Kuivaus vesivahingon kärsineessä päiväkodin tilassa on käynnissä, ja toiveissa on, että kolmen viikon kuluessa kuivatus olisi valmis ja tila taas käytettävissä. Kilpailutettavassa kalustossa tulee olla 11 pientä (22-paikkainen) ja kaksi isoa (50-paikkainen) linja-autoa. Tiitiäisessä kuivatellaan Iitin koulutuslautakunta merkitsi tiedokseen Kostfix Oy:n kosteuskartoitusraportin päiväkoti Tiitiäisestä Radansuussa. Varhaiskasvatuksenopettajaksi valittiin sosionomi AMK Anu Uotila ja hänen kieltäytymisensä varalle sosionomi AMK Johanna Ripattila-Lassi. Koulutuslautakunta pitää asiasta ylimääräisen kokouksen torstaina 14.3., jolloin tarjouspyyntöasiakirjojen on määrä olla valmiina ja hyväksyttävissä. Esiin on jo tullut, että pienryhmäpaikat eivät riitä niitä tarvitseville oppilaille. yhdistetyt palveluja asiointiliikenneajot, kuljetuskaluston ideaalin mitoittamisen ja vaihtoehtoiset kalustovaihtoehdot sekä lukujärjestysmuutoksista neuvottelemisen. Lautakunta nimesi haastattelutyöryhmät kumpaakin hakua varten. Muutosehdotus talousarvioon tulee lautakunnan käsittelyyn kokonaisuudessaan huhtikuussa. Tätä valmistelua varten lautakunta on palkannut logistiikan erityisasiantuntija Petri Kärjen osa-aikaiseen työsuhteeseen kilpailutusprosessin ja kuljetusten toteuttamisen eri vaiheisiin. Kausalan ja Kausan koulun rehtori Ari Ollikainen esitteli lautakunnalle tarvittavia muutoksia. huhtikuuta. Tavoitteina olisivat lyhyemmät matkaja odotusajat sekä edullisemmat kuljetuskustannukset. IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Maanantaina 11. Luokkien fyysinen tila ei enää riitä. Toimintakulttuurin muutos kilpailutukseen ja kuljetusten järjestämiseen sisältäisi mm. Asia koskee varhaiskasvatuksen esimiesten kuormitusta, jota nykytilanteessa on, ja joita on pystyttävä ratkomaan. Lautakunta istui viime tiistaina kokousasioidensa ääressä lähes neljä tuntia. Samalla perustetaan lukuvuodeksi 2019-2020 yksi pienryhmä, 3.-4.lk, lisää. Jotakin hyvää AVIlta: se on myöntänyt 34.000 euroa Iitin luontopäiväkotihankkeelle; summa on lähes se, mitä anottiin, ja kattaa puolet kuluista. Tämän perusteella luontopäiväkoti jatkaa toimintaansa koko vuoden 2019. vuosikerta • 2019 • N:o 5024 Irtonumero 2 E (sis alv.) Säyhteen illassa muisteltiin koulun vaiheita Opettajan ja lehtorin tehtävät avoinna Koulutuslautakunta on päättänyt julistaa avoimeksi luokanopettajan viran Iitin perusopetuksessa 1.8.2019 alkaen. Jatkoa suunnitellaan ja sitä, miten luontopäiväkoti saadaan osaksi uutta päiväkotia. Luokissa on monia erityisen tuen tarvitsijoita, joiden tarpeita ei näin isoissa luokissa pystytä huomiomaan. pysäytyspaikka) oppilaita. Tiitiäisellä on korvaavia tiloja käytössään naapuritalossa Koilliskujalla. Tämä puute koskee sekä toistaiseksi pienryhmäpaikkoja vaativia että pienryhmäjaksoa tarvitsevia (ns. Iitin kouluja ruokakuljetusten kilpailutus ratkotaan torstaina Erityisopetukseen kolme pienryhmää RITVA LAUNESKOSKI Iitin koulutuslautakunta on päättänyt muuttaa erityisopetuksen rakennetta, sillä tilanpuute Kausalan koulussa vain kasvaa ensi lukuvuoden alusta alkaen. Syyslukukaudella 2019 Kausalan koulun oppilasmäärä kasvaa niin, että 3.-6. Tällä järjestelyllä mennään vuoden 2020 kevääseen saakka, jolloin asiaa tarkastellaan uudelleen. Sen mukaan henkilöja ruokakuljetuksissa käytetään porrastettuja sopimuskausia, joista osa on kalenterivuosittaisia, osa lukukausittaisia. — Rinnakkaisluokkien perustamiseen ei kuitenkaan haluttaisi mennä eikä rikkoa herkässä vaiheessa olevien oppilaiden yhteisöä, toteaa sivistystoimenjohtaja Pia Harmokivi. Tehtävän täyttämiselle on kunnanjohtaja antanut luvan helmikuussa tänä vuonna. Tänä lukuvuonna suurissa luokissa on ilmennyt lisääntyvää levottomuutta ja oppimisilmapiirin heikentymistä. Myös AVIn työsuojelutarkastuksen tarkastuskertomus, joka on tehty nyt helmikuussa, on otettava erikseen lautakunnan käsittelyyn. Laskutusperusteena käytetään pääsääntöisesti kalenterivuotta sekä euroa per tunti ja kokopäiväautoja. Hän esitteli lautakunnalle erilaisia kalustovaihtoehtoja ja taloudellisia laskelmia. RITVA LAUNESKOSKI Iitin kunnan kouluja ruokakuljetusten sopimuskaudet päättyvät tulevana kesänä, ja kaikki kuljetukset kilpailutetaan samassa prosessissa tämän maaliskuun aikana. luokkien oppilaita on enimmillään 27-29 per luokka. Osa rekrytoinneista on saatu myös maaliin. Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymästä psykologeja ei saa, sillä yhtymänkin resurssit ovat tässä asiassa niukat. Pohdinnassa on seuraava piste, jonne kaikki esikoululaiset saataisiin. Talousarviossa 2019 ei ole varattu rahaa uuden pienryhmän opettajalle. Kausalan koulun erityisen tuen pienryhmä 4.-6.lk siirtyy Kausan koulun rakenteeseen ja muuttuu 5.-6.lk pienryhmäksi. Kumpainenkin työskentelee jo Iitin varhaiskasvatuksen parissa. Niissä onkin jouduttu turvautumaan ostopalveluihin, ja se lienee Iitinkin keino. Syyslukukauden oppilasmäärä aiheuttaa joka tapauksessa muutoksia joko pienryhmiin tai rinnakkaisluokkien perustamisen. Kansalaisopiston rehtorin tehtävää hakeneet selviävät kuun lopussa, ja hakijoita päätettiin haastatella 8. Kuudennelle luokalle useissa aineissa tapahtuvan integraation myötä osalla oppitunneista oppilasmäärä kasvaa yli 30 oppilaan. Samoin lautakunta päätti lautakunta on päättänyt julistaa avoimeksi käsityön lehtorin/teknisen työn lehtorin vakanssin Iitin yläkoulussa 1.8.2019 alkaen toistaiseksi. päivänä maaliskuuta 2019 www.iitinseutulehti.fi Sivu 4 Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 19 • 65. Lautakunta päätti perustaa uuden pienryhmän ja tehdä muutoksia aiempiin. Kausan koulussa tänä lukuvuonna ollut pienryhmä 1.