— Lukion kannalta tämä etäopetusjakso osui hyvään saumaan: se auttaa osaltaan turvaamaan kirjoitukset. Vuolenkosken uusi Kyläkeskus avautuu ensi viikolla Rangaistus 4-12 vuotta vankeutta. Edu skunt a hy väk s yi toissa vuonna yksimielisesti lakiesityksen lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten kiristämisestä. maaliskuuta. Ylioppilaskokelaat istuvat salissa kolmen metrin välein. Rangaistus törkeästä lapsenraiskauksesta on 4-12 vuotta vankeutta. Sen Havusela suostui kuitenkin vahvistamaan, että vangittu mieshenkilö on kirjoilla Iitissä. — Suurin ero viime kevääseen on se, että nyt meillä on vahva maskisuositus. Iittiläismies vangittuna törkeästä lapsenraiskauksesta Päijät-Hämeen käräjäoikeus käsitteli torstaina aamupäivällä vangitsemisasiaa, joka liittyi törkeään lapsenraiskaukseen. Törkeää lapsenraiskausta voidaan soveltaa sekä väkivallalla tehtyyn että väkivallan uhkaa käyttämällä tehtyyn tekoon. Säännös koskee pääsääntöisesti alle 16-vuotiaita uhreja, mutta tietyissä tapauksissa myös 16ja 17-vuotiaita. On mahdollista, että ylioppilasjuhlia ei tänäkään vuonna päästä pitämään ajallaan tai ainakaan normaaliin tapaan. Maakuntalehtien mukaan teko on tapahtunut toissa viikon lopulla, ja poliisi on ottanut miehen kiinni maanantaina. Tutkinnanjohtajana toimiva rikoskomisario Lila Havusela Hämeen poliisista kertoi perjantaina Iitinseudulle , että hän ei ole kommentoinut eikä aio kommentoida salaisena käsiteltävää asiaa yhdellekään lehdelle. vuosikerta (N:o 5221) • Irtonumero 2,50 E • www.iitinseutulehti.fi Sivu 3 SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Celebrity Lane jouduttiin lopettamaan äkillisesti LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN Sivu 6 Vuolenkosken kyläkeskuksella ovat meneillään kiireiset viikot, kun paikkoja viimeistellään avaamista varten. Ylioppilaskirjoitusten viimeinen koe järjestetään keskiviikkona 31. Kyläkauppa avaa ovensa upouudessa rakennuksessa 24. maaliskuuta. Iitinseutu on saanut vahvistuksen asialle myös muista lähteistä. Iitissä kirjoituksiin osallistuu kaiken kaikkiaan 22 opiskelijaa. Myös kokeita valvovilla opettajilla on maskit, kertoo lukion rehtori Ari Toropainen: — Jos opiskelija käyttää koulun tietokonetta, hänellä on kaikissa kokeissa sama kone. Lue laaja juttumme sivuilta 4-5. Ylioppilaskirjoitukset alkavat huomenna Iitin lukiolla vahva maskisuositus ja kolmen metrin turvavälit Ylioppilaskirjoitukset alkavat huomenna tiistaina äidinkielen kokeella. Eniten kokelaita on juuri huomisessa kokeessa. Tulevista juhlallisuuksista rehtori ei osaa vielä sanoa mitään. Kokelaille on tarjolla maskeja, ja jokaisella on myös oma käsidesi pöydällä. Suurimpaan osaan kokeista on ilmoittautunut kymmenkunta lukiolaista, joten turvaväleistä on helppo huolehtia. — Penkkareiden piti olla 1. Tuolloin rikoslakiin lisättiin uusi rangaistussäännös törkeästä lapsenraiskauksesta. Samaan konserniin kuuluvissa Etelä-Suomen Sanomissa ja Kouvolan Sanomissa julkaistiin torstaina iltapäivällä uutinen, jonka mukaan teosta on vangittu todennäköisin syin epäiltynä 1960-luvulla syntynyt iittiläismies. huhtikuuta, mutta hankalalta näyttää sekin. Enimmäisrangaistus vastaa siis taposta säädettyä enimmäisrangaistusta. — En todellakaan tiedä, mistä lehtitiedot ovat peräisin, koska poliisi ei ole kertonut asiasta mitään. Rikoksentekijä, joka syyllistyy samalla sekä törkeään raiskaukseen että törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, tuomitaan törkeästä lapsen raiskauksesta. Maanantaina 15. Toropainen toivoo, että koululle saavuttaessa ei kokoonnuta yhteen, vaan pysytään erillään muista. Lukiolaiset ovat tällä hetkellä etäopetuksessa koko maassa, joten koululla ei ole muita kuin kokelaat ja heidän valvojansa. päivänä maaliskuuta 2021 Petteri Kokko on oppinut korona-ajasta sen, että apua saa pyytää N:o 20 • 67. Säännöstä voidaan soveltaa myös silloin, kun rikoksentekijä käyttää hyväkseen sitä, että uhri on tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan
Myös whatsapp-videopuheluita on voitu hoitajien avustuksella vastaanottaa. päivänä 2021 LUMIMARJA TIRRONEN Humana Kotikylä Iltatuulen palveluvastaava Minna Pasila kertoo, että koronaepidemian alkamisen jälkeen omaiset ovat käyneet selkeästi vähemmän katsomassa hoivakodissa asuvia sukulaisiaan. ”Kieltolista” herätti luonnollisesti ihmetystä tiedotusvälineissä, ja Yle kysyi asiaan myös Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Ahon kommenttia. Päinvastoin — sillä voidaan tehdä runsaasti hallaa niin KymiRingille, Suomelle kuin Iitillekin. Toivottavasti tilanne kuitenkin vähän helpottaisi kesällä. Myös Salmi-kodin palveluasumisen esimies Satu Jokela kertoo korona-tilanteeseen jossain määrin totutun. — Silloin kun asukkaan vointi on tasaisen hyvä, omaisten hätä ja huolikaan ei ole niin suurta, Pasila on huomannut. Esimerkiksi iltapäivälehdissä on puhuttu vuosien varrella hyvin kriittiseen sävyyn ”agenttitason salamyhkäisyydestä” ja ”katastrofin aineksista”. Myös mukavaa ohjelmaa ja ulkoilua on yritetty järjestää asukkaiden piristämiseksi. Maskien käyttö kummastuttaa toisinaan asukkaita: — Välillä he kysyvät meiltä hoitajilta, ettekö te vieläkään ole parantuneet tuosta taudistanne, Pasila nauraa. Kausalassa 15.3.2021 LUMIMARJA TIRRONEN lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi TÄNÄÄN Iitinseutu 2 Sää Kausalassa Suomessa on tavattu käydä avointa keskustelua ” PÄÄKIRJOITUS Maanantaina maaliskuun 15. KymiRingin kannattaisi ensi tilassa kirkastaa viestintästrategiaansa ja ottaa toisenlainen asenne tiedottamiseen. Kuvassa Petteri Kokko Ehtookodin Osmola-talon ovella. — Me hoitajat olemme tietysti se heikko lenkki tartuntojen kannalta, mutta olemme suhtautuneet koko epidemian ajan vastuullisesti suojautumiseen. Median näkökulmasta loputon salailu on erityisen paheksuttavaa siksi, että hankkeessa on kiinni miljoonia euroja veronmaksajien rahaa valtiontuen muodossa. Tiedotustilaisuuden aiheena oli moottoriradalle rakennettava yksityinen 5G-verkko, mutta median päähuomion vei ratayhtiön lehdistölle etukäteen lähettämä lista, jossa lueteltiin niin sanotut kielletyt aiheet. Kokko kertoo omista kokemuksistaan viereisellä sivulla. Jos ja kun MotoGP-kisat tuovat Iittiin sadoittain ulkomaalaisia median edustajia, joista osalla on miljoonayleisöt, tämänkaltainen viestintästrategia ei yksinkertaisesti kanna. Kyseessä oli siis lista kysymyksistä, joihin tiedotustilaisuudessa ei tultaisi vastaamaan. KymiRingin viestintästrategia on ontunut alusta alkaen, millä on voinut olla negatiivisia seurauksia moottoriradan muotoutuvalle brändille ja sitä kautta myös muille asioille. Osa omaisista on soitellut korona-aikana useammin hoivakotiin kuullakseen läheistensä kuulumisista. 