Muutosjohtaja vastaa yhtymän sisäisten prosessien ja integraation kehittämisestä, muutoksen johtamisesta sekä organisaatiorakenteen kehittämisestä. Metsämyyrän kiinteistössä tehdään seuraavaksi rakenneavauksia ja tarkempia kosteusmittauksia sen selvittämiseksi, miten laajoista vaurioista on kyse. Sote-uudistuksen epäonnistumisen jälkeen meidän tulee luoda kestävä polku Päijät-Hämeelle useammaksi vuodeksi, sanoo hyvinvointiyhtymän hallituksen puheenjohtaja Ville Skinnari. Tehtävään haastateltiin lopulta kahta henkilöä. Asko Saari jäi viime syksynä eläkkeelle Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin kuuluvan Hyvinkään sairaanhoitoalueen johtajan tehtävästä. Myös teknisiä muutoksia kuten turvarakenteita tarvitaan, jotta päiväkotitoiminta on mahdollista. Se päätti, että yhdessä varhaiskasvatuksen kanssa ryhdytään valmistelemaan Metsämyyrän kolmen ryhmän ja rivitaloon jo siirtyneen ryhmän siirtämistä terveyskeskuksen tiloihin mahdollisimman nopeasti. Su 17.3., ellei toisin mainita. IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Torstaina 14. Iitin tekninen lautakunta pohti asiaa tiistai-iltana. Alustavissa tutkimuksissa on arvioitu, että wctila olisi korjattavissa. Uusi ongelma ilmeni talvilomaviikon jälkeen, viikko sitten maanantaina. Niiden valmistuttua terveyskeskuksen tiloissa kokoontuu kaikkiaan neljä päiväkotiryhmää. Uuden ongelman vuoksi päiväkodin Saukot-ryhmä Wc-tilassa kaapiston alla ei ole laatoitusta. Sen ja tarvittavien korjaustöiden vuoksi tältä osastolta siirrettiin päiväkotiryhmä väistötilaan viereiseen Anttilantien rivitaloon. Kunnanhallitukselle tekninen lautakunta päätti myös ehdottaa, että terveyskeskus toimisi väliaikaisena päiväkotina aina ensi vuoden heinäkuuhun eli uuden päiväkodin valmistumiseen saakka ja että hammashoitolan siirtämisen edellyttämä remontti aloitettaisiin vasta sen jälkeen, syksyllä 2020.. Sisäilmaongelmia ei aikaisemmissa tutkimuksissa ole havaittu, mutta ottaen huomioon rakennuksen iän ja sen, että sitä ei ole vuosikausiin kunnostettu, riski niihin on olemassa. huhtikuuta. ERÄ ps 99 kg 2 50 Banaani 99 ps Fazer Marjapiirakat 2 kpl/140 g (8,93 kg) 4 99 Tamminen Porsaan suolalapa n. Hän johti sairaanhoitoaluet t a vuodest a 1996. — Olemme erittäin tyytyväisiä, että saamme kokeneen ja osaavan muutosjohtajan PäijätHämeeseen. Rakenteena on sokkelilastulevyn päällä asennettu, alareunastaan lattialaatoitukseen tiivistetty laatoitus, joka on ajan myötä rikkoutunut ja mahdollistanut veden pääsyn levyihin. Lisäksi tekninen lautakunta päätti sisäilmatyöryhmän koolle kutsumisesta. (Kuvalähde: Tarkastusraportti.) siir rettiin tämän viikon maanantaina terveyskeskuksen ensimmäiseen kerrokseen väistötilaan. Kosteusvaurioita havaittiin myös saman wc-tilan kaapistojen sokkeleissa. 1,2 kg Hyvä Apaja Tuore kirjolohifilee A-leikkaus vakuumipakattu Suomi 11 95 Raj. Lyhytnäköisestä ja repivästä tavasta toimia pitää päästä pitkäjänteisempään kehittämiseen koko maakunnassa. Rakennuksen keskiosan wc-tilan kattorakenteessa todettiin mikrobikasvustoa. 2 filettä/talous kg kg Nadorcott Mandariini 650 g Espanja (1,52 kg) 2 pkt Yksittäin 1,85 pkt (13,21 kg) Asko Saari on valittu yhtymän muutosjohtajaksi Päijät-Hämeen hyvinvoi nt iyht y mä n muutosjohtajaksi on valittu lääketieteen ja kirurgian tohtori Asko Saari. Millaisesta kasvustosta on kyse, selviää tarkempien tutkimusten myötä. päivänä maaliskuuta 2019 www.iitinseutulehti.fi Sivu 12 KymiRingiä rakennetaan vielä, mutta Kantring on jo valmis Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 20 • 65. Se edellyttää, että sivistystoimi hakee väliaikaiselle päiväkodille asianmukaiset luvat, ja niissä on tehtävä muun muassa pelastustoimen edellyttämät tarkastukset. vuosikerta • 2019 • N:o 5025 Irtonumero 2 E (sis alv.) VOITTO RUOHONEN K-Market Tiltuntori Merrankuja 2, Kausala, (05) 535 3880 sanna.huhtanen@k-market.com Palvelu pelaa Ma-Pe 7-21 , La 7-19 , Su 10-19 TILTUNTORI OSTA NOSTA & Debi t meidät löydät myös facebookista facebook.com/tiltuntori Kaikki kesän ainekset läheltä. Määräaikainen tehtävä päättyy 31.10.2019. Tarjoustuotteita rajoitettu erä. Hän on avainroolissa myös omistajayhteistyön eteenpäin viemisessä. Muutosjohtajan rek rytoinnista sovittiin helmikuun puolivälissä toimitusjohtaja Eetu Salusen irtisanoutumisen yhteydessä. Metsämyyrän siirtämistä terveyskeskuksen tiloihin valmistellaan pikaisesti Lukion vieressä sijaitsevassa Metsämyyrän päiväkodissa havaittiin viime lokakuussa vesivuoto. Yhtymän hallitus kartoitti muutosjohtajan tehtävään useita Suomen kärkikaartiin kuuluvia sote-ammattilaisia. Samoin selvitetään, mitä havaittu mikrobikasvusto on. Lastulevysokkeli on suojattu laatoilla, jotka ovat ajan myötä kuluneet ja mahdollistaneet veden pääsyn levyihin. Saari aloittaa virassaan 8. Lattiarakenteen kevytsoraeristeessä olevassa galvanoidussa rautaputkessa oli syöpymisestä johtunut vuoto. Metsämyyrän luontoryhmä Myllypeikot kokoontuu jo entuudestaan Kausalan Hiihtomajalla. Kun rakennuksessa on ilmennyt myös ilmavuotoja, on kuitenkin mahdollista, että sisäilman laatu jäisi heikoksi tai että vaurioita voisi olla muissakin rakenteissa. — Sitä kautta pääsemme luomaan luottamusta eri osapuolten kesken. Kaikki hyvä on lähellä TILTUNTORI Tarjoukset voimassa To 14.3
Piirin puheenjohtajaksi valittu Arto Mikkonen aloittaa 10. Kymenlaakson Sotaveteraanipiirin vuosikokous pidettiin äskettäin Kausalassa. Home nostattaa pelkkänä sanana karvat pystyyn, ja sille on herkistytty niin, että epäilykin johtaa ärhäköihin reaktioihin. ELÄKELIITON IITIN YHDISTYS ve talous ja jos teemme töitä Iitin elinvoiman ja peruspalvelujen eteen. Jatkossa emme voi päästää esimerkiksi varhaiskasvatuksen tilakysymystä niin akuutiksi, että lautakunnat joutuvat tekemään päätöksiä pikaisella aikataululla paineisessa tilanteessa. Sote-palvelujen laskutus on saatava tasapainoon. Se vaatii uusia avauksia ja kädet savessa työtä, esimerkiksi sote-asioita osaavan virkamiehen palkkaamista, ennaltaehkäiseviin palveluihin panostamista, uusia tapoja tuottaa palveluja sekä palvelusopimukseen kirjatun Iitti-mallin kehittämistä ja käyttöönottoa. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN TÄSTÄ TÄNÄÄN Torstaina maaliskuun 14. Vuosikokousasiat sujuivat kunnallisneuvos Olli Pasilan johdolla. Vain itsenäinen, terve Iitti takaa iittiläisten palvelut. Yhteenkään uuteen vahinkoon ei ole enää varaa. Jos puskuria syödään vuosi toisensa jälkeen, ei riitä, että oma toiminta pysyy budjetissa. Kurssille mahtuu rajallinen määrä osanottajia. Vaihtoehtona on menettää itsenäisyys, mutta sitä kehitystä emme halua. Liiton ansiomitalit saivat Kotkan yhdistyksen vuosikokouksessa Jukka Hultman ja Sirkka Pokki Kotkasta sekä Gina Drockila-Kosonen Pyhtää. Nykyinen kehitys näivettää Iitin kunnan pikku hiljaa. mennessä. Iitissä on otettava kuntastrategian kirjaukset tosissaan. päivänä 2019 Hyvä pysyä keskitiellä Iitin varhaiskasvatus on vähän väliä noussut niin sanotusti tikun nokkaan. Suuret alijäämät vuosi toisensa jälkeen syövät Iitin kunnan talouden puskurin, jota on säästetty pahan päivän varalle. Hyvä olisi pysyä keskitiellä kosteusongelmia sen paremmin vähättelemättä kuin paisuttelemattakin. Tähän on tultava muutos. Vanhempien kannalta tosin on hyvin ikävää, että päivähoitopaikat alkavat olla ripoteltuina moneen eri paikkaan, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei ole. Nyt tarvitaan kaikilta vastuunkantoa ja yhteen hiileen puhaltamista. Metsämyyrässä löytyi aiempien vesivahinkojen lisäksi talviloman jälkeen yhdestä wc-tilasta mikrobikasvustoa. Eijan sähköposti: eijataavila@gmail.com tai puhelimitse 040 518 4214. Kausalassa 14.03.2019 VOITTO RUOHONEN TOIVO HARTIKAINEN Vuosikokouksessa mitaleja ja ansioristejä Piirikokouksessa palkitut Kakkonen, Käkelä, Hartikainen, Tähtinen, Kivinen, Järviö, Valjus sekä piirin pj Arto Mikkonen. Keskusta, Kokoomus ja Sitoutumattomat seisovat valtuuston yhdessä hyväksymän kuntastrategian takana, jossa sitoudutaan kehittämään perheystävällisiä ratkaisuja, takamaan toimivat peruspalvelut ja investoimaan kuntalaisille tärkeisiin tietoliikenneyhteyksiin. Sote-palveluiden laskutus ei ole Iitissä vain voivottelun asia, jolle ei tehdä mitään, vaan yksi kohtalonkysymyksistä. Kurssit on tarkoitus aloittaa 11.4.2019. Kaipaavatko ATKtietosi päivitystä. Tämän hetken arvio on, että uusi päiväkoti ei valmistuessaan ole ainakaan liian suuri, vaikka sen paikkamäärää suunnitteluvaiheessa on nostettu. toimintavuoden piirin puheenjohtajana. KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄ KOKOOMUKSEN VALTUUSTORYHMÄ SITOUTUMATTOMIEN VALTUUSTORYHMÄ TÄNÄÄN Perjantai Lauantai Sunnuntai Maanantai m/s Päivä Yö +2 +1 1-4m/s Päivä Yö +3 1-4m/s Päivä Yö +3 +1 2-5m/s Päivä Yö +2 +1 2-5m/s Päivä Yö -2 2-5. Iitin on mahdollista olla voimapesä Lahden ja Kouvolan välissä, jos meillä on terEläkeliiton Iitin yhdistys järjestää jäsenilleen huhtikuusta lähtien ATK:n perustaitojen päivitystä Touko Arhosalon johdolla. Piirihallituksen laatimat toimintakertomus 2018 ja – suunnitelma vuodelle 2019 hyväksyttiin ilman muutosesityksiä. Sen taustalla on ainakin kaksi seikkaa: työllisyyden parantuminen nostaa automaattisesti hoidon tarvetta, ja kun uuden varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain myötä hinta aleni, se on myös lisännyt halukkuutta tuoda lapsi päivähoitoon. Tilit hyväksyttiin ilman käytettyjä puheenvuoroja, ja tilivelvollisille myönnettiin tilija vastuuvapaus vuoden 2018 toiminnasta. Nyt jo useat yrittäjät olisivat valmiita investoimaan Iittiin, jos kunnassa olisi kattava valokuituverkko. Myös tietoliikenneyhteydet pitää saattaa kuntoon. Asiasta kiinnostuneet, ottakaa yhteyttä Eija Taavilaan mahdollisimman pian, viimeistään 8.4. Liiton ansioristi luovutettiin Maija-Leena Järviölle Haminasta ja Hannu Valjukselle Karhulasta. Yksi syy on ollut päivähoitoa tarvitsevien lasten määrä huomattava kasvu. Kokemukset Nastolasta, jossa esimerkiksi oma