Yleisiä väestönsuojia Iitin kunnassa ei ole; tosin hätätilanteessa pelastuslaitos voisi määrätä joitakin tiloja sellaisiksi. Pienet kunnat ovat päätyneet lahjoittamaan noin euron per asukas, isommissa kaupungeissa kerroin voi olla 50 senttiä, Salonen kuvailee. Kuten turvapaikanhakijoilla, tilapäistä suojelua saavilla on oikeus asua vastaanottokeskuksessa, mutta muuallakin voi asua. — Monin paikoin julkisia rakennuksia on valaistu sinikeltaisiksi, mutta meillä ei tällaista valaisumahdollisuutta ole, Salonen mainitsee. Kunnanjohtaja kuitenkin arvioi, että jos apua pyydetään, sitä myös annetaan. Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti, ja rahat lahjoitetaan SPR:n katastrofirahastolle ja Unicefille; 3 500 euroa kummallekin. Iittiinkin on tullut jo ainakin pari ukrainalaisperhettä. Salosen mukaan kunta pystyisi majoittamaan pakolaisia nopeastikin terveyskeskuksen toiseen kerrokseen, joka on osin tyhjillään. päivänä maaliskuuta 2022 Ukrainan sota ja Venäjän pakotteet näkyvät myös iittiläisissä yrityksissä N:o 19 • 68. Taloyhtiöillä on omat väestönsuojansa, mutta omakotitaloasujat huolehtivat mahdollisesta suojautumisestaan itse. Samassa yhteydessä päätettiin, että Iitin kunta osoittaa myös symbolista tukea Ukrainalle tuomalla maan lipun sinikeltaiset värit kunnan verkkosivuille ja sosiaalisen median kanaviin maaliskuun ajaksi. Yli 50 ihmistä kävi sytyttämässä kynttilän rauhan ja ukrainalaisten puolesta Kausalan seurakuntakeskuksen edustalla perjantaiiltana. — PHHYKY:llä on jonkin verran kriisiasuntoja käytettävissä tähän, Salonen sanoo. — Siinä tilanteessa yhteistyötä tehtäisiin hyvin tiiviisti esimerkiksi PHPELA:n ja AVI:n kanssa. vuosikerta (N:o 5318) • Irtonumero 2,50 E • www.iitinseutulehti.fi Sivu 3 Sotaveteraanityö valmistautuu siirtymään perinneaikaan LUMIMARJA TIRRONEN Sivu 5 Iitissä periaatteessa valmius majoittaa sotaa pakenevia Iitin kunta lahjoittaa 7 000 euroa Ukrainan auttamiseen SPR:n ja Unicefin kautta YK:n arvion mukaan Ukrainan sotaa on lähtenyt pakoon jo yli kaksi miljoonaa ihmistä. — Se on 1,06 euroa per kuntalainen. Suojelua saavat ovat oikeutettuja esimerkiksi terveydenhuollon palveluihin, ja heidän välttämätön toimeentulonsa turvataan. Ukrainalaiset saavat tulla Suomeen viisumivapaasti kolmeksi kuukaudeksi. Taannoisen sähköpostihakkeroinnin jälkeen kunnassa tehtiin ICT-varmistuksia, joiden pitäisi suojata tietoliikenneyhteyksiä mahdolliselta hybridivaikuttamiselta. Iitin kunnanjohtaja Jarkko Salonen kertoo, että kuntia on kehotettu ohjaamaan Suomeen paenneet henkilöt hakemaan tilapäistä suojelua tai turvapaikkaa, jotta he pääsevät Migrin turvapaikanhakijoiden palvelujen piiriin. Myös evakuointi olisi mahdollista. EU-maissa Ukrainasta paenneiden auttamiseksi on otettu käyttöön tilapäisen suojelun direktiivi. — Kunnanhallituksessakin henki on nyt sellainen, että totta kai autetaan, Salonen sanoo. Tilapäistä suojelua haetaan poliisilta tai rajaviranomaiselta. Ne on tarkoitettu ensisijaisesti kyseisissä rakennuksissa oleskeleville, Salonen sanoo. Kaatuneiden muistomerkkiin on kaiverrettu talvija jatkosodassa kaatuneiden iittiläisten nimet.. Akuutissa tilanteessa olisi toki mahdollista ottaa käyttöön myös Ravilinna ja erilaisia hallitiloja. Myös entinen hammashoitolan rakennus tulisi kyseeseen, miksei Reitalakin. Käytännössä tarvepyyntö tulisi maahanmuuttoviraston tai PHHYKY:n kautta, jolloin kunta saisi myös valtiolta korvauksen pakolaisten vastaanottamisesta. Suojelua saavilla on välittömästi oikeus tehdä töitä. Iitin kunnalla on oma valmiussuunnitelmansa siltä varalta, että Suomeen kohdistuisi uhkaa, mutta Salonen korostaa verkottumista. Tällöin on esimerkiksi oikeus ainoastaan kiireelliseen hoitoon julkisessa terveydenhuollossa. — Tiloja on kartoitettu. Suurin osa esimerkiksi Päijät-Hämeen kunnista tekee vastaavan lahjoituksen. — Kunnalla on väestönsuojat kolmessa kiinteistössä. — Jos tätä statusta ei hae, on käytännössä turistin asemassa, Salonen sanoo. Kunnanjohtaja esitti maanantaina kokoontuneelle kunnanhallitukselle, että Iitin kunta lahjoittaa ukrainalaisten auttamiseksi 7 000 euroa. Salosen mukaan Iitissä sosiaalipäivystys huolehtii siitä, että akuuteissa tilanteissa järjestyy tilapäisesti katto pään päälle ja ruokaa. Iitin kuntaa ei toistaiseksi ole pyydetty vastaanottamaan pakolaisia, eikä Iitillä ole jatkuvaa vastaanottosopimusta. Torstaina 10
Yhtymän oman palvelutuotannon tukena käytetään ostopalveluja. Päijät-Hämeessä jonossa on nyt 200 teini-ikäistä. Lisäksi Venäjä tarjosi ukrainalaisille käytäviä Venäjälle tai Valko-Venäjälle, mihin ukrainalaiset eivät ymmärrettävästi suostuneet. Lukuisat ylikansalliset yritykset ovat vetäytyneet Venäjän markkinoilta tai ainakin keskeyttäneet toimintansa — osa tosin vasta boikottiuhan alla. Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson vieraili puolestaan lauantaina Helsingissä; Suomen pääministeri Sanna Marin ja Andersson ovat yhdessä vedonneet EU:n puolustusja turvallisuusyhteistyön puolesta ja muistuttaneet jäsenmaiden velvollisuudesta toimittaa apua, mikäli joku EU-maa joutuisi hyökkäyksen kohteeksi. Sekä Venäjän että Ukrainan on arvioitu menettäneen noin kymmenesosan kalustostaan. Kaiken kaikkiaan aluehallituksessa on 11 jäsentä: kolme kokoomuksesta, kolme SDP:stä, kaksi keskustasta, yksi perussuomalaisista ja yksi kristillisdemokraateista. Tällä sivulla kerrotaan 13-17-vuotiaiden jonottavan tällä hetkellä peräti kahdeksan kuukautta pääsyä mielenterveysja perheneuvolapalveluihin. Ukrainalaiset vetoavat toistuvasti länsimaihin maan ilmatilan sulkemiseksi, mutta länsi varoo sodan eskaloitumista. Vuodenvaihteen tilaston mukaan yli puolet päijäthämäläisistä joutui odottaamaan ei-kiireelliseksi arvioituun hoitoon pääsemistä 64 vuorokautta tai pitempään. Tänään Perjantai Lauantai Sunnuntai Päivällä Päivällä +2 Päivällä +3 Päivällä +3 Yöllä -3 Yöllä -1 Yöllä -2 Yöllä -2 Grafiikka: Bulls. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja on Heimo Riutta (sd.) ja varapuheenjohtaja Fuat Wafin (kok.). Mm. Koronatilanteen takia sairaanhoitopiirissä on jouduttu tekemään henkilöstösiirtoja ennen kaikkea teho-osastoille. Jonot ovat karmaisevan pitkiä myös muissa sote-palveluissa. Myös suomalaisyritysten joukkopako jatkuu: vetäytymisestään ovat kertoneet muiden muassa S-ryhmä, Valio, Fazer ja Paulig. Tähän lautakuntaan valittiin varsinaiseksi jäseneksi Iitin Seppo Lehtinen (KD) ja varajäseniksi iittiläiset Reijo Houni (kesk.) ja Markku Yli-Kaitala (kok.). Kahdeksan kuukautta on lapselle luvattoman pitkä aika odottaa apua. YK arvioi tiistaina, että sodan alkamisen jälkeen ukrainalaisia siviilejä oli kuollut 474 ja haavoittunut 861. Hoitojono kasvaa. Nuorisoikäisten (13-17 -vuotiaat perheineen) tiimissä jonossa on noin 200 nuorta, ja jonotusaika on tällä hetkellä kahdeksan kuukautta. Puheenjohtajakseen aluevaltuusto valitsi kansanedustaja Mika Karin (sd.) ja ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Hannu Rahkosen (kok.). Suomen entinen pääministeri Alexander Stubb on varoittanut pitämästä EU:n tarjoamaa apua Naton tarjoamaan turvaan verrattavana. Vuoden 2018 lopulla yli puoli vuotta hoitoon pääsyä oli odottanut Päijät-Hämeessä vain kuusi henkilöä. Edelleen sairaalahoidossa on 26 ihmistä. Ukrainasta lähteneiden pakolaisten määrä ylitti tiistaina kaksi miljoonaa. Kokouksessa hyväksyttiin hallintosääntö, jonka toimivuutta tullaan kuitenkin vielä tarkastelemaan. Valko-Venäjä on sallinut sen, että venäläiset voivat hyökätä Ukrainaan sen kautta. Myös lyhytterapioiden ja perheasiainsovittelun hankkimista ostopalveluna selvitetään. Iitin Eemeli Lehtinen (sd.) valittiin aluehallitukseen. Lain mukaan hoitoa pitäisi saada kolmessa kuukaudessa. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Pentti Lampi (kok.) ja varapuheenjohtajaksi Kari Lempinen (sd.). Aluehallituksen puheenjohtaja on Kristiina Hämäläinen (kok.) ja ensimmäinen varapuheenjohtaja Martti Talja (kesk.). Suomen presidentti Sauli Niinistö vieraili viikonloppuna Yhdysvalloissa ja sopi USA:n presidentti Joe Bidenin kanssa maiden välisen turvallisuusyhteistyön tiivistämisestä. Tässä lautakunnassa varajäsenenä on iittiläinen Paula Ijäs (kesk.). Suomessa asuvat venäläiset ovat kertoneet heihin kohdistuneesta vihamielisyydestä ja esimerkiksi venäläistaustaisten lasten kiusaamisesta koulussa. Uutistoimisto Reutersin mukaan Ruotsin pääministeri on sanonut, että Ruotsin hakeminen Naton jäseneksi nykytilanteessa horjuttaisi turvallisuutta Pohjois-Euroopassa ja loisi jännitteitä. Iittiläiset Eira Leino (sd.) ja Markku Yli-Kaitala (kok.) ovat tässä lautakunnassa varajäseninä. Tilaston toisessa ääripäässä on Kymenlaakso, jossa puolet potilaista pääsi vuodenvaihteessa hoitoon 27 vuorokaudessa tai nopeammin. Korona-aika on kasvattanut hoitovelkaa kaikkialla, mutta Päijät-Hämeessä hoitoon pääseminen on kaikkein hitainta. Pääministeri Marin on korostanut, että Suomessa ei ole sijaa minkäänlaisille väkivaltaisuuksille tai ilkivallalle tavallisia ihmisiä kohtaan, puhuivatpa he mitä kieltä tahansa. Nuorilla voi olla ahdistusja masennusoireita, ja joissakin perheissä on tulevaisuuden suhteen tiettyä näköalattomuutta, johon tarvitaan tukea ja apua, kertoo lapsiperhepalveluiden tulosaluejohtaja Eija Kallio Päijät-Soten tiedotteessa. Kahdeksan kuukauden päästä voi olla jo myöhäistä. ESS:n mukaan erikoissairaanhoidon jonossa oli tammikuun lopussa lähes 4 000 henkilöä. Päijät-Hämeessä on ollut tänä talvena yksi koko maan vaikeimmista koronatilanteista. Lisätyöntekijöiden avulla pyritään takaamaan se, että palveluihin pääsisi kolmen kuukauden lakisääteisen hoitotakuuajan sisällä. Asiakasja osallisuuslautakunnan puheenjohtajaksi tuli Sirkku Hildén (sd.) ja varapuheenjohtajaksi Sami Rive (kok.). — Lasten ja nuorten huonovointisuus ja palveluiden tarve alueellamme on kasvanut. Myös varavaltuutettu Siiri Mertakorpi (kesk.) valittiin varajäseneksi aluehallitukseen. Lisäksi vihreät ja vasemmistoliitto jakavat yhden paikan siten, että paikan haltija vaihtuu valtuustokauden puolivälissä. Tuntematon Nimipäiviä Torstaina Aurora, Aura, Auri Perjantaina Kalervo Lauantaina Reijo, Reko Sunnuntaina Erno, Tarvo, Ernesti Venäjän hyökkäsi Ukrainaan kaksi viikkoa sitten torstaina, ja sodan edetessä sotatoimia on kohdistettu yhä enemmän siviileihin. Kymenlaaksossa odotusaika on koko maan lyhyin. Maan sisällä paetaan Länsi-Ukrainaan, jossa on toistaiseksi ollut melko rauhallista. Ostopalveluina hankitaan esimerkiksi psykologin tutkimuksia. Sen puheenjohtaja on Sari Niinistö (kok.) ja varapuheenjohtaja Sinikka Ruuska (sd.). Heistä 342 oli odottanut hoitoon pääsyä yli 180 vuorokautta. Hyvinvointiyhtymän hallitus on päättänyt palkata palveluihin kuusi määräaikaista työntekijää loppuvuodeksi. Kokouksessa perustettiin neljä lautakuntaa, joista jokaiseen valittiin 13 jäsentä. Aluevaltuusto piti ensimmäisen kokouksensa SDP:n Eemeli Lehtinen aluehallitukseen Päijät-Hämeen hyvinvointialueen 69 aluevaltuutettua kokoontuivat ensimmäistä kertaa Lahden Sibeliustalolla tämän viikon maanantaina. Venäjän duumassa on väläytelty maasta poistuvien länsifirmojen toiminnan ja omaisuuden kansallistamista. Etelä-Suomen Sanomat kertoi eilen keskiviikkona erikoissairaanhoidon jonojen kasvaneen Päijät-Hämeessä koko maan pisimmiksi. Yksilöasioiden jaostoon valittiin seitsemän jäsentä. Iitistä valtuustoon valittiin tammikuun aluevaaleissa kolme edustajaa: SDP:n Eemeli Lehtinen, keskustan Atte Savelainen ja Hämeen sitoutumattomien Seppo Lehtinen KD:n listoilta. Suomessa Nato-keskustelua käydään nyt vilkkaasti niin poliitikkojen kuin asiantuntijoidenkin keskuudessa. Kausalassa 10.3.2022 LUMIMARJA TIRRONEN lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi TÄNÄÄN Torstaina maaliskuun 10. Mielenterveyden ongelmiin apua pitäisi saada mieluiten heti — varsinkin lasten ja nuorten. Laissa määritelty hoitotakuu edellyttää, että hoito alkaa kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hoidon tarve on arvioitu. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Jyrki Joensuu (ps.) ja kolmanneksi Kirsi Lehtimäki (sd.). Siviiliväestön evakuointiyritykset epäonnistuivat viikonvaihteessa, koska Venäjä oli miinoittanut humanitaarisia käytäviä, eikä sovittu tulitauko pitänyt. Turvallisuuden ja varautumisen lautakunnan puheenjohtaja on Mika Järvinen (kok.) ja varapuheenjohtaja Janne Virtanen (sd.). Taljan varajäseneksi valittiin Iitin Atte Savelainen. Tiistaina Päijät-Soten alueella varmistettiin uusia koronatartuntoja 506 kappaletta, mikä on koko epidemia-ajan ennätys. päivänä 2022 Iitinseutu 2 LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN Sää Kausalassa PäijätHämeessä jonot ovat koko maan pisimmät ” PÄÄKIRJOITUS Kaksi viikkoa Ukrainan sodan alkamisesta Päijät-Sote vahvistaa lasten ja nuorten palveluita hoitoon pääsyn nopeuttamiseksi 13-17-vuotiaiden odotusaika tällä hetkellä kahdeksan kuukautta Päijät-Sote vahvistaa lasten ja nuorten mielenterveysja perheneuvolapalveluita hoitoon pääsyn parantamiseksi. ESS:n haastattelema yhtymän tulosaluejohtaja Jarkko Lehtonen kertoo toisenkin syyn hoitojonojen kasvulle: Päijät-Hämeessä on krooninen hoitajapula, jonka takia esimerkiksi leikkaussaleja on jouduttu sulkemaan. Pikkulasten (0–5-vuotiaat) ja alakouluikäisten (6–12-vuotiaat) tiimeissä on nyt jonossa noin 150 lasta, ja jonotusaika palveluihin on kolme kuukautta. Säätiedot: Päivän miete Kuka tahansa voi olla barbaari: valtavia ponnistuksia tarvitaan sivistyneenä pysymiseen
Martikaisen mukaan energian hinnan nousu vaikuttaa suoraan raaka-aineiden hintoihin ja tätä kautta myös liiketoimintaan. Suomi on vuokrannut kanavan Venäjän puolella olevan osan itselleen vuoteen 2062 asti. — Viime vuosina käyttämämme raaka-aine on ollut sataprosenttisesti kotimaista puuta. Pakotteet eivät toistaiseksi ole ulottuneet energian tuontiin, mutta tiistaina Yhdysvallat kertoi kieltävänsä venäläisen öljyn maahantuonnin. Alustat rakennettaville ajoneuvoille tulevat eurooppalaisilta autotehtailta, jotka ovat käyttäneet myös venäläisiä komponentteja. — Meillä on siellä pieni määrä keskeneräisiä projekteja, joita nyt käydään läpi asiakasja tuotepakotteiden valossa. Summat ovat kuitenkin pieniä. Ukrainan sota ja Venäjän pakotteet alkoivat saman tien näkyä myös suomalaisyrityksissä. Muovin sulattaminen vie energiaa, ja muoviteollisuudessa käytetään myös öljyjalosteita, Savelainen sanoo. Sillä ja muuttuneella maailmanpoliittisella tilanteella on ollut merkittäviä vaikutuksia raaka-aineiden hintoihin. Kokko kertoo seuraavansa Saimaan kanavan tilannetta, sillä yhtiö lastaa paljon pylväitä Englantiin Lappeenrannan Mustolassa. Kartoitimme teollisuuden tilannetta Iitissä muutaman ison yrityksen osalta. Atplast aikoo lisätä aurinkoenergian käyttöä. Kausalan tehdas lämpiää maakaasulla. Kausalassa muovituotteita valmistava Atplast on kääntänyt suuntautumistaan länteen päin jo vuodesta 2014 lähtien, jolloin Venäjälle asetettiin pakotteita Krimin valtauksen takia. Energian hinnan nousu näkyy muoviteollisuudessa, ja se tulee näkymään myös kuluttajalle. Kuvassa ilmastointipaneelia kokoamassa Niko Ritola.. Tehtaan tuotantopäällikkö Veli-Pekka Martikaisen mukaan Venäjän pakotteilla ei ole suoranaista vaikutusta tehtaan toimintaan. Kokon mukaan oma lukunsa on sitten jälleenrakentaminen Ukrainassa, kun sota joskus päättyy. — Esimerkiksi Volvolla ja Scanialla on tavarantoimittajia sekä Venäjällä että Ukrainassa. Kausalan Lämpöön Venäjän tilanne ei toimitusjohtaja Jarkko Laitisen mukaan suoraan vaikuta. päivänä 2022 Sota ja pakotteet näkyvät jo iittiläisissä yrityksissä ”Poikkeusaikoina paikallisuus korostuu” Dinairin Kausalan tehtaan valmistamat tuotteet myydään pääosin kotimaan markkinoille. — Tämä on hyvin energiavaltainen ala. Haltonin Kausalan tehtaalla päätettiin tiistaina siirtyä maakaasusta biokaasuun. Ukrainan sota alkoi keskellä pandemiaa, jonka kanssa on eletty jo pari vuotta. Halton Groupin liikevaihdosta Venäjän kaupan osuus on ollut prosentuaalisesti pieni viime vuosina: toimitusjohtaja Kai Konolan mukaan kyse on noin prosentista. Rahaliikenteen osalta voi käydä niin, että maksut eivät onnistu tässä kohtaa. Muoviteollisuus on energiavaltainen ala. Suurin osa FinProfilen puupylväistä päätyy sähköpylväiksi. Lisäksi kevyen polttoöljyn hinta on taivaissa; myös se tulee vaikuttamaan lämmön hintaan, sanoo Laitinen. Emme käytä komponentteja Venäjältä, Konola sanoo. — Olemme onneksi jo investoineet Kausalan tehtaan kulutuksen pienentämiseen. Keskeneräisiä kauppoja Venäjälle Atplastilla ei ole, eikä uusia havitella. — Toisaalta ambulanssibussien kysyntään tilanne voi vaikuttaa jopa positiivisesti, jos valtiot alkavat varautua sotilaalliseen uhkaan. Myös Euroopassa mietitään nyt kiivaasti vaihtoehtoja venäläiselle tuontienergialle. Sandinin mukaan autoteollisuutta oli jo Neuvostoliiton aikoina etenkin Zaporizzjan alueella, joka on nyt ollut otsikoissa Venäjän hyökättyä ydinvoimalaan. — Olemme päättäneet Venäjän valtion sotatoimien johdosta lopettaa uusien projektien tarjoamisen Venäjälle, Konola kertoo. Jäänpoistotuotteita voidaan käyttää yhtä lailla siviilija sotakoneissa, ja ne ovat pakotteiden alaisia. — Tällä erää ei myöskään ole tiedossa pakotteiden piirissä olevia tuotteiden komponentteja. Kesäajan ulkopuolella niiden merkitys on kuitenkin pieni. Kiitokorin toimitusjohtaja Peter Sandin toteaa heti puhelun aluksi, ettei oikeastaan ole kovinkaan huolissaan Suomen turvallisuuden puolesta; hän ei jaksa uskoa, että sota eskaloituisi Suomeen asti. Etenkin rahtien hinnat ovat nousseet merkittävästi. — Teimme tiistaina päätöksen siirtyä maakaasusta biokaasuun. Kiitokori on panostanut viime vuosina energiatehokkuuteen, mutta energian hinnan nousu aiheuttaa silti yhtiölle päänvaivaa. Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan kaksi viikkoa sitten, ja lännessä on sen jälkeen tehty lukuisia päätöksiä, joilla Venäjän taloutta pyritään heikentämään. Kaikki Ukrainan kriisin vaikutukset eivät tietenkään ole vielä tiedossa. ”Seuraamme Saimaan kanavan tilannetta” Puupylväitä valmistavan FinProfilen tuotanto ei ole missään määrin Venäjä-riippuvaista, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Lauri Kokko. Kaukolämpöä tuottavalla yhtiöllä on sopimus haketoimituksista kotimaisen Neova Oy:n kanssa. Atplastissa linjattiin viime viikolla, että Venäjältä tulevat raaka-aineet korvataan länsimaalaisilla. TÄNÄÄN Iitinseutu LUMIMARJA TIRRONEN 3 Torstaina maaliskuun 10. Sähköä kuluu lähinnä työkalujen käyttämiseen ja lämmitykseen. Kiitokorilla ei ole muovaavaa prosessia, vaan kyse on kokoonpanosta. Martikaisen mukaan paikallisuuden merkitys on korostunut korona-aikana, ja se tulee olemaan kilpailuetu myös tulevaisuudessa. — Tuolloin Venäjä oli suurin vientimaamme. — Huolta on. — Onneksi sähkön toimitusta koskevat sopimukset ovat pitkiä. Euromääräisesti puhutaan kuitenkin parista miljoonasta, sillä koko konsernin liikevaihto on pyörinyt viime vuosina 200 miljoonan euron tuntumassa. Kiitokori valmistaa esimerkiksi kirjastoautoja ja erilaisia palvelubusseja. Energian hinnan nousu näkyy Haltonillakin operatiivisten kustannusten nousuna. Lahden tehtaalla olemme siirtyneet kaasusta maalämmön käyttöön. Kiitokorilla ei ole kauppaa Venäjälle eikä Ukrainaan. Tuotannon toiminnan turvaamiseksi alettiin heti tehdä toimia, joilla varmistetaan raaka-aineiden saatavuus. Yksi Suomea koskeva vastapakote Venäjältä voisi olla se, että Venäjä irtisanoo yksipuolisesti Saimaan kanavan vuokrasopimuksen. — Kun Venäjän tuontia rajoitetaan, voi olettaa, että muut maat yrittävät paikata kasvavaa kysyntää. Pakotelistat toki elävät, ja seuraamme tilannetta. Nyt on täytynyt pikaisesti etsiä vaihtoehtoja näille, Sandin tietää. Haltonilla on tuotantoa eri puolilla maailmaa: Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Taloudesta Sandin sen sijaan on huolissaan, vaikka Kiitokorin toimialalla vaikutukset näkyvät vasta viiveellä. Autoteollisuus on Ukrainan merkittävimpiä teollisuudenaloja. Venäläisten pankkien sulkeminen kansainvälisten maksujärjestelmien ulkopuolelle tekee rahaliikenteestä vaikeaa tai mahdotonta, ja ruplan arvo on romahtanut. Sen myötä saadaan toteutettua hiilineutraalisuustavoitetta ja samalla parannettua huoltovarmuutta. Pakotteiden lisäksi käynnissä on länsimaisten yritysten joukkopako Venäjältä. — Mikäli Venäjä tekee vastapakotteita ja laittaa kanavan kiinni, lastaukset siirtynevät merisatamiin, Kokko sanoo. — Kotimaisella tuotannolla olemme pystyneet turvaamaan valmistuksen ja toimitukset koronan aiheuttamien vaikeuksien aikana. — Hyvin pienimuotoista lentokoneiden jäänpoistotuotteiden varaosakauppaa meillä on ollut, vuositasolla on puhuttu muutamista tuhansista. Valtionyhtiö tunnettiin aiemmin nimellä Vapo. — Toki hakkeiden hinnassa on nousupainetta, joka tulee vaikuttamaan kaukolämmön hinnoitteluun. Tilanne ei koskaan palautunut vuotta 2014 edeltävälle tasolle, Atplastin toimitusjohtaja Atte Savelainen kertoo. Atplastin katolla on aurinkopaneelit, ja niitä on jo suunniteltu lisättävän. — Sähköistys on yksi ensimmäisistä asioista, jotka tulee saada kuntoon konfliktialueilla. Meillä on tehtaalla täystyöllisyys ainakin kesään asti, mutta tilanteen kehittymistä sen jälkeen on vielä vaikea arvioida. Ennen kaikkea Sandin pelkää sen vaikuttavan asiakkaiden haluun ja kykyyn investoida; kirjastoautot ja päiväkotibussit eivät ole halpoja hankintoja. Öljyllä Kausalan Lämpö tuottaa vuosittain noin 10% kaukolämpöenergiasta. Venäläistuonnin osuus käytetyistä raaka-aineista on ollut pieni, sillä ostohankintaa on käännetty länteen päin jo vuosia. — Energian hintahan on ollut nousussa jo pitkään. — Dinair käyttää pääasiassa kotimaisia ja Euroopassa valmistettuja raaka-aineita. Maalämpöön siirtyminen ei Konolan mukaan ole ollut mahdollista, koska tehdas sijaitsee pohjavesialueella. Venäjällä Haltonilla ei kuitenkaan ole yhtäkään tehdasta
Vuosina 2017–2019 syntyneiden lasten syksyn päiväkerhoihin ilmoittautuminen maalisja huhtikuun ajan nettisivuillamme www.iitinseurakunta.fi. Meitä on kehotettu rukoilemaan ja lukemaan psalmia 31 sodasta kärsivien rinnalla joka päivä Suomen aikaa klo 18. Mukaan pääset joko tulemalla seurakuntakeskuksen neuvottelutilaan (sisäänkäynti diakoniatoimiston ovesta) tai etänä osoitteessa: https://meet.jit.si/iitinseurakunnannettiraamis Ke 16.3. klo 18 Perhekerho Vuolenkosken srk-koti. Ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä. (Vuokko Laatio) Rakkaudella muistaen ja kaivaten Heli Mikko, Inkeri ja Alva Matti Tarja perheineen Maisa ja Seppo muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Jäsenet voivat tuoda asioita kokouksen asialistalle toimittamalla ne 17.3. Päiväkerhoon ilmoittautuminen. Aikuisille Ma 14.3. klo 14 Talvisodan päättymisen muistohetki Kirkko. Luottakaa aina Jumalaan ja rukouksen voimaan. Lämmin kiitos osanotosta. Hän kuiskaa viereltämme: tässä olen ja kuulen. Lapsille ja lapsiperheille Ma 14.3. Tuossa psalmissa puhutaan kalliosta: ”Sinä olet minun kallioni ja pakopaikkani.” Myös sormuspsalmiani edeltää kuvaus kalliosta: ”Hän on kallio, hän on minun pelastukseni, hän on linnani, minä en horju. Siinä missä me koemme avuttomuutta maailman tilanteen edessä, Jumalalle kaikki on mahdollista. Kirkkokahvit srk-talossa tilaisuuden päätyttyä. Ilmoittautumisaika kisaan päättyy 17. mennessä sihteeri Jenna Aholalle. Ti 15.3. 12.1.1937 k. Neuvottelukunta valitsee puheenjohtajan kyläyhdistysten edustajista ensimmäisessä kokouksessaan. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Lukas Brenner. Iittiläisten kurpitsakisassa voi kokeilla kasvattaa jättiä Ilmoittautuminen kisaan on käynnissä, osallistua voi myös itse hankituin siemenin Iittiläisten oma kurpitsakisa on jälleen käynnistynyt, ja ilmoittautumisaika on parhaillaan menossa. Heimo Sakari Pohjola s. Jälkimmäinen lause, ”Jumala on turvamme”, taas on kuin levollinen vastaus rukoilijan huutoon. klo 17.30 Neulekahvila Kahvitupa. klo 10–11.30 Perhekerho Srk-keskuksen monitoimitila. 050 336 9218. Jumalanpalveluksen jälkeen Talvisodan päättymisen muistopäivän kunniaksi seppeleen lasku sankarihautojen muistopaadelle. Ke 16.3. Su 13.3. KIRKOLLISET RITVA LAUNESKOSKI Kuolinilmoituksia 4 Iitinseutu Torstaina maaliskuun 10. klo 14 Kausalan kinkerit Kahvitupa. Tapahtumia Ma 14.3. Ilmoittaudu kurpitsakisaan Maarit Eerolalle, p. klo 10 Messu Kirkko, Kontiainen, Lehtoranta, Maaninka, Rippikouluryhmä III nuoret mukana messussa. Minulta saa kaikkiin sarjoihin tarvittavat siemenet, mutta uutta on myös se, että jokainen voi halutessaan valita, kasvattaako kurpitsat niistä vai ihan kaupasta saatavista siemenistä, Eerola kertoo. Kyseinen psalmikohta kuuluu näin: ”Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme.” Tuon kohdan ensimmäinen virke päättyy huutomerkkiin. Nuorille La 12.3. Markku Antero Vahermo 60 v. Tauno Johannes Olenius 85 v. Muistoissa elät keskellämme, säilyt aina sydämissämme. 2.2.2022 Jäi jälkeesi kotipiha hiljainen, sen puut ja pensaat lintuineen. Kiitos osanotosta. maaliskuuta Iitin kyläasiainneuvottelukunta pitää valtuustokauden ensimmäisen kokouksensa kunnantalolla torstaina 31.3. Jättiläiskurpitsa-sarjan siemenet on otettu noin 200-kiloisesta jätistä: — Potentiaalia siis riittää, ja mielenkiinnolla voi odottaa, mitä syksy tuokaan tullessaan, Eerola sanoo. Viihdy kanssamme! talainen kurpitsankasvattaja Maria Sippala peittosi upeasti vuodelta 2014 peräisin olleen tuloksen. IITTI Marianna Laisi 96 v. To 17.3. klo 15.30 Kirkkokuoro Srk-keskuksen sali. Lähetysja avustustyö Ma 14.3. Rakkaamme Markku Antero VAHERMO * 15.2.1961 Iitti † 1.2.2022 Iitti Nyt olen vapaa ja mukana tuulen, saan kulkea rajalla ajattomuuden. Musiikki Ke 16.3. päivänä 2022 VIIKON SANA Turvamme Otin vihkisormukseni pois sormesta ja kurkistin sen sisäpinnalle. klo 14.45–16.30 Tyttökerho alakoululaisille Srkkeskuksen monitoimitila. 2.10.1925 Pornainen k. Jumalanpalvelukset ja uskon elämä Pe 11.3. Nimien ja hääpäivän perään on kaiverrettu ”Ps.62:9”. Ke 16.3. klo 14.45–16.30 Puuhakerho alakouluikäisille tytöille ja pojille Srk-keskuksen monitoimitila. Jumala ei huuda. Tanska, Kukkonen. 