1927) Nimipäiviä Maanantaina Risto Tiistaina Ilkka Keskiviikkona Kerttu, Kerttuli Torstaina Eetu, Edvard KymiRingin saatava viestintänsä kuntoon. Salmi-kodissakin omaiset vierailevat vartin kerrallaan, ja tapaamisista sovitaan yleensä etukäteen. Hän arvelee, että kunnolla suojaustoimenpiteistä voidaan hellittää vasta loppuvuodesta. Kasvosuojat, käsihygienia ja turvavälit kuuluvat luonnollisesti asiaan. Veikko Huovinen (s. Pasilan mukaan asukkaat kaipaavat ja tarvitsevat Hoivakodeissa korona-arkeen on jossain määrin totuttu, mutta sekä asukkaat että henkilökunta ovat väsyneitä tilanteeseen Toisen ihmisen kosketus on tärkeää muistisairaille vanhuksille fyysistä kosketusta, ja hoitajat ovat parhaansa mukaan yrittäneet paikata omaisten vähentyneitä käyntejä; jutella ja paijata enemmän. Säätiedot: Päivän miete Jälkiviisaan silmä on somassa paikassa, se kahtoo taaksepäin... Joukossa oli rahoitukseen, koronaan, F1-kisoihin ja myös itse 5G-verkkoon liittyviä kysymyksiä. Pasilan mukaan tilanteesta kärsivät eniten ne asukkaat, joiden sairaus ei vielä ole edennyt niin pitkälle, että he olisivat unohtaneet kaivata läheisiään. Saattohoitotilanteet ovat asia erikseen, eli silloin omaiset saavat viettää aikaa kuolevan kanssa tämän huoneessa, kuten valtakunnallinen ohjeistuskin edellyttää. — Ensimmäiset rokoteannokset saatiin tammikuussa, ja toiset saadaan huhtikuun lopulla. — Kesäaikaan tapaamisia järjestettiin ulkotiloissa, Pasila kertoo. Toimittajat saavat kysyä sensuurivapaasti asioita jopa valtionhallinnon edustajilta aina presidenttiä myöden. — Herkemmin myös soittelemme omaisten kanssa puolin ja toisin, Jokela mainitsee. Iltatuuli ykkösessä asukkaiden ja omaisten tapaamispaikaksi on vakiintunut sisääntuloaula, Iltatuuli kakkosessa tapaamisia varten on varattu erillinen huone. KymiRingin toimitusjohtaja Markku Pietilä perusteli listaa lehdille sillä, että 5G-verkon ei haluttu jäävän tilaisuudessa sivuseikaksi. Hänen mukaansa Suomessa ei ole ollut ennakkosensuurin tapaista kulttuuria, vaan maassa on kautta historian tavattu käydä avointa keskustelua. Iltatuulessa on ollut koko korona-ajan samantyyppinen tapaamissuositus. Vaikka epidemia-ajan olosuhteisiin on vuoden mittaan totuttukin, Pasila toteaa sekä henkilökunnan että asukkaiden olevan tilanteeseen väsyneitä. — Monet ovat hyvin varovaisia, ja kynnys tulla tänne on korkeampi. Aho myös totesi, että tämänkaltaiset listat ovat omiaan herättämään vahvoja epäluuloja ja kysymyksiä siitä, mitä ihmisille jätetään kertomatta. Koronaepidemia toi kasvomaskit hoivakoteihinkin. — Viime vuoden puolella tapaamisten suositeltiin kestävän korkeintaan puoli tuntia, mutta tammikuusta lähtien suositus on ollut 15 minuuttia. — Enemmän tätä ihmeteltiin viime keväänä. Iitinseudun päätoimittaja sai kutsun tiedotustilaisuuteen vasta kolme tuntia ennen sen alkua, eikä kutsuun ollut liitetty kyseistä listaa, mutta toisaalle toimitukseen se oli saapunut. Kausalan Iltatuulen asukkaista suurin osa on muistisairaita. KymiRing yhteistyökumppaneineen piti viime viikolla tiedotustilaisuuden, joka sai kyseenalaista huomiota esimerkiksi Ylen verkkouutisissa ja Kouvolan Sanomissa. Jumppia on välillä järjestetty jopa etäyhteydellä, mutta viime aikoina Iltatuulessa on taas käynyt fysioterapeutti viikoittain. Tänään Tiistai Keskiviikko Torstai Päivällä +3 Päivällä +3 Päivällä +1 Päivällä -2 Yöllä Yöllä -1 Yöllä -2 Yöllä -5 Grafiikka: Bulls
— Taukoja tapaamisiin on korona-aikana tullut pari kertaa, kun olen itse ollut flunssassa. — Olen avustanut vanhempiani kauppa-asioinnissa, lääkärikäynneillä ja erilaisissa sopimusja virastoasioissa. Nyt ruokaostokset hoitaa Ehtookodin henkilökunta, joka tekee kerran viikossa tilauksen kauppaan Kokoilta saamansa listan mukaan. Käsiä pestään ahkerasti, ja turvavälit pidetään. Lisäksi tietysti soittelemme, jos on jotain asiaa. — Toivottavasti isä ja äiti kevään tullen jaksavat taas lähteä kävelylenkeille. — Järjestelmä on toiminut hyvin, ja alun epäröinnin jälkeen vanhempanikin ovat olleet tyytyväisiä homman toimivuuteen. Kauppa toimittaa ostokset Osmolaan. — Se on huolestuttanut vanhempiani, samoin kuolleiden suuri määrä, Petteri kertoo. — Valtava kiitos kuuluu vaimolleni Susannalle ja tyttärilleni, jotka ovat hoitaneet vanhempieni asioita silloin, kun en itse ole siihen pystynyt. Molemmilla vanhemmillani on muistisairaus, joten heillä ei ole omaa tietokonetta eikä internetyhteyttä, Petteri Kokko kertoo: — Normaalisti käyn vanhempieni luona pari kertaa viikossa. Kun Petteri Kokko vierailee vanhempiensa luona, suojaukset ja varotoimenpiteet ovat THL:n ja Ehtookodin suositusten mukaisia. — He tiedostavat, miten tärkeää käsien pesu ja turvavälien pitäminen on. Terveydenhoitoon liittyvät asiat hoituvat Ehtookodin sairaanhoitajan vastaanotolla. — Aiemmin kävimme yhdessä ruokakaupassa kahdesti viikossa. Todennäköisesti myös muistisairauksien diagnostiikka on viivästynyt, koska erikoissairaanhoidon käyntejä on koronan takia peruttu. — Mukana olivat vanhempani, lapset ja lastenlapset. Siksi laitoksissa on yritetty suojella vanhuksia eristämällä. Korona-aika ei ole vähentänyt pojan ja vanhempien yhteydenpitoa, mutta asioiden hoitamiseen se on vaikuttanut. päivänä 2021 KUVAT: PETTERI KOKKO LUMIMARJA TIRRONEN ”Raskainta iäkkäille on eristäytyminen omaan kotiin” Petteri Kokolle korona-aikana on opettanut sen, että apua saa ja pitää pyytää Kausalalaisen Petteri Kokon vanhemmat ovat asuneet Iitin Ehtookodilla kolme ja puoli vuotta. Artikkelissa todetaan, että kun korona lopulta hellittää, monilla potilailla todetaan luultavasti erilaisia toiminnanvajeita, diagnosoimattomia sairauksia sekä hoitoja kuntoutusvajetta. Laskujen maksamisen hoidamme yhdessä siskoni kanssa. Ehtookodilla siitä tietysti myös muistutetaan jatkuvasti esimerkiksi ruokailujen yhteydessä. Kipeänä en tietenkään vieraile Ehtookodissa lainkaan. Me kaikki kaipaamme niitä. Syntymäpäivinä vietettiin yhdessä aikaa. Hänen vanhempansa ovat ymmärtäneet hyvin rajoitustoimet Alzheimerin taudista huolimatta. Näitä kokoontumisia ei nyt pandemian aikana ole ollut, ja se tuntuu ikävältä. TÄNÄÄN Iitinseutu 3 Maanantaina maaliskuun 15. Yksi erityisen kuormittunut ryhmä koronaepidemian aikana on ollut omaishoitajat. Ennen korona-aikaa Kokon koko perheellä oli tapana kokoontua säännöllisesti ravintolaan syömään. Keijo ja Elisa Kokko ovat 78ja 73-vuotiaita. Silloin olemme vain soitelleet, ja jos on ollut asioita hoidettavina, vaimoni on hoitanut ne yhdessä tyttärieni kanssa, Kokko sanoo. Keijo ja Elisa Kokolla on Ehtookodin