lukio on uhattuna, eivät lupaa hyvää. Paniikilla asiat eivät parane, eikä kunta pysty hetkessä muuttumaan uutuuttaan kiiltäväksi päiväkodiksi. Tarkemmissa tutkimuksissa selviää, miten vakavasta asiasta on kyse. Piirihallitukseen valittiin Vesa Kangasmäki Hamina [varalla Matti Sahala], Timo Heikkilä Iitti [ Matti Rantala], Kai Holmberg Kotka [ Jaakko Leppänen], Raimo Kinnunen Kouvola [ Antti Laherto uusi], Arja Hinkkanen Kouvola [ Jaakko Nuppola], molemmat uusia ja Eila Forsström Kouvola [Tuula Käkelä Iitti]. Nyt on menossa nousukausi, talous kasvaa ja työttömyys vähenee, mutta me emme ole hyödyntäneet tilannetta. Se, että lapsia on entistä enemmän hoidossa, voidaan kokea myönteisenä ongelmana, mutta perin huono juttu ovat ilmenneet kosteusvahingot. Vain itsenäinen, terve Iitti takaa iittiläisten palvelut Vain vuosi edellisen sosiaalija terveyspalvelujen jättilaskun jälkeen olemme samassa tilanteessa. Vastuullisesti edeten sivistystoimen ja teknisen toimen puolella päätettiin joka tapauksessa siirtää lapsia heti väistötiloihin. Lisäksi luovutettiin liiton kultainen ansioristi pitkäaikaisesta veteraanityöstä Helinä Hartikaiselle Kouvolasta, Tuula Kiviselle ja Tuula Käkelälle Iitistä sekä Hannu Tähtiselle Pyhtäältä. PäijätHämeen hyvinvointikuntayhtymä esittää Iitille noin kaksi miljoonaa euroa budjetoitua suurempaa loppulaskua viime vuodelta. Kokouksen alussa piirin puheenjohtaja yhdessä toiminnanjohtajan kanssa luovuttivat huomionosoituksina 6.12.2018 presidentin myöntämät mitalit Kyösti Kakkoselle SVRM I kr Pyhtäältä ja Tuula Käkelälle SVRM I Iitistä. Samaan aikaan Iitissä on vaikeuksia kehittää kunnan elinvoimaa joka sektorilla
Hän esitti, että tutkittaisiin tarjouksien kysymistä sekä puitesopimuksen tekemistä jonkun nuohousyrittäjän kanssa keskitetysti niin, että se kattaisi haluttaessa kylän kaikki talot. telttavuokrista ja tapahtumista. Tulevana kesänä esitelmävieraaksi tulee Iitin historiaa tutkiva Ilkka Vuorisalo, Napola mainitsi. Kyläyhdistyksen talous oli seuratalohankkeen vuoksi tavallista vilkkaampaa. Tapio Peltola otti puheeksi piirinuohousjärjestelmän loppumisen. Talousarviossa tässä vaiheessa tuloja on tiedossa seuratalon vuokrina, sillä varaukset on tehty neljistä häistä. Takaalalla Maria Niemi (vas.) ja Anne Orava. Kaikki talon kunnostukseen liittyvät toimet tähtäävät käyttöasteen nostamiseen. Talkoiden ohella tänä vuonna Maakansassa on luvassa virkistystä. Napola toivoi myös kyläpyöräilyn saavan kiinnostusta omalta väeltä, ja naapureita voisi haastaa mukaan. Kyläyhdistyksen hallitus koki hiukan muutoksia. Karralan kotiseututaloa silmällä pitäen Irma Napola nosti esiin tulevan kesän avoimet ovet -päivät elokuussa, ja toivoi kyläyhdistyksen kanssa enemmän yhteistyötä. Kevättapahtumaa suunnitellaan huhti-toukokuulle, Avoimet kylät -tapahtuma 8.6. Näin hinnoittelussakin voitaisiin päästä hyvään tulokseen, ja nuohous toimisi sovitusti ilman, että jokaisen olisi siitä itse huolehdittava. Muistamisia jatketaan syntyville lapsille ja kylään muuttaneille. Osana investointihanketta talon omistaja Maakansan Metsästäjät ry ja kyläyhdistys ovat uusineet vuokrasopimuksen vuoteen 2026 asti, ja metsästysyhdistys on myös ottanut osan seuratalon vakuutuksista huolehdittavakseen. Mauri Orava metsästysseuran edustajana kyseli polttopuiden perään seuratalolle, ja toivoi, että asiasta huolehdittaisiin yhdessä. Vuoden päätti suosituksi osoittautunut Joulutapahtuma. Kyläyhdistys huolehtii kotisivuistaan, markkinoi toimintaansa sosiaalisessa mediassa ja markkinoi myös kylän maamerkkejä, seuratalon ohella lähiliikuntapaikkaa sekä Karralan kotiseututaloa. Sanna Oinonen toivoi, että niin puuhommista kuin talkoista tieto tavoittaisi kyläläisiä aiempaa paremmin, jotta voimia voitaisiin yhdistää, sillä yhteistyötä yhdistykset haluavat tehdä jatkossakin. Yhdistys teki myös isohkon hankinnan, kun osti Kiira-myrskyn tuhoaman juhlateltan tilalle uuden. Kyläyhdistys päätti ottaa asian selvitettäväksi. Etenkin luontopolku kaipaisi kunnostusta; vaikka polku käydään siistien läpi vuosittain, kyläyhdistyksenkin väen tiedossa oli, että tietyt rakenteet kaipaisivat uudistusta. Viime vuodelta yhdistys teki myös ylijäämäisen tilinpäätöksen, joka tuntui hyvältä edellisvuoden isohkon miinuksen jälkeen. Varsinaisiksi jäseniksi erovuoroisten tilalle valittiin Janne Peltola ja Maarit Ahlfors, Johannes Niemeläinen jatkaa. Sunnuntaina pidetyn vuosikokouksen alussa jaettiin tuttuun tapaan erilaisia muistamisia. Toiminnantarkastajana jatkaa Anna Suutari ja varatoiminnantarkastajana Pauli Similä. Ilmeni, että seuratalon pihapiiristä olisi tarpeen kaataa muutama koivu, ja Mikko Ampuja vinkkasi, että lisää puuta voisi saada Kirviäntien yhteiseltä hiekkamontulta; puut haittaavat montun käyttöä. Maakansan kyläyhdistyksellä on käynnissä seuratalon lämpöturvallisuusinvestointi, jonka toinen vaihe on käsillä tänä vuonna. Muutakin tuloa on mm. Napola myös arvioi, että Iitin Latu on valmis osallistumaan luontopolun hoitamiseen, sillä Latu-aktiivi Pekka Ahokas toimii kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajana. Latujenajosta kiitettiin Mikko Ampujaa ja aiempia pitkäaikaisia toiminnantarkastajia Sirpa Aaltoa ja Merja Lonkaa. Talon vanha, puulämmitteinen ilmalämmitin on käyttökiellossa, joten siitä todennäköisesti tulee lämpöturvallisuusinvestoinnille vielä jatkoa. Viime vuonna yhdistys teki satakunta tuntia talkoita, joiden myötä seuratalolle saatiin paikoilleen kattosillat, joten seuratalo saatiin vihdoin nuohottua. Uusina kyläläisinä lahjakortilla ja kukkasin tervetulleeksi ilta. Heidän lisäkseen varajäseniä ovat Marianne Peltola ja tehtävissään jatkavat Marja Nurminen ja Ira Färlin. Yhdistys pitää yhteyttä muihin kansallisiin järjestöihin sekä naapureihin Sääskjärven ja Perheniemen kyläyhdistyksiin Etelä-Iitin teatteriviikkojen järjestämiseksi. Kyläyhdistykseltä erilaisia muistamisia saivat Mikko Ampuja, Ahlforsin perheen edustajat, Punttilan perheen Onnipoika sekä Merja Lonka. Keväällä pidettiin siivoustalkoot seuratalolla. Kyläyhdistys piti yhteyttä toisiin yhdistyksiin kyläkahveilla. — Meillä kävi viime kesänäkin yli 200 kävijää, sillä näyttely, ohjelmat sekä luontopolku kiinnostavat. on jo kirjattu kalenteriin, kesällä on vuorossa kurssi tai retki kyläläisille ja syksyllä grilli. He saivat kyläyhdistyksen viirin ja kukat. Näin yhdistykset tasaavat seuratalon kuluja. Kylässä toimi puolen vuoden ajan kyläavustaja. Toimintakertomus vuodelta 2018 sisältää useita kirjauksia onnistuneista tapahtumista: talven päätapahtumasta, Talviriehasta, joka yllätti hyvällä suosiollaan, Kuninkaantien ajoista, Kylärallista ja konepäivästä, joissa puffetti tuotti mukavasti, sekä Wanhoista Wehkeistä, jotka todettiin sadepäivästä huolimatta oikein onnistuneiksi, kun tapahtuman konseptia oli uudistettu. toivotettiin Ahlforsin 7-henkinen perhe, josta kaksi oli kokouksessa edustamassa. Varajäsenet menivät pitkälti uusiksi, kun varsinaisista jäsenistä erovuoroiset Sanna Oinonen ja Anne Orava siirtyivät varajäseniksi. Investointi jatkuu seuraavaksi ilmalämpöpumpuilla. päivänä 2019 Maakansan seuratalon kohennus jatkuu Lisäksi kyläyhdistys järjestää virkistystä ja punoo Wanhoja Wehkeitä 2020 Maakansan kyläyhdistyksen viirejä jaettiin kolme, ja kukkia lisäksi useampia. Vastaavasti on tiedossa menoja, ja yhdistyksen talousarviota värittää vahvasti vielä tänä vuonna lämpöturvallisuushankkeen rahoitus niin tulokuin menopuolella. Niistä on saatu alustavat tarjoukset jo aiemmin, mutta kyläyhdistys kilpailuttaa hankinnan vielä uudelleen. Jäsenmaksua yhdistys ei edelleenkään peri. Vuodenkulun lomassa kylässä pohditaan uusia vetonauloja vuoden 2020 Wanhat Wehkeet -tapahtumaan. Kylään on viime vuonna syntynyt Onni Punttila, ja hän sai posliininmaalari Merja Ronimuksen tekemät kauniit rotinat. Varoja hankintaan lippuja arpajaistuloilla sekä anomalla avustuksia kunnalta, valtiolta ja säätiöiltä. TÄNÄÄN 3 RITVA LAUNESKOSKI Torstaina maaliskuun 14. Johannes Niemeläinen totesi, että luontopolku on otettu huomioon Iitin maankäytön suunnittelussa
klo 18 Iso Kirja kannesta kanteen – raamattuluento srk-keskuksessa. 15:21-28) kertoo kanaanilaisesta naisesta, joka tuli pyytämään Jeesukselta apua sairaalle tyttärelleen. klo 12–15 Kahvitupa avoinna: Hartaus klo 14, Mirva Lehtinen. Se kulkee ihmisten kohtaloissa läpi Vanhan Testamentin, Uuden Testamentin ja koko kirkon historian. www.iitinseurakunta.fi Nuorille Aikalisä la 16.3. klo 11–13 Kahvituvassa, vieraana Tuija Nuutinen Kausalasta. klo 18 Kirkonkylä– Kyrö–Pahasaari–Hausanniemi –Mettikylä: Marjatta Poterilla, Jaalantie 120 B. TOIMINTAA: Pe 15.3. Ti 19.3. Tätä ihmiselämän problematiikkaa käsittelevät monet virret ja hengelliset laulut. LAUANTAINA 16.3. 2. Ti 19.3. Usein Jumala tuntuu kääntävän selkänsä ja ihminen tuntee itsensä Jumalan hylkäämäksi ja vihamiesten ahdistamaksi. — Siinä mielessä olemme hyvässä asemassa, että kaikki tietotaito, jota projektiin osallistuvat ihmiset ovat kartuttaneet jää hyödyntämään maakuntaa, toteaa sote-hankejohtaja Ismo Rautiainen. Aurinko nousee Iitissä 6.33 ja laskee 18.15. Kanaanilaisen naisen uskon hellittämättömyyttä kuvaavat hyvin tutun virren 631:4 sanat: ”Mua auta, Herra, mä toivon vaan, vaikkei ois toivoa ollenkaan. Tätä naista ei pitele mikään. Pe 15.3. klo 11–14 Kahvitupa avoinna. Torstaina 4.4. vierailemme kimppakyydein Elimäen Naistenillassa. Joidenkin elämä näyttää olevan ulkonaisesti helpompaa. klo 13 Kaukaan kinkerit, Timo Elomaalla Riutanpääntie 533. 2.4.1940 Iitti k. Päijät-Hämeessä valtiovarainministeriön rahaa valmisteluun on käytetty tällä hallituskaudella noin 1,9 miljoonaa euroa ja tietotekniikkarahoitusta noin 2,6 miljoonaa euroa. 24.2.2019 Kerava Lämpimästi muistaen Hannu, Terttu Marja, Pasi, Juuso, Aleksi sukulaiset ja ystävät Hiljeni askel, sydän uupui Herramme näki ja luokseen kutsui. klo 12 Rukouspiiri Aikalisässä. 