14.2.2022 Iitti Käy enkeli vierelläs taivaan rantaa, on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa. En ole poissa, vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun. Huikea tulos, mutta valitettavasti emme saaneet sen siemeniä talteen, sillä ne eivät ehtineet kypsyä riittävästi. Ke 16.3. Erona aikaisempiin vuosiin on, että mukana on myös jättiläiskurpitsa. Ti 15.3. Askartelua, jutustelua, musiikkia yhdessä. Syvästi kaivaten Sakari Jorma ja Leena Hanne, Erkki, Veera ja Urho Lauri, Sari, Onni ja Leevi sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 4.3.2022 läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos kaikille meitä muistaneille. Lisätietoja numerosta 050 3871 652. klo 18–19.30 Mummola, perhekerho kaiken ikäisille Srk-keskuksen monitoimitila. Hemppaa muistaen Sylvi-sisko muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Jumalassa on pelastukseni ja kunniani. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, olen kasteisen aamun pisara hento. klo 14.45–16.30 Poikakerho alakoululaisille Srkkeskuksen monitoimitila. Viime vuonna ensikerwww.iitinseurakunta.fi IITIN SEURAKUNTA www.jaalankappeliseurakunta.fi JAALAN KAPPELISEURAKUNTA Jumalanpalvelus Su 13.3. Minä olen teidän kanssanne, ja vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni ei järky eikä rauhanliittoni horju. klo 10 Turinatupa Srk-keskuksen kahvio. Minulle se kertoo, että saamme todella tuoda Jumalalle sensuroimatta kaiken, huokauksesta huutoon. klo 18–21 Aikalisä. Nähtävissä myös Jaalan kappeliseurakunnan YouTubekanavalla. Kastettu Hautaan siunattu IITTI Vilja Alina Laiho. Tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Hän on turvamme. Et kipua tunne taivaan tiellä, on monet rakkaat vastassa siellä. klo 18–20 Äitienilta Srk-keskuksen kahvio. Kiitos kotipalvelun hoitajille. Ensimmäisessä kokouksessa on tarkoitus käsitellä ainakin toritapahtuman järjestämistä suurtapahtuman aikaan, kyläohjelman päivittämistä sekä sitä, ottaako kyläasiainneuvottelukunta jollakin tavalla kantaa Ukrainan tilanteeseen. Minulla on kuitenkin hyvin kaikkien kisasarjojen siemeniä, joten niitä riittää varmasti kaikille halukkaille, Eerola lupaa. Heimo Sakari Pohjola 85 v. Kirkossa pidettävää osuutta voi seurata myös striimattuna osoitteessa: www.facebook.com/iitinseurakunta/videos Pe 18.3. Kippilä s. klo 12 Rukouspiiri Kahvitupa. klo 13 Vanhemman väen kerho kappeliseurakunnan toimitilassa (Raitti, osoite: Keskuskaari 1 A), huom! muuttunut kokoontumispaikka,Erja Ylikoski. Ei polulla enää kulkijaa vain muistot kodissa asustaa. klo 18 Nettiraamattupiiri. Su 13.3. HEINI KONTIAINEN Seurakuntapastori Iitin seurakunta Kyläasiainneuvottelukunta kokoontuu 31. huhtikuuta.. Kisaa järjestävä Maarit Eerola kertoo, että tänä vuonna kisassa on kolme sarjaa: — Peltokurpitsa, kesäkurpitsa ja jättiläiskurpitsa. To 17.3. Rukousta ei kannata vähätellä, sillä se ei ole rukoilijansa voimaa, vaan Jumalan voimaa. Tilaisuus alkaa seppeleenlaskulla sankarihaudalle klo 14. To 17.3. Rakkaamme Marianna Laisi o.s. — Marian peltokurpitsa painoi tuolloin 53 kiloa ja 970 grammaa. klo 10 Sanajumalanpalvelus. Kunnahallituksen nimeämät edustajat kyläasiainneuvottelukunnassa ovat Siiri Mertakorpi (kesk.), Marko Kaarlenpoika (sd.), Minna Lintukangas (kok.) ja Ainokaisa Rintala (AI). Vapaaehtoinen kahviraha yhteisvastuukeräykseen. Hän on luja kallio, hänessä on turvani.” Kun maailman kovuus hajottaa kallioita palasiksi, Jumalan kallioperään se ei pysty. Ke 16.3. Lukemisen iloa paikallislehden parissa. klo 11–13 Kahvitupa Kahvitupa, kotiruokalounas, hinta 7 €. klo 18 Aikalisä
Pohjois-Kymen perinneyhdistyksen hallituksen iittiläisjäsen Hannu Lahtinen kertoi, että perinnetyöstä pidetään tiedotustilaisuus Kausalassa Ponnilla 5. Ei tavallinen ihminen voi olla tuollainen. — Putin tulisi saattaa mielentilatutkimukseen. Muistelukerholaiset vielä kommentoivat tilaisuuden päätteeksi, millaisia ajatuksia Ukrainan sota herättää: — Kauhistuttaa. Uskomatonta, että tällaista voi tapahtua. Vaikuttaa voi monella tavalla. — Meiltä on kussakin tilaisuudessa aina kaksi henkilöä laskemassa seppeleen. Myös Iitti on valmiina toimimaan perinneyhdistyksessä, joka jatkaa purettavan sotaveteraanipiirin työtä. Iitin Sotaveteraaniyhdistystä pitkään johtanut Timo Heikkilä palautti mieleen, että vuonna 2021 tehtiin päätös yhdistyksen purkamisesta sekä liittymisestä Kouvolan yhdistykseen. TÄNÄÄN Iitinseutu On kamalaa katsoa lasten ja vanhusten hätää ” RITVA LAUNESKOSKI 5 Torstaina maaliskuun 10. Perinteet ovat pitkät, eikä vastaavaa ole kaikilla paikkakunnilla; Iitin tapaa toimia onkin hämmästelty, Jaakkola huomautti. — Millaisessa kunnossa on Venäjän hallinto, vai onko sitä olemassakaan. Tämän vuoden lopussa sotaveteraanipiiri puretaan. Saarelma muistetaan vuosien varrelta rautaisena terveydenhuollon ammattilaisena, joka on asiakkailleen ystävällinen ja kuuntelee heitä. Sotaveteraaneilta ja heidän puolisoiltaan tai leskiltään tullaan henkilökohtaisella kirjeellä kysymään, haluavatko he liittyä uuteen perinneyhdistykseen. Kukitettaviksi kansainvälisenä naistenpäivänä valittiin kolme naista, joita muistettiin Vuoden vaikuttava nainen 2022 -tittelillä. huhtikuuta. Palkitsemistilaisuus pidettiin Tähden perustamassa ravintola Vanhassa Sampossa. Voittaja valitaan yleisöäänestyksellä. — Siten asia on meillä kunnossa. Hän viittasi tällä erityisesti veteraanien hautajaisiin osallistumiseen ja seurakunnan kustantamien havuseppeleiden laskemiseen. — Viime vuoden lopun tilanteen mukaan tunnuksen omaavia veteraaneja oli Iitissä kaksi, naisia neljä ja leskiä 26, Lahtinen kertoi. ”Työssään taitavat naiset osaavat kohdata ihmisen” Kati Haapaniemi (vas.), Anu Tähti ja Eeva Saarelma saivat tunnustusta tekemästään työstä ja ystävällisyydestään. Nämä ovat valmiina pääsemään työssään vauhtiin jo tänä vuonna. Kansan kontrolli puuttuu. Sen sijaan Sotaveteraaniliiton lakkauttamisesta ei ole toistaiseksi olemassa päätöstä. palkinto 150 euroa 3. tehnyt sinuun vaikutuksen?”, valtuutetut kysyivät. Puolisoilla ja leskillä tilanne on toinen, ja apua tarvitaan esimerkiksi säätiöiltä. päivänä 2022 1 • IITTI • IITTI • IITTI • 11 NEULEPUSEROKILPAILU Kilpailu on käynnissä: 10.2.-30.11.2022 Suunnittele ja toteuta IITTI-aiheinen neulepusero. Vuonna 2003 perustettiin Tammenlehvän perinneliitto. Joulukuussa eläkkeelle jäänyt Saarelma on työskennellyt Iitissä terveyskeskuslääkärinä. Kukaan ei jää tyhjän päälle, Arto Mikkonen totesi. Se ottaa alueellaan vastuun tukija perinnetyöstä tulevina vuosina. Toki heitä koskee vanhuslaki, mutta on vaikeaa nähdä, että heitä saataisiin lainmuutoksella jonkin erikoislain piiriin. Heidän asiansa jää perinneyhdistyksen huoleksi, mutta uskon, että tukea työlle löytyy eri puolilta. Joulukuussa kirjastossa järjestetään kilpailunäyttely. Mikko Pesälä halusi sydämestään kiittää aktiiveja, jotka ovat yhteisönsä puolesta tehneet ja tekevät työtään niin veteraanien, sotaorpojen ja -leskien hyväksi. Tuolloin muun muassa kuullaan, miten perinneja tukityötä jatketaan käytännössä. Haapaniemi työskentelee Kausalan S-Marketissa kassamyyjänä ja Tähti ravintola Vanhan Sampon yrittäjänä. — Kymenlaaksoon on perustettu kaksi perinneyhdistystä, omansa PohjoisKymenlaaksoon ja EteläKymenlaaksoon. Sillä ei kuitenkaan ollut maanlaajuista yhdistysorganisaatiota, joten vuonna 2010 Sotaveteraaniliitto otti hoitaakseen veteraanien perinnetyöhön perehtymisen. Uskomatonta hulluutta. Kolme parasta palkitaan: 1. Iitin muistelukerhossa kuultiin tiistaina ajankohtaista asiaa sotaveteraanien perinnetyöhön valmistautumisen edistymisestä. Mikkonen muistutti, että lakia kotiin vietävistä palveluista muutettiin 2019 siten, että samoin kuin sotainvalidit, myös veteraanit saavat kotiin kaiken tarvitsemansa avun, joka selvitetään tarvekartoituksella. Ehdotuksia saatiin 20 kappaletta. Sotaveteraanipiirin puheenjohtaja Arto Mikkonen taustoitti veteraanija vastaavien järjestöjen syntyä. Iitti on mukana PohjoisKymen perinneyhdistyksessä. Ratkaisu, joka on tehty, on ollut erityinen väärinarvio. Kukkasensa saivat Kati Haapaniemi, Anu Tähti ja Eeva Saarelma. — Valtio korvaa, mitä veteraanit tarvitsevat. Hyvyyttä, välittämistä ja kiitosta tarvitaan. Mikkosen mukaan edellisessä yhdistysmuutoksessa käytännössä kaikki olivat halukkaita siirtymään uuteen yhdistykseen, ja sitä Mikkonen toivoo myös nyt. Vaikeiden aikojen keskellä tarvitsemme myös positiivisuutta ja kiittämistä, kokosi valtuuston naisten puolesta Minna Lintukangas.. Rikos ihmisyyttä vastaan. Liitolla oli valmis maan kattava yhdistysorganisaatio. Perustelujen mukaan Haapaniemi on iloinen ja positiivinen persoona, jolla on aina aikaa ottaa asiakas huomioon. Laita nimesi, puhelinnumerosi