Myrskybongari Markku Siljama. päivänä elokuuta 2023 Vuolenkoskella vaihtuu syksyllä kyläkauppias N:o 32 • 69. Sen näkee siitä, että kaikki puut ovat kaatuneet suurin piirtein samaan suuntaan eli luoteeseen päin. Ukkospilvestä purkautuneen syöksyvirtauksen voimakkuuden Markku Siljama arvioi olleen vähintään 30 metriä sekunnissa. Torstaina 10. Mäntyharjulalainen Siljama harrastaa myrskybongausta ja on Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursa ry:n jäsen. Myös rakennuksille koitui vahinkoja. vuosikerta (N:o 5430) • Irtonumero 2,50 E • www.iitinseutu.fi Sivu 4 Aamukahvilla erityisluokanopettaja Hanna Espon kanssa Tämä taitaa olla tänä kesänä voimakkaimpia syöksyvirtauksia Suomessa tähän mennessä ” Sivu 5 MINNA TERVO ”Jaalan syöksyvirtaus kesti alle minuutin” Myrskybongari Markku Siljama tutki Jaalassa viime viikolla tapahtuneen syöksyvirtauksen tuhojälkiä Viime viikon torstain ja perjantain välisenä yönä syöksyvirtaus kaatoi sadoittain puita Jaalassa Hartolan kylän alueella. Myrskybongari Markku Siljama havaitsi, että valtaosa kaatuneistä puista irtosi juurineen luoteeseen päin. Jaalassa Mäntyharjuntien läheisyydessä kaatui hetkessä satoja puita viime viikon perjantaina aamuyöllä. — Mäntyharjuntien itäpuolella on 300 metriä pitkä ja 50 metriä leveä alue, jossa on kaatunut arviolta 200300 puuta. — Täällä on ollut selvä syöksyvirtaus, joka on kulkenut kaakosta luoteeseen. Tämä taitaa olla tänä kesänä voimakkaimpia syöksyvirtauksia Suomessa tähän mennessä, Siljama arveli lauantaina. — Täällä näkemieni tuhojen perusteella virtauksen voisi luokitella Fujitan asteikolla luokkaan EF-2. Lauantaina tuhoalueita Mäntyharjuntien molemmin puolin oli tutkimassa Markku Siljama. Jos kyseessä on trombi, puut kaatuvat sikin sokin. Myös Karijärventien läheisyydessä on tuhoalueita. Lauantaisesta tutkimuksestaan Siljama koosti raportin yhdistyksen Taivaanvahti-sivustolle. Siljama tekee muistiinpanoja myrskytuhoista. Osa puista katkesi rungosta. Myräkkä on kestänyt alle minuutin. Tuhoalueen keskipiste on Väliojantiellä aivan Mäntyharjuntien risteyksen lähellä. Laaja syöksyvirtauksen synnyttämä tuhoalue sijaitsee Mäntyharjuntien itäpuolella noin puolentoista kilometrin päässä Hartolan kyläkaupalta Jaalan kirkonkylälle päin. Puita on kaatunut juurineen paljon. Kierreltyään Mäntyharjuntien ja Karijärventien ympäristössä Siljama oli muodostanut metsämaastossa tapahtuneiden tuhojen perusteella käsityksen siitä, mitä Jaalassa oli tapahtunut. Tien toisella puolelle puita on kaatunut arviolta reilut sata, Siljama sanoo
Silloin hän ei päässyt tulemaan, mutta nyt aikataulut osuivat hyvin yhteen, Nisula kertoi. Vasta keski-ikäisenä olen tajunnut, että suhteeni tähän yläasteen äidinkielenopettajaan opetti jotain kielioppiakin tärkeämpää. Hänelle aukeni esiintymislavalle näköala ilta-auringossa kylpevään urheilukenttään. Parin opettajan kanssa yhteys on säilynyt näihin päiviin. Omista opettajistani muistelen erityisellä lämmöllä muutamaa henkilöä. TÄNÄÄN Iitinseutu 2 Sää Kausalassa Torstaina elokuun 10. Aivan erityistä merkitystä hyvillä ja kannustavilla opettajilla on niille lapsille ja nuorille, joita ei ehkä kotona osata ohjata opiskelun pariin. Se oli kuin sodanjulistus, jota voimisti jatkuva otattelumme oppitunneilla. Kontra antoi minulle ainekirjoituksesta siihenastisen elämäni ensimmäisen kahdeksikon. Että huonoon ensivaikutelmaan ei pidä juuttua kiinni, ja konfliktit ovat ratkaistavissa. Mieleen juolahti Konsta Hietanen, jota pyydettiin aikoinaan esiintymään KymiRingin juoksutapahtumaan. päivänä 2023 Vasta keskiikäisenä olen tajunnut, että opettaja opetti jotain kielioppiakin tärkeämpää ” PÄÄKIRJOITUS Opettajan opit LUMIMARJA TIRRONEN lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi MINNA TERVO Jälkilämmittelyä Konstan musiikin tahdissa Konsertilla luotiin uutta kiinnostusta Iitti-hölkkään Iitti-hölkässä käveltiin ja juostiin perinteiseen tapaan jo 11. Ajatus Hietasen konsertista syntyi, kun Iitti-hölkän järjestäjäporukkaan liittyi mukaan KymiRing Running Day -tapahtumaa vuonna 2020 toteuttamassa ollut Jari Nisula. Kiitos näistä opetuksista, Helvi Kontra. Se tuntui aluksi rajoittavalta ja mielikuvitusta kahlitsevalta, mutta myöhemmin tajusin opetuksen arvon: opin Kontralta sellaista, mitä en entuudestaan osannut. Juoksumatkoille ilmoittautuneita oli noin neljännes enemmän kuin vuosi sitten, kertoi kilpailujohtaja Harri Nuutinen Iitin Pyrinnöstä. Konsertti osoittautui Iittihölkkää järjestävän Iitin Pyrinnön mielestä hyväksi ideaksi niin jälkilämmittelyyn kuin tapahtuman hienoon viimeistelyyn. — Harrin kanssa mietittiin, että Iitti-hölkkään pitäisi saada jotakin uutta. Konsta Hietasen musiikki viihdytti kaikenikäistä yleisöä, ja etenkin lapset ja nuoret tykkäsivät suositun idolinsa esiintymisestä. Helvi Kontra iskosti minulle suomen kielen kieliopin selkäytimeen tavalla, josta olen hänelle ikuisesti kiitollinen. Annoin kolme ruusua, yhden niistä Helvi Kontralle. Jalkapallouraa tehnyt artisti vaikutti nauttivan keikastaan liikuntatapahtumassa. Hän myös lupasi faneille nimmareita ja yhteiskuvia. Lukion luokanvalvojani kanssa olemme viestitelleet Facebookin kautta, ja taitaapa hän tilata tätä lehteäkin. Olin tottunut saamaan äidinkielen aineista kymppejä ja pääsemään koko oppiaineesta kuin koira veräjästä. Konsta Hietanen yhtyeineen kehotti yleisöä jälkilämmittelyyn, sillä kentällä oli vapaata tilaa liikkua. Maija ja Risto Laine sekä lapset Linda ja Petrus nauttivat Ravilinnassa ensin liikunnasta ja sen jälkeen konsertista. Hän ansaitsee tulla tässä nimeltä mainituksi: Helvi Kontra. Ammatillisen kehitykseni kannalta ehkä keskeisin opettaja on jo edesmennyt. Iitti-hölkkään osallistui tänä vuonna 207 kävelijää ja juoksijaa. Kaunaa ei kannata kantaa määräänsä enempää, vaan antaa itselle ja toiselle mahdollisuus kasvaa ja kehittyä. — Yleisöä on tullut paikalle myös pelkästään konsertin takia. Se opetti, että ihmissuhteesta voi tulla hyvä ja tärkeä, vaikka alku olisi ohdakkeinen. Hän luetutti meillä hyvin vaikuttavia romaaneja: William Goldingin Kärpästen herra , S.E. Opettajat ovat tärkeitä esikuvia ja auktoriteetteja lapsille ja nuorille, mutta toden teolla heidän merkityksensä omaan elämänpolkuun saattaa kirkastua vasta aikuisena. Ravilinnan lähimaastoon sijoittuneet matkat olivat viisi ja 10 kilometriä. Yläasteen luokanvalvojani kanssa lähettelemme joulukortteja ja kyläilemmekin joskus. Hintonin Me kolme ja jengi sekä Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää ja poliisin poika paitsi luettiin myös käytiin syvällisesti läpi. Säätiedot:. Yhteinen taipaleemme alkoi myrskyisästi. Tänään Perjantai Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Päivällä +20 Päivällä +22 Päivällä +21 Päivällä +22 Päivällä +23 Päivällä +24 Päivällä +23 Yöllä +12 Yöllä +16 Yöllä +16 Yöllä +17 Yöllä +15 Yöllä +16 Yöllä +15 Grafiikka: Bulls. Kun yläaste päättyi, oppilaat muistivat lempiopettajiaan ruusuilla tai itsetehdyillä lahjoilla. Artistiksi saapui monipuolisella esiintymisellään suosiota kasvattanut Konsta Hietanen