Ennen konserttia heille esiteltiin Kymi Sinfoniettaa ja illan esitystä; sen hoitivat toimitusjohtaja Riikka Luostarinen ja orkesterin klarinetisti, unkarilaissyntyinen Csaba Rajnai.
Sananiekan rahastolle uutta
pääomaa lisää 5.000 euroa
Unkarilaisille vieraille tarjottiin konserttielämys
VOITTO RUOHONEN
Iitin lukiolla oli viime viikon
ajan vieraita Unkarista. Siitä
kerromme tarkemmin toisaalla tässä lehdessä.
Torstai-iltana ohjelmassa
oli konsertti Kuusankoski-talolla, Toivo Kärjen satavuotismuistoa ajatellen teemalla
Jazzikasta kärkeä.
Ennen konserttia lukion
vieraat ja mukana olleet iittiläiset saivat kuulla Kymi
Sinfoniettan toimitusjohtajan
Riikka Luostarisen esittelyn
orkesterista, sen kokoonpanosta, ohjelmiston suuntaviivoista ja lopuksi tulossa olevasta illan konsertista.
Suuri hämmennyksen
huokaus nousi paikalla olleista vieraista, kun esittelyn
heille hoiti sujuvasti orkesterin klarinetisti, Unkarissa
syntynyt Csaba Rajnai. Yllätyin, miten niin
paljon ystävät ja yhteistyökumppanit olivat samalla
aaltopituudella kanssani.
Tätä on vanhana mukava
muistella.
Pullinen oli miettinyt
myös, että jatkossa Sananiekan rahaston varoja ei käytetä pelkästään kirjallisen lahjakkuuden tukemiseen, vaan
myös musiikkiin ja esittävään
taiteeseen, esimerkiksi teatteriin liittyviin asioihin.
. N:o 87 . Sen ottivat vastaan Iitti-säätiön puheenjohtaja Olli Pasila sekä lukion ja yläkoulun
rehtori Ari Toropainen.
Iitin lukion unkarilaiset vieraat olivat torstai-iltana Kuusankoskitalolla konsertissa. Tämä konserttimatka
oli ensimmäinen esimerkki
siitä, miten rahastoa voidaan
hyödyntää.
Veikko siirtyy
vapaaherraksi
ja tarjoaa kakkukahvit!
Keskiviikkona, 18.11.2015, klo 10?16
Kausalan toimistolla
Tervetuloa!
VELLAMO. 61. On aina harmittanut,
että kaupungeissa teatterit ja
konsertit ovat äärellä, mutta täältä maalta niihin pitää
erikseen lähteä ja se maksaa.
Toivon, että nyt rahaston tuella voidaan tukea myös muuta
kulttuuriharrastusta.
Rahaston täydentymisen
ottivat vastaan Iitti-säätiön
puheenjohtaja Olli Pasila ja
lukion ja yläkoulun rehtori
Ari Toropainen.
. Hän
on tullut Suomeen jo 24 vuotta sitten, opiskellut täällä,
avioitunut ja kahden lapsen
isänä asettunut tänne.
Osa illan tapahtumia
oli, että äskettäin 80 vuotta
täyttänyt Marja Pullinen oli
syntymäpäiväänsä juhliessaan toivonut kartutusta Iittisäätiön nykyisin hallinnoimalle Sananiekan rahastolle.
. N:o 4697 www.iitinseutulehti.fi
Harjoittelu
onnettomuuden
varalta
onnistui
Haapakimolassa
Sivut 4-5
Ennen konserttia Marja Pullinen luovutti Sananiekan rahastolle 5.000 euroa lisää pääomaa. Rahaston pääoma oli
vuoden vaiheessa noin 2.000
euroa, nyt se nousi 5.000 eurolla, Pasila totesi.
Toropainen komppasi
asiaa mainiten, että tämä on
koululle iso asia; se mahdollistaa nyt stipendien jakamista ja varojen käyttöä uudella
tavalla.
Pullinen pitää tärkeänä
varojen käytön monipuolistumista:
. Irtonumero 1 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Maanantaina 16. 2015 . päivänä marraskuuta 2015
Kauppakatu 6 47400 Kausala . vuosikerta
Samalla pieniä
pelastustoimen alueita todennäköisesti yhdistetään.
Ensihoidon järjestämisvastuu on sairaanhoitopiireillä, ja niiltä se on luontevaa siirtää itsehallintoalueille.
Jos pääsemme haluamaamme yhteistoiminta-alueeseen, Kausalan ja Vuolenkosken paloasemien vuokraajaksi voisi vaihtua Päijät-Hämeen pelastuslaitos,
jonka kanssa molemmat VPK:t tekisivät palokuntasopimuksen. Toimintasuunnitelma hyväksyttiin johtokunnan
esittämässä muodossa. Muutosta tosin odotetaan lähitulevaisuudessa, nyt kun monet kansanedustajat ja valtakunnallinen raittius- ja alkoholiasiain neuvottelukunta
ovat lähteneet esittämään keskioluen vapaan myynnin lopettamista. Ensimmäiseksi luultavasti pelastuslaitosten
aluejako yhdistetään sote-alueisiin. Matkailuyritysten
ryhmät, Kouvolassa Repovesikeskus ja Kotkassa Kymi
The River, kutsuivat toimijoita tutustumaan toisiinsa ja
keskustelemaan alueellisen
yhteistyön mahdollisuuksista.
Keskustelu käytiin YliKaitalan Lomamökeillä Iitissä. Hyvänä tavoiteltavan
asiana nähtiin crosselling eli
toisen yrityksen palvelujen
suositus ja myynti. Itse asiassa sitä on ollut entuudestaankin. 28.10.2015
Kaipaamaan jäävät
Pirjo
Katja ja pojat
Hanna ja Tommi
muut sukulaiset ja ystävät
reittiä ABC:ltä Kausalan koulun suuntaan ja pannut merkille, miten edellisenä päivänä pystytettyjä viittoja oli jo
seuraavana päivänä poissa.
On vain kaipaus ja
suru sanaton.
Vaikka nyt tiedämme,
sun hyvä olla on.
Lämmin kiitos osanotosta.
Siunaus toimitettu.
+1
Tiistai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+1
0
Rajoituksia suositellaan
keskioluen anniskeluun
Keskiviikko
Päivä
4-7 m/s
Yö
0
0
Torstai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+2
+1
Perjantai
Päivä
0-3 m/s
Yö
+1
Iitinseutu 20.11.1975
+1
Iitin raittius- ja alkoholiasiain neuvottelukunnan kokouksen avasi raittiuslautakunnan puheenjohtaja Veikko Suutarinen selvitellen nykyistä valtakunnallisesti synkkää
alkoholipoliittista tilannetta. Auton on valmistanut Kiitokori Oy ja
se luovutettiin Suomen Yhdyspankille.. Tupakkalaki, mainonnan kieltäminen ja oluen
alkoholipitoisuuden vähentäminen ovat esityksinäkin selviä merkkejä suunnan muuttumisesta.
hanpaloittelukurssi, ?Rautaisia ruokia. Sille
olisi käyttöä, sillä viime viikolla toimitukseen pistäytynyt ulkoilija hämmästeli,
TÄNÄÄN
Päivä
1-4m/s
Yö
+3
miten tien varrelle pystytetyt
punaiset aurausviitat eivät olleet saaneet olla paikoillaan
vuorokauttakaan. Tavoitteena
on tiivistää alueellista yhteistyötä Kymenlaaksossa teemalla Tämä on Suomen paras
paikka. Maksajalla
on aina viimeinen sana, ja vaikka se tulevaisuudessa olisi valtio, sekin haluaa, että kustannukset jakautuisivat suunnilleen tasapuolisesti eri yksiköille,
ja hoitotoimet suhteutuvat niiden voimavaroihin.
Tulevat itsehallintoalueet ovat runkona, kun muuta
aluehallintoa yritetään myöhemmin saada yhtenäistettyä. 26.6.1936
k. Tähän tilaisuuteen
odotetaan myös Kouvolasta
Kinnosta ja Kotkasta Cursorista osallistujia mukaan.
Asiaa halutaan viedä eteenpäin hyvässä yhteistyössä
kaupunkien kanssa.
Järki hoi?
äly älä jätä, kuuluu vanha
suomalainen sanonta. Todettiin,
että asiassa voidaan edetä,
kun tunnetaan palvelut ja
luotetaan toisen toimintaan.
Yhdeksi lähiajan tavoitteeksi asetettiinkin tutustuminen yrityksiin ja niiden
toimintaan. Asian käsittelyä
päätettiin jatkaa joulukuun
alussa. Paikalla oli 19 henkilöä.
Siinä todettiin että meillä
on ainutlaatuinen kokonaisuus: sisävesialue, Kymijoki
ja meri sekä siihen liitettynä pääkaupungin läheisyys.
Lisäksi täällä on hienoja
kohteita kuten maailmanperintökohde Verla, Mustila
Arboretum ja Kotkan Maretarium.
Keskusteluryhmä oli yhtä
mieltä siitä, että alueen on
saatava yhteinen näkyvyys
Kymenlaaksoon Helsingin,
Saimaan alueen ja Lapin tapaan.
Keskustelussa nousivat
esille ensiaskeleina asennemuutos sekä lähempi tutustumisen toisten yritysten palve-
luihin. Se alkaa siinä vaiheessa, kun ilmoitetaan varma tieto niistä 12
alueesta, jotka saavat pitää laajan täyden palvelun
päivystyksen ja mitkä kolme joutuvat tukeutumaan
muihin alueisiin.
Hallitus lupasi lisätä kansalaisten valinnan vapautta. 26.10.2015 Nastola
Olit puoliso jaloin ja parhain
minkä ihminen matkalle saa.
Kyynelhelmiin vaihtui liian varhain
mikä kalleinta ois omistaa.
Merja
Matkailualan toimijat tavoittelevat maakunnan kattavaa yhteistyötä. Yhteisessä tapaamisessa oli mukana 19 henkilön joukko.
Matkailuyritysten
ensiaskel yhteistyöhön
EERO NISKALA
Joukko Kotkan ja Kouvolan
alueen matkailualan yrityksiä
tapasi äskettäin. 2
TÄNÄÄN
Maanantaina marraskuun 16.Torstaina
päivänä 4.8.2011
2015
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Nyt tovi
tyyntä?
Nyt kun hallitus on saanut aikaan päätöksen sotealueiden määrästä, voi olla hetken hengähdystauko
ennen seuraavaa julkisuusmylläkkää. tosi veitikka karsintakilpailu kaikille kuormaimenkäyttäjille.
Valtakunnallisen loppukilpailun voittaja pääsee Pariisiin SIMA-maatalousnäyttelyyn keväällä 1976.
Kaksi seuraavaksi sijoittunutta voittaa matkan Leningradiin. (ilmoitus Iitinseudussa)
Kimolan miehille
?rautaisia ruokia?
Suomen suurin
lähti Kiitokorista
Kimolan Maatalousnaisten syyskokous pidettiin Honkalassa. Hän oli
peräkkäisinä päivinä kävellyt
Oli sulla sydän niin lämmin ja hellä,
oli siellä paikka meille jokaiselle,
mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit
meitä muistit ja huolta kannoit.
