— Ilmeisesti sillä riittää tällä seudulla ruokaa, eikä se koe tulleensa pahemmin häirityksi, kommentoi Iitin Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Iiro Sokero Iitinseudulle torstaina. Susia arvioidaan olevan Suomessa noin parisataa. tammikuuta klo 06.28 mankalalaiseen Kajanderin perheeseen. — Seurataan rauhassa tilannetta, hän toteaa. Se on siis kovasti mieltynyt Iitin seutuun. Iitin kunnan edustajat kävivät tervehtimässä ja onnittelemassa tulokasta viime viikolla. Sokero kertoo, että Iitin rhy:llä on tiivistä havaintojen vaihtoa Elimäen ja Anjalan yhdistysten kanssa. Esimerkiksi Uudellamaalla on tiettävästi kaksikin susireviiriä, joilla elää kymmenkunta sutta. Puheluihin vastaavat tehtävään perehdytetyt sairaanhoitajat. Perjantaina Ylen radiouutisissa kerrottiin, että susi oli karkotettu Elimäellä metsään torstaina, eikä siitä ole sen jälkeen saatu havaintoja. Iitin kunnan palveluista olemme tyytyväisiä etenkin neuvolapalveluihin, ja odotamme Pikku-Vieterin valmistumista, Anniina Kajander kokosi. Iiro Sokero muistuttaa, että niin kauan kun susi pysyy poissa taajamista eikä aiheuta vahinkoa, se saa liikkua luonnossa aivan vapaasti. alv.) LUMIMARJA TIRRONEN RITVA LAUNESKOSKI IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Vuoden käsityötekniikka 2020 on veistäminen Vuosikymmenen ensimmäinen vauva syntyi Kajanderin perheeseen Iitin 2020-luvun ensimmäinen lapsi syntyi 2. Linnealle tilanne on uusi, joten hän totuttelee pikkuveljeensä, mutta ottaa innokkaasti kontaktia, Anniina Kajander kertoi. Henkeä uhkaavissa tilanteissa (esimerkiksi kova rintakipu, hengitysvaikeus, tajuttomuus, halvausoireet, kouristelu) soitetaan aina hätänumeroon 112.. Vauvan nimiäiset on suunniteltu pidettäviksi maaliskuun lopulla. Kummin tehtävät on ottamassa vastaan peräti neljä henkilöä. Susia on viime vuosina tavattu jopa pääkaupunkiseudulla. Päivystysavusta saa myös yleisempää neuvontaa ja ohjausta mahdollisesti päivystyskäyntiä tarvitseviin vaivoihin. Hätätilanteessa Akuutti24-päivystykseen voi hakeutua myös soittamatta. Ne elävät yleensä 2-15 yksilön laumoissa. Anniina ja Kusti Kajanderin tulokas on poikavauva, jolla oli syntyessään painoa 3.610 grammaa ja pituutta 48 senttiä. Jos soittajan tila ei vaadi käyntiä päivystyksessä, voidaan hänelle antaa ohjeita itsehoitoon tai ohjata omalle terveysasemalle seuraavana arkipäivänä. PHHYKY: Soitto 116 117 -päivystysapuun ennen Akuuttiin hakeutumista Hyvinvointiyhtymän ensihoitoja päivystyskeskus Akuutti24:n asiakasmäärät ovat nousussa, ja palveluissa esiintyy ajoittain ruuhkaa. Karkotuspäätöksen oli tehnyt poliisi, ja se on voimassa tämän viikon loppuun saakka. Susi on ollut rauhoitettu eläin vuodesta 1973. päivänä maaliskuuta 2020 www.iitinseutulehti.fi Sivu 3 Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 17 • 66. Karkotuksessa saa käyttää kovia ääniä, ammuksia ja koulutettuja koiria. — Ennen Akuuttiin hakeutumista on syytä soittaa maksuttomaan 116 117 -päivystysapunumeroon, jotta ammattilainen voi tehdä hoidon tarpeen arvioinnin ja ohjata suoraan oikeaan hoitoon tai palveluun, yhtymä opastaa tiedotteessaan: — Päivystysapu palvelee äkillisissä sosiaalija terveysongelmissa ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Iitin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anniina Peltola (vas.), kunnanjohtaja Riku Rönnholm ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Eemeli Lehtinen kävivät tuomassa kunnan onnittelut tämän vuoden ensimmäiselle vauvalle Kusti ja Anniina Kajanderin perheeseen. Kunnan edustajien vierailusta Kajanderit olivat otettuja: — Ilohan on meidän puolellamme, tuli päivään kivaa vaihtelua. — Tämä susi ei käyttäydy mitenkään uhmakkaasti, eikä se ole aiheuttanut vahinkoa lauantain 22.2. YLE: Susi sai karkotuspäätöksen Eri puolilla Kymenlaaksoa liikuskellut susi kuvattiin keskiviikkona illansuussa Haapakimolassa jolkottelemassa. Perheeseen kuuluu entuudestaan yhden vuoden ja 9 kuukauden ikäinen Linnea, josta näin tuli isosisko. jälkeen. Päivystysavussa on takaisinsoittojärjestelmä. — Sudet eivät ehkä enää kaipaa niin suurta erämaata ympärilleen kuin ennen, Sokero sanoo. Pöydän päädyssä isosisko Linnea. — Peruslapsiperheen arkea elämme. Sokeron mukaan tilanne on harvinainen, mutta ei ennenkuulumaton. Asiakkaita pyydetään kääntymään ensisijaisesti oman terveysaseman puoleen. Maanantaina 2. vuosikerta • 2020 • N:o 5120 Irtonumero 2,50 E (sis
Iitin taannoisessa matkailuillassa ei voinut välttyä ajattelemasta, että näinköhän paikkakunnalla oikeasti ymmärretään, minkä mittaluokan hulabaloo tänne MotoGP:n myötä tulee. Miten sitä voisikaan ymmärtää, kun ei vastaavasta ole kokemusta koko Suomessa, saati pienessä Iitissä. Maininta Kausalasta ”lähimpänä kylänä” on sijoitettu sivuille huomaamattomasti, ja turisteja ohjataan palveltaviksi lähimpiin kaupunkeihin: Lahteen ja Kouvolaan. Säätiedot:. Työttömiä oli kaikkiaan noin 16.600, koko valtakunnassa reilu neljännesmiljoona. Se on kuunneltavissa myös YLE Areenassa kuukauden ajan lähetyksen jälkeen. Keväällä 2019 koulutettiin ensimmäinen erä tutoreita, ja nyt joukossa on kymmenkunta aktiivista Geronet-tutoria. — Lepän urvut ovat urpiaisten mieliruokaa. Missä Iitti. Visit Lahden MotoGP-tapahtumasivuilla lähimmän junaaseman kerrotaan olevan Kouvolassa. Hiljaisuus aiheen ympärillä ei ole omiaan rauhoittamaan mieliämme, koska se antaa viitteitä siitä, että kuvantamisesta huolehtiminen on uhrattu muuhun toimintaan pääsemisen hintana. Kausalassa 2.3.2020 LUMIMARJA TIRRONEN lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Iitin työttömyys aleni edelleen Kaakkois-Suomen työllisyyskatsauksen mukaan Iitin työttömien työnhakijoiden määrä aleni edelleen. Kirjaston digiopastuspäivään voi osallistua oman matkapuhelimen, tabletin tai kannettavan tietokoneen ongelman kanssa ja saada apua leppoisilta ja asiantuntevilta vertaisohjaajilta. KaakkoisSuomessa Iittiä alemmat työttömyysprosentit olivat vain Lemillä (8,6%) ja Taipalsaarella (7,6%). Aamuhartaus lähetetään klo 6.15 ja uusintana 7.15. Työttömiä työnhakijoita oli tammikuun lopussa 570 vähemmän kuin vuosi sitten, yhteensä runsaat 11.000 henkilöä. Sipponen on iittiläisille tuttu pitkäaikaisena Perheniemen Evankelisen Opiston rehtorina ja Elimäen kirkkoherrana. Mutta viime syksyn huolenaiheestamme eli kuvantamisen