yhtyeineen. Hän opetti minulle kaksi vuotta äidinkieltä yläasteella. kerran. Iitti-hölkän toteuttamista olivat tukemassa useat sponsoritahot. Ne opit ovat kantaneet ja kantavat yhä. Urheilusuorituksien jälkeen tapahtumavierailla ei vielä ollutkaan kiire kotimatkalle. Parin vuoden aikana suhteemme kuitenkin muuttui. Peruskoulun ekaluokkalaiset aloittavat pitkän taipaleen, jonka aikana he tulevat kohtaamaan lukuisia eri opettajia. Juoksutapahtuman uusi ohjelmanumero oli silmin nähden onnistunut veto, sillä Ravilinnan kentän tunnelmassa oli uudenlaista odotusta ja säpinää. — Konstan keikka on herättänyt uudenlaista kiinnostusta tapahtumaa kohtaan. Ennen kaikkea Kontra opetti minut kirjoittamaan asiatekstiä. Toiselle vuosikymmenelle siirtynyttä liikuntatapahtumaa oli haluttu uudistaa, joten ilta päättyi Ravilinnan pihalla pidettyyn live-konserttiin. Lasten yhden ja kahden kilometrin pituiset matkat kierrettiin raviradalla. Koulut ovat alkaneet tai alkavat tällä viikolla eri puolilla Suomea. Iitin seurakunta oli tapahtumassa mukana tekemässä Yhteisvastuu-keräystä. — Taidan konsertin jälkeen siirtyä pelinurmelle pelaamaan jalkapalloa, Hietanen jutteli rennosti yleisölle
TÄNÄÄN Iitinseutu 3 Torstaina elokuun 10. Kymppirannan jousiammuntakentällä pääsee kokeilemaan jousiammuntaa. Urajärven uimarannalla voi tutustua kirkkovenesoutuun ja suplautailla. Niskaportin alueella on muun muassa pomppulinna lapsille, kotieläimiä, laserammuntaa, VPK:n kalustoesittelyä ja alkusammutusopastusta, traktorinrenkaan vetokisa ja golf-kisa. Kesäiset Lukuiloa! Viime viikon jakeluhäiriö johtui painon teknisistä ongelmista Yhden lehden painamisen viivästyminen jätti myös muut lehdet pois kuljetuksesta Viime viikon torstaina ilmestynyt Iitinseutu jaettiin päiväpostin mukana lehden päälevikkialueella vasta perjantaina. Ennen klo 20 alkavaa juoksutapahtumaa Ärräpää Orchestra esiintyy Radalla Resortin ulkoalueella klo 19. Nokipannukahvia, makkaraa, muikkujen savustusta. Teemapukeutuminen on sallittua ja suotavaa. Radalla Resort, Radansuu, Kausala pe 1.9. Iitin kunta ja LC Kausala järjestävät yhteistyössä useiden paikallisten yhdistysten, yritysten ja seurakunnan kanssa Tiltu tekee hyvää -hyväntekeväisyystapahtuman. Myös torstain varhaisjakelussa oli viivettä. klo 20.00 Tiltujen Yöjuoksu ja Perässäjuoksu. Iltaohjelma: klo 19.00 Ärräpää Orchestra. Toimintaa järjestetään Iitti Golfin ja Lomakiven tiluksilla, Urajärven uimarannalla, Kalamajalla ja sen ympäristössä, Radansuun luontopolun näköalapaikalla Lemmenkukkulalla sekä Radalla Resortin ulkoalueella. Radansuussa tapahtuu lauantaina Kunnan, yhdistysten ja yritysten järjestämässä hyväntekeväisyystapahtumassa on ohjelmaa koko perheelle Tämän viikon lauantaina Iitin Radansuussa tapahtuu sekä päivällä että illalla. Vapaa pääsy! Tuttuun tapaan teatterilaiset laulavat ja laulattavat, musiikista vastaa orkesteri “Iloiset Pojat”! Lämpimästi tervetuloa! pe 11.8. Susikosken kahvila, Huruksela ke 16.8. Eläimiä, urheilua ja tekemistä kaikenikäisille! Tilaisuudet alkavat klo 18.30. Posti on siirtynyt suurimmassa osassa Suomea vuoropäiväjakeluun, mutta päälevikkialueella Iitinseutu jaetaan erillisessä paikkausverkossa lehden ilmestymispäivänä eli torstaina. Viime viikolla näin ei tapahtunut, sillä lehdet eivät lähteneet painosta ajoissa kuljetukseen. Palaamme tähän vuoropäiväjakelumuutokseen ja sen vaikutuksiin muualla kuin Iitissä asuviin tilaajiimme heti kun saamme Postilta asiasta täsmällisempää tietoa. Tapahtuma-alueella liikenteenohjaajat opastavat parkkipaikoille, ja tapahtuma-alueella opastetaan toimintapisteisiin. Eikä sillä ole lopulta mitään merkitystä. Asian selvittelyn yhteydessä kävi ilmi, että Iitissä Postin jakopäivät ovat nyt maanantai, keskiviikko ja perjantai. Lemmenkukkula on yksi lauantain tapahtumapaikoista.. päivänä 2023 Sää Kausalassa Lainasanat On vapauttavaa oivaltaa, että juuri tälläkin hetkellä joku puhuu pahaa minusta. Lippuja ja lipun hintaan sisältyviä tapahtuma-alueen karttoja voi lunastaa Radalla Resortin ja Niskaportin alueilta. Tapahtuma-alue on maksullinen: tuotto ohjataan leijonien kautta lasten ja nuorten hyväksi kunnan ja seurakunnan nuorisotyöhön, Vuolenkosken Vunselle sekä Mankalakodille. Lehdet lähtevät painosta yhteiskuljetuksella Postille jaettaviksi, joten yhden lehden painoaikataulun pettäminen viivästytti myös muiden Lahdessa painettavien lehtien jakelua. Lomakivessä tutustutaan raviurheiluun ja harjataan poneja ja hevosia. klo 13 Iitin kunnantalolla: Iittiläistä sukuverkostoa avioliittojen kautta. Anjalankosken teatteri, Myllykoski YHTEISLAULUTILAISUUDET www.anjalankoskenteatteri.. Lehtiseppien mukaan tämä johtui siitä, että toisen painotuotteen painamisessa oli teknisiä ongelmia. Radalla Resortin saunoihin pääsee tapahtuman pääsylipulla. Radansuun tapahtumaalueella on toimintaa, tekemistä ja kisailua kaikenikäisille klo 10-15. Vajaa puolet Iitinseudun tilaajista saa lehtensä varhaisjakelussa ja reilu puolet päiväpostin mukana. Illalla Radansuussa järjestetään vielä Tiltujen Yöjuoksu ja Perässäjuoksu, joissa juostaan Niskaportin golf-kentän ympäri. Sinusta myös. Kalamajalla on muikkujen savustusta ja ohjeistusta eri kalastusmuodoista, Ladun metsämörritoimintaa sekä nokipannukahvia ja makkaraa. Kirjailija Anna-Leena Härkönen Apu-lehdessä 7.6.2023 Nimipäiviä Torstai Lauri, Lasse, Lassi Perjantai Sanna, Susanna, Sanni, Susanne Lauantai Kiira, Klaara Sunnuntai Jesse, Okko Maanantai Onerva, Kanerva Tiistai Marja, Jaana, Marjo, Marita, Marjatta, Marjut, Marianne, Maritta, Marjaana, Marianna, Marjukka, Jatta Keskiviikko Aulis LUMIMARJA TIRRONEN Kari-Matti Piilahti luennoi la 12.8. Lemmenkukkulalla seurakunnan perhetyöllä on parisuhde-teemainen rasti. Tervetuloa! Iitin Kotiseutuyhdistys ry 12.8.2023 klo 10-15 Hyväntekeväisyystapahtuma Radansuussa Liput 5 €/kpl, perhelippu 10€ Monipuolista tekemistä ja auttamisen iloa! Katso koko tapahtuma-alueen ohjelma: www.iitti.?/tiltutekeehyvaa Pomppulinna! Lajija toimintapisteitä. Lehtiseppien Lahden painossa painetaan useita eri sanomalehtiä
