja pelattiin kyykkää ja bingoa joka sunnuntai ja Seppo imitoi ja Seppo Pennasen yrittäjähistoriaan kuuluu yhtenä paikkakuntana myös Iitti. Puolueen perustamisestahan oli juttuja läpi Itä-Suomen, sen verran erikoinen juttu se oli, täyttä hupia tosin. Kirjoitin tämän tositarinan ensin jo viime vuonna, mutta siitä tuli liian pitkä, yli 450 sivua. Joko sinulla on seuraavan kirjan aihe mielessä. Sitä ei kunto kestänyt ja sairastuin taas. Jollakin piti helpottaa elämää, se oli huumori. Itse käytän molempia, mutta tärkeimmät kirjat kyllä luen paperisena. — Olimme olleet jo aika monessa yrityksessä aikaisemmin. Eka kirja syntyi 62-vuotiaana. Olitko tekemisissä Iitinseutu -lehden kanssa. Ei tullut silloin, vaikka kuinka yritin. Huvittavinta oli se, että vaimoni Leena on absolutisti, alussa hän jopa yritti käännyttää asiakkaita pois tupakasta ja viinasta. 2.–15.10. Äänikirjat on vieneet kirjailijan tulot olemattomiin. Nykyisin pääkaupunkiseudulla asuva pitkän linjan yrittäjä muistetaan Kausalassa 1996–99 toimineesta Pub Pikku-Kallesta, jota sivutaan myös kirjassa. Silloin paperikirja oli se mitä myytiin ja kirjasta sai suorastaan hyvän tuoton. Sairastuin vakavasti, enkä löytänyt mistään töitä, näin ainoaksi mahdollisuudeksi työllistyä yrittäjyyden, en kylläkään kapakoitsijana. Parhaimmillaan ohjelmistossani oli yli seitsemän tuntia tarinoita eri äänillä, ettei tullut vielä sama uudestaan. Niinhän minusta tuli sitten Pikku-Kalle 7-v. — Itse kirjoittamisprosessi oli helppo. S-market Kausala Kauppakatu 13, Kausala Aukioloajat S-kaupat.fi tai S-mobiili Arla Jogurtit 1 kg 1 39 Rainbow Kermajuusto 1 kg 5 89 Edullista arkiruokaa Katso resepti yhteishyvä.fi Atria Parempi nautajauheliha 10% 400 g (9,98/kg) Suomi 3 99 Kotimaista Kanan fileesuikaleet 300-350 g (8,26-9,63/kg) Suomi 2 89 Voim. — Ilmoitukset meillä oli Iitinseudussa joka viikko niin pitkään kun pubia pyöritettiin, se oli elinehto. — Kirjamarkkinnat ovat muuttuneet täysin. Mistä syttyi idea kirjan kirjoittamiseen. — Kaikkea hullua tehtiin, kun kansa kävi tykkäämään "Suomen hulluimmasta kapakasta". Isoin yritityksemme oli Leenan yksin perustama Kotileena, kasvatimme siitä isoimpiin kaupunkeihin ja pari sataa ihmistä työllistäväksi kotisiivousyritykseksi. Nyt tilanne on katastrofaalinen kirjailijan kannalta, oikeastaan ei ole mitään järkeä kirjoittaa kirjoja, ainakaan rahan kiilto silmissä. Sinut muistetaan Iitissä erilaisista huumoritempauksista, mistä huumorintajusi kumpuaa. —Minulla on kaksikin käsikirjoitusta pienehköllä fiksauksella valmiina, mutta näillä ehdoilla en niitä kyllä kirjoiksi saata, niinpä vakavasti harkitsen seuraavan kirjan tuottamista ilmaiseksi Facebookiin yksi luku kerrallaan. Kotimaista Colomba-peruna 1 kg, Suomi 99 Snellman Kotimaiset meetvurstit 200-220 g (11,32-12,45/kg) 2 49 kg Ristorante Pizzat (ei gluteenittomat) pakaste, 295–390 g (7,67–10,14/kg) 2 99 ALLE EURON HEVIT ALLE EURON HEVIT. Ei tullut naisen vaan pikkupojan ääni. Millainen ja miten pitkä prosessi kirjan kirjoittaminen oli. Viimeisimpänä Karviossa Heinävedellä mökkikylän pitäjinä. — Minusta piti tulla kirjailija jo lapsena, sain kirjoituskoneen synttärilahjana. Lopulta ääniä oli 85, Konstaapeli Reinikaisesta Rölliin, ja MarjaLiisat, Jope Ruonansuut jne. Mikä sai sinut ja puolisosi muuttamaan Iittiin ja aloittamaan pubin pitämisen. (Kuva: Kirjan kansi) imitoi ja kertoi mielettömän määrän juttuja. 