Uusi päiväkotirakennus voisi valmistua kesällä 2024 ja olla muunnettavissa vuokraparitaloksi tai olla jopa siirrettävissä. Selvityksen on laatinut lahtelainen rakennusalan asiantuntijaorganisaatio Berater Oy, jonka konsultti on tutustunut rakennuksiin myös paikan päällä. Selvityksen mukaan sekä yläkoulu että lukio ovat peruskorjauksen tarpeessa, samoin Kausalan koulu. Vuolenkoskelle rakennettaisiin uusi päiväkoti. Selvityksen luonnosvaiheita on esitelty kunnanvaltuutetuille valtuustoseminaarissa sekä valiokunnissa. Rakennuksen kustannusarvio on 900 000 euroa. (Kuvakaappaus Iitin kunnan verkkosivuilta.). Selvitys on tulossa kunnanvaltuuston käsittelyyn vielä tämän vuoden puolella. Kirjasto menisi remonttiin jo ensi vuonna. Suurin mullistus tapahtuisi koulumaailmassa. Palvelukeskuksen tiloille ei toistaiseksi tehtäisi muuta kuin välttämättömät korjaukset. Näistä huonoimpana vaihtoehtona pidetään osakorjauksia, koska ne vain lykkäisivät välttämätöntä: uuden koulun rakentamista tai laajoja peruskorjauksia. Vuolenkoskesta selvityksessä todetaan, että nykyiset tilaratkaisut eivät toimi, ja väliaikaisiksi tarkoitetut parakit tukkivat pihan. Torstaina 20. Iitin kunnan kiinteistöjen tarveselvitys on valmistunut. Kirjaston päärakennusta remontoitaisiin 900 000 eurolla jo ensi vuonna ja sitä seuraavana. Kun uusi koulu olisi valmis, remonttiin menisi vuorostaan Kausalan koulu, jonka oppilaat siirtyisivät väistötiloihin esimerkiksi nykyiselle lukiolle. Sote-keskuksen tontilla sijaitseva Kanttarellin rakennus myytäisiin vuoden 2025 tienoilla. Ravilinnan lähistölle rakennettavaan uuteen kouluun tulisivat lukio ja yläkoulu, minkä lisäksi Kausalan koulun viidesja kuudesluokkalaiset siirtyisivät sinne. Berater arvioi yläkoulun ja lukion remontoinnin tulevan yhtä kalliiksi kuin uudisrakennuksen, jonka hinta-arvioksi annetaan 16 miljoonaa euroa. Alakoulun peruskorjauksen hinta-arvio on 8,5 miljoonaa euroa. päivänä lokakuuta 2022 Työllisyyden hoidossa yhteistyö pelaa N:o 80 • 68. Väistötiloja ei tarvittaisi, vaan nykyiset tilat olisivat käytössä uuden koulun valmistumiseen saakka. Vuolenkoskelle rakennettaisiin uusi päiväkoti. Oppilaita uuteen kouluun tulisi noin 435. Varhaiskasvatuksen osalta keskeisimmät toimenpiteet olisivat uuden päiväkodin rakentaminen Vuolenkoskelle, Peltohiiren ryhmien kasvattaminen kahdesta kolmeen sekä Kanttarellista luopuminen. Selvityksessä esitellään investointiohjelma, joka toteutettaisiin noin 10 vuoden aikana. vuosikerta (N:o 5379) • Irtonumero 2,50 E • www.iitinseutulehti.fi Sivu 3 Seurakuntavaalien vaalikone on auki, Iitistä 10 ehdokasta on vastannut LUMIMARJA TIRRONEN Sivu 4 Kunnan kiinteistöjen 10-vuotissuunnitelma valmistui Yläkoulun ja lukion yhteinen uudisrakennus kustantaisi 16 miljonaa euroa, myös osa Kausalan koulun luokka-asteista siirtyisi sinne. Havainnekuva Beraterin selvityksestä. Yläkoulun ja lukion rakennusten purkaminen kustantaisi arvion mukaan noin 800 000 euroa yhteensä. Tämä toisi väljyyttä alakoululle. Ruokalan pääty jäisi eskareiden käyttöön. Tavoitteena on tänä aikana saada kaikki kunnan palvelut toimiviin ja kustannustehokkaisiin tiloihin. Peltohiiri kaipaisi lähinnä toiminnallisia tilamuutoksia, ja suunnitelman mukaan kaikkien alle kolmevuotiaiden hoito voitaisiin keskittää sinne. (Kuvakaappaus Iitin kunnan verkkosivuilta.) Havainnekuva Beraterin selvityksestä. Remontin valmistuttua kunnan hallinto keskitettäisiin vanhalle kunnantalolle ja uusi joko myytäisiin tai purettaisiin. Iitinseutu tulee esittelemään sen sisältöä tarkemmin parissakin erillisessä jutussa, joten listaamme tässä jutussa vain selvityksen pääkohdat. Nykyisestä kunnan tilojen määrä vähenisi pintaalassa mitattuna noin 4 500 neliömetrillä. Sote-keskuksessa on tiloja tyhjillään, ja sen osalta tehtäisiin pikimmiten ”markkinakartoitus”. Lisäksi ohjausryhmään on kuulunut kunnan palvelutuotannon keskeisiä esimiehiä. Kunnan puolesta selvitystyötä on valvonut ohjausryhmä, johon ovat kuuluneet kunnanjohtaja Jarkko Salonen, tekninen johtaja Harri Hoffren, hallintoja talousjohtaja Tuomas Rimpiläinen sekä sivistysjohtaja Jari von Becker. Käyttöön uudisrakennus voitaisiin ottaa vuonna 2028. Vanhaa kunnantaloa remontoitaisiin vajaalla neljällä miljoonalla, ja uusi kunnantalo purettaisiin. Vanhan kunnantalon peruskorjaus toteutettaisiin vuosina 2024-2025: remontin kustannusarvio on peräti 3,8 miljoonaa euroa. Vaihtoehtoina lukion ja yläkoulun yhteiselle uudisrakennukselle esitetään molempien koulujen remontointia, molempien koulujen osakorjauksia tai pelkän lukion remontointia siten, että yläkoulu tulisi lukion kanssa samoihin tiloihin. Remontti maksaisi arviolta 450 000 euroa. Purkaminen maksaisi noin 350 000 euroa
Junan alle jääminen ei ole ainoa riski rautatiealueella pelleileville. Irtiotto tuntuisi oikealta ratkaisulta, mutta koska metsäpalstalta ei tulisikaan toivottua tuottoa, sekin haave saa kolauksen. Kampanjaan kuuluvalla animaatiolla pyritään tavoittamaan etenkin nuoria miehiä ja poikia. Kausalan tiistaisesta vaaratilanteesta selvittiin ilmeisesti säikähdyksellä, mutta seuraavalla kerralla onni ei välttämättä ole myötä. Maria Matsson työskenteli Verlan tehtaalla vuodesta 1884 vuoteen 1936. Olisiko voinut tehdä jotakin muuta. ”Ihmisen ei tarvitse edes koskea ajolankaan sähköiskun saadakseen; sähkö vahingoittaa helposti kauempaakin”, varoittaa VR:n matkustajaliikenteen turvallisuuspäällikkö tiedotteessa. Useimmiten sakot tai vahingonkorvaukset päätyvät alaikäisen tapauksessa vanhempien maksettaviksi. Itse asiassa näytelmää oli ensin aikomus esittää Verlassa, sillä Heikki Jokiniemen vuonna 1995 ohjaaman ja kuvaaman lyhytelokuvan Verlan Marian Maria Matsson linkittyy vahvasti tähän näytelmään. Pilvi tuntee vieraantuneensa lapsuutensa metsästä, ja kestää kauan, ennen kuin hän lähtee käymään palstalla. Episodimaisessa näytelmässä on yli 20 eripituista näytöstä. Nyt näytelmää nähdään ja kuullaan Kouvolan Teatterin Klubi-näyttämöllä, ja toteutus on kuin klubin pieni, vapaamuotoinen tila: näyttelijät kulkevat yleisön joukossa, mutta katsojat saavat katsella ja kuunnella esitystä rauhassa. Samaa toivotaan Väyläviraston nuorille suunnatussa kampanjassa, jossa kehotetaan jättämään junat ja rautatiet rauhaan. Pilvi matkaa palstalleen lopulta teltta kainalossa ja yöpyy. Myös ratojen sähköjännitteet aiheuttavat hengenvaaran. Lavastuksen näyttävintä antia ovat kolme Laura Suokkaan puuaiheista taulua. Säätiedot: Nimipäiviä Torstaina Kasper, Jasper, Kasperi, Jesper, Kauno Perjantaina Ursula Lauantaina Anja, Anita, Anniina, Anette, Anitta, Nita Sunnuntaina Severi Metsä voi palauttaa hymyn Kouvolan Teatterin kantaesitys on veikeä kurkistus metsään ja elämään ennen ja nyt Pinja Hahtolan (oik.) näyttelemä Pilvi Matsson ja Irina Pulkan esittämä Maria Matsson ovat päähenkilöt Kouvolan teatterin Ihan metsässä -episodinäytelmässä. Ilkivallan seurauksena veturin tuulilasi meni rikki, samoin kuin yksi ajovaloumpio. Juna ei voi väistää, ja sen pysähtymismatka on vähintään useita satoja metrejä. Nukkuu parhaimmat unensa moneen viikkoon. ”Ihan metsässä” -nimi sai miettimään, mitä tässä nyt oikein tahdotaan sanoa: ollaanko ihan pielessä, väärässä vai eksyksissä. Sitä ennen markkinamiehet ovat ehdotuksineen ”langan päässä”: niin luonnonsuojelijat kuin metsänhoitoyhdistyskin. Alkuun varmasti ollaankin, ja ihan perusteellisesti. Näytelmän kolmantena esiintyjänä nähdään ja kuullaan Jussi Lankoskea yhdeksässä eri roolissa. Verlan Marian, Maria Matssonin (Irina Pulkka), Pilvi haastaa pohtimaan 52 vuoden pituista työuraansa pahvin lajittelijana. Mahatma Gandhi (1869–1948) Torstaina lokakuun 20. Sivupolku rakentuu oivasti siitä, että Pilvi on alipalkattu hoivatyöntekijä, väsynyt ja tuskastunut: ”aina jää joku mummo kääntämättä”. Maria miettii työpaikkansa ikkunasta avautuvaa näkymää; maisemaa, joka liikkuu ja muuttuu. Esityksen päätyttyä näyttelijät ovat varanneet noin 20 minuuttia aikaa keskustelulle yleisön kanssa. Niitä kumpaakin näytelmässä käsitellään aika kärkevin ottein. Junalla oli aseman kohdalla vauhtia 200 kilometriä tunnissa. Veturinkuljettaja kertoi ajaneensa tiistaina iltapäivällä puoli neljän aikaan Intercity-junaa Kouvolasta Helsinkiin, kun pari arviolta yläkouluikäistä poikaa oli Kausalan aseman kohdalla heittänyt junan keulaan kourallisen soraa tai pieniä kiviä. Uutisen ensituuletus valahtaa, kun Pilvi saa kuulla olevansa metsänomistaja. Raiteille jätetty esine voi aiheuttaa vakavien henkilövahinkojen lisäksi viivästymisiä tai junakaluston vahingoittumisen. Toinenkin notkahdus tulee, kun isä kertoo isoisän ehtineen kuoria kermat palstalta. Veturinkuljettaja vetosi nuorten vanhempiin ja Kausalan koulujen opettajiin, jotta nämä ottaisivat asian puheeksi lasten ja nuorten kanssa. Kampanja näkyy syyslomien aikaan