säilymisestä emme ole kuulleet mitään. Avoimia työpaikkoja Iitissä oli tammikuun lopussa 32, vuosi sitten 13. päivänä 2020 Kuinka käy kuvantamisen. Päijät-Hämeenkin puolella työttömyys laski. Hän on osallistunut Iitin seurakunnan toimituksiin vielä eläkepäivinään. Os. Iitin edunvalvojien pitäisi olla hereillä viimeistään nyt. Yli 50-vuotiaita, pitkäaikaistyöttömiä ja nuoria oli työttöminä yli tuhat vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Kaupungin työttömyysprosentti oli tammikuun lopussa 12,1. Pitäkää luottamushenkilöt nyt puoliamme. Vielä mahtuu mukaan ja Kymenlaakson kesäyliopisto etsii lisää aktiivisia, vapaaehtoisia senioreita digitaitojen vertaisohjaajiksi. Digitutoriksi ryhtymiseen tarvitset: rohkean ja innostuneen asenteen, halun auttaa kanssaihmisiä sekä älypuhelimen, tabletin tai tietokoneen peruskäyttötaidot. Digiopastusta ikäihmisille Iitin kirjastossa tiistaisin 3.3., 7.4. Geronet-tutoreita eli ohjaajia on mukana kirjastojen toiminnassa muiden vapaaehtoisten nettiopastajien kanssa. Esimerkiksi sunnuntaina 12.7. Geronettutorit toimivat vapaaehtoisina vertaisohjaajina avoimilla digitukivastaanotoilla sekä erilaisissa digikoulutuksissa opettajien tukena. Ruuhkaa on taatusti muillakin teillä. Tuttu ääni aamuhartauksissa Rovasti Päivi Sipponen on YLE Radio 1:n aamuhartauspuhujana keskiviikkoisin koko maaliskuun ajan. Toivon itse parasta ja muistutan muidenkin adressin allekirjoittajien puolesta kuvantamisen merkityksestä terveysasemallamme. Allekirjoittaneen silmissä huolta matkailuillassa herätti etenkin se, miten taidokkaasti Lahti Events tähyilee niin itään kuin länteenkin Iitin ja Kausalan yli. Näin ei saa olla MotoGP-viikonloppuna, kun Iittiin tulee kymmeniä tuhansia ihmisiä ja kisat televisioidaan yli 200 maahan. Tänä talvena urpiaisia on ollut erityisen paljon, Vuohijärven rannalla mökkeilevä Immonen kertoo. Työttömyysprosentti oli 8,9. Hankkeessa paitsi koulutetaan ohjaajia eli tutoreita, he myös kiertävät kevään mittaan kirjastoissa antamassa opastusta nimenomaan ikäihmisille. Urpiaiset lepän urpujen kimpussa Jouni Immonen kuvasi mökkirannassaan Jaalan Paljakassa urpiaisia tervaleppien urpujen kimpussa. Logistiikkapalveluista vastaava taho ei tuntunut tietävän, että Kausalassa on juna-asema, jolla pysähtyy parisenkymmentä junaa vuorokaudessa. Kouvolassakin työttömyyden lasku jatkui: vuoden takaiseen verrattuna 261 hengellä. ja 5.5. TÄNÄÄN Päivä Yö 3,0 m/s +3 Tiistai Päivä Yö 1,7 m/s +2 -2 Keskiviikko Päivä Yö 2,0 m/s -2 Torstai Päivä Yö 3,9 m/s -2 Perjantai Päivä Yö 1,8 m/s +2 -1 Grafiikka: Bulls. Tilaisuudessa kerrottiin, että samaisena sunnuntaina olisi rippikoululaisten konfirmaatio Iitin kirkossa. 044 747 8518. klo 12.00-14.00. Kausansaarentie 3, puh. Eläkeliiton Iitin yhdistyksen puolesta VEIKKO IKONEN puheenjohtaja Digilaitteiden käyttöä opastetaan ikäihmisille Iitin kirjastolla Seuraava opastuskerta on jo huomenna tiistaina Kymenlaakson kesäyliopisto on mukana Geronet-hankkeessa, jolla tavoitellaan ikäihmisten digitaitojen edistämistä. Paikalla olleet Lahti Eventsin edustajat avasivat monen silmiä. Samoin olemme saaneet seurata, kuinka kiireellä kuntamme johto reagoi yhteisyrityksen rajoihin ja pyrkimykseen saada Iitti mukaan ensimmäisessä vaiheessa yhteisyrityksen alueeseen. Elokuisissa testiajoissa sanaa ”Iitti” ei näkynyt missään koko tapahtuma-alueella. Lahden työttömyysprosentti oli tammikuun lopussa 13,4. Olemme saaneet lukea Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän asioista ja toiminnoista viime aikoina varsin runsaasti. eläkkeelle siirtyneet piispat ovat esitelleet elämäänsä kristittynä. Jos näin on, rippilasten muualta tulevat vieraat eivät välttämättä pääse kovin jouhevasti Iittiin tai ainakaan täältä pois. Sitä on tarjolla myös Iitissä, ja huomenna tiistaina on jo seuraava opastuskerta. Samoilla sivuilla kerrotaan kattavasti Lahden, PäijätHämeen ja Kouvolan nähtävyyksistä, mutta Iitin nähtävyyksistä siellä ei puhuta halaistua sanaa — lukuun ottamatta Vuolenkoskea, josta esitellään kahdeksan eri kohdetta Lahden seudun nähtävyyksien alla. valtatie 12 tulee olemaan niin tukossa, että kukaan järkevä ihminen ei suunnittele sille iltapäivälle mitään ylimääräisiä menoja, jotka edellyttävät valtatiellä liikkumista. Kaikkiaan työttömiä oli tammikuun 2020 lopussa 266 henkilöä, 18 vähemmän kuin vuosi sitten. 040 483 3800, kirjasto@iitti.fi Ohjaajaksi ryhtymisestä kiinnostuneet, yhteys jaana.lauhkonenteravainen@kymenlaakso.fi, puh. Aamuhartaudet kuuluvat sarjaan, jossa esim. Avoimia työpaikkoja oli Päijät-Hämeessäkin vuodentakaista enemmän, 426. Koko Kaakkois-Suomessa työttömien työnhakijoiden määrä kuitenkin lisääntyi 0,8 prosentilla. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN LIISA ALATALO RITVA LAUNESKOSKI TÄSTÄ TÄNÄÄN Maanantaina maaliskuun 2
Olut kannattaa tarjoilla hyvin jäähdytettynä, jolloin sen maku on raikkaimmillaan. Jos oksa on tukeva, sen voi aluksi katkaista ylempää oksan ohuemmasta kohdasta. Vaakunan käyttöön Iitin kunnanhallitus on myöntänyt luvan Iitin Maatilatorille. — Aina vuollaan itsestä poispäin, oli tärkein ohje. Ensin Ahokas näytti, miten puukollakin voi pilkkoa puuta, ja hyviä nuotiontekoaineksia tehtiin vuolemalla kiehisiä. Aloittelijan olut tämä ei välttämättä ole, mutta uteliaan ja vaihtelunhaluisen kyllä sekä tietysti olueltaan vahvaa makuelämystä kaipaavan, totta kai. Siroa, pitkäkaulaista 0,33 litran pulloa somistaa etiketti, jossa komeilee Iitin kunnan vaakuna ja alla teksti Iitti Red Ale . Vasemmalla siroja sytykepuita ja kiehisiä nuotioon, oikealla hauskannäköisiä kaarnalaivoja leikkeihin. Veikkaan, että tämä olut on parhaimmillaan ruokajuomana. Veistäminen on Taitoliiton valinta Vuoden 2020 käsityötekniikaksi, joka on vaarassa kadota. Puukalikan reunasta vuollaan lastuja, joita ei vuolla irti, vaan ne jätetään puuhun kiinni. huhtikuuta, jolloin vuollaan kaarnalaivoja tuohipurjeella. Taito Kymenlaaksossa tapahtuu kuitenkin vielä kevään mittaan. (Kuva: Iitin Maatilatori.). Esimerkiksi Taidon ja käsityön viikkoa vietetään Kouvolan taidekeskuksessa 14.