Vuolenkoskella järjestettiin komea juhla kylän satavuotiaan koulun kunniaksi Juhlatilaisuutta varten oli nähty iso vaiva, ja lopputulos oli sen arvoinen. Tuotanto Lahden sanomalehtipainossa päättyy jo tämän kuun lopussa. Muutos vaikuttaa Iitinseudun painoonjättöaikatauluun ja sitä kautta myös ilmoitusten jättöaikaan. Lue juhlajuttumme lehden sivuilta 6-7. Antti Kankkunen (sd.) poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Syy oli se, että asian valmisteluun oli osallistunut esteellisiksi katsottuja henkilöitä. Kunnanjohtaja mainitsi tästä myös valtuuston kokouksessa. syyskuuta tehty kunnanhallituksen päätös saa lainvoiman. Lehtiseppien Lahden sanomalehtipaino suljetaan Iitinseutu painetaan jatkossa Kouvolassa. Paikkavaraukset pyydämme tekemään mahdollisimman aikaisin, jos ilmoitus on tärkeää saada mahtumaan tiettyyn lehteen. Vedosilmoitusten aineiston tarvitsemme viimeistään perjantaina klo 12, mikäli ilmoitus valmistetaan Iitinseudussa. Osakkeiden myynnistä saatava kertakorvaus tuloutuu pääosin myyntivoitoksi. Kunnanhallitus on nyt hyväksynyt päivitetyn kauppakirjaluonnoksen ja valtuuttanut kunnanjohtajan viimeistelemään kaupan. Torstaina 14. Asia tuli uudestaan kunnanvaltuuston ja -hallituksen päätettäväksi, koska Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi aiemmin tehdyt myyntipäätökset. Kauppakirjassa sovitaan, että Adven Oy ostaa Iitin kunnan sataprosenttisesti omistamat Kausalan Kaukolämpö Oy:n osakkeet 6,5 miljoonan euron velattomalla kauppahinnalla. Iitin kunnanvaltuusto teki edellisessä kokouksessaan toistamiseen periaatepäätöksen kaukolämpöliiketoiminnan myymisestä Adven Oy:lle. Jos ilmoitus tulee valmiina, sen voi toimittaa vasta maanantaina. Jatkossa Lahden painotyöt siirretään Lehtiseppien painoihin Kouvolassa ja Tuusulassa. (Kuva: Johannes Niemeläinen.) Lehtiseppien Lahden sanomalehtipaino suljetaan. Kunnanhallitus uskoo, että kaukolämmön hinnannousun sitominen hintakaavaan kannustaa Advenia tekemään tehokkuutta ja kannattavuutta parantavia investointeja kaukolämmön tuotantoon Kausalassa. vuosikerta (N:o 5435) • Irtonumero 2,50 E • www.iitinseutu.fi Sivu 5 Seurakuntatalosta saatu tarjous hylättiin liian alhaisena Sivu 12 LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN Adven-kauppa viittä vaille valmis Kaukolämmön hinnannousu on sidottu hintakaavaan vuoteen 2027 saakka. Käytännössä sivun yläreunaan jää tyhjää tilaa samaan tapaan kuin Kouvolan Sanomien etusivulla on.. Tämä sitoumus on voimassa vuoteen 2027 asti, ja kauppakirjaan on kirjattu kaava, jota mahdollisen hintojen nostamisen osalta noudatetaan. Kuolinilmoitusten sekä seurapalsta-, kokousja pikkuilmoitusten aineisto tulee toimittaa asiakaspalveluumme viimeistään tiistaina klo 10 mennessä. Muutos vaikuttaa myös lehden etusivun ilmeeseen, sillä Kouvolan painossa vaaditaan isompi tila osoitekentälle ja Postin edellyttämälle koodille. Myös Iitinseutu on painettu Lahdessa sen jälkeen kun Pieksämäen paino toissa vuonna lakkautettiin. Luovutusvoitto kirjataan satunnaisiin eriin. Ilmoitusten jättöaika torstain printtilehteen aikaistuu. Kaupan täytäntöönpanopäivä on mahdollisimman lähellä sitä päivämäärää, jolloin 4. Kaava määrittää ainoastaan enimmäistason, mikäli Adven Oy päättää nostaa kaukolämmön hintaa seuraavien vuosien aikana. Kunnanhallituksen päätös oli yksimielinen, vaikka valtuuston kokouksessa Seppo Lehtinen (Aito-Iitti) äänesti myyntiä vastaan. Muutosneuvottelut on saatu päätökseen, ja 13 työntekijää irtisanotaan. Kaupan ansiosta Iitin kunnan tilinpäätösennuste tälle vuodelle näyttää yli kuuden miljoonan euron ylijäämää. Iitinseutu on mahdollistanut asiakkailleen poikkeuksellisen myöhäiset ilmoitusten jättöajat, mutta jatkossa joudumme aikaistamaan takarajoja, jotta lehti ehditään taittaa huolellisesti ja se saadaan keskiviikkona ajoissa painoon. Painon sulkemisen taustalla vaikuttaa printtilehtien kysynnän lasku. Adven-kaupan ansiosta kunnan tilinpäätösennuste tälle vuodelle näyttää yli kuuden miljoonan euron ylijäämää. Jatkossa Lehtisepät painaa Iitinseudun Kouvolassa. päivänä syyskuuta 2023 Aamukahvilla levyseppähitsaaja Jari-Pekka Virran kanssa N:o 37 • 69. Adven Oy sitoutuu sitomaan tuottamansa kaukolämmön hinnan enintään polttoainehintojen ja lämpöenergian tuotantokustannusten nousuun. Kunnanhallituksen kokouspöytäkirjan mukaan Iitissä voidaan ottaa käyttöön uusia kaukolämmön tuotantomuotoja, joista on jo käyty alustavia neuvotteluja
Nyt haettavien avustusten käyttöaika alkaa vuonna 2024 ja päättyy vuoden 2026 loppuun. Eeva oli rikasta, leikkisää kieltä rakastava asioiden kuvailija ja kävelevä kasvio. Avustusta voi hakea yhteisö, joka omistaa vapaaseen kansalaistoimintaan tarkoitetun seurantalon. Maisemasuunnittelutöistä mainittakoon Kuusankosken uusi hautausmaa ja Jaalan uuden hautausmaan muistolehto. Tänään Perjantai Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Päivällä +16 Päivällä +16 Päivällä +17 Päivällä +16 Päivällä +14 Päivällä +14 Päivällä +14 Yöllä +10 Yöllä +9 Yöllä +11 Yöllä +11 Yöllä +7 Yöllä +12 Yöllä +11 Grafiikka: Bulls. Sain parikymmentä vastausta. Myös heille kannattaa viedä viestiä ja kertoa huolista. Jos Lahteen karanneen päätöksenteon poliittiset väännöt kovasti kiinnostavat, suosittelen tilaamaan maakuntalehden. Viikin kampukselta löytyi myös aviomies Pentti. Tässä suhteessa hyvinvointialueuudistus ei ole muuttanut mitään. syyskuuta saakka. TÄNÄÄN Iitinseutu 2 Sää Kausalassa PÄÄKIRJOITUS Sananen soteuutisoinnista LUMIMARJA TIRRONEN lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Torstaina syyskuun 14. Jos aikaa on, aluevaltuuston kokouksia voidaan seurata etänä live-streamin kautta. Kulmala) syntyi Ruovedellä 14. Valtuutetun esittämä syytös tuntui kohtuuttomalta suhteutettuna lehden henkilöstöresurssiin ja esimerkiksi omaan työmäärääni. Lehteen ollaan usein yhteydessä erilaisista terveyspalveluihin liittyvistä epäkohdista. Vapaaehtoistyö Vihreissä sisarissa Vekaranjärven varuskunnassa jatkui yli 30 vuoden ajan. Nuoruus maatalossa kahdeksanpäisen sisarusparven toiseksi vanhimpana oli henkisesti rikas ja työntäyteinen. Käydään läpi aluevaltuuston ja -hallituksen kokousten esityslistoja ja pöytäkirjoja paikallisesti merkittäviä aiheita silmällä pitäen. Tässä yhteydessä on hyvä muistuttaa, että 69-jäsenisessä aluevaltuustossa istuu kolme iittiläistä aluevaltuutettua ja aluehallituksessa yksi. Se on myös alueen pienille paikallislehdille tärkeä tietolähde. Muualla toimitaan niin kuin Iitinseudussakin. Lopputulos oli ennalta arvattava. Viisi lastenlasta, ”muikkuset, piiraspyllyt ja omenaposket”, olivat muarille ilon ja onnen lähde. Eeva Ilonoja (1946-2023) Maisema-arkkitehti, kartanon emäntä, muari Eeva Helena Ilonoja (o.s. Iitinseudun lukijat voivat olla varmoja, että paikallislehdessä seurataan hyvinvointialueen päätöksentekoa ja erityisesti Iittiä ja iittiläisiä koskevia asioita niin tarkkaan kuin se pienessä toimituksessa on mahdollista. Olimme vielä kesäkuussa lähdössä hänen pyynnöstään Tukholmaan Puutarhataiteen seuran opintomatkalle. Seurataan tarkasti ja kriittisesti hyvinvointialueen tiedotusta ja kysellään tarvittaessa lisätietoja. Avustusten jakamisessa kiinnitetään huomiota talon kulttuurihistorialliseen arvoon sekä kokoontumistilojen tarpeeseen alueella. Äitinsä Helenan tarkkanäköisyyden ansiosta Eeva päätyi vuonna 1965 opiskelemaan puutarhatiedettä Helsingin Yliopiston maatalous–metsätieteelliseen tiedekuntaan ja Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolle. Hän oli kuollessaan 77-vuotias. Yhtymävaltuuston kokouksissa ei silloinkaan käyty. He osaavat kertoa siitäkin, miten iittiläisten etuja Lahdessa ajetaan. Itsenäisistä paikallislehdistä yhdelläkään ei ole resurssia lähettää toimittajaa paikalle toisella paikkakunnalla pidettäviin aluevaltuuston kokouksiin. Opettajana hän jätti lähtemättömän jälkensä Otavan maatalousja puutarhaoppilaitoksen hortonomiopiskelijoihin. Eevan sivistys, taiteellinen lahjakkuus, syvä ymmärrys maiseman kulttuurisesta ja historiallisesta merkityksestä sekä laaja kasvintuntemus näkyvät hänen elämäntyössään. Bravuureita olivat läskisoosi ja metsämansikkaparfait. elokuuta kotona Kimolassa läheisten ympäröimänä nopeasti edenneen sairauden murtamana. Osallistutaan medialle järjestettäviin infotilaisuuksiin. Hänen kuvituksiaan voi ihailla Kodin Suuri Puutarhatieto -kirjasarjassa sekä viimeiseksi suureksi toimitustyöksi jääneessä Kimola kirjassa. Vaivannäköä pelkäämättä hän talkoili yhteisönsä hyväksi. päivänä 2023 Juhannusta edeltäneessä Iitin kunnanvaltuuston kokouksessa eräs valtuutettu nosti paikallislehden