Työnantajan pitää hakea tukea etukäteen. Molempia
nuorten työllistämisen tukimuotoja ei kuitenkaan myönnetä samalle henkilölle.
Kymentaan, Mankalan
ja Sääskjärven ekopisteet poistetaan
Iitissä poistetaan kevään
aikana kolme ekopistettä.
Kaik ki kolme ekopistettä ovat olleet hyvin vähällä
käytöllä.
Poistettavat ekopisteet
ovat Kymentaan ekopiste,
Väärtintie 24, Mankalan
ekopiste, Ratatie 150 sekä
Sääskjärven ekopiste, Sääskjärventie 785.
Kun astiat poistetaan,
paikalle jätetään tiedote, jossa kerrotaan lähimmän ekopisteen sijainti.
Iitin alueelle jää vielä yh-
Kaikki hyvä on lähellä
Fazer
Marjapiirakat
140 g (7,14 kg)
Kariniemen 2 rs
1 400
00
Kananpojan
fileesuikaleet
Fazer 2 kpl
250-300 g, (6,67-8,00 kg)
Merrankuja 2, Kausala, (05) 535 3880
mikko.hallikas@k-market.com
PLUSSA - KORTILLA
Sininen maitosuklaalevy
200 g, (9,24 kg)
deksän ekopistettä.
Kouvolan ja Iitin alueella
on yhteensä 74 ekopistettä,
joista noin puolet on Kymenlaakson Jäte Oy:n pisteitä ja
puolet Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n pisteitä.
Kymen Jätelautakunta
Yksittäin 3,19 rs
(10,63-12,76 kg)
T I LT U N TO R I
määritteli vuonna 2015 jätehuollon palvelutason, johon
on kirjattu kriteerejä säilytettäville ekopisteille. Uusi yhdistys
jatkaa myös ProAgrian jäsenenä, Pekkola-Virtanen lisää.
Mikäli jokin asia uudessa yhdistyksessä askarruttaa,
siitä voi kysyä puheenjohtaja
Merja Pekkalalta.
Palvelu pelaa
Ma-La 7-21, Su 10-18
2 kg pussi
Puola (0,50 kg)
3 pack
ps
Suomalainen
Tulppaani
7 kpl kimppu
kg
kg
Yksittäin
3,50 kimppu
meidät löydät myös
facebookista
www.facebook.com. Johtokunnan kahdeksan jäsentä ovat Leena
Suhonen, Seija Talo, Anne
Holmberg, Jarkko Pirinen,
Hannu Saarelainen, MarjaTerttu Niippa, Marja Tulla
ja Minna Pekkola-Virtanen.
VOITTO RUOHONEN
Iitissä on valmisteltu koululaisten kesätyöseteliä ja
muutoksia nuorten kesätyöllistämiseen. Kunnanhallitus
hyväksyi uudet järjestelyt
maanantai-illan kokouksessaan.
Koululaisten kesätyösetelillä tuetaan 15-16-vuotiaiden
iittiläisten nuorten työllistymistä. - Ke 15.2., ellei toisin mainita.
Tarjoustuotteita rajoitettu erä.
Omena
pua
2 kimp
3 100 599
70
Yksittäin
ilman korttia
2,10 kpl
(10,50 kg)
pkt
rs
? Johtokunta kokoontuu ensi kuussa, jolloin se
valitsee keskuudestaan muut
toimihenkilöt sekä tarkastelee tulevaa toimintaa. Myös
yhdistyksen sääntöjä muutetaan vastaamaan uutta tilannetta; juuri muita muutoksia
ei tule sen enempää sääntöihin kuin toimintaankaan,
toteaa yleisen kokouksen
sihteerinä toiminut Minna
Pekkola-Virtanen.
Toiminnasta ovat tällä
erää tiedossa käsityökilpailu
sekä helluntairavien muonitus; kesäretkikin on tulossa,
ja vuosikokous pidetään vastakin kerran vuodessa.
. Setelin arvo on
200 euroa.
Nuori täyttää setelinhakulomakkeen Iitin kunnan
sivuilla maaliskuun 2017
aikana. N:o 4818
www.iitinseutulehti.fi
Kesätyötreffit
kiinnostivat
nuoria niin, että
oven takana
piti jonottaa
Sivu 3
Setelillä tukea
nuorten kesätöihin
Maaseutuseura
sulautettiin
Myös yritykset ja yhdistykset voivat hakea tukea
Iitin maaseutuseuran kohtalosta pidettiin viime viikolla
toinen yleinen kokous, jossa
sinetöitiin noin 10 läsnäolijan voimin maaseutuseuran
sulauttaminen Iitin maa- ja
kotitalousnaiset ry:een.
Samalla yhdistyksen nimi
muutettiin Iitin maa- ja kotitalousseura ry:ksi, jolloin yhdistyksen nimen puolesta kellään ei ole estettä osallistua ja
tulla toimintaan mukaan.
Uutta Iitin maa- ja kotitalousseuraa johtaa Merja
Pekkala. Kyläseurojen asema
ei muutu tämän muutoksen
myötä, ei myöskään henkilöjäsenten. Hakulomake löytyy
Iitin kunnan internetsivuilta
kohdasta ajankohtaista. vuosikerta . Lomakkeita saa kunnan
palvelupiste Monitorista tai
sen voi tulostaa Iitin kunnan
internetsivuilta. päivänä helmikuuta 2017
Kauppakatu 6 47400 Kausala . Siitä on tehtävä kirjallinen työsopimus ja
maksettava alan työehtosopimuksen mukainen palkka.
Kunta maksaa työnantajalle
kesätyöllistämisestä 200 euroa työllistämistukea seteliä
vastaan.
Kesätyösetelin arvoa lunastaessa on työnantajan toimitettava kesätyöseteli, jossa
on maksatusta edellyttävät
tiedot työnantajasta, työsopimus, sekä todistus maksetusta palkasta sotuineen
kunnalle syyskuun loppuun
mennessä.
Kunnan tuki voi olla
enintään puolet palkka- ja
RITVA LAUNESKOSKI
sosiaalikustannuksista.
Kunta myöntää lisäksi
tukea iittiläisille yrityksille
ja yhdistyksille, jotka työllistävät 15 vuotta täyttäneitä
iittiläisiä koululaisia, opiskelijoita tai koulunsa päättäneitä nuoria vähintään 30 tuntia
viikossa.
Tuen suuruus on 60 euroa/vko ja tukea on mahdollista saada kuuteen viikkoon
asti eli 360 euroa. N:o 11 . Kesätyösetelin nuori lunastaa
palvelupiste Monitorista sen
aukioloaikoina huhtikuun
kahden ensimmäisen viikon
aikana.
Seteli tulee noutaa henkilökohtaisesti ja hakijan on
todistettava henkilöllisyytensä. Vaihtoehtoisesti nuori voi
valtuuttaa kirjallisesti jonkun toisen hakemaan setelin,
mikäli itse esim. Nyt
poistettavien ekopisteiden
käyttäjämäärät eivät täytä
lautakunnan asettamia ehtoja
ja siksi pisteet poistetaan.
Tarjoukset voimassa
Ma 13.2. Seteli taataan jokaiselle 15-16-vuotiaalle iittiläiselle, joita on yhteensä 144.
Kesätyöseteliin on oikeutettu
nuori, joka on täyttänyt 31.5.
mennessä 15 vuotta, mutta
ei 17 vuotta. Se voi olla yritys
tai yhdistys. opiskelujen
vuoksi on estynyt sitä noutamaan.
Nuoren pitää etsiä työpaikka itse. 63. 2017 . Työnantajana
Iittiin kolmevuotinen
Kyläkoordinaattori-hanke
Iitin kunnan hallinnoima Iitin kyläkoordinaattori -hanke on saanut Pohjois-Kymen
Kasvu ry:ltä myönteisen rahoituspäätöksen, yhdistyksen
uutiskirjeessä kerrotaan.
Hankkeen tavoitteena on
rohkaista kyliä toteuttamaan
kehittämisideoitaan ja -tarpeitaan muun muassa han-
kerahalla sekä saada aikaan
uusia toimintatapoja ja luoda
verkostoja.
Kolmen v uoden m ittaiselle kehittäm ishan kkeelle myönnetty julkinen
tuki on kokonaisuudessaan
172.111,94 euroa; tukiprosentti 90,59.
ei voi toimia yksityistalous,
perhe tai yksityinen henkilö.
Työn on kestettävä vähintään
kaksi viikkoa. Irtonumero 2 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Maanantaina 13
Molemmat veljet
kaatuivat.
Näitä tunteita koin konsertissa. Yrityksen
itsensä kannattaa hakea tukea, jos sillä on jo tiedossa kesäksi työhön tuleva nuori, ja etukin on hiukan
suurempi, maksimissaan 360 euroa.
