Syyt ulosajoille löytyvät pääosin tien kunnosta. Kausalan keskustan alueella Iitintiessä on valtatien ja torin välisellä osuudella syviä kuoppia hoidettu lähinnä kosmeettisesti paikkaamalla pahimpia kohtia. Yksi huonossa kunnossa olevista väylistä on ELYkeskuksen kunnossapirtovastuulla oleva Iitintie. Sen sijaan Facebookissa kyllä näyttää tiekeskustelua olevan useammankin tien osalta, Salonen miettii ja toteaa, että teiden kunnon pohtiminen somessa ei valitettavasti johda mihinkään käytännön toimiin. Vähintäänkin Iitintie olisi syytä Kirkonkylästä Kausalaan ja edelleen etelään päin ottaa vihdoin kunnollisen uuden päällystyksen kohteeksi. — Kaakkois-Suomessa palauteväylä ole muutenkaan ahkerassa käytössä. Ensinnäkin tiessä on jo kesäkeleilläkin vaarallisen syvät urat, ja näin talvella urien pohjat ovat peilijäässä. Kausalasta etelään päin Iitintien penkat ovat viikon sisällä tulleet useille autoilijoille tutuiksi. — Ilmoittakaa tien kunnosta nykyistä paljon ahkerammin ELY:n kanaviin, niin ehkä urakoitsijatkin huomaisivat, että kevyt traktoriauraus ei oikein sovellu mihinkään muualle kuin yksityisteille, Salonen kehottaa. Ainakin voisi olettaa, että jossain vaiheessa palautenumeroon vastaavat kyllästyvät sen verran, että jotain parannustakin tulisi. Kesällä ja keskitalvella ne jotenkin ehkä vielä sietää, mutta keväällä kelirikkoaikana kuoppien kanssa on syytä olla hyvin varovainen, muutoin auton pohjalevy saa kolhuja. — Monikaan ei ilmoittele tien kunnosta tienkäyttäjän linjalle 0200 2100 tai netissä https//liikenne.palautevayla. — Kuntaan on tullut Iitintien kunnosta ihan aiheellista palautetta, samoin Koulukadusta, mutta ne eivät ole kunnan hoitamia, vaan ELY-keskukselle kuuluvia väyliä, hallintoja talousjohtaja Jarkko Salonen kertoo. Toiseksi aurauksessa käytetään kevyttä kalustoa, jolla kaikkea polanteiksi pakkautuvaa lunta ei saada pois, jolloin urien reunat ovat entistä korkeammalla. Rautatien alikulkutunneliin keskustasta tultaessa ja edelleen sen ja Kansanmäen välisellä osuudella on molempiin suuntiin vaarallisen syvät ja sopivilla keleillä pohjalta peilijäässä olevat urat, jolloin pienikin väärä ohjausliike tekee auton kuljettajasta saman tien matkustajan. Valitettavasti se on näkynyt vastaavasti alempiasteisella tieverkolla heikentymisenä. Kausalasta Kirkonkylään päin, Jänispajun ja Ketunpesien välillä, tiessä on vuosikausia ollut monia pahoja painumia, joille ei ole saatu tehtyä mitään. fi. päivänä tammikuuta 2019 www.iitinseutulehti.fi Sivu 4 Kauppakatu 6 47400 Kausala • N:o 5 • 65. Joihinkin paikkoihin heitetty muutama lapiollinen paikkausainetta ei ole enää aikoihin riittänyt edes ensiavuksi. IITIN JA JAALAN SITOUTUMATON PAIKALLISLEHTI Maanantaina 21. Peruskunnostusta tielle ei ole tehty. vuosikerta • 2019 • N:o 5010 Irtonumero 2 E (sis alv.) VOITTO RUOHONEN Alkukesästä KymiRingillä alkavat radan päällystys ja viimeistelytyöt Iitintiellä autoilevat, pommittakaa ELY-keskusta! Tälle talvelle luvattiin lisää rahaa pääväylien kunnossapitoon. Pelkästään viime viikolla penkkojen kanssa teki lähempää tuttavuutta useampi autoilija.. Hän ajelee itse työmatkaa Iitintietä pitkin kotoaan Perheniemestä: — Viime tiistaina penkoissa oli samaan aikaan kaksi autoa, ja kun keskiviikkona ajelin töistä kotiin, taas hinattiin traktorilla yhtä autoa penkasta pois
Rahoituksella mahdollistettiin mm. Iitin kirjastossa klo 17.30 ja keskiviikkona 23.1. Myönteistä sentään on, että Iitissä pudotus on pysynyt verraten vähäisenä, ja se selittyy suurelta osalta kuolleisuuden enemmyydellä syntyvyyteen nähden. Väkimäärän kääntämiseen nousuun ei ole olemassa mitään oikotietä. Huolestuttavaa Iitin kannalta on, että useita vuosia noususuhdanteesta nauttineella Lahden seudullakin kasvu on taittunut, ja kahtena vuonna on ollut jopa muutamien kymmenien henkien suuruisia pudotuksia. Alahankkeiden haku päättyy 31.3.2019, ja hakemus tulee jättää Kasvulle viimeistään tuolloin. Hänen mielestään sairaalapalvelujen mahdollisimman hyvä tarjonta potilaille on tärkeämpää kuin hallinnolliset rajat. Seuraavaksi suurin pudottaja samalla aikavälillä on ollut Kotka 504 hengellä, ja kolmanneksi suurin Hamina 167 hengellä. Alahankkeina voidaan rahoittaa mm. yhteisten kokoontumistilojen kunnostamista, koneja laitehankintoja sekä kylien ulkoiluja liikuntapaikkojen kunnostamista. (…) Lääkintähallituksen pääjohtaja oli saadun tiedon mukaan asettunut sille kannalle, että Iitti suuntautuu selvästi Lahteen päin. Tukisumma oli noin 65.000 euroa, mikä on 20 prosenttia kokonaisrahoituksesta. Kouvola-talolla klo 17.30. Tuomiokapituli joutuu julistamaan viran nyt kolmannen kerran haettavaksi. Marraskuun loppuun mennessä Kymenlaaksossa laskettiin väen vähentyneen yli 1.700 hengellä, ja siitä puolet oli Kouvolan osuutta. Lain mukaan kunta saa omistaa paikkoja vain yhdestä keskussairaalasta. Viime vuonna vastaavanlaisessa Kasvun pienet investoinnit -teemahankkeessa rahoitettiin kaikkiaan 24 alahanketta. Hakijana voi toimia julkisoikeudellinen yhteisö eli esim. Torstaina 4.8.2011 2 TÄNÄÄN Maanantaina tammikuun 21. emalointiuunin hankinta, seuratalon salin lattioiden kunnostus, work-out -teline ja beach volley -kenttä, liikuntavälineperäkärryn hankinta, frisbeegolfradan rakentaminen, kesätorikahvilan remontti ja monta muuta maaseutualueille tarpeellista hankintaa. Tarkat väkilukutilastot ovat tässä vaiheessa käytettävissä viime vuoden tammikuun alusta marraskuun loppuun saakka. Siellä vuotuinen tahti on ollut liki tuhannen hengen luokkaa. Teemahanke kokoaa yhteen alahankkeita, jotka olisivat yksittäisinä hankkeina liian pieniä rahoitettaviksi Leader-rahoituksella. Iitissä on rohkeasti pidetty kuntastrategiassa yllä toivetta asukasluvun noususta, mutta todellisuudessa viime ajat on tultu tasaisesti alaspäin. Iittiin tullut siivu yritysrahoitusta Loka-joulukuussa 2018 maaseutuohjelman rahoitusta sai Kaakkois-Suomessa kaikkiaan 11 yritystä ja 26 kehittämishanketta. Tir. Iitin kunta on alun perin määrätty kuulumaan Päijät-Hämeen keskussairaalapiiriin, jonka uusi keskussairaala on äskettäin aloittanut toimintansa täydellä teholla Lahdessa. Kymen lääninhallituksessa koetaan tilanne ehkä jonkin verran hankalana. LC Jaala toimii Sekä lastenvuoden että toisaalta myös kansainvälisen lios-viikon merkeissä LC Jaalan leijonat kuljettivat viime viikon perjantaina omilla autoillaan — yli 20 auton karavaanissa — kaikki runsaat yli sata Jaalan peruskoulun ala-asteen oppilasta Kuusankosken uimahalliin, jossa