Kauniit muistot voimaa antaa
surun raskaan hiljaa kantaa.
Tiina ja Iina
Henna, Petteri, Roope ja Jiri
veljet perheineen
sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten
läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Rakkaamme
Rauno Samuli
Pohjola
s. Sairaankuljetuksen meillä hoitaa jo
Päijät-Hämeen pelastuslaitos.
Kausalassa 16.11.2015
VOITTO RUOHONEN
Meille kaikille rakas
Eero Tapio
Simola
s. Kursseja järjestetään kolme: li-
Suomen tähän asti suurin pankkiauto luovutettiin tiistaina Kausalassa. Jos
hoidon tarve on kiireetön, asiakas on voinut yrittää itse vaikuttaa siihen, missä häntä hoidetaan.
Yksityistä on voinut käyttää, ja sitä on suosittukin
varsinkin, jos kulut on saanut vakuutuksesta. 25.9.1953 Iitti
k. Työterveydenhoidossa yksityisillä yrityksillä on vahva
jalansija.
Valtaosa erikoissairaanhoidosta perustuu kuitenkin
jatkossakin asiakkaan asuinpaikkaan. ja joululahjavihjekurssi.
Sinustako sukkelin
suomalainen 1975?
Kausalan Sokoksessa on ensi tiistaina 25.11
Kumppanuudesta on
allekirjoitettu erillinen sopimus, kun koulu Dabaksessa
täytti taannoin 50 vuotta.
Rehtori Ari Toropainen oli
juhlallisuuksissa mukana.
Yhteistyö jatkuu näin
kahdenvälisenä, ja tapaamisia varten varat yritetään löytää koulujen talousarvioista.
Kouluvierailuille osallistuvien oppilaiden vanhemmat
hankkivat oppilaille lentoliput ja antavat taskurahat.
Asuminen vierailuilla on
edullista, sillä puolin ja toisin vieraat asuvat perheissä.
Iitin lukion puolelta 10 perhettä ilmoittautui halukkaaksi majoittamaan vieraita, ja
yläkoulultakin löytyi kolme
perhettä. Yhteistyö on todella
hyvää ja hedelmällistä, ja
toivomme, että voimme tätä
jatkaa. Sen jäsenmäärä
vuoden 2014 lopussa on 343.
Yhdistyksen toimialue on
Nastola ja Iitti ympäristöineen. Tämän
jälkeen yhdistys hankki Iitin
kunnalta Myllykoski Oy:n
entisen sahan työntekijöiden
asuntoalueen Kausalassa ja
rakensi paikalle pääasiassa
talkoovoimin nykyaikaisen
leirintäalueen palveluineen
matkailuvaunuilijoiden ja ?
autoilijoiden käyttöön.
Leininranta on avattu
kesällä 2014. päivänä 2015
3
Erasmuksesta
kasvoi kumppanuus
Unkarilainen koulu ja Iitin yläkoulu ja lukio ovat projektin jälkeen jatkaneet kanssakäymistä
RITVA LAUNESKOSKI
Pari vuotta sitten päättyneen
kansainvälisen Erasmus-projektin jälkeen Iitin yläkoulusta ja lukiosta on pidetty
yhteyttä Unkarin Dabaksessa
sijaitsevan kouluun, ja päinvastoin. Vuoden
1990 jälkeen näitä ei ole enää
opetettu, sen sijaan meillä
opetetaan esimerkiksi draamaa ja tanssia, he kertovat.
. Alue houkuttelee kesämatkailijoita upeilla
maisemillaan, karaoke-illoillaan ja saunomismahdollisuuksillaan.
Hyvin monelle karavaanarille tutustuminen Iitin
kuntaan ja lähialueisiin alkaa poikkeamalla leirintälomalle Leininrantaan. TÄNÄÄN
Maanantaina marraskuun 16. Kiitosterveisiä järjestelyistä saavat
Hilkka Äikäs, Seppo Arola,
Harri Forsgren sekä Satu
Ramula, jotka Iitin Ladun
sekä nuorisotoimen puolesta
olivat takaamassa vieraiden
ja omien viihtyisyyttä.
Torstai-iltana oli konsertti Kuusankoskitalolla, ja perjantaina ennen kotiinpaluuta
he viettivät Helsinki-päivän.
Vierailujen lisäksi koulut pitävät yhteyttä lähinnä Skypen välityksellä:
. Iltapäivisin nuoret harrastivat majoitusperheidensä
kanssa mm. Silloin kun me kävimme koulua, tytöt opiskelivat
ruoanlaittoa ja käsityötaitoja,
ja pojilla oli puutöitä. Yh-
distys järjestää jäsenilleen
monipuolisia tapahtumia ja
hyvässä yhteistyössä kunnan
viranomaisten ja muiden, erityisesti Hämeen alueen karavaanariyhdistysten kanssa.
Palkitsemisesta vastannut SF-Caravan arvostaa
jäsenmäärältään pienen yhdistyksen uutteruutta ja työn
sankaruutta uuden leirintäalueen rakentamisessa ja
ylläpitämisessä. Yhteensä SF-Caravan
ry:ssä on 75 jäsenyhdistystä.. Kaupunki on
iso ja siellä on paljon väkeä,
mikä voi olla elämys pienen
paikkakunnan oppilaille.
Dabas sijaijtsee noin 50
kilometriä etelään Buda-
?
Oppilaista kesken kotitalouden tunnin kuvaan ennättivät Gyöngyvér, Zselyke sekä Dávid yhdessä opettajiensa Hajnalka
Kontra Talabérnén ja János Talabérin kanssa.
pestista. Olemme jo suunnitelleet iittiläisille oppilaille
ohjelmaa, János paljastaa:
. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Veikko Vuorialho. lihapullia ja perunoita, erilaisia
salaatteja sekä marjarahkaa
ja muffineita.
Ruoka oli maistunut hyvin, vaikka unkarilaiset ovatkin tottuneita melko tuliseen
ruokaan.
Iitin-vierailulla päivät
sujuivat eri oppiaineiden parissa. ulkoilua.
Kesk ivii k kona oli jo
perinteeksi muodostunut
Veteraanimaja-ilta saunomisineen, uimisineen ja makkaranpaistoineen. Ainakin käymme hevostilalla ja kylpylässä sekä
Budapestissa. Iittiläisten
vuoro on reissata Unkariin
ensi kevättalvella.
. Matkalla on
ollut poikkeuksellisen paljon vastoinkäymisiä, jotka
yhdistys on hoitanut hyvällä
yhteishengellä, sitkeydellä,
päättäväisyydellä ja koko
ajan omaan tavoitteeseensa
uskomalla.
Aktiivisen rakennusvaiheenkin aikana yhdistys on
toiminut myös jäsentensä
hyväksi järjestämällä normaaliin tahtiin yhteisiä kokoontumisia, pikkujouluja
ja treffejä sekä osallistunut
laajasti myös liiton ja muiden
SF-Caravanin jäsenyhdistysten toimintoihin.
SF-Caravan KaakkoisHä me r y on p er ustet t u
3.3.1990. Ainakin pari kertaa kuukaudessa. Lisäksi eri aineiden
opettajat ovat järjestäneet kodeissaan iltavierailuja.
Unkarilaisesta Dabasi
Táncsics Mihály Gimnázium -koulusta Iitissä vieraili viime viikolla 14 iältään
14-17-vuotiasta oppilasta tukenaan kaksi opettajaa.
Hieman yllättäen unkarilaisoppilaat viihtyivät lukiolla opetuskeittiössä kotitalouden tunneilla, sillä heidän
koulussaan ei kotitaloutta
enää opeteta.
. Emme tiedä miksi, kohauttavat hartioitaan saksanopettaja Hajnalka Kontra
Talabérné ja miehensä, englanninkielen opettaja János
Talabér.
. Unkarilaiskoulun
Internet-sivuilla Facebooklinkissä oli jo viime viikolla
paljon kuvia ja kommentteja
juuri tehdystä Suomen- ja
Iitin-matkasta.
Ruuanlaitto ja käsityöt
jäivät pois
vuoden 1990 jälkeen
Kaakkois-Häme on SF-Caravanin Vuoden yhdistys
SF-Caravan Kaakkois-Häme
ry on valittu SF-Caravanin
Vuoden yhdistykseksi 2015.
Nimitys julkistettiin viikonvaihteessa SF-Caravanin Caravan Gaalassa.
Valinnan perusteluissa
todetaan, että SF-Caravan
Kaakkois-Häme ry tunnetaan maanlaajuisesti kahdesta hyvin hoidetusta leirintäalueesta, Radansuusta
ja Leininrannasta. Testasimme yhteyden myös täältä Kausalasta
koulumme rehtorille, ja se
pelasi loistavasti.
Oppilaat tekevät erilaisia
ryhmätöitä varsinaisten tapaamisten välillä. Yhdistys on
rakentanut alueelle 83 mat-
kailuajoneuvopaikkaa, ja
alue toimii ympärivuotisesti.
Leininranta on osa Caravanhuiput-ketjua. Aiomme hyödyntää
ruoanlaitosta täältä saatuja
oppeja koulutuntien jälkeen
pidettävissä kerhoissa, Hajnalka suunnittelee.
Opetuskeittiössä oppilaat
valmistivat yhdessä iittiläisoppilaiden kanssa mm. Yhdistys
pyöritti Radansuun toimintaa
vuoteen 2012 saakka
heijastimien ja heijastinliivien käytöstä ja niillä
pimeässä huomatuksi tulemisesta. Meidän koulullamme
myös tämänkaltaisia erikoistilanteita varten, Aro muistutti.
Lasten ja henkilökunnan
poistuttua koulusta tilat sekä
piha-alue käytiin vielä etsintäkoiran kanssa lävitse, jotta
ennen niiden sinetöimistä
voitiin olla varmoja, että ketään ei ole jäänyt koululle.
Oppilas- ja henkilökuntalistoihin tehdyt kirjaukset
eri siirtymävaiheissa olivat
keskeinen osa toimintaa, jolla
evakuoitua joukkoa hallittiin.
Jokaiselle laitettiin kaulaan
värikäs merkki, ja seuratalolle tultaessa terveydenhoitaja teki lyhyet terveyshaastattelut. Kouvolan yhteiskoulun tulipalo kaupungin keskustassa oli dramaattinen,
eikä siellä kaikki sujunut
välttämättä aivan suunnitelmien mukaan. Heille tehtävä on tuttu:
. Tuli viestiä,
että koulujen evakuointeja
tulisi harjoitella.
Kouluilla on lakisääteiset kriisitilanne- ja pelastautumissuunnitelmat:
. Lasten keskuudessa tunnelma oli hilpeä, ja
paistettua makkaraa olisi jo
monen tehnyt aamutuimaan
mieli.
Yksi osa toimivaa ensihuoltoa on muonit u ksen jä r jest ä m i nen.
