— Maatalous on kotoa sen verran tuttua, että on hyvä osata myös metsäpuolen taitoja. Odotan, että pääsee oppimaan paljon lisää. Entä mitä erityisesti. — Olen harrastanut VPK:ta kahdeksanvuotiaasta. Myös Kimolassa asuva Aatu Mesiäinen, 16, tietää tarkalleen, mitä aikoo tehdä niin peruskoulun kuin ammattiopistonkin jälkeen. — Koulun jälkeen odotan, että löydän kivan työpaikan, ja sitten lähden opiskelemaan ensihoitajaksi, Neea Lunkka sanoo. Sosiaalija terveysalan perustutkinto alkaa Kouvolan Edukossa syksyllä. Lunkka aikoo tehdä tästä totta valmistumalla ensin lähihoitajaksi. päivänä toukokuuta 2024 N:o 19 • 70. Odotan pääseväni tekemään paljon — että opiskelu ei ole vain paikallaan istumista, Mesiäinen sanoo. Opinto ohjaaja Erkki Sankari kehuu Iitin yläkoululaisia samalla kun pohtii, keitä Iitinseudun juttuun voisi haastatella. “Iitti on vahvasti sivistysja kulttuuripaikkakunta” iitinseutu.fi Vuodesta 1954 Amikseen hakeneilla iittiläisnuorilla on polku piirrettynä myös ammattiin valmistumisen jälkeen ”Onhan tulevaisuus aika mysteeri, vaikka peruskoulusta onkin siistiä päästä”, Iitin yläkoulusta valmistuva Tiijah Secka sanoo Iitin vapaapalokunnan voi sanoa tehneen hyvää työtä. Kotona Kimolassa on karjatila, mutta tähän Aatu Mesiäinen ei koe enää tarvitsevansa oppia. — Kolmen vuoden päästä olen valmistunut metsuriksi, hän sanoo. Iitin lukiosta keväällä 2024 valmistuneet ylioppilaat 2. Mesiäinen suunnittelee ottavansa perheen kotitilan haltuun yhdessä veljensä kanssa. Tämän jälkeen on paluu kotikulmille. Se on aika iso syy sille, että olen hakenut sosiaalija terveysalalle. Lunkalla on tietoa sotealasta ja ensihoidosta jo vapaapalokunnan kautta. Tavoitteena on kouluttautua vielä lisää. — Nuoriso senkun vain paranee, Sankari sanoo. Aatu Mesiäinen, Tiijah Secka ja Neea Lunkka ovat hakeneet ammattiopintoihin kevään yhteishaussa. — Se on mielenkiintoinen työ, saa auttaa muita ihmisiä, Lunkka sanoo. Harrastuksesta ammatti; sitä moni toivoo. Iitin lukion rehtoriksi valittu Sanna Liljeqvist ei ota paikkaa vastaan 3. Esimerkiksi hän ottaa tuoreen kasiluokkalaisten Juttu jatkuu seuraavalla sivulla. Päämääränä on päästä ambulanssiin ensihoitajaksi. Aamukahvilla rehtori Ari Toropaisen kanssa Sivut 6-7 JOHANNES NIEMELÄINEN Torstaina 16. — Metsäala on tuttua, kun asuu maaseudulla. — Met sä koneid en käyttöä. Isoveli opiskelee jo samassa koulussa, johon Mesiäinen on hakenut: Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudan Mäntsälän toimipisteessä. Iitin lukiosta ylioppilaaksi valmistunut Lumi Reichenbach kirjoitti kuusi laudaturia Sivu 5. vuosikerta (N:o 5469) • Irtonumero 2,90 E Verkkolehden viikon luetuimmat: 1. VPK-harrastuksen innoittamana kausalalainen Neea Lunkka, 16, on hakenut opiskelemaan lähihoitajaksi
elokuuta. Toimialajohtajan mukaan Akuutti24:n ja Harjun terveyden välistä työnjakoa on vuosien aikana kehitetty, ja työ jatkuu näiden tietoon tulevien esimerkkien pohjalta. Myöskään verkkolehti ei päivity heinäkuussa, koska henkilökunta on tuolloin vuosilomalla. Kouluvalinnassakin painoi oppilaitoksen monipuolisuus. Lukijat voivat myös ehdottaa teemoja, joista haluaisivat erikoisnumerosta lukea. — Vähän se jännittää, kun kaverit jäävät. päivänä 2024 retken Kouvolaan Edukolle, jossa tutustuttiin ammattiopintomahdollisuuksiin. — Kun on sama ammatti, joka kiinnostaa, uudet kaverit voivat olla samantyylisiä ihmisiä, Neea Lunkka arvelee. kesäkuuta. Hän on hakenut opiskelemaan merkonomiksi Pasilan Business College Helsinkiin. Hän oli Niemisen kanssa samaa mieltä pompottelusta. Syksyisin ilmestyneestä Yritysnumerosta luovutaan. Koulu vaikutti kivalta, Secka sanoo. Harjukadulla oli kirjoittajan mukaan ihmetelty, kuinka mies ja saattaja nyt sinne olivat tulleet. Koska tämä ei ollut ensimmäinen näkemäni some-päivitys samasta aiheesta eli potilaiden pompottelusta paikasta toiseen, kysyin asiasta Harjun terveyden toimitusjohtaja Petja Orrelta ja hyvinvointialueen terveysja sairaanhoitopalveluiden toimialajohtaja Tuomo Niemiseltä. Reilu viikko sitten silmiini sattui kertomus miehestä, jolle oli sattunut Iitissä tapaturma kaappia kantaessa. — Ei juuri täydellisemmin pysty teinit käyttäytymään. kesäkuuta, heinäkuussa lehti ei ilmesty Yritysnumeron tilalle tulee vaihtuvateemainen erikoisnumero Iitinseudun Kesälehti ilmestyy tänä vuonna 6. Viimeinen lehti ennen neljän viikon kesätaukoa ilmestyy juhannuksen jälkeisenä torstaina 27. me haastateltavaa löytyy yläkoululta helposti. Pitää etsiä uusia kavereita uudesta koulusta, Secka sanoo. Yritysnumeron tilalle tulee vaihtuvateemainen erikoisnumero. Asioihin ei voida puuttua, jos niistä ei tiedetä. Viime aikoina olen törmännyt sosiaalisessa mediassa useampaan päivitykseen, joissa on kerrottu asiakkaan pompottelusta Harjun terveyden ja Akuutin välillä. Tällöin palaute voi kantautua myös median, päättäjien ja johtohenkilöiden silmiin tai korviin, mikä on monesti vain hyvä asia. kesäkuuta. kesäkuuta ” Sää Kausalassa Asioihin ei voida puuttua, jos niistä ei tiedetä ” PÄÄKIRJOITUS Pompottelua LUMIMARJA TIRRONEN lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Torstaina toukokuun 16. Säätiedot: Iitinseudun Kesälehti ilmestyy 6. Kuin alleviivaukseksi opinto-ohjaajan sanoille kolJatkoa edelliseltä sivulta. Neea Lunkan ja Aatu Mesiäisen lisäksi Tiijah Seckan, 15, suunnitelmat ovat selkeät. Hyvä, että potilas on saanut kiirevastaanotollamme hoitoa, Orre viestitti. Tiedustelin, onko Harjun terveyden ja Akuutin keskinäisissä vastuissa ja työnjaossa jotain epäselvyyttä, kun potilaita ohjataan Harjun terveydestä Akuuttiin ja päinvastoin. Heinäkuussa Iitinseutu ei ilmesty, joten heinäkuun tapahtumista kannattaa ilmoitella jo Kesälehdessä. — Toisaalta jonotilanteen osalta voi olla joskus potilaan hoidon nopeuden kannalta tarkoituksenmukaista ohjata potilas vielä uudelleen. Haava oli kuitenkin vihdoin ommeltu. Tulevina vuosina teemat voivat liittyä esimerkiksi rakentamiseen ja remontointiin, sisustukseen, terveyteen ja hyvinvointiin, ruokaan, maatalouteen tai työelämään. Sosiaalisella medialla on lukuisia huonoja puolia, mutta yksi sen hyvistä puolista on mahdollisuus tuoda epäkohtia laajempaan tietoisuuteen. Molemmat johtajat totesivat, että potilaan turhaa siirtelyä paikasta toiseen tulisi aina välttää. Se onkin varmasti hyvä tehdä, mutta aina nämä toimintatavat eivät sulje toisiaan pois. — Vaikka heitä ei lukumääräisesti olekaan monta, on jokainen tarpeeton siirtyminen sellainen, joka olisi pitänyt välttää, Nieminen viestitti Iitinseudulle . Tilaajien lisäksi lehti jaetaan osoitteellisena kesäasukkaille, ja lehtinippuja tulee jakoon eri puolille Iittiä. Rappukäytävän lampunkupu oli mennyt rikki ja viiltänyt syvän haavan miehen kaulaan. Tulevana syksynä teemanumero on omistettu 70-vuotiaalle paikallislehdelle. Myös jatkokuviot ovat tiedossa: työskentelyä perheen yrityksissä Espoossa. — Onhan tulevaisuus aika mysteeri, vaikka peruskoulusta onkin siistiä päästä, sanoo Tiijah Secka. Vanhoja kavereita voi kuitenkin käydä moikkaamassa vaikka viikonloppuisin. Joskus sosiaalisen median keskusteluissa annetaan ymmärtää, että suuta ei siellä saisi avata, vaan palaute pitäisi antaa virallisia palautekanavia pitkin eli ei-julkisesti. Harjun terveyden toimitusjohtaja kertoi, että asiaa käydään vielä sisäisesti läpi ja se nostetaan esiin yhteistyöpalaverissa Akuutti24:n kanssa, jotta vastaavilta tilanteilta voitaisiin jatkossa välttyä. Vaikka tulevaisuus näyttää hyvältä, niin Seckaa kuin muitakin ammattiopintoihin suuntaavia nuoria harmittaa, että nykyiset kaveriporukat hajoavat. Kertojan mukaan Iitin terveysasemalla miehen tikkejä vaativan haavan päälle oli laitettu lappu, minkä jälkeen mies oli ohjattu saattajineen Akuuttiin eli Päijät-Hämeen keskussairaalaan Lahteen. Aatu Mesiäinen, Neea Lunkka ja Tiijah Secka näyttävät, minne tulevaisuus heidät vie. TÄNÄÄN Iitinseutu 2 Viimeinen lehti ennen kesätaukoa ilmestyy 27. Ensimmäinen lehti kesätauon jälkeen ilmestyy puolestaan 1. Tiijah Secka ei usko palaavansa takaisin Kausalaan. Joillain voi toki olla oppimisvaikeuksia, mutta Sankarin mukaan "pohjimmiltaan luottamus ja yhteistyö toimivat". Akuutissa ei kuitenkaan ollut tehty mitään, vaan miehen oli käsketty mennä Harjun terveyden Lahden terveyskeskukseen. Yritysjuttuja julkaistaan Iitinseudussa tuttuun tapaan pitkin vuotta. — Se tuntui ainoalta oikealta. Petja Orre kertoi selvittäneensä asiaa Harjun terveyden päässä. Tänään Perjantai Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Päivällä +24 Päivällä +22 Päivällä +22 Päivällä +22 Päivällä +21 Päivällä +20 Päivällä +20 Yöllä +11 Yöllä +10 Yöllä +10 Yöllä +11 Yöllä +10 Yöllä +9 Yöllä +10 Grafiikka: Bulls. Seckaa kiinnostavat esimerkiksi monenlaiset retket ja vierailut, joita opintojen puitteissa järjestetään. (LT)