lapset saivat nauttia siitä uimisen riemusta, johon Jaalassa ei talvella ole mahdollisuutta. Sen jälkeen on kanttorin tehtävät pyrittävä hoitamaan sijaisten avulla kunnes virka saadaan täytettyä. Iitissä väkiluku oli viime vuoden alussa 6.825 henkeä ja marraskuun lopussa 6.778 henkeä, joten vähennystä on kertynyt 47 henkeä. Maaseutukunnissa pudotus on ollut vähäisempää. Mitä mielikuvituksellisimpia markkinointikuvioita voidaan kehitellä, mutta ne johtavat harvemmin pysyviin tuloksiin. Hanke on Pohjois-Kymen Kasvu ry:n hallinnoima ja Leaderrahoitteinen. Paikallisista yrityksistä rahoitusta sai iittiläinen Plastmode Oy 3D-printterin ja oheislaitteiden hankintaan. Kouvolalaiselle Mallikerta MH:lle myönnettiin rahoitusta kankaankudonnan ja käsityöalan verkkolehden sekä kudontamallien digitaalisen myyntikirjaston perustamiseen. Alahankkeiden toteuttajat hoitavat omien hankkeidensa kirjanpidon ja raportoinnin, mutta alahankkeen toteuttaminen on kuitenkin kevyempää kuin ns. Omarahoitus voi olla joko yksityistä rahaa ja/tai talkootyötä. Kausalassa 21.01.2019 VOITTO RUOHONEN TÄNÄÄN Tiistai Keskiviikko Perjantai Torstai Päivä Yö -8 -11 1-4m/s Päivä Yö -3 -8 0-3m/s -13 -12 0-3m/s Päivä Yö -9 -7 1-4m/s Päivä Yö -17 -15 1-4m/s Päivä Yö. ”normaalin” Leader-hankkeen. Löysän markkinapuheen sijasta konkreettiset asiat saattavat muuttopäätöksiin vaikuttaa, ja silloin KymiRingin rooli vetovoimatekijänä on hyvin keskeinen, sillä se tulee tarjoamaan tulevaisuudessa tapahtumien ohella myös työpaikkoja. Alahanke voi olla kustannuksiltaan 1.00010.000 euroa, ja siihen voi saada maksimissaan tukea 70 % kustannuksista. Kymenlaakson muut maaseutukunnat ovat väestökehityksessään samalla viivalla Iitin kanssa. Yrityksiä rahoitettiin yhteensä lähes 370.000 eurolla. rekisteröitynyt yhdistys. Ne kertovat, että tammimarraskuun aikana maakunnan kokonaisväkiluku on pudonnut 1.739 hengellä. Ilmeisesti sen kasvun hedelmät, joita moottoritie ja oikorata toivat, on nyt syöty loppuun, ja tarvittaisiin uusia keinoja tilanteen kääntämiseksi takaisin nousun puolelle. Todennäköisesti jokainen kivi on muuttotappiokunnat kokonaisuutena huomioon ottaen käännetty jo ainakin pari, kolme kertaa. Siinä mielessä sekä samalla kristittyjen ykseyden rukousviikon merkeissä olikin viime sunnuntaiksi järjestetty puolenpäivän rukoushetki kappeliin, joka oli täynnä väkeä, joten tätä toimintaa varmaan Pohjois-Iitissä kaivataankin. Väestökato jatkuu koko Kymenlaaksossa Yksistään Kouvolan osuus on puolet koko alenemasta Väkiluvun aleneminen on viime vuoden ajan jatkunut kaikissa Kymenlaakson kunnissa. Aleneminen vain jatkuu Arviot Iitin ja lähiseudun väkilukukehityksestä eivät ole rohkaisevia. Koko hankkeen kokonaiskustannukset ovat arviolta 140.000 euroa. Jos ei nyt aivan joka sunnuntai, niin kuitenkin säännöllisesti. päivänä 2019 TÄSTÄ TÄNÄÄN VOITTO RUOHONEN RITVA LAUNESKOSKI Iitinseutu 25.1.1979 Ei vieläkään Toisellakaan hakuajalla ei Iitin seurakunnan avoinna olevaa kanttorin virkaa ole kukaan hakenut. Jos alahanke tarvitsee toimenpidetai rakennusluvan, luvan tulee olla hakemuksen liitteenä, joten lupaprosessi kannattaa laittaa vireille heti. Tätä mieltä Iitissä: Keskussairaalapalvelut mieluiten Lahdesta Koko Suomi on jaettu keskussairaalapiireihin ja kukin kunta määrätty kuulumaan yhteen niistä. Puolenpäivän rukoushetki Vuolenkoskella Iitin seurakunnan vakaana tarkoituksena on aloittaa — jos suinkin mahdollista — säännöllinen jumalanpalvelustoiminta Vuolenkosken kappelissa. Miehikkälässä miinusta on 46, Pyhtäällä 50 ja Virolahdella 44 henkeä. Tästä pudotuksesta puolet on Kouvolan osuutta; sen asukasluku on viime vuoden tammi-marraskuun aikana pudonnut 881 hengellä. Pienten investointien hakuinfot tiistaina 22.1. Pienten investointien hakuinfo huomenna Iitin kirjastossa Pohjois-Kymen Kasvu ry hakee nyt maaseutualueen pieniä investointeja rahoitettavaksi Elinvoimaa kyliin -teemahankkeeseen. 050 513 4634. Miikkulainen eroaa kesäkuun alusta, mutta jää vuosilomalleen pääsiäisen jälkeen. Elinvoimaa kyliin -teemahankkeen hakuohjeet ja lisätiedot: http://www.pohjois-kymenkasvu.fi/omat-hankkeet/ elinvoimaa-kyliin-teemahanke/ tai hallintosihteeri Jaana Vasko: jaana.vasko@pohjoiskymenkasvu.fi tai puh
Yrittäminen kun on muutakin kuin tuotteen valmistamista. — Lisäksi pitää muistaa koneiden huoltaminen, ne tarvitsevat määrävälein sekä öljyä että vaseliinia toimiakseen niin kuin pitää.. Olennainen osa ovat tietokoneohjelmat, joilla koneita ohjataan, ja joiden päivittämisestä ja yhteensopivuudesta on huolehdittava. — Ihan kaikki ei ole ollut outoa, sillä entisessä työssänikin olin ollut piirto-ohjelmien kanssa tekemisissä, Smilä mainitsee. Jos tarvitaan tietty määrä tuotteita vaikkapa messuille, niiden on oltava sovitusti valmiina. Usean pitkäaikaisen toimeksiantajan viesti on ollut, että heille kaksi asiaa on tärkeitä: työn laatu ja aikataulujen pitävyys. Lamminen ja Similä tekivät sopimuksen, että jälkimmäinen lähtee alaa opiskelemaan, ja yhdessä katsotaan, tuleeko siitä mitään. Toinen puoli yrityksen toimintaa ovat sarjat, joita tehdään alihankintana muutamista kymmenistä jopa pariin sataan kappaleseen. Sirkka toteaa, että vielä kahden vuosikymmenen jälkeenkin eteen tulee toisinaan uusia asioita. Yrityksen toiminta ei muutu vaihdoksen myötä: — Palveluja tarjotaan sekä yksityisille että yrityksille. — Sirkka on luvannut olla vielä tänä vuonna kesään saakka taustatukena, ja sen jälkeenkin neuvoa, jos kysyttävää tulee, Pauli toteaa tyytyväisenä. Hän on eläkkeellä puolustusvoimien palveluksesta, mutta hän sanoo intoa riittävän vielä uudenlaiseen elämään: — Vierivä kivi ei sammaloidu. Brodeshopissa on myynnissä jonkin verran valmisvaatetta, esimerkiksi ulkoilutakkeja ja pipoja, samoin pyyhkeitä, t-paitoja ja yleensä sellaista tavaraa, jota halutaan nimikoituna tai enemmänkin koristeltuna. — Ompelu ei enää oikein antanut mitään. Perjantaina he tarjoavat yrityksen omistajavaihdon kunniaksi kakkukahvituksen. Kotoa ei työhön ole haettu — paitsi talkootyöhön. Pienikin asiakas, vaikka vain yksittäisen pyyhkeen hakija, on tervetullut. Matkan varrelle on sattunut myös kohtuumäärä julkisuuden henkilöitä, joille töitä on mennyt, Negativen Jonne Aaronista formulakuljettajiin Mika Häkkiseen ja Heikki Kovalaiseen. Sitten peliin astui onnellinen sattuma. Sen sijaan kangaskauppaa ei harjoiteta. Yksityisellä puolella suosittuja ovat olleet esimerkiksi nimikoidut pyyhkeet, joita jälleen joulun alla kyseltiin