vuosikerta • 2020 • N:o 5190 Irtonumero 2,50 E (sis. Palkittujen lisäksi paikalla olivat kunnanjohtaja Riku Rönnholm, puheenjohtaja Markku Yli-Kaitala ja sihteeri Lauri Sopanen Iitin Yrittäjät ry:stä sekä puheenjohtaja Hannu Lehtinen ja järjestösihteeri Tuula Makkonen Kymen Yrittäjistä. Adressi saatiin vireille jo seuraavana päivänä, ja nimiä kerättiin 10.11. Kaupunginjohtaja Marita Toikka ja hyvinvointijohtaja Arja Kumpu olivat lukeneet lehdestä, että heitä toivottiin käymään Jaalassa. Jaalasta luovutuksen tekee useamman henkilön delegaatio. Maanantaina 16. Lisäksi oli nettiadressi, kertoi palvelukeskusneuvonpidon kokoonkutsujana toiminut Karoliina Suikkanen. Adressi käsiteltiin, ja palvelukeskusta koskeva päätöksenteko siirrettiin tuonnemmaksi. — Listoja oli käytännössä kaikissa kirkonkylän yrityksissä, seurakunnassa, kirjastossa, palvelukeskuksessa ja kylissäkin, esimerkiksi Hartolan Puoti & Baarissa. Haltonilla on yhteensä 10 tuotekehityskeskusta kahdeksassa maassa, kolmella mantereella. Vuoden Yrittäjänä palkitulla Timo Virtasella on ollut oma sähköalan yritys Kausalan Sähkötyö Ky vuodesta 1987 lähtien. päivänä marraskuuta www.iitinseutulehti.fi Sivut 4-5 Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 87 • 66. — Yhteisöllisyytemme näytti jälleen voimansa. Kymsoten hallitus on saanut adressin jo talousarviota valmistelevaan kokoukseensa 6.11. — Torstaina käydyssä virkahenkilöpalaverissa palvelukeskuksen toimintavaihtoehtoja käytiin läpi kaikki eri osa-alueet huomioon ottaen: Jaalan väestöpohja ja palvelutarpeet, terveyspalvelujen tilanne, mutta myös Kymsoten tavoite, jossa 24/7 -palvelujen määrää vähennetään. Liikasenmäellä. saakka eli 13 päivän ajan. alv.) LUMIMARJA TIRRONEN IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Peijaiset vaihtuivat ulkosalla nautittuun hirvikeittoon Vuoden yrittäjät kukitettiin kunnantalolla Iitin Yrittäjät ry jakoi torstaina Vuoden yrittäjän ja Vuoden nuoren yrittäjän tunnustukset Timo Virtaselle ja Petri Vyyryläiselle. — Keskustelu sujui hyvässä hengessä. Loppuvuodesta otetaan käyttöön laivahytteihin, hytti-ilmanvaihtoon, korvausilmaratkaisuihin sekä ilmastoinnin käyttäjälähtöisiin säätöjärjestelmiin erikoistuva esittelytila, jossa ratkaisuja mallinnetaan virtuaaliteknologian avulla. Ensi vuonna valmistuu teollisuusja laivaympäristöjen ilmastointikanavissa käytettäviin palonrajoittimiin erikoistuva tila. Palaverin tavoitteena on antaa Kymsoten hallitukselle näkemys Jaalan osalta seuraavaan kokoukseen, jossa talousarviota 2021 käsitellään. Luovutus tapahtuu kaupungintalon lämpiössä nk. Kiinteistönhoitaja Harri Tuominen esitteli heille palvelukeskuksen tilat, ja lopuksi istuttiin alas keskustelemaan. Yrittäjäjuhlaa ei tänä vuonna järjestetä koronan takia, joten juhlallinen seremonia pidettiin kunnantalolla. Iitin Yrittäjät halusi tänä vuonna palkita nimenomaan yksinyrittäjän, ja Virtasen palkitseminen liittyy myös työurien pidentämistä koskevaan keskusteluun: Timo Virtanen on jo 66-vuotias eli eläkeiässä, mutta jatkaa edelleen työntekoa. Palvelukeskuksen toiminnan pelastamiseksi käytiin keskustelua kyläillassa, joka järjestettiin 27.10. — Hartola-Huhdasjärvi -alueella kaksi rouvaa kiersi ovelta ovelle, ja kylissä ilmoitettiin vanhemmille kyläläisille tekstiviestein, missä adressin voi allekirjoittaa. Tuotekehityskeskuksista yksi sijaitsee Kausalassa.. Keväällä valmistui laivakeittiöihin keskittyvä osa, jossa yhtiö esittelee ja testaa laivakeittiöhuuviaan, energiankulutusta leikkaavaa ilmanvaihtoratkaisuaan sekä integroitua valaistusta. Vuoden nuori yrittäjä Petri Vyyryläinen omistaa ATKShopin tilalle tulleen Kymitin, joka tarjoaa ITja pilvipalveluja Kausalan keskustassa. — He soittivatkin kyläillan jälkeen heti seuraavana päivänä, että oliko tämä virallinen kutsu. Yritimme vielä avata näkemystämme palvelukeskuksen tarpeellisuudesta, Suikkanen kertoi. Hyvinvointijohtaja Arja Kummun mukaan vierailu Jaalassa sujui rakentavassa hengessä ja palvelukeskuksen työntekijöiden ja jaalalaisten palautetta kuunnellen. Hieman yllättäen Jaalan palvelukeskukseen saatiin myös vieraita viime tiistaina. Vaikka adressi oli tuolloin vielä hieman keskeneräinen, se lähetettiin kaikille hallituksen jäsenille sähköpostitse, myös Kymsoten toimitusjohtaja Annikki Niiraselle. Tilan tarkoitus on tuotekehityksen ja esittelyn lisäksi mahdollistaa sulkupeltien ja palonrajoitinten testaaminen. Kävi kuitenkin ilmi, että Kymsoten ja kaupungin virkahenkilövoimin valmistellaan suunnitelmaa siitä, mitä vaihtoehtoista toimintaa palvelukeskuksessa voisi olla. Timo Virtanen ja Petri Vyyryläinen kukitettiin torstaina kunnantalolla. Toivomme, että aie lopettaa palvelukeskuksen tehostettu palveluasuminen nyt peruttaisiin, Suikkanen kokoaa. — Haluan kiittää asiakkaitani, Virtanen sanoi kukat ja kunniakirjan saatuaan. RITVA LAUNESKOSKI Jaalan palvelukeskuksen puolesta kerättiin 1.536 nimeä Jaalassa lokakuun lopulla käynnistyneet palvelukeskuksen toiminnan jatkamiseen tähtäävät puolustustoimet huipentuvat tänään maanantaina, kun 1.536 nimeä sisältävä adressi luovutetaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jouko Leppäselle sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Helmiselle. sinisellä matolla klo 15.00. Yritys on hiljattain muuttanut entisen apteekin tiloihin ja työllistää yrittäjän lisäksi neljä työntekijää. Kaikki kun eivät käytä tietokonetta tai seuraa Facebookia. Teimme tämän yhdessä sulassa sovussa, ja politiikka oli jätetty sivuun. — Tämä on historiallinen päivä Iitin Yrittäjille, sillä olemme tänään siirtyneet Päijät-Hämeen Yrittäjien aluejärjestön alaisuuteen, Yli-Kaitala kertoi mutta korosti samalla, että hyvä yhteistyö Kymenlaakson suuntaan jatkuu. Haltonin Lahden tehtaalle uusi tuotekehityskeskus Halton avaa Lahden tehtaansa yhteyteen tuotekehityskeskuksen, joka erikoistuu laivakeittiöihin ja hytteihin sekä energiantuotantoja teollisuusympäristöihin
Hulevesimaksuista käytiin valtuustossa vilkas keskustelu Asemakaava-alueen omakotitaloasujille maksu on ensi vuonna 50 euroa, liikerakennuksille ja kerrostaloille 500 euroa Iitin kunnanvaltuusto keskusteli viime tiistain etäkokouksessaan vilkkaasti hulevesimaksun käyttöönotosta ja suuruudesta. Euroopassa kuolemien ja tehohoitopotilaiden määrissä ollaan jo kevään huippulukemien tasolla ja ylikin. Toisaalta esimerkiksi Kouvolassa maskeja käytetään nyt tunnollisesti, ja katukuva on maskien osalta muuttunut lyhyessä ajassa. Alestalo kyseli vielä kylistä (”kuuluvatko päijäthämäläisen Iitin kylät Kymenlaakson kyliin?”), mihin Seppo Lehtinen (Aito Iitti) kommentoi, että kylät saavat itse valita, kumman maakunnan suuntaan mahdollisesti tekevät yhteistyötä. MTV3-kanavan Kymmenen uutiset torstai-iltana oli kylmäävää katsottavaa. Merja Söderholm (sd.) kannatti ehdotusta, ja suoritetussa äänestyksessä ehdotuksen kannalle asettuivat myös Kare, Seppo Lehtinen, Kyllikki Laaksonen (sd.) sekä varavaltuutettuna paikalla ollut Maiju Kytösaho (sit.). päivänä 2020 LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN TÄSTÄ TÄNÄÄN Controllerin palkkaamiseen on varauduttu ensi vuoden talousarviossa Päijät-Hämeen liiton perussopimuksen muuttamisen ja ensi vuoden veroprosentit Iitin kunnanvaltuusto hyväksyi pidemmittä puheitta, koska Hannu Suhosella oli teknisiä ongelmia eikä hän saanut näissä asialistan kohdissa ääntään kuuluviin, kuten myöhemmin kävi ilmi. Hänen mukaansa maksu ei kohdistu tasapuolisesti kaikkiin iittiläisiin, koska se otetaan käyttöön vain asemakaava-alueella, eikä kiinteistönomistajien jo tekemiä toimia oteta esityksessä huomioon. Hannu Suhonen esitti sosiaalilautakunnan perustamista Iittiin, mutta ehdotusta ei kannatettu. Suhosen kannalle asettuivat samat valtuutetut kuin aiemmin Vierumäen kannalle lukuun ottamatta Kytösahoa. Asemakaava-alueen omakotitaloasujat ja mökkiläiset maksavat hulevesimaksua 50 euroa, mutta liikerakennusten ja varastojen osalta taksa pompsahtaa peräti kymmenkertaiseksi. Suomessa ilmaantuvuusluku on Euroopan pienin, mutta Suomen naapurimaissa tilanne heikkenee nopeasti. Myöskin esitys Pohjois-Kymen Kasvun Leader-toimintaan ja sen kuntarahoitukseen sitoutumisesta tulevalla ohjelmakaudella ja sitä edeltävällä siirtymäkaudella hyväksyttiin. Pientalolle, loma-asunnolle ja maatalouden rakennuksille maksu on 50 euroa, rivitaloille 200 euroa ja kerrostaloille 500 euroa. Tekninen lautakunta valvoo hulevesien hallintaa. Valtuusto merkitsi aloitteen valmistelun tiedoksi ja totesi sen tulleen loppuun käsitellyksi. Siiri Mertakorpi (kesk.) huomautti, että sopeutusohjelmaan on yhteisesti sitouduttu, ja hän koki epämiellyttäväksi sen, jos vastuunkannosta nyt yritetään luistaa. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN Maanantaina marraskuun 16. Tekninen johtaja Harri Hoffren kertoi, että Iittiin esitetty hinnoittelu noudattelee muissa kunnissa käytössä olevaa taksoitusta. Vierumäen mukaan asia närästää ihmisiä paljon ja koettelee erityisesti köyhiä eläkeläisiä. Olli Pasila totesi tarkastuslautakunnan puolesta, että controllerin palkkaaminen olisi erittäin hyvä asia, ja Eemeli Lehtinen (sd.) mainitsi, että vuoden 2021 talousarviossa siihen on varattu määräraha: palkkaus on vain siitä kiinni, hyväksyykö valtuusto sen joulukuussa. Kuolleiden käyrä on jyrkässä nousussa: torstaina koronakuolemia raportoitiin Ruotsissa 40, ja sairaalahoitoa tarvitsevien määrä kasvaa nopeimmin koko Euroopassa. Säätiedot: Erilaiset strategiat Iitti nousi viime viikolla THL:n koronakartalle, jolla listataan yli viiden varmennetun tartunnan kunnat. Atte Savelainen ihmetteli hieman hinnoittelua, samoin Veikko Ojala (sit.). PHHYKY:n alueella maskien käyttöä ei edelleenkään suositella yhtä vahvasti. Esimerkiksi Italian sairaaloiden kerrottiin olevan kaoottisessa tilassa, ja maan lääkäriliitto on vedonnut päättäjiin, jotta alueellisten rajoitusten sijaan käyttöön otettaisiin maanlaajuinen sulku. Myöskään Seppo Lehtisen mielestä maksu ei ole tasapuolinen, ja hän kertoi monien kiinteistönomistajien ”käyvän kuumana” asiasta. Jarkko Salonen huomautti, että Perlaconilla teetettiin kesällä selvitys Iitin sote-palvelujen kustannusten kehityksestä, ja loppuraportissa yhtenä toimenpiteenä ehdotetaan oman controllerin palkkaamista sote-kustannusten ja palvelutuotannon valvontaa varten. Kunnanhallituksen pohjaesityksen puolesta äänesti 19 valtuutettua. Kolme tartunnan saaneista on yhtymän työntekijöitä. Näin ollen kiinteistökohtainen hulevesimaksu otetaan käyttöön Iitissä vuonna 2021. Olli Pasila (kesk.) mainitsi kuuluneensa valtuustoaloitteen allekirjoittajiin, mutta totesi tehdyn selvityksen osoittaneen, että iittiläiset ovat onnistuneet hyvin rahoituksen saamisessa Kasvulta. Todennäköisesti Iitissä on tartuntoja paljon enemmän; testeihin ei tietenkään hakeuduta oireettomina eikä aina oireisinakaan. Lähikunnissa maksu on jo käytössä. Maksu koskee asemakaava-alueita (Kausala, Pohjanmäki-Radansuu, Sorronniemi, Vuolenkosken Koskenranta), ja Iitin kunta vastaa hulevesiviemäreistä. Korkeimman maksun kategoriaan kuuluvissa liikerakennuksissa ja esimerkiksi urheiluhalleissa on usein suuri kattopinta-ala ja iso asfalttipiha, ja sadevedet eivät näiltä pinnoilta helposti imeydy maahan. Keskustelun inspiroimana Juha Vierumäki päätyi tekemään oman vastaehdotuksen, jonka mukaan hulevesimaksua kokeiltaisiin kahden vuoden ajan. TÄNÄÄN Päivä Yö 2,5 m/s +3 +1 Tiistai Päivä Yö 4,6 m/s +3 +4 Keskiviikko Päivä Yö 4,2 m/s +4 +4 Torstai Päivä Yö 4,1 m/s +4 +3 Perjantai Päivä Yö 4,6 m/s +5 +4 Grafiikka: Bulls. Tuona aikana nähtäisiin, onko siitä enemmän hyötyä kuin haittaa. Järjestelmän käyttöönotosta aiheutuu kuluja, ja se on työlästä. Riitta Alestalo (Aito Iitti), Janne Aalto (Aito Iitti) ja Atte Savelainen (kesk.) olivat Mertakorven kanssa samoilla linjoilla. Kare pitää hulevesimaksua piilokiinteistöverona, jonka määräytymisperusteita ei ole esitelty säästöohjelman yhteydessä. Ruotsissa maskit eivät kuulu koronan torjunnan viralliseen arsenaaliin lainkaan. Riitta Alestalo (Aito Iitti) ja kuusi muuta valtuutettua tekivät alkuvuodesta valtuustoaloitteen, jossa esitettiin, että Iitin kunta selvittää Leader-ryhmän vaihtoa Päijät-Hämeen puolelle. Kausalassa 16.11.2020 LUMIMARJA TIRRONEN lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi. Esimerkiksi Hiihtomajan maksuksi tulee 500 euroa, mitä Savelainen piti hiukan kohtuuttomana. Seuraavassa äänestyksessä vastakkain olivat Suhosen ehdotus ja pohjaesitys. Olli Pasilan (kesk.) mielestä ojaan johdettavia tai maaperään imeytettäviä hulevesiä suurempi ongelma ovat jätevesiviemäriin päätyvät hulevedet, joista aiheutuu kuluja kunnalle. Kerromme etätilaisuuden annista vähän myöhemmin myös Iitinseudussa . Lehtinen viittasi Päijät-Hämeen Kylien ja Kymenlaakson Kylien hiljattain pitämään etäseminaariin, jossa Iitin kylien tulevaisuutta oli yhdessä hahmoteltu. Kouvola määriteltiin viime viikolla edelleen kiihtymisvaiheessa olevaksi. Hän myös muistutti, ettei ole mitenkään ainutkertaista, että Leader-ryhmä toimii maakuntarajojen yli. Iitistä ne päätyvät Kouvolaan jätevedenpuhdistamolle. Teknisen lautakunnan puheenjohtajana toimiva Aalto nosti esiin sen, että hulevesimaksun kerääminen on nykyään kunnissa trendi, ja jo vuonna 2017 teknisen lautakunnan koulutuspäivillä Iittiä oli kehotettu ottamaan maksu käyttöön. Hannu Suhonen (vasen ryhmä) esitti kunnanhallituksen pohjaesityksen hylkäämistä, ja häntä kannattivat Terhi Kare (kok.), Juha Vierumäki (sd.) ja Seppo Lehtinen (Aito Iitti). Merja Lonka (kesk.) kommentoi, että vastakkainasettelu ei tässäkään asiassa toimi, vaan eteenpäin on mentävä yhteistyöllä. Asiaa selvitettiin, ja hallintoja talousjohtaja Jarkko Salosen mukaan yhteinen näkemys molemmissa maakunnissa on se, että Iitin on selkeämpää jatkaa Kasvun ryhmässä ainakin seuraavan ohjelmakauden loppuun. Kuntalaisaloite, jossa vaadittiin sosiaalitoimenjohtajan viran tai vastaavan tahon perustamista huolehtimaan kunnan sote-palveluiden edunvalvonnasta, todettiin niin ikään loppuun käsitellyksi. Monin paikoin ongelma on se, että syystä tai toisesta ihmiset eivät enää pelkää koronaa, ja rajoituksia noudatetaan huonommin kuin keväällä. Varavaltuutettu Liisa Alatalo (sd.) kaipasi Iittiin ”kunnon sosiaalitätiä” ja piti yrittämisen arvoisena asiana sitä, että Iitti saisi edustuksen PHHYKY:n hallitukseen. Pelkkiä tartuntamääriä tarkasteltaessa Päijät-Hämeen tilanne ei ole yhtään Kymenlaaksoa parempi, päinvastoin: keskiviikon ja perjantain välillä PHHYKY:n alueella varmistettiin 15 uutta tartuntaa. Uutta S-marketia esimerkkinä käyttäneen Hoffrenin mukaan korkeampaa taksaa perustellaan kunnissa tällä sekä rakennusten suuremmalla koolla. Julkisten ja liikerakennusten sekä esimerkiksi toimistojen, varastojen ja urheiluhallien taksa on 500 euroa. Sekä Päijät-Hämeen että Kymenlaakson viimeaikaisista tartunnoista osa on peräisin ulkomailta, ja etenkin Venäjän matkailua tulisi nyt tosissaan välttää
