Olemme tässä asiassa olleet liikkeellä huomattavasti
aikaisemmin ennen viime
viikonlopun neuvottelua, ja
olemme aikataulussa. 2016
allekirjoitettiin sopimus ratamoottoripyöräilyn MMsarjan osakilpailun järjestämisestä Suomessa, Iitissä
parhaillaan rakenteilla olevalla KymiRingillä. Lähikaupungit samoin
kuin Iitti odottavat tapahtumasta isoa piristysruisketta
matkailuun.
MotoGP-kilpailun saamisella Suomeen on mittavan
?
suuri merkitys, ei pelkästään
moottoriurheilulle vaan koko
maalle, Nevala jatkoi Moottoriurheilu.tv:n haastattelussa:
. kerrottiin.
. Irtonumero 2 E
(sis alv.)
IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI
Torstaina 21. KymiRing ei yksinään
järjestä mitään, vaan tässä
ovat isot kilpailuorganisaatiot kuten Dorna Sport, FIM
sekä kalustovalmistajat eli
teollisuus, ja näiden kaikkien
yhteensovittaminen on viety
nyt niin pitkälle, että kahden
vuoden kuluessa saadaan
valmista. 2016 . Suunnitelmasta on
olemassa mallikokonaisuus,
joka vaikuttaa siltä, että se
on kaikkien hyväksyttävissä.
Tätä kautta varavuosi 2019
näyttää häipyvän, Pohjola
kokoaa.
Lauantaina 16.7. Meidän ei tarvinnut
vakuuttaa, mutta meillä oli
useita kysymyksiä käytännön
järjestelyihin liittyvistä yksityiskohdista, Pohjola toteaa.
. Allekirjoitustilaisuus järjestettiin MotoGPsarjan promoottorin Dornan
kanssa Sachsenringin MotoGP-kilpailun yhteydessä.
Ennen allekirjoitusta käytiin vielä keskustelua:
. päivänä heinakuuta 2016
Kauppakatu 6 47400 Kausala . Delegaatiossa oli mukana myös Iitin
kunnanjohtaja Riku Rönnholm. N:o 4763
www.iitinseutulehti.fi
Verlassa
ohjelmaa
oli tehty
erityisesti
lapsille
Sivu 6
Vuosi 2018 vahvistuu kisavuodeksi
?Osapuolilta tarvitaan nyt vahvaa sitoutumista?
RITVA LAUNESKOSKI
KymiRing Oy:n projektipäällikkö Timo Pohjola on
sitä mieltä, että kisavuodeksi
vahvistuu nimenomaan vuosi
2018.
. vuosikerta . Kuusten neulasten
vaihtuvuus on viidestä kahdeksaan vuotta. N:o 54 . Mitä tämä sopimus nyt
tarkoittaa: nyt olemme siinä
vaiheessa, että eri sidosryhmien on voimakkaasti ja
pitkäjänteisesti sitouduttava
hankkeeseen. Autourheilun osalta
neuvottelutuloksia voidaan
odottaa syyskuussa.
Viikonvaihteessa Moottoriurheilu.tv julkisti eri medioiden kautta tietoa sopimuksen allekirjoittamisesta, ja oli
haastatellut Moottoriliiton
puheenjohtaja Tapio Nevalaa:
. Itiöt ovat takertuneet nuoriin neulasiin,
ja ne voivat aiheuttaa puille
stressiä; pahimmassa tapauksessa ne saattavat heikentää kuusia niin, että saavat
kirjanpainajat kimppuunsa,
Syrjänen arvioi.
tyytyväisiä siihen, että MMsarja tekee paluun Suomeen.
Tämä oli työvoitto kaikille
osapuolille, Nevala iloitsi
haastattelussa.
Uutinen on herättänyt innostusta myös seudulla, niin
Kouvolassa kuin Lahdessakin. Timo
Pohjolan ohella sopimusta
olivat allekirjoittamassa
Suomen Moottoriliiton puheenjohtaja Tapio Nevala
ja AKK:n varapuheenjohtaja
Markku Pietilä, jotka mo-
lemmat ovat KymiRing Oy:n
hallituksen jäseniä. Meillä on vielä
paljon työtä edessämme.
Pohjola luon neht i i
MotoGP:n kilpailukalenteria
hyvin stabiiliksi; sitä tarkastellaan viiden vuoden välein.
Entä muu kilpailutoiminta?
. Hän oli varautunut
vastaamaan kuntaa koskeviin
kysymyksin. Sekä Dorna
että Kansainvälinen Moottoriliitto FIM ovat erittäin
Kuusissakin
on runsaasti
suopursuruostetta
Näyttävät huonommilta mitä ovat
RITVA LAUNESKOSKI
Pitkän linjan metsäammattilainen, iittiläinen Aarre Syrjänen on pannut merkille,
että paikoin alavilla alueilla
myös kuusiin on takertunut
Suopursuruostetta on takertunut kuusiin esimerkiksi
Iitin Papinkallion kupeessa.
Puut näyttävät kovasti kärsiviltä, mutta Aarre Syrjäsen mukaan selviävät, ellei
kirjanpainaja iske niihin
kynsiään.
suopursuruostetta; sitä ei ole
siis vain vesistöjen pinnalla
hämmennystä aiheuttamassa,
kuten Iitinseudussa maanantaina 18.7. Tämän eteen on vuosia tehty työtä, ja nyt vihdoin
kaikki palaset loksahtivat
kohdalleen ja sopimus saatiin
allekirjoitettua. Kuuset ovat monin
paikoin itiöiden takia sen näköisiä, kuin ne tekisivät kuolemaa, mutta niin ei sentään
ole, Syrjänen rauhoittelee.
. Vuotta 2019 on pidetty esillä järjestelykoneiston
yhteen hitsautumisen vuoksi. 62. Kyllä tämä tulee suoraan vaikuttamaan Kouvolan
ja Lahden alueen matkailutoimintaan sekä Suomen
kansainväliseen PR-arvoon,
sen verran isosta jutusta nyt
puhutaan.
Meillä on vielä
paljon työtä
edessämme. Vuosi
2018 on oikea, siitä lähdetään, Pohjola painottaa.
On peltomaisemia
ja niillä vielä vanhoja latojakin. Kotikylällä riittää
maisemia joka lähtöön. Talossa toimii myös käsityöläisten puoti ja kahvila. Kesän jäl keen
seuraava näyttely alkaa 10.
syyskuuta. Heti alkuun täytyy
sanoa, että - ainakin itselläni
pääasiassa maisemamaalarina - on yksi asia joka on
paljon tärkeämpi kuin koulut, maalaustaidot tai täydellinen cv. Tosin näkyy niitä maisemia jo ikkunoista oli sitten
Luoma on rakentanut
kotitilalleen gallerian vuosina 1998-99, ja hän on ollut
varsin tuottelias maalari. I it i n K i r ko n k yl ä
on paikkana idyllinen, ja
aiemmin kansakoulunakin
toiminut kylätalo on mukava
näyttelypaikka. Keski- ja EteläEuroopassa MotoGP-kisoissa puhutaan jo reilusti
yli sadan tuhannen katsojamääristä.
Suomessa lähin vertailukohta löytyy Imatralla
1980-luvun alkupuolelle asti ajetuista kisoista. Itse asiassa ilman
sitä ei meikäläisen kohdalla
edes syntyisi maalauksia.
Tuo tärkein asia on tietysti,
että maalattava maisema täytyy ensin etsiä, löytää ja omin
silmin nähdä ja paikan päällä
kokea. Vuosi sitten keväällä
tuntui, että maalaamisessa
on aikalisän paikka, joten siitä hommasta ei sitten ole ollut paljon kerrottavaa. Kuvia tulee räpsittyä urakalla, ja maalaamaan
pääsee heti tuoreeltaan, senkuin laittaa kuvat läppäriin
ja monitorilta alkaa katsella
suurempana kuvana mitä on
saanut saaliiksi.
Luoman harrastuksessa
erityinen piirre on, että hän
myös kehystää itse työnsä.. Hän
kertoo pitäneensä vuodesta
1990 lähtien yli 70 yksityisnäyttelyä eri puolilla EteläSuomea sekä osallistuneensa
myös yhteisnäyttelyihin.
Välillä hän on pitänyt
taukoakin:
. Ensimmäinen kisa on
mahdollisesti jo vuonna 2018, mutta viimeistään
kuitenkin 2019.
Kisa tuo Iittiin useita kymmeniä tuhansia katsojia,
sekä ulkomailta että kotimaasta. Parhaimmillaan 1970-luvun alussa siellä katsojia oli
runsaat 50.000 henkeä.
Selvää on, että siinä vaiheessa, kun KymiRingillä
ensimmäiset isot kisat ajetaan, puhutaan vähintään
samoihin lukemiin nousevasta katsojamäärästä.
Ratayhtiön suuri haaste on saada viimeistään vuoteen 2019 mennessä kuntoon sekä rata että kaikki
kisojen järjestämiselle välttämättömät oheistoiminnot: varikot, katsomot, pysäköintialueet.
Iso haaste lankeaa myös valtatielle. Vuorossa on Moision kartanon syysnäyttely
joka jatkuu joulun alle asti.
Kyseessä on yhteisnäyttely, ja
maalauksiani tulee kartanon
yläkerran aulaan ja oranssiin
huoneeseen.
. Se sisältää
eritasoliittymän rakentamisen KymiRingin kohdalle sekä keskikaiteellisen ohituskaistatien rakentamisen noin viiden kilometrin matkalle. Muutama tilaustyö
on vuoden aikana tullut
tehtyä sekä omia juttuja, joten jonkinlainen tuntuma
maalaamiseen on kyllä säilynyt.
Aiheet tauluihin löytyvät
paljolti lähiympäristöstä:
. päivänä
Torstaina2016
4.8.2011
TÄSTÄ TÄNÄÄN
Vetääkö
valtatie?
Viikonvaihteessa varmistui, että KymiRing on saanut tehtyä sopimuksen MotoGP-tason osakilpailun
järjestämisestä Suomessa. Tosin
maatilalla kun asuu ja viljanviljelykin kuuluu harrastuksiin, niin maalaustaukoja on
aina ollut. Järvi-Suomessa
kun sijaitsee, niin kesäisin
seutukunta kuhisee lomailijoita, mökkiläisiä ja turisteja.
Sen tiedän siitä, kuinka vieraskirja on täyttynyt kahdessa aiemmassa näyttelyssäni.
Eipä siis ihme, että viime
syksynä hain kolmannen kerran näyttelyaikaa kylätalo-
+14
+22
Perjantai
Päivä
1-4 m/s
Yö
+23
+14
Lauantai
Päivä
0-3 m/s
Yö
+20
+14
Sunnuntai
Päivä
0-3 m/s
Yö
+22
+18
Maanantai
Päivä
0-3 m/s
Yö
+22
työhuone tai muu huone, ja
oman maalauspaikkani ikkunasta näkyy pohjoisvehkalahtelaista maalaismaisemaa,
Luoma jatkaa.
VOITTO RUOHONEN
+17
Nurmikolla.
Pyryilma.
sta, Luoma kertoo blogissaan
näyttelyn taustoista:
. Se asettaa valtatien
kapasiteetin kovalle koetukselle.
Viime vuoden lopulla valmistui Tillolan ja Keltin
välisen osuuden uusi tiesuunnitelma. Lisäksi
tarvitaan rinnakkaistietä hitaammalle liikenteelle.
Kyseessä on vajaan 20 miljoonan euron hanke.
Se olisi saatava nyt pikimmiten etenemään, jotta ensimmäisten kisojen aikana olosuhteet olisivat myös
valtatien puolesta kunnossa.
Kausalassa 21.07.2016
VOITTO RUOHONEN
TÄNÄÄN
Päivä
2-5 m/s
Yö
Näköala järvelle.
Kylätalon näyttelyssä
nyt öljyvärimaalauksia
Iitin Kirkonkylän kylätalon
tämän hetkinen näyttelyn
pitäjä on kannuskoskelainen
Pauli Luoma, joka on tuonut
esille öljyvärimaalauksia.