paljon, samoin kastemekkoja tulee vuosittain useita työn alle, jopa sellaisia, joissa nimiä on ollut jo kaksikymmentä. — Eivät ne oikein Kinnossa tahtoneet uskoa, että näin nopeasti päästiin eteenpäin, Sirkka hymyilee. Tähän päivään en ole siihen vielä kyllästynyt, hän kertoo: — Minä olen kuitenkin ollut jo joulukuusta 2017 virallisesti eläkeläinen, ja tein silloin pidemmän aikavälin suunnitelman, että vuoden 2018 aikana hankin yritykselle jatkajan. Lammisesta on tullut pelkkä Brodeeshop. Seinällä olevat malli ovat vain pieni osa siitä, millaisia kaikenlaisia brodeerauksia yrityksessä on vuosien saatossa tehty. Pauli Similä oli samalla viikolla asioimassa Brodeeshopin vieressä olevassa ATK-Shopissa ja pistäytyi myös Brodeeshopin puolella, missä Sirkan ajatus etsiä työlleen jatkajaa tuli puheeksi. Yrityksen konekantaan kuuluu yksi nelipäinen brodeerauskone, jolla voidaan ajaa isompaa sarjaa, sekä kaksi yksipäistä konetta pienempiin. TÄNÄÄN 3 VOITTO RUOHONEN Maanantaina tammikuun 21. Niin paljon valmista onkin tullut, että tämän vuoden alussa he tekivät yrityskaupan, jolla Similä osti Brodeeshopin liiketoiminnan koneineen ja laitteineen, ja sen kunniaksi tulevana perjantaina liikkeessä tarjoillaan kakkukahveita iittiläisille yhteistyökumppaneille ja kaikille asiakkaille: — Läksimme liikkeelle sellaisella mestari ja kisälli -meiningillä: että Sirkka on mestari, joka opettaa asian kerrallaan, sitä mukaa kun uutta tulee vastaan, aina työssä kehittelemiään pieniä niksejä myöten, ja Pauli yrittää parhaansa mukaan ne omaksua, he luonnehtivat kulunutta vuotta. Viime vuosina kasvava ala ovat olleet työasujen nimikoinnit. Olin yhteydessä Kinnoon ja siellä Leena Gardemeisterin kanssa asiaa selvittelinkin heti viime vuoden tammikuun alussa. Työvaatteet saattavat olla materiaaleja, joihin painovärit eivät tartu, mutta brodeerattu nimi pysyy. Työt ovat sekä sarjoja että uniikkeja, ja kuriositeettina hän mainitsee, että tiettävästi kauimmaiseksi päätyneet työt ovat menneet Etelämantereelle — lahjoiksi siellä työskenteleville norjalaisille. päivänä 2019 Pienin askelin kisällistä mestariksi Brodeeshopissa on viety läpi hallittua yrittäjävaihdosta Sirkka Lamminen on saanut Pauli Similästä jatkajan yritykselleen. Liiketoiminnan kaupan yhteydessä yrityksen nimi muuttui vain hiukan, aikaisemmasta Brodeeshop S. Brodeerausta molemmat luonnehtivat äärimmäisen mielenkiintoiseksi. Brodeerausta harjoittelin ensin kotona, ja se lähti viemään mukanaan. Iittiläisiin pitkän linja yrittäjiin kuuluu Sirkka Lamminen, joka aloitti vuonna 1981 ompelijana ja siirtyi kaksi vuosikymmentä sitten brodeeraukseen. — Kysyin Sirkalta, voisinko minä olla se, joka jatkajaksi tulee, ja niin sitten kävi, että jo seuraavan viikon perjantaina olin Sirkalla ensimmäistä päivää opissa, Pauli jatkaa. — Aluksi päätettii n katsella seuraavaan kesään saakka. Molemmat luonnehtivat jo vuoden jatkunutta ja vielä ensi kesään ulottuvaa perehdyttämisjaksoa mestarin ja kisällin suhteeksi. Jos asiakas tuo oman kankaan, se voidaan brodeerata halutulla tavalla, mutta toisinaan asiakkaalle joudutaan sanomaan, että ihan tuolla tavalla se ei esimerkiksi materiaalin puolesta onnistu. Kinnosta Similäkin on hakenut neuvoja nimenomaan yrittämiseen hyödyntämällä tarjolla olevaa yrittäjävalmennusta. Se tuo perustuloa: — Olen lähtenyt siitä, että työ pitää hinnoitella kannattavasti
— GP-radasta 80 prosenttia on valmiina. TÄNÄÄN 4 ” Valenciassa osakisan suora talousvaikutus on 38 miljoonaa RITVA LAUNESKOSKI Maanantaina tammikuun 21. päivänä 2019 ”Enää ei ole kyse unelmasta” Tulevana syksynä MotoGP-sirkus testaa KymiRingin radan, neuvottelut F1-edellytysten selvittämiseksi ovat käynnistyneet KymiRing Oy:n toimitusjohtaja Markku Pietilän uutinen oli, että MotoGP:n testiajot ajetaan radalla ensi syksynä. Talousvaikutusten esimerkiksi hän otti Espanjan Valencian osakisan, jossa suora taloudellinen vaikutus on 38 miljoonaa euroa.. Keskiössä ovat Pohjoismaat ja Eurooppa, mutta kyllä paljon on laskettu myös Venäjän ja erityisesti Pietarin alueen varaan, jossa kelpo etäisyydellä on 5-6 miljoonaa asukasta. — Rahaa tulee varmasti, katsojia tulee, ja valtatie 12:n parannushanke on tässä olennainen osa logistiikkaa, jota ilman väkeä ei saataisi paikalle edes busseilla, Nevala totesi. Tämän lisäksi rata-alueelle on kaavoitettu yli 100.000 kerrosneliötä, ja niiden rahallinen arvo on merkityksellinen hankkeen jatkokehityksen kannalta. — Iitin kunnan positiivisen mukanaolon vaikutus ollut keskeistä hankkeen eteenpäinviemiselle. KymiRing Oy:n, Suomen Moot tor iliiton ja A K K Sports Oy:n yhteinen tiedotustilaisuus pidettiin viime keskiviikkona Helsingissä. Lisäksi kyse on Pohjois-Euroopan ainoasta osakilpailusta. Kuluvan talven aikana rakennetaan sisääntulotie sekä saatetaan räjäytystyöt valmiiksi. Pel kästää n MotoGPorganisaatiossa on 5.000 ihmistä, ja 188 rekkaa kuljettaa tavaraa, Nevala jatkoi: — Katsojamäärän paikan päällä arvioimme 100.000 – 150.000, ja heistä moni saapuu ulkomailta. Pietilä raotti myös ratayhtiön taloutta: — Radan tekemiseen kaikki vaiheet mukaan lukien on nyt käytetty 14 miljoonaa euroa. — Elo-syyskuussa Dorna Sports järjestää KymiRingillä MotoGP-luokan testiajon, jonka jälkeen saamme lopullisen aikataulun radan käyttöön ottamiselle. MotoGp:n kisapäivä sijoittunee logistisista syistä Saksan Sachsenringin ja Tshekin Brnon kisojen väliin, Pietilä arvioi. Hankkeessa toteutuvat kustannustehokkuus ja kestävän kehityksen kriteerit. Suoja-alueiden loppuosat rakennetaan kevään kuluessa. Tilaisuudessa esittäytynyt KymiRing Oy:n uusi toimitusjohtaja Markku Pietilä muistutti, että KymiRingin kohdalla ei enää ole kysymys unelmasta: — Ei, vaan noin 180 hehtaarin alueelle rakentuu FIM:n (Kansainvälinen autoliitto) ja FIA:n (Kansainvälinen Moottoripyöräliitto) kovimmat vaatimukset täyttävä rata, ainoa Pohjois-Euroopassa. KymiRingillä on Dorna Sportsin kanssa MotoGP-kisoista viisivuotinen sopimus vuosille 2020-2024. Yhtiön tase on vahva, velat, joita on, ovat ostovelkoja. Ympäristö on otettu hankkeessa huomioon oma-aloitteisesti ja koko ajan. Ratajohtaja Timo Pohjola sai ääneen lausuttua arvostusta sitkeydestään hankkeen eteenpäin viemisessä. Yhtiöllä on noin 13.000 kerrosneliön rakennusoikeuksista esisopimus, jonka arvo on noin 6 miljoonaa euroa. Opetusja kulttuuriministeriön tuki hankkeelle on Pietilän mukaan toiminut merkittävänä katalysaattorina hankkeen yksityisen rahoituksen avautumiselle. Rataprofiilin