Myös valtionosuudet
lisääntyivät.
Menoissa suurin ylimääräinen lisäys tulee sosiaali- ja
terveydenhuollon menoihin,
jotka kasvoivat 537.000 euroa
yli muutetunkin talousarvion.
Myös tulopuolella tapahtui tulokseen vaikuttava
muutos, sillä Kausalan Lämpö Oy ei vielä viime vuonna
tulouttanut kunnan osuutta
Kausalan Vesihuollosta, joka
siirtyi kokonaan Kausalan
Lämpö Oy:lle. Mies päätyi
putkaan selviämään.
Molempia epäillään
vähintäänkin törkeästä
rattijuopumuksesta, ensin
mainittua myös muista liikennerikkomuksista.. viime vuoden alijäämä
olisi jäänyt 1,5 miljoonaan
euroon.
Kassavarat riittävät viime vuoden alustavien tilinpäätöstietojen perusteella 19
päiväksi; aiempina vuosina
se on ollut 30-40 päivää.
Alkaneen vuoden suuri
kysymysmerkki on sosiaali-
Iittiläisten
asiointikysely
on parhaillaan
käynnissä
ja terveydenhoitoon talousarviossa varattujen määrärahojen riittävyys; budjetoidut
varat ovat vain noin 100.000
euroa enemmän kuin viime
vuonna toteutuneet kustannukset.
Alijäämäkirjauksen jälkeen kunnan taseelle jää
vielä vapaita omia pääomia
runsas miljoona euroa.
Konniveden jäälle ei ole asiaa
Vuolenkosken VPK joutui hälyttämään pelastushelikopterin, jotta loukkaantunut saatiin turvallisesti saaresta
RITVA LAUNESKOSKI
Jääolosuhteet ovat Konnivedellä
niin huonot, että loukkaantuneen
pelastamiseksi saaresta Vuolenkosken VPK katsoi välttämättömäksi
hälyttää apuun pelastushelikopterin. Irtonumero 1 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Torstaina 21. Mies puhalsi 2,17
promillea. Jääolosuhteet ovat todella huonot, ja jäälle menoa
tulee tyystin välttää, Lehtinen toteaa.
Iitin kunta toteuttaa asukkailleen suunnatun asiointikyselyn. 2013 N:o 5814
www.iitinseutulehti.fi
Ravintolapäivät
olivat
Iitissä
suosittuja
Sivu 5
Alustava tilinpäätös ennakoi
Iittiin 4,67 miljoonan alijäämää
VOITTO RUOHONEN
Iitin kunnanhallituksen kokouksessa olivat esillä alustavat tiedot viime vuoden tilinpäätöksestä. Potilas
kuljetettiin saaresta suoraan
sairaalahoitoon.
Pitkien ponnistelujen jälkeen pelastajatkin onnistuivat
palaamaan mantereelle.
. Mies oli liikkeellä katsastamattomalla
autolla eikä hänellä ollut
ajo-oikeutta.
Kausalassa Kauppakadulla torstain ja perjantain
välisenä yönä 15.2. kello
03.11 jäi kiinni 61-vuotias
mies puhallettuaan peräti
3,44 promillea. Niiden mukaan
viime vuodesta näyttäisi tulevan 4,67 miljoonaa euroa
alijäämäinen. Kunta on
saamassa osuudestaan noin
800.000 euroa, joka tuloutuu
tänä vuonna.
Kunnan oma toiminta
pyöri hyvin tasapainoisesti. (Kuva: Tauno Lehtinen.)
Vuolenkosken VPK varoittaa
liikkujia ainakin Konniveden
heikoista jäistä.
Viime perjantaiaamuna
VPK sai virka-aputehtävän,
jossa oli kyse loukkaantuneen henkilön noutamisesta
Vasikkasaaresta mantereelle.
. ennen
muuta Larealin alaskirjausta . Alijäämästä
3,25 miljoonaa on Kiinteistö
Oy Larealin konkurssin johdosta tehtyä alaskirjausta.
Viime vuonna kunnan
toimintatuotot kasvoivat
884.000 euroa, bruttomenot 2,26 miljoonaa euroa ja
nettomenot 1,376 miljoonaa
euroa.
Verot ulot keh it tyivät
hyvin, niissä oli kasvua 3,9
prosenttia, rahassa 780.000
euroa. Rannalla karu totuus
paljastui pelastajille: jääolosuhteet olivat todella huonot,
kertaa VPK:n päällikkö Tauno Lehtinen:
. Vuosikatetta kertyi noin
200.000 euroa, ja kun poistot
ovat 1,7 miljoonaa, ilman satunnaisia tekijöitä . 59. kunnan verkkosivuilla.
Rattijuopot
työllistivät
poliisia
Jaalassa kantatie 46:lla viime torstaina 18.15 aikaan
jäi kiinni 54-vuotias mies
törkeästä rattijuopumuksesta. Jään päällä oli noin 25
senttiä vettä ja lumiloskaa,
ja jää vesialueella oli todella
ohut.
Pelastajien onnistui lopulta ylittää virtaava vesialue
moottorikelkalla saareen.
Tilanteen vaarallisuuden
vuoksi paikalle jouduttiin
hälyttämään pelastushelikopteri Raja Helsingistä. päivänä helmikuuta 2013
Kauppakatu 6 . Postitse on
lähtenyt 400 kirjettä eri
puolille kuntaa, mutta
kyselyyn voi vasta myös
sähköisesti.
Kyselyyn pääsee vastaamaan Iitin kunnan Internet-sivujen etusivulta
Ajankohtaista-osiosta, ja
kysely on siellä avoinna 4.
maaliskuuta asti.
Kyselyyn toivotaan
runsaasti vastauksia.
Kausalan keskusta palvelee kuntalaisia, mutta
erilaista palvelu- ja kauppa-asiointia suuntautuu
myös naapurikuntiin ja
niiden eri keskuksiin. 47400 Kausala N:o 14 . Kehittääkseen kuntalaistensa asiointimahdollisuuksia kunta haluaa kyselyn
avulla selvittää, mistä iittiläiset hakevat tavaroita
ja palveluita.
Kyselyn toteuttaa Santasalo Ky.
Asiointikyselyn tulokset julkaistaan mm. vuosikerta
Myös
vedenjakelu olisi vastaavassa tilanteessa vaarassa,
eivätkä jätevesijärjestelmätkään toimisi kunnolla.
Tositilanteessa päävastuu ihmisten elinolojen turvaamisesta on viranomaisilla, mutta heidän resurssinsa ovat rajalliset, ja silloin mukaan kuvaan astuvat vapaaehtoiset. päivänä
Torstaina2013
4.8.2011
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Hyvä on
harjoitella
Viime lauantai oli kautta maan Punaisen Ristin
valmiusharjoituspäivä. ja lisäksi jonkin verran muitakin Ehtookodin asukkaita evakuoitiin
turvaan, tässä tapauksessa
seurakuntakeskukseen. Keskeisiä vapaaehtoisjärjestöjä
tällaisessa tilanteessa ovat etenkin Punainen Risti
ja Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu; molemmissa toki
toimivat paljolti samat henkilöt.
Harjoittelu on tärkeää, koska sen avulla voidaan
rakentaa valmiiksi toimintaohjeet ja ?mallit tositilanteiden varalta. Todellisessa tilanteessa seurakunnan tehtävänä
olisi ennen kaikkea henkinen. Siinä
SPR:n vapaaehtoiset yhteistyökumppaneineen harjoittelivat, miten toimia, jos talvimyrsky aiheuttaisi laajan
katkoksen sähkön ja lämmön
jakelussa.
Kuvitteellisessa tilan-
teessa raju talvimyrsky oli
katkaissut laajalla alueella
sähkön ja lämmön jakelun,
ja tilanteen laajetessa viranomaiset olivat pyytäneet Punaista Ristiä avuksi.
Kausalassa tilanne lavastettiin siten, että evakuointitoimet kohdistuivat Iitin Ehtookotiin ja siellä Osmolaan,
jonka väki . Kausalassa harjoituskohteena oli Ehtookoti, jonka yhden kokonaisen osaston
ja lisäksi muillakin osastoilla olevien asukkaiden
evakuointia harjoiteltiin.
Lähtötilanteena oli se kuvitteellinen mahdollisuus,
että poikkeuksellisen raju talvimyrsky olisi katkaissut kokonaan sähkön- ja lämmönjakelun. Harjoitukset antavat paljon käytännön tietoa ja kokemusta, jota ei opita pelkästään
kirjoista lukemalla.
Toinen keskeinen asia on yhteistoiminta eri tahojen
kanssa; sitäkään ei opita muutoin kuin harjoittelemalla.
Tietysti, kun kysymys on onnettomuustilanteisiin
varautumisesta, päällimmäinen toive on, että hankittuja tietoja ja taitoja ei tarvitsisi ainakaan kovin
usein tosi paikan tullen testata. Toisaalta onnettomuudet eivät välttämättä ole aina suuren luokan
katastrofeja tulipaloista alkaen, vaan esimerkiksi
vedenjakelun keskeytyminen tai vedessä havaitut
laatuongelmat voisivat hyvin johtaa evakuointitarpeeseen. Siitä on eri puolilta maata viime vuosilta
paljonkin kokemuksia.
Kausalassa 21.02.2013
VOITTIO RUOHONEN
TÄNÄÄN
Päivä
1-4m/s
Kuljetuksiin oli varattu takseja; Jani Kytösaho auttaa juuri pyörätuolissa liikkuvaa vanhusta kyytiin.
Evakuointi sujui
esimerkillisesti
Harjoitus antoi uskoa siihen, että tosipaikan tullen asiat sujuvat
VOITTO RUOHONEN
Suomen Punainen Risti järjesti lauantaina valtakunnallisen Sydäntalvi 2013
?valmiusharjoituksen. Evakuoinnin ohella Kausalan
ha rjoit u ksessa testattiin
erityisesti viestiyhteyksien
toimintaa, ja muun muassa
niihin liittyen pidettiin vielä
eilen palautepalaveri.
Toimijoina harjoituksessa oli SPR:n Iitin osaston
ensihuoltoryhmä, Vapepan
paikallisia toimijoita ja Kolan viestiyksikkö Kouvolasta
Yö
-7
-8
Perjantai
Päivä
0-3 m/s
Yö
-4
-8
Lauantai
Päivä
1-4 m/s
Yö
-2
-6
Sunnuntai
Päivä
1-4 m/s
Yö
0
-2
Maanantai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+1
-5
Osmolan eteistiloissa evakuoitavia kirjasivat ulos Ani Roivas ja Ritva Koskivirta (oikealla).
sekä Ehtookodin henkilöstö
ja Iitin seurakunta.
Lisäksi palkattuna apuna
harjoituksessa oli kaksi esteetöntä tilataksia.
Harjoituksen huoltopäällikkönä toimi seurakunnan
talouspäällikkö Iiris Mäenpää:
. 2
TÄNÄÄN
Torstaina helmikuun 21
Toinen keskeinen asia
oli, että tämä ei ollut mikään
kuivaharjoittelu, vaan mukana olivat oikeat ihmiset,
jolloin jouduimme ottamaan
huomioon esimerkiksi mahdolliset liikuntarajoitteet,
apuvälineet, joidenkin vanhusten tarvitsemat lääkkeet
ja niin edelleen.
. Työn pitäisi
olla valmiina kesään mennessä.
Iittiin valitaan nyt
sivistystoimenjohtaja
Iitin koulutoimenjohtajan virka on ollut määräaikaisesti
täytettynä, ja määräaikaisuus
kestää tämän vuoden toukokuun loppuun saakka.
Viran vakituiseen täyttämiseen tähtäävät toimet
on aloitettu, ja samalla viran
nimike aiotaan muuttaa sivis-
tystoimen johtajan viraksi.
Perusteena on muun muassa se, että johtaja toimii
sekä koulutuslautakunnan
että yhdistetyn kulttuuri- ja
vapaa-aikalautakunnan esittelijänä.
Vi r a n kelp oisuusehtona tulee olemaan so -
velt uva ylempi korkeakoulututkinto, ja virkaan
valittavalta edellytetään kasvatus- ja sivistystoimen laajaalaista tuntemusta, aikaisempaa hallinnollista kokemusta,
kuntatalouden tuntemusta
sekä valmiutta kehittää hallinnonalan toimintaa.. Tositilanteessa, jos yksikin vanhus
katoaisi kirjanpidosta, meillä
olisi todella iso hätä. Vapaaehtoisia harjoituksessa on yli kolmekymmentä, harjoituksen johtaja
Esko Käki kertoi. Se
taas edellyttää ministeriön
mukaan riittävän suuria kokonaisuuksia.
Päijät-Hämeen alueella
on päätetty teettää nopealla
aikataululla selvitys, johon
kaikki sairaanhoitopiirin
alueen kunnat osallistuvat.
Siinä käydään läpi muun muassa erityisvastuualueen, keskussairaalan ja peruskunnan
roolit ja tavoitteena on muodostaa selvä näkemys PäijätHämeen terveydenhuollon
tulevaisuudesta.