-3.lk muuttuu pienryhmäksi 1.-2.lk. Varhaiskasvatuksessa keskusteluttaa myös sen resursointi, johon koulutuslautakunnan on paneuduttava AVIn tarkastuslausunnon perusteella. Viime tiistaina koolla ollut koulutuslautakunta teki laajassa asiassa nyt ensin raamipäätöksen. Tarkastelussa on myös vaihtoehto, että kunnalla olisi omaa kuljetusja suunnittelutoimintaa.. Iitti on kiinnostunut kilpailutuksen ja sitä myöten kuljetusten toimintakulttuurin muuttamisesta, jotta kuljetuspalvelut olisivat aiempaa tehokkaampia ja joustavampia. Tehtävä sijoittuu Kausalan kouluun, ja siihen on olemassa talousarviossa määräraha. Ennakkotietoilmoitus kilpailutuksesta on julkaistu Hilmassa julkisten hankintojen kanavalla jo alkuvuodesta. Ruokakuljetukset lautakunta päätti kilpailuttaa omana kokonaisuutenaan. Varhaiskasvatuksessa monia haasteita Ensi syksynä Iitin varhaiskasvatukseen on tulossa 78 eskarilaista. Psykologin virkaan ei ole toistaiseksi saatu yhtään hakemusta, eikä tilanne poikkea ainakaan muutaman Päijät-Hämeen kunnan vastaavasta. Rehtoria ja psykologia haetaan Rekrytointipuolella haussa Iitillä ovat sekä kansalaisopiston rehtorin että psykologin tehtävät
Lintuatlastutkimuksen mukaan kanahaukkakanta on vahvimmillaan Iitin pohjoisosissa ja Jaalassa, jossa pesintä on varmistettu lähes kaikissa 10x10 kilometrin tutkimusruuduissa. Jaalalainen maanviljelijä kehitti uuden lämpökattilan Jaalalaisen maanviljelijän Martti Virtasen viitisen vuotta sitten alkunsa saama ajatus uudenlaisesta lämpökattilasta on nyt toteutumassa. Olisi hyvä syventyä vieläkin tarkemmin kunnan sote-menojen kokonaisuuteen ja avata entistä laajemmin eri toimialoja. Kuljetukset kestävät noin kuusi viikkoa eli niin kauan kuin tarkoitukseen varattua rahaa riittää. Säästöjä voidaan hakea vasta, kun tiedetään riittävän tarkasti, mihin rahat kuluvat. Suunnattomasti kaivaten Jaakko Anne, Jani ja Emmi Äiti Ensio perheineen Esa perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 15.2.2019 Emme nähneet kun silmäsi sulkeutui, emme hyvästi sanoa voineet. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN TÄSTÄ TÄNÄÄN MARKKU PAAKKINEN Maanantaina maaliskuun 11. Nappulateatteri vei ansiokkaasti läpi satunäytelmänsä Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Ei lähtöäs todeksi uskoa vois, niin äkkiä lähdit sä luotamme pois. Antaa rauhan, levon suo, jokaisen hän kutsuu luo. 25.2.1956 k. Tässä tilanteessa niin kanahaukat kuin kanalinnutkin ovat kärsineet. Taajamat ja kaupungit houkuttelevat talvella varsinkin nuoria kanahaukkoja, joiden saalistuskyky on heikko ja kuolleisuus korkea. Kanahaukka saalistaa nykyään sellaisiakin lajeja, joita pidetään riistanhoidon kannalta vahingollisina. Taksilla asioille Kuljetuskokeilu Jaalassa alkoi Jaalan kunta aloittaa tänään kuljetuskokeilun, jossa syrjäkylien asukkaita kyyditään taksilla kirkonkylään ja lähimpien linja-autoreittien varteen. Edestakaisista matkoista linjaautopysäkeille matkustajat joutuvat maksamaan kaksi markkaa ja kuljetuksista kirkonkylään seitsemän markkaa henkilöltä. Se sisällä eniten ovat kasvaneet vammaispalvelut, lähes 353.000 eurolla. Terveyslautakunta (Kuulutus Iitinseudussa.) Valmistunut Iittiläinen Maiju Nuutinen on valmistunut kasvatustieteen maisteriksi Itä-Suomen yliopistosta. Työnantajille ja laitoksille tullaan lähettämään tiedustelut työterveyshuoltolain määräämien palvelujen järjestämisestä. Iitinseutu 15.3.1979 Leena Alasjoelle stipendi Läänin nuorilla taidekatselmus Kymen läänin nuorison taidetapahtuma järjestettiin viime sunnuntaina Kouvolan teatterissa. Huomiota kokonaisuuteen Iitin sosiaalija terveysmenojen kustannukset avautuvat kiinnostavasti uudesta näkökulmasta. Hyvinvointiyhtymä on toimittanut kuntaan asiakirjan, jonka yhdessä taulukossa menot on jaoteltu eri toimintoihin ja tehty vertailua edelliseen vuoteen. Kaivaten Lauri sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 9.3.2019 sukulaisten ja ystävien läsnä ollessa. Kanahaukkaa pidettiin vielä 1970-luvulla erämetsän rosvona, mutta asenteet ovat vähitellen muuttuneet. Martti Virtanen on teettänyt tilallaan toimivasta kattilasta tutkimuksen Valtion teknillisellä tutkimuslaitoksella, jolta tulokset tulevat parin kuukauden kuluttua. Sakki s. Lämmin kiitos osanotosta. Tähänastisessa keskustelussa on huomio kiinnittynyt kovin paljon ainoastaan terveysmenoihin, ja ne ovat olleet päällimmäisinä myös valtakunnallisessa sote-keskustelussa. Huomion arvoista on, että hoitoja hoivapalvelut ovat rahallisesti lähes yhtä iso kokonaisuus kuin erikoissairaanhoito. Hän on ollut vuoden alusta asti Kausalan koulussa sijaisena, ja on nyt myös pätevöitynyt tehtävään. Lehto s. Työterveyshuolto lakisääteiseksi Työterveyshuoltolain voimaantulon johdosta terveyslautakunta kehottaa niitä yrittäjiä ja maataloudessa omaa työtään tekeviä, jotka haluavat työterveyspalveluja terveyskeskukselta, ottamaan yhteyttä palvelujen käytännön järjestämisestä. Viikon 11 luontoääni Yleisradiossa on kanahaukka. Todellisuudessa sen 7,6 miljoonan euron suuruinen osuus Iitin menojen kokonaisuudesta on alle kolmasosa, 31,7 prosenttia, eivätkä menot vuodesta 2017 vuoteen 2018 ole kasvaneet. Pohjoisiittiläiset esittivät pienoisnäytelmän Muovikukkia. Iittiä tapahtumassa edustivat Kausalan nappulateatteri, Pohjois-Iitin näytelmäkerho sekä lausuntatyttö Leena Alasjoki, jonka runotulkinnat tuomaristo katsoi stipendin arvoiseksi. 