Irtonumero 2 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Torstaina 20. päivänä lokakuuta 2016
Kauppakatu 6 . 2016 N:o 4789
www.iitinseutulehti.fi
Raskinen
Team
on pieni,
mutta ketterä
Sivu 2
Keto-Mökeillä
eletään
ympäri
vuoden
Sivu 4. 47400 Kausala N:o 80 . 62. vuosikerta
päivänä 2016
Rohkeus investoida on
vahvistanut Raskinen Team Oy:tä
Iitin vuoden yrittäjä on pieni ja ketterä yritys, joka osaa joustaa ja hallitsee kokonaisuuden
Mikko, Kimmo ja Ilkka
Raskinen ovat edelleen
kehittäneet sähköurakointiyritystään mm. Kuvassa on käynnissä 110 kV:n kaapelin veto Espoon
Otaniemessä. Olemme Ilkan kanssa
rustanneet jo monta tarjoustakin. Sekin kulunee kokonaisuudessaan pääkaupunkiseudulla 110 kV:n kaapeliasennuksessa.
Pojat ovat vähin erin ottaneet enemmän hoitoonsa
mm. Sittemmin Raskinen Team Oy
on vain vahvistunut, kuvailee
Mikko:
. Jukka asuu
ja työskentelee pääkaupunkiseudulla, ja kyllähän se on
niin, että häneltä kuluu ruuhkissa kulkemiseen enemmän
aikaa kuin esimerkiksi Ilkalla, joka käy 80 kilometrin
päässä Kilpilahdessa.
Yrityksen tulevaisuus
näyttää sujuvan tuttuun malliin, vain varastotilasta on
vielä puutetta.
. Perheen pojat
Mikko, Ilkka ja Jukka ovat
viime vuosien kuluessa vankistaneet osallistumistaan
yrityksen päätöksentekoon.
Palkattuna työntekijänä yhtiössä on Matti Noukkala,
joka vastaa kotikunnan, Iitin,
työtehtävistä.
Reilut kolme vuotta sitten Kimmo Raskinen pohti
60-vuotispäivähaastattelussaan, että ilman poikiensa
mu kaa nt uloa yr itykseen
halli-investointi Kausalaan
olisi ehkä jäänyt sikseen. Tähän on
tultu, ja vaikka vanhan liiton
miehenä niistä en niin pidä,
se on kuitenkin tarpeellista
työmaaturvallisuuden ja työn
laadun takia. Meidän kannaltamme on
etu, että yritykset ovat tarpeissaan tarkkoina. Joustonvaraa löytyy, ja periaate on
tarkastella työmaata kokonaisuutena, ei vain oman
osuutem me vi n k kel ist ä.
Kekseliäisyys ja töiden sovittaminen muiden toimijoiden
kanssa ovat keskeisiä taitoja,
miehet painottavat.
Työrintamalla näyttää
hyvältä myös jo ensi kesää
ajatellen. Se juontaa juurensa
jo aikoinaan periaatteesta
tehdä työ hyvin. Kuvasta puuttuvat Jukka Raskinen sekä
Iitin toiminnoista vastaava
Matti Noukkala.
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin Yrittäjät ry on valinnut
Iitin Vuoden 2016 yrittäjäksi Raskisen perheyrityksen Raskinen Team Oy:n.
Sä h köura kointiyr itys on
toiminut Kimmo Raskisen
perustamasta toiminimestä vuodesta 1992 alkaen, ja
2007 yhtiömuoto muutettiin
osakeyhtiöksi. (Kuva: Raskinen Team Oy.). yrityksen paperitöitä,
mutta päätöksiä tehdään
edelleen isän kanssa yhdessä
ja hyvässä hengessä.
. 2
Torstaina lokakuun 20. Jotakin olemme ilmeisesti tehneet myös oikein,
sillä olemme saaneet samalta
kuntayhtymältä vuoden lopulle sijoittuvan uuden urakan, Mikko mainitsee.
Valtaosa, 90 prosenttia,
Raskinen Team Oy:n työmaista sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Työmaallekaan ei
tuosta noin vain marssita kypärä päässä. Mukaan
ovat tulleet 110 kV:n kaapeli- ja muuntamoasennukset
esimerkiksi Nesteen Jalostamolla Kilpilahdessa, ja
työtä riittää myös kehäteiden
sisäpuolella. Osaaminen tässäkin suhteessa on hyvä me-
riitti myös yrityksellemme,
Kimmo toteaa.
Vaikka työmaat ovat pitkässä matkassa, sen enempää
Mikko kuin Ilkkakaan eivät
välitä jäädä yöksi kaupunkiin:
. Tehtävä
on ollut haasteellinen, sillä
laitos on ollut koko ajan toiminnassa, kun peruskorjausta
on tehty. Se on tarkkaa, sillä erilaisia dokumentteja tarvitaan
useita, ja vastaavasti myös
työkohteiden loppuraportit
ovat myös hyvin perusteellisia, Mikko mainitsee.
. Isän motolla mennään,
eli yöksi kotiin, meillä kummallakin kun on perheet, se
ratkaisee paljon. Pienenä
ja ketteränä yrityksenä me
voimme pärjätä. Yrittäjäpalkinto tuntuu oikein mukavalta huomionosoitukselta, miehet summaavat.
Raskinen Team Oy työskentelee pitkälti pääkaupunkiseudulla. Tarvitaan erilaisia kortteja ja muita varmistuksia osaamisesta. Tammikuussa
odottavat työt Esplanadilla,
Mikko mainitsee.
Yrityksen miehet ovat
asennustöissään kolunneet
esimerkiksi metrotunneleissa, ja reilun vuoden verran on
nyt riittänyt työtä Helsingin
Seudun Ympäristöpalvelut
-kuntayhtymässä Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksella:
? Meidän tehtävänämme
tässä korkeapainepumppaamon peruskorjauksessa ovat
olleet kuuden pumpun sähkökytkennät, neljän muuntajan ja neljän pääkeskuksen
kaapeloinnit sekä muut asiaan kuuluvat työt. investoimalla laitteisiin, joilla voi
vastata vaativampaankin
kysyntään. Tuloksellisesti on
mennyt paremmin, ja siihen
on vaikuttanut, että uskalsimme investoida laitteisiin,
joilla voimme toteuttaa vaativampiakin töitä. Se on kan-
tanut aina Kimmon palkkatyöajoista oman yrityksen
alkuun ja edelleen tähän päivään.
Va l t a k u n n a n t a s o n
murehdinta talouskur i mu k s e st a s a a R a s k is en m iehet t ot e a m a a n:
. 450 kW:n moottorit
pyörittävät pumppuja, joista
jokainen puskee pääkaupunkiseudun asukkaille Päijänteen vettä 90 litraa sekunnissa, Kimmo kuvailee.
Oman
Hyvinvointia Elsa?s -nimisen kotihoitolan Elisa perusti
hittänyt laitos- ja kotikäynneille. Asiakkaita käy myös
Kimolasta, Vierumäeltä ja
Heinolasta, Selina kertoo.
Selinan äiti on Vuolenkosken ja Jaalan rajalta kotoisin, joten paikka oli kampaajalle entuudestaan tuttu.
n
SyksyPARHAAT
TARJOUKSET
PALVELUSTA
12
Pannusiika
Suomi
Atria
Karjalanpaisti
4
700 g, Suomi (7,07 kg)
95
rs
rs
99
PALVELUSTA
Grillattu
Paahtokylki
kg
Virike
Kananmuna
1
M10 580 g, Suomi
(1,72 kg)
Merrankuja 2, Kausala, (05) 535 3880
mikko.hallikas@k-market.com
00
rs
9
0
39
T I LT U N TO R I
kg
Tarjoukset voimassa
To 20.10. Asiakkaiden ikähaitarikin on täällä laajempi kuin
Kouvolan keskustassa, missä
myös olen työskennellyt.
Alkuviikot Selina on py-
. Tuire Nurmi
pitää Kyläpisteen ovia auki
maanantaisin, tiistaisin ja
lauantaisin.
virvoitusjuomat
0,33 l, 6 pack (0,55 l)
1
99
kpl
Rahaa voit nostaa
maksaessasi ostoksesi
Aktian, Danske Bankin, Nordean,
OP:n tai Säästöpankin
Debit -korteilla aina
200 euroon saakka.
Alarajaa nostolle ei ole asetettu.
pkt
Sis. Ilta-aikojakin kannattaa kysellä, Selina vinkkaa.
Kausalan Viistokadulle toukokuussa.
. Uutena yrittäjänä olen
vasta hankkimassa asiakaskuntaa. Torstaina lokakuun 20. Olen viihtynyt tosi
hyvin, ja koen paikan omakseni. Myös ilta-aikoja
voi tiedustella jokaiselta.
LUMIMARJA TIRRONEN
Vuolenkosken Kyläpisteellä
Huutotöyryssä työskentelee
vuoropäivin kolme nuorta yrittäjää, jotka tarjoavat
kampaaja-, kosmetologi- ja
hierontapalveluja. - Su 23.10., ellei toisin mainita.
Tarjoustuotteita rajoitettu erä.
OBH Nordica
kodinkoneita
. Koulutettu hieroja
pystyy tekemään viisikin
klassista hierontaa päivässä. Etenkin koti- ja laitoskäyntejä mahtuisi kalenteriin enemmänkin.
Jaalalainen Selina Mankki on työskennellyt Vuolenkoskella kesäkuusta 2015.
Hiussalonki Selina on tällä
hetkellä Vuolenkosken ainoa
parturi-kampaamo, joten asiakkaita riittää.
. teholeikkuri
. Vuolenkoskella Kristiina on vastaanottanut asiakkaita toukokuusta
lähtien.
. Ajan voi varata joko
puhelimitse tai verkossa.
Kauneus- ja hyvinvointipalvelujen ohella Kyläpisteellä voi edelleenkin
tulostaa, laminoida, ottaa
kopioita, käyttää nettiä ja
lainata kirjoja. vohvelirauta . Tila toimii
myös yhdistysten kokoontumispaikkana. päivänä 2016
3
Vuolenkosken Kyläpiste on
täyden palvelun hyvinvointikeskus
Kampaaja, kosmetologi ja hieroja työskentelevät kylällä vuoropäivin
Koulutettu hieroja Kristiina Venäläinen, kosmetologi Elisa Venäläinen ja
parturi-kampaaja Selina
Mankki työskentelevät
vuoropäivin Vuolenkosken
Kyläpisteellä. Tarvittaessa parturi-kampaaja Selina Mankki ottaa asiakkaita
vastaan myös lauantaisin.
Elisa Venäläisen toi Vuolenkoskelle hänen kirjanpitäjänsä, joka vihjaisi kylällä
olevan kysyntää jalkahoidoille.
. Kaikki kolme
toivovat lisää koti- ja laitoskäyntejä. Olen erikoistunut diabetesjalkoihin ja vaativiinkin
jalkahoitoihin, Elisa kertoo.
Kausalassa asuva Elisa on
alanvaihtaja. Joka toinen maanantai Kyläpisteellä
tekee jalka- ja kasvohoitoja
sekä kuumakivihierontoja
Elisa Venäläinen, jolla on
oma kotihoitola Kausalassa.
Elisa tekee myös ripsien ja
kulmien kestovärjäyksiä sekä
geelilakkauksia kynsiin.
Tiistaisin Kyläpiste on
Kristiina Venäläisen käytössä. Muina päivinä Kristiina
työskentelee Lahden FysioOrigossa ja tekee koti- ja yrityskäyntejä.
Keskiviikosta perjantaihin Kyläpisteellä toimii
Hiussalonki Selina. Elisan tavoin hänkin
toivoisi niitä lisää.
. Työ suurtalouskokkina vaihtui kosmetologiopintoihin, ja kosmetologijalkahoitajan paperit nainen
sai viime talvena. blenderi
12
95
kg
Coca-Cola
Suomi
Vuolenkosken Kyläpiste, Vuolenkoskentie 1442, Huutotöyry.
Ajanvaraukset puhelimitse.
Lisätietoja: www.vuolenkoski.
fi/fi/kyla/kylapiste
ERÄ
95
Peruna
Kolme vuotta hierojana työskennellyt Kristiina
Venäläinen tekee hoitoja
matkapöydällä, joka kulkee
näppärästi hierojan mukana
paikasta toiseen. pantit 0,90
Palvelu pelaa
Ma-La 7-21, Su 10-18
meidät löydät myös
facebookista
www.facebook.com
anna kotona lomailuun rauhaa. Vuonna 2015 oli vain
kaksi tyhjää viikonvaihdetta.
Vaikka Riika Keto nauttii itsekin tilavien mökkipihojensa maisemista ja hiljalleen soljuvasta, kirkkaasta
Sonnanjoesta, omat lomat
pidetään muualla.
? Minä näen tässä ympärilläni vain tekemättömiä
töitä, eivätkä sähköpostit,
puhelut ym. Kotkan suuntaan:
. Nettiä ei ole, eikä tule.
Toivon kovasti, että asiakkaat
tänne tullessaan osaisivat irrottautua arjesta, jota netti
tänä päivänä hallitsee. Kunnianosoitushan
tämä on, tuntuu mukavalta,
että joku muukin on huomannut, että olemme olemassa. Siksi meillä ei tehdä
juurikaan ilkivaltaa, Keto
huomauttaa.
Keto-Mökeillä on vilkasta:
. Osalla asiakkaitamme on myös oma mökki. Moni ihmettelee, miten
täällä on näin hiljaista ja
rauhallista, vaikka kantatie
46:lle on matkaa vain vajaat
pari kilometriä, Verlassa toimiva Ketotec / Keto-Mökit
Ky:n yrittäjä Riika Keto kertoo.
Jaalan Yrittäjät ry on
valinnut Keto-Mökit Jaalan
vuoden 2016 yrittäjäksi:
. He
kuitenkin haluavat nauttia
lyhyestä vapaastaan täysillä
ja tulla lämpimään mökkiin,
missä kaikki on valmiina.
Moni sanookin, että viikonlopuksi omalle mökille meno
tietäisi sitä, että se lämpiäisi
kunnolla vasta sunnuntaiksi,
jolloin onkin jo lähdettävä
takaisin. Mielestäni Kouvolaa mollataan aivan turhaan,
Keto napauttaa.
Uusimmat yhteistyökuviot Kouvolan alueen matkailuyrittäjillä ovat valmisteilla
mm. Varausaste
mökeillä on vuodesta toiseen
hyvä, ja vaihtoehtoja löytyy
useampia ja useamman tasoisia. Elelemme täällä omassa
kuplassamme, olemme aina
täällä, hän naurahtaa.
Keto-Mökeillä on noin 30
vuoden mittainen historia.
Riikan vanhemmat Erkki ja
Enni Keto aloittivat lomamökkien pidon aluksi sivutoimisena; lomailu keskittyi
tuolloin oikeastaan vain kesään.
. astianpesukoneet mökeistä löytyvät, sillä
asiakkaiden vaatimustaso on
noussut.
. En osannut ajatellakaan! Tämä on meidän perheellemme samaan aikaan
elämäntapa ja yritys, ja elämme täällä matalalla profiililla.
Tosin työtä olemme tehneet
ja teemme paljon.
. Onko Kymijoki se, mikä tämän yhteen
nivoo, mutta meren Kotka ai-
Yrittäjien välinen yhteistyö
on lisääntynyt,
mitä Riika Keto
pitää järkevänä,
sillä Kymenlaaksossa on paljon
kaikenlaista
kiinnostavaa sopivien matkojen
päässä.
nakin tuo lähelle. Se tosin on vain minun
ajatukseni, sillä on suunniteltava ja kehityttävä, mutta
oman linjan mukaisesti, hän
tähdentää.
Riika Keto tunnustaa alueen vahvuudet, ja kun katsoo
yrityksen nettisivuja, sieltä
löytyy kattava esittely, mitä
kaikkea seudulla onkaan,
joka ilmansuunnassa.
. Kun olimme kahden
sisareni kanssa lapsia, vanhemmat olivat yleensä aina
työssä. Televisiot sekä mm. Ylipäätään
yritysten välinen yhteistyö on
lisääntynyt, ja se tuo hyvinvointia koko alueelle.
Yrittäjän elämä on hyvin
sitovaa, joten perhe onkin sopinut, että se lomailee erikseen.
. 4
Torstaina lokakuun 20. päivänä 2016
Riika Keto on topakkana,
eikä halua asennuttaa
mökeilleen nettiyhteyksiä.
Sen sijaan takkatuli sekä
joki- ja luontomaisemat
ovat vahvasti läsnä.
?
Asiakas
kohdataan
meillä aina
kasvokkain
Keto-Mökeillä eletään ympäri vuoden
Jaalan vuoden yrittäjä näkee yli rajojen eri suuntiin
RITVA LAUNESKOSKI
. Nyt
vanhemmat asuvat tuossa
lähellä, ja ovat hyvänä apuna
lastenvahteina, Riika mainitsee.
Riika ja miehensä Hannu
Torikka ja heidän kaksi poikaansa ovat se joukko, joka
yrityksestä huolehtii.
. Tämäkin syksy
on ollut vilkas, kun sää on
ollut hyvä. Myös joulunvietosta
mökeillämme on tullut suosittua, ja täällä juhlitaan niin
polttareita, synttäreitä kuin
häitäkin. Meillä on paljon
vakioasiakkaita, jotka varaavat ajoissa; heille ovat jo ensi
kesälle varaukset valmiina
tiettyyn aikaan ja tiettyihin
mökkeihin.
Yksi tiukka periaate Kedolla on mökkien varustelun
suhteen:
. Toisaalta
asiakkaisiimme kuuluu luontoretkeilijöitä, joille tämä on
tukikohta esimerkiksi Repoveteen tutustumisessa.
Yrityksellä on maata viisi
hehtaaria, ja Keto laskeskelee, että kaksi mökkiä lisää
voisi vielä asettua tiluksille
niin, että kaikilla mökeillä
riittää omaa rauhaa.
. Varaukset tietää, mutta
ei välttämättä, milloin asiakkaat saapuvat, ja ainahan voi
tulla sähkökatkos tai jokin
muu yllättävä asia, jossa apua
tarvitaan.
. Moni ei myöskään
kaipaa työleiriä, joka omalla
mökillä usein odottaa, hän
kertoo.
. On hienoa, että asiakkaamme ovat löytäneet luonnosta muitakin vuodenaikoja
kuin kesän. Riika Keto on menestyksekkäästi jatkanut ja
kehittänyt Keto-Mökkien
liiketoimintaa. On aivan liian stressaavaa yrittää järjestää yrityksen työt, eläinten hoito
ja muut asiat niin, että voisi
kuvitella lomailevansa rauhassa. Meillä on aivan erinomainen sijainti niin Kouvolaan, Lahteen, Iittiin,
pääkaupunkiseutuun kuin
Venäjäänkin nähden, ja alueella on vaikka minkälaista
toimintaa. Selvästi halutaan
juhlia tärkeitä päiviä muualla kuin kotona. Kun
vanhempani halusivat tästä
luopua, päätin jatkaa, ja elämäntilannekin sopi siihen.
Ensi vuonna perheellämme
tulee yrittäjinä täyteen jo 10
vuotta.
Yrityksellä on kahdeksan ympärivuotista mökkiä,
joissa tilaa on kahdesta kahdeksaan hengelle, ja lisäksi
on aittamökki kesäkäyttöön.
Mökkejä on remontoitu, ja ne
on liitetty alueen vesiosuuskuntaan, jonka tulo osui yri-
tyksen toiminnan kannalta
nappiin.
. Olemme pitäneet jo
useita palavereja. Me kohtaamme asiakkaamme aina kasvokkain
ja käymme yhdessä lävitse
tilat ja lomailuun liittyvät
asiat. Yrittäjäystävättäreni kanssa meillä onkin tapana tehdä pari lyhyttä
lomareissua vuodessa. Aika
usein menemme Viron puolelle ratsastamaan, sillä se on
kummankin harrastus.. Me vannoimmekin,
että meistä ei koskaan tule
yrittäjiä, vaan nyt olemme
sitä kaikki kolme, Riika summaa.