erityisesti TikTokissa, mutta myös Väyläviraston muissa sosiaalisen median kanavissa. Väylävirasto ja VR tiedottivat jo elokuussa raideilkivallan ja asiattoman radalla liikkumisen lisääntyneen koko maassa. Liikkuvan junan aiheuttama ilmavirta kaataa radan lähellä olevan ihmisen helposti. Vieraita sanoja Maria ei tunnista, mutta hän tunnistaa metsän ja puut. päivänä 2022 Tänään Perjantai Lauantai Sunnuntai Päivällä +8 Päivällä +7 Päivällä +8 Päivällä +7 Yöllä +3 Yöllä +4 Yöllä +5 Yöllä +2 Grafiikka: Bulls. Metsässä rauhoittuu, sen Pilvi ilmaisee selvästi: hän hymyilee, kenties ensimmäistä kertaa moneen viikkoon. Olisiko voinut matkustella Mallorcalle tai edes Imatralle. Helsinkiläisnainen Pilvi Matsson (Pinja Hahtola) saa isältään puhelun: isoisä on jättänyt Pilville perinnön. Vaarallinen leikki Kausalassa 20.10.2022 LUMIMARJA TIRRONEN lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi. Työ on ”noin puoliksi” tilaustyö käsikirjoittaja Iira Halttuselta, joka työskentelee tuottajana ja dramaturgina Ylellä. ”Se on kuin olisi matkustanut”. VR:n veturinkuljettaja Nikolas Peippo teki tiistai-iltana Facebookiin päivityksen, joka herätti runsaasti huomiota — ja aivan ansaitusti. Junat kulkevat nopeasti ja äänettömästi, eikä niiden lähestymistä välttämättä huomaa, ennen kuin on liian myöhäistä. Näytelmän on ohjannut, puvustanut ja lavastanut Seppo Honkonen. Kummastakin voi seurata hengenvaarallisia vaaratilanteita, ja ilkivalta voi myös johtaa satojen tuhansien eurojen vahingonkorvausvastuuseen. Peippo kirjoitti, että näistä selvitään onneksi rahalla, mutta ”sitä pojat tuskin osasivat ajatella, että kun heittää jotakin kovaa kulkevaa junaa kohti, on todellinen mahdollisuus sille, että jotain lentää takaisin tappavalla vauhdilla”. (Kuva: Seppo Honkonen.) Ihan metsässä -näytelmä on uusi, syyskuun puolivälissä kantaesityksensä Kouvolan Teatterissa saanut reilun tunnin luotaus. Kymenlaaksossa vietetään tänä vuonna metsäteollisuuden 150-vuotisjuhlavuotta, joten se selittää näytelmän ajan ja paikan. Mitä on työn merkityksellisyys. TÄNÄÄN Iitinseutu 2 Verlan Maria Matsson on yksi henkilöistä ” RITVA LAUNESKOSKI Sää Kausalassa Asiasta toivotaan keskustelua kotona ja kouluissa ” PÄÄKIRJOITUS Päivän miete Ole muutos, jota etsit. Entä perhe, entä ilmastonmuutos ja hiilinielu. Nuori ikä ei suojaa tekijää vahingonkorvausvelvollisuudelta
Hankkeen avulla etsitään pitkäaikaistyöttömille ponnahduslautoja työelämään aluksi yhdistyksistä. Uudet hyvinvointialueet ovat aloittamassa ensi vuoden alusta, ja tässä yhteydessä kuntien työllisyydenhoidon työkaluista ollaan viemässä kuntouttava työtoiminta. Hankkeet ovat usein vain kovin lyhyitä, ja nyt jännitetäänkin, mikä ensi vuoden tilanne tulee olemaan, Tuomi kertoo. — Oppisopimusyhteistyön kehittäminen on viimeksi noussut esille. Odotamme, että uudistus vähentää byrokratiaa niin, että pystymme toimimaan jatkossa entistä ketterämmin, Tuomi sanoo. Muutamat isommat yritykset Iitissä ja koko PäijätHämeen alueella tekevät jo tiivistä yhteistyötä oppilaitosten kanssa esimerkiksi rekrytointikoulutuksissa. — Myös jotkin huumausaineet nostavat päätään aika ajoin. Onneksi asiakkaita on mahdollista ohjata työttömien terveystarkastuksiin: sitä kautta saadaan lisätietoa tarvittavista toimista, Tanja Tuomi sanoo. Viime vuosina on alettu kiinnittää huomiota työnantajien ja oppilaitosten väliseen vuoropuheluun. Yksi tavoite on tarjota kuntalaisille laajemmat osallistumisja vaikuttamismahdollisuudet. Lyhyessä ajassa olen nähnyt, miten tämä malli on oikeasti aktivoinut ihmisiä, Tanja Tuomi mainitsee. — Tässä kohtaa voi hyvin kysyä, mitä tarkoitetaan työllisyyden hoidolla, Rimpiläinen huomauttaa. Valiokunta ohjasi osallistamaan kuntalaiset ja järjestöt uudistuksen suunnitteluun. — Kolmas sektori on meille ja monelle muullekin kunnalle erittäin tärkeä, sillä me tarvitsemme välityöpaikkoja, Tuomi painottaa. Työllisyydenhoidossa paineet ovat juuri kunnissa, joten kuntouttava toiminta olisi saatava pidettyä meillä. — En usko, että tätä muutosta kunnissa purematta niellään. Oli hienoa päättää yhteinen kisakausi mestaruustason mitaliin, iloitsi Maria Suhonen. Iitissä toimii Päijät-Hämeen ehkäisevän mielenterveysja päihdetyön PETE-ryhmä. Virkailijat pystyvät asettamaan velvollisuudet tarpeen mukaan yksilöllisesti. Tuomi pitää lisäksi yhteyttä yritysten työnantajiin. TE-palvelut siirtyvät valtiolta kuntien hoidettaviksi vuonna 2024. Mestaruustasolla ratsastettiin kaksi osakilpailua, joiden sijalukupisteet laskettiin yhteen. — Uutena palveluna Hämeen TE-palveluissa on äskettäin aloittanut Nuorten tiimi. Nykytilanteessa eri toimijoilta puuttuu yhteinen järjestelmä. Etsivä nuorisotyöntekijä Maikki Riihimäki kertoo, että nuorten tilanne on huolestuttava niin Iitissä kuin muuallakin: — Nuorten keskuudessa on erittäin paljon ahdistuneisuutta ja muita pulmia. Päijät-Sotesta ryhmään kuuluvat kaksi sosiaalialan ammattilaista sekä Iitin toimintakeskuksen henkilöstö. — Olemme hankkeeseen erittäin tyytyväisiä, sillä olemme saaneet sen myötä eteenpäin jo 18 henkilöä. Lokakuun puolivälissä Iitin työttömyysprosentti oli noin 9,5. Monesta Päijät-Hämeen kunnasta on liki kadehtien kysytty, miten se on mahdollista. Oppilaitosyhteistyö on tarpeen niin Xamkin kuin Salpauksen suuntaan, mainitsee Risto Tamminen. Työllisyystilannetta selvittivät valiokunnalle kunnan työllisyyskoordinaattori Tanja Tuomi, elinkeinopalvelujen kehittämisasiantuntija Risto Tamminen sekä hallintoja talousjohtaja Tuomas Rimpiläinen. — Pitkäaikaistyöttömyys ei ole valitettavasti laskusuunnassa, vaikka muuten työllisyystilanne niin Iitissä kuin koko maassakin on kohentunut. Maria Suhonen mainio Joensuussa Jokimäen Justus hyvästeli hopealla Maria Suhonen ja Jokimäen Justus tyylikkäinä seremonioissa. Helppo B-rata toi niin ikään ratsukolle ennätystuloksen 67,300 prosenttia ja sijoituksen 3/9, millä varmistui hopeasija. Hanketta vetää Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu PHLU. Toukokuussa käyttöön otettiin Pohjoismainen malli: — Siinä asiakkaat tavataan kahden viikon välein aiemman noin kolmen kuukauden sijaan. Iitissä on mahtavaa se, kuinka hienosti iittiläiset yritykset ottavat nuoria työkokeiluun. Äskettäin on saatu lisävahvistusta henkilöstä, joka ohjaa ja neuvoo työkokeilussa aloittavia. Eduskunnassa on lisäksi käsittelyssä palkkatukiuudistus. Iitissä työllisyyden eteen työskentelee moniammatillinen työryhmä. Työkokeilu on monelle nuorelle hyvä mahdollisuus löytää oma ammatti tai huomata, että jokin työ ei ole ollenkaan tarkoitettu häntä varten, Riihimäki sanoo: — Hienoa, että nuoret pääsevät kokeilemaan työntekoa ja kartuttamaan työkokemusta. Sen neljä virkailijaa ovat jo käyneet Iitissäkin, ja tuolloin kutsuimme nuoret tänne ja kävimme heidän tilanteensa lävitse, Tanja Tuomi kehuu tätäkin uutta mahdollisuutta. — Hopeaa tuonut viikonloppu oli ratsukolle viimeinen yhteinen koitos, sillä metrin kokoinen poni on jäänyt ratsastajalleen pieneksi, ja poni siirtyi ylläpitoon pienempien ratsastajien ratsuksi, kertoo Marian äiti Jenni Suhonen. Päijät-Hämeen alueella toimii myös PETE eli ehkäisevän mielenterveysja päihdetyön ryhmä. — Päihteet aiheuttavat lisää ahdistuneisuutta ja mielenterveysongelmia. Kymijoen Ratsastajia edustava kuuksolaistyttö Maria Suhonen on jatkanut mitaliputkessa. — Missään kunnassa ei ole vielä tarpeeksi tietoa siitä, mitä muutos tarkoittaa. — Tässä ryhmässä paneudumme mielenterveysja päihdeasioihin, ja kaikki tahot kertovat kuulumisensa ja huolenaiheensa, Maikki Riihimäki kertoo. — Meillä on Patu-ponin kanssa 10 vuotta yhteistä historiaa, ja kilpailuja on käyty näinä vuosina useita. Samalla työnhakuvelvoitteet ovat muuttuneet: niitä tulee jokaiselle yhdestä neljään kertaa kuukaudessa. Vastaparina työssä on mukana TE-toimisto. Yhtenä mielenkiintoisena elementtinä elinvoimaja resurssivaliokunnassa nostettiin esiin Fazerin tuleva jättiinvestointi Lahteen. Nykyvalossa näyttää siltä, että tukitoimet painottuisivat yrityksiin. Ryhmään kutsutaan myös tarpeen vaatiessa vierailijoita eri tahoilta. Iitissä muutokseen suhtaudutaan mahdollisuutena, vaikka Rimpiläisen mukaan asiassa on myös kunnan edunvalvonnan paikka: Iitissä halutaan säilyttää paikallinen työllisyydenhoito ja löytää siihen hyvä yhteistyökumppani. Ryhmään kuuluvat muiden muassa kunnan ja seurakunnan nuorisotyöntekijät, hyvinvointikoordinaattori, koulukuraattorit, rehtorit, Ankkuri-tiimi, poliisi ja Iitin toimintakeskus. Hän otti Lappeen aluehopean lisäksi mestaruushopeaa myös Jokimäen Justuksen selässä Joensuussa. Yksinkertaista: yhteistyö on erinomaista, ja siinä perustana ovat säännölliset palaverit. Työllisty hyvässä seurassa -hankkeessa on Iitillä menossa toinen vuosi, ja kuntakin tuli hankkeeseen mukaan viime maaliskuussa. Tätä harjoittelemme monen