Suuri osa on maisemamaalauksia, mutta mukana
on myös kasvitutkielmia ja
muutama hivenen abstraktimpi teos.
. On
erilaisia metsiä kivikkoineen,
kallioineen ja mäkiä vähän
liikaakin. 2
TÄNÄÄN
Torstaina heinäkuun 21. Järviä ja metsälampia
on parin kilometrin säteellä
toistakymmentä. Jokimaisemia voisi olla enemmän,
pikkupuroja kyllä löytyy. Eri
vuoden- ja vuorokauden ajat
moninkertaistavat maisemaaiheet. On selvää, että
suuri osa suomalaisista kisoja katsomaan tulevista
saa puu paikalle omalla autolla. Kun paikat ovat tutut,
niin valmiiksi tietää miltä
suunnalta ja mihin aikaan
kannattaa lähteä katseltavaa
etsimään
Paineita lajikokeiluissa yleisesti on, sillä kuten
lähes kaikesta tästäkin pyritään säästämään kuluissa.
Siten onkin löytynyt tämä,
viljelijän kanssa yhteistyössä tehtävä kehitystyö. Skotlantiin, mutta vastaako se miten meidän olosuhteitamme.
. päivänä 2016
Kaislaniemen tilan lajikekokeiluruudut kiinnostivat
noin kolmeakymmentä
lähialueen ja -seudun
viljelijää. Ensin tutustuttiin
25 kevätvehnäruutuun ja
myöhemmin vielä 11 kevätrapsiruutuun.
Kaislaniemessä nyt
viralliset lajikekokeilut
Hyvät leipäviljat voisivat tehdä Suomesta viejän
RITVA LAUNESKOSKI
Iitin Sääskjärvellä Kaislaniemen tilalla esiteltiin viime
viikolla kevätvehnä- ja kevätrapsilajikkeiden menestystä
ensimmäisen kerran virallisina lajikekokeiluina; vielä viime vuonna tila oli kokeilun
pilottitilana, mutta kokeilut
olivat edistyneet niin hyvin ja
erityisesti tasalaatuisesti, että
tila on saanut virallisen lajikekokeilun statuksen, kertoo
isäntä Petri Lintukangas.
. TÄNÄÄN
Torstaina heinäkuun 21. Tilan hietasavipelloilla viljellään siemenviljaa,
rypsiä, rapsia, härkäpapua sekä
kuminaa. Lajikekokeiluja on myös
koulu- ja koetiloilla, vaikka
niitä onkin edellä mainituista
taloudellisista syistä lakkautettukin. Ylimääräisiä kuluja
syntyy helposti; jos lajikekokeiluruudut ovat esimerkiksi
30 kilometrin päässä päätilalta, siellä saattaa sataa, kun
kasvinsuojelua pitäisi aloittaa. Se edellyttää kasvin
hyvää menestymistä.
Lajikekokeilut ovat toinen
merkittävä vaihe uusien lajikkeiden eteenpäin saamisessa.
Ensivaiheen työ hankkeissa
tehdään laboratoriossa, sitten
luonnollisissa oloissa, missä
nähdään lajikkeiden menestys tai menestymättömyys.
Tämän satokauden erityispiirteitä ovat olleet ensin
kohtuuhyvien muokkaus- ja
viljelyolosuhteiden jälkeen
pitkähkö kuivuus ja sitten
toistuvat sateet. Viljelypinta-ala on
hiukan yli 200 hehtaaria.
Viljelijä Petri Lintukangas
on monipuolinen maatalousyrittäjä, jolla omien viljelmien lisäksi on lajikekokeiluja, hän järjestää alan
koulutusta sekä harjoittaa
siemenviljan tuotantoa ja
myyntiä.
3. Satoa kyllä
kertyy runsaasti, mutta sen
sakoluku ja valkuainen eivät
riitä leipäviljaksi, vaan sato
menee rehuksi.
. Minusta
tärkeintä on, että ne eivät
häiritse puintia.
Kyösti Skippari Berner Oy:stä muistutti noin
kolmeakymmentä kuulolla
ollutta maanviljelijää myös
syksyn suojelutoimista ennen
syysviljojen kylvöä.
Kaislaniemen tila on ollut Lintukankaan suvulla vuodesta 1928.
Tilaa pitävät nyt Petri ja Leena
Lintukangas. On ollut esillä, että
osa lajikekokeista olisi mahdollista keskittää esim. Tyhjin toimin on tultava
takaisin, hän kuvailee.
Lajikekokeilut ovat suurennuslasin alla koko Euroo-
passa, Lintukangas mainitsee:
. Silloin ei rikkakasveja
juuri ollut näkyvillä, ja ne itivätkin vasta sateiden tultua.
Tosin sitä, onko pelto saatava
puhtaaksi kaikista rikkakasveista, voi miettiä. Kaislaniemessä kylvettiin tänä keväänä tavallista syvempään, sillä
maa oli hyvää vauhtia kuivumassa kylvöjen aikaan.
Maanviljelijöiden riesaksi saapuivat runsaat tuholaismassat lämpimien ilmavirtojen muassa, ja mm. Tässä
sato on koko ajan nähtävillä, ja tarvittavat toimet
kuten kasvinsuojelun voi
tehdä juu r i oi keaa n a ikaan, Lintukangas selvittää:
. Viljelijä
kuten Petri Lintukangas on
tärkeä yhteistyökumppani,
samoin asiantuntijalaitokset
viljelijälle.
Lajikekokeilujen esitteleminen pellonreunapäivänä
ei ole kovinkaan kaupallista,
mutta tavoitteena on saada lajikkeiden siemeniä myyntiin
kahden, kolmen vuoden kuluttua. kirvat
viruksineen ovat aiheuttaneet
tuhoja ainakin Jokioisten lajikekokeiluviljelmillä, kertoi
Antti Laine Luonnonvarakeskus LUKEsta.
Toisaalta satokausi on
aikaansa muutaman viikon
edellä, joten tällä haavaa voi
odottaa, että sato saadaan
laadullisesti ja määrällisesti
hyvänä talteen.
Kasvinsuojelutoimista
Petri Lintukangas havainnoi,
että suojeluaineiden levitys
tapahtui kuivien kelien aikaan.
. Keski-Euroopassa on
ongelmia myös leipäviljan
tuottamisessa. Suomella voisi olla
tässä mahdollisuus joko leipäviljajauhon tai jopa leivän
vientiin, Lintukangas arvioi.
Tilan pellolla on lajikekokeilussa muun muassa
Lennox-kevätvehnä, jonka
Plantanovan edustaja kehaisi
antavan kelpo leipäviljasadon
joka vuosi.
Siinä missä maallikko
ihailee laakeita viljapeltoja,
napakkaa tähkää, aaltoilevaa
ruishalmetta tai pian häikäisevän keltaista öljykasvikasvustoa, asiantuntijalaitokset
ja -yritykset tekevät jatkuvasti paljon työtä ja tutkimusta
kehittääkseen lajikkeita ja
niiden ominaisuuksia sekä
kasvinsuojelua ja lannoitteita
kokonaisvaltaisesti ja kustannustehokkaasti
sunnuntai helluntaista konfirmaatiomessu kirkossa, Huppunen, Nordlund, Lampinen. Yksin aloitan, mutta tarvittaessa voin harkita tuolin vuokraamista. 4
KIRKOLLISET
Kirkko SuomiAreenan
pääyhteistyökumppanina
..
Viikkopaivyri
Nimipäiviä
TORSTAINA
Hanna, Johanna, Jenni,
Jenna
PERJANTAINA
Leena, Matleena, Lenita,
Leeni
LAUANTAINA
Olga, Oili
SUNNUNTAINA
Tiina, Kirsti, Krista, Kristiina, Kiia
MAANANTAINA
Jaakko, Jimi, Jaakob, Jaakoppi
TIISTAINA
Martta
KESKIVIIKKONA
Heidi
Unikeonpäivä
Viikon sana
TORSTAINA
Minä, Herra, puhun, ja
minkä puhun, se toteutuu,
se ei enää viivy. 12:25
PERJANTAINA
Sinun liittosi on iloni, liittosi säädökset ovat neuvonantajani. 33:6
TIISTAINA
Herra, minun Jumalani,
auttaa minua, siksi en
pelkää häväistystä. Tässä ulkonaisesti hyvinvoivassa ja teknisesti
kehittyneessä yhteiskunnassa ihmisen perussairaus on elämän tyhjyys ja tarkoituksettomuus. Lähetystyö osallistuu markkinoihin
tutulla lettu- ja myyntipisteillään. 040-538
1082 susanna.roitto@evl.fi
Nuorisotyö ?tulossa:
Pe 29.7. 33:10
MAANANTAINA
Herra on sanallaan
luonut taivaat, suunsa
henkäyksellä tähtien jou-
Torstaina heinäkuun 21. kesäasukkaiden kirkkopyhä klo 10 kirkossa ja klo 12.30 Koskenniskan rukoushuoneessa.
Ke 17.8. 119:24
LAUANTAINA
Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Luuk. Raamatun mukaan ihminen on epävakaa ja johdateltavissa oleva. 829 3323
Avoinna: Ma-Pe klo 9-12
www.iitinseurakunta.fi
Vielä jaksan toivoa
Aamulla pelottaa avata radio, sillä ei koskaan tiedä, mitä
pahaa taas illan ja yön aikana on tapahtunut maailmalla.
Taas terrori-isku Ranskassa ja vallankumousyritykset Turkissa ovat ravistelleet turvallisuudentunnettamme ja uskoa
ihmisyyteen. päivänä 2016
kot. klo 16.00
Jumalan kohtaamisen ilta
- Ritva Paatelainen
Parturi-kampaaja Pauliina Yrjölä on toteuttanut haaveensa ja avannut oman liikkeen Kausalan keskustassa.. Palkkaaminen on
alallamme nykyisin aika
harvinaista, hän toteaa.
IITTI
Niklas Taylor Paasi ja Camilla
Maria Hietanen.
Jumalanpalveluselämä
Su 24.7. Hes. Pääyhteistyökumppanuuden teemoissa nousevat
esiin erityisesti tulevaisuus ja
yhteiskunnan uudistuminen
eli reformaatio, niin kutsutun
reformaation merkkivuoden
kunniaksi. Broman
s. Kuusankosken srk:n
nuorisotyö. Ps. Hänen sisimmässä olevat pimeät puolet saavat helposti vallan ja seuraukset voivat olla tuhoisia.
Ihmisen vieraantumiseen itsestään, toisista ihmisistä ja
Jumalasta ei ole kuin yksi lääke. Ilmoittautumisohjeet ensi viikon kirkollisissa.
Kirkkoherranvirasto on avoinna 11.7 . Saunailta Kesäkodilla, saunat klo 16-20.30, hartaus klo 18, Aino Markkula.
Lähetystyö . Vantaan
herättäjäjuhlien tunnuslaulun sanoin: ?Vaikka vaellus on
vaivaista, minä vielä jaksan toivoa, olen kahden maan kansalainen?: SV 312:4.
REIJO LEHTONEN
tulevaisuuteen katsoen.
. Syyt ovat syvällä ihmisten
sydämessä. Kuusankoskelaiset tulevat bussilla, lähtö klo
17 Seurikselta. Ps. 3:3-7.
Maailman myllerryksen keskellä kristillisen uskon
toivon säteet voivat tuntua vähäisiltä, mutta jos niistä luovumme, silloin kaikki on menetetty. Valmistuin 2011, ja
sen jälkeen olin palkkatyössä, sitten 2014 vuokratuolilla.
Valmistumisestani asti olen
haaveillut omasta liikkeestä,
ja koko viime äitiyslomani
ajan hain Kausalasta sopivaa
liiketilaa. On todella kiva, kun
olen saanut itse päättää huoneiston värit ja tyylin, tuore
yrittäjä hymyilee tilavassa
huoneistossa, jossa vallitsee
rauhallisen tyylikäs graafinen ilme.
Parturi-kampaamo Amalexin mielenkiintoinen nimi
tulee perheen lasten nimistä.