Setelin arvo on 200 euroa, ja sitä pitää nuoren itsensä hakea. Kymen lääninhallituksessa on
juuri vahvistettu tämän alueen rakennuskaava, jonka
on laatinut diplomi-insinööri Vesamatti Laakso Kouvolan maanmittaustoimistosta. Mielessäni on
mummin muisto Kausalan
asemalta.
Mummi oli saattamassa veljeään, joka oli sotaan
lähdössä. Setelityöllistämisessä myös työpaikan
haku jää nuoren omalle vastuulle.
Kesätyötuen saamisessa rajoituksena on, että molempia etuja ei saman nuoren kohdalla voida käyttää.
Vaikka setelillä saisi töitä, voi olla, että kunta silti
säästää, sillä sen lunastamiseen vaadittavaan byrokratiaan ei ehkä ihan jokainen yritys ja työnantaja
200 euron takia ryhdy. Laineen alueelle, joka sijaitsee rautatien ja
valtatie 12:n välissä noin 800 metriä Kausalan keskustasta Kouvolaan päin. Perustajajäsenet, joita kokouksessa oli läsnä
seitsemän, saivat kauniit ruusut rintaansa. Lopuksi Veteraanin
iltahuuto, jonka aikana seisoimme. Kokouksessa
puhetta johti Kauko Lehtinen, ja sihteereinä toimivat
mms:n ja naisosaston sihteerit. kaava-alue on suuruudeltaan yli 25 hehtaaria ja se on suunniteltu lähes kokonaan rivitalo- ja
omakotitaloalueeksi. Liikuntasalin sisäpuolelta tehtiin käsin seinärakenteeseen neljä reikää noin
yhden ja kahden metrin korkeuteen. Sotilaspojat lumipuvuissa, yhteislaulun tunnelma. Asiasta kertoi
ensiksi Kouvolan Sanomat.
Iitinseutu 17.2.1977
Yö
+4
+2
Keskiviikko
Päivä
Yö
0
-6
Torstai
Päivä
Yö
+2
-4
Päivä
Yö
0
Tuhannen asukkaan
pientaloalue Kausalaan
Kausalan pientalotuotanto tulee lähivuosina keskittymään ns. päivänä
Torstaina2017
4.8.2011
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Tunnelmia aseveli-iltakonsertissa
Setelillä
töihin?
Iitissä ei viime kesänä tarjottu kunnan kesätyöpaikkoja, ja se herätti paljon keskustelua niin nuorissa
kuin vanhemmissakin. Syksyllä alkoi talvisota.
Radiosta kuului kaikkia
näitä lauluja, joita Sotilaspoikakuoro ja soitinyhtye esittivät konsetissa. Mieleen jäävä kokemus.
Kiitos siitä!
Yö
Tiistai
0-3 m/s
ta. Rei?istä tapahtui selvää
ilmavirtausta sisään päin, ja
se viittaa liikuntasalin olevan
alipaineinen ulkoilmaan nähden, hän jatkaa.
Näytteet analysoitiin laboratoriossa. Yleisöä oli yli puolitoistasataa,
tunnelma kaikilla korkealla ja mieli lämmin ulkona
paukkuneesta lähes 30 asteen pakkasesta huolimatta.
Näytelmäkerhon esitykset menivät niin kuin pitivätkin,
eli ihan nappiin. Laineen alueen omistaa pääosin Iitin kunta.
Koko em. Reiät tehtiin pareittain niin, että pohjakuvaan
merkittyyn kohtaan porattiin
pystysuoralle akselille kaksi
reikää, ja niistä otettiin lämmön eristeestä materiaalinäytteet, tutkimuksen tehnyt Sami
Yrjösuuri Polygon Oy:stä selvittää laatimassaan tuoreessa
raportissa:
. Sen sijaan hän suosittelee uusintanäytteiden ottamista aikaisintaan puolen vuoden
kuluttua ja mieluusti talvella,
jolloin ulkoilman mikrobit eivät pakkasen ansiosta vaikuta
tulokseen.
Heinola-Jyväskylä ?linjan
vuoroja.
Se tarkoittaa, että Jaalasta 12.45 ja 19.20 Kouvolan
suuntaan sekä Kouvolasta
9.45 ja 18.00 lähtevät ja Jaa-
lassa 10.15 ja 18.00 pysähtyvät kulkevat vuorot loppuisivat. Helmikuun 6.
päivänä annetussa raportissa
todetaan, että ensimmäisessä
näytteessä, joka otettiin päätyseinästä metrin korkeudelta,
mikrobien kokonaismäärä oli
niukka, ja viitettä vauriosta ei
ollut.
Päät yseinäst ä ka hden
metrin korkeudelta otetusta
näytteestä löytyi yksittäinen
kosteusvaurioon viittaava
mikrobi. Valviran antamassa
asumisterveyden soveltamisohjeessa rakennusmateriaalissa voidaan katsoa esiintyvän
mikrobikasvustoa, kun suoraviljelyllä materiaalinäytteessä
havaitaan elinkykyisiä sieniitiöitä runsaasti (50 kappaletta
tai enemmän).
Pitkän sivun lämmöneristeestä otetuissa kahdessa näytteessä mikrobeja ei havaittu.
Sädesieniä ei esiintynyt yhdessäkään näytteessä.
Tutkimuksen tehnyt Sami
Yrjösuuri toteaa, että ei suosittele varsinaisia toimenpiteitä,
sillä tilassa on jo tehty tiivistyksiä. Iloiset
0
Iitin nuorisolautakunnan alainen Pohjois-Iitin näytelmäkerho järjesti kylän iltamat Vuolenkosken seuratalolla lauantaina. Aiempina vuosina kesätyötä
oli tarjottu kahden viikon jaksoissa, ja paikat olivat
olleet kysyttyjä.
Ensi kesälle on rakenneltu uudenlainen systeemi.
Nyt otetaan käyttöön kesätyöseteli, jonka voi lunastaa jokainen 15-16-vuotias iittiläisnuori.
Se ei itsessään takaa ilman muuta työpaikkaa, mutta voi sen saamista helpottaa, sillä seteli on nuoren
työhön palkkaavalle yritykselle tai yhdistykselle
pieni porkkana.
Yritykset ja yhdistykset voivat saada tukea nuoren
palkkaamiseen myös sitä itse hakemalla.
Tukimuodot ovat oikeastaan käänteiset. Tunnelmat,
jotka silloin vallitsivat, ovat
jääneet tunnemuistiin.
Ma rssi lau lut, i kävä-,
kaipaus ja surulliset laulut.
Laulut, jolloin äiti itki. Junan lähtiessä ja mummin seisoessa vaunusillalla
pojat alkoivat laulaa: Kankahalla kasvoi kaunis kukkanen, nimeltään Kaarina.
Kokemus jäi hänen mieleensä. (?)
Seuran kunniajäsen Tatu Vierula käsitteli laatimassaan seuran historiikissa seuran toimintaa tämän
30-vuotisjakson aikana.
?30 vuotta on pitkä aikaihmisiän osana, mutta vilkkaasti toimivan maamiesseuran toimintakentässä se on
vain lukuisa joukko erilaisia toimintayhdistelmiä, jotka
ajan henki on nostanut esiin vaihtaakseen kohta taas
toiseen, yleisen tarpeen niin vaatiessa. Toteutettuna kaava-alueella tulee
sen valmistuttua asumaan 700-1200 asukasta rakentamistavasta riippuen.
Onnistuneet
kyläiltamat
Perjantai
4-7 m/s
SEIJA PAULAMÄKI
-2
Päivä
1-4 m/s
tamassa. Myöhemmin asemalla
muistojen ja kuvan mukaan
oli kaksi Suomen lipulla
peitettyä arkkua. Vanhana hän sitä
muisteli. Kaarina, Tellervo,
Liisa pien ym. Perhe saat-
Haapakimolan liikuntasalista
ei ole löydetty mikrobivaurioita
Jaalalaisten linja-autoyhteyksiä uhkaa heikkeneminen.
Savonlinja Oy on jättänyt
Kaakkois-Suomen ELY-keskukseen hakemuksen lakkaut t a a Kot ka-Kouvola-
TÄNÄÄN
2-5 m/s
tyttölaulut. He tulivat asemalle yhteisellä polkupyörällä,
jonka mummi toi sitten tullessaan kotiin Kymentaakse.
Pitkä juna oli täynnä poikia,
jotka kurkoittelivat ikkunois-
Jaalalaisten linja-autoyhteydet
ovat heikkenemässä
Kausalassa 13.02.2017
VOITTO RUOHONEN
4-7m/s
Kuulin lapsuuteni lauluja.
Synnyin helm i kuussa
1939. Veljensä ei palannut. Nuorten työhön pääsy on
tärkeää, mutta siitä ei saa tehdä liian monimutkaista sen paremmin nuorelle kuin hänet palkkaavalle
yrityksellekään.
Halu kesätöihin on joka tapauksessa suuri, sen
osoittivat viime torstain kesätyötreffit.