nuoren kanssa tällä hetkellä: että nuoret lähtisivät käymään vaikka kaupassa tai edes omalla pihallaan, Riihimäki kertoo. Työllisyyskoordinaattorin lisäksi siihen kuuluu kunnasta etsivä nuorisotyöntekijä. Paikalle kutsutaan eri tahoja kertomaan eri aiheista, ja paikalla olisi messujen tapaisesti eri pisteitä sekä mahdollisesti kokemusasiantuntija. TYP eli monialainen yhteispalvelu halutaan Tuomen mukaan palauttaa. TÄNÄÄN Iitinseutu RITVA LAUNESKOSKI RITVA LAUNESKOSKI HOOBEE RITVA LAUNESKOSKI 3 Torstaina lokakuun 20. — Meillä tämä yhteistyö toimii erittäin hyvin. — Nuori syrjäytyy, kun kotoa poistuminen käy liian raskaaksi. Verkkosivu-uudistuksesta toivotaan osallistavampaa Elinvoimaja resurssivaliokunnalle on esitelty toistamiseen Iitin kunnan verkkosivu-uudistuksen sisältöä. Nuorten työttömyysprosentti on Iitissä hyvin pieni. — Palauttamiseen tähtäävä iso prosessi on käynnistetty viime vuonna, ja se halutaan runnoa läpi. Näistä koituvat sivuhaitat näkyvät pitkin kuntaa ilkivaltana. Riihimäki luonnehtii päihteiden käytön tilannetta jopa hurjaksi: — Nuuska on ollut jo kauan ongelmana joka paikassa, niin kouluissa kuin Nuokullakin. — Kuntarakenne, asiakkaat ja työskentelytavat ovat jo tuttuja. Siellä työnantajat kertovat tarpeitaan ja oppilaitosväki kuuntelee, mihin suuntaan asioita tulisi palveluprosessissa viedä. Se sopisikin hyvin meidän pk-teollisuuden yrityskenttään. Näiden lisäksi mukaan ovat tulleet sähkösavukkeet sekä imppaaminen. Iittiläisratsukko sai helpolta C-radalta ennätysprosentit 70,568 ja sijoituksen 2/8. Risto Tammisen mukaan Iitti voi varautua kaavoituksella vuokra-asuntojen tarjoamiseen niille, jotka suuntaavat Lahteen työhön Lappeenrannan suunnasta. Valitettavasti tilanne on pitkin maakuntaa sama, ja näin ollen myös moneen palveluun on erittäin pitkät jonot. — Työhön kykenevät nuoret työllistyvät hyvin joko Iittiin tai ympäristökuntiin, kuten Kouvolaan. Pitkäaikaistyöttömistä noin puolet on joko kokonaan tai osittain työkyvyttömiä. Iitillä katsottiin olevan siinä saumansa: laitos on sijoittumassa Kujalan ja Renkomäen väliin, Iitin vinkkelistä hyvälle puolelle. Huolenaiheitakin on. Tuomi kertoo olevansa mukana ELY-keskuksen Elinikäinen oppiminen -työryhmässä. Viime ja edellisvuotena huideltiin 10-11 prosentin tietämissä. Pelkona on, että kolmas sektori putoaa tukitoimien ulkopuolelle. päivänä 2022 Työllisyyden hoidossa yhteistyö pelaa Iitissä Tulevista muutoksista ei ole vielä tarpeeksi tietoa, mutta Iitti haluaa pitää kiinni paikallisesta työllisyydenhoidosta Nuorilla on paljon ahdistuneisuutta, mutta nuorten työllisyystilanne on hyvä TE-palvelut siirtyvät valtiolta kuntien hoidettaviksi vuonna 2024 Iitin elinvoimaja resurssivaliokunnan syyskuun kokouksessa kuultiin laaja katsaus työllisyydenhoidosta ja sen tulevaisuudennäkymistä. Valiokunta toivoi myös, että chat-ominaisuuden sisällyttämistä uusiin verkkosivuihin selvitetään.. Nuoren tilanne monesti huononee hänen odottaessaan aikaa palveluihin. Se on hahmotettu, että kyse tulee olemaan kuntien välisestä yhteistyöstä. Päijät-Hämeeseen muodostunee yksi tai kaksi työllisyysaluetta, toteavat Tuomas Rimpiläinen ja Tanja Tuomi. Tämä huolestuttaa erittäin paljon kaikkia, ja parempia keinoja asiaan puuttumiseksi mietitään jatkuvasti. Myös tupakointi on lisääntynyt reilusti. Riihimäen mukaan suunnitteilla on iso päihdetapahtuma, jossa pureudutaan riippuvuuksiin
Oletko samaa mieltä. Vaalikoneesta löytyy kuitenkin vain Anjalankosken, Kouvolan, Kuusankosken ja Valkealan seurakuntien vaaliehdokkaita. Aikuisille La 22.10. Vuonna 2019 sitä kannatti 35 % vastaajista. Eräässä vanhassa hengellisessä laulussa sanotaan osuvasti: ”Usko on luja luottamus, siihen mikä ei näy.” Sana ”luottamus” kuvaa uskoa hyvin. klo 10 Kitaramessu Jaalan kirkossa. Pe 28.10. Tuotto käytetään lähetystyön hyväksi. klo 11–13 Kahvituvan lounas Kahvitupa, burgundinpata 7 €. Iso kysymys onkin: mihin luotamme. Ilmoittautuminen nettisivujen kautta 30.10. Seurakuntalaisten vahvempi rooli seurakunnassa saa laajaa kannatusta: yli 90 prosenttia ehdokkaista katsoo, että seurakuntalaisten tulisi saada suunnitella, kehittää ja toteuttaa seurakunnan toimintaa nykyistä enemmän. Iitin 23 ehdokkaasta vaalikoneeseen on vastannut 10 ehdokasta. klo 13 Naisten päiväkahvit Kahvitupa. klo 10 Messu, Viljelijöiden kirkkopyhä Kirkko, Kontiainen, Reijo Lehtonen, Tiina Lampinen, Iitin MTK:n väkeä palvelutehtävissä. Seurakuntavaaleissa saavat äänestää viimeistään vaalipäivänä 16 vuotta täyttävät seurakunnan jäsenet. asti tai puhelimitse Sirkku Lindstam 050 387 1648. 3) Iitin seurakunnan tulee pysyä itsenäisenä seurakuntana. He ovat Tuomo Nieminen (terveysja sairaanhoitopalvelut), Mika Forsberg (perheja sosiaalipalvelut), Anu Olkkonen-Nikula (ikääntyneiden palvelut ja kuntoutus), Jukka Santala (tukipalvelut) sekä Jari Hyvärinen (pelastustoimen palvelut). Soppaja kahvitarjoilu srk-talossa. Ennakkoilmoittautuneet voivat tulla klo 17.30–19.00 välillä. Epäily ja kyseleminen eivät kuitenkaan ole sama asia kuin epäusko. klo 18 Nettiraamattupiiri. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.” (Joh.14:1) Uudessa Uusi testamentti 2020 -käännöksessä Jeesuksen kehotus onkin muodossa: ”Älkää antako sydämenne järkkyä. klo 9 Haravointitalkoot vanhalla eli alahautausmaalla. klo 17.30 Yllätä isä! Srk-keskuksessa. Nykymallissa kirkolliskokousedustajien vaaleissa äänioikeus on papeilla ja seurakuntavaaleissa valituilla luottamushenkilöillä. klo 18–23 Aikalisä. Usko ja epäusko taistelevat jokaisen ihmisen sydämessä. klo 15.30 Kirkkokuoro Srk-keskuksen sali. Pyyntö kotiäänestyksestä tulee jättää kirkkoherranvirastoon 4.11. Vaikka en aina ymmärtäisikään, voin kuitenkin luottaa siihen, mitä Jumala on luvannut. Varhaisnuorten kerhot www.iitinseurakunta.fi Tulossa To 10.11. Vaalikoneeseen pääsee osoitteessa www.seurakuntavaalit.fi/vaalikone. päivänä 2022 www.iitinseurakunta.fi IITIN SEURAKUNTA www.jaalankappeliseurakunta.fi JAALAN KAPPELISEURAKUNTA Jumalanpalvelus Su 23.10. Usko näkee Jeesuksessa Jumalan Pojan, mutta jo Jeesuksen eläessä monet epäilivät häntä, loukkaantuivat hänelle ja torjuivat hänen jumaluutensa. Luottamus on sitä, että uskallamme jättää itsemme meitä itseämme suuremman kannateltavaksi. klo 16 mennessä. Yllätyspaketin hinta on 5 €. Haudalta otetaan valokuva, joka toimitetaan tilaajalle sähköpostilla tai puhelimella. Ke 26.10. Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Pe 21.10. Yhteinen hetki kahvikupin ääressä. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Tomi Koho. Vaalikoneessa kysyttiin myös ehdokkaiden henkilökohtaisesta suhteesta kirkkoon ja uskoon. Valtaosa ehdokkaista on eri mieltä siitä, että seurakunnan tulisi luopua lihaja maitotuotteiden käytöstä. Seuraavaksi tärkeimpiä ovat yksinäisten ja sairaiden auttaminen sekä sielunhoito ja keskusteluapu. klo 10 Perhekerho Srk-keskuksen monitoimitila. klo 10 Turinatupa Srk-keskuksen neuvottelutila. Kynttilän sytytys läheisen haudalle puolestasi pyhäinpäiväksi (kynttilä sytytetään 4.11.). Tervetuloa joukolla mukaan! Seurakuntavaalien vaalikone on avautunut Iitin 23 ehdokkaasta vaalikoneeseen on vastannut 10 ehdokasta, Kouvolassa 73 ehdokasta 101:stä Usko on luottamusta Ensi sunnuntain aihe puhuu uskosta ja epäuskosta. Vastatkaa kuitenkin rauhallisesti ja kunnioittavasti.” (1.Piet.3:15-16, UT2020) Mitä usko sitten on. Nähtävissä myös Jaalan kappeliseurakunnan YouTube-kanavalla. marraskuuta klo 9-18 kirkkoherranvirastossa. Su 23.10. On tärkeää pohtia, kysellä ja arvioida oman uskon perusteita. Ma 24.10. Ke 26.10. Lapsille ja lapsiperheille To 20.10. Ehdokkaista hieman alle puolet (44 %) antaa kannatuksensa sille, että kirkolliskokous valittaisiin jatkossa suoralla jäsenvaalilla, jossa äänioikeus olisi kaikilla seurakuntalaisilla. klo 12-15 ja Perheniemen opistolla 10.11. klo 17 Puuhapaja Vuolenkoski Vuolenkosken srk-koti. Kouvolan, Kuusankosken, Valkealan ja Anjalankosken seurakuntakohtaisessa kysymyksessä nostetaan esiin yhden yhteisen seurakunnan muodostaminen nykyisten viiden seurakunnan sijaan. Iitin seurakuntaa koskien vaalikoneessa on kolme kysymystä tai väittämää, joihin ehdokkaat ovat ottaneet kantaa: 1) Luottamushenkilön tulee edistää seurakunnan jumalanpalveluselämää. Äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan. Kahvia tarjolla klo 13 alkaen. Tärkeimmät syyt kuulua kirkkoon ovat kirkolliset toimitukset, uskon kokeminen tärkeäksi sekä lähimmäisenrakkaus ja kirkon arvot. Musiikki To 20.10. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Kauppinen. Toki uskoon kuuluu myös tiedollinen puoli, mutta isokaan tietomäärä yksin ei synnytä uskoa. Kirkkokahvit srk-talossa messun jälkeen. Mukaan pääset etänä osoitteessa: https://meet.jit.si/iitinseurakunnannettiraamis. Kirkon tiedotuskeskus kertoo selvittäneensä, miten ehdokkaat yleensä ovat vastanneet vaalikoneessa muutamaan keskeiseen kysymykseen. klo 17 18.30 Neulekahvila Kahvitupa. Vain noin kymmenesosa pitää tätä kannatettavana seurakunnan ilmastotoimena. E h d o k ka i d e n s e lke ä enemmistö (82 %) kannattaa tiloista luopumista henkilöstöstä karsimisen sijaan, jos seurakunnan talous heikkenee. Hyvinvointialueelle nimitettiin viisi toimialajohtajaa Aluehallitus on nimittänyt Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle viisi toimialajohtajaa. Tuskin on sellaista ihmistä, jolla ei koskaan olisi ollut epäilyksen aikoja. Elimäen seurakunnassa on pienen ehdokasmäärän takia sopuvaalit, eikä vaalikone ole siellä käytössä. Valitsemalla valikosta Iitin seurakunnan pääsee itse vastaamaan vaalikoneeseen tai selaamaan ehdokkaita. Kouvolan seurakuntayhtymässä pidetään kahdet vaalit samalla kerralla: vaaleissa valitaan seurakuntaneuvostot sekä yhteinen 51 jäsenen kirkkovaltuusto. Vaalikoneessa on mukana on myös paikallisten seurakuntien laatimia kysymyksiä. Mihin sinä luotat. 2) Seurakunnassa on linjattu, että Vuolenkosken seurakuntakodista ja kirkonkylän seurakuntatalosta voidaan säästösyistä luopua. Ke 26.10. klo 13 Lähetyshetki Kahvitupa. Reilu kolmannes (38 %) ehdokkaista on sitä mieltä, että kirkon johtavien viranhaltijoiden, kuten piispojen ja kirkkoherrojen, tehtävien tulisi olla määräaikaisia. Luottakaa Jumalaan ja luottakaa minuun.” Usko on perimmiltään luottamusta. Lähetysja avustustyö Ti 25.10. Seurakunnan muista kiinteistöistä luovuttaessa reilut 70 prosenttia katsoo, että kirkkotilojen käyttöä tulisi monipuolistaa. Vuolenkosken seurakuntakodilla ennakkoon voi äänestää 9.11. Lisätietoja: Maija Kauppinen, 050 387 1653. Silloin voi vahvistua omassa uskossa ja antaa vastauksia muille epäilijöille ja kyselijöille, kuten Raamatussa kehotetaankin: ”Olkaa aina valmiina vastaamaan jokaiselle, joka kysyy, mihin toivonne perustuu. Ma 24.10. Selvitys on valtakunnallinen. Tanska, Juha Tanska ja Pekka Haaja, Reino Grönlund. KIRKOLLISET RITVA LAUNESKOSKI 4 Iitinseutu VIIKON SANA Torstaina lokakuun 20. Nuorille La 22.10. Kouvolassa 101 ehdokkaasta vaalikoneeseen on vastannut 73 ehdokasta. VILLE HILTUNEN Kappalainen Iitin seurakunta Seurakuntavaalien valtakunnallinen vaalikone on avautunut. Kirkkokahvit. Vaalikoneesta voi etsiä itselleen sopivaa ehdokasta. Tilaus viimeistään 30.10. klo 12.15 Laulun ystävät Srk-keskuksen sali. Pe 28.10. Ehdokkaiden mielestä seurakunnan pitäisi panostaa erityisesti nuoriin, lapsiin ja heikompiosaisten auttamiseen, kun he saivat valita kolme itselleen tärkeintä painopistettä. Resurssien kohdentamisessa vaalikoneeseen vastanneet ehdokkaat nostavat tärkeimmäksi perheiden tukemisen kriiseissä. Usko on pohjimmiltaan luottamusta Jumalan lupauksiin ja turvautumista häneen kaikissa tilanteissa. Vierailijana Sirpa Pusila. Vapaaehtoinen kahviraha. Seurakuntavaalien varsinainen vaalipäivä on 20. Ma 24.10. klo 12-15. Kahvia tarjolla klo 13 alkaen. Mukavaa tekemistä ja toimintaa 1–4-luokkalaisille pojille ja tytöille. Samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä vaalikoneeseen vastanneista ehdokkaista kannattaa nyt vähän yli puolet: 54 prosenttia. Muun henkilöstön tavoin toimialajohtajat siirtyvät liikkeen luovutuksen periaattein hyvinvointialueen virkoihinsa PHHYKY:stä ja PHPELA:sta. Kahvituksesta vastaa Imastun kummit. Iitin kirkkovaltuustoon valitaan 19 jäsentä vuosiksi 2023-2026. Kynttilän sytytys maksaa 15 € ja seuraavat kynttilät samalle haudalle 5 €. Vuoden 1992 raamatunkäännöksen mukaan Jeesus kehottaa Johanneksen evankeliumissa: ”Älköön sydämenne olko levoton. klo 16–21 Aikalisä. Ennakkoäänestys toteutetaan Iitissä 8.-12. klo 12 Rukouspiiri Kahvitupa. Uskossa ei ole niinkään kyse isosta tietomäärästä vaan luottamuksesta. To 27.10. Teemana rauha ja kansainvälisyys. Kouvolan seurakunnan kysymyksissä pyydetään lisäksi ottamaan kantaa siihen, tulisiko seurakunnassa olla sekä miesettä naispappeja. marraskuuta, ja Iitissä äänestys tapahtuu tuolloin klo 1120 seurakuntakeskuksessa Kausalassa. Virkoja ei siis ole laitettu hakuun.. Ke 26.10
PuMa-Volleyn kaksi joukkuetta olivat jo ennakkoon vahvoja, mutta Espoo Lentis ja Järvenpään Blues Volley olisivat veikkauksissa olleet voitettavissa. Rokotukseen voi varata ajan sähköisesti osoitteessa paijat-sote.fi/apinarokkorokotus tai puhelimitse numerosta 03 4108 9420. Järvenpäätä vastaan Yritys pelasi kaksi tiukkaa erää, jotka molemmat päättyivät vieraille kahden pisteen erotuksella (24-26, 23-25). marraskuuta, minkä jälkeen joukkueet sijoitetaan SM-sarjan eri pooleihin. Turunen tiedostaa, että hänellä ja koko ykköskentällä on tulosvastuu. Osittain samat pelaajat ovat nyt syksyllä siirtyneet parketille, kun seuran säbäjoukkue Kyljykset taistelee kakkosdivisioonassa. Kyljykset on sarjataulukossa kolmen pelatun ottelun jälkeen sijalla kolme. Ottelun parhaana kotijoukkueesta palkittiin Lauri Turunen, joka viimeisteli Kyljysten Lauri Turunen (vasemmalla) kamppailemassa kauden avauspelissä Kotkan Reippaan pelaajan kanssa. Ahtaasta tilasta lähtikin terävästi Ikosen illan toinen osuma, joka jäi lopulta voittomaaliksi, vaikka SB Heinola kirikin hetkellisesti maalin päähän. Kaikki tartunnan saaneet ovat olleet aikuisia miehiä. Espoo otti 1-1 -tasapelillä pisteen PuMan kakkosjoukkeelta. Suomessa on todettu tähän mennessä muutamia kymmeniä apinarokkotartuntoja. Riskit liittyvät miesten väliseen homoseksiin; riskiryhmät on lueteltu Päijät-Soten verkkosivuilla. Rokotussarjaan kuuluu kaksi annosta, jotka annetaan vähintään neljän viikon välein. Viiden joukkueen turnauksessa pelattiin vain kaksi erää per ottelu, joten tasurikin olisi voinut olla mahdollinen. Siitä huolimatta joukkue ansaitsee tunnustuksen, jonka valmentaja Arto Oinaskin allekirjoitti, kertoi joukkueenjohtaja Tuija Tuomainen. PuMan joukkueet pitivät pintansa, vaikka Yritys pisti ykkösjoukkueen avauserässä todella tiukoille. Apinarokkorokotteen voivat saada taudille altistuneet ja sairastuneen lähikontaktit sekä ne, joilla on suurin riski saada apinarokkotartunta. 11-16 KE 26.10. Kuuluttajakin joutui kehottamaan tiivistämään katsomossa. TÄNÄÄN Iitinseutu HOOBEE ESA LAVONEN 5 Torstaina lokakuun 20. Tartuntatautihoitaja soittaa asiakkaalle ennen rokotusaikaa. Joukkue on Turusen mielestä yhtenäinen, ja pelaajat tietävät omat roolinsa. Tulevana lauantaina Kyljykset pelaa vielä yhden kotiottelun. 10-15 Kauppakatu 15, entinen Sähkön talo puh. Voittomaalin tekijä Aapo Ikonen luonnehti lauantain peliä hyväksi puolustuspelaamiseksi. päivä joukkue matkustaa Savonlinnaan ja kakkosjoukkue nelosdivaripeliin Mikkeliin. — Joukkue on uusiutunut viime vuodesta paljon, joten odotuksissa olikin, ettei peli pysy vielä kasassa pitkää turnausta. Samoihin lukemiin pääsivät Joel Puntti kolmella maalillaan ja Tuukka Aaltonen tehoin 2+1. Kyljysten kotipelissä lähes 260 katsojaa Salibandy on noussut katsojien suosioon Iitissä. Ilmoita. Hän korosti, että joukkue otti hanakammin laukausten peittoja kuin vastustaja. päivänä 2022 Suomen suurin liikkuva vaatekauppa vierailee Kausalassa! Tervetuloa laadukkaille vaateostoksille! TI 25.10. Viimeksi Iitin Pallo oli esiintynyt Ravilinnan ruohokentällä 1960ja 70-luvun vaihteessa, kun seura oli perustettu edistämään iittiläistä jalkapalloa. 0407098070 www.seniorshopsuomi.fi Apinarokkorokotuksia annetaan Lahdessa Päijät-Sote on aloittanut apinarokkorokotukset Lahden sote-keskuksen tartuntatautivastaanotolla. Viime lauantaina kotikatsomoon oli tullut 257 katsojaa, mikä olisi huima luku korkeammillakin sarjatasoilla. Fri vietti kolmen pisteen pörssi-iltaa kolmella syötöllään. Suosioon ovat vaikuttaneet iittiläisten nopea nousu pohjilta salibandyliiton neljänneksi korkeimmalle sarjatasolle sekä kotipelien saaminen neuvottelujen jälkeen Ravilinnaan. Ottelu päättyi lukemiin 11-7. Yrityksen joukkueessa pelasivat Erika Sauvala ”C”, Silmu Cihangir, Elina Aksels, Sabina Forsström, Krista Kantola, Peppimari Nurmi, Kerttu Niemi (libero), Ansa Liikkanen, Viivi Ojala, Hilla Martikainen (libero), Enni Sauvala ja Jenna Tuomainen. Nousu jäi vain yhden pisteen päähän. Joukkueet kohtaavat toisella kierroksella uudelleen Helsingissä 5. Ottelussa SB Heinolaa vastaan Kyljykset oli lähes koko ajan voitolla, vaikka vierasjoukkue haastoikin ennakoitua paremmin. Ykköskentän pakkipari Jani Fri, joka sai nälkäisimmän pelaajan palkinnon, antoi tunnustusta nuorelle pakkiparilleen. Päättyneellä kaudella joukkue sijoittui kuutosdivarissa lopulta neljänneksi. Ensimmäisessä osaturnauksessa Yritys sijoittui PuMa-joukkueiden ja BluesVolleyn jälkeen neljänneksi pisteen edellä Espoota. Kysyttäessä parista taiturimaisesta maalista, joita mies on jo pelatuissa otteluissa tehnyt, Turunen totesi, että yleisölle on kiva tarjota välillä ”karkkia”. Yrityksen ainoa voitto tuli Espoota vastaan numeroin 2-0 (25-22, 25-19). Vahvuuksiinsa Ikonen luki nopeuden jalalla sekä hyvän laukauksen. Päijät-Sote muistuttaa, että apinarokko tarttuu ihmisten välillä huonosti, ja riski sen laajempaan leviämiseen väestössä on hyvin pieni. Iitin Pallo -68 sai kentän laidalle jo kesällä paljon kannattajia, kun se perusti joukkueen jalkapalloliiton sarjapeleihin. Rokotteita on käytössä rajallisesti. Yrityksen A-tytöt aloittivat kautensa Helsingistä tuliaisina yksi voitto Kausalan Yrityksen A-tytöt aloittivat lentopallon sarjakauden Helsingissä yhdellä voitolla ja kolmella tappiolla. tyttövauva poikavauva uudesta perheenjäsenestä paikkakuntasi lehdessä. Lauri Turunen johtaa tällä hetkellä Kaakkois-Suomen lohkon pistepörssiä 12 pisteellä. Marraskuun 5. Turusella, joka on pelannut pääsarjatasolla, olisi ollut kysyntää muuallekin. Valmentajana toimi Arto Oinas ja huoltajana Emilia Ampuja. Haastattelussa Turunen kertoi, että hän on ollut tyytyväinen valittuaan Kyljykset. (Kuva: Petri Hiironen.) kolme maalia
