KymiRing Oy:n kohtalo sinetöitiin pääsiäisen alla KymiRing Oy:n hallitus piti etäkokouksen maanantaina 3. Voi kuitenkin olla, ettei mitään jaettavaa tule. Iitin kunnalle ratayhtiö on yli puoli miljoonaa euroa velkaa. Kiinteistö on pantattu. Varaa ilmoituspaikkasi: ilmoitukset @ iitinseutulehti.fi puh. Hallituksen muodostavat puheenjohtaja Ilkka Kivisaari sekä Peter Ahlström, Pasi Koota, Markus Häkkinen, Tatu Lintukangas ja Henri Saari. huhtikuuta ja päätti tuolloin luovuttaa yhtiön omaisuuden konkurssiin. Velallinen olettaa, että konkurssissa velkojien joukkoon liittyy myös Opetusja kulttuuriministeriö, joka tulee vaatimaan myönnettyjen valtionavustusten palauttamista. Yhtiön kotipaikka on koko ajan ollut Iitti. Ahlström Kiinteistöt Oy:lle yrityskiinnityksen perusteella. Ennakkomaksujen ja keskeneräisten hankintojen osuus oli yli 22 miljoonaa euroa. Jako-osuus näille velkojille olisi laskelman mukaan noin 239 000 euroa. Valtionavustuksia on maksettu yhteensä kuuden ja puolen miljoonan euron edestä. 0400 857 577, (05) 326 0355 Kesälehti •Jaetaan tilaajien lisäksi myös vapaa-ajan asukkaille. vuosikerta (N:o 5413) • Irtonumero 2,50 E • www.iitinseutu.fi Sivu 5 Anjalankosken teatterin musiikkinäytelmä on onnistunut LUMIMARJA TIRRONEN Sivu 7 Iitinseudun perinteinen ilmestyy 1.6. helmikuuta 2023. helmikuuta 2013, ja kaupparekisteriin yhtiö merkittiin 6. Tästä summasta etuoikeudettomille velkojille jaettavaa jäisi vain puolet eli noin 119 000 euroa, sillä toinen puolikas summasta menee A. •Luettavissa ilmaiseksi Iitinseudun verkossa. toukokuuta samana vuonna. Kaikkiaan velkojia on kymmeniä. Lahti Events Oy:n veloista KymiRing Oy on myöntänyt kaksi miljoonaa euroa. KymiRing Oy:n tytäryhtiö KymiRing Events asetettiin konkurssiin jo marraskuussa 2022, ja konkurssi on rauennut 15. Lintukangas edustaa hallituksessa Iitin kuntaa, joka on yksi ratayhtiön omistajista. Hallituksen kokouksessa todettiin, että yhtiö ei ole kyennyt saamaan saneerausohjelman edellyttämää rahoitusta eikä myöskään realisoimaan yhtiön omaisuutta. Yhtiön toimitusjohtaja Riku Rönnholmin allekirjoittama konkurssihakemus jätettiin Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen kiirastorstaina 6. Ahlström Kiinteistöt Oy, Nordea, Finnvera, Lahti Events Oy ja Mobility Properties Oy. Konkurssivertailulaskelman mukaan etuoikeudettomien velkojien jako-osuusprosentti olisi 0,53. Konkurssivertailulaskelman mukaan etuoikeudettomien velkojen määrä on noin 22,5 miljoonaa euroa. Konkurssihakemuksessa ratayhtiö toteaa olevansa kykenemätön palauttamaan maksukykyään. Pankin yli 4,5 miljoonan euron velka on kokonaisuudessaan vakuusvelkaa, Finnveran osittain. Ratayhtiön suurimmat velkojat ovat A. huhtikuuta. Viimeisinä vuosina KymiRing Oy:n toimitusjohtajana toimi Iitin kunnan entinen kunnanjohtaja Riku Rönnholm. Mobility Properties Oy:lle velkaa on tasan kaksi miljoonaa euroa. Ratakiinteistön realisointiarvoksi on vajaa vuosi sitten määritelty kuusi miljoonaa euroa. Kunta on alaskirjannut summan viime vuoden tilinpäätöksessä. Varoissa ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia kesän 2022 jälkeen, jolloin laadittiin konkurssivertailulaskelma saneerausohjelmaa varten. Torstaina 13. Kokonaisuudessaan ratayhtiön velka A. Maaja vesialueiden tasearvoksi on määritelty noin 5,2 miljoonaa euroa ja rakennusten 1,8 miljoonaa. Pesänhoitajaksi esitetään järvenpääläistä Tuomas Penttilää asianajotoimisto Eversheds Sutherlandilta. Hakemuksessa todetaan yhtiön olevan maksukyvytön ja kykenemätön palauttamaan maksukykyään. Suurempia velkasummia on myös esimerkiksi Suomen Takaaja Oy:lle (noin 1,2 miljoonaa euroa), Macra Oy:lle (0,37 miljoonaa), Sähköneliö Oy:lle (0,35 miljoonaa), Maanrakennus Pekka Rautiainen Ky:lle (0,26 miljoonaa) ja Lasse Kokolle (0,25 miljoonaa). Nordea on siis etusijalla konkurssipesää realisoitaessa. Etelä-Suomen Sanomille hän kertoi tiistaina olleensa tämän kuun töissä talkoilla ja etsivänsä nyt uutta työtä. Ahlström Kiinteistöt Oy:lle on yli 4,4 miljoonaa euroa. Lahti Eventsin entinen toimitusjohtaja Emilia Mäki työskentelee nykyään Helsingin Musiikkitalon toimitusjohtajana. Kesäkuun lopussa 2022 yhtiön taseella oli vastaavaa yhteensä 29,7 miljoonan euron edestä. Yhteensä velkaa Lahden kaupungin alas ajetulle tapahtumayhtiölle on siis 4,6 miljoonaa euroa — ainakin lahtelaisyhtiön laskelmien mukaan. •Saatavilla jakopisteistä eri puolilla Iittiä. Lahti Eventsiä edustaa asianajotoimisto Magnusson Oy Helsingistä. päivänä huhtikuuta 2023 KirkonkyläRadansuun kyläyhdistys sai uuden puheenjohtajan N:o 15 • 69. KymiRing Oy:n perustamissopimus allekirjoitettiin 11. Konkurssihakemuksen liitteistä käy ilmi, että riitaisia saatavia on lisäksi 2,6 miljoonan euron edestä
Pessimistisimpien arvioiden mukaan konkurssin uhka on leijunut ratahankkeen yllä alusta asti eli pyöreästi 10 vuoden ajan. STT oli hankkinut tietoonsa, että KymiRing Oy oli jättänyt konkurssihakemuksen käräjäoikeuteen kiirastorstaina, ja lauantaina STT sai asialle vahvistuksen toimitusjohtaja Rönnholmilta. Tähtäimessä on opetuksellisen tasa-arvon edistäminen seudun kaikissa kunnissa. Väestönkehityksen odotetaan lisäävän paineita koulujen karsimiseen muualla kuin maakunnan kasvualueilla. — Aurinkoisesta retkisäästä nautti noin 50 bongaajaa, kertoo Marjo Nuuttila, joka lähetti kaksipäiväisestä tapahtumasta kuvia paikallislehdessä julkaistaviksi. Lähivuosien väestönkehitys tulee myllertämään kouluverkkoa, ja ennusteiden mukaan koulunsa aloittavien lasten määrä laskee lähitulevaisuudessa jopa neljänneksellä nykyisestä. Väestöennusteiden mukaan tosin Lahdenkin väkiluvun kasvu on varsin maltillista. Olemme ehkä kaikki ansainneet nyt vähän lepoa ratayhtiön kiemuroista. Paljon rahaa menettäneiden mielialoja en pysty edes kuvittelemaan. Vuosien perehtyminen aiheeseen tuntuu tällä hetkellä jopa hivenen hukkaanheitetyltä ja kaikki varautuminen turhalta. Myös opettajien osaamista voitaisiin hyödyntää koko maakunnan alueella. TÄNÄÄN Iitinseutu 2 Sää Kausalassa Olemme ehkä kaikki ansainneet lepoa ratayhtiön kiemuroista ” PÄÄKIRJOITUS KymiRing-väsymys LUMIMARJA TIRRONEN lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Torstaina huhtikuun 13. Paljon lisää kuvia Iitinseudun verkossa: iitinseutu.fi Sofia nappasi pupun piilosta syliin. Kesästä 2019 lähtien esimerkiksi toimituksen lomapalapeli on aina rakennettu MotoGP:n ympärille: heinäkuun puolivälissä ei ole voinut kuvitella lomailevansa, koska Iitin kaikkien aikojen suurtapahtuma olisi vaatinut täyden miehityksen myös paikallislehden toimitukseen. Kuten moneen kertaan on todettu, itse rata on ja pysyy, ja todennäköisesti aluetta tullaan jollain aikavälillä kehittämään uuden yhtiön toimesta. Verkostoperuskoulu-hankkeessa tavoitteena on selvittää, millainen kouluverkkorakenne Päijät-Hämeessä olisi tulevaisuudessa mahdollinen. On ehkä liioittelua puhua ratayhtiön konkurssista jymyuutisena: tätä vaihtoehtoa kohtihan yhtiö on viime kuukausina seilannut, eikä asia liene suuresti yllättänyt ketään. Sanotaan suoraan: nyt vaivaa KymiRing-väsymys. Päijät-Hämeen sivistysjohtajien seudullinen ohjausryhmä on pohtinut maakunnan perusopetuksen tulevaisuuden haasteita. Tarkoitus on rakentaa alueen tuleville kouluverkkoratkaisuille yhteinen ja hallittu tiekartta. Iitinseudun pieni toimitus pyrki pitämään pienen hengähdystauon pääsiäisenä, mutta kuten arvata saattaa, jymyuutisilta ei pyhinäkään vältytty. Kunnat haluavat tarjota monipuolisen kielten ja katsomusaineiden tarjonnan perusopetuksen oppilaille, vaikka yksittäisten kuntien resurssit voivat tulevaisuudessa olla rajalliset. Puput piilottelivat ja noidat lentelivät Laaksosen metsikössä Amerikanreitin varrella, ja tiput tanssivat Saarastentien maisemamännyssä. Iitin lisäksi pilotoinnissa ovat mukana Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Tämä tuskin lohduttaa KymiRing Oy:n kymmeniä velkojia, joille ratayhtiö jää yhteensä yli 20 miljoonaa euroa pystyyn. Tosiasia on sekin, että radan maine on nyt niin kolhiintunut, että ihan äkkiä sitä ei kannata edes yrittää puhdistaa. Kaikkiaan Kuntaliiton hankkeeseen osallistuu 39 kuntaa, jotka muodostavat yhteensä kymmenen pilottialuetta. KymiRing on ollut enemmän tai vähemmän tapetilla ja vähintäänkin uutishorisontissa koko tämän ajan. Pölyn pitää nyt antaa laskeutua ja ajan kulua: jossain vaiheessa uutta alkua voi tavoitella puhtaammalta