vuosikerta (N:o 5495) • Irtonumero 2,90 E Verkkolehden viikon luetuimmat: 1. Kirkkovaltuuston kokouksessa päätettiin muiden muassa valtuutettu Timo Mäntysen ehdotuksesta käynnistää selvittelytyö asian kohtuullistamiseksi. Alijäämä tullaan kattamaan aiempina vuosina kertyneestä ylijäämästä. Valtionrahoitukseksi arvioidaan noin 151 000 euroa. Kirkollisveroja seurakunta saanee 1,42 miljoonaa euroa. Talouspäällikkö nosti lisäksi ensi vuoden osalta esille hautaustoimen kustannukset. Hautausmaksuasia toi pinnalle vanhan asian. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Veikko Ikonen, kirkkoherra Mikko Pelkonen ja valtuutettu Jari Nordman.. Seurakunnan talouspäällikkö Iiris Mäenpää lisäsi, että ensi vuosi saatetaan suunnitelmasta poiketen lopetella kuitenkin ilman alijäämää. — Kirkolta vähennetään rutkalla kädellä valtion avustuksia. Rotarit lahjoittivat vähävaraisille lahjakortteja Sivu 3 Koulukeskuksen paikasta päätetään vasta ensi vuonna MINNA TERVO Sivu 7 Torstaina 12. Kirkkovaltuusto hyväksyi arvion alijäämästä ja muut taloudelliset luvut vuoden 2025 talousarvioon maanantaina. Työntekijöiden määrän vähentymisen rinnalla vastuuryhmien määrä vähenee, ja vuoden alusta alkaen ryhmiä on neljä aiemman seitsemän sijaan. — Arviointi voisi olla syksyllä, jolloin henkilöstön tilanteeseen voidaan tarvittaessa vaikuttaa, kun seuraavan vuoden budjettia vielä suunnitellaan, perusteli asiasta ehdotuksen tehnyt valtuutettu Olli Pasila. Vuodelle 2025 seurakunta arvioi toimintakulujen ja -tuottojen erotuksena syntyvän toimintakatteen luvuksi 1,36 miljoonaa euroa. päivänä joulukuuta 2024 N:o 45 • 70. Useat valtuutetut pitivät epäoikeudenmukaisena tilannetta, jossa seurakunnan pitkäaikaiset jäsenet haudataan Iitissä korkeamman ulkopaikkakuntalaisen maksun mukaan sen seurauksena, että viimeiset vuodet ovat vierähtäneet hoitolaitoksessa toisella paikkakunnalla. Muutoksen takia seurakunnassa on järjestelty uusiksi työntekijöiden tehtävänkuvia. Poliisi pyytää havaintoja Iitin tulipaloista 2. Talouden suunnitteluun vaikuttaneista tekijöistä Mäenpää mainitsi henkilöstökustannukset, jotka pienenevät, sillä nuorisotyönohjaaja-lähetyssihteerin ja diakoniatyön toista virkaa ei tulla täyttämään. Uusiksi vastuuryhmiksi on muotoiltu kasvatuksen, palvelun, hartauselämän sekä talouden ja kiinteistöjen vastuuryhmät. Investointeihin Iitin seurakunnassa on varauduttu 228 000 euron edestä. Tämän takia hautausmaksuihin tulee korotuksia, Mäenpää kertoi. Loput kuluista katetaan hautauksesta perittävillä maksuilla. Kirkkohallituksen ohjeistuksen mukaan valtion rahoituksen leikkaus on katettava asiakkaalta perittävillä maksuilla, eikä kirkollisverotuottoja saa käyttää kulujen kattamiseen. Hautaustoimi on seurakunnalle annettu yhteiskunnallinen tehtävä, johon se saa valtionrahoitusta. Kirkkovaltuusto päätti, että seurakunnassa seurataan henkilökunnan muutosvaihetta ja tilannetta arvioidaan uudelleen syksyllä. Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julki iitinseutu.fi Vuodesta 1954 Iitin kirkkovaltuusto päätti ensi vuoden talousarvion Seurakunnan henkilöstökulut pienenevät, valtio leikkaa hautaamisen avustuksista Tuleva vuosi aiotaan Iitin seurakunnassa viedä taloudellisesti läpi vajaat 27 000 euroa alijäämäisesti. Tilanteeseen on yritetty hakea ratkaisua Iitin seurakunnassa aiemminkin. Iitissä paloi autiotalo 3. — Uskon, että alijäämä kurotaan umpeen, Mäenpää arvioi
Viikon kysymys -osio sekä tietysti kaupallista ilmoittelua. Iitinseutu on itsenäinen lehti, eikä se kuulu mihinkään valtakunnalliseen mediataloon, joten sen on tultava toimeen omillaan. Tyytymättömyys on huomioitava. TÄNÄÄN Iitinseutu 2 Sää Kausalassa Torstaina joulukuun 12. Ei silti kannata luovuttaa kesken. Postin jakelun hinta jatkaa nousuaan, joten ensi vuonna lehden hintaan joudutaan tekemään pieni tarkistus. Ehdokasasettelu on käynnissä alueja kunnallisvaaleihin. Ensimmäinen teemanumero tammikuussa on lehden 70-vuotisjuhlanumero. Hyvinvointialueet ovat onnistuneet tehtävässään ihan kohtuullisesti. Tarvitsemme hyviä, osaavia valtuutettuja. Paperilehden tilaajat saavat jatkossakin digitaalisen näköislehden kaupan päälle. Iitissä tapahtuu kesällä paljon, joten on hyvä, että myös lehti ilmestyy silloin. Kentältä kiirii ristiriitaista tietoa halusta asettua ehdolle, mutta onneksi ehdokkuus aluevaaleissa näyttää kiinnostavan. tyhjillään ollut rintamamiestalo alkuillan aikana. Paperilehti on edelleen ylivoimaisesti Iitinseudun suosituin tuote, joskin digitaalisen näköislehden suosio on pienoisessa kasvussa. Juhlalehden yhteydessä lukijat ovat tervetulleita vierailemaan toimituksessa juhlakahvien merkeissä. Siksi hallintosääntöä tarkistetaan, lautakuntarakennetta uudistetaan ja strategiaa päivitetään vielä tämän valtuustokauden aikana. Uusi demokratiamalli on toiminut, mutta tuonut myös yllätyksiä. Tämän vuoden kaltaista heinäkuun julkaisutaukoa ei pidetä. Iitinseudun verkosivuille päivittyy jatkossakin osa printtilehden jutuista jo etukäteen tutkittavaksi; aivan kaikki verkkosivujen sisältö ei päädy printtiin. Lehtiluukku.fi -palvelun kautta voi ostaa vain yksittäisnumeron. Rooli on selvästi strategisempi kuin mihin on totuttu. Kuvan lähetti: Maarit Eerola. Opettelua on ollut ministeriön ohjauksen ja paikallisen itsemääräysoikeuden yhdistämisessä ja kuntaja yhdyspintatyössä. Lehden kestotilauksen hinta pysyy edelleen selkeästi alle kymmenessä eurossa per kuukausi, joten puhutaan erittäin maltillisesta muutoksesta. päivän tai alkuillan aikana paloi Niinimäentiellä piha-alueen saunarakennus kokonaan ja viereinen varastorakennus kärsi vaurioita. Päijät-Häme on ollut edelläkävijä palveluiden järjestämisessä, siksi kipuilu ei ole ollut aivan samalla tasolla kuin joillain ns. Iitinseudussa on julkaistu aiemmin pari teemalehteä vuosittain. Hyvinvointialueet lähtivät uudistukseen erilaisista lähtökohdista. Valtuutettujen työ on arvokasta. Poliisi pyytää mahdollisia havaintoja tulipaloihin liittyen. Kuka asettuu ehdolle. Heitä, joilla on kokemusta päätöksenteosta, mutta myös uusia päättäjiä, joita eivät vanhat tavat ja tottumukset paina. Palvelemme seutua parhaamme mukaan. On erittäin tärkeää, että valtuutetut kokevat tehtävänsä tärkeäksi ja mielekkääksi. Näköislehti on tilaajille luettavissa vain iitinseutu.fi -verkkosivun kautta. Lehdessä selvitetään parhaillaan myös keinoja jakelukustannusten taittamiseksi, siitä lisää ensi vuoden puolella. Lehden laajan, paikallisen omistajakunnan ensisijainen tahtotila on se, että Iitissä pysyy oma paikallinen lehti, ei siis esimerkiksi tuottotarkoitus — toisin kuten esimerkiksi pörssiyhtiöillä. Verkosta löytyy myös mm. Moni odotti saavansa enemmän vaikutusvaltaa varsin operatiivisissakin asioissa. Alueja kuntavaalien ehdokasasettelu on saanut uuden vaihteen Päijät-Hämeessäkin. Ensi vuoden ilmestymispäivistä on ehtinyt jo esiintyä eri yhteyksissä erilaisia spekulaatioita, joten tässä nyt faktaa. Epävarmuuden keskellä ilmenee varmasti väsymystä ja turhautumista. Osin kielteisestä kirjoittelusta huolimatta moni asia toimii hyvin – tilastojen mukaan monissa palveluissa jopa paremmin kuin ennen uudistusta. 1.12. Ensi vuonna Iitinseudussa julkaistaan yksi teemanumero joka kuukausi. Muutoin vaarana on, että heidän äänensä ja sitoutumisensa demokraattiseen järjestelmään heikkenevät. Olemme voineet jatkaa kehittämistä melko keskeytyksettä ja ohittaneet useat alkuvaiheen karikot. sirpalealueilla. Vaalit lähestyvät. Varsinaisen budjettivallan sijaan päätöksenteko painottuu palveluiden kehittämiseen ja strategiaan terveydenedistämisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Heitä, jotka päättävät, millainen hyvinvointialue meillä on tulevaisuudessa, kuinka palvelut järjestetään, mihin erityisesti panostamme, miten osallistamme asukkaat ja asiakkaat ja teemme yhteistyötä kuntien, ministeriöiden ja kolmannen sektorin kanssa. Niiden yhteydessä on mahdollista laittaa ilmoitus samalla kertaa peräti 92 paikalliseen lehteen ympäri Suomea. Päijät-Hämeessä peruspalvelut on pystytty turvaamaan, mutta hoidon saatavuudessa on ongelmia. Säätiedot:. Nyt on mahdollista vaikuttaa: suuri muutos jatkuu ja tulevat valtuutetut tekevät päätökset siitä, millaiset palvelut tulevaisuudessa on käytössä. Paljon on silti tehtävää, jotta olemme laadun, saatavuuden ja vaikuttavuuden osalta siellä missä haluamme. Tarjolla ei ole vain ikäviä päätöksiä, vaan tulevaisuuden rakentamista uusin välinein ja ajatuksin. Tämä kaikki tekee hyvinvointialueille hyvää. PETRI VIROLAINEN Päijät-Hämeen hyvinvointialueen hyvinvointialuejohtaja Tänään Perjantai Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Päivällä -3 Päivällä -4 Päivällä +1 Päivällä -2 Päivällä Päivällä -1 Päivällä -2 Yöllä -5 Yöllä -3 Yöllä Yöllä -1 Yöllä -2 Yöllä -3 Yöllä -3 Grafiikka: Bulls. Demokratia toimii vain, jos ihmiset luottavat siihen, että osallistumalla voi vaikuttaa. Tästä juhlatilaisuudesta ja muista ensi vuoden teemanumeroista tiedotetaan tarkemmin myöhemmin. Halua on luonnollisesti vaikuttaa oman asuinseudun palveluihin, ei vain strategisiksi katsottuihin linjauksiin. Siihen ei ole varaa. Kaikki tarvitaan mukaan. Muutaman kilometrin päässä Tuurinkorventiellä paloi 3.12. Jokaista hyvinvoinnin edistämiseen sitoutunutta, yhteistyöhön ja kriittiseenkin