Valenius s. M-kyläkauppa muutti entisen Salen tiloista uuteen kyläkeskukseen maaliskuussa 2021. Tiedotteen mukaan kyläkauppa jatkaa toimintaansa lokakuun jälkeen myöhemmin tarkentuvan aikataulun mukaisesti. Kahvia tarjolla klo 13.30 alkaen. Myös käyttöoikeuksiin liittyvä tarkastelu tehdään yhdessä pankin kanssa. Rakkaudella muistaen ja kaivaten Juha, Pinja Marja, Pauli, Arttu ja Antti Siunattu läheisten läsnä ollessa. Vuolenkoskella vaihtuu kyläkauppias M-kaupan nykyinen kauppias lopettaa Vuolenkoskella lokakuussa Vuolenkoskella vaihtuu kyläkauppias. Koska haen apua päihdeongelmaan. Tapahtumasta ei koidu asiakkaille taloudellista vahinkoa, ja mahdolliset menetykset tullaan korvamaan täysimääräisesti, Päijät-Hämeen hyvinvointialuejohtaja Petri Virolainen korostaa tiedotteessa. Nämä ovat keinoja painottaa tietoturvauhkien merkitystä ja kouluttaa työntekijöitä. Puheluihin vastaamisen odotusaika venyi pahimmillaan viiteen minuuttiin. 5.8.1943 Kuusankoski k. Pe 18.8. Noutamattomasta varauksesta peritään euro. Lämmin kiitos osanotosta. Milloin alan harrastaa liikuntaa enemmän. mennessä Sirpa Pusila, 050 387 1645 tai Maija Kauppinen 050 387 1653. Ari Vesa ja Amanda Veera Ville ja Oona sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu. Päijät-Hämeen hyvinvointialue aikoo tehostaa tietojenkalasteluun ja sen estämiseen liittyvää viestintää henkilöstölleen. KIRKOLLISET 4 Iitinseutu Torstaina elokuun 10. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Lindstam ja Huhtala. 07.07.2023 Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmät suljit. Iitin ja Kouvolan kirjastoissa myöhästymismaksu on korotuksen jälkeen 0,30 euroa päivältä ja noutamattoman varauksen hinta 1,50 euroa. Kateissa on edelleen noin 5 000 euroa. Raamatussa puhutaan etsikkoajoista ja parannuksen tekemisestä. Lehtinen. Kahvia tarjolla klo 13.30 alkaen. Rakkaamme Tuulikki TUOMINEN o.s. Ei se ijäks’ sammu, ken elämästä lähti. 08.02.1936 k. juhla Kirkko, Ihebom, Hiltunen, Pusila, Tiina Lampinen. Henkesi suo meille näyttää, mitä vaatii rauhamme, missä pelastuksemme.” SISKO HUHTALA Suurin osa hyvinvointialueen tileiltä kadonneista rahoista on saatu palautettua Päijät-Hämeen hyvinvointialueen tileiltä luvattomasti siirrettyjen varojen määrä on tarkentunut. Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Pe 11.8. Raili Marja-Liisa Suhonen 79 v. — Tietoturvaja tietosuojakoulutukset uudistettiin hyvinvointialueen aloittaessa, ja koulutukset ovat pakollisia kaikille työntekijöille, sanoo hyvinvointialueen tietohallintojohtaja Teemu Mäkelä tiedotteessa: — Työsopimuksen liitteenä on tietoturvaja tietosuojasitoumus. Hyvinvointiyhtymän tiedotteen mukaan asian selvittely jatkuu, ja rikosilmoitus on tehty. Lämmin kiitos osanotosta. Hautaan siunattu Tuulikki Tuominen 89 v. 20.7.2023 Enkeli hiljaa vierellä kulki, kädestä otti, syliinsä sulki. Rakkaamme Else Orvokki Joukanen o.s. Pankki on pystynyt palauttamaan suurimman osan rahoista. Tietoihin päästiin käsiksi yksittäiseen työntekijään kohdistuneen tietojenkalastelun seurauksena. Kuinka voin enemmän osoittaa perheeni jäsenille ja ystävilleni, kuinka paljon heistä välitän. Koponen s. saakka. Tällä hetkellä Iitin pääkirjastossa on vain kaksi kirjastotyöntekijää. Erilaiset tiedustelupuhelut eivät kuulu hätänumeroon.. Rakas Isämme, pappamme Jouko Tapani Salonen s. Sylvia-myrsky aiheutti sähkökatkoja Mankalassa ja Säyhteellä Tiistain Sylvi-myrsky oli pelättyä vaisumpi, mutta aiheutti laajoja sähkökatkoja ympäri maata. Hätäkeskuslaitos muistuttaa, että hätänumeroon 112 soitetaan vain silloin, kun henki tai terveys on uhattuna tai vakavat omaisuusvahingot uhkaavat. Aikuisille La 19.8.–su 20.8. Hätänumero ruuhkautui myrskyn takia Hätänumero ruuhkautui tiistaina myrskyyn liittyvien puheluiden takia. Ilmoittautuminen su 13.8. Kirjaston myöhästymismaksu nousee syyskuussa Myös noutamatta jääneestä varauksesta perittävä maksu nousee Kymenlaakson Kyyti-kirjastojen johtoryhmä on päättänyt korottaa kirjaston lainojen myöhästymismaksua sekä noutamattoman varauksen maksua. Nuku tähti helmassa päivän. päivänä 2023 VIIKON SANA Etsikkoaikaa Meistä jokaiselle tulee elämässä vaiheita, jolloin alkaa kaivata jotain uutta. Nähtävissä myös Jaalan kappeliseurakunnan YouTube-kanavalla. ”Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä.” (Jesaja 55: 6.) Elias Lönnrot sanoo virressä 412: ”Anna meidän oikein käyttää kallis aika etsikon, ennen kuin se ohi on. Messuun kutsutaan erityisesti kaikkia 70 vuotta täyttäneitä ja täyttäviä seurakuntamme jäseniä. – E. klo 10 Jaalan koulun lukuvuoden aloituskirkko. Kesäkuussa kuntaan päätettiin perustaa uusi kirjastovirkailijan vakanssi. Lämmin kiitos Ehtookodin henkilökunnalle Tuulikin hyvästä hoidosta ja myötäelämisestä. Tuula Heino toimii vt. Korotukset astuvat voimaan 1. Tähän turhautumiseen tulee mietittyä eri keinoja. Tällä hetkellä myöhästymismaksu on Iitin ja Kouvolan kirjastoissa 0,25 euroa päivältä. Energiateollisuuden ylläpitämän sähkökatkokartan mukaan Iitissä oli enimmillään sähköttä vajaat parisataa taloutta. Mahdollisuus saunoa klo 16 alkaen. Omakylä Vuolenkoski valitsee kyläkaupalle uuden kauppiaan alkusyksyn aikana. Suojaansa otti siivillään, kuiskasi hiljaa – lähdetään. Korjaustöiden kerrottiin etenevän, kun työ maastossa on turvallista. Leino, Pellinen. Kyläyhtiö on selvittänyt kiinnostuneita toimijoita ja haastatellutkin heitä. Kiitos osanotosta. 22.3.1934 k. Else Orvokki Joukanen 79 v. www.iitinseurakunta.fi IITIN SEURAKUNTA www.jaalankappeliseurakunta.fi JAALAN KAPPELISEURAKUNTA Jumalanpalvelus Su 13.8. Kaikki voi olla näennäisesti hyvin, mutta silti on tarve saada aikaan muutos. Paikkaa ei ole saatu täytettyä sen jälkeen, kun edellinen kirjastoja kulttuuripäällikkö irtisanoutui viime keväänä. Toiveissa on, että uusi kirjastovirkailija voisi aloittaa työt syyskuun alusta. klo 10 Messu. Milloin toteutan lupaamiani asioita. syyskuuta. klo 19 Saunahartaus kesäkodilla, Kallioistenniementie 155 A. Sähkönsiirrosta osissa Iittiä vastaava Elenia kertoi tiistaina verkkosivuillaan, että myrsky riepottaa puustoa iltaan saakka, ja uusia sähkökatkoja tulee pitkin päivää. Paski, Perkkiö. — Olemme pahoillamme huolesta, jota asiakkaille on tilanteesta aiheutunut. Leino Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. klo 10 Messu, 70 v. Kirkkokahvit seurakuntatalossa messun jälkeen. Ke 16.8. Su 13.8. Heinlahti. Iitissä sähköttä oli useiden tuntien ajan Elenian asiakkaita Mankalassa ja Säyhteellä. Kuinka voin muuttaa elämääni. Sijoitettujen lasten itsenäistymisvaroihin liittyviltä tileiltä yritettiin tietojenkalastelun avulla viedä noin 30 000 euroa. Milloin menen pyytämään anteeksi tylyjä sanojani. Entä uusi harrastus. kirjastoja kulttuuripäällikkönä vuoden loppuun Iitissä pitkään kirjastovirkailijana työskennellyt Tuula Heino hoitaa kunnan kirjastoja kulttuuripäällikön virkaa tämän vuoden loppuun asti. Toimintaa To 10.8. Alanko opiskella jotain uutta. Koko maassa sähköttä oli tiistain aikana kymmeniä tuhansia talouksia. Srk-leiri tai leiripäivä la 19.8. On hiljaisuus ja suru sanaton, mutt’ tiedämme – sun hyvä olla on. Heinon mukaan hakijoita haastatellaan tässä kuussa. Samassa yhteydessä kaupan neliömäärä kasvoi 90:stä 155:een. Jaalan kirkko toimii TIEKIRKKONA ollen avoinna tutustumista ja hiljentymistä varten ma–to klo 9–15 ja pe 9–13 aina 26.8. Nykyisen M-kaupan kauppias Eija Lehtinen päättää uransa Vuolenkoskella lokakuun loppuun, tiedottavat Omakylä Vuolenkoski Oy ja Vuolenkosken kyläyhdistys. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Pusila. 19.7.2023 Iitti Rakkaudella muistaen Kauko Erja ja Kari Anna Pekka Jukka ja Anni Henri ja Janika Iiris Toni ja Sanna Siskot perheineen Sukulaiset ja ystävät Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti. Asiasta tiedotetaan lisää, kun neuvottelut uuden kauppiaan kanssa on saatu päätökseen