pöydältä, mutta helppoa se ei tule olemaan. Paikallislehti ei varmasti ole ainoa taho Iitissä, jossa on nyt tätä mielialaa. Iitissä pilotointitoimintaa edistää vastuuhenkilönä sivistysjohtaja Jari von Becker. päivänä 2023 Tänään Perjantai Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Päivällä +6 Päivällä +7 Päivällä +8 Päivällä +9 Päivällä +11 Päivällä +13 Päivällä +15 Yöllä -1 Yöllä -1 Yöllä -1 Yöllä +3 Yöllä +1 Yöllä +2 Yöllä +4 Grafiikka: Bulls. Säätiedot: Iitin kunta mukaan Verkostoperuskoulu-pilotointiin Väestönkehityksen odotetaan lisäävän paineita koulujen karsimiseen muualla kuin Päijät-Hämeen kasvualueilla Iitin kunnanhallitus on päättänyt, että Iitin kunta sitoutuu noudattamaan Päijät-Hämeen kuntien yhteistä Verkostoperuskoulu-pilotointisopimusta tämän ja ensi vuoden ajan. Aloitin Iitinseudussa toimittajana kesällä 2015 eli kohta kahdeksan vuotta sitten. Hänen varahenkilönsä on Haapa-Kimolan koulun rehtori Ari Koivu. Pilotissa tullaan kartoittamaan mahdollisuuksia esimerkiksi kielten ja katsomusaineiden opettamiseen yli kuntarajojen. LUMIMARJA TIRRONEN Saarasilla etsittiin pääsiäisenä pupuja, tipuja ja noitia Saarasten kyläseuran Puputipubongaukseen osallistui puolensataa retkeilijää Saarasten kyläseura järjesti pääsiäisenä jo perinteisen Puputipubongauksen. Aina auki tilaajille osoitteessa iitinseutu.fi iitinseutu.fi Tilaa ja maksa digilehti verkossa! vain 5,75 / kk. Oikeudessa kun ei tunnetusti ole ketään pyhäpäivinä vastailemassa median asiakirjapyyntöihin. Päijät-Hämeen kunnissa tilanteen oletetaan kehittyvän siten, että harvaan asutuilla alueilla syntyy vähän lapsia, kun taas keskuskaupunki Lahti kasvattaa asukaslukuaan maassaja maahanmuuton ansiosta
Juha Koskinen palkittiin pienimmän kalan palkinnolla. päivänä 2023 Kevään Hehku Tervetuloa! –hyvinvointitapahtuma kauneutta, iloa, hyvää oloa •muotinäytös•messut•brunssikahvio • Ota käteistä mukaan! • Vuolenkoskentie 1290. Solarwind Oy:n tiedotteen mukaan rakentaminen alkaa tulevana kesänä lähinnä joidenkin teiden ja kaapelointireittien osalta. Kiertopalkinnon sai vuodeksi haltuunsa Kymentakaa edustanut Marja Arola. Naisten sarjan voitti tuloksella 456 g Marja Arola. Varsinainen tuulipuiston rakentaminen suoritetaan ensi vuonna. • Järj. Palkittuja kilpailijoita ryhmäkuvassa. Olemme käsittäneet, että käyttäjän kotikunta on mahdollista huomioida. TÄNÄÄN Iitinseutu LUMIMARJA TIRRONEN 3 Lainasanat Voi olla samaan aikaan monen ikäinen. Suvic Oy kilpailuttaa ja valitsee paikalliset urakoitsijat rakentamiseen ja murskeen toimittamiseen. Myös itse voimalat saapuvat vasta vuonna 2024. Mikäli korotusten perusteena on kustannusvastaavuus, on päätösehdotuksen taustalla kunnanhallituksen ja -valtuuston lyhytnäköinen peruste. Hyvinvointialueiden aloitettua kuntien on ollut näköjään vielä hyvin vaikea hahmottaa itselleen kuuluvia tehtäviä. Vuolenkosken maaseutunaiset su 16.4. Kylien välisen tiukan kilpailun voitti Kymentaka tuloksella 4 886 g. Kymentaka päihitti Lyöttilän pilkkikilpailussa Kisat käytiin Soikkelin rannassa Lyöttilässä. Alle 10-vuotiaiden sarjan paras oli Noora Tojkander 21 grammalla; toisena oli Alvar Merikanto. Koko kisan paras oli Reijo Niemi tuloksella 3 663 grammaa. Jos taas ongelmaksi koetaan lähikaupunkeja edullisemmat liikuntapaikkojen lippujen hinnat, sen pitäisi olla hoidettavissa ATK-ohjelmalla. Meri Nykänen Tunne & Mieli -lehdessä (1/2023) Torstaina huhtikuun 13. Suu r im ma n ka la n, 248-grammaisen ahvenen, sai Marja Arola. Perheniemen tuulipuiston pääurakoitsijaksi on valittu Suvic Oy Puisto rakennetaan vuonna 2024. Tällaisena aikana, jolloin kuntalaisten liikuntamahdollisuuksia tulisi tukea ajatuksella "liikunta on lääke, oikein annosteltuna", on ajatusta korotuksista mahdoton ymmärtää. Hyvinvointialueethan hoitavat sosiaalija terveydenhuollon sektorit, mutta kunnille — myös Iitille — jää ennaltaehkäisevä toiminta. N u o r t e n s a r j a n (10–18-vuotiaat) voitti Oskari Kiviharju tuloksella 278 g. Toisaalta: onhan todettu, etteivät valiokuntamme tee päätöksiä, ne vain ohjeistavat virkamiehiä. Lyöttilän tulos oli 1 368 g. Vuodet ovat kerroksia, joiden alta mikään ei lopullisesti katoa. Tällä toiminnalla ammutaan ennaltaehkäisevää toimintaa jalkaan. Eihän oman kunnan asukkaiden suosiminen naapuria edullisemmin hinnoin ole kielletty. klo 11–14 Vuolenkoski Areenalla LUKIJALTA Hatunnosto Kiitos palveluvaliokunnan kokouksen päätökselle, jossa se osoitti suoraselkäisyyttä ja ymmärrystä liikunnan keskeiselle merkitykselle kuntalaisten hyvinvoinnille ilmoittaessaan olevansa haluton korottamaan liikuntapaikkamaksuja. Kilpailijoita aurinkoisella kevätjäällä oli 30. Kaikki tulokset Iitinseudun verkossa. Tähän asiantilaan hinnankorotukset eivät sovi mitenkään. Kausalan Energia Oy on valinnut Perheniemen tuulipuiston rakentamisen pääurakoitsijaksi suomalaisen Suvic Oy:n. Toiseksi tuli Emilia Tojkander 40 grammalla. Kaikessa kunnan toiminnassa ei pidä pyrkiä väkisin kustannusvastaavuuteen — ei ainakaan, ellei ole kunnon mittareita sen seurauksista. • Ota mukaan sisäkengät, sillä Areenalla ei käytetä ulkokenkiä. Tietoimitusta hoitavat Kymen Tieisännöinti Oy:n Tanja Mynttinen ja tieinsinööri Antti Torniainen. Yhteensä kalaa pilkittiin reilut seitsemän kiloa. EIJA TAAVILA Eläkeliiton Iitin yhdistyksen puheenjohtaja, piirihallituksen jäsen VEIKKO IKONEN Eläkeliiton Päijät-Hämeen piirin puheenjohtaja Nimipäiviä Torstai Tellervo Perjantai Taito Lauantai Linda, Tuomi Sunnuntai Patrik, Jalo Maanantai Otto Tiistai Valto, Valdemar Keskiviikko Pilvi, Pälvi MATTI JÄRVINEN Lyöttilän ja Kymentaan perinteinen pilkkikilpailu pidettiin Lyöttilässä Urajävellä toissa sunnuntaina
Yritysten ja yhteisöjen on ilmoitettava mahdolliset muutokset jo 2. Tuttujen puuhien keskellä voi koettua sulatella ja mieltään asetella tuntien, että jokin on sentään ennallaan; tämän minä tunnen ja osaan. klo 10 Perhekerho Srk-keskuksen monitoimitila Ma 17.4. Mukana matkalla. Tarkempi ohjelma valmistellaan Päijät-Hämeen liitossa. Jälleenhankinta-arvo tarkoittaa sitä, kuinka paljon vastaavan uuden rakennuksen rakentaminen maksaisi. Kinkerivirtenä on 171. klo 10 Perhekerho Srk-keskuksen monitoimitila Varhaisnuorten kerhot www.iitinseurakunta.fi Päiväkerhoilmoittautuminen syksyn kerhoihin 20.3. ”Tulkaa syömään!” Jeesus kutsui rannalla Pietaria ja muita. klo 15 Säyhteen kinkerit, Eeva ja Kimmo Niemen kotona, Selkolantie 269. klo 18.30 Nettiraamattupiiri. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi Iitissä kiinteistöveroprosenttia ei ole nostettu. Kinkeriaiheena Uskontunnustus, kinkerivirtenä 171. Mukaan pääset osoitteessa: https://meet.jit.si/iitinseurakunnannettiraamis Pe 21.4. Mikäpä onkaan sen rauhoittavampaa kuin syödä yhdessä hyvien ystävien kanssa. Jeesuksen oppilailla ja ystävillä oli ollut hurja pääsiäinen. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Kauppinen. nettisivujen kautta. Ylikangas, Pellinen. Vuosittain tuhansilta kiinteistönomistajilta jäävät muutokset tekemättä määräaikaan mennessä, Backlund sanoo. Kunnanjohtaja virkamatkalle Itävaltaan Iitin kunnanjohtaja Jarkko Salonen lähtee kesäkuussa virkamatkalle Itävaltaan. Hän on mielellään myös kodeissamme ja arkisten puuhien keskellä. toukokuuta klo 12–15. Verlassa järjestetään vapputapahtuma Yksityishenkilöiden pitää tarkistaa kiinteistöverotuspäätöksensä 9. Su 16.4. KIRKOLLISET LUMIMARJA TIRRONEN Kiitokset 4 Iitinseutu VIIKON SANA Torstaina huhtikuun 13. Rakennusten kiinteistövero ja verotusarvo perustuvat jälleenhankinta-arvoihin, jotka valtiovarainministeriö määrittelee vuosittain annettavalla asetuksella. Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Pe 14.4. Mekin voimme kohdata ylösnousseen Jeesuksen pääsiäisjuhlien jälkeen. paikkamaksujen rahastuksesta sekä torin yleisestä siisteydestä. Kinkeriaiheena on Uskontunnustus (Katekismus 12-24). Matkalle osallistuvat PäijätHämeen kuntajohtajat sekä maakuntaliiton edustajat. Ke 19.4. Matka suuntautuu AlaItävallan osavaltioon. liukastuessani rollaattorilla ja tilasivat paikalle ambulanssin. Matkat, majoitus ja ruokailut kustannetaan maakuntaliiton kuntayhteistyön määrärahoista. Niin hän sitten lähtikin ja sai mukaansa kuusi muuta miestä. Asia ei mene heti tietoisuuden syvimpään koloseen. Indeksi on noussut edellisvuodesta peräti 9,4 prosenttia. toukokuuta mennessä. Pietari se oli, joka sanoi: ”Minä lähden kalaan”(Joh. Verlan tapahtumat ry on uudehko yhdistys, joka keskittyy muutamaan vuosittaiseen päätapahtumaan pääsääntöisesti museon aukiolokauden ulkopuolella. Kokoontuminen Kahvituvalla, ulkoilua. klo 18 Muikkulan kinkerit Yrjölällä osoitteessa Yrjöläntie 51. Mukana myös Leeadiakoni. klo 15.30 Kirkkokuoro Srk-keskuksen sali To 20.4. Ke 19.4. Tapahtumia To 13.4. Lapsille ja lapsiperheille To 13.4. Useimpien kiinteistönomistajien kiinteistövero on tämän vuoden verotuspäätöksessä selvästi edellisvuotta korkeampi. Herkkunälkään myynnissä on esimerkiksi munkkeja, simaa, lettuja, hattaraa ja popcornia. Viime vuonna yli puoli miljoonaa kiinteistönomistajaa maksoi kiinteistöveron myöhässä. Ja aivan kuten suurta murhetta, myös suurta iloa täytyy saada sulatella. klo 17 Neulekahvila Kahvitupa Ma 17.4. klo 17 Aikalisän lisäaika La 15.4. Hän tahtoo olla Herrana sydämissämme. Ensin heidän johtajansa oli tuomittu kuolemaan, ja tuomio oli laitettu nopeasti toimeen. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Hiltunen. Olisimmeko voineet tehdä jotakin. Musiikki Ke 19.4. Tyhjän haudan ihme sai lähimmät oppilaat iloisesti tolaltaan. klo 9 Vuolenkosken perhekerho Vuolenkosken srk-koti To 20.4. Hän on kirkoissa ja kutsuu pyhälle aterialle. klo 14.30 21 Pitkä Aikalisä Aikuisille To 13.4. päivänä 2023 Hautauspalveluja www.naukionhautauspalvelu.fi Kaikki hautajaisjärjestelyistä “Minä lähden kalaan” Mitä ihminen tekee, kun hän on kokenut jotakin järisyttävää. -14.5. Iitin kunnan maksettaviksi jäävät KVTES:in mukaiset päivärahat sekä mahdollisesti joitain kotimaan matkakustannuksia. klo 12 Rukouspiiri Kahvitupa Ke 19.4. Lisätietoa www.iitinseurakunta.fi/tule-mukaan/lapsille-ja-lapsiperheille/paivakerho Nuorille La 15.4. klo 10 Turinatupa Srk-keskuksen neuvottelutila Ma 17.4. Tapahtumat suunnitellaan historiallista Verlan museoaluetta ja luontoa kunnioittaen. — Rakennuskustannusindeksi on noussut poikkeuksellisen paljon, ja se näkyy monille kiinteistönomistajille verojen nousuna. Järjestävä yhdistys saa rahastaa koordinoimistaan kirpputoripaikoista haluamansa summan. klo 10 Messu Jaalan kirkossa. Hän tiesi, että eivät he niin vaan uskoisi. 20). Kolehti: Kirkon ulkosuomalaistyöhön, Kirkkohallitus. Hautaan siunattu JAALA Anneli Lipponen 65 v. Ohjelmassa on vappuista live-musiikkia, jota soittaa heinolalainen WPK Kuulapäät. Verohallinnon ylitarkastaja kehottaa ilmoittamaan mahdolliset muutokset määräpäivään mennessä. Kiinteistövero noussut useimmilla rakennuskustannusten kasvun takia Kunta etsii kirpputori-isäntää Kausalan torille kesäksi Iitin kunta etsii kirpputoriisännäksi iittiläistä yleishyödyllistä yhdistystä, joka haluaa kerätä varoja toimintaansa. Kirpputori-isäntä sitoutuu järjestämään tulevana kesänä Kausalan torilla kirpputoritoimintaa kerran kuussa vakiintuneiden toripäivien ulkopuolella. toukokuuta mennessä sähköisellä lomakkeella tai tekniseen toimistoon.. Valtaosa muutoksista koski nimenomaan rakennusten ominaisuuksia. klo 12–14 Meilän juttu toimitila Raitissa. Hän tarjosi heille aterian. Kun on ensimmäisistä järistyksistä asettunut, voi tehdä mieli askaroida juuri sitä, minkä parhaiten osaa. klo 10 Messu Kirkko, Hiltunen, Sisko Hottola, Tiina Lampinen, Rippikouluryhmä I ja päivärippikoulun nuoret ja isoset mukana messussa. klo 11 13 Kahvituvan lounas Kahvitupa, hinta 8 e . Se hyväksyi matkan yksimielisesti. Ehkä hän ajatteli saavansa tutussa hommassa vähän ajatuksiaan ja tuntojaan selviksi. Verohallinnon mukaan suurin syy tähän on se, että rakennuskustannusten nousu on nostanut rakennusten verotusarvoa. Kiinteistöveron määrän muutos riippuu muun muassa siitä, kuinka suuri osuus verosta määräytyy maapohjista ja kuinka suuri osuus rakennuksista. Sanaa, soppaa ja seurustelua kaikenikäisille. — Jos kiinteistöllä on tehty suuria parannuksia, kuten lisätty vesijohto, viemäri tai koneellinen ilmastointi, ne pitää ilmoittaa, Jukka Backlund neuvoo: — Myös silloin, kun kesämökin on muuttanut vakituiseksi asunnoksi, muutokset pitää ilmoittaa kiinteistöveroilmoituksella. Verlan tapahtumat ry järjestää jälleen koko perheen maksuttoman vapputapahtuman Verlan tehdasmuseon alueella maanantaina 1. klo 18 23 Aikalisä Ke 19.4. Viime vuonna kaikkiaan 58 000 kiinteistönomistajaa teki muutoksia kiinteistöveroilmoitukseensa. Isännöintihakemukset tulee toimittaa 14. Kiinteistövero muuttuu myös silloin, jos kiinteistönomistaja ilmoittaa Verohallinnolle rakennuksen perusparannuksista tai käyttötarkoituksen muuttumisesta. klo 15 Omaishoitajat Kahvitupa. Aikaisemmin indeksin muutokset ovat olleet selvästi maltillisempia, sanoo ylitarkastaja Jukka Backlund Verohallinnon tiedotteessa. Tarvittiin vakuuttelua ja kohtaamisia ylösnousseen kanssa. Jeesus oli ylösnoustuaan myös ilmestynyt oppilailleen. Kalaa ei tullut, mutta tuli Jeesus. M-L www.iitinseurakunta.fi IITIN SEURAKUNTA www.jaalankappeliseurakunta.fi JAALAN KAPPELISEURAKUNTA Jumalanpalvelus Su 16.4. Voiko se olla totta, että hän nousi kuolleista. Kahvia tarjolla klo 13 alkaen. Valtiovarainministeriö tarkistaa arvoja vuosittain rakennuskustannusindeksin mukaisesti. toukokuuta mennessä. Museokierrokset ovat vappuna maksuttomia, ja alueen käsityöläispuodit avaavat ovensa. — Jos muutoksia ei ilmoita kiinteistöveroilmoituksella, vaihtoehtona on tehdä oikaisuvaatimus jälkeenpäin, mikä on hidas prosessi. Ulkomaan virkamatkat hyväksyy kunnanhallitus. Oli epätoivoa, surua, syyllisyyttäkin. Siunattua pääsiäisaikaa ja kevättä sinulle! MINNA TANSKA Jaalan pappi Sydämelliset kiitokset avusta henkilöille, jotka auttoivat minua 16.3. Nähtävissä myös Jaalan kappeliseurakunnan YouTubekanavalla. Kirpputoriisäntä vastaa mm. Yleisöä viihdyttää myös taikuri Elmo Huovila. klo 12.15 Laulun ystävät Srk-keskuksen sali Lähetysja avustustyö Ti 18.4. Lisäksi erilaisista rakennuksista tehdään erisuuruisia ikäalennuksia. Su 16.4. Kahvia tarjolla klo 13 alkaen. Verohallinto tilittää kiinteistöveron kokonaisuudessaan kunnille
Tuomainen vastaa kaukalon kunnosta vastakin. Sen voisi järjestää jo keväällä. — Lapsiin pitää panostaa, 30 vuoden päästä he istuvat tässä, huomautti Juha Tuomainen, ja Eeva Saarelma tarttui heti ajatukseen. Kirkonkylä-Radansuun alueen tutut tapahtumat järjestetään tänäkin vuonna: juhannuksen lipunnostot, pyhäinpäivän myyjäiset ja Muikunkutujuhlat. Yhdistyksen varsinainen rahasampo oli viime vuonnakin kesäkahvila ja sitä pyörittänyt tarmokkaiden naisten ryhmä. Tuomo Ourilan mielestä sen käyttöä ja hoitoa pitäisi miettiä. Kyläyhdistyksen hallitukseen valittiin Petra Parkkonen, Esa Lahti, Maija Kuisma ja Riitta Pekurinen Kirkonkylästä sekä Sanna Hyyryläinen, Juha Tuomainen, Esa Rajala ja Joona Rantanen Radansuusta. Lisäksi on kaavailtu pikkujouluja. Alakoulussa stipendien jako on aiheuttanut pientä kitkaa. Kyläyhdistys piti vuosikokouksensa Radalla Resortissa maaliskuun lopulla. Uusia jäseniä ovat Kuisma, Pekurinen, Hyyryläinen, Rajala ja Tuomainen. Eeva Saarelma on ollut kyläyhdistyksen hallituksessa ja rahastonhoitajana moneen otteeseen. kuhinaa vähintään entiseen malliin ja jääkiekkokaukalolla riitti luistelijoita. Jäsenmaksuja kyläyhdistys ei kerää. Jos sama porukka istuu aina hallituksessa, homma jäätyy, vuosikokouksessa puhetta johtanut Juha Hildén kannusti. päivänä 2023 Jääkiekkokaukalo, stipendit ja lapset puhuttivat Kirkonkylä-Radansuun kyläkokousta. Yhdistys esitteli viime vuoden toimintaansa tyytyväisenä. Kokouksen esityksestä rouvat pistivät pikavauhtia pystyyn vaalikahvilan Kirkonkylän äänestyspaikalle eduskuntavaalien varsinaisena vaalipäivänä. Kahvilavuoroa on haettu ensi kesäksikin, kertoi kahvilaryhmää vetävä MaijaStina Kankkunen. Jos ne on annettava salaisissa kirjekuorissa, ne eivät vastaa tarkoitustaan, ja siinä tapauksessa käytännöstä luovutaan. Koronan aiheuttaman katkon jälkeen ihmiset liikkuivat taas, Muikunkutujuhlat keräsivät väkeä, pyhäinpäivän myyjäisissä oli Kirkonkylä-Radansuun kyläyhdistys jatkaa ilolla eteenpäin Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Eeva Saarelma Kyläkokous pidettiin maaliskuun lopulla Radalla Resortissa. — Kyläyhdistyksen tehtävä ei ole koota rahaa, vaan käyttää sitä kyläläisten virkistykseen, kokous kuittasi. Veimme sinne kirveenkin pieneksi vihjeeksi nuoremmille, mutta se katosi aika nopeasti, Ourila kertoi. Hän sanoo, että kaukalo vaatisi ensi talveksi pientä kunnostusta. Maaosakaskunnan omistama Radansuun laavu on tarkoitettu kyläläisten