Jos PHHYKY:n hallitus päättää tänään viedä asiaa eteenpäin, Rönnholmin mielestä Iitin olisi hyvä päästä uuteen järjestelmään mukaan heti ensimmäisessä aallossa eikä vasta kolmen vuoden päästä. Jos valtio ottaa sote-uudistuksen myötä yhtymän osuuden vastattavakseen, voitotkin menevät valtiolle. Yhte istyötä Iitin kunnan johdon kanssa Erhola kehuu. — Yhtymän muut oman tuotannon toimipisteet olisivat kaikki Lahden länsipuolella, ja Iitti olisi kaukana niistä. Osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen. Tässä tilanteessa on parempi tehdä edes jotain suunnitelmia, kuin olla tekemättä mitään. Terveystalo tai Mehiläinen tuskin olisivat kiinnostuneita yhteisyritykseen lähtemisestä, jos ei toimintamallilla olisi edellytyksiä tuottoon. Erhola ei näe mitään ongelmaa siinä, että Päijät-Hämeessä kiirehditään uutta systeemiä, vaikka valtion suunnitelmat ovat auki. Tämän nyt tarkasteltavan vaihtoehdonkin osalta ajatuksemme ovat hyvin pitkälle Suomen hallitusohjelman mukaisia, Erhola sanoo. Iitin kunnanjohtaja Riku Rönnholm suhtautuu varovaisen optimistisesti PHHYKY:n suunnitelmaan. Poissuljettua ei ole sekään, että malli otettaisiin Iitissäkin käyttöön jo ennen vuotta 2023. Yhtymähallitus päättää tänään maanantaina, tekeekö se periaatepäätöksen yhteisyrityksestä, jolloin asian valmistelu käynnistetään. Yhteisyritys tuottaisi alkuvaiheessa Lahden, Nastolan ja Kärkölän terveyskeskuspalvelut, suun terveydenhuollon palvelut, perustasoiset mielenterveysja päihdepalvelut sekä fysioterapiapalveluita. Huomionarvoista on se, että muutos koskisi alle kymmenesosaa koko yhtymän budjetista ja työntekijöistä. Iitillä ei ole PHHYKY:n hallituksessa edustusta, joten Iitti ei hallituksessa asiaan pääse vaikuttamaan. Iitin terveyskeskuksen seinässä saattaa lukea Terveystalo tai Mehiläinen jo lähitulevaisuudessa.. Maanantaina 20. Kuitenkin meillä on ollut paljon palveluyhteistyötä Nastolan ja Lahden kanssa. — Olin valtiolla töissä ennen tuloani Päijät-Hämeeseen, ja olen seurannut sote-uudistuksen valmistelua pitkään. päivänä tammikuuta 2020 www.iitinseutulehti.fi Sivut 4-5 Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 5 • 66. — Onhan se a inakin suunnitelma. Lukuina muutos koskisi noin 480 työntek ijää, mikä on kahdeksan prosenttia yhtymän työntekijöistä. Hänen mukaansa Iitti on hiukan hankalassa paikassa, ja Iitin palveluiden tuottamisen kanssa on ollut haasteita. Nyt on tosiaan kyse melko pienestä kokonaisuuden osasta, Erhola sanoo. vuosikerta • 2020 • N:o 5108 Irtonumero 2,50 E (sis. alv.) Vauhti kiihtyi loppuvuonna 2019 LUMIMARJA TIRRONEN IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI PHHYKY:n toimitusjohtaja Marina Erhola: ”Olemme joka tapauksessa naimisissa yksityisen tahon kanssa” Iitin kunnanjohtaja suhtautuu varovaisen myönteisesti yhtymän yksityistämissuunnitelmiin Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä tiedotti viime viikolla suunnitelmastaan perustaa yhteisyritys yksityisen terveydenhuoltoalan toimijan kanssa. He siirtyisivät uuden yhteisyrityksen palvelukseen liikkeenluovutuksella. Heillä on melko tehokkaat prosessit, Erhola tietää. Mielestäni emme voi vain odottaa, vaan järkeviä ratkaisuja on keksittävä pian. Jos se nyt katkeaisi, riskinä on, että Iitissä kustannukset vain kasvaisivat. — Yhtymä on ulkoistanut jo noin puolet terveyskeskuslääkäreiden ja -hoitajien palveluista, joten olemme joka tapauksessa naimisissa yksityisen tahon kanssa, Erhola muistuttaa. Yksityinen toimija omistaisi yhteisyrityksestä enemmistöosuuden eli vähintään 51%. Sen vuoksi ajattelen, että jos tähän mennään, niin mennään mieluummin heti. En näe tätä suoralta kädeltä huonona vaihtoehtona, päinvastoin. — Tämä on erittäin tärkeä asia tiedostaa. Valtakunnallista sote-uudistusta on odotettu pitkään, koska se siirtäisi rahoitusvastuun kunnilta valtiolle. Erhola sanoo, että mikäli yhteisyritys perustetaan ja se alkaa toimia Lahden ja Kärkölän osalta hyvin, muilla PäijätHämeen kunnilla on siihen ikään kuin optio. Yhtymän budjetista uuden yhteisyrityksen tuottamat palvelut muodostaisivat yhdeksän prosenttia eli noin 70 miljoonaa euroa. Mahdollinen voitto koituisi molempien omistajien hyväksi, joten Erholan mukaan kuntien taloudellinen tilanne ei ainakaan huononisi muutoksen myötä. Vuoden 2023 alkuun mennessä järjestelmän piiriin olisi suunnitelman mukaan liitetty kaikki Päijät-Hämeen kunnat Sysmää ja Heinolaa lukuun ottamatta. PHHYKY:n toimitusjohtaja Marina Erhola kertoo Iitinseudulle , että käytännössä yksityinen toimija olisi joko Terveystalo tai Mehiläinen. — Valtakunnallista soteratkaisua on odotettu ja odotettu. Kolmas vaihtoehto olisi Pihlajalinna, mutta Mehiläinen ja Pihlajalinna ovat yhdistymässä, mikäli kilpailuviranomainen ei näe niiden yhdistymisessä ongelmaa. Päijät-Häme on koko ajan ollut edelläkävijä: jos valtakunnallinen sote-uudistus menee maaliin, täällä sote-palveluilla on jo maakunnallinen järjestäjä. — Ei se mahdollinen voitto välttämättä niin kovin kummoista olisi, mutta yksityisen puolen toimijat ovat kuitenkin kiinnostuneita yhteistyöstä ja sitä tehdään nyt jo paljon. Rönnholm myöntää, että terveyspalveluiden osittaiseenkin yksityistämiseen liittyy periaatteellisia ja ideologisia kysymyksiä, jotka eivät ole ihan läpihuutojuttuja. Rönnholmin mielestä on selvää, että nykyinen malli ei toimi, koska sote-kustannukset karkaavat käsistä. Marina Erholan mukaan mitään ei ole lyöty lukkoon, vaan Lahdesta ja Kärkölästä aloittaminen on vasta suunnitelma, joka voi vielä muuttua. Suurin osa PHHYKY:n henkilökunnasta on töissä muualla kuin terveyskeskuksissa tai hammashoidossa: PäijätHämeen keskussairaalassa, Lahden kaupunginsairaalassa, kuntoutussairaala Jalmarissa, tehostetun palveluasumisen yksiköissä, kotihoidossa, lastensuojelussa ja sosiaalipuolella
Kausalassa 20.1.2020 LUMIMARJA TIRRONEN lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Talvet eivät ole veljeksiä Talvi on ollut poikkeuksellisen leuto koko Suomessa, ja keskilämpötilan osalta tästä tammikuusta saattaa tulla koko mittaushistorian lämpimin. Suunnitelmat olivat kuitenkin muuttuneet, kertoo rakennustarkastaja Markus Rajamäki: — Keskustelin hakijan kanssa puhelimitse hakemuksesta viime viikolla, ja kävi ilmi, että tarkoitus onkin pitää leirintäaluetta avoinna vain muutamia päiviä suurtapahtuma-aikoina eli festarityyliin. Lautakunta suhtautui ilmoitukseen kuitenkin suopeasti, ja esittää asian edelleen kunnanhallitukselle. Jo marraskuussa keskusteltiin oikaisuvaatimusten tekemisestä koskien muutamien kylätalojen tulevaisuutta, kun kunnalla oli aikomus vetää niiden vuokratuki pois säästösyistä. päivänä 2020 TÄSTÄ TÄNÄÄN LUMIMARJA TIRRONEN RITVA LAUNESKOSKI RITVA LAUNESKOSKI Helluntaisrk. 