vuosikerta . päivänä kesäkuuta 2014
Kauppakatu 6 47400 Kausala . Lapsissa on tulevaisuus, lapsia ja lapsiperheitä
varten kuntaa rakennetaan.
Hän jakoi perheille lah-
jakortit ja ruusut yhdessä
hallituksen puheenjohtajan
Jarkko Salosen ja vs. N:o 5944
Helluntairaveissa
oli yli
tuhannen
katsojaa
Sivu 10
Virpi Rissanen ja Jani Kuisma olivat yhtenä 26 perheestä vastaanottamassa vauvarahaa; heille on syntynyt poikavauva.
Vauvarahat nyt 26 perheelle
VOITTO RUOHONEN
Iitissä on muistettu vauvaperheitä 200 euron suuruisella
vauvarahalla vuodesta 2010
alkaen. 2014 . kunnanjohtaja Riku Rönnholmin kanssa.
Jakotilaisuuden jälkeen
vauvarahan saajat pääsivät
nauttimaan kahvi- ja mehutarjoilusta lisukkeineen.
www.iitinseutulehti.fi. Edellisinä
vuosina on oltu 50 vaiheilla,
valtuuston puheenjohtaja Esa
Lehtinen mainitsi tilaisuutta
avatessaan:
. Irtonumero 1 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Torstaina 12. Jakotilaisuuksia on
pidetty kahdesti vuodessa.
Alkuvuoden tilaisuus oli
lauantaina KesäKausalan
avajaisten jälkeen, ja siinä
muistettiin perheitä, joissa
vauva on syntynyt viime vuo-
den joulukuun 11. N:o 45 . päivän ja
tämä vuoden toukokuun 24.
päivän välisenä aikana.
L oppuv uoden a i ka na
syntyneitä muistetaan sitten
joulukuussa pidettävässä seuraavassa tilaisuudessa.
Äskeiseen tilaisuuteen
kutsuttiin 26 perhettä, ja vauvoista neljä syntyi viime vuoden, loput 22 tämän vuoden
puolella.
Viime vuosi oli Iitissä
vauvojen syntymän perusteella hyvä vuosi, uusia iittiläisiä syntyi 67. 60
Lapsemme ovat saaneet olla kodinomaisessa, turvallisessa ja
laadukkaassa kunnallisessa
perhepäivähoidossa. päivänä
2014
Torstaina
4.8.2011
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Kelalla uusi
toimintatapa
Kela korvaa vuosittain suurilla summilla taksikuljetuksia, Iitissä esimerkiksi matkoja kotoa terveysasemalle tai Päijät-Hämeen keskussairaalaan tai sieltä
takaisin.
Taksimatka tulee kyseeseen yleensä joko siitä syystä, että julkista kulkuyhteyttä ei ole, tai sitten lääkäri tai muu terveysalan ammatti-ihminen on todennut
kyydin tarpeen terveydellisistä syistä.
Osana yleistä säästämisen linjaa Kela pyrkii vähentämään matkakorvausten kokonaismäärää,
ja keinoiksi säästämiseen se on kehittänyt kaksi
ratkaisua: ensinnäkin korvausten maksamisessa
siirrytään voimallisesti sähköisesti hoidettavaan
suorakorvaukseen, ja toiseksi tavoitteeksi on otettu
matkojen yhdistäminen. Lapsiperheen
pussissa siinä menee koko
lomabudjetti.
Olen hetken asunut Nastolassa ja kokenut naapuripaikkakunnan kirjavan tason
yksityisen perhepäivähoidon
palveluissa. ??Vaikka
veren käyttö hieman yleensä
vähenee kesäkuukausina,
verta tarvitaan silti joka päivä
Suomen sairaaloissa. Kun
soitin kyseiseen päiväkotiin,
sanottiin, että voimme mennä katsomaan heinäkuussa
tyhjiä tiloja syksyä varten.
Huomioitava kuitenkin
on, että se on autio ja ankea,
kun ei ole lapsia, ja matotkin on rullattu kesäksi pois.
Olimme tästä asiasta samaa
mieltä: emme halua pelotella lapsiamme tulevan syksyn
hoitopaikasta tällaisella vierailulla. Olet mahdollistanut
lapsillemme paljon upeita
hetkiä ja ihanaa lapsuutta.
Kaikkea hyvää tulevaan, ja
toivon hartaasti, että saat
ansaitsemaasi arvostusta tulevaisuudessa, jos et kunnan
taholta niin läheisiltäsi.
Kausalassa 9.6.2014
PÄIVI PIIPPO
perheineen
Tarkennuksia Iitin nimihistoriaan
TÄNÄÄN
Päivä
2-5m/s
Yö
+13
+13
Perjantai
Päivä
1-4 m/s
+17
Päivä
+13
Yö
+6
+6
Sunnuntai
Päivä
2-5 m/s
Yö
+10
+6
Maanantai
Päivä
2-5 m/s
Tämän mukaan kutsuin esitelmässäni Vallin rajaamaa,
paljon h-äännettä puheessaan viljelevien iittiläisten
murrealuetta huhahuttelijoiden alueeksi. Päätöksen tekijät eivät
ymmärrä, millaisen arvokkaan ammatillisen osaamisen he heittävät hukkaan tällä päätöksellä. En siis puhunut hohottelijoista.
Oletuksen siitä, että Iitille tyypillisiä ?lapinraunioita?
pystyttänyt väestö on saapunut pohjoisesta, on esittänyt
arkeologi Jarkko Saipio,
en siis minä. Viimeksi mainittu tarkoittaa sitä, että varsinkin silloin, kun tarve ei ole kiireellinen, samalla taksilla voidaan kuljettaa yhdellä
kertaa useampi asiakas.
Seurauksena muutoksesta Kelan korvaama taksikyyti on Iitin ja samalla koko Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella jatkossa tilattava Lahden
aluetaksin numerosta 0601 10 060. Siksi
eri veriryhmien verta tarvitaan joka arkipäivä oli kesä
tai talvi.
Kausalassa verenluovutustilaisuus on maanantaina
16. Annoin positiivista palautetta monelle taholle Iitin
lapsiystävällisyydestä ja laadukkaista päivähoitopalveluista. Poikkeuksena
tästä ovat ainoastaan pyörätuolikuljetukset. Ne voi
edelleen tilata suoraan autoilijalta.
Kausalassa 12.06.2014
VOITTO RUOHONEN
Hoitotädille ruusuja
ja kunnalle isoja risuja!
Kunnan päätöksellä suurin
osa kunnallisesta perhepäivähoidosta ajetaan alas. Ikänsä
alalle antaneet upeat ihmiset
saavat järjestellä elämäntyönsä rippeet ja pyrkiä mukautumaan tilalle esitettyihin
työnkuviin . Kunnan
osalta haluaisin kuulla perustelut vaikka sitten tämän
foorumin kautta. Juhannusaattona, perjantaina 20.6.
veripalvelutoimistot ovat
kiinni. Perimätieto kertookin Torvikallion
saarnapaikasta ja Sitikkalan
rukoushuoneesta.
ANNA-LIISA LEHESSAARI. Kivikirkkoa edeltänyt Hollolan puukirkko
Yö
Lauantai
4-7 m/s
Haluaisin oikaista ja täydentää paria kohtaa 2.6.2014
A.J.Sjögren-seuran juhlaseminaarissa pitämääni esitelmää koskeneesta selostuksessa, joka sisältyi 9.6.
Iitinseudussa julkaistuun
juttuun.
Aino Vallin haastattelema jaalainen totesi Jaalan ja
Iitin puheenparsien eroista:
?Eihän myö nyt h:ta! (---)
Huhahutelkoot iittiläiset.?
Yö
+14
+3
Juhannusviikolla
tarvitaan
verenluovuttajia
Juhannusviikolla verenluovutus on mahdollista maanantaista torstaihin. Veripalvelu toivoo,
että verta luovutettaisiin tasaisesti joka arkipäivä vuodenajasta riippumatta.
Juhlapyhäviikoilla päivittäinen veren tarve on suurempi kuin muilla viikoilla.
Juhannusviikolla verta voi
luo -v uttaa maa na nta ista
torstaihin 10 veripalvelutoimistossa sekä verenluovutustilaisuuksissa Kemistä Kaarinaan. Kiitos
meidän ihanalle upealle hoitotädille. Hoitopaikan
saanti oli kiven alla ja yksityisten perhepäivähoitajien vaihtuvuus suuri. Ajattelin jopa, että antamani palaute oli arvokasta,
ja että se kuului kauemmas
potentiaalisten iittiläisten
lapsiperheiden keskuudessa
kuin tv-mainonta. jos heitä on.
Viimeisen hoitoviikon
kohdalla tulee va r masti
kyyneliä. Lapsemme ovat olleet onnellisia ja vanhemmat
myös. Saipion oletus
perustuu lapinraunioista löydetyistä luista tehtyihin ajoituksiin.
Iittiläisten suhteesta Hollolan kivikirkkoon totesin,
että koska kirkko uusimpien
tietojen eli Markus Hiekkasen tekemän ajoituksen
mukaan on valmistunut vasta 1510, iittiläiset eivät siellä
montaa vuotta ole ehtineet
käydä. Koska vain toisella
vanhemmalla on palkallista
lomaa, menetämme palkat-
toman vapaan kautta kuukauden tulot. Ei
perusteluja eikä selvitystä,
miksi ko. Päätöksessä toki muistutettiin ettei siihen voi hakea
muutosta valittamalla.
Päätökseen oli käsin lisätty että kyseinen uusi ?hoitopaikka on kesäajan toisessa päiväkodissa 2.6.-10.8.,
sopikaa tutustuminen sinne
ensi viikolle?. Päätös siirtää lapset
isoon päiväkotiryhmään vain
siksi aikaa, että juuri kun he
toipuvat muutoksesta ja kenties hieman kotiutuvat, niin
heidät revitään uudelleen
seuraavaan hoitopaikkaan
11.8 alkaen. Jos haluamme
välttää tämän, joudumme järjestämään itse lomamme peräkkäin. Kyytiä tilattaessa on mahdollista toivoa, että kuljettajaksi saa
kotikunnan taksin, mutta aivan satavarmaa se ei
enää ole johtuen juuri mahdollisista kyytien yhdistelyistä.
Asiakkaalle muutoksella on iso vaikutus. Kun
elämäntilanne mahdollisti
paluun Kausalaan oli yksi
merkittävä tekijä perheemme
paikkakuntapäätöksessä se
että täältä on saanut todella
laadukasta, organisoitua ja
ammattimaista kunnallista
perhepäivähoitoa.
Muistan, kun näin Iitin
tv-mainontaa naapurikunnassa asuessani ja kuulin lapsen
äänen iloisesti mainostavan
Iittiä. kesäkuuta, ja paikkana
totutusti seurakuntakeskus.
Luovuttamassa voi käydä
iltapäivän aikana kello 13
alkaen.
saattoi olla sen verran ahdas, että syrjäkulmien väen
ei toivottukaan vierailevan
siellä kovin taajaan. Tilanne muuttui kuin
salama kirkkaalta taivaalta.
Meillä tehdään jo nyt
surutyötä kunnan päätöksen
takia, ja kärsijöinä ovat aikuisten lisäksi pienet lapset.
Saimme kuulla päätöksestä
ilman perusteluja tylyllä päätösmuotoisella kirjeellä keskiviikkona 28.5.2014.
Päätös kertoi, että lapsillemme on myönnetty päivähoitopaikka 23.6.2014. Samoin
kunnallisen perhepäivähoidon edunvalvontahenkilöiden toivoisin reagoivan tähän
kirjoitukseeni . Sen sijaan jos asiakas on tilannut kyydin suoraan autoilijalta, hänen on maksettava koko kyytimaksu ja haettava itse Kelakorvausta. päätös meille saapuu. Suunniteltujen leikkauksien lisäksi verta tarvitaan akuutteihin
leikkauksiin, syöpäpotilaille
sekä synnytysten yhteydessä
esimerkiksi keskosvauvoille.
On myös kroonisia sairauksia, joiden hoito vaatii säännöllisiä verensiirtoja. En voi kuin ihmetellä missä tämän luokan
typeryys on keksitty.
Olemme perheenä saaneet nauttia erityisasemasta
naapurikuntiin nähden. Joudumme luopumaan lapsille suunnattoman
tärkeäksi muodostuneesta
upeasta perhepäivähoitopaikasta. Koska kunta vei
mahdollisuuden vaikuttaa tilanteeseen muuten, ei jäljelle
enää jää kuin kiitos menneestä ja pelko tulevasta. Juhannusaattona ei ole
verenluovutusta. Hoitotätimme on ollut upea alansa
ammattilainen, joka ansaitsee kunnian suuresta kasvatustyöstä. Mainitusta numerosta kyydin tilatessaan hän saa Kelakorvauksen suoraan hyödykseen ja maksaa ainoastaan
14,25 euron omavastuun matkan pituudesta riippumatta. Ainakin
uskoin silloin, että tv-mainonnalle olivat perusteet lapsiperheiden arvomaailmassa.
En olisi ikinä uskonut, että
kunnan takaa-ajama imagollinen mainonta ja käytännön
arvomaailma menevät jos-
sain kohtaa näin pahasti ristiin. jos se on edes
mahdollista. Koska kirjeen
saantiaikataulua seuraava
arkipäivä oli pyhä, emme todellakaan päässeet ainoana
jäljelle jäävänä arkipäivänä
tutustumaan lasten kanssa
syksyn hoitopaikkaan. 2
TÄNÄÄN
Torstaina kesäkuun 12. Kyseisen alan
tekijöiden antaumuksellisuus
ei ole mitattavissa rahalla, ei
ainakaan meidän kokemuksemme perusteella meidän
hoitotädin kohdalla
Kunnianimitys ei siis
ole tämän päivän ansioista,
vaan kiitos vuosikymmenten
työstä.
Yllätys tai ei, perinteinen
urheiluseuratyö nostettiin
arvoonsa kaiken teknologiaruuhkan keskeltä.
. Tämä on tunnustus
nimenomaan seuraväelle, jäsenille, talkoolaisille ja valmentajille, Purho korostaa.
Harri Nuutinen sen sijaan
ei ollut kovin yllättynyt, hän
näkee valinnassa arvostuksen
pitkäjänteiselle työlle, mitä
seurassa vapaaehtoiset ovat
tehneet ja tekevät.
. päivänä 2014
3
Vuoden 2014 Elämysiittiläiset ovat Iitin Pyrintö ja Kausalan Yritys. Samoin kisamatkat
ovat elämys, niille aikuisetkin haluavat mukaan, ja usein
bussiin on ruuhkaa. Kaikilla
lapsilla ja nuorilla on meidän
kauttamme mahdollisuus
osallistua, puheenjohtajat
summaavat.