Maakansan maa- ja kotitalousnaisten edustajia löytyi patojen äärestä seuratalon keittiöstä. Koska seuratalolle
saavuttiin kahdessa erässä,
ensimmäisen jonottaessa kirjautumista ja terveyskyselyä
toinen ryhmä johdatettiin
kotaan tulien ääreen lämmittelemään. Muutoin tapahtuman onnistumiseen oltiin tyytyväisiä. Se, että harjoitus pidettiin juuri meidän koulullamme, juontanee juurensa
siitä, että VaPePa harjoittelee
täällä usein, sillä kylällä on
aktiivisia harrastajia. Pihalla Iitin VPK. Mutta jos jotakin oikeasti sattuu, tulee vaikka
haava, siitä on kerrottava
reippaasti sanomalla ?tosi
vaara?, jotta harjoituksesta
havahdutaan tositilanteeseen.
Ylipäätään hän kannusti
lapsia reippaaseen asenteeseen:
. Juha
Oinonen Elimäen Liikennekoulusta esitteli ajankohtaista
asiaa mm. Ohjeet pitää kuunnella, mutta kysyä saa! Poistutaan reippaasti, mutta hosumatta, hän evästi.
VaPePan joukoissa harjoituksen huollosta ja kuljetuksesta vastannut Sauli Peltola
kertoi idean harjoituksesta
tulleen VapePan ja SPR:n piirin väeltä:
. päivänä 2015
Koululta lähdettäessä opettaja Sanna Multala kirjasi bussiin siirtyvät oppilaat ja Juha Tuomala ripusti värikkään merkin jokaisen kaulaan.
Onnistunut ensihuoltoharjoitus Maakansassa
Haapakimolan koulun väki evakkoon seuratalolle maakaasuaseman kuvitteellisessa vuototilanteessa
RITVA LAUNESKOSKI
Haapakimolan koululla ja
Ma a ka nsa n seu rat a lol la
järjestettiin lauantaina 7.
marraskuuta ensihuoltoharjoitus. Harjoitus oli yhteinen VaPePan (vapaaehtoinen
pelastuspalvelu) paikallisten
aktiivien, SPR:n Iitin osaston
aktiivien sekä koulun väen
kanssa. Siinä kuvitteelliseksi
tilanteeksi oli otettu koulun
läheisellä maakaasuventtiiliasemalla oleva lievä kaasuvuoto, ja sen korjauksen
viivästymisen takia koulun
oppilaat ja henkilökunta
evakuoitiin Maakansan seuratalolle. 4
TÄNÄÄN
Maanantaina marraskuun 16. Asiaan
vaikutti myös, että meillä
täällä on erikoisolosuhteet
vieressä kulkevan maakaa-
?
sulinjan vuoksi, Aro jatkaa.
Harjoitus sai ensipalautteessa pääasiassa hyvää kommenttia:
. Oppilaat olivat kiinnittäneet huomiota siihen, että
nimet eivät tulleet tarpeeksi
selvästi esille. Meille tämä
evakuointiharjoitus oli laajuudessaan ensimmäinen,
että jouduimme poistumaan
koululta toisiin tiloihin, selvittää rehtori Tiina Aro.
. Kuljetukset
sujuivat ja toiminta seuratalolla sai hyvän arvosanan.
Myös ruokaileminen punaisista napoista oli mielenkiintoista, Aro kokoaa.
Lauantaiaamuna klo 9.00
oppilaat kutsuttiin opettajiensa johdolla luokistaan
Tuli viestiä, että
koulujen
evakuointeja
tulisi harjoitella
koulun liikuntasaliin, jossa
harjoituksen johtaja Antti
Dahl selvitti tilanteen hyvin
maltillisesti. Pelast aut um isha rjoituksia, joissa poistutaan
koulusta pihalle ja päästään
pian takaisin, on lukuvuodessa kaksi, kolme kertaa
niin meillä kuin muillakin
Iitin kouluilla. Olem me lupaut uneet
VaPePalle muonittajaksi.
Silloin kun heillä on etsintä, parikymmentä henkeä
ruokkii vaikka yksi emäntä
oman pakastimensa anneilla, mutta näin isolle joukolle
tarvittiin jo paljon enemmän
tarvikkeita ja tekijöitä, selvitti Maakansan maa- ja kotitalousnaisten puheenjohtaja
Anneli Metso, jolla oli apunaan Merja Pekkala ja Eila
Ihalainen.
Seuratalolle oli reilun
parin tunnin ajaksi järjestetty lapsille koulupäivän
korvaavaa ohjelmaa. Mukana olivat lisäksi
pari etsintäkoiraa, Maakansan maa- ja kotitalousnaiset
sekä koulubussien kuljettajat.
Harjoitusta oli suunniteltu pari viikkoa, ja päivää ennen vielä tehtiin protokollan
mukaiset varautumistoimet.
Harjoitus oli kautta aikojen mittavin, mitä Haapakimolan koululla on järjestetty:
. Hän korosti nimenomaan kyseessä olevan
harjoituksen, johon suhtaudutaan vakavasti.
Amerikoista viitisen
vuotta sitten meille rantautunutta MSO-menetelmää,
joka perustuu kadonneen
profilointiin, todennäköisyyspäätelmiin ja alueen jakamiseen lohkoihin sekä lohkojen
tärkeysjärjestykseen. Vasemmalta harjoituksen johtaja
Antti Dahl, rehtori Tiina Aro, opettaja Sanna Multala ja
koulunkäynninohjaaja Pia Äikäs, takana Juha Tuomala.
Toinen oppilasryhmä odotteli vuoroaan kodassa Sauli
Peltolan ohjaamana.
Seuratalon portaille muodostui jonoa kirjauksen ja terveyskyselyjen ajaksi.
järjesti alkusammutusharjoituksia sammutuspeitteellä ja
jauhesammuttimella.
Koska SPR:n ja VaPePan
väki oli saatu harjoituksen
takia koolle 23 ihmisen voimin, oppilaiden jo poistuttua,
järjestettiin vielä etsintäharjoitus, johon osallistui myös
Kuusaan Ladun väkeä, joiden
kanssa SPR:llä ja VaPePalla
on yhteistyötä.
Kouluttaja Esko Käen
mukaan etsintäharjoituksessa pyrittiin hyödyntämään
uusimpia menetelmiä.
. Tämä tapa sopii
etsintään silloin, kun eksynyt
haluaa tulla löydetyksi, Käki
tiivisti.
Maakansan maa- ja kotitalousnaisista Anneli Metso (oik.),
Merja Pekkala ja Eila Ihalainen huolehtivat harjoituksen
muonituksesta.
Nimilistoihin vieläkin enemmän huomiota
Harjoituksen johtaja Antti
Dahl pitää tärkeänä, että harjoituksesta annetaan kunnon
palaute, ja että se käsitellään
kaikki yhdessä. Dahl oli
kiinnittänyt huomiota myös
siihen, että kirjaamiselle pitää olla riittävä rauha:
. Tällaista tehtävää ei
meillä ole ennen ollut, Dahl
muistuttaa.
Harjoituksen johtajana
hän kiinnitti huomiota erityisesti henkilöiden kirjaamiseen liittyviin asioihin.
. Etsinnät
voidaan tällä menetelmällä
aloittaa nopeasti ja pienelläkin joukolla.
. ?
TÄNÄÄN
Maanantaina marraskuun 16. Koululla
onkin jo koottu myös kirjallinen palaute, ja se käydään
läpi noin viikon kuluttua.
. Jokainen tapahtuma ja
jokainen henkilö on uniikki,
ja tällaisissa tapauksissa rutiineita voi hyödyntää vain
osassa asioita. Opettajat olivat hyvin
varautuneet, sillä heillä oli
valmiit nimilistat olemassa.
Ylipäätään tällaisissa kohteissa, joissa tiedetään, keitä
on paikalla ja/tai kuuluu talon vahvuuteen, on nimilistojen syytä olla tehtyinä.
Haapakimolan ko ke muk s e n per usteella nimilistoja pitää vielä kehittää, Dahl näkee:
. Rakentava kritiikki on aina paikallaan, sillä ei näitä tapauksia
osata koskaan liian hyvin
hoitaa, Dahl kokoaa.
Koulupäivän korvaavana ohjelmana harjoiteltiin mm.
tärkeitä alkusammutustaitoja sekä sammutuspeitteellä
(kuvassa) että jauhesammuttimella.. Muutamat etunimisekaannukset johtuivat siitä,
että etenkin pienet koululaiset saattoivat kertoa nimensä
arasti hiljaa, ja jos vieressä
oli hälinää, nimi kirjautuikin
väärin, Dahl huomioi.
. päivänä 2015
5
Mekin
olemme
tässä
oppimassa
Opettajainhuoneessa käytiin ennen harjoitusta vielä
keskeiset asiat läpi. Kuunnellaan, ja jatketaan matkaa. Toinen menetelmä on
kuulotuntumamenetelmä,
jossa edetään harvassa ketjussa, jossa ei ole näköyhteyttä seuraavaan etsijään.
Pysähdytään, jokainen vuorollaan huutaa kadonneen
nimeä. Turvallisuus
on numero ykkönen. Palaute on tärkeää, sillä tämä oli meillekin harjoitus, mekin olemme tässä oppimassa. Suuri
kiitos kaikille, jotka otitte
harjoitukseen osaa. Listoissa on syytä olla
myös pystysarakkeet jokaisen liikkeen kohdalla, kun
siirrytään koululta bussiin,
bussista seuratalolle ja takai-
sinpäin. Tällainen kirjaus myös
helpottaa jäljittämistä, mikäli
jolta kulta katoaa vaikka reppu, Dahl perustelee.
H a r j o i t u k s e s s a k i rjaamista varten varattiin
riittävästi väkeä, ja mm.
opettajat valjastettiin tehtävään seuratalolla. Näin saadaan rastit
kulkemaan kunkin liikkeen
kohdalla ja nähdään selkeästi, että joukko pysyy mukana
Hänellä
on rooli elokuvan pahiksen,
liikemies Maximin (Taneli
Mäkelä) toisena apurina Lökönä, toinen apuri Mökö on
Timo Kahilainen.
Elokuvan nuoret lapsinäyttelijät ja pääosan esittäjät
ovat Milo Snellman (Toni)
ja Salli Siivonen (Suvi).
Petra Koski oli avustamassa elokuvan loppukohtauksessa, jossa Hevisaurus
pitää konsertin koulun
pihassa. (Kuva:
Solar Films Inc. Hevisauruksiksi itseään
kutsuvat olennot rakastavat
syömistä ja railakasta rockmusiikkia. 6
KULTTUURI
Maanantaina marraskuun 16. Oy.)
Elokuvalla on toinenkin
linkki Iittiin, sillä elokuvan
näyttelijäkaartissa on mukana Jan Nyquist. Albumi on jo ilmestynyt, elokuvan ensi-ilta
on 27. Olin mukana yleisönä
elokuvan lopussa esitettävässä, koulun pihassa pidettävässä konserttikohtauksessa.
Näynkin kuvassa parissa
kohtaa.
. Yhtyeen levyjä on
myyty yhteensä yli 170.000
kappaletta pel kästään
Suomessa. Lapset ystävystyvät toistensa ja Hevisaurusten kanssa
ja oppivat arvostamaan erilaisuutta ja jokaisen erityislaatuisia ominaisuuksia.