arvokeskusteluun pystyvää päijäthämäläistä tarvitaan. Paljon on tullut palautetta siitä, etteivät valtuutetut ole kokeneet tehtäväänsä odotusten mukaiseksi. Virallisesti 70 vuotta täyttyy nyt joulukuussa, mutta joulujuhlat on perinteisesti juhlittu ensin alta pois ennen lehden pyöreiden vuosien juhlimista. Vaalien lähestyminen näkyy yleisesti poliittisen keskustelun lisääntymisenä, arvokeskustelun aktivoitumisena ja toki jossain määrin populistisina ulostuloina. Poliisi pyytää havaintoja Iitin tulipaloista Iitin Kausalassa on lyhyen ajan sisällä ollut kaksi tulipaloa, joita molempia epäillään tahallaan sytytetyiksi Iitin Kausalassa on lyhyen ajan sisällä ollut kaksi tulipaloa, joita molempia poliisi epäilee tahallaan sytytetyiksi. Iäkkäiden palvelut ovat mediassa ymmärrettävästi esillä, mutta myös nuorten tulee kokea demokratia omakseen, jotta he osallistuvat yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. päivänä 2024 PÄÄKIRJOITUS Ensi vuonna ei kesätaukoa VELI-PEKKA KELLONIEMI veli-pekka.kelloniemi@iitinseutulehti.fi LUKIJALTA I itinseutu ilmestyy ensi vuonna 50 kertaa eli vuoden ensimmäinen ja viimeinen viikko poislukien jokaisena viikkona. Lähde mukaan tai innosta potentiaalisia päättäjiä heittäytymään upeaan ja vastuulliseen tehtävään. Se auttaa pitämään hinnat tilaajille mahdollisimman keveinä. Päätöksenteko ei ole vastannut kuntapolitiikasta tuttua roolia, ja ero sairaanhoitopiirin ja kuntayhtymän aikaankin on selvä. Vihjeet voi soittaa virka-aikana puhelinnumeroon 050 4130594 tai mihin vuorokauden aikaan tahansa sähköpostitse vihjeet.hame@ poliisi.fi . Tuurinkorventiellä paloi autiotalo. Tulipaloissa ei aiheutunut henkilövahinkoja. Paikallisten teemojen ohella Iitinseutu osallistuu ensi vuonna Suomen Paikallismedioiden kahteen valtakunnalliseen ”Paikallisuus —markkinoinnin supervoima ” -teemaan, huhtikuussa ja lokakuussa
0400 857 577 Tilaa Iitinseutu lahjaksi Joulutervehdykset Iitinseudussa ensi torstaina 19.12. — Tämä on kiva. On täytynyt siirtyä haja-asutukseen eli yksilölliseen yöpymiseen, ettei droonin yllättäessä kävisi kuin Vesivehmaan jenkassa eli siinä meni nuoret sekä vanhat saman lailla. Jotenkin käsitteinä ovat tuttuja myös korsu ja bunkkeri sekä potero. Monelle suomalaisellekin puolijoukkueteltta on tullut armeijakäytössä tutuksi. Tuvissa nukuttiin punkassa, mutta vartiossa valvottiin. Suonpää toimii yrittäjänä Cimson Oy:ssä Lahdessa ja Klinga toimii yrittäjänä Kati Klinga Oy:ssä Heinolassa. Sairaalassa podettiin ja toivuttiin. Saamme jonkin verran lahjoituksia jouluisin, kiittelee Lindstam. Lindstamin mukaan valtion tekemät leikkaukset näkyvät perheissä. 0400 857 577 ilmoitukset@iitinseutulehti.fi, p. iitinseutu.fi/tilaa asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi, p. ja 9.1. Varaathan heti ilmoituspaikkasi. Tai pääsee seuraavalle tasolle. Jotkut aseveljet viettivät öitään päävartion putkassa. Viime vuonna 70 vuotta täyttänyt rotaryklubi on saanut hyvin lahjoituksia, kaiken kaikkiaan lahjakortteja kertyi lahjoitettavaksi 42 kappaletta. Ruokalassa sai torstaisin rokkaa ja pannaria ja sotkusta sai ostaa munkkeja. — Tämä lahjoitus on siihen tärkeä lisä. Pohtii Juhani Mykkänen kolumnissaan (HS 8.12.) Nimipäiviä Torstai Tuovi Perjantai Seija Lauantai Jouko Sunnuntai Heimo, Nooa 3. Muistelkaapa armeijan muita suojaja majoituspaikkoja. Kortit vastaanotti keskiviikkona diakoniatyöntekijät Sirkku Lindstam ja Maija Kauppinen. Majuri Kalle Tuominen Maavoimien esikunnan koulutuskeskuksesta kirjoittaa uudessa Jalkaväen vuosikirjassa telttojen vaaroista. Hallituksen varapuheenjohtajiksi kaksivuotiskaudelle 2025–2026 valittiin Jouni Suonpää ja Kati Klinga. Muistan asuneeni kasarmissa, parakissa ja tuossa nyt turvattomaksi todetussa puolijoukkueteltassa. LUKIJALTA Puolijoukkueteltta Ukrainan sota on osoittanut, että puolijoukkueteltta on vihollisen droonien vuoksi turvaton majoituspaikka. Se on makuupussin ympärille tarkoitettu säänkestävä suojakangas ulkona leiriytymiseen. joulukuuta Juha Tähkäsen jatkamaan järjestön puheenjohtajana seuraavan kaksivuotiskauden 2025–2026. VELI-PEKKA KELLONIEMI TÄNÄÄN Iitinseutu 3 Torstaina joulukuun 12. Pienempi teltta on sissiteltta, johon siihenkin mahtuu muutama yöpyjä. adventtisunnuntai Maanantai Aada, Auli, Aulikki Tiistai Raakel Keskiviikko Aapo, Rami Rotarit lahjoittivat iittiläisille vähävaraisille lahjakortteja Lahjoitus menee oikeaan osoitteeseen seurakunnan diakoniatyön kautta Kuusankosken Rotaryklubi lahjoitti iittiläisille vähävaraisille perheille 15 kappaletta 50 euron lahjakorttia Iitin seurakunnan diakoniatyön kautta. — Olemme tehneet vastaavan lahjoituksen Kuusankoskella kuusi kertaa ja nyt ensimmäistä kertaa myös Iitissä, kertoo klubin varapresidentti Lauri Melto. Seurakunnan diakoniatyö on jakanut tämän vuoden aikana apua jo yhteensä 17 000 euron edestä noin 80 "yksikölle", joka voi tarkoittaa yhtä henkilöä tai perhettä. — Seurakunnan kautta voimme olla varmoja, että apu menee oikeaan osoitteeseen, sanoo klubin säätiötoimikunnan puheenjohtaja Matti Järvinen. Tähkänen toimii yrittäjänä Louhintaurakointi Juha Tähkänen Oy:ssä Heinolassa. Taistelijan henkilökohtaiseen käyttöön on kehitetty bivy. päivänä 2024 Lainasanat Musk saattaa ajatella, että ihmisen rantautuminen Marsiin on hetki, jona hän pääsee pelin läpi. Maija Kauppinen, Lauri Melto, Matti Järvinen ja Sirkku Lindstam lahjoitustilaisuudessa. Iitinseutu on kiinni 23.12.-1.1.. Palkinnon vastaanotti Rinna Ikola-Norrbacka ja palkinnon jakoi maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol. Osa lahjakorteista tuotiin Iiittiin, koska klubilla on jäseniä myös Kausalasta, muiden muassa Matti Järvinen. Päijät-Hämeen Yrittäjien hallituksen jäseniksi seuraavalle kahdelle vuodelle 2025–2026 valittiin Katja Riihilahti (Iso-Naappilan Loma Ky, Asikkala), Niina Kettunen (Pinnalla Uimakoulu ja lelut, Hollola) sekä Juha Turunen (JTF-Palvelut, Lahti), lisäksi hallituksessa jatkavat Juha Rostedt, (Rostedt Brands Oy, Lahti) Sari Kolsi (Lakiasiantoimisto Sari Kolsi, Asikkala) sekä Lauri Autio (X-Design, Lahti), joka nousi hallitukseen varapuheenjohtajaksi nimetyn Jouni Suonpään tilalle. Kokouksen yhteydessä palkittiin Päijät-Hämeen yritysystävällisin teko 2024 -kilpailun voittaja Asikkalan kunta. — Ihmisillä on hätä, että saisi jouluruokaa. Puheenjohtajakausi on Tähkäselle kolmas peräkkäinen. Saa jonkin palkinnon. Päijät-Hämeen Yrittäjien syyskokous pidettiin Heinolan Valtuustotalolla. Iitinseutu ilmestyy seuraavaksi 19.12. RISTO NIHTILÄ rintamasotilaan poika Juha Tähkänen valittiin jälleen puheenjohtajaksi Päijät-Hämeen Yrittäjien syyskokous valitsi 4. Iitissä ei ole omaa rotaryklubia. Laivastossa yövytään skanssissa ja siellä nukutaan koijassa, kun kaikki eivät mahdu kapteenin hyttiin
Musiikki To 12.12. Taiteilija Auli Steffen esittelemässä. Perhekerho on joulutauolla jatkuen Toimitila Raitissa 10.1. Urpo Allan Suikkanen 78 v. Kyllä vaan, Johannes oli aivan oikein tunnistanut Jeesuksen! Entäs me. klo 10 Perhekerho Srk-keskuksen monitoimitila. klo 9.30 Pienten joulukirkko. Millaisia työkaluja tarvitaan, kun sydämeen pitäisi saada tie selväksi, että joulun päähenkilö voisi siellä juhlaa viettää. Kitulan kylä Haminassa, jossa hänen elämänsä alkoi, säilyi hänen mielessään loppuun asti tärkeänä paikkana. Miika Lamminmäki duo. Hän aloitti uransa opettajana Imatralla ja avioitui Arja Hutun kanssa vuonna 1974. Vapaa-ajallaan Suikkanen oli innostunut sukututkimuksesta. Oliko Jeesus se odotettu pelastaja. Koko projekti ajautui umpikujaan, kun Johannes joutui vankilaan. klo 10 Hiljaisen rukouksen messu. adventtina , pohditaan Johannes Kastajaa, jonka tehtävä oli raivata tietä Jeesukselle. Latuja tykkään kyllä hiihtää umpimaastoonkin, mutta täytyy siinä jo aukkoa olla. Iitissä Suikkasen raskaimpia työtehtäviä oli tehdä selvityksiä koulujen yhdistämisestä toimivammiksi yksiköiksi, mikä herätti paikallisesti kiivasta keskustelua. Sieltä hän lähetti oppilaitaan selvittämään, oliko hän edes tajunnut oikein, kelle sitä tietä piti tehdä. Ensi sunnuntaina, 3. IITTI Anja Yrjölä 93 v. klo 12.15 Laulun ystävät Srk-keskuksen sali. www.iitinseurakunta.fi IITIN SEURAKUNTA www.jaalankappeliseurakunta.fi JAALAN KAPPELISEURAKUNTA Jumalanpalvelus Su 15.12. Lämmin kiitos osanotosta. 12.1.1931 Orimattila k. Vuonna 1997 hän vastasi hetken aikaa myös Artjärven koulutoimen johtajan tehtävistä, matkaten punaisella ”Pollellaan” valmistellen koulutuslautakunnan asioita viikonloppuisin. Rauha Anna Ester Martikainen. päivänä 2024 VIIKON SANA MUISTOKIRJOITUS Tätimme Irma Irmeli Salonen s. Tanska, Eskola. JAALA Marja-Kristiina Mäkelä 71 v.. Kiitämme Ehtookotia Anjan hyvästä hoidosta. Luonteeltaan Suikkanen oli valoisa ja kannustava. Karoliina Suikkanen, Petri Ryynänen, Salla Eskola, Anna Carlson-Perkkiö, Elisabet Kozmina, Juha Tanska ja Risto Eskola. Urpo Suikkanen oli tunnettu tinkimättömästä sitoutumisestaan kuntalaisten tasa-arvoiseen kohteluun. Tien raivaaminen on raskasta työtä. 