Päivä
+4
VOITTO RUOHONEN
Haapakimolan koulun uudella puolella sijaitsevassa liikuntasalissa on tehty tiivistyskorjauksia ja niiden onnistumista
on selvitetty merkkikaasututkimuksilla.
Korjausten jälkeen haluttiin selvittää erikseen liikuntasalin ulkoseinärakenteiden
lämmöneristeiden mikrobipitoisuus.
Tutkimuksen tilauksessa
kunta pyysi neljä mikrobinäytettä seinärakenteen lämmöneristeestä kahdelta eri korkeudelta, noin metristä ja kahden
metrin korkeudelta.
. Lopuksi tanssittiin Erkki Ekholmin
yhtyeen tahdissa.
Kanta-Iitin mms.
täytti 30 vuotta
Kanta-Iitin maamiesseura ja sen naisjaosto viettivät
keskiviikkoiltana toimintansa 30-vuotisjuhlaa Niskapostissa. Liikennöitsijä perustelee
lakkautusta huonolla kannattavuudella. Tämän hengen
tuntemus ja siihen mukautuminen onkin paras todistus
johtokuntien pätevyydestä.?. 2
TÄNÄÄN
Maanantaina helmikuun 13
Jos viime vuonna oli
hyvin porukkaa, tänä vuonna
Nuokun oven taakse syntyi
jono jo 20 minuuttia ennen
tapahtuman alkua, nuorisoohjaaja Tanja Lehtimäki
hämmästeli hulinaa.
. Erittäin hyvä juttu,
että tilaisuus kiinnostaa.
Olemme jo auttaneet nuoria
työhakemusten teossa tässä
tavallisinakin Nuokku-iltoina, ja tarvetta opastamiselle
on myös jatkossa, hän kertoi.
Työnantajia mukana tilaisuudessa oli kymmenkunta, ja tärkeää viestiä heidän
suunnastaan lähetettiin nuorille, että jos nyt ei tärppää,
ensi vuonna uudestaan.
. Minusta on tärkeää
kohdata nuoret kasvokkain,
ja se myös kertoo nuorten
rohkeudesta, hän kehui.
Työllisyyskoordinaattori
Tanja Tuomi oli treffeillä
esittelemässä tuoretta kesätyöseteliä, eikä turhaan; setelin käyttösäännöt ovat monivaiheiset, ja Tuomi toivookin,
että opinto-ohjaaja Erkki
Sankari voisi uhrata opotunnin asian selvittämiseen.
. Edustan täällä paitsi
jäätelökioskia myös Aseman
Naisia. Yrittäjien on syytä muistaa, että
seteli ei sulje pois kunnan
yritykselle suuntaamaa työllistämistukea; ainoa ehto
on, että samaan nuoreen ei
molempia tukia saa, Tuomi
muistutti.
. Tällainen tilaisuus
on oikein hyvä ja fiksu, rennoissa merkeissä voidaan
kohdata, luonnehtivat niin
Atte Savelainen kuin Janne
Söderholmkin.
. Kun sai kutsun, päätin
lähteä mukaan. päivänä 2017
3
?Jos nyt ei tärppää,
ensi vuonna uudestaan?
Nuokun oven takana jonotettiin kesätyötreffeille
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin järjestyksessään toiset
kesätyötreffit pidettiin viime
torstai-iltana Nuokulla.
. Jos ei tule nyt palkatuksi, on muistettava, ei ole
kyse nuoren huonommuu-
?
desta, vaan esimerkiksi siitä,
että työvuorot eivät vain osu
kohdalleen; Kirkonkylälle
Kausalasta voi olla hankala
päästä, kuvaili puolestaan
Kirkonkylän jäätelökioskin
omistaja Henna Leiramo.
Atplastin tapaan uusina
yrittäjänä tapahtumassa olivat ainakin lomamökkiyrittäjä Markku Yli-Kaitala,
Olga Temonen Olgan Farmilta sekä kuljetusalan yrittäjä Janne Söderholm.
. Ensimmäistä kertaa paikalla oli mm. TÄNÄÄN
Maanantaina helmikuun 13. Pelkästään
jäätelökioskiin tarvinnen
puolen tusinaa tekijää. Seteli on varma kaikille sitä haluaville 15-16-vuotiaille iittiläisnuorille, joita on
laskujeni mukaan 144. Täällä
on juttusilla käynyt muutama
nuori, soittoja sen sijaan on
tullut enemmän, Kuljetus Oy
Lintukankaan tuore yrittäjä
kertoi.
. Atte Savelainen (oik.) Atplast
Oy:stä; taustalla raitapaidassaan työllisyyskoordinaattori Tanja Tuomi selvitti kesätyösetelin käyttöä.
kin katsotaan myöhemmin.
Kivasti on käynyt nuoria,
alle 15-vuotiasta yli 18-vuotiaisiin. Tarvitsemme työvoimaa ensi kesän teatterikahvituksiin, ja toiveissa on,
että Asemallakin olisi taas
kesällä toimintaa. Se mahdollistaa esimerkiksi kaksi viikkoa
kesätyötä kolmelle nuorelle.
Yritystukea on yleensä haettu vähänlaisesti, Tuomi huomioi.. Yritysten työllistä-
mistuki on nyt myös pilkottu
aiemmasta kuudesta viikosta
viikon pätkiin. Jokaisella on oma
potentiaalinsa, Savelainen
kuvaili.
Hän myös kehui sekä
kunnan juuri lanseeraamaa
kesätyöseteliä että koulun
yrityskummitoimintaa:
. Me otamme vastaan
kesätyöhakemukset sähköpostilla, ja maaliskuussa
teemme päätöksiä. Niitä nuoret kirjoittivatkin kynät savuten.
. Kesätyösetelistä pitää
ottaa enemmän selvää, mutta
se osoittaa tekemisen meininkiä kunnassakin. On hyvä, että tämä
seteli ei aiheuta kilpailutilannetta. Syynä, ettei tule nyt
palkatuksi, voivat olla työlainsäädäntöasiat; meillä
tehtaassa tehdään kolmivuorotyötä, mikä ei nuorimmille
ole mahdollista, pakkauspuolen töitä kesätyötreffeillä tarjoamassa ollut Atpalst Oy:n
toimitusjohtaja Atte Savelainen huomautti.
. Työ ei
ole helppoa: pienissä tiloissa
on aherrettava helteisessäkin
säässä fyysistä työtä, ja silti
on muistettava asiakaspalvelutyö, Leiramo summasi.
. Minulla olisi
tarjota yli 15-vuotiaille pari
kesätyöpaikkaa 2-4 viikoksi;
Kausalassa olisi hallihommia ja jos Nastolaan pääsee,
siellä olisi lastaustöitä. Kuinka
monta paikkaa meillä on, se-
Tärkeää on
kohdata työtä
hakevat nuoret
kasvokkain
Iitin kesätyötreffeillä kävi alusta asti kova hulina. Kummitoi-
Myös Kouvolan ja Iitin yhteinen Duunista toimeen -hanke oli kesätyötreffeillä suosittu
kohde.
minta taas voi luoda yhteisen
taipaleen 7.luokasta diplomi- tai lopputyön tekemiseen
saakka.
Viime vuonna jo mukana
ollut Henna Leiramo rohkaistui saamastaan kokemuksesta, ja oli nyt laatinut hakemuslomakkeet paikan päällä
täytettäviksi
päivänä 2017
Asteri Koukonen ja Tiia Kömmistö kertoivat toivovansa kirjastoautoon pelejä; kirjastoa
he käyttävät muutenkin.
Iivari Koukosta ja Otto Arposta kiinnostaisi nähdä kirjastoautossa monitoimi-illan
aikana elokuvia.
Kirjastoauton monitoimikäyttö
hakee kevään ajan muotoaan
VOITTO RUOHONEN
Iitin kirjastoautolle on suunniteltu muutakin käyttöä kuin
lainaustoiminta. Näin myös siksi, että
monitoimikäyttö tarkoittaa
nuorisopuolen ohella liikuntapalveluja: liikunnanohjaajat
voisivat kuljettaa autossa välineistöä ja jalkautua kylille.
Myös se on vielä osin
avoinna, miten auton monitoimikäytöstä tiedotetaan ja
saadaan porukkaa liikkeelle;
ensimmäinen kerta tuli aika
nopeasti vastaan:
. Koululaiset tavoittaa
koulun kautta, mutta entä
aikuiset, Lehtimäki ja Lindroos miettivät illan aikana.
Koska asia on aivan uusi,
kestää hetken, ennen kuin
kävijöiden toiveet on kerätty.
. Esimerkiksi nuorisotoimen palvelujen kohdalla
mietimme, millä alueilla olisi 13-25-vuotiaita, ja ilmeni.,
että näillä kolmella suunnalla. Merkit luovutettiin sunnuntaina Karhulassa
pidetyssä TUL-päivän juhlassa. Ensimmäisillä kerroilla
kyselemme kävijöiltä erityisesti, millaista toimintaa
auton ympärille haluttaisiin.