lopullisen muodon ja kallistusten tekeminen tapahtuu huhti-toukokuun aikana, ja asvaltoinnit toteutetaan touko–kesäkuun aikana, Pietilä selvitti aikatauluja. Yhtiöllä on myönnettyjä ja käyttämättömiä valtion apuja 4,6 miljoonaa euroa, joista 4,1 miljoonaa euroa kohdistuu itse GP-rataan. Pietilä palautti mieleen KymiRingin olevan ekosysteemi, jossa yhdistyvät ajoharjoittelu, testaus, moottoriurheilu ja muu ympärivuotinen toiminta kuten festivaalit, konsertit ja urheilutapahtumat. Tämän vuoden kisakalenterissa Sachsenringin osakisa ajetaan heinäkuun puolivälissä ja Brnon osakisa elokuun alussa. Joka kisan alussa esitellään tyylikkäästi kukin kisapaikka sanoin ja kuvin. Ratajohtaja Timo Pohjolaa kiiteltiin sitkeydestä hankkeessa. MotoGP-kisan merkitystä ja taloudellista vaikuttavuutta avannut Suomen Moottoriliiton puheenjohtaja Tapio Nevala heitti ilmoille suuria lukuja: — Kisan tv-signaali lähetetään noin 200 eri maahan, ja katsojia sillä on arviolta 430 miljoonaa ihmistä
— Olen tästä riemuissani, niin ammattini puolesta kuin yksityisesti. päivänä 2019 — Kun piirretään ympyrä, se on aika iso: Kisaa seuraamaan tulleet asuvat Valenciassakin hotelleissa 100-150 kilometrin päässä. Pari viikkoa sitten Ollikaiset viettivät päivän kuvaten KymiRingiä, jossa ratajohtaja Timo Pohjola ajaa autolla rataa. Hän oli juhlapuhujana kotikylällään Maakansan seuratalolla Suomi 100-hengessä pidetyssä juhlassa. Ilmavoimien komentajan virka vaihtuu huhtikuun alussa. KymiRingin alueella on räjäytetty suuret määrä kalliota ja siirretty maa-aineksia alueen sisällä. — KymiRing on kilpailukykyinen rata millä tahansa mittapuulla, ja se tuo korkean teknologian imagon Suomelle, hankkeesta ihastuksissaan oleva Eurooppa-, kulttuurija urheiluministeri Sampo Terho totesi: — Ministeriö on tukenut hanketta ainoastaan ja vain urheilullisin perustein. — Nyt voidaan ensimmäistä kertaa aidosti keskustella F1:stä. Rahankäytön muutos on äärettömän merkittävä asia. Hän avasi myös niitä taustoja, jotka johtivat siihen, että tavoiteltu osakilpailusopimus saatiin Suomeen. Tasavallan presidentti nimitti perjantaisessa esittelyssä Ilmavoimien uudeksi komentajaksi Iitissä vuonna 1967 syntyneen prikaatikenraali Pasi Jokisen. Emme pakonomaisesti aja kisan saamista, vaan selvitämme, millaisia vaatimuksia on ja millaisia resursseja tarvittaisiin, että kisaa voitaisiin harkita haettavan. Lehmuskallio valotti myös moottoriurheilurakentamisen muuttuneita käytäntöjä: — Ennen kisattiin siitä, kuka rakentaa kalleimman systeemin. AKK Sports Oy on sopinut Formula One Groupin kanssa Suomen ja KymiRingin soveltuvuuden selvittämisestä F1-osakilpailun järjestämiseen. Tästä tulee aivan hirveä potku Suomen moottoriurheilulle, Nevala hehkutti. Nevala nosti esiin myös hankkeen kansallisen merkityksen: — Saamme kansalliselle tasolle aivan uudenlaiset harjoittelumahdollisuudet. Meillä on näiden investointien ja kestävän kehityksen toiminnan valossa aivan valtava etu, ja maailmanluokan rata on tulossa. Kenraaliksi vuonna 2017 ylennetty Jokinen työskentelee tällä hetkellä Pääesikunnassa valmiuspäällikkönä. MotoGP nostaa kiinnostusta myös autourheilua kohtaan. Mitä se edellyttäisi meiltä, mitä se vaatisi Suomelta, Lehmuskallio muotoili ja jatkoi: — F1:n johtoa kiinnostaa, ja he haluavat tämän selvittää. Viimeisten kymmenen vuoden aikana hän on ollut muun muassa Ilmavoimien kansainvälisen valmiusyksikön päällikkönä, Ilmavoimien esikunnassa osastoja operaatiopäällikkönä sekä ilmataistelukeskuksen ja ilmaoperaatiokeskuksen päällikkönä. jestää kilpailuja, ja joissa traditiomme myös näkyy. Nykyinen komentaja Sampo Eskelinen oli ilmoittanut, että ei hae jatkokautta.. Esitystä saattoi seurata valkokankaalta ennen tiedotustilaisuuden alkua. Pyörät pyörivät, katsotaan, mitä se matkan varrella tuo. TÄNÄÄN 5 Maanantaina tammikuun 21. (Kuva: Iitinseudun arkisto/ Ari Ollikainen.) Ilmavoimien uusi komentaja kotoisin Iitistä Prikaatikenraali Pasi Jokinen on kotoisin Iitistä. Selvitystyö on sopimuksella aloitettu viime kesänä, AKK Sports Oy:n toimitusjohtaja Tatu Lehmuskallio kertoi: — Olemme hakeneet OKM:n avustusta osakilpailuhaun vaatimusten selvittämiseksi. Kyseessä on Pohjois-Euroopan ainoa monitoiminen moottoriurheiluareena. Suomi on moottoriurheilun ihmemaa, jossa osataan järHyvin ammattimaisesti järjestettyä tiedotustilaisuutta olivat seuraamassa myös kunnanhallituksen puheenjohtaja Eemeli Lehtinen ja valtuuston puheenjohtaja Anniina Peltola, joka vaihtoi ajatuksia kansanedustaja Markku Pakkasen kanssa. Kunnan puolelta mukana olivat kunnanjohtaja Riku Rönnholm, hallituksen puheenjohtaja Eemeli Lehtinen ja valtuuston puheenjohtaja Anniina Peltola. — Maamme traditiot moottoriurheilussa ja siihen liittyvät monet tarinat legendaarisine ja nykyisine mestareineen ovat merkityksellisiä. KymiRingistä tulee koko Suomen ja kansakunnan omaisuutta, toivottavasti osaamme sen mahdollisuudet hyödyntää, Lehmuskallio korosti. Jokinen on tehnyt pääosa n soti lasu ra a nsa i lmavoimien palveluksessa aloitettuaan lentoupseerina Karjalan lennostossa vuosina 1991-1994. Tuki hankkeelle on ollut perusteltua, sen voin luvata, Terho toisti vakuutuksensa. Tiedotustilaisuudessa nähtiin myös iittiläisiä. KymiRing-hankkeen edistymistä kuvaten seuraavat Merja ja Ari Ollikainen olivat tutustumassa hankkeen markkinointiin ja toivoivat saavansa tilaisuudesta eväitä omaan tehtäväänsä; ennen muuta ajan hermolla pysymistä: — Meillä on KymiRingin kanssa sopimus kuvaamisesta niin, että me emme ole pyytäneet korvausta, eivätkä he maksa, Ari Ollikainen tiivisti yhteistyön talousperiaatteen. Vahva tekijä on maamme luotettavuus yleisesti, Nevala luetteli ja mainitsi Dornan johtajan Carmelo Ezpeletan tuntevan Suomen moottoriurheilutradition hyvin. — Usko Kym i R i nghankkeeseen oli alussa pieni, mutta nyt viisari on noussut, ja on toisessa tapissa, Nevala päätti. Meillä Helsinki kuuluu tähän piiriin yhtä lailla. Viimeiset räjäytystyöt tehdään nyt talven aikana