Kausalan Yrityksellä on
tänä kesänä yhteistyötä Kuusankosken Puhdin pesäpalloilijoiden kanssa. Jaa-a se jää nähtäväksi. Kerran eräs isoäiti oli
tullut kentälle ensimmäistä
kertaa seuraamaan lapsenlapsensa kisailua. Sitä paitsi, pystymme tarjoamaan elämyksiä
varsin edullisesti. Joka tapauksessa he odottavat remontin
valmistumista ja sitä, miten
seuratyö taas pääsee uuteen
vauhtiin.
. Elämysten ei tarvitse
olla mitään suuria ja mullistavia, ne syntyvät pienistä
hetkistä. Yhteisöllisyys on elämys, ja se on
vähän enemmän kuin olla
kotona tv:n tai tietokoneen
ääressä, Nuutinen kuvailee.
. Mukaan pääsee
edullisesti yhteislisenssillä.
Harri Nuutinen kuuntelee
mielenkiinnolla asiaa ja tuumii, että monipuolistaminen
on tervetullutta:
. Pyrimme jatka-
maan nykyisiä toimiamme, ja
ainahan niissäkin riittää parannettavaa, Nuutinen pohtii.
Yrityksessä katse kiinnittyy nyt ennen muuta juniorityöhön.
Entä millainen kunnianimityksen velvoittama uusi
elämystapahtuma syntyy
vuoden sisällä?
. Siitä puhutaan paljon, mutta teot ovat vähäisiä.
Lasten ja nuorten liikkumisessa erilainen tekeminen on
kehittymisen kannalta tärkeää; esimerkiksi lentopalloilijalle yleisurheilutausta on
merkittävä tekijä.
Ravilinnan peruskorjauksesta pois jätetty liikuntahallin laajennus on ollut puheenjohtajille pettymys, sillä
tarvetta sille olisi ollut laajalla rintamalla. Huomionosoitusta olivat vastaanottamassa Pyrinnöstä puheenjohtaja Harri Nuutinen, varapuheenjohtaja Riitta Palander ja aktiivinen yleisurheilija Jami Palander sekä Yrityksestä puheenjohtaja Anu Purho ja sihteeri Hannu Backman.
Elämysiittiläiset kannustavat
monipuoliseen liikkumiseen
Perinteinen urheiluseuratyö nostettiin arvoonsa teknologiaruuhkan keskeltä
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin Pyrintö ja Kausalan Yritys ottivat vastaan puheenjohtajiensa Harri Nuutisen
ja Anu Purhon johdolla Elämysiittiläisen kunnianimityksen. Ideoita on, mut-
ta ne odottavat jalostumistaan. Pesäpallosta ei ole kuitenkaan tulossa meille uutta
lajialuetta, mutta se monipuolistaa lasten ja nuorten
liikkumista. Erityisiin uusiin toimiin meillä ei ole resursseja, vaikka toiminnoissamme
onkin moni asia paremmin,
kuin mitä tässä olen lähiseuroja kuullut. Kyllä 15-vuotias vain
yhden lajin harjoittaja kyllästyy aika nopeasti, jos tekee
yhtä ja samaa ympäri vuoden. Liikunnan parissa koetut elämykset ovat tärkeitä
koko perheelle. Itsellänikin
on yhä muistissa monta lasten kanssa koettua elämystä.
Usein se ei ehkä tunnu siltä
heti, mutta ajastaan se kultautuu ja kantaa elämässä. TÄNÄÄN
Torstaina kesäkuun 12. Todennäköisesti järjestämme yhteisen tapahtuman,
koska meidät Elämysiittiläisiksi yhdessä valittiinkin.
?Elämysiittiläisen kunnianimitys on myönnetty tunnustuksena ja arvonannon
osoituksena terveyttä ja virkistystä sekä yhteisöllisyyttä
tuottavien ja elämyksiä antavien monimuotoisten liikunta- ja vapaa-ajanharrastusten
levittämisestä ja kehittämisestä kaikissa ikäryhmissä
ja erityisesti lasten ja nuorten
keskuudessa, Iitin Pyrintö yli
100:n ja Kausalan Yritys lähes 90 vuoden ajan. Elämys voi olla osallistumista seurakisoihin tai
vaikka tansseihin Saukonkalliolla. kunnanjohtaja Riku Rönnholm sekä valtuuston
puheenjohtaja Esa Lehtinen ja hallituksen puheenjohtaja Jarkko Salonen. Valinta tuli niin puun
takaa, ettei tässä ole ehtinyt
ajatella asiaa. Lentopallo on talvilaji, pesäpallo kesälaji, ja ajatus
tässä on ympärivuotisessa
liikkumisessa, Purho mai-
nitsee:
. Hän oli aivan innoissaan jo ajatuksesta
päästä kannustamaan häntä,
Nuutinen kertoo.
. Se
auttaa tiukassa paikassa, ja
se tuo perheitä yhteen, Purho
miettii.
. Aktiivisella toiminnallaan ja hyvällä
yhteistyöllä seurat ja ennen
kaikkea sen takana olleet ja
olevat henkilöt ovat tehneet
Iittiä tunnetuksi myös maakunnan ulkopuolella,. Nimityksen julkistivat ja kunniakirjan ja kukat luovuttivat vs. Purholle valinta oli
tosi yllätys, ihana huomionosoitus sekä viesti siitä, että
oikeita asioita on tehty.
. todetaan Elämysiittiläinen 2014
-kunniakirjassa.
KALATORI 14.6.2014 KLO 8-13
Kausalan torilla
Klo 9.15 Iitin lauluveikot
Klo 9.40 Kalatalouskeskus, Martti Puska
Asiaa kalastuksen ajankohtaisista asioista
Klo 11.00 Iitin Musiikkijuhlien musiikkikurssilaiset
Toripäivän orkesterina Iitin
Kansalaisopiston
Harmonikka- ja Pelimanniryhmä
Paistettua ja savustettua muikkua ja lohta
Tasatunnein fileerausnäytöksiä
Järjestäjä: Iitin kunta ja Iitin Kalamiehet. Monipuolisuutta tulisi
olla ainakin tuohon ikään
saakka. Kyseessä
on valtakunnallinen Yhteiset
pallot -hanke, jossa seurat yhdessä monipuolistavat lasten
iikkumista lentopallon ja pesäpallon lajivaihdolla.
Vapaa
pääsy, ohjelma 5 ?.
Lomat
Diakoniatyöntekijä Erja Ylikoski on vuosilomalla 9.6.
?6.7. Sijaisina johtava diakoniatyöntekijä Vuokko Järvinen 21.6. Toimisto oli
rakennettava tyhjään vuokratilaan, samanaikaisesti koko
ajan oli neuvoteltava valtion
viranomaisten ja ministeriön
kanssa ohjelman käytännön
toteuttamisesta.
Varsinaisen hanketoiminnan alkaessa mukaan tulivat
asiakaspalvelu, koulutukset
ja yhteisöllinen toiminta niin
kansallisesti kuin kansainvälisestikin.
Anne Mettälän mutkaton
ja ihmisläheinen toimintatapa sekä hirtehinen ja lämmin
huumori auttoivat eteenpäin
vaikeissa ja haasteellisissa tilanteissa. Kristittyjen yhteys on uskoamme ja
elämäämme suuresti rikastuttava asia, mutta se on myös
se kenttä, jossa uskomme aitoutta testataan.
?Toistamme tarvitsemme, syliä avointa,
vanhemman kokemusta ja lapsen katsetta.
Kohtaamme pettymykset, ilot ja yllätykset
toistemme rinnalla.. 13:9
MAANANTAINA
Älä säikähdä vaaraa, joka
äkisti kohtaa, sillä Herra
Aurinko nousee
TORSTAINA 12.6.
Aurinko nousee Iitissä
3.41 ja laskee 22.48.
PERJANTAINA 13.6.
Aurinko nousee Iitissä
3.40 ja laskee 22.49.
LAUANTAINA 14.6.
Aurinko nousee Iitissä
3.40 ja laskee 22.50.
SUNNUNTAINA 15.6.
Aurinko nousee Iitissä
3.39 ja laskee 22.51.
MAANANTAINA 16.6.
Aurinko nousee Iitissä
3.39 ja laskee 22.51.
TIISTAINA 17.6.
Aurinko nousee Iitissä
3.39 ja laskee 22.52.
KESKIVIIKKONA 18.6.
Aurinko nousee Iitissä
3.39 ja laskee 22.53.
Torstaina kesäkuun 12. Erityisesti se perustuu kolmeen
jakamattoman kirkon uskontunnustukseen. Se oli Annen
käsialaa.
Usein Anne tiukoissa
paikoissa lausahti: ?Ei mitään paniikkia, älkää ottako
stressiä.. klo 10 Konfirmaatiomessu Jaalan kirkossa, Kiviluoto, teol.yo Saimi Kautonen,
Karttunen, kesänuorisotyöntekijä Justiina Lampila ja isoiset. Ps. Sen sisältöä
on kuitenkin vaikea selittää
ymmärrettävästi toisella tavalla uskovalle tai vaikkapa
omille lapsille. 0400
733 871 ja ajalla 23.6.?6.7. Hän ylittää kaikki ihmismielen keksimät karsinat
ja mielen kuvat.
. 1907)
Viikon sana
TORSTAINA
Kristus sanoo: Edessäsi on
nyt avoin ovi, minä olen
sen avannut, eikä kukaan
voi sitä sulkea. Me olemme oppineet
sujuvasti kuuntelemaan tuollaista puhetta. Ketään ei pidä painostaa uskon
asioissa mihinkään suuntaan. Tämä näkemys on
idullaan jo Raamatussa. Hän oli
syntynyt Iitissä 10. He
huutavat avuksi minun
nimeäni, ja minä vastaan
heille. Ilm. Kolehti: Oman seurakunnan
pyhäkoulutyölle.
KAHVITUPA: Kahvitupa avoinna pe 13.6. VK 464:2
REIJO LEHTONEN
kunnasta löytyi kuitenkin innokkaita maaseudun ruohonjuuritason kehittäjiä.
Anne Mettälän toiminnanjohtajaksi valinnan jälkeen kehittämistyö lähti
varsinaisesti käyntiin. Se kuuluu uskonnonvapauden perusperiaatteisiin. 15:1-10). 1994.
Anne Mettälällä oli vahva toimittajatausta, hän oli
pitkään mm. Seela
Peppi Aurora Salo.
IITTI
Kirsti Annikki Ravantti 66 v.
Ulla Maija Rantonen 65 v.
Helluntaisrk. klo 10 Pyhän Kolminaisuuden päivän ehtoollisjumalanpalvelus, I rippikoululeirin konfirmaatio kirkossa, Sarkasuo, Lainio-Nurminen, Räsänen. 29:9
Viikon miete
Lakon alapäässä vuotaa
veri, yläpäässä konjakki.
Matti Kurjensaari
(s. Painostus ja pakko eivät
palvele kristinuskon asiaa eikä ihmisen henkistä hyvinvointia. 90:16
KESKIVIIKKONA
He antoivat auliisti lahjoja
Herralle. Kausala
Su 15.6. klo 10 ei ole jumalanpalvelusta Jaalan kirkossa. Se on viinipuuvertauksen keskeinen sanoma. Anne
oli työtä pelkäämätön käytännön ihminen. Rippikoululaisten kukitus
ja rippikoulutodistusten jako
messun jälkeen. Elämän neste virtaa oksasta oksaan, kun yhteys
on kunnossa. saakka, puh. Virret: 503; 704; 135; 180;
507:1-; 236; 511; 517; 125:1,3,4. Suinkaan
aina se ei tapahdu meidän toiveittemme tai rukoustemme mukaan.?Jumalan
määritteleminen on mahdotonta. Uskonelämän hoitamisen ja elävänä säilymisen kannalta on tärkeä huolehtia kolmesta asiasta:
Jumalan sanasta, rukouksesta ja kristittyjen keskinäisestä yhteydestä. Jo Apostolisessa uskontunnustuksessa
keskitytään esittelemään kolmiyhteistä Jumala-kuvaa.
. paikallislehti
Iitinseudun toimittajana ja
sen jälkeen Kaakkois-Seutu
lehden päätoimittajana ja toimitusjohtajana.
Pohjois-Kymen Kasvun
toiminnanjohtajan työn Anne
Mettälä aloitti v. Silloin
määrättiin, että helluntain
jälkeistä sunnuntaita vietetään Pyhän Kolminaisuuden
juhlana. Rippikoulunuoret tulevat kirkkoon jo klo
9, jolloin on albojen sovitus,
konfirmaation kulun kertaus
ja ryhmärippikuvan ottaminen kirkon portailla klo 9.15.
La 21.6. 040 518 2650.
IITTI
Luca Daniel Kalevi Ravi. Vanhojen maalaiskuntien aikaan
jokaisesta toiminta-alueen
IITIN SEURAKUNTA
KIRKKOHERRANVIRASTO
Puh. 4
KIRKOLLISET
..
Viikkopaivyri
Nimipäiviä
TORSTAINA
Esko
PERJANTAINA
Raili, Raila
LAUANTAINA
Kielo, Pihla
SUNNUNTAINA
Vieno, Moona, Viena
MAANANTAINA
Päivi, Päivikki, Päivä
TIISTAINA
Urho
KESKIVIIKKONA
Tapio
on sinun tukesi ja turvasi.
Sananl. 104:4
SUNNUNTAINA
Minä vien tuleen, puhdistan kuin hopean ja
koettelen sitä tulessa niin
kuin kulta koetellaan. Se tulee
hyvin havainnollisesti esille Pyhän kolminaisuuden
päivän evankeliumitekstissä (Joh. Usko yhteen mutta
kolmiyhteiseen Jumalaan
kuuluu kristillisen uskon
ytimeen. Maaseudun kehittäminen toimintaryhmätyön keinoin oli nuoressa EU-Suomessa uusi asia.
Uusi asia se oli myös pohjoisessa Kymenlaaksossa. Aino Markkula,
Karttunen, kirkkokahvit Kesäkahvilassa srk-salissa.
Diakoniatyö
Tämän vuoden Yhteisvastuukeräys tuotti Jaalan kappeliseurakunnan osalta 2138,55
?. Kristinuskon sanoman ytimeen kuuluu vapaus.
Usko elää ja vaikuttaa vain vapauden ilmapiirissä.