Toki se oli kuormittavaakin. Viialassa on kokeiltu myös inklusiivista opetusta. Keitä perheeseesi kuuluu. Miten juot kahvisi. Aika taituri saa olla, kun asettelee sanojaan. Nuorena hankkimani työkokemus vahvisti ajatusta siitä, että haluan erityisopettajaksi. Millainen paikka Iitti on kasvattaa lapsia. Olen ollut vuoden vanhempainvapaalla, ja nyt palaan työhöni erityisluokanopettajaksi Viialan kouluun. Olin niin sanotusti väsynyt mutta onnellinen. päivänä 2023 LUMIMARJA TIRRONEN ”Kertausharjoitusten metsäviikot ovat antaneet paljon perheenäidille” Erityisluokanopettaja Hanna Espo halusi jo nuorena opettajaksi Hanna Espon kanssa Mitä kuuluu. Toki mekin auttelemme heitä. Vapaaehtoisvoimin järjestetään toimintaa lapsiperheille. Alueella on satasen nopeusrajoitus. Tyttäremme Peppi on kolmevuotias ja poikamme Otso vuoden vanha. Kaahaajaa vastaan ajanut moottoripyöräpoliisi pysäytti auton, ja 48-vuotiaan miehen ajokortti otettiin paikan päällä poliisin haltuun. Tulen opettamaan pienryhmää, jossa on kuudesja seitsemäsluokkalaisia. Jos oma elämäntilanteeni olisi kuormittavampi, sortuisin siihen varmaan itsekin. Hämeen poliisin tiedotteesta ei käy ilmi, minkä kunnan alueella tämä liikenneturvallisuuden vaarantaminen tapahtui. Ymmärrän kyllä, kuinka houkuttelevaa vanhemmille on antaa lasten tuijottaa YouTubea tuntikaupalla. Viialassa kyllä kannustetaan edelleen yhteistyöhön, ja jokaisessa luokassa on opettajan lisäksi koulunkäynninohjaaja. Ehkä kunta voisi siinä kohtaa tukea järjestötoimijoita enemmän. Päädyin Viialan yhtenäiskouluun Myllykoskelle jo opintojeni loppuvaiheessa harjoittelun ja sijaisuuden kautta. Kerro vähän työpaikastasi. Opettaja oli oikeassa. Vähän jännittää. Noin klo 15.45 poliisipartio mittasi vastaantulevan henkilöauton nopeudeksi 160 kilometriä tunnissa. Metsäviikot ovat antaneet paljon perheenäidille. Esimerkiksi autismin kirjo tuli jo tuolloin tutuksi. Perheen kanssa puuhaillaan aika luonnonläheisiä juttuja: sienestetään ja kuljeskellaan metsissä. Tämä on kuitenkin vapaaehtoisten omasta aktiivisuudesta kiinni. Kouluun on pitkät jonot. Sietokyky on alentunut, ja ihmiset kuormittuvat hyvin pienestä — esimerkiksi läksyistä. Olen tähän asti opettanut niin pieniä lapsia, että puhelimet eivät ole olleet oppitunneilla ongelma. Jos Peppi harhailee markkinoilla, joku osaa kyllä palauttaa hänet oikealle aikuiselle. Mies otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen, ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.. Turvallinen. Mieheni Pekka, joka työskentelee Haltonilla tuotesuunnittelussa lead designerina. Millainen kokemus armeija sinulle oli. Tuolloin ammattikoulussa eräs opettaja sanoi, että menen vielä korkeakouluun. Kauramaidolla ja harmillisen usein kylmänä. Törkeä rattijuopumus Kausalassa Hämeen poliisi epäilee keski-ikäisen miehen kuljettaneen henkilöautoa päihtyneenä viime viikon torstaina illalla Kausalassa. Miten yhä useampi saataisiin palaamaan opiskelujen jälkeen takaisin Iittiin. Mitä mieltä olet siitä. Vähitellen muut peruuttivat, mutta minä kaipasin lukion jälkeen "luostarivuotta": armeija tarjosi ruoan ja vuokran vuodeksi. Valtatiellä 12 oli toinenkin kaahaaja samana päivänä. Pieni paikkakunta vahvistaa kokemuksia molempiin suuntiin: toisia ahdistaa täällä käyminenkin. Kielelliset vaikeudet voivat liittyä mekaaniseen kielen tuottamiseen tai ilmetä vaikkapa hahmottamisvaikeuksina. Mikä sinut sai lähtemään opettajan uralle. Tulos oli 0,71 mg/l. TÄNÄÄN Iitinseutu 5 Torstaina elokuun 10. Syyt, joiden takia osa lähtee, ovat sellaisia, joihin kunta ei hirveästi voi vaikuttaa. Osalla oppilaista on lukivaikeus eli dysleksia; ennen puhuttiin lukihäiriöstä. Mies käytettiin verikokeissa veren alkoholipitoisuuden määrittämiseksi ajohetkellä. Poliisipartio tapasi kuljettajan ja puhallutti hänet seulonta-alkometrillä. Hätäkeskukseen ilmoitettiin, että kyseinen mies oli ajanut autolla kiinteistön pihaan ja häneltä oli otettu autonavaimet pois sivullisten toimesta. Oppilaat ja heidän vanhempansa ovat hyvin tietoisia oiOlette asettuneet miehesi kanssa kotiseudullenne Iittiin asumaan ja perustaneet perheen. Halusin jo nuorena olla opettaja. Kaahari ajoi 164 kilometrin tuntivauhtia valtatiellä Iitissä Moottoripyöräpoliisi otti 48-vuotiaalta kuljettajalta kortin pois Keski-ikäinen mies ajoi Iitissä valtatiellä 12 harvinaisen törkeää ylinopeutta maanantai-iltana noin klo 21.40. Varhaiskasvatuksesta ei ole mitään valittamista. Nyt vähän jännittää työskennellä yksin oman ryhmän kanssa. Meillä ei ole ollut syytä lähteä muualle. Hyvä ja tärkeä. Älylaitteen kanssa vietetty aika on kuitenkin pois esimerkiksi lapselle tärkeästä syliajasta. Isäntä jää nyt vuorostaan kotiin Otson kanssa. Olemme kovia remontoimaan omakotitaloamme. Olimme puhuneet kavereiden kanssa jo vuosia, että lähdetään kaikki inttiin. Joskus tuntuu, että sellainen kärsimyksen realismi on kadonnut ihmisiltä. Autoa kuljettanutta 18-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Joskus eskari-ikäisillä epäillyt kielelliset vaikeudet osoittautuvat myöhemmin tarkkaavuusongelmiksi. Alueella on satasen nopeusrajoitus. keuksistaan. Kännykät ovat pysyneet repuissa koko tunnin ajan. Peruskoulun jälkeen tein yhdistelmätutkinnon Orimattilassa: suoritin sekä lukion että nuoriso-ohjaajan tutkinnon. Miehen kuljettamalla henkilöautolla oli vauhtia 164 kilometriä tunnissa. Kertausharjoituksissa armeijan käymisen merkitys on vahvistunut entisestään. Mitä harrastat. Koulussa on yleisopetuksen luokkia, mutta lisäksi Viialassa tarjotaan opetusta niille lapsille, joilla on kielen kehityksen erityisvaikeutta. Myös lasten vanhempien kesken on paljon yhteisöllisyyttä; esimerkiksi lastenvaatteet kiertävät hyvin kirpputoriryhmissä. Tein pätkätöitä Annalan lastensuojelulaitoksessa sekä kehitysvammaisten kesäkerhossa. Millaisia haasteita opettajan työssä on tänä päivänä. Hain ja pääsin Joensuun yliopistoon ylioppilaskeväänä, mutta hain vielä pari vuotta lykkäystä töiden ja armeijan takia. Vekaranjärveltä menin vielä Reserviupseerikouluun Haminaan. Meidän molempien vanhemmat asuvat Kausalassa, mistä on iso apu lasten kanssa. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Partio kääntyi auton perään ja sai sen hetkeä myöhemmin pysäytettyä. Nuoret aikuiset eivät selviä töissä, koska työelämä on liian kuormittavaa. Viialassa kokeilu toimi, koska meillä oli tarpeelliset resurssit ja hyvä esihenkilö
17-vuotiaat Sarah Leppä ja Nea Närhi olivat liian nuoria päästäkseen festarialueelle, mutta he kuuntelivat Portion Boysia portilla.. Sää oli mitä parhain koko illan, ja aurinkokin paistoi aina pimeän tuloon asti. Omassa luokassaan oli kuitenkin illan pääesiintyjän Portion Boys villitsi runsaslukuisen yleisönsä Kausalan yössä. 6 Iitinseutu Torstaina elokuun 10. Sari Grönlund ja Marjo Khayat istuivat K-kaupan portailla, sillä muita istumapaikkoja alueella oli vain vähän. päivänä 2023 LUMIMARJA TIRRONEN ”Onko täällä aina näin älyttömän hyvä meininki?” Kausalan Road Rockissa juhli tuhatpäinen yleisö Noin tuhatpäinen yleisö nautti lauantai-iltana Pub Mestan Road Rock -festivaalista Kausalan keskustassa. Iltaseitsemän jälkeen lavalle nousi Faija, jonka oikea nimi on Aaron Martikainen. Ennen varsinaisen ohjelman alkua Iitin Lauluveikkojen ja Elimäen Mieslaulajien muodostama mieskuoro Eliitti esitti muutaman kappaleen ja sai raikuvat aplodit. Yhdeksältä illalla esiintymisvuoron sai räppäri Uniikki eli Dan Tolppanen, joka veti lavan edustan jo täyteen kuulijoita. Faijan letkeä menomusiikki ja humoristinen esiintymistyyli tuntuivat uppoavan yleisöön, vaikka suuria radiohittejä miehellä ei olekaan