. Olin palkkatyöhön
liian yrittäjähenkinen. Keto-Mökit edustaa
hyvin jaalalaista matkailuyritystoimintaa, luonnehtii Jaalan Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Markku Paavolainen.
Riika Keto tuumii olevansa kovin yllättynyt:
. Kymmenkunta vuotta
äiti oli tässä vakituiseen ennen kuin jäi eläkkeelle
Kun samojen ihmisten
kanssa on useamman päivän
tekemisissä, heidät oppii tuntemaan paremmin, ja se taas
auttaa löytämään yhteisiä säveliä.
. Jos jotain erityisesti
?
toivoisin niin sitä, että kun
yrityspalvelut on ulkoistettu, niin yrittäjän tukena olisi
joku henkilö kuitenkin täällä
paikan päällä edes yhden päivän viikossa.
. päivänä 2016
Markku Yli-Kaitala on tänä vuonna Iitin Yrittäjät
ry:n puheenjohtaja. Tavoitteena on, että
jokaisella yläkoulun 7-9
luokalla olisi oma kummiyrittäjä, joka käy kertomassa yrittäjyydestä, järjestää
yritykseensä käynnin tai tuo
muuten yrittäjyyttä esille.
. Tulossa on lisäksi kaksipäiväinen
yrittäjyysleiri Heinlahdessa,
jossa on mukana tietääkseni
25 lukiolaista.
Yli-Kaitala vannoo kotiseuturakkauden nimiin:
. Samoin hän esittää, että entistä vahvemmin
tähän kehitystyöhön pitäisi
saada mukaan kesäasukkaat
ja esimerkiksi Iitti-Klubi,
jonka jäsenten verkostoja
pitäisi aktiivisemmin hyödyntää.
. Nuoria pitää
kannustaa ryhtymään yrittäjiksi, kun vanhoja jää eläkkeelle. Ja maailmalle pitää
lähteä rohkeasti. Tällaisesta toiminnasta voisi tulla
yllättävän paljon hyötyä laajalle osalle yhteisön jäseniä.
Kimolan kanavahankkeen toteutuessa hän näkee,
että veneilijöitä palvelevaa
toimintaa pitäisi luoda ennen
muuta jo olemassa olevan
yritystoiminnan yhteyteen
veneilykauden lyhyyden takia.
Yrittäjäyhdistyksen toiminnassa Yli-Kaitala näkee
esimerkiksi yhteiset matkat
ja retket antoisiksi:
. Hän
korostaa nuorten kannustamisen tärkeyttä:
. He ovat iso voimavara.
. Omassa matkailuyrityksessä
riittää kehitettävää: . Torstaina lokakuun 20. Yksi asia, mitä iittiläisten yrittäjien kannattaisi
miettiä, olisi perustaa työyhteenliittymiä, jolloin usea
pienempi yritys olisi yhdessä
enemmän ja pystyisi kilpailemaan isommista hankkeista.
. Pitää muistaa, että jos
Iitti näivettyy, se tarkoittaa
jokaisen kohdalla esimerkiksi kiinteistöomaisuuden
arvon alenemista. Mahdollisuus pärjätä
perustuu yhteisön tukeen, positiivista ajattelua tarvitaan.
. Tämä 25-paikkainen laituri oli yksi kuluneen kesän investoinneista.
Nuorten kannustaminen etusijalle
Yrittäjyydessä tarvitaan ennakkoluulottomasti uusia avauksia
VOITTO RUOHONEN
Iitin Yrittäjät ry:n puheenjohtajana on tämän vuoden
alusta ollut matkailuyrittäjä
Markku Yli-Kaitala. Lukiossa on jo yksi
uusi yritys syntynytkin eli
Kaunottaret ja Kulkurit NY,
joka tarjoaa erilaista ohjelmaa lasten ja nuorten juhliin.
Niinpä tuetaankin nuorta
yrittäjyyttä tilaamalla heidän
ohjelmiaan eri juhliin. Ihmisiä ne
ovat muuallakin, kuten menestyvän ja juuri palkitun
vientiyrityksen Lasse Kokko
on todennut.
KymiRingissä Yli-Kaitala
näkee todella suuret tulevaisuuden mahdollisuudet.
. Silloin hän voisi vierailla yrityksissä, kuunnella
toiveita ja hän olisi kaiken
kaikkiaan paremmin kartalla
siitä, mitä paikallisesti tarvitaan, esimerkiksi, missä on
vapaata toimitilaa ja keneltä
sitä voi kysellä.
Huomenna Iitin yrittäjäyhdistys viettää Kurjenmiekassa yrittäjäjuhlaa, jossa
muun muassa palkitaan Iitin
vuoden yrittäjä ja vuoden
nuori yrittäjä; molempien
haastattelut ovat toisaalla tässä lehdessä.
Syyskokous yhdistyksellä on 7. Negatiivinen puhe sen sijaan lietsoo alaspäin suuntautuvaa
kierrettä.
. Ihanne olisi, että moni
täällä koulunsa käynyt ja
muualla opiskelemassa ollut palaisi takaisin ja etsisi
ennakkoluulottomasti omalta kotiseudulta yrittämisen
mahdollisuuksia.
. Nyt tilanne on se,
että maansiirtotöitä tehdään
kaivosluokan koneilla, ja on
selvää, että iittiläiset yrittäjät
eivät tässä vaiheessa ole mukana, mutta jatkossa siellä on
varmasti työtä kevyemmälle
kalustolle.
. Toinen asia, mitä kannattaisi miettiä, kun KymiRing on toiminnassa, olisi
se, että voisiko tarjota tapahtumien aikana kotimajoitusta
tai vuokrata oman kesämökkinsä esimerkiksi viikon
ajaksi kisavieraille. päivä marraskuuta,
ja sen yhteydessä järjestetään
erityinen rahoitusilta.
. Monilla kesäasukkailla on myös valtava suhdeverkosto. Asiakaspalaute on tärkeää, ja se pitää nähdä jatkuvana prosessina, jossa palautteen mukaan omaa toimintaa
koko ajan kehitetään.
Yli-Kaitala puhuu palvelutarvekartoituksesta: hän sanoo, että olisi syytä selvittää,
millaisia palveluja Iitissä voi
kannattavasti tarjota, ja mitä
olisi mahdollista tarjota esimerkiksi jonkin toisen palvelun ohessa. Yrittäjien keski-ikä on
melko korkea. Toimivan yrityksen
jatkaminen on aina helpompaa kuin aivan uuden aloittaminen.
Yhteistyö yläkoulun ja
lukion kanssa on noussut
yhdistyksen toiminnassa voimakkaasti esille samalla, kun
yrittäjyys korostuu myös uusissa opetusohjelmissa:
. Pienilläkin toimilla
voidaan saada lisättyä työllisyyttä ja sitä kautta luodaan
positiivista ilmapiiriä. Yhteisön vauraus tu-
lee yrittäjyyden kautta, mutta yrittäjänä menestyminen
edellyttää, että pitää koko
ajan rohkeasti uudistua, pitää
etsiä aktiivisesti uusia tuotteita ja palveluja.
. Yrittäjät tarvitsevat
tietoa rahoitusmahdollisuuksista, sekä julkisista että yksityisistä, ja niitä tuossa illassa
käsitellään. Sen sijaan,
kun on toimeliaisuutta, myös
rakennusten arvo pysyy.
. Kokouspaikkana
on moottoripyörämuseo Lahdessa.
. Rahoitusillassa tuodaan esiin muun muassa,
miten uusien työllisyyttä
tukevien investointien rahoitus voidaan saada kasaan.
Esimerkiksi 20 prosentin
investointituki edellyttää 80
prosentin suuruista muuta
rahoitusta eli käytännössä
pankin ja/tai yrittäjän omaa
rahoitusta.
Pienilläkin
toimilla voidaan
lisätä työllisyyttä
5
Valinta on kohdistunut
AtkShop -liikkeen Teemu
Tommolaan, 29. Markkinoinnin
vuosikalenteri tuo säännöllisyyttä ja suunnitelmallisuutta
sen sijaan, että muistaessaan
ja ehtiessään naputtelee silloin tällöin markkinointikirjeen asiakkaille, Tommola
kuvailee.
Uudet tuulet puhaltavat myös yritystoiminnassa.
?
AtkShopin yrittäjä Teemu Tommolalla on parhaillaan monta rautaa tulessa: työ, opinnot
sekä uuden yritystoiminnan aloittaminen. Nuori Teemu hääri
liik keessä mukana minkä koulunkäynniltä ehti.
Myöhemmin vierähti vuosi
asiakaspalvelutyössä ja kokemuksen haussa DNA:lla,
sitten tuli armeija.
. Tuona aikana isä sairastui, joten armeijasta päästyäni kesällä 2008 hyppäsin
suoraan puikkoihin. Olen siitä
tosi kiitollinen, se antaa taas
uutta energiaa.
Vapaa-ajallaan Tommola
metsästää, ja on myös aloittanut kilpailemisen mm. Kokoukset ovat olleet mukavia, ja niissä olen
voinut tuoda esille omia näkemyksiäni ja samalla kuunnella pitkään yrittäneiden
kokemuksia. päivänä 2016
Iitin vuoden nuoren yrittäjän
rattaat pyörivät vinhaan
AtkShopin Teemu Tommola opiskelee työnsä ohessa,
ja loppuvuodesta aloittaa uusi yritys
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin Yrittäjät ry on ensimmäisen kerran päätynyt valitsemaan vuoden yrittäjän
ohella vuoden nuoren yrittäjän. Kuluttaja-asiakkaita
en voi hylätä; päinvastoin on
mietittävä, miten heitä voisi
tulevaisuudessa palvella entistä paremmin.
Iit tiä Tommola pitää
hyvänä paikkana yrittää,
vaikka paikkakunta verraten
pieni onkin. Akkujaan Iitin vuoden nuori yrittäjä lataa
luonnossa ja metsällä.
Tommola kertoo, että hän
aloittaa yhdessä kollegansa
Petri Vyyryläisen kanssa
loppuvuoden aikana yritystoiminnan, jossa atk-palvelut
on suunnattu 90-prosenttisesti yrityksille. Se on antoisaa.
Nuoren yrittäjän palkinto
tuli yllätyksenä. Iitin kunnasta
hän mainitsee, että se kyllä
käyttää mielellään paikkakunnan yrittäjien palveluita
monellakin toimialalla, mutta atk-puoli pudonnut tyystin
kyydistä.
Lomat on
muistettava,
muuten työn
jälki kärsii
. Tutkinto ei ole niinkään tärkeä vaan kaikki ne
oppitunnit ja keskustelut eri
alojen yrittäjien kanssa; ne
ovat jo nyt antaneet valtavasti tietoa, taitoja ja oivalluksia.
Puolitoista vuotta on takana
ja saman verran edessä, ja
tässä koulutusprojektissa olen
oppisopimussuhteessa omassa yrityksessäni, Tommola
selvittää, ja suosittelee koulutusta lämpimästi muillekin.
. Aika näyttää, miten
uuden yrityksen palvelut kehittyvät, mutta lähtökohtana
siinä ovat yritysasiakkaat.
Yritykselle tulevat uusi ulkoasu, brändi ja tuotteet, Tommola paljastaa.
. AtkShop jatkaa
toimintaansa kuluttaja-asiakkaiden parissa.
. Myöntää
täytyy, että oppi on kulkenut
tiukasti kantapään kautta, ja
monissa liemissä minut on
keitetty: mitä on yrittäjyys,
mitä ovat sen vastuut ja tehtävät, miten tehdään hinnoittelu, jotta kertyy katetta ja leipää pöytään, Tommola listaa.
Hiljattain hän on löytänyt avuksi Kinnon eli
Kouvola Innovationin, josta
ammentaa yrittämisen neuvoja ja oppia. Kaipa siellä on laskettu, että kuntien oman hankintaorganisaation kautta
atk-palvelut tulevat edullisemmiksi. Lomat on muistettava
pitää, sillä väsyneenä työn
jälki kärsii, Tommola tietää.. Myös markkinoinnin
tärkeys on tullut koulutuksessa esiin. Kokonaisvaikutusta ei kuitenkaan ole tässä
asiassa ajateltu, miten palvelujen hankkiminen paikalliselta yrittäjältä heijastuu täällä moneen muuhunkin asiaan,
Tommola pohtii.
Iitin Yrittäjät ry:ssä AtkShop on jäsenenä, ja Tommola on päässyt mukaan
yhdistyksen hallituksen asiantuntijaksi, ja huolehtii mm.
yhdistyksen kotisivujen ylläpidosta.
. 6
Torstaina lokakuun 20. Hän opiskelee
Koulutuskeskus Salpauksen
ja sen yhteistyökumppanin
yrittäjille räätälöimiä merkonomiopintoja, joista on innoissaan.
. Hänet palkitaan huomisessa Iitin yrittäjäjuhlassa.
? Näem me hä nessä
eteenpäin suuntautuvan, toimintaansa kehittävän nuoren
yrittäjän, joka hyvällä palveluasenteella auttaa tietoteknillisissä ongelmissa asiakkaitaan ja yhteisöämme,
yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Markku Yli-Kaitala
perustelee ja mainitsee, että
Tommola joutui ottamaan
vastuun isänsä liikkeestä jo
20-vuotiaana isän vakavan
sairastumisen takia.
AtkShop on ollut Kausalan katukuvassa vuodesta
2003. hirvenjuoksussa.
Tärkein kilpailuvalttimme on kuitenkin kokonaisvaltainen palvelu, sanoo Juuso
Rämä.
Kausalan Urheilu- ja Koneliike myy tuotteita, joiden
kysyntä ei lopu.
. Tuotevalikoiman kanssa pitää olla hereillä. Jos
omistaa omakotitalon, tarvitsee ruohonleikkurin. päivänä 2016
Kausalalaiset Juuso ja Pertti Rämä hyödyntävät kumpikin omia vahvuuksiaan urheilu- ja koneliikkeen pyörittämisessä.
Isän ja pojan lisäksi kauppa työllistää yhden tuntityöntekijän.
Kausalan Urheilu- ja
Koneliike juhlii ensi
vuonna viisikymppisiään
Isä ja poika luotsaavat Rämän kauppaa
hyvässä yhteisymmärryksessä
LUMIMARJA TIRRONEN
Maanantaiaamuna Kausalan
Urheilu- ja Koneliikkeen ovi
käy niin tiuhaan, että haastattelun tekeminen keskeytyy
tuon tuosta. Torstaina lokakuun 20. Yrittäjänkin tulisi saada kohtuullinen korvaus työstään, muuten hommassa ei ole järkeä,
merkonomiksi valmistunut
ja esimiehen erikoisammattitutkinnon suorittanut Juuso
sanoo.
Juuso on uud ist a nut
liik keen tuotevalikoimaa
ja y r it t ä ny t hou k ut el la
myös nuorempia asiakkai-
ta. Jos pyörillä ei jonakin
kesänä ole menekkiä, syksyllä myydään sitten raivaussahoja, Juuso kuvailee.
ja menevät.
. Nurmikko kasvaa, ja
mökkiläiset tuovat tärkeän
lisän asiakaskuntaan, Juuso
sanoo.
Vuosittaista vaihtelua on
paljon, ja hittituotteet tulevat
Kun Juuso pari vuotta
sitten tuli isänsä liikkeeseen
töihin, hänellä oli selkeä visio
siitä, millainen Rämän kaupan pitäisi olla.
. Liikkeen lopettamista ei ole harkittu missään vaiheessa.
. Nettikauppakin vie asiakkaita kivijalkakaupoilta.
. Facebookissakin kauppa
on.Sponsorikyselyjä tulee
paljon, mutta Juuso on rajannut kaupallisen yhteistyön
painopisteet tarkasti.
. Pyrimme
pitämään tuotevalikoiman
riittävänä ja hinnat kohdillaan. On tärkeää, ettemme
ole yhden tuoteryhmän varassa. Niin kauan kuin on
metsää, tarvitaan sahoja. Kumpikin tekee sitä,
missä on hyvä. Pertti on
käynyt maahantuojien koulutuksissa ja hoitaa koneiden
huoltopuolen. Ensi
vuosi on liikkeen 50-vuotisjuhlavuosi, ja sitä varten on
jo kaikenlaisia suunnitelmia.
Pitkä historia ei kuitenkaan
kannattele ketään, vaan palveluun ja tuotevalikoimaan
on panostettava joka päivä,
Juuso päättää.
7. Totta kai tässä tulee
välillä esiin sukupolvien välinen kuilu, Pertti toteaa.
. Varsinainen sukupolvenvaihdos tehtiin 90-luvulla.
Liike ei ole koskaan ollut
pelkkä urheilukauppa.
. Pikemminkin tämä on
sellainen vanhan ajan sekatavarakauppa, Juuso sanoo.
. Täällä
maalla asiakaskunnan ikärakenne toki vaikuttaa valikoimaan, aikaisemmin Lahdessa
urheilukaupassa työskennellyt Juuso sanoo.
Hintakilpailu alalla on
kovaa, ja kertaluonteisissa
ostoksissa moni lähtee halvan hinnan perässä Lahteen
tai Kouvolaan. Kaikki mitä meillä
myydään, osataan myös huoltaa, Juuso summaa.
Kesäaikaan menee eniten
polkupyöriä ja niiden varaosia. Emme varmasti ole
kaikista halvin kauppa, mutta
emme kalleinkaan. Haluamme palvella
kyläläisiä vielä pitkään. Kaupan täytyy aina
olla kannattavaa. Toisaalta tunnemme
toinen toistemme toimintatavat, sanoo Juuso:
. Otan enemmän riskejä
kuin isä, Juuso toteaa.
Juuson Jorma-vaari työskenteli 1960-luvulla Siivo
Hohdin pitämässä Kausalan
Urheilu- ja Koneliikkeessä.
Vuonna 1967 Jorma Rämä
ryhtyi yrittäjäksi liikkeeseen yhdessä Aira-vaimonsa
kanssa.
Kun Jorma kuoli 1985,
Pertti ja hänen Jouni-veljensä
tulivat kauppaan äitinsä avuksi. 60-luvulla kyljessä oli
jopa huoltoasematoimintaa.
Myynnissä oli vähän kaikkea
kattolampuista öljykamiinoihin, Pertti muistelee.
Iso osa kaupan myynnistä
tulee konekaupasta: kesällä
ruohonleikkureista, syksyllä
raivaus- ja moottorisahoista.
Merkkihuolto on olennainen
osa palvelukonseptia.
. Itse keskityn
asiakaspalveluun ja sisäänostamiseen.
Yrittäjät eivät tunnetusti
jää kovin helposti eläkkeelle,
joten kaksikko aikoo jatkaa
hyväksi havaitulla tyylillä
hamaan tulevaisuuteen. Pertti Rämä palvelee asiakkaita sillä aikaa,
kun Juuso Rämä vastailee
toimittajan kysymyksiin.Isä ja
poika ovat pyörittäneet kauppaa yhdessä nyt pari vuotta. Moni asia on sinä aikana
muuttunut, eikä erimielisyyksiltäkään ole aina vältytty.
Pääsääntöisesti yhteistyö on
kuitenkin sujunut hyvin, ja
24-vuotiaan Juuson liikkeenpitoon tuomat uudet ideat ovat
näkyneet myymälän yleisilmeessä ja valikoimissa.
. Lapset
kasvavat ja tarvitsevat uusia
luistimia, Juuso havainnollistaa.
Kesäaika on liikkeen paras sesonki.
. Urheiluvälineet ja kalastustarvikkeet ovat nekin
kysyttyjä.
. Sponsorointi on
järkevää silloin, kun se hyödyttää molempia osapuolia
jollakin aikavälillä.
Isän ja pojan yhteistyö
vaatii varsinkin Pertiltä lehmänhermoja.
Majoitusta on kyselty vuosien varrella tosi paljon.
Metsämotellissa on yhdeksän kahden hengen huonetta. Osaan huoneista saa
tarvittaessa lisävuoteen. Huonehinta on 65 euroa yöltä.
. päivänä 2016
Koskenniskan Metsämotellia pyörittävät Saija Mertanen ja Tanja Ollila.