Toisaalta Raamatun mukaan kristillinen usko on
voimakkaasti yhteinen ja yhteisöllinen asia. Ps. Monoteisteinä
myönnämme, että Jumala on
yksi. Kristittynä
elämisen elinehto on, että yhteys Kristukseen ja yhteys
toisiin ihmisiin säilyy eheänä ja toimivana. Elääksemme rikasta hengellistä elämää, me emme voi valita vain toista,
johon liitymme, Kristusta tai lähimmäisiä. klo 11?14. 15:1-10), joka sisältää
Jeesuksen vertauksen viinipuusta. Kehittämisohjelma päättyneelle
rahoituskaudelle oli professori Eero Uusitalon mukaan
maan paras. Merkillistä on, että
emme voi todistaa tieteellisesti tuon kolmiyhteisen
Jumalan olemassaoloa. Anne selvitti
EU-pykälät niin metsästäjien
JUMALANPALVELUS
Su 15.6. klo 18 Konsertti kirkossa, Katja Kallio, laulu, piano, Erno Aalto, kitara. Edellisenä iltana hän
vielä oli lapsuuden kotikylänsä Vuolenkosken kyläjuhlassa, josta iloisena lähti
ajelemaan kohti kotia.
Anne Mettälä oli tunnustettu maaseudun kehittäjä
niin paikallisesti, maakunnallisesti kuin valtakunnallisesti, hän ehti luoda myös
kansainvälistä yhteistyötä.
Perheen ja ystävien lisäksi Annea jää kaipaamaan
suuri joukko maaseudun ihmisiä.
RIITTA ALESTALO
PKK:n pj. 16:1
LAUANTAINA
Sinä teet tuulista sanasi
viejät ja panet liekit palvelijoiksesi. 3: 25, 26
TIISTAINA
Anna palvelijoittesi nähdä suuret tekosi, anna
lastemme nähdä kunniasi
loisto. 1.Aik. Avoinna ti 17.6. Se, joka pysyy minussa ja
jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Mahdollisuus verenpaineen mittaukseen ti 17.6 klo 11?12.
Jumalanpalveluselämä
Su 15.6. 2000-2006
Pyhän Kolminaisuuden
päivää vietetään 15.6.
P yh ä n Kol m i n a i suud en
päivänä on hyvä puhua Jumalasta ja uskontunnustuksesta,
toteaa emerituspiispa Wille
Riekkinen.
. Käytännön elämässä
rakkaus välittyy elämäämme juuri toisten ihmisten
kautta. Työ vei
Annen aikaa, jota hän olisi
halunnut antaa perheelleen.
Pysäyttävä uutinen An-
nen kuolemasta tuli yllätyksenä. 3:8
PERJANTAINA
Jumala, pidä minusta huoli, sinuun minä turvaan.
Ps. Klo 13 Kansanlaulukirkko
Hartolan PVY:n talolla, Kiviluoto, Karttunen, Jaalan Kirkkokuoro, Jaalan Pelimannit.
Kirkkokahvit PVY:n talolla jumalanpalveluksen jälkeen.
Ke 25.6. Ilman minua
te ette saa aikaan mitään. Kesäkahvila
ei ole avoinna konfirmaatiomessun jälkeen. klo 11?15, hartaus
klo 14, Jukka Kaunisto. diakoniatyöntekijä Sirkku Nivala,
puh. Joka ei pysy minussa, on kuin
irronnut oksa: se heitetään pois ja se kuivuu.?
Heti ensimmäisenä helluntaina, kun Pyhä Henki
vuodatettiin, syntyi yhteisö . Kiitos kaikille keräykseen
osallistuneille!
Tulossa
Su 22.6. joulukuuta 1956.
Anne Mettälä pääsi ylioppilaaksi Iitin yhteiskoulusta ja valmistui valtiotieteiden
maisteriksi Helsingin yliopistosta v. Luterilainen kirkkomme seuraa kirkkovuoden
saatossa tätä käytäntöä.
. seurakunta. Onkin todettava, että
tiukan dogmaattisuuden sijaan häntä on hedelmällistä
lähestyä mystiikan, hiljaisuuden, rukouksen ja ylistyksen
välityksellä.??Tähän sopii
hyvin päivän evankeliumiteksti (Joh. 2001. Hän kantoi stressin
ja vastuun omilla harteillaan.
Anne harrasti luonnossa
liikkumista, suunnistus oli
hänelle vanha rakas harrastus. Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus
Jaalan
kirkossa, past. Sak. klo 18.00
Hyvän sanoman ilta
- Tuula Siro Kotkasta
kuin kulttuuriväenkin kanssa.
Taitavana ja nopeana kirjoittajana, loistavana valokuvaajana ja tarkkana ihmisenä
Anne Mettälä nosti PohjoisKymen Kasvun Suomen toimintaryhmien eturiviin. Molemmat
kuuluvat samaan pakettiin.
Voima, joka pitää Kristus-viinipuuta tuoreena ja elävänä on rakkaus, joka on lähtöisin rungosta, Kristuksesta, mutta se ei ole tarkoitettu vain meitä itseämme varten vaan välitettäväksi eteenpäin. Jeesus sanoo: ?Minä
olen viinipuu, te olette oksat. päivänä 2014
Anne Mettälä
1956-2014
Pohjois-Kymen Kasvu ry:n
toi m i n na njoht aja, V T M
Anne Mettälä menehtyi 8.
toukokuuta Iitissä. Siinä Jeesus vertaa itseään
viinipuuhun ja seuraajiaan
sen oksiin. Perhe oli Annelle tärkeä,
lämpimästi hän puhui puolisostaan Pekasta ja lapsistaan
Riikasta ja Mikasta. 829 3323
Avoinna: Ma-Pe klo 9-12
www.iitti.fi/srk/iitti
Oksat vihannoivat
vain puussa pysyen
Yhteiskunnassamme korostetaan voimakkaasti sitä,
että uskonto on yksityisasia. Aiheeseen on keskitytty Rooman kirkossa jo
vuodesta 1334 lähtien. Samalla hyväksymme,
että hän lähestyy meitä Isänä
(Luojana), Poikana (Lunastajana) ja Pyhänä Henkenä
(Puolustajana).
. Pysyminen keskinäisessä yhteydessä ja
rakkaudessa antaa elämää
ja avaa Jumala-uskon ulottuvuudet ruohonjuuritasolla
toteutettaviksi.. Sen
sijaan voimme todeta hänen
toimivan tässä maailmassa
monin eri tavoin
Yhdistys perustettiin, koska sen kautta voidaan
tapahtuman järjestämiseen
hakea rahoitusta.
. Sää oli aamupäivästä
lämmin, joskaan ei aivan helteinen, ja torilla avajaisohjelmia seuraamassa oli useampisatapäinen yleisö.
Tapahtuman avasi Iitin
yrittäjien puheenjohtaja Teuvo Haara kertomalla muun
muassa avaustapahtuman
taustasta ja muistuttamalla
eri liikkeissä olevista kesätarjouksista. Avajaistilaisuuden juonsi
Katri Nyquist.
Aivan kympin arvoisesti tilaisuus ei sujunut, vaan
yleisön joukosta kuului moneltakin suunnalta moitteita
äänentoistosta, joka aiheutti
puheenvuorojen huonon kuuluvuuden.. Puheeet kuuluivat hyvin lavan eteen, huonommin laita-alueille.
Kausalan kesänavaus
leppoisissa tunnelmissa
VOITTO RUOHONEN
Kausalan kesänavaus sujui
lauantaina leppoisissa tunnelmissa. Hän haastatteli
myös lyhyesti tilaisuudessa
julkistettua Iitin Tiltua, Olga
Temosta, joka saapui paikalle ratsastaen.
Avajaisissa herätti kovasti puhetta, miksi Tiltu ei tällä
kertaa saanut päähänsä kukkakranssia, kuten ennen on
Tiltun julkistuksen jälkeen Olga Temosta haastatteli lyhyesti yrittäjien puheenjohtaja Teuvo Haara.
ollut tapana: se oli kuitenkin
Olgan oma toivomus, osin
siksi, että se olisi saattanut
innostaa liikaa hevosta, jolla
hän paikalle saapui ja poistui,
ja myös siksi, että kranssi ja
ratsastuskypärä olisivat yhdessä olleet hankala yhtälö.
Jatkossa hän aikoo sitä kyllä
käyttää.
Terveiset Iitin musiikkijuhlilta toi avajaisiin musiik-
kijuhlayhdistyksen puheenjohtaja Reijo Leino todeten
juhlien olevan kunnan ja
kuntalaisten yhteinen voimannäyte. TÄNÄÄN
Torstaina kesäkuun 12. Kuka tahansa voi lähteä yhdistykseen mukaan,
Leino kannusti mainiten samalla, että tänä vuonna yö-
konserttiin on varattu jo 450
lippua.
Elämysiittiläisiksi julkistettiin tänä vuonna Iitin
Pyrintö ja Kausalan yritys, ja
avajaistilaisuus päättyi Voice
of Finlandista tutun Roni Lepän ja hänen yhtyeensä soittoon. päivänä 2014
5
KesäKausalan avausta seurannut yleisö kokoontui esiintymislavan liepeille. Iitti, voi hyvin ?teemalla kunnan teltassa esiintyivät
kunnan lisäksi Kymijoen Kyläkuitu, Kausalan Atk-shop,
Roni Leppä ja yhtye päättivät konsertillaan ohjelmaosuuden.
Päijät-Hämeen Osuuspankki
ja Radansuun ryhmäpuutarha
Hä nen p erheensä
hankki rantapaikan silloisen
jaalalaisvaikattaja Topi Keskitalon avustuksella vuonna
1960, joten hän on ollut kesäjaalalainen viisivuotiaasta alkaen, avaustapahtuman juontaja Rolf Hedman esitteli.
Hyvikkään rannalla sijaitseva tila jaettiin vuonna
2003, ja vuotta myöhemmin
Spoof rakensi kesäpaikan
talviasuttavaksi, joten nykyisin perhe viettää siellä juhannusten lisäksi joulutkin.
. päivänä 2014
Kesäjaalalaisena viisivuotiaasta alkaen
Lähiruoka ja toiveiden tori avauksen uutuuksina, molemmista hyvää palautetta
VOITTO RUOHONEN
Vuoden 2014 kesäjaalalainen
on Kouvolan kaupunginsih-
teeri Heikki Spoof, joka
aiemmin on työskennellyt
kaupungissa myös kansliapäällikkönä ja kaupunginla-
kimiehenä.
. Jaalassa on hieno
asua, tuore kesäjaalalainen
sanoi saavillisen vettä niskaansa saatuaan:
. Käykää niissä,
se on paras tapa taata, että ne
jatkuvat.
Kesänavauksessa jaettiin
LC Jaalan stipendit. Hienoa on, että myös
kylätapahtumia jaksetaan
edelleen pitää. 6
TÄNÄÄN
Torstaina kesäkuun 12. Jaalan
ala-asteelta stipendin sai
Katja Makkonen, Hirvelän
?
yläasteelta Kaisa Kärkinen
ja Sampo Saastamoinen,
Iitin lukiosta Marko And,
Kuusankosken lukiosta Pauli
Laiho, Kouvolan yhteiskoulun lukiosta Aleksi Katainen
ja Kouvolan lyseon lukiosta
Juulianna Lampila.
Musiikista tapahtumassa
huolehti ikivihreitä laulanut
Petri Ryynänen säestäjänään Päivi Federley.
Käykää kylätapahtumissa,
se on paras tapa
taata jatkuvuus
Toiveiden Torilla haettiin ideoita Jaalan kirkonkylän kehittämiseksi.
Kesäjaalalainen mallia 2014 Heikki Spoof sai saavillisen Pyhäjärven vettä niskaansa
Juha Vainion, Annikki Niirasen ja Antti Ahtiaisen avustuksella.
LC Jaala jakoi perinteisesti stipendit Jaalan kesänavauksessa.. Jaalassa on hyvä yhteishenki, parempi kuin missään muualla uudessa Kouvolassa, ja toivon, että voin
edistää jaalalaisten asiaa tulevan vuoden aikana, Spoof
. Lähiruoka ja erityisesti
maalaisleipä ovat tehneet
kauppansa, kehui Laura
Tolppala, joka myi Keskitalon leipomon tuotteita ja
tarjoili myös maistiaisia.
Veli-Matti Jälkö (taustalla)
tarjoili väelle muun muassa Pyhäjärven haukea ja
Benjamin possua.
toi esille tuntojaan.
Kastamisen suorittivat
viime vuoden kesäjaalainen
Annikki Niiranen, Jaalan
yrittäjien puheenjohtaja Juha
Vainio ja Jaalan kappeliseurakunnan edustajana Antti
Ahtiainen.
Kesäkauden avauksen
suoritti Jaalan kesäneuvoston
puheenjohtaja Hannu Tonteri. kerran.
Kesäneuvosto aloitti vuotta
myöhemmin kunnan ja kesäasukkaiden yhdyssiteeksi,
ikkunaksi Jaalasta ulospäin,
kuten Tonteri sanoi.
Hän kiitteli kesänavausta
siitä, että on osattu hienosti
uudistua: osana tapahtumaa
olivat lähiruokatori ja toiveiden tori, jossa haettiin ideoita
erityisesti Jaalan kirkonkylän
kehittämiseen.
. Hän mainitsi, että ensimmäiseksi kastettu kesäjaalalainen oli kansanedustaja ja
ministeri Sulo Suorttanen
vuonna 1986, joten kastajaiset olivat nyt jo 29
Henna Leiramo kertoi itäsuomenkarjasta.
I it i n L a dust a Erk k i
Haapalahti varmisti tulimestarina makkaranpaiston
ja nokipannukahvin keiton
Ehtookodin keittiön tyttöjen
huolehtiessa tarjoilusta.
Tapahtuma keräsi satakunta nuorempaa ja vanhempaa hieman epävarmasta
säästä huolimatta. Sateelta
kuitenkin vältyttiin, eikä Ehtookodin pihalle ja tiloihin
sateen varalle suunniteltuja
vaihtoehtoisia ohjelmia käytetty, joten ideoita jäi vielä
varalle seuraavan vuoden kevättä ajatellen.
Pirjo Sjögren varmisti Salme Eerolan suoritusta tasapainoradalla.
Torstaina kesäkuun 12. Eerolanpuiston leikkikentällä. Tiina Kyrkkö ohjasi
vauhdikasta zumbaa.
Mölkky-peliä opastamassa oli Markku Rytkölä.
Ihasteltavana oli myös
kyyttölehmä ja -vasikka lehmityttöineen. TÄNÄÄN
Henna Leiramo kertoi kyytöistä.
Iästä viis -puistotapahtuma lähes 100
osallistujan voimin
HANNA BRAGGE
Voimaa vanhuuteen -hankeyhteistyön innoittamina
Iitin Ehtookoti ja kunnan
vapaa-aikapalvelut järjestivät reippaan kesänavauksen
tiistaina 3.6. ?IÄSTÄ
VIIS. -puistotapahtumaa
viettämään kutsuttiin vanhemman väen lisäksi myös
päiväkoti-ikäisiä hoitajineen
sekä isompiakin lapsia, jotka
saivat merkintöjä LiiKu-passeihinsa.
