Sosiaalija terveydenhuollon varautuminen on suunniteltava siten, että toimintavarmuus säilyy ja yhtymä suoriutuu mahdollisen epidemian hallinnan ohella perustehtävistään eli muiden asiakkaiden ja potilaiden hoidosta. Iitin kunnan työntekijät eivät matkusta Kymenlaakson tai Päijät-Hämeen ulkopuolella järjestettäviin tilaisuuksiin ja koulutuksiin 31.5.2020 asti ilman perusteltua syytä. Riskialueiksi aiemmin luokitelluilta alueilta maahan saapuneiden osalta suositellaan etätyöstä sopimista oman esimiehen kanssa. päivänä maaliskuuta 2020 www.iitinseutulehti.fi Sivu 8 ” Mitään ryhmätapahtumia tai -toimintaa ei järjestetä Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 21 • 66. — Hirveän viisaitahan ihmiset ovat. Muuttuneen tilanteen vuoksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisi torstai-iltana uuden toimenpideohjeen terveydenhuollolle koronaepäilyjen varalta. Kunta ohjeistaa työntekijöitä jäämään kotiin matalalla kynnyksellä, mikäli on lieviäkin flunssan oireita. Viime torstain jälkeen maahan palanneiden osalta tilanne ratkaistaan tapauskohtaisesti, mutta perusperiaatteena on kahden viikon poissaolo työpaikalta paluun jälkeen. PHHYKY:n viestintäjohtaja Katja Patronen kertoi Iitinseudulle perjantaina, että yhtymä valmistelee parhaillaan uutta ohjeistusta ja mediatiedotetta. Kaikissa kunnan toimipisteissä vältetään kättelyä. Riskiryhmiä ovat erityisesti iäkkäät ihmiset sekä ihmiset, joilla on jokin perussairaus, kuten diabetes, keuhkoahtaumatauti, astma tai sydänsairaus. Myös Iitin kunta varautuu koronaviruksen aiheuttamaan epidemiaan. Yhtymän infektiolääkäriresurssia on jo vahvistettu. Liikuntapaikat pidetään avoinna toistaiseksi, mutta ohjeistusta tältä osin tarkennetaan tarvittaessa. Tilaisuuksiin ja koulutuksiin voidaan osallistua etäyhteyksin. Koronaviruksen leviämistä pyritään hidastamaan nyt monin eri keinoin Sekä Iitin kunta että PHHYKY kertoivat perjantaina uusista ohjeistuksista Uuden koronaviruksen aiheuttama tautitilanne Suomessa on muuttunut, ja maiden ja alueiden luokittelusta epidemia-alueiksi on luovuttu. Näin pyritään vähentämään tartuntoja ja hidastamaan epidemian leviämistä. Esimiehiä ja keskeisissä työtehtävissä toimivia ohjeistetaan kuljettamaan kannettava tietokone ja puhelin mukanaan kotiin työpäivän päättyessä. Yhtymän johtoryhmä kokoontui perjantaiaamuna ylimääräiseen kokoukseen käymään läpi uudet ohjeistukset. Jokelan mukaan HYKY:n lapussa on myös maininta matkustelusta epidemiaalueilla. Esimerkiksi kouluissa ulkomailla olleet määrätään pysymään kahden viikon ajan poissa koulusta. Yhtymän näytteenottoa koskevaa ohjeistusta on tarkennettu. Monet omaiset soittavat ennen kuin tulevat käymään, sanoi puolestaan Satu Jokela. Ohje tuntuu sikäli erikoiselta, että THL ja valtionhallinto linjasivat jo torstaina, että epidemia-alueista on enää turha puhua, vaan koko maailmaa on pidettävä epidemia-alueena. Iitin kunnassa tulee välttää sisäisesti kaikkea ei-välttämätöntä toimintaa, johon liittyy lähikontaktia. Yksittäisten vieraiden osalta vastaanottajana toimiva henkilö käyttää omaa harkintaansa ja ehdottaa mahdollisuuksien mukaan tapaamisten järjestämistä etänä. vuosikerta • 2020 • N:o 5125 Irtonumero 2,50 E (sis. Päijät-Hämeen tilanne on merkittävästi erilainen kuin pääkaupunkiseudun, joten toistaiseksi maakunnassa ei ole perusteita testata kaikkia flunssaoireisia palvelutalojen asukkaita. Koronanäyte otetaan tarvittaessa myös iäkkäiltä henkilöiltä, joilla on perussairauksia ja akuutin hengitystieinfektion oireita. Myös oireilevalta terveysja sosiaalihuollon henkilöstöltä otetaan aiempaa matalammalla kynnyksellä koronanäyte. Tällä pyritään ehkäisemään hoitohenkilöstön sairastumisia ja turvaamaan työntekijöiden riittävyyttä sen varalta, että tautitapauksia ilmenisi alueella enemmän. Kesäkahvila avataan normaalisti 1.5.2020 mutta tiloissa ei järjestetä ryhmätapahtumia.. Päijäthämäläisillä ja iittiläisillä ei toistaiseksi ole todettu varmistettuja tartuntoja, mutta Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä tiedotti perjantaina varautuvansa koronatartuntojen esiintymiseen alueellaan. Useat lajijärjestöt ja seurat suunnittelevat toimintojen keskeyttämisiä. Iitin kouluissa ei järjestetä retkiä eikä yhteistilaisuuksia aikavälillä 13.3.-31.5.2020. Salmi-kodin ovessa on lappu, jossa ohjeistetaan tulemaan sisään vain terveenä. Koululaisia kehotetaan kuljettamaan koulukirjat mukanaan kotiin siltä varalta, että tilanteessa tapahtuu nopeita muutoksia. Myös omaisja kotihoidon piirissä olevien ikäihmisten tartuttamista pitää kaikin keinoin välttää. Iitin kunnan toimipisteet eivät myöskään ota vastaan ryhmävierailuja. Kunnan johtoryhmä kokoontui perjantaina iltapäivällä ja laati ohjeistuksen henkilökunnalleen. Kirjasto pidetään auki toistaiseksi, mutta siellä ei järjestetä mitään ryhmätoimintaa 13.3.-31.5.2020. Ryhmävierailuja hoivakoteihin ei saa tehdä nyt ollenkaan. HYKY:n Patronen piti mahdollisena, että ohjeistus muuttuu alkuviikkoon mennessä. Poikkeuksena kuntalain mukaiset kunnan toimielimet kokoontuvat toistaiseksi normaalisti päätöksenteon turvaamiseksi. Jatkossa koronavirusnäy te otetaan kaikilta sairaalahoitoa tarvitsevilta potilailta, joilla on vakavia hengitystieinfektion oireita ja epäily keuhkokuumeesta, jolle ei ole selkeää syytä. Etätyöskentelyä tulee suosia siltä osin, kun työtehtävät sen sallivat. Käsija yskimishygieniasta on tietysti huolehdittava. alv.) LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Jengan juniorijoukkueessa kannustetaan kaikkia Iäkkäät ja perussairaat suurimmassa vaarassa Vierailuja PHHYKY:n hoivakodeissa ei vielä perjantaina juurikaan rajoitettu Valtioneuvosto korosti torstaisessa tiedotustilaisuudessaan erityisesti riskiryhmien suojelemista altistumiselta. Maanantaina 16. Myös asiakastapaamiset pyritään ensisijaisesti järjestämään puhelimitse, mikäli henkilökohtainen tapaaminen ei ole välttämätöntä. Harkinnalla tarkoitetaan tässä tapauksessa sitä, että flunssaisena hoivakotiin ei pidä mennä tartuttamaan asukkaita ja hoitajia. Näytteenottoa kohdentamalla pyritään tunnistamaan vakavien, sairaalahoitoa vaativien tapausten lisäksi myös virusta mahdollisesti levittävät henkilöt aikaisessa vaiheessa. — Koska poikkeusoloja ei ole julistettu ja kyse on hoivakodeissa asuvien vanhusten kodeista, emme voi vierailuja niissä kieltää. Ikäihmisten puolustuskyky on huonompi kuin nuorempien, ja hoivalaitoksissa asuvat, usein monisairaat vanhukset ovat erityisen alttiita tartunnalle. PHHYKY:n ohjeen mukaan hoivakodeissa ei siis rajoiteta matkoilta tulleiden vierailuja vanhusten luona, vaikka ylin valtionjohto korosti nimenomaan ikäihmisten suojelemista ja kaikkeen matkustamiseen liittyviä riskejä. Se ei ehtinyt tähän lehteen, mutta Patrosen mukaan HYKY ei voi kieltää omaisia vierailemasta vanhusten luona. Salmi-kodin esimies Satu Jokela kertoi perjantaina, että hoivakodeissa ei kuulustella omaisia mahdollisista ulkomaanmatkoista, vaan luotetaan heidän omaan harkintaansa. Yhtymän oma koronavirus-ohje on päivitetty valtakunnalliseen ohjeistukseen ja alueelliseen kokonaisharkintaan perustuen. Iitin kunnassa perutaan tai siirretään kaikki yli 10 hengen koulutukset ja tilaisuudet aikavälillä 13.3.31.5.2020. Iitin kunnan harrasteja liikuntaryhmät perutaan tai keskeytetään aikavälillä 13.3.-31.5.2020. Kokouskäytännöissä tulee suosia Skypetai muita etäyhteyksiä. Kehotamme kuitenkin omaisia ja muita vieraita käyttämään harkintaa. Nuorisotila Nuokku pidetään avoinna toistaiseksi, mutta tilassa ei järjestetä tapahtumia tai ryhmätoimintaa 13.3.31.5.2020