tikun nokkaan. Yhtä lailla ovet olivat avoinna kyläläisille, ystäville ja lukuisille maatalousja kotitalousharjottelijoille. Pariskunnasta tuli Ilonojan kartanon isäntäpari vuonna 1970. Säätiedot:. Hän nautti keskusteluista ja tallensi kuulemansa ja näkemänsä piirtäen ja kirjoittaen. Eeva työskenteli opiskeluaikanaan Leena Iisakkilan toimistossa ja viihtyi taiteilijoiden seurassa. Kuunnellaan herkällä korvalla paikallisten sote-palveluiden käyttäjien kokemuksia ja huolenaiheita, jotka antavat toisinaan aihetta tarkempaan selvittelyyn. Maakuntalehden kuuluukin seurata hyvinvointialuetta ja muita maakunnallisen tason toimijoita tiiviisti. Eeva ja Pentti saivat kolme lasta, joista vanhimman omaishoitajana he toimivat läpi elämänsä. Eeva oli aktiivijäsen Martoissa, Kimolan kyläyhdistyksessä ja Jaalan kotiseutuyhdistyksessä. Jos Iitinseutua ripittänyt kunnanvaltuutettu viittasi muilla paikallislehdillä Etelä-Suomen Sanomiin , on hyvä tehdä hänelle ja muillekin selväksi, että itsenäisen paikallislehden ja konserniin kuuluvan maakuntalehden resursseista ei voi puhua edes samana päivänä. Metsähautausmaa jäi kuitenkin sillä kertaa häneltä kokematta. Yhdessä he ryhtyivät vaalimaan rakennusta, sen ympäristöä ja metsiä sekä viljelemään maita. PAULIINA ILONOJA Kirjoittaja on Eeva Ilonojan tytär Seurantalojen korjausavustushaku on auki syyskuun ajan Seurantalojen korjausavustuksia voi hakea Suomen Kotiseutuliiton sähköisessä palvelussa 30. Alansa maisema-arkkitehtuurin näkymiä Eeva seurasi herkeämättä. Heille hän jätti jokaiselle perinnöksi taideteoksen, laajan kulttuurisen ja verbaalisen pääoman sekä mustan keittokirjan pullollaan reseptiikkaa. Kotitalon ovet olivat alati auki milloin sukulaisten lomanvietolle, milloin Euroopasta tupsahtaneille hipeille. Samalla tavalla sote-asioita seurattiin Iitinseudussa PHHYKY:n aikana. Kunnanvaltuutettu sätti Iitinseutua ääntään korottaen siitä, että lehti ei käy Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluevaltuuston kokouksissa Lahdessa ”niin kuin muutkin paikallislehdet tekevät”. Senkin uskallan luvata, että jos aluevaltuustossa joskus käsiteltäisiin esimerkiksi Iitin sote-keskuksen lakkauttamista, olisimme paikalla. Ratkaisevassa osassa avustuksia myönnettäessä ovat hyvät korjaussuunnitelmat. Eeva nukkui ikiuneen lauantaina 12. Leveämpiharteiset konsernilehdet voivat joskus lähettää paikalle yhteisen ”sote-kirjeenvaihtajan”, joka raportoi useampaan saman konsernin paikallislehteen. Elämäntyyli oli omavarainen ja vieraanvarainen. toukokuuta 1946. Tein heti samana iltana gallupin päätoimittajakollegoilleni ja kysyin, kuinka monen lehdestä ehditään istua aluevaltuuston kokoukset läpi. Avustus on tarkoitettu seurantalojen kunnostamiseen, käytettävyyttä parantaviin muutosja korjaustöihin sekä talojen kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseen. Ympäristöjen, oikea-aikaisen ympäristönhoidon, vanhojen rakennusten, puiden ja monimuotoisen luonnon väsymätön vaalija ja puolustaja — sitä Eeva oli. Seurataan maakuntalehden ja Ylen uutisointia
Kertakäyttölaitteista tulee kaiken lisäksi nopeasti ongelmajätettä niiden sisältämien akkujen takia. Tiedotteessa koulukuraattorit ja kunnan sekä seurakunnan nuorisotyöntekijät kertovat, mistä ilmiössä on kyse. Kuraattori, terveydenhoitaja ja nuorisotyöntekijä ovat käyneet puhumassa viidesja kuudesluokkalaisten kanssa sähkötupakoinnista. Nuoret ja lapset suosivat kertakäyttölaitteita, joissa muodostuu niin vähän höyryä, että palovaroittimet eivät reagoi siihen. Vape-laite on kivannäköinen, se voi näyttää vaikka yliviivaustussilta. Erityishuomion saa porkkana, joka on Vuoden vihannes 2023. He toivovat, että perheissä käytäisiin keskustelua vapetuksen haitallisuudesta. — Nuorista vapettaminen on siisti juttu, joka näyttää vaarattomalta. Vapettaminen ei ole samanlaista kuin perinteisten savukkeiden polttaminen, mikä on omiaan johtamaan aikuisia harhaan. Viesti herätti koko kasvatusväen: emme halua päästää tilannetta laajenemaan, Nikka sanoo. Mukana on myös kahden tai useamman hengen ryhmiä. Jättikasvisten SM-kisat lauantaina 23.9. Sateen sattuessa ollaan sisätiloissa kaupassa. Vapettamisesta puhutaan, kun tarkoitetaan erityisesti nuorten suosimia hajustettuja ja maustettuja sähkötupakkatuotteita, jotka ovat värikkäissä, jopa karkkimaisissa pakkauksissa. Entäpä jos välittäjä onkin jotain muuta kuin somessa vaarattomalta vaikuttanut tyyppi, kysyy Tötterström. (Kuva: Pixabay.) ikäryhmään. Jättikasvisten SM-kisat pidetään päivää aiemmin Mäntsälässä Iitin kurpitsakisa huipentuu punnitukseen Kausalassa Kuva viime vuoden punnituksesta.. KATISKASSA live-musaa! Ella Tepponen Trio Karaoke aina perjantaisin LA 16.9. — Jos joku musta hevonen ponkaisee esille tosi suuren jätin kanssa, hänellä on mahdollisuus käydä ottamassa sille virallinen paino jättikasvisten SM-kisoissa Mäntsälässä, Eerola vinkkaa. Kirjailija Petri Tamminen Hyvä terveys -lehdessä Nimipäiviä Torstai Iida, Isla, Iita Perjantai Sirpa Lauantai Hilla, Hellevi, Hillevi, Hille Sunnuntai Aila, Aili Maanantai Tytti, Tyyne, Tyyni Tiistai Reija Keskiviikko Varpu, Vaula LUMIMARJA TIRRONEN Torstaina syyskuun 14. — Siitä tulee hyvä tuoksu. Tulossa: 30.9. Tapahtumaan odotetaan useita satoja kävijöitä, ja kasvisnäyttelyssä on esillä jopa sata syötävää kasvia. — Sähkösavuke sisältää yli 4 000 henkosta, mikä vastaa kahta tupakka-askia. Ota yhteyttä: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi, puh. The Moments MINNA TERVO Vapettaminen kiinnostaa lapsia Iitissä koululaisia valistetaan sähkötupakoinnin vaaroista. Vape-laitteita on helpompi välittää kuin savukkeita. Seuraavaksi sähkötupakoinnin vaarallisuus otetaan esille 12. Iitin kouluissa on tänä syksynä huomattu, että yhä nuoremmat koululaiset ovat kiinnostuneita vapettamisesta eli sähkötupakoinnista. Se on uinut viidesja kuudesluokkalaisten varhaisnuorten Vape-laite saattaa näyttää esimerkiksi hajuvesipullolta. — Kertakäyttölaitteiden myötä vapettamisesta tulee yhä avoimempaa, sillä sisätiloissakin voi sauhutella jäämättä kiinni, Tötterström arvioi. Esimerkiksi Kausalasta mennään junalla Kouvolaan tai Lahteen ja tavataan välittäjä sovitun kahvilan pihalla. Alkusyksyn aikana vapettamisesta on järjestetty Iitin kouluissa valistustilaisuuksia viidesja kuudesluokkalaisille. Nyt sinne pääsee välituntivalvojan luvalla. TÄNÄÄN Iitinseutu Myyjät päivystävät somessa ” 3 Sää Kausalassa Lainasanat Parhaat ulkomaanmatkani ovat nykyään kirjoja. syyskuuta. Aikuisten on vaikea tunnistaa käyttöä. Myös Iitin yläkoululla sähkötupakoinnista on ollut merkkejä alkusyksyn aikana. Iitin kurpitsakisan punnitustilaisuus sunnuntaina 24.9. Kaikki kuudesluokkalaiset tiesivät, mikä vape on, rehtori kertoo. Jättikasvisten SM-kisat pidetään lauantaina 23. — Ovi liikuntahallin alapuolella olevaan wc-tilaan suljettiin vapetuksen takia. Sähkötupakassa on samoja ainesosia kuin muissa tupakkatuotteissa, ja kaikista ainesosista käyttäjän on vaikea saada lopullista varmuutta. klo 13. 0400 857 577 ja (05) 326 0355. Sähkösavukkeet on kielletty alle 18-vuotiailta. päivänä 2023 Ilmoittaja, vielä ennätät! Varaa paikkasi 15.9. — Nuoret hankkivat sähkötupakoita somessa tapaamiltaan välittäjiltä. klo 8-14. mennessä. YRITYSNUMERO 28.9. Kisassa on neljä sarjaa: jättikurpitsa, peltokurpitsa, kesäkurpitsa ja bonussarjana palsternakka. Kausalan ja Kausan koulujen rehtori Tommi Nikka kertoo, että koulutyön alettua elokuussa kouluilla havahduttiin pian lasten ja nuorten kiinnostukseen sähkötupakkaa kohtaan. — Päätettiin puuttua tilanteeseen voimakkaasti. Sen voi piilottaa helposti vanhemmilta. SM-kisoihin kasvikset tuodaan klo 8–10.30, ja kasvisnäyttely on esillä klo 11– 15. Keudan Saaren kartanon puutarha, Puutarhatie 1, Mäntsälä. — Toivomme, että huoltajat kiinnittäisivät asiaan huomiota, sillä sähkötupakointi on selkeästi lisääntymässä nuorten keskuudessa. Viime perjantaina sähkötupakoinnista välitettiin Wilman kautta tiedote alaja yläkoulun oppilaiden huoltajille sekä lukion ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijoiden huoltajille. Piia Tötterström korostaa, että sähkötupakan kaikista vaaroista ei ole vielä tutkimustietoa. Koulunuorisotyöntekijä ja nuoriso-ohjaaja Piia Tötterström sanoo, että vapettamisesta on tullut suosittua yhä nuorempien keskuudessa. Vapettaja voi tuoksua mansikalta tai vanukkaalta. Kulman Elintarvike, Rautatienkatu 19, Kausala. Vanhempien voi olla vaikea tunnistaa lastensa sähkötupakointia. Maarit Eerolan järjestämän Iitin kurpitsakisan punnitukset järjestetään Kulman Elintarvikkeen pihalla sunnuntaina 24. Oppilashuoltoryhmä kokoontui nopealla aikataululla ja ryhtyi suunnittelemaan toimenpiteitä. Lukion puolella minulle ei ole tullut tietoa opiskelijoiden sähkötupakoinnista, kertoo yläkoulun ja lukion rehtori Ari Toropainen. Kasviksia tuomaroidaan koko päivä. syyskuuta klo 13. — Meille tuli tietoa, että alakoululaiset käyttävät vapea. Höyry haihtuu eikä tartu vaatteisiin, Tötterström kertoo. Kasvatuskilpailuun ilmoittautui keväällä 16 osallistujaa. Tommi Nikan käsitys on, että Kausalan alakoulussa oppilaat eivät vapeta koulupäivien aikana, koska koulun tilat ovat sellaiset, että se paljastuisi nopeasti aikuisille. Kuninkuuslajin eli kurpitsojen punnitus alkaa noin klo 13, ja palkintojenjakoon pyritään pääsemään noin klo 14. Opetushenkilöstön tietoutta sähkötupakoinnista on lisätty, ja ilmiöstä on kerrottu huoltajille vanhempainilloissa. Vapettamisen lisäksi nuoriso-ohjaajaa huolestuttavat muut ilmiön synnyttämät riskit. Yhdessä pystymme helpommin puuttumaan asiaan ja estämään sähkötupakoinnin laajemman käytön niin yksilökuin yhteisötasollakin. lokakuuta Ravilinnassa, jolloin kuudesluokkalaisille järjestetään koko päivän mittainen Päihdeputki-tapahtuma