49:26 KESKIVIIKKONA Me teemme kuuliaisesti kaiken, mitä Herra on käskenyt. Paski, Virtala. Illan hinta 2 € sisältää saunan ja iltapalan. Ps. Ma 18.3. Liput; 10 €/henkilö ja 15 €/ perhelippu. Pirkko Inkeri Riihelä 62 v. Sen kohtalo ehti olla epävarmaa jo pidemmän aikaa, joten viimeinen päätös ja ilmoitus toimeenpanon valmistelun lopettamisesta ei yllättänyt suuresti, sanoo muutosjohtaja Seppo Huldén. Tervetuloa! Naisten aamut maalisja toukokuussa: la 23.3. 119:63 PERJANTAINA E l ä k ä ä v a l o n l a p s i n a ! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. klo 13 Vuolenkosken seurakuntapiiri srk-kodissa. Aurinko nousee Iitissä 6.17 ja laskee 18.28. Jes. Heimo Antero Viestivirta 78 v., Keravan srk JAALA Paavo Jouko Juhani Kauppila 77 v. Silloin Jeesus heltyy ja alkaa ylistää naisen uskoa: ”Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon sinulle niin kuin tahdot.” Jokainen kristitty jossakin elämän vaiheessa kokee kohtalonyhteyttä kanaanilaiseen naiseen. Ke 20.3. SUNNUNTAINA 17.3. Ma 18.3. Epäoikeudenmukaisen kärsimyksen ongelma on ikuinen uskomme koetinkivi ja joskus kompastuskivi. Silti olemme saattaneet kokea monissa muissa asioissamme Jumalan johdatusta ja siunausta. Varhaisnuoret ks. Ei kirkkokuoron harjoitusta. Esiintyjinä Marko Lahtonen, Timo Mäkinen ja Marja Ainali. Kahvitarjoilu, jossa vapaaehtoinen kahviraha. Uudistuksen toteutus olisi merkinnyt Päijät-Hämeelle merkittävää lisärahoitusta sote-palveluihin. klo 10 Turinatupa srk-keskuksen Neuvottelutilassa. IITIN SEURAKUNTA KIRKKOHERRANVIRASTO P. Laajemmassa mittakaavassa ja suuremmalla teholla valmistelutyötä alettiin tehdä tammikuussa 2018. Valmistelussa mukana olleita henkilöitä on enimmillään ollut kaiken kaikkiaan noin 70. Tämän vuoksi uudistuksen kaatuminen on maakunnan sotetoimijoille suuri pettymys, summaa hankejohtaja Ismo Rautiainen.. paastonajan sunnuntain aihe on Rukous ja usko. Jumalani, sinun apuusi minä luotan. Nimipäiviä TORSTAINA Matilda, Mette, Tilda PERJANTAINA Risto LAUANTAINA Ilkka SUNNUNTAINA Kerttu, Kerttuli MAANANTAINA Eetu, Edvard TIISTAINA Juuso, Josefiina, Joose, Jooseppi Minna Canthin päivä, tasaarvon päivä KESKIVIIKKONA Aki, Kim, Kimi, Joakim, Jooa Kevätpäiväntasaus Viikon sana TORSTAINA Olen kaikkien niiden ystävä, jotka pelkäävät sinua ja noudattavat sinun säädöksiäsi. Herran tie on hyvä, hän on uskollinen niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja lakinsa.” REIJO LEHTONEN Jumalanpalvelus Su 17.3. klo 11–13 Kahvituvassa, vieraana Vuoden uskonnonopettaja Päivi Paloranta Lahdesta, alkujaan Iitistä. 05 829 3323 Avoinna: Ma-Pe klo 9-12 www.iitinseurakunta.fi JUMALANPALVELUS Su 17.3. Hän ei hellitä, vaan suostuu hyväksymään nöyryytyksen: ”Ei olekaan Herra, mutta saavathan koirakin syödä isäntänsä pöydältä putoavia palasia”. — Me olimme varautuneet kaikkiin vaihtoehtoihin ja keskityimme valmistelussa niihin asioihin, joista on hyötyä maakunnalle, vaikka uudistus ei toteutuisikaan. Lopulta kuitenkin Jumala aina vastaa. Kuntayhtymämallin suurin haaste on ollut ja tulee olemaan kuntien kyky turvata palvelujen rahoitus ikääntyvässä maakunnassa. LAPSILLE, NUORILLE JA PERHEILLE: Ke ja to klo 9.30–11 Perhekerho srk-keskuksessa. En päästä sua, ennen kuin mua käyt siunaamaan.” Kovan ja raskaan elämänkoulun käynyt Paavo Ruotsalainen neuvoi ihmisiä riippumaan kiinni Kristuksessa vaikka viimeisillä voimilla. Psalmien kirja kuvaa ihmisten erilaisia tuntemuksia Jumalan edessä. 7.4.1930 Vahviala k. Ma 18.3. Moos. 23:7 Viikon miete Loppu oli tullut, mutta se ei ollut vielä näkyvissä. Päijät-Hämeessä valmistelu on tukenut nykyistä toimintaa ja palvelujen järjestämistä. Ef 5:8–9 LAUANTAINA Herra on vanhurskas Jumala, hän rakastaa oikeutta. 10:1,2 TIISTAINA Kaikki, mikä elää, oppii tietämättään, että minä, Herra, olen sinun pelastajasi. Siunaus toimitettu 10.3.2019 läheisten läsnä ollessa. Valitusvirsi vaihtuu Jumalan ylistykseksi, kuten ensi sunnuntain psalmissa 25: ”Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn. Ke 20.3. Lounas klo 11–13: Jauhelihakeitto ja marjakiisseli, hinta 6 €. Jes. KINKERIT: Kinkerivirsi 197 kinkerien aiheena: ”Vanha seurakunta uuden edessä” Su 17.3. klo 10 Messu. klo 10 Messu kirkossa. MAANANTAINA 18.3 Aurinko nousee Iitissä 6.24 ja laskee 18.23. klo 18 Siioninvirsi-seurat Raitissa (Keskuskaari 1 A). www.facebook.com/aikalisaiitinsrk, www.iitinseurakunta. Sulle kauneimmat kiitokset tahdomme antaa, sinut vierelle isän nukkumaan kantaa. IITTI Lempi Iida Vilhelmiina Salonen. TULOSSA: Su 24.3. Aurinko nousee Iitissä 6.27 ja laskee 18.20. Enhän luota turhaan, ethän anna vihollisilleni sitä riemua, että he voittavat minut! Ei kukaan joka luottaa sinuun, jää vaille apuasi. To 21.3. 17.2.2019 Iitti Äitiä, mummoa ja isomummoa kaivaten Osmo ja Seija Juho ja Tiia Heikki ja Leena Johanna ja Henrik Essi Pirjo ja Eero Tomi Minna, Jesse, Nelli ja Noel Side viimeinen kotimme lapsuuden näin katkesi hiljaa sammuen. TIISTAINA 19.3. Rakkaamme Saimi Sirkka Rantanen o.s. 38:19 MAANANTAINA Voi niitä, jotka katalia päätöksiä tekevät estääkseen heikkoja saamasta oikeutta, riistääkseen k a n s a n i k ö y h i l t ä l a i n turvan! Jes. Kausala Su 17.3. klo 18 Uimila: Marja ja Teuvo Mäntysellä, Heinahontie 69. Kiitos osanotosta. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. — Maakunnista tehtyjen rahoituslaskelmien perusteella Päijät-Häme käyttää noin 41 miljoonaa euroa vähemmän rahaa sote-palveluihin kuin mitä maakunnan asukkaiden palvelutarve edellyttäisi. Meillä itse kullakin on niitä kipeitä asioita, joiden puolesta olemme vuosia ehkä vuosikymmeniä huutaneet Jumalan puoleen, mutta apua ei ole tullut siinä muodossa, kuin olemme pyytäneet. Jotkut näyttävät nääntyvän taakkojensa alle. päivänä 2019 Rakkaamme Heimo Antero VIESTIVIRTA s. Enhän luota turhaan Jumalan apuun 2. klo 14.30–21. 4 KIRKOLLISET Viikkopaivyri .. John Kenneth Galbraith (s. klo 11.00 Hyvänsanoman aamupäivä Arja ja Dimitri Nyman Torstaina maaliskuun 14. Jeesus ei reagoi naisen avun huutoon. Hän heittäytyy maahan Jeesuksen eteen ja huutaa: ”Herra, auta minua.” Jeesus torjuu hänet entistä töykeämmin: ”Ei ole oikein ottaa lapsilta leipää ja antaa sitä koiranpenikoille.” Tässä vaiheessa useampi avunpyytäjä olisi jo luovuttanut, lähtenyt pettyneenä ja vihaisena pois, eikä olisi halunnut enää koskaan kuulla mitään Jeesus Nasaretilaisesta. klo 18 Miesten saunailta, Anninmäessä Kurrintie 16. Evankeliumiteksti (Mt. Aurinko nousee Iitissä 6.30 ja laskee 18.18. KESKIVIIKKONA 19.3. Toiset löytävät avun elämäänsä. Tapahtumia Pe 15.3. VOITTO RUOHONEN Helluntaisrk. Lauantaina 4.5. Päijät-Hämeen liiton alaisuudessa toimiva maakuntaja soteuudistuksen projektitoimisto aloitti toim i nt a nsa ma a l isk uussa vuonna 2017. Aurinko nousee Iitissä 6.36 ja laskee 18.13. 1908) Aurinko nousee TORSTAINA 14.3. Odotamme valtiovarainministeriön tarkempia ohjeistuksia alkavalla viikolla. klo 10.30 Keva-kerho Kahvituvassa. Toivottu iso valtion rahoitus meni sivu suun Maakuntaja sote-uudistuksen valmistelu hyödyttää Päijät-Hämettä jatkossakin Maakuntaja soteuudistuksen projektitoimistolla Päijät-Hämeessä seurattiin realistisesti uudistuksen etenemistä alkuvuodesta lähtien. Järvi s. IITTI Vieno Orvokki Töyrynen 87 v. 11:7 SUNNUNTAINA Isä kertoo lapsilleen sinun uskollisuudestasi. Hän lohdutti alas painettuja: ”Jos et jaksa rukoilla, ikävöi Herran puoleen, jos et jaksa ikävöidä, sairasta Herralle”. Hiltunen, Taina Mikkola, Ainali. Suurin osa tekijöistä on ollut osa-aikaisia ja lainassa muista organisaatioista, joten projektin päätyttyä he palaavat takaisin omiin tehtäviinsä. fi, IG ja SC Iitinsrk. klo 18–23, ke 20.3. klo 13 Yhteisvastuu konsertti srk-keskuksessa. Jaalan kinkerit 2019 To 14.3. Iitin Ladun väkeä palvelutehtävissä. Opetuslapsetkin kiusaantuvat tilanteesta ja pyytävät: ”Tee hänelle jotakin.” Jeesuksen vastaus on yllättävä, aivan kuin Vanhasta Testamentista otettu: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.” Nainen ei anna periksi. PERJANTAINA 15.3. Kirkkokahvit srk-talossa messun jälkeen. Ps. Kolehti: Seurakuntien toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen diakoniaja yhteiskunnallisen työn sekä seurakuntien lähetystyön alueilla Mikkelin hiippakunnassa. Lämmin kiitos osanotosta. Osa palasi omiin organisaatioihinsa jo vuoden alusta. Suurella osalla valmistelijoista työsopimukset on tehty maaliskuun loppuun ja pienempi joukko jatkaa ohjeistuksen mukaista raportointia ja hallittua alasajoa. Vain luopiot joutuvat häpeään. JAALA Liina Maaria Lehtinen, Heinolan srk. Aurinko nousee Iitissä 6.20 ja laskee 18.26. — Maakuntaja soteuudistuksen valmistelu pitää pystyä hyödyntämään myös seuraavalla hallituskaudella, toteaa maakuntajohtaja Laura Leppänen: — Päijät-Hämeessä valmistelu ajetaan hallitusti alas toukokuun loppuun mennessä