Yhdistyksen puheenjohtaja on Antti Laherto. 040 5500 257 Päiväkoti Pikku-Vieteri. Kaikki jäsenet mukaan. Iitin kuntaa perinneyhdistyksen neuvottelukunnassa edustaa kirjastoja kulttuuripäällikkö Niina Myllys ja seurakuntaa kirkkoherra Mikko Pelkonen. Talvirajoitukset voimaan etelässä ensi viikolla Useimpien ELY-keskusten alueilla maanteiden talvirajoitukset otetaan käyttöön ensi viikon keskiviikkona 26.10. Käymme myös Finnmarin tehtaanmyymälässä, käsityökauppa Ulpukassa ja kahvila Karirannassa. Vietetään yhdessä mukava ilta erilaisten leipien äärellä. Arpavoittoja voi toimittaa ennakkoon Anulle p. Sitova ilmoittautuminen to 27.10. mennessä Anulle p. Pikkujoulut la 26.11. klo 12.15. mennessä p. klo 15.00. – 1 4 . Retki Kouvolan teatteriin la 3.12. Ticket to Paradise klo 16.45, ruokailu esityksen jälkeen ravintola Angela, Kouvola. Ilm. Tarjoamme sinulle medialukutaitovalmennuksen ti 8.11. Erotatko mediassa oikean tiedon väärästä. Pelikerho kirjastolla ma 24.10. Iitin JHL. Iitin Lehti Oy:n toimitalossa, Kauppakatu 6, vapautuu 1.11. Omat eväät mukaan nuotiolle. Tulkaahan mukaan! Keski-Iitin maatalousnaiset ja Saarasten kyläseura. Lähtö kimppakyydein Kausalan torilta klo 16.00. Ladyt lenkille Hiidenvuorelle tiistaina 25.10. Iitin Eläkkeensaajat ry. Kerrotaan loppuvuoden tapahtumista. 029 512 000 Hämeen TE-toimisto – Lahti: Henkilöasiakkaat................0295 025 500 Yrityspalvelut.....................0295 041 440 https://toimistot.te-palvelut.fi/lahti Maataloustoimisto, Iitti Avoinna toistaiseksi ajanvarauksella puh. klo 13 Joulushow -näytökseen, jonka jälkeen klo 16 Kymen Huvilassa nautitaan juhlavan joulupöydän antimista. mennessä joko satusofia.peltola@gmail.com tai 050 911 4204. Titteli oli oikein jutussa, mutta väärin alaotsikossa. kanttori Sisko Huhtala....................050 387 1643 Diakoniaviranhaltija Sirpa Pusila .......................050 387 1645 Diakoniaviranhaltija Sirkku Lindstam ...............050 387 1648 Vuokrattavana Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Uutismedian Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät Maanantai ja torstai Päätoimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu Minna Tervo 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset Ilmoitusten jättöajat Seurapalsta ja pikkuilmoitukset asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,15 E /pmm Kiitosilmoitus 40 E /kpl Etusivu (silmä) 100,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,00 E /kpl Palveluhakemisto 45,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Tiedustelut arkisin klo 9-15 puh. Kouluttajana Jukka Nojonen. 9.11. KOSKENNISKAN MARTAT. L ä h d e t ä ä n kimppakyydeillä Seurakuntakeskuksen parkkipaikalta klo 9.30. Lähtö n. 207. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Lahti Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 www.iitinTorstaina lokakuun 20. 040 529 7076. LYÖTTILÄN MARTAT. Ruoanvalmistuskurssi ”zero waste” Virpin Keittiöllä (Sähkökuja 7) tänään to 20.10. Tulevia tapahtumia: syyskokoontuminen Vanha Sampo 8.12. päivänä 2022 Seuratoiminta Iitin yhdistys. 0400 621 387. 040 720 9934 tai 044 781 3711 IITIN KUNTA Vaihde puh. Säävaraus. 040 8484 323 Avoinna ma–pe 9–12 khvirasto.iitti@evl.fi www.iitinseurakunta.fi Virastoinfo Verotoimisto Kirkkokatu 12 B, 15140 Lahti (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. Edellisvuosien tapaan seura myy taas hirvenlihaa maanomistajille, hinta sama kuin ennen. klo 10–13 kunnantalolla. Moottoriteillä nopeusrajoitukset laskevat 100 kilometriin tunnissa. mennessä. Tilaisuuteen voivat osallistua myös ei-jäsenet. ISO PERHEASUNTO. 03 615 1344 Jaalan kirkonkylä arkisin 6-16, viikonloppu 6-12 p. 02061 59600 sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi Iitin Vuokratalot Oy.......040 483 3765 .......................................... Varaukset: 040 519 1758/Minna Koskelainen. Ilmoittaudu 25.10. 040 5957 264 Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö............. Menemme Lahteen katsomaan vesiurkuja la 29.10. Äijävirtaa lähtee keilaamaan Kuusankosken halliin ti 25.10. Pidämme leipäillan to 27.10. Perinteiset joulumyyjäiset seuratalolla la 26.11. Laulun ystävät kokoontuu seurakuntakeskuksessa tänään to 20.10. Bussikuljetus. klo 17.00 ilmoittautuneille. Joulushow Kouvolan teatterissa klo 13, jonka jälkeen jouluinen ruokailu Bistro Goutussa. Ilmoittaudu Maaritille. Kuukausitapaaminen kunnan valtuustosalissa to 27.10. Leffaan la 22.10. 02061 59600 www.iitti.fi Toimistot avoinna klo 9.00–15.00 Vaihde avoinna ma-pe 9.00-15.00 P. klo 10–14, varaa myyntipaikkasi Jaanalta p. KAUSALAN SEUDUN MARTAT. Ilm. ja ti 22.11. Maanteillä nopeusrajoitukset lasketaan pääosin 80 kilometriin tunnissa. 040 5811 675 Päiväkoti Peltohiiri.........040 5491 893 Päiväkoti Nuppula..........040 5117 219 Paloja pelastuslaitos Päijät-Hämeen pelastuslaitos .............................................(03) 8773 112 Sosiaalija terveyspalvelut Päijät-Hämeen sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymä ................................................(03) 81 911 Ympäristöpalvelut Ympäristöterveydenhuolto ............................................(03) 780 0211 Ympäristönsuojelun viranomaispalvelut, Heinolan kaupungin ympäristötoimisto ..............................................044 769 3000 Taloustoimisto avoinna ma–pe 9–12 Talouspäällikkö Iiris Mäenpää ....................050 387 1644 Nuorisotyönohjaaja Tuula Lehtoranta............. 0400 857 577 tai 0400 728 113 Kurki on toiminnanjohtaja Maanantain lehdessä kerrottiin, että Tuija Kurki on aloittanut Sotien 1939-1945 Pohjois-Kymen perinneyhdistyksen toiminnanjohtajana. Sekä Kurki että Laherto saapuvat Kausalan seurakuntakeskuksella 8. 6 Iitinseutu Kiroileva siili IITIN SEURAKUNTA Kirkkoherranvirasto Eerolantie 1, 47400 Kausala Puh. Tilaushinnat 1.1.2022 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 105,00 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 115,00 Digilehti: www.lehtiluukku.fi/lehdet/iitinseutu Jakeluhäriöt Kausalan varhaisjakelualue arkisin 6.30-16, viikonloppu 6.30-11 p. kimppakyydein Kausalan torilta klo 12.30. Paikalla kahvitarjoilu. .040 548 2693 Eläinlääkäri, Iitin toimipiste Rautatienkatu 27...............044 482 3362 Kansalaisopisto...............040 554 6502 Ravilinnan vapaa-aikakeskus ............................................0400 650 293 Kuntosali.......................... Paikallisesti perinneasiaa Iitissä hoitaa perinnetoimikunta, jonka puheenjohtaja on Hannu Lahtinen. klo 17.00 Vuolenkosken seurakuntakodilla, Piilahdentie 33, Huutotöyry. mennessä Eijalle 040 518 4214 tai eijataavila@gmail.com. marraskuuta pidettävään Muistelukerhoon esittäytymään. klo 17.00. Marja-Tertulle ma 24.10. 0400 742 953. . Retki on kaikille avoin, jäsenille etuhinta. 050 387 1649 Nuorisotyönohjaaja lähetyssihteeri Maija Kauppinen............. klo 14.00. ja koko maassa perjantaihin 28.10. Tuo tullessasi leipää tai sämpylöitä, joita voidaan yhdessä maistella ja samalla suunnitellaan tulevaa toimintaa. 0400 742 953. Lisätiedot, hintatiedot ja ilmoittautuminen Maarit 041 544 9848, ollikainen.maarit@ gmail.com. 0400 650 293 Kuntosalin aukioloajat: ma–su 5.30–22.00 Kirjasto Kausansaarentie 3.............040 483 3800 Omatoimiaika Palveluaika ma–su klo 7–21 ma–ti klo 12–19 ke–pe klo 10–16 Kirjastoauto....................040 523 2543 Varhaiskasvatusyksiköiden esimies ........................... 050 387 1653 Lastenohjaaja Terhi Altio..........................050 387 1652 Seurakuntamestari Tiina Klemola....................050 387 1646 Keittiövastaava Tanja Nieminen................050 387 1650 Kirkkoherra Mikko Pelkonen.................050 387 1640 Kappalainen Ville Hiltunen.....................050 387 1642 Seurakuntapastori Heini Kontiainen...............050 387 1654 Vs. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. klo 1 2