Tulossa La 23.9.–su 24.9. Palveli, hätäili ja ehkä vähän hosuikin. Mörripolun pienokaiset kiersivät joko oppaan tai vanhempiensa kanssa. Taimi Martikainen ja Core, yli 10 v. klo 18–21 Aikalisä. Iitin Hevosystäväinseuran, Iitin Ladun, Iitin Pyrinnön ja Kausalan Yrityksen järjestämä liikunnallinen perhetapahtuma täytti mukavasti eri tapahtumapisteet. Muutenkin Kari Lehtosen hyvä tietämys Iitin urheilusta tuli äänen kanssa esille. iitinseutu.fi/seuratoiminta Jätä ilmoitus seurapalstalle verkossa osoitteessa Siten ilmoitus julkaistaan verkkolehdessä ja torstaina paperilehdessä. Kepparikisa (33): 0–6 v. KIRKOLLISET 4 Iitinseutu VIIKON SANA Torstaina syyskuun 14. Esseiksi järjestäjät määrittelevät pohdiskelevat ja yleistajuiset kirjoitelmat. klo 12.15 Laulun ystävät Srk-keskuksen sali. Kilpailun järjestää työryhmä, johon kuuluvat Kotkan kaupungin kulttuurija tapahtumapalvelut, Kotkan opisto, Työväen sivistysliiton Kotkan seudun opintojärjestö ry sekä Kustantamo etc. Sillä Jumala on suuri, eikä hänelle mikään ole mahdotonta. Sillä vapauteen Kristus meidät vapautti. Tikkakisakin kiinnosti, sillä kaikissa kolmessa sarjassa heittäjiä oli pitkälti toistakymmentä. klo 15.30–17 Kirkkokuoro Srk-keskuksen sali. Ilmoittautumiset Sari Hokkaselle 18.9. www.iitinseurakunta.fi IITIN SEURAKUNTA Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Pe 15.9. syyskuuta 2024. HENNA HUPPUNEN Hautaan siunattu Kastettu IITTI Paula Harriet Kojonen 82 v. Yleisöpalautteessa ainakin kolmen tunnin kestoa pidettiin liian pitkänä, ja tapahtuman alkamisaika voisi pienten lasten päiväunien kannalta olla hieman myöhäisempi. klo 11 Kahvitupa Kahvitupa. klo 10 Perhekerho Srk-keskuksen monitoimitila. Aino Orko, 7–10 v. klo 18 Kausalan seurakuntakeskuksella. Palkitut esseet julkaistaan Kustantamo etc:n antologiassa ja voittajaessee myös Kymen Sanomissa . Yleisöarvonnassa oli toistakymmentä voittoa. Sähköpostitse lähetettävän tekstin liitetiedostossa ei saa olla yhteystietoja. Ke 20.9. Sen ymmärtämistä, ettet itse voi ihan kaikkeen vaikuttaa. Uusi suomalainen essee 2024 -kirjoituskilpailu on avattu Uusi suomalainen essee 2024 -kirjoituskilpailu on avattu. Ei ole helppoa luottaa ja luovuttaa ohjaksia Jeesukselle. 050 387 1642. Su 24.9. Esseen maksimipituus on kuusi sivua eli 15 000 merkkiä sisältäen välilyönnit. Miksi Maria vain keskittyi kuuntelemiseen, kun Martalla oli kädet täynnä työtä! Jeesus vastasi tavalla, jota Martta tuskin osasi odottaa. klo 18 Rippikoulu-info tänä syksynä rippikouluun ilmoittautuville ja huoltajille Jaalan kirkossa. Sama kirjoittaja voi osallistua kilpailuun vain yhdellä esseellä. Jeesuksen mielestä vain yksi oli tarpeen. Tikkakisa (43): naiset Anne Linden, miehet Tommi Liukkonen, nuoret Sini Sarjala. klo 12.15 Laulun ystävät Srk-keskuksen kahvio. klo 10 Turinatupa Srk-keskuksen neuvottelutila. Huolehtimisesta luopuminen tuo mukanaan vapauden. www.jaalankappeliseurakunta.fi JAALAN KAPPELISEURAKUNTA Jumalanpalvelus Su 17.9. klo 10 Messu Srk-keskuksen sali, Ihebom, Anne Suhonen, Huhtala, Kirkkokuoro. Ruokamaksu on 10 €. Martta hätäili ja huolehti niin monista asioista. joulukuuta otetaan tarkasteluun japanilaiskirjailija Haruki Murakamin romaani Pimeän jälkeen . Piiri kokoontuu kirjastolla klo 13.30–15. Mukana luennoimassa ovat seurakuntalainen.fi -sivuston päätoimittaja Sari Savela sekä sairaalateologi Tuula Portin. klo 12 Rukouspiiri Kahvitupa. Kilpailun suojelija on Kotkan kaupunginjohtaja Esa Sirviö ja päätuomari Maryan Abdulkarim. Sururyhmä alkaa 19.9. Päätuomari ja esiraati voivat harkintansa mukaan jakaa myös muita palkintoja tai kunniamainintoja. klo 17 Aikalisän lisäaika. Ryhmään ilmoittaudutaan etukäteen Ville Hiltuselle 15.9. klo 10 Messu. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Lindstam. La 16.9. No, mitä se luottamus sitten voisi olla. Kilpailun pääpalkinto on 1 500 euroa. Voisiko se olla turhasta huolehtimisesta luopumista. Henkilö voi olla myös sairastavan omainen. Koko sunnuntaisen paketin kääri kokoon äänityöläisenä loistanut Kari Lehtonen. Kyseessä on valtakunnallinen, kaikille avoin esseiden kirjoituskilpailu. KATI BACKMAN Perhetapahtumassa noin 130 osallistujaa Uudet lajit kiinnostivat etenkin nuoria Vaikka ennätysyleisöä ei paikalle saatukaan, voitiin sunnuntaina 3. Ilmoittautuminen sururyhmään Iitin seurakunta tarjoaa syksyisin mahdollisuuden osallistua vertaistuelliseen sururyhmään. Kilpailuessee lähetetään sähköpostitse osoitteeseen outi.kokko@kotka.fi. Su 17.9. Luottamuksellinen ryhmä on tarkoitettu henkilöille, joiden arjen sujumiseen vaikuttaa esimerkiksi yksinäisyys, mielialan lasku, pitkäaikaissairaus tai työttömyys. Tapahtumia To 14.9. To 21.9. mennessä puhelimitse numeroon 044 719 5877 tai osoitteessa paijat-sote.fi. Keskiviikkona 13. Keskiviikkona 1. Lämmin kiitos kaikille Paulaa muistaneille. mennessä, puh. syyskuuta todeta, että yhdistysten yhteinen Perhetapatuma keräsi Hiihtomajan piha-alueelle eri ikäluokat vauvasta vaariin. Nuorille To 14.9. Finprofilen päävoitoksi lahjoittaman klapisäkin voitti Pentti Laiho. Se näkyi ennen kaikkea uusissa lajeissa, kuten saappaanheitossa, porrasjuoksussa ja kepparikisassa. Aikuisille Ma 18.9. mennessä puh. Martta puuhasteli, keitti ja laittoi. 050 387 1654. Ke 20.9. Paikalla Jaalan kappalainen Minna Tanska. tapalaiset ovat mukana messussa kirkossa klo 10. La 23.9. Ja että se, mihin et voi itse vaikuttaa, ei ole suremisen arvoista. Ryhmä kokoontuu Iitin kunnantalolla tiistaisin klo 12.30-15.00, ja päivämäärät ovat 26.9., 3.10., 10.10, 17.10., 24.10. Ryhmä on suljettu siitä lähtien, kun ryhmä aloittaa toimintansa. Poutasää ja sen tuoma aurinko vetivät paikalle ilahduttavasti lapsia ja nuoria. Kotiruokalounas klo 11–13, nakkikastike ja muusi, hinta 8 €. ja 31.10. klo 12–17 OlenNainen -naistenpäivä Srk-keskuksen sali. Kausansaarentie 3. Syksyn ensimmäinen kokoontuminen on keskiviikkona 4. Erään kerran Jeesus saapui kyläilemään heidän luokseen. Voisiko se olla pysähtymistä hetkeen. IITTI Jasper Oliver Kalervo Hietalahti. To 21.9. Ma 18.9. Kun alueella saapuneille tarjottiin myös grillimakkarat, pullakahvit ja arvonta, ei tarjonnasta ollut puutetta. Maria oli valinnut hyvän osan: kuuntelijan ja luottajan osan. Esseiden tulee olla aiemmin julkaisemattomia ja suomenkielisiä. klo 10 Perhekerho Srk-keskuksen monitoimitila. Sen tunnustamista, että Jumala pitää huolen juuri sinusta. Porrasjuoksussa yllättivät nuoret juoksijat, joita osallistui kaikkiaan 35. Väkisinkin tulee olo, että haluaa itse huolehtia ja tehdä, jotta kaikki varmasti sujuu. Nähtävissä myös Jaalan kappeliseurakunnan YouTube-kanavalla. Erityisruokavalioista pyydetään olemaan yhteydessä Charlotta Ihebomiin 24.9. klo 17 Virsi-ilta Srk-keskuksen kahvio. Kilpailun esseiden teemana on ”vapaus”. Yhteystiedot liitetään mukaan sähköpostin viestiosuuteen. Kilpailun tulokset julkistetaan kotkalaisen kirjallisuuden päivänä 10. Lähetysja avustustyö To 14.9. Päijät-Soten Arkeen Voimaa -ryhmä aloittaa toimintansa Iitissä syyskuun lopussa. klo 16 Neulekahvila Kahvitupa. Kilpailuessee on varustettava nimimerkillä. Ke 20.9. Musiikki To 14.9. Saappaanheitto (79): naiset Maija Leivo (18), miehet Tommi Liukkonen (22), nuoret Mika Riikonen (39). klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Kauppinen. Kilpailulajien voittajat (suluissa osanottajamäärä): Porrasjuoksu (44): naiset Susan Rautiainen, miehet Tommi Liukkonen, nuoret (-06 tai myöhemmin syntyneet) Suvi