He jatkavat, että toiminnan ei tarvitse olla auton sisällä tapahtuvaa, vaan myös
ulkosalla voidaan olla, ja
etenkin talven hellitettyä otteensa ulkotilat ovat hyvinkin varteen otettava vaihtoehto. Tilaisuudesta estyneelle Lehtiselle merkki luovutetaan myöhemmin.
Kausalan Yrityksen Arto Mikkola ja Matti Simola vastaanottivat sunnuntaina TUL:n ansiomerkit Karhulassa
pidetyssä TUL-päivän juhlassa. Sen jälkeen
kierros alkaa uudelleen Vuolenkoskelta, ja monitoimi-ilta
on parillisen viikon maanantaisin näillä näkymin ainakin
kesäkuun alkuun saakka.
Arto Mikkolalle TUL:n
kultainen ansiomerkki
Matti Simolalle ja Esa Lehtiselle
kummallekin kultaiset seuratyömerkkit
HOOBEE
Työväen Urheiluliitto on
myöntänyt Kausalan Yrityksen Arto Mikkolalle TUL:n
kultaisen ansiomerkin seuran ja Työväen Urheiluliiton
eteen tehdystä ansiokkaasta
työstä.
Lisäksi TUL:n Kymenlaakson piirin hallitus on
myöntänyt Kausalan Yrityksen Matti Simolalle ja Esa
Lehtiselle seuran ja Työväen
Urheiluliiton eteen tehdystä
työstä kultaisen seuratyöansiomerkin. Ainakin pelejä olisi
kiva olla, Vuolenkoskella
autoon tutustumassa käyneet
Asteri Koukonen ja Tiia
Kömmistö kertoivat.
. Jo ensimmäisen vajaan tunnin aikana kävi heti
kymmenkunta nuorta, ja ainakin kaksi lunasti kirjastokortinkin, he kertovat.
. Alkuvaiheessa, ke-
vään aikana, tämä toiminta
varmasti hakee vielä uomiaan. Olemme käyneet elokuvissa Lahdessa, mutta sinne on matkaa, ja tarvitaan
kuljettajaa.
Seuraavaksi monitoimipalvelujen käyttöä tutkail-
laan Haapakimolassa koulun pihalla ja sen jälkeen
Kirkonkylässä. Ajatuksena
on, että sen myötä kylille voitaisiin viedä erityisesti nuorisotoimen sekä liikunta- ja
vapaa-aikatoimen palveluja.
Alustavasti on suunniteltu, että auto olisi monitoimikäytössä parillisten
maanantaiden iltapäivät, ja
pysähdyspaikkoina ainakin
Vuolenkoski, Haapakimola,
ja Iitin Kirkonkylä.
. Kirkonkylästä käsin auto
tavoittaisi myös Lyöttilässä,
Radansuussa, Pohjanmäessä
ja Sorronniemessä asuvia,
nuoriso-ohjaaja Tanja Lehtimäki ja etsivä nuorisotyöntekijä Sonja Lindroos olivat
autokirjastovirkailija Jouko
Koivusen kuskaamina viime
maanantaina ensimmäistä
kertaa niin sanotusti kentällä, Vuolenkosken koulun pihassa.
. (Kuva Elisa Simola.). 4
Maanantaina helmikuun 13. Elokuvatkin olisivat
?
Toiveissa
on jo ainakin
pelejä sekä
elokuvia
mukavia, Otto Arponen ja
Iivari Koukonen jatkoivat:
Seuraavassa lautakunnan
kokouksessa määritellään
myös pohjahinta vanhalle
kirjastoautolle, ja se laitetaan
sen jälkeen myyntiin.
Kirjastoauton reitit ja aikataulut ovat vuoden vaihteesta lähtien olleet jonkin
verran eläväiset. Ulkoasuehdotuksia
puolestaan on kuutisenkymmentä, ja joukossa on useita
hyvin käyttökelpoisia.
Lautakunta perehtyy ehdotuksiin ennen kokousta, ja
voi olla, että ainakin osa ehdotuksista tulee myös kaikkien kuntalaisten ihasteltavaksi. Muutoksia
on tullut maanantain ja keskiviikon aikoihin.
Pa r i l l isten vi i k kojen
maanantai-iltapäivät tulevat
monitoimikäyttöön, ja kuntalaisten toiveiden mukaan
on otettu käyttöön uusia pysäkkejä.
Uuteen kirjastoautoon kävi
markkinatiistaina tutustum assa mukava joukko
kuntalaisia. Kyläläisiä illassa oli mukana parikymmentä ja muutama kuulija oli tullut
kauempaakin.
Energia-asiaa Einolassa
TANJA MYNTTINEN
Äskettäin vietettiin energiailtaa Toimintakeskus Einolassa. aurinkoenergiasta sekä maalämmöstä. päivänä 2017
Energiailta keräsi mukavasti väkeä paikalle. Esa Sundberg
käytti tilaisuutta hyväksi, ja
otti lukemista lainaksi. Kulttuuri- ja vapaaaikalautakunta pohtii nimeä
ja ulkoasusuunnitelmia helmikuun kokouksessaan.
. Sisätilan vihreä on samaa sävyä kuin Ihastu Iittiin
?logossa käytetty, Koivunen
vastasi asiaa kyselleelle kävijälle.
Nimeä uudella autolla ei
vielä ole. Lisäksi energianeuvojan voi kutsua paikan päälle
kertomaan energia-asioista
kuten Einolassa tapahtui.
5. Jouko Koivunen hoiti esittelyn
ohessa myös lainauksia.
Energianeuvoja työskentelee koko Kymenlaakson
alueella ja tarjoaa neuvontaa
rakentamisen, remontoinnin
ja asumisen energia-asioissa
aina lampuista lämpöpumppuihin. Kävijöitä on ollut ihan
mukavasti, vaikka onkin
kirpeä pakkanen, kirjastonhoitaja Hanna Huovinen ja
autokirjastovirkailija Jouko
Koivunen kertoivat samalla,
kun jakoivat makeisia kävijöille.
Uusi auto selvästi kiinnosti, ja molemmat saivatkin
vastailla monenlaisiin kysymyksiin päivittäisestä ajolenkistä ja pysähdysten määrästä
auton ulkoasuun ja värivalintoihin.
. Vanhan lämmitysjärjestelmän vaihtaminen
nykyaikaiseen järjestelmään
herätti myös keskustelua.
Tuomi totesikin, että toimivaa järjestelmää ei kanna-
ta lähteä vaihtamaan, vaan
miettiä uutta järjestelmää
vasta vanhan hajotessa.
Illan aikana katseltiin
vielä lämpökameralla otettuja kuvia eri kohteista. Nimiehdotuksia on
tullut toista sataa, joukossa
tosin samaa nimeä on saattanut esittää useampi henkilö,
Hanna Huovinen mainitsi:
. Maanantaina helmikuun 13. Helmikuun markkinatiistaina auto parkkeerattiin
koko aamupäivän ajaksi Rautatienkadulle torin kohdalle,
jotta markkinoilla käyvä väki
saattoi tulla uuteen autoon tutustumaan.
. Kymenlaakson energianeuvoja Tommi Tuomi
kertoi kotitalouden energiansäästövinkkejä ammattilaisen
näkökulmasta sekä esitteli
erilaisia vaihtoehtoja kodin
energiatuotantoon.
I l la n k uu l ijat ol ivat
kiinnostuneita mm. Monelle heräsi kysymyksiä aiheesta, ja yhteistuumin päätettiin
lainata lämpökameraa kylälle
energianeuvonnasta.
Kirjastoauto esittäytyi
yleisölle markkinapäivänä
VOITTO RUOHONEN
Iitin uusi kirjastoauto on vasta runsaan kuukauden ikäinen
Liekin Farmin kausi jatkui kahdella ottelulla Lahden Kortteliliigan Mölkyn
alemmassa loppusarjassa.
Tahmeasti alkaneet ottelut
saivat vaatimattoman jatkon.
Avausottelussa HC Teamia
vastaan kolmella heittäjäl-
lä liikenteessä ollut joukkue
Anna Kalliola, Irene Yrjölä
ja Kari Laitinen jäi parastaan esittäneen vastustajan
jalkoihin erin 1-3 (150-195).
Toisessa ottelussa farmilaiset
esittivät huomattavasti pirteämpiä otteita venyen Oldin
kanssa tasapeliin 2-2 (161181), ja pistetili tuli avattua.
Nimitys
Realia Isännöinti Oy:n Kouvolan yksikön päälliköksi on
1.2.2017 alkaen nimitetty DI, RI Juhani Welin, 55 vuotta.