22.12.2019 Iitti Meidän on uskottava, että yhä olet olemassa, jossakin, että yhä katselet meitä, joskus, että yhä rakastat meitä, jotenkin. Tämän vuoden kokoukset aiotaan pitää vuoron perään eri kylissä; ensimmäinen kokous pidettiin eilen Säyhteellä. Neuvottelukunnan myötävaikutuksella kootaan kylien rivejä. Seuraava kokouspaikka valitaan aina kussakin kokouksessa erikseen. Meteorologien ennusteiden mukaan kunnon talvea ei välttämättä tänä vuonna tule ollenkaan, tai jos tulee, se jää hyvin lyhyeksi. Säätiedot: Herätys päättäjät Suomessa on käyty hämmästyttävän vähän keskustelua siitä, miten vanhustenhoidosta selvitään sitten, kun suuret ikäluokat tulevat ikään, jossa hoidontarve kasvaa merkittävästi. Eilen pidetyn kokouksen esityslistalla oli myös matkaopaskoulutus sekä Kyläohjelman päivittäminen. Muutokset ovat niin suuria, että niihin valmistautuminen olisi pitänyt aloittaa jo. Perlaconin laskelmien mukaan tämä tarkoittaisi yhteensä 450 työpaikan vähentämistä maakunnan varhaiskasvatuksesta ja alakouluista. Yli 74-vuotiaita on kymmenen vuoden päästä yli 12.000 enemmän kuin toissa vuonna. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN Maanantaina tammikuun 20. Työikäisten määrä vähenee noin 9.000 henkilöllä, kun taas eläkeikäisten määrä kasvaa suunnilleen saman verran. Kiitämme sukulaisia ja ystäviä osanotosta. Meidän on uskottava, että kaikella on tarkoituksensa, jonkinlainen, jotta hyväksyisimme lähtösi, kuitenkin. Rakenteista realisoitunee vain umpisäiliö jätevesille, vaikka alkuperäisessä hakemuksessa oli mainittu myös vastaanottorakennus sekä grillikota. Porkkanan saa kaupan päälle!”. Rakkaamme Sari Marianne YRJÖLÄ s. Jos sopeuttamistoimia ei tehdä ajoissa, edessä on hälyttävä resurssipula vanhustenhoidossa ja vajaakäyttöä lasten ja nuorten palveluissa. Perlaconin arvion mukaan ikäihmisten määrän nopea kasvu lisää hoitohenkilökunnan tarvetta maakunnassa 700-800 henkilöllä. Hakemuksen perusteella hankkeesta olisi aiottu koko kesäkauden käytössä olevaa ja vähin erin rakentuvaa aluetta. Tämä tarkoittaa, että myös Iitissä tarvitaan lähivuosina useita kymmeniä lähihoitajia lisää. Rakkaudella kaivaten äiti Satu ja Risto sekä Erik, Riina ja Eliina Taru ja Mika sekä Niki Annika ja Jani sekä Tomas Sari on siunattu läheisten läsnä ollessa. ”Muutokseen mennään joka tapauksessa, vaikka kriisin kautta”, Leppänen varoittaa. PäijätHämeen liitto ja Kuntaliitto ovat teettäneet Iitinkin sopeutusohjelmaa parhaillaan laativalla konsulttiyhtiö Perlaconilla selvityksen, joka tarjoaa tiukkaa dataa tilanteesta. Kunnanvaltuusto kuitenkin ratkaisi asian talousarviokokouksessaan niin, että vuokratuki on tämän vuoden ajan vielä entisellään. klo 18 Rukousilta Lyöttilän leirintäaluetta puolletaan Suunnitelmat olivat merkittävästi muuttuneet Iitin rakennuslautakunta on käsitellyt saamaansa ilmoitusta Lyöttilään suunnitellusta leirintäalueesta. Jos vanhustenhoito sakkaa jo nyt, mikä mahtaa olla tilanne sitten, kun huoltosuhde on huomattavasti nykyistä heikompi ja hoidettavia on paljon enemmän. Alempi kuva kelluvasta porkkanasta vesiämpärissä on otettu samassa paikassa tässä kuussa. Tilastokeskuksen viime syksynä ilmestynyt väestöennuste on onneksi vähän herätellyt päättäjiä. Kyläohjelma on laadittu vuonna 2006. Lautakunta edellyttää, että kunhan suunnitelmat tarkentuvat ja valmistuvat, on hakijan toimitettava hyvissä ajoin tiedot leirintäalueen varustuksen toteutustavoista ja tarvittaessa haettava niitä varten asianmukaiset toimenpidetai rakennusluvat. 2.8.1966 Iitti k. Vastaavasti sekä varhaiskasvatusikäisten että alakouluikäisten lasten määrä Päijät-Hämeessä vähenee tämän vuosikymmenen kuluessa noin neljänneksellä vuoden 2018 tasosta. Alue on maakuntakaavassa kulttuuriympäristön tai maiseman kannalta tärkeä alue, ja lautakunta edellyttää, että leirintäaluetoiminta toteutetaan maisemaan sopeuttaen. Lukijamme Mikko Tarvonen Perheniemestä lähetti kotipihaltaan viime vuoden tammikuussa ottamansa kuvan, jossa lumiukko patsastelee hankien keskellä. Kuten Päijät-Hämeen maakuntajohtaja Laura Leppänen on haastatteluissa sanonut, kunnissa ei ymmärretä, mihin kaikkeen syntyvyyden lasku vaikuttaa. Toisin oli viime vuonna. Lisäksi alueelle tulisi siirrettävät wc-kontit. TÄNÄÄN Päivä Yö 4,2 m/s +2 +3 Tiistai Päivä Yö 5,4 m/s +3 Keskiviikko Päivä Yö 5,5 m/s +1 -2 Torstai Päivä Yö 2,7 m/s -1 -1 Perjantai Päivä Yö 4,0 m/s +2 Grafiikka: Bulls. Leirintäalue sijaitsee Lyöttiläntien varressa, ja on kooltaan 1,3 hehtaaria. Kausala Ke 22.1. Sen saatteeksi Tarvonen kirjoitti: ”Myydään lumiukon tekotarpeet. Rakennustarkastaja Rajamäki ja tekninen johtaja Harri Hoffren olivat tehneet alueelle maastokäynnin. Kyläasiain neuvottelukunta jalkautuu kyliin Iitin kyläasiain neuvottelukunta kokoontui marraskuussa kohtalaisen isojen asioiden äärellä. Päijät-Hämeessä asukasluvun arvioidaan laskevan liki 7.400 henkilöllä tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. Marraskuussa pohdittiin myös KymiRingiin ja sen suurtapahtumiin liittyen kylissä tarjolla olevia majoitusvaihtoehtoja ja niiden tarjoamista tapahtumavieraille
Kimmo oli kotona Kausalassa viisija kolmivuotiaan kanssa. — Silloin mietitytti, selviääkö sitä edes itsensä kanssa. Eskarin alkaminen tiputti Iidan omaishoidontuen alemmalle tasolle. — Kuten Emman sisaruksetkin sanovat, hän saa iloa monista asioista. Hän ei alkanut kannatella päätään, kääntyä eikä syödä riittävästi. TAUS:in neurokirurgi oli huomattavasti optimistisempi kuin synnytyslääkäri oli ollut. — Puhumme Emmalle paljon, ja hän kuuntelee musiikkia. He käyvät välillä halaamassa Emmaa ja huolehtivat tämän voinnista. Perheen toimeentulo on ”siinä ja siinä”, mutta säästäväisyydellä pärjätään. Tampereen uusi lastensairaala avattiin viime syksynä, mutta Emman syntymän aikoihin tilat olivat ahtaat ja vanhanaikaiset: Iida yöpyi milloin vanhempainhuoneessa, milloin toimenpidetai suihkuhuoneessa. Kimmo sen sijaan meinasi pyörtyä vastaanotolle. Myöhemmin selvisi, että vauva oli saanut kohdussa aivoverenvuodon, joka aiheutti vesipäisyyden. Sen vuoksi tutkittiin myös vauva, Iida Ripatti muistelee: — Kävi ilmi, että vauvan päässä ei näy lähes ollenkaan aivokudosta, ainoastaan vettä. Vammaisilla lapsilla on pidennetty oppivelvollisuus. Se oli hyvä hetki, Iida muistaa. Tyttö ei edelleenkään puhu eikä kävele. Kristittyinä suhtaudumme elämään muutenkin luottavaisin mielin. Puolen vuoden jälkeen Emma pääsi Tampereelta ensin Lahteen keskussairaalaan ja sitten kotiin Iittiin. — Emmassa ei kuitenkaan tapahtunut fyysistä kehitystä. päivänä 2020 LUMIMARJA TIRRONEN Kausalassa asuvat Iida ja Kimmo Ripatti ovat vaikeasti vammaisen Emman vanhempia. Perheen elämä alkoi noudattaa uutta rutiinia. Vanhemmat osaavat tulkita Emman itkuisuudesta, onko tällä kipuja. Emma tykkää esimerkiksi eskarista, suklaasta ja Pikku Kakkosen Seikkailukoneesta , Iida hymyilee. TÄNÄÄN 3 Maanantaina tammikuun 20. Tieto oli murskaava, mutta Iida muistaa pysyneensä melko rauhallisena. Carea-koulu on tarkoitettu kaikista vaikeimmin kehitysvammaisille lapsille, ja Emman ryhmässä jokaisella lapsella on oma aikuinen. Pahalta tuntuu se, jos ulkopuoliset vihjaavat toivovansa Emman kuolevan jo pois. Osasta tilapäishoitoa piti luopua, jotta korkeampi tuki saatiin takaisin. Emmalle järjestyi kunnallinen päivähoito kotona yksilöllisellä suunnitelmalla. — Me elämme koko ajan ikään kuin pikkulapsiaikaa, koska Emma tarvitsee apua kaikessa. — Se oli kauheaa ja kaoottista aikaa, Iida ja Kimmo muistelevat. Nykyään Emma syö myös itse, mutta lisänestettä ja -ravintoa menee PEG-napin kautta. Hänellä on lähihoitajan koulutus, ja sairaalassa hän oppi ymmärtämään