-18. Kolmanneksi ohjelmassa oli kaarnalaivojen vuolemista. — Jokainen voi tehdä oman mieleisensä tikun. TÄNÄÄN 3 RITVA LAUNESKOSKI RITVA LAUNESKOSKI ” Maku on pehmeä ja makeahko Maanantaina maaliskuun 2. Tuhdin makunsa ansiosta se kestää varmasti mausteitakin. Oluelle tyypillistä on runsas, pehmeä ja kestäväkin vaahto ja upeanpunainen juoman sävy. www.taitokymenlaakso.fi Vuolemisen taito tuo sekä hyötyä että huvia. Lagereihin umpikyllästyneenä oli mielenkiintoista ottaa tällainen maistamishaaste vastaan — ihan omasta uteliaisuudesta. Ensinnäkin on hienoa , että on lähdetty tavoittelemaan jotakin erilaista. Sen jälkeen vuoltiin nuorista koivunvarsista makkaratikkuja. Oluen valmistukseen on käytetty etikettitietojen mukaan vettä, ohramallasta, humalaa ja hiivaa, ja tuotteen kerrotaan olevan pitkään kypsytetty. Iitti sai oman Red Alen Maatilatorin valmistuttama, Iitin vaakunalla varustettu nelosolut pannaan Kanavan panimolla Vääksyssä Iitti on saanut oman oluen, ilmeisesti kautta aikain ensimmäisensä. Iitti Red Ale -pullo kuvattuna Hiidenvuorella. Ohuisiin lastuihin nuotiotuli tarttuu mukavasti. Maku on makeahko ja pehmeä, täyteläinen ja tasapainoinen, ja lopussa kiitos seisoo, kun humalan aromit viipyilevät kauan suun perukoilla. Asialla on ollut Iitin Maatilatori, joka on valmistuttanut oluen Vääksyssä Kanavan Panimolla. Prosentteja on 5,5. Tärkeää oli, että tikunvarresta oksat poistetaan oikein: jälleen vuollaan itsestä poispäin ja oksan ulkopuolelta. Kirjaston Kirmossa Iitin kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Pekka Ahokas opasti kaikenikäisiä käyttämään puukkoa oikein. Kyse on käsityöläisoluita valmistavasta pienpanimosta, joka aloitti toimintansa 2016. — Taitaa monelle, erityisesti nuorille, älypuhelin ja tietotekniikka ylipäätään olla tutumpia kuin puukon käyttäminen, Ahokas uumoili. Se tuo olueen myös sopivan kuivahkoa suutuntumaa. päivänä 2020 Puukolla vuolemisesta hyötyä ja huvia Kirjastolla tehtiin kiehisiä, makkaratikkuja ja kaarnalaivoja Koulujen hiihtolomaviikolle sattui Iitin KulttuuriQ:n tapahtumista muun muassa vuolemista. Usein kiehiset saavat kiharaisen ilmeen. Tikkupäät, joihin makkara kiinnitetään, vuollaan puhtaaksi puun kuoresta, Ahokas neuvoi. — Kaarnaa saa kerätä vain maanomistajan luvalla, eikä makkaratikkuoksienkaan keruu kuulu jokamiehenoikeuksiin, Ahokas muistutti. Hänen mukaansa kotiseutuyhdistys ei pidä tällä tietoa muita vuolemispajoja. Vuoleminen vaatii paikoin voimaa. (Kuva: Pekka Ahokas.) Nuppu Lehtimäki otti kunnon haasteen peratessaan vuolemalla monioksaisesta koivunvarresta esiin makkaratikun. Huokoisesta kaarnasta sai melko nopeasti muotoiltua veneen mallin. Pekka Ahokas antoi neuvoja. Itse pidän siitä, että tikun pää on kaksihaarainen, jolloin siihen saa makkaran tukevasti kiinni
Nuuttilalle on ominaista yhdistellä eri materiaaleja keskenään. — Olen ollut pienestä pitäen kiinnostunut sammakoista. Teosten nimet ovat Nuuttilalle tärkeitä. Viime kesänä valmistuneen Yön kuningatar -nimisen sekatekniikkatyön keskiössä on vanha sängynpääty. — Tämä kylä on minulle hyvin tärkeä paikka. Kotinäyttelykierroksella käytiin läpi Nuuttilan tuotantoa huone huoneelta. Työt eivät välttämättä valmistu kerralla, vaan prosessi voi olla kerroksellinen: ensin työhön löytyy yksi osa ja vasta paljon myöhemmin toinen. Erään tekijälleen merkityksellisen työn nimi on Savinen sielunelämä ; nimi viittaa Saarasten savisiin peltoihin. Kaiken tekemiseni juuret ovat Saarasten savisessa maassa, Mape Nuuttila sanoo. Mape Nuuttila esittelee sekatekniikkatyötä, johon kuuluva tarjotin on ollut hänen vanhempiensa häissä. Jos yritän suunnitella, pieleen menee, kymmenkunta yksityisnäyttelyä pitänyt ITE-taiteilija kertoi. Paras työni on nimeltään Rakastuneet rupikonnat . Moni tuntee Nuuttilan pöllöistään, ja pöllötöitä onkin kodissa runsaasti esillä. Vuosien varrella Nuuttila on innostunut monista eri tekniikoista. Toinen rakas eläinaihe on ollut sammakko. Usein Nuuttila hyödyntää ITE-taiteessaan vanhoja käyttöesineitä, kuten siivilöitä tai pyykkilautoja. Valokuvaus kulkee koko ajan mukana, ja viime aikoina kädentaitaja on innostunut erityisesti korttien askartelusta. Pitkän harkinnan jälkeen se on nyt muuttanut uuteen kotiin. — Isän ja äidin hääkakku oli tämän tarjottimen päällä, Nuuttila tietää. helmikuuta järjestetyllä kulttuuritapahtumalla. Osa Nuuttilan töistä on vähäeleisen tyylikkäitä, osa sympaattisen humoristisia.. — Tyylini on runsas, ja annan materiaalin viedä, Mape Nuuttila luonnehtii. KULTTUURI 4 LUMIMARJA TIRRONEN Maanantaina maaliskuun 2. Saarasten kyläseura osallistui Iitin KulttuuriQ:n viettoon Nuuttilassa 22. Kotitalon aitasta on löytynyt paljon töihin päätynyttä materiaalia, samoin sukulaisten ja naapureiden kätköistä. Mape Nuuttila kertoili ITE-taiteensa tekniikoista, materiaaleista ja inspiraation lähteistä. päivänä 2020 Saarasilla kuultiin tarinointia ITE-taiteesta KulttuuriQ:n vieraat saivat opastetun kierroksen Mape Nuuttilan kotinäyttelyssä Hedelmävadit ovat kauniita myös lattialla. — Suunnittelu ei ole minun juttuni. Peräkammarissa soi Pyry Ojalan ja Jesse Niemen Metsäkirkko -levyn kokeellinen äänimaailma. Keramiikan ohella hän on työstänyt muun muassa lasia, hevosenjouhia ja kuparilankaa. Mape Nuuttilan ja Sepe Ojalan koti on täynnä hurmaavia yksityiskohtia. Keramiikka on usein mukana hänen töissään tavalla tai toisella, mutta ei suinkaan ainoana materiaalina
Viime kesänä aloittanut toiminnanjohtaja Kati Klaavuniemi on aloittanut valmistelut tiedotuskampanjasta, jolla kisavieraita houkutellaan Kouvolan keskustaan. Oppilaani ovat ekaluokkaisia, Suomen esikouluikäisiä. Se se vasta kamalaa on. Muutama päivä sitten aloin tehdä opetusvideoita. Se tiesi Matias Salon valmentamalle ruunalle ykkösrataa Jokimaan finaaliin. Monessa perheessä isovanhemmat ja lastenhoitajat ovat siihen liian pehmeitä. helmikuuta. Pääjuhla oli kutsuvierastilaisuus ja tilat rajalliset, joten yhdistyksissä ympäri maan saattoi seurata juhlaa suorana striimattuna lähetyksenä. Hoitajakin on lapsille saatava, jos etätyöt eivät onnistu. Pahimmillaanhan meillä sairastuu kausi-influenssaan vuositasolla jopa miljoona suomalaista ja kuolee pari tuhatta suomalaista ja enemmänkin.” HUS:in apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen A-studiossa 26.2.2020. Jotkut haukottelevat pyjamissaan ja vaikuttavat olevan vielä puoliksi unten mailla. Avaan tietokoneen ja klikkaan itseni joka-aamuiseen tapaamiseen halukkaiden oppilaiden kanssa. Sukuruunan (e. Sitten hän käy isän kanssa lounaalla. Aiemmin Vermossa Marja-Leena