27.10.2024 Kädet ahkerat paljon uurastaneet lepoon iäiseen ovat vaipuneet. Et kipua tunne taivaan tiellä, on monet rakkaat vastassa siellä. Suikkanen kävi alaluokilla supistettua kansakoulua ja suoritti keskikoulun Haminassa. ARJA SUIKKANEN Tarkan markan koulupestiä hoitanut on poissa Rakkaamme Riitta Helena Arola o.s. Hänen kiinnostuksensa sota-ajan lauluihin toi hänelle sairauden edetessä lohtua. Pakkanen s. Ke 18.12. Vuonna 1978 hänet valittiin Haukivuoren koulutoimen johtajaksi. klo 10 Messu Kirkko, Pelkonen, Kauppinen, Maaninka, Laulun ystävät. Pariskunta muutti Hankoon, missä Suikkasen kiinnostus hallintotyöhön vahvistui. Lisäksi hän suoritti kouluhallinnon keskimmäisen arvosanan ja vuonna 2005 johtamisen erikoisammattitutkinnon. Olen kiitollinen valosta, jota hän toi elämääni. Sukunsa kantaisän hän jäljitti 1500-luvun Vehkalahden ensimmäiseksi luterilaiseksi kirkkoherraksi. Jaalan kirkkoon on koottu Seiminäyttely, johon pääsee tutustumaan jumalanpalvelusten ja muiden tapahtumien yhteydessä ja ke 18.12. Urpo Suikkanen jää läheistensä ja monien työtovereidensa muistoihin esimerkillisenä esimiehenä ja rakastettuna perheenjäsenenä. Lastenohjaajat, Tanska, Pellinen. Suikkanen jätti pojilleen ja lapsenlapsilleen kattavat sukututkimusaineistot. Rakkaamme Anja Yrjölä o.s. Hänen äidinpuoleinen sukunsa kuului Vehkalahden Knaappisukuihin, ja hän kertoi mielellään tarinoita niiden historiasta. Hän oli loistava puhuja ja imitoija, joka toi iloa läheistensä elämään. 22.5.1939 Espoo k. Arsi Armas Lappalainen. Su 15.12. KIRKOLLISET Valmistuneita Muistokiitos 4 Iitinseutu Torstaina joulukuun 12. Urpo Suikkanen oli työlleen omistautunut virkamies, joka hoiti tehtävänsä tunnollisesti. klo 19 Arja Korisevan ja Minna Lintukankaan joulukonsertti Kirkko. Puiden istutus ja leikkaus oli hänelle mieluisaa puuhaa. Raivaussahalla vai järeämmillä koneilla. Tämän jälkeen hän valmistui kansakoulunopettajaksi Rauman seminaarista vuonna 1968. klo 19 Riparikonsertti Srk-keskuksen sali. Se ei ole helppoa, jos alla on jo vanha uoma, joka pitäisi saada siirrettyä toiseen kohtaan. Kaivaten lähiomaiset Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kiitos muistamisesta. Nuorille To 12.12. Työuransa loppuvaiheessa hän toimi Iitissä sivistystoimen johtajana. Pian hän siirtyi Virolahdelle ja vuonna 1989 Iittiin, jossa hän toimi koulutoimen johtajana eläkkeelle jäämiseensä asti vuonna 2010. Ke 18.12. Sydämellinen kiitos kaikille teille, jotka kunnioititte puolisoni Urpo Suikkasen muistoa ja otitte osaa suruumme. Ma 16.12. Hän tuki aktiivisesti poikiensa harrastuksia ja oli mukana Aleksi-poikansa laulukilpailuissa ulkomaillakin. Tarvitaan vahvoja koneita. Tai riippuu tietenkin maastosta. 18.11.2024 Heinola Käy enkeli vierelläs taivaan rantaa, on kulkusi kevyttä jalkasi kantaa. Tapahtumia Su 15.12. 12.11.2024 Iitti En ole poissa, vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun, ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä. Kaunista jouluista musiikkia paikallisilta ja vierailevilta tähdiltä. Hautaan siunattu Kastettu IITTI Amanda Vilja Maria Auranen. 31.10.1933 Iitti k. JAALA Martta Iiris Mononen. La 14.12. Lapsenlapset Aurora ja Oula toivat iloa hänen eläkepäiviinsä. Vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa. 3.10.1950 k. Ke 18.12. Lämmin kiitos osanotosta. klo 14 Perjantaihartaus ja Kauneimmat joululaulut Kahvitupa. 14.11.2024 Iitti Minä ajattelen sinua missä vain ikinä kuljen. Voi olla, että ihan pieni trimmaus riittää, että asia kirkastuu. klo 15.30 Kirkkokuoro Srk-keskuksen sali. Virtanen s. Usein hän kertoi syntymänsä ajoittuneen sodan jälkeiseen aikaan, jolloin kaikesta oli ollut pulaa. Ke 18.12. Muistossa elät keskellämme, säilyt aina sydämissämme. Mutta joskus raivaamista on paljon ja silloin työ on raskasta. Puolisonsa Arjan mukaan perheen kotona sai usein nauraa hänen imitaatioilleen. klo 18 23 Aikalisä. Hän oli 78-vuotias, syntynyt Vehkalahdella 20.6.1946. klo 10-18 Seiminäyttely avoinna. Maija Yrjölä on valmistunut näyttämötaiteen maisteriksi 7.11.2024 Essexin yliopistossa Lontoossa. Kiittäen ja kaivaten Auli Päivi ja Ville Mikko, Anna, Eerik ja Mai Janne, Minna, Altti, Teemu ja Silja Jarmo ja Eeva Erno, Riikka, Kasperi ja Eemeli Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. klo 10-18 sekä erikseen sovittaessa. Ei minulla ole kokemusta oikean tien tekemisestä. Muu tilaisuus Su 15.12. Väkisin meinaa askeleet ajautua siihen tuttuun polkuun, vaikka olisi selvää, että ei se nyt parhaiten perille vie. Hän nautti myös puutarhanhoidosta, joka tarjosi hänelle vastapainoa työelämän kiireille. Syvälle, syvälle sisimpään kuvasi Rakkaani suljen. Ei ollut helppo homma sekään! Jeesus tuntui tarvitsevan uuden, ennen kulkemattoman tien ja Johanneksen kartta ja rakennusohjeet olivat ehkä vähän puutteelliset. Kaipaamaan jäävät veljien lapset perheineen ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lapsille ja lapsiperheille To 12.12. Puolisonsa Arja Suikkasen sanoin: – Sain seurata aitiopaikalta hänen elämäänsä opettajana, esimiehenä, aviomiehenä, isänä ja isoisänä. Eino Leinon sanoin: ”Pois aurinko painui, lankesi ilta, jäi taivahan rannalle säihkyvä silta, mut’ kaukaa korven tummuvan yöstä soi laulu ihmisen työstä.” Arja Suikkanen Rakkaamme Otto Antero Tuominen s. Hän suhtautui tehtäväänsä huolellisesti ja valmisti tarkat selvitykset vaihtoehdoista, vaikka joutui kohtaamaan vastustusta. Kahvia tarjolla klo 13.30 alkaen. Joskus tarvitaan järeitä koneita ja niitäkin Pyhä Henki onneksi osaa tosi taitavasti käytellä. klo 18 "Oman kylän joulukonsertti" Jaalan kirkossa. En osaisi millään koneella puita ja isoja kiviä ladun tieltä siirrellä. Lämmin kiitos osanotoista. Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Pe 13.12. Myöhemmin hän täydensi opintojaan Joensuun korkeakoulussa, suorittaen maantieteen ja biologian erityisaineopinnot. Jos maa on jo napakkaa ja tienoo avara, niin helppohan siihen on tie tehdä. klo 13 Rukouspiiri Kahvitupa. Siunausta adventtiisi ja tervetuloa kirkkoon! MINNA TANSKA Jaalan kappalainen Koulutoimen johtaja Urpo Suikkanen menehtyi äkillisesti sairauden uuvuttamana 12.11. klo 11.30 Koko seurakunnan puurojuhla, kauneimmat joululaulut ja joulumyyjäiset Srk-keskuksen sali. Sairastuttuaan Alzheimerin tautiin Suikkanen säilytti kohteliaan ja lämpimän olemuksensa, vaikka hän ei aina tunnistanut keskustelukumppaniaan. Nähtävissä myös Jaalan kappeliseurakunnan YouTubekanavalla. Uuden toimintamuodon tai käytännön luomisesta minulla kyllä on vähän kokemusta. Rakkaudella muistaen Seppo sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. Lahdessa, Jalmarin sairaalassa
Nykyinen SBA Halton muuttuu kahdeksi uudeksi liiketoimintaalueeksi: Halton Buildings ja Halton Health and Cleanroom. — Kyseessä on Iitin kunnan omalle maalle ja omaan taseeseen rakennuttama hanke. Saxén jatkaa Halton Groupin johtoryhmän jäsenenä ja Viherlehto liittyy siihen uutena jäsenenä. Ylitystä laitoksen hintaarvioon tuli 137 500 euroa. Sen sijaan Halton Foodservice ja Halton Marine, Energy and Infrastructure -yksiköt säilyvät ennallaan. Lämpimät onnitteluni heille. Tarkoitus on vahvistaa yhtiön kilpailukykyä ja asiakaslähtöisyyttä. Valtuusto myönsi lisätalousarvion syksyllä. — Hankkeen lopullinen hinta on noin 320 000 euroa. (Kuva: Heli Kettunen) Halton Group muuttaa liiketoimintaalueiden rakennetta ja johtoryhmää Halton uudistaa strategisten liiketoiminta-alueiden rakennetta. — Nykyiseen öljylämmitykseen verrattuna hakkeella lämmittäminen on vuositasolla kymmeniä tuhansia euroja halvempaa. Talousarviossa aikoinaan ollut 190 000 euron määräraha tälle hankkeelle oli aivan liian pieni. Näin ollen ei tarvita erillistä hakevarastorakennusta. (Kuva: Veli-Pekka Kelloniemi) menestyvät heidän ohjauksessaan, Kai Konola lisää. Kaksi uutta yksikköä auttavat tarkentamaan palveluitamme, nopeuttamaan tuotteiden käyttöönottoja ja toimimaan ketterämmin uusilla markkinoilla, sanoo tiedotteessa Halton Groupin toimitusjohtaja Kai Konola. — Hake on kotimainen, turvallinen ja helppohoitoinen energiamuoto. Uusien ratkaisujen avulla voimme laajentaa kestävät toimintamallit yksittäisistä rakennuksista kokonaisiin kiinteistösalkkuihin, Tero Viherlehto sanoo. päivänä 2024 Kunta linjasi jo pari vuotta sitten, että öljy tullaan korvaamaan hakkeella ” Vuolenkoskelle valmistui hakelämpövoimalaitos Öljylämmitykseen verrattuna hakkeella lämmittäminen on vuositasolla kymmeniä tuhansia euroja halvempaa, kertoo tekninen johtaja Harri Hoffren Vuolenkosken uusi lämpövoimalaitos luovutetaan kunnalle huomenna 13. Vuolenkoskella on laskettu, että hanke maksaa itsensä takaisin kunnalle noin 6,5 vuodessa, pitävätkö laskelmat paikkansa. Kannattavuuslaskelmat on tehty 285 000 euron kustannusarviolla. Halton Buildings keskittyy kestävien ilmanvaihtotuotteiden ja elinkaaripalvelujen toimittamiseen liiketiloihin ja julkisiin rakennuksiin. Varsinainen kustannusarvio oli 285 000 euroa, jota ylitettiin maltillisesti edellä mainituista syistä. Mistä Vuolenkosken lämpövoimalaitoksessa on kyse, Iitin tekninen johtaja Harri Hoffren. Nyt käytetään uusinta tekniikkaa ja etävalvontaa lämmöntuotantoprosessissa. Anu Saxén , entinen SBA Haltonin johtaja, on nimitetty uuden Halton Health and Cleanroom -liiketoimintaalueen johtajaksi. Tämä on perinteinen hakelämpölaitos, jolla lämmitetään samassa pihapiirissä olevia neljää rakennusta: paloasema ja liikuntahalli ovat samaa rakennusta, lisäksi puukoulu, uusi päiväkoti sekä viereinen ”kivikoulu” keittoloineen, jonka alakerrassa olevasta entisestä öljykattilahuoneesta lämpö jaetaan