monia koulutuksesta tuttuja asioita käytännössä. Eskarissa harjoitetaan esimerkiksi motorisia ja sosiaalisia taitoja. Iida kulutti aikaa sairaalassa katsomalla televisiota ja lukemalla. Vanhemmilla lapsilla oli kova ikävä äitiään. — Akuutissa joudutaan käymään noin kymmenen kertaa vuodessa, vaikka Emma ei ole mitenkään superherkkä. Emmalle asennettin ihon alle suntti, jonka kautta selkäydinnestettä siirretään aivoista vatsalaukkuun. Emmalla on sängyn yläpuolella kilisevä lelukaari, josta hän saa itse ääniä aikaan. Äänet ovat pienelle tytölle sitäkin tärkeämpiä. Katselemme välillä kirjoja ja erivärisiä esineitä, Iida kertoo. Tällä hetkellä huolta aiheuttavat etenkin toistuvat epilepsiakohtaukset. — Onneksi olen luonteeltanikin pihi. — Puhumme paljon ja tulemme hyvin toimeen keskenämme. Silloin Emman elämä on kiinni siitä, kuinka nopeasti hän saa apua. Jos päähän ei mahdu enempää tietoa, on mukava laittaa aivot narikkaan, Iida sanoo. Kausalalaisten Iida ja Kimmo Ripatin perheessä eletään päivä kerrallaan. Lähellä asuvat isovanhemmat ovat olleet korvaamaton apu, varsinkin kun Emman molemmilla mummoilla on hoitajataustaa. — Sitä joskus kuulee, Iida kertoo: — Mutta meidän ajatusmaailmassamme vaikeasti vammaisenakin voi elää ihan hyvää elämää. Kimmo sai vähitellen otteen arjen pyörittämisestä kotona, mutta Iidan oli vaikea keskittyä mihinkään kotona ollessaan. Viime syksynä Emma aloitti varhaistetun eskarin Kymsoten Carea-koulussa Kuusankoskella. Iidan vointi oli niin huono, että hänet otettiin sisään Tampereen yliopistolliseen sairaalaan jo viikkoa ennen synnytyksen käynnistämistä. Nyt viisivuotias Emma oli sairaalassa elämänsä ensimmäiset kuusi kuukautta. Hän kertoi Iidalle ja Kimmolle, että Emman kaltaisten lasten auttamiseksi voidaan tehdä paljonkin. Emman sisarukset ovat nyt 9ja 10-vuotiaita. Puolen vuoden välein Emma on osastojaksolla keskussairaalan neurologisella osastolla, Iida kertoo. Se oli raskasta aikaa. Liikkumattomuus aiheuttaa myös lonkkakipuja. Hän on myös lähes sokea. Iida Ripatin kaksi aikaisempaa raskautta olivat sujuneet normaalisti, ja lapset olivat syntyneet terveinä. On korkeamman kädessä, koska Emman aika tulee täyteen. Myös suntti voi koska tahansa mennä tukkoon: niin on käynyt vajaan viiden vuoden aikana kahdesti. — Päätin, että jomman kumman asian teen kunnolla, ja valitsin Emman hoitamisen. Päijät-Hämeen keskussairaalan synnytyslääkärin antama ennuste oli karu: jos vauva ylipäätään selviää synnytyksestä, se ei elä pitkään. Se on intensiivistä, ja yövalvomisia tulee usein. Muistan siitä lähinnä väsymyksen ja ajatusten kaaoksen, Iida sanoo. Arkea eletään Emman tilanteen ehdoilla. — Yritin myös imettää Emmaa, ja pullotin kotona ollessani maitoa. Minulla on aina sairaalakassi pakattuna. Elämä vaikeasti vammaisen lapsen kanssa ei ole pelkkää huolta ja murhetta Kaksi viikkoa ennen kolmannen lapsensa syntymää Iida ja Kimmo Ripatti suunnittelivat syntyvän vauvan hautajaisia. Kun Iida ja Kimmo ensimmäisen kerran kuulivat tyttärensä aivovammasta, pari pohti, miten heidän avioliittonsa mahtaa selvitä muuttuvassa elämäntilanteessa. Sairaalakuukausina Iidasta tuli myös innokas penkkiurheilija: hän seuraa jääkiekkoa ja odottelee jo seuraavia olympialaisia. — Kahden viikon sisällä vauvan päänympärys alkoi kasvaa ja ensimmäiset epileptiset kohtaukset tulivat. Iida korostaa, että perheen elämässä on paljon iloisia päiviä. Kun Emma täytti kolme vuotta, hän meni päiväkotiin, mutta kokeilu jäi alle vuoden mittaiseksi. Iida oli aina kaksi yötä Tampereella sairaalassa ja kaksi kotona. Emman aivovamma näkyy monin eri tavoin. Emman hoitajasta tuli tärkeä ihminen koko perheelle. Iidasta tuli Emman täysipäiväinen omaishoitaja. — Voi olla, että Emmalla on hiukan näkökykyä. — Siinä on sellaista huoletonta möhläilyä. Emma tulee käymään koko peruskoulunsa samassa paikassa. Molemmilla on myös omat rentoutumiskeinonsa. Kotona on hyvä olla, mikä on tärkeää, koska olemme hyvin sidottuja kotiin, Iida sanoo: — Jos perheessä on vammainen lapsi, monesti käy niin, että isä jää ulkopuoliseksi, ja siitä tulee railo parisuhteeseen. Hetken päästä vanhempien Emmaksi ristimä lapsi kuitenkin otettiin tarkkailuun, ja ensimmäinen leikkauskin tehtiin pian. Kimmo tykkää kierrellä kirpputoreilla, Iida taas lukee Aku Ankkaa . Ystäväpiiri on sen sijaan kaventunut. Päiväkotikokeilun jälkeen perhe sai vanhan hoitajan takaisin, ja tämä kävi auttamassa kahtena päivänä viikossa. Itse synnytys sujui normaalisti, ja vanhemmat yllättyivät iloisesti, kun vauva oli ulkoisesti aivan tavallisen näköinen. — Lääkäri epäili raskausmyrkytystä ja tutki minut, mutta ei löytänyt selitystä oireille. Myös kolmannen lapsen odotus oli sujunut hyvin, mutta raskauden loppusuoralla Iidalle ilmaantui outoja oireita. — Pari kertaa elvytystiimi oli jo hälytetty paikalle, mutta Emma selvisi. Vastasyntynyttä ei tarvinnut saman tien kiikuttaa mihinkään. Emma on aina innoissaan, kun tulee ihmisiä kylään ja hän kuulee näiden äänet, vanhemmat kertovat. Emme jaksa kovin paljoa pitää yhteyttä ystäviin, pari toteaa. Iida on yrittänyt käydä töissä, mutta yhtälö osoittautui liian haastavaksi. Kaikkea varjosti huoli Emmasta, jonka suntti tulehtui ja joka leikattiin sairaalassa lukuisia kertoja. — Se ei oikein ollut Emman paikka, Iida sanoo. Toimeentulotukea ei vielä ole jouduttu hakemaan, Iida sanoo. — Mistään ei olisi huomannut, että jotain on pahasti vialla. Nenämahaletku takasi riittävän ravinnon saannin. Iida ja Kimmo ovat kuitenkin pystyneet työstämään asiaa sekä yhdessä että kumpikin tykönään
Iitin Ehtookotiyhdistys juhli viisikymppisiään. Jaalan Yrittäjät ry:n puheenjohtajaksi vuodelle 2020 valittiin Veijo Tervonen. Iitin tulevan maakunnanvaihdoksen takia kunnanhallitus sanoi irti ympäristöpalvelut, jotka on ostettu Kouvolalta. Maakansan seuratalon lämmittämistä helpottamaan asennettiin ilmalämpöpumput. Maakansan Metsästäjät juhli seitsemänkymppisiään. Saarasten kylän metsästäjät juhlivat kuusikymppisiään. Kausalan siirtoviemärissä Tillolassa havahduttiin suureen putkirikkoon. Vuolenkosken kylä sai nimikkokokoustilan uudesta Pasilan Sokos Hotel Triplasta. Kouvolassa jouduttiin myös säästökuurille, ja Jaalasta poistettiin kaupungin tuki muutamilta liikuntapaikoilta sekä kahdelta uimarannalta. Harakkakosken siltalupahakemus tuli nähtäville ja lausuttavaksi. SYYSKUU Valtioneuvosto antoi Iitille luvan maakunnan vaihtamiseen Päijät-Hämeeseen vuoden 2021 alusta. Kunnanhallitus myönsi Iitin Maatilatorille luvan käyttää kunnan vaakunaa olutpullon etiketissä. Kausalan Kuntoutus Oy täytti 30 vuotta. Valtuusto hyväksyi esityksen äänestyksen jälkeen. Vuoden nuoren iittiläisen palkinnon sai Jarno Pasonen. Yleisö tutki innokkaasti VT 12:n tiesuunnitelmaa lukiolla. Jaalan vuoden yrittäjäksi valittiin traktoriurakoitsija Ari Heikkilä, ja Nuoren yrittäjän kunniakirjan sai Hartolan Baari & Puodin yrittäjä Sanna Riihimäki. Liikkuminen keskustassa tiivistyi huomattavasti, kun S-marketin takana oleva suuri parkkipaikka suljettiin uuden marketin rakentamistöiden ajaksi. Kaukaan kylätoimikunta järjesti hemmotteluillan naisille. Hotel Radalla avautui. Iitin imarre -kukkakauppa avasi Ruuskasen