Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
Aineistosta käy ilmi sallittua ajonopeutta ajaneiden osuus sekä se, kuinka iso osa kuljettajista ajaa minkäkin suuruista ylinopeutta. Sään, kelin ja liikennetilanteen mukaan vaihtuvien nopeusrajoitusten alueella olevat LAM-pisteet valtateillä 6 ja 7 on käsitelty omanaan, sillä niistä saatava tieto on analysoitu eri tavoin. Samankaltaiset lukemat saatiin Tillolan kohdalla, jossa myös mittausjakso oli kesänopeuden aika huhtikuusta lokakuulle 2016. IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Maanantaina 12. Ti l lola n m it t auspa ikan kohdalla talviajan kevyt moottoriliikenne eteni Kouvolan suuntaan 81,02 ja Lahden suuntaan 82,68 kilometrin keskinopeudella, ja enintään viiden kilometrin ylinopeutta ajavien osuus Kouvolan suuntaan oli 71, Lahden suuntaan 68 prosenttia. Enintään sallittua nopeutta ajoi tuona aikana vain 13 prosenttia autoilijoista, ja enintään viisi kilometriä ylinopeutta oli 35 prosentilla. Yli kymmenen kilometrin ylinopeudella ajoi 48 prosenttia, yli 20 kilometrin ylinopeudellakin vielä 14 prosenttia, eli käytännössä yhtä moni kuin enintään sallittua nopeutta. Molempiin suuntiin raskas liikenne eteni talvella enintään viiden kilometrin ylinopeudella yli 70-prosenttisesti, yli kymmenen kilometrin ylinopeus oli noin seitsemällä prosentilla raskaista ajoneuvoista. Valtatie 12:lla Mankalan kohdalla tietoa kerättiin huhtikuusta lokakuun 2016 ulottuneella jaksolla, jolloin käytössä olivat kesänopeudet. Talviajan nopeuksia mitattiin valtatiellä lokakuun 2016 ja huhtikuun 2017 välisemä aikana. Yli kymmenen kilometrin ylinopeutta ajoi Kouvolan suuntaan 9,13 ja Lahden suuntaan 8,98 prosenttia. arcgis.com. Yli kymmenen kilometrin ylinopeutta ajoi 2,32 prosenttia ja yli 20 kilometriä 0,30 prosenttia; tätä suuremmat ylinopeudet laskettiin sadasosissa autoilijoiden määrästä. Raskas liikenne noudatti valtatiellä hyvin rajoituksia. LAM-pisteiden aineistosta on eroteltu erikseen kesäja talviajan liikenne sekä kevyet ja raskaat ajoneuvot. Iitin alueelta julkaistua aineistoa on kolmesta mittauspisteestä. Vuolenkoskella aineistoa on kerätty siirrettävällä nopeusnäytöllä. Mankalassa Kouvolan suuntaan raskaan liikenteen keskinopeus oli kesällä 82,91 kilometriä, Lahden suuntaan 84,94 kilometriä tunnissa, eivätkä nopeudet käytännössä nousseet lainkaan enempää kuin enintään viisi kilometriä yli rajoituksen. Yli kymmenen kilometrin ylinopeus oli 2.84 prosentilla, yli 20 kilometriä 0,56:lla sekä yli 30 kilometriä 0,15:lla. Mankalassa kevyen moottoriliikenteen keskinopeus Kouvolan suuntaan oli 77,25 ja enintään viiden kilometrin verran ylinopeutta oli 98 prosentilla autoilijoista. Lahden suuntaan samassa kohtaa keskinopeus oli 94,78 kilometriä tunnissa, enintään sallittua nopeutta ajoi 70 prosenttia ja enintään viiden kilometrin ylinopeus nosti prosenttiosuuden 99:ään. Tarkka kartta-aineisto nopeustarkkailun tuloksista löytyy osoitteessa ely.maps. Huhtikuusta elokuuhun 2017 kertyneen seurantajakson aikana Vuolenkoskella 40 km/h -nopeusrajoitusalueella keskinopeus oli 49,7 kilometriä tunnissa. Enintään sallittua nopeutta ajoi 94 prosenttia autoilijoista, ja enintään viiden kilometrin ylinopeus nosti prosenttiosuuden jo 99:ään. Kouvolan suuntaan sadan kilometrin nopeusrajoitusalueella kevyen moottoriliikenteen eli henkilö-, pakettiautoym. Molemmista lähteistä saatava aineisto on analysoitavissa ja hyödynnettävissä erinäisiin tarpeisiin. Valtatiellä tietoa on kerätty sekä Tillolan että Mankalan kohdilta maantiessä olevilla mittauslaitteilla. Tillolan kohdalla raskaan liikenteen nopeudet kesällä olivat hiukan suuremmat, Kouvolan suuntaan keskinopeus 85,50 ja Lahden suuntaan 86,58. Talvella raskaan liikenteen keskinopeus Tillolan kohdalla oli Kouvolan suuntaan 81,02 ja Lahden suuntaan 82,23 kilometriä tunnissa. Sen sijaan Lahden suuntaan enintään viiden kilometrin ylityksellä ajoi vain 64 prosenttia, yli kymmenen kilometriä ylinopeutta 13,08 prosenttia. Yli kymmenen kilometrin ylinopeuden ajaneita oli 3,41 prosenttia, yli 20 kilometrin 0,59 ja yli 30 kilometrin 0,15 prosenttia. Vuolenkoskelta koottiin aineistoa viime vuonna huhtikuusta elokuuhun, sen jälkeen näyttö siirrettiin Iitin Kirkonkylään, ja siellä kerättiin tietoa nopeuksista syksyn aikana. vuosikerta • 2018 • N:o 4917 Irtonumero 2 E (sis alv.) VOITTO RUOHONEN Iitin KulttuuriQ:n tapahtumien viikonvaihde alkoi perjantaina temppuradalla Valtatiellä nopeusrajoituksia on noudatettu varsin hyvin Vuolenkoskella paljon nopeuden ylityksiä, valtatiellä ajetaan kovempaa Lahden suuntaan Siirrettävillä nopeusnäytöillä kerätään tietoa rajoitusten noudattamisesta. Lahden suuntaan keskinopeus oli 93,63, enintään sallittua nopeutta ajoi 72 prosenttia ja enintään viiden kilometrin ylinopeus nosti prosenttiosuuden 89:ään. Yli kymmenen kilometrin ylinopeutta ajoi vain 0,27 prosenttia ja tätä suuremmat ylinopeudet jäivät sadasosiin autoilijoista. liikenteen keskinopeus oli 88,17 kilometriä tunnissa. Liikenteen automaattiset mittauspisteet puolestaan keräävät aineistoa huomaamattomasti. Julkaistavaa aineistoa voidaan hyödyntää liikenneturvallisuustyössä niin suunnittelun, seurannan kuin valvonnankin saralla. Siirrettävät nopeusnäytöt hiljentävät ajonopeuksia ja keräävät talteen nopeustietoja. päivänä helmikuuta 2018 www.iitinseutulehti.fi Sivu 8 Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 12 • 64. Julkaistavalla karttasovelluksella ELY-keskus haluaa kertoa yleistä tietoa kunkin mittauspisteen ajonopeuksista. Yli 40 kilometrin ylinopeudella ajaneita oli 0,4 prosenttia. Molempiin suuntiin yli 90 prosenttia raskaasta liikenteestä ylitti rajoituksen enintään viidellä kilometrillä tunnissa. Kevyen moottoriliikenteen keskinopeus Kouvolan suuntaan oli 93,55 kilometriä tunnissa, enintään sallittua nopeutta ajoi 73 prosenttia ja enintään viiden kilometrin ylinopeus nosti prosenttiosuuden 91:een. Keskinopeus Lahden suuntaan oli tässä mittauspaikassa 83,68 kilometriä tunnissa. Kaa k kois-Suomen ELYkeskus on julkaissut kaikille avoimen karttasovelluksen, josta selviävät ajonopeudet siirrettävien nopeusnäyttöjen ja liikenteen automaattisten mittauspisteiden kohdalta. Kunkin aineiston kohdalla pisteet on luokiteltu liikennevalovärein siten, että punaisella näkyvissä kohteissa nopeusrajoitusta noudatetaan heikoiten, oransseissa keskinkertaisesti ja vihreissä keskimääräistä paremmin