Gospelmusiikki on jäänyt etäisemmäksi, ja taas ei-kirkollinen musiikki esimerkiksi hautajaisissa sujuisi hyvässä yhteisymmärryksessä. Kirkkovaltuusto kokoontui poikkeuksellisesti kirkossa, jossa kuuli kanttoriehdokkaita. Voiko monien eri asioiden teko johtaa siihen, että ettei voi olla huippu, hän mietti. Kahdesta muusta hakijasta yksi oli vetänyt hakemuksensa jo aiemmin pois, ja toinen oli C-pätevyyden omaava, ja ei siis riittävä Iitin B-kanttorin virkaan. Hän toivoo elämältä vakinaista kanttorin paikkaa. Neuvottelutauon päätyttyä kirkkovaltuuston puheenjohtaja Veikko Ikonen joutui toteamaan, että yksimielistä päätöstä valinnasta ei synny. Puheenjohtaja totesi, että perustelut jäivät suljettujen ovien taakse, eivätkä ne ole pöytäkirjaan käytettävissä, ja napautti nuijalla päätöksen tehdyksi. Hersta päätettiin valita Maaningan kieltäytymisen varalle. TÄNÄÄN 5 RITVA LAUNESKOSKI Torstaina maaliskuun 14. Olli Pasila, Esa Lehtinen, Markku Saarelma ja Eila Metsäpelto olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että perusteluna on vaalin tulos. Henri Hersta on kokenut kanttori, jolla on absoluuttinen sävelkorva. Hän ei mielellään laula yksin lukuun ottamatta liturgista laulua. Hän kokisi työskentelyn ja asumisen näillä seuduin olevan loppuelämänsä ratkaisu varsinkin, kun Töölön seurakunnan viimeaikaiset organisaatiomuutokset eivät Herstaa miellytä. Hän olisi mielinyt työhön Iittiin mm. Hän kertoi varmistuneensa ammatinvalinnastaan jo 5-vuotiaana seurakunnan päiväkerhossa, aloittaneensa 7-vuotiaana musiikkiopistossa ja 15-vuotiaana SibeliusAkatemian nuoriso-osastolla ja myöhemmin yliopistonpuolen opinnoilla. Kumpaakin hakijaa erikseen kuultuaan Iitin kirkkovaltuusto piti lyhyen, noin viiden minuutin keskustelun ryhmien kesken sakastissa. Hän kertoi kokemuksistaan useiden, vaativienkin, musiikkiryhmien kanssa toimimisesta ja suhtautumisestaan kirkkomusiikkiin. Enni Maaninka soitti pianolla ja lauloi aluksi virren 182. päivänä 2019 Enni Maaningasta Iitin kanttori Kirkkovaltuusto kuuli kanttoriehdokkaita kirkossa, ja äänesti 10 – 9 Maaningan puolesta Enni Maaninka antoi laulunäytteenkin, kun sitä pyydettiin. Gospel ei ole Maaningankaan vahvaa aluetta; viisainta olisi konsultoida pätevämpää, hän ajatteli. Esa Lehtinen esitti tehtävään Herstaa, Pauli Similä Maaninkaa, ja kumpikin esitys sai kannatusta, joten vaali toimitettiin suljettuna lippuäänestyksenä. Valinta meni äänestykseen, lippuja jakoi Marja Kausalainen. Pidän tärkeänä palvella seurakunnan musiikkielämää; hengellisen ulottuvuuden tulee olla itselle tärkeää. Vaalin tulos oli tiukin mahdollinen, 10 – 9 Maaningan hyväksi. Esittäytymiset aloitti Henri Hersta. Hän kertoi olevansa urkujen soittamisesta edelleen positiivisessa shokissa: — Yhä vain se on hauskaa! Hän omistaa Jaalassa metsätilan, ja Jaalassa asuvat myös hänen isoäitinsä ja ikääntyvät vanhempansa. Tämän jälkeen kirkkoherra Mikko Pelkonen olisi halunnut, että valinnasta laaditaan perustelut, mutta siitä oltiin eri mieltä. Sunnuntai-iltana pidettyyn kokoukseen oli kutsuttu neljästä hakijasta kaksi pätevyytensä perusteella: Henri Hersta (Töölön seurakunnan Akanttorin virassa) sekä Enni Maaninka (vastavalmistunut, B-kanttorin pätevyys). Hänen mukaansa kirkkomusiikki jatkaa siitä, mihin sanat loppuvat, ja sen yksi tehtävä on kehittää ihmisyyttä ja soida ”mielen ratoksi ja Jumalan kunniaksi”. Kirkkovaltuutettu Harri Nuutista seurakunta muisti kukkasin ajankohtaisen 50-vuotispäivän johdosta. — Toivon olevani ihminen, joka saa muutkin mukaansa, sillä yhdessä musisoiminen on ihan parasta. Ensin hän soitti pianolla ja lauloi virren 173, sitten häntä haastatteli ensin Pelkonen ja sitten kirkkovaltuutetut, ja lopuksi Hersta esitti näytteen urkujensoittotaidoistaan. Iitin uuden kanttorin toivotaan ottavan tehtävän vastaan viimeistään heinäkuun alusta lukien. Olen kuitenkin kehityskelpoinen, Maaninka totesi, ja pyynnöstä antoi myös laulunäytteen kokousväelle.. Hän soittaa pianon ja urkujen lisäksi viulua, johtaa soitinyhtyettä ja soittaa sellaisessa sekä johtaa kuoroa. Iitin kirkkovaltuusto piti tavanomaisesta poiketen viime kokouksensa Iitin kirkossa valitakseen seurakunnan palvelukseen kanttorin. — Parasta työssä kanttorina on monipuolisuus, uudenlaisten ihmisten kohtaaminen, mutta toisaalta haastavaa on, että jokainen päivä on erilainen, eikä tiedä, mitä vastaan tulee, ja on taivuttava monenlaiseen, hän selvitti: — Kun tulee uutta ja erilaista, kehittyä pitää, ja monia taitoja tarvitaan. Hän on juuri asettunut perheineen asumaan Koskenkylään, eikä pidä pitkää työmatkaa ongelmallisena. Vaikka hän on valmistunut vasta tammikuussa tänä vuonna, hän kertoi, että on ehtinyt tehdä monenlaisia töitä 14-vuotiaasta alkaen. voidakseen asua lähellä Jaalassa asuvia omaisiaan ja hoitaakseen metsäpalstaansa. Yhteistyö seurakunnan eri työalojen kanssa on hänen mukaansa seurakuntakohtaista, mutta kokemusta on lasten ja nuorten musiikkitoiminnasta. Yhteistyö muiden työalojen kanssa on Herstalle itsestään selvää. Sibelius-Akatemian opintojen lomassa hän on työskennellyt koko ajan lyhyitä jaksoja tai sijaisuuksia erilaisissa seurakunnissa kanttorin tehtävissä. — Sen parempaa ei ole kuin yhteistyö kaikin mahdollisin tavoin, vaikka ei tietysti yksi ihminen voi kaikkea tehdä
maaliskuuta. Varausnumerosta voi luopua ja ottaa käyttöön itse valitsemansa nimimerkin, joka sisältää sekä kirjaimia että numeroita; oikean etuja sukunimen käyttöä kirjastot eivät suosittele. Nikkarin riemulla ei ole rajaa, kun höylättävä lauta halkeaa höylääjänsä Arto Äikään käsiin. Toivottavasti saadaan tulevan syksyn kurssi täyteen innokkaita nikkaroijia ja tieto kulkemaan tästäkin harrastemahdollisuudesta kaikille nikkaroinnista kiinnostuneille. H a a s t a t t e l u r y h m ä haastatteli viisi hakijaa. Jo kansakoulussa puutyötunneilla syntyi ajan tavan mukaisesti kaikenlaisia hyötyesineitä, ja todistukseen kansakoulun veistotunneista muistoksi jäänyt kymppi lämmittää mieltäni vieläkin, muisteli kimolalainen Arto Äikää. kuvataiteen, erilaisten tekstiilitöiden ja puutöiden parissa. Tehtävän täytössä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Kesällä onkin sitten hyvä aika miettiä tulevan talven nikkarointihaasteita. Ilmoittauduin silloin Perheniemen kansanopiston tuon kesän kanteleenrakennuskurssille, jossa opettajanamme toimi opiston kokenut opettaja Aimo Virtanen. Uutta k irjastossa on myös, että käyttöön tulee verkkomaksaminen, jonka myötä esimerkiksi myöhästymismaksut voi hoitaa kotoa käsin. Kulttuurija vapaa-aikalautakunta valitsi viime kokouksessaan Iitin kunnankirjaston kirjastonhoitajaksi AMK, tradenomi Maija Rautiaisen ja varalle AMK tradenomi HuK Alexandria Haagan. Puutyöilloissa nikkaroimassa viihtyy myös kimolalainen yrittäjä Arto Äikää, jonka pitkä työura on painottunut metsätalouden ja yrityksensä Kimolan Puu Ky:n kautta eri puulajien jatkojalostukseen korkealaatuisiksi höylätyiksi puutuotteiksi ja saunasisustuksiksi valmislauteineen. Tämän talven aherruksemme tuloksia pääsee näkemään 15.-23.3. Samalla kertaa on verkon kautta toimien maksettava kaikki maksut, ei vain osaa niistä, ja pienin mahdollinen summa on 65 senttiä. Illan edetessä kiinnittyi huomioni ennen kaikkea paikallisten nikkarien ahkeruuteen ja motivaatioon viedä illan aikana omia töitään vaihe vaiheelta eteenpäin. Nyt hänellä opiston puutyöillassa on työn alla nikkaritaidon perinteitä vaaliva kaappikello. Maksamisesta verkon kautta ei tule lisäkuluja. Jaalan Taidetuvalla pidettävässä näyttelyssä, jossa voi samalla tutustua myös mm. Haastatteluryhmä päätti yksimielisesti ehdottaa lautakunnalle uudeksi kirjastonhoitajaksi AMK tradenomi Maija Rautiaista. — Nyt alkavat talven puutyöillat olla jo viimeisiä kertoja vaille, mutta ensi syksynä jatketaan taas. Tiistai-iltaisin nikkaroimassa Jaalan koululla on tällä hetkellä yksitoista puutöiden harrastajaa. Jaalassa käden taitoja harjoitellaan ja opetetaan Kouvolan Kansalaisopiston kursseilla hyvinkin laajasti. Varaushylly on kaikille avoin, joten varauksissa ei voi olla asiakkaan nimi näkyvissä. Leivolla on opetustyössä tukenaan pitkä oma kokemus puuseppänä, yrittäjänä ja opettajana. Varausnumero parantaa tietosuojaa myös omatoimikirjastossa. Työskentelyynsä paneutuneita oppilaita näkyi opettajankin olevan helppo ohjata ja opastaa uusien, sekä aina vain vaativampien työvaiheiden saloihin. Maija Rautiainen työskentelee tällä hetkellä kirjastovirkailijana Lounakirjastossa, joka on Forssan kaupungin ja sen lähiseutujen kirjastolaitos.. Kirjaston varaukset nimen sijasta numerolla Kirjojen ja muun aineiston varaukset noudetaan Kyytikirjastoista 19. Se näkyy saapumisilmoituksesta, ja on jatkossa aina sama samalla asiakkaalla. 6 MAURI LINDBERG Torstaina maaliskuun 14. Varaustunniste on 12-numeroinen sarja, ja varaukset pyritään järjestämään hyllyyn sarjan neljän viimeisen numeron mukaan. Kansalaisopistotoiminta elää ja voi edelleen hyvin. Oikea nikkarin taidonnäyte! — Kaappikellon nikkarointi omin käsin on ollut pitkäaikainen haaveeni ja nyt se haave on toteutumassa. Se on mahdollista kaikkien yleisimpien pankkien verkkotunnuksilla tai luottokorteilla. Varaustunnisteen voi vaihtaa KyytiFinna-verkkopalvelussa tai kirjaston asiakaspalvelussa. Ensikosketukseni puukäsityöhön osui keväälle 1977. kuvataideja tekstiilityöharrastajien taidonnäytteisiin, kertoi opettaja Jarmo Leivo. päivänä 2019 Osaavat kädet ja puu sopivat yhteen Opettaja Jarmo Leivo (keskellä) ohjaamassa kurssilaisiaan erilaisten puuliitosten saloihin. Nelituntinen puutyöilta päättyi luokkatilojen ja illassa käytettyjen koneiden huolelliseen siivoukseen. maaliskuuta alkaen asiakkaan nimen sijasta varausnumerolla. Hakemuksia tuli yhteensä 11. Paikkoja olisi tarjolla neljätoista, joten aivan täyttä ei Jaalan koulun puutyöluokassa tällä hetkellä ole, mutta kyllä yksitoistakin nikkaria samassa luokassa saa purua ja lastua melkoisesti aikaan. Osaavat kädet -puutyönäyttely Jaalan Taidetuvalla 15.-22. Puusta olen rakentanut kaikenlaista ihan pikkupojasta asti. Tuolta kesäkurssilta jäi mieleeni ja muistini sopukoihin pelkästään hyviä muistoja, sekä tietenkin Perheniemestä kotiin mukanani matkannut kurssilla alkukesän aikana valmistunut soutuvene. Käden taitojaan pääsee Kouvolan Kansalaisopiston kursseilla tällä hetkellä kehittämään mm. Vielä on jäljellä muutama tiistai-iltainen kokoontuminen ennen kesän koittoa. Kirjastonhoitajaksi Iittiin oli 11 hakijaa Iitin kunnankirjaston kirjastonhoitajan toimi oli haettavana kunnan internetsivuilla ja ilmoitustaululla sekä TE-palveluiden internetsivuilla tammi-helmikuussa. Muutos perustuu EU:n tietosuoja-asetukseen, ja sen tarkoitus on turvata asiakkaan yksityisyyttä. Jaalassa puutyöiltoja tiistai-iltaisin ohjaa luokanopettaja Jarmo Leivo Kouvolasta. Sille on selvästi tarvetta ja ihmisillä on yhä halu oppia uutta tai ainakin ylläpitää aiemmin opittuja taitojaan