Osmolassa kaksio. Kokon vanhemmat ovat kuulleet uutisista, miten virus on levinnyt tiheämmin asutuissa maissa. Asiaa selvitettiin kyselyllä, johon vastasi yhteensä 1.082 julkista ja yksityistä hoivakotia. Petteri Kokon mukaan raskainta korona-ajassa hänen vanhemmilleen on ollut eristäytyminen omaan kotiin. Lääkkeet Keijolle ja Elisalle jakoi Ehtookodin henkilökunta jo ennen koronaakin. Eristäminen on ollut sikäli perusteltua, että suuri osa koronakuolemista on tapahtunut vanhusten ympärivuorokautisen hoidon tai kotihoidon piirissä. He ovat jo saaneet koronarokotuksen ensimmäisen piikin. Omaishoitajien lakisääteisiä vapaita ei monin paikoin ole pystytty järjestämään, ja esimerkiksi päivätoiminta on ollut katkolla. Sitä helposti jumittuu sinne asuntoonsa, Petteri harmittelee. Geriatrian dosentti, professori Kaisu Pitkälä mainitsi jutussa yksinäisyyden vaikuttavan suoraan muistitoimintoihin ja liikkumattomuuden edistävän haurastumista. Vanhempieni asunnossa en pidä maskia, jos olemme keskenämme. Koronarajoitusten tultua voimaan se on jäänyt pois kokonaan. — Itse käytän vieraillessani maskia Ehtookodin käytävillä ja yleisissä tiloissa. — Iäkkäät ihmiset eivät muutenkaan välttämättä liiku paljon ulkona, ja pandemiaaikana se vähäinenkin liikkuminen on vähentynyt. Artikkelissa myös muistutetaan omaishoitajien työn suuresta taloudellisesta merkityksestä yhteiskunnalle.. Kokko on kiitollinen Iitin Ehtookodin henkilökunnalle, jonka kanssa asiat ovat hoituneet pandemia-aikanakin mallikkaasti. — Totta kai se luo toivoa paluusta normaalimpaan arkeen ja vähentää huolta sairastumisesta vanhempieni kohdalla, Petteri toteaa. Petterille itselleen koronaaika on opettanut sen, että kaikkea ei tarvitse yrittää tehdä itse, vaan apua saa ja pitää pyytää. Lääkärilehti: Korona-aika kuormittaa vanhuksia Lääkärilehdessä oli tammikuussa valaiseva artikkeli siitä, miten monenlaisia haittavaikutuksia korona-ajan eristäytyneisyydellä voi vanhuksille olla. Valviran mukaan suurin osa hoivakotien vanhuksista on saanut tavata läheisiään turvallisesti koronaaikana. Petteri ja Elisa Kokko laativat viikon kauppaostoslistan yhdessä. Keijo Kokko viihtyy hyvin ristikkolehden parissa korona-aikanakin
Kylän yhteiset tilat on osaksi tarkoitettu matalan kynnyksen pitkälti itseohjautuvaan toimintaan. Juhlallisia avajaisia joudutaan vielä odottamaan, sillä siinä seurataan yleistä koronatilannetta. Kyläkeskusrakennuksen taakse valmistuu satamapalvelujen rakennus. päivänä 2021 RITVA LAUNESKOSKI RITVA LAUNESKOSKI Vuolenkosken Kyläkeskus on ollut tosi tiukka rutistus: ”Vaikka rakennus valmistuu, ylläpito on saatava toimimaan” Kyläkeskuksessa on matalan kynnyksen tilaa kyläläisille, Kyläpisteen palvelut sekä tilaa palveluyrittäjille ”Kuka tietää, millä tavalla 20 vuoden päästä tehdään töitä” Reilun viikon päästä koittaa se H-hetki, jota Vuolenkoskella on odotettu. Hankkeen valmistelusta ja toteuttamisesta vastaa Omakylä Vuolenkoski Oy:n nimeämä Kyläkeskus-työryhmä. Yhteistyö on se sana, jota Pethman käyttää Kyläkeskushankkeen toteutumisen taikasanana. Kylän tilat on myös jaettavissa kahtia liikkuvalla väliseinällä, ja esimerkiksi kokoustarpeissa voidaan taas hyödyntää koko tilaa. Se on monipalvelukeskus sisältäen kyläkaupan, infopisteen, kylän yhteiset tilat, tilat parturille ja hierojalle ym. 4 Iitinseutu Maanantaina maaliskuun 15. Sen jälkeen OmaKylä Oy:kin ottaa aikalisän uusista projekteista. Se tarjoaa suihkuja pyykinpesupalveluja mm. Jossakin vaiheessa kesällä Kaisa Pethman toivoo ja uskoo, että kiva kesätapahtuma hankkeen tiimoilta päästäisiin pitämään. Iitin kunta myöntänyt rakennusluvan keväällä 2020. Kyläkeskus on rakennettu kyläkehitysyhtiö Omakylä Vuolenkoski Oy:n omistamalle asemakaavatontille osoitteeseen Vuolenkoskentie 1471, 19160 Huutotöyry. Kyläkeskuksen kokonaisala on 399 m2, josta kylän yhteistä tilaa on noin 100 m2. Työt lähtivät käyntiin valtavalla maansiirtourakalla, joka tehtiin talkoin. ammatinharjoittajille sekä yleisen wc:n. Erillisenä valmistuu satamapalvelujen rakennus Kyläkeskuksen taakse. SVOP-rahoituksella hankkeeseen on tähän mennessä osallistunut yli 40 henkilöä tai toimijaa, ja siihen voi edelleen osallistua, kuten Pethman muotoilee: — Vielä ehtii mukaan. Tämä tarjoaa palveluja siis muillekin kuin Pohjois-Iitin alueen asukkaille ja kesäasukkaille, Pethman on hyvillään. Piha asfaltoidaan, ja vielä on paljon viimeisteltävää, joten rahaa tarvitaan edelleen. — Toivotaan, että kyläläiset oppivat täällä käymään, istuvat kahvilla, parantavat maailmaa tai katsovat Kauniita ja Rohkeita . Toivottavasti myös kylän nuoret löytävät paikan. Kuka tietää, millä tavalla töitä tehdään 20 vuoden kuluttua, Vuolenkosken kyläyhdistyksen puheenjohtaja Eero Paronen miettii. — Kyläkeskus tuli muutoinkin liikuntahalliprojektin jälkeen valtavan nopeasti tehtäväksi, mutta se on ollut erittäin onnistunut hanke — yhteistyöllä. — Tämä on ollut siinä mielessä erilainen hanke kuin liikuntahalli, jossa kunta toimi rakennuttajana. Vaikka vielä riittää viimeistelytöitä ja kevään tullen piha asfaltoidaan, rakennuttajana toimineen OmaKylä Vuolenkoski Oy:n puheenjohtaja Kaisa Pethman on innoissaan: — Ihan loistavalta tuntuu, sillä tämä hanke on ollut tosi kova rutistus niin kyläläisiltä kuin hankkeen vetäjiltäkin. Hieroja kylällä on palvellut jo pidempään ja jatkaa kerran viikossa uusissa tiloissa. Minusta on merkittävää, että he ovat kokeneet tämän hankkeen niin tärkeäksi, että ovat mukana. Pihalle valmistuu satamapalveluja tukeva rakennus, jossa on peseytymisja pyykinpesumahdollisuus sekä kylän toiminnalle tarpeellista varastotilaa.. Vaikka rakennus valmistuu, on huolehdittava, että myös sen ylläpito saadaan toimimaan, hän muistuttaa. Tämä on koko kylän asia, ja vähän enemmänkin: — Osa keskuksen rahoituksesta on kerätty SVOPrahoituksella eli joukkorahoituksella, johon ovat osallistuneet myös lähikylät kuten Kimola Kouvolan puolelta, Lahden puolelta Ruuhijärvi-Järvisten kylä sekä Heinolasta Vierumäki. Kyläpisteen puolella on työpiste, eikä mikään estä ajattelemasta sitä esimerkiksi niin, että siinä voisi myös tehdä etätöitä. Parturipalveluja vielä haetaan. Tuliterässä Kyläkeskuksen rakennuksessa avautuu M-kyläkauppa. Osa kylän tiloista on siis vapaassa käytössä, osa vuokrattavissa, kuten ammatinharjoittajienkin tilat. Rakennusta ovat olleet tekemässä niin talkoolaiset kuin kylän eri ammattimiehet, ja vaikka palveluja on ostettu, talkoot ovat tälläkin kertaa suuressa roolissa. Tässä rakennuttajana on OmaKylä Oy, joten rooli oli tässä paljon suurempi kuin liikuntahallissa, vaikka paljon kylässä senkin eteen tehtiin, Pethman huomauttaa. veneilijöille, ja kylätoiminnalle runsaasti varastotilaa esimerkiksi kesätoritoimintaa ajatellen. Siellä on mahdollisuus peseytyä sekä pestä pyykkiä. Paronen innostaa ajattelemaan tilojen käyttöä avarasti, sillä monikäyttöisyys on toiminnassa avainsana