Kone palvelisi myös teknisiä palveluita. Samoin vireillä on Iitin Eläkkeensaajat ry:n aloite virikekortin käyttöön ottamiseksi kaikille 65 vuotta täyttäville kunnan asukkaille. Asia on siirretty teknisestä lautakunnasta edelleen KaakkoisSuomen ELY-keskukselle. Jälkimmäistä pulmaa ei sinänsä ratkaise vielä se, että yksittäisen kotitalouden ruokapöydän hävikki saadaan minimiinsä. Tavoitteena on tehostaa aloitteiden käsittelyä siten, että ensi vuonna nyt vuotta vanhemmat aloitteet olisi saatu päätökseen. Viimeisen myyntitai käyttöpäivän lähestyessä kaupat yleisesti alentavat hintaa, mikä on yksi tapa saada tavaraa kaupaksi. Rakennuslautakunnalla ei ole määrärahoja investointiosassa, joten se on päättänyt esittää tekniselle lautakunnalle, että se varaisi irtaimen omaisuuden käyttösuunnitelmassaan määrärahan skannerin sisältävän piirustuskopiokoneen hankintaan. ”Lapsella on nälkä”. Varoja ko. Vireillä ovat myös Eine Kostiaisen aloite paperisilppurin hankkimiseksi kuntalaisten käyttöön sekä Mauri Käen aloite Hiihtäjänkaaren rakentamattoman kevyen liikenteen väylän loppuun rakentaminen. Sen palveluja Kympeltä kuten ympäristöpalveluja Kouvolan kaupungilta ostetaan tällä tietoa vuoden 2020 alkuun saakka huolimatta Iitin maakuntavaihdoksesta PäijätHämeeseen. Aloite on ollut vireillä useita vuosia, ja sitä on käsitelty teknisessä lautakunnassa. ABC-kortti. Jaalasta KeskiSuomeen pikavuorolla Jaalan liikenneyhteydet niin Kouvolaan kuin Heinolaankin ja nimenomaan Keski-Suomeen ovat nyt merkittävästi parantuneet, kun Kossilan Liikenne Oy ja Itä-Hämeen Liikenne Oy ovat yhdessä aloittaneet liikennöidä pikavuoroa linjalla Kotka – Kouvola – Jaala – Heinola – Jyväskylä. Aihe on aina ajankohtainen, ja hyvä tarkoitus on opastaa meitä vastuullisempaan kuluttamiseen. Mitä kauppojen ylijäämälle tapahtuu, on ollut ja on edelleen hyvin kirjavaa. Rakennustoiminta vilkasta Jaalassa Jaalassa myönnettiin viime vuonna kaikkiaan 163 rakennuslupaa, joista kahdeksan omakotitaloille ja yksi rivitalolle. Valtuustoaloitteista vireillä ovat sotainvalidien ja yksin asuvien veteraanitunnuksen omaavien henkilöiden oikeus saada päivittäinen ateria kunnan kustantamana, kesäkahvilan pihan päällystäminen, aurinkovoimalan rakentaminen, vaatimus KiKy-sopimuksen huononnusten toteuttamatta jättämisestä Iitin kunnassa, naisiin kohdistuvan väkivallan laajuuden ja väkivaltaa kohdanneiden palvelujen selvittäminen sekä ehkäisevän toimenpideohjelman luominen, ja aloite kierrätyskeskuksen perustamisesta Iittiin. Rakennuslautakunta myönsi rakennusluvan lisäksi 99:lle uudelle kesäasunnolle ja yhdeksälle kesämökin laajennukselle. Paikanhakijoita 30 v. Vireillä on myös aloite, jossa esitetään, että Iitin kunta tilaa Iitinseutu-lehden markkinointimielessä lähialueiden sairaaloiden kahvioihin. Aika moni arvelee, että viimeinen myyntitai käyttöpäivä todella olisi kirjaimellisesti sitä, vaikka niin asia ei suinkaan aina ole. sija Salpausselän viideltäkympiltä 20-luvun lopulla. mies etsii työtä, mitä vain. Ruuan hävikkiä voidaan vähentää Äskettäin nosti Iitissä maaja kotitalousseura näkyvästi esille ruokahävikin ja mahdollisuudet vähentää sitä. Rakennusja maa-ainesvalvontaan on varattu 136.725 euroa; rakennusvalvonta tapahtuu Iitissä, mutta maa-ainesvalvontaa hoitaa Kouvolan kaupungin rakennusja ympäristölautakunta. Kaupat ja kappaketjut varjelevat hyvin tarkkaan tietoa, paljonko niissä menee ruokaa hukkaan, mutta määrät tuskin ovat vähäisiä. päivänä 2018 TÄSTÄ TÄNÄÄN Iitissä liuta kunnallisja valtuustoaloitteita vireillä Iitinseutu 16.2.1978 Lauri Virtasella yhä paras sijoitus Salpausselältä Huomenna perjantaina valkenee vihdoin päivä, jota talviurheilun ystävät ovat kauan innokkaasti odottaneet. Toiset liikkeet antavat lisäksi muutoin hukkaan menevää ruokaa jaettavaksi tarvitseville, toiset sen sijaan vetoavat tiukasti viimeisiin käyttöpäiviin, joiden umpeuduttua mitään ei luovuteta. Rakennuslautakunta esittää nykyaikaista kopiokonetta RITVA LAUNESKOSKI Iitin rakennuslautakunta on käsitellyt talousarvionsa käyttösuunnitelman ja antaa sen tiedoksi kunnanhallitukselle. Iittiläishiihtäjiä ei Salpausselän kisojen tuloslistojen kärkipäässä — kahdenkymmenen parhaan joukossa — juuri ole näkynyt. Yksi suomalaisen elämän kummallisuuksia onkin suhtautuminen tuotteiden päiväyksiin. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN Maanantaina helmikuun 12. Eskolanmäen kunnostamista turvalliselle liikennöinnille Jokuen ja Koskenniskan välillä, maantiellä 3631. toimenpiteeseen ei ole ollut vuoteen 2016 tultaessa. Kouvolalta ostettaviin ympäristöterveydenhuollon sekä ympäristöpalveluihin on varattu 126.000 euroa ja 43.000 euroa. Lautakunnan nettomenot ovat 822.876 euroa, joista valtaosa, noin 606.000 euroa, on varattu pelastuspalvelujen ostamiseen Kymenlaakson pelastuslaitokselta. Parhaana iittiläissaavutuksena on jo viitisenkymmentä vuotta kestänyt Mankalassa asuvan teräsvaarin, Lauri Virtasen 14. Edelleen vireillä olevia kuntalaisaloitteita ovat Mirjam Forstadiuksen aloite liikunnanohjaajan käymisestä Pohjois-Iitissä kerran viikossa, Iitin Sydänyhdistyksen, Pohjois-Kymenlaakson Diabetesyhdistyksen ja Kymenlaakson AVH-yhdistyksen aloite Sydänmerkki-aterioiden käyttöönottamisesta Iitin kunnassa sekä perusturvalautakunnalle 2015 tehty esitys elintaparyhmien toiminnan kehittämisestä Iitissä. Iitin Kisaajia edustanut Lauri Virtanen osallistui Salpausselän 50 kilometrin hiihtoon kolme kertaa ja sijoittui joka kerralla kahdenkymmenen parhaan joukkoon. Sama ihminen saattaa sitten kyllä etelän kärpäsiä kuhisevalla torilla ihailla pittoreskia elämänmenoa, jossa viimeinen käyttöpäivä katsotaan pelkästään ostettavan tuotteen hajusta, mausta ja ulkonäöstä. (Ilmoitus Iitinseudussa.) RITVA LAUNESKOSKI Iitin kunnanhallitus on käynyt lävitse kunnallisja valtuustoaloitteet ja esittää valtuustolle, että aloitteet, niistä annetut selostukset ja toimenpiteet sekä tämänhetkiset valmisteluvaiheet ja vireilläolon tai päättymisen se merkitsee tiedokseen. Lahden Salpausselällä ryhdytään ottamaan mittaa siitä, kenelle maailman hiihtoja mäenlaskuvaltikka tällä hetkellä kuuluu. Kausalassa 12.02.2018 VOITTO RUOHONEN TÄNÄÄN Tiistai Keskiviikko Perjantai Torstai Päivä Yö -3 -3 2-5m/s Päivä Yö -2 1-4m/s -3 2-5m/s Päivä Yö -3 -3 1-4m/s Päivä Yö -3 -6 1-4m/s Päivä Yö. Vast. Lautakunnan tuloja arvioidaan kertyvän 90.000 euroa rakennusja maa-ainesvalvonnasta. Iitinseudun konttoriin nimim. Kortti oikeuttaisi käyttämään kunnan liikuntapaikkoja ja kulttuuritarjontaa päiväsaikaan maksutta tai mahdollisimman edulliseen hintaan, aloitteessa on esitetty. Nykyinen kone on hankittu 1990-luvulla, sen korjaileminen maksaa eikä se vastaa nykyisen sähköisen lupa-asioinnin tarpeita. Kuntalaisaloitteista vireillä on Päivi Hippeläisen ja yhteensä 264 allekirjoittajan aloite, joka koskee nk. Tulosyksikkö sisältää myös rakennuslautakunnan hallinnon ja asumispalvelut. Yksillä on ongelmana, että ruokaa jää pilaantumaan, kun kaikkea ei saada käytettyä, samaan aikaan toisilla on oikeasti suuria vaikeuksia jopa sen jokapäiväisen leivän hankkimisessa. Myönnetyt rakennusluvat sisälsivät yhteensä 8.614 kerrosalaneliömetriä. Rakennuksia valmistui Jaalassa viime vuonna 88, kertoi rakennustarkastaja Tauno Lehtonen