Sarjala. Luonnollisesti Martta tuskastui tilanteeseen ja pyysi Jeesusta puuttumaan asiaan. Essee on lähetettävä viimeistään 10. päivänä 2023 Martta ja Maria Muistatko joskus kuulleesi sisaruksista nimeltä Martta ja Maria. klo 17.30 Vuolenkosken perhekerho Vuolenkosken srk-koti. Rakastamiseen, välittämiseen, luottamiseen. Tervetuloa kaikki mukaan! La 30.9. Ti 19.9. Lapsille ja lapsiperheille To 14.9. Hänen eri lajeja harrastavien nuorten tuntemuksensa oli hämmästyttävä, ja juonnoissaan hän toi nuoret esimerkillisesti esille. Maria istui Jeesuksen lähellä ja kuunteli. Samoin hän huomioi Sauli Holman historiaa, joka näkyy Hiihtomajan seinällä mäkisuksien ja statistiikan muodossa. Vieraita Virosta ystävyysseurakunta Tapa Jakobista. Ryhmä on suljettu ja luottamuksellinen ja sitä ohjaavat seurakunnan työntekijät. joulukuuta 2023. Emma Ryyppö. Jatkossa tapahtumaa on silti kehitettävä. Raamattu kertoo heidän olleen Jeesuksen ystäviä. klo 14 kaikille seurakuntalaisille avoin lounas srk-keskuksessa, vapaaehtoinen ruokamaksu. marraskuuta piirissä keskustellaan Karin Erlandssonin romaanista Koti , joka kertoo Ahvenanmaan historiasta naisten ja lasten kokemana. lokakuuta, jolloin käsittelyssä on Torgny Lindgrenin viimeiseksi jäänyt romaani Taiteilija Klingsor . Pe 22.9. Onhan täällä tekemistä, eikä kaikkea voi vain jättää Herran haltuun seisomalla tumput suorina. klo 18–23 Aikalisä. JAALA Kauko Kalevi Hautala 86 v. Päivinen, Eskola. To 21.9. Arkeen Voimaa -ryhmä Iitissä. Yhteistyökumppaneina ovat kirjoittajayhdistys Paltta ry, Kotkan kulttuuri ry, Kymenlaakson kesäyliopisto sekä Kymen Sanomat. Juha LUMIMARJA TIRRONEN Iitin kirjaston lukupiiri jatkuu Tuula Heinon johdolla Iitin kirjaston lukupiiriä vetänyt Kaija Mattila jää tänä vuonna eläkkeelle, mutta lukupiiriläisten toiveesta piiri jatkuu Tuula Heinon vetämänä. Myös Suikkasen perheen rapsutusponit, Allu ja Halla, kiinnostivat ikää katsomatta
Poraan, sahaan, hitsaan. Se kesti pari-kolme tuntia, joten arvasin kyllä jo haastattelun aikana, että taidan saada paikan. Kerro vähän työstäsi Kiitokorilla. Työ on itsenäistä ja työyhteisö leppoisa. Paistan ja savustan. Jatkuvaa penninvenytystä. Jälkimmäisistä esimerkkinä kerrotaan näkemys, jonka mukaan KS Keskiviikkoa ei mainita kirkkovaltuuston vuodelle 2023 hyväksymässä toimintasuunnitelmassa, ja kirkkoherra ja -neuvosto ovat ylittäneet asiassa toimivaltansa. Kirkkovaltuutettu Olli Pasila teki kirkkovaltuuston toukokuun kokouksessa aloitteen, että kirkkoneuvoston kokouspöytäkirjat julkaistaisiin jatkossa seurakunnan nettisivuilla. Pilkin, uistelen ja ongin Urakilla ja muilla lähijärvillä. Työni on pitkälti osavalmistusta. Pidän eniten siitä ja alumiinihitsauksesta, niihin pitää syventyä. Hiki valui, koska tehtaalla oli lämmin ja tilanne jännitti. Miten päädyit Kiitokorille. Enimmäkseen kalastan ahvenia ja kuhaa, joskus tulee sivuosumina haukia. Kirkkovaltuutettu Esa Lehtisen tekemä valtuustoaloite liittyy asiaan, jonka taustoja ei ole Iitinseudussa aiemmin avattu. Kuhasta teen keittoa ja siian graavaan. Kirkkoneuvosto päätti, että jatkossa näin toimitaan. Pöytäkirjan mukaan keskusteluissa on tuotu esiin sekä ilmoittelua KS Keskiviikossa puoltavia että vastustavia mielipiteitä. Kerro kalastusharrastuksestasi. Kyllä. Yllätyin, kun minut kutsuttiin haastatteluun. Orimattilassa olin viitisen vuotta koneistajana ennen kuin vaihdoin työpaikkaa Smart Glassille Kausalaan. heinäkuuta 2023 voimaan astunut uusi kirkkolaki edellyttää, että pöytäkirjat julkaistaan yleisessä tietoverkossa. Keväisin käyn onkimassa siikaa merestä Helsingin läheltä. Nuorempana olin pitkään RC-Linjalla, josta tuli sittemmin Climecon. Viimeviikkoisen kokouksen pöytäkirjasta käy ilmi, että ilmoitteluasia on herättänyt keskustelua sekä kirkkovaltuustossa että -neuvostossa. Kirkkoneuvoston kokouspöytäkirjat julkisiksi Olli Pasilan valtuustoaloite meni läpi, koska uusi kirkkolakikin edellyttää julkaisua. Olen kova stressaamaan, mutta kalastaminen rentouttaa. Montako kuppia kahvia juot päivässä. Sitä ennen olit ollut useamman vuoden työttömänä. Esa Lehtisen aloite ei kirkkoneuvoston mielestä anna aihetta toimenpiteisiin. Kuussa jäi 520 euroa käteen, ja sillä piti tulla toimeen. Kalastan yleensä aamupäivisin tai arki-iltaisin, mutta kuhan uistelu on yöpuuhaa. Ihan hyvää, vaikka juuri nyt olen lomautettuna levyseppähitsaajan työstäni Kiitokorilla. Ei siinä paljon hurrattu, kun Kelan rahoilla eli. Lapsuuden Mankalassa ja aikuisuuden Kausalassa. Aiemmin kirkollisia ilmoituksia oli julkaistu vain Iitinseutu -paikallislehdessä. Iitin seurakunnan kirkkoneuvosto on pitänyt ensimmäisen kokouksensa vs. TÄNÄÄN Iitinseutu 5 LUMIMARJA TIRRONEN Torstaina syyskuun 14. Miten valmistat kalaa. Helmikuun kokouksessa Lilli Aalto ehdotti Henna Huppusen kannattamana, että Iitin seurakunta ei tartu Kaakon Viestinnän tarjoukseen vaan käyttää rahat some-ilmoitteluun ja -koulutuksiin. 10-20. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa kahta valtuustoaloitetta. Sitä vain ei saa enää Iitistä, niin kuin ei siikaakaan. Aloitit Kiitokorilla maaliskuussa 2018. Onneksi minulla on harrastus. Koska kirkkoneuvoston pöytäkirjat eivät ole olleet julkisia, lehdellä ei ole ollut tietoa päätöksenteon yksityiskohdista. Nyt pitää lähteä Jaalaan tai Päijänteelle, jos muikkua haluaa kalastaa. Olin vähän siinä luulossa, etten pääse enää mihinkään. Kävin sinä aikana monta hitsauskurssia ja hankin täydennyskoulutusta. Levikki ja lukijamäärä ovat eri asioita, mutta valmistelutekstissä on verrattu näitä lukuja. Osa työtehtävistä on helppoja, osa vaikeita ja haastavia. Kalastus on ollut pelastukseni. Kirkkoneuvosto totesi, että Esa Lehtisen valtuustoaloite ei anna aihetta toimenpiteisiin, koska asia tulee pian taas valtuustoon vuoden 2024 talousarvion ja toimintasuunnitelman käsittelyn yhteydessä.. Kausalassa on helppo sortua kaljanjuontiin, jos töitä ei ole. Millaista oli olla monta vuotta työttömänä. kirkkoherra Pekka Särkiön johdolla. Löysin paikan itse työkkärin sivuilta ja laitoin hakemuksen. KS Keskiviikossa ilmoittelua pidetään tarpeellisena, koska kaikki seurakuntalaiset eivät tilaa maksullista lehteä. Myös 1. Esa Lehtinen teki heti toukokuussa valtuustoaloitteen, jossa hän esittää, että Iitin seurakunta ei laita maksullisia ilmoituksia KS Keskiviikko -ilmaisjakelulehteen. Muikkua on ollut Urajärvellä ja Leininselällä, mutta se hävisi näistä vesistä joskus 1970tai 80-luvulla. Suoritetussa äänestyksessä Timo Mikkola, Timo Mäntynen, Maria Niinipuu, Jari Nordman, Veikko Ojala, Anu Tähti ja kirkkoneuvoston puheenjohtajana toiminut kirkkoherra Mikko Pelkonen olivat kuitenkin sillä kannalla, että Iitin seurakunta ryhtyy ilmoittelemaan KS Keskiviikko -lehdessä, ja näin on toukokuusta lähtien toimittu. Se nosti mielialaa ja toi rytmiä elämään myös työttömyysvuosien aikana. Kuha on kuin kissa, näkee hämärässä parhaiten. Asian taustaksi pöytäkirjassa kerrotaan, että Kouvolan Sanomia ja sen Keskiviikko -liitettä julkaiseva Kaakon Viestintä Oy oli ollut asiassa aloitteellinen. Puoltavan kannan mukaan lehti-ilmoittelusta päättäminen on normaalia operatiivista toimintaa, josta päättävät viranhaltijat ja kirkkoneuvosto. Kaikki tehtävät ovat mielenkiintoisia. Tuntui hyvältä päästä taas ansaitsemaan. Mitä olit tehnyt ennen työttömyysjaksoa. Olet asunut koko ikäsi Iitissä. On jo ikävä. Nykynuoret eivät enää rupea kalastajiksi, koska työ on rankkaa fyysisesti. päivänä 2023 LUMIMARJA TIRRONEN Jari-Pekka Virran kanssa ”Kalastus on ollut pelastukseni” Pitkän työttömyysjakson jälkeen Jari-Pekka Virta nauttii suuresti työstään levyseppähitsaajana Mitä kuuluu. Tällä viitataan Iitinseutuun . Oliko helppoa sopeutua takaisin työelämään. Pöytäkirjan mukaan Iitinseudun tilaajamäärä oli vuonna 2020 vain 2 721 kappaletta, kun KS Keskiviikon lukijamääräksi arvioitiin 73 000 henkeä. Kalastusharrastuksen ansiosta päivärytmi oli melko helppoa saada kohdilleen. Osan saaliista vien vanhemmilleni Mankalaan tai annan tutuille. Kaverin kanssa mentiin kimppakyydillä Kouvolaan. Toivon pääseväni pian taas töihin ahertamaan. Mikä on lempikalasi. Työttömyys ei tee hyvää mielenterveydelle. Ihminen ei tule toimeen ilman rahaa. Haastavinta on ruostumattoman teräksen käsittely. Kirkkoneuvosto oli vertaillut esimerkiksi Iitinseudun levikkiä KS Keskiviikon lukijamäärään ja löytänyt paljon hyvää Keskiviikko -vaihtoehdosta. Viikko-pari meni ihmetellessä, mutta sen jälkeen kyllä. Muikku. Työpäivät tehtaalla alkavat seitsemältä aamulla. Helppoa on esimerkiksi poraaminen ja levynleikkaus. Olen suorittanut metallialan perustutkinnon ja työskennellyt pitkään levyseppähitsaajana. Kirkkoneuvosto päätti helmikuussa, että Iitin seurakunta ryhtyy julkaisemaan kirkollisia ilmoituksia KS Keskiviikko -lehdessä. Kurssit olivat hyviä
