Pedro Hietanen on kuollut 3. vuosikerta (N:o 5448) • Irtonumero 2,50 E Verkkolehden viikon luetuimmat: 1. Kokemisen arvoiset Linnan juhlat iitinseutu.fi ”Te olette tulevaisuuden tekijöitä” Iitin lukiolla vietettiin ylioppilasjuhla itsenäisyyspäivän hengessä Iitin lukiosta on valmistunut viisi uutta ylioppilasta. Itsenäisyyden teema nousi esille juhlapuheissa. Hän puhui yleisölle mannerlaattojen liikkeistä, jääkausista ja asutuksen vakiintumisesta. Rehtori totesi puheessaan, että kulttuurimaantieteellisesti Suomi on kuulunut läntisen ja itäisen kulttuurin raja-alueeseen. Iittiä lähimmät varhaiset asutuspaikat ovat Lahden Renkomäessä. “Te olette tulevaisuuden tekijöitä” 2. Juttu jatkuu seuraavalla sivulla.. Hän tarkasteli Suomea luonnonmaantieteen ja kulttuurimaantieteen näkökulmista. — Maantieteelle me emme voi mitään. Rehtori Ari Toropaisen puheen aiheena oli se, miten maantieteelliset tekijät ovat määrittäneet Suomen asemaa kautta historian. Ettekä te voi sille mitään. päivänä joulukuuta 2023 N:o 50 • 69. Näin kerrotaan Josif Stalinin sanoneen Juho Kusti Paasikivelle ennen talvisodan syttymistä. Syksyn ylioppilaat yhteiskuvassa: Aura Matikka, Heidi Lahtinen, Tuomas Niemelä, Kristo Shuttleworth ja Pyry Pilli-Sihvola. Yksinkertainen lausahdus kiteyttää hyvin yhden olennaisen perusperiaatteen Suomen ulkopolitiikassa, ja se on päätynyt myös Jaakko Iloniemen kirjan nimeksi. Itsenäisyyspäivän aattona lukiolla vietetyssä juhlassa valkolakin painoivat päähänsä Heidi Lahtinen, Aura Matikka, Tuomas Niemelä, Pyry Pilli-Sihvola ja Kristo Shuttleworth. He tulivat pyytämään hylkeitä Baltian jääjärven ja Yoldiameren rannoille. Pikku-Vieterissä juhlittiin itsenäisyyttä Suomi-näyttelyllä Sivu 3 Iitti menettää edustajansa hyvinvointialueen aluehallituksessa MINNA TERVO Sivu 5 Torstaina 14. Puheessaan Toropainen lähti liikkeelle Suomen maaperästä: peruskallio on iältään maapallon vanhimpia geologisia muodostumia. — Ensimmäiset ihmiset Suomen alueelle ilmestyivät noin 9 000 vuotta sitten. Toropainen kertoi aiheen olevan hänelle läheinen entisenä maantiedon opettajana
Lukioaikana Matikka itse kävi elämässään läpi haasteellisia aikoja, mikä ei voinut olla vaikuttamatta opiskeluun. Uusille ylioppilaille rehtori antoi evääksi kaksi tunnettua mottoa. Talouden kautta koulutus vaikuttaa meidän kaikkien elintasoon ja hyvinvointiin. — Oleellisimmalta tässä hetkessä tuntuu sydämellisyys ja ymmärrys niin opettajien ja rehtorin kuin myös kanssavalmistuneiden ja muiden opiskelijoiden kohdalla. ”Koko Suomen pärjääminen on kiinni siitä”, ministeri toteaa aivan oikein. — Vaikka meillä onkin syytä olla kiitollisia kaikille niille, jotka ovat olleet meidän tukenamme, on mielestäni tärkeää arvostaa myös kaikkea sitä työtä, jonka me ylioppilaat itse olemme tehneet. Rehtori nosti esille Suomen itsenäistymisen vaiheet, sodat ja Suomen aseman sotavuosien jälkeen ensin Neuvostoliiton ja sitten Venäjän naapurimaana. — Tämä on erilainen itsenäisyyspäivä. Iitinseudun tilaajat pääsevät lukemaan näköislehden osoitteessa iitinseutu.fi (LT). Tuore ylioppilas lainasi puheessaan kirjailija Tove Janssonin teosta Reilua peliä : — Loppujen lopuksi on kysymys vain tästä: että ei väsy, ei koskaan heittäydy välinpitämättömäksi, innottomaksi, hukkaa kallisarvoista uteliaisuuttaan — silloinhan sallisi itsensä kuolla. Torstaina ilmestyvää Iitinseutua ei siis todennäköisesti jaeta lehden tilaajille ilmestymispäivänään, vaan aikaisintaan perjantaina. — Rehtori ja opettajat ottivat tilanteeni vastaan avoimin mielin, ja näin saimmekin räätälöityä tavan, jolla sain hoidettua koulua eteenpäin, Matikka kiitteli. Postija logistiikka-alan unioni PAU asettaa postinjakelun lakkoon klo 00.00–24.00. RAU:n ja JHL:n lakot vaikuttavat junaliikenteeseen. Olemme osa suurta läntistä liittokuntaa, jonka keskeisiä arvoja ovat tasa-arvo ja demokraattinen päätöksenteko. Aura Matikka piti ylioppilaan puheen. Rehtori Ari Toropainen jää ensi vuonna eläkkeelle. Historiasta voimme oppia, että vaikeuksista voidaan selvitä kovalla työllä ja yhteistyöllä. Koulutettu väestö on tärkeä kansantaloudelle ja kilpailukyvylle. Typeryyden kanssa käsi kädessä tuntuvat kulkevan epäystävällisyys ja empatiakyvyttömyys kanssaihmisiä kohtaan. Hän antoi kannustusta valmistuneille: — Te uudet ylioppilaat olette tulevaisuuden tekijöitä, joiden varassa Suomi menee maailmassa eteenpäin. Lakon piiriin kuuluvat kaikki valmistavat työt jakelun lähtötoimipaikoissa sekä itse jakelu. Lakkokohteiden joukossa on Haltonin tehdas Kausalassa. Näin yksinkertaista se on, eikö olekin. Ensimmäinen oli sotaveteraanien viesti: kaveria ei jätetä. Esimerkiksi veturinkuljettajat eivät tule töihin torstaina klo 00.00–18.59 alkaviin työvuoroihin. Kuntalehden mukaan Suomen hallitus suunnittelee toimia tilanteen korjaamiseksi. Myös varhaisjakelun hoitaa nykyään Posti, joten lakko vaikuttaa siihenkin. Heikkoja lukijoita on nyt jo yli viidesosa 15-vuotiaista. Toinen oli presidentti Mauno Koiviston tunnetuksi tekemä sanonta: — Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin. Aura Matikka vastaanotti useita tunnustuksia opintomenestyksestään. Tänään Perjantai Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Päivällä -2 Päivällä -5 Päivällä -3 Päivällä +2 Päivällä Päivällä +3 Päivällä Yöllä -4 Yöllä -7 Yöllä +3 Yöllä +1 Yöllä -3 Yöllä +1 Yöllä Grafiikka: Bulls. Toropainen eteni nykyhetkeen ja Suomen sijaintiin maailmankartalla, jolla Suomi kuuluu nyt sotilasliitto Natoon. On hyviä lukijoita, mutta myös nuoria, joiden heikon lukutaidon ennakoidaan vaikeuttavan heidän elämäänsä monin eri tavoin aikuisuudessa. Olemme olleet rohkeita, uteliaita, vahvoja ja sinnikkäitä, ja toivon todella, että pysymme jatkossa samanlaisina. Ylioppilaan puheen piti Aura Matikka. Hän kertoi juhlaväelle, että lukiotaipaleeseen oli sisältynyt yläja alamäkiä, itkua ja naurua, uutta tietoa ja ennen kaikkea runsaasti erilaisia ylpeyden aiheita. Hän sai Pro lingua -mitalin tunnustuksena harrastuneisuudesta ja menestyksestä kieliopinnoissa, ranskan ja saksan kielten kirjapalkinnot sekä Hufvudstadsbladet -sanomalehden vuosikerran. Ehkä kaikkein tärkein on silti koulutuksen ja kasvatuksen merkitys yhteiskunnalle ja sivilisaatiolle — sivistykselle sen laajassa merkityksessä. Ari Toropaisen mukaan lukiovuodet ovat olleet nyt valmistuneille ylioppilaille poikkeukselliset maailmanlaajuisten kriisien takia. TÄNÄÄN Iitinseutu 2 Sää Kausalassa Heikkoja lukijoita on jo viidesosa 15-vuotiaista ” PÄÄKIRJOITUS Sivistys hoi, älä jätä LUMIMARJA TIRRONEN lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Torstaina joulukuun 14. Vaikka koulutus ei yksilötasolla aina takaa viisastumista, väestötasolla se lienee paras tae siitä, että sivistys ei katoa vaan uusiutuu ja siirtyy sukupolvelta toiselle. päivänä 2023 Jatkoa edelliseltä sivulta. Säätiedot: Postia ei jaeta torstaina, junat eivät kulje SAK ja sen jäsenliitot aikovat toimeenpanna poliittisia lakkoja tänään torstaina. Suomi oli pitkään Pisa-tulosten mallioppilas, jonka koulujärjestelmää käytiin ihailemassa eri puolilta maailmaa. Erityisen voimakkaasti on heikentynyt Suomen koululaisten lukutaito. Tulokset ovat laskeneet muissakin maissa, ja äkkiseltään kehityksestä tekisi mieli syyttää nettiä ja älypuhelimia, jotka ovat tuhonneet ihmisten — niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin — keskittymiskyvyn kaikkialla maailmassa. Edelleen suomalaisten tulokset ovat OECD-maiden hyvää keskitasoa, mutta aiempaan kukoistukseen verrattuna tuokset ovat romahtaneet. Opetusministeri Anna-Maja Henriksson määrittelee artikkelissa kuntien tärkeimmäksi tehtäväksi hyvästä koulutuksesta huolehtimisen. Pelkästään Teollisuusliiton lakot koskevat useita satoja toimipaikkoja ja kymmeniä tuhansia työntekijöitä. Yksilölle koulutus tarjoaa paitsi varmemman ja todennäköisesti tukuisamman elannon myös mielekkyyttä ja eväitä elämään. Sadassa vuodessa on kuljettu pitkä tie. Syksyn ylioppilasjuhla pidettiin itsenäisyyspäivän aattona. Nettikeskusteluja ja -kommentteja lukiessa mieleen nousee yhä useammin kysymys, onko kansakuntaamme kohdannut joku kollektiivinen tyhmistyminen