2) Reissuja, pienempiäkin, sekä kokoontumisia on varmaan peruttava. Tartuntaketjuja on pystytty toistaiseksi hyvin jäljittämään. Arjessa on tärkeintä käsien huolellinen pesu, ja tiedän, miten se tehdään, koska olen sairaanhoitaja. Syytä varovaisuuteen siis on. Kysyimme : 1) Pelottaako koronavirus. Erityisesti altistumiselta tulisi suojella riskiryhmiä, kuten hoitolaitoksissa asuvia vanhuksia. Pentti Simonen. Ainakin Iitissä käytännön toimet tämän asian suhteen tuntuivat vielä perjantaina auttamattoman riittämättömiltä. 2) Miten suojaudut tartunnalta. 3) Rajoitustoimet ovat mielestäni järkeviä. Iitissä tai muuallakaan Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän alueella ei edelleenkään ollut yhtään varmistettua koronatartuntaa perjantaina. päivänä 2020 TÄNÄÄN Päivä Yö 4,2 m/s +4 -2 Tiistai Päivä Yö 4,2 m/s +2 +2 Keskiviikko Päivä Yö 4,6 m/s +5 Torstai Päivä Yö 2,8 m/s +4 -2 Perjantai Päivä Yö 2,0 m/s +1 -4 Grafiikka: Bulls. Vaikka Suomessa todetut tautitapaukset ovat olleet enimmäkseen lieviä, etenkin vanhuksille ja riskiryhmille koronaviruksen aiheuttama keuhkokuume voi olla kohtalokas, kuten kuolleisuustilastot muualta maailmasta kertovat. Nyt onkin päätetty, että lähdemme mökille kuusikkoon muhimaan. 3) Kyllä kai se järkevää on, jos vaaratilanne tulee lähelle. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN RITVA LAUNESKOSKI TÄSTÄ TÄNÄÄN Maanantaina maaliskuun 16. Maalaisjärki on pidettävä mielessä. PHHYKY:n mukaan omaisia ei voi kieltää vierailemasta hoivakodeissa, vaan heidän on käytettävä omaa harkintaansa. Perheessämme on pieniä lapsia, jotka ovat meillä usein hoidossa. Luotan asiantuntijoihin, että he seuraavat tilannetta, ja tekevät ohjeistuksiin muutoksia, jos se on tarpeen. Sama päti Kymenlaaksoon. Siellähän ei ole vielä väestömäärään verrattuna paljoakaan virukseen sairastuneita. 2) Vältän yleisötilaisuuksia, käsien kunnollinen pesu saippualla Ukko Nooaa laulaen. Iitinseudun toimitus teki perjantaina hartiavoimin töitä kootakseen tähän lehteen tietoa siitä, mihin kaikkeen epidemiaan varautuminen Iitissä vaikuttaa. Säätiedot: Iitinseutu kysyi: Matkoja ja tapahtumiin osallistumisia on peruttu, hallituksen ohjeistus toimii Iitinseutu kysyi pikagallupissaan perjantaina nopeasti muuttuneen koronavirustilanteen tiimoilta muutamilta Kausalassa liikkuneilta henkilöiltä, mitä ajatuksia virustilanne herättää. Ratkaisua emme tehneet niinkään oman sairastumisemme pelossa, vaan siksi, että emme levittäisi virusta. Kunhan nyt katsotaan, mitä tästä seuraa, ja mitä se voi sitten rajoittaa. 2) Espanjan-matka olisi ollut noin viikon päästä, mutta todennäköistä on, että se peruuntuu. Myös tätä pienempien yleisötilaisuuksien järjestämisessä kehotettiin käyttämään harkintaa, ja niitä alettiinkin perua heti perjantaina. Armi Kontula : 1) Ei pelota, sillä erilaisia pandemia-influenssoja on ollut ennenkin, ja niistä on selvitty. Nämä kaksi maakuntaa ja sairaanhoitopiiriä ovat säästyneet kuin ihmeen kaupalla tartunnoilta, mutta näin hyvänä tilanne tuskin kauaa jatkuu. Pentti Simonen: 1) Pelottaa on ehkä vähän vahva sana, mutta mietityttää kyllä. Myös Tuure Kilpeläisen konserttiin oli tarkoitus mennä, mutta sekin peruttiin. Toki ohjeistusta voi muuttaa, jos se on tarpeen. Pertti Tolvanen. Aluehallintovirastoilta koko Manner-Suomea koskeva suurtapahtumakielto tuli perjantaina iltapäivällä. Johanna Vihervaara. Koronavirus ei pelota, mutta pistää miettimään Varovaisuuteen on nyt syytä Viime viikon torstai oli Suomessa käännekohta koronaviruksen suhteen. He ovat koulussa ja eskarissa, joten kulkureittejä virukselle on olemassa. Omalla käytöksellä on tärkeää suojata itseään. 2) Miehelläni alkoi juuri talviloma, ja oli tarkoitus lähteä viettämään sitä muutamaksi päiväksi Helsinkiin, mutta se on nyt peruttu. Jos se nyt tulee lähelle, kun ihmiset liikkuvat, mietin, että selviääkö 74-vuotias ukko siitä hengissä, jos se iskee. Olen vanha, ja minulla on useampia sairauksia. Kotona käsien huolellinen peseminen ja desinfiointi sekä pärskimisen estäminen on tärkeää. Johanna Vihervaara: 1) Ei pelota. En pelkää asiassa mitään, kun kaikki perutaan. Julkisia tiloja ja liikennevälineitä pitää välttää, kaupassa pitää silti käydä. Suomen hallitus linjasi torstaina THL:n suositusten pohjalta, että kaikki yli 500 ihmisen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka viruksen leviämisen hidastamiseksi. Marianne, vapaa-ajan asukas: 1) Henkilökohtaisesti ei pelota, mutta suvun vanhojen ja sairaiden ihmisten puolestaan ehkä pelottaakin. Kausalassa 16.3.2020 LUMIMARJA TIRRONEN lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi. Vakavasti sairaat tarvitsevat usein tehohoitoa, eikä terveydenhuoltojärjestelmä välttämättä kestä valtavaa sairastuneiden määrää kerralla. 3) Ihan järkevää, ja järeisiin toimiin ei vielä menty. Varmaan muutamme pian taas vapaa-ajan asunnollemme kuten tavallisestikin, nyt ehkä hieman aikaisemmin. 3) Rajoitukset ovat ihan hyvät, mutta järeämpiäkin toimia olisi voinut olla siinä, että myös pienempiä kuin 500 ihmisen tapahtumia olisi ohjeistettu perumaan. THL luopui maiden ja alueiden luokittelusta epidemia-alueeksi sen jälkeen, kun WHO julisti koronaviruksen aiheuttaman infektion pandemiaksi keskiviikkona. Pertti Tolvanen: 1) Nastolassa ei ole ollut vielä yhtään tartuntaa. Lisäksi kehotetaan välttämään kaikkea matkustamista, suosimaan mahdollisuuksien mukaan etätöitä sekä karttamaan lähikontaktia sosiaalisessa kanssakäymisessä ja harrastuksissa. Toivottavasti asiantuntijat ovat hereillä, jotta hallitus voi tehdä päätöksiä jatkossakin. 2) En suojaudu mitenkään, pysytään kotona rivarissa ja kesällä mökillä Sitikkalassa. 3) Mitä mieltä olet uusista rajoitustoimenpiteistä. 3) Rajoitustoimenpiteet ovat mielestäni asiallisia, eikä ylireagointia ole tehty. Pidän hyvänä sitä, että tilannetta ohjeistetaan valtion taholta niin, ettei ihmisten tarvitse itse miettiä, miten toimia
Myös Iitin Yrittäjien huhtikuinen matka Puolan Gdanskiin on peruttu. Sitä, onko tällä vaikutusta Iitin kansalaisopiston ryhmien toimintaan, ei vielä perjantaiaamuna ollut linjattu, mutta yhden jälkeen iltapäivällä kansalaisopiston rehtori Tuija Pohjanvirta tiedotti, että Iitin kansalaisopiston kurssit, ryhmät ja muu toiminta keskeytetään loppukevään ajaksi. Myös Kouvolan kansalaisopisto jäädyttää koko toimintansa kevään ajaksi. Sairaustapauksissa kokelaan ilmoittautuminen mitätöidään. Tällä pyritään takaamaan seurakunnan välttämättömin toimintakyky nopeasti muuttuvassa tilanteessa. — Torstaisen hallituksen tiedotustilaisuuden jälkeen kaupassa kyllä näkyi selvästi, että ihmiset alkoivat varautua enemmän ja ehkä hamstraamaankin, kertoo Kausalan S-marketin marketpäällikkö Harri Nieminen. Seuraava mahdollisuus osallistua kirjoituksiin on syksyllä. Yhdessä voimme lievittää yksinäisyyttä ja muita kielteisiä ilmiöitä, jotka seuraavat avointen kokoontumisten vähentämisestä. Nieminen epäilee, että wc-paperin toimitusvaikeudet voisivat liittyä paperiteollisuuden lakkoihin; hän ei usko, että niiden käyminen vähiin selittyy pelkästään koronalla ja siihen liittyvällä hamstraamisella. Myös K-marketista käsidesi on ollut jo pitkään loppu, mutta kaikkea muuta on hyvin