Vuolenkoski sai oman motellin
Yöpymispaikkaa on kyselty jo vuosien ajan
LUMIMARJA TIRRONEN
Vuolenkosken Kömmistöntiellä avattiin syyskuussa
Metsämotelli. Juhlatiloja täällä on,
kuten seurantalo ja Husulan
Vintti, mutta lähin hotelli on
Vierumäen Scandic. Täällä on ehtinyt yöpyä jo missi, jääkiekkoilija ja
laulaja, yrittäjä Tanja Ollila
sanoo salaperäisesti.
Motellin toinen omistaja
on Saija Mertanen, Tanja
Ollilan äiti. 8
Torstaina lokakuun 20. Isä Antero Mertanen hyörii talonmiehenä.
Kesäaikaan Ollila pitää
Myllyn Grilli & Cafe -baaria Vehnämyllyn edustalla.
Hänen mukaansa Vuolenkoskella on selkeästi tarvetta
majoituspalveluille.
. Jos asiakas tulee iltamyöhään, iltapala järjestyy
ilman muuta, Ollila lupaa.
Motellissa on myös kaikille asiakkaille yhteiset oleskelutilat sekä keittiö, jossa
voi valmistaa omia aterioita.
Tiloissa on ruokapöytä, soh-
Metsämotellin pääsisäänkäynti on kutsuva.. Yöpyjiä tosin
majoitettiin jo kesällä, jolloin talon remontti oli vielä
kesken.
. Huoneet on nimetty
metsäneläinten mukaan, Ollila esittelee ovien sieviä hirvi-,
jänis- ja karhukylttejä.
Seitsemän euron lisämaksusta tarjoillaan runsas buffet-aamiainen, johon kuuluu
leivät päällysteineen, munia,
muroja, mysliä, jugurttia,
tuoremehua ja kahvia tai
teetä.
Luontoturisteja Vuolenkoskella käy yhä enemmän. Iltalukemiseksi voi lainata kirjoja
ja sarjakuvia.
Yöpyjät pääsevät halutessaan saunaan, mutta saunaa vuokrataan myös muille.
. Me ostimme kiinteistön
vuonna 1996, aikaisemmin
perhekotiyrittäjänä toiminut
Ollila kertoo.
Motellia varten talossa on
tehty pintaremonttia; seiniä
on maalattu ja tapetoitu.
. Voimalaitoksen palon jälkeen 1995
toiminta automatisoitiin, eikä
työntekijöitä enää tarvittu. päivänä 2016
?
Kaikki motellin huoneet on sisustettu eri tavalla.
varyhmä ja televisio. Täällä on esimerkiksi
suosittu kanoottireitti. Saunomaan
voi tulla vaikka kaveriporukalla tai yhdistystoiminnan
puitteissa.
Paikallisten tarpeisiin
Ollila on räätälöinyt pikkujoulupaketin, johon sisältyy
joulupöytä, sauna, esiintyjä
tai karaoke, yöpyminen ja
aamiainen.
. Torstaina lokakuun 20. Tavallisen soutuveneen saa lainaan
motellilta, ja lumikenkiä voi
vuokrata Peurankellosta.
Myymme myös sieniretkipaketteja, Ollila kertoo.
9. Juhlapalveluja tarjoamme ympäri vuoden.
Avajaisbrunssi oli menestys,
joten jotain vastaavaa keksimme varmasti jatkossakin.
Paintballia eli värikuulasotaakin täällä pääsee pelaamaan.
Metsämotellin talo on
rakennettu alun perin Vuo-
Luontoturisteja
käy Vuolenkoskella
kaiken aikaa enemmän,
ja myös KymiRingiin
kohdistuu odotuksia
lenkosken voimalaitoksen
työntekijöille.
. Mitään suurta byrokratiaa motellin perustaminen ei vaatinut, sanoo Saija
Mertanen.
Metsämotelli on avoinna ympäri vuorokauden.
Asiakkaita yrittäjät toivovat
saavansa esimerkiksi paikkakunnan häävieraista ja
Yöpyjät voivat vapaasti kokkailla viihtyisässä yhteiskeittiössä.
Vierumäen urheiluopistolta.
Myös KymiRingiin kohdistuu odotuksia.
. Saunavuoron pituus on
puolitoista tuntia. 1960-luvulla tässä
asui viisi perhettä
Lukion ja
yläasteen vetäjien ja opintoohjaajien kanssa käydyissä
keskusteluissa tuli ilmi, että
kaivattaisiin kummiyrittäjiä,
jotka voisivat esitellä yritystoimintaansa kummiluokalle
joko yritysvierailuin, tai että
yrittäjä käy kertomassa koululla luokalle omasta yrityksestään ja sen toiminnasta.
Tämä toiminta ei välttämättä
vaadi kovin paljon aikaa ja
resursseja, mutta voi parhaassa tapauksessa antaa suuntaa
monellekin nuorelle yrittäjyyteen.. Illan musiikista
vastaa Sound Caravan -yhtye.
Iitin yrittäjäyhdistyksen
syyskokousta ja rahoitusiltaa
vietetään Lahden Moottoripyörämuseolla maanantaina
7.11. Mukana illassa on Helmi Säästöpankki
kertomassa pankkirahoituksesta. Avustuksia myönnetään
edellyttäen, että eduskunta
osoittaa vuoden 2016 talousarviossa niihin määrärahat.
Rakennusperinnön hoitoavustusta voidaan myöntää
rakennuksen omistajalle korjauksiin, joissa rakennuksen
suojeluarvojen mukaisella
tavalla edistetään arvokkaan
rakennusperinnön säilymistä.
Tällaisia korjauskohteita ovat
esimerkiksi vesikaton, rungon ja ulkoseinien, perustusten tai ikkunoiden kunnostaminen. Harkinnanvaraista
avustusta rakennusperinnön
hoitoon voivat hakea rakennuksen omistajat. Täytyy tietysti
muistaa, että puuttuuhan Jaalasta talviaikaan myös iso osa
Terveisin,
Markku Paavolainen on Jaalan yrittäjien puheenjohtaja.
MARKKU PAAVOLAINEN
puheenjohtaja
Jaalan Yrittäjät ry
Avustuksia haettavana
jätevesineuvontaan
Ka a k kois-Suomen ELYke s k u k s e st a voi h a ke a
harkinnanvaraista avustusta
30.11.2016 mennessä rakennusperinnön hoitoon, saariston ympäristönhoitoon,
haja-asutusalueiden jätevesineuvontaan, pohjavesialueiden suojelusuunnitelmiin,
vesistöjen käyttöön sekä vesienhoitosuunnitelmien toimenpiteiden toteuttamiseen. 10
Torstaina lokakuun 20. Avustusta voivat
hakea järjestöt ja toimijat,
joilla on kokemusta hajaasutuksen kiinteistökohtaisesta jätevesihuollosta, ja
jotka ovat riippumattomia
laitevalmistajista, materiaalitoimittajista sekä myyntiä
harjoittavista toimijoista.
Hakijan toiminnan tulee olla
itsenäistä suhteessa kunnan
viranomaistoimintaan.
Hakemukset on toimitettava Kaakkois-Suomen
ELY-keskukselle 30.11.2016
mennessä. juhlimme Jaalan vuoden yrittäjää Riika Ketoa
(Ketotec Ky).
Syyskokouksessa 14.11.
valitaan taas luottamushenkilöt ensi vuodelle.
Meillä jaalalaisilla yrittäjillä lähes kaikilla kesä on
kiireistä sesonkiaikaa; talvella on kyllä aikaa, mutta tekemistä voisi olla enemmänkin.
Tämä tietysti selittyy osin
sillä, että Jaalassa on paljon
rakentamis- ja majoituspalveluyrittäjiä, ja talvella näitä
palveluita käytetään vielä
melko vähän. Kesä oli säiden puolesta sellainen, ettei sitä oikein huomannutkaan, vaikka
muutenhan kesä ja talvi Jaalassa eroavat toisistaan kuin
yö ja päivä.
Jaalan Yrittäjät ry:n toimintavuosi 2016 on edennyt
suunnitelmien mukaisesti.
Olemme järjestäneet Kanavainfo-tilaisuuden sekä
kastaneet vuoden 2016 Kesäjaalalaisen ym. Ely-keskuksen edustaja kertoo EU-rahoitusmahdollisuuksista ja Pro-Agrian
yritystutkija Jukka Ikonen
rahoitukseen liittyvistä eri
kannattavuus- ja muista laskelmista.
Yrittäjäyhdistyksen hallitus on päättänyt tiivistää
yhteistyötä paikallisen lukion ja yläasteen kanssa,
jotta saataisiin nuoret kiinnostumaan enemmän yrittäjyydestä ja sen tuomista
mahdollisuuksista. Juhlapuhujana on yrittäjä rakennusneuvos Veli Hyyryläinen
Kouvolasta. Neuvonnan
tulee kohdistua kiinteistön
haltijoihin. Vuonna
2017 avustuksia myönnetään
pääasiassa yksityisille omistajille.
Haja-asutusalueiden jätevesineuvontaan suunnattuja
avustuksia voidaan hakea
yleisneuvontaan ja sen erilaisten neuvontatoimien,
kiinteistökohtaisen neuvonnan tai näiden erilaisten yhdistelmien järjestämiseen ja
toteuttamiseen. Illan tarkoituksena on
käydä läpi yritysten eri rahoi-
tusvaihtoehtoja. Juhlassa palkitaan
vuoden yrittäjä ja nuori yrittäjä sekä jaetaan myös muita
huomionosoituksia. päivänä 2016
Syysterveiset
Jaalan Yrittäjät ry:ltä
asiakkaista, kun kesäasukkaat ovat poissa.
Kesä on takanapäin, syksy
painaa päälle ja talvi tekee
tuloaan. Hakuajan jälkeen toimitettuja hakemuksia voidaan ottaa huomioon
määrärahojen salliessa.
Huomenna vietetään
vuotuista yrittäjäjuhlaa
Vuoden yrittäjä palkitaan, myös muita huomionosoituksia
Vuotuinen Iitin Yrittäjyysjuhla järjestetään Pitokartano Kurjenmiekassa huomenna illalla. Virkistystoimintaa ei ole unohdettu,
vaan jäsenille on järjestetty
kaikenlaista mukavaa, esimerkiksi jokin aika sitten kävimme syysretkellä Tartossa.
Viime vii konloppuna
15.10
Yrittäjäperheessä kas-
vaneena opin ainakin sen,
että asiat ovat mahdollisia,
jos tekee hirveästi hommia.
En pelkää soitella tuntemattomille etsiessäni ratkaisuja
ongelmiin.
Koulutukseltaan virtuaaliyrittäjä on teatteritaiteen
maisteri. Lapset ovat niin
intuitiivisia, että englantia ei laista materiaalia. Se
on englanninkielinen, ja suurin osa käyttäjistä on Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista.
Suomessakin Petra?s Planetin
on löytänyt 50.000 lasta.
. Konseptiin kuuluvassa virtuaalimaailmassa
on jo kaksi miljoonaa seikkailijaa.
Iittiläissyntyinen Halttunen on Haltonin perustajan,
nyt jo edesmenneen Seppo
Halttusen tytär. Hänen
äitinsä on töissä Lahden kaupunginteatterissa, ja Petran
seikkailut alkavat aina äidin
työpaikalta, Halttunen selittää.
Senegalin lisäksi kirjoissa ja myöhemmin perustetussa virtuaalimaailmassa
seikkaillaan Sri Lankassa,
Jordaniassa ja Saamenmaalla. Suvulla on
ollut mökki Säyhteellä yli 40
vuoden ajan.
. Mökillä on aikaa ja
rauhaa antaa ideoiden virrata
vapaasti. Lisäksi Dramaforum on alkanut tehdä
englanninkielistä digilehteä,
sekä oman lemmikkieläimen. Nuo r et k a m a la s ti miettivät, mitä lähtisivät
opiskelemaan. Lisenssejä
on ostettu Suomen ja Britannian kouluihin.
Neljä uutta lastenkirjaakin on tulossa, ja aiemmin
ilmestyneet neljä kirjaa ilmestyvät ensi vuonna Kiinassa. Halttunen haaveilee
kokonaisesta Petra?s Planet
-tuoteperheestä, johon kuuluisi myös leluja.
. päivänä 2016
11
Maailmanvalloitus mökiltä käsin
Iittiläislähtöisen Eevamaria Halttusen luomalla lasten virtuaalimaailmalla on jo kaksi miljoonaa käyttäjää
LUMIMARJA TIRRONEN
Moni tuottoisa innovaatio
lienee saanut alkunsa kesämökillä. Lapset alkoivat kysellä jänniä kysymyksiä, kuten
mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Selitin, että Suomessa
ajatellaan näin ja näin, mutta
jossain muualla toisella tavalla.
Halttunen oli osallistunut
Senegalin matkallaan hautajaisiin, joissa tanssittiin.
Kokemuksen pohjalta alkoi
muotoutua 7-vuotiaasta Petrasta kertova lastenkirjasarja, jossa esitellään maailman
kulttuureja.
. Asuimme tuolloin
Lahdessa, ja kirjojen päähenkilö on lahtelaistyttö. Rekisteröityminen on
ilmaista. Kohderyhmää ovat
6-11-vuotiaat lapset.
Tärkeintä on,
että tekee
kiinnostavia,
haastavia asioita
pohjalta tietokoneella käytettävän virtuaalimaailman. Virtuaalimaailmassa lapsi luo oman hahmon
ja saa lisäksi oman huoneen
tarvitse osata.
Yrityksen tulot tulevat
paitsi kirjamyynnistä myös
maksullisista lisäominaisuuksista, joita virtuaalimaailmassa voi vanhempien
luvalla ostaa. Hän on opiskellut
myös kansainvälisiä suhteita
ja diplomatiaa.
Nuorille Halttusella on
yksi ohje:
. Torstaina lokakuun 20. Minusta sillä
ei ole niin väliä, mitä opiskelee: pääasia, että opiskelee
jotain ja tekee kiinnostavia ja
haastavia asioita.. Lastenkirjat on kuvittanut
Lahden Muotoiluinstituutissa
opiskellut Anna Härmälä.
Pelibuumi innosti Halttusen kehittelemään kirjojen
?
Petra?s Planet -virtuaalimaailmassa seurataan
7-vuotiaan Petra-tytön (kuvassa keskellä) seikkailuja
Senegalissa, Sri Lankassa,
Jordaniassa ja Saamenmaalla. Teknologia mahdollistaa työskentelyn missä tahansa, joten iso osa Petra?s
Planetista on kehitelty Säyhteellä, Eevamaria Halttunen
kertoo.
Yritys sai alkunsa 10
vuotta sitten Lahdessa.
Halttusen nyt jo lähes aikuiset lapset olivat silloin pieniä.
. Luovuus pitää virikkeettömyydestä.
Mökki on kesäaikaan
myös espoolaisen Eevamaria Halttusen työpaikka.
Hänen yrityksensä Dramaforum tuottaa Petra?s Planet
-nimistä, kansainvälistä lastenbrändiä. Opettajat toivoivat tälja eläimiin. Dramaforum työllistää nyt viisi henkilöä, minkä
lisäksi ostamme osaamista
ulkopuolisilta konsulteilta.
Eevamaria Halttunen uskoo omaksuneensa yrittäjän
mentaliteetin jo lapsuudenkodissaan.
. Lapset voivat va- tettu Petra?s Planet -oppipaasti seikkailla kaikissa materiaali, joka on kehitetty
neljässä maassa ja tutustua yhdessä suomalaisten luokanniiden kulttuuriin, luontoon opettajien kanssa.
. jossa esitellään joka kuukausi
Lemmikki voi olla vaikka uusi maa.
jordanialainen viidakkokissa
tai Saamenmaan karhu, Halt- Yrityksen uusin aluevaltaus on alakouluille tarkoitunen selostaa:
Kaakkois-Suomen
maakuntien hyvä maantieteellinen sijainti sekä panostukset infraan ovat alueen
keskeisiä vahvuuksia.
Työttömyyden kasvun
arvioidaan olevan taittumassa. Listassa näkyvät vain ne jäsenyritykset, jotka
ovat antaneet luvan tietojen julkaisemiseen. Söderholm
Kuljetus-Lintukangas Oy
Kuukson Kone Oy
Kymen Kotihoito Oy
Kymen Nuorten Asema Oy
Kymen PihaPilke
Kymppi System Oy
Laitinen Raimo Tmi
Laso-Huolto Oy
Lautamies Lehto
Liha REM Oy
Lindroos Service
Linercom Oy
Lounas Café Kanttiina Ky
LVIS-Fonto Oy
LV-Ratalo Oy
Lyöttilän sekatavaraliike Oy
Maakansan Metsätyö
Maalaus/Tasoitus Itkonen
Maanrakennus Kimmo Suokas Ky
Maanrakennus Pekka Rautiainen Ky
Maansiirto Mikko Hietalahti
Madball Avoin yhtiö
MAK-Konsultointi Oy
Maku Saneeraus Oy
Markkinointi Janne Koukonen
Matkailutila Etelärinne
Med-ind Service Oy
Metallityöt H. lokakuuta.
Lisäksi yhdistyksellä on tällä hetkellä neljä kunniajäsentä.
Iitin Yrittäjät ry:n kunniajäsenet: Lintukangas Kalevi, Heinonen Sakari, Heinonen Sinikka, Peltola Marja-Leena
Iitin Yrittäjät ry:n jäsenet:
1382 Mika Dahl Oy
A-Rakennus Kiili
Accusound Speakers Oy
Annalan Kasvurengas Oy
Antka Oy
Anu Purho Tmi
Arja-Miina Tmi
Arvolista Oy
Atplast Oy
Autereen Taksiliikenne Oy
Autohuolto Velj. Kolmex Ky
RAK-Arima Oy
Rakennus-Tapio Ky
Rakennuspalvelu J. Samoin palvelussa voi
kysyä viranomaisilta neuvoja,
vastaanottaa heiltä sähköisiä
viestejä sekä asioida sähköisesti toisen henkilön tai
yrityksen puolesta. Palveluun
sisään kirjautuva käyttäjä näkee esimerkiksi voimassa
olevat roolinsa kaupparekisteriin merkityissä yrityksissä.
Iitin Yrittäjät ry jäsenluettelo 2016
Iitin Yrittäjät ry:ssä on tällä hetkellä 144 jäsentä sekä kunniajäseniä. Taimisto Ky
Kausalan Terästyö ja Asennus Oy
Kausalan Urheilu ja Koneliike Oy
Kausalan Ykköspinta Oy
Kauskote Oy
Kivisen Pakkaamo Oy
Koneurakointi Kilkkilä Oy
Koti- ja Rakennussiivous Ojala Ky
Kotiharjun Perhekoti Avoin Yhtiö
Kotipalvelu Leena Viitala Tmi
KR-Sähkö Oy
KS-Metalli Ky
Kuljetus & Urakointi J. päivänä 2016
Elinkeinoelämän ja työllisyyden
näkymien arvioidaan kirkastuvan
Työttömyyden kasvun arvioidaan olevan taittumassa
Työ- ja elinkeinoministeriö
on julkaissut Alueelliset kehitysnäkymät syksyllä 2016
-katsauksen, jossa tiivistyvät
aluekehittäjien näkemykset
alueen nykytilasta ja lähiajan
näkymistä.
Yleistä tunnelmaa Kaakkois-Suomen alueen kehitysnäkymissä voi luonnehtia
varovaisen toiveikkaiksi.
Elinkeinoelämän ja yritystoiminnan kohdalla näyttää
siltä, että käännekohta on
saavutettu. Soikkeli
Metsäkuljetus Venäläinen Ky
Mikko Hallikas Tmi/K-market Tiltuntori
Mikko Loikala Ky
Mikko Ryyppö Oy
Mixed Workers
Monitoimi Oy Järvenpää
MS-Alumiini
Murre Oy
Myllylän Mylly Oy
Mäkelän Tilajuustola avoin yhtiö
Nordea Pankki Suomi Oyj
Novast Oy Ltd
Nyström Sakari Tmi
Omakylä Vuolenkoski Oy
Oy Kausala Wood Ltd
Pekkolan Moto ja Kaivin Oy
Peltisepänliike Kimmo Pulli Ky
Perhekoti Aada Marilla ay
Pesti- ja Pitopalvelu Iitti Avoin yhtiö
Pitopalvelu Annikki Ruokonen
Pohjanmäentien Hyvinvointi Oy
Pohjois-Iitin Mökkitalkkari Tmi
Porelka Oy
Pro Manors Oy
Puulyötti Ay
R. Anttila Oy
Auvinen Jari Tmi
BerCat Care Oy
BMT Iitti Oy/ Benjamin Maatilatori
Brodeeshop S. Myös nuorten
kohdalla on merkkejä työt-
tömyyden vähentymisestä.