Ryhmässä olivat liikkeellä Hannu Laaksonen, Markku Rytkölä ja Juhani Tojkander. Automaatin puuttuminen torilta huomataan viimeistään markkinapäivänä. Ottelun pikkupisteet 166-170 kertovat ottelun tasaisuudesta. Ns. Liekinheittäjät aloittivat lähes yhtä uneliaasti Billy Boysia vastaan häviten 1-3 (165-188). Osa torikauppiaista ottaa vastaan edelleen vain käteistä, joten markkinaostoksille pitää nyt muistaa varata rahaa jo tullessaan. jantaina asiaa tiedusteltaessa: — Näinhän siinä päivityksessä sitten kävi, että kun saimme Tiltuntorille monipuolisemman Ottoplusautomaatin K-kauppaan, sen tapahtumamäärät ovat hyvinkin maltilliset.. Seuraamme tilannetta ja palvelutason säilymistä Kausalassa toki kriittisesti ja reagoimme tarvittaessa hyvän palvelutason ylläpitämiseksi. Liekkiläiset heräilivät pikkuhiljaa toiseen otteluun Team Kaatoa vastaan vieden omat päänsä ja näin ottelu ratkesi 2-2 Ossin viimeisen erän komeaan päätökseen. M U U M IP E IK K O Julkaisija: Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite: PL 37, 47401 Kausala Kauppakatu 6, Kausala Internet-osoitteemme: www.iitinseutulehti.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Pe 8.30–15 Ilmestymispäivät: Maanantai ja torstai Päätoimittaja Voitto Ruohonen 0400 727 234 voitto.ruohonen@iitinseutulehti.fi Toimittaja Ritva Launeskoski 0400 723 727 ritva.launeskoski@iitinseutulehti.fi Toimittaja Lumimarja Tirronen 0400 728 113 lumimarja.tirronen@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala (05) 326 0355, 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Mainonnan suunnittelija Eeva Sihvola 0400 857 577, (05) 326 0355, ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja graafinen suunnittelu Ilmoitusten jättöajat: Seurapalsta ja pikkuilmoitukset: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: perjantaina klo 10.00 Torstain lehteen: keskiviikkona klo 10.00 Vedosilmoitukset: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Maanantain lehteen: torstaina klo 15.00 Torstain lehteen: tiistaina klo 15.00 Ilmoitushinnat: Etusivu 2,15 E /pmm Takasivu 2,05 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,85 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 1,85 E /pmm Kiitosilmoitus 30 E /kpl Etusivu (silmä) 80,00 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 35,00 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 60,00 E /kpl Palveluhakemisto 40,00 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. 03 757 5285 Jaalan kirkonkylä klo 6.00–10 p. Kahden pankkiautomaatin tilanteesta ei ehditty Kausalassa pitkään nauttia. päivänä 2019 Iitin kunnanvaltuuston kokous Aika Tiistai 22.1.2019 klo 18.00 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Käsiteltävät asiat 1 Valtuuston kokousten verkkolähetykset 2 Uusi yksityistielaki, muutokset kunnan hallintosääntöön ja kunnan tielautakunnan tehtävien lakkautus v. Henkilövahinkoja ei tapahtunut. Numerot 4-0 (200-142) kertovat tasoerosta toisessa ottelussa. Hän vastasi tuolloin, että Osuuspankin konttorin automaatti on ollut hyvällä käytöllä, joten he säilyttäisivät mielellään paikan ja että automaatin mallin päivittämiseen palataan myöhemmin. Tilaushinnat 1.1.2019 alkaen Kestotilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 98,00 ulkomailla 111,00 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso: kotimaassa 105,00 ulkomailla 111,00 Jakeluhäriöt Kausalan taajama klo 6.30–10 p. Anniina Peltola kunnanvaltuuston puheenjohtaja www.iitti.fi Rekan ulosajosta hetken haitta liikenteelle Liekkiläiset olivat unessa Viime perjantaina alkaneessa Lahden kortteliliigan mölkyn ylemmässä loppusarjassa pelatuissa otteluissa kumpikin liekkiläisten joukkue aloitti unisesti. Iitin VPK ohjasi paikalla liikennettä. Näin Pennanen viime per— Sillä on kapasiteettia jakaa rahaa ja vastaanottaa setelitalletuksia moninkertainen määrä nykyiseen verrattuna, joten päädyimme pankkikonttorin automaatin osalta nyt tehtyyn ratkaisuun, Pennanen selvittää: — Pankkikonttorin automaatin uusiminen olisi edellyttänyt kiinteistön rakenteisiin paljon muutostöitä, joten päädyimme yhteisymmärryksessä keskittämään palvelun Tiltuntorille. Valtatiellä 12 noin viisi kilometriä Kausalasta Kouvolan suuntaan tapahtui torstaina rekan ulosajo, kun venäläisessä rekisterissä ollut raskas ajoneuvo suistui ojaan hieman ennen klo 13:a. Kahdella viivalla on varsin vaikea hyökätä. Vastustaja Lasvel vei kevyesti avausottelun 4-0 (200-138) saamatta oikeastaan missään erässä kunnon vastusta. Joukkue heräsi hyvin toiseen otteluunsa vieden YKK:ta pahan kerran. Kumpikin joukkue kaipaa lisäterävyyttä tuleviin otteluihinsa. Veikon liian voimakkaiden avausten jälkeen vastustaja kiitti kauniisti ja piti vuorenvarmasti omat avauksensa. Uusin OttoPlus-automaatti avattiin K-market Tiltuntorin yhteydessä lokakuun alussa. Kausalassa mentiin taas yhden automaatin malliin Kausalassa joudutaan jälleen pärjäämään yhdellä pankkiautomaatilla. Onnettomuuden vuoksi toinen kaista oli pois käytöstä noin puolentoista tunnin ajan eli noin klo 14.30 saakka, kunnes tilanne oli saatu selvitettyä. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla: Iitinseutu www.iitinseutulehti.fi Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Pankit: Nordea FI92 2131 1800 0041 25 Helmi Säästöpankki FI25 4212 0010 0979 68 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi (05) 326 0355, 0400 857 577 Maanantaina tammikuun 21. 6 VOITTO RUOHONEN RITVA LAUNESKOSKI V.I. Tuolloin kyselimme laitteita ylläpitävän Automatia Pankkiautomaatit Oy:n käteispalvelujen johtaja Harri Pennaselta, säilyykö Kausalassa nyt kaksi automaattia. 2020 3 Kaavoituskatsaus 2018 4 Sopimus ”Vt12 Tillola–Keltti, ST-urakka” -hankkeen toteuttamisesta, yhteistyöstä ja rahoitusjärjestelyistä 5 Valtuustoaloite Kirkonkylän Kylätalon pihan päällystämisestä 6 Valtuustoaloite: vesihuollon järjestäminen poikkeustilanteissa 7 Valtuustoaloite: Eerolantien leikkipuiston kehittäminen toiminnalliseksi perhepuistoksi ja kaikenikäisten iittiläisten kohtaamispaikaksi 8 Valtuustoaloite aurinkovoimalan rakentamisesta 9 Kuntalaisaloite Hiihtäjänkaaren rakentamattoman kevyen liikenteen väylän rakentamiseksi 10 Kuntalaisaloite, Kuntalaisten kuuma linja Kokouksen pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä Kunnantalossa torstaina 24.1.2019 kello 9.00–15.00. Liekki joukkueella Paula Haapaniemi, Ossi Kalliola, Juha Saari ja Veikko Ikonen oli avausottelussaan aivan pihalla. Osuuspankin seinässä ollut poistettiin loppiaisen jälkeen, mistä kertoi yksinkertainen ilmoitus seinässä. Siihen palattiin loppiaisen jälkeen, mutta päivittämällä se seinästä irti. Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisesta sattuneesta virheestä on ilmoitusten hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo
Martat kokoontuvat samaan aikaan torstaina 31.1. Tarjous: kotimaiset villasukat 10 €/pr. klo 13.00– 15.00 Kausalan kirjaston neuvotteluhuoneessa. Ke: kaalilaatikko, kasvikset, salaatti. Kenkiä myös ONGELMAJALOILLE. klo 13.00 Ikitie-näytökseen. Retki Lahden kaupunginteatteriin la 15.3. mennessä. Naisten erilaisia housuja ja puseroita, bambuja thermolegginssejä, neuletakkeja, kaulureita, erä isoja talvitakkeja. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.05 Ratamo (12) 00.00 C.S.I. Miehille norjalaisia villapaitoja, talvitakkeja, villaja reisitaskuhousuja, farkkuja, verkkareita, flanellija riihipaitoja, alushousuja, kerrastoja, vöitä, henkseleitä, sukkia ym. Iitin yhdistys. Tilaisuuteen nastolalaiset toivovat runsasta osanottoa, tilaisuus on ilmainen, kahvirahavaraus hyvä olla mukana. Nuutisen Kutomon mm. eri puolilla Suomea juhlimaan yhdessä. 18.00 Neljät häät Suomi 19.00 Heikoin lenkki 20.00 Haapasalon Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Grillit huurussa (S) 22.00 Elokuva: Poliisiopisto 3 (12) 23.50 Suomen huutokauppakeisari 00.50 Suomen Tulli 02.50 Madventures II (12) 03.30 Madventures II (7) 04.15 05.00 Astral-TV Keskiviikko 23.1. Lentopallo; 3-luokan tuomarikoulutus liikuntahallissa, kokoushuone B, lauantaina 26.1. LYÖTTILÄN MARTAT. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Hercule Poirot (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Kuolema maalaa taulun 13.25 14.47 Varsovan laulu (12) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.15 Suomi on metsäläinen 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.04 Yle Uutiset alueeltasi 17.08 Kuolema maalaa taulun 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.48 Unelmien maa 20.00 Docstop: Meidän Liinu 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari 21.45 Yle Uutiset 21.50 Urheiluruutu 21.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.05 Kiehtova maailma 22.50 Oddasat 23.05 Perjantai 23.45 Puoli seitsemän 00.15 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.1. Kimppakyytejä ajatellen ota yhteyttä Veikkoon 0400 258 624. klo 17.00 alkaen. Pe 25.1. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Peltsin kova vuosi 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 10.51 Hercule Poirot (12) 11.00 Pisara 11.05 Jumalanpalvelus 12.05 Antiikkikaksintaistelu 12.35 Kuolema maalaa taulun 13.30 14.48 Lakeuksien lukko (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Arto Nyberg 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.03 Yle Uutiset alueeltasi 17.07 Kuolema maalaa taulun 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.43 Historia: Hitlerin Sudenpesä 19.50 Elokuvia ikuistamassa 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.25 Suomi on metsäläinen 21.55 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.15 Kotikatsomo: Tuntematon sotilas 23.10 Oddasat 23.25 Prisma: Vauvojen maailma 00.15 Puoli seitsemän 00.45 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 21.1. päivänä 2019 Maanantai 10.9. klo 16–17.30. Kaikki joukolla mukaan! Huom! Kausalan torilla ti 22.1. Ilm. Kaukaan maaja kotitalousseura. Pe: kapteenin kalakuviot, perunasose, jäävuori-kurkku-maissisalaatti. Myös isoja kokoja. 22.1. Maailman suurin marttailta käynnistää Marttojen 120-vuotisjuhlavuoden. Miesten toppahousuja (myös isoja), alus-, raappaja merinovillahousuja, Eräja Jussi-paitoja, puuvillaneuleita ja -takkeja, flanellija fleecepaitoja. AINO-elokuva. Ilmot välittömästi Katille. To: kasvissosekeitto, juusto, omena, ruispala (sydänmerkkiateria). 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Naimakaupalla alttarille 14.55 Rempalla kaupaksi 15.55 Kotikaupunki vaihtoon 16.25 Onnenarpa 16.30 Haluatko miljonääriksi. 06.53 Metkat Mesiläiset (S) 07.00 Titta Pikkanen 07.07 Kolme pientä koiranpentua 07.15 Poppelikumpu (S) 07.20 Tie tähtiin (S) 07.32 Pelle Hermanni (S) 07.44 Muru (S) 07.57 Ryhmä Hau (S) 08.24 Galaxi 08.25 08.48 Jessi ja Janni etevät etsiväkaksoset 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Casualty (12) 10.50 Tähtäimessä merivoimat 11.40 Maailman vahvin Bella 11.55 Kulutustavaratarkastajat 12.25 Unelmakoti 13.25 Silicon Valley (12) 13.55 Väkivaltaiset aivot 14.40 Dok: Kiekkoa ja korkokenkiä 15.40 Moottoripyörällä halki Afrikan 16.30 Yliopistollinen eläinsairaala 17.00 17.58 Pikku Kakkonen 18.05 Holby Cityn sairaala (12) 19.05 19.53 Tuhkimotarinoita 20.00 20.54 Mullan alta 21.00 21.25 Modernit Miehet 21.30 Street Kings (16) 23.15 Marja Hintikka Live 00.05 True Detective (16) 01.05 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. KESKI-IITIN MAAMIESSEURA RIISTAJAOS. Ti: lasagnette, porkkanalantturaaste, kauraleipä (sydänmerkkiateria). Eläkeliiton Nastolan yhdistys kutsuu meitä terveysinfoon. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Makumuistoja 21.00 Pitääkö olla huolissaan. klo 14 Sääskjärven puukoululla. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.36 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale 10.30 Maajussille morsian 11.30 The Chefs’ Line 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Huomenta Suomi Extra 13.30 Hei me rakennetaan! 14.30 Teknavi 15.00 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 15.30 Uutisvuoto 16.25 Koko Suomi leipoo 17.25 Salatut elämät 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Kaikki innolla mukaan ja uusin ideoin! Maakansan maaja kotitalousnaiset ry. NAHKASAAPPAITA (myös puolella varrella). Mukaan mahtuu vähintään tänä vuonna 15 v. klo 12.15 kimppakyytejä varten; mennään pelaamaan biljardia. Jos olet kiinnostunut, lähde mukaan! Soita Leenalle 0400 551 247. Talvipalaveri la 26.1. merinovillahousuja. Kesto 2 t 6 min. päivään mennessä 040 585 0548. 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Naimakaupalla alttarille 14.55 Rempalla kaupaksi 15.55 Haluatko miljonääriksi. To: kalapihvit, perunat, salaatti. Jäsenmaksun vuodelta 2019 voit maksaa alkuvuoden kerhoissa tai yhdistyksen tilille FI92 5069 0120 0171 70. Cyber (12) 00.55 Makumuistoja 01.50 Scorpion (12) 02.40 Scorpion (12) 03.35 04.30 Hurjat sääilmiöt Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 06.25 Vili Vilperin seikkailut (S) 06.35 Peukaloisen uudet retket (S) 06.50 Disney esittää: Avalorin Elena (7) 07.15 LEGO Friends 07.45 LEGO Star Wars (7) 08.10 Ritariprinsessa Nella 08.35 Rusty Rivets (S) 09.00 Kotikaupunki vaihtoon 09.30 Haluatko miljonääriksi. täyttävät tuomaritoiminnasta kiinnostuneet. klo 10–16 Kauppakatu 16, R-kioskin vieressä Naisille farkkuja, verkkareita, T-paitoja, tunikoita, kiristämättömiä sukkia, merinovilla sukkahousuja, legginsejä, käsineitä ym. Se alkaa 30. Kokoonnumme aina Iitin kunnankirjaston Kirmossa klo 15.30– 17, paitsi 11.4. 