päivänä, viitaten alkaneeseen sisällissotaan, ja toinen oma merkintä on kuun lopulta: ”kana muni ensimmäisen munan 28. helmikuuta on J. Mainososastolla helsinkiläinen Liinus Aallon vaatturiliike ja verkakauppa kertoo, että sillä on myynnissä ”alituinen varasto parhaimpia Englantilaisia herrain kankaita”. Vuosikokouksiaan ovat tuolloin pitäneet Raittiuden ystäväin piirit, Taiteilijaseura, Naisasialiitto Unioni, Suomen Naisyhdistys sekä Suomen Työväensuojelusja Sosiaalivakuutusyhdistys. Luonnonvarakeskus tuottaa hirvitalousalueja riistanhoitoyhdistyskohtaiset tarkemmat tiedot hirvikannan rakenteesta ja vasatuotosta. Virkistysalueita ja korttelialueita on kaavaluonnoksessa muutettu maaja metsätalousalueeksi olemassa olevan maankäytön mukaisesti.. ja päättyi 31.12.2017. Ns. Pyyntilupien käyttöaste oli silloin 87 prosenttia ja vasojen osuus 49 prosenttia. Kokonaiskaatomäärä on Kaakkois-Suomen alueella hyvää keskitasoa. Iitin riistanhoitoyhdistyksen alueelle myönnettiin viime metsästyskaudelle yhteensä 160 lupaa. peltohirviä oli mahdollisuus metsästää 1.9.2017 lähtien. Säännellyllä metsästyksellä pyritään pitämään hirvikanta tasaisena ja vähentämään maanteillä tapahtuvia hirvikolareita sekä hirvien taimikoille aiheuttamia tuhoja. päivään asti, ja että koko vuoden ovat rauhoitettuja lintuja tikka, käki, kottarainen ja muut pienet linnut paitsi kotivarpunen ja lepinkäiset. Hirvenmetsästys alkoi 14.10. L. Metsästetyistä hirvistä aikuisia oli 1.620 ja vasoja 1.406 kpl. TÄNÄÄN 3 VOITTO RUOHONEN Maanantaina helmikuun 12. Silti rakennuspaikkojen määrä vähenee kuudella voimassa olevaan kaavaan nähden. Maanviljelysinsinöörejä, lääninagronoomeja, meijerikonsulentteja ja läänineläinlääkäriä tilataan kuvernöörin kautta: hevoshoidon ja karjanhoidon konsulentteja parhaiten maanviljelyshall. (Kuva: Iitinseudun arkisto.) Suomen riistakeskuksen Kaakkois-Suomen alueella metsästettiin viime joulukuun lopussa päättyneen hirvenmetsästyskauden aikana 3.026 hirveä. Tällä alueella kaadettiin 39 urosta ja 47 naarasta, yhteensä siis 86 aikuista hirveä. Metsästysja kalastuspuolella muistutetaan, että naarashirvi on rauhoitettu helmikuun 1. päivästä marraskuun 1. Lausuntoa oli pyytänyt tekninen lautakunta. Merkkipäiviä ja muistettavia -palstalla palautetaan mieliin, että 5. päivänä 2018 Helmikuu 1918 Helmikuussa 1918 kalenterin pitäjä on tehnyt kaksi merkintää, ensinnäkin muistiinpanon, että sota alkoi 1. Jaalan-Kuusankosken alueelle myönnettyjä lupia oli 161 kappaletta. Toisaalla kalenterissa annetaan ohjeet sotavoin valmistukseen: kyseessä on maidolla sekä vehnätai perunajauhoilla jatkettu voi. Yksi pyyntilupa oikeuttaa nykylainsäädännön mukaan ampumaan joko yhden aikuisen hirven tai kaksi vasaa, jolloin todellinen kaatomäärä on yleensä hiukan suurempi kuin myönnetty lupamäärä. Ruuan käsittelyyn annetaan ohje, että ”voi säilyy paremmin, jos suolavesi pääsee astian seinämien ja voin väliin tai jos astia vuorataan sisältä suolaveteen kastellulla voipaperilla ennen voin sisällepanoa”. oli tullut kuluneeksi 70 vuotta Pariisin helmikuun vallankumouksesta. Edellisvuoteen verrattuna metsästysmäärä oli 226 eläintä suurempi. Kaavaluonnosalueelle on mm. Vuonna 2016 KaakkoisSuomessa metsästettiin kaikkiaan 2.800 hirveä. Kalliinajan voileipiä valmistamme panemalle leivän päälle n.k. osoitettu kahdeksan uutta erillispientalon rakennuspaikkaa nykyisten kahdeksan jo rakennetun rakennuspaikan lisäksi. Luon nok sessa k at uvaraukset Kylänpääntie ja Haravakaarre korvaisivat nykyisen kaavan mukaisen pidemmän Kylänpääntie-katuvarauksen. Kokonaiskaatomääräksi tuli näin 174, kaatoprosentiksi 80,7 sekä vasaprosentiksi 50,6. Muistettavia historiallisia tapahtumia ovat, että 17.2.1918 oli kulunut 20 vuotta ”Amerikan kruunaamattomaksi kuningattareksi” kutsutun Frances Willardin kuolemasta, ja 24.2. — Vaikkakin on kallis aika ja moni koti kaipaa tarpeellisimpiakin ruoka-aineita, niin sittenkin voisi äiti hyvällä tahdolla ja kekseliäisyydellä valmistaa pienokaisilleen tuollaisen leikin ja lukujen välisen hetken, tarjoamalla heille voileipiä. Runebergin syntymäpäivä, ja samana päivänä säveltäjä Otto Kotilainen täyttää 50 vuotta. Kaadettuja urosvasoja oli Jaalan-Kuusankosken alueella 42 kappaletta ja naarasvasoja 46, yhteensä 88. päivänä”. Pyyntiluvat oli myönnetty 35 eri hakijalle. Maanviljelykseen liittyen neuvotaan, että ”ken vuoden kuluessa aikoo kutsua luoksensa yleisillä varoilla palkattua neuvojaa jollakin maatalouden alalla, on paras tehdä tilaus jo vuoden alussa virkailijain matkasuunnitelmien valmistamista varten. kautta”. Kaadettuja urosvasoja oli 52 ja naarasvarsoja 48, yhteensä tasan sata. Pyyntilupien käyttöaste oli 83 prosenttia ja vasojen osuus kaadetuista hirvistä 46 prosenttia. välipalaa: voileipää tai muuta hyvää. Metsästäjät tilittivät valtion tilille kaatamistaan hirvistä noin 260.000 euroa. Jokaisella maanviljelysseuralla on tällaisia neuvojia ja pyydetään niitä seuralta. Teollisuusrakennusten korttelialue on luonnoksessa entisen puusepänverstaan ja viereisen konehallin alue, jolle ei kuitenkaan olla sallimassa toimintaa, joka aiheuttaisi tärinää, melua tai ilman pilaantumista. — Kaak kois-Suomen alueellinen riistaneuvosto järjestää sidosryhmille tarkoitetun hirvieläimiä koskevan neuvottelun 8.3.2018 ja määrittelee sen jälkeen tiheystavoitteet hirvitalousaluekohtaisesti, riistapäällikkö Erkki Kiukas kertoo: — Hirvitalousalueiden riistanhoitoyhdistykset kokoontuvat maalis-huhtikuun aikana katsomaan alueidensa hirvitilannetta ja tekevät omat hirvikannan hoitoja metsästyssuunnitelmansa sen jälkeen. RITVA LAUNESKOSKI Iitin rakennuslautakunnalla ei ole huomautettavaa Haravakylän itäosan muutosta ja laajennusta koskevasta kaavaluonnoksesta. Suomen riistakeskus oli myöntänyt vuoden 2017 metsästyskaudelle koko Kaakkois-Suomen alueelle kaikkiaan 2.798 pyyntilupaa. Haravakylän kaavaluonnos sopii Iitissä nurin 195, Jaalassa 174 hirveä viime kaudella Seuraavan kauden hoitotavoitteet määritellään tämän kevään aikana Hirvikanta vajaantui metsästyskaudella Iitissä 195 ja Jaalan-Kuusankosken alueella 174 yksilöllä. Kokonaiskaatomääräksi tuli siten 195, kaatoasteeksi 90,6 ja vasaprosentiksi 51,3. perunavoita, keitetyitä perunajuuriviipaleita, raastettua raakaa porkkanaa, tomaattia, pieniksi paloteltuja sieniä, höystettynä dillillä tai persiljalla, rediisija kurkkuviipaleita, puolukkahilloa, sotavoita ja kasvisvoita”. Ruokaohjeiden osastolla suositellaan voileipien tekoa: ”Kukapa ei muistaisi noita hämäriä hetkiä lapsuuden ajoilta, jolloin kokoonnuttiin syömään n.s. Iitissä kaadettiin 46 urosta ja 49 naarasta, yhteensä 95 aikuista hirveä
Ehrnroothin tapasin toimiessani Kadettikoulun viestiupseerina hänen tullessaan Kadettikoululle onnittelemaan Hans-poikaansa, joka oli sinä päivänä ylennetty upseeriksi luutnantin arvonimellä. Pekka Martio jakoi huomionosoituksia näköispainoksesta hänen isosetänsä kenraali Aarne Blickin saamasta asiakirjasta. Otto Bonsdorffille annettiin huomionosoituksena Helsingin toimiupseerien 60-vuotisplaketti, perusteluina Suomen Valkoisen Kaartin varakomentajana toimiminen ja suhtautuminen erinomaisesti aliupseereihin. JP 27:n perinneyhdistyksen puheenjohtaja Erik Wihtol järjesti vuonna 1981 matkan Saksan Hohenlockstedtiin. Vuonna 1977 oltiin Ojalan kanssa perustamassa Helsingin seudun maanpuolustuskiltojen yhteistyöelintä. Pirhonen kunnostautui Kronstadtin edustan meritaistelussa upottamalla yhden neuvostoliittolaisaluksen. KULTTUURI 4 Maanantaina helmikuun 12. Ojalan kanssa ystävyys ja kanssakäyminen on jatkunut tähän päivään saakka. kerroksessa ja Jääkäriliiton toimisto oli 2. pioneerirykmentin komentajina toimineille ja Pioneeriaselajien Liiton puheenjohtajana toimineelle Aimo Hattulalle. Asuessani Kiholinnassa jääkäripioneerikenraali Otto Bonsdorff asui vaimonsa Olgan kanssa samassa talossa. Kun Jääkäriliiton toiminta lopetettiin 1988, Finlandia-talolla järjestettiin komeat juhlat. Samassa tilaisuudessa Valveelle luovutettiin hankkimani Arcturus-laivan kortti vuodelta 1915. Sain kätellä heitä kaikkia. Ensimmäinen kerta oli 1970-luvulla, kun opetusneuvos Ilmari Ojala pyysi minua joulupukiksi. Ken r a a l i A. Asuin Kiholinnassa 4. Minulla oli kunnia saada vierailla heidän luonaan, ja muistona vierailusta he antoivat minulle viisi senttiä korkean nipun heille Euroopasta