Erityisesti tavoitteena on
selvittää, miten terveyspalvelut, perusterveydenhuolto
ja erikoissairaanhoito kokonaisuudessaan voidaan
tulevaisuudessa turvata taloudellisimmin, varmistaa
osaavan työvoiman saanti
sekä taata palvelujen tehokas
sujuminen asiakkaiden näkökulmasta.
Selvitystyö toteutuu siten, että Lahden kaupunki
valmistelee tarjouskilpailun,
jonka perusteella valitaan
selvitystyön tekijä. Tärkeintä on, että
jokainen evakuoitava pysyy kaiken aikaa tarkkaan
kirjoissa, siitä lähtien, kun
hänet evakuoinnin alkaessa
kirjataan ulos, siihen saakka,
kun harjoitus on ohi ja hänet
on kirjattu takaisin. Eri osaalueilla toiminnoista vastasivat Anneli Käki ensiavusta,
Seppo Peippo viestinnästä
sekä Anna-Maija Ranta ja
Hanna Bragge turvallisuudesta.
Tilanne oli aikataulutettu
niin, että SPR sai 9.30 evakuointitehtävän, tasan kymmeneltä alkoivat valmistelut,
puolta tuntia myöhemmin
suunnitelma käytännön toteutuksesta oli valmiina, ja
12.30 vastaanottopiste valmiudessa, jonka jälkeen evakuointi alkoi. Se korostuu, mitä
isommasta joukosta on kyse.
20-30 henkeä pysyy hallinnassa helpostikin, mutta entä,
jos olisi kyseessä sadan hengen joukko?
. Järjestys pitää säilyttää, se luo turvallisuutta ja
helpottaa asioiden hoitamista, hän tiivistää harjoituksen
keskeisen annin:
. Esimerkiksi juuri siihen, että sähkön jakelu katkeaa tai viemärit lakkaavat
vetämästä.
Kunnilta on pyydetty lausuntoja kuntarakennelakiluonnoksesta, ja lisäksi valtiovarainministeriö on pyytänyt
kunnilta selvitystä, miten
ne katsovat voivansa turvata
sosiaali- ja terveydenhuollon
palvelurakenteen.
Taustalla on malli, jossa kunnat tai sote-alueet
vastaavat laajennetuista perustason palveluista, joihin
sisältyy myös merkittävä
osa erikoissairaanhoitoa. Olen onnistunut ulkoistamaan asiat aika hyvin,
joten tässä vaiheessa tehtävänä on lähinnä vain katsoa
päältä, että kaikki sujuu.
Aamulla tuntui hurjalta, kun
olimme aluksi kolmistaan,
Reijo Lehtonen, Jukka
Kaunisto ja minä, mutta nopeasti tänne alkoi tulla SPR:n
väkeä, joka tarttui toimeen.
. Monia yksityiskohtia harjoituksessa myös
opittiin; yhtenä esimerkkinä
Käki mainitsee vaatteiden
säilytyksen. Jokainen
kunta osallistuu selvitystyön
kustannuksiin asukaslukunsa
mukaisella osuudella.
Iitin kunnanhallitus päätti, että Iitti on selvityksessä
mukana, ja tarkoitukseen
päätettiin varata enintään
2.700 euron maksuosuus.
Kaikkiaan selvitystyön kustannuksiksi on arvioitu 4590.000 euroa. Jokaisen vaatteet merkittiin evakuointinumeroa vastaavalla numerolla,
jolloin niiden palauttaminen
sujui sutjakasti.
. Kyllä tällainen lisäsi
turvallisuuden tunnetta, kun
on päästy harjoittelemaan.
Tietysti tosipaikan tullen viranomaisetkin tekevät parhaansa, mutta selvää on, että
lisäksi vapaaehtoisia tarvitaan, ja oli mielenkiintoista
nähdä, miten täällä arjen
tiimellyksessä jokainen vapaaehtoinen hoiti omat tehtävänsä.
Braggea ilahdutti myös,
että Ehtookodin vanhukset
olivat myös innolla harjoituksessa mukana, iästä ja toimintakyvyn asteesta riippumatta:
. Ei tullut pyörtymisiä
eikä paniikkia. Tositilanteessa myös kirjausten tulee tapahtua nopeasti, mutta
Järjestys luo
turvallisuutta
ja se myös
helpottaa
asioiden
hoitamista
samalla virheettömästi, Esko
Käki selvitti:
. Etukäteen
arvelimme, mitenkä jaksavat verraten pitkän ajan, kun
meillä normaalisti yksi ohjelma kestää korkeintaan tunnin, puoli toista, mutta kun
he sitten palasivat takaisin,
näkyi kasvoista, että kukaan
ei ollut pitkästynyt.
Braggen mukana harjoitus oli Ehtookotilaisille terveellinen muistutus siitä, että
muihinkin riskeihin kuin tulipaloon pitää varautua:
. Toisin sanoen sisäänkirjauksesta lopulliseen uloskirjaukseen saakka jokainen
evakuoitu on yksiselitteisesti
meidän vastuullamme.
Käen mukaan tavoitteena
oli luoda harjoituksesta mahdollisimman toden tuntuinen,
mutta samalla sellainen, että
mukana olevat kokevat sen
miellyttävänä virkistys- ja virikepäivänä. TÄNÄÄN
Torstaina helmikuun 21. päivänä 2013
3
Terveydenhuollon
tulevaisuuden linjat
selvitetään yhteistyönä
VOITTO RUOHONEN
?
Vastaanottopisteellä seurakuntakeskuksessa ensimmäisiä tulijoita odottivat Saara Peltola, Anneli Käki, harjoituksen johtaja Esko Käki ja Virpi Saastamoinen.
huolenpito, hän luonnehti
seurakunnan roolia.
Nyt, kun kyse oli harjoituksesta, seurakuntakeskus tarjosi evakuoiduille
iltapäivän ajan monenlaista
ohjelmaa ja pientä tarjoilua,
joten käytännössä tilanteesta
muodostui mukana olleille
vanhuksille mukava iltapäiväretki.
Mäenpään vastuualueena olivat vastaanottopisteen,
seurakuntakeskuksen, eri
osa-alueiden toiminnot:
. Hiukan yli klo
13 evakuointi oli suoritettu,
ja kolmen aikaan iltapäivällä
vanhukset palautettiin takaisin.
. Me olimme jo etukäteen kovin otettuja siitä että
saamme olla harjoituksessa
mukana, Iitin Ehtookotiyhdistyksen toiminnanjohtaja
Hanna Bragge kertoo:
Päivän hinta on 10?/perhe. Tehtäviin kuuluu
mm. Vuolenkosken perhekerho pe 1.3. Me haluamme olla hänen muistissaan, ja hän taitaa meitä jo odottaa. Koulutuslautakunta päätti, että kunta tekee
sitoumuksen KL-Kuntahankinnat Oy:n kanssa oppikirja- ja oheismateriaalihankinnoissa.
KL-Kuntahankinnat Oy
on hankintalain 11 §:n tarkoittama Suomen Kuntaliitto
ry:n omistama yhteishankintayksikkö.
IITTI
Krista Matilda Pitkä.
JAALA
Antti Juhani Mäntynen ja Johanna Maria Paajanen.
IITTI
Aila Margit Tellervo Leskinen
65 v. klo 11?13. klo 13 Eila ja Ossi
Syrjäläinen, Kuninkaantie 137.
TULOSSA: Perheiden toimintapäivä lauantaina 16.3. Erityisohjaajalla on
mm. sillä muuta ei ole. valmius noutaa lapsi
kouluun.
Koulutuslautakunta aikoo
laittaa tehtävän hakuun myös
ensi lukuvuotta 2013-14 varten, mutta saatavien kokemusten pohjalta lautakunta
selvittää ensin tehtävänkuvaa
ja sen vaatimaa koulutusta.
Iitin kunta on aktiivinen
muissakin avustusvarojen
hakemisessa. Ohjelmassa poniajelua, nukketeatteria ja lapsille
ongintaa.
KAHVITUPA: Kahvitupa avoinna ti klo 11?14 ja pe klo 11?
14.30. klo
10?14 Heinlahdessa. Päivä sisältää ulkoilua, ruokailua ja
yhdessä oloa. 4
KIRKOLLISET
Erityisohjaaja antaa apua
ja tukea oppilaille ja perheille
..
Viikkopaivyri
Nimipäiviä
TORSTAINA
Keijo
PERJANTAINA
Tuulikki, Tuuli, Hilda,
Tuulia
LAUANTAINA
Aslak
SUNNUNTAINA
Matti, Matias
MAANANTAINA
Tuija, Tuire
TIISTAINA
Nestori
KESKIVIIKKONA
Torsti
Viikon sana
TORSTAINA
Herran hyvyyden tähden
minä ylistän itseäni onnelliseksi. klo 13?15. klo 14, Markku Niemelä. klo 10?11. Kiukutellenkin ja kapinoiden . Mutta pyyntö säilyy; muistathan.
?Minä olen muistanut sinua paljon?, laulaa iskelmän
tekijä. Muistot pitävät hengissä, muistot liittävät meidät toisiin ihmisiin. Nuorisotoimen
valtionavustusta lasten ja
nuorten paikalliseen harrastustoimintaan (lv.13-14) on
kunta jo hakenut, ja lasten
ja nuorten liikunnan paikallisten kehittämishankkeiden
avustusta tälle vuodelle kunta aikoo hakea määräaikaan
eli tämän kuun loppuun mennessä.
Äiti, mummo, isomummo
Ida Saksinen
syntyi 12.6.1923 Jyväskylän Palokka
kuoli 16.1.2013 Iitti
Kaipaamaan jäivät
Ritva
lapset perheineen
Raimo ja Anja
lapset perheineen
Raili ja Ville
lapset perheineen
Mirja
lapset perheineen
siskot Marjatta ja Vieno
muut sukulaiset, ystävät ja naapurit
Me näimme äiti voimasi vähenevän
ja tiesimme lähtösi lähenevän.
Muistosi kaunis vie eteenpäin meitä,
vaikk. Keittolounas ti 26.2. auttaa ja tukea koululaisia ja heidän perheitään
tilanteissa, joissa lapsi on
vaarassa syrjäytyä tai hän on
menettämässä tai menettänyt
motivaationsa koulunkäyntiä
kohtaan. klo 17.30, maaliskuussa: 14.3. Pelikerhot keskiviikkoisin yläkoululla alkaen klo 15.30, ryhmät srk:n nettisivuilla. Ikävöinti yhteyteen on molemminpuolista.
TAINA MANNINEN
Kirjoittaja on Kajaanin seurakunnan kappalainen
ja Vuoden pappi 2012.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Iitin kunnalle 45.000 euron erityisavustuksen hankkeeseen,
jolla edistetään koulutuksellista tasa-arvoa. Tätä sopertelee jokainen
vuorollaan, me kaikki elämän karikkoihin sotkeutuneet
monenlaisen tien kulkijat. mennessä p. Ps. Kirkkoherra Kimmo Ylikangas, Karttunen.
Kinkerit
Ma 25.2. Ikävöinytkin, mutta erityisesti muistanut.
Muista minua, Jumala. klo 18 Sammallahden
kinkerit Jorma ja Anne Rouhiaisella, Lampilantie 15.
Diakonia
Ke 27.2. Kirkkokuoron harjoitukset ke 27.2. klo 12.30
kk:n srk.talossa (Anja Parkkonen).
VARHAISKASVATUS:
Varhaisnuoret: Kokkaus- ja leikkikerho maanantaisin klo
16?17.30 alkaen 6-vuotiaat Aikalisässä. Rukoilijan kaikkein
vahvin pelko on se, että niin paljon on tullut esteitä Jumalan ja hänen välilleen. Joskus viiltääkin, muistot eivät ole vain
suloisia ja ihania. Vaikka kuulisi vähän puhutteluakin, niin silti
pyytäjän sinnikäs toive on: muista minua. Nyt äitini on jo ollut Taivaan kodissa 14 vuotta,
ja miten monesti olenkaan häntä muistanut. 829 3323
Avoinna: Ma-Pe klo 9-12
www.iitti.fi/srk/iitti
JUMALANPALVELUS
Su 24.2. klo 13
Jarkko Pirinen, Tupaselantie 34. klo 14. klo 14.30?21.
Sähly torstaisin klo 16?17.30, yläkoulun salissa (ei vko 9).
AIKUISILLE: Gospel-jumppa naisille srk.keskuksen salissa
tänään to 21.2. Käytännössä
se tarkoittaa, että tämän kuun
alusta toukokuun loppuun
saakka kuntaan on palkattu
erityisohjaaja, jonka tehtävänä on toimia koulun ja kodin
linkkinä. Lähetyksen vapaaehtoiset ti 26.2. Kaikki
muut voivat pettää ja jättää.
Jumalan syvin olemus on lempeys ja armahtavaisuus. sydän on täynnä kyyneleitä.
Olet ansainnut unen rauhaisan
ja kiitoksen kauneimman.
Ystävällisesti kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan 2.3.2013 klo 11.00 Vuolenkosken kappelissa. Rukoustupa to 28.2 klo 10 (7.käsky).
Ompeluseurat to 28.2. Äidit ja isät muistavat lapsiaan,
lapset muistavat vanhempiaan, rakastunut muistaa rakastettuaan. 5.Moos.