Työttömyyden määrällisen
vähentymisen rinnalla työttömyyden arvioidaan kuitenkin
rakenteellistuvan entisestään
ja pitkäaikaistyöttömyys jatkaa kasvuaan.??Alueelliset
kehitysnäkymät -katsaus
tiivistää kahdesti vuodessa
ELY-keskusten ja muiden
aluekehittäjien näkemykset
seutukuntien ja ELY-keskusalueiden nykytilasta ja lähiajan näkymistä.
Verkkopalvelut siirtyvät
yhteen osoitteeseen
Parhaillaan Suomi.fi-sivusto
uudistuu, ja muodostumassa
on uusi julkishallinnon verkkopalvelu, joka kokoaa samaan osoitteeseen palvelut
yrityksille, kansalaisille ja
viranomaisille.
. Tiedot on poimittu Kymen Yrittäjien verkkosivustolta 18. 12
Torstaina lokakuun 20. Arviota tukee työttömyyden kasvun hidastuminen ja kääntyminen laskuun
kesän aikana. Etenkin
teollisuuden ja infran investoinnit piristävät näkymiä.
Yritysten kasvunäkymät ovat
osin epäyhtenäisiä: vaikka
teollisuuden näkymät ovat
valoisia, palvelualoilla näkymien paranemista odotellaan
edelleen. Uudistus tähtää siihen, että digitaaliset julkiset
palvelut ovat saatavilla yhdeltä luukulta. Saarinen
JV Monihomma Oy
Jyrki Ojapalo Tmi
Järvenpään Pinnoitus Oy
Kaakon Maatalous Oy
Kajami Oy
Kauneushoitola Silené
Kausalan Autotarvike Oy
Kausalan Kiinteistö- ja Siivouspalvelu Oy
Kausalan Kukka
Kausalan Kuntoutus Oy
Kausalan Laskenta Oy
Kausalan Rakennusryhmä Oy
Kausalan Silmäasema
Kausalan Sähkötyö Ky
Kausalan Tapetti ja Väri Oy
Kausalan Terä K. Lamminen
Clinichem Oy Ltd
Demik Oy - Hoivakoti Iltatuuli
Ecosilva Oy
Eetu Niininen
Espoon Akvaariotukku Oy
Finero OY
Finprofile Oy Ltd
Hetan Fysio
Hoivakoti Aamurusko Oy
Hormitähti Oy
HyväSikala XO Oy
Iitin Graniitti Oy
Iitin Kuljetus & Palvelu Oy
Iitin Kymppikoneistus Oy
Iitin Lehti Oy
Iitin Marja Oy
Iitin Putkityö Pasi Taavitsainen
Iitin Rakennuspalvelu Oy
Iitin Sähköurakointi Oy
Iitin Tili Oy
Iitti Golf Oy
Jamiro Oy
Javirest Oy
Jukka T. Lähitulevaisuuden kasvuodotukset ovat
pääosin positiiviset. Samalla viestintä
julkisen hallinnon organisaatioiden, kansalaisten ja yritysten välillä tehostuu, arvioi
valtiovarainministeriön ICTjohtaja Anna-Maija Karjalainen.
Myös Yritys-Suomi siirtyy osaksi työn alla olevaa
palvelua. Yrittäjille uudistuvan palvelun avaaminen
pitäisi tuoda helpotusta aiem-
min pirstaleiseen tiedonetsintään ja asioiden hoitoon.
Sivusto pitää sisällään yrityksille suunnatut julkishallinnon palveluiden tiedot, kuten
asiointikanavat, vastuuorganisaatiot ja palvelupisteet.
Kun uuden Suomi.fin
tuotantoversio avataan ensi
vuonna, sieltä voi esimerkiksi
tarkistaa sekä omia että edustamansa yrityksen rekisteritietoja. Vast.otto
Solintech Oy
T:mi Markku Tulokas
TA-Sähkö Oy
Takomatkailu
Taksi Kari Lehtinen
Talopalvelu Jukka Kemppinen
Tili Helineva Ky
Tmi Elisa Venäläinen Elsa?s
Trade Finanssi Ky
Trans Salonen Oy
Tuholaistorjunta Täystuho
Velcron Oy
Ville Sakkara Oy
Virpi Petäjämäki Tmi
Vuolenkosken Autohuolto
Yli-Kaitalan Lomamökit. Ojala
Rakennussuunnittelu ja Valvonta Miettinen
Raskinen Team Oy
Rinomaster Oy
Simola Leena Hammaslääk. Sekä Kymenlaaksossa
että Etelä-Karjalassa työttömyystilanteen odotetaan
paranevan lievästi kaikissa
seutukunnissa seuraavan
puolen vuoden ja vuoden
aikana
Teimme vielä
tuliaisostokset myymälästä
ja sitten kohti kotimatkaa.
Kotiin saapui tyytyväisiä
mutta hieman makean syönnistä pahoinvoivia sankareita.
J ä r villä s inil evää ol i
r unsaasti alkukesän yksittäisillä viikoilla, mutta elokuun al kupuolella
levähavaintoja on tehty poikkeuksellisen vähän. N:o 80 . Vierailimme myös
Sinilevän
esiintyminen
kesän aikana
tavanomaista
Valtakunnallisessa levähavainnoinnissa oli mukana tänä kesänä Kaakkois-Suomesta 20 paikkaa.
Havaintopaikat edustivat
rehevyydeltään, kooltaan ja
vedenlaadultaan eri tyyppisiä
järviä ja itäisen Suomenlahden rannikkovesiä. ?Siitä siirryimme
ryhmittäin kierrokselle, jossa
saimme tutustua tehtaaseen
pienoismallin ja 3D-lasien
avulla ja harjoitella pullapitkon letitystä.
. Jännitys säilyi loppuun asti ja kohde selvisi
vasta Vantaalle saavuttaessa,
ja riemun kiljahdukset olivat
melkoiset, kun selvisi, että
kohteemme on uusi Fazerin
vierailukeskus, nuoriso-ohjaaja Tanja Lehtimäki kertoo matkan tunnelmista:
. Meidät otettiin vastaan avosylin ja todella lämpimästi ja saimme istuutua
suoraan notkuvaan brunssipöytään. Ennen kotimatkaa kokoonnuimme kakkukahville
ja kajautimme itsellemme ja
toisillemme onnittelulaulun.
Pöytäseurueessani huudahti
eräs poika: ?Tää on elämäni
Kymmenvuotiaiden retkelle Fazerin vierailukeskukseen lähti 48 lasta kaikkiaan 70 kutsutusta. Kunnan ja seurakunnan järjestämän yhteisretken aluksi kokoonnuttiin seurakuntakeskukselle
Henna Huppusen pitämään
varttikirkkoon. 62. (Kuva: Tanja Lehtimäki.)
trooppisessa huoneessa, jossa
kasvaa muun muassa kaakaopuu. 2016 . vuosikerta . Elokuun
lopulla ja syyskuun alun
lämpimänä jaksona havaintojen määrä ja ilmoitettujen
levämäärien runsaus nousivat jälleen tavanomaiselle
loppukesän tasolle. Kettukarkkihan se.
Suosituimman tuotteen lapset arvasivat heti: Fazerin
sininen.
Kierros päättyi alueelle,
jossa sai herkutella yllin kyllin Fazerin tuotteilla luvan
kanssa.
. Kuulimme myös Fazerin tuotteiden historiasta, ja
meiltä arvuuteltiin, mikä on
Fazerin vanhin karkki.
. Irtonumero 2 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Torstaina 20. (Kuva: Tanja Lehtimäki.)
paras päivä!?. Siitä noustiin
bussiin ja lähdettiin matkaan.
. Seurannalla pyritään antamaan
yleiskuva levätilanteesta
erilaisissa järvissä ja rannikolla.
Sinilevät alkoivat runsastua tänä kesänä aikaisin,
mutta loppukesästä pintakukintatilanne oli keskimääräistä rauhallisempi.
Vuosien 1998-2015 pitkäaikaiskeskiarvoon verrattuna
leviä oli runsaimmin juhannuksen jälkeisellä viikolla
ja elokuun lopussa. N:o 4789
www.iitinseutulehti.fi
Puhallinmusiikkia
Työväenyhdistyksen
juhlassa
Sivu 5
Kymmenvuotiaat saivat
makeaa mahan täydeltä
Iitissä on perinteisesti järjestetty kymmensynttärittapahtuma, johon kutsun saavat kunakin vuonna pyöreitä
juhlivat iittiläislapset.
Tänä vuonna matkaan
lähti kaikkiaan 48 lasta 70
kutsutusta. Juhannusviikoilla
yleisöhavaintoja tuli kymmeniä, muilla viikoilla oli
rauhallisempaa.. päivänä lokakuuta 2016
Kauppakatu 6 47400 Kausala . Vain
kahdelta seurantapaikalta ei
havaittu lainkaan sinileviä
koko seurantajakson aikana.
Trooppisessa huoneessa kasvaa muun muassa kaakaopuu. Runsaasti sinilevää havaittiin viime
kesänä vain Lappeenrannan
Haapajärveltä, jonkin verran
Kivijärven Kuuksenenselältä
ja Iitin Sääskjärveltä.
SYKE:n merikeskuksen
keväällä laatiman riskiarvion mukaan itäisimmän
Suomenlahden sinilevätilanne arvioitiin vähäiseksi
tai korkeintaan kohtalaiseksi.
Riskiarvio piti hyvin paikkansa.
Kaakkois-Suomen ELYkeskus sai yleisöilmoituksia
sinileväesiintymistä kesän
aikana yhteensä viitisenkymmentä
Nuoret
pienet sienet sopivat erinomaisesti kokonaisina tai pitkittäin halkaistuna marinoitavaksi. päivänä
2016
Torstaina
4.8.2011
Erikoissairaanhoidon
palveluja on tarvittu
paljon ennakoitua enemmän
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Yrittänyttä
ei laiteta
Otsikko viittaa vanhaan suomalaiseen sanontaan.
Laittaminen ei tässä kohtaa kuitenkaan tarkoita sitä
konkreettisesti, vaan vanhemmassa kielenkäytössä
sillä on viitattu moittimiseen. Kuntien kanssa
tulee esimerkiksi neuvotella
mahdollisuus irtautua toimitiloista silloin, kun niiden
vuokraaminen ei ole taloudellisten ja toiminnallisten
seikkojen vuoksi perusteltua
sekä neuvotella toimitilavuokrien tasosta.
Hyvinvointikuntayhtymään on siirtymässä Lahden
kaupungilta ja Hollolan kunnasta yhteensä 429 tehtävää,
joissa on viranhaltija. Lakit
ovat myös usein, varsinkin
nuorena, helttojen suuntaisesti uurteisia ja ryppyisiä.
Vaaleanruskeat heltat ovat sahateräiset. Näin ollen sanonnalla
on positiivinen viesti: aina kannattaa yrittää.
Samaa sukua on ilmaisu, jonka mukaan lohta kannattaa pyytää, vaikka ei saisikaan.
Yrittäjyys oli näkyvästi esillä viime viikonvaihteessa Jaalassa, kun paikalliset yrittäjät viettivät syksyn
vuosijuhlaa, ja huomenna sama asia on esillä Iitissä.
Yrittäjyys on suomalaisessa yhteiskunnassa merkittävä voimavara, se tunnustetaan yleisesti. Suoraa
erityismaksuosuuslaskutusta perustamiskustannuksiin
arvioidaan olevan 150.000
euroa.
Myös ensihoito- ja päivystyskeskuksen 2,1 miljoonaa euroa arvioitua suuremmat menot aiheutuvat
käyntimäärien kasvusta. Kehnäsienen tunnistamista vaikeuttaa sen sukulaisuus useiden seitikkien
kanssa.
+1
Sunnuntai
Päivä
VOITTO RUOHONEN
Taannoin Iitinseudussa julkaistiin kuvia sienistä, joihin
lukijamme toivoi tunnistustietoa. Lisäykset johtuvat ennen kaikkea siitä, että erikoissairaanhoidon palveluita on tarvittu
enemmän kuin alun perin oli
arvioitu jäsenkuntien kanssa
käytyjen neuvottelujen pohjalta.
Menolisäyksistä 7,3 miljoonaa euroa katetaan suurelta osin jäsenkuntien lisämaksuosuuksilla. Muutoksen
jälkeen Kausalasta kulkee
vain kaksi linja-autovuoroa
kumpaankin suuntaan, joista
molemmat päivällä ja illalla.
Muutoksella ei ole vaikutusta kunnan sisäisiin koululaiskuljetuksiin.. Pienempiä muutoksia talouteen
tulee suun terveydenhuollon
toisen päivystyshuoneen varustamisesta sekä Akkunaosaston avaamisen aikaistamisesta.
Kulut katetaan suoriteperusteisen laskutuksen myötä
jäsenkuntatuotoilla. Kuvan sienistä
suurin oli ilmeisesti suotuisten olosuhteiden ansiosta
venynyt tavallista komeampiin mittoihin.
Kausalassa 20.10.2016
VOITTO RUOHONEN
Päivä
Kunnille on tulossa yhteensä useiden miljoonien lisälasku
0
Linja-autovuorot Kausalasta
vähenevät vuoden vaihteessa
Kaakkois-Suomen ELY keskus oli pyytänyt lausuntoa
liikenteenharjoittajan tekemästä siirtymäajan liikennöintisopimuksen muutosesityksestä.
E sit yk s en ä ol i, et t ä
1.1.2017 liikennettä lakkau-
tettaisiin kannattamattomana
Kouvolan ja Lahden välillä.
Muutos koskee arkipäivinä ajettuja reittejä kello 6.15
ja 14.10 Kouvolasta Lahteen
sekä 10.20 ja 16.25 Lahdesta
Kouvolaan.
Iitin koulutuslautakun-
ta totesi lausuntonaan, että
Kouvola-Lahti ?vuorojen
lakkauttaminen vaikuttaa
jonkin verran opiskelijaja työmatkaliikenteeseen
Kausalasta Lahden ja Kouvolan suuntiin. Lähes valkoisessa
jalassa on renkaan yläpuolel-
Kuvan sieni on kehnäsieni, nuorena erinomainen
ruokasieni.
Lisäksi sienestä todetaan, että se ?maistuu parhaalle heti poimimisen jälkeen sellaisenaan paistettuna,
jolloin sen miellyttävä aromi
pääsee oikeuksiinsa. Nuoret sienet voidaan
kuivata viipaloituina tai
pakastaa omassa liemessään
haudutettuna. Kehnäsieni on
vähän käytetty, mutta erinomainen ruokasieni.?
Vanhaksi päässyt, suureksi kasvanut kehnäsieni
saattaa olla puiseva. Sitä saimme useilta
tahoilta, ja valtaosa oli sitä
meiltä, että kyseessä on kehnäsieni, Rozites caperatus.
Koko maassa yleinen
kehnäsieni kasvaa lähes kaiken tyyppisissä metsissä. Olemassa olevat henkilöt
siirtyvät tehtäviin ja virat perustetaan heitä varten.
Tunnistettiin kehnäsieneksi
la vaaleita, aaltomaisia kuvioita. Tämän ylittävästä
osuudesta 4,4 miljoonaa euroa ennakoidaan palautettavan jäsenkunnille.
Hallitus päätti oikeuttaa
yhtymän toimitusjohtajan
neuvottelemaan tarvittavat
liikkeenluovutukseen liittyvät sopimukset kuntien kanssa.
Kun hyvinvointiyhtymän
jäsenkunnista enemmistö on
päättänyt siirtää yhtymälle
sosiaali- ja terveydenhuollon
järjestämisvastuun ensi vuoden alusta, liikkeenluovutuksen yhteydessä on sovittava
yksityiskohdista, jotka liittyvät rajoihin kuntaorganisaation ja kuntayhtymän välillä.
Lisäksi on neuvoteltava
ehdoista, joilla luovutettavat
kokonaisuudet, kuten toimitila- ja tukipalvelusopimukset, on järkevää siirtää kuntayhtymälle. Hallitus päätti esittää valtuustolle
näiden virkojen perustamista. Muutostalousarvioon turvaudutaan, että
saadaan katettua arvioitua
suuremmaksi kasvaneesta
potilasvirrasta syntyneet kustannukset.
Muutostalousarviossa
erikoissairaanhoidon menoihin esitetään 10,7 miljoonan
euron lisäykset ja poistoihin
125.000 euron lisäykset. Yksi
syy siihen on, että monessa tapauksessa yksin yrittämisestä pienellä liikevaihdolla on tullut vaihtoehto työttömänä olemiselle.
Se on periaatteessa oikean suuntainen tie, mutta samalla tällaisen yksinyrittäjän kohdalla esimerkiksi
sosiaaliturva tulisi saattaa samalle tasolle muiden
kanssa, jotta yrittämisestä ei tulisi pakkotyötä.
TÄNÄÄN
1-4 m/s
Yö
+3
+4
Perjantai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+3
+1
Lauantai
Päivä
2-5 m/s
Yö
+3
2-5 m/s
Yö
+4
0
Maanantai
Päivä
2-5 m/s
Yö
+3
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän hallitus on päättänyt esittää valtuustolle, että
kolmas muutostalousarvio
hyväksytään. Se
elää havupuiden ja koivun
seuralaisena. Tärkeä tuntomerkki
on kehnäsienen jalan selvä,
irtonainen rengas, joka erottaa sen eräistä samannäköisistä seitikeistä. Lakki on
nuorena munamainen, mutta
laakenee myöhemmin. 2
TÄNÄÄN
Torstaina lokakuun 20. Jälkimmäisen asema saattaa taloudellisesti olla ahtaampi
kuin säännöllistä palkkatyötä tekevän duunarin.
Juuri jälkimmäisen linjan yrittäjien asemaan toivoisi kiinnitettävän enemmän huomiota, sillä heidän
määränsä tuntuu kaiken aikaa lisääntyvän. Toisaalta
pitää muistaa, että yrittäjyys ei ole kovin yksiselitteinen asia, sillä yrittäjät eivät ponnista samalta
viivalta.
Satojen miljoonien eurojen liikevaihtoa takovan
teollisuuslaitoksen omistaja on toki yrittäjä, mutta
hänen maailmansa on kovin toisenlainen kuin yksinyrittäjän, joka pyörittää vain muutamien kymmenien tuhansien vuotuista liikevaihtoa. Muutos-
talousarviossa jäsenkuntatuloja on huomioitu niin, että
tulokseksi muodostuu nolla
euroa. Malto on
kellanvalkoista ja pehmeää,
jalassa kuitumaista.?
Sienen tunnistamisesta
auttaa Arktiset Aromit ry:n
sivustolla annettu tarkka kuvaus: ?Kehnäsienen lakki on
väriltään kellertävänruskea
ja siinä on varsinkin huipulla vaaleaa härmää, lähes
helmiäishohtoa. Parhaita
ovat nuoret sienet, jotka ovat
myös helpoimmin tunnistettavissa. Muiden
tulojen arviota kasvatetaan
3,5 miljoonaa euroa
On hienoa, että menestystarinoita palkitaan ja
että me aluejärjestönä voimme olla myös siinä mukana.
Riika Keto otti vastaan Jaalan vuoden yrittäjän tunnustuksen, jota luovuttivat Jaalan yrittäjien puheenjohtaja Markku
Paavolainen, varapuheenjohtaja Jenni Karhinen ja Kymen Yrittäjät ry:n toimitusjohtaja Tiina Moberg.