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija: Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Osoite:
PL 37, 47401 Kausala
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Avoinna
Ma?Ti 8.30?16
Ke?To 8.30?15.30
Pe 8.30?15
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Lumimarja Tirronen
0400 728 113
lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
0400 857 577, (05) 326 0355,
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten
jättöajat:
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Vedosilmoitukset:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Ilmoitushinnat:
Etusivu 1,95 E/ppm
Takasivu 1,85 E/ppm
Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin
jälkeen 1,65 E/ppm
Pienin ilmoituskoko 25 ppm
Kuolinilmoitus 1,65 E/ppm
Kiitosilmoitus 25 E/kpl
Etusivu (silmä) 66,00 E/kpl
Merkkipäiväilmoitus 25,00 E/kpl
Onnitteluilmoitus kuvalla 45,00 E/kpl
Palveluhakemisto 35,00 E/rivi 3 kk
Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten
julkaisemisesta sattuneesta virheestä
on ilmoitusten hinta ja muihin
lehtiin toimitetusta aineistosta sen
valmistusarvo.
Tilaushinnat
1.1.2017 alkaen
Kestotilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 90,00
ulkomailla 102,00
Määräaikaistilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 96,00
ulkomailla 102,00
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
päivystysnumeroon 03 757 5285
Jaalan kirkonkylässä jakelupäivystykseen 05 2800 4650
Numerot päivystävät klo 6.00-9.30
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Osoitemuutokset ja
tilausasiat:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
(05) 326 0355,
0400 857 577
Painopaikka:
Lehtisepät Oy,
Pieksämäki
Pankit:
Nordea
FI92 2131 1800 0041 25
Helmi Säästöpankki
FI25 4212 0010 0979 68
OP
FI 93 5069 0110 0003 50
Danske Bank
FI64 8000 1500 0646 48. Jari
Taina, AS , 7. Se riitti kuitenkin
vain jatkopisteille, kun PuMa
päätti pelin osaavampana ja
onnekkaampana numeroissa
16-14.
Riikka Ahonen kehui
kovasti joukkuettaan ja uskoi näkemänsä perusteella
joukkueen vielä kohentavan
otteitaan kevään kynnyksellä.
Poppareissa pelasivat Saara
Huppunen, Aino Salo, Hilla Martikainen, Nea Närhi
ja Aada Laaksonen.
PS.
Iitin Keilaajien järjestämä erikoiskilpailu Kuusankoskella
oli huipputulosten sävyttämä,
ja nuori, 14-vuotias All Stars
Kouvola -seuran Rami Mukkula saavutti upean voiton
kovista kilpakumppaneista.
Alkukilpailu sujui uusitussa Kuusankosken keilahallissa hienoissa ja tuloksekkaissa olosuhteissa 308
kilpailusuorituksen myötä
hienosti, ja kilpailun tulostaso nousi todella kovaksi.
Loppukilpailuun vaadittiin
peräti 1.381 pistettä kuuteen
sarjaan (keskiarvo 230,16) ja
alkukilpailun voittaneen Pasi
Oksasen tulos oli 1.462 pistettä/kuusi sarjaa.
Loppukilpailu käytiin 16
keilaajan voimin, ja viiden
sarjan jälkeen neljä parasta
keilasi lopullisesta kilpailun
voittajasta. Jani
Paavilainen, Valtti , Lahti, 6. Ojalaa eivät hyvät otteet
yllättäneet, sillä harjoituksissakin on ollut hyvä meininki.
. Mika ei jättänyt mahdollisuuksia Jyrkille, vaan
vei ottelun pistein 213-162
(tas. Ässät voitti
Karkkilassa Savitaipaleen,
Karkkilan ja kaksi PuMan
joukkuetta siirtyen lohkossaan johtoon.
. Tytöt ovat kehittyneet,
kaikessa on hyvä meininki ja
se näkyy tuloksissa, kehaisi
Salla lopuksi.
Joukkueessa pelasivat
Oona ja Noora Ojala, Vilma Kantonen, Inkeri Reiju, Anni Hyvärinen ja Viivi
Laaksonen.
Vähintään yhtä selvää oli
Korian Monnarilla, missä
Yritys Jujut hallitsi turnausta
mielin määrin. Olli Mitikka, IKE, 13. Kausalassa pelatun C-
tyttöjen turnauksen välisellä
tauolla Etelä-Suomen Lentopallojaoston varapuheenjohtaja Simo Saros ojensi
Lentopalloliiton Kultaisen
ansiomerkin Leena Leiniöl-
MUUMIPEIKKO
Tiikerisarjassa Yrityksen
Ässät ja Jujut veivät kaiken
saatavilla olevan. liigapelejä Korian Ponnessa, ja sitä ennen
Leiniö edusti myös Kausalan
Yritystä 1990-luvun alkupuolella.
Leena Leiniön lisäksi
myös Hollolan Salpista edus-
tava Jukka Pohja palkittiin
Kultaisella ansiomerkillä.
Hopeisella ansiomerkillä palkittiin erotuomarina ja
erotuomarikouluttajana vuosikymmeniä toiminut lahtelainen Reijo Sinisalo.
Saroksen apuna kukat
merkkien saajille ojensi Eslan lentopallojaoston varajäsen, Karhulan Veikkojen
Markku Sosunoff.
Farmille avauspiste
V.I.
Ns. Heitto ohjautui hieman liikaa sisään,
Kilpailun parhaat Mika Oksanen, Rami Mukkula ja Pasi
Oksanen.
eikä patteri pudonnut. 6
URHEILU
Maanantaina helmikuun 13. Joni
Oksanen , AS, 14. Vantaan Lentopallo, Naaraleijonat Future
ja Ponsi kaatuivat kaikki selvin numeroin 2-0. Yrityksessä pelasivat Aada Romppainen,
Hertta ja Iiris Niemi, Martta Huppunen, Minttu Peltola ja Sara Suikkanen.
Iitin Keilaajien arvokilpailu
oli keilojen kaatojuhlaa
le, joka oman lentopallouran
jälkeen on tehnyt pitkään
valmennustyötä myös alueen
hyväksi.
Leenan pelaajaura piti sisällään mm. Jyrki
Tähtinen, Jytky Kouvola 5. Timo Lindholm, Top Team
Kuusankoski, 11. Mika Oksanen AS 4. Päätösottelussa PuMan Tiikereitä vastaan riitti vaiheita.
PuMa johti jo 22-17, mutta
Yritys ei alistunut, vaan taisteli erävoiton jatkopisteillä
26-24.
Toisessa erässä PuMa
meni menojaan, mutta pikkuerässä Yritys tuli jälleen vahvasti takaa. Mikko Isakow,
Nuppi Kouvola.
Esla muisti toimijoita Kausalassa
HOOBEE
Etelä-Suomen Lentopallojaosto muisti äskettäin lajin
eteen pitkään tehneitä toimijoita. Saul Vilko, Heiluri Kuusankoski, 10. Roni Huovila AS,
9. Antero Rautiainen, Jytky, 8. Näin
kilpailu oli ratkennut nuoren
Rami Mukkulan voitoksi 221
(tas. 16) . Rami keilasi hienoa
hermojen hallintaa osoittaen
tehokkailla heitoilla kaatoja peräkkäin voittaen 219
(tas.16) -213.
Rami jatkoi finaaliotteluun Pasi Oksasta vastaan
joka oli keilannut virheetöntä peliä koko kilpailun ajan.
Finaalisarja alkoi tasaisissa
merkeissä huipentuen viimeisiin ruutuihin Ramin takoessa loppuruudut kaikki kaatoja, joten voittaakseen Pasin
olisi ollut tehtävä viimeiseen
ruutuun kaato. Käytiin näyttämässä
lentopallon mallia maailmalla, aloitti valmentaja Salla
Ojala räväkästi muistuttamalla samalla, ettei tätä lehteen. päivänä 2017
Yrityksen E-tytöille
tuhti voittoputki
Poppareille yksi, Ässät ja Jujut täyspottiin
HOOBEE
Yrityksen E-tytöt urakoivat
myös kolmella rintamalla.
Kovatasoisessa aluesarjassa
Popparit hävisi Helsingissä
ensin PuMan Leijonille 2-0,
mutta voitti sitten Vihdin
Lentopallon selvän 2-0. Valmentaja Heli Peltolaa miellytti
erityisesti kolmen kosketuksen peli, jolla joukkue osoitti
muista poikkeavia tehoja.
. 18), joten Mika pääsi
jatkoon, ja sai vastaansa alkukilpailun kakkosen Rami
Mukkulan.
Ottelusta tuli tasainen
Mikan paikatessa 7.ruudussa
tasaportinkin, mutta keilapatteri ei pudonnut suosiollisesti. Niko Oksanen,
AS, 12. Keilayleisö viihtyi jännittävässä,
yli kolme tuntia kestäneessä
finaalissa loppuun asti ja sai
nähdäkseen hienoa keilailuviihdettä ja paljon näyttäviä
kaatoja
Tulokset : 1. Varsinkin Ponsi-ottelun toinen erä oli hienoa katseltavaa, kun kotijoukkuekin
paransi otteitaan, kehui Heli
pelin tasoa. Pasi Oksanen, AS,
3. 209 (tas. 8). Alkukilpailun
kolmas Mika Oksanen, All
Stars, sai vastaansa nelosen
Jyrki Tähtisen, Jytky Kouvola. Rami Mukkula, AS
Kouvola 2
Maanantaina helmikuun 13. klo
13.00. To:
ruismarjapuuro, lounassalaatti.