Puhun nyt Kausalan kyläbaarin pitäjästä, laulaja sanoi yleisön hurratessa. Viimeiseksi säästettyä Kyläbaaria edelsi laulajan tunteikas puhe, jossa hän kiitti Road Rockin kaltaisten tapahtumien järjestäjiä. Asiointiliikenne Kouvolaan ma–pe. Äitini on tuossa lipunmyynnissä töissä, joten tuntui ihan turvalliselta tulla, jutteli 17-vuotias Sarah Leppä. Olen ollut täällä kerran aiemminkin, silloin esiintyi Jannika B. Yhtyeen jäsenet osasivat myös vedellä oikeista naruista. — Muut esiintyjät kuin Portion Boys eivät olleet minulle entuudestaan tuttuja, mutta kuuntelin etukäteen vähän Faijaa, ja tykkäsin. — Onhan se mieletöntä, että joku näkee tällaisen vaivan. He kertoivat kuulijoille olevansa ensimmäistä kertaa Kausalassa. Jos hän saisi valita, seuraavana kesänä Kausalassa nähtäisiin Käärijä tai Lauri Tähkä. Maanantaina matkat edellisellä viikolla. Kilpailussa hänen suosikkejaan olivat Käärijä ja Keira, mutta Portion Boyskin oli ihan hyvä. Kyytiin voi nousta myös matkan varrelta. Kausalalainen Marjo Khayat oli liikkeellä Kotkassa asuvan poikansa ja tämän tyttöystävän kanssa. Auto Puhelinnumero autoon Rolly 30 045 7750 3126 Maanantaisin ja torstaisin 8.30 Kuukso-Niinimäki-Tillola-Kausala 8.30 Kuukso 8.45 Niinimäki 8.50 Tillola 8.55 Kausala 11.00 paluu Kausalasta (sopimuksen mukaan paluu aikaisemmin) 9.35 Metsälä-Perheniemi-Sääskjärvi-Haapakimola-Kausala 9.35 Metsälä 9.50 Perheniemi 10.00 Sääskjärvi 10.15 Muikkula 10.20 Taasia 10.30 Koliseva 10.35 Saaranen 10.40 Kausala 12.00 paluu Kausalasta (sopimuksen mukaan paluu aikaisemmin) Tiistaisin ja perjantaisin 8.40 Lyöttilä-Iitti Kk-Kausala 8.40 Lyöttilä 8.55 Iitti Kk 9.05 Kausala 12.00 paluu Kausalasta (sopimuksen mukaan paluu aikaisemmin) 9.45 Säyhtee-Hiisiö-Marjokankaantie-Kausala 9.45 Säyhtee 10.00 Hiisiö 10.10 Marjokankaantie 10.15 Kausala 13.00 paluu Kausalasta (sopimuksen mukaan paluu aikaisemmin) Asiointiliikenne Vuolenkoski Soita ja varaa matka edellisenä päivänä. — Illan toinen pääesiintyjä on Portion Boys, kuoron Facebook-sivuilla vitsailtiin. — Meidän musiikilla ei ole ikärajaa. Mieskuoro Eliitti sai kunnian avata tapahtuman. — Menee kylmät väreet, kun ajattelenkin asiaa. päivänä 2023 eli Portion Boysin suosio. Se arvostuksen ja kunnioituksen määrä tällaisten tapahtumien järjestäjiä kohtaan on niin käsittämätön: että joku antaa meille töitä ja teille viihdettä. Sarah ei ollut kuullut Portion Boysia lainkaan ennen Uuden Musiikin Kilpailua. Portion Boysin esiintyessä festivaalialueen portilla oli koko joukko tyttöjä, joilla ei vielä ikä riittänyt itse festarialueelle. Kuoroa luotsaa Jouni Sjöblom. Ei ole liioittelua sanoa, että yhtye villitsi yleisönsä täysin. Auto Puhelinnumero autoon Kasis 3 041 804 2246 Maanantaisin ja torstaisin 9.30 Vuolenkoski-Kymentaka-Kausala 9.30 Vuolenkoski 10.00 Kymentaka 10.30 Kausala 11.30 paluu Kausalasta (sopimuksen mukaan paluu aikaisemmin) Torstai 9.30 Vuolenkoski-Kymentaka-Kausala 9.30 Vuolenkoski 10.00 Kymentaka 10.30 Kausala 11.30 paluu Kausalasta (sopimuksen mukaan paluu aikaisemmin) www.iitti.fi iitinseutu.fi. Faijan letkeä meininki upposi yleisöön. Räppäri Uniikki esiintyi illan jo hämärtyessä. — Onko teillä aina näin älyttömän hyvä meininki täällä, he kysyivät. — Onhan se aika jännää, että he esiintyvät nyt Kausalassa. Vuoro ajetaan 22-paikkaisella bussilla (Rolly 30). — Pakko oli tulla kuuntelemaan, kun tästä on niin paljon puhuttu. Khayat on ollut Road Rockissa yhtä välivuotta vaille joka kerta. Iitinseutu 7 Torstaina elokuun 10. Asiointiliikenne Kouvola Lähtö 7.00 Kausala Matkakeidas 7.10 Kausala linja-autoasema 7.32 Kouvola Matkakeskus 7.39 Kouvola Eduko Utinkatu 44-48 Paluu 15.10 Kouvola Eduko Utinkatu 44-48 15.19 Kouvola Matkakeskus 15.44 Kausala linja-autoasema Asiointiliikenne Iitissä Soita ja varaa matka edellisenä päivänä. Järjestäjiä kiitti myös Kuusankoskelta iittiläisen ystävänsä houkuttelemana Road Rockiin saapunut Sari Grönlund. Kaikki bändin tunnetuimmat kappaleet kuultiin: Karjala takas , Nautin elämästä , Samaa taivasta katsotaan , Vauhti kiihtyy ja Elämän ABC . Maanantaina matkat edellisellä viikolla. Ei matkavarauksia etukäteen. — Tämä on ainoa tapahtuma Kausalassa, jossa on näin paljon ihmisiä. Bilebändin huomion kiinnitti myös festarikävijöiden laaja ikähaarukka
Esiintyminen oli osa sunnuntaina päättyvän Kulttuuripitäjä Iitti -näyttelyn oheisohjelmistoa. 040 5500 257 Päiväkoti Pikku-Vieteri. 8 Iitinseutu Torstaina elokuun 10. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Lahti Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat verkossa tai asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 iitinseutu.fi 251 Hollolan Harmonikat viihdytti markkinaväkeä Kausalassa Kausalassa oli markkinatiistaina menoa ja meininkiä, kun Hollolan Harmonikat ry:n orkesteri esiintyi Iitin kunnantalon edustalla laulusolistinaan Arto Salo. Ilmoitushinnat verkkolehdessä: Katso iitinseutu.fi Tilaushinnat paperilehti sis. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. .040 548 2693 Eläinlääkäri, Iitin toimipiste Rautatienkatu 27...............044 480 1177 Kansalaisopisto...............040 554 6502 Ravilinnan vapaa-aikakeskus ............................................0400 650 293 Kuntosali.......................... verkkolehti Kestotilaus 12 kk laskutusjakso 105,00 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso 115,00 Tilaushinnat verkkolehti: 12 kk jakso 69,00 (uudet tilaukset verkon kautta, maksu Visma Pay). 040 720 9934 tai 044 781 3711 IITIN KUNTA Vaihde puh. Kuvat otti Pekka Ahokas. 029 512 000 Hämeen TE-toimisto – Lahti: Henkilöasiakkaat................0295 025 500 Yrityspalvelut.....................0295 041 440 https://toimistot.te-palvelut.fi/lahti Maataloustoimisto, Iitti Avoinna toistaiseksi ajanvarauksella puh. 0100 4070 Jaalan kirkonkylä arkisin 6-16 p. 02061 59600 sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi Iitin Vuokratalot Oy.......040 483 3765 .......................................... osoitteessa iitinseutu.fi Aina auki tilaajille. päivänä 2023 Kiroileva siili Lassi ja Leevi Virastoinfo Verotoimisto Kirkkokatu 12 B, 15140 Lahti (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. 0400 650 293 Kuntosalin aukioloajat: ma–su 5.30–22.00 Kirjasto Kausansaarentie 3.............040 483 3800 Omatoimiaika Palveluaika ma–su klo 7–21 ma–ti klo 12–19 ke–pe klo 10–16 Kirjastoauto....................040 523 2543 Varhaiskasvatusyksiköiden esimies ........................... 02061 59600 www.iitti.fi Toimistot avoinna klo 9.00–15.00 Vaihde avoinna ma-pe 9.00-15.00 P. 040 5957 264 Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö............. 040 5811 675 Päiväkoti Peltohiiri.........040 5491 893 Päiväkoti Nuppula..........040 5117 219 Paloja pelastuslaitos Päijät-Hämeen pelastuslaitos .............................................