Liikunnanohjaaja EijaLiisa Virta suunnitteli ohjelmaan houkuttelevia pihapelejä ja ikäihmisille sopivan
Voimaa ja tasapainoa -radan
hyödyntäen leikkipuistovälineitä. päivänä 2014
7
Sinua
Lahella
KYMEN SEUDUN OSUUSKAUPPA
ginvuonon äärellä. www.veripalvelu.fi
. Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801.
Ota virallinen henkilötodistus mukaan. .. ajoi
Kärsämäelle ja sieltä Vuolenkoskelle.
1. Matkallaan Pekkola suuntasi myös Norjan
puolelle, missä vieraili mm.
Pykeijan suomalaislähtöisessä kalastajakylässä Varan-
KSO
KYMEN
SEUDUN
.. .. Hammerfestissa vierailtuaan Pekkola
kääntyi kotia kohden, ja omien sanojensa mukaan ?yhden
pysähdyksen taktiikalla. 8
KULTTUURI
Torstaina kesäkuun 12. Näiden lisäksi yksi vedos on tapana
jättää ?pajalle?, ja siksi näitä
vedoksia kutsutaan pajavedoksiksi.
Pajavedos -näyttely on
koottu Helsingin Kivipainon
(perustettu 2001) toiminnan
aikana kertyneestä pajave-
doskokoelmasta. www.sovinkoluovuttajaksi.fi
Pajavedos-litografiat ovat tämän kesän näyttelynä Verlan Kollamakasiinissa.
Pekkola pohjoisessa
Viime syksynä unelmansa
Lapin-matkasta toteuttanut
vuolen koskelainen sotakamreeri Arto Pekkola teki
vastaavantyyppisen matkan
äskettäin. klo 13?18
Iitin seurakuntakeskus,
Eerolantie 1
Tervetuloa!
OJENNA KÄTESI. Sinua
OSUUSKAUPPA
Lahella
KYMEN SEUDUN OSUUSKAUPPA
KYMEN SEUDUN
OSUUSKAUPPA
KYMEN SEUDUN
OSUUSKAUPPA
.. Vedostajat
hoitavat varsinaisen vedossarjan laadukkaan painamisen.
. Taiteilija keskittyy
teoksessa luovaan työhön,
piirtämiseen ja maalaami-
seen painolaatalle. litografioita
Verlan Kollamakasiinissa
on avautunut 5. Helsingin
Kivipaino on tehnyt yhteistyötä eturivin suomalaisten
taiteilijoiden kanssa, ja pajalla on myös kansainvälistä
toimintaa. KSO
.. Suurin osa vedossarjasta menee taiteilijalle,
vedostajat saavat itselleen
työstä vedokset. Kuuden päivän
matkalla kertyi kilometrejä
3.700 eli yli 600 kilometriä
päivää kohden.
Lähtiessään Pekkola ajoi
yhtä päätä Ivaloon, missä tapasi kullankaivajaystävänsä
Mäläskän. kesäkuuta, ja
näyttely on esillä 24. elokuuta
saakka.
Näyttelytyöt koonnut kuvataiteilija Pekka Parviainen kertoo tämänkertaisen
litografia-näyttelyn taustoista:
?Taidegrafiikassa taiteilija usein työskentelee yhteistyössä ammattivedostajien
kanssa. Sinua
Lahella
OSUUSKAUPPA
KSO
KYMEN SEUDUN
Pekkola Nordkappin
maapallo-teoksen äärellä.
Pykeijan suomalaislähtöisessä kylässä on nykyisin 220 asukasta.
.. päivänä 2014
Pajavedoksia Verlan
Kollamakasiinissa
Pajavedoksia . Näyttelyn esittää
litografian tukiyhdistys Pro
Litografia.
Näy t t ely n t a it ei l ijat:
Giuseppe Colombo, Jorma
Hautala, Tiina Kivinen, Lior
Körner, Kuutti Lavonen, Petri
Merta, Pinja Metsäkoivu, Pilvi Ojala, Kukka Paavilainen,
Pekka Parviainen, Ari Pelkonen, Laila Pullinen, Vappu
Rossi, Kaisu Sirviö ja Risto
Suomi.
VERENLUOVUTUS
KAUSALASSA
ma 16.6
Kunnassa tavoiteltaisiin noin prosentin suuruista
vuotuista väestönkasvua
etenkin työikäisestä väestöstä. Laskelmissa on päädytty vuonna 2017
kunnallisveroprosenttiin 21,
jolla voitaisiin pärjätä jopa
vuoteen 2023 asti.
Tulevaisuustyöryhmä
ehdottaa uuden kunnan visioksi: ?Lahti on avoin,
uudistuvan yrittämisen ja
monipuolisen asumisen ympäristökaupunki?. Selvittäjä Rolf Paqvalin ehdottaa,
että uuden kunnan kaupunginjohtajaksi tulisi Jyrki
Myllyvirta. Kuntajakoselvityksen
johtoryhmä käsitteli loppuraportteja kokouksessaan
tällä viikolla tiistaina Iitin
Vuolenkoskella. Harvoin tarvittavat
palvelut tuotettaisiin liikku-
vina, sähköisesti tai keskitetysti.
Talous- ja henkilöstötyöryhmän loppuraportti kertoo, että yhdellä suuremmalla
kunnalla olisi huomattavasti
paremmat mahdollisuudet
sopeuttaa toimintojaan, kasvattaa elinvoimaa ja tätä
kautta parantaa työllisyyttä
sekä kasvattaa verotuloja.
Uudella kunnalla onlisi mahdollisuus pitkällä aikavälillä
turvata palvelut ja saada talous tasapainoiseksi.
Itsenäisillä kunnilla ei
nähdä olevan tarpeeksi sopeutusmahdollisuuksia.
Painelaskelmien perusteella sopeutustarve kuudessa
kunnassa olisi lähes sata
m iljoonaa euroa. Aiemmassa
kokouksessa oli sovittu 67
jäsenestä.
Uusi taksilupa Iittiin, samoin Jaalaan
Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on myöntänyt Kouvolan alueelle ja Iittiin uusia
taksilupia.
Kouvolan alueella on
myönnetty 10.6.2014 kaksi
henkilöauton lupaa ja yksi esteetön henkilöauton lupa ase-
mapaikkana kanta-Kouvola
sekä yksi esteettömän henkilöauton lupa Valkealaan ja
yksi esteettömän henkilöauton lupa Jaalaan.
Iittiin on myönnetty yksi
lupa esteettömälle henkilöautolle 27.5.2014.
Luvan saaneiden hakijoi-
den on aloitettava taksiliikenteen harjoittaminen kuuden
kuukauden kuluessa luvan
myöntämispäivästä.
Uudet taksiluvat myönnettiin Kaakkois-Suomen
ELY-keskuksen vuodelle
2014 tekemän kuntakohtaisen
taksilupien enimmäismäärä-
päätöksen puitteissa.
Kouvolan alueen taksilupiin hakemuksia jätettiin 20
ja Iittiin hakemuksia oli vain
yksi.
Kaikki luvat myönnettiin
hakijoille, joilla ei ollut voimassaolevaa taksilupaa. päivänä 2014
9
Kuntajakoselvityksen
työryhmien loppuraportit
on julkistettu. Iitin
ja Kouvolan alueen taksilu-
villa oli hakukierros, jossa
taksiluvat myönnettiin ensisijaisesti ensiluvanhakijoille,
jotka täyttävät luvan myöntämisen edellytyksinä olevat
hyvämaineisuuden, vakavaraisuuden, ammattitaidon ja
taksinkujettajakokemuksen
vaatimukset.
Maantietä parannetaan Jaalassa ja Iitin alueella
Tienpäällystystyöt ovat käynnistyneet Kaakkois-Suomen
ELY-keskuksen alueella.
Kaikkiaan niihin kuluu tänä
vuonna rahaa noin seitsemän
miljoonaa euroa.
Päällysteiden uusimisia
tehdään tänä vuonna Ky-
menlaakson ja Etelä-Karjalan
alueella yhteensä noin 100
kilometriä, minkä lisäksi
tehdään jonkin verran paik-
kaustöitä.
Pääteiden ulkopuolella
päällystyskohteita on varsin
niukasti. Pauli Syyrakin jäädessä
eläkkeelle hänen tilalleen ei
Nastolaan nimitettäisi uutta
kunnanjohtajaa.??
Jyrki Myllyvirta olisi
yhdistymishallituksen ainoa
esittelijä ja siirtyisi päätoimiseksi uuden kaupungin
käynnistäjäksi heti sopimuksen tultua hyväksytyksi. Johtoryhmä
esittää, että selvittäjät huomioivat raportit selvityksen
valmistelussa.
. Ne löytyvät
kokonaisuudessaan osoitteessa www.salpauskunta.fi
Sivuilla vihjataan myös,
että raportteja lukiessa
kannattaa olla tarkkana,
lukea niitä suurennuslasin kanssa. Tästä
johtuen kaikki työryhmien
linjaukset eivät välttämättä
päädy sellaisenaan selvitysraporttiin tai yhdistymissopimukseen, muistuttaa selvittäjä Seppo Huldén.
Demokratiatyöryhmän
lähtökohtana on, että alueellisella päätöksenteolla taattaisiin paikallinen asiantuntemus. Hän
jäisi tuolloin virkavapaalle
Lahden kaupunginjohtajan
tehtävästä.
Johtoryhmä päätti nostaa uuden kunnan valtuuston koon 75:een. Selvittäjien tehtävänä
on arvioida kokonaisuus ja
mahdolliset ristiriidat loppuraporttien pohjalta. Työryhmä
linjaa, että kunnille luotaisiin
välittömästi yhteinen maapolitiikka. Elinvoiman
kannalta oleellisia ovat Helsinki?Lahti?Pietari-käytävä
sekä yritysten uudet kasvualat.
Kokouksessa käsiteltiin
myös kuntajohtajien asemaa
uudessa kunnassa. Yhdyskuntarakenteen
kannalta tulisi kehittää etenkin valtatie 12:a ja kuntakeskustaajamia. Poikkeavat investoinnit ja muut sitoumukset
olisi hyväksytettävä yhdistymishallituksessa. Työryhmä ehdottaa
uuteen kuntaan alueellisia
toimielimiä, jotka osallistuisivat alueen asukkaiden
tarvitsemien palvelujen jär-
jestämiseen ja alueen kehittämiseen.
Raportissa on hahmoteltu toimielimille varsin laajaa
toimivaltaa aina perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen
järjestämisestä alueen yleiseen kehittämistoimintaan
saakka. TÄNÄÄN
Torstaina kesäkuun 12. Yhdistymishallitus laatisi palveluselvityksen, jonka tavoitteena
olisi kustannusten karsiminen 8-10 prosenttia nykyistä
tehokkaammiksi.
Lähipalvelut kuten päivähoito, alakoulu ja aluepalvelupiste sijoittuisivat
kuntalaisten asiointireittien
varrelle. Hollolan kunnanjohtaja Päivi Rahkonen
toimisi uudessa organisaatiossa elinkeino- ja kehitysjohtajana. Selvittäjä Seppo
Huldén määrättäisiin hoita-
maan uuden organisaation
käynnistämiseen liittyviä
tehtäviä kaupunginjohtajan
suorassa alaisuudessa.
Hämeenkosken kunnanjohtaja Anja Brofeldt ja Iitin vs. Kansalaisten yhdenvertaisuus ja
kohtuullinen etäisyys otettaisiin huomioon palveluiden
järjestämisessä. (Kuva: www.
salpauskunta.fi)
Kuntajakoselvityksen
työryhmien loppuraportit julki
Nykyisille kunnanjohtajille on soviteltu jo uusia tehtäviä
VOITTO RUOHONEN
Salpausselän kuntaja koselvityksen työryhmät ovat
julkaisseet loppuraporttinsa. kunnanjohtaja Riku
Rönnholm siirtyisivät vaativiin johto- ja esimiestehtäviin, jotka määräytyvät yhdistymishallituksen päätettyä
uuden kunnan organisaatiosta. Työryhmä linjaa,
että uuden kunnan tulisi ennakkoluulottomasti laajentaa
kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia nykyisestä.
Palveluverkkotyöryhmä
linjaa, että palvelut tarjottaisiin siellä, missä niille on
riittävästi kysyntää. Ennen
yhdistymistä kuntien olisi
hoidettava talouttaan vastuullisesti. Merkittävin korja-
uskohde on maantien 363 parantaminen Jaalasta Vuolenkoskelle, Kaakkois-Suomen
Ely-keskuksesta kerrotaan.
päivänä 2014
Esko Rossia kukittamassa uusi Iitin Tiltu Olga Temonen sekä Leif Drockila ja Tommi Tiira.
Esko Rossi on Helluntairavien kestokävijä
Juhlakalun kukitus nähtiin Kouvolan voittajakehässä
HOOBEE
Vuolenkosken Nikkilässä
heinäkuun lopulla vuonna
1947 syntynyt Esko Rossi
pyöräili vain 7-vuotiaana
poikasena vuonna 1955 ensimmäisiin Kausalan Helluntairaveihinsa. Hieno
päälähtö ja muutamat suomalaishevoset käänsivät nettipelin Norjan eduksi.
Kokonaisuutena ravit kuitenkin miellytti järjestävää
seuraa.
. Rossin muutettua työn perässä Lahteen
raviharrastus lisääntyi oleellisesti ja Lahden sen aikainen
Monttu tuli hyvinkin tutuksi.
Sinä aikana mies pääsi koettamaan myös ajamisen onnea,
kun Timo Eve patisti nuorta
miestä ajamaan sänkipellolla
itse Charme Asserdalia.
Esko Rossi tunnetaan
edelleen ravimiehenä ja nimenomaan pelimiehenä. Myös Mikkelin
kesä kiinnostaa, kun sijainti
on Pieksämäella olevan kesäpaikan ulottuvilla, luetteli
Esko ravisesongin kynnyksellä.
Hevosenomistus Rossilta on jäänyt kuihtuneeseen
Kymi Trot Clubiin, mutta
tyttärensä Tean omistaman
ja valmentaman Hopefull
Pointin esityksiä hän seuraa
tarkasti.
Helluntairavien siirrosta
hän ei innostunut.
. Talkoolaisten
edesottamukset näkyvät vasta jälkikäteen, viimeistään
ensi kesänä, jolloin Iitin Hevosystäväinseuran puheenjohtajan mukaan palataan
taas Ravilinnan ovaalille.