Elokuva kestää noin 1,5
tuntia ja sisältää paljon huumoria. Elokuvan
budjetti oli 1,6 miljoonaa
euroa, samaa luokkaa kuin
keväällä valmistuneissa Me
Rosvolat -lastenelokuvassa ja
uusimmassa Risto Räppääjäelokuvassa.. marraskuuta.
Esima kua elokuvasta
oli saatavilla viime torstaina Studio123:ssa pidetyssä kutsuvierasnäytöksessä.
Kutsuvieraina oli iso joukko
iittiläisiä nuoria Kausalan
koululta sekä yläkoululta. Niitä jatkettiin
viime kesänä pääkaupunkiseudulla, missä iittiläisetkin
olivat avustamassa.
. Elokuvassa mukana
oleminen oli hieno kokemus,
kertoo Kausalan koulun kuudennella luokalla opiskeleva
Petra Koski:
. Se on sallittu kaiken
ikäisille, mutta aivan perheen
pienimmät eivät ehkä juonesta pääse kiinni.
Elokuvan käsikirjoitus on
Veli-Pekka Hännisen, Antero Arjatsalon ja Heikki
Salon, ohjaus Pekka Karjalaisen, tuottaja on Nina
Laurio ja tuotantoyhtiö Solar Films Inc. päivänä 2015
Hevisaurukset seikkailevat
nyt myös valkokankaalla
Iittiläisiä koululaisia avustajina elokuvanteossa
VOITTO RUOHONEN
Lasten ja miksei vanhempienkin suuriin suosikkeihin
kuuluva yhtye Hevisaurus
on levyttänyt useita albumeita, tehnyt lukuisia kiertueita
ja neljä musikaalia.
Tämän syksyn saavutuksia ovat uusin albumi, lokakuussa ilmestynyt Soittakaa
Juranoid! sekä Hevisauruselokuva. He
olivat yhtenä kuvauspäivänä
olleet mukana avustamassa
elokuvan teossa.
Ammattinäyttelijät elokuvassa ovat Kari Hietalahti
(Iivari), Eija Vilpas (noita),
Heikki Hela (Toni isä), Kaisa Hela (Mattila) (Tonin
äiti), Toni Wahlström (Suvin
isä) ja Sanna Stellan (Suvin
äiti) ja tietysti Hevisaurus yhtye: Herra Hevisaurus, Muffi
Puffi, Komppi Momppi ja
Riffi Raffi sekä muita myöhemmin maailmaan putkahtava Milli Pilli.
Hevisaurus-elokuvan
kuvaukset alkoivat vuoden
2014 syksyllä muun muassa
Vuosaaressa. Argentiinassa on jul kaistu
kaksi albumia espanjaksi, ja
Heavysaurios sai elokuussa
2013 palkinnon vuoden parhaasta lasten levystä Gardel
Music Awardsissa.
Tiivistelmän mu kaa n
Hevisaurus-elokuva on koko
perheen seikkailuelokuva,
jossa 10-vuotiaat Toni ja
Suvi pelastavat oudot, hassut, muinaisia dinosauruksia
muistuttavat olennot ahneen
liikemiehen Maximin kynsistä. Oy. Hevisaurus on
herättänyt huomiota Suomen
ulkopuolellakin ja mm. Ilman muuta lähden
itsekin toiste mukaan, jos
vain pääsen.
Petra otatti itsestään kutsuvierasnäytännön jälkeen
fanikuvan Herra Hevisauruksen kanssa.
. Maailmalle he joutuvat lähtemään, kun räjäytys
uhkaa heidän kotiluolaansa.
Hevisaurukset tutustuvat ensimmäistä kertaa ihmisten
maailmaan ja tapoihin eikä
yhteentörmäyksiltä voida välttyä. Hän kuvautti itsensä Herra Hevisauruksen
kanssa.
Jan Nyquist esittää elokuvassa Lököä, liikemies Maximin apulaista.
Kausalan koulun ja yläkoulun oppilaita oli elokuvassa
avustajina, ja esityksen jälkeen he asettuivat jonoon otattaakseen itsestään fanikuvia.
. Ehkä jaan sitä ystäville, mutta ainakin pidän sen
itselläni muistona.
Viiden dinosauruksen
muodostama lasten suosikkiyhtye Hevisaurus syntyi
vuonna 2009 ajatuksesta tehdä laadukasta hevimusiikkia
lapsille ja lapsenmielisille.
Hevisaurus on palkittu parhaan lastenmusiikkilevyn
Emmalla. Olimme mukana kuvauksissa yhden päivän ajan.
Kuvaukset olivat rannikolla,
ja tätä kohtausta kuvattiin
useamman kerran, hän jatkaa.
Petra sanoo suosittelevansa muillekin mieluusti
tällaiseen osallistumista:
Lökö ja Mökö, Jan Nyquist ja Heikki Kahilainen
päivänä 2015
7
Kunnalle uusi
ajoleikkuri
Jaalan Kotiseutusäätiö on valmis tukemaan ensi kesänäkin Verlan aika ?tapahtumaa. Maanantaina marraskuun 16. Jaalan koulun laitehankintoja
ja stipendejä 23.081 eurolla, Jaalan Vapaapalokunnan
ensivasteauton hankintaa
tuetaan 6.000 eurolla, Verlan Aika 2015 ?tapahtuman
järjestämistä 15.000 eurolla
ja Lintukymin vesiosuuskunnan suunnittelukustannuksia
10.000 eurolla.
Lisäksi Jaalan kappeliseurakunta on saanut 3.200
euroa konserttilippuihin ja
kirkkopäivämatkoihin, Jaalan musiikki- ja monitaideyhdistys ry 1.350 euroa Vuohijärvi Soi ?konserttisarjaan
sekä Kuusaan Kuuloset 500
euroa kuulotapahtumaan.
Vuoden 2015 myönnetyt apurahat ovat kaikkiaan
142.780 euroa.
Laajakaistaliittymien
hankintaan apurahoja voi
hakea jatkuvasti. 040 4833 992. Apuraha
maksetaan vasta, kun liittyjä
on maksanut koko liittymismaksun osuuskunnalle ja
toimittanut tositteet säätiölle.
Apurahan määrä on vakituiselle asuinkiinteistölle 500
euroa ja vapaa-ajan asunnolle
150 euroa.
Syyskuun haussa myönteisen apurahapäätöksen
sai 41 hakijaa ja myönnetyt apurahat ovat yhteensä
75.500 euroa. Anotut apurahat olivat yhteensä
259.395 euroa.
Apurahoja on jaettu erikseen myös pitkin vuotta.
Laajakaistaliittymien
hankintaan on myönnetty
vuonna 2015 apurahoja 17
kappaletta, yhteensä 8.150
euroa
Lisäksi vuonna 2015 on
tuettu apurahoilla mm. (Kuva viime kesän tapahtumasta/ Iitinseudun arkisto.)
Kotiseutusäätiö
on jakanut tänä vuonna
lähes 143.000 euroa
Jaalan kotiseutusäätiö sai 80
apurahahakemusta syyskuussa avoinna olleessa haussa
yhdistyksiltä, yhteisöiltä ja
yksityisiltä henkilöiltä. Apurahan
saivat Huhdasjärven alueen
kylätoimikunta 1.000 euroa
siirrettäviin työpöytiin ja
laatikostoihin sekä kaappeihin, Kimolan kyläyhdistys ry
3.000 euroa laitehankintoihin
ja Seurapirtin valokuituliittymään, Paljakka-Pökölän
kyläyhdistys ry 2.000 euroa
muun muassa Palko-kylätalon ja piha-alueen ja rannan
kunnostukseen, Siikavan kyläyhdistys ry 1.100 euroa kylätalon kunnostukseen sekä
markkinointiin, Uimilan kyläyhdistys ry 1.500 euroa uimapaikan uuteen laituriin ja
puukatokseen, Verlan seudun
kyläyhdistys ry 2.000 euroa
kyläläisten kylpylämatkaan,
Eläkeliiton Jaalan yhdistys
ry 1.400 euroa matkaan Joensuun laulujuhlille 2016,
Jaalan musiikki- ja monitaideyhdistys ry 2.000 euroa
Kohtaamisia Jaalassa ?konserttisarjaan ja monitaidefestivaalin kuluihin 2016, Jaalan
ampumarata/ Jaalan Metsästysseura ry ja Länsi-Jaalan
Metsästäjät ry 3.000 euroa
ampumaradan aggregaattiin,
varastokonttiin ja hirviradan
kunnostukseen, Jaalan Hartolan Pienviljelijäyhdistys
ry 2.000 euroa seuratalon
yläkerran viimeistelyyn harrastetilaksi, Jaalan Voima ry
7.000 euroa liikunta- ja urheiluharrastuskuluihin, Jaalan
Yrittäjät ry 4.500 euroa Jaala
Tänään -lehden julkaisuun ja
kesänavaustapahtuman 2016
järjestämiseen, Kouvolan
Sotaveteraanit/ Jaalan kerho 1.200 euroa kuukausikokoontumisten kustannuksiin,
Jaalan Jalopeurat 1.500 euroa alueelliselle kesäleirille
ja valtakunnalliselle leirille osallistumiseen, Jaalan
VPK:n nuoriso-osasto 1.000
euroa varhaisnuorisoryhmän
varusteisiin ja kehittämiseen,
Pohjois-Kymen 4H-yhdistys
ry 2.000 euroa nuorten iltoihin ja ?tapahtumiin sekä
keittiövälineisiin, Päiväkoti
Vuokkola 1.000 euroa Heisanharjun-retkeen, Siikavan
Sampo 1.000 euroa hiihtolatujen kunnossapitovälineiden
korjaukseen ja valopylväiden
korjaukseen, Voimistelu- ja
Urheiluseura Kimolan Katajaiset ry 700 euroa liikuntaharrastuksiin ja laitehankintoihin, Jaalan Jaloiset ry
3.500 euroa melontareitin
rakentamiseen Niskajärvestä
Karijärvelle, Kuusankosken
Urheiluseura ry 400 euroa
Kirkonkylän suunnistuskarttoihin sekä Ruhmaan- ja Pappilanharjun opetuskarttoihin,
Jaalan Viihdekuoro 600 euroa kevätkonserttiin, Kouvolan kaupungin kulttuuritoimi
15.000 euroa vuoden 2016
Verlan aika ?tapahtumaan,
Jaalan Reserviupseerikerho
1.000 euroa bussikuljetukseen sotahistoriamatkalle
Venäjälle, Ulkoruokinta Oy/
Vanha Kelo 2.000 euroa kevätriehan järjestämiseen,
Pyörylän entiset koululaiset
1.000 euroa kirjaan Pyörylän koulun historiasta sekä
satavuotisjuhlaan ja Hartolan-Karijärven osakaskunta
2.000 euroa Nälkälammen
ruoppaukseen.