(03) 8773 112 Sosiaalija terveyspalvelut Päijät-Hämeen hyvinvointialue ................................................(03) 81 911 Ympäristöpalvelut Ympäristöterveydenhuolto ............................................(03) 780 0211 Ympäristönsuojelun viranomaispalvelut, Heinolan kaupungin ympäristötoimisto ..............................................044 769 3000 Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Uutismedian liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite Kauppakatu 6, 47400 Kausala Verkkolehtiosoitteemme iitinseutu.fi Paperilehden ilmestymispäivä Torstai Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Perjantaisin palvelemme asiakkaita puhelimitse ja sähköpostitse. Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu, toimitus Minna Tervo ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja toimitus Jättöaika, seurapalsta ja pikkuilmoitukset: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi keskiviikkona klo 10.00 mennessä Jättöaika, vedosilmoitukset: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi tiistaina klo 15.00 mennessä Ilmoitushinnat paperilehdessä Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,15 E /pmm Kiitosilmoitus 40 E /kpl Etusivu (silmä) 100,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,00 E /kpl Palveluhakemisto 45,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Jakeluhäiriöt Kausalan varhaisjakelualue arkisin 6.30-16 p
3 m ja lev. Osoite Ampumaradantie 17, Finrem Shooting Center. klo 12.00. Kaikki kesän musiikkijuhlilla ahkeroineet tulkaahan mukaan! Mielellään ilmoittautumiset ennakkoon Juhanalle p. Neuvottelut käynnistyvät 14. Kylpylän palvelut ja kuntosali käytettävissä molempina päivinä. klo 16. Luottotiedot tarkistetaan. klo 17–20. klo 15. Kirkkokahvit! Anjalankosken Teatterin yhteislaulutilaisuus keskiviikkona 16.8. Hirviharjoitusammunnat Tillolan ampumaradalla: pe 18.8. Kaikki mukaan! Kalamiehet on kalamajalla Tiltu tekee hyvää tapahtumassa la 12.8. päivä Päivi Sipposen luennolla, siitä tietoa lähempänä lisää. Vuokra 500 €/kk + sähkö ja vesi. mennessä, mieluiten tekstiviestillä. klo 18.00 alkaen yhteislaulua Rantarinteellä. Aiheena Lähiruokamessut. Tule mukaan! Jos ilmoittautuneita yli 5 hlöä, niin yhteiskuljetus järjestetään. alkaen klo 18.30, paikkana Radalla Resort, Radansuu. klo 12.00 ja ma 28.8. klo 9–14, ei mäskiä. 050 502 0107 tai pkveteraaniperinne@gmail.com. KT-KAKSIO 48 m 2 3. Kiireetöntä yhdessäoloa ja iltapalaa, halukkaille myös saunomista ja uimista. Ohjelmassa lipunnosto ja luentotilaisuus Ville Hiltusen pitämänä päärakennuksen salissa. puh. klo 13.00–15.00 Kesätori Rantarinteellä. Muutosneuvottelut voivat johtaa Lahden sanomalehtipainon sulkemiseen. Hämeen poliisin osalta esitutkinta alkaa olla loppusuoralla. 0400 725 134 Rautatienkatu 16 (Tele-talo) 2 erillistä tallia nosto-ovilla, 25 m 2 /talli . Imatralla opastettu kiertoajelu. 15.8. P. Muutosneuvottelujen tarvetta perustellaan tuotannollis-taloudellisilla syillä. Sähkön talo) 2h+kk n. 040 565 3845 Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 14.-18.8.2023: Ma: kanakastike, riisi täysjyvä, jäävuorisalaatti, persikkakuutio, punasipuli. Lauantaina 12.8. Tiistaiiltana ravintolassa karaoke. Keskusrikospoliisi kertoi viime viikolla, että kaikkiaan rikoskokonaisuudessa on 33 086 asianomistajaa. klo 1719, la 16.9. Kaikki kiinnostuneet tulkaa mukaan. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite. Korian seudun Karjalaseura kutsuu vahvialaisia yhteiseen tapaamiseen Kontjärven majalle (Kontjärventie 33, Koria) to 17.8. Virkistyspäivä ma 14.8. Hollolan Pyhän Marian kirkolle ja Lahden Malva – visuaalisten taiteiden museoon. Ota mukaan muoteiksi esim. 040 5508 366 viimeistään 10.8. krs. Ovien mitat kork. Tilaa! Kokeile kympillä! Kuukauden määräaikainen digitilaus 9,90 €. klo 18.00 Saarelmilla kirkonkylässä os. (Heinlahdentie 154) alkaa klo 10 aamukahveilla ja voileivillä. Kasvisruokailijat: kasvishernekeitto. 2. Pe: pinaattiohukaiset, raejuusto. VMS ampumaradalla klo 12.00–16.00. Elokuun 16. Seuran ampumakilpailut la 12.8. 044 297 3067. Valvojat: Pauli Komppula, Kari Lankinen, Jukka Ahola ja Juha Leppänen. P. krs. klo 11–14 Terttu ja Timo Siilolan pihapiirissä, Tapolantie 287, Mankala. Vahviala-seura. päivä on Heinlahdessa perinteinen yhdistysten päivä klo 10–14. Lehtisepät Oy käynnistää ytneuvottelut Lahden sanomalehtipainossa. Konttilan Kerhon perinteiset mölkyn mestaruuskilpailut pidetään tiistaina 15.8. 0400 511 373. (ent. perunasose, jäävuori-maissi-tomaattisalaatti, puolukkasurvos. HiusStudio, vuokra 360 €/kk + vesi + sähkö. Laji: Hirvi & haulikko. Iitinseutu painettiin siihen asti Pieksämäellä. Pe: tomaattinen spagettipaistos, salaattisekoitus, kurkku, juusto. Ladyt lenkillä ti 15.8., kimppakyydein Hiisiön luolalle. Päivällinen noutopöydästä. Tied. elokuuta, ja neuvotteluaika on kuusi viikkoa. Esitutkintakokonaisuus siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan syyskuun alkuun mennessä. Tied. Ammutaan liikkuvaa hirveä. Pytynlahden leirikeskuksella. Ohjelmassa lipunnosto ja luentotilaisuus Ville Hiltusen pitämänä päärakennuksen salissa. 050 340 0792 viim. Rikoksen uhreiksi joutuneita on kuultu asianomistajina törkeään yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen sekä törkeään kiristyksen yritykseen. Teatterilaiset laulavat ja laulattavat, säestyksestä vastaa orkesteri Iloiset Pojat. klo 11 alkaen. Perjantaina 18.8. Harjoitusammunnat su 13.8. Myös taideseuran ulkopuoliset ovat tervetulleita kurssille. LYÖTTILÄN KYLÄN saunailtaa vietetään to 17.8. Liturgiapalvelus Kausalan tsasounalla lauantaina 12.8. Kirkkovalkamantie 31 C. Lisätiedot ja ilmoittautuminen Tiina Majakallio 050 382 3344 tai Hanna Näremaa-Perälä 045 670 2027. Valvojat: Janne Virtanen, Riitta Jumisko ja Rasmus Väisänen. — Isommissa maakuntalehdissä tilausten ja volyymien lasku on ollut suurempaa, mutta pienemmät lehdet ovat edelleen haluttuja, Vuorinen sanoi haastattelussa. alkaen klo 12. Poliisi ei julkaise kuntakohtaisia lukumääriä asian arkaluontoisuuden takia. Vuokra 150 €/kk. Platina, vuokra 550 €/kk + vesi + sähkö . Myös Iitinseutu painetaan Lahdessa. klo 14.00. Ilmoittautumisaikaa jatkettu 10.8. Jos tarvitset kyydin ota yhteyttä Eijaan 040 5184214. Palaveri Maakansan seuratalolla ke 16.8. Vuokra 440 €. Iitin Kalamiesten onkimestaruuskilpailut Kausalan venerannassa su 13.8. Vapautuu elokuussa. Ti: jauhelihakiusaus, jäävuorisalaatti, porkkanaraaste, puolukkahillo. Lehtisepät Oy:n toimitusjohtaja Sauli Vuorinen kommentoi joulukuussa 2021 Ylelle, että paikallislehdet ovat säilyttäneet asemansa ja kiinnostavuutensa aika hyvin. To: hernekeitto, sipuli, juusto, päärynä, riisipiirakka. Torstaina 17.8. Ilmoittautuminen Marjalle p. Lisäksi joka päivä: leipä, levite ja ruokajuoma. Perhebiitsi-turnaus Ravilinnan biitsikentillä su 13.8. Kaikki mukaan! Järj. Arpajaiset lopuksi. Pelataan mölkkyä Vieterin puistossa ma 14.8. Iitinseutu 9 Torstaina elokuun 10. puh. Lehtiseppien sanomalehtipaino aloittaa yt-neuvottelut Lahdessa Neuvottelut voivat johtaa Lahden painon sulkemiseen. Iitin seurakunnan järjestämä yhdistysten päivä Heinlahdessa 16.8. mennessä Tuija p. 39 m 2 . Iitin seurakunnan yhdistysten virkistyspäivä ke 16.8. Jos olet kiinnostunut niin ota ennalta yhteyttä: Tero Tuomisto puh. Päijät-Hämeessä rikosilmoituksia on kirjattu noin 600 kappaletta ja Kanta-Hämeessä noin 400. 