Totovaihdon hiipuminen
viime vuoden 97.000 eurosta
tämän vuoden 85.000 euroon
tuntui heti ajateltuna yllättävältä, mutta siihen löytyi syy.
Viime kesänä ravit näytettiin
tototv:n välityksellä, mutta
viime sunnuntaina ruudun
täyttivät kansainväliset Bjerken ravit Norjasta. Hän
pelaa aktiivisesti, ja hakee
ajatuksella ja tunteella suuria
kertoimia pienellä rahalla ja
on onnistunutkin.
. Nykyisin radoilla
käynti on tototv:n kautta vähentynyt, mutta kyllä matkaan lähdetään, varsinkin
kesäraveihin usein hyvän
ystäväni Salosen Lassin tarjotessa kyytiä mm. Pelkään vain, miten
tulevaisuudessa käy talkooväen kanssa, kun nyt tuli välivuosi, että pysyykö vireys
päällä, arveli Esko, joka on
myös Iitin Hevosystäväinseuran aktiivinen talkoomies.
Urhea saav ut us huo mioitiin myös Kouvolan
voittajakehässä, jossa Iitin
Hevosystäväinseura kukitti
juhlakalun sanankääntein:
?Esko Rossi oli Kausalan
Helluntairaveissa katsojana
ensimmäisen kerran 7 vuoden ikäisenä, vuonna 1955.
Sen jälkeen hänet on nähty
Kausalan raveissa jokaisena
Helluntaina, myös sinä aikana, kun asui Lahdessa ja
silloinkin, kun Helluntairavit
on järjestetty Hippoksen päätöksellä muuna ajankohtana.
Esko Rossi tunnetaan
paitsi aktiivisena ravipelaajana, myös innokkaana Iitin
Hevosystäväinseuran jäsenenä ja talkoomiehenä . Peräkammarin Poikiin, joilla on
historiaa takana jo 21 vuotta.
. Onneksi olkoon!?
Helluntairavit tyydytti HYS:n johtoa
Silti paluu Ravilinnan ovaalille tuntuu voitolta
HOOBEE
Kouvolaan siirretyt Kausalan
Helluntairavit antoi aihetta
monenlaisiin keskusteluihin.
Alusviikolla huulilla pyörivät
yleisön syttyminen evakkoraveihin, talkoolaisten eriävät mielipiteet ja tunnelman
puute verrattuna kotirataan.
Nyt jälkeenpäin voidaan
todeta, että yleisömäärässä
1.147 jäätiin jälkeen muutama sata eikä tunnelmakaan
noussut kotiradan tasolle
huolimatta, että paikalla oli
odotetusti myös iittiläisiä raviharrastajia. Ollaan todella tyytyväisiä, sillä kaikki on mennyt
upeasti. 10
URHEILU
Torstaina kesäkuun 12. No, jotain sentään pelastui, kun avain löytyi hiekkarinteestä monta päivää
myöhemmin, muisteli mies
juhlaravien kynnyksellä.
Ensimmäinen kerta oli
kaikessaan suuri seikkailu ja
antoi kipinän myös jatkolle,
mitä Rossi muistelee lämmöllä. Vaikeudet kasaantuivat
paluumatkalle, sillä pyörän
avain oli hävinnyt, ja niinpä
Esko raahasi menopelin nahkoineen Sitikkalaan, jonne
matkaa kertyi seitsemän kilometriä.
. Suurin kerroin tuli
1970-luvun lopulla, kun
iittiläisravurit toivat lähes
1.000-kertoimisen parin. Hän toimi juniorina
raveissa numerotaulun hoitajana ja ?vältti?, kuten hän
itse totesi, lähetin ammatin ja
samalla lähtöjen välissä juoksemisen tulosliuskojen kans-
sa torniin ja takaisin. Rossi on aktiivisesti mukana myös Iitin
Hevosystäväin järjestämillä
matkoilla, joista mainittakoon Finlandia-ajo ja kuninkuusravit. Viime sunnuntaina oli vuorossa 60.
kerta peräkkäin, mutta tällä
kertaa Ravilinna-liikuntahallin peruskorjauksen takia
poikkeuksellisesti Kouvolan
kaviouralla.
Eskon raviuran avaus oli
heti mieleen jäävä. Toki
Ravilinnan tornin kaikki 83
rappuaskelta tulivat Eskolle
tutuksi, kun hän rakensi myöhemmin edelleenkin käytössä olevan selostajalle rajatun
nurkkauksen. Nykyäänkin Esko pelaa aktiivisesti ja kuuluu mm. Sponsorit ovat päässeet hyvin esille ja yleisöäkin
oli ihan hyvin, joukossa myös
paljon iittiläisiä, totesi johtokunnan jäsen Leif Drockila
selvästi iloisena.
Iittiläiset saivat paljon
huomiota myös keskiken-
tän seremonioissa, sillä ravit
avannut valtiopäiväneuvos
Mikko Pesälä käytti tilanteen hienosti esittämällä onnittelut vierellään seisseelle
tuoreelle Iitin Tiltulle Olga
Temoselle.. Äidin varoitteluista huolimatta poika
pyöräili Kausalaan, alakoulun puoleiseen päähän ja
salaa takakaarteesta ravialueelle. Loviisaan
ja Riihimäelle
Vaihto 4.728.
Lähtö 10: 1) Forest Polestar/ Esa Holopainen 18,0,
2) Solano Sincero 18,2, 3)
Yellow Waterlily 17,5, 4)
Pretty Hope 18,4. 8) Veena
35,8. Vaihto 5.186.
P ä ivä n d u o n k e r r o i n
22,09, vaihto 2.151.
Lähtö 8: 1) Gold Wing
Check/ Arto Laaksonen 15,8,
2) We Want More 15,9, 3)
Deep Insight 16,0, 4) Antonio
My Mate 16,1 . Vaihto 4.909.
Lähtö 7: Rainman Lamu/
Jaakko Salminen 16,7, 2)
Love de Villeneuve 17,0x,
3) Chipper 17,1x, 4) Racehill
Emily 17,2. 9)
Strong Position 20,8x. Tuloksena olivat Arto Laaksosen
toinen voitto, päivän kovin
kaksari 173,93 ja Utalan kilpailukielto.
Iltapäivän päätöstä odoteltaessa nähtiin vielä väkevä
esitys, kun Kalevi Lehkosen
Lissun Pimu otti voittonsa
johtohevosen ulkopuolelta.
Ravit päättyivät iittiläisherkkuun, kun Merja ja
Sakari Pekkalan kasvattama Forest Polestar oli kaiken luottamuksen arvoinen.
Parhaiten voltista avasi Iikka Nurmonen, joka halusi
Azzarra Hillillä ajaa piikistä,
jota myös Esa Holopainen
kävi kyselemässä iittiläisruunalla. 11) Kitutorppari 33,1.
Toto: 2,75, 1,29-1,39-1,71,
5,99. Vaihto
9.965.
Lähtö 2: 1) Melman/ Arto
Laaksonen 18,9, 2) E.V. Vaihto 6.6.15.
Lähtö 4: 1) Rivercape
Rose/ Timo Kaukonen 17,2,
2) Hot Beer 17,3, 3) Road
Robber 16,8, 4) Nio Special
17,6 . Itse Sakari
Pekkalakin, ?Taasian Takter. päivänä 2014
11
Forest Polestar tarjoili iittiläisherkkua
Imun Siro ja Timbal Lake Helluntairavien T4-tähtinä
HOOBEE
Evakkoon Kouvolan kaviouralle siirretyt Kausalan Helluntairavit vietiin läpi loistavissa olosuhteissa. Toto: 2,50, 1,28-3,662,71, 16,02. 8) Zoogin´s
Day 15,7. (Kuva: Olavi Ilmonen.)
tavaan riemuun. Vaihto
3.312. 11) Dancing Heel
19,6. Tulostaso
oli kautta linjan mainio, joskin kaksi voittajaa oli ylitse
muiden. Toto: 15,75, 2,52-1,911,46, 43,57. 202,
voitto-osuus 320,80.
Päivän kokonaisvaihto
85.609,50, yleisöä 1.147.
Iittiläishevosista vain Pekkaloiden Forest Polestar oli
odotusten mukainen ja voitti lähtönsä. Toto: 10,38, 4,6615,05-3,41, 173,93. Päivän toisen voittonsa ajanut Holopainen ei
jäänyt toimettomaksi, vaan
otti vauhtia pois, sai eteensä
Pretty Hopen ja sai haluamansa toisen parin ulkoa.
Siitä oli hyvä iskeä, eikä
Eetu Pekkalan omistama
ruuna odotellut. Vinsentti/
Kari Venäläinen 28,9, 2) Aarteen Vilperi 27,4x, 3) Huvin
Termiitti 29,3, 4) Sävel-Virta
27,7 . Hippoksen Nuorten
sarjan ykköseksi ravasi orimattilalaisruuna Imun Siro,
joka valmentajansa Esa Holopaisen kannustamana painosti viimeisellä puolikkaalla
johtaneen Pietroksen laukalle
ja eteni siitä ylivoimavoittoon
tähtiajalla 29,8.
Vauhtia nähtiin myös
Force Montessa, missä Imun
Siron tavoin T4-pelin suosikiksi pelattu Timbal Lake
haki keulat 700 juostuna,
irrotti omistaja/valmentaja
Miia Myllymäen ratsastamana kolmannen puolikkaan
An-Anna Bellan hiostamana
hurjasti 12,5 ja kesti ihailtavasti maaliin.
T4-avauksessa suosikit
olivat paperia, kun 15-kertoiminen Rivercape Rose ja
Timo Kaukonen johtivat
lähdöstä maaliin.
Koko matkan johto oli
lääke myös päätöskohteessa,
missä paljon pelattu Rainman
Lamu ja Jaakko Salminen
hallitsivat juoksun jokaista
metriä karaten maalisuoralla
helppoon voittoon nostaen
rivin lopulliseen arvoonsa
320,80 euroa.
Illan mielenkiintoisin
koitos nähtiin Iitin kunta
-lähdössä, jota veti kalkkiviivoille saakka jymy-yllättäjä
We Want More. Juha Utalan ajokin puoltaessa radan
verran ulospäin, pääsi takaa
kärppänä hyökännyt Gold
Wing Check yllättämään
sisäkautta ykköseksi. Vaihto
3.626.
Lähtö 9: 1) Lissun Pimu/
Kalevi Lehkonen 32,3, 2)
Mantin Unelma 32,3, 3) Hissun Flikka 31,5, 4) Tuulian
Salama 32,9x . Toto: 13,82,
3,61-2,11-2,32, 24,99. URHEILU
Torstaina kesäkuun 12. Voittajakehässä
vierailivat Ville Korjuksen
Rocking, Arto Laaksosen
Melman ja Kari Venäläisen
A.T.Vinsentti, kaikki lopun
vahvalla kirillä.. Toto: 49,05, 3,06-1,571,20, 97,14. Troikkakerroin 834,35,
vaihto 8.939,50.
Toto4 -va i hto 23. Esimerkiksi
neljännessä lähdössä Dancing Heelin (kuvassa numero
7), samoin edellisessä lähdössä Kitutorpparin kohtaloksi
tulivat ajautuminen johtavan rinnalle ja voimien uupuminen.
Imun Siro / Esa Holopainen on Nuorten sarjan voittaja.
Iitin kunta -lähdön voittaja Gold Wing Check / Arto Laaksonen. Johtopaikka
heltisi 400 jäljellä ja loppu
oli helppoa kuin heinän teko.
Forest Polestarin voiton
sinetöidyttyä nähtiin katsomoasfaltilla voiton tuomaa
värikkyyttä. Toto:
25,58, 7,33-2,00-2,32, 133,04.
Vaihto 5.777.
Lähtö 3: 1) A.T. Toto: 5,58, 3,401,40-1,57, 14,21. Vaihto 4.255.
Lähtö 5: 1) Imun Siro/
Esa Holopainen 29,8, 2) Ärsyke 31,6, 3) Costello 30,6,
4) Torpparin Sisu 31,7. Gata
19,8, 3) Well in Budget 19,3,
4) Wild Blueberry 20,6 . näytti tunteensa etusuoran esittelyssä, jossa tervehti
yleisöä rattailta käsin, kuten
valmentajan kuuluukin.
Ravien alkulähdöissä
nähtiin myös tukku iittiläisiä, mutta paikat johtavan
rinnalla ja toisaalta laukat
veivät menestysmahdollisuudet. Toto: 5,45,
1,78-5,86-3,78, 50,47. Hevosen uralla
kaikessa mukana olleen Merja Pekkalan lähdön aikaiset
kouristukset tasaantuivat
maalipaalulla, missä valtava
jännitys laukesi huikeisiin
voiton tuuletuksiin, onnen
kyyneliin ja lopulta vapaut-
Kausalan
ravien tulokset
Kausalan ravien tulokset,
lähtö 1: Roking/ Ville Korjus 33,2, 2) Virhuri 33,8,
3) Luonnon Suvi 33,0, 4)
Mäkelän Jero. Toto:
3,62, 1,31-1,90-2,84, 14,44.
Vaihto 4.944.
Lähtö 6: 1) Timbal Lake/
Miia Myllymäki 15,4, 2) Silvestro 15,8, 3) An-Anna Bella 15,8, 4) Catch My Dream
16,2
02061 59600
sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi
Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala
Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala
Toimistot avoinna klo 9.00-15.00
Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi
henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi
Koti kahdelle aikuiselle,
joka rakastat puutarhanhoitoa
ja upeita monivuotisia kasveja, kukkia ja harvinaisia puita.
Tontti n. 0400
400244.
Kirjaston nurmikolla pilates-tunnit 13. ark. 39 m2
Tied. Kurssimaksu 25 ?.
Lukuvuoden 2014?2015 opetussuunnitelma julkaistaan
kansalaisopiston sivuilla (www.iitti.fi) pe 13.6. Sateen sattuessa
tunti siirtyy viikolla eteenpäin. Valmistetaan rumpukapula luusta tai puusta. kesäkuuta. Henkilökohtaiset voitot
tulivat naisten yleisestä ja
35-vuotiaiden sarjasta, jonka ohella Salonen sai kultaa
Suomen perinneurheiluliiton
naisten joukkueessa.
Salonen osallistui myös
samana viikonloppuna järjestettyihin linkopallon ja
yhden käden painonheiton
SM-kisoihin. Ilmoittautuminen kursseille alkaa 18.8.
Kansalaisopiston toimisto on suljettu ti 17.6.?ma 4.8.