32:10
MAANANTAINA
Herra, sinä pelastit minut
tuonelasta. klo 10 Messu kirkossa. En varmaan ollut osannut arvostaa tuolloin tuota
viestiä. Room.
8:31
SUNNUNTAINA
Hän varjeli kansaansa kuin
silmäteräänsä. Kaukaa ke 6.3. Nuokku on kuitenkin
auki klo 18?21 ja 4H-yhdistyksen väki hoitaa illan.
Kiittäen ja kaivaten
Marja-Liisa ja Paavo
Tarja ja Per
Saila ja Risto
Sukulaiset ja ystävät
En ole poissa vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.
Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa.
Kiitämme osanotosta.
Lämmin kiitos kaikille Railia hoitaneille.
Oppikirjoja KL-Kuntahankinnat Oy:ltä
Iitin kunta on tehnyt sitoumuksen koulu- ja askartelutarvikehankinnoista KLKuntahankinnat Oy:n kanssa.
Sitoumus on voimassa vuoden 2015 helmikuun loppuun.
KL-Kuntahankinnat Oy
on kilpailuttanut myös oppikirja- ja oheismateriaalihankinnat kunta-alan asiakkaille,
ja yhtiöllä on tällä hetkellä
sopimus Kirjavälitys Oy:n
kanssa ensi vuoden maaliskuuhun asti. Muistot
liittävät meidät myös Jumalaan. Raili Tellervo Lehtinen 90 v.
JAALA
Helvi Elisabet Rantala, 97 v.
Helluntaisrk. Miten selvä pyyntö. Fil. klo 18.00
Ilta iittiläisille
- haastateltavana
iittiläinen Mikko Pesälä
- puhe Sami Vottonen
Kahvitarjoilu. päivänä 2013
minut takaisin elämään.
Ps 30:4
TIISTAINA
Paavali kirjoittaa: Olkoon
teilläkin sellainen mieli,
joka Kristuksella Jeesuksella oli. Kortin, jonka äitini lähetti rippikoululeirilleni 35 vuotta sitten. Säyhtee su 24.2. 34:3
PERJANTAINA
Me pääsimme pakoon
kuin lintu pyytäjän paulasta. klo 9.30?11.30 srk.kodissa.
NUORILLE: Aikalisä la 23.2. Rakkaus on muistamista, mieleen palauttamista
ja siinä viivähtämistä. klo 13 Vanhustenkerho päivätoiminnan tiloissa,
Kukkomäentie 8. ei ole seurakunnan
nuorten iltaa hiihtolomien
vuoksi. Teksti oli kuulumisten kertomista ja hyvän jatkon toivottamista leirielämään, allekirjoituksena: ?rakkain terveisin äiti?. E.m KERHOT TAUOLLA HIIHTOLOMAN, ELI VIIKON 9 AJAN.
Päiväkerho: 25.2.?1.3. klo 18 Huhdasjärven?Vesalan kinkerit Jouko ja
Terttu Siltasella, Sulansalmen-
tie 1146.
To 28.2. Vuolenkosken nuorten ilta perjantaisin klo 18?21
maamiesseuran tiloissa. Pelottaa, että yhteys ei
ole enää mahdollinen. ei päiväkerhoja.
Perhekerho: Kausalan srk.keskuksen alakerrassa tiistaina
26.2. klo 13 Paula ja
Teuvo Karvonen, Selkolantie 121. Paula katkesi, ja me
pääsimme irti. 04.02.2013 Iitti
IITIN SEURAKUNTA
KIRKKOHERRANVIRASTO
Puh. Lähes huudahdus, muista! Näin huutelee hänkin, joka ei
kuulemma tarvitse Jumalaa. Kaikki pahat teot, tiedetyt ja
tietämättömät synnit, laiminlyönnit ja rikkomukset kulkevat filminauhan tavoin päässä. klo 18 Perheniemen Opistolla.
TAPAHTUMIA: Koko perheen talvitapahtuma osana yhteisvastuu keräystä la 2.3.2013 klo 12 . Verenpaineen itse mittaus mahdollisuus kahvituvalla
pe 22.2. Hautaan vaipuvien joukosta sinä toit
Torstaina helmikuun 21. 2:5
KESKIVIIKKONA
Kansa iloitsi kaikista ihmeteltävistä teoista, joita
Jeesus teki. Kolehti: Hiljaisuuden Ystävät ry.
Viikkomessu ke 27.2. Kortti hellytti,
hymyilytti ja sai myös kyyneleet silmiin.
Äiti oli muistanut, vähän ehkä ikävöinyt ja laittanut
kortin. Jumalaa pyydetään muistamaan, koska vain häneen voi täydellisesti luottaa. Salminen.
Lapset ja perheet
Lapsi- ja perhekerhot hiihtolomalla viikolla 9. Rajavaara
s. Toiminta
jatkuu normaalisti viikolla 10.
Nuorisotyö
Ke 27.2. klo 18 Lassilassa Jyrki ja Liisa Laavola,
Haapakimolantie 514 A. 050 387 1652 tai 044 7665 375.
Jumalanpalveluselämä
Su 24.2. 11.04.1922 Ylikiiminki
k. Maan hiljaiset
kuulevat sen ja iloitsevat.
Ps. ja 21.3. Muistotilaisuus seurakuntakodissa.
Rakkaamme
Raili Tellervo Lehtinen
o.s. Lyöttilä ti 26.2. Perheniemi I ti 5.3. paastonajansunnuntai ehtoollisjumalanpalvelus klo 10 kirkossa, Karjalainen, Lainio-Nurminen, Räsänen.
Virret: 483; 703; -; 361; 440:1-; 359; 477. Enhän ole
hukassa, enhän ole näkymätön. Luuk. Tervetuloa oman ompeluksen kera tai ilman (vapaaehtoinen kahviraha), erityisvieraina Pelastakaa Lapset ry:n väkeä!
PIIRI- ja KERHOTOIMINTAA: Diakoniapiiri ke 27.2. Ilmoittautuminen
12.3. Kausala
Su 24.2. klo 9.30?11.30 tai torstaina 28.2. Usein mieli on haikeana, muistot herättävät niin syvän kaipuun.
Me olemme tuntevia ihmisiä. 15 seurakuntakeskuksella. klo 18 alkaen. Hartaus pe 22.2. Turinatupa perjantaisin klo 10 srk.keskuksen neuvottelutilassa.
KINKERIT: Aihe: Kristittynä eläminen, virret: 164, 201a.
Saaranen to 21.2. klo 18?23, ke 27.2. 124:7
LAUANTAINA
Jos Jumala on meidän
puolellamme, kuka voi
olla meitä vastaan. 2. klo 17 srk.keskuksessa. klo 13
Pauli Siltala, Lakentie 137. 13:17
Viikon miete
Lasten olisi korkea aika
tutustuttaa vanhempansa
sukupuolielämän salaisuuksiin.
Karl Kraus (1874?1936)
Aurinko nousee
TORSTAINA 21.2.
Aurinko nousee Iitissä 7.38
ja laskee 17.19.
PERJANTAINA 22.2.
Aurinko nousee Iitissä 7.36
ja laskee 17.21.
LAUANTAINA 23.2.
Aurinko nousee Iitissä 7.33
ja laskee 17.24.
SUNNUNTAINA 24.2.
Aurinko nousee Iitissä 7.30
ja laskee 17.27.
MAANANTAINA 25.2.
Aurinko nousee Iitissä 7.27
ja laskee 17.29.
TIISTAINA 26.2.
Aurinko nousee Iitissä 7.24
ja laskee 17.32.
KESKIVIIKKONA 27.2.
Aurinko nousee Iitissä 7.21
ja laskee 17.35.
Muistathan minua
Siskoni sen löysi
Hänellä on mahdottomasti ideoita, ja hän on
neuvonut meitä kovasti etenkin yrttien käytössä ja yrttimausteissa, Riitta Halonen
ja Leena Lintukangas kertoivat.
Heidän lisäkseen ruokapäivässä ahkeroivat myös
Anna-Liisa Lintukangas,
Raija Rainio-Naukkarinen,
Pirjo Lintukangas, Tuula
Pasanen ja Leena Suhonen.
. Ja säästyihän tässä
kaiken lisäksi itseltä tältä
päivältä ruuan laittamisen
vaivakin.
VOITTO RUOHONEN
Sunnuntaina vietetty kansainvälinen ravintolapäivä oli
Iitissä menestys. Bisnestähän tällä tapahtumalla
ei ole tarkoitus tehdä, vaan
ruuat on hinnoiteltu omakustannushintaan.
Omakustannushinta tarkoitti pääruuasta aikuisilta
neljää ja lapsilta kahta euroa,
jälkiruuasta kahta euroa sekä
kahvista ja teestä euroa.
. päivänä 2013
Ravintolapäivä oli
Iitissä menestys
Koulutuslautakunta
kokoontuu
totutusti
tämisen vaivan nähnyt, niin
kannustaa pitää.
Anna-Leena Haukkapää
puolestaan vakuutti, että jos
vastaavia ravintolapäiviä on
tulevaisuudessa, heiltä lähdetään ilman muuta jälleen
joukolla mukaan.
. Tarvittaessa sekä kokousaikaa että
-paikkaa voidaan muuttaa.
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja julkaistaan
kunnan www-sivuilla.
Lautakunta päätti lisäksi,
että kopiot kokousten pöytäkirjoista viedään omassa
kansiossaan esille kirjastoon. Jos jotain ylimääräistä tuottoa tästä päivästä jää,
niin se lahjoitetaan sitten
yhteisvastuukeräykseen. 2014.
Talvilomaviikko on perinteiseen tapaan viikolla 9, ja
koulu päättyy kuten ennen
vanhaan 31.5. Tämä pata on kasvisruuasta tykkäävälle oikein
sopivaa, ja naanleipä on erittäin maukasta, Matti Haukkapää kiitteli.
Hän totesi myös, että tällaiseen tapahtumaan pitää
ehdottomasti osallistua:
. Kaiken muun olemme
tehneet itse, vain ruisleipä
hankittiin Varpilta, naiset
mainitsivat.
. Valtuustoaloitteita on käsittelyssä ollut
parikymmentä; niistä reilu
puolet on edelleen vireillä,
vajaasta puolesta kunnanhallituksen esitys on, että
ne katsottaisiin loppuun
käsitellyiksi.. Erinomaista kalakeittoa, kommentoi suomalaisen
listan ruuilla aloittanut Matti
Haukkapää.
Massista oli lähdetty ravintolapäivään kolmen sukupolven voimin, ja kalakeitto
oli myös Joonaksen mieleen:
. elokuuta 2013.
Syyslomaa vietetään totutusti viikolla 43, ja loma
on koko viikon mittainen.
Syyslukukausi päättyy
21. 2014.
Lautakunta päätti lisäksi, että koulut saavat
halutessaan pitää yhden
lauantaityöpäivän lukukautta kohden, ja siitä seuraava vapaapäivä tulee pitää sen lukukauden aikana.
Aloitteita on
valmisteltu
Iitin kunnanhallitus käsitteli vireillä olleita valtuusto- ja kuntalaisaloitteita.
Aloitteiden valmisteluvaiheet ja kunnanhallituksen
esitykset annetaan valtuustolle päätettäviksi.
Kuntalaisaloitteita on
vireillä yksi; Marko Autere on tehnyt lokakuussa
2009 aloitteen, että Iitissä
siir r yttäisiin mää räaikaiseen kunnanjohtajan
virkaan tai pormestarin
valintaan. Näyttää syövän minunkin annokseni, äiti AnnaLeena hymyili.
Joonas myönsi itsekin,
että kalakeitto on hänen lempiruokiaan.
Kotimaisen menun jälkeen Haukkapäät päättivät
maistella myös intialaista
vaihtoehtoa.
. Päivän ideahan on, että kuka tahansa voi
avata minne tahansa päivän
ajaksi ravintolan ja myydä
siitä sellaista ruokaa, mistä
itse pitää.
Ravintolanpäivän idea
on kehitetty Suomessa pari
vuotta sitten, ja se on levinnyt
sekä kotimaassa joka puolelle
että myös ulkomaille.
Nyt päivä rantautui ensimmäisen kerran Iittiin.
Ravintoloita oli toiminnassa
ainakin kaksi: torilla Hahkija
ry myi hernerokkaa ja muurinpohjalettuja, ja Sääskjärvellä maatalousnaiset olivat
panneet pystyyn peräti kahden pääruokalajin aterian.
Molemmilla ravintoloilla
oli mukava suosio, kävijöitä
laskettiin olleen reilusti; esimerkiksi Sääskjärvellä päädyttiin noin 140 kävijään, ja
niinpä toinen ruokalaji, intialainen kasvispata loppuikin
kesken.
Ravintolapäivän ideaan
kuuluu myös se, että ruokaa
tehdään vain tietty määrä, ja
jos jokin lajike loppuu, niin
se sitten loppuu.
Massista oli lähdetty ruokailemaan kolmen sukupolven voimin, vasemmalta Anna-Leena, Joonas, Lilly ja Matti Haukkapää.
Sääskjärven maatalousnaisten ruokalistalla oli kaksi vaihtoehtoa, suomalainen
ja intialainen. Sen mukaan koulu
alkaa 13. Kävijämäärää emme
pystyneet ihan tarkkaan laskemaan, kun välillä oli melkoinen ruuhka, mutta ainakin
140 täällä pistäytyi, Leena
Suhonen arvioi.