Vuolenkosken seuratalolla. Retki on maksuton, omat eväät ja säänmukainen maastovarustus.. ja tied. Kaikki mukaan! Maakansan maaja kotitalousnaiset. keittimet, hiustenkuivaajat, lamput) jne. klo 13.00 alkaen. Kaikille avoin kartanoretki 12.11. klo 10.00–14.00. Ilmoittautumiset 23.10. Paulalle 050 564 2671 tai paula.ahonen@vuolenkoski. HUOMIO kellonaika! klo 16.00 kirjaston Kirmossa. 06.52 Kim ja Kai (S) 07.00 Isot koneet 07.06 Remi ja Ubu (S) 07.20 Simo (S) 07.25 Pikku Kakkosen posti 07.31 Tie tähtiin (S) 07.45 Martta puhuu (S) 08.09 Emmi ja Kuru (S) 08.24 Galaxi 08.25 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7) 08.36 Romppu, Rasse ja Sikuriina (7) 08.50 Jumppahetki: Pihajumppa 09.00 09.40 Casualty (12) 09.45 Uusi päivä (S) 11.40 McLeodin tyttäret (12) 12.25 Holby Cityn sairaala (12) 13.25 Tanskalainen maajussi 14.10 Elämämme Galapagossaarilla 15.00 Teollisen vallankumouksen innovaatioita 15.45 Lomaunelmia: Australia 16.35 16.50 Hevoset muuttivat elämän 17.00 18.00 Pikku Kakkonen 18.10 Syke (12) 19.00 Kohtaamiset ja erot (7) 20.00 20.50 Arktisen susiperheen matkassa 21.00 Sohvaperunat 21.50 Rallin MM: Katalonia, huippuhetket 22.20 Flow Festival 2022: Gorillaz 22.50 Ron Jeremy: Pornokuninkaan tuho (16) 23.40 Orgasmitakuu (16) 00.00 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 09.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat (7) 10.30 Schitt’s Creek (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Tanssii Tähtien Kanssa 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Huippumalli haussa 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Posse 21.30 Mr. klo 12.00–18.00, la 29.10. kierros 11.30 Rallin MM: Katalonia, EK 11 12.30 Alppihiihdon MC, N suurpujottelu 1. klo 18.00 alkaen. Ilmoittautumiset Merja Kokkoselle 040 538 9904 viim. klo 13.00 Tahkovuoren majalla, Kauhalantie 83. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.10 Perinnön selvitys 08.00 Avara luonto: Paritteluleikit 08.55 Perjantai-dokkari: Köyhä perhe 09.10 Flinkkilä & Kellomäki 10.00 10.55 Jumalanpalvelus 11.00 Mikaela & Thomas 11.15 Itse asiassa kuultuna 12.15 Menneisyyden metsästäjät 12.45 Joanna Lumley Intiassa 13.35 Viimeinen sana 14.05 Perjantai 14.45 Elämäni Biisi 16.00 Naiskonstaapeli 56 (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Eränkävijät 18.45 Arto Nyberg 19.30 Syyttäjä (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Helsinki-syndrooma (12) 22.00 Pandore pahalle pikkusormi (16) 22.50 Trauma henkirikoksen jäljet 23.20 Ulkolinja: Harkova sodan jaloissa (12) 00.10 Ykkösaamu 00.50 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 23.10. Osallistujat saavat mukaansa ruokaja ravitsemusaiheisia reseptejä ja esitteitä. Bean 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Taru Sormusten herrasta: Kaksi tornia (12) 02.10 Rikospaikka 02.55 Hitlist 03.55 Schitt’s Creek (7) 05.00 05.30 Schitt’s Creek (S) Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.50 Pyjamasankarit (7) 07.15 Smurffit (S) 07.30 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.50 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.00 LEGO Ninjago (7) 08.15 Tara Duncan (7) 08.25 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.40 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7) 09.00 Huikeat kakkutaiturit 10.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Rikkaiden & kuuluisien ökylomat 14.55 Koti koiralle 15.55 Puutarhan pelastajat 16.55 Onnenarpa 17.00 Superkauppiaat 18.00 Suorinta reittiä (S) 19.00 Haluatko miljonääriksi. klo 12.00– 18.00, muina päivinä aukioloaikana. Tavaraa otetaan vastaan ti 25.10. klo 19.00. Tapaamisiin kerhoillassa! Kierrätyspäivät "Tuo tullessas, vie mennessäs tai tule muuten vaan" 26.–29.10. Tulkaa mukaan kierrättämään kanssamme! Viljelijäväen k i r k k o p y h ä ä vietetään sunnuntaina 23.10. mennessä Paulalle paula.ahonen@ vuolenkoski.fi tai 050 564 2671. Ohjaajana: Ann-Mari Nordman. 19.30 Selviytyjät Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Big Brother Suomi 22.35 Elokuva: Gladiaattori (16) 01.45 Elokuva: Terminator Genisys (12) Sääskjärven aikuisten päiväkerho ma 24.10. Hei -me kokataan! -ruokapaja (kaikille avoin) Vuolenkosken seurantalolla la 29.10. kierros 12.00 Kohti FIFAn jalkapallon MM-kisoja 2022 12.25 Kohti FIFAn jalkapallon MM-kisoja 2022 12.50 Sportliv 13.00 Rallin MM: Katalonia, Power Stage 14.30 Peltsin toinen luonto 15.00 Helsinki Horse Show 17.00 Alppihiihdon MC, M suurpujottelu, 2. 22.05 Big Brother Suomi 23.40 Elokuva: Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta (12) 02.10 05.00 Elokuva: Fast & Furious 7 (12) Sunnuntai 23.10. Teemme samalla taas pienimuotoista Ukraina-keräystä (Repsikka ry:lle Kouvolaan). Kristiina Alanko & Hippuzen-hevosrehut aiheena ”Hevosen lajityypillinen ruokinta ja rehut”. tavaraa ei oteta enää vastaan. retken Pöytähonkaan, joka on suojeltavaksi varattu valtion omistama metsäalue Perheniemessä aivan Iitin länsirajalla. POHJOIS-KYMEN LUONTO järjestää sunnuntaina 23.10. Maanomistajat, kyläläiset ja niiden ystävät joukolla mukaan! Johtokunta kokoontuu liikuntahallilla ma 24.10. Ilm. 22.10. TV1 04.00 Uutisikkuna 07.00 Antiikkikaksintaistelu 07.28 Antiikkikaksintaistelu 08.00 Yle Uutiset 08.05 Prisma: Sairaan mielen salat 09.00 Yle Uutiset 09.05 Euroopan unohdetut diktatuurit (12) 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Yle Uutiset Uusimaa 10.53 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.01 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.17 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.33 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.41 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.49 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.57 Yle Uutiset Lappi 12.05 Yle Oddasat 12.09 Oddasat 12.25 Pisara 12.30 13.11 RSO Musiikkitalossa 13.30 Metsän elämää 14.10 Selkämeri: Elämän suuri kierto 15.00 Eränkävijät 15.30 Sodan traumat eivät jätä rauhaan (7) 16.00 Wild Bill katukyttä korvessa (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Flinkkilä & Kellomäki 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 18.45 19.35 Avara luonto: Paritteluleikit 19.40 Chelsean etsivä (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.00 Elämäni Biisi 22.15 Peaky Blinders gangsteriklaani (16) 23.15 Kerro kuka olen (16) 00.00 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.10. ja pe 28.10. Koulutus klo 12.30–15, testi klo 15.15–16. Tule ajoissa paikalle koska kirjasto suljetaan klo 16.00. La 29.10. 06.53 Nipa ja Pete (S) 06.58 Pauli (S) 07.24 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.35 Kari Kiituri (S) 07.50 Enni ja Roi (S) 08.04 08.15 Q Putti 5 (S) 08.21 Galaxi 08.22 Late Lammas (S) 08.29 Taruvaeltajat (7) 08.41 Lulu ja lehmä (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 09.40 Casualty (12) 09.45 Uusi päivä (S) 10.15 Tanja ja kuuro Eurooppa: Päätepisteenä Slovenia 10.45 Muuttopäiväkirjat 11.15 McLeodin tyttäret (12) 12.00 Holby Cityn sairaala (12) 13.00 Tanskalainen maajussi 13.45 Luontoretkellä lintusaarella 14.00 Elämämme Galapagossaarilla 14.50 Korentolampi (S) 15.15 Kalastuselämää 15.45 Paratiisi (12) 16.30 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 18.25 Muumilaakso (7) 21.00 Rallin MM: Katalonia, ennakkotunnelmat 21.30 Teollisen vallankumouksen innovaatioita 22.15 Pasila (12) 22.40 Tumma sielu (16) 23.25 Adele One Night Only 00.50 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 09.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat (S) 10.30 Schitt’s Creek (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 The Harlins 13.00 Posse 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Koko Suomi leipoo 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kauniit ja rohkeat (7) 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Huippumalli haussa 21.00 Grand Designs Suomi 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.55 Kohti FIFAn jalkapallon MM-kisoja 2022 23.30 Asian ytimessä 00.25 MTV3Doc: IKEA: Tarina jättiläisestä 01.50 Kirppiksen Kingi 02.45 Poliisit UK: Ajojahti (12) 03.50 Ulosottomiehet 04.55 DikDek Painajainen majatalossa (12) Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.50 Pyjamasankarit (7) 07.15 Smurffit (S) 07.30 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.50 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 08.00 LEGO Ninjago (7) 08.15 Tara Duncan (7) 08.25 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.40 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7) 09.00 Nyt jos koskaan (S) 10.