Näin osuvasti kuvailivat SC Jengan P15-joukkueen pelaajat porukkaansa viimeisten yhteisten pelien jälkeen. Keskikokoisten kuntien listan kärjessä on viidettä vuotta putkeen Lieto kokonaisarvosanalla 4,24. huhtikuuta Seinäjoella pelatussa valtakunnallisessa lopputapahtumassa. Marimekon johtaja Kirsti Paakkanen (1929–2021) Nimipäiviä Torstai Essi, Ester, Esteri Perjantai Maila, Maisa, Rebekka Lauantai Erkki, Eero, Eerika Sunnuntai Emma, Emilia, Milla Helluntaipäivä, Kaatuneitten muistopäivä Maanantai Lilja, Karoliina Tiistai Konsta, Kosti, Konstantin Keskiviikko Hemmo, Hemminki LUMIMARJA TIRRONEN LAURA SYRJÄNEN Torstaina toukokuun 16. Asikkala on kannoilla 3,13 pisteen keskiarvolla. Osa joukkueesta majoittui perheidensä kanssa hotellissa ja osa yhteismajoitusta varten vuokratussa suuressa omakotitalossa, jossa iltaisin sauna lämpeni ja poreamme pulputti kilpaa iloisen tunnelman ja raikuvien Suomiiskelmien kanssa. Päivän pelien lopputulokset eivät kuitenkaan poikia kauaa harmittaneet, sillä tiedossa oli taas saunailta hyvässä ja hauskassa seurassa. Poikien lausahdukseen joukkueen hyvyydestä ja paremmuudesta on varmasti helppoa kaikkien toimintaa sekä sivusta että mukana seuranneiden yhtyä, sillä joukkuehenki ja liikunnasta saatu ilo on ollut aistittavissa aina, kun aikaa on vietetty yhdessä — sekä pelikentillä että muissa yhteisissä riennoissa. Myös päivän toinen ottelu Nibacosta vastaan osoitti, että taso valtakunnallisesti oli kova: toisen erän loppuun mennessä Nibacos johti jo 7–0. Pelimatka Pohjanmaalle starttasi jo perjantaina iloisissa, odottavissa ja jännittävissäkin merkeissä. Päijät-Hämeen kunnista parhaan arvosanan sai Orimattila: 3,39. Nibacos niittasi vielä yhden maalin, ja ottelun lopputulokseksi merkittiin 8–1 vastustajan hyväksi. Yli 100 000 asukkaan kaupungeista Lahti ylsi hopealle. Seuraavina tulevat Lahti, Hollola, Heinola, Hartola ja Padasjoki. Perää pitää Lapinjärvi arvosanalla 1,80. Iitti on pienten kuntien ranking-listan sijalla 70. Lahti on listan sijalla kuusi ja Kouvola sijalla 12. Pienten kuntien listan ykkösenä on Vieremä kokonaisarvosanalla 4,36. Turnauksen yhteydessä oli haikeutta ilmassa, sillä nyt päättynyt kausi oli joukkueen viimeinen yhteinen, ja pelaajat jatkavat jokainen omaan suuntaansa: osalla aktiivinen salibandyharrastus päättyy, ja osa siirtyy muihin joukkueisiin. Iitin kokonaisarvosana lähellä keskiarvoa yrittäjien Kuntabarometrissä Päijät-Hämeessä vain Orimattila meni Iitin edelle Suomen Yrittäjät toteuttaa kahden vuoden välein yrittäjille suunnatun Kuntabarometri-kyselyn, jolla kartoitetaan kuntien yrittäjämyönteisyyttä. Voiton vei Jyväskylä. Jaetulla kakkossijalla ovat Iitti ja Kärkölä (3,14). Vaikka Jengan pelaajat itse analysoivat pelien menneen huonosti, antoivat he myös vastustajille kunniaa toteamalla näiden olleen hyviä pelaamaan ja parempia, vaikkakin ärsyttäviä. TÄNÄÄN Iitinseutu 3 Sää Kausalassa Lainasanat Tee joka päivä yksi ihme. Vuonna 2022 Orimattila oli jumbosijalla. Ottelun lopputulos 10–4 kuvasti pelin luonnetta: YPA heilutti tahtipuikkoa, ja Jenga sinnitteli menossa mukana. Joukkueen kokoonpanoa oli pyritty jälleen vahvistamaan nuoremmilla junioreilla, jotta vaihtopelaajia olisi riittävästi eikä väsymys iskisi kesken kaiken. Jenga oli kärsinyt ennen turnausta sairasteluista, eikä yhteisiä treenejä koko joukkueen voimin ollut pidetty muutamaan viikkoon, joten peleihin lähdettiin jo valmiiksi hieman altavastaajina. Jengan vastustajiksi päivän turnauksen alkusarjaan olivat valikoituneet YPA Ylöjärveltä ja Nibacos Kokkolasta. Valmentaja Matti Rauhala ehti kulkea joukkueen rinnalla kolmen vuoden ajan, ja hänen panoksensa joukkuehengen luojana sekä tsemppaavana, ohjaavana ja turvallisena aikuisena oli korvaamaton. (Kuva: Mervi Hiltunen.) ”Paras joukkue, mitä voi toivoa”. Jengan maalintekijöinä kunnostautuivat Matias Makkonen kahdesti sekä Kristian Kotilainen ja Oskari Vesa kumpikin kertaalleen. Uudet pelaajat otettiin aina avoimin mielin mukaan, ja erityisesti nuorempia pelaajia tsempattiin ja neuvottiin sekä harjoituksissa että pelikentillä. Ensimmäisenä Jengaa vastaan asteli YPA, joka aloitti vahvasti ja oli koko pelin ajan askeleen edellä Jengaa. Vaikka Jenga oli omassa, Kaakkois-Suomen alueen sarjassaan voittanut lähes kaiken, mitä voitettavissa oli, huomattiin päivän pelien myötä, että taso valtakunnallisesti oli korkea. Tämänvuotisen kyselytutkimuksen tulokset julkaistiin tiistaina. Kolmannessa erässä Jengan Jaakko Liikkanen onnistui toimittamaan pallon vastustajan maaliin, mutta se jäikin Jengan ainoaksi tilastomerkinnäksi tehtyjen maalien osalta. Kaikkien pienten kuntien keskiarvo on 3,18 ja Iitin 3,14. Salibandykausi ja joukkueen tarina saatiin lopullisesti päätökseen lauantaina 20. Jotkut Jengan pelaajista ehtivät pelaamaan yhdessä monen vuoden ajan, ja porukka oli hitsautunut hyvin yhteen. päivänä 2024 ”Paras joukkue, mitä voi toivoa” Nyt päättynyt salibandykausi oli Jengan P15-joukkueen viimeinen yhteinen Jengan P15-joukkueen pojat Pohjanmaalla. Kyselyyn vastasi 9 627 yrittäjää eri puolilta Suomea. — Yritykset eivät ole kunnille ainoastaan työpaikkojen tai verotulojen lähde, vaan myös ensiarvoisen tärkeitä elinvoiman ja palvelujen tuottajia, muistuttaa Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen tiedotteessa.. Lauantaina joukkue kokoontui Qmax Arenalle, jossa Jenga pääsi testaamaan taitojaan muita omien alueidensa haastajasarjan voittaneita joukkueita vastaan. Iitin tulos on siis hyvin lähellä koko maan keskiarvoa pienten kuntien listalla. Listalla on 166 kuntaa. Paikallisjournalismia jo vuodesta 1954. Iittiläiset pyristelivät kyllä pelissä mukana ja tekivät neljä maaliakin, mutta se ei riittänyt pysäyttämään vastustajaa. Suurten kuntien voiton vei Seinäjoki, toiseksi tuli Vaasa ja kolmanneksi Kotka. Vastaamisvilkkaus nousi Päijät-Hämeessä toissa vuoden 392 vastauksesta tämän vuoden 562 vastaukseen. Päijät-Hämeessä huonoimmat pisteet yrittäjiltä sai Sysmä (2,63)
Su 19.5. Varajäsenet ovat Sara Peltola, Tatu Lintukangas ja Anne Rämö-Ikonen. Suomalaiset ehdokkaat ovat ehdolla koko maassa, eli äänestää voi ketä tahansa ehdokasta. Varajäsenet ovat Pirjo Vierumäki, Iina Helander ja Jukka Joukanen. Lisäksi hän kuuluu musiikin vastuuryhmään. EU-vaaleissa voi äänestää ketä tahansa ehdokasta Iitin vaalilautakunnat on asetettu kesäkuun EU-vaaleja varten Europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina 9. klo 18–21 Aikalisä. Su 19.5. Äänestysprosentti oli 38,5. To 23.5. Laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten asetettiin vaalitoimikunta, johon kuuluvat Sinikka Heinonen (pj), Kari Vaalgamaa (vpj) ja Seija Sanaksenaho. Edellisissä EU-vaaleissa Iitissä annettiin 2 125 ääntä. Kausalan äänestysalueella vaalilautakuntaan kuuluvat Ari Ollikainen (pj), Merja Seppälä (vpj), Tuula Laaksonen, Juha Nikula ja Antti Palkinen. Europarlamenttivaalien ulkomainonta voidaan aloittaa 22. Seurakunnan kevätretki Lammille ortodoksiseen luostarikeskus Panagiaan ja Tuuloseen, hinta 35 €. Pohjois-Iitin äänestysalueella vaalilautakuntaan kuuluvat Jani Kangas (pj), Pekka Holmström (vpj), Jari Holmström, Antti Nikkilä ja Kaisa Pethman. toukokuuta Kausalan Puutarhajätteille voi tilata noutopalvelun Jäteasemilla risut ja oksat otetaan maksutta vastaan Pientaloihin ja taloyhtiöihin voi tilata maksullisen noutopalvelun puutarhajätteille. Emme luota Jumalan armoon. KIRKOLLISET 4 Iitinseutu VIIKON SANA LUMIMARJA TIRRONEN Torstaina toukokuun 16. Kirkonkylällä vaalilautakunnan puheenjohtaja on Antti Kankkunen ja varapuheenjohtaja Maija Kuisma. (Kuva: Johanna Välimetsä.) torilla. Viime vuoden eduskuntavaalien jälkeen perussuomalaisten Huhtasaari siirtyi kansanedustajaksi, ja hänen tilalleen Euroopan parlamenttiin nousi Pirkko Ruohonen-Lerner. klo 18 Kevätlaulajaiset Srk-keskuksen Sali. Läänin Kuljetuksen urakoitsija ilmoittaa tilaajille keräyspäivän tekstiviestillä, kun tilauksia on kertynyt riittävästi. Kinkeriaiheena Isä meidän -rukous (katekismus 25-33). Paikalla Laulun ystävät ja Kirkkokuoro. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Lindstam. klo 13 Mukavasti! Kahvitupa. Oksia ja risuja ei tarvitse katkoa; ne poimitaan kyytiin nostokouralla tien vierestä. Lisäksi valtuuston on valittava uusi jäsen kirkkoneuvostoon sekä uusi puheenjohtaja varhaiskasvatuksen vastuuryhmälle. kesäkuuta. Mukana messussa Päijät-Hämeen Rauhanturvaajien Kuorokillit. Aikuisille To 16.5. Varajäsenet ovat Tuula Forstadius, Merja Kokkonen, Erja Nokelainen ja Markku Pisto. elokuuta lähtien. Varalla ovat Heli Nummila, Ilpo Vähälä ja Pentti Suursalmi. Lopputuloksena se, että valossa toimiessamme tulee näkyväksi, ovatko tekomme lähtöisin Jumalasta. klo 13 Säyhteen kinkerit Sihvosella osoitteessa Säyhteenpolku 33. Kinkerivirtenä 366. Ke 22.5. Kenttärovasti Jarkko Lievonen, Hiltunen, Maaninka. klo 10 Messu, Kaatuneitten muistopäivä, Kirkko. Kirkkokahvit. Puuhaillessamme pimeydessä, on kyseltävä jatkuvasti ”oletko uskossa”. Mahdollisuus saunoa klo 16 alkaen. Euroopan parlamenttiin valitaan kaikkiaan 720 jäsentä eli meppiä viideksi vuodeksi. Ihan kaikille avoin kahvihetki, jossa pohditaan, mitä kaikkea mukavaa voisimme tehdä syksyllä yhdessä. Jumala on reilu ja armollinen työnantaja: antaa myös työkalut, ja sen mukaan työn jälki näkyy. Iitin kunnanhallitus on asettanut vaalilautakunnat eri äänestysalueille. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Hiltunen. Maija Kauppiselle 050 387 1653. Vuoden 2019 vaaleissa Suomen mepeiksi valittiin kokoomuksesta Sirpa Pietikäinen, Henna Virkkunen ja Petri Sarvamaa, vihreistä Ville Niinistö, Heidi Hautala ja Alviina Alametsä (1.2.2020 alkaen), SDP:stä Eero Heinäluoma ja Miapetra Kumpula-Natri, perussuomalaisista Laura Huhtasaari ja Teuvo Hakkarainen, keskustasta Mauri Pekkarinen ja Elsi Katainen, vasemmistoliitosta Silvia Modig sekä RKP:stä Nils Torvalds. klo 13 Mukavasti! Kahvitupa. Haravointijätteet on hyvä kerätä pusseihin tai astioihin lastauksen helpottamiseksi. klo 11 Kahvituvan lounas broilerkeitto ja persikkarahka, hinta 8 €. Oman uskomme me tiedämme — tai luulemme tietävämme. Varajäsenet ovat Annikki Ruokonen, Iina Helander ja Mikko Tuomala. Su 19.5. Ilmoittautuminen su 19.5. Seppeleen lasku sankarihaudoille messun jälkeen. Oksat ja haravointijätteet noudetaan eri kierroksilla, joten niitä ei pidä sekoittaa keskenään. Ti 28.5. Lilli Aalto jättää luottamustehtävänsä seurakunnassa Aallon tilalle valittaneen Tarja Mikkola Iitin seurakunnan kirkkovaltuustoon ja kirkkoneuvostoon kuuluva Lilli Aalto jättää luottamustehtävänsä seurakunnassa. päivänä 2024 Helluntaina Jumala lähetti Jeesuksen pelastamaan maailman ja sen ihmiset. Ennakkoäänestys käynnistyy kotimaassa 29. toukokuuta mennessä. Iltatee messun päätteeksi. Musiikki To 16.5. To 23.5. EU-vaalit toimitetaan yhtä aikaa kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa. Haravointijätteestä peritään jäteasemillakin maksu. Valo tuli maailmaan, mutta pahojen tekojensa vuoksi ihmiset valitsivat sen sijaan pimeyden. Kirkkovaltuustolle kirkkoneuvosto esittää Tarja Mikkolan valitsemista varsinaiseksi jäsenekseen. (LT) Kesälehti ilmestyy 6.6. Jumala oli antanut lahjan, jonka avulla ihmiset voisivat kuulla Jumalasta. Nuorille Ke 22.5. Kaatuneitten muistopäivän seppeleenlasku ja kunniavartio sankarihaudoilla, Jaalan reserviupseerit. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa, kun taas se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta. Musiikin vastuuryhmään kirkkoneuvosto valitsee uuden jäsenen seuraavassa kokouksessaan. Kirkkoneuvosyo myönsi Aallolle eron luottamustoimesta 1. Helluntaina muistelemme, miten Jumalan Pyhä Henki laskeutui ihmisiin: galilealaiset puhuivat, ja erimaalaiset ymmärsivät heidän puheensa, kuulivat heidän puhuvan omilla kielillään. Musiikkija laulupainotteinen ehtoollishetki. Emme pysähdy miettimään mihin tarvitsemme tuota tietoa, varsinkaan muiden uskosta. Lilli Aalto valittiin kirkkovaltuustoon keskustan ja kristillisdemokraattien ehdokaslistalta, ja Mikkola on kyseisen listan ainoa varajäsen. kaan, johon pääsee helposti jäteautolla. Etelä-Iitin äänestysalueella vaalilautakunnan muodostavat Hannu Väinölä (pj), Sauli Peltola (vpj), Erkki Holttinen, Marko Kaarlenpoika ja Leena Viitala. Jätteet tulee kasata paikEuroopan parlamenttiin valitaan Suomesta 15 jäsentä. Tapahtumia Ke 22.5. Jäteasemilla haketuskelpoiset risut ja oksat otetaan maksutta vastaan. Yhteislaulua ja herkkuja leivospöydästä. Syyksi kerrotaan poismuutto paikkakunnalta työn takia. Aalto toimii varhaiskasvatuksen vastuuryhmän puheenjohtajana. Alamme suorittaa uskovaisuutta. Tanska. (Joh 3:1721) Ihmiset kyselevät toisiltaan: ”Oletko tullut uskoon?” Mittaamme toisten uskoa heidän olemuksensa ja tekojensa perusteella. klo 10 Messu Jaalan kirkossa. ILMOITTAJA, VARAA PAIKKASI NYT!. Ti 21.5. Mainonta muilla Iitin kunnan omistamilla alueilla ja kiinteistöillä on kielletty. Ei siinä kyselty olivatko puhujat ”oikein uskovia”. toukokuuta ja jatkuu 4. Puutarhajätteitä noudetaan Iitissä ja Kouvolassa toukokuun loppuun saakka. Tanska, Karttunen. klo 18 Kahvituvan toiminnan ideointia Kahvituvalla. Keräysauton kyytiin otetaan haketuskelpoisia oksia ja risuja sekä haravointijätettä. Lähetysja avustustyö Ti 21.5. Tilaukset pitää tehdä 24. kesäkuuta saakka. Muiden usko epäilyttää. Palvelutehtävissä väkeä Iitin Reserviupseerikerhosta ja Iitin Reserviläisistä. Pe 24.5. klo 13 Kahvituvan olohuone Kahvitupa. klo 19 Saunahartaus kesäkodilla Kallioistenniementie 155 A. SIRKKU LINDSTAM diakonissa www.iitinseurakunta.fi IITIN SEURAKUNTA www.jaalankappeliseurakunta.fi JAALAN KAPPELISEURAKUNTA Jumalanpalvelus Su 19.5. Armossasi, Jumala, anna meille sekin anteeksi. Suomesta parlamenttiin valitaan 15 jäsentä. klo 17 Lähde messu Srk-keskuksen sali. Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Pe 17.5. Maksullinen nouto tilataan Kymenlaakson Jätteen verkkosivujen kautta tai puhelimitse Läänin Kuljetus Oy:ltä numerosta 0201 224250. Muut jäsenet ovat Pasi Koivunen, Roope Mikkola ja Marjatta Tojkander. klo 12.30 Rukouspiiri Kahvitupa
Mikähän siinä muuten on, että vieläkin lätäköistä ajaminen on kutkuttavaa. Pohjatyö on tärkeintä, Reichenbach painottaa. — Opin kieliä helposti. Syksyllä vuorossa olivat pitkä englanti ja historia, ja nyt keväällä hän kirjoitti pitkän matematiikan ja äidinkielen. Lukion opinnot kolmessa lukuvuodessa suorittanut Reichenbach luonnehtii olotilaansa tällä hetkellä vapautuneeksi. Hän harrastaa taekwondoa, harjoittelee kuntosalilla, soittaa kitaraa ja on mukana bändissä. Olen nyt muutaman kesän polkenut perheen mökille sähköpyörällä. Saksa on hänen äidinkielensä. Polkupyörät ovat olennainen osa lapsiperhemuistoja. — Kaikissa näissä aineissa on erinomainen tulos saavuttaa korkein arvosana, koska aineissa on hyvin tunnollisia opiskelijoita. ÄiIitin lukiosta keväällä 2024 valmistuneet ylioppilaat: Aulinen Atte Eerola Ella Eerola Otso Halmekoski Minna Iitin lukiosta on valmistunut 28 uutta ylioppilasta Holmström Daniel Ikonen Kerttu Jaakola Touko-Matti Kalliola Joona Kunnas Kerttu Lahti Vesa-Ville Leppälä Kaarna Lintukangas Pauliina Montonen Jimi Mäkelä Hanna Niittymaa Niko Nippala Mikael Porkka Onni Raita Peppina Rantasalo Aava Reichenbach Lumi Suikkanen Sini Sîrbu Joel Taimisto Roosa Vesa Susanna Viitanen Panu Willberg Erica Yrjölä Ella Äijö Leevi dinkieli on aivan omanlaisensa oppiaine, ja sitä on vaikea harjoitella etukäteen koetta varten. Määränpää ei ole tärkeintä vaan liike; tuuli korvissa ja alla vilistävä tienpinta. En vielä tiedä, opiskelenko Suomessa vai ulkomailla, Reichenbach miettii. Reichenbach sanoo, että ylioppilaskirjoituksien tuloksissa näkyy 12 vuoden aikana tehty koulutyö. TÄNÄÄN Iitinseutu Aion rauhassa palautua lukiotyöstä ja miettiä, mitä haluan opiskella ” 5 VOIDAAN OTTAA MAINOKSIA TÄLLE SIVULLE MINNA TERVO Torstaina toukokuun 16. — Näin jälkeen päin tuntuu hyvältä, mutta olihan se aikamoinen ponnistus, hän summaa lukiovuosia. Lumi Reichenbach on saanut mahdutettua lukiovuosiensa aikana kalenteriinsa paljon muutakin kuin opiskelua. Olen kiinnostunut monista asioista. Kahvitarjoilu! ”Pohjatyö on tärkeintä” Iittiläinen Lumi Reichenbach kirjoitti kuusi laudaturia Iitin lukion kevään ylioppilas Lumi Reichenbach sai kirjoituksissa tulokseksi kuusi laudaturia. Reichenbach piti monien aineiden opiskelusta, mutta ”jos on pakko valita”, hän poimii mukavimmiksi aineiksi historian, filosofian ja matematiikan. Sähkö on iso apu hiekkatien jättiylämäessä. — Olen aina pitänyt historiasta. Japanin kielessä häntä kiehtoo sen erilaisuus muihin kieliin verrattuna. Ylioppilaskirjoitukset iittiläinen Reichenbach aloitti vuosi sitten keväällä, jolloin hän suoritti filosofian ja pitkän saksan kokeet. Mikä uskomaton vapauden tunne olikaan viilettää eväät repussa kohti Lyöttilää vanhoja suomalaisia elokuvaiskelmiä hoilottaen. Lumi Reichenbachin perheessä tietoa kuudesta laudaturista juhlittiin pullolla kuplivaa.. Suvun mökillä Sysmässä poljin rämisevällä ikäloppupyörällä, jossa ei ollut lainkaan satulaa. — Tulokset antavat itsevarmuutta. Tiedän, että saavutan tavoitteita, kunhan teen riittävästi töitä niiden eteen. Se oli punainen, ja siinä oli apupyörät, mutta mikään vauvojen menopeli se ei todellakaan enää ollut. Tulevaisuuden valintoja ajatellen häntä kiinnostavat oikeustieteet, politiikka, filosofia ja kansainväliset suhteet — ja tietysti kielet. Tunne on arvokas, ja se antaa motivaatiota tulevaan. Tuntureilla sain kokeilla sähkömaastopyöräilyä. päivänä 2024 Minä poljen, minä ohjaan Aloimme luokassa haaveilla polkupyöräkeleistä jo reilusti ennen talvilomaa, sillä pyöräily nyt vaan on aivan mahtavaa. Reichenbach suoritti lukion aikana seitsemän japanin kurssia Tutorhousen kautta. Sain ensimmäisen polkupyöräni lahjaksi Lahden vaariltani. Kesä ei tullut ilman polkupyöräretkeä kauppa-autolle jäätelöä ostamaan. klo 11 Kausalan ABC:llä M ak sa ja : Ke sk us ta n Iit in ku nt ay hd is ty s Europarlamenttivaaliehdokas Tervetuloa jutulle. — Suurimman työn kirjoituksiin valmistautumisessa olen tehnyt, kun panostin heti lukion alusta alkaen jokaiseen kotitehtävään ja kokeeseen. Lukion jälkeen uusi ylioppilas aikoo pitää välivuoden ja muun muassa työskennellä asiakaspalvelutehtävissä. Vaikeimmiksi hän valitsee niin ikään matematiikan sekä äidinkielen. Puhun sujuvasti saksaa, suomea ja englantia. Se oli sopivasti ihanaa ja hurjaa tällaiselle keskiikäiselle. Varta vasten kirjoituksiin hän alkoi valmistautua noin kaksi kuukautta ennen koepäivää. Oikeasti tykkäsin Duran Duranista, mutta ne iskelmät olivat erottamaton osa juuri noita pyöräretkiä. MISKA VAINONEN KOLUMNI Katri Kulmuni Pe 17.5. Hän on hyvin tyytyväinen arvosanoihinsa. Lisäksi osaan ranskaa, japania ja ruotsia. Lisäksi hän osallistuu Iitin nuorisovaltuuston ja Suomen YK-nuorten toimintaan ja on mukana PäijätHämeen Vaikuttajakoulussa. Kun saman mäen viilettää alaspäin, pyörän nopeusmittari saa suun muikeaksi. Jalat liikkeelle, ja niin sitä mennään — alamäet ovat tietysti parhaimpia. Korjauskuluihin meni moninkertaisesti pyörän hinta, mutta korjattavahan se oli, kun menopeli oli vähän niin kuin perheenjäsen. Kaksi vanhinta opettelivat yhtä aikaa pois apupyöristä. Keskimmäiselle ostettiin itsenäisen pyöräilyn kavereiden kanssa jo sujuessa polkupyörä, joka oli päheä kuin mikä, mutta jatkuvasti hajalla. Tekee mieli lisätä vauhtia ja kiljua. Matematiikassa oppimiseni edistyi, kun syvennyin siihen kunnolla. Innostun kielestä päästessäni käyttämään sitä oikeasti. Aineilla on vaikeiden aineiden maine, Toropainen arvioi. K i e l t e n o p i s ke l u s s a Reichenbach tuntee olevansa omalla mukavuusalueellaan. Matka sujui näppärästi tarakalta polkien. Toisella kymmenellä pyöräilimme joka kesä ystäväni kanssa hänen perheensä mökille, ilman aikuisia. Sinä keväänä selkäni oli kipeä ja hermot koitoksella. Kaikista lapsistani ei ole tullut aikuispyöräilijöitä, mutta oli aika, jolloin autokatoksessa piti majaa ainakin viisi polkupyörää. Juuri nyt käytännönläheinen tekeminen tuntuu hyvältä. Iitin lukion rehtori Ari Toropainen pitää Reichenbachin saavutusta erinomaisena. — Aion rauhassa palautua lukiotyöstä ja miettiä, mitä haluan opiskella jatkossa. Harrastukset ovat antaneet minulle energiaa, sillä ne ovat niin erilaisia verrattuna opiskelemiseen. — Minusta on tullut lahjakas aikatauluttaja, Reichenbach nauraa mutta jatkaa vakavoituen: — Kuormitusta tulee, ja siitä pitää saada palautua