Jo tapahtuman alkuvaiheessa emännät arvelivat ravintolapäivän saavan jatkoa,
jos tilaisuus hyvin onnistuu,
ja kävijämäärän perusteella
voidaan olettaa, että Sääskjärvellä tapahtuma ei todellakaan jää ainoaksi.
Sääskjärven maatalousnaisten ravintolapäivässä tarjolla
oli sekä suomalainen että intialainen päärouokavaihtoehto.
Iitin koulutuslautakunta
on päättänyt jatkaa kokouskäytäntönään kokoontua
joka kuukauden toisena arkikeskiviikkona kunnantalolla illansuussa. Suomalaisella
listalla tarjoiltiin kylmäsavulohikeittoa, ruisleipää ja
voita, jälkiruuaksi omena-
murupiirakkaa ja vaniljakastiketta sekä juomiksi vettä,
aromimehua, kahvia ja pakurikääpäteetä.
Intialaisella listalla pääruokana olivat intialainen
kasvispata ja jasmiiniriisi,
Sääskjärven puukoululle perustettuun ravintolaan muodostui heti alussa pitkä jono, ja
istumapaikat täyttyivät hetkessä.
5
lisäkkeinä kurkkuraita, naanleipää ja porkkanahummusta, jälkiruuaksi kookoskeksi
ja juomapuolella tarjoiltiin
inkivääri-minttuteetä ja hunajateetä.
. Kun joku on järjes-
Ruuanvalmistuksessa ja
tarjoilupuolella hääri iloinen joukko maatalousnaisia.
Koko porukka osoitti kylläkin Petäjämäen Virpiä
hankkeen päävetäjäksi:
. Lautakunta
haluaa näin lisätä kuntalaisten kiinnostusta ja ymmärtämystä päätöksenteon
taustoihin ja samalla lisätä
työskentelynsä ja päätöksentekonsa läpinäkyvyyttä
sekä lisätä vuorovaikutusta.
Lautakunnassa tuotiin
esille vastoin aiempia päätöksiä ja tietoja, että sittenkin Iitissä aloittaa työnsä
kulttuurikoordinaattori.
Tehtävään on valittu Katri
Nyquist, ja hänen pestinsä
kestää vuoden.
Koulujen
työaika ensi
lukuvuonna
Iitin koulutuslautakunta
on päättänyt koulujen työajasta lukuvuodelle 20132014. joulukuuta, ja kouluun
palaillaan taas 2.1. TÄNÄÄN
Torstaina helmikuun 21. Kyseessä on kokeilu,
joka alkaa viime viikon
kokouksen pöytäkirjan
esilletuonnilla
Silloin jo
esittelin Sepolle siinä muuraustyön ohessa omia riimejäni sen enempää niihin
takertumatta. ja 4.
luokkien opettajille ja koulujen rehtoreille on lähetetty sähköpostitse tarkemmat
ohjeet kilpailuun osallistumiseen. Toimialueeseen
kuuluvat Hamina, Iitti, Kouvola, Kotka, Lapinjärvi, Miehikkälä, Mäntyharju, Pyhtää
ja Virolahti. 6
KULTTUURI
Torstaina helmikuun 21. Se on
äskettäin ilmestynyt cd:nä
useamman sadan kappaleen
painoksena.
Kappaleen levyllä soittaa
Variant Vox-trio, jonka muodostavat Seppo Rautasuo,
laulu, viulu, Kimmo Kola,
harmonikka, sekä Robi de
Godzinsky, basso.
HIPPO-HIIHDOT
Levyprojektin voi katsoa
saaneen alkunsa rakennushommista ja niiden tiimoilta
syntyneestä hyvästä yhteistyöstä, Mauri Lindberg kertoo:
. Mauri oli joskus maininnut siitä, että on
laittanut riimejään sivuun ja
miettinyt, olisiko niistä sävellyksen pohjaksi, Rautasuo
jatkaa:
. Sauna saatiin
valmiiksi ja hyvälöylyiseksi,
mikä olikin pääasia, Lindberg jatkaa:
. Levylahja meni nappiin. Hieno fiilis,
Mauri Lindberg hymyilee.
Levyä myy ja markkinoi
jyväskyläläinen Jonnaco Oy.
Elämä On -levyä on Jaalassa tällä hetkellä myynnissä
SEO:n kahviossa ja Parturikampaamo Emiliassa.
sä ja käyttää koulujen jäteneuvonnassa. Esitin tapahtumassa viisi
Elämä On -runoani tilaisuuden musiikkiesitysten lomassa. Todella uniikki, ja aivan
jotain muuta kuin nimekäs
vaasi tai koru. Tiesin,
että hänellä oli toive saada
runostaan äidilleen lahja, joten runoksi valikoitui tämä,
missä on elämänkaarta.
Rautasuo vei asiaa edel-
Kiinnostu kierrätyksestä
-sarjakuvakilpailu
Kymenlaakson Jäte Oy järjestää sarjakuvakilpailun
toimialueensa peruskoulun 3.
ja 4. Lisää tietoa löytyy
myös Kymenlaakson Jäte
Oy:n nettisivuilta www.kymenlaaksonjate.fi. Tapahtuman jälkeen
Seppo tuli luokseni ja pyysi
runojani itselleen sävellysaihioiksi. Syksyn aikana hän
muokkasi ja sävelsi runois-
?
Elämä on -levyn juuret
juontavat rakennushommista ja niistä kummunneesta ystävyydestä.
Elämä on työ
ja askareet,
taival,
jota itse teet
tani Elämä On -valssin. Kilpailun tavoitteena on saada oppilaat
pohtimaan ihmisen, tavaran,
jätteen ja ympäristön suhteita sarjakuvan keinoin. Onnistuneimpia
kilpailutöitä voidaan myös
julkaista Roskaviesti-lehdis-
leen eteenpäin äänitysalan
guruna tunnetulle Robi de
Godzinskylle, ja ei kulunut
kuin viikko, kun levy oli valmis, ja Rautasuon ystävä oli
hankkinut siihen kansikuvan,
mistäpä muualta kuin Rautasuon mökkirannasta, josta
Niskajärvi avautuu.
. Olen
lopputulokseen oikein tyytyväinen, Lindberg iloitsee.
Seppo Rautasuo naurahtaa, miten pitkä tie on kuljettu, kun on tultu rakennusprojekteista siihen, että Maurin
sanat ja hänen sävellyksensä
ovat löytäneet toisensa.
. Vanhantyylinen valssi Elämä on -runoon. Olemme tutustuneet
2000-luvun puolivälissä,
kun Rautasuot aloittivat
loma-asunnon rakennusprojektinsa Jaalan Sulansalmeen Niskajärven rannalle.
He tarvitsivat muun muassa
vastaavan työnjohtajan ja
muurari-yleismiehen, ja minun osuudekseni jäi paikata
tämä aukko.
. Jaalan Jaloisten aktiivina tunnettu Mauri Lindberg
on sanoittanut ja Jaalassa vapaa-aikaansa viettävä Kansallisoopperan ykkösviulisti
ja musiikin monitoimimies
Seppo Rautasuo on säveltänyt valssin Elämä on. Oppilaat ja luokat voivat lähestyä
tätä laajaa aihepiiriä vapaasti
omista lähtökohdistaan.
K ilpailuun kutsutaan
osallistujiksi kokonaiset luokat. Yhteistyömme sujui
todella hyvin. Levyntekoon kävimme marraskuulla, ja joulun
alla kävin sitten viemässä
Maurin kotiovelle pinkan
levyjä. Yhteistyö rakennusprojekteissamme oli erinomaisen hyvää, ja aloimme
pitää puolisomme mukaan
lukien yhtyettä, ja meistä tuli
perhetuttuja. Tässä
toteutuu mielestäni yksi muoto, tosin aika erikoinen, siitä
vuorovaikutteisuudesta, mitä
me vapaa-ajan asukkaina haluaisimme vakituisten jaalalaisten kanssa aikaa saada.
. päivänä 2013
Rakennushommista
laulun- ja levyntekoon
Jaalalainen Mauri Lindberg sanoitti ja kesäasukas
Seppo Rautasuo sävelsi Elämä on -valssin, ja se on ilmestynyt cd:nä
RITVA LAUNESKOSKI
Jaalalainen, muurarina ja
mm. Myöhemmin
kesällä 2008 rakennettiin
samalla porukalla heille rantasauna, ja sama hyvä tunnelma rakentajien ja rakennuttajien välillä jatkui. luokille. Osallistuvien
luokkien kesken arvotaan
lisäksi sarjakuvaoppikirjoja.
Kilpailuaikaa on maaliskuun
puoleen väliin.
Kymenlaakson, Lapinjärven ja Mäntyharjun 3. Juhannustapahtumassa kuulemani Maurin runot
ja riimit olivat hyvin mielenkiintoisia, kertoivat paljon
hänen omasta elämästään.
Innostuin, ja pyysin Maurilta
muutamia runoja, joita hän
sitten minulle lähettikin.
Yön pimeinä hetkinä
Rautasuo alkoi pyöritellä sanoja, ja sitten koitti hetki, kun
asia loksahti kohdalleen:
. Kyllähän tämä tarina
on varsin hauska asia. Sarjakuvan tekemiseen
voi yhdistää esimerkiksi
äidinkieltä, kuvaamataitoa
ja ympäristöoppia, ja sarjakuvia voi ideoida ja työstää
myös ryhmissä. Houkuttimena osallistumiseen ovat
maine ja kunnia sekä pienet
rahapalkinnot, joilla voi kartuttaa esimerkiksi luokkaretkikassaa. Juhannuksena 2012
olin esiintymässä runoineni
Jaalan pappilassa Kesäillan
musiikkia -tapahtumassa, ja
Seppo näkyi yleisön joukossa
Kaikkiaan sarjassa oli
28 hiihtäjää.
Miesten 50-sarjassa Vantaan Hiihtoseuraa edustava
iittiläisnimi Panu Pietikäinen sijoittui kolmanneksi.
neelle, vasta C-ikäiselle Elli
Töyrylälle. Kaikki on oikein hyvin ja oripojat pitivät jopa
hiukan meteliä, kun huomasivat, että täällä on täysi kevät.
Aurinko paistaa ja lämmintä
on pienen yöpakkasen jäljiltä
lähelle + 20 astetta, raportoi
Ilona Sulku Hevosurheilulle.
Tiistaina hevosia liikuteltiin
jo radalla, ja kaikki oli oikeinkin hyvin.
Keisarin omistaja HupiTalli lähti taustavoimineen
Pariisiin eilen keskiviikkona,
jossa perillä mukaan liittyy
Ranskassa opiskeleva per-
Suomen ravijoukkue Keisar, Tesantti, Suikun Rilla
ja Metkutus lähti pitkälle
Ranskan matkalle jo viime
perjantain alkuillasta Tampereelta Naantalin kautta
laivalla Ruotsiin, mistä jatkoi aikaisin lauantaiaamuna
Solvallan raviradalle ja sieltä
yöksi Malmöön.
Sunnuntaiaamuna matka
jatkui lautalla Tanskaan ja
illaksi jo bunkkeritalleistaan
kuuluisaan Saksan pikkukaupunkiin Kevelaeriin, missä
1990-luvulla olivat valmentajina mm. Parhaiten se tehdään
toto tv:n välityksellä suorana
jo tänään torstaina ja sunnuntaina iltapäivällä, mutta myös
jälkilähetyksenä molempien
päivien iltaravien yhteydessä ja tietysti netissä. Pyrinnön Otso Kolehmainen löytyy sijalta 17
reilun minuutin päässä pronssista. Ahokas
hiihti kilpailun ulkopuolella,
koska kisa oli tarkoitettu vain
Lapin alueen hiihtäjille.
Kymmenen kilometrin
vapaan tyylin kilpailun voitti
Ounasvaaran Heikki Loukusa ennen seuratovereitaan
Ari Luusuaa ja Ville Maunukselaa.
Aholan lisäksi kilpailun
ulkopuolella hiihtivät myös
hiihdon tutut nimet Mikko
Koutaniemi ja Anjalan Antti Häkämies ja hyvin hiihtivätkin. Ranskan
matkalla Keisar esiintyy
uudessa Hevarin valmistamassa hienossa loimessa,
joissa markkinoidaan näkyvästi Vuolenkosken Omakylä-hanketta, Iitin valmisteilla
olevaa Hevoskeskushanketta
ja Vuolenkoski-Keskenniska
-logoa sekä tietysti maajoukkueen nimissä myös Suomen
lippua. Häkämies oli kisan neljänneksi nopein lyöden Ahokkaan 12 sekunnilla.
Seuraavan kerran Ahokas
hiihtää jo huomenna perjantaina Skandinavia Cupin 15
perinteisellä ja sunnuntaina
30 km vapaan tyylin yhteislähtökisassa.
Pyrinnön Akseli Nuutinen teki kauden kovimman
suorituksen Vantaalla voit-
Yrityksen B-tytöt
jatkaa kakkosena
HOOBEE
Yrityksen B-tytöt pystyi
kahteen voittoon Espoossa
lauantaina järjestetyssä lentopallon Etelä-Suomen Supersarjan iltaturnauksessa.