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Rikkaiden & kuuluisien ökylomat 14.55 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 15.55 Puutarhan pelastajat 16.55 Onnenarpa 17.00 Leijonan luola USA 18.00 Superkauppiaat 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Remppa vai muutto Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Temptation Island Suomi (7) 22.05 Big Brother Suomi 23.40 Vain elämää 01.50 Suorinta reittiä (S) 02.50 03.45 El Chapo (12) Perjantai 21.10. – 23.10.2022 Torstai 20.10. Kahvit klo 18.30 ja luento klo 19.00. aamujumppa klo 11. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.40 Taiteilijoiden taivaat 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Rakkauden ja häpeän hedelmät (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murdochin murhamysteerit (12) 13.15 Vuokrasulhanen (S) 14.30 Ylen aamun parhaat 15.00 A-studio 15.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.45 Yle Oddasat 15.50 Novosti Yle 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä 16.00 Eduskunnan kyselytunti 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Itse asiassa kuultuna 20.00 Trauma henkirikoksen jäljet 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-Talk 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Ulkolinja: Harkova sodan jaloissa (12) 22.50 Oddasat 23.05 Hiljainen todistaja (16) 00.00 Puoli seitsemän 00.30 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 20.10. Syksyinen kok o o n t u m i n e n Ponnilla to 3.11. KESKI-IITIN MAAMIESSEURA. ja tied. Ota mukaan pienet käsipainot tai juomapullot vastukseksi. Kouluttaja/testaaja Hannele Veteli. Luentoa tulee pitämään Kausalan apteekista Heidi Romppanen aiheenaan ihonhoito. Emme ota vastaan huonekaluja, suksia (ilmoituksia voi tuoda seinälle). Ulkopuolelle ei saa jättää tavaroita! Otamme vastaan VAIN puhtaita, ehjiä, kunnollisia kodin tekstiilejä, vaatteita, kenkiä, astioita, leluja, pelejä, levyjä, kirjoja, koruja, koriste-esineitä, lankoja, pieniä toimivia kodinkoneita (esim. 06.52 Minimuksut (S) 07.09 Pipsa Possu (S) 07.14 Piikki ja Siiri (S) 07.20 Mimmi Lehmä ja Varis (S) 07.29 Fluugalaiset (S) 07.40 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.05 Dinofarmi (S) 08.17 Kaarle (S) 08.29 Ässäluokka (S) 08.53 Perhe irti penkistä 09.00 Galaxi 09.01 Kulman kunkut (S) 09.11 Kun olin ikäisesi (7) 09.23 Dronettajat (7) 09.45 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7) 10.00 FIFAn jalkapallon MM 2023 lohkoarvonta 10.55 Alppihiihdon MC, N suurpujottelu 1. kierros 13.00 Suuri ompelukisa 14.00 Alppihiihdon MC, N suurpujottelu 2. Joulukorttien askartelua Merja Ronimuksella ke 26.10. klo 17.00. Tule hakemaan vinkkejä lapsiperheen helppoon ja monipuoliseen arkiruokailuun! Ruokapajassa valmistetaan helppoa arkiruokaa, välipaloja ja leivotaan, kerrataan terveyttä edistävän ruokailun periaatteita ja nautitaan yhdessä tekemisen ja syömisen ilosta. Retkeläiset kokoontuvat kimppakyyteihin Kausalan torilla kello 10.20. Kausalassa Osuuspankin talossa torin laidalla (ent. Ohjaajana Hannele Veteli/ Etelä-Suomen maaja kotitalousnaiset, ilm. klo 14.00 alkaen. Iitinseutu 7 Seuratoiminta Torstaina lokakuun 20. 7.11. Keräykseen voit tuoda hygieniatarvikkeita, siivoustarvikkeita ja säilyviä elintarvikkeita. fi 22.10. Kaikki mukaan! LYÖTTILÄN LUJA. mennessä Pirjolle puh. Retki Kouvolan teatteriin esityksenä Joulushow to 17.11. kierros 15.05 Helsinki Horse Show 17.00 Rallin MM: Katalonia, EK 14 18.00 Kansallinen liiga, KuPS HJK 20.30 Sohvaperunat 21.20 Rallin MM: Katalonia, huippuhetket 21.50 Paratiisi (12) 22.36 Paratiisi (12) 23.20 Ivalo (16) 00.05 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Muumilaakson tarinoita (S) 08.50 Mimmit musapatti (S) 09.10 Monchhichi (S) 09.25 Zig & Sharko (S) 09.35 Alvin ja pikkuoravat (S) 09.45 Alvin ja pikkuoravat (S) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Koko Suomi leipoo 11.30 Donal Skehan: Ruokaa nopeasti 12.00 Kadonneen arkin metsästäjät (7) 13.45 Pilanpäiten 14.00 Posse 15.30 Hockey Night Live 15.55 Liigan runkosarja 18.30 Hockey Night Live 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 Tulosruutu 19.30 Tanssikupla 20.00 Masked Singer Suomi 21.00 Joonas Nordman Show 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto ja Jokeri 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Wallander: Afrikkalainen (16) 00.30 Billions 01.45 True crime: Takapihalle haudatut (12) 02.45 MTV3Doc: Syytettynä poikansa murhasta: Steven Clarkin tapa (7) 03.50 Schitt’s Creek (7) 04.25 Schitt’s Creek (S) 05.00 05.57 Suurmestari UK Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Arpo (S) 06.15 CoComelon (S) 06.40 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 07.00 Pyjamasankarit (7) 07.25 Sunny Bunnies (S) 07.30 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.50 LEGO City Adventures (S) 08.00 LEGO Jurassic World: Kaksinkertainen ongelma (7) 08.25 Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen (S) 08.55 Angry Birds Stella (S) 09.00 Vain elämää 11.10 MasterChef Australia 13.25 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 14.25 Elokuva: Huippujengi Himalajalla (7) 16.20 Suomen huutokauppakeisari 17.20 Selviytyjät Suomi 18.50 Vain elämää 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Haluatko miljonääriksi. Tavaran vastaanotto sivuovesta Torikadun puolelta. klo 9.00–11.30. Ilmoittautuminen on sitova ja paikkoja vain 20 henkilölle, joten olehan ripeä! Luvassa kauniita ja uniikkeja kohteita, historian havinaa, kenties jo joulun fiilistelyä ja tietenkin hieno retkipäivä mitä parhaimmassa seurassa! – Vuolenkosken Maaseutunaiset Iitin osaston kerhoilta tänään to 20.10. SYYSKAUDEN Pilates & lihaskuntojumppa sunnuntaisin Vuolenkoski Areenalla 4.9.– 4.12. Ilmoittautuminen suotavaa, pohjoiskymenluonto@gmail.com tai 044 917 6853. Seuratalon kentältä löytyy lava, jonne voi kierrättää kaiken metalliromun pois kotinurkista ja samalla tukea Lujan toimintaa. Metallinkeräys jatkuu. Myymme myös Roosa-nauhoja klo 15.30 alkaen osastomme tukemiseksi. Kohteina Kirjalan kartano (kahvit suolaisen kahvileivän kera ja esittely), Tertin kartano (ostosaikaa kartanon herkkupuodissa), Bistro Holvi (3 ruokalajin lounas), Mikkelin keskustassa omaa ostosja museoaikaa (auto kuljettaa myös Kenkäveroon, jos haluaa siellä vierailla), Kirjokiven kartano (esittely ja historiikki, kahvit makealla kahvileivällä sekä mahdollisuus myös iltapäiväviiniin – omakustanteinen). mennessä (ilmoitathan samalla myös mahdolliset ruokavaliot, ruoka-aineallergiat). päivänä 2022 TV-ohjelmat 20.10. Huomenna pe 21.10. kierros 18.00 Tanskalainen maajussi 18.30 Maailman kauneimmat junareitit 19.15 Arktisen susiperheen matkassa 20.05 Kohtaamiset ja erot (7) 20.33 Kohtaamiset ja erot (7) 21.05 Steve McQueeniä etsimässä (7) 22.35 23.05 Rouva varapresidentti (12) 23.10 Luokkakokous 00.00 04.00 Uutisikkuna MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Muumilaakson tarinoita (S) 08.25 Muumilaakson tarinoita (S) 08.50 Mimmit musapatti (S) 09.10 Monchhichi (S) 09.25 Zig & Sharko (S) 09.35 Alvin ja pikkuoravat (S) 09.45 Alvin ja pikkuoravat (S) 10.00 Suomen kaunein koti 11.00 Grand Designs Suomi 12.00 Maajussille morsian 13.00 Ensitreffit alttarilla 14.00 Unelma-asunto auringon alta 15.00 Huippumalli haussa 16.00 Tanssii Tähtien Kanssa 18.00 Masked Singer Suomi 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa 21.30 The Harlins 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknavi 23.05 Joonas Nordman Show 00.00 Maria Kallio (12) 01.00 Koko Suomi leipoo 02.00 Masked Singer Suomi 03.00 Game of Games Suomi 04.30 05.30 Suurmestari UK Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Arpo (S) 06.10 Arpo (S) 06.15 Arpo (S) 06.20 CoComelon (S) 06.40 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 07.00 Pyjamasankarit (7) 07.25 Sunny Bunnies (S) 07.30 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.50 LEGO City Adventures (7) 08.00 LEGO Jurassic World: Kaksinkertainen ongelma (7) 08.25 LEGO Ninjago: Wun teepuoti -kooste (7) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Koti koiralle 10.00 Jaksa paremmin 10.30 MasterChef Australia 12.20 Tulossa: Korkeasaari 12.25 Poliisikoira Rex (12) 13.30 Poliisikoira Rex (12) 14.30 Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla (7) 16.30 Remppa vai muutto Suomi 17.30 Rikkaat ja rahattomat 18.30 Haluatko miljonääriksi. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Trauma henkirikoksen jäljet 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Rakkauden ja häpeän hedelmät (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Murdochin murhamysteerit (12) 13.15 Kultamitalivaimo (S) 14.30 Ikimuistoinen: Tapio Rautavaara 15.00 15.55 Ylen aamun parhaat 16.00 A-Talk 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.54 Hakekaa kätilö! (12) 20.00 Viimeinen sana 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Ihon alle (16) 22.50 Oddasat 23.05 Bancroft (16) 23.50 Puoli seitsemän 00.20 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 21.10. Lihaskunto klo 18–19 ja Pilates klo 19–20. Huom! Paikkoja rajoitetusti, joten kipin kapin ilmoittautumaan! Hygieniapassikoulutus ja -testi la 29.10. 06.53 Nappulat 07.03 Hyrräpäät (S) 07.15 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.19 Maijuli (S) 07.27 Vegesaurukset (S) 07.32 Osku (S) 07.41 Barbapapa (S) 07.52 Oktonautit (S) 08.16 Ryhmä Hau (S) 08.39 08.56 HYRRÄ 09.01 Näin meillä (7) 09.12 Haukku ja Poku (7) 09.23 Keltainen Lumimies (7) 09.35 Merten syvyyksissä (7) 09.57 Tipu Touhukas (7) 10.00 Rallin MM: Katalonia, EK 17 11.00 Alppihiihdon MC, M suurpujottelu 1. Aukioloajat: ke 26.10., to 27.10. Hirvipeijaiset Toimintakeskuksessa la 22.10. 20.00 Vain elämää 22.10 Keno ja Synttärit 22.15 Big Brother Suomi 23.50 Elokuva: Fast & Furious 7 (12) 02.40 05.05 Elokuva: The Gentlemen (16) Lauantai 22.10. Kahvilalla ja arpojen myynnillä katamme tilan vuokraa. toimintakeskus). 0500 553 634. Jumalanpalveluksen jälkeen MTK-Iitti ry tarjoaa kirkkokahvit Iitin kirkonkylän seurakuntatalolla