— Tämä on hieno projekti. Maitokaappi on tilava ja siinä on ovet, viereinen pakastehuone on paikka, jonne pakasteiden tuojat pääsevät sisään silloin kun sen aika on, ja se säästää kaupan työaikaa. Vuolenkoskella kehittyviä palveluja hän pitää yhtenä isona kokonaisuutena: — Tässä on monta eri osa-aluetta, joita viedään eteenpäin samanaikaisesti. RITVA LAUNESKOSKI Vuolenkosken Kyläkeskuksen edessä on tiivis rivi autoja heti aamusta. Tunnelma nousee. K a i ke s t a u u t u u d e s t a huolimatta Lehtinen pitää jalat maassa: — Lähdemme liikkeelle tutuin tuottein ja tutulla henkilökunnalla. Pisto kertoo, että Rantamesta rakennettiin alunperinkin sillä ajatuksella, että se voi vähän elää muutaman vuoden ajan. ”Missään en ole tavannut tällaista tapaa toimia kuin täällä” ”Rantamesta hakee muotoaan muutaman vuoden” RITVA LAUNESKOSKI Kyläkeskusta vastapäätä sijaitsee viime keväänä avautunut Rantamesta, jota yrittäjä Ville Pisto laajentaa parhaillaan. — Tästä ei saa ottaa vielä kuvia, sillä haluan pitää sen yllätyksenä, hän hymyilee. Kun ennen meillä oli metri ja kaksikymmentä senttiä tilaa vihanneksille ja hedelmille, nyt sitä on moninkertaisesti ja niin, että myös niiden lämpötilat voidaan pitää kohdallaan, Lehtinen on riemastunut. Palveluja on osattava ajatella asiakkaiden näkökulmasta, sillä olen täällä heitä varten. — On tuntunut alusta asti yllättävän hyvältä, on jotenkin vapautunut olo, vaikka onhan tässä vastuitakin. Näin toiminta saadaan hyvälle ja ammattimaiselle tasolle. Tähän on yhdessä panostettu paljon. Reilu vuosi yrittäjänä on maistunut Pistolle. Kylässä on niin vahva yhdessä tekemisen halu, että uskon myös kaupan kannattavan, Lehtinen kertoo. Oma hyllynsä on varattu paikallisille lähituotteille, sillä niillä on kysyntää. — Kylästä minuun otettiin yhteyttä, enkä kauaa miettinyt, että lähden mukaan. — Sisälle tulee lisätilaa kylän puoleiseen päätyyn noin 30 neliötä sekä lisää kassatilaa, jotta palvelu olisi aiempaa sujuvampaa. Paikkoja laitetaan vauhdilla kuntoon, sillä tilat ovat viittä vailla valmiit. — Aika näyttää, miten palveluja kehitetään, ja onko tarpeen palkata lisää henkilökuntaa. Itse asioita tarkkaillen ja asiakkaiden toiveita herkällä korvalla kuunnellen edetään. Kyläkeskuksen noin 400 neliöstä 155 neliötä on käytössä M-kyläkaupalla, joka siirtyy entisen Salemyymälän rakennuksen 90 neliöstä upouusiin tiloihin. Kauppiaalla on nyt myös pieni toimistotila, jota hän pitää isona parannuksena, ja pakettien noutopisteenä kauppa toimii Postille, Schenkerille ja mahdollisesti myös Matkahuollolle. Missään en ole tavannut tällaista tapaa toimia, vaikka olen asunut Helsingissä, Espoossa, Tuusulassa, Vantaalla ja Kouvolassa. Ville Pisto esittelee Rantamestalle valmistuvaa uutta terassia artistilavoineen. Kauppias Eija Lehtinen on innoissaan, vaikka työtunteja tulee muutoksen vuoksi lukemattomia, ja myös rahoitusta on pitänyt järjestää. Erityisen ylpeä Eija Lehtinen on aivan viimeistä huutoa edustavasta hevi-tuotehyllystä. Se on inspiroivaa ja motivoivaa. Nyt myymälä on esteetön, mikä on valtava uudistus, ja pihalla on runsaasti paikoitustilaa. Lisäksi osakaskunta vielä ratkoo yhden, kahden lisälaiturin hankkimista. Hän esittelee kaupan tiloja innostuneesti: käytäville hyllyjen välissä mahtuu nyt yhtä aikaa kaksi rinnakkain, kaikki kylmälaitteet ovat uusia, joka huojentaa mieltä. Tähän oli helppoa lähteä mukaan. maaliskuuta. Se olisi kyllä ihana tilanne. — Paras idea mielestäni tuli eräältä asiakkaalta: pitsoille tullaan antamaan mm. Ovellisissa maitokaapeissa on nyt reilusti tilaa. Sitä ennen kauppa vanhassa paikassa suljetaan 20.3., jotta viimeisille muutoille ja esimerkiksi kassan toimivuuden varmistamiseksi on aikaa tiiviit kolme päivää. lähisaarien nimiä, kun viime kaudella pitsoista oli tarjolla vain täytelista, Pisto mainitsee. päivänä 2021 Vuolenkosken M-kyläkauppa avaa uudessa Kyläkeskuksessa 24.3. Kyläkaupalta avautuvat hienot rantanäkymät. Leveillä käytävillä mahtuu kulkemaan kaksi rinnan, kauppias Eija Lehtinen esittelee.. jäätelönmyynnille. Ulkomyyntipisteen Pisto lupaa valmiiksi juhannukseksi. Oli selvää, että uusi on parempi. — Avaamme koronan takia myymälän varsin matalalla profiililla, ja sen vuoksi tarjoan avajaiskahvejakin keskiviikosta lauantaihin, jotta ei pääsisi syntymään ruuhkaa. Tarkoitus oli jo viime kesänä parantaa olosuhteita, mutta se ei ollut mahdollista paikan suuren suosion vuoksi. Uusi tilava ja nykyaikainen myymälä on kuitenkin vastustamaton. Ulkonakin tapahtuu, kun terassi on laajentunut 150-neliöiseksi, ja sen kylänpuoleiseen päätyyn valmistuu katettu artistilava. Uudistusten on määrä olla pääosin valmiina pääsiäiseen tultaessa, mutta paljon on tietysti kiinni siitä, miten koronatilanne säätelee toimintaa. Paria nuorta kesätyöntekijää kaipaisin vielä vahvistukseksi. Kauppa avaa ovensa keskiviikkona 24. Toivottavasti kesällä voimme pitää mukavat avajaisjuhlat kylän kanssa, Lehtinen kertoo suunnitelmista. Tarvittaessa niitä voidaan käyttää ruuhka-aikaan ravintolan apuna. Keittiöön on palkattu toinen kokki ja tehty lisätilaa hampurilaisten valmistamiseen. Iitinseutu 5 Maanantaina maaliskuun 15. Asiakkaita on kuunneltava herkällä korvalla, ja toiveita, jotka suinkin voidaan täyttää, täytetään. — Täällä asuu paljon nuoria ihmisiä, jotka haluavat syödä trendikkäästi, ja uusi hevi-osasto tulee siihen vastaamaan. Ulkomyyntipiste tulee lavan lähettyville, ja sille tulee oma kassansa samoin kuin mm. — Aloittaessani ei ollut tietoa, millaisilla asiakasmäärillä lähdetään, ja miten heitä pystytään palvelemaan