Pe: kalapyörykät, perunasose,
salaatti.
Lisäksi joka päivä: leipä, ravintorasva ja ruokajuoma.
Jaalan koulun ruokalista
13.-17.2.2017:
Ma: kalkkunahöystö, riisiviljalisäke, amerikansalaatti (sydänmerkkiateria). 0400 635 316.
Ohjatut harjoitukset
tiistaisin
ja perjantaisin klo
17.00-18.30. Tervetuloa!
Tervetuloa Kausalan ABC:lle keskiviikkona 15.2.2017 klo 18.30
keskustelemaan Keskustan
periaateohjelmasta. Esillä
vuosikokousasiat.Tervetuloa!
Maanantai 13.2.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Muisti: Loikkari
06.25 Ylen Aamu-tv
09.30 Menneisyyden metsästäjät
10.00 - 10.43 Viidakkoperhe (7)
11.00 Pisara
11.05 Kihniö
12.00 - 12.25 Tosi tarina
12.30 Murdochin murhamysteerit (12)
13.15 Suomalainen nostalgia
14.30 Ikimuistoinen: Georg Malmsten
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.05 Arto Nyberg
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 - 17.54 Viidakkoperhe (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Akuutti
19.00 Historia
20.00 MOT
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Free Love
22.25 Yle Uutiset Uutis-Suomi
22.35 - 22.39 Yle Uutiset
22.45 Phil Spector, syytön vai syyllinen?
00.10 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
Eläkeliiton Iitin
yhdistys. Ti: lihakeitto, rahka. osakilpailu
juostaan la 18.2.
Kausalassa klo 12.
Pyrinnön juniorit
ilmaiseksi. Lisätietoja retkestä ja
muistakin asioista, tule kuulemaan tai soita 040 562 6570/
Ulla Matikka.
Iitin ortodoksipiiri ry. Ke 14.6. klo 10.00
liturgiapalvelus
tsasounalla.
Tällä
viikolla
Voimakylät liikuttavat: Tiistaina 14.2. Ilmoittaudu 1.3. Paikka: Zeppo, Tillolantie 32, Kausala.
Yhteystiedot: www.iitinjousiampujat.fi.
Talvijuoksu Cupin 4. lähdetään sokkoretkelle Kausalan
linja-autoasemalta klo 9.00,
palataan takaisin samaan paikkaan klo 18.15. Tärkeitä asioista!
Iitin
Eläkkeensaajat. Jolloin tiedetään missä tuli käytyä. klo
17.30?18.15 Voimakylä-Lavis
Vuolenkosken
seuratalolla.
Keskiviikkona 15.2. Pe: mannapuuro, marjakeitto, leikkele,
kurkku, ruisvuokaleipä.
Lisäksi joka päivä: ruokajuoma,
leipä, levite.
Iitin osasto. Kaikki
Tervetuloa! Kahvitarjoilu!
IITIN NIINIMÄEN
MARTAT RY
Vuosikokous Ti 21.2.2017
klo 13.00 Tupalassa. Katri Kulmuni. Matka
on varattu 26 hengelle ja paikat
täytetään
ilmoitusjärjestyksessä. Ei-jäsenetkin
mahtuvat mukaan!
LYÖTTILÄN
MARTAT.
Vuosittainen kokoontuminen
su 19.2. Tule hetkeksi hengähtämään
kahvikupposen äärelle, seurustelemaan ja suunnittelemaan
kuluvan vuoden toimintaa!
Imastun Kummit ry.n tulevaa
toimintaa: Kevätretki
Viroon
on suunnitelmissa
sekä jäsenmaksujen tarkastus ja päivitys. To: haukipyörykät,
kermaviilikastike, perunasose,
kiinankaali-porkkanasalaatti
(sydänmerkkiateria). Lauantaina 18.2. klo 12.00
Lassilassa.
Kesäretki
Viron
Haapsaluun 3.?6.7. mennessä Marja-Tertulle
p. Ottakaa laulu- ja virsikirjat mukaan. Alustajina
valtiopäiväneuvos
Mikko Pesälä ja Keskustan
varapj. Varaathan oman
patjan tai alustan mukaasi.
Kaikki mukaan, naapurikyliltä
kans!
Hei iittiläinen yrittäjä/avec!
Kevätretki Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan 21.?24.4.
Yrittäjäyhdistys tarjoaa yhden
illallisen matkan aikana. 0400 551 247.
Harjoitustunnit
Kuusankosken
keilahallissa tiistaisin klo 18?19.
Keski-Iitin maatalousnaisten
kokoontuminen
ke 15.2. Piirin järjestämä Suomi 100 vuotta -iltamat
Kouvolan
kaupungintalolla.
Auto lähtee Kausalan linjaautoasemalta klo 16.15, ajetaan
Eerolantietä. Ke: hernekeitto, juusto,
mandariini, lesesämpylä (sydänmerkkiateria). Käyntikohteina mm.
villakehräämö, lasipaja, Aino
Kallaksen kesämökki ym. Ke:
jauheliharisotto, salaatti. Pyrintö palkkaa nuoria kesätöihin.
Katso ilmoitus kotisivuilta.
HUOM! Toimitsijat ja palkintojen
kerääjät huomioikaa Yrityksen 90 v
Juhlahiihdot hiihtomajan maastossa
sunnuntaina 5.3. Vieraana rovasti Reijo
Lehtonen. 00. Ilmoita nimesi (kuten
passissa), osoite, syntymäaika,
puhelinnumero ja sähköposti.
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.2.
06.53 Hyrräpäät (S)
07.05 Mitä ihmettä. Ti: kinkkukiusaus,
papu-porkkanakasvikset, vihreä
persikkasalaatti (sydänmerkkiateria). klo 10.
Keskustan
Iitin
kunnallisjärjestö
KAUSALAN SEUDUN
MARTAT RY
Vuosikokous to 23.2.2017
klo 18.00 alkaen Heikintiellä. klo 18.00?
19.00 Kahvakuulaa Sääskjärven kylätalo. päivänä 2017
7
TV-OHJELMAT 13.2. klo
11.00?11.45
Ystävänpäivä
LAVIS Ravilinnassa. - 15.2.2017
Iitin koulujen ja
päiväkotien ruokalista
13.?17.2.2017:
Ma: broilerpastalasagnette,
salaatti. Muista myös vuosikokoontuminen
21.2. Ottakaa ostamanne liput mukaan. Ilmoittautumiset ja tiedustelut
15.4. (S)
07.10 Ryhmä Hau (S)
07.36 Samu ja Salla (S)
07.48 Kasper ja Liisa (S)
07.59 Satuja Soitosta
08.09 Niksi-Nella (S)
08.18 Galaxi
08.19 Late Lammas (S)
08.26 Lohikäärmeratsastajat (7)
08.50 Holby Cityn sairaala (12)
09.50 Matkapassi: Japani 2
10.40 Talvistudio
10.50 Alppihiihdon MM
12.15 Talvistudio
12.30 Hymy Pyllyyn
13.00 Valmennuskoulu
13.15 Noin viikon uutiset
13.40 Talvistudio
13.50 Alppihiihdon MM
15.15 Talvistudio
15.30 Uusi Päivä (S)
16.00 Uusi Päivä (S)
16.30 - 16.54 Uusi Päivä (S)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Alppihiihdon MM
19.00 - 19.23 Pasila 2.5 - The Spin-Off (7)
19.30 Märät säpikkäät (12)
19.55 Yhteisvastuukeräys
20.00 Uusi Päivä (S)
20.30 - 20.52 Kimmo (7)
21.00 Game of Thrones (16)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Game of Thrones (16)
22.50 Game of Thrones (16)
23.45 Game of Thrones (16)
00.40 - 01.46 Game of Thrones (16)
MTV3
06.00 Aamusää
06.25 Huomenta Suomi
07.40 - 08.00 Huomenta Suomi
09.05 Mitä tänään syötäisiin?
09.10 Kauniit ja rohkeat (7)
09.35 Emmerdale (7)
10.05 Emmerdale (7)
10.35 Lääkärit
11.30 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat
12.00 Ostoskanava Tvins.com
13.30 Bear Grylls - Selviytyjien saari
14.30 Tanssii Tähtien Kanssa
15.30 Mutsi (S)
16.00 Salatut elämät
16.30 Yökylässä Maria Veitola
17.30 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Emmerdale (7)
18.25 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.25 MTV Sport Uutiset
19.30 Salatut elämät
20.00 Suomen kaunein koti
21.00 Ota rahat ja juokse
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Rizzoli & Isles (16)
23.35 Rimakauhua ja rakkautta (12)
00.35 Suomen kaunein koti
01.35 Mustamaalattu (12)
02.35 - 03.35 Arrow (16)
Nelonen
05.00 Astral-TV
06.00 Bumba (S)
06.05 Bubble Guppies (S)
06.30 Lazy Town (S)
07.00 Tashi (7)
07.10 Tashi (7)
07.25 My Little Pony:
Ystävyyden taikaa
07.50 Sonic Boom (7)
08.00 Sonic Boom (7)
08.15 Angry Birds Toons (S)
08.20 Angry Birds Piggy Tales (S)
08.25 Angry Birds Stella (S)
08.30 Kung Fu Panda (7)
08.55 Ravintola X
09.50 Eläinpotilaiden pelastaja
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.45 Neljän tähden talkoot
14.15 Matkaoppaat
14.45 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay
15.45 Huvila & Huussi
16.45 Onnenarpa
16.50 Hurjat rakkauskilot (S)
17.50 Julkkisselviytyjät
18.55 HS-uutiset ja sää
19.00 Leijonan luola USA
20.00 Hauskat kotivideot
20.58 Keno
21.00 Haapasalo ja kaverit
22.00 Elokuva: Kate Reddy
- täydellä teholla yötä päivää (S)
00.00 Leijonan luola USA
01.00 Suomen Tulli
02.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!