tulleita kirjekuoria, jotka ovat vieläkin tallessa. Suunnittelin osaston lipun ja hankin siihen rahoituksen. Pioneerirykmentin vuosijuhlapäivänä 2000-luvun alkupuolella Keuruun kentällä fil.lis. Minä sain vesitornikortteihin Valveen nimikirjoitukset. Pekka Martio jakoi huomionosoituksia Keuruulla.. kerroksessa. Näköispainoksen saajina olivat mm. Muistaakseni kenraali Bonsdorff oli 94 vuoden ikäinen ja hänen vaimonsa Olga lähes saman ikäinen kuollessaan. Sain hankittua osastolle jääkärivänrikki Simo ” 25.2.2018 tulee kuluneeksi 100 vuotta jääkärien pääjoukon saapumisesta Fil.lis. Siellä tapasin jääkäripuvussa jääkärikapteeni Taito Nurmisen, jota jututin jääkäriajoista. Kaartin pataljoonan juhlatilaisuudessa 1970-luvulla Marskin ritari Ahti Vuorensola piti mielenkiintoisen esityksen sotatiestään. Helmikuun 25. Olen eri tilaisuuksissa saanut monta kertaa tavata jääkäreitä. Tein Päijät-Hämeen Jääkärit ja jääkärihaudat -kirjan, kustansin sen ja lahjoitin osastolle 47 kirjaa. Tapasin ritari Väinö Hämäläisen Santahaminassa 60-luvun lopulla joskus jopa päivittäin, kun hän toimi Santahaminan puhelinasentajana ja minä Kaartin pataljoonan kunniakomppanian vääpelinä. Valveelle matka oli jo neljäs, ja tiettävästi tämä matka jäi viimeiseksi niin Valveelle kuin Kaurasellekin. päivänä 2018 tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun jääkärien pääjoukko tuotiin Vaasaan 1918 Arcturus-laivalla. Tilaisuudessa luovutettiin jääkäri Väinö Valveelle laatimani turvallisuusselvitys (18 sivua), josta kenraali Valtanen sanoi: ”hyvin laadittu”. Olin perustamassa 2001 JP 27:n perinneyhdistyksen Päijät-Hämeen osastoa, jonka hallituksessa olin 10 vuotta. Samaan aikaan Pirhonen toimi lippueen komentajana. Paikalla oli kuusi jääkäriä Valveen johdolla. Jääkäriperinneyhdistys ja Kaartin kilta järjestivät Pääesikunnassa filmi-illan. Ojala toimi puheenjohtajana, minä hallituksen jäsenenä. jääkärijoista. päivänä 2018 ARTO PEKKOLA Arto Pekkolan kohtaamiset jääkäreihin ja Marskin ritareihin Artikkeli juontaa juurensa keskustelusta pioneeriaselajien liiton edellisen puheenjohtajan kanssa, missä yhteydessä Aimo Hattula pyysi minua kirjoittamaan Hakku-lehteen yhteyksistäni. Artikkeli ilmestyi Hakku-lehdessä 4/17. Olin paikalla, kun kenraali Valve kertoi vaikeasta matkastaan Lockstedtiin ja koulutuksesta siellä. Marskin ritari kommodori Jouko Pirhosen tapasin palvellessani 1960-luvulla laivastolippueessa kolmen eri aluksen radiosähköttäjänä. Seuraavina neljänä vuotena sain kunnian olla jakamassa samanlaisia huomionosoituksia muille merkittäville vaikuttajille kuten esim. Istuimme useasti ulkona ja keskustelimme mm. Tällä matkalla olivat mukana jääkäri Väinö Valve ja eversti Iivari Kauranen puolisoineen. kenraali Sami Sihvo, kenraalimajuri Asko Kilpinen ja allekirjoittanut. Liiton toimistossa oli usein jääkäreitä kertomassa jääkäriajoistaan
Lisäksi valtuusto hyväksyi ponsiesityksen, jonka mukaan uuden päiväkodin suunnittelussa otetaan lähtökohdaksi puurakentaminen ottaen huomioon hankintalain määräykset. Kuntien yhteistoiminta konkretisoituu kuntien nimeäminen sivistystoimesta vastaavien henkilöiden seudullisen ohjausryhmän toimintana, ohjausryhmän a l a i s t e n s e u d u l l i s t e n kehittämisryhmien tavoitteellisena yhteistyönä ja yhteistoiminnasta vastaavan ja sitä koordinoivan henkilöstön t yöpa noksena. Seudullisen yhteistyön tarkoituksena on parantaa kunnallisia sivistyspalveluita yhteistyössä, ennakoiden ja osaamista jakamalla aktiivisena ja tavoitteellisena verkostona, jossa toimenpiteiden pääpaino on kuntien sivistyspalveluiden laadun, kustannustehokkuuden ja asiakaslähtöisyyden vahvistamisessa. Arto Pekkola (vas.), Suomen Latvian suurlähettiläs Olli Kantonen ja Pioneeriaselajien Liitto ry:n puheenjohtaja Aimo Hattula. sivistystoimenjohtaja Niina Honko, päiväkodinjohtaja Erika Räikkönen ja päivähoidonohjaaja Salme Saari sekä päiväkodin henkilöstön edustajaksi lastentarhanopettaja Kaisa Salmi. Tällä hetkellä jääkäripuku on lainassa Saksassa. Viimeinen ritarien kokoontuminen oli Lepsala-Kumu Kuivajärvitalossa Hartolassa. Lahjoitin hankkimani jääkärilakin perinneyhdistykselle. Kuvasin Ritaripuiston avajaisia ja ikuistin ne eräässä kotiseutukirjassani. 200 kpl) kopiot osastolle. Tein tilaisuudesta jutun Iitinseutu ja Itä-Häme -lehtiin. Muistomerkin teki taiteilija Toivo Pelkonen, sen paljasti amiraali Juhani Kaskeala ja Mannerheim-ristin ritarisäätiön valtuuskunnan puheenjohtaja ritari Pentti Iisalo. Itä-Suomen sotilasläänin komentaja kutsui 15.5.2008 yli 20 JP 27:n perinneyhMisse-joella 2015 Jääkäreiden jäljillä. Hengellisillä päivillä Lappeenrannan sankarihaudoilla piti ritari Leo Kojo vaikuttavan puheen. Tässä tilaisuudessa oli mukana neljä ritaria, mm. Marskin aukion avajaiset olivat 7.6.2001 Lahden rautatieaseman kupeessa. Ympäristöterveyden kannalta normaali vuosi Kouvolan ympäristöterveystarkastaja Piritta Lehtonen kävi kertomassa rakennuslautakunnalle vuoden 2017 toteutumisesta ja ajankohtaisista asioista Iitin ympäristötoimessa. Tekninen lautakunta päätti kokouksessaan tammikuussa nimetä Veteraanitien päiväkodin suunnittelua varten työryhmän, johon kuuluvat teknisen lautakunnan edustajana lautakunnan puheenjohtaja Janne Aalto ja jäsenet Maria Kokkonen sekä Esa Sundberg ja tekninen johtaja Harri Hoffren. Hän osallistui jääkärinä Misse-joen, Riianlahden, Schmardenin ja Aajoen taisteluihin sekä vapaussodassa Kalevankankaan, Tampereen, Kauksamon ja Kivesvaaran taisteluihin sekä Aunuksen retkeen. Nyt myös koulutuslautakunta on nimennyt edustajansa. Tapasin hänet vuonna 1964 Ulvilassa Sotakorkeakoulun harjoituksessa toimiessani armeijakunnan esikunnan suuntaamopäällikkönä. Ritari Pentti Iisalo oli tuttu näky Perinneyhdistyksen Päijät-Hämeen osaston tilaisuuksissa. 57 sukellusvene toi 1917 saarelle kahdeksan jääkäriä sotamateriaalia mukanaan. päivänä 2018 Pursiaisen jääkäripuvun kunniamerkkeineen, miekkoineen ja asiakirjoineen, ja valmistutin Pursiaisen jääkäriajan kuvista (n. Kausalan uuden päiväkodin suunnitteluryhmään täydennystä Iitin tämän vuoden talousarviossa on 200.000 euron määräraha Kausalan päiväkotijärjestelyjen suunnitteluun. Kustannukset vahvistetaan vuosittain Lahden kaupungin talousarviossa ja tilinpäätöksessä.. U.C. Hengelliset päivät ovat minulle sydämenasia. Kunnanvaltuusto hyväksyi reilu vuosi sitten tammikuussa Kausalan päiväkotijärjestelyjen tarveselvityksen ja hankesuunnitelman siten, että Kausalaan, Ravilinnan alueelle, rakennetaan uusi 192-paikkainen päiväkoti. toimistokuluista sekä yhteisesti sovittujen verkostotoimijoiden kokousten ja seminaarien kuluista. distyksen jäsentä matkalle Hamnskärin luodolle, jossa laskettiin seppele U.C. Samalla lautakunta nimesi haastattelutyöryhmän, johon kuuluvat Kausalan koulun rehtori Ari Ollikainen, vt. Asukaslukujen mukaan jaettuna Iitin osuus budjetista olisi 4.921,33 euroa. Kenraali A.F. Pioneerijääkärivääpeli Emil Railo syntyi 17.7.1892 Vuolenkoskella ja kuoli 3.2.1920, lepää Iitin ylähautausmaalla. Hakuilmoitus julkaistaan kunnan virallisissa ilmoituksissa, Kuntarekryssä sekä TEpalveluiden internetsivuilla. Sukellusveneen miehistö kuoli ilmeisesti aluksen ajettua paluumatkalla miinaan. Kenraali Ekberg oli viestitarkastaja, kenraalimajuri Huhtalan mukana, ja hän kertoi toimineensa sodan aikana vähän aikaa samassa tehtävässä. Uuden päiväkodin rakennuspaikaksi on tarveselvityksen ja hankesuunnitelman sekä valtuuston päätöksen perusteella hyväksytty Ravilinnan ja jäähallin viereinen alue Veteraanitiellä Kausalassa. Suunnittelutyöryhmään nimettiin koulutuslautakunnan edustajina Satu Ruuskanen, Riitta Tuomala ja Mika Dahl, viranhaltijoista vt. Kunnia jääkäreille ja Marskin ritareille sekä heidän arvokkaalle elämäntyölleen isänmaamme parhaaksi. Viime vuosi oli tällä saralla tavanomainen. Y hteiset kustannukset muodostuvat henkilöstökustannuksista, vuokrista ym. Kirjassa oli hänen ja Tuomas Gerdtin nimikirjoitukset. 