rakennuksessa. MARRASKUU Loikalan kartanon erityislastensuojeluyksikön toiminta päättyi lastensuojelulain vastaisten käytänteiden vuoksi. MotoGP:n kisapäivän vahvistuminen sai majoituksen tarpeessa olevat liikkeelle. ELOKUU Vuohijärvi soi -tapahtumasta kasvoi merkittävä kesätapahtuma Hartolan PVY-talolle, jossa nähtiin myös uusi näytelmä, Vuokko Tuomen kirjoittama Itsenäisyyden lyhyt historia Jaalan horisontista . Vuolenkoskella paljastui törkeä eläinsuojelurikos. Kausalan Kyläyhdistyksen Käy kotihin -tapahtuma onnistui: noin 600 kävijää. Iitin varhaiskasvatuksen lapset nauttivat monipuolisesti Joulumaasta Hiihtomajan ympäristössä. Kymentaan seuratalon keittiö saatiin remontoitua. Kulttuurija vapaa-aikalautakunta päätti äänestyksen jälkeen, ettei se jaa Iitin kunnan kulttuuripalkintoa, koska kuntalaisilta ei tullut ainuttakaan ehdotusta saajasta. Iitin terveysaseman röntgenin säilymisen puolesta kerätyn adressin allekirjoitti 1.323 henkilöä. Iitin paloasemalla oli koko perheen suosikkitapahtuma avoimet ovet, ja Kymenlaakson Sotilaspoikakilloilla yhteinen kirkkopyhä Iitissä. Iitin kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että Perlaconilta tilataan sopeuttamisohjelma kuntatalouden oikaisemiseksi. KymiRing avattiin MotoGP-sarjan testiajoilla, ja tapahtumaan myytiin poikkeuksellisesti lippuja yleisölle. Iitin kunnan omakotitonttien alennuskampanja puraisi, sillä syyskuussa voitiin raportoida neljästä tehdystä tonttikaupasta. Kausalan Yritys puolestaan kertoi, että naislentopallo tekee paluun Iittiin viiden vuoden tauon jälkeen. Eläkeliiton Iitin yhdistys ilahdutti Vielä virtaa -messuillaan, mutta yleisö ei sitä oikein löytänyt. Huhdasjärven Eränkävijät täytti 70 vuotta. Iitin kansalaisopisto ja liikuntapalvelut juhli opiston 50-vuotista toimintaa sekä 75-vuotiasta Ravilinnaa. PaljakkaPökölän kylätalo saatiin kunnostettua. Entinen Sampon koulu avautui lounasja tilausravintolana. Kimolan Nassikka-festarit vetivät hyvin väkeä. HYKY päätti viedä Iitin kunnan hallinto-oikeuteen siksi, että kunta ei ole maksanut yhtymälle vuoden 2018 loppulaskua. Perheniemen tuulivoimakaavaehdotus päätettiin kunnanhallituksessa asettaa nähtäville. Kausalan Kukka ja Naukion hautauspalvelu avautuivat Silmäasemalta tyhjiksi jääneissä tiloissa aivan Kausalan keskustassa. Haavistolla pidettiin kylätanssit. PHHYKY:n palveluverkkoselvityksen mukaan Iittiin jäisi vastoin odotuksia vain perustason terveysasema. Viisipäiväisen Sukujuuret Iitissä -tapahtuman järjestivät Iitin kotiseutuyhdistys ja Iitin kansalaisopiston Sukurinkiryhmä. Päätös herätti ihmetystä, ja sitä jouduttiinkin vielä loppuvuodesta täsmentämään. Kesäkimolalainen taiteilija Antero Toikka ja iittiläinen muurari Renni Sihvola yhdistivät taitonsa Korian Pioneeripuiston taideteoksessa asuntomessujen alla. 50-vuotias Halton jakoi runsaasti huomionosoituksia henkilöstölleen. Säyhteen kyläyhdistys sai uuden luotsin Pekka Welinistä. Kimolan kanavalla työt hiljenivät vuodenvaihteessa. Yläkoululaisten osin heikko osallistuminen kouluruokailuun huolestutti. Jaalan Kotiseutusäätiö jakoi lähes 150.000 euroa apurahoja. Vuolenkoskella tiedotettiin seuraavasta suurhankkeesta, Kyläkeskuksesta, jonka tuloa alettiin valmistella massiivisilla maansiirtotöillä. Iitin taloustilanne näytti vain kiristyvän syyskauden alkaessa. Pohjois-Kymen Kasvu ry myönsi tukea Jaalan nuorisoseuran kesäteatterin lavasteiden kunnostamiseen. Koskenniskan täydessä kyläkirkossa vietettiin 100-vuotisjuhlia. Sitikkalassa avattiin Suomen ainoa AVI:n luvat saanut eläintuhkaamo. Sääskjärvellä puurojuhlasta ohjelmineen nautti noin 90 henkeä. Sääskjärven uudistettu kylätalon pihapiiri laavukotineen avattiin. Jaalan Joulupolulla oli yhteisöllinen tunnelma. Perheniemen opisto täytti 95 vuotta. Vuolenkosken koulun opettaja Pirjo Mentu saateltiin eläkkeelle. Lahti Sinfonian kvartetti ihastutti soitollaan Kausalassa. Keväällä edessä on sulkujen koekäyttö ennen veneilykauden avausta. Myös Iitissä alettiin kerätä nimiä adressiin terveysaseman palvelujen säilyttämisen puolesta. Jordan Peuronius -sukuseura juhli Iitissä 30-vuotista toimintaansa. Huonekaluentisöijänä 34 vuotta toiminut Marja Pahalahti kertoi jäävänsä eläkkeelle. päivänä 2020 Vilkas uutisvuosi takana — 2019: osa II HEINÄKUU KymiRingin MotoGP-rata saatiin asfaltoitua. Kymenlaakson Taksi Oy havahtui taksien rajuun vähenemiseen Iitissä ja päätti alkaa tarjota aktiivisemmin palvelujaan. Iitin VPK juhli 90-vuotista toimintaansa, Iitin Pyrintö täytti 110 vuotta. Vuolenkoskelaiselta Finskaksen tilalta tulivat Koffin jouluoluen maltaat. Iittiläinen pitkän linjan hevosja järjestömies Jaakko Värri sai Suomen Hippoksen pronssisen ansiomerkin. Virpin Keittiö sai Kymenlaakson Maistuva maaseutu -tunnustuksen. KymiRingin MotoGP-testiajojen jälkeen kuultiin huipputallien kuljettajia. Iitin kesäteatterissa huseerasivat Rummukaisen veljekset, Jaalassa Eino Leino. Kalifornialaisnuorukaisten Crying Uncle Bluegrass Band piipahti konsertoimassa Huhdasjärvellä ennen kuin jatkoi matkaansa Kaustisen kansanmusiikkijuhlille. Postilakko vaikutti arkeen eri tavoin, ja Iitinseudun verkossa oleva näköislehti tuli aiempaa tutummaksi monelle. Uuden sukupolven peltipoliisit otettiin käyttöön Kouvolassa VT 6:lla. Tiesuunnitelman laadinta Tillola-Uusikylä -välille käynnistyi. Café Minnan Unelma avautui Jaalan kirkonkylässä. Iitin ja Elimäen mieskuorot tekivät Unto Monos -teemaisen konserttimatkan Espanjaan. Kunnallisveron korotusesitystä alettiin käsitellä. JOULUKUU Kunnan Iitti-mitalin sai ruotsin ja saksan lehtori MaijaLiisa Salonurmi. Ravilinnan pihalle nousi uusi monitoimikatos nuorisolle. LOKAKUU Kausalan torilla juotiin kakkukahvit ja kiitettiin ministeri Sirpa Paateroa lopulta rivakasti sujuneesta maakuntavaihdospäätöksestä. Luomuviljelijä Jyrki Mikkola oli LC Kausalan valinta Vuoden iittiläiseksi. Lähi-Tapiola Vellamon konttori Kausalassa sulki ovensa. Iitin VPK ennätti kesällä jo 90 vuoden ikään, ja järjesti toiminnallisen Letkurieha-tapahtuman paloautoparaateineen, suihkutusnäytöksineen ja kalustokilpailuineen.. KymiRingin MotoGPkisaviikonlopun liput tulivat myyntiin. KTM:lle ajanut Mika Kallio (vas.) ei ollut kaikkeen tyytyväinen. Asialle alkoi Eläkeliiton Iitin yhdistys. Moottoriradalla voi myös juosta, se todistettiin partiolaisten, pyrintöläisten ja Kausalan kyläyhdistyksen yhteisellä KymiRing Running Day -tapahtumalla. Iitin vuoden yrittäjänä palkittiin Kilkkilän Farmi Vuolenkoskelta ja Nuoren yrittäjän kunniakirjan sai Laso-Huolto Oy:n Lauri Sopanen. 4 RITVA LAUNESKOSKI Maanantaina tammikuun 20
Iitin maakuntavaihdoksen maaliin vienyt kuntaministeri Sirpa Paatero sai toritapahtumassa lämpimän vastaanoton. Iitin kansalaisopiston 50-vuotisjuhlaa vietettiin yhdessä liikuntatoimen ja 75-vuotiaan Ravilinnan kanssa.. päivänä 2020 Kausalan Kyläyhdistyksen Käy kotihin -tapahtuma on yleisön suosikki, ja joulun alla järjestettiin vielä toinen, muutamia joulukoteja esitellyt tapahtuma. 5 Maanantaina tammikuun 20. Kimolan kyläyhdistyksen kesätapahtumaperinne jatkui onnistuneesti koko perheen Nassikka-festareilla. Iitin Ehtookotiyhdistyksen 50-vuotisjuhlassa muistutettiin yhdistyksen olleen aina tehtäviensä tasalla. Dinairin ja Iitin kunnan japanilaiset vieraat olivat kiinnostuneita yritysyhteistyöstä sekä KymiRingistä. Radansuun historiallinen kartanohotelli alkoi herätä, kun Hotel Radalla ja sen Klubi otettiin käyttöön