Täysi salillinen jaalalaisia
yrittäjiä oli juhlistamassa
Jaalan vuoden yrittäjän Ketotec / Keto-Mökit Ky:n Riika
Kedon palkitsemista. Lisäksi
on huomattava, että latujen
ajaja tekee työtä aikana, jolloin myös hiihtäjiä on ladulla,
joten työ vaatii erityistä tarkkuutta. Latujen
ajajalla tulee olla ajokortti ja
mahdollisuus kuljettaa moottorikelkkaa, sillä päälatujen
Ravilinna - Anhava - Lyöttilä, kympin lenkki, kilpaladut sekä Ravilinna - Nastola
-reitin lisäksi latuja ajetaan
päiväkodeille, Säyhteelle,
Perheniemeen ja Lyöttilän
pururadalle. Voisiko
toinen näistä käydä kerran viikossa myös PohjoisIitissä. Tämä nykyinen malli
on ollut toimiva ja edullisin
vaihtoehto tuottaa latupalveluita, lautakunnan esittelytekstissä todetaan.
standaarin oli saanut Ilpo
Puolakka; ykköskappale on
yhdistyksen oma kappale,
joten jaettu on nyt yhteensä
viisi kappaletta.
Standaa r in voi saada
muun muassa puheenjohtajan
tehtävästä pois jäänyt, vähintään kymmenen vuotta yhdistyksen hallituksessa toiminut
tai vähintään 60 vuotta täyttänyt yrittäjä.
Avaussanoissaan Jaalan yrittäjien puheenjohtaja
Markku Paavolainen totesi,
että edellisen juhlan jälkeen
avauspuheen pitäjä on vaihtunut, mutta:
. Aloitteen tarkoittamassa tapauksessa
kunnan liikuntapalveluilta on
alettu tänä vuonna periä tilavuokraa, jolloin olosuhteet
eivät ole tasavertaiset.. Lisäksi vähällä
lumella on tiedettävä, miten
toimitaan, jotta lumi tamppaantuu maahan, eikä kelkka
vie lunta mukanaan. Jatketaan jaalalaisen
yrittäjyyden puolustamista
kaikin laillisin keinoin. TÄNÄÄN
Torstaina lokakuun 20. Moberg
viittasi siihen, että yrittäjän
toimintaympäristö elää kaiken aikaa, ja erityisesti sote
asettaa tulevaisuudessa isoja
haasteita.
Kouvolan seudulla toiminut yrittäjien eturyhmä on
hänen mukaansa saanut koko
ajan vietyä pieniä asioita yrittäjien kannalta eteenpäin.
. Tämä
vaihtoehto on ollut vertailuvuosina edullisin tapa hoitaa
latujen ajot talvikaudella.
. ?Viime talven liikuntaryhmässä, jonka kunta
järjesti, kävi kymmenen henkilöä, toteaa Mirjam Forstadius jättämässään kuntalaisaloitteessa.
Aloitteesta käytiin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa keskustelua ja todettiin,
että liikuntapalveluja järjestetään tasavertaisesti Iitin
rajojen sisällä, myös kylillä.
Järjestämisen ehtona on, että
palvelujen viemisestä kylille
ei aiheudu muita kustannuksia kuin henkilöstökustannukset eli olosuhteet ovat
tasavertaiset. Hoidetaan työtä parhaalla mahdollisella tavalla.
Erikseen hän kiitti Juha
Vainiota, joka jäi pois puheenjohtajan tehtävästä hoidettuaan sitä monet vuodet.
Erityisenä toiveena hän
mainitsi, että yrittäjämyönteisyys pitäisi Kouvolan seudulla saada nousuun:
. Syksystä 2012 viime
kevääseen latuja ajamaan
on palkattu vuosittain kuukausipalkalla sama henkilö,
jolla on latujen ajokokemusta.
Esimerkiksi palkkakustannus kaudella 2015-2016 oli
noin 10.500 euroa. Se on kausiluonteista
ja siinä on tunnettava laji ja
minne ladut vedetään ottaen
huomioon sekä turvallisuusnäkökulmat että se, millä
nopeudella ja milloin ladulle
lähdetään. Juhlaväkeä viihdytti
kahteen otteeseen musiikkiseurue, Huhdasjärven kyläorkesteri Raakku, ja ilta päätettiin yhteisellä ruokailulla.
Tilavuokran periminen vei
liikuntaryhmän Vuolenkoskelta
. päivänä 2016
Kyläorkesteri Raakku tempaisi yleisön mukaansa vauhdikkaalla musisoinnillaan.
3
Hopeiset yrittäjäristit kymmenvuotisen yrittäjyyden kunniaksi saivat Ari Lehtinen
(vasemmalla) ja Minna Ylén, yhdistyksen standaarit numerot kolme ja neljä puheenjohtajan tehtävän jättänyt Juha Vainio ja aikanaan puheenjohtajana myös toiminut Asko
Virtanen (oikealla).
?Yrittäjän on oltava aina valmiina?
VOITTO RUOHONEN
. ?Iitissä on kaksi
liikunnanohjaajaa. Parempaan suuntaan
on menty, mutta laiva kääntyy hitaasti.
Juhlan aikana Paavolainen jakoi huomionosoitukset
yhdessä Tiina Mobergin ja
yrittäjäyhdistyksen varapuheenjohtajan Jenni Karhisen
kanssa. Lisäksi
jaettiin muita huomionosoituksia; hopeisen yrittäjäristin
saivat Ari Lehtinen ja Min-
na Ylén, ja yrittäjäyhdistyksen uuden standaarin Juha
Vainio, Asko Virtanen ja
Markku Piira. L i i k u nt ap a lvelu id en
tehtävänä on tuottaa kuntalaisille tasapuolisesti liikuntapalveluita, jotka edistävät väestön hyvinvointia
ja terveyttä. Muuttuminen näkyy
myös ihmisten vaihtumisena, uudet ihmiset tuovat mukanaan uusia tuulia, mutta
toisaalta asiansa osaavien olo
edelleen mukana on tärkeää.
Tulevista kuntavaaleista
Moberg totesi toivovansa,
että yrittäjävaltuutettuja tulisi
valituksi ainakin yhtä paljon
kuin heitä on nyt.
. Jo aiemmin
Latujen ajaminen asian osaavalle
VOITTO RUOHONEN
Iitin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa oli keskustelussa latujen ajaminen tulevana talvena. Latujen hoito on erityistyötä. Yrittäjän on oltava aina
valmiina toimimaan, Kymen
Yrittäjät ry:n toimitusjohtaja Tiina Moberg muistutti
lauantaina Vanhassa Kelossa
pidetyssä Jaalan vuotuisessa yrittäjäjuhlassa. Antamaan oman panoksensa kunnan edunvalvontaan. Näiden latujen
lisäksi yksityiset ovat hoitaneet latujen ajon Vuolenkoskelle 2004-2016. Tällä hetkellä täällä
ei ole kunnan järjestämää
liikuntaa. Pohjana oli kolme
erilaista vaihtoehtoa, latujen
ajaminen vapaa-aikapalvelujen omana työnä, henkilön
palkkaaminen kyseiseen työhön sekä ajamisen kilpailuttaminen ja työn ostaminen
joltain yritykseltä.
Kaikista vaihtoehdoista
on aiemmilta vuosilta koke-
musta. Lopuksi Moberg
kiitteli sitä, että yrittäjät ovat
valmiit antamaan tunnustusta toisilleen:
Kummallakaan puolella ei anneta periksi, eikä nöyrrytä selvittämään asioita ja pyytämään anteeksi. Kellojen soitto levisi nopeasti, ja kellot soivat
jo sadoissa kirkoissa ympäri
Suomen sekä ulkomailla.
Kyseessä on ensi kerta, kun
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat soittavat kellojaan näin laajasti
myötätunnon eleenä kansainvälisessä kriisitilanteessa.
. sunnuntai helluntaista, messu kirkossa,
viljelijäväen kirkkopyhä, Lehtinen, Räsänen. Illan aikana hiljennytään raamatuntekstien,
musiikin ja rukouksen äärellä.
Iitin seurakunta tarjoaa mahdollisuuden tulla mukaan vertaistuelliseen sururyhmään.
Ryhmän ensimmäinen kokoontuminen on sunnuntaina
27.11.klo 13 Kahvituvassa. klo 11?12. klo 15, mukana Anne Heikkilä (2. Ne kertovat, etteivät piiritetyn ja pommitetun
Aleppon asukkaat ole yksin.
Saattokellojen soittaminen Aleppon pommitusten
uhrien muistoksi sai alkunsa
Helsingin Kallion seurakunnan haasteesta muille seurakunnille. kello
17.30. Paintball, Frisbeegolf, Valopiilo ja Tikkupullaa. Paha kostetaan pahalla, kunnes pahan voimia ei kyetä enää hallitsemaan. ??Kellot kutsuvat rukoilemaan ja toimimaan rauhan
puolesta. päivänä 2016
Taivaallisesti tyrmätty
nyrkkeilijä Kausalaan
Teemu Kaski asuu Nastolassa ja toimii Hämeen yhteysevankelistana omantoimensa
ohessa.
Hän on nyrkkeilyn moninkertainen suomenmestari
sarjassa 54 kiloa.
Raitistumisen ja uskoon-
IITIN SEURAKUNTA
KIRKKOHERRANVIRASTO
P. Katkeruus voi vähitellen muuttaa koko ihmisen persoonaa, tehdä kylmäksi
ja vihamieliseksi syyttömiäkin ihmisiä kohtaan.
Armottomuus toisia kohtaan heijastuu ennen kaikkea meidän hengelliseen elämäämme. Virret: 458;
288; 475:1,4; 442; 588:1-; 225; 462. Epäoikeuden
mukainen kohtelu herättää katkeruutta, joka jäytää ja kuluttaa meitä sisäisesti. ja sitä vanhemmille. 1.Kor.
3:9
LAUANTAINA
Auringonnousun maista
auringonlaskun maihin
saakka nimeni on suuri,
sanoo Herra Sebaot. Aikalisän lisäaika pe 28.10. Hepr. Kolehti: Suomen Ekumeeninen Neuvosto ry. klo 18 Perheniemen
opistolla, Kipa Ryösö.
KAHVITUPA: Kahvitupa avoinna pe klo 11?15 ja ti klo 11?
14. Tapahtuma on 7 lk. Suurin iloni on kertoa
evankeliumia ja johdattaa ih-
misiä henkilökohtaiseen Jumalan tuntemiseen Jeesuksen
Kristuksen kautta. Armoton käyttäytyminen tuhoaa ihmissuhteita, voi johtaa
väkivaltaisiin tekoihin. klo 12 srk.kodissa. Luulemme, että
Jumala-suhde ja lähimmäissuhde ovat kaksi eri asiaa,
mutta niin ei ole. Sef. Aikalisän puolella.
PIIRI- ja KERHOTOIMINTAA: Vuolenkosken Vanhemmanväenkerho ma 24.10. Valtioiden kesken siihen sisältyy
sodan siemen. Elimäen kirkossa järjestetään
Rauhan ja ihmisoikeuksien
päivän iltakirkko 24.10. Yhtä asiaa se meiltä edellyttää,
että mekin annamme toisillemme anteeksi. 63:19
MAANANTAINA
Kristus on meidän rauhamme. Kausalan lähetyspiiri
to 27.10. Elämänmuutoksen
jälkeen myös maalaaminen
löytyi takaisin lapsuudesta. 23.10. Bändissä Juhan lisäksi Jyrki Jämsen,
Pekka Haaja ja Mikke Tanska.
Kahvit konsertin jälkeen seurakuntasalissa.
Su 30.10. Tarkemmat tiedot:
www.iitinseurakunta.fi/ryhmat/sururyhma.
Kirkkoherranvirasto suljettu 26.10.
IITTI
Leo Kalevi Niinipuu 60 v.
Jumalanpalvelus
Su 23.10. soivat
klo 17 Elimäen, Myllykosken, Inkeroisten, Sippolan,
Anjalan, Kuusankosken ja
Valkealan kirkon kellot. Minna Tanskan
runoja ja Juha Tanskan lauluja
yhteiseltä taipaleelta. Ne alkavat hallita meitä.
Meille ihmisille anteeksiantamus ei ole helppoa, varsinkaan jos koemme tulleemme toisen taholta loukatuksi ja kohdelluksi epäoikeuden mukaisesti. Tähän me
sitoudumme jo Isä meidän ?rukouksessa: ?Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi
annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet?.
Tämän pitäisi olla itsestään selvää sen perusteella, että
Jumalan rajattoman armon ja rakkauden kohdattuaan
ihmisen sydämessä syntyy kiitollisuutta ja rakkautta
Vapahtajaa kohtaan, joka sitten heijastuu armollisuutena
ja rakkautena lähimmäisiä kohtaan. Nykyään Teemun toinen
ammatti onkin taidemaalari.
Päätyö on mittausosastolla
Lahden kaupungilla. 8 ja 9). Jes. Hiljaisen rukouksen
messu.
Koululaisten syyslomaviikolla
24.?30.10 ei ole perhekerhoa,
päiväkerhoa eikä alakoululaisten kerhoa eikä myöskään
Lauluvaunu-lapsikuoron harjoituksia.
JAALA
Sirkka Lahdenpää 95 v.
Helluntaisrk. Mahdollisuus Verenpaineen mittaukseen ti 25.10. Tekstin opetus on, että Jumalan anteeksiantamus
on ehdotonta ja ilmaista. Oma
todistus eletystä elämästä
kaikkine kipuineen ja selkeä
Evankeliumi Jeesuksesta ovat
Teemun sydämen palvelutehtävät. Kirkkokuoro ke 26.10. 05 829 3323
Avoinna: Ma-Pe klo 9-12
www.iitinseurakunta.fi
JUMALANPALVELUS
SU 23.10. Yhteistyössä kunnan nuorisotyön kanssa. Ne ovat tiiviisti kytköksissä toisiinsa.
Jumalaa kohtaan meidän tulee osoittaa kiitollisuutta ja
kunnioitusta, mutta häntä me voimme palvella vain lähimmäisissämme.
REIJO LEHTONEN
Torstaina lokakuun 20. saakka. klo 16 srk.keskuksessa.
TULOSSA:
Pyhäinpäivän iltana 5.11.2016 klo 18 kokoonnumme Iitin
kirkkoon kunnioittamaan poisnukkuneiden rakkaiden
muistoa ja hiljentymään yhdessä.
Kirkkoillassa luetaan niiden seurakuntalaisten ja Iittiin
haudattujen nimet, jotka ovat kuolleet viime pyhäinpäivän jälkeen, samalla jokaiselle erikseen sytytetään muistokynttilä. klo 12?14. PERHEIDEN
PYSÄKKI Vuolenkosken srk.kodissa torstaina 27.10. 2:14
TIISTAINA
Näettekö: minkä olen ilmoittanut, se on tapahtunut, ja nyt minä ilmoitan
uutta. Kahvituvan lounas ti 25.10. klo 15.00
Hyvänsanoman iltapäivä
- Teemu Kaski Nastolasta
tulon myötä reilu 14 vuotta
sitten syttyi halu kertoa hyvää
sanomaa myös muille lähimmäisille. Palvelija, joka sai kuninkaalta valtavan suuren velan anteeksi, tapasi pian
kanssapalvelijansa, joka oli hänelle velkaa mitättömän
pienen summan, kiristi tätä ja toimitti hänet vankilaan.
Tämän kuultuaan kuningas peruutti anteeksiantamuksen
tältä kelvottomalta palvelijalta ja toimitti hänet vankilaan. Kristus
kuoli koko ihmiskunnan syntien tähden, Hänet haudattiin
ja Hän nousi ylös kuolleista.
Itsekin synteihini kuolleena tiedän nyt mitä on elää.
Olet sydämellisesti tervetullut tilaisuuteen huolimatta
siitä, kuulutko kirkkoon tai
et. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit kirkossa.
TAPAHTUMIA
Siionin kanteleen seurat ke 26.10. klo 11?13, 5 ?/annos. 1:7
PERJANTAINA
Te olette Jumalan pelto ja
Jumalan rakennus. Mahdollisuus pelata pingistä, biljardia, lautapelejä ym. Sam. Esikoiskirja Taivaallinen tyrmäys julkaistiin vuonna 2015.
. 24.10. 4
KIRKOLLISET
..
Viikkopaivyri
Nimipäiviä
TORSTAINA
Kasper, Kasperi, Jasper,
Jesper
PERJANTAINA
Ursula
LAUANTAINA
Anniina, Anita, Anette,
Anja, Nita
SUNNUNTAINA
Severi
MAANANTAINA
Rasmus, Asmo
YK:n päivä, Rukouspäivä
TIISTAINA
Sointu
KESKIVIIKKONA
Nina, Niina, Amanda,
Ninni
Viikon sana
TORSTAINA
Hiljaa Herran Jumalan
edessä! Lähellä on Herran
päivä. klo
16.30?18.30.
NUORILLE: Aikalisä la 22.10. 42:9
KESKIVIIKKONA
Pysykäämme horjumatta
tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa,
on luotettava. Hartaus pe 21.10. klo 10 23. klo 18?23, ke 26.10. klo 17 Vaalikaa rakkauttanne -runokonsertti Jaalan kirkossa. 050 387 1645/Sirpa Pusila. Ilmoittaudu ryhmään 18.11.
mennessä, p. klo 18?21, ohjelmallinen
ilta.
AIKUISILLE: Turinatupa pe 21.10. Sitä voi kestää vuosikymmeniä
esimerkiksi sukulaisten välisissä suhteissa. klo 18?21. Aina se ei toteudu
meidän itsekkäiden ihmisten elämässä. Kausala
Su 23.10. Raamattupiiri
ke 26.10. klo 13 Kahvituvassa.
Varhaisnuoret: Huomioi sekä nettisivut www.iitinseurakunta.fi että www.kymenkotkat.fi
Kausalan Perhekerhot syyslomalla viikon 43. klo 16?21.
Ihan pihalla-pimeetä menoo -tapahtuma Nuokun pihalla
ma 24.10. Entisten nuorten pelit pe 28.10. Siitä Jeesuksen
vertaus armottomasta palvelijasta (Mt.18:23-35) on
hyvin havainnollisen esimerkin. klo 15.
Teemu Kaski julkaisi viime vuonna kirjan Taivaallinen
tyrmäys.
Kirkonkellot soivat
Kouvolassa Aleppon
uhrien muistolle
Soitto jatkuu maanantain
YK:n päivään saakka
Kouvolan seurakunnat osallistuvat kirkonkellojen soittoon Syyrian Aleppon uhrien
muistoksi. 10:23
Viikon miete
Kehno viitta kätkee usein
alleen kelpo juomarin.
Miguel de Cervantes
(1547?1616)
Aurinko nousee
TORSTAINA 20.10.
Aurinko nousee Iitissä
8.10 ja laskee 17.47.
PERJANTAINA 21.10.
Aurinko nousee Iitissä
8.12 ja laskee 17.45.
LAUANTAINA 22.10.
Aurinko nousee Iitissä
8.15 ja laskee 17.42.
SUNNUNTAINA 23.10.
Aurinko nousee Iitissä
8.18 ja laskee 17.39.
MAANANTAINA 24.10.
Aurinko nousee Iitissä
8.20 ja laskee 17.36.
TIISTAINA 25.10.
Aurinko nousee Iitissä
8.23 ja laskee 17.33.
KESKIVIIKKONA 26.10.
Aurinko nousee Iitissä
8.25 ja laskee 17.30.
Niin kuin mekin
anteeksi annamme
Anteeksiantamattomuus, armottomuus on suurimpia pahoinvointia aiheuttavia ja elämää tuhoavia tekijöitä. klo 10 srk.keskuksen
neuvottelutilassa. Rukoilemme myös apua
tarvitsevien puolesta, Kaski
kertoo.
Teemu Kaski saapuu Kausalaan
helluntaiseurakunnan vieraaksi
su. Kouvolan Keskuskirkon kellot soivat päivittäin kello 12 YK:n päivään
24.10. Tapahtuma on ilmainen. klo 10 Messu, Minna
Tanska, Ilia Kalioujnov-Salminen.
Tulossa
La 29.10. Ennen kuin se
taimelle ehtii, minä kerron
sen teille. klo 14, Antero Rasilainen. Mal.
1:11
SUNNUNTAINA
Kunpa jo repäisisit halki
taivaan, astuisit alas ja
panisit vuoret järisemään!