päivänä 2019 Keidashiihdot saivat tuliterän lumikerroksen Lähes sata lasta oli ilmoittautunut kisaan Mitalit ja tuotekassit odottivat hiihtäjiä. P2013-2014, 0,5 km: 1) Niilo Hirvonen Radansuu 4.18 2) Leevi Heikki Sitikkala 4.35 3) Elmo Järvinen Kausala 4.43 4) Lenni Mäkinen Radansuu 4.43 5) Taavi Leppäranta Lyöttilä/Iitti 5.10 6) Elias Niittymaa Kausala 5.18 7) Vili Talo Radansuu 6.10 8) Tuure Rytkölä Sääskjärvi 6.31 9) Juho Sopanen Radansuu 7.26 10) Leevi Lintukangas Sääskjärvi 7.29 11) Elmeri Rauhala 8.01 12) Edvin Junkkari Radansuu 9.10 13) Sampo Sokero Kausala 16.31 14) Lauri Teittinen Lyöttilä 21.31. Keidashiihdot voitiin tällä kertaa kisata vastasataneella lumella. P2009-2010, 1,0 km: 1) Veeti Heikki Sitikkala 4.14 2) Matias Makkonen Kausala 4.16 3) Elias Lehtonen Kausala 4.23 4) Eino Komulainen Kausala 4.34 5) Otto Syrjänen Kausala 4.53 6) Arttu Järvinen Kausala 4.55 7) Aleksi Jopila Jokue 5.02 8) Luukas Huppunen Kausala 5.03 9) Niilo Hutri Radansuu 5.55 10) Taano Tähti Kausala 10.49. 2,3 kilometrin mäkinen reitti koetteli hiihtäjien kuntoa, mutta todellisen haasteensa heitti vaihteleva sää. Iitin Pyrinnön viestijoukkue neljäs Anjalan 24 tunnin hiihdossa Avausosuuden hiihtänyt Maria Luoma-aho saattaa Janna Niemen matkaan. T2007-2008, 1,0 km: 1) Inka Siren Koria 2.37 2) Hertta Niemi Kausala 2.57 3) Sini Auvinen Kausala 3.26. Kunniamaininnan ansaitsevat yön tunteina lumituiskussa ahkeroineet viestinviejät. Mukaan oli ilmoittautunut lähes 100 lasta, ja kun nuorten hiihtäjien kannustusjoukot laskettiin mukaan, kävi Keidashiihdoissa aikamoinen kuhina. Kaukaisimmat kisailijat tulivat paikalle Lahdesta sekä Vuolenkoskelta. Iitin Pyrintö oli mukana tapahtumassa 14-henkisellä joukkueella. T2011-2012, 0,5 km: 1) Lumi Terviö Lahti 3.18 2) Tuuli Makkonen Kausala 3.43 3) Cia Kilkki Perä-Mankala 4.18 4) Veera Niittymaa Kausala 4.29 5) Karoliina Tojkander Kirkonkylä 4.36 6) Jenna Riuttala Sääskjärvi 4.39 7) Iida Teittinen Lyöttilä 4.54 8) Pinja Numminen Tapola 4.57 9) Hulda Huppunen Kausala 5.17 10) Henni Jopila Jokue 13.27. Pyrinnön joukkueessa hiihtivät Maria Luomaaho, Janna, Juha ja Kerttu Niemi, Jari Lehtonen, Niko Heikkilä, Jarkko Pirinen, Teemu Huppunen, Pasi Ukkola, Harri ja Arto Peltola, Matti Riuttala, Juhani Tojkander ja Juha Tuomala.. Jokuen VPK:n urheilijat, Iitin kyläkoordinaattori / Iitin kunta, Kausalan Yritys ry, Kymikunnan Voimistelijat ry ja Matkakeidas Kausala takasivat yhdessä sujuvat kisat oheispalveluineen. Torstaina maaliskuun 14. URHEILU 7 RITVA LAUNESKOSKI J.N. Joukkueen kuopus Kerttu Niemi ja Jari Lehtonen vaihdossa. Anjalan urheilukentän maastossa järjestettiin 24 tunnin hiihto 8.-9.3. Kisapaikalta sai myös mehua, makkaraa ja ilmapalloja, ja myös Iitin VPK:n nuoriso-osaston toimintaan oli mahdollisuus tutustua. Hiihtäjien osuudet vaihtelivat tunnista kolmeen tuntiin, ja laduilla edettiin sekä perinteisellä että vapaalla tyylillä. Iltaosuuden hiihtäjät puolestaan saivat urakkansa päätteeksi kaataa monoistaan vedet pois. Tämä oli hieno parannus viime vuoden seitsemänteen sijaan. P2011-2012, 0,5 km: 1) Tiitus Rytkölä Sääskjärvi 3.02 2) Eevertti Rauhala 4.03 3) Aamos Huppunen Kausala 4.10 4) Teemu Sopanen Radansuu 4.11 5) Elmeri Liukkonen Sitikkala 4.17 6) Rasmus Äikäs Kausala 4.33 7) Jarkko Tani Haapakimola 4.41 8) Vili Heikkinen Sääskjärvi 4.44. Osa pienimmistä hiihtäjistä sai ladulle tukea perheeltään, ja vieressä kulkemisen mahdollisuus oli otettu radalla huomioon. T2009-2010, 1,0 km: 1) Neea Turunen Kausala 4.41 2) Venla Vilen Kirkonkylä 4.55 3) Emilia Leivo Kausala 5.16 4) My Kilkki Perä-Mankala 5.16 5) Moona Kostiander Kausala 5.23 6) Lotta Hyypiä Kausala 5.29 7) Emilia Tojkander Kirkonkylä 5.41 8) Olga Komulainen Kausala 5.54 9) Henja Jopila Jokue 6.29. Kisapaikalta sai mehua ja makkaraa, ilmapallojakin, ja Iitin VPK:n nuorisoosasto oli tullut esittelemään toimintaansa. Kilpailun voitti Kiviaines Team 2, joka sai kasaan 412 kilometriä. P2007-2008, 0,5 km: 1) Taavi Rytkölä Sääskjärvi 2.43 2) Okko Mikkola Kausala 3.04 3) Leevi Hyypiä Kausala 3.08 4) Maksimus Heinola Jokue 4.52 (hiihti 1 km:n matkan). Illan ja yön aikana Pyrinnön sijoitus vakiintui neljänneksi, ja pysyi siinä loppuun asti. T2015-2016, 0,2 km: 1) Oona Leppäranta Lyöttilä/ Iitti 6.57 2) Eevi Äikäs Kausala 7.38 3) Venla Heikki Sitikkala 9.43 4) Vilja Henttonen Kausala 12.20 5) Elli Kiiski Kausala 12.38. Edellisyön ja sunnuntaiaamun aikana satanut runsaanpuoleinen uuden lumen kerros juhlisti Keidashiihtoja Kausalan Matkakeitaan viereisellä pellolla. Mukaan mahtui niin junioreita kuin pappaketjulaisia. Keidashiihdot 10.3.2019, tulokset: P2015-2016, 0,2 km: 1) Veeti Heikkinen Sääskjärvi 8.58 2) Jare Honkanen Kausala 9.20. Kilpailu startattiin neljän asteen aurinkoisessa plussakelissä. Pyrintö hiihti vuorokauden aikana yhteensä 150 kierrosta eli 345 kilometriä. Mukaan oli ilmoittautunut 16 joukkuetta ja kuusi yksinhiihtäjää, joiden tarkoituksena oli vuorokauden aikana hiihtää mahdollisimman monta kilometriä. T2013-2014, 0,5 km: 1) Lotta Kiiski Kausala 4.31 2) Mimosa Kostiander Kausala 4.48 3) Emma Ryyppö Perheniemi 5.34 4) Aada Järvinen Kausala Teilimäki 5.38 5) Nora Haatainen Kausala 6.29 6) Sanelma Niinipuu Vuolenkoski 6.54 7) Jessica Kivinen 7.05 8) Alisa Pesälä Sääskjärvi 9.57 9) Seelia Lehtonen Kausala 10.04 10) Noora Tojkander Kirkonkylä 10.16 11) Ella Riuttala Sääskjärvi 10.36 12) Oona Järvinen Kausala Teilimäki 15.29 13) Aada Tani Haapakimola 17.36. Kateeksi ei tuolloin käynyt Puusuksi Teamia, joka joutui lykkimään myös alamäet. Kuulutukset ja tulospalvelu pelasivat, ja kaikki hiihtäjät saivat muiston mukaansa: sarjojen kolmelle parhaalle jaossa olivat mitalit, ja kaikki saivat Matkakeitaan tuotekassit. Tapahtuma oli usean eri tahon yhteistyössä aikaan saama
Kahvitarjoilu. 050 387 1645 Johanna Remes................ Tervetuloa kokoukseen! Hallitus SITIKKALAN JAKOKUNNAN ja OSAKASKUNNAN sääntöjen määräämät vuosikokoukset pidetään tiistaina 26.3.2019 Kausalan ABC:n kabinetissa. Avustussäännöt ja lomakkeet, joilla avustusta haetaan, ovat saatavissa kunnan kotisivuilta www.iitti.fi/yksityistieavustukset ja yhteispalvelupiste Monitorista (Rautatienkatu 20, Kausala), puh. Hoitokunta kokoontuu klo 18.30. Edellytyksenä avustuksen saamiselle on myös mm., että – tiellä on pysyvää asutusta vähintään 1 talous ja tien pituus vähintään 500 metriä – tien hallinto ja tienpito on hoidettu yksityistielain ja -asetuksen mukaisesti sekä yksityistiejaoston tarkastuksissaan hyväksymällä tasolla – tiemaksuja kerätään kalenterivuosittain – perusparannushankkeen vähimmäiskustannusvaatimus on 5.000 euroa ja hanke on kilpailutettava. Tervetuloa! Johtokunta IITIN KIRKONKYLÄN OSAKASKUNNAN varsinainen kokous pidetään Iitin Kirkonkylän kyläntuvalla (Kymentaantie 1, 47520 Iitti) torstaina 21.3.2019 klo 18.00. kanttori Marja Ainali.....................050 387 1643 Diakoniaviranhaltijat Sirpa Pusila....................... Kokouksessa käsitellään osakaskunnan sääntöjen mukaan varsinaiselle kokoukselle kuuluvat asiat. OKT + s väh. Luotettava aviopari, ei lemmikkejä. Tervetuloa! Iitin Latu ry/hallitus MANKALAN OSAKASKUNNAN sääntömääräinen kokous pidetään su 31.3.2019 klo 14.00 Mauri Tuomisella. Iitin kunta, PL 32 (Rautatienkatu 20 22), 47401 Kausala tai kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi. Tervetuloa! VUOLENKOSKEN MAASEUTUSEURA ry:n kevätkokous seuratalolla to 21.3.2019 klo 18.00. (05) 829 3323 avoinna ma–pe 9–12 khvirasto.iitti@evl.fi www.iitinseurakunta.fi Talouspäällikkö Iiris Mäenpää ...................050 387 1644 Nuorisotyönohjaaja Tuula Lehtoranta............. Lisäksi päätetään hallituksen täydentämisestä yhdellä jäsenellä, ja täsmennetään käytäntöjä matkakulukorvauksista. 02061 59618 Vaihde avoinna ma klo 9–17, ti–pe 9–15 P. IITIN KUNTA www.iitti.fi IITIN LYÖTTILÄN JAKOKUNNAN yhteisalueen osakasten kokous pidetään Lyöttilän maamiesseuran talossa perjantaina 29. Puutarha ja rauhall. Kokouksesta laadittu, tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä kunnan ilmoitustaululla 14. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen kevätkokouksen sääntömääräiset asiat. päivästä kokouksesta ja pidetään nähtävänä kunnes 60 päivää kokouksesta on kulunut. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat vuosikokoukselle. Mikäli tie on saanut kunnossapitoavustusta v. Hoitokunta Iitin Taideseura ry Vuosikokous su 24.3.2019 klo 13.00 Taidekulmassa, Rautatienkatu 17. sijainti tärkeitä. Tervetuloa! Hallitus Hyväkunt. Johtokunta kokoontuu klo 17.30. Käsitellään sääntöjen määräämät ja muut esille tulevat asiat. Lyöttilässä 8. Hakuaikojen noudattaminen on avustusten maksamisen edellytys. Hoitokunta Iitin Karjalaseura ry V u o s i k o k o us pidetään to 28.3.2019 klo 13.00 Kausalan kirjaston kokoushuoneessa. 040 707 6211 Iitin Latu ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään torstaina 21.3.2019 kello 18.00 Ravilinnassa (Veteraanitie 2, Kausala). 02061 59600 www.iitti.fi IITIN KUNTA Verotoimisto Valimontie 5, 45100 Kouvola (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. Avoinna ma-ke klo 9–15....044 781 3711 IITIN SEURAKUNTA Kirkkoherranvirasto Eerolantie 1, 47400 Kausala puh. 02061 59600 sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Toimistot avoinna klo 9.00-15.00 Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi Iitin Vuokratalot Oy.....040 483 3765 ......................................... 90 m 2 . 040 550 0257 Paloja pelastuslaitos Kymenlaakson pelastuslaitos ................................................(05) 23 161 Sosiaalija terveyspalvelut Päijät-Hämeen sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymä ................................................(03) 81 911 Ympäristöpalvelut Kouvolan kaupunki................02061 511 VAIHDE puh. P. 029 512 000 Kaakkois-Suomen työja elinkeinotoimisto Asioi verkossa: te-palvelut.fi Asioi puhelimitse: henkilöasiakkaat...................0295 042 002 ja työnantajaja yritysasiakkaat ................................................0295 042 001 Asioi toimipaikoissa: ks. 0400 650 293 Kuntosalin aukioloajat: ma–su 5.30–22.00 Kirjasto Kausansaarentie 3...........040 483 3800 Kirjaston aukiolot: Omatoimiaika Palveluaika ma–su klo 7–21 ma–ti klo 12–19 ke klo 10–16 to klo 12–19 pe klo 10–16 Kirjastoauto....................040 523 2543 Päiväkoti Metsämyyrä...040 483 3710 Päiväkoti Peltohiiri.........040 483 3733 Päivähoidon ohjaaja...... 