. Se on rakkaus. Reformaation
perintö antaa hyviä eväitä
tulevaisuuden pohtimiselle
tänäänkin, kirkkoneuvos
Pekka Huokuna Kirkkohallituksesta sanoo.
Kirkko osallistuu SuomiA r e e n a l l e yht e i s t yö s s ä
Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden kanssa.
. Virret: - ;
704; 135; 460; 814:1- ; 742; -. Kestääksemme elämän ristiriitojen ja erilaisten paineiden alla
tarvitsemme lujan perustan elämällemme.
Saarnaajan kirjassa on meille tärkeä ohje elämän suuntaa tarkistaessamme: ?Älä unohda laupeutta, älä uskollisuutta - kiedo ne kaulaasi, kirjoita sydämesi tauluun, niin
saat rakkautta ja kiitosta sekä Jumalalta että ihmisiltä. Arpavoittoja ja myyntitavaraa saa tuoda etukäteen
kesäkahvilaan tai suoraan
paikan päälle klo 8 mennessä.
Lisätietoja läh.siht. klo 10 10. Älä
jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko
sydämestäsi Jumalaan. 7.8.2016 maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 9-12.
Rakkaamme
Elvi Birgitta
Tähtinen
o.s. Luterilainen kirkko on
ollut vahvasti rakentamassa
suomalaista yhteiskuntaa.
Siksi on luontevaa yhdistää
molemmat merk kivuodet
SuomiAreenalla.
. Vihdoin se löytyi.
Ostin tämän tilan helmikuussa, ja vähin erin olemme
mieheni kanssa tätä remontoineet. Vuonna 2017 tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun reformaattori Martti Luther julkaisi kirkkoa
ja lopulta koko yhteiskuntaa
uudistaneet 95 teesiänsä.
Evankelis-luterilaisessa
kirkossa ja sen seurakunnissa reformaation merkkivuotta vietetään ennen kaikkea arkisen työn keskellä
IITIN SEURAKUNTA
KIRKKOHERRANVIRASTO
Puh. Hän on tyytyväinen, että aiemmista työtehtävistään hänelle on syntynyt
jo mukava asiakaskunta.
Pauliina Yrjölä tarjoaa
liikkeessään normaalit parturi-kampaamopalvelut, myös
hiustenpidennykset, sekä
kampaamoalan tuotteita.
Aukioloaikojen vapautumista Yrjölä ei erityisesti
suunnittele hyödyntävänsä:
. klo 10-15.30 diakonia- ja lähetysväen virkistyspäivä Heinlahdessa. Jes.
50:7
KESKIVIIKKONA
Astu esiin, Herra! Älä
salli ihmisten ylvästellä!
Ps. Vain usko hyvän ja
rakkauden voimaan voi kantaa meitä huomiseen. Ihminen keskittyy vain
itseensä. klo 10 Messu kirkossa, Aino Markkula, TaruTiina
Perttunen, kirkkokahvit.
Tapahtumia
Ke 27.7. Missä kuljet, pidä hänet mielessäsi,
hän viitoittaa sinulle oikean tien?: Snl. Alkuun lähdetään
maanantaista perjantaihin
klo 9-17, mutta joustan tarpeen mukaan, sillä on asiakkaita, jotka ehtivät kampaamoon joko aikaisin aamulla
tai myöhempään illalla. Suomen itsenäisyyden
satavuotisjuhlaa rakennetaan suomalaisten ja Suomen
ystävien yhteistyönä, ja jo
tuhannet ihmiset ovat lähteneet mukaan. Siihen
ei tarvita välttämättä muuta kuin mies ja kuorma-auto, kuten Nizzan tapahtumat osoittavat.
Lupaus turvatoimien lisäämisestä voi jonkin verran rauhoittaa mieltämme ja hillitä uusia yrityksiä, mutta ne eivät
poista näiden hirmutekojen syitä. Pyörittelin niitä aikani, kunnes loksahti kohdalleen.
Avajaiset Yrjölä pitää 1.
elokuuta. Vain rakkaus voi täyttää sen ammottavan tyhjyyden, jota erityisesti
monet nuoret miehet kantavat sisimmässään ja etsivät siihen
täytettä samalla lailla eksyneiden seurasta.
Ensi sunnuntain tekstit muistuttavat meitä Jumalan
uskollisuudesta ja rakkaudesta meitä kohtaan ja meidän
velvollisuudestamme hoitaa näitä Jumalan lahjoja Jumalan
kunniaksi ja lähimmäistemme auttamiseksi. 30.6.2016 Iitti
Yö kun aamuksi vaihtui,
tuli tyyntä ja hiljaista niin.
Yksi portti vain hiljaa aukes
ja se iäksi suljettiin.
Kaivaten
Juha
Kristiina ja Juha perheineen
sisaret ja veli perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Pauliina Yrjölän
haave toteutui
Elokuun alussa avautuu oma
parturi-kampaamo Kausalassa
RITVA LAUNESKOSKI
Iittiläinen Pauliina Yrjölä hymyilee tyytyväisenä ensimmäisessä omassa
liikkeessään Torikatu 1:ssä
Kausalassa.
. 23.5.1923 Jääski
k. Kausala
Su 24.7. n klo 17.30 alkaen ?
21.30 Nuortenilta Jaalan Kesäkodilla, Kallioistenniementie
155a, järj. 6:26
SUNNUNTAINA
Herra on kumonnut kansojen päätökset. Olemme iloisia, että
merkkivuosi tulee myös yhteiskunnallisen keskustelun
kesk ipist e ese en Suom iAreenalle. 9:20
Viikon miete
Jokainen joka kiirehtii,
osoittaa että hänen ottamansa tehtävä on liian
iso hänelle.
Lordi Chesterfield
(1694?1773)
Aurinko nousee
TORSTAINA 21.7.
Aurinko nousee Iitissä
4.23 ja laskee 22.17.
PERJANTAINA 22.7.
Aurinko nousee Iitissä
4.25 ja laskee 22.15.
LAUANTAINA 23.7.
Aurinko nousee Iitissä
4.27 ja laskee 22.13.
SUNNUNTAINA 24.7.
Aurinko nousee Iitissä
4.30 ja laskee 22.10.
MAANANTAINA 25.7.
Aurinko nousee Iitissä
4.32 ja laskee 22.08.
TIISTAINA 26.7.
Aurinko nousee Iitissä
4.34 ja laskee 22.06.
KESKIVIIKKONA 27.7.
Aurinko nousee Iitissä
4.37 ja laskee 22.03.
Suomen evankelis-luterilainen kirkko on kesällä 2017
SuomiAreenan pääyhteistyökumppani yhdessä Suomi
10 0 -ha n k ke en k a nssa.
SuomiAreena on Suomen
suurin kaikille avoin yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma, joka järjestetään
ensi kesänä 10.?14. Turvatoimia pyritään lisäämään, mutta aukotonta turvajärjestelmää tähän maailmaan ei voida luoda.
Terroritekojen mahdollisuudet ovat niin moninaiset. Niitä
uskonnollisia ja aatteellisia ryhmiä riittää, jotka pyrkivät
johdattamaan meitä pimeiden voimien palvelukseen. Hienoa, että
voimme rakentaa myös tätä
yhteiskunnallista keskustelua
yhdessä, Suomi 100 -juhlavuoden pääsihteeri Pekka
Timonen sanoo.
JUMALANPALVELUS
SU 24.7. Kolehti: Oman seurakunnan
diakoniatyölle.
KAHVITUPA: Kahvitupa kesätauolla.
TULOSSA: Su 31.7. tulossa:
La 6.8. Saunat lämpöisinä! Tervetuloa kaikki Jaalan
nuoretkin!
Kesäkahvila kirkon Srk-salissa
ti ja to klo 10-15 Tervetuloa!
IITTI
Elvi Birgitta Tähtinen 93 v.
Helluntaisrk. Ps. heinäkuuta.
Kirkko on ollut mukana
SuomiAreenan yhteiskunnallisissa keskusteluissa vahvasti vuodesta 2012 erilaisin
teemoin. klo 9-15 Jaalan markkinat Liikasenmäellä
Ruoka
oli oikein hyvää, ja sitä olisi
kyllä mennyt vielä toinenkin
satsi, sillä porsas oli mainiota, he kehuivat.
. Seudulla hyvinkin tutuksi mm.
Kouvolan soivat kylät ry:n
solistina tullut Petri Ryynänen muhkeine äänineen.
Juhlien graafisesta ilmeestä eli mainoksista vastasi graafikko Karoliina
Ilonoja, joka kiireisenä hääri
Tuurituvan vilskeessä.
. Halusin tehdä mainoksiin iloisen ilmeen, ja tekstejä
muokkasin hyödyntäen murteita, niitä käytetään aika vähän; annoin mennä intuitiolla, hän luonnehti.
Kimolan kyläyhdistys on
ollut herkällä korvalla seuratessaan Kimolan sulkukanavahankkeen etenemistä.
. Ruoka oli hyvää, ja
melkein kaiken jaksoimme
syödä, vaikka annokset olivat
isot, hän hymyili.
Esiintymislavalla olikin tuttu laulaja, mm. Kouvolan
Kimolan kanavan vaiheita soivat kylät -yhdistyksestä tuttu Petri Ryynänen.
Sikajuhlat koki uudistuksen toimittuaan samalla sapluunalla lähes 30 vuotta. Nyt keltaiset liivit ovat
ainoastaan järjestyksenvalvojilla; siitä eivät luvanmyöntäjät antaneet periksi, vaikka
esitimme, että he voisivat
olla tavallisissa vaatteissa
ja nimikyltillä varustettuna,
josta olisi ilmennyt järjestyksenvalvojan tehtävä.
. Nyt sitä
huolta ei ole.
Porsas sai kehuja ruokailijoilta: mureaa, hyvää ja
helppoa syötävää.
Tanssilattialla viihdytti
orkesteri Väliaikainen, ja kukapas olikaan solistina. Seurapirtti taitaa olla
kanavasta sen verran etäällä,
että aivan suoranaisesti vaikutusta ei ehkä ole, mutta näkisin, että tapahtumissa kuten
Sikajuhlissa voisimme hyvin
kyyditä veneilijöitä Seurapirtille. Aiemmin täällä oli
valtavasti keltaliivistä porukkaa, ihan kuin olisi ollut suuremmankin luokan järjestyshäiriö. oli tuotu
lähelle porttia. ruutupaitoihin, palvipossu oli vaihtunut
mureaan varrasporsaaseen, makaronisalaatti raikkaisiin aineksiin ja ?keittiö. Myös kanavan kunto voisi parantua:
kun sulku avataan, sieltähän
tulee aika paljon vettä. Tuol la i nen yhden
mökkiläisen tekemä valitus
näin suuressa asiassa on ikävä, Ismo totesi.. Mika Torikka, Arja Valkeapää,
Anna-Marja Tuominen ja Teija Purho.
on seurannut erityisesti Esko
Markkanen:
. Ne ovat vielä
vaiheessa, mutta niin on kanavakin, Mesiäinen muistutti:
. Muutamat jaalalaiset
yrittäjät kyllä suunnittelevat
palveluja kanavan varteen.
. Se olisi hieno asia, ja
ihan ehdottomasti kyllä. Totta kai kyläyhdistys
haluaa, että talolle saadaan
lisää käyttöä, ja tulevaisuutta varten on suunnittelussa
keittiön käytännön toiminnan parantaminen sekä lämpöeristäminen. Katsellaan, ja fiiliksen
mukaan mennään. Kyllä sulkukanava
saisi toteutua. Myös sika on vaihtunut. päivänä 2016
Anne Vainiemi (oik.), Ismo Pesonen (vas.) sekä Tiia Rihu ja Tomi Vainiemi nauttivat
kyläjuhlan tunnelmasta. Erittäin hyvä. Muutoin me talkoolaiset olemme kaikki maalaishenkisissä vaatteissa, mm.
ruutupaidoissa, ja naisilla on
jopa itse ommeltuja vaatteita.
Näin kohotetaan kyläjuhlan
tuntua. Koivut tuovat ihan
juhannustunnelmaa. Jokohan
siellä orkesteri soittaa, seurue
kuulosteli.