käyttöön. — Aina kun jää on kunnossa, porukkaa on riittänyt, kertoi Tuomainen. Uusi puheenjohtaja Eeva Saarelma korostaa yhteistyön ja hyvän mielen merkitystä.. Kokous toivoi kunnalta pientä panostusta sen ylläpitoon. — Olemme porukalla käyneet pilkkomassa halkoja, kun puuta ja pölliä ympäristössä on, mutta alan olla jo 80 ikävuoden paremmalla puolella. Hallituksen valinta sujui ripeästi. — Ei vapaaehtoisia ole mitenkään vaikea löytää. — Kun vain keksitään, antakaa ideoita! Itse olen pyöritellyt mielessäni nukketeatteritapahtumaa. Hyvällä mielellä ja ilolla mennään, Saarelma tiivisti tunnelmansa. Kyläyhdistys vuokraa halkomakonetta, oksasilppuria, jyrsijää, pumppua ja juhlatelttaa. — Tarkoitus on, että paikat pannaan kiertoon. Pitkään kyläyhdistystä vetänyt Heikki Hutri luopui puheenjohtajuudesta, ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Eeva Saarelma. Kahvimyynti ja arpajaiset tuottivat kyläyhdistykselle reilusti yli 5 000 euroa, ja rouvat saivat kokousväeltä raikuvat aplodit. TÄNÄÄN Iitinseutu Kesäkahvilaa pyörittäneiden naisten ryhmä sai raikuvat aplodit ” 5 ANNA-LEENA ILMARINEN Torstaina huhtikuun 13. Ruokailijoita oli tänä vuonna pikkuista vaille 100. Kirkonkylä-Radansuun kyläyhdistyksen väistyvä puheenjohtaja Heikki Hutri ei jättänyt seuraajalleen varsinaista testamenttia. Meitä on mukana viidestä kymmeneen myyjää ja leipojaa. — Yhteistyötä tämä on, ei se toiminta yksin puheenjohtajan tai hallituksenkaan harteilla ole. Pullaa on riittänyt, Kankkunen totesi. Kokoukselta tuli vahva suositus lisätä lasten toimintaa. Viime vuoden tilit osoittavat pientä alijäämää, ja sellainen on luvassa täksikin vuodeksi. Vuoden mittaiseen puheenjohtajuuteen hän tarttuu ihan mielellään. Kokouksen kanta kuitenkin oli, että stipendit jaetaan jatkossakin. Laskiaisrieha ja Halloweenjuhlat katkesivat koronaan. Hän hoitaa pestiä vuoden, ja sitten nuija siirtyy Juha Tuomaiselle. Jääkiekkokaukalon kunnossapidosta on huolehtinut Juha Tuomaisen vetämä talkooryhmä. Yhdistys jatkaa stipendien jakamista kylien kolmasja yhdeksäsluokkalaisille sekä abiturienteille. Suurin menoerä yhdistykselle oli ennätysyleisön vetänyt Muikunkutujuhla. Muutaman satasen vaje on tarkoitus paikata tehostamalla pienkoneiden vuokraamista
Uudistettuun tehtävänkuvaan sisällytettiin kirjastoja kulttuuripalvelujen molempien osa-alueiden kehittäminen yhdessä muun kuntaorganisaation kanssa. Tehtävässä aloitti viime syksynä Niina Myllys, joka vakinaistettiin tämän vuoden helmikuussa. Sunnuntaina ei enää vastaanoteta tavaroita. Arkena tavaroita voi tulla penkomaan tai tuomaan klo 12-18, viikonloppuna klo 1115. Paikka on Osuuspankin talo Kausalan torin laidalla. Syytä onkin, sillä liikunnan terveysvaikutukset ovat kiistattomat. Sama ongelma piinaa työnantajia alasta riippumatta; sairauspoissaolot tulevat yhteiskunnalle kalliiksi aikaa tai paikkaa katsomatta. Ukraina-keräystä varten voi tuoda myös hygieniatarvikkeita ja säilyviä elintarvikkeita. Tehtävän hoitamisen kerrotaan edellyttävän hyviä vuorovaikutusja ilmaisutaitoja, esihenkilökokemusta, monipuolista viestintävälineiden hallintaa sekä kehittävää työotetta. Varsinainen tapahtuma alkaa tänään ja kestää sunnuntaihin saakka. Vaatteiden ja kenkien toivotaan olevan keväisiä tai kesäisiä. Ilmoituksen mukaan kyseessä on vuoden sijaisuus, joka alkaa 1. Huonekaluja ja muita kookkaita esineitä ei pystytä vastaanottamaan, mutta niistä voi tuoda ilmoituksen seinälle. Ekoidean kierrätyspäivät käynnistyvät tänään LUMIMARJA TIRRONEN Iitin kunta hakee kirjastoja kulttuuripäällikköä Kyseessä on vuoden sijaisuus Iitin kunta hakee kirjastoja kulttuuripäällikköä Kuntarekryssä. Itse yritän salikäynneillä investoida omaan tulevaisuuteeni pysyäkseni terveenä ja toimintakykyisenä vielä pitkään. Iitissä vaikuttaa olevan paljon liikuntaa harrastavia ihmisiä, ja tarjolla on runsaasti lajeja. Syyt liikunnan harrastamiseen ovat yksilöllisiä, mutta varmaa on, että sitä kannattaa tukea kaikin tavoin. Ovisummeri piippaa ahkerasti kun nuoret, vanhat ja kaikki siltä väliltä pitävät parhaansa mukaan huolta kunnostaan. Kerkko-verkoston suositut tavaranvaihtopäivät pidetään Kouvolassa 27.-29. Miten ihan ”tavallinen jörndonner” saadaan motivoitua työpäivän jälkeen liikkeelle. Olen nyt parin kuukauden ajan mielenkiinnolla seurannut hyörinää punttiksella ja todennut, että moni muukin iittiläinen on keksinyt saman harrastuksen. Ainakin kuntosalilla kävijöiden kirjo on niin laaja, että joukkoon mahtuu varmasti useita "kiikunkaakun-kävijöitä", joiden kynnys jäädä kotiin on matala, ja pienikin tönäisy väärään suuntaan antaa syyn pysyä sohvalla. Kirjastoja kulttuuripäällikön toimi perustettiin viime vuonna, kun Iitin edellinen kirjastonhoitaja irtisanoutui. Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen laajuiset kirjastoja informaatioalan korkeakoulutasoiset opinnot.. Riittävä määrä tukija liikuntaelinvaivoja, huonosti nukuttuja öitä sekä päänsärkyjä saivat kotihiirenkin liikkeelle ja kuntosalikortin vinkumaan. huhtikuuta. 6 Iitinseutu Torstaina huhtikuun 13. Tämän päivän säästöistä voi tulla liian suuri lasku tulevaisuudessa. Raha ei vaihda omistajaa kierrätyspäivillä, vaan tavaroita voi tuoda tullessaan ja viedä mennessään. Tuoda voi esimerkiksi kodin tekstiilejä, astioita, leluja, pelejä, lankoja, koruja, koriste-esineitä, kirjoja, levyjä, toimivia pienkodinkoneita sekä vaatteita, kenkiä ja asusteita. Tehtävään etsitään ”hyvää ihmisten johtajaa, jonka tahtotila on kannustaa tiimiään kohti yhteisesti sovittuja tavoitteita”. PAULA SEPPÄLÄ KOLUMNI Liikkuva Iitti Ekoidea ry järjestää jälleen kierrätyspäivät Kausalassa. Paikka on tänä vuonna Tehontien tuntumassa osoitteessa Kanervistontie 48. kesäkuuta. Vuonna 2021 kunta-alalla työkyvyttömyydestä aiheutui yli miljardin euron välittömät kustannukset, joista sairauspoissaolojen osuus oli 62 %. Ekoidea painottaa, että kierrätykseen saa tuoda vain ehjiä, puhtaita ja käyttökelpoisia tavaroita. Liikkujia on laidasta laitaan. päivänä 2023 Olen viimein löytänyt itselleni uuden harrastuksen. Tiesin entuudestaan, että saliharjoittelu auttaa vaivoihini, mutta kuten niin monet muutkin, olen siitä huolimatta jäänyt sohvan uumeniin syömään sipsejä. Myllys on tällä hetkellä lomalla toukokuun alkupuolelle saakka. Kuinka saada ruuhkavuosien väsyttämä äiti kuntoilemaan tai vanhus jumpalle. Tuskailu terveydenhuollon kuormituksesta tai sairauspoissaoloista tukee liikkumisen tärkeyttä
Pitääkö ensin lähteä, jotta voi löytää hyvän lähellään. Siirtymät kohtauksesta toiseen ovat taitavia, ja orkesteri onnistuu olemaan samaan aikaan sekä taustalla että framilla. Kun nuori emäntä Terttu (Minna Sipinen) haaveilee sähköstä, pesukoneesta, puhelimesta ja telkkarista, päässä alkaa soida Leevi and the Leavingsin kappale Onnelliset . Roolisuoritukset ovat vakuuttavia, joukkokohtaukset näyttäviä. päivänä 2023 Karo Auvinen ja Kalle Hammar ovat mukana IskelmäMestarit -laulukilpailussa Semifinalistit valitaan yleisöäänestyksellä Iittiläinen Karo Auvinen ja iittiläislähtöinen Kalle Hammar ovat päässeet alkukarsinnoista jatkoon IskelmäMestarit -laulukilpailussa. Vanha isäntä Antti Anjalankosken teatterin uutuus kysyy, mitä onni on Onnen maa tarjoaa teatterikokemuksen, jossa saa nauraa, itkeä ja nauttia musiikista (Timo Kurittu) makaa sairasvuoteella, joten tilaa pitää Tenhon velipoika Aarne (Jarmo Pilli), joka on kova työmies. Iitinseutu KULTTUURI Lopulta elämä on toisteista arkea ja ihmiset yhteentuovia juhlahetkiä, heinäsarkoja ja syömähautajaisia ” JOHANNES NIEMELÄINEN LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN 7 Torstaina huhtikuun 13. Tarvitseeko koko ajan jahdata huippuhetkiä, jotta voi olla onnellinen. Joskus totuus tulee tekijän suusta. Ede s sekamur teinen esitys ei ota natiivipuhujan korvaan, vaikka alun perin näytelmä on kirjoitettu Pohjois-Karjalan murteella. Tenho aiheuttaa hämmennystä ja hakee uudelleen paikkaansa. Auvista tai Hammaria voi äänestää osoitteessa www.eveo.fi/iskelmaviikkolaulukilpailu/aanesta. Yleisö odotti vanhoja hittejä, ja niitäkin kuultiin pitkänä potpurina tunnin mittaisen keikan loppupuolella. Kaakon toteemi Kausalassa Kaakon toteemi Kausalassa Haminalaissyntyinen ja nykyään osittain Lapinjärvellä asuva Pelle Miljoona eli Petri Tiili esiintyi Kausalassa kiirastorstaina. Tangolaulajia ihannoiva Tenho (Tero Turkia) palaa vuosien jälkeen rahattomana kotitilalleen