Raskisen Koivun Tuisku kiri niin ikään neljänneksi. Kiinan rajalle on Saigonista matkaa parituhatta kilometriä. Oppilaat ikävöivät kavereitaan ja minä oppilaita. Iitin valtuustosalissa oli tunnelmaa, kun runsas yleisö seurasi suoraa lähetystä Eläkeliiton 50-vuotisjuhlasta Helsingistä. Toki jotkut oppilaat tekevät tehtäviä hyvinkin kurinalaisesti. Iitissä juhlaa seurattiin Iitin kunnantalon valtuustosalissa, jonne oli yhdistyksen puheenjohtajan Veikko Ikosen mukaan kertynyt ennätysyleisö: — Koskaan meidän näissä tapahtumissamme ei ole ollut näin hyvää yleisömenestystä. Tarkoitus on jakaa tietoa sekä kilpailualueella että verkossa, josta ihmiset ovat nykyisin tottuneet hakemaan tietoa. Ääni kuulostaa teennäiseltä, ja kasvot ovat jotenkin vanhemmat kuin kuvitelmissa. Christa Packalenin valmentama ja Hannu Torvisen ohjastama nelivuotias ruuna karkasi rauhallisen avauskierroksen jälkeen 14-vauhdilla kymmenien metrien voittoon. Eräskin viidesluokkalainen kertoi viettävänsä kaikki arkipäivät isänsä työpaikalla pienessä toimistohuoneessa. — Jaamme kisa-alueella myös flaijereita. Kouvolan Sanomat 22.2.2020 ”Minusta meidän suomalaisten tulee oikeasti olla huolissaan tällä hetkellä meillä väestössä kiertävästä kausi-influenssasta, joka on juuri saavuttamassa seuraavien viikkojen aikana kansallisesti huippunsa. Niin paljon kuin opettajana välillä kaipaakin hiljaisia toimistopäiviä, ei koulurakennus ole mitään ilman lapsia. Ennen juhlaohjelman seuraamisen aloittamista yhdistys nautti 50-vuotisjuhlakahvit kotitekoisten täytekakkujen kera. Varotoimenpiteet ovat siis järeät. Talli RaviRingin omistama Celebrity Lane on startannut tiiviisti Kavioliigalähdöissä ja niin myös toissa lauantaina Mikkelissä, missä se teki näyttävän kirin kolmannesta sisältä ehtien kolmanneksi. Koko maa on poikkeustilassa, koska vanhempien on huolehdittava koulujen etäopetusmateriaalin kanssa lastensa opetuksesta, omien töidensä ohella. Kaduilla kulkee megafonillisia autoja, jotka tiedottavat hygieniasta. Etätuntien suunnitteluun menee paljon aikaa, ja se on tottumattomalle melko puuduttavaa koneen näpyttelyä. Videotapaamisissa osa ajasta menee hämmästyneeseen tuijotteluun. Eläkeliitto on 50-vuotias, ja sen pääjuhlaa vietettiin Helsingissä Finlandia-talolla keskiviikkona 26. Takaa kirinyt Kurtakon Hulda vei kuitenkin voiton maalikamerassa. Menen töihin aamulla normaalisti kahdeksaksi. Huutelemme ihastuksissamme toistemme nimiä, myös niiden, jotka eivät ole paikalla. Pehmoleluja ilmestyy kameran eteen, ja pikkusisarukset haluavat nähdä itsensä ruudulla. Tällä palstalla ihmetellään maailmanmenoa Ho Chi Minh Cityssä — kaupungissa, jossa monet asiat ovat outoja ja sekavia, mutta myös kertakaikkisen hurmaavia. päivänä 2020 Keski-ikäinen Iitin tyttö, Vainosen Miska, lähti ekaluokan opeksi Etelä-Vietnamiin. 80 kävijän raja on mennyt rikki, Ikonen oli tyytyväinen. Ja sitten se minun elämääni vaikuttava isoin juttu: koko kaupungin koulut ovat kiinni neljättä viikkoa. Samassa lähdössä radoille palasi epäselvään ja vieläkin keskeneräiseen doping-asiaan liittyvä Sanna-Kaisa Liukkosen Maisteri Jutila, joka kiri keskijoukoista kärjen vauhtia kuudenneksi. Alkaisipa tavallinen koulu jo! Olisipa tämä poikkeustila jo ohi! Eläkeliiton Iitin yhdistys juhli viisikymppisiä ennätysjoukolla HOOBEE Wille’s Rainpower aloitti voitolla Inton Rilla ja Celebrity Lane totossa Iittiläisrekisterissä uransa aloittanut Wille’s Rainpower esitti Jokimaan kirilenkillä vakuuttavaa ylivoimaa. Niin minäkin. Asuintaloni hissit desinfioidaan useita kertoja päivässä. Käsien desinfiointiaineet ja maskit ovat Saigonin kaupoista loppuneet. 5 RITVA LAUNESKOSKI Maanantaina maaliskuun 2. Perhe jäi Suomeen, mutta sosiaalisen median keksijälle myönnettäköön joku valtavan iso pokaali. Lahdessa oli myös Katariina Inkerin Gene Touch, joka hyödynsi kärjen ylivauhdin ja esitti sisäpareista ulkoratoja pitkin 16-vauhtisen kirin neljänneksi. Lexus Font) omistaa Ecurie des Garcons Pauvres, jonka iittiläisomistajat ovat Kimmo Saaristo ja Timo Arminen. Rauhallisesta vauhdista Inton Rilla kiri päätöspuolikkaan 27-vauhtia ja sai otteen johtavasta Mitorista. (…) — Keräämme kisaviikonlopulta kaikki tapahtumat yhteen ja teemme siitä yhteismarkkinoinnin, Klaavuniemi kertoo. Laiskuus taitaa voittaa opiskelut kotioloissa monella — varsinkin jos kotona ei ole päivisin aikuista, joka pitäisi tomerasti opiskelukuria. Hienon esityksen Lahdessa teki myös Eeva Niemisen omistama ja Pekka Niemisen valmentama Inton Rilla, joka lähti Kim Pesosen ohjastamana takamatkalta reippaasti ja pääsi toiseen ulos. ”Kouvolan Ydinkeskusta ry aikoo ottaa oman osansa Kymiringillä järjestettävästä Moto GP -kilpailusta heinäkuussa. Iltapäivät tyttö viihdyttää pikkusiskoaan. Töissä olen kuitenkin. Englannin lisäksi korealaiset pälpättävät nauraen koreaa ja vietnamilaiset vietnamia. Sairastuneita ei vielä ole koko maassa kuin parikymmentä. Tai sitten lapset on otettava töihin mukaan. Pidämme nimittäin etäkoulua. Kun oppilaitani alkaa ilmestyä ruudulle videoyhteyden kautta, näen silloin tällöin myös vilahduksia vanhemmista, joiden koko olemus huutaa: ”Alkaisipa tavallinen koulu jo! Olisipa tämä poikkeustila jo ohi!”. Aamupäivän tyttö opiskelee tiukasti. Lili Nash, i. Koronavirus sulki koulut Olet varmasti kuullut koronaviruksesta
Kotijoukkue esitteli naisten sarjassa debytoineen, vasta C-ikäisen Silmu Cihangerin, joka kantoi paineet keskipelaajan roolissa loistavasti. Taloudenhoitajana jatkaa Tuula Käkelä. Vastaanottovirheet kuitenkin riisuivat Yrityksen lopullisesti voittotaistelusta. Käsitellään vuosikokousasiat. päivänä 2020 HOOBEE Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät Maanantai ja torstai Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu Eeva Sihvola ja Minna Tervo 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu Ilmoitusten jättöajat Seurapalsta ja pikkuilmoitukset asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,00 E /pmm Kiitosilmoitus 40 E /kpl Etusivu (silmä) 100,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,00 E /kpl Palveluhakemisto 45,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Hallituksessa jatkavat Timo Hopponen, Rauno Jaakkola, Aapo Metsäpelto, Matti Niittymaa, Tuula Kivinen, Matti Rantala, Kerttu Hietanen ja Esa Anttas. Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Matti Rantala ja sihteeriksi Timo Hopponen. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. To: broilerpata kiinalaisittain, riisit, vihreäsalaatti, ruisleipä (sydänmerkkiateria) . Ti: possukastike, perunat, salaatti. Hallitus Korso vei Yritystä 3-0 Korson Veto oli ”epäkohtelias” vieras Kausalassa pelatussa naisten 2B-noususarjan lentopallo-ottelussa. Joukkueen ykköseksi pelasi hienosti raatanut Nea Ojala, jonka passipeli olisi onnistuneen vastaanoton myötä tarjonnut hyökkääjille useitakin vaihtoehtoja. Kesäkahvilassa vielä kaksi vuoroa vapaana Iitin Kirkonkylän kesäkahvilassa on toukokuussa kaksi kahvilavuoroa vielä vapaana. Myöhemmin Yritys oli pelissä mukana vain hetkittäin; esimerkiksi kolmannen erän alussa, jossa Joanna Puukka toi voimaa vaisuun verkkopeliin. Suosittu Muistelukerho jatkaa edelleen toimintaansa seurakuntakeskuksessa. Vuolenkosken maaseutunaiset ry:n kevätkokous ke 11.3.2020 klo 18 Vuolenkosken seuratalolla (Vuolenkoskentie 1231 A, 19160 Huutotöyry). 6 Maanantaina maaliskuun 2. Toimikunta Helluntaisrk. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Jaalan koulun ruokalista 2.–6.3.2020: Ma: kasvispyttipannu, kiinankaali-kurkkusalaatti (sydänmerkkiateria) . Kansallista Veteraanipäivää vietetään osallistumalla kunnan järjestämään Veteraanipäivän juhlaan Kausalassa. Pe: lasagnette, porkkana-lantturaaste (sydänmerkkiateria) . Pe: liha/broilerpyörykät, perunasose, salaatti. helmikuuta. Toiminnantarkastajiksi valittiin Matti Mikkola ja Juhani Ahtiainen ja piirikokousedustajiksi Juha Laitinen, Rauno Jaakkola ja Aapo Metsäpelto. Avainnippu putosi S-marketin parkkipaikalle Avainnippu on pudonnut Smarketissa asioineelta liikkeen parkkipaikalle viime keskiviikkona. Ke: uunimakkara, perunasose, porkkana-kaalisalaatti. Ti: juustoinen kirjolohikeitto, päärynä, grahamsämpylä. 2020 klo 10.00 Nastolan kunnantalon valtuustosaliin. Kausala Keskikatu 2 Ke 4.3. Mikäli kokouksen päätösvaltaisuuteen vaadittavaa 1/3 äänimäärästä ei ole kokouksessa edustettuna, aloitetaan klo 10.30 uusi kokous, jossa voidaan tehdä yhtiön sääntöjen mukaan päätöksiä läsnäolijoiden kesken. 03 757 5285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–10 p. Lisäksi joka päivä: leipä, levite ja ruokajuoma. Kokouksessa käsitellään uoman peruskunnostukseen liittyviä toimenpiteitä. Lohkossa kolmantena oleva KoVe nuiji nuoren kotijoukkueen suoraan kolmessa erässä pistein 22-25, 15-25, 13-25. Tervetuloa! Johtokunta Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 2.–6.3.2020: Ma: kasvissosekeitto, leikkele. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite. Myös Kymenlaakson sotaveteraanipiirin järjestämään virkistyspäivään Kymenlaakson Opistolla Inkeroisissa osallistutaan. Lisäksi tiedossa on muita tapahtumia ja virkistystä.. To: kirjolohikiusaus, kasvikset, salaatti. klo 17.00 Rukousilta Iitin Invalidit ry Sääntömääräinen kevätkokous pidetään ke 18.3.2020 klo 12.00 Anninmäessä. Lisätietoja asiassa antaa sivistystoimenjohtaja. toukokuuta ja 15.-17. Mikäli löydät avaimet, voit tuoda ne Iitinseudun konttoriin, josta avainten omistaja on niitä jo ehtinyt kysyä. Tervetuloa! Johtokunta Kymentaan Kyläseuran sääntömääräinen vuosikokous seuratalolla (Kymentaantie 677) sunnuntaina 8.3.2020 klo 14. Yhdistyksen ja hallituksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti edelleen Timo Heikkilä. Tilaushinnat 1.1.2020 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 105,00 ulkomailla 114,50 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 115,00 ulkomailla 114,50 Jakeluhäriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p. Koulujen hiihtolomat ja sairastelut muuttivat Yrityksen kuusikkopeliä ainakin nimellisesti. Ke: ohrapuuro, mehukeitto, leikkele. Vapaana ovat jaksot 4.-7. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Vieraat joutuivat koville vain avauserässä, jossa Yritys pelasi tasaisesti. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Pieksämäki Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 www.iitinseutulehti.fi Kiroileva siili Lassi ja Leevi 012 Mustjoen ja Kurrinojan perkausyhtiö kutsuu osakkaat yhtiökokoukseen tiistaina 17.3. Iitin Sotaveteraanien Naistoimikunta jatkaa aktiivista toimintaansa Tuula Kivisen johdolla. toukokuuta. Iitin Sotaveteraanit ry järjestäytyi Iitin Sotaveteraanit ry piti vuosikokouksensa Kausalan seurakuntakeskuksessa 14. Osoite Pekkalantie 5, 15560 Nastola. Vuoroja voi hakea Iitin kunnan verkkosivujen kautta tai hakemalla paperisen lomakkeen Monitorista kunnantalolta. Seurakunnan järjestämä virkistyspäivä Heinlahdessa, Iitin Ladun ruskaretki Veteraanimajan kodalle ja Veteraanin jouluateria pikkujouluineen ovat edelleen mukana ohjelmistossa
pian maaliskuun aikana Ulla Matikalle puh. Käsityökerho kokoontuu kirjastolla maanantaina 9.3. klo 12-14. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Veden valtakunta 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Totuuden taakka 13.15 Fennada-klassikot: Kultainen vasikka (S) 14.48 Lii-Filmin uutta ja parempaa (S) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.40 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.10 MOT 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.52 Totuuden taakka 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Ilmanlaadun vaikutuksista 20.00 Akuutti 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Outlander Matkantekijä 22.55 Oddasat 23.10 Marja Sannikka 23.40 Puoli seitsemän 00.10 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.3. Upea laiva ja kauniit maisemat Tukholman saaristossa. Uudet ja vanhat kuorolaiset rohkeasti mukaan. Kausalan seudun Martat. Pelikerho kirjastolla 23.3. mennessä johtokunnan jäsenille nimimerkillä varustettuna. 09.10 Kauniit ja rohkeat 09.35 Emmerdale 10.05 Villa Hintikka 11.05 Neljän tähden illallinen 11.35 Hei me rakennetaan! 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Kotoisa 14.30 Stadi vs. 7 Maanantaina maaliskuun 2. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Pitääkö olla huolissaan. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Näin se vain on 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 10.46 Sydämen asialla (7) 11.00 Pisara 11.05 Jumalanpalvelus 12.05 Muisti: Atomimiehet 12.35 Totuuden taakka 13.20 14.41 Juurakon Hulda (S) 14.49 Arkistokuvia: Heikinkadun historiaa (S) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Arto Nyberg 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Totuuden taakka 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Venetsian viimeiset kauppiaat 20.00 MOT 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Paratiisi (12) 22.45 Oddasat 23.00 Prisma: Kuolluttamerta pelastamassa 23.55 Puoli seitsemän 00.25 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.3. Suljetussa kuoressa oma nimi, osoite ja puhelinnumero. Uusi aika on 19.–20.3. 040 557 4979. Seuraottelu lauantaina 7.3. 06.52 Kaapo (S) 07.16 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 07.30 Kuiske (S) 07.39 Meidän vauva 07.44 Simo (S) 07.51 Ritari Mikke (S) 08.03 Askarrellaan 08.08 Ella, Oskari ja Huu (S) 08.22 Galaxi 08.23 Urheiluhullut (S) 08.25 08.47 Lassie (7) 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Kummeli (7) 11.00 15.02 Casualty (12) 15.03 15.52 Casualty (12) 16.05 Uusi päivä (S) 16.35 Muumilaakso 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Muumilaakso 18.25 Holby Cityn sairaala (12) 19.25 Huonosti käyttäytyvät koirat 20.10 Syke (12) 21.00 Verta, hikeä ja T-paitoja 21.30 DOOLEY: Kids selling drugs online 22.00 Dejta 22.45 Karppi (12) 23.30 00.22 Our Girl (12) MTV3 06.15 Aamusää 06.25 09.05 Uutisaamu 09.06 Mitä tänään syötäisiin. Tähän mennessä tulleet ilmoittautumiset pidetään voimassa. 09.10 Kauniit ja rohkeat 09.35 Emmerdale 10.05 Kotoisa 11.05 Mitä tänään syötäisiin. Iitin yhdistys. 13.3. Muistelujen lomassa kahvittelua. MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.06 Mitä tänään syötäisiin. Ilm. 050 358 1222 tai siht. Käsityökerho kirjastolla 18.3. Harjoittelemme Elimäen Mieslaulajien kanssa yhdessä maanantaisin. 040 576 2666. Kaikki joukolla mukaan! Jäsenmatkalle Fazer Experience ja Iittala & Arabia -muotoilukeskukseen lähtijät. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Kotoisa 21.00 Supernanny Suomi 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hotel Swan Helsinki 23.35 Rikostutkija Bergman (12) 00.30 Bullets (12) 01.30 Miehitetty (7) 02.30 112 (7) 03.25 Aaveiden jäljillä (12) 04.20 05.15 Hei me rakennetaan! Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Ritariprinsessa Nella 06.25 Bing (S) 06.35 Disneyn esikoulu: Fancy Nancy Clancy (S) 07.00 LEGO City Adventures (S) 07.15 Disney esittää: Ducktales (7) 07.40 LEGO Ninjago (7) 07.55 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu 08.20 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikon 08.40 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 09.00 Asuntokaupat sokkona (S) 10.00 Rempalla kaupaksi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Huvila & Huussi 14.55 Neljän tähden talkoot 15.25 Eläinsairaala (S) 15.55 MasterChef Australia 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Neljät häät Amerikassa 19.00 Kimpassa 20.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit 23.00 Hyvät ja huonot uutiset 00.00 Suomen huutokauppakeisari 01.00 Kadonneen jäljillä (S) 02.00 Supertähdet (S) 03.25 05.00 Astral-TV Keskiviikko 4.3. Merja Pekkala p. 18.30 The Voice of Finland 20.00 Kimpassa 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 22.00 Poliisit 2020 23.00 Hyvät ja huonot uutiset 00.00 Kimpassa 01.00 Kadonneen jäljillä (S) 02.00 Supertähdet (S) 03.25 05.00 Astral-TV Tiistai 3.3. Kohteinamme ovat Kunda ja Rakvere, jossa myös majoitumme. Marttailta Kouvolassa la 14.3. klo 10-13. Äyräpääntie 1, Nilakkajärvi. Jos tarpeeksi lähtijöitä pääsemme haminalaisten kyydissä. Kilpailutyöt on toimitettava 3.3. Iitin kirkossa. TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.3. Esiintyjänä Taneli Mäkelä. Muistelukerho on tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille. Matka on kaikille avoin. Vielä ehdit osallistua Iitin maaja kotitalousseuran käsityökilpailuun. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Kaappaus keittiössä 21.00 Hotel Swan Helsinki 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Bullets (12) 23.35 NCIS: New Orleans (12) 00.30 Putous 01.55 Kotoisa 02.50 Hei me rakennetaan! 03.45 Farang (16) 04.40 05.35 Farang (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Ritariprinsessa Nella 06.25 Bing (S) 06.35 Disneyn esikoulu: Fancy Nancy Clancy (S) 07.00 LEGO City Adventures (7) 07.15 Disney esittää: Ducktales (7) 07.40 LEGO Ninjago (S) 07.55 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7) 08.20 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7) 08.40 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 09.00 Asuntokaupat sokkona (S) 10.00 Rempalla kaupaksi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Huvila & Huussi 14.55 MasterChef Australia 16.25 Onnenarpa 16.30 Remppa vai muutto Vancouver 17.30 PlayOff: Haluatko jalkapallotähdeksi. Harjoitustunnit Kuusankosken keilahallissa tiistaisin klo 18–19. Kaikki mukaan viettämään iltapäivää kanssamme Anninmäkeen. Aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. Mukaan mahtuu 55 jäsentä. Tule mukaan konserttiretkelle! Aikataulu ilm. Ilmoittautumisia otetaan vastaan mahd. Muotoilukeskuksessa opastus klo 14. Iitti-Sääskjärvi. 09.10 Kauniit ja rohkeat 09.35 Emmerdale 10.05 Supernanny Suomi 11.05 Neljän tähden illallinen 11.35 Hei me rakennetaan! 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Supernanny Suomi 14.30 Kaappaus keittiössä 15.30 Neljän tähden illallinen 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. menn. 12.55 Huonosti käyttäytyvät koirat 13.40 Rattikärpäset 14.10 Motorheads 15.00 Verta, hikeä ja T-paitoja 15.30 Uusi päivä (S) 16.00 Muumilaakso 16.25 Hiihdon maailmancup: Sprintit 18.11 Muumilaakso 18.30 Häkkilinnun paluu (12) 18.55 19.19 Fleabag 21.00 Kakarat (12) 21.40 Jalkapallon Italian cup: Välierän 2. lähde mukaan katsomaan kummilapsiamme ja Viron kevättä, joka on aina vähän meitä edellä. Sinister (7) 08.40 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 09.00 Asuntokaupat sokkona (S) 10.00 Rempalla kaupaksi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Huvila & Huussi 14.55 15.09 Pientä pilaa 15.10 Neljän tähden talkoot 15.40 MasterChef Australia 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Mental Samurai Suomi 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Poliisit 2020 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit 22.00 Narcos (16) 23.05 Hyvät ja huonot uutiset 00.05 Arman ja Suomen rikosmysteerit 01.05 Kadonneen jäljillä (S) 02.05 Supertähdet (S) 03.30 05.00 Astral-TV Iitin Lauluveikkojen kuoroharjoitukset tiistaisin klo 17.15 lukiolla. 