045 262 8991 tai Maija-Stinalle p. Ohjelmassa kahvit, saunomista ja makkaranpaistoa. Painotalo tiedotti asiasta keskiviikkona. Mahdollisuus saunoa (omat pyyhkeet ja saunomisvälineet mukaan), paistaa makkaraa ja pelata mölkkyä. kaki@pp.inet.fi Iitin seurakunnan järjestämä yhdistysten päivä Heinlahdessa ke 16.8. Päijät-Hämeessä on tehty noin 600 rikosilmoitusta Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurtoon liittyen Hämeen poliisilaitoksen alueella on kirjattu yhteensä 980 Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurtoon liittyvää rikosilmoitusta. Lisäksi kustannukset ovat nousseet voimakkaasti koronapandemian ja Ukrainan sodan seurauksena, mikä on osaltaan vaikuttanut sanomalehtien painosmäärien laskuun. Kaikille avoin matka Imatran kylpylään 12.–13.9. Iitinseutu painetaan Lehtiseppien Lahden painossa. Omat eväät ja astiat marjoille tai sienille. Ilmoittautumiset ja ohjeet toimisto@kymsy.fi tai sh Minna Tani (05) 229 6240. Syksyn toiminta alkaa syyskuun 21. päivänä 2023 Seuratoiminta Vuokrattavana Myydään Kouluruoka LUMIMARJA TIRRONEN Iitti–Nastola Sydänyhdistys ry. (ent. Ilmoittautumiset 10.8. Ilmoittaudu Pirjolle p. Vuoden 2021 lopussa Lehtisepät Oy sulki Pieksämäen painonsa kannattamattomana. alkaen klo 17.00 Mirjami ja Kyösti Tuomalan pihapiirissä. Kasvisruokailijat: kasvisnakki. krs. Kimppakyydit. Kaikki mukaan ja mahdollisuus myöskin kimppakyydein Kausalan torilta klo 9.30. Kaikki joukolla mukaan laulamaan! Iitin yhdistys. 044 346 6461 tai jari. Lehtisepät kuuluu Keskisuomalainen-konserniin, joka julkaisee lukuisia sanomalehtiä Suomessa, muiden muassa Kouvolan Sanomia ja EteläSuomen Sanomia . Mahdollisuus saunoa (omat pyyhkeet ja saunomisvälineet mukaan), paistaa makkaraa ja pelata mölkkyä. Kasvisruokailijat: hedelmäinen kasviskastike. To: lohikiusaus, porkkanaraaste (sydänmerkkiateria) . Vuokra 360 €/kk + vesi + sähkö. Tulkaahan joukolla ostoksille ja herkuttelemaan haitarimusiikin säestyksellä. 2. Betonikurssi pidetään lauantaina 19.8. 3 m. Lounasta syödään Hollolan Kunnantuvalla. Tulkaapa kertoilemaan ja kuulemaan kesän kuulumisia. Kausalan keskustassa. Tarjolla myös pientä iltapalaa. Lisätiedot ja ilmoittautuminen 17.8. (Heinlahdentie 154) alkaa klo 10 aamukahveilla ja voileivillä. 040 551 8733 Kausalan keskustassa, liikerak. Lyöttilän Maamiesseura, Martat, Luja, Erä, Kyläyhdistys ja yhteisen kalaveden osakaskunta Talkoolaisten ilta tiistaina 22.8. 0400 725 134 LAPINLAKKAA kylmäautosta Kausalan torilla la 12.8. Päivä päättyy noin klo 14. Lähtö Kausalan matkakeskuksesta klo 9.15. Kaikki mukaan! Terveyskeskuksen eläkeläiset! Tapaamme lounaan ja seurustelun merkeissä ravintola Vanhassa Sampossa (Rieskantie 24) to 17.8. Ke: uunimakkara, perunasose, jäävuorisalaatti, kurkku, tomaatti. Sähkön talo) Heti vapaa asunto 3 h+k 96 m 2 . Tarjoilua, pihapelejä, yhteislaulua, arvontaa sekä uusi Iitin Tiltu Kaisa Märkjärvi esittäytyy. Iitin Jousiampujat ry:n jousiammunnan valmennusvuorot maanantaisin klo 17.00–18.30 Kymppirannassa (Uimarintie 2). Viikkoammunnat Tillolan ampumaradalla tänään to 10.8. Saunat kuumina klo 18 alkaen. Finaaliottelut n. Jaalan koulun ruokalista 14.-18.8.2023: Ma: bolognesekastike, pasta, tomaattiketsuppi, kiinankaaliananas-kurkkusalaatti (sydänmerkkiateria) . Ilmoittautumiset 12.8. Bussi Nastolasta klo 8 ja Kausalan linja-autoasemalta klo 8.30, paluu ke n. Lahteen painettavaksi siirtyi tuolloin kymmenkunta Keskisuomalainen-konsernin omaa paikallislehteä sekä muutama muu lehti, niiden joukossa Iitinseutu . Ta m m e n l e h v ä n Pohjois-Kymen Perinneyhdistys järjestää jäsenistön Virkistyspäivän Puhjonrannan Leirikeskuksessa ti 15.8. Tallit lämpöisiä (ei vesipistettä). maitopurkkeja, muovisia kukkaruukkuja ja salaattikulhoja yms. Kaikki mukaan, omat kyydit. klo 10–15. klo 13-13.30. Autopaikka pihalla. Vuolenkosken metsästysseura ry. mennessä Jari Käelle, puh. Iitin Erä ry. Ent. Päivä päättyy noin klo 14. Painettujen lehtien kysynnässä on tapahtunut pysyvää laskua, jonka painoyhtiö ennakoi jatkuvan. Iitin Eläkkeensaajat ry. klo 10. Ke: broilerkastike, perunat, kiinankaali-kurkku-hernesalaatti (sydänmerkkiateria) . järjestelyvuorossa Kaakkois-Iitti. Toivotut Hetki itselleni -rentoutukset jatkuvat syksyllä kuun ensimmäisenä keskiviikkona klo 17.00 syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen teamsin välityksellä. Heinlahti klo 10.00 alkaen SÄYHTEEN KYLÄYHDISTYS. Lähtö 9.30 seurakuntakeskuksen pihalta. 0400 725 134 Kausalan keskustassa liikerak. Maakansan maaja kotitalousnaiset. klo 17.00– 19.00, järjestelyvuorossa IMS/SMS. Veteraanimaja klo 13.00. 0400 725 134 Parturi-tilat Ent. Luvassa kalatietoutta ja savustettua kalaa. Ohjelmassa musiikkia, elokuvaa, perinteiset kilpailut, hyvää ruokaa ja mukavaa yhdessäoloa. Kasvisruokailijat: rieska-kasvislasagne. klo 12-14. Mukana kahdeksan joukkuetta. Ota astia ja käteinen. Lahden lisäksi Lehtisepillä on sanomalehtipainot Kouvolassa, Tuusulassa ja Varkaudessa. Ti: kala-kasviskeitto, luumu, ruispala (sydänmerkkiateria) . klo 17.30. saakka. Metsäruoka Oy puh. P. mennessä: Terttu 050 337 6953, terttu.siilola@gmail.com Sukuseura Jordan Peuronius ry tekee kesäretken la 19.8. VMS ampumaradalla klo 12.00–16.00. klo 10-12, su 8.10
.. .... (05) 326 0143, 0400 553 417 Maalausta ja hiekkapuhallusta Maalausja lattianpaallystystyot .. .. MATTI NIEMI Puh. www.nakionhautauspalvelu.fi Naukion Kukka Kauppakatu 10, Kausala p. Autotarvikkeita Autokorjaamoja ja -huoltoja Pienkonekorjaus ja -huollot Varastotie 8, 47400 Kausala, www.kausalanautokatsastus.fi puh. Sahkoliikkeita .. .. .. Hautaustoimistoja Kukkakauppoja Sahkoliikkeita .. Varikauppoja .. Hierojia Hautakivia .. naukionkukka@gmail.com Torstaina elokuun 10. Tilitoimistoja Tuote-esittelyja .. .. .. Naukion Hautauspalvelu Kauppakatu 10, Kausala Kauppakatu 9, Kuusankoski p. 040 678 7784 Palvelemme ma-pe 9 – 17, la 9-14. Muina aikoina sopimuksen mukaan. Kuljetuksia Kauneushoitoloita Kiinteistohuoltoa .. Vaatekorjaamoja Iitinseutua luetaan verkossa! saat suuren yleisön pieneen hintaan! Verkkomainoksen viikkohinta alkaen 49 euroa Yrittäjä, Lisätietoja: iitinseutu.fi/ilmoittajalle/verkkomainonta/. 3636118, 040-7523932 Maalausta ja tapetointia Metsatyot .. Hammaslaakareita .... .. 044 985 4690, asiakaspalvelu@kausalanautokatsastus.net Avoinna ma-to 9-17, pe 9-16. .. Siivousliikkeita .. Nuohous MARKKU VARPENIUS Ky p. päivänä 2023 Vesija lampojohtoliikkeita .. .. Hautaustoimistoja Kukkakauppoja Elainlaakareita .. .... 10 Iitinseutu Palveluhakemisto Polttooljya .. 0400 414 431 Palvelemme ma-pe 9 – 16. .. Rakennusliikkeita .. .. .