Pohjois-Karjalaan. Kaikille on tarjolla pohdittavaa onnesta ja siitä, mistä onni koostuu. Samalla nykyaikaankin peilattavat kysymykset onnesta alkavat muovautua. Vaikka Gösta Sundqvist irvaili teknologian syrjäyttävän romantiikan, esimerkiksi pyykinpesukone on laite, joka vähensi naisten päivittäistä työkuormaa merkittävästi Modernisaation ja valtamerten muovijätteen kaltaisten jälkimodernien ongelmien välinen suhde tulee näytelmässä esiin: — Kun isäntä menee saaliille ja avaa kalan vatsalaukun, mitä ihmettä sieltä löytyy. Kausalassa asuva Karo Auvinen osallistuu kisaan Finlandersin kappaleella Oikeesti . Lopulta elämä on toisteista arkea ja ihmiset yhteentuovia juhlahetkiä, heinäsarkoja ja syömähautajaisia. Anjalankosken teatteri on luonut Onnen maasta monella tapaa miellyttävän teatterikokemuksen: saa nauraa, itkeä ja nauttia musiikista. Tarkemmat näytösajat teatterin verkkosivuilla. — Erittäin hyvin onnistunut dramatisointi, tuotantovastaava Antero Raanoja kertoo palautteesta, jota työryhmä on saanut Onnen maa -näytelmästä. Musiikkinäytelmää esitetään Anjalankosken teatterissa huhtikuussa. Anjalankosken teatterin kevätnäytelmän laadun mukaan tempautuu. Mukana olivat Moottoritie on kuuma ja Juokse villi lapsi soolokeikalle sopivina sovituksina, mutta Tahdon rakastella sinua jäi kuulematta.. 68-vuotiaan punkrokkarin viimeisin levy Kaakon toteemi ilmestyi viime syksynä: onnistuneella levyllä kuullaan monia eri musiikkityylejä hiukan Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin hengessä. IskelmäMestareiden semifinaali pidetään torstaina 13. Uudelta levyltä Pub Mestan keikalla kuultiin kappale Rakkaus on lämmin lies , jolla lauletaan muun muassa koronapandemiasta ja Ukrainaan saapuneesta Antikristuksesta. Näihin teemoihin ja Tenhon ongelmiin porautumalla Onnen maa herättää katsojassa kysymyksen siitä, mitä onni on. Harrastajateatterin näytelmää voi suositella niin tarinan tunteville kuin siihen ensi kertaa tutustuvillekin. Näytökset jatkuvat syyskaudella 15.9. huhtikuuta klo 15.00. Elokuvan nähneille tarjolla on omaperäinen ja hauska sovitus Pölösen käsikirjoituksesta. Eivätkä vastaukset ole yksiselitteisiä. heinäkuuta, ja siihen valitaan kahdeksan naislaulajaa ja kahdeksan mieslaulajaa. Lahdessa asuva Kalle Hammar osallistuu kisaan Pave Maijasen kappaleella Elämän nälkä . Molemmat kappaleet ovat kuunneltavissa YouTubessa. Kun muoto on kunnossa, sisältö vie mukanaan. Seuraa kesän mittainen ja vähän pidempikin katsaus Tenhon ja Aarnen perheen elämään maaseudulla. Se tarjoaa 1960-luvun nostalgiaa, huumoria ja niin ilon kuin surunkin kyyneliä. Onnen maa sai ensi-iltansa 31. Musiikki on näytelmässä keskeisessä osassa. Markku Pölösen menestyselokuvan teatteriversio teki vaikutuksen iittiläiskriitikkoon. lähtien. maaliskuuta. Tangoorkesteri Onnen pojat loihtii joka hetkeen oikean tunnelman. (Kuva: Anjalankosken teatteri.) Pelle Miljoona esiintyi Pub Mestassa ilman yhtyettä. Äänestysaika päättyy perjantaina 28. Kilpailu järjestetään Kiuruveden Iskelmäviikon yhteydessä. Mari Kahrin ohjaaman ja sovittaman musiikkinäytelmän juoni on tuttu tuhlaajapojan tarina. Tarinaa tuntemattomat saavat sukeltaa pian modernisoituvaan maaseutuun. Onnen maa on Markku Pölösen vuoden 1993 menestyselokuvan teatteriversio. Plastiikkaa, saarnaa Jaana Kuritun näyttelemä muovikauppias uuden ihmemateriaalin ilosanomaa. Semifinalistit valitaan yleisöäänestyksellä
040 720 9934 tai 044 781 3711 IITIN KUNTA Vaihde puh. Paina Lisää. Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Voit halutessasi muuttaa pikakuvakkeen nimeä. päivänä 2023 231 tee puhelimeesi pikakuvake... 0100 4070 Jaalan kirkonkylä arkisin 6-16 p. Kirjoita internet-osoiteriville iitinseutu.fi 3. Poliisi puhallutti yli 17 000 autoilijaa. Näin lisäät pikakuvakkeen älypuhelimesi näytölle: 1. Kuvake on nyt lisätty puhelimen näytölle. 2. 8 Iitinseutu Kiroileva siili Lassi ja Leevi Virastoinfo Verotoimisto Kirkkokatu 12 B, 15140 Lahti (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. Alla olevien muutaman vaiheen avulla saat lisättyä kuvakkeen Androidpuhelimen näytölle. Epäiltyjä rattijuopumuksia paljastettiin 326 kappaletta, joista 106 oli törkeitä. 0400 650 293 Kuntosalin aukioloajat: ma–su 5.30–22.00 Kirjasto Kausansaarentie 3.............040 483 3800 Omatoimiaika Palveluaika ma–su klo 7–21 ma–ti klo 12–19 ke–pe klo 10–16 Kirjastoauto....................040 523 2543 Varhaiskasvatusyksiköiden esimies ........................... Tieliikenteessä loukkaantui pääsiäisen aikana 20 ihmistä, mutta ennakkotietojen mukaan pääsiäisliikenteessä vältyttiin liikennekuolemilta. Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia kirjattiin 105 kappaletta, joista suurin osa Eteläja KeskiSuomessa. Ilmoitushinnat verkkolehdessä: Katso iitinseutu.fi Tilaushinnat paperilehti sis. 040 5811 675 Päiväkoti Peltohiiri.........040 5491 893 Päiväkoti Nuppula..........040 5117 219 Paloja pelastuslaitos Päijät-Hämeen pelastuslaitos .............................................(03) 8773 112 Sosiaalija terveyspalvelut Päijät-Hämeen sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymä ................................................(03) 81 911 Ympäristöpalvelut Ympäristöterveydenhuolto ............................................(03) 780 0211 Ympäristönsuojelun viranomaispalvelut, Heinolan kaupungin ympäristötoimisto ..............................................044 769 3000 Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Uutismedian liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite Kauppakatu 6, 47400 Kausala Verkkolehti-osoitteemme iitinseutu.fi Paperilehden ilmestymispäivä Torstai Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Perjantaisin palvelemme asiakkaita puhelimitse ja sähköpostitse. Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu, toimitus Minna Tervo 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja toimitus Ilmoitusja asiakaspalvelu, toimitus Jättöaika, seurapalsta ja pikkuilmoitukset: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi keskiviikkona klo 10.00 mennessä Jättöaika, vedosilmoitukset: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi tiistaina klo 15.00 mennessä Ilmoitushinnat paperilehdessä Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,15 E /pmm Kiitosilmoitus 40 E /kpl Etusivu (silmä) 100,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,00 E /kpl Palveluhakemisto 45,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. 040 5957 264 Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö............. elokuuta. verkkolehti Kestotilaus 12 kk laskutusjakso 105,00 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso 115,00 Tilaushinnat verkkolehti: 12 kk jakso 69,00 (uudet tilaukset verkon kautta, maksu Visma Pay). Kun olet sivulla iitinseutu.fi, paina selaimen oikean ylälaidan valikkopainiketta ja valitse valikosta Lisää aloitusnäyttöön. Avaa internet. Kaikki ehdotukset eivät mahtuneet viimevuotiseen osallistuvan budjetoinnin määrärahaan, joten kunnan talousarviossa Kausalan keskustan viihtyisyyskohteiden määrärahasta 15 000 euroa käytetään osallistuvan budjetoinnin keinoin vielä tänäkin vuonna. Erityisluokanopettajaksi Miska Vainonen Kausan koulussa on ollut haettavana erityisluokanopettajan virka. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Lahti Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat verkossa tai asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 iitinseutu.fi Torstaina huhtikuun 13. 040 5500 257 Päiväkoti Pikku-Vieteri. ö www.iitti.fi Osallistuvan budjetoinnin ideoiden äänestys käynnissä 30.4. 029 512 000 Hämeen TE-toimisto – Lahti: Henkilöasiakkaat................0295 025 500 Yrityspalvelut.....................0295 041 440 https://toimistot.te-palvelut.fi/lahti Maataloustoimisto, Iitti Avoinna toistaiseksi ajanvarauksella puh. Määräaikaan mennessä saapui yksi hakemus, jonka hakija oli kelpoisuusehdot täyttävä. 4. saakka Mihin sinä käyttäisit 15 000 euroa Kausalan keskustan alueella. Osallistuvan budjetoinnin puitteissa Kausalan keskustan alueen viihtyisyyskohteisiin saatiin viime vuoden aikana useita ehdotuksia ja ideoita. Pian poliisi saa liikennevalvonnan avuksi talviteloilta nostetut moottoripyörät.. Äänestää voit osoitteessa www.iitti.fi/kyselyt, tai paperisena kunnan asiakaspalvelupiste Iitti-pisteessä osoitteessa Kausansaarentie 3, 47400 Kausala. Ohjeessa internetselaimena on Chrome. 