Illan ainoan tappion Yritykselle järjesti Blues Volley,
joka voitti jo toistamiseen
tasaisessa ottelussa numeroin
2-0 (25-22, 25-22).
Illan kaksi muuta ottelua
Yritys selvitti mallikkaasti kotiin. Mukana ovat tietysti myös valmentaja Aimo Vuorisalo ja
ohjastaja Jouni Törmänen.
Markku Pistolle ei edustustehtävä ole ensimmäinen,
sillä Iitin Hevosystäväinseuran johtokunnan jäsen ohjasti Venäjän Omskissa kilpaa
vuonna 2010. päivänä.
I
i
t
i
n
J
ä
ä
h
a
l
l
i
n
a
v
a
j
a
i
s
e
t
L
a2
3
.
2
.
2
0
1
3k
l
o
1
2
.
0
0
a
l
k
a
e
n
I
i
t
i
nj
ä
ä
h
a
l
l
i
,
V
e
t
e
r
a
a
n
i
t
i
e
4
K
a
h
v
i
o
s
t
a
n
a
p
o
s
t
e
l
t
a
v
a
a
,
k
a
h
v
i
a
,
v
i
r
v
o
i
t
u
s
j
u
o
mi
a
j
a
mu
i
t
a
h
e
r
k
k
u
j
a
K
l
o
1
2
I
i
t
i
nk
u
n
n
a
np
u
h
e
e
n
v
u
o
r
o
,
E
s
a
L
e
h
t
i
n
e
n
R
a
k
e
n
n
u
t
t
a
j
a
np
u
h
e
e
n
v
u
o
r
o
,
S
a
t
u
T
i
i
r
a
S
u
o
me
nJ
ä
ä
k
i
e
k
k
o
l
i
i
t
o
np
u
h
e
e
n
v
u
o
r
o
,
K
a
r
i
S
c
h
e
me
i
k
k
a
K
l
o
1
3
1
4
l
e
i
k
k
i
mi
e
l
i
n
e
nc
u
r
l
i
n
g
k
i
l
p
a
i
l
u
K
l
o
1
4
1
5
h
a
r
r
a
s
t
e
e
s
i
t
t
e
l
y
ä
K
l
o
1
5
a
l
k
a
e
n
y
l
e
i
s
ö
l
u
i
s
t
e
l
u
a
mu
s
i
i
k
i
nt
a
h
d
i
s
s
a
T
e
r
v
e
t
u
l
o
a
!
Iittiläinen ravuri ja omistajat Suomen virallisina
edustajina Ranskassa lienee
ainutkertaista. Joukkueen muut
nimet olivat B-ikäiset Elina Salmi, Enni Lindholm,
Inka Nieminen, Susanna
Helminen ja Vilma Jokela
sekä C-tytöistä Rosa Purtilo, Anni Mertakorpi ja Suvi
Karjalainen.
Kahden turnauksen ja
seitsemän ottelun jälkeen sarjataulukon kärjessä komeilee
puhtaalla pelillä Järvenpään
Blues Volley takanaan kahden tappion Yritys ja Espoo
ykkönen, joiden takana neljässä pisteessä ovat PuMa
Beat ja Espoo 3 takanaan nollilla oleva PuMa Speed. Tänään
torstaina Keisarin startti on
Ranskan ajan mukaan 16.25,
joka tarkoittaa Suomen ajassa
17.25. Kolmanneksi sijoittunut
One Way Pro Teamin Sami
Talsi hävisi Nuutiselle jo 13
sekuntia. Vaikka Siperi-
aan matka oli pitkä ja antoisa, niin nyt Hupi-Talli lentää
täysin erilaiseen kulttuuriin,
jossa ravit ovat varmuudella
parasta paikan päällä.
Keisarin ja Hupi-Tallin
Pariisin matka ei tapahtunut
ilman valmisteluja, ja niitä
lisäsi varsinkin Keisarin ja
oriin tuoman näkyvyyden
eteen tehty työ. iittiläisille tutut
heen nuorin vesa Ville. Tätä linjaa
noudattaa myös maaottelussa
juoksevan Keisarin omistajat/kasvattajat Hupi-Tallin
Tiina Huovila ja Markku
Pisto, pojat Kalle ja Ville
sekä Markun veli Harri Pisto.
Teijo Ahola ja Isto Kuisma.
Maanantain aamuyöllä
seurue oli Ranskassa, jossa
Grosboisin valmennuskeskus
valloitettiin puolenpäivän tienoilla.
. Lähetykset ovat katsottavissa ja pelimahdollisuudet
saavutettavissa Kausalan
Matkahuollon Ravintola Riemurallissa ja R-kioskissa.. URHEILU
Torstaina helmikuun 21. Espoo Lentiksen
kolmosjouk kueen Yritys
pehmitti murskaluvuin 257, 25-12, eikä PuMa Speed
pystynyt juuri parempaan ja
taipui luvuin 25-12, 25-15.
Yr ityksen valmentaja
Jorma Mäkinen harmitteli
tappiota Blues Volleylle, joka
oli jo toinen Supersarjassa.
. Vastaisuudessa Keisari nähdään edustusloimeen
puettuna myös kotimaisissa
suurkilpailuissa.
Markku Pisto saattelee
uudessa loimessaan komeilevaa Keisaria alkavalle
Ranskan-matkalle.
Niila Ahokas kuudes Ivalossa
Akseli Nuutinen voittoon Vantaalla
HOOBEE
Yrityksen Niila Ahokas hiihti sairastauon jälkeen kilpaa
Lapin aluemestaruuskilpailuissa ja sijoittui lopputuloksissa viidenneksi. Nuutinen
luisteli kolmen kilometrin
matkalla ajan 10.23,1 voittaen tiukassa kisassa Kärkölän
Karri Tuokon 0,6 sekunnilla. Seuraava turnaus on vasta hiihtolomien jälkeen Järvenpäässä
maaliskuun 17. omassa joukkueessaan
keskihyökkääjänä debytoi-
tamalla 12-sarjan Etelän alueen mestaruuden. Katsomossa
meikäläisiä on nähty useinkin, mutta maailman ravipyhättö, Ranskan Vincennesin
ravirata on pysynyt tähän
saakka koskemattomana.
Raviurheilun ?Roposeksi?
en aio ryhtyä, joten jätetään
menestyksen spekulointi
ammatti-ihmisille, mutta sen
tiedän, että Keisarin otteita
seurataan suurennetuin silmin. päivänä 2013
7
Keisar Suomen edustajana Pariisissa
Hupi-Talli seuraa Hippoksen virallisessa delegaatiossa
HOOBEE
?Tumma puku ja lakeerikengät sekä naiset tätä linjaa
mukaillen?, siinä muistion
päällimmäiset vaateet Suomen Hippoksen virallisen
delegaation jäsenille Pariisissa tänään torstaina ja ensi
sunnuntaina ajettavassa Suomi, Ruotsi ja Norja -kylmäverimaaottelussa. Aikamoinen kynnys
tuo järvenpääläisjoukkue
tällä hetkellä on, mutta täytyy vaan harjoitella ja yrittää
jatkossa parempaan, jutteli
Mäkinen, ja antoi tunnustusta
mm. Koutaniemelle kellotettiin koko kisan nopein aika
25.11,7, jolla löi Loukusan 23
sekunnilla
Mikäli paikkoja on kolme tai enemmän, hinta on 50
euroa ynnä perennan hinta.
Tähän hinnastoon hoidon
osalta tulivat 2 ja 3 euron korotukset.
Kasteluhoito (kastelun ja
haudan pinnan siistiminen)
maksaa 32 euroa, kun paikkoja on hoidettavana 1-3. 02061 59760
Palo- ja pelastuslaitos
Kymenlaakson pelastuslaitos
...............................................(05) 23 161
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Päijät-Hämeen sosiaali- ja
terveydenhuollon kuntayhtymä
................................................(03) 81 911
Ympäristöpalvelut
Kouvolan kaupunki................02061 511
Lähipoliisi ..........................07187 34139
VEROTOIMISTO
Kauppamiehenkatu 4,
45100 Kouvola
(Verohallinnon yhteinen vaihde)
...............................................0206 12000
MUUMIPEIKKO
Yhteispalvelupiste avoinna ma klo 8.00-17.00, ti-pe klo 8.00-15.00
P. 02061 59792
Kuntosali..........................02061 59794
Kuntosalin aukioloajat:
ma - pe 8-22, la 9-18, su 9-19
Kirjasto,
Kausansaarentie 3..........02061 59800
. Hänen varaedustajansa
on Timo Hopponen.
Lähetyssihteeri Maija
Kauppisen sijaisena toimii
sosionomi, sielunhoitoterapeutti Anne Heikkilä ajalla
9.3. krs
Av. 240 m2.
Tilat voi jakaa tarvittaessa.
Puh. Jos
paikkoja on kolme tai enemmän, maksu on 47 euroa ja
Mikäli hauta on kunnostamaton mm. ti-ke klo 9?12 ja 13?15
Työnhakijapalvelut................010 19 4300
Työnantajapalvelut................010 19 4301
Työttömyysturvaneuvonta..010 19 4911
Päiväkoti Metsämyyrä...02061 59710
Päiväkoti Peltohiiri.........02061 59733
Päivähoidon ohjaaja...... (05) 829 3323
Diakonia- ja lähetystoimisto
Ravitie 2, Kausala
Vuosikokous to 28.2.2013
klo 19.00. 050 67670, (03) 872 0530
Vs. Diakoniaviranhaltija
Erja Ylikoski....................... 02061 59600
sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi
Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala
Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala
Toimistot avoinna klo 9.00-15.00
Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi
henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi
Asuntotoimisto .............02061 59765
Eläinlääkäri; vast.otto klo 8-9.30
...........................................02061 57902
IITIN KUNTA TIEDOTTAA
Kouvola ja Iitti p. Käsitellään
13 § määräämät asiat.
Hallitus
VAIHDE puh. hautauksen
jälkeen tai hautaa ei ole vuosiin kunnostettu, omaisten on
peruskunnostettava hauta tai
otettava hautaan peruskunnostus ennen kuin seurakunta ottaa haudan hoitaakseen.
Peruskunnostus maksaa 60
euroa hautaa kohden.
Kaikki hoitohaudat pyritään istuttamaan juhannukseen mennessä. 050 387 1650
Diakoniaviranhaltija
Sirpa Pusila....................... Iitin kunnassa henkikirjoilla olevaan
urheilijaan tai paikkakunnalle rekisteröityyn joukkueeseen
tai yhdistykseen.
Urheiluseurojen tulee toimittaa hakemukset vapaa-aikatoimistoon (Veteraanitie 2, 47400 Kausala) viimeistään
27.2.2013. 0600 15333 (1,71 ?/min)
ark. 10 m2 pienvarastoista aina 400 m2 halliin asti.
Tied. klo 8-19, la 8-14
aattoina klo 8-15
. 02061 59600
www.iitti.fi
Kansalaisopisto..............02061 59776
Kausalan
urheilukenttä.................... 02061 59618
Vaihde avoinna ma-pe klo 8-15
P. lainausos. Hakemuksesta tulee ilmetä:
1. urheilijan tai joukkueen jäsenten nimi/nimet ja osoite,
2. seura
3. laji, sarja ja tulos/sijoitus ja
4. osallistujien kokonaismäärä
JÄÄHALLIVUOROT
Koulujen maksuttomat jäähallivuorot
kaikkien kuntalaisten käytössä hiihtolomaviikolla seuraavasti:
ma?pe klo 9?12 mailaton
klo 12?15 mailallinen
Illan yleisövuorot ennalta sovitusti.. päivänä 2013
Kirkkoneuvostossa toisen
toimintakauden asioita
hinnat ovat entiset. n. Haudoille
myydään lisäkukkia entiseen
3-5 euron kappalehintaan.
Vuolenkosken hautausmaalle otetaan vain kasteluhoitoja.
Hautojen kesähoitohintoja tarkistettiin
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin kirkkoneuvosto kokoontui mm. 17?08, pe 17?ma 08 ja juhlapyhinä
puh. Jäseniksi valit-
tiin Leena Viitala, MaijaLiisa Petsalo, Olli Pasila ja
Arto Mikkola.
Seurakunnan rahavarojen
ja arvopapereiden tarkastajiksi valittiin Juhani Ristola ja
Anne-Helena Ääri-Mikkola.
Seurakunta on osakkaana
11 tiekunnassa ja muutamassa osakaskunnassa. ark. Paikka: Lyylinmäki, Jaalantie 92. kappalainen
Marja Lainio-Nurminen.....050 387 1642
Vs. Palkitseminen kohdistuu palkitsemisvuoden alussa 1.1. 050 67670, (03) 872 0530
Seurakuntamestari
Tiina Klemola....................050 387 1646
Keittiömestari
Manu Remes................... Muissa johtokunnissa on
jo jäsenenä kirkkoneuvoston
jäsen, joten muita valintoja ei
sen vuoksi tarvinnut tehdä.