ja osoitteesi suljetussa kirjekuoressa kiinni puseroon. On kamalaa katsoa lasten ja vanhusten hätää; ei ole ruokaa, vettä eikä sähköä. Tuo valmis pusero litin kirjastoon Tuula Heinolle 30.11.2022 mennessä. — Olette kaikki hyviä työssänne ja osaatte olla ihmisenä ihmiselle. Hän myös opastaa lapsia ja nuoria Koko kylä kasvattaa -hengessä, perusteluissa todetaan. Iitin kunnanvaltuuston naiset pyysivät perustamallaan Facebook-sivulla ehdotuksia Vuoden vaikuttavasta naisesta: ”Kuka iittiläinen nainen on toiminnallaan, olemuksellaan, hyväntuulisuudellaan yms. Tähti näyttäytyy rohkeana ja positiivisena yrittäjänä, joka ottaa asiakkaansa huomioon ja luo ravintolaan lämminhenkisen tunnelman ja maistuvat tarjottavat. Sen jälkeen perinnetyöhön on valmistauduttu huolella yli 10 vuoden ajan erityisesti rakenneryhmässä ja toiminnan käytäntöönpano-organisaatiossa. Poliitikkojen on tarkoitus tehdä muistamisesta perinne. palkinto 50 euroa Kilpailun järjestää: IITIN KÄSITYÖLÄISET RY Iitissä ollaan valmiina veteraanien perinnetyöhön Kymenlaakson Veteraanien perinneyhdistykset pääsevät työssään vauhtiin vielä tänä vuonna Kymenlaakson sotaveteraanipiirin puheenjohtaja Arto Mikkonen (oik.) kertoi, että Kymenlaakson kaksi perinneyhdistystä pääsevät työssään pian vauhtiin. palkinto 300 euroa 2. Veteraanityön aktiiveista Rauno Jaakkola totesi, että asiat hoidetaan jatkossa kuten tähänkin asti. Venäjä on esimerkki, mihin sananvapauden ehkäisy voi pahimmillaan johtaa
02061 59600 www.iitti.fi Toimistot avoinna klo 9.00–15.00 Vaihde avoinna ma-pe 9.00-15.00 P. Käsitellään 12 § määräämät asiat. Lisäksi käsitellään lupamyyntiä ja sääntöjä. Läsnäolijoiden toteaminen ja valtakirjojen tarkastus aloitetaan klo 17.30. 1.Miettinen Tatu 206g 2.Suuraskola Veikko 102g 3.Ranttila Aapo 20g HopLog valittiin ajamaan reittiä 4 Iitin kunnanhallitus päätti valita HopLog Oy:n ajamaan koulukuljetusreittiä 4 seuraaviksi pariksi vuodeksi. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat sekä vuosivieraskortin vaikutus jäsenhankintaan. Tulokset: Nuoret alle 6 v. Kokoukseen ilmoittautuminen 20.3. alkaen lain määräämän ajan osoitteessa Yrjönkärki 10, Mankala. mennessä jakokunta@ vuolenkoski.fi tai 0400 860 858. Tervetuloa! Johtokunta Kiinteistö oy Ponni Y h t i ö k o k o u s pidetään keskiviikkona 30.3.2022 klo 20.00 osoitteessa Kalevankatu 4, Kausala. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. maaliskuuta Urajärvellä. Hoitokunta VUOLENKOSKEN JAKOKUNNAN Sääntömääräinen osakasten kokous pidetään to 24.3.2022 klo 18.00 Vuolenkosken seuratalolla, Vuolenkoskentie 1231 A. Pöytäkirja on nähtävillä 9.4. Käsitellään sääntöjen 11 § kevätkokoukselle määräämät asiat. 040 8484 323 Avoinna ma–pe 9–12 khvirasto.iitti@evl.fi www.iitinseurakunta.fi Virastoinfo Verotoimisto Kirkkokatu 12 B, 15140 Lahti (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. Kokouksessa käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat. Hallitus Iitin Eläkkeensaajat ry Sääntömääräinen kevätkokous torstaina 17.3.2022 klo 13.00 kunnantalon valtuustosalissa. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tapahtumaan osallistui 20 lasta ja nuorta alle kuusivuotiaista yli 12-vuotiaisiin. Seppo Lehtinen (AI) esitti kokouksessa, että reitti 4 kilpailutetaan uudelleen, mutta hän jäi vaille kannatusta. Kahvitarjoilu. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä esimiehellä 30.3.2022 alkaen lain määräämän ajan. Kokouksessa käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat ja muut esille tulevat asiat. (Vuolenkoskentie 1231 A, 19160 Huutotöyry). Pöytäkirja on nähtävillä 9.4. 050 387 1649 Nuorisotyönohjaaja lähetyssihteeri Maija Kauppinen............. Tervetuloa! Hallitus TAPOLAN OSAKASKUNNAN sääntömääräinen vuosikokous pidetään la 26.3.2022 klo 15.00 Kausalan Matkakeitaalla. 1.Tuominen Iida 416g 2.Kajander Eeli 52g 3.Sopanen Teemu 20g 3.Sakkara Elias 20g. Tilaushinnat 1.1.2022 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 105,00 ulkomailla 114,50 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 115,00 ulkomailla 114,50 Jakeluhäriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p. 040 5500 257 Päiväkoti Pikku-Vieteri. Toimitsijamiehet KAURAMAAN YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN (Kalastuskunnan) Sääntömääräinen vuosikokous pidetään pe 18.3.2022 klo 10.00 Neste Kausalan Matkakeitaalla. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat sekä päätetään lähtemisestä mukaan Vuolenkosken seudun säätiöön. 040 5811 675 Päiväkoti Peltohiiri.........040 5491 893 Päiväkoti Nuppula..........040 5117 219 Paloja pelastuslaitos Päijät-Hämeen pelastuslaitos .............................................(03) 8773 112 Sosiaalija terveyspalvelut Päijät-Hämeen sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymä ................................................(03) 81 911 Ympäristöpalvelut Ympäristöterveydenhuolto ............................................(03) 780 0211 Ympäristönsuojelun viranomaispalvelut, Heinolan kaupungin ympäristötoimisto ..............................................044 769 3000 Taloustoimisto avoinna ma–pe 9–12 Talouspäällikkö Iiris Mäenpää ....................050 387 1644 Nuorisotyönohjaaja Tuula Lehtoranta............. 040 720 9934 tai 044 781 3711 IITIN KUNTA Vaihde puh. päivänä 2022 Lassi&Leevi IITIN SEURAKUNTA Kirkkoherranvirasto Eerolantie 1, 47400 Kausala Puh. 029 512 000 Hämeen TE-toimisto – Lahti: Henkilöasiakkaat................0295 025 500 Yrityspalvelut.....................0295 041 440 https://toimistot.te-palvelut.fi/lahti Maataloustoimisto, Iitti Avoinna toistaiseksi ajanvarauksella puh. .040 548 2693 Eläinlääkäri, Iitin toimipiste Rautatienkatu 27...............044 482 3362 Kansalaisopisto...............040 554 6502 Ravilinnan vapaa-aikakeskus ............................................0400 650 293 Kuntosali.......................... Tervetuloa! Toimitsijat Nuorten pilkkitapahtumassa paljon osallistujia Iitin Kalamiehet järjestivät nuorten pilkkitapahtuman 2. 6 Iitinseutu Torstaina maaliskuun 10. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Lahti Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 www.iitinseutulehti.fi Kokouksia Maakansan Metsästäjät ry VUOSIKOKOUS s u n n u n t a i n a 20.3.2022 klo 12.00 Maakansan Seuratalolla. Helmikuussa tehtyä hankintapäätöstä oli oikaistava vertailuvirheen takia.. alkaen lain määräämän ajan osoitteessa Yrjönkärki 10, Mankala. Paikalla kahvitarjoilu. Lehtinen jätti päätöksestä eriävän mielipiteen. Kahvitarjoilu. Hoitokunta TAPOLAN MAAJAKOKUNNAN sääntömääräinen vuosikokous pidetään la 26.3.2022 klo 16.00 Kausalan Matkakeitaalla. 03 757 5285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–10 p. Toimitsijat KAURAMAAN MAA-ALUEIDEN OSAKASKUNNAN (Jakokunnan) Sääntömääräinen vuosikokous pidetään pe 18.3.2022 klo 9.00 Neste Kausalan Matkakeitaalla. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat ja pankkiasioita. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. 1.Ryyppö Emma 224 g 2.Suojanen Netta 150g 3.Kajander Aatos 142g 4.Sopanen Juho 62g 5.Sakkara Emilia 52g 6.Heino Nooa 50g 7.Purtilo Onni 20g 7.Suuraskola Veeti 20g Nuoret alle 12 v. Nuoret yli 12 v. 02061 59600 sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi Iitin Vuokratalot Oy.......040 483 3765 .......................................... 1.Suojanen Atte 412g 2.Valtonen Rasmus 54g 3.Heino Noel 34g 4.Tuominen Otto 20g 4.Rantala Ilpo 20g Nuoret alle 8 v. 0400 650 293 Kuntosalin aukioloajat: ma–su 5.30–22.00 Kirjasto Kausansaarentie 3.............040 483 3800 Omatoimiaika Palveluaika ma–su klo 7–21 ma–ti klo 12–19 ke–pe klo 10–16 Kirjastoauto....................040 523 2543 Varhaiskasvatusyksiköiden esimies ........................... 040 5957 264 Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö............. Hallitus Vuolenkosken maaseutunaiset ry:n kevätkokous ke 16.3.2022 klo 18.00 Vuolenkosken seuratalolla. 050 387 1653 Lastenohjaaja Terhi Altio..........................050 387 1652 Seurakuntamestari Tiina Klemola....................050 387 1646 Emäntä-siivooja Tanja Nieminen................050 387 1650 Kirkkoherra Mikko Pelkonen.................050 387 1640 Kappalainen Ville Hiltunen.....................050 387 1642 Seurakuntapastori Heini Kontiainen...............050 387 1654 Kanttori Enni Maaninka..................050 387 1643 Diakoniaviranhaltija Sirpa Pusila .......................050 387 1645 Diakoniaviranhaltija Sirkku Lindstam ...............050 387 1648 Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Uutismedian Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät Maanantai ja torstai Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu Minna Tervo 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset Ilmoitusten jättöajat Seurapalsta ja pikkuilmoitukset asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,15 E /pmm Kiitosilmoitus 40 E /kpl Etusivu (silmä) 100,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,00 E /kpl Palveluhakemisto 45,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%