Tuo ajatus pitää toisintaa joka päivä. Ekaluokkalaisena hän asteli samaan Vuolenkosken koulun opettaja Johanna Salonen on itse käynyt kylän koulua. Vuolenkosken satavuotias kouluhistoria onkin arvokas. Tiedämme purettuja, kodeiksi myytyjä ja ravintoloiksi tai yrityksiksi muutettuja vanhoja kansakouluja. Katkelmat pöytäkirjoista ja muut muistelut kertovat menneistä vuosista. Juhlassa koulun oppilaat herättävät tapahtumat vakuuttavasti eloon. Vuodet vierivät nopeasti. Kenties keski-ikäistyneet sukulaiset heidät vielä muistavat, nuorempia ei vielä kiinnosta. Yksi kerrallaan he kertovat koulustaan. Jos suunnitelmista ei olisi poikettu, koulun keskiosa olisi yksikerroksinen. 1920-luvun iittiläiset merkkihenkilöt ovat enää vain nimiä pöytäkirjoissa. Tietämättömille edes pihapiiri ei välttämättä kerro kouluhistoriasta. Salonen on opettanut Vuolenkoskella vuodesta 2020. Seinät ovat lopulta kuori, jossa ajatus koulusta asuu. Nyt samaa koulua käyvät hänen lapsensa. Tukit kaatuvat ja sahataan hirsiksi. Räppäri Paperi T:tä lainaten: ”Sä oot tärkee, sä tuut unohtuu”. Johanna Salonen on paluumuuttaja. Kaikesta näkee, että juhlaan on panostettu. Toisen kerroksen hirret eivät tuoksuisi, eikä niistä voisi ottaa hienoja taidekuvia, joita Vuolenkosken alakoulun nykyiset oppilaat ovat ottaneet. Kansakoulutoiminta oli alkanut Vuolenkoskella vuosikymmeniä aiemmin. ”Arvon mekin ansaitsemme” oli voimakas koululaisten esittämänä. Miettikö rakennusmestari Väinö Liljander, että hänen rakentamassaan koulussa vietetään 100-vuotisjuhlia syyskuussa 2023. Lopulta vietetään koulun avajaisia. Vuolenkosken koulun opettajat aloittivat ensimmäiset valmistelut syksyllä 2022. Joukko oppilaita seisoo hiljaa lavalla. Aurinko paistaa sisään Vuolenkosken koulun toisen kerroksen päätyikkunasta. 6 Iitinseutu JOHANNES NIEMELÄINEN Torstaina syyskuun 14. Osasivatko silloiset kansankoulun opettajat ja oppilaat kuvitella sata vuotta eteenpäin. Pääosin entisistä oppilaista koostuva bändi alkaa soittaa ja savukone tupruta. Viitosja kuutosluokkien opettaja Johanna Salonen esittelee tiloja Iitinseudulle ennen koulun 100-vuotisjuhlaa ja vie yläkertaan. Salonen esitteli Iitinseudulle koululle koottua näyttelyä vanhoista opetusvälineistä.. Siksi onkin luontevaa, että Vuolenkoskella juhlistettiin erityisesti satavuotiasta koulurakennusta. Tuskin. Kuinka tuuli humisee koulussa, miten koulu tuottaa lapsille suurta iloa. Vuolenkoski Areenan sali on täynnä juhlan alkaessa. Juhlaa ei kuitenkaan olisi ilman toimintaa. Seinät eivät ole itseisarvo, mutta siinä on jotain mieltäylentävää, että sama hirsikoulu on palvellut oppilaita sukupolvi toisensa jälkeen. Talvella Johanna Salonen, Paula Seppä ja Ville Pisto kävivät läpi vanhoja Iitin kunnan pöytäkirjoja. päivänä 2023 Vuolenkoskella juhlittiin näyttävästi kylän satavuotiasta koulua Kyläkoulun pitkä historia on mieltäylentävä erityisesti tulevaan peilaten Satavuotiaan hirren tuoksu on huumaava syyskuisen iltapäivän lämmössä. — Kulttuurihistoriallisesti merkittävä, Salonen toteaa Vuolenkosken koulusta. Koulu saa ikkunansa
Anjalankosken Teatterin ja Kuusankosken Teatterin tukeminen aiotaan lopettaa kokonaan. Nykyiset merkkihenkilöt, opettajat ja jopa oppilaat lienee silloin jo unohdettu. Keinoja talouden tasapainottamiseen on kartoittanut kaupunginhallituksen asettama ohjausryhmä. Ensi vuoden talousarviota valmistellaan kaupunginhallituksen kesäkuussa antaman kehyksen pohjalta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Salonen saa opettaa omien lastensa lisäksi vielä montaa oppilassukupolvea. Yksityistieavustuksia aiotaan vähentää nykyisestä 550 000 eurosta 200 000 euroon vuodessa. Kuusankosken, Valkealan ja Inkeroisten uimahallit aiotaan sulkea. Säästää aiotaan myös liikennealueiden talvikunnossapidosta ja viheralueiden hoidosta. Iitinseutu Kulttuuriavustusten leikkaukset pienentäisivät Pohjois-Kymen musiikkiopiston tukia. Jos ottavat, millä laitteilla. — Täällä on hyvä olla, hän sanoi.. Uuden Urheilupuiston uimahallin on määrä valmistua Kouvolan keskustaan vuonna 2027. Kiinteistöjen purulla, myynnillä ja energiatehokkuusinvestoinneilla etsitään merkittäviä säästöjä ylläpitokustannuksista. Toinen Salosen vanhemmista hankki ensisivistyksensä samojen seinien sisällä. Kuudesluokkalainen Elina Rantanen pitämässä oppilaan puhetta Vuolenkosken koulun 100-vuotisjuhlassa. Koululaisten dramatisoinnit koulun rakennusvaiheista olivat hienoja. Kouvolassa on tulossa päätöksentekoon mittava sopeuttamispaketti. ” 7 LUMIMARJA TIRRONEN Torstaina syyskuun 14. Osa palveluista järjestetään tulevaisuudessa keskitettyinä. Inkeroisten jäähalli aiotaan sulkea ja purkaa. Kaupungin myöntämiin kulttuuriavustuksiin on valmisteltu ensi vuodelle 314 000 euron leikkauksia, mikä merkitsisi Kouvolan Teatterin ja Pohjois-Kymen musiikkiopiston tukien sekä harkinnanvaraisten kulttuuriavustusten pienenemistä. Dramatisoivatko lapset tuolloin Vuolenkoski Areenan rakennusurakan. Tämä koskee esimerkiksi jäähalleja ja uimahalleja. Kouvolan teatterirakennuksen peruskorjausja laajennushankkeen on tarkoitus valmistua vuonna 2028. Kuusankosken uimahalli lakkautetaan. Väkevä oli myös koululaisten, Nuppulan päiväkodin ja Viihteellisten yhteiskuoron tulkinta Vicky Rostin euroviisukappaleesta Sata salamaa (1987). Soivatko Vuolenkosken koulun 200-vuotisjuhlassa tänä kesänä Olympiastadionilla nähdyt JVG, Kaija Koo tai Käärijä. Myös Kymenlaakson Orkesteri Oy:n tuki loppuisi kokonaan vuonna 2026, kun nykyinen sopimus Kotkan kaupungin kanssa päättyy. Kouvolan kaupungin tiedotteen mukaan toimintaa on sopeutettava, jotta kaupungilla olisi jatkossakin varaa järjestää lakisääteiset peruspalvelunsa. Koulun kuoro veti voimalla Jaakko Juteinin vuonna 1816 julkaisemaan runoon sävelletyn Laulun Suomessa , joka tunnetaan paremmin nimellä Arvon mekin ansaitsemme . Keskustan pääkirjastoa uudistetaan, mutta Korian ja Elimäen kirjastot aiotaan siirtää koulujen yhteyteen. Paljon lisää kuvia juhlasta Iitinseudun verkossa: iitinseutu.fi Koulu saa ikkunat. Yhtiö ylläpitää Kymi Sinfonietta -orkesteria. Lisäksi yhdyskuntatekniikan palveluverkkoa tullaan supistamaan leikkialueiden ja koirapuistojen osalta. Kouvola omistaa yhtiöstä kolmanneksen, Kotka kaksi kolmasosaa. Anjalankosken Teatterin ja Kuusankosken Teatterin tukeminen aiotaan lopettaa kokonaan. Lähtökohtana on, että kaupunki järjestää jatkossakin lähipalveluita kahdeksassa taajamassa. Satavuotisjuhlassa oppilaan puheen pitänyt kuudesluokkalainen Elina Rantanen toivotti koululle pitkää ikää. Upea oli esimerkiksi juhlabändin ja solisti Tia Nikkilän tulkinta Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maijasta (1977). Juhlassa puhunut Iitin kunnanjohtaja Jarkko Salonen totesi Iitin kunnan kouluverkon olevan tällä hetkellä ”optimaalinen”. päivänä 2023 Kouvola sopeuttaa voimakkaasti lähivuosina Säästöjä aiotaan kohdentaa esimerkiksi musiikkiopistoon, Kymi Sinfoniettaan, teattereihin ja yksityistieavustuksiin. Emme voi tietää, vietetäänkö koulun kaksisataavuotisjuhlaa. Nyt jo kaksi hänen lapsistaan käy samaa koulua. Muutoksia ei ole luvassa ainakaan nykyisillä lapsiluvuilla. Onko Arvon merkin ansaitsemme kestänyt edelleen aikaa. Pitkä ikä vaatii paljon niin rakennukselta, opetukselta kuin ympäröivältä yhteisöltäkin. Nämä kahdeksan taajamaa ovat Kouvolan keskusta, Kuusankoski, Jaalan kirkonkylä, Elimäen kirkonkylä, Koria, Valkeala, Inkeroinen ja Myllykoski. Tuoksuuko 200-vuotias hirsi, ottavatko oppilaat vielä taidekuvia. Juhlan suurta antia olivat historian dramatisoinnin lisäksi hienot musiikkiesitykset. Mutta koulun seinät saattavat edelleen olla pystyssä, ja aikaa voi mitata aurinkokello, jonka kunta ensi kesänä koululle lahjoittaa. Joukkoliikenteen palvelutasoa on tarkoitus laskea siten, että säästöjä saataisiin kerättyä yhteensä 150 000 euroa ensi vuonna. Vuolenkosken koulussa on nyt 40 oppilasta. Kouvolan kaupunki suunnittelee melko massiivisia sopeutustoimia lähivuosille. kouluun elokuussa 1994. Kenties aurinkokellon ihmeitä saavat sadan vuoden päästä tarkastella uudet ekaluokkalaiset, jotka astuvat hirsikoulun ovista sisään elokuussa 2123. Kehys sisältää talouden sopeutustoimia 14 miljoonaa euroa ensi vuonna ja 23 miljoonaa euroa vuonna 2027. Tämä pienentäisi kaupungin menoja reilulla miljoonalla vuodessa