Toisella puolella Seurapirttiä ilta-auringossa olostaan nauttivat Kuusankosken
Pilkanmaasta Sikajuhlille
saapuneet Anne Vainiemi ja
Ismo Pesonen sekä nuorempaa polvea edustavat Tomi
Vainiemi ja Tiia Rihu, jotka
olivat ensimmäistä kertaa Sikajuhlilla. Talkooväki oli pukeutunut maalaishenkisesti mm. Mesiäinen tuumii, että
väkeä olisi mahtunut enemmänkin, mutta juhlan ja siitä
saadun palautteen perusteella
hän toteaa olevansa tyytyväinen.
Pitkän tauon jälkeen Sikajuhlille olivat saapuneet
lähellä mökkeilevät Nelli ja
tyttärensä Minni Montonen
sekä isoisä Esko Markkanen.
. Uudistamisesta oli puhuttu jo pitkään, mutta viimevuotisen juhlan kävijämäärän notkahdus oli se
piste ii:n päälle, että uudistus
päätettiin tehdä, komeaan
koppalakkiin ja maalaismeininkiseen kostyymiin
sonnustautunut Kimolan kyläyhdistyksen puheenjohtaja
Antti Mesiäinen alusti:
. Anne ja Ismo ovat
käyneet Sikajuhlilla monet
kerrat, ja pitivät nyt uudesta
meiningistä.
. Nyt päätimme vain
lähteä. Olen käynyt täällä viimeksi lapsena, parikymmentä
vuotta on tainnut vierähtää,
Nelli Montonen kertoi.
. Meillä on myös nyt valokuituliittymä.
Seurapirtin parannussuunnitelmista Mesiäinen
nosti esiin vielä kovin pieneksi käyneen mutta tuiki
tärkeän ydinjoukon, jonka
työpanosta ilman ei suunnitelmia saataisi toteutukseen
asti.
Juhlaan myytiin nyt 430
lippua. Halusimme myös kohottaa kyläjuhlan tunnelmaa
asusteilla. Tällaiset kyläjuhlat ovat kivoja,
ja kyllä näistä pitää tykätä
ja näissä pitää käydä. Tässä
rennosti vietämme iltaa, tapaamme tuttuja ja varmaan
myöhemmin tanssahtelemmekin, Anne suunnitteli.
Kimolan sulkukanavan
vaiheita olivat hekin seuranneet.
. Vuosia sitä on viety eteenpäin,
mutta nyt tuli taas vähän takapakkia, Anne harmitteli.
. TÄNÄÄN
Torstaina heinäkuun 21. Nyt se
näyttää olevan aika huonossa
kunnossa.
Illanvietosta Seurapirtillä
ei ollut suuria suunnitelmia:
. Sulkukanavan toteutuminen olisi heidänkin mielestään hieno
juttu.
5
Minni ja Nelli Montonen ja Esko Markkanen olivat pitkästä aikaa Sikajuhlilla; Minnityttö toki vasta ensimmäistä kertaa. Ruoanvalmistuksen tuoksinassa mm. Päätimme nostaa sian
juhlan pääasiaksi; sikajuhlassa esiintyy artisti, eikä toisinpäin. Ehkä se virkistäisi kylän elämää. Porsaan vaihtaminen
on saanut kiitosta myös talkoolaisilta, sillä aiemminhan
se piti itse viipaloida. Ruoka maistui, ja sulkukanavakin kelpaisi.
Sika ja kyläjuhla pääosissa
Kimolan Seurapirtillä
Kolmeakymmentä vuotta hipova kesätapahtuma koki uudistuksen
RITVA LAUNESKOSKI
. Tarjoamme nyt varraspossua, mikä on periaatteessa
ylikypsää possua, ja lisukkeeksi paistettuja perunoita
sekä salaattia ja tomaattia.
Makaronisalaatti on ainakin
toistaiseksi saanut väistyä.
Myös ruoan tarjoilupaikkaa
vaihdettiin lähemmäs porttia.
Siitä grillin tuoksut leijailevat
hyvin nälkäisten neniin, Mesiäinen mainitsi.
Vieressä
Pekka Töpöhäntä ja Pulla.. päivänä 2016
Hannu Pukkila (oikealla) vei tutustumaan Venähmaan puolelle.
Koko perheen Verlapäivä kiinnosti
useita satoja kävijöitä
Lapsille suunnattu tarjonta erityisen mieluisaa
VOITTO RUOHONEN
Jaalan 4H:n kasvomaalauspisteelle oli jatkuvasti jonoa.
Maanantaina vietettiin koko
perheen Verla-päivää sen
kunniaksi, että tänä vuonna
tehdasmuseolla tulee täyteen
20 vuotta maailmanperintökohteena.
Päivään oli ladattu ohjelmaa jopa hengästymiseen
saakka. Yksi painopiste oli
kuitenkin lapsille suunnattu
toiminta, ja yleisön kommenteissa se koettiinkin erityisen
mieluisana asiana.
Miellyttävyyttä lisäsi se,
että sekä Tuubakimalaisen
kaksi konserttia että teatteriryhmä Ryhmäpaineen kaksi
Pekka Töpöhäntä ?teemaa
mukaillutta, erityisesti teh-
Anton Tervo ja Arja Stolt hoitelivat Jaalan kädentaitajien ja 4H:n yhteistä puotia.
Säde luki kaiteella istuvalle Maija Maitoparralle kirjoitetun rakkausrunon. 6
Liisa Raskinen antoi Pikku Kipon edustalla dreijausnäytöksiä.
Torstaina heinäkuun 21
Pihan kojuista löytyy
myös makkaraa ja lettuja
herkkusuille.
Lapset pääsivät kokeilemaan käsipahvin tekemistä Liisa Kronholmin opastuksella.
dasmuseolle sovitettua esitystä olivat vuorovaikutteisia:
lapset pääsivät osallistumaan
niihin, ja esimerkiksi Ryhmäpaineen ensimmäisessä
näytöksessä oli mukana ainakin 30-40 lasta.
Tuubakimalaisen konserttiosuuksiin kuului myös
lasten opastaminen vaskipuhaltimien maailmaan.
Yhtyeen tavoitteena on,
että konsertin jälkeen kuulijat tietävät, miten vaskipuhaltimesta lähtee ääni, ja lapset
pääsevät esityksen yhteydessä itse kokeilemaan äänen
tuottamista.
Lapsia muistettiin myös
kahdella Liisa Kronholmin
ohjaamalla käsipahvin tekokurssilla. Jussi Lemminkäinen
johdatti kolmasti vieraita historiapolulle, Kaisa Vainio
vei teemalla Annelin rooliopastukset vieraat 1930-luvun
tunnelmiin. Aikaisempien vuosien tapaan
markkina-aukio Huhdasjärven Kylätalon pihalla täyttyy paikallisista tuottajista ja
pienmyyjistä vihanneksineen
ja käsitöineen.
Viime vuoden markkinoilla ensiesiintymisensä
tehnyt kylän oma kansanmusiikkiyhtye Raakku nousee
jälleen lavalle, nyt jo huomattavasti kokeneempana
keikkailtuaan ahkerasti mm.
Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla.
Kylätalolla pisimpään
toiminut Kesäkahvila Kierivä kuu on avoinna vielä viimeistä viikonloppua tarjoillen kahvilatuotteita ja taidetta
sekä lounasta anniskeluoikeuksin. Se muistetaan, että
Verlan kohdalla kulki Ruotsin ja Venäjän raja, mutta harvempi tulee ajatelleeksi, että
tässä kulki toisen maailmansodan loppumiseen saakka
myös Viipurin ja Uudenmaan
läänien raja, aina siihen asti,
kunnes Kymen lääni 1945 perustettiin, ja silloin Elimäki,
Jaala ja Iitti siirrettiin siihen,
Pukkila mainitsi.
Tuubakimalainen viihdytti yleisöä kahdella konsertilla, joissa myös kuulijat pääsivät osallistumaan.
Lapsille ehkä jo tuttu
Peikkometsä kierrättää uusin
tarinoin perheen pienimpiä
Kylätalon rehevässä maas-
tossa, ja kaikenikäiset pääsevät kokeilemaan voimiaan
ja taitojaan pihapeleissä,
halutessaan myös kilpailumielessä. Järjestelyissä hynttyyt yhteen ovat
lyöneet Huhdasjärven Kyläosuuskunta, Hartolan Pienviljelijäyhdistys ja Siikavan
Kyläyhdistys.
https://www.facebook.com/
huhdasjarvenkylaosuuskunta/
Alttarivalokuvan
kuvaajasta lisää tietoa
Asialla ilmeisesti valokuvausliike
Maanantain 18.7. Torstaina heinäkuun 21. Aika mukavasti väkeä
on ollut liikkeellä, kertoivat
Anton Tervo ja Arja Stolt,
jotka hoitivat Jaalan Kädentaitajien ja 4H-yhdistyksen
yhteistä puotia.
ulkotiloissa lisäksi tuohisormusten ja huplinarun tekemistä.
Muissa työnäytöksissä
esiteltiin muun muassa lasihelmien tekoa ja dreijausta.
. Kouvolan
yksi aktiivisimmista kylistä
toivottaa kaikki tervetulleiksi
katsomaan elävää maaseutua.
Ilta jatkuu seutukunnan
kolmen kylän yhteistyönä
järjestämillä tansseilla, kun
kello 19 Hartolan näyttävällä tanssilavalla pyörähtää
käyntiin tanssit Ari Klemin
tahdittamana. Yleisöpäiviin perinteisesti kuuluva koskinäytös
pidettiin iltapäivällä, ja vielä
iltaviideltä alkoi viimeinen
tilaisuus, Lassi Kujalan pitämä Verlan kolmas luontoilta,
jonka aiheena oli metsäluonto Verlasta Repovedelle.
Järjestetyistä opastuskierroksista ehkä kiintoisin
oli Hannu Pukkilan johdolla tehty Venähmaan kierros
eli matka tutustumaan Valkealan puolen asutukseen
ja historiaan, ja samalla oli
tilaisuus pistäytyä seuratalolla katsomassa Marja-Liisa
Sippolan ja Pirjo Karhulan
keramiikkanäyttelyä.
. kello
12?15 kesäiset markkinat
ja samalla koko kylän juhlat nyt kolmatta kertaa. Iitinseudussa julkaistiin vanha valokuva, jossa Iitin kirkon vanha
ja nykyinen alttaritaulu ovat
samassa kuvassa. Hänen mukaansa ei liene mitään syytä olettaa, että
kanttori olisi ollut kuvaajana;
hänen näkemyksensä mukaan
valokuvan on todennäköisesti
ottanut Valokuvaliike Siukonen Lahdesta, kuten kuvaan
oli kirjoitettu. päivänä 2016
7
Huhdasjärven
kylä juhlii
markkinahumussa
Huhdasjärven kylällä Jaalassa järjestetään 30.7. Kesä on kaiken kaikkiaan ollut ihan kohtuullinen,
kun ottaa huomioon, että säät
ovat olleet perin epävakaiset,
kommentoi Eija Jälkö Verlan kesää makasiiniravintolan näkökulmasta.
Sen ohella yrittäjät olivat
päivän ajaksi panneet pystyyn pop up ?tyyliin lisäksi
ravintolateltan ulkopöytineen, ja siellä Aimo Jälkö
tarjoili kävijöille paistettuja
muikkuja ja muurinpohjalettuja.
Kädentaitajien tuotteet
olivat puhtaasti jaalalaista
tavaraa, 4H-yhdistyksen puolella oli tuotteita myös muualta.
Kädentaitajat esittelivät
Koko perheen Verla-päivän tapahtumat alkoivat jo
aamukymmeneltä lastenkierroksella. Ves?kansan
lavatanssit jatkuvat yöhön
saakka, ja lapsille on oma
disco klo 22:een saakka.