050 387 1649 Nuorisotyönohjaajalähetyssihteeri Maija Kauppinen..............050 387 1653 Lastenohjaajat.....................050 387 1652 Seurakuntamestari Tiina Klemola....................050 387 1646 Emäntä-siivooja Tanja Nieminen..................050 387 1650 Kirkkoherra Mikko Pelkonen................050 387 1640 Kappalainen Ville Hiltunen....................050 387 1642 Seurakuntapastori Henna Huppunen.............050 387 1654 Vt. Käsitellään sääntöjen 11 § kevätkokoukselle määräämät asiat. 02061 59618. Tervetuloa! Iitin Eläkkeensaajat ry Sääntömääräinen kevätkokous to 21.3.2019 klo 13.00 kunnantalon valtuustosalissa. 050 387 1648 Puhelinpäivystys pe klo 10–12 Taloustoimisto avoinna ma–pe 9–13 Torstaina maaliskuun 14. Jakokunnan kokous klo 18.00 ja osakaskunnan kokous klo 18.30. Käsitellään säääntömääräiset asiat ja kuluvan vuoden toimintaa. 2018, tiekunnan ei tarvitse hakea sitä, vaan kunnossapitoavustus myönnetään vahvistetun kustannusarvion mukaan kunnan määrärahojen puitteissa. 16–08, pe 16–ma 08 ja juhlapyhinä Yksityisteiden tienpidon kunnanavustukset v. Hakemukset toimitetaan os. Käsitellään sääntömääräiset asiat. 8 M U U M IP E IK K O Avoinna ma klo 8.00–17.00, ti–pe klo 8.00–15.00 P. 0600 15333 (1,71 €/min) ark. maaliskuuta 2019 klo 20.00. 040 485 4037. Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla. Hoitokunta Länsi-Kymen kennelyhdistys ry Vuosikokous ke 27.3.2019 klo 18.30 Kausalan ABC kabinetti. § mainitut asiat. te-palvelut.fi/kaakkois-suomi Maataloustoimisto, Iitti Vanha kunnantalo. Kahvitarjoilu. Lisätietoja antaa tekninen johtaja Harri Hoffren, puh. 040 548 2693 Eläinlääkärin vast.otto klo 8–9.30 ...........................................02061 57902 Kansalaisopisto.............040 554 6502 Kausalan urheilukenttä..040 483 3792 Kuntosali........................ Kohdeavustusta haetaan tarpeen mukaan ja sitä voidaan hakea 15.11.2019 asti. 2019 Yksityisteiden kunnossapitoja perusparannusavustuksia on haettava 31.3.2019 mennessä. päivänä 2019 Eläinlääkäripäivystys Kouvola ja Iitti p. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä 15.4.2019–31.5.2019 osoitteessa Tervaniementie 55. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat ja jaetaan kiertopalkinnot. maaliskuuta 2019 Toimitsijamiehet Lyöttilän yhteisen kalaveden osakaskunnan varsinainen kokous pidetään pe 29.3.2019 klo 19.00 Lyöttilän mms:n talolla. Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset asiat. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 9. Johtokunta
Kilpailu on samalla seuraottelu Heinolan Reserviläisiä vastaan. mennessä. Huom! Säävaraus. 044 4278 7261. 03 757 5285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–10 p. Olemme varanneet esityksestä 60 paikkaa. klo 17.00 Kausalan Taidekulmassa, Rautatienkatu 17. Vastuullinen matkanjärjestäjä Matkapojat. Pilkkikilpailu, sarjat lapsille ja aikuisille. Kausalan Kerholla (Ponnilla) 18.3. klo 19.00. Kahvitarjoilu! Kaikki mukaan kerhoon! Kokkikurssi jatkuu tiistaina 19.3. Kilpailukappaleet löytyvät piirin kotisivuilta. Lisäksi aloitetaan henkilökohtaisten salikorttien myynti. Kutsumme kaikkia mukaan. Kokoonnutaan to 18.4. klo 14.00 Sääskjärven puukoululla. Ilm. Kesäretki Riikaan 29.7.–1.8. Saapuu aamulla Tallinnaan, jossa maissa oloaikaa n. klo 13.00 seurakuntakeskuksessa. Saarasten kyläseuran ja Keski-Iitin maatalousnaisten teatteriretki Kouvolaan la 16.3. Eläkeliiton Kymenlaakson piirin Karaokemestaruus/ karsintakilpailut ja tanssit 4.4. Info-tilaisuus Vuolenkosken liikuntahallilla huomenna pe 15.3. klo 14.00 näytökseen "Pokka pitää". Yö laivalla, aamulla saapuminen Maarianhaminaan, päivä maissa. Ei jälki-ilmoittautumisia. Mukaan mahtuvat myös ei-jäsenet. auto lähtee Kausalan linjaautoasemalta klo 11.45. klo 12.00 kirjastolla. Tilaushinnat 1.1.2019 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 98,00 ulkomailla 111,00 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 105,00 ulkomailla 111,00 Jakeluhäriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p. Varaa sopiva tarvikeraha mukaan. Viite 1009. Uuteen emaliuuniin tutustuminen ja arvontaa. Pelikerho ma 25.3. Tulossa; N35 lentopallon SM-finaaliturnaus liikuntahallissa 13.–14.4.. Iitin yhdistys. mennessä Ailalle puh. 12.–14.4. Ahvenanmaalle Silja Europalla. klo 13.00 kahvituvalla. Koiravaljakkoajelua, mäenlaskua ym. Mainitse ilmoittautuessasi lähtöpaikkasi. Keski-Iitin maaja kotitalousnaisten kokoontuminen ke 20.3. Ei-jäsenetkin mahtuu mukaan. Kaikille avoin risteily 8.–10.7. 4 tuntia, klo 12.30 lähtö kohti Helsinkiä, jossa ollaan klo 16.00. klo 10.00 alkaen. Latulaiset avustavat erilaisissa tehtävissä ja tarjoavat myös kirkkokahvit messun jälkeen seurakuntatalolla. Lahden Teatteriin pe 15.3. Käsityökerho ke 3.4. Antoisaa teatteriretkeä – Marja-Terttu Iitin Lauluveikot harjoittelee tiistaisin klo 17.15 alkaen lukiolla. Lähtö Helsingistä klo 17.00. Matkaja majoitusjärjestelyjen vuoksi sitovat ilmoittautumiset Pekalle tiistaihin 19.3. Arpajaisvoittotalkoot tiistaina 19.3. Toivotamme yhdistyksen nykyiset sekä uudet jäsenet joukolla mukaan! – Kausalan Kyläyhdistys ry:n hallitus Haaviston talkoot jatkuvat lauantaina 23.3. Koruesittely Raili Mikkola. Konttilan kerho. Pääkohteena Hiidenportin kansallispuisto, missä vietämme lauantaipäivän. klo 12.45. mennessä puh. Vu o s i k o k o o n t u minen su 17.3. Teatteriretken maksu 15.6. klo 17.30 alkaen kunnantalon henkilökunnan taukotiloissa. mennessä. Kausalassa Maatilatorilla klo 10.00. Sitovat ilmoittautumiset 26.3. klo 9–14. Tilaisuudessa käydään läpi hallin järjestyssäännöt sekä tomintatavat. Kurssilla rajallinen määrä osanottajia. Pelikerho ma 8.4. Kaikki joukolla mukaan!! Iitin Eläkkeensaajat ry. Kahvio ja makkaraa myytävänä. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. KAUSALAN KYLÄYHDISTYS ry:n vuosikokoontuminen järjestetään to 25.4. teemme retken Sotkamoon ja Kuhmoon. Ryhdymme ottamaan varauksia välittömästi vastaan. Vieraana Päijät-Hämeen piirin toiminnanjohtaja Aila Heinäjoki. 0400 621 387. 040 554 2047. 8.4. klo 11–14 koko perheen ”Tuulispään Talvipäivä” Sääskjärvellä Tuulispään uimarannassa. Kahvittelun lomassa retken suunnittelua ja muistitehtäviä. Ilmoittautumiset: Veikko Ikonen puhelimitse 0400 258 624 tai tekstiviestillä samaan numeroon. Sääskjärven k u n t o k ä velijät. Käsityökerho ke 17.4. Tällaista risteilyä ei ole kuin tämä yksi tulevana kesänä. Huom.! Heinolan kesäteatteriin jäljellä 6 paikkaa. Jäsenmaksun voit maksaa vielä maaliskuun kerhossa 18.3. Tulevia matkoja: päiväristeily Tallinnaan ke 22.5., sokkomatka ke 12.6., Heinolan Kesäteatteri ti 2.7. Lähtö Kausalasta klo 8.00 ja paluu sunnuntaina klo 18.00 mennessä. 0400 551 247, saat tarkemmat tiedot matkasta. Kaikki joukolla mukaan! Iitin Reserviläiset pidämme omat pilkkikilpailut Urajärvellä la 16.3. klo 17.30 alkaen. Sarjat 50-69 ja +70 naiset ja miehet. mennessä Leenalle puh. klo 12.00 kirjastolla. Osallistumismaksu sisältää tanssilipun. Kerään retkimaksun autossa. jousiammuntaan lähtöä varten. Menemme katsomaan Kari Tapiosta kertovaa komediallista musiikkinäytelmää. Kuukausikerho ja yhdistyksen kevätkokoontuminen ma 18.3. Vierailijana kappalainen Ville Hiltunen. klo 10.00 kirjastolla. Jari Heikkinen. tai Eläkeliitto Iitin yhdistyksen tilille FI92 5069 0120 0171 70. Kokoontuminen huomenna pe 15.3. Iitin Ladun kirkkopyhä on 17.3 klo 10 Iitin kirkossa. mennessä tilille: Kymenlaakson Syöpäyhdistys ry, Iitin osasto: FI85 5069 0120 0576 48, viite: 2011. 040 518 4214 viim. Järjestää Sääskjärven kyläyhdistys Aikuisten päiväkerho kokoontuu ma 18.3. Iitin Reserviupseerikerho. Sitovat ilmoittautumiset 25.3. Ajetaan ˜irkonkylän kautta. Illalla laiva lähtee paluumatkalle. Linja-auto lähtee Lindgreniltä klo 11.45, Kausalan linjaautoasema klo 12.00. klo 17.00. Tarkemman retkiohjelman saat Marja-Tertulta p. Luento aiheesta Maria. Vielä muutama uusikin mahtuu mukaan. päivänä 2019 S ä ä s k j ä r v e n maaja kotitalousnaiset. Maksu kerätään autossa. klo 12.00 Margit Kuparisella, Kausansaarentiellä. klo 13.00 kunnantalon valtuustosalissa. Paikalla saatavana virvokkeita ja kuumia makkaroita. Bussikuljetus Kausalan torin laidasta klo 12.15. Iitin osasto järjestää jälleen teatteriretken Heinolan kesäteatteriin ke 3.7. klo 10.00 kirjastolla. klo 18–20 Iitin kunnantalon valtuustosalissa. Ilmoittautumiset Eija Taavila puh. klo 12.00–18.00 Ravintola Sommelo Kuusankoski. pian Eijalle, eijataavila@gmail.com tai p. 040 518 4214 18.3. Tule mukaan! Äijä-virtaa: kokoontuminen Kausalan torille, kimppakyydit, to 21.3. Muistattehan vuosikokoontumisen kerholla keskiviikkona 20.3. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu www.iitinseutulehti.fi Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Pankit: Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 Torstaina maaliskuun 14. Kilpailukala on ahven. K e v ä t k o k o o n t u m i s e s i t e l m ä ” A j a n k o h t a i s t a aluetoimistosta”, maj. Kaikki mukaan toivottaa Kyläyhdistys! KAUSALAN SEUDUN MARTAT. 9 Julkaisija: Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite: PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme: www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät: Maanantai ja torstai Päätoimittaja Voitto Ruohonen 0400 727 234 voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Toimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Mainonnan suunnittelija Eeva Sihvola 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu Ilmoitusten jättöajat: Seurapalsta ja pikkuilmoitukset: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat: Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 1,85 E /pmm Kiitosilmoitus 30 E /kpl Etusivu (silmä) 80,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 35,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 60,00 E /kpl Palveluhakemisto 40,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. (huom pv.) klo 13.00 kunnantalolla. S u n n u n t a i n a 17.3. Tulossa ATK:n perustaitojen päivityskurssi Touko Arhosalon johdolla. kello 18.00. Kokoonnutaan to 21.3. Keittiönkaapistot paikalleen ja muuta pientä puuhaa. Eläkeliiton Iitin yhdistyksen jäsenmatkana toteutettava kesäteatteriretki kohdistuu tänä vuonna 31.7.2019 Lappeenrannan kesäteatteriin. Iitin osaston kokoontuminen Kirmossa to 21.3