Apurahoja saivat myös
yksityiset hakijat. ParturiKampaamo Emilia sai 1.000
euroa laite-, puhelin, tietokone- ja tulostuskustannuksiin,
Juha Salminen 3.000 euroa
näytelmäkäsikirjoitukseen
Verlan Marian näkökulmasta,
Timo Aaltonen 1.000 euroa
perinnerakentamisen opiskeluun ja työkaluihin, Hannele
And 850 euroa vaihto-opiskelun vuokrakustannuksiin,
Elisa Borg 1.000 euroa Jaala-korujen valmistukseen ja
kehittämiseen, Mika Kallio
500 euroa jääkiekkoharrastukseen, Lassi Kannel 500
euroa tietokoneeseen ja tulostimeen ja matkakustannuksiin, Emmi Karttunen 500
euroa ratsastusharrastukseen,
Ossi Karttunen 300 euroa
Metso-leirin kustannuksiin,
Anna-Sofia Ovaskainen
600 euroa musiikkiharrastukseen ja sähköpianon hankintaan, Mervi Puolakka
250 euroa valokuvausharrastukseen, Hanna Roitto 500
euroa lukukausimaksuihin ja
opiskelukustannuksiin, Saara Maria Siltanen 600 euroa
kielikurssiin sekä Vertti Valariutta 500 euroa salibandyharrastukseen.
Näistä kertyi siis yhteensä syyskuun jaossa 75.500
euroa.
Iitin tekninen lautakunta käsitteli saatuja tarjouksia uudesta ajoruohonleikkurista.
Tarjouksia oli pyydetty ja
saatu kolmelta eri liikkeeltä.
Tarjousten vertailussa
painotettiin 60 prosentilla
hintaa ja 40 prosentilla huolto- ja varaosapalvelujen saatavuutta.
Kaikki kolme jättivät
tarjouksen vaatimukset täyt-
tävästä Stiga-merkkisestä
leikkurista, ja koska Stigat
voidaan huoltaa paikallisessa liikkeessä, kaikki saivat
täydet 40 pistettä huolto- ja
varaosapalvelujen saatavuudesta.
Hinta jäi ratkaisevaksi,
ja sen perusteella hankinta
tehdään Kone Prisma Kouvolasta, jossa veroton hinta
oli 8.090 euroa.
JOULUKAUSALAN AVAJAISET
Kausalan torilla 27.11.2015 klo 17-18
Varaa maksuton toripaikka tapahtuman
ajaksi torivalvojalta p. 040 5412 982
ja tule myymään tuotteitasi
Tiedustelut: laura.lumppio@iitti.fi tai p
päivänä 2015
Ulkosalla ratkottiin viljaan
liittyviä kysymyksiä, ja
rasioissa olleita erilaisia
jyviä sai myös maistella.
Taustalla vasemmalla
retken vetäjä MTK JaalaKuusankosken puheenjohtaja, kimolalainen viljelijä
ja yrittäjä Leena VääräläVesa.
Sumun keskeltä myllyn hämärään
Jaalan koululaisia jälleen Viljan tiellä
RITVA LAUNESKOSKI
Jaalan koulun neljäs- ja viidesluokkalaisille suunnattu
Viljan tie -tapahtumakokonaisuus jatkuu jälleen tänä
lukuvuotena. Kun retkeilijöiltä kysyttiin, kuinka monen kotona
harjoitetaan maataloutta, ylös
nousi peräti 12 kättä.
Nelos-viitosia oli retkellä
iso joukko, 47 oppilasta, sil-
lä tänä syksynä Jaalan kouluun on siirtynyt 33 oppilasta
Valkealan Selänpäästä; koko
koulun oppilasvahvuus onkin
nyt yli 130 oppilasta.
Myllykierroksella oppilaat kävivät kolmessa eri ryhmässä. 8
Maanantaina marraskuun 16. Mahdollisuuksien mukaan Viljan
tie -hankkeessa on seurattu
myös niin kylvö- kuin puintitöitäkin.
Nyt tilanne maatilalla asuvien lasten määrässä
näytti kuitenkin korjaantuneen selänpääläisoppilaiden
myötä. Sankan sumuisen aamun keskeltä bussilastillinen lapsia mukanaan puolen tusinaa aikuista suunnisti
viime torstaina Vuolenkosken myllylle, jonka hämärässä erikoisiin laitteisiin oppilaita tutustutti mylläri Eero
Savinainen.
Viljan tie aloitettiin neljä vuotta sitten sen vuoksi,
että Jaalassakaan ei ole enää
kovin montaa maatilaa, ja
lasten tietoisuus siitä, miten
jauhopussit kaupan hyllyille
päätyvät ja miten niistä syntyy leipää, ei välttämättä ole
enää itsestään selvää. Välillä leikittiin,
jotta pysyttiin lämpiminä.
MTK Jaala-Kuusankosken järjestämä Viljan tie
-tapahtumakokonaisuus jatkuu kevätpuolella retkellä
Arvilan kotileipomoon. Siellä opitaan, miten myllyssä
jauhetuista jauhoista tehdään
leipätaikinaa, ja miten leipä
leivotaan.
. Ensimmäiseksi jauhojen ja ryynien valmistuksen
saloihin tutustuivat viidennen luokan pojat, ja sillä aikaa viitosen tytöt sekä neljäs
luokka arvuuttelivat retken
vetäjän Leena VääräläVesan visaisia vilja-aiheisia
kysymyksiä. Myllyreissulla Kimolan Maatalousnaiset tarjosi keittolounaan Seurapirtillä,
ja kevättalvella ruokailu on
Arvilan tilalla.
Vuolenkosken myllyn hämärässä myllyn erikoislaitteistoa jaalalaislapsille esitteli mylläri Eero Savinainen (käsi vasemmalla).. Sinne meidän täytyy
tehdä retki kahtena eri päivänä, muuten emme mahdu,
MTK Jaala-Kuusankosken
puheenjohtaja Väärälä-Vesa
totesi.
Retkipäivään olennaisena osana kuuluu, että Viljan
tie -ryhmä ruokailee matkan
varrella
Täällä Iitissä ja Jaalassa
kiinteistöomaisuudestamme
merkittävän osuuden muodostavat asuinrakennukset
ja loma-asunnot. Korjausvaihtoehtoihin
tutustuessaan Ojala kääntyi
vanhan katteen pinnoittamisen kannalle. Se tunkeutuu
mielellään ja lähes väkisin
sisälle kaikkiin mahdollisiin
rakenteisiin. Sitten meillä suomalaisilla on vielä ilonamme
kylmä vuodenaika, talvi, ja
sen myötä pakkanen. Jätettä ei syntyisi juuri
nimeksikään ja pinnoitteille
luvattiin 20?25 vuoden kestoikää, joka tuntui vanhaan
rakennukseen hyvinkin riittävältä.
Netistä Ojala löysi vesikatteita pinnoittavan Restakodin, jonka Ojalalle tekemä
tarjous pinnoitustyöstä elastisella akrylaattipinnoitteella
oli asiallinen ja kohdallaan.
Työ päästiin tekemään syyskuun alussa niin sanotusti
?hyvän sään aikaan?. Pysyäkseen
hyväkuntoisina ne kaipaavat
osakseen lähes jatkuvaa huolenpitoa ja hoitoa. Katteen korjausvaihtoehtoehdoiksi hahmottuivat vanhan katteen purku
ja kokonaan uuden vesikatteen asentaminen tai vanhan
katteen kunnostus pinnoittaen. Pinnoittajat pesivät katon korkeapainepesurilla ja pohjustivat sekä
pinnoittivat vanhan katteen
kahdella pinnoitekerroksella.
Suojauksien purkamisen
ja loppusiivouksen jälkeen
pääsivät kiinteistön omistajat
Yrjö Ojala ja Maija Haapalainen ihailemaan uutuuttaan hohtavaa katetta, jota
ei todellakaan voinut enää
samaksi edellisenä päivänä pinnoittajia odottamassa
olleeksi katoksi uskoakaan.
Lopputulos näytti hyvältä.
. Luennossaan Autio keskittyi laajasti veteen
sen eri olomuodoissaan, sekä
veden aiheuttamiin ongelmiin rakennuksille ja niiden
rakenteille. Se etsii itselleen kylmää pintaa, johon
takertumalla voisi tiivistyä
uudelleen vedeksi kastelemaan rakenteet ja antamaan
samalla juotavaa vettä janoaville erilaisille homeille sekä
lahottajasienille.
. Kiinteistön
rakennuksilla on ikää jo lähes
yhdeksänkymmentä vuotta ja
rakennusten kunnostustarve
on kiistaton. Maanantaina marraskuun 16. Aution mukaan yli
90 prosenttia rakennusten rakennevaurioista on veden tai
jonkun sen olomuodon aiheuttamia.
. Se nimittäin
laajenee jäätyessään ja aukoo
siinä samalla jo aiemmin vetenä virratessaan täyttämänsä
raot ja sopukat vielä isommiksi ja avarammiksi. Huvila ja
rantasauna olivat valmistuneet alkuperäiseen asuunsa
jo vuonna 1927. Pinnoittajat puhdistivat vanhan
katteen roskista, sammaleesta ja kaikesta muusta katolle
kertyneestä ylimääräisestä
aineksesta. Jäätyessään vesi se vasta vekkuli
velikulta onkin. Aika ja tulevat
vuodet näyttävät pinnoitteen
kestävyyden ja oliko ratkaisumme kunnostuttaa vanha
vesikate oikea, pohti Ojala
katon kunnostusratkaisuaan.
Ojalan yhtä iäkäs rantasauna oli saanut uuden
vesikatteen jo aiemmin ja
perinteisemmin menetelmin.
Jaalalainen rakennusyrittäjä Pekka Perttula oli tim-
pureineen purkanut saunan
vesikatteena toimineen jo
rispaantuneen huopakatteen
ja sen alla olleet pärekerrokset. Kaikkein vaikeinta
on ymmärtää ja huomata
huoneilmaan sisältyvä vesi,
ihmissilmälle näkymätön
vesihöyr y. Ajan hammas puree, kuluttaa ja nakertaa väsymättä ja vääjäämättä
tätä merkittävää kiinteistöomaisuuttamme.
Kävin kuuntelemassa
arkkitehti Pertti Aution pitämää luentoa ajan hampaan
väsymättömästä aherruksesta ja työstä kiinteistöjemme
kimpussa. päivänä 2015
Ajan hammas ei väsy työssään
MAURI LINDBERG
Meille nykyihmisille on
kertynyt vuosien saatossa
mittava kiinteistöomaisuus.
Kiinteistöjä on rakennettu,
rakennutettu, ostettu ja peritty. Vanhan katteen
purkutyöt jäisivät pinnoitusvaihtoehdossa kokonaan
pois. Toisena työpäivänä
suoritetaan varsinainen vanhan katteen pinnoitus. Ei vettä vastamäkeen saa kulkemaan kuin
pumpaten!
. Tutuimmin vesi sataa taivaalta rakennustemme päälle sadevetenä ja kun
se virtaa, niin se virtaa aina
alaspäin. Ainakin näin ensivaikutelmani pinnoitteesta
ja pinnoitustyöstä täyttää
odotukseni. Hieman kärjistetysti sanoen Aution sanoman
ydin oli, että vaikka veden
sanotaankin olevan ?vanhin
voitehista?, niin rakennusten
rakenteille se on mitä pahinta
myrkkyä. Tilalle he olivat asentaneet uuden mattapintaisen
harmaan profiilipeltikatteen,
joka istuu rantamaisemaan
kauniisti antaen saunalle hyvän suojan sateilta ja säänvaihteluilta vuosikymmeniksi eteenpäin.