saatavilla. PHHYKY:ssä karanteenista päättää tartuntataudeista vastaava lääkäri, joka on infektioylilääkäri Ville Lehtinen. Käsidesiä ei Niemisen mukaan saa nyt mistään. — Sen sijaan näiden toimitusten jälkeisiin kokoontumisiin, kuten muistotilaisuuksiin, seurakunnan henkilökunta ei toistaiseksi osallistu, kertoo Iitin kirkkoherra Mikko Pelkonen. Reaaliaineiden kokeita on aikaistettu viikolla. Varmasti tilanne tulee vaikuttamaan viikonlopun myyntiin, hän arvioi. — Tavaran saatavuus on ihan hyvä, jos vain teollisuus pysyy mukana. — Päätökset koulujen sulkemisesta tai karanteeneista tekee PHHYKY. Niemisen mukaan ihmiset ostavat nyt etenkin hyvin säilyviä tuotteita, kuten makaronia, riisiä ja säilykkeitä. Valtioneuvosto kehotti torstain tiedotustilaisuudessaan kansalaisia noudattamaan varovaisuutta myös harrastuksissaan ja välttämään lähikontaktia. Jos noutaminen ei onnistu, oppilas voidaan lähettää kotiin myös taksilla. Remontoi & Rakenna peruttu, samoin Gdanskin matka Musiikkiopisto peruu isommat yleisötapahtumat Pohjois-Kymen musiikkiopisto peruu turvallisuusja terveyssyistä isot yleisötapahtumat toukokuun loppuun saakka. Kaupoissa riittää tavaraa Käsidesi toistaiseksi ainoa tuote, joka on loppu Ylioppilaskirjoituksiin saa osallistua vain terveenä Iitin lukio toimii kevään ylioppilaskirjoitusten suhteen Ylioppilaslautakunnan laatimien ohjeiden pohjalta. netin kautta. Myös kaikki leivät myytiin torstai-iltana loppuun. Yli-Kaitalan oli määrä olla perjantaina Pietarissa workshopissa, mutta yrittäjistä koostunut seurue käännytettiin rajalta takaisin. Seurakunnan toiminnasta ja tilanteen kehittymisestä tiedotetaan Iitinseudussa , Facebookissa sekä Iitin seurakunnan kotisivuilla osoitteessa www.iitinseurakunta.fi ”Yrittäjille tulossa hiljainen kevät” LUMIMARJA TIRRONEN Iitin Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Markku Yli-Kaitala kertoo, että huhtikuun 4. Tunneille ei saa tulla, mikäli on matkustanut ulkomailla tai kokee flunssaoireita. K-marketin Mari Penttinen kertoi perjantaina, että kaupassa oli huomattavasti enemmän ihmisiä kuin normaalisti samaan aikaan. Sen valmistajat vastaavat maailmanlaajuisesti räjähtäneeseen kysyntään. Mikäli henkilökunnan jäsen sairastuu kesken koulupäivinä, hän ilmoittaa asiasta rehtorille ja saa luvan lähteä kotiin. Käsienpesupakko koskee kaikille oppitunneille osallistumista. Harmokiven mukaan tieto mahdollisesta koronatartunnasta tai -epäilystä tulee Iitin kunnan esimiehille myös iltaisin ja viikonloppuisin, ja he ovat sitoutuneet pitämään työpuhelimensa päällä ja mukanaan myös vapaa-ajallaan. Pienemmät konsertit musiikkiopiston omissa tiloissa toteutetaan tilanteen niin salliessa. Epäiltäessä nimenomaan koronatartuntaa kouluissa toimitaan THL:n ohjeiden mukaan sekä ilmoitetaan asiasta sivistystoimenjohtajalle ja PHHYKY:n infektioylilääkäri Ville Lehtiselle. Meillä ei ole Iitissä mahdollisuutta järjestää erillistä tilaa karanteenissa olevalle, sillä se altistaisi valvojan sairastumiselle, lukion rehtori Ari Toropainen kertoo. Iitissä ei ole todettu yhtään koronatartuntaa, mutta lasten ja nuorten vanhempien keskuudessa on silti vellonut huhuja koulujen ja päiväkotien sulkemisesta. Niiltä Harmokivi katkaisee siivet. Koulusta ilmoitetaan oppilaan kotiin, ja vanhemmat pyydetään hakemaan lapsi kotiin. Peruttuja tilaisuuksia ovat Vox Musicaen juhlakonsertti lauantaina 21.3., musiikkiopiston synttärit keskiviikkona 25.3., äitienpäiväkonsertti sunnuntaina 10.5., kapellimestarikonsertti lauantaina 16.5. — Ihmiset tekevät myös tavallista isompia ostoksia, mutta mitään ostohysteriaa emme ole havainneet. Varautuminen koronaviruksen leviämiseen ja mahdollisiin kotikaranteeneihin näkyy jo kaupoissa. Jos oppilas sairastuu kesken koulupäivän, hänet ohjataan erilliseen lepohuoneeseen tai muuhun tilaan, jossa oppilas oleskelee valvottuna. Jos opettajia tai oppilaita on poissa suuri määrä, käytetään normaaleja sijaistai tuntijärjestelyjä ja yhdistetään ryhmiä tarpeen mukaan. Lisäksi opetushallituksen kehotukseen perustuva suunnitelma otettiin Iitissä käyttöön perjantaina. — Jos sairastuu tai joutuu karanteeniin, ylioppilaskirjoituksiin ei voi osallistua. Työntekijät noudattavat tehostettua käsihygieniaa. Varsinkin matkailuala voi kärsiä kovastikin, mutta myös esimerkiksi teollisuudessa tiettyjen komponenttien saaminen vaikeutuu, Yli-Kaitala pohtii. — Olimme kolme tuntia Venäjän rajavartiolaitoksen kopissa, ennen kuin meidät käännytettiin takaisin Suomen puolelle. — Tämä on toki vakava juttu, mutta minusta on turha lietsoa paniikkia. Kirkolliset toimitukset, eli kasteet, häät ja hautajaiset, hoidetaan seurakuntalaisten kanssa sovitulla tavalla. Opetustoiminta jatkuu toistaiseksi normaalisti, mutta viranomaisohjeiden ja yleisen tilanteen ehdoilla. Kunnassa emme sellaisia päätöksiä tee. — Osa kansainvälisistä vieraista on peruuttanut tulonsa. Ajantasainen tieto tarkistetaan päivittäin ja musiikkiopisto tiedottaa muutoksista. Näin mahdollisen tartuntaketjun jäljille päästään mahdollisimman nopeasti. TÄNÄÄN 3 LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN Maanantaina maaliskuun 16. Lukion ja yläkoulun rehtori Ari Toropainen kertoo, että kaikki koulujen ulkomaanmatkat on peruttu. — Katsotaan mikä tilanne on silloin. päivä pidettäväksi aiottu Rakenna & Remontoi -tapahtuma on peruttu. Seurakunta luopuu ei-välttämättömistä kokoontumisista LUMIMARJA TIRRONEN Iitin seurakunnassa luovutaan toistaiseksi kaikista kokoontumisista, jotka eivät ole välttämättömiä seurakunnan lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi. Valtioneuvosto on perunut kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet toukokuun loppuun saakka. Opiskeluohjeista tiedotetaan Wilman ja Peda. Sijaisia kouluihin on mahdollista saada myös sivistystoimen muilta toimialoilta, kuten kirjastosta tai nuorisotoimesta. — Yrittäjien näkökulmasta tulossa on varmasti hiljainen kevät. Iitinseutu kertoo ylioppilaskokelaille jaetusta ohjeistuksesta tarkemmin torstain lehdessä. Jos oppilas matkustaa ulkomaille omin päin, hänen pitää pysyä poissa koulusta kahden viikon ajan matkan jälkeen. LUMIMARJA TIRRONEN. päivänä 2020 Kansalaisopiston kurssit ja muu toiminta peruttu loppukevään ajaksi Koulut pysyvät auki Käytössä liuta erilaisia ohjeita ja varotoimenpiteitä Iitin kunnan sivistystoimenjohtaja Pia Harmokivi kertoo Iitin kunnan opetustoimen olevan tiiviisti yhteyksissä PHHYKY:n kanssa koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseen liittyvien toimenpiteiden osalta. Kaupat pysyvät auki, ja ruokaa on saatavilla, Nieminen sanoo. Mikäli yo-kirjoitukset täytyy jättää väliin, valmistuminen saattaa siis viivästyä. alkaen, ja esimerkiksi kättelystä pidättäydytään. Koulujen sulkemisesta päätöksen tekee tartuntatautien torjunnasta vastaava toimielin, joka Iitissä on PHHYKY:n Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta. Niemisen mukaan kauppaan on nyt tilattu huomattavasti enemmän tavaraa kuin normaalisti. Karanteenissa tai eristyksessä olevalle oppilaalle järjestetään etäopetusta kotiin netin kautta. Poissaoloista tulee ilmoittaa opettajalle normaaliin tapaan. Päätöksen asiasta teki Iitin kunnan johtoryhmä perjantain kokouksessaan. TYKY-päiviä on peruttu, ja peruutuksia tulee varmasti lisää. Sen sijaan mahdollisten tartuntaketjun jäljittäminen on sitten kunnan esimiesten tehtävä, ja siinä toimitaan HYKY:ltä