eri rakennuksiin. Koulun alueella siirrettiin kunnallistekniikka parempaan paikkaan, järjestettiin alueen hulevesille purkuputki ja imeytys sekä rakennettiin turvallinen aita laitoksen ympärille. Jos haketta saadaan tulevina vuosina edullisesti, niin se maksaa itsensä takaisin nopeamminkin. Öljylaitos olisi kaivannut kalliita huoltoja ja korjauksia. — Tavoitteena on toimia entistä tiiviimmin asiakkaidemme kanssa. joulukuuta. Vaikuttaako se hankkeen kannattavuuteen. Kustannusvertailussa keväällä 2024, kun kunnanhallitus asiaa ratkaisi, niin hakelämpölaitoksen takaisinmaksuajaksi osoittautui 8 vuotta. — Anu ja Tero ovat erinomaisia johtajia, joita ohjaa intohimo teknologiaan ja kestävään kehitykseen. Kun nyt suunnitelmatarkennuksin saatiin helppohoitoinen laitos halvemmalla energialla, niin sen kannattavuus on hyvä. VELI-PEKKA KELLONIEMI TÄNÄÄN Iitinseutu 5 Torstaina joulukuun 12. — Olemme vuosien varrella kehittäneet innovatiivisia, kestäviä ratkaisuja terveydenhuoltoon ja puhdastiloihin. Uuteen johtoryhmään kuuluvat: Kai Konola, toimitusjohtaja, Halton Group Mikko Mattila, talousjohtaja, Halton Group Kenny Niutanen, johtaja, henkilöstö, Halton Group Riikka Paarma, kestävän kehityksen johtaja, Halton Group Georges Gaspar, johtaja, Halton Foodservice Sami Piirainen, johtaja, Halton Marine, Energia ja infrastruktuuri Anu Saxén, johtaja, Halton Health and Cleanroom Tero Viherlehto, johtaja, Halton Buildings. Uuden rakenteen ansiosta voimme keskittyä entistä paremmin arvoa luovien ratkaisujen tarjoamiseen asiakkaille, maantieteelliseen laajentumiseen sekä järjestelmäja avaimet käteen -ratkaisujen tuomiseen uusille markkinoille, Anu Saxén sanoo. Takaisinmaksuaikaan ja vertailuun vaikuttavat luonnollisesti öljyn, hakkeen ja muun energialähteen hinnat. Kunta linjasi jo pari vuotta sitten, että öljy tullaan korvaamaan hakkeella tai muulla energialla. SBA Haltonin entinen myyntijohtaja Tero Viherlehto on nimitetty Halton Buildings -liiketoiminta-alueen johtajaksi. Haapakimolan kyläkoulu lämpiää pelletillä ja osin öljyllä. Samoin ylläpitokustannusten vaihtelut. Rakennus sijoitettiin rinnemaastoon, osittain upotettuna, jotta se sopeutuu rakennusryhmään kauniisti, ja hakekuormat voidaan kipata suoraan säiliöön. Onko kunnalla muita lämpövoimaloita muualla. Joskin siinä summassa mukana on varsinaisen lämpölaitoksen lisäksi myös muita välttämättömiä kustannuksia. Uusi organisaatio astuu voimaan 1.1.2025. — Ilmanvaihtoja automaatioratkaisujen lisäksi tarjontaamme kuuluu nyt kattavat työkalut energiankulutuksen ja sisäilman seurantaan. Kausalan isoimmat rakennukset on liitetty kaukolämpöön. — Ei. Odotan innolla, miten kaksi uutta liiketoiminta-aluetta Kuvassa Haltonin Kausalan tehdas. Hakelämpölaitos korvaa öljylämmityksen
Oikeuden mukaan ottaen huomioon valittajien kiinteistöjen ja niillä sijaitsevien rakennusten etäisyydet suunniteltuun riippusiltaan ketään valittajista ei ole pidettävä viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistajana tai haltijana. Iitin yläkoulun ja lukion rehtorin viran hakuprosessi on suunniteltu uusittavan kevättalvella 2025. Virka tullaan avaamaan julkiseen hakuun Iitin kunnan virallisten ilmoituskanavien lisäksi Kuntarekry-palvelussa sekä tarpeen mukaan hausta tiedotetaan myös laajemmin eri medioissa ja alustoilla. Varavaltuutettu Riitta Alestalon (AI) ehdotuksesta nimittäin sana "pieniä" otettiin pois virkkeestä: "Iitin kunnassa asemakaavoitettua aluetta on Kausalan taajamassa, Kymi-Ringin alueella, Pohjanmäen – Radansuun alueella, Sorronniemessä Kirkonkylän pohjoisosassa sekä Vuolenkosken Koskenrannassa. Hallin kokoa koskevan päätöksen aika ei ole kuitenkaan vielä ” 6 Iitinseutu Torstaina joulukuun 12. Iitin yläkoulun ja lukion rehtorin viran rekrytointi tänä vuonna tuotti valintapäätöksen hakijaan, joka sittemmin perui viran vastaanottamisen. Virka on suunniteltu täytettävän 1. Hallinto-oikeus hylkäsi katselmuksen järjestämistä koskevan vaatimuksen eikä tutki valituksia eikä oikeudenkäyntimaksun määräämättä jättämistä koskevia vaatimuksia. Talousarvioon ei tullut muutosta valtuuston kokouksessa, vaikka varavaltuutettu Esa Lavonen (ps) olisi halunnut taloussuunnitelmaan kirjauksen isosta liikuntahallista. Vastuumuseon lausunnossa mainitut arkeologiset tutkimukset tulee tehdä ennen toteutusta. Haitallisten ympäristövaikutusten lisäksi valittajille aiheutuisi yksityisten teiden hallitsemattomasti lisääntyvän käytön vuoksi myös taloudellista haittaa. Iitin kunnan hallitus hyväksyi (11.3.2024) Iitin Matkailu ry:n poikkeamishakemuksen riippusillan rakentamiseksi Kymijoen yli Harakkakosken kohdalle ilman maankäyttöja rakennuslain 72 §:ssä tarkoitettua kaavaa seuraavin ehdoin: Puuston poisto ja pysäköintialueiden sijoittelu ja rakentaminen tulee suorittaa niin, ettei virran maisemakuva muutu vähäistä enempää. Valtuuston kokouksen jälkeen pidetyissä pikkujouluissa paikkakunnalta pois muuttanut Eemeli Lehtinen sai kuntaliiton erikoissansiomerkin kunnan hyväksi tehdystä työstä. Tarkastuslautakunnan ehdotus oli BDO Audiator Oy. Hämeen Ely-keskuksen maiValtuusto hyväksyi talousarvion ilman muutoksia Ilman satunnaista erää vuosi 2025 on noin 300 000 euroa miinuksella Iitin valtuusto hyväksyi 10. Kunnanjohtajan mukaan kuluva vuosi saattaa päätyä positiiviseksi negatiivisesta arviosta huolimatta. — Jokainen voi tehdä jotain, mutta kenenkään ei tarvitse tehdä kaikkea, summasi Salonen ilmastosuunnitelman. Keskustelua hallitsikin kokouksen loppupuolella koulukeskuksen yhteyteen tulevan liikuntasalin koko ja mahdollinen hinta, että olisiko se 1,5 miljoonaa vaiko 5 miljoonaa. Valtuusto hyväksyi niin ikään kunnan kotoutumisohjelman vuosille 2025-2028 sekä uuden rakentamislain ja TE-palveluiden tuottamisvastuun siirtymisen kunnille edellyttämät muutokset kunnan hallintosääntöön. päivänä 2024 Hallinto-oikeus hylkäsi riippusiltaa koskevan valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeus on hylännyt Harakkakosken riippusilta -hanketta koskevan valituksen. nitsemat luontoarvot tulee huomioida. Ari Toropainen on ilmaissut olevansa käytettävissä rehtorin avoimen viran hoitoon myös kevätlukukaudella 2025. elokuuta 2025 alkaen tai sopimuksen mukaan. Kyseisestä rekrytoinnista ei valittu ketään varasijalle, joten yläkoulun ja lukion rehtorin virka jäi avoimeksi lukuvuoteen 2024–25 tultaessa. Sillan rakenteiden materiaali ja väritys tulee valita alueen arvoja noudattaen. Kun otetaan huomioon hankkeen laatu, poikkeamispäätöksen ei voida katsoa vaikuttavan olennaisesti valittajien kiinteistöjen rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen tai vaikuttavan huomattavasti valittajien asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin. Valittajat vaativat kunnanhallituksen päätöksen kumoamista tai asian palauttamista kunnanhallitukselle uudelleen käsiteltäväksi sekä sitä, etteivät oikeudenkäyntimaksu ja mahdolliset käsittelyn aikana muodostuvat muut kulut tulisi valittajien maksettavaksi. Kunnanjohtaja Jarkko Salonen ei halunnut arvioida, kuinka realistista siinä asetettujen tavoitteiden toteutuminen asetettuun määräaikaan mennessä on, mutta niitä kohti lähdetään kuitenkin kulkemaan eri toimenpiteillä. Iitin kaavoituskatsaus 2024 ja kaavoitusohjelma vuosille 2024-2028 hyväksyttiin pienellä säädöllä. elokuuta 2025 alkaen. Valtuusto hyväksyi tarkastuslautakunnan kilpailuttaman tilintarkastusyhtiön kunnalle ja sen tytäryhtiöille vuosiksi 2025-2028. Kunnanjohtajan mukaan mikään neljästä ehdolla olevasta paikasta ei poissulje mahdollisuutta ison liikuntahallin rakentamiseen. Yläkoulun ja lukion rehtorin rekrytointi aloitetaan alusta Valittajien mukaan riippusillasta aiheutuisi haittaa heidän kiinteistöilleen ”. Ansiomerkin asetti paikalleen kunnanjohtaja Jarkko Salonen. Avoin virka on suunniteltu täytettäväksi myös kevätlukukauden 2025 ajaksi, jotta vakinaisen rehtorin viran hakuprosessi saadaan toteutettua uudestaan kevättalven 2025 aikana. Valittajien mukaan riippusillasta aiheutuisi haittaa heidän kiinteistöilleen. Prosessista vastaa hallintosäännön mukaisesti kasvatusja opetusjohtaja. — Ilman satunnaista erää vuosi 2025 on noin 300 000 eroa miinuksella. Valintapäätös pyritään saamaan aikaan maaliskuun 2025 aikana, jolloin valitulla olisi mahdollisuus aloittaa tehtävässä jo aiemminkin kuin 1. Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. joulukuuta kokouksessaan ilmastosuunnitelman vuosille 2025-2029. Hallin kokoa koskevan päätöksen aika ei ole kuitenkaan vielä, sillä sitä ennen olisi päätettävä koulukeskuksen paikka. Lisäksi on useita pieniä ranta-asemakaavoja." Iitin talousarviota 2025 ja taloussuunnitelmaa vuosille 2026-2027 varjostaa edelleen jo useaan kertaan valituksen vuoksi siirtynyt kertaerä eli Kausalan Kaukolämpö Oy:n osakkeiden myynti Adven Oy:lle. Rehtorin avointa virkaa on elokuusta alkaen hoitanut kyseisestä rehtorin virasta heinäkuussa 2024 eläköitynyt Ari Toropainen. Valmistelut käynnistetään täyttölupamenettelyn uusimisella joulukuun 2024 aikana, jotta julkinen hakuprosessi päästäisiin aloittamaan tammikuussa 2025