Pestyn ja pohjustetun
vanhan vesikatteen varsinainen pinnoitustyö alkoi
räystäiden, reunojen ja kulmien käsittelyllä käsityönä.
9. Nykyisin kuitenkin tehdään usein rakenteita,
joissa ei ole vedelle sen tarvitsemia alamäkiä, kaatoja,
tai on peräti varattu vedelle
vastamäki. Yleensä pientalon tai loma-asunnon katteen pinnoitustyö
suoritetaan kahdessa osassa.
Ensimmäisenä työpäivänä
vanha vesikate tarkistetaan,
pestään, kunnostetaan ja pohjataan. Myös kiinteistötekniikka on pääosiltaan
uusimisen tarpeessa.
Päärakennusta sadevesiltä ja säältä suojaava Minerit
-aaltolevykate vuodelta 1982
alkoi olla jo rapistuneen oloinen ja selvästi korjauksen
tarpeessa. Eli
jäätyvä vesi repii ja rikkoo
rakenteita ihan työkseen, lopetteli Autio luentonsa veden
vaaroista.
Jaalasta äskettäin lomakiinteistön ostaneet Yrjö
Ojala ja Maija Haapalainen
ottivat nämä rakennusalan
ammattilaisen sanat vakavasti ja aloittivat kiinteistönsä rakennusten kunnostuksen
uusimalla ja korjaamalla ensitöikseen ostamiensa rakennusten vesikatot
Tämä
kaikki vaatii paljon talkoolaisia. Lavan
maanantaitansseihin tulee
tanssijoita 200 kilometrin
säteeltä, jopa kauempaakin.
Tanssi-iltoina Saukonkallion
parkkipaikalla on viitisentoista asuntoautoa tanssiparkissa. Peleissä on
ollut mukana 16-18 aikuista.
Vattenfall Seuracupissa
Iitin Pyrintö onnistui erin-
omaisesti sijoittuen viidenneksi. Mita-
li oli lähellä 4 x 80 metrin aitaviestissä. Siellä palkitaan mm. Kutsu kävikin hyvien tulosten ansiosta nuorten
aluemaajoukkueleiritykseen.
Akseli ja Eero Peltola onnistuivat SM-kisoissa joukkueena pituushypyssä saavuttaen
hopeaa. 40-vuotiaissa
kisaavan Teemu Huppusen
maratonkunto on kuitenkin
tällä hetkellä niin kova, että
jos kehittyminen jatkuu yhtä
tasaisena, niin ensi vuonna
sopii odotella SM-kisoista
hyvää sijoitusta.
MUUMIPEIKKO
Lisenssiurheilijoita Pyrinnössä on tällä hetkellä
80. Pyrinnön A-luokan
tulosrohmuja olivat Annukka Vainonen kymmenessä,
Joanna Puukka yhdeksässä
ja Eero Peltola kahdeksassa
eri lajissa.
Aikuisurheilijat ovat olleet vähissä Pyrinnössä viime aikoina. Nuorten SM-kilpailuihin osallistui 9 urheilijaa.
SM-kisoissa tehtiin myös
hienoja tuloksia. Nuorten yleisurheilukilpailu Iitti Games keräsi
paikalle 150 urheilijaa. Saukonkallion tanssilavalla järjestettiin
tanssit yhteensä 13 kertaa.
Tanssijoita oli keskimäärin
lähes 500.
Kesän lopulla Iitin koululaisille järjestettiin pe-
rinteinen suunnistuspäivä
Myllytöyr yn maastoissa.
Harrastelentopalloa pelattiin
aikuisten voimin kaksi kertaa
viikossa ulkona. Mitali oli tällä kertaa
todella lähellä. Eero, Akseli, Aapo ja
Leo juoksivat myös kelpo
ajan 48,71 4 x 100m metrin
viestissä jääden niukasti finaalipaikasta.
Akseli nappasi kaksi viidettä sijaa 14-vuotiaiden SMkisoissa, seipäässä ja 5-ottelussa. Kolmannen kerran järjestettyyn
Iitti-hölkkään osallistui 200
juoksijaa.
Viides sija seuracup-finaalissa Laitilassa kesällä
nosti tunnelman kattoon.
(Kuva: Veera Huppunen/
Iitinseudun arkisto.)
Pyrintö liikutti kesän aikana isoa ihmisjoukkoa. Vattenfall Seuracupin
osakilpailuun osallistui reilut
300 osanottajaa kuudesta eri
seurasta. Matalan kynnyksen Silja
Line -seurakisat pidettiin
kymmenen kertaa ja näissä
osanottajia oli keskimäärin
noin 100. klo 16. Seipäässä kesän paras
tulos oli 362 ja 5-ottelussakin
syntyi Lahden piirin uusi piiriennätys. Teemu Kurhila teki
SM-kisoissa korkeudessa
loistavan tuloksen 182 sijoittuen seitsemänneksi.
Yhteensä 26 urheilijaa
teki 63 A-luokan tulosta eri
yleisurheilulajeissa. 10
URHEILU
Maanantaina marraskuun 16. Yleisurheiluharjoituksia
pidettiin 2-5 kertaa viikossa.
He kiertelivät kisoja suhteellisen aktiivisesti. Harjoittelukausi ensi
kesää varten on jo alkanut.
Mukaan otetaan mielellään
uusia urheilijoita ja talkoolaisia.
Kauden päätöstapahtuma
pidetään Ponnilla sunnuntaina 22.11. Kesällä oli palkattu 3,5
kuukaudeksi kokopäiväinen
kesätyöntekijä ja tämän lisäksi viisi nuorta, jotka tekivät
tuntityötä tarpeen mukaan.
Esimerkiksi Saukonkallion
tanssi-illan järjestelyt vaativat noin 20-25 talkoolaista,
yleisurheilukilpailujen järjestäminen vaatii vähintään
50 talkoolaista. Saukonkallion kesälavaa ja sen kahvion tarjoiluja
on kehuttu jopa Suomen parhaiksi. Näiden lisäksi pidettiin perinteiset Hippokisat, jossa osanottajia oli peräti 180. Näistä 13
tulosta yltää Suomen tilastossa kymmenen parhaan joukkoon. Juhlimaan ovat tervetulleita kaikki toiminnassa
kauden aikana mukana olleet
sekä muut Pyrinnön ystävät.
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija: Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Katuosoite:
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Telefax: (05) 326 0321
Avoinna
Ma?Ti 8.30?16
Ke?To 8.30?15.30
Pe 8.30?15
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
0400 857 577, (05) 326 0355,
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten
jättöajat:
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Vedosilmoitukset:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Ilmoitushinnat:
Etusivu 1,75 E/ppm
Takasivu 1,65 E/ppm
Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin
jälkeen 1,45 E/ppm
Pienin ilmoituskoko 25 ppm
Kuolinilmoitus 1,45 E/ppm
Kiitosilmoitus 25 E/kpl
Etusivu (silmä) 66,00 E/kpl
Merkkipäiväilmoitus 25,00 E/kpl
Onnitteluilmoitus kuvalla 45,00 E/kpl
Palveluhakemisto 31,00 E/rivi 3 kk
Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten
julkaisemisesta sattuneesta virheestä
on ilmoitusten hinta ja muihin
lehtiin toimitetusta aineistosta sen
valmistusarvo.
Tilaushinnat
1.1.2015 alkaen
Kestotilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 84,00
ulkomailla 96,00
Osoitemuutokset ja
tilausasiat:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
(05) 326 0355,
0400 857 577
Määräaikaistilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 90,00
ulkomailla 96,00
Painopaikka:
Lehtisepät Oy,
Pieksämäki
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
päivystysnumeroon 03 757 5285
Jaalan kirkonkylässä jakelupäivystykseen 05 2800 4650
Numerot päivystävät klo 6.30-10
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Pankit:
Nordea
FI92 2131 1800 0041 25
Helmi Säästöpankki
FI25 4212 0010 0979 68
OP
FI 93 5069 0110 0003 50
Danske Bank
FI64 8000 1500 0646 48. päivänä 2015
Iitin Pyrinnöllä vilkas
ja työntäyteinen kesä
HARRI NUUTINEN
Iitin Pyrinnön kesä oli tuttuun tapaan täynnä toimintaa. Peruskorjaushankkeen ja hyvin järjestettyjen
tanssien myötä lava on nyt
huippuiskussa.
Kesää 2015 voidaankin
hyvällä syyllä sanoa onnistuneeksi. Joukkueella Otso
Kolehmainen (alkuerissä),
Eero Peltola (loppukilpailussa), Akseli Nuutinen, Aapo
Vainonen ja Leo Lintukangas pojat sijoittuivat neljänneksi. kaikki A-luokan
urheilijat. 15-vuotiaiden poikien viestijoukkueet
yllättivät positiivisesti Seinäjoen SM-viestikisoissa. Seurakisoissa lasten vanhemmat toimivat
toimitsijatehtävissä.
Yleisurheilussa saavutettiin menestystä laajalla rintamalla. Sen saavuttaminen tulevina vuosina on
hyvinkin mahdollista.
Saukonkallion maine
Suomen kesälavojen keskuudessa on korkealla
Bussi Kouvolan Teatteriin Onnennumerot-näytelmää
katsomaan lähtee Kausalan torilta la 28.11. Lippu
maksetaan sihteerille matkan
aikana. Vietämme pikkujoulua Anninmäessä 11.12. Saattajilta ja kannatusjäseniltä peritään jouluateriasta pieni maksu.
Ilmoittaudu Timo Heikkilälle
puh. kello 16.00 Anninmäessä, osoite
Kurrintie 16. Jos haluat tehdä oman
asetelman, ilmoittaudu Pirjolle
puh 040 5508 366 ma 16.11.
mennessä.
Kymenlaakson
Syöpäyhdistyksen pikkujouluun ilmoittautuneille tiedoksi, että kimppakyydit lähtevät
Kausalan torilta la 21.11. klo 10.00.
Perinteiset joulumarkkinat
lauantaina 19.12.
Paikkavaraukset
Harrille p. Ke: jauhelihakastike,
pasta, salaatti. klo 12.00
alkaen. Teosta on vielä
saatavissa: Monitorissa, Iitin
kirjastossa, Jaalan Apteekissa,
Vuolenkosken
kyläpisteessä
sekä Taito Kymenlaakson myymälässä Kouvolan Valtarissa.
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.11.
06.52 Oiva-nallen oivallukset (S)
06.59 Taitoset
07.05 Pingu (S)
07.10 Nallepaini
07.13 Mohvelit (S)
07.20 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan
07.31 Satuja Soitosta
07.41 Pasin ja Kielon valtakunta (S)
07.55 Martta puhuu (S)
08.19 Viidakkojytä (S)
08.24 Hillitön hotelli: Halikuume (S)
08.50 - 08.55 Kerrostaloelämää (7)
10.00 Norja maahanmuuttajien silmin
10.30 - 11.19 Matkapassi
12.00 Retrolissun ysärit: Aktivistit
12.30 Retrolissun ysärit: Napa
13.00 Kioski: Mamu - Suomi - mamu
13.30 - 13.53 Noin viikon uutiset
14.00 Uusi päivä (S)
14.27 Uusi päivä (S)
14.55 - 15.24 Uusi päivä (S)
17.00 - 17.58 Pikku Kakkonen
18.05 - 18.50 Doctor Who (12)
19.30 Kioski: Aleksi¥s wonderland
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 - 20.53 Siskonpeti
21.00 Marja Hintikka Live
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 Villi kortti
22.50 - 23.36 Borgiat, maan ja
taivaan valtiaat (16)
00.10 - 00.38 Kioski: Aleksi¥s wonderland
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.35 Mitä tänään syötäisiin?