57:n miehistön muistomerkille. Iitti menossa mukaan seutuyhteistyöhön Iitin koulutuslautakunta päätti, että kunnan sivistyspalvelut hakee mukaan Päijät-Hämeen alueen sivistystoimen seudulliseen yhteistyösopimukseen edellyttäen, että kunnanvaltuusto osoittaa tarvittavat määrärahat rahoitusosuuteen. Ympäristöterveyden teemat koskivat Kouvolan ja Iitin alueella myymälöitä, joissa itse jauhetaan jauhelihaa, sekä kahviloiden leivoksia, eikä niissä ollut tavallisuudesta poikkeavaa. KULTTUURI 5 Maanantaina helmikuun 12. Airon muistomerkin paljastustilaisuudessa Heinolan Maaherran puistossa 13.9.2003 kuvasin tilaisuuden tapahtumia ja julkaisin ne eräässä kotiseutukirjassani. Yksittäiselle kunnalle yhteistyö voi tuottaa taloudellista ja toiminnallista hyötyä. Iittiin on haussa erityisopettaja I i t i n k o u l u t u s l a u t a k u n t a p ä ä t t i j u l i s t a a avoi mek si er it yisop ettajan viran Iitin perusopetuksessa. Tuomas Gerdt, viimeinen elossa oleva Mannerheim-ristin ritari. Jääkäreistä oli mukana Leo Ekberg viestimateriaaleineen. Tilaisuudessa oli mukana 11 Mannerheim-ristin ritaria, mm. Vapaaehtoistyössä eri tilaisuuksissa sain usein tavata ritareita. Kunnanhallituksen, koulutuslautakunnan ja teknisen sekä rakennuslautakunnan edustajat kävivät tutustumassa Pudasjärven hirsirakentamiskohteisiin viime marraskuussa. Näiden seurauksena eversti Ilmari Hurmerinta lähetti minulle kirjoittamansa kirjan Marskin ritareista. Erityisopettajan ensimmäinen toimipiste on Kausalan koulu. sivistystoimenjohtaja Niina Honko sekä koulutuslautakunnan edustajat Satu Ruuskanen, Sanna Kangas ja Maiju Kytösaho. Gerdt. Päijät-Hämeen sivistyspalveluiden yhteistoiminnan vuoden 2018 kokonaisbudjetiksi on hyväksytty 149.000 euroa
sivistystoimenjohtajan allekirjoittamaan sitoumuksen. Myös Järvenpään Blues Volleyn ja Mäntsälän Urheilijoiden yhdistelmäjoukkue oli Yritystä parempi, vaikka peli olikin numeroiden valossa tasaisempi. Kajon voittoa helpottivat suuresti Yrityksen lukuisat syöttövirheet ja huono kommunikointi kentällä. Toinen erä oli PuMan hallintaa ja päättyi numeroissa 1425. — Treenien painopiste on hyvinkin selvä, joten tulevat viikot ennen puolivälieriä treenataan tiukasti, tiivisti Nea ja lupasi valmennettavilleen Helmi Karjalaiselle, Sini Suikkaselle, Kerttu Ikoselle, Kerttu Niemelle, Lumi Kaariaholle ja Mimmi Peltolalle hikisiä hetkiä harjoituksiin. Päivän päätteeksi Yrityskin pääsi voiton makuun pitkän taistelun jälkeen, kun Rajun nelosjoukkue taipui kolmessa erässä kutkuttavien tilanteiden jälkeen eräpistein 25-18, 24-26, 16-14. Molemmille viikonloppu oli vaikea, sillä yksi voitto kummallekin ei täysin tyydyttänyt pelaajia eikä valmennusta. (Kuva: Yrityksen arkisto.) Kausalan Yrityksen D-tytöt jatkoivat lentopallokautta kahden joukkueen voimin. Iitin koulutuslautakunta päätti, että Iitin perusopetuksen ja lukion koulujen osalta liitytään yhteishankintaan, ja se valtuutti vt. Kouluja askartelutarvikkeet hankitaan Iittiin keskitetysti K L-Kunta ha n k in nat Oy on julkisista hankinnoista annetun lain mukainen Suomen Kuntaliitto ry:n kokonaan omistama yhteishankintayksikkö, jolla on oikeus kilpailuttaa tavaroita ja palveluita koskevia puitesopimuksia asiakkaittensa puolesta. Yrityksen valmentaja Riikka Ahonen ei ollut tyytyväinen turnauksen kokonaisuuteen, joten edessä on vain yksi suunta, ylöspäin. 6 HOOBEE M U U M IP E IK K O Maanantaina helmikuun 12. sivistystoimenjohtaja allekirjoittamaan sitoumus. Ratkaisevassa erässä näkyi molemmissa joukkueissa väsymystä, mutta Yritys kesti rasitukset paremmin ja osin onnenkin saattelemana otti päivän ainoan voiton nousten lohkossa PuMan rinnalle kahteen pisteeseen, kun lohkon kärkipari Raju ja BV/Mu on jo karannut kauas. Se tarkoittanee samaa keppiä, mitä Vadelmat tulee saamaan ennen puolivälieriä. Kuntahankinnat on kilpailuttanut oppikirjat ja niihin liittyvät oheismateriaalit. Vadelmat pelasi lauantaina Ruokolahdella ja Popparit sunnuntaina kotisalissa. Turnauspäivän kolmanteen otteluun PuMa Volleyn Sparkia vastaan Yritys sai jo taistelua aikaiseksi ja vei avauserän jatkopisteillä 26-24. Koska tarjouskilpailun hankintapäätöksestä on valitettu markkinaoikeuteen, sopimus on oikeuskäsittelyiden ajan väliaikaisesti voimassa oleva. Suunnitelman ohella on hyväksytty myös sairaalahoitotasoisen työterveyshuollon rajaus. Popparit jatkaa kuitenkin lohkon kakkosena jo karanneen Rajun 3-joukkueen takana, mutta ennen Rajun 4-joukkuetta ja Kajoa. 25-19, 15-9), vaikka peli paranikin avauksesta. Sen mukaan sairaanhoitopalveluihin työterveyshuollon kautta on oikeus työntekijällä, jonka työsuhde kestää yli kolme kuukautta. Sopimuskausi kattaa vuodet 2018-2021. Samoin päätettiin liittyä koulujen ja varhaiskasvatuksen osalta kouluja askartelutarvikkeet -yhteishankintaan, ja siinäkin valtuutettiin vt. 03 757 5285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–10 p. päivänä 2018 Julkaisija: Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite: PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme: www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät: Maanantai ja torstai Päätoimittaja Voitto Ruohonen 0400 727 234 voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Toimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Mainonnan suunnittelija Eeva Sihvola 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu Ilmoitusten jättöajat: Seurapalsta ja pikkuilmoitukset: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat: Etusivu 2,05 E /ppm Takasivu 1,95 E /ppm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,75 E /ppm Pienin ilmoituskoko 25 ppm Kuolinilmoitus 1,75 E /ppm Kiitosilmoitus 30 E /kpl Etusivu (silmä) 70,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 30,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 50,00 E /kpl Palveluhakemisto 38,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Vadelmat joutui heti kättelyssä Ruokolahden Rajun kovaa ykkösjoukkuetta vastaan ja hävisi selityksittä, vaikka valmentaja Nea Ristola kiittelikin puolustusta. Tilaushinnat 1.1.2018 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 94,00 ulkomailla 106,00 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 100,00 ulkomailla 106,00 Jakeluhäriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p. Heti perään Ruokolahden Rajun 3-joukkue antoi Yritykselle kyytiä numeroin 2-1 (25-27. Saatavilla on myös sähköisiä oppikirjoja ja ohjeismateriaaleja. — Vastustaja teki vähemmän virheitä ja vei pelin sillä, tiivisti Vadelmavalmentaja Ristola. Esityksen on myös käsitellyt ja hyväksynyt yhdistetty yhteistoimintaja työsuojelutoimikunta. Yrityksen Popparit aloitti kotiturnauksen myös kahdella tappiolla, kun ensin Valkealan Kajo otti lohkossa ensimmäisen voittonsa suoraan 2-0. Yrityksen D-tytöillä vaikeaa Yrityksen Vadelmat nautti viimeisen pelin voitosta yhdessä valmentajansa Nea Ristolan kanssa. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu www.iitinseutulehti.fi Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Pankit: Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 Työterveyshuollon toimintasuunnitelma hyväksytty Iitin kunnanhallitus on hyväksynyt työterveyshuollon toimintasuunnitelman vuosille 2018-22. Joukkueessa pelasivat Ansa Liikkanen, Aino Salo, Nea Närhi, Hilla Martikainen ja Saara Huppunen.. Sopimuksen kohteena ovat suomen-, ruotsinja muun kieliset oppikirjat ja niihin liittyvät oheismateriaalit peruskouluille, esiopetukseen ja keskiasteelle. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo
Vierailija Anu Purho (Tuote-esittelyä). Robot (16) 23.55 Rouva varapresidentti 00.25 01.14 Game of Thrones (16) 02.50 04.25 Korean olympialaiset MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. klo 13.00 Kausalan kirjaston n e u v o t t e l u h u o neessa. 050 4363 717, riitta.wallin@phnet.fi. Retki Kouvolan teatteriin la 10.3. Kaikki mukaan, kahvit ja pullat varattu. Kaikki joukolla mukaan viettämään keväistä tapahtumapäivää kanssamme 10.3. Matka Helsinkiin ke 7.3. Ti: hernekeitto, juusto, kurkkuviipale, pikkupulla, mehu (sydänmerkkiateria). LYÖTTILÄN MARTAT. 00.35 Poliisit (12) 01.05 Panttilainaamo UK 01.35 Panttilainaamo UK 02.05 Kuudes aisti (12) 03.05 05.00 Astral-TV Keskiviikko 14.2. Kaikki joukolla mukaan! Iitin Karjalaseura ry:n tarinakerho kokoontuu ke 21.2. päivänä 2018 TV-OHJELMAT 12.2. Lyöttiläntie 501 B. Ilmot Eslan kautta – kysy valmentajilta, vain 36 nopeinta pääsee mukaan. 045 638 7117 tai sinikka.kankare@gmail.com. klo 10.00. Kaikki joukolla mukaan kerhoon! Helsingin Kaupunginteatteriin la 17.2. on täynnä. Jos joudut perumaan matkan ilmoita ajoissa Leenalle vaikka aamulla aikaisin. Kaikista matkoista ilm. Varalla on lähtijöitä. TV1 05.10 Uutisikkuna 05.55 06.17 Luontohetki 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 10.45 Murhia ja kantrimusiikkia 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Olutretki Eurooppaan 13.30 Dynamiittityttö (S) 14.40 14.50 Ikimuistoinen: Toivo Kärki 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.15 MOT 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.53 Murhia ja kantrimusiikkia 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.53 Prisma 20.00 Akuutti: Läheisestä omaishoitajaksi 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Doctor Foster (12) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.00 Ulkolinja: Saksan uusnatsit 23.50 Puoli seitsemän 00.20 Uutisikkuna 03.55 05.35 Korean olympialaiset TV2 04.30 Korean olympialaiset: Taitoluistelu 06.35 Korean olympialaiset: Alppihiihto 07.45 Korean olympialaiset: Yhdistetty 08.55 Korean olympialaiset: Curling 10.00 Korean olympialaiset: Yhdistetty 10.30 Korean olympialaiset: Yhdistetty 11.40 Korean olympialaiset: Alppihiihto 12.00 Korean olympialaiset: Lumilautailu 12.30 Korean olympialaiset: Ampumahiihto 15.00 Korean olympialaiset: Pikaluistelu 15.35 Korean olympialaiset: Ohjaskelkkailu 16.10 Korean olympialaiset: Curling 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset 17.45 Korean olympialaiset 18.00 19.00 Korean olympialaiset 18.50 Holby Cityn sairaala (12) 19.50 Uusi päivä (S) 20.20 Downshiftaajat (12) 21.00 21.30 Korean olympialaiset 21.50 Yle Uutiset 21.55 21.59 Urheiluruutu 22.30 Korean olympialaiset 23.15 Korean olympialaiset 23.30 Korean olympialaiset 00.00 The Late Late Show with James Corden 00.40 01.06 Rouva varapresidentti 03.50 05.15 Korean olympialaiset MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Sitovat ilmoittautumiset 26.2. Tarjolla myös kahvia ja juttuseuraa. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Kaappaus keittiössä 21.00 Kauneuden hinta 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Pukumiehet 23.30 Putous 00.55 Kauneuden hinta 01.50 Kaappaus keittiössä 02.45 Rizzoli & Isles (12) 03.40 Paimelan autoparoni 04.35 05.29 NCIS: New Orleans (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.40 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.50 Angry Birds Piggy Tales (S) 06.55 Angry Birds Stella (S) 07.00 Peukaloisen uudet retket (7) 07.15 K3 (7) 07.25 Ritariprinsessa Nella (S) 07.50 Madagascarin pingviinit (S) 08.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 08.35 Transformers Rescue Bots (S) 09.00 Soppa365 09.10 Soppa365 09.20 Pikakurssi kodinostoon 09.50 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Kaverille ei jätetä (7) 14.40 Vaaleanpunainen pantteri 14.50 Pikakurssi kodinostoon 15.20 Wedding Town 15.50 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto 18.00 Leijonan luola USA 19.00 Suomen hauskin tavis 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Hyvät ja huonot uutiset 22.00 Elokuva: Suuri puhallus (12) 00.25 Poliisit (S) 00.55 Panttilainaamo UK 01.25 Panttilainaamo UK 01.55 Kuudes aisti (12) 02.55 05.00 Astral-TV Tiistai 13.2. Helmikuun kerho tänään maanantaina 12.2. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Suomen surkein kuski 21.00 Sääntö-Suomi 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Peter Nyman 23.05 NCIS: New Orleans (12) 00.05 Rimakauhua ja rakkautta (12) 01.00 Kohde (12) 01.55 American Horror Story 04.15 05.10 Paimelan autoparoni Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.50 Angry Birds Piggy Tales (S) 06.55 Angry Birds Stella (S) 07.00 Peukaloisen uudet retket (7) 07.15 K3 (7) 07.25 Ritariprinsessa Nella (S) 07.50 Madagascarin pingviinit (7) 08.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 08.35 Transformers Rescue Bots (7) 09.00 Soppa365 09.10 Soppa365 09.20 Pikakurssi kodinostoon 09.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Kaverille ei jätetä (7) 14.45 Vaaleanpunainen pantteri 14.55 Pikakurssi kodinostoon 15.25 Wedding Town 15.55 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto 18.00 Leijonan luola USA 19.00 Kadonneen jäljillä (S) 20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Napakymppi 23.00 Tulossa: Poliisit 10 vuotta 23.05 Haluatko miljonääriksi. 02.00 04.00 Korean olympialaiset: Curling TV2 04.40 Korean olympialaiset: Alppihiihto 06.30 Korean olympialaiset: Alppihiihto 08.10 Korean olympialaiset: Taitoluistelu 09.25 Korean olympialaiset: Jääkiekko 11.45 Korean olympialaiset: Ampumahiihto 13.05 Korean olympialaiset: Lumilautailu 13.40 Korean olympialaiset: Ampumahiihto 14.45 Korean olympialaiset: Mäkihyppy 16.35 Korean olympialaiset: Freestyle 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset 17.45 Korean olympialaiset 18.00 Korean olympialaiset 19.00 Holby Cityn sairaala (12) 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Naissotilaat 21.00 Korean olympialaiset 21.30 22.15 Korean olympialaiset 21.50 Yle Uutiset 21.55 21.59 Urheiluruutu 22.15 Korean olympialaiset 22.30 Korean olympialaiset: Curling 23.00 Mr. Esillä sääntöjen määräämät asiat. mennessä AnnaLiisalle puh. Osoite on Kotipiiri Mäntsälä, Pohjoinen pikatie 955, 04940 Levanto. Ke: lindströminpihvit, perunasose, salaatti. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale (7) 10.05 The Chefs’ Line 10.35 The Chefs’ Line 11.00 Meidän tarina 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Manuela leipoo 14.00 Selviytyjät 15.00 Putous 16.30 Sääntö-Suomi 17.25 Salatut elämät 17.55 Kauniit ja rohkeat (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Iitin ortodoksiapiiri ry. päivä helmikuuta. 25. Lauantaina 17.2. Iitin Eläkkeensaajat ry. Seuraverkkarit/-hupparit tilattavissa Urheiluja Koneliikkeestä. Lande 02.55 Suomen surkein kuski 03.50 Bull 04.45 05.35 Scorpion (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Hisse Hoksausmaassa (S) 06.50 Angry Birds 07.00 Disneyn esikoulu 07.25 K3 07.50 Madagascarin pingviinit (7) 08.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 08.35 Transformers Rescue Bots (7) 09.00 Soppa365 09.20 Pikakurssi kodinostoon 09.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE 13.45 Kaverille ei jätetä (S) 14.40 Vaaleanpunainen pantteri 14.50 Pikakurssi kodinostoon 15.20 Wedding Town 15.50 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto 18.00 Leijonan luola USA 19.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 20.00 Leijonan luola (S) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Kadonneen jäljillä (S) 22.00 Elokuva: Painajainen perheessä 00.25 Supertähdet (S) 01.55 Poliisit (S) 02.25 Panttilainaamo UK 03.25 05.00 Astral-TV Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 12.–16.2.2018: Ma: broilerkastike, perunat, salaatti. klo 10.00 Iitin kunnantalolla. 044 0888 695. jonnekin. Keitto on valmista klo 12.30. klo 14.00 alkaen Iitin kunnan valtuustosalissa. Sitovat ilmoittautumiset Sinikalle 15.2. Ajetaan Eerolantien kautta. Matkalle varattu 50 paikkaa. 7 Maanantaina helmikuun 12. Iitin osaston kokoontuminen Kirmossa torstaina 15.2. klo 17.00. vielä tänään 12.2. 01.05 Sääntö-Suomi 02.00 Stadi vs. Johtokunta Harjoitustunnit K u u s a n k o s k e n keilahallissa tiistaisin klo 18–19. 09.10 Kauniit ja rohkeat (7) 09.35 Emmerdale (7) 10.05 The Chefs’ Line 11.00 Meidän tarina 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Älä jäädy 14.00 X Factor 15.30 Pitääkö olla huolissaan. 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Myytinmurtajat 00.10 Pitääkö olla huolissaan. klo 12.30 Kouvolatalon Honkasaliin. Saamme myös vieraaksemme Eläkeliiton Päijät-Hämeen piirin puheenjohtajan Eeva-Riitta Kusminin ja toiminnanjohtajan Aila Heinäjoen. Heinäkuun 24.–26. Tapahtumapäivän teemana on Ilo kuulua karjalaisiin, ja Kevätkarkeloissa kuulemme mm. Ilm. Pe: kalakeitto, juusto. Väliajalla kahvi. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 10.43 Murhia ja kantrimusiikkia 10.20 11.44 Korean olympialaiset: Hiihto 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 12.28 Oddasat 13.00 15.19 Korean olympialaiset 13.20 Täysosuma (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio 16.15 Seniorit somessa 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Murhia ja kantrimusiikkia 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 SuomiLOVE 20.00 Kandit 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Poldark (12) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.00 Victoria (7) 23.45 Prisma: Lemmikkien villi sydän 00.40 Puoli seitsemän 01.10 Uutisikkuna 03.25 05.10 Korean olympialaiset TV2 04.25 Korean olympialaiset: Alppihiihto 05.55 Korean olympialaiset: Lumilautailu 07.55 Korean olympialaiset: Alppihiihto 09.05 Korean olympialaiset: Jääkiekko 12.00 Korean olympialaiset: Short track 12.15 Korean olympialaiset: Hiihto 14.50 Korean olympialaiset: Jääkiekko 16.20 Korean olympialaiset: Pikaluistelu 16.40 Korean olympialaiset: Ohjaskelkkailu 17.00 Korean olympialaiset: Päivän suomalaiset 17.45 Korean olympialaiset 18.00 Korean olympialaiset 19.00 Holby Cityn sairaala (12) 20.00 20.30 Uusi päivä (S) 20.35 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 21.00 Korean olympialaiset 21.35 23.40 Jalkapallon Mestarien liiga 21.50 Yle Uutiset 21.55 21.59 Urheiluruutu 23.50 Naissotilaat 00.20 00.48 Jalkapallon Mestarien liigan kooste 03.05 04.30 Korean olympialaiset MTV3 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Iitin Liikeja virkanaiset. Kaikkia toimitsijoita tarvitaan ja uudet voivat ilmoittautua sihteerille 040 581 1670. auto lähtee Kausalan linja-auto asemalta klo 10.00, Elimäki Alppiruusun piha klo 10.30. 0400 455 765, riitta. To: jauhelihakastike, pasta, porkkana-vihersalaatti (sydänmerkkiateria). Tu t u s t u m m e kansallispukuihin asiantuntijan opastuksella ystävänpäivänä 14.2. haglund1@gmail.com, tai Riitta Wallin, puh. klo 12 Annikki Ruokosen Nyhtökaura-MiFU-Härkäpapu -ruokakurssi seuratalolla. Vahviala-seura ry. mennessä: Riitta Haglund, puh. Ruokarouvan tytär alkaa klo 13.00. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Seniorit somessa 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 10.45 Näin Norjassa 11.00 Pisara 11.05 Avara luonto: Kätketty Intia 11.55 Kandit 12.25 Korean olympialaiset: Freestyle 13.00 14.21 Valkoisen neilikan velho (7) 13.55 15.39 Korean olympialaiset 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Arto Nyberg 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.53 Murhia ja kantrimusiikkia) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.52 Historia 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Rodeo 22.45 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.55 Yle Uutiset 23.00 Oddasat 23.15 Lumihiutalemuodostelma (12) 00.10 Puoli seitsemän 00.40 Uutisikkuna ?. klo 18.00. Ti: hernekeitto, tuorejuusto, kurkku, tuorepala. 14.2.2018 Maanantai 12.2. musiikkiesityksiä. Hernerokkaa ja kyläkokoontuminen Kymentaan seuratalolla su 18.2. IITIN LYÖTTILÄN MARTTAYHDISTYS RY Vuosikokous pidetään maanantaina 19 päivänä helmikuuta 2018 klo 18.30 Henna Leiramon kotona os. Ilmoittautumiset 15.2. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite. Sokkoretki ke 6.6. Meidät on kutsuttu EKL:n pilkkimestaruuskilpailuihin 14.3. Leenalle puh. Tarjolla Ellen Svinhufvudin kakkua ja suolapalaa kahvin kera. Sauli Peltola SPR:n Iitin osastosta tulee kertomaan tapaturmien ennalta ehkäisystä. Jäsentapaaminen Tuulensuojassa ke 24.2. mennessä Annelille. Suuri Raudanvesi, Rantasalmi. Kokouksessa käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat. alkaen klo 11.00. Järj. Jaalan koulun ruokalista 12.-16.2.2018: Ma: broilerrisotto, kaalikurkku-tomaattisalaatti, mustaherukkahillo (sydänmerkkiateria). 0400 635 316. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Stadi vs. Eilalle p. klo 13.00 Iitin kunnantalon valtuustosalissa. Tuotemyyntiä on entiseen tapaan. Eläkeliiton Iitin yhdistys. Hallituksen kokoontuminen tänään maanantaina 12.2. Lande 21.00 Pitääkö olla huolissaan. klo 17.00 liturgia tsasounalla.. Mailis Alaharju ja MaijaLiisa Petsalo kertovat Maan Äideistä. Muistamme vuonna 2017 yhdistyksemme poisnukkuneita jäseniämme. Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla. mennessä. matka Lehmirantaan. klo 14.30. Klo 11 alkaen kevätkokoontuminen, jonka jälkeen on ruokailu ja kahvi. mennessä puh. Pe: peruna-kasvisvuoka, raejuusto, kirpeäsalaatti, rustiikkileipä (sydänmerkkiateria). klo 14 Sääskjärven puukoululla. auto mukana matkalla ilm 24.3. Ilmoittautumiset pyydetään 28.2. 16.30 Kaappaus keittiössä 17.25 Salatut elämät 17.55 Kauniit ja rohkeat (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Iitin Kotiseutuyhdistys. 