Tämä yrittäjä maksaa veronsa Suomeen ja työllistää myös muita ihmisiä. Siitä on tehty suunnitelma kymmenen vuotta sitten ja pienellä päivityksellä pyrimme ajantasaistamaan nämä tiedot. joulukuuta, mutta esimerkiksi toivotut havainneaineistot eivät ennätä valmistua siihen mennessä. Ostamalla leipää lähileipomosta, tilaamalla remontti paikalliselta yrittäjältä tai käyttämällä kyläkauppamme palveluita, autamme yrityksiä menestymään. VUOLENKOSKEN PERHEKERHON ÄIDIT Valtuusto hyväksyi talousarvion ilman muutoksia VELI-PEKKA KELLONIEMI Iitissä pohditaan kuumeisesti uuden koulukeskuksen paikkaa. Iitti on upea paikka elää ja asua. Heidän erityisen ystävällinen ja palvelualtis asenne sekä laadukas palvelu rikastuttaa paikkakuntamme elämää. Näin minä olen havainnut. Tämä puolestaan lisää työpaikkoja ja elinvoimaa koko kuntaan. Tällä hetkellä suunnitelmissa on neljä eri vaihtoehtoa: Ravilinnan takamaasto, Ravilinnan etumaasto, Keskuspuiston kortteli ja lukion tontti. — Tällä hetkellä pääasiallisesti tarkastellaan kahta vaihtoehtoa. Samalla kun lapset ovat leikkineet tai askarrelleet, vanhemmat ovat päässeet juttelemaan mieltä askarruttavista asioista. — Kaikissa vaihtoehdoissa on pyritty selvittämään mahdollisuutta isolle liikuntahallille tai vaihtoehtoisesti Ravilinnan liikuntahallin jatkamiselle yhdellä osiolla. Tämä vaihtoehto edellyttäisi Veteraanitien linjauksen muuttamista niin, että se kääntyisi paloaseman jälkeen nykyiselle valtatielle, joka on jatkossa siirtymässä kunnan kaduksi, kertoo kunnanjohtaja Jarkko Salonen. Päätös koulukeskuksen paikasta ensi vuonna. Mutta missä kulkee sallitun raja. Maanantaina 9. Yhdessä Sirkun kanssa on toteutettu ja koettu monet ikimuistoiset retket ja tapahtumat. Päätös koulu keskuksen paikasta menee ensi vuoden puolelle. Tehdä selväksi, että väärintekijät eivät edusta enemmistön Suomea siitä huolimatta, että he ovat valheellisesti valjastaneet itsenäisen maamme symbolit vihansa välineiksi. Uusille kyläläisille kerho on ollut matalan kynnyksen paikka päästä tutustumaan toisiin kylän lapsiperheisiin. Juhla huipentui Sirkun vetämään yhteiseen lauluhetkeen. Jokainen suomalainen voi vaikuttaa jokapäiväisin sanoin ja teoin siihen, millaiset asenteet yhteiskunnassamme vallitsevat ja mihin rajat asettuvat. Elinvoima ei kuitenkaan synny pelkästään taloudellisista päätöksistä. Tai sitten voi aktiivisesti vastustaa vääryyttä. Yhdessä voimme tehdä siitä entistä elinvoimaisemman ja yhteisöllisemmän! Tarvitsemme kaikki mukaan! Hyvää joulunodotusta ja tulevaa vuotta. Kun tahtotila on pitää aiheesta valtuustoseminaari, ei hallituskäsittelylle senkään puolesta ole ennen joulua aihetta. LUKIJALTA Iitinseutu 7 Torstaina joulukuun 12. MARKKU YLI-KAITALA Iitin Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Perhekerhon vanhemmat ja lapset kiittävät Sirkkua yhteisistä hetkistä Marraskuun viimeisenä maanantaina, alkuillasta Vuolenkosken seurakuntakodissa kävi kuhina, kun perhekerholaiset vanhempineen valmistelivat kiitosjuhlaa Perhekerhon niin tutulle ja turvalliselle ohjaajalle, pian eläköityvälle Sirkku Lindstamille. Muuttajalle Iitti voi olla uusi ja tuntematon paikka. Näin on jo Kausalassa tapahtunut. Lapset olivat lahjastaan selvästi ylpeitä. Sirkku ollut yksi tärkeä ja turvallinen aikuinen lisää niin lasten kuin meidän vanhempienkin arjessa. Muuten ei kerhonohjaaja saanut tämän kertaiseen kokoontumiseen valmistautua. Yhteisöllisyys on yhtä tärkeää. Jos tällaiseen ei puututa, niin – kuten olemme nähneet, oli sitten kyse yksittäisistä ihmisistä, yhteisöistä tai kansakunnista – väärintekijät rohkaistuvat aina siihen asti, kun joku tai jokin asettaa tuon rajan heille. TEEMU HELINEVA Mihin rajat asettuvat. Mielestäni raja on jo hyvän matkaa ylitetty silloin, kun tätä yrittäjää, ravintolan työntekijöitä ja heidän lapsiaan ahdistellaan ja uhataan rasistisilla huudoilla, joilla pyritään tuhoamaan heidän turvallisuudentunnetta. Minun Suomessani ja erityisesti meidän paikkakunnallamme, mistä palveluilla on tapana pikemminkin kaikota, tämä on erittäin tervetullutta. Jotkut ovat eri mieltä ja se heille ilman muuta sallitaan maassamme, missä vallitsee mielipiteenvapaus. Pienet eleet, kuten hymyt ja ystävälliset sanat, rakentavat yhteenkuuluvuutta ja vahvistavat yhteisön henkeä. Kutsumalla heidät mukaan kylätapahtumiin, tarjoamalla apua tai vain tervehtimällä lämpimästi, voimme tehdä heidän asettumisestaan sujuvampaa ja antaa heille tunteen, että he ovat tervetulleita. Yhteisömme hyvinvointi rakentuu arjen pienistä teoista, joilla voimme vaikuttaa paitsi paikalliseen talouteen myös yhteishenkeen. Puuttua rohkeasti vääryyksiin jo niiden tapahtuessa. Alkumaljan jälkeen päästiin nauttimaan pöydän antimia, johon jokainen oli tuonut maistuvia herkkuja. Pekka Simojoen laulun sanoin on aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa, mutta samalla myös toivottaa Sirkku aina tervetulleeksi Pohjois-Iittiin vierailulle meitä tapaamaan. Suomalaisena tähän voi suhtautua monella tavalla. Perhekerhon vanhemmat ja lapset haluavat kiittää Sirkkua näistä lukuisista yhteisistä, lämpimistä ja kotoisista hetkistä seurakuntakodilla, läsnäolosta ja kuuntelevana korvana toimimisesta. Käydä paitsi julkista keskustelua, mutta myös keskustelua jälkeläistensä kanssa, perheen sisällä ja lähipiirissä siitä, että mitä merkitsee ihmisen kunnioittaminen. Salosen mukaan syynä uuden sijaintipaikan hakemiselle ovat maastosta ja tarvittavasta infrasta johtuvat ennakoitua suuremmat rakennuskustannukset, jos koulukeskus rakennettaisiin alkuperäisen ajatuksen mukaisesti pidemmälle Ravilinnan takamaastoon. Nyt samat väärintekijät menivät röyhkeydessään pidemmälle ja syyllistyivät ravintolan työntekijän fyysisen koskemattomuuden loukkaamiseen. Yksi konkreettinen tapa vahvistaa Iittiä on suosia paikallisia tuotteita ja palveluja. Juhlan sankari oli saanut ohjeeksi saapua vain paikalle kello puoli kuusi. Vaihtoehtojen hinta haitari isolla liikuntahallilla tai Ravilinnan liikuntahallin laajentamisella varustettuna liikkuu 16–18,5 miljoonan euron välillä. Elinvoimaa Iittiin – yhdessä olemme vahvempia Iitin kunnan elinvoiman lisääminen on asia, joka koskettaa meitä kaikkia. tammikuuta vielä valtuustoseminaari. Keskuspuiston korttelia, eli siinä kunnan omistamia maa-alueita: uudemman kunnantalon tontti, hammashoitola ja puistosta liikenneympyrälle olevat kerrostalotontit, sekä vaihtoehtoa, jossa koulukeskus olisi Ravilinnan raviradan etupuolella jäähallin vieressä. (Kuva: Paula Ahonen) hotoimintaa lapsiperheille. Tämän jälkeen he esittelivät Suomen siniristilippua väittäen, että maamme on vain valkoisille ihmisille ja muiden on syytä häipyä. Kerhosta on tullut tärkeä alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa kokoontumispaikka. päivänä 2024 Kuten monet paikalliset ovat varmasti huomanneet, meillä on Kausalan keskustassa uusi kansainvälisiä makuelämyksiä tarjoava ravintola. Toiset saattavat välinpitämättöminä kääntää katseensa pois ja ajatella, että ongelma ei kuulu heille, luovuttaen näin valtaansa pois, kunnes jokin päivä tuo sama viha mahdollisesti voimistuneena saattaa kohdistua heihin tai jälkeläisiinsä. Hän rakentaa omalta osaltaan suomalaista yhteiskuntaa. Reilu kolme vuotta sitten kokoontuivat kyläalueen vanhemmat yhdessä Sirkun kanssa suunnittelemaan kerSirkun vetämä satuhetki syksyllä 2023. — Tästä tulee 21. joulukuuta me jouduimme todistamaan sitä, mitä tapahtuu silloin, kun rajoja ei aseteta. Ensiksi tietenkin huudettiin “yllätys” Sirkun astuessa sisään, jonka jälkeen kerholaiset pääsivät luovuttamaan Sirkulle omin käsin koristellun paidan, johon jokainen lapsi oli painanut oman kädenjälkensä. Osoittaa tukeaan heille, jotka ovat uhriksi joutuneet täysin syyttä. Kunnanhallituksella on kokous vielä 16. Näin minä ajattelen. Siitä lähtien Perhekerho on kokoontunut syksystä kevääseen säännöllisesti joka toinen viikko. Joku saattaa ylistää näitä tekoja ja edelleen ruokkia vihaa, kannustaa ihmisten käännyttämistä toisiaan vastaan, syyttömiä ihmisiä vastaan. On hyvä muistaa kysyä, mitä naapurille kuuluu – ehkäpä kutsua hänet kahville tai ulkoilemaan. Olemme oppineet menneisyydestä ja nykyisyydestä, millaiseen äärimmäiseen inhimilliseen kärsimykseen sellainen voi lopulta johtaa. Erityisen tärkeää on ottaa kuntaan muuttajat lämpimästi mukaan osaksi yhteisöä. Sirkun taito hassutella ja tarttua mitä ihmeellisimpiin ideoihimme on valloittanut