03.00 Matkaoppaat
03.30 Matkaoppaat
04.00 - 05.00 Paratiisihotelli Ruotsi (7)
Tiistai 14.2.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Kaikuja tuonpuoleisesta
06.25 Ylen Aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 Viidakkoperhe (7)
10.45 Näin Norjassa
11.00 Yle Uutiset Uusimaa
11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.21 Yle Uutiset Häme
11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa
11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.03 Yle Uutiset Lappi
12.10 Yle Oddasat
12.14 Oddasat
12.30 Prisma: Jääkauden jättiläiset
13.20 Aatamin puvussa ja vähän Eevankin
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.55 A-studio
16.25 Luontohetki
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 - 17.54 Viidakkoperhe (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 SuomiLOVE
20.00 Menneisyyden metsästäjät
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Adolf Eichmannin oikeudenkäynti
23.05 Yle Uutiset Uutis-Suomi
23.15 Yle Uutiset
23.20 Kotikatsomo: Presidentti (12)
00.05 Prisma: Yellowstonen mysteeri
00.55 Puoli seitsemän
01.25 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.2.
06.53 Hei Taavi (S)
07.02 Ludovic (S)
07.17 Hilla ja avaruuden Eetu (S)
07.27 Askarrellaan
07.32 Timppa (S)
07.43 Sasu (S)
07.54 Me Peltiset (S)
07.57 Töötti ja Pulteri (S)
08.22 Galaxi
08.23 - 08.48 Jenni (7)
09.00 Holby Cityn sairaala (12)
09.55 Koiranpentuja ja palveluskoiria
10.25 Hartain toive: lapsi
11.20 Hymy Pyllyyn
11.50 Syke (12)
12.40 Talvistudio
12.50 Alppihiihdon MM: Joukkuekilpailut
15.15 Talvistudio
15.30 - 15.53 Pasila 2.5 - The Spin-Off (7)
16.00 - 16.22 Kimmo (7)
16.30 Uusi Päivä (S)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Alppihiihdon MM: Joukkuekilpailut
19.00 - 19.25 Herkullinen Toscana
19.30 Kandit
20.00 Uusi Päivä (S)
20.30 Kummeli (7)
21.00 Villi kortti: Jalkapalloetkot
21.15 - 23.53 Jalkapallon Mestarien liiga
00.25 - 00.53 Jalkapallon Mestarien liiga
MTV3
06.00 Aamusää
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Mitä tänään syötäisiin?
09.10 Kauniit ja rohkeat (7)
09.35 Emmerdale (7)
10.05 Emmerdale (7)
10.35 Lääkärit
11.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat
12.00 Ostoskanava Tvins.com
13.30 Bear Grylls - Selviytyjien saari
14.30 Lavalla Jamie Oliver
15.00 Lavalla Jamie Oliver
15.30 Kolme miestä ja tyttö (7)
16.00 Salatut elämät
16.30 Suomen ihanimmat häät
17.30 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Emmerdale (7)
18.25 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.25 MTV Sport Uutiset
19.30 Salatut elämät
20.00 Erilaiset perheet
21.00 Valkyrien
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Peter Nyman
23.05 Bull
00.05 NCIS: New Orleans (12)
01.05 Zoo (16)
02.05 - 03.05 Arrow (16)
Nelonen
05.00 Astral-TV
06.00 Bumba (S)
06.05 Bubble Guppies (S)
06.30 Lazy Town (S)
06.55 Tashi (7)
07.05 Tashi (7)
07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa
07.45 Sonic Boom (7)
07.55 Sonic Boom (7)
08.10 Angry Birds Toons (S)
08.15 Angry Birds Piggy Tales (S)
08.20 Angry Birds Stella (S)
08.25 Kung Fu Panda (S)
08.50 Eläinsairaala (S)
09.20 Neljän tähden talkoot
09.50 Eläinpotilaiden pelastaja
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.45 Neljän tähden talkoot
14.15 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!
15.20 Suomen Tulli
16.20 Onnenarpa
16.25 Leijonan luola USA
17.25 Haluatko miljonääriksi?
18.55 HS-uutiset ja sää
19.00 Leijonan luola USA
20.00 Hurjat rakkauskilot
20.58 Keno
21.00 Suomen huutokauppakeisari
22.00 Haluatko miljonääriksi?
23.30 Pahan jälkeen (S)
00.30 Liiga: Illan parhaat
00.35 NCIS Rikostutkijat
01.30 Leijonan luola USA
02.30 Suomen Tulli
03.25 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!
04.25 - 05.20 Paratiisihotelli Ruotsi (7)
Keskiviikko 15.2.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Akuutti
06.25 Ylen Aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 Viidakkoperhe (7)
10.45 Näin Norjassa
11.00 Yle Uutiset Uusimaa
11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.21 Yle Uutiset Häme
11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa
11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.03 Yle Uutiset Lappi
12.10 Yle Oddasat
12.14 Oddasat
12.30 Prisma: Jääkauden jättiläiset
13.20 Minä ja ministeri (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 A-studio viittomakielelle tulkattuna
16.20 MOT
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 Viidakkoperhe (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.51 Prisma: Veren salat
20.00 Prisma Studio
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
22.00 Inhimillinen tekijä
22.50 Yle Uutiset Uutis-Suomi
23.00 Yle Uutiset
23.05 Ulkolinja: Sharialakia Tanskassa
00.02 Puoli seitsemän
00.30 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.2.
06.52 Metkat Mesiläiset (S)
07.00 Puput (S)
07.09 Tie tähtiin (S)
07.23 Babar ja Badun seikkailut (S)
07.35 Riku ja Rami
07.45 Jussin matkat (S)
07.57 Totta vai taikaa
08.02 - 08.24 Touhukkaat (S)
08.29 Galaxi
08.30 Tenavat (7)
08.37 Joraavat juurikkaat (S)
08.39 Snoukkaa!
08.50 Näin Norjassa
09.00 Holby Cityn sairaala (12)
10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa
10.30 - 10.55 Herkullinen Toscana
11.00 Vietnamin monet maut
11.30 Riistametsällä
12.00 Hymy Pyllyyn
13.00 Nuorisourheilu puntarissa
13.30 Sirkuselämää
14.00 Märät säpikkäät (12)
14.25 Uusi Päivä (S)
14.55 Villi kortti: Jalkapalloetkot
15.10 Talvistudio
15.20 Ampumahiihdon MM
17.30 - 18.24 Pikku Kakkonen
18.30 Ampumahiihdon MM
19.15 Karl Pilkington: Elämän tarkoitus
20.00 Uusi Päivä (S)
20.30 Kioski
21.00 Syke (12)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Professor Green: Itsemurha ja minä
23.00 - 23.44 Strike Back (16)
MTV3
06.00 Aamusää
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Mitä tänään syötäisiin?
09.10 Kauniit ja rohkeat (7)
09.35 Emmerdale (7)
10.05 Emmerdale (7)
10.35 Lääkärit
11.30 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat
12.00 Ostoskanava Tvins.com
13.30 Bear Grylls - Selviytyjien saari
14.30 Löytäjät
15.00 Peter Nyman
15.30 Fresh Off the Boat
16.00 Salatut elämät
16.30 Jamie Oliver
17.30 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Ravit: Toto65 vihjeet
18.00 Emmerdale (7)
18.25 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.25 MTV Sport Uutiset
19.30 Salatut elämät
20.00 Olipa kerran elämä
21.00 Yökylässä Maria Veitola
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni
22.40 Rikospaikka
23.10 Myytinmurtajat
00.10 Pitääkö olla huolissaan?
01.05 Yökylässä Maria Veitola
02.05 Pukumiehet (7)
03.05 - 04.05 Arrow (16)
Nelonen
05.20 Astral-TV
06.00 Bumba (S)
06.05 Bubble Guppies (S)
06.30 Lazy Town (S)
06.55 Tashi
07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa
07.45 Lego Ninjago (7)
08.05 Angry Birds
08.20 Kung Fu Panda (S)
08.45 My Little Pony
08.50 Eläinsairaala (S)
09.20 Neljän tähden talkoot
09.50 Eläinpotilaiden pelastaja
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.45 Neljän tähden talkoot
14.15 Matkaoppaat
14.45 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!