09.40 Kauniit ja rohkeat (S)
10.10 Emmerdale (S)
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Formula 1: osakilpailu
13.30 Pilanpäiten
13.40 Amazing Race
14.40 Mitä tänään syötäisiin?
14.45 Pilanpäiten
14.55 Friends with Better Lives
15.25 Salatut elämät
15.55 Voitolla yöhön
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Antti Holma Show
21.00 Bones (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Rizzoli & Isles (16)
23.35 Scorpion (12)
00.35 Bones (12)
01.35 - 05.30 Voittostudio
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.30 Ostosruutu
07.00 Pound Puppies (S)
07.25 Tashi (7)
07.40 Tashi (7)
07.55 Hauskat eläinvideot
08.00 Merieläinten pelastajat
08.30 Eläinten ABC
09.00 Hauskat eläinvideot
09.10 Hurja painonpudotus
10.15 Unelmien talo
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 MasterChef Australia
15.10 Hauskat eläinvideot
15.20 Malibu Country
15.50 HS Uutisraportti
16.20 Frasier (S)
16.50 Kaverille ei jätetä (12)
17.50 Suomen huutokauppakeisari
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!
20.00 Kauppaneuvos Jethro
20.58 Keno
21.00 Elokuva: Superhero Movie (12)
22.50 Poliisit - kotihälytys (12)
23.50 HS Uutisraportti
00.20 Frasier (S)
00.50 Deadwood (12)
01.55 - 05.00 Ennustaja-TV
Tiistai 17.11.
TV1
Keskiviikko 18.11.
TV1
TV2
TV2
04.00 Uutisikkuna
05.45 Aamusydämellä
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 - 10.52 Murha paratiisissa (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.08 Yle Oddasat
12.12 Oddasat
12.30 Murdochin murhamysteerit (12)
13.20 - 14.52 Jumalan tuomio (7)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 A-studio
16.20 Kuningaskuluttaja
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.04 Yle Uutiset alueeltasi
17.07 Murha paratiisissa (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.50 David Attenborough
- luonnon asialla
20.00 Muisti: Jussarö
- erään unelman rauniot
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Downton Abbey (7)
21.50 Kahden keikka (12)
22.50 Yle Uutiset
22.55 Prisma: Miten päätöksesi syntyvät?
23.50 Puoli seitsemän
00.20 - 04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.11.
06.53 Lauran tähti (S)
07.04 Kyllä Kasper osaa (S)
07.09 Lulu kilpikonna (S)
07.25 Saku & Vaakku (S)
07.36 Neppajymykerho
07.42 Kuminakuja 19 (S)
07.53 Harri ja dinot (S)
08.14 Puu Fu Tom (S)
08.36 Karvinen (7)
08.50 - 08.55 Kerrostaloelämää (7)
09.00 - 09.54 Hartain toive: lapsi
10.30 - 11.28 Onnistuuko elämä maalla?
12.00 Retrolissun ysärit: Napa
12.30 Retrolissun ysärit:
Kaikki nuoret tyypit
13.00 - 13.28 Kioski: Aleksi¥s wonderland
14.00 - 14.22 Moone Boy (7)
14.30 Villi kortti
15.20 - 15.28 Rauhassa - pelit ja vehkeet
16.30 Uusi päivä (S)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala (12)
19.00 Kandit
19.30 Kioski: Rakelin kuplassa
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 - 20.52 Psychobitches (12)
21.00 Ajankohtainen kakkonen
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 W.E. klo 17.00.
Iitin Eläkkeensaajat ry. To: lihamakaronilaatikko, jäävuori-punakaalisalaatti.
Pe: broilerkastike, perunat,
porkkanat, herne-maissisalaatti.
Lisäksi joka päivä: ruokajuoma,
leipä, levite.
04.00 Uutisikkuna
05.55 Kuningaskuluttaja
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Muisti: Atomimiehet
10.00 - 10.51 Murha paratiisissa (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 - 11.10 Pisara
12.10 Murdochin murhamysteerit (12)
13.00 Onnellinen ministeri (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 - 16.43 Arto Nyberg
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.04 Yle Uutiset alueeltasi
17.07 Murha paratiisissa (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Akuutti
19.00 Hengen asein
20.00 MOT
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti: Pilkki
22.30 Kotikatsomo: Haamukirjoittaja (7)
23.25 Yle Uutiset
23.30 Newsroom (7)
00.30 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
Ohjatut harjoiNs Liekin syystusvuorot Kaukokoontuminen
salan KansantaKorpelassa 24.11.
lolla ti ja pe klo
klo 17.00. To: ruismarjapuuro, lounassalaatti. kunnan
ajankohtaiset asiat, kunnanjohtaja
Riku Rönnholm.
Hirvikeitto.
Lählätti min tänne Iittih, Iitin ja
Jaalan
murteen
tallentajan ja Iitin
sekä Jaalan elämänmenon kuvaajan Aino Vallin elämäkerta on
saanut hyviä arvioita sekä finalistipaikan Vuoden kotiseututeos -kilpailussa. Lähtö
Kausalan linjaautoasemalta klo
8.30. 0500
485 252. klo
12.15.
MTK-Iitti ry:n
syyskokoontuminen to 19.11. Auto lähtee Kausalan
matkahuollosta klo 12.00.
Iitin osaston kokoontuminen
Kirmossa KESKIVIIKKONA
18.11. päivänä 2015
11
TV-OHJELMAT 16.11. Ke: chili sin carne,
riisiä, porkkana-sellerisalaatti,
kaurapala. - 18.11.2015
Maanantai 16.11.
TV1
Iitin Erä myy
maanvuokraajilleen
hirvenlihaa
majalla tiistaina 17.11. Tulevaa
toimintaa: Matka
Imastuun, lähtö
Kausalasta 25.11.
kello 4.00. Viljelijäväen kirkkopyhä sunnuntaina
22.11. klo
19.00 Kausalan
ABC:llä. Käsityökerho kokoontuu
kirjastolla
huomenna ti 17.11.
Iitin maa- ja kotitalousnaisten
johtokunta. klo
14. klo
13.00. Maanantaina marraskuun 16. Tilaisuus on tarkoitettu vain Iitin Sotaveteraanit ry:n
veteraaneille, heidän puolisoilleen, leskilleen ja saattajille
sekä kannatusjäsenille. Seuran verkkosivut edelleen työn
alla, mutta veikata voi jo nyt
www.kausalanyritys.fi.
klo 12?15.
Eläkeliiton Iitin
yhdistys. Joulupaketit Imastuun vietäviksi
on toimitettava Kahvituvalle
perjantaihin 20.11. Iitin kirkossa ja jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit seurakuntatalolla.
Imastun Kummit ry. Pe: kalastajanpyörykät, perunasose, salaatti. mennessä Einelle p.
040 732 4903.
Iitin Sotaveteraanit ry ja
Naisjaosto. Osallistumismaksu kerätään Kansantalolla ma 23.11.
klo 9?11. klo
18.00.
Iitin
Pelastakaa
Lapset ry
Syyskokous
Kausalan
kirjaston Kirmo-salissa ma
23.11.2015 klo 18.00. Vielä voit ilmoittautua 15.11. mennessä.
Konserttikahvitus seurakuntakeskuksessa tiistaina 1.12.
Kummit ja ystävät viettävät
Pikkujoulujuhlaa 2.12. klo 11.45. Kaikki
mukaan!
Sääskjärven
maatalousnaisten
syyskokoontuminen puukoululla
tänään ma 16.11.
klo 17.30. mennessä.
Kimppakyydit!
Syyskokoontuminen tänään maanantaina
16.11.
klo 19.00 ABC
Kausala. 040 527 8009 viimeistään
23.11. (16)
23.55 Kandit
00.25 Kioski: Rakelin kuplassa
00.55 - 01.44 Koukussa (16)
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.35 Mitä tänään syötäisiin?
09.40 Kauniit ja rohkeat (S)
10.10 Emmerdale (S)
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Lääkärit
12.05 Ostoskanava Tvins.com
13.35 Grand Designs Australia
14.35 Mitä tänään syötäisiin?
14.40 Pilanpäiten
14.45 Pilanpäiten
14.55 Elixir Fitness & Sport
15.25 Cristela
15.55 Salatut elämät
16.25 Erilaiset perheet
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (7)
18.30 Emmerdale (7)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Pomo piilossa
21.00 Bosch (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Tappajan näköinen mies (16)
23.35 Rush (12)
00.35 Mentalist (12)
01.35 - 05.30 Astral TV
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.30 Ostosruutu
07.00 Pound Puppies (S)
07.25 Tashi (7)
07.40 Tashi (7)
07.55 Merieläinten pelastajat
08.25 Eläinten ABC
09.00 Hauskat eläinvideot
09.10 Gordon Ramsay - pannu kuumana
10.15 Unelmien talo
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 MasterChef Australia
14.55 Gordon Ramsay - pannu kuumana
16.00 Frasier (S)
16.30 Vain elämää Goes Punainen Risti
17.55 Suomen huutokauppakeisari
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7)
20.00 Hottikset
20.58 Keno
21.00 Paratiisihotelli
22.00 Katastrofin anatomia
23.00 SM-Liiga: Illan Parhaat
23.05 Kanadan rajalla
00.05 Arman ja viimeinen ristiretki (7)
01.05 Frasier (S)
01.35 Poliisit - kotihälytys (12)
02.35 Deadwood (12)
03.40 - 05.00 Ennustaja-TV
04.00 Uutisikkuna
05.55 Akuutti
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 - 10.52 Murha paratiisissa (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.08 Yle Oddasat
12.12 Oddasat
12.27 Murdochin murhamysteerit (12)
13.14 Suomisen perhe (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.55 MOT
16.25 Luontohetki: Eläintarinoita
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.04 Yle Uutiset alueeltasi
17.07 Murha paratiisissa (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Prisma: Alzheimerin salaisuudet
19.46 - 19.54 Lenan matkassa
20.00 Prisma Studio
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
21.50 KulttuuriCocktail
22.00 Inhimillinen tekijä
22.50 Yle Uutiset
22.55 Ulkolinja: Libya, vaikea valtio
23.55 Puoli seitsemän
00.25 - 04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.11.