2.–15.10. Aivan sattuman kautta, ajattelin kokeilla osaisinko puhua naisen äänellä. Mitä mieltä olet äänikirjoista verrattuna perinteisiin kirjoihin. Tänä vuona kirjojani on myyty muutamia tuhansia kappaleita, niistä paperisia on ollut vain muutama hassu prosentti. — Lämpimät. Siitä alkoi imitaattorin ura. Kun vuonna 2018 kirjoitin Köyhästä rikkaaksi -kirjan. Lapsena olin ujo, enkä olisi voinut kuvitellakaan julkista esiintymistä. Kummitätini kertoi aina Pikku-Kalle vitsejä ja sanoi minulle: Sinähän se olet pellavapiä ja ihan niin kuin se Pikku-Kalle. päivänä 2024 VELI-PEKKA KELLONIEMI "Vaimo yritti käännyttää asiakkaita pois" Kausalassa Pub Pikku-Kallea pyörittänyt Seppo Pennanen on kirjoittanut elämäkerran 1990-luvun loppupuolella Iitissä vaikuttanut Seppo Pennanen on kirjoittanut elämäkerran Yksi Elämä – Olisihan sen voinut elää huonomminkin (Book Garden, 2024). Minne matkasi jatkui sitten Iitistä ja miksi. Kuunteletko itse äänikirjoja. Vaimo oli juuri perustamassa karkkikauppaa Savonlinnaan ja niin minusta tuli kaupan mannekiinni ja kaupastakin tietysti Pikku-Kalle. Myimme ja toimitimme näet mallasleipäämme kaupoille ja Matkakeitaaseen. Huvittavinta on, että olen kirjoittanut sen kokonaan kännykällä, tällainen vanha ukko. Kaiholla tulee muisteltua. Tämä kirja lähti tyttäremme Anun traagisesta kuolemasta vuonna 2014. — Lapsuuteni ja nuoruuteni oli yhtä selviytymistaistelua köyhyyden ja velipuolten päihteiden käytön takia. Keräkaali Suomi 99 Voim. Muutimme Leenan kotinurkille Heinäveden Kermaan, sitten Kuopioon, minä Fuengirolaan ja Leena Kouvolaan Anun kuoleman jälkeen. Mitkä ovat omat päällimmäiset muistosi Iitistä ja iittiläisistä. — Poltin taas itseni loppuun, sillä minulle ei riittänyt yksi pubi, niitä oli välillä jo kolme, Heinolassa ja Elimäellä myös. Pubin jälkeen asustelimme Pohjanmäessä, Leena kävi Suutarin ruusutarhoilla töissä ja minä ensin kuntoutin itseäni ja sitten aloitin imitaattorin hommat tosissani ympäri Suomea. Kirjasi on ollut markkinoilla myös äänikirjana. Niin kuitenkin kävi, päätimme kokeilla sitä, vaikka meillä ei ollut alalta mitään kokemusta. KULTTUURI Nuoruuteni oli yhtä selviytymistaistelua ” 12 Iitinseutu Torstaina lokakuun 10. Oli siellä juttuakin meistä ainakin teemoilla Pikku-Kallesta leipää ja sirkushuveja. Millaisia tempauksia teitte Iitissä. Usein ohi kulkiessa tulee kierrettyä vanhoja kulmia. Nyt tiivistin sen 293 sivuun. Sanoin silloin, että minun on kirjoitettava elämäntarinani, koska tapahtumia oli niin järkyttävä määrä ja koska Anun elämä päättyi samaan ongelmaan, mistä kärsin koko lapsuuteni, vastaa Seppo Pennanen. Kirjoitin sitä aamuöisin sängyssäni makuulla