17.30 The Voice of Finland 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Hyvät ja huonot uutiset 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Poliisiopisto 3 (12) 22.50 Arman ja Suomen rikosmysteerit 23.50 Suomen huutokauppakeisari 00.50 Hyvät ja huonot uutiset 01.50 Suomen Tulli 02.50 Madventures II (7) 03.40 Madventures II (7) 04.25 05.00 Astral-TV Tiistai 22.1. Pe: broilerkeitto, juusto. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.30 ja ohjelmallinen osuus klo 18.00. mennessä Anneli Metsolle. Iitin Karjalaseuran tarinakerhot jatkuvat taas, kokoonnumme to 24.1. ja to 16.5. V E R TA I S T U K I P I I R I OMAISHOITAJILLE kokoontuu kevään 2019 aikana viidesti: to 24.1., to 21.2., to 21.3., to 11.4. NOKIAN KUMISAAPPAITA (myös teddyja huopavuorella). klo 13.00. P. kimppakyytejä varten Eijalle p. Kausalan koululla. TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Luontohetki: Petolintujen suojelija 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Hercule Poirot (12) 10.51 Yle Uutiset Uusimaa 10.59 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.07 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.15 Yle Uutiset Häme 11.23 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.31 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.39 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.55 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.11 Yle Oddasat 12.16 Oddasat 12.30 Kuolema maalaa taulun 13.25 Tyttö kuunsillalta (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio viittomakielelle tulkattuna 16.15 MOT 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.03 Yle Uutiset alueeltasi 17.07 Kuolema maalaa taulun 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 19.50 Prisma: Vauvojen maailma 20.00 Hyvissä aikeissa 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.50 Urheiluruutu 21.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.05 Outlander Matkantekijä (16) 23.00 Oddasat 23.15 Sannikka & Ukkola 23.45 Puoli seitsemän 00.15 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 23.1. Koulutuksen pitää Reijo Sinisalo. Lyöttiläntie 501 b. TALVIKENKIÄ NASTAja KITKAPOHJALLA. Retki k e i l a a maan Kuusaan keilahalliin to 24.1. päivä tätä kuuta Nastolan seurakunnan tiloissa klo 14.00 ja luennoitsijana on fysioterapeutti Mikko Poutala. Tavataan Ela Tuomisella, Kylväjäntie 6 C 2 Kausala, to 24.1. Ilm. Kaikki Pyrinnön toiminnassa mukana olevat joukolla mukaan. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.36 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale 10.30 Maajussille morsian 11.30 The Chefs’ Line 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Huomenta Suomi Extra 13.30 Hei me rakennetaan! 14.30 Makumuistoja 15.25 Julkkis Pomo piilossa 16.25 Olet mitä syöt 17.25 Salatut elämät 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 7 Maanantaina tammikuun 21. Toimintakeskuksessa klo 15.00. 06.53 Viljami (S) 06.58 Kuminakuja 19 (S) 07.06 Rytmireissu 07.12 Tilda ja hänen ystävänsä (S) 07.23 Pusse (S) 07.36 Askarrellaan 07.42 Mimosa ja Lennu (S) 07.55 Vekarat! (S) 08.22 Galaxi 08.23 Joraavat juurikkaat (S) 08.25 08.48 Peter Pan (7) 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Casualty (12) 10.50 11.38 Tähtäimessä merivoimat 11.50 Lippu rakkauteen 12.20 Kun sydän särkyy 12.50 Kehonvartijat 13.20 Niklaksen keittiössä 13.50 Riistametsällä 14.35 Herkullinen Toscana 15.00 Danielin viimeinen mahdollisuus 16.00 16.50 Moottoripyörällä halki Afrikan 17.00 18.00 Pikku Kakkonen 18.05 Holby Cityn sairaala (12) 19.05 19.55 Villi kortti 20.00 20.50 Ice Town Elämää äärirajoilla 21.00 Tuhkimotarinoita 21.50 Murha unelmalomalla (12) 22.35 Modernit Miehet 23.00 Nuoret ja lupaavat (12) 23.35 True Detective (16) 00.35 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Sipiläinen 0400 350 623 TIISTAINA KAUSALAN TORILLA 9-16 LAAJA Rieker, Pomar, Kuoma.. TALVIKENKÄVARASTON LOPPUUNMYYNTI Kimmon Kenkä Kankaanpää RAJU Jaalan koulun ruokalista 21.-25.1.2019: Ma: nakkikastike, perunat, kukkakaali, kiinankaalitomaatti-mandariinisalaatti. 16.55 Onnenarpa 17.00 Hyvät ja huonot uutiset 18.00 Heikoin lenkki 19.00 Grillit huurussa (S) 20.00 Poliisit 2019 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) 22.00 Poliisit kotihälytys (12) 23.00 Elokuva: American Hustle (12) 01.40 Poliisit 2019 02.35 Haapasalon Suomi 03.30 Madventures II (7) 04.15 Madventures III (12) 04.59 05.00 Astral-TV VAATEMYYNTI Kausalassa Ti 22.1. (12) 15.55 Myyrä 17.25 Salatut elämät 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Vieraana Laura Sartamo Kymenlaakson Jätteestä. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite.. Kokoonnumme Henna Leiramon kotiin klo 18.30 os. Erä lasten villahaalareita. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Mielensäpahoittaja ennen kaikki oli paremmin 21.00 Olet mitä syöt 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen 23.05 Suhdesoppa 00.05 Koko Suomi leipoo 01.00 Olet mitä syöt 01.55 Ota rahat ja juokse 02.50 Julkkis Pomo piilossa 03.45 04.40 Viron surkein kuski Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 06.25 Vili Vilperin seikkailut (S) 06.35 Peukaloisen uudet retket (7) 06.50 Disney esittää: Avalorin Elena (7) 07.15 LEGO 08.10 Ritariprinsessa Nella 08.35 Rusty Rivets (S) 09.00 Naimakaupalla alttarille 10.00 Haluatko miljonääriksi. -mallisto. 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita 13.55 Naimakaupalla alttarille 14.55 Rempalla kaupaksi 15.55 Kotikaupunki vaihtoon 16.25 Onnenarpa 16.30 Haluatko miljonääriksi. Äijävirtaa; kokoontuminen Kausalan torille to 24.1. Kimppakyydit. Hänen esityksensä aiheena on Jätehuoltoa kymenlaaksolaisille. Ti: puuro, mehukeitto, leikkele. Luvassa mukavaa ohjelmaa ja palkitsemisia. Tilaisuuteen ilmoittautuminen Outi Saarelle 28. Sota-aikaan sijoittuva rakkausdraama. Luottamukselliseen keskustelupiiriin ovat tervetulleita kaikki omaishoitajina toimivat tai toimineet (viralliset, epäviralliset ja etä) sekä muistisairaiden läheiset. klo 18.30 kevään toimintaa suunnitellen. 