Kaikki pilkkijät palkitaan. 06.52 Pikkurilli (S) 06.57 Anniina Ballerina (S) 07.25 Reppu-Heppu ja Botti (S) 07.34 Pikku Kakkonen: Karhun valtakunnassa 07.42 Enni ja Roi (S) 07.54 Q Putti 5 (S) 08.07 Tiedonjyvä 08.20 Galaxi 08.21 Late Lammas (S) 08.28 Taruvaeltajat (7) 08.40 Patu-koira (7) 08.50 Jumppahetki: Voimaa reisiin 09.00 Sydänmailla (12) 09.45 10.13 Uusi Päivä (S) 11.15 11.40 Jopet-show (S) 11.50 McLeodin tyttäret (12) 12.35 Tanskalainen maajussi 13.05 Casualty (12) 13.55 Paksut pariskunnat 14.25 Myrskyluodon Maija (7) 15.25 16.48 Ampumahiihdon MC, miesten pikakisa 17.00 17.58 Pikku Kakkonen 18.30 Tanskalainen maajussi 19.00 Myrskyluodon Maija (7) 20.20 Sotalaiva: Elämää merellä 21.05 Rikostutkijat (16) 22.10 Siskonpeti (7) 22.35 Bodyguard Henkivartija (16) 23.35 23.58 suhde. Pelikerho kirjastolla ma 14.3. klo 13.00. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.15 Kaikenkarvaiset ystäväni (7) 08.00 08.50 Avara luonto: Kesyttämätön planeetta 09.00 Perjantai-dokkari: Arkuttaja 09.10 Flinkkilä & Kellomäki 10.00 Jumalanpalvelus 10.45 Some deep story 11.00 Mikaela & Thomas 11.15 12.05 Kieltolaki: Uho 12.15 Espanjalainen prinsessa (12) 13.10 Viimeinen sana 13.40 Perjantai 14.20 Linna 14.50 SuomiLOVE 16.05 Epäilyksen siemen (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 17.55 Ruoasta ja rakkaudesta (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Kiehtova Namibia 18.45 Arto Nyberg 19.30 Kahden keikka vaaralliset yhdessä 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Sorjonen Muraalimurhat 21.55 Stephen Lawrencen tapaus (12) 22.40 Ulkolinja: Libya, pakolaisten helvetti 23.40 00.20 Ykkösaamu 00.15 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.3. Hallitus kokoontuu kirjastolla tänään to 10.3. Perinteinen kävelytapahtuma Ravilinnan kentällä ma 16.5. Päästäkää Minut Pois! 00.05 01.00 Bachelor 2022 01.55 Pietarin kapellimestari (16) 02.50 Pietarin kapellimestari (16) 03.45 04.45 Remontilla rahoiksi Nelonen 06.00 CoComelon (S) 06.20 Bing (S) 06.30 Kindi Kids (S) 06.35 Rusty Rivets (S) 07.00 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 07.25 Pyjamasankarit (7) 07.50 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 08.05 LEGO Ninjago (7) 08.20 Risto Räppääjä tapaa Mielensäpahoittajan (S) 08.35 Risto Räppääjä tapaa Mielensäpahoittajan (S) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Rempalla tuloja 11.00 Remppa vai muutto Vancouver 12.00 Elokuva: Paavo Pesusieni -elokuva (7) 13.50 Elokuva: Saapasjalkakissa (7) 15.40 MasterChef Australia VIP 17.30 4D: Haluan näyttää julkkikselta (12) 18.30 Farmi Suomi 20.00 The Voice of Finland 21.30 Keno ja Synttärit 21.35 Elokuva: Gladiaattori (16) 00.45 Elokuva: Uhrilampaat (16) 03.10 04.10 4D: Shokeeraavat vartalot (12) IITIN KOSKENNISKAN MARTAT. Bussikuljetus Kausalan linja-autoasemalta klo 12.30, paluulähtö klo 17 Heinolasta. IITIN NUORTEN ISÄNTIEN kerhon kevätkokoontuminen pe 18.3. Myös uudet jäsenet joukolla mukaan. 12.00 McLeodin tyttäret (12) 12.45 13.13 Tanskalainen maajussi 14.05 15.25 Myrskyluodon Maija (7) 14.46 14.03 Casualty (12) 15.25 16.48 Ampumahiihdon MC, naisten pikakisa 17.00 17.58 Pikku Kakkonen 18.50 Alppihiihdon MC, naisten suurpujottelu 20.00 20.52 Eläinmaailman äärimmäiset selviytyjät 21.00 Sohvaperunat 21.50 Yle Live: Popeda 22.50 23.58 Akrobatian MM MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Uutisaamu 09.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat (S) 10.30 Salatut elämät esittää: Pahainpäivä 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Kuutamolla 13.30 Pitääkö olla huolissaan. klo 13.00. klo 18. Pelikerho ma 28.3. LC Kausala. Päätetään vuosikokoontumisen ajankohdasta. Musiikkijuhlien Verlan konsertti ke 15.6. kierros 11.55 Yhdistetyn MC, naiset 5 km 12.50 13.00 Urheilustudio 13.15 Urheilustudio 13.25 Alppihiihdon MC, miesten suurpujottelu 14.25 Urheilustudio 14.40 Alppihiihdon MC, N pujottelu, 2. Käsityökerho kirjastolla ke 23.3. Muistattehan kevätkokoontumisen Anninmäessä ke 23.3. Iitin osaston kerhoilta kunnantalolla valtuustosalissa to 17.3. 12.00 Elokuva: Playmobil-elokuva (7) 14.05 Pilanpäiten 14.25 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 15.30 Kuutamolla 16.30 Hockey Night Live 17.00 Kaiken maailman ennätykset 17.30 Olen Julkkis... Retkeen sisältyy Hyrsylän Mutkan esittely kahveineen Airan kanssa sekä lounas Saukkolassa. jatkamme käsitöitä. kaartoaho@gmail.com. kierros 15.10 Yhdistetyn MC, miehet 10 km 15.45 Urheilustudio 16.10 Ampumahiihdon MC, naisten yhteislähtö 16.55 Urheilustudio 17.05 Freestylen MC 17.50 18.00 Urheilustudio 19.00 Rallin SM: Kuopio 19.30 Jääkiekon NHL, Nashville Predators St. kirjastolla klo 12.00. 06.52 Tik Tak (S) 06.57 Poppelikumpu (S) 07.03 Isot koneet 07.06 Pipsa Possu (S) 07.11 Ilona ja luonnon ihmeet (S) 07.25 Fluugalaiset (S) 07.36 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 07.59 Kari Kiituri (S) 08.10 Kaarle (S) 08.23 Kengulahti (S) 08.34 Jönneli (S) 08.44 Petteri Kaniini (S) 08.59 Galaxi 09.00 Kulman kunkut (S) 09.11 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7) 09.23 Keskiajalla keksittyä (7) 09.27 Galaxin Pallo 2022 09.57 Tipu Touhukas (7) 10.00 10.05 Urheilustudio 10.25 Alppihiihdon MC, miesten suurpujottelu 11.25 Alppihiihdon MC, N pujottelu, 1. Retki: Musiikkinäytelmä Puhelinlangat laulaa Lahden konserttitalossa, Sibeliuksenkatu 8, pe 6.5. Kymentakana. Terttu-ope tuo meille helpon ja nätin palmikkosukkien ohjeen, jota voit aloitella. Iitin yhdistys. Järjestämme myös kevätretken Hyrsylän Mutkaan to 19.5. Ulkoilu/pilkkipäivä Kalamajalla pe 25.3. Voit tulla hiihtäen, lumikenkäillen tai kävellen. Kaikki mukaan! Lumikenkäretki sunnuntaina 13.3. Tavataan siis Ostarilla klo 16.00.. Kirkossa pidettävää tilaisuutta voi myös seurata Iitin seurakunnan facebook-sivuilla. klo 10.00–13.00. klo 10. 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Kenen kotona. Hygieniapassikurssi järjestetään 5.4. Paluumatkalla omakustanteinen kahvi. Maaliskuun kuukausikerho kunnantalolla ma 14.3. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Kulttuuricocktail Live 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Hope Street (12) 13.15 Kummituskievari (7) 14.25 15.00 Ikimuistoinen: Olavi Virta 15.06 A-studio 15.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.45 Yle Oddasat 15.50 Novosti Yle 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä 16.00 Eduskunnan kyselytunti 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Hope Street (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.52 Kieltolaki: Uho 20.00 Linna 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-Talk 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Ulkolinja: Libya, pakolaisten helvetti 23.00 Oddasat 23.15 Harlots Paheen pesä (16) 00.05 Puoli seitsemän 00.35 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.3. Tulevia tapahtumia. klo 14.00 esitykseen "Flirttikurssi". Ilmoittautumiset viim. Huhtikuun kerho ma 11.4. Kaikki mukaan! Iitin Invalidit. Voit jo ilmoittautua Eijalle 040 5184 214. klo 12.00–14.00. Mukana Laulun ystävät. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Pekalle puh. Sitovat ilmoittautumiset 30.3. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Huutokauppakesä 08.00 Yle Uutiset 08.05 Prisma: Lapset ja roskaruoka 09.00 Yle Uutiset 09.05 Historia: Viikinkisoturin arvoitus 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Pisara 12.35 RSO Musiikkitalossa 13.35 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä 13.55 14.42 Ampumahiihdon MC, miesten yhteislähtö 14.55 Kulttuuricocktail Live 15.25 Akuutti: Apu ahdistaviin pakkooireisiin 15.55 Talo jalavan varjossa (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Flinkkilä & Kellomäki 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 18.40 Avara luonto: Kesyttämätön planeetta 19.30 Shetlandsaarten murhat (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.00 SuomiLOVE 22.15 Melodifestivalen 2022 00.15 Koston kierre (12) 01.00 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.3. klo 13 kunnantalolla. Aiheena tapahtumat 2022. Kahvitarjoilu. alkaen klo 12.00 kirjastolla. 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Olen Julkkis... päivänä 2022 Seuratoiminta TV-ohjelmat 10.3. klo 12.15 seurakuntakeskuksessa. Jos olet kiinnostunut kurssista, kerro se Eijalle 040 518 4214. Eläkkeensaajat-lehdessä nro 1 on liikuntapäiväkortti johon voit laittaa suorituksesi. klo 19.00 Kouvolassa osoitteessa Jukolantie 6. 