Jes. Ef
Kunnallisesta itsehallinnosta ja ensimmäisistä
eduskuntavaaleista käynnistyi toden teolla se kansanvalta, jolla tämän päivän hyvinvointi on luotu.
. Taloudellinen hyvinvointi ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus eivät sulje pois
toisiaan.
Menestyksen reseptiksi
hän nosti neljä teesiä:
. Ensinnäkin pidetään
kaikki mukana, eikä jätetä
ketään ulkopuolelle, toiseksi panostetaan työllisyyteen
tässä ja nyt, kolmanneksi
parannetaan osaamista ja perutaan koulutusleikkaukset
sekä neljänneksi sopeutetaan
taloutta oikeudenmukaisesti.. Pitää tuntea historia, jotta
tiedetään, miten tähän päivään on tultu, ja miten siitä
voidaan jatkaa eteenpäin,
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman
aloitti juhlapuheensa Kausalan Työväenyhdistyksen
110-vuotisjuhlassa.
Hän mainitsi käyneensä
Iitissä puhumassa edellisen
kerran kunnallisen itsehallinnon 150-vuotisjuhlassa.
Siitä ja vuoden 1905 suurlakosta hän piirsi linjaa niin
Kausalan työväenyhdistyksen
kuin muidenkin työväenliikkeen yhdistysten syntyyn:
. päivänä 2016
5
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman korosti juhlapuheessaan yhteiskunnallisen eheyden merkitystä.
?Ei jätetä ketään ulkopuolelle?
Puhallinorkesteri Fantasia
esiintyi juhlassa kahdesti ja
säesti yhdessä seisaaltaan
lauletut Taistojen tiellä ja
Työväen marssin.
VOITTO RUOHONEN
. Olemme valtuuston
toiseksi suurin ryhmä, ja uskallan sanoa, että yhtenäisin
ryhmä.
Jäseniä Työväenyhdistyksessä on tällä hetkellä 94:
. Luovutaan tehottomista
veronkevennyksistä ja kohdennetaan ne pieni- ja keskituloisille, nostetaan arvonlisäveron alarajaa ylemmäksi,
kohdistetaan verohuojennukset pien- ja yksinyrittäjille.
Työtä ja kulutusta verotetaan
liikaa, pääomat ja omaisuus
ovat aliverotettuja, Lindtman
linjasi.
Juhlan tervehdyssanois-
sa Kausalan Työväenyhdistys ry:n puheenjohtaja Esa
Lehtinen kertoi yhdistyksen
tulleen perustetuksi jo vuoden 1905 aikana, mutta rekisteriin se merkittiin 4.3.1906.
Yhdistyksen lipussakin on
vuosi 1905 merkkinä perustamisesta.
Yhdistyksen vaiheita on
myös kirjattu koviin kansiin,
kun Irja Peräniitty kokosi
vuonna 2000 julkaistun historiikin Iittiläinen työväenliike 1900-luvulla. Myös
piirijärjestöjako muotoutui
tuolloin, vaalipiirien mukaan.
Niinpä työväenliikkeen
piirissä on viime ja tänä
vuonna ollut todella paljon
vuosia täyttäneitä yhdistyksiä
ja piirejä.
. Viimeiset kymmenen
vuotta yhdistyksen toiminta
on ollut paljolti valtuustoryhmän ja johtokunnan työn historiaa, Lehtinen totesi:
. Teosta oli nyt
110-vuotisjuhlassa yleisölle
jaossa.
. On hienoa nähdä täällä juhlassa Erkki Tuomala,
joka on yhdistyksemme pitkäikäisin jäsen.
Iitin ja Kausalan asemaan
Lehtinen puuttui huomauttamalla, että viimeisin vaalipiirimuutos ei ollut täällä
mieluinen:
. TÄNÄÄN
Timo Mäkisestä on tullut suosittu esiintyjä Iitissä järjestetyissä tilaisuuksissa.
Torstaina lokakuun 20. Tervehdimme ilolla
sitä, että maakunta vaihtuu,
uskomme, että sen myötä
edunvalvonta tulee läheisemmäksi.
Yhdistyksen juhla käynnistyi juhlakahvituksella.
Musiikkiesityksistä vastasivat Timo Mäkinen laulu,
säestäjinään Heikki Hytti ja
Jorma Vinnikka harmonikoilla sekä puhallinorkesteri
Fantasia, joka esiintyi kahteen otteeseen. Kausalan
Työväenyhdistys otti teoksesta ison painoksen juhliessaan
vuonna 2006 satavuotista
taivaltaan. Tasa-arvon luonti on
ollut pitkä tie, jolla on vaadittu lujia hartioita ja vakaata
sydäntä.
. Sadassa vuodessa on
luotu yksi maailman onnellisimmista maista, jossa
työttömän pojasta voi tulla
johtaja tai menestyvä yrittäjä;
kaikki käyvät samat koulut ja
saavat samat mahdollisuudet.
Lindtman totesi oikeu-
denmukaisuuden syntyvän
vastuun ja velvollisuuden tasapainosta: jokaisella on oltava mahdollisuus osallistua
omalla työllään yhteiskunnan
rakentamiseen.
. Minulla on vahva tunne siitä, että suomalaiset uskovat tähän maahan.
Tuon uskon hän arvioi perustuvan siihen, miten
Suomessa arvostetaan yhteisöllisyyttä ja kansallista
eheyttä, mutta eheyttä pitää
myös vaalia ja sen tulee näkyä päätöksissä.
Nyky-Suomella hän sanoi olevan edessään kaksi
tietä: joko hyväksytään eriarvoisuuden kasvu ja asetetaan talous ihmisen edelle,
tai pidetään huolta eheydestä
ja tuetaan heikkoja, mikä on
Lindtmanin mielestä myös
resepti taloudelliseen menestykseen:
. Fantasia säesti myös yhteislauluosuudet,
joista ohjelman alkupuolella
esitettiin Taistojen tiellä ja
juhla päätettiin Iitistä lähtöisin olevan Antti Törneroosin sanoittamaan Työväen
marssiin.. Suu rla kon myöt ä
Suomi sai ensimmäisen kerran valita yksikamarisen
eduskunnan, ja vaalien alla
perustettiin lukuisa määrä
työväenyhdistyksiä
valtakunnallisissa karttapalveluissa ja
navigaattoreissa. Maastossa
tapahtuva nimikylttien vaihtaminen on aloitettu.
Tarton rauhasta
kulunut 96 vuotta
Tarton rauhansopimuksen päivänä 14.10. Kuvassa ovat kunniavartiossa Tuomo Jaanu ja Jari Liukkonen [oikealla]. Tehty muutos voi aiheuttaa sekaannusta
jonkin aikaa mm. On myös hienoa,
että osaamme erottaa juhlan
ja arjen myös ruokapöydässä,
painottaa Sairanen.
Martat ovat myös keräämässä suomalaisten ruokamuistoja RuokaKalevalaan,
maakuntien pito- ja perinneruokia sekä valitsemassa Suomi100-juhlavuoteen
Suomelle kansallisruokaa yhdessä suomalaista ruokakulttuuria edistävän Elo-säätiön
kanssa.
Suomalainen ruoka on
terveellistä ja taloudellista,
täynnä upeita suomalaisia
luonnonantimia, kuten marjoja, sieniä, villiyrttejä - kotimaista villikalaa unohtamatta. laskivat
Vapaussodan ja Itsenäisyyden Kymenlaakson Perinneyhdistys ry:n kunniapuheenjohtaja Hannu Hasu ja puheenjohtaja Matti Mikkonen seppeleen Valkealan kirkkomaalla olevalle vapaussodan muistomerkille. Muutoksessa osoitenumerot ovat säilyneet pääosin ennallaan, mutta joissakin tapauksissa on
jouduttu muuttamaan myös
osoitenumeroita. Marttojen ruokaneuvontaa
ohjaa ympäristönäkökulma.
Ruokahävikin vähentäminen
onkin Martoille sydämen
asia.
Marttojen ruokaneuvonta
tavoittaa vuosittain 110.000
henkilöä. Palkinto on tunnustus järjestömme 70 työntekijän ja 46.600 jäsenemme,
marttojen, tekemästä työstä.
Martoissa on testattu, kokeiltu ja valmistettu jo 117
vuoden ajan ruokaa suomalaiseen makuun, koko ajan
uutta suomalaisille tarjoten.
On hienoa, että matkassamme on aina hyviä yhteistyökumppaneita. Sosiaalisen
median kanavissa viihtyy yli
90.000 marttailusta kiinnostunutta fania.
Uusia osoitenimiä käyttöön
Noin 50 uutta osoitenimeä
tuli Kouvolassa voimaan tällä viikolla ja samalla poistui
käytöstä saman verran vanhoja osoitenimiä. pitkäjänteisellä,
arvokkaalla työllä, jota Martat ovat tehneet suomalaisen
ruokakulttuurin ylläpitämiseksi ja edistämiseksi.
. Kiitos myös
heille, iloitsi Marttaliiton
hallituksen puheenjohtaja
Lea Sairanen.
Martoille on tärkeää, että
suomalainen arvostaa suomalaista ruokaa, ja ettäsuomalaisen ruokakulttuurin perinteet siirtyvät sukupolvelta
toiselle.
? Esimerkiksi jo
1930-luvulla vaikuttanut raakaravinto-teema antoi silloin
ja antaa edelleen kivoja ide-
oita kasvisten monipuoliseen
käyttöön. päivänä 2016
Martat palkittiin
Ruokateko-palkinnolla
Martat ovat saaneet Aller
Median järjestämässä vuosittaisessa Muoto2016-gaalassa
palkinnon Ruokateko2016.
Marttojen valintaa raati perustelee mm. Tarton
rauha oli sopimusrauha vuodelta 1920. Jokunen nimenmuutos saattaa koskettaa
myös Jaalan aluetta.
Muutos johtuu Pelastuslaitoksen suosituksesta, jossa
samankaltaisia osoitenimiä
muutettiin paremmin toisis-
taan erottuviksi. Martat.fi -verkkopalvelun vierailut nousevat
yli 6 miljoonaan. Tarton
rauha solmittiin 96 vuotta sitten. 6
Torstaina lokakuun 20. (Kuva: Paavo
Mikkonen.)
Voiton arvo, 13.730
euroa, on Salo Stablen historian suurin yksittäinen voitto.
Ta k a r iv i n sisä r a d a lta matkaan lähtenyt Better
Boost pääsi kiihdytyksessä
lähes toivepaikkaan, kolmanteen pariin sisälle, mistä se
sai makoisan juoksun kovaa
avanneen kärjen imussa. Hankkeiden odotetaan kasvattavan
avustusta saaneiden yritysten
liikevaihtoa yhteensä 48 ja
vientiä 26 miljoonaa euroa.
Hankkeiden vaikutuksesta
Etelä-Suomen alueelle arvioidaan syntyvän 194 uutta
työpaikkaa.
Yrityshakemusten määrä
on laskenut Kymenlaakson ja
Uudenmaan maakunnissa
edellisvuoteen verrattuna.
Uudellamaalla osa kysynnästä on suuntautunut Tekesin rahoitukseen, jonka
rahoitusinstrumentteja on
uudistettu. Eniten rahoitusta saivat
erilaiset osallistujien työllistymistä edistävät hankkeet
sekä naisia kasvuyrittäjyyteen kannustavat hankkeet.
Tehdyt päätökset olivat viimeisiä kevään 2016 hakuihin
tulleista hakemuksista.
Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakuntiin myönnettiin heinä-syyskuussa
rahoitusta yritysten kehittämishankkeisiin yhteensä noin
178.000 euroa. Loppupelissä
voitto oli arvokkaampi, sillä
Suur-Hollola-ajoon ilmoitetun Better Boostin tilille
ma ksettiin ylimääräinen
Better Boostin suurvoittoa juhlistivat omistaja Jarmo Kauppinen, ohjastaja Jukka Torvinen, valmentaja Matias Salo sekä Kauppisen perhettä ja sponsorin edustajia.
3.000 euron bonus. aloittaa klo 18-21 Ihan pihalla pimeetä menoa Nuokun pihaalueella, jossa on ohjelmassa
valopiiloa, tikkupullaa, frisbeegolfia sekä maksuton
paintball klo 18-20 Yhteisvastuukeräyksen avustuksen
tuella. klo 15-18 nuorille on tarjolla omat syyssaunat
Veteraanimajalla: saunat lämpiminä, vesi kylmänä, omat
makkarat mukaan.
Nuokku on avoinna normaalisti koko loman:
7lk--> maanantaina, tiistaina ja torstaina klo 16-21
sekä perjantaina klo 16-22;
lisäksi 5-6-luokkalaisille
torstaina klo 14.30-16.
Syyslomaviikolla on myös
mahdollisuus luisteluun. Iltameno on tarkoitettu
yli 7lk-->.
Maanantain ja tiistain
välinen yö sujuu Nuokulla
Silmät Ristissä - nuorten yö
-tapahtumassa. Tukea sai viisi
yritystä. Rakennerahastorahoitusta ja kansallisia
yritystukia Etelä-Suomen
alueella hallinnoi Hämeen
ELY-keskus.
Se myönsi heinä-syyskuussa 29 yritykselle kehittämisavustusta yhteensä noin
1,2 miljoonaa euroa. Toisessa parannetaan naisyrittäjien mahdollisuuksia mm. päivänä 2016
Yritys- ja hankerahoituksesta
vain reilu kymmenen prosenttia
myönnettiin Kaakkois-Suomeen
VOITTO RUOHONEN
H ä m e e s e e n, K a a k koi s Suomeen ja Uudellemaalle
myönnettiin heinä-syyskuussa noin 4,3 miljoonaa euroa
yritys- ja hankerahoitusta.
Siitä noin kolmasosa eli 1,6
miljoonaa oli yritysrahoitusta ja loput Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitusta. Vuorot, joita on runsaasti, kannattaa katsoa suoraan www.iitinjaahalli.fi.. Näin ollen voitto oli myös Matias
Salon valmentajauran toistaiseksi suurin.
Voittajahaastattelussa
Salo kertoi panostaneensa kaikki tähän kilpailuun
ja näki jo viimeisen takasuoran lopussa, että painetta
on, kunhan tilata vain tulisi.
Panostukseen kuului myös finaalin ratavalinta, jonka Salo
pääsi tekemään karsintavoittajana jo kolmantena, mutta hän valitsi tarkoituksella
paikan takarivistä, jolloin
sisärataa pitkin kaikki olisi
mahdollista.
Myös omistaja Jarmo
Kauppiselle voitto oli suurin ja iloinen yllätys, joskin
?peliä oli kyllä lyöty?, myönsi Kauppinen seremonioissa.
Kauppiselle Better Boost oli
tullut jo varsana, ja Salo valikoitui valmentajaksi vuoden
2015 alkupuolella.
. Rahoitettuja hankkeita oli kolme, ja tehdyt
päätökset olivat viimeisiä
kevään 2016 hakuun tulleista
hakemuksista. Alueittain Uudenmaan
osuus kokonaisrahoituksesta
oli yli 1,6, Kaakkois-Suomen
vajaa 0,6 ja Hämeen vajaa 1,5
miljoonaa euroa. Valtakunnallisesta Luovaa osaamista
-toimenpideohjelmasta rahoitettiin lisäksi kaksi hanketta. Arjen tuki -hanke puolestaan suunnittelee
ja toteuttaa koulutusta, jossa
koulutetaan työttömiä nuoria
ikääntyvän väestön avuksi.
Salon värit lauantaina
suurvoittoon Lahdessa
Better Boost pujotteli Jokimaan tähdeksi
HOOBEE
Matias Salon valmentama
Better Boost vastasi hienolla
tavalla MTV 3:n tekemään
tallivierailuun vain muutama päivä ennen lauantaina
ajettua Jokimaa Tekee Tähtiä
-finaalia. kasvattaa
yritystään. Johtavan rinnalta
suosikki Nelson Hilly alkoi
taipua, ja johtavan takana
juossut Viking Bagger pääsi toiselle ja sen takaa myös
Better Boost väljemmille vesille. Valtakunnallisiin hankkeisiin, joihin
osallistuu toteuttajia Uudeltamaalta ja Päijät-Hämeestä,
myönnettiin rahoitusta yli
600.000 euroa. Suurin
yksittäinen rahoituspäätös
tehtiin Lappeenrannassa toimivan teknologiayrityksen
Nasta Technologies Oy:n
kansainvälistymishankkeeseen.
??Kaakkois-Suomeen
myönnettiin heinä-syyskuussa ESR-rahoitusta 350.214
euroa. Yksi hankkeista, Lappeenrannan teknillisen yliopiston NASEVA,
on ylimaakunnallinen, ja sitä
toteutetaan Kaakkois-Suomen lisäksi Päijät-Hämeessä.
Hankkeen tavoitteena on
kannustaa tyttöjä tekniikan korkeakouluopintoihin.
Kouvolan ammatillinen aikuiskoulutuskeskus toteuttaa
kahta hanketta. Palveluja
on syyskuuhun mennessä
myönnetty jo 1,7 miljoonaa
euroa, joista heinä-syyskuussa lähes 400.000 euroa.
Vuoden kolmannella neljänneksellä puolet Hämeen
ELY-keskuksen alueellisesta
ESR-rahoituksesta kohdistui
Uudellemaalle. klo
13-14.30 Ravilinnassa: kau-
punkisotaa, temppurataa ym.
puuhaa.
Perinteisen syyslomaretken vuoro on keskiviikkona.
Silloin matkalle ennakkoon
ilmoittautuneet retkeilevät
Superparkkiin/Jumboon.
Matka on täynnä.
Torstaina ovat vuorossa
kirjaston elokuvat, ja perjantaina 28.10. Kun johtanut William
Pine oli työnsä tehnyt, pujotteli Jukka Torvinen keravalaisruunan voittokamppailuun sisäradan syövereistä
huikeaan suurvoittoon, joka
ohjelmatietojen mukaan oli
10.730 euroa. Se on tarkoitettu tapahtumaan ennakkoon ilmoittautuneille.
Alakouluikäisille ohjelmaa
tarjoutuu tiistaina 25.10. Kymenlaaksossa EAKR-yritysrahoituksen
niuk kuus on puolestaan
vaikuttanut jätettyjen rahoitushakemusten määrään.
Kanta-Hämeessä yritysten
kehittämisavustusten kysyntä kasvoi ja painottui erityisesti kansainvälistymiseen ja
vienti-investointeihin.
Yritysten kehittämispalvelujen Analyysi-, Konsultointi- ja koulutuspalvelujen
kysyntä on tänä vuonna kasvanut koko Hämeen ELYkeskuksen alueella. Viimeisessä kaarteessa pussin
suu oli täydellisesti tukossa,
kunnes maalisuoralla alkoi
tapahtua. Valmistavan teollisuuden yritykset saivat rahoituksesta puolet. Torstaina lokakuun 20. Rahoituksesta 95 prosenttia kohdistui
kansainvälistymiseen. Olin seurannut hänen
tekemisiään ja kävin sitten
kysäisemässä, ja siitä kaikki
lähti, iloitsi omistaja perheineen voittajaringissä.
Pientä harmiteltavaa Salolle jäi finaalistakin, kun
Oden Tilly oli menettänyt jo
karsinnassa lähdön uusinnan
takia parhaat saumat ja joutui finaaliin radalta 12, mistä
pystyi pikkurahoille seitsemänneksi.
7
Nuokulla tarjolla
syyslomaohjelmaa
RITVA LAUNESKOSKI
Koulujen syyslomaviikko
napsahtaa käyntiin ensi viikolla, ja samoin käynnistyy
Nuokun vapaa-aikatarjonta
tavallista monipuolisempana.
Maanantain 24.10
Tilaisuus on maksuton ja
tarkoitettu ihan kaikille.
Euron mölkky
V.I.
Seitsemän heittäjän voimin
lähtivät liekkiläiset testaamaan loppusyksyn kuntoaan
Hyvinkäälle Euron mölkkyyn.
Pitkän kaavan mukaan
heitetyssä 27 heittäjän kisassa
sää suosi heittäjiä.
Paljon ei ollut heittäjillä
kotiin tuotaviksi.