06.53 Jääkarhu Otto (S) 07.03 Hertan maailma (S) 07.06 Nipa ja Pete (S) 07.13 Frans ja eläinystävät 07.18 Kerkko Kukko (S) 07.25 Kikattava Kakkiainen (S) 07.32 Fluugalaiset (S) 07.44 Sana-arkku 07.54 Kaapo (S) 08.20 Galaxi 08.21 Aappo ja Tööt (S) 08.28 Tenavat (7) 08.35 08.47 Näin meillä (7) 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Casualty (12) 10.50 Tähtäimessä merivoimat 11.40 Paloautolla Oslosta Mongoliaan 12.10 Hulluna moottorikelkkailuun 12.40 Isänä ja poikana 13.40 Villi kortti 14.30 Taitoluistelun EM: Naisten lyhytohjelma 17.00 17.57 Pikku Kakkonen 18.05 Holby Cityn sairaala (12) 19.05 Body Hack 19.50 Taitoluistelun EM: Parien lyhytohjelma 21.00 Koukussa (16) 21.55 Mullan alta: Paleface ja Milla Rumi 22.50 Our Girl (16) 23.45 Murha unelmalomalla (12) 00.30 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.01 Ostoskanava Tvins.com 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Tarjolla myös kahvia ja pullaa. TV-OHJELMAT 21.1. Kaikki mukaan! Aikuisten päiväkerho kokoontuu tänään ma 21.1. S ä ä s k j ä r v e n maaja kotitalousnaiset. Eläkeliitto Kymenlaaksonpiirille on varattu näytös Kuusankosken elokuvateatterissa STUDIO 123 torstaina 24.1. klo 10.00–14.30. 040 518 4214 viimeistään huomiseen ti 22.1. 09.10 Huomenta Suomi Extra 09.36 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale 10.30 Maajussille morsian 11.30 The Chefs’ Line 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Huomenta Suomi Extra 13.30 Hei me rakennetaan! 14.30 Fiskarsin tarina Legenda Suomesta 15.25 Rakettitiedettä. Vuoden 2018 urheilugaala pidetään huomenna ti 22.1. Ke: punainen broilerpata, riisit, kaali-purjosalaatti (sydänmerkkiateria). Lisäksi joka päivä: leipä, ravintorasva ja ruokajuoma. 0400 498 619 Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 21.–25.1.2019: Ma: palapaisti, perunat, salaatti. 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Koko Suomi leipoo 21.00 Suhdesoppa 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rouva Ministeri (S) 23.30 Rikoksista pahin (12) 00.25 Rikoksista pahin (12) 01.20 Mustamaalattu (12) 02.15 Mustamaalattu (12) 03.10 04.05 Hurjat sääilmiöt Nelonen 05.00 Astral-TV 06.00 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S) 06.25 Vili Vilperin seikkailut (7) 06.35 Peukaloisen uudet retket (S) 06.50 Disney esittää: Avalorin Elena (S) 07.15 LEGO Friends 08.10 Disney esittää: Kaksin karkuteillä 08.35 Rusty Rivets (S) 09.00 Naimakaupalla alttarille 10.00 Haluatko miljonääriksi. Käytä maksamassasi viitettä 1009. 23.1.2019 Maanantai 21.1
Se sai tuntuman kärkiporukkaan 900 jäljellä, mutta oli vielä kaukana paalulta startanneesta johtoponi Drömlik Diandrasta. Päivän kolmas pelikin toi tappion, mutta nyt sentään päästiin peliin mukaan ja PuMan Space joutui tekemään kaikkensa 22-25, 23-25 päättyneissä erissä. Salamat avasi Helsingissä ensimmäisen erän aiemmin vahvemmaksi osoittautunutta Ruokolahden Rajua vastaan tappiolla, mutta jatkossa Salamat nousi hienosti viemällä toisen erän 25-19. Erän loppua kohden Unicorns paransi tuntuvasti, nousi rinnalle ja lopulta erävoittoon. — Yritys Unicorns pelasi nättiä kolmen kosketuksen peliä, jossa pyrittiin löytämään myös vastustajien tyhjät kohdat kentästä, kiittelivät valmentaja Riikka Ahosen lisäksi myös vastustajien valmentajat. Toiseen otteluun Yritys ei saanut vaihdetta päälle, ja näin PuMa Volleyn Spark vei pelin murskaavasti 2-0. Lähdettiin vaan kokeilemaan, miten juokseminen sujuu. päivänä 2019 Yrityksen D-tytöt reissuhommissa Salamat, Pandat ja Unicorns nyt aluesarjassa Vilja Kivinen voittoon Vermossa Tejas Klarita säväytti tauolta ennätyksellään Tejas Klarita ja Vilja Kivinen poseeraavat ansaitusti Vermon seremonioissa. Yritys Pandat vieraili aluesarjan debyytissään Hollolassa, jossa syksyn turnauksista tuttu Super Salpis oli niukasti 2-1 parempi. Toisessa ottelussa vastaan asettui Mäntyharjun Virkistys, joka aloittikin vahvasti. Tejas Klarita on Ruotsissa syntynyt ja siirtyi Viljan omistukseen ja valmennukseen 2016, jolloin meni loppuvuodesta mailin voltista 2.07,5. Joukkueessa pelasivat Aada Laaksonen, Aino Salo, Hilla Martikainen, Nea Närhi ja Saara Huppunen. Lohko on äärimmäisen tasainen, vaikka Super Salpis ottikin ykköspaikan puhtaalla pelillä takanaan yhteen voittoon pystyneet Yritys Pandat, ViLePa Yellow ja PuMa Pimut. Sen jokaisessa ottelussa pelattiin kolme erää, ja voittoerästä sai aina yhden pisteen. Siitä 8-vuotias tamma on parantanut joka vuosi ja saavutti nyt suuren tavoitteen. (Kuva: Anu Leppänen.) HOOBEE Vilja Kivinen avasi ponikauden parhaalla mahdollisella tavalla, kun Tejas Klarita palasi Vermossa Uudenmaan hevosenomistajien superstarlähdössä voittokantaan alittaen ensimmäisen kerran kahden minuutin haamurajan upealla uudella ennätyksellään 1.58,5/1.760 metriä voltista. Joukkueessa pelasivat Hertta Niemi, Iiris Niemi, Mia Laiho, Oona Ojala, Viivi Laaksonen ja Sara Suikkanen.. Yritys Unicorns debytoi aluesarjassa Savitaipaleella, jossa pelattiin kolmen joukkueen turnaus. Vahvana pidetty Raju putosi ilman voittoja neljänneksi. Ainoana haastajana tuntumaan pääsi Nina Hännisen Dayzee Wee, joka sekin jäi valjakon mitan kovassa 57,5 lopetuksessa. Valmentajana oli Kati Backman. Unicorns aloitti hienosti ja vei avauserän Savitaipaleen Urheilijoilta selvästi 25-14, mutta taipui kahdessa tiukassa erässä tappioon 2325, 23-25. Vihdin Lentopalloa vastaan Pandat nakersi otteen kahdessä erässä, mutta päätöspelissä PuMan Pimut vei tasaisen ottelun niukasti. Ainakin ponilla oli ihan uusi into tähän hommaan, vaikka kaveria oli kiva jäädä odottelemaan rinnalle viimeisellä suoralla, kertoi Vilja tuntemuksistaan Facebook-sivuilD-tyttöjen Unicorns hoiteli välipalankin hymyssä suin. Pieni lomailu tekee ilmeisesti ihan hyvää. Ratkaiseva erä oli sekin Salamoiden hallinnassa ja yllättävä 2-1-voitto tuli pikkuerän tuloksella 15-12. — Kaikki joukkueet ovat syksyn tiikerisarjasta nousseita ja kevät näyttää lopulta, mikä niistä pystyy eniten kehittymään ja olemaan kovissa peleissä myös henkisesti vahvin, ennakoi Panda-valmentaja Leena Ikonen, jonka joukkueessa pelasivat Noora Ojala, Aada Romppainen, Saana Tapio, Minttu Peltola, Martta Huppunen ja Vilma Kantonen. (Kuva: Riikka Ahonen.) Kausalan Yrityksen D-tyttöjen kaikki kolme lentopallojoukkuetta aloittivat kevätkauden aluesarjassa, kun Salamat sai seurakseen syksyn tiikerisarjasta nousseet Pandat ja Unicornsin. Jatkossa Unicorns hallitsi peliä selvästi ja vei ottelun lopulta 3-0. Tejas Klarita starttasi peräti 160 metrin takamatkalta. — Lähdettiin ajamaan ilman mitään suurempia odotuksia, kun poni on alkuvuoden ollut tosi kevyellä. Jahti jatkui kuitenkin vauhdilla, ja 500 jäljellä Vilja kannusti omistamansa ponin jo johtoon. URHEILU 8 HOOBEE Maanantaina tammikuun 21. Yritys jatkaa turnausta lohkon kolmospaikalta, kun kärjessä ovat PuMan Spark ja Space