Kausalassa Pikku-Vieterin päiväkodissa juhlallisuudet käynnistyivät aamuyhdeksältä. 0400 857 577 Iitinseudussa julkaistaan 21.12. Hiljalla ei tiistaina ollut vielä suunnitelmia itsenäisyyspäivän viettämiseen, mutta hän aikoi keksiä päivään hyvää tekemistä. Kanttiina) Kahvitarjoilu! Varaa ilmoituspaikkasi pe 15.12. mennessä: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi, p. — Aikuiset katsovat televisiosta uutisia, Jari perusteli. Päiväkodin juhlasalissa avattiin itsenäisyyspäivää kunnioittava näyttely, joka esitteli suomalaisia asioita monipuolisesti. TÄNÄÄN Iitinseutu 3 Lainasanat Vihaa levittävä ihminen pyrkii saamaan arvostusta. Näyttelyn vetonauloja olivat suunnittelija Minna Parikan kenkäparit, joista saattoi tunnistaa pupunkorvat ja -hännät. adventtisunnuntai Maanantai Aapo, Rami, Aappo Tiistai Iiro, Iikka, Iisakki, Isko Keskiviikko Benjamin, Kerkko MINNA TERVO Torstaina joulukuun 14. — Itsenäisyyspäivää voi juhlia tekemällä kakun ja grillaamalla, poika ehdotti. Iitin Pyrinnön joulumarkkinoilla Ravilinnan liikuntahallissa klo 10-12 Tule keskustelemaan hyvinvointialueen palveluista! Haluatko vinkkejä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi sekä ajankohtaisia uutisia hyvinvointialueen palveluista. päivänä 2023 HYVINVOINTIALUEJOHTAJAN ASUKASKIERROS Hyvinvointialuejohtaja Petri Virolainen tapaa asukkaita la 16.12. Jarille Presidentinlinna on tuttu paikka, sillä hän on vieraillut siellä. Muumeilla oli näyttelyssä luonnollisesti oma paikkansa; Muumilaakson asukkaat niittävät suosiota maailmanlaajuisesti. Näyttelyn olivat rakentaneet päiväkodin työntekijät. klo 9-15 Terv etulo a lämp öpäi ville ! Kauppakatu 15, Kausala (ent. Elisa Tervo ja Kaisa Salmi ottivat näyttelyvieraat ovella vastaan.. — Saapuminen saliin tapahtuu nopeasti hyvässä järjestyksessä, sillä tulijoita on paljon, Elisa Tervo ja Kaisa Salmi sanoivat. ja perjantaina 15.12. Pikku-Vieterin päiväkodissa oli oma itsenäisyyspäivän näyttely Eskarilaiset Hilja Laurila ja Jari Hietalahti tutustuivat päiväkodin juhlanäyttelyyn. Myös kotimainen muotoilu ja muoti olivat mukana näyttelyssä. Ohjelman katsominen on heidän mielestään enemmän aikuisten kuin lasten juttu. Päiväkodin ryhmät vierailivat näyttelyssä vuorotellen. Itsenäisyyttä voi juhlia soittamalla musiikkia ja käymällä juhlissa, konsertissa ja näyttelyssä, Hilja tuumasi. Presidentinlinnan juhlia mukailevassa sisääntulossa ei kätelty, vaan tervetulotoivotukset vaihdettiin suullisesti. — Itsenäisyys on juhla. Netissä typerinkin mielipide saa ainakin pari hajaääntä, ja vihaaja tuntee olevansa arvostettu. Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa kumpikaan ei aikonut seurata television äärellä. Näyttelysalin ovella lapset saivat arvokkaan vastaanoton, kun he tervehtivät punaisella matolla päiväkodin aikuisia Elisa Tervoa ja Kaisa Salmea. Tilaa kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirjeemme paijatha.fi/yhteystiedot/uutiskirje/ tai koodista: LV-Ratalo Oy, Kausala, 0400 256 616 lvratalo.fi CTC:n edustaja paikalla Torstaina 14.12. Sosiaalipsykologi Janne Viljamaa YleX:llä Nimipäiviä Torstai Jouko Perjantai Heimo, Nooa Lauantai Aada, Auli, Aulikki, Adele Sunnuntai Raakel 3. Hiljan mielestä itsenäisyys voisi tarkoittaa myös omaa itseä tarkoittavaa sanaa. Lapset pohtivat, mitä itsenäisyys-sanasta tulee heille mieleen. Näyttelyssä esiteltiin muun muassa saunomista, joka omaa maassamme pitkän perinteen. Eskarilaiset Hilja Laurila ja Jari Hietalahti tutustuivat näyttelyssä ensimmäiseksi sauna-aiheeseen ja Suomea esittävään palapeliin. Hänen mielestään itsenäisyyspäivää voi viettää kysymällä kaveria leikkimään. perinteiset Joulutervehdykset ”Juhlia voi leikkimällä kaverin kanssa” Kouluissa ja päiväkodeissa Suomen itsenäisyyspäivää juhlittiin jo tiistaina
Messussa lauletaan Kauneimmat joululaulut -vihkosta. Ma 25.12. Lääkäri on ollut tuttu, arvostettu toimija, jolle on ollut helppo puhua monenlaisista mieltä vaivaavista asioista. Elämänmuutokset koettelevat, ja voimat hakea apua ja tukea hupenevat. ”Se, mikä on hyvä ikääntyneelle, on hyvä kaikille”. klo 11.30 Koko seurakunnan puurojuhla ja lähetyksen joulumyyjäiset Srk-keskuksen sali. Kunnan henkilöstökuluissa nousua tänä vuonna, verotuloja on saatu odotettua enemmän Iitin kunnanvaltuusto kokoontui tiistaina päättämään ensi vuoden talousarviosta ja muutamista muista asioista. klo 14 Kauneimmat joululaulut Kahvitupa. Mukana matkalla.. Tervetuloa kaiken ikäiset! Su 17.12. Jos sinulla on jo oma lauluvihko, voit ottaa sen tullessasi kirkkoon. klo 14 Jouluaaton hartaus Kirkko, Ihebom, Huhtala, Laulun ystävät. On häpeällistä, ettei edes terveydenhoitojärjestelmämme pysty vastaamaan tähän ihmisen perustarpeeseen. klo 17 The Chosen -elokuvailta Aikalisä. Katsomme jakson uudesta The Chosen -Jeesus sarjasta. Muutenkin Tuomalan mielestä esteettömyysasioissa pitäisi kuunnella enemmän palveluiden käyttäjiä. Esitämmekin, että vanhusneuvolan toteuttamista jatketaan, terveyspalveluiden saatavuutta aletaan miettiä ikääntyneen lähtökohdista ja toteutetaan helppo yhteydenottotapa. Kunnanhallitus esitti, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi, sillä Ravilinnan kokoustilat ovat nykyään maksuttomia iittiläisille järjestöille ja ”tiloihin on mahdollista kulkea esteettömästi”. Usein on myös kiire, eikä ikääntyneen tarve puhua monista mieltä vaivaavista asioista täyty. Vapaa pääsy, käsiohjelma 20 €. 27.11.2023 On Jumalan kädessä ihmisen tie, Hän matkamme määrää ja perille vie. Tämä sama koskee kaikkia niitä, jotka ovat päätyneet itsemurhaan — iästä riippumatta. 2.11.2023 Niin menivät eletyt päivät parhaimmat niistä päällimmäisiksi jäivät. Palkkoihin on mennyt budjetoitua enemmän rahaa myös muualla kunnassa. Maallikkosaarnaaja Mika Varvikko, Tanska, Pellinen. Remonttien takia järjestöt joutuvat pian ”evakkoon”niin kunnantalolta kuin kirjastostakin. Valtuusto hyväksyi noin 280 000 euron lisämäärärahan koulutuspalveluihin ja 176 000 euron lisämäärärahan varhaiskasvatukseen. Talousarviokäsittelystä kerromme erillisessä jutussa lehden takasivulla. klo 8 Jouluaamun sanajumalanpalvelus Kirkko, Särkiö, Huhtala, Kirkkokuoro. Aikuisille Ma 18.12. Yhä enemmän ikääntyneet myös asuvat aina vain pidempään kodeissaan, mikä liian monessa tapauksessa tarkoittaa neljän seinän sisälle yksin jäämistä. Aito-Iitin Janne Aalto kannatti Ikosen esitystä. klo 17 Aikalisän lisäaika. Kaivaten Rainer Petri perheineen Kaarle perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu. Rakkaamme Katri Emma Marjatta LAHDENPÄÄ s. Verokertymä on ollut ennakoitua suurempi hyvän työllisyystilanteen sekä aiempien vuosien jälkitilitysten ansiosta. Ikonen ehdotti, että aloite pidetään edelleen vireillä. Yksinäisyys kuvataan usein ulkopuolelle jäämiseksi. klo 14 Jouluaaton hartaus Vuolenkoskella Vuolenkosken kappelin sali, Hiltunen, Tiina Lampinen. klo 10 Jouluaamun sanajumalanpalvelus Koskenniskan kyläkirkossa, Särkiö, Huhtala. klo 10 Perhekerho Srk-keskuksen monitoimitila. klo 9.45 Pienten joulukirkko. Kysymyksessä on todella vakava ja häpeällinen asia hyvinvointiyhteiskunnassamme. Ma 25.12. KIRKOLLISET 4 Iitinseutu LUKIJALTA LUMIMARJA TIRRONEN Torstaina joulukuun 14. Tapahtumia Su 17.12. Su 17.12. Unto Väinö Ilmari Maliniemi. Su 24.12. Keskustelun jälkeen Ikosen muutosehdotus aloitteen pitämisestä vireillä päätettiin hyväksyä ilman äänestystä. Lapsille ja lapsiperheille To 14.12. klo 12.30 Laulun ystävät Srk-keskuksen kahvio. Kirkkokahvit. päivänä 2023 Vanhusten yksinäisyys on kasvava ongelma Suomessa Yksinäisyys on usein seurausta elämän muutoksista: puoliso kuolee, asuinpaikka vaihtuu tai sairastuessa saattaa joutua vuodeosastolle kauaksi kotiseudulta. www.iitinseurakunta.fi IITIN SEURAKUNTA Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Su 17.12. Ravilinnan kokoustilojen esittelytilaisuus aiotaan järjestää alkuvuodesta. Ikäihmiset kaipaavat kontaktia ihmiseen. klo 10 Messu. Lämmin kiitos osanotosta. Klo 17 Perhekerhon ja Puuhapajan yhteinen jouluhetki Vuolenkosken srk-koti. Kaikkia syitä ei voida tietää, mutta kokemus ulkopuolisuudesta, vaivaksi olemisesta ja oman toimintakyvyn hupenemisesta sekä hoitoon pääsyn vaikeus – ja se yksinäisyys – ovat varmasti vaikuttavia tekijöitä. Kahvia tarjolla klo 13.30 alkaen. Su 24.12. Keskustelua jakson herättämistä ajatuksista. Ilman keskustelua hyväksyttiin viimeiset talousarviomuutokset kuluvalle vuodelle, Iitin kunnan liittyminen Hinku-verkostoon, Iitin kunnan maapoliittinen ohjelma sekä avaavan taseen muutokset, joita hallintoja talousjohtaja Tuomas Rimpiläinen kuvaili lähinnä teknisiksi. Eläkeliiton Päijät-Hämeen piiri on jo aiemmassa kannanotossaan esittänyt vanhusneuvoloiden käyttöönottoa. La 16.12. Riitta Tuomala (kesk.) nosti esiin kunnan ikääntyvän väestön ja sanoi olevansa samaa mieltä siitä, että esteettömyysnäkökulmasta Ravilinna on huono paikka. Edelleen ja yhä vahvemmin olemme sitä mieltä, että tarvitsemme iäkkäille mahdollisuuden saada helposti kontakti terveydenhuoltoon ja myös lääkäriin. EIJA TAAVILA MERVI KUVAJA Eläkeliiton Iitin yhdistyksen hallitus Rakkaamme Eija-Liisa Tellervo Merehinen o.s. Talousarviomuutoksia tarvittiin, koska Adven-kauppa siirtyy ensi vuodelle valitusten takia. Suomessa joka toinen päivä vanhus tekee itsemurhan. 