09.10 Kauniit ja rohkeat (7) 09.35 Emmerdale (7) 10.05 The Chefs’ Line 10.35 The Chefs’ Line 11.00 Meidän tarina 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Peter Nyman 14.00 Manuela leipoo 14.30 Unelmarempat 15.30 Tinan matkassa 16.30 Suomen surkein kuski 17.25 Salatut elämät 17.55 Kauniit ja rohkeat (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. To: kasvislasagnette, salaatti. Mölkkyharjoitukset maanantaisin klo 10 hiihtomajalla. 0400 551 247. Bussi lähtee Kausalan matkahuollosta klo 12.00. pv on Liiton Mölkkymestaruuskisat Köyliössä, jonne lähdetään Lehmirannasta. Lisäksi joka päivä: leipä, ravintorasva ja ruokajuoma. Järjestyksessään 40. Sotaorvot nyt kaikki päättämään y h d i s t y k s e m m e jatkosta to 15.2. Kausalan Hiihdot järjestetään majan maastossa su 25.2. Päivämatka Tallinnaan ti 24.4. Lentopalloa, Dtyttöjen Eslan alueen -05–06 syntyneiden tekniikkaleiri liik u n t a h a l l i s s a ensi lauantaina 17. La 17.2. Tervetuloa! Hallitus Radansuun Erämiehet ry Sääntömääräinen vuosikokous to 22.2.2018 klo 18.00 Kausalan ABCaseman kabinetissa. Kaikki joukolla mukaan kahvittelemaankin! M a a k a n s a n maaja kotitalousnaiset ry. Matka Hellimön hoitoihin pe 23.2. Ke: uunilohi, tartarkastike, perunasose, kiinankaali-paprikasalaatti (sydänmerkkiateria). Vuosikokoontuminen Ponnilla ma 19.2. Vanhat ja uudet pelaajat mukaan pelaamaan! Aikuisten päiväkerho kokoontuu tänään ma 12.2. Mukana Iitin seurakunnan kappalainen Ville Hiltunen
Oy Iitinjousen noudattamaan vuonna 1982 myönnetyn rakennusluvan asemapiirroksen mukaisia pysäköintijärjestelyjä rakennusluvan/asemapiirroksen mukaisella alueella, eikä pysäköintialueina saa käyttää muita alueita kuin mitä ko. Tapahtumapaikan raivaus kesti puoleen yöhön ja jatkui vielä keskiviikkona päivän valossa. Meillä on myös kouluikäisiä lapsia, joten kotona riittää askaretta ja ohjelmaa. Hän oli aamupäivän liikuntahetkessä mukana 3-vuotiaan Toivon ja pian 1-vuotiaan Hiljan kanssa. — Facebookista nuorisoohjaajan sivuilta huomasin tämän Temppuperjantain, ja itse asiassa olin täällä salissa innokkaana jo ennen kuin koko Temppuperjantai oli alkanut, hymyilee jokuelainen Minna. Pienten lasten (0-6v.) Temppuperjantaihin on vapaa pääsy, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon. päivänä 2018 Rakennuslautakunta: Iitinjousen pysäköinti on palautettava 1980-luvun rakennusluvan mukaiseksi RITVA LAUNESKOSKI Iitin rakennuslautakunta on päättänyt tarkastuksen, selvitysten, kannanoton ja lausuntojen perusteella velvoittaa As. Tiellä oli aluksi rekka jäänyt liukkauden takia jumiin ylämäkeen, ja sen taakse oli kertynyt pitkä jono. Lasten kanssa liikkumaan tervetulleita ovat äidit, isät, kummit, mummit sekä lasten sisarukset. — Ensimmäisenä perjantaina oli 31 lasta aikuisineen ja sisaruksineen, ja kun olimme vain yhdellä salilohkolla, oli aika tiivis tunnelma. Lautakunta korostaa, että päätös ja asetettava velvoite koskevat pysäköintija niihin liittyviä tontin sisäisiä liikennejärjestelyjä, eivät niinkään taloyhtiön pihatiellä ajamista; lautakunnalla ei ole toimivaltaa kieltää sitä kokonaisuudessaan. Lautakunta ei kuitenkaan katso tarpeelliseksi ilmoittaa asiasta syyttäjäviranomaiselle. Olemme tiedottaneet tästä Facebookissa, kunnan nettisivuilla sekä vieneet infoa ilmoitustauluille seurakuntakeskukseen ja neuvolaan, joissa lapsiperheet liikkuvat. Lautakunta päätti velvoitteen tehostamiseksi asettaa taloyhtiölle uhkasakon sekä juoksevan uhkasakon lisäerän. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. Lautakunta toteaa päätöksessään, että velvoitetta on noudatettava viimeistään 14 päivän kuluttua siitä, kun velvoitettu on saanut päätöksen tiedokseen. — Mielestäni myös tahti, että tämä on kerran viikossa, on sopiva. Autoilija osui puuhun valtatiellä Henkilöauton kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan, törmäsi puuhun ja suistui sen jälkeen kyljelleen ojaan valtatiellä 12 kilometrin päässä Kausalasta Lahden suuntaan. Vapaamuotoista liikkumista, ja yhteistyössä vanhempien kanssa laittelemme liikuntavälineitä paikoilleen ja korjaamme myös pois. Toissa perjantaina lapsia oli 22, ja näyttää tämä tänäänkin lähtevän mukavasti liikkeelle, hymyili liikunnanohjaaja Eija-Liisa Virta viime perjantaina. Os. 8 RITVA LAUNESKOSKI Maanantaina helmikuun 12. Onnettomuus sattui keskiviikkona heti kello 13 jälkeen iltapäivällä. — Toistaiseksi pidämme liikuntasalia avoinna niin kauan, kuin täällä lapsiperheitä riittää. rakennusluvan asemapiirroksessa on esitetty. Päätöstä on myös mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta noudatettava, ellei valitusviranomainen toisin määrää. Vetoauto kaatui ojaan kyljelleen perävaunun jäädessä renkailleen. Hetken päästä paikalle sattui samasta suunnasta toinen yhdistelmä, jonka kuljettaja väisti edellistä oikealle ojaan ja pientareelle. — Toivo on liikunnallinen, hän juoksee salia ympäri, ja itku meinaa päästä siinä vaiheessa, kun pitää lähteä kotiin päin, Minna kertoo. Virran mukaan Temppuperjantai lähtee liikkeelle kokeellisena, mutta mielellään siitä tehtäisiin aivan vakituinen liikuntahetki. Rakennuslautakunnassa asian käsittely ja päätöksenteko perustuvat taannoiseen hallinto-oikeuden ratkaisuun. — Täällä sommittelemme ajoittain hyvässä yhteistyössä koululuokkien kanssa. Tämä on meidänkin vinkkelistämme mukava tapa toimia. Lähiseutujen pahin liikenneonnettomuus sattui tiistaina illansuussa kantatie 46:lla Heinolasta jonkin matkaa Kouvolan suuntaan. Täällä on hyvät puitteet, Virta kehaisee Ravilinnan liikuntasalia: — Olemme saaneet kiitosta siitä, että aamupäivälle on saatu lapsiperheille sopivaa ohjelmaa. Palokunta tuki auton ja auttoi kuljettajan ulos. Hallinto-oikeus päätti kumota lautakunnan aiemman päätöksen ja palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi. Taloyhtiöltä ei ollut tullut kokoukseen mennessä toimenpidelupahakemusta pihajärjestelyjen muuttamiseksi. Tämä hetki aamupäivästä osuu juuri sopivasti rytmiin. — Minusta on hyvä, että tämä on vapaamuotoista, voi touhuta sitä mikä itselle hyvin sopii ja lähteä pois, jos lapset väsyvät. Kuljettaja ei uskaltanut yrittää ulos autosta, koska se oli kaatumaisillaan. Liikunnanohjaaja opastaa välineiden ja tilan hyödyntämisessä sekä antaa perheliikuntavinkkejä. Yhdistelmä pysähtyi poikittain kulkusuunnassaan vasemmalle ojaan perävaunun jäädessä tielle kaistalleen. Hänen mukaansa Temppuperjantai kehittyi ajatuksesta saada jotakin perheliikuntaa aikaiseksi, sillä viikonloppujen perheliikuntatapahtumia ei ole ehditty järjestää. Iitin vapaa-aikapalvelujen järjestämä Temppuperjantai 0-6-vuotiaiden lasten ja aikuisten yhteiseen liikuntahetkeen on saanut niin sanotusti riuskan lähdön. Hei nola n suu n n a st a saapuneen rekan kuljettaja havaitsi liikenne-esteen ja yritti väistää sitä tyhjälle vastaantulijoiden kaistalle. Puitteetkin ovat hyvät, Minna antaa palautetta. Ravilinna, Veteraanitie 2, Kausala.. Myös maksuttomuus on hieno asia, Minna kiittää. Toivotaan, että Temppuperjantai osoittaa tarpeellisuutensa. Temppuperjantai sai lapsiperheet liikkeelle Vapaamuotoisuus ja maksuttomuus ilahduttavat jokuelaista Minnaa lapsineen Lastensa Toivon ja Hiljan kanssa Temppuperjantaissa touhunnut jokuelainen Minna on tyytyväinen Iitin kunnan vapaa-aikapalvelujen järjestämään vapaamuotoiseen ja maksuttomaan liikuntahetkeen. Aamuaskareet ehtii hyvin tehdä, ja liikuntahetken jälkeen ennätämme ajoissa päiväunille