(Kuva: Satu Pitkänen.) Iitinseutu 12.3.1981 Suomi siirtyy kesäaikaan Kesäajasta vuonna 1981 on annettu asetus 1061/80. Kesäaikaan siirrytään siten, että kelloa siirretään sunnuntaiyönä 29.3. päivänä 2021 113 Celebrity Lanen ura päättyi traagisesti Valmentaja näki loukkaantumisen ikkunasta, lopettaminen oli ainoa vaihtoehto Matias Salon tallista lähes 90.000 euroa juossut Calebrity Lane jouduttiin lopettamaan keskiviikkona tarhassa sattuneen loukkaantumisen takia. Kaupan päättäneille 200.– lahjakortti tarvikemyymälään. HOOBEE 40 VUOTTA SITTEN 6 Iitinseutu Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Uutismedian Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät Maanantai ja torstai Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu Minna Tervo 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset Ilmoitusten jättöajat Seurapalsta ja pikkuilmoitukset asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,15 E /pmm Kiitosilmoitus 40 E /kpl Etusivu (silmä) 100,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,00 E /kpl Palveluhakemisto 45,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. 17 241. Mukana: 30 kpl vaihtoautoja, useita eri merkkejä. Sitä ei tehty viestein, vaan suorilla puhelinkontakteilla. 03 7575 285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–16 p. Tilaushinnat 1.1.2021 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 105,00 ulkomailla 114,50 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 115,00 ulkomailla 114,50 Jakeluhäriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Kipulääkkeen jälkeen sain eläinlääkärin paikalle alle tunnissa. Sen mukaan noudatetaan Suomessa kesäaikaa 29.3.27.9 välisenä aikana. Hevosen muistolle sytytettiin kynttilä. Matias Salo kertoo, että Viikin Hevossairaalaakin konsultoitiin. Jalka kuvattiin, ja heti näki, että vuohisluu oli sirpaleina. Hienoa kimppaa täydensivät lahtelainen Tommi Vanhala ja edesmenneen Leif Drockilan jälkeen kimpan vetäjäksi siirtynyt helsinkiläinen Anssi Liitos, jonka tehtäväksi tuli traagisen tapahtuman ilmoittaminen omistajille. Ohjaksissa Tommi Kylliäinen. 0200 220 20 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Lahti Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 www.iitinseutulehti.fi Kiroileva siili Lassi ja Leevi Maanantaina maaliskuun 15. Juoksin paikalle, ja saatiin se vaivalloisesti taluttaen karsinaan. Hankittujen eurojen lisäksi ruuna voitti Suomen-urallaan 12 kertaa, teki ennätyksensä 11,2/aly eikä laukannut koskaan. Celebrity Lane kuvattuna Kouvolassa viime vuoden syyskuussa. klo 2.00 yhdellä tunnilla eteenpäin, ja kesäajasta luovutaan siirtämällä kelloa sunnuntaiyönä 27.9. Sen omisti Talli RaviRing, joka koostui pääasiassa iittiläisistä ja iittiläistaustaisista. — Arvasin heti, että jotain vakavaa oli tapahtunut. (Ilmoitus Iitinseudussa ). klo 3.00 yhdellä tunnilla taaksepäin. Omistajille Celebrity Lane oli monessa suhteessa täydellinen kilpahevonen. Kaikki kävi äkkiä: yhdeltätoista vietiin hevonen tarhaan ja neljän aikaan se oli jo haudan levossa. Saabit ja Horizonit myy Scan-Auto, Asentajankatu 2, Kouvola, puh. — Sieltä saatiin äärimmäisen huono ennuste, joten jäljelle jäi hevosen lopettaminen. Valmentaja näki koko tapahtuman ikkunasta ja kommentoi sitä omistajille näin: — Tarhaan päästyään ruuna otti normaalin spurtin, mutta pysähtyi sitten ja nosti vasemman etujalan ylös kuin venyttäen sitä lähes istuvassa asennossa. Saab, Horizon Vaihtoautomarkkinat Kausalassa 9.-14.3.81 Shell huoltoasemalla tänään – huomenna klo 10-18, la 1013
TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Noin viikon studio 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Hercule Poirot (12) 10.55 Pisara 11.00 Jumalanpalvelus 11.45 SDS: Sinnittelyä nollatuloilla 12.00 Akuutti: Näkökyky paremmaksi 12.30 Anna, a lopussa (12) 13.15 Toivelauluja (S) 14.35 Ikimuistoinen: Pirkko Mannola 14.45 Itse valtiaat (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Arto Nyberg 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.54 Anna, a lopussa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Eläinmuumioiden arvoitus 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Ivalo (16) 22.45 Oddasat 23.00 Mystinen metsätyömies (S) 00.00 Puoli seitsemän 00.30 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.3. — Soittaessa kannattaa kuunnella tarkasti puhelimesta tuleva tieto. To: kana-kasviskeitto, juusto. Pe: hauskat kalapihvit, perunat, salaatti. 06.52 Pikkuli (S) 06.57 Mohvelit (S) 07.06 Kaapo (S) 07.30 Muru (S) 07.44 Ryhmä Hau (S) 08.10 Galaxi 08.11 Sherlock Jakki (S) 08.23 Kanikenttä (7) 08.35 08.45 Unna Junná 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voima 09.00 McLeodin tyttäret (12) 09.45 Uusi päivä (S) 10.15 Kandit 10.45 11.45 Kun haikara lentää ohi 11.50 Luontomatkalla 12.50 Tanskalainen maajussi 13.35 15.14 Casualty (12) 15.15 Jatkoajalla (S) 15.45 Levison Wood: Venäjältä Iraniin 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 17.55 Pikku Kakkonen 19.00 19.48 Sohvaperunat 20.00 20.39 Holby Cityn sairaala (12) 21.00 Unelma Lapista 21.30 Berlin Station (16) 22.25 Kuolemaantuomitut (16) 23.20 Strike Back (16) 00.10 Yksittäistapaus: Shake! (S) 00.20 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.10 olo.fit 06.25 09.04 Uutisaamu 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Sääntömääräisten asioiden lisäksi päätetään erityiskalastusalueen jatkohakemuksesta. Perjantai 10.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.15 olo.fit 12.30 Rehtori (7) 13.00 Putous 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Supernanny Suomi 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.06 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Simpson Amerikkalainen tarina 01.05 Putous 02.35 Pitääkö olla huolissaan. To: kahden kalan keitto, mandariini, kaurapala (sydänmerkkiateria) . Etäyhteyksillä kokouksen pitäminen ei ole meillä mahdollista. Ilmoitamme uuden ajankohdan myöhemmin. Kymsote vastaa jaalalaisten koronarokotuksista. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Kotoisa 21.00 Pitääkö olla huolissaan. Tällaisen ruuhkan purkaminen voi viedä useamman päivän, joten on syytä odottaa takaisinsoittoa kaikessa rauhassa. Lisätietoja rokotteista ja niiden sisältämistä aineista löytyy THL:n verkkosivuilta, neuvoi palveluesimies Marita Helkala. Teams etäkokous. Hoitokunta TAPOLAN MAAJAKOKUNNAN sääntömääräinen vuosikokous pidetään sunnuntaina 28.3.2021 klo 14.00 Alestalossa. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Sukuni salat 21.00 Nyrkki (7) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hockey Night Extra 23.05 O. fi Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 15.-19.3.2021: Ma: tonnikala-pastavuoka, salaatti. Tavoittelemme asiakasta useamman kerran, ellei heti tärppää, Metsola rauhoitteli. Samalla Marjoniemen rokotuspiste sulkeutuu. Jaalan koulun ruokalista 15.-19.3.2021: Ma: lihapyörykät, tomaattikastike, perunat, kirpeä salaatti. TAPOLAN OSAKASKUNNAN sääntömääräinen vuosikokous pidetään sunnuntaina 28.3.2021 klo 13.00 Alestalossa. 09.10 Emmerdale 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Supernanny Suomi 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.15 olo.fit 12.30 Olet mitä syöt 13.30 Sukuni salat 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 MasterChef VIP 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.06 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Rokottamiseen liittyen oli jätetty noin 50 kysymystä, joihin vastattiin yleisellä tasolla. adobeconnect.com/wellamoluennot/ Myöhemmin katsottavissa Wellamo-opiston sivuilta otsakkeella Ajattele aivojasi-Pidä huolta muististasi. Koronapandemian takia joudumme peruuttamaan kevätkokoontumisemme ma 15.3. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 MasterChef VIP 21.00 Myyrä 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 23.05 NCIS: New Orleans (12) 00.00 Myyrä 00.55 Sukuni salat 01.50 Stadi vs. J. Yleisohjeena muistutettiin, että rokotukseen saa tulla vain terveenä, eli mitään infektio-oireita ei saa olla. 03.30 04.45 Theroux ja seksirikolliset (7) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 06.25 Bing (S) 06.35 Rusty Rivets (S) 07.00 My Little Pony: Pony Life (S) 07.15 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.30 Sonic Boom (7) 07.45 LEGO Ninjago (7) 08.00 Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7) 08.25 08.34 Angry Birds Toons (S) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 10.00 Huvila & Huussi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 14.55 Huvila & Huussi 15.55 Australian rajalla 16.25 Onnenarpa 16.30 The Wall Suomi 17.30 The Voice of Finland 19.00 Superkauppiaat 20.00 Poliisit 2021 (7) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Diili 22.30 Tulossa: Mestareiden mestari 22.35 Stand Up! 23.35 00.34 Kanadan rajalla 00.35 Narcos: Mexico (16) 01.45 Australian rajalla 02.15 03.14 Laiva (S) 03.15 Madventures Suomi (7) 04.15 05.00 Astral-TV Tiistai 16.3. Lomakkeessa on myös neuvoja rokotuksesta mahdollisesti aiheutuviin oireisiin reagoimisesta. 21.00 Docventures: Pop-up Lost Boys 21.15 Lost Boys (16) 22.45 Docventures: Pop-up Lost Boys 23.45 Ohuella langalla (12) 00.47 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.10 olo.fit 06.25 09.04 Uutisaamu 09.05 Mitä tänään syötäisiin. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Kaikki irti eläimistä: Näkymätön lehmä 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Hercule Poirot (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Anna, a lopussa (12) 13.15 14.29 Totinen torvensoittaja (7) 14.45 Itse valtiaat (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.40 A-studio viittomakielellä 16.10 MOT 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.52 Anna, a lopussa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Matka geenien maailmaan 20.00 Kulttuuricocktail Live 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Syntinen (16) 22.40 Oddasat 22.55 Marja Sannikka 23.25 Puoli seitsemän 23.55 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.53 Nimipäiväonnittelu: 17.3. Ilmoittautumiset ma 22.3. päivänä 2021 Kokouksia Kouluruoka Seuratoiminta TV-ohjelmat 15.3. Tilanne maakunnassa on nyt hyvin rauhallinen, mutta siihen ei voi tuudittautua. Mikäli rokotuksen ottavalla on allergioita, ne on hyvä selvittää oman hoitavan lääkärin kanssa jo ennen kuin varaa aikaa, tilaisuudessa neuvottiin. Ke: uunimakkara, perunasose, porkkana-kaalisalaatti. — Tilanne koko EteläSuomen alueella on mennyt viime aikoina huonompaan suuntaan, ja niin voi käydä myös Kymenlaaksossa. Kymsotella on käytössä takaisinsoittopalvelu. Ke: peruna-jauhelihavuoka, salaatti. Tilaisuudesta sekä keskeisimmistä kysymyksistä ja vastauksista tehdään vielä tiedote kummankin toimijan verkkosivuille. 06.53 Titta Pikkanen (S) 07.01 Rikke (S) 07.09 Kerkko Kukko (S) 07.17 Petran poppoo (S) 07.29 Simo (S) 07.38 Robottijunat (S) 07.50 Askarrellaan 07.56 Vekarat! (S) 08.22 Galaxi 08.23 Tipu Touhukas (S) 08.25 Lassie (7) 08.50 Jumppahetki: Vetreyttä selkään 09.00 McLeodin tyttäret (12) 09.45 Uusi päivä (S) 10.15 Kandit 10.45 Vanhan tekniikan metsästäjät 11.06 Ihanat autot 11.20 11.25 Ihanat autot 11.30 Unelma Lapista 12.00 Luontomatkalla 13.00 Tanskalainen maajussi 13.45 15.25 Casualty (12) 15.26 Kalassa! 15.40 Sohvaperunat 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 17.55 Freestylen MM: Big air 19.45 Kasvis-tv 20.00 Voiko tätä syödä. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Nyrkki (7) 00.05 Maajussille morsian maailmalla 01.00 Kuutamolla 01.55 Villa Hintikka 02.50 Remonttipiiskuri 03.45 Neljän tähden illallinen 04.15 04.45 Neljän tähden illallinen Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 06.25 Bing (S) 06.35 Rusty Rivets (S) 07.00 My Little Pony: Pony Life (S) 07.15 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (7) 07.30 LEGO City Adventures (7) 07.45 LEGO Ninjago (7) 08.00 Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7) 08.25 08.34 Angry Birds Toons (S) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 10.00 Huvila & Huussi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 14.55 Remppa vai muutto Australia 15.55 Haluatko miljonääriksi. — Pariskunnan on syytä varata aika puhelimitse, jotta saatte rokotusajan samoihin aikoihin, ja voitte tulla rokotukseen yhdessä. Sähköinen ajanvaraus antaa ajan vain henkilölle, joka tunnistautuneena sitä hakee. Jos kyse on koronarokotuksesta, tulee painaa puhelimen numeronappia 4. (S) 07.36 Planeetta Kosmo (S) 07.51 Milli ja Molli (S) 08.17 Galaxi 08.18 Pok ja Mok (7) 08.25 Näin meillä (7) 08.37 Hirveä Henri (S) 08.50 Jumppahetki: Kehonhallinta 09.00 McLeodin tyttäret (12) 09.45 Uusi päivä (S) 10.15 Peltsin TOP 5: Näin onnistuu talviretkeily 10.25 Alppihiihdon MC: Miesten syöksylasku 11.20 Lumilautailun MM: Big air 11.55 Alppihiihdon MC: Naisten syöksylasku 12.45 Tanskalainen maajussi 13.30 15.09 Casualty (12) 15.10 15.38 Voiko tätä syödä. Muistiyhdistyksen järjestämä Aivoviikon etäluento aivoterveydestä livenä striimattuna ke 17.3. Ti: riisipuuro, marjakeitto, juusto, kurkkuviipale, ruisvuokaleipä. Tilanteen hankaloitumisesta on jo nähtävissä merkkejä, hän totesi, ja kiitti niin asukkaita vastuullisesta rajoitteiden noudattamisesta kuin päättäjiä ohjeistuksesta. Kokouksessa päätetään sääntömääräisten asioiden lisäksi jakokunnan määräaikaistilistä. peltola@hotmail. Kymsoten ohje ikääntyneille pariskunnille: ”Ajat tulee varata puhelimitse, jotta voitte tulla koronarokotukseen yhdessä” Kymsote ja Kouvolan kaupunki pitivät torstaina yhteisen tiedotustilaisuuden koronarokotteisiin liittyvistä asioista. Rokotuksen ottaminen ei vapauta rajoitteista, vaan tuttuja turvavälejä ja hygieniasuosituksia on jatkettava.. mennessä sähköpostilla osoitteeseen saija.viherto@gmail.com. Pöytäkirja on nähtävillä samassa paikassa 1.4.2021 alkaen lain määräämän ajan. Toimitsijat KAUSALAN SEUDUN MARTAT ry Sääntömääräinen vuosikokous pidetään ti 23.3.2021 klo 18.00 etänä Teams-palvelun välityksellä. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite. Hallitus Koronatilanteen takia perumme kevään kokoontumiset, myös sovittu Muistiyhdistyksen ilta. klo 17.00– 18.30 osoitteessa http://kol. Kouvolassa avautuu tänään maanantaina rokotuspiste kauppakeskus Hansassa, ja siellä palvelee neljä rokotuslinjaa. 15.45 USA:n vaativimmat ammatit 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 17.55 Pikku Kakkonen 19.00 Lehmän vuosi (7) 19.50 Kullannuput: FoBo (12) 20.15 20.55 Kohti kaukaisia rantoja 21.00 Saattokeikka (S) 22.15 Levison Wood: Venäjältä Iraniin 23.00 Docventures: Pop-up Lost Boys 23.15 Lost Boys (16) 00.45 Docventures: Pop-up Lost Boys 01.45 Game of Thrones (16) 02.37 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Aamusää 06.10 olo.fit 06.25 09.04 Uutisaamu 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Ennakkoilmoittautuminen s.postiin sauli. Pe: palermon pasta, jäävuori-meloni-kurkkusalaatti (sydänmerkkiateria) . 16.55 Onnenarpa 17.00 The Wall Suomi 18.00 Superkauppiaat 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Mestareiden mestari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Temptation Island Suomi 9 22.00 Diili 23.30 Stand Up! 00.30 Narcos (12) 01.45 02.44 Australian rajalla 02.45 03.44 Laiva (S) 03.45 Madventures Suomi (12) 04.45 05.00 Astral-TV Iitin yhdistys. 20.30 20.55 Mist sä tuut. Koska sähköinen ajanvaraus on avoinna yleisesti, voi olla, että ennen kuin toinen puolisoista ehtii ajanvaraukseen, sinne on tullut jo monta varausta väliin, Kymsoten koronarokotekoordinaattori Tanja Metsola neuvoi. Tilaisuus lähetettiin Kouvolan kaupungin YouTubekanavalta, josta sitä seurasi parhaimmillaan noin 320 henkilöä. Tärkeä neuvo annettiin ikääntyneille pariskunnille heidän rokotukseen hakeutumisestaan. Lande 02.45 Theroux Miamin jättivankilassa (12) 04.00 05.15 Theroux Miamin jättivankilassa (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 06.25 Bing (S) 06.35 Rusty Rivets (S) 07.00 My Little Pony: Pony Life (S) 07.15 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.30 Sonic Boom (7) 07.45 LEGO Ninjago (7) 08.00 Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7) 08.25 08.34 Angry Birds Toons (S) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 10.00 Huvila & Huussi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 14.55 Huvila & Huussi 15.55 Australian rajalla 16.25 Onnenarpa 16.30 17.29 Australian rajalla 17.30 The Wall Suomi 18.30 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 19.30 Selviytyjät Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12) 22.00 Tulossa: Mestareiden mestari 22.05 Poliisit 2021 (7) 23.05 48 tuntia rikoksesta (12) 00.05 El Chapo (16) 01.10 Australian rajalla 01.40 02.39 Laiva (S) 02.40 Madventures Suomi (12) 03.40 05.00 Astral-TV Keskiviikko 17.3. Myös oikea-aikainen saapuminen rokotuspaikalle on tärkeää, jotta ruuhkia ei pääse syntymään. Ti: lihakastike, perunat, salaatti. 09.10 Emmerdale 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Kotoisa 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.15 olo.fit 12.30 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 13.00 Teknavi 13.30 Tanssii Tähtien Kanssa, parhaat kautta aikojen 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Maajussille morsian maailmalla 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.06 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Kokouksessa käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat. Yleisesti Kymenlaakson koronatilanteesta kertoi hallintoylilääkäri Kari Kristeri. (05) 229 6240 tai toimisto@kymsy.fi Suomen Punaisen Ristin Iitin osaston kevätkokous ke 24.3.2021 klo 18.00 Iitin seurakuntakeskuksessa. — Kiireisimpinä aamuina meille on tullut puhelinajanvaraukseen 1.100 puhelua ensimmäisen tunnin aikana. 06.54 Dinotassut (S) 07.05 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.09 Maijuli (S) 07.17 Ritari Mikke (S) 07.31 Mitä ihmettä. Lisäksi joka päivä: leipä, levite ja ruokajuoma. Teams-rentoutuksiin olet tervetullut edelleen yksin tai läheisen kanssa, yhteys Minna Taniin p. Paikalla max 6 hlö. — Rokotuspisteestä mukaansa saa THL:n lomakkeen, johon merkitään tiedot annetusta rokotteesta. – 17.3.2021 Maanantai 15.3. TÄNÄÄN Iitinseutu RITVA LAUNESKOSKI 7 Maanantaina maaliskuun 15. 09.10 Emmerdale 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Mitä tänään syötäisiin. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Hercule Poirot (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Anna, a lopussa (12) 13.15 14.20 Pontevat pommaripojat (7) 14.25 Ikimuistoinen: Siiri Angerkoski 14.45 Itse valtiaat (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 A-studio 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Anna, a lopussa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Mrs Wilson (12) 20.00 Akuutti: Punkin puremasta borrelioosiin 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Erikoisryhmä Köln (12) 22.45 Oddasat 23.00 Perjantai 23.40 Puoli seitsemän 00.10 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.3. Marjoniemessä ensimmäisen rokotteensa saaneet saavat toisen rokotteensa Hansassa. Hyvää kevättä, pysytään terveinä
Päiväkotitoiminta Tiitiäisessä päättyi toukokuussa 2019, ja sen jälkeen talo on ollut tyhjillään. Samoin, jos susi havaitaan pihassa ja se poistuu paikalta välitto?mästi ihmisen havaittuaan. 2) Mahdollista uhkaa aiheuttava susi: Suden jäljet havaitaan asutun rakennuksen tai tuotantorakennuksen piha-alueella. Asiasta tehdyt selvitykset ovat olleet asenteellisia ja osin vieraskielisiä, ja valtuuston pääto?s on ”kaavan vireille panneiden henkilo?iden voiton tavoittelun väline”. Sairaalahoidossa oli perjantaina 11 koronaviruspotilasta. Samoin tilanteet, joissa susi on jo aiheuttanut tai yrittänyt aiheuttaa henkilo?vahingon tai on käynyt tai yrittänyt käydä ihmisen ulkoiluttaman kytketyn koiran tai muun ihmisen kytkettynä ulkoiluttaman kotieläimen kimppuun. Kaikki sudet saattavat kulkea lähellä ihmisasutusta yksittäisiä kertoja ” LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN RITVA LAUNESKOSKI 8 Iitinseutu Maanantaina maaliskuun 15. Jos susi käy esimerkiksi koiran kimppuun, kyseeseen voi tulla pakkotila, josta säädetään rikoslain 4 luvun 5 §:ssä. päivänä 2021 Tiitiäisen myynti tänään kunnanhallituksessa Iitin kunnanhallitus päätti noin vuosi sitten käynnistää Radansuun Pohjanmäessä sijaitsevan Tiitiäisen kiinteisto?n myyntitoimenpiteet. huhtikuuta. Kuntavaaliehdokkaiden listalla myös sitoutumattomia Iitinseutu julkaisi torstain lehdessään Iitissä kuntavaaliehdokkaiksi tähän mennessä ilmoittautuneiden henkilo?iden nimet. 