saatujen ohjeiden mukaan. Tämä voi tapahtua vaikkapa soittamalla tutuille ja vaihtamalla kuulumisia, Pelkonen sanoo. ja kaikki toukokuun päätöskonsertit eri toimipisteissä sekä musiikkileikkikoulun kevätjuhlat. — Käsidesiä saadaan ehkä lisää tällä viikolla. — Wc-paperit ovat vähissä, mutta niissä on ollut toimitusvaikeuksia koko kevään ajan. Jo aiemmin Pohjanvirta oli ohjeistanut kansalaisopiston opettajia olemaan välittömästi yhteydessä häneen tai sivistystoimenjohtajaan, mikäli ryhmässä ilmenee koronavirusepäily. Seurakunnan työntekijät ovat tavoitettavissa puhelimitse, sähköpostilla ja sosiaalisen median kautta nyt, kun muita kohtaamisia on kehotettu välttämään. Muut tilaisuudet perutaan tästä päivästä eli 16.3. — Seurakuntana haluamme välittää sanomaa Jumalan huolenpidosta myös pelkojen ja uhkien keskellä. Kouluissa ja päiväkodeissa noudatetaan THL:n ohjeita tehostetusta käsija yskimishygieniasta. Omassa matkailualan yrityksessään Yli-Kaitala on jo huomannut koronan vaikutuksen. Sunnuntain jumalanpalvelukset pidetään soveltuvasti sanajumalanpalveluksina. Toropaisen mukaan Iitin lukion yo-juhlan ja muiden koulujen päättäjäisten osallistujamäärä jäisi joka tapauksessa alle viidensadan, mutta mitään päätöstä juhlien järjestämisestä tai järjestämättä jättämisestä ei ole tehty
Luuletko, että haluat tavata Helenaa ja Jannea tuon kokemuksen jälkeen uudelleen. Temperamenttinen luonne kun olen, on vaikea ottaa huomioon mitä toiset ajattelevat. Asutko vielä Kausalassa. Teoksilla on hauskoja nimiä, kuten Odotan sinua Hämeentiellä ja Mötön tekemät lakanat . Mietin kyllä, voiko parisuhde olla noin auvoisa koko ajan. Toivoisin, että voisin olla paluumuuttaja Iittiin, jonka rauhassa voisin asettua, perustaa perheen ja kasvattaa lapset. Myös uusi päiväkoti Pikku-Vieteri on valmistumassa; lapsiperheille uudet, hyvät tilat. Parasta on itsenäinen ja vapaa Iitti! Veera, sinulla on parisuhdekiemuroita, jonka vuoksi murjotat, etkä puhu. Mitä sinulle kertoo heidän käytöksensä. Kotipaikkakunta ei koskaan katoa ihmisestä. Mikä Iitissä on mielestäsi parasta. (Ylempi kuva: Lumimarja Tirronen.). Haluaisin toisaalta mennä, mutta lähinnä katsomaan vinkkejä, mitä haluan, että omissa häissäni tapahtuu ja mitä ei tapahdu. Papulaarissa on esillä seitsemän akryylimaalausta. Päällimmäisenä on mielessäni, että he ovat hyvin huolehtivaisia ihmisiä, mutta toisaalta eivät selvästikään ole perillä asioista, ja ovat aika ennakkoluuloisia. Hän on tehnyt liudan rooleja Iitin Harrastajateatterissa ja kouvolalaisessa Mikä?teatterissa. Toisaalta tuo tilanne varmasti antaa mahdollisuuden tutustua heihin ihan omalla tavallaan. Kyllä vähän kaduttaa, vaikka toisaalta tilanne luo meille ja heille ihan uuden mahdollisuuden, kun tutustumistilanne kääntyy poikkeukselliseksi. Eikö se ole aika julmaa. Toivon tietysti, että Risto on mies, ja hoitaa asian. Iittiläisen Olli Korpelan maalauksia Papulaarissa Kouvolan Kauppamiehenkadulla sijaitsevan Kahviputiikki Papulaarin maaliskuun taiteilija on iittiläinen Olli Korpela (s. He eivät ole varmaankaan paljoa matkustelleet. Pelkäänpä, että he eivät halua nähdä minua tuon illan jälkeen. Viime vuonna hän tuli kuitenkin kaivaneeksi siveltimensä pois vakan alta, ja maalauksia alkoikin syntyä sarjatulella. ”Haaveilen, että Risto vie minut vihille Iitin kauniissa puukirkossa” Annina Rubinstein on Kouvolan Teatterin näyttelijä, ja parhaillaan hän esiinty y näy telmässä Vaimoni on toista maata Veeran roolissa. Iitin puukirkko on kaunis, ja haaveilen, että Risto vie minut siellä vihille. Haastattelu tehdään Veeralle, joka on syntynyt Iitissä. Korpela kertoo harrastaneensa nuorena miehenä kuvataidetta lähinnä omaksi ilokseen ja salaa. Haluan myös viedä heille jonkin hienon lahjan, vaikka hääparin lumisadepallossa. Et siis ole menossa heidän häihinsäkään . Olli Korpela hakee inspiraatiota valokuvista, mutta toteuttaa kohteista kuitenkin oman näkemyksensä. Toisaalta heillä on kyllä varsin kärkeviä mielipiteitä, jotka ovat aika järkyttäviäkin. Vasemmalla Olli Korpelan akryylimaalaus Telendoksen altaalla (2019.) Yllä olevan teoksen nimi on Odotan sinua Hämeentiellä (2019). Ehkäpä tarjoat heille sovinnon kahvit . Eikö nyt yhtään kaduta, eiväthän sinun suhdekiemurasi olleet heidän vikansa. KULTTUURI 4 LUMIMARJA TIRRONEN Maanantaina maaliskuun 16. Kaikesta huolimatta meille syntyi kuitenkin hyvä yhteys, joka toi heistä esille uusia puolia. Annat uusien ystäviesi, Helenan ja Jannen, ymmärtää tilanteen väärin. Näyttely on juuri 60 vuotta täyttäneen Korpelan ensimmäinen. Tietysti Iitissä viehättää tietty rauha, ja siellä ihmiset kohtaavat toisiaan aivan erilailla kuin pääkaupunkiseudulla. Veera tapaa poikaystävänsä Riston kanssa tämän vanhan kaverin Jannen sekä Jannen tyttöystävän Helenan. Minusta parisuhde ilman riitaa ei ole parisuhde. päivänä 2020 RITVA LAUNESKOSKI Veeran kanssa Veera, olet kotoisin Iitin Kausalasta, kuten poikaystäväsi Risto yrittää Helenalle ja Jannelle kertoa. 1960). Teollisuustöissä leipänsä tienaava Korpela on innokas kulttuurin harrastaja sekä tekijänä että kokijana. Mitä Iitti ja Kausala sinulle merkitsevät. Sen jälkeen maalausharrastukseen tuli vuosikymmenien mittainen tauko. En, kyllä opiskelut veivät mennessään pääkaupunkiseudulle, jossa opiskelin kieltenkääntäjäksi. Onhan se aika julmaa. Siellä myös tapasin Riston, ja siellä olemme edelleen. Sovinnon kahvit pitää kyllä tarjota, ja veisin heidät mielelläni Iitin kesäkahvilaan. Jää kaipuu luonnon lähelle, kun on kaupungissa
Vuosikokouksessa siunattiin hallituksen jo aiemmin tekemä päätös ottaa käyttöön vapaaehtoinen jäsenmaksu, jonka suuruus on 20 euroa. Myös retkiä ja kyläiltoja on suunnitteilla. Lea Hakala jäi pois jo elokuussa. Kausalan kyläyhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden 2019 lopussa 86 henkilöä. Jouluinen ostosretki kauppakeskus Zsariin peruuntui vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Tänä vuonna tavoitellaan plus miinus nolla -tulosta, johon päästäisiin 5.800 euron tuloilla ja samansuuruisilla kuluilla. Tilikauden ylijäämä oli 4.931,46 euroa. Toimintakertomuksen mukaan yhteistyöaloitteita tehtiin viime vuonna eri suuntiin. Lisäksi yhdistys aikoo olla mukana JouluKausalan avajaisissa sekä osallistua syksyllä KymiRing Running Dayn toteutukseen, mikäli juoksutapahtumalle järjestyy aika ratayhtiön varauskirjasta. Myös toiminnantarkastajan pesti aiottiin jättää hallituksen myöhemmin täydennettäväksi, mutta kokoukseen osallistunut Matti Mikkola huomautti, ettei toiminnantarkastaja tarkkaan ottaen saisi olla hallituksen valitsema eikä edes ehdottama. Vuoden 2019 vuosikokous pidettiin huhtikuussa 11 osallistujan voimin. vuosikokouksensa kunnantalon valtuustosalissa viiden aikuisen ja kahden lapsen voimin. Ratayhtiö tarjosi radan tapahtumakäyttöön veloituksetta, ja tapahtumaa oli mahdollistamassa useita sponsoreita. Tapahtuma saattaa edelleen siirtyä koronaviruksen takia. Kyläyhdistyksen Instagramissa julkaistiin sähköistä joulukalenteria. 