Monitori asiakaspalvelu@iitti.fi, p. klo 17?20. (05) 829 3323
Iitin Vuokratalot Oy.....040 483 3765
......................................... te-palvelut.fi/kaakkois-suomi
Verotoimisto
Kauppamiehenkatu 4,
45100 Kouvola
(Verohallinnon yhteinen vaihde)
...............................................0206 12000
ja kaksio n. 10 ?, iso rumpu kapuloineen n. Kuviot suunnitellaan ja piirretään
rumpukalvoon. 16?08, pe 16?ma 08 ja juhlapyhinä
puh. krs.,
heti vapaa kolmio n. 040 55 46 502
Monitorissa on myytävänä Iitin kansalaisopiston logo-mukeja (10 ?), tuotto stipendeihin.. kappalainen
Marja Lainio-Nurminen.....050 387 1642 Perhekerho ja pyhäkoulu.......................
..............................................044 766 5375
Vs. 050 387 1645
Talouspäällikkö
Johanna Remes................ seurakuntapastori
Saija Sarkasuo...................050 387 1654 Diakonia- ja lähetystoimisto
Ravitie 2, Kausala
Kanttori
Leila Räsänen ...................050 387 1643 Diakoniaviranhaltijat
Sirpa Pusila....................... Hp. 2200 m2, etuosa laatoitettu. lähetyssihteeri
Nuorisotyönohjaajat
Anne Heikkilä................... La ja su 23.
ja 24.8. Harjoitusrumpu n. Hänen linkopallosijoituksensa oli yleisessä sarjassa viides ja 35-vuotiaiden sarjassa toinen. puh. Yhden
käden painossa Salonen heitti
hopeaa.
Luonnonkukkien päivää vietetään sunnuntaina 15.6.2014.
Yhteispohjoismaisen päivän
tavoitteena on herättää kiinnostusta luonnonkasveihin
ja edistää kasviharrastusta ja
-tuntemusta.
Tänä vuonna Luonnonkukkien päivän teemalajina on lähes koko Suomessa
kasvava valkolehdokki, joka
kuuluu kämmeköiden heimoon. 040 550 0257
Palo- ja pelastuslaitos
Kymenlaakson pelastuslaitos
...............................................(05) 23 161
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Päijät-Hämeen sosiaali- ja
terveydenhuollon kuntayhtymä
................................................(03) 81 911
Ympäristöpalvelut
Kouvolan kaupunki................02061 511
Kausalassa.
Kouvola ja Iitti p. kerros makuuhuone + työtilaa. kirjastoauto 040 523 2543
Päiväkoti Metsämyyrä...040 483 3710
Päiväkoti Peltohiiri.........040 483 3733
Päivähoidon ohjaaja...... 96 m2
Kaakkois-Suomen työja elinkeinotoimisto
Asioi verkossa: te-palvelut.fi
Asioi puhelimitse:
henkilöasiakkaat...................0295 042 002
ja työnantaja- ja yritysasiakkaat
................................................0295 042 001
Asioi toimipaikoissa:
ks. päivänä 2014
Salosesta saappaanheiton maailmanmestari
Kouvolassa
tutkitaan
sunnuntaina
luonnonkukkia
Tuija Salonen heitti kolme
mestaruutta liitosaappaan
maailmanmestaruuskisoissa
Leppävirralla 7.-8. 02061 59618
Vaihde avoinna ma-pe klo 8-15
P. 050 387 1649
Kausalan keskustassa parhaalla paikalla
n. klo 10. Mukaan mahtuu 12 osallistujaa. Ilmoittaudu opettaja Janne Raukolalle (040 764
1032). oh + k+
kh + wc +s + vierashuone +
lasitettu teranssi, jossa takka.
2. Varastorakennus, jossa puuvaja
+ varastotilaa. 050 67670
(03) 872 0531
MUUMIPEIKKO
Lähipoliisi .........................029 543 5407
IITIN KUNTA TIEDOTTAA
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
IITIN KANSALAISOPISTO KIITTÄÄ
opiskelijoita ja yhteistyökumppaneita lukuvuodesta 2013?2014
Pilatesta aamuvirkuille kahtena perjantaina
IITIN KUNTA
Kansalaisopisto.............040 554 6502
Kausalan
urheilukenttä...................040 483 3792
Kuntosali.........................0400 650 293
Kuntosalin aukioloajat:
ma - pe 7-22, la 9-18, su 9-19
Kirjasto,
Kausansaarentie 3........040 483 3800
. lehtisali ark. 050 387 1653
Jukka Kaunisto.................050 387 1647
Tuula Lehtoranta............. Täydellisesti uudistetut
tilat. 050 387 1648
Iiris Mäenpää ...................050 387 1644
Vs. klo 10-19, la 10-14,
aattoina klo 10-15
040 825 0332/
Himat Oy
KANSALAISOPISTO TIEDOTTAA
Taloustoimisto..................(05) 829 3325 Seurakuntamestari
Tiina Klemola....................050 387 1646
avoinna ma?pe 9?13
. kesäkuuta, klo
7.00?8.30. 040 548 2693
Eläinlääkäri; vast.otto klo 8-9.30
...........................................02061 57902
RT 3h+k+s
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
Kirkkoherranvirasto
Eerolantie 1, 47400 Kausala
Yhteispalvelupiste avoinna ma klo 8.00-17.00, ti-pe klo 8.00-15.00
P. 050 67670, (03) 872 0530
VAIHDE puh. Puu/sähkölämmitys. Sateliitti + normaaliantenni. 0600 15333 (1,71 ?/min)
ark. Pieni persoonallinen
ok-talo Kausalassa. 2. 050 387 1650
Lastenohjaajat.....................050 387 1652
Vt. lainausos. klo 8-19, la 8-14
aattoina klo 8-15
. 178 th.
Soita Pekalle puh. Ennakkoilmoittautuminen rehtorille viimeistään 13.6. Tunnit ovat ilmaisia.
Rumpukurssi pe?la 22.?24.8. 020 615 9618
Toimisto kansalaisopisto@iitti.fi, rehtori p. (18 ot) Uusi Pajalassa
Johdanto ja harjoitusrumpu pe 22.8. 60 ?.
Opettajana artenomi Jaana Kyllinen. valmistetaan rumpu poron raakanahasta,
joka leikataan, värjätään kasviväreillä ja pingotetaan valmiiseen puukehikkoon. 12
Torstaina kesäkuun 12. Tuo mukaan oma mattosi. ja 20. 56 m2 remontoitu liiketila.
Tavaraliikenne takapihan kautta.
Varastotilaa kellarikerroksessa.
Tied.puh. Valkolehdokki kukkii
juhannuksen tienoilta aina
heinäkuun puolelle saakka,
ja se tuoksuu voimakkaasti
etenkin iltaisin ja öisin.
Kouvolassa luonnonkasveihin pääsee tutustumaan
kahdella retkellä.
Kuusankosken Saksanaholla kukkien ystäviä opastaa
Jukka Airola kello 9 alkaen,
ja Pikku-Palomäessä sijaitsevan Suutarinpellon kedon
kasvimaailmaan tutustutaan
kello 12 Jukka Pehkosen
johdolla.
Saappaanheiton MM-kisat 7-8.6 Leppävirralla:
Naiset yl: 1) Tuija Salo-
nen SPEUL 40.12, 2) Heidi
Korkalainen Savon Saapas
39.44, 3) Pirjo Saukkonen
Leppävirran Urh 37.98.
Miehet yl: 1) Antti Ruusuvirta Kivijärven Kivekkäät
74.24, 2) Tapani Kananen
Savon Saapas 60.36, 3) Jukka Saaranen Savon Saapas
59.00.
Naiset 35v: 1) Tuija Salonen SPEUL 39.11.
N a i s e t j o u k k u e: 1)
SPEUL (Tuija Salonen, Heidi Korkalainen, Ulvi Jurikivi) 110.22.
Linkopallon ja yhden käden
painon heiton SM-kisat 8.6
Leppävirralla:
Linkopallo, naiset yl: 1)
Milla Koski-Vähälä Lumijoki 51.98 SE, 2) Heidi Korkalainen Savon Saapas 45.30, 3)
Helena Lappeteläinen Leppävirran urh 42.71, 5) Tuija Salonen SPEUL 38.45.
Naiset 35v: 1) Helena
Lappeteläinen Leppävirran
urh 42.19, 2) Tuija Salonen
SPEUL 38.12.
Miehet yl: 1) Kari Markkanen Leppävirran urh 61.72,
2) Seppo Julkunen Leppävirran urh 59.71, 3) Tapio Porejärvi Iisveden Viri 58.55.
Yhden käden painonheitto, naiset 35v: 1) Helena
Lappveteläinen Leppävirran
urh 12.10, 2) Tuija Salonen
SPEUL 9.80.
Miehet yl: 1) Paavo Tilk
KU-58 15.48, 2) Kari Markkanen Leppävirran urh 14.58,
3) Seppo Julkunen Leppävirran urh 13.87.
IITIN SEURAKUNTA
khvirasto.iitti@evl.fi
avoinna ma?pe 9?12
Keittiömestari
Kirkkoherra
Jyrki Nordlund ..................050 387 1640 Manu Remes.................... 02061 59600
www.iitti.fi
Kausalan keskustassa,
liikerak
Ilm.
30.6. Tutustutaan Marjolaan, jossa ruokailu.
Hiekkalinnassa käynti. klo 10.00
Iitin KirkonkylänRadansuun
kyläyhdistyksen talkoot Iitin Ladun
kanssa. Lähtö Kansantalolta klo
19.00 . Lisätietoja ja ilmoittautumiset viimeistään 15.6.
Markolle puh. Kalmusaareen
johtavalla sillalla klo 10 alkaen.
Ota mukaan rakentamistehtävissä tarvittavia työvälineitä.
Lisätietoja saa Sepolta p. mennessä 045 670 9210/
Matti. Heinlahti-päivä 28.8.
Anttolanhovin virkistyspäivä la
30.8. Pomppulinna . Kahvia tarjotaan. Kokoonnutaan Piikin patsaalla Kouvolan kirkkopuistossa. Pääosassa tangokuningas Marko Maunuksela. Torstaina kesäkuun 12. Yuharjoitukset
maanantaisin
ja torstaisin klo 17, Salamat
eli 7?9-vuotiaiden ryhmä klo
16?17. klo
17.30. Juhla
jatkuu
seurakuntakeskuksen
Maria-salissa.
Kahvitarjoilu. Juhlaesitelmän pitää
Esko Mälkki Tervajoen taisteluista talvi- ja jatkosodassa. Vasara ja saha mukaan. Kyläyhdistys
järjestää talkoolaisille ruokailun.
Kuusankosken
Invalidit
tekevät
kesäretken Lappeenrantaan 30.6. Yöpyminen Tartossa. klo
14.00. Keskiviikkosoudut kaikille soudusta
kiinnostuneille keskiviikkoisin
klo 18.30 Iitin Kirkonkylän
pappilan rannasta alkavat 5.6.
ja kestävät 27.8. Myös ei-jäsenet mukaan!
KOSKENNISKAN
MARTAT järjestää teatterimatkan
Heinolaan su 13.7. minimaraton. klo
17.30. Pääset bussiin myös
Kausalan ABC:ltä, soita heti
Pentille puh. Tied. 040
504 8831.
La 14.6. Teemme
yhteisen retken Honkalinnan
kesäteatteriin ti 15.7. Ilm.
Leenalle 5.7. Paluu
Kuusankoskelle n. Ilm. Kaikki mukaan!
IITIN NUORTEN ISÄNTIEN KERHO. Naperokisat alle kouluikäisille kentällä ti 17.6. Leenalle p. Myös muutkin
kuin jäsenet voivat lähteä mukaan.
Vattenfall Seuracup keskiviikkona 18.6. Muista ottaa
Karjala-kortti mukaan! Paluu
pääjuhlan jälkeen kotiin samalla autolla. 0400 551
247.
Iitin
hengitysyhdistys ry. klo 12?15.
Kesäretki Viron
viinipääkaupunkiin Poltsamaahan
ja Peipsijärvelle
21.?24.7. klo 15.00
Ilmaista rahaa -näytökseen.
Bussi lähtee klo 13.45 myllyltä.
Paikkoja vielä jäljellä. ja
ilm. Kesäjuhla runon ja suven päivänä 6.7.
klo 14.00 Karralassa. Tied. 0400 551 247.
Torstain viikkopyöräily kiertää
Muikkulan ja Taasian kautta noin 38
kilometrin lenkin.
Lähtö on Kausalan
torilta kello 18. mennessä puh.
0400 551 247. Talkoot lauantaina 14.6. klo 18.00.
Tarkempia tietoja ja ilmoittautumiset 17.6. 040 720 9149.
Lyöttilän Luja! Maastojuoksut jatkuvat huomenna perjantaina 13.6. Marttailemme tänään to 12.6. Teemme retken
Korvenkylän kesäteatteriin su
6.7. päivänä 2014
Talkoot paperivarastolla huomenna pe 13.6.
klo
9.00?11.00.
Pianonkanto
Hiidenvuorelle la
14.6. Pirjolle 040 703 5638.
Haapakimolan
koulun
talkoot la
14.6. Rakkauden voima ja usko paremmasta huomisesta auttaa eteenpäin. Merkitse
myös muistiin Pilistveren leiri
Imastun lasten kanssa 8.?11.9.
Lisätietoja 040 562 6570/Ulla
Matikka.
Va h v i a l a - s e u r a
ry.
Vahvialajuhlaa
vietetään
Artjärvellä
6.7.
Juhla alkaa jumalanpalveluksella Artjärven kirkossa klo 10.
Ruokailu ja pääjuhla ovat Vuorenmäellä. Lähtö
Kuusankoskelta Etapin edestä klo 9.00.
Sisältää m/s Camilla
-risteilyn. Arpajaisvoittoja tarvitaan, tuo tullessasi
tai toimita hallituksen jäsenille.
Iitin Karjalaseura ja Eläkeliiton Iitin yhdistys. Koko porukka reippaasti
mukaan!
Piikkirykmentin
juhla
15.6.2014 klo 11.15. temppurata . alk.
klo 9.00. Tarkempi esite: http://kymenlaakso.elakeliitto.fi/binary/
file/-/id/1243/fid/9578/, siellä
voit myös ilmoittautua mukaan.
Naapuriyhdistysten jäsenet joukolla mukaan kanssamme Puulaveden rannalle Syvänlahden
tanssilavateatteriin.
Saarasten
Nuorisoseuran retki villivihannesten makumaailmaan ke 18.6.
Kokoontuminen klo 16.00 Petäjämäen Virpin puutarhaan,
Sampolankuja 24. Torstaina 19.6. Piikkiläiset ja sotilaspojat
omaisineen mukaan. saakka.