5. 02061 59600 www.iitti.fi Toimistot avoinna klo 9.00–15.00 Vaihde avoinna ma-pe 9.00-15.00 P. Voit jatkossa avata nettisivun suoraan kuvaketta näppäämällä. Näppää pikakuvaketta ja siirryt verkkolehteen! Pikakuvakkeen lisääminen älypuhelimen aloitusnäytölle nopeuttaa verkkolehden avaamista, sillä pääset sivulle suoraan aloitusnäytöllä sijaitsevasta pikakuvakkeesta. Kaaharit ja rattijuopot jäivät poliisin haaviin pääsiäisliikenteessä Poliisi valvoi pääsiäispyhien liikennettä menoja paluuliikenteen ruuhkaisimmille alueille keskittyen. Verkkolehden lukija, niin pääset nopeasti Iitinseudun verkkolehteen. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Rehtori Tommi Nikka valitsi erityisluokanopettajan virkaan KM Miska Vainosen alkaen 1. 02061 59600 sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi Iitin Vuokratalot Oy.......040 483 3765 .......................................... Jakeluhäiriöt Kausalan varhaisjakelualue ma-pe 6.00-16, la-su 6-12 p. Ideoiden äänestys on käynnissä 30.4. saakka. .040 548 2693 Eläinlääkäri, Iitin toimipiste Rautatienkatu 27...............044 482 3362 Kansalaisopisto...............040 554 6502 Ravilinnan vapaa-aikakeskus ............................................0400 650 293 Kuntosali.......................... Viime vuonna pääsiäisliikenteessä kuoli viisi henkilöä ja loukkaantui 31 henkilöä
18.30. klo 11.00–15.00. Kahvilalla ja arpojen myynnillä katamme päivien kuluja. Sointukylpy on syvärentoutusmenetelmä ja siinä käytetään äänimaljoja, koshikelloja ja gongia. klo 10.00 Ravilinnan kenttä. Sitovat ilmoitt. EkspSäätiöltä apuraha Iitin Golfseuran junioritoimintaan Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö on myöntänyt yli 2,5 miljoonan euron edestä avustuksia ja apurahoja 85 hakijalle Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Etelä-Savossa. 040 518 4214 viimeistään 17.4. klo 13.00. kahvilassa, lipunmyynnissä ja konserttipaikoilla. 0400 465 222 tai info@iittifestival.fi LC Kausala. Vielä on tilaa! Konsertti "Me teimme sen" on samalla Eki Liikasen 80-vuotisjuhlakonsertti. Sähkön talo) 2h+kk n. Hoitokunta A.J. Hernerokkaja kahvitarjoilu, Eija-Liisan kehonhuoltohetki klo 13.30-14.00 ja lisäksi marttojen kotivara-esittelypiste. Ruokailu ja pohditaan sekä ideoidaan syksyn yhdistyksen 60 v. Iitin osasto. Käsitellään sääntömääräiset asiat. 050 321 2052. klo 16.30. klo 12.00–18.00 sekä la 15.4. Suurimmat avustukset kohdennettiin vesistöjen parantamiseen sekä LUT-yliopiston kautta tieteelle. Kausalassa Osuuspankin talossa torin laidalla. Kerhoon voi toimittaa arpavoittoja kesäkahvilaa varten. Ellet pääse Ponnille, ota yhteyttä Juhanaan p. Tuoda voi kodin tekstiilejä, keväisiä/kesäisiä vaatteita ja kenkiä, astioita, leluja, pelejä, levyjä, kirjoja, koruja, koriste-erineitä. ei tavaran vastaanottoa. 044 297 3067. Ladyt lenkillä ti 18.4. Konserttiin on mahdollisuus varata lippuja yksityisesti lippupalvelusta tai ovelta, ja mennä omin kyydein. mennessä. Vuonna 2022 säätiö myönsi avustuksia 1,8 miljoonaa euroa ja toissa vuonna 2,2 miljoonaa euroa. Luottotiedot tarkistetaan. klo 10-13, kirjasto. Kahvitarjoilu ja esityksiä Sjögrenin opiskeluajan Turusta, Kirjakävelystä sekä animaatio Turun palosta. Lisäksi joka päivä: leipä, levite ja ruokajuoma. Iitin Jousiampujat ry:n harjoitusvuorot L-Hallilla (Sähkökuja 3) ovat maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 17–20 ja sunnuntaisin 14– 17. 3 m ja lev. Kesäteatteri ke 2.8. Ti: lihakeitto, marjarahka, juusto, kurkku, porkkanatikku. Liturgia (jumalanpalvelus) lauantaina 15.4. Kasvisruokailijat: lumoava kasvispata. Eijalle 2.5. juhlien toteuttamista. Bingo ke 19.4. Ota yhteyttä Outi Saareen 040 585 0548. Entiset ja uudet talkoolaiset joukolla mukaan! Musiikkijuhlaviikolla (vko 24) kesäkuussa on paljon tekemistä esim. Tervetuloa! Hallitus Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 17.-21.4.2023: Ma: kinkkukiusaus, porkkana, persikka, retiisi. ja pe 14.4. päivänä 2023 Remontoitu YKSIÖ Kausalassa. Kaikki mukaan pohtimaan klubitoiminnan suuntaa jatkossa. klo 18.00. klo 15-18. Kokouksen pöytäkirja on nähtävillä seuratalon ovella sääntöjen mukaisen ajan. Kasvisruokailijat: pomodorovuoka. Tavaran vastaanotto ja kierrätyspäiville sisäänpääsy talon nurkalta pääovesta. Seuraa somessa. Käsityökerho kirjastolla ke 19.4. krs. Ensiapukurssi Maakansan seuratalolla keskiviikkona 26.4. To: broilerpata, riisi-viljalisäke, porkkana-vihersalaatti. Huhtikuun kerho ma 17.4. Yht.otot p. (ent. Kasvisruokailijat: bataattikasvis-sosekeitto, ruispalaleipä. Konut Tählet, Timo Loikalan esitelmä ”Perheemme avaruusessa” pe 21.4. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Pekka Pulkkiselle puh. klo 10.00–11.30, kunnantalo. Pelikerho kirjastolla ma 24.4. klo 16.00 Kirmossa. Iitin JHL. Jaalan koulun ruokalista 17.-21.4.2023: Ma: palapaisti, perunat, kaalikurkkusalaatti (sydänmerkkiateria) . (ent. klo 15.00. Marttailta seuratalolla ti 25.4. Autopaikka pihalla. HUOM! Oma tai kimppakyyti! Ilmoittautumiset 25.4. Yhteiskuljetus ja lippuja varattu 20 henkilölle. Pe: limekala, perunat, herne, omenakuutio. Vuosittainen kokoontuminen Kahvituvassa 20.4. Otamme vastaa tavaroita, joita itsekin huolisit, siis vain puhtaita ehjiä ja kunnollisia. Ponnilla klo 14.00 (osoite Kalevankatu 4, Kausala). Paluumatkalla omakustanteinen kahvitauko. Retki Lasse Kokon Route 6 kahvila/ ravintolaan pe 12.5. Jos olet kiinnostunut niin ota ennalta yhteyttä: Tero Tuomisto puh. klo 12.00– 14.00. Eijalle puh. Tule keskustelemaan kylän suunnitelmista. Lyöttilän Martat tarjoaa kylän nuorille hohtokeilailun yksityistilaisuutena KoskiBowling-keilahallilla (os. Sähkön talo) Heti vapaa asunto 3 h+k 96 m 2 . Kahvitarjoilu.Tervetuloa! Hallitus MANKALAN OSAKASKUNNAN sääntömääräinen vuosikokous Mankalan seuratalolla lauantaina 29.4.2023 klo 14.00. 2. klo 17-20 sisältäen keilailun, kengät, biljardipöydän ja pientä purtavaa. Senior Shopin vaate-esittely seuratalolla ma 24.4. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite. 040 578 1344 viim. Teemme kevätretken Viroon äitienpäivän jälkeen 15.–16.5. Maksuton. puh. Olemme hakeneet kesäkahvilavuoroa alkukesälle. Maatilatori. Äitien juhla su 7.5. mennessä p. Vielä muutama mahtuu mukaan! Ilmoittautumiset ja lisätietoja 16.4. Tulevan sadon siunaus, pe 19.5. Pe: kasviskiusaus, jäävuori-mandariini-tomaattisalaatti. 0400 725 134 PohjoisKymen Kasvu ry V u o s i k o k o u s pidetään keskiviikkona 26.4.2023 klo 17.00 Synergiakeskus Kohoassa (Kauppalankatu 13, 45100 Kouvola). 3 m. Hakulomakkeiden palautus 12.5. Su 16.4. ja su 16.4. 040 749 9951 Kausalan keskustassa, liikerak. Kaikille avoin Perhekahvila joka perjantai klo 9.00–10.30 sekä parittomina viikkoina sunnuntaisin klo 9.00–10.30 Iitin kunnankirjaston Satuhuoneessa. klo 9.30, lähtö rautatieaseman p-paikka, ja jos sää ei suosi niin mölkkyharjoitukset hiihtomajalla. 5.4. Iitinseutu 9 Seuratoiminta Vuokrattavana Kokouksia Kouluruoka Torstaina huhtikuun 13. EDELLEEN KIERRÄTETÄÄN! Ekoidean kierrätyspäivät ”Tuo tullessas, vie mennessäs tai tule muuten vaan” 13.–16.4. Yhteyshenkilömme on Eila Orpana p. Uimahallintie 10, Kuusankoski) pe 28.4. Hallitus kokoontuu tarvittaessa klo 17.00. Sokkoretki ti 6.6. Silloin varataan bussikuljetus. Lähtö klo 8.00 Kausalasta ja takaisin Kausalassa n. Varsinaiset aukioloajat: to 13.4. Sointukylpy ti 18.4. klo 17.30. Käsityökerho ma 17.4. Iitin yhdistys. Sitovat ilmoitt. (Ilmoituksia näistä voi tuoda seinälle). krs. Ulkopuolelle ei saa jättää tavaraa. Konserttimatka Lahden konserttitalolle sunnuntaina 23.4. Yhteinen retki toteutetaan, jos lähtijöitä on väh. Kohteina Tapa, Rakvere ja Kunda. Vuokran lis. Lyöttilän maamiesseura. klo 18.00 Iitin kunnantalon valtuustosalissa. Tallit lämpöisiä (ei vesipistettä). Kaikki mukaan! Kausalan Seudun Martat. klo 10.00–13.00. klo 13, kunnantalo, palomestari Houni luennoimassa, voittokahvit Katri ja Reijo Hounin pilkkimestaruuksien kunniaksi. Arpajaisvoittoja otetaan vastaan. klo 17-18 seuratalolla. mennessä. Myös ei-jäsenet pääsevät mukaan. Matkalle mukaan passi tai kuvallinen henkilökortti, muista myös matkavakuutus. Kasvisruokailijat: lime-papuvuoka. Imastun Kummit ry. Tervetuloa! SÄYHTEEN KYLÄYHDISTYS Kevätkokous sunnuntaina 23.4 2023 klo 13.00 Säyhteen Seurojentalolla. Kesäinen teatteriretki Jyväskylään Ränssin kievariin katsomaan musiikkinäytelmää Rovaniemen markkinoilla ke 5.7. sähkö ja vesi. To: pinaattiletut, perunasose, maissi, kaali-kurpitsasalaatti, puolukkahillo. Säilyviä elintarvikkeita ja hygieniatuotteita voi Ukraina-keräykseen myös tuoda. keittimiä, hiustenkuivaajia, lamppuja). Ke: itämainen kalapuikko, jogurttikastike, perunasose, kiinankaali-paprikasalaatti (sydänmerkkiateria) . Ovien mitat kork. Ukraina-keräykseen ja Ekoidean kirpputoripöytään otamme tavaraa tuoduista tavaroista. 39 m 2 P. Tavaraa vastaanotetaan to–la aukioloaikoina. mennessä. Valmennusmahdollisuus on ma ja pe. klo 11-14 seuratalolla. klo 10.00 Kausalan tsasounalla (Keskikatu 4). Avustuksia voi hakea ympäri vuoden. Hakulomakkeita saa käsityökerhoissa ja pelikerhoissa Kirstiltä. Toinen solisti on tangokuningatar Heidi Pakarinen. Avustusten saajat ovat pääasiassa järjestöjä, yhdistyksiä ja seuroja. Tule ajoissa paikalle, kirjaston ovet suljetaan klo 16.00. 045 258 6186, Riitta Helminen. Emme ota vastaan huonekaluja, isoja urheiluvälineitä jne. P. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Viljaa lajitellaan pian, ilmoittakaa lajittelutarpeenne lajittelijalle numeroon 044 971 7248. klo 13. Kaikki mukaan kierrättämään ja päiväkahville! Talkoolaisten tapaaminen la 15.4. Iitin osaston kerhoilta to 20.4. 0400 725 134 Rautatienkatu 16 (Tele-talo) 2 erillistä tallia nosto-ovilla, 25 m 2 /talli . LUT-yliopisto sai esimerkiksi 381 000 euroa jätevedenpuhdistuksen tutkimukseen sekä 210 000 euroa sähköpolttoaineiden tutkimusinfrastruktuurin kehittämiseen. Huhtikuun kuukausikokoontuminen Ponnilla tänään to 13.4. Vuonna 2014 perustettu EkspSäätiö myöntää avustuksia säästäväisyyden ja taloudellisen hyvinvoinnin edistämiseen sekä kulttuurin, tieteen ja taloudellisen kehityksen tukemiseen. Swipe puhdistustuotteista Anu Purho esittelee ja luennoi aiheesta probiootit iholla, pinnoilla ja ilmassa. Koko kylän Kuntopäivä su 16.4. mennessä Marjo Piriselle (klo 16 jälkeen) p. Ti: jauhelihakeitto, kurkkuviipale, kaurapala (sydänmerkkiateria) . K e v ä t k o koontuminen K a u s a l a n Matkakeitaalla tänään to 13.4. Ilmoittautumiset Mira Suortille Kymenlaakson syöpäyhdistykseen soittamalla ma–to klo 9–15.30, pe klo 9–14.00 p. Meillä on tällä kertaa myös kynsienlakkauspiste, voit siis tuoda lakkojakin ja lakata itsellesi viikonloppukynnet. Tied. lankoja, pieniä toimivia koneita (esim. 0400 725 134 Kausalan keskustassa liikerak. Halutessasi voit myös istua tuolilla. Arpajaispalkintojen suunnittelua ja valmistusta. Keittolounas, kahvit, arpajaiset ja iltapäivätanssit. iitinseutu.fi/ilmoittajalle Iitin Eläkkeensaajat ry. Lisätiedot ja ilmottautuminen ollikainen.maarit@gamil.com tai 041 544 9848. Muistutus Iitin ortodoksiapiirin vuosittaisesta kokoontumisesta kirkonmenojen jälkeen! Kaikki mukaan! Maakansan maa-ja kotitalousnaiset. Vuoden loppuun mennessä saapuneet hakemukset käsitellään tammi-maaliskuussa. klo 18 alkaen Heikintien toimitiloissa. 30 henkeä. Valtakirjojen tarkastus klo 13.30 alkaen. 0440 888 695. klo 13.00 seurakuntakeskus. mennessä. Sjögrenin Seura ry Vuosikokous 19.4.2023 klo 18.00 Iitin lukiolla. Materiaalit löydät osoitteesta http://www.pohjois-kymenkasvu.fi/yhdistys/ yhdistyksen-toiminta/ Tervetuloa! Iitin Kotiseutuyhdistyksen kevätkokous pidetään torstaina 27.4.2023 klo 14.00 alkaen Taidekulmassa. Ota mukaan rennot vaatteet, jumppamatto, tyyny ja viltti. Marttailta to 13.4. iitinseutu.fi /seuratoiminta Jätä ilmoitus seurapalstalle verkossa osoitteessa. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Iitin Golfseura ry:lle myönnettiin 1 640 euroa junioritoiminnan tukemiseen. (05) 229 6240 tai meilitse toimisto@ kymsy.fi 30.4. Tuettu loma Spa Hotel Kruunupuisto Punkaharjulla 21.–26.8. Eläkeliiton Nastolan yhdistys on kutsunut Iitin yhdistyksen jäseniä mukaan Lehmiranta–Mustion linna–Pölkinvuori retkelle su 21.–ma 22.5. Sappeen kesäteatteri Pälkäne, Maalaispoika Oon –musikaali Mikko Alatalon elämästä. Lyöttilän Martat. Ke: intialainen kanacurry, moniviljariisi, kurkku, meloni. Iitin osaston kevätretki kulttuurikohteisiin Tuusulanjärvenrannalle Ainolaan ja muihin siellä oleviin kohteisiin torstaina 25.5. Kävelytapahtuma ma 15.5. klo 17 aiheena ENJO, kemikaaliton siivousmenetelmä. Tule suunnittelemaan kanssamme jo neljännesvuosisataisen toimintamme jatkoa. 2
Nuohous MARKKU VARPENIUS Ky p. Muina aikoina sopimuksen mukaan. .. päivänä 2023 Vaatekorjaamoja Naukion Hautauspalvelu Kauppakatu 10, Kausala Kauppakatu 9, Kuusankoski p. Rakennusliikkeita .. Hautaustoimistoja Kukkakauppoja Elainlaakareita .. Autotarvikkeita Autokorjaamoja ja -huoltoja Pienkonekorjaus ja -huollot Varastotie 8, 47400 Kausala, www.kausalanautokatsastus.fi puh. Siivousliikkeita .. 10 Iitinseutu rantojen ruoppaukset Kanervatie 2 Palveluhakemisto Pitopalveluja Polttooljya .. Hammaslaakareita .... .... 3636118, 040-7523932 Maalausta ja tapetointia Metsatyot .. Hierojia Hautakivia .. naukionkukka@gmail.com. 040 678 7784 Palvelemme ma-pe 9 – 17, la 9-14. .. Hautaustoimistoja Kukkakauppoja Sahkoliikkeita .. Tilitoimistoja Tuote-esittelyja .. .. .. .. 0400 414 431 Palvelemme ma-pe 9 – 16. (05) 326 0143, 0400 553 417 Maalausta ja hiekkapuhallusta Maalausja lattianpaallystystyot .. .. .... MATTI NIEMI Puh. www.nakionhautauspalvelu.fi Naukion Kukka Kauppakatu 10, Kausala p. Torstaina huhtikuun 13. 044 985 4690, asiakaspalvelu@kausalanautokatsastus.net Avoinna ma-to 9-17, pe 9-16. .. .. Kuljetuksia Kauneushoitoloita Kiinteistohuoltoa .
Ohjaajat ideoivat, että aikuisten nuokulle on mahdollista pyytää vierailijoita esitelmöimään kiinnostavista aiheista. .. Varikauppoja .. Iittiläistä kulttuurihistoriaa esitellään kesäkuussa Helsingin tuomiokirkon tunnelmallisessa kryptassa. Kulttuuripitäjä Iitti -näyttely tulee kesällä Helsingin tuomiokirkon kryptaan Heinä-elokuussa kokonaisuus nähdään Iitin kunnantalolla Iitin kirkkopitäjän kulttuurihistoriaa luotaava näyttely avautuu Helsingin tuomiokirkon kryptassa kesäkuussa. Iitin seurakunnan puolesta näyttelyä ovat olleet edistämässä talouspäällikkö Iiris Mäenpää ja kirkkoherra Mikko Pelkonen. TÄNÄÄN Iitinseutu MINNA TERVO LUMIMARJA TIRRONEN 11 Vesija lampojohtoliikkeita .. Sen jälkeen kokonaisuus esitellään Iitin uudemman kunnantalon aulassa ja valtuustosalin puolella. Autossa oli ollut kaksi henkilöä, mutta kuljettaja oli poistunut paikalta ennen kuin poliisi saapui paikalle. — Iitti on noussut viiden viime vuoden aikana valtakunnallisen huomion kohteeksi lähes yksinomaan entisen sorakuoppa-alueensa kautta. Iitin kunta tukee näyttelyä muun muassa luovuttamalla kunnantalolta tilat näyttelyn käyttöön. Iitin Käsityöläisistä yhteyshenkilö on puheenjohtaja Marja Arola ja Iitin Harrastajateatterista puheenjohtaja Pauli Similä. — Huomiota ansaitsevat myös Iitin arvokkaat kulttuurimiljööt ja yhä jatkuva kulttuurinen aktiviteetti. Ensimmäinen aikuisten nuokku pidettiin viime viikon keskiviikkona. — Seuraavan kerran aikuisten nuokku pidetään toukokuun ensimmäisenä tiistaina iltapäivällä neljältä alkaen: paikalle voi tulla oman aikataulun mukaan, eikä osallistumista varten tarvitse itsellä olla omia lapsia, jotka kävisivät nuokulla. Palveluhakemisto Torstaina huhtikuun 13. Kustaa Vaasa perusti ensin Iitin ja 11 vuotta myöhemmin Helsingin kaupungin. kesäkuuta, joka oli myös Iitin kunnan perustamispäivä vuonna 1539. Hämeen poliisin mukaan miehen ajo-oikeus oli rauennut. kesäkuuta sekä Helsingin kaupungin perustamispäivänä 12. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen. Oheisohjelmaa järjestetään lisäksi Kustaa Vaasan kuninkaaksi tulon 500-vuotispäivänä 6. .. Nuokun työntekijät Piia Tötterström ja Jenni Palosaari kertovat, että aikuisten nuokku on rentoa olemista ja yhdessäoloa pelien, musiikin ja keskustelun merkeissä, eikä se ohjelmansa puolesta juuri eroa nuorten illanvietoista Nuokulla. kesäkuuta. Iitin Kotiseutuyhdistyksestä työryhmään ovat kuuluneet puheenjohtaja Pekka Ahokas, varapuheenjohtaja Eila Metsäpelto sekä Karrala-toimikunnan Irma Napola. — Jos tilaisuudelle on kysyntää, niin pidämme nuokkua auki aikuisille kesän jälkeen taas syksyllä, Tötterström kaavailee. Muulle yleisölle näyttely avautuu 2. kesäkuuta. Tuomiokirkon krypta rakennettiin alun perin kirkon kellariksi, jossa sijaitsivat kirkon lämmityslaitteet ja halkovarastot. Nuokun ohjaajat Jenni Palosaari ja Pia Tötterström toivovat, että aikuiset lähtevät rohkeasti mukaan aikuisten omaan nuokkutapahtumaan.. Senaatintorin kupeessa Kulttuuripitäjä Iitti -näyttely on tutustuttavissa 2.–25. Helsingissä näyttelyn avajaisjuhla järjestetään Hiski Salomaan Yhdysvalloissa levyttämän Iitin Tiltu -laulun vuosipäivänä 1. Maalattiainen holvisto oli tyhjillään yli sata vuotta. Näyttely on iittiläisten kulttuuriyhdistysten suurponnistus. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta ilman ajooikeutta. Aloitteen Iitin kulttuurihistoriaa esittelevän näyttelyn kokoamisesta teki Pekka Hyvärinen pari vuotta sitten. Työryhmän muita jäseniä ovat olleet Länsi-Kymen Kulttuuritieyhdistyksen puheenjohtaja Jarmo Tähtinen, Iitin Musiikkijuhlayhdistyksen puheenjohtaja Olli Pasila, A.J. päivänä 2023 Huumekuski Kausalassa Keski-ikäisen miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena sunnuntai-iltana Kausalassa. (Kuva: Helsingin tuomiokirkkoseurakunta.) Iitin kunnan nuorisotoimi tarjoaa Ravilinnassa sijaitsevassa nuorten kokoontumistila Nuokussa nyt myös aikuisille omaa hengailuaikaa. Toinen rahoittaja on Suomen Kulttuurirahaston keskusrahasto. Paikalla kävi kaksi aikuista, jotka olivat kiinnostuneita nuokun tiloista ja toiminnasta. 1970-luvulla krypta remontoitiin, ja 1990-luvulla tiloja kunnostettiin vielä lisää. Näyttelyn päärahoittaja on Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö. — Tänne voi tulla katsomaan, millaisessa paikassa perheen omat nuoret käyvät, sekä muistelemaan omia nuokkuaikoja, tai ihan vain viettämää omaa aikaa ja ottamaan rennosti kahvittelun merkeissä, Nuokun ohjaajat viestittävät aikuisille. Kausalassa näyttely on esillä 1.7.–13.8. Tilassa on taiteilija Carolus Enckellin maalaama alttarimaalaus. Hän on toiminut myös näyttelytyöryhmän puheenjohtajana. kesäkuuta. Rattijuoppo ajoi ojaan Iitintiellä Henkilöauto ajautui ojaan maanantaiaamuna Iitintiellä. Poliisi kuitenkin tavoitti kuljettajan lähistöltä. Sjögrenin seuran sihteeri Ritva Mäkelä-Kurtto, Sukuseura Jordan Peuroniuksen puheenjohtaja Hanna Näremaa-Perälä sekä kesälyöttiläläinen kulttuurineuvos Eero Niinikoski. Aikuisille järjestetään omia nuokkuja Esimerkiksi nuorten vanhemmille voidaan järjestää tietoiskuja nuorten elämään kuuluvista ajankohtaisista asioista ja heille tarjolla olevista palveluista. Nykyään kryptassa järjestetään näyttelyitä, konsertteja, hartauksia ja muita tilaisuuksia. Rahoitusongelmiin ajautuneen KymiRingin moottoriradan varjoon ovat jääneet monet merkittävät taiteen, tieteen ja käsityön saavutukset, jotka kytkeytyvät Iittiin, sanoo näyttelyidean isä Pekka Hyvärinen Länsi-Kymen Kulttuuritieyhdistyksen tiedotteessa. Pekka Hyvärisen mukaan näyttelyä varten valmistettava aineisto jää Iitin Kotiseutuyhdistyksen omaisuudeksi myöhempää käyttöä varten. Sinne pääsee myös hissillä tuomiokirkon kirkkosalista. Kryptaan kuljetaan Kirkkokadun puolelta. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen
Moni listattu toimenpide koskee turvallisuuden parantamista. Kesäisin osuus on 74 prosenttia, ja talviaikaan se nousee 79 prosenttiin. Toimenpideohjelma vastuutetaan liikenneturvallisuusryhmälle, mutta edistämisohjelmaa aletaan toteuttaa poikkihallinnollisena yhteistyönä.. Maakuntatasoisen tutkimuksen mukaan 71 prosenttia kaikista matkoista tehtiin henkilöautolla. Kaikille tehtäville toimenpiteille on määritelty toteutusaikataulu ja vastuutahot, jotka on merkitty ohjelmaan. Suomen ympäristökeskuksen tietojen mukaan 75 prosenttia iittiläisistä asuu enintään viiden kilometrin päässä päivittäistavarakaupasta ja 63 prosenttia asuu alle kahden kilometrin päässä. Vähiten vaikutusta arvioitiin olevan pyöräpysäköinnin tai pyöräliityntäpysäköinnin palveluilla. Muita suuresti vaikuttavia asioita ovat vastaajien mielestä kannustaminen kestävään liikkumiseen, tieto sujuvista ja turvallisista reiteistä sekä kunnolliset pukuhuoneja peseytymistilat määränpäässä. Käytännön toimista Hoffren mainitsee, että jo tulevana kesänä päästään rakentamaan ja parantamaan pyöräpysäköintiä. Kävellen matkaa taittaa päivittäin noin 40 prosenttia vastaajista. 12 Iitinseutu TONI JOUKANEN Torstaina huhtikuun 13. Työn konsulttina toimi AFRY Finland Oy. Konsulttityön kustannukset olivat 20 000 euroa; valtionavustusta saatiin 15 000 euroa. Myös Kausalan juna-asemalla on potentiaalia lisätä kestävää liikkumista. Asemalle pitää voida jättää pyörä turvallisesti säilöön. Parantaminen koskee reittien ja väylien kuntoa, määriä ja kattavuutta sekä niiden turvallisuutta. Polkupyöräilyssä parannuskohteena esiin nousi myös reittien kunnossapito talvella. Suunniteltuja toimenpiteitä ovat muun muassa jalkakäytävien ja pyöräteiden kunnossapidon parantaminen, esteettömyyden huomioiminen reunakivissä sekä erilaisten kävelyyn ja pyöräilyyn liittyvien kampanjoiden ja tapahtumien järjestäminen. Palvelujen suhteen saavutettavuus on huomattavasti parempi. Kyselyn vastausten perusteella merkittävin toimenpide pyöräilyn ja jalankulun lisäämiseen olisi jalankulkuja pyöräilyreittien parantaminen. Suomen ympäristökeskuksen tietojen perusteella puolet iittiläisistä käy töissä oman kunnan ulkopuolella: valtaosa Kouvolassa tai Lahdessa. Vastuut jakautuvat kunnan eri toimialoille, kuten tekniselle toimelle, koulutoimelle ja liikuntatoimelle. Vastausten perusteella selkeä enemmistö vastaajista kulkee autolla kuljettajana päivittäin tai lähes päivittäin. päivänä 2023 Vuoden 2016 henkilöliikennetutkimuksen mukaan Kymenlaaksossa ylivoimaisesti käytetyin kulkutapa oli henkilöautoilu. Iitissä on maisemien ja maaston perusteella potentiaalia myös pyörämatkailukohteeksi. Iitin kunnan omassa arviossa tunnistetaan kestävään liikkumiseen varattujen resurssien vähäisyys. Näistä esimerkkeinä ovat autoille tehtävät hidasteet, korotetut suojatiet, parannetut tien ylitykset sekä uudet jalankulun ja pyöräilyn yhteydet. Kaikkien työssäkäyvien keskimääräinen työmatkan pituus on 20 kilometriä. Iitin kunnan tuoreen jalankulun ja pyöräilyn edistämisohjelman tavoitteena on muuttaa näitä lukuja. Edistämisohjelman tavoitteina ovat laadukkaat ja turvalliset reitit, jotka houkuttelevat liikkumaan jalan ja pyörällä. Kävely ja pyöräily ovat kestäviä liikkumismuotoja ilmaston, terveyden, hyvinvoinnin ja viihtyisyyden näkökulmasta. Jonkin matkaa Kausalasta pääsee Radansuun suuntaan pyörätietä pitkin. Jalankulun, pyöräilyn ja joukkoliikenteen yhteenlaskettu osuus taas oli koko maan keskiarvoa pienempi. Sitä pyritään tulevaisuudessa hyödyntämään, vaikka kuntalaisten ja vapaaajan asukkaiden liikkuminen onkin keskiössä. Iitti kuului tuolloin vielä Kymenlaaksoon. Esimerkkinä mainitaan Sääskjärven ympäripyöräily. Kävelyn ja pyöräilyn houkuttelevuutta aiotaan edistää Iitissä Yksi jalankulun ja pyöräilyn edistämisohjelman tavoitteista on vähentää kuntalaisten autoilua täin, mutta talven tullen pyörään tarttuu enää vain seitsemän prosenttia vastaajista. Asukaskyselyn vastausten tiedot olivat samansuuntaisia: valtaosalla vastanneista on ruokakauppa kävelymatkan päässä. Henkilöautoilu ylitti alueella koko maan keskiarvon. Vaikka välimatkat ovat välillä pitkiä, on monella silti lyhyitä jalan tai pyörällä kuljettavissa olevia arjen matkoja, jotka on vain totuttu kulkemaan autolla. Myös asenteiden ja tottumuksen vaikutus tunnistetaan. Toinen puolikas eli omassa kotikunnassaan työskentelevät kulkevat kuitenkin töihin vain keskimäärin 4,3 kilometrin matkan. Tätä mieltä oli yli 90 prosenttia vastaajista. Talvikunnossapitoa vaikeuttavat ahtaat väylät ja huonokuntoiset päällysteet. Kesäaikaan kolmannes vastaajista ilmoittaa pyöräilevänsä lähes päivitKausalan ja kirkonkylän välille on toivottu vuosien ajan pyörätietä, mutta sen toteutuminen on sidottu valtatie 12:n kunnostukseen ja uuteen tielinjaukseen. Ongelmaksi jalankulun ja pyöräilyn houkuttelevuuden lisäämisen kannalta tunnistettiin iittiläisten pitkät opintoja työmatkat. Kunnan tekninen johtaja ja edistämisohjelman tekninen vastuuhenkilö Harri Hoffren sanoo, että asennemuutos on ehkä merkittävin tekijä siinä, että liikkuminen lisääntyy. Tiedottaminen on avainasemassa, jotta matkaajat löytävät Iittiin. Viime vuoden aikana laadittu kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma hyväksyttiin Iitin kunnanhallituksessa tammikuussa. Iitti on myös sitoutunut edistämään kestävää liikkumista Päijät-Hämeen vähäpäästöisen liikenteen toimenpideohjelman kautta. Samanlaisia tuloksia saatiin Iitissä viime vuonna tehdyssä asukaskyselyssä, johon vastasi lähes 300 asukasta