06.52 Max ja Meeri (S)
07.01 Jokeri Pokeri Box
07.05 Q Putti 5 (S)
07.16 Nyt mennään!: Metsäretki
07.22 Ritari Mikke (S)
07.38 Noksu (S)
07.43 Pusse (S)
07.58 Touhukkaat: Puhuri (S)
08.20 Martine (7)
08.34 Joraavat juurikkaat (S)
08.36 Kesäleiri (7)
08.50 - 08.55 Kerrostaloelämää (7)
09.00 Holby Cityn sairaala (12)
10.00 - 10.28 Elämäni eläimet
11.30 Norja maahanmuuttajien silmin
12.00 Retrolissun ysärit
13.00 - 13.28 Kioski: Rakelin kuplassa
14.00 - 14.22 Psychobitches (12)
14.30 - 15.18 Ajankohtainen kakkonen
16.00 Kandit
16.30 Uusi päivä (S)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala (12)
19.00 Kandit
19.30 Kioski: Kaarlen maailma
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Hello Ladies (12)
21.00 Koukussa (16)
21.50 Yle Uutiset
21.55 - 21.59 Urheiluruutu
23.00 Kandit
23.30 - 23.58 Kioski: Kaarlen maailma
00.00 - 00.28 Eastbound & Down (16)
01.25 - 02.25 Yle FOLK
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.35 Mitä tänään syötäisiin?
09.40 Kauniit ja rohkeat (S)
10.10 Emmerdale (7)
10.40 Emmerdale (7)
11.10 Lääkärit
12.05 Ostoskanava Tvins.com
13.35 Pientä pintaremonttia
14.35 Mitä tänään syötäisiin?
14.40 Pilanpäiten
14.55 Elixir Life
15.25 Ensisilmäyksellä (7)
15.55 Salatut elämät
16.25 Pomo piilossa
17.25 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Yökylässä Maria Veitola
21.00 Rouva Ministeri (7)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto ja Jokeri
22.30 MTV Sport Uutiset
22.40 Teknavi
23.10 Hybe
23.40 Myytinmurtajat
00.45 - 05.30 Voittostudio
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.30 Ostosruutu
07.00 Red Caps (S)
07.30 Tashi (7)
08.00 Merieläinten pelastajat
08.30 Eläinten ABC
09.00 Hauskat eläinvideot
09.10 Gordon Ramsay - pannu kuumana
10.15 Unelmien talo
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 MasterChef Australia
15.00 Hauskat eläinvideot
15.10 Gordon Ramsay - pannu kuumana
16.15 Frasier (S)
16.45 Victoria?s Secret Swim Special
17.50 Suomen huutokauppakeisari
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hottikset
20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!
20.58 Keno
21.00 Paratiisihotelli
22.00 Hyvät ja huonot uutiset
23.00 SM-Liiga: Illan Parhaat
23.05 Suomen Tulli
00.05 Katastrofin anatomia
01.05 Frasier (S)
01.35 Deadwood (16)
02.45 - 05.00 Ennustaja-TV. Ti: kolmen kalan
keitto, juusto, päärynä, rukiinen
jyvävuoka. Sospäivän stipendien
jako partiolaisten
kololla, Rautatienkatu 17, perjantaina 20.11. Sportianuorisohallikisat Pajulahdessa
sunnuntaina 29.11. Tapaamme Kausalan
ABC-asemalla to
19.11. E- ja C-tyttöjen turnaus hallilla la 21.11.
alkaen klo 10.00 ja 14.00. klo 16 Ponnilla. Ilmoittaudu Pirjolle marraskuun aikana puh 040 5508 366.
Harjoitustunnit
Kuusankosken
keilahallissa tiistaisin klo 18?19.
NIINIMÄEN MARTAT. www.
yhteisistä asioista!
iitinjousiampujat.fi.
Iitin Pelastakaa
Lapset ry. klo 17.00. Muista ilmoittautua 22.11. mennessä Ullalle puh.
040 562 6570.
Lentopallo; Esiakatemian
(C-t)
harjoitukset jatkuvat
hallilla
maanantaisin klo
15.00. Kyyti lähtee Ehtookodilta 11.30 ja ajaa Kiessitien
ja linja-autoaseman kautta.
HUOM. Kauden päättäjäiset sunnuntaina
22.11. Kaikki
joukolla mukaan!
Ke 18.11. mennessä.
Iitin Hengitysyhdistys ry. Kauppias Tiina Jaatinen kertoo kukka-asetelmista. Jouluruokailu Kymen Paviljongissa huomenna ti 17.11. Esillä
sääntöjen määräämät asiat.
Hallitus
Iitin koulujen ja
päiväkotien ruokalista
16.?20.11.2015:
Ma: lihakeitto, kurkku, rahka.
Ti: broiler-punajuurivuoka,
salaatti. Kaikki
18?19.30.
Joka
joukolla mukaan
kuukauden 1. Pikkujoulut ja jouluateria arpajaisineen Kurjenmiekassa to 26.11. Retkelle
Lahteen
ke 2.12. perkeskustelemaan jantai junioriperjantai. Ilmoittautumiset
24.11. Lisäksi joka päivä: leipä,
ravintorasva ja ruokajuoma.
Jaalan koulun ruokalista
16.-20.11.2015:
Ma: uunimakkara, ruskeakastike, perunasose, vihreä appelsiinisalaatti
Tätä ei muilta pelaajilta vaadita.
Nyt Miamari Kuronen
tuoreena tyttölapsen äitinä
oli kyllä katsomossa, mutta
ei pystynyt siirtämään ominaisuuksiaan kentälle, joten
paikattavaa jäi.
Turnausvoitolla Yritys
Saha nousi kuitenkin Cup
tilaston kakkoseksi tasapisteissä KoVan kanssa. Toki kriittiset valmentajat löysivät myös parannettavaa ja hyvä niin, sillä
se on tie kehitykseen.
Tuija Tuomaisen Rubiinit
koostui nimistä Niina Hutri, Iida Luoma-aho, Viivi
Ojala, Enni Sauvala, Jenna
Tuomainen ja Jonna Veijanen.
Safiirien kokoonpano oli
Siiri Harjula, Iina-Lotta
Kuisma, Nea Ojala, Enni-
Iita Peltola ja Joanna Puukka valmentajanaan Marja
Puukka.
Yrityksen Timantit on sekoitus kokemusta ja uransa
alussa olevia pelaajia. Joukkueessa on pelaajia Kausalan
ja jopa kuntarajojen ulkopuolelta, mutta se ei joukkuehengessä näy, vaan kaikille on
joukkueessa paikkansa.
Ainoa murhe onkin joukkueen pituus, tai tarkemmin
sen puute. Ottelut Savitaipaleen
Urheilijoita ja Haminan Arsia vastaan venyivät kolmeen
erään, jotka Yritys hoiti taistellen kotiinsa. päivänä 2015
Lappeenrannan Lätyt törmää Yrityksen torjuntapariin Hanna Simonen-Saara Rantanen. Sitä pelaajat pyrkivät tasoittamaan ketteryydellä kentällä, mutta aina ei
sekään riitä. Varsinkin
Savitaipale osoittautui han-
kalaksi ja taipui vasta numeroissa 15-13.
Yrityksen Rubiinit pääsi
myös voiton makuun, kun
Kajo kaatui selvin numeroin
25-14, 25-11. Yrityksen hyökkäyspeli, vaikka väsyneenäkin, oli
lopulta ratkaisun avain 2-0
voittoon.
Viisi ottelua näkyivät
lopulta myös Yrityksen otteissa fysiikan pettämisenä,
jolloin hyökkäysvoima hiipui
ja puolustuksessa näkyivät
väsymisen merkit. Valkealassa mentiin Yritys Safiirien tahdissa,
sillä joukkue voitti emäntäseura Kajon ja oman seuran
Rubiinit suoraan kahdessa
erässä. 12
URHEILU
Maanantaina marraskuun 16. Hollolassa Salpiksen Super, Korian Ponsi ja
Mäntyharjun Virkistys olivat
liikaa, mutta Salpis Poweria vastaan Timantit pystyi
2-0-voittoon.
Kati Backmanin ja Leena Ikosen valmentaman Timanttien nimilistasta löytyvät Amanda Mäkelä, Erika
Sauvala, Karoliina Mikonaho, Moora Rinne, Meri
Ojanen, Siiri Karjalainen
ja Veera Kokko.
turnauksen enemmän pelanneena Megaleidit.
Yritys Sahassa pelasivat Katja Backman, Heidi
Leivo-Kankkunen, Katri
Myllymäki, Virpi Mäkelä, Laura Mänttäri, Saara
Rantanen, Veera Salomäki, Henni Seppälä, Hanna
Simonen ja Suvi Taimisto.
Miamarin lisäksi kokoonpanosta puuttuivat Noora Lainesalo, Kaisa Niittymaa ja
Sofia Peltola.. Takana varmistaa Henni Seppälä.
Yrityksen Saha terävänä Korialla
VL-Cupin turnausvoitto tuli puhtaalla pelillä
HOOBEE
Yrityksen naisten lentopallojoukkue, työnimeltään Saha,
esiintyi Kouvolan Viking
Line Cupin turnauksessa uudelleen viilattuna ja kokoonpanoon saaduilla lisähampailla vahvistettuna. Ei ihme,
sillä Team Sahan sulautuessa Yritykseen keväällä 2014,
luki sopimuspaperissa yksioikoisesti, että Miamari edustaa yksin joukkueen voimaa,
notkeutta, ketteryyttä sekä
muita urheilullisia ominai-
suuksia. Cupia
johtaa kahden pisteen karkumatkalla oleva, mutta yhden
D-tytöt aloitti täydellä rintamalla
Safiirit tiennäyttäjänä neljällä voitolla
HOOBEE
Yrityksen D-tyttöjen lentopallokausi pyörähti aluesarjan osalta käyntiin kaikkien
kolmen joukkueen vierasturnauksilla. Lisäksi joukkue
oli yllättää Savitaipaleen, jolta otti toisen erän 25-19 ja oli
pitkään kiinni jopa otteluvoitossa, kunnes StU pystyi
15-17-voittoon.
Valkealassa ollut valmennusryhmä oli todella
tyytyväinen päivän antiin.
Sekä Tuija Tuomainen että
Marja Puukka kiittelivät
vuolaasti joukkueiden kokonaisesityksiä, jossa uudet
pelisäännöt oli hiottu hyvään
kuntoon. Tulessa
ollut kymmenikkö hallitsi
kauden toista turnausta alusta
loppuun parantaen avausturnauksen kakkosen ykköseksi.
Iitin Pyrinnöltä puuttui useita
pelaajia ja joukkue juuttui sijalle kahdeksan.
Yritys Saha kaatoi alkusarjassa Hyvinkään Pontevan ja Helsingin Yliopiston
Urheiluseuran puhtaasti 2-0.
Jatkossa kaatui Jatta Välimetsän vahvistama Lappeenrannan Lätyt, kun Saara
Rantanen intoutui dominoimaan koko verkon leveyttä
komeilla torjunnoillaan.
Välierässä Yritys voitti
pitkään vastaan hangoitel-
leen Timmit Mimmit 2-0,
mutta joutui molempien erien lopussa terävöitymään
varmistaakseen finaalipaikan
Kouvola/Valkeala (KoVa) yhdistelmää vastaan.
Heinolassa KoVa oli vielä
selittelemättä parempi ja pystyi nytkin vahvan puolustuksen kautta haastamaan, mutta
uuteen yllätykseen se ei riittänyt