.. Autokorjaamoja ja huoltoja Rakennusliikkeita .. Hierojia Partureita ja kampaamoja Nuohous Tilausajoon Maalausta ja hiekkapuhallusta Polttooljya .. .. Siivousliikkeita .. Taksiautoja Elainlaakareita .. .. 3636118, 040-7523932 Maalausta ja tapetointia Maalausja lattianpaallystystyot .. (05) 326 0143, 0400 553 417 Metsatyot .. .. 0500 653 145/Timo Virtanen Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi ATK-palveluja Autotarvikkeita Hautakivia .. MARKKU VARPENIUS Ky p. Sahkoliikkeita .. .. Suunnittelu Asennus Myynti p. .. .. Hammaslaakareita .... .. Hierojia Kiinteistohuoltoa .. .. Kukkakauppoja Metallityot .. Lä ht ee nk at u 2 Piia Salo 05 326 1463 Fysioterapeutteja MATTI NIEMI Puh. Kauneushoitoloita Jatehuoltoa .. Torstaina maaliskuun 14. .. Tilitoimistoja Puusepanpalvelut .. Rakennuspeltitoita .. .. 10 KAUSALAN SÄHKÖTYÖ KY A-ryhmän sähköurakointi. Kuljetuksia Pitopalveluja Puutavaraa Sahkoliikkeita .. päivänä 2019. ...
09.10 Huomenta Suomi Extra 09.36 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale 10.30 Häähullut 11.30 Hei me rakennetaan! 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.31 Huomenta Suomi Extra 14.00 Vappu ja Marja Live 14.55 Pitääkö olla huolissaan. 20.00 Selviytyjät Suomi 21.30 Selviytyjät Suomi Extra 22.00 Keno ja Synttärit 22.05 Elokuva: Star Wars: Kloonien hyökkäys (12) 01.00 Poliisit 2019 (7) 04.00 05.00 Astral-TV. Lande 16.00 Studio 17.00 UNICEF Maailman tärkein ilta 18.30 Formula 1: Paalupaikka 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Vapaalla Ripsan kanssa: Sari Essayah 19.25 Tulosruutu 19.30 Putous 21.00 Uutisvuoto 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Maria Wern: Pelon väreet 00.45 01.45 Hävyttömät (16) 03.10 Last Man on Earth (12) 03.35 Last Man on Earth (7) 04.05 Last Man on Earth (7) 04.30 05.25 Pukumiehet (S) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 Littlest Pet Shop 06.30 Rusty Rivets (S) 06.55 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 07.20 K3 (S) 07.30 K3 (7) 07.45 Disney esittää: DuckTales (7) 08.10 Peukaloisen uudet retket (7) 08.25 Disney esittää 08.50 Angry Birds Blues (7) 08.55 Angry Birds Blues (S) 09.00 Selviytyjät Suomi (S) 10.30 Tehoneliöt haussa 11.00 Tehoneliöt haussa 11.30 Tehoneliöt haussa 12.00 Remppa vai muutto UK 13.00 Remppa vai muutto UK 14.05 15.05 Leijonan luola USA 15.15 Elokuva: Marvel: Planet Hulk (12) 17.00 The Voice of Finland 18.30 The Voice of Finland 20.00 Haluatko miljonääriksi. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 UNICEF Maailman tärkein ilta 21.30 Vedetään hatusta 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Elokuva: Myrskyn ratsastajat (16) 01.10 Rikospaikka 01.40 Pukumiehet (7) 02.35 Pukumiehet (S) 03.30 Kolme miestä ja tyttö (S) 04.00 Kolme miestä ja tyttö (S) 04.25 Last Man on Earth (7) 04.50 05.20 Last Man on Earth (7) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.10 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7) 06.35 Rusty Rivets (S) 07.00 Littlest Pet Shop 07.20 LEGO Friends 07.45 Disney esittää: DuckTales (7) 08.10 Angry Birds Piggy Tales (7) 08.15 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.20 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 08.45 Peukaloisen uudet retket (S) 09.00 Kadonneen jäljillä (S) 10.00 Toisenlaiset äidit 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Leijonan luola USA 14.55 Remppa vai muutto UK 15.55 Suomen hauskin tavis (S) 16.55 Onnenarpa 17.00 Toisenlaiset äidit 18.00 Hyvät ja huonot uutiset 19.00 The Wall Suomi 20.00 The Voice of Finland 21.25 Keno ja Synttärit 21.30 Elokuva: Pirates of Caribbean: Kuolleen miehen kirstu (12) 00.35 Elokuva: Mafiaperhe (16) 02.55 48 tuntia rikoksesta (S) 03.55 05.00 Astral-TV Lauantai 16.3. .. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Akuutti: Muita lyhyempi 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.59 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.07 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.15 Yle Uutiset Häme 11.23 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.31 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.39 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.55 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.11 Yle Oddasat 12.16 Oddasat 12.30 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 13.20 Minä ja mieheni morsian (S) 14.45 Eduskuntavaalit 2019 Suuri vaalikeskustelu 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Murhia ja kantrimusiikkia 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.50 Valkoisia valheita (12) 20.00 Sannikka & Ukkola 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Hiljainen todistaja (16) 23.00 Oddasat 23.15 Petos (12) 00.15 Puoli seitsemän 00.45 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.3. 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 The Wall Suomi 22.00 Elokuva: Luokkakokous 2 (12) 23.50 Elokuva: Collateral väärä aika, väärä paikka (16) 02.15 48 tuntia rikoksesta (7) 03.15 Poliisit 2019 (7) 04.15 05.00 Astral-TV Sunnuntai 17.3. 06.52 Hermanni Hiiri (S) 07.00 Dinojuna (S) 07.25 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan 07.36 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.40 Oktonautit (S) 08.02 Tete ja Mama (S) 08.09 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.33 Petteri Kaniini 08.45 Retki-Roope (S) 08.59 Galaxi 09.01 Otso ja sopulit (7) 09.07 Villi tulevaisuus (7) 09.29 Ihan sama (7) 10.00 Urheilustudio 10.25 Alppihiihdon MC: Soldeu 11.25 Alppihiihdon MC: Soldeu 11.55 Yhdistetyn MC: Schonach 12.55 Urheilustudio 13.10 Alppihiihdon MC: Soldeu 14.00 Urheilustudio 14.10 Ampumahiihdon MM: Naisten viesti 15.25 Hiihdon MC: Falun 17.10 Urheilustudio 17.25 Ampumahiihdon MM: Miesten viesti 18.45 Mäkihypyn MC: Vikersund 20.00 Hiihdon Ski Classics 21.00 The DUFF (7) 22.40 Sohvaperunat 23.30 Villi kortti 00.20 01.08 Toisen kanssa (12) MTV3 07.01 Formula 1 Ennakkotunnelmat 07.30 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Palomies Sami (S) 08.15 Muumilaakson tarinoita (S) 08.45 Muumilaakson tarinoita (S) 09.10 Legendat (7) 09.35 Paavo Pesusieni (S) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Salatut elämät 11.00 Salatut elämät 11.30 Salatut elämät 12.00 Salatut elämät 12.30 Salatut elämät 13.00 Elokuva: Norm of the North (7) 15.00 Stadi vs. Lande 21.00 Yökylässä Maria Veitola 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formulasirkus 23.05 Top Gear 00.10 Uutisvuoto 01.05 Yökylässä Maria Veitola 02.00 Pomo piilossa UK 02.55 Arrow (16) 03.50 04.45 Arrow (16) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.10 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 06.35 Rusty Rivets (S) 07.00 Littlest Pet Shop 07.20 LEGO Friends 07.45 Disney esittää: DuckTales (7) 08.10 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.20 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 08.45 Peukaloisen uudet retket (7) 09.00 Kadonneen jäljillä (S) 10.00 Toisenlaiset äidit 11.00 LIVE 13.55 Leijonan luola USA 14.55 Remppa vai muutto Australia 15.55 Tehoneliöt haussa 16.25 Onnenarpa 16.30 Suomen huutokauppakeisari esittää 17.30 Haapasalon Suomi 18.30 Selviytyjät Suomi (S) 20.00 The Voice of Finland 21.25 Keno ja Synttärit 21.30 Temptation Island Suomi 5 22.30 Temptation Island Suomi 5 Extra 23.00 Vieraissa 00.00 Amerikan kovimmat keräilijät 01.00 Poliisit 2019 (7) 02.00 Stand Up! (S) 03.00 05.00 Astral-TV Perjantai 15.3. Tilitoimistoja Tuote-esittelyja .. .. 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formula 1 kooste: Australian osakilpailu tsekkaa lähetysaika 23.35 Uutisvuoto 00.30 Rizzoli & Isles (12) 01.25 Bull (7) 02.20 Bull (7) 03.15 Billions (7) 04.20 05.25 Billions (7) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 Littlest Pet Shop 06.30 Disneyn esikoulu 06.55 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 07.20 K3 (7) 07.30 K3 (S) 07.45 Disney esittää: DuckTales (7) 08.10 Peukaloisen uudet retket (7) 08.25 Disney esittää: Kaksin karkuteillä 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Remppa vai muutto UK 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Tehoneliöt haussa 11.00 Remppa vai muutto Australia 13.00 The Wall Suomi 13.55 Leijonan luola USA 14.55 Leijonan luola USA 15.55 Suomen huutokauppakeisari esittää 16.55 Elokuva: Toy Story 3 (7) 19.00 Haluatko miljonääriksi. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.10 07.55 Rakkaudesta puutarhaan 08.00 Yle Uutiset 08.05 Historia: Haarniskan salaisuudet 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylen Aamu-tv 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Perjantai-dokkari 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.21 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.29 Yle Uutiset Häme 11.37 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.45 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.53 Yle Uutiset Itä-Suomi 12.01 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.09 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.17 Yle Uutiset Lappi 12.25 Yle Oddasat 12.29 Oddasat 12.45 RSO Musiikkitalossa 13.45 13.53 RSO Musiikkitalossa lavan takana 14.05 Prisma: Ihmiskehon ihmeet 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10 Akuutti: Muita lyhyempi 15.40 Seniori työssä 15.55 16.38 Yhdistetyn MC: Schonach 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Flinkkilä & Tastula 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 18.45 Avara luonto: Villi pohjola 19.40 20.23 Vera Stanhope tutkii (12) 20.29 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 SuomiLOVE 22.15 Yle Uutiset 22.20 Urheiluruutu 22.25 Bancroft (16) 23.10 Minkä taakseen jättää (12) 00.40 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.3. .. 