Alueelta saa ruokaa ja juomaa B-oikeuksin. Kuvan ottajaksi kuvan haltija oli arvellut
aikalaiskanttoria Yrjö Siukosta. Pihalta ja sisältä
löytyy paljon mielenkiintoista katseltavaa, ja Kylätalon
viereinen museokangas on
avoinna maalaustalkoidenkin merkeissä. Toimitukseemme otti
asian tiimoilta yhteyttä eräs
Iitinseudun lukija, jolla on
sama kuva omassa albumis-
saan. Pirkko Koskisen puutarhaopastus puolestaan valotti tehdasmuseoalueen puistoympäristöä.
Lisäksi museokierrokset
järjestettiin erikseen lapsille,
ja ulkomaisia vieraita ajatellen oli ohjelmassa kolme
englannin- ja yksi venäjänkielinen kierros.
. ja Selänpään VPK
tarjosi niin ikään lapsille mukavaa puuhastelua.
Opastetut, maksuttomat
kierrokset museolla ja museoalueella kiinnostivat niin
ikään. Valokuvaliike
Siukonen Lahdesta toimi pitkään, ja sen lakkaamispäivä
oli vasta 31.7.1981.
8
Torstaina heinäkuun 21. Iittiläisille tuttu viime
vuoden pronssimitalisti Ans-
si Niininen joutui antamaan
periksi jo välierävaiheessa,
kun voiton vei kisaan kutsuttu Seinäjoen tangomarkkinoillakin kisaillut Mika
Lappalainen. 040 550 0257
Palo- ja pelastuslaitos
Kymenlaakson pelastuslaitos
................................................(05) 23 161
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Päijät-Hämeen sosiaali- ja
terveydenhuollon kuntayhtymä
................................................(03) 81 911
Ympäristöpalvelut
Kouvolan kaupunki................02061 511
Maataloustoimisto, Iitti
Vanha kunnantalo.
Avoinna ma-pe klo 9?15....044 781 3711
Lapissa
jälleen
kirppispäivät
Xenia Lake Kyvyt Esiin finaalin kolmas
HOOBEE
St Michel-viikonlopun suurimmat setelit matkasivat
Ranskaan. lähetyssihteeri
Anne Heikkilä................... 02061 59600
www.iitti.fi
Yhteispalvelupiste avoinna ma klo 8.00?17.00, ti?pe klo 8.00?15.00
P. 050 387 1649
Un Mec d?Heripre
vei St Michelin. 050 387 1653
Seurakuntamestari
Tiina Klemola....................050 387 1646
Lastenohjaajat.....................050 387 1652
Perhekerho ja pyhäkoulu.......................
..............................................044 766 5375
Emäntä-siivooja
Tanja Nieminen..................050 387 1650
IITIN KUNTA
VAIHDE puh. te-palvelut.fi/kaakkois-suomi
Verotoimisto
Kauppamiehenkatu 4,
45100 Kouvola
(Verohallinnon yhteinen vaihde)
...............................................0206 12000
Päiväkoti Metsämyyrä...040 483 3710
Päiväkoti Peltohiiri.........040 483 3733
Päivähoidon ohjaaja...... Loppumetreillä tamma
päästeli ihan parastaan ja
edelle jäivät vain tämän divisioonan parhaat Pine Crown
Girl ja Thunder McQueen.
Tallialueella omistaja piti
huolen tamman ruokinnasta
ja valmentaja Reijo Juhola, kilpailuhenkinen kun on,
harmitteli vieläkin odotusta
paremmasta menestyksestä.
Salon tallista mukana oli
Minmind, joka peruutti startista porukan hännille eikä
noussut kovassa lopetuksessa
viimeistä rahasijaa (6) paremmaksi.
Mikkelissä laulettiin myös
ravikaraoken SM-finaali,
jossa tason nousulla ei ole
rajoja. Sieltä Marko
Heikari löysi kiriväylät, ensin toiselle ja kohta kolmannelle. 040 548 2693
Eläinlääkärin vast.otto klo 8?9.30
...........................................02061 57902
Kansalaisopisto.............040 554 6502
Kausalan urheilukenttä..040 483 3792
Kuntosali.........................0400 650 293
Kuntosalin aukioloajat:
ma?pe 7?22, la 9?18, su 9?19
Kirjasto
Kausansaarentie 3...........040 483 3800
Kirjaston aukiolot:
ma?to lainausosastot klo 10?19,
pe klo 10?16, lehtisali klo 8?19
lauantaisin lainausosastot klo 10?14,
lehtisali klo 8?14
aattoina lainausosastot klo 10?15,
lehtisali klo 8?15
kesälaunataisin (1.5.?1.9.) kirjasto on
suljettu
Kirjastoauto....................040 523 2543
Kaakkois-Suomen työja elinkeinotoimisto
Asioi verkossa: te-palvelut.fi
Asioi puhelimitse:
henkilöasiakkaat...................0295 042 002
ja työnantaja- ja yritysasiakkaat
................................................0295 042 001
Asioi toimipaikoissa:
ks. Mikkelin
maalisuoralle tultiin kolme
rinnan, Hullumies, Marat ja
Suivikas, jonka takaa Tuomas Pakkanen iski Camrilla jo neljännelle. Vitter jäi suosiolla latautumaan kuninkuusraveihin ja Jokivarren Kunkku
jäi pois veriarvo-ongelmien
takia. 02061 59618
Vaihde avoinna ma?pe klo 8?15
P. (05) 829 3323
avoinna ma?pe 9?12
khvirasto.iitti@evl.fi
www.iitinseurakunta.fi
Taloustoimisto..................(05) 829 3325 Diakoniaviranhaltijat
Sirpa Pusila....................... Nämä eivät kuitenkaan
murentaneet lähtöä, jossa
vaiheita riitti alusta loppuun.
Hullumies haki keulat Nopsan Vauhdilta, mutta ei saanut rauhoittaa, kun Marat
kiersi vaateliaana rinnalle
ja ensimmäiset 500 metriä
mentiin lämminverivauhtia
14,5.
Toisella puolik kaalla
vedettiin henkeä ja 24-vauhdissa kärkipari oli ajettu Suivikkaan komennossa kiinni.
Viimeisen viisisatasen käynnistyessä Terho Rautiainen
käänsi Suivikkaan kirikaistalle ja Camrin liimautuessa selkään vauhti kärjessä
kiihtyi uudelleen. Hirvikokous välittömästi
kesäkokouksen jälkeen.
Johtokunta
IITIN KUNTA TIEDOTTAA
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
Esko Käki..........................0400 753 908
Puheenjohtaja, VAPEPA-kouluttaja,
ensiapupäivystykset
Kouvola ja Iitti p. Jokisen finaaliesitys
Eeva irrotti kirjoittajan kannat myös parketin pinnasta
parhaimmilleen.
Lapin tilalla Kymentakana
pidetään vuosien myötä tutuiksi tulleet kirpputoripäivät
kolmena peräkkäisenä lauantaina alkaen tulevasta lauantaista.
Kirpputori avataan klo
12, ja tulevassa avajaistapahtumassa on mukana myös
Kausalan Yritys, joka järjestää päivän ratoksi tikanheittokisoja klo 13-15. Sarjoja on
kaikille.
Kir pputorin emännän
Raija Arolan mukaan tavaraa on joka lähtöön, ja talon
puolesta kirppisvieraille tarjotaan kahviakin.
KANANOJAN
YKSITYISTIEN
tiekunnan vuosikokous pidetään su 7.8.2016 klo
19.00 Kausalan ABC:n kokoustilassa. Voittaja, ruotsalaistaituri Örjan Kihlströmin ohjastama Un Mec
d?Heripre otti omansa johtavan rinnalta ennen tulisesti
kirinyttä ja ranskalaisten
kaksoisvoiton varmistanutta
Univers de Pania. Parhaaksi
suomalaiseksi nousi hyvän
säästöjuoksun Mika Forssilta saanut Surprise Lord, jonka hankkimat 14.000 euroa
olivat ensimmäiset Suomeen
jäävät eurot vuoden kaikista neljästä kutsukilpailusta,
jotka ovat Seinäjoki Race,
Finlandia-ajo, Kymi GP ja
nyt St Michel.
Suomen suurmestaruusajossa oli dramatiikkaa
ilmoitushetkestä maalipaalulle. Suivikas
sai kärjestä otteen 100 jäljellä, mutta sortui paineen alla
15.000 euron maalilaukkaan.
Camrin voittoaika oli 20,9,
josta sitkeät Marat ja Hullumies jäivät kymmenyksen.
Eugen Pylvänäisen Muistoajossa riitti myös näkemistä, mutta useimpien silmäparit pysähtyivät seuraamaan
piikin hakeneen ja muilta
karkuun juosseen nelivuotiaan Elian Wepin askeltamista.
Iittiläisesityksistä Mikkelissä sykähdytti Tuija Pesosen omistama Xenia Lake.
Tamma sai paikan neljännestä sisältä, missä oli tiiviissä
pussissa viimeiseen kaarteeseen saakka. 0600 15333 (1,71 ?/min)
ark. Pronssia lauloi
Kausalan Helluntairaveissa
2011 vieraillut ja Iitinseudussa henkilökuvan esitellyt
ravien äänityöläinen Juha
Jokinen. 02061 59600
sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@iitti.fi
Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala
Vanha kunnantalo, Rautatienkatu 22, 47400 Kausala
Toimistot avoinna klo 9.00-15.00
Iitin kunnan virallinen sähköpostiosoite: kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi
henkilöille: etunimi.sukunimi@iitti.fi
Iitin Vuokratalot Oy.....040 483 3765
......................................... 050 387 1645
avoinna ma?pe 9?13
Johanna Remes................ Kokouksessa
vahvistetaan vuoden 2015
tilinpäätös sekä talousarvio,
yksikköhinta ja maksuunpanoluettelo vuodelle 2016.
Maksuunpanoluettelo
on
nähtävänä 14 päivän ajan
ennen kokousta Kananojan
kartanossa.
Toimitsijamies
Vuolenkosken
Metsästysseura ry:n
sääntömääräinen
kesäkokous Tupasarolla pe
5.8.2016 kello 18.00 alkaen. 16?08, pe 16?ma 08 ja juhlapyhinä
Sauli Peltola....................0400 151 889
Varapuheenjohtaja, SPR kotimaan-apu,
SPR sosiaalitoiminta, VAPEPA-yhdyshenkilö
Anneli Käki......................0400 704 370
Sihteeri, ensiapukoulutukset
MUUMIPEIKKO
Kappalainen
Mirva Lehtinen..................050 387 1642
Seurakuntapastori
Henna Huppunen..............050 387 1654
Kanttori
Leila Räsänen ...................050 387 1643
Talouspäällikkö
Iiris Mäenpää ...................050 387 1644
Nuorisotyönohjaajat
Jukka Kaunisto.................050 387 1647
Tuula Lehtoranta............. 050 387 1648
Kirkkoherra
Jyrki Nordlund ..................050 387 1640 Puhelinpäivystys pe klo 10?12
Vs. päivänä 2016
IITIN SEURAKUNTA
Kirkkoherranvirasto
Eerolantie 1, 47400 Kausala
puh
Aikuisten ja
junnujen pesisilta Saharassa
ke klo 18.00 . Lenkki on
suunnilleen 80 kilometriä. Soita Maija-Stinalle puh.
0400 511 373. Antoisaa kesäretkeä!
. Torstaina heinäkuun 21. Lippuja
rajoitettu määrä. Kts. klo 11.
Kaikki
entiset
koululaiset joukolla
mukaan
Sääskjärven koulutapaamiseen
6.8. Hei kaikki Iitin Karjalaseuran
jäsenet! Lähdetään
Kontlammen majalle taas kesäpäivän viettoon to 4.8. Muista ottaa mukaan
passi tai EU:n myöntämä henkilökortti, uimapuku ja sisätossut. Lajeja ovat mm. Lähtö on torilta kello 9. 040
827 3763. Huom! säävaraus/sisäpelitossut. Arvontaa. alkaen klo 12.00. futiskoulu jatkuu kentällä ma ja ke
klo 12.00. Jäsenille erikoishinta ?
varaa heti!
Iitin Karjalaseura. Ke 27.7.
viestikapula jatkaa matkaansa
Kouvolan Ladun mukana, joten
pyöräviesti Kausalasta Kouvolaan 50 km kierrokselle kapulaa
toimittamaan lähtee kello 16.