Karoliina: Kassalla työskennellessä tärkeä ominaisuus myyjänä on iloinen ja iloisesti vastaanottava asenne. Meillä ei heti ollut kassoilla pleksejä. Milla: Työssäni tarvitaan toisinaan kärsivällisyyttä. Miellyttävä asiointikokemus on tärkeä saada asiakkaalle, silloin asiakas todennäköisesti myös palaa asioimaan meidän kaupassa, mikä on tärkeää, sillä kyse on kuitenkin liiketoiminnasta. Milla: Keväällä, kun tartunnat alkoivat Suomessakin levitä, ja media pauhasi asiasta. Millaisia terveisiä haluaisit lähettää asiakkaille. Milla: Kahvi on kyllä maistunut pienestä pitäen iskän seurassa, nykyään vähän harvemmin, mutta maidon ja makeutuksen kanssa menee. Milla: Tervetuloa ostoksille meille! Pidetään yhdessä ympäristömme turvallisena. Joskus tulee myös tilanteita, että syystä tai toisesta asiakasta on vaikea ymmärtää. Totta kai on myös heitä, jotka eivät maskia käytä, mutta henkilökunta ainakin käyttää, tällöin me emme ainakaan tartuta asiakaskuntaamme. Karoliina: Tässä työssä parasta on joustavat työnantajat, jotka ymmärtävät hyvin nuoren opiskelijan aikatauluja ja pystyvät aikatauluttamaan työvuoroja niin, että myös koulun ohessa on mahdollisuus tehdä töitä. Työkaverit ovat myös tosi kokeneitaja suurin osa heistä on työskennellytkin alalla jo pitkään. Nyt koronaan on jo turtunut, ja suojaustavat, mitä meillä käytössä on, on opittu. On hyvä, että asiakkaista useimmat käyttävät meillä maskeja, ja he ovat myös tottuneet siihen, että kauppaan tultaessa mennään heti ottamaan käsidesiä. Tarvittaessa teemme itse osuutemme, ellei vastapuoli sitä tee, mutta suurin osa asiakkaistamme pyrkii välttämään tartuntoja. Määräaikaisia työsopimuksia kanssani on tehty, ja niitä on tilanteen mukaan voitu jatkaa. Asiakkaat reagoivat myös toisiinsa, jos tuntevat, että joku tulee liian lähelle. Entä millainen kahvi sinulle maistuu. Ehdota haastateltavaa sähköpostitse osoitteeseen palaute@iitinseutulehti.fi. Käytössä on myös kumihanskoja, jolloin kassalla työskennellessä on mukavampi käsitellä esimerkiksi käteistä rahaa. On vain yritettävä ymmärtää asiakkaan tarve, ja lähes aina sen pystyy kuitenkin toteuttamaan. Silloin täytyy kuitenkin olla ystävällinen. Kuinka hyvin asiakkaat ovat mielestäsi omaksuneet ohjeistukset. TÄNÄÄN 3 Maanantaina marraskuun 16. Karoliina: Yhä useammalla asiakkaalla näkyy olevan maski meillä asioidessaan ja sehän on vain positiivista. Merkkejä en osaa sanoa, ei sillä itselle kai ole niin väliä. On myös todella hyödyllistä itselle saada nuoressa iässä näinkin vakituinen työ, ja uskon sen kantavan hedelmää pitkälle elämään. Kiva, että käytte täällä piristämässä meitä. Ihmiset pitävät meillä myös todella hyvin turvavälejä. Siksi olenkin todella kiitollinen, että työnantajamme ovat palkanneet minut! Entä hankalinta. Milla: Suurin osa asiakkaista tiedostaa tilanteen, mikä maailmalla vallitsee. Mikä on työssäsi parasta. Milla: Parasta on asiakkaiden kohtaaminen; mehän olemme täällä asiakkaita varten. Onneksi meillä on täällä tosi hyvä työporukka, ja aina joku tietää ratkaisun. Miten sinun työssäsi ja kaupassanne yleensä on varauduttu siihen, että niin henkilökunnan kuin asiakkaiden turvallisuudesta pidetään huolta korona-aikana. Yleensähän asiakkaan tunnistaa kasvoista, mutta joistakin asiakkaista tulee tuttavallisempia, ja he piristävät jutustelulla minun päivääni ja minä heidän. Ajattelin, että vaikka saisin koronan, siitä tulee tuskin itselle vakavia seurauksia. Lisäksi työhön kuuluu Matkahuollon asiakkaiden palvelua. Palkkapäivä kuuluu myös lempparijuttuihini, sillä nuorena omillaan asuessa on päässyt huomaamaan, että oman talouden pitäminen pystyssä ei ole ilmaista. Karoliina: Asioikaa meillä vain terveinä, ja käyttäkää maskia jos mahdollista. Jatkossa yritän itse käyttää kaikilla julkisilla paikoilla maskia. Millaista ominaisuutta pidät itsessäsi tärkeimpänä, että koet onnistuvasi työssäsi. Teen koulun ohessa työvuoroja sillä siitä saa hyvää lisätienestiä kun asun omillani. Milla: Pääpaino on kassatyössä ja asiakaspalvelussa, lisäksi täytän hyllyjä ja välillä myös maitokaappia ja hevi-osastoa. Millaisia eri tehtäviä työhösi kuuluu. Karoliina: Kassatyöskentely on iso osa työnkuvaani ja myös Matkahuollon pakettipalvelu kuuluu siihen. Olen perusiloinen, hymyilen paljon, ja se antaa asiakkaille kuvan, että kauppaan on kiva tulla. Tietysti esimerkiksi omien isovanhempieni puolesta olen ollut huolissani. Karoliina: Juon kahvin joka aamu, ja sen kanssa maistuu pieni tilkka kauramaitoa. Lisäksi tuotteiden hyllytys kuuluu asiaan, iltavuorossa pääsee myös tarkistamaan päiväyksiä. Milla: Huolehdimme käsihygieniasta, yritämme pitää turvavälit. Milla: Olen aloittanut huhtikuussa 2019, sitä ennen tein keikkaa S-ryhmälle. Nyt lähipiirissäni on ollut koronavirustartuntoja, ja se kyllä pisti miettimään, mitä jos niistä ei olisikaan selvitty vain flunssan oireilla. Kassa on paljon tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. Meillä on kassalla pleksit, ja visiirit ovat juuri tulossa käyttöön. Kohtelias käytös asiakkaita ja tietysti myös työkavereita kohtaan on tärkeä. päivänä 2020 Milla Peltolan ja Karoliina Mikonahon kanssa RITVA LAUNESKOSKI ”Ajattelen tasavertaisesti jokaisesta, asiakkaat ja työtoverit ansaitsevat kohteliaisuutta” Kassamyyjinä Kausalassa työskentelevien Karoliina Mikonahon ja Milla Peltolan mukaan asiakkaat ovat jo oppineet suojautumaan koronalta Kiitokset lukijallamme juttuvinkistä! Kenen kuulumisia sinä haluaisit lukea Aamukahvillapalstalta. Karoliina: Aloitin K-marketissa oppisopimuksen viime toukokuussa, ja työskentelin oppisopimuksen alaisena heinäkuun loppuun, jonka jälkeen työsopimustani jatkettiin vielä. Emme voineet tietää, missä eri asiakkaat olivat käyneet, kun viruksen kantaja voi olla myös oireeton; samaa mietin itsestäni, että mitä jos olenkin oireeton tartuttaja. Kauanko olet palvellut asiakkaita K-market Tiltuntorin kassalla. Karoliina: Alkuun minua ei pelottanut. Milla: Toisaalta mikään tilanne ei tunnu hankalalta, mutta joskus sellaisia tilanteita voi tulla. Onko sinua koskaan pelottanut koronan takia. Heiltä apua kysyessään ei tarvitse koskaan epäröidä. Karoliina: Henkilökunnallamme on käytössä maskeja sekä erilaisia visiireitä, joilla suojaudumme tartunnoilta. Työni on monipuolista, eikä kahta samanlaista päivää ole. Näin pysytään yhdessä terveenä. Myös pitkät hermot ovat iso plussa, koska asiakkaita on erilaisia ja esimerkiksi reklamaatiotilanteissa asiakas voi olla tyytymätön tai huonolla tuulella. Ajattelen tasavertaisesti jokaisesta. Hankalimpia tilanteita ovat tekniset murheet, etenkin pankkikorttiin tai yhteyden toimivuuteen liittyvät ongelmat, mutta onneksi niitä ei tule usein. Usein aamuvuorossa pääsee täyttämään maitokaappia ja joskus hevi-osastoa. Karoliina: Hankalinta tässä työssä on ollut oppia käyttämään Matkahuollon ja Veikkauksen palveluja. Myös sisään tullessa sekä peliautomaatilla on tarjolla desinfiointiainetta
Hirvijahtiin lähtee vuosittain noin 30 hengen porukka. Kymikunnan Metsästäjien toiminta-alue sijoittuu Kausalasta valtatie 12:ta seuraillen Nastolan suuntaan. Nykypäivänä jahdissa suositaan koiria, joista saadaan paljon hyötyä jäsenpulaa potevissa metsästysyhdistyksissä. — Hirvitilanne on ollut lähes normaali viime vuoteen verrattuna, mutta lupia meillä on vähemmän. Peuraa voi pyytää helmikuuhun asti. — Koronatilanteen takia peijaiset jäävät pois, mutta järjestetään vuoden päästä sitten sitäkin isommat juhlat, tiedottaa metsästysyhdistyksen puheenjohtaja Iiro Sokero. — Sorsajahdissa on ollut porukka aktiivisemmin mukana. Tämä on hyvä suoritus. — Meidän toiminnassa koronatilanne on otettu huomioon niin, että jos turvavälit eivät onnistu, niin silloin pidetään kasvomaskeja, esimerkiksi kuljetuksissa ja kodassa. Kyttääminen peltojen reunoilla on tuonut tulosta, olemme saaneet jo 5,5 peuraa. Hirvikanta on hyvä ja hirvet löytyivät helposti, hän kiitteli. Kauriskanta on nousussa, Koskinen summasi. Korona-aika ei ole näkynyt kylällä metsästysharrastuksen suosion kasvuna, sillä Lyöttilän Erässä aktiiviset jäsenet ovat jo entuudestaan olleet innokkaita eränkävijöitä. Marraskuun 6. Metsästäjät seuraavat, miten supikoirat, kauriit ja peurat viihtyvät kylän alueella. Kymikunnan Metsästäjissä on huomattu korona-ajan lisäävän metsästykseen osallistumista. Viikko sitten seuralla oli lupia jäljellä vielä yhden ison hirven ja Lyöttilässä korvattiin ensimmäistä kertaa kylän perinteiset hirvipeijaiset ulkoruokailutilaisuudella koronatilanteen takia. päivänä 2020 ”Nuotioringissä on istuttu tavallista harvemmassa” Hirvijahdit ovat onnistuneet Iitissä, mutta koronatilanne on tuonut metsästysseuroille erikoisjärjestelyjä Lyöttilässä hirvipeijaisia on vietetty perinteisesti kylän seuratalolla isänpäivää edeltävänä lauantai-iltana. Keskisessä Iitissä toimiva Kymikunnan Metsästäjät ry ei juhlista hirvisaalista tänä syksynä ollenkaan yhteisellä tilaisuudella. Seura aloitti hirvijahdin lokakuun alkupuolella hyvällä menestyksellä. 