06.53 Hyrräpäät (S) 07.04 Sirkus Temppula 07.09 Hei Taavi (S) 07.18 Popi Kissa (S) 07.29 Franklin ja ystävät (S) 07.41 Simo (S) 07.46 Vilkki Ankka (S) 08.01 Puu Fu Tom (S) 08.26 Galaxi 08.27 Tipu Touhukas (S) 08.29 Aika härdelli! (7) 08.40 08.48 Lulu ja lehmä (7) 09.00 09.48 Casualty (12) 10.00 10.27 Uusi päivä (S) 10.35 Kekseliäs nikkari 11.15 Urheilustudio 11.25 Alppihiihdon MC: Soldeu 12.30 Urheilustudio 12.55 13.58 Alppihiihdon MC: Soldeu 14.15 Latela 14.45 Urheilustudio 14.55 Mäkihypyn MC: Trondheim 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Urheilustudio 18.05 Ampumahiihdon MM: Parisekaviesti 18.55 Mäkihypyn MC: Trondheim 20.00 Yliopistollinen eläinsairaala 20.30 Unelmia ja studiohommia 21.00 Villi kortti 21.50 Noin Viikon Studio 22.15 Bonusperhe (12) 23.00 23.44 Stacey Dooley: Romanilasten tragedia (16) MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 06.53 Timppa (S) 07.03 Kim ja Kai (S) 07.10 Kotikisat 07.15 Emmi ja Kuru (S) 07.26 Pikku Kakkosen posti 07.31 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu 07.46 Jari ja Kari (S) 07.58 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.12 Galaxi 08.12 Kapteeni Kari (7) 08.25 08.47 Moraalimittari (7) 09.00 Casualty (12) 09.50 Uusi päivä (S) 10.15 Uusi päivä (S) 10.45 Uusi päivä (S) 11.15 Uusi päivä (S) 11.45 12.43 Niklaksen keittiössä 11.46 12.13 Ruokamakasiini 12.55 14.28 Alppihiihdon MC: Soldeu 14.45 Kulutustavaratarkastajat 15.15 Rakkauden koodi 15.45 Marja Hintikka Live 16.35 Muumilaakso (7) 17.00 Pikku Kakkonen 17.59 Yliopistollinen eläinsairaala 18.25 20.19 Mäkihypyn MC: Vikersund 20.30 20.53 Noin Viikon Studio 21.00 Sohvaperunat 21.50 Toisen kanssa (12) 22.40 23.03 Modernit Miehet (12) MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale 10.30 Häähullut 11.30 Hei me rakennetaan! 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.31 Huomenta Suomi Extra 14.00 Suuri Journalistipalkinto -gaala 15.00 Suhdesoppa 16.00 Yökylässä Maria Veitola 17.00 Salatut elämät 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 18.00 Emmerdale 18.30 Mitä tänään syötäisiin. 17.3.2019 Torstai 14.3. 15.55 Studio 16.55 Salatut elämät 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Neljän tähden illallinen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 15.00 Putous 16.30 Tähdet, tähdet 18.00 Yökylässä Maria Veitola 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 F1 Extra 19.30 Tähdet, tähdet 21.00 Pitääkö olla huolissaan. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Vintage-valtakunta 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.59 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.07 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.15 Yle Uutiset Häme 11.23 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.31 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.39 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.55 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.11 Yle Oddasat 12.15 Oddasat 12.30 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 13.20 Suurin voitto (7) 14.45 Arkistokuvia: Kunniankukko (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 A-studio 15.45 Yle Oddasat 15.50 Novosti Yle 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä 16.00 Eduskunnan kyselytunti 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Dokumenttiprojekti 20.00 Merkkien salat: Symboleiden pitopöytä 20.29 Yle Uutiset 20.52 Urheiluruutu 21.00 Eduskuntavaalit 2019 Suuri vaalikeskustelu 23.00 Yle Uutiset 23.05 23.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 00.15 Oddasat 00.30 Hiljainen todistaja (16) 01.30 Puoli seitsemän 02.00 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.3. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.20 Luontoretkellä: Vaistot 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Villi pohjola 09.00 Yle Uutiset 09.05 Flinkkilä & Tastula 09.55 Yle Uutiset 10.00 SuomiLOVE 11.00 Yle Uutiset 11.05 11.14 Yle uutiset Viikko viitottuna 11.55 13.25 Yhdistetyn MC: Schonach 13.30 Dokumenttiprojekti: 14.30 Sannikka & Ukkola 15.00 Yle Uutiset 15.05 15.44 Perjantai 15.55 Yhdistetyn MC: Schonach 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 The Halcyon (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 18.39 Luontohetki: Maa, tarunhohtoinen planeetta 18.45 Arto Nyberg 19.30 Syyttäjä (12) 20.29 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 M/S Romantic (12) 22.05 Yle Uutiset 22.10 Urheiluruutu 22.15 23.02 Soturi 00.05 Ykkösaamu 00.45 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.3. TV-OHJELMAT 14.3. .. Vesija lampojohtoliikkeita .. päivänä 2019 Torstai 5.7. 13.00 Villien jäljillä 14.00 Pitääkö olla huolissaan. 11 Varikauppoja .. Torstaina maaliskuun 14. Valokuvaamoja Vesija lampojohtoliikkeita .. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Stadi vs. 06.52 Sasu (S) 07.04 Olivia (S) 07.28 Ruskea pikkukarhu (S) 07.35 Killen kimppakyyti (S) 07.46 Maailman satuja (S) 07.54 Enni ja Roi (S) 08.06 Ryhmä Hau (S) 08.32 Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen (S) 08.45 Pii ja Poju (S) 08.59 Galaxi 09.01 Näin meillä (7) 09.12 Ville ja Lousku vauhdissa (7) 09.23 Fotarit 09.36 Belle ja Sebastian (7) 09.49 Laita ittes likoon 10.00 Urheilustudio 10.25 Alppihiihdon MC: Soldeu 11.25 Alppihiihdon MC: Soldeu 12.15 Urheilustudio 12.25 Hiihdon MC: Falun 13.40 13.55 Lumilautailun maailmancup 14.10 Ampumahiihdon MM: Naisten yhteislähtökilpailu 15.00 Urheilustudio 15.25 Hiihdon MC: Falun 16.55 Ampumahiihdon MM: Miesten yhteislähtökilpailu 17.45 Urheilustudio 17.55 Mäkihypyn MC: Vikersund 20.01 20.23 Noin Viikon Studio 20.30 Unelmia ja studiohommia 21.00 Rallin MM: Meksiko, kisakooste 22.00 Cherry Healey: Kaunis hinnalla millä hyvänsä 22.45 Mitä mietit Ronja Salmi 2 23.15 Body Hack (16) 00.00 Ice Town Elämää äärirajoilla 00.50 01.18 Silicon Valley (12) MTV3 06.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Puuha-Pete (S) 08.15 Muumilaakson tarinoita (S) 08.45 Muumilaakson tarinoita (S) 09.10 Legendat (7) 09.35 Paavo Pesusieni (S) 10.00 Jäinen planeetta (7) 11.00 Maajussille morsian 12.00 Kenen kotona
Rata on valmistettu sanomalehtipaperia ja liisteriä sekä Finnfoam-materiaalia käyttäen, siitä valmistettiin radan korkeimmat kohdat. Sitä varten radan ääreen asettui kaksi testiajajaa. Ajoja varten oli varattu punainen ja vihreä valo sekä ruutulippu, ja ajojen alkamista edeltävät sekunnit kilisivät triangelista. Vipvieraat, joita olivat kaikki, saivat kaulaansa hienot VIPkortit. Sen jälkeen kaikki nauttivat mehukkaan juhlamaljan, ja kuultiin puhe, jonka jälkeen päästiin ensimmäiselle testiajolle. — Kotona tytär puhui koko viikonlopun, että maanantaina ovat avajaiset, ja että mekko pitää laittaa päälle, Aalto kertasi avajaisten aattopäivien kokemuksiaan.. päivänä 2019 Kantring avattiin juhlallisesti päiväkoti Kanttarellissa Lapset olivat tekemässä rataa, jota ei tarvitse korjata pois leikkien päätyttyä Varhaiskasvatuksen hoitaja Essi Helminen huolehti punaisen ja vihreän valon näyttämisestä sekä ruutulipun heiluttamisesta, kun testiajajat olivat radalla. Muillakin tulee olemaan mahdollisuus päästä tutustumaan Kantringiin, sillä se viedään yhdeksi toimintapisteeksi, kun Ravilinnassa pidetään 27. Hän silminnähden nautti katsellessaan lasten ohjaamien pikkuautojen kurvailemista pöydän päälle rakennetulla radalla, ja tuliaisiakin hän toi. 12 RITVA LAUNESKOSKI Torstaina maaliskuun 14. maaliskuuta odottavia hetkiä, kun päiväkodin väki vip-vieraineen pääsi juhlallisesti avaamaan leikkipaikan, joka on nimeltään Kantring. Tapahtuma on suunnattu alle kouluikäisille. — Tosi hienoa, että KymiRingistä kasvaa kunnan yhteinen asia, ja että mukana ollaan jo pienestä pitäen. Sitten ovi avattiin, ja Kanttarellin mummo-pappa -toiminnassa mukana oleva Seija Sanaksenaho leikkasi lasten avustamana punaisen vihkiäisnauhan. Autoradan ideoi varhaiskasvatuksen hoitaja Saara Vihertö, joka kertoi, että nopeasti kaikki muutkin tarttuivat asian kehittelemiseen: — Tavoitteena oli leikkipaikka, joka ei leikkien päätyttyä tarvitse korjata pois, hän luonnehti. Kanttarellin mummo-pappa -toiminnassa mukana oleva Seija Sanaksenaho sai kunnian leikata Kantringin vihkiäisnauhan yhdessä lasten kanssa. Kaikki innostuivat tästä projektista valtavasti, ja projekti kasvoi sen kuluessa, ja me innostimme toinen toisiamme, Kanttarellissa oltiin iloisia. — Kaikki jotka jaloillaan kestivät ja suti pysyi kädessä ovat olleet tekemässä tätä rataa. Kantringin valmistumista on seurattu uutisin helmikuun puolivälistä saakka, jolloin projekti alkoi. Rata on hieno, ja mikä tärkeintä, itse tehty, Lehtonen jutteli. Nimensä tämä autorata on saanut tietenkin KymiRingin innoittamana. Päiväkoti Kanttarellissa vietettiin maanantaiaamuna 11. Eihän hanke voi olla iittiläisiin vaikuttamatta. Mikä hauskinta, Kantringin avajaisiin oli kutsuttu myös KymiRingin edustajana markkinoinnista vastaava Janita Lehtonen. huhtikuuta Lapsimessut. Hienossa autokuvioisessa kassissa oli suuri määrä aivan uusia pikkuautoja, myös formulaautoja. Lapset olivat jo viikonlopun aikana kotona ollessaan malttamattomasti odottaneet maanantain tapahtumia. Lapset olivat uudesta kalustosta innoissaan. Aidot formula-äänet saatiin älypuhelimen kautta, joten tunnelmaa riitti. Sitten rata on maalattu, rataosa teipattu ja legoista rakennettiin katsomo. Olemme liisteröineet ja maalanneet sydäntemme kyllyydestä. Kunnan puolesta ja isän ominaisuudessa Janne Aalto kiitti Kanttarellin väkeä hienon projektin toteuttamisesta, ja intoutui itsekin testiajolle