12.2.2019 Päijät-Hämeen keskussairaala Luoja päättää päivistämme, tietää, tuntee elämämme. Kanahaukan kiihkeä keväthuuto kuuluu yhä erämaan tunnelmaan. Lähes 152.000 euroa on nousua lääkinnällisessä kuntoutuksessa, mutta taas toisaalta hoito-ja hoivapalveluissa on ollut 269.000 euron pudotus. Metsien havupuuvaltaisuus kertoo sopivista kanahaukkamaastoista, puuston järeys lajin pesimämahdollisuuksista. TÄNÄÄN Tiistai Keskiviikko Perjantai Torstai Päivä Yö -4 -8 0-3m/s Päivä Yö -4 -12 0-3m/s -4 -7 2-5m/s Päivä Yö -2 -9 1-4m/s Päivä Yö -1 -7 1-4m/s Päivä Yö. Hänen suunnittelemansa ja kouvolalaisen peltialan yrityksen Matti Savolan johdolla valmistamat prototyypit ovat olleet käytössä jonkin aikaa. 61020 sh Tenkanen. Rakkaamme Vieno Orvokki Töyrynen o.s. Lämmin kiitos osanotosta. Kausalassa 11.03.2019 VOITTO RUOHONEN Kanahaukka pääsi vainosta Kanahaukka on roteva petolintu, joka kykenee saalistamaan runsaspuustoisessakin metsässä. Varislinnut, oravat ja pikkupedot ovat haukkojen saaliita silloin, kun riista on vähissä. 79 klo 12.00 14.00 puh. Aika usein kustannusten nousu kuntien omia budjetteja korkeammaksi on kaadettu keskussairaalassa annettavan erikoissairaanhoidon niskaan. 31.3.1931 Iitti k. Koko peruspalvelujen lähes 15,8 miljoonan euron kokonaisuudessa kasvua on ollut noin 343.000 euroa. Laji on nykyään rauhoitettu, mutta häiriöt keväällä johtavat usein pesinnän epäonnistumiseen. päivänä 2019 Rakkaamme Pirkko Inkeri Riihelä o.s. Yhä useammin kanahaukka uskaltautuu taajamissa myös pesimäpuuhiin, jos sopiva suojaisa metsikkö löytyy. Suojelusyistä laji on kuitenkin silmälläpidettävien listalla. (…) Palveluja ja lisätietoja haluavia pyydetään ottamaan yhteys 2.4.-3.4. Merkittävää muutosta ei vuoden sisällä ole ollut myöskään vastaanottopalveluiden, vajaat 1,8 miljoonaa, ja suun terveydenhuollon, noin puoli miljoonaa euroa, kustannuksissa. Niin saalistajat kuin niiden ravintokohteetkin ovat vähentyneet metsärakenteen pirstoutumisen ja yksipuolistumisen vuoksi
päivänä 2019 Yhteisön aktivoiminen ja Haaviston remontti Perheniemen painopisteet Uusia kyläläisiä muistettiin perinteisin lahjoin ja kukkapaketein. Perheniemen kyläyhdistyksen kevätkokouksessa käytiin viime viikolla läpi alkaneen vuoden toimintasuunnitelma sekä hyväksyttiin viime vuoden toimintakertomus ja tilit sekä päätettiin vastuuvapaudesta. Toimintasuunnitelmaan on alkaneen vuoden painopisteeksi kirjattu kyläyhdistyksen aktivointi, ja suurimpana yksittäisenä projektina parhaillaan menossa oleva Haaviston seuratalon keittiön kunnostaminen leaderrahoituksella. Rahoitus näkyy yhdistyksen tämän vuoden talousarvion loppusumman tuntuvana nousuna; hankkeeseen on saatu 12.005 euroa rahoitusta, mutta vastaavasti tulee myös kustannuksia. Tuntuva osa toimintaa on vuosittain toistuvaa. Laskiaisrieha kylällä ehdittiin jo pitää. Viimekesäinen Sääskjärven ympäripyöräily sai liikkeelle noin sata pyöräilyn harrastajaa. Kylän ikärakenne on viime vuodet nuorentunut, ja se näkyy toiminnassa. Myös yhdistyksen hallituksessa on tapahtunut nuorentumista. TÄNÄÄN 3 VOITTO RUOHONEN Maanantaina maaliskuun 11. Perheniemen nuoret äidit ovat muun muassa pitäneet perhekahvilaa kylätalolla. Kaupan vahvistuttua käynnistettiin saman tien kunnostusprojekti rahoitushakemuksineen. Paikalla kävi lähes 150 vierasta. Retkiä ja tapahtumia kyläläisille järjestetään mahdollisuuksien mukaan. Johtokunnan varsinaisiksi jäseniksi valittiin keskustelun päätteeksi Elina Rautiainen, Jarmo Tähtinen, Vesa Häyhänen, Emmi Halmekari, Erkki Holttinen ja Maisi Lintukangas sekä varajäseniksi Juuso Yrjölä, Laura Sartamo, Emmi Altio ja Anneli Valkeapää. Lähes 200 vierasta tuli nauttimaan Tanssiyhtye Tahdistimen ja Timo Mäkisen tahdittamasta tanssimusiikista sekä ulkolavalla esiintyneiden Roni Leppä Bandin ja Maakansa Brothersin musisoinnista. Sitä jäi lähes 2.400 euroa, ja sitä tuottivat sekä kylätanssit että kesätorit. heinäkuuta, esiintyjätkin alustavasti sovittu, mutta ne julkistetaan tuonnempana. Vasemmalta Elina Rautiainen sylissään Veikko Yrjölä ja Juuso Yrjölä sylissään isoveli Viljami, oikealla Maisi Lintukangas sylissään Niilo Karvanen ja Jani Karvanen edessään vanhempi veli Olavi. Viime vuonna kyläyhdistyksen tapahtumista suurimman suosion saavuttivat kesätorin avaus, johon yhdistyivät Avoimet kylät ja Kyläralli sekä huutokauppa Haaviston hyväksi. Ylimääräiset kokoukset kylällä pidettiin Haaviston seuratalon oston myötä. Myös tähänastisella puheenjohtajalla Jarmo Tähtisellä oli kannatusta, äänestystulos oli Märkjärven eduksi 9-6. kesäkuuta. Kylätanssit pidettiin viime kesänä vain oman kyläyhdistyksen voimin, mutta hiukan suurempana kuin sitä edellisenä kesänä. Avoimet kylät -tapahtuma on samana päivänä, kun kesätori avautuu, ja jo muutamana kesänä pidetty Sääskjärven ympäripyöräily kesäkuun lopulla. Keskustelua käytii n sääntöjen muutoksista ja pohdittiin, tultaisiinko toimeen myös väkimäärältään hiukan suppeammalla johtokunnalla, nykyisen 6+4:n sijasta 4+2:lla, mutta toistaiseksi jäsenmäärä päätettiin pitää vielä entisellään. Kyläyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Kaisa Märkjärvi. Kylätanssit tullaan järjestämään myös tulevana kesänä, ja päivämäärä on tiedossa, 13. Perheniemen kyläkokous pidettiin 15 aikuisen ja usean lapsen voimin. Tulevia tapahtumia ovat muun muassa siivouspäivä toukokuussa, perinteiset kuusiaidan leikkaustalkoot ja kesätori, joka avataan 8. Toriohjelmassa on alustavasti bingoa, karaokea, lastentapahtuma, olympialaiset, mölkkyä ja yhteislaulua. Viime vuonna yhdistyksen talous kääntyi takaisin pienen ylijäämän puolelle. Toiminnantarkastajina jatkavat Jorma Miettinen ja Juha Liski, varalla Anja ja Tuomo Mäki. Köyritulet, kinkkubingo ja kauneimmat joululaulut tahdittivat kylän loppuvuotta. Muutoin sääntöihin tehtiin joitakin pieniä tarkennuksia, muun muassa tilintarkastajien tilalle kirjattiin toiminnantarkastajat.
