Ruoka maistui lapsille
hyvin, ja vastaavia päiviä saisi olla heidän mielestään useamminkin.. 2013 . N:o 5879
www.iitinseutulehti.fi
Ullakon
kätköistä
löytyi
arvokas
kirjasto
Sivu 4
Lähiruokapäivä Iitin kouluissa
VOITTO RUOHONEN
MTK Iitti ry on ottanut tavoitteekseen kotimaisen ja
paikallisen ruuan puolesta
puhumisen. Irtonumero 1 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Maanantaina 14. päivänä lokakuuta 2013
Kauppakatu 6 47400 Kausala . N:o 79 . Hän
on yhdessä muiden valtuutettujen kanssa tehnyt aloitteen,
että lähiruuan käyttöä lisättäisiin kunnan keskuskeittiössä ja kouluilla.
Lähiruokateemaan liit-
tyen MTK Iitin edustajia
jalkautui keskiviikkona kouluille kertomaan ruuan alkuperästä ja lähiruuan eduista.
Kausalan koulun viidesluokkalaiset huomasivat lähiruokapäivänä eron tavalliseen kouluruokaan. Kaikki ovat meidän
omasta pihapiiristä ja kasvimaalta, lautasen kattanut
Merja Lonka kertoo. 59. Esimerkiksi
Haapakimolan koululla ka-
Leikkele ja aidosta mansikkamehusta tehty mehukeitto
maistuivat lapsille ohrapuuron kanssa.
tettiin lähiruokalautanen, jossa oli mukana myös luonnon
antimia: suppilovahveroita,
kanttarelleja, vaaleaorakas,
puolu k k a a ja must i k a n
varpuja sekä lisäksi persiljaa,
ruohosipulia, sipulia ja perunaa.
. Ohrapuuron ryynit
on jauhettu Vuolenkosken
myllyllä iittiläisestä ohrasta,
mehukeiton mehu tehty Rutin
mansikkatilan mansikoista,
sämpylät leivottu Kimolassa
Keskitalon maatilaleipomossa ja leike on iittiläistä possua Benjamin Maatilatorilta,
MTK Iitin sihteeri Juha Talikka kertoo päivän ruokalistasta.
Joillakin kouluilla oli
tarjolla lisäksi omia, täydennettyjä sovelluksia lähiruokateemasta. vuosikerta . Järjestön edustajat ovat muun muassa käyneet
puhumassa asiasta kunnanvaltuutetuille ja vedonneet
heihin, että Iitin koulujen
r uokailussa käytettäisiin
enemmän paikallisia raakaaineita.
Viime keskiviikkona järjestettiin Iitin kouluissa lähiruokapäivä, jonka aikana
koululaiset saivat paikallisista raaka-aineista valmistettua
ruokaa.
Tämän vuoden teemana oli Hyviä vuosia.
Kaiken kaikkiaan ikääntymiseen on liitetty aina
monenlaisia mielikuvia. on vuorossa jo perinteinen retki, ja
se suuntautuu nyt Flamingoon/Jumboon Vantaalle.
Retkelle pitää ilmoittautua
ennakkoon, ja se on maksullinen. Kyseessä ei ole kouluverkkoselvitys, hän täsmentää.
Työryhmässä ovat Hyyrysen ohella koulutoimen viranhaltijoista Pirjo Holttinen
sekä koulutuslautakunnan
jäsenistä Anniina Peltola,
joka toimii myös työryhmän
puheenjohtajana, ja lisäksi
lautakunnan jäsenet Sanna
Vaahtokarkkitulet
aloittavat syysloman
Iitin kunnan osin seurakunnan kanssa yhteistyössä järjestämää syyslomaohjelmaa
viikolla 43 riittää tänäkin
vuonna melkein jokaiselle
päivälle.
Loma aloitetaan 18.10.
tunnelmallisesti Kausalan
Keskuspuistossa, jossa sytytetään vaahtokarkkitulet, ja
myös makkaraa voi paistaa.
Klo 18-22 järjestettävä tapahtuma on totta kai päihteetön.
Tiistaina 22.10. pyrkii muistuttamaan
meitä kaikkia siitä, että huomispäivän yrittäjät kulkevat
tänään keskuudessamme samanlaisina kansalaisina kuin
me itse. Työryhmä ryhtyy ni-
menomaan valmistelemaan
aineistoa myöhemmin käytävän keskustelun pohjaksi,
ja arvioisin, että selvitystyön
tuloksia alkaisi olla käytettävissä ensi keväänä, va. Työryhmä ei tule
keskittymään mihinkään yksittäiseen kouluun, vaan sen
toimenkuvaksi määritettiin
tarkastella kunnan koko varhaiskasvatuksen ja koulutoimen kenttää.
Työr yhmä sai lisä ksi
varsin selviä ohjeita työskentelynsä käytännön toteutukselle; kokouksen jälkeen
käydyissä keskusteluissa painotettiin esimerkiksi kuntalaisten kuulemista ja tuotiin
esille alakouluilla pidettävät
keskustelutilaisuudet.
. Kenties me itse olemme heitä. Taustalla on vanhusten päivä, jonka historia
alkaa jo vuodesta 1954; sittemmin päivä on laajentunut koko viikon mittaiseksi jaksoksi.
Viikon tavoitteena on tuoda esille ikääntymiseen
liittyviä asioita aina jonkin vuotuisen teeman mukaan. yksi meistä. klo
10-12 on Liikuntahallissa
temppurata ja pelailua alakouluikäisille. sivistystoimenjohtajan
esityksen, että lautakunta olisi käynnistänyt Kymentaan ja
Tillolan koulujen lakkauttamisprosessin.
Sen asemesta lautakunta
päätti perustaa kuusijäsenisen työryhmän, joka sai tehtäväkseen selvittää laajemmin
sekä Iitin varhaiskasvatuksen
että koulujen tulevaisuuden
näkymiä jatkokeskustelun
pohjaksi.
Työryhmälle asetettiin
tehtäväksi pohtia molempien
osalta yhtä lailla taloudellisia kuin pedagogisiakin näkökohtia. Tämä liittyy osaltaan
pöydälle jätettyyn esitykseen
lukion ja yläkoulun rehtorin
tehtävien yhdistämisestä; sen
osalta lukiolaisten mielipide
tehtävien yhdistämiseen tulee
olla käytettävissä, ennen kuin
päätöstä asiassa tehdään.
Oikaisu
Perjantaina 25.10 klo 1418 on Poikien perjantain
vuoro Veteraanimajalla seitsemäsluokkalaisille ja sitä
vanhemmille. Tärkeintä kuitenkin on se, että kellä tahansa meistä on oikeus ryhtyä omavastuiseksi yrittäjäksi niin halutessaan; tämän oikeuden
pidättäminen sillä verukkeella, että tuotannon välineiden
omistaminen on epädemokraattista ja epäsolidaarista
muita kansalaisia kohtaan, merkitsee kansanvallan peri-
aatteiden kääntämistä päälaelleen, pitkää askelta yhdenmukaistamiseen ja pakkovaltaan.
Näin sanoi maisteri Kari Heikkilä Suomen Yrittäjäjärjestöjen Liiton edustajana Ravilinnassa tiistai-iltana,
jolloin Iitin yrittäjien asiakkaat oli kutsuttu teatteri-iltaan
katsomaan Lahden kaupunginteatterin komediaa Mestarin tyttäret.
Sotainvalidit eivät
kerää viljaa vaan rahaa
Kuivuudesta johtuneista satovaurioista kärsineen Iitin
sotainvalidit eivät tohdi tänä syksynä kerätä lainkaan
viljaa valtakunnallisen sotainvalidien keräyksen aikana.
Sen sijaan järjestetään koko pitäjässä rahankeräys, kertoi
Iitinseudulle Sotainvalidien Veljesliiton Iitin osaston puheenjohtaja Veikko Pirinen.
Varoitus kalastajille
M/a Mänty hinaa nippukuorman Leinistä Voikkaalle perjantaina 12.10.-73.
Kymin uittoyhdistys.
(Ilmoitus Iitinseudussa). Hyväntekeväisyyskonsertin tuottoa vastaan
ottamassa oli yhdistyksen
puheenjohtaja Reijo Poteri,
ei Pentti Kauris niin kuin
tekstissä väitettiin. Ohjelmassa on
geokätköjä, liikuntaa, lettuja,
saunomista ja uintia. Omat
makkarat mukaan.
Kirjastossa pidetään torstaina syyskinopäivää, ja elokuvia näytetään kolme erilaista: klo 10 New year´s eve
(S), klo 15 Räyhä-Ralf (K7)
ja klo 17 Jogi-karhu (S).
Tallgren, Ville Ravantti ja
Katariina Martikainen.
Yläkoulun ja lukion rehtorin tehtävien hoitoon liittyen lukiolla tullaan järjestämään kuulemistilaisuus,
jossa esille tulevat seikat kirjataan työryhmän selvitykseen. päivänä
2013
Torstaina
4.8.2011
Työryhmä alkaa selvittää Iitin
koulujen ja varhaiskasvatuksen
tulevaisuuden näkymiä
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Hyviä
vuosia
Viime viikko oli valtakunnallinen vanhusten viikko. eli
Torstai
Päivä
Iitissä kunnalle
14 penniä markasta
+2
. Nuoriso-ohjaaja Tanja Lehtimäki ottaa vastaan
ilmoittautumisia numerossa
02061 59793.
Keskiviikkona 23.10. 2
TÄNÄÄN
Maanantaina lokakuun 14. Lainsäädäntö kohtelee heitä epäoikeudenmukaisesti, sillä he eivät saa hyväkseen alle
23-vuotiaana tehdystä työstä kertyneitä eläkkeitä.
Sen sijaan, että olisivat nyt aiheuttamassa kestävyysvajetta, nämä ikäluokat ovat jo etukäteen
omalla työllään olleet tuomassa rahaa yhteiseen
eläkekassaan, saamatta siitä kuitenkaan koskaan
mitään hyvitystä.
Kausalassa 14.10.2013
VOITTO RUOHONEN
TÄNÄÄN
Päivä
1-4m/s
VOITTO RUOHONEN
Iitin koulutuslautakunta poisti yksimielisesti esityslistalta
va. Teema ?Yrittäjä . Mailalliset vuorot ovat ke
16-18, pe klo 15-17, la klo 1012 ja su klo 12-14. On totta, että ikääntymisen myötä ihmisen fyysinen toimintakyky heikkenee, ja monesti käy niin, että sen rinnalla myös
henkiset voimavarat vähenevät.
Näin ei kuitenkaan ole jokaisen ikääntyneen kohdalla, vaan monet myös säilyttävät lähes loppuun
saakka toimintakykynsä ja he voivat olla antamassa nuoremmille arvokasta tietoa ja apua. Pahoittelemme sekaannusta.
Yö
+7
+1
Tiistai
Päivä
2-5 m/s
Yö
+7
Iitinseutu 11.10.1973
+6
Keskiviikko
Päivä
2-5 m/s
Yö
+3
+1
2-5 m/s
Yö
+4
Kenellä tahansa on oltava oikeus
ryhtyä omavastuiseksi yrittäjäksi
-2
Perjantai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+5
Iitin kunnan lopulliseksi veroäyriksi vuoden 1972 tuloista
vahvisti kunnanhallitus 14 penniä eli sen mikä on ennakkoon kannettu. Mailattomat vuorot ovat ti klo 16-18,
to klo 16-18, la klo 12-14 ja su
klo 10-12.
Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen liikuntatapahtumasta
kertoneessa jutussa (to 10.10.)
oli nimivirhe. Painetta veroäyriä kohtaan ei ollut, sillä
sen laskelmallinen hinta jäi 13,68 penniin.
?Yrittäjä . Ohjelma on
yhteneväinen tyttöjen torstain
kanssa.
Nuokku on syyslomaviikolla avoinna ma ja ti 16-21,
to ja pe 18-22.
Luistelemaan pääsee Halton Areenalle syyslomallakin
maksuttomilla yleisövuoroilla. sivistystoimenjohtaja Päivi Hyyrynen kertoo.
. Ohjelma jatkuu kuudesluokkalaisille ja
sitä vanhemmille iltapäivällä
Yläkoulun pihalla frisbeegolfia pelaillen klo 12-14. Omia
kiekkoja voi ottaa mukaan.
Torstai-iltapäivällä 24.10.
klo 14-18 on Veteraanimajalla Tyttöjen torstai seitsemäsluokkalaisille ja sitä
vanhemmille. Puhutaan
vuosien saatossa kertyneen hiljaisen tiedon jakamisesta.
Valitettavan suuressa määrin nykykeskustelu on
painottunut vain siihen suuntaan, että väestön
ikääntyminen nähdään ongelmana, ja eläkkeelle
päässeet kuvataan elätteinä, joista nuoremmat, työelämässä olevat ikäluokat joutuvat huolehtimaan.
Tänä päivänä eläkkeelle alkavat siirtyä suuret ikäluokat, jotka ovat olleet useita vuosikymmeniä
työelämässä. yksi meistä
Tiistaina senioreita opastettiin kirjastolla
tietokoneen käyttöön.
Viikon pääjuhla järjestettiin Nastolan puolella torstaina, ja viikko päättyi Iitin
lukiolla pidettyyn yhteislaulutilaisuuteen.
Vanhusten viikon ohjelmasta vastasivat Iitin kunta,
Iitin ikäihmisten ja vammaisten neuvottelukunta, Iitin kansalaisopisto, Voimaa
vanhuuteen ?hanke, Maakansan maa- ja kotitalousnaiset,
Kuukson Bertat, Liikenneturva, Iitin lukio sekä taideja toimintakeskus Kaarisilta
Nastolasta.
sensä hakijoista, jotka aiotaan kutsua haastatteluun, myös
kaikki valtuustoryhmät ja niiden jäsenet saavat tilaisuuden puhuttaa haastatteluun
valittuja hakijoita, ja valtuustoryhmien jäsenet voivat kertoa työryhmälle mielipiteensä
ennen lopullisen esityksen
tekemistä.
Iitin koulutuslautakunnassa oli käsittelyssä päätösehdotus, jonka mukaan päivähoidon ohjaaja ja va. sivistystoimenjohtaja olisivat saaneet tehtäväksi käynnistää
Vuolenkoskella toimivan ryhmäperhepäiväkoti Nuppulan toiminnan lopettamisen ensi vuoden alusta lukien ja
että päivähoito järjestettäisiin muulla tavoin, yksityistä
hoidon tukea ja perhepäivähoitoa käyttäen.
Lautakunta päätti kuitenkin yksimielisesti, äänin
9-0, pysyttää voimassa aiemmin kesällä asiassa jo kertaalleen tekemänsä päätöksen, jonka mukaan Nuppulan
toiminta Vuolenkoskella jatkuu entiseen malliin.
Asiaan liittyen on lisäksi tarkoitus järjestää Vuolenkoskella vielä tämän vuoden puolella keskustelutilaisuus
päivähoidosta.
Kansalaisopiston hallinnon järjestämistä tutkitaan
siltä pohjalta, että Iitti ostaisi hallintopalvelut ensi vuoden elokuun alusta lähtien Wellamo-opistolta. Väliaikaisena rehtorina toimii nyt Antti
Halme.
Koulutuslautakunta oli aiemmin antanut va. Ylinopeudet, perääajot
ja rattijuopumukset eivät ole
kovin suuressa roolissa, tosin
rattijuopumukset ovat jonkin
verran lisääntyneet sen myötä, että alkoholin käyttö ylipäätään ikääntyneiden keskuudessa on kasvanut.
Jalankulkijoina ja pyöräilijöinä ikääntyneet joutuvat
onnettomuuksiin useammin
kuin mitä heidän osuutensa
väestöstä edellyttäisi.
Komosen mukaan jalankulkijoille tyypillisiä onnettomuuksia ovat liukastumiset
ja kaatumiset, ja oma lukunsa
ovat tilanteet, joissa ikääntynyt ihminen lähtee ylittämään tietä tai katua.
. Risteysonnettomuudet
Kunnanjohtajaa valitaan
laajalla kokoonpanolla
Iitin kunnanjohtajan virka on
parhaillaan haettavana. Yhtenä vaihtoehtona oli noussut esille mahdollisuus, että lukion rehtori
Ari Toropainen hoitaisi kokeiluluontoisesti ensi vuoden
ajan molempien koulujen rehtorin tehtävät. Palvelukatko johtuu asiakaspalvelujärjestelmän laajasta huoltotyöstä.. Syypää usein on autoilija, jolla on ollut liikaa
nopeutta ja joka ei ole nähnyt
vanhusta.
Komonen ihmettelikin
sitä, miksi meillä Suomessa
kunnioitus suojatietä ja sille
astuvaa jalankulkijaa kohtaan
on perin heikko verrattuna
känen) sekä puheenjohtajat
neljästä valtuustoryhmästä,
keskustasta (Merja Lonka), sosialidemokraateista
(Merja Seppälä), perussuomalaisista (Jenni Vilen) ja
sitoutumattomista (Hjalmar
Kahanpää).
Lisäksi kunnanhallitus
päätti, että sen jälkeen, kun
työryhmä on tehnyt esityk-
Nuppulan toimintaa
ei lautakunta lopeta
VOITTO RUOHONEN
niin Ruotsiin kuin Viroonkin, joissa liikennekulttuuri
on tältä osin aivan eri luokkaa.
Vanhusten viikko käynnistyi Iitissä jo sunnuntaina
kyläkävelyllä Kausalassa, ja
sen jälkeen ohjelmassa olivat
maanantaina kahvibingo Koivulehdossa ja keskiviikkona
niin ikään Koivulehdossa
ulkoilupäivä. Asiasta
ryhdytään käymään tarkempia neuvotteluja, ja ne koskevat nimenomaan hallintoa. klo
12 välillä.
Tämän jälkeen verkkoasiointipalvelut otetaan takaisin käyttöön vaiheittain, ja kaikki palvelut pyritään
avaamaan tiistaihin 29.10. Ikääntynyt tarvitsee
liikenteessä aikaa harkitsemiseen, päätöksentekoon ja
itse tekemiseen, ikääntynyt
reagoi hitaammin ja hänellä on vaikeuksia erityisesti
nopeaa toimintaa vaativissa
tilanteissa, Komonen tiivisti:
. Toisaalta on myös positiivisia asioita: ikääntynyt
osaa välttää huonoja olosuhteita, hän ei ota turhia riskejä
ja hän arvostaa turvallisuutta.
Komosen mukaan tyypillisimpiä tilanteita, jossa
ikääntynyt autoilija joutuu
vaikeuksiin, on saapuminen
kärkikolmiolla merkittyyn
risteykseen, jossa hänen pitäisi kääntyä vasemmalle.
. Iitin
kunnanhallitus päätti nyt,
miten valintaprosessi etenee.
Se päätti valita haastattelutyöryhmän, johon kuuluvat
kunnanvaltuuston puheenjohtaja (Esa Lehtinen), kunnanhallituksen puheenjohtaja
(Jarkko Salonen), kunnanhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja (Jyrki Pit-
ja toisaalta sairauskohtaukset ovat suurimmat ikäihmisen liikenneonnettomuuden
syyt. päivänä 2013
3
Rehtorin tehtävien
yhdistäminen
uuteen valmisteluun
VOITTO RUOHONEN
Iitin koulutuslautakunta ei hyväksynyt esitystä lukion ja
yläkoulun rehtorin tehtävien yhdistämisestä kokeiluluontoisesti ensi vuoden ajaksi.
Asia nousi esille, kun yläkoulun rehtorina jonkin aikaa toiminut Ari Korhonen sanoutui tänä syksynä tehtävästään irti. Tätä koskeva
esitys oli lautakunnassa käsiteltävänä.
Lautakunnan kokouksessa Jenni Vilen esitti Mika
Dahlin kannattamana asian jättämistä pöydälle uudelleen valmistelua varten, ja tämä esitys hyväksyttiin lautakunnassa yksimielisesti.
Jatkovalmistelun osalta pöydällepanopäätökseen kirjattiin maininta, että ennen asian ratkaisua on lukiolla
järjestettävä kuulemistilaisuus, jossa esille tulevien, lukion oppilaiden esille nostamien asioiden tulee olla lautakunnan tiedossa ja käytettävissä.
Osana Vanhusten viikon tapahtumia Liikenneturvan kouluttaja Timo Komonen puhui keskiviikkona ikäihmisiä liikenteessä uhkaavista vaaroista ja niiden välttämisestä.
?Ongelma ei ole
vahinkojen useus,
vaan vakavuus?
VOITTO RUOHONEN
Vanhusten viikko tarjosi monipuolista ohjelmaa viime
viikon jokaiselle päivälle.
Tietopuolisesta osuudesta
vastasi erityisesti liikenneturvan kouluttaja Timo Komonen, joka keskiviikkona
puhui liikenneturvallisuudesta ja erityisesti ikäihmisiä
liikenteessä uhkaavista vaaroista.
Hänen puheenvuoronsa
ydinkohtia oli toteamus, että
ikääntyneillä ihmisillä vahinkojen määrä ei niinkään
ole ongelma, vaan se, että
ne ovat yleensä vakavampia
kuin nuoremmille sattuvat.
Oman haasteensa asiaan tuo myös se, että väestö
ikääntyy ja siten yli 64-vuotiaita on liikenteessä yhä
enemmän. TÄNÄÄN
Maanantaina lokakuun 14. Lautakunnan esitys ei sisällä kunnanhallituksen raamissa
ollutta 260.000 euron vähennystä.
Työvoimapalveluissa
tulossa laaja
huoltokatkos
Kaikki TE-toimistot sekä valtakunnallinen puhelinpalvelu Työlinja ovat kiinni perjantaina 25.10.2013.
Perjantaina TE-toimistoissa ei ole myöskään puhelinpalvelua.
Verkkoasiointipalvelut ovat kokonaan poissa käytöstä torstain 24.10. klo 17 ja maanantain 28.10. Opetus järjestettäisiin entisessä laajuudessa ja entisin opettajavoimin.
Ensi vuoden talousarvioon liittyen koulutuslautakunta jättää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle
esityksen, jossa loppusumma on 9.850,875 euroa. mennessä. sivistystoimenjohtajalle tehtäväksi selvittää eri vaihtoehtoja yläkoulun rehtorin tehtävien hoitamiseksi. Palvelujen väheneminen haja-asutusalueilla
on sekin omiaan lisäämään
haasteita, sillä samaan aikaan myös joukkoliikenteen
tarjonta on tuntuvasti heikentynyt, joten yhä useamman
ikääntyneen on yksinkertaisesti pakko kulkea omalla
autolla päästäkseen hoitamaan edes välttämättömiä
asioitaan.
Tällä haavaa autoilijoista
noin viidennes on 64-vuotiaita tai vanhempia, mutta Komosen esittämien tilastotrendien mukaan on mahdollista,
että vuonna 2020 määrä olisi
jo noin 40 prosenttia, arviolta
ehkä 1,2 miljoonaa henkeä.
Tässä on sananmukaisesti ollut alaluokka ja
yläluokka. Säilyneet kirjat ovat kaikki vuotta
1918 edeltävältä ajalta.
. Kun nuorisoseuran
kesäjuhlat olivat meidän pihapiirissämme, monet isännät
kävivät muistelemassa, missä
paikassa olivat aikanaan rangaistuksia suorittaneet.
Koulun piirustukset tekivät arkkitehtiveljekset Toivo
ja Jussi Paatela:
. Vanhempieni aikana taloa remontoitiin, ja
silloin alaluokan kattoa madallettiin. Ajatuksemme on pikku hiljaa saattaa rakennusta
myös lähemmäksi alkuperäistä asua. Ylen
lihavat hevoset hikoovat pian
ja uupuvat vähänkin ponnistellessansa; perin laihtuneilla
hevosilla ei ole voimaa; nälkääntyneet hevoset ovat kelpaamattomia käyttää ja omistajalleen häpeäksi.?
Hassumpia ohjeita Eenokki Kilpanen ei kirjassaan anna
myöskään hevosmiehille:
?Suurimpia puutteita suomalaisissa ajureissa eli kuskeissa on se, että niitä ei saa
hevosta puhuttamaan. Saaroisten kirjastostakin on Halilalla
maininta, ja sen perustaminen
näyttäisi ajoittuneen aivan
1800-luvun lopulle.
Halilan teoksessa mainitaan edelleen, että Iitissä uusittiin kirjastojen ohjesäännöt
vuonna 1924, ja tällöin Saaroisten kirjasto oli piirikirjaston asemassa.
Var maa tietoa ei ole,
mutta voisi olettaa, että tässä
vaiheessa kirjasto olisi saatettu siirtää juuri pari vuotta
aiemmin valmistuneelle kansakoululle.
Viime kesänä Fontana kävi
kirjat läpi ja luetteloi ne julkaisuvuoden mukaan. Olen kuitenkin sopinut Iitin kirjaston kanssa, että
osa kirjoista on parhaillaan
siellä näyttelyssä ajalla aina
11.11.2013 saakka, jotta kuntalaiset pääsevät niitä katsomaan.
. Ensimmäinen yhteinen
lainakirjasto oli avattu kirkkoherran pappilassa vuonna
1860, ja kymmenen vuotta
myöhemmin se siirrettiin
pitäjäntupa-kansakoululle.
Hevonen, sen ulko-osat, käyttely ja hoito on kuvitettu teos vuodelta 1888.
Kausalaan kirjasto perustettiin 1877, Lyöttilään 1890 ja
Sääskjärvelle 1888. päivänä 2013
Lakkautetulta koululta löytyi
aikoinaan arvokas kirjakokoelma
Osa aineistosta siirtyy Kansalliskirjaston ja Helsingin yliopiston kirjaston kokoelmiin
VOITTO RUOHONEN
Saaarasille rakennettiin kansakoulu vuonna 1922, ja se
toimi aina 1960-luvun puoliväliin saakka.
. Hämäläinen: Suomenkielen muoto-oppi, 1883, Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjapaino
A.W. Muistaakseni talon
vintiltä löytyi iso kirjakokoelma, jossa on runsaasti ennen
vuotta 1918 painettua kirjallisuutta, ja monissa kirjoissa
maininta, että ne ovat kuuluneet Saaroisten lukutuvalle,
Fontana kertoo.
Lukutupa on ilmeisesti
toiminut jossakin kylän van-
himmista taloista.
Aimo Halilan kirjoittamassa Iitin historian kakkososassa mainitaan, että
kyläkirjastoja on Iittiin alettu
perustaa 1800-luvun lopulla. Kansanvalistusseuran
kalenterit ovat arvokkaita,
1800-luvun lopulla ilmestynyt
Suomen terveydenhoitolehti
on tämän päivän Duodecimin edeltäjä, ja hyötyteoksia
ovat esimerkiksi Cramerin
teos Sikojen hoidosta ja siittämisestä vuodelta 1891 tai
August Vartiaisen Käytännöllinen maanviljelysoppi
vuodelta 1892.
Hauska on myös Eenokki
Kilpasen teos Hevonen: sen
ulko-osat, käyttely ja hoito
vuodelta 1888. Tietääkseni aivan samanlaista koulua ei Suomessa kuitenkaan ole Saarasten
lisäksi kuin Angesselän koulu Joutsassa. Minkähänlaisia vaiheita
Saaroisten kirjasto on kokenut
vuoden 1918 jälkeen ja aina
koulun lopettamiseen saakka,
Hanna Fontana miettii.
Iitin historian kolmososa ei tuo valaistusta asiaan,
pikemminkin päinvastoin.
Olavi Anttilan kirjoittamassa teoksessa todetaan, että
vuonna 1951 Iitissä on ollut
kantakirjasto sekä yksitoista
piirikirjastoa. Ohjeet ovat tänäkin päivänä päteviä:
?Hevonen on pidettävä
semmoisessa lihassa, että se
voi tehdä sitä, mitä siltä sen
ruumiinrakennuksen ja luonteen mukaan vaaditaan. Samoin mainitaan, että kirjastot olisivat
aloittaneet Saarasilla vuonna
1959 ja Lyöttilässä pari vuotta
myöhemmin.
Koska Halilan teoksessa
sekä Saaroisten että Lyöttilän
kirjastot mainitaan perustetuiksi jo 1800-luvun lopulla,
teoksissa on tässä kohden
merkittävä ristiriita.
Yksi mahdollinen selitys
voisi olla, että Saarasilla kirjasto olisi ollut välillä lakkautettuna ja se olisi perustettu
uudelleen.
Silloin olisi ehkä saatettu
toimia niin, että vanhempi
kirjallisuus on siirretty koulun vintille, ja uudempi jaettu
muiden kirjastojen kesken tai
yhdistetty aineisto kantakirjaston kokoelmaan.. Osan vanhoista kirjois-
ta aion säilyttää, osan lahjoitan näille laitoksille. Pihapiirihän tässä
on myös aivan uskomattoman
viehättävä lukuisine harvinaisine puineen.
Koulun lopetettua talo oli
ollut välillä tyhjillään, välillä
siinä oli ollut vuokralaisia.
. Olen lukenut suuren osan näistä vanhoista kirjoista itse, Hanna Fontana kertoo
esitellessään kokoelmaa, jonka hän aikoo luovuttaa Kansalliskirjastolle ja Helsingin
yliopiston kirjastolle.
. Uskonnollista kirjallisuutta on paljon, samoin eri
tavoin hyödyllistä kirjallisuutta, sen sijaan varsinaista
kaunokirjallisuutta on vähän.
Hanna Fontana on tutkinut huolella löydettyä kirjaaarretta:
. Vuonna 1972 vanhempani Sirkka ja Erkki
Kettunen ostivat koulurakennuksen kesäasunnoksi, ja
nykyisin se on minun ja puolisoni Corradon kesäasunto,
Kansallisoopperan henkilöstöpäällikkönä työskentelevä
Hanna Fontana kertoo:
. Vanhat kuvat
kertovat, että koulun alue on
aikanaan ollut aivan aukea.
Nyt koulun ympärille on rakentunut puisto, jonka taustana ovat Mustilasta Elimäeltä haetut puuntaimet, joita
opettajat ovat tänne aikanaan
istuttaneet.
Esimerkkejä lukutuvan
kirjavalikoimasta
Kyle: Kaikki ja kaikissa Kristus, 1858, Frendellin kustantama
Herran Jesuksen nimeen, ystävällisiä muistutus- ja varoitussanoja Suomen Sionin asukkaille heikolta kansalaiseltansa, 1860, Suomalaisen kirjallisuuden seura
Robbe: Kahdeksan esitelmää lasten kotikasvatuksesta,
1886, Weilin ja Göös
Kyläkirjasto, lukemisia Suomen kansalaisille erinäisistä
aiheista, 1886, Jyväskylän kirjapaino
A.L.D.S.: Makkabeiläisten vapautus-sota, 1889, Jyväskylän
kirjapaino
A Meurman: Ehtoollispakko ja eriuskolaislaki, 1893, Otava
K. Esimerkiksi Kansalliskirjasto oli
halukas ottamaan useita teoksia vastaan, koska ne puuttuivat heidän kokoelmistaan.
. 4
KULTTUURI
Maanantaina lokakuun 14. Nordström: Oppi murtoluvuista, 1886, Wartiaisen
kirjapaino
Edv Hjelt: Kemia, 1888, Weilin & Göös
Eenokki Kilpanen: Hevonen, sen ulko-osat, käyttely ja hoito, 1888, Edlundin kustantama
Cramer: Sikojen hoidosta ja siittämisestä, 1891, Otava
August Vartiainen: Käytännöllinen maanviljelysoppi, 1892,
Werner Söderström
J.A.P.: Ruumiin elimistä ja niiden toimista, 1878
Lilius: Emäntien henkinen vaikutus ympäristöönsä, 1885
Sahlertz: Retki eläinkunnan rajoille, 1887
?Sahlertz: Kuvia eläinkunnasta kommunismin ja sosialismin valaisemiseksi, 1888
. Muun muassa puutarhuri, joka viljeli kukkasia
myös sisätiloissa, ja alakerran
luokkahuoneen lattia olikin
uusittava. Olen myös sopinut Iitin kirjaston kanssa, että osa kirjoista on siellä näyttelyssä ajalla
12.10.-11.11.2013, jotta kuntalaiset pääsevät niitä katsomaan.
Yksi aivan erityinen asia
liittyy 1970-luvun alkuun:
. Olen itse ollut täällä kesiä yhdeksänvuotiaasta
saakka, ja paikasta on tullut
minulle erittäin rakas ja läheinen. He ovat
tavallisesti aivan mykkiä ja
koettavat oikaista hevosta ohjilla, joita he tavallisesti hoitavat raudankovilla kourilla.
Toiselta puolen käy samasta
syystä selväksi, miksi puhelias venäläinen sekä joskus
puolihassut ihmiset tahi puheliaat ukot voivat olla kelpo
hevosenhoitajia?.
Kilpasen teos samoin kuin
useat muutkin Saaroisten lukutuvan aineistoon kuuluneet
teokset siirtyvät tänä syksynä
joko Kansalliskirjaston tai
Helsingin yliopiston kirjaston
kokoelmiin.
Äiti oli työssä
huonekalutehtaalla ja isä ajoi
maitoautoa. Näitä vai-
5
Valokuvanäyttely
poiki vielä reilun
vuosikalenterin
RITVA LAUNESKOSKI
Vuolenkoskella loppukesällä pidetty ja suuren suosion saanut satojen vanhojen valokuvien näyttely on poikinut vielä
reilun vuosikalenterin, kertoo kylän aktiiveista Ville Pisto:
. Piti oppia pistämään
sivuun se, mitä olin itse tottunut tekemään, ja sitten
aloittamaan oppien mukaisesti. Tunnen itseni edelleenkin iittiläiseksi. Keskeiseksi
asiaksi tuli päästä eroon suorittamisesta ja löytää vapaus.
Säestykset ja melodiat
korvakuulolta radio-ohjelmista opetellut pikku tyttö
kohtasi pianotunnit aloitettuaan hankaluuden: piti asettautua klassiseen muottiin,
koska muuta ei ollut tarjolla.
. Kotona ymmärrettiin, että asiaa pitäisi edistää,
joten mummolta saatiin lainaan harmooni.
. Ihailen ja arvostan
kovasti Iitin musiikkijuhlia,
hän summaa ja miettii, että
ulkoilmaesiintymiset esimerkiksi Hiidenvuoren laella tai
Kuutinlahdella Valkealassa
ovat pianistille harvinaisia,
ainutlaatuisia tilaisuuksia.
Intohimo musiikkia kohtaan on kuljettanut Kirsi
Saarta myös ristiriitaisten
tunteiden äärelle. Harmoonin polkeminen oli kovaa hommaa ja väsytti, mutta kun halusin vain
jatkaa, pyysin pikkusiskoa
käsillä polkemaan avuksi,
muistelee hymyillen äskettäin 50-vuotispäiväänsä viettänyt Kirsi Saari.
. Koin aikamoista ristiriitaa, mutta valtava halu
soittaa voitti nämä esteet.
Aikuisopinnoissa selvittelin
sitten tätä vyyhtiä, ja huomasin, että yksinkertaisuus on
ratkaisu moneen tekemääni
asiaan. Opetus on kohtaamista, ja rohkaisevan, aidon ja
rakentavan palautteen antaminen on tärkeää. Kalentereista on alkuunsa otettu 250 kappaleen painos, ja kauppaa onkin jo
tehty. Jos vielä vapaata aikaa
jää, senhän voi aina käyttää
soittamiseen, hän hymyilee.. ja itse
asiassa harrastaa mitä muuta
tahansa . Tuntuu hauskalta avata joka viikko sen koulun ovi, jota on itse käynyt.
Lämpimästi muistan myös
etenkin musiikinopettaja
Marjatta Pohjalaista, hänellä oli monipuolinen kyky
kannustaa.
. Kalenteri Kylänraittia kulkien alkaa tämän vuoden
syyskuusta ja päättyy joulukuuhun 2014. täytyy lähteä itsestä. Kasvun
tärkeät vuodet, sukulaiset
ja monet tutut sitovat minua Iittiin, ja sen vuoksi
käyn mielelläni opettamassa
Kausalassa. Mielestäni Iitti
on aina ollut vahva kulttuuripitäjä etenkin musiikin
saralla. Se on kuitenkin usein
vaikeinta saavuttaa. Kun piano sitten hankittiin, mikä autuus
se oli, eikä minua ole sen
koommin saatu pianosta irti,
hän jatkaa.
Mielenkiintoisia yhtymäkohtia sisältää Kirsi Saaren elämä, jossa musiikki
on elämäntapa ja ammatti,
samankaltainen maanviljelijämiehensä kanssa. Vanhempani huomasivat, että olisi hankittava
piano, ja sehän oli aika erikoista 60-luvulla tavallisessa perheessä. Luulen, että olen
päivä päivältä viisaampi, eikös se kuulu vanhenemiseen,
hän naurahtaa.
Pilates onkin Saaren harrastuksia ainoa, jolla ei ole
musiikin kanssa suoranaisesti tekemistä; tosin Saari
mainitsee, että syvien lihasten vahvistamiseen ja hengitystekniikkaan keskittyvä
laji on hänelle tärkeää kehonhuoltoa.
Muut Saaren harrastukset
liittyvätkin sitten kiinteästi
musiikkiin. Syntyy
hieno vuorovaikutus, jossa
tehtäväni on osoittaa tietoa
tarjoavia väyliä.
Tänä päivänä PohjoisKymen musiikkiopisto on
monipuolinen laitos, ja Kirsi
Saari viihtyy työssään erinomaisesti.
. Tänä vuonna oppilaita
on yhdeksän, ja opetan myös
Kausalassa. Se oli todella raskasta
aikaa, koska tein sitä etupäässä työni ohella, mutta hetkeäkään en antaisi siitä pois.
Minun piti selvittää itselleni,
miksi jotkut asiat olivat minulle niin vaikeita, ja miksi
en niitä ymmärtänyt, vaikka
olin aikuinen. Kalenteria kuvittavat vanhat valokuvat Vuolenkoskelta. KULTTUURI
Maanantaina lokakuun 14. Kuvat ovat yksityisistä kokoelmista, ja jokainen on antanut suostumuksensa
kuvan käyttöön, Pisto kertoo.
Kalenteria on tehty kahta erilaista, joissa on eri kuvat,
ja kalenterin eri koot ovat A4 ja A3. On tärkeää,
että halu soittaa . Iitissä
lapsuutensa ja nuoruutensa
viettänyt ja täällä pianonsoiton opinnot aloittanut Saari
aloitti työskentelyn PohjoisKymen musiikkiopistossa,
kun vielä itse opiskeli siellä,
1982. Tunne on sama kuin
harrastamassani pilateksessa; aina löytyy kehosta jokin
uusi asia. Tunneilla
on ihana huomata, kun soittamisen intoa täynnä oleva
lapsi tarttuu toimeen. Olenkin täällä paljon,
usein aamusta iltaan etenkin,
jos työn alla on isoja projekteja kuten viime lauantainen
operetti- ja musikaalikonsert-
ti. Täällä ymmärretään persoonaa, täällä
voi olla sellainen kuin on.
Opistomme on myös vireä ja
monipuolinen.
. Minulla on maailman
paras työpaikka. Kalenterin hinta on 25 euroa, ja sen tuotto käytetään
puoliksi Vuolenkosken kylän kehittämiseksi sekä kylän
monitoimihallin hyväksi.
Kalenteria saa OmaKylä Oy:stä, Kyläpisteeltä sekä
Peurankellosta, ja halutessaan sen voi tilata myös postitse.
Lisätietoja www.vuolenkoski.fi
?
Säestäjä ja pianonsoiton opettaja Kirsi Saari pitää eniten klassisesta musiikista, mutta
kuuntelee sujuvasti mitä musiikkia vain.
Piano oli aika
harvinainen
1960-luvun
tavallisessa perheessä
keiksi kokemiaan asioita hän
perkasi viisivuotisella pianonsoiton erikoistumisjaksolla.
. Hänet vakinaistettiin
1989 säestäjäksi, mutta hän
on myös vuosikausia opettanut pianonsoittoa.
. Kevääksikin on jo muhimassa tapahtumia.
Hän pitää työtään säestäjänä ja opettajana toisilleen
vastapainoa antavina, ja opetustyössä hän kokee oppivansa oppilailtaan paljon.
. Uskon,
että voin kaiken tämän perusteella ymmärtää paremmin
oppilaitanikin. Hän toimii Kouvolan Oopperayhdistyksen
puheenjohtajana sekä varapuheenjohtajana Valkealan
Musiikin Ystävät ry:ssä sekä
Piano Kymi ry:ssä.
. päivänä 2013
?Soittamisen halun
on kummuttava itsestä?
Säestäjä ja pianonsoiton opettaja Kirsi Saarelle musiikki
on työ ja elämäntapa maailman parhaassa työpaikassa
RITVA LAUNESKOSKI
Iittiläissyntyinen säestäjä ja
pianonsoiton opettaja Kirsi
Saari sen tietää parhaiten jos
kuka, että soittamisen halun
on lähdettävä ja kummuttava
itsestä.
Pienenä tyttönä Sampolassa asuessaan hän halusi
aina laulaa, ja oppikin laulut
helposti. Silloin jaksaa siivittää
ongelmatkin.
53)
Osmo Rantanen Iitin KM
268.
Maajoukkue kutsuu
V.I.
. 0400 353 749
www.iitinseutulehti.fi
Toimistomme on suljettu
TIISTAINA 15.10.
klo 8.00?9.30!
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija:
Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Katuosoite:
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Telefax:
(05) 326 0321
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234, (05) 326 0357
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
(05) 326 0355, 0400 857 577
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten sähköinen
vastaanotto:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Ilmoitusten jättöpäivät:
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Vedosilmoitukset vuorokautta
aikaisemmin.
Seurapalstat ja
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Ilmoitushinnat:
Etusivu 1,60 E/ppm
Takasivu 1,40 E/ppm
Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin
jälkeen 1,30 E/ppm
Pienin ilmoituskoko 25 ppm
Kuolinilmoitus 1,30 E/ppm
Kiitosilmoitus 25 E/kpl
Etusivu (silmä) 66,00 E/kpl
Merkkipäiväilmoitus 25,00 E/kpl
Onnitteluilmoitus kuvalla 45,00 E/kpl
Palveluhakemisto 28,00 E/rivi 3 kk
Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten
julkaisemisesta sattuneesta virheestä
on ilmoitusten hinta ja muihin
lehtiin toimitetusta aineistosta sen
valmistusarvo.
Tilaushinnat
1.1.2013 alkaen
Kestotilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 78,00
ulkomailla 90,00
Määräaikaistilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 84,00
ulkomailla 90,00
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
maksuttomaan päivystysnumeroon
0800-30033
Jaalan kirkonkylässä Itellan
päivystykseen 0200-71400
Numerot päivystävät klo 6-10
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Pankit:
Nordea
FI92 2131 1800 0041 25
Helmi Säästöpankki
FI25 4212 0010 0979 68
OP
FI 93 5069 0110 0003 50
Sampo
FI64 8000 1500 0646 48. Herää kysymys, kuinka monessa lajissa
on Iitissä kaksi maajoukkuekarsinnan läpäissyttä
kilpailijaa, ja heidän lajinsa talviharjoittelupaikka on
edelleen teillä tuntemattomilla.
MUUMIPEIKKO
Kausalan keskustassa valoisaa 2. 9) Maarit Haapaniemi Iitin KM 1.151.
Naisveteraanit 60: 1) Eija
Sundell Vihdin KS 2.443, ?
9) Lilja Lämsä Iitin KM 780,
. Kolmea ensin
mainittua vastaan ei koskaan ole voittoja tullut, mutta
nyt oli se päivä, jolloin on-
nistui kaikki.
Maaotteluun Veikko ei
tänä vuonna pääse osallistumaan aiemmin sovittujen
peruuttamattomien tekijöiden johdosta. Keräilyerät sujuivat molemmilta
hyvin, Hannu voitti kolmen
kierroksen erän pistein 142
p, Pasi Tervalan 137 p tehdessä kiusaa. Tämän jälkeen
sijoista 9-16 heitettäessä
Hannu voitti vuoron perään Tero Nikin 2-0, Petri Kollin 2-1 sekä Seppo
Rissasen 2-0. 050 67670, (03) 872 0530
POISTOHINNOIN!
Räystäskourut, syöksytorvet, tikkaat, lumiesteet ym.
MYÖS PIIPUN HATUT.
TIISTAINA 15.10. Kausalan torilta klo 9?12.
L. 51) Mika Toropainen Iitin KM 284, . Näin Hannun
lopullinen sijoitus oli 9. 240 m2.
Tilat voi jakaa tarvittaessa.
Puh. ja
paikka sekä vuoden 2013
että vuoden 2014 maaotteluun selvä. syyskuuta. 7) Raimo Tarkkonen Iitin KM 1.817, . 29) Onerva Kauppila Iitin
KM ?.
Miehet: 1) Juha Nihtilä Kotkan KM 1.262, . Raisio:
Naiset: 1) Tarja Huhtala
Alavuden seudun UK 2.759,
2) Irma Toropainen Iitin KM
2.524, . 6
Maanantaina lokakuun 14. Lisäksi
Toropainen nappasi Kaakkois-Suomen laiturikalastuksen piirinmestaruuskisoista
pronssia Lahdesta syyskuun
puolivälissä.
Tuloksia, laiturikalastuksen
pm-kisat 15.9. Veikko voitti yhden ja
pelasi yhden tasapelin, mutta hävisi törkeästi 2-0 (50-7
ja 50-36) Seppo Koivikolle,
joka tasapistein keskinäisen
ottelun perusteella pääsi 16
parhaan joukkoon. 36)
Pentti Kuortti Iitin KM 214.
Laituripilkin SM-kisat 2013
29.9. Veikko selvisi vielä helpommalla 148 p
Joni Tuomolan 105 p ollessa
lähin uhkaaja.
Hannun kohtaloksi muodostui sijoista 1-16 heitettäessä Joonas Soinille koettu paras kolmesta sarjassa
1-2-tappio. 6) Jari-Pekka Virta
Iitin KM 750.
Miehet 60: Mikael Villberg Orimattilan kk 1.327,
. Veikko koki
tää se päivä on -fiiliksen
rymistellen voittoon Suvi
Soinista 2-0, Ilkka Horttanaisesta 2-0, Aarre ?Irvin
?Salmensuusta 2-0 sekä
loppuottelussa Teppo Muhosesta 2-1. 4)
Mika Toropainen Iitin KM
982, . Hannun
ja Veikon oli määrä heittää
kilpaa ja Jorma oli luvannut
toimia huoltajana ja valmentajana, vaikka Jorman
saavutukset mölkkykentiltä olivatkin kolmikon kovimmat menneeltä kesältä.
Vihoittelemaan heittäytynyt
polvi on häirinnyt Jormaa
koko loppukesän, eikä hän
halunnut puolikuntoisena
ottaa osaa kisoihin.
Neljän heittäjän lohkoissa
heitetyissä alkuerissä Hannulla ja Veikolla oli sama
kohtalo; kolmella pisteellä
keräilyeriin. 10) Arvo Orpana Iitin KM 564, 11) Raimo
Kuokkanen Iitin KM 559, ?
15) Tuomo Rakkola Iitin KM
479, . 22) Kari Töyrylä Iitin
KM 373, . Lahti:
Naiset: 1) Anneli Haaraoja Myllykosken JMK 1.474
grammaa, ?3) Irma Toropainen Iitin KM 752, 4) Maarit
Haapaniemi Iitin KM 612.
Naiset 60: 1) Irma Kankainen Haminan KV 1.102,
. Järvinen Oy, p. 14)
Leila Auvinen Iitin KM 186,
. 6) Seija Orpana Iitin KM
500, 7) Lilli Hyyryläinen Iitin KM 320, 8) Lilja Lämsä
Iitin KM 306, . 29) Onerva Kauppila Iitin
KM 454, 30) Seija Orpana Iitin KM 427, . 37) Raimo Kammonen Iitin KM 1.226, ?
82) Arvo Orpana Iitin KM
819, . 11) Kaarina
Peltola Iitin KM 246, . 50) Lilli Hyyryläinen Iitin KM 242.
Miesveteraanit 60: 1)
Harri Hietakangas Onki-86
2.825, . 42)
Anna-Liisa Valtonen Iitin
KM 313, . 106) Raimo Kuokkanen Iitin KM 689, 107) Pentti
Kuortti Iitin KM 681, . Hannu heitti kolme tasapeliä keräten
kolme pistettä, kun neljällä
päästiin suoraan 16 joukkoon. 5) Raimo Tarkkonen Iitin
KM 742, . 19)
Tuomo Rakkola Iitin KM
1.585, . Aina tulee joku puskista
ja voittaa koko roskan, totesi
Suomen mölkkymaajoukkueen kapteeniksi myöhemmin
valittu Jakke Ropponen
Suom i-Vi ro -ma aot telukarsinnan jälkeen Lahden
Energiahallin kahviossa.
Kol m i k ko
Hannu
Laaksonen, Jorma Lintukangas ja Veikko Ikonen
lähti katsastamaan tasoa
kääntäessään auton keulan kohti Lahtea. 32) Kaarina
Peltola Iitin KM 418, . 25) Raimo Kammonen Iitin KM 344, . n. 111)
Kari Töyrylä Iitin KM 647.
Miehet: 1) Jari Sallinen
Savonlinnan UK 1.786, 2)
Jari-Pekka Virta Iitin KM
1.560, . päivänä 2013
Irma Toropainen ja
Jari-Pekka Virta
laiturikalastuksen
SM-mitaleille
Iitin Kalamiesten Irma Toropainen ja Jari-Pekka
Virta ottivat kumpainenkin
SM-hopeaa laituripilkin suomenmestaruuskisoissa Raisiossa 29. krs:n
toimistotilaa yht
Lisätietoja
Leenalta p. Ke:
broilerpastavuoka, salaatti. Maanantaina lokakuun 14. mennessä p. ja sit. Kerhon
rapsumestaruuskilpailut pe 18.10. Värikeskus on kutsunut
meidät Kirkonkylän Kylätalolle tutustumaan näyttelyyn
?Sota- ja pula-ajan värit, elämää 1930?1954. ?
Pohjois-Iitin Kiri ?
Iitin Jousiampujat. Tule, nauti ja
rentoudu!
Hallituksen kokoontuminen
ti 22.10. klo 13.00
Kahvituvassa.
Mukana
piirin
aluevastaava Eija
Vänskä-Sinkkonen. Huom! Myös ei
-jäsenet joukolla mukaan retkelle. ti 22.10.13
klo 13.00. To: hernekeitto, juusto, kaurapala, hedelmä. klo 12.00?12.45.
Voit maksaa myös pankkitilille
FI7650690140041168. mennessä Einelle p. ja tied.
24.10. Muikkukeitto. Höntsää
säbää -harrastevuoro Ravilinnassa syyskauden tiistaisin klo
20.30?21.45.
Iitin Hengitysyhdistys ry. (S)
10.20 Sarahin talo
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.50 Reissussa lasten kanssa
13.30 Kauneusleikkaukseen vai ei?
14.00 Sarahin talo
14.30 Näin teet ranskalaista ruokaa
15.00 Huikeat kakut
16.00 Hurja remontti
17.00 Neljän tähden illallinen
17.30 Junior MasterChef
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Neljän tähden illallinen
19.30 Matkaoppaat
20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!
20.57 Keno
21.00 Nashville (7)
22.00 Hyvät ja huonot uutiset
23.00 Nelosen uutiset
23.10 Nelosen sää
23.15 SM-liigan huippuhetket
23.20 NCIS Los Angeles (12)
00.20 Defenders (S)
01.20 Perhe on pahin
01.55 Pulkkinen (S)
02.25 - 05.00 Älypää-TV. Pe: pinaattiohukaiset, perunasose, jäävuori-tomaatti-kurkkusalaatti,
puolukkasurvos.
Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite.
Ve t e r a a n i r y h män talkoot Anninmäessä tänään
ma 14.10. Ohjelmassa jumppatuokio, liikunnallista yhdessäoloa, tarjoilua.
Mukana tapahtumassa Iitin Sydänyhdistys, Iitin Karjalaseura,
Kymenlaakson
Syöpäyhdistyksen Iitin osasto. Nastolan Eläkkeensaajien
järjestämä
syysrieha Nastolan Taarastissa
ke 16.10. Lähtö
Rallin pihasta klo
9.00. klo 17.30 Atplastin
tiloissa (Kymenrannantie 8,
Kausala). - 16.10.2013
Maanantai 14.10.
TV1
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 - 09.54 Luontohetki: Eläintarinoita
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Kuvakirjeitä maailmalta
11.00 Yle Uutiset
11.05 Puoli seitsemän
11.35 Arto Nyberg
12.20 Palanen: Kurttublues
12.30 Ulkosuomalaisen tarina
13.00 Anu ja Mikko (S)
14.40 - 14.49 Arkistokuvia
14.55 Pisara
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 Luontohetki: Kotkat laakson yllä
16.20 Kuningaskuluttaja
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 - 17.54 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Uutisvuoto
19.00 - 19.53 Prisma: Mullistava geenikartta
20.00 MOT
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Kaivos
22.25 - 23.33 Kotikatsomo: Sata lasissa (12)
00.10 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
00.00 - 00.46 Boss (16)
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.10.
06.52 Mohvelit (S)
06.58 Maapallottelua
07.01 Popi Kissa (S)
07.15 Norsulan perh e (S)
07.26 Oiva-nallen oivallukset (S)
07.34 Satuja Soitosta
07.44 Noksu (S)
07.52 Disney esittää: Mainio Manu
08.15 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia
08.38 - 08.45 . Ilm. Virpiltä saa vinkit
siihen kuka mitäkin tuo. Tarinakerho ke
23.10. 08.50 Pat & Stan (S)
09.00 Kukkaron herraksi
09.30 Retkikohteena: Huippuvuoret
10.30 Hymy Pyllyyn
11.00 McLeodin tyttäret (7)
11.45 Näin Norjassa
12.00 Tanskalainen maajussi
12.30 Kukkaron herraksi
13.00 Rikshalla halki Intian
13.30 Pressiklubi
14.00 Veljesten keittiössä
14.30 Uusi päivä (S)
15.00 Uusi päivä (S)
15.30 Uusi päivä (S)
16.00 Peltsin Lappi
16.30 Galaxin mestari: Kartingmestari
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.45 Vauhtimimmit
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Teiniäidit
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Suorana: Kortesmäki
21.00 - 22.00 Bomb Girls (12)
21.50 Yle Uutiset
22.00 - 22.04 Urheiluruutu
22.15 - 22.48 Rakkautta ja jälkikasvua (12)
23.00 - 23.18 Seksiministeriö
23.30 - 23.48 Teiniäidit
01.00 Haven (12)
01.31 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja (7)
10.35 Emmerdale
11.05 Emmerdale
11.35 Kadonneen jäljillä UK
12.40 Ostoskanava
14.10 Alueellinen sääennuste
14.15 Isän tyttö (S)
14.45 Mitä tänään syötäisiin?
14.55 Tanssii Tähtien Kanssa
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat (S)
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Idols
21.00 House (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Isänmaan puolesta (16)
23.40 Kovat kaulassa (12)
00.40 Work It (7)
01.10 - 05.30 MTV3 Chat
Nelonen
06.10 Ostosruutu
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Finias ja Ferb
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit (S)
08.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa
08.30 Inspector Cartoons (7)
08.40 Näin teet ranskalaista ruokaa
09.15 Koirakouluttaja Tanja Karpela
09.45 Kauneusleikkaukseen vai ei?
10.20 Sarahin talo
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.50 Koirakouluttaja Tanja Karpela
13.20 Kauneusleikkaukseen vai ei?
13.55 Sarahin talo
14.25 Näin teet ranskalaista ruokaa
14.55 Huikeat kakut
15.55 Jenni Jaakkola: Tämä on unta
16.00 Prom Queen
17.00 Eläintarhojen elämää (S)
17.30 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Neljän tähden illallinen
19.30 Matkaoppaat
20.00 Huippumalli haussa
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Elokuu (12)
23.15 Nelosen uutiset
23.25 Nelosen sää
23.30 Olipa kerran (7)
00.30 Perhe on pahin
01.05 Maailman vaarallisimmat tiet (7)
02.05 Pulkkinen
02.35 - 05.00 Älypää-TV
Tiistai 15.10.
TV1
05.55 MOT
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Kuningaskuluttaja
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Kuvakirjeitä maailmalta
11.00 Yle Uutiset
11.05 Jumalanpalvelus
12.05 - 12.44 Aamusydämellä
12.55 Punahousut (S)
14.30 A-studio
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 Muisti: Chilen jälkeen
16.20 Ulos luontoon: Itämeren meduusat
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 - 17.54 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.54 Kiehtova maailma:
20.00 Prisma Studio
20.30 Yle Uutiset
20.55 - 21.00 Urheiluruutu
22.00 Lasten parhaaksi
22.45 Yle Uutiset
22.50 Miten lasten kävi?
23.46 Prisma: Mullistava geenikartta
00.40 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
06.50 PIKKU KAKKONEN: Neposen aamu
06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.10.
06.52 Jääkarhu Otto (S)
07.03 Timppa (S)
07.14 Taide on tehtävä
07.20 Jessin kanssa (S)
07.30 Riku ja Rami
07.41 Neppajymykerho
07.46 Niko ja ystävät (S)
07.54 Disney esittää: Mainio Manu
08.17 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia
08.40 Late lammas: Nouda, poika, nouda! (S)
08.50 Pat & Stan (S)
09.00 Kukkaron herraksi
09.30 Yle Uutiset Uusimaa
09.40 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.50 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.00 Yle Uutiset Häme
10.10 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.20 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.30 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.50 Oddasat
11.05 McLeodin tyttäret (7)
11.50 Maailmanmenoa
12.00 Veljesten keittiössä
12.30 Kukkaron herraksi
13.00 Mitä Kiinassa syödään?
13.30 - 13.53 Kakola
14.00 XL-sukupolvi
14.30 - 14.58 Suorana: Kortesmäki
16.00 Teiniäidit
16.30 Galaxi
16.32 Tero hoitaa (7)
16.43 Martine (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.45 Vauhtimimmit
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Blogistania: More to love
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Suorana: Kortesmäki
21.00 Jalkapallon MM 2014: Karsintaottelu
23.05 - 23.32 Blogistania: More to love
01.25 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja (7)
10.35 Emmerdale
11.05 Emmerdale
11.35 Grand Designs - unelma-asunnot
12.40 Ostoskanava
14.10 Alueellinen sääennuste
14.15 Selviytyjät
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Ben ja Kate (7)
15.50 Idols
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat (S)
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Koko Suomi leipoo
21.00 Broadchurch (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 C.S.I. Iloista ohjelmaa, arvontaa sekä tanssia. Sitovat ilmoittautumiset
ja lisätiedot 17.10. To: jauhelihakastike, perunat, salaatti.
Pe: kirjolohikiusaus, salaatti.
Lisäksi joka päivä: leipä, ravintorasva ja ruokajuoma.
Jaalan koulun ruokalista 14.?18.10.2013:
Ma: kanapata, riisit, kiinankaali-retikkasalaatti, mustaherukkahillo.
Ti: lohikiusaus, porkkanat, kaali-ananassalaatti, moniviljaleipä.
Ke: bolognen jauhelihakastike, pasta, kiinankaali-papusalaatti,
ruisleipä. klo 11.00. Ti: hernekeitto, juusto. retki
Tampereen Kädentaidot -messuille, la 30.11. Miami (12)
23.35 Kallista kipua (12)
00.35 Mike & Molly (S)
01.05 - 05.30 MTV3 Chat
Nelonen
06.10 Ostosruutu
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Finias ja Ferb
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
08.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa
08.30 Inspector Cartoons (7)
08.40 Näin teet ranskalaista ruokaa
09.15 Koirakouluttaja Tanja Karpela
09.45 Kauneusleikkaukseen vai ei?
10.20 Sarahin talo
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita
12.50 Reissussa lasten kanssa
13.30 Kauneusleikkaukseen vai ei. klo 12?15.
Niskavuoren nuori emäntä
Kotkan kaupunginteatterissa
30.11., päivänäytös. seukilla! Klo
18?19 kahvakuulajumppa EijaLiisan vetämänä. Jouluinen
retki Porvooseen la 23.11.
Tutustutaan Brunbergin suklaatehtaaseen, vanhaan kaupunkiin, Bosgårdin kartanoon.
Joululounas Haikon kartanossa.
Ilmoittautumiset 23.10. Pidetään
(omakustanteinen) NAISTEN
saunailta la 19.10. Niina
Honko kertoo syksyn kirjauutuuksista. Iitintie
6, Kausala. 040 705 0493.
LYÖTTILÄN LUJA. Naisten 1-sarjaa Yritys?Helsinki su 20.10.
klo 16.00. (Jos omistat
oman kahvakuulan . Keskustellaan mm.
vuoden 2013 yrittäjän valinnasta sekä 60-vuotisjuhlasta.
Kaikki hallituksen jäsenet ehdottomasti mukaan!
FC
Kausalan
jalkapalloharjoitukset
Ravilinnan nurmikentällä
maanantaisin
ja
perjantaisin
klo
18.30 sekä keskiviikkoisin klo
18.00.
Harjoitusilta tiistaisin klo 18?19
Kuusankosken
keilahallissa.
Valtiopäiväneuvos Mikko Pesälän
esitelmä Kausalan
kerholla
keskiviikkona
16.10.
klo 19.00. klo 12?15
Kausalan hiihtomajalla. Kahvitus alkaa klo
10.00. Ohjatut harjoitukset maanantaisin klo 18.00
ja perjantaisin klo
17.00 yläkoulun
kentällä. 040 720 9149.
Eläkeliiton Iitin
yhdistys.
Syyskokoontuminen
tänään ma 14.10.
klo 12.00 kunnantalon valtuustosalissa, sen jälkeen Kelan palveluneuvojien
luento Kelan etuuksista. 040 732 4903.
Iitin nuoret isännät
syysretki risteily Pietariin
14.11. ilm Hennalle
p. Kaikki
mukaan!
LYÖTTILÄN
MARTAT.
Lähdemme tutustumaan Kouvolaan sisustusliike Dreamsiin
(Kouvolakatu 10) to 31.10.
klo 18.00. Tukholman matkan 18.?20.11. Lisäaikaa
liikunnalle -tapahtuma hiihtomajalla 26.10. Värikeskus tarjoaa kahvit. 040 779 4491. maksut kerään
S-marketin aulassa keskiviikkona 16.10. Kahvakuulia
myös Eijalla jonkin verran).
Klo 19 eteenpäin sauna ja palju kuumana! Illan syömiset
nyyttäriperiaatteella ja omilla
juomilla. 0400 551 247.
Iitin osaston kokoontuminen to 17.10.13 klo 17.00 alk.
Kausalan ABC-liikenneaseman
kabinetissa (huom. Lisäaikaa liikunnalle -tapahtuma
la 26.10. klo 10?14 Joulumyyjäiset puuroineen seuratalolla.
Myös ei-jäsenet reippaasti mukaan! Tied. Ti
15.10. Lentopallo;
B-tyttöjen turnaus hallilla la
19.10. 040 705 0493. Leena
0400 551 247.
SAMPOLAN
MARTAT.
Tapas-ilta maanantaina 21.10.
klo 18.30 Aulilla, os. Henna
p. tuothan
sen tullessasi. pikkujouluajan
ostosretki Helsinkiin LumeneLankamaailma-Marimekko, la
14.12. Tied. (S)
14.00 Sarahin talo
14.30 Näin teet ranskalaista ruokaa
15.00 Huikeat kakut
16.00 Huippumalli haussa
17.00 Neljän tähden illallinen
17.30 Ruotsin miljonääriäidit
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Neljän tähden illallinen
19.30 Matkaoppaat
20.00 Junior MasterChef
20.57 Keno
21.00 Holmes NYC (12)
22.00 NCIS Rikostutkijat (12)
23.00 Nelosen uutiset
23.10 Nelosen sää
23.15 SM-liigan huippuhetket
23.20 NCIS Los Angeles (12)
00.20 Start!
00.50 Holmes NYC (12)
01.50 Perhe on pahin
02.25 Pulkkinen (S)
02.55 - 05.00 Älypää-TV
Keskiviikko 16.10.
TV1
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Muisti: Chilen jälkeen
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Kuvakirjeitä maailmalta
11.00 Yle Uutiset
11.05 - 12.30 Uutisikkuna
13.00 Pessi ja Illusia (S)
14.30 MOT
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 Avara luonto: Merikotkan liito
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 - 17.54 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Historiaa: Yrjö V ja kuningatar Mary
20.00 Akuutti
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
22.00 Taivaan pilarit (16)
22.55 Yle Uutiset
23.00 Ulkolinja: Muuttuuko Saudi-Arabia?
23.55 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.10.
06.53 Babar ja Badun seikkailut (S)
07.06 Fungi (S)
07.14 Seikkailija Saku (S)
07.20 Sanasieppari
07.36 Olivia (S)
07.45 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S)
07.58 Disney esittää: Mainio Manu
08.17 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia
08.39 Late lammas: Kylpyaika (S)
08.50 Pat & Stan (S)
09.00 Kukkaron herraksi
09.30 Yle Uutiset Uusimaa
09.40 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.50 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.00 Yle Uutiset Häme
10.10 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.20 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.30 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.50 Oddasat
11.05 Uutisikkuna
12.30 Kukkaron herraksi
13.00 - 13.28 Elämäni eläimet
13.35 Urheilukatu 2
14.00 Riistametsällä
14.30 - 14.58 Suorana: Kortesmäki
16.00 Blogistania: More to love
16.30 Galaxi
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.46 Vauhtimimmit
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Hullu juttu
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Suorana: Kortesmäki
21.00 Taivaan tulet (12)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Keskiviikon ravisuora
22.10 Docventures: Elokuvan esittely
22.25 Docventures esittää: Whore?s glory (16)
00.19 Docventures: Live
01.05 Hullu juttu
01.35 Boardwalk Empire (16)
02.31 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja (7)
10.35 Emmerdale
11.05 Emmerdale
11.35 Jamie Oliverin ruokavallankumous
12.40 Ostoskanava
14.10 Alueellinen sääennuste
14.15 Selviytyjät
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Rasittavat tyttäret (S)
15.50 Koko Suomi leipoo
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat (S)
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 45 minuuttia
21.00 C.S.I. Niemikotisäätiön rantasauna lämpimänä
aina perjantaisin klo 19?21.
Nyt hyvä aika aloittaa talven
kestävä terveellinen harrastus.
Nyt nauttimaan kylmenevästä
Kymestä! Kaikki mukaan. klo 18.00.
MUISTA
HEIJASTIN!
7
TV-OHJELMAT 14.10. http://www.iitinjousiampujat.fi/
pihalta.
Kaikille
avoin
yhteislenkki keskiviikkoisin klo
19.00 ja sunnuntaisin klo 12.00.
Lähtö Ravilinnan
Iitin Pallo harjoitusvuorot Ravilinnassa C2-junnut
keskiviikkoisin klo 14.45 ja
torstaisin klo 14.45. (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto ja Jokeri
22.30 Tulosruutu
22.40 Teknari
23.10 Myytinmurtajat
00.15 Kuuntelija (12)
01.15 - 05.30 MTV3 Deitti
Nelonen
06.10 Ostosruutu
06.40 LIVE: Tiedä ja Voita
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Finias ja Ferb
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
08.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa
08.30 Inspector Cartoons (7)
08.40 Näin teet ranskalaista ruokaa
09.10 Reissussa lasten kanssa
09.50 Kauneusleikkaukseen vai ei. Kentän laittajat paikalle klo 14.30.
Iitin Karjalaseura. Tiina Lindh esittelee
Synergy-tuotteita.
HO HOI Vuolenkoski! Kiriläisten avantouinti kausi
on alkanut kylmävesiuintina. Lähtöaika ilmoitetaan
myöhemmin. Mennään kimppakyydeillä, ilmoita
Tuulalle jos tarvitset kyytiä.
Iitin Eläkkeensaajat ry. Lisätietoja ja ilmoittautumiset viimeistään 17.10.
Markolle puh. Soita Hennalle mikäli tarvitset kyytiä. 040 779
4491. paikka).
Luennoitsija Irmeli Roitto.
(Kahviraha).
Iitin liike- ja virkanaiset. päivänä 2013
Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 14.?
18.10.2013:
Ma: uunimakkara, perunasose, salaatti. Ilmoittautumiset
18.10.13 mennessä Tuula Kiviselle puh. Tulossa:
Ekomartat-ilta, la 16.11. mennessä
Tuula Kivinen puh. Kirjallisuus- ja tuote-esittelyilta to 17.10.
klo 18.00 Iitin
kirjastossa. ja ilm. 044 524
3265/Pirjo.
Vielä on paikkoja retkelle
Kouvolan Teatteriin katsomaan
musikaalia "Katri Helena" pe
8.11.2013 klo 14.00 näytökseen. Tallinnaan auto lähtee
Kausalan
linja-autoasemalta
klo 5.35
Crackers vei pallon oman
maalin taakse eikä aikonutkaan hyökätä. Siirron
myötä perhe edustaa tulevalla
kaudella samaa seuraa, joten
silläkin rintamalla rauha on
lumessa.
S.C. Jengalle sattui musta minuutti, jolloin lappeenrantalaiset iskivät kahdesti ja
siirtyivät hetkessä 2-3-johtoon. päivänä 2013
Niila Ahokas
siirtyy Nastolan Nasevaan
HOOBEE
Yrityksessä koko uransa hiihtänyt Niila Ahokas siirtyy
alkavaksi kaudeksi Nastolan
Nasevaan. Kaikki viisi
pelaajaa seisoivat paikoillaan ja jengalaiset ihmettelivät, mitäs nyt. 8
URHEILU
S.C. Crackers 9-5 (1-0, 3-1, 5-4).
Päivän toisessa ottelussa kohdattiin Tyrin Kaiken
Lappeenrannasta. Haikein mielin tätä
viestiä kirjoitan, mutta uskon
kuitenkin tämän seuravaihdon vievän minua eteenpäin
hiihtäjänä.
Niilan siirron myötä Yrityksen hiihto jää Mikko Simolan varaan, sillä vuosi sitten Mikko Rantanen siirtyi
Lahden Hiihtoseuraan.
Simola opiskelee Oulun
Yliopistossa tavoitteenaan
valmistua lääkäriksi. Kolmeen minuuttiin
4 maalia, ja näin avauspelistä kaksi arvokasta sarjapistettä.
S.C. Jenga . Ahokas on viettänyt tuoreen vaimonsa Iina
Ahokkaan (os. Ja vielä lopuksi iso
kiitos Kausalan Yritykselle.
On ollut todella hienoa saada
edustaa kasvattajaseuraa näin
pitkään. Kokemus on
osoittanut, että sen lukuisat
aloitteet ja lausunnot on otettu huomioon kaupungin päätöksenteossa ja laajemminkin
alueen kehittämisessä.. Jenga . 4-1-tilanteessa vastustajan maalivahti torjuu
?varman. Kuortaneen valmennuskeskuksessa pidettävä leiri kokoontuu
päävalmentaja Tapio Kangasniemen komennossa kolmen päivän mittaisena syysloman aikana maanantaista
keskiviikkoon 21.-23.10. S.C. Crackers
sai kavennettua pelin lukemiin 2-1, muttei kyennyt selkeästi haastamaan iittiläisjoukkuetta.
Erän lopussa Jengan Jari Lassila väänsi todellisen
tahtomaalin alivoimalla, ja Kari Liimatainen haastoi
vastustajan puolustajan onnistuneesti ja purjehti tekemään numeroiksi 4-1 kahden erän jälkeen.
Kolmanteen erään lähdettiin samalla reippaalla otteella kuin pelin kahteen ensimmäiseen erään, mutta,
mutta. Jengan 1-0-johdossa.
Paikkoja olisi ollut useampaankin maaliin, mutta vielä
ei osunut. Vuodessa
on kolme tai neljä kokousta.
Neuvottelukunta on nimennyt keskuudestaan kahdeksanjäsenisen työvaliokunnan,
joka kokoontuu useammin
kuin koko neuvottelukunta.
Puheenjohtajana toimii Kari
Jokinen Oravalasta ja varapuheenjohtajana Liisa Varjola Järvi-Anjalasta.
Neuvottelukunnan kokou ksissa kesk ustellaa n
alustusten pohjalta kylille
tärkeistä asioista, tehdään
aloitteita, annetaan lausun-
toja ja tiedotetaan ajankohtaisista asioista. Jengan maalin, ja ottelu saa uuden käänteen. Ahokas oli pit-
kään vaiheessa, mutta tarttui
lopulta Nasevan parempaan
tarjoukseen. Toimielin
nimetään valtuustokausittain.
Neuvottelukunta perus-
tettiin 2009 alussa täydentämään kuntaliitoksessa ohentunutta paikallisdemokratiaa.
Tällä valtuustokaudella siihen kuuluu 57 kylien nimeämää jäsentä ja kolme kaupungin edustajaa. Jenga sai kauden avausmaalin värkättyä ennen
erän puoltaväliä, maalintekijänä Janne Eerola. Jenga ei enää noussut, vaan pisteet matkasivat Lappeenrantaan.
S.C. Peli oli hyvin tarkkaa ja
tasaista läpi ottelun, maalintekopaikoille ei meinannut
päästä kumpikaan joukkue.
Kolmanteen erään S.C. Neuvottelukunnalla ei ole muodollista
päätösvaltaa. Kymenlaaksosta mukaan on
kutsuttu myös Valkealan Kajon Yasmine Madsen.
Seurasiirron liitteeksi
Niila Ahokas kirjoittaa näin:
. Se
tietää hillitsemistä hiihtoharjoittelussa, joten nuoren
miehen tavoitteena ovatkin
enemmän pitkien matkojen
massahiihdot ja sen hetkisen
kunnon mukaan myös Yrityksen Tapaninhiihdot, jotka
hiihdetään nyt XXXVII kerran.
Yrityksen Niila Ahokas
nähdään tulevalla kaudella
Nastolan Nasevan väreissä.
Yrityksen C-tytöille
kolme voittoa
Tahrana niukka 2-1-tappio Kajolle
HOOBEE
Yrityksen C-tyttöjen lentopallokausi käynnistyi virallisesti eteläisen alueen tasonmittausturnauksella Korialla,
missä vastassa olivat tutut
lähiseurat Korian Ponsi, Valkealan Kajo, Kouvolan Lentopalloilijat -57 ja Karhulan
Veikot.
Avausvastustaja Ponsi
ei pysynyt yhtään Yrityksen
kyydissä, mitä osoittavat
myös eräpisteet 25-7.
Toiseen erään ta k inkaulukset taisivat kuitenkin
jäädä pahasti auki, kurssi
kääntyi ja Ponsi korkkasi
erän kovalla puolustuksella
lukemin 16-25.
Myös ratkaiseva erä alkoi
Ponnen johdolla, mutta loppua kohden Yritys sai uudelleen otteen ja hoiti erän 15-12
ja koko ottelun 2-1.
Toisessa ottelussa nuori
KoLe ei pysynyt Yrityksen
kyydissä ja 2-0-lukemat syntyivät helpolla.
Tauon jälkeen vastus koveni oleellisesti, kun vastaan
asettui ennakkoonkin vahva
Kajo. Iso ja hyvä kenttä (matto)
antoi pelaajille enemmän aikaa ja tilaa kuin mihin on
Ravilinnassa totuttu.
Jenga siirtyikin johtoon ottelun kolmannella minuutilla Marko Eklundin maalilla. Seitsemään minuuttiin kotkalaiset tekevät maalin
lähes jokaisesta paikastaan, ja tilanne on tasan 4-4.
Jengan ote kuitenkin pitää puolustajien noustessa maalintekijöiksi, Kimmo Kostiander kahdesti ja Kimmo
Lintukangas sekä aktiivisen ottelun hyökkäyksessä
pelannut Tommi Taimisto kerran. Peli alkoi tasaisissa merkeissä ja oli
kontrolloitua ja harkittua. Se veikin ensimmäistä
erää alusta alkaen ja Yrityksen loppukiri vain kaunisteli
erälukemia 21-25.
Toisen erän alku oli edelleen Kajon, kunnes Yritys
heräsi, paransi tuntuvasti ja
vei erän lopulta jatkopisteillä
26-24.
Kolmanteen erään Kajo
tuli taas vahvasti ja karkasi
ottelupalloon tilanteessa 8-14.
Yrityksen huikea loppuveto
pitkitti peliä ja toi joukkueen
jo pisteen päähän, kunnes
Kajo ratkaisi koko ottelun
kolmannen erän numeroilla
13-15.
Päivän viimeisessä ottelussa Yritys varmisti turnauksen kakkossijan, kun KaVe
joutui toteamaan Yrityksen
paremmakseen erin 2- 0.
Veikot-ottelussa Yritys pääsi
peluuttamaan myös huilinei-
ta pelaajia, joten kaikki saivat
tarvittavaa peliaikaa.
Katja Backmanin valmentamassa Yrityksessä pelasivat Anni Mertakorpi,
Rosa Purtilo, Nea Niemelä,
Kiia Ojala, Jenna Puukka,
Moonika Rautiainen, Elli
Töyrylä, Essi Puukka, Pirita Näkki, Vilma Taavitsainen ja Ella Autere.
Tasoturnauksissa etsitään
joukkueita SM-sarjan poolivaiheisiin, ja seuraavaksi
Yritys esiintyy kotisalissaan
lauantaina 26. Jenga sai kauden avaukseen vastaansa kotkalaisen
Crackersin, jonka riveissä pelaa monia kokeneita salibandynpelaajia ylemmiltäkin sarjatasoilta. Komonen)
kanssa kesän Keski-Euroo-
passa jatkaen nyt opiskeluitaan Rovaniemellä. Tästä S.C. Tyrin Kaiken 3-4 ( 1-1, 1-0, 1-3).
Turnauksen pelaajat ja pisteet:
Marko Eklund 1+1, Jari Lassila 1+1, Severi Porevesi
1+1, Kimmo Kostiander 2+0, Niko Mäki-Mattila 0+1,
Tuukka Turunen 1+0, Janne Eerola 1+4, Kari Liimatainen 1+1, Tommi Taimisto 2+0, Kimmo Lintukangas
2+0, Henri Haapaniemi (mv) 0+1, Eetu Korppi -, Mikko
Markkanen (mv) - .
Anni Mertakorpi
Mj-haastajaleirille
HOOBEE
Yrityksen C-tyttö Anni Mertakorpi on kutsuttu tyttöjen
U15 (99-98 synt.) maajoukkueen haastajaleirille. Jenga pyrki
lähtemään otteluun hallitsemalla peliä hyvällä liikkeellä ja aiheuttamalla vastustajan maalin eteen runsaasti
liikennettä. päivä kuluvaa
kuuta, jolloin Kausalaan saapuvat KLP-85 Kerimäeltä,
Savitaipaleen Urheilijat ja
TT-Volley Hämeenlinnasta.
Kylien neuvottelukunta kokoaa
yhteen kyläläiset ja kaupungin
Kouvolan kylien neuvottelukunta on toiminut yli neljän
vuoden ajan ja osoittanut
tarpeellisuutensa paikallisdemokratian toimijana. Ottelun luonne selvisi heti ensimmäisen
hävityn aloituksen jälkeen. Jenga onnistui kuitenkin
tasoittamaan pelin puolustaja Kimmo Lintukankaan
rohkealla nousulla takatolpalle, josta hän sivalsi pallon
voimalla verkkoon. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin S.C. Toisessa erässä
nähtiinkin vain yksi maali, tekijänä hienolla kiertolaukauksella Tuukka Turunen. Neuvottelukunta toimii kylien ja
kaupungin yhteistoimintaareenana ja luo yhteistoimintaa kylien välille. Tasoituksesta ei riittänyt iloa pelin
loppuun asti, sillä vastustajan kaikki maalit värkännyt
Niko Reijola kuritti iittiläisjoukkuetta neljännen kerran
ajassa 43.37. Toisen erän avausminuutilla Tommi Taimisto pamautti Jengan 2-0-johtoon Eerolan loistavasta syötöstä, ja peli vapautui tämän maalin ansiosta. Jengan
sarjakausi avattu
K.P.
S.C. Minuutin seisoskelun jälkeen jengalaiset
laittoivat jalat liikkeelle ja pakottivat Crackersin tulemaan pois maalinsa takaa.
Maanantaina lokakuun 14. Tyrin Kaiken kuitenkin
tasoitti vain 14 sekuntia myöhemmin