Palkinto todellakin
lämmittää mieltä, kun tietää,
että olen tehnyt tätä talkoilla
ja sydän mukana, sekä siksi,
että palkinto on osoitettu kylän ulkopuolelta, Koukonen
iloitsee ja muistuttaa:
. Lisäksi yhteistyö ja kontaktit ulottuvat
esimerkiksi Heinolan Lusiin
sekä Nastolan Ruuhijärvelle.
Äskettäin pidetyssä laskiaismäessäkin oli mukana väkeä
naapureista.
. Se
elää myös kulloisessakin
ajassa, Koukonen pohtii.
Yksi merkittävä, vaikkakin jo pitkään itsestään selvänä pidetty seikka on kylän
kevyen liikenteen väylä. Se on meille paitsi
merkittävä turvallisuustekijä myös tärkeä lähiliikuntapaikka. Se
on palvellut turvallista jalan
ja pyörällä liikkumista jo yli
10 vuotta.
. Tänne muuttaessa aloin
oppia yhdessä tekemistä, kyläyhdistyksessä, VPK:ssa ja
Voimistelu- ja Urheiluseura
Pohjois-Iitin Kirissä muun
muassa aktiivisesti toimiva
Koukonen pohdiskelee.
Hän on vuodesta 2005
. Eiväthän juhlatkaan
synny pelkän sankarin voimin, mukaan tarvitaan juhlavieraat, Koukonen vertaa.
Kiri liikuttaa monipuolisesti: talvella luistelua ja kiekkoa kentän kaukalolla, kylässä kiertää 2-3 kilometrin
hiihtolatu, keskiviikkoisin
käydään pelaamassa sählyä
Vierumäellä ja perjantaisin
polskitaan avantosaunassa
Kesäharjulla hiihtokisoja ja
napakelkkaa unohtamatta.
Kesäaikaista liikkumista
ovat jalkapallo- ja lentopallopelit sekä hyvin elpynyt
pesäpallo sekä yleisurheilu
ja vakiintunut kolmiotteluja saappaanheittotapahtuma.
Välineistöä seura on
hankkinut, ettei harrastaminen jäisi siitä kiinni. Tämä koskee myös
Kirin muilta yhdistyksiltä
saamaa tukea. Kovassa seurassa ollaan,
hymyilee Iitin vuoden liikuttajana viime perjantaina Kotkassa palkittu vuolenkoskelainen Janne Koukonen, 39.
?Pojassa. Kaikenlainen mukana touhuaminen
tietysti ottaa, mutta kyllä se
ennen muuta valtavasti antaa. Mukavaahan se olisi
saada tämä palkinto kylälle
toisenkin kerran.
Kymenlaakson Liikunta
ry järjesti yhteistyössä Kymenlaakson Liiton kanssa
maakunnallisen liikunnan ja
urheilun palkitsemistilaisuuden Kotkan Höyrypanimolla
8. Liikunnan kautta on
helppo saada aikaan yhteistoimintaa, jossa ei kysellä
poliittista kantaa tai jäsenkortteja. 2013 N:o 5812
www.iitinseutulehti.fi
Sunnuntaina
laskiaistapahtumia
eri puolilla
pitäjää
Sivu 5
?Palkinto kuuluu koko kyläyhteisölle?
asia sai mukavasti, kun homma saatiin napakasti tehtyä.
RITVA LAUNESKOSKI
. vuosikerta . Yhdessä voimme ideoida ja toteuttaa, ja toteutukseen tarvitaan aina tekijöitä.
Jos jotakin aloittaa, se on
saatettava loppuun asti. helmikuuta.
Juhlassa palkittiin parhaita urheilijoita, urheiluseuroja sekä muita liikunnan ja
urheilun sektorilla kunnostautuneita. Tämä palkinto on
vuodelta 2012, joten nyt ei
minulla ole paineita, nyt vaan
rohkeasti mukaan touhua-
maan. saunomaan,
vaan kyyditsee sitä mieluummin potkurin kyydissä.
toiminut Kirin puheenjohtajana, ja saanut innostavalla
otteellaan aktiivisesti mukaan 5-10 hengen ydinjoukon. Lisäksi
viime kesänä seura hankki
frisbeegolftarvikkeet, ja nyt
paloaseman ympäristössä
kiertää rata, ja harrastajia
Liikunnallisuus etenee
Koukosen mukaan helposti
ja luontevasti lasten kautta, ja
esimerkiksi joka keskiviikkoisiin sählypeleihin Koukosen perheen lapset ovat oiva
motivaattori, ja porukkaa on
?
muutenkin mukana parivuotiaista aikuisiin.
. Siellä kun puolitoista
tuntia huhkitaan, kyllä lapsiltakin on isommat energiat purettu. Kiri
on alusta asti toiminut laajaalaisena, kaikkia liikuttaa
haluavana yhdistyksenä. Hauskaa tämä on
kaiken kaikkiaan, ei kait tätä
tulisi muuten tehtyäkään.
Sosiaalisuus on vähintään
yhtä tärkeää kuin liikkuminen.
Koukonen laskeskelee,
että kyläalueen noin kymmenkunta yhdistystä hyötyvät ja ovat jollakin tavalla
mukana liikuntatouhuissa,
vaikka ne eivät varsinaisesti
seuran toimintaan kuuluisikaan. Janne Koukosen palkitsemisen perusteet olivat
seuraavat: edistää Vuolenkosken kylän liikuntatoimintaa, liikuntapaikkojen kunnostusta, lasten ja nuorten
liikuntatoimintaa sekä tukee
kylän yhteisöllisyyttä liikuntatapahtumin.
Paralympiavoittaja Jere
Forsberg palkittiin juhlassa
peräti neljällä palkinnolla.
Hänet valittiin vuoden urheilijaksi, vuoden vammaisurheilijaksi, vuoden urheiluteon
tekijäksi sekä yleisöäänestyksen voittajaksi.
Liikunnan kautta on helppo
saada aikaan yhteistoimintaa,
jossa ei kysellä poliittista kantaa
tai jäsenkortteja, ja kun pistää
pallon kentälle, alkaa tapahtua. Vaikka tämä on osoitettu minulle, ja olen siitä
hyvin iloinen, otettu ja ylpeä, tämä on palkinto koko
kyläyhteisöllemme liikunnan parissa tekemästämme
yhteistyöstä. 59. Tähän niveltyy
niin monta asiaa, hän painottaa.
Pienestä pojasta asti
liikkumaan tottunut Koukonen muutti Vuolenkoskelle
2000-luvun taitteessa.
. Sellainen on tämä palkintokin:
pysti on yhteistyön hedelmä,
Koukonen kiittää ja kannustaa:
. Samantyyppistä ajattelua pitäisi
osata soveltaa myös liikuntatilahankkeeseemme; nähdä
se nimenomaan ennalta ehkäisevän liikunnan ja toimintakyvyn ylläpitopaikkana,
Koukonen linjaa.
Iitin vuoden liikuttajana maakunnallisessa juhlassa palkittu Janne Koukonen ei aio viedä ?Poikaa. Palkittavia 20
kategoriassa oli yhteensä 26
henkilöä tai seuraa.
Kymenlaakson Liikunta
ry kokosi liikuttajaehdotukset kuntien liikuntatoimilta
ja teki päätöksensä palkittavista. Nyt voidaan myös
todeta, mikä merkitys on
sillä, että kukaan ei ole tänä
aikana jäänyt auton alle. Kun lähtee mukaan
toimintaan, siinä tutustuu
ihmisiin, ja jos ei osaa sanoa
ei, kyllähän siinä tehtäviä ja
vastuutakin sitten tulee, ja
se helposti kasvaa. 47400 Kausala N:o 12 . eli valinnasta
vuodeksi mukaan annettavassa komeassa kiertopalkinnossa on nyt kahdeksan
laattaa kertomassa siitä,
ketkä vuodesta 2005 lukien
on Iitissä vuoden liikuttajiksi valittu: Pekka Ahokas,
Pekka Mettälä, Hannu
Backman, Arri Kiili, Harri
Nuutinen, Iitin Latu ry, Riitta Palander ja nyt siis Janne
Koukonen.
. Kun pistää pallon
kentälle, alkaa tapahtua. päivänä helmikuuta 2013
Kauppakatu 6 . Irtonumero 1 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Torstaina 14. Yhdessä tekemällä toimintaa saadaan aikaan:
Perhe on esimerkki,
turva ja mahdollisuus yhdessä tekemiseen. Perhis
eli perheliikunta tarkoittaa
lapsen ja aikuisen osallistumista yhdessä ohjattuun liikuntatuokioon.
Lapsille on tarjolla paljon erilaisia liikunnallisia
kerhoja, joihin vanhemmat
voivat jättää lapsensa toteuttamaan itseään. Iitti on ollut meille
hyvä paikka yrittää, vaikka työkohteemme ovatkin
95-prosenttisesti muualla,
pääasiassa Etelä-Suomen
alueella. päivänä
Torstaina2013
4.8.2011
?Erikoiset asennuskohteet
ovat tämän työn suola?
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Uudenlaista
ruokailukulttuuria
Ravintolapäivä syntyi ideana vain vajaat kaksi
vuotta sitten, mutta se on saavuttanut lyhyessä ajassa uskomattoman laajan suosion.
Idea lyhyesti on, että tiettynä päivänä kuka tahansa voi perustaa yhden päivän ajaksi ravintolan ja
tarjota siinä sellaista ruokaa, josta itse pitää ja sellaisessa ympäristössä, jossa itse haluaa sitä nauttia.
Nykyisin päivää vietetään neljä kertaa vuodessa, ja
idea on Suomesta levinnyt muihin Euroopan maihin niin, että tapahtuma on nykyisin kansainvälinen. Kolmisen vuotta sitten ostimme tämän hallin, ja olemme laittaneet sitä vähin erin
kuntoon, esittelee iittiläisen
Raskinen Team Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Raskinen
yrityksen tukikohtaa Karjalaistie ykkösessä.
. Yhteisillä liikuntahetkillä ja ?retkillä on
mahdollista kehittää perheen
ja lapsen liikunnallisia taitoja
turvallisessa seurassa.
Lauantaina Peltohiiren
pihalla lasketaan mäkeä, kokeillaan kävelyä lumikengillä, leikitään ja tutustutaan.
Ota mukaan oma pulkkasi tai liukurisi, ja pukeudu
säänmukaisesti. Ostimme kunnalta
tuon Eerolantiehen rajautuvan kulmatontin, ja siihen on
tarkoitus rakentaa lisää hallitilaa, hän jatkaa.
. koiranomistajat ovat aikaa sitten oppineet pitämään
mukanaan pussia, johon keräävät jätökset.
Koskahan tässä kohtaa sivistys saapuu Kausalaan asti?
-6
Päivä
Yö
-5
-7
Maanantai
Päivä
0-3 m/s
Yö
-5
Iitin Latu ry
Perhisohjaajat
AIJA JA SATU
Jätökset
talteen!
Yö
Sunnuntai
0-3 m/s
siä kokemuksia ja huomiota
löytääkseen oman tapansa
liikkua. Tehty työ oli
jättänyt hyvän jäljen:
. Tapahtumassa on mehutarjoilu. itse tehtyinä ne ovat maultaan
vallan muuta kuin kauppojen valmiit einekset ja sitä
paitsi edullisempiakin.
Aivan väärä luulo on, että monen tavallisen kotiruuan tekeminen olisi työlästä tai hidasta. Ohjaajille on ollut
palkitsevaa seurata perheiden vauhdikasta yhdessäoloa, iloa, riemua, naurua
ja läheisyyttä. Mielellään kyllä tekisimme kohteita tästä läheltäkin, jos vain sattuu kohdalle, hän tuumaa.
Muutama vuosi sitten yritys teki Vuolenkosken koulun
keittiöremontin sähkötyöt ja
viime talvena Kausalaan rakennetun rivitalon sähkötyöt.
Alan kilpailua paikkakunnalla on.
Raskinen on iloinen, että
on saanut omat poikansa mu-
kaan yritykseen:
. myös
Perhis esittelee toimintaansa
Peltohiiren päiväkodin pihalla kello 9.30-10.30. siihen ei tarvitse liittää pitkää listaa e-koodeja
mukaan.
Kausalassa 14.02.2013
VOITTO RUOHONEN
Sähköurakointiyritys Raskinen Team Oy:n
toimitusjohtaja Kimmo Raskinen täyttää 60 vuotta
RITVA LAUNESKOSKI
. Tervetuloa.
-4
Lauantai
0-3 m/s
tapahtuu leikin varjolla, ja
yhteisten kokemusten tarkoituksena on tuoda elämyksiä
ja oivalluksia kaikille.
Perhiksessä opimme välittämään myös meitä ympäröivästä luonnosta. Lisäksi itse
tehdystä ruuasta tietää aina, mitä se pitää sisällään
. Asennustehtäviä
on ollut esimerkiksi Loviisan
ydinvoimalaa rakennettaessa, erilaisissa isoissa tehdas-
?
saleissa, tietokonesaleissa,
kauppakeskuksissa, Nesteen
jalostamolla niin Porvoossa
kuin myös Latviassa ja Liettuassa, Korkeasaaren EteläAmerikka -talolla, Ylellä
Pasilassa, Kämpin peruskorjauksessa sekä esimerkiksi
Pyhtäälle parhaillaan nousevassa erikoisessa Sirius Sport
Resort -urheilukeskushankkeessa.
Toiminimi-ajoista alkaen
yritys on tehnyt yhteistyötä
valtakunnallisen talotekniikkayritys ARE Oy:n aliurakoitsijana.
. Olen ajatellut, että
he saavat vähitellen alkaa ottaa yrityksestä vastuun, huomenna 60-vuotispäiväänsä
perhepiirissä juhliva Kimmo
Raskinen mainitsee.
Hänelle on 15.2.2013
myönnetty Suomen Yrittäjien
kultainen ansioristi 20 vuotta
jatkuneesta yrittäjyydestä.
Erikoiset ja erilaiset työkohteet ovat Raskisen mielestä yrityksen sähköasennustöiden suola. Viime elokuussa pidettyyn ravintolapäivään
ilmoitettiin Suomessa 690 ja marraskuiseen 500
ravintolaa.
Seuraava ravintolapäivä on tulevana sunnuntaina, ja
kartalla on myös Iitti; ravintoloita on tiedossa ainakin torilla sekä Sääskjärven koululla.
Ravintolapäivä antaa mahdollisuuden päästää mielikuvitusta irralleen, mutta myös perusasiat ruuanlaitossa on hyvä tietää. Jostain syystä sitä
puuhaa oli, mutta piti mennä
kehäkolmosen sisäpuolelle:
vuosien aikana tutuiksi tulleet asiakkaat ryhtyivät kysymään minua töihin. Molemmissa pitää
katsoa koko ajan jalkoihinsa,
ettei astu koiran jätöksiin.
Muualla Suomessa ?
esimerkiksi Helsingissä ja
monessa muussa paikassa
. Liikkuminen
Päivä
-4
Mitä yhteistä Kausalalla ja
Pariisilla. Niihin pääsee perehtymään
lauantaina lukion keittiöllä pidettävällä perusruokakurssilla.
On hienoa, kun osaa kokata ulkomailta opeteltuja
kansainvälisiä ruokia, mutta ei ole hullumpi taito
myöskään valmistaa itse maksalaatikkoa, lihapullia
ja hernekeittoa . Perheellä
on suuri merkitys lapsen
liikunnallisen elämäntavan
löytämisessä. Pakkasrajaa
ei ole. Ilman heitä en olisi
tähän hallihankkeeseenkaan
ryhtynyt. Varsinkin vähemmän liikkuvat lapset
kaipaavat paljon myöntei-
nyt Raskinen opiskeli nuorukaisena sähköasentajaksi,
oli palkkatyössä hyvän tovin
ja asui perheineen Uudessakylässä, kunnes tuli aika
muuttaa takaisin kotitilalle.
Navettaa laajennettiin ja ostettiin vähän lisää peltoakin.
Maatalouden ohella hän jatkoi palkkatyössä käymistä,
mutta kun 70-luvulta alkanut
talouden nousukiito alkoi
90-luvulle tultaessa hiipua,
Raskisellekin näytettiin siinä
vaiheessa ovea, ja hän päätti
jatkaa sähköurakointia oman
toiminimen pohjalta.
Tulevaisuus näytti lupaavalta, sillä oman yrityksen
perustaminen 1992 lähti hyvin liikkeelle. Kaipahan se siitä kertoo, että olemme jotakin osanneet tehdä,
hän tuumaa.
-8
Vauhdikasta palloleikkiä Alinalla ja Raija-mummolla.
MAAILMALLA
KIERTÄNYT. 2
TÄNÄÄN
Torstaina helmikuun 14. Helsingintie on tullut
tutuksi, Raskinen naurahtaa.
Taasian kylässä synty-
Olen halunnut
ottaa nuoria
mukaan ja
kannustaa heitä
Perheliikuntaa parhaimmillaan
TÄNÄÄN
Päivä
0-3m/s
Yö
-2
-4
Perjantai
Päivä
0-3 m/s
Yö
-2
Lasten kulttuuriviikkojen lomassa lauantaina 23.2. Sen
koomminkaan meidän ei ole
juuri tarvinnut mainostaa tai
tyrkyttää itseämme. Perhiksessä
lapset liikkuvat yhdessä isän
ja äidin, mummin, vaarin tai
muun lähisukulaisen kanssa.
Iitin Ladun ohjaama Perhis
aloitti vuosi sitten tammikuussa
päivänä 2013
. EU:iin uusineet ajolisenssejämme,
liittymisen myötä lypsykarja joten käytämme kilpailuissa
sai lähteä; Kimmo Raskinen ammattikuljettajia.
Hevosten lisäksi ei aikaa
luonnehtii sitä järkiratkaisuksi, kun oli valittava raskaan juuri muulle harrastustoiminnavettainvestoinnin tai lo- nalle jääkään:
. Kaikki ovat tällä hetYritys tekee sähköurakoita aina 20kV:iin asti, mukaan kellä omia, ja vaimoni Marlukien myös ATK-verkot ja ja-Leena valmentaa niitä,
minä häärin apuna arkisissa
-asennukset.
askareissa, siivoilen pilttuut
Maataloudessa tulivat sekä kasvatan niille purtavakkuitenkin käsiin ratkaisun si kauraa ja heinää.
. Sieltä se kipinäkin voi syttyä.
Messut vetivät väkeä
ravintolansa torille sunnuntaina ensi sunnuntaina 17.2.
Puolen päivän jälkeen voi
telttaravintolasta ostaa hernekeittoa ja muurinpohjalettuja.
Sa ma na pä ivä nä voi
tutustua toiseenkin ravintolaan, sillä Sääskjärven
maatalousnaiset pistävät ravintolan pystyyn Sääskjärven koululle.
Kauneuteen, terveyteen, hyvinvointiin ja muotiin keskittynyt Nainen 2013 ?messutapahtuma houkutteli Lahden
Messukeskukseen viikonloppuna sankoin joukoin väkeä.
Samanaikaisesti tiloissa
järjestettiin Elämäsi Juhlat hää- ja juhlamessut. Nytkin olisi vielä tarjolla tukkilaisen rooli
mieshenkilölle. Siitä huolimatta
olen voinut hyvin pitää kiinni
siitä periaatteestani, että kotiin mennään yöksi.. Tämän
hallin myötä tarkoituksena on
edelleen.
siirtää yrityksen kaikki materiaali ajastaan tänne, mutta
kyllä sitä on kotona Taasiallakin vielä joka nurkassa. Asia on tietysti myös
niin, että jos ajaa puolitoista
tuntia pääkaupunkiseudulle,
siellä on myös saatava jotakin
aikaiseksi. hallin
hankita sekä laajennussuunnitelmat Kausalassa.
Tukkilaisromantiikkaa
museonmäellä
Iitin Harrastajateatteri ensi
kesän näytelmän harjoitukset
ovat pyörähtäneet käyntiin.
Tulevan kesän näytelmänä
nähdään tukkilaisnäytelmä
?Me tulemme taas?, jonka on
Reino Helismaan elokuvakäsikirjoituksen pohjalta sovittanut Matti Kuikkaniemi.
Näytelmä tarjoaa tukkilaisromantiikan ja huumorin
lisäksi mukavia lauluja ja musiikkia.
Iitin Harrastajateatteri on
kutsunut ohjaajaksi ensi kesän näytelmään Eero Hasun
Kouvolasta. TÄNÄÄN
Torstaina helmikuun 14. Eero Hasu on
näyttelijä ja ohjaaja, joka on
ohjannut mm. Erityisesti
halutaan rohkaista miehiä
mukaan, sillä miesnäyttelijöistä tahtoo ajoittain olla
jopa pulaa. Ohjaajana hän
lähtee siitä, että teatterin ja
varsinkin harrastajateatterin
tekemisen pitää antaa tekijöilleen mukavia kokemuksia
ja sopivassa määrin haasteita.
Näytelmäryhmä toimii
osana Iitin kansalaisopiston
toimintaa. Teatterin pyörittäminen vaatii talkooväkeä mm.
markkinointiin, lipunmyyntiin ja katsomohenkilöstöön.
Jos ei heti tohdi astua lavalle, kannattaa aluksi tulla
mukaan muihin tehtäviin ja
tutustumaan mukavaan harrastukseen. Hän on pitkän
linjan harrastajateatterilainen
joka tekee teatteria tunteella
ja sydämellä. On meille muutama
ajat, sillä asennustöissä matkoineen pyörähti kello päi- Vermon-voitto tullut, ja joivittäin ympäri, ja kotona oli- tain muitakin. Olen myös se, joka tilaajaan päin joustaa, ja siitä
on tullut meille hyvää palautetta. Olemme tehneet hommia nöyrällä asenteella ja
sillä tietoisuudella, että aina
pitää parantaa, jos meinaamme pysyä kilpailussa mukana.
Eteenpäin olemme menneet,
hän summaa.
Raskinen toteaa olevansa
edelleen aktiivisesti asennustehtävissä mukana:
. Emme ole enää
vat vielä navettatyöt. Harjoitukset
Kansainvälinen
ravintolapäivä
sunnuntaina
Ravintolapäivä on ruokakarnevaali, jolloin kuka tahansa
voi perustaa ravintolan päiväksi.
Kahvilan, kioskin, katukeittiön tai muun ruokapaikan voi perustaa kotiinsa,
puistoon, toimistoon, rannalle, sisäpihalle tai vaikkapa
kadunkulmaan. Vain mielikuvitus on rajana.
Hahkija pystyttää oman
ovat kevään aikana keskiviikkoisin klo 18.00 Ravilinnassa kunnes säiden puolesta
on mahdollista siirtyä kesäteatterille.
Harrastajateatteri ei ole
pelkästään näyttelemistä,
vaan teatterin piiristä löytyy
monenlaista mielekästä tekemistä. Olen huolestuneena
seurannut, että nuoret eivät tälle alalle tahdo oikein
löytää. Mikä?teatteriin
näytelmiä sekä tehnyt lukuisia
teatterirooleja. Tapahtumakaksikossa vieraili kahden
messupäivän aikana 5.000
vierasta. Toisaalta
eläinten kanssa työskentele- sen paperityöt palkanmaksua
misestä oli tullut elämäntapa, myöten, ja niin se näyttää mejoten Raskisella siirryttiin nevän, että ei niitä täällä virpian hevosiin, joita heillä on ka-aikana ehdi tehdä. Paikalla olleet antoivat kiitosta tapahtuman laajasta sisällöstä ja monipuolisesta ohjelmasta.
Tasaisesti kasvaneessa
sähköurakointiyrityksessä on
juuri alkanut kolmas vuosikymmen. Yrityksemme työntekijät ovat
löytyneet täältä kotiseudulta, ja kun heistä jokaisella
on omat osaamisen alueensa
ja vahvuutensa, siitä syntyy
hyvä kokonaisuus. Hoitelen itse yritykpettamisen väliltä. Vaikka harjoitukset ovatkin alkamassa, mukaan pääsee vielä. Toisaalta se on kätevää, että ei
tarvitse Kausalan kautta kiertää töihin mennessä, mutta
toisaalta kotona yritys sitten
on läsnä 24/7, hän puntaroi.
Huomenna 60-vuotissyntymäpäiväänsä viettävä
yrittäjä Kimmo Raskinen
on hyvillään, että perheen
pojat ovat vahvasti sitoutuneet yritykseen. Yritys on nyt neljässä
osassa, kun sain osakeyhtiön
myötä kolme poikaani tähän
mukaan: Ilkka ja Mikko
myös työskentelevät yrityksessä, ja Jukka on osakkaana
sekä tarvittaessa atk-tukena.
3
Oman joukkomme lisäksi
meillä on tällä hetkellä neljä
muutakin työntekijää, heistä
yksi nuori on oppisopimuksella apupoikana, Raskinen
kertoo:
. Olemme
saaneet ja pystyneet toteuttamaan myös isoja kohteita, Raskinen iloitsee, mutta
muistuttaa:
. Vuoden 2007 alusta
yritys on toiminut osakeyhtiönä, ja yrityksen kokonaisvahvuus on nyt kahdeksan työntekijää.
. Olen halunnut ottaa
heitä tähän mukaan ja olla
kannustamassa alkuun. Siihen
perustuvat mm
18.01.2013 Iitti
Tähtien tuikkeessa taivaalla
taas äitini katseen mä nään.
Se kulkijan tiellä on lohtuna,
se lämmittää kulkijan sään.
Kaivaten
Risto
Timo
Tuula, Mikko ja Kerttu
Raimo ja Tarja
Anu, Mika ja Jere
Ari
sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 9.2.2013.
Lämmin kiitos osanotosta.
Ei enää
puheenjohtajistotoimikuntaa
Iitin kunnanhallitus päätti
yksimielisesti, että puheenjohtajistotoimikuntaa, ystävyyskuntatoimikuntaa ja
vapaa-ajan asukasneuvottelukuntaa ei toistaiseksi aseteta,
vaan niiden rooli ja kokoonpano arvioidaan uudelleen.
IITTI
Emilia Iida Maria Savolainen.
IITTI
Sirkka-Liisa Maria Metsämäki
94 v. 15.09.1918 Vihti
k. Kulje tus Kausalasta 17.30 ja paluu 21.30. Tämä reissu makka roin ja kuljetuksin 5 ?. Ainoa asia, mikä auttaa, on
kääntyminen Jeesuksen Kristuksen sovitustyön puoleen.
Ristin juurelta saamme voimaa kestää oman heikkoutemme. klo 15 Kahvituvassa
(Fil.2). 1. 8:21
KESKIVIIKKONA
Jeesus sanoi halvaantuneelle: Ystäväni, sinun
syntisi on annettu anteeksi. Alkuinnostuksen laannuttua saatamme joutua pohtimaan paastomme mielekkyyttä ja toimivuutta. Kuljetus leiriltä kotiin omin neuvoin klo
12.00. Omat laskuvälineet mukaan. klo 17 srk.keskuksessa, jonka yhteydessä pidetään kirkkokuoron kevätkokous. klo 18 Lassilassa Jyrki ja Liisa Laavola,
Haapakimolantie 514 A. 020 615
9793 tai sähköpostiin tanja.lehtimaki@iitti.fi. klo 15 Maija Kauppisella, Veteraanitie 11
G.
Perhekerho: Kausalan srk.keskuksen alakerrassa tiistaina
19.2. 829 3323
Avoinna: Ma-Pe klo 9-12
www.iitti.fi/srk/iitti
JUMALANPALVELUS
Su 17.2. Toinen näkökulma ovat taas he, jotka
elävät tavallaan aina ?paaston aikaa. Säyhtee su 24.2. päivänä 2013
..
Viikkopaivyri
Nimipäiviä
TORSTAINA
Voitto, Valentin, Tino
PERJANTAINA
Sipi, Sippo
LAUANTAINA
Kai
SUNNUNTAINA
Väinö, Karita, Rita, Väinämö
MAANANTAINA
Kaino
TIISTAINA
Eija
KESKIVIIKKONA
Heli, Heljä, Helinä, Hely
Viikon sana
TORSTAINA
Minä muutan heidän surunsa riemuksi. Raija Maija-Liisa Helminen 86 v.
JAALA
Else Pajuportti, 94 v.
Helluntaisrk. Kahvitarjoilu.
Kinkerit
To 21.2. Jer. Yli-Kaitalan Lomamökkien
valaistussa mäessä klo 18-21. Kausala
Su 17.2. Tärkeää on myös pyrkiä kasvamaan yhä vastuullisempaan elämäntapaan ja luopumaan omastaan hädänalaisten hyväksi. Tutustutaan nykymuotoiseen rippikouluun. Pelikerhot keskiviikkoisin yläkoululla, ryhmät srk:n nettisivuilla. Raamattupiiri ke 20.2. klo 18 ?Kuuleeko kukaan?. Sähly torstaisin klo 16-17.30, yläkoulun salissa.
AIKUISILLE: Gospel-jumppa naisille srk.keskuksen salissa klo
17.30 tänään to 14.2. klo
17.30. ?Iltapulkkamäki. klo 19 Marjatta Tojkanderilla, Tojkanpoku 116.
VARHAISKASVATUS:
Varhaisnuoret: Kokkaus- ja leikkikerho maanantaisin klo
16?17.30 alkaen 6-vuotiaat Aikalisässä. paastonajansunnuntai ehtoollisjumalanpalvelus
klo 10 kirkossa, Nordlund, Lehtonen, Kalioujnov-Salminen.
Virret: 173; 701; - 303:1-4; 603:2,4; 182:1-; 224; 269:1,7. 25:18
SUNNUNTAINA
Kuinka minä voisin tehdä
niin pahan teon ja rikkoa
Jumalaa vastaan. klo 18 Perheniemen Opistolla. Toivottavasti halusta oppia tuntemaan
Jeesus Kristus ja saada elämäänsä todellinen sisältö ja voima, joka luotsaa meitä elämän karikkojen lävitse. Myös vanhemmat siis tervetulleita. klo 13?15 ja perjantaina 22.2. klo 9.30?11.30 (ensisijaisesti perhepäivähoitajille).
RUOKAPÄIVÄT.
PERHEIDEN PYSÄKKI keskiviikkona 20.2. klo 11.30?14 Rippikouluoppitunnit srk-salissa,
kahvitarjoilu. klo 18 Vanhempainilta
I kesän 2013 rippikoululaisten
vanhemmille ja huoltajille.
Kiviluoto, Karttunen. Hartaus pe 15.2. klo 13 Paula ja Teuvo Karvonen, Selkolantie 121. klo 10 Perhekirkko.
Kiviluoto, Karttunen, Laiho,
Lapsikuoro Lauluvaunu.
Tapahtumat
Pe 15.2. klo 13 Jarkko
Pirinen, Tupaselantie 34.
Jumalanpalveluselämä
Su 17.2. Paasto
voi muokata meitä niin, että elämämme keskiössä onkin
omaisuuden sijasta Kristus, ja siitä seuraa sitten yleensä lähimmäisenrakkaus. sekä ensi to 21.2. Vaikka pystyisimmekin vastustamaan kiusauksia,
kohtaamme hyökkäyksiä, mitä yllättävimmiltä suunnilta.
Onkin joskus kovin väsyttävää ja turhauttavaa elää maailmassa, joka on täynnä kiusauksia, jotka voivat syöstä meidät
hetkenä minä hyvänsä suohon. 31:13
PERJANTAINA
Iloiten te saatte lähteä
matkaan, ja onnellisesti te
pääsette perille. Aika harvat haluavat paastota, koska elämme yltäkylläisyydessä, emmekä ole valmiita
luopumaan mistään. Luuk. Mat kainfot tietenkin myös Jukalta 050 387 1647.
Pyhäkoulu: Su 17.2. klo 16.30?18.30 Vuolenkosken srk.kodissa.
NUORILLE: Aikalisä la 16.2. Vuolenkosken
nuorten ilta perjantaisin klo 18?21 maamiesseuran tiloissa.
KERHOT TAUOLLA HIIHTOLOMAN ELI VIIKON 9 AJAN.
REISSUT yhteistyössä kunnan nuorisotoimen kanssa
? TI 26.2. Myös Juk ka Kaunistolta voit tiedustella matkasta 050 387 1647,
mutta ilmoittautumiset keskitetysti mieluummin Tanjal le.
? KE 27.2. men nessä Tanjalle p 020 615 9793 tai e.m. Kahvitarjoilu.
Nuoret
Ke 20.2. Numerot yllä, ilmoit tautuminen tässäkin mieluummin Tanjalle keskitetysti.
? KE?TO 27.?28.2. Tähtäimessä on tutkiskella Jumalan pyhyyttä
ja rakkautta, joka ilmentyy Kristuksen kärsimyksessä ja
kuolemassa. Ikäsuositus 10-15 v. Voit saapua myös omalla kyydil lä. Kolehti: Sanansaattajat ry.
Sanajumalanpalvelus klo 12.30 Vuolenkosken srk.kodissa,
Nordlund, Kalioujnov-Salminen.
TAPAHTUMIA
Hyvän olon ilta ke 20.2. eli kokevat puutetta
jatkuvasti ihan perustoimeentulon saralla. kylpylämatka Lappeenrannan Holiday Club Sai maaseen! Lähtö klo 9 srk.keskukselta ja paluu n. klo 13 Komppulassa, Pietari Lyötintie 298. Mukaan: rippikoulukortti, Raamattu, vihko
ja muistiinpanovälineet.
Ti 19.2. 1.Moos.
39:9
MAANANTAINA
Jumala, älä enää vaikene!
Älä katso ääneti, älä ole
niin hiljaa! Sinun vihollisesi riehuvat, nostavat uhitellen päätään. 4
KIRKOLLISET
Torstaina helmikuun 14. Nuorten leiri mäki-illan jatkoksi Yli-Kai talan hienoissa majoitustiloissa aamupalalla ja keskiviik ko-aamulla opastetulla pilkillä. SLEY:n vuosikokous pe 22.2. 1.paastonajan sunnuntain tekstit liittyvätkin kiusauksiin ja kiusaajaan. klo 13 srk.
kodissa. klo 18?23, ke 20.2. klo 13 Paljakka-Pökölän-Siikakosken kinkerit Ylä-
talolla, Pököläntie 315.
Pe 22.2. 12.07.1939 Lappee
k. Ps. Meitä houkutellaan jatkuvasti pois
Jumalan yhteydestä ja viekoitellaan eri tavoin lankeamaan.
Jeesuksen kyetessä torjumaan paholaisen hyökkäykset me
taas saamme huomata välillä, että luontomme on heikko, ja itsekkyytemme pyyhkii hyvät aikomukset hetkessä
pois. klo 9.30?11.30 tai torstaina 21.2. klo 18 Siioninvirsiseurat Pappilassa, Kimolantie 20.
Kiviluoto. Turinatupa perjantaisin klo
10 srk.keskuksen neuvottelutilassa.
KINKERIT: Aihe: Kristittynä eläminen, virret: 164, 201a. Voimia paastoon ja
houkutusten vastustamiseen toivottaa seurakuntapastori
MARJA LAINIO-NURMINEN
Iitin seurakunnan vs.kappalainen
s. Perheniemi II ke 20.2. klo 14, Päivi Sipponen. klo 13 Satu ja Jouko Matikka, Joentaustantie
45. Tavoitteet ovat suuria ja matka pitkä.
Tässä ajassa moni onkin hylännyt kristityn yhden tavan
kilvoitella eli juuri sen paaston. Saamme myös turvan ja toivon siitä, ettei meitä hylätä
erehtyessämme, vaan meitä silti rakastetaan.
Mistä löydän sitten voiman ja halun lähteä paaston matkalle ja kestää mahdolliset houkutukset, jotka tulevat eteen
matkan varrella. Lyöttilä ti 26.2. Kymentaan lähetyspiiri to 21.2. Alle 10-vuotiaat huoltajan tai vanhemman
sisaruksen kanssa. Kirkkokuoron harjoitukset ke 20.2. sähköpostiin.
Matkan hinta kuljetuksen, keilaradan, kylpylän ja seiso
vapöytä-ruokailun kanssa 35 ?/hlö. Luopuminen jostain asiasta voi antaa
lopulta tilalle jotain paljon parempaa. 82:2-3
Rakkaamme
Adolf Allari Suikkanen
TIISTAINA
Ajattelemme sitä, mikä
on oikein myös ihmisten
eikä yksin Herran edessä.
2.Kor. Saaranen to 21.2. Jos akuutti talousongelma, niin
ota yhteys Jukkaan. 55:12
LAUANTAINA
Katso minun kärsimystäni ja vaivaani ja anna
anteeksi kaikki syntini.
Ps. Sainio
s. Ohjelmassa touhua,
makkaraa ja mäkeä. klo 18 Hartolan?Ansalahden kinkerit Herstalla,
Herstantie 150.
Rippikoulu
Su 17.2. Vuolenkosken lähetyspiiri ti 19.2. Jos perheessäsi
akuutti talousongelma, ole yhteydessä Jukkaan. He, jotka kuitenkin päätyvät paastoon:
luopumiseen ja elämänsä yksinkertaistamiseen, kohtaavat
matkallaan haasteita. klo 14.30 Kahvituvassa.
PIIRI- ja KERHOTOIMINTAA: Muistelukerho ma 18.2. Ota yhteys Tanjaan tai Jukkaan. Meitä voi kohdata kiusaus luopua aloittamastamme
projektista. Paastonaika kutsuu meitä luopumaan turhasta ja tekemään tilaa hengelliselle kilvoittelulle. Ke -iltana mäki-ilakoinnit/ohjelmat nuotioavusteisina sekä
iltasaunat. mennessä Tanja Lehtimäelle p. 06.01.2013 Iitti
Olet poissa.
Olet kuitenkin läsnä, sillä
rakkautesi valo elää meissä,
muistoissamme.
Rauha sinulle.
Olet perillä.
IITIN SEURAKUNTA
KIRKKOHERRANVIRASTO
Puh. Leirin hinta 45 ?. klo 18.00
Gideon-ilta
- Kouvolan Gideonit. Ilmoit-
tautumiset 19.2. klo 12 Peurankellossa.
KAHVITUPA: Kahvitupa avoinna ti klo 11?14 ja pe klo 11?
14.30. 5:20
Viikon miete
Perhe voi olla parasta mitä maailmassa on,
mutta kovin usein se on
kaikkein pahinta.
Henri Amiel (1821?81)
Aurinko nousee
TORSTAINA 14.2.
Aurinko nousee Iitissä
7.59 ja laskee 16.59.
PERJANTAINA 15.2.
Aurinko nousee Iitissä
7.56 ja laskee 17.02.
LAUANTAINA 16.2.
Aurinko nousee Iitissä
7.53 ja laskee 17.05.
SUNNUNTAINA 17.2.
Aurinko nousee Iitissä
7.50 ja laskee 17.08.
MAANANTAINA 18.2.
Aurinko nousee Iitissä
7.47 ja laskee 17.10.
TIISTAINA 19.2.
Aurinko nousee Iitissä
7.44 ja laskee 17.13.
KESKIVIIKKONA 20.2.
Aurinko nousee Iitissä
7.41 ja laskee 17.16.
Paastonajan pohdiskelua
Olemme laskeutuneet tuhkakeskiviikkona paastoon ja
matka kohti pääsiäistä voi alkaa. Mistä löytää motivaatio paastoon, jos elämä on jatkuvasti kilvoittelua siitä
riittävätkö rahat välttämättömimpään?
Voisi siis sanoa, että osalta lähtevät hanskat tiskiin jo
heti alkuvaiheessa. SLEY:n
Koskenniskan osaston vuosikokous to 21.2. klo 18?21 Nuorten
ilta Nuokussa, Jaalantie 97,
alakerta.
Ikuisesti rakkaudella
kiitollisena
Irja
Petteri perh.
Johanna perh.
Ilmi perh.
Marika perh.
Hillevi perh.
Eveliina perh.
Aira perh.
muut sukulaiset, tuttavat, naapurit
ja purjelentoystävät
Siunattu läheisten ja ystävien läsnä ollessa 26.1.2013.
Kiitämme lämpimästi osanotosta suuressa surussamme.
Kiitos myös kaikille Adolfin hoitoon osallistuneille.
Rakkaamme
Sirkka-Liisa Maria
Metsämäki
o.s. Leirille ilmoittautumiset 19.2. Jes. klo 14.30?21.
Aikalisä PP ti 19.2. klo 12.30
Srk.keskuksessa. Lyöttilän srk.piiri ke 20.2
Samalla
paikka voitiin vaihtaa koululta Kymentaan seuratalolle, sillä kylän aktiivi-isännät
ottivat hoitaakseen päivän
puitteet:
. Jaalan
tapahtumasta lisää maanantain Iitinseudussa.
Koulun tukiyhdistys talkoili maittavan näköiset keot
laskiaispullia.
työsuunnitelmaan, mutta pienenä yksikkönä pystymme
toteuttamaan ohjelmaa joustavasti.
Erilaisia laskiaiseen liittyviä
tapahtumia järjestettiin sekä
sunnuntaina että tiistaina
useita.
Kymentaan lisäksi sunnuntaina touhuttiin Kaukaalla Einolassa ja Vuolenkoskella U-mäessä sekä Kausalan
hiihtomajalla kolmen seuran
Iitin Invalidit ry:llä puolestaan oli Anninmäessä
rokkapata kuumana mäenlaskijoille ja Kausalan koululla
pidettiin alakoulun talviriehapäivä.
Tänään torstaina, ystävänpäivänä, on illalla kaikille avoin liikuntatapahtuma
Haapakimolan koululla, ja
tulevana sunnuntaina Verlassa vietetään talviriehaa.. taidoillaan miksaama
musiikki tahditti talvisia touhuja.
?
Välillä riehaväki nautti mehua ja makkaraa sekä
talkoilla väsättyjen laskiaispullien kera höyryävää
kahvia. Sitten ohjelma jatkui
tossupallo-ottelulla, jossa
poikaoppilaat pelasivat isiään
ja tyttöoppilaat äitejänsä vastaan. Olemme saaneet tänne
sekä jään että komean liukumäen, kiitteli koulun rehtori
Mikko Jussila.
Järjestelyissä mukana oli
myös koulun tukiyhdistys,
joka oli ottanut tehtäväkseen
huolehtia muonituksesta:
. Olemme jo perinteiseen tapaan . päivänä 2013
Seuratalon parkkipaikalle olivat Kymentaan aktiivi-isännät jäädyttäneet kelpo jään.
5
Kymentaan koulun ja kylän yhteisessä laskiaistapahtumassa vanha kunnon pulkkamäki
oli kova sana.
Hiihtokilpailut vaihdettiin
Kymentakana laskiaisriehaan
RITVA LAUNESKOSKI
Liikkumisen ja sen ilon määrä oli runsas, vaikka Kymentaan koulu päätyi vaihtamaan
perinteiset hiihtokilpailunsa laskiaisriehaan. Olisihan se tietysti
hienoa käydä jäähallissa luistelemassa, mutta meille aivan
käytännön syistä seuratalon
jää on hyvä vaihtoehto, Jussila totesi.
Hän kiittää myös koulun
tukiyhdistystä, joka on aktiivisuudellaan mahdollistamassa koululle vilkkaan ja
toiminnantäyteisen kevätkauden.
. Makkarat ja laskiaispullat tulivat meiltä kaikille,
ja koululaiset saivat kouluruoan, koska tämä oli heille
koulupäivä, kertoi Sanna
Tallgren tukiyhdistyksestä.
Puolilta päivin alkanut ja
iltapäiväkolmeen kestänyt
laskiaistapahtuma oli osin
ohjattua; jäällä Jan Nyquist
liikutti lapsia ja aikuisia erilaisin harjoituksin ja leikein.
Liukumäestä laskettiin hurjaa
kyytiä: vaikka mäki ei ollut
erityisen suuri, se oli profiililtaan niin ärhäkkä, että vauhti
kiihtyi, ja nollakelissä mäki
painui nopeasti napakaksi ja
liukkaaksi.
Rehtori Jussilan ?vanhan
dj:n. Nämä kaikki
on kyllä kirjattu koulumme
On tärkeää
näyttää lapsille,
miten koko
kyläyhteisö toimii
yhteisessä talvitapahtumassa.
Tiistaina Jaalassa päivällä ulkoilivat eläkeliittolaiset
ja ukkokerholaiset omassa
tapahtumassaan, ja iltasella Liikasenmäelle kokoonnuttiin jälleen viettämään
ulkoilullista yhteisvastuutapahtumaa seurakunnan ja
sen yhteistyökumppanien
järjestelyjen voimin. Vanhempainvartit ovat
totta kai tärkeitä, mutta kyllä
minusta on tärkeää näyttää
lapsille, miten koulu ja vanhemmat sekä koko kyläyhteisö voivat toimia yhdessä.
Tämä on kodin ja koulun välistä yhteistyötä parhaimmillaan, ja kylä on olennainen
osa koulun arkea.
. Iltapäivän liikuntayllätys oli tanssinopettaja Janne
Outisen vierailu: hän veti
riehaporukalle vauhdikasta
ulkozumbaa.
. TÄNÄÄN
Torstaina helmikuun 14. tämä on
jatkunut jo yli 10 vuotta ?
menossa Messilän-retkelle
maaliskuulla, lisäksi suunnittelemme luok karetkeä
Helsinkiin sekä lapsille yllätysohjelmaa
Lainan-päivän
periaatteisiin kuuluu myös
sakottoman päivän vietto:
palautetuista kirjoista velkoja
sai anteeksi.
Lisävauhtia päivään saatiin
Kymenlaakson Lasten Kulttuuriviikkojen tapahtumista,
kun iittiläinen EkoIdea ry
järjesti monenlaista tekemistä nimenomaan päivähoitoikäisille lapsille. Suosituin nukeista
oli susihukka, jonka ympärille kehkeytyi mm. Lisäksi EkoIdea
ry oli lainannut Nukketeatterikeskus Poijulta hienot
keppinuket teatterin tekoa
varten. Sorminukkien valmistuspisteessä
askartelupuuhissa kävi rei-
lut 20 lasta hoitajineen tai
vanhempineen, ja samalla
Kirmossa kävijät saattoivat
ihastella kierrätyksen idealla perhepäivähoitolasten
valmistamaa Talvi-aiheista
näyttelyä.
Paikalla oli myös Roskisnalle, joka opasti lapsia kierrättämään. Niitä haetaan
sekä Suomesta että myös ulkomailta, ja maantieteellisistä syistä katseet kohdistuvat
erityisesti Pietarin talousalueelle.
Koska keskuksen yksi
painopiste tulee olemaan
muun muassa puolustusvoimien tarvitsemassa kuljettajakoulutuksessa, hankkeelle
haetaan myös julkista rahoitusta. Pääpaino oli, että
lapset saivat leikkiä ja esittää tarinoita nukkien avulla
antamalla mielikuvituksen
lentää. Tiimissä
on lisäksi kaksi yrittäjäjärjestön nimeämää jäsentä ja heillä
henkilökohtaiset varajäsenet sekä lisäksi elinkeinopalvelujen
tuottajaorganisaation nimeämä jäsen ja hänellä varajäsen.
Kyläasiain neuvottelukunnassa kunnan edustajat ovat Merja Lonka (varalla Satu Tiira), Riitta Alestalo (Jarkko Pirinen),
Ritva Miettinen (Merja Seppälä) ja Seppo Lehtinen (Leif
Drockila).
Iitin klubissa kuntaa edustavat Esa Lehtinen, Jarkko Salonen, Jyrki Pitkänen ja Olli Pasila, Kouvolan seututiimissä
Pentti Toivanen (varalla Heikki Kantola), Kymi Motosporthankkeen ohjausryhmässä Pentti Toivanen (varalla Jarkko
Salonen) sekä Peruspalvelukeskus Aavan kunta7-neuvotteluryhmässä Arto Mikkola (varalla Tuula-Anneli Toivola) ja
Jarkko Salonen (varalla Seppo Lehtinen).
Kymi Ring Oy perustettiin
maanantaina. Yhtiön perustamisen jälkeen voidaan lähteä
valmistelemaan kaavoitusta
ja lupa-asioita. Sohlberg, joka on tullut tunnetuksi moottoriurheilun aktiivisena harrastajana ja nyttemmin
AKK:n puheenjohtajana ja
autourheilun kansainvälisenä
vaikuttajana.. Ahlström, AKK
Sports Oy, Iitin kunta ja Suomen Moottoriurheiluliitto
SML ry. Mukana oli myös Roskis-nalle.
Lainan-päivän hulina
vilkkaimmillaan aamusta
RITVA LAUNESKOSKI
Sorminukkien idea on yksinkertainen: käytetyistä ja ehkä
risoistakin sormikkaista otetaan sormiosat talteen, ja
kaikenlaista varastoon kertynyttä tavaraa hyödyntämällä
saadaan aikaan jos jonkinnäköisiä hahmoja. 6
KULTTUURI
Torstaina helmikuun 14. Aamusta
kirjastolla olikin Lainan-päivän vilkkain hulina. jännittävä tarina siitä, miten susi
jahtaa perhettä, joka menee
piiloon?
EkoIdea ry:stä tapahtumaa toteuttamassa olivat
Sari Korpela, Päivi Hippeläinen ja Birgitta Wulf.
Komeista keppinukeista suosituimmaksi osoittautui isohampainen susihukka (keskellä).
Iitin kunnanhallitus
teki edustajavalintoja
Kymi Ring Oy on
virallisesti perustettu
Iitin kunnanhallitus on valinnut edustajia lautakuntiin ja toimikuntiin. Kirjojen poistomyynti alkoi: kirjoja on myynnissä
muodolliseen 20 sentin hintaan niin kauan, kuin niitä
piisaa. Yhtiön osakkaita ovat A. Kirjakauppa kävi
perjantaina vielä vähän vaisusti, mutta tahdin odotetaan
kiihtyvän. päivänä 2013
Sutjakat lumiukot ovat
perhepäivähoitolapset valmistaneet jogurttijuomapulloista.
Marjan perhepäivähoitolapset Joona, Peetu, Mila ja Saga esittelivät itse tekemiään sorminukkeja. Kiinnittämiseen tarvitaan lähinnä liimaa.
Iitin kirjastossa vietettiin
viime perjantaina Lainanpäivää. Tässä kohtaa onkin
saatu jo hiukan päätä auki,
sillä opetusministeriöllä on
budjetissaan 1,5 miljoonan
euron varaus toimintakeskuksen rakentamiseksi.
Iitissä ryhdyttäneen valmistelemaan kaavoitussopimusta alueen kaavoittamiseksi, ja se tehdään yhteistyössä
maanomistajien, lähinnä A.
Ahlström -yhtiön kanssa.
Kymi Ring Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimii
vuorineuvos Kari O. Tavoitteena
on saada moottoriurheiluun
ja kuljettajakoulutukseen
sekä erilaisiin elämyspalveluihin perustuvan keskuksen
rakentaminen käyntiin niin,
että ainakin jonkinlaista toimintaa olisi jo vuonna 2016.
Kymi Ring Oy toimii kehitysyhtiön tavoin, ja sen toiminta painottuu rahoittajien
hakemiseen. Iitin ja Nastolan yhteisessä perusturvalautakunnassa kunnanhallitusta edustaa Riitta Alestalo ja varalla on
Terhi Kare.
Koulutuslautakunnassa kunnanhallituksen edustaja on
Jyrki Pitkänen, varalla Jarkko Pirinen, kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa Satu Tiira, varalla Merja Lonka, teknisessä lautakunnassa Merja Seppälä, varalla Leif Drockila,
rakennuslautakunnassa Leif Drockila, varalla Merja Seppälä
ja kaavoitustoimikunnassa Merja Lonka, varalla Satu Tiira.
Iitti-tiimissä kunnan edustajat ovat Riitta Alestalo (Leif
Drockila) ja Jarkko Salonen (Seppo Lehtinen)
järjestetty kilpailu oli
osanottajamäärältään täysi
ja junioriluokkia lukuun ottamatta kaikki lähes luokat
olivat edustettuina. Myös musiikkia
kuultiin tällä kertaa koko
kilpailun ajan, kun aiemmin
sitä on soitettu vain ammuntatauoilla. Tiltu
Star oli kolmanneksi viimeinen karsintakilpailu Kemissä
järjestettäviin suomenmestaruuskisoihin. Kilpailunjohtajana ja kuuluttajana nähtiin
jälleen IJA:n puheenjohtaja
Ensio Lehto.
Kilpailuissa nähtiin tällä
kertaa paljon uutta laitteistoa
kokeilussa. IJA:sta (Iitin
Jousiampujat) edustettuina
oli kaksi ampujaa, jotka molemmat lähtivät kilpailuista
hopeamitali kaulassa.
Tuoma reina toim ivat
Matti Simola ja Eero Piisilä
ja ammunnanjohtaja oli Santeri Roivas. Semifinaaleissa hän
voitti lopulta neljänneksi
tulleen Atte Jauhiaisen pistein 6-2, ja finaaleissa hän
päihitti hopeaa saaneen Antero Sistosen peräti pistein
7-1. Vastaan saapuva
Ylöjärven Ryhti johtaa alempaa jatkosarjaa ja on voitolla menossa liigakarsinnan
ensimmäiseen vaiheeseen.
Yrityksen voittaessa sunnuntaina jää lohkovoitto viimeisen kierroksen varaan, jossa
Ryhti kohtaa kotonaan TTV:n
ja Yritys Vilppulassa Tähden.
Tasapisteiden sattuessa järjestyksen määrää voitettujen
ja hävittyjen erien suhde.
Ylöjärvi oli kaksi viikkoa sitten kotiottelussaan
Yritystä selvästi parempi ja
tulee Kausalaan ennakkosuosikkina. Forsberg päihitti
toiseksi tulleen Mikko Lammin finaalissa pistein 6-4.
Wilhelm Tellin Mikko Lammi voitti hopeaa karsintapis-
Yritys-Ryhti -ottelussa riittää panosta
Kahvitarjoilu maustaa sunnuntain myöhäisillan
HOOBEE
Yrityksen naisjoukkueen
kausi on katkolla 1-sarjan
lentopallo-ottelussa ensi sunnuntaina. Muutokset saivat
osakseen paljon positiivista
palautetta.
Yleisen sarjan kultaa
voitti Arcuksen Juuso Huhtala karsintapistein 569. Tervetuloa kisaamaan
paikasta auringossa, ja se
aurinko on Kemi, kajahtaa
kovaäänisistä kilpailunjohtaja Ensio Lehdon ääni. Hopeaa
siis voitti Robin Hoodin Pertti Raivio karsintapistein 478.
Kolmanneksi tuli EBS:än
Markku Rautiainen karsintapistein 429.
Naisten sarjassa kultaa
voitti Tapanilan Erän Jonna Raivio karsintapistein
518 nousten karsintojen neljänneltä sijaltaan. päivänä 2013
Kuvassa vasemmalla
yleisen sarjan voittaja,
Arcuksen Juuso Huhtala ja
toinen vasemmalta IJA:n
Emma Frost, joka voitti
hopeaa naisten sarjassa.
tein 577 säilyttäen karsintasijoituksensa. Toiseksi siis tuli Tapanilan Erän Antero Sistonen
karsintapistein 55. Hän kohosi
finaaleissa karsintojen kolmannelta sijaltaan voitettuaan toiseksi tulleen Pertti
Raivion pistein 6-2. Yleinen
60 taljan kultaa vei Äetsän
Jousiampujien Hannu Routamaa karsintapistein 548
kohoten karsintojen kolmannelta sijaltaan. Muun muassa
reaaliaikainen tulosnäyttö ja
manuaalinen finaalipudotus-
Yleisen taljan kultaa voittanut paralympiamitalisti Jere
Forsberg paransi omissa nimissään ollutta Suomen ennätystä tuloksellaan 587.
taulukko olivat ensi kertaa
kokeilussa. Hän paransi samalla omissa nimissään ollutta
suomenennätystä muutamalla pisteellä. URHEILU
Torstaina helmikuun 14. Pitkään poissa ollut
Virpi Räsänen on toipunut
akillesvaivoistaan ja on valmiina taisteluun. Tiistai-iltana Maria Suvanto oli an-
giinan kourissa, mutta muu
joukkue harjoitteli ehjänä.
Sunnuntain myöhäisiltaa
maustaa myös Yrityksen yhteistyökumppanin tarjoamat
pullakahvit, kunhan vain
ehtii paikalle ennen ottelun
alkuvihellystä. Hän
oli ensimmäinen jo karsinnoissa. Parannusta on
tapahduttava jo omassa syötössä, minkä vaikeusastetta
nostamalla saadaan hiljennettyä Liisa Hurskaisen ja
Jessica Kososen hurjastelu
verkon laidalla.
Yritys saanee sunnuntaina jalkeille lähes koko joukkueen. Illan ohjelmassa on toki myös arpajaiset, ja niissä kakkujen lisäksi
parannetut voitot.
Yleisen vaiston voitti
Järvenpään Jousiampujien
Kaisa Karhuneva karsintapistein 457. Pronssia sai Äetsän
Jousiampujien Aki Paavola
kohoten karsintojen viidenneltä paikaltaan.
Yleisen taljan voitti odotetusti paralympiavoittaja
Jere Forsberg karsintapistein 587. Kolmanneksi
tuli Riihi-Jousen Pekka Loitokari karsintapistein 574 ja
kohosi karsintojen neljänneltä
sijaltaan.
Tähtäimessä paikka auringossa
Kolmannessa vuosittaisessa Tiltu Star -jousiammuntakilpailussa
tuotiin kotiin kaksi hopeamitalia ja tehtiin uusi Suomen ennätys
ANNIINA KORPELA
. Hopealle tuli
Lahden Vasaman Risto Julkunen ja pronssille seuratoveri Seppo Korhonen.
7. Hän oli
karsinnoissa kolmantena,
mutta kohosi semifinaaleissa
toiseksi. Hopealle
tuli Iitin Jousiampujien oma
Emma Frost karsintapistein 526 nousten karsintojen kolmannelta paikaltaan.
Kolmanneksi sijoittui RiihiJousen Anne Backman karsintapistein 527.
Yleisen 60-luokan voitti Arcuksen Kari Norha
karsintapistein 497 kohoten
karsintojen toiselta sijaltaan.
Hopeaa voitti Iitin Jousiampujien Kalevi Piepponen
karsintapistein 509. Niin
lähti käyntiin Iitin Jousiampujien järjestämä kolmas
vuosittainen Tiltu Star -jousiammuntakilpailu.
Ravilinnassa lauantaina
9.2. Sunnuntaina voi
tilanne muuttua, mutta se
vaatii kotijoukkueelta selvää
parannusta
lehtisali ark. klo 8-19, la 8-14
aattoina klo 8-15
. Diakoniaviranhaltija
Erja Ylikoski....................... Tämän rakennettavan
tien kautta kuljetaan jatkossa
rantaan tulevalle uudelle vierasvenevalkamalle, samoin
uimarannalle ja matonpe-
supaikalle, ja nykyinen koivukujaa pitkin kulkeva tie
muutetaan kevyen liikenteen
väyläksi.
Uimarintietä koskeva katusuunnitelma oli äskettäin
nähtävillä, ja siitä jättivät
muistutuksen NiinimäenRadansuun osakaskunta ja
Radansuun maaosakaskunta
sekä Kaakkois-Suomen Elykeskus.
Osakaskuntien muistutuksessa esitettiin yksisuuntaista liikennettä veneluiskalle ja kielletyn ajosuunnan
merkkiä matonpesuparkin
jälkeen. Henkilöautojen
pysäköintipaikat sen sijaan
voidaan muuttaa vinoparkeiksi. Tervetuloa!
Seurakuntamestari
Tiina Klemola....................050 387 1646
Diakoniaviranhaltija
Sirpa Pusila....................... Osakaskunnat kysyivät myös,
tarvitaanko parkkialueella
pensasistutuksia ja rantaalueella isoa nurmikenttää.
Näiden muistutusten johdosta tekninen lautakunta totesi, että liikennemerkit asetetaan kadun rakentamisen
jälkeen, ja muistutus otetaan
silloin huomioon. Käsitellään kevätkokoukselle
kuuluvat asiat sekä kunniajäseneksi kutsuminen. Käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat.
Tervetuloa!
Hallitus
Rautatienkatu 18, Kausala
lämmintä kellari-varastotilaa
n. Käsitellään vuosikokousasiat sekä valitaan luottamushenkilöt. lainausos. kirjastoauto 040 548 2691
KOUVOLAN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO
Iitti, Rautatienkatu 20, 2. 02061 59600
www.iitti.fi
Tied. 050 67670, (03) 872 0530
Kausalan keskustassa parhaalla paikalla
valoisa 90 m2 kulma-liikehuoneisto
ja n. helmikuuta 2013 klo
14. Lisäksi osakaskunnat esittivät auto-venetraileriyhdistelmille tarkoitettuja
parkkiruutuja lähemmäksi
Uimarintietä ja henkilöauto-
parkkeja vinoparkeiksi. krs
Av. Tervetuloa!
Johtokunta
Kouvolan
Sotaveteraanien
IITIN NIINIMÄEN
MARTAT RY:n
vuosikokous pidetään tiistaina 26.2.2013 klo 12.00
Arja Lahtisen kotona. ti-ke klo 9?12 ja 13?15
Työnhakijapalvelut................010 19 4300
Työnantajapalvelut................010 19 4301
Työttömyysturvaneuvonta..010 19 4911
Lähipoliisi ..........................07187 34139
VEROTOIMISTO
Kauppamiehenkatu 4,
45100 Kouvola
(Verohallinnon yhteinen vaihde)
...............................................0206 12000
MUUMIPEIKKO
Yhteispalvelupiste avoinna ma klo 8.00-17.00, ti-pe klo 8.00-15.00
P. 0400 155 669
Markku Väliahdet
khvirasto.iitti@evl.fi
avoinna ma?pe 9?12
Taloustoimisto..................(05) 829 3325
avoinna ma?pe 9?13
Kirkkoherra
Jyrki Nordlund ..................050 387 1640
Kappalainen
Reijo Lehtonen...................050 387 1641
Vs. 050 387 1645
Verlan
seudun
kyläyhdistyksen
IITIN KUNTA TIEDOTTAA
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
Kouvola ja Iitti p. ark. 050 387 1650
Lastenohjaajat..................050 387 1652
Perhekerho ja pyhäkoulu.......................
..............................................044 766 5375
Diakonia- ja lähetystoimisto
Ravitie 2, Kausala
Vs. klo 10-19, la 10-14,
aattoina klo 10-15
. 0600 15333 (1,71 ?/min)
ark. 56 m2 liiketila.
Tavaraliikenne takapihan last.sillan kautta.
Varastotilaa löytyy kellarikerroksesta.
Kansalaisopisto..............02061 59776
Kausalan
urheilukenttä.................... 02061 59760
Palo- ja pelastuslaitos
Kymenlaakson pelastuslaitos
...............................................(05) 23 161
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Päijät-Hämeen sosiaali- ja
terveydenhuollon kuntayhtymä
................................................(03) 81 911
Ympäristöpalvelut
Kouvolan kaupunki................02061 511
HUHDASJÄRVEN
MAA-ALUEOSAKASKUNNAN
vuosikokous Jouko Siltasella 2.3.2013 klo 10.00. 050 387 1649
Keittiömestari
Manu Remes................... Käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat
sekä kyläsuunnitelman päivitys vuodelle 2013. päivänä 2013
Radansuun Uimarintien
suunnitelmat hyväksytty
VOITTO RUOHONEN
Radansuun uimaranta-alueelle on suunniteltu uusi
tieyhteys, ja sitä sekä uutta
pysäköintialuetta koskevat
suunnitelmat on hyväksytty
Iitin teknisessä lautakunnassa.
Suunnitelman mukaan
Radansuun uimarannalta
kartanohotellille johtava tie
suljetaan, ja rannalle rakennetaan uusi tieyhteys, Uimarintie, joka erkanee ns.
Radansuun mutkasta hiukan
matkaa kartanohotellin suuntaan. Kahvitarjoilu ennen kokousta klo
14.30 alkaen. Johtokunta kokoontuu klo 17.00. seurakuntapastori
Aura Karjalainen..............050 387 1654
Kanttori
Leila Räsänen ...................050 387 1643
Talouspäällikkö
Iiris Mäenpää ...................050 387 1644
Nuorisotyönohjaajat
Jukka Kaunisto.................050 387 1647
Tuula Lehtoranta............. puh. 17?08, pe 17?ma 08 ja juhlapyhinä. 10 m2 pienvarastoista aina 400 m2 halliin asti.
Tied.puh. 10
8
Torstaina helmikuun 14. Tervetuloa!
sääntömääräinen
kevätkokous pidetään torstaina
28.2.2013 klo 15.00 Kouvolassa Tuulensuojan tiloissa,
osoite Hallituskatu 9. 050 67670, (03) 872 0530
Asuntotoimisto .............02061 59765
Eläinlääkäri; vast.otto klo 8-9.30
...........................................02061 57902
VUOSIKOKOUS sunnuntaina 24.2.2013 klo 14.00
Verlan seuratalolla (Verlantie 267). kappalainen
Marja Lainio-Nurminen.....050 387 1642
Vs. Venetrailereiden pysäköintipaikoissa
on otettu huomioon niiden
liikuteltavuus ja kääntösäteet ja se, että peruuttamista
ei tarvita pysäköitäessä, vaan
ainoastaan luiskalle ajettaessa ja sieltä lähdettäessä, joten
trailereiden pysäköintijärjestelyjä ei pidetty tarpeellisena muuttaa. 02061 59618
Vaihde avoinna ma-pe klo 8-15
P. Istutukset lautakunta
katsoi tarkoitetun erottamaan
eri toimintoja toisistaan ja lisäämään viihtyisyyttä, joten
niitä ei ole tarkoituksenmukaista jättää pois.
Ely-kesku ksen muistutuksessa esitettiin kartanohotellin liittymän siirtämistä kauemmas maantien
liittymästä, ja tämä on otettu
suunnitelmassa huomioon.
Suorakylvöä.
IITIN SEURAKUNTA
Kirkkoherranvirasto
Eerolantie 1, 47400 Kausala
puh. 02061 59600
sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi
Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala
Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala
Toimistot avoinna klo 9.00-15.00
Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi
henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi
Päiväkoti Metsämyyrä...02061 59710
Päiväkoti Peltohiiri.........02061 59733
Päivähoidon ohjaaja...... 02061 59792
Kuntosali..........................02061 59794
Kuntosalin aukioloajat:
ma - pe 8-22, la 9-18, su 9-19
Kirjasto,
Kausansaarentie 3..........02061 59800
. Tervetuloa!
Maakansan
Metsästäjät ry
Vuosikokous su
24.2.2013
klo
12.00 Maakansan Seuratalolla.
Käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
Hallitus
Kimolan
riistamiehet
Metsästysyhdistyksen vuosikokous
pidetään
Kimolan kodalla sunnuntaina 24. (05) 829 3323
Tarjous hinta voimassa
helmikuun loppuun.
Puh. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
Hoitokunta
Kymentaan
Metsästysseuran
talvikokous pe
22.2.2013
klo
18.30 Kymentaan koululla.
Käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
Johtokunta
KESKI-IITIN MAAMIESSEURA RY
Vuosikokous ti 19.2.2013
klo 18.00 Lounas Cafe
Kanttiinassa.
Käsitellään
vuosikokousasiat. 050 387 1653
IITIN KUNTA
VAIHDE puh. 050 387 1648
Lähetyssihteeri
Anne Heikkilä..................
Pietari avautuu Sjögrenin
hengessä, kun tutkimustaan
viimeistelevä Päivi RonimusPoukka johdattelee matkalaiset
Pietarin tiedeakatemiaan ja sen
toimintaan akateemikko Sjögrenin aikana. klo 17.00?
18.30 kylätalolla voi keskustella henkilökohtaisesti Valokuitu
Nyt -teemasta Etelä-Iitissä.
Iitin Kalamiehet.
Avoin pilkikisa ja
seurojen välinen
ottelu
pidetään
la 16.2. Varalla SU 17.2. Muistattehan kokoontumisen to 21.2. Tiedustelut matkaehdoista ja sitovat ilmoittautumiset 15.2. Torstaina helmikuun 14. Joukolla mukaan ideoimaan yhdistyksen toimintaa.
Iitin Karjalaseura.
Tarinakerho
kahvituvassa ke
20.2. klo
18.30 Haapalla.
Samalla kokoontuu myös johtokunta.
IITIN NUORET ISÄNNÄT.
Keila-/saunailta 1.3 Lahdessa,
paikkoja rajoitetusti. kolme työtä
ja 2 v vanhoja, Taideseuramme
pääväri on musta. Ilm. Kokoontuminen Villen Mestassa.
Pizza-ilta ma 18.2. Kaikki mukaan!
MANKALAN
KYLÄN
VÄKI. 040 779 4491.
Muistelu-kerho kokoontuu ma
18.2.2013 seurakuntakeskuksessa. klo
17.30 (hallitus klo
17.00). klo 13.00 näytökseen, joka on erittäin suosittu
musikaali ?Sydämeni laulu?
Aleksis Kivestä. Tarkemmat tiedot
Pyrinnön toiminnasta kotisivuilta www.iitinpyrinto.fi.
Ukkojen ilta kuntoilee kylätalolla
tänään to 14.2.
(ystävänpäivänänä) klo 18.00. Kaikki mukaan!
Sampolan Martat. Kahvitarjoilu. klo 15.00.
Iitin
Taideseura.
PKTS:n
y h t e i s n ä y t t e l y,
Seitsemän väriä,
lähestyy
Kuusankoskitalolla 4.?27.3.2013.
Töiden jättö perjantaina 1.3.
klo 15?19. klo
17.00?18.30, ruokailu n. Maija-Liisa ja
Pertti Petsalo alustavat aiheesta
?Osaatko kinkata, lapsuuden ja
nuoruuden leikit?. 4. Muisteluja
kahvittelun lomassa.
Kaukaan maa- ja kotitalousnaisten ja kyläyhdistyksen
yhteinen teatteriretki Kouvolaan la 16.3. mennessä.
Kaikille avoimet
yhteislenkit keskiviikkona klo
19.00 ja sunnuntaina klo 12.00.
Lähtö Ravilinnan pihalta. J. klo 17.30 Eija
Kauppilan kotona (Vuolenkoskentie 1434). Auto ajaa Eerolantien
kautta, kyytiin pääsee myös
sieltä. klo 13.00. Muistathan kokoontumisemme to 21.2. Kahvitilaisuus alkaa klo
16.00. Ilmottautumiset Marko Niemelle viim.
24.2. klo 13.00.
Kouvolan
teatteriretkelle
la 16.2.2013 ilmoittautuneet!
Lähtö linja-autoasemalta klo
13.00. Koko
porukka reippaasti mukaan!
Kaukaan maa- ja
kotitalousseuran
vuosikokoontuminen ti 19.2. Kaikki lenkkeilijät mukaan! Ravilinnan harkat peruttu tänään!
Koko perheen ?Yu-harkat?
hiihtomajalla sunnuntaina 17.2.
klo 15?17. J. kello 13.00. puh 040 720 9149.
VPK JOKUEN OSASTO.
Kokoontuminen Matkakeitaalla la 16.2. Täyttä tunnetta ja elämää. Muistathan vuosikokoontumisen ti 19.2.
klo 18.00 Iitin
srk:n Kahvituvalla, Ravitie 2. ja hintatiedustelut viim.
18.2. Ohjelmassa seurakunnan puheenvuoro ym.
Iitin
JHL
342. Kaikki mukaan!
FC
Kausalan
jalkapalloharjoitukset. 24.2.13
mennessä puh. Ohjelmaan kuuluu myös Pyhän Marian suomalainen kirkko sekä opastettu
kiertoajelu Pietarissa. klo 9?14
Urajärvellä tukikohtana Kalamaja. Kaikki
mukaan! Järjestää
Sääskjärven maatalousnaiset.
Kausalan Kerho.
Esitelmä sijoitusja rahamaailman
näkymistä 20.2.
klo 19.00. Sitovat ilm. Sitovat ilmoittautumiset Anna-Liisalle 20.2.2013
mennessä puh. Max. Kisat 8?15-vuotiaille Kuusankosken kalliosuojassa torstaina 21.2. Lähtö torilta klo 16.15.
Ilm. 326 1042 tai
040 825 8417.
Iitin liike- ja virkanaiset. Lippuja varattuna, ilmoittautukaa
mahd. Ma
18.2. Jäsenten
virkistysilta,
Hohtokeilausta Kouvolan keilahallissa, la 23.2. Iltapala.
Hirvien maalaskenta ja riistakolmion talvilaskenta LA 16.2.
Kokoontuminen
Tupasarolle
klo
9.00. bussimatkana
Kausalasta Pietariin ja takaisin.
Matkanjärjestäjä Saimaan Matkaverkko OY /Saimaa Travel
Net. 0400 635 316.
HUOM! aika!
Seuraverkkarit
tilattavissa Kausalan Urheilu- ja
koneliikkeessä
15.2. Terveys- ja
hyvinvointiluento: Arctic Nutrition
ravintotehosteet/Pirjo
Sollo ja Marita Ervasti. Bussiaikataulu myöhemmin lehdessä. klo
19.00. Muista
ilmoittautua. A. Veikkaa netissä
www.kausalanyritys.fi
tuet
nuorisourheilua.
Iitin Hengitysyhdistyksen jäsenilta 26.2.
klo 18.00 toimitilassamme (Ruuskasen
kukkakaupan alakerta, torin
puoli). klo 18.30.
Koko porukka mukaan mukavaan illanviettoon!
KOSKENNISKAN
MARTAT. Tulevan
vuoden toimintasuunnitelman
teko.
Ke 6.3.13 naisjaostojen yhteinen
kokoontuminen
Taavetissa. Tilaisuudessa saatavana
Muistojen-kirjaa.
A. klo 18.30.
Kentän
laittajat
ja puffetti paikalle klo 17.00. Luento
alkaa klo 18.00.
Lentopallo; naisten Yritys?Ryhti
ottelu sunnuntaina
17.2. Mahdolliset tiedustelut
Tuula Kivinen p. Tiistaivuoro
Ravilinnassa
klo 20.30?21.45.
LC
Kausala.
Kuukausikokoontuminen
tänään
14.2.2013 Ponnilla klo 19.00.
Muumien hiihtokoulu päättyy tutkintolatuun hiihtomajalla lauantaina
16.2. klo
18.00 Heikintien tiloissa. ollikainen.maarit@luukku.com tai 041 544 9848.
Pohjois-Kymen
Sotilaspoikien
Perinnekilta
ry.
Muistathan
vuositapaamisen
20.2.2013 klo 17.00 Kouvolan
seurakuntakeskuksen Maria-salissa. Sjögrenin Seuran 20-vuotisretki tehdään 23.?25. Huomioikaa alkamisaika
kello 12.30. Pankinjohtaja Henry Lahdensuo Päijät-Hämeen OP. Lisätietoja
Pirkolta 044 7444 822.
Tule ystävänpäiväkahville, sydänkerho kokoontuu
Kausalan ABC:n
kabinetissa
tänään to 14.2. Kouvolaan katsomaan
musikaalia Sydämeni laulu la
2.3. Aloitetaan lounaalla klo
13.00. nopeasti Virpille 0500
750 612. Meno-paluu
30 min.
Muistathan
Sääskjärven koululla ravintolatapahtuman su 17.2.
klo 12?15. mennessä
seuran sihteerille: Mailis 0400
755 391.
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija:
Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Katuosoite:
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Telefax:
(05) 326 0321
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234, (05) 326 0357
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
(05) 326 0355, 0400 857 577
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten sähköinen
vastaanotto:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Seurapalstat ja
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Ilmoitusten jättöpäivät:
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Vedosilmoitukset vuorokautta
aikaisemmin.
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Ilmoitushinnat:
Etusivu 1,60 E/ppm
Takasivu 1,40 E/ppm
Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin
jälkeen 1,30 E/ppm
Pienin ilmoituskoko 25 ppm
Kuolinilmoitus 1,30 E/ppm
Kiitosilmoitus 25 E/kpl
Etusivu (silmä) 66,00 E/kpl
Merkkipäiväilmoitus 25,00 E/kpl
Onnitteluilmoitus kuvalla 45,00 E/kpl
Palveluhakemisto 28,00 E/rivi 3 kk
Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten
julkaisemisesta sattuneesta virheestä
on ilmoitusten hinta ja muihin
lehtiin toimitetusta aineistosta sen
valmistusarvo.
Tilaushinnat
1.1.2013 alkaen
Kestotilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 78,00
ulkomailla 90,00
Määräaikaistilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 84,00
ulkomailla 90,00
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
maksuttomaan päivystysnumeroon
0800-30033
Jaalan kirkonkylässä Itellan
päivystykseen 0200-71400
Numerot päivystävät klo 6-10
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Pankit:
Nordea
FI92 2131 1800 0041 25
Helmi Säästöpankki
FI25 4212 0010 0979 68
OP
FI 93 5069 0110 0003 50
Sampo
FI64 8000 1500 0646 48
9. päivänä 2013
KAUSALAN
SEUDUN
MARTAT. 18.2.
mennessä Irene Elomaa 040
593 6116 tai Pirjo Ojala 0400
824 321.
EKL:n
pilkkimestaruuskilpailut 13.3.2013
Kunnonpaikka,
Siilinjärvi. Sjögrenin Seuran jäsenet, ystävät ja muuten
kiinnostuneet
3636118, 040-7523932
KAUSALAN MAALAUSAPU Ky
T. Mäntynen, p. ..
..
lattianpaallystystyot
Fysioterapeutteja
MARKKU VARPENIUS Ky
p. 0400 746 273
KAMPAAMO KAIJA TURUNEN
Kylväjäntie 2, p. ..
..
Sahkoliikkeita
Jalkahoitoja
Kuljetuksia
Rakentamista
Autotarvikkeita
KAUSALAN
SÄHKÖTYÖ KY
A-ryhmän sähköurakointi.
Suunnittelu - Asennus - Myynti
p. ..
Rakennuspeltitoita
..
Kiinteistohuoltoa
ATK-palveluja
Autokorjaamoja
..
..
Silmalasiliikkeita
Huonekalurestaurointia ja
verhoilua
.. 326 0068, 326 4800
SÄHKÖPALVELU
M. ..
..
Elainlaakareita
MATTI NIEMI
Puh. 10
Torstaina helmikuun 14. päivänä 2013
Asianajotoimistoja
Kellot ja
kaiverrukset
Partureita ja
kampaamoja
.. 363 8233
..
Hautakivia
..
Siivousliikkeita
Hierojia
Nuohous
Puutavaraa. ..
Polttooljya
.. ..
..
Hammaslaakareita
HAMMASLÄÄKÄRI
LEENA SIMOLA
Taksiautoja
AKKALA Oy:n TAKSI
Kauneushoitoloita
(1+8 henk.)
Anu 0400 500 182
Ravitie 2, Kausala.
P. .... 0500 653 145/Timo Virtanen
Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi
..
Jatehuoltoa
Maalausta ja
tapetointia
.. ..
Metsatyot
.... KUOKKANEN
Maanantaisin suljettu
47710 Jaala, p. (05) 326 0143, 0400 553 417
..
Mainostekstiileja
.. 326 0210
Pitopalveluja
Maalausja
.
AALTONEN
P. Phil
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Matkaoppaat
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 MasterChef Suomi
20.57 Keno
21.00 Criminal Minds - FBI-tutkijat (16)
22.00 Falling Skies (12)
23.00 Nelosen uutiset
23.10 Nelosen sää
23.15 SM-liigan huippuhetket
23.20 Frasier
23.50 Pirunkaupat
00.45 Big Love (12)
01.55 Lost (12)
02.50 Perhe on pahin
03.20 - 05.00 Älypää-TV
Perjantai 15.2.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Suomi on ruotsalainen
10.00 Sydämen asialla (7)
10.52 Intohimona luonto
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 A-studio: Talk
12.35 Vielä virtaa (S)
13.05 Serenaadiluutnantti (7)
14.20 Aamusydämellä
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 - 16.48 Kaksisuuntainen mielialahäiriö
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Ampumahiihdon MM:
Naisten viesti
19.50 Luonnon ihmeitä
20.00 Totuus rakkaudesta
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio: Stream
21.30 Strada
22.00 Inhimillinen tekijä
22.50 Yle Uutiset
22.55 Riutuvat romantikot (12)
23.50 Oddasat
00.05 Eurojackpot
00.10 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.2.
06.53 Possu Pallero (S)
07.04 Noksu (S)
07.08 Lulu kilpikonna (S)
07.22 Laura
07.34 Rytmireissu
07.41 Hupsu pikku pupunen (S)
07.45 Pikku Kakkosen posti
07.54 Martta puhuu (S)
08.19 Oktonautit (S)
08.41 Late lammas (S): Helleaalto (S)
08.50 Pieni runotyttö (7)
09.40 Uutisikkuna
10.40 Alppihiihdon MM:
Miesten suurpujottelu
12.45 Uutisikkuna
13.30 Tuntematon Norja
14.00 Hehku
14.30 - 16.23 Alppihiihdon MM:
Miesten suurpujottelu
16.30 Galaxi
16.31 Velhot, jätit ja susihukkaset
16.43 - 16.55 Karvinen (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Ampumahiihdon MM:
Naisten viesti
19.00 Yle Uutiset
19.10 Yle Uutiset alueeltasi
19.20 Erätulilla
19.50 Pressiklubi
20.20 Isot ja pienet (7)
21.00 Tartu Mikkiin
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (16)
22.46 Poliisi-tv 2013
23.10 Pasila (12)
23.35 Girls (16)
00.02 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Emmerdale (S)
11.40 Lääkärit
12.35 Ostoskanava
14.10 Viikonvaihteen alueellinen
sääennuste
14.15 Minuuttipeliä
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Tucsonin veljekset (7)
15.50 Pomo piilossa
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.25 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Korkojen kera
21.00 C.S.I. Torstaina helmikuun 14. Miami (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Joe Kidd (16)
00.25 Menneisyyden haamut (12)
01.25 - 06.00 MTV3 Deitti
Nelonen
05.00 Älypää-TV
06.00 Ostosruutu
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Kim Possible
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut
08.15 Vanessa ja pikkuväki
08.45 Huippukokki lähtee maalle
09.15 Luksusmammat
09.45 Kierrätysmuotia Hollywoodissa
10.20 Pikakurssi kodinostoon
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 Ostosruutu
12.50 Luksusmammat
13.20 Kierrätysmuotia Hollywoodissa
13.55 Pikakurssi kodinostoon
14.25 Huippukokki lähtee maalle
15.00 Tanssi peppu pieneksi
16.00 Hurja painonpudotus
17.00 Suhdekoukerot
17.30 MasterChef Suomi
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 The Voice of Finland
21.55 Keno
22.00 Elokuva:
Muuttohaluton poikamies (7)
00.05 Nelosen uutiset
00.15 Nelosen sää
00.20 Elokuva: Ytimessä (12)
02.55 Villa Helena (12)
03.55 Perhe on pahin
04.25 - 05.00 Älypää-TV
Lauantai 16.2.
TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Berliinin juutalaiset 1945
09.00 Yle Uutiset
09.05 Ylen aamu-tv
10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu
10.45 YleLeaks
11.00 Yle Uutiset
11.05 - 11.09 Pisara
11.15 Opettaja ohjaimissa (7)
12.01 A-studio: Stream
12.30 Totuus rakkaudesta
13.00 Dokumenttiprojekti
14.00 Keittokirjalle kyytiä
14.30 - 14.58 Strada
15.20 Hercule Poirot: Sininen juna (7)
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.05 - 17.55 Rakkautta ja riitasointuja (7)
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Toisenlaiset frendit
18.45 - 19.33 Avara luonto:
Kukoistavat ekosysteemit
19.40 - 20.24 Midsomerin murhat (12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Lotto
20.51 Urheiluruutu
21.15 YleLeaks
21.30 Uutisvuoto
22.00 Valaistunut (16)
22.30 Komisario Frost (16)
00.10 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Pikku Kakkonen
07.46 Nimipäiväonnittelu: 16.2.
07.48 Kaapo (S)
08.12 Pikku Kakkosen posti
08.19 Anniina Ballerina (S)
08.47 Babar ja Badun seikkailut (S)
09.00 Galaxi
09.02 Mimosan kummitustarinat
09.06 Kesäleiri
09.19 Late lammas (S): Tuliterä traktori (S)
09.28 - 09.55 Galaxi: Lentismestari
10.00 Pikkukarhun tarinoita (S)
10.24 Meren ihmeellinen elämä
10.30 Kakkosen urheiluviikonloppu
10.40 Alppihiihdon MM: Naisten pujottelu
12.00 Ravisuoran vihjeet
12.10 Peliuutiset
12.30 Erätulilla
13.00 Kakkosen urheiluviikonloppu
13.05 Yleisurheilua : SM-hallikisat
14.20 Alppihiihdon MM: Naisten pujottelu
15.35 Yleisurheilua : SM-hallikisat
16.05 Ampumahiihdon MM : Miesten viesti
17.45 Yleisurheilua : SM-hallikisat
18.15 Ravisuora
19.00 Yle Uutiset
19.10 Urheiluruutu
19.25 Yle Uutiset sää
19.30 Pikaluistelun MM
20.25 Kerran viikossa
20.50 Kettu (12)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Kello 15:10 lähtö Yumaan (16)
00.05 The Wire (16)
01.03 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
06.00 MTV3 Deitti
07.00 Ostoskanava
08.00 Baby Looney Tunes (S)
08.25 Puuha-Pete (S)
08.40 Hirviöallergiaa (S)
09.10 Kasper (S)
09.35 Winx-klubi (S)
10.05 Pokémon (7)
10.30 Unelmien pallokerho
11.00 Ostoskanava
11.30 Luontodokumentti:
Jokisiimarauskun jäljillä
12.35 Salatut elämät
13.05 Salatut elämät
13.35 Salatut elämät
14.15 Sydämen kuiskaus (S)
16.20 Perheleffa:
Scooby-Doo ja samuraimiekka (7)
17.55 Top Gear
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.30 Putous
21.00 Sydänjää (S)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Tulosruutu
22.30 Lotto ja Jokeri
22.35 Miss Kovis (12)
00.45 Hyvässä uskossa (12)
01.45 - 06.00 MTV3 Deitti
Nelonen
05.00 Älypää-TV
05.30 Ostosruutu
07.00 Ostosruutu
08.30 Elixir
09.00 Start!
09.30 Neljän tähden illallinen
10.00 Neljän tähden illallinen
10.30 Neljän tähden illallinen
11.00 Neljän tähden illallinen
11.30 Eläintarhojen elämää
12.00 Eläintarhojen elämää (7)
12.30 Eläinten ABC
13.00 Eläintenpelastustiimi
13.30 Koirakouluttaja Tanja Karpela
14.00 Salattu teinielämä
15.00 Waverly Placen velhot (7)
15.30 Paluu lukioon
16.00 Suhdekoukerot
16.30 Matkaoppaat
17.00 Matkaoppaat
17.30 Matkaoppaat
18.00 Matkaoppaat
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 RadioGaala 2013
20.00 Leijonan luola
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Surfer Dude (12)
22.50 Nelosen uutiset
23.00 Nelosen sää
23.05 SM-liigan huippuhetket
23.10 Totuuden miekka
00.10 Elokuva:
Resident Evil: Tuho (16)
02.00 Perhe on pahin
02.30 - 05.00 Älypää-TV
Sunnuntai 17.2.
TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Avara luonto:
Kukoistavat ekosysteemit
08.55 Villi luonto lähietäisyydeltä
09.00 Yle Uutiset
09.05 Aamusydämellä
09.45 Kuvakirjeitä Euroopasta
09.55 Yle Uutiset
10.00 Florence Karlssonin viimeinen matka
11.00 Yle Uutiset
11.05 Viikko viitottuna
11.15 - 12.01 Opettaja ohjaimissa (7)
14.00 Prisma Studio
14.30 Historiaa: Unohdetut merisankarit
15.20 Hercule Poirot:
Hautajaisten jälkeen (7)
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Inhimillinen tekijä
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Antiikkia, antiikkia
18.45 Suomi on ruotsalainen
19.15 - 19.39 Luontohetki:
Eläintarinoita
19.45 Arto Nyberg
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo:
Missä kuljimme kerran (16)
21.56 Hiljainen todistaja (16)
23.40 Ykkösaamu
00.20 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Unna Junná 2013
08.00 Pikku Kakkonen
08.01 Nimipäiväonnittelu: 17.2.
08.02 Lauludiplomi
08.23 Puu Fu Tom (S)
08.47 Sohvaset (S)
09.00 Galaxi
09.04 Hirveä Henri
09.18 - 09.40 Villit futarit (7)
09.49 - 09.53 Viidakkojytä (S)
10.00 Vili Vilperi
10.25 - 10.38 Luontoretkellä kottaraisia
katsomassa
10.45 Kakkosen urheiluviikonloppu
10.50 Alppihiihdon MM: Miesten pujottelu
12.20 Mestareiden liigan makasiini
12.44 Kakkosen urheiluviikonloppu
12.45 Ampumahiihdon MM:
Naisten yhteislähtö
14.20 Alppihiihdon MM:
Miesten pujottelu
15.45 Ampumahiihdon MM:
Miesten yhteislähtö
17.00 Yleisurheilua: SM-hallikisat
19.00 Yle Uutiset
19.05 Pikaluistelun MM
19.30 Pirunpelto (12)
20.20 Mikaelin naiset:
Emma Salokoski
20.30 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä
21.00 Luck (16)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Girls (16)
22.35 How to Make it in America (12)
23.00 The Wire (16)
23.57 Silminnäkijä:
Rakasta minut henkiin
00.25 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
06.00 MTV3 Deitti
07.00 Ostoskanava
08.00 Chuggington (S)
08.10 Looney Tunes Show (S)
08.35 Katti kaiken tietää! (S)
09.05 Madagascarin pingviinit (S)
09.35 Beyblade: Metal Masters (7)
10.00 Pientä pintaremonttia
11.00 Top Chef Suomi
12.00 Salatut elämät
12.30 Salatut elämät
13.00 Smash (7)
14.00 Hal ja Iso rakkaus (7)
16.25 Moderni perhe (S)
16.55 Mike & Molly (S)
17.25 Putous
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.30 Night at the Museum
- yö museossa
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.20 Tulosruutu
22.35 Isänmaan puolesta (16)
23.40 Ilman johtolankaa (16)
00.40 - 05.30 MTV3 Chat
Nelonen
05.00 Älypää-TV
05.20 Ostosruutu
06.50 Ostosruutu
08.20 Hurja remontti
09.20 Jaksa paremmin
09.50 Unelmien talo
10.20 Sikke - Ruokaa rakkaudella
10.50 Elixir
11.20 Eläinten ABC
11.50 Koiralle koti
12.55 Eläintenpelastustiimi
13.25 Melissa ja Joey
13.55 Melissa ja Joey
14.25 Frasier
15.00 Frasier
15.30 Frasier
16.00 Frasier
16.30 The Voice of Finland
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 Olipa kerran (12)
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Lincoln Lawyer
- Oikeuden palvelija (12)
23.25 Nelosen uutiset
23.35 Nelosen sää
23.40 Holmes NYC (12)
00.40 Mad Men (12)
01.40 Lost (12)
02.40 Perhe on pahin
03.10 - 05.00 Älypää-TV. päivänä 2013
11
TV-OHJELMAT 14.2. 326 5339, 0400 650 235
..
Varikauppoja
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Emmerdale (S)
11.40 Lääkärit
12.35 Ostoskanava
14.05 Alueellinen sääennuste
14.05 Jamie Oliverin kotona
14.40 Jamie Oliverin helpot herkut
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Middle (S)
15.50 45 minuuttia
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.25 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Pomo piilossa
21.00 Mentalist (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Enbuske & Linnanahde Crew
23.20 Otis (16)
01.05 - 05.30 MTV3 Deitti
Nelonen
05.00 Älypää-TV
06.00 Ostosruutu
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Kim Possible
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut
08.15 Vanessa ja pikkuväki
08.45 Huippukokki lähtee maalle
09.15 Luksusmammat
09.45 Kierrätysmuotia Hollywoodissa
10.20 Pikakurssi kodinostoon
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 Ostosruutu
12.50 Luksusmammat
13.20 Kierrätysmuotia Hollywoodissa
13.55 Pikakurssi kodinostoon
14.25 Huippukokki lähtee maalle
15.00 Tanssi peppu pieneksi
16.00 Hurja painonpudotus
17.00 Melissa ja Joey
17.30 Dr. ..
Vesi- ja lampo..
johtoliikkeita
04.00 Uutisikkuna
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Akuutti
10.00 Sydämen asialla (7)
10.52 Intohimona luonto
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 A-studio
12.35 Vielä virtaa (S)
13.05 Kalle Aaltosen morsian (7)
14.40 Yhteisvastuukeräys
14.45 Taikayö
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 Eduskunnan kyselytunti
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Ampumahiihdon MM: Miesten 20 km
20.00 Kuningaskuluttaja
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio: Talk
22.00 Ulkolinja: Napapiirin Kongo
22.55 Yle Uutiset
23.00 Monk (12)
23.42 Oddasat
23.55 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.2.
06.52 Bertin ja Ernien suuret seikkailut (S)
06.58 Loruloikkaa
07.03 Meidän vauva
07.09 Hupsis (S)
07.19 Katinkontti Remix: Metrotta
07.34 Stella ja Sami (S)
07.46 Herää pahvi: Akvaario
07.55 Martta puhuu (S)
08.20 Oktonautit (S)
08.41 Late lammas (S): Pikaliimaa (S)
08.50 Pieni runotyttö (7)
09.40 Uutisikkuna
10.40 Alppihiihdon MM:
Naisten suurpujottelu
12.20 Uutisikkuna
13.15 Sportmagasinet
13.45 Iloa puutarhasta
14.15 Alppihiihdon MM:
Naisten suurpujottelu
15.40 - 15.54 Maailmanmenoa
16.00 Kandit
16.30 Galaxi
16.31 Raimo: Raimo (S)
16.42 - 16.54 Pikku Nikke: Pikku Nikke (S)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Ampumahiihdon MM : Miesten 20 km
19.00 Yle Uutiset
19.10 Yle Uutiset alueeltasi
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Hehku
20.00 Silminnäkijä: Rakasta minut henkiin
20.30 - 20.54 Pasila (12)
21.00 Kerran viikossa
21.25 Poliisi-tv 2013
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Game of Thrones (16)
22.57 Hehku
23.25 - 04.00 Uutisikkuna
Tilausajoon
saatavana
MTV3
Tilitoimistoja
LANDIS & STAEFA
YHTEISTYÖYRITYS
Säätölaitehuolto
A. - 17.2.2013
Torstai 14.2.
TV1
Taksiautoja
KAUSALAN TAKSI
PUH. 0200 60450
(0,99 ?/puhelu+pvm)
..
Tuote-esittelyja
.
Loppu oli
taas helppoa, ja päättyi Hanna
Salomäen sooloon syöttönurkasta.
Kokonaisuutena Yritys
onnistui erinomaisesti. 050 322 0188
Kausalan Alko
palvelee
ma?to 9?18,
pe 9?20,
la 9?16
www.facebook.com/kymenseudunosuuskauppa
BONUS JOPA 5 % I MAKSA S-ETUKORTILLA, SAAT MAKSUTAPAETUA 0,5 %
Fazer
Puikulat
400 - 550 g
(2,72-3,73/kg)
Valio
Arkijogurtti
1 kg
Valio
Edam
Täyteläinen
juusto
350 g (6,14/kg)
Rainbow
Marjakeitot
1l. TTV oli iholla
vielä tilanteessa 17-19, jolloin
Yritys teki ainoan vaihtonsa
Veera Salomäen paikatessa
Maria Suvannon. Yritys voitti maineikkaassa Hämeenkaaressa
Team Tawast Volleyn selvästi
3-0 (25-10, 25-19, 25-15), ja
varmisti samalla paikkansa
ensi kauden 1-sarjassa.
Yritys pelasi kaksi erää,
ensimmäisen ja kolmannen,
er inomaista lentopalloa.
Joukkue pystyi seitsikolla Jenni Mäkinen, Hanna
Salomäki, Maria Suvanto,
Petra Heikkinen, Sanna
Simola, Miamari Kuronen
ja Laura Hanninen vahvaan
aloitukseen, joka silppusi
kotijoukkueen vastaanoton.
Vastahyökkäykset lähtivät
Hannisen tarkoista nostoista,
jotka hyökkäyskalusto muutti
Kurosen passien kautta pisteiksi. Kaikkiaan ensimmäi-
Yrityksen passari Miamari Kuronen palkittiin
joukkueensa parhaana
pelaajana Hämeenlinnassa.
sessä ja kolmannessa erässä
pursuivat iloisuus ja oikea
tekemisen meininki.
Kahden hyvän erän välissä toinen erä oli numerollisesti tasaisin johtuen Yrityksen virheistä, joita mahtui
Sarjataulukko, N-1, alempi jatkosarja, lohko 2
Ylöjärven Ryhti
Kausalan Yritys
Vilppulan Tähti
Team Tawast Volley
4 4 0 0 0 12-0
4 3 0 0 1 9-3
4 0 1 0 3 3-11
4 0 0 1 3 2-12
12
9
2
1
sekä aloituksiin että omiin
hyökkäyksiin. Yksilöistä paras oli jo toisen
kerran peräkkäin parhaana
palkittu Miamari Kuronen.
Kahden viikon reissultaan
paluun liberon tontille tehnyt
Laura Hanninen petasi Kuroselle valmiin petin, mistä
nopeutettu tarjonta irrotti
hyökkääjät tositoimiin. 36-vuotiaalle
miehelle mitattiin nopeudeksi 123 kilometriä tunnissa,
kun alueella oli 80 kilometrin nopeusrajoitus.
Mies oli liikkeellä henkilöautolla. Se vaatii kuitenkin voiton
ensi sunnuntain kotiottelussa
Ylöjärveä vastaan, jolloin
lohkon voitto jäisi viimeisen
kierroksen varaan. Poliisipar tio
pysäytti miehen ja suoritti
hänelle puhalluskokeen. Esityksessä Kausalan kohdalla on säilytetty merkintä,
jonka mukaan se joko muutetaan yhteispalvelupisteeksi
tai siitä luovutaan kokonaan.
Rattijuopolla
valtatiellä
huima
ylinopeus
Törkeä rattijuopumus ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen kirjattiin valtatie
12:lla Suokannan kohdalla sunnuntaina iltapäivällä
16.22 aikaan. Seuraavat
ottelut: su 17.2 klo 18.30 Yritys-Ryhti, TTV-Tähti.
Poliisin hallintorakenneuudistusta miettinyt hanketyöryhmä luovutti eilen viimeiset linjausesityksensä poliisin
palveluverkon kehittämisestä
sisäministeri Päivi Räsäselle. Kokeen tulos oli 1,63 promillea.
Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti
otettiin poliisin haltuun.
Suomalainen
495
Rainbow
Broilerin
ohutleikkeet
430?500 g
(11,51?9,90/kg)
Katso vinkit: foodie.fm
alkometriin 1.58 promillen
lukeman. 12
URHEILU
Torstaina helmikuun 14. Erikseen maininnan ansaitsevat
myös hakkurina järkevästi
pelannut Sanna Simola sekä
laitoihinkin ehtineet keskitorjujat Jenni Mäkinen ja Petra
Heikkinen.
Voitollaan Yritys varmisti
sarjapaikkansa ja mahdollisuutensa päästä liigakarsinnan ensimmäiselle kierrokselle. iltapäivällä kahden aikaan.
Iittiläinen 49-vuotias
nainen kuljetti henkilöautoa
Kausalassa ja puhalsi poliisin
HOOBEE
Yrityksen naislentopalloilijat vierailivat sunnuntaina
Hämeenlinnassa ja palasivat
Ryhti-tappion jälkeen voittojen tielle. päivänä 2013
Yritykselle 3-0-voitto
Hämeenlinnassa
Paikkakuntalaisella
vahvat
iltapäivälukemat
Miamari Kuroselta kauden parasta passipeliä
Törkeä rattijuopumus tapahtui Kausalassa Iitintiellä tiistaina 12.2. Nainen toimitettiin verikokeeseen ja hänen
ajokorttinsa otettiin poliisin
haltuun ja nainen määrättiin
väliaikaiseen ajokieltoon.
Kausalaan vain
poliisin yhteispalvelupiste?
Suomalainen
279
Snellman
Sika-nauta
Jauheliha 23 %
400 g (6,98/kg)
075
099
149
215
099
159
HK
Lihapyörykät tai
Jauhelihapihvit
330?360 g
(2,08-2,27/kg)
Fazer
Rukiinen
lihapiirakka
200 g (4,95/kg)
Suomalainen
www.foodie.fm
065
Hinta voimassa to-su 14.-17.2.
Suomalainen
5
95kg
Kymen Lihatukun
miedosti suolattu
Porsaan ulkofile
S-market Elimäki, Inkeroinen, Jaala, Jokela, Kausala, Koria, Kouvola,
Kuusaankeskus,
Kuusankoski,
Lehtomäki, Myllykoski, Torniomäki, Valkeala,
www.facebook.com/
Palvelemme
kymenseudunosuuskauppa
Palvelemme
ma?pe 7?21,
la 7?18,
arkisin
7?21, lauantaisin
7?18,
sunnuntaisin
Kausala 010
76 24460,
Jaala 010 76 12?18
24440 (Jokela 12-21)
su 12?18
Agrimarket 010 76 25380 (0,0835 ?/puhelu + 0,1209 ?/min)
kg
299
Hinta voimassa to-su 14.-17.2.
Suomi
Tomaatti
lk 1.
Egypti
Appelsiini
Navel
lk 1.
199
Rainbow
Kahvi,
suodatin- tai
pannujauhatus,
500 g (3,98/kg)
kg
265
Oululainen
Pullavamustikkavadelmapitko
420 g (6,31/kg)
Kausalan S-marketin yhteydessä
puh