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija: Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Katuosoite:
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Telefax: (05) 326 0321
Avoinna
Ma?Ti 8.30?16
Ke?To 8.30?15.30
Pe 8.30?15
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234, (05) 326 0357
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
0400 857 577, (05) 326 0355,
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten
jättöajat:
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Vedosilmoitukset:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Ilmoitushinnat:
Etusivu 1,65 E/ppm
Takasivu 1,45 E/ppm
Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin
jälkeen 1,35 E/ppm
Pienin ilmoituskoko 25 ppm
Kuolinilmoitus 1,35 E/ppm
Kiitosilmoitus 25 E/kpl
Etusivu (silmä) 66,00 E/kpl
Merkkipäiväilmoitus 25,00 E/kpl
Onnitteluilmoitus kuvalla 45,00 E/kpl
Palveluhakemisto 30,00 E/rivi 3 kk
Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten
julkaisemisesta sattuneesta virheestä
on ilmoitusten hinta ja muihin
lehtiin toimitetusta aineistosta sen
valmistusarvo.
Tilaushinnat
1.1.2014 alkaen
Kestotilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 80,00
ulkomailla 92,00
Määräaikaistilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 86,00
ulkomailla 92,00
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
päivystysnumeroon 03 757 5285
Jaalan kirkonkylässä Itellan
päivystykseen 0200 71400
Numerot päivystävät klo 6.30-10
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Pankit:
Nordea
FI92 2131 1800 0041 25
Helmi Säästöpankki
FI25 4212 0010 0979 68
OP
FI 93 5069 0110 0003 50
Sampo
FI64 8000 1500 0646 48. Kunniamerkit.
Iitin
Soutajat
ry:n harjoitukset
Pappilan rannassa
jälleen keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 18.30. klo 18.00 Heikintien
kokoontumistilassa.
Laitamme kesäkahvilan arpajaisasiat valmiiksi. mennessä:
Hilja Kalso, 044 010 6333, ja
Eeva Maija Heikkilä, 0400 494
956 tai s-postilla: eeva.hei1@
gmail.com. Yrityksen
kesäkahvilavuoro juhannuksena 20.?22.6. Teatteriretkelle
voi ilmoittautua ei-jäsenetkin.
Joukolla mukaan viettämään
rentouttavaa teatterielämystä!
KAUSALAN
SEUDUN
MARTAT. Kesäretki
Hankoon ja Tammisaareen ke 13.8.
Risteily Hangon saaristossa,
lounas, Hangon kaupunkikierros. Saunarakennuksen tiilikaton ja piipun purku ja uuden
peltikatteen asennus, lähiliikunta paikan huolto ja nurmikentän perustus. Koko
paketti: pääsyliput, väliaikatarjoilu, juhlapäivällinen ja kuljetus. Tarina kauniista karjalaiskylästä,
hääjuhla kesällä -39. Harjoitusammunnat Pakinkankaalla: su 29.6.
klo 12?15, la 5.7.
klo 12?15, la 19.7.
klo 12?15, la 26.7.
klo 12?15, la 23.8.
klo 12?15, la 27.9. Ilmoittautumiset Mapelle 040 590 6958
viimeistään ma 16.6.
VMS ampumaratatalkoot Tupasarolla la 14.6. Taksituubi
ajelutus ja saunailta Kotkassa
pe 25.7. Tarvitaan leipojia ja
kahvilatyöntekijöitä. Ilm. 044 025 7470. Syksyllä
alkanut talvisota muuttaa tilanteen, se tuo epätietoisuutta,
surua, pelkoa ja ikävää. 18.6. Poikkeamme Raaseporissa.
Mahdollisuus tutustua vanhaan
kaupunkiin omin päin. Korjataan Kalmusaareen johtavat pitkospuut käyttökuntoon. Iitin Karjalaseuran
kesäkahvilavuoro 16.?19.6.
Tarvitaan työntekijöitä ja leipojia. Urheilijat
ja toimitsijat paikalle ajoissa. Paikoitukseen lähtijät Kansantalolta klo
20.15. Ilmoittautumiset 27.6. Mukaan
työkaluja laidasta
laitaan, metsurinvälineistä rakennustarvikkeisiin. haku yöllä. Tulevaa
toimintaa: ti 24.6.
klo 18.00 suunnittelupalaveri Karralassa. mennessä puh.
0500 256 405.
Imastun kummit ry. ei ole
harjoituksia!
Maakansan Metsästäjät. mennessä Tuulalle p.
044 273 5660. klo 19.00
"Kyllä näppiskansa tietää". ja ilmot viimeistään
23.6. Kaikki halukkaat voivat
osallistua!
Eläkeliiton Iitin
yhdistys.
Kesäkahvilavuoro
30.6.?3.7. klo
9.00 alkaen. Leenalle p. pururadalla kello
18.30. Tässä ainekset esitykselle
Muistojen kotipiha, väkevää
draamaa
unohtumattomassa
ympäristössä.
Syvänlahden
tanssilavateatterissa 28.7. mennessä tilille
FI3550690120053407. Retkimaksu 15.6. Matkaterveisin Marja-Terttu.
13
Eläkeliiton Jaalan yhdistys ry.
"Muistojen kotipiha", kaksi peruutuspaikkaa
vapaana. Kysy
Petri Rytikangas puh 046 851
0850.
Karjalaisten kesäjuhlaan
Lappeenrantaan lähdetään su 15.6.
klo 8.00 Kausalan
linja-autoasemalta
pikkubussilla
päivänä 2014
ATK-palveluja
Hierojia
Kukkakauppoja
Partureita ja
kampaamoja
Rakentamista
.. ..
Polttooljya
.. ..
..
Sahkoliikkeita
KAUSALAN
SÄHKÖTYÖ KY
A-ryhmän sähköurakointi.
Suunnittelu - Asennus - Myynti
p. ..
..
Sahkoliikkeita
Kuljetuksia
.. 040 837 7764
ma 10-18
ti 11-16
ke 10-18
Maalausta ja
tapetointia
MATTI NIEMI
Puh. KUOKKANEN
47710 Jaala, p. .... ..
..
Sahkoliikkeita
SÄHKÖPALVELU
M. (05) 326 0143, 0400 553 417
Kauneushoitoloita
AKKALA Oy:n TAKSI
(1+8 henk.)
..
Mainostekstiileja
Rautakauppoja
Anu 0400 500 182
.. 10
14
Torstaina kesäkuun 12. 363 8233
Kellot ja kaiverrukset
KYMENLAAKSON TAKSI
0100 87227
Nuohous
..
Kiinteistohuoltoa
(1,25 ?/puh.+0,68 ?/min.)
.. ..
Rakennuspeltitoita
..
Hautakivia
Hierojia
..
..
Silmalasiliikkeita
Partureita ja
kampaamoja
Rakentamista
.. ..
..
Elainlaakareita
..
Metallityot
Fysioterapeutteja
.. 3636118, 040-7523932
Maalaus.. ..
Metsatyot
..
Siivousliikkeita
Puutavaraa
.... (05) 326 0210
Pitopalveluja
Taksiautoja
MARKKU VARPENIUS Ky
p. 0400 746 273
Tilausajoon
saatavana. ..
..
Hammaslaakareita
HAMMASLÄÄKÄRI
LEENA SIMOLA
Ravitie 2, Kausala.
P. 0500 653 145/Timo Virtanen
Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi
..
Jatehuoltoa
Autokorjaamoja
Kausalan jäteasema
Sahatie 17 A
p. ..ja
..
lattianpaallystystyot
Autotarvikkeita
Maanantaisin suljettu
KAMPAAMO KAIJA TURUNEN
Kylväjäntie 2, p
päivänä 2014
15
TV-OHJELMAT 12.6. Reissumiehen makeistukku
. Aamiainen
. Perävaunun vuokraus
Matkakeidas Kausala . Avoinna kesä-elokuun klo 05-01, talvisin 05-23
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Lego Ninjago (7)
07.40 Lego Ninjago (7)
07.55 Disney esittää:
Aku ja kumppanit (7)
08.05 Vaaleanpunainen pantteri (S)
08.15 Onnea matkaan, Charlie! (7)
08.45 Hurja remontti
09.45 Eden
10.20 Piha kuntoon
10.50 Ostosruutu
11.20 Ostosruutu
11.50 Ostosruutu
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Hurja remontti
14.20 Eden
14.50 Huikeat kakut
15.55 Sokkokokki
16.55 Deittikamera
17.25 MasterChef Suomi
18.25 Frasier (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Neljän tähden talkoot
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 Hyvät ja huonot uutiset
20.57 Keno
21.00 Pomo haussa
22.00 River (12)
23.00 Blue Bloods (12)
00.00 Frasier (S)
00.30 Greyn anatomia (12)
01.30 Deittikamera
02.00 - 03.00 Dr. - 15.6.2014
Tilitoimistoja
.. ..
Vesi- ja lampo..
johtoliikkeita
Torstai 12.6.
TV1
04.00 Uutisikkuna
06.25 Puutarhaunelmia
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 - 09.57 Pelastetaan duunit
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Aamusydämellä
11.45 Ruotsin salaiset huoneet
12.00 A-studio
12.30 - 13.20 Sydämen asialla (7)
13.25 - 14.36 Tulitikkuja lainaamassa (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
16.00 Eduskunnan kyselytunti
16.55 Novosti Yle
16.57 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 - 17.55 Kyläsairaala (12)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Pelastetaan duunit
19.00 Downton Abbey (12)
19.50 Unohtuneet rikokset
20.00 Kysymyksiä luonnosta
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 Valkoinen kuningatar
22.05 Ulkolinja:
Brasilian talousihme
23.00 Yle Uutiset
23.05 Syyttäjä (12)
00.05 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN:
Nallen aamu
06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.6.
06.52 Possu Pallero (S)
07.02 Keppihevostalli
07.10 Raa Raa, leikkisä leijona (S)
07.21 Lilli ja kukkaisystävät (S)
07.32 Popi Kissa (S)
07.43 Neppajymykerho
07.52 Muumilaakson tarinoita (S)
08.16 Disney esittää: Mainio Manu (S)
08.39 - 08.49 Hupsis (S)
09.45 Luontoretkellä:
Varangin niemimaalla
10.16 Oddasat
10.30 Sissipuutarhurit
11.00 - 11.58 Summeri
13.00 - 13.48 Tartu Mikkiin
15.00 - 16.28 Suunnistuksen
maailmancup
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 - 18.45 McLeodin tyttäret (7)
18.50 Kerrostaloelämää (7)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.07 Yle Uutiset
19.20 - 19.25 Urheiluruutu
19.30 Erätulilla
20.00 Ihmebantu (12)
20.30 Ihmebantu (12)
21.00 Fifan jalkapallon MM 2014:
Avajaiset
21.50 - 21.55 Yle Uutiset
23.45 Fifan jalkapallon MM 2014:
BRA - CRO
00.15 Alamaailma (16)
01.05 - 04.00 Uutisikkuna
..
Tuote-esittelyja
Vaatekorjaamoja
MTV3
.. Elintarvikemyymälä . Puh. ..
Vesi- ja lampo..
johtoliikkeita
..
Varikauppoja
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.35 Mitä tänään syötäisiin?
09.40 Viking Loton ja Jokerin tulokset
09.45 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat
10.15 Miehen puolikkaat (S)
10.45 Emmerdale (S)
11.15 Emmerdale (S)
11.45 Lääkärit
12.40 Ostoskanava Tvins.com
14.10 Koko Britannia leipoo:
Voittajan tarina
15.15 Alueellinen sääennuste
15.20 Mitä tänään syötäisiin?
15.25 Middle (S)
15.55 Middle (S)
17.20 Viking Loton ja Jokerin tulokset
17.25 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (12)
20.05 Pientä mökkiremonttia
21.00 Hansin grillibileet
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Vihreän timantin metsästys (16)
00.40 - 01.40 Monk (12)
Nelonen
Tervetuloa monipuoliseen taukopaikkaan!
. Torstaina kesäkuun 12. Phil (12)
Perjantai 13.6.
TV1
Lauantai 14.6.
TV1
TV2
TV2
04.00 - 06.24 Uutisikkuna
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Pelastetaan duunit
10.00 - 10.45 Kyläsairaala (12)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Avara luonto: Syvyyksien jättiläiset
12.00 Antiikkia,antiikkia
12.30 - 13.20 Sydämen asialla (7)
13.25 Voi veljet, mikä päivä! (S)
14.40 Pysähdys (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 Maailman kauneimmat puutarhat
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Rytmisen voimistelun EM
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 - 18.49 Estradilla: Valkea Ruusu
18.55 Mildred Pierce (12)
20.00 Pohjoismaisia puutarhoja: Huseby
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Hengen asein
22.00 Tauno Tukevan sota (7)
22.45 Yle Uutiset
22.50 Monroe (12)
23.40 Naisten kokemaa
00.00 - 04.00 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.6.