Kirkkoneuvosto asetti
ystävyysseurakuntatoimikunnan, ja valitsi sen puheenjohtajaksi kirkkoherra Jyrki
Nordlundin. puh. päättämään kokouskäytännöistä sekä jäljellä
olevan vaalikauden henkilövalinnoista.
Kirkkoneuvoston edustajien valinta johtokuntiin
aiheutti käytännössä vain
yhden valinnan, kun lähetystyön johtokuntaan valittiin
Anne-Helena Ääri-Mikkola. 050 387 1648
Lähetyssihteeri
Anne Heikkilä................... 2014.
Hautojen kesähoitohinnaston hintoja kirkkoneuvosto
päätti tarkistaa kesäksi 2013.
Kukkahoito, joka sisältää
kukat, kastelun, nurmikon
leikkauksen tai hiekan haravoinnin maksaa yhdeltä paikalta 50 euroa ja seuraavilta
20 euroa. Edustajana näiden kokouksissa toimii
talouspäällikkö Iiris Mäenpää. 050 387 1653
KIINTEISTÖ
OY PONNI
IITIN KUNTA
Yhtiökokous
pidetään
keskiviikkona
6.3.2013 klo 20.00 osoitteessa
Kalevankatu
4,
47400 Kausala. Hoito- ja
kastelukausi alkaa kesäkuun
alusta kestää lokakuun alkuun. 2013 - 31.5. kirjastoauto 040 548 2691
KOUVOLAN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO
Iitti, Rautatienkatu 20, 2. Käsitellään
vuosikokousasiat.
Johtokunta
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
Kirkkoherranvirasto
Eerolantie 1, 47400 Kausala
Lastenohjaajat..................050 387 1652
Perhekerho ja pyhäkoulu.......................
..............................................044 766 5375
vuosikokous su 3.3.2013
klo 18.00 Ketunleivässä.
Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat.
KIMOLAN
KALASTUSSEURA RY
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
IITIN SEURAKUNTA
Taloustoimisto..................(05) 829 3325
avoinna ma?pe 9?13
Kirkkoherra
Jyrki Nordlund ..................050 387 1640
Kappalainen
Reijo Lehtonen...................050 387 1641
Vs. krs:n
toimistotilaa yht. 050 387 1645
Rautatienkatu 18, Kausala
lämmintä kellari-varastotilaa
n. klo 10-19, la 10-14,
aattoina klo 10-15
. 050 387 1649
MANKALAN MMS:N
RIISTAOSASTON
URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN
Urheilijoiden palkitseminen
Vapaa-aikalautakunta palkitsee hakemuksesta vuonna
2012 virallisissa SM-kilpailuissa tai sitä korkeamman tason kilpailuissa menestyneet urheilijat palkitsemissäännön mukaisesti. seurakuntapastori
Aura Karjalainen..............050 387 1654
Kanttori
Leila Räsänen ...................050 387 1643
Talouspäällikkö
Iiris Mäenpää ...................050 387 1644
Nuorisotyönohjaajat
Jukka Kaunisto.................050 387 1647
Tuula Lehtoranta............. lehtisali ark. 10
8
Torstaina helmikuun 21. Nämä hinnat ovat
entiset.
Perennahoito, joka sisältää perennan, kastelun ja
haudan pinnan siistimisen
maksaa 1-2 paikalta 34 euroa
ynnä perennan hinta 5 euroa/
kpl. Puutarhuri tekee päätöksen kuk kavalinnasta.
Haudalle pyritään istuttamaan hautapaikkaan sopiva kukka ottaen huomioon
ympärillä olevan puusto ja
haudan ilmansuunta. Kukkaset Iitin seurakunta hankkii
Tapio Koivulan Puutarha
Ky:ltä Elimäeltä.
khvirasto.iitti@evl.fi
avoinna ma?pe 9?12
Kausalan keskustassa valoisaa 2
Kaikki mukaan hiihtämään! Iitin
laturetki hiihdetään sunnuntaina 24.2. La 23.3.
retki Helsinkiin Lumenen ja
Marimekon tehtaanmyymälä
sekä Leivontatarvike Confetin
myymälä sekä ruokailu Ravintolalaiva Wäiskissä. Puffetti. 040 534 4206.
Eläkeliiton Iitin
yhdistys.
Torstaikerho 21.2. klo 18 Arctic Nutrition -terveysilta Irmeli Roiton pitämänä Anneli Vilkillä,
Lyöttiläntie 365. Vapaa pääsy. mennessä ja retkelle Henna p. Kaikki mukaan! Käsityökerho kokoontuu kirjastolla ke
27.2. klo
15. ja
sit. Kahvia ja
pullaa, jutustelua ja viihtymistä
tarjolla! Kokoonnutaan suurella joukolla!
LC Kausala. Torstaina helmikuun 21. klo
17.00 alkaen. Retkelle
voivat osallistua myös yhdistyksen ulkopuoliset. Tillolan koulun kioski avoinna klo
12?18. Muistathan tänään
to 21.2. Varaa reppuun mukaan
taukotakki ja mahdollisesti
otsalamppu. klo 9.00?13.00.
Lähtöpaikkoina Harjunmaja,
Kausalan hiihtomaja, Anhavanmaja ja Lyöttilän seuratalo.
Perinteinen hiihtotapa paitsi
välillä Kausala?Anhava. Ma 25.2.
klo 17.00?18.30 kylätalolla
voi keskustella henkilökohtaisesti Valokuitu Nyt -teemasta
Etelä-Iitissä. koko kylän kuntopäivä, 8.6. Käsitellään tärkeitä asioita.
Verlan seudun
kyläyhdistys ry.
Muistathan vuosikokoontumisen Seuratalolla
su 24.2. klo 14.
Samalla käsitellään kyläsuunnitelman päivitys. Ilmoittaudu Riitalle 1.3.
mennessä puh. Hän kertoo meille
Repoveden kansallispuistosta
ja mitä palveluita Repojotos
tarjoaa Repoveden kansallispuiston alueella. 5 km. klo 12?15. Ohjatut harjoitukset maanantaisin klo 18.00
ja perjantaisin klo
17.00 Kausalan
Kansantalolla. Lappeenrantaan katsomaan teatteriesitystä
?Suomen hevonen. Tied. tuet Yrityksen urheilua!
Iitin Maa- ja kotitalousnaisten
kevätretki Tampereelle ke 3.4.2013.
Tutustutaan Pikkupalatsiin
ja
Kangasalalla Marjamäen Pajutilaan. kolme työtä
ja 2 v vanhoja, Taideseuramme
pääväri on musta. Toimii myös
lähtöpaikkana.
Kimolan Maatalousnaiset hiihtää
tai kävelee kuutamossa ma 25.2.
klo 19 alkaen Nenosen pihamaalta.
Paistetaan makkarat nuotiolla.
Iitin Kalamiehet?
Kalakotkat la 23.2.
klo 9?14 Urajärvi.
Paluu 30 min. Merja Ronimus opettaa korttien tekoa.Tule
mukaan askartelemaan!
Iitin Jousiampujat. sekä ruokailemaan.
Iitin
Taideseura.
PKTS:n
y h t e i s n ä y t t e l y,
Seitsemän väriä,
lähestyy
Kuusankoskitalolla 4.?27.3.2013.
Töiden jättö perjantaina 1.3.
klo 15?19. Ota
oma pulkka tai liukuri mukaan.
Mehutarjoilu.
KAUSALAN
SEUDUN
MARTAT. Teema:
järvi hyväksi yhdessä. ja tarkemmat tiedot
saat Leenalta puh. Hiihtolomalla terveyttä.
Iitin
koulujen
hiihtokilpailut
hiihtomajalla tänään klo 10. puh 040 720 9149.
Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen
kerhotapaaminen
26.2.2013
klo
12.00
Vanhassa
Päiväkeskuksessa,
Salparinteentie 1. kurssille 28.2. klo 18 Kulkurin valssi
-elokuvailta Seuratalolla. Häneltä voitte
kysellä myös yksityisistä tutustumismahdollisuuksista kansallispuistoon. Tulossa 14.4. Avantosaunat edelleen sunnuntai-iltaisin
Verlan lomakylän rannassa klo
18?20, jumpat torstaisin Seuratalolla klo 18?19 ja seuraava
juttutupa Seuratalolla pe 22.2.
klo 19.
Lyöttilän
kyläläiset! Seuratalolla laturetkikahvila sunnuntaina 24.2.2013
kello 9.00 alkaen. Kahvitus alkaa klo 11.30. Hiihtolomaviikolla ei
normaaleja
harjoituksia! Kaikille avoimet
yhteislenkit keskiviikkona klo
19.00 ja sunnuntaina klo 12.00.
Lähtö Ravilinnan pihalta. Ilmottautumiset Marko Niemelle viim.
24.2. Kaikki lenkkeilijät mukaan!
FC
Kausalan
jalkapalloharjoitukset. Ahven.
Lyöttilän Luja! Lasten
liikuntakerho jatkuu jälleen
seuratalolla huomenna pe 22.2
klo 18. Vieraaksemme saapuu Paula Niskala Repojotos
yhtiöstä. Arpavoittoja vastaanotetaan paikan päällä.
Autottomat lähtö Kansantalolta
klo 8.30. Matka Ravilinnasta
taukopaikalle n. Max. Ilm. http://www.iitinjousiampujat.fi/
Aikuisten
päiväkerho on maanantaina 25. Kaikki joukolla mukaan! Lähdemme tanssimaan
Vuoksenniskan työväentalolle
pe 8.3. perheretki
Helsinkiin, 27.7. klo
12.00 kunnantalon
valtuustosalissa.
Vierailijana Iitin Ehtookodin
toiminnanjohtaja Hanna Bragge. klo
18 seuratalolla Anita Käyhtyn
sokerikoristekurssi. Mukaan tarvitsee jumppamaton (retkipatjakin käy) sekä
jumppatossut tai sisäliikuntakengät.
Iitin Eläkkeensaajat. Valaistu latu kylän
välittömässä läheisyydessä klo
21.30 asti. To 7.3. 0400 551
247.
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija:
Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Katuosoite:
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Telefax:
(05) 326 0321
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234, (05) 326 0357
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
(05) 326 0355, 0400 857 577
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
Ilmoitusten sähköinen
vastaanotto:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Seurapalstat ja
pikkuilmoitukset:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Ilmoitusten jättöpäivät:
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Vedosilmoitukset vuorokautta
aikaisemmin.
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Ilmoitushinnat:
Etusivu 1,60 E/ppm
Takasivu 1,40 E/ppm
Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin
jälkeen 1,30 E/ppm
Pienin ilmoituskoko 25 ppm
Kuolinilmoitus 1,30 E/ppm
Kiitosilmoitus 25 E/kpl
Etusivu (silmä) 66,00 E/kpl
Merkkipäiväilmoitus 25,00 E/kpl
Onnitteluilmoitus kuvalla 45,00 E/kpl
Palveluhakemisto 28,00 E/rivi 3 kk
Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Lehden suurin vastuu ilmoitusten
julkaisemisesta sattuneesta virheestä
on ilmoitusten hinta ja muihin
lehtiin toimitetusta aineistosta sen
valmistusarvo.
Tilaushinnat
1.1.2013 alkaen
Kestotilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 78,00
ulkomailla 90,00
Määräaikaistilaus
12 kk laskutusjakso:
kotimaassa 84,00
ulkomailla 90,00
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden
maksuttomaan päivystysnumeroon
0800-30033
Jaalan kirkonkylässä Itellan
päivystykseen 0200-71400
Numerot päivystävät klo 6-10
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Painopaikka:
Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Pankit:
Nordea
FI92 2131 1800 0041 25
Helmi Säästöpankki
FI25 4212 0010 0979 68
OP
FI 93 5069 0110 0003 50
Sampo
FI64 8000 1500 0646 48
9. Perjantaina 8.3. Joukolla mukaan ideoimaan yhdistyksen toimintaa.
IITIN NUORET ISÄNNÄT.
Keila-/saunailta 1.3 Lahdessa,
paikkoja rajoitetusti. Hallituksen kokoontuminen 28.2.2013
ABC Kausala klo
18.00.
TILLOLAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS. Muita aiheita ovat
yhdistyksen omat asiat. Sarjahiihtojen päätöskilpailut lauantaina 23.2.2013
kello 14.00 hiihtostadionilla.
Hiihtotapa vapaa! Palkinnot
osallistujille ja tarjoilua!
Iitin Hengitysyhdistyksen jäsenilta 26.2.
klo 18.00 toimitilassamme (Ruuskasen
kukkakaupan alakerta, torin
puoli). päivä
Sääskjärven puukoululla klo 14.00.
Tuukka Temonen
tulee kertomaan erilaisista matkoistaan maailmalla. Perillä nokipannukahvit. Vietämme
ulkoilu- ja pilkkipäivää seuraottelun merkeissä Inkeroisten?Anjalan
EKL:n kanssa 1.3.2013 Radansuussa kalamajalla klo 9?13.
Tarjolla kahvia, munkkia, makkaraa ja arpajaiset. Kaikki mukaan!
Kuutamohiihto
huomenna
perjantaina
22.2.
Veittostensuolle.
Yhteislähtö Ravilinnan takaa klo
18.00. Lisätietoja
Pirkolta 044 7444 822.