Iitin Kirkonkylän?Radansuun
kyläyhdistyksen
kahvilaviikonloppu
22.?24.7.
Myyjät ja leipojat joukolla mukaan. Valvojat: Jukka
Nordman, Pertti Saksinen, Miika Hellsten.
Imastun Kummit
ry. Sitovat ilmot
ja tilaukset sihteeriltä 040 581
1670. Kausalan
torilla. Juurakontie 117. Martta-sauna lämpiää
Martan päivänä tiistaina 26.7.
Maja sekä saunat varattuna
koko päiväksi! Jäsenet perheineen kaikki mukaan!
LYÖTTILÄN MARTAT viettävät Martan päivää ti 26.7.
klo 18 Metsäkedoilla os. mennessä: pia.pk@luukku.com, tai puh. Sauna lämmin ja
tarjoilua on. Ilmoita tulostasi to 21.7.
mennessä Pirkolle puh. Olen alustavasti tilannut
ti 2.8. Jos on tarpeeksi
lähtijöitä, tilaan kuljetuksen.
Iitin Soutajat järjestävät kaikille
avoimet
kuntosoudut keskiviikkoisin klo 18.30
Kirkonkylän vanhan pappilan
rannassa. Kaikki mukaan!
Konttilan Kerhon mölkkymestaruuskilpailut
heitetään ti 26.7.
alkaen klo 18.00
Mirjami ja Kyösti
Tuomalassa. Teatterilaiset laulavat ja laulattavat,
säestyksestä vastaa orkesteri
Iloiset Pojat. Lisätietoja 040 562 6570 Ulla Matikka.
Kesäretki
Saarenmaalle 1.?4.8.
Linja-auto lähtee
ma 1.8. Mukaan
mahtuu vielä. Hyviä
vihjeitä syyskuussa pidettävää
Pilistveren leiriä varten otetaan
vastaan ja keskustelemme käytännön järjestelyistä. tarkemmin www.
iitinsoutajat.iitinlatu.com.
Ohjatut harjoitusvuorot
Radansuun kentällä,
Uimarinkatu
2, tiistaisin klo
18.00. 040 562 1914.
Pohjois-Iitin my.
Kesän toimintaa:
hirviharjoitukset
Vuolenkoskella:
tiistai 9.8. Lajit: pienoishirvi ja iso hirvi. Kausalan
linja-autoasemalta
klo 5.00, Taasialla
klo 5.20. http://www.
iitinjousiampujat.fi/ Iitin Jousiampujat - Facebook.
KOUVOLAN AINOA KOTIMAINEN LÄÄKÄRIKESKUS
lääkärit, magneettikuvaus, röntgen, maha-suolikanavan tähystykset,
naprapatia, fysioterapia, astma- ja diabeteshoitaja, työterveyshuolto
OSTEOPOROOSIN MITTAUSMENETELMÄ
VARAA AIKA: 010 397 1010 tai
www.laakarikeskus.net
Puhelun hinta 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/ja matkapuhelimista + 17,04 snt/min
www.iitinseutulehti.fi
Julkaisija: Iitin Lehti Oy
ISSN 0357-9107
Sitoutumaton
Sanomalehtien Liiton jäsen
Y-tunnus 0158721-0
Postiosoite:
PL 37, 47401 Kausala
Kauppakatu 6, Kausala
Internet-osoitteemme:
www.iitinseutulehti.fi
Avoinna
Ma?Ti 8.30?16
Ke?To 8.30?15.30
Pe 8.30?15
Ilmestymispäivät:
Maanantai ja torstai
Päätoimittaja
Voitto Ruohonen
0400 727 234
voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi
Toimittaja
Ritva Launeskoski
0400 723 727
ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi
Ilmoitusten
jättöajat:
Toimittaja
Lumimarja Tirronen
0400 728 113
lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Konttoripäällikkö
Satu Santala
(05) 326 0355, 0400 857 577
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja laskutus
Mainonnan suunnittelija
Eeva Sihvola
0400 857 577, (05) 326 0355,
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset
ja graafinen suunnittelu
9
Seurapalsta ja
pikkuilmoitukset:
Maanantain lehteen:
perjantaina klo 10.00
Torstain lehteen:
keskiviikkona klo 10.00
Vedosilmoitukset:
ilmoitukset@iitinseutulehti.fi
Maanantain lehteen:
torstaina klo 15.00
Torstain lehteen:
tiistaina klo 15.00
Huomautukset jakeluhäiriöistä
Kausalan taajamassa varhaisjakelualueella soita Esa Jakeluiden päivystysnumeroon 03 757 5285
Jaalan kirkonkylässä Jakelupäivystykseen 05 2800 4650
Numerot päivystävät klo 6.30-10
Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu
Osoitemuutokset ja
tilausasiat:
asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi
(05) 326 0355,
0400 857 577. Yhteistä tapaamista varten toivotaan
mukaan vanhoja valokuvia.
Ilmoittautumiset
pyydetään
31.7. kello
17.00-20.00. Kesäretki ilmoittautuneille lauantaina 23.7.
Lähtö Matkahuollosta klo 9.00
ja paluu noin klo 16 takaisin
Kausalaan.
SAMPOLAN MARTTOJEN
kesätapaaminen Veteraanimajalla. 0400 726 206.
Sääskjärven puukoululla loppukesästä/alkusyksystä
on
aloittamassa flamencoryhmä.
Ohjaajana toimii Sinikka Vainio. Tavaraa sinne otetaan vastaan.
Ns Liekin kesäkahvilavuoro lähestyy! Vuoromme 5.?7.8. Meillä on myös
kirpputori. Ryhmän
toteutumiseksi tarvitaan ennakkoilmoittautumisia 7.8. RHY:n järjestelyvuoro,
muistakaa!
VPK Jokuen osaston
järjestämät yleisurheilukilpailut Jokuen kentällä (Jokuentie
196) sunnuntaina 24.7. klo 18.30 alkaen. Pe
12.8. Kahvitellaan puutarhassa ja nautitaan yhdessäolosta. Leenalle
0400 551 247. Klo 13 on
Keijo Ala-Tommola lupautunut antamaan katsauksen koulun vaiheisiin ja Mikko Pesälä
jatkaa koulumuistoilla, joista
muutkin voivat kertoa. tehdään pyöräretki Verlaan, kun käydään hakemassa sieltä latualueen kesäpäivien viestikapula. juoksu,
pituus, saapas, kuula ja tikka.
Sarjoja on kaiken ikäisille urheilijoille.
KYSYTTY MATKAA Honkalinnan kesäteatteriin Miekkiöön. päivänä 2016
Vu o l e n k o s k e n
metsästysseuran
harjoitusammunnat
Tupasarolla
maanantaina 25.7. klo 13.30
os, Luokkitie
28, Kausala. Ryhmän toteutumiseksi
tarvitaan ennakkoilmoittautumisia 7.8. Tulkaa mukaan
laulamaan.
KAUSALAN
SEUDUN
MARTAT. Katsomot katettu, penkkirivit uusittu,
tuolit kiinteät. Tarjolla
sauna ja virkistävä Kymijoki.
Tarjoilu pelaa entiseen tapaan
nyyttikestien merkeissä. Liisalle p. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: tanja@voimakylat.fi ja
040 197 7002.
Lentopallo; E-Dja C-tyttöjen kesäharjoitukset
kentällä ti ja pe
klo 15.00?16.30.
F-tytöt pe klo
16.30?17.30. kello
13. klo 18?20,
tiistai 20.9. Marja-Terttu
Iitin
TK:n
Eläkeläiset.
Tavataan ke
27.7. Ota mukaan iloinen mieli ja uimapuku,
saunotaan, uidaan ja nautitaan
hyvät kahvit sekä makkarat.
Tänään to 21.7.
pyöräilykohteena
on
Järvenmäenlampi Kuuksossa.
Retkellä on pituutta
noin 35 kilometriä.
Lähtö on Kausalan torilta kello
18. mennessä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: tanja@
voimakylat.fi ja 040-1977002.
Sääskjärven
puukoululla
loppukesästä/
alkusyksystä
on aloittamassa flamencoryhmä.
Ohjaajana toimii
Sinikka Vainio. Kokoontuminen
pukukopeilla. klo 12?16.
Tapahtuma alkaa klo 12 entisellä puukoululla, jolloin on
mahdollisuus
maksulliseen
keittolounaaseen. futiskoulu jatkuu ti ja to
klo 11.00 sekä -06, -05 ja -04
synt. Ma 25.7. Saavuttehan kimppakyydein! Tulossa elokuussa:
Lyöttilän kyläkierros osa II la
6.8. Säävarauksella. klo 12.30
torilta kimppakyydein. klo 12.00. ?Haluatko taiteilijaksi?
-näytökseen paikkoja. Yleisurheilumaaotteluun Suomi?Ruotsi
Tampereella su 4.9. kaikki mukaan.
Futiskoulut; alle kouluikäisten, -09, -10 ja -11 synt. Anna
tukesi
seuralle
työntekijänä
tai
leipojana, molempia tarvitaan.
Ilm. Ma 1.8.
vietämme kesäpäivää Veteraanimajalla kello 12?17. Ikäryhmät -08 ja -07
synt. Ilm. mennessä. klo 17?19.
KESKI-IITIN MAAMIESSEURA/RIISTAJAOSTO.
Harjoitusammunnat Pakinkankaalla su 24.7., su 7.8., su 14.8.
ja su 4.9. klo 18?
20,
keskiviikko
31.8. Kaikki
joukolla mukaan!
Anjalankosken Teatteri järjestää taas kesäisen yhteislaulutilaisuuden Kausalan torilla
ti 2.8. Tulevaa toimintaa: Myynti ja kirpputoripöytämme
la 23.7
..
Polttooljya
..
Metallityot
..
Hautakivia
.. ..ja
..
lattianpaallystystyot
MARKKU VARPENIUS Ky
p. (05) 326 0143, 0400 553 417
..
Mainostekstiileja
.... 0400 746 273
.. ..
Rakennuspeltitoita
Partureita ja
kampaamoja
..
Siivousliikkeita
..
..
Silmalasiliikkeita
Autokorjaamoja
ja - huoltoja
Kuljetuksia
.. 040 837 7764
Autotarvikkeita
..
Rakennusliikkeita
ma 10-18
ti 11-16
ke 10-18
KAUSALAN
SÄHKÖTYÖ KY
A-ryhmän sähköurakointi.
Suunnittelu - Asennus - Myynti
p. 10
ATK-palveluja
Torstaina heinäkuun 21. ..
Metsatyot
..
Siivousliikkeita
Hierojia
..
Kiinteistohuoltoa
Nuohous
Puutavaraa. .... ..
..
Sahkoliikkeita
..
Jatehuoltoa
Kukkakauppoja
Kausalan jäteasema
Sahatie 17 A
p. 3636118, 040-7523932
Pitopalveluja
Maalaus.. 0500 653 145/Timo Virtanen
Simolantie 90, 47440 Sääskjärvi
SÄHKÖPALVELU
M. ..
..
Elainlaakareita
Fysioterapeutteja
Lasitukset
Kauneushoitoloita
Maalausta ja
tapetointia
Taksiautoja
MATTI NIEMI
Puh. KUOKKANEN
47710 Jaala, p. ..
..
Hammaslaakareita
.. päivänä 2016
Hierojia
..
Kiinteistohuoltoa
Nuohous
.
Torstaina heinäkuun 21. ..
Vesi- ja lampo..
johtoliikkeita
Torstai 21.7.
TV 1
04.00 Uutisikkuna
06.25 Helil kyläs
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Toisenlaiset frendit
10.00 Benidorm
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.08 Yle Uutiset Lappi
12.15 Ruotsalaisia salaisuuksia
12.30 Tiettömän taipaleen takana
13.10 Vaivaisukon morsian (12)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 A-studio
16.20 Kulutustavaratarkastajat
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Benidorm
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.20 Päivän kasvo
18.30 Toisenlaiset frendit
19.00 Kriminalisti (12)
20.00 Puutarhaunelmia
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 Outlander - Matkantekijä (16)
22.05 8 myyttiä työstä
23.05 Yle Uutiset
23.10 Dicte (16)
00.40 - 04.00 Uutisikkuna
Tilitoimistoja
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 21.7.