4 MINNA TERVO Maanantaina marraskuun 16. Seuran puheenjohtaja Antti Purho pitää syksyn hirvikautta edellisten vuosien jatkoksi hyvin onnistuneena. Tilanne on hyvä, joten olemme jo hakeneet kaksi lupaa lisää, Sokero kertoo tyytyväisenä. Ja tulipaikkoja on laiteltu enemmän. Yleisesti porukassa on vallinnut tyytyväisyys siihen, että on olemassa harrastus, joka ei keskeydy koronarajoituksiin. — Meillä toimii hyvin ajoketju, jolla hirvi ajetaan ampumapaikalle. Ja jäsenet ovat käyneet enemmän liikkumassa maastossa, sillä olemme saaneet hyvin havaintoja esimerkiksi hirvien jäljistä, Sokero mainitsee. Päivästä ja paikasta pidettiin kiinni tänäkin vuonna, mutta koronatilanteen takia juhlat toteutettiin vain ruokailun merkeissä ja poikkeusjärjestelyin: pitkin iltapäivää saapuneet vieraat ohjattiin seuratalon pihalla oleviin pöytiin. Lyöttilän Erässä on 95 jäsentä. Katsoimme tilanteen sellaiseksi, että haimme lupia vähemmän. Metsästäjät keskittyvät hirven, peuran, kauriin, pienpetojen ja riistalintujen saalistamiseen. Lyöttilässäkin koirien avustuksella kaadettiin kaksi hirveä. Viime vuonna meillä oli 10 lupaa, ja tänä vuonna yhteensä kuusi. Hirvihavaintojakin on ollut vähemmän: hirvitiheys on ollut noin kolme hirveä tuhatta hehtaaria kohti, Sokero sanoo. — Supikoiria on täällä runsaasti, niitä pyydetään yli sata vuosittain. Yhdistyksessä on reilu 30 jäsentä. Muutoin olemme toimineet suosituksien mukaan, Koskinen lisäsi. Pohjois-Iitin Metsästysyhdistys eli PIM ry pyytää riistaa Kymijoen itäpuolella Koskenniskan alueella. — Sen tässä syksyllä huomasin, että kaikki odottivat kovasti, että pääsemme metsään, Airio tuumasi. Airio ja Koskinen pitävät hirvijahdin onnistumista nimenomaan maastossa ahkeroivien ajomiesten ja -naisten ansiona. Lasse Virta annostelee soppatykistä hirvikeittoa tarjoilukattilaan Tero Airiolle.. Yhdistyksen puheenjohtaja Juha Koskinen kertoi tyytyväisenä, että syksyn hirvijahti oli hyvin onnistunut. — Luista hirvenlihaa varattiin keittoon 45 kiloa, kertoi hirviporukan ”pääkokki” Tero Airio. Saimme viisi aikuista hirveä ja kolme vasaa. Metsästysonni on ollut vieläkin suotuisampi peuran osalta, johon Kymikunnan Metsästäjät ovat keskittyneet aktiivisesti jo syyskuusta lähtien. Yksi vasalupa jäi käyttämättä. — Meillä on peuroihin kahdeksan pyyntilupaa. Peurojen määrä on pysynyt edellisten vuosien tasolla, niihin meillä on yhteensä yhdeksän lupaa, jotka on kohta käytetty. — Olimme metsällä kolmena lauantaina. Kylän metsästysseura Lyöttilän Erän hirviporukka oli valmistanut hirvikeittoa sadalle ruokailijalle. päivän tilanteen mukaan seuralla oli jäljellä kaatolupa vielä yhteen isoon hirveen
— Täällä on hirville hyvin ruokamaita ja syysviljat ovat houkutelleet hirviä pelloille, Aalto arvelee syitä runsaaseen hirvimäärään. Maakansan Metsästäjiin kuuluu 85 jäsentä. Hirven ja peuran lisäksi seurassa harrastetaan jonkin verran jäniksen ja riistalintujen metsästystä. Hirvikauden pian loputtua jahtiporukka keskittyy peuran pyyntiin, myös villisikajahtia ruvetaan suunnittelemaan. Meillä on niihin lupia kolmelle aikuiselle ja kahdeksalle vasalle. Myös perinteinen kutsujahti on peruttu, sillä siihen osallistuu yleensä 5060 henkilöä. — Villisiasta olemme tehneet syksyn aikana muutaman havainnon. Koronan tultua nuotioringissä on istuttu tavallista harvemmassa, hän sanoo. klo 14.30–18.30 Iitin seurakuntakeskus Eerolantie 1 OJENNA KÄTESI. Lyöttilässä on tuttu, vakituinen hirviporukka, ja metsästä saa hyvin pyydettävää. — Villisikaa on alueella selvästi, syksyllä tuli jo kaksi kaatoa. — Kauriita sen sijaan näkyy vähän, mutta kanta on kasvamaan päin. Viivi kouluttaa perheen puolivuotiasta harmaanorjanhirvikoira Eemeliä metsälle, Iida on äskettäin suorittanut metsästyskortin. Vuosien mittaan lupamäärä on hitaasti laskenut, mutta ihan hyvin hirviä on tuntunut olevan lupiin nähden liikkeellä, Purho kertoo. Seuran historiassa kauriita on ammuttu vasta muutama, Aalto mainitsee peuran pienemmästä sukulaislajista, jonka metsästystä ei rajoiteta pyyntiluvilla. —Peuroja on täällä kohtuullisen hyvin liikkeellä, meillä on siihen noin kymmenen lupaa. Kausala torstaina 19.11. Koronatilanne ei ole Purhon mukaan heilautellut metsälle lähtöä eri riistalajeissa puolelle tai toiselle. — Syksyllä kauden alussa järjestimme seuran majalla Myllykodalla maanomistajille lihasoppapäivän. Rymy on päässyt jo ajamaan peuraa takaa, se on osoittautunut innokkaaksi metsästyskoiraksi. — Hirvipeijaiset on peruttu, ja emme vaihtoehtoisesti ryhtyneet järjestämään ruokailua ulos. Kauriista PIM on tehnyt alueellaan vähän havaintoja. — Hirvijahdissa olemme olleet kahdeksan päivää, kaadoimme seitsemän aikuista hirveä ja yhdeksän vasaa. Näin olemme toimineet nyt neljä vuotta. — Aloitimme hirvijahdin lokakuun alkupuolella ja kohta lopetellaan. Hyvin on mennyt, kaatolupia oli kaikkiaan kuusi. Pidämme peijaiset seuraavaksi vuoden päästä. Viivi Vilhunen ja Iida Koskinen ovat tottuneita kävijöitä Lyöttilän Erän hirvijahdeissa. Lisäksi kuljetuksissa ja erätulilla on toimittu erillisissä pienissä ryhmissä. Alueella pyytää riistaa Maakansan Metsästäjät ry, jonka sihteeri Anssi Aalto kertoo, että hirvihavaintoja on syksyn mittaan tehty paljon: yksilöitä on nähty päivässä keskimäärin kymmenen ja parhaimmillaan lähes 30. Koronatilanne on Aallon mukaan hieman karsinut osallistujia isommista jahtiporukoista edellisiin vuosiin verrattuna. Yksi lupa on vielä jäljellä, yritämme saada kaksi vasaa, Aalto kertoo tilastoa viime viikon tilanteesta. Villisian pyytämisestä seuralla on hyviä kokemuksia viime helmikuussa ensimmäisen kerran järjestetyn yhteisjahdin perusteella: saaliiksi saatiin viisi sikaa. Nuoret naiset aikovat jatkaa metsästysharrastusta. päivänä 2020 ku va : Lii sa Va lon en ku va : Mi ia Nä rkk i vasan kaatamiseen. — Hirviporukka on ollut tasaisen aktiivinen pitkään. Hirvijahdissa päivittäin mukana ollut noin 30 hengen porukka otti koronasuositukset käyttöönsä sillä periaatteella, että kasvomaskeja pidetään, jos turvavälit eivät onnistu. Yksi peurajahtiviikonloppu on jo pidetty, saimme yhden peurapukin. Peijaisia ei ole seurassa pidetty 15 vuoteen. Vielä 4-5 vuotta sitten täällä oli paljon villisikoja, nyt niitä on näkynyt vähemmän — ehkä ne ovat siirtyneet muille maille, Purho arvelee. Luovuttajainfo 0800 5801 • veripalvelu.fi VERENLUOVUTTAJIA TARVITAAN Varaa aika ja täytä terveyskysely etukäteen: veripalvelu.fi. 5 Maanantaina marraskuun 16. Hir ve nm et s ä s t yk s e n ohessa ja riistakameroiden välityksellä metsästäjät ovat havainneet valkohäntäpeuroja ja villisikoja. Hirvi ja villisika viihtyvät Muikkulan, Taasian, Kolisevan ja Haapakimolan kylillä. Hirvijahdin päätyttyä metsästäjät pääsevät keskittymään peuran pyyntiin. PIM ry:ssä on vajaa 50 jäsentä, joista noin kymmenen lähtee syksyisin innokkaasti hirvijahtiin. — Saaliin käsittelystä päätimme vapauttaa iäkkäät ja riskiryhmässä olevat metsästäjät, Aalto lisää. Lyöttilän Erä ry:n Tero Airio ja Juha Koskinen ovat tyytyväisiä syksyn hirvijahtiin, jossa tavoitteisiin päästiin nopeasti. Muista virallinen henkilötodistus. — Ihan mukavasti täällä on peurojakin. Vielä ei olla ennätetty saada yhtään peuraa, koska tähän mennessä vain pari miestä kerrallaan on ollut niitä kyttäämässä. Joukon vahvistukseksi on tullut seuran sihteeri Simo Ruususen ajokoira Rymy, joka on vajaa kaksivuotias dreeveri. Talven yhteisjahdin järjestämistä helpottaisi lumi, joka auttaisi villisikojen löytämisessä
Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Yhtymän mukaan yhtään potilasta ole altistuneiden joukossa. Vastaamon tietomurrossa uhrina ainakin yksi PHHYKY:n asiakas Psykoterapiakeskus Vastaamon ja PHHYKY:n selvityksissä on käynyt ilmi, että tietoturvaloukkauksen kohteeksi on joutunut vuonna 2016 yhtymästä Vastaamon palveluihin ohjattu asiakas. Yhtymä suosittaa tekemään mahdollisimman laajasti etätyötä, jos työtehtävät sen mahdollistavat. THL:n koronakartan mukaan Iitissä oli perjantaina edelleen viisi varmennettua tartuntaa. Todetut uudet tapaukset viittaavat epidemiatilanteen vaikeutumiseen alueella. Se on selkeästi vähemmän kuin parin viikon takaisella huippuviikolla, jolloin uusia tapauksia tuli yhteensä 40. Suurin osa uusistakin tartunnoista on todettu Kouvolassa, ja alueellinen koronakoordinaatioryhmä totesi viime viikolla, että Kouvolan osalta tilanne jatkuu kiihtymisvaiheessa. Kouvola kuitenkin jatkaa kiihtymisvaiheessa, sillä Kymsoten alueen tartunnat ovat pääosin Kouvolassa. Ne yhdessä hyvän käsihygienian ja riittävien turvavälien kanssa ovat tällä hetkellä tartuntariskin vähentämisessä avainasemassa, Marja-Liisa Mäntymaa sanoo. Se kattaa hyvin sekä painetun että digitaalisen julkaisemisen, kommentoi liiton hallituksen puheenjohtaja Petteri Putkiranta tiedotteessa aiemmin syksyllä. — Ihmiset ovat selkeästi ottaneet maskit osaksi arkipäivää. — Ohjeita on tärkeä noudattaa arkipäivän sosiaalisissa kontakteissa — ei vain vieraiden, vaan myös ystävien ja läheisten kesken, hän painottaa. Se on enemmän kuin Suomessa keskimäärin. Valmistunut Janne Taavila on kirjoittanut ylioppilaaksi Iitin lukiosta.. Iitinseutu on Uutismedian liiton jäsen. lokakuuta lähtien. Siten suojatoimenpiteitäkään ei olla vielä vähentämässä. Yleisötilaisuuteen, yleiseen kokoontumiseen tai julkiseen tilaan, jossa on muita henkilöitä samanaikaisesti paikalla, ei saa mennä, jos on edes lieviä sairastumiseen viittaavia oireita. 03 757 5285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–10 p. Aiemmat suositukset kasvomaskin käytöstä joukkoliikenteessä, koronatestiin hakeutuessa ja riskimaasta palattaessa ovat voimassa. — Kyllä kaikessa liikkumisessa tulisi huomioida, että tartuntatilanne on Venäjällä Suomea vaikeampi. Yhtymä on tehnyt 28.10. Kouvola jatkaa kiihtymisvaiheessa, vaikka tartuntatilanne on rauhoittunut Kymsote tiedotti keskiviikkona, että Kymenlaakson koronavirustilanne on rauhoittunut muutaman viikon takaiseen verrattuna. Yhtymästä painotetaan, että nyt on erityisen tärkeää noudattaa voimassa olevia suosituksia ja hakeutua koronatestiin myös lievissä hengitystieoireissa, jotta tartunnat saadaan mahdollisimman nopeasti selville. Ulkomailla saaduista tartunnoista Venäjän merkitys on viime aikoina korostunut. — Uutismedia on nykyaikainen ja alustariippumaton termi. Kolmella yhtymän työntekijällä varmistettiin viime viikolla koronatartunta. Kymsotessa on todettu, että viimeisen viikon tartunnoista noin neljäsosa on peräisin ulkomailta. päivänä 2020 082 Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Uutismedian liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät Maanantai ja torstai Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu Eeva Sihvola ja Minna Tervo 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu Ilmoitusten jättöajat Seurapalsta ja pikkuilmoitukset asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,00 E /pmm Kiitosilmoitus 40 E /kpl Etusivu (silmä) 100,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,00 E /kpl Palveluhakemisto 45,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Erityistä huomioita tulee kiinnittää turvaväleihin ja lähikontaktien rajoittamiseen. Aiemmin yhtymä tiedotti, ettei sen asiakkaita ole ollut tietoturvaloukkauksen kohteena. Johtokuntaan Porkan lisäksi tulivat valituiksi Markus Munne ja Leena Viitala. Tilaushinnat 1.1.2020 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 105,00 ulkomailla 114,50 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 115,00 ulkomailla 114,50 Jakeluhäriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p. Nollatasoon on kuitenkin tästäkin vielä matkaa, toteaa Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Ma?ntymaa. Maskilla voi halutessaan suojautua myös sisätiloissa, jos riittävää turvaväliä muihin ei ole mahdollista pitää. Koko maassa tartuntoja todettiin perjantaina yli 300 kappaletta. Nykyinen puheenjohtaja Kari Porkka valittiin jatkoon myös vaalivuodelle 2021. Lisäksi tulee huolehtia hyvästä käsija yskimishygieniasta. Koronatartuntojen määrä on selkeästi noussut PHHYKY:n alueella Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella oli perjantaina varmistettu 15 uutta koronavirustartuntaa keskiviikon jälkeen. Yhtymän mukaan tartuntojen määrä on lähtenyt selkeään nousuun viime viikon aikana myös PHHYKY:n alueella. Mäntymaa on tyytyväinen siihen, että maskisuositusta on kuunneltu. Psykoterapiakeskus Vastaamo joutui tietomurron ja kiristyksen kohteeksi lokakuussa, ja tämän seurauksena asiakkaiden luottamuksellisia tietoja vuoti verkkoon. Poliisi on tutkinut tapausta 29. 6 LUMIMARJA TIRRONEN RITVA LAUNESKOSKI Kiroileva siili Lassi ja Leevi Maanantaina marraskuun 16. tietosuojavaltuutetun toimistoon alustavan tietoturvailmoituksen, jota vielä täydennetään esille tulleiden seikkojen perusteella. Samalla sellaisten tartuntojen, joissa tartunnan lähde ei ole tiedossa, osuus on noussut. — Trendi näyttäisi nyt olevan noin kolme uutta tapausta päivittäin. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Pieksämäki Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 www.iitinseutulehti.fi Porkka jatkaa KD Iitin puheenjohtajana KD Iitin paikallisosasto piti vuosikokouksensa 5.11. Sanomalehtien Liitto on nyt Uutismedian liitto Sanomalehtien Liitto on vaihtanut nimensä Uutismedian liitoksi. Sairaalahoidossa oli kaksi Covid-19-tautiin sairastunutta potilasta. Muun Kymenlaakson tilanne jatkuu perustasossa. Lisäksi työpaikoilla tulee edistää työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja. Kaikkea tarpeetonta liikkumista Venäjälle tulisi välttää, muistuttaa Mäntymaa: — Mikäli Venäjällä on käytävä, niin palattua tulee noudattaa 10 päivän omaehtoista karanteenia