5 RITVA LAUNESKOSKI Maanantaina maaliskuun 16. Määrä lisääntyi vuoden aikana. — Yhdistys on ollut hämmästyttävän aktiivinen ja toiminut erittäin tehokkaasti naisenergialla, Mikkola kiitteli. Hakuja oli tehty Lahden yhteiskoulun lukioon (2), Lahden lyseon lukioon (1), Tiirismaan lukion musiikkilinjalle (1), Kouvolan yhteislyseoon (2), Hyvinkään Sveitsin lukion luonnontiedelinjalle (1), Kallion ilmaisutaidon lukioon (1) ja Oriveden lukion lentopallolinjalle (1). Kausalan kyläyhdistys piti torstaina 5.3. Yhdistys kertoo huomioivansa toiminnassaan Iitin kunnan strategian ja tukevansa sen toteutumista mm. Muut hallituksessa jatkavat varsinaiset jäsenet ovat Marianne Rajala, Mari Rosenlund, Satu Ihalempiä, taloudenhoitajana toimiva Marjut Pasonen sekä hallitukseen viime syyskuussa valittu Tiina Leppä. Ensisijaisten hakijoiden kokonaismäärä oli 46, vuotta aiemmin 23. Aloituspaikkoja Iitin lukiossa on 56, kertoo rehtori Ari Toropainen, ja on varsin tyytyväinen, sillä Muutos hakijoiden kokonaismäärässä vuonna 2020 vuoteen 2019 verrattuna johtuu siitä, että Iitin lukion asetti hakutoiveeksi useampi naapurikunnista (Kouvola, Orimattila, Lahti) hakeva. Selittäviä tekijöitä ensisijaisten hakijoiden määrän kasvuun ovat, että Iitin yläkoulusta ensisijaisesti omaan Iitin lukioon haki 50% perusopetuksen päättävistä. Taloudellisesti vuosi 2019 ylitti kaikki odotukset. Iitti harrastaa -tapahtumaa suunniteltiin jo syksylle, mutta se siirtyi tälle keväälle. Iitin lukion asetti ensimmäiseksi hakutoiveeksi yhteensä yhdeksän (9) hakijaa lähialueelta: Jaala 1, Elimäki 2, Orimattila 1, Nastola 4 ja yksi hakija kauempaa, rehtori jatkaa: — Tähän kehitykseen on saattanut vaikuttaa, että lähialueelta on lakkautettu tai lakkautetaan lähilukioita (Nastola, Elimäki). Ikäluokassa näkyy kiinnostus lukiokoulutukseen. toimimalla aktiivisesti toiminta-alueensa asukkaiden ja yhteisön hyväksi sekä tekemällä yhteistyötä toisten yhdistysten kanssa. KSAO:n ammatillisiin opintoihin haki 13 opiskelijaa ja Salpaus Lahteen / Heinolaan yhdeksän opiskelijaa. Eniten tuottoa tuli kesäkahvilavuorosta Kirkonkylällä, toiseksi eniten Käy Kotihin -tapahtumasta ja kolmanneksi eniten KRRD:sta. Mikkola esitti toiminnantarkastajaksi Timo Mikkolaa, jota päätettiin kysyä varsinaiseksi toiminnantarkastajaksi. Päivi Matilainen jatkaa varajäsenenä edelleen, samoin Anne Dahlström. Puolet iittiläisyseistä haki omaan lukioon Kaikkiaan hakijoita oli 46 Yhteishaun 2020 tulokset ovat saapuneet. Muista oppilaitoksista kiinnostivat lisäksi Careeria Porvoossa (1), Harjun oppimiskeskus (1) ja Keuda Mäntsälässä (1).. JouluKausalan avajaisiin osallistuttiin kirjastossa pidetyllä joulupukin kirjepajalla. Iitin lukion esittelyä on myös entisestään tehostettu. Tulot olivat lähes 7.800 euroa, kun talousarvioon tuloiksi oli ennakoitu 2.500. Mari Rosenlund ja Eira Leino kiittivät Matti Mikkolaa kauniista sanoista. Yhdistyksen tiedottajana toiminut Julia Mäkinen oli ilmoittanut jäävänsä pois hallituksesta. M u i d e n to i m i j o i d e n mukana yhdistys osallistui myös mm. Osallistujia oli noin 300. Iitistä muutamia opiskelijapaikkoja jää lisähakuun. Kausalan Kyläyhdistys sai vuoden 2019 Elämysiittiläisen tunnustuksen aktiivisuudestaan ja tekemistään uusista avauksista. Yhdessä partiolippukunta Kymen Kotkien ja Iitin Pyrinnön kanssa toteutettiin juoksutapahtuma KymiRing Running Day lokakuussa. Iitin Rakenna & Remontoi -tapahtumaan helmikuussa Ravilinnassa, Lahden Raksa-messuille, KesäKausalan avajaisiin ja Kyläralliin sekä Päijät-Hämeen kumppanuusfoorumiin. Iitin yläkoulusta hakeutuminen muihin lukioihin oli tänä vuonna vähäisempää, Toropainen kertoo. Kauden tavoitteita olivat yhdistyksen käynnistyneen toiminnan ja jäsenhankinnan jatkaminen, varainhankintaan keskittyminen, yhteistyön ja -toiminnan edistäminen sekä sen pohtiminen, millä keinoin yhteisöllisyyttä lisättäisiin ja osallisuutta vahvistettaisiin yhdistyksen toiminta-alueella. Kotikohteita oli 10, ja tapahtuman järjestelyihin osallistui kymmeniä talkoolaisia eri puolilta Iittiä. Varatoiminnantarkastajaksi lupautui puhelimen välityksellä Seppo Nurminen, joka toimi yhdistyksen varatoiminnantarkastajana myös viime vuonna. päivänä 2020 LUMIMARJA TIRRONEN Kausalan kyläyhdistys kerrytti viime vuonna hyvän pesämunan toiminnalleen Vapaaehtoinen jäsenmaksu otetaan käyttöön Matti Mikkola antoi tunnustusta Kausalan kyläyhdistykselle, jonka tapahtumiin Mikkola oli itsekin osallistunut. Myös muutama muu lukio on kiinnostanut iittiläisnuoria ykkösvaihtoehtona, mutta hakijoita on käytännössä yksittäin. Vuonna 2019 luku oli 35 %. Käy Kotihin -tapahtumaan myytiin yli 580 lippua. Myöhemmin täydennettäviksi jätettiin kaksi hallituspaikkaa ja kaksi varajäsenen paikkaa. Yhdistyksen hallitus kokoontui viime vuonna yhdeksän kertaa. Eira Leino valittiin jatkamaan puheenjohtajana. Iitin lukioon hakeneiden kokonaismäärä oli 85, kun vuotta aiemmin se oli 60. Kunta avusti yhdistystä 500 eurolla ja sponsorit 600 eurolla. — Yhteishaku 2020 Iitin lukion osalta yllätti positiivisesti, koska ensisijaisia hakijoita oli kaksinkertainen määrä vuoteen 2019 verrattuna. Varsinaisen toiminnantarkastajan tehtävää ei viime vuonna saatu täytettyä, joten Nurminen hoiti tehtävää. Käy Kotihin toteutuu myös tänä vuonna, elo-syyskuun vaihteessa. Kausalan venerannan siistimistalkoot pidettiin kesäkuussa, Käy Kotihin -tapahtuma elokuussa ja sen jouluinen pikkusisko marraskuussa
56 m 2 katutason liiketila (ent. Tervetuloa! Johtokunta PELTOA 4,1 ha Perheniemessä, Lahoojantien varrella. Sähkön talo) 2h+kk n. 90 m 2 kulmahuoneisto, katutaso. Päätöksellä halutaan varautua siihen, että hoitohenkilökunnan kasvomaskit riittävät, sillä maskien tarpeen uskotaan virustilanteen vuoksi kasvavan, ja samanaikaisesti niiden saatavuuden ennakoidaan heikentyvän.. Sähkön talo) • Toimitila n. klo 18 hotelli Radallassa. 2. (ent. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja päätetään sääntömuutoksesta. Lopettamispäätöksen myötä poliisi on ollut yhteydessä SRVA-yhteyshenkilöön eli suurriistavirka-apuun suden liikkumisalueella, ja apua on pyydetty. Kun vielä on kyse ihmistä karttamattomasta eläimestä, pihapiireihin hakeutumisen vaara kasvaa, Kuokkanen luonnehtii. Kausala Keskikatu 2 Su 18.3. 03 757 5285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–10 p. 39 m 2 P. Puh. Vuokran lis. P. sähkö ja vesi. klo 17.00 Rukousilta Iitin KirkonkylänRadansuun kyläyhdistys vuosikokous on 25.3. Käsitellään sääntömääräiset asiat ja suunnitellaan tulevaa toimintaa. Iitin riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Iiro Sokero kommentoi asiassa ainoastaan, että suden liikkeistä ei ole Iitissä viime ajoilta lainkaan havaintoja. (ent. Varastotilaa kellarikerroksessa. 040 745 5353 Iitin Taideseura ry Vuosikokous su 22.3.2020 klo 12.00 Taidekulmassa, Rautatienkatu 17. Luottotiedot tarkistetaan. 0400 725 134 Kausalan keskustassa liikerak. Toisaalta meillä on arvio, että seudulla on useampiakin susia, Kuokkanen muistuttaa. Tavaraliikenne takapihan kautta. Tervetuloa kokoukseen! Hallitus Kausalan keskustassa parhaalla paikalla n. 0400 725 134 Kausalan keskustassa, liikerak. — Mikäli susi hakeutuu asutuksen liepeille, sitä ryhdytään jäljestämään ja lopetetaan, mikäli jäljestämisessä onnistutaan. • Kysy myös vapaana olevia yläkerran liikehuoneistoja. krs. Kymsoten ratkaisu perustuu vallitsevaan koronavirustilanteeseen. Kymsoten kiireetön hammashoito lopetettu nyt neljäksi viikoksi Kymenlaakson sosiaalija terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsote on päättänyt, että se lakkauttaa tästä maanantaista alkaen kiireettömän hammashoidon palvelut neljän viikon ajaksi. P. Tervetuloa! Hallitus Sääskjärven kyläyhdistyksen vuosikokous ti 24.3.2020 klo 18.00 Kylätalolla. Autopaikka pihalla. Tied.puh. Kuokkanen kertoo, että sudesta oli saatu näköhavainto ja muutakin tietoa, että kyseinen susi olisi loukkaantunut ja ontuu etujalkaansa. Tervetuloa! Johtokunta Sudesta tehtiin lopettamispäätös Kaakkois-Suomen poliisin komisario Timo Kuokkanen vahvistaa Iitinseudulle , että viime aikoina seudulla liikkuneesta sudesta on tehty viime viikolla lopettamispäätös. • Pieni autotalli n. Sähkön talo). Sähkön talo) Heti vapaa asunto 3 h+k 96 m 2 . Tervetuloa! Hallitus Iitin kotiseutuyhdistys ry:n kevätkokous ma 30.3.2020 klo 18.00 Kausalan ABC:llä (Hallitie 1, 47400 Kausala). Perjantaina klo 15.30 aikaan ei ollut tullut vielä mitään tietoa, olisiko sutta päästy jäljestämään saati että se olisi saatu lopetettua. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat.Kahvitarjoilu. Tilaushinnat 1.1.2020 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 105,00 ulkomailla 114,50 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 115,00 ulkomailla 114,50 Jakeluhäriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p. krs. päivänä 2020 016 Helluntaisrk. Tutustumme Radallaan. 0400 725 134 Iitin Kokoomus ry Sääntömääräinen varsinainen kokous torstaina 26.3.2020 klo 18.00 Kausalan ABC. 16 m 2 . — Yleinen tieto on, että jos susi on loukkaantunut, se ei pärjää enää metsässä, ja on vaara, että se hakeutuu asutuksen liepeille ravinnonhaun perässä. 2. Tästä viikosta lähtien suunterveydenhuollossa tehdään vain päivystyksellisiä ja kiireellisiä toimenpiteitä, ja ne keskitetään Kouvolaan ja Kotkaan. — Susi on viime aikoina liikkunut päivittäin Elimäen ja Anjalan suunnalla, ja se voi olla sama eläin, joka on liikkunut myös Iitissä. 0400 725 134 Rautatienkatu 18 (ent. 6 RITVA LAUNESKOSKI Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät Maanantai ja torstai Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu Eeva Sihvola ja Minna Tervo 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu Ilmoitusten jättöajat Seurapalsta ja pikkuilmoitukset asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,00 E /pmm Kiitosilmoitus 40 E /kpl Etusivu (silmä) 100,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,00 E /kpl Palveluhakemisto 45,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Juodaan kahvit. Sudesta oli tehty aiemmin karkotuspäätös, mutta karkotustoimet eivät tuottaneet tulosta. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Pieksämäki Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 www.iitinseutulehti.fi Kiroileva siili Lassi ja Leevi Maanantaina maaliskuun 16. Kahvitarjoilu. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo
Bussi ajaa Haapakimolan kautta. Kaikki joukolla mukaan! Iitin Invalidit. Lappeenrannan Monos-konserttiin lähdemme bussilla la 4.4. Yhdistyksen kevätkokoontuminen tänään ma 16.3. HUOM! Poikkeus tänään ma 16.3., jolloin Elimäellä ei ole yhteisharjoitusta. Opastettu kierros Fazerilla klo 10.30 ja lounas klo 12. Tule mukaan konserttiretkelle! Aikataulu ilm. Seurapalstalla ilmoitettuihin tapahtumiin on voinut tulla muutoksia.. alkaen klo 10. Muistattehan kevätkokoontumisen keskiviikkona 18.3. 09.10 Kauniit ja rohkeat 09.35 Emmerdale 10.05 Kotoisa 11.00 Formula 1: Australian osakilpailu 13.30 Mitä tänään syötäisiin. klo 10.00–13.00. Lisätietoja: www.iitinjousiampujat.fi Harjoitustunnit Kuusankosken keilahallissa tiistaisin klo 18–19. klo 14.00 Sääskjärven kylätalolla. 10.00 Rempalla kaupaksi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Huvila & Huussi 14.55 Neljän tähden talkoot 15.25 Eläinsairaala (S) 15.55 MasterChef Australia 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Mental Samurai Suomi 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Rikkaat ja rahattomat 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Temptation Island Suomi 7 22.00 Narcos (16) 23.05 Stand Up! (S) 00.05 Rikkaat ja rahattomat 01.05 The Wall Suomi 02.05 Poliisit 2019 (S) 03.05 05.00 Astral-TV Valmentaja paikalla perjantaisin klo 17.30–18.30, Zeppo-halli, Tillolantie 32, Kausala. 10.00 Rempalla kaupaksi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Huvila & Huussi 14.55 MasterChef Australia 16.25 Onnenarpa 16.30 Remppa vai muutto Vancouver 17.30 PlayOff 18.30 The Voice of Finland 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Lapsi tuntemattoman kanssa 22.00 Poliisit 2020 23.00 Stand Up! (S) 00.00 Lapsi tuntemattoman kanssa 01.00 The Wall Suomi 02.00 Poliisit 2019 (7) 03.00 05.00 Astral-TV Tiistai 17.3. Ti: perhetilan kana-juuresvuoka, vihersalaatti, kauraleipä. mennessä Heidille 050 452 2241. Koronatilanne vaikuttaa yleisötilaisuuksien järjestämiseen. Kaikki mukaan! Mankalan maamiesseuran väki kokoontuu Ketunleipään su 22.3. Maksu Eläkeliitto Iitin yhdistyksen tilille FI92 506901200 17170 viitteellä 1119 viim. IITTI HARRASTAA 2020 -tapahtuman 2. Lisätiedot sekä sitovat ilmoittautumiset 20.3. klo 10.30 Kausalan torilta. retkeilemme Tillolassa Suursuolla ja sen lähimaastoissa. myöhemmin. Ilmoittautumiset Pekalle puh. Varattu 50 lippua. Kahvittelun lomassa muistitehtäviä. Ennakkoilmoittautumiset Juhani Tojkanderille p. Sh Minna Tani luennoi aiheesta syöpä ja parisuhde. Tule mukaan! Äijä-virtaa ryhmäläiset! Tarkoituksena olisi mennä heittämään curlingia to 26.3. 18.3.2020 Maanantai 16.3. klo 13.00 kunnantalolla. Vuolenkosken kyläyhdistyksen kevätkokoontuminen su 22.3. 06.53 Ludovic (S) 07.05 Poppelikumpu (S) 07.10 Tete ja Mama (S) 07.18 Herää pahvi 07.25 Kaisa ja Olli (S) 07.33 Mauno (S) 07.44 Tiedonjyvä 07.54 Vekarat! (S) 08.21 Galaxi 08.22 Aappo ja Tööt (S) 08.29 Otso ja sopulit (7) 08.36 08.48 Näin meillä (7) 09.00 09.47 Casualty (12) 09.55 Uusi päivä (S) 10.25 11.30 Alppihiihdon MC 11.55 Alppihiihdon MC 13.00 Huonosti käyttäytyvät koirat 13.45 Kohtu vuokrattavana 14.30 15.22 Kovin kuski haussa 15.30 15.57 Verta, hikeä ja T-paitoja 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 17.57 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 19.27 Rattikärpäset 19.35 Yiannin superautot 20.00 20.49 Romeshin epämukavuusmatkat 21.00 Kakarat (12) 21.40 Modernit Miehet (12) 22.05 Strike Back (16) 01.55 02.44 The Graham Norton Show MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 09.06 Mitä tänään syötäisiin. Sovitaan kimppakyydit. klo 18. Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 16.–20.3.2020: Ma: kinkkukiusaus, kasvikset, salaatti. Päälle säänmukainen vaatetus, jalkoihin vedenpitävät jalkineet (saappaat) ja reppuun omat eväät. 16.00, paikkoja 51:lle. Tule kokeilemaan jousiammuntaa. To: lihakeitto, omena, ruisnallikka (sydänmerkkiateria) . Lande 01.55 Teknavi 02.25 Midnight Sun (16) 03.20 04.20 Kauhea kesäleiri Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Ritariprinsessa Nella 06.25 Disneyn esikoulu 06.50 LEGO City Adventures (S) 07.05 Disney esittää: Ducktales (7) 07.30 LEGO Jurassic World 07.55 LEGO Ninjago (7) 08.10 Disney esittää 08.30 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 09.00 Mitä lapsesi tekisi. 7 Maanantaina maaliskuun 16. Jäsenmaksuja otetaan vielä vastaan kunnantalon valtuustosalissa to 19.3. Retki eduskuntaan, Oodi-kirjastoon ja ruokailu Fazerilassa ti 14.4. 09.10 Kauniit ja rohkeat 09.35 Emmerdale 10.05 Villa Hintikka 11.05 Kenen kotona. Kaikki mukaan! Jäsenmatkalle to 19.3. Retkellä ruokailemme kokoushotelli Gustavelundissa. Ke: uunilohi, tartarkastike, perunasose, jäävuori-kesäkurpitsasalaatti (sydänmerkkiateria) . Ti: kirkas kalakeitto, juusto. Aikuisten päiväkerho kokoontuu ma 23.3. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Veden valtakunta 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murdochin murhamysteerit (12) 13.15 14.51 Jees, olympialaiset, sanoi Ryhmy (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.40 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.10 MOT 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.52 Murdochin murhamysteerit 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.51 Prisma: Rakkauden anatomia 20.00 Akuutti 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Outlander Matkantekijä (16) 22.55 Oddasat 23.10 Marja Sannikka 23.40 Puoli seitsemän 00.10 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.3. klo 13.00. klo 18.00. Lähtö Kausalan torilta Elimäen liikenteen autolla klo 7.00, paluu n. Iitin yhdistys. Lisäksi joka päivä: leipä, levite ja ruokajuoma. Perjantai 14.00 Suuri Journalistipalkinto -gaala 15.00 Kaappaus keittiössä 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Pe: jauhelihapata, kasvikset, salaatti. Retki on kaikille avoin. suunnittelupalaveri huomenna Ravilinnassa on PERUTTU. mennessä 050 326 9479. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 13.12 Murdochin murhamysteerit 13.20 14.55 Jees ja Just (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 A-studio 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.52 Murdochin murhamysteerit 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 18.58 Puoli seitsemän 20.00 Vintage valtakunta 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 21.38 Perjantai-dokkari 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Erikoisryhmä Köln (12) 22.45 Oddasat 23.00 Perjantai 23.40 Maailma liekeissä (16) 00.40 Puoli seitsemän 01.10 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.3. Eläkeliiton Nastolan yhdistys kutsuu iittiläisiä yhteismatkalle Viipuriin 26.–27.8. Iitin osaston kerhoilta to 19.3. 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Neljän tähden illallinen 13.30 14.30 Supernanny Suomi 15.30 Neljän tähden illallinen 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Kahvitarjoilu. 01.00 Stadi vs. Kaukaan maaja kotitalousseura. Pelikerho kirjastolla ma 23.3. klo 17.00. 06.53 Kaapo (S) 07.18 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 07.31 Kuiske (S) 07.39 Pikku Pörriäinen (S) 07.43 Simo (S) 07.51 Ritari Mikke (S) 08.03 Askarrellaan 08.09 Ella, Oskari ja Huu (S) 08.22 Galaxi 08.23 Urheiluhullut (S) 08.25 08.48 Lassie (7) 09.00 09.49 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Alina idässä 11.00 Motherland äitien sota (7) 11.30 FLOCKEN 1-8 12.00 Paras ruokavalio 13.00 Kohtu vuokrattavana 13.45 Kaksoset kalassa 14.10 Yksineläjä Severin 14.40 Norjalaisia tarinoita 15.05 Omin silmin maailmasta 15.40 Sohvaperunat 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Muumilaakso 18.25 Casualty (12) 19.15 Huonosti käyttäytyvät koirat 20.00 20.46 Syke (12) 21.00 Verta, hikeä ja T-paitoja 21.30 Mitä mietit Ronja Salmi 3 22.00 Deitti 22.45 23.32 Karppi (12) 23.40 Hiihdon maailmancup: Sprintit 01.15 02.07 Our Girl (12) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 09.06 Mitä tänään syötäisiin. Käsityökerho kirjastolla ke 18.3. 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Neljän tähden illallinen 13.30 Kotoisa 14.30 Maajussille morsian 15.30 Neljän tähden illallinen 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Iitin Lauluveikkojen kuoroharjoitukset tiistaisin klo 17.15 lukiolla. 13.3. klo 12.00 Anninmäellä. Lande 21.00 Pitääkö olla huolissaan. Lähtö Kausala linja-autoasemalta klo 8.30 Elimäen bussilla. klo 12 alkaen seuratalolla. klo 12.00–14.00. Hemmotteluilta Kouvolassa ma 30.3. Aikataulusta tarkemmin myöhemmin. 044 278 7261 perjantaiiltaan mennessä. Tiedustelut, yhteydenotot ja sitovat ilmoittautumiset Outi Saarelle 30.6. päivänä 2020 Maanantai 10.9. mennessä puhelimitse 040 585 0548. Tuusulassa! Käyntikohteina taiteilijakoti Villa Kokkonen, Ilmatorjuntamuseo, Lottamuseo ja Lottakanttiini, Halosenniemi, Memories Marin Putiikki sekä Koiramäen Pajutalli. S u n n u n t a i n a 22.3. Kaikki mukaan! Huomio kylän seurat ja yhdistykset! Seurapalaveri pidetään ennen kevätkokoontumista, su 22.3. Seuraverkkarit/hupparit tilattavissa Urheiluja Koneliikkeestä. Ilmoittautumiset Eijalle 1.6. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Maajussille morsian 21.00 Hotel Swan Helsinki 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Bullets (12) 23.35 NCIS: New Orleans (12) 00.30 Kotoisa 01.25 Julkkis Pomo piilossa 02.20 03.40 Fort Boyard Suomi Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Ritariprinsessa Nella 06.25 Disneyn esikoulu 06.50 LEGO City Adventures (7) 07.05 Disney esittää: Ducktales (7) 07.30 LEGO Jurassic World 07.55 LEGO Ninjago (7) 08.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikon 08.30 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 09.00 Mitä lapsesi tekisi. Jaalan koulun ruokalista 16.–20.3.2020: Ma: tomaattinen linssikastike, pasta, kiinankaali-kurkkusalaatti (sydänmerkkiateria) . Esiintyjänä Taneli Mäkelä. mennessä p. Maaliskuun kerho tänään ma 16.3. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Stadi vs. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite. Ke: nakkikastike, perunat, salaatti. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 00.05 Pitääkö olla huolissaan. 09.10 Kauniit ja rohkeat 09.35 Emmerdale 10.05 Supernanny Suomi 11.05 Kenen kotona. Ilmoittautumiset Seijalle 040 512 2322. Fazer Experience ja Iittala & Arabia -muotoilukeskukseen lähtijät. klo 13.00 kunnantalolla, Carin Bremer-Mäkinen kertoo ennustamisesta. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Näin se vain on 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 10.46 Sydämen asialla (7) 10.55 Pisara 11.00 Dokumenttiprojekti: Olen jossain 12.00 Muisti: Viimeiset kärrymustalaiset 12.30 13.12 Murdochin murhamysteerit 13.20 Ryhmy ja Romppainen (7) 14.35 Ikimuistoinen: Siiri Angerkoski 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Arto Nyberg 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.52 Murdochin murhamysteerit 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia 20.00 MOT 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 22.45 Paratiisi (12) 22.50 Oddasat 23.05 23.56 Prisma: Koira ja ihminen 00.00 Puoli seitsemän 00.30 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.3. Iitin Eläkkeensaajat ry. TV-OHJELMAT 16.3. Harjoittelemme Elimäen Mieslaulajien kanssa yhdessä maanantaisin. Yhteiskuljetuksien lähtö Kausalan torilta klo 17.30. Ilmoittautumiset Tiinalle 18.3. To: kasvispihvit, perunat, kastike, salaatti. Retki Iitin Musiikkijuhlien konserttiin Verlaan ke 10.6. Joukolla mukaan! SAMPOLAN MARTAT. 0400 778 229. Kahvitarjoilu. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Kotoisa 21.00 Supernanny Suomi 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Bull 23.35 Hotel Swan Helsinki 00.30 Bullets (12) 01.25 Rikostutkija Bergman (12) 02.20 Pietarin kapellimestari (16) 03.15 Farang (12) 04.10 05.05 Julkkis Pomo piilossa Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Ritariprinsessa Nella 06.25 Disneyn esikoulu 06.50 LEGO City Adventures (S) 07.05 Disney esittää: Ducktales (7) 07.30 LEGO Jurassic World 07.55 LEGO Ninjago (7) 08.