06.52 Lilli ja kukkaisystävät (S)
07.02 Puutarhan tonttu
07.10 Paula (S)
07.17 Lauran tähti (S)
07.32 Humps (S)
07.40 Lauri kilpa-auto (S)
07.50 Hommat hoituu
07.55 Anniina Ballerina (S)
08.23 Galaxi
08.24 Viidakkokirja (7)
08.35 Kesäleiri (7)
08.50 - 08.55 Erätulilla - kalavesillä
09.00 - 09.40 Black Box (12)
09.50 Yle FOLK: Burma-päiväkirja
09.54 Yle FOLK: Burma-päiväkirja
10.00 Afrikan kansallispuistojen eläimiä
10.30 Kioski: Marjan vallassa
11.00 Summeri (7)
12.00 Luontoretkellä
12.30 Tanskalainen maajussi
13.00 Ikuiset arvet
13.30 Matkakassi
14.00 Martina ja minä
15.00 Uusi päivä (S)
15.27 - 15.55 Uusi päivä (S)
16.00 Summeri (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Black Box (12)
18.45 Vauhtimimmit
19.00 - 19.52 The Musketeers (12)
20.00 Uusi päivä (S)
20.27 Uusi päivä (S)
21.00 Kummeli V
21.25 Kimmo (7)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.00 - 22.47 Nuoret amerikkalaiset
23.00 Hunted (16)
23.50 VICE: The Real Wolf Of Wall Street
00.07 VICE: Mexican Oil and Drug Cartels
00.28 VICE: Kings of Cannabis (12)
00.55 - 04.00 Uutisikkuna
..
Tuote-esittelyja
MTV3
Vaatekorjaamoja
..
Varikauppoja
Perjantai 22.7.
TV 1
04.00 Uutisikkuna
06.25 Niko Kivelä ja nurkkakunnat
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Toisenlaiset frendit
10.00 Benidorm
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.08 Yle Uutiset Lappi
12.15 Tohtori Kiminkinen
12.45 Tiettömän taipaleen takana
13.25 Orpopojan valssi (S)
14.35 Vaeltajan matkapäiväkirja
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.55 Avara luonto
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Benidorm
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.20 Päivän kasvo
18.30 Toisenlaiset frendit
19.00 Samassa veneessä (12)
20.00 Kulutustavaratarkastajat
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 Dicte (16)
22.40 Yle Uutiset
22.45 Outlander - Matkantekijä (16)
23.45 Valaistunut (16)
00.15 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.7.
06.52 Kim ja Kai (S)
07.00 Lintumiehet
07.07 Kati ja Töppö (S)
07.18 Unohdettujen purkkien kansa (S)
07.25 Metkat Mesiläiset (S)
07.33 I-hah-haa
07.38 Petrin tiikeritarinat (S)
07.49 Kaapo (S)
08.16 Galaxi
08.17 Late Lammas (S)
08.24 Villit futarit (7)
08.50 Erätulilla - kalavesillä
09.00 - 09.41 Black Box (12)
09.50 Yle FOLK: Burma-päiväkirja
10.00 Matkakassi
10.30 Kioski: Mamu-Suomi-mamu
11.00 Summeri (7)
12.00 - 12.50 Villi kortti
13.00 - 13.50 Satuhäät
14.00 - 14.21 Kummeli V
14.30 Luontoretkellä
15.00 Uusi päivä (S)
15.27 Uusi päivä (S)
16.00 Summeri (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Kummeli (7)
18.30 Yleisurheilua: Kalevan Kisat
21.00 SuomiLOVE
22.00 Yle Uutiset
22.05 Urheiluruutu
22.10 Kolmistaan (16)
23.45 Hunted (16)
00.45 - 03.08 Yle FOLK
00.45 Yle FOLK
01.32 Yle FOLK
02.20 Yle FOLK
03.10 - 04.00 Uutisikkuna
06.35 Aamusää
07.05 Terve aamu
07.30 Huomenta Suomi
08.30 Studio55.fi
08.55 Uutispäivä
09.00 Viking Loton ja Jokerin tulokset
09.05 Kauniit ja rohkeat (7)
09.35 Emmerdale (7)
10.05 Haaveiden talo hartiapankilla
11.00 Lääkärit
12.00 Ostoskanava Tvins.com
13.30 Grand Designs - unelma-asunnot
14.30 Pomo piilossa UK
15.30 Millerit (S)
16.00 Suomen ihanimmat häät
16.55 Esittelyssä Ex-Onnelliset
17.00 Kauniit ja rohkeat (7)
17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset
17.30 Salatut elämät (S)
17.55 Salatut elämät (S)
18.25 Salatut elämät (7)
18.50 Kautta aikojen komeimmat
asuntomessutalot
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 Päivän sää
19.25 MTV Sport Uutiset
19.30 Emmerdale (S)
20.05 Löytäjät
20.30 Finnjävel - ravintola helvetistä
21.00 Tuubi
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 MTV Sport: Formulasirkus
23.05 Rikoksista pahin (12)
00.05 Backstrom (12)
01.05 Last Man on Earth (S)
01.35 - 05.30 Miljoonapotti
MTV3
Nelonen
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
06.00 Bumba (S)
06.05 Bubble Guppies (S)
06.30 Transformers Rescue Bots (7)
06.50 Lazy Town (S)
07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa
07.40 Lego Elves (7)
08.05 Angry Birds Toons (S)
08.10 Star Wars Rebels (7)
08.30 Lego Legends of Chima (7)
08.55 Vaaleanpunainen pantteri (S)
09.00 Vaaleanpunainen pantteri (7)
09.10 Ostosruutu - VitaPrism
09.40 Ostosruutu
10.10 Koru-TV
11.10 LIVE: Tiedä ja Voita
13.45 Eläinsairaala (S)
14.15 Eläinsairaala (S)
14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!
15.45 Neljän tähden illallinen
16.15 Onnenarpa
16.20 Matkaoppaat
16.50 Leijonan luola USA
17.50 Suomen huutokauppakeisari
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Ummikot ulkomailla
20.00 Grillit huurussa (S)
20.58 Keno
21.00 007 - Elä ja anna toisten kuolla
23.25 Local Heroes - Fine and Dandy
23.30 Paratiisihotelli Ruotsi (S)
00.30 Suomen Tulli
01.30 Leijonan luola USA
02.30 Ummikot ulkomailla
03.25 Blue Bloods (12)
04.25 - 05.00 Ennustaja-TV
06.35 Aamusää
07.05 Minun kirjahyllyni
07.30 Huomenta Suomi
08.30 Studio55.fi
08.55 Uutispäivä
09.00 Kauniit ja rohkeat (7)
09.30 Emmerdale (S)
10.00 Haaveiden talo hartiapankilla
11.00 Lääkärit
12.00 Ostoskanava Tvins.com
13.30 Diili
14.30 Tervetuloa Ruotsiin! (7)
15.00 Mike & Molly (S)
15.30 Millerit (S)
16.00 Kädettömät kokit
17.00 Kauniit ja rohkeat (7)
17.25 Salatut elämät (7)
17.55 Salatut elämät (7)
18.25 Salatut elämät (7)
18.50 Kautta aikojen komeimmat
asuntomessutalot
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 Päivän sää
19.25 MTV Sport Uutiset
19.30 Emmerdale (S)
20.05 Uuno Epsanjassa (S)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 MTV Sport: F1 Extra
22.45 Kunnes toisin todistetaan (12)
01.10 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni
01.15 Kadonnut (12)
02.30 - 05.55 Miljoonapotti
05.00 Ennustaja-TV
06.00 Bumba (S)
06.05 Pound Puppies (S)
06.30 Transformers Rescue Bots (7)
06.50 Lazy Town (S)
07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa
07.40 Lego Elves (7)
08.05 Angry Birds Toons (S)
08.10 Star Wars Rebels (7)
08.30 Lego Legends of Chima (7)
08.55 Vaaleanpunainen pantteri
09.10 Ostosruutu - VitaPrism
09.40 Ostosruutu
10.10 Koru-TV
11.10 LIVE: Tiedä ja Voita
13.45 Eläinsairaala (S)
14.45 Haapasalo goes lomalle
15.45 Onnenarpa
15.50 Haapasalo goes lomalle
16.50 Matkaoppaat
17.20 Matkaoppaat
17.50 Matkaoppaat
18.20 Matkaoppaat
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 Hauskat kotivideot
20.58 Keno
21.00 Elokuva: The Maiden Heist (12)
22.50 Elokuva: Avaruussiirtokunta Uusi
Amerikka (12)
00.40 Elokuva: Kaupungin paras jengi (S)
02.45 - 05.00 Ennustaja-TV
Lauantai 23.7.
TV 1
00.00 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 - 08.52 Rakkaudesta puutarhaan
09.00 Yle Uutiset
09.05 Tanskan aarteenmetsästäjät
09.35 Luontohetki: Attenborough?n
erikoiset
10.00 Yle Uutiset
10.05 Avara luonto: Mangustien
salaisuudet
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
11.19 Yle Uutiset Lounais-Suomi
11.26 Yle Uutiset Häme
11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa
11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi
11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi
11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.01 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
12.08 - 12.17 Yle Uutiset Lappi
12.25 Minun totuuteni: Björn Rosengren
13.25 Dokumenttiprojekti: Parempi
huominen (12)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Pisara
15.15 - 15.45 Metsien kätkemä
15.50 8 myyttiä työstä
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.05 Prisma: Miekkavalaat
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Niko Kivelä ja nurkkakunnat:
Uusikaupunki
18.45 Avara luonto: Pohjois-Amerikka
19.35 Ryhmä Pullman (12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.10 Komisario Lewis (12)
22.40 Tartu Mikkiin
23.30 - 23.58 Rouva varapresidentti (S)
TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Pikku Kakkonen
07.46 Nimipäiväonnittelu: 23.7.
07.47 Pikkuli (S)
07.53 Sormilla vai puikoilla
07.59 Hilla ja avaruuden Eetu (S)
08.09 Maukka ja Väykkä (S)
08.22 Musarullaa!
08.47 Petteri Kaniini (S)
09.00 Galaxi
09.01 Nokkelikot (7)
09.12 Jotain rajaa (7)
09.22 Late Lammas: Lampolan kesäkisat
09.23 Late Lammas: Lampolan kesäkisat
09.24 Aika härdelli! (7)
09.36 Lohikäärmeratsastajat (7)
10.00 Uusi päivä (S)
10.28 - 11.00 Uusi päivä (S)
10.55 Uusi päivä (S)
11.23 - 11.55 Uusi päivä (S)
12.00 - 12.50 Satuhäät
13.00 Onnistuuko avioliitto?
14.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa
15.00 Tuhkimotarinoita - Tyttöjen ilta
16.15 - 16.24 Mikaelin naiset: Johanna
Iivanainen
16.30 MotorSport Extra: Unelmana
MM-ralli
17.00 Yleisurheilua: Kalevan Kisat
21.00 Muumio (12)
23.00 - 23.40 Muistin vanki (12)
23.50 - 03.01 Yle FOLK
23.50 Yle FOLK
00.37 Yle FOLK
01.25 Yle FOLK
02.13 Yle FOLK
03.01 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
06.00 Miljoonapotti
07.10 Ostoskanava Tvins.com
08.10 Mokon suuri maailma (S)
08.25 Vikke Viikinki (S)
08.40 Littlest Pet Shop (S)
09.05 Tom & Jerry Kids Show (S)
09.30 Teini-ikäiset
mutanttininjakilpikonnat (7)
10.00 Ostoskanava Tvins.com
10.30 Kesäkuski
10.55 Jamie Oliverin helpot herkut
11.20 Nigel Marvenin pingviinisafari
12.20 Kuin kissat ja koirat (7)
14.00 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat
14.30 Teknavi
15.00 Pomo piilossa
16.00 Salatut elämät (7)
16.30 Salatut elämät (7)
17.00 MTV Sport: Ravikunkku
18.00 Luojan kiitos!
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.20 Pilanpäiten
19.30 MTV Sport: F1 Paalupaikka
20.00 Pop?n?Roll
21.00 Selviytyjät
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 MTV Sport: F1 Extra
22.45 Johan Falk 10 - Organisaatio
Karayan (16)
00.40 Katujen kasvatti (16)
01.40 - 05.30 Miljoonapotti
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
07.30 Ostosruutu
08.15 Ostosruutu - VitaPrism
09.00 Matkaoppaat
09.30 Matkaoppaat
10.00 Matkaoppaat
10.30 Matkaoppaat
11.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!