klo 10.00–13.00. 18.11.2020 Maanantai 16.11. reisitaskuhousuja, Juho-puuvillakerrastoja ja -housuja, syyshuppareita ja neuletakkeja, flanellija fleecepaitoja. Kevätja syyskokoontumiset Iitin kirjastossa pe 27.11. Iitin seurakunnasta pastori Ville Hiltunen luennoi lokakuussa julkaistusta Raamatun käännöksestä. Ke: porkkanapihvit, perunasose, juustokastike, kiinankaali-papusalaatti. 06.52 Tiketi Tok (S) 07.04 Poppelikumpu (S) 07.09 Maijuli (S) 07.16 Kettu ja Jänö (S) 07.27 Sanni Sateenkaari (S) 07.40 Pii ja Poju (S) 07.51 Sohvatiikerit 07.56 Ässäluokka (S) 08.20 Galaxi 08.21 Aappo ja Tööt (S) 08.28 Otso ja sopulit (7) 08.36 Näin meillä (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 Casualty (12) 09.50 Uusi päivä (S) 10.20 Jopet-show (7) 10.50 Hymy Pyllyyn 11.20 Meille tulee koiranpentu 11.50 Unelmakoti 12.50 Jumppahetki 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Tuhkimotarinoita 14.21 Some deep story 14.35 15.05 Sairastunut mieli 15.10 Tornionjokilaakson arkiralli 15.40 16.23 Taivaan tulet (12) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 17.58 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Taivaan tulet (12) 19.50 19.59 Kummeli Retro (7) 20.00 20.45 Ray Winstonen Sisilia 20.50 Synnytyskipuja 21.00 Harvoin tarjolla (12) 21.55 Ina Mikkolan Tilipäivä 22.40 Kun tomu laskeutuu (16) 23.35 Koukussa strippaukseen (12) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 09.04 Uutisaamu 09.05 Mitä tänään syötäisiin. To: kasvispihvit, perunat, kastike, salaatti. Ensi vuonna aloitamme heti loppiaisen jälkeen 7.1. Lisäksi joka päivä: leipä, levite ja ruokajuoma. pallokerho. Joulumyyjäiset Taidekulmassa 28.–29.11. Ilmoittaudu Timo Heikkilälle puh. Kouluruoka. klo 16.00. klo 12.00–15.00. Iitin Eläkkeensaajat ry. Jäsenet sekä avec joukolla mukaan. L e n t o p a l l o a ; naisten 2B-sarjan lentopallo-ottelu Yritys–Light's Volley liikuntahallissa su 22.11. mennessä puh. Sitova ilmoittautuminen ja lisätiedot viimeistään 30.11. Iitin Seudun Reserviläiset. heinäkuuta (12) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 09.04 Uutisaamu 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Tule keskustelemaan seuran asioista. Kyyti lähtee Kausalan linja-autoasemalta klo 11.30 ja ajaa Ehtookodin kautta. mennessä 040 5184 214. Yhdistyksemme joululounas tänä vuonna Yli-Kaitalan Ketunleivässä maanantaina 14.12. klo 10.00–15.00. mennessä. Paikkamaksua ei peritä. Ilmoittautumiset Eijalle 30.11. Taidekulman jouluikkunan somistustalkoot pe 27.11. klo 13.00. Äijä-virtaa ryhmäläiset kokoontuvat kimppakyytejä varten Kausalan torille to 19. päivänä 2020 TV-OHJELMAT 16.11. Pöytien sijoittelu ja täyttö aloitetaan n. Naisten puseroita,erilaisia bambuhousuja (myös vuorellisia), joustofarkkuja, bambulegginssejä. Käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat. ja 26.11. Keskiviikkoisin Iitin yläkoulun sali klo 16.15– 17.15 FKK-Pallokerho, klo 17.30–18.30 4–6 v. Sudet Kausala. Pöytävaraukset Pirkolta, puh. Turvavälit huomioiden. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Koko Suomi leipoo 21.00 Ex-Onnelliset (7) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hockey Night Tien päällä 23.05 Penkinlämmittäjät 00.05 Kolmistaan (S) 00.35 Kolmistaan (S) 01.05 Koko Suomi leipoo 02.00 Penn & Teller: Naruta meitä! (7) 02.55 Myytinmurtajat 04.00 First Dates UK 04.55 05.50 Pitääkö olla huolissaan. Ke: nakkikastike, perunat, salaatti. 12.30 Toivon orpokoti (7) 13.10 14.52 Onni pyörii (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Arto Nyberg 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.50 Toivon orpokoti (7) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Neuschwanstein, linnan tarina 20.00 MOT 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 White Wall (12) 22.45 Oddasat 23.00 Prisma: Pitkän elämän salaisuudet 23.55 Puoli seitsemän 00.25 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.11. Säävaraus! Sipiläinen 0400 350 623 Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 16.-20.11.2020: Ma: kinkkukiusaus, kasvikset, salaatti. Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 06.29 Vili Vilperin seikkailut (7) 06.30 Rusty Rivets (S) 06.55 LEGO City Adventures (S) 07.10 LEGO Ninjago (7) 07.25 Arthur ja minimoit (7) 07.50 Teini-ikäiset mutantti ninjakilpikonnat (7) 08.15 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 08.40 Bakugan: Battle Planet 09.05 Remppa vai muutto 10.00 Asuntokaupat sokkona (S) 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Neljät häät Britanniassa 15.00 Remppa vai muutto 16.00 Eläinsairaala (S) 16.30 16.44 Pientä pilaa 16.45 Onnenarpa 16.50 Leijonan luola USA 17.50 MasterChef Australia 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Temptation Island Suomi 8 22.00 Big Brother Suomi 23.00 Mental Samurai Suomi 00.00 Narcos (16) 01.05 02.04 Panttilainaamo 02.05 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S) 03.05 05.00 Astral-TV Iitin Musiikkijuhlayhdistys ry:n vuosikokous ke 25.11.2020 klo 18.00 Iitin lukiolla, Anttilantie 2 Kausala. klo 12.00– 14.00. Perjantai 11.00 Formula 1: Turkin osakilpailu 13.30 Penkinlämmittäjät 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Olet mitä syöt 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Noin Viikon Studio 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 10.45 Kyläsairaala (12) 10.55 Pisara 11.00 Jumalanpalvelus 12.00 Akuutti: Kuinka erosta pääsee yli. Maarit 041 544 9848, ollikainen.maarit@ gmail.com Syyskokoontuminen Korpelassa ti 24.11. To: perhetilan kanapata, kaurahelmilisäke, jäävuori-kesäkurpitsasalaatti. Jouluateria on tarkoitettu veteraaneille, heidän puolisoilleen, leskilleen ja saattajille sekä kannatusjäsenille. Käsityökerho kokoontuu kirjastolla tänään ma 16.11. Tarjous: kiristämättömät puuvillasukat 3 pr/10 €, kotimaiset villasukat 10 €/pari. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite. Tavarat voi tuoda jo 27.11. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Eränkävijät 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 10.45 Kyläsairaala (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Toivon orpokoti (7) 13.10 14.42 Me (12) 14.50 Ylen aamun parhaat 15.40 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.10 MOT 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.50 Toivon orpokoti (7) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Pitkän elämän salaisuudet 20.00 Topi nuoren miehen elämää 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Syntinen (16) 22.40 Dokumentti: Wheels of Freedom (S) 23.55 Oddasat 00.10 Puoli seitsemän 00.40 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.11. Keramiikkatyöpaja kokoontuu vielä kaksi kertaa tänä vuonna: torstaina 19.11. klo 10.00–14.30. Huimia osumia ja osallistumisen iloa! Vuoden 2020 joululehti ”Joulun Aika” myynnissä; kyselkää Veikolta 0400 258 624. 044 744 4822 tai sähköposti holmberg.pi@gmail.com Jaalan koulun ruokalista 16.-20.11.2020: Ma: palermon pasta, punakaali-kurkkusalaatti (sydänmerkkiateria) . Covid-pandemian takia pidetään riittävät turvavälit, käytetään käsidesiä, ja tullaan terveenä kokoontumiseen. Sotiemme veteraanien jouluateria ja perinteiset pikkujoulut Kurjenmiekassa to 26.11.2020 klo 12.00 alkaen. Harjoitusillat tiistaisin klo 18–19 Kuusankosken keilahallissa. klo 14.30. Ti: kirkas kalakeitto, juusto. Aloitetaan kahvitarjoilulla klo 17.30. Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 06.29 Vili Vilperin seikkailut (S) 06.30 Rusty Rivets (S) 06.55 LEGO City Adventures (7) 07.10 LEGO Ninjago (7) 07.25 Arthur ja minimoit (7) 07.50 Teini-ikäisten mutantti ninjakilpikonnien nousu (7) 08.15 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 08.40 Bakugan: Battle Planet 09.05 Remppa vai muutto 10.00 Asuntokaupat sokkona (S) 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Neljät häät Britanniassa 15.00 Remppa vai muutto 16.00 Eläinsairaala (S) 16.30 Pientä pilaa 16.40 Onnenarpa 16.45 Leijonan luola USA 17.45 MasterChef Australia 19.00 Riku Rantala & 100 kysymystä ilmastosta 20.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 20.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Big Brother Suomi 22.30 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 23.30 Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro! 00.30 01.29 Panttilainaamo 01.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 02.30 Arman Pohjantähden alla (S) 03.30 05.00 Astral-TV Tiistai 17.11. Aikuisten kotimaisia merinovillahousuja. Ti: jauhelihakeitto, kurkkuviipale, kaurapala (sydänmerkkiateria) . 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Suomen surkein kuski 21.00 Penkinlämmittäjät 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Billions 00.15 Tuttu Juttu Show 01.10 Suomen surkein kuski 02.05 MasterChef 2020 03.00 Ensitreffit alttarilla 03.55 First Dates UK 04.50 05.45 Pitääkö olla huolissaan. Kaikki mukaan. Iitin yhdistys. 