Iitinseutu julkaisee Kiroilevaa siiliä sekä Lassia ja Leeviä muumien tapaan sekä maanantaisin että torstaisin. Leevi-tiikeri on Lassin uskollinen ystävä, joka edustaa usein järjen ääntä. Ennen muumeja Iitinseudun sivuilla ovat seikkailleet muiden muassa Farmari-Janne , Teräsmies sekä Kivikylän Kiviset ja Soraset. Vauhdikkaalla Lassilla on vilkas mielikuvitus, ja hän pohdiskelee ja kyselee jatkuvasti kaikenlaisia asioita. Nykytermein Lassi saattaa hyvinkin kärsiä ADHD:sta. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Pieksämäki Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 www.iitinseutulehti.fi Maanantaina tammikuun 20. Urheilutoimittajain Liitto on valinnut eri urheilulajien parhaita urheilijoita vuodesta 1946 lähtien. Vuonna 2008 tanssitaiteilija Jorma Uotinen valitsi Milla Paloniemen rääväsuisen luomuksen ensimmäisen Sarjakuva-Finlandian saajaksi. Sarjakuvapiirtäjä Milla Paloniemi (s.1983) on julkaissut Kiroileva siili -sarjakuviaan netissä vuodesta 2003 lähtien. Siilin kohtaamat vastoinkäymiset ovat kuitenkin yleismaailmallisia. Pian sen jälkeen ilmestyi kaksi sarjakuva-albumia, joista jälkimmäinen nousi Suomen myydyimmäksi kirjaksi ja pysytteli kirjamyynnin kotimaisessa kärjessä useita kuukausia. Calvin eli suomalaisittain Lassi on kuulemma nimetty kalvinismillekin nimensä lainanneen teologi Jean Calvinin mukaan, Hobbes eli Leevi puolestaan 1600-luvulla eläneen filosofi Thomas Hobbesin mukaan. 6 LUMIMARJA TIRRONEN LUMIMARJA TIRRONEN Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät Maanantai ja torstai Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu Eeva Sihvola ja Minna Tervo 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu Ilmoitusten jättöajat Seurapalsta ja pikkuilmoitukset asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,00 E /pmm Kiitosilmoitus 40 E /kpl Etusivu (silmä) 100,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,00 E /kpl Palveluhakemisto 45,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Amerikkalaisen Bill Wattersonin piirtämä ja käsikirjoittama Lassi ja Leevi sai alkunsa 1980-luvulla. Enimmillään sarjakuvaa julkaistiin yli 2.400 lehdessä, ja kokoelmakirjat ovat myyneet maailmanlaajuisesti noin 30 miljoonaa kappaletta. Kuusivuotiaasta pikkupojasta ja hänen lelutiikeristään kertovan sarjakuvan englanninkielinen nimi on Calvin and Hobbes . Julkisuutta kartteleva Watterson piirsi Lassia ja Leeviä kymmenen vuoden ajan, 1985-1995. Iitin kirjastossa Lassi ja Leevi -sarjakuvat ovat lasten osastolla, Kiroileva siili -albumit aikuisten osastolla. Lassi pitää Leeviä oikeana tiikerinä, vaikka muiden silmissä se on vain pehmolelu. Kaiken kaikkiaan Kiroileva siili -kirjoja on ilmestynyt kahdeksan kappaletta. Kiukkuinen urossiili on luojansa Milla Paloniemen tapaan Pohjanmaalta kotoisin, mikä kuuluu välillä sen käyttämässä murteessa. Torstaina alamme julkaista kahta uutta sarjakuvaa, joista toinen on kotimainen ja toinen yhdysvaltalainen. Vaikka siilin perusluonne on hieman negatiivinen, pohjimmiltaan sympaattisella otuksella on myös herkkä puolensa. Tämän lehden myötä päästämme muumit talviunille, sillä vaihtelu virkistää sarjakuvissakin. 03 757 5285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–10 p. Ensimmäinen painettu siilisarjakuva näki päivänvalon Ilta-Sanomissa tammikuussa 2017. Kiukaan johdot kärysivät Jaalassa Saunan kiukaan sähköjohdot kärysivät omakotitalossa Petäjäkujalla Jaalassa torstaiaamuna klo 9 aikoihin. Toisin kuin muumit, sarjakuvat eivät ole jatkuvajuonisia, vaan niiden tarinat ovat yleensä yhden stripin mittaisia. Anna Rantanen on kovassa seurassa, sillä omien lajiensa parhaiksi valittiin muiden muassa jalkapalloilija Teemu Pukki, F1-kuljettaja Valtteri Bottas, jääkiekkoilija Marko Anttila ja maastohiihtäjä Iivo Niskanen. Rantanen lajinsa paras Urheilutoimittajain Liitto on valinnut iittiläislähtöisen thainyrkkeilijä Anna Rantasen lajinsa parhaaksi urheilijaksi 2019. päivänä 2020 M UU M IP EI KK O Kotimainen rääväsuu ja filosofinen parivaljakko Kiroileva siili ja Lassi ja Leevi ovat Iitinseudun uudet sarjakuvat Iitinseudussa on seurattu Muumilaakson asukkaiden edesottamuksia 1990-luvulta lähtien. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Kiroileva siili on nimensä mukaisesti piikit pystyssä; se on varsin ärhäkkä ja paha suustaan. Pelastuslaitos joutui purkamaan seinäpaneelin, jotta käryävät rakenteet saatiin sammutettua.. Tilaushinnat 1.1.2020 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 105,00 ulkomailla 114,50 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 115,00 ulkomailla 114,50 Jakeluhäriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p. Reilu viikko sitten kolmannen suomenmestaruutensa voittanut Rantanen edustaa Lahti Thai Boxing Clubia
Uudet ja vanhat kuorolaiset rohkeasti mukaan. Jokainen päättäköön itse termin merkityksen ja äänestäköön suosikkiaan, ammattinyrkkeily.net-sivustolla ohjeistetaan. Listalla on 30 ammattilaisnyrkkeilijää, mutta äänestyksen kärjessä on aivan omilla luvuillaan kaksi miestä, Timo Laine sekä iittiläislähtöinen Jarkko Ojapalo, joka on alemman raskaan sarjan Suomen mestari 2019 ammattinyrkkeilyssä. 12,2 ha EU-tukikelpoista, salaojitettua peltoa. 22.12.2020 Maanantai 20.1. Lauantaina 25.1. Käsityökerho kirjastolla ke 22.1. saakka www.ammattinyrkkeily.net. Myyjä pidättää itsellään oikeuden hylätä/ hyväksyä tarjous. 27.1. Äänestysaika päättyy sunnuntaina 26. Arpajaiset. Lukumääräisesti Ojapalolla oli tuolloin 397 ääntä, Laineella 398, joten tilanne on äärimmäisen tiukka. Hyvien tavaroiden ja asusteiden kirpputori. klo 17.30. Ilmoittautumiset ohjelmista ja osallistujista viim. Käsityökerho kirjastolla tänään ma 20.1. Iitin yhdistys. Käsitöitä näytteillä ja myynnissä. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Koko Suomi leipoo 21.00 Bullets (12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 NCIS: New Orleans (12) 23.35 Kokkisota 00.30 Putous 01.55 Isänmaan puolesta (12) 02.55 Isänmaan puolesta (12) 04.00 04.55 Hei me rakennetaan! Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.45 Bing (S) 06.55 Littlest Pet Shop 07.10 Hatchimals (S) 07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 07.45 LEGO Friends 08.00 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikon 08.20 LEGO City Adventures (7) 08.35 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu 09.00 Yksin kotona Suomi (S) 10.00 Hauskat kotivideot 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Yksin kotona Suomi (S) 14.50 Radio Suomipopin Helsinki -päivän konsertti 15.20 MasterChef Australia 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 Remppa vai muutto Vancouver 19.00 The Wall Suomi 20.00 Kimpassa 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 22.00 Poliisit 2020 23.00 Hyvät ja huonot uutiset 00.00 Kimpassa 01.00 Katastrofin anatomia (S) 02.00 Kupla 03.00 05.00 Astral-TV Tiistai 21.1. Ti: kirkas kalakeitto, juusto. Ti: tomaattinen linssikastike, pasta, kiinankaali-kurkkusalaatti (sydänmerkkiateria) . Iitin eläkkeensaajat ry. Lisätietoja antaa: Ismo Anttila puh. Kaikki joukolla mukaan! Äijävirtaa -ryhmä! Kokoonnumme Kausalan torille to 30.1. 