HMM. Ke: sydämellinen uunimakkara, perunasose-jäävuorisalaatti,tomaatti-kurkku. — Tämän elokuvan teko oli erityisen merkityksellistä koska sain näytellä tyttäreni kanssa. Silja (Helga Temonen) yrittää selvitä moniongelmaisen äitinsä kanssa teini-iän haasteiden keskellä. Meduusalla ei ole sydäntä ensi-iltaan tammikuussa Iiittiläisen elokuvaohjaaja Tuukka Temosen kuudennen fiktiivisen elokuvan Meduusalla ei ole sydäntä traileri on julkaistu. Elokuvassa Minna (Olga Temonen) ei pääse karkuun vanhaa tragediaa, joka on monin tavoin pilannut hänen elämänsä. KISSAUUTISIAKULTA... 029 512 000 Hämeen TE-toimisto – Lahti: Henkilöasiakkaat................0295 025 500 Yrityspalvelut.....................0295 041 440 https://toimistot.te-palvelut.fi/lahti Maataloustoimisto, Iitti Avoinna toistaiseksi ajanvarauksella puh. Juuri kuvausten päätyttyä toisella pääosan esittäjällä, Olga Temosella, todettiin asteen 4 aivokasvain. Ti: kaalilaatikko, porkkana, jäävuorisalaatti, raejuusto, puolukkahillo. Elokuvan tekoa ovat varjostaneet myös arkielämän surulliset pohjavirtaukset. KLUP! TASAPAINONI! 58 323 Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 16.-20.12.2024: Ma: tahitilainen kanakastike, riisi, jäävuorisalaatti-persikkapunasipuli Kasvisruokailijat: tahitilainen soijakastike. Puhelinvaihde arkisin klo 8–18, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 9–18. Näin ollen elokuva jää Olgan viimeiseksi terveenä tekemäksi elokuvaksi. Kasvisruokailijat: kaali-härkäpapulaatikko. — Tämä elokuva oli minulle todella hieno kokemus, jonka tulen muistamaan aina. Elokuvan vaikea aihe, sekä äidin kanssa työskentely jännittivät, mutta kaikki sujui hyvin! Kuvausten aikana opin paljon uutta, jopa minusta itsestäni, sanoo Helga Temonen. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Kouvola Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat verkossa tai asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi 0400 857 577 iitinseutu.fi LUPIN! POMPPU! OLE HYVÄ! PAHUKSEN, KATTI... MIES. Puhelinaika arkisin klo 8–9. Lisäksi aiheen ristiriitaisuus oli kiinnostavaa ja on edelleen, se ei jotenkaan jätä rauhaan, toteaa tiedotteessa Olga Temonen. 040 5500 257 Päiväkodin johtaja (Pikku-Vieteri) ............................................040 595 7264 Päiväkodin johtaja (Peltohiiri, Nuppula, Kanttarelli) ........................ Päätoimittaja Veli-Pekka Kelloniemi 044 768 9720 veli-pekka.kelloniemi@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Toimitus, ilmoitusja asiakaspalvelu Minna Tervo 0400 716 053, 0400 857 577 minna.tervo@iitinseutulehti.fi Toimitus, asiakaspalvelu, ilmoitukset ja tilaukset Ilmoitusten jättöajat: Seurapalsta, pikkuilmoitukset, kuolinilmoitukset: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi tiistaina klo 10.00 mennessä Vedosilmoitukset: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi perjantaina klo 12.00 mennessä Ilmoitushinnat paperilehdessä Etusivu 2,17 E /pmm Takasivu 2,07 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,87 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,17 E /pmm Kiitosilmoitus 40,49 E /kpl Etusivu (silmä) 101,22 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,49 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,84 E /kpl Palveluhakemisto 45,54 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 25,5%. MIES. 040 720 9934 tai 044 781 3711 Virastoinfo IITIN KUNTA www.iitti.fi 020 615 9600 Puhelinvaihde avoinna arkisin klo 9–11 ja 12–15 Asiakaspalvelupiste Iitti-piste avoinna ma-ke 10–19, to-pe klo 10–16 Rautatienkatu 20, 47400 Kausala asiakaspalvelu@iitti.fi, kirjaamo@iitti.fi henkilöstö: etunimi.sukunimi@iitti.fi, www.iitti.fi/yhteystiedot Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Päijät-Hämeen hyvinvointialue .................................................(03) 819 11 Sosiaalija terveyspalvelut sekä PäijätHämeen pelastuslaitos. Meduusalla ei ole sydäntä on kuvattu Lahdessa syksyllä 2023, ja sen kuvauksesta vastasi hämeenlinnalainen elokuvaaja Antti Ruusuvuori (Harjunpää, Pohjolan laki ). Myös Eeva Elorannan elämää on varjostanut parantumaton sairaus. (Kuva: Eemeli Kelokorpi). 0100 4070 Jaalan kirkonkylä ma-pe 6-16 p. To: butter chicken (sydänmerkkiateria), kaurahelmilisäke, porkkanat, jäävuori-persikka-salaatti. SUOLALAMPPUSI ON SAMMUNUT. Ti: jauhelihakeitto (sydänmerkkiateria) , omena, kaurapala. Elokuvan äiti ja tytär ovat myös oikeassa elämässä äiti ja tytär, mikä tekee elokuvasta vielä syvemmän. Iitin Vuokratalot Oy........040 483 3765 /040 548 2693. Jaalan koulun ruokalista 16.-20.12.2024: Ma: nakkikastike, perunat, jäävuori-ananas-paprikasalaatti. AIVAN, KULTA. Eläinlääkäri.......................044 480 1177 Rautatienkatu 27, Kausala. Meduusalla ei ole sydäntä saa teatteriensi-iltansa 24. Ilmoitushinnat verkkolehdessä: Katso iitinseutu.fi Tilaushinnat paperilehti sis. Kasvisruokailijat: kasvisnakki. Perheen kantava voima, Mirja (Eeva Eloranta), taas yrittää luovia kahden myrskyn keskellä elävän ihmisen kanssa, kantaen samalla omaa huoltaan tulevaisuudesta. Ke: kalastajan pyörykät (sydänmerkkiateria) , perunasose, kermaviilikastike, jäävuoripunakaali-salaatti. tammikuuta 2025. Elokuva kertoo kolmen eri sukupolven saman perheen naisen tarinan, jota yhdistää menneisyyden tragedia. 0400 650 293 Avoinna ma–su 5.30–22 Ravilinnan vapaa-aikakeskus ............................................0400 650 293 Kasvun ja oppimisen palvelut Koulutoimisto.................... MITÄMIES. verkkolehti Kestotilaus 12 kk laskutusjakso 105,00 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso 115,00 Tilaushinnat verkkolehti: 12 kk jakso 69,00 (uudet tilaukset verkon kautta, maksu Visma Pay). 8 Iitinseutu Kiroileva siili Kissauutiset Torstaina joulukuun 12. MIES. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite. Pe: riisipuuro, kaneli, sokeri. To: hernekeitto, sipuli, juusto, maustekurkku, pannukakku, marjahilloke. Pe: riisipuuro, hienosokeri, kaneli, juusto, kurkkuviipale. ON SUPERPIMEÄÄ. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Rautatienkatu 22, Kausala. Elokuva on muistutus elämän rajallisuudesta ja siitä, kuinka meidän tulisi elää niin, ettemme joutuisi katumaan menneitä tekojamme. 040 503 7341 Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuspäällikkö ......................................... Kansalaisopisto................040 554 6502 Kirjasto...............................040 483 3800 Rautatienkatu 20, Kausala (uusi kunnantalo) ma–ke 10–19, to-pe 10-16, la 9-15 omatoimiaika ma-pe 8-10, la 9-10 Kirjastoauto....................040 523 2543 Kuntosali.......................... päivänä 2024 Verotoimisto Kirkkokatu 12 B, 15140 Lahti (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. 040 1563 889 Ympäristöpalvelut Päijät-Hämeen Ympäristöterveys ............................................(03) 780 0211 Ympäristönsuojelu (Iitin toimipiste) ............................................040 559 6498 Vesihuolto Yleisen vesija viemäriverkoston vikailmoitukset 24H (Lahti Aqua Oy) ..............................................0800 3 0808 Lahti Aqua Oy asiakaspalvelu (vaihde) ..............................................(03) 851 590 Kouluruoka Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Uutismedian liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite Kauppakatu 6, 47400 Kausala Verkkolehti-osoitteemme iitinseutu.fi Paperilehden ilmestymispäivä Torstai Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Perjantaisin palvelemme asiakkaita puhelimitse ja sähköpostitse. Elokuvan keskeinen teema on anteeksianto ja se, voiko menneitä rikoksia sittenkään hyvittää. LUULEN, ETTÄ SÄHKÖT OVAT POIKKI. Miespääosassa nähdään Konsta Hietanen, ja muissa rooleissa esiintyvät Ulla Virtanen, Mitra Matouf ja Hilma Temonen. MIES. Jakeluhäiriöt Kausalan varhaisjakelualue ma-pe 6.00-16 p. Kasvisruokailijat: kasvishernekeitto
Tule hankkimaan kauniita käsitöitä ja herkullisia leivonnaisia. Mukana 2xSalpis, Ruokolahden Raju ja Yrityksen Tiput. Aukioloajat ti–pe klo 10–17 ja la 10–14 (su–ma suljettu). Kyläläisille myllyn säilyminen ja toiminnan jatkuminen jossakin muodossa olisi ilman muuta iloinen asia, joten ehdotuksia jatkolle otetaan vastaan. mennessä iitinkalamiehet@gmail.com. Kaakkois-Iitin metsästäjät ry. Osoite Sahatie 27, Kausala. Laulun ystävät tänään torstaina 12.12. Hahkijan joulumyyjäiset, JouluMeijeri, avoinna 22.12.2024 saakka lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11.00-17.00. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Nyt lämpöä riittää uuden päiväkodin myötä laajentuneeseen tarpeeseen. (Kuva: Elina Lotta) vakiintuneita. Lyöttilän Luja. 040 441 4812 Iitin Musiikkijuhlayhdistys ry:n vuosikokous (huom.!) tiistaina 17.12.2024 klo 18.00 Iitin lukiolla, Anttilantie 2, Kausala. (Kuva: Eemeli Kelokorpi) LUT-yliopistossa käynnistyy neljä uutta maisteriohjelmaa LUT-yliopiston maisteriohjelmien hakuaika on käynnissä 16.12.–22.1. kello 8 ja päättyy 22.1. Maisteriohjelma soveltuu työn ohessa opiskeltavaksi. 0400 707 730 Joulukuusia Pakattuna. A-tyttöjen SM-sarjan turnaus liikuntahallissa su 15.12 klo 11.00. Iitin Eläkkeensaajat ry. Lentopalloa; E-tyttöjen Tiikerisarjan turnaus Yläkoulun salissa la 14.12 klo 10.00. Paperilasku on yhä mahdollinen, mutta toivomme niiden vähenevän. 