09.10 Emmerdale 09.40 Tanssii Tähtien Kanssa 11.30 Ostoskanava Tvins.com 12.30 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 13.00 Teknavi 13.30 Ensitreffit alttarilla 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 MasterChef 2020 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Etukäteisilmoittautumiset Juhani Tojkanderille 18.11. Täältä lähdemme Kuusankoskelle biljardia pelaamaan. klo 18.30 Einolassa (HUOM! muuttunut paikka) syystoiminnan merkeissä. Jouluruokailu noutopöydästä Vanha Sampo ke 2.12. klo 17.00 kunnantalolla valtuustosalissa. Kuukausitapaaminen valtuustosalissa to 19.11. 0400 778 229. 09.10 Emmerdale 09.40 Olet mitä syöt 10.35 Suomen surkein kuski 11.30 Ostoskanava Tvins.com 12.30 Siipan saappaissa 13.30 Ex-Onnelliset (7) 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Koko Suomi leipoo 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Pe: jauhelihapata, kasvikset, salaatti. klo 13.00 alkaen. Johtokunta aloittaa klo 18.00. Ilmoittautua voit myös tekstiviestillä. klo 18.00. Vapaa pääsy –puffetti – arvontaa – maskipakko. Saattajilta ja kannatusjäseniltä peritään pieni osallistumismaksu. Jäsenet voivat tulla myymään omia tuotteitaan. Pe: tomaattinen uunikala, perunat, kiinankaalimandariini-hernesalaatti, ruisleipä (sydänmerkkiateria) . klo 16.30. klo 13.00. Ryhmään pääset mukaan tulemalla. Käsityökerho kirjastolla ma 25.11. 01.40 Kuutamolla 02.35 Myytinmurtajat 03.40 First Dates UK 04.35 05.30 Pitääkö olla huolissaan. 040 5278 009 viimeistään 19.11. Pelikerho kirjastolla ma 23.11. marraskuuta klo 10.30. Kaukaan maaja kotitalousnaisten syyskokoontuminen tänään ma 16.11. Iitin JHL. 06.53 Kimmo Kuu (S) 07.15 Kuminakuja 19 (S) 07.23 Pikin eläimet (S) 07.31 Simo (S) 07.38 Ninni ja Nestori (S) 07.50 Askarrellaan 07.56 Puu Fu Tom (S) 08.20 Galaxi 08.21 Urheiluhullut (S) 08.23 Lassie (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 Casualty (12) 09.50 Uusi päivä (S) 10.20 Jopet-show (7) 10.50 Koiraperheet käytöskoulussa 11.30 Ilman isää 11.55 Suuret tunteet (7) 12.30 Cup Iran 12.50 Jumppahetki 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 14.17 Tuhkimotarinoita 14.30 Kekseliäs nikkari 15.10 Ambulanssi apuun! 15.50 Jens erämaaseikkailulla 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 17.58 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 19.43 Taivaan tulet (12) 19.50 19.59 Kummeli Retro (7) 20.00 Karhunpennut ja minä 20.50 Synnytyskipuja 21.00 Ina Mikkolan Tilipäivä 21.45 Tilipäiväkirjat 22.00 Spitting Image (7) 22.25 Elinkautinen 23.10 23.56 22. pallokerho, klo 18.45–19.45 7–12 v. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 MasterChef 2020 21.00 Ensitreffit alttarilla 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 23.05 The Affair (7) 00.15 Teknavi 00.45 Pitääkö olla huolissaan. Varattu linja-auto, mutta jos haluat, on mahdollisuus myös omilla autoilla tai kimppakyydein. Tervetuloa! Hallitus Kausalan torilla tiistaina 17.11. Miesten vuor. 7 Maanantaina marraskuun 16. Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 06.29 Vili Vilperin seikkailut (7) 06.30 Rusty Rivets (S) 06.55 LEGO City Adventures (S) 07.10 LEGO Ninjago (S) 07.25 Arthur ja minimoit (7) 07.50 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7) 08.15 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 08.40 Bakugan: Battle Planet 09.05 Remppa vai muutto 10.00 Asuntokaupat sokkona (S) 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Neljät häät Britanniassa 15.00 Remppa vai muutto 16.00 16.14 Pientä pilaa 16.15 Onnenarpa 16.20 Leijonan luola USA 17.20 MasterChef Australia 19.00 19.59 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Big Brother Suomi 22.30 Suomen huutokauppakeisari 23.30 00.29 Panttilainaamo 00.30 Riku Rantala & 100 kysymystä ilmastosta 01.30 48 tuntia rikoksesta (12) 02.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 03.30 Arman Pohjantähden alla (S) 04.30 05.00 Astral-TV Keskiviikko 18.11. 06.53 Hirviökoulu (S) 07.00 Pipsa Possu (S) 07.07 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.20 Emmi ja Kuru (S) 07.33 Ryhmä Hau (S) 07.59 Galaxi 08.00 Karvinen (7) 08.12 Belle ja Sebastian (7) 08.25 Muumileehi (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 Casualty (12) 09.50 Uusi päivä (S) 10.20 Jopet-show (7) 10.50 Viholliset vastakkain 11.20 Tornionjokilaakson arkiralli 11.51 Omalla tavalla aikuiseksi 12.20 Patikkareissulla Norjassa 12.50 Jumppahetki 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Tuhkimotarinoita 14.21 Some deep story 14.35 Unelmakoti 15.35 Harvoin tarjolla (12) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 17.58 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Elton John: suoraa puhetta 19.50 Luottomies 2 (7) 20.00 Holby Cityn sairaala (12) 21.00 Naissotilaat 3 21.30 Saalistajat (16) 22.15 Robbie Coltrane: Ratkaisevat todisteet (12) 23.00 Strike Back (16) 23.45 Avoimena: Nikita ei pääse eteenpäin MTV3 06.15 Aamusää 06.25 09.04 Uutisaamu 09.05 Mitä tänään syötäisiin. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 10.45 Kyläsairaala (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Toivon orpokoti (7) 13.10 14.44 August järjestää kaiken (S) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 A-studio 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.50 Toivon orpokoti (7) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Jäähyväisten kesä (12) 20.00 Akuutti 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokkari: Älypuhelin vei lapseni 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 22.45 Oddasat 23.00 23.57 Timanttinen keikka 00.00 Puoli seitsemän 00.30 04.00 Uutisikkuna TV2 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.11. klo 18.00. 09.10 Emmerdale 09.40 Koko Britannia leipoo 10.35 Mitä tänään syötäisiin. Iitin osaston kerhoilta to 19.11
Tämän vuoden elokuussa pidettäväksi aiottu KymiRingin osakilpailu jouduttiin siirtämään ensi kesään koronapandemian vuoksi. Yhdeksän sekuntia tasoitusmaalin jälkeen Matias Makkonen teki tiukan hyökkäyksen ja sai pallon maaliin. kahdella joukkueella. Yrityksen valmennus tekee työtä koko joukkueen voimin, ja antoi nytkin vaihtoruletin pyöriä. Vantaalla, missä joukkue kohtasi lentopallon ensimmäisellä poolikierroksella Vantaan Lentopallon ja Espoo Lentiksen. Sunnuntaina molemmissa pääluokissa ajetaan kaksi 30 minuutin ja kahden lisäkierroksen kilpailua. Yritys on kuuden joukkueen lohkossa Ruokolahden kaksikon jälkeen kolmantena. Jäähyjen päättyessä Eevert Puntti vielä viimeisteli pelin lukemiin 7-10 ja Jengan voittoon. URHEILU 8 HOOBEE HOOBEE LUMIMARJA TIRRONEN KATARIINA MARTIKAINEN Maanantaina marraskuun 16. Yrityksen A-tytöt voittoon Vantaalla D-tytöt voittoon ja tasapeliin Yrityksen D-tytöt urakoivat 7.11. Tasoturnauksessa Vantaalla Turnauksen Terävä oli Iida Luoma-aho, ja nyt pooliturnauksessa titteli meni Viivi Ojalalle. Tapahtuman tuotannosta vastaa Lahti Events yhdessä kisajärjestelyitä hoitavan Suomen Moottoriliiton kanssa. Yrityksen E-tytöt pelasivat lokakuun lopussa Hollolassa Tiikerisarjaa ja napsivat kolmesta ottelusta selvin eroin kaksi voittoa, kun Salpis Tornado ja Salpis Karkit taipuivat vahvasti pelanneen Yrityksen edessä 2-0. Jengan puolustuspeli toimi hyvin, eikä lisää maaleja tullut. Peli jatkui tasaisena myös kahdessa seuraavassa erässä, kunnes neljäs erä toi Marija Bostrovan lopulliset kyvyt esiin. Pian Aleksi Jopila tasoitti Okko Mikkolan syötöstä pelin. Ainoan erävoiton ja siitä tulleen sarjapisteen Yritys noukki PuMan Jaguaarilta. Päivää myöhemmin Teivossa samojen taustavoimien Bean