15.00 Bachelor 2022 16.00 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi 17.30 Putous 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 040 563 5039, ellen heti pysty vastaamaan, soitan myöhemmin takaisin, tai sähköpostilla mervi. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.55 Kotoisa 23.55 Koko Suomi leipoo 00.50 Putous 02.20 Lauma 03.15 American Horror Story (18) 04.10 05.05 Villa Hintikka Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Bing (S) 06.10 Rusty Rivets (S) 06.35 Kindi Kids (S) 06.40 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 07.05 Pyjamasankarit (7) 07.30 My Little Pony: Pony Life (S) 07.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.00 LEGO Ninjago (7) 08.15 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.30 Sunny Bunnies (S) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Remppa vai muutto Vancouver 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset 10.30 Annan herkulliset leivonnaiset 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Annan herkulliset leivonnaiset 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset 14.55 Remppa vai muutto Vancouver 15.55 Onnenarpa 16.00 MasterChef Australia VIP 17.55 Tulossa: Huvila & Huussi 18.00 4D: Syön 3000 kaloria minuutissa 19.00 Poliisit 2022 (7) 20.00 Rikkaat ja rahattomat 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suurin pudottaja Suomi 22.00 Tulossa: Huvila & Huussi 22.05 Paratiisihotelli Suomi (12) 23.05 4D: Haluan näyttää julkkikselta (12) 00.05 Arman Pohjantähden alla (7) 01.05 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 02.05 El Chapo (12) 03.05 Panttilainaamo 04.00 05.00 Amerikan kovimmat keräilijät Perjantai 11.3. klo 16. Laulun ystävät kokoontuu tänään to 10.3. Kaikki mukaan! Iitin Karjalaseuran tarinakerho kokoontuu ti 15.3. kuukausittainen tapaaminen Ponnilla klo 18.00, hallitus kokoontuu klo 17.00. Mukaan mahtuu myös ei-jäsenet. klo 13 Vuolenkosken seurakuntakodilla (Piilahdentie 33, Huutotöyry). 30.4. EKL:n Liikunnan haaste -kampanja 2022 jäsenille ajalla 1.3.–30.4. Äitien juhlaa vietetään su 24.4. Lähtö Kausalan torilta kimppakyydein klo 9.30. pääsiäispäivänä 18.4. mennessä Merville p. Vuosikokoontuminen su 13.3. Lähtö Kausalan torilta klo 8.30 ja takaisin Kausalassa klo 17.30. Teatteriretki Heinolan kesäteatteriin ti 28.6. klo 13 kunnantalon valtuustosalissa. Päästäkää Minut Pois! 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 Tulosruutu 19.30 Putous 21.00 Kuutamolla 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: First Kill (16) 00.40 Ratamo (12) 01.35 True crime: Uskonnon uhrit 02.30 Supernanny 03.25 Remontilla rahoiksi 04.45 05.40 First Dates UK Nelonen 06.00 CoComelon (S) 06.25 Bing (S) 06.35 Kindi Kids (S) 06.40 Rusty Rivets (S) 07.05 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 07.30 Pyjamasankarit (7) 07.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 08.10 LEGO Ninjago (7) 08.25 Heinähattu ja Vilttitossu (S) 08.50 Angry Birds Stella (S) 08.55 Angry Birds Toons (S) 09.00 Farmi Suomi 10.30 4D: Syön 3000 kaloria minuutissa 11.35 Suuri kokkikisa: Maailma lautasella 13.10 Remppa vai muutto Vancouver 14.10 Mysteerilaulajat I Can See Your Voice Suomi 15.40 Elokuva: Paavo Pesusieni -elokuva (7) 17.30 Rikkaat ja rahattomat 18.30 The Voice of Finland 20.00 Farmi Suomi 21.30 Farmi Suomi Extra 22.00 Keno ja Synttärit 22.05 Elokuva: Kourallinen dollareita (16) 00.15 Elokuva: Elysium (16) 02.35 03.35 Poliisit 2022 (7) Sunnuntai 13.3. Tulevaa toimintaa: Kuutamotapahtuma Pukkikankaan kodalla perjantaina 18.3. Tilaisuuden jälkeen kirkkokahvit seurakuntatalolla. 06.53 Pikin eläimet (S) 07.00 Isot koneet 07.08 Remi ja Ubu (S) 07.21 Ritari Hiiri (S) 07.32 Pikku Kakkosen posti 07.37 Tipo (S) 07.46 Martta puhuu (S) 08.09 Bomppiduu (S) 08.23 Galaxi 08.24 Peter Pan (7) 08.50 Jumppahetki: Lempeä venyttely 09.00 Sydänmailla (12) 09.45 10.10 Jopet-show (S) 11.15 Jopet-show (S) 11.40 suhde. Piirin liikuntapäivä 24.5. 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Olen Julkkis... Uutta toimintaa: BINGOA pelataan valtuustosalissa klo 10.00–11.30 keskiviikkoisin 23.3., 20.4. Nokipannukahvit odottavat klo 18.00–19.00. Ilmoittautuminen 18.4. Kärkölässä. Iitinseutu 7 Torstaina maaliskuun 10. Lomakkeiden palauttamisesta ilmoitamme myöhemmin. Mukaan mahtuu myös ei-jäsenet. – 13.3.2022 Torstai 10.3. Ilmoittautumiset Eijalle 040 518 4214 tai eijataavila@gmail.com viimeistään 25.3. Päästäkää Minut Pois! 21.30 Karuselli (S) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Justice League (12) 01.05 Rikospaikka 01.50 Nyrkki (12) 02.45 Ambulanssi (12) 03.40 ESPN dokumentti: Neljä lokakuun päivää 04.50 05.45 First Dates UK Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Bing (S) 06.10 Rusty Rivets (S) 06.35 Kindi Kids (S) 06.40 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 07.05 Pyjamasankarit (S) 07.30 My Little Pony: Pony Life (S) 07.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 08.00 LEGO Ninjago (7) 08.15 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.30 Sunny Bunnies (S) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Remppa vai muutto Vancouver 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset 10.30 Annan herkulliset leivonnaiset 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Annan herkulliset leivonnaiset 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset 14.55 Remppa vai muutto Vancouver 15.55 Onnenarpa 16.00 Suuri kokkikisa: Maailma lautasella 17.35 Mysteerilaulajat I Can See Your Voice Suomi 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 The Voice of Finland 21.30 Keno ja Synttärit 21.35 Elokuva: Uhrilampaat (16) 00.00 Elokuva: Aftermath (16) 01.55 Amerikan kovimmat keräilijät 02.55 04.00 4D: Seksin saloja (12) Lauantai 12.3. 040 563 5039, ellen heti pysty vastaamaan, soitan myöhemmin takaisin, tai sähköpostilla mervi.kaartoaho@ gmail.com. Tänään torstaina 10.3. Lähtö kimppakyydein Kausalan torilta klo 9.00. 06.52 Hyrräpäät (S) 07.04 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.15 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.19 Maijuli (S) 07.25 Simo (S) 07.30 Robo ja riiviöt (S) 07.35 Osku (S) 07.44 Barbapapa (S) 07.55 Oktonautit (S) 08.07 Ryhmä Hau (S) 08.29 Salasaaren seikkailijat 08.59 Galaxi 09.00 Näin meillä (7) 09.12 Haukku ja Poku (7) 09.23 Mahti-Mopsi (7) 09.31 Avaruuden aarteet (7) 09.55 09.57 Athleticus (S) 10.25 Alppihiihdon MC, miesten suurpujottelu 11.30 Urheilustudio 11.50 Yhdistetyn MC, naiset HS106 12.15 Urheilustudio 12.25 Yhdistetyn MC, miehet mäki HS106 13.15 Urheilustudio 13.25 Ampumahiihdon MC, sekaviesti 14.30 Yhdistetyn MC, naiset 5 km 14.50 Urheilustudio 14.55 Alppihiihdon MC, miesten suurpujottelu 15.20 Urheilustudio 15.30 Yhdistetyn MC, miehet hiihto 10 km 16.05 Urheilustudio 16.10 Ampumahiihdon MC, pariviesti 17.00 17.10 Urheilustudio 18.10 Akrobatian MM 19.20 20.08 Sohvaperunat 20.15 Napamiehet (12) 20.35 Napamiehet (12) 21.00 The Imitation Game (12) 22.50 Michael Palin: Elämäni matkat 23.35 suhde. Tavataan pitkästä aikaa. Maanantaina 14.3. 044 278 7261 iltaisin lauantaihin mennessä. klo 17.00. Kausalan Kuntoutuksesta Vuokko Naukkarinen tulee kertomaan arkiliikunnasta sekä esityksen lopussa on Colose-tuotteiden esittely.Kaikki mukaan! Otan myös sinä iltana ilmoittautumisia vastaan retkillemme. Varattu 60 paikkaa. Reppuun omat eväät ja päälle säänmukainen vaatetus. MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Uutisaamu 09.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat (S) 10.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (12) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Olet mitä syöt 13.30 Supernanny 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Bachelor 2022 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 21.00 Kenen kotona. Talvisodan päättymisen muistotilaisuus Iitin kirkolla sunnuntaina 13.3.2022: klo 14.00 seppeleenlasku sankarihaudalle, tämän jälkeen muistotilaisuus kirkossa, puhe Mikko Pesälä, Päijät-Hämeen rauhanturvaajien kuoro esiintyy. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Akuutti: Apu ahdistaviin pakkooireisiin 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 10.45 Kadonneen kirjeen arvoitus 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Hope Street (12) 13.15 14.51 Linnaisten vihreä kamari (7) 15.00 15.55 Ylen aamun parhaat 16.00 A-Talk 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Hope Street (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.48 Kaikenkarvaiset ystäväni (7) 20.00 Viimeinen sana 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Hiljainen todistaja (16) 22.55 Oddasat 23.10 Agathan arvoitus (12) 00.45 Puoli seitsemän 01.15 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.3. klo 10.00 alkaen. Voit toki jatkaa keskeneräistä työtäsi. klo 10. klo 12.00–14.00. klo 12 srk-keskuksessa. Muistetaan 2021 poisnukkuneita, kevätkokoontuminen, kunnanjohtaja Jarkko Salonen, kuntokortti ja vapaaehtoiskorttien kesken arvontaa. Louis Blues 22.00 Jääkiekon NHL, Carolina Hurricanes Philadelphia Flyers 00.30 Lumienkelit (16) 01.30 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Muumilaakson tarinoita (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (7) 08.50 Puuha-Pete (S) 09.00 Palomies Sami (S) 09.10 Paavo Pesusieni (7) 09.35 Paavo Pesusieni (S) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat 11.00 Kenen kotona. mennessä Merville p. Yhdistyksemme kirkkopyhä ja jumalanpalvelus Kausalan srk-keskuksessa 2. 23.58 04.01 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Muumilaakson tarinoita (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 08.50 Puuha-Pete (S) 09.00 Palomies Sami (S) 09.10 Paavo Pesusieni (7) 09.35 Paavo Pesusieni (7) 10.00 11.00 Koko Suomi leipoo 12.00 MasterChef Suomi 13.00 Kotoisa 14.00 Pitääkö olla huolissaan. ja 18.5. Kaikki mukaan! Iitin Eläkkeensaajat ry. Iitin Sydänyhdistyksen sydänkerho kokoontuu huomenna pe 11.3. Ota 7-veljestä lankaa, mieleistäsi väriä ja puikot. klo 13
Luck’s Equ (vasemmalla) otti Porissa T75-voiton Tapio Perttusen ohjastamana. Kun haluat tilata paperilehden, soita asiakaspalveluumme puh. Suosittelen ladun hiihtämistä. Ensin kolmevuotias Vicky Savoy oli paras kuun alussa, jolloin se sinkosi Antti Teivaisen kannustamana johtavan takaa ykköseksi Teivossa. Kävin hiihtämässä ladun. Sairaalahoitoon joutui viime viikolla 30 koronapotilasta. Palataan Kouvolaan, missä Eeva Niemisen Riksun Rilla pystyi johtavan takaa kolmanneksi. Totosijalle ehti myös Hulluduunari, joka kiri Vermossa viime metrit tulisesti kolmanneksi. Iittiin saatiin 21 000 euron avustus hankkeelle, jonka nimi on Aktiivista arkea — omatoimista arkiliikuntaa tukien . Kiiskisen mukaan tapon yritykseksi kirjattu tapaus on sattunut Iitissä tammikuussa 2021. — Tapauksen esitutkinta on edelleen pahasti kesken, ja sen vuoksi tästä ei ole tiedotettu, Kiiskinen selvittää: — Tilastointi voi vääristää, kuten tässä tapauksessa on käynyt: tapon yritys on tilastoitunut kuolemaksi, vaikka henkirikosta ei ole tapahtunut. Tärkeänä tavoitteena pidetään myös kylän yleisen vireyden säilyttämistä. Henkilöstövaje kuormittaa PäijätSoten palveluja ja vaikuttaa toimintaan Päijät-Soten palveluissa on henkilöstövajauksesta johtuvaa kuormitusta, joka vaikuttaa yhtymän palvelutuotantoon ja etenkin kotiinvietävien palvelujen toimintaan — käytännössä siis kotihoitoon. Teivossa Salon Quick Vald ja tauolta palannut iittiläisruuna O.P.Roc olivat kakkosia. Kun siirryttiin metsään, latu vaihtui lähes totaalisesti. ”Kukaan ei ole kuollut Iitissä henkirikoksen uhrina vuonna 2021” Poliisi tilastoi henkeen ja terveyteen kohdistuneen rikoksen kuolemaksi, vaikka kukaan ei menehtynyt Hämeen poliisin tilasto Iitin alueella tapahtuneista rikoksista vuonna 2021 antoi ymmärtää, että paikkakunnalla on tapahtunut murha, tappo, surma tai lapsen surma. Tavoitteena on tukea yli 70-vuotiaiden omatoimista asumista siten, että heidän on mahdollista liikkua turvallisesti omassa ympäristössään lihaskuntoja tasapainoliikunta huomioiden. Koulusta, kaupasta ja postista halutaan pitää kiinni. Vähäisissäkin oireissa tulee jäädä kotiin.. Team Luck’apin oma kasvatti, vuotta vanhempi Luck’s Equ, otti mallia tallikaveristaan Porissa, missä se juoksi T75-lähdössä johtavan takana ja pystyi Tapio Perttusen kannustamana voittoon. Tervetuloa tilaajaksi! Näin helppoa se on: Tämäkin sujuu: 40 VUOTTA SITTEN Iitinseutu 4.3.1982 Sääskjärvellä huolena peruspalvelujen pysyvyys Sääskjärveläiset pitävät kuntasuunnitelman tavoiteosaan liittyvässä kyläsuunnitelmassa keskeisimpänä tavoitteena kylän kannalta sitä, että nykyinen palvelutaso tulee säilymään ja jos mahdollista edelleen kehittymään. päivänä 2022 Tilaa Iitinseutu! . Kaikki tilaajamme saavat vapaan pääsyn digitaaliseen arkistoon, josta löytyvät kaikki Iitinseudut vuodesta 2012 lähtien. Fyysinen rasitus ladulla oli aivan eri luokkaa aiempaan verrattuna. Oman aktiivisuutensa lisäksi sääskjärveläiset edellyttävät yhteistoimintaa naapurikylien ja kunnan kanssa. Korona-aikana kunta soitti läpi kaikki yli 80-vuotiaat iittiläiset. Elliot oli Jokimaalla kolmas ja Lappeessa viides. — Tilanne tulee kaiken aikaa haasteellisemmaksi, koska väestön ikääntyessä uusia asiakkaita tulee nopeasti lisää palvelujen piiriin, henkilöstöpäällikkö Pirjo Manninen toteaa tiedotteessa. Myös Matias Salolla on ollut liikettä. Mieluinen iittiläisvoitto nähtiin myös Kouvolassa, kun Jenny Stenbackan työ palkittiin Vex Ant Hopen komealla soololla. Päijät-Sote kertoo suhtautuvansa vakavasti asiakkaidensa hoidon ja huolenpidon turvaamiseen ja tekevänsä kaikkensa, jotta heidän tarpeenmukaiset peruspalvelunsa saadaan järjestettyä. Haaviston seurojentalon kunnostus katsotaan tutkimisen arvoiseksi. HOOBEE LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN RITVA LAUNESKOSKI LUKIJALTA 8 Iitinseutu Torstaina maaliskuun 10. Edellisen voiton ruuna otti Vermossa 5.7.2019 Antti Ristolan valmennuksesta ja silloinkin Ville Tonttilan ohjastamana. (Kuva: Nelli Saari.) Sairaalakuormitus edelleen korkealla tasolla Päijät-Hämeessä sairaalassa oli alkuviikosta 26 koronapotilasta, heistä kaksi tehohoidossa. Kiinnostusta omatoimiseen aktiivisuuden ylläpitoon kyllä oli, mutta korona-aikana esimerkiksi ulos lähteminen pelotti monia ikäihmisiä tartuntavaaran takia, kunnan hakemuksessa kerrotaan. Se ei ollut se vanha reitti. Salolta aloittanut Jason’s Camden oli Vermossa hyvän kirin jälkeen kolmas, mutta Lappeessa kirin myöhästyessä vasta viides. Kimmo Raskisen Koivun Tuisku on sekin kunnossa: ruuna oli Jokimaalla toinen ja Lappeessa viides. Tutkinnanjohtaja Jari Kiiskinen Hämeen poliisista kertoo Iitinseudulle , että törkeä henkeen ja terveyteen kohdistunut rikos on tapahtunut, mutta siinä ei ole menehtynyt kukaan. Mikkelin reippaassa lopetuksessa tamma oli neljäs. Kun haluat tilata pelkän digilehden, mene osoitteeseen lehtiluukku.fi/lehdet/iitinseutu ja valitse haluamasi tilausjakso (irtonumero, 1 kk-12 kk). Kolmas oli myös Markku Johanssonin ohjastama ja valmentama Weeti. Päijät-Soten tiedotteen mukaan hoitoja hoiva-alalla on painittu jo pitkään työvoimapulan kanssa, ja pitkään jatkunut koronatilanne on vaikeuttanut tilannetta entisestään. Molemmat voittajat ovat Kokemäelle muuttaneen Ari Vianderin valmennuksessa, mutta nyt viruksen kourissa. Vakavalta koronataudilta voi parhaiten suojautua ottamalla rokotuksen. Kuntasektorin neuvottelutilanne ja siihen liittyvä ylityöja vuoronvaihtokielto ovat vaikeuttaneet henkilöstön saatavuutta entisestään. Sama pari oli Jokimaalla kolmas ja neljäs. Stenbackan kädenjälki on näkynyt ruunan otteissa aiemminkin, sillä Jokimaalta tuli kakkonen. Sairaalakuormitus on kääntynyt laskuun, mutta on edelleen korkea. Aluehallintovirastot ovat myöntäneet yhteensä yli kolme miljoonaa euroa liikunnallisen elämäntavan paikallisille kehittämishankkeille. Kestotilauksessa yhden lehden hinnaksi tulee tänä vuonna noin euro (1,06 €). Tilaus maksetaan Lehtiluukkuun. ANTERO DAHLSTRÖM Team Luck’ap jatkoi tuplalla, Vex Ant Hope loisti Kouvolassa Vaikka Pertti ja Aki Lukander myivät viime vuoden lopulla huippuori Le Gros Billin Ruotsiin, löytyi helmikuun kolmesta iittiläisvoittajasta kaksi Team Luck’apin takaa. Oli alamäkeä, nousuja ja laskuja. Iitin hanke suunnataan ikäihmisille, ja heitä pyritään aktivoimaan omatoimiseen liikuntaan eri muodoissaan. Hyvä näin, ladun hiihtäminen kiinnostaa useamman kerran. 0400 857 577 tai tee tilauksesi sähköpostilla osoitteeseen asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi. Toiminnan tavoitteena on lisätä kaikenikäisten liikuntaa ja fyysistä Iitille 21 000 euroa omatoimisen arkiliikunnan tukemiseen aktiivisuutta; erityisesti niiden, jotka liikkuvat suositeltua vähemmän. Digitaalisen näköislehden saat kaupan päälle! . Hiihto on myös aikuisten harrastus Kiitokset Sääskjärven kyläyhdistykselle hiihtoladun avaamisesta. Ladun alku oli sama kuin aiemmin. Soittokierroksella havaittiin, että korona pelotti ja myös passivoi joitakin omatoimisesti eläviä ikäihmisiä. Yhtymä pyrkii helpottamaan tilannetta rekrytoimalla lisää henkilökuntaa, mutta pula sosiaalija terveysalan ammattilaisista on valtakunnallinen. Avustusta myönnettiin yhteensä 158 hankkeelle ympäri Suomen