15.45 Suomen Tulli
16.45 Onnenarpa
16.50 Leijonan luola USA
17.50 Kauppaneuvos Jethro (S)
18.55 HS-uutiset ja sää
19.00 Leijonan luola USA
20.00 Julkkisselviytyjät
20.58 Keno
21.00 Erikoisliikemiehet
22.00 Elokuva: Pelastakaa sotamies Ryan
01.10 Haapasalo ja kaverit
02.10 Suomen Tulli
03.05 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!
04.00 - 05.00 Paratiisihotelli Ruotsi (7). Pe 17.2. Kerho
kunnantalon valtuustosalissa tänään ma 13.2. Ilmoittautuminen 16.2.
mennessä markku@yli-kaitala.
com tai tekstiviestillä 050 386
3737. klo 13 Henna Leiramon kotona Lyöttiläntie 501
B. mennessä Anna-Liisalle
puh. Keskiviikkona 15.2. Muistamme viime
vuoden aikana poisnukkuneita
yhdistyksemme jäseniä. Kokoontuminen
Kirmossa kirjastossa to 16.2.
klo 17. Teemme
päiväretken
Hiiunmaansaareen. Meidät on
kutsuttu
EKL:n
pilkkimestaruuskilpailuihin ke 22.3.
Iisalmi, Haapajärvi. 0400 621 387. Leena
puh. Käsitellään sääntömääräiset asiat
Joukkueessa pelasivat
Miamari Korpela, Noora
Lainesalo, Sofia Peltola,
Kaisa Niittymaa, Saara
Rantanen, Heidi LeivoKankkunen, Hanna Simonen, Sanna Simola, Henni
Seppälä, Virpi Mäkelä ja
Katja Backman. Tässä pallon tappaa Joanna Puukka,
jota varmistavat Siiri Harjula (10), Iina-Lotta Kuisma ja Nea Ojala.
Yrityksen piste on ilmassa, kun C-tyttöjen ykkösjoukkueen Janette Mikonaho hyölkkää
kakkospaikalta. Päivän kolmas
ottelu toi päivän toisen voiton,
kun PuMa Volley taittui ylivoimaisin pistein 25-12, 25-9.
Turnauksen antiin valmentaja Katja Backman oli
tyytyväinen vain osittain.
. Voittajat saatiin
selville viiden ja puolen tunnin pelaamisen jälkeen. päivänä 2017
Iitin Pyrintö liikutti aikuisia
lentopalloilijoita Ravilinnassa
SANNA HAUKKAVUORI
Äskettäin pelattiin Iitin Pyrinnön järjestämä lentopallon
Viking Line Cupin turnaus
Ravilinnassa.
Turnaukseen osallistui
tällä kertaa viisi miesten harrastejoukkuetta ja neljä naisten sarjaan. Naisjoukkue Sahan voitto VLCupin
naisten sarjassa jää tässä vain
toteamisen asteelle, joten pureudumme tarkemmin kolmen C-tyttöjoukkueen edesottamuksiin.
Niistä ykkösjoukkue otti
Hollolassa pisteet Salpikselta
numeroin 2-1, mutta joutui
antautumaan PuMa Volleylle
ja Parikkalan Urheilijoille 2-0
pistein 21-25, 16-25 ja 27-29,
23-25.
. Avausottelussaan joukkue taisteli
kaikki kolme erää Karhulan
Veikkoja vastaan voittaen lopulta pikkuerän jatkopistein
16-14.
Toisessa ottelussa kenttä
kääntyi, sillä Mikkelin Passarit rankaisi yhteispelin unohtanutta kotijoukkuetta kahdessa erässä. 8
URHEILU
Maanantaina helmikuun 13. Pelit
pelattiin kolmella kentällä, ja
otteluita kertyi 18. Voitto-ottelussa oli paljon hyvää, ja erityisesti Anna
Ikosen syöttöputki pikkuerässä oli ratkaiseva, kertoi
Yrityksen valmentaja Elisa
Salmi.
Muutoin Elisa odotti tasaisempia suorituksia, mutta
nosti eri otteluissa onnistuneiden Elli Ansalan, Aada
Salon ja Janette Mikonahon
hyökkäykset sekä Aino Simolan ja Sirja Salmen puolustuspelin muita näkyvämpinä
esille.
Joukkueessa pelasivat Janette Mikonaho, Anna Ikonen, Sirje Salmi, Aada Salo,
Julia Salmi, Oona Tuomainen, Elli Ansala, Aino Simola
ja Melike Köse.
Saman ikäluokan kakkonen teki Valkealassa selvää
jälkeä, kun kolmesta ottelusta
tuotiin kotiin täydet pisteet.
Joukkue voitti emäntäjoukkue
Kajon 2-1 ja Espoo Lentiksen
ja Rantasalmen Urheilijat jo
puhtaasti 2-0.
. Varmistajat vasemmalta Elli Ansala, Sirje Salmi ja Anna Ikonen.
tehdyt muutokset piristivät
peliä, totesi valmentaja Jorma Mäkinen, joka nosti Rantasalmen kaadossa esille syötöissään hyvin onnistuneen
Amanda Mäkelän.
Joukkueen pelaajat: Emilia Haltia, Siiri Karjalainen,
Karoliina Mikonaho, Amanda Mäkelä, Noora Rinne,
Erika Sauvala, Veera Kokko
ja Meri Ojanen.
D-tytöistä koottu C-tyttöjen kolmosjoukkue harjoittelee tosissaan kuusikkopeliä
isompien joukossa, ja se menestyi sunnuntainakin koti-
turnauksessaan hyvin. Toiseksi
tuli Järvenpäästä Megaleidit,
kolmanneksi Dorikset Valkealasta ja tällä kerralla järjestävä seura oli vieraskorea
ja jäi neljänneksi.
Miehissä voiton vei Puliveivarit Hollolasta, toisena
HutiUkot Kouvolasta, kolmantena IitPy, neljäntenä NS
Liekki ja perää pitivät, antaen
kuitenkin jokaisessa pelissä
tiukan vastuksen, Päijät Äijät.
Viking Line Cupin turnaus pelattiin Kausalassa 74 pelaajan ja 18 ottelun tahtiin.
Turnauksessa pelasi peräti neljä paikallista joukkuetta.
IitPy naisissa pelasivat Sanna ja Reetta Haukkavuori, Riina Grönlund, Maija
Leivo, Titta Rämä, Tuula
Kemppainen, Kati Lindholm, Henna Hämeenniemi
ja Soili Talja. Tuloksellisesti kyllä,
mutta pelillisesti vain päivän
ensimmäinen erä oli sitä mitä
olin toivonut, tiivisti valmentaja, ja uskoi sen johtuvan
isosta kenttäkoosta, sekä kuusikkopelaamisesta, jota hämmensi jännitys kotikatsomon
edessä.
Joukkueessa pelasivat
Joanna Puukka, Enni Iita
Peltola, Enni Sauvala, Nea
Ojala, Jenna Tuomainen,
Jenna Veijanen, Siiri Harjula, Niina Hutri, Iina-Lotta Kuisma, Iida Luoma-aho
ja Viivi Ojala.. Pelaajia
osallistui turnaukseen yhteensä 74.
Pelaajat olivat iältään
noin 18 vuodesta yli seitsemäänkymmeneen. Iitpy miehissä
pelasivat Esa Rajala, Henri
Haapaniemi, Arto ja Jari
Lehtonen, Ari Talja, Pekka Rossi ja vuosien jälkeen
lentopallon uudelleen löytänyt Teppo Lintukangas.
NS Liekissä kirjattiin seuraavat nimet: Tuomas Vihertö, Valtteri Haukkavuori,
Jouko Koskelainen, Jesse
Kiiski, Juha Ojapalo, Janne Peltola, Matti Kiiski ja
Janne Grönlund.
Yrityksen C-tytöt vahvoja
Yhdeksästä ottelusta kuusi voittoa
HOOBEE
Kausalan Yrityksen lentopallo-ottelut jatkuivat viikonvaihteessa peräti seitsemän
joukkueen voimin. Hyvässä
hengessä tiukkojen kamppailujen jälkeen naisten sarjan
voittajaksi selviytyi Kausa-
lan Yrityksen naisten joukkue. Kajo-ottelun alku oli
tahmea, mutta toiseen erään
Yrityksen nuori kolmosjoukkue hyökkäsi rohkeasti