Kyläkirjaa myydään 30 euron kappalehintaan. Sähkön hinnannousu pisti kokousväen miettimään säästötoimenpiteitä: — Patterit on säädettävä alemmalle lämmölle. Kimolassa kyläyhdistyksen syyskokouksen osallistujat pääsivät ensi töikseen viimeistelemään yhdistyksen sääntöjen muutostyön, jonka ansiosta etäosallistuminen kokouksiin tulee mahdolliseksi. —Korotetaanko tulevaisuudessa Seurapirtin vuokraajille kuuluvaa lämmitysmaksua, tiedusteli Kaisa Niskanen. — Sitten kun tulee mahdollisuus vaikuttaa asiaan, ollaan hallituksessa herkällä korvalla ja reagoidaan heti asiaan, summasi puheenjohtaja Mesiäinen.. — Ensimmäiset ideat kirjasta lähtivät liikkeelle jo vuonna 1996. — Kouvolan kaupunki on asentanut kyltit, mutta Kouvola-sanan alapuolelle pitäisi vielä lisätä matkakohteen nimi, joka on Kimolan kanava, tiesi kaupungin suunnitelmista Sinikka Aaltonen. — Olen monta kertaa kuullut, että puhutaan Iitin Kimolasta. Kanava-alueella sulutuspaikan lähellä sijaitsee Kimolan luontopolku, joka kulkee suojelualueen ja yksityisten maanomistajien mailla. — Olimme kesällä käymässä luontopolulla, kun tapasimme siellä retkeilemässä olleen seurueen. Eeva Ilonojan vetämä työryhmä on saanut valmiiksi Kimolan kylän vaiheista kertovan kyläkirjan. Toiminnantarkastajina jatkavat Anna-Marja Tuominen ja Sari Purho, varatarkastajina ovat Harri Matikainen ja Laura Jalonen. Pöydän päädyssä Antti Mesiäinen. Tulossa on talvinen ulkoilupäivä, tanssipäivä, Avoimet Kylät -tapahtuma, joulun vastaanotto sekä yhteiset tapahtumat muiden yhdistysten kanssa. Kyltitystyön loppuun saattamiseksi kylältä on oltu yhteydessä Kouvolan kaupungin eri tahoihin. Kyläläisiä on harmittanut se, että kanavaliikenteen vilkastuttua Kimolan kylää ei ole tuotu esiin oikealla tavalla. Päijät-Hämeen hyvinvointialueen viranhaltijoista järjestöneuvottelukunnassa ovat esittelijä Minna Veistilä sekä sosiaalialan osaamiskeskus Verson johtaja Kirsi Kuusinen-James. Kyläyhdistyksellä on maankäytöstä polun osalta vuokrasopimus Metsähallituksen kanssa. Kimolan kyläyhdistyksen toimintasuunnitelmassa riittää tapahtumia ensi vuodelle. Sinikka Aaltonen kertoi kokouksessa epävirallisista tiedoista, jotka liittyvät Metsähallituksen suunnitelmiin metsäalueella, jolla luontopolku kulkee. Kuulimme myös, että hakkuusuunnitelmat ovat pöydällä, sillä luonnonsuojelujärjestöt Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä vaativat alueen luontoarvojen selvittämistä. Hakkuusuunnitelmat herättivät kokouksessa huolta, sillä alueelta löytyy suojelualue, ja Valkialammen ympäristö nuotiopaikkoineen on kyläläisten ja muiden vierailijoiden arvostama luontokohde. Kun keittiössä käytetään ilmalämpöpumppua, ovet on pidettävä kiinni. Uistelukisojen kahvittamisperinnettä jatketaan. Budjetin arvioidaan jäävän miinukselle 930 euroa, kun tuottoja on laskettu syntyvän 14 550 euroa ja kuluja muodostuu 15 480 euroa. Lattialämmityksen kanssa pitää olla tarkkana, suunnittelivat Aaltosen kanssa muiden muassa Antti Mesiäinen, Teuvo Salminen ja Harri Tuominen. päivänä 2022 Veikko Ikonen järjestöneuvottelukuntaan Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluehallitus on nimennyt jäsenet järjestöneuvottelukuntaan, jonka tarkoitus on edistää järjestökentän hyödyntämistä päijäthämäläisten hyvinvoinnin ja terveyden parantamiseksi. Syyskokouksessa keskusteltiin sähkön hinnasta ja oltiin hyvin huolestuneita puskaradion välityksellä saaduista tiedoista, joiden mukaan luontopolun alueella tullaan tekemään metsähakkuuta. — Olisi Metsähallitukselta ainakin kohteliasta kertoa vuokralaisille, mitä on tulossa, huomautti Kaisa Niskanen. Kokouksessa päätettiin jäädä odottamaan lisätietoja, joiden perusteella hakkuusuunnitelmiin harkitaan kannanottoa. Kaisa Niskanen ja Nina Matikainen luopuivat jäsenyydestä. Nyt kirja on painovaiheessa. Aaltonen kertoi, että korotuksia suunnitellaan parhaillaan. Lopuksi keskusteltiin ajankohtaisista asioista, jotka liittyvät Kimolan kanavan ympäristöön. Seurapirtin öljylämmitykseen ensi vuodelle on budjetoitu 2 500 euroa. Hallitukseen kuuluvat nyt Leena Purho, Leena Väärälä-Vesa, Karoliina Ilonoja, Tiina Paldan, Teuvo Salminen, Sinikka Aaltonen sekä Ville-Pekka Jälkö. Ensi vuotta koskien syyskokous vahvisti talousarvion ja toimintasuunnitelman. Puheenjohtajana valittiin jatkamaan Antti Mesiäinen. joulukuuta, Ilonoja kertoi tyytyväisenä. Miksi näin tapahtuu, eihän Kimola ole Iitissä, ihmetteli Teuvo Salminen, joka on seurannut virheen toistumista erityisesti Lahden alueen mediassa. — Tähän mennessä tämän vuoden aikana sähkölaskua on kertynyt yhteensä 1 830 euroa. Kyläyhdistys lähettää sääntöehdotuksen Patenttija rekisterihallitukselle käsiteltäväksi. Iittiläinen Veikko Ikonen valittiin neuvottelukuntaan edustamaan Eläkeliiton Päijät-Hämeen piiriä sekä Hämeen eläkeläisjärjestöjen neuvottelukuntaa. Tällä hetkellä Seurapirtin tilavuokran päälle tuleva lämmityslisä on 45 euroa päivältä. Lisäksi tuloja saadaan Seurapirtin vuokraamisesta, kyläyhdistyksen tapahtumista sekä muista pienemmistä avustuksista. Sähköä tarvitaan Seurapirtillä ja luistelukentällä lämmitykseen ja valaistukseen. Puheenjohtaja ja sihteeri edustavat kyläyhdistystä tarvittaessa valtakunnallisissa järjestöissä. Nyt hyväksyttiin uudistettu äänestysja vaalijärjestys. Seurapirtin sähkönkulutukseen paneudutaan Kimolassa Puheet hakkuusuunnitelmista luontopolun läheisyydessä huolestuttavat kyläläisiä Kimolan kyläyhdistys piti syyskokouksen Seurapirtillä viime perjantaina. Jaalan kotiseutusäätiöltä saadaan 4 000 euron avustus luistelukentän hoitoon. Lokakuun alusta sähkön hinta nousi 39 senttiin kilovattitunnilta, sihteeri Sinikka Aaltonen kertoi. — Tietomme perustuvat kuulopuheisiin, sillä emme ole saaneet asiassa yhteydenottoa Metsähallitukselta, muistuttivat Aaltonen ja Harri Tuominen. Sähkökuluihin yhdistys varautuu 5 000 euron budjetilla. Se julkistetaan kylällä itsenäisyyspäiväjuhlassa 6. He kertoivat, että Metsähallitus suunnittelee alueelle harvennusja avohakkuuta. — Nyt vain rummuttamaan asiaa kovasti kaupungin palautekanavaan, kehotti Aaltonen. Jaalan kotiseutusäätiö on antanut kirjaprojektiin 6 000 euroa avustusta ja Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö 2 500 euroa. Suurin osa tuotoista tullee joulukuussa julkaistavan Kimolan kyläkirjan myynnistä: yhteensä 4 500 euroa. Kuvassa kameraan päin salissa istuvat vasemmalta Eeva Ilonoja, Leena Purho, Sinikka Aaltonen, Leena Väärälä-Vesa ja Teuvo Salminen. — Eikö luontoarvojen kartoitus olekin vähintä, mitä tässä kohtaa pitäisi tehdä, Eeva Ilonoja painotti. Hänen lisäkseen varsinaisiksi jäseniksi nimettiin Jukka Ihalainen (Lahden ensija turvakoti ry), Pasi Mäkinen (Päijät-Hämeen hengitysyhdistys ry), Jenni Parkkonen (MIELI PäijätHämeen mielenterveys ry), Mai-Brit Salo (Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry), Jouni Kantonen (Jyränkölän setlementti ry), Hanna Virtanen (Päijät-Hämeen vapaaehtoistoiminnan verkosto, Lahden Lähimmäispalvelu ry), Janika Salonen (Kauno ry), Tiina Mäkelä (Lahden Diakoniasäätiö), Salla Heiskanen (SPR Hämeen piiri), Mari Pynnönen (PäijätHämeen Omaishoitajat ry), Maija-Liisa Lindqvist (Päijät-Hämeen Sydänpiiri ry), Antti Kalliomaa (Päijät-Hämeen maakuntaliitto), Juha Tähkänen (Päijät-Hämeen yrittäjät), Minna Lignell (LAB-ammattikorkeakoulu) sekä Kari Eskelinen (Lahden seurakuntayhtymä). Kunnostusja siistimistalkoita tehdään uimarannalla, luontopolulla ja Seurapirtillä. Syyskokous teki kyläyhdistyksen hallitukseen muutoksia. Toinen korjaamista vaativa asia on kanava-alueen opasteet, joissa lukee pelkästään Kouvola. MINNA TERVO LUMIMARJA TIRRONEN 8 Iitinseutu Torstaina lokakuun 20