Dead Cert pystyi johtavan rinnalta neljänneksi. Ensimmäinen erä päättyi Jengan johtaessa lukemiin 3-5. Kun puolustuskin toimi, päästiin nauttimaan verkolla hienoista ratkaisuista ja suoraan 3-0-voitosta. Yrityksen toinen Dtyttöjoukkue pelaa Tiikerisarjassa, jonka turnaus oli kotisalissa viiden joukkueen kesken. Tästä kotijoukkue sai kuitenkin draivin päälle, puolusti hienosti ja pääsi Krista Kantolan ja Iida Luoma-ahon laitahyökkäyksillä Dynamon iholle ja lopussa erävoittoon. Marraskuu alkoi Timo Armisen ja Kimmo Saariston osaomistaman ja Iittiin rekisteröidyn Wille’s Rainpowerin keulavoitolla Killerillä. Näin Yritys pommitti 2-0 päättyneessä ottelussa tylyt numerot 25-6, 25-7. Yrityksen parhaana palkittiin vahvasti hyökännyt Krista Kantola, jota lähimmäs pääsi koko kentällä urakoinut Iida Luoma-aho ja liberona valtavasti vastuuta ottanut Erika Sauvala. Kolmannen erän loppuun lisäjännitystä toi Jengan kaksi jäähyä, mutta hienosti joukkue kesti alivoimalla. Kentällä oli viisi vierasvahvistusta ja penkilläkin valmentaja ja huoltaja. Dynamon parhaana palkittu Marija Bostrova vierellään Yrityksen ykkönen Krista Kantola. Kolmas erä alkoi vastustajan tasoittaessa, ja vastustaja painosti kovasti Jengan päädyssä. Motocrossin MM-sarjassa eli MXGPja MX2luokissa ajetaan lauantaina harjoitukset ja karsintaerät, joissa ratkaistaan lähtöpaikat sunnuntain kilpailueriin. Yrityksen A-tytöt vierailivat 7.11. Lohko pelataan kolmen joukkueen kesken, koska Valkealan Kajo luopui sarjasta. Tiukka toinen erä päättyi lukemin 6-7. Salpiksen Yritys pystyi haastamaan, vaikka kärsikin 2-1-tappion. Yritys kaatoi ensin Espoon vahvalla syötöllä ja hyvällä puolustuksella 2-1. päivänä 2020 Motocrossin MM-osakilpailu Iitissä elokuussa 2021 Motocrossin MM-osakilpailu ajetaan KymiRingin radalla Iitin Tillolassa 21.-22. Dynamon pituus liikaa Yritykselle Helsinkiläinen naisten lentopallojoukkue Dynamo näytti osaamistaan Yrityksen naisjoukkuetta vastaan toissa sunnuntaina. syyskuuta ajettavaan Italian Imolan osakilpailuun. Joukkueen valmentajana oli Nea Ristola ja joukkueenjohtajana Tuija Tuomainen.. Kouvolan T75-päivänä nähtiin Matias Salon tallista kaksi kakkosta. Näillä sekä Annikki Hämäläisen ja Hanna Koskelan avuin joukkue oli juuri niin hyvä kuin sarjataulukon kakkossija antoi ymmärtää. Yrityksen joukkueessa pelasivat kapteenina My Kilkki, Tuuli Makkonen, Moona Kostiander, Kiira Haukkavuori ja Cia Kilkki. PuMan nuori joukkue oli vaikeuksissa jo vastaanotossa eikä kunnon peliä saatu aikaan. Nopeatempoinen peli kääntyi pian JPS-75:n päätyyn, ja Okko Mikkola ja Eevert Puntti kävivät tekemässä maalit. Kausi käynnistyy 3. Jengan D2-pojat voittoon Myllykoskella Jengan D2-poikien sarjapelit jatkuivat pyhäinpäivän aamuna Myllykoskella. Järvenpään Alueturnauksessa vastassa olivat kovat Salpis ja PuMa sekä Blues Volley. Lohkovoiton ansiosta Yritys nousi ylempään pooliin. Radan pituus on 1,7 kilometriä. Se on tulosta hyvistä harjoituksista. Vauhdikas ja sähäkkä peli jatkui, ja Okko Mikkolan syötöistä Aleksi Jopila ja Leevi Hyypiä laukoivat pelin lukemiin 1-3. Yrityksen alku ei luvannut hyvää, sillä epäonnistuneen vastaanoton myötä Dynamo karkasi jo 7-0 johtoon. Kolmen joukkueen turnauksessa pelattiin kolme erää. Yritys hävisi Salpis Lionsille, PuMan Gepardille ja Ruokolahden Rajulle 2-0, mutta pystyi kaikkia vastaan nousemaan yli 20 pisteen. Tappio kolmannessa erässä meni hyvinkin pelaajaja kenttäjärjestyksessä tehtyihin muutoksiin. Ensimmäisessä erässä nähtiin vielä vastustajan tekevän vuoron perään Jengan Eevert Puntin ja Matias Makkosen kanssa maalit. Joukkueessa pelasivat Erika Sauvala (lib/”C”), Siiri Karjalainen, Elina Aksels, Anna Ikonen, Meri Ojanen, Siiri Harjula, Viivi Ojala, Iida Luoma-aho (lib), Enni Sauvala, Jenna Tapio ja Jenna Tuomainen (”C”). Toinen erä oli ensimmäistäkin sähäkämpi ja tiukempi. Salon tallin Ihaque F Boko laukkasi kirivaiheessa, mutta ehti vielä viidenneksi. Kaikkien luokkien kuskit nähdään KymiRingillä sekä lauantaina että sunnuntaina. Liput tulevat myyntiin joulukuun aikana. Bostrova oli kentän kuningatar myös verkolla tehden hurjan pistemäärän ylhäältä kovaa ja tarkasti suunnatuilla hyökkäyksillä. Yrityksen Bja E-tytöt voittoihin HOOBEE Yrityksen B-tyttöjen lentopallojoukkue vieraili hiljattain Helsingissä, mistä tuliaisina oli kahdesta ottelusta täydet pisteet. huhtikuuta Omanin GP:llä ja päättyy 25. Avausottelussa Porvoon NMKY antoi sentään hieman vastusta, mutta jäi numeroihin 25-10, 25-18. Ottelun kokonaisuus oli kuitenkin mukaansa tempaava. Jatketaan Lappeen torstaiiltaan, missä Koivun Tuisku teki taas vahvan juoksun kolmanneksi. (Kuva: Nea Ristola.) Wille’s Rainpower karsintavoittoon Com Milton Kouvola-ajon kakkoseksi Aloitetaan ravijakso lokakuun lopulta Lahdesta, missä Aada Salon omistama Glamour Arioso jäi Jokimaa Tekee Tähtiä -karsinnassa harmittavasti finaalipaikasta, mutta oli oikein hyvä kolmas. Kouvolassa saatiin myös lähes iittiläisvoittaja, kun Teuroisista tuleva Passilan perheen Hulluduunari kesytti kaikki viimeisten satojen metrien kirillään. elokuuta 2021. Yrityksen joukkueessa pelasivat joukkueen kapteenina Sini Suikkanen, Saara Huppunen, Silmu Cihangir, Krista Kantola, Hilla Martikainen, Ansa Liikkanen, Kerttu Ikonen ja libero Kerttu Niemi sekä valmentajana Riikka Ahonen ja joukkueenjohtajana Katariina Martikainen. Ruokolahden Rajun Mestarit oli Yritystäkin parempi numeroin 17-25, 15-25. Peli oli tasaista, ja pojat saivat tosissaan juosta kenttää päästä päähän. Kimmo Raskisen Koivun Tuisku oli omassaan hyvä neljäs autoennätyksellään 29,0ake. Ensin Rambo Rivner otti Effronte Bokon takaa varman kakkosen. Molempien joukkueiden pelissä oli paljon hyvää, ja huomioitavaa on myös nopea kehitys. Joukkueessa pelasivat Emilia Leivo, Elina Noukkala, Peppi Peltola, Enna Peltola ja Kiia Korhonen. Voitetusta erästä sai yhden pisteen. Motocrossin kuninkuusluokan MXGP:n kilpailuja markkinointioikeudet omistava Infront Moto Racing julkaisi ensi vuoden MM-kilpailukalenterin viime viikolla. Yleisö näki nousuja ja laskuja, mutta myös kenttäpuolustuksessa taistelevan Yrityksen. Suomen osakilpailu on sarjan 13. Hiekkapohjainen motocrossrata sijaitsee KymiRingin moottoriradan keskelle rakennettavalla tapahtumaalueella, jonka koko on 15 hehtaaria. osakilpailu. PuMa oli jo selvästi parempi, mutta päivän voittotili aukesi Blues Volleyta vastaan numeroin 25-22, 25-10. Kun jatkossa pystytään hyödyntämään puolustuksen paluupallot paremmin hyökkääjille, on voittoja odotettavissa vielä useita. Tallikaveri Com Milton aloitti Kouvola-ajossa sisäradalta, pääsi etenemään johtavan Thai Explosiven taakse ja sieltä kiriin kolmannelle ehtien toiseksi. Se antoi muutamille edellisenä päivänä Atytöissä urakoineille pelaajille jopa huilia. Valmentajana toimi Heli Peltola apunaan Mimmi Peltola ja Katja Noukkala. Pelaajat olivat Meea Mäkinen (”C”), Sofia Hoikkala, Lotta Hyypiä, Ella Karhu, Lilja Säämänen ja E-tyttö Neea Turunen sekä valmentajana Maija Leivo apunaan Katja Turunen ja Suvi Eerikäinen. Jengan päässä nähtiin tiukkoja hyökkäyksiä, jotka maalivahti Otto Syrjänen torjui hienosti. VanLea vastaan Yritys jatkoi vahvaa syöttöpeliä, jolla se rikkoi vastustajan hyökkäyspelin. Joukkueen valmentajina olivat Siiri Karjalainen ja Enni Sauvala sekä huoltajana Sami Kilkki. MXGP:n lisäksi KymiRingillä ajetaan MX2-, EMX250ja EMX125 -luokkien kilpailut. Vastassa oli JPS-75, joka teki avausmaalin. JPS-75 teki erän alussa kaksi maalia ja tuli tasalukemiin Jengan kanssa. Voittolukemat 1-3 (2521, 23-25, 22-25, 14-25) eivät kuitenkaan tulleet helpolla, sillä nuori Yritys taisteli jälleen upeasti romahtaen vasta neljännessä erässä Dynamon parhaan pelaajan, Marija Bostrovan, syöttöihin