Myös iittiläisillä järjestöillä, seuroilla ja yhdistyksillä oli kesän aikana mahdollisuus hakea tukea vähävaraisten perheiden lasten harrastustoiminnan mahdollistamiseen. Viimeinen ilmoittautumispäivä on ke 4.10.2023. 029 512 000 Hämeen TE-toimisto – Lahti: Henkilöasiakkaat................0295 025 500 Yrityspalvelut.....................0295 041 440 https://toimistot.te-palvelut.fi/lahti Maataloustoimisto, Iitti Avoinna toistaiseksi ajanvarauksella puh. 8 Iitinseutu Virastoinfo Verotoimisto Kirkkokatu 12 B, 15140 Lahti (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. 02061 59600 www.iitti.fi Toimistot avoinna klo 9.00–15.00 Vaihde avoinna ma-pe 9.00-15.00 P. Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu, toimitus Minna Tervo ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja toimitus Jättöaika, seurapalsta ja pikkuilmoitukset: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi keskiviikkona klo 10.00 mennessä Jättöaika, vedosilmoitukset: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi tiistaina klo 15.00 mennessä Ilmoitushinnat paperilehdessä Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,15 E /pmm Kiitosilmoitus 40 E /kpl Etusivu (silmä) 100,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,00 E /kpl Palveluhakemisto 45,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Tuen saajat on nyt julkistettu, ja joukossa on neljä iittiläistä seuraa tai yhdistystä. Paikkana: Studio 123, Kuusankoskitalo Ilmoittautuminen tapahtuu Iitin kirjaston infopisteessä maksamalla 10 €/osallistuja. 02061 59600 sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi Iitin Vuokratalot Oy.......040 483 3765 .......................................... päivänä 2023 Kiroileva siili Lassi ja Leevi 262 SENIORI-INFO Tervetuloa mukaan Iitin ikäihmisten yhteiseen elokuvahetkeen! Lapua 1976 -elokuva esitetään perjantaina 6.10.2023 klo 13 yksityisnäytöksenä. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Lahti Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat verkossa tai asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 iitinseutu.fi Torstaina syyskuun 14. 040 5957 264 Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö............. 040 720 9934 tai 044 781 3711 IITIN KUNTA Vaihde puh. 2 000 euron lahjoituksen saa lasten salibandyyn ja jalkapalloon satsaava Jenga Team ry. Jakeluhäiriöt Kausalan varhaisjakelualue arkisin 6.30-16 p. .040 548 2693 Eläinlääkäri, Iitin toimipiste Rautatienkatu 27...............044 480 1177 Kansalaisopisto...............040 554 6502 Ravilinnan vapaa-aikakeskus ............................................0400 650 293 Kuntosali.......................... Avustukset maksetaan lokakuun loppuun mennessä. Tuhat euroa saavat Iitin Käsityöläiset ry sekä Iitti Hockey. 040 5811 675 Päiväkoti Peltohiiri.........040 5491 893 Päiväkoti Nuppula..........040 5117 219 Paloja pelastuslaitos Päijät-Hämeen pelastuslaitos .............................................(03) 8773 112 Sosiaalija terveyspalvelut Päijät-Hämeen hyvinvointialue ................................................(03) 81 911 Ympäristöpalvelut Ympäristöterveydenhuolto ............................................(03) 780 0211 Ympäristönsuojelun viranomaispalvelut, Heinolan kaupungin ympäristötoimisto ..............................................044 769 3000 LUMIMARJA TIRRONEN Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Uutismedian liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite Kauppakatu 6, 47400 Kausala Verkkolehtiosoitteemme iitinseutu.fi Paperilehden ilmestymispäivä Torstai Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Perjantaisin palvelemme asiakkaita puhelimitse ja sähköpostitse. 0400 650 293 Kuntosalin aukioloajat: ma–su 5.30–22.00 Kirjasto Kausansaarentie 3.............040 483 3800 Omatoimiaika Palveluaika ma–su klo 7–21 ma–ti klo 12–19 ke–pe klo 10–16 Kirjastoauto....................040 523 2543 Varhaiskasvatusyksiköiden esimies ........................... 0100 4070 Jaalan kirkonkylä arkisin 6-16 p. Elokuviin Kuusankoskelle kuljetaan omin kyydein. 040 6353 151. Kausalan Yritykselle myönnettiin 500 euroa. 040 5500 257 Päiväkoti Pikku-Vieteri. verkkolehti Kestotilaus 12 kk laskutusjakso 105,00 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso 115,00 Tilaushinnat verkkolehti: 12 kk jakso 69,00 (uudet tilaukset verkon kautta, maksu Visma Pay). Elokuvanäytöksen järjestäjänä on Iitin kunnan hyvinvointipalvelut www.iitti.fi Neljälle iittiläiselle järjestölle lahjoitukset OP Päijät-Hämeeltä Avustuksilla mahdollistetaan harrastustoimintaa vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille OP Etelä-Häme ja OP Päijät-Häme tekevät yhteensä 70 000 euron lahjoituksen toimialueidensa järjestöille, jotka tarjoavat harrastustoimintaa paikallisille lapsille ja nuorille. Verkkolehti osoitteessa iitinseutu.fi 24/7 vain 5,75/kk. Ilmoitushinnat verkkolehdessä: Katso iitinseutu.fi Tilaushinnat paperilehti sis. Kyytitarpeesta kerro kirjastossa tai soita senioriohjaaja Virpi Järvenpäälle puh. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo
päivänä 2023 Seuratoiminta Kouluruoka Iitinseudussa 7.9. klo 13–15. Nykyiset ja uudet laulajat joukolla mukaan laulamaan! Eläkeliiton PäijätHämeen piirin hengellinen päivä Hollolan keskiaikaisessa kivikirkossa keskiviikkona 20.9. syyskuuta klo 17–18. Kaikki reippaasti mukaan! Kyläyhdistys tarjoaa kahvit ja kastamistakin tarjolla. To: ohrapuuro, marjakeitto, juusto, kurkkuviipale, ruisvuoka (sydänmerkkiateria) . Viihdy kanssamme! Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 18.-22.9.2023: Ma: tahitilainen kanakastike, riisi, jäävuorisalaatti, persikka, punasipuli. Ilmoittautumiset 14.9. Ohjelmassa aamukahvi Tertin kartanossa ja kartanon esittely, jonka jälkeen siirrytään Kenkäveroon, jossa Pappilan syysbrunssi ja ostosaikaa puodeissa. Käsityökerho ma 18.9. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite. 044 297 3067. Keskustellaan syksyn ohjelmasta. Ti: kaalilaatikko, jäävuorisalaatti, porkkanaraaste, puolukkahillo. Lokakuu on Puurokuu! Keskiviikkona 18.10. Kaikki mukaan! Iitti-Nastola Sydänyhdistys ry. ja tied. Paikkoja 50. Ostarilla, Ratatie 150, Mankala. Ei pukuja, ei puheita. julkaistun ristikon ratkaisu Iitin Erä ry. mennessä Eijalle 040 518 4214. klo 12–15. klo 12–14. – PäijätHämeen Omaishoitajat ry Kaikille avoin tilaisuus torstaina 21.9. 040 734 9158. klo 16.30 Veteraanimajalla. Kasvisruokailijat: papuja ja juureksia tomaattikastikkeessa. Pelikerho kirjastolla ma 23.10. Viikkoammunnat Tillolan ampumaradalla tänään to 14.9. Hirvijahti aloitetaan la 14.10. Kasvisruokailijat: kasvisnakki. Ulkoliikuntaa, bingo, tietokilpailu, arpajaiset ja kahvit. Bussi varattu. 040 740 5713 tai Pekalle puh. klo 13.00 Cabaret-musikaaliin. SM-laituripilkki Kuopio, Maljalahti, 23.9. Sääskjärven aikuisten päiväkerho kokoontuu Puttilassa, Puttilantie 60, HUOM! ti 26.9. klo 12.00–14.00. Vietetään pizzahetkeä Pizzeria Rehtorissa huomenna pe 15.9. Myös monipalveluauto Hiisi on paikalla. Jäljellä olevat seuran omat hirvikiväärin harjoitusvuorot Tillolassa: su 17.9. Kasvisruokailijat: kasvishernekeitto. klo 10.00–13.00. Uudet kokeilijat mukaan! Laulun ystävät to 21.9. Lukemisen iloa paikallislehden parissa. Kahvittelua ja seurustelua entiseen tapaan. klo 10– 12, su 8.10. Maksullinen lounas Vanhassa Pappilassa. Areenan kuntosali on tapahtuman ajan vapaassa käytössä maksutta. Käsityökerho kirjastolla ke 20.9. liikkakerhon ja lenkkeilyn (alk. Maakansan maaja kotitalousnaiset ry. Jaalan koulun ruokalista 18.-22.9.2023: Ma: jauhelihakastike, pasta, tomaattiketsuppi, kaali-kurkkuomenasalaatti (sydänmerkkiateria) . Kerro myös jos tarvitset kyydin. klo 12.00– 14.00. Järj. klo 13.00. Jos olet kiinnostunut, ilmoittaudu kimppakyytejä (Kausalasta klo 16.45) varten Penalle puh. klo 9 alkaen. Iitin Jousiampujat ry:n jousiammunnan valmennusvuorot maanantaisin klo 17.00–18.30 Kymppirannassa (Uimarintie 2). Lisätiedot: p. klo 13.00. Hirviharjoitusammunnat Tillolan ampumaradalla: la 16.9. Muistamisille matkakirstu oven pielessä. Piirin laituripilkki la 16.9. Ohjelmassa kirkon esittely ja hartaushetki. Raija 040 558 5927. järjestelyvuorossa Maakansa. Ideoidaan yhdessä mitä teemme seuraavaksi. klo 14–15. www.iitti.fi PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI!-tapahtuma Vuolenkoski Areenalla ma 25.9.2023 klo 16–19. Lisätietoja Terttu Siilola 050 337 6953. Perillä retkievästä tarjolla. Pelikerho kirjastolla ma 9.10. Soutuvuoroja voidaan vaihtaa kotimatkalle. klo 12–15 ja su 1.10. Rovasti Päivi Sipposen luento voimavarojen löytämisestä. Sydänpäivää vietämme Hiihtomajalla pe 29.9. Soutuporukan lähtö Kirkonkylältä Pappilan rannasta klo 10, muilla kulkuvälineillä saapuvat: kokoontuminen klo 12 Hiidensaaressa. Ampujat paikalle papereiden tarkastukseen klo 7.30. mennessä mieluummin tekstarilla. ja Kiilopää 60 v. Tulkaahan mukaan! Kesän 2024 Kaksi Kitaraanäytelmään mukaan tulosta kiinnostuneiden kokoontuminen Iitin lukiolla tänään torstaina 14.9. klo 17.00 alkaen. Passitornitalkoot seuratalolla la 16.9. klo 12–16. SÄÄSKJÄRVEN NAISTEN ja YSTÄVIEN kahvilatreffit Piiassa ja Rengissä Elimäellä huomenna pe 15.9. Ennakkoilmoittautuminen Eijalle huomiseen pe 15.9. Sauna lämpiää ja tarjolla virvokkeita sekä makkaraa. klo 13.00. Veneeseen mahtuu 14, mielellään yli 15 v. klo 8.00. klo 12.00–14.00. Tapahtumassa voit mittauttaa kehonkoostumuksesi InBody laitteella. Rantatie 4, Loviisa, klo 10.00–14.00, arvonta klo 9.30. Tapaaminen Iitin kunnantalon valtuustosalissa to 21.9. To: hernekeitto, sipuli, juusto, paprika, pannukakku, marjahilloke. Leader-info tiistaina. Kaukaan kyläyhdistyksen kässäkerho kokoontuu syyskuussa maanantaisin klo 16–19 ent. klo 18.30 Kausalan ABC:n kabinetti. klo 12.00– 15.00 kirjasto. Myllykosken ladun ulkoilumajalla klo 17.30–19.30. Lounasta varten ilmoittautumiset HETI Eijalle puh. Pe: kalakepukat, jogurttikastike, perunasose, porkkana-vihersalaatti (sydänmerkkiateria) . LYÖTTILÄN LUJA. Hyvät palkinnot! Kaikki jäsenet joukolla mukaan! Syksyinen kokoontuminen ti 19.9. mennessä p. klo 11.00. Kerho kirjastossa ke 20.9. ja 8.11. klo 10.00– 13.00. Äijävirta kokeilee frisbeegolfia ti 19.9. Ruskaretki kirkkovenesoutaen Hiidensaareen su 17.9. Omat työkalut ja kuljetuskalustoa mukaan, seura tarjoaa evästä. Tilaisuudessa kerrotaan Leader-rahoituksista kaudelle 2023–2027. klo 12.15, seurakuntakeskus. Kasvisruokailijat: tahitilainen soijakastike. Tarinailta ti 19.9. Käsityökerho kirjastolla ke 18.10. klo 18.00. Kasvisruokailijat: kaali-härkäpapulaatikko. Teatteriretki Kouvolan teatteriin lauantaina 21.10. Neulomme, virkkaamme ja rupattelemme. Ulkona kiertää luontoaiheinen suunnistusrata, sekä sisällä on kisailua ja temppurata. Iitin kunta järjestää yhteistyössä Pohjois-Kymen Kasvun kanssa yhdistyksille ja yrityksille suunnatun Leaderrahoitusinfon kunnantalon valtuustosalissa ensi viikon tiistaina 19. Lyöttilän Martat & Kuusankosken Herttamartat. soutajaa. Seuraavat kerhot 11.10. hiihtomajan maastossa. Iitin Eläkkeensaajat ry. klo 10.00–13.00. Keskeisinä aiheina Suomen Latu 85 v. 050 364 1582. OmaisOiva-kahvilat ovat avoimia ja maksuttomia tilaisuuksia, joissa omaistaan hoitavat ja kaikki omaishoidon asioista kiinnostuneet voivat kohdata toisiaan. Lihaosuusmaksut seuran tilille FI71 5069 0140 0431 98 syyskuun loppuun mennessä. retki Mikkeliin Tertin kartanoon ja Kenkäveroon yhdessä Kuusankosken Herttamarttojen kanssa. Ke: uunimakkara, perunasose, jäävuorisalaatti, tomaatti, kurkku. Torstaina 21.9. Lyöttilän Martat & Lyöttilän Luja. synttärikakkukahveille Vuolenkosken seurantalolle lauantaina 23.9.2023 klo 12–17. Kokoontuminen Maakansan seuratalolla ke 27.9. Lisäksi joka päivä: leipä, levite ja ruokajuoma. Seuraa ilmoittelua. 045 854 4085/Niina. Ammutaan liikkuvaa hirveä. Osoite Ampumaradantie 17, Finrem Shooting Center. Kausalan Metallityöväen ao 175 rannaltaongintakilpailu tänään to 14.9. Ilm. Ilmoittautumiset 30.9. Järj. Ke: broilerkiusaus, kiinankaali-maissi-tomaattisalaatti (sydänmerkkiateria) . Lämpimästi tervetuloa! Tapahtuman järjestää kunnan hyvinvointipalvelut Syntymäpäiviä TERVETULOA Purhon Saijan ja Mikon 100 v. klo 17.00– 19.00, järjestelyvuorossa Lyöttilä. Toivomme runsasta osanottoa. (säävaraus). Arpajaisvoitot tervetulleita. klo 9.30–14.30, arvonta klo 8.45. Pe: uunikala tomaattikastikkeessa, peruna, salaattisekoitus, kurkku, salaattijuusto. Käsityökerho kirjastolla ke 4.10. 040 5608 366. Pelikerho kirjastolla ma 25.9. Ohjeita ja vinkkejä saatavilla. Tuulispään ranta klo 17.00 alkaen. Paikalla kahvitarjoilu. Sääskjärvi–Iitin Kalamiehet ry seuraottelu tänään to 14.9. Kaikki jäsenet joukolla mukaan, kerromme tulevan syksyn tapahtumisista ym. Iitin yhdistys. klo 17.30. kunnantalon valtuustosalissa klo 16.00. Infossa käydään läpi hakemuksen tekeminen ja tärkeimmät asiat liittyen hankkeen toteutukseen. Ti: lihakeitto, grahamsämpylä, omena (sydänmerkkiateria) . Aikaa on varattu myös kysymyksille. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua. 044 278 7261 sunnuntai-iltaan 17.9. OmaisOivakahvila Kahvituvalla (Kauppakatu 16, Kausala) maanantaina 25.9. Iitinseutu 9 Torstaina syyskuun 14. Tulkaahan joukolla mukaan! LYÖTTILÄN MARTAT. Lisätietoja Pirjolta p. 040 518 4214. Lauantaina 7.10. Illan vetäjinä liikuntaneuvokset Tuomo Jantunen ja Raija Härmä. Jos olet kiinnostunut niin ota ennalta yhteyttä: Tero Tuomisto puh. P e r h e n i e m e n maatalousnaiset. Huom! uusi päivä! Tied. mennessä Aarno Kohoselle. klo 17.30) perään Martat tarjoavat Lyöttilän seuratalolla puuroa klo 18.30
Torstaina syyskuun 14. Siivousliikkeita .. 10 Iitinseutu Palveluhakemisto Polttooljya .. .. Hautaustoimistoja Kukkakauppoja Sahkoliikkeita .. 3636118, 040-7523932 Maalausta ja tapetointia Metsatyot .. .. Autotarvikkeita Autokorjaamoja ja -huoltoja Pienkonekorjaus ja -huollot Varastotie 8, 47400 Kausala, www.kausalanautokatsastus.fi puh. Kuljetuksia Kauneushoitoloita Kiinteistohuoltoa .. Nuohous MARKKU VARPENIUS Ky p. .. MATTI NIEMI Puh. .. Varikauppoja .. (05) 326 0143, 0400 553 417 Maalausta ja hiekkapuhallusta Maalausja lattianpaallystystyot .. päivänä 2023 Vesija lampojohtoliikkeita .. Vaatekorjaamoja Iitinseutua luetaan verkossa! nyt kannattaa mainostaa osoitteessa iitinseutu.fi ! Viikkohinta alkaen 49 euroa. Yrittäjä, iitinseutu.fi/ilmoittajalle/verkkomainonta/. Hierojia Hautakivia .. .. .. .... Elainlaakareita .. Rakennusliikkeita .. Hammaslaakareita .... .. Sahkoliikkeita .. 044 985 4690, asiakaspalvelu@kausalanautokatsastus.net Avoinna ma-to 9-17, pe 9-16. .. Tilitoimistoja Tuote-esittelyja .. .... .. .. .. .
syyskuuta. Tällä hetkellä realistisesti kolme joukkuetta kamppailee suorasta sarjanoususta ja karsintapaikasta, kommentoi Kauppinen: — Meidän kannalta on hyvä, että toisella sijalla oleva Heinola ja kolmantena oleva Flamingo kohtaavat vielä keskinäisessä ottelussa. Ottelun kolmannella minuutilla huimaan syysvireeseen yltynyt Harri Kauppinen iski illan ensimmäisen maalinsa. Lisäksi Töyrylä tuli toiseksi kuulantyönnössä tuloksella 7,94. Iitin Pallolla on runkosarjaa jäljellä kaksi ottelua. Kevätkierroksella maaleja syntyi kolme kappaletta. Viimeiset 30 minuuttia mentiin ilman tilastomerkintöjä. Uusina, iloisina tuttavuuksina Perhebiitsin tunnelmasta olivat nauttimassa Tunarit ja Ryhmä-Rämä. Ottelu päättyi iittiläisten 4–0-voittoon. Totta kai meidänkin täytyy pelata hyvin, että säilytämme oman asemamme kärjessä. Jatkoimme siitä, mihin viime viikolla Kuusankoskella jäimme. Kotijoukkue oli kuitenkin tyly isäntä. Harri Kauppinen laukoi ottelun 40. Kyseessä on uusi Suomen ennätys. — Sarja on erittäin tasainen. Erityismaininnan loppuottelusta ansaitsee KiTaNin F-ikäinen Elli, joka jaksoi hakea hienoja koppeja isompien pelaajien keskellä pitkän, paahteisen päivän päätteeksi. Tauolle siirryttiin iittiläisten 2–0-johdossa. Keskikentällä hienon pelin pelannut Mirko Puhalainen laukoi pallon maaliin yli 30 metrin etäisyydeltä. Turnauksessa oli mukana seitsemän joukkuetta, jotka saivat nauttia peleistä ja yhdessäolosta aurinkoisessa säässä. Iitin Pyrinnön Jani Töyrylä saavutti luokassaan Euroopan mestaruuden keihäänheitossa tuloksella 27,30. Jaala koetti heti avausmaalin jälkeen horjuttaa kotijoukkuetta voimakkaalla painostuksella. (Kuva: Julia Sassali.) PeLe Perhebiitsin mestariksi Edellisten vuosien voittaja KiTaNi joutui koville Kausalan Yrityksen järjestämä Perhebiitsi pelattiin perinteisesti juuri ennen uuden kauden alkua Ravilinnan hiekalla. päivänä 2023 Jani Töyrylälle EM-kultaa keihäänheitossa Kiekonheitossa Töyrylä teki uuden Suomen ennätyksen Jani Töyrylä toi voiton kotiin Padovan EM-kisoista. Ottelu sai iittiläisten kannalta lentävän lähdön. Mukana turnauksessa olivat edellisvuosilta tutut perheet KiTaNi, PeLe, Koulukadun Jengi, Kotikujan Kingit sekä Team Kujalan Kauhut. Toinen puoliaika alkoi iittiläisten kannalta vauhdikkaasti. minuutilla kotijoukkueen jo 3–0-johtoon. Pelasimme fiksusti pallon kanssa, ja löysimme vastustajan heikot kohdat, kommentoi ottelun parhaaksi valittu Harri Kauppinen. Kakkossijalle tippunut Heinola on kuitenkin vain yhden pisteen päässä, yhden ottelun vähemmän pelanneena. Pronssista taistelivat lohkokakkoset Koulukadun Jengi ja Kotikujan Kingit. Keskiviikkona iittiläisillä oli Elimäellä vastassa FC Villisiat; otteluraportti