12.05 Suomen huutokauppakeisari
13.10 Suomen huutokauppakeisari
14.15 Leijonan luola USA
15.15 Leijonan luola USA
16.15 Hauskat kotivideot
16.50 Neljän tähden illallinen
17.20 Neljän tähden illallinen
17.50 Neljän tähden illallinen
18.20 Neljän tähden illallinen
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Haluatko miljonääriksi?
20.00 Haluatko miljonääriksi?
20.58 Keno
21.00 Elokuva:Rakkaudesta tanssiin (S)
23.00 Elokuva: Hahmot maisemassa (16)
01.10 Elokuva: Elämä kuin romaani (7)
03.20 - 05.00 Ennustaja-TV
Sunnuntai 24.7.
TV 1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 - 08.51 Avara luonto: PohjoisAmerikka
09.00 Yle Uutiset
09.05 - 09.45 Aamusydämellä
09.55 Yle Uutiset
10.00 Jumalanpalvelus
10.45 Seniori työssä
11.00 Yle Uutiset
11.05 - 11.54 Tartu Mikkiin
12.05 Puutarhaunelmia
12.35 Camilla Plum ja säilöjän niksit
13.05 Rakkaudesta puutarhaan
13.55 Löytöretkiä maailmaan
14.10 Historia: Tri Livingstonen päiväkirjat
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 - 15.40 Kulutustavaratarkastajat
15.50 Kotikylä (12)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 - 17.05 Yle Uutiset
17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12)
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 - 18.45 Metsien kätkemä
18.55 Neiti Marple: Kuolema lähettää
viestin (12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo: Hopeanuolet (7)
21.55 Vera Stanhope tutkii (12)
23.25 Elämäni unelma
00.05 - 04.00 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 Pikku Kakkonen
07.46 Nimipäiväonnittelu: 24.7.
07.48 Hyrräpäät (S)
08.00 Kimmo Kuu (S)
08.20 Dinojuna (S)
08.46 Fluugalaiset (S)
09.00 Galaxi
09.01 Karvinen (7)
09.13 Aivokeskus
09.23 Tenavat (7)
09.31 Betonin särkijät
09.36 Merten syvyyksissä (7)
10.00 Uusi päivä (S)
10.27 Uusi päivä (S)
10.55 Uusi päivä (S)
11.23 - 11.51 Uusi päivä (S)
12.00 - 12.50 Villi kortti
13.00 Yleisurheilua: Kalevan Kisat
18.00 - 18.49 Kohti Rioa: Lappajärven
naarasleijona
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.10 Matkapassi: Brittiläinen Intia
20.00 Ehdottomasti ehkä (S)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Satuhäät
22.55 SuomiLOVE
23.56 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
06.00 Miljoonapotti
07.05 Ostoskanava Tvins.com
08.05 Mokon suuri maailma (S)
08.20 Alvin ja pikkuoravat (S)
08.35 Littlest Pet Shop (S)
09.00 Tom & Jerry Kids Show (S)
09.25 Teini-ikäiset
mutanttininjakilpikonnat (7)
09.55 Loton ja Jokerin tulokset
10.00 Merta lähemmäs kalaan
11.00 Kautta aikojen komeimmat
asuntomessutalot
11.30 Kädettömät kokit
12.30 Pientä mökkiremonttia
13.30 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat
14.00 Teknavi
14.30 Salatut elämät (7)
15.00 Salatut elämät (7)
15.30 Diili
16.30 Piilokamera
16.55 Finnjävel - ravintola helvetistä
17.25 Kingi
18.55 Naapurit-tuloslähetys
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.20 MTV Sport: F1 Extra
19.30 Täydellinen kesä (S)
20.00 Elastinen feat.
21.00 Amazing Race
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Formula 1: osakilpailu
23.35 MTV Sport: F1 Extra
23.45 Cyrus (12)
01.45 Broadchurch (12)
02.45 - 05.40 Miljoonapotti
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
07.30 Ostosruutu
08.15 Ostosruutu - VitaPrism
09.00 Jaksa paremmin
09.30 Huvila & Huussi
10.30 MM-ralli: Ennakko, Neste Ralli
11.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!
12.05 Suomen huutokauppakeisari
13.05 Suomen huutokauppakeisari
14.10 Vaaleanpunainen pantteri (7)
14.20 Leijonan luola USA
15.20 Leijonan luola USA
16.20 Hauskat kotivideot
16.50 Haapasalo goes lomalle
17.50 Haapasalo goes lomalle
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hyvät kaupat (S)
20.00 Hauskat kotivideot
20.58 Keno
21.00 Elokuva: Sex and the City Sinkkuelämää (12)
23.55 MM-ralli: Ennakko, Neste Ralli
00.25 Temptation Island Suomi 2 (S)
01.25 Temptation Island Suomi 2 (S)
02.25 Pelastushelikopteri (S)
02.55 Pelastushelikopteri
03.25 Pelastushelikopteri
03.55 Pelastushelikopteri
04.25 - 05.00 Ennustaja-TV. päivänä 2016
11
TV-OHJELMAT 21.7. - 24.7.2016
Tilausajoon
.
Toiseksi
tuli Pertti Matikainen Puijon Jousesta, peruskilpailussa
sarjansa parhaalla tuloksella
610. lk
179
Coca-Cola
Coca-Cola
2 x 1,5 l (0,73/l)
(sis. asti
099 499 260 155
299 0 49
Hinta voimassa 25.7. Yleisessä sarjassa ampunut Taru Kuoppa
ampui peruskilpailussa uuden
naisten Suomen ennätyksen
645. lk
Vaasan
Kauratyynyt 6 kpl
360 g (4,31/kg)
195
Rainbow
Rypälerasia tumma
500 g (3,90/kg)
Espanja, 1. 050 3220188
Alko Kausala
ma-to 9-18,
pe 9-20, la 9-16
Kotimaista
Broilerin
ohutleikkeet
430-500 g
(9,19-7,90/kg)
Valio
Arkijuusto
1,25 kg (3,99/kg)
Kymen Lihatukku
Porsaanfileleike
marinoitu
n. Hopealle tuli RiihiJousten Seppo Kuitunen ja
pronssille Puijon Jousen Risto Litmanen. Hän kehui
IJA:n Kymppirantaa Suomen kauneimmaksi jousiammuntakentäksi.
AINA EDULLISTA.
Tässä sinulle poimimiamme esimerkkejä
098 395 595 195
Hinta voimassa 25.7. Yleisen sarjan
voitti Tapanilan Erän Antero Sistonen karsintapistein
620. Star-tasoinen kilpailu
tarkoittaa, että ammuttavat
tulokset ovat maailmanennätyskelpoisia.
Suomenennätys kisoissa
nähtiinkin. Tuolloin vuorossa ovat seniorien tauluammunnan SM-kisat.
Taru Kuoppa iloitsi parannettuaan suomenennätystään yhdeksällä pisteellä. Hopealle tuli Arcuksen
Samuel Ratilainen pistein
613. asti
kg
HK
Poprilli
400 g (2,45/kg)
5
99
HK
Viljapossun
fileepihvi
naturel
600 g
(9,98/kg)
Kotimaista
Perunasalaatti
tai Rainbow
Italian - tai
Punajuurisalaatti
400 g (2,48/kg)
Kausalan
S-marketin yhteydessä
Kausalan
S-marketin yhteydessä
PARTURI-KAMPAAMO
Priima
puh. Viime kesänä
käyttöön vihitty kenttä sai
muutenkin paljon kiitosta
osakseen.
Kovatasoisiin kisoihin
oli saapunut Suomen parhaimmistoa, ja suoritukset
olivat hyviä tuulisesta säästä
huolimatta. Toinen Rion
kisarajan rikkonut suomalainen on Samuli Piippo Oulun
Jousimiehistä.
Iitissä ammuntasää oli
lauantaina varsin tuulinen,
mutta se ei Taru Kuopan mukaan ammuntaa liikaa haitannut, kunhan jaksoi odottaa
tyynempiä hetkiä. Iitin Jousiampujien uutta Kymppirantaa Kuoppa kehui ihanaksi,
kauneimmaksi jousiammuntakentäksi, mitä hän on Suomessa nähnyt. 60-sarjassa kultaa vei Koillis-Savon sSulkaa
edustava Pekka Tuononen
karsintapistein 555. 400 g
Rainbow
Ravintolafilee
325 g (8,00/kg)
Nektariinirasia
1 kg
Espanja, 1. Yleisen taljan kultaa voitti
Tapanilan Erän Jere Forsberg ollen myös karsinnoissa sarjan paras pistein 688.
Toiseksi tuli Kymen Jousen
Jukka Peltola ja kolmanneksi Piilin Jouni Pekander.
Seuraavat kilpailut Kymppirannassa ammutaan kolmen
viikon kuluttua. Peruskilpailun ykkönen
Taru Kuoppa (LaVa) sijoittui
lopulta kolmanneksi voitet-
tuaan pronssiottelussa Tampereen Jousiampujien Tero
Pyylammen 6-0.
Naisten sarjan kultaa voitti
Laura Kourula Tampereen
Jousiampujista karsintapistein
575. Seuraava mahdollisuus sen yrittämiseen tulee
elokuussa Rio de Janeirossa,
jossa Kuoppa edustaa olympialaisissa ainoana suomalaisena naisjousiampujana.
Olympiapaikan Kuoppa saavutti kesäkuussa Antalyassa
ammutuissa maailmancupkisoissa. Kuoppa paransi näin yhdeksällä pisteellä itse ampumaansa SE-lukemaa 636, jonka hän oli ampunut vain kahta
viikkoa aiemmin Äetsässä.
Seuraavaksi Kuoppa nähdään
Rion olympialaisissa.
Uutta suomenennätyslukemaa ei olekaan kenenkään aivan helppo rikkoa,
paitsi Kuopan mukaan hänen
itsensä. 2,19 + pantti 0,80)
Kotimaista
Sika-Nautajauheliha 23%
400 g (4,48/kg)
Rainbow
Tuutit
69 g (7,10/kg)
Jaala ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18
Kausala ma-pe 7-21, la 7-21, su 12-18
Kausala ma-pe 8-17, la 8-14
BONUS JOPA
5 % I5 MAKSA
SAAT MAKSUTAPAETUA
0,5 %MAKSUTAPAETUA 0,5 %
BONUS
JOPA
% I S-ETUKORTILLA,
MAKSA S-ETUKORTILLA,
SAAT. päivänä 2016
Radansuun Kymppirannassa
ammuttiin uusi Suomen ennätys
ANNIINA KORPELA
Lauantaina 16.7. Kolmanneksi sijoittui
Wilhelm Tellin Jukka Inkeri. 12
URHEILU
Torstaina heinäkuun 21. 50-sarjan
voitti Äetsän Jousiampujien
Isto Harjunpää karsintapistein 615. Harjoittelu olympialaisiin ei Kuopan mukaan eroa paljoa normaalista
harjoittelusta muuten kuin
ammuttavien nuolimäärien
vähentämisessä. Toiseksi ampui Piilin
Riitta Tolsa ja kolmanneksi
sijoittui Järvenpään Jousiampujien Satu Nisula. ammuttiin
Radansuussa Iitti Open Star
2016 -jousiammuntakilpailut.
Iitin Jousiampujien järjestämät kisat ammuttiin seuran
uudella kentällä, Kymppirannassa