Ukkojen ilta kuntoilee kylätalolla
tänään to 21.2.
klo 18.00. Joukolla mukaan! Perheliikunta esittelee toimintaansa
Peltohiiren päiväkodin pihalla
la 23.2. 040 705
0493. Kaikki mukaan kerhoon!
klo 12.00.
Kokoontumiseen to 28.2.13
Kuusankoskella
ilmoittautuneet.
Lähtö Kausalan
linja-autoasemalta
Veikkaa netissä
www.kausalanyritys.fi . Mahdollista tulla myöskin Jokuen suunnasta
ylimaakunnallista hiihtoreittiä
myöten. Tiistaivuoro
Ravilinnassa
klo 20.30?21.45.
Iitin osaston kokoontuminen
kirjastossa tänään to 21.2. kokoontumisemme klo
18.00 Heikintiellä.
LYÖTTILÄN
MARTAT.
Ke 27.2. ilm. Jäähallin avajaiset la 23.2. klo 9.30?10.30. Ei
osanottomaksua, osallistujien
kesken arvotaan tavarapalkintoja. päivänä 2013
JUMPPAA kunnan liikunnanohjaaja
Eija-Liisa
Virran ohjaamana
Einolassa keskiviikkona 27.2
..
..
lattianpaallystystyot
Fysioterapeutteja
MARKKU VARPENIUS Ky
p. 0400 746 273
KAMPAAMO KAIJA TURUNEN
Kylväjäntie 2, p. 363 8233
..
Hautakivia
..
Siivousliikkeita
Hierojia
Nuohous
Puutavaraa. ..
..
Elainlaakareita
MATTI NIEMI
Puh. 326 0068, 326 4800
SÄHKÖPALVELU
M. 10
Torstaina helmikuun 21. päivänä 2013
Asianajotoimistoja
Kellot ja
kaiverrukset
Partureita ja
kampaamoja
.. 326 0210
Pitopalveluja
Maalausja
.. ..
Polttooljya
.. ..
..
Hammaslaakareita
HAMMASLÄÄKÄRI
LEENA SIMOLA
Taksiautoja
AKKALA Oy:n TAKSI
Kauneushoitoloita
(1+8 henk.)
Anu 0400 500 182
Ravitie 2, Kausala.
P. .... 0500 653 145/Timo Virtanen
Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi
..
Jatehuoltoa
Maalausta ja
tapetointia
.. ..
Metsatyot
.... Mäntynen, p. (05) 326 0143, 0400 553 417
..
Mainostekstiileja
.. ..
Rakennuspeltitoita
..
Kiinteistohuoltoa
ATK-palveluja
Autokorjaamoja
..
..
Silmalasiliikkeita
Huonekalurestaurointia ja
verhoilua
.. 3636118, 040-7523932
KAUSALAN MAALAUSAPU Ky
T. ..
..
Sahkoliikkeita
Jalkahoitoja
Kuljetuksia
Rakentamista
Autotarvikkeita
KAUSALAN
SÄHKÖTYÖ KY
A-ryhmän sähköurakointi.
Suunnittelu - Asennus - Myynti
p. KUOKKANEN
Maanantaisin suljettu
47710 Jaala, p
päivänä 2013
11
TV-OHJELMAT 21.2. ..
Vesi- ja lampo..
johtoliikkeita
Perjantai 22.2.
TV1
TV2
Taksiautoja
TV2
04.00 Uutisikkuna
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Akuutti
10.00 Sydämen asialla (7)
10.52 Hevosvoimia
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 A-studio
12.35 Vielä virtaa (S)
13.05 - 14.23 Hei, rillumarei! (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 Eduskunnan kyselytunti
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.05 Hiihdon MM: Naisten mäkikarsinta
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Panta kaulassa (12)
19.30 Seportaasi: Poika jolla oli kolme äitiä
20.00 Kuningaskuluttaja
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio: Talk
22.00 Taistelu Malista
22.55 Yle Uutiset
23.00 Monk (12)
23.42 Oddasat
23.55 - 04.00 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 21.2.
06.52 Bertin ja Ernien suuret seikkailut (S)
06.58 Hertan maailma
07.02 Monot mäkeen
07.09 Hupsis (S)
07.18 Katinkontti Remix
07.33 Stella ja Sami (S)
07.45 Herää pahvi: Linnunpönttö
07.55 Muumilaakson tarinoita (S)
08.19 Oktonautit (S)
08.41 Late lammas (S): Sirkka kuorsaa (S)
08.50 Pieni runotyttö (7): Pieni runotyttö
09.40 Yle Uutiset Uusimaa
09.49 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.58 Yle Uutiset Lounais-Suomi
10.07 Yle Uutiset Häme
10.17 Yle Uutiset Keski-Suomi
10.26 Yle Uutiset Itä-Suomi
10.35 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.44 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
10.54 - 11.08 Oddasat
11.30 - 12.43 Hiihdon MM
13.00 Sportmagasinet
13.30 - 15.43 Hiihdon MM: Sprintin finaalit
16.00 Hullu juttu
16.30 Galaxi
16.31 Raimo: Raimo (S)
16.41 - 16.54 Pikku Nikke: Pikku Nikke (S)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Hiihdon MM
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Hehku
20.00 Silminnäkijä: Pilattu maito
20.30 Ciao da Val di Fiemme
21.00 Kerran viikossa
21.25 Poliisi-tv
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Game of Thrones (16)
22.56 - 23.24 Hehku
Tilausajoon
saatavana
Tilitoimistoja
LANDIS & STAEFA
YHTEISTYÖYRITYS
Säätölaitehuolto
A. 0200 60450
(0,99 ?/puhelu+pvm)
..
Tuote-esittelyja
.. 326 5339, 0400 650 235
..
Varikauppoja
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Emmerdale (S)
11.40 Lääkärit
12.35 Ostoskanava
14.05 Alueellinen sääennuste
14.05 Jamie Oliverin kotona
14.40 Jamie Oliverin helpot herkut
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Middle (S)
15.50 45 minuuttia
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.25 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Selviytyjät Suomi
21.00 Mentalist (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Enbuske & Linnanahde Crew
23.20 Kissaihmiset (16)
01.35 - 05.30 MTV3 Deitti
Nelonen
05.00 Älypää-TV
06.00 Ostosruutu
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Kim Possible
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut
08.15 Vanessa ja pikkuväki
08.45 Ullan unelmakakku
09.20 Luksusmammat
09.50 Kauneusklinikka Rand Rusher (7)
10.20 Pikakurssi kodinostoon
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 Ostosruutu
12.50 Luksusmammat
13.20 Kauneusklinikka Rand Rusher (7)
13.50 Pikakurssi kodinostoon
14.20 Ullan unelmakakku
14.55 Tanssi peppu pieneksi
15.55 Hurja painonpudotus
17.00 Melissa ja Joey
17.30 Dr. Torstaina helmikuun 21. Miami (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Kuukauden parhaat sekunnit
22.40 Yön painajainen (16)
00.45 Menneisyyden haamut (12)
01.45 - 06.00 MTV3 Deitti
Nelonen
05.00 Älypää-TV
06.00 Ostosruutu
06.30 Ostosruutu
07.00 Disneyn esikoulu
07.25 Disney esittää: Kim Possible
07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit
08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut
08.15 Vanessa ja pikkuväki
08.45 Ullan unelmakakku
09.20 Luksusmammat
09.50 Kauneusklinikka Rand Rusher (7)
10.20 Pikakurssi kodinostoon
10.50 Ostosruutu
11.30 Ostosruutu
12.10 Ostosruutu
12.50 Ihmisen paras ystävä
13.20 Kauneusklinikka Rand Rusher (7)
13.50 Yhteinen taloprojekti
14.20 Ullan unelmakakku
14.55 Tanssi peppu pieneksi
15.55 Hurja painonpudotus
17.00 Suhdekoukerot
17.30 MasterChef Suomi
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 The Voice of Finland
21.55 Keno
22.00 Elokuva: Nuori Hannibal (16)
00.30 Nelosen uutiset
00.40 Nelosen sää
00.45 Elokuva: Ihmisen pojat (16)
02.55 Villa Helena (12)
03.55 Perhe on pahin
04.25 - 05.00 Älypää-TV
Lauantai 23.2.
TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Kiehtova maailma
08.52 Villit eläinystävämme
09.00 Yle Uutiset
09.05 Ylen aamu-tv
10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu
10.45 YleLeaks
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Opettaja ohjaimissa (7)
11.55 A-studio: Stream
12.25 Totuus rakkaudesta
12.55 Dokumenttiprojekti: Naapurit
13.50 Keittokirjalle kyytiä
14.20 Strada
14.50 Akuutti
15.20 Hercule Poirot: Kortit pöydällä (7)
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.05 Hakekaa kätilö! (12)
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Toisenlaiset frendit
18.45 - 19.35 Avara luonto
19.40 - 20.25 Midsomerin murhat (12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Lotto
20.51 Urheiluruutu
21.15 YleLeaks
21.30 Uutisvuoto
22.00 Valaistunut (16)
22.26 Komisario Frost (16)
00.05 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Pikku Kakkonen
07.46 Nimipäiväonnittelu: 23.2.
07.48 Kaapo (S)
08.12 Pikku Kakkosen posti
08.19 Anniina Ballerina (S)
08.47 Babar ja Badun seikkailut (S)
09.00 Galaxi
09.02 Mimosan kummitustarinat
09.04 Kesäleiri (S)
09.19 Late lammas
09.28 - 09.55 Galaxi: Koiramestari
10.00 Pikkukarhun tarinoita (S)
10.25 Tartu Mikkiin
11.15 Haavi auki
11.30 Yle Uutiset Uusimaa
11.39 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.48 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.57 Yle Uutiset Häme
12.07 Yle Uutiset Keski-Suomi
12.16 Yle Uutiset Itä-Suomi
12.25 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.34 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.44 Oddasat
13.00 Peliuutiset
13.20 Ravisuoran vihjeet
13.30 Hiihdon MM: Naisten skiathlon
15.00 - 16.58 Hiihdon MM
17.15 MotorSport
17.45 Hiihdon MM: Mäkihyppy
20.00 - 20.23 Kerran viikossa
20.30 Ravisuora
21.00 Kahden keikka (12)
21.58 Yle Uutiset
22.02 Urheiluruutu
22.05 Ciao da Val di Fiemme
22.35 Yö kuuluu meille (16)
00.30 - 01.26 The Wire (16)
MTV3
06.00 MTV3 Deitti
07.00 Ostoskanava
08.00 Baby Looney Tunes (S)
08.25 Puuha-Pete (S)
08.40 Hirviöallergiaa (S)
09.10 Kasper (S)
09.35 Winx-klubi (S)
10.05 Pokémon (7)
10.30 Unelmien pallokerho
11.00 Ostoskanava
11.30 Luontodokumentti
12.35 Salatut elämät
13.05 Salatut elämät
13.35 Salatut elämät
14.35 Laputa - Linna Taivaalla (7)
16.55 Top Gear
18.00 Selviytyjät Suomi
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.30 Putous
21.00 Sydänjää (S)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Tulosruutu
22.30 Lotto ja Jokeri
22.35 Miss FBI - aseistettu ja ihana (12)
00.50 Hyvässä uskossa (12)
01.50 - 06.00 MTV3 Deitti
Nelonen
05.00 Älypää-TV
05.30 Ostosruutu
07.00 Ostosruutu
08.30 Elixir
09.00 Start!
09.30 Neljän tähden illallinen
10.00 Neljän tähden illallinen
10.30 Neljän tähden illallinen
11.00 Neljän tähden illallinen
11.30 Eläintarhojen elämää (7)
12.00 Eläintarhojen elämää
12.30 Eläinten ABC
13.00 Eläintenpelastustiimi
13.30 Koirakouluttaja Tanja Karpela
14.00 Salattu teinielämä
15.00 Waverly Placen velhot (7)
15.30 Paluu lukioon
16.00 Suhdekoukerot
16.30 Matkaoppaat
17.00 Matkaoppaat
17.30 Matkaoppaat
18.00 Matkaoppaat
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Elokuva: Taxi 4 (12)
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Imagine That (S)
23.15 Nelosen uutiset
23.25 Nelosen sää
23.30 SM-liigan huippuhetket
23.35 Totuuden miekka
00.35 Elokuva: The Host
- Salaisuus pinnan alta (16)
03.00 Perhe on pahin
03.30 - 05.00 Älypää-TV
Sunnuntai 24.2.
TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 - 08.55 Avara luonto:
Afrikan tappajamehiläiset
09.00 Yle Uutiset
09.05 Aamusydämellä
09.45 Kuvakirjeitä Euroopasta
09.55 Yle Uutiset
10.00 Totuus yksityisestä vanhustenhoidosta
11.00 Yle Uutiset
11.05 Viikko viitottuna
11.15 Opettaja ohjaimissa (7)
12.05 Vankileirien Syväri
12.55 Ensyklopedia
13.05 Prisma: Syvyyksien haastaja
13.55 Prisma Studio
14.25 Historiaa: Ison Katkerojärven vangit
15.20 Hercule Poirot: Vuoksi ja luode (7)
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Inhimillinen tekijä
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Antiikkia, antiikkia
18.45 Suomi on ruotsalainen
19.15 - 19.40 Luontohetki:
Eläintarinoita
19.45 Arto Nyberg
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo: Missä kuljimme
kerran (16)
21.56 Hiljainen todistaja (16)
23.40 Ykkösaamu
00.20 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Unna Junná 2013
08.00 Pikku Kakkonen
08.01 Nimipäiväonnittelu: 24.2.
08.03 Lauludiplomi
08.25 Puu Fu Tom (S)
08.49 Sohvaset (S)
09.00 Galaxi
09.04 Hirveä Henri (S)
09.18 - 09.40 Villit futarit (7)
09.49 - 09.53 Viidakkojytä (S)
10.05 Maailmanmenoa
10.20 Mestareiden liigan makasiini
10.45 Hiihdon MM:
Yhdistetyn joukkuemäki
12.00 Hiihdon MM:
Parisprintin karsinnat
13.00 - 14.08 Hiihdon MM:
Parisprintin finaalit
14.15 Uusi päivä (S)
14.45 Uusi päivä (S)
15.15 Uusi päivä (S)
15.45 Hiihdon MM:
Yhdistetyn viesti
17.00 - 17.37 Työ on elämää varten
17.45 - 18.40 Hiihdon MM:
Sekajoukkuemäki
18.45 Hiihdon MM: Sekajoukkuemäki
20.00 Pirunpelto (12)
20.50 Mikaelin naiset :
Vuokko Hovatta
21.00 - 21.44 Luck (16)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Ciao da Val di Fiemme
22.30 Girls (16)
23.00 How to Make it in America (12)
23.27 The Wire (16)
00.25 - 00.53 Silminnäkijä:
Pilattu maito
MTV3
06.00 MTV3 Deitti
07.00 Ostoskanava
08.00 Chuggington (S)
08.10 Looney Tunes Show (S)
08.35 Katti kaiken tietää! (S)
09.05 Madagascarin pingviinit (S)
09.35 Beyblade: Metal Masters (7)
10.00 Pientä pintaremonttia
11.00 Top Chef Suomi
12.00 Salatut elämät
12.30 Salatut elämät
13.00 Smash (7)
14.00 Anna palaa 2 (7)
15.55 Formula 1: Talvitestit
16.25 Moderni perhe (S)
16.55 Mike & Molly (S)
17.25 Putous
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.30 Miehen puolikkaat (S)
20.00 Selviytyjät Suomi
21.00 Kosto (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.20 Tulosruutu
22.35 Isänmaan puolesta (16)
23.40 Ilman johtolankaa
00.40 - 05.30 MTV3 Chat
Nelonen
05.00 Älypää-TV
05.25 Ostosruutu
06.55 Ostosruutu
08.25 Hurja remontti
09.25 Jaksa paremmin
09.55 Unelmien talo
10.25 Sikke - Ruokaa rakkaudella
10.55 Elixir
11.25 Eläinten ABC
11.55 Koiralle koti
13.00 Eläintenpelastustiimi
13.30 Melissa ja Joey
14.00 Melissa ja Joey
14.30 Frasier
15.00 Frasier
15.30 Frasier
16.00 Frasier
16.30 The Voice of Finland
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 Olipa kerran (12)
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Liisa Ihmemaassa
23.20 Nelosen uutiset
23.30 Nelosen sää
23.35 Holmes NYC (12)
00.30 Oscar-gaala - valvojaiset
03.30 - 07.00 Oscar-gaala. - 24.2.2013
Torstai 21.2.
TV1
KAUSALAN TAKSI
PUH. Phil
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Matkaoppaat
19.30 Neljän tähden illallinen
20.00 MasterChef Suomi
20.57 Keno
21.00 Criminal Minds - FBI-tutkijat (16)
22.00 Falling Skies (12)
23.00 Nelosen uutiset
23.10 Nelosen sää
23.15 SM-liigan huippuhetket
23.20 Frasier
23.50 Pirunkaupat
00.45 Big Love (12)
01.55 Lost (12)
02.50 Perhe on pahin
03.20 - 05.00 Älypää-TV
04.00 Uutisikkuna
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 - 09.58 Suomi on ruotsalainen
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 A-studio: Talk
12.35 Vielä virtaa (S)
13.05 - 14.28 SF-paraati (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 - 16.45 Kiehtova maailma
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.05 Hiihdon MM: Naisten mäki
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.52 Hakekaa kätilö! (12)
20.00 Totuus rakkaudesta
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio: Stream
21.30 Strada
22.00 Inhimillinen tekijä
22.50 Yle Uutiset
22.55 Riutuvat romantikot (12)
23.50 Oddasat
00.05 Eurojackpot
00.10 - 04.00 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.2.
06.53 Possu Pallero (S)
07.04 Noksu (S)
07.08 Lulu kilpikonna (S)
07.22 Laura
07.34 Monot mäkeen
07.41 Hupsu pikku pupunen (S)
07.45 Pikku Kakkosen posti
07.54 Muumilaakson tarinoita (S)
08.19 Oktonautit (S)
08.41 Late lammas (S): Late taikurina (S)
08.50 Pieni runotyttö (7)
09.40 Uutisikkuna
10.45 Hiihdon MM: Yhdistetyn mäki
12.18 Uutisikkuna
13.25 Luontoretkellä
13.55 Tuntematon Norja
14.25 Satuhäät
15.15 Hehku
15.45 Hiihdon MM: Yhdistetyn 10 km
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Hiihdon MM: Naisten mäki
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.16 Urheiluruutu
19.20 Yle Uutiset Suora linja
19.30 Hiihdon MM: Mäkikarsinta
20.45 Ciao da Val di Fiemme
21.00 Tartu Mikkiin
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 - 22.45 Kova laki: Erikoisyksikkö (16)
22.50 Poliisi-tv
23.15 - 23.43 Girls (16)
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja
10.40 Emmerdale
11.10 Emmerdale
11.40 Lääkärit
12.35 Ostoskanava
14.10 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste
14.15 Minuuttipeliä
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Tucsonin veljekset (7)
15.50 Selviytyjät Suomi
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
17.25 Kauniit ja rohkeat
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Korkojen kera
21.00 C.S.I. AALTONEN
P
Voitot nostivat
Yrityksen Tiikerisarjan
A-pooliin, missä 16. Yrityksen kausi
päättyy sunnuntaina Vilppulassa lohkon kakkossijaan ja
sarjasopimuksen uusimiseen.
Sunnuntaina nähtiin neljä
erää, joista puolesta joukkueet saavat puhtaat paperit.
Parasta osaamista nähtiin
ensimmäisessä erässä, missä
Yritys pysyi nimillä Jenni
Mäkinen, Miamari Kuronen, Veera Salomäki, Petra
Heikkinen, Sanna Simola,
Hanna Salomäki ja Laura Hanninen hyvin Ryhdin
kyydissä. Joukkue voitti
kotiturnauksessaan kaikki
kolme otteluaan ylivoimaisesti. Hanna
Salomäki oli elementissään
ottelun loppuhetkillä, ja Jenni Mäkinen kolmannen erän
syötöillä ja muutamalla loistavalla torjunnalla.
Ryhdin paras oli koko
pelin hyvin esiintynyt Liisa
Hurskainen, joka näytti liigakokemuksen mallia hyökkäämällä kovalla prosentilla
myös kolmen metrin rajan
takaa. Parhaiten Hurskaista
säestivät nuori Jessica Kosonen ja pitkän huiskea Nelli
Rantanen.
Suomalainen
499
Rainbow
Karjalanpaisti
600 g (8,32/kg)
169
Kokkikartano
Keitot 300 g
(5,63/kg)
169
075
199
159
199
599
Rainbow
Uunijuurekset,
pakaste, 600 g
(2,82/kg)
Katso vinkit: foodie.fm
HK
Lihapyörykät tai
Jauhelihapihvit
330-360 g
(2,08-2,27/kg)
Suomalainen
www.foodie.fm
11
065
Hinta voimassa to-su 21.-24.2.
kg
Egypti
Appelsiini
Navel
lk 1.
50
049
Hinta voimassa to-su 21.-24.2.
kg
Suomi
Keräkaali
lk 1.
Rainbow
Kahvi
suodatin- tai
pannujauhatus,
500 g (3,98/kg)
Rainbow
Marjakeitot
1l
kg
Rainbow
Porsaan sisäfilee,
alkuperämaa Tanska
S-market Elimäki, Hamina, Inkeroinen, Jaala, Jokela, Karhula,
Karhuvuori, Kausala, Koria,
Kotka Pasaati, Kouvola, Kuusaankeskus,
www.facebook.com/
Palvelemme
kymenseudunosuuskauppa
Kuusankoski,
Lehtomäki,
Myllykoski, Torniomäki, Valkeala, Virojoki
ma?pe
7?21,
la
7?18,
Palvelemme
Kausala 010 76 24460, Jaala 010 76 24440
su
12?18 7?21, lauantaisin
Agrimarket 010
76 25380
(0,0835 ?/puhelu
+ 0,1209
?/min)
arkisin
7?18,
sunnuntaisin
12?18
(Jokela
12-21)
099
109
Valio
Arkijogurtti
1 kg
X-tra
Uunilenkki
400 g (2,73/kg)
Kausalan S-marketin yhteydessä
puh. Voitolla Ryhti varmisti ennen
ensi sunnuntaina pelattavaa
viimeistä kierrosta lohkovoiton ja paikan liigakarsinnan
ensimmäiselle play off -kierrokselle. 050 322 0188
Kausalan Alko
palvelee
ma?to 9?18,
pe 9?20,
la 9?16
www.facebook.com/kymenseudunosuuskauppa
BONUS JOPA 5 % I MAKSA S-ETUKORTILLA, SAAT MAKSUTAPAETUA 0,5 %
Vaasan
Ruispalat
12 kpl, 660 g
(3,02/kg)
Korpela
Savusaunakinkku
500 g (11,98/kg). Ensin kaatui Mäntyharjun Virkistys 25-8, 2516 ja heti perään Pusulan
Urheilijat 25-20, 25-15.
A a mup ä ivä n p ä ä tteeksi Espoo Lentis taipui
Yrityksen käsittelyssä vieläkin selvemmin numeroin
25-7, 25-12. Tästä Ryhti nousi neljännellä ottelupallolla voittoon
numeroissa 27-29.
Yrityksen parhaana pelaajana palkittiin Sanna Simola, joka toisen erän alkua
lukuun ottamatta oli joukkueen tasaisin suorittaja. Simolan vahvuudet näkyivät
paitsi hyökkäyspisteinä, myös
vahvoina torjuntoina. Eritoten vahvalla torjunnalla Yritys nousi
taisteluun erävoitosta, mutta
HOOBEE
Yrityksen D-tytöt teki puhdasta jälkeä lentopallon
Etelä-Suomen Tiikerisarjan B-poolin ensimmäisessä turnauksessa sunnuntaina. päivä maaliskuuta on tarjolla
huomattavasti kovempia
otteluja.
Katja Backmanin valmentamassa joukkueessa
pelasivat Erna Lempinen,
Ella Autere, Pirita Näkki, Noora Lehtinen, Vilma Taavitsainen, Veera
Huppunen ja Janina Aro.
sortui lopulta pahoihin virheisiin, joista Ryhti kiitti erävoitolla.
Yritys ymmärsi erätappion ja jatkopelien menetyksen
vähän liiankin hyvin, ja vastasi siihen täysin hengettömällä toisen erän esityksellä.
uusien vaihtojen myötä erän
loppuun ja taisteluun jopa ottelun voitosta.
Se lähes tehtiinkin huikean neljännen erän lopulla,
missä nähtiin myös koko ottelun upeimmat yksilösuoritukset. Ensin vieraiden Liisa
Valmennuksen nopea reagointi ja ikään kuin herättely
jopa dramaattisilla pelaajavaihdoilla pelasti pelin kolmannessa erässä. 12
URHEILU
Torstaina helmikuun 21. Christina
Liutu, Maria Suvanto ja
Mira Pienmäki toivat kentälle peli-iloa, mikä säilyi
Ryhdin Liisa Hurskainen
ja Yrityksen Sanna Simola
poseeraavat sunnuntaisen
ottelun jälkeen joukkueidensa parhaina pelaajina.
(Kuva: Jorma Mäkinen.)
Hurskainen innostui takomaan nopeita passeja kolmen
metrin rajan takaa Yrityksen
kenttään, mutta sai lopulta
taisteluparin Yritykseltä, nimeltään Hanna Salomäki.
Kovimmillaan palloa lyötiin
jatkopisteillä, kun Salomäki
pahoinpiteli parkettia kahdesti kauden kovinta kyytiä.
Yritys ei kuitenkaan joukkueena riittänyt, vaikka pääsi
Ryhdin ottelupallojen välissä
jo eräpalloon tilanteessa 2726. päivänä 2013
Ryhti päätti Yrityksen kauden
Yrityksen
D-tytöt
dominoi
kotiturnausta
Lopun hurja taistelu herätti myös yleisön
HOOBEE
Yrityksen naisjouk kueen
lentopallokausi päättyi kotiotteluiden osalta sunnuntaina Ylöjärven Ryhdille
kärsittyyn 3-1 (23-25, 17-25,
25-22, 27-29) -tappioon