0500 701 595 Jarkko Ojapalo on toisena kärkinimenä ammattinyrkkeilyn Soturi-äänestyksessä Ammattilaisnyrkkeilyn vuoden 2019 Soturi-äänestys on parhaillaan käynnissä verkossa sivulla ammattilaisnyrkkeily.net. Lande 21.00 Never Give Up, F1-kausi Valtterin silmin 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Bullets (12) 23.35 Rikostutkija Bergman (12) 00.35 Miehitetty (12) 01.35 Isänmaan puolesta (12) 03.35 04.35 Bullets (12) Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.45 Bing (S) 06.55 Littlest Pet Shop 07.10 Hatchimals (S) 07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 07.45 LEGO Friends 08.00 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikon 08.20 LEGO City Adventures (7) 08.35 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu 09.00 Yksin kotona Suomi (S) 10.00 The Wall Suomi 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Yksin kotona Suomi (S) 15.00 Pientä pilaa 15.15 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti 15.45 MasterChef Australia 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 The Wall Suomi 19.00 Kimpassa 20.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit 23.00 Hyvät ja huonot uutiset 00.00 Suomen huutokauppakeisari 01.00 Katastrofin anatomia (S) 02.00 Kupla 03.00 05.00 Astral-TV Keskiviikko 22.01. Mikäli oma suosikki ei ole listalla, niin valittavissa on myös vaihtoehto ”muu”. puolille päiville tultaessa 34 prosenttia kaikista annetuista äänistä, joita oli yhteensä tuolloin 1.159. Vuokko Ampujalle puh. Jaalan koulun ruokalista 20.–24.1.2020: Ma: sitruunainen kalavuoka, perunat, jäävuori-mandariinihernesalaatti (sydänmerkkiateria) . klo 14.00 Sääskjärven kylätalolla. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. klo 10.00 Padasjoella, Maakesken Rientola, Mukulintie 30, Maakeski. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Stadi vs. Kaukaan maaja kotitalousseura kokoontuu kevättoiminnan merkeissä tänään ma 20.1. Iitin Erä ry V u o s i k o k o u s majalla perjantaina 31.1.2020 klo 19.00. Tarjolla lohikeittoa ja kakkukahvit. 0400 776 643 viimeistään 26.1. Yhdistysten järjestämää ohjelmaa. 06.53 Ludovic (S) 07.05 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.09 Tete ja Mama (S) 07.19 Herää pahvi 07.25 Kaisa ja Olli (S) 07.34 Mauno (S) 07.45 Tiedonjyvä 07.55 Vekarat! (S) 08.21 Galaxi 08.22 Aappo ja Tööt (S) 08.29 Otso ja sopulit (7) 08.36 08.48 Näin meillä (7) 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 10.55 Kummeli (7) 11.00 Yliopistollinen eläinsairaala 11.30 12.10 Aivan yksin 12.20 Hyppy Amazoniin 12.45 Kohtu vuokrattavana 13.30 Casualty (12) 14.20 Motorheads 15.10 15.25 Eläinten ystävät 15.30 Luontomatkalla Ugandassa 16.30 Uusi päivä (S) 17.01 17.57 Pikku Kakkonen 18.05 Holby Cityn sairaala (12) 19.05 Rattikärpäset 19.35 Markus vastaan kansa 20.10 20.55 Nikolaj Coster-Waldau 21.00 Kakarat (12) 21.40 Modernit Miehet (12) 22.05 Fleabag (12) 22.55 Hillo (12) 23.20 HasBeen (12) 23.45 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 09.06 Mitä tänään syötäisiin. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale 10.05 Koko Suomi leipoo 11.05 Hei me rakennetaan! 12.00 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 14.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 15.00 Koko Suomi leipoo 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Iitin Ortodoksiapiiri ry. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Bull (7) 00.00 Ratamo (12) 01.50 Ihmeelliset ihmiset 02.45 Olet mitä syöt 03.40 Isänmaan puolesta (12) 04.35 05.30 Hei me rakennetaan! Nelonen 06.00 Rusty Rivets (S) 06.25 Ritariprinsessa Nella (S) 06.45 Bing (S) 06.55 Littlest Pet Shop 07.10 Hatchimals (S) 07.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 07.45 LEGO Friends 08.00 Disney esittää 08.20 LEGO 09.00 Yksin kotona Suomi (S) 10.00 The Wall Suomi 11.00 LIVE 13.55 Yksin kotona Suomi (S) 14.55 Pientä pilaa 15.10 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti 15.40 MasterChef Australia 16.55 Onnenarpa 17.00 Remppa vai muutto Vancouver 18.00 The Wall Suomi 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Poliisit 2020 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit) 22.00 Narcos (16) 23.00 Hyvät ja huonot uutiset 00.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit 01.00 Katastrofin anatomia (S) 02.00 Kupla 03.00 06.00 Astral-TV Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 20.–24.1.2020: Ma: kinkkukiusaus, kasvikset, salaatti. Veteraanimajalle avantouintiin lähtöä varten. To: lihakeitto, omena, ruisnallikka (sydänmerkkiateria) . Pe: kaalilaatikko, porkkanaraaste, puolukkasurvos (sydänmerkkiateria) . Aloitamme toiminnan vuosikokoontumisen merkeissä ke 29.1. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite. Kimppakyydit. To: kasvispihvit, perunat, kastike, salaatti. TV-OHJELMAT 20.1. 040 820 3332. klo 17.00 akatistos tsasounalla. Päijät-Hämeen piirin kulttuurija kädentaidot tapahtuma to 13.2. 06.53 Saara ja Sorsa (S) 07.00 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu 07.18 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan) 07.29 Heimo ja Hemmo (S) 07.30 Vilkki Ankka (S) 07.43 Muru (S) 07.57 Ryhmä Hau (S) 08.22 Galaxi 08.23 Kesäleiri (7) 08.35 08.48 Belle ja Sebastian (7) 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 Kakarat (12) 11.15 Yliopistollinen eläinsairaala 11.45 Eläinten ystävät 12.00 Paksut pariskunnat 12.45 Vatsani ja minä 13.05 13.25 Vatsani ja minä 13.30 Casualty (12) 14.20 Ice Town Elämää äärirajoilla 15.10 Uncle (12) 15.40 Syke (12) 16.30 Uusi päivä (S) 17.01 17.57 Pikku Kakkonen 18.05 Holby Cityn sairaala (12) 19.05 19.52 Tuhkimotarinoita 20.00 Rattikärpäset 20.30 20.54 HasBeen (12) 21.00 Game of Thrones (16) 22.15 Fleabag (12) 22.40 Fleabag (12) 23.10 Vogue Williams: Sokerideittailu 00.05 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.06 Mitä tänään syötäisiin. Ke: broilerpihvit, currykastike, perunasose, punakaali-ananassalaatti. klo 12.00 Tuomalassa. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale 10.05 Villa Hintikka 11.05 Hei me rakennetaan! 12.00 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 14.00 Suomen surkein kuski 15.00 Kokkisota 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Pelto sijaitsee Iitissä, Koivuniemen tilalla, Lyöttilässä. Aikuisten päiväkerho kokoontuu tänään ma 20.1. klo 10.00– 13.00. klo 12.00–14.00 Iitin Lauluveikkojen kuoroharjoitukset tiistaisin klo 17.15 lukiolla. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Sydämen kutsumus 13.10 Rovaniemen markkinoilla (S) 14.30 Ikimuistoinen: Leif Wager 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 A-studio 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Sydämen kutsumus 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.47 Sanditon 20.00 Unelma Oy 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari: Tuhkan lapset 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Erikoisryhmä Köln 22.45 Oddasat 23.00 Perjantai 23.40 Puoli seitsemän 00.10 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.51 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 21.1. tammikuuta. Ojapalolla on prosentuaalisesti saman verran ääniä kuin Laineella: kumpikin oli saanut perjantaihin 17.1. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Näin se vain on 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 10.49 Sydämen asialla (7) 11.00 Pisara 11.05 Maaseudulta maailmalle 12.00 Hédi Friedin huoli 12.40 Kotirintaman naiset (7) 13.25 Kipparikvartetti (7) 14.45 Arkistokuvia: Armi ja Gil Hilario Helsingissä (S) 15.00 Ylen aamun parhaat 15.55 Matematiikan taikaa 16.10 Elossa 24h 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.50 Sydämen kutsumus 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.52 Historia: Pyramidin arvoitus 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Sorjonen (16) 23.00 Oddasat 23.15 Prisma: Genetiikan vallankumous 00.05 Puoli seitsemän 00.35 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.51 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 20.1. Ilmoitathan myös erikoisruokavaliot. Pe: jauhelihapata, kasvikset, salaatti. 30 ottelijan joukko on järjestetty BoxRec-sivuston pisteytyksen perusteella. Makkarat mukaan. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.30 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Sydämen asialla (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Sydämen kutsumus 13.15 Maaret tunturien tyttö (7) 14.40 14.55 Lyhytelokuva 15.00 Ylen aamun parhaat 15.40 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.10 MOT 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.53 Sydämen kutsumus 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.55 Prisma: Tappavat sillat 20.00 Akuutti: Ympäristöahdistus on totta 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Ruusun nimi (16) 22.50 Oddasat 23.05 Tanska orjavaltiona 23.35 Puoli seitsemän 00.05 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.51 Pikku Kakkonen 06.52 Nimipäiväonnittelu: 22.1. Seurustelua kahvikupin ääressä entiseen tapaan. Johtokunta Johtokunta kokoontuu liikuntahallilla huomenna tiistaina 21.1. Tarjoukset 15.3.2020 mennessä sähköpostitse: Ismo@tervaleppa.fi. 7 RITVA LAUNESKOSKI Maanantaina tammikuun 20. Soturi-äänestys 26.1. klo 12.00–15.00. Kaikki mukaan! Keski-Iitin maat a l o u s n a i s e t . Johtokunta kokoontuu klo 11.00. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S) 09.35 Emmerdale 10.05 Olet mitä syöt 11.05 Hei me rakennetaan! 12.00 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 12.30 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Putous 15.00 Rakas, ostin meille kodin 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Viiden jälkeen 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 06.53 Kaapo (S) 07.17 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 07.29 Kuiske (S) 07.38 Meidän vauva 07.43 Simo (S) 07.50 Ritari Mikke (S) 08.02 Askarrellaan 08.08 Ella, Oskari ja Huu (S) 08.21 Galaxi 08.22 Urheiluhullut (S) 08.24 08.47 Lassie (7) 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Uusi päivä (S) 10.30 10.55 Kummeli (7) 11.00 Yliopistollinen eläinsairaala 11.30 Vatsani ja minä 11.50 12.10 Vatsani ja minä 12.20 Telkkarissa syntyneet 12.50 Downshiftaajat (12) 13.30 Casualty (12) 14.20 Yksineläjä Severin 14.50 Paksut pariskunnat 15.35 Dok: Sunnmøren kiipeilyperintö 16.30 Uusi päivä (S) 17.01 18.00 Pikku Kakkonen 18.05 Holby Cityn sairaala (12) 19.05 Porojen jäljillä 20.00 20.52 Syke (12) 21.00 Ellie Flynn: Yhdysvaltain lapsivaimot 21.45 Karppi (12) 22.30 Our Girl (12) 23.20 23.45 Hillo (12) 23.50 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 09.06 Mitä tänään syötäisiin. Pelikerho kirjastolla ma 27.1. Keskiviikkona 12.2. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Olet mitä syöt 21.00 Pitääkö olla huolissaan. klo 13.45. IITIN NUORTEN ISÄNTIEN KERHON kevätretki Maamess näyttelyyn Tarttoon 16.–18.4. Termi ”Soturi” ei aina välttämättä tarkoita teknisesti parasta nyrkkeilijää, vaan taistelijaa, joka muistetaan. päivänä 2020 Maanantai 10.9. Ke: nakkikastike, perunat, salaatti. Lisätietoa ja ilmoittautumiset Markku Niemelle p. klo 18.30 Anneli ja Veikko Rutilla, Kurrintie 355. Harjoitustunnit Kuusankosken keilahallissa tiistaisin klo 18–19. Lisäksi joka päivä: leipä, levite ja ruokajuoma. klo 10.00 liturgia tsasounalla
Sekin on muistettava, että palovaroittimet on uusittava tavallisesti 7-10 vuoden välein, ja patterit on hyvä vaihtaa vaikka kerran vuodessa ja samalla testata, että varoitin todella toimii. Lomakkeessa on perustietojen lisäksi 15 rasti ruutuun -kohtaa sekä tilaa lisätiedoille. Ahaa, sillä tarkoitetaan jäteastiaa tai -katosta, pahvipinoja, kuljetuslavoja ja polttopuita. Kymenlaakson pelastuslaitos on näin vuoden alussa lähestynyt paloturvallisuusasialla yli 200 taloutta Iitin alueella. Iitin alueella paloturvallisuuden itsearvioinnin vuosittaisesta hoitamisesta oman tehtävänsä ohella vastaa palotarkastaja Ari Harrila, ja työssä tukena on vahvan paikallistuntemuksen omaava palomestari Ari Särkkä. Sama koskee neuvontakäyntejä, muistuttaa Harrila. Viranomaisasia siis. Siinä se. Vesihanat on suljettava, kun tiskit ja pyykit on pesty, ja on hyvä tietää, mistä löytyvät veden ja sähkön pääsulut. — Ihmiset ovat erilaisia ja asioita tulkitaan eri tavoin, Harrila tietää ja muistuttaa: — On kuitenkin niin, että jos paloturvallisuusasioiden todetaan kerran olevan kunnossa, eivät ne sitä ikuisesti ole. Viime vuonna 200 lomakkeesta taisi vain yksi jäädä palautumatta, Harrila kertoo. On tiedettävä, miten toimitaan, ja siksi pelastautumista on syytä harjoitella ja kokeilla eri reittejä. Alkusammutusvälineitä on hyvä olla käden ulottuvilla. Lisätietoihin laitoin arvion epäkohtien kuntoon saattamisen aikataulusta, ja hieman ylpeyttä tuntien tiedon siitä, että palovaroittimia oli tarpeeksi, ja että ne on juuri uusittu. — Jos kuitenkin jokin paloturvallisuusasia askarruttaa, ei kannata jäädä miettimään, vaan paras keino on soittaa meille ja kysyä, he kannustavat. päivänä 2020 Ei mikään lottokuponki Paloturvallisuuden itsearviointi kirje on saapunut yli 200 kotiin Omatoimisen palotarkastuksen tekemisessä iittiläiset ovat varsin tunnollisia Paloturvallisuusoppaita jokaisen kodin arkeen Parasta tulipalojen ehkäisyä on paloturvallisuudesta huolehtiminen. Vu o r o l l a a n ka i k k i i n koteihin jaetaan paloturvallisuusopasta. Entä tämä. Kiuaskivet pitää kyllä vaihtaa. Rivija kerrostaloasuntoihin jaettavassa oppaassa ykkösasiana muistutetaan tutustumisesta kyseessä olevan taloyhtiön pelastussuunnitelmaan. Mietin, että jos yrittäisin puijata verottajaa, kyllä se napsahtaisi omaan nilkkaan. Saunan paloturvallisuudessa ei ollut ongelmaa. Nuohoustoiminnan vapauduttua piirinuohousjärjestelmästä nuohoojan tilaaminen on lähtökohtaisesti nykyisin kiinteistön haltijan tehtävä. Ensi kertaa tällä kierroksella on mukana Sorronniemen alue, sillä se on rakentunut kuluneiden noin 10 viime vuoden aikana, kun tarkastuskierros edellisen kerran tällä selvitysalueella on tehty. Osaammeko toimia onnettomuustilanteessa. Vastaamisaikaa on kuukauden