Alkukierroksilla tippuivat Anna Kalliola, Merja
Laitinen, Irene Yrjölä ja
Hannu Laaksonen. 050 387 1648
Kirkkoherra
Jyrki Nordlund ..................050 387 1640 Puhelinpäivystys pe klo 10?12
Kappalainen
Mirva Lehtinen..................050 387 1642
Seurakuntapastori
Henna Huppunen..............050 387 1654
Kanttori
Leila Räsänen ...................050 387 1643
Talouspäällikkö
Iiris Mäenpää ...................050 387 1644
Nuorisotyönohjaajat
Jukka Kaunisto.................050 387 1647
Tuula Lehtoranta............. 16?08, pe 16?ma 08 ja juhlapyhinä
ILMOITUS TARJOUSPYYNNÖSTÄ
Ilmoitus tarjouspyynnöstä, teknisen toimialan vuositarjoukset v. 02061 59600
www.iitti.fi
Avoinna ma klo 8.00?17.00, ti?pe klo 8.00?15.00
P. puh. lähetyssihteeri
Anne Heikkilä................... 050 67670, (03) 872 0530
Kausalan keskustassa parhaalla paikalla
n. 02061 59600
sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi
Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala
Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala
Toimistot avoinna klo 9.00-15.00
Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi
henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi
Iitin Vuokratalot Oy.....040 483 3765
......................................... päivänä 2016
IITIN SEURAKUNTA
Kirkkoherranvirasto
Eerolantie 1, 47400 Kausala
puh. 020
61 59618 ja kunnan kotisivuilta www.iitti.fi/viralliset-ilmoitukset.
Tekninen lautakunta/14.10.2016
ARVONNAN VOITTAJAT
Kesähoitokyselyn 2016 arvonnan voittajat
Iitin kunnan yleisten alueiden ja liikuntapaikkojen kesähoitokyselyssä Kausalan Kukan 30 euron lahjakortin
voitti Marjatta Rinne, Tanja Piikki ja Seija Hänninen.
Kausalan urheilu- ja koneliikkeen 20 euron lahjakortin
voitti Sari Lahdenne.
Voittajille on ilmoitettu.
Onnittelut voittajille ja kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille!
IITIN KUNTA
Tekniset palvelut ja vapaa-aikapalvelut
Maataloustoimisto, Iitti
Vanha kunnantalo.
Avoinna ma-pe klo 9?15....044 781 3711
Esko Käki..........................0400 753 908
Puheenjohtaja, VAPEPA-kouluttaja,
ensiapupäivystykset
Sauli Peltola....................0400 151 889
Varapuheenjohtaja, SPR kotimaan-apu,
SPR sosiaalitoiminta, VAPEPA-yhdyshenkilö
MUUMIPEIKKO
Anneli Käki......................0400 704 370
Sihteeri, ensiapukoulutukset. 050 387 1645
avoinna ma?pe 9?13
Johanna Remes................ 8
Torstaina lokakuun 20. 56 m2 katutason liiketila.
Tavaraliikenne takapihan kautta.
Varastotilaa kellarikerroksessa.
Nyt ensimmäinen kuukausi veloituksetta!
Tied.puh. Uuden kauden avaus on jo ensi
sunnuntaina liikuntahallissa,
missä perheen pienimmille
järjestetään ohjelmaa, jossa
mennään ?liike edellä?.
Aamupäivän kaksituntinen, 10-12, sisältää erilaisia
temppuratoja, pallopelejä
sekä yksittäisiä telineitä köysillä, liukumäessä sekä matolla.
Kunnan tarjoamalla avulla käytännön järjestelyistä
vastaa tällä kertaa Kausalan
Yritys, joka nuorisovalmentajien auttamana pyrkii käytössä olevien välineiden avulla
pitämään pienet liikkeessä.
Myös vanhemmilla on
sunnuntain tapahtumassa
tärkeä rooli valvojana, kannustajana ja tien näyttäjänä
lapsille, ja siinä samassa saada itselle päivän liikuntaan
lentävä lähtö.
Yritys järjestää tapahtumaan myös puffetin, josta
voi edullisesti hankkia tauoilla sopivaa juotavaa ja jopa
kahvin kanssa sopivaa purtavaa. Jorma
Lintukankaan taival jatkui
hieman pidempään.
Taisto Pellikka sijoittui
kisassa sijoille 13-16 ja parhaaksi iittiläiseksi yltänyt
Kari Laitinen sijoille 9-12.
Kärkikolmikko kuulostaa
mölkkypiireille harvinaisen
tutulta: Ilkka Horttanainen,
Irwin Salmensuo ja Jari
Haasiatarha.
Rautatienkatu 18, Kausala
lämmintä kellari-varastotilaa
n. 050 387 1649
Vs. (05) 829 3323
avoinna ma?pe 9?12
khvirasto.iitti@evl.fi
www.iitinseurakunta.fi
Taloustoimisto..................(05) 829 3325 Diakoniaviranhaltijat
Sirpa Pusila....................... 040 550 0257
Palo- ja pelastuslaitos
Kymenlaakson pelastuslaitos
................................................(05) 23 161
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Päijät-Hämeen sosiaali- ja
terveydenhuollon kuntayhtymä
................................................(03) 81 911
Ympäristöpalvelut
Kouvolan kaupunki................02061 511
Lapsille
sunnuntailiikuntaa
Liikuntahallissa
perheet avainasemassa
HOOBEE
Perinteiset perheliikuntatapahtumat ovat olleet jo vuosia Iitin kunnan Vapaa-aika
palveluiden ja urheiluseurojen yhteinen ponnistus. 050 67670, (03) 872 0530
Anna itsesi loistaa!
HEIJASTIMET HEILUMAAN!
IITIN KUNTA TIEDOTTAA
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
Kouvola ja Iitti p. 0600 15333 (1,71 ?/min)
ark. 040 548 2693
Eläinlääkärin vast.otto klo 8?9.30
...........................................02061 57902
Kansalaisopisto.............040 554 6502
Kausalan urheilukenttä..040 483 3792
Kuntosali.........................0400 650 293
Kuntosalin aukioloajat:
ma?pe klo 7?22, la klo 9?18, su klo 9?19
Kirjasto
Kausansaarentie 3...........040 483 3800
Kirjaston aukiolot:
ma?to lainausosastot klo 10?19,
pe klo 10?16, lehtisali klo 8?19
lauantaisin lainausosastot klo 10?14,
lehtisali klo 8?14
aattoina lainausosastot klo 10?15,
lehtisali klo 8?15
kesälaunataisin (1.5.?1.9.) kirjasto on
suljettu
Kirjastoauto....................040 523 2543
Kaakkois-Suomen työja elinkeinotoimisto
Asioi verkossa: te-palvelut.fi
Asioi puhelimitse:
henkilöasiakkaat...................0295 042 002
ja työnantaja- ja yritysasiakkaat
................................................0295 042 001
Asioi toimipaikoissa:
ks. 050 387 1653
Seurakuntamestari
Tiina Klemola....................050 387 1646
Lastenohjaajat.....................050 387 1652
Perhekerho ja pyhäkoulu.......................
..............................................044 766 5375
Emäntä-siivooja
Tanja Nieminen..................050 387 1650
IITIN KUNTA
VAIHDE puh. 02061 59618
Vaihde avoinna ma klo 9?17, ti?pe 9?15
P. 10 m2 pienvarastoista aina 400 m2 halliin asti.
42 m2 lämmin autotalli, ajo luiskaa pitkin.
Tied. 2017
Seuraavat vuoden 2017 vuositarjoukset puitejärjestelyperiaatteella on jätettävä 31.10.2016 klo 12.00 mennessä:
? kunnan kiinteistöjen ja osakehuoneistojen kunnos sapidon rakennustekniset-, sähkö-, maalaus-, LV- ja
IV-työt sekä metallityöt
? työkoneet
? rakennustarvikkeet.
Tarjouspyyntöasiakirjat saatavana Kunnantalon yhteispalvelupisteestä (Rautatienkatu 20, Kausala) puh. te-palvelut.fi/kaakkois-suomi
Verotoimisto
Kauppamiehenkatu 4,
45100 Kouvola
(Verohallinnon yhteinen vaihde)
...............................................0206 12000
Päiväkoti Metsämyyrä...040 483 3710
Päiväkoti Peltohiiri.........040 483 3733
Päivähoidon ohjaaja.....
Lähtö Kausalan
linja-autoasemalta klo 8.30 ja
paluu 18.00 mennessä. klo 13.00.
Ruokailuun linja-autokuljetus.
Ilmoittutumiset Riitalle 3.11.
mennessä puh. 040 534 4206.
Iitin Taideseura
ry. päivään mennessä.
Yleisurheilijoilla
lokakuussa pelailuvuorot Ravilinnassa keskiviikkoisin klo 18.45
ja torstaisin klo
17.45. 040
521 0261 tai sähköpostilla liisa.
mk.alatalo@outlook.com marraskuun 8. 040 5508
366.
Vi l j e l i j ä v ä e n
kirkkopyhä su
23.10. mennessä:
Pirjo Anttonen, puh. Jos haluat olla mukana
entistä aktiivisemmin niin tule
paikalle. Monipuolinen liikunta ja
ulkoilu on silti
sallittua :) Olethan jo lisännyt
kalenteriisi Voimakylien pikkujoulun Maakansan seuratalolla 22.11. Aluksi on seuran
sääntömääräinen syyskokoontuminen klo 11 alkaen, jonka
jälkeen on lounas. Anu Purho esittelee
Bioswipe-tuotteita.
Iitin osasto. 0500 553
634, pirpana53@hotmail.com
ja Eila Laine, puh. Sjögrenin seura vie
Kansallisteatteriin la 10.12.
Päivänäytös
Shakespearen
Rikhard III. klo 17.00
Kausalassa entisissä Nordean tiloissa yläkerrassa, jonne
on sisäänkäynti torin puolelta.
Jorma Vinnikka soittaa ja säestää. klo 17.45 Ravilinnassa. Kaikki
mukaan!
18?19.
Iitin Liike- ja
virkanaiset. Messumatka
5.11. Uusia tekijöitä eri
tehtäviin hakusessa. Kohteet: Nurmijärven kirkko ja C.P.
Elfströmin 3-osainen triptyykki-alttaritaulu, Vihdin kirkko
ja hautausmaa, Kotkaniemen
kartanon pihapiiri ja arboretum
sekä lounas 1904 valmistuneessa taiteilijoiden virkistyskoti
Päivölässä, jossa myös kohteen
esittely.
Vihti-asiantuntijana
ja -oppaana toimii Kris-Tiina
Valolahti. Markku Niemelle puh.
0400 776 643.
Iitin Käsityöläisten syyskokoontuminen ti 25.10. Torstaina lokakuun 20. Talkoot Pajalassa tänään to
20.10. klo 9?16.
Iitin Sotaveteraanit ry. Ohjelmassa on myös
lapasnäyttely,
tuotemyyntiä
ja arpajaiset. klo 17.30.
Tapani Nummela
Päijät-Hämeen Osuuspankista
tulee kertomaan edunvalvontavaltuutuksesta ja testamenttiasioista. Elfström (1832). MTK-Iitti
ry tarjoaa kirkkokahvit kirkossa
jumalanpalveluksen jälkeen.
Ensi
viikolla
Vo i m a k y l i s s ä
vietetään siestaa
syysloman kunniaksi. päivänä 2016
A. Kirpputoritavaraa otetaan vastaan.
Te a t t e r i m a t kalle pe 28.10.
Kouvolaan
ilmoittautuneet!
Lähtö Kausalan
linja-autoasemalta
Harjoitustunnit
alkaneet Kuusankosken keilahallissa tiistaisin klo
klo 11.15.
Muistelukerho
kokoontuu
keskiviikkona 2.11.2016 seurakuntakeskuksessa klo 13.00.
Olga Temonen kertoo urastaan
ja esittelee uuden kirjansa. A.J. Myyntipöytien varaus Maija-Stina 0400 511 373. mennessä
ritva.lahti@pp.inet.fi tai tekstiviestillä/puhelimella 040 828
4540. 21.10.
Paulalle 040 776 4042. 040 5751
562, e.m.laine@luukku.com.
Keski-Iitin maatalousnaiset. Helsinkiin, avecit sallittuja. J. Luvassa myös kahvittelua. Tavoitteena hypätä toiminnassa uudelle
tasolle. Tapahtumapäivän teemana on Vahvialan
suojeluskunta ja lisäksi kuulemme puhallinorkesterin musiikkia. klo 17?20 sekä
Iitin Kansalaisopiston ja kunnan liikuntatoimen järjestämän
Nenäpäivän jumppamaratonin,
12.11. Vihtiin
ja Nurmijärvelle la 29.10. Paikka: Zeppo, Tillolantie 32, Kausala.
Yhteystiedot: www.iitinjousiampujat.fi.
Iitin Lauluveikot.
70-vuotisjuhlakonsertti su 23.10.
klo 17.00 Kausalan Ravilinnassa.
Vahviala-seura
ry. Talviharjoittelu alkaa
syyslomaviikon jälkeen! Yleisurheilun ensi kauden suunnittelupalaveri/tapaaminen tänään
torstaina 20.10. Bussi Kausalasta,
aikataulu ja hinta tarkentuu,
kun tiedämme lähtijämäärän.
Ilmoittaudu tekstarilla puh. Kaikki
asiasta kiinnostuneet joukolla
mukaan!
Iitin nuorten isäntien kerho. Otamme vastaan myytäviä tuotteita: käsitöitä, leivonnaisia ym.
Tuotteita voi tuoda suoraan kylätalolle lauantaiaamuna 5.11.
tai sopia toimituksesta puh. 044
744 4822/Pirkko.
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija: Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Avoinna
Ma?Ti 8.30?16
Ke?To 8.30?15.30
Pe 8.30?15
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Lumimarja Tirronen
0400 728 113
lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
0400 857 577, (05) 326 0355,
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten
jättöajat:
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Vedosilmoitukset:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
9
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
päivystysnumeroon 03 757 5285
Jaalan kirkonkylässä Jakelupäivystykseen 05 2800 4650
Numerot päivystävät klo 6.00-9.30
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Osoitemuutokset ja
tilausasiat:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
(05) 326 0355,
0400 857 577
KOUVOLAN AINOA KOTIMAINEN LÄÄKÄRIKESKUS
lääkärit, magneettikuvaus, röntgen, maha-suolikanavan tähystykset,
naprapatia, fysioterapia, astma- ja diabeteshoitaja, työterveyshuolto
OSTEOPOROOSIN MITTAUSMENETELMÄ
VARAA AIKA: 010 397 1010 tai
www.laakarikeskus.net
Puhelun hinta 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/ja matkapuhelimista + 17,04 snt/min. Lisätietoja Pirjolta p. Klo 10?
16. Oma panos, pieni tai
suuri, on tärkeä.
Lasten ja perheiden liikuntatapahtuma liikuntahallilla su 23.10.
klo 10.00?12.00
. Ilmoittautumiset
pyydetään 29.10. Lahden Upseerikerholle,
Hennalankatu
259, Lahti. Lauluilta tänään
torstaina 20.10. Jouluruokailu Kymin
Huvilassa Kuusankoskella ke
30.11. Hallitus ja naistoimikunta kokoontuu to 27.10.2016 klo 13.00
kunnantalolla.
Ohjatut harjoitukset
tiistaisin
ja perjantaisin klo
18.00-19.30. vapaa pääsy ?
puffetti. Pyhäinpäivän myyjäiset Kyläntalolla
la 5.11. klo
18.00 Meijerillä.
Virpi kokkaa herkkuruokaa!
Ilm.
osallistumisesi viim. Jäsenet joukolla mukaan viettämään kanssamme
tapahtumapäivää
12.11. Marraskuun kokoontuminen Ponnilla
to 3.11. Sjögrenin seura järjestää
retken ?Nuori kotiopettaja A.J.
Sjögren (1814) ja kirkkomaalari C.P. Ilmoittautumiset viimeistään
23.10. Jäsenmaksut maksettavissa kausalanyritys.fi tai
sihteerin kautta 040 581 1670.
Iitin Kirkonkylä-Radansuun
kyläyhdistys. Kahvitarjoilu ja arpajaiset.
Roosa nauhoja myynnissä. Ilmoittautuminen 24.10. Osallistumme Pyhäinpäivämyyjäisiin la 5.11.
Kirkonkylän kylätalolla. klo 17.00
alkaen.
Arpavoittojen ja myyntituotteiden
valmistusta. Menemme ke 26.10.
katsomaan Pirkko
Holmbergin taidenäyttelyä Nastolaan taidekeskus Taarastiin.
Lähtö Kausalan torilta klo
15.00 kimppakyydein.
Iitin Eläkkeensaajat ry
0500 653 145/Timo Virtanen
Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi
Lasitukset
SÄHKÖPALVELU
M. ..
Rakennuspeltitoita
..
Siivousliikkeita
..
..
Silmalasiliikkeita
Autokorjaamoja
ja - huoltoja
Kukkakauppoja
..
Jatehuoltoa
Kausalan jäteasema
Sahatie 17 A
p. KUOKKANEN
47710 Jaala, p. ..
Metsatyot
Hierojia
..
Siivousliikkeita
Nuohous
Puutavaraa. ..
..
Sahkoliikkeita
ma 10-18
ti 11-16
ke 10-18
..
Rakennusliikkeita
Autotarvikkeita
KAUSALAN
SÄHKÖTYÖ KY
A-ryhmän sähköurakointi.
Suunnittelu - Asennus - Myynti
p. 040 837 7764
.. (05) 326 0143, 0400 553 417
..
Mainostekstiileja
Pitopalveluja
..
Metallityot
.... ..
..
Elainlaakareita
Kauneushoitoloita
Maalausta ja
tapetointia
MATTI NIEMI
Puh. ..
Polttooljya
..
Hautakivia
..
Kiinteistohuoltoa
.. 10
ATK-palveluja
Torstaina lokakuun 20. ..
..
Hammaslaakareita
.. 0400 746 273
.. päivänä 2016
Hierojia
Kuljetuksia
Partureita ja
kampaamoja
.. 3636118, 040-7523932
Maalaus.. ..ja
..
lattianpaallystystyot
Fysioterapeutteja
Taksiautoja
MARKKU VARPENIUS Ky
p. ...
Boy (7)
14.30 Tulevaisuuden tekniikkaa
15.00 - 15.25 Rachel Khoo
15.30 - 16.18 Marja Hintikka Live
16.30 Uusi Päivä
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Holby Cityn sairaala (12)
19.00 - 19.47 Maailman nopein mies
20.30 Latela
20.30 - 20.52 Pulkkinen (7)
21.00 Noin viikon uutiset
21.25 Kimmo (7)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 - 22.28 Kioski
23.00 - 23.56 Boardwalk Empire (16)
..
Tuote-esittelyja
Vaatekorjaamoja
MTV3
Valokuvaamoja
..
Varikauppoja
11
Perjantai 21.10.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Prisma Studio
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 Piikkejä paratiisissa (7)
10.45 Löytöretkiä maailmaan
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.08 Yle Uutiset Lappi
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.35 Kotiin takaisin (12)
13.20 Sissit (12)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.55 A-studio: Talk
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 - 17.54 Piikkejä paratiisissa (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Kotilieden lämpöä (12)
19.47 Löytöretkiä maailmaan
20.00 Pressiklubi
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 Perjantai
22.00 George Gentlyn tutkimukset (12)
23.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi
23.40 Yle Uutiset
23.45 Puoli seitsemän
00.15 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 21.10.
06.53 Samsam (S)
07.00 Nalle
07.05 Kirjainpeli
07.07 Kati ja Töppö (S)
07.18 Ystäväkirja
07.23 Nelli ja Noora (S)
07.30 Pikku Kakkosen posti
07.37 Petrin tiikeritarinat (S)
07.48 - 08.11 Kaapo (S)
08.16 Galaxi
08.17 Late Lammas (S)
08.24 Villit futarit (7)
08.50 Näin Norjassa
09.00 - 09.59 Holby Cityn sairaala (12)
10.30 Unelmakoti
11.30 - 11.59 Majakan kaksi puutarhaa
13.00 Girl vs. ..
Vesi- ja lampo..
johtoliikkeita
TV-OHJELMAT 20.10. - 23.10.2016
Torstai 20.10.