06.52 Sirkus Temppula
06.57 Matikkahirviöt (S)
07.10 Kim ja Kai (S)
07.17 Lumiukot
07.20 Kasper ja Liisa (S)
07.31 Sukkapyykkiä (S)
07.35 Iinan aamu
07.40 Max ja Meeri (S)
07.51 Muumilaakson tarinoita (S)
08.16 Puu Fu Tom (S)
08.37 Sohvaset (S)
08.50 Merta päin!
09.20 Yle Uutiset Uusimaa
09.27 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.34 Yle Uutiset Lounais-Suomi
09.41 Yle Uutiset Häme
09.48 Yle Uutiset Keski-Suomi
09.55 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.02 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.09 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.16 Oddasat
10.30 Sissipuutarhurit
11.00 Summeri
12.00 Nuoret mestarit: Kalastusmestari
12.30 Elämäni eläimet
13.00 Islannista maailman huipulle:
13.25 Vuosi Pohjoiskalotilla
13.55 Erätulilla
14.25 McLeodin tyttäret (7)
15.10 - 15.53 Onnenkantamoinen (12)
16.00 Summeri
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Fifan jalkapallon MM 2014
19.55 Yle Uutiset
20.00 Fifan jalkapallon MM 2014
21.05 Fifan jalkapallon MM 2014
21.30 Yle Uutiset
21.35 Fifan jalkapallon MM 2014: ESP- NED
00.05 Fifan jalkapallon MM 2014
00.50 - 02.50 Fifan jalkapallon MM 2014
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat
10.15 Miehen puolikkaat (S)
10.45 Emmerdale (S)
11.15 Emmerdale (S)
11.45 Lääkärit
12.40 Ostoskanava Tvins.com
14.15 Farm Kings
15.15 Viikonvaihteen alueellinen
sääennuste
15.20 Mitä tänään syötäisiin?
15.25 Hansin grillibileet
16.25 Pientä mökkiremonttia
17.25 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Remonttimestari
20.00 Niilin jalokivi (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Diili: All Star
00.30 Eurojackpot ja Jokeri
00.35 Viimeinen erä (16)
01.35 - 02.35 Monk (12)
Nelonen
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Lego Ninjago (7)
07.40 Lego Ninjago (7)
07.55 Disney esittää: Aku ja kumppanit (7)
08.05 Vaaleanpunainen pantteri (S)
08.15 Onnea matkaan, Charlie! (S)
08.45 Hurja remontti
09.45 Eden
10.20 Piha kuntoon
10.50 Ostosruutu
11.20 Ostosruutu
11.50 Ostosruutu
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Hurja remontti
14.20 Eden
14.50 Huikeat kakut
15.55 Sokkokokki
16.55 Deittikamera
17.25 MasterChef Suomi
18.25 Frasier (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Huvila & Huussi
20.00 Hauskat kotivideot
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Transformers:
Kaatudeiden kosto (12)
00.05 Poliisit - kotihälytys
01.05 Elokuva: Dynamite Warrior (18)
03.15 Frasier (S)
03.45 - 04.15 Deittikamera
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 - 08.55 Elävä maapallo
09.00 Yle Uutiset
09.05 Avara luonto: Syvyyksien jättiläiset
10.00 Yle Uutiset
10.05 - 10.51 Kiehtova maailma
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Tanskalaisten antiikkiaarteita
12.10 Kysymyksiä luonnosta
12.40 Sydämen asialla (7)
13.31 Dokumenttiprojekti: Zoranin tiikerit
14.30 Luontohetki: Erikoisia ekosysteemejä
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Viimeistä päivää (12)
15.40 Tarinateltta
15.55 - 16.44 Prisma:
Eläinmaailman valtaajalajit
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Ravisuora
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Jaakko ja maailmanvalloittajat
18.40 Avara luonto: Maapallo lintujen silmin
19.35 Puolueet koolla
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.10 Karjalan kunnailla (7)
22.00 Rytmisen voimistelun EM
22.45 Suunnistuksen Jukolan viesti
01.30 - 04.30 Suunnistuksen Jukolan viesti
04.00 Uutisikkuna
07.45 PIKKU KAKKONEN
07.46 Nimipäiväonnittelu: 14.6.
07.48 - 08.10 Touhukkaat:
Laiskamato saa lenkkarit
08.15 Hommat hoituu
08.21 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu
08.37 Viidakkokirja (7)
08.48 Viidakkokirja (7)
09.00 Galaxi
10.00 Nuoret mestarit: Kalastusmestari
10.30 Mata mata - unelmien jalkapallo
12.00 Fifan jalkapallon MM 2014
13.45 Suunnistuksen Jukolan viesti
17.30 Rytmisen voimistelun EM
18.00 Fifan jalkapallon MM 2014
19.55 Yle Uutiset
20.00 Fifan jalkapallon MM 2014
21.05 Fifan jalkapallon MM 2014
21.30 Yle Uutiset
21.35 Fifan jalkapallon MM 2014
00.05 Fifan jalkapallon MM 2014
00.50 - 02.55 Fifan jalkapallon MM 2014
MTV3
07.10 Ostoskanava Tvins.com
08.10 Chuggington (S)
08.25 Professori Balthazar (S)
08.35 Paavo Pesusieni (S)
09.00 Pokémon (7)
09.25 Superpahisten liiga (S)
09.55 David Attenborough
- kasvien valtakunta
11.00 Ostoskanava Tvins.com
11.30 Kiihdytysajot: Power & Speed 2014
12.10 Salatut elämät (S)
12.40 Salatut elämät (7)
13.10 Salatut elämät (7)
13.40 Salatut elämät (12)
14.10 Desperon taru (7)
16.00 Top Gear USA
17.00 Hokkarihemmot (12)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.30 Tähdet, tähdet
21.00 Selviytyjät
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Lotto ja Jokeri
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Wallander: Kylähullu (16)
00.25 - 01.30 Isänmaan puolesta (16)
Nelonen
06.05 Ostosruutu
06.35 Ostosruutu
07.05 Ostosruutu
07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S)
08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut (S)
08.15 Chuckin ja ystävien seikkailut (S)
08.30 Chuckin ja ystävien seikkailut (S)
09.00 Guinness World Records ñ Ihmeelliset
ennätysvideot
09.30 Start!
10.00 Huvila & Huussi
11.00 Neljän tähden illallinen
11.30 Neljän tähden illallinen
12.00 Neljän tähden illallinen
12.30 Neljän tähden illallinen
13.00 Koiralle koti
14.10 Eläintarhassa tapahtuu
14.40 Merieläinten pelastajat
15.15 Shake It Up (S)
15.45 Amerikan hauskimmat kotivideot
16.20 Amerikan hauskimmat kotivideot
16.50 Neljän tähden talkoot
17.20 Neljän tähden talkoot
17.55 Neljän tähden talkoot
18.25 Neljän tähden talkoot
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Pomo haussa
20.00 Hauskat kotivideot
20.57 Keno
21.00 Elokuva:
Rakkautta ja muita katastrofeja (7)
22.55 Elokuva: 187 - koodi murhalle (16)
01.20 Dexter (16)
02.25 - 03.25 River (12)
Sunnuntai 15.6.
TV1
04.30 Suunnistuksen Jukolan viesti
07.30 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Avara luonto:
Maapallo lintujen silmin
09.00 Yle Uutiset
09.05 Aamusydämellä
09.46 Palanen: Laatokan ympäri - Losevo
09.55 Yle Uutiset
10.00 Maailman kauneimmat puutarhat
11.00 Yle Uutiset
11.05 - 11.33 Iloa puutarhasta
12.10 Viimeiset sanani
12.40 Sydämen asialla (7)
13.31 Jaakko ja maailmanvalloittajat
14.00 Pohjoismaisia puutarhoja: Huseby
14.30 Puutarhaunelmia
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Viimeistä päivää (12)
15.40 - 15.50 Tarinateltta
15.55 Historia: Koiravaljakkosotilaat
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Karjalan kunnailla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Luontohetki: Erikoisia ekosysteemejä
18.45 Luontoretkellä lapintiiran siivin
19.00 Kettu (12)
20.00 Antiikkia,antiikkia
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Tangomarkkinat 2014:
Finaalin karsinta
22.35 Oikeuden edessä: Juliet (16)
00.20 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
03.50 Fifan jalkapallon MM 2014: CIV - JPN
05.50 Uutisikkuna
07.45 PIKKU KAKKONEN
07.46 Nimipäiväonnittelu: 15.6.
07.49 Maukka ja Väykkä (S)
08.01 Sasu (S)
08.13 Lastenohjelmien syntymäpäiväjuhla
09.00 Galaxi
10.00 HulaHula
10.55 - 11.43 Satuhäät
12.00 Fifan jalkapallon MM 2014
13.45 - 14.13 Erätulilla
15.45 - 15.28 Rytmisen voimistelun EM
17.00 Yleisurheilun Eliittikisat
18.00 Fifan jalkapallon MM 2014
19.55 Yle Uutiset
20.00 Fifan jalkapallon MM 2014
21.05 Fifan jalkapallon MM 2014
21.30 Yle Uutiset
21.35 Fifan jalkapallon MM 2014
00.05 Fifan jalkapallon MM 2014
00.50 - 02.55 Fifan jalkapallon MM 2014
MTV3
07.05 Ostoskanava Tvins.com
08.05 Chuggington (S)
08.20 Professori Balthazar (S)
08.30 Katti kaiken tietää! (S)
09.00 Pokémon (7)
09.25 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat
09.50 Tom ja Jerry (S)
10.15 Loton ja Jokerin tulokset
10.20 Pientä mökkiremonttia
11.20 Remonttimestari
11.50 Saaristoruokaa
12.20 Keidas
12.50 Hansin grillibileet
13.50 Kaappaus keittiössä
14.50 Sydänjää
16.55 Duudsonit tuli taloon (S)
17.55 Suuret setelit
18.55 Naapurit-arvonta
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.30 Pulttibois (S)
20.00 Suurin pudottaja
21.00 Kosto (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.20 MTV Sport Uutiset
22.35 24 - Lontoo (16)
23.35 Maria Wern (16)
00.35 - 01.35 Labyrintti (12)
Nelonen
06.05 Ostosruutu
06.35 Ostosruutu
07.05 Ostosruutu
07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S)
08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut (S)
08.15 Chuckin ja ystävien seikkailut (S)
08.30 Jaksa paremmin
09.00 Lentokenttä (S)
09.30 Lentokenttä (S)
10.00 Nelonen Pro: Moor Gääs
10.30 Huvila & Huussi
11.30 Eläintarhassa tapahtuu
12.00 Eläintarhassa tapahtuu
12.30 Merieläinten pelastajat
13.00 Koiralle koti
14.10 Amerikan hauskimmat kotivideot
14.40 Amerikan hauskimmat kotivideot
15.10 Amerikan hauskimmat kotivideot
15.40 Elokuva: Adventureland
- huvipuistokesä (12)
17.55 Taste
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Amerikan hauskimmat kotivideot
19.30 Vain elämää
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Transformers:
Kuun pimeä puoli (12)
00.05 Nelonen Pro: Moor Gääs
00.35 NCIS Rikostutkijat (12)
01.35 Tudors (12)
02.45 - 03.45 Blue Bloods (12). Polttoöljymyynti toimitettuna ja
. Sitikkalantie 5, Kausala . À la carte -annokset
omasta mittarista
. Noutopöytä
. (05) 326 0448
www.matkakeidas.fi
050 3220188
Alko Kausala
ma-to 9-18,
pe 9-20, la 9-16
BONUS
JOPA
%
S-ETUKORTILLA,
SAAT MAKSUTAPAETUA
0,5 %
BONUS
JOPA
5 % I5 MAKSA
S-ETUKORTILLA,
SAAT MAKSUTAPAETUA
0,5 %MAKSUTAPAETUA
BONUS
JOPA
% I I MAKSA
MAKSA
S-ETUKORTILLA,
SAAT
0,5 %
99
Valio
Arkijogurtti
1 kg
79
X-tra
Virvoitusjuomat
4 x 1,5 l, 6 l (0,70/l)
(sis. Lajina oli 9-pallo.
. päivänä 2014
Kausalan Biljardiklubilla
nyt viralliset turnauspöydät
VOITTO RUOHONEN
Kausalassa on jo hyvän aikaa
toiminut Biljardiklubi, jolla
on viihtyisät ja tilavat harrastetilat Hallitiellä, ABC:tä
vastapäätä olevassa kiinteistössä.
Klubi on panostanut kevään aikana kalustoonsa, ja
hankkinut kaksi Dynamic III
-merkkistä virallista turnauspöytää. 4,19 +
pantit 1,60). Aina, kun täällä on
ovi auki, paikalla on ainakin
joku hallituksen jäsenistä, ja
olemme kaikki aina valmiita
kanssa saavutettu pronssimitali parisuomenmestaruudessa sekä 10-pallon pronssi ja 8-pallon hopea. Mari
Haapasella puolestaan on
tuore naisten B-sarjan hopea
ja Marko Korkka on niin
ikään 40-sarjan mitalisti.
siellä voi pelata myös snookeria, joka on Suomessakin tullut tunnetuksi televisioiduista
turnauksista. Kyseessä ovat pöydät,
joilla on hyväksyntä kaikkiin
Eurotour-kisoihin ja jopa
Euroopan- ja maailmanmestaruuskisojen tasolle saakka.
Uusien pöytien kunniaksi
klubilla pidettiin lauantai-
na aamupäivällä alkaneet ja
pitkälle iltaan asti jatkuneet
biljardikisat yli 20 pelaajan
voimin. lk
kg
Saarioinen
Porsaan sisäfilee,
maustettu, n. Ei tarvitse olla kilpapelaaja, vaan
täällä voi käydä myös harrastamassa, hän jatkaa.
Klubin monipuolisuudesta kertoo, että pool-biljardin
eli 8-, 9- ja 10-pallon ohella
. lk
Hinta voimassa to-su 12.-15.6.
Punainen
Kirsikkatomaatti
200 g (3,00/kg)
Suomi,
1. 7-21, la 7-18, su 12-18 010 76 24460
S-market Jaala
ark. Lyöntivuorossa Mikko Vuorio.
Suomalainen
4
09
Hinnat voimassa to-su 12.-15.6.
Rainbow
Broilerin
ohutleikkeet,
430?500 g
(9,51?8,18/kg)
Suomalainen
6
95
2
1
75
99
59
45
79
kg
Snellman
BBQ-grilliribsit,
marinoitu,
n. Vieraat ovat klubille
tervetulleita, Jouko Koskelainen muistuttaa lauantaisten kisojen lomassa:
. 16
URHEILU
Torstaina kesäkuun 12. Pelaajat ovat toisaalta
omasta kunnasta, toisaalta
täällä käydään turnauksissa
lähialueilta: Kouvolasta, Kotkasta, Lahdesta ja Heinolasta,
Kausalan Biljardiklubin hallituksen jäsen Jouko Koskelainen kertoo.
Klubin jäsenillä on ollut
hyvä menestys kansallisella
tasolla. Lisäksi klubilla
on mahdollisuus heittää dartsia.
Lauantaina klubilla pelattiin uusien pöytien kunniaksi 9-palloturnaus. Puheenjohtaja Arto
Taavila kilpailee ahkerasti
sarjassa 40-vuotiaat ja yli.
Tuoreita saavutuksia ovat
yhdessä Marko Hartikaisen
Kausalan Biljardiklubin puheenjohtaja Arto Taavila on
menestynyt SM-tasolla mainiosti.
neuvomaan ja esittelemään
klubia kiinnostuneille. 7-21, la 7-18, su 12-21 010 76 24440
Agrimarket 010 76 25380 (0,0835 ?/puhelu + 0,1209 ?/min)
www.facebook.com/kymenseudunosuuskauppa
1
Vaasan
Ruispalat
12 kpl,
660 g (2,71/kg)
Arla
Natura
Kermajuusto
1 kg
X-tra
Grillimakkara
400 g (2,48/kg)
Rainbow
Vaniljakermajäätelö
1l
Kausalan
S-marketin yhteydessä
PARTURI-KAMPAAMO
Priima
puh. 1,2 kg
S-market Kausala ark. 700 g
Rainbow
Graavi- tai
kylmäsavulohifileesiivut
150 g (19,67/kg)
85
Fazer
Rukiinen Riisipiirakka 6 kpl
420 g (4,40/kg)
Suomalainen
7
www.foodie.fm
Suomalainen
95
99
0
0
0
0
79
5
1
5
Hinta voimassa to-su 12.-15.6.
kg
Rainbow
Hunajameloni
Espanja,
1