päivät. Käytännössä kuitenkin tutut nuohoojat ovat jo ajoissa tiedustelleet kiinteistönomistajilta, voidaanko jatkaa kuten ennenkin, joten asia on näin haluttaessa helposti kunnossa. Paloturvallisuusoppaissa muistutetaan vielä lukemattomista muista seikoista kuten nestekaasun ja myrkyllisten aineiden oikeasta säilytyksestä, kattilahuoneista, autotalleista sekä esimerkiksi turvallisesta liikkumisesta katoilla. — Kodin paloturvallisuuden arvioinnissa omatoimisesti täytettävällä lomakkeella annetaan kiinteistön haltijalle luottamusta siitä, että tämä velvollisuus halutaan hoitaa. — Arviointilomakkeita palautetaan kiitettävällä prosentilla. Kuva on Iitin paloaseman ulkoseinästä. Yleensä suositellaan, että palovaroitin sijoitetaan jokaiseen makuuhuoneeseen sekä reiteille, joiden kautta poistutaan. Niitä on oltava vähintään yksi jokaista alkavaa 60 kerrosneliötä kohden, ja jos on useampi kerros, jokaisessa on oltava omansa. Lisäksi mukana on lomakkeen palautuskuori. Sähkölaitteita on käytettävä ja huollettava asianmukaisesti. Kodinkoneita ei saa jättää päälle valvomatta, saunassa ei saa kuivattaa pyykkiä, kahvinkeitintä ei kannata jättää päälle eikä hellan viereen kasata syttyviä materiaaleja, kuten pakkauksia tai patalappuja. Näin vara säilyy tuoreena ja käyttökelpoisena. Tällä kierroksella on mukana 211 yhden asunnon kiinteistöä oletusarvolla, että ne ovat vakinaisessa asuinkäytössä. Koti voisi lakata olemasta, meille voisi käydä huonosti, eikä vakuutuksesta todennäköisesti olisi hyötyä, jos laiminlöisin velvollisuuteni pitää paikat kunnossa. Koin heti, että asia on helposti lähestyttävä, sillä käsillä oli vain yksi paperi, jossa asiallisesti kerrotaan valvonnan perustuvan lakiin. Opas avuksi, ja päätelmä: OK. Osoitemerkinnät on syytä pitää kunnossa kaikissa kiinteistöissä. Tulisijan nuohous ja lattiansuojaus ovat OK. Sähkölaitteiden kuntoon kannattaa kiinnittää kodissa huomiota. Nyt käsillä olevan alueen itsearviointilomakkeiden käsittely jatkuu kesään asti. Opas esille. Lisäksi mukana on viisi kahden asunnon kiinteistöä, jolloin kokonaismäärä on 221 asuntoa. Erillisten valvontasuunnitelmien mukaisesti tarkastetaan edelleen erilaiset laitokset kuten koulut, teollisuustilat, hoivakodit ja maatiloilla tuotantotilat; maatiloilla itsearviointi koskee siis vain asuinrakennusta. Laajemmilla rivija kerrostaloalueilla tonttiopastepalvelu on paikallaan, ja pelastustiet tulee olla merkittyinä ja vapaina. Sieltä löytyi epäkohtia, jotka on syytä laittaa kuntoon. Palotur vallisuudessa merkittävä rooli on toimivilla palovaroittimilla. Arviointi on tärkeää nimenomaan kunkin kiinteistön asujien kannalta, sillä heidän turvallisuudestaan on kyse, painottaa Särkkä. Tukea antaa tieto siitä, että palovaroittimia on riittävästi, veden ja sähkön sulkupaikat ovat tiedossa, ja uloskäyntejä on kolme. Bensiinin ja nestekaasun säilyttäminen aiheutti jälleen pohdintaa. Kirjeessä on mukana kaikki olennainen: asia esitellään saatekirjeessä, jonka kääntöpuolelta löytyy paloturvallisuuden itsearviointilomake, ja mukana on pientalon paloturvallisuusopas, josta kutakin lomakkeen kohtaa vertaamalla löytyy lisätietoja ja neuvoja. Mikäli vastausta ei sittenkään ala kuulua, edessä on todennäköisesti palotarkastajan henkilökohtaisesti suorittama palotarkastus, ja tällaisessa tapauksessa se maksaa 50 euroa. Pientaloissa ja toisinaan rivitaloissakin on tulisijoja, joiden säännöllisestä nuohoamisesta on huolehdittava. Sitten kysyttiin autokatoksen tai -tallin ylimääräisestä palokuormasta. Vain toimiva palovaroitin antaa aikaa pelastautumiselle. Onhan sitä, jälleen. — Voimme ottaa yhteyttä myös palautetun lomakkeen pohjalta, jos tarvitsemme lisätietoja esimerkiksi jonkin puutteen korjaamisesta. 8 METIAMUORI RITVA LAUNESKOSKI RITVA LAUNESKOSKI Maanantaina tammikuun 20. Kiinteistön haltijalla on vastuu joka tapauksessa. Särkkä ja Harrila kiittävät, että itsearviointiin suhtaudutaan tunnollisesti. ”Helposti syttyvää materiaalia ei säilytetä rakennuksen välittömässä läheisyydessä”. Sittemmin malli on otettu käyttöön koko maassa, ja parhaillaan kehitetään pelastuslaitosten kumppanuusverkostossa yhtenevää paloturvallisuusopasta. Toinen tärkeä seikka on, että opastus kullekin kiinteistölle on kunnossa. Siirtolavaa huutaa. Heti ensimmäistä asiaa oli jäätävä miettimään. Kattilahuonetta eikä öljysäiliötä ole. Mikäli tällaisessa tapauksessa tarvitaan palotarkastajan henkilökohtaista käyntiä, se on maksuton, koska se perustuu itsearviointiin. Kerrostalon tiloihin ja asuntoihin palotarkastaja tekee henkilökohtaiset käynnit. Arkisissa askareissa on muistettava monia paloturvallisuuden kannalta merkittäviä asioita. Ehkä tällä kupongilla jotakin voittaa.. Sain kotiin paloturvallisuuden itsearvointilomakkeen oheistarpeineen. Nyt Iitissä pelastuslaitoksen kirjeet ovat saapuneet laajahkolle alueelle, joka ylettää Pentinmäestä ja Kansanmäestä aina Radansuuhun, Kirkonkylään, Kymentaakse ja Haukkalan kylälle Iitin ja Kouvolan rajalla. Lopuksi vielä kehotetaan kotivaraan: yllättävän vesija/tai sähkökatkoksen ajaksi on hyvä olla noin viikon varanto ruokaa ja juotavaa sekä toimivat taskulamput ja patterikäyttöinen radio. Kyse on paloturvallisuuden itsearvioinnista, joka otettiin käyttöön jo kahdeksan vuotta sitten. Hetken pohdinnan ja keskustelun jälkeen tulimme siihen tulokseen, että kyllä, osaamme. Jos en rehellisesti nyt puntaroisi kotimme turvallisuutta, sen seuraukset voisivat olla vielä paljon pahemmat kuin lisäverorangaistus. Pientalo-oppaassa taas kehotetaan tekemään pelastautumissuunnitelma yhdessä perheen kanssa, sillä tulipalosta on päästävä ulos mahdollisimman nopeasti. Totesimme, että pää on pidettävä kylmänä. Joskus arviointilomake voi unohtua ja kadota, ja jos niin käy, pelastuslaitokselta toimitetaan jonkin ajan kuluttua uusi kirje. Paloturvallisuusoppaita on tehty niin kerros-, rivikuin pientaloasumiseenkin aivan normaalia arkielämää silmällä pitäen. Sähkölaitteiden käyttöturvallisuutta piti taas miettiä. Oppaassa korostetaan, että kotivaraa ei tule erityisesti varastoida, vaan sillä tarkoitetaan normaalissa kierrossa olevia elintarvikkeita ja tavaroita, joita täydennetään sitä mukaa kuin niitä kuluu. Lisäksi palotarkastaja tekee pistokokein käyntejä alueella, jolta itsearviointivastauksia on koottu. Allekirjoitettu lomake valmiiseen palautuskuoreen ja lähetykseen. Sammutuspeite ja käsisammutin ovat käteviä, kun opettelee niiden oikean käytön. Silloin puhuttiin omavalvonnasta, ja Kymenlaakson pelastuslaitos oli tuolloin maassa edelläkävijä tämän toiminnan kehittämisessä. Pientaloissa (1-2-asunnon talot) sekä rivitaloissa toimii hyvin paloturvallisuuden itsearviointi, jolloin jokainen asunnon tai kiinteistön haltija täyttää ja palauttaa saapuneen lomakkeen täytettynä pelastuslaitokselle. Kumpainenkin on ehtinyt urallaan tehdä palotarkastuksia henkilökohtaisesti silloin, kun se oli vielä maan tapa. Asiakohdat palovaroittimista, varatie-, taloja kattotikkaista sekä näkyvästä talonnumerosta oli helppo kuitata kunnossa oleviksi. Kerrostaloissakin itsearviointia kokeiltiin 2010-luvulla, mutta se ei onnistunut toivotulla tavalla. Lomake löytyy myös pelastuslaitoksen verkkosivuilta