0500 712 550 Viihtyisä iso rivitaloyksiö 44 m 2 , Rauhallisella alueella Kausalassa, Vatajantiellä, päätyasunto. Osallistumismaksu. Pato Osakeyhtiö on ilmaissut halukkuutensa myydä myllyn, jos halukas toimija löytyisi. Kausalan Yritys. Kotiin kuljetus tarvitt. Lisäksi keskustelua herätti Vuolenkosken Vehnämylly, jossa velvoitejauhatus loppuu tammikuun lopussa. Kokouksessa keskusteltiin myös koulun alueella vastikään toimintansa aloittaneesta, uusinta uutta olevasta hakelämpölaitoksesta. Tapahtuma on kaikille avoin. Eläkeliiton Iitin yhdistys. Myynnissä monipuolisia ja laadukkaita käsitöitä. Korkeiden kirjemaksujen vuoksi Iitin Kalamiehet siirtyy vuonna 2025 sähköpostijäsenlaskutukseen niille, joiden sähköpostiosoite on SVK:n jäsenrekisterissä. Kinkkuarvonta 14.12. Ohjelma sopii opiskelijoille, jotka jo työskentelevät myynnin parissa tai ovat jonkin muun alan asiantuntijoita ja haluavat kehittää omaa myyntiosaamista. Liturgia lauantaina 14.12.2024 klo 10. Jos olet kiinnostunut niin ota ennalta yhteyttä: Tero Tuomisto puh. Kirkkokahvit kirkonmenojen jälkeen. LUTin yhteistyöohjelmissa (kaksoisja kolmoistutkinnot) hakuajat ja lukuvuosimaksut vaihtelevat ohjelmakohtaisesti. Luottotiedot tarkistetaan. Kauppatieteiden uusi maisteriohjelma on osa Lahden kampukselle perustettua myynnin ja markkinoinnin osaamiskeskittymää, joka on rahoitettu Jalo ja Anja Paanasen historiallisen lahjoituksen avulla. Arpajaiset joka päivä. Tervetuloa! Hallitus Hahkija ry. Hinta sama kuin ennen. Iitin Jousiampujat ry:n jousiammunnan valmennusvuorot maanantaisin ja perjantaisin klo 17.00–18.30 L-Hallilla (Sähkökuja 3). Ilmoitathan sähköpostiosoitteesi 31.12. Vakuus 480 €. Maisteriohjelmista 32 on englanninkielisiä. Diplomi-insinöörin (DI), kauppatieteiden maisterin (KTM) tai yhteiskuntatieteiden maisterin (YTM) tutkintoihin tähtäävien ohjelmien kesto on kaksi vuotta ja laajuus 120 opintopistettä. vuokralaiselle.Vapautuu pian. Opiskelijoilta, jotka eivät ole EUtai ETAmaiden tai Sveitsin kansalaisia, peritään lukuvuosimaksu, joka on 13 500 euroa yhtä lukuvuotta kohden. Omat kukat ja astiat mukaan. Sis. Lahden kampuksella järjestettävässä Management of Organisational Development -maisteriohjelmassa opitaan johtamaan organisaatioiden kehitystä innovatiivisesti ja monialaisesti. kello 8 ja päättyy 22.1. Paikalla myös diakoniatyöntekijä Anneli Tamme. Iitin Kalamiehet. Maisteriohjelmiin voivat hakea soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon Suomessa tai ulkomailla suorittaneet. Osa ohjelmista on mahdollista suorittaa työn ohessa ja osittain etäopintoina. kello 15. sauna, sähkölämmitys, uudehko ilmalämpöpumppu. joulukuuta. LUT-kauppa korkeakoulun strategisen myynnin maisteriohjelma keskittyy yritysten väliseen B2B-myyntiin, jota tarkastellaan monipuolisesti esimerkiksi digitalisaation, eettisten kysymysten ja kansainvälisen liiketoiminnan näkökulmista. kello 15. Tule kokeilemaan arpaonnea! Kinkkubingo ke 18.12. klo 12.15, seurakuntakeskus. Sähkötekniikan uusi Renewable Power-to-X Economy -maisteriohjelma tarjoaa monipuolisen näkymän uusiutuviin energialähteisiin sekä niihin liittyviin teknologioihin, talousja kestävyyskysymyksiin ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Hakuaika englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin alkaa 8.1. klo 17.30-18.30 pikkujoulutunnelmissa. Ohjelma toteutetaan lähiopetuksena. Maaseutunaisten keittämän puuron ja joulutorttukahvien jälkeen aloitettiin kokous, jota johti kyläyhdistyksen puheenjohtaja Eero Paronen. Paikoista 1 174 on tekniikan, 296 kauppatieteiden ja 60 yhteiskuntatieteiden alalle. Marttailtana tiistaina 17.12. Hakuaika suomenja englanninkielisiin maisteriohjelmiin alkaa 16.12. Ilmoittaudu mukaan vielä tänään Arjalle p. Nyt haettavissa ohjelmissa on tarjolla yhteensä 1 530 aloituspaikkaa. Seura myy edellisvuosien tapaan hirvenlihaa maanomistajille. Kaikkiin ohjelmiin haetaan osoitteessa opintopolku.fi.. Luotett. Vuokrapyyntö 480 €/kk. E-laskutussopimuksen tehneet saavat edelleen laskun verkkopankkiin. klo 14.30, Koivulehto. Vuoden takaisen syyskokouksen jälkeen kyläalueelle on syntynyt kuusi vauvaa, mukaan lukien yhdet kaksoset. Olemme Pyrinnön joulumarkkinoilla la 14.12. 044 297 3067. Vetreät Veteraanit; ilmoittautukaa HooBeelle Korian Villa-messujen paikoitukseen la-su 14.-15.12. iitinseutu.fi/ilmoittajalle Tutustu MARKUS MUNNE Vuolenkosken syyskokouksessa onniteltiin vauvaperheitä Pato Osakeyhtiö on ilmaissut halukkuutensa myydä myllyn Vuolenkosken kyläyhdistyksen syyskokousta vietettiin Seuratalolla 8. Sekä kokeilemaan arpaonnea. Iitin ortodoksiapiiri ry. Mukana Salpis 2, JyLe, Blues Volley, OrPo 2 ja Yritys. E-tyttöjen Tiikerisarjan turnaus liikuntahallissa su 15.12 klo 10.00. Tule mukaan! Lyöttilän Martat. Vuoden 2024 viimeinen pelikerho ma 16.12 klo 12.00, Koivulehto. kello 8 ja päättyy 25.3. Hakuaika suomenkielisiin kandidaattiohjelmiin alkaa 11.3. Laskennallisen tekniikan Applied Physics -maisteriohjelmassa keskitytään puolestaan soveltavaan, teolliseen ja kokeelliseen fysiikkaan. Juha Nikula P. Mukana Salpis, Kajo, PoNMKY ja Yritys Leijonat. kello 15. Tied. Kahvitarjoilu. Olemme Pyrinnön joulumarkkinoilla la 14.12 klo 9.00-14.00. päivänä 2024 Seuratoiminta Kiessitieltä saunallinen RIVITALO KAKSIO 44 m 2 + autotalli. Useimmat kyläyhdistyksen toiminnot ovat jo tuttuja ja Paikan päälle onnittelut vastaanottamaan pääsivät Särkiniemen (kuvassa vasemmalla), Hunkelerin sekä Ikolan perheet. klo 17.30 kokoonnutaan seuratalolle tekemään joulukukka-asetelmia Arjan ohjauksessa. Liikuntakerhon ja Likkojen lenkin syyskauden päätös tänään to 12.12. P. Vuokrattavana Myydään Kokouksia Iitinseutu 9 Torstaina joulukuun 12. Iitin Käsityöläisten Joulupuoti on taas avoinna Kausalan keskustassa (Sähköntalossa) 21.12. Käsityömyymälä ja pop-up -kahvio. Kyläkokouksessa käytiin läpi toimintasuunnitelma ja talousarvio ensi vuodelle. asti. Joulupakettien jako kylän ikäihmisille poistettiin toimintasuunnitelmasta, koska tänä vuonna perinteen tilalla on yhteinen lounashetki Kyläkeskuksella. Maisteriohjelmista 28 järjestetään Lappeenrannassa, 13 Lahdessa, kaksi Kouvolassa ja yksi Mikkelissä. Ohjelmat toteutetaan lähiopetuksena Lappeenrannan kampuksella. Hunkelerin, Ikolan, Pällin, Tulokkaan sekä Särkiniemen perheitä onniteltiin kukkasin sekä kyläyhdistyksen lahjoittamalla vauvarahalla. Englanninkielisiin maisteriohjelmiin voivat hakea sekä suomalaiset että kansainväliset opiskelijat. Varaukset: 0405191758/ Minna Koskelainen. 040 585 1081
Pieni lomaromanssi pyysi minua kuuntelemaan “Song For Asking”. Kun sekä luokkaretki että palkintotunti olivat ohitse, sain toiveita jostakin uudesta tapahtumasta, jota voisimme odottaa yhdessä. Vietiin sitten kirje postilaatikkoon ja jäätiin odottamaan, Australian vastauksia viikkotolkulla (nykyäänhän kotimaan kirjepostia saa odotella viikkoja). Pitäisi odotella, että kaikki ovat valmiina lähtöön. Kyllä hoivakodissa voi tehdä muutakin kuin vain maata sängyssä. Odottavan aika on pitkä, sanotaan, mutta välillä parasta on juuri se odottaminen. Tuuletimme autuaasti aina, kun hyvin onnistunut päivä merkittiin pallukalla purkkiin. — Pitkän ja onnellisen avioliiton taustalla on samanlainen uskonnollinen vakaumus. — Leeville oli onni päästä tänne, asun tässä aivan lähellä, joten pääsen usein vierailemaan, kertoo pitkään puolisonsa omaishoitajana toiminut Kaarina. lähihoitajaksi kouluttautunut Kaarina. — Täällä suhtauduttiin tällaisen yksityistilaisuuden järjestämiseen positiivisesti, mikä on todella hienoa. Ostettiin kirjepaperia ja kuoria ja pohdittiin, mikä myytävistä postimerkeistä olisi kuvaltaan sopivin. Minulta on kysytty, että ettekö te ikinä riitele. Kaksikymmentä hyvän käytöksen päivää ja edessä olisi hengailua Nuokulla. Pöytäseurueesta kuuluu leppoisaa kahvilusikoiden kilinää ja puheensorinaa. — Vain maatila puuttui, naurahtaa sittemmin mm. Hänen puolisonsa Leevi on asunut siellä yli vuoden. Pimeät aamut saavat koko luokan huokailemaan väsymyksestä. Luokan kalenterissa oli ympyröitynä luokkaretkipäivä. Pitäisi odottaa omien sanojen kanssa omaa puheenvuoroaan (vaikeaa allekirjoittaneelle). Olin hämmentyneen kauhuissani ja päätin, että nyt on parempi olla vastaamatta kokonaan. päivänä 2024 Odottamisen vaikeus on koulumaailmassa lisääntynyt entisestään ” Ettekö te ikinä riitele ” VELI-PEKKA KELLONIEMI Satumaasta se alkoi Kaarina ja Leevi Tahvanainen viettivät 58. Paimion maatalouskerho-opiston tilaisuudessa Leevi haki Kaarinaa tanssimaan tangoa. Nyt odottelemme joululomaa. Lähihoitajan elvytystaidot tulivat tarpeeseen puolison sydämen pysähtyessä hieman alle kymmenen vuotta sitten. Ei Leevistä saa riitakaveria, Kaarina sanoo. Kaivoin CD:n esille ja olin lentää pyrstölleni. Odottamisen vaikeus on koulumaailmassa lisääntynyt entisestään. Leevi puolestaan työskenteli pitkään salaojateknikkona. Sen lähestyminen viikko viikolta teki koulunkäynnistä hauskempaa: Päivät todella kuluivat kohti retkeä! Toistakin tapahtumaa odottelimme: palkintotuntia hyvän käytöksen päivistä. Että tulisi sunnuntaiaamu ja aikaa vain olla. Nuori pariskunta olisi halunnut ryhtyä maatilan emännäksi ja isännäksi. Odottaminen on kouluarjessa vaikeaa monella tapaa. hääjuhla, kertoo Kaarina. Kaarinan mukaan hoitajat ovat hyvin "yhteistoiminnallisia". — Kiintymyksen syvyys punnitaan tässä vaiheessa, ei suhteen alussa, sanoo Kaarina ja kaataa puolisolleen kahvia. Koukuttavat ja reagointia vaativat älylaitteet ja niistä löytyvät somet ja pelit eivät odottamista kehitä. MISKA VAINONEN. Pitäisi malttaa, kun opettajan tarvitsee auttaa muita. Että koittaisi se hetki, jolloin kaikki olisi sydämessä rauhallista ja kohdillaan. Yhdeksän olisi ollut oikea. Sain Hollannista kortin reilut kolmekymmentä vuotta sitten. Odotan, että olisi jo lounasaika. Lähettäjä pyysi minua kuuntelemaan Simon & Garfunkelin levyltä “Bridge Over Troubled Water” kappaleen numero yksitoista. Kosittiinko minua useamman kuukauden takaisen parin päivän tuttavuuden jälkeen postikortilla. Viime vuosi tuhannella kirjoiteltiin kynällä kirjeitä. — On meidän 58. Leevi ja Kaarina ovat tyytyväisiä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen hoivakotiin. Parin viikon päästä kolahti opiskelijakämpän laatikkoon uusi kortti. Että päivä alkaisi taas pidentyä. Odotellaan Usein löydän itseni odottelemasta jotakin. Hän halusi toimittajan vierailemaan tilaisuudessa, koska hyvinvointialueesta kuulee usein negatiivisia uutisia. Biisin numero oli väärä. hääpäivänsä hoivakoti Onnelassa Kaarina Tahvanainen leikkaa kakkua hoivakoti Onnelassa. Satumaasta se alkoi , rakkaustarina. KOLUMNI Iitinseutu 11 Torstaina joulukuun 12