Taide on portti maailmaan, jossa ei ole rajoitteita, ei oikeaa tulkintaa, ei normeja tai sääntöjä. TÄNÄÄN Iitinseutu 11 Torstaina elokuun 10. Hän jututti tiskin toisella puolella työskennellyttä Esa Koivulaa kalan savustamisesta ja Urajärven hyvistä kalastuspaikoista. Kappale Viiva oven viereen kertoo lasten kasvamisesta. päivänä 2023 LUKIJALTA MINNA TERVO ”Muikkuostoksille kannattaa tulla ajoissa” Arja Koriseva esiintyi Kalatorilla Kausalassa Artjärveltä Kausalaan Kalatorille tulleet Ulla ja Timo Niittynen ostivat savustettua kalaa Timo Mäntyseltä. si toritapahtumassa oli muita esittelyja myyntipisteitä, poniratsastusta sekä Iitin VPK:n ohjelmaa. Pääosassa olleen kalan lisäkArja Korisevan konsertti nostatti tunnelmaa yleisössä. Jos näyttelyitä ei haluta suunnata täysin lapsille, voi tiloihin sijoittaa leikkinurkkauksen tai muutamia lapsen tasolla olevia töitä. Ja voin kenties todeta kaikkien puolesta, että nämä paikat eivät ole niitä kaikkein lapsiystävällisimpiä. Kannustan kaikkia lasten kanssa tekemisissä olevia pysähtymään yhdessä taiteen ääreen ja keskustelemaan nähdystä ja koetusta lapsen kanssa. Iitin Kalamiesten savustuslinjalla kalat siirtyivät Koivulalta yhdistyksen puheenjohtaja Timo Mäntyselle, joka pakkasi kalat ostajille. Voi toteuttaa erilaisia lapsille suunnattuja oheistehtäviä: rastirataa ja bongausta. Aikuiselle kokemus tuo hikikarpaloita otsalle, kun nautiskelun sijaan vierailu keskittyy lapsen kieltämiseen ja ohjeistamiseen. Taiteesta elämyksiä kaikille Ennen kaikkea meidän aikuisten oman asennoitumisen yhteiseen elämykseen tulee olla erilainen kuin jos kävisimme samassa tilassa aikuisseurassa. Muikun ja lohen savustaminen kiinnosti kouvolalaista Juha Heltolaa tapahtumassa ensimmäiseksi. Usein näin ei kuitenkaan ole. — Elämä menee nopeasti, joten sen hetkistä pitää nauttia, Koriseva valotti yleisölle kappaleen merkitystä. Kutsunkin kaikki pienija isosormiset Kirkonkylän näyttelyyn! SARA PELTOLA puheenjohtaja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Iitin yhdistys. Levähdyspenkit voisivat houkutella kiipeilemään. Lauantaina Iitin Maatilatorilla kilvoiteltiin, kumpi vetoaa runsaana paikalle saapuneeseen yleisöön enemmän: tuoreet kalaherkut vai Arja Korisevan esiintyminen. Esa Koivula aloitti työt savustuspisteellä hyvissä ajoin ennen kalatorin avautumista. Miten sitten taidenäyttelytai museovierailuista saisi lapsiystävällisempiä. Korisevan laulamiseen hän aikoi keskittyä heti kalakauppojen jälkeen. Kenties lasten havainnot teoksista ovat niitä kaikista kiinnostavimpia. — Minulla on mökki Lyöttilässä, ja kalastan jonkin verran Urajärvellä, Heltola kertoi. Samaan aikaan toriyleisön kiinnostuksen vangitsi Arja Koriseva yhtyeineen. Näyttelytila, jossa saa juosta. — Kalaa on mennyt erinomaisesti kaupaksi. Moni meistä on varmasti käynyt lasten kanssa taidenäyttelyissä tai museoissa. Taide vapauttaa. Tämä on totta Saa koskea -taidenäyttelyssä Iitin kirkonkylän kylätalolla 9.–21. Taidenäyttely, jossa lapset ja aikuiset saavat tunnustella töitä. Kausalassa kuultiin laulajalta myös uutta omaa tuotantoa. Teoksia, joita voi silitellä ja koputella tai joihin voi sukeltaa sisään. Taiteen edessä aikuinen ja lapsi ovat samanveroisia. Näyttelyiden mainostuksessa voisi nostaa erityisesti perheille suunnattuja päiviä. Jos näitä lapsille tyypillisiä asioita sitten sattuisi tapahtumaan, niin kyllä vähän nolottaa. Kuitenkin kiinnostus ja uteliaisuus taidetta kohtaan kylvetään jo lapsena. — Muikun kun paistaa rasvassa kunnolla rapeaksi, niin hyvää tulee, Koivula muistutti yksinkertaisesta reseptistä muikkujen valmistukseen. Lopputulos taisi olla tasapeli, sillä myyntipöydillä riitti asiakkaita jonoksi saakka, ja Koriseva puolestaan innosti yleisön kanssaan reippaasti kuuluvaan yhteislauluun. Paikalla olevat valvojat voisivat kertoa lapsille jänniä yksityiskohtia teosten tekovaiheista tai taiteilijasta. Kalatoripäivän järjestivät Iitin Maatilatori, Iitin Kalamiehet ry sekä Iitin kunta. Vajaan tunnin mittaisella keikalla Koriseva esitti omia kappaleitaan sekä kaikille tuttuja kepeän iloisia lauluja. Ei saa koskea, ei saa mennä liian lähelle, ei saa puhua kovalla äänellä, ei saa juosta. Olen levittänyt viestiä, että kannattaa tulla ajoissa ostoksille, jottei jää ilman, Mäntynen sanoi. elokuuta
Ravitoimittajat ry palkitsi Matias Salon Kuninkuusraveissa Vuoden haastateltavana. Lauantain Pronssidivisioonan karsinnassa Matias Salon treenaama Com Tuff (14,2a) ehti viidenneksi Iikka Nurmonen kyydissään. 7.–13.8. Katselmuskierroksen perusteella viranomaislautakunta antoi 12 kehotusta. HK Kabanossi Grillimakkarat 360–400 g (4,98–5,53/kg) 1 99 Voim. Tämä on tehtävä viimeistään syyskuun loppuun mennessä, ja asiasta on toimitettava kuitti tai vastaava dokumentti ympäristönsuojelutarkastajalle. Lain mukaan rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä. Ravikuninkuuden vei Hannu Torvisen ohjastama Parvelan Retu. Sipulinippu Suomi 99 kg Voim. Viikonlopun päätteeksi Pala Unelmaa Teamin omistama ori Lumettaja ravasi valmentajansa Terho Rautiaisen ajamana viidenneksi ajalla 25,1. Suomenhevosten SMmontéssa niin Sanna-Kaisa Liukkosen Maisteri Jutila kuin Vilja Kivisen Montsan Vippi hylättiin laukoista. 2.–13.8. 5 50 Elämä on ruokaa Katso resepti yhteishyvä.fi VUOTTA ALLE EURON HEVIT ALLE EURON HEVIT Hulluduunari tammojen kahdeksas Iittiin tuli menestystä Kouvolan Kuninkuusravien lämminverilähdöistä Viikonlopun kuningatarkilpailussa oli tiukkaa niin radalla kuin ajallisesti. Ympäristöön ei myöskään saa päästää ainetta siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa. Hiukan alavireisesti juossut tamma oli kokonaispisteissä kahdeksas. 9.–13.8. Antti Teivaisen ohjastama Hulluduunari (numero 3) oli yhteistuloksissa kahdeksas. Toisen kiinteistön tapauksessa rakennustarkastaja käy tarkastamassa määräajan umpeuduttua, että tontille varastoidut, käytöstä poistetut autot on hävitetty asianmukaisesti.. Voim. Tarkastelussa olivat myös kiinteistöt matkan varrella. päivänä 2023 RAULI ALA-KARVIA S-market Kausala Kauppakatu 13, Kausala Aukioloajat S-kaupat.fi tai S-mobiili Kampanjatuotteita saatavilla rajoitettu määrä. Lumi-Oosa vei tammojen seppeleen Raaheen 0,1 sekunnin erolla edelliseen kuningattareen Suven Samettiin, joka taas jätti 0,1 sekuntia Lakan Leijaa. 9.–13.8. Aikaa toimenpiteille on annettu toukokuun 2024 loppuun. Kouvolan Kuninkuusravien tammojen mittelöstä ei riittänyt valtavaa menestystä Duunari Tallin omistamalle ja Pertti Niverin valmentamalle Hulluduunarille. Vierellä juoksee kuningattaren seppeleen ottanut Lumi-Oosa ohjissaan Harri Kotilainen. Hetki Suosikkisalaatti 230-300 g (11,67–15,22/kg) ja Pepsi Max -virvoitusjuoma 0,5 l (3,61/l) Yksittäin Suosikkisalaatit 3,99 (13,30–17,35/kg) ja Pepsi Max 0,5 l 2,25 (4,10/l) (sis. 9.–13.8. Kehotuksissa kiinteistöjen omistajia pyydetään siistimään piha-alueita, kunnostamaan rakennusten julkisivuja ja kattorakenteita, korjaamaan tai purkamaan romahtaneita rakennuksia sekä hävittämään käytöstä poistettuja ajoneuvoja ja työkoneita. 9.–13.8. Katselmus toteutettiin toukokuussa. OMO tai Bio Luvil Pyykinpesunesteet 0,92–1 l (3,99-4,34/l) (30 pv alin hinta 5,99–6,49) 3 99 Voim. Kulta Katriina Kahvi SJ tai PJ 450–500 g (5,90–6,55/kg) Ostorajoitus 2 pkt/talous (30 pv alin hinta 5,89) 2 95 Voim. Ympäristöön ei saa jättää jätettä eikä hylätä konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä. Matias Salon valmentama Global Winner juoksi 3 100 metrin tasoitusajossa kakkoseksi ajalla 15,6. Kuningatarkilpailu oli tosi tiukka, sillä kolmen matkan yhteisajassa eroa voiton vieneeseen Lumi-Oosaan jäi vain 3,8 sekuntia. LUMIMARJA TIRRONEN 12 Iitinseutu Torstaina elokuun 10. Kiinteistölle on varastoitu käytöstä poistettuja koneita ja muita tavaroita. Santtu Raitala ohjasti Salon ruunaa Tuomas Pakkasen Fellaini Zetin voittamassa lähdössä. Antti Teivaisen ohjastama Hulluduunari oli 2 100 metrin avausmatkalla kahdeksas, sunnuntain maililla kuudes ja raastavalla 3 100 metrin päätösmatkalla yhdeksäs. Kesäperuna 1 kg, Suomi 89 kg Voim. Viranomaislauta kunnalta tusinan verran kehotuksia ympäristön siistimiseen Tänä vuonna katselmuskierros suuntautui Pohjois-Iittiin Iitin viranomaislautakunta pitää vuosittain katselmuskierroksen, jonka tarkoitus on valvoa maankäyttöja rakennuslain sekä jätelain noudattamista. Palkintorahoja Duunari Talli sai viikonlopusta 4 400 euroa. 9.–13.8. 2,05 + pantti 0,20). Yhdistys valitsee vuosittain tittelin saajaksi sanavalmiin ja mediaa hyvin palvelevan raviurheilijan. Tänä vuonna katselmuskierros suuntautui PohjoisIittiin. Menestystä Iittiin tuli lämminverilähdöistä. Yhden kiinteistön tapauksessa annettiin määräys toimittaa kaikki jäteöljyt viipymättä vaarallisen jätteen keräyspaikkaan. Atria Possun Kasslerpihvi Marinoitu 1 kg, Suomi 6 99 kg Voim