00.05 Kaappaus keittiössä 01.00 Stadi vs. S ä ä s k j ä r v e n maaja kotitalousnaisten kevätkokoontuminen keskiviikkona 4.3. Lähtö Kausala linja-autoasemalta klo 8.30 Elimäen bussilla. Lyöttilän Martat vastaavat kirkkokahveista messun jälkeen.. klo 18.00, kahvitarjoilu. Lisätietoja: www.iitinjousiampujat.fi Iitin Invalidit. Muistelukerho kokoontuu tiistaina 10.3.2020 klo 13.00 seurakuntakeskuksessa. klo 13 alkaen Heikintiellä. Tule mukaan! Jäsenretki Kimolan kanavalle la 18.7.20 klo 12. Maksu Eläkeliitto Iitin yhdistyksen tilille FI92 506901200 17170 viitteellä 1119 viim. 0400 635 316, 5.3. päivänä 2020 Maanantai 10.9. Lisätietoja saa myös kysyä. Tarkemmat tiedot matkasta Leenalta p. Kaikki mukaan. Hallitus kokoontuu kirjastolla 12.3. P e r h e n i e m e n maaja kotitalousnaiset. Opastettu kierros Fazerilla klo 10.30 ja lounas klo 12. Vierailemme Vintage Rosalita -putiikissa (Kelotie 32, Tornionmäki) klo 13. mennessä. klo 11.1512 Ravilinnassa jatkuen joka tiistai. Runsasta osanottoa toivotaan. Tule mukaan! Lyöttilän martat. suhonen@pp.inet.fi Imastun kumien kevätretki Viroon ke 13.5.–to 14.5. Bussikuljetus Vuolenkoskelle ja siellä tori ennen risteilyä. Uusia ilmoittautumisia otetaan vastaan 5.3.saakka. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Totuuden taakka 13.15 Onnenpotku (7) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 A-studio 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.52 Totuuden taakka 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 18.58 Puoli seitsemän 20.00 Unelma Oy: Elämän mittainen tehtävä 20.29 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari: Unien herra 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Erikoisryhmä Köln (12) 22.45 Oddasat 23.00 Perjantai 23.40 Puoli seitsemän 00.10 04.00 Uutisikkuna 00.26 00.38 Docstop: Lääke vai huume. MAAJA KOTITALOUSNAISET MAAMIESSEURA Iitin Eläkkeensaajat ry. Työtapa ja materiaali on vapaa. Lisätietoja antavat pj. Pelikerho kirjastolla 9.3. Ilmoittaudu heti! Tuolijumppa ti 3.3. Varattu 50 lippua. Lande 21.00 Pitääkö olla huolissaan. osaottelu 23.45 Modernit Miehet (12) 00.10 00.59 The Graham Norton Show MTV3 06.15 Aamusää 06.25 09.05 Uutisaamu 09.06 Mitä tänään syötäisiin. Sitovat ilmoittautumiset AnnaLiisalle p. Märkjärvi, Tokkolanranta klo 9-14. Perjantai 11.35 Hei me rakennetaan! 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Penn & Teller: Naruta meitä! (S) 14.30 Putous 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 040 562 6570. Valmentaja paikalla perjantaisin klo 17.30–18.30, Zeppo-halli, Tillolantie 32, Kausala. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Stadi vs. klo 12.00 Sääskjärven koululla. Kaikki joukolla mukaan! Miniristeily Turku-Tukholma ke 12–13.5. Sieltä suuntaamme keskustaan Kahviputiikki Papulaariin (Kauppamiehenkatu 1), jossa nautimme marttojen tarjoamat kahvit ja kastettavat. Käsityökerho kirjastolla 4.3. Reijo Lehtonen kertoo Kollaan kenttäpapista Jorma Heiskasesta. 4.3.2020 Maanantai 2.3. klo 10-13. Lande 15.30 Neljän tähden illallinen 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Retki Iitin Musiikkijuhlien konserttiin Verlaan 10.6.20 klo 18. Bussi ajaa Haapakimolan kautta. Marttojen kirkkopyhä 29.3. Laivalla lohileipäja kahvitarjoilu. VuolenkoskiKanava-Vuolenkoski, kesto 2,5-3 tuntia. Lande 01.55 112 (7) 02.50 Aaveiden jäljillä (12) 03.45 04.40 Hei me rakennetaan! Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Ritariprinsessa Nella 06.25 Bing (S) 06.35 Disneyn esikoulu: Fancy Nancy Clancy (S) 07.00 LEGO City Adventures (7) 07.15 Disney esittää: Ducktales (7) 07.40 LEGO Ninjago (7) 07.55 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7) 08.20 Disney: Ultimate Spider-Man vs. Yhteiskuljetuksien lähtö Kausalan torilta klo 17.30. klo 9.00. A2-hytit edullinen hinta. klo 18.30 Perheniemen kylätalolla. 06.53 Hirviökoulu (S) 07.00 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 07.18 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.29 Heimo ja Hemmo (S) 07.30 Vilkki Ankka (S) 07.43 Muru (S) 07.56 Ryhmä Hau (S) 08.21 Galaxi 08.22 Kesäleiri (7) 08.35 08.47 Belle ja Sebastian (7) 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Kakarat (12) 11.10 Alina idässä 11.40 Dejta 12.25 STRINGTROSAN Troslådans dramaqueen 12.40 Ice Town Elämää äärirajoilla 13.30 Casualty (12) 14.20 Vauvan aika 14.50 Sohvaperunat 15.40 Syke (12) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 19.59 Muumilaakso 20.00 Rattikärpäset 20.30 Playing House 21.00 Cleaner (16) 22.25 Fleabag 22.55 Häkkilinnun paluu (12) 23.20 Rouva varapresidentti (7) 23.50 00.26 Docstop: Lääke vai huume. Seuraverkkarit/-hupparit tilattavissa Urheiluja Koneliikkeestä. 0400 551 247 tai sähköpostilla leenaanneli. Muidenkin kotien nuoria tulee yhteiseen tapaamiseen, joten iloista seuraa on. klo 12.00–15.00. Parhaat palkitaan vuosikokouksen yhteydessä jonka jälkeen työt palautetaan. Iitin Kalamiehet. Veteraaniryhmän talkoot paperivarastolla tänään ma 2.3. säävarauksella.Juhlahiihdot toteutetaan aiemmin ilmoitetun ohjelman mukaisena. Tule kokeilemaan jousiammuntaa. Alakerrassa tutustumme Korentotori Vintage&Design -liikkeeseen. Seuraväki kokoontuu liikuntahallilla tiistaina 10.3. mennessä Helille p. Marttailta torstaina 5.3. on peruttu. Johtokunta kokoontuu tuntia aikaisemmin. Pilkkimestaruuskilpailut ti 24.3. myöhemmin. Eläkeliiton valtakunnalliset juhlahiihdot Anttolanhovissa 27.–28.2. 06.53 Ludovic (S) 07.05 Poppelikumpu (S) 07.10 Tete ja Mama (S) 07.19 Herää pahvi 07.25 Kaisa ja Olli (S) 07.32 Mauno (S) 07.44 Tiedonjyvä 07.55 Vekarat! (S) 08.21 Galaxi 08.22 Aappo ja Tööt (S) 08.29 Otso ja sopulit (7) 08.36 08.48 Näin meillä (7) 09.00 09.48 Casualty 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Kummeli (7) 11.00 Alina idässä 11.31 Tytöt Dubaissa, aurinkoa ja luksusjuhlia 12.05 12.54 Docstop: Lääke vai huume. klo 12-14. Suunnitellaan kevään ja kesän toimintaa. Keitele, Osuuspankin talo, os. klo 14. 12.3. Vieraaksemme tulee kappalainen Ville Hiltunen ke 4.3. Kimppakyydit seuratalolta klo 12.30. klo 12.00. Kilpailun aiheena on kassi/reppu. Minna Pekkola-Virtanen p. Viking Grace laivalla. Kevätkokoontuminen tiistaina 10.3. TV-OHJELMAT 2.3