1900-luvun alkupuolella valmistuneessa rakennuksessa on 180 nelio?tä, ja talo on peruskorjattu vuonna 1994. Itä-Suomen hallinto-oikeus on hylännyt Hannu Suhosen tekemän valituksen Iitin kunnanvaltuuston huhtikuussa 2020 tekemästä pääto?ksestä, jolla valtuusto hyväksyi Perheniemen tuulivoimaosayleiskaavan. Valituksen mukaan asioiden hoidossa Iitin kunnassa toimintatapoina ovat korruptio ja salailu, kunnanjohtaja on ylittänyt toimivaltansa ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja ollut jäävi. Suhosen oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen oikeus niin ikään hylkäsi toteamalla, että ”asian näin päättyessä ei ole kohtuutonta, että valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan”. Sit-merkintää ei tehdä virallisiin vaalimateriaaleihin, vaikka listojen jättäjät olisivat ne ehdokashakemuksiin merkinneet, selventää kunnan hallintoja talousjohtaja Jarkko Salonen: — Tästä syystä meiltä annettavissa materiaaleissa ei ole sit-merkintää. Valmiuden nostoa ei yhtymän mukaan voi tehdä kevyin perustein, koska siitä seuraa aina muun muassa päivystämiseen liittyvää henkilo?sto?n kuormitusta. Kanteluluontoiset huomautukset hallintooikeus jätti tutkimatta. Sen mukaan sitoutumattomia keskustan ehdokkaita ovat Anne Holmberg, Tarja Mikkola, Veikko Ojala, Mika Salminen ja Arja Talja. Poliisilta ohjeita susitilanteisiin Susista huolestuneille kansalaisille ei ole aina selvää, kenelle esimerkiksi suden jälkihavainnot hoidetulta piha-alueelta tulisi ilmoittaa. Minne susihavainnot ja -tilanteet sitten ilmoitetaan. Jos susi on aiheuttanut kotitai tuotantoeläinvahingon, esimerkiksi tappanut metsästyskoiran tai laitumella olleen lampaan taikka naudan, ilmoitus tulee tehdä tapahtumakunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle sekä paikalliselle petoyhdyshenkilo?lle. Maaseutuelinkeinoviranomaisten yhteystiedot lo?ytyvät kotikunnan www-sivuilta. Susien pihavierailut ovat luonteeltaan hyvin erilaisia, eikä kaikkiin susien pihavierailuihin välttämättä liity hengen ja terveyden tai omaisuuden vaaraa. Muut sosiaalija terveyspalvelut pyritään kuitenkin tuottamaan mahdollisimman normaalisti. Ehdokkaat voivat itse omissa vaalimainoksissaan ja julkaisuissaan sit-merkintää käyttää, mutta virallisissa listoissa sitä ei ole. — Virallisten vaaliohjeiden mukaan ehdokaslistojen yhdistelmään merkitään numero, nimi sekä arvo, ammatti tai toimi. Riistanhoitoyhdistyksen nimeämät petoyhdyshenkilo?t huolehtivat kyseisten jälkien ja havaintojen tarkastamisesta ja kirjaamisesta suurpetohavaintojärjestelmään (TASSU). 4) Vakavaa vaaraa aiheuttava susi: Susi lähestyy ihmistä, tai ei muussa kohtaamistilanteessa poistu paikalta vaan jää kiertelemään tai seuraamaan taikka käyttäytyy uhkaavasti. Pääsääntöisesti Suomen riistakeskus on taho, joka päättää kohtien 1 ja 2 mukaisissa tapauksissa mahdollisista karkotustoimenpiteistä. Valittaja oli huolissaan myo?s ihmisten terveydestä, lintujen muuttoreitistä, hirvien talvehtimisesta ja lisääntymisestä, kiinteisto?jen arvojen alenemisesta sekä pois Iitistä suuntautuvan muuttovirran voimistumisesta. Valmiuden nosto mahdollistaa kiireetto?män toiminnan vähentämisen, jos tyo?voimaa ja muita resursseja tarvitaan koronaviruspotilaiden hoitoon. Tilanteet ja sellainen suden käyttäytyminen, joista ihmisarkuuden menettäminen voisi olla pääteltävissä, ovat jaoteltavissa seuraaviin luokkiin Suomen susikannan hoitosuunnitelma 2019: n ja Poliisin toiminta suurpetoja villisikatilanteissa -ohjeen 2020 mukaan: 1) Huolta aiheuttava susi: Susi tai suden jäljet havaitaan alle 100 metrin etäisyydellä asuintai tuotantorakennuksesta, kuitenkin piha-alueen ulkopuolella tai tiellä. Viimeisen kolmen viikon kuluessa tartuntamäärät ovat olleet nousussa lähes päivittäin. jo kymmeniä vuosia. se valtuustolle tarjouksen hyväksymistä. Tällä hetkellä yhtymällä on riittävä valmius koronapotilaiden hoitoon. Seuraava kunnanvaltuuston kokous on 27. Kunnanhallitus päättää tänään, esittääko. Kohtien 3 ja 4 tilanteissa (vaaraa tai vakavaa vaaraa aiheuttava susi) ilmoitus tulee tehdä soittamalla hätäkeskukseen (112), josta tehtävä välitetään poliisille. Poliisi on laatinut ohjeet susitilanteita varten. Kohtien 1 ja 2 tilanteissa (huolta tai mahdollista uhkaa aiheuttava susi) ilmoitus tulee tehdä alueelliselle petoyhdyshenkilo?lle, joiden yhteystiedot löytyvät riista.fi -sivustolta. Tämä on ollut vakiintunut käytänto. Yhtymän alueella koronayhteistyo?ryhmä arvioi tänään maanantaina tarvittavia lisärajoituksia ja -suosituksia. Hallinto-oikeus hylkäsi Suhosen tuulivoimavalituksen Yhtymä nosti valmiuttaan koronaepidemian takia Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän valmiutta päätettiin perjantaina nostaa alueen heikentyneen koronavirustilanteen takia. Poliisi vastaa kohtien 3 ja 4 mukaisista tapauksista ja toimii niissä tilanteissa Poliisihallituksen ohjeiden mukaisesti päättäen tarvittavista toimenpiteistä tapauskohtaisesti. Päiväkotina aiemmin toiminut Tiitiäinen tuli myyntiin joulukuussa Huoneistokeskus Oy:n välittämänä. Tarkempaa tietoa poliisin toimintalinjauksista suurpetoasioissa sekä omaehtoisesta karkottamisesta ja pakkotilasäänno?sten soveltamisesta lo?ytyy Poliisihallituksen ohjeesta Poliisin toiminta suurpetoja villisikatilanteissa (www.poliisi.fi – Tietoa poliisista/Turvallisuus ja järjestys/ Suurpetoasiat). Pihaalueella tarkoitetaan asuintai tuotantorakennusten muodostamaa hoidettua aluetta. Suden omatoiminen karkottaminen hoidetusta pihapiiristä tai laitumelta sutta vahingoittamatta on sallittua. Omaisuuttaan saa hyo?kkäystilanteessa puolustaa, kunhan pakkotilan edellytykset täyttyvät. Kaikilla susireviirialueilla sudet saattavat yksittäisiä kertoja kulkea lähellä ihmisasutusta. Korkein kiinteisto?stä jätetty ostotarjous on 106.000 euroa. Esimerkiksi Iitin keskustan Facebook-sivuillaan julkaisemaan nimilistaan sit-merkinnät on merkitty. Tyhjillään olevia vapaa-ajanasuntoja ei oteta huomioon. Ihmisarkuutensa menettänyt susi voi kuitenkin aiheuttaa uhkaa tai vaaraa ihmisten turvallisuudelle. 3) Uhkaa tai vaaraa aiheuttava susi: Suden havaitaan liikkuvan rakennetussa ympäristo?ssä tai ihmisten asuinalueilla satunnaista havaintoa ja välito?ntä paikalta poistumista pidempään. Lehdessä julkaistu lista oli Iitin kunnasta pyynno?stä toimitettu virallinen lista, eikä virallisissa listoissa käytetä sit-merkintää. Yli satavuotias rakennus sijaitsee golf-kentän lähistöllä Radansuun Pohjanmäentiellä.. Eräs keskustan listalla oleva ehdokas ihmetteli sitä, miksei sitoutumattomien ehdokkaiden nimien perässä ollut sitoutumattomuudesta kertovaa merkintää. Tämän hetken tietojen valossa valmiutta on kuitenkin välttämäto?ntä nostaa