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikon 08.30 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 09.00 Mitä lapsesi tekisi. 10.00 Rempalla kaupaksi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Huvila & Huussi 14.55 Neljän tähden talkoot 15.55 MasterChef Australia 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Neljät häät Amerikassa 19.00 Lapsi tuntemattoman kanssa 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit 23.00 Stand Up! (S) 00.00 Suomen huutokauppakeisari 01.00 The Wall Suomi 02.00 Poliisit 2019 (7) 03.00 05.00 Astral-TV Keskiviikko 18.3. klo 17.00 kirjaston monitoimitilassa Kirmossa. Lähdetään yhdessä käymään la 28.3. Lähtö Kausalan torilta klo 9.00 kimppakyydein. 06.53 Hirviökoulu (S) 07.00 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu 07.16 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan 07.27 Heimo ja Hemmo (S) 07.30 Vilkki Ankka (S) 07.44 Ryhmä Hau (S) 08.09 Galaxi 08.10 Kesäleiri (7) 08.22 Belle ja Sebastian (7) 08.35 Unna Junná 08.45 08.48 Pikku perunat (S) 09.00 09.49 Casualty (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Kakarat (12) 11.10 Alina idässä 11.40 Deitti 12.25 13.07 Veljekset Price ruokamatkalla Pohjoismaissa 13.15 Kulutustavaratarkastajat 13.55 Ice Town Elämää äärirajoilla 14.45 15.33 Sohvaperunat 15.40 Syke (12) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 17.58 Pikku Kakkonen 18.05 18.55 Casualty (12) 19.00 19.22 Muumilaakso 19.30 Motherland äitien sota (7) 20.00 Rattikärpäset 20.30 Fleabag (12) 21.00 Uskollinen puutarhuri (12) 23.05 23.25 Playing House (S) 23.31 Häkkilinnun paluu (12) 23.55 00.23 Rouva varapresidentti (7) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.06 Mitä tänään syötäisiin. Muotoilukeskuksessa opastus klo 14. 040 518 4214. Pe: broilerpihvit, currykastike, perunat, porkkanaraaste. Uudet ja vanhat kuorolaiset rohkeasti mukaan. Kouvolan seudun postija telealueen eläkeläisten kanssa. mennessä
Kotiseutuyhdistys haluaisi jatkaa tuotemyyntiään kirjastossa. Pojat totesivat yhdessä, että jokaisen pelikaverin kanssa on kivaa, sillä kaikkia kannustetaan. Ravilinnassa pidetyssä kotiturnauksessa joukkueen johtajan tehtäviin kuuluvat ennakkovalmistelut ja yleiset järjestelyt pelipäivänä. Hän kertoi olevansa iloinen ratkaisustaan jatkaa peliharrastustaan valmentajan roolissa. Minusta on hienoa nähdä miten lasten pelitaidot kehittyvät, Autere hymyili. SC Jengan F1-junioreiden on helppo pitää energia korkealla koko peliturnauspäivän ajan. Hallituksen mukaan myyntituotteita on ollut kaikkiaan 40-50 eri tuotetta, mutta myynti on ollut vaisua. Joukkueen otteluissa olen vaihtopenkillä. Se näkyy esimerkiksi siten, että jos harjoituksiin tulee pelaaja, jolla ei ole heti paras vire päällä, niin hän saa heti tsemppiä muilta, vahvisti Juho Autere. Kotiseutuyhdistyksen oikaisuvaatimusta ei hyväksytty Muun muassa Iitin Kotiseutuyhdistyksellä on ollut tuotemyyntiä sekä Kunnantalolla Monitorissa että kirjastossa. Iitin lisäksi paikalla olivat PoNoVon musta ja keltainen joukkue Lappeenrannasta sekä KoRen musta ja keltainen joukkue Kotkasta. Myynnissä on ollut lähinnä postikortteja ja kirjoja. Kunnanhallitus hylkäsi oikaisuvaatimuksen. Ravilinnassa riitti vilskettä ja ääntä, sillä liikuntahallissa pelattiin junioritason salibandya. 8 Maanantaina maaliskuun 16. Kotijoukkue F1-juniorit pelasi kolme ottelua. — Joskus on vaikeaa, kun vastassa on tiukka vastustaja, Arttu sanoi. Heidi Romppanen listasi, että hän on muun muassa pyytänyt toimitsijat paikalle, hoitanut tiedottamista ja leiponut pitsan kahvilaan. Heidi Romppanen on SC Jengan F1-juniorijoukkueen johtaja ja Juho Autere on päävalmentaja. Autere on toiminut junioreiden valmentajana viime kesästä lähtien. Iitin Kotiseutuyhdistys on tehnyt asiasta oikaisuvaatimuksen kunnanhallitukselle. helmikuuta mennessä, sillä tuotemyynti oli ollut varsin vähäistä. Jengan pelaajat Arttu Järvinen (10), Lukas Hyypiä (8) ja Elias Lehtonen (9) kertoivat turnauksen pelitauolla, että salibandy on tosi kivaa. Iitin hallintoja talousjohtaja oli tammikuun lopussa tehnyt virkapäätöksen, että kunnan ulkopuolisten tahojen lukuun tehty tuotteiden myynti Monitorissa ja kirjastossa loppuu 29. Kunnanhallituksen mukaan, kun tuotemyynti on kierrätetty kunnan kassan kautta, vuotuinen selvittely ja tilitykset ovat vieneet suhteettoman paljon aikaa euromäärään nähden. Iitti-säätiön ja Kotiseutuyhdistyksen tuotemyynti on ollut sentään satoja euroja vuodessa. Viikoittain pidetään yleensä kahdet harjoitukset. Hän ja Lukas tykkäävät salibandystä, sillä siinä pääsee tekemään maaleja. Tätä työtä on hauska tehdä. Rajanvetoa siitä, mitä tuotteita otetaan myyntiin, on vaikea tehdä, joten tasapuolisuuden vuoksi on tehty päätös, että kaikki tuotemyynti lopetetaan. — Olemme tulleet tutuiksi toistemme kanssa ja yhteistyö luistaa hyvin eteenpäin. Junioreiden salibandyturnaus Ravilinnassa 8.3., tulokset: SC Jenga—KoRe musta 2-7, PoNoVo musta—KoRe keltainen 11-2, PoNoVo keltainen—SC Jenga 5-5, KoRe musta—PoNoVo musta 1-4, KoRe keltainen— PoNoVo keltainen 6-6, PoNoVo keltainen—KoRe musta 10-0, SC Jenga—PoNoVo musta 7-11. Energiaa riittää, joukkueesta tiedotettiin yksimielisesti. Kirjastoa taas on haluttu kehittää kirjastoalan eettisin periaattein julkisena tilana, joka on avoin, epäkaupallinen ja turvallinen fyysinen ja virtuaalinen ympäristö kaikille. Jengan pelaajat olivat turnauspäivän puolessa välissä pidetyllä pelitauolla reippaalla tuulella, eikä väsymyksestä ollut mitään merkkejä: — Hyvin me jaksamme loppuun asti. Yhdistys korostaa sen roolia kunnan tärkeänä yhteistyökumppanina kunnan kotiseutulautakunnan työn jatkajana. Iitin oma salibandyseura Jenga vastasi turnauksen järjestelyistä. — Joukkueessa on hyvä yhteishenki. Elias pohti, että hän pitää harjoituksista ja toisilta saatu kannustus on mukavaa. Yhdistys kokee, että päätös lopettaa tuotemyynti vaikeuttaa ja jopa tuhoaa hyvää yhteistyötä. Iitin ryijyjen kirjo -näyttely seminaareineen, Iitin vanhojen ryijyjen kuvien ja tietojen tallentaminen, ryijyjen kunnostaminen, kansallispukujen tuuletustapahtumat sekä sukututkimustapahtumat, kotiseututietoutta lisäävä julkaisutoiminta ja retket ovat kuuluneet Kotiseutuyhdistyksen toimintaan, samoin myös kunnan omien tuotteiden, mm. Ja yleensä jokaisessa turnauksessa joku tarvitsee kylmäpussia, Romppanen valotti. Se hoitaa kunnan omistamaa Karralan kotiseututaloa, järjestää näyttelyitä, tapahtumia ja esitelmätilaisuuksia. Harrastuksesta on poikien mielestä vaikea keksiä asioita, jotka olisivat vaikeita tai haastavia. Annan siellä ohjeita ja huolehdin, että kaikilla on kengännauhat kiinni. F1-juniorijoukkuessa pelaa 14 iältään 8-10 vuotiasta lasta. Kunnanhallitus katsoo, että tarkoituksenmukaisempaa olisi suunnitella tuotemyyntiä esimerkiksi iittiläisten yritysten kanssa yhteistyössä.. —Kävin tänään kesken kaiken hakemassa kotoa kahvinkeittimen, koska kahvilan keitin meni rikki. Myynnin vähäisyys kertoo kunnanhallituksen mukaan siitä, että Monitori ja kirjasto eivät ole parhaita myyntipaikkoja tavoitettavuudeltaan; kirjaston omatoimiaikana tuotteita ei ole voitu pitää esillä. Joukkueen johtajana toimii Heidi Romppanen, Juho Autere on päävalmentaja ja Jimi-Oskari Kytösaho on apuvalmentaja. päivänä 2020 MINNA TERVO RITVA LAUNESKOSKI Turnauspäivä täynnä energiaa Jengan juniorijoukkueessa kannustetaan kaikkia Sunnuntaina 8.3. Iitin historian, myynti