Ottelussa on luvassa monenlaista ohjelmaa yleisölle. Jäppärä viimeisteli vakuuttavasti ja kasvatti johtonsa lopulta murskaavaan 13–2 voittoon. — Meillä oli aivan liikaa omia virheitä avauspelaamisessa, ja Jäppärän syöttöjen laatu oli aivan eri tasolla kuin meidän. Ensimmäisiä maaleja saatiin odotella erän loppupuolelle asti kun Lemiläiset menivät 0–1 johtoon, tasoituksen kuittasi kuitenkin nopeasti Jani Virtanen komealla rannelaukauksella ylänurkkaan, erätauolle 1–1 lukemissa. Kolmannen erän alkuun Jenga pääsi ylivoimalle kun Lasbin pelaaja pelasi palloa kädellä. Vahvasti ottelussa pelannut Jäppärän Reino Torvinen paukutti kolmannen erän ensimmäisillä minuuteilla neljä maalia Jengan verkkoon vieden joukkueensa 9–5 johtoon. Kolmannessa erässä Kyljykset yrittivät vielä nousta peliin, mutta virheet avauspelaamisessa ja vastustajan keskialueen paine pitivät joukkueen alakynnessä. Joutsenossa pelattiin sunnuntaina 1. Kolmannennessa erässä joukkue nousi vielä peliin mukaan Jiri Elorannan ja Antti Tolppalan maaleilla, oli aikalisän paikka. Ottelu alkoi Lasbin komennossa kun viiden peliminuutin jälkeen taululla tilanne oli 0–3. Tällä eleellä voi tuoda paljon joulumieltä paikallisille perheille. Viimeisen erän kolme ensimmäistä maalia merkittiin Jengalle, tekijöinä kunnostautuivat Teemu Sopanen, Joona Saarinen ja Jiri Eloranta. Jäppärä pelasi vahvan ensimmäisen erän jengan istuessa jäähyllä kahdesti ja latoi pallon neljästi maaliin jengan osuessa kahdesti Miro Lyyran ja Joona Sjögrenin toimesta Toisessa erässä Jenga pääsi peliin mukaan hieman onnekkaasti Jäppärän tehtyä oman maalin. Mainitut nimet otteluisäntä Liha Rem palkitsi tuotekasseilla. Iltapäivän ensimmäinen vastustaja oli harjoituspeleistä tuttu Lasb Hollolasta. Toisesta pelistä ei haastetta puuttunut, kun vastaan asettui sarjakärki Kopa juniorit Lemiltä. (Kuva: Yritysholvi / Julia Mäkinen) Yritys venyi voittoon MATTI RAUHALA Sunnuntaina 17. Mikään ei kuitenkaan riittänyt, kun Häme Lentiksen ykköstykki, Viena Kallionalusta, teki verkolla mitä tahtoi ja sen myötä vieraat tasoittivat erät 2–2. Huikea suoritus, mistä paistoi ääretön halu olla pelissä mukana. Lahjat toimitetaan paketoimattomina Ravilinnan kahvioon Kyljykset — Kotkan Reipas -ottelussa. Toisen erän alkuun Jenga tuli vahvasti, Eetu Pussinen laukoi pallon maaliin suoraan aloituksesta. Ottelun avauserässä Kyljyksillä oli hetkensä, mutta Jäppärä siirtyi johtoon hienosti pelatulla maalilla, joka kimposi tolpan kautta maaliin. joulukuuta, kun vastaan asettuu Kotkan Reipas. Ottelussa nähtiin paljon loistavia suorituksia. Jäppärä ottelun -tilastoja: Lauri Turunen 1+0 Joel Puntti 1+0 Eero Haapaniemi 0+1 Lauri Haapaniemi 0+1 Henri Haapaniemi 24/37 torjuntaa 64,9 % Kyljysten kapteeni Jari Lassila ei ollut tyytyväinen joukkueen esitykseen Kärkölässä. Seuraavavista maaleista vastasivat Hugo Lähteenlahti kahdesti ja tälle kaudelle Kouvolan Susista Jengaan siirtynyt Miro Lyyra. Ottelusta esiin voidaan nostaa Jäppärän tehomies Reino Torvinen kahdeksalla maalilla sekä maalivahti Elias Iltanen 52 torjunnallaan. Jäppärä käytti ylivoimansa tehokkaasti ja vei erän lopulta nimiinsä lukemin 3–0. Jäppärä vei ottelu nimiinsä lukemin 13–2. Ottelu pelataan Ravilinnan liikuntahallissa kello 18.30 alkaen, ja tunnelma on taatusti jouluisen lämmin. Verkolla parhaiten avauserässä onnistui Yrityksen parivaljakko Joanna Puukka – Krista Kantola, mikä tylsytti kovalla verkkopelillä vieraiden tehot. Toinen erä alkoi Jengan maaleilla Eevertti Rauhalan sekä Jani Virtasen osuessa maalikehikon väliin. Lahjoituksena toivotaan uusia ja käyttämättömiä lahjoja, jotka sopivat lapsille, nuorille ja perheille. Vahva vire jatkui vielä Miro Lyyran ja Antti Tolppalan maaleilla, STU:n osuessa maalin kolmesti tässä erässä siirryttiin erätauolle lukemissa 10–5. Esimerkiksi vauvojen lelut, kirjat, tehtäväkirjat, pulkat, rakennuspalikat, kosmetiikka tai tekniset tarvikkeet, kuten kuulokkeet, ovat toivottuja. Toiseen erään Kyljykset tulivat uudella energialla, ja maalinteossa onnistuivat Joel Puntti sekä Lauri Turunen, jotka iskivät joukkueensa osumat erän aikana. Jenga onnistui kirimään vielä kahden maalin päähän Oskar Aasamäen ja Juho-Antti Saarisen maaleilla. Lisäksi Ehtooilo ry järjestää hyvän mielen joulupuukeräyksen ottelussa. Pitkän erätauon jälkeen Yrityksen ote kirposi ja päävalmentaja Arto Oinas joutui turvautumaan paitsi aikalisiin, myös pelaajavaihtoihin, joista Matilda Linnalan ja Ansa Ampujan myötä joukkue sai hetkeksi lisää puhtia. Viisieräisen ottelun eräpisteet Kausalan liikuntahallissa olivat 25–18, 25–23, 15–25, 21– 15, 15–12. SC Jengan P14/13 -juniorit urakoivat Mäntyharjulla ja Joutsenossa Kausalan Yrityksen naisten lentopallojoukkue venyi kauden ylivoimaisesti parhaalla pelillä voittoon lohkoa johtavasta Häme Lentiksestä. Jäppärä kuitenkin osui vielä kolmesti Reino Torvisen maaleilla Jengan osuessa kerran Teemu Sopasen toimesta ylivoimalla. Edessä on nyt joulutauko, minkä aikana selviää uudet lohkojaot ja sitä kautta uusi ohjelma.. Joukkue tiesi Häme Lentiksen vahvuuden nimenomaan verkolla ja yritti pahoilla syötöillä tylsyttää pitkän joukkueen tehoja. Erän lopussa nähtiin useita maaleja Jengan onnistuttua kolmesti ja STU:n kahdesti. Verkolla kävivät omaa taisteluaan joukkueiden tilastoykköset, Yrityksen Krista Kantola ja Häme Lentiksen Viena Kallionalusta, joista jälkimmäinen kirjasi kovimmat tilastonumerot. Toisessa erässä Jenga sortui turhaan jäähyilyyn, mistä vastustaja rankaisi huolella osuen viidesti Jengan maaliin. päivänä 2024 HANNU BACKMAN HENRI HAAPANIEMI Kyljykset kärsi tappion Järvelän Jäppärän vieraana Seuraavaksi Kyljykset kohtaavat Kotkan Reippaan Kyljykset taipui viime lauantaina 7. Vieraat tulivat kuitenkin uudelleen iholle, kunnes Yrityksen paritorjunta pysäytti Häme Lentistä pystyssä pitäneen Viena Kallionalustan ja eteni siitä Krista Kantolan sivalluksesta ottelupalloon, missä Häme sortui virheeseen. Ensimmäisellä minuutilla Teemu Sopanen siirsi jengan johtoon komealla laukauksella pakin paikalta, STU:n sorruttua jäähyilyyn pääsi Jenga niskan päälle ja latoi ylivoimalla kaksi maalia Jiri Elorannan sekä Oskar Asamäen toimesta. Jenga onnistui kaventamaan erätaukolukemiksi 1–3 Eetu Pussisen toimesta. Ensi viikolla keskitymme harjoituksissa perusasioiden kuntoon laittamiseen, Lassila kertoi. marraskuuta SC Jengan P14/13 -joukkue matkusti Mäntyharjulle kauden kolmanteen sarjaturnaukseen. Viidennessä erässä yleisö syttyi entisestään, kun Yritys haki ennen puolten vaihtoa muutaman pisteen edun. Vaikka Yrityksen joukkue ansaitsee kokonaisuudessaan hyvän arvosanan, löytyi takakentältä Kantolan rinnalle yksi ottelun ratkaisija. Joulupuukeräys tarjoaa mahdollisuuden tuoda iloa vähävaraisille perheille Iitissä. STU kaunisteli lukemia vielä kolmella maalilla loppulukemiksi 13–8. joulukuuta. Kyljykset saavat seuraavaksi mahdollisuuden korjata kurssinsa perjantaina 13. Erän puolivälissä Eetu Pussinen tasoitti erätauolle lukemiksi 4–4. Paikalle saapuu joulupukki jakamaan karkkeja, ja pääsylipulla voi osallistua joulukinkun arvontaan. Kun koko joukkue teki taustalla laadukasta työtä, olivat numerot kahden erän jälkeen 2–0. joulukuuta Järvelän Jäppärälle selvin numeroin. Oikeutetusti oma joukkue palkitsi Martikaisen tyylin mukaisesti ropelilippiksellä. Kyljykset jäivät kuitenkin nopeasti alakynteen, kun oma menetys maalin edessä johti vastustajan toiseen osumaan. Ottelun tasoitti Eevertti Rauhala ja johtomaalin taiteili Joona Sjögren. Vaikka ensimmäinen erä oli tasaista kamppailua, Kyljykset eivät lopulta onnistuneet vastaamaan Jäppärän tehokkaaseen hyökkäyspeliin ja tarkkaan syöttötyöskentelyyn. Tämä oli ehdottomasti kauden heikoin esityksemme. Loppulukemiksi 15–8 tulostaululle latoivat Eevertti Rauhala ja Eetu Pussinen. Ylivoimapyöritys tuotti tulosta ja Juho-Antti Saarinen latoi pallon maaliin Oskar Aasamäen syötöstä. Päivän ensimmäinen kohtaaminen oli Savitaipaleen urheilijoita vastaan. Lasb otti aikalisän herätelläkseen joukkuetta ja sai pienen kirin aikaiseksi kolmen maalin muodossa, mutta Jiri Eloranta maalasi kahdesti ja Eetu Pussinen kahdesti. URHEILU 12 Iitinseutu Torstaina joulukuun 12. Yritys lähti peliin aivan eri asenteella kuin aiempiin syksyn peleihin. Maalivahti pois ja ylimääräinen kenttäpelaaja tilalle, tämä tuotti tulosta maalin verran Teemu Sopasen toimesta. Loppulukemiksi 4–6. Erätauolle mentiin Jengan 8-6 johdossa. Vaikka hetken vaikutti siltä, että Kyljyksillä oli mahdollisuus päästä otteluun mukaan, Jäppärä hyödynsi erän loppua kohden Kyljysten pallonmenetykset ja kasvatti johtoaan 7–2:een ennen päätöserää. Lisäksi lahjakortit, kuten elokuvaliput tai ruokalahjakortit, ovat erittäin tervetulleita. Ottelun jälkeen Kyljysten kapteeni Jari Lassila arvioi joukkueen suoritusta kriittisesti. Toiseen otteluun vastaan asettui ennakkoon kovempi Jäppärä Järvelästä. Libero Hilla Martikainen uurasti viisi erää lähes virheittä ja pelasti jo karanneitakin palloja uudelleen peliin