tulee Iitinseudun verkkolehteen. Iitinseutu URHEILU 11 KATI BACKMAN HENRI HAAPANIEMI Torstaina syyskuun 14. Kauppinen on tehnyt syyskierroksen viidessä ottelussa yhteensä kahdeksan maalia. Kotijoukkueen parhaaksi valittiin Harri Kauppinen, joka osui kolmesti Voiman maaliin. — Vahvaa suorittamista koko joukkueelta. Pronssisijan turnauksessa otti tasaisesti koko päivän ajan taistellut Koulukadun Jengi. Näiden joukkueiden tie vei näin loppuotteluun sijoista yksi ja kaksi. Sadan metrin juoksulla hän tuli kolmanneksi tuloksella 18,02. Tuomas Makkonen kamppaili pelin jälleen hyvin. Kiekonheitossa hän oli toinen tuloksella 22,70. Kaksi viimeistä ottelua pelataan vieraskentillä. Lohkojen voittajiksi selviytyivät tiukkojen vaiheiden jälkeen KiTaNi ja PeLe. Voittajajoukkue PeLe eli perhe Pekkola-Leivo mestaruustunnelmissa.. Alkulohkot pelattiin kahdella kentällä kahden erän otteluina. Mestaruudesta käytiin todella kova taistelu, kun edellisten vuosien voittaja KiTaNi joutui koville hyvään vireeseen päässeen PeLen kanssa. Kun ottelua oli pelattu 15 minuuttia, kotijoukkue iski toistamiseen. Mestaruudesta kertova kiertopalkinto vaihtoikin näin vuodeksi osoitetta, kun PeLe taisteli itsensä turnauksen mestariksi. Makkonen alusti iittiläisten maaleista kaksi ensimmäistä osumaa. Sama mies asialla kolmannen kerran, kun ottelua oli pelattu 42 minuuttia. Iitin Pallo selkeään voittoon runkosarjan viimeisessä kotiottelussa Iittiläiset nousivat sarjakärkeen Iitin Pallo kohtasi perjantaina Ravilinnan nurmikentällä Jaalan Voiman. (Kuva: Jouko Töyrylä.) SUDS:in yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailut käytiin Italian Padovassa 3.–10. Ravilinnan aurinkoiseen syysiltaan oli saapunut yksi kauden suurimmista yleisömääristä seuraamaan runkosarjan viimeistä ottelua. Huimassa maaliputkessa liitävä Iitin Pallon Harri Kauppinen nousi kolmen tehdyn maalin myötä lohkon maalipörssin sijalle kaksi. Perjantain voiton myötä Iitin Pallo nousi jälleen sarjan kärkipaikalle
Meidän mielestämme asiaa ei ole ajateltu loppuun asti ennen lopettamispäätöstä. Seurakuntatalo sijaitsee Iitin kirkonkylällä, kirkon ja kylätalon vieressä. Kirkkoneuvosto päätti kuitenkin asettaa pohjahinnaksi 80 000 euroa. Talousjohtaja Antti Niemen mukaan suunnittelukehyksen pohjana on heinäkuun tulosennuste. Työn tulee olla valmis lokakuun loppuun mennessä. Tänä vuonna alijäämän ennakoidaan olevan 30 miljoonan euron luokkaa. Hintaarviot on liitetty pöytäkirjan liitteiksi, mutta seurakunnan verkkosivuilla niitä ei ole julkaistu. LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN 12 Iitinseutu LUKIJALTA Torstaina syyskuun 14. Lisäksi alueelle rakennetaan kaksi uutta ulkokäymälää. 4. Sulkemisen syyksi yhtiö on kertonut pisteen vähäisen käytön (Iitinseutu 12.6.2023, paperilehdessä 15.6.). päivänä 2023 LUMIMARJA TIRRONEN Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ensi vuoden budjetista uupuu 25 miljoonaa Tänä vuonna alijäämän ennakoidaan olevan 30 miljoonan euron luokkaa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluevaltuusto käsitteli maanantaina kokouksessaan ensi vuoden talousarvion suunnittelukehystä. YRITYSNUMERO 28.9. mennessä. Oletuksena on, että rahoitus hiukan parantuu, Niemi kommentoi tiedotteessa. Jos Kymenlaakson Jätteeltä tulee huomautuksia lajittelun laiminlyönneistä, joudumme lopettamaan hyvin toimineen jätekeräyksen kylältämme, ja jokaisen on liityttävä jätelain mukaiseen keräykseen. Hakijoita ja suostumuksensa antaneita oli yhteensä 19, ja seitsemän henkilöä kutsuttiin haastatteluihin. 5. Tarjouksia näistä pyydettiin niin sanotulla minikilpailutuksella puitesopimustoimittajilta. Kirkkoneuvosto valtuutti talouspäällikön käynnistämään uuden tarjouskilpailun välittömästi. Lahden kaupunginjohtajan rekrytoinnissa henkilöarviointiin etenevät Asikkalan kaupunginjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka, Turun elinkeinojohtaja Niko Kyynäräinen sekä Kuntaliiton yhteysjohtaja José Valanta. Ilmoittaja, vielä ennätät! Varaa paikkasi 15.9. — Rahoituslaskelma tulee vielä täsmentymään talousarvion valmistelun aikana. Kirkkoneuvosto päätti kesäkuussa valtuuttaa talouspäällikkö Iiris Mäenpään aloittamaan myyntitoimet ja muun muassa laatimaan myynti-ilmoitukset lehdissä julkaistaviksi. Tästä kärsii myös jätelain edellyttämä lajittelu. 3. ANNE HOLMBERG EILA METSÄPELTO MAURI TUOMNEN Kirkkoneuvosto hylkäsi seurakuntatalosta tehdyn tarjouksen liian alhaisena Pohjahinnaksi määriteltiin nyt 80 000 euroa Iitin seurakunta on myymässä kirkonkylällä sijaitsevan seurakuntatalon. Lainaus Kymenlaakson Jätteen asiakaslehti Roskaviestistä keväältä 2023: ”Perusmaksun tuotosta 7-8 prosenttia on käytetty ekopisteisiin. Siitä huolimatta kiinteistöstä saatiin vain yksi tarjous, jonka kirkkoneuvosto hylkäsi kokouksessaan viime viikolla liian alhaisena. syyskuuta. Aluehallitus hyväksyi suunnittelukehyksen edellisessä kokouksessaan, ja aluevaltuusto merkitsi suunnittelukehyksen tiedoksi. 2. Hv-alueen tiedotteen mukaan valmistelun tavoitteena on ollut realistinen talousarvio ilman alijäämää. Perä-Mankalan ekopisteen sulkeminen: Kysymyksiä Kymenlaakson Jäte Oy:lle ekopisteen sulkemispäätöksestä 1. Kesäkuussa aluehallitus asetti toimialoille 1,8 prosentin eli 18 miljoonan euron tasapainotusvaateen. Määräaikaan mennessä tarjouksen jätti Iitin Rakennuspalvelu Oy verottomaan 9 400 euron kokonaishintaan. Tavoitetta pidetään kuitenkin haasteellisena tilanteessa, jossa tuleva valtionrahoitus ja kaikki kustannuspaineet eivät ole selvillä. Määrärahalla on jo toteutettu muutostöitä Rantamakasiinille: terassin laajennus, keittiötila, uusi myyntitiski sekä ovimuutoksia. 0400 857 577 ja (05) 326 0355. Tähän päädyimme Mankalan jäteyhtymän tilintarkastuskokouksessa 18. Tavoitteena on, että kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginjohtajan 2. Tällä hetkellä rahaa uupuu 25,4 miljoonaa euroa. Myös palkkaharmonisointi ja palvelutarpeen kasvu on sisällytetty lukuihin. Määräala on ollut myytävänä kesän ajan, ja tarjousten jättöaikaa pidennettiin kuukaudella. Mielestämme tämä on etu, koska Mankalassa huonoilla teillä ei tarvitse käydä niin usein. Kaupunginhallitus käsittelee rekrytointia 25. Lahden kaupungin tiedotteen mukaan Hyvinkään kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen on vetänyt suostumuksensa pois. Seuraavaksi aluehallitus käsittelee ehdotettuja sopeuttamistoimia. Tällä hetkellä Päijät-Hämeeseen on luvassa 903 miljoonaa euroa valtionrahoitusta ensi vuodelle. Samoin ajomatkat pitenisivät, ja saavutetut säästöt muuttuisivat kuluiksi. Talouspäällikkö esitti kirkkoneuvostolle, että kiinteistönvälittäjien antamat hinta-arviot pidettäisiin salassa, jotta mahdolliset ostajat eivät pitäisi arviota pohjahintana. Kuitenkin Mankalasta asiointiliikenteen suunta on Kausalaan. Hänen tilalleen valittiin Sinikka Ruuska. lokakuuta mennessä. Kunta rakennuttaa Rantamakasiinille uudet ulkokäymälät Iitin kunnan kuluvan vuoden talousarviossa on 20 000 euron määrärahavaraus Iitin Rantamakasiinin ja Veteraanimajan alueen parannustöihin. Ota yhteyttä: ilmoitukset@iitinseutulehti.. lokakuuta.. Kunnan kiinteistömestari hyväksyi tarjouksen. Lahden kaupunginjohtajahaussa kolme nimeä jäljellä Lahti hakee uutta kaupunginjohtajaa edellisen siirryttyä Vantaan kaupunginjohtajaksi. Käymälät sijoitetaan makasiinirakennuksen viereiseen rinteeseen. Sama lehti kertoo, että lähin ekopiste on Vuolenkoskella. Tämä on jo huomioitu laskelmassa. Seurakunnan kiinteistöstrategiassa talo ja Pappilan tilasta lohkottava määräala on niputettu myytävien joukkoon suuren korjausvelan ja talon vähäisen käytön takia. Kymenlaakson Jäte on ilmoittanut sulkevansa Perä-Mankalan ekopisteen. Hankerahoitusta suunnittelukehys ei sisällä. Tästä rahasta halutaan saada paras mahdollinen hyöty asiakkaille.” Miten se tapahtuu, kun palvelu lopetetaan. , puh. Arviomme mukaan uusia jäteauton pysähdyspaikkoja tulisi ainakin 50-60 kappaletta. Mitä lopettamisesta seuraa. elokuuta 2023. Siinä on huomioitu uusin valtion rahoituslaskelma, joka julkaistiin elokuun lopussa. Talouspäällikkö on pyytänyt kiinteistöstä hinta-arvion kahdelta eri kiinteistönvälittäjältä, ja saatu ostotarjous oli alhaisempi kuin välittäjiltä saadut arviot. Tällä kertaa suljetut ostotarjoukset tulee jättää 3. Mankalan jäteyhtymässä on tällä hetkellä 69 osakasta. Aluevaltuusto myönsi Minna Lampiselle eron hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnasta. Ainakin osa ekopisteeseen kuuluvasta jätteestä siirtyy Mankalan jäteyhtymän keräyskonttiin, mitä valitettavasti tapahtuu jo nyt. Emme pysty sitä valvomaan