TV1
05.55 MOT
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 Piikkejä paratiisissa (7)
10.45 Löytöretkiä maailmaan
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.08 Yle Uutiset Lappi
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.35 Kotiin takaisin (12)
13.20 - 14.23 Ihmiset suviyössä (7)
14.30 Hirvimies (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Yle Oddasat
15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 Eduskunnan kyselytunti
16.55 Novosti Yle
16.57 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.06 Yle Uutiset alueeltasi
17.10 - 17.52 Piikkejä paratiisissa (7)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Kahden keikka (12)
20.00 Kuningaskuluttaja
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio: Talk
22.00 Ulkolinja: USA:n rotuvihan uusi aika
22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi
23.05 Yle Uutiset
23.10 Nousuvesi (16)
23.55 Puoli seitsemän
00.25 - 05.55 Uutisikkuna
Tilitoimistoja
TV2
00.00 - 22.57 Latela
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 20.10.
06.53 Lilli ja kukkaisystävät (S)
07.03 Ilmojen kunkut (S)
07.08 Laura (S)
07.19 Tilda ja hänen ystävänsä (S)
07.32 Humps (S)
07.39 Lauri kilpa-auto (S)
07.49 Muista laulaa
07.55 Anniina Ballerina (S)
08.24 Galaxi
08.25 Viidakkokirja (7)
08.36 Kesäleiri (7)
08.50 Näin Norjassa
09.00 Holby Cityn sairaala (12)
10.00 - 10.28 Luontoretkellä
11.30 - 11.58 Niklaksen keittiössä
12.30 Leijonat Inside
13.00 - 11.28 Unelmakoti
13.00 Girl vs. päivänä 2016
Tilausajoon
.. Torstaina lokakuun 20. Boy (7)
14.55 - 15.23 Merta päin!
15.00 XL-sukupolvi
15.30 Kioski
16.00 Niklaksen keittiössä
16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa
17.00 - 17.57 Pikku Kakkonen
18.30 Palloilua: Jääkiekon Mestis
21.00 - 21.40 Kova laki: Erikoisyksikkö
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 - 22.55 Caasha (S)
23.25 - 23.54 Hello Ladies (12)
23.35 - 23.21 Girls (16)
00.05 Yle FOLK
02.20 - 02.48 Yle FOLK
MTV3
06.00 Aamusää
06.30 Studio55.fi
07.00 Huomenta Suomi
08.35 Studio55.fi
08.55 Uutispäivä
09.00 Mitä tänään syötäisiin?
09.05 Kauniit ja rohkeat (7)
09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset
09.40 Emmerdale (7)
10.36 Lääkärit
11.30 Jamie Oliverin helpot herkut
12.00 Ostoskanava Tvins.com
13.30 Grand Designs Australia
14.30 Ota rahat ja juokse
15.30 Peter uutisvirrassa
16.00 Salatut elämät
16.30 Aarteiden metsästäjät Suomi
17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset
17.30 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.25 MTV Sport Uutiset
19.30 Salatut elämät
20.05 Huippukokki landella
21.00 Pitääkö olla huolissaan?
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport
23.05 Pelimies
23.35 Rikoksista pahin (12)
00.35 Ota rahat ja juokse
01.35 Uhka (16)
02.30 Believe (12)
03.30 - 04.30 Bones (12)
06.00 Aamusää
06.30 Studio55.fi
07.00 Huomenta Suomi
08.35 Studio55.fi
08.55 Uutispäivä
09.00 Mitä tänään syötäisiin?
09.05 Kauniit ja rohkeat (7)
09.35 Emmerdale (7)
10.05 Emmerdale (7)
10.36 Lääkärit
11.30 Jamie Oliverin helpot herkut
12.00 Ostoskanava Tvins.com
13.30 Maajussille morsian
14.30 Täydellinen kesä (S)
15.00 Pitääkö olla huolissaan?
16.00 Salatut elämät
16.30 Suomen surkein nikkari
17.30 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Emmerdale (7)
18.25 Emmerdale (7)
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.25 MTV Sport Uutiset
19.30 Salatut elämät
20.05 Ota rahat ja juokse
21.00 Enbuske, Veitola & Salminen
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 MTV Sport: F1 Extra
22.45 Elokuva: Apinoiden planeetan
synty (12)
00.55 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni
01.00 Pitääkö olla huolissaan?
02.00 Ota rahat ja juokse
02.55 - 03.55 Bones (12)
Nelonen
Nelonen
06.00 Bumba (S)
06.05 Bubble Guppies (S)
06.30 Pound Puppies (S)
06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa
07.15 Disney esittää: Finias ja Ferb (7)
07.40 Sonic Boom (7)
07.50 Angry Birds
08.05 Marvel?s Avengers Assemble (7)
08.25 Lego
09.10 Soppa365
09.20 Eläinsairaala (S)
09.50 Leijonan luola USA
10.50 Ostosruutu / muuta
13.45 Hotellit haltuun
14.45 Vaaleanpunainen pantteri (7)
14.55 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!
15.55 Matkaoppaat
16.25 Onnenarpa
16.30 Soppa365
16.40 Leijonan luola USA
17.45 MasterChef Australia
18.55 HS-uutiset ja sää
19.00 Pomo piilossa Suomi
20.00 Talent Suomi
20.58 Keno
21.00 Nieminen & Lahtinen Show
22.00 Kiss Bang Love Suomi
23.00 Liiga: Illan parhaat
23.05 Leijonan luola USA
00.05 Kauppaneuvos Jethro
01.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!
02.05 Poliisit - kotihälytys (12)
03.05 - 06.00 Ennustaja-TV
06.00 Bumba (S)
06.05 Bubble Guppies (S)
06.30 Pound Puppies (S)
06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa
07.15 Disney esittää: Finias ja Ferb (7)
07.35 Sonic Boom (7)
07.50 Angry Birds Toons (S)
07.55 Angry Birds Piggy Tales (S)
07.58 Angry Birds Stella (S)
08.05 Marvel?s Avengers Assemble (7)
08.25 Lego Nexo Knights (7)
08.45 Lego Ninjago (7)
09.10 Soppa365
09.20 Eläinsairaala (S)
09.50 Leijonan luola USA
10.50 Ostosruutu / muuta
13.45 Hotellit haltuun
14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!
15.45 Matkaoppaat
16.40 Onnenarpa
16.45 Soppa365
16.55 Kauppaneuvos Jethro
17.55 Hauskat kotivideot
18.55 HS-uutiset ja sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 Vain elämää
21.25 Keno
21.30 Elokuva: Lions for Lambs (12)
23.20 Liiga: Illan parhaat
23.25 Elokuva: Shanghai Knights (12)
01.50 Haapasalo Goes America (S)
02.50 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!
03.50 - 06.00 Ennustaja-TV
Lauantai 22.10.
TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Kiehtova maailma
09.00 Yle Uutiset
09.05 Ylen aamu-tv
10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu
10.45 Seniori työssä
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.08 Yle Uutiset Lappi
12.15 Yle Oddasat
12.19 Oddasat
12.35 - 13.40 Dokumenttiprojekti:
Perhosen kohtalo (12)
14.10 Prisma: Kvanttifysiikan ihmeitä
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Pisara
15.15 Eränkävijät
15.45 Downton Abbey (7)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 - 17.07 Yle Uutiset
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Pokka pitää (S)
18.45 Avara luonto: Villi Kanada
19.35 Ryhmä Pullman (12)
20.30 Yle Uutiset
20.50 Urheiluruutu
21.15 Uutisvuoto
21.45 Pako pimeydestä (16)
22.45 Hercule Poirot: Lordin kuolema (12)
00.30 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Pikku Kakkonen
07.46 Nimipäiväonnittelu: 22.10.
07.48 - 07.54 Pikku Kakkosen posti
08.01 Franklin ja ystävät (S)
08.12 Sanni Sateenkaari (S)
08.24 Rikun ja Ramin outo tapaus
08.36 Oktonautit (S)
08.47 Petteri Kaniini (S)
09.00 Galaxi
09.01 Moraalimittari (7)
09.23 Hullabalooba (7)
09.28 Lassie (7)
09.51 Late Lammas (S)
10.00 Marja Hintikka Live
10.50 Muuttoapua uusperheelle
11.50 - 12.37 Satuhäät
12.22 - 13.20 Puk ja Herman Tanskan
saaristossa
12.40 - 13.42 Latela
14.00 Leijonat Inside
14.30 Ratsastusta: Horse Show
15.25 - 18.00 Ratsastusta: Horse Show
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.10 Noin viikon uutiset
19.35 Kimmo (7)
20.00 - 21.45 Chinese Zodiac (12)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Ruisrock: Vesala
23.05 Odyssey (16)
23.50 Yle FOLK
00.18 Yle FOLK
00.46 Yle FOLK
01.14 - 01.42 Yle FOLK
01.50 - 02.10 Yle FOLK
02.20 - 02.38 Yle FOLK
MTV3
07.10 Ostoskanava Tvins.com
08.10 Pororo (S)
08.25 Elias ja pelastusryhmän seikkailut
08.40 Seikkailija Dora (S)
09.05 Pokémon (7)
09.30 Gumballin mieletön maailma (S)
10.00 Ostoskanava Tvins.com
10.30 Salatut elämät
11.00 Salatut elämät
11.30 Salatut elämät
11.55 Salatut elämät
12.20 Salatut elämät
12.45 Elokuva: Yksin kotona 4 (7)
14.25 Myytinmurtajat
15.20 Tähdet, tähdet
17.00 MTV Sport: Lauantairavit
18.00 Teknavi
18.30 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Uutisextra
19.20 MTV Sport Uutiset
19.30 Posse
21.00 Pelimies
21.30 Solsidan (S)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 MTV Sport: F1 Paalupaikka
23.05 Elokuva: Wallander: Veljekset (16)
00.55 MTV Sport: F1 Extra
01.05 Panttivangit (16)
02.00 Panttivangit (16)
02.55 Pelimies
03.25 Enbuske, Veitola & Salminen
04.25 - 05.25 Bones (12)
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.00 Bubble Guppies (S)
06.25 Transformers Rescue Bots (7)
06.45 Pound Puppies (S)
07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa
07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa
07.55 Angry Birds Toons (S)
08.00 Angry Birds Piggy Tales (S)
08.03 Angry Birds Stella (S)
08.10 Sonic Boom (7)
08.20 Sonic Boom (S)
08.35 Lego Nexo Knights (7)
09.00 Elokuva: Asterix ja viikingit (7)
10.35 MasterChef Australia
11.45 MasterChef Australia
12.50 Vaaleanpunainen pantteri (7)
12.55 Vaaleanpunainen pantteri (7)
13.05 Nieminen & Lahtinen Show
14.10 Suomen huutokauppakeisari
15.15 Sukulan suojatit
16.15 Talent Suomi
17.20 Talent Suomi
18.25 HS-uutiset ja sää
18.30 Vain elämää
20.00 Haluatko miljonääriksi?
20.58 Keno
21.00 Elokuva: Indiana Jones ja
viimeinen ristiretki (16)
23.40 Liiga: Illan parhaat
23.45 Elokuva: Kolme muskettisoturia
02.05 Kiss Bang Love Suomi
03.05 - 05.00 Ennustaja-TV
Sunnuntai 23.10.
TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Avara luonto: Villi Kanada
09.00 Yle Uutiset
09.05 - 09.43 Aamusydämellä
09.55 Yle Uutiset
10.00 Halpavaatteen kallis hinta
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna
11.15 Pressiklubi
11.45 Perjantai
12.40 Prisma Studio
13.10 Antiikkia, antiikkia
13.35 Historia: Suursodan naiset
14.30 Uutisvuoto
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Hercule Poirot:
Varjossa auringon alla (12)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 - 17.54 Isä Brown ja hänen
laumansa (12)
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Eränkävijät
18.45 Arto Nyberg
19.30 Jäljet päättyvät Berliiniin (12)
20.15 Löytöretkiä maailmaan
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 - 22.00 Kotikatsomo: Sorjonen (16)
22.05 Nousuvesi (16)
22.50 Ykkösaamu
23.30 Tanskalaisten antiikkiaarteita
00.30 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Unna Junná
08.00 Pikku Kakkonen
08.01 Nimipäiväonnittelu: 23.10.
08.03 Hyrräpäät
08.15 Killi ja Kiki (S)
08.21 Dinojuna (S)
08.46 Fluugalaiset (S)
09.00 Galaxi
09.01 Galaxi Play
09.21 Tenavat (7)
09.28 Hevostähdet
09.37 Merten syvyyksissä (7)
10.00 - 10.23 Pasila 2.5 - The Spin-Off (7)
10.30 Uusi Päivä
11.00 - 11.24 Uusi Päivä
11.30 Uusi Päivä
11.55 - 12.18 Imettäjät
12.30 - 12.59 Sankareita helvetissä
13.30 - 13.58 Ruisrock: Vesala
14.30 Ratsastusta: Horse Show
15.40 - 18.15 Ratsastusta: Horse Show
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.10 - 19.57 Matkapassi:
Amsterdamista Marokkoon
20.05 - 20.51 Maailman nopein mies
21.00 - 21.40 Odyssey (16)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Marja Hintikka Live
22.55 Girls (16)
23.25 VICE: Deportee Slums of Mexico
23.56 - 00.12 VICE: The Real Walter White
MTV3
07.05 Ostoskanava Tvins.com
08.05 Pororo (S)
08.20 Hello Kitty - Paratiisi (S)
08.35 Seikkailija Dora (S)
09.00 Pokémon (7)
09.25 Gumballin mieletön maailma (S)
09.55 Loton ja Jokerin tulokset
10.00 Elixir Fitness
10.30 Elixir Life
11.00 Huippukokki landella
12.00 Suomen surkein nikkari
13.00 Aarteiden metsästäjät Suomi
14.00 Löytäjät
14.30 Piilokamera
15.00 Ex-Onnelliset
16.00 Ota rahat ja juokse
17.00 Posse
18.25 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat
18.55 Naapurit-tuloslähetys
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.20 MTV Sport: F1 Extra
19.30 Tähdet, tähdet
21.00 Roba (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Bosch (12)
23.35 Enbuske, Veitola & Salminen
00.30 Formula 1: osakilpailu
01.30 MTV Sport: F1 Extra
01.40 Rush (12)
02.35 Bones (16)
03.35 - 04.30 Rikoksista pahin (12)
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.00 Bubble Guppies (S)
06.25 Transformers Rescue Bots (7)
06.45 Pound Puppies (S)
07.10 Lego Friends (S)
07.30 Lego Legends of Chima (7)
07.55 Angry Birds Toons (S)
08.00 Angry Birds Piggy Tales (S)
08.03 Angry Birds Stella (S)
08.10 Sonic Boom (7)
08.25 Lego City (S)
08.30 Lego Nexo Knights (7)
08.50 HS Lasten uutiset
09.00 Jaksa paremmin
09.30 Panttilainaamo Louisiana
10.00 Liiga: Viikkomakasiini
10.30 MM-ralli: Ennakko, Wales
11.00 MasterChef Australia
12.10 MasterChef Australia
13.25 Villiä menoa eläintarhassa (S)
14.00 Nieminen & Lahtinen Show
15.00 Veikkausliiga LIVE: Futiskierros
17.30 Elokuva: Kaunotar ja Kulkuri II:
Pepin seikkailut (S)
18.55 HS-uutiset ja sää
19.00 Haluatko miljonääriksi?
20.00 Talent Suomi
20.58 Keno
21.00 Elokuva: 007 - Quantum of Solace
23.15 Gordon Ramsay maailmalla
00.20 MM-ralli: Ennakko, Wales
00.50 Poliisit - kotihälytys (7)
01.50 Poliisit - kotihälytys (12)
02.50 - 05.00 Ennustaja-TV
600 g
2
Myllyn Paras
Täysjyvä
Raketti
Spaghetti
350 g (1,40/kg)
Satsuma
Espanja, 1. 050 3220188
Alko Kausala
ma-to 9-18,
pe 9-20, la 9-16
X-tra
Maustetut
Jogurtit
1 kg
Estrella
Herkku tai Manhattan
Sourcream & Onion
Perunalastut
275 g (7,24/kg)
Coca Cola
2 x 1,5 l,
3 l (0,73/l)
(sis. www.mhy.fi/kymenlaakso . päivänä 2016
KUVA: AAPO LAIHO
jjj
KERT TU NISKA
Mikko Hallikas kauppiaaksi
K-Market Heinolantorille
Mikko Hallikas (39) aloittaa kauppiaana tammikuussa
2017 avautuvassa uudessa KMarketissa Heinolan torilla.
Hallikas siirtyy kauppiaaksi Heinolaan K-Market
Tiltuntorilta Kausalasta, jos-
NEN
sa hän on ollut kauppiaana
viimeiset 4,5 vuotta. Vanhamaantie 22 . lk
kg
Rainbow
Makea
Ananas
Costa Rica, 1. Kauppapaikalla on
pitkä historia, joten on hienoa päästä tuomaan uusi,
nykyaikainen ja kaivattu
ruokakauppa perinteiselle
kauppapaikalle.
Mikko Hallikas toimii
myös Heinolan nuorkauppakamarin puheenjohtajana.
K-Market Tiltuntorin tulevaa kauppiasta ei ole vielä
julkistettu.
Puoliksi, ei
kokonaan
Tiesitkö, että 75% alueemme
yksityismetsien
puukaupoista lähtee liikkeelle
meidän kauttamme.
Viime Iitinseudun toisessa
ravijutussa oli kuvatekstissä virhe. asti
1159 298 049 098 149 339
kg
kg
Atria kevyt
Jauheliha
Nauta-sika 9,5%
400 g (7,45/kg)
alkuperämaa Suomi
Atria
Rosvopaisti
kypsä
n. lk
Valio Mifu
Paistettava
Ruokarae
330 g (10,27/kg)
Suomalainen
69
Kariniemen
Kananpojan
Liekki-tai
Hunajasiivet
700 g (3,84/kg)
alkuperämaa Suomi
Kausalan
S-marketin yhteydessä
099 089 199 299 249 299
Vaasan
Viipaleet
500-520 g
(1,90-1,98/kg)
Kausalan
S-marketin yhteydessä
PARTURI-KAMPAAMO
Priima
puh. 2,19 +
pantit 0,80)
Hoviruoka
Lihapiirakka 10 kpl
1 kg
valmistettu
Kouvolassa
Kotimaista
Kermajuusto
500 g (5,98/kg)
Jaala ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18
Kausala ma-pe 7-21, la 7-21, su 12-18
Kausala ma-pe 8-17, la 8-13
BONUS JOPA
5 % I5 MAKSA
SAAT MAKSUTAPAETUA
0,5 %MAKSUTAPAETUA 0,5 %
BONUS
JOPA
% I S-ETUKORTILLA,
MAKSA S-ETUKORTILLA,
SAAT. 12
Torstaina lokakuun 20. www.metsänomistajat.fi
AINA EDULLISTA.
Tässä sinulle poimimiamme esimerkkejä
Suomalainen
Suomalainen
Hinta voimassa 24.10. Itse jutussa asia oli
oikein: Onirique-nimisen
hevosen omistus on nyt puoliksi iittiläinen, toisen puolen
omistaa edelleen Kari Lähdekorpi.
Kilpai
luta
puuka
uppas
i ja
vertaa
hintoj
a!
Metsänhoitoyhdistys
KYMENLAAKSO
Metsänhoitoyhdistys Kymenlaakso ry . Hallikas
on aiemmin työskennellyt
monipuolisesti eri tehtävissä K-ryhmän palveluksessa.
Työuransa hän on aloittanut
K-Citymarket Heinolasta.
Nyt kauppias palaa juurilleen
Heinolaan 14 vuoden tauon
jälkeen.
. Heinola on luonnonläheinen, sopivan pieni kaupunki ja ihmiset ovat mukavia, joten on mukava tulla
METSÄNHOITOYHDISTYKSESSÄ
HOMMA LUISTAA!
HALUATKO TEHDÄ PUUKAUPAN VAI HYVÄN PUUKAUPAN?
takaisin, Hallikas kertoo Kkauppiasliiton verkkosivuilla:
. 47200
Elimäki . asti
Hinta voimassa 24.10