Uuden päivähoitokauden alkaessa elokuun alussa Vuokkola saattaa saada lisää lapsia, kun pieni Muumilaakson päiväkoti Selänpäässä suljetaan — Kouluun heistä lähtee viisi, ja neljä jää varhaiskasvatuksen pariin. — Uskon, että se helpottaa monen lapsen koulutyön alkujännitystäkin. Nina Lindqvist pahoittelee perheiden puolesta näitä tilanteita. Vuokkolan päiväkodissa puolestaan tehtiin mittava remontti ja laajennus 2017-18. — Näin saisimme veroeurot tehokkaaseen käyttöön ja mahdollistaisimme varsinkin vuorohoitopäiväkotien lastenhoitajille vapaat viikonloput silloin, kun hoidontarvetta ei olekaan. Toinen muutos Jaalassa on, että Vuokkolan päiväkodin esiopetus siirtyy Jaalan koulun tiloihin elokuusta 2020 alkaen ja Peukaloisen tilasta luovutaan. — Kyllähän tämä hämmentää kovasti. Todennäköistä on, että lasten päivähoitopaikat löytyvät samalta suunnalta, missä vanhemmat käyvät työssä, ei siis välttämättä Jaalasta, Vaitinen näkee. huhtikuuta asti. Päiväkotien sulkemisista on tiedotettu vanhemmille Wilman kautta, kerrotaan Kouvolan kaupungin verkkosivuilla. päivänä 2020 RITVA LAUNESKOSKI RITVA LAUNESKOSKI ” Eskarilaisten osalta suunta on hyvä Jaalan päiväkoti Vuokkola suljettuna heinäkuun ajan Esiopetus siirtyy syksyllä Peukaloisesta Jaalan koululle Esikoululaisten tilana toimiva Peukaloinen tyhjenee syksyllä, kun eskarilaiset siirtyvät Jaalan koulun yhteisöön. Meillä ei kuitenkaan ole muuta konstia kuin laittaa päiväkoteja pitkäksi aikaa kiinni, jotta saamme henkilöstöä lomautettua. Kiinnitämme erityisesti huomioita lasten turvallisuuteen ja turvallisuuden tunteeseen. Tämä vaatii paljon järjestelyjä henkilökunnalta. Sen sijaan varsin viime tingassa tuli tieto, että Vuokkola olisi suljettuna myös viikolla 9. Hoitoaikojen pitää olla varattuna edellisen viikon maanantaihin mennessä eKouvolasta eli sähköisestä asiointipalvelusta. Jaalan Peukaloinen eli Peukku on toiminut esikoululaisten tukikohtana, mutta syksyllä eskarilaiset siirretään Jaalan koulun yhteyteen. huhtikuuta mennessä. Lindqvistin mukaan MLL saattaa tarjota maksullista ryhmähoitoa, jos vain sopivat tilat jostakin löytyvät. Palvelupäällikkö Helena Kuusisto pahoittelee tilannetta: — Lomautukset aiheuttavat varmasti osalle perheistä paljonkin järjestelyjä ja mietintää. Nina Lindqvist arvioi muutoksen olevan hyväksi: — Se auttaa sekä opettajia että lapsia, kun jo esikouluaikana itse koulu ja sen opettajat ja tietysti tulevat ensiluokkalaiset tulevat tutuiksi. — Pyrimme tässä lapsen näkökulmasta aiempaa parempiin ratkaisuihin. — Etenemme rauhallisesti, Vaitinen linjaa suhtautumista tilanteeseen. Suunta tässä asiassa on hyvä.. Sulku suunnite lmaa n voidaan tehdä muutoksia huhtikuussa järjestettävän kesäajan hoitotarvekyselyn jälkeen. Henkilöstön lomautukset ja päiväkotien sulut keskitetään kesäaikaan siksi, että silloin varhaiskasvatuksessa on vähiten hoitotarvetta, eikä silloin järjestetä esiopetusta. Aina on joitakin perheitä, joilla ei näin ole, ja matkaa kertyy kauempana olevaan hoitopaikkaan, Lindqvist kertoo: — Ratkaisua pitää ymmärtää, mutta onhan se ikävää, että se on pois lapsilta ja perheiltä. Kuusisto korostaa, että varhaiskasvatuslakia noudatetaan lomautustenkin aikana. ”Kurjaakin ratkaisua pitää yrittää ymmärtää” Mannerheimin lastensuojeluliiton Jaalan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Nina Lindqvist miettii, että päätös päiväkotien pidemmistä suluista on kohtuullinen, ja kaupunki joutuu sen vaikeassa taloustilanteessa tekemään. Näin tapahtuu nyt toistamiseen 2010-luvulla. — Lähtökohta yleisestikin on, että päiväkoti on kesällä aina jonkin aikaa suljettuna, kun suuri osa lapsista voi olla kotona vanhempien loman aikaan. Se voisi helpottaa vanhempien suhtautumista ja merkityksellisyyden tunnetta, että lapsiperheitä aidosti kuullaan ja halutaan luoda heitä arvostavaa ilmapiiriä, Lindqvist kokee. Vuokkolan päiväkoti on tulevana kesänä suljettuna yli kuukauden lomautusten vuoksi. 8 Maanantaina maaliskuun 2. Varahoitopaikkana toimii Santatiellä Voikkaalla toimiva Voikkaan päiväkoti. Google Maps -ohjelman mukaan päiväkotien välimatka on lähes 18 kilometriä. Hän on tyytyväinen, että tieto kesän sulkuajasta tuli jo helmikuussa, jotta perheillä on aikaa reagoida siihen ja järjestellä asioita. Vuokkolassa lomautus toimeenpannaan toisen kerran 2010-luvulla. Perheille hyvitetään hoitomaksussa kaikki ne hoitopäivät, jolloin he järjestävät lapsensa hoidon itse ajalla 1.6.-2.8.2020. Kouvolan kaupungin päiväkodit ovat auki tavallista rajoitetummin tulevana kesänä Kouvolan kaupungin talouden tervehdyttämiseksi järjestettävien lomautusjaksojen takia. Ymmärrän kyllä vanhempia; heillä on oikeus kommentoida. Peukaloinen otettiin käyttöön syksyllä 2008. — Jos joku toinen paikka on perheen kulkemisen kannalta parempi, voi aina kysyä hoitopaikasta toista sijoittumispaikkaa, kertoo varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Helena Kuusisto. — Vanhemmilta toivoisin yhteisvastuullista asennetta eli sitä, että varatut hoitoajat käytettäisiin tai ilmoitettaisiin niiden käyttämättä jättämisestä ajoissa. Perussuunnitelma perustuu tietoihin viime kesän varhaiskasvatuspaikkojen käyttöasteesta eri perhekeskusalueilla eli siitä, miten hoitopäivät toteutuivat kesäheinäkuussa. Lautakunta tekee ensin päätökset, me päiväkodeissa teemme suunnitelmat sekä hoidontarvekyselyt. — Lapsilla on oikeus tavoitteelliseen ja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Nämä päivät tulee olla ilmoitettuna hoitotarvekyselyn yhteydessä 24. Tämä koskee erityisesti yöja viikonloppuhoitoa, sanoo Helena Kuusisto. Jos varattuihin aikoihin tulee tämän jälkeen peruutuksia, pitää niistä ilmoittaa tekstiviestillä päiväkodin ryhmän puhelimeen tai ilmoittaa henkilökunnalle lasta hakiessa. Suunnitelman mukaan Jaalan päiväkoti Vuokkola on suljettuna reilun kuukauden eli 29.6.-2.8.2020. Kyselyyn voi vastata Wilmassa 24. Näin ei lopulta käynytkään, kertoo varhaiskasvatusyksikön johtaja Minna Vaitinen: — Hoidontarvekyselyn perusteella tuli tieto, että 15 lasta tarvitsee hiihtolomaviikolla hoitoa, joten totta kai me pidimme talon auki, Vaitinen sanoo. — Toivoisimme kaupungilta entistä avoimempaa ja nopeampaa tiedonkulkua