Kaksisarjaisuus takaa sen, että ryhmät ovat kohtuullisen pieniä. Tämän kevään yhteishaussa tuli neljä hakemusta Nastolasta ja Elimäeltä. Mistä olet kotoisin. Vierailuja oli useita kymmeniä. Huoltoasemalla oli ensimmäinen kesätyöpaikkani vuonna 1975. Se on kuitenkin mennyt todella hyvin. Koulumaailmassa negatiivista on tietysti se, jos vastaukset kopioidaan suoraan. Sitä on jo vähän kartoitettu mutta ei vielä puhallettu käyntiin. Meillä on hyvin ammattitaitoiset ja sitoutuneet opet. Yläkoulussa toiminta on hieman yksityiskohtaisempaa kuin lukiossa. Erityisesti kielten opiskelussa se mahdollistaa uudenlaista havainnollistamista. Kielten opiskelu on sitä lukion ydintä. Kansainvälisyys oli vahvaa korona-aikaan asti. Nyt se elpyy uudelleen. Kirjoissa tieto on paremmin jäsennelty, ja opiskelijat pystyvät poimimaan sieltä paremmin asioita. ”Iitti on vahvasti sivistysja kulttuuripaikkakunta” Iitin lukion ja yläkoulun rehtori Ari Toropainen jää eläkkeelle täysin palvelleena, mutta on valmis palaamaan vielä luokan eteen Ari Toropaisen kanssa Miten päädyit Iittiin. Uudet opetusmuodot palvelevat kuitenkin työelämävalmiuksia paremmin kuin se, jos olisimme vanhassa. Ensin digitalisaatio eteni opetuksessa vauhdilla. Nyt julkisuudessa keskustellaan siitä, mentiinkö liian pitkälle. Sosiaalisuus on ehkä muuttunut. Opiskelijoille on syntynyt ystävyyssuhteita ja verkostoja. Mitkä ovat Iitin lukion vahvuudet. Yläkouluun tulee ensi vuonna kaikille omat kannettavat tietokoneet. Murrosikä on vahvemmin esillä, ja enemmän tulee kurinpitoasiaa. Voisiko tänne saada kansainvälisiä opiskelijoita. Verkostoja pystyy laajentamaan, ja yksinäisyys on ehkä vähentynyt. Mitä mieltä olet tästä keskustelusta lukion näkökulmasta. Sitten olin opettajana Urjalassa ja Hirvensalmella. Digitaalisessa maailmassa eksyy helpommin. Uusi koulurakennus voi olla vetovoimatekijä. Toisaalta on se tuonut tietynlaista rauhattomuutta ja viriketulvaa. Iitin lukio on tunnettu myös yritysyhteistyöstä. Mitä haasteita Iitin lukiolla on näkyvissä. Miten lukiokoulutus on muuttunut yli 30 vuodessa. Kuntajohdolta on tullut toimeksianto selvittää, voisiko Peter Vesterbackan Finest Future -yrityksen kautta saada Iittiinkin lukiolaisia. Se on vähän kuin aamupalaveri työpaikalla: vahvaa yhteisöllisyyttä. Armeijan jälkeen vuonna 1979 lähdin opiskelemaan aluksi maantiedettä ja geologiaa Helsinkiin, sitten maantietoa ja biologiaa. 6 Iitinseutu Torstaina toukokuun 16. Mitä mieltä olet tekoälystä opetuksessa. Yrittäjyysopetus jatkuu jälleen ensi vuonna. Lukion perustehtävä on tarjota yleissivistävää, korkeakouluun valmistavaa opetusta sekä työelämävalmiuksia. Valmistuin vuonna 1986. Iitissä on ollut paljon erilaisia kehityshankkeita. 30 vuotta sitten oli enemmän yhteisöllisyyttä, nyt on mahdollisuus olla enemmän omassa maailmassa. Minkälaisen lisämausteen se on tuonut työhön. Yrittäjyysopintoihin on sisältynyt peruskurssi, tutorkurssi ja toimiminen vuoden ajan yrittäjänä. Kun aamupuurokokeilu alkoi, oli vähän huolta siitä, kuinka raskasta valvontaa siihen tarvitaan. Se ura oli haaveenani jo lukiosta lähtien. Suurin osa on positiivista, vaikka saattaa olla myös vähän negatiivista. Ikäluokat pienenevät kuitenkin vääjäämättä. Tässäkin pitää miettiä, miten tekoäly voidaan ottaa positiivisesti käyttöön ja laajentaa omaa tietotaitoa. Suuri osa yläkoulun nuorista käy aamupuurolla ja keskustelee sivistyneesti. Olet toiminut kymmenen vuotta myös yläkoulun rehtorina. Olen kotoisin Kiteeltä Hammaskallion kylältä, noin kaksi kilometriä nykyiseltä Tolosenmäen Nesteeltä. Digitalisaatio on edennyt voimakkaasti. Koronan jälkeen se jäi, ja vetovastuussa ollut opettaja on siirtynyt muualle. KymiRingin osalta oli suunnitelmia Kouvolan aikuiskoulutuskeskus Taitajan kanssa, mutta siinä kävi niin kuin kävi. Iitin lukion väliaikaisena rehtorina aloitin vuonna 2001 ja vakituisena seuraavana vuonna. Ajattelen samoin kuin digitalisaatiosta. Olemme saaneet pidettyä kaksisarjaisuudesta kiinni, eli joka vuosikurssilla on kaksi rinnakkaista ryhmää. Vierailuja Haltonille ja muihin yrityksiin tehdään edelleen. Miten Iitin lukio on kehittynyt rehtoriaikanasi. Pääsääntöisesti digitalisaatio on hyvä asia. He ovat hyvin motivoituneita ja matemaattis-luonnontieteellisesti orientoituneita. Sosiaalisuus jonkin verran kärsii omista kännyköistä ja välituntikäytöstä, mutta suurta ongelmaa ei ole ollut. Ensimmäinen työpaikkani oli Espoon Karakallion yläaste. 1990-luvulla oli hyvät suunnitelmat raviratsastuslukiosta, mutta se olisi vaatinut enemmän investointeja. Tukea saa tällöin enemmän. Ovatko nuoret muuttuneet vuosien saatossa. Jokainen voi räätälöidä itse omaa oppimistaan. 2000-luvulla järjestettiin Haltonin ja Kouvolan seudun ammattiopisto KSAO:n kanssa talotekniikan laboratoriakurssia. Sisällöt ovat laajentuneet. Hankkeiden vetäjinä toimivat opettajat Maija-Liisa Salonurmi, Ulla Villa ja Tarja Virtanen. Se ei ole muuttunut. Koulutuslautakunnan perustamassa lukion kehittämistyöryhmässä syntyi ajatus yrittäjyyslukiosta. Iitissä on todella hienot oppilaat ja opiskelijat. Pienenevät oppilasmäärät ovat tietenkin haaste. Viime vuonna sain kutsun keväällä 1993 ylioppilaiksi kirjoittaneiden 30-vuotisluokkakokoukseen. Iitissä aloitin maantiedon opettajana vuonna 1990. Itse käytin liitutauluakin. Toisaalta nyt on paremmat mahdollisuudet pitää yhteyttä myös kansainvälisesti. 20 vuotta sitten oli vielä piirtoheittimet käytössä. 2000-luvun alussa maailma tuntui avautuvan valtavasti, ja panostimme kansainvälisyyteen. Opettajat Matti Rantonen ja Lasse Alinen vetivät niitä kursseja. Nuorten muuttaminen Iittiin vaatisi monenlaista tukea ja laajempaa verkostomaista yhteistyötä. Meillä oli erillinen ATK-luokka, opiskelijat eivät käyttäneet muuten tietokoneita. Olemme markkinoineet Iitin lukiota ympäryskunnissa, ja vuonna 2020 lukioopinnot aloitti 46 opiskelijaa, joista 10 tuli ympäryskunnista. Nyt meillä on tarjolla valtava kirjo materiaalia digitaalisessa muodossa paperisten kirjojen lisäksi. Meillä on käynyt tänä lukuvuotena kaksi vierailijaryhmää, ja olemme itse vierailleet ulkomailla. Peruslähtökohta on edelleen sama. Kunta on mahdollistanut sen, että olemme saaneet rahoitusta. Opiskelijoillemme on tullut menestystä valtakunnan tasolla. päivänä 2024 JOHANNES NIEMELÄINEN Olet Iitin lukion ja yläkoulun rehtori. Lukiossa digitalisaatio ei ole aiheuttanut suurta ongelmaa, eikä yläkoulussakaan
Nykyään Reuna Publishing House -nimellä tunnettu kustantamo on kustantanut myös iittiläisten ja iittiläislähtöisten kirjoittajien teoksia. Tänä vuonna palkitsemisehdotuksia saapui kaikkiaan 131, mikä oli merkittävästi enemmän kuin aiemmin. Tansseissa esiintyy tangokuningas Jukka Hallikainen. Aamu on hauskaa aikaa, silloin voi koota ajatuksia. Hyvissä ajoin ennen helluntaipäivää radalle levitetään uusi kivituhkapäällyste. Myönnetyn apurahan keskisuuruus oli noin 10 200 euroa. Helluntairaveissa ovat mukana Suomen Hippos ry:n puheenjohtaja Antti Lehtisalo, selostaja Lauri Hyvönen ja haastattelija Jarkko Litmanen. PHESY järjestää vuosittain lukuisia tapahtumia, kuten Match Shown, Tassujen illan, Eläinystäväpäivän, Löytöeläinpäivän ja pihakirpputoreja. klo 11 Ravilinnassa. Iitinseutu 7 LUMIMARJA TIRRONEN MINNA TERVO Torstaina toukokuun 16. Paikka Ravilinnan läheisyydessä mahdollistaa esimerkiksi urheilun opiskelijoille aiempaa paremmin. Nuoriso on kuntoilumyönteistä. (LT) Kouvolan kulttuuripalkinto Kulttuuritalo Wanhan Rautakaupan ja Reunakustantamon toimijoille Kouvolan kaupungin liikuntaja kulttuurilautakunta on myöntänyt tämänvuotisen Kouvolan kulttuuripalkinnon Kulttuuritalo Wanhan Rautakaupan ja Reuna-kustantamon toimijoille. Veteraanitie 2, Kausala. Jotain töitäkin voisi tehdä, jos eteen sattuu, esimerkiksi opettaa. Kilpailijoille on tiedossa porkkana radan 100-vuotisjuhlan kunniaksi: — Rataennätyksille on luvassa tuhannen euron lisäpalkinnot, sanoo Iitin Hevosystäväinseuran puheenjohtaja Vesa Suikkanen. Tieteeseen ja tutkimukseen jaettiin 11 apurahaa. SEY:n 39 jäsenyhdistystä hoiti viime vuonna yhteensä 4 746 lemmikkieläintä. — Alun perin rata oli seitsemän metriä leveä. Iitti on vahvasti sivistysja kulttuuripaikkakunta. Seura esittelee raviradan vaiheita historianäyttelyssä, joka on esillä Ravilinnan sisätiloissa. Osa tehtävistä sopii myös allergisille. Lahden Ratsumieskillan Eskadroona-ryhmä osallistuu ravien ohjelmaan. Jälkikasvun jälkikasvun hoitoa. Hyvillä mielin lähden, täysin palvelleena. Raviradan kunnossapito tapahtuu niin ikään seuran ja kunnan välisenä yhteistyönä. Sen takia sitä jaksaa. Iso kiitos opettajille ja koko henkilökunnalle. Apurahan saaneiden joukossa ei näyttäisi olevan iittiläisiä. — Yhdistystoimijoita yhdistää eläinrakkaus, ja mukavien ihmisten kanssa toimiminen tarjoaa usein myös yhteisöllisyyttä. Vapaaehtoisia kaivataan myös ompelemaan ja leipomaan tuotteita yhdistyksen myyjäisiin. Ei-tavoitteellista liikuntaa lihasvoimalla on tarkoitus harjoittaa metsissä, pyörällä ja vesillä. — Saamme jäsenyhdistyksiltämme jatkuvasti viestiä siitä, että he voisivat hoitaa enemmänkin eläimiä, jos heillä vain olisi enemmän vapaaehtoisia, kertoo SEY:n jäsenyhdistystoiminnan koordinaattori Maarit Talvikarhu tiedotteessa. Täällä on hyvin itseohjautuva ja täydellinen henkilökunta. Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistys etsii uusia vapaaehtoisia toimintaansa Kissojen ja koirien sijaiskodeista on huutava pula Päijät-Hämeen Eläinsuojeluyhdistyksellä on pulaa eläinten hoitajista, päivystäjistä ja varainhankkijoista. Vuonna 2023 palkinnon sai Kouvolan Kameraseura. Apurahoja jaettiin yhteensä 550 000 euron edestä 54 hakijalle. Miten juot aamukahvisi. Huolehdin myös iäkkäästä äidistäni. Millä mielin olet jäämässä eläkkeelle heinäkuussa. Jos Iitin lukio säilyy nykyisen kokoisena, tämä on erinomainen työpaikka opettajalle kehittää opetustaan. Eläinten auttaminen koetaan merkitykselliseksi, ja se antaa monelle sisältöä elämään, muistuttaa Maarit Talvikarhu. Yhdistys on mukana SEY Suomen eläinsuojelun Anna aikaasi eläimille -kampanjassa, jonka tavoitteena on löytää uusia vapaaehtoisia auttajia SEY:n jäsenyhdistyksiin. Tauon jälkeen klo 13 käynnistyvät hevoslähdöt. Talvikarhun mukaan moni mieltää vapaaehtoistoiminnan nimenomaan eläinten hoitamiseksi. Ehdotukset kohdentuivat 25:lle eri taholle. Kun haimme opettajaa vaikeaan uskonnon, psykologian ja filosofian yhdistelmään, hakijoita oli kaikkiaan parikymmentä — tosin vain viisi oli päteviä. Rahasto sai tammikuussa 314 hakemusta, joiden yhteissumma oli yli viisi miljoonaa euroa. Nyt on hyvä hetki lähteä, kun alkaa isoja kehittämishankkeita. Päijät-Hämeessä on kova tarve päivystäjille ja varainhankkijoille. Helluntairavit sunnuntaina 19.5. Apurahoista 43 myönnettiin taiteen ja kulttuurin eri aloille. Noin kuudesosa hakijoista sai myönteisen päätöksen. Koulutusmyönteisyys on täällä vahvaa, ja nuoremmille opiskelijoille on hyviä esimerkkejä. Vesa Suikkasen mukaan Ravilinnan kapea kesärata on toimiva ja hyvässä kunnossa. päivänä 2024 Helluntairaveissa juhlitaan satavuotiasta rataa 80-vuotiaan Ravilinnan salissa pidetään tanssit Ravilinnassa järjestetään ravitapahtuma nykyään kerran vuodessa. Näiden toteuttamiseen tarvitaan apukäsiä. Apurahoja jaetaan Päijät-Hämeessä syntyneille tai maakunnassa toimiville henkilöille ja yhteisöille sekä Päijät-Hämeeseen liittyviin ja sitä kehittäviin hankkeisiin. Toistuvia kulttuuritapahtumia ovat esimerkiksi Kymi Libri ja Kymi Kantri. (LT). tajat. Ehdotuksia kulttuuripalkinnon saajaksi kerätään kaikille avoimella kyselyllä. Sijaiskotina toimimisen, eläintilojen siivouksen, koirien lenkittämisen ja kissojen loukuttamisen lisäksi eläinsuojeluyhdistyksissä on kuitenkin tarjolla monenlaisia muitakin tehtäviä, kuten viestintää, varainhankintaa, päivystystä ja tapahtumien järjestämistä. Herään aamulla viideltä, ja juon aamukahvin mustana. Päijät-Hämeen rahastolta 550 000 euroa tieteelle ja taiteelle Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahaston apurahat jaettiin viime viikolla Lahden Sibeliustalolla. Ravit alkavat klo 11 ponilähdöillä. Syön samalla ruisleipää. Palkinto on suuruudeltaan 2 000 euroa. Päijät-Hämeen Eläinsuojeluyhdistyksellä on Lahdessa eläintalo, jonka arjen pyörittämiseen tarvitaan paljon vapaaehtoisia. Niistä valtaosa oli kissoja. Nuoremman väen suosimat kepparikisat alkavat klo 12. Kodittomien lemmikkieläinten auttaminen on Suomessa lähes täysin vapaaehtoistoimijoiden harteilla. 1950-luvulla rata levennettiin 12 metriin, ja lähtöön saa osallistua 12 hevosta. Minkälainen ympäristö Iitti on laajemmin opetukselle. Iitin lukion tulevaisuus näyttää hyvältä. Työpaikkana lukio on vetovoimainen. Tanssit HYS järjestää yhdessä Iitin kunnan kanssa. Olen tyytyväinen, että olen ihan hyvässä kunnossa. Iitin lukio tarjoaa hyvän koulutuksen nuorille, jatkoipa sitten ammatilliselle puolelle tai muualle lukion jälkeen. Kulttuuritalo Wanha Rautakauppa on Myllykoskelle vuodesta 2017 lähtien rakentunut kulttuurija tapahtumakeskus, jossa on kirjakauppa, kustantamo, kahvila, taidegalleria, valokuvastudio, kirjailijaresidenssi sekä Wanha Kirjahalli. Seuraava suuri hanke on koulukampushanke. Eniten apurahoja myönnettiin säveltaiteisiin ja kuvataiteisiin. Kissojen ja koirien sijaiskodeista on huutava pula. Yhdistysten hoivissa eläimille tehdään tarvittavat hoitotoimenpiteet, ja esimerkiksi moni kissa täytyy totuttaa ihmiseen, ennen kuin sille voidaan lähteä etsimään uutta kotia. Iltapäivällä Ravilinna-salissa pidetään tanssit, joilla juhlistetaan 80 vuotta sitten rakennettua Ravilinnan taloa. Siihen seuraava rehtori pääsee vaikuttamaan. Sen rinnalle näytteille asetetaan Kausalan koululla järjestetyn juhlavuosiaiheisen piirustuskilpailun satoa. Juhlavuosi näyttäytyy helluntaipäivänä Iitin Hevosystäväinseuran järjestämässä ravitapahtumassa monin tavoin. Yksittäisten henkilöiden lisäksi apurahoja saivat esimerkiksi Sysmän Suvisoitto, Orimattilan Teatteri ja Lahden Mieskuoro. (Kuva: Iitinseudun arkisto / Minna Tervo.) Helluntairaveissa on teemana sata vuotta käytössä ollut ravirata. Tapahtuman portit avautuvat yleisölle klo 10. Mitä on suunnitelmissa tehdä
PYYKKIKORIN RETRIITTITORKUT. Joukkue: Toropainen, Käki, Turunen 6 250 g. maaliskuuta Iso-Valkjärvellä oli vuorostaan pilkkimässä Iitin VPK:n hälytysosasto. 0400 650 293 Avoinna ma–su 5.30–22 Ravilinnan vapaa-aikakeskus ............................................0400 650 293 Kasvun ja oppimisen palvelut Koulutoimisto.................... kesäkuuta kauppahinnasta maksetaan myyjälle 600 000 euroa; tällä summalla Iitin Vesihuolto Oy yhtiö maksaa pois lainansa ja ostovelat. suljettu Kirjastoauto....................040 523 2543 Kuntosali.......................... Iitin VPK ahkeroi maaliskuussa pilkkijäällä Iitin VPK:n väkeä osallistui palokuntien SM-pilkkiin Alajärvellä 16. Jussi Heikkilä 2 979 g, 5. Loppuosa jää yhtiön loppuselvityksessä käsiteltäväksi eräksi. Iittiläisten saalismäärät: Miehet: Mikko Sjögren 1 760 g, Jussi Heikkilä 540 g. SEURAAVA PÄIVÄ. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Kouvola Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 Osuuspankki FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat verkossa tai asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi 0400 857 577 iitinseutu.fi Päijät-Hämeen hyvinvointialue .................................................(03) 819 11 Sosiaalija terveyspalvelut sekä PäijätHämeen pelastuslaitos. Niilo Hutri 49 g, 5. Valtteri Kantonen 1 298 g, 6. Pekka Turunen 5 357 g, 2. Antti Kankkunen (sd.) poistui kunnanhallituksen kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi esteellisenä. Luukas Huppunen 19 g. Eero Markkanen 3 615 g, 4. Viimeistään 1. Ilmoitushinnat verkkolehdessä: Katso iitinseutu.fi Tilaushinnat paperilehti sis. 040 5500 257 Päiväkodin johtaja (Pikku-Vieteri) ............................................040 595 7264 Päiväkodin johtaja (Peltohiiri, Nuppula, Kanttarelli) ........................ Minttu Auvinen 124 g, 4. Iitin joukkue 19 303 g, 2. päivänä 2024 297 ELVIS JA PUCK OVAT JÄLLEEN PARHAAT YSTÄVYKSET. Joukkue: 1. Jussi Heikkilä 875 g, 7. Mika Toropainen 2 851 g, 9. Yhtiön nykyinen talousarvio sekä tämänvuotinen investointiohjelma sisällytetään osaksi kunnan talousarviota. Valtteri Kantonen 3 768 g, 4. 029 512 000 Hämeen TE-toimisto – Lahti: Henkilöasiakkaat................0295 025 500 Yrityspalvelut.....................0295 041 440 https://toimistot.te-palvelut.fi/lahti Maataloustoimisto, Iitti Avoinna toistaiseksi ajanvarauksella puh. Jaalan joukkue 4 676 g. Veteraanit: Mika Toropainen 2 945 g, Mauri Käki 1 670 g, Pekka Turunen 1 635 g, Eero Markkanen 1 405 g. Alustavasti kauppahinnaksi on määritelty 3,1 miljoonaa euroa. Kunnanjohtaja valtuutettiin sopimaan liiketoimintakaupan yksityiskohdista ja allekirjoittamaan kauppakirjat. 32 Iitin Vesihuolto Oy:n toiminta siirretään kunnalle kesäkuussa Vesihuoltoa operoi jatkossakin Lahti Aqua Iitin kunnanhallitus on hyväksynyt Iitin Vesihuolto Oy:n liiketoiminnan siirtämisen Iitin kunnalle. Liiketoimintakaupan valmistelussa on käytetty asiantuntija-apuna KPMG Oy:tä, joka on tuottanut tarvittavat laskelmat ja kauppakirjaluonnokset. Kesälehti Luettavissa ilmaiseksi: iitinseutu.fi ilmestyy 6.6.. Ne päivitetään vielä vesihuoltoyhtiön viimeisimpien taloustietojen mukaisiksi heinäkuun puoliväliin mennessä. Samassa yhteydessä tehdään myös varsinaista kauppaa koskevat talousarviomuutokset. Eläinlääkäri.......................044 480 1177 Rautatienkatu 27, Kausala. Iitin VPK:n nuoret olivat pilkillä Iso-Valkjärvellä 27. Lahti Aqua on vastannut vesihuollon operatiivisesta toiminnasta Iitissä siitä lähtien, kun Kausalan Lämpö Oy jakautui ja Iitin Vesihuolto Oy perustettiin. Aamos Huppunen 389 g, 2. Lahti Aquan kanssa tehty konsessiosopimus siirtyy liiketoimintakaupan osana. (LT) Valmistuneita Helmi Karjalainen on valmistunut ylioppilaaksi Hyvinkään lukio Kipinästä luonnontiedelinjalta. Naiset: 1. toukokuuta. maaliskuuta Iitin, Jaalan ja Selänpään palokuntien väliset pilkkikilpailut. Irma Toropainen 1 795 g. Neea Turunen 328 g, 3. Puhelinaika arkisin klo 8–9. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Iitin Vuokratalot Oy........040 483 3765 /040 548 2693. EHEI. Kaupan täytäntöönpanopäivä on 1. Naiset: Irma Toropainen 1 260 g. Jatkossa Iitin kunnan vesihuoltolaitos-taseyksikkö jatkaa liiketoimintaa yhteistyössä Lahti Aquan kanssa. Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Toimitus, ilmoitusja asiakaspalvelu Minna Tervo 0400 716 053, 0400 857 577 minna.tervo@iitinseutulehti.fi Toimitus, asiakaspalvelu, ilmoitukset ja tilaukset Ilmoitusten jättöajat: Seurapalsta, pikkuilmoitukset, kuolinilmoitukset: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi tiistaina klo 10.00 mennessä Vedosilmoitukset: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi perjantaina klo 12.00 mennessä Ilmoitushinnat paperilehdessä Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,15 E /pmm Kiitosilmoitus 40 E /kpl Etusivu (silmä) 100,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,00 E /kpl Palveluhakemisto 45,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Mikko Sjögren 4 348 g, 3. Tästä summasta voidaan kuitata osapuolten välisiä saamisia ja velkoja. Jyrki Ojapalo 721 g. Jakeluhäiriöt Kausalan varhaisjakelualue ma-pe 6.00-16, la-su 6-12 p. Jori Huovilainen 861 g, 8. Mikko Sjögren 2 945 g, 5. maaliskuuta. Kun kauppa on tehty, yhtiö asetetaan vapaaehtoiseen selvitystilaan sen toiminnan päättämiseksi. 8 Iitinseutu Kiroileva siili Kissauutiset Verotoimisto Kirkkokatu 12 B, 15140 Lahti (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. 30. 0100 4070 Jaalan kirkonkylä arkisin 6-16 p. Eero Markkanen 1 286 g. HURRR LOL. Puhelinvaihde arkisin klo 8–18, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 9–18. Vesihuoltoyhtiön liiketoiminnan siirtyminen Iitin kunnalle edellyttää talousarviomuutosta. Jyrki Ojapalo 1 337 g, 10. Tulokset: 1. Iitin kunnanvaltuuston on määrä päättää talousarviomuutoksista kokouksessaan 28. YHTENÄ PÄIVÄNÄ JOTAKUTA NAPATAAN HÄNNÄSTÄ JA KAIKKI KIIPEILEVÄT SEINÄLLE. Räteenlahdella pidettiin 23. Loppuosa kauppahinnasta eli 2,5 miljoonaa euroa jää osapuolten väliseksi velaksi. KISSAN ELÄMÄ ON SELLAISTA. kesäkuuta. Rautatienkatu 22, Kausala. Kansalaisopisto................040 554 6502 Kirjasto...............................040 483 3800 Rautatienkatu 20, Kausala (uusi kunnantalo) ma–ke 10–19 to-pe 10–16 la 10-14 omatoimiaika ma–la 8–10 kesälauantait 1.6.-15.8. 040 1563 889 Ympäristöpalvelut Päijät-Hämeen Ympäristöterveys ............................................(03) 780 0211 Ympäristönsuojelu (Iitin toimipiste) ............................................040 559 6498 Vesihuolto Yleisen vesija viemäriverkoston vikailmoitukset 24H (Lahti Aqua Oy) ..............................................0800 3 0808 Lahti Aqua Oy asiakaspalvelu (vaihde) ..............................................(03) 851 590 Torstaina toukokuun 16. Pekka Turunen 3 632 g, 3. Mika Toropainen 3 922 g, 2. Iittiläisten sijoitukset: Miehet: 1. verkkolehti Kestotilaus 12 kk laskutusjakso 105,00 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso 115,00 Tilaushinnat verkkolehti: 12 kk jakso 69,00 (uudet tilaukset verkon kautta, maksu Visma Pay). Tulokset: 1. 040 720 9934 tai 044 781 3711 Virastoinfo IITIN KUNTA www.iitti.fi 020 615 9600 Puhelinvaihde avoinna arkisin klo 9–11 ja 12–15 Asiakaspalvelupiste Iitti-piste avoinna ma-ti 12–19, ke-pe klo 10–16 Kausansaarentie 3, 47400 Kausala asiakaspalvelu@iitti.fi, kirjaamo@iitti.fi henkilöstö: etunimi.sukunimi@iitti.fi, www.iitti.fi/yhteystiedot Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Uutismedian liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite Kauppakatu 6, 47400 Kausala Verkkolehti-osoitteemme iitinseutu.fi Paperilehden ilmestymispäivä Torstai Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Perjantaisin palvelemme asiakkaita puhelimitse ja sähköpostitse. maaliskuuta. 040 503 7341 Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuspäällikkö ........................................
040 5508 366. teemme retken Hämeenlinnan uuteen kesäteatteriin katsomaan Pepe Willbergistä kertovaa Elämältä kaiken sain -näytelmää. Vielä ehtii -komedianäytökseen. Korian Alakylän polulle, lähtö kimppakyydein seurakuntakeskuksen pihalta klo 9.30, omat eväät. Pitsahetki Pitseria Rehtorissa pe 17.5. klo 12–15, su 6.10. Jaalan koulun ruokalista 20.-24.5.2024: Ma: juustoinen broilerkastike, porkkanat, riisit, jäävuoriananassalaatti (sydänmerkkiateria) . Pakinkankaalla haulikkoradat varattu la 8.6. Kaksiosaiseen kilpailuun osallistui yli 1 600 eri ikäistä suunnistajaa. Ikäänny ja voi hyvin -hanke aiheena Virkeyttä päivään arkiaktiivisuudella ma 27.5. Iitin Jousiampujat ry:n jousiammunnan valmennusvuorot maanantaisin klo 17.00– 18.30 L-Hallilla (Sähkökuja 2). Pelikerho ma 20.5. Kaikille avoin. klo 15.00 alkaen ja la 18.5. mennessä Tuulalle p. Ke 3.7. Lenkkeilyn jälkeen nautimme kahvia/teetä ja suolapalaa Lammenranta-ravintolassa. Jätekatokset mittojen mukaan. 040 700 4090 tai 0400 558 535 Finlasko Oy, Sahatie 7, 47400 Kausala Suljemme torstaina 16.5. Nyt on aika ilmoittautua työntekijäksi tai leipojaksi kahvilaan Anulle p. klo 12.00–14.00 Koivulehdossa. klo 16 jälkeen). käyneille ja talkoolaisille! Teitte tuloshistoriaa Kausalan Yrityksen nuorille! Kiitos Teille! Kausalan Yritys ry Verkkolehti osoitteessa iitinseutu.fi 24/7 vain 5,75/kk Timo Virtanen SM-hopealle suunnistuksessa Sprinttisuunnistuksen suomenmestaruuskilpailut juostiin viime viikonloppuna Espoon Tapiolassa. Kahvilassa edulliset hinnat, mutta vain käteismaksulla. Opastus Kömmistöntie 287 kohdalta. Kesäkahvilavuoromme Iitin kesäkahvilassa 31.5.–2.6 Iitin kirkonkylän kylätalossa, Kymentaantie 1, Iitti. Vesileppis, Leppävirta, haku 22.6. 044 346 6461. Tarjoilua ja yhdessäoloa. Ohjelmassa makkaranpaistoa, nokipannukahvit sekä elävää musiikkia. Kasvisruokailijat: hedelmäinen kasviskastike, tahitilainen soijakastike. Lähtö Kausalan torilta klo 9.30 ja paluulähtö Haminasta klo 16.00. Tervetuloajuhlimaan! Kiitokset ISO KIITOS! KesäKahvilassa 10.–12.5. Iitin Erän ammunnat Tillolan hirviradalla la 18.5, la 1.6., la 29.6., la 13.7., la 14.9. Kasvisruokailijat: kasvisnakki. Varaa päivä jo kalenteriisi! Tulossa myös retki Heinolan kesäteatteriin su 28.7. KOSKENNISKAN MARTAT ilmoittelee tapahtumistaan! Ti 21.5. Iloisiin keväisiin tapaamisiin! Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 20.-24.5.2024: Ma: kanakastike, tahitilainen kanakastike, riisi, jäävuorisalaatti, persikka, punasipuli. Kasvisruokailijat: kaali-härkäpapulaatikko, rieska-kasvislasagne. klo 9.00 alkaen Ravilinnassa. Iitti-Nastola Sydänyhdistys ry. 0400 742 953. Kaatuneitten muistopäivää 19.5. kaki@pp.inet.fi tai puh. klo 12.00 Koivulehdossa. Iitin kunnan kirjastoautotoiminta täyttää maanantaina 20.5.2024 50 vuotta. Martta-järjestöä kaikille meille tärkeässä metsässä. Kirkonkylän kesäkahvilassa. Osallistu myös arpajaisiin. Paluumatka päiväjuhlan jälkeen. klo 13.00–15.00 Ravilinna, Terveysliikuntakoordinaattori Heli Hautalahti. Kesäretkemme suuntautuu Haminan Tattoon päivälle 30.7. ja ilm. klo 9–15. klo 17.00, ilmoittautuminen paikan päällä. vietetään myös maanpuolustusväen kirkkopyhänä. Lounas klo 12.00. Vahviala-seura ry. viim. Opastusta klo 14.00 ja myös omaa aikaa. Myös arpavoittoja kaivataan. Tulkaahan joukolla mukaan! Helluntairavit lähestyvät! Olisi aika etsiä talkoohanskat, haravat ja työkalut esiin ja merkitä kalentereihin ravitalkoot seuraavasti: pe 17.5. Ti: jauhelihakiusaus, kaalilaatikko, porkkana, jäävuorisalaatti, porkkanaraaste, punajuuri, puolukkahillo. klo 9–15 ja la 27.7. Lyöttilän kesäkahvilavuoro on pe–su 7.–9.6. elokuuta. Virtanen sijoittui omassa karsintaryhmässään kymmenenneksi ja pääsi A-finaaliin. Kaikille avoin retki Tampereelle 20.– 21. Kasvisruokailijat: papuja ja juureksia tomaattikastikkeessa. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia. Messu Iitin kirkossa klo 10, missä saarnaa kenttärovasti Jarkko Lievonen sekä Päijät-Hämeen Rauhanturvaajien kuoro esiintyy. ma 27.5. Karsiutuneet juoksivat omat B-finaalinsa. päivänä 2024 HÖYLÄja SAHATAVARAA myös kyllästettynä. Ilm. klo 18 Lyöttilän Erän kodalla (Noidanniementie 174 B). 24.5. 0400 455 765. Kirjastollaontarjollakakkukahvitjakirjastoautoonnäytilläklo10–14. Tied. Kolmanneksi tullut hävisi Virtaselle seitsemän sekuntia. Konttilan kerhon kesäkauden avajaiset pidetään maitolaiturilla 29. jo klo 13 koulutuksen takia. klo 17.00. Lähtö Kausalan torilta kimppakyydein klo 16.30. Ilmoittaudu leipojaksi tai työntekijäksi Anulle p. Iitin Pyrintöä edustava Timo Virtanen suunnisti 70-vuotiaiden sarjassa, jossa oli 56 kilpailijaa. Iitin maaja kotitalousseuran kesäretki to 6.6. Arvontaa ja puffetti. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite. Ilmoittautumiset ja lisätietoja Pirjo p. Iitin liikeja virkanaiset ry. 050 364 1582. 044 297 3067. Pahvinkeräys jatkuu entisellään. klo 16 30. Lisäksi joka päivä: leipä, levite ja ruokajuoma. Brunbergin makeistehtaanmyymälään Porvooseen ja Korkeasaaren eläintarhaan Helsinkiin. SÄÄSKJÄRVEN NAISET. Suussa sulavien kahvilatuotteiden lisäksi meillä on tuotemyyntiä ja arpajaiset. Veteraanimajalla grillataan ti 28.5. Kesäkahvilavuoromme on pe–su 7.–9.6. Ti: ohrapuuro, marjakeitto, juusto, kurkkuviipale, ruisvuoka. Saunomismahdollisuus. Kuukausitapaaminen to 23.5. Niitä voi toimittaa etukäteen Eijalle p. Omakustanteinen lounas Ravintola Vanhassa Kelossa. toukokuuta alkaen klo 17.00. klo 10– 13, la 24.8. Arpavoittoja voi toimittaa etukäteen Eijalle p. KeilaamaankimppakyydeinKuusankoskellepe24.5., lähtöRavilinnastaklo12.30 Ilmoittaudusenioriohjaajallepuh.0406353151. To: kahden kalan keitto, mandariini, grahamsämpylä (sydänmerkkiateria) . (05) 2296 240 ma–to klo 9–15.30 ja pe klo 9–14.00 tai toimisto@kymsy.fi. klo 12–15. 26.7. Voit myös tuoda paikalle leivonnaisia sekä arpajaispalkintoja. Messun jälkeen seppeleenlasku kirkonkylän sankarihaudalla, puhe kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eemeli Lehtinen. klo 11.00 alkaen Ravilinnassa, tule kannustamaan, kuuntelemaan ja pyörähtämään parketilla laulujen tahdissa. Kaikissa kellonaika 10–13. Kahvitarjoilu. klo 10–13, la 20.7. Ilm. Kasvisruokailijat: kasvishernekeitto. RetkiElimäelleArboretumMustilaanke22.5., lähtöKausalantoriltaklo9.30. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Jari Käki, jari. Käteismaksu, henkilötodistus mukaan. viim. Perjantaina 24.5. Iitin Eläkkeensaajat ry. Buffetruokailu Korkeasaaren Ravintola Pukissa. To: hernekeitto, sipuli, juusto, paprika, päärynä, riisipiirakka, pannukakku, marjahilloke. mennessä Marja-Tertulle p. Kaikille avoin, opastettu retki Jaalaan ja Iitin kirkonkylään ti 18.6. tuulairene.laaksonen@ gmal.com tai 040 550 6805. KOUVOLAN SEUDUN Metsätilaomistajien metsätaitokilpailut Kausalan Hiihtomajalla (Hiihtäjäntie 12) to 30.5. Kesäkahvila on avoinna maanantaista sunnuntaihin klo 10–18. Meidän kesäkahvila-vuoromme on ma 27.5.–to 30.5. Jo tällä hetkellä Timo Virtasen seuraksi samaan ikäsarjaan on ilmoittautunut yli 300 suunnistajaa.. Bussi lähtee klo 16.00 kyläkaupan pihasta. 040 700 4090. Marttayhdistykset ja piirit eri puolilla Suomea järjestävät samaan aikaan Juhlat metsässä. klo 10–13, su 9.6. Senioriohjaajan vastaanotto14.5.–11.6.tiistaisinklo10–12 Iitinkirjastossa. Puolivälin pari huonoa reittivalintaa pudottivat sijoituksen huonoimmillaan kuudenneksi. ja ke 29.5. Voit valita kävelyreitin kuntosi mukaan 2 kilometristä 6 kilometriin. klo 13.00 Sääskjärven naisten kahvilatreffit ystävineen Kahvituvalla Kausalassa, Kauppakatu 16. Tuettu loma 22.–27.9. 16.6. Tarvitsemme talkooväkeä, leipojia sekä työntekijöitä kahvilaan, olet tervetullut auttamaan. Kaikki joukolla mukaan! Metsästäjätutkinto ti 21.5. Tulkaahan nauttimaan kahvi/teekupposia leipomustemme kera. Järjestäjät PäijätHämeen hyvinvointialue ja Eläkeliitto. 044 273 5660. Eläkeliiton Päijät-Hämeen piirin karaokekarsinnat pe 24.5. Kesäkahvilavuoromme on tulevana viikonloppuna pe 17.5.– su 19.5. Aamupäivällä suunnistettiin karsintakilpailu, josta parhaat valikoituivat iltapäivän A-finaaleihin. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Seija 040 734 9158. 2. Puolakan bussi Kausalasta klo 8.30, paluu n. U l k o i l u r e t k i K ä y r ä l a m m e n maastossa Kouvolassa tiistaina 21.5. Talkootyöstä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Eeva Maija Heikkilään, puh. Jos olet kiinnostunut niin ota ennalta yhteyttä: Tero Tuomisto puh. Hakukaava löytyy kohdasta ajankohtaista. Kaikki joukolla mukaan! LYÖTTILÄN KYLÄLÄISET. Seuraa ilmoittelua ja tule mukaan! Maakansan Metsästäjät ry:n hirvikiväärin harjoitusammuntavuorot Iitin rhy:n Tillolan ampumaradalla (Finrem Shooting Center): la 25.5. klo 12–15, la 6.7. Ateljee Pihkahovi, Verla, Jaalan kirkko, Kesäkahvila. Iitinseutu 9 Seuratoiminta Seuratoiminta Myydään Kouluruoka Torstaina toukokuun 16. Juhlimme 125 vuotta täyttävää marttajärjestöä ja meille rakasta metsää ja lähiluontoa ti 21.5. klo 18–20 juhlistamme 125-v. mennessä paijat-hame@ elakeliitto.fi. Yritys lopettaa keräyspaperin keräämisen 31.5. Iitin yhdistys. Ke: lihapyörykät, ruskeakastike, pasta, tomaattiketsuppi, kiinankaali-maissisalaatti, kurkku. Tulossa on myös kesäretki Korkeasaareen la 15.6. Tule mukaan Karjalaisille kesäjuhlille Mikkeliin su 16.6. Myös ei-jäsenet saavat tulla mukaan! Sääskjärven aikuisten päiväkerho kokoontuu Puttilassa (Puttilantie 60) ma 20.5. klo 11–15. ja la 5.10. Käyntikohteina Urho Kekkosen arkisto, Töyrylän kartano, Alikartano ym. Säänmukainen varustus. 0400 621 387. Puistokonsertti klo 11.00. mennessä p. Ilmoittautumiset Mira Suortille 24.5. Ohjelmassa myös arpajaiset ja kesäkauden tapahtumien ajankohdista sopiminen. Ladyt lenkillä ti 21.5. Ilmoittaudu Tuulalle viimeistään 16.5. Ilmoita halukkuudesta Pirjolle puh. SENIORI-INFO 1. Pe: tomaattinen spagettipaistos, uunikala tomaattikastikkeessa, peruna, salaattisekoitus, kurkku, salaattijuusto. klo 13.00. klo 18 Ravilinnassa liikuntahallin kokoushuoneessa. Ilm. LYÖTTILÄN MARTAT. 0400 742 953 (miel. 050 364 1582. 0400 494 956, tai Riitta Haglundiin, puh. Eroa voittajaan jäi noin minuutin verran. Kirjastoautotoiminta 50 v. Virtanen aloitti A-finaalinsa ripeästi ja johti jo ykkösrastilla. Yhdessä Lyöttilän Lujan kanssa järjestämme retken la 15.6. SM-mitali luo toivoa menestymisestä ikäurheilijoiden suunnistuksen MM-kilpailuissa, jotka juostaan Turussa elokuun alussa. Kahvittelua ja seurustelua entiseen tapaan. Seppeleenlasku Vuolenkosken sankarihaudalla klo 9. Ke: sydämellinen uunimakkara, perunasose, jäävuorisalaatti, tomaatti, kurkku. Vahviala-seuran maksullinen bussimatka lähtee klo 7.00 Elimäeltä–Koria–Kouvola–Mikkeli. Lisätietoja Vesa p. 040 749 9951. klo 10–13, su 8.9. Tied. Pe: broilerkiusaus, raastesalaatti (sydänmerkkiateria) . Lopun terästäytyminen ja juoksuvoittoiset rastivälit nostivat Virtasen hopealle. Kaikki jäsenet joukolla mukaan, kahvitilaisuus. P e r h e n i e m e n maatalousnaiset. Tapahtumat ja retket ovat kaikille avoimia. Paperia ei oteta vastaan myöskään varastolla
Ilmoituskortti on tullut sähköisenä, jos Suomi.fi-palvelu on otettu käyttöön. Ottelun viimeisellä minuutilla Voima sai kulmapotkun, josta se loi vaarallisen tilanteen iittiläisten maalille. Kunta on jaettu neljään (4) äänestysalueeseen, joissa vaalit toimitetaan seuraavissa äänestyspaikoissa: Äänestysalue Äänestyspaikka 1) 001 Kausala Kunnantalo, Rautatienkatu 20 2) 002 Etelä-Iitti Haapakimolan koulu, Kolisevantie 8 3) 003 Kirkonkylä Kirkonkylän kylätalo, Kymentaantie 1 4) 004 Pohjois-Iitti Vuolenkosken koulu, Vuolenkoskentie 1296 Ohjeita äänestäjille Digija väestövirasto on lähettänyt kaikille äänioikeutetuille ilmoituksen äänestysoikeudesta kirjeitse. Iitin Pallon laitapuolustaja Aleksi Aaltonen torjui pallon maaliviivalta vartalollaan. Iitin kunnassa olevat yleiset ennakkoäänestyspaikat: 1) Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Aukioloajat: ke-pe 29.5.-31.5.2024 klo 9.00-18.00 la-su 1.6.-2.6.2024 klo 10.00-13.00 ma 3.6.2024 klo 9.00-20.00 ti 4.6.2024 klo 9.00-18.00 2) Liikkuva ennakkoäänestyspaikka (kirjastoauto) Pysähdyspaikat: Lauantai 1.6.2024 • Klo 9.00-10.00 Kausala, Varsatie 4 (Ehtookoti), kirjastoauton pysäkki • Klo 10.20-11.20 Lyöttilän maamiesseurantalo, Lyöttiläntie 355 • Klo 12.00-13.00 Huutotöyry, Kyläkeskus, Vuolenkoskentie 1471 • Klo 13.10-14.10 Vuolenkoski, kylänmäki, Vuolenkoskentie 1142 • Klo 14.50-15.50 Iitin kirkonkylä, kirkon parkki Sunnuntai 2.6.2024 • Klo 9.30-10.30 Perheniemi, Erottaja (Rantatie 1) • Klo 11.15-12.15 Hiisiö (Kaukaa), Hiisiönkujan th, kirjastoauton pysäkki • Klo 12.30-13.30 Säyhde keskusta, Säyhteentie 389, kirjastoauton pysäkki • Klo 13.45-14.45 Mankala, entinen kyläkauppa, Ratatie 150 Kotiäänestys Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Maastoa paloi noin 20 metrin levyiseltä ja sadan metrin pituiselta kaistaleelta. Kotona äänestävän äänioikeutetun perheenjäsenet, jotka eivät täytä kotiäänestykselle säädettyjä edellytyksiä, eivät voi äänestää kotiäänestyksessä. Ilmatieteen laitos on antanut Päijät-Hämeeseen maastopalovaroituksen, ja avotulen teko on ehdottomasti kielletty. Vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen vaalipiirijakoon on tehty muutoksia, ja Iitti on siirtynyt Kaakkois-Suomen vaalipiiristä Hämeen vaalipiiriin. 1.6.2024. Keskusvaalilautakunnan sihteerin puhelinnumero 040 152 6085 ja sähköposti sonja.peltonen@iitti.fi. Äänioikeusilmoitusta ei välttämättä tarvitse mukaan äänestyspaikalle, henkilöllisyystodistus riittää. — Tulenkäytön kanssa kannattaa olla nyt erittäin tarkkana, kun maasto alkaa olla kuivaa. Severi Porevesi. Henkilöllisyyden voi todistaa esimerkiksi poliisin myöntämä henkilökortilla, passilla, ajokortilla taikka vastaavalla kuvallisella asiakirjalla. Koskinen avasi maalihanat ottelun ensimmäisellä puoliajalla ja toi joukkueelleen arvokkaan johtoaseman. Vuoden 2022 alusta alkaen erityisinä ennakkoäänestyspaikkoina toimivat myös Puolustusvoimien varusmieskoulutusta antavien joukko-osastojen varuskunnat ja Rajavartiolaitoksen varusmieskoulutusta antavat yksiköt. Ennakkoäänestys Ennakkoäänestysaika on kotimaassa keskiviikosta tiistaihin 29.5. Ottelu päättyi Iitin Pallon eduksi lukemin 1-2. Palo sai alkunsa kulotuksesta. Ulkomailla olevissa suomalaisissa laivoissa järjestetään ns. Makkonen lisäsi johtoaseman 2-0-lukemiin, kun ottelua oli pelattu 22 minuuttia. Seuraavan kerran Iitin Pallo on tositoimissa huomenna perjantaina, jolloin Korian Klubi/2 saapuu Ravilinnan nurmikentälle. Äänestää voi ennakkoon missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa. Iitin Pallon maalit tulivat kahden tehokkaan pelaajan, Niki Koskisen ja Pyry Makkosen, toimesta. Voima kavensi vielä ensimmäisellä puoliajalla tilanteeksi 1–2. Vuoden 2024 europarlamenttivaaleissa äänestäjän on ilmoitettava halustaan äänestää kotonaan oman kuntansa keskusvaalilautakunnalle kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 28.5.2024 klo 16 mennessä. Toisella puolikkaalla taistelu oli tiukkaa. päivänä 2024 Iitin Pallo käynnisti kautensa voitokkaasti Jaalassa Iitin Pallo nappasi arvokkaan kolmen pisteen voiton perjantai-illan ottelussa Jaalan Voimaa vastaan, kun jalkapallokausi käynnistyi virallisesti Jaalassa. — Kentän pieni koko, epätasainen nurmikko ja kylmä keli loivat ottelusta erittäin taisteluhenkisen. Ottelussa Iitin Pallon parhaaksi pelaajaksi arvostettiin hyökkäyksessä pelannut Severi Porevesi. Toinen puoliaika meni osittain kotijoukkueen komennossa. Ilmoituksen voi tehdä numeroon 040 152 6085 (ma-pe kello 9-16) tai 020 615 9600 (ma-pe kello 9-15) tai sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@iitti.fi. Äänioikeusilmoituksessa on tieto äänestyspaikasta vaalipäivänä. Tämä henkilö ei voi olla vaaleissa ehdokkaana oleva. Lisäksi ulkomailla pysyvästi asuvat ja vaalien ajan ulkomailla oleskelevat äänioikeutetut voivat äänestää kirjeitse ulkomailta. Esitimme onneksi hyvää sitkeyttä, joka riitti kolmeen pisteeseen, kertoo Porevesi. Europarlamenttivaaleissa noudatetaan vaalilain 5 §:n mukaista vaalipiirijakoa. Omaishoitajan äänestämisestä on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle samalla kun ilmoittautuminen kotiäänestykseen tehdään. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös kotiäänestäjän kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja, joka on tehnyt kunnan kanssa omaishoitosopimuksen, asuu samassa taloudessa ja on äänioikeutettu samassa kunnassa kuin hoidettavansa. Äänestäjän puolesta ilmoituksen voi tehdä myös hänen valitsemansa henkilö. Kevät on aina hyvin otollista aikaa paloille, päivystävä palomestari Tuukka Aaltonen Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta sanoo. Laitosäänestys Erityisiä ennakkoäänestyspaikkoja ovat kotimaassa sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt (esimerkiksi vanhainkodit, hoivakodit ja palvelutalot) sekä rangaistuslaitokset. Muilla, esimerkiksi laitoksen henkilökunnalla, ei ole oikeutta äänestää laitosäänestyksessä. Laivaäänestyksessä saa äänestää vain laivan henkilökunta. Vuoden 2024 europarlamenttivaaleissa äänioikeutettu on asuinpaikkakuntaan katsomatta jokainen Suomen kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta. Henkilöllisyys on todistettava äänestyspaikalla ennen äänestystä. Mikäli henkilöllä ei ole muuta henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, hän voi saada poliisilaitokselta maksutta väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten, sitä hakiessa tarvitaan kaksi enintään kuusi kuukautta vanhaa passikuvaa. Molempien joukkueiden maalivahdit venyivät maaleilla loistaviin torjuntoihin. Laitoksen, jonka asukkaat haluavat äänestää, on tehtävä ilmoitus keskusvaalilautakunnalle. Äänestys vaalipäivänä Vaalitoimitus alkaa jokaisessa äänestysalueessa kello 9.00 ja jatkuu yhtäjaksoisesti kello 20.00 saakka. Kulotuksesta maastopalo Haapakimolantiellä Europarlamenttivaalit 9.6.2024 Europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina 9.6.2024. Keskusvaalilautakunnan postiosoite on PL 32, 47401 Kausala. Kotiäänestyksessä tulee äänestäjän lisäksi olla läsnä äänestäjän valitsema tai hyväksymä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Laitoksissa voivat äänestää vain niissä hoidettavina olevat tai niihin otetut henkilöt. Ilmoitus on tehtävä kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 28.5.2024 klo 16 mennessä. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 29.5.-4.6.2024 ja ulkomailla 29.5.-1.6.2024. Ottelu alkaa kello 18.30. TÄNÄÄN Iitinseutu 11 HENRI HAAPANIEMI Torstaina toukokuun 16. laivaäänestys laivan henkilökunnalle. — Olimme ottelun alussa selvästi hallitsevampi osapuoli. Iitin Pallon kotiotteluihin on vapaa pääsy. (Kuva: Eero Heino.) Päijät-Hämeen pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta maastopalosta Haapakimolantielle helatorstaina noin klo 16.40. 4.6.2024 ja ulkomailla keskiviikosta lauantaihin 29.5. Äänioikeusilmoituksen mukana on luettelo lähialueen ennakkoäänestyspaikoista. Kausala 16.5.2024 Keskusvaalilautakunta Iitin kunta. Kotiäänestys toimitetaan jonakin kotimaan ennakkoäänestyksen ajanjaksoon sattuvana, äänestäjälle erikseen ilmoitettavana päivänä, kello 9–20. Suomalaisessa laivassa ulkomaan ennakkoäänestys voidaan aloittaa jo keskiviikkona 22.5.2024. Kunnanhallituksen nimeämä vaalitoimikunta saapuu kuhunkin kunnan alueella olevaan laitokseen toimittamaan äänestyksen vähintään yhtenä ja enintään kahtena ennakkoäänestysajanjaksoon sattuvana päivänä. Laitosäänestys toimitetaan pääpiirteissään samalla tavalla kuin yleinen ennakkoäänestys. Yleistietoa vaaleista www.vaalit.fi. Äänestäminen ulkomailla Ulkomaan yleisinä ennakkoäänestyspaikkoina ovat valtioneuvoston asetuksella määrätyt Suomen edustustot ja niiden toimipaikat
Ilman paikallisoppaiden apua olisinkin saattanut sortua ostamaan Astérixkrääsää simpukan kuorien keräilyn sijasta. Suomalaiset vaihtareineen Mont Saint Michelin luostarisaaren edustalla.. Perhe, jossa elin, oli kuitenkin mitä ihanin. Vaikka huoneesta ei sängyn lisäksi paljoa muuta löytynytkään, se palveli minua riittävästi. Oli aivan mahtava kokemus olla suurella, kauniilla merellä auringon paisteessa! Ranskan opintomatka jää ainiaaksi muistoihini. Matkaohjelmaan sisältyi muun muassa tutustuminen linnoitusten suojaamaan Saint-Malon kaapparikaupunkiin ja Normandian puolella olevaan Mont Saint Michelin luostarisaareen, joka on Unescon maailmanperintökohde. Vaikka matkan jälkeen päällimmäisinä mielessäni olivat lepääminen ja rästissä olevien koulutehtävien tekeminen, näen koulun ja kunnan mahdollistaman Ranskan opintomatkan jonain päivänä vielä tämänhetkistäkin arvokkaammassa valossa. Minut otettiin avosylin vastaan, ja jo ensimmäisen hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme koko perheen voimin sunnuntain päiväretkelle Bretagnen kauniille rannoille. Kylän vanha kirkko ja sen kaunis hautausmaa jäivät erityisesti mieleeni. Matkaan sisältyi hienoja kohteita sekä ryhmämme että isäntäperheeni kanssa. Kylässä ollessamme löysimme yksinäisen ankanpojan harhailemassa, joten perheen isä otti pienen mukaansa ja vei sen turvaan. Iso kiitos kaikille Ranskan opintomatkan mahdollistaneille! Maisu ja Hilla simpukkalöytöineen. Tämän vuoksi en voinutkaan odottaa vastavierailultamme yhtään sen vähempää. Laivalla siirryttiin upeaan Dinardin kaupunkiin. Joka toinen talvi Suomeen tulee viikoksi joukko ranskalaisia nuoria, jotka asuvat suomalaisperheissä. Oman vaihtarini ja perheen sekä toisen suomalaisen ja tämän perheen kanssa kävimme tutustumassa Moncontourin kylään, joka on täynnä historiaa ja nykypäivää. TARJA VIRTANEN 12 Iitinseutu Torstaina toukokuun 16. Ystävyyskoulu sijaitsee Lamballen kaupungissa Bretagnen maakunnassa Luoteis-Ranskassa lähellä merta. Vanhalla maatilalla pääsimme paistamaan galetteja eli lettuja tummasta jauhosta samalla tavalla kuin niitä valmistettiin sata vuotta sitten. Meri on upea ja erilainen verrattuna siihen, mitä Suomessa näkee. Vaikka olin väsynyt, en jännitykseltäni malttanut nukkua matkojen aikana. Vaikka olimmekin jo ystävystyneet, eivät perheen tavat ja käytännöt olleet minulle ennalta tiedossa. Arkiset erot koulussa ja vapaa-ajalla saattoivat olla huomattavia, mutta täysin ymmärrettäviä — näistä esimerkkeinä erilainen ruokailurytmi ja opetuksen maksullisuus. Perheeni kanssa kävin katsomassa merta Binicissä ja Le Cap Fréhelissä. päivänä 2024 Lettuja ja laskuvesiä Iitin lukion opiskelijat viettivät viikon Bretagnessa Jälleen kerran Iitin lukion opiskelijat pääsivät Ranskan Bretagneen, jossa lukiolla on ollut vuodesta 2011 lähtien ystävyyskoulu lycée SaintJoseph. Monen mielestä suppailu ja kajakeilla melominen olivat matkan kohokohtia. Natael Torikka: Matkassa parasta oli tutustua Ranskan kulttuuriin ja historiaan. Opiskelijat pääsivät myös seuraamaan nousuja laskuvesiä ja tutkimaan merenpohjaa laskuveden aikaan. Itse kävin surffaamassa, pyöräilemässä, katsomassa nousuvettä ja syömässä paikallisia kreppejä. Tämän lisäksi viikko opetti minulle paljon ranskalaisesta kulttuurista. Vastavierailumme Ranskaan oli kaikin puolin erittäin onnistunut. Vaikka viikko oli raskas ja olin kaukana kotoa, olen onnellinen, että sain mahdollisuuden lähteä. Ajatus viikosta samassa mahtavassa seurassa ulkomailla oli huikea. Samaan aikaan minua hieman jännitti asua minulle ennalta tuntemattomassa perheessä, vieraassa maassa ja kulttuurissa. Suomalaisten isäntäperheiden nuoret matkustavat vastavierailulle vaihtareittensa perheisiin keväällä kirsikKolme Iitin lukion opiskelijaa kirjoitti kokemuksistaan Bretagnessa Matias Pethman: Bussimme lähti Iitin lukion pihalta aamukolmelta lentokentälle, josta lensimme Pariisiin ja jatkoimme edelleen junalla ja bussilla Lamballeen. Viikon aktiviteeteista mieleenpainuvin oli matka Érquyn rantakaupunkiin, jossa puimme märkäpuvut päälle ja lähdimme merelle suppailemaan ja melomaan kanooteilla. Sain käyttööni asunnon yläkerrassa sijaitsevan pienen työhuoneen. Kävimme myös melomassa kajakeilla ja sup-laudoilla tuulettomalla merellä, mikä sekin oli mieleenpainuva kokemus. Huhtikuussa viikon vastavierailulle lähti 20 opiskelijaa sekä opettajat Tarja Virtanen ja Matti Rantonen. kapuiden kukinnan aikaan. Iltaisin syötiin perheissä, ja pääsin maistamaan ranskalaisia ruokia, kuten raclettea. Lisäksi vierailtiin Lamballen kaupungintalolla, opeteltiin kansantansseja ja tutustuttiin erilaisiin vesiurheilulajeihin, kuten suppailuun, surffailuun ja kajakeilla melontaan. Tammikuun vierailullaan ranskalaiset kokivat unohtumattomia hetkiä muun muassa Veteraanimajalla saunoen ja avannossa pulikoiden 20 asteen pakkasessa. Viikon aikana oli mielenkiintoista tutustua ranskalaiseen koulukulttuuriin, kouluruokailuun ja erikoisiin kohteisiimme, kuten Mont Saint Michelin luostarisaareen ja Saint-Malon merirosvokaupunkiin. Iltaisin pelasimme perheen kanssa minulle ennalta tuntematonta lautapeliä ja söimme herkullista ruokaa. Päivän kaikki kohteet olivat huikaisevia, enkä olisi tavallisena turistina niitä löytänyt. Perheet järjestivät meille iltaisin erilaisia aktiviteetteja. Matkan aikana sää oli pääosin hyvä: alkuviikosta oli viileämpää, mutta loppuviikko oli pelkkää auringonpaistetta ja lämpöä. Jussi Mikkonen: Tammikuinen viikko ranskalaisten vieraidemme kanssa oli ikimuistoinen