Vuonna 1952 Säyhteelle tuli toiseksi opettajaksi Johannes Vaari, ja vuotta myöhemmin hänen puolisonsa Aino Vaari sai myös opettajan viran. Osa rakennuksesta on yksityiskäytössä.. — Näistä koosteista piirtyy koulun historiaa, kun tuolloin kylässä asuneet johtokunnan jäsenet kertovat omin sanoin koulun vaiheista perustamisvuodesta 1907 Säyhteen kansakoulun vaiheita 1950ja 1960-luvun vaihteesta kokoontui kuulemaan ja muistelemaan seurahuoneellinen väkeä. Luvassa oli Muistojen havinaa -ilta, elämää Säyhteen kansakoululla ja sen liepeillä 1950-ja 1960-lukujen vaihteessa kuvaja äänitallenteiden kertomana. 4 VOITTO RUOHONEN Maanantaina maaliskuun 11. päivänä 2019 Säyhteen koulun oppilaat ja opettajat ryhmäkuvassa. Osa Säyhteen entisen kansakoulun rakennuksesta on nykyisin kyläläisten käytössä, ja se on saanut nimekseen Seurahuoneen. — Tallella oli myös vanhoja magnetofoninauhoja, joilla on näytteitä lasten esityksistä, harjoituksista oppitunneilla sekä tunnelmapaloja koulun 50-vuotisjuhlasta vuodelta 1957. — Isä sai Amerikanenoltaan lahjaksi kahdeksan millin Kodak-kaitafilmikameran, ja sillä hän tallensi koulun elämää vuosina 19571964, kertoi Martti Vaari, joka oli yhdessä Synnöve Vaarin kanssa kerännyt koosteen säilyneistä kuvaja äänitallenteista. ”Yhtä aikaa, sanoivat Säyhteen pojat, kun aitaa kaatoivat” Muistojen havinaa -illassa Säyhteellä palattiin kansakouluaikaan 1950-1960-luvuilla Säyhteen Seurahuone täyttyi helmikuun lopulla ääriään myöten
Koulun ensimmäinen arkisto on palanut 1915, joten suoritetut muistiinpanot alkuvuosilta muodostuvat sitä arvokkaimmiksi, mitä pitemmälle aika kuluu, lehtijuttu päättyy. — Säyhteen kansakoulu on ollut enemmän kuin rakennus ja opinahjo, se oli vuotuisilla juhlillaan ja taloon sijoittuvalla harrastustoiminnallaan kylän asukkaita yhdistävä voima, Martti Vaari tiivisti. Aino ja Johannes Vaari siirtyivät tässä vaiheessa opettajiksi Lahteen, ja koulun kirjasto siirrettiin läheiseen Pekka Tuomisen taloon. — Luokkahuoneet olivat kahdessa kerroksessa. Niinpä kylän keskustaan rakennus sitten kohosi. Siitä tämänkin jutun otsikko, joka on suora lainaus tuolloin pidetystä puheesta. Vuodesta 1911 opettajana toimi Lempi Kahila, joka sitten hoitikin hommaa peräti 40 vuotta. Aivan erityisen hauska kohtaus on, kun koululta on tehty luokkaretki Helsinkiin. 5 Maanantaina maaliskuun 11. Oppilaiden määrä kasvoi vielä vuosikymmenen loppua kohden. Palaneen koulun tilalle rakennettiin uusi rakennus, joka valmistui vuonna 1917. Ajan tyylin mukaisesti jutussa selostetaan laajasti, miten juhlatilaisuus on edennyt, ja kuvissa on sekä juhlayleisöä että koulun silloisen johtokunnan jäseniä. Muisteluillan kuulijat esitys tempaisi valtoimenaan mukaansa, ja varsinkin, kun näytteillä oli vanhoja oppilaskuvia, käytiin kilpahuutoa siitä, kuka kenetkin kuvissa esiintyvistä lapsista ehtii ensinnä tunnistaa. Kuvista näkee, kuinka osa lapsista on suhtautunut matkaan miltei maailmanmiehen elkein, osaa taas koko reissu näyttää jännittäneen kovasti. päivänä 2019 lähtien, Martti Vaari jatkoi. Alakerrassa asui talon omistaja, värikäs kulttuuripersoona, ja yläkerrassa oli opettajaperheen asunto, Vaari mainitsi. Koulu tarvitsi sotien jälkeen lisätilaa, kun oppilasmäärä nelinkertaistui. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1953, ja läksiäistilaisuudessa kerrotaan olleen paikalla toista sataa henkeä. Historian huomioon ottamiseen päättyi myös Iitinseudun juttu: — Opettaja Vaarin ilmoituksen mukaan haastattelu säilytetään magnetofoninauhassa tuleville sukupolville. Koulun satavuotisjuhlien järjestäjille vuonna 2007 on tallella koulun vaiheet ensimmäiseltä vuosisadan puoliskolta. Martti Vaari on tehnyt suuren työn kootessaan isänsä kaitafilmeistä ja äänityksistä kansakoulun vaiheita.. Koulua ryhdyttiin laajentamaan vuonna 1954, ja sen aikaa opetusta annettiin Arraja Kotojärvien välisellä kannaksella sijainneen Jenni Pinjan talon entisessä navettarakennuksessa. Väliaikainen koulu toimi paronin kalastusja metsästysmajalla Arrajärven rannalla ja puukäsityön tunnit läheisellä Isotalon maatilalla. Koulun perusti Arrajoen kartanon omistaja, paroni Rabbe Wrede, ja hän lahjoitti koululle myös tontin kylän keskustasta, läheltä Arrajärven rantaa. Otokset koulun oppilaista nostattivat vilkkaan keskustelun, ja lähes jokainen kuvissa näkynyt tunnistettiin. Ilmiöoppiminen on vanha keksintö: Säyhteen koululaiset ovat tutkineet paljon luontoa, ja piirustustunnilla on menty Arrajärven rantaan työskentelemään. Uudessa, laajennetussa koulurakennuksessa oli 31 oppilasta ja koulutyö alkoi vuonna 1955. Johannes Vaarin kuvaamat kaitafilmit vaihtuivat värillisiksi 1960-luvulle tultaessa. Kaukaan koulu oli pitkäaikaisempi, sillä sen kohdalla oppilasmäärän pienuus tuli eteen vasta 1990-luvun lopussa. Tiettävästi paroni olisi mieluummin nähnyt koulun Harakkaniemessä, mutta se taas kyläläisten mielestä oli kovin tuulinen paikka, ja talvisin lisäksi umpitien päässä. Vuoteen 1950 saakka koulu oli ollut yksiopettajainen, sitten Lempi Kahilan apuna olivat Aino Laakso ja Tellervo Heinonen, vuoden kumpikin, kunnes Johannes Vaari aloitti 1952. Kunnan huumoripitoisen tervehdyksen juhlaan oli tuonut valtuuston puheenjohtaja, talousneuvos Hemmi Samola, joka viittasi Säyhteen miesten jopa kylätappelussa ilmenneeseen yksituumaisuuteen. Niinpä syksystä 1964 lähtien Säyhteen lapset kuljetettiin oppia saamaan kymmenen kilometrin päähän Kaukaan kansakoululle. Koulun edustan urheilukenttä on ollut ahkerassa käytössä, ja viereinen harju tarjonnut hyvät puitteet mäenlaskuun. Säyhteen kansakoulu oli perustettu vuonna 1907, ja vuonna 1957 siellä vietettiin 50-vuotisjuhlaa. Lempi Kahilan aikana sattui koululle paha onnettomuus: rakennus paloi elokuussa 1915. Johtokunnassa olivat tuolloin puheenjohtajana Kauko Haanterä, varapuheenjohtajana Arvi Kalenius, taloudenhoitajana Viljo Laakso ja jäseninä Aune Tuominen, Kalle Harjula ja Vilho Tuominen, ja Johannes Vaari oli sihteerinä. Myös tulevaisuutta juhlassa oli luodattu. Koulun 50 -vuotisjuhlaa vietettiin marraskuussa 1957. Koulu jouduttiin lakkauttamaan jo keväällä vuonna 1964, kun oppilasmäärä alueella jäi valtionavun saamisen kannalta liian pieneksi. Juhla oli koonnut koulun salin väkeä täyteen. Vi l kas pu heensor i na jatkui Seurahuoneella vielä esityksen päätyttyä, olihan suurimmalla osalla omakohtaisia muistoja ja kokemuksia Säyhteen kansakoulusta ja sen opettajista. Välitunnilla on käyty rohkeasti pulahtamassa uimassa. Suuri tekniikan ihme on 1960-luvulle tultaessa ollut televisio; kylän ensimmäinen on tullut metsäkoululle 1960-luvun alussa, ja siellä on käyty isolla joukolla sitä katsomassa. — Hän auttoi monin tavoin vanhempiani, jotka nuorena pariskuntana tulivat koululle opettajiksi, Martti Vaari kertoi. Opettaja Lempi Kahila on yhdessä lehtikuvassa mukana, ja lasten ohjelmasta ovat päässeet esille silloiset toisluokkalaiset Keijo Sihvonen ja Heikki Laakso, jotka olivat saaneet kunnian laulaa tilaisuudessa. Suurena apuna koulun toiminnoissa oli Elna Kuusisto, joka toimi koulun talonmiehenä, keittäjänä, siivoojana ja monenlaisena apuna sekä oppilaille että opettajille. Juuri tässä tilaisuudessa olivat johtokuntaan kuuluneet Senni Laakso, Juho Laakso, Hemming Tuominen, Hilma Aaltonen ja Kalle Harjula ja entinen oppilas Lauri Aaltonen muistelleet magnetofoninauhalle koulun vaiheita — joista Muistojen havinaa -illassa nyt kuultiin otteita. Jutun jatkuessa lehden sisäsivulla käydään yksityiskohtaisesti läpi koulun rakentamisen vaiheet, johtokunnan jäsenet ja tilaisuuden puheet. Kuvista tallentuu hienosti kansakoulun toiminta: nähdään oppilaita luokassa tekemässä koulutehtäviä ja harjoituksia, samoin toimintaa ulkona. Tilanahtaus johti siihen, että poikien käsityötunnit pidettiin Mankalan talon tuvassa. Koulun opettajana oli ensimmäisen vuoden ajan Aino Ylhäinen ja hänen jälkeensä kolme seuraavaa vuotta Hilma Kuosa. Silloin Iitinseutu raportoi tapahtumaa lähes koko etusivun ja vielä miltei puolikkaan sisäsivunkin laajuudelta. Samola oli puheenvuorossaan toivonut Vaarin pariskunnan viihtyvän Säyhteellä yhtä kauan kuin Kahila, jolloin oltaisiin jo vuodessa 1994 ja miltähän maailma silloin näyttäisikään, oli Samola retorisesti kysynyt. Nauhalla kuultavan Kahilan muistelun mukaan talon eteisestä oli kuulunut outoa huminaa, ja tarkemmin asiaa tutkittaessa ilmeni, että talon koko ullakko oli jo tulessa, eikä mitään ollut tehtävissä. — Valitettavasti ensimmäisestä koulurakennuksesta ei ilmeisesti ole säilynyt yhtään kuvaa, Martti Vaari kertoi. Näin onnellisesti tarina ei pääty. Arrajoen kartano tuki akennushanketta ja tarjosi puutavaran edullisesti. Kaikki nauhoitukset eivät ole säilyneet ehjinä, vaan jotkut ääninauhat ovat lyhyitä pätkiä, mutta niistä oli rakentunut hämmästyttävän ehjä ja luonteva kokonaisuus
Ke: perunalihalaatikko, salaatti. Huhtikuun 28. Liikenne pysäytetään Kivistenmäen risteyssillan kohdalla korkeintaan muutamiksi minuuteiksi kerrallaan. KAUSALAN VESIALUE Osakkaiden (kalastuskunta) vuosikokous ti 26.3.2019 klo 13.00 ABC Kausalan kabinetissa, Hallitie 1, Kausala. • Merinovillaisiahousuja ja -haalareita POISTOHINTAAN Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 11.–15.3.2019: Ma: uunimakkara, perunasose, salaatti. Jaalan koulun ruokalista 11.-15.3.2019: Ma: broilerrisotto, kaalikesäkurpitsa-sellerisalaatti, mustaherukkahillo (sydänmerkkiateria). Tarkastettu pöytäkirja on osakasten nähtävänä 16.4.2019 alkaen osoitteessa: Niinimäentie 85, 47400 Kausala (p. Ti: juustoinen riistakeitto, tomaatti, kurkku, salaatti, ruispala. Tervetuloa! Johtokunta Turvavöiden käyttöön huomiota Iitin kunnassa on pidetty viime viikolla toinen purkutilaisuus koululaisille, jotka taannoin olivat osallisina linja-auton ulosajossa Kymentaantiellä. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Korjaus laskiaisjuttuun Hiihtomajalla pidetyssä ulkoilutapahtumassa oli ponilla lapsia ajeluttamassa Sini Suikkanen, ei Suvi, kuten juttuun oli vahingossa eksynyt. Tieliikenteeseen louhintatöiden räjäytykset vaikuttavat tästä päivästä alkaen ajoittaisina pysäytyksinä. Työt alkavat tänään. 6 M U U M IP E IK K O Julkaisija: Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite: PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme: www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät: Maanantai ja torstai Päätoimittaja Voitto Ruohonen 0400 727 234 voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Toimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Mainonnan suunnittelija Eeva Sihvola 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu Ilmoitusten jättöajat: Seurapalsta ja pikkuilmoitukset: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat: Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 1,85 E /pmm Kiitosilmoitus 30 E /kpl Etusivu (silmä) 80,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 35,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 60,00 E /kpl Palveluhakemisto 40,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. päivänä 2019 www.iitti.fi Poikkeuksellinen aukioloaika Palvelupiste Monitorissa poikkeuksellinen aukioloaika torstaina 14.3.2019. Pe: broilerkastike, riisi, salaatti. Lisäksi joka päivä: leipä, ravintorasva ja ruokajuoma. Kaikki jäsenet, myös tänä kesänä lavalla mukana olevat tervetuloa! Sääskjärven kyläyhdistyksen VUOSIKOKOUS ke 20.3.2019 klo 18.00 puukoululla. Valtatien remontti etenee sujuvasti myös siltojen osalta. Louhintaa tehdään Kivistenmäen risteyssillalta noin 150 metriä Kouvolaan päin valtatien pohjoispuolella. 03 757 5285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–10 p. Heti kauden alussa kuoro kokoontui työpajaan, jossa oopperalaulaja, laulunopettaja Ulla Raiskion johdolla tulevan kevätkonsertin kappaleet saivat uudenlaista ilmaisuvoimaa. Liikenne kulkee kuitenkin normaalisti valtatietä 12 pitkin, sillä räjäytyksiä tehdään tieliikenteen ulkopuolella. Muina päivinä Palvelupiste avoinna normaalisti. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Ke: silakkapihvit, kermaviilikastike, perunasose, kiinankaali-paprikasalaatti (sydänmerkkiateria). To: jauhelihakastike, pasta, porkkana-vihersalaatti (sydänmerkkiateria). Sekä Kontjärven risteyssillan että Venäläistöyryn risteyssillan kannet ovat valmiina. Heille painotettiin erityisesti turvavyön käyttämisen tärkeyttä. Pahoittelemme virhettä. Louhintojen valmistelutyöt aloitettiin maaliskuun alussa. Tilaushinnat 1.1.2019 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 98,00 ulkomailla 111,00 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 105,00 ulkomailla 111,00 Jakeluhäriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p. Lisäksi keskustelemme teatterin rakennusprojektista. Koska onnettomuudessa oli osallisena yli 20 henkilöä, joista valtaosa koululaisia, se on Onnettomuustutkintakeskuksen tutkinnassa. Taloudenhoitajana jatkaa Lena Nikkilä ja sihteerinä Anneli Kurki. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu www.iitinseutulehti.fi Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Pankit: Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 Maanantaina maaliskuun 11. 0400 610 535) Hoitokunta Iitin Harrastajateatteri ry Sääntömääräinen kevätkokous ke 20.3.2019 klo 17.30 Iitin lukiolla. päivä saadaan kokea, miten laulunäytelmien ja musikaalien ikivihreät melodiat soivat Kuparisten esittäminä.. Ti: kasvissosekeitto, leikkele. Purkutilaisuudessa kaikki osalliset olivat paikalla, ja vaikutti siltä, että koululaiset ovat toipuneet säikähdyksestä hyvin, eikä pelkotiloja olisi jäänyt. Kahvitarjoilu. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite. Louhintatyöt alkavat tänään Kivistenmäen kohdalla valtatiellä Liikenne saatetaan välillä katkaista muutamaksi minuutiksi Valtatiellä 12 tehdään Tillolan ja Keltin välillä, Kivistenmäen kohdalla louhintaja räjäytystöitä huhtikuun puoliväliin saakka. Sen tuloksien saamiseen menee vielä aikaa. Monitori palvelee klo 8–12. ja ne valetaan maaliskuun aikana. To: kalakeitto, jälkiruoka. Eeva Tuomala Kuparisten puheenjohtajaksi Kama r i kuoro Kupa r iset jatkaa toimintaansa Pekka Asikaisen johdolla. Pe: härkis-kasviskiusaus, kiinankaali-tomatti-mandariinisalaatti, rustiikkivuoka (sydänmerkkiateria). Valutöillä ei ole vaikutusta yleiseen liikenteeseen, sillä liikenne kulkee valtatien pohjoispuolella kiertotietä. Kokouksessa päätetään sääntömääräisistä vuosikokousasioista. KymiRingin risteyssillan sillan osalta työmaalla valmistaudutaan sillan kannen eristystyöhön kelien lämmettyä. Varapuheenjohtajaksi valittiin kuorossa syksyllä aloittanut Maria Kokkonen. Yhdistyksen hallinnon luotsaajiksi valittiin uusia nimiä: puheenjohtajaksi Eeva Tuomala, joka on toki pitkään kuulunut kuoron lauluvoimiin. Tervetuloa! Hallitus LYÖTTILÄN MAAMIESSEURA sääntömääräinen kevätkokous ti 26.3.2019 kello 18.30 seuratalossa. Tilaisuudessa kuitenkin arvioitiin, että matkustaminen saattaa vieläkin jännittää lapsia. KAUSALAN TORILLA HUOMENNA TIISTAINA P. Nopeusrajoitus alueella on 60 kilometriä tunnissa, mutta louhintojen ajaksi nopeusrajoitusta lasketaan 50 kilometriin tunnissa. 0400 346 604 SIRPAN KOTIKUTOMO Orimattila •Joustofarkkuja ja -housuja, puseroita, neuleita, ym
Uuteen emaliuuniin tutustuminen ja arvontaa. Koruesittely Raili Mikkola. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Maajussille morsian 21.00 Pitääkö olla huolissaan. Iitin osasto järjestää jälleen teatteriretken Heinolan kesäteatteriin ke 3.7. klo 14.00 Sääskjärven puukoululla. Esite kotisivuilla. klo 19.30–21.00 ja iltapalaa. 0400 179 135 tai Pentille p. ollikainen.maarit@gmail.com, 041 544 9848. Laulasmaa Hibiscus Span Kylpylässä päivä kulkee kuin siivillä. Varattu 60 paikkaa. Huom! Säävaraus. Tulevia matkoja: päiväristeily Tallinnaan ke 22.5., sokkomatka ke 12.6., Heinolan Kesäteatteri ti 2.7.. Eläkeliiton Iitin yhdistyksen jäsenmatkana toteutettava kesäteatteriretki kohdistuu tänä vuonna 31.7.2019 Lappeenrannan kesäteatteriin. auto lähtee Kausalan linja-autoasemalta klo 11.45. Robot (12) MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Vieraana PäijätHämeen piirin toiminnanjohtaja Aila Heinäjoki. klo 9–10 Kahvitupa, Kauppakatu 16, Kausala. Kahvitarjoilu! Kaikki mukaan kerhoon! Keskiviikkona 12.6. Kahvit Ravintola Verlassa. mennessä Leenalle puh. Paikalla saatavana virvokkeita ja kuumia makkaroita. 16.55 Salatut elämät 17.25 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Neljän tähden illallinen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Spa Kylpylä Laulasmaa! Kylmän ja kostean talven jälkeen keho ja mieli kaipaavat piristystä. Jäsenet sekä avec joukolla mukaan. Kuukausikerho ja yhdistyksen kevätkokoontuminen ma 18.3. klo 13.30–15.00. klo 17.00 Kausalan Taidekulmassa, Rautatienkatu 17. 17.30 Leijonan luola USA 18.30 The Voice of Finland 20.00 Hyvät ja huonot uutiset 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Beck: Vailla aikomusta (12) 23.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 00.00 Leijonan luola USA 01.00 Poliisit 2019 (7) 02.00 Hyvät ja huonot uutiset 03.00 05.00 Astral-TV Tiistai 12.3. IITIN JHL. mennessä Ailalle puh. Kahvio ja makkaraa myytävänä. mennessä. Muistelujen lomassa kahvittelua. 13.3.2019 Maanantai 11.3. Maksu kerätään autossa. Saapuu aamulla Tallinnaan, jossa maissa oloaikaa n. Irma p. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Suuri Journalistipalkinto -gaala 21.00 Vappu ja Marja Live 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Ratamo (12) 00.00 Vappu ja Marja Live 01.00 C.S.I. Kuljetus Kausalan torilta klo 18.30. K e v ä t k o k o o n t u m i s e s i t e l m ä ” A j a n k o h t a i s t a aluetoimistosta”, maj. Lande 16.55 Salatut elämät 17.25 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Neljän tähden illallinen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 0400 551 247, saat tarkemmat tiedot matkasta. 040 562 6570 Ulla Matikka. seurakuntakeskuksessa klo 13.00. klo 17.00, minkä jälkeen jäsenistö liittyy mukaan klo 18.00. Pilkkikilpailu, sarjat lapsille ja aikuisille. Lähtö bussikuljetuksella Kausalasta klo 15.30. klo 9–14. Kevätkokoontuminen ke 13.3. Kaikki joukolla mukaan! Lahden Teatteriin pe 15.3. Konttilan kerho. Koiravaljakkoajelua, mäenlaskua ym. Hallituksen kokoontuminen kunnantalolla perjantaina 15.3. (huom pv) klo 13.00 kunnantalolla. Vastuullinen matkanjärjestäjä Matkapojat. klo 11–14 koko perheen ”Tuulispään Talvipäivä” Sääskjärvellä Tuulispään uimarannassa. Mukaan mahtuvat myös ei-jäsenet. Lande 01.55 Olet mitä syöt 02.50 Kenen kotona. S ä ä s k j ä r v e n maaja kotitalousnaiset. Seppeleenlasku ja kunnianosoitus sankarihaudalla klo 18.00, puhe kirkossa opetusneuvos Sakari Viinikainen, seurakunnan tervehdys ja lopuksi kirkkokahvit seurakuntatalossa. klo 10.00. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.36 Kauniit ja rohkeat (7) 10.00 Emmerdale 10.30 Häähullut 11.30 Hei me rakennetaan! 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.31 Huomenta Suomi Extra 14.00 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 14.30 Teknavi 15.00 Kenen kotona. Sitovat ilmoittautumiset 25.3. (S) 07.25 Pusse (S) 07.39 Askarrellaan 07.44 Mimosa ja Lennu (S) 07.56 Vekarat! (S) 08.22 Galaxi 08.23 Joraavat juurikkaat (S) 08.25 Peter Pan (7) 08.50 Muumilaakso (7) 09.15 10.04 Casualty (12) 10.35 Lippu rakkauteen 11.06 Linen mukana maailman ympäri 11.35 12.18 Karl Pilkington: Elämän tarkoitus 12.40 13.28 Sohvaperunat 14.00 Urheilustudio 14.10 Hiihdon MC: Drammen 16.05 Urheilustudio 16.25 Ampumahiihdon MM: Naisten normaalimatka 18.10 Mäkihypyn MC: Lillehammer 20.00 20.48 Ice Town Elämää äärirajoilla 21.00 Unelmia ja studiohommia 21.30 Latela 22.00 Kuolemaantuomitut (16) 22.50 Modernit Miehet (12) 23.20 00.20 Mr. Kaikki mukaan! – Kuusaan Kuuloset ry Iitin Reserviupseerikerho. Seppeleenlasku Vuolenkosken sankarihaudalla klo 17.00. Teatteriretken maksu 15.6. 15.55 Stadi vs. Cyber (12) 01.50 Pitääkö olla huolissaan. Onko huolia kuulokojeen kanssa. 4 tuntia, klo 12.30 lähtö kohti Helsinkiä, jossa ollaan klo 16.00. Jari Heikkinen. Bussikuljetus Kausalan torin laidasta klo 12.15. Kaikille avoin risteily 8.–10.7. Menemme katsomaan Kari Tapiosta kertovaa komediallista musiikkinäytelmää. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.36 Kauniit ja rohkeat (7) 10.00 Emmerdale 10.30 Häähullut 11.30 Hei me rakennetaan! 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.31 Huomenta Suomi Extra 14.00 Upeat skandikodit 14.30 Tähdet, tähdet 16.00 Pitääkö olla huolissaan. Kahvittelun lomassa retken suunnittelua ja muistitehtäviä. Ilmoittautumiset Eijalle 040 518 4214 tai eijataavila@ gmail.com. Jaalan yhdistys. Tulossa kevätretki Viroon, kohteina Kunda ja Rakvere 15.–16.5. Muistikahvila on kaikille avoin kohtaamispaikka, jossa on tarjolla kahvin lisäksi tietoa muistiin ja aivoterveyteen liittyvistä asioista. Ilmoittautumiset: Veikko Ikonen puhelimitse 0400 258 624 tai tekstiviestillä samaan numeroon. Mukaan passi tai kuvallinen henkilökortti. klo 13.00 Sääskjärven puukoululla. Ryhdymme ottamaan varauksia välittömästi vastaan. Ahvenanmaalle Silja Europalla. Mainitse ilmoittautuessasi lähtöpaikkasi. 06.53 Metkat Mesiläiset (S) 07.00 Nelli ja Iiro (S) 07.10 Poppelikumpu (S) 07.16 Tie tähtiin (S) 07.28 Muru (S) 07.39 Ryhmä Hau (S) 08.06 Galaxi 08.07 Jessi ja Janni etevät etsiväkaksoset 08.30 Unna Junná 08.44 08.48 Kujeilevat eläimet (S) 09.00 09.48 Casualty (12) 10.30 Away Bali 11.00 Ratsastuksen maailma 11.30 Kulutustavaratarkastajat 12.00 12.58 Unelmakoti 13.15 Kaipuu takaisin paratiisiin 13.40 Silicon Valley (12) 14.10 Villi kortti 15.00 Niklaksen keittiössä 16.00 16.23 Noin Viikon Studio 17.01 17.58 Pikku Kakkonen 18.10 Sohvaperunat 19.00 Rallin MM: Meksiko, Power Stage kooste 20.00 20.22 Muumilaakso 20.30 Yliopistollinen eläinsairaala 21.00 21.23 Modernit Miehet (12) 21.30 Docstop: Kyberkriminaali 22.00 Mitä mietit Ronja Salmi 2 22.30 Vielä nuoria (12) 00.05 00.53 Marja Hintikka Live MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. TV-OHJELMAT 11.3. Muistelukerho kokoontuu huomenna tiistaina 12.3. Olemme varanneet esityksestä 60 paikkaa. 040 554 2047. S u n n u n t a i n a 17.3. Lähtö Helsingistä klo 17.00. Talvisodan päättymisen muistohetki Iitin kirkolla ke 13.3. Ilmoittaudu heti, kuitenkin 13.3. Järjestää Sääskjärven kyläyhdistys. Kaikki mukaan! Päijät-Hämeen Muistiyhdistys ry KUULOLÄHIPALVELUN VASTAANOTTO to 14.3. 0440 257 470. 06.53 Ludovic (S) 07.06 Siiri ja Krokotiili (S) 07.11 Hauskan metsästäjät 07.20 Mitä ihmettä. klo 18.00. Kilpailukala on ahven. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murdochin murhamysteerit (12) 13.15 14.54 Pikku Suorasuu (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 A-studio 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.54 Murhia ja kantrimusiikkia 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.52 Eroja ja avioeroja 20.00 Vintage-valtakunta 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 SuomiLOVE 23.00 Oddasat 23.15 Perjantai 23.55 Puoli seitsemän 00.25 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 12.3. Johtokunta kokoontuu liikuntahallissa tänään ma 11.3. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Merkkien salat 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 10.50 Sydämen asialla (7) 11.00 Pisara 11.05 12.03 Jumalanpalvelus 12.35 Murdochin murhamysteerit (12) 13.20 14.43 Sillankorvan emäntä (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Arto Nyberg 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.54 Murdochin murhamysteerit 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.53 Historia 20.00 MOT 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 21.42 A-studio 21.49 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 M/S Romantic (): M/S Romantic (12) 23.00 Oddasat 23.15 Prisma: Ihmiskehon ihmeet 00.10 00.38 Puoli seitsemän 00.45 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.3. Onko kuulokojeen hankinta mielessä, neuvomme miten edetä asiassa. Iitin yhdistys. Kaikki joukolla mukaan! Iitin Reserviläiset. Ajetaan Kirkonkylän kautta. Illalla laiva lähtee paluumatkalle. Ilmoittaudu pian, 31.3. Yö laivalla, aamulla saapuminen Maarianhaminaan, päivä maissa. 06.54 Jääkarhu Otto (S) 07.04 Hertan maailma (S) 07.07 Nipa ja Pete (S) 07.16 Kerkko Kukko (S) 07.23 Kikattava Kakkiainen (S) 07.29 Fluugalaiset (S) 07.41 Sana-arkku 07.53 Kaapo (S) 08.20 Galaxi 08.21 Aappo ja Tööt (S) 08.28 Tenavat (7) 08.36 08.48 Näin meillä (7) 09.00 09.48 Casualty (12) 10.35 11.10 Kehonkieli 11.15 Urheilustudio 11.25 Alppihiihdon MC: Soldeu 12.35 Urheilustudio 12.55 14.03 Alppihiihdon MC: Soldeu 14.10 Sydänsurujen biologia 14.40 Lippu rakkauteen 15.10 Yliopistollinen eläinsairaala 15.40 16.28 Villi kortti 17.00 Ampumahiihdon MM: Miesten normaalimatka 18.50 Mäkihypyn MC: Trondheim 20.00 20.46 Body Hack (16) 21.00 Toisen kanssa (12) 21.50 Docstop: Kallonmetsästäjät 22.20 Our Girl (12) 23.20 00.11 Kuolemaantuomitut (16) MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Aikuisten päiväkerho kokoontuu ma 18.3. Palvelu on kaikille avointa ja ilmaista. jäsenmatka Verlaan Iitin musiikkijuhlien konserttiin kuuntelemaan Junnu Vainion lauluja Taneli Mäkelän esittämänä klo 18.00. 13.3. Muistattehan vuosikokoontumisen kerholla keskiviikkona 20.3. Sitovat ilmoittautumiset 26.3. klo 17.30 alkaen. Vu o s i k o k o o n t u minen su 17.3. klo 14.00 näytökseen "Pokka pitää". Esa Anttas esittää videon Iitin kirkkopitäjän 450-vuotisjuhlasta. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.36 Kauniit ja rohkeat (7) 10.00 Emmerdale 10.30 Häähullut 11.30 Hei me rakennetaan! 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.31 Huomenta Suomi Extra 14.00 Pomo piilossa UK 15.00 Uutisvuoto 15.55 Maajussille morsian 16.55 Salatut elämät 17.25 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Neljän tähden illallinen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 21.00 Studio 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 23.05 Suhdesoppa 00.05 Studio 01.00 Stadi vs. Sitova ilmottautuminen pikaiseen, viim. Pieni omavastuu. Me autamme puhdistuksessa, letkun vaihdossa yms. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Theroux ja kuolemansairaat 23.50 Isänmaan puolesta (12) 01.00 Rikoksista pahin (12) 01.55 Rikoksista pahin (12) 02.50 Sääilmiöiden Top 10 03.45 04.40 Hurjat sääilmiöt Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Vili Vilperin seikkailut (S) 06.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 06.35 Rusty Rivets (S) 07.00 Littlest Pet Shop 07.20 Ritariprinsessa Nella (S) 07.45 Disney esittää: DuckTales (S) 08.10 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.15 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.20 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 08.45 Peukaloisen uudet retket (7) 09.00 Neljät häät Suomi 10.00 Toisenlaiset äidit 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Leijonan luola USA 14.55 Remppa vai muutto Australia 15.55 Tehoneliöt haussa 16.25 Onnenarpa 16.30 Haluatko miljonääriksi. Iitin Muistikahvila Kirjastolla (Kausansaarentie 3) huomenna tiistaina 12.3. Meiltä voi ostaa kuulokojeen paristoja. mennessä! Soita Irmalle p. Vielä ehdit mukaan! Hemmottelulomalle 7.–11.4. päivänä 2019 Maanantai 10.9. Tule mukaan rentoutumaan, jätä arjen kiireet hetkeksi ja anna mielesi uudistua. mennessä tilille: Kymenlaakson Syöpäyhdistys ry, Iitin osasto: FI85 5069 0120 0576 48, viite: 2011. Tarkempia tietoja puh. 7 Maanantaina maaliskuun 11. H o h t o k e i lausilta Kuus a n k o s k e n keilahallilla pe 15.3. Kilpailu on samalla seuraottelu Heinolan Reserviläisiä vastaan. 02.45 Arrow (12) 03.40 04.35 Arrow (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.10 Ritariprinsessa Nella (S) 06.35 Rusty Rivets (S) 07.00 Littlest Pet Shop 07.20 LEGO Friends 07.45 Disney esittää: DuckTales (7) 08.10 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.20 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 08.45 Peukaloisen uudet retket (S) 09.00 Kadonneen jäljillä (S) 10.00 Toisenlaiset äidit 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Leijonan luola USA 14.55 Remppa vai muutto Australia 15.55 Toisenlaiset äidit 16.55 Onnenarpa 17.00 Toisenlaiset äidit 18.00 Leijonan luola USA 19.00 Hyvät ja huonot uutiset 20.00 Suomen huutokauppakeisari esittää 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Temptation Island Suomi 5 22.00 Selviytyjät Suomi 23.30 Selviytyjät Suomi Extra 00.00 Leijonan luola USA 01.00 Poliisit 2019 (7) 02.00 Haapasalon Suomi 03.00 Stand Up! (S) 04.00 05.00 Astral-TV Iitin Lauluveikot harjoittelee tiistaisin klo 17.15 alkaen lukiolla. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 06.19 Luontohetki 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.59 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.07 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.15 Yle Uutiset Häme 11.23 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.31 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.39 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.55 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.11 Yle Oddasat 12.15 Oddasat 12.30 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 13.15 14.54 Vieras mies (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.15 MOT 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.51 Prisma: Ihmiskehon ihmeet 20.00 Akuutti: Muita lyhyempi 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Outlander Matkantekijä (16) 23.00 Oddasat 23.15 Sannikka & Ukkola 23.45 Puoli seitsemän 00.15 Uutisikkuna TV2 keskiviikko 13.03.2019 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 13.3. klo 19.00. Tällaista risteilyä ei ole kuin tämä yksi tulevana kesänä. Kausalan Kerholla (Ponnilla) 18.3. Tulossa; N35 lentopallon SM-finaaliturnaus liikuntahallissa 13.–14.4. 03.45 04.54 Theroux ja kuolemansairaat Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.10 Ritariprinsessa Nella (S) 06.35 Rusty Rivets (S) 07.00 Littlest Pet Shop 07.20 LEGO Friends 07.45 Disney esittää: DuckTales (S) 08.10 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.15 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.20 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 08.45 Peukaloisen uudet retket (7) 09.00 Neljät häät Suomi 10.00 Toisenlaiset äidit 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Leijonan luola USA 14.55 Remppa vai muutto UK 15.55 Tehoneliöt haussa 16.25 Onnenarpa 16.30 Leijonan luola USA 17.30 The Voice of Finland 19.00 Vieraissa 20.00 Haapasalon Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari esittää 22.00 The Wall Suomi 23.00 Amerikan kovimmat keräilijät 00.00 Leijonan luola USA 01.00 Poliisit 2019 (7) 02.00 Suomen huutokauppakeisari esittää 03.00 Stand Up! (S) 04.00 05.00 Astral-TV Keskiviikko 13.3. Vielä muutama uusikin mahtuu mukaan. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Kenen kotona. Imastun Kummit ry. Pidämme omat pilkkikilpailut Urajärvellä la 16.3
Näin hassusti ei sentään päässyt tapahtumaan. Etualalla taivuttelevat Eila ja Aapo Metsäpelto sekä Anne Holmberg. Terhi Holmberg on jumpparyhmän nuorimmasta päästä. Hetken aikaa jumpan tilanne oli kuitenkin huolestuttava: maanantai-iltaisin YliKaitalassa kokoontuvalle kansalaisopiston ryhmälle ei meinannut löytyä lainkaan ohjaajaa. Mankalan kylällä on perinteisesti toiminut kaksi harrastusryhmää, jumppa ja kudonta. Tieto ohjaajapulasta levisi ensin entisten ja nykyisten iittiläisten Facebook-ryhmässä ja sieltä se tavoitti Iitin Pyrinnön aktiiveja ja heidän kauttaan sitten ohjaajapulakin ratkesi. — Kivalta ja opettavaiselta, Erika kertoo, kun kysyn, miltä jumpan ohjaajan toimi Mankalassa on tuntunut. Tyytyväistä hyrinää kuuluu myös jumppaajien joukosta: — Olemme todella iloisia, että saimme Erikan tänne ohjaamaan ja pienelle kylälle tärkeä harrastus saa jatkua, Eila Metsäpelto tiivisti ryhmän ajatuksia.. 8 Maanantaina maaliskuun 11. Niinpä hetken aikaa oli jo pelkona, että ryhmä jouduttaisiin ohjaajapulan vuoksi kokonaan lopettamaan. Erika Sauvala käy kerran viikossa ohjaamassa kansalaisopiston jumpparyhmää Mankalan kylässä. Tänä keväänä Mankalan kylän jumppaa on käynyt ohjaamassa vasta 16-vuotias Erika Sauvala Kausalasta, ja apuna on ollut äiti Maarit, joka on huolehtinut yleensä kuljetuksesta Mankalaan ja takaisin. — Olen koettanut rakentaa jumppatuokiot mahdollisimman monipuolisiksi, on ollut kuntopiiriä, keppijumppaa ja joka kerta hiukan jotain uutta, Erika taustoittaa 45 minuutin mittaisia tuokioita. päivänä 2019 ” Ohjaaminen on ollut kivaa ja opettavaista VOITTO RUOHONEN Pienelläkin kylällä harrastetaan Kausalasta käyvä Erika pelasti Mankalan kylän jumpparyhmän Erika Sauvala pyrkii laatimaan jokaiselle kokoontumiskerralle monipuolisen jumppaohjelman. Jumppaohjaajan toimi sopii hyvin myös sen vuoksi, että nyt yläkoulun viimeisellä luokalla olevan Erikan tulevaisuudessa siintää toive valmistua aikanaan liikunnanopettajaksi: — Tästä saa aikanaan opiskelemaan pyrkiessä lisäpisteitä. Perheessä harrastetaan pesäpalloa, lentopalloa ja jääkiekkoa ja mukana ovat aktiivisesti sekä perheen vanhemmat että kaikki lapset. Molemmat ovat myös olleet tarpeen, erityisesti jumppa on ollut suosittu, mukana on ollut enimmillään 14 henkeä kerrallaan, kudontakin on pyörinyt viiden, kuuden aktiivin voimin jo viime vuosituhannen puolelta alkaen. Erika jatkaa, että on perehtynyt hiukan liikunnanohjaukseen muun muassa TET-jaksolla, ja liikunta sinänsä on hänelle kaikin puoli tuttua, sillä Sauvalan koko perhe on Kausalassa tunnettu hyvin laajasta liikunnan harrastuksesta