11.12.1938 k. Hilden s. Myös palvelukeskus Koivulehdon ravintolaja kirjastotilan ottaminen järjestöjen käyttöön on valmistelussa, mutta neuvottelut käytännön järjestelyistä samassa rakennuksessa toimivan PäijätHämeen hyvinvointialueen kanssa ovat vielä kesken. Palvelukeskuksen tiloihin on mahdollista järjestää esteetön pääsy. Lämpimästi tervetuloa! Hautaan siunattu Kastettu IITTI Eija-Liisa Tellervo Merehinen 84 v. Valtuustoaloitteen tehnyt Veikko Ikonen (kesk.) toi keskustelussa esiin, että käyttäjien näkökulmasta Ravilinnaa ei voi pitää esteettömänä: jotta esimerkiksi ovista pääsisi ongelmitta liikkumaan, paikalla pitäisi olla portsari niitä aukomassa. klo 10 Kauneimmat joululaulut messu Kirkko, Hiltunen, Leena Viitala, Huhtala, Kirkkokuoro, Iitin Syöpäyhdistyksen väkeä palvelutehtävissä. Su 24.12. Yli 70-vuotiaat suomalaiset ovat suuren osan elämästään olleet kunnanlääkärin tai omalääkärin potilaita. klo 18 23 Aikalisä. Käsittelyssä oli myös yksi valtuustoaloite, jossa kunnan johtoa kehotettiin kiirehtimään esteettömien kokoustilojen osoittamista järjestöille. Lisäksi henkilöstökulut ovat ylittyneet arvioidusta kevään palkkaratkaisujen sekä sijaisten ennakoitua suuremman käytön takia. Tässäkin asiassa moni ikääntynyt jää yksin: kaikilla ei ole kykyä hoitaa asioita digipalveluina tai edes puhelimitse. Nykyisin potilas on vain yksi nimi tietokannassa, ja jos lääkäriin pääsee, lääkäri on usein vieras, joka lukee tiedot tietokoneelta tuntematta potilasta. www.jaalankappeliseurakunta.fi JAALAN KAPPELISEURAKUNTA Jumalanpalvelus To 14.12. Remonttienkin aikana kunnantalolla on lisäksi käytettävissä kaksi kokoushuonetta, jotka tosin ovat ensisijaisesti kunnan omassa käytössä. klo 18 Soivat kylät ry:n joulukonsertti Ilon sanomaa Jaalan kirkossa. Ti 26.12. Ma 18.12. klo 16 Jouluaaton hartaus Kirkko, Ihebom, Huhtala. klo 12.15 Laulun ystävät Kahvitupa. La 16.12. Rakkaudella muistaen Martti Merja perheineen Tarja perheineen Kari perheineen sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. Tuloverojen tuottoarviota tälle vuodelle nostettiin 10,2 miljoonasta 11 miljoonaan euroon ja kiinteistöverojen tuottoarviota 3,1 miljoonasta 3,4 miljoonaan euroon. Terveydenhoidon muutokset lisäävät tunnetta yksinäisyydestä: kun haluaisi päästä puhumaan vaivoistaan, myös masentuneisuudestaan, on lääkärille pääsy hyvin vaikeaa. Keskellä päivää pidetyssä kokouksessa oli paikalla 21 varsinaista valtuutettua 27:stä sekä kaksi varavaltuutettua. Kirkkokahvit messun jälkeen ja Tapio kertoo Open Doorsin toiminnasta ja kristittyjen vainoista maailmalla. Yhteisöveron tuottoarvio laskettiin 1,2 miljoonasta 1,1 miljoonaan euroon. Nuorille To 14.12. JAALA Hilkka Marketta Harri 74 v. Nähtävissä myös Jaalan kappeliseurakunnan YouTube-kanavalla. Kiitos osanotosta. IITTI Eino Ari Kasimir Eerola. To 21.12. 28.6.1936 k. Palataan omalääkärimalliin. klo 15 Kauneimmat joululaulut Leininranta, Siestantie 85. Niin ikään keskusteluitta merkittiin tiedoksi tammisyyskuun talouskatsaus sekä ensi vuoden alustava kokousaikataulu. Eläkeliiton Iitin yhdistys on käsitellyt hallituksessaan Eläkeliiton Päijät-Hämeen piirin julkaisemaa kannanottoa vanhusten yksinäisyydestä Suomessa. klo 10 Tapaninpäivän messu Srk-keskuksen sali, Hiltunen, Päivi Peltola, Tiina Lampinen, Tapio Kyyhkynen Open Doors -järjestöstä. Musiikki To 14.12. Jokelin, Eskola, Tanska. Pe 15.12
— Hyvinvointialueilla ei ole omaa verotusoikeutta, ja hyvinvointialueet toimivat tosiasiallisesti varsin voimakkaassa valtiovallan ohjauksessa, Lehtinen sanoo: — Vaikka yhdelläkään hyvinvointialueella Suomessa ei taloudellisesti ole nyt aihetta riemunkiljahduksiin, on silti todettava, että toiminnallisesti Päijät-Hämeessä ollaan monia muita verrokkeja selvästi paremmassa asemassa.. toukokuuta 1949. Musiikkijuhlien perustamisen myötä Hietasen ja tapahtuman taiteellisen johtajan Laura Mikkolan välille syntyi ystävyyssuhde. Vuosina 1975-1979 Hietanen soitti Wigwamissa, ja vuonna 1980 hän perusti oman Pedro's Heavy Gentlemen -yhtyeensä. Hänestä huokui ystävällisyyttä ja lämpöä kaikkia kohtaan ja kaikissa tilanteissa. Lämmin ja vaatimaton monilahjakkuus on poissa Pedro Hietanen (1949-2023) Iitin musiikkijuhlien vakioesiintyjiin kuulunut Pedro Hietanen nukkui pois itsenäisyyspäivänä Helsingissä. Sen lämmön me todennäköisesti tunnemme lähellämme vielä kauan aina kun Pedroa muistelemme. Lempinen ei tullut valituksi kesän 2021 kuntavaaleissa Lahden kaupunginvaltuustoon. Hietasella oli kesämökki Iitissä. Gommi ja Pommi -lastenmusiikkiduostaan. Eemeli Lehtinen kuvailee aluehallituksen ilmapiiriä rakentavaksi ja luottamukselliseksi. KLO 10-18 SU-TI 24.-26.12. Pedro Hietanen kuului Iitin musiikkijuhlien vakiokasvoihin, ja hän esiintyi musiikkijuhlilla lukemattomia kertoja. KLO 10-18 LA 23.12. KIRSTI PITKÄNEN-NURMI Iitin musiikkijuhlien tiedottaja Pedro Hietanen kuvattuna Iitin kirkonkylän kylätalolla toukokuussa 2019. Verlan tehdasmuseon kesän 2009 tangokonsertti, jossa Hietanen, Mikkola ja saksofonisti Jukka Perko esiintyivät triona, teki Pedro Hietasesta kertaheitolla yhden Iitin festivaalin suosikkimuusikoista. Jos aluevaltuusto myöntää eron, se valitsee aluehallitukseen uuden jäsenen, joka siis tullee olemaan Kari Lempinen. 22.12. Jo ennen musiikkijuhlien olemassaoloa Hietanen oli esiintynyt Iitissä mm. Syyskuussa 2021 hallitus uusiutui lähes täysin, ja Lempinen joutui väistymään. Trio esiintyi suomalaisine tangoineen myös Pariisissa. Hietanen aloitti muusikkouransa jo 14-vuotiaana, jolloin hän alkoi soittaa KymenPedro Hietanen on kuollut laakson tanssiravintoloissa nimismiehen erikoisluvalla. Lisäksi Pirttijoki sanoo lehden keräämän datan osoittavan, että tapahtumista jälkikäteen tehtävät jutut eivät kiinnosta lukijoita. Kukapa läsnäollut voisi unohtaa hänen esiintymisensä Verlan Beatlesja elokuvamusiikkikonserteissa tai M.A. Marraskuun lopulla jätetty eronpyyntö liittyy SDP:n Päijät-Hämeen aluevaltuustoryhmän tekemään sisäiseen paikkajakosopimukseen, jossa on sovittu toimielinpaikkojen jakamisesta aluevaltuustokauden puolivälissä. Myöhemmin Pedro Hietanen teki yhteistyötä M.A.Nummisen kanssa. Nummisen kanssa. Lehtinen on pyytänyt eroa aluehallituksen varsinaisen jäsenen tehtävästä. SULJETTU ALEPÄIVÄT: KE-PE 27.-29.12. Lehtisen mukaan asiasta sovittiin jo helmikuussa 2022 SDP:n sisäisissä neuvotteluissa. Eemeli Lehtisen tilalle aluehallituksen varsinaiseksi jäseneksi on nousemassa Kari Lempinen, joka on ollut Lehtisen varajäsen. Lempinen on pyytänyt eroa aluehallituksen varajäsenen tehtävästä sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan jäsenyydestä ja varapuheenjohtajuudesta. Lehden uutistuotantoa tehdään viikonloppuisin Uutissuomalaisen toimituksessa, ja paikalliset uutiset hoitaa verkkotoimituksen viikonloppuvuorolainen. Harmonikan lisäksi muusikko, säveltäjä, sovittaja, kapellimestari, tuottaja sekä televisioja radioesiintyjä Hietanen soitti myös pianoa ja muita kosketinsoittimia. — Kaikilla on ollut yhteisenä tavoitteena varmistaa palveluiden sujuvuus taloudellisesti haastavissa olosuhteissa. Iitin musiikkijuhlilla Pedro Hietanen esiintyi viimeisen kerran poikkeuskesänä 2021. Hänet tunnetaan myös koomikkona ja musiikkituottajana. Tuolloin Lempinen arvosteli Etelä-Suomen Sanomien mukaan kovin sanoin puoluetovereitaan ja kertoi kokeneensa pelottelua, uhkailua ja vihjailua. Esiintyminen oopperalaulaja Matti Salmisen kanssa ja oma Puimala-konsertti Vapaat kädet, Pedro ja ystävät, jossa mukana oli myös Harri Marstio, olivat hienoja näyttöjä Hietasen monipuolisuudesta. — Muuta dramatiikkaa asiaan ei liity, ja edelleen jatkan aluevaltuutettuna normaalisti. päivänä 2023 Muusikko Pedro Hietanen menehtyi itsenäisyyspäivänä 6. Hietanen säesti 1960-luvulla lukuisia iskelmätähtiä. TÄNÄÄN Iitinseutu 5 VOIDAAN OTTAA MAINOKSIA TÄLLE SIVULLE LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN Torstaina joulukuun 14. Kaksikko tunnettiin mm. Aluehallituksessa on ollut hyvin laaja yhteisymmärrys siitä, että palveluita tulee toteuttaa koko maakunta huomioon ottaen. KLO 10-16 TALVITAUKO 30.12.2023-27.2.2024 AVAAMME TAAS KE 28.2.2024! Terve tuloa ja hyvää joulun aikaa! Eemeli Lehtinen jättää aluehallituksen SDP:n sisäisessä paikkajakosopimuksessa Lehtisen tilalle nousee Kari Lempinen Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluehallituksessa on yksi varsinainen iittiläisjäsen, SDP:n Eemeli Lehtinen. Vaatimattomuus, lempeys ja vähäeleinen huumori — niistä me Pedron ensisijaisesti muistamme. klo 10-16 su 17.12. klo 12-16 (su riisipuuroa & luumukeittoa 6,90 €/annos ) JOULUVIIKKO: KE-PE 20. klo 10-18 la 16.12. Demokratian toteutuminen hyvinvointialueilla on mietityttänyt myös Päijät-Hämeessä. Maanantaina kokoontunut aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että Eemeli Lehtiselle myönnetään ero aluehallituksen varsinaisen jäsenen tehtävästä 1.1.2024 alkaen. joulukuuta pitkäaikaiseen sairauteen. Pepe Willbergin Pepe & Paradise -yhtyeessä Hietanen soitti Hammond-urkuja ja kosketinsoittimia. Hietanen on säveltänyt elokuvamusiikkia ja esiintynyt monissa tv-ohjelmissa. (Kuva: Lumimarja Tirronen.) Etelä-Suomen Sanomat luopuu toimituksen viikonloppuvuoroista Etelä-Suomen Sanomat on päättänyt lopettaa kotimaan toimittajiensa viikonloppuvuorot, kertoo Journalisti lehti. Kari Lempinen on toiminut yhtymähallituksen puheenjohtajana PHHYKY:n aikana. Pedro Hietanen syntyi Jaalassa 5. Journalistin haastatteleman päätoimittaja Markus Pirttijoen mukaan virkaaikaan tehtävät sisällöt palvelevat lukijoita paremmin ja asiantuntijoita tavoitetaan helpommin arkisin. yhden yhteistyökumppaninsa, näyttelijä-laulaja Ritva Oksasen kanssa. Hietasesta tuli Verlassa, Iitti Golfin Puimalassa ja sittemmin Saukonkallion lavalla järjestettyjen konserttien keskeinen hahmo. (LT) IITIN MAATILATORIN JOULUN AUKIOLOT: ke-pe 13.-15.12. Verlan kylässä syntynyt ja vuosikaudet vapaa-aikaiittiläisenä viihtynyt superlahjakkuus jätti ison aukon niin juhlien talkoolaisten ja muiden täkäläisten ystävien sydämiin kuin itse festivaalillekin. Harjoituksissa, saunailloissa, kesäkahvilassa, Radansuun kyläkaupassa... Uusi linjaus tarkoittaa lehden läsnäolon vähentymistä viikonloppuisin järjestettävissä tapahtumissa. Verlassa viisivuotiaana Heikkinä aloitettu ja vuosikymmeniä kestänyt ura oli hengästyttävä, mutta tuntui kuitenkin sairastumisen myötä päättyvän kesken
Se on puolustamisen arvoinen maa, ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa. Tilaisuus alkoi kahvituksella, jonka jälkeen salissa kuultiin puheita. Liljestrand keskittyi puheessaan Suomen nykyiseen puolustukselliseen asemaan, joka on seurausta kansainvälisistä tapahtumista. Arvostuksen väheneminen onkin seurausta siitä, että suomen kieli on meille tarjottu. Iittiläinen upseeri Thomas Liljestrand aloitti puheensa siteeraamalla jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothia: — Suomi on hyvä maa. — Kielten sekalainen käyttäminen on osaltaan seurausta siitä, että meillä on oma turvattu kielemme. Liljestrand näkee, että yhteneväinen eurooppalainen linja on ollut viime aikoina koetuksella paitsi Ukrainassa käydyn sodan myös monen muun päällekkäisen tapahtuman takia. Myös me iittiläiset nuoret voimme kansainvälisyyden kautta ymmärtää paremmin maamme itsenäisyyttä ja erinomaista asemaamme. Hän vieraili usein äitinsä kotipaikkakunnalla Iitissä ja oppi suomen kielen. 6 Iitinseutu Torstaina joulukuun 14. — En kokenut suomalaista lapsuutta kuten muut ikätoverini, ja paikoin en pysty samastumaan muihin, Reichenbach sanoi: — Meillä kaikilla on erilainen yhteys kotimaahamme, ja koemme isänmaallisuuden hyvin eri tasoilla. Sama pätee muihin itsenäisen Suomen tarjoamiin rakenteisiin. Kunnan itsenäisyyspäivän juhlajärjestelyistä vastasi hyvinvointipalvelujen työryhmä yhteistyössä seurakunnan ja järjestöjen kanssa. — Kriiseistä ja yhteiskuntaamme vaikuttamisesta emme tule jatkossakaan pääsemään eroon, vaan meidän pitää omasta puolestamme oppia uuteen ja tulla toimeen muutoksien kanssa. — Viimeisestä sodasta Suomen alueella alkaa olla niin paljon aikaa, että meistä ei moni sitä muista. Nyt on meidän vuoromme varmistaa, että heidän työnsä ei ole ollut turhaa. Suomalaisuudessa ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole kyse geeneistä ja ihonväristä, vaan arvoista, tavoista ja kulttuurista. Thomas Liljestrand on asunut Iitissä vuodesta 2019 alkaen.. päivänä 2023 MINNA TERVO Katseet kääntyvät nyt kotimaahan Lumi Reichenbach ja Thomas Liljestrand puhuivat itsenäisyyspäivän juhlassa Ravilinnassa Suomen itsenäisyyspäivän pääjuhlaa vietettiin Iitissä perinteiseen tapaan Ravilinnassa. — Yhtenäistä kansaa on vaikea horjuttaa hybridivaikuttamisella tai pelottelemalla. Tänä vuonna itsenäisyyspäivän juhlassa oli ensimmäistä kertaa mukana nuoren iittiläisen puheenvuoro. Se on paras meille suomalaisille. Hän kertoi olevansa maahanmuuttaja, joka on ollut aina suomalainen. — Kuluneen vuoden aikana suomalaisessa yhteiskunnassa ja meidän lähialueellamme on tapahtunut asioita, joita en olisi vielä muutamia vuosia sitten osannut odottaa tai arvata tapahtuviksi, hän sanoi viitaten sotaan Ukrainassa ja Suomen liittymiseen Natoon. Lumi Reichenbach sanoi itse lukevansa kirjoja mieluummin englanniksi kuin suomeksi. Toisinaan hän käy kokonaisia keskusteluja englannin kielellä suomalaisten kavereidensa kanssa. — Suomi tulee väistämättä olemaan kansainvälisempi ja monimuotoisempi kuin koskaan ennen. Tervehdyssanat lausui kunnanvaltuutettu Siiri Mertakorpi. Liljestrand sanoi pitävänsä tärkeänä, että Suomi ja Eurooppa ovat jatkossakin avoimia ja demokraattisia. Mallia kansakunnan yhtenäisyyden vahvistamiseen voi Thomas Liljestrandin mukaan hakea talvisodan hengestä. — Talvisodan henki on viime vuosikymmeninä unohtunut, mutta nyt jos koskaan se pitäisi kaivaa esiin ja olla taas yhtenäinen ja yhdessä tekevä kansa. Se lähtee ihan meistä kaikista; autetaan toisiamme ja ymmärretään myös omasta näkökannastamme eroavat mielipiteet, hän sanoi. Tästä perinnöstä meidän on pidettävä huolta, Mertakorpi sanoi puheessaan. Reichenbach toi esiin sen, että digitalisaation ja globalisaation myötä suomalaisista nuorista on tullut yhä enemmän maailmankansalaisia. Tämä trendi on aiheuttanut myös vastaliikettä ja uudenlaista isänmaallisuutta. Reichenbach totesi Suomen itsenäisyyden olevan hänen ikäluokalleen itsestäänselvyys. — Suomi on haluttu ja arvostettu liittolainen ja kumppani läntisessä yhteisössä, Liljestrand sanoi ja muistutti, että vastuu Suomen puolustamisesta pysyy ensisijaisesti suomalaisilla. Voimme käyttää oppimaamme omaan edunvalvontaamme eli itsenäisyytemme tukemiseen. Sotia kokenut sukupolvi on jättänyt meille arvokkaan perinnön. Sen piti lukiolainen Lumi Reichenbach. — Itsenäinen kotimaa ei ole itsestäänselvyys: sen on osoittanut toista vuotta kestänyt sota Ukrainassa. Viimeiset sodan nähneet sukupolvet ovat pikkuhiljaa jättämässä meidät. — Yhä harvemmiksi käyvät ne isovanhemmat, jotka voisivat kertoa sodista meille lapsenlapsille. Lopuksi Reichenbach nosti esiin nuorten vahvuuksia tulevaisuudessa: — Nykynuorten avoimuus maailmaa kohtaan ajaa myös isänmaamme etuja. — Suomen Nato-jäsenyys on yksi sotilasliiton historian nopeimmista. Tosin Ukrainan sodan takia nuoret ovat nähneet eurooppalaisen maan itsenäisyyden olevan uhattuna. Lumi Reichenbach piti nuoren iittiläisen puheenvuoron. Eniten kansainvälistyminen näkyy kielessä; monille englanti on noussut kilpailevaksi kieleksi suomen rinnalle. Lumi Reichenbach uskoo, että nuorison katse tulee siirtymään maailmalta takaisin omaan maahan, vaikka katse onkin erilainen kuin edellisillä sukupolvilla. Toisaalta yhä harvempi nuori haluaa kuulla nämä tarinat, jotka vaikuttavat yhä kaukaisemmilta. Me olemme Suomen paras puolustaja. Musiikista vastasivat Elimäen puhallinorkesteri sekä tangokuningatar Aino Niemi säestäjänään Sami Viitalo. Reichenbach vietti lapsuutensa Saksassa. — Moni kääntyy kansainvälisten kulttuurituotteiden puoleen, eikä arvosta paikallista tuotantoa samassa määrin kuin vanhempi sukupolvi. Totta kai Suomi oli ollut ennen jäsenhakemusta Naton kumppanimaa jo vuosia, ja Puolustusvoimia oli rakennettu Naton kanssa yhteensopiviksi määrätietoisesti, hän kertoi
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen edustajat kävivät lakisääteiset hyvinvointialueneuvottelut Helsingissä valtiovarainministeriön, sosiaalija terveysministeriön sekä sisäministeriön edustajien kanssa. Moni miettii, miten Linnan juhlien kättelyjärjestys määräytyy. Päijät-Hämeessä rahoitus nousee ensi vuonna noin 32 miljoonalla eurolla. (LT). Kun kutsu Linnaan tuli, nuoren parin oli ratkaistava, miten pukeutua juhliin. Aluksi on väljää, ja tunnelma tiivistyy koko sen ajan, kun vieraita päästetään sisään, Hippeläinen kuvailee. Korkeimmalla lämpötila käy siinä kohtaa, kun viimeiset vieraat saapuvat. Juhlien jatkoilla Hippeläinen ja Hilska olivat sekoittaneet Tommy Fräntin ja Jussi-Pekka Rantasen toisiinsa, sillä iltavalaistuksessa miehet olivat olleet yllättävän samannäköisiä. — Totisesti, varsinkin kun pääsee harjoittamaan kerrospukeutumista frakin kanssa. Alakerrassa oli paitsi enemmän tilaa myös erilaisia tarjottavia. Tallenne Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan sadannesta promootiosta on katsottavissa YouTubessa. Seisovassa pöydässä oli esimerkiksi voileipäkakkuja, makeita kakkuja sekä pieniä, suussasulavan herkullisia leivoksia. Juhlissa Hippeläinen oli kumppaninsa Siiri Hilskan kanssa. Olimme noin kymmenen minuuttia etuajassa. Huoneita avataan samaa tahtia, kun vieraita saapuu lisää. — Kättelytilanne on todellisuudessa hyvin erilainen kuin televisiosta katsottuna. Linnan juhlissa on tunnetusti kuuma. — Jos pääsisin uudestaan, menisin rohkeammin juttelemaan uusille ihmisille ja ottamaan kontaktia kiinnostaviin tyyppeihin. Valtio kuitenkin edellyttää sen kattamista vuoteen 2026 mennessä. — Moni asia yllätti, ja kokonaisuudessaan ilta oli hyvin positiivinen kokemus, Antti Hippeläinen sanoo. marraskuuta ilmestyneen Iitinseudun etusivulla. Paljon oli myös vieraita kasvoja. Pääkaupunkiseudulla hän on asunut vähän yli viisi vuotta. Entä minne juhlavieraat menevät presidenttiparin käteltyään. (Kuva: Antti Hippeläinen.) Linnan juhlat ovat eri tilaisuus kotisohvalta katsottuna ja paikan päällä koettuna. Itse kättelytilanne oli nopeasti ohi. Linkki löytyy Iitinseudun verkosta. Petri Virolaisen mukaan kaikki kortit katsotaan: pöydällä ovat esimerkiksi omaisuuden myynti ja lisärahoituksen anominen valtiolta. Tunnelmia tanssilattialta. — Jos kutsu osuu kohdalle, suosittelen tekemään pientä taustatyötä ennakkoon muiden vieraiden osalta: näin kaikki naamat eivät ole aivan tuntemattomia. — Kysyimme Rantaselta, oliko hän Fränti. Ilman siirtymätasausta Päijät-Hämeen hyvinvointialueen talous olisi jo nyt hyvin lähellä tasapainoa. Antti Hippeläisen pitämä puhe alkaa lähes nelituntisen tallenteen kohdassa 3:17. Siirtymätasauksen takia budjettiin jää silti 49 miljoonan euron vaje. Asusteita ja koruja pariskunta sai lainaan läheisiltä. — Linnan juhlissa saa huomata, että valssiaskeleen voi yllättäen sovittaa mihin tahansa rytmiin, Hippeläinen sanoo. — Kun vieraat päästettiin alakerrasta portaisiin, joukkio järjestäytyi satunnaisesti parijonoksi. Hippeläiseen teki vaikutuksen se, kuinka hyvin Ylen selostajat muistivat kättelyjonossa olleiden ihmisten nimet. Tilanne helpottuu vuosikymmenen edetessä, kun siirtymävaiheesta päästään. Antti Hippeläinen on käynyt koulunsa Iitissä ja kirjoittanut ylioppilaaksi Iitin lukiosta. Niemen mukaan se tarkoittaisi hyvinvointialueelle ”erittäin rankkoja talouden tasapainottamistoimia”. Salissa ei kuulu juuri ollenkaan musiikkia, jos yhtään. — Booli on aika vahvaa ja jakaa mielipiteitä. Taustalla ei tietenkään ole selostusta, Hippeläinen kertoo: — Ainoat äänet ovat kameroiden jatkuva räpse ja hyvän itsenäisyyspäivän toivotukset. Kättely tuntuu huomattavasti nopeammalta kuin miltä se näyttää televisiossa. Tämän sai huomata 24-vuotias fyysikko ja matematiikan opiskelija Antti Hippeläinen, joka oli Presidentinlinnassa kutsuvieraana itsenäisyyspäivänä. Kaiken kaikkiaan Linnan juhlat olivat nuoren parin mielestä ehdottomasti kokemisen arvoiset. Valtio ei hyväksy hyvinvointialueen tasapainotusohjelmaa sellaisenaan Päijät-Hämeen hyvinvointialue ei saanut toivomaansa lisäaikaa alijäämän kattamiseen Päijät-Hämeen hyvinvointialue on esitellyt tasapainotusohjelmansa valtiovarainministeriölle. — Vuoropuhelu oli avointa ja rakentavaa, hyvinvointialuejohtaja Petri Virolainen kuvailee tiedotteessa: — Saimme tuotua esiin näkökulmamme, jonka mukaan talouden alijäämän kattaminen tässä aikataulussa on epärealistista ja johtaa pahimmillaan palveluiden epätarkoituksenmukaiseen karsimiseen. Sitä pidimme sanalla sanoen ilmiömäisenä. — Kätellessä ei totisesti selitellä turhia. Hänen kumppaninsa Siiri Hilska on toisen vuoden fysiikan opiskelija Helsingistä. Juhlissa oli joitakin parin tuttavia sekä tietysti lukuisia julkisuudesta tuttuja henkilöitä. päivänä 2023 Kokemisen arvoiset Linnan juhlat Iittiläislähtöinen Antti Hippeläinen oli presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla kutsuvieraana ja yllättyi monesta asiasta Antti Hippeläinen on teoreettinen fyysikko ja matematiikan opiskelija Helsingin yliopistossa. Käsittääkseni se oli valkoviinipohjaista. Hippeläisen mukaan juhlien konkarikävijät tajusivat siirtyä alakertaan väljemmille vesille heti kun viimeiset vieraat olivat saapuneet. Hyvinvointialueiden rahoitus määräytyy asukkaiden palvelutarpeen perusteella. Hän uskoo kutsunsa olleen ”sattumien summa”. Hippeläinen ja Hilska menivät sisään Mariankadun puolelta. Hippeläinen yllättyi siitä, kuinka sattumanvaraisesti kättelyjonoon lopulta asettauduttiin. Kuuluisaa Linnan boolia oli tarjolla alusta lähtien. Iitinseutu 7 LUMIMARJA TIRRONEN Torstaina joulukuun 14. — Kättelyn jälkeen siirrytään yläkerran tiloihin. Muuten on hiljaista. Sellaisenaan ohjelmaa ei hyväksytty, koska hyvinvointialue esitti taloutensa alijäämän kattamista vuoteen 2029 mennessä. Aluevaltuusto päättää vuoden 2024 talousarviosta maanantaina. Ensi vuonna tavoitellaan yhteensä 18 miljoonan euron kustannussäästöjä. Päijät-Hämeen hyvinvointialue joutuu siis vielä rukkaamaan tasapainotusohjelmaansa, mutta sopeutus tulee edelleen koostumaan kolmesta osa-alueesta tai vaiheesta. Hän sanoi ettei ole, mutta totesi meidän olevan Antti Hippeläinen ja Siiri Hilska, Hippeläinen hämmästelee: — Rantanen siis muisti nimemme useita tunteja kättelyn jälkeen lähes kahden tuhannen nimen joukosta. — Kun kaikki vieraat olivat saapuneet, suuremmat buffet-pöydät avautuivat alakerrassa. Ylen haastattelussa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen talousjohtaja Antti Niemi sanoo pitävänsä valtion edellyttämää aikataulua ”järjettömänä”. — Ainoa määräävä tekijä on kutsukortissa annettu arvio kättelyajasta. Ratkaisevaa on saattanut olla se, että Hippeläinen piti puheen Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan promootiossa, ja presidentti Sauli Niinistö oli kuuntelemassa kiiteltyä puhetta. Minusta se oli erittäin maukasta: ei tavallista teinibileiden ylimakeaa mehuboolia, vaan hedelmäistä ja hieman karvasta. Myös pieniä cocktailpaloja tarjoiltiin heti alkuun. Vaiheita esiteltiin 23. Luonnollisesti pariskunta kävi pyörähtelemässä myös tanssilattialla. Hippeläinen päätyi vuokraamaan frakin ja Hilska ostamaan iltapuvun. Hyvinvointialueen tiedotteen mukaan valtionkin tahtotila on kaikesta huolimatta se, että lyhytnäköisiä ratkaisuja pitää välttää. Koko homma on ohi noin kymmenessä sekunnissa. Meillä se oli 19.20
(LT) Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Uutismedian Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite Kauppakatu 6, 47400 Kausala Verkkolehti-osoitteemme iitinseutu.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Perjantaisin palvelemme asiakkaita puhelimitse ja sähköpostitse. Salon tallista Muscle Hillin poika on kilpaillut nyt kahdesti. Paperilehden ilmestymispäivä Torstai Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi i Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Toimitus, Ilmoitusja asiakaspalvelu Minna Tervo 0400 857 577, (05) 326 0355 minna.tervo@iitinseutulehti.fi Toimitus, asiakaspalvelu, ilmoitukset ja tilaukset iitinseutu.fi Salo peri hyvän valmennettavan Iittiläinen ravivalmentaja Matias Salo sai treenattavakseen viisivuotiaan oriin Furioso Wohlrabin, kun Tommi Kylliänen vähensi valmennustoimintaansa. Teivossa viime lauantaina iittiläisen Get It Stablen omistama viisivuotias ruuna Let's Get It Up (15,0a) juoksi Pronssidivisioonan karsinnassa kakkoseksi samalla ajalla voittajan kanssa. Uusina hallitukseen valittiin Maritta Vuorinen, Mika Salminen ja Seppo Arola. Kouvolan pikkuponien lähdön ykköseksi juoksi iittiläisen Antti Ristolan omistama ja Aada Ristolan sekä valmentama että ajama kolmevuotias Werner Wirwelwind. TERÄSTETTYNÄ VOIMAKKAALLA VASTALAUSEELLA. Hallituksessa jatkavat Eeva Maija Heikkilä, Raili Mikkola ja Marja Arola. Pirjo Valtonen on varajäsen. 040 5811 675 Päiväkoti Peltohiiri.........040 5491 893 Päiväkoti Nuppula..........040 5117 219 Paloja pelastuslaitos Päijät-Hämeen pelastuslaitos .............................................(03) 8773 112 Sosiaalija terveyspalvelut Päijät-Hämeen hyvinvointialue ................................................(03) 81 911 Ympäristöpalvelut Ympäristöterveydenhuolto ............................................(03) 780 0211 Ympäristönsuojelun viranomaispalvelut, Heinolan kaupungin ympäristötoimisto ..............................................044 769 3000 RAULI ALA-KARVIA Torstaina joulukuun 14. Puheenjohtajana jatkaa Marja Arola. 040 720 9934 tai 044 781 3711 IITIN KUNTA Vaihde puh. VAHVISTETTU, LUPIN. Uusista käsistä ori on jatkanut hyvää menoaan, sillä kärryillä on pysynyt tuttu kuski Kylliäinen. 02061 59600 www.iitti.fi Toimistot avoinna klo 9.00–15.00 Vaihde avoinna ma-pe 9.00-15.00 P. Kisan kolmas oli Matias Salon treenaama Borin T.N. 040 5500 257 Päiväkoti Pikku-Vieteri. Furioso Wohlrab ylivoimaiseen voittoon Jyväskylässä. Niistä parhaita ovat olleet Star Agnus ja Lolo Lee. Vermosta heltisi kolmossija, ja maanantaina Jyväskylässä oli vuoden viidennen voiton vuoro. TÖPS TÖPS LUPIN, OLEN TÄÄLLÄ SUORASSA LÄHETYKSESSÄ TAPAHTUMAPAIKALLA MISSÄ JOKU ON YKÄNNYT IHMISTEN KENKIIN. marraskuuta. 029 512 000 Hämeen TE-toimisto – Lahti: Henkilöasiakkaat................0295 025 500 Yrityspalvelut.....................0295 041 440 https://toimistot.te-palvelut.fi/lahti Maataloustoimisto, Iitti Avoinna toistaiseksi ajanvarauksella puh. päivänä 2023 KISSAT KAIKKIALLA OVAT EDELLEEN RAIVOSTUNEITA NÄISTÄ UUSISTA RAKSUISTA. PUCK, PYSTYTKÖ VAHVISTAMAAN, ETTÄ UUDET RAKSUT MAISTUVAT PETOKSELTA. Kunniavartiossa Valtteri Taimisto ja Visa Heino Iitin reserviupseerikerhosta. 8 Iitinseutu Kiroileva siili Kissauutiset Virastoinfo Verotoimisto Kirkkokatu 12 B, 15140 Lahti (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. Raili Mikkolalle myönnettiin yhdistyksen kunniajäsenen titteli. (Kuva: Hannu Lahtinen.) Marja Arola jatkaa Iitin Käsityöläisten puheenjohtajana Iitin Käsityöläiset ry piti syyskokouksensa Radalla Resortissa 25. Maritta Vuorinen toimii yhdistyksen sihteerinä. 11 276 Sankarivainajia muistettiin itsenäisyyspäivänä Iitissä itsenäisyyspäivän vietto käynnistyi partiolaisten lipunnostolla vanhan kunnantalon edustalla. Hevosen omistaa sen kasvattaja Ifa Racing Joensuusta. Kausalassa juhlapäivää jatkettiin yleisötilaisuudella Ravilinnassa, josta enemmän tämän lehden sivulla 6. Voitto tuli ylivoimaisesti ajalla 15,8a. 02061 59600 sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi Iitin Vuokratalot Oy.......040 483 3765 .......................................... Kouvolassa sunnuntaina Pertti Niverin valmentama Avanssi Corridore (19,4) pinkoi ensimmäiseen voittoonsa. Ifa Racing on kasvattanut 24 lämminveristä. (15,3a). Niiden jälkeen tehtiin kunniakäynti sankarihaudoille. Niverin sijasta ohjiin tarttui Pertti Puikkonen. 040 5957 264 Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö............. Ifa Racing on Risto Leppäsen muovituotefirman aputoiminimi. Lisää kuvia seppeleenlaskuista Iitinseudun verkossa osoitteessa iitinseutu.fi (MT) Kirkolla puheen piti kunnanvaltuutettu Tatu Lintukangas. Iitin kirkossa ja Vuolenkosken kappelissa pidettiin sanajumalanpalvelukset. .040 548 2693 Eläinlääkäri, Iitin toimipiste Rautatienkatu 27...............044 480 1177 Kansalaisopisto...............040 554 6502 Ravilinnan vapaa-aikakeskus ............................................0400 650 293 Kuntosali.......................... Seppeleenlaskun jälkeen Vuolenkosken seuratalolle oli järjestetty kahvitarjoilu. 0400 650 293 Kuntosalin aukioloajat: ma–su 5.30–22.00 Kirjasto Kausansaarentie 3.............040 483 3800 Omatoimiaika Palveluaika ma–su klo 7–21 ma–ti klo 12–19 ke–pe klo 10–16 Kirjastoauto....................040 523 2543 Varhaiskasvatusyksiköiden esimies ........................... Ruotsissa syntynyt ori kaunisti ennätystään huimasti kahdeksalla sekunnilla
To: riisipuuro, hienosokeri, kaneli, juusto, kurkkuviipale. Autoon suoritettiin paikanetsintä, jossa autosta löytyi teleskooppipatukka, laiton kaasusumutin sekä erilaisia huumaavia lääkkeitä. Yhteislenkille lähtö Seuratalon pihasta. Hyvinvointialueen kilpailuttamana Pihlajalinnan on tarjottava työterveyshuollon palveluita kaikille niitä haluaville päijäthämäläisille yrityksille ja yrittäjille. Lisäksi joka päivä: leipä, levite ja ruokajuoma. Läsnäolijoiden toteaminen ja valtakirjojen tarkastus aloitetaan klo 16.00. Kaikki mukaan! Oivan muistopilkkikilpailu Iitin Urajärvellä 26.12. 0400 712 550 tai 040 566 4727 Juha Nikula Jätä ilmoitus seurapalstalle verkossa: iitinseutu.fi/seuratoiminta Iittiin kuusi ylennystä itsenäisyyspäivänä Tasavallan presidentti on ylentänyt itsenäisyyspäivänä yhteensä 1 087 reservin upseeria ja erikoisupseeria. Kasvisruokailijat: bataatti-kasvissosekeitto. Pe: riisipuuro, kaneli, sokeri, kinkku, maustekurkku, ruistassu, omena. Tervetuloa mukaan kuulemaan keskustavisiotyöstä ja osallistumaan suunnitteluun. Puolustusvoimien Hämeen aluetoimiston päällikkö on ylentänyt aliupseerit ja miehistön jäsenet reservissä. Ylennettyjen joukossa on yksi iittiläinen: Hanna Espo. Kannattaa kuitenkin ottaa fikkari tai otsalamppu mukaan! Tasainen kulku laavulle tapahtuu autotien kautta. Kilpailutuksen voitti Pihlajalinna Terveys Oy. Iitin kirkossa klo 10. klo 12.00– 14.00. Iitinseudun konttori on suljettu pe 22.12. klo 10.45. (LT) Kymenlaakson hyvinvointialueella vähennetään terveysasemien määrää Kymenlaakson hyvinvointialueella on tulevaisuudessa seitsemän sote-keskusta nykyisten 13:n sijaan. Lähtö Kausalan torilta klo 11.30 – paluu klo 14.30. No sehän selviää Karrallassa! Kaikki joukolla mukaan! Maakansan kyläyhdistys & Maakansan metsästäjät Lentopalloa; E-t Tiikerisarjan sijat 1–4 liikuntahallissa su 17.12. mennessä: osakaskunta@vuolenkoski.fi tai 040 411 4591. Autoa kuljettanut 32-vuotias mies puhalsi alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. klo 12.15 Kahvitupa. Iitistä ylikersantiksi on ylennetty Tero Rämä. Siinä terveysasemien määrä puolitetaan ja sähköisten sekä liikkuvien palvelujen määrää lisätään. Tavataan markkinoilla! Yhdistyksemme kirkkopyhä su 17.12. Hintatiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset anneli.tamme@ort.fi tai puh. Hänet on ylennetty yliluutnantiksi. (LT) Huumekuski Kausalan Hallitiellä Poliisipartio pysäytti maanantaina noin klo 11.30 Kausalan Hallitiellä henkilöauton tarkastusta varten. Sarjat nuoret<19v., naiset, miehet ja miesveteraanit +65v. Kyse on vasta periaatepäätöksestä, eikä lakkautettavista terveysasemista ole vielä tehty päätöksiä. Autoa kuljettanut mies kiinniotettiin ja vietiin verikokeen jälkeen poliisilaitokselle odottelemaan kuulusteluja. Kokouspöytäkirja nähtävillä Kahvila Koskipannussa 8.–21.1.2024. 040 6353 151 Kausala 2040 visiotyön aloitustilaisuus Kausala 2040 visiotyö aloitetaan kaikille kuntalaisille, yhdistyksille ja yrityksille avoimella tilaisuudella 21.12.2023 klo 17 alkaen valtuustosalissa (Rautatienkatu 20, 47400 Kausala). Korpraaliksi Iitistä on ylennetty Oskari Kela, Samuli Käki, Max-Karim Mertanen ja Tuomas Saarela. Julistus luetaan n. Nyt juoksee pienet jalat! Haapakimolan koulun sisäliikuntamahdollisuus lapsille ja heidän läheisille on startannut. Aluehallitus on linjannut asian kokouksessaan tiistaina. klo 17.00. Meno/paluu 30 min. Jaalan koulun ruokalista 18.-21.12.2023: Ma: aasialainen kanapata, riisit, jäävuori-kurkku-mandariinisalaatti. klo 15.00 Kausalan ABC:n kabinetissa. Pihlajalinna ja yritys solmivat keskenään työterveyshuollon sopimuksen. Aluehallitus päätti kuitenkin edetä alueellisen mallin mukaan. Hyvinvointialuejohtaja Harri Hagman esitti aluehallitukselle keskitettyä mallia, jossa sote-keskuksia olisi korkeintaan viisi. Päijät-Hämeen hyvinvointialueella työterveyspalveluiden hankinnasta on vastannut Ismo Rautiainen, joka vahvistaa Etulan kertoman. Tule kokeilemaan arpaonneasi runsaasta arpapöydästä. Pelikerho kirjastolla 18.12. klo 13.00 Ravintola Koskelassa, Koskelankuja 1, Kuusankoski. Jouluaterian maksu paikanpäällä (kesäkahvilassa työssä olleille maksuton). Harjoitukset jatkuvat 8.1.2024 alkavalla viikolla. Hei kyläläiset! Joulurauhan julistus metsäneläimille Karralan laavulla su 17.12. Lakisääteisten työterveyshuollon palveluiden saatavuudesta alueella vastaa Päijät-Hämeen hyvinvointialue, joka on kilpailuttanut järjestämisvastuullaan olevien palveluiden tuottajan. Mukana KaPo, ViLePa sekä Yrityksen Hattivatit ja Simarusinat – puffetti. Saikohan joulupukki tänä vuonna tietoa meidän hienosta tapahtumasta. Alueellisella mallilla tavoitellaan 41 miljoonan euron säästöjä vuosina 20242030. (huoltajat mukaan!). klo 18.30 alkaen Ravilinnassa. lehteen ke 20.12. Pihlajalinnan työterveyspalveluiden myyntipäällikkö Joona Etula kertoo Iitinseudulle , että iittiläiset yritykset voivat halutessaan käyttää palveluita sekä Kouvolassa että Lahdessa. Vaikka hyvinvointialueen vähimmäisvaatimus hankinnassa on ollut se, että työterveyspalveluiden tuottajalla on toimipiste Lahdessa, yrityksillä on mahdollisuus sopia myös muiden toimipisteiden käytöstä. Toimitathan ilmoitusaineiston ajoissa! • to 28.12. Yleisurheilun syyskausi päättyy 14.12. Kasvisruokailijat: pomodorovuoka. klo 17.15. Ke: cheddar-kala, perunasose, kiinankaali-paprikasalaatti. — Hankinta on toteutettu niin, että yritys ja Pihlajalinna Terveys Oy sopivat palvelujen Hyvinvointialueen kilpailutuksen voittanut yhtiö tarjoaa työterveyshuoltoa sekä Lahdessa että Kouvolassa sisällöstä ja toimipaikoista keskenään. mennessä Seuratoiminta Joulumarkkinoiden valmistelutalkoot huomenna pe 15.12. Lisäksi aloitustilaisuudessa kerätään ajatuksia ja toiveita 24.1.2024 järjestettävän kaikille avoimen työpajan sisällöstä. Tilaisuus on avoin kaikille, ei ennakkoilmoittautumista. VUOLENKOSKEN OSAKASKUNNAN sääntömääräinen syyskokous pidetään Vuolenkosken kyläpisteellä (Vuolenkoskentie 1471) to 28.12.2023 klo 17.00–19.00. Verkkolehti päivittyy arkipäivisin. – ti 26.12 ja ma 1.1. Käsitellään ja päätetään sääntöjen määräämistä asioista. Tervetuloa! Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 18.-21.12.2023: Ma: kinkkukiusaus, punakaali, kurpitsapikkelsi. — Jos yrityksen tahtotila ja tarve on se, että työterveyspalveluita käytetään molemmilla paikkakunnilla, niin se on täysin mahdollista, Etula sanoo. Senioriohjaaja Virpi puh. (LT) LUMIMARJA TIRRONEN Pihlajalinnan on tuotettava työterveyshuollon palvelut kaikille halukkaille Työterveys Wellamo ajetaan alas, ja moni iittiläinen yritys jää ilman työterveyshuollon tuottajaa. Puh. ja 4.1. Ilm. Ke: intialainen kanacurry, moniviljariisi, jäävuorisalaatti, kurkku, mandariinipala. Kokoontuminen joka toinen torstai klo 17.30– 19.00, seuraavat kerrat 14.12. Olemme mukana Pyrinnön joulumarkkinoilla la 16.12. To: porkkanapihvit, peruna, sinappinen kermaviilikastike, salaattisekoitus, kananmunarouhe, tomaatti. vietetään kylän pikkujoulua liikkakerhon ja yhteisen lenkkeilyn merkeissä klo 17.30 alkaen. Laulun ystävät to 21.12. Kaikki mukaan! Lahden alueen retkipäivä Helsinkiin pe 15.12. Liikkakerhossa sisäliikuntaa, tonttulakit voi ottaa mukaan. Autot jätetään Karralan kotiseututalon pihaan ja pihasta lähtee ulkotulin valaistu metsäreitti kohti laavua. klo 9.00–14.00. Muistattehan kokoontumisen tänään to 14.12. Ilmoittautuminen 26.12. lehteen to 28.12. Pihlajalinnan Lahden toimipiste sijaitsee kauppatorin laidalla Rauhankadulla. Iitinseutu 9 Myydään Kokouksia Kouluruoka Torstaina joulukuun 14. Halutessasi ota mukaan pikkupaketti. ja 6.3.2024. halukkaille vielä Jennan tehotreeni. Rautiaisen mukaan työterveyshuollon tuottajat hyödyntävät yleensäkin laajasti omaa palveluverkkoaan.. Joulupuuro tarjolla klo 18.30, kaikki reippaasti mukaan! www.iitti.fi SENIORI-INFO Vesijumppaa Pajulahdessa 10.1., 17.1., 31.1., 7.2. 040 6353 151 Senioriohjaaja Virpi puh. Hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvien työterveyspalvelujen tuottaminen siirtyy Wellamolta Pihlajalinnalle 1. Ti: lihakeitto, juusto, kurkku, vuokaleipä, aurinkokiisseli. HUOM! AIKAISTUNUT LÄHTÖAIKA! Paluumatkalle lähtö n. Keskiviikkona 20.12. 040 923 1098. päivänä 2023 Kiitos! Joulun ja uudenvuoden aikana... tammikuuta 2024. klo 16.30. Työterveyspalvelut voi hankkia miltä tahansa terveydenhuoltoalan yritykseltä, joka niitä tarjoaa. Tervetuloa! JOULUKUUSIA. Perinteisesti runsaasti arpavoittoja ja sukkia ym. Kouvolassa Pihlajalinnalla on toimipiste entisen poliisilaitoksen tiloissa Hallituskadulla. Olemme mukana Pyrinnön joulumarkkinoilla la 16.12. klo 9.00–14.00. LYÖTTILÄN LUJA. mennessä • to 4.1. myynnissä. Paperilehti ilmestyy normaalisti torstaisin 21.12., 28.12. Iitin Invalidit ry. Kilpailukala ahven. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite. Tarjolla myös makkaraa, glögiä, torttuja ja jouluista tunnelmaa. Keskitetty malli olisi tuonut arviolta 98 miljoonan säästöt. sekä 28.12. Iitin Eläkkeensaajat ry. Hoivakoti Helena, Hakaniemen tori, Uspenskin kirkko, Kotikirkko (Liisankatu 29). Ti: jauhelihakeitto, banaani, kaurapala (sydänmerkkiateria) . Laavulla on tarjolla kuumaa riisipuuroa klo 16.30. Ma 18.12. Tule mukaan! Iitin Kalamiehet ry:n jäsenten pikkujoulu tänään to 14.12. Kaikki mukaan! Iitin yhdistys. Ohjelmassa mm. Kasvisruokailijat: lumoava kasvispata. Kaikki mukaan hörppäämään kuppi kuumaa! Perhekahvilat ovat alkaneet: joka perjantai klo 9.30–11.00 kirjaston Satuhuoneessa. Lähtö klo 9.00–9.10 Kausalan tsasounan parkkipaikka. klo 9.00– 14.00
.. .... Sahkoliikkeita .. Autotarvikkeita Autokorjaamoja ja -huoltoja Pienkonekorjaus ja -huollot Varastotie 8, 47400 Kausala, www.kausalanautokatsastus.fi puh. .. Vaatekorjaamoja Metsatyot .. .. 044 985 4690, asiakaspalvelu@kausalanautokatsastus.net Avoinna ma-to 9-17, pe 9-16. Varikauppoja .. 10 Iitinseutu Palveluhakemisto Polttooljya .. .. Torstaina joulukuun 14. .. .. Nuohous MARKKU VARPENIUS Ky p. .. Kuljetuksia Kauneushoitoloita Kiinteistohuoltoa .. Hammaslaakareita .... .. (05) 326 0143, 0400 553 417 Maalausta ja hiekkapuhallusta Maalausja lattianpaallystystyot .. Vesija lampojohtoliikkeita .. .. Hierojia Hautakivia .. päivänä 2023 iitinseutu.fi. .. Tilitoimistoja Tuote-esittelyja .. .. .. 3636118, 040-7523932 Maalausta ja tapetointia Metsatyot .. .. Siivousliikkeita .. Hautaustoimistoja Kukkakauppoja Sahkoliikkeita .. MATTI NIEMI Puh. Elainlaakareita .. .... Rakennusliikkeita .
Eräpisteiden laskun jälkeen nuoremmalle Team Lekalle aukeni tie lohkoon, jossa ratkaistiin sijat 4-6. Järjestävä seura oli Kausalan Yritys, jota edustivat kokeneemmista pelaajista kasattu Team Saha sekä nuoremmista junioriharrastajista koottu Team Leka. Onnistumisia nähtiin muun muassa koppien otoissa ja aloitussyötöissä päivän aikana jo useita. Vierailevat joukkueet lähialuilta pääsivät pelaamaan jälleen hyvissä olosuhteissa. Ottelun parhaaksi pelaajaksi arvostettiin viisi syöttöpistettä kerännyt Lauri Turunen. Team Sahan voittajajoukkueessa pelasivat Kaisa Niittymaa, Heidi Leivo-Kankkunen, Katja Backman, Jenna Tuomainen, Viivi Ojala, Jaana Kekki, Laura Mänttäri ja Sanna Simola. Kyljysten kauden seitsemäs voitto irtosi kotiyleisön edessä Miesten salibandyjoukkue Kyljykset kohtasi hollolalaisen SB Coyotesin lauantaina Ravilinnan liikuntahallissa. Pelit jatkuvat Susien ja Kettujen osalta tammikuussa, kun joukkueet matkustavat Haminaan. Erän lopun Kyljykset pelasi kurinalaisesti, ja joukkue palkittiin vielä kahdella maalilla. Iitinseutu URHEILU 11 KATI BACKMAN HENRI HAAPANIEMI KATI BACKMAN Torstaina joulukuun 14. Coyotes oli selkeästi vahvempi toisessa erässä verrattuna ensimmäiseen erään. Yrityksen F-juniorit ovat harjoitelleet syksyn ajan kerran viikossa, ja ensimmäiseen tapahtumaan mukaan olikin saatu peräti kymmenen pelaajaa. Susien joukkueen kaikilla pelaajilla oli tapahtumapäivien peleistä jo vankka kokemus, sillä he kaikki olivat mukana jo viime kaudella. päivänä 2023 Lentopalloliitto järjestää kilpailutoimintaa myös pienille lapsille, jotka vasta opettelevat lentopallon alkeita. Kolmannessa erässä joukkue osoitti jälleen vahvaa taisteluilmettä, kommentoi Turunen: — Emme selvästikään hirveästi jännitä kolmansia eriä, kun ollaan pystytty suorittamaan voitokkaasti monessa ottelussa. Runkosarjan 18 ottelusta on nyt pelattu yhdeksän ottelua. Atte Sorvo iski Tuukka Aaltosen syötöstä kotijoukkueen 5-3-johtoon. Lohkojen voittajat – KoNaHa 1, KoNaHa 2 ja Team Saha – selvittivät tiensä sijoille 1-3 puhtailla peleillä, joten loppusarjasta ennakoitiin tiukkaa. Kolmannessa erässä kotijoukkueella oli aihetta hymyyn. Kaksi hyvää jatkosarjan voittoa toi iloista lentopalloa pelanneille tytöille lopulliseksi sijoitukseksi neljännen tilan. — Pelasimme hyvän ottelun, vaikka toisessa erässä jäimme ilman maaleja. Kyljysten ylivoimapeli toimi toivotulla tavalla. Jännittävä kolmas erä kääntyi iittiläisten eduksi. Runkosarjan toinen puolikas käynnistyy tällä viikolla, minkä jälkeen kaikki joukkueet suuntavat joulutauolle. Team Lekan joukkueessa pelasivat Siiri, Helmi ja Suvi Karjalainen, Joanna ja Jenna Puukka, Kerttu ja Anna Ikonen, Julia Salmi, Melike Köse sekä Sini Suikkanen.. Pelit olivat alkusarjoissa todella tasaisia, ja moni ottelu päättyikin tasapeliin. Toiselle erätauolle mentiin lukemissa 3-3. Toiseksi sijoittui KoNaHa 2, joka voitti keskinäisessä ottelussa KoNaHan 1-joukkueen. Kettujen joukkue koostui pelureista, joille päivän pelit olivat oman lentopallouran ensimmäiset. Coyotes tuli kolmannen erän alkuun vahvasti. tammikuuta. Sijasta neljä eteenpäin järjestystä jouduttiin ratkomaan pistelaskun kautta. Kyljykset otti viidennen maalinsa jälkeen ottelun hallinnan selkeästi itselleen. Valmentajat Kerttu Ikonen ja Hilla Martikainen olivat jakaneet pelaajat kahteen joukkueeseen, joille oli annettu nimiksi Ketut ja Sudet. Kolmen joukkueen alkulohkoissa pelattiin kahden erän otteluita, ja näin ratkaistiin lohkosijoitukset. Toisessa erässä Kyljykset sai luotua hyviä maalipaikkoja, mutta pallo ei löytänyt Coyotesin maaliin. Sellainen siitä myös tuli. Sarjakärjessä on Kotkan Reipas 22 sarjapisteellä. Joukkueissa pelasivat Elli Kiiski, Pihla Haukkavuori, Emma Liukkonen, Heini Martikainen, Eevi Äikäs, Emma-Leena Aasamäe, Tinja Riikonen, Iina Koivunen, Aada Koskinen ja Hilma Ekholm. Yrityksen F-junioreiden kausi käyntiin F-tyttöjen Sudet ja Ketut yhteiskuvassa pelipäivän päätteeksi. Seuraava kotiottelu pelataan 6. Pidemmän korren vei paikallisvärejä tunnustanut Saha, joka näin nappasi jo toisen turnausvoiton tämän vuoden sarjassa. Tuloksia tapahtumasta ei julkaista eikä sarjataulukoita pidetä. joulukuuta Sysmässä. Moni Kettujoukkueen tyttö on tullut lentopallon pariin vasta tänä syksynä, joten nopeasti on alkeita opeteltu. Tavoitteena on kannustaa pieniä palloilijoita rohkeasti ja matalalla kynnyksellä mukaan kilpailutoimintaan. Ensimmäisessä erässä Ville Ala-Outinen teki kolme maalia ja siivitti kotijoukkueen 3-1-johtoon. Jouluinen teemaottelu kääntyi jännittävien vaiheiden jälkeen iittiläisille. Kolmelle kentälle asetetut verkot ja hyvä katsomo saivat kehuja erityisesti pääkaupunkiseudun joukkueilta, jotka tulevat vuosi toisensa jälkeen mielellään pelaamaan Kausalaan. Coyotes protestoi maalia voimakkaasti, minkä seurauksena joukkueen valmentaja sai kahden minuutin jäähyn. Tapahtumissa pelataan otteluita, lasketaan pisteitä, pidetään sähköistä pöytäkirjaa sekä voitetaan ja hävitään. Susien pelissä nähtiin päivän aikana jopa muutamia hienoja sijoituksia vastustajan kenttään ja hienoja sormilyöntejä. (Kuva: Janne Virtanen.) Team Saha hallitsi lentopalloturnausta Kausalassa Viking Line Cupin harrastesarjan lentopalloturnaus pelattiin yhdeksän naisjoukkueen voimin Kausalan liikuntahallissa. Parasta peliä lopputaistelussa esittivät KoNaHa 2 ja Team Saha, jotka ratkoivat paremmuuttaan pitkän kaavan kautta kolmessa erässä. Tapahtumassa oli mukana joukkueet Valkealan Kajosta ja Haminan Arsista. Kaikki joukkueet ovat kohdanneet kertaalleen toisensa. Toisen erän lopussa Coyotes nousi peliin mukaan kahdella osumalla, jotka se iski aivan erän loppupuolella. Tärkeänä osana tapahtumaa on myös temppurata, josta haetaan vauhtia pelien välissä. Vieraat loivat useamman hyvän maalipaikan, mutta Kyljykset kesti vieraiden paineistuksen. Toimintaa kutsutaan tapahtumapäiviksi, ja ensimmäinen tämän kauden tapahtuma järjestettiin näin syyskauden päätteeksi kotihallissa Kausalassa. Ottelun kulminaatiopiste nähtiin ajassa 46.31. Severi Porevesi iski Kyljykset 4-3-johtoon Tuukka Aaltosen syötöstä. Kyljykset voitti Coyotesin lukemin 7-3. Kyljykset on sarjataulukossa sijalla kaksi. Kyljykset on voittanut yhdeksästä ensimmäisestä ottelusta seitsemän ja hävinnyt kahdesti. Kyljysten vuoden viimeinen ottelu on huomenna perjantaina 15. Jännitystä lisäsivät taatusti ennen turnausta päälle puettu pelipaita sekä kotijoukkojen kannustus katsomosta. Voitto ei tullut helpoimman kautta. Seitsemällä voitolla joukkue on kerännyt 21 pistettä
Työllisyys on kehittynyt Iitissä myönteisesti koronanotkahduksen jälkeen, mutta nyt työttömyys saattaa taas nousta laskusuhdanteen myötä. Valtuustoryhmien ryhmäpuheenvuoroissa toistuivat huolet yleisestä epävarmuudesta, väen vähenemisestä Iitissä sekä elinvoimasta. 4.–26.12. Vuosina 2025 ja 2026 tilanteen ennakoidaan heikkenevän, mutta kovin tarkkoja ennustuksia ei vielä kannata tehdä. Painopistettä on Savelaisen mielestä syytä siirtää nyt kasvun ja oppimisen palveluihin. LUMIMARJA TIRRONEN 12 Iitinseutu Torstaina joulukuun 14. Myyntija toimintatuottojen osuus lähentelee seitsemää miljoonaa euroa. Käyttötalouden puolella eniten rahaa käytetään kouluihin ja varhaiskasvatukseen: noin 13,3 miljoonaa euroa. Salonen mainitsi kustannuspaineen ja kasvaneet henkilöstökulut, Rimpiläinen tarpeen suhteuttaa talouden suunnittelua pienenevään väestöön. Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa Tatu Lintukangas kiitteli hyvää ja rakentavaa yhteistyötä, jossa ideat lentävät ja niitä kuunnellaan. 13.–17.12. Iitin kunta käyttää investointeihin noin 6,7 miljoonaa euroa vuonna 2024. Lonka mainitsi yksilön oman vastuun hyvinvoinnistaan sekä avoimuuden ja läpinäkyvyyden merkityksen päätöksenteossa ja siitä viestimisessä. Tavoitteena on kehittää kunnan toimintaa esimerkiksi tuottavuutta parantamalla, jotta erillisiin sopeuttamisohjelmiin ei jouduttaisi suunnitelmakaudella turvautumaan. Joulu On ruokaa Katso resepti yhteishyvä.fi 2 KPL 3 KPL Voim. Koska tälle vuodelle aiottu kaukolämpökauppa toteutuu vasta ensi vuoden puolella, ja siitä on tulossa 5,375 miljoonan euron luovutusvoitto, vuoden 2024 tulos on muodostumassa reilut viisi miljoonaa euroa ylijäämäiseksi. Kunnan alhainen lainakanta sai Kankkuselta kiitosta. Klementiini Espanja 99 KG 2 kpl Valintasi mukaan ALLE EURON HEVIT Iitin kunnanvaltuusto hyväksyi tiistain kokouksessaan ensi vuoden talousarvion sekä vuosien 2025-2026 taloussuunnitelman. Viranhaltijoiden mukaan kuntastrategia on huomioitu talousarviossa kautta linjan; Rimpiläinen nosti esiin hyvinvointiin, elinvoimaan ja kuntaimagoon liittyvät painotukset. Kariniemen Fileesuikaleet 400–450 g (8,87–9,98/kg) Suomi 3 99 Voim. Viestintää hän kehotti lisäämään huomattavasti, sillä siinä ”ei voi ampua yli”. Abba sillit tai Herkku kalaja äyriäissalaatit 140–240 g (12,50–21,43/kg) Yksittäin 3,89–3,98 (16,21–28,43/kg) 6 00 Voim. Ryhmäpuheenvuorojen jälkeen talousarvio käytiin vauhdikkaasti osio osiolta läpi. Kunnan kokonaisme noiksi on arvioitu ensi vuonna noin 32 miljoonaa euroa. Uutta lainaa ei kuitenkaan vielä ensi vuonna tarvitse ottaa. Investointien takia menot ovat monta miljoonaa tuloja suuremmat, jos tältä vuodelta siirtyvää kaukolämpöliiketoiminnan kauppasummaa ei lasketa mukaan. Tähän asiaan palaamme Iitinseudussa tuonnempana. Ilmarinen oli hyvillään siitä, että kuntakeskuksen ”viihtyisyyteen tai sen puutteeseen” oli jo alettu kiinnittää huomiota. Perussuomalaiset eivät pitäneet ryhmäpuheenvuoroa, mutta PS:n Sami Saarikko kiitti Aito-Iittiä kantaaottavasta puheenvuorosta. Jos lasketaan, tulot ylittävät menot. Keskustelua käytiin lähinnä investointiosasta, jota palastelemme Iitinseudussa myöhemmin. Hän puhui valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden keskinäisen yhdyspintatyön tärkeydestä sekä kestävän kuntatalouden edellytyksistä epävarmuuden keskellä. Investointeja kunnassa tehdään lähitulevaisuudessa huomattavasti viime vuosia enemmän, pelkästään vuonna 2024 vajaan 6,7 miljoonan euron edestä. 13.–26.12. Hyvinvointipalveluiden toimialaa on hänen mukaansa resursoitu tänä vuonna hyvin, ja sille tulee antaa työrauha. Hänen mukaansa on hyvä, että korjausvelkaa nyt kurotaan umpeen, mutta totesi velkaa olevan investointien jatkuvan lykkäämisen takia paljon. Lintukangas nosti esiin kouluterveyskyselyn tulokset, jotka olivat Iitin osalta tänä syksynä paremmat kuin monissa naapurija verrokkikunnissa. Osa investoinneista rahoitetaan kunnanjohtajan mukaan kassavaroilla. Hän kysyi, pitäisikö tiedotuksen ja markkinoinnin tärkeyden näkyä myös talousarviossa. Katuverkko on keskustan mielestä saatava ”siedettävälle tasolle”, ja yksityisteiden tukeminen on elinehto taajamien ulkopuolella asuville. Fazer Makeisrasiat 270–350 g (9,51–12,33/kg) Rajoitus 1 erä/talous Yksittäin 4,49 (12,83–16,63/kg) 9 99 3 kpl Voim. Viestinnän ja avoimuuden merkityksen nosti esiin myös Kiira Ilmarinen vihreiden ryhmäpuheenvuorossa. Valtuustoryhmien ryhmäpuheenvuorot aloitti keskustan Merja Lonka, joka nosti esiin muun muassa satsaukset lapsiin, nuoriin Investointiohjelman toteutus alkaa toden teolla ensi vuonna ja senioreihin sekä työssä jaksamisen kunnassa. Kriittisimmän ryhmäpuheenvuoron piti Aito-Iitin Janne Aalto, joka sanoi katujen korjauksen olleen tähän vuoteen asti jäissä noin viidentoista vuoden ajan. SDP:n ryhmäpuheenvuoron pitänyt Antti Kankkunen mainitsi historiallisen suuret muutokset eli soteuudistuksen ja TE-palvelujen tulevan siirron valtiolta kunnille. 13.–17.12. päivänä 2023 S-market Kausala Kauppakatu 13, Kausala Aukioloajat S-kaupat.fi tai S-mobiili Kampanjatuotteita saatavilla rajoitettu määrä. Hallintopalvelut nielevät noin 4,5 miljoonaa euroa, samoin tekniset ja ympäristöpalvelut. Verotuloja ensi vuodelle on budjetoitu 14,8 miljoonaa euroa ja valtionosuuksia reilut neljä miljoonaa. Hän kehotti kiinnittämään huomiota onnistumisten syihin, jotta kehitys jatkuisi yhtä hyvänä. 13.–26.12. Hyvinvointipalveluihin on budjetoitu reilut kaksi miljoonaa euroa. Talousarviokäsittelyä alustivat kunnanjohtaja Jarkko Salonen ja hallintoja talousjohtaja Tuomas Rimpiläinen, jotka arvioivat kunnan taloudellisen tilanteen vuonna 2024 kohtuullisen hyväksi. Aalto puhui pitkään Eerolantien peruskorjauksesta, josta myöhemmin myös äänestettiin. Lisäksi Aito-Iitti on huolissaan jatkuvasta konsulttien käytöstä kunnassa. Aalto antoi ymmärtää, että talonrakentamista on priorisoitu liikaakin katuinfran kustannuksella, ja ihmetteli Peltohiiren päiväkotiurakan hinnan rajua nousua. Investointiohjelmaa kiiteltiin rohkeudesta. Kunnan henkilöstömenot ovat ensi vuonna noin 12,5 miljoonaa euroa. Luotto kunnan johtoon on Lintukankaan mukaan vahva. Juhla Mokka Kahvi SJ tai PJ 400–500 g (5,98–7,48/kg) Rajoitus 2 pkt/talous (30 pv alin hinta 5,89) 2 99 Reilun kaupan Joulutähti Punainen, L-xtra Suomi 5 99 Voim. Kunnan kokonaistulot ovat ensi vuonna noin 27,4 miljoonaa euroa ilman Adven-kaupasta saatavaa satunnaista erää. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Atte Savelainen kiitteli talousarviovalmistelua, kunnanhallitusta ja viranhaltijoita. Taloudesta ja väestönkehityksestä